PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Sunday funday

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [P] Sunday funday   Ke Kesä 13, 2018 7:12 pm

Hatsiubatin Gabrielle lähtee perheineen viettämään sunnuntaita Whirlow Halliin.
-----
Sunnuntai 10. kesäkuuta 2018 - keskipäivä

Teddy oli ottanut sunnuntaipäivän vapaaksi, jotta voisi viettää aikaa vaimonsa ja poikansa kanssa. Koko viikon jatkunut hyvä sää oli tehnyt ratsastajistakin velttoja, mutta hevoset olivat vielä pahemmassa jamassa. Hän oli saanut todellisen kuntosalitreenin edellisenä päivänä nostelemalla ratsukoiden perässä kolisevia puomeja ylös, vaikka esteillä ei paljoa korkeutta ollutkaan. Ei, vapaapäivä teki kaikille pelkkää hyvää.
"Keesha, ei, irti!" Hän komensi innokasta huskypentuaan, joka oli onnistunut hakemaan pyykkikorista Matthewn housut. Miten husky ehtikin joka paikkaan, minne koiralla ei ollut mitään asiaa? Saatuaan housut takaisin energiseltä koiralta, saattoi mies kääntää huomionsa takaisin Matthewn kanssa leikkimiseen. Matthew rakenteli innoissaan palikoista korkeaa tornia vain voidakseen kaataa sen hetkeä myöhemmin tarkoituksella niin, että palikat lensivät ympäri olohuonetta. Teddy veti syvään henkeä suupieli nykien ja tyytyi auttamaan poikaa, kun Matthew sentään - omaksi onnekseen - alkoi itse kerätä sotkemiaan palikoita.
"Minä en ole ihan varma, miten sinä jaksat nukkumatta kuuttatoista tuntia vuorokaudessa", Teddy hymyili pehmeästi vaimolleen. "Nämä kaksi ovat kovin uuvuttavia toheltajia."

Gabrielle seurasi sirkusta sohvalta käsin, pukeutuneena äitiysmallin hellemekkoon pukeutuneena. Hän oli paistua joka päivä. Hämmentävän harvassa olleet sadepäivät olivat nyt aina helpotus. Miehen sanat saivat naisen nauramaan. 
”Torkun silmät auki. Olen äiti, pystyn siihen. Kuolisin jos en pystyisi. Tosin kuolen varmaan kohta kuumuuteen.”

Sirkus oli hyvä sana kuvaamaan tilannetta. Koira ja poika tuntuivat tekevän yhteistyötä ja keksivän aina lisää konnuuksia, mitä harjoittaa.
"Olet oikea superäiti", Teddy naurahti lämmöllä. Gabrielle oli niin hyvä äiti heidän pienelle pojalleen, joka kasvoi suorastaan silmissä. "Haenko sinulle kylmägeelipussin pakkasesta?" Mikä tahansa kylmä pyyhkeeseen kääritty asia tuntui helpottavan tässä lämmössä.

Gabrielle pudisteli päätään. 
”Säästän sitä siihen kun en enää kestä.” Siihen pisteeseen oli tultu aika monesti viimepäivinä.

"Voi sinua", Teddy naurahti. Ei hänkään voinut varsinaisesti sanoa nauttivansa lämmöstä, jota alkanut kesä oli heille viime päivinä tarjoillut, mutta no, hänen olonsa ei ollutkaan yhtä tukala kuin Gabriellen.
"Matthew!" Mies torui poikaa kun näki silmäkulmastaan, miten lapsi viskoi palikoita Keeshalle. "Ne eivät ole Keeshan leluja. Keeshalla on omat lelut, muistatko?" Poika ei näyttänyt kovinkaan häpeävältä, mutta lopetti palikoiden heittelyn ja keskittyi keräämään niitä keoksi keskelle lattiaa. Epäilemättä siitä saisi uuden tornin kaadettavaksi, kunhan aiemman sotkut olisi siivottu.

Nainen vaihtoi sohvalla asentoa tuskastuneena. 
"Olet mahdoton lapsi. Olet, rakas pieni pesusieni, sinä oelt mahdoton pikkumies!" Gabrielle lässytti pojalleen ja ojensi käsiä tuota kohti, saaden Matthewin taapertamaan luokseen. 
"Hei -- kulta ei syliin, ei rynnitä." 
"Vauva!" 
"Joo, vauva on edelleen siellä. Valitettavasti..." Nainen mulkaisi syyttävästi vatsaansa. Mokoma kuopus.

Teddy kääntyi kokonaan sohvan puoleen voidakseen seurata hymy huulillaan lastaan ja vaimoaan. Vähemmästäkin hymyilytti.
"Hyvä vain kun vauva on edelleen siellä", Teddy naurahti. "Enää kuukauden päivät, rakas. Ehkä tämä yllättävä kesä loppuu pian."

"Vauva saisi tulla ulos." Gabrielle puuskahti. Se pärjäisi jo oikein hienosti, tomera tyttö olisi jo nytkin tullessaan. 
"Kuukausi on pitkä aika hikoilevana rantapallona, helvetti."
"HEEVETTI!" Matthew kiekaisi ja sai äitinsä peittämään suun kädellä. 
"Voi h....hyvänen aika! Matthew!"

Odottavan aika oli pitkä. Kovin, kovin pitkä, mutta Teddy toivoi siitä huolimatta, ettei lapsi syntyisi ainakaan kovin paljoa etuajassa. Heidän pieni tyttönsä saisi kasvaa kaikessa rauhassa kohdun suojissa.
"Rakas, sinun pitäisi tosiaan varoa enemmän sanojasi", mies nauroi päätään ravistaen. Matthew oli jo kulkenut yhtenä päivänä ympyrää hänen puhelin korvallaan ja kiljunut kirosanoja selkeästi äitinsä tyypillistä työpäivää matkien.
"Olet opettanut pojallemme kerrassaan kyseenalaisia ilmaisuja", hän kiusasi koettaen olla nauramatta liikaa, ettei Matthew vain innostuisi enemmän.

Gabrielle hieroi kasvojaan ja pudisteli päätään. Eihän tästä tulisi mitään. 
"Voi hyvä luoja..." Hän hieroi kasvojaan ja pudisteli päätään tarmokkaammin. 
"Kakku ja kirosanat. Voi luoja."

"Yvä luoja!" Matthew hihkaisi äitiään matkien ja teki sen uudestaankin, kun huomasi isänsä nauravan äänettömästi kätensä takana.
"Matthew", mies torui naurua äänessään. "Mitä jos sen sijaan kerrot äidillesi, mitä opettelimme koko viikon?" Matthew vain nauraa jokelsi ja kiipesi painamaan märkiä suukkoja Gabriellen kasvoille.
"Äiti", poika kuitenkin lopulta sanoi isänsä suureksi iloksi. "Rakas. Äiti." Teddyn pystyssä olevat peukut saivat pojan selvästi innostumaan sanoista vieläkin enemmän.

Gabrielle siristi silmiään miehensä surkeille toruille. Hän tosin unohti kaiken suukkojen alla ja nauroi onnellisena. 
"Teddy!" Hän kuivasi naamaansa märkien suukkojen jäljiltä.

"Hienosti kulta", hän naurahti. "Rakas äiti nimenomaan." Matthew loikkasi sohvalta varoittamatta isäänsä kohti ja oli puhdasta tuuria - tai kenties niitä legendaarisia isärefleksejä - että Teddy sai lapsen kiinni ilmasta.
"Älä nyt miten sattuu hypi", hän torui poikaansa, joka vain hihkui innoissaan ja painoi märän pusun hänenkin poskelle, ennen kuin kiemurteli karkuun voidakseen palata leikkimään palikoilla.
"Tahdotko vain olla kotona koko päivän?" Mies kysyi vaimoltaan hymyillen ja alistui heittämään lelua Keeshalle, kun kasvava koiranpentu sitä niin tomerasti hänelle kantoi.

Gabrielle taipui isärefleksien puoleen. Niitä, ihan selvästi. 
"Ehkä meidän kannattaa mennä johonkin ulos ennen kuin matthew satuttaa itsensä sisällä."

"Matthew tarvitsisi valjaat ja flexin, kun käymme ulkona", mies naurahti. Keeshakin totteli paremmin, kun koiraa käski asettumaan aloilleen.
"Toivottavasti pieni tyttömme on vähän rauhallisempi."

Gabrielle tuhahti ja pudisteli päätään. 
"Sinähän et ollut huomenna töissä?" Naisen päässä raksutti. 

"En", Teddy vahvisti. Kaksi vapaapäivää putkeen ei ollut liikaa vaadittu. Ratsukot eivät kärsineet siitä lainkaan.
"Mitä sinulla oli mielessäsi?"

Gabrielle kohotti ovelasti kulmaansa, nousten sohvalta yllättävän sulavasti. 
"Hop! Keeshan kamat kasaan ja laitat omasi matkalaukkuun." Matthewille oli aina hoitokassi valmiina. 
"Tiedän miten saamme yli-innokkaan pikkulapset energian hyötykäyttöön."

Teddy kohotti kulmaansa. Kamat kasaan?
"Oletpa sinä nyt salaperäinen", Teddy naurahti. "Mutta hyvä on. Käyn pakkaamassa tavarani." Hän nousi ylös sohvalta ja suunnisti yläkertaan pakkaamaan kassia. Hän palasi nopeasti hölkäten takaisin alakertaan, täytti rasiaan ruokaa Keeshalle ja palasi vaimonsa luo.
"Joko nyt saan tietää, mitä suunnittelet?"

Gabrielle pakkasi omat vaatteensa ja haki Matthewin repun pojan huoneesta alas - lapsi käsipuolessaan. 
"Matthew, mennäänkö katsomaan vihdoin sitä poniasi?" Poika alkoi hihkua ja hyppiä samalla kun gabrielle kiinnitti tarralenkkarien tarroja. 
"Poni! Poni! Isi poni!" Whirlow halliin siis. Teddyn isä ei kärsisi seurasta, eikä ainakaan lapsenlapsensa seurasta. He saisivat Matthewille puuhaa ja poika sammuisi mummolassa petiin suoraan iltapalalta. 
Ja äiti saisi istua ilmastoidussa autossa. 

Teddy nauroi ilahtuneena Gabriellen idealle - ja Matthewn innolle. Matthew taisi todella odottaa poninsa tapaamista, vaikka tuskinpa poika tarkalleen ymmärsi, mitä omalla ponilla tarkoitettiin. Kyllä se vielä lapselle selkiäisi. Hän vain toivoi, että ponista olisi iloa ja seuraa ainakin teini-ikään saakka.
"Lähdetään katsomaan ponia ja koiralaumaa", hän naurahti, puki turvavaljaat Keeshalle ja sai seuraavassa hetkessä todella komentaa huskyä, kun koira intoutui pyörimään ja hyörimään eteisessä. Keeshakin tiesi, mitä turvavaljaat tarkoittivat, ja koira oli kovin onnessaan aina lähdössä autolla liikkeelle.
"Isäni tulee olemaan niin iloinen", mies lisäsi vaimolleen ja painoi pikaisen suukon Gabriellen suupieleen. "Olet aivan uskomaton."

Gabrielle virnisti leveästi, oikein tyytyväisenä. 
"Kaikki voittavat. Isäsi saa seuraa, Matthew näkee pappaansa, sinä isääsi, tulee nähtyä se pojan paljon puhuttu poni, Keesha saa riehukavereita, meidän ei tarvitse käyttää vapaitasi lapsen kaitsemiseen hölkkäämällä. Ja aivan ennen kaikkea, minä saan istua ilmastoidussa autossa." Gabrielle asteli oman autonsa luo. 
"Valitan Audisi puolesta, mutta nyt menemme tällä rakas. Sinä tosin ajat."

"Nerokasta", hän naurahti ja otti vastaan naisen auton avaimet. Väliäkö sillä, millä hän ajaisi heidät Sheffieldiin. Ei matka niin pitkä ollut, eikä Gabriellen autossa ollut mitään vikaa.
"Tiedätkö, Whirlow Hallissa on ilmastoitu olohuone", hän huomautti hymyn kera lastatessaan koiraa takapenkille. "Saat nauttia viileydestä sielläkin. Isäni suostuu varmasti laittamaan sen päälle, kun pyydät kauniisti."

Gabrielle veti miltein nautinnollisesti henkeä. 
"Et ole koskaan sanonut minulle mitään noin kaunista." Gabrielle istui autoon hieman vaivalloisesta ja puhisi tyytymättömänä. Voisiko kiitos olla heinäkuu?
"Ja isäsi tietää paremmin kuin olla rääkkäämättä odottavaa naista, hänellä on kaksi lasta."

Teddy laittoi ilmastoinnin heti päälle, kun käynnisti auton. Kylmä ilma ei voisi täyttää autoa liian nopeasti.
"Siinä voit olla oikeassa. Hän nyt tosin syö muutenkin kädestäsi, joten saisit aina tahtosi läpi", Teddy naurahti pehmeästi. Oli ihanaa, miten hyvin hänen isänsä tuli toimeen Gabriellen kanssa. Ei, ei vain tullut toimeen. Hänen isänsä aidosti piti Gabriellesta.
"Poni!" Matthew otti osaa keskusteluun takapenkiltä. "Minun. Poni."
"Sinun ponisi nimenomaan. Aivan oma pieni poni", Teddy naurahti.

Gabrielle taas viihtyi hyvin Whirlow Hallissa. Kissat pärjäisivät yön yli kotona loistavasti, nauttisivat hiljaisuudesta. Nainen hieraisi ohimoaan ja huokaisi. Ei hyvä jumala. 
"Niin, sinun poni rakas. Kultapieni, otappa tuosta kirja." Se edelleen suosiossa oleva hevoskirja, jossa hevosten harjat olivat pörröistä kangasta ja niitä saattoi silittää. Matthew syventyi ilolla kirjaansa. Hah. 
"Olen nero."

Teddy nauroi vilkaistessaan taustapeilin kautta, mitä pieni poika puuhasi takapenkillä. Kiitos Gabrielle. Nyt he saisivat ajaa kaikessa rauhassa.
"Sitä sinä olet, rakas. Aivan ehdottomasti", hän vakuutti kurottaen koskettamaan vaimonsa käsivartta. "Jos lapsillamme on edes puolet sinun älystäsi, he voivat vielä valloittaa koko maailman."

Gabrielle pudisteli päätään. 
"Eivät voi." Naisen kasvoille hiipi virne. 
"Estän heitä, koska hölmöt eivät tajuaisi että valloitettua maailmaa pitöisi myös hallita ja se kävisi kovin raskaaksi."

"Ja jälleen kerran todistat, miksi sinua pidetään niin älykkäänä", hän naurahti. Eihän se nyt kävisi päinsä, että heidän pienet lapsensa joutuisivat katsomaan koko maailman perään.
"Kunhan vain pidät lapsemme muutenkin poissa hankaluuksista, kaikki tulee olemaan oikein hyvin." Hän ei aivan luottanut omaan kykyynsä varmistaa moista, kun onnistui aiheuttamaan kaaoksen leikkihetkenkin aikana.

Gabrielle naurahti. 
"Teddy, olen äiti, en kaikkivaltias. Kukaan ei osaa pitää jälkikasvuaan pois hankaluuksista, vaikka miten yrittäisi." 

"Olen varma, että sinä voit olla ensimmäinen joka onnistuu siinä", mies naurahti lämmöllä ja vilkaisi hellästi vaimoaan. "Ainakin isoimmista hankaluuksista."

Gabrielle naurahti hieman sarkastisesti. 
"En ole pitänyt itseänikään poissa ongelmista..." Ei tosiaan. Hän oli kerjännyt niitä yliopistoaikoina.

"Älä kerro sitä lapsillemme", hän naurahti taputtaen naisen reittä. "He eivät varmasti tarvitse enempää inspiraatiota. Tai mahdollisuutta huutaa meille vastaan, kuinka mekin olemme varmasti tehneet jotain typerää joskus."

”En ajatellut.” Gabrielle kalasti Teddyn käden omaansa ja rutisti sitä. 
”Olet rakas, tiedäthän sen? Ja muista nyt sanoa työnantajallesi että jäät isyyslomalle jossakin vaiheessa.” Tai siis, olisi vähemmän töissä. Se tuntui olevan hevosihmisten loma.

"Sinäkin olet rakas", Teddy vakuutti hymyillen. "Olen sanonut jo. Olen kuukauden lomalla kun saamme pienen tyttömme, ja sen jälkeen katsotaan, miten palaan töihin." Ja kuinka pitkäksi aikaa. Hän voisi tehdä vähemmän valmennuksia aluksi ja totutella muuttuneeseen elämäntilanteeseen.
Se ei tietenkään estäisi asioita nousemasta pintaan hänen omien hevostensa kohdalla. Tallilla käymiseltä ei voisi välttyä.

Gabrielle hymyili hieman, siristäen kevyesti sitten silmiään. 
”Hetkinen. Onko töihin palamisesi tuntuu siltä että siihen kuuluisi mutta?”

"En tiedä, milloin palaan töihin", Teddy vastasi kohauttaen harteitaan. "En aio kiirehtiä takaisin." Ei, vaikka hän saisi epäilemättä Charlesilta puhelua toisensa perään, kun mies koettaisi puhua hänet katsomaan sukunsa ratsastajien perään maailmanmestaruuksia varten.

Gabrielle hymyili pehmeästi. 
”Aiotko palata?” Ei häntä haittaisi mitä Teddy ajallaan tekisi. Mieluusti toki jotakin tuottavaa, mikä teki miehen onnelliseksi.

"Tietenkin", mies vastasi, "en vain aio pitää mitään kiirettä. Palaan sitten, kun siltä tuntuu." Heidän taloutensa ei kaatuisi siihen, olisiko hän töissä täysipäiväisesti vai ei. Varsinkaan, kun kyseessä ei ainakaan vielä ollut koko loppuelämää muuttava ratkaisu töiden suhteen. Vain pieni isyysloma.

"Minä otan", mies vakuutti naurahtaen. Tietenkin hän ottaisi. Perhe oli paljon tärkeämpi kuin hänen työnsä.
"Hetkinen, minä voin mitä?" Hän kysyi yllättyneenä. Mitä häneltä oli nyt mennyt ohitse? "Artemis on jäämässä lomalle? Isyyslomalle?" Gabriellen voisi olettaa tietävän siitä, kun oli Veronican paras ystävä, mutta... Mitä? Lapsi Artemikselle?

”Perustaa isyyslomakerhon Artemiksen kanssa.” Gabrielle toisti tyynesti, huvittuneisuutta äänessään. 
”Heille on tulossa jouluna perheenlisäystä.”

"Oikeasti? Oletko tosissasi?" Hän kysyi vilkaisten Gabriellea. Se oli ehdottomasti suuri yllätys hänelle.
"Minunhan täytyy onnitella Artemista, kun näen häntä töissä."

”Olen tosissani.” Hän vastasi hymyillen. Oli ihanaa nähdä Veronica onnellisena. 
”Äärimmäisen erikoinen pari löysi tavan saada perhe. Ja tee se varoen, he eit kovin pidä meteliä asiast.”

"Minä teen sen hiljaa", mies lupasi. Tietenkin. Ei hän huutaisi sitä maneesin halki Artemikselle. "Enpä olisi uskonut tätä hänestä. Tai heistä ylipäätään. Ilmeisesti he ovat ihan vakavissaan?" Seuraavaksi he taitaisivat saada kutsun häihin.

Hyvä niin. Olisi parempi että omalaatuinen pariskunta saisi tuota asioita ihmisten tietoon omaa tahtiaan. 
”Etkö?” Gabriellea hymyilytti. 
”Ja ovat he. Outo pari, mutta sopivat toisilleen kaikessa outoudessa.”

"Heistä kumpikaan ei ole varsinaisesti antanut ymmärtää, että olisivat kovin lapsirakkaita", mies kohautti harteitaan ja vaihtoi kaistaa, kun suunnisti kohti etelään vievää moottoritietä. "Vaikka Veronica nyt onkin hoitanut kummitädin velvollisuuksiaan oikein hyvin." Matthewlle oli aina järjestynyt hoitopaikka, kun sille oli ollut tarvetta.

Gabrielle hymyili pehmeästi. 
"Veronica on hyvin lapsirakas." Se ei ehkä loistanut ystävästä, mutta sitä tuo todella oli. 
"Siinä oli vain pieni mutka matkassa."

Teddy hymyili lämpimästi. Olivathan tällaiset uutiset aina syy iloon.
"Hyvä siis, että he onnistuivat kiertämään ongelman", mies hymähti. Väliäkö sillä, mikä tielle oli osunut, mutta jokainen ansaitsi jälkikasvua, jos siitä unelmoi.
"Ameliahan saa siis helposti melkein omanikäistä leikkiseuraa."

"Niin saa." Se hymyilytti Gabrielleakin. Oma tytär saisi leikkiä parhaan ystävän lapsen kanssa. Se kuulosti miltein unelmalta. 
"Muta hääkutsua ei tarvitse pelätä." 

Hyvä vain, että tyttärelle olisi nuorempaakin leikkiseuraa kuin vain toheltava isoveljensä, ja tarjoaisivathan leikkihetket hyvän mahdollisuuden ystäville vaihtaa kuulumisia. Kaikki voittaisivat, jos Teddyltä kysyttiin.
"Mitä pelkäämistä siinä olisi?" Hän naurahti. "Sehän olisi vain loistava tilaisuus nähdä sinut taas viimeisen päälle laittautuneena."

Gabrielle pudisteli nauraen päätään. 
"Sinä olisit niissä häissä vastuussa lapsistamme, olisin kaasona." Häntä hymyilytti ajatus. harmi ettei Veronica olisi menossa naimisin ikinä. Vaikka naisella oli jo kaikki mitä monilla avioituneilla pareillakin oli. 
"Harmi että minulta taitaa jäädä yhden ystävän häät väliin." Himputin raskaus ja synnytys. 

"Ja mitenhän se estäisi nauttimasta siitä, miten säteilevältä näytät?" Teddy kysyi naurahtaen. "Matthewkin olisi kiltisti aloillaan, kun äiti näyttäisi sadusta tempaistulta prinsessalta." Aina saattoi toivoa. Hän tosin epäili, ettei poika osannut olla aloillaan missään. Tallillakin lapsi oli yhtä liukas liikkeissään kuin märkä palasaippua.
"Ehkä voit juhlistaa niitä yhdessä ystävän kanssa jälkikäteen. Käydä vaikka syömässä hyvin", Teddy ehdotti hymyn kera.

Ruskeat silmät pyörähtivät kuopissaan. 
"Unelmia, kultaseni, unelmia." Nainen totesi nauraen, katsellen ikkunasta ulos. 
"Pitää keksiä jotain. Ehkä sotken sinut soppaan ja pyydän heidät meille syömään. Keesha menisi vielä hämilleen Keikon mäyräkoirista."

"Keesha tulee ihan hyvin toimeen muiden koirien kanssa", Teddy naurahti. Ainakin talliympäristössä huskylla ei ollut ollut ongelmia muiden hyväkäytöksisten koirien kanssa. Mamman kultamussukoiden luota hän olikin pitänyt koiranpentunsa kaukana.
"Ei siis mitään estettä kutsua heitä kylään. Paitsi jos mäyräkoirat eivät tule toimeen lasten kanssa." Matthewta ei saisi pidettyä poissa koirien luota helpolla.

"Tulevat ne. Olen käynyt Matthewin kanssa. Hiccup vahtii ja Hedwig tuo kaikki aarteensa näytille..." Gabrielle pudisteli hymyillen päätään. 
"Ehkä siis teemme niin kun voin istua huutamatta tuskasta."

"Se on oikein hyvä suunnitelma, rakas", Teddy vahvisti nyökäten ja kiihdytti maantienopeuteen, kun liittyi suuremmalle tielle. Matthew tuntui nukahtaneen takapenkille, kun enää ei kuulunut edes innostunutta hirnahtelua pojan selatessa kirjaansa, mutta Teddy ei aikonut manata tilannetta vilkuilemalla liikoja peilistä. Poika heräisi aivan varmasti, jos hän menisi sanomaan asiasta jotakin.
"Tiedätkö, pohdin hieman isän kanssa, josko pojan poni muuttaisi Rosingsiin ensi keväänä. Matthew pääsisi harjaamaan vähän pienempää nelijalkaista kuin Tinyä." 

Gabrielle vilkaisi Teddyä. Hän laski selvästi päässään kuinka vanha poika olisi ja oliko se mitenkään turvallista. 
"kyllähän se käy. Malttaako isäsi luopua syystä joka saa meidät vierailemaan siellä?" Oli kiusoiteltava. 

"Hän tahtoo äkkiä ponista eroon", Teddy naurahti ilahtuneena. "Kuulemma se on hänestäkin niin herttainen poika, että hän on jo harkinnut useamman ponin hankkimista." Hevoset olivat aina olleet enemmän hänen äitinsä alaa, eikä John ollut ollut hankkimassa enää yhtään enempää kaviokkaita Whirlow Hallin maille. Hänen isänsä mielellään luopuisi suurimmasta osasta niistäkin, jotka tällä hetkellä kartanon mailla asustivat.

Gabriellea hymyilyttä. 
"Aaaa, siitä se johtuu. Hän luottaa siihen että minä pidän kuria paremmin." Gabrielle virnisti leveästi hymyillen. 

"Niin juuri", mies naurahti. Ei heillä olisi käyttöä useammalle ponille, joten kiusausta olisi hyvin helppo vastustaa. Hän oli onnistuneesti jättänyt ostamatta useamman hevosenkin, jota hänelle oli kuluneen vuoden aikana tarjottu. Poni olisi vieläkin helpompi kohde kieltäydyttäväksi.

Ja ehkä mies luotti että Gabrielle myös huolehtisi vierailuista Teddyn isän luona jatkossakin. 
"Kyllä minä teidät ruodussa pidän."

"Tiedän sen, rakas", Teddy naurahti. "Pidät kaikki langat hienosti käsissäsi ja jokaisen kurissa ja nuhteessa." Heillä ei olisi yllättäen kymmentä ponia, vaikka Matthewn poni olikin sydäntenvalloittaja.

"Mmm." keesha puuskahti takapenkillä tyytymättömänä. 
"No sinut hieman heikommin , joojoo."

"Yllättävän hyvin kuitenkin", Teddy naurahti. Koira olisi voinut olla niin paljon mahdottomampikin. "Keesha on esiintynyt tallillakin oikein edukseen, vaikka siellä olisikin ihan tajuttomasti nähtävää ja tehtävää ja tutkittavaa."

”Yritin ostaa sinulle hienon koiran, kulta.” Gabrielle vakuutteli nauraen. 
”Hyvä että onnistuin. Olisi kamalaa jos Keesha olisi hirveä riiviö.”

"Riiviövaihe on vasta edessä. Keeshasta voi vielä kuoriutua ihan kamala teini, mutta ainakin voimme harjoitella sen kanssa tappelua niin olemme oikein varautuneita Matthewn uhmaikään", mies naurahti päätään pudistaen. Hän todella toivoi, ettei koira alkaisi kammottavaksi nuoreksi, mutta eipä siitä koskaan etukäteen voinut mennä takuuseen.

”Noh! Keesha on hieno tyttö.” Husky urnutti takapenkillä persoonalliseen tapaansa. 
”Siinäs kuulit.”

"Vielä. Katsotaan, miten käy joulun alla", hän naurahti. Ehkä Keesha olisi liian kiireinen leikkiessään Matthewn kanssa, ettei edes ehtisi kiukutella.
"Älä yllytä Keeshaa, tai Matthew herää vielä."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Sunday funday   Ke Kesä 13, 2018 7:13 pm

”En yllytä. Hölmö.” Hän naurahti ja hipaisi rattia pitelevää kättä. 
”Oletko edelleen samaa mieltä häistä?”

Teddy vilkaisi silmäkulmasta vaimoaan. Mikä kysymys tuo nyt oli olevinaan?
"En, olen päättänyt etten tahdo enää mennä naimisiin kanssasi", mies vastasi silmiään pyöräyttäen. Gabrielle ansaitsi moisen vastauksen, mitäs kyseli tyhmiä!

Gabrielle nauroi ja läppäisi miehensä kättä. 
"Olet jo." Hän totesi voitonriemuisesti hymyillen. Teddy oli jo hänen aviomiehensä, että mieltä oli sinänsä vaativampi muuttaa. 
"Tarkoitin juhlimista, tonttu."

"Olenko? Voi harmi", Teddy nauroi ja sieppasi Gabriellen käden omaansa. Kyllähän sitä nyt moottoritiellä autoa ajoi yhdelläkin kädellä.
"Tietenkin haluan edelleen juhlia kunnolla. Et koskaan saanut prinsessapäivääsi."

”Niin sinun tuli tehtyä.” Gabrielle huomautti huvittuneena hymyillen. 
”Siinä olet oikeassa, en saanut.”

"Täytyyhän se korjata", Teddy myhäili. "Jokainen nainen ansaitsee prinsessapäivänsä." He juhlisivat kunnolla reilun vuoden päästä. Ameliakin kävelisi varmasti tomerana omilla jaloillaan siinä kohtaa, jos olisi yhtään veljensä kaltainen.
"Haluammeko vuokrata juhlatilaa täältä vai kutsummeko kaikki Whirlow Halliin? Sheffieldissä on toki lukuisia kauniita kirkkoja, joista valita."

Niin, heillä oli se mahdollisuus. Whirlow Hall oli kyllä kaunis ja siellä olisi myös mahdollisuus majoittua, jos vieraat haluaisivat tai voisivat mennä hotelliin. 
"Whirlow Hallissa on monta hyvää puolta. Siellä saisi myös kauniit kuvat. miten sinä haluaisit?" 

"Minä olen erittäin puolueellinen", Teddy huomautti lämpimän hymyn kera. Hän oli kasvanut kartanon varjoissa, joten piti lapsuudenkotiaan tietysti helpoimpana vaihtoehtona.
"Whirlow Hall on yksinkertaisin. Siellä on jo valmiiksi kaikki, mitä tarvitsemme tilojen puolesta, ja henkilökuntaakin löytyy edes muutama omasta takaa", mies sanoi. Säästä ei tarvitsisi huolehtia, kun tilaa riittäisi sisällä - ja jos aurinkoinen päivä osuisi kohdalle, kartanon puutarha tarjoilisi oikein hyvän juhlapaikan itsessäänkin. Kenties he voisivat vuokrata teltan vehreälle nurmelle kasattavaksikin. Vaihtoehtoja oli lukuisia.
"Se olisi myös helppo lastemme kanssa. He voivat vetäytyä nukkumaan kun väsymys iskee."

Gabrielle puri pehmeästi huulta. Se oli totta. Lapsille ei pitäisi miettiä hoitajaa, he saisivat viipyä omissa juhlissaan. 
"Ehkä se olisi paras vaihtoehto. Monella tapaa, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Se on kaunis paikka. Voisimme panostaa tilavuokran verran johonkin muuhun."

Ei, lapset eivät tarvitsisi erillistä hoitajaa, kun sukua olisi ympärillä. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö hänen isänsä omaksuisi lapsenhoitajan roolia alusta saakka. John palvoi Matthewta ja Amelia onnistuisi kietomaan isoisänsä pikkurillinsä ympärille varmasti vain yhdellä hymyllä.
"Tehdään niin", Teddy hymyili lämmöllä vaimolleen. "Seuraava tärkeä päätös onkin sitten se, tahdommeko juhlia oikeana päivänä, vaikka se osuukin ensivuonna tiistaille, vai valitsemmeko jonkin sopivan viikonlopun sen mukaan, miten kirkkojen kalentereihin mahtuu?"

Amelian tuskin tarvitsisi odottaa edes siihen ikään että osaisi hymyillä. 
"En tiedä onko arkipäivä meidän tuttavapiirillämme sen hankalampi kuin viikonloppukaan. Monet sinunkin tuttusi ovat kiinni hevosissa ja kilpailuissa viikonloppuisin. Alkuviikko taas on tyhjää."

"Ei, ei se ole. Charleskin on väistämättä lomalla heinäkuun lopussa, ja kaikki loput saavat kunnon varoituksen siitä, mitä päivää pyytää vapaaksi", Teddy naurahti. Kutsut voisi lähettää jo alkusyksystä, niin suku ja läheisimmät saisivat melkein vuoden varoituksen. Kyllä siinä ajassa onnistui vapaapäivän järjestämään.
"Siinä tapauksessa meillä on erittäin vapaat kädet kirkkojen suhteen. En usko tiistain 30.7. olevan kovinkaan haluttu päivä kirkkojen varauksia ajatellen, jo näin yli vuotta etukäteen", hän lisäsi hymyillen. He voisivat valita mitä tahansa pienemmistä kirkoista Sheffieldin tuomiokirkkoon saakka.

Se sai Gabriellen hymyilemään leveästi. 
"Niin. Se on suurimmalle osalle helpompi ja Sheffieldissä on kuitenkin majoitusvaihtoehtojakin, joten se myös sinänsä helpottaisi. Eikä se ole liian kaukana Newcastlesta, esimerkiksi." Hän pyöritteli sormissaan kaulassaan olevan korun riipusta. 
"Oletko miettinyt mitään muuta? Aion nyt puhua sinuille häistä koko matkan, jotta varmasti haluat minusta heti perillä eroon."

"Ehdottomasti", Teddy vakuutti. "Voimme vinkata halukkaille sopivista hotelleista ja toki kartanon makuuhuoneetkin ovat käytettävissä." Eivät kaikki sinne mahtuisi, sillä Whirlow Hall oli kartanoiden mittapuulla pieni, mutta tuskinpa jokainen edes tahtoisi jäädä yöksi, ja vielä vähemmän juhlapaikalle.
"Häistä on hyvä puhua", mies vastasi vilkaisten naista vierellään. "En sen kummempaa. Tarvitsemme nyt ainakin alkuun valokuvaajan sekä videokuvaajan, muusikkoja, pitopalvelun ja kenties suunnitteluapua, ellet tahdo pitää kaikkia lankoja omissa käsissäsi?"

Se oli oikein hyvä suunnitelma. 
"En tosiaan ota ketään sähläämään tähän. Teddy, olen käytännössä työtön äitiyslomalla." Ja hänen työtään oli suunnitella, miettiä ja hyvä on, työskennellä lehdistön kanssa, mutta sitä ei sentään tarvitsisi tehdä. 
"Veronica riittää avuksi oikein hyvin. Ehkä Sabriel." Se olisi oikein hyvä. 
"Kuvaajat olisi varmasti hyvä etsiä Sheffieldin läheltä. Samoin pitopalvelu. Muusikot nyt voivat matkustaa hieman kauempaakin ja hyvä floristi pitää ehdottomasti etsiä."

Mies naurahti yllättymättä vastauksesta. Hän oli ajatellut, ettei yksi pieni vauva ja menevä taapero estäisi Gabriellea suunnittelemasta häitään ihan omin kätösin. Hänen vaimonsa oli supernainen.
"Kysyin jo kihlajaiskuvamme ottaneelta kuvaajalta, joko hänen varauskirjansa on avoinna ensi kesää varten. Kuulemma hän alkaa ottaa varauksia vastaan vasta syyskuussa", mies kertoi. Hän oli pitänyt siitä, millaisia kuvia he olivat saaneet kihloistaan vuosia aiemmin, joten luotto samaan kuvaajaan tuntui loogiselta.
"Olen varma, että onnistut löytämään floristin, joka täyttää kriteerisi. Muusikoiden etsiminen jää myös sinun vastuullesi", mies lisäsi naurahtaen.

"Eli laitamme hänelle varauksen heti syyskuussa ja kysymme suosituksia videokuvaajaan." Se olisi sillä selvä. 
"Millaista musiikkia tai ehdottomasti millaista ei?" 

"Kyllä rouva Morland", Teddy vastasi koettaen tavoitella oikein myöntyvää äänensävyä, vaikka nauru pyrkikin huulille. Gabrielle oli kerrassaan loistava, mitä tuli juhlien järjestelyyn.
"Niin kauan kuin muusikot soittavat paikan päällä tanssittavaa musiikkia, minulla ei ole sen enempää sanottavaa asiaan", mies naurahti. Ei mitään nykyajan bassoon pohjautuvaa elektronista poppia, kiitos.

Gabrielle lätkäisi miestä kevyesti reidelle. 
"Teddy!" Hän sihahti hiljaa, pudistellen nauraen päätään. 
"Tanssittavaa. Selvä. Minkä tyylistä pitopalvelua?" Gabrielle otti tablettinsa vatsansa päälle ja alkoi nakutella muistiinpanoja sinne. 

Mies yhtyi vaimonsa nauruun välittämättä suuremmin siitä, että tuli lätkäistyksi. Hän oli todennäköisesti ansainnut sen vinoilullaan.
"Hyvää?" Hän ehdotti huultaan purren, ettei vallan nauraisi. "Gabrielle, kyselet nyt aivan liian vaikeita yksinkertaiselta mieheltä."

Hän veti syvään henkeä ja naputti vitsillä ylös muistiinpanon "kurinpalautus yksinkertaiselle miehelle". 
"Perinteistä, vähemmän perinteistä, jotakin.... paskanmarjat, etsin ja otan sinut vain maistamaan ja olet sillä onnellinen." Nainen naurahti, jatkaen listan nakuttamista. 
"Sinulle puku. Hyvin istuva. Musta? Vai haluatko harmaan?"

"Tiesin että keksisit ratkaisun", Teddy naurahti. Se kuulosti ehdottomasti täydelliseltä. Hän lähtisi vain maistelemaan pitopalvelun tarjoiluja ja siinä se.
"Harmaa", mies vastasi asiaa sen enempää miettimättä. Musta kuulosti aivan liian hautajaispuvulta. "Kolmiosainen. Vai onko sinulla suuria tunteita liiviä kohtaan?"

Gabrielle nakutti padin reunaa ja pohti asiaa. 
"Ei, liivi on hyvä. Kaksiosainen on teinipojille tai arkeen, miehet käyttävät juhlissa kolmiosaista." Kasvot kääntyivät miestä kohti ja Gabrielle mittaili tuota katseellaan. 
"Harmaa puku, valkoinen kauluspaita, edestä harmaa liivi ja takaa jonkin sävyinen violetti, joka sopii kukkiin." Eipä siinä Teddyltä paljoa kysytty. 
"Ja solmio samaa sävyä. Ole hyvä.

Teddy naurahti kuunnellessaan Gabriellen pohdintaa. Selvä. Harmaa puku, valkoinen paita, kaksivärinen liivi ja solmio. Hänen elämästään oli juuri tehty kovin helppoa.
"Sinä saat tulla mukaan räätälille", mies huomautti hymyillen. Tätä varten ei kelpaisi mittatilauspuku, vaan nyt todellakin teetettäisiin puku ihan räätälintyönä.
"Mutta siitä ei tarvitse murehtia ennen kevättä." Hänhän ehtisi lihoa ja laihtua moneen kertaan ennen häitä, jos pukua lähdettäisiin jo nyt teettämään tilauksesta.

"Minä tulen." Gabrielle lupasi. Hän todellakin tulisi mukaan, vahtimaan että tekijä ymmärtäisi oikein. 
"Minä tiedän tarkalleen millaisen puvun haluan, käyn sovittamassa jahka olen vanhoissa mitoissa..." Kun olisi. Ei jos, kun. 

Teddy luotti paljon enemmän vaimonsa näkemykseen siitä, millaiset taitokset pukuun sopisi. Räätäli puhuisi hänelle pukujen hienouksista, eikä hän saisi siitä yhtään mitään irti, mutta Gabrielle osaisi varmasti kertoa tarkalleen, millaisen puvun he tahtoisivat hänelle.
"Yksi valtava stressinaihe siis vähemmän", mies naurahti. Ainakaan Gabrielle ei raahaisi ystäviään kaupasta toiseen etsiessään täydellistä morsiuspukua tietämättä edes itse, millaista pukua etsi.
"Sitten tarvitsemme kuljettajan ajamaan meidät hienolla autolla kirkolta Whirlow Halliin. Ellet sitten tahdo taittaa matkaa hevoskärryjen kyydissä?"

Niin. Se oli ajatus. 
"Hevoskärryissä on oma tunnelmansa. Ja olisiko se enemmän sinua kuin siisti vanha auto?" 

"Olisi, ehdottomasti", mies naurahti. Hän ei tiennyt autoista mitään, mutta osasi aina arvostaa hevosia. Epäilemättä he löytäisivät kauniit vanhanaikaiset kärryt ja hevoset niiden eteen ajajan kera Sheffieldin lähiympäristöstäkin.
"Voin jo kuvitella sen huudon ja parkumisen, mikä siitä syntyy, jos Matthew ei pääse kyytiin vaan joutuu matkustamaan tylsästi autossa isäni kanssa", hän naurahti.

"Me emme voi välttää sitä ettei Matthew pääsisi kyytiin, ellemme halua tapella koko päivää lasten kanssa." Epäilemättä nuorempi haluaisi kun isovelikin ja sitä rataa. 
"Millaiset hevoset? Niistä minä en ymmärrä mitään." 

"Se on varsin totta", mies naurahti. Hänellä ei tosin ollut mitään sitä vastaan, etteivätkö lapsetkin saisi tahtoessaan matkustaa kirkon ja juhlapaikan väliä hevoskärryjen kyydissä.
"Katsotaan, millaisia vuokrattavia kärryjä löydämme. Niitä tarjotaan hääkäyttöön paljon nykyään, joten varmasti jollakin tallilla on sopivat kärryt ja hevospari niiden eteen." Hän suosisi ehdottomasti puhtaan valkoiseksi kimoutuneita lämminverisiä tupsujalkaisten kylmäveristen yli, mutta täytyisi ensin selvittää, mitä edes olisi tarjolla.
"Kärryistä tuli mieleen, että Matthewn ponille on nyt ostettu isommat kärryt. Arvaa mitä saan tehdä koko illan, kun pääsemme perille?" Mies naurahti. Ponille oli vihdoin löytynyt kunnon kokoiset, kevyet kahdenistuttavat kärryt, joten epäilemättä Matthew olisi innolla hinkumassa kärryajelun perään.

Gabriellea hymyilytti. Ehkä hän yrittäisi etsiä vaihtoehtoja. 
"Tämähän oli hyödyllinen automatka, meillä on pian häät kasassa!" Gabrielle kiusasi miestään nauraen ja pudisteli päätään. 
"Onnea vain. Sinä todellakin ajetelet ympäriinsä koko illan. Onneksi isäsi voi pitää minulle seuraa." 

"En odottaisi vähempää sinulta", mies naurahti. Ajomatka tuli todellakin käytettyä hyödyksi näin, kun kävi läpi vaihtoehtoja häiden suhteen. Hän oli valmis antamaan vapaat kädet vaimolleen, sillä Gabrielle ymmärsi näistä asioista paljon enemmän kuin mitä hän voisi koskaan unelmoidakaan.
"Niihin mahtuu kaksi aikuista vierekkäin", Teddy huomautti virneen kera. "Saat tulla ajelemaan pihatietä ympäri kanssani. Matthew haluaa kuitenkin istua sylissä ja leikkiä ajavansa ihan itse." Ei hän tosissaan raahaisi kuumuudesta valittanutta vaimoaan laskevan auringon alle ajelemaan ympyrää. Gabrielle nauttikoot kartanon viileydestä kun hän viihdyttäisi heidän poikaansa.

Gabrielle naurahti. 
"Tietenkin tulet hetkeksi. Katsomaan kun Matthew ajaa itse." Molemmat heistä tiesivät että poika vain leikkisi, mutta aina saattoi viihdyttää lasta leikkimällä mukana. 
"Kakuksi jotain mikä ei ole täytetty kaikella massalla? Jotakin minkä voi oikeasti syödä?"

Teddy vilkaisi vaimoaan leveä hymy huulillaan. Matthew halkeaisi innosta, siitä hän oli aivan varma. Poika oli ollut niin innolla aina tunkemassa ajajan polvelle aiemmilla harjoituskärryilläkin, vaikka niihin ei mahtunutkaan istumaan kuin yksi kerrallaan.
"Tietenkin. Ei ole mitään järkeä tarjoilla kakkua, joka ei maita kenellekään. Voimme koristella juhlatilan kukilla sen sijaan että hankkisimme kakun, joka toimittaa lähinnä koristeen virkaa."

"Tiesin että sille on syynsä miksi rakastan sinua." Gabrielle totesi hymyillen. Kukat olivat ihania ja niitä ei ikinä voinut olla häissä liikaa. Tai, saattoi olla, mutta se vaati paljon, paljon kukkia. 

"Saat syödä sielusi kyllyydestä kakkua", Teddy vannoi nauraen, vaikka tiesikin, että vaimon into oli enemmän kukkakoristelujen aiheuttamaa. "Matthewkin on onnellinen, kun tarjolla on hyvää kakkua." Hän ei halunnut edes kuvitella tilannetta, jossa pieni lapsi julistaisi kovaan ääneen kondiittorin kakun olevan pahempaa kuin äidin leipomusten.

Gabrielle olisi vain salaa ylpeä itsestään. 
”Kaikki ovat onnellisempia niin.” Hän katseli hetken tekstimuotoisia suunnitelmia. 
”Outoa suunnitella häitä.”

"Mutta vain hyvällä tavalla outoa, eikö?" Mies varmisti vilkaisten silmäkulmastaan vaimoaan. Gabriellehan yleensä nautti juhlien suunnittelusta, joten eivät kai häät voisi siitä niin paljoa erota?

”Ehdottomasti hyvällä tavalla.” Gabrielle vahvisti hymyillen. 
”En katunut ollenkaan kun aikanaan jätimme isot juhlat välistä. Silti niiden suunnittelu jännittää enemmän kuin paperien allekirjoitus maistraatissa.” Vaikka silloin hän oli todella mennyt naimisiin. Lakannut olemasta Pakenham ja aloittanut elämän rouva Morlandina. 

"En minäkään. Se oli ainoa oikea ratkaisu siinä tilanteessa", mies vakuutti. He eivät olisi mitenkään voineet järjestää suuria juhlia niin tiukalla aikataululla kuin mitä olivat järjestäneet varsinaiset virallisuudet. Kirkkoja tai juhlatilaa ei olisi ollut vapaana kesälle, ja mitä pidemmäksi juhlat olisivat siirtyneet, sitä lähempänä Matthewn syntymä olisi ollut. Ei, näin oli ehdottomasti paljon parempi.
"Ei sinulla ole mitään jännitettävää", Teddy naurahti laskien kätensä vaimonsa kädelle. "En ole muuttanut mieltäni. Nyt vain juhlimme suuremmalla porukalla."

Gabrielle naurahti huvittuneena. 
”En minä siksi. Tiedän ettet ole. Minä vain... et tiedä miten rakastan elämääni nyt.”

"Sitä parempi. Meillä on hyvä syy juhlia", mies hymyili lämmöllä ja puristi vaimonsa kättä. "Kohta kaksi vuotta naimisissa ja edelleen yhtä rakastuneita kuin aluksikin."

”Enemmänkin. Olet antanut itsesi lisäksi minulle kaksi elämäni kaksi kauneinta ja rakkainta asiaa. Se on enemmän kuin kehtaisin pyytää.” Niin se vain oli.

"Samat sanat", Teddy vastasi. Hän oli saanut aivan yhtä paljon kuin vaimonsakin. Hänellä oli ihana, toimelias ja ennen kaikkea terve esikoispoika, ja pian Matthew saisi yhtä täydellisen pikkusiskon.
"Paljon syitä juhlaan."

”Niin on.” Piti sitä käyttää syy hyväksi ja juhlia ystävien kanssa. Perhettä oli molemmilla heikosti.

Teddy ei epäillyt hetkeäkään, etteivätkö he saisi melkoisen pitkää vieraslistaa kasaan siinä kohtaa, kun alkaisivat käydä läpi kaikkia, ketkä tahtoisivat kutsua. Ystäviä löytyi molemmilta roppakaupalla, minkä lisäksi oli tietenkin hänen sukunsa. Tällä kertaa ei kai voisi välttää setien, tätien ja serkkujen kutsumista, toisin kuin maistraatissa pidetyn vihkitilaisuuden yhteydessä oli saattanut tehdä.
"Meillä on ihana kesä edessämme jo nyt, kun saamme Amelian perheeseemme, ja kylmistä talvikuukausista on helppo selvitä keskittymällä ajatukseen näistä juhlista", mies pohti ääneen hymy huulillaan.

Siinä oli niin paljon syitä juhlia. Sukulaiset tosin oli kutsuttava tai nuo voisivat pahastua. 
"Niin on. ja ehkä voisimme alkukeväästi tai lopputalvesta käydä jossakin mikä auttaisi kestämään kotimaan kylmää? levätä ennen oikeita häävalmisteluja."

"Se kuulostaa täydelliseltä suunnitelmalta", Teddy vastasi hymyillen. Ehdottomasti loistava idea, hienoa Gabrielle! He voisivat käydä keräämässä D-vitamiinia varastoon, kun ei sitä Englannista saisi kesäaikaankaan riittämiin.

"Eikö? Tiedän rakas, minä olen nero." hän totesi hymyillen hellästi ja sipaisi Teddyn kättä. 
"Silloin ei ole ihan liian kuumakaan lasten kanssa."

"Sitä sinä ehdottomasti olet", hän naurahti lämmöllä. Hänen vaimonsa oli kiistatta nerokas.
"Teemme ehdottomasti niin. Täytyy pitää huolta ettei poni muuta Rosings Parkiin ennen matkaa, niin Matthewnkin saa mukaan ilman turhaa kädenvääntöä." Pojan saaminen pois tallilta oli jo nyt työn ja tuskan takana, eikä lapselle ollut paijattavaksi kuin valtava Tiny. Mies oli varsin varma siitä, että elämästä tulisi paljon vaikeampaa heti, kun tallilla odottaisi myös lapsen oma poni.

"Teemme siis niin." Gabrielle hymyili leveästi. Hän vilkaisi takapenkille. 
"Molemmat riiviöt nukkuvat. Kolmas ei." Käsi siveli palloksi paisunutta vatsaa. Lepo siellä.

"Ajattelinkin, että takapenkillä oli kovin hiljaista. On se kumma, miten autoilu saa aina pikkuväen väsähtämään", hän naurahti. "Amelian olisi paras liittyä uinuvien seuraan siinä kohtaa, kun virittelemme turvakaukaloa taas penkille."

Gabrielle mulkaisi vatsaansa syyttävästi. Sitten aviomiestään vähintään yhtä syyttävästi - aina loppuraskaudesta kaikki epämukava oli kummasti Teddyn syytä ja viimeksi hän oli tainnut salissa kiroja miehensä alimpaan helvettiin. Luojan kiitos heillä ei ollut irvokasta videomateriaalia kiroilevasta, punakasta ja hikisestä äidistä. 
"Parempi olisi."

"Olen varma että Matthew opettaa hänet nopeasti tavoille, niin hyvässä kuin huonossa", mies naurahti. Hän vilkaisi sivusilmällä vaimoaan päätään pienesti pudistaen. Voi Gabrielle.
"Ei auta kuin toivoa, että Amelia oppii ensin ne hyvät puolet. Olisi kovin... mielenkiintoista, jos tyttäremme ensimmäinen sana olisi joku Matthewn tämän hetkisistä suosikeista", hän naurahti lämmöllä. Eiköhän Matthew olisi oppinut jo eroon kiroilemisesta siinä kohtaa. Sormet ristissä.

Eiköhän poika oppisi, se taisi olla vain vaihe. 
"Toivotaan ettei poika vilauttele niitä nyt isällesi. Pappa ei kaipaa sellaista tietoa." 

"Ehkä poni harhauttaa riittämiin", Teddy naurahti. Hänen isänsä ilme voisi olla näkemisen arvoinen, jos poika kiekuisi kirosanoja täyttä kurkkua.
"Tiedätkö, olen yllättynyt siitä, ettei isä ole hankkinut jo toista ponia Ameliaa varten. Äiti ei olisi odottanut näin pitkään", hän sanoi lähestulkoon kaihoisasti. Alice ei tosiaankaan olisi odottanut. Matthewlla oli ollut poni ennen pojan syntymää - tai oikeastaan kolme, ja niistä paras oli nyt jäänyt odottamaan pojan kasvamista.

Gabrielle hymyili vinosti. 
"Ehkä isälläsi kestää kauemmin koska hänellä ei ole silmää. Kuka tietää, ehkä hän odottaa vaikka sinun mielipidettäsi tai on odottanut että Harrietilla on aikaa antaa omansa." Hän yritti lohduttaa. Amelia varmasti saisi poninsa.

"Luulen, että hän vain koettaa varmistaa, ettei Amelia pääse ratsastamaan heti kun Matthewkin tahtoo satulaan", Teddy naurahti hiljaa ja ravisteli pienesti päätään. Hänen äitinsä ei olisi moisista murehtinut. Hänellä ja Harrietilla oli molemmilla olleet omat ponit alusta saakka, ja vaikka hän ei nuorempana ollutkaan saanut tehdä samoja asioita kuin isosisko, poni oli silti ollut olemassa.
"Meillä on pian enemmän poneja kuin hevosia."

Gabrielle naurahti pehmeästi. 
"Ei sentään, koska kolmatta ei tule." Nainen naurahti, silitellen vatsaansa. Ehei, kaksi saisi riittää jä hän jollakin keinolla varmistaisi sen mahdollisimman pysyvästi.

"Itse asiassa, minä olen ajatellut, että siirtäisin Minxin Whirlow Halliin", mies tunnusti vilkaisten vaimoaan sivusilmällä. Hook asui jo kartanon mailla laiduntaen muiden eläköityneiden kilparatsujen kanssa tyytyväisenä.
"Se ei viihdy Rosingsissa. En tiedä teettäisinkö sillä ehkä varsan tai pari, onhan se hieno tamma suurimmilta osin, mutta ajattelin, että tämä kesä saisi jäädä sen viimeiseksi kilpailuissa."

Gabrielle kääntyi katsomaan miestä hämmentyneenä ja räpäytti silmiään. 
"Sinä varmasti tiedät mikä on Minxille parhaaksi." Hän totesi kannustaen hymyllä. 

"Ainakin kuvittelen niin", mies huokaisi. Hän jäisi kaipaamaan pahansisuista tammaansa, kun ei näkisikään Minxiä päivittäin, mutta... Hän ei enää ratsastanut tammalla itse, eikä punaruunikko selkeästi viihtynyt Kashnikovin kanssa kilpailuissa, vaikka hyvää tulosta ratsukko olikin omalla tasollaan tehnyt. Minxistä kuitenkin puuttui se jokin, mikä tammasta oli aina loistanut ennen läpi, kun hevosen vei kilpailuihin.
"Sitten minulle ei enää jääkään kuin Tiny."

Gabrielle hymähti pehmeästi. 
"Pitääkö meidän kohta hankkia sinulle toinen ettei tule orpo olo?"

"Koetan pärjätä näin", mies lupasi naurahtaen. "Minullahan on jo ainakin yksi poni siinä kohtaa, jonka perään katsoa. Niissä penteleissä on enemmän työtä kuin kolmessa hevosessa yhteensä."

"Näin olen kyllä kuullut." Gabrielle naurahti ja silitteli vieläkin vatsaansa. Noh, Amelia riehuisi nyt niin hän saisi ehkä nukkua rauhassa. 
"Häistä perheneuvolan asioihin. Kumpi meistä järjestää asiat niin että emme saa iltatähteä? Ei, minä en aio luottaa mihinkään muuhun ehkäisyyn. Sellaisen tulos on takapenkillä."

Teddy naurahti vilkaisten taustapeilistä takapenkillä turvaistuimessaan nukkuvaa lasta. Niinpä niin.
"Helpompi operaatio se on minulle", Teddy totesi vilkaisten naista rinnallaan. "Minä pääsen paljon pienemmällä leikkauksella."

Ei sillä että Gabrielle olisi koskaan katunut esikoistaan, mutta se oli todistettu että heidän ei ollut luottaminen mihinkään. 
"... olet ihana." Hän ei olisi riemusta loikkien mennyt hoitamaan asiaa, mutta olisi kyllä hoitanut sen kuitenkin. 

"Yhteinen vastuu", mies huomautti pienesti naurahtaen. Ei häntä tarvinnut ihanaksi sen tähden kutsua, että hän kantoi oman osansa vastuusta. "Turha sinun on laittaa kehoasi kaiken sen muutoksen läpi, kun minulla puhutaan ehkä puolen tunnin operaatiosta."

"Joku mies voisi valittaa siitä että miehisyys kärsii." Gabrielle totesi hymyillen hellästi, hipaisten miehensä kättä jälleen. 
"Ja mitä muita harhaluuloja siihen liittyykään."

"Puhdasta typeryyttä sellainen", mies hymähti ja tarttui vaimonsa käteen punoakseen heidän sormensa lomittain. "Minä en kärsi siitä lainkaan. Voin ottaa yhteyttä lääkäriini heti kun palaamme kotiin."

Se sai Gabriellen puristamaan hellästi. 
"Olet loistava mies. Ja jum....ala armahda jos sekin pettää, sitten minä luovutan." 

"Ei petä", Teddy vakuutti hymyillen. Eihän se voisi pettää. Vasektomian kanssa ehkäisyn teho ei olisi heistä kiinni - tai kondomin kääreeseen pienellä painetusta päivämäärästä.
"Meillä on kaksi kullanmuruamme, eikä enempää tule."

”En sano etten rakastaisi kullanmurujamme, mutta en jaksaisi muuttaa isompaan taloon sen takia.” Gabrielle naurahti päätään pudistellen. Ehei, ei tosiaan. 

"Muuttaminen olisi aivan liian raskasta", Teddy myötäili naurahtaen. Heille riittäisi kaksi täydellistä pientä lasta. Siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Ehdottomasti enemmän, kuin mistä hän oli uskaltanut unelmoidakaan.

”Niin on. Ja kotimme on juuri hyvä.” Se oli täydellisen ihana ja tuntui ihanasti kodilta. 
”Inhoan olla se vinkuja mutta ollaanko kohta perillä?”

"Kotimme on täydellinen", Teddy mukaili hymyillen. Heillä oli aivan ihana koti Durhamin esikaupunkialueen laidalla. Täydellinen sijainti, täydellinen naapurusto, täydellinen koti.
"Vingu nyt vielä kun voit", mies naurahti, "parin vuoden päästä takapenkki on ottanut sen omaksi tehtäväkseen. Ei enää pitkä matka, nousemme seuraavasta liittymästä." Ja sen jälkeen vain kaupungin ohi ja kohti syrjemmässä olevaa kartanoa. Pitkä ajomatka oli taittunut varsin nopeasti häitä suunnitellessa.

Gabrielle valui hieman lyttyyn etupenkillä. 
”Luojan kiitos. Ei siis tarvitse pysähtyä. Joku käyttää jotakin osaa minusta pomppulinnana tai pehmoleluna.” 
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Sunday funday   Ke Kesä 13, 2018 7:13 pm

"Voi ei", mies naurahti, vaikka sympatia kuuluikin äänestä läpi. "Amelia, ei sellaista saa tehdä. Äidille pitää olla aina kiltti." Gabriellen helpotukseksi loppumatka sujui ilman ruuhkia tai muita hidasteita, ja Teddy saattoi ajaa auton kartanon pihatielle. Keesha heräsi kuin sähköiskun saaneena heti, kun auton vauhti hidastui ja koiran innokas yninä herätti Matthewnkin.
"Ja näin takapenkki on havahtunut maailman menoon", Teddy naurahti pysäyttäessään auton kartanon vierelle. Hän näki isänsä nousevan kukkapenkin juuresta multaiset hanskat kädessään. Vanhan miehen kasvoille levisi aurinkoinen hymy, kun John tunnisti auton ja kyydistä purkautuvan perheen. Teddy suuntasi vapauttamaan Matthewn turvaistuimesta, ja heti kun pojan pienet jalat koskettivat maata, oli lapsi jo kikattaen sännännyt kohti isovanhempaansa. Keeshan uikutus sai miehen vapauttamaan huskynkin takapenkiltä, jotta koira saattoi suunnistaa liehakoimaan kartanon dobermanneja.

Gabrielle livisti ensimmäisenä autosta ja jätti Teddyn selviämään sirkuksen kanssa. Hän palasi sisältä takaisin ulos, hymyillen isoisänsä luokse taapertaneelle lapselle. 
”Päätimme tulla yllätysvisiitille.” Jos John ei vaikka ollut vielä tajunnut. 

Sirkuksen kanssa oli helppo selvitä tällaisissa tilanteissa, kun energiset hätähousut saattoi vain laskea vapauteen. John oli siepannut lapsenlapsensa syliin ja saanut Matthewn nauramaan ilmeilemällä ja poikaa innokkaasti tervehtimällä. Lasta lantiotaan vasten tukien mies käätyi Gabriellen puoleen ja kurotti halaamaan naista.
"Olette aina tervetulleita. Mikä ihana yllätys!" John naurahti ja veti seuraavaksi Teddyn halaukseen, kun mies pääsi riittävän lähelle voidakseen tervehtiä isäänsä.
"Olisitte toki voineet soittaa ja varoittaa ennalta, niin olisin kattanut pöydän valmiiksi teetä varten. Tai ruokaa. Oletteko syöneet matkalla?"

Nainen halasi appiukkoaan nauraen. 
”Minulla oli ehkä taka-ajatuksia saada kaikille tekemistä jotta minä voin levätä.” Nainen myönsi nauraen. 
”Ei, ajoimme suoraan. Ei tullut mieleen matkalla kun oli... suunniteltavaa.”

"Voi, se onnistuu täällä kyllä", John naurahti. "Miten on Matthew, tahdotko auttaa pappaa kukkapenkin kanssa?"
"Poni!" Poika hihkaisi sen sijaan ja osoitti tallirakennuksen suuntaan, vaikka rakennus hevosineen jäikin kartanon kulman taakse. Matthew tiesi hyvin, missä hevoset asustivat.
"Niinpä tietenkin", John nauroi lämmöllä. "Poniahan sinä tulit katsomaan. Syödään ensin ja sen jälkeen voimme mennä talliin, eikö vain?"
"Täydellinen suunnitelma, isä", Teddy vastasi leveästi hymyillen ja kietoi kätensä vaimonsa selän ympärille. "Mennään katsomaan, mitä ruokaa tänään olisi helposti tarjolla. Jotakin, mitä tekisi erityisesti mieli, kulta?"

Ja hän voisi mennä lukemaan ilmastoituun huoneeseen. Täydellistä. 
”Jääpalat tuskin ovat ruokaa?” Gabrielle mutristi huultaan. 
”Mistä John tulikin mieleeni, Teddy mainitsi että jossain osassa kartanoa on ilmastointi?” Hän ei poistuisi sieltä kuin nukkumaan.

"Ei, ne eivät ole ruokaa", Teddy naurahti, "mutta ehkä pakkasesta löytyy jäätelöä jälkiruoaksi." Kai kesällä nyt jäätelöä olisi aina pakkasessa? Pitäisi ainakin. Isä oli aina ennenkin varmistanut, ettei jäätelö koskaan loppunut kesken.
"Alakerran pienessä salissa", vanhempi miehistä vahvisti nyökäten kun piteli ulko-ovea auki, jotta pariskunta pääsisi sisään. "Teddy, käytkö laittamassa sen päälle?" Puhuteltu mies nyökkäsi ja suunnisti heti eteisaulasta oikealle kohti nurkkahuonetta, jonka massiiviset ikkunat toivat sisään paljon valoa. Hän ei ollut edelleenkään varma, miksi jonkinlaisen olohuoneen ja kirjaston välimuodoksi sisustettua huonetta kutsuttiin saliksi, mutta olkoot. Naksautettuaan ilmastointilaitteen päälle hallintapaneelista ovensuusta, hän palasi takaisin keittiöön suunnistaneen perheensä luo.
"Kelpaisiko lihakeitto näin myöhäiseksi lounaaksi?" John kysyi neuvoteltuaan hetken taloudenhoitajan kanssa. Keittoa oli jäänyt reilusti yli heidän lounaaltaan, ja se olisi helppo lämmittää liedellä yllätysvieraita varten.

Halleluja. Reissu tänne oli ollut paras ajatus hetkeen. 
”Kelpaa hyvin. Yritän muistaa ilmoittaa ensi kerralla tai muistuttaa poikaasi soitosta.” Hän istui mahdollisuuden tullen heti alas ja vei kätensä hieromaan alaselkäänsä. Ihan kohta, vain kuukausi. 
”Mitä sinulle kuuluu? Ja epäilen että pojallasi on pieni pyyntö.” Jos Whirlow Hallin lainaamista häitä varten saattoi pitää pienenä.

Taloudenhoitaja nosti kattilan saman tien viileästä takaisin hellalle lämmittääkseen keiton uusia ruokailijoita varten. Teddy istui vaimonsa viereen ja katseli hymysuin isäänsä, joka istui vastapäätä Matthewta polvellaan pompottaen. Poika näytti perin onnelliselta höpöttäessään niitä näitä, vaikka jokeltelun seassa oli jo oikeita sanojakin.
"Oikein hyvää. Nämä säät ovat saaneet kukat kukkimaan etuajassa, joten olen viettänyt paljon aikaani ulkona kyynärpäitäni myöten mullassa", mies kertoi hymyillen Gabriellelle ja kääntyi sen jälkeen katsomaan odottavana poikaansa.
"Tahtoisimme juhlia häitämme hieman isommin ensi kesänä, kun emme koskaan pitäneet varsinaista hääjuhlaa. Ajattelimme, että olisi mukava viettää niitä täällä, jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan", Teddy kertoi isälleen hymy huulillaan.
"Ei tietenkään, olette tervetulleita hyödyntämään Whirlow Hallia miten mielitte", mies vakuutti nopeasti. "Vai tahdot sinä uusia vihkivalasi poikani kanssa. Oletko varma, että olet sitä mieltä senkin jälkeen kun äitiysaivot eivät enää sumenna harkintakykyäsi?" John kiusasi naurahtaen.

Selkänsä hieromiseen syventynyt nainen havahtui kun tajusi miehensä isän puhuneen hänelle. Ruskeat silmät siristyivät aavistuksen. 
”Minulla ei tässä välissä ollut raskausaivoja. Hyvä mies poikasi on. Vähän pöljä, mutta liekkö omena kauas puusta pudonnut...”

"Isä", Teddy torui nauraen. Ei kai vanhempien tehtävä ollut enää tässä kohtaa säikytellä hänen vaimoaan pois?
"Minä olen aina mieltänyt itseni enemmän kirsikkapuuksi, joten ehkä se omena on kuitenkin pudonnut kauas", John naurahti. "Mutta hyvä, että Matthew ei ole koetellut parisuhdettanne liikaa. Tai Keesha. Jos se muuten syö kukkani, sinä tulet istuttamaan uudet", mies huomautti silmät siristyen pojalleen. Teddy nousi hetkessä pöydän äärestä ja lähti hakemaan huskypentua pois ulkoilmasta.

”Kirsikka sitten.” Gabrielle totesi huvittuneena, katsellen Teddyn perään. 
”Aivan kuin hän ei luottaisi koiraansa.” Nainen totesi huvittuneena. 
”Eikä Matthew voisi koetella parisuhdetta, poika on enkeli. Olen jo valmistautunut että tänä kaksi piste nolla on diktaattori.”

"Hämmentävää", John naurahti ja pomputti Matthewta muutaman kerran korkeammalle polvellaan, mikä sai lapsen nauramaan ilahtuneena. Kuinka perin kummallista, ettei Teddy aivan luottanut koiranpentuunsa.
"Hyvä, että olet varautunut. Meillä lapset menivät toisinpäin, mutta ainakin Teddy tuntui tavattoman helpolta Harrietin jälkeen."

”ei voi sattua niin hyvää tuuria kahdesti, että minulla olisi kaksi enkeliä.” Ja jos Teddy oli ollut helppo lapsi, Harriet hankala... aika nopealla todennäköisyyslskulla oli selvää että riiviön vaara oli todellinen. 
”Sellaista ei vain käy.”

"Ei, sellaista ei vain käy", John vahvisti naurahtaen. "Todennäköisesti pieni kuopuksenne kieputtaa Matthewn pikkusormensa ympärille ja värvää isoveljestä apua pahantekoon."

”Luultavasti.” Poika ilmeisesti kyllästyi pappansa sylissä oloon, kiemurtelusta päätellen. 
”Onneksi on poni jolla uhkailla.”

John laski lapsen lattialle ennen kuin Matthew päätyisi tekemään jonkin sortin loikan omia aikojaan.
"Se on oikein hyvä keino pitää jälkikasvu ruodussa", mies myönsi naurahtaen. "Ainoa, millä Harrietin sai pyörtämään päänsä yhtään mistään."

”Teddyä taitaa vähän pelotta ettei meille nuorimmaisen kanssa suoda sellaista luksusta.” Olkoon se hienovarainen vihjaus siitä että vaikka Teddy oli valittanut äitinsä innosta, perinne oli silti rakas. Tärkeänin selvästi.

"Kappas, Harriet on osannut olla hiljaa asiasta", mies naurahti ja kurotti pörröttämään Matthewn hiuksia, kun poika suunnisti kovaa kyytiä pöydän alle.
"Harrietilla on kaksi ponia tallillaan etelässä kasvamassa ja oppimassa tavoille", John kertoi hymyillen. "Alice jätti tarkat ohjeet Harrietille siltä varalta, että pieniä Morlandeja vipottaisi myöhemminkin jaloissa."

Paljastus sai Gabriellen nauramaan ääneen. Hyvä jumala, hän oli arvannut tämän. 
”Minä tiesin!” Alice ei koskaan olisi hoitanut tärkeää asiaa puolivillaisesti. 
”Tiesin. On niin ihanaa olla vaimo ja aina oikeassa.”

John nauroi lämpimästi Gabriellen reaktiolle. Häntä ei yllättänyt, että Teddy oli ehtinyt murehtimaan, kuka nyt hankkisi ponin lapselle, mutta olisihan miehen pitänyt tietää sen olevan aivan turha huoli.
"Se taitaa kuulua vaimona olemisen etuihin", mies myötäili huvittuneena. Hän ei sanoisi sitä koskaan ääneen, mutta Gabriellessa oli paljon samaa kuin hänen edesmenneessä vaimossaan. Teddy ei olisi voinut valita parempaa vaimoa itselleen.
"Mutta kyllä, nuorimmaisellekin on poni tiedossa. Tehtävä on vain ulkoistettu Harrietille, kun minä en osaisi valvoa ponin kehitystä. Harriet otti sen riemulla vastaan, vaikka nyrpistelikin aikanaan nenäänsä äitinsä vaatimukselle siitä, miten ponin täytyy toimia esteilläkin. Harrietin mielestä kouluponi olisi aivan riittävän hieno."

Olisi parempi jos Teddy ei ajattelisi äitinsä ja vaimonsa samankaltaisuuksia, siinä John oli oikeassa. Ei kukaan halunnut ajatella sellaista. 
”Minä voisin nyrpistellä samalle asialle. Kouluponit olisivat oikein hyvät, kummallekin.” Ei hän nähnyt tätä vaivaa siksi että lapset voisivat kolhia itseään esteillä mielin määrin! 
”Ei vain. Pitää Teddyn lapsien ponien olla myös estekelpoisia.” Ei saisi arvostella aviomiehen työtä, jota tuo oli rakastanut kovin. Ja saisi rakastaa edelleen, jos haluaisi.  

John naurahti hiljaa.
"Alicen selityksellä oli jotakin tekemistä sen kanssa, miten lapset päätyvät kuitenkin hyppäämään esteitä ennemmin tai myöhemmin, ja silloin on parempi, kun edes toinen puolisko ratsukosta tietää mitä tekee", mies muisteli lämpöä äänessään. Alicen menettäminen oli jättänyt tyhjän kolon rintaan, mutta kuukausien myötä se kolo oli käynyt aina vain pienemmäksi.
"Matthewn poni on tosin osoittautunut eläimeksi, jonka minä ottaisin vaikka olohuoneeseen asumaan. Trio on niin kovin herttainen pieni poika. Hurmannut tallin väen aivan totaalisesti, ja nyt kun sillä on ajeltu paljon kylään ja takaisin, se on tainnut sulattaa muutaman sata sydäntä matkojen varrella."

Gabrielle kieltäytyi ajattelemasta asiaa pidemmälle. Tietenkin Alice oli ajatellut vain lapsenlapsensa parasta. Ajatusketju jota nainen ei halunnut jatkaa. 
”Ja kai tiedät että se löytyy meidän takapihaltamme pian kun se muuttaa Rosingsiin?” Gabrielle nauroi päätään pudistellen, katsellen samalla näkyikö Teddyä Keeshan kanssa. Samalla Matthew kiipesi äitinsä syliin, huomiota vaatien. 
”Ai! Kulta, ei noin saa. Vauva edelleen.” 
”Ai heevetti!” Gabrielle harvoin punastui näkyvästi mutta nyt ihonväri tuntui tummenevan kaksi astetta punastumisen myötä. 
”... Matthew Milo Morland, sinä menet pian petiin ilman tallilla käyntiä.”

"Se on riski, joka teidän on otettava", mies naurahti. Ehkä Gabrielle onnistuisi vetämään tiukkaa linjaa siitä huolimatta, miten suloinen poniruuna oli. John oli aivan varma, ettei Teddyllä olisi toivoakaan Trioa vastaan. Mies räpäytti yllättyneenä silmiään pojan kiekaisun myötä ja puri huultaan, ettei nauraisi kun Gabrielle torui poikaansa.
"Matthew on selvästi laajentanut sanavarastoaan", John myhäili päätään pudistaen. Voi vanhempia.
"Valitettavasti", Teddy liittyi keskusteluun Keesha tiukasti kannoillaan. Hän kumartui suukottamaan Gabriellen päälakea ennen kuin istahti alas. "Matthew, sinun täytyy olla kiltisti. Näin juuri ponisi, mutta sinä et näe, jos et ole kiltisti, siinä äiti on ihan oikeassa."

Ruskeasilmäinen ja pörröpäinen poika näytti paljon katuvammalta kun Teddy tuli paikalle. 
”Poni!” Kiekaisu sai Gabriellen pudistelemaan päätään. Mahdottomia kaikki, kaikki miehet hänen elämässään. 
”Teddy väittää että poika matkii minua.”

"Niin, poni. Nyt kiltisti", mies muistutti poikaansa istuessaan alas pöydän ääreen. Taloudenhoitaja kattoi pöytää tottuneesti heidän ympärillään pyörien, ja nosti lopulta kuuman keittokattilan keskelle pöytää tuoreen leipäkorin kera.
"En tohdi ottaa kantaa", John naurahti moiseen väitteeseen. Siinä ei voisi kuin hävitä. Väliäkö sillä, kummalta sanat olivat pojan huulille tarttuneet, kunhan ne myös unohtuisivat.

Gabrielle siristi silmiään Johnin sanoille, mulkaisten sitten Teddyä. Hänetä tuntui että mies oli nauranut asiaa jo isälleen, vaikka väitti muuta. 
”Toinen teistä on siis viisas.” Gabrielle istutti pojan syöttötuoliin, ottaen ensin tuolle ruokaa pienelle lautaselle. Saisi syödä ja sotkea itse, vaikka aika hyvin poika jo söi. Yleensä. 

"En menisi aivan niin pitkälle", John toppuutteli naurahtaen. Teddy hymyili lammasmaisesti vaimolleen ja odotti, että Gabrielle sai kauhottua keittoa, ennen kuin kurotti täyttämään oman lautasensa.
"Matthew, nyt syödään siististi. Jos sotket, et pääse katsomaan ponia", mies kertoi pojalleen tasaisella äänensävyllä. Lapsi näytti pohtivan asiaa hetken, mutta ainakaan ei heti ensimmäiseksi alkanut sotkea riemuissaan, kuten silloin tällöin teki.

”En tiedä onko se kovin pitkälle menemistä, kun vertauskohta on kovin yksinkertainen.” Gabrielle kuittasi huvittuneisuutta äänessään, nojautuen suukottamaan Teddyn poskea. Rakas mies, hän ei ollut tosissaan. Kunhan kiusasi. 
”sinä olet selvästi loppupäivän vahtivastuussa kun sinua kuunnellaan.”

Teddy mulkaisi vaimoaan leikillään silmäkulmasta, mutta antoi asian olla. Siinähän kutsui häntä yksinkertaiseksi.
"Voi, ei minua kuunnella vaan lupausta ponista", mies korjasi naurahtaen. "Se ei valitettavasti yllä kovin pitkälle, mutta käytetään sitä hyödyksi niin kauan kuin tätä kestää."

”Käytetään vain.” Gabrielle myöntyi nauraen. Toivottavasti sitä kestäisi kauan. Nainen kurtisti kevyesti kulmiaan, kaataen itselleen vettä juotavaksi. Pitäisi mennä lepäämään kun oli syönyt. 

Teddy epäili, että heidän onnensa päättyisi siihen hetkeen, kun Matthew näkisi poninsa, ainakin tämän reissun ajalta. Seuraavalla vierailulla sitten taas.
"Mitä jos minä vien pienen häseltäjämme katsomaan ponia kunhan olemme syöneet, niin sinä voit nostaa jalat pöydälle ja ottaa kerrankin hetken rennosti?" Mies ehdotti lusikoiden kiireettä lihakeittoaan. Keesha makoili kuuliaisesti seinänvierustalla hänen tuolinsa takana eikä tullut kerjäämään. Jotakin edistystä sentään - eivätkä isän kukat olleet olleet vaarassa sinä lyhyenä hetkenä, jonka husky oli temmeltänyt pihalla itsekseen.

”Kiitos.” Nainen oli vilpittömän kiitollinen kun ajatteli lepohetkeä. 
”En näemmä saisi nostella enää mitään.”

"Et saisi", Teddy vahvisti hymähtäen. Se ei tuntunut Gabriellea paljon estävän, mutta ei auttanut kuin toivoa, ettei nainen rikkoisi itseään siinä sivussa.
"Sinun pitäisi vain nauttia siitä, miten nyt on vielä mahdollisuus nostaa jalat pöydälle ja levätä. Kohta Amelia on vaatimassa huomiotasi joka välissä."

"No pitää minun esikoistani nostella." Gabrielle puolustautui hieman, Ei hän voinut Matthewin sylittelyä jättää. Poika vielä alkaisi murjottaa. Syötyään matthew halusi mennä leikkimään viereiseen huoneeseen. 
"Minulla on muutenkin syyllinen olo kun en jaksa touhuta."

"Ei siihen ole mitään syytä", Teddy pudisti päätäänsä. "Puuhaat ihan tarpeeksi päivittäin Matthewn kanssa. Turha tuntea syyllisyyttä, ettet jaksa juosta pojan perässä", hän naurahti, "sitä varten on isäni." Mies oli seurannut lapsenlastaan ilolla viereisen huoneen lattialle ja epäilemättä kaivaisi hetkessä esiin koko joukon uusia leluja pojalle, jolla oli jo ihan riittämiin leluja niin täällä kuin kotonakin.

"No mutta minä olen pojan kanssa päivät kotona." Hän naurahti vaisusti. 
"En halua että hän alkaa inhota siskoaan koska vie äidin huomion." 

"Ei hän ala inhota yhtään ketään, älä murehdi", mies vakuutti hymyn kera. Ei Matthewlla ollut mitään syytä kiukutella pikkusiskostaan. Ei nyt eikä koskaan. Poikaa rakastettaisiin ihan yhtä paljon nyt kuin isoveljenäkin.
"Ei sinun tarvitse tehdä kaikkea yksin."

Gabrielle vilkaisi mistään. 
"Tiedän ettei tarvitse. Sinä olet siinä. Mutta silti." 

Teddy kurotti sipaisemaan vaimonsa poskea sormillaan.
"Minä voin olla enemmän kotona, jos Matthew pitää sinua liian kiireisenä", hän lupasi. Väliäkö sillä, jos hän tekisi hieman vähemmän töitä viimeiset viikot ennen isyyslomaansa.

"No sinä jäät jo pitkälle isyyslomalle. Höpspöh." Vaikka kyllä hän välillä mietti sitä että jos pitäisi päästä sairaalaan ja Teddy oli töissä. Kuka ottaisi Matthewin? Veronicalla menisi aina hetki. 

"Senpä tähden sillä ei ole mitään eroa, olenko töissä hieman vähemmän jo sitäkin ennen", mies vastasi pienesti hymyillen. "Ratsukot pärjäävät kyllä." Hänen työnsä ei ollut elämän ja kuoleman kysymys.

"Pärjäävätkö?" Gabrielle kohotti kevyesti kulmaansa. 
"Olisihan se... kiva että olisit kotona. Ihan vain että jos pitää lähteäkin, on joku katsomassa matthewin perään jos veronicasta ei ole avuksi heti."

"Tallilla on muitakin valmentajia", Teddy vakuutti. Ratsukot pärjäisivät kesän ilman häntä, ja syksyllä katsottaisiin sitten uudestaan, mitä hän tekisi.
"Sitäkin suuremmalla syyllä. Voin hyvin ottaa enemmän vapaapäiviä ja lyhentää työpäivien pituutta entuudestaan."

Gabrielle veti syvään henkeä. 
"Hyvä on, selvitä miten saat järjesteltyä. Mutta älä sitten silti kuvittele voivasi koteloitua kotiin."

"Minä en koteloidu yhtään minnekään", mies lupasi naurahtaen. "Haluan vain viettää aikaa teidän kanssanne." Helpottaa yhteistä arkea, kun hänkin ehtisi olla enemmän avuksi.

"Hyvä. Jos niin uhkaa käydä, Miyato ulkoiluttaa sinua miel-- polttarisi!" Gabrielle kääntyi miehensä puoleen. 
"Kuka ne järjestää?"

Teddy kohotti yllättyneenä kulmiaan. Hänen polttarinsa?
"Ei kukaan?" Mies vastasi kallistaen päätään. "En tarvitse polttareita. Olen jo naimisissa."

"Hei!" Gabrielle puuskahti kevyesti. 
"En kysynyt tarvitsetko. Jokainen vanhempi tarvitsee vapaata iltaa."

"Voin käydä istumassa iltaa ystävien kanssa koska tahansa. Ei sitä varten tarvitse mitään erityistä järjestää", Teddy huomautti naurahtaen. Polttareille ei ollut pienintäkään tarvetta.

"Eip." Gabrielle pudisteli päätään. 
"Kuka ne järjestää?"

"Minä itse", mies vastasi. "Mitään polttareita ei ole tiedossa."

"... Teddy." Gabrielle mutisi hiljaa. 
"Minä järjestän sinulle jonkun pubikierroksen kavereinesi koht--- John!"

"Miksi minun täytyisi juhlia polttareita?" Mies kysyi häkeltyneenä. Niiden juhliminen kuului aikaan ennen avioliittoa, viimeisenä juhlana poikamiehenä tai jotakin sellaista. Hän oli ollut naimisissa jo vuosia. Polttarit olivat jo auttamatta myöhässä.
"Niin, Gabrielle?" John huikkasi ilmestyen oviaukkoon innokkaasti uutta hevospehmolelua halaileva Matthew vierellään.
"Isä, et voi ostaa Matthewlle uusia leluja joka välissä", Teddy koetti torua isäänsä, mutta ei hänestä ollut siihen, kun poika näytti säteilevän onnea mustan hevospehmonsa kanssa.
"Poni. Isi, poni", poika hihkui ja juoksi keittiön halki näyttämään pehmolelua ensin isälleen ja sitten äidilleen. Täytyihän uusia leluja aina esitellä vanhemmille.

Koska Teddy oli surkea menemään ulos tuulettumaan ja Gabrielle halusi miehelle hauskan illan. Ilman vaipanvaihtoa, yösyöttöjä, koiran lenkitystä. 
"Eikö niin että mies voi juhlia polttarit ja molemmat varpajaiset myöhässä yhdellä kertaa? Hieno poni rakas."

"Totta kai voi", John vastasi välittämättä siitä, miten pontevasti Teddy pudisteli päätään taustalla. Isän pitäisi olla hänen puolellaan, mokoma rontti.
"Äiti on aivan oikeassa, sinulla on hieno poni. Muistitko kiittää pappaa?" Teddy puhui pojalleen todettuaan, että keskustelu Gabriellen kanssa oli yhtä tyhjän kanssa. Nainen oli saanut tahtomansa, eli hänen isänsä tukemaan omaa näkemystään. Hänen täytyisi koettaa keksiä jokin toinen tapa luistaa tällaisesta velvollisuudesta.
"Kiitos!" Matthew hihkaisi uudestaan Johnille, vaikka harmaantunut mies olikin jo nyökännyt vahvistuksen siitä, että poika oli kiittänyt jo lelun saatuaan.

Gabrielle kääntyi katsomaan miestään hymyillen. 
"Miyato? Jos sanot Charles, minä sanon ei." Hän hieman epäili miehen kykyä järjestää hauskaa iltaa pubissa. 
"Hyvä matthew. Tiedätkö, sinä voisit mennä isin ja papan kanssa katsomaan oikeaa ponia? Eikö? Käytte hieman harjoittelemassa ajoa ja äiti tulee kyytiin kun osaat ajaa." 

"Ai nyt sinä alat vahtia sitäkin, kuka järjestää polttarini?" Teddy kyseenalaisti kulmaansa kohottaen. Eikö se kuulunut perinteisesti miehen valittavaksi siinä missä bestmanin virkakin?
"Poni! Mennään!" Matthew hihkaisi ja säntäsi saman tien kohti aulaan johtavaa ovea Keesha kannoillaan. Ei husky tiennyt mitä tapahtui, mutta selkeästi jotain oli nyt tekeillä ja Keeshan oli tietenkin oltava siellä, missä tapahtui!
"Minulla ei taida olla muita vaihtoehtoja kuin lähteä nyt katsomaan ponia", Teddy naurahti, nousi ruokapöydän äärestä ja painoi suukon vaimonsa päälaelle. "Lepää sillä aikaa, rakas."

"Sitten sinä tiedät Charlesista jotakin mitä minä en ja olen oikein ylpeä teistä molemmista." Gabrielle totesi aurinkoisesti hymyillen. 
"Kenet sinä muuten pyytäisit bestmaniksesi?" Ei hän ollut tajunnut edes kysyä. Hän nauroi ja nousi itsekin. Kohti viileää huonetta. 
"Minä lepään."

"En ole varsinaisesti miettinyt asiaa", Teddy vastasi kättään heilauttaen. Hän ehtisi päättää sen myöhemminkin. Vaikka siinä kohtaa, kun vieraita alettaisiin ylipäätään kutsua. Tarvitsiko hän edes välttämättä bestmania? Eikö Harriet kelpais- ei, sisko ei suostuisi ikipäivänä moiseen. Kai hänen täytyisi siis pyytää ystävää avuksi.
"Hyvä, olet sen ansainnut", mies naurahti, painoi vielä suukon Gabriellen poskelle ja sai sen jälkeen suunnistaa puolijuoksua ulko-ovelle, että ehti ottaa poikansa kiinni ennen kuin Matthew sai oven auki. Poika tosiaan tahtoi katsomaan poniaan.
"Rakas, et voi viedä lelua tallille", Teddy huomautti. "Käy viemässä lelu äidillesi niin mennään." Matthew säntäsi salamana Gabriellen luo tarjoten pehmoleluponiaan lähestulkoon paikoillaan hyppien. Lelusta saattoi luopua siksi hetkeksi että pääsisi katsomaan oikeaa ponia.

Gabrielle oli asettunut mukavaan asentoon ja sulkenut silmät juuri kun Matthew taapersi - juoksi - huoneeseen. Hän otti lelun hymyillen ja asetti kainaloonsa. Äiti vahtisi ponia, menes nyt isin mukaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Sunday funday   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Sunday funday
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: