PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] London Calling

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [Y] London Calling    La Heinä 05, 2014 5:57 pm

Yksinpeli Evelyn Hillsin retkestä Lontooseen tapaamaan näyttelijätär-äitiään Jade Hillsia.
------
Evelyn pyöri ympäri suurta huonettaan. Musta matkalaukku lojui avonaisena sängyllä, puoliksi pakattuna, samalla kun huone ympärillä näytti osuneen pyöremyrskyn reitille. Siro nainen juoksi sängyn päädyn ja suuren vaatehuoneensa väliä, kaivaen esille paitoja, housuja, hameita ja mekkoja yksi toisensa jälkeen. Osa päätyi sängylle, osa suoraan matkalaukkuun, osa takaisin vaatehuoneeseen. Hän vihasi pakkaamista kenties enemmän kuin mitään muuta elämässään.

Huokaisten hän kaatui selälleen leveälle sängylleen ja sulki silmänsä. Mitä hän tarvitsisi mukaan? Mukavia olovaatteita, check. Ne löytyivät jo laukusta. Muutaman asiallisemman asukokonaisuuden, joilla voisi käydä niin museoissa kuin teatterissa. Check. Hän oli pakannut mustan kynähameensa ja valkoisen kauluspaitansa heti ensimmäisenä. Lisäksi laukkuun olivat päätyneet suorat housut ja jakkutakki sekä musta siisti mekko. Enää puuttui juhlava mekko, jolla kelpaisi osallistua illan gaalaan, johon äiti oli hänet värvännyt. Evelyn nousi vastentahtoisesti jaloilleen ja laahusti vaatehuoneeseen. Valkoiset laatikot ja hyllyt olivat aivan sekaisin kaiken penkomisen jäljiltä, mutta hän ehtisi siivota myöhemminkin.
Hän katsoi tangolla roikkuvia mekkojaan. Punainen, näyttävä juhlamekko oli ollut hänellä päällä pari vuotta sitten elokuvan ensi-illassa. Se ei siis kävisi. Valkoinen mekko sinisin koristein oli ollut hänellä neljä vuotta sitten varainkeruuillassa, joten sekin oli poissuljettu vaihtoehto. Sama koski tummansinistä, eleganttia iltapukua, joka oli ollut hänen valintansa Oscar-gaalaan. Lyhyen ytimekkäästi hänen ongelmansa ei ollut kelpaamattomat mekot, joita oli kymmeniä hänen kaapissaan, vaan se, että hän oli jo käyttänyt niitä julkisesti. Samaa pukua ei sopinut pitää uudelleen, sen verran hänkin tiesi.

Alistuneesti huokaisten hän kaivoi puhelimensa esille ja näpytteli nopean tekstiviestin. Tuskin puolta minuuttia myöhemmin kännykkä piippasi vastaanottaessaan viestin.
"Arvasin. Minulla on sinulle täydellinen juhlapuku", Jade Hillsin lähettämässä viestissä luki. Evelyn vastasi nopealla kiitoksella. Nyt ei auttanut muu kuin toivoa, että äidin valitsema iltapuku todella oli täydellinen niin kokonsa kuin näkönsäkin puolesta. Enää ei ehtisi lähteä ostoksillekaan, sillä kello lähestyi uhkaavasti aamukahdeksaa. Hän oli jo käynyt suihkussa ja vienyt Fuegon hoitoon. Enää ei tarvinnut kuin pakata viimeiset välttämättömät tavarat matkalaukkuun, syödä ja valmistautua viiden tunnin ajomatkaan.
Nainen kävi syömässä aamupalaa, tiskasi astiat ja tarkisti, ettei kaappeihin jäänyt mitään, mikä ehtisi homehtua muutamassa päivässä. Evelyn pakkasi mustaan olkalaukkuunsa meikit, hiusharjan ja muutaman muun välttämättömän esineen, jotta voisi näyttää edustavalta poistuessaan autosta äitinsä hotellin edessä. Jaden tuntien lehdistö osaisi odottaa tytärtä, joten oli parempi näyttää hyvältä.

Evelyn vilkaisi pukeutumispöytänsä pyöreään peiliin. Hän oli laittanut vain kevyen pohjameikin, jota voisi paikkailla lähempänä Lontoota. Tummansiniset, siistit farkut ja vaalea kauluspaita saivat kelvata. Ei kai kukaan odottaisi, että hän matkustaisi juhlavaatteissa? Paitsi äiti, mutta eipä hänen mielipiteellään ollut väliä. Nainen keräsi hiuksensa huolettomasti nutturalle, heitti muutaman viimeisen kenkäparin matkalaukkuunsa, sulki vetoketjut ja kantoi laukun alakertaan. Hän kiersi sammuttamassa valot jokaisesta huoneesta, astui eteiseen ja vilkaisi juuri parahiksi ulos ikkunasta nähdäkseen mustan auton, joka pysähtyi portin eteen. Evelyn heitti olkalaukun olalleen ja nosti matkalaukun ulko-oven tuntumaan. Hän aktivoi varashälyttimen ja astui ulos matkalaukkunsa kera. Kuljettaja nousi autosta ja piti takorautaista porttia auki naiselle, joka veti pyörillä kulkevaa matkalaukkua perässään.
"Hyvää huomenta, neiti Hills", kuljettaja tervehti kohteliaasti nostaessaan laukun auton takakonttiin. Evelyn odotti vastoin parempaa tahtoaan, että mies ehti aukaisemaan hänelle oven. Kiittäen nainen istuutui takapenkille. Luojan kiitos autossa oli tummennetut ikkunalasit.
"Olette täsmällinen, neiti Hills. Ehdimme Lontooseen mainiosti ennen kello kahta, kuten rouva Hills toivoi", mies jatkoi käynnistäessään hiljaisen auton. Evelyn vajosi nahkapenkillä entistä huonompaan asentoon kuunnellessaan kuljettajan muodollista puhetta. Hän tiesi kokemuksesta, ettei kuljettajaa auttaisi korjata, sillä mies jatkaisi yhtä muodollisesti loppuun asti. Niin kävi, kun äiti tilasi kuljettajan. Ihan kuin Evelyn ei olisi itse osannut järjestää kyytiä Slaleystä Lontooseen.

Matka sujui hiljaisuuden vallitessa, sillä kuljettaja huomasi nopeasti, ettei takapenkillä istuvasta nuoresta naisesta saanut paljoa irti. Mitä lähemmäs Lontoota he tulivat, sitä enemmän Evelyn painui kasaan penkeillä.
"Ikkunat ovat tummennetut, neiti Hills. Vakuutan teille, ettei kukaan näe teitä ulkopuolelta", kuljettaja kertoi avuliaasti, mikä sai Evelynin hymyilemään pienesti. Olisipa se ollutkin hänen ongelmansa, mutta ei. Nainen ei yksinkertaisesti halunnut olla täällä, ja sitä edes tummennetut auton ikkunat eivät voisi korjata.
"Saavumme reilussa vartissa hotellillenne", kuljettaja ilmoitti ajaessaan Lontoon halki. Evelyn nyökkäsi ja kaivoi olkalaukustaan meikkitarvikkeensa. Hän paranteli hieman kajaaliaan ja laittoi uuden kerroksen ripsiväriä, tarkistaen peilistä moneen otteeseen, että näytti varmasti hyvältä. Pinnallisuus puski esiin hetkinä, jolloin tiesi joutuvansa salamavalojen välkkeeseen.

Auto pysähtyi hotellin eteen. Evelyn suoristi ryppyjä vaatteistaan, tarkisti viimeisen kerran, että hiukset olivat hyvin ja nyökkäsi sen jälkeen kuljettajalle. Mies nousi autosta, kiersi sen ympäri, nosti naisen matkalaukun takakontista ja antoi sen laukunkantajalle. Vasta sen jälkeen kuljettaja aukaisi oven Evelynille, joka astui ulos säteilevä hymy huulillaan ja aurinkolasit silmillään. Tuskin auton ovi oli ehtinyt painua kiinni hänen takanaan, kun kuvaajat jo huutelivat kysymyksiään.
"Evelyn! Miten olet viihtynyt Englannissa?"
"Miltä tuntuu tavata äitiäsi?"
"Osallistutko illan gaalaan äitisi kanssa?"
"Kauanko aiot viipyä Lontoossa?"
Evelyn jätti kysymykset huomiotta, vilkutti kuvaajille ja astui sisään suurista ovista, jotka hotellin työntekijät hänelle avasivat. Sisällä hän luopui aurinkolaseistaan ja suuntasi suoraan infotiskille.
"Hei, varaus nimellä Hills", hän sanoi tiskillä työskentelevälle nuorelle naiselle, joka tuntui kalpenevan silmissä mutta hoiti työnsä moitteetta naputellessaan tietoja koneelle.
"Sviitti 815", nuori nainen vastasi hymyillen. "Laukkunne vietiin jo edeltä."
"Kiitos", Evelyn kiitti ja otti vastaan ojennetun avaimen. Hänen äitinsä oli siis varannut sviitin. Kerrassaan loistavaa. He jakaisivat huoneen. Mahtavaa.

Lyhyt nainen suuntasi suoraan hisseille ja nousi ylimpään kerrokseen. Hän suunnisti koristeellisten numerokylttien osoittamaan suuntaan ja löysi kuin löysikin etsimänsä oven. Hän koputti kuuluvasti ennen kuin aukaisi oven avainkortillaan, vaikka tiesikin, että Jade oli jo kuullut tyttärensä saapumisesta.
"Hei äiti", Evelyn tervehti iloisesti sulkiessaan oven perässään. Jade seisoi keskellä huonetta kädet levällään ja hymyillen nainen otti muutaman juoksuaskeleen äitiään kohden. Kaksikko halasi lämpimästi eikä kumpikaan tuntunut halukkaalta päästämään irti.
"Mitä kuuluu?" Evelyn kysyi vetäydyttyään hetkeksi halauksesta. Nainen vilkaisi ympärilleen sviitissä. "Hyvin ainakin näytät asuvan, vaikka oletkin eksynyt rapakon toiselle puolelle", hän virnisti ja halasi uudelleen äitiään. "Minulla on ollut ikävä", siro nainen myönsi iloisesti naurahtaen.
"Voi tyttö rakas, et uskokaan kuinka paljon olen kaivannut sinua", Jade vastasi yhtä iloisesti. "Saat kertoa minulle kaiken, mitä sinulle kuuluu, kun syömme lounasta. Jaksatko lähteä kaupungille, vai tilaammeko jotakin tänne?"
"Nauttisin mielelläni hetken hengähdystauosta", Evelyn myönsi naurahtaen. "Olen hieman vösynyt matkan jäljiltä, enkä välttämättä haluaisi kulkea heti uudelleen tuon saman kuvaajajoukon ohi."
"Siispä syömme täällä", Jade julisi ja halasi kolmannen kerran lyhyttä tytärtään. "Meillä on paljon puhuttavaa."

Siinä Jade oli aivan oikeassa, sillä kaksikko istui monta tuntia sviitin sohvalla ja keskusteli. Ruoka oli jo syöty ja jälkiruokakin nautittu, kun Jade viimein kysyi kysymyksen, jota Evelyn oli odottanut koko ajan.
"Kukas se mies on?" Jade kysyi mukamas ohimennen, mutta Evelyn tunnisti katseen äitinsä suklaanruskeissa silmissä. Jadea kiinnosti enemmän kuin olisi pitänyt.
"Äiti", Evelyn varoitti ja katsoi merkitsevästi vastapäätä istuvaa pidempää naista, joka oli kuin ilmetty kopio tyttärestään, jos silmien väriä ja hiusten tyyliä ei ottanut huomioon. "Anna olla."
"Toki, toki, heti kun kerrot minulle, kuka hän on", Jade painosti pieni hymy huulillaan. Evelyn heitti äitiään tyynyllä.
"Sehän ei kuulu sinulle, äitikulta", tytär virnisti hyväntuulisesti ja otti kopin tyynystä, jonka Jade oli tähdännyt hänen päähänsä. "Ohi meni", Evelyn lällätti ja näytti kieltään äidilleen. Jade ei voinut kuin nauraa tyttärelleen, joka käyttäytyi edelleen kuin lapsi sille päälle sattuessaan.
"Aiotko sinä koskaan kasvaa aikuiseksi?" Näyttelijätär kysyi päätään kallistaen. Ei jäänyt epäilystäkään, mistä Evelyn oli tapansa oppinut.
"En. Olen kuullut, että aikuisena elämästä tulee todella tylsää", Evelyn vastasi vakavasti, mutta päätyi virnistämään äitinsä muka tyrmistyneelle ilmeelle. "Näyttelijäksi olet äärimmäisen huono esittämään tyrmistynyttä."
"Eipäs nyt mennä henkilökohtaisuuksiin, tyttöseni!" Jade nauroi. "En minäkään kerro sinulle, kuinka sinun tulisi ratsastaa. Mitä Lionheartille muuten kuuluu?"
"Hyvää, sille kuuluu oikein hyvää. Rosings Park on kerrassaan upea talli ja ori on viihtynyt loistavasti."
"Ei niin hyvin kuin omistajansa, mikäli lehtiartikkeleista voi mitään päätellä", Jade vastasi velmusti hymyillen. Evelyn päästi tukahtuneen äänen ja hautasi kasvonsa sylissään pitelemäänsä koristetyynyyn. Äiti oli aivan mahdoton.

"Onko minun pakko tulla sinne gaalaan?" Evelyn kysyi ties kuinka monetta kertaa, kun vilkaisi kelloa seinällä. Kuusi iltapäivällä. Kohta pitäisi alkaa valmistautua, jos yhdeksäksi oli tarkoitus ehtiä juhliin.
"On", Jade vastasi tiukasti. "Ei se ole niin kamalaa, se on paljon vapaampi tilaisuus kuin monet muut", nainen vakuutti tyttärelleen, joka vain kohotti kulmaansa vastaukseksi. Vapaampi tilaisuus, johon vain satuttiin vaatimaan naisille iltapukuja ja miehille frakkeja. Selvä.
"Mikä hyväntekeväisyyden kohde on?" Siro nainen kysyi jo aavistuksen uteliaampana. Hän ei ollut vaivautunut selvittämään mitään etukäteen, sillä tiesi, että äiti kyllä osaisi kertoa kaiken tarpeellisen.
"Oikeastaan tavoitteena on enemmänkin herättää tietoisuutta kuin varsinaisesti kerätä rahaa", Jade myönsi. "Mutta kaikki tuotot menevät kotimaisille lastensuojelujärjestöille."
"Kaipa sinne on sitten pakko tulla", Evelyn totesi, mutta hymyili pienesti. Kyllä hän yhden gaalan kestäisi, kun oli hyvä tarkoitus. "Saanko nähdä pukuni vai onko se yllätys?"
"Se on huoneessasi", Jade naurahti ja viittasi kädellään sviitin toisella laidalla olevaa erillistä makuuhuonetta kohti. Uteliaana Evelyn lähti huoneeseensa ja löysi mustan pukupussin sängyltään.
"Ei ole totta", nainen henkäisi nähdessään upean tummanvihreän mekon. "Äiti!" Hän huusi ja kääntyi ympäri palaten oleskelutilan puolelle. "Se on upea!" Tytär julisti silmät säihkyen. Jade hymyili lämpimästi ainoalle tyttärelleen.
"Se näyttää vielä upeammalta päälläsi, siitä olen varma", Jade sanoi ylpeä hymy huulillaan. Evelyn virnisti.
"Koska lähdetään?"

Puoli yhdeksältä he seisoivat hotellin aulassa lähtövalmiina. Evelyn hiveli juhlapukunsa silkkistä kangasta ihaillen sen yksinkertaista kauneutta. Tummanvihreä, olkaimeton mekko istui täydellisesti sirolle naiselle ja näytti kerrassaan upealta. Nainen oli ihaillut mekon kauneutta peilistä niin pitkään että oli lähes joutunut kiirehtimään meikkien kanssa. Äidin maskeeraajan ja kampaajan virkaa toimittava yleisnero ehti leikiten korjata tilanteen, eikä heille tullut kiirettä kaikesta huolimatta.
He nousivat autoon ja Jade antoi reittiohjeet, Evelynin lähinnä keskittyessä nauttimaan olostaan mekossa. Hän ei ollut tunnistaa itseään katsoessaan peiliin, sillä harvoin jaksoi laittautua näin huolella. Yläselän paljaaksi jättävä mekko ei peittänyt naisen tatuointia, mutta Jade ei ollut edes yrittänyt suostutella Evelyniä meikkaamaan sitä piiloon. Ehkä äiti oli vihdoinkin oppimassa.

"Oletko valmis?" Jade kysyi hymyillen, kun auto kaarsi punaisen maton päätyyn.
"En ikinä", Evelyn virnisti vastaukseksi. Kuljettaja aukaisi oven ja Jade nousi edellä autosta. Evelyn seurasi äitinsä perässä ja lähes sokaistui salamavaloista heti muutaman askeleen otettuaan. Kuvaajien kysymykset hukkuivat fanien huutoon, kun kaikki koettivat kilvan saada Jaden huomiota. Tytärtään pidempi nainen vilkutti faneilleen ja heitti muutaman lentosuukon, mikä aiheutti uuden kiljumiskohtauksen. Evelyn hymyili kulkiessaan sivummalla, jotta antoi äidilleen mahdollisuuden loistaa punaisella matolla.
"Yhteiskuva!" Kuvaajat huusivat ja Jade tarttui tyttärensä käteen, vetäen hymyilevän naisen viereensä. Äiti ja tytär poseerasivat vierekkäin, toinen tummanvihreässä, toinen syvänpunaisessa mekossaan ja vilkuttivat kameroille. Jade antoi muutaman nimikirjoituksen faneille, jotka tarjosivat kyniä ja kuvia naiselle. Elokuvatähti hymyili ja suostui jopa ottamaan muutaman kuvan faniensa kanssa. Evelyn ei voinut kuin seurata lämpimästi hymyillen, miten vaivattomasti Jade liikkui ihmisten keskellä, häikäistymättä huomiosta tai koettamattakaan paeta sitä. Evelyn kulki äitinsä perässä ja vilkutti faneille, jotka tervehtivät häntä iloisesti huutaen.

"Sinusta vain tulee kuuluisampi joka hetki kun katson muualle", Evelyn nauroi kun he pääsivät sisään suureen teatteriin, joka toimi sen iltaisen gaalan näyttämönä. Jade hymyili tyttärelleen.
"Ja sinusta tulee kauniimpi joka hetki kun katson muualle", vanhempi nainen vastasi lempeästi. Evelyn nauroi.
"Älä nyt ala herkistelemään, äiti", tytär naurahti ja tarttui äitiään käsipuolesta. "Eiköhän mennä paikoillemme, vai haluatko käydä tervehtimässä jotakuta?"
"Mennään vain istumaan", Jade myöntyi ja seurasi tytärtään, kun Evelyn tottuneesti luovi tiensä väkijoukon halki kohti paikkoja, jotka kutsussa oli heille osoitettu. He istuivat alas ja juttelivat hetken niitä näitä. Jade osallistui lähellä istuvien tuttaviensa keskusteluihin ja Evelyn huomasi nauttivansa siitä, kun saattoi vain olla hiljaa äitinsä rinnalla.

Iltaan mahtui monenmoista puhetta, palkintoa ja esitystä, mutta lopulta tilaisuus oli ohi ja ihmiset alkoivat vetäytyä teatterista. Päivä oli ollut pitkä ja tapahtumarikas. Gaalassa oli ollut paljon mielenkiintoista asiaa ja Evelynkin poistui paikalta lompakko laihempana - tai oikeastaan pankkitili aavistuksen tyhjempänä. Onneksi naisella ei muutoinkaan ollut pulaa rahasta, joten hyvään tarkoitukseen saattoi lahjoittaa aina muutaman kolikon.
"No, oliko se nyt niin kamalaa, että tätä paetakseen piti muuttaa toiselle puolelle maapalloa?" Jade kysyi, kun he kulkivat virran mukana kohti ovia.
"Ei", Evelyn virnisti vastaukseksi. "Mutta en minä tätä paennut, vaan -", nainen aloitti.
"Tiedän, tiedän", Jade keskeytti lempeästi. "Se oli sinun valintasi, ja minä olen ylpeä sinusta."
"Kiitos äiti", tytär sanoi hymyillen. "Mitä teemme huomenna?"
"Ajattelin, että voisimme käydä kaupoilla. Jätit paljon vaatteitasi kotitilalle, joten voisit varmasti kaivata hieman täydennystä kaappeihisi."
"Vaatehuoneeni on valtava. En ikinä saisi sitä täytettyä!" Evelyn vastusti hyväntuulisesti. "Mutta kyllä shoppailu kelpaa."
"Mitä sinä haluaisit tehdä?" Jade kysyi tyttäreltään, kun auto pysähtyi liikennevaloihin. "Minun kalenterini on tästä eteenpäin tyhjä aina parin viikon päästä koittavaan ensi-iltaan asti."
"Teatteriin, haluan teatteriin", Evelyn naurahti. "Jos Slaleyssa on jotakin vikaa, niin se, ettei siellä ole kunnon teattereita lähimaillakaan."
"Totta tuo", Jade naurahti. "Mitä haluat katsomaan?"
"Ihan sama, en edes tiedä mitä siellä menee."
"Selvitetään sitä tarkemmin huomenna."
"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta."

He vaihtoivat yöpukuihinsa, pesivät hampaat ja kasvonsa sekä valmistautuivat kaikin tavoin menemään sänkyyn ja vaipumaan unten maille. Evelyn kömpi lähinnä Jaden kiusaksi äitinsä sänkyyn, kun Jade irrotteli viimeisiä pinnejä hiuksistaan kylpyhuoneen puolella. Jade nauroi nähdessään aikuisen tyttärensä peittojensa alla kerälle käpertyneenä.
"Saat sinä siihenkin yöksi jäädä", Jade nauroi kömpiessään itse sänkyyn ja sammuttaessaan lukuvalon. "Kyllä näille sängyille mahtuu."
"Mmhmm", Evelyn mumisi unisesti vastaukseksi silmät suljettuina ja käänsi kylkeä. Jade naurahti matalasti ja sulki silmänsä. Tyttären rauhalliset, tasaiset hengenvedot tuudittivat myös äidin pian unten maille.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    La Heinä 05, 2014 9:27 pm

He olivat kierrelleet kauppoja koko aamupäivän, sovitelleet ties mitä ja nauraneet katketakseen, kun Jade oli yllyttänyt Evelynin pukeutumaan toinen toistaan hulvattomampiin asukokonaisuuksiin. He olivat syöneet hienossa ravintolassa kävelykadun varrella ja onnistuneet välttelemään kuvaajia siihen asti. Evelyn oli nauttinut olostaan ja vaivattomasta keskustelusta äitinsä kanssa. Hän ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon oli todella ikävöinyt äitiään ennen kuin nyt, kun äiti oli siinä.
"Mihinkäs sitten?" Evelyn naurahti, kun he poistuivat jälleen yhdestä liikkeestä uuden kassin kanssa. Heillä oli jo aivan liikaa paperikasseja, joissa oli toinen toistaan tunnetumpien merkkien logoja. Jade ei tainnut koskaan ostaa halpoja vaatteita toisin kuin tyttärensä, jonka merkkipaitojen sekaan mahtui kuluneita, neljä kokoa liian suuria t-paitoja.
"Käydäänkö vielä tuolla? Niillä on ihania kenkiä", Jade ehdotti ja viittasi suureen kenkäkauppaan. Evelyn nyökkäsi ja yhdessä he astuivat sisään tilavaan, valoisaan kauppaan.

"Missä minä käyttäisin näitä?" Evelyn nauroi patsastellessaan sandaaleilla, joilla sai lähemmäs viisitoista senttiä lisää pituutta. "Eivät järin kätevät tallille tai ulkoiluttamaan koiraa", nainen virnuili Jadelle, joka naureskeli tyttärelleen. Evelyn oli ihan omaa luokkaansa, mitä ostosretkiin tuli. Kyllästyessään etsimään hienoja kenkiä, tytär päätyi etsimään kaikista järkyttävimpiä, turhimpia luomuksia.
"Ehkä sinun pitäisi käydä enemmän kaupungilla", Jade ehdotti hymysuin. "Tuollaisia kenkiä monet nuoret käyttävät. Oikein kesäisetkin ovat, kun nyöritykset ovat noin kirkkaan väriset ja pohja korkkia."
"Kuka tällaisilla jaksaisi kävellä koko päivän?" Evelyn pohti istuessaan alas ja aukaistessaan kenkien soljet. "Eivät nämä voi olla mukavat pitkällä kävelyreissulla."
"Eivät ne olekaan, mutta silti niitä käytetään", Jade naurahti. "Kauneuden eteen pitää kärsiä."
"Eikä pidä, kauneus on yliarvostettua", Evelyn vastasi nopeasti ja näytti kieltä äidilleen, joka esitti tyrmistynyttä. "Älähän nyt, äitikulta, etkö sinä juuri ollut sijalla yhdeksäntoista maailman kauneimpien naisten luettelossa?"
"En tiedä, en ole katsonut", Jade nauroi.
"En minäkään, mutta joku kuvaajista huuteli sellaista eilen", Evelyn vastasi virnistäen. Nainen oli jo jatkamassa äitinsä kiusaamista, kun näki silmäkulmastaan hitaasti lähestyvän nuoren naisen. Tyttö ei voinut olla kahtakymmentäkään, Evelyn päätteli ja hymyili rohkaisevasti. Tytön kädet tärisivät kun hän pääsi lähemmäs.
"Anteeksi että häiritsen, mutta voisinko mitenkään saada nimikirjoituksesi tähän?" Tyttö kysyi ääni vapisten. Evelyn peitti virnistyksensä kääntämällä kasvonsa toiseen suuntaan ja sipaisemalla pitkiä tummia hiuksiaan korvansa taakse.
"Totta kai, kenelle omistan sen?" Jade kysyi säteilevä hymy kasvoillaan.
"Megan", tyttö sai sanottua ojentaessaan kuvaa Jadelle. Nainen kirjoitti nopeasti ja signeerasi kuvan tottuneesti, ojentaen sen takaisin Meganille hymy huulillaan.
"Pyydän, ettet laita tästä vielä mitään twitteriin tai muihin sosiaalisen median palveluihin", Jade sanoi pehmeästi. "Haluaisin nauttia iltapäivästä tyttäreni kanssa ilman kuvaajia."
"Tietenkin", Megan henkäisi tuijottaessaan silmät suurina elokuvatähteä. "Kiitos Jade, tämä on elämäni paras päivä", tyttö sopersi. Idolien kohtaaminen taisi olla rankkaa. Evelyn virnisti ja astui lähemmäs Megania, siirtäen tyttöä kohti äitiään.
"Anna puhelimesi niin otan sinulle kuvan muistoksi", Evelyn sanoi Meganille jonka silmät tuntuivat laajentuvan entisestään. Blondi tyttö kaivoi ruskeasta laukustaan nopeasti puhelimen, jonka antoi Evelynille. Ujosi tyttö asettui metrin päähän Jadesta, joka virnisti ja veti tytön kädestä halaukseensa.
"No, eiköhän niistä joku onnistunut", Evelyn naurahti ojentaessaan puhelimen Meganille. Tyttö näytti siltä, että pyörtyisi hetkenä minä hyvänsä. Onneksi kaupassa ei ollut muita asiakkaita.
"Ihanaa päivää", Jade toivotti ja halasi Megania vielä kerran. "Olet ihana tyttö."

Megan poistui kaupasta nopeasti sen jälkeen hymy huulillaan, joka ei varmasti häipyisi ihan hetkessä. Jade kääntyi hymyillen Evelynin puoleen.
"Milloin sinä kasvoit aikuiseksi etkä enää juossut pakoon lähestyviä faneja?" Jade kysyi ilkikurinen virne kasvoillaan. Evelyn kohautti olkiaan.
"Silloin, kun fanit eivät enää juosseet minun perässäni hiilihankojen kanssa", nainen nauroi ja keräsi kaikki heidän ostoksensa yhteen. Kasseja oli valtava määrä.
"Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minä, että ansaitsit sen", Jade vastasi nauraen, kun oli saanut uudet ostokset maksettua. He suuntasivat yhdessä kävelykadulle.
"Ehkä vähän niinkin", Evelyn totesi hyväntuulisesti. "Mutta etpähän voi sanoa, ettenkö olisi osannut pitää hauskaa!"
"Sinun käsityksesi hauskasta eroaa paljon minun käsityksestäni", Jade pudisteli päätään huvittuneena. "Onneksi kasvoit aikuiseksi."
"En kasvanut", Evelyn virnisti. "Harkitsin eilenkin, että olisin tehnyt jotakin repäisevää."
"Miksi et sitten tehnyt?"
"Koska kerrankin kuvaajat keskittyivät sinuun ja minut unohdettiin muutamaa yhteiskuvaa lukuunottamatta."
"Se olisi voinut olla niin aina, jos olisi käyttäytynyt hyvin nuorempanakin", Jade naurahti huvittuneena. "Mutta ei, sinä päätit aloittaa sodan lehdistöä vastaan. Tietenkin ne tarttuivat kaikkeen, mitä sanoit tai teit, koska siitä sai hyviä lööppejä."
"Tiedän", Evelyn nauroi. "Mutta oli helpompi esittää kuin kävellä kameroiden eteen omana itsenään."
"Se on totta", Jade vastasi, "mutta olisit voinut esittää jotakin muuta kuin kapinallista."
"En, minulla oli aivan liian hauskaa", nainen nauroi vastaukseksi. He asettuivat pienen kahvilan pöytään ja tilasivat kahvit ja leivonnaiset.

"Olet todella muuttunut näinä kuukausina täällä", Jade sanoi yllättäen. Evelyn kohotti kulmaansa ja siemaisi kahvistaan. Äidillä oli tapana vaihtaa aihetta useinkin, mutta tämä oli yllättävä muutos aiemmasta vitsailusta ja kiusoittelusta.
"Ehkä minä vihdoin kasvoin vastuuntuntoiseksi aikuiseksi", Evelyn vastasi. He vilkaisivat toisiaan ja purskahtivat nauruun. "Okei, en kasvanut."
"Et niin", Jade myönsi lopetettuaan nauramisen. "Mutta olet muuttunut, ja hyvään suuntaan. Näytät onnellisemmalta, vapaammalta. Ehkä olit oikeassa, ja kaikki mitä olet aina tarvinnut oli oma tila."
"Enhän minä enää vuosiin ole ollut niin kamala kuin teininä", Evelyn virnisti. "Yliopisto opetti ja tavoitteellinen valmentautuminen söi pohjaa turhalta kapinalta."
"Niinhän se teki, mutta tarkoitin sitä, että tunnut nauttivan itsestäsi aivan eri tavalla kuin ennen."
"Minulla on työpaikka, oma koti ja ystäviä. Olen tyytyväinen elämääni", Evelyn totesi ja joi kahvistaan.
"Ja pääsit eroon perheestäsi", Jade virnisti. Evelyn tiesi, ettei äiti oikeasti tarkoittanut sanojaan, kunhan kiusasi, ja siksi hänkin saattoi vastata virnistykseen omalla toispuoleisella virneellään.
"Miten veljet voivat? Aina kun soitan, he väittävät olevansa kiireisiä ja kuulostavat siltä, että elämä kotitilalla on taivaallista", Evelyn kysyi hymyillen. Jade naurahti.
"He tekivät sopimuksen isäsi kanssa. Jos he saavat sinut palaamaan kotiin, he saavat aloittaa hevosten kasvattamisen", Jade selitti hyväntuulisesti. Evelyn pudisti päätään nauraen. Olisihan se pitänyt arvata.
"Joten he koettavat vedota syyllisyyteen väittämällä, että ovat kiireisiä, kun en ole apuna ja toisaalta taas muistuttaa, kuinka ihanaa elämä kotitilalla olikaan", Evelyn naurahti.
"Näin juuri. Mutta he voivat hyvin. Joshua harkitsee paluuta lännenratsastuksen kisoihin nyt kun sai alleen taitavan hevosen ja Jacob miettii, onko hänen poikansa liian nuori osallistumaan karjanajoon."
"Vie heille terveisiä ja sano isälle, että antaa niiden kasvattaa hevosia vaikka tuhlaajatyttö ei palaakaan kotiin", Evelyn vastasi lämpimästi hymyillen. Veljiä ja isää oli myös ollut ikävä. Koko sekopäistä perhettä oikeastaan.

He palasivat kahvituokionsa jälkeen hotellille nauraen ja jutellen niitä näitä. Jane kertoi seuraavasta työstään, jonka kuvaukset alkaisivat New Yorkissa seuraavana syksynä ja Evelyn vastaavasti kuvaili arkeaan Slaleyssä. He  istuivat rennoissa vaatteissa sohvilla syöden kiinalaista, jota hotelli oli tilannut heille läheisestä ravintolasta. Kumpikin puhui paljon, kertoi kaikesta mitä oli tapahtunut ja mitä toivottavasti tapahtuisi, eikä kuulumisten vaihdolle tuntunut tulevan loppua.
"Minä tulen kyläilemään New Yorkiin heti, kun Broadwaylla menee hyviä musikaaleja", Evelyn naurahti äidin kuvaillessa uutta asuntoaan. Jade esitti loukkaantunutta.
"Äitiäsi et viitsi tulla tervehtimään kuin Lontooseen asti, mutta musikaalin takia olisit valmis lentämään toiselle puolelle Atlanttia? Senkin kiittämätön kakara", Jade nauroi lauseensa lopuksi ja heitti Evelyniä tyynyllä. Tyynysota käynnistyi saman tien kun Evelyn huitaisi äitiään toisella tyynyllä ja heitti Jadea seuraavalla. Onneksi näiltä sohvilta eivät tyynyt loppuneet. Luksussviitti sai kokea kovia, kun naurava kaksikko jahtasi toisiaan sohvien ympäri tyynyjä paiskoen ja niillä huitoen.

Riehakas tyynysota päättyi lopulta siihen, että he molemmat makasivat nauraen lattialla sikin sokin olevien tyynyjen keskellä ja koettivat tasata hengitystään. Evelyn ei voinut lopettaa nauramista kuvitellessaan, mitä isäkin sanoisi, jos näkisi tyttärensä ja vaimonsa juuri nyt. Mies pudistelisi päätään ja toteaisi jotakin Hillsien sukuviasta ja siitä, miten julkisuus teki kaikista ihan kaheleita.
"Seuraavassa haastattelussa kerron kaikille, kuinka tyttäreni rakastaa tyynysotaa vaikka täyttää pian kolmekymmentä", Jade virnisti kääntyessään kyljelleen, jotta saattoi katsoa nauravaa Evelyniä.
"Älä sano noin, minusta tuntuu niin vanhalta", nainen protestoi heilauttaessaan lähes laiskasti tyynyä Jadea päin.
"Ole sinä aivan hiljaa, nuori neiti", Jade vastasi toruen. "Sinun työsi ei sentään ole kiinni siitä, näytätkö vielä hyvältä vai et", nainen virnisti ja heitti tytärtään tyynyllä.
"Sinä voisit ihan hyvin jäädä jo eläkkeelle ja elää hulppeaa elämää säästöilläsi", Evelyn virnisti torjuessaan heitetyn tyynyn laiskasti kädellään.
"Ja tehdä mitä? Neuloa villasukkia sinulle, jotta selviät kylmästä talvesta?"
"Vaikka sitten niin. Sinulle tulee vielä kiire, että ehdit oppia neulomaan ennen talvea", nainen kiusasi äitiään, joka vain pyöräytti silmiään.
"Olet mahdoton", äiti sanoi tyttärelleen huvittuneella äänellä.
"Kiitos", Evelyn virnisti vastaukseksi, "otan tuon kohteliaisuutena."

Päivän shoppailuista, kävelystä ja puhumisesta väsyneinä he päättivät jättää teatterin toiseen iltaan ja viettivät sen sijaan aikaa yhdessä hotellin aulassa. He pelasivat muutaman pelin biljardia, ja ensimmäistä peliä lukuunottamatta Evelyn näytti äidilleen, etteivät vanhat taidot unohtuneet hetkessä peitotessaan äitinsä kerrasta toiseen. Naurava Jade ehdotti shamppanjalasillista juhlistamaan tätä hauskaa päivää, eikä Evelynillä ollut mitään syytä vastustella. Niin he siirtyivät hotellin aulan baariin, joka oli valoisa ja tunnelmallinen kaikkine koristeluineen. Evelyn pudisti pienesti päätään. Hän ei ollut ikinä tottunut hienoihin viiden tähden luksushotelleihin, autonkuljettajiin ja kaikkien palvelevaan asenteeseen. Onneksi kukaan hotellin asiakkaista ei kiinnittänyt huomiota näyttelijättäreen yhtään sen enempää kuin suuren yrityksen pomoon, joka istui viskilasin kanssa oven lähettyvillä.

"Aiotko pitää jonkin dramaattisen maljapuheen, vai voinko vain todeta, että oli ihana kun tulit Lontooseen?" Evelyn kysyi toispuoleinen virne kasvoillaan. Jade naurahti hyväntuulisesti ja kohotti lasiaan.
"Kuulostaa hyvältä maljapuheelta", vanhempi nainen naurahti ja kilautti hellästi lasiaan Evelynin lasia vasten. He kohottivat lasit huulilleen, siemaisivat kuplivaa juomaansa ja hymyilivät toisilleen.
"Tämähän on hyvää. Maksoitko satasen lasilta?" Evelyn pilaili istuessaan alas pienen pöydän ääreen.
"En sentään", Jade vastasi huvittuneena. Hän katsoi tytärtään päätään pudistellen. Mahdoton tapaus tuo nainen. "Pullosta olisi varmaan sen verran saanutkin pulittaa."
"Hyvä siis, että meitä on vain kaksi", Evelyn naurahti ja hymyili pirteästi äidilleen. He joivat lasilliset hyväntuulisen keskustelun vallassa ja palasivat hotellihuoneeseen hymy huulillaan. Evelyn oli tyytyväinen päivään ja kaikkeen, mitä he olivat äitinsä kanssa ehtineet tehdä. Kyllä päivään mahtuikin! Hän katsoi lukuisia paperikasseja, jotka olivat täynnä ostoksia eri kaupoista. Hän oli löytänyt ihanan takin, kerrassaan upeasti istuvat mustat farkut, lukuisia ihania paitoja sekä näyttävät punaiset korkokengät. Kyllä niillä kelpaisi. Lisäksi hän oli ostanut mustavalkoisen kiekurakuvioisen mekon seuraavan päivän teatteria varten.

"Ai niin, kutsuin muutaman ystävän mukaan teatteriin", Jade sanoi pestessään kasvojaan. Evelyn kohotti kysyvästi kulmaa hammasharja suussaan. "Amberin ja hänen miehensä Benjaminin", äiti vastasi äänettömään kysymykseen. Kun Evelynin silmissä ei edelleenkään välähtänyt tunnistaminen, Jade huokaisi. "Amber oli minun kanssani Näkymättömissä. Se punatukkainen, pitkä nainen?"
"Aaa!" Evelyn äännähti tajutessaan, kenestä oli puhe. "Pidätte vieläkin yhteyttä?"
"Totta kai", Jade vastasi nopeasti. "Puhuimme itseasiassa, että pitäisi taas tehdä yhteinen leffa. Oli niin hauskaa viimeksikin", Jade kertoi iloisesti ja kuivasi kasvonsa pehmeään pyyhkeeseen.
"Mukavaa", Evelyn totesi sylkäistyään hammastahnavaahdon suustaan. "Onko jotain muuta, mitä minun pitäisi tietää?"
"Eipä kai", Jade naurahti. "Paitsi että he kysyivät, haittaisiko, jos joku heidän tuttavansa tulisi myös. Sanoin, että kutsu on avoin, koska varasin suoraan useamman paikan eturivin premiumpaikoilta, joten kyllä sinne mahtuu."
"Varmasti."

"Ajattelin, että voisimme käydä syömässä hienommin ennen teatteria ja sen jälkeen ehkä mennä lasilliselle Amberin ja Benjaminin kanssa", Jade sanoi kun he kiipesivät suureen, upottavaan parisänkyyn. Evelyn ei ollut edes suunnannut omaan sänkyynsä vaan käpertyi tyytyväisesti äitinsä viereen peittojen alle. Jade ei aikonut valittaa. Tyttären läheisyys oli mukavaa ja moinen hempeys harvinaista Evelynille.
"Oliko mielessäsi jokin tietty paikkakin?" Evelyn kysyi haukotellen makeasti. Hän kääntyi kyljelleen kasvot äitiään kohden ja virnisti laiskasti. "Tai sitten vain tilaamme pizzaa."
"Teatterin lähellä on kaunis ja kehuttu uusi ravintola, joka on kuulemma yksi Lontoon kauneimmista. Voisimme käydä katsastamassa sen?" Jade ehdotti ja jätti tyttärensä ehdotuksen roskaruuasta huomiotta. Niin Evelynin tyylistä. Tietenkin tytär ehdottaisi jotakin yhtä mautonta vain kiusatakseen poloista äitiään. Kasvata nyt tällaisesta kakarasta sitten kunnon ihminen.
"Käy minulle", Evelyn totesi. Hän haukotteli uudelleen ja kurotti sammuttamaan yöpöydällä olevan lampun. "Öitä, äiti."
"Hyvää yötä", Jade vastasi ja kurkotti painamaan kevyen suukon tyttärensä otsalle. Evelyn hymyili äidilleen ennen kuin kääntyi toiselle kyljelleen ja sulki silmänsä. Lontooseen tulo alkoi tuntua parhaalta mahdolliselta idealta. Hän oli nauttinut olostaan, äitinsä seurasta ja heidän helposta, lähes ystävyyttä lähentelevästä suhteestaan. He olivat aina olleet läheisiä, kiusanneet toinen toistaan ja vitsailleet kaikesta -paitsi Evelynin mieskuvioista-, joten erot nykyiseen eivät olleet suuria. Evelyn vajosi syvään, onnelliseen uneen hymy huulillaan. Äidin vieressä oli hyvä olla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    Su Heinä 06, 2014 11:37 am

"Näyttääkö tämä mekko hyvältä?" Jade kysyi ties kuinka monennen kerran pyöriessään suuren kokovartalopeilin edessä. Evelyn kurkisti kylpyhuoneen oviaukosta ja katsoi hetken äitiään arvioivin silmin.
"Näyttäisi paremmalta, jos olisit kymmenen vuotta nuorempi", nainen virnisti ja näytti kieltään äidilleen. Jade tarttui lähimpään koristetyynyyn ja viskasi sen kiusoittelevaa tytärtään kohti. Evelyn vetäytyi takaisin kylpyhuoneen puolelle välttääkseen kohtaamisen tyynyn kanssa.
"Haista home!" Jade huusi peilin edestä, kun kuuli tyttärensä naurun kylpyhuoneesta. "Olet ihan kamala, kai tiedät sen?"
"Tiedän ja nautin siitä", Evelyn vastasi virnistäen. Naisen ääni oli täynnä huvittuneisuutta, mikä ei jäänyt huomaamatta Jadeltakaan.
"Oletpa sinä hyvällä tuulella vaikka joudut viihdyttämään vanhaa äitiäsi menemällä teatteriin."
"Minähän sinne halusin", Evelyn muistutti ja astui ulos kylpyhuoneesta saatuaan meikkinsä valmiiksi. Hän vilkaisi äitiään, joka oli kerrankin ajoissa valmis, vaikka epäröikin edelleen mekkonsa kanssa. "Hyvältä sinä näytät, äiti. Eiköhän mennä", tytär sanoi hymyillen ja nappasi punaisen juhlalaukkunsa mukaan. Hän aukaisi laukun ja varmisti nopeasti, että hänellä oli mukanaan puhelin, rahat ja pankkikortti sekä huulipuna.
"Selvä, mennään mennään", Jade vastasi ja tarkisti vielä viimeisen kerran, että hänen hiuksensa olivat hyvin. Evelyn naputti kärsimättömästi jalallaan lattiaa ja virnisti lammasmaisesti, kun Jade mulkaisi häntä.

"Vau", Evelyn henkäisi astuessaan sisään ravintolan suurista lasiovista. Paikkahan oli kerrassaan upea! "Ymmärrän, miksi tätä sanotaan Lontoon kauneimmaksi", nainen naurahti kun tarjoilija ohjasi heidät valoisaan pöytään. He istuivat alas ja saivat nahkakansiot, joiden sisältä löytyi menu, joka olisi näyttänyt missä tahansa muussa paikassa pröystäilevältä, mutta tänne se sopi.
"Upealta näyttää, kieltämättä", Jade sanoi ja vilkaisi listaansa. "Olisin ehdottanut shamppanjaa, mutta ehkä jätämme sen odottamaan teatterin jälkeistä aikaa", vanhempi nainen totesi pieni hymy huulillaan. "Emmehän halua, että sinulta menee suuri osa teatterista ohi kun koetat keksiä, mistä saisit lisää juotavaa."
"Äiti!" Evelyn parahti. "Saat minut kuulostamaan alkoholistilta."
"Etkö sinä sitten ole?" Jade kiusasi virne kasvoillaan. Ha, ei olisi kannattanut letkautella mitään näyttelijättären iästä!
"Jos nyt vain tilataan ruokaa niin päästään joskus teatteriinkin asti", Evelyn vastasi mulkaistuaan äitiään. Jade vain virnisti ja hetkeä myöhemmin he olivat sanoneet tilauksensa tarjoilijalle, joka toi juotavat ja vei ruokalistat mukanaan.

"Olipa hyvää", Jade totesi laskiessaan haarukan ja veitsen käsistään. Evelyn nyökkäsi tyytyväinen hymy huulillaan.
"Tämä ravintola oli hyvä valinta", Evelyn lausahti. Hän vilkaisi ympärilleen kauniissa ravintolassa, joka näytti juuri niin kalliilta kuin hinnat olivat antaneet olettaakin. "Ruoka oli hyvää, palvelu erinomaista ja ilmapiiri ihana."
"Juurikin näin", Jade myönteli tyttärensä sanoja. "Täytyy muistaa suositella tätä muillekin Lontoon matkalaisille", vanhempi nainen pohti ja korjasi lyhyiden hiustensa kampausta. Evelyn hymyili ja viittasi tarjoilijan paikalle. Hän maksoi laskun ennen kuin Jade ehti vastustella, jättäen suuren tipin loistavasti työnsä tehneelle miehelle. Nuori mies katsoi tippiä ihmeissään, palasi takaisin pöytään ja ylisti kahta naista kauniilla sanoilla. Äiti ja tytär hymyilivät lämpimästi ja vakuuttivat, ettei se ollut mitään. Jade jopa antoi nimikirjoituksensa miehelle, kun nuori sitä pyysi niin kohteliaasti. He poistuivat hymyillen ravintolasta ja kävelivät lähes vastapäätä olevaan teatteriin.

Teatterin pääovilla odotti jo muutamia kuvaajia, mikä sai Evelynin suoristamaan selkäänsä lähes huomaamatta. Jaden kasvoille kohosi pieni hymy ja hän tarttui tyttärensä käsipuoleen.
"Mennäänkö hiljaa vai ryminällä?" Jade kysyi pienesti virnistäen tyttäreltään, joka mietti vain hetken. Ilkikurinen virne kohosi Evelynin kasvoille.
"Kun nyt kerran täällä asti ollaan, niin eiköhän anneta noille jotakin kuvaamisen arvoista", Evelyn vastasi ja puri huultaan. Jade nauroi iloisesti ja kuvaajat havahtuivat katsomaan lähestyvää kaksikkoa tarkemmin. Hetkessä salamavalot alkoivat välkkyä, kun jokainen koetti saada sen parhaan kuvan ikinä. Jade ja Evelyn virnistelivät ja vilkuttelivat kameroille innostuen pienestä leikistään. He ilmeilivät toisilleen ja kameroille, saivat kuvaajat nauramaan ja onnistuivat varmasti antamaan hyvää materiaalia nettipalstoille, mutta mikä tärkeintä, jopa Evelyn nautti siitä hetkestä äitinsä rinnalla.

He jättivät takkinsa narikkaan ja siirtyivät aulan laidalle odottamaan Amberia ja Benjamia. He juttelivat niitä näitä, Jade jakoi muutamia nimikirjoituksia ja toivotti hyvää teatteri-iltaa lukuisille, jotka pysähtyivät katsomaan häntä pidemmäksi aikaa. Jade vaihtoi muutaman puolituttunsa kanssa useamman sanan ja esitteli Evelyniä ylpeänä tuttavilleen. Evelyn hymyili kaikille ja unohti nimet kolme sekuntia sen jälkeen kun ihmiset kääntyivät ja suuntasivat teatterisaliin.
"Tuolla!" Jade huudahti ja osoitti toiselle puolelle suurta aulaa. Nainen vilkutti kädellään ja sai kuin saikin Amberin huomion, joka lähti ujuttautumaan ihmisten halki. Amberin kulkua oli helppo seurata, kun punertavat hiukset loistivat kauas tummien ja blondien keskellä.
"Hei", Amber tervehti lämpimästi hymyillen ja halasi ensin Jadea ja sen jälkeen Evelyniä. "Näytätte molemmat upealta", punapää jatkoi pirteästi. Evelyn ja Jade palauttivat kohteliaisuudet ja halasivat myös Benjaminia.
"Tobias saapuu pian. He kuvaavat paljon yhdessä Benin kanssa eikä poikaparalla taida olla paljoa muuta tekemistä töiden ohella, joten ajattelimme, että ilta teatterissa voisi piristää", Amber selitti hymyillen ja vilkaisi olkansa yli narikkaa kohti. Nuorta miestä ei kuitenkaan vielä näkynyt. "No, kyllä hän löytää saliinkin. Siirrytäänkö jo kohti sisäänkäyntiä?" Nelikko lähti yhdessä sivukäytävää pitkin kohti sisäänkäyntiä, josta pääsi vaivattomasti salin edessä sijaitsevalle, erilliselle alueelle, jonne liput maksoivat kuuleman mukaan maltaita. Sieltä näki esityksen parhaiten, joten kovimmat fanit kyllä maksoivat mukisematta, kuten tekivät myös ne, joilla ei ollut rahasta puutetta.

"Hei", matala ääni tervehti heitä ennen sisäänkäyntiä. Amber kääntyi hymyillen ympäri ja tarttui Tobiaksen käteen, kiskoen nuoren miehen näytille innokkaasti.
"No, löysithän sinä meidät. Tässä ovat Jade Hills tyttärensä Evelynin kanssa. Jade, tämä on-", Amber esitteli nopeasti, mutta joutui Tobiaksen katkaisemaksi.
"Evelyn?" Miehen ääni oli hiljainen ja epäuskoinen. Evelyn, jonka huomio oli ollut teatterisalin puolella, käänsi nopeasti päätään kuullessaan nimensä. Naisen silmät laajenivat ja suu aukeni hiljaisesti.
"Tobias?" Nainen sai sanottua ja nielaisi kuuluvasti. Evelyn näytti peuralta ajovaloissa, mikä ei jäänyt huomaamatta Jadelta.
"Eiköhän siirrytä salin puolelle", tummatukkainen nainen sanoi pirteästi ja tarttui tyttärensä käsivarteen, nykien Evelyniä liikkeelle. Siro nainen sulki avoimen suunsa ja kulki lyhyin terävin askelin äitinsä perässä heidän paikoilleen. Amber ja miehet seurasivat perästä, Amberin vilkuillessa huolestuneesti Evelynin ja Tobiaksen väliä. Kumpikin näytti järkyttyneeltä ja yllättyneeltä. Näillä kahdella oli selkeästi historiaa.

"Äiti, vaihdetaan paikkoja", Evelyn sanoi hiljaa kun he olivat istumassa alas. Tobias oli hänen toisella puolellaan, eikä hän todellakaan halunnut istua miehen vieressä. Jade vilkaisi tytärtään ja vaihtoi mitään sanomatta paikkaansa, jotta saattoi asettua kahden nuoremman väliin. Evelyn tuijotti itsepäisesti teatterin lavalle, jolla ei vielä tapahtunut mitään ja kieltäytyi huomaamasta häneen suunnattuja katseita. Onneksi esitys alkoi pian ja muut saattoivat unohtaa koko tapahtuman. Evelyn ei ollut niin onnekas, vaan Tobiaksen kasvot pyörivät hänen mielessään lähes koko esityksen läpi. Väliaikaan ei ollut koskaan tuntunut olevan niin pitkää aikaa. Lopulta verhot laskeutuivat ja Evelyn nousi ensimmäisten joukossa kiitäen ulos salista ja suoraan naistenhuoneeseen.
Hän nojasi kylmän kaakeliseinään silmät suljettuina, keskittyen tasaamaan hengitystään, joka oli aivan liian pinnallista ja terävää. Tobiaksen näkeminen oli päässyt yllättämään. Hän ei ollut ajatellut, että joutuisi enää koskaan tuijottamaan miehen syvänsinisiä silmiä.
"Evelyn?" Jaden ääni katkaisi naisen ajatukset. Evelyn aukaisi hitaasti silmänsä ja näki äitinsä seisomassa hänen vierellään. "Oletko kunnossa?"
"Olen, olen, vain vähän… yllättynyt", Evelyn vastasi ja sulki uudelleen silmänsä. "Maailma on suuri ja täällä on seitsemän miljardia ihmistä, ja minä onnistun törmäämään siihen ainoaan, jota en halunnut enää koskaan nähdä", Evelyn huokaisi. Jade laski käden tyttärensä hartialle.
"Tiedän luvanneeni vuosia sitten, etten utelisi, mutta mitä teille oikein tapahtui?" Äidin ääni oli varovainen ja kokeileva, kun Jade tökki kepillä jäätä ja koetteli, kuinka pitkälle voisi mennä. Evelyn löi päätään hiljaa muutaman kerran takanaan olevaan seinään.
"Minä lähdin. En selittänyt mitään, jätin vain sormuksen hänen yöpöydälleen, keräsin tärkeimmät tavarani ja kävelin ulos ovesta. En vastannut yhteenkään puheluun tai viestiin, enkä koskaan katsonut taakseni", Evelyn kertoi hiljaa. "Minä pakenin."
Jade ei tiennyt, mitä sanoa tyttärelleen. Saarnojen aika oli ohi, sillä Evelyn selkeästi itsekin tiesi toimineensa väärin ja häpesi käytöstään, joten mitäpä muuta äiti voisi enää tässä tilanteessa tehdä kuin lohduttaa tytärtään? Niinpä Jade veti Evelynin lämpimään halaukseen ja piteli tytärtään otteessaan pitkään.
"Me voimme lähteä takaisin hotellille, jos niin haluat", Jade lupasi ja silitti pehmein sormin Evelynin poskea. Kalpea nainen pudisti hitaasti päätään.
"Ei, jäädään vaan. Kyllä se tästä. Minä vain yllätyin. Olisihan se pitänyt tietää, että joskus meidän on puhuttava Tobiaksen kanssa asiat selviksi", Evelyn sanoi ja aukaisi silmänsä. Hän veti muutamaan kertaan syvään henkeä ja suoristi selkänsä. Hän halusi juosta hotellille piiloon kaikkea, mutta tiesi, ettei voisi tehdä sitä uudelleen Tobiakselle. Miesparka. Hän tarjosi äidilleen aavistuksen väkinäisen hymyn. "Mennään."

He palasivat yhdessä teatterisaliin ja istuivat paikoilleen. Evelyn piti katseensa visusti erossa nuoresta miehestä, joka tuntui tekevän kaikkensa saadakseen lyhyen naisen katsomaan itseään. Miehen siniset silmät eivät jättäneet Evelyniä rauhaan, vaikka Jade keskustelikin kohteliaasti miehen kanssa antaakseen tyttärelleen aikaa kerätä itsensä kasaan.
"… ja nyt kuvaamme sota-aikaan sijoittuvaa draamaa Benin kanssa", Tobias kertoi Jadelle, joka nyökkäili ja kyseli tarkentavia kysymyksiä. Evelyniltä oli mennyt suurin osa miehen puheista ohi, mutta nyt hän havahtui kuuntelemaan tarkemmin. Ehkä olisi hyvä tietää edes jotakin Tobiaksen elämäntilanteesta, jos he kerran lähtisivät yhdessä lasillisille teatterin jälkeen, kuten Amber ja Jade olivat jo ehtineet sopia. Evelyn pohti, keksisikö jonkin vakuuttavan syyn, millä pääsisi luistamaan moisesta illanvietosta, sillä ajatus Tobiaksen kanssa puhumisesta tuntui edelleen vaikealta. Hän ei oikein tiennyt, mitä sanoa. 'Anteeksi' ei kuulostanut tarpeeksi vakuuttavalta aloitukselta, eikä Evelyn oikeastaan edes tiennyt, halusiko todella pahoitella sitä, että oli häipynyt sanaakaan sanomatta ja jättänyt Tobiaksen heräämään yksinään.

Evelyn teki kaikkensa uppoutuakseen teatterin maailmaan, eikä suostunut ajattelemaan mitään muuta kuin esitystä, jota seurasi intensiivisesti. Hän huomasi nauravansa muiden mukana unohtaessaan hetkeksi lähellä istuvan miehen, jonka silmät kääntyivät siron naisen suuntaan. Evelyn leikki ettei huomannut katsetta vaan jatkoi esityksen tuijottamista. Hän huomasi toivovansa, että esitys jatkuisi loputtomiin, jotta hänen ei koskaan tarvitsisi nousta ja kulkea Tobiaksen seurassa, voimatta enää kohteliaasti vältellä miehen huomiota. Tobias oli näyttänyt yhtä yllättyneeltä kuin Evelynkin, joten ehkä mieskään ei ollut tiennyt keiden kanssa oli teatteriin lähdössä.
He poistuivat salista ensimmäisten joukossa ja hakivat takkinsa. Evelyn pysytteli visusti äitinsä käsipuolessa, mikä tuntui pitävän Tobiaksen kauempana. Vaikka nuori mies olikin aina tullut hyvin toimeen Jaden kanssa, ilmeisesti äidin varoittava katse ja tiukentunut ote tyttärensä kädestä kertoi tarpeeksi. Tobias jättäytyi joukon hännille, kulkien yksinään muiden perässä ulos ovista. Amber ja Jade juttelivat iloisesti niitä näitä kun he nousivat suureen mustaan limusiiniin. Benjamin antoi reittiohjeet kuljettajalle, joka lähti rauhallisesti ajamaan kohti hienoa vanhanaikaista baaria, jossa he olivat ennenkin istuneet iltaa.

"Toby-kulta on ollut hieman yksinäinen Lontoossa", Amber naurahti ja puristi hellästi miehen kättä. Tobias hymyili pienesti naiselle.
"Kyllä minulla on ystäviä, mutta kuvaukset vievät paljon aikaa ja voimia", Tobias selitti ja hymyili pahoittelevasti Jadelle, joka nyökkäsi ymmärtäväisenä. Niinhän ne tekivät. Kun oli kuvauksissa suurimman osan päivästä, ei jäänyt paljoa voimia tai edes aikaa muulle toiminnalle.
"Sellaistahan se vähän on", Jade myönteli. "Oletko jo miettinyt, mitä teet tämän jälkeen, vai onko tulevaisuuden suunnitelmat vielä auki?"
"Melko avoimelta ne näyttävät", Tobias myönsi. "Odotan jo innolla lomaa, jonka voin viettää kotona Floridassa", mies selitti matalalla äänellään. Jade nyökkäsi ja Amber näytti ylpeältä miehestä, jonka oli ottanut siipiensä suojaan.
"Mikäli liikut New Yorkin suunnalla, olet aina tervetullut käymään kylässä", Jade lausahti pirteästi. "Mutta tällä alalla on tärkeä muistaa lomailla, joten nauti vapaistasi, kunhan saatte kuvaukset kasaan."

Viisikko poistui autosta baarin edessä iloisesti jutellen. Evelyn kulki Benjaminin käsipuolessa vaihdellen vanhemman herrasmiehen kanssa kuulumisia. Nainen muisti Benjaminin etäisesti lapsuudestaan, kun he olivat Amberin kanssa käyneet kylässä. Benjamin oli käynyt hänen kanssaan maastossa ratsastamassa, sillä oli jo nuorempana oppinut ratsastamaan työtehtävien myötä ja hurahtanut harrastukseen aivan täysin. Benjamin puhui hitaalla, rauhallisella äänellään ja ohjasi Evelyniä kohti tilavaa loosia. Nainen nyökkäili ja kuunteli miehen puhetta. Elokuva, jota Benjamin ja Tobias kuvasivat, kuulosti mielenkiintoiselta, ja Evelyn painoi mieleensä, että kävisi katsomassa sen, kunhan se kenties jouluna tai ensi keväänä tulisi teattereihin.
He asettuivat pöytää ympäröiville sohville ja riisuivat takkinsa naulakkoihin. Evelyn oikoi mustavalkoista mekkoaan ja istuutui upottavalle sohvalle. Toiselle puolelle tuli Benjamin ja Amber, toiselle taas Jade ja Tobias. Tällä kertaa äiti ei ollut tarpeeksi nopea asettumaan miehen ja tyttärensä väliin, joten Evelyn nielaisi halunsa vajota pöydän alle ja tyytyi paikkaansa Tobiaksen vieressä. He tilasivat lasilliset shampanjaa ja Amber piti pirteän maljapuheen ystävien tärkeydestä, vuosia kestäneistä siteistä ja onnellisesta tulevaisuudesta, mikä sai Evelynin naurahtamaan hiljaa lasinsa takana.

Heti shampanjat juotuaan Evelyn poistui kohteliaiden sanankäänteiden avulla loosista ja suuntasi baaritiskille. Jade loi terävän katseen tyttäreensä, joka vain kohautti olkiaan ja hymyili lammasmaisesti. Ilmeisesti äiti tiesi tarkalleen, mitä tytär aikoi, mutta oli liian kiireinen vaihtaessaan kuulumisia Amberin kanssa, että olisi ehtinyt pysäyttää Evelynin. Nainen istuutui tyhjälle, korkealle baarijakkaralle.
"Viski, tuplana, ilman jäitä", Evelyn sanoi nopeasti, kun baarimikko vilkaisi hänen suuntaansa. Mies nyökkäsi ja kaatoi reilusti viskiä neliskanttisesta pullosta. Evelyn maksoi tilauksensa ja joi puolet lasista yhdellä kertaa. Hän tarvitsi hieman etumatkaa muihin, jos aikoi kestää koko illan. Muutamaa hetkeä myöhemmin hän joi lasinsa tyhjäksi. Kyllä se tästä.

"Voiko tähän istua?" Matala, tuttu ääni kysyi vasemmalta puolelta. Evelyn tukahdutti huokauksen ja kääntyi Tobiaksen puoleen.
"Totta kai", nainen vastasi ja pakotti pienen hymyn huulilleen. Hän ei pystynyt kauaa katsomaan miestä silmiin, sillä ahdistus valtasi yhä enemmän alaa. Mitä hänen pitäisi sanoa?
"Haluatko juotavaa?" Tobias kysyi vilkaistessaan naisen hermostuneiden käsien pyörittelemää tyhjää lasia. "Kaksi tequilashottia, kiitos", mies sanoi baarimikolle, joka heitti tottuneesti kaksi shottilasia tasolle, kaatoi tequilaa reippaalla kädellä ja antoi suolatut limet.
"Kai juot edelleen tequilaa?" Tobias kysyi ojentaessaan pientä lasia. Evelyn nyökkäsi ja otti tarjotun juoman vastaan. He tuijottivat hetken toisiaan, ennen kuin molemmat kallistivat päätään, nostivat lasit huulilleen ja joivat polttelevan juoman yhdellä kulauksella. Alkoholi tuntui lämpimältä ja rentouttavalta. Evelyn tiesi, ettei menisi kauaakaan, kun lämpö leviäisi vatsasta muuallekin ja hän saisi nauttia rennosta ja hyvästä olosta muutaman tunnin.
"Anteeksi, Tobias", Evelyn huokaisi laskettuaan lasin baaritiskille. "Minun ei olisi pit-"
"Äh, älä suotta", Tobias keskeytti ja tarjosi pienen hymyn naiselle, joka hieroi käsiään yhteen hermostuneena ja vältteli miehen katsetta. "Siitä on jo vuosia, se on mennyttä ja turha puhua siitä sen enempää. Tehty mikä tehty, ja nyt on aika siirtyä eteenpäin."

Evelyn yllättyi miehen sanoista ja nosti katseensa sinisiin silmiin. Tobias hymyili pienesti, mutta Evelyn näki silmissä aavistuksen tuskaa ja epävarmuutta. Ilmeisesti Tobiaskaan ei ollut niin sinut asian kanssa kuin antoi ymmärtää. Nainen ymmärsi täydellisesti miehen epävarmuuden sulkiessaan hetkeksi silmänsä ja muistellessaan parin vuoden takaista tilannetta. Hän oli valmistunut eläinlääketieteellisestä, saanut töitä ja käytännössä asunut Tobiaksen asunnolla. He olivat olleet kihloissa, kunnes yhtenä aamuna Evelyn oli pakannut kassinsa ja häipynyt, jättäen jälkeensä vain yhteiset muistot ja kauniin valkokultaisen sormuksen. Jälkikäteen hän oli keksinyt ties mitä selityksiä toiminnalleen, mutta tiesi, että totuus oli varsin yksinkertainen: hän ei ollut ollut valmis sitoutumaan vaan oli säikähtänyt ajatusta yhteisestä tulevaisuudesta, joka näytti lukkoon lyödyltä.
"Olen pahoillani, oikeasti", Evelyn sai sanottua. Tobiaksen kasvot jännittyivät hetkeksi kun mies odotti, mitä Evelynillä olisi vielä sanottavanaan. Nainen nielaisi ja joutui hetken etsimään oikeita sanoja. "Minä en halunnut satuttaa sinua, mutta minä en vain pystynyt-"
"Tiedän", Tobias huokaisi. Evelyn vilkaisi miestä yllättyneenä. Tobias kohautti harteitaan ja hymyili pienesti. "En tietenkään aluksi. Mutta ymmärsin lopulta, ja annoin anteeksi", mies jatkoi ja hetken epäröityään laski kätensä varovaisesti Evelynin hennoille käsille. Nainen kohotti katseensa Tobiaksen silmiin ja hymyili pienesti.
"Olen silti pahoillani", Evelyn sanoi pahoitteleva hymy huulillaan ja puristi kevyesti miehen suurempaa kättä. Tobias vain hymyili vastaukseksi. He uppoutuivat keskusteluun kaikesta mahdollisesta. Evelyn kertoi Lionheartin kuulumisista, uudesta elämästään Slaleyssa, töistään ja ylipäätään kaikesta, mitä mieleen juolahti samalla kun Tobias kertoi kuvauksista, viime vuoden tapahtumista ja kaikesta siitä, mitä piti tärkeänä. Evelyn huomasi nopeasti, että alun jäykkyys ei poistunut, vaan kiusallisuus kantoi koko keskustelun halki. Ilmeisesti heissä kummassakin oli kuitenkin yhä niin paljon näyttelijää, että he kieltäytyivät näyttämästä epämukavuuttaan toiselle. Hän helpottui kuullessaan, miten hyvin Tobiaksella edelleen meni, ja tunsi syyllisyytensä väistyvän. Hän oli jo ehtinyt maalailla mielessään kauhukuvia siitä, miten oli tuhonnut jälleen yhden elämän olemalla itsekäs kusipää.

"Mennäänkö takaisin muiden seuraan?" Tobias kysyi ja Evelynin nyökättyä vastaukseksi, tarjosi hän kättään naiselle.
"Aina yhtä herrasmies", Evelyn naurahti hymyillen aidosti komealle näyttelijälle. Tobias virnisti.
"Aina yhtä yllättynyt."
"En", Evelyn kiisti tönäisten miestä leikkisästi hartiaan. "Herrasmiehille on aina kysyntää", nainen virnisti. "Varsinkin näyttelijöille, jos muistikuvani pitävät lainkaan paikkaansa."
"Oh?" Tobias virnisti yllättynyttä esittäen. "Muistatko edelleen jotakin?"
"Muistan, että näyttelijöitä piirittää aina nuorten naisten joukko", Evelyn vastasi hyväntuulisesti siirtyessään lähemmäs loosia, jossa vanhempi väki istuskeli. Naisen kasvoilla oli pehmeä hymy, kun hän istuutui alas sohvalle Amberin viereen. Vastapäätä istuva Jade katsoi kysyvästi Evelyniä, joka pudisti pienesti päätään. Selitän myöhemmin, tytär viesti katseellaan, mikä sai Jaden jättämään loput kysymykset myöhemmäksi.
"Mistäs te puhuitte?" Amber kysyi tietäväinen hymy kasvoillaan. Evelyn epäili, että aina yhtä utelias Amber oli näppärästi kännykällään googlannut heidän nimensä ja lukenut suurimmat lööpit niin heidän kihlauksestaan kuin erostaankin. Siro nainen iski silmää Tobiakselle, jonka jälkeen virnisti punapäälle.
"Siitä, miten selviäisimme zombieiden hyökkäyksestä", Evelyn vastasi silmääkään räpäyttämättä. Jade nauroi ääneen tyttärelleen.
"Sinä et ainakaan selviäisi yhtään mitenkään!" Jade sai sanottua naurunsa lomasta. Muut pöydässä istujat yhtyivät nauruun lukuunottamatta Evelyniä, joka mulkaisi leikkimielisesti kaikkia naurajia. Lopulta naisen punatut huulet kääntyivät hymyyn.
"En niin, paitsi jos saisin kerättyä itselleni suojelijoita", Evelyn totesi huvittuneesti. "Miten on, Benjamin? Suojelisitko minua zombieilta?" Nainen kysyi kääntyen Benjaminin puoleen silmät suurina ja säälittävinä. Evelyn osasi näyttää vähintään yhtä suloiselta kuin koiranpentu tuijottaessaan Benjaminia.
"Totta kai", vanhempi mies vakuutti.
"Minä myös", Tobias naurahti ja sai muutkin pöydän ääressä istuvat liittymään nauruunsa.
"Millainen äiti minä olisin, jos jättäisin tyttäreni zombien armoille? Kaipa minunkin olisi pakko", Jade sanoi naurun lomasta ja sai kaikki nauramaan entistä lujempaa.
"Siinäs näitte. Minä selviäisin oikein hyvin", Evelyn lausahti naurun hiljennyttyä ylpeä virne kasvoillaan. Muut vain pudistelivat päätään huvittuneina. Tottahan se oli. Evelyn kyllä selviäisi, koska sai kaikki puolelleen tavalla tai toisella.

He istuivat vielä lähemmäs pari tuntia baarissa, joivat olutta ja nauroivat milloin millekin. Jade kiusasi armottomasti tytärtään, joka oli onnistunut kaatumaan tuntemattoman miehen syliin palatessaan naistenhuoneesta. Evelyn vastasi heittelemällä suolattuja maapähkinöitä Jadea päin, mikä sai muun pöydän nauramaan ja pudistelemaan päätään huvittuneena.
"Te olette kyllä aikamoinen parivaljakko", Amber naurahti pirteästi, kun Jade näytti kieltään Evelynille, joka joutui kaivelemaan maapähkinää kaula-aukostaan äidin kostettua. "Onneksi Evelyn ei seurannut jalanjälkiäsi viihdeteollisuuteen yhtä elokuvaa enempää. Eihän mikään punainen matto olisi kestänyt teitä kahta!"
"Sitähän minäkin sanoin", Evelyn virnisti ja kohotti voittoisasti kätensä saatuaan maapähkinän pois kaula-aukostaan.
"Silti suostuit tekemään yhden elokuvan", Tobias muistutti toispuoleinen virne kasvoillaan. Evelyn naurahti.
"Tarvitsin rahaa", nainen myönsi. "Ja kun tarjottiin niin suurta palkkaa muutaman kuukauden työstä… No, tietenkin tartuin tilaisuuteen", Evelyn naurahti.
"Ihan kuin äidilläsi ei olisi ollut rahaa", Benjamin mutisi huvittuneesti. Jade virnisti.
"Olihan minulla, mutta en suostunut ostamaan Evelynille uutta estehevosta", tummatukkainen nainen myönsi vähääkään häpeilemättä. Amber ja Benjamin nauroivat, mutta Tobias näytti yllättyneeltä.
"Ostitko Defyn leffarahoilla?" Mies kysyi voimatta mitään epäuskoiselle naurahdukselleen. "Vain sinä voisit keksiä jotakin tuollaista kiertääksesi äitisi kiellot."
"Ostin", Evelyn julisti ylpeän uhmakkaasti ja näytti kieltä äidilleen. "Äiti vielä luuli, että olin oikeasti luopunut esteratsastuksesta ja seuraamassa sisäistä näyttelijätärtäni, vai miten se nyt ikinä menikään. Pudotus todellisuuteen oli karu", Evelyn nauroi ja heitti jälleen yhden pähkinän Jadea päin. Äiti yhtyi nauruun, väisti pähkinän ja pudisteli sitten päätään.
"En osannut edes olla vihainen", Jade myönsi. "Tuo mokoma onnistui yllättämään minutkin omistautumisellaan. Miettikää nyt, Evelynhän suostui tekemään pääroolin elokuvassa saadakseen hevosen."
"Yllättävää, kieltämättä", Benjamin naurahti syvällä äänellään. "Minä kun luulin, että vihasit julkisuutta enemmän kuin mitään muuta."
"Huomasin, että rakastin esteratsastusta enemmän kuin vihasin julkisuudessa tuntemaani epämukavuutta", Evelyn myönsi virnistäen. "Äitikin ymmärsi, ettei minua pysäyttänyt mikään, joten sen jälkeen hän suostui taloudellisesti tukemaan kilpailemistani. Vaikka muistuttelikin jatkuvasti, että olisi parempiakin tapoja nauttia hevosista ja käyttää hänen rahojaan."
"Hei!" Jade protestoi. "Valitin vain siitä, että valitsit kenties yhden vaarallisimmista lajeista. Olisit nyt edes kilpaillut kouluratsastuksessa. Se näyttää mukavan rauhalliselta ja vaarattomalta."
"Sanoo hän, joka juuri on tehnyt suurimman osan stunteistaan itse", Evelyn vastasi kulmaansa kohottaen. Muu pöytä nauroi äidille ja tyttärelle, jotka jatkuvasta naljailusta huolimattaan vaikuttivat erottamattomilta. Ei jäänyt kenellekään epäselväksi, mistä Evelyn oli perinyt sanavalmiutensa ja puheliaisuutensa, sillä Jade oli hiljaa hyvin harvoin koko illan aikana.

He poistuivat baarista yhdessä vasta lähempänä kahta, ja nauroivat koko matkan ulko-oville. Amber ja Jade kävelivät Benjaminin molemmilla puolilla käsikynkässä ja Tobias saattoi Evelyniä, joka nauroi äitinsä letkautukselle pähkinöistä sopimattomissa paikoissa. He astuivat ulos kadulle ja Evelyn yllättyi salamavalojen välkkeestä. Vaistomaisesti hän kohotti vapaata kättä suojaamaan kasvojaan ja kiihdytti vauhtiaan kohti kahta tummaa autoa, jotka odottivat heitä, koettaen parhaansa mukaan pitää kasvonsa piilossa kameroilta. Kuvaajat tuntuivat vain innostuvan ja räpsivät kuvia yhä kiihtyvällä tahdilla. Tobias avasi nopeasti auton oven Evelynille, joka siirtyi takapenkille ketterästi korkeista koroista ja tiukasta mekosta huolimatta. Tobias sulki oven nopeasti päästyään itse auton kyytiin. Jade, Amber ja Benjamin istuivat edellä olevassa autossa, joka lähti jo liikkeelle kohti hotellia. Amber ja Benjamin asuivat vuokra-asunnossa aivan hotellin vieressä ja Tobiaksella oli pieni huone vaatimattomammasta hotellista. Amber oli kuitenkin ehdottomasti vaatinut, että sai saattaa Jaden hotellille asti, joten nyt myös Tobias joutui ajelemaan ylimääräisen lenkin kaupungissa, kun kuljettaja suuntasi ensin Jaden ja Evelynin hotellille.

"Oli mukava nähdä pitkästä aikaa", Evelyn sanoi aavistuksen väkinäinen hymy huulillaan noustessaan autosta. Tobias hymyili pienesti ja kohotti kättään.
"Hyvää yötä", mies toivotti pehmeällä, matalalla äänellään. Evelyn hymyili.
"Öitä", nainen totesi ja sulki auton oven, astellen portaille odottamaan äitiään, joka edelleen roikkui toisen tumman auton avonaisessa ikkunassa ja vaihtoi viimeisiä sanoja Amberin kanssa. Evelyn huokaisi. Nuo kaksi eivät tainneet koskaan puhua tarpeeksi, vaan aina löytyi vielä jotakin kerrottavaa. Lopulta Jade suoristautui ja vilkutti autolle, joka kaarsi pois hotellin pihatieltä.
"Olipa mukava ilta", Jade sanoi kulkiessaan Evelynin rinnalla hotellin aulan halki kohti hissejä. "Minä ainakin nautin olostani."
"Minullakin oli oikein hauskaa", Evelyn vastasi hymyillen. Nainen astui hissiin ja painoi ylimmän kerroksen nappia. Jade kohotti kulmaansa suunnatessaan uteliaan katseen tyttäreensä. "Ei sillä tavalla!" Evelyn vastusti nauraen ja huitaisi äitiään kämmenellä käsivarteen. Jade nauroi avoimesti.
"Hyvä että oli hauskaa", nainen sanoi astuessaan ulos hissistä. Evelyn seurasi perässä päätään pudistellen. Äiti oli ihan mahdoton.

"Mitä te oikein puhuitte Tobiaksen kanssa?" Jade uteli, kun he olivat vihdoin päässeet sänkyyn hampaat pestyinä. Evelyn huokaisi liioitellun voimakkaasti ja pyöräytti silmiään. Olisihan se pitänyt arvata, että äiti alkaisi udella enemmän heti, kun saisi tilaisuuden.
"Zombiesta", Evelyn piti kiinni aiemmasta selityksestään, mistä hyvästä sai tyynystä. Naiselta karkasi yllättynyt huudahdus, kun pehmeä höyhentyyny osui hänen kylkeensä. Evelyn kiepahti ympäri ja nousi puoliksi istumaan katsoessaan äitiään, joka vain virnisti ja kohotti tyynyä uutta lyöntiä varten. "Kaikesta. Emme mistään."
"Eli?" Jade painosti.
"Emme mistään, millä olisi väliä. Minä pyysin anteeksi, hän sanoi ymmärtävänsä, ja sen jälkeen puhuimme pelkästään asioista, jotka eivät oikeasti tarkoittaneet mitään", Evelyn vastasi, sillä tiesi, ettei äiti antaisi asian olla, jos nainen ei kertoisi yhtään mitään. Hän puhui totta - toki he olivat nauraneet ja nauttineet toistensa seurasta Tobiaksen kanssa, mutta se oli ollut erittäin kevyttä ja omalla tavallaan varovaista ja kiusallista. He eivät olleet puhuneet mistään syvällisestä, kyselleet sen tarkemmin tulevaisuuksistaan tai nykyisistä tärkeistä henkilöistä, he olivat vain jutelleet töistä, eläimistä ja elokuvista. Asioista, jotka olivat tuttavien kesken vastineita keskustelulle säätilasta.
"Joten nyt olette taas ystäviä?" Jade kysyi päätään kallistaen. Hän laski tyynyn takaisin sängylle ja asettui paremmin makuulteen, tummanruskeat silmät Evelyniin liimautuneina.
"Emme", Evelyn huokaisi. "Tai siis, olemme puheväleissä. Kai. Mutta ystäviä, emme todellakaan. Tuskin ikinä voisimmekaan. Minä särjin hänen sydämensä ja vaikka hän olisi antanut anteeksi, ei luottamusta saada niin vain takaisin."
"Olet ihan liian kova itsellesi", Jade sanoi lempeästi, kohotti kätensä ja silitti tyttärensä poskea hellästi. "Sinä teit väärin kun et puhunut Tobiaksen kanssa, mutta jos et ollut onnellinen hänen kanssaan, teit vain oikein kun jätit hänet."

Evelyn ei sanonut enää mitään, hymyili vain pienesti äidilleen ja kääntyi sen jälkeen selin, jotta voisi nukkua. Nainen tiesi, ettei nukahtaisi helpolla, mutta ei halunnut enää keskustella äitinsä kanssa entisestä kihlatustaan. Tobiaksen näkeminen oli ollut jo yksi asia, mutta asian vatvominen äidin kanssa oli kokonaan toinen juttu. Jaden hengitys muuttui yhä tasaisemmaksi, kun äiti vajosi syvään uneen. Evelyn valvoi hiljaa ja mietti päivää, elämäänsä ja valintojaan. Hän oli tehnyt niin monesti vääriä valintoja, toiminut juuri niin kuin ei olisi saanut ja onnistunut välttelemään vastuuta silloin kun hänen olisi pitänyt sitä kantaa. Ehkä hän oli oppinut jotakin vuosien varrella, mutta sekään ei korjannut menneisyyden virheitä.
Hän liikkui varovasti kohti sängyn reunaa ja nousi ylös varmistettuaan ensin, ettei herättänyt äitiään. Jade käänsi kylkeään, mutta ei herännyt, minkä vuoksi Evelyn uskalsi hiippailla ulos makuuhuoneesta ja suunnata oleskelutilan puolelle. Hän nappasi ohikulkiessaan puhelimen käteensä pöydältä ja jatkoi matkaansa parvekkeelle. Nainen istuutui alas suureen tuoliin ja käpertyi pienelle kerälle. Yöilman viileys paljaalla iholla poisti viimeisenkin väsymyksen Evelynin mielestä. Naisen ohut silkkimekko ei tarjonnut suojaa kylmyyttä vastaan, mutta Evelyn ei välittänyt viileydestä hengittäessään kylmää ilmaa syvin vedoin keuhkoihinsa.

Ajatukset vaeltelivat ihan omilla teillään, kun nainen istui ties kuinka pitkään suuressa, mukavassa tuolissa ulkoilmassa. Kaupunki näytti erilaiselta yöllä, kun kaikkialla risteili valoja ja vain muutamat autot liikkuivat kaduilla. Pimeys ei tuntunut pimeydeltä, kun katuvalot halkoivat koko kaupunkia. Toista se oli Slaleyssa, jossa yö oli oikeasti yö keskellä kesääkin. Evelyn vilkaisi kännykkänsä näytöllä näkyvää kelloa. Puoli neljä. Hetken mielijohteesta hän näppäili nelinumeroisen suojakoodin puhelimeensa, aukaisi tekstiviestit ja valitsi Klausin nimen. Nainen ei edes pysähtynyt miettimään sen kummempia, vaan näppäili nopeasti 'Hyvää yötä. Tai huomenta, jos luet tätä aamulla' ja lähetti viestin. Puhelin äänettömälle asetettuna hän käänsi sen näyttö alaspäin parvekkeen pienelle pöydälle ja sulki silmänsä toivoen, että saisi edes hetkeksi rauhaa ajatuksiltaan.
Toisin kävi, sillä hän huomasi yhä useammin muistelevansa valkokultaista timanttisormusta, jota oli esitellyt ylpeänä puoli vuotta, kunnes se oli alkanut tuntua päivä päivältä raskaammalta ja vaikeammalta kannettavalta. Lopulta hän oli riisunut sen sormestaan ja jättänyt kaiken taakseen. Muutama kuukausi meni siinä, että hän selitteli selittelemästä päästyäänkin, miksi oli tehnyt niin kuin oli tehnyt, mutta sen jälkeen hän oli tuntenut olonsa vapaaksi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Hän vietti jälleen yönsä kotitilallaan, teki töitä kuten normaalit kansalaiset ja ratsasti illat Lionheartilla ilman, että joutui huomioimaan kenenkään muun aikatauluja.
Evelyn tiesi toimineensa väärin, kun ei ollut hoitanut eroamista tyylikkäämmin ja selittänyt sitoutumisenpelkoaan Tobiakselle, mutta samalla nainen tiesi, että oli tehnyt oikean valinnan. Hän ei ollut ollut valmis tulevaisuudelle, jota Tobias oli odottanut innolla, eikä ollut pystynyt tarjoamaan miehelle kaikkea sitä, mitä Tobias olisi tarvinnut. Hän ei ollut halunnut yhteistä asuntoa, lapsia ja avioliittoa, mutta Tobias ei ollut muusta puhunutkaan. Ehkä, jos he olisivat tavanneet myöhemmin, eivätkä alle kaksikymppisinä elokuvan kuvauksissa, olisivat he voineet pysyäkin yhdessä, mutta nyt Evelynille oli selvää, että heidän suhteensa oli ollut alusta asti tuomittu. He halusivat eri asioita, eivätkä he olisi voineet olla onnellisia yhdessä ikuisesti.

Evelyn huokaisi. Hänen ihonsa oli aivan kananlihalla viileästä yöilmasta, mutta pää tuntui edelleen käyvän ylikierroksilla. Raikas ilma helpotti hengittämistä, erityisesti koska ilmassa oli sateen tuntua. Evelyn suorastaan toivoi, että taivas repeäisi juuri nyt mahtavaan kaatosateeseen ja ukkoskuuroon. Se voisi selvittää hänen päänsä lopullisesti.
Hän nielaisi ajatellessaan pian koittavaa paluuta Slaleyhyn. Ajatus tuntui helpottavalta, koska se tarkoitti vapautta tehdä mitä mieli, ilman kenenkään painostusta tai lehdistön jatkuvaa valvontaa, mutta samalla se tarkoitti paluuta Klausin luokse. Ehkä Tobiaksen näkemisen herättämät tunteet ja muistot saivat epävarmuuden nostamaan jälleen päätään, kun ajatukset kääntyivät komeaan, pitkään mieheen kotikylässä. Oliko hän tekemässä suurta virhettä Klausin kohdalla? Todennäköisesti.
Evelyn painoi päänsä kylmää kiviseinää vasten. Ilmeisesti hänen kohdallaan väärät valinnat miesten suhteen olivat arkipäivää. Ensin oli ollut Mark ja miehen kunnianhimo, joka ajoi heidät erilleen, vaikka toki vikaa oli ollut molemmissa. Evelyn ei ollut jaksanut jatkuvaa kilpailua, jonka Mark toi kilparadoilta jokapäiväiseen elämään ja viheltänyt homman poikki. Sitten oli tullut Tobias ja miehen toiveet heidän yhteisestä elämästään, jotka eivät olleet vastanneet Evelynin käsitystä tulevaisuudesta. Hän oli paennut raukkamaisesti yön selkään ja ajatellut, että kyllä hän vielä jonakin päivänä osaisi ja uskaltaisi. Nyt oli Klaus, joka oli jotakin, mutta mitä, siitä Evelyn ei ollut aivan varma. Ehkä he voisivat vain olla. Ilman mitään velvoitteita, rajoitteita tai muita kategorioita, joiden mukana tuli aina oletuksia ja niiden myötä paineita, joihin Evelynillä oli varsin huono suhtautuminen. Hän oli osoittanut kerran toisensa jälkeen, että pakeni mieluummin kun jäi katsomaan, mitä tulevaisuus toi tullessaan. Hän ei edes halunnut myöntää sitä itselleen, mutta oli väsynyt juoksemiseen. Hän halusi vain olla.

Pienikokoinen nainen huokaisi ja käpertyi pienemmälle kerälle suureen tuoliin paetakseen viileää yöilmaa. Hän sulki silmänsä ja tyhjensi mielensä samalla vanhalla tempulla, jota oli käyttänyt kilpaillessaan. Hän pakottautui kuvittelemaan esteradan eteensä ja laskemaan ratsunsa askelia. Aikoinaan hän oli laskenut Defyn tai ensimmäisen kilpahevosensa Timen askelia, mutta nyt oli helpompi kuvitella palomino Lionheart kiitämään esteeltä toiselle. Hän onnistui sulkemaan muut ajatukset mielestään keskittyessään kuviteltuun esterataan. Hän suorastaan tunsi orin pehmeät liikkeet allaan, ponnistavat lihakset, innokkaan askeleen ja ohjien nykimisen kun hevonen heitteli päätään riemuissaan esteistä. Hän näki, kuinka hiekka lensi orin kavioista, ja kuuli yleisön kannustushuudot onnistuneen hypyn jälkeen. Hän tunsi lentävänsä.
Ja sitten hän lensi. Palomino ori vaihtui tummanruunikoksi tammaksi ja esteet kohosivat yhä korkeampina. Pienempi tamma kiisi esteeltä toiselle epäröimättä hetkeäkään, liidellen vaivattomasti lähes itsensä korkuisten esteiden yli. Kaunis hevonen kääntyi ketterästi ratsastajansa alla ja lähestyi pelottomasti pienestä kulmasta korkeaa pystyä. Tamma liiteli esteen yli vaivattomasti ja pukitti riemukkaasti hypyn jälkeen. Evelyn nauroi ja kannusti hevostaan juoksemaan lujempaa kohti korkeaa ja leveää trippeliä. Tamman askel sopi vaivattomasti ja hevonen suorastaan lensi esteen yli ja kääntyi ketterästi kolmen esteen sarjalle. Laukka-askel lyheni, hevonen keskittyi ja ponnisti sitten tottuneesti jokaisen esteen yli kokemuksen suomalla varmuudella ja lähes täydellisellä tekniikalla. Viimeinen este ylittyi suurella ilmavaralla ja Evelyn tuuletti tamman selässä, joka pukitteli riemuissaan hienon radan tehtyään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    Ti Heinä 08, 2014 12:20 pm

Jade löysi tyttärensä aamuvarhaisella pieneltä kerältä parvekkeelta. Evelyn oli kiskonut viereiselle tuolille jääneen viltin päälleen ja nukkui käpertyneenä suuressa tuolissa. Jade katseli tytärtään pitkään parvekkeen ovelta ennen kuin haki toisen viltin ja heitti sen Evelynin päälle pehmeästi. Tytär näytti monta vuotta nuoremmalta nukkuessaan pieni hymy huulillaan, eikä Jade raaskinut herättää Evelyniä, jotta tytär voisi siirtyä sänkyyn nukkumaan kunnollisessa asennossa. Milloinkohan Evelyn oli siirtynyt parvekkeelle? Jade katsoi tyttärensä tummia silmänalusia ja huokaisi äänettömästi. Ilmeisesti Evelyn oli mennyt nukkumaan vasta tunti sitten - tai ehkä kaksi. Kello oli vasta vaille kuusi, mutta Jade oli aina ollut aikainen herääjä, vaikka olisi mennyt nukkumaan kuinka myöhään tahansa. Niinpä nainen suuntasi oleskeluhuoneen puolelle ja keitti vahvaa kahvia pienessä keittiönurkkauksessa. Hän joi suuresta kupista mustaa elämän eliksiiriä ja tunsi heräävänsä kokonaan.
Hän soitti muutaman puhelun tuttavilleen Australiaan, jossa päivä oli jo hyvässä vauhdissa. He puhuivat lähemmäs tunnin pohtiessaan niin maailman talouden tilannetta kuin seuraavaa mahdollisuuttaan tavata. Aina silloin tällöin Jade kävi parvekkeen ovella katsomassa, joko Evelyn näytti heräilevän, mutta tytär nukkui sikeästi kahden viltin alla. Jade surffaili tietokoneellaan netissä, kirjoitteli sähköposteja ja päivitti twitteriään seuraajiensa suureksi riemuksi. Hän kirjoitti sähköpostin pojille Yhdysvaltoihin ja kehotti kauhukaksosia käyttäytymään. Tietokoneen ruudulle ilmestyi ilmoitus videopuhelusta, joka tuli Jacobin tunnuksilta. Jade kohotti kulmaansa. Kello taisi olla lähempänä keskiyötä Yhdysvalloissa, mutta tietenkin Jacob olisi edelleen koneella. Ihmeellinen yöeläjä se mies oli.

"Hei", Jade tervehti kun vastasi videopuheluun. "Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa?" Äiti kysyi aavistuksen toruvalla äänellä katsoessaan varsin pirteän näköistä nuorta miestä tietokoneruudullaan. Jacob naurahti.
"Voisin kysyä samaa, äitikulta", mies sanoi karhealla äänellään. "Palasimme juuri maastosta. Josh on vielä suihkussa, mutta ehkä sekin tulee tänne kohta", Jacob selitti hyväntuulisesti. "Mitäs Lontoossa?"
"Mitäs täällä. Evelyn on hengissä ja näyttää hyvältä, jos sitä tarkoitit", Jade vastasi virnistäen. Mies hymyili lammasmaisesti äidilleen, joka oli ollut aivan oikeassa. "Nukkuu yhä, tyttöparka. Nukkumaanmeno taisi venyä aamuun asti."
"Tiedätkö, missä se oli yötä?" Jacob kysyi uteliaalla äänellä äitipuoleltaan, joka vastasi miehen kysyvään katseeseen terävästi. "Eli sinun kanssasi, selvä", Jacob mutisi ja naurahti rapsuttaessaan niskaansa.
"Miksi ei olisi ollut?" Jade kysyi kummastuneena. Millaisena äitinä Jacob oikein häntä piti? Ei hän tytärtään Lontooseen hukkaisi, joku roti nyt sentään piti tässäkin touhussa olla!
"Lehdet keksivät jälleen kirjoittaa hauskoja tarinoita teistä", Jacob vastasi iloisesti nauraen. "Josh, äiti on täällä!" Huudahdusta seurasi kolahdus ja sen jälkeen kuvaan tunki toinenkin hymyilevä kaksonen hiukset edelleen vettä valuen.
"Huomenta äiti", Joshua sanoi ja kuivasi hiuksiaan vauhdikkaasti pyyhkeeseen. Jade pudisteli päätään katsoessaan tilan olohuoneessa olevia kaksosia, jotka näyttivät kaikelta muulta kuin valmiilta menemään nukkumaan.
"Öitä teille", Jade vastasi. "Mutta kerro nyt, Jacob, mitä meistä tällä kertaa kirjoitettiin? Riideltiinkö me raivokkaasti, vai?"
"Et halua tietää, äiti", Joshua naurahti ennen kuin Jacob ehti sanoa mitään. Jacob nyökkäili myöntymystään veljensä rinnalla. "Teillä näytti olevan hauskaa matkalla teatteriin, se ainakin tuli selväksi. En muistanutkaan, miten hulluilta osaatte Evelynin kanssa näyttää. Ihme sukuvika, tuollaiset naamat", Joshua nauroi Jacobin virnuillessa hänen vierellään. Veljekset olivat kerrassaan mahdottomia. Kaikki kunnia kaksikon isälle, joka oli kestänyt poikiaan yksinään muutaman vuoden sen jälkeen kun oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan.
"Kerro kuitenkin. Minun täytyy tietää, miten paljon joudun lahjomaan Evelyniä", Jade muistutti veljeksiä, jotka virnistivät.
"No, kun nyt kerran noin kovasti vaadit", Joshua aloitti. "Jacob, ota lava haltuun."
"Krhm", Jacob köhi kurkkuaan puhtaaksi ja ilmestyi uudelleen kuvaruutuun iPadin kanssa. Hän näytti nettisivua kameralle nopeasti, ennen kuin käänsi sen takaisin itsensä puoleen ja alkoi lukemaan ääneen. "'Jade Hills tyttärineen Lontoossa - romanssia tiedossa? Jade Hills, 49v, kävi tyttärensä Evelyn Hillsin, 28v, kanssa Lontoon suurimmassa teatterissa. He poistuivat paikalta yhdessä Amber ja Benjamin Wyattin sekä Tobias Cassidyn, 29v, kanssa. Viisikko siirtyi sen jälkeen istumaan iltaa hyvätuloisten suosimaan baariin. Paikalla ollut silminnäkijä kertoo, että nopeasti heidän saavuttuaan Evelyn ja Tobias siirtyivät sivummalle kaksistaan pitelemään käsiä ja puhumaan hempeitä. He olivat yhdessä lähes kuusi vuotta ja kihloissakin puolen vuoden ajan, kunnes erosivat yllättäen pari vuotta sitten. Ovatko vanhat tunteet lämmenneet jälleen? Tobiaksen läheinen ystävä vakuuttaa, että se on totta. 'Tobias on aina rakastanut Evelyniä, eikä koskaan luopunut ajatuksesta, että saisi kihlattunsa takaisin', ystävä kertoi luottamuksellisesti toimittajallemme. Mikäli kukaan enää epäilee, missä Evelynin sydän ja lojaliteetti todella on, katsokaa alla olevat kuvat. Evelyn ja Tobias poistuivat baarista yhdessä samalla autolla, joka silminnäkijän mukaan vei heidät suoraan Tobiaksen asunnolle. Kaksikko ei vaikuttanut pystyvän pitämään käsiään erossa toisistaan. Älkää siis vielä luopuko toivosta, sillä nuorta romanssia voi edelleen olla tarjolla Hollywoodin tähtitaivaalla.' Noh, onko tämä yhtään totta, äiti rakas?"

Joshua oli seurannut Jaden ilmeitä nettikameran kuvaamasta videosta reaaliaikaisesti. Alun huvittunut hymy oli hyytynyt nopeasti ja tilalle oli noussut kauhistunut ilme, kunnes vanhempi nainen oli peittänyt avoimena roikkuvan suunsa kädellään. Jacob oli jo lopettanut artikkelin lukemisen, mutta Jade ei edelleenkään reagoinut, vaan tuijotti ruutua suurin, mitään näkemättömin silmin.
"Evelyn", hän henkäisi kauhuissaan. Virnuilevat veljetkin vakavoituivat, kun kuulivat äitipuolen kauhistuneen äänen. Ehkä tämä ei ollutkaan naurun asia.
"Kyllä se selviää", Jacob sanoi pirteällä äänellä koettaessaan siten rauhoitella Jadea, joka vain pudisti päätään. "Onhan se ennenkin nauranut näille jutuille meidän kanssa."
"Ei tästä", Jade sanoi nielaisten. Hän vilkaisi nopeasti olkansa yli parveketta kohti. "Ei Tobiaksesta. Kertoiko se koskaan teille, mitä niille kävi?"
"Ei", veljekset vastasivat kuorossa. Jade pudisteli päätään uudestaan.
"Ei minullekaan, ennenkö eilen. Hän oli järkyttynyt törmättyään Tobiakseen ja näytti kerrassaan kamalalta. Ilmeisesti hän vain lähti mitään sanomatta ja jätti sormuksen Tobiakselle selittämättä yllättävää päätöstään mitenkään."
"Eikä!" Veljekset huusivat yhteen ääneen. He näyttivät järkyttyneiltä.
"Ei meidän Evelyn", Jacob sai sanottua.
"Ei se tekisi sellaista", Joshua komppasi veljeään. Jade kohautti harteitaan pienesti.
"En usko", Jacob sanoi ja Joshua jatkoi samoilla linjoilla.
"Niin se minulle kertoi", Jade sanoi näyttäen väsyneemmältä kuin moneen kuukauteen. Edes raskaat ja pitkät kuvauspäivät eivät tuntuneet näin uuvuttavilta. "Ymmärrättekö nyt, miksi Evelyn ei todellakaan naura tälle?" Veljekset nyökkäsivät vakavina.
"Helvetin lehdet", Joshua kirosi ääneen. Jacob naksautteli rystysiään kuin valmiina vetämään turpaan ketä tahansa, joka uskaltaisi tulla kyselemään heiltä mitään perheen kuvioista. Jade ei edes ihmettelisi, vaikka joku toimittaja uskaltautuisi tilalle asti. Onneksi veljekset olivat kivenkovia ja suojelivat perheen naisväkeä verenhimoisen villieläimen tavoin.

"Minun lienee parasta herättää Evelyn ja kertoa sille mahdollisimman pehmeästi", Jade huokaisi. Veljekset nyökyttelivät ymmärtäväisinä olevansa samaa mieltä äitipuolensa kanssa.
"Soita, kun olet puhunut sen kanssa. Tai pyydä sitä soittamaan, me tiedetään, miten piristää pikkusiskoa", Joshuan ääni kuului selkeästi tietokoneen kaiuttimista.
"Miksi minä tarvitsisin piristystä?" Uusi, unesta käheä ääni liittyi keskusteluun. Vilttiin kääriytynyt siro nainen astui parvekkeelta oleskelutilan puolelle makeasti haukotellen. Veljekset näyttivät hetken syyllisiltä. Jade huokaisi pienesti.
"Soitan kohta", Jade lupasi veljeksille ja painoi läppärin kannen kiinni. Evelyn hieroi unisesti silmiään ja suorastaan romahti alas sohvalle.
"Mitä nyt on käynyt?" Evelyn kysyi haukotuksensa lomasta. "Jos se on jotain kamalaa, älä kerro minulle, sillä näin juuri parasta unta pitkiin aikoihin", nainen jatkoi pieni hymy yhä huulillaan. "Me kiisimme esteradoilla Defyn kanssa niin kuin vanhoina hyvinä aikoina ja voitimme jonkin suuren kilpailun", hän kertoi onnellinen, raukea hymy huulillaan. "Minä lensin. Me lensimme."
"Sepä ihanaa", Jade vastasi pehmeästi, mikä sai Evelynin heti suoristautumaan sohvalla. Hän suuntasi terävän katseen Jadeen.
"Et ikinä olisi iloinen, että uneksin hyppäämisestä. Jokin on todella hullusti", tytär sanoi nopeasti ja vastusti halua haukotella. Hän tunsi kauhun kylmyyden hiipivän hitaasti sisälmyksiinsä. "Kai veljet on ihan kunnossa? Ja isä?"
"Kenelläkään ei ole mitään hätää", Jade vakuutti rauhallisesti. "Mutta tuota… Roskalehdet pääsivät jälleen irti."

Evelyn tuijotti äitiään hämmentyneenä. Niin, entä sitten? Ainahan roskalehdet riehuivat ja keksivät omia kirjoituksiaan, jos mitään muuta lööpin aihetta ei ollut. Eihän siinä ollut mitään uutta. Mistä lähtien Jade oli edes välittänyt roskalehtien kirjoituksista? Hän ei ollut koskaan vaivautunut edes lukemaan artikkeleita itsestään, mutta Jacob ja Joshua olivat aina tehneet sen hänen puolestaan. Sama päti Evelyniin, joka ei itse ollut lukenut lehtien tarinoita hänestä itsestään, muuta kuin silloin, kun veljet olivat löytäneet jotakin todella hauskaa, jolle he saattoivat nauraa kolmisin.
"Mitä ne tällä kertaa?" Evelyn kysyi haukotuksen karatessa huulilta. "Me aloitettiin nyrkkitappelu kaupungilla?"
"Ei ihan", Jade huokaisi. "Toki ne kirjoittivat meistäkin - kuinka pidimme hauskaa teatterissa, tai että kävimme uudessa ravintolassa. Ylipäätään kaikesta, mitä teimme, mutta ne myös vetivät mukaan muita."
Evelyn nielaisi. Hän näki jo sielunsa silmillä mihin tämä oli menossa.
"Tobias?" Hän sai sanottua tukahtuneella äänellä kauhusta kalvenneena. Jaden pieni nyökkäys oli kaikki, mitä Evelyn tarvitsi. Nainen tuntui painuvan kasaan ja katoavan suuren sohvan sisään, kun todellisuus iski vasten kasvoja. "Ne kaivoivat meidän menneisyyttämme ja nostivat kaiken taas esiin. Ja hyvä luoja, me vielä poistuimme samalla autolla!"
"Rauhoitu, rakas", Jade koetti hillitä tytärtään, jonka aivot tuntuivat käyvän ylikierroksilla ja loikkivan suoraan pahimpiin mahdollisiin johtopäätöksiin. Evelyn näytti hajoavan kappaleiksi siinä äitinsä silmien edessä, kun vihreissä silmissä välkkyi vuoroin kauhu, häpeä ja raivo. "Tärkeintä on, että sinä ja Tobias tiedätte totuuden. Roskalehtien kirjoituksilla ei ole mitään väliä. Olen varma, ettei ketkään muut kuin veljiesi kaltaiset hävyttömän uteliaat hölmöt löydä tuota artikkelia", Jade rauhoitteli pehmeällä äänellään, mutta Evelyn vain pudisteli päätään. Hän nousi haparoiden jaloilleen ja otti muutaman epävarman askeleen kohti kylpyhuonetta. Kun jalat tuntuivat kantavan tarpeeksi, nainen lähti juoksuun kohti kapeaa oviaukkoa. Jade nousi jaloilleen ja seurasi hitaammin tyttären perässä. Hän näki vessanpönttöä halaavan tyttärensä, kumartui sanaakaan sanomatta ja piteli pitkiä tummia hiuksia poissa tieltä, samalla kun piirsi suuria, rauhoittavia ympyröitä oksentavan naisen selkään.

Evelyn pesi hampaitaan kolmatta kertaa, mutta oksennuksen jälkeinen kitkerä maku ei tuntunut poistuvan millään. Hän huokaisi ja kaatoi suuvettä suoraan pullosta suuhunsa. Yleensä niin tarkka Jadekaan ei huomauttanut mitään lasin käytöstä seistessään oviaukossa katsomassa tytärtään lempein silmin. Evelyn näytti kalpealta ja huonovointiselta, silmät lähes elottoman tyhjyyden täyttäminä. Jade ei oikein tiennyt, mitä voisi enää tehdä, sillä oli jo sanonut kaiken, mitä keksi. Hän oli soittanut edustajalleen vaatien, että he korjaisivat lehden virheelliset tiedot ja haastaisivat kirjoittajan ja koko lehden oikeuteen suorasta valehtelusta ja tietojen vääristelystä. Edustaja oli saman tien ottanut yhteyttä lakimiehiin ja alkanut selvittelemään tilannetta, joten nyt Jade ei voinut kuin odottaa ja toivoa, että Evelyn saisi itsensä kasaan nopeasti. Se taisi tosin olla turha toive, sillä tytär näytti ylittäneen jonkin näkymättömän rajan järkytyksen ja täydellisen hajoamisen välillä.
"Voimmeko vain nukkua koko päivän?" Evelyn kysyi hiljaa sylkäistyään suuveden lavuaariin. Jade astui lähemmäs ja kietoi kätensä tyttären hartioiden ympärille, katsoen heidän vierekkäisiä kasvojaan peilissä.
"Totta kai", nainen lupasi nopeasti ja lähti johdattamaan Evelyniä kohti makuuhuonetta. Evelyn kaatui sänkyyn ja halasi tyynyä tiukasti. Kyyneleet kimmelsivät vihreissä silmissä, mutta nainen puri itsepäisesti huultaan ja kieltäytyi itkemästä. Evelyn vapisi ja tärisi haukkoessaan henkeään kuin tukehtuva. Jade ei voinut kuin ihailla tyttärensä sinnikkyyttä, vaikka koko maailma näytti hetken ajan revenneen kahtia ja repineen Evelynin mukanaan.

"Miksi, miksi, miksi", Evelyn toisteli hiljaisella äänellä ja käpertyi sikiöasentoon kyyneliä nieleskellen. "Miksi he eivät voineet jättää minua rauhaan, miksi heidän piti vetää Tobias tähän mukaan, miksi minä satutan aina kaikkia", Evelyn jatkoi hiljaa antaen periksi itkulle. Jade kiipesi sänkyyn ja veti tyttärensä tiukkaan halaukseen. Evelyn painautui äitiään vasten ja nyyhkytti lohduttomasti kuin pieni lapsi äitinsä käsivarsien suojissa. Jade silitti tummia hiuksia ja lauloi hiljaisella äänellä rauhallista laulua, jota oli aina laulanut nuoremmalle Evelynille, kun tyttö oli herännyt painajaisiin. Evelyn vaipui levottomaan uneen äitinsä halauksessa. Jade huokaisi helpottuneena. Evelynin pitäisi saada muutama tunti lisää unta, ja ehkä sen jälkeen nainen osaisi ottaa tilanteen jo rauhallisemmin käsittelyyn. Evelynillä oli paha tapa reagoida ennen kuin tuo ehti edes ajatella, puhumattakaan siitä, että nainen loikkasi aina ajatusketjuissaan pahimpiin mahdollisiin lopputuloksiin. Jade oli varma, että tälläkin kerralla Evelyn oli jo ehtinyt maalailla kauhukuvia elämästä, jossa hän vielä kymmenenkin vuoden päästä joutuisi vastailemaan kysymyksiin Tobiaksesta.

Evelynin nukahdettua kunnolla, Jade siirtyi varovasti pois sängyltä ja haki puhelimensa. Hän soitteli läpi niin agenttinsa kuin lakimiehensä, kysellen lukuisia kysymyksiä kireällä äänellä ja kuunnellen tarkkaavaisesti, mitä he kertoivat. Lehti oli joutunut ottamaan artikkelin alas, mutta kuulemma se levisi jo muilla palstoilla, mistä sitä oli lähes mahdoton saada pois. Jade huokaisi, mutta kiitti ripeästi toimineita tukijoukkojaan. Hän vilkaisi kelloa ja soitti Joshuan puhelimeen. Puhelin ehti hälyttää kerran, ennen kuin Joshua vastasi.
"Johan kesti", veljeksistä parikymmentä minuuttia vanhempi vastasi.
"Evelyn nukkuu vihdoin", Jade huokaisi. "Hän ei ole vieläkään päässyt eroon paniikkikohtauksistaan", hän jatkoi ja kuuli ymmärtäväistä mutinaa linjan toisesta päästä. Jade pyyhkäisi hiuksiaan pois kasvoiltaan väsyneen näköisenä. Hän huokaisi vilkaistessaan nukkuvaa tytärtään. Hän oli tuntenut olonsa niin avuttomaksi seuratessaan vierestä, kuinka Evelyn kamppaili päänsä sisällä jonkin paljon synkemmän ja voimakkaamman kanssa. Vihreissä silmissä välähtänyt kauhu ei jättänyt Jadea rauhaan, vaan äiti näki tyttärensä kauhistuneen katseen aina kun sulki silmänsä.
"Ainakin hän nukkuu", Joshua vastasi helpottuneena. Veli oli joutunut itsekin todistamaan kerran tai kaksi, kun sisko oli yllättäen alkanut haukkoa henkeään ja vapissut kauhuissaan. Se ei ollut ollut mukavaa nähtävää. Avuttomuus oli tunne, joka ei sopinut kenellekään.
"Niinpä", Jade sanoi hiljaa. "En tiedä, mikä hänet syysäsi rajan yli. Ehkä se oli vain kaiken yhdistelmä - eilinen yllätys, huonosti nukuttu yö ja aamun järkytys. Niin tai näin, hän kaipaisi veljien piristystä. Miksi en vain voi tuoda häntä mukanani kotiin?"
"Äiti", Joshua sanoi pehmeästi. "Et voi suojella häntä kaikelta, vaikka miten toivoisitkin. Hän on vahva ja urhea, hän selviää kyllä. Anna hänelle hetki aikaa, ja voit jälleen kuulla tyttäresi kauniin naurun, kun hän heittää sinua tyynyllä. Kai hän on heittänyt sinua tyynyllä?"
"Monesti", Jade myönsi. "Joistakin tavoista on vaikea päästä eroon."

Evelyn heräsi muutamaa tuntia myöhemmin. Hetken hän vain makasi paikallaan ja kävi läpi tapahtumia huomattavasti rauhallisempana kuin aiemmin. Hän huokaisi ja nousi istumaan, mikä sai Jaden nostamaan katseensa tietokoneen näytöstä ja hymyilemään pienesti tyttärelleen. Jade siirsi läppärin pöydälle ja kulki lyhyin askelin Evelynin luokse.
"Huomenta, unikeko", Jade tervehti pehmeästi ja sai kuin saikin tyttären väläyttämään pienen hymyn vastaukseksi. "Nukuitko hyvin?"
"Sikeästi ainakin", Evelyn vastasi ja venytteli jo toista kertaa sinä aamuna. "Mitä kello on?"
"Lähempänä kahtatoista", Jade totesi vilkaistuaan rannekelloaan. "Haluatko syötävää?"
"Kieltämättä on hieman nälkä", Evelyn lausahti ja hieraisi vatsaansa. Jade suuntasi hotellin puhelimelle.
"Mitä haluat?" Jade kysyi näppäillessään huonepalvelun numeroa.
"Salaattia", nainen sanoi käheällä äänellä. "Cesarsalaattia, jos sitä vain on."
"Varmasti on", Jade vastasi ja käänsi hetkeksi selkänsä Evelynille, kun hän välitti tilauksen eteenpäin puhelimeen vastanneelle työntekijälle. Saatuaan myöntävän vastauksen, Jade sulki puhelimen ja kääntyi tyttärensä puoleen. Evelyn istui sängyllä risti-istunnassa päätään hieroen. "Särkeekö pahasti?"
"Vähän vain", Evelyn vastasi äitinsä huolestuneeseen uteluun. "Kyllä se tästä", nainen lupasi hymyillen toispuoleisesti. Vihreissä silmissä näkyi edelleen aavistus järkytystä ja tietynlaista hämmennystä, kuin Evelyn ei olisi aivan varma siitä, mitä oli tapahtunut. Jade istui tyttärensä vierelle pyyhkäisten Evelynin pitkiä tummia hiuksia korvan taakse. Tytär hymyili pidemmälle naiselle painaessaan poskensa kättä vasten.

Saatuaan syötävää ja juotavaa, Evelyn tunsi olonsa jo paremmaksi. He olivat puhuneet äitinsä kanssa suunnitelmistaan seuraavalle muutamalle päivälle, mutta vältelleet tarkoin lehdistöstä tai Tobiaksesta puhumista. Evelyn laski kärsimättömänä aikaeroja ja odotteli sopivaa hetkeä soittaa videopuhelu veljille. Hän kaipasi veljiensä mutkatonta huumorintajua sekä kykyä saada hänet nauramaan asialle kuin asialle. He tietäisivät tarkalleen, miten piristää siskoaan, joka muutoin kyllä osasi nauraa omille teoilleen, paitsi silloin, kun mukaan vedettiin lehdistö ja joku, jota hän piti tärkeänä. Tai oli joskus elämässään pitänyt. He eivät edes vaivautuneet vaihtamaan päivävaatteisiin, vaan makoilivat sängyllä korteilla pelaten, kunnes kello kääntyi iltaa kohti. Veljet olivat varmasti nukkuneet pitkään, kun olivat valvoneet niin myöhään Jaden kanssa puhuessaan, mutta ehkäpä hekin olisivat vihdoin hereillä. Evelyn vilkuili skypeä kärsimättömästi. Kumpikaan veljeksistä ei näyttänyt olevan linjoilla.
"Vielä yksi peli?" Evelyn kysyi ja kohotti korttipakkaa. Sängyn päiväpeiton päällä oli levällään heidän päivälliseksi syömänsä kiinalaisen ruuan kuljetuslaatikoita. Jade nyökkäsi hyväksyntänsä, joten Evelyn jatkoi pakan sekoittamista. Jade napsi viinirypäleitä lautaselta odottaessaan, että Evelyn olisi valmis.

Bling! Skypen äänimerkki sai Evelynin havahtumaan ja laskemaan kortit käsistään. Joshua oli kirjautunut sisään. Hymyillen Evelyn soitti videopuhelun odottaen kärsimättömästi vastausta. Lopulta veli hyväksyi puhelu. Ruudulle ilmestyivät kaksosten virnistelevät kasvot.
"Heippa systeri!" Joshua tervehti pirteästi. "Näytät kamalalta", veli huomautti, mikä sai Evelynin virnistämään.
"Et itsekään näytä olevan parhaimmillasi. Onko tuo ryppy, minkä näen otsassasi?" Evelyn kysyi kallistaen aavistuksen päätään. Jade nauroi Evelynin vieressä viinirypäleterttu käsissään. Mikä ihme sisaruksia oikein vaivasi? Jade koetti muistaa edes yhden kerran, milloin sisarukset olisivat tervehtineet toisiaan kohteliaasti. Niin ei tainnut olla koskaan tapahtunut.
"Äh, sain oksasta päähäni eilen", Joshua naurahti ja siirsi hiuksiaan kunnolla sivuun, jotta sisko ja äiti voisivat nähdä ohuen haavan. "Regret päätti painaa vauhdikkaammin metsän läpi, enkä ehtinyt kumartua ajoissa."
"Olisitte kuulleet sen kiroamisen", Jacob hihkaisi iloisesti. "Isäkin näytti häkeltyneeltä."
"Hyvä vain etten kuullut. Olisit saanut pestä suusi saippualla", Jade totesi tiukalla äänensävyllä. Evelyn virnuili.
"Voin lähettää sinulle mustikan hajuista saippuaa", nainen lupasi huolehtivaisella äänensävyllä. "Kerro sitten, maistuuko se myös mustikalta vai tuoksuuko vain."
"Ha ha, onpa hauskaa", Joshua virnisti. Evelyn näytti kieltä vanhemmalle veljelle.
"Mitäs pikkusysterille muuten kuuluu?" Jacob liittyi keskusteluun. "Vieläkö Piru hengittää?"
"Jacob!" Jade komensi, mutta Evelyn vain nauroi.
"Piru voi oikein hyvin", Evelyn vastasi virnistäen. "Olen varma, että se kiusasi sinua vain, koska tiesi, että kutsut sitä piruksi. Lionheart on käyttäytynyt oikein mallikkaasti täällä. Esiinnyimme jopa tallin avoimissa ovissa", nainen kertoi ilkikurinen virne kasvoillaan. Joshua virnuili siskolleen takaisin, mutta Jacob näytti helpottuneelta. Kenties siksi, että oli päässyt eroon orista, jonka elämäntehtävä tuntui olevan Jacobin ärsyttäminen.
"Eli et ole lähettämässä sitä takaisin?" Jacob varmisti virneen hitaasti kohotessa miehen kulmikkaille kasvoille.
"En", Evelyn vahvisti, "ellei sinulla ole kova ikävä. Se voi tulla kesälomalle luoksesi."
"Ei", Jacob tuhahti. "Ei todellakaan ole ikävä Pirua. Elämä on helpompaa, kun ei saa jatkuvasti harjoista päähänsä."
"Lionheart ehti tosin opettaa muutaman tempun tarhakavereilleen", Joshua kommentoi väliin. Evelyn kohotti kysyvästi kulmaansa. "Forget Regret ja Can't Catch Me osaavat avata portin", veli selitti. Nainen naurahti.
"Ei ihme, että minä pidin niistä jo pieninä", Evelyn virnisti. "Catchykö on uusi tynnyrinkierron ratsusi?"
"Vähän sellaista kaavailin", Joshua myönsi lammasmaisesti hymyillen. Jade pudisteli päätään huuliaan mutristaen. "Äitirakas, tynnyrinkierto on paljon turvallisempaa kuin sanotaanko vaikka… härällä ratsastaminen?"
"Voisitteko joskus edes laittaa turvallisuutenne hauskanpitonne edelle?" Jade huokaisi.
"Emme", kaikki kolme sisarusta naurahtivat yhtä aikaa.
"Se on huomattu."

He jatkoivat toistensa armotonta kiusaamista lähes kolme tuntia, kunnes miehien oli aika palata auttamaan tilan töissä. Isäkin pyörähti tietokoneen edessä vaihtamassa muutaman sanan, mutta karjatilalla kasvanut mies ei oikein tuntenut oloaan kotoisaksi tietokoneen kanssa, joten poistui nopeasti. Evelynin sammuttaessa konetta hän ei voinut mitään leveälle hymylleen. Veljet olivat ihan idiootteja.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    Ti Heinä 08, 2014 3:51 pm

Evelyn heräsi seuraavana aamuna virkeänä. Hän oli jo huomattavasti paremmalla tuulella, sillä oli ensi töikseen tarkistanut suurimmat roskalehdet, jotka olivat ihanan hiljaa hänen keksityistä Lontoon seikkailuistaan. Hän ei edes vaivautunut soittamaan Tobiakselle, sillä epäili, että mies oli autuaan tietämätön koko jupakasta. Evelynkin olisi ollut, jos uteliaat veljet eivät seuraisi kaikkia juorupalstoja.
"Huomenta", Evelyn virnisti äidilleen, joka heräsi hieman myöhemmin. Jade haukotteli makeasti.
"Huomenta", äiti vastasi pehmeästi venyttelynsä lomasta. "Oletko ollut jo kauan hereillä?"
"En, parikymmentä minuuttia ehkä", tytär vastasi. "Ajattelin mennä suihkuun. Mitäs me tänään tehtäisiin?"
"Haluatko kaupoille vai museoihin vai?"
"Nyt kun kysyit, jokin musikaali voisi olla mukava nähdä", Evelyn virnisti. Hän oli jo selvittänyt, mitä West Endin lukuisissa teattereissa oli ohjelmistossa. "Wicked menisi Apollo Victoriassa", Evelyn sanoi lammasmaisesti hymyillen. Jade purskahti vallattomaan nauruun.
"Sinä se et koskaan väsy siihen, vai väsytkö?"
"En ole ainakaan vielä", Evelyn yhtyi äitinsä nauruun. "Sitä paitsi, en ole nähnyt sitä näillä näyttelijöillä."
"Osaat kaikki laulut ulkoa ja tiedät tarinan etu- ja takaperin", Jade vastusti huvittuneena.
"Ei se minua haittaa", Evelyn kohautti harteitaan toispuoleinen hymy huulillaan. Jade pudisteli päätään. Hänellä oli kerrassaan mahdoton tytär. "Sitä paitsi, kävin katsomassa If/Thenin sinun kanssasi Broadwaylla ennen kuin muutin. Se oli kokonaan uusi musikaali, joten nyt on ihan hyvä hetki palata vanhojen klassikoiden pariin."
"Selvä, selvä", Jade luovutti käsiään kohottaen. "Mennään katsomaan Wicked."
"Jes!" Evelyn hihkaisi ryhtyen spontaaniin voitontanssiin sängyn päädyllä seisten. Jade nauroi tyttärensä riekkumiselle. "Voisimme mennä päivänäytökseen, se menisi puoli kolmelta", Evelyn ehdotti lopetettuaan tanssinsa.
"Ala mennä suihkuun sitten", Jade nauroi potkaisten tytärtään, joka hyppäsi alas sängyltä ja näytti kieltä äidilleen.

Evelyn kuivasi hiuksiaan pyyhkeeseen nauraen ääneen äidilleen, joka kiljaisi, kun suihkusta tuli jääkylmää vettä. Nainen virnisti. Hän oli tarkoituksella laskenut suihkunsa lopuksi jääkylmää vettä hetken, jotta putkistoon jäisi kylmää vettä odottamaan seuraavaa varomatonta suihkussakävijää - eli Jadea.
"Evelyn!" Jade kiljui. "Olet idiootti!"
"Oi voi", Evelyn nauraa käkätti. "Jäätyikö supertähden varpaat?"
"Evelyn!"
"Ajattelin, että heräisit mukavasti kylmällä suihkulla", nainen nauroi heittäen pyyhkeensä sängyn päiväpeitolle.
"Älä edes kuvittele jättäväsi märkää pyyhettäsi sängylleni", Jaden terävä ääni kuului suihkukopista. Evelyn pyöräytti silmiään, mutta nosti pyyhkeen pois sängyltä. "Äläkä ilmeile minulle, tyttönen."
"En tietenkään", Evelyn vastasi lammasmaisesti ja määkäisi jopa lauseensa lopuksi. Jade nauroi kylpyhuoneen puolella.
"Pyyhe ei myöskään kuulu lattialle", Jaden kirkas ääni halkoi ilmaa juuri kun Evelyn oli pudottamassa märkää pyyhettä lattialle. Nainen naurahti niskaansa rapsuttaen.
"Mistä sinä oikein seuraat tekemisiäni?" Evelyn kysyi aukaistessaan kylpyhuoneen oven. Hän ripusti pyyhkeen kuivaustelineelle.
"En mistään. Tunnen sinut niin hyvin, että tiedän, mitä teet aina seuraavaksi", Jade naurahti suihkusta. Evelyn pudisti päätään sulkiessaan oven perässään. Äidit.

"Mitä vikaa mekossani on?" Evelyn kysyi, kun äiti katsoi häntä kulmat aavistuksen kurtussa ja suu mutrulla. Jade oli hetken hiljaa ennen kuin vastasi.
"Näytät aikuiselta", Jade totesi. Evelyn kohotti kulmaansa epäuskoisesti. Oikeasti? Äiti ei voinut olla tosissaan. Kai nyt 28-vuotias sai jo aikuiselta näyttääkin?
"Entä sitten? Minähän olen, fyysisesti ainakin", Evelyn vastasi vilkaisten itseään arvioivasti peilistä. Hän nyki mekkoa hieman alemmas.
"Voisit silti harkit mekkoa, jossa et esittele rintojasi koko kaupungille", Jade vastasi kuin asia olisi sillä loppuun käsitelty. Evelyn vastasi röyhistämällä rintaansa ja vetämällä syvän v-kaula-aukon reunaa alemmas paljastamaan mustien rintaliivien reunoja koristavat pitsit. "Olet mahdoton", Jade sanoi voimatta naurulleen mitään. Äiti tarttui tyynyyn ja heitti sillä tytärtään. Evelyn väisti ketterästi napaten tyynyn ilmasta kiinni.
"Jos tämä on sinusta liikaa, olet iloinen, ettet tiedä, millaisia vaatteitani kaapista löytyy", Evelyn mutisi korjatessaan mekkonsa kaula-aukkoa. Hän pudisteli päätään, nosti mekon yläosaa hieman ylemmäs ja kääntyi sitten katsomaan Jadea kulma koholla.
"Minusta se on edelleen täysin säädytön", Jade totesi.
"Sanoo alastonkuviin suostunut", Evelyn mutisi lähes äänettömästi.
"Mitä sanoit?" Jade kysyi valppaasti. Äidiltä ei tainnut mennä mikään ohi, vaikka se olisi miten kuiskattu uloshengityksen mukana ilmoille.
"Sanoin, ettet vain pidä tästä mekosta", Evelyn sanoi viattomalla äänellä. Jade suuntasi terävän epäuskoisen katseen tyttäreensä. "Et pidä tästä mekosta, myönnä pois."
"Hyvä on, en pidäkään. Se on säädytön."
"Eikä ole", Evelyn vastasi huolettomasti. "Et pidä siitä, koska se on mustaa nahkaa."
"Siksi se juuri onkin säädytön."

Lopulta kaksikko pääsi liikkeelle hotelliltaan. Evelyn oli itsepäisesti kieltäytynyt vaihtamasta ihonmyötäistä nahkamekkoaan ja tanssahtelikin nyt äitinsä edellä kevein askelin tuota ärsyttääkseen. Jade ilmeili, mutta ei tarttunut tyttärensä syöttiin. Hän tiesi, että Evelyn lopettaisi kyllä, kunhan hän ei reagoisi. Niin kävikin - kun he astuivat ulos hotellin hissistä, Evelyn käveli jo aivan normaalisti mustilla korkokengillään.
"Apollo Victorian teatteriin, kiitos", Jade sanoi kuljettajalle kun he istuivat tumman auton takapenkillä. Evelyn huomasi, että kuljettaja oli sama, joka oli hakenut hänet Slaleysta, mutta ei sanonut mitään. Ilmeisesti hänen äitinsä käytti samaa firmaa aina Lontoossa ollessaan. He matkustivat kaupungin halki kaikessa hiljaisuudessa West Endin teatterialueelle. Evelyn oli aina rakastanut teatteria, erityisesti musikaaleja, joten New Yorkin Broadway oli tuttuakin tutumpi naiselle. Ei West Endissäkään vikaa ollut, mutta kyllä naisen oli tällä kertaa myönnettävä, että Yhdysvallat voittivat tämän vertailun.

He astelivat sisään Apollo Victoriaan hymy huulillaan. Evelyn oli jo aiemmin soittanut ja varannut liput, joten he saattoivat ohittaa lipunmyyntijonon ja suunnata suoraan oville, josta pääsivät sisään pelkästään nimillään.
"No, mitä luulet, onnistuuko esitys ilman mitään pieniä mokia?" Jade kysyi kun he olivat istuneet alas hyville paikoilleen. Evelyn vilkaisi ympärilleen teatterissa.
"Ei minulla ainakaan ole pahaa aavistusta, jos sitä tarkoitit", Evelyn naurahti Jadelle. Äiti virnisti lammasmaisesti. "En minä mikään meedio ole, äiti!"
"Et, et tietenkään", Jade vastasi huvittuneesti. "Olet vain neljä kertaa onnistunut kertomaan jo etukäteen, että jokin menee vikaan."
"Tuuria", Evelyn virnisti. "Ja sitä paitsi, kahtena kertana kuulin jonkun sanovan Sen, joten silloin oli aivan varmaa, että esitys menisi vikaan."
"Uskotko oikeasti siihen?" Jade nauroi. Evelyn nyökytti päätään nopein ja lyhyin liikkein. Jade jatkoi nauruaan päätään pudistellen. Juuri niin Evelynin tapaista. Kaikessa muussa nainen etsi aina järkiperäistä selitystä, mutta teattereiden kohdalla Evelyn taipui aina uskomaan yliluonnolliseen. Kuten siihen, että sanomalla 'Macbeth' teatterissa, aiheutti varman onnettomuuden jollekin näyttelijälle.
"Ja yhdellä kerralla näyttelijällä oli riikinkukon sulka lavalla", Evelyn muisteli. "Sekin oli varma merkki."
"Sinä olet outo", Jade nauroi. "No, toivottavasti tänään kukaan ei sano Sitä tai kanna riikinkukon sulkia."
"Tai toivota onnea", Evelyn lisäsi. Jade pudisteli päätään, mutta ei enää jatkanut väittelyä.

He hiljenivät seuraamaan musikaalia, jonka molemmat tunsivat aivan liian hyvin. Evelyn nauroi, itki ja hymyili muun yleisön mukana. Hän nautti joka hetkestä huolimatta siitä, että muisti kaiken vuorosanoja myöten ulkoa. Nainen rakasti Wickediä äärettömän paljon, oli rakastanut siitä lähtien kun oli ensimmäisen kerran nähnyt musikaalin. Veljet olivat aina vinoilleet, että hän oli ostanut entisen kilpahevosensa vain sen nimen takia. Defying Gravity oli Evelynin lempikappale ylistetystä musikaalista, mutta estetamma Defy oli onnistunut vakuuttamaan muutoinkin. Nimi oli ollut vain mieluinen yllätys.
Evelyn nousi seisomaan taputtaessaan innoissaan näyttelijöille esityksen päätteeksi. Jadenkin silmissä kimalsivat kyyneleet, kun he taputtivat kilpaa. Jade vilkaisi Evelyniä, joka tuijotti lumoutuneena lavalle.
"Mennäänkö katsomaan, vieläkö minä pääsen pukuhuoneisiin?" Jade kysyi toispuoleinen virne kasvoillaan. Evelyn vilkaisi äitiään.
"Vielä kysytkin! Mennään jo!" Nainen hihkaisi innoissaan ja lähti johdattamaan äitiään ovea kohti. Jade siirtyi käytävällä innokkaan tyttärensä eteen ja lähestyi näyttelijöiden pukuhuoneisiin johtavan käytävän ovea hymy huulillaan. Vartija pysäytti heidät, otti yhteyttä radionsa kautta esimiehiinsä ja lyhyen keskustelun jälkeen päästi kaksikon ohitseen.
"Vau", Evelyn henkäisi pujotellessaan kapeaa käytävää pitkin.
"En tajua, miten voit aina olla yhtä yllättynyt", Jade nauroi. "Olet käynyt tämänkin teatterin takaosassa aiemmin."
"Ei se haittaa", Evelyn totesi hymyillen. "Olin silloin pienempi. En muista paljoa."
"Varmasti muistat", Jade naurahti ja ohjasi tytärtään kohti päänäyttelijöiden pukuhuoneita.

"Jade?" Kirkas ääni kysyi kun he ohittivat yhden huoneen. Jade pysähtyi ja kääntyi ympäri hymy huulillaan.
"Hei", hän tervehti lämpimästi vihreäksi meikattua naista. Evelyn tuijotti Elphaban esittäjää silmät suurina.
"Et kertonut, että tunnet hänet", tytär sanoi äidilleen syyttävällä äänensävyllä. Molemmat naiset nauroivat kalpean Evelynin ilmeelle.
"Miksi luulet, että suostuin niin helposti lähtemään mukaan? Tiedät, ettei kärsivällisyyteni riitä saman esityksen katselemiseen monesti", Jade naurahti. "Ei millään pahalla, olit loistava", hän sanoi kääntyessään vihreän näyttelijättären puoleen.
"Loistava ei riitä alkuunkaan", Evelyn totesi varmalla äänensävyllä. "Olen nähnyt Wickedin muutaman kerran-"
"Enemmänkin muutaman sadan", Jade mutisi väliin.
"- ja olit paras Elphaba heti alkuperäisen Broadway tuotannon jälkeen."
"Kiitos", näyttelijätär kiitti ylpeä hymy huulillaan. "On aina ilo tietää, että esitys meni hyvin."

Evelyn vaelsi hieman kauemmas kuulumisia vaihtavasta kaksikosta törmäten käytävällä Glindan näyttelijään. Hän kehui vuolaasti myös hänen roolisuoritustaan, sillä molemmat pääosan esittäjät olivat olleet kerrassaan upeita. Jade ja hänen ystävänsä nuoruusvuosilta liittyivät Evelynin ja toisen näyttelijän seuraan. Muutamaa kymmentä hulvatonta yhteiskuvaa myöhemmin Evelyn ja Jade poistuivat teatterilta leveät hymyt kasvoillaan.
"Olisiko tämä hyvä kuva twitteriin?" Jade kysyi tyttäreltään, kun he istuivat auton kyydissä. Evelyn vilkaisi kuvaa. Hän ja Elphaba istuivat luudan kyydissä peräkkäin ja katsoivat hullunkiilto silmissä kaksikkoa, joka kyyristeli heidän alapuolellaan portaikossa. Jade ja Glindan näyttelijä näyttivät kauhistuneilta, ja koko kuvasta tuntui välittyvän lähes koominen tunnelma.
"Täydellinen", Evelyn virnisti. Jade lisäsi kuvan tweetiinsä ja tuskin kolmea sekuntia myöhemmin innokkaat fanit alkoivat kommentoida kuvaa. Evelyn vilkaisi ensimmäisiä kommentteja. "Sanoinhan, että mekkoni näyttää hyvältä!"
"5evahWicked ei kuulosta henkilöltä, jonka muotivinkkeihin minä luottaisin", Jade kommentoi. Evelyn vain virnisti. Äidin päätä ei mikään muuttaisi.

He söivät päivällistä Evelynin suosikkiravintolassa, joka tarjoili uskomattoman hyvää lammasta punaviinikastikkeessa haudutettuna. Hyväntuulisen keskustelun lomassa Evelyn onnistui laskemaan ainakin kuusi pöytää, jotka napsivat mukamas huomaamatta kuvia kännyköillään heistä. Nainen epäili, että kuvat lähetettäisiin nopeasti kavereille 'et usko kuka syö viereisessä pöydässä' -viestien kera. Hän vain hymyili ja söi herkullista jälkiruokaansa, koettaen olla häiriintymättä ajatuksesta, että he olivat kuvien kohteina.
"Eiköhän mennä sitten", Jade naurahti maksettuaan laskun. Hän tarttui tytärtään käsipuolesta, hymyili kohteliaasti tarjoilijalle ja saattoi Evelynin autoon, joka odotti jo heitä. Kuvaajien puute hotellin ulko-ovilla vahvisti Evelynin epäilykset. Muut ravintolan asiakkaat olivat todellakin vain lähetelleet kuvia kavereilleen eivätkä laittaneet niitä esimerkiksi twitteriin, josta roskalehdistö olisi saanut ne käsiinsä ja  lähettänyt paikalle kuvaajiaan.

"Soitetaanko taas kauhukaksosille?" Evelyn kysyi auton hidastaessa liikennevaloihin hotellin lähettyvillä. Jade naurahti tyttärensä tavalle puhua veljistään.
"En edes viitsi kieltää sinua kutsumasta heitä noin", äiti totesi huvittuneena.
"Ei kannata", Evelyn virnisti vastaukseksi. "Sitä paitsi, he kutsuvat minua Elphieksi."
"Mistäköhän johtuu", Jade mutisi huvittuneena. Evelyn näytti kieltään. Entä sitten, jos hän rakasti Wickediä? "Nuorempana he kutsuivat sinua keijuksi."
"Siihen verrattuna Elphie käy ihan hyvin", Evelyn totesi värähtäen. Hän muisti olleensa joko Tinkerbell tai pelkkä keiju monta vuotta siroutensa ja pienuutensa tähden. Veljet olivat keksineet hänelle uusia lempinimiä lähes jokainen päivä. Sen jälkeen, kun hän oli seitsemän vanhana roikkunut Forget Me Notin selässä suuren quarterorin paimentaessa karjalaumaa, olivat he kutsuneet häntä muutaman viikon ajan Miniksi, joka oli heidän mukaansa lyhenne miniatyyri karjapaimenesta.

Vaihdettuaan mukavampiin olovaatteisiin he asettuivat risti-istuntaan Jaden hotellisängylle ja nostivat läppärin eteensä. He aukaisivat Skypen eivätkä ehtineet edes vilkaista kontaktejaan, kun Jacob jo soitti heille.
"Hei KK-2!" Evelyn tervehti pirteästi. Jacob näytti hetken hämmentyneeltä.
"KK-2?" Veli toisti kysyvästi. Evelyn hymyili viattominta hymyään.
"Kauhukaksonen kaksi", hän selitti viattomalla äänensävyllä. Joshuan nauru kuului taustalta.
"Siitäs sait", Joshua nauroi ja tönäisi veljeään tunkeutuen itse kuvaruutuun. "Hei Elphie", Joshua tervehti iloisesti.
"Hei KK-1", Evelyn vastasi yhtä suloisesti kuin oli aiemmin selittänyt lyhenteen Jacobille. Tervehditty veli näytti järkyttyneeltä nostaen kätensä sydämensä päälle kuin sisko olisi kurkottanut ruudun läpi ja puukottanut häntä.
"Tuo sattui", Joshua valitti, mutta virnisti, kun Jacob alkoi nauraa kuuluvasti.
"Olet idiootti", kaksosista nuorempi nauroi ja tönäisi Joshuan kylkeä terävästi kyynärpäällä. Joshua horjahti tuolillaan, lähes pudoten lattialle.
"Varokaa nyt vähän!" Jade huudahti kauhuissaan. Molemmat veljet tarjosivat lammasmaista hymyä äidilleen. Jacob laski kätensä Joshuan hartialle miehekkääseen rutistukseen osoitukseksi siitä, että he olivat ihan kunnossa eivätkä aloittaisi fyysistä tappelua. Äiti pudisti päätään miesten hölmöydelle.
"Mitäs te olette tehneet?" Joshua kysäisi luikerreltuaan irti Jacobin rutistuksesta.
"Ettekö ole vielä ehtineet tutkia twitteriä? Aijai!" Evelyn kysyi kauhistunutta esittäen. "Kävimme West Endissä."
"Antakaa kun käytän meedion kykyjäni", Joshua sanoi nostaen molemmat kädet ohimolleen. Hän sulki silmänsä ja näytti keskittyneeltä. "Näen vihreää… Ja mustaa. Nimi on aivan kieleni päällä, kyllä, aivan! Kävitte katsomassa Wickedin", mies julisti aukaisten silmänsä. Kädet laskeutuivat syliin ja kaksoset virnistivät webkameralle.
"Oho, vau!" Jade nauroi. "Sinun on ehdottomasti osallistuttava kykyjenetsintäkilpailuun."
"Nah, en jaksa", Joshua totesi. "Mieluummin tynnyrinkiertoon." Lausahdus sai Jaden mutristamaan huuliaan kulmat kurtussa, mutta nuorempi väki nauroi kuuluvasti. He eivät nähneet lännenratsastuksen kilpailulajeja ollenkaan niin vaarallisina kuin äiti teki. He olivat kilpailleet keskenään leikkisästi tynnyrinkierrossa siitä lähtien, kun Evelyn oli pysynyt laukkaavan hevosen selässä ja osannut ohjata sen oikeaa tynnyriä kohti. Kokenut, vanha karjaratsu oli hoitanut loput. Jostakin kumman syystä rauhallisemmat reining ja trail eivät olleet saavuttaneet suurta suosiota lasten keskuudessa, mutta pujottelu ja cutting olivat olleet sitäkin suositumpia tynnyreiden lisäksi. Vauhtihirmut lapset olivat aiheuttaneet useammankin sydänkohtauksen vanhemmilleen.

"… ja silloin Regret osoitti perineensä Notin karjavaiston. Isäkin oli ylpeä nuoresta häslästä", Joshua lopetti tarinansa. Evelynin silmät tuikkivat innostuneina. Oli aina hauska kuulla, mitä kotitilan kahdelle kasvatille kuului. Regret ja Catchy olivat ensimmäiset varsat, joiden elämää hän oli saanut seurata alusta asti. Viisivuotiaat säheltäjät olivat olleet isän mustalla listalla ensimmäisistä elinviikoistaan lähtien, sillä varsat olivat aiheuttaneet päänsärkyä kaikille. Catchy, jonka emä oli kevyempi quarter-täysiveriristeytys, oli osoittautunut äärimmäisen nopeaksi ratsuksi siinä missä perinteistä, raskasrakenteisempaa puhdasta quarteria edustava Regret oli vahva ja loistava cuttinghevonen. Joshua oli kilpaillut molemmilla vuoden aikana satunnaisesti lähinnä koetellakseen hevosten kykyjä, mutta Catchy oli ehdottomasti veljen lemppari.
"Ehkä onnistutte vielä vakuuttamaan isän siitä, että quartereiden kasvatus on kannattavaa", Evelyn virnisti.
"Tule tänne vakuuttamaan hänet", Jacob ehdotti viaton virne kasvoillaan.
"Se olisi liian helppoa", Evelyn vastasi päätään pudistellen. "Kyllä te saatte hänet vakuutettua. Sinun täytyy vain voittaa alueen kaikki cutting-luokat Regretillä ja Joshuan tynnyrinkierrot Catchyllä, niin isänkin on pakko todeta, että siitä kaksikosta on johonkin."
"Miksen minä voi kilpailla cuttingissa Regretin kanssa?" Joshua kysyi tyrmistynyttä esittäen.
"Koska me molemmat tiedämme, että sinä rakastat enemmän vauhtia kuin sivuttain loikkimista lehmän edessä", Evelyn naurahti. "Ja sitä paitsi, Regret pitää enemmän Jacobista. Se ei ole ikinä pelleillyt Jacobin kanssa, mutta sinua kyllä kiusaa mielellään."
"Tuo on kyllä totta. Ole hyvä Jacob, saat Regretin jatkossa kokonaan itsellesi", Joshua tarjosi virnistäen. Jacob pudisteli päätään.
"Ehei, minä en sen selkään nouse karjanajossa. Kiitos mutta ei kiitos."
"Mikä Regretissä nyt on muka vikana?" Evelyn uteli naurua äänessään.
"Sen laukka on edelleen ihan kamalaa istuttavaa", Jacob vastasi irvistäen. Evelynkin muisti, että Regret laukkasi hieman korkeammin kuin oli toivottavaa lännenratsulle, joten sen askel heitti ratsastajaa helposti hieman eteen satulassa. "Taas yksi osoitus siitä, että Joshualta puuttuu jotakin olennaista alakerrasta."
"NYT!" Jade ärähti terävästi. "Helvetin kakarat", nainen kirosi päätään pudistellen. Kolme syytettyä vain nauroi vedet silmissään. Äidin järkyttämisestä ei koskaan kadonnut maku. Joshua putosi tuolilta naurunsa lomassa, mikä sai Jacobin ja Evelynin pitelemään vatsojaan. Jade puristi nenänvarttaan. Anna minun kaikki kestää, nainen näytti ajattelevan.

"Äiti, joko annoit Evelynille lahjamme?" Joshua kysyi kun he olivat rauhoittuneet. Jade pudisti päätään.
"Ajattelin antaa sen vasta kun hän on palaamassa Slaleyhyn, jotta hän ei keksi pukea sitä ylleen heti", äiti selitti. Evelyn tuijotti vuoroin vieressä istuvaa äitiään ja vuoroin tietokoneen ruudulla näkyviä veljiään kysyvästi. Jacob virnisti.
"Ajattelimme, että unohdit jotakin olennaista, kun lähdit kotoa", Jacob naurahti. Joshua nyökytteli kiivaasti päätään.
"Miten saatoitkin lähteä ilman sitä", Joshua torui päätään pudistellen. "Häpeäisit, Elphie."
"Jos se on musta suippokärkinen noidanhattu, kuristan teidät tästä ruudun läpi", Evelyn vannoi synkästi. Hän oli saanut kuulla siitä ihan tarpeeksi ratsastaessaan Defyllä. Veljet olivat ostaneet hevoselle vihreän satulahuovan ja samansävyiset pintelit sekä iskeneet Evelynin päähän suippokärkisen noidanhatun yhtenä Halloweenina. Hetken vastustelun jälkeen Evelyn oli pukeutunut mustaan pukuun, joka oli lähes täydellinen kopio Elphaban asusta musikaalissa. Nainen oli jopa maalannut kasvonsa vihreiksi ja lähtenyt sen jälkeen veljiensä kanssa kylän Halloween-bileisiin hevosten selässä. Se oli ollut hieno reissu, mutta Evelyniä ei erityisemmin innostanut ajatus noidaksi pukeutumisesta arkipäivinä.
"Jacob, minähän sanoin, että meidän olisi pitänyt lähettää se!" Joshua nauroi ääneen siskon uhkailulle. "Ensi kerralla sitten, systeri."
"Äiti, katsokin, etteivät he lähetä sitä", Evelyn sanoi äidilleen tiukasti. Jade vain kohotti kulmaansa kuin muistuttaen, ettei edelleenkään arvostanut lasten jatkuvaa kiusantekoa ja toistensa ärsyttämistä.
"Äiti, katsokin, että hän saa sen", Joshua vastasi matkien sujuvasti Evelynin äänensävyä. Evelyn halusi heittää veljeään tyynyllä, mutta valitettavasti se ei ollut mahdollista näin kaukaa.
"Jacob, lyö sitä tyynyllä. Lujaa", Evelyn sanoi tuijottaen vetoavasti kameraa. Jacob virnisti pahoittelevasti Joshualle.
"Sori veli, tiedät, etten ikinä osannut sanoa 'ei' Evelynille", Jacob sanoi, nappasi nopeasti tyynyn käteensä ja huitaisi Joshuaa niin lujaa, että osumisesta kuulunut ääni sai Jaden säpsähtämään.
"Jacob!" Äiti torui kauhuissaan. Jacob vain virnisti ja kohautti harteitaan heittäen tyynyn takaisin sängylle.
"Olen kunnossa, olen kunnossa", Joshua sai sanottua naurunsa lomasta. Äidin kauhu oli aina yhtä huvittavaa. Eivät he nyt tosissaan tappelemaan ryhtyisi, aikuiset miehet. Ehkä. Evelyn virnisti tyytyväisenä. Joshua oli saanut ansionsa mukaan.

"Tiedätkö mitä, systeri?" Joshua kysyi pörhöttäen ruskeita hiuksiaan. "En ikinä ymmärtänyt, mikä tämä juttu sinun ja tyynyjen kanssa oli. Aina heittelemässä kaikkia tyynyillä. Miksi?"
"Koska se oli ainoa tapa, jolla saatoin lyödä teitä ilman, että äiti huomasi", Evelyn vastasi virnistäen. "Sitä paitsi se oli hauskaa. Varsinkin silloin, kun saatoin pudotella tyynyjä yläkerrasta niskaanne."
"Läikytin isältä viemääni viskiä matolle sen takia", Jacob murahti matalasti. Jaden komentava äännähdys sai miehen virnistämään niin viattomasti kuin mahdollista. "Isältä viemääni vettä, piti sanomani."
"Niin ajattelinkin", Jade sanoi kulma vaativasti koholla. Miehet virnistivät toisilleen. Äiti oli aina ollut samanlainen. Aina leikkimässä, ettei mukamas tiennyt, mitä veljekset olivat tehneet, jos ei pystynyt yllättämään heitä itse teosta. Ehkä äiti ei vain oikeasti halunnut kuulla kaikkea, mitä lapset olivat tehneet silloin kun hän oli asunut toisella rannikolla.
"Monet hienot tyynysodat olisivat jääneet kokematta, jos en olisi innostunut aloittamaan niitä", Evelyn muistutti veljiään.
"Monet hienot koriste-esineet olisivat edelleen ehjinä, jos et olisi villinnyt veljiäsi", Jade muistutti ja tökkäsi tytärtään kylkeen. Evelyn kiljaisi yllättyneenä, vetäytyen vaistomaisesti kauemmas äitinsä sormien ulottuvilta.
"Ei saa tökkiä! Se kutittaa", Evelyn nauroi hieroessaan kylkeään.
"Tökkää sitä, tökkää sitä!" Veljet villitsivät Jadea, joka nauroi ja hyökkäsi kutittamaan tytärtään, joka kiljui ja koetti potkia äitiään kauemmas. Jade onnistui ottamaan Evelynin jalan panttivangikseen kutittaen naisen jalkapohjaa armottomasti. Evelyn nauroi kyyneleet silmistä valuen sätkiessään äitinsä rautaisessa otteessa.
"Lopeta", nainen sai sanottua naurunsa lomasta kirkkaalla äänellä. Veljien kannustushuudot kuuluivat läppärin kaiuttimista. Jade jatkoi vielä hetken, ennen kuin päästi irti ja antoi Evelynin ryömiä sängyn toiseen päähän pienelle kerälle tasaamaan hengitystään.

"Äiti, anna ne sille nyt", Joshua pyysi kun Evelynikin oli palannut ruudun ääreen istuen äitinsä vierellä. Nainen vilkuili epäluuloisesti Jadea, joka vain virnuili aina kun huomasi tyttären katseen itsessään. Evelyn hivuttautui hieman kauemmas. Typerä äiti.
"Me halutaan nähdä sen reaktio!" Jacob jatkoi pirteästi.
"Jooko?" Molemmat vetosivat äitiinsä niin kuin parhaiten osasivat. Evelynin oli myönnettävä, että yli kolmikymppisiksi veljet osasivat tarpeen vaatiessa näyttää suloisilta kuin pienet koiranpennut.
"Hyvä on", Jade myöntyi. "Mutta ainoastaan, jos Evelyn lupaa, ettei kulje huomenna se päällään kaupungilla."
"Lupaan, lupaan, näytä nyt!" Evelyn vakuutti nopeasti. Hän rakasti yllätyksiä ja veljien puheista päätellen tämä oli jotakin kerrassaan mahtavaa.
"Arvaa mikä se on", Joshua ehdotti, kun Jade nousi jalkeille sängyltä ja suuntasi suurien matkalaukkujensa luokse. Evelyn huomasi vasta nyt, että äidillä todella oli kolme suurta matkalaukkua. Se siitä kevyesti matkustamisesta.
"Jotakin päälle puettavaa, joka minun olisi pitänyt muistaa ottaa mukaan", Evelyn kertasi saamansa vihjeet. Veljet nyökkäilivät vahvistaakseen naisen muistelut. "Hmm… Lionheartin lännensuitset? Ei, niitä minä en voisi pukea kaupungille", Evelyn naurahti heti sanottuaan ensimmäisen asian, mikä hänelle tuli mieleen. Mitä sellaista veljet olisivat voineet lähettää äidin mukana, jota hän ei saisi pukea kaupungille?
"Jotakin, mistä äiti ei ikinä pitänyt", Jacob auttoi virnistäen. Joshua nauroi.
"Äiti ei pitänyt suurimmasta osasta Evelynin vaatteista."
"Totta", Jacob myönsi. Evelyn pohti huuliaan yhteen purren. Mitä se voisi olla?
"Vaaleansininen esiintymisasuni?" Nainen keksi yllättäen. Veljet antoivat toisilleen high fivet ennen kuin virnistivät hyväksyvästi siskolleen.
"Hyvin arvattu, Elphie", Joshua nauroi.
"Mutta siinä ei ollut vielä kaikki", Jacob jatkoi hyväntuulisesti. Evelynin kulmat kurtistuivat. Mitä nyt vielä? Hän oli tuonut mukanaan yhden kokonaisen esiintymisasun ja nyt sai ilmeisesti toisen. Ei hän tiennyt, mitä niillä tekisi, sillä ei ollut ajatellut osallistuvansa lännenratsastuksen esityksiin täällä päin. Ehkä veljet olivat ajatelleet, että Evelyn piristyisi saadessaan tuttuja esiintymisasujaan kaappiinsa. Kaapissa kun kuulopuheiden mukaan oli aivan liikaa tilaa.
"En kyllä keksi enää muuta", Evelyn myönsi mietittyään mielestään kaikki vaihtoehdot läpi. Veljet virnistivät.
"Jotakin, mitä tuijotit monesti seinällä mutta et saanut koskea", Jacob auttoi. Jade seisoi tavarat selkänsä takana mutta kieltäytyi näyttämästä niitä Evelynille ennen kuin tytär olisi viihdyttänyt kauhukaksosia tarpeeksi.
"Ette", Evelyn henkäisi tajutessaan, mihin veljet viittasivat. "Oikeasti?"
"Totta kai, systeri. Ja vielä isän luvalla", veljet virnistivät. Evelyn kääntyi heti äitinsä puoleen, joka ojensi vaaleansinisiä vaatteita. Hän heitti ne sängylle mutta tavoitteli jo äitinsä kädessä pitämää nahkastetsonia innokkain sormin. Jade nauroi tyttärensä innolle, kun Evelyn veti nahkaisen, töissä kuluneen stetsonin päähänsä. Se oli aavistuksen liian iso ja putosi naisen silmille, mutta Evelyn vain nauroi onnellisena.
"Miten saitte isän luopumaan stetsonistaan?" Evelyn kysyi nostettuaan hattua pois silmiltään. Veljekset kohauttivat harteitaan ilkikurinen hymy huulillaan.
"Ehkä me emme ole ainoita, joilla on ikävä", Joshua vastasi huvittuneella äänensävyllä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    Ti Heinä 08, 2014 3:54 pm

He olivat menneet aikaisin nukkumaan, mutta Evelyn heräsi keskellä yötä painajaiseen. Hän ei edes muistanut kunnolla unta, mutta tiesi, että se oli ollut jotakin kamalaa. Hän muisti saaneensa puhelun, jossa kerrottiin, että Klaus ja Lionheart olivat joutuneet pahaan onnettomuuteen, Fuego oli syönyt jotakin myrkyllistä eikä eläinlääkäri uskonut koiran selviävän ja lentokone, jolla hänen äitinsä oli matkustanut kotiin, oli pudonnut jonnekin Atlantille. Kotitilallakin oli kai ollut jonkinlainen tulipalo, joka oli vaatinut uhrinsa. Hän oli herännyt sydän hakaten ja henkeä haukkoen, kiirehtien suoraan kylpyhuoneeseen. Hän oli syöksynyt suihkukaappiin ja istunut jalat täristen kylmälle kaakelille. Siellä hän istui edelleen kylmän veden valuessa suihkusta ja kastellessa yöpuvun, kun nainen koetti tasata hengitystään. Se oli vain unta. Ei ollut mitään syytä pelätä.

Vaan sydäntä kalvava kauhu ei helpottanut niin vähällä, vaikka nainen oli nähnyt äidin vierellään sängyllä noustessaan ja tiesi, että kyseessä oli ollut vain uni. Hän nojasi taaksepäin ja käänsi kasvonsa kattoa kohden, antaen kylmän veden valua kasvoille. Silmät suljettuina hän käpertyi pienelle kerälle suihkun alle selkä kylmää kaakeliseinää vasten. Hitaasti kiristävä tunne rintakehän tienoolla helpotti ja henki kulki vapaammin. Sydän löi jo rauhallisemmin kun hän aukaisi silmänsä. Se oli vain unta, joka ei koskaan tapahtuisi oikeasti. Kaikki hänelle tärkeät henkilöt olivat aivan kunnossa. Hän sammutti suihkun ja nousi varovasti jaloilleen vaalea yöpukuna toiminut mekko vettä valuen. Varovaisin liikkein hän riisui märän vaatteen yltään. Hän kääriytyi hotellin logolla varustettuun valkoiseen, suureen ja pehmeään pyyhkeeseen hytisten kylmästä. Ehkä olisi pitänyt seistä hetki lämpimän veden alla.

Nainen hiipi makuuhuoneen halki varpasillaan pelkkä pyyhe yllään. Hän nappasi ohikulkiessaan tuolilta lämpimän vetoketjuttoman hupparinsa ja penkoi sitten olohuoneen puolella laukkuaan, josta löysi nopeasti alusvaatteet ja pehmoiset lökärit. Hän veti vaatteet päälleen, laittoi hiuksensa kiinni nopeasti jollekin nutturan kaltaiselle sotkulle niskaansa ja siirtyi parvekkeen puolelle. Hän asettui samaan tuoliin kuin aiemminkin napaten tottumuksesta viltin harteilleen. Ei hänen enää kylmä ollut, mutta vilttiin kääriytyminen toi aina omaa lohtuaan. Jos hän olisi ollut yksin kotona, olisi hän nyt tarttunut viinapulloon ja juonut kunnes nukahtaisi uudelleen. Äidin seurassa hotellilla sellaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut. Hän harkitsi hetken, että kävisi keittämässä teetä keittiönurkkauksessa, mutta totesi, ettei jaksanut enää nousta tuolilta.

Evelynin ajatukset vaelsivat nopeasti Slaleyn kylään ja toivottavasti sikeässä unessa olevan miehen luokse. Pieni hymy nousi huulille kun nainen ajatteli Klausia silmät suljettuina. Hän muisteli heidän keskustelujaan, miehen läheisyyden aiheuttamaa lämmintä tunnetta ja onnellisuutta, joka oli vellonut hänen sisällään sinä aamuna, kun he olivat maanneet hänen sängyllään koirien keskellä ja jutelleet niitä näitä hyväntuulisesti. Nainen huomasi ikävöivänsä takaisin kotiin miehen luokse. Hän oli tottunut näkemään Klausia tallilla ja kylillä, sekä viettämään vapaa-aikaansa miehen kanssa.
Nainen naurahti epäuskoisen huvittuneesti. Milloin hän oli alkanut ikävöidä jotakuta vain vajaan viikon eron jälkeen? Hän oli tottunut elämään ikävän kanssa. Hänen perheensä asui sentään toisella puolella suurta merta! Mutta ei, siinä hän istui, koleassa yöilmassa Lontoon kaupunki ympärilleen levittäytyen ja ikävöi miestä, joka oli vain viiden tunnin ajomatkan päässä. Hänestä oli tullut suorastaan säälittävä.

Ikävä toi mukanaan ajatuksia, joita Evelyn ei unensa aiheuttaman levottomuuden takia kaivannut yhtään, mutta ajatukset eivät suostuneet jättämään häntä rauhaan. Hän näki sielunsa silmin, kuinka lähtisi jälleen karkuun, kun suhde muuttuisi yhtään vakavammaksi. Hänestä ei ollut parisuhteisiin, se oli jo nähty kerrasta toiseen. Joskus hän ihmetteli, kuinka he olivat kestäneet Tobiaksen kanssa niin monta vuotta. Ehkä se johtui siitä, että he eivät kiireiltään ehtineet viettää jatkuvasti aikaa yhdessä. Tobias teki pitkiä päiviä kuvauksissa, kiersi osavaltiosta toiseen ja Evelyn valmentautui ja kilpaili esteillä opiskelujen ohessa. Jos he ehtivät nähdä edes kerran viikossa, oli se suoranainen ihme. Välillä Tobias oli toisella puolella maapalloa kuukausia samalla kun Evelyn pysytteli kiireisenä kotopuolessa. Todelliset ongelmat olivat alkaneet silloin, kun Evelyn oli lopettanut kilpailemisen ja valmistunut yliopistolta. Yllättäen hänellä oli ollut kaikki maailman aika käsissään. Hän oli käytännöllisesti katsoen muuttanut miehen asunnolle ja viettänyt kaiken vapaa-aikansa Tobiaksen kanssa. Aluksi se oli tuntunut hyvältä, hän oli ollut onnellinen ja kaikki oli ollut hyvin. Hän oli iloinnut sormuksesta sormessaan, vaikka välillä hän olikin säikkynyt ajatusta Tobiaksen toivomista suurista häistä. Hän oli kuitenkin ollut tyytyväinen elämäänsä, kunnes yhtenä aamuna hän oli herännyt, tajunnut, ettei hän halunnut tätä elämältään, pakannut kaikessa hiljaisuudessa tavaransa ja paennut miehen asunnolta kuin syyllinen rikospaikalta.
Hän sulki silmänsä huokaisten. Evelyn oli toivonut toivomasta päästyään, etteivät miehet haluaisi häneltä enempää kuin hän pystyi tarjoamaan, mutta jossakin vaiheessa tuttu ahdistus oli palannut ja ajanut hänet jälleen liikkeelle. Hänen perheensä oli seurannut sivusta, kuinka nainen siirtyi huonosta suhteesta huonompaan, voimatta tehdä mitään, kun Evelyn ei ollut suostunut kuuntelemaan muiden neuvoja. Nyt, kun hän katsoi taakseen, näki hän selkeän kuvion. Markin kanssa he olivat eronneet, koska hän ei ollut kestänyt miehen jatkuvaa tapaa ohjata hänen toimintaansa. Hän oli ahdistunut Markin koettaessa muuttaa häntä kaikin tavoin. Miehen muut huonot piirteet hän olisi voinut antaa anteeksi, mutta ei manipuloivaa tapaa muokata kaikkia ympärillään. Tobias taas oli toivonut tulevaisuutta, jota Evelyn ei pystynyt tarjoamaan. Hän oli lähtenyt ja riemastuttanut lehdet käyttäytymällä holtittomasti seuraavan puoli vuotta.
Silloin yleensä niin rauhalliset kaksoset olivat tarttuneet häntä käsivarresta, vieneet pitkälle vaellukselle keskelle ei mitään ja pakottaneet naisen ajattelemaan elämäänsä ja valintojaan, kun muutakaan tekemistä ei tarjottu. Evelyn oli saanut otteen miesten suhteen syöksykierteessä olleesta elämästään ja ryhdistäytynyt. Oliko hän sukeltamassa taas samaan tuttuun syöksykierteeseen?

Miksi hän ei ollut tehnyt asioita eri tavalla? Hänen olisi kuulunut poistua Klausin asunnosta sinä ensimmäisenä yönä, pukea päälleen rappukäytävässä ja kadota yönselkään, eikä enää koskaan jäädä Klausin kanssa kahden. Sen sijaan hän oli antanut itsensä nukkua miehen vieressä aamuun asti, antanut typerän sydämensä tehdä huonoja valintoja ja niin hän oli sotkeutunut mieheen yhä enemmän jokaisen kuluneen päivän myötä. Hänen olisi pitänyt olla viisaampi ja juosta silloin kun se ei olisi herättänyt kysymyksiä tai syyllisyyttä. Nyt oli jo liian myöhäistä. Hän voisi aina juosta, sen hän kyllä osasi, mutta lähtemällä nyt hän jättäisi väistämättä palan särkynyttä sydäntään miehen luokse. Palan, jota hän ei voisi koskaan saada takaisin. Hän oli jo jättänyt liian monta palaa matkan varrelle eikä voisi luopua enää yhdestäkään.

Evelyn veti syvään henkeä haudaten kasvot käsiinsä. Jos hän jotakin osasi, niin tehdä huonoja valintoja miesten kohdalla. Silti Klausia ajatellessaan naisen suupielet kääntyivät väkisinkin hymyyn. Mutta niin ne olivat tehneet ennenkin, nainen muistutti synkästi itseään. Hän oli hymyillyt Tobiaksellekin aikoinaan ja silti päätynyt vain särkemään miehen sydämen. Hän oli kerrassaan kelvoton ihminen. Hän onnistui vain satuttamaan kaikkia, joista välitti. Ilmeisesti hänen rakastamisensa oli suurin kirous, joka maan päällä oli. Kukaan ei ollut koskaan saattanut rakastaa häntä ilman lopulta koittavaa kipua. Mikä hänessä oli mennyt vikaan?

Evelyn vilkaisi olkansa yli sisälle ja avoimen makuuhuoneen ovesta sängyllä nukkuvaa Jadea. Äiti oli ollut niin kärsivällinen tyttärensä kanssa, vaikka luonteeltaan äiti olikin varsin temperamenttinen. Jade oli kestänyt tyttärensä oikut ihailtavan hyvin, vaikka se ei varmasti ollut ollut helppoa. Evelyn toivoi voivansa kadota muistellessaan, mitä kaikkea oli tehnyt nuorempana. Kunpa hän olisikin voinut sanoa, että auton ostaminen äidin luottokortilla oli pahinta, mitä hän oli tehnyt, mutta kun niin ei ollut. Hän oli syöksynyt pää edellä laitapuolen kulkijoiden maailmaan ja suorastaan nauttinut tukehduttavasta pimeydestä, joka juoksuhiekan tavoin oli vetänyt naista yhä syvemmälle. Hän tiesi, mitä riippuvuus tarkoitti, siinä missä hän tiesi, miltä kolmatta päivää kehoa raastavat vieroitusoireet tuntuivat. Koko sen ajan äiti oli seissyt hänen tukenaan kuten muukin perhe. Syyttelemättä tai häntä halveksumatta, vaan aina tukena ja turvana, he olivat olleet läsnä. Hän oli nähnyt elämän pimeämmän puolen katsoessaan ympärilleen laitapuolen kulkijoiden maailmassa. Hän oli nähnyt, kokenut ja päässyt irti.
Hän oli noussut uudenlaiseen julkisuuteen kertoessaan avoimesti kokemuksistaan. Yhä edelleen netistä löytyi vajaan kymmenen vuoden takaisia haastatteluja, joissa hän oli kertonut, kuinka pintapuolisesti täydellinen elämä saattoi suistaa etsimään pakokeinoa aineista, joista jokaisen kannattaisi pysyä kaukana. Evelyn oli puhunut kokemuksistaan toivoessaan, että joku muu voisi löytää niistä tarvittavaa voimaa repiä itsensä irti juoksuhiekasta, joka houkutteli yhä syvemmälle huumeiden ja riippuvuuden maailmaan.

Sen jälkeen hän oli laittanut elämänsä järjestykseen. Hän oli tukenut huumeiden vastaista työtä tekevää yhdistystä taloudellisesti ja suostunut toimimaan heidän edustajanaan. Hän oli keskittynyt estekilpailuihin täydellä tarmolla. Tiivis valmentautuminen, kilpaileminen, suhde elokuvassa vastanäyttelijänä toimineen Tobiaksen kanssa ja perheen tilan töihin osallistuminen oli jättänyt vain vähän aikaa millekään muulle. Sen ajan hän oli käyttänyt erilaisten avustuskohteiden tukemiseen kuin hyvittääkseen omia virheitään auttamalla toisia.
Kertaakaan perhe ei tuonut hänen virheitään esiin syyllistääkseen häntä. He olivat tehneet sanattoman sopimuksen, että ne niputettaisiin samaan kategoriaan varsinaisten kapinallisten tekojen, kuten auton oston, kanssa. Hänen perheensä mielestä hän oli vain kapinoinut hieman radikaalimmin, ja se siitä. Se oli jo ohi, joten turha murehtia enää. Mutta Evelyn tiesi, että huolettoman esityksen takaa löytyi aina hieman pelkäävä äiti. Sen takia Jade oli halunnut viettää aikaansa tyttärensä kanssa Lontoossa, sen takia äiti soitteli harva se päivä. Hän toivoi, että jonakin päivänä äiti voisi lopettaa huolehtimisen. Että jonakin päivänä hän seisoisi niin vahvasti omilla jaloillaan, etteivät pienet tai suuretkaan vastoinkäymiset horjuttaisi hänen tasapainoaan.

Vaan joka kerta kun hän luuli seisovansa vakaasti ja kestävänsä kaiken, mitä elämällä olisi tarjota, joutui hän pettymään itseensä. Ahdingon hetkinä pako pimeyteen tuntui houkuttelevalta, jopa niin kovin, että hän oli kieltäytynyt pitämästä käteistä huoneessaan. Se oli vain varotoimi, hän oli vakuutellut itselleen, mutta synkimmissä ajatuksissaan tiennyt, että se oli tarpeellinen sellainen. Hän epäili, ettei koskaan uskaltaisi luottaa itseensä enää tämän asian suhteen. Hän halusi uskoa, että pystyisi kieltäytymään ystävän tarjoamasta savukkeesta, mutta epäili, että huonona päivänä antaisi periksi naurettavan helposti. Hän oli ollut kuivilla lähes kymmenen vuotta, vaan itseluottamus ei ollut palannut. Hän pelkäsi itseään ja heikkouttaan, koettaen peittää sen jokapäiväiseen positivismiin. Niin kauan kuin hän olisi iloinen ja onnellinen, ei hänellä olisi syytä vilkaista olkansa ylitse kujien varjoihin.
Hän ei enää uskaltanut edes juoda kuten ennen. Vain satunnaisina iltoina kavereiden kesken saattoi hän antaa periksi ja juoda kunnolla, mutta niitä iltoja oli harvassa. Hän pelkäsi, ettei osaisi lopettaa, vaan jatkaisi päivästä toiseen pullo kädessä. Niin ei ollut koskaan ennen käynyt, mutta pelko ei väistynyt. Hän oli jo osoittanut, ettei osannut vastustaa viekottelevia päihteitä, joten miksi alkoholisi olisi yhtään eri asia? Ei miksikään. Hän vain vaihtaisi yhden riippuvuuden toiseen, eikä se auttaisi ketään.

Hän huokaisi. Kyyneleet kohosivat silmiin, mutta Evelyn räpytteli raivokkaasti koettaen pitää ne loitolla. Hän ei halunnut itkeä. Hän ei suostunut itkemään itsensä takia, ei enää. Hän oli viettänyt tarpeeksi monta kuukautta itkien surkeita valintojaan, mutta ne itkut oli jo itketty. Nyt ei auttanut kuin nostaa leuka pystyyn, vetää syvään henkeä ja jatkaa eteenpäin, vaikka askel tuntuisi miten raskaalta tahansa. Hän saattoi jälleen vain kiittää onneaan, kun hänellä oli niin hyvä tukiverkko perheensä muodossa. He ottaisivat hänet kiinni, jos hän horjuisi ja kannustaisivat eteenpäin joka askeleen myötä. Hän oli onnekkaampi kuin monet muut, vaikka aina siltä ei tuntunutkaan.

Hän veti syvään henkeä, pidätti hetken hengitystään ja puhalsi sen jälkeen kaiken ilman ulos keuhkoistaan rauhoittaakseen itseään. Hänen olisi ajateltava niitä asioita, mitkä hänen elämässään olivat hyvin. Nyt oli todellakin aika positivismille, vaikka sen löytäminen keskellä yötä oli aina yhtä vaikeaa. Yöllä ajatukset tuntuivat harhailevan helposti kaikkeen, mikä oli väärin ja huonosti. Oli huomattavasti hankalampaa säilyttää tuttu iloisuus silloin, kun kaikkialla ympärillä oli pimeää ja huone tuntui kaatuvan niskaan. Onneksi hän oli ulkona parvekkeella, jossa viileä yöilma tarjosi raikasta vastinetta hotellihuoneen lämpimälle ja paikoillaan seisovalle sisäilmalle.
Lionheart. Naisen huulille kohosi pieni hymy, kun hän ajatteli kultaista hevostaan. He olivat ehtineet tehdä niin paljon yhdessä. Niin monia ihania, pitkiä maastoja, vauhdikkaita laukkoja luonnon halki, rauhallisia hetkiä laitumella. Hän oli nauranut ja itkenyt hevosen seurassa, hän oli oppinut ja opettanut, kokenut ja muistanut. Toiset hetket olivat ikuisesti painuneet hänen mieleensä lähtemättöminä kuvina. Kuten se lämmin kesäaamu, kun hän oli mennyt hakemaan Lionheartia laitumelta ja ori oli laukannut häntä vastaan, pyytänyt selkäänsä ja vienyt hänet laitumen toiselle laidalle katsomaan, kuinka auringon säteet kimalsivat joen kirkkaasta vedestä. Hän oli käynyt uimassa joessa vaatteet päällä ja roiskinut hevosen päälle vettä. Lionheart oli piehtaroinut nurmella onnessaan ja jäänyt makaamaan jalat allaan kuin kaikki maailman aika olisi orin käsissä. Märkä Evelyn oli asettunut istumaan orin viereen ja nojannut selällään hevosen ryntäisiin. Ori oli hörissyt ja painanut päänsä omistajansa syliin. He olivat jääneet tunneiksi laitumille nauttimaan täydellisestä hetkestä.
Evelyn hymyili muistellessaan, miltä orin pehmeä turpa tuntui kun hevonen hamusi herkkuja kädeltä. He olivat testanneet kaikkia Lionheartin oppimia temppuja ja nauraneet itsensä kipeiksi veljien kanssa. Ori oli nauttinut saamastaan huomiosta laittaen kaikkensa esityksiinsä. Evelyn oli nauranut, että hänen täytyisi ottaa ori joskus mukaan rodeoihin, jotta hevonen voisi esiintyä suuremmalle yleisölle. Eivät he olleet sitä koskaan tehneet, mutta hän oli huvittanut itseään ja veljiään kuvittelemalla suurta, jaloa täysiveristä lyhytjalkaisten, lihaksikkaiden quartereiden sekaan.

Hän virnisti muistaessaan, kuinka hevonen oli oppinut nopeasti avaamaan karsinansa oven. Ori oli päästänyt kaverinsakin irti ja yhdessä ne olivat painaneet laitumelle. He uusivat Lionheartin karsinan oven, jotta karkailu saataisiin kuriin, mutta toinen orin rikostovereista oli jo ehtinyt oppia palominon tempun. Yllättäen heillä oli irti juoksentelevia hevosia, kunnes isä oli mutisten vaihtanut kaikki ovet. Sen jälkeen hän oli saanut kuulla monta kuukautta siitä, kuinka kamala Lionheart oli. Isä oli kuitenkin lämmennyt orille, joka viihdytti kaikkia olemalla kerrassaan suloinen sille päälle sattuessaan. Eihän Lionheartilta karjavaistoa löytynyt, mutta halua miellyttää ratsastajaa sitäkin enemmän. Isäkin totesi nopeasti, että Evelyn pysyi kaikista kauimpana karjasta jos ratsasti Lionheartia, joten isä oli suorastaan kannustanut tytärtään nousemaan palominonkirjavan täysiverisen selkään.

Hänen pitäisi lähteä pitkälle maastolenkille Lionheartilla. Pakata mukaan eväitä ja ratsastaa tuntitolkulla nummien halki auringon paisteessa. Sääli, ettei hänellä enää ollut mukavaa lännensatulaa, jossa istui helposti koko päivän. No, mitäpä pienestä lihassärystä seuraavana päivänä jos saattoi nauttia koko päivästä hevosen kanssa kävellen. Heti, kun olisi seuraava aurinkoinen päivä, hän toteuttaisi tämän. Pitkä, rauhallinen maastolenkki sopisi varmasti myös Lionheartille. Onneksi ori selviäisi maastossa yksinäänkin, vaikka nauttikin seurasta enemmän. Kyllä he pärjäisivät.
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2486
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    Pe Heinä 25, 2014 3:39 pm

Evelyn heräsi hätkähtäen muutamaa tuntia myöhemmin. Hän ei ollut edes tajunnut nukahtaneensa, mutta heräilevän kaupungin äänistä päätellen torstaiaamu oli koittamassa. Harmaa pilviverho peitti taivasta, päästäen lävitseen vain hieman kalpeaa auringonvaloa. Lyhyt nainen venytteli makeasti ja haukotteli kuuluvasti. Hän ei ollut nukkunut montaa tuntia, eikä missään nimessä hyvää, syvää unta, mutta hän oli nukkunut edes hieman. Se oli jo enemmän kuin hän oli uskaltanut toivoa herättyään keskellä yötä painajaiseen.
Tänään olisi aika lähteä takaisin kotiin. Evelyn oli päättänyt, että palaisi Slaleyhyn niin aikaisin kuin mahdollista, jotta ehtisi käydä tallilla ennen yötä. Tuskin hän Lionheartia liikuttamaan ehtisi, mutta ainakin hän voisi käydä tervehtimässä rakasta kullanhohtoista hevostaan. Ori arvostaisi huomiota, olisi se kuinka lyhyttä ja hetkellistä tahansa. Lionheartille rapsutukset kelpasivat aina.

Evelyn nousi tuolilta hitaasti, joutuen hetken hapuilemaan tasapainoaan. Käpertyneenä nukkuminen oli saanut lihakset puutumaan, eikä kävely tuntunut heti parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Hitaasti hän otti muutaman askeleen ovea kohti, viltti yhä harteillaan. Hän hymyili pienesti nähdessään äitinsä suurella sängyllä toisessa makuuhuoneessa. Jade oli nukkunut hyvin, ja jatkoi uniaan edelleenkin. Onneksi äiti ei ollut kovin herkkäuninen.
Evelyn suuntasi suihkuun, herättäen itsensä kunnolla kylmän veden alla. Sen jälkeen oli ihana jäädä pitkäksi aikaa kuuman, lähes polttavan veden alle ja rentoutua lämmössä. Iho aavistuksen punoittaen hän astui ulos suihkusta, kuivasi itsensä suureen, paksuun pyyhkeeseen ja suuntasi matkalaukulle etsimään vaatteita, jotka olisivat mukavat päällä matkustusta ajatellen.
"Huomenta", Jaden uninen ääni kuului sängyltä. Evelyn kääntyi äitinsä puoleen hymyillen.
"Huomenta äiti", nainen vastasi pirteästi pienempi pyyhe hiuksiinsa käärittynä. Pitkät, tummat hiukset kuivuivat nopeasti, jos ne vain muisti kääriä pyyhkeeseen.
"Ajattelitko hiippailla kotiisi sanomatta hyvästejä?" Jade kiusoitteli huomatessaan vaatteet, jotka Evelyn oli ottanut esille matkalaukustaan. Nainen virnisti äidilleen.
"Totta kai. Tarkoitukseni oli paeta yön selkään mutta nukahdin kesken pakomatkan."
"Niin arvelinkin. Hölmö lapsi", Jade nauroi ja heitti tytärtään tyynyllä. Evelyn nappasi lentävän sisustuselementin ilmasta käsiinsä ja virnisti voittoisasti äidilleen.

He söivät yhdessä aamupalaa ja pakkasivat Evelynin tavarat. Jaden lento lähtisi vasta iltapäivällä, joten naisella ei ollut mihinkään kiire. Tytär sen sijaan tuntui kovasti kiirehtivän lähtöään, puhuen jotakin tallista ja Lionheartista ja pitkästä ajomatkasta. Jade vain pudisteli päätään. Ainoastaan Evelyn huolehtisi hevosestaan sen asuessa kenties koko Englannin hienoimmalla tallilla. Ori oli varmasti saanut ruokansa ajallaan ja liikkunut tarpeeksi. Joku oli rapsuttanut sitä, siitäkin Jade oli aivan varma, mutta Evelyn halusi silti päästä tarkistamaan hevosensa omin silmin. Jaden puheet kaikuivat kuuroille korville, joten huokaisten äiti soitti tyttärelleen kyydin, auttoi pakkaamaan Evelynin vaatteet ja soitti hotellihenkilökunnan hoitamaan laukut hotellin etupihalle, jossa kuljettaja autoineen jo odotti.

Jade saattoi tyttärensä alas asti, halaten Evelyniä pitkään hotellin rauhallisessa aulassa. He vaihtoivat lupauksia puolin ja toisin: Evelyn lupasi soitella äidilleen useammin ja Jade puolestaan lupasi olla soittamatta aivan niin usein. Lisäksi Evelyn lupasi, että kutsuisi äidin pian kylään ja Jade lupasi vastineeksi pitää Evelynin kartalla siitä, mitä Broadwaylla tapahtui. Monien halausten, lämpimien sanojen ja naurujen jälkeen Evelyn suuntasi autolle, vilkutti iloisesti äidilleen ja sulki oven perässään. Tumma auto kaartoi kaupungin liikenteen sekaan, ottaen suunnaksi Slaleyn pienen kylän monen tunnin ajomatkan päässä.
He juuttuivat aamuruuhkaan, kuten oli oletettavaa, kun lähti liikkeelle kahdeksan jälkeen, mutta siitä huolimatta Evelynin mieliala oli korkealla. Hän oli selvinnyt koko Lontoon reissusta suhteellisen vähällä, jos nyt koko episodia Tobiaksen kanssa ei otettu huomioon. Onneksi lehdet olivat jo unohtaneet sen keskittyessään kertomaan jostakusta musiikkimaailman tähdestä, joka oli leikannut hiuksensa ja tatuoinut päänahkansa.

Kello oli lähemmäs puoli neljä, kun he vihdoin pysähtyivät unisen Slaleyn kadun varrella sijaitsevan omakotitalon pihaan. He olivat käyneet Newcastlessa syömässä Evelynin toiveesta, minkä vuoksi matkaan oli mennyt tavallista kauemmin, mutta nyt hän oli vihdoin kotona. Kuljettaja kantoi laukut talon eteiseen, toivotti hyvät päivänjatkot ja lähti takaisin kenties Lontoota, kenties Newcastlea kohden. Evelyn hymyili astuessaan sisälle hiljaiseen taloon, josta oli näiden kuukausien aikana tullut koti. Hän purki nopeasti laukut, kaivaen esille kauniin maljakon, jonka oli löytänyt jostakin liikkeestä äitinsä kanssa. Hän oli ostanut komean kukkakimpun Newcastlesta, minkä laittoi maljakkoon.
Hän lähti käymään naapuritalolla keski-ikäisen rouvan ja tuon perheen luona, sillä oli jättänyt Fuegon heille hoitoon koko perheen pyynnöstä. Vaihdettuaan kuulumiset ja muut kohteliaat tervehdykset perheen kanssa, saattoi hän antaa maljakon kukkineen rouvalle, joka otti ne ilolla vastaan ja kehui punertavan pitbullin käytöstä. Fuego pyöri innostuneesti vikisten omistajansa jaloissa ja oli kaataa Evelynin, kun loikki siroa naista vasten. Nauraen hän palasi kotiin koiransa kanssa, joka oli edelleen ilosta sekaisin. Hölmö otus käyttäytyi kuin ei olisi nähnyt omistajaansa vuosiin.

Hän vaihtoi matkustaessa käyttämänsä mekon farkkuihin ja mustaan toppiin, sitoi hiuksensa poninhännälle ja lähti reippaasti kävellen Fuegon kanssa tallia kohden. Muutaman kilometrin matka peltojen poikki taittui naurun ja iloisen haukkumisen säestämänä, Fuegon säntäillessä sinne tänne omistajansa ympärillä. Puolipilvinen sää oli suorastaan ihanteellinen, kun he saapuivat viiden maissa tallille. Lionheart oli laitumella muiden hevosten kanssa, mutta laukkasi portille heti nähdessään, kuka saapui katsomaan sitä. Ori hörisi ja pörisi, tönien päällään niin kovin, että Evelyn kaatui maahan nauraen. Hevonen hamusi pehmeillä huulillaan omistajansa poskea, hiuksia ja hartioita, eikä nainen voinut olla vihainen, vaikka olikin kaatunut märkään maahan. Kullanhohtoinen ori näytti oikein hyvin hoidetulta, eikä millään tavalla laiminlyödyltä, mikä sai viimeisenkin syyllisyyden matkasta kaikkoamaan Evelynin mielestä. Hän oli nauttinut olostaan Lontoossa ja mitä ilmeisemmin Lionheart oli nauttinut lomastaan tallilla Klausin liikutuksessa.
"Tänään ei lähdetä lenkille", Evelyn höpisi silittäessään hevosen poskea yhä maassa istuen. Fuego inisi surkeana portin toisella puolella, sillä tiesi, ettei saanut tulla laitumelle, mutta halusi niin kovin päästä osalliseksi omistajan ja hevosen riehumista. Evelyn ei kuitenkaan armahtanut koiraansa tällä kertaa, vaan komensi sitä tiukasti pysymään omalla puolellaan aitaa, kun Fuego meinasi ryömiä alemman narun ali.
"Huomenna sitten", nainen lupasi hyväntuulisesti. Hän oli väsynyt istumiseen matkustettuaan tuntitolkulla autossa, joten ei itsekään jaksaisi ratsastaa tänään hevosen vaatimalla tarkkuudella. Parempi siis suosiolla jättää pidempi maastolenkki huomiselle, niin hänkin olisi parhaimmillaan.
"Mitäköhän kaikkea tyhmää olet ehtinyt tehdä tänä aikana", Evelyn pohti noustessaan vihdoin jaloilleen ja pudistellessaan pahimpia likoja pois housuistaan. Lionheart hörisi rakastavaisesti ja tavoitteli omistajansa poninhäntää suuhunsa. Evelyn nauroi orin puuhalle ja työnsi sen turpaa kauemmas.
"Toivottavasti et ole aiheuttanut ikuisia traumoja kenellekään", nainen puhahti ja työnsi jälleen kullanhohtoista päätä kauemmas. Ori suorastaan tunki syliin tullessaan niin lähelle kuin vain suuren kroppansa kanssa pääsi. Eikö eläin tajunnut, miten suuri se oli omistajaansa verrattuna? Ei ilmeisesti.

Evelyn rapsutteli Lionheartia hyvän aikaa, ennen kuin palasi aidan toiselle puolelle Fuegon seuraan. He kulkivat hetken laitumen laitaa orin seuratessa toisella puolella, mutta lopulta kullanhohtoinen hevonen kyllästyi ja palasi oman laumansa luokse. Fuego seurasi innokkaana omistajansa jaloissa, kun Evelyn kääntyi kotiinpäin vievälle polulle. Hän oli saanut tyynnytettyä viimeisenkin huolen mielestään nähtyään, että Lionheart ja Fuego olivat molemmat kunnossa. Muita eläviä olentoja hänen vastuullaan ei luojan kiitos ollutkaan. Klaus oli varmasti osannut pitää itsestään huolen.
Nainen palasi kotiin, kävi pikaisesti suihkussa ja asettui sen jälkeen suurelle sohvalle koiransa kanssa katsomaan elokuvaa, jonka puolessa välissä hän tyytyväisesti nukahti. Fuego herätti hänet muutamaa tuntia myöhemmin ja unenpöpperössä Evelyn vaelsi yläkerran makuuhuoneeseen, kaatuen rättiväsyneenä sänkyyn. Koira käpertyi tyytyväisesti omistajansa kainaloon eikä liikkunut mihinkään koko yönä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] London Calling    

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] London Calling
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: