PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] A friend in need is a friend indeed

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2766
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] A friend in need is a friend indeed   Ti Kesä 12, 2018 6:45 pm

Hatsiubatin Andrea tulee kylään Bexin luokse ja kertoo varsin odottamattomia uutisia.
-----
Maanantai 18. kesäkuuta 2018 - ilta, Slaley

Andrea ei ollut keksinyt enää syytä miksi ei kertoisi ystävälle. Niinpä hän oli ajanut tuon kodin luo ja laittoi viestin kun otti kassia autosta. Herkkuja. Hän tarvitsi herkkuja nyt. Juominen tuntui nyt jotenkin irvokkaalta. Hän naputteli jalalla lattiaa kun odotteli Bexiä avaamaan. Hän oli niin kusessa.

Bex olisi kerrankin kaivannut kunnon drinkkiä, mutta suklaa kelpaisi yhtä hyvin. Ehkä. Jos oikein yrittäisi. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, hän olisi vasta kotiutunut tänä iltana. Sen sijaan hän oli keskeyttänyt Javan kanssa maastoesteillä ja ehtinyt kotiin jo sunnuntai-illaksi.
No, ainakin hän oli saanut Andrean piristämään iltaansa.
"Hei", nainen tervehti pirteästi juostuaan portaat kaksi askelmaa kerrallaan alas ja aukaistuaan ulko-oven naiselle. "Tule sisään." Ja takaisin ylös kapeita portaita, jotta he pääsivät hänen asuntoonsa.

Andrea ei tosiaan ollut pirteä tai hyppelehtinyt ilosta. Ehei, nainen oli oikein lässähtäneen oloinen kun seurasi ystävää ylös portaita. 
"Sinäpä olet hyvällä tuulella."

"Toivon että toit suklaata. Tai pullon jotakin myrkkyä, millä voi unohtaa kokonaan nimensä muutamaksi tunniksi", Bex vastasi potkaisten tossunsa oven suuhun. Hän vilkaisi Andreaa tarkemmin nyt, kun he olivat päässeet valaistuun asuntoon.
"Sinusta ei voi sanoa samaa. Ongelmia hevosten kanssa?"

Andrea nielaisi. Kun olisikin uskaltanut ottaa jotain myrkkyä. Hän pudisteli päätään. 
"Hevosten kanssa menee hyvin."

Selvä, se oli yksi murhe pois listalta.
"Hyvä että edes jollakin meistä. Mikä pettymys olikaan pysäyttää Java kesken radan", hän huokaisi raskaasti. Se oli ollut oikea ratkaisu, oli Charles tai kuka tahansa muu mitä mieltä vain, mutta ei se tehnyt siitä yhtään sen helpompaa.
"Miesongelmia sinulla ei koskaan ole, joten perhekö aiheuttaa turhaa stressiä?"

Andrea pyyhkäisi silmäkulmaansa. Hän oli tuomittu, jopa Bex tuomitsisi hänet nyt. 
"... Minä olen kusessa. Päätä myöten."

Bex siristi silmiään ja viittasi sohvaa kohti, jotta Andrea voisi istahtaa alas.
"Anna tulla. Asteikolla yhdestä viime vuoden marraskuuhun, missä pisteessä olemme?"

"... Kymmenen viime marraskuuta." Andrea vinkaisi ja istui alas. Hän oli niin, niin tuomittu nainen. 

Hyvä on, sitä hän ei ollut tosiaankaan odottanut. Viime vuoden marraskuu käsistä lähteneen juhlinnan merkeissä oli ollut pahin päätös, minkä hän oli voinut kuvitella.
"Sinun täytyy selittää tätä hieman enemmän", Bex totesi kietoen kätensä Andrean hartialle, kun ystävä näytti niin surkealta.

Andrea hieroi kasvojaan. 
"Olen käyttänyt viikottain siitä lähtien." Hän myönsi hiljaa, 

"Sinä olet mitä?" Bex älähti yllättyneenä. "Et ole tosissasi. Hieno pila. Missä piilottamasi kamera on?"

Andrea vilkaisi Bexiä silmät surkeudesta suurina ja tummat silmänaluset loistaen. 
"Kun olisikin! Ei tosiaan ole!"

Bex peitti suunsa toisella kädellään ja pudisteli päätään. Ei. Ei. Andrea ei voinut olla tosissaan.
"Miten? Mistä sinä edes-", hän pudisteli päätään kauhuissaan. Se ei vain voinut olla totta.

”Ihanko todella haluat puhua sitä mistä saa huumeita?” Se oli häiritsevän helppoa. Kun ajatteli asiaa. 
”Ja olen... yhden juhlat lähtivät käsistä miesten suhteen..”

"En", Bex vastasi. Hän ei halunnut tietää. Entä jos hän ei pitäisi vastauksesta?
"Ja olet?" Bex toisti Andrean lauseen ja tajusi siinä hetkessä, kun kuuli sanat omilta huuliltaan, mitä ystävä yritti sanoa. Tai mitä hän ainakin epäili Andrean koettavan kakoa ulos. "Olet raskaana?"

Andrea tiesi ettei Bex pitäisi vastauksesta. 
”Mnnhn.” Kuollut nainen.

"Ei helvetti", Bex kuiskasi silmät suurina. Tämä oli todellakin viime marraskuu moninkertaisena. Satakertaisena suurin piirtein.
"Miten sinä-... Mitä sinä aiot-... Mitä nyt?"

Suurinpiirtein. 
”En tiedä.” Hän kuiskasi hiljaa. 
”Piti käydä ultrassa. Jätin menemättä.”

"Andrea!" Tilanne oli jo lähtökohtaisesti aivan perseestä, mutta ultran väliinjättäminen ei auttaisi asiaa lainkaan. "Sinun on mentävä. Että saat tietää... Tiedätkö edes mistä juhlista?" Aikaa. Kuinka monta viikkoa.

Andrea puri huultaan. 
”Mitä? En minä ole... pitämässä sitä.” Ei, hän ei voisi. Ehei, ei. 
”Tai saamassa.”

"Sitä suuremmalla syyllä sinun pitää mennä ultraan! Et saa muuten ikinä lähetettä", hän nielaisi. Tämän oli pakko olla painajaista. Paitsi että hänen painajaisissaan hän olisi ollut Andrean asemassa eikä ystävä.

Andrea nieleskeli. Hän ei halunnut mennä. 
”En pysty.” Hän oli ollut viimeksi menossa, mutta kääntynyt ovella akselinsa ympäri. 
”A-august yritti jos minä... mutta jos se on viallinen?” Veli oli ehdottanut adoptiota. Mutta kuka haluaisi mahdollisesti viallisen lapsen?

"No vitut Augustista!" Bex älähti. "Se on täysin sinun päätöksesi." Hiton vaikea ja perseestä oleva päätös, mutta täysin Andrean tehtävissä. Kukaan muu ei voisi tehdä sitä naisen puolesta.
"Ultrassa saat vastauksia kysymyksiin, jotka nyt painavat mieltäsi. Ja puolueettoman näkemyksen ammattilaiselta. Minä tulen kanssasi jos et halua mennä yksin."

Sitä veli oli sanonut. Kehoittanut silti miettimään, ettei sisko katuisi mitään. Vaikka hän pyytäisi isoveljeä auttamaan ruumiin hävittämisessä, tuo luultavasti auttaisi. 
”minä tiedän. Mutta en... haluan sen vain pois! En halua nähdä sitä, haluan sen helvettiin!”

Se kuulosti siltä, että Andrea oli tehnyt päätöksensä.
"Sitten mennään lääkärin kautta, saadaan aika ja lähete eteenpäin ja hoidetaan asia kuntoon."

Hän pelkäsi muuttavansa mieltään jos kävisi siellä. Ja se tuntui julmalta. Se oli jo... noh, se ei näyttänyt enää nuijapäältä. Kai. 
”Sanoin että olen kusessa. Isosti.”

"Vuosisadan aliarviointi", Bex totesi ja veti Andreaa halaukseensa. Hyvä helvetti sentään. "Mikset sanonut mitään jo aiemmin? Jouluna?" Hän ei ollut asunut enää näin lähellä, mutta ainahan hän olisi puhelimeensa vastannut. Skotlannistakin käsin.

Hän puri kevyesti huultaan ja pudisteli päätään. Nainen nojasi päänsä ystävän olkaan. Olisi pitänyt sanoa. Hän ei olisi tässä jos ei olisi sanonut. 
”Silloin meni aika lujaa ja... niin.” Kun meni lujaa, ei ajatellut sen olevan väärin. 
”Ja vasta helmikuussa tämä...” Jonka isästä oli vain potentiaalisia veikkauksia.

Ei, järki sai kiinni vasta myöhemmin, kun omatunto heräsi nalkuttamaan takaraivolla.
"Voi Andrea", hän huokaisi rutistaen ystäväänsä kaksin käsin. Ei tarvinnut kysyä, tiesikö nainen isää. Ei varmasti tiennyt, kun ei ollut erikseen miestä maininnut ja kironnut alimpaan helvettiin. Tämä todella oli kuin hänen pahimmista painajaisistaan.
"Kaikki tulee kyllä kuntoon. Keksimme jotain."

Hän veti vain syvään henkeä. Olisi pitänyt uskoa varoituksia. Olisi pitänyt. Tyhmä. 
”Miten?”

"Aloitamme käymällä lääkärissä", Bex vastasi, "ja katsomme sitten päivän kerrallaan." Suunnitelma selkiytyisi kyllä, kunhan he aloittaisivat tekemään edes jotakin selvittääkseen sotkun, eikö?

Nimenomaan sitä hän ei olisi halunnut tehdä. 
”Selasin nettiä.” Hän mutisi hiljaa. Olikin pitänyt. Se vain vaikeutti asiaa. 
”Se ei auttanut yhtään. En halua tietää kumpi se on tai mitään muuta.”

"Ei sinun tarvitse tietää. Kerrot lääkärille, että tahdot keskeytyksen ja he eivät varmasti ala kertoa mitään ylimääräistä", Bex sanoi vaikkei tiennytkään, miten siinä oikeasti kävisi. Eihän kukaan lääkäri voisi olla niin törppö, että alkaisi verrata kasvavaa sikiötä hedelmien kokoon tai jotain muuta vastaavaa, jos oli selvää, mitä nainen tahtoi?
"Mutta tämä ei ole jotain, mikä muuttuu paremmaksi odottamalla."

Mistä sitä tiesi jos olisikin? Joku helvetin vanha kääkkä joka puolusti niiden oikeuksia? 
”Se on... se kuolisi.” Andrea ei sitä paitsi tuntunut tietävän mitä halusi. 

Sitten se vanha kääkkä saisi painua helvettiin ja he etsisivät lääkärin, joka osaisi tehdä työnsä puolueettomasti, kuten lääkärin kuului.
"Ei oikein ole muuta vaihtoehtoa, jos et aio alkaa äidiksi", Bex totesi, "edes biologisesti." Joko raskaus täytyisi keskeyttää tai sitten Andrea saisi lapsen, jonka pitäisi itse tai antaisi adoptioon. Yksikään vaihtoehto ei ollut hyvä, mutta mistä hitosta sitä tietäisi, mikä oli huonoista vaihtoehdoista paras?

Se sai naisen nielaisemaan. Kaikki olivat ihan yhtä paskoja. 
”eikö... eikö sitä toukkaa voi vain antaa jollekulle sukulaiselle?”

"Voi, ensi talvena", Bex vastasi halaten Andreaa. Hän ei tosiaankaan ollut laskemassa ystävästä irti nyt. "Mutta siihen asti sinä olet ainoa, jolla on valta päättää yhtään mitään."

Eikä Andrea ollut menossa mihinkään. Hän tiesi olevansa idiootti ja kusessa. Lohtu oli tervetullutta. 
”Kun en haluaisi tappaakaan sitä mutta vitut minusta olisi pyyhkimään räkää poskelta.”

"Sitä varten on mahdollisuus antaa adoptioon", Bex kohautti pienesti toista olkaansa. "Jos tahdot tehdä niin." Hän oli aina ollut aivan varma, että tietäisi, mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa, mutta ehkä ratkaisu ei ollutkaan niin helppo silloin, kun se oli oikeasti omissa käsissä.

Andrea ähkäisi nyreänä. 
”En minä haluaisi sitä mihinkään... ties millaiset hihhulit sen saisi.” Hän haroi hiuksiaan ja irvisti. Kiitos hänen sisällän olevan ongelman, niitä irtosi järjetön määrä. 

"Se nyt ei ole ensimmäinen ongelmasi", Bex huomautti. Ensimmäisenä Andrean pitäisi päättää, mitä hän oikein lähtisi lääkäriltä hakemaan. Adoptiovanhempia ehtisi murehtia vaikka syyskuussa, jos niikseen tulisi.
"Mieti ensimmäisenä ihan kunnolla, mitä tahdot tehdä."

”En minä tiedä!” Hän halusi vain kadottaa ongelman ja sitä hän oli rukoillutkin. Ei. Siellä se oli ja pysyi, ilmeisesti. 

”Sinun pitää päättää”, Bex huomautti, ”me muut emme voi tehdä tätä päätöstä puolestasi. Mitä ikinä haluatkaan tehdä, olen tukenasi, mutta en aio kertoa sinulle, mitä tehdä.”

Se sai naisen haromaan hiuksiaan. 
”Mitä vitun iloa on ehkäisystä jos se ei toimi?”

”No niinpä”, Bex puhahti. Turhaa koko paska jos se petti juuri silloin kun sille olisi ollut eniten tarvetta. Hän ei edes muistanut kaikkia niitä kertoja, kun oli sännännyt hakemaan jälkiehkäisyä pelätessään, että oli unohtanut ottaa pillerinsä.
”Mutta sitä on turha kirota nyt, kun sille ei voi enää mitään.”

”Valitan vielä jollekin vitun pilleriyhtiölle.” Oli helpompi kirota sitä kuin ajatella asiaa. Hän kuolisi tähän, ihan varmasti. Aivan varmasti. Ihan kohta, hän oli ollut asiasta varma viikkoja. 

”Valita, mutta sinun pitää silti tehdä päätös”, Bex totesi. Jos valittaminen auttaisi Andreaa käsittelemään asiaa niin nainen olisi vapaa valittamaan vaikka pääministerille asiasta, mutta sen lisäksi täytyisi myös tehdä päätöksiä.
”Oletko miettinyt, mitä raskaus tarkoittaa? Jos et keskeytä sitä”, hän kysyi. Ehkä Andrea ei ollut ollenkaan niin varma siitä mitä tahtoi, kuin mitä hän oli ajatellut.

Andrea painoi päänsä polviinsa. 
”Taukoa töistä, jumalattomaksi palloksi paisumista, helvetillistä kipua kun pusertaa vesimelonin ulos paikasta johon se ei kuulu...” 

”Niin”, Bex vahvisti nyökäten. Ai saatana. Ehkä hänen pitäisi olla vain kiitollinen siitä, miten pitkäksi kuiva kausi oli venymässä. Ainakaan hänellä ei ollut tätä murhetta pohdittavaksi.
”Oletko valmis siihen? Ettet ratsastaisi kuin hyvässä lykyssä vasta ensi vuoden puolella?” Hänelle ajatus oli mahdoton. Hän ei voisi olla niin kauaa sivussa, ei sitten mitenkään.

Ei. 
Oliko hän valmis aborttiin? 
Ei. 
Oliko hän valmis mihinkään tässä paskassa, johon oli aivan itse itsensä saanut? Niinpä. 
”En minä tiedä, en ole helvetti valmis mihinkään.”

Se oli aivan ymmärrettävää. Andrealla oli vaikea päätös edessään, eikä hyviä vaihtoehtoja ollut tarjolla.
”Sitä sinun pitää siis miettiä”, Bex huokaisi ja veti ystävän kylkeensä kiinni. ”Elämä on ihan vitunmoista paskaa aina välillä.”

Andrea veti syvään henkeä. 
"Kun en haluaisi... Kun se on jo... Vittu." Olikin pitänyt odottaa paniikissa. Päätös olisi ollut (ehkä) helpompi, jos ei olisi tiennyt että se saakelin itsepäinen kakara oli jo, no, ei nuijapää. 
"Kun en halua katua mitään ja miten teenkin niin vittu kadun varmaan silti." 

”Se on kasa soluja, joka on täysin riippuvainen sinusta”, Bex totesi. ”Ei se ole vielä lapsi.” Hän ei suinkaan lukeutunut siihen joukkoon ihmisiä, jotka uskoivat solupallon saavan ihmisoikeudet hedelmöittymisen hetkellä. Ei todellakaan.
”Sehän tästä tekee niin vaikeaa. Sinun pitää nyt miettiä asiaa kunnolla, tehdä päätös ja sitoutua siihen. Katumukselta välttyy tai ainakin sitä voi helpottaa kun on varma siitä, että tekee oikein.”

Ei Andreakaan, mutta niin sitä vain parin googlettamisen jälkeen oli asiaa huomattavasti hankalampi ajatella niin. 
"Etkö sinä voisi päättää?" Ei, kyllä hän sen tiesi, mutta saattoi sitä toivoa. 

Bex pudisti päätään vaikka olikin varma, ettei Andrea kysynyt sitä tosissaan. Kyllä nainenkin sen tiesi, että itse pitäisi ratkaisu tehdä.
”Kukaan muu ei voi päättää puolestasi, mutta kuten jo sanoin, mitä ikinä päätätkään, seison tukenasi.”

Andrea päästi vinkuvan äänen suustaan. Muistutti jotakin mikä kuoli. 
"Haluan kännit...."

”Niitä sinulla ei ole tiedossasi ennen kuin saat päätettyä, mitä teet”, Bex huomautti. Eikä välttämättä sen jälkeenkään, jos Andrea päättäisi pitää lapsen. ”Eikä se nyt varmaan muutenkaan olisi kovin hyvä idea.” Ainakaan jos kännit johtivat muihinkin aineisiin kuin vain alkoholiin.

Bexin valvoessa tuskin johtaisi mutta oli toinenkin syy miksi ei. Hän nappasi sohvatyynyn ja iski kasvonsa siihen. 
"En kestä tätä."

Nyt tosiaankin riitti syitä, miksi alkoholi tai mikään päihdyttävä aine ei tullut kysymykseenkään. Ei, ennen kuin Andrealla olisi suunnitelma.
”Se on vain kestettävä”, Bex huokaisi. Hitto soikoon. Kenelle hän voisi huutaa siitä, miten epäreilua tämä kaikki oli? ”Mutta ainakaan et ole yksin.”

Andrea itse oli ihan hyvä osoita. Tämä oli ihan moka moka, kimppu virheitä, hän tiesi sen. Kukaan muu ei ollut sitä tehnyt, mutta se tuntui silti pahalta. 
"Jos... jos menen käymään siellä, tuletko mukaan?" 

Andrea oli varmasti sättinyt itseään jo aivan riittämiin, joten hänen ei tarvinnut tehdä sitä. Hän voisi sen sijaan raivota kohtalolle tai mille tahansa korkeammalle voimalle, joka oli selkeästi vastuussa tästä.
”Tietenkin, milloin tahansa”, Bex vakuutti rutistaen Andrean hartiaa. ”Ihan mitä ikinä tarvitsetkaan.”

Hän oli ihan kiitollinen siitä että asiasta tietävät olivat jättäneet sättimisen väliin. 
"Kiitos." Ei hän halunnut yksinkään mennä.

”Ei mitään syytä kiittää”, Bex vakuutti. Ei todellakaan. Jos hän ei olisi pyytänyt Andreaa mukaansa marraskuussa, nainen ei olisi koskaan tavannut miehiä, joilla oli kokaiinia taskussaan, ja ehkä, ehkä, Andrea ei nyt olisi tässä pisteessä.
”Milloin haluat mennä?”

"Soitan huomenna." Ehkä hän pääsisi aika pian lääkäriin. Se kuitenkin... Noh. Hän oli jo kerran jättänyt menemättä. 
"Olisit edelleen ystäväni vaikka saisin pennun ja antaisit sen pois?"

Bex nyökkäsi. Se kuulosti jos nyt ei suunnitelmalta, niin ainakin sellaisen alulta. Se oli jo askel oikeaan suuntaan, ihan sama minne tie lopulta veisi. Lähtöruudusta oli kuitenkin päästävä pois.
”Tietenkin”, nainen vastasi yllättyneenä. Mikä sai Andrean edes epäilemään moista? ”Ei yksi pentu meidän väliimme tule. Kuten ei ole koskaan tullut miehetkään.”

Andrea naurahti laiskasti. 
"Hyvä. Ettet ala pitää minua jonain helvetin idyllien räänpyyhkijänä." Ei, hänestä ei olisi äidiksi. Mutta oli vaihtoehtoja, joista veli oli muistuttanut. Pitäisi jutella tuon kanssa vielä.

”Siinä et onnistuisi vaikka yrittäisit”, Bex kiusasi naurahtaen. Hyvä hetki keventää vähän tunnelmaa, eikö? ”Sinun pitäisi olla jo lähtökohtaisestikin naimisissa ensin. Muuten lennät unelmalähiöstä heti ulos.”

"No hyi." Andrea naurahti laiskasti uudelleen ja pyyhkäisi kasvojaan. 
"Vittu joku kitisevä mies jalkoihin, yök."

”Niinpä. Voisi olla paljon huonomminkin”, Bex totesi. Mies jaloissa pyörimässä tekisi tästäkin sotkusta vielä pahemman. Nyt oli tosin turha ajatella pahinta mahdollista lopputulosta. Parempi keskittyä parhaaseen.
”Meidän pitää mennä käymään tapaamisessa”, nainen päätti. Ne olivat olleet pelkkää paskaa silloin, kun hän oli vuoden vaihteessa käynyt käsketyt viisi kertaa istumassa niiden läpi, mutta ei niistä harmiakaan voisi olla Andrealle. Eihän?

Andrea vilkaisi Bexiä. Hän oli käynyt niissä ja hän oli tässä. 
"Meinaatko?" 

”Ei niistä haittaakaan voi olla. Tulen kärsimään seuraksesi niin et joudu olemaan yksin”, Bex lupasi. Ehkä se tekisi siitä vähän helpompaa. Tai jotain.

Andrea huokaisi syvään. 
"Kiitos." Hän ei halunnut mennä yksin. Se oli ihan karseaa. 

”Turha kiitellä. Hädässä ystävä tunnetaan, vai miten se menikään”, Bex hymähti, halasi Andreaa ja pyrki sen jälkeen jaloilleen, jotta voisi purkaa ystävän tuoman herkkukassin heidän ympärilleen. Nainen oli ansainnut mitä ikinä herkkuja mieli tekisikään. Ei se alkoholia korvaisi, mutta saisi kelvata tässä tilanteessa.
”Tietääkö kukaan muu kuin veljesi?”

Mikään ei korvaisi alkoholia juuri nyt. Hän pudisteli päätään. 
"Ei. Hän lupasi auttaa miten tahansa mutta August nyt auttaisi vaikka hävittämään ruumiin."

”Se on veljien tehtävä”, Bex julisti aukaisten karkkipussin. ”Mitä hyötyä heistä muka olisi, jos ei ruumiiden hävittämisessä.”

Andrea työnsi kätensä pussiin ja heitti kourallisen karkkia suuhunsa. 
"Niin. En vain tiedeä missä hän voi auttaa."

”Missä tahansa, missä apua tarvitset ja tahdot häneltä. Sekin on veljien tehtävä”, Bex totesi. Tai varmaan vanhempien sisarusten ihan vain yleisestikin.

Bexinhän se olisi pitänyt tietää, Bex oli isosisko itse. 
”niin kai.”

Bex ei ollut kovin mallikelpoinen missään asiassa, vielä vähemmän isosiskona. Onneksi Hilda osasi pysyä poissa ongelmista ilman hänen apuaan. Hän lähinnä sysäsi siskoa ongelmiin. Hupsista.
"Kyllä me jotain keksitään", nainen lupasi. Ihan varmasti. He olivat aina ennenkin selvinneet kaikesta, mitä elämä oli heidän niskaansa kaatanut. Ei tämä olisi sen kummoisempaa.

Andrea vilkaisi Bexiä huulet mutrulla. 
”Vittu mikä sotku.”

"Sitä ei olisi voinut paremmin sanoa", Bex myönsi nyökäten. Perseestä koko tilanne. Tästä ei saisi hyvää tekemälläkään, mutta jos nyt edes siedettävän, niin elämä olisi jotenkuten mallillaan.

Andrea heitti uuden kourallisen karkkia suuhunsa. 
”Saanko jäädä yöksi? Saat kyydin töihin. Ja mitä kuuluu? Leikit nykyään aina sen pikkutäydellisen Randallin kanssa.”

"Totta kai saat, sohvalle mahtuu aina", Bex lupasi hymyillen. Ei hän ollut Andreaa kotiin lähettämässä tässä kohtaa. Seura kelpasi hänelle vallan mainiosti, vaikka ystävällä olikin ollut perin surkeita uutisia tuotavanaan.
"Niin siinä käy kun hevoset ovat samalta suvulta", nainen naurahti hiljaa. Tai kun hänen hevosenhoitajansa oli yleensä siellä missä Emilykin. "Mutta minulle kuuluu ihan hyvää. Mitä nyt ärsytti ihan turha reissu Saksaan, mutta sitä sattuu. Ainakin Java on yhtenä kappaleena ja tuleehan sitä uusia kisoja."

Andrea mutristi huultaan. 
”Se on totta. Ja kokemuksesta, hevosta ei kannata rikkoa. Tulee vaik kolminkerroin sanomista, saakeli.” Andrea puuskahti päätään pudistellen. 
”Vaikka se ei olisikaan sinun vika.”

"Tiedän", Bex huokaisi. "Sen takia keskeytin Javan kanssa. Se oli liian väsynyt jo puolessa välissä, että olisi ollut mitään järkeä ratsastaa maaliin saakka. Olisimme vain tulleet kuperkeikalla alas jollakin esteellä." Hän ei ollut jäänyt varsinaisesti kuuntelemaan, mitä mieltä hevosen omistaja tai edes hoitaja oli ratkaisusta. Hän oli istunut satulassa, joten päätös oli ollut yksin hänen.
"Mutta Nero on ollut tosi hilpeä kaveri. Käyn sen kanssa sunnuntaina Alnwickissa pomppimassa pienten harjoitusten yli", hän naurahti. BE100 tuntui luokkana tavattoman helpolta, kun oli vastikään startannut kolmea ja neljääkin tähteä.

Andrea pudisteli päätään. 
”Alan epäillä että liikut niiden snobien kanss vain jotta saisit osan heidän loistoa.”

"Keiden snobien kanssa?" Hän kysyi naurahtaen. Hyvä on, hän oli ehkä töissä yhdellä maan pahimmista snobeista, mutta se nyt ei ollut hänen syynsä. Charlesilla oli hienoja hevosia.

”No Charles ja Emily ja Zoe ja... kuka niistä ei olisi snobi?” Randall oli ollut hauskaa ryyppyseuraa mutta suhtautui häneen muuten melko nihkeästi.

"Emily ei ole snobia nähnytkään. Hän on oikein mukava, jalat maassa ja naama ravassa -henkinen työkaveri", Bex vastasi naurahtaen. Charlesia hän ei edes koettaisi puolustaa tässä yhteydessä, sillä se olisi aivan turhaa. "Ja Zoe nyt on Zoe. En varsinaisesti liikkuisi hänen seurassaan jos se ei olisi ihan välttämätöntä." Vaikkakin hän oli viime viikot Emilyn huutojen jälkeen koettanut kohdella hevosenhoitajaa hieman mukavammin. Zoe tosin tuntui vain suhtautuvan ojennettuun oliivinoksaan myrkyllisenä käärmeenä, johon ei sopinut koskea. No, hän oli yrittänyt.

”Phyh. Vaikuttaa nihkeältä, paitsi päissään. Olisin antanut Badmintonin ennemmin sinulle.” Andrea pyöräytti silmiään.

"Ehkä sinä olet vain kovin pelottava", Bex kiusasi virnistäen. "Hän ratsasti paremmin. Hän ansaitsi voittonsa."

”No pöh. Onhan se nyt helppoa ratsastaa paremmin kun on automaatti alla.” Tico näytti automaatilta siihen asti kun ei nähnyt miten se käsitteli Larissaa.

"No, hän sen olisi automaatiksi treenannut, joten kunnia menisi silti samaan osoitteeseen", Bex huomautti naurahtaen, "ja se hevonen on ihan hirveä kenen tahansa muun kanssa. Larissa on leikkinyt rodeoratsastajaa koko kevään."

”Täh? Ei voi olla. Ja eihän se niin vanha ole, se orihan on jotain... 15. Kaunko se on oikein niille ratsastanut?” Aina niin korrekti Andrea.

"Koko elämänsä suurin piirtein", Bex naurahti päätään pudistaen. "Hän oli kisannut jo Burghleytä ja Badmintonia kun minä olin vasta onnistunut järjestämään itseni katsomoon."

”Masentava tyyppi. Miten sellaista jaksaa?” Andrea miltein kaatoi karkkia suuhunsa. Ihan sontaa. Hän ei ollut siellä vieläkään.

Bex heitti kourallisen karkkia omaan kitaansa ja kohautti harteitaan.
"Emily toimii hyvänä muistutuksena siitä, miten paljon tässä on vielä töitä tehtävänä ja tavoitteita saavutettavana. Ei lopu tekeminen kesken."

”Voi jestas.” Hän naurahti päätään pudistellen. 
”Sitä paitsi sinähän voitit neljän tähden ensin.”

"Se on totta", Bex naurahti, "mutta minulla ei ole vielä yhtäkään edustuskisaa takana. Katsotaan, josko tänä vuonna Tryoniin." Se olisi unelma - ja ehdottomasti jotakin, mitä Diana ansaitsisi.

”No hmh! Saat sellaisen tänä vuonna, tietenkin! Lällättelet sille sitten kun lähdet ja jää rannalle ruikuttamaan.” Andrea pyöräytti silmiään. 
”Kuulin yksi päivä sen jutut. Se on olevinaan ihan varma että lähtee.”

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2766
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] A friend in need is a friend indeed   Ti Kesä 12, 2018 6:45 pm

"Jos minä lähden, hänkin on varmasti listalla", Bex naurahti. "Hän voitti juuri Badmintonin!" Hän luotti huippukauteen edelliseltä vuodelta ja siihen, miten he olivat näyttäneet jälleen Dianan kanssa Badmintonissa, että olivat kilpailukykyisiä. Silti tuntui väärältä sanoa ääneen, että heillä olisi edustuspaikka taskussa. Ei valitsijoista koskaan tiennyt.
"Hyvä. Jos hän on varma siitä, sitten minullakin on paremmat mahdollisuudet päästä mukaan."

Andrea lätkäisi ystäväänsä käsivarteen. 
”Voi jukolauta! Tai sitten sinä et pääse koska se pääsee ja se ei käy.”

"Sen näkee sitten. Neljä parasta sinne lähetetään", hän naurahti. Ei auttanut kuin pitää sormia ristissä ja toivoa parasta. "Emily ansaitsisi sen vähintään yhtä paljon kuin minäkin."

”Ei ansaitse. Olet paras.” Andrea totesi kuin se olisi ollut suurin totuus maailmassa.

Bex nauroi lämmöllä Andrean julistukselle. Hienoa, että ystävä edes uskoi häneen.
"Katsotaan", hän totesi rapistellen hetken sipsipussin kanssa, ennenkö sai taisteltua sen auki. "Toivon tietenkin kovasti, että olet oikeassa ja lähdemme Dianan kanssa Tryoniin. Se olisi uskomattoman upeaa."

”Parempi olisi.” Hän tuhahti. 
”Kannustan sitten kunnolla. Ja jättaisit muut rannalle ruikuttamaan.”

"Yritys on kova", hän naurahti. "Diana on palannut taas treeniin nautittuaan viikkoja vehreästä laitumesta. Kyllä se vielä saadaan huippuvireeseen syksyä varten, jos vaikka onni on myötä."

”Hyvä. Diana on paras j ansaitsee olla iskussa.” Häntä hymyilytti leveästi.

"Diana on", Bex hymyili leveästi. Diana oli uskomaton. Tamman ratsastaminen oli aivan ihanaa. "Java saa nyt levätä loppukauden, niin toivottavasti ensi vuonna ollaan taas täydessä terässä, mutta vien Duffyn Burghleyhyn. Voitko uskoa tätä, Duffyn?" Luupään, joka oli alussa laittanut hänet tiukille perseilemällä maastossa ja puskemalla esteistä ohi ihan vain huvin vuoksi.

Andrea pudisteli päätään. 
”En usko. Todellakin katson ke kisat, hitto.”

"Minä uskon sen vasta, jos selviämme sunnuntaina maaliviivan yli ja rataesteiden kello pysäytetään", hän naurahti. Vasta, kun he selviäisivät pitkistä kisoista loppuun saakka ilman hylkyä, uskoisi hän siihen, että Duffy oli todella lähtenyt Burghleyhyn.

”Minä myös. Hemmetti, se luupää...” Andrea puhisi ja pudisteli päätään. 

"Äläpä muuta sano", hän naurahti. "Yllätystä toisensa perään." Hän ei tiennyt, kuka oli kaikista yllättynein Duffyn kvaalaamisesta neljään tähteen. Heistä jokainen taisi ihmetellä asiaa omalla tavallaan. Zoe oli varma, että kutsu oli virhe, ja tarkoitettu jollekin toiselle ratsukolle. Hän ei tahtonut ottaa aivan niin negatiivista näkökulmaa asiaan.
"Saan huomenna uudet hevoseni", Bex lisäsi innolla. Saattoihan niitä nyt uusiksi kutsua, vaikka hän olikin ratsastanut kolmikkoa Ginan luona. Ne olivat uusia Rosings Parkiin.

”Onnenpekka. Minä saan abortin. Tai venyneet... tiedät kyllä.” Andrea puuskahti. Oliko reilua?

Elämä ei tosiaankaan ollut reilua, ei yleensä eikä varsinkaan nyt. Andrean tilanne oli mahdottoman epäreilu.
"Ei se ota jos ei annakin. Ehkä ensi vuosi on sinun vuotesi", Bex koetti kannustaa. Eihän elämä aina voisi näin hankalaa olla, eihän?

”ehkä se antaa minulle vittu kaksoset tai jotain. Rangaistukseksi kun en pidä jalkoja ristissä.” Hän puuskahti ja kaatui makaamaan sohvalle. 
”Saan vielä potkutkin jos tästä tulee iso juttu. Sitten on joku vitun Randall joka saa vain idolin maineen muhinoinnista kisapaikalla.”

"Ei varmasti", Bex pudisti päätään. Ei maailma voisi niin julmaksi ryhtyä, eihän? Hän ei tiennyt oliko varsinaisesti sopivaa toivoa, että raskaus menisi itsekseen kesken, mutta ainakin se säästäisi ystävän valinnan tekemiseltä.
"Ei sinulle potkuja voida raskaudesta antaa. Muusta ei tarvitsekaan kertoa", nainen totesi. Mitäpä sitä suotta mainostamaan tilanteeseen johtaneita asioita. Ihan turhaa sellainen.

Oli se sopivaa. Sitä Andrea itsekin toivoi, oli se sopivaa tai ei. 
"Katsotaanko? Vittu. Vitun vittu."

"Vähän uskoa nyt hei", Bex moitti, "et voi antaa heti kättelyssä periksi." Ei Andrea potkuja saisi, ei voisi. Jonkin säännön tai lain tai jonkin vastaavan paskan täytyi estää moinen.

"Hei, mitäs minulla on pohjalla? Parhaimmillaan keskinkertaisia tuloksia, hevosen loukkaantuminen... Mitäs muuta?" Hän hieroi kasvojaan tukastuneena. 
"Mitä vittu antaisinkaan siitä että olisin sellainen saatanan kultamunia muniva hanhi kuin se hiton ylimielinen." 

"Olet saanut irti hyviä tuloksia huonoilla hevosilla", Bex korjasi. Ei keskinkertaisesta hevosesta ollut huipulle. Jos Andrea saisi alleen muutaman huippuratsun, naisen ura lähtisi hetkessä lentoon. Yksi Socks tai Diana ystävälle, ja mikään ei pidättelisi Andreaa.
"Ainakin voit ylpeästi sanoa, että olet ansainnut jokaisen pienenkin voiton tekemällä kovasti töitä. Kukaan ei ole antanut mitään ilmaiseksi."

"Tiedätkö, olisi kiva. Olisi ihan vitun kiva joskus saada jotain vikaa, mutta vittu ei. Minä saan hevosia mistä luvataan maat ja mannut, mutta loppujen lopuksi sen kenkämerkkikaimat ovat arvokkaampia kuin hevosen kisatulokset." Louboutin oli ihana, mutta oli vain hyväksyttävä että huippuhevonen se ei ollut. 
"Edes niinkun yksi sellainen vitun hieno automatisoitu saturatsu tai jotain. Ei siis pahalla, mutta tiedän että sinä teit töitä työsi saadaksesi. Randall on kuitenkin suhteilla saanut sen tai jotain kun sai pitää hommansa sen imuttelun jäljiltä. Vittu jopa sen nainen on ihan vitun kuuma, onko reilua!?"

Andrealla ei tosiaankaan ollut ollut tuuria hevosten kanssa. Eihän huipputason ratsuja loputtomiin ollutkaan, mutta naiselle ei ollut osunut edes yhtä tasokasta, kehityskelpoista hevosta. Kaikki olivat olevinaan kovin hyviä, mutta jäivät junnaamaan paikoilleen syystä tai toisesta. Se jos mikä oli turhauttavaa - hän tiesi sen hyvin kilpailtuaan parikymmentä vuotta ratsastuskoulun hevosilla ja poneilla.
"Emily sai pitää työnsä, koska on hiton hyvä ratsastaja", Bex vastasi, "ja koska lehdistö olisi ihan varmasti repinyt Charlesin riekaleiksi, jos hän olisi saanut potkut." Ei sitä oikein käynyt kieltäminenkään. Mutta eniten hän tahtoi silti uskoa siihen, että Emilyllä oli työnsä, koska nainen tiesi tarkalleen mitä teki. Kukaan muu ei saisi Ticosta irti sellaisia tuloksia.
"Älä anna Lexan kuulla sinun puhuvan noin, tai kahvitilauksesi ovat pian solmussa", Bex naurahti. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö amerikkalainen menisi kovin hämilleen moisesta julistuksesta. "Kyllä sinunkin aikasi vielä koittaa. Saat oikeasti hyviä hevosia allesi ja pääset näyttämään kaikille, miten loistava olet."

Andrea liikutti kättään Bexin puheen tahdissa kuin suuna, matkien motkotusta. kypsää. 
"Ne on jo nyt, olisiko eroa?" 

Bex pyöräytti silmiään moiselle lapsellisuudelle. Ei hän edes motkottanut! Paljoa ainakaan.
"Hyvä pointti", hän naurahti. "Varo siinä tapauksessa Emilyä. Ehkä hänestä paljastuu oikein mustasukkainen pieni hirviö, jos menet kehumaan hänen naistaan."

"Jos se saisi murhasyytteestä potkut ja sinä voisit antaa vähän suosituksia? Eikun vittu, ei se toimi kun se yksi tappoi minut. paska." Andrea ei ollut hyvällä tuulella. 

"Niin", hän naurahti. Ei se toimisi. Valitettavasti. "Jos olisin vähän paremmilla kantimilla Edgerlyjen kanssa, voisin vinkata sinusta heille, mutta tällä hetkellä minun sanaani tuskin paljoa kuunneltaisiin."

"Plah, saat siltä ministerinplatkulta mitä haluat. Voisin ottaa vähän viehätysvoimaasi tai mitä saatanaa se onkaan jolla saat tahtosi läpi." Andrea vilkaisi kelloa ja huokaisi syvään. 
"Joku leffa ja herkkuja turpaan?"

"En nyt ihan mitä tahansa", Bex naurahti. Hän sai ehkä hieman enemmän liekaa kuin moni muu, mutta se vaati hyviä perusteluja ja paljon puhetta ja... No, jotakin.
"Kuulostaa suunnitelmalta", nainen nyökkäsi pirteästi ja kaivoi kaukosäätimen esiin. Hän aukaisi Netflixin puhelimeltaan ja selaili tarjontaa odottaessaan, että televisioon kytketty Chromecast tajuaisi puhelimen yrittävän yhdistää laitteeseen.
"Miltä joku ihan järjetön toimintaräiske kuulostaisi?"

"Joo! Paljon irtopäitä, suolenpätkiä ja ruumiita! Voidaan leikkiä että olen yksi niistä ja ettei ole ongelmaa." Ei kun siis, mitä...

"Ai, ajattelin että haluaisit olla yksi niistä sankareista, jotka juoksevat ympyrää aseiden kanssa ja räjäyttävät kaiken tieltään", Bex naurahti takaisin ja valitsi elokuvan, jonka kansikuva oli kovin tyypillinen - räjähdys, aseita ja valtava lihaskimppu kävelemässä poispäin. Tämä ei voisi olla mitään muuta kuin todella kliseinen toimintaräiskintä.

"Vitut." Andrea totesi suoraan sielusta asti. Vitut, hän halusi juuri nyt olla yksi niisrtä ruumiista. Hän otti sipsipussin kainaloonsa silla mentaliteetilla, että ei olisi luopumassa siitä elokuvan aikana. 

Bex naurahti kovin sydämellisesti tulevalle kirosanalle ja kurotti suklaalevyn puoleen. Tätä hän olisi tarvinnut Saksassa, kun joutui lähtemään kotiin niin aikaisessa vaiheessa. Suklaa teki aina kaikesta parempaa.
"Tuossa naisessa on jotain samaa kuin sinussa", Bex virnisti osoittaen ruudun laidalla vilahtavaa naista - joka käveli suoraan monen muun mukana räjähdykseen. Hupsista. "Noh, nyt kaksoisolentosi on sitten yksi niistä ruumiista." Joita elokuvassa muuten riitti. Miten laadukas toimintaelokuva tämä olikaan.

"Tuon minä haluaisin nyt tehdä!" Andrea totesi tunteella. Se tuntui loistavalta ajatukselta. 

"Etkä haluaisi", Bex vastasi mättäen suklaata suuhunsa. "Sitten et voisi enää ratsastaa."

"Shus. voisin olla suojelusenkelisi." Andrea virnisti. 
"Menestyisin paremmin kuin ratsastaisin itse."

"En tiedä haluaisinko sinua suojelusenkelikseni", Bex naurahti. "Sinun huumorintajullasi se olisi mielestäsi vain hauskaa, jos päätyisin ottamaan kylvyn Badmintonissa."

"Ei! Tekisin sen oikeasti hyvin ja voittaisit aina kaikki, koska olisin peloton ja suojelisin hullujakin ratkaisujasi." Andrea virnisti leveästi. 
"Hieman luottamsusta nyt."

"En edelleenkään ole aivan varma, uskoako sinua", Bex nauroi virne huulillaan. Tietenkin Andrea toivoisi hänelle menestystä urallaan, mutta samaan aikaan... naisella oli kiero huumorintaju. Niin kovin kiero. "Taidan pitää nykyisen enkelini. Tai pirun. Kuka ikinä katsookaan olkani yli."

"Totta, se on kyllä piru. Ei ole mahdollista että sinulla olisi enkeli." Andrea myönsi. Hänen olallaan taisi istua Saatana itse.

"Kiitos tästä kohteliaisuudesta", Bex puhahti silmiään pyöräyttäen. "Minä olen elänyt oikein mallikelpoisesti koko vuoden!" Ei oikein ollut ollut muita vaihtoehtoja.

"Yksi vuosi vastaan kaikki muut elämäsi. Ja Nathan sanoi että järjestit hänet ulos siskosi kanssa. Miten ihmeessä? Miten sait siskosi ulos asunnostaan?" Andrea ei ymmärtänyt. 
"Pidin veljeäni aina toivottamana, mutta jopa hänellä on nyt mies. Ei pahalla, mutta siskosi on joskus hieman toivoton."

"Hilda on vähän", Bex myönsi naurahtaen, "sen takia järjestin hänet treffeille. Ei hän vissiin ihan toivoton ole kun Nathan lähti uudemmankin kerran. En ole aina ihan varma miten hän onnistui, mutta hyvä Hildalle." Ja Nathanille, hänen siskonsa oli oikein mahtava!

Andrea vilkaisi Bexiä. 
"Ei pahalla, mutta mitä salattuja voimia siskollasi on? hän ei varsinaisesti, tuota.... vaikuta seurustelevalta ihmiseltä."

"Hän taitaa olla siitä ihan yhtä yllättynyt kuin sinä tai minä", Bex naurahti mussuttaen tyytyväisenä suklaata. "Mutta väliäkö sillä, kun molemmilla on mukavaa. Tekee hyvää Nathanillekin päästä hetkeksi pois Zoen seurasta." Hänen kävi usein sääliksi kovin ystävällistä miestä, joka oli vain epäonnisesti tallin puolelta vastuussa Charlesin hevosista. Zoen kanssa työskentelyä ei olisi toivonut yhtään kenellekään, ja vielä vähemmän näin, kun vastuualueet olivat niin kovin ristissä.

Andrea pudisteli päätään. 
"Olet taitava. Seuraavaksi itsellesi, eikö?"

"Ei minulla ole aikaa katsoa kenenkään jaloissa pyörivän miehenkäppänän perään", Bex hymähti. "Ole ollut edes aikaa Tinderille. Hiton julma maailma." Tai ehkä enemmänkin hän ei ollut edes jaksanut avata appia ikuisuuteen.

"noh! Olet toivoton!" Andrea pudisteli päätään. 
"Hei, miten olisi se Darcyn hevosenhoitaja?"

"Eip, ei enää ketään tallilta", Bex pudisti päätään vauhdikkaasti. "Pidän työn ja huvit jatkossa visusti erillään."

"No joojoo, lässyn lässyn!" Andrea puuskahti. 
"Et ehdi nähdä miehiä kuin töissä. Ajattelin että tuo blondi olisi sinun tyyppi."

"Minulla ei ole mitään tyyppiä!" Bex naurahti tönäisten ystävää varpaallaan. "Ellei hyvännäköinen ja hauska yöseura ole tyyppi", hän lisäsi virnistäen.

"No onhan se nyt ihan mukiinmenevä." Andrea oli tasapainottelevinaan kädellään. 
"Olet sinä pahempienkin mukaan lähtenyt."

"Kuinka kiltisti sanottu", Bex naurahti tökäten ystävää uudestaan. "En kyllä etsi yhtään mitään tallilta. Hankalaa vain kun joku ei tajua hauskanpidon olevan vain sitä. En kaipaa lisää draamaa työpäiviini, Selkiessä on ihan tarpeeksi."

"Voi hyvä jumala. Sitten valitat kuivasta kaudesta? Saatana sinulla on kuivempaa kuin kotiinsa kissojen kanssa linnoittautuneella siskollasi!" Andrea nauroi räkättäen. 
"ihan omaa syytäsi!"

"Ei nyt sentään!" Bex protestoi nauraen ja harkitsi tönäävänsä Andrean lattialle sohvalta. Kehtasikin räkättää hänelle! "Nyt kun yliopistot ovat vapauttaneet vankinsa, löydän kyllä hetkessä seuraa. Pitää vain ehtiä Newcastleen saakka ja yliopistojätkiä löytyy joka sormelle", hän virnisti.

"Yliop... Bex! Ei lastenosastolle, helvetti!" Andrea nauroi pudistellen samalla päätään. 
"Sinä olet ihan sika!"

"Hei!" Bex rääkäisi nauraen. "Aikuisia he kaikki ovat. Jos valitsee vielä niitä, jotka ovat juhlimassa valmistujaisiaan, he ovat jo siinä iässä että saavat ostaa juotavaa jenkeissäkin", hän virnisti leveästi. Yliopiston väki oli loistava kohde, kun kaipasi harmitonta hauskanpitoa. Yksikään jätkistä ei elätellytkään haaveita, että soittelisi perään.

"Ei jumalauta sinua. Ne ovat sopivia minulle, ei sinulle! Saatanan tampio!" Andrea puhisi ja lätkäisi Bexiä reiteen. 
"... Vittu väsyttää jo nyt. Tämä saatanan pikkupaskiainen imee kaikki voimat."

"Kukaan ei ole vielä kyseenalaistanut, kun olen sanonut olevani 23-vuotias. Hyvin menee läpi", Bex virnisti vinosti ja potkaisi Andreaa takaisin, kun nainen kerran läpsi häntä.
"Sitä paitsi, yhtään kukaan ei ole kohta sopiva sinulle. Eikö sinun pitäisi vähän hidastaa hetkeksi?" Hän huomautti kulmaansa kohottaen. Pikkupaskiainen ja kaikkea. Toisaalta, eihän sitä uudestaan voinut pamahtaa paksuksi kun oli jo, joten väliäkö sillä.

"Ei helvetti!" Andrea nousi istumaan ja lätki tuota kunnolla. 
"Minä en hidasta, kun tämä paskiainen häviää."

"Niin vissiin", Bex nauroi suojaten päätään lätkimiseltä. "Vatsa hidastaa puolestasi jos aiot antaa pikkupaskiaisen kasvaa isoksi paskiaiseksi. Miehet pysyvät kaukana."

"Hyi helvetti!" Andrea läppäisi Bexiä nyt oikein kunnolla. 
"... se on kamala ajatus. Vielä kamalampi se olisi kyllä... äääh! Halua olla mikään saatanan hautomo."

"Se sinä nyt olet, ja olet muuten pitkään, jos pidät pikkupaskiaisesi", Bex nauroi. Miksi Andrea olikaan hänen ystävänsä? Aivan, he olivat molemmat ihan yhtä kamalia.

"En vittu pidä, mieti millainen äiti olisin!" Andrea pudisteli päätään. Sitten silmistä näki kun päässä raksutti. 
"... Bex." 

Hänestä odotuskuukaudet olisivat jo ihan liian pitkiä. Hautomo. Loisen koti. Hnng. Ei kiitos. Karmaiseva ajatus.
"Niin?" Hän kysyi kääntyen epäluuloisena ystävän puoleen. Andrean ideoista ei aina voinut mennä takuuseen.

"August pitää lapsista." Aivan helvetin irrelevantti kommentti.

"Hienoa, veljesi voi toimia lapsenhoitajanasi", Bex pyöräytti silmiään. Andreasta saanut nyt mitään selkoa. Ensin hoki miten ei halunnut lasta ollenkaan, sitten ei aborttia, nyt sitten suunnitteli jo lapselle päivähoitoa. Hienosti.

”Hänellä on mies. Hän ei voi saada omaa.” Ellei kikkojen kautta. 
”Eikö sukulaiset voi kuitenkin kasvattaa jos vanhemmat ei...?”

"No mistä vitusta minun se pitäisi tietää?" Bex kysyi hämmentyneenä. Näyttikö hän siltä, että oli selvitellyt, kuka voisi kasvattaa kenenkin mukuloita?
"Ja se ettei voi saada lasta on ihan eri asia kuin se, että haluaisi lapsen", hän huomautti.

”Voi kuule.” Andreaa melkein nauratti. 
”Hyvä ettei se yliopistoaikoina kirjotellut nimiehdotuksia lapsille muistiinpanoihinsa kun oli ihan lääpällään opiskelukaveriinsa. Jos... vai onko se kamalaa?”

Hän katsoi ystävää hämmentyneenä. Andreasta ei nyt todellakaan saanut selkoa.
"No mitä kamalaa siinä nyt olisi?"

"Jos vaan jättää pennunpaskiaisen isoveljelle." Andrea täsmensi. 
"Ja karkaa itse pois."

"Jos isoveli haluaa pikkupaskiaisen, niin eihän siinä sitten mitään kamalaa ole. Pentu saa vanhemman ja sinä et joudu pyyhkimään kenenkään räkiä poskelta", Bex totesi.

Andrea puri huultaan. Hänen vahingostaan voisi olla iloa edes isoveljelle. 
"Ja ei pitäisi... miettiä että... hankkiutui siitä vain eroon." Voisi olla hauska Andy-täti. 

"Niin", Bex nyökkäsi. Ratkaisu kai sekin, jos August tahtoisi mukulan. Ja pikkupaskiaisella olisi kaikki kunnossa. "Lääkäriin siis selvittämään, mikä tilanne on. Ja sitten puhut veljellesi."

Andrea huokaisi. 
"... Et sitten kiusaa kun olen läski ja ruma. Ethän?"

"En tietenkään", Bex lupasi nauraen. Heistä tuskin kumpikaan uskoi moiseen. Hän kiusaisi kuitenkin.

"Oikeasti. Ainoa asia mistä et saa kiusata." Andrea vannoi. 
"... sitten ainakin olet meistä se vähemmän käytetty kun olen pusertanut sen vesimelonin."

"Hyvä on", Bex myöntyi silmiään pyöräyttäen, vaikka hymy olikin edelleen huulilla. "Yritän olla kiusaamatta. Sitä paitsi, minä olen meistä se vähemmän käytetty joka tapauksessa, vaikka vuosia onkin enemmän", hän virnisti vinosti.

Andrea siristi silmiään. 
"... Rikoit ja annoit lupauksen samalla hengenvedolla."

"Se on supervoimani", Bex virnisti ja tönäisi ystävää. Mitä muutakaan tuo oli odottanut? Itse oli puhunut aiheesta! "Juurihan veistelit kuivasta kaudestanikin, hitto soikoon."

"Minulla on oikeuteni." Andrea totesi tyynesti ja keskittyi elokuvaan, mussuttaen sipsejä samalla.

"Ja minullako ei? Julmaa tällainen", Bex huomautti varastaen kourallisen sipsejä Andrean halailemasta sipsipussista. Kehtasikin virnuilla hänelle. Kyllä hän vielä miehen löytäisi. Tai naisen. Väliäkö sillä, kunhan vain pääsisi nauramaan Andrean kustannuksella.

"Ei, sinulla ei ole oikeuksia." Hän naurahti ja suoristi jalkansa käsinojalle. 
"Piste."

"En anna sinulle peittoa yöksi", nainen puhahti. "Siinäpähän palelet sohvalla."

"Tekisit sen raskaana olevalle?" Andrea vetosi nauraen. 

"Jos on kiusanhenki, voi jäädä ilman peittoa", Bex perusteli. "Raskaana tai ei."

"Tulen sitten viereesi ja sitä sinä et kestä." Hän totesi haudanvakavana. Ihan kuin se olisi ollut erityisen karmea rangaistus

"Koska sehän olisikin ensimmäinen kerta kun tunkisit nukkumaan viereeni", Bex virnisti vinosti. Sohvia, patjoja ja sänkyjä oli tullut jaettua ennenkin, kun he olivat viettäneet yötä milloin kenenkin nurkissa - ja milloin missäkin kunnossa.

”Eikö? Taitaisi olla selvinpäin.” Kun Andrea ajatteli asiaa tarkemmin.

Bex pysähtyi miettimään asiaa Andrean sanojen havahduttamana.
"Totta. Se muuten todellakin olisi ensimmäinen kerta", hän naurahti. "Kaikkea kanssa. Meistähän tulee vielä vastuuntuntoisia aikuisia!" Aivan selvästi, kun toinen oli paksuna ja toinen valitti, kun ei ollut löytänyt miestä yhden yön huvikseen kuluneen vuoden aikana.

”Rebecca Hale.” Andrea aloitti vakavana. 
”Heti kun minä voin juoda-” hän heitti sipsejä suuhunsa. 
”- me vedänme tämän aikuisuuden vastapainoksi kännit.”

"Ihan vitunmoiset överit", Bex nyökkäsi yhtä vakavaa ilmettä tavoitellen. "Ehdottomasti." Täytyihän sitä nyt elämää jollakin tasapainottaa, eikö? Eihän siitä tulisi yhtään mitään, jos he aikuistuisivat kokonaan. Maailma menisi sekaisin!

Ei, Andrea kieltäytyi aikuistumasta, kuten Peter Pan konsanaan. 
”ilman muuta kuin viinaa.”

"Siitä tulee hieno ilta", Bex nyökkäsi. Ehdottomasti oikeanlaista vastapainoa kaikelle tälle. Olisipahan jotain mitä odottaa... ensi vuodelta? Joskus kuitenkin.

”loistava.” Andrea lupasi hymyillen.

Ajatuskin sai hymyilemään. Kyllä sitä kelpaisi odottaa.
"Ensin sinun täytyy vain saada pikkupaskiainen puserrettua pihalle", hän naurahti päätään pudistaen. Ajatuskin oli kerrassaan käsittämätön. Ei Andrea voinut oikeasti olla raskaana. Andrea oli vihoviimeinen hänen ystäväpiiristään, jolta hän moista odottaisi. Emilykin oli todennäköisempi vaihtoehto.

”Tavalla tai toisella.” Andrea mutisi nyreänä. Mutta ehkä tästä voisi olla iloa edes isoveljelle.

"Ei ne pennut monella tavalla synny", Bex huomautti naurahtaen. Andrea tuntui päättäneen - ainakin tällä hetkellä - ettei abortti ollut vaihtoehto, joten kai tästä sai vitsailla? No, meni jo. "Sinun täytyy kysyä äidiltäsi yksityiskohtia, jos olet noin pihalla."

Andrea nyrpisti nenäänsä. 
”Jos veli ei ota sitä pentua, pentua ei tule. Joten tavalla tai toisella.”

"Selvä", Bex naurahti. Ehkä he pääsisivät siis juhlimaan lapsellisuuttaan nopeammin kuin hän oli arvellut. Jäisi nähtäväksi, mitä tapahtuisi.
"Ainakaan vatsasi ei ole vielä paljastava pallo, niin ehdit miettiä ilman ulkopuolisten sotkeutumista asiaan."

”No hyi. Lukittaudun pallovaiheessa kotiin.” Hän ei tulisi ulos, ehei.

"Ehdit erakoitua ihan kokonaan, jos teet niin. Sitä vaihetta nimittäin kestää", Bex huomautti. "Etkö ole muka nähnyt Morlandin vaimoa?"

”olen.” Andrea puuskahti ärtyneenä. 
”Enkä tajua millä sekin on naisensa saanut. Ei voi olla sellaisella miehellä sellaista naista. Ja miten voi näyttää hyvältä sellaisen jalkapallon kanssa? Kysyn vaan.”

"Kyllä sillä vaan on", Bex totesi. "Hän on kovin masentava esimerkki kaikille muille keskinkertaisille miehille, jotka nyt kuvittelevat ettei mikään ole mahdotonta. Kyllä on." Eipä sillä, että se olisi häntä suuremmin liikuttanut, kun hän ei parisuhdetta etsinyt.
"Jalkapallon? Rantapallon enemminkin. Luulisi että selkä olisi jo sanonut sopimuksensa irti. Ehkä sinun pitää mennä kyselemään vinkkejä siitä, miten näyttää tyrmäävältä vaikka vatsa on valtava", hän kiusasi nauraen.

”Totta, rantapallo. Ei, menen kysymään vinkkejä miten saatanassa hän palasi niihin mittoihin sen.. matt...iaksen? jälkeen.” Se oli niin epäreilua.

"Matthewn", Bex korjasi. "Luoja Andrea, mihin hittoon sinä oikein olet keskittynyt valmennuksissa? Morland ei muusta puhukaan kuin pojastaan ja vaimostaan."

”minä lakkaan kuuntelemasta heti.” Andrea korjasi. 
”Eli kuuntelen häntä todella vähän...”

Se sai Bexin tyrskähtämään. Niinpä tietysti. Milloinpa he olisivat keskittyneet valmentajien juttuihin liian tarkasti. Palautetta kuunneltiin ja ohjeita, mutta siihen se jäi. Paitsi Morlandin kohdalla, sillä miehen tavassa puhua perheestään oli jotain kovin suloista.
"Häpeäisit."

Andreaa se oksetti. 
”Ei sitä kestä kuunnella?”

"Hyvä ettet ole pitämässä pikkupaskiaista", hän naurahti. "Olisit aivan karsea äiti."

”Ihanko totta? Kerro jotain uutta!” Andrea tiedosti sen aivan itsekin.

"Enpä taida. Vanhojen asioiden kertaaminen on paljon mukavampaa", hän virnisti. Tai sitten ei ollut.

”no mutta tiedän ne jo, joten niistä ei ole iloa.” Andrea pukkaisi ystävää kyynärpäällä. 
”Hyödytön.”

"Jos niistä on iloa minulle?" Bex ehdotti naurahtaen. "Hyvä sinun on sanoa. Annan sinun jäädä tänne yöksi, joten tarjoan sinulle katon pään päälle. Siinä ei ole mitään hyödytöntä."

”Minulla on koti, joten en jää tänne olosuhteiden pakosta, torvi.” Andrea pyöräytti silmiään ja suoristautui kun elokuvan loppu alkoi olla käsillä.

"Ihan kuin sinä jaksaisit enää sinne ajaa tähän aikaan", Bex virnisti tökäten ystävän kylkeä, kun tuo kerran suoristautui sohvalla. "Äläkä nimittele minua. Ilkeää sellainen."

”Ei ole niin pitkä matka.” Andrea muistutti tuhisten.
”Sinäkin nimittelet minua aika usein.”

"Vanhemman etuoikeus. Teidän nuorempien pitäisi kunnioittaa meitä eikä todellakaan nimitellä torviksi", Bex virnisti vinosti.

”Heti kun te vanhemmat ansaitsette sen.” Andrea napautti takaisin.

"Minä ansaitsen horjumattoman kunnioituksesi", Bex huomautti naurahtaen. "Ihan vain sillä verukkeella, miten mahtava olen."

”et tosiaan ansaitse.” Andrea korjaai ystävän harhaluuloa itsevarmana. 
”et mitenkään päin.”

"Todellakin ansaitsen", Bex virnisti leveästi. "Älä yritäkään väittää muuta. Sinun pitäisi suudella maata jalkojeni alla."

”Pussaan bootsejasi kun mielestäni ansaitset sen.” Andrea puhisi miltein tyytymättömänä ja nousi ylös. 
”Nyt nukkumaan, egoisti.”

"Mennään mennään", Bex naurahti kammeten itsensä jaloilleen. "Alat jo kuulostaakin ihan äidiltä. Kaikkea kanssa. Sinä et ikinä ole ensimmäinen, joka tahtoo nukkumaan."

”nyt olen.” Andrea tassutti käymään kylppärissä ja palasi takaisin haukotellen. 

Selkeästi he tekisivät paljon asioita ensimmäistä kertaa ikinä.
"Haluatko nukkua sohvalla vai osaatko olla potkimatta jos pääset viereen?" Hän kysyi virnistäen kiskottuaan yöpaidan päälleen.

”Olen potkimatta. Sinä se aina potkit.” Andrea päätti nukkua siinä pitkässä topissaan. Luojan kiitos paskiaisen olemassaolo ei ollut vielä havaittavissa. Ihan pian olisi.
Saatana.

"Niin varmaan", Bex puhahti mutta heitti kuitenkin ylimääräisen peiton ja tyynyn omalle sängylleen sohvan sijaan. Hän todistaisi hienosti Andrealle, kuinka ei potkinut yhtään unissaan. Nainen suunnisti pesemään hampaansa ja palasi sen jälkeen makuuhuoneeseen kaatuakseen sänkyynsä.
"Koeta saada nukuttua", hän toivotti ystävälle.

Bexin tullessa takaisin Andrea oli kaivautunut peiton alle tiukasti. 
”Yritä sinäkin. Öitä.” Siitä oli hyvä vaipua uneen. Ihan aavistuksen levollisempaan kuin edeltävinä öinä.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] A friend in need is a friend indeed
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Slaley-
Siirry: