PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Ready, aim, fire

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:24 pm

Hatsiubatin Emily värvää Ginan auttamaan hevosostoksilla, selvittelee parisuhdettaan Lexan kanssa ja laittaa ystävyyden rajat koetukselle Bexin avustuksella.
-----
Keskiviikko 30. toukokuuta 2018 - keskipäivä, Rosings Park

Emily seisoi pihalla kahvi kourassa - ja toisessakin. Se tosin oli Ginaa varten, joka oli luvannut katsoa tänään toisen koeratsastuksen ja antaa mielipiteensä. Miyato oli kävelyttämässä naisen huomion vienyttä hevosta. Hermostutti. Olisi ehkä pitänyt käyttää rahat pariterapiaan hevosen sijaan, mutta hän epäili ettei siitä olisi hyötyä. Ei muutama päivä ollut huolestuttavaa, eihän?
Oli kun kyseessä oli Lexa. 

Gina oli harvoin näin ajoissa paikalla, ellei ollut syystä tai toisesta sopinut yksityisvalmennusta aamupäivälle, mutta mahdollisen ostoksen koeratsastuksen seuraaminen oli aina loistava syy saapua tallille hieman aiemmin. Nainen nousi autostaan aurinkolasit yhä silmillään ja suunnisti tallipihalle heilauttaen jo kauempaa kättään tervehdykseksi Emilylle.
"Päiviä", hän tervehti päästyään keskusteluetäisyydelle. "Millaista hevosta tässä ollaankaan katsomassa?" Ja ei kun vain suoraan asiaan, koska mitäpä sitä tyhjänpäiväisiä mukavuuksia ensin juttelemaan.

Emily nosti kahvimukia ja ojensi sen naiselle. 
”Nuorta amerikkalaista. Annalynn Calounin kasvattamaa, jos sanoo mitään.” Ginaa hieman vanhempi nainen oli aikanaan kilpaillut hyvällä menestyksellä mutta siirtynyt kasvatukseen saatuaan ainokaisen poikansa. 
”Puoliksi täysiverinen,laukkuritaustaa. Raakile, mutta pidin jostakin siinä. Ratsastan sen ensin läpi sileällä ja saat kuulemma lainata Coraa maastoesteiden kokeilua varten, jos et muuta keksi.”

Gina hymyili kiitokseksi kahvimukista. Selvästi hänet haluttiin tänään mahdollisimman hyvälle tuulelle hevosen tarkkailua varten.
"Sanoohan se. Olen muutaman kerran katsellut hänen hevosiaan ostoaikeissa itsekin", Gina totesi. Siinä samalla kun oli Kentuckyssä käynyt kilpailemassa, oli ollut hyvä hyödyntää mantereella oleskelu ja kiertää muutamia tiloja Yhdysvaltojen puolella lupaavien ratsujen varalta.
"Kuulostaa hyvältä. Voin kyllä ottaa Othellon ulkoilemaan, niin tunnen hevosen allani ja voin keskittyä täysin teihin."

Emily nyökkäsi ja naksautti jo päähän asetetun kypäränsä kiinni, lähtien kohti kenttää. 
”Se on suunnitelma, vaikka se tamma onkin hillitön enkeli.” Hän oli hypännyt Coralla pari kertaa kun omistaja itse ei enää halunnut. Oikealla kentällä hän livahti aitojen välistä kentän puolelle. 
”Hei Miyato, kriitikkoni saapui, voin aloittaa. Otatko tämän? Kiitos.” Hän ojensi tyhjän pahvimukin miehelle ja tarttui energiaa uhkuvan, hieman luimivan orin ohjiin. Sen vaaleansiniset silmät olivat kovin leiskuvat. 
”Tällainen kuusivuotias.” Hän totesi Ginalle kun polkaisi jo liikkeelle lähtevän hevosen selkään.

"En epäile sitä", Gina vakuutti. Mitä hän oli Coraa nähnyt, tamma oli vaikuttanut oikein leppoisalta hevoselta. Hän vain tunsi olonsa kotoisammaksi kun istui omassa satulassa tutun hevosen selässä.
"No ainakin hevonen kääntää katseita jos ei mitään muuta", harmaantunut nainen hymähti huvittuneena. Terävä katse kiinnitti hetkessä huomiota nuoren hevosen rakenteeseen, lihaskuntoon ja yleiseen olemukseen, eikä Gina löytänyt syytä miksi kehottaisi Emilyä laskeutumaan samantien selästä.
"En tiennytkään äitisi siirtyneen lännenratsujen kasvattamiseen", hän totesi Miyatolle pieni hymynhäivä huulillaan, kun katseli hauskanväristä oria.

Amerikkalas-japanilainen mies vilkaisi Ginaa huvittuneena kun Emily haki jalustimien pituutta oikeaksi käynnissä. 
”Hän ei uskonut kirjavaan varsaan. Vaikka sanoin että sieltä tulee sellainen.” Miestä nauratti muisto kun hän oli nähnyt orivarsan ensimmäisen kerran. 
”Hän yrittää kyllä välttää lännenlehmiä, mutta joskus piilogeenit pääsevät näemmä yllättämän. Oli väärin olettaa ettei täysiverinen voisi kantaa kirjavuutta.”

"Niinpä tietysti", nainen naurahti huvittuneena. Kukapa sitä ikinä uskoisi kirjavaan varsaan, ennen kuin se syntyisi.
"Se on aina väärä olettamus. Meilläkin oli kimo ori, jonka varsoista ensimmäiset kolmisenkymmentä olivat kimoja. Oletimme tietenkin siinä kohtaa, että se oli kaksinkertainen kimo. Kuin meille nauraakseen, orin jälkeläisissä oli seuraavana kesänä rautias varsa."

”Niin ne aina tekevät. Ditto on ihan vinkeän näköinen eläin kyllä.” Miyato katseli Emilyä, joka mutisi selässä jotakin enteestä käyvästä nimestä, kun keskusteli apujrn avulla hevosen kanssa. Heillä oli eriävä näkemys siitä, oliko pää korkeuksissa kaahottaminen hyväksyttävää vai ei. 
”Onko Randall ikinä hiljaa hevosen selässä? ”

"Sitä se on. Erottuu ehdottomasti joukosta kilpailuissa", Gina hymähti. Hänenkin arabitaustaiset hevosensa, kuten liinahtavaharjainen Othello, käänsivät katseita tavanomaisten ruunikoiden ja rautiaiden seassa.
"Kerron sinulle heti, kun pääsen todistamaan moista ihmettä. Vielä niin ei ole käynyt. Hän puhuu valmennuksissani enemmän kuin minä."

Miyato nyökkäsi. 
”Hän sanoi Badmintonissa radan aikana noin 47 kertaa hyvä poika.” Mies huomautti hymyillen. He olivat kolmisin iltaa istuessaan laskeneet. 
”Ja kuuntele minua noin 23.” Emily mulkaisi kaksikkoa kun ratsasti noiden ohi. 
”Ratsastan mutta en ole kuuro!”

"Mutta jos aivan rehellisiä ollaan, niin Tico ansaitsi kuulla sen 47 kertaa sillä radalla", Gina huomautti huvittuneena. Tico ja Emily olivat ratsastaneet oikein kelpo radan. Hevonen oli ansainnut kehunsa.
"Hyvä, sillä en ole vielä opetellut viittomakieltä", nainen huikkasi takaisin ratsukolle. "Työstä sitä ympyröillä ja kahdeksikoilla, niin saadaan pää alas ja kaahottaminen loppumaan. Raakile saa olla, mutta ei silti tarvitse leikkiä formulaa."

”Sekin on totta. Ja mursit Gina juuri pienen oripojan unelman olla seuraava Ferrari. Vannon ettei tuo hevonen edes nuku aloillaan.” Miyato puhahti ja katseli Emilyn ratsastusta. Nainen osasi suhtautua nuoreen, räjähtävää energiaa säteilevään hevoseen hämmästyttävän hyvin, eikä pelännyt nypätä rajummin kun meno alkoi olla holtitonta. Ginan ohjeilla sen sai kulkemaan rauhallisemmin ja kauniimmin.

"Sellaisia ne nuoret pojat joskus ovat", Gina totesi, "varsinkin, kun pääkopan sisältö on lähinnä täykkäriaivoja. Niin hienoja hevosia kuin täysiveriset ovatkin, ne kaipaisivat välillä unihiekkaa aivoilleen. Ei tarvitsisi aina prosessoida ihan jokaista häiriötekijää ympäristössä." Valmentajan katse pysyi tiukasti ratsukossa, vaikka tällä kertaa hän keskittyikin enemmän hevoseen kuin ratsastajaan. Hän ehtisi neuvomaan Emilyä toistekin. Nyt tarkoitus oli muodostaa mielipide siitä, millainen hevonen naisella oli allaan.

”Täykkäriaivoa todellakin. Vaikka huomaa että Randall on tainnut tottua näihin nuoriin oripoikiin.” Ainakin hän muisteli ratsastajan ratsastaneen aina enemmän oreja tai ruunia. Ditto ainakin yritti esittää parastaan, mutta hätäily vei parhaan terän sen liikkeiltä, joista myös täysiverisyys näkyi. 

”Sekin on varsin totta”, Gina totesi. Emily tosiaan oli ratsastanut paljon oreja jo nuoresta pitäen. Kyllähän siinä ehti kokea useamman uhmakkaan ja milloin milläkin tavalla häseltävän hevosen.
”Ota muutama pysähdys ja peruutus, ja koeta saada se kävelemään edes hetki ilman turhaa hätäilyä.”

Muutama pysähdys ja peruutus pienen keskustelun jälkeen saivat läikikkään hevosen kulkemaan edes hetken kuten piti. Tai ainakin rauhallisemmin, ilman tulta hännän alla.

Gina seurasi nuorta hevosta katseellaan. Sillä olisi paljon opittavaa, mutta se kuului asiaan. Ori väläytti aina silloin tällöin liikettä, joka lupaili kelvollisia etenemismahdollisuuksia, eikä selkeästi ollut luonteeltaan ilkeä, mitä nyt vain kovin hätäinen.
”Valmistele huolella muutama hyppy tuon ristikon ylitse, tahdon nähdä sen tekniikan”, Gina huikkasi. ”Lähesty ravissa, katsotaan osaako se löytää ponnistuspaikkaa itse lainkaan.” Nainen vilkaisi Miyatoa.
”Onko sillä minkäänlaisia kisatuloksia? Edes epävirallisista harjoituskisoista koulua ja esteitä?” Olihan hevonen nuori, mutta jokainen aloitti kisataipaleensa aina hieman eri aikaan. Parhaan kilparatsun alleen sai kuuntelemalla hevosta. Ratsu kyllä kertoisi ollessaan valmis kisoihin.

Emily nyökkäsi ja otti orin hitaalle, mahdollisimman rennolle raville ennen kuin ohjasi sen ristikolle. Siinä kävi kuten hän oli arvellut - Ditto kiihdytti vauhtia, ponnisti sievästi pienen ristikon yli ja laskeutui siivosti, hakien automaattisesti laukkaa hypyn jälkeen. Emily antoi silleluvan, ratsastaen sen ympyrälle. 
Miyato vilkaisi Ginaa ja hymähti. 
"Viime vuodelta muutamat. Ihan siedettäviä koulutuloksia, ei mitään maailmaa järisyttävää, mutta ei nyt huonoimpiakaan mahdollisia. Esteiltä sillä on paremmat tulokset, puhtaita. Pudotellut lähinnä kotona kun siellä sille on oikeasti tarjottu haastetta." Epäviralliset pikkukilpailut olivat Miyaton äidille työskenteleville hoitajillekin sellaisia, joista nuo saivat nauraen nuoren hevosen läpi. 
"Alkuvuodelta kaksi kisatulosta harjoituskenttäkisoista. Se oli... Ditton näköinen suoritus kaikin puolin. Siistihkö, parantamisen avraa tarjoava kouluosuus, maastoesteillä Jones karjaisi sille kahdesti jotakin käsittämätöntä, mutta hyvin ajassa ja esteiltä puhdas."

”Uudestaan! Tule toisesta suunnasta tällä kertaa”, Gina huikkasi nähtyään hevosen ylittäneen ristikon. Ditto hyppäsi oikein siivolla tekniikalla nuoreksi hevoseksi. Ei hän ollut varsinaisesti muuta Calounin hevoselta odottanutkaan, mutta ei sitä koskaan tiennyt, vaikka vahvasta hyppääjäyhdistelmästäkin syntyisi varsa, joka ei aivan keksisi miten laittaa jalkansa tai käyttää selkäänsä hypyn läpi.
”Se kuulostaa hyvältä. Helpompi se on treenata koulua paremmaksi kuin opetella kunnioittamaan puomeja, jos ne ovat jo keksineet, ettei niiden pudottamisesta oikein seuraa mitään sen kamalampaa.”

Emily nyökkäsi, hakien orin raville ja toi sen uudelleen ristikolle. Nyt hän tosin joutui kääntämään voltille, kun pienikin hyppy imi kuumaa hevosta liikaa. 
"Sanotaan että Ditto kokeili joskus mitä käy kun ei kuuntele yhtään ja kunnoittanut sen jälkeen puomeja aika hyvin."

”Uskon”, Gina hymähti katsoessaan hevosen touhuja. Se vaikutti juuri sen oloiselta orilta, joka oli jossakin kohtaa koulutustaan päättänyt tietävänsä paremmin ja jyrännyt kunnolla esteestä läpi.
”Oppipahan virheistään.”

"Sen jälkeen sille tuli vähän järkeäkin, kun se kerran kompuroi kunnolla ja vähän säikähti." Toisin kuin Huzzle, Ditto tosiaan ainakin oppi virheistään. Emily sai nyt jopa tuotua hevosen siivossa ravissa ristikolle ja se hyppäsi senkin kovin sievän oloisesti.

”Se on hyvä ominaisuus. Ei samoja virheitä kannata toistaa, kun on niin paljon uusiakin tehtäväksi”, Gina hymähti kuivan huvittuneena. Raakileet olivat yhtä virhettä, mutta kummasti niistä sai silti kovalla työllä hiottua oikeita kilparatsuja.
”Miltä se tuntuu? Vieläkö haluat testata jotakin, vai lähdetäänkö maastoon?”

Emily hidasti kirjavan hevosen käyntiin ja pysäytti. 
"Ihan Hyvältä. Kolmas kerta kun kokeilen, mielipiteeni kentällä ei taida muuttua." Työtä, herkkä ja kuuma hevonen, mutta jokin siinä veti puoleensa 
"Mennään vain."

"Selvä", Gina nyökkäsi. Hyvä että ratsastaja oli sentään kokeillut hevosta useamman kerran, eikä vain päättänyt hetken hurmassa ostaa orin.
"Käyn hakemassa Othellon ja kypäräni niin voimme mennä", nainen totesi. Lauren oli varustanut ruunan hänen pyynnöstään valmiiksi karsinaansa ja noutanut äitinsä kypärän, hanskat ja turvaliivin oveen roikkumaan, joten Gina saattoi vain vetää ne päälleen, kiinnittää kannukset saappaisiinsa ja napata uhmakkaan ruunan mukaansa karsinasta. Liinaharjainen arabiristeytys tanssahteli puoliveriäidiltään perityin askelin kaula kaarella tallipihalle ja Gina heilautti itsensä vauhdista selkään.
"Mennäänkö?" Hän varmisti lähettäessään Othellon kävelemään pihalta kentän suuntaan, jotta he voisivat poimia vieläkin vihreämmän hevosen matkaansa.

Ginan hakiessa omaa ratsuaan Miyato piteli sähikäisestä hetken kiinni että Emily sai juoda ja pukea turvaliivin päällensa. Sitten nuo kaksi olivat valmiita lähtemään kokeneemman ratsukon mukaan, Ditton tanssahdellessa käynnissä. 
"Kerro toki tämänhetkinen mielipiteesi tässä matkalla."

Gina antoi jalustimien roikkua vapaana Othellon kyljillä, kun ruuna lähti seuraamaan ratsastuspolkua, joka veisi heidät derbykentälle.
"Se on raaka, vihreä nuori hevonen, joka vaatii paljon treeniä ja kokemusta, ennenkö siitä on isompiin luokkiin menestymään, mutta sillä on oikein hyvät mahdollisuudet päästä sinne jossakin kohtaa. Ditty hyppää hyvällä tekniikalla ja käyttää selkäänsä sen, mitä nykyisessä kunnossaan pystyy. Lisää treeniä sileällä ja olen varma, että se onnistuu kehittämään lihaksistoaan niin, että jaksaa kantaa itsensä hyvin alusta loppuun. Nyt se on vielä nuori eikä siltä voi vaatia ihmeitä, mutta se on oikein lupaava nuori hevonen. Kunhan et ole maksamassa siitä valmiin kilparatsun hintaa, en näe mitään syytä, miksei sitä kannattaisi ostaa. Huonoimmassakin tapauksessa saat nostettua sen helposti kansalliseen Intermediateen ja myytyä valmiina kilparatsuna eteenpäin, mutta paljon todennäköisemmin siitä on sinulle ratsuksi paljon pidemmällekin."

Emily kuunteli hiljaa. Jälleen naisesta huomasi sen saman kuin Badmintonissa. Hän ei ollut kuullut mitään mitä ei olisi halunnut tai epäillyt kuulevansa, mutta valui ajatuksiinsa puntaroimaan vaihtoehtoja. Sitä seurasi hyvän aikaa hiljaisuus. Gina oli sitä mieltä että siitä saisi hevosen, ainakin myyntiin, luultavasti pidemmällekin. Olisihan se aika upea tunne joskus omistaa oma kilpurinsa. Yksi niistä. 
"Annalynn laski hintaa seitsemään ja puoleen. Hän haluaisi tämän käsistään, kun paikka Rosingsissa on kallis. Toki olisi vielä eläinlääkärin tarkastus mutta..." 

Gina antoi Emilylle aikaa pohtia asioita. Eihän tällaista päätöstä sopinut tehdä hetken huumassa, ja parhaat kysymyksetkin pulpahtivat mieleen aina vasta hetken ajattelun jälkeen. Othellokin rauhoittui kävelemään rennoin, pitkin käyntiaskelin hetken tanssahtelun jälkeen, ja Gina kalasteli jalustimet jalkaansa. Siitä olikin hetki, kun hän oli maastoillut hevosella itse. Hänen päivässään oli vain rajallinen määrä tunteja, joten jostakin oli aina luovuttava. Yleensä se tarkoitti maastolenkkejä.
"Se on hyvä hinta tämän tasoisesta hevosesta. Dittolla on potentiaalia, se vain vaatii muutaman vuoden hiomista ja aikaa kasvaa hevoseksi, ennen kuin se pääsee loistamaan täydellä teholla. Minä olen maksanut enemmän nuorista hevosista, jotka olen todella tahtonut itselleni", Gina totesi vilkaisten ratsukkoa rinnallaan. "Jos sinusta tuntuu, että se sopii sinulle, että jokin naksahtaa kohdalleen kun istut sen selässä, niin anna sille ainakin mahdollisuus."

Emily jäi uudelleen hetkeksi ajatuksiinsa. Pitikö hän siitä niin paljon? 
"Se on vahva päästään ja on ehkä hevonen jollaista en ottaisi itselleni ratsastettavaksi, jos se olisi yhtään vanhempi." Emily myönsi. Laji oli tarpeeksi vaarallinen ilman hullua ratsua. 
"Mutta se menisi nyt hyvin Pinkin kanssa, ne ovat samalla tasolla." Se oli ehdoton plussa. Oma hevonen voisi kulkea mustan täysiverisen kanssa lähialueen pikkukilpailuissa ja oppia hevoseksi vuosien varrella. 
"Katsotaan onko se maastoesteillä aivan hullu. Minä kuitenkin arvostan henkeäni erilailla kuin Hale."

"Se tekee aina alkutaipaleesta helpompaa", Gina myönsi. Kun saattoi lastata hevosia useamman samaan rekkaan ja ajaa kisapaikalle, matkat eivät tuntuneet lainkaan niin pahalta yksipäiväisten kisojenkaan osalta. Nuoret hevoset varsinkin kaipasivat paljon kisakokemusta pienistä kisoista, joten siinä saisi äkkiä hukattua kaikki vapaat viikonloppunsa yhdenkin nuoren hevosen kanssa. Sen jälkeen sillä ei ollutkaan enää väliä, oliko nuoria yksi vai neljä, saman verran kisapaikoille joutuisi kuitenkin ajamaan.
"Se on ihan hyvä ominaisuus, vaikka eipä se vielä mitään takaa", Gina naurahti taputtaen vasenta jalkaansa. Enää jalka ei oikutellut lainkaan niin paljoa kuin vielä viime vuonnakin. "River oli aina hevosistani varmajalkaisin ja siivoin hyppääjä, ja sekin onnistui lukemaan väärin estettä kerran elämässään."

Jalan taputus sai Emilyn irvistämään. Hän tiesi kaksi ihmistä jotka olivat käyneet läpi onnettomuuden ja silti jatkoi. 
"Ei takaa, tiedän sen. Mutta kun tämä on muutenkin vaarallista, en halua ottaa lisää riskitekijöitä tähän." 

”Se on ehdottomasti oikea valinta. Ei ole mitään järkeä lisätä enää riskejä”, Gina totesi. Hän oli aina suosinut hevosia, joilla oli järkeä päässä ja päästänyt useammankin lahjakkaan mutta hänen mielestään liian uhkarohkean hevosen eteenpäin. Mikään ei ollut sen arvoista, että ottaisi turhia riskejä.
”Hevosten parissa sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, mutta ei se tarkoita, etteikö meidän työtämme olisi varmistaa, että kaikenmoisia onnettomuuksia sattuisi vähemmän.”

"Niin." Emily hipoi mustaa harjaa yhdelle puolelle ja kallisti päätään. Hän voisi aina myydä orin eteenpäin, myöskin ruunattuna. Jos se ei sopisi hänen tarpeisiinsa, mutta lähtökohtaisesti hän ajatteli hevosta itselleen pidemmällä tähtäimellä. 
"Sitä minä mietin. Että otanko riskin. Enhän minä siihen rahallisesti kuole, mutta myös hevonen ansaitsee mahdollisimman pian pysyvän omistajan ja kodin." Piti sitäkin ajatella. Se oli eläin, ei esine. 
"En haluaisi päätyä sinun ja Miyaton kerhoon."

”Se on yksin sinun päätöksesi, mutta oma hevonen on aina oma. Kukaan muu ei vaikuta sen kisakalenteriin, eikä kenenkään muun oikuttelu voi viedä sitä altasi”, Gina hymähti. Hän oli ratsastanut viime vuodet lähinnä omissa nimissä olevia hevosia muutamaa harvinaista poikkeusta lukuunottamatta, eikä kaivannut paluuta takaisin hevosenomistajien pillin mukaan tanssimiseen.
”Jokainen kenttäratsastaja kuuluu siihen kerhoon ennemmin tai myöhemmin. Jokaisella on vähintään tarina avomurtumasta jos ei mitään muuta. Minä en ollut murtanut kuin pari hassua kylkiluuta, ranteeni kertaalleen ja olkapään sijoiltaan ennen Riverin kuperkeikkaa Kentuckyssä. Yksi hoitajistani mursi juuri häntäluunsa kaatumalla, kun oli hakemassa hevosta tarhasta. Vahinkoja sattuu, eikä niille voi mitään.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:26 pm

"Se on totta, vaikka minulla onkin kovin mukavat työnantajat monessa suhteessa." Emilyllä oli käynyt tuuri, sitä hän ei kieltänyt. Silti oma hevonen kutkutti nyt ajatuksena. Oli tässäkin miinuspuolensa. 
"Ne ovat eri asia. Tarkoitin... Sinä tiedät. Jos voin mitenkään minimoida riskejäni, teen sen. Mietin onko toivoa että eräs sähikäinen rauhoittuisi hieman kun ikää tulee."

”Minä tiedän”, Gina myönsi. ”Puolen vuoden fysioterapia pelkän kävelemisen mahdollistamiseksi ilman keppejä ei tosiaankaan ole kenenkään toivelistalla.” Mutta hän käveli nykyään vain pienellä, tuskin havaittavalla onnahtelulla ja mikä tärkeintä, pystyi ratsastamaan aivan kuten ennenkin. Hänen jalkansa oli vain murtunut pahasti. Siinä olisi voinut käydä niin paljon pahemminkin.
”Hevosilla on taipumusta rauhoittua iän myötä, ja jos ei mitään muuta, niin ne oppivat kanavoimaan energiaansa paremmin, kun yhteistyökyky kehittyy vuosien varrella. Kun ratsutin Othellon, se ei malttanut olla aloillaan hetkeäkään, mutta nykyään poika seisoo siivosti valkoisten aitojen sisällä, kun on tervehdyksen aika.”

Niinhän se oli. Se ei tosiaan ollut kenenkään toivelistalla, saatika saada toiseen jalkaan proteesia itselleen. Emily vilkaisi Ginan alla liikkuvaa hevosta ja hymyili. 
"katsotaan siis miten tämä sählä pärjää maastossa ja mitä eläinlääkäri sanoo. Jos molemmat ovat ok, en oikein osaa perustella miksi en ostaisi sitä."

"Katsotaan", Gina vahvisti nyökäten. "Kenties pieni pätkä ravia, niin matka taittuu reippaammin?" Othellolle tekisi hyvää venytellä vähän koipiaan päivän piristykseksi, ennen kuin hän ratsastaisi ruunalla tehokkaan, lyhyen treenin valmennusten välissä.
"Se on oikein hyvä näkökulma hevosen hankkimiseen. Jos ei ole syytä olla ostamatta kun sopiva hevonen sattuu osumaan matkan varrelle, kannattaa aina ostaa."

"Pieni pätkä." Emily totesi hymyillen ja antoi hieman ohjaa, mikä yksinään sai hevosen siirtymään raviin. 

Othello siirtyi rytmikkääseen raviin pienellä pohjeavulla ja kaarsi kaulaansa uhmakkaasti korskuen, vaikka ympäristössä ei mitään syytä moiselle ollutkaan. Gina pudisteli päätään keventäessään lennokkaassa ravissa eikä suotta vaatinut hevoselta sen enempää tässä hetkessä. Päästelkööt höyryjään uhittelemalla nyt, niin ruuna jaksaisi keskittyä myöhemmin työntekoon.
"Joko Tico tuntuu palautuneen täysin Badmintonista?" Nainen kysäisi hyväntuulisesti ja pidensi hieman ohjaa, kun Othello haki tuntumaa kuolaimeen.

Othello halusi uhitella ympäristölleen ja Emilystä tuntui että holmösti nimetty amerikkalainen olisi vain halunnut nelistää kaukaisuuteen. 
"Suurinpiirtein. Aika katsella eteenpäin kun voi vetää helpotuksesta henkeä."

"Hyvä niin", Gina nyökkäsi, "on aina ilo nähdä hevosten palautuneen niin raskaiden suoritusten jälkeen nopeasti. Ja sinäkin taidat olla taas valmis kohtaamaan seuraavat koettelemukset?" Vaikka nuorempien hevosten kanssa kilpailut eivät niin suuria olisikaan. Ne olisivat kuitenkin suuria ja raskaita ja koettelevia hevosille, jotka eivät vielä omanneet vuosikymmenen kokemusta kenttäkilpailuista.

Emily ei tiennyt oliko, muta kyllä se siitä. Gina ei ollut ystävä jonka niskaan voisi kaataa mitään siitä mitä tapahtui kotona. 
"Tuntuvat mukavilta haasteilta sen jälkeen. Sopivilta."

"Se on hyvä näkökulma asiaan", nainen nyökkäsi. Niin moni tuntui pitävän pieniä kilpailuja välttämättömänä pahana, mutta oli ilo nähdä, ettei Emily ajatellut niin. Pienet kilpailut olivat aivan yhtä tärkeitä hevosten kanssa menestymistä ajatellessa kuin se yksittäinen suoritus Badmintonin tai Burghleyn radallakin.

Emily tiesi että kun hän kävisi tunnollisesti pienissä kilpailuissa, nuoret hevoset kehittyisivät hevosiksi joilla hän voisi myöhemmin saada sijoituksia isoilla radoilla. Tai että kokeneemmat ratsut pääsivät töihin, kokeilemaan kuntoaan ja nauttimaan. Eikä se hänellekään koskaan tuskaa ollut. 
"Ratsastettavilta." Emily totesi nuivan sarkastiseen sävyyn, hymy kasvoillaan. 

Gina nauroi Emilyn sanavalinnalle. Ratsastettavilta hyvinkin, mutta olihan Badmintoninkin rata osoittautunut juuri sellaiseksi - kuten hän oli etukäteen sanonut.
"Noh noh", hän toppuutteli huvittuneena. "Tikulla silmään sitä joka menneitä muistelee."

"Minä aion tulevaisuudessa käyttää tuota aina sinua vastaan, kun voin." Ginan käsitys ratsastettavasta oli niin mielenkiintoinen, että tuo ansaitsi sen. 

"Anna mennä. Tuskin saat montaa mahdollisuutta", Gina hymähti huvittunut virne huulillaan. Emily olisi vapaa kommentoimaan asiasta niin usein kuin tahtoisi, ei se häntä erityisemmin hetkauttaisi suuntaan tai toiseen.
"Ainakin pieni oripoikasi osaa käyttäytyä fiksusti maastossa, kun mitään ihmeitä ei tapahdu", Gina huomioi vilkaisten hauskanväristä hevosta. Othello pörhisteli ohikulkeissaan kukkivalle pensaalle ja oli tunnetusti aina uhittelemassa vastaantuleville autoille, postilaatikoille ja narsisseille.

Siitä piti antaa pisteet. Se tosiaan oli fiksu maastossa. 
”Noh, jos Othello saisi hepulit, epäilen että olisin maassa silmänräpäyksessä.”

"Othello ei onneksi hepuloi, siksi valitsin sen enkä Corsicaa tai Slipsiä", nainen naurahti. Riitti, että heillä oli yksi nuori ja siten arvaamaton hevonen mukanaan maastossa.
"Poika vain kuvittelee olevansa kovinkin suuri ja mahtava."

”Noh, onhan se. Kehtaat väittää muuta.” Onneksi kahden helpohkon maastohypyn luo ei olisi järjetön matka.

"Muistutan vain, että maailmaan mahtuu suurempia ja mahtavampiakin asioita kuin Othello", nainen virnisti vinosti, taivutti hieman ruunaa pohkeensa ympärille ja pidätti sen jälkeen käyntiin. Hän ei aikonut ottaa riskiä, että hevoset innostuisivat kiihdyttelemään, kun näkisivät, minne reitti johti.
"Minun on kyllä myönnettävä, että löysit varsin lupaavan hevosen edes sen enempää etsimättä."

"Naurettava vahinko." Emily myönsi huvittuneena. 
"En edes ajatellut että ostaisin hevosen, mutta näin Miyaton tämän kanssa ja tulin uteliaaksi."

"Se on kenties paras tapa löytää oikea hevonen", Gina myönsi. "Joskus pitkä etsiminen sokaisee, ja sitä joko kieltäytyy silloin kun pitäisi suostua, tai suostuu silloin kun pitäisi ehdottomasti kieltäytyä ostamasta."

"Sinänsä säälittää Annalynnin puolesta että hän ehti jo lennättää hevosen tänne ja sitten ostajat kieltäytyvät. Vaikka minun onnenihan se  taitaa olla." Pelkkä ajatus hymyilytti.

"Sinun onnesi ehdottomasti", Gina nyökkäsi. Hän ei ollut koskaan suostunut lennättämään hevosia ennen myyntiä, vaikkakin oli auttanut usein ostajia järjestämään kuljetuksen itse. Hän ei tahtonut ottaa riskiä tällaisesta tilanteesta, sillä hevosten myyminen oli entistä vaikeampaa, jos sen joutui tekemään ilman että itse oli fyysisesti paikalla.
"Joskus elämä vain järjestää tällaisia tilanteita, ja niistä on otettava kaikki irti. Joku voisi väittää, että Ditto oli tarkoitettu sinulle, ja siksi kaikki järjestyi näin", Gina hymähti huvittuneena.

Annalynn oli suostunut koska ostajat maksoivat lennot ja poika oli Englannissa. No, ei suostuisi enää. 
"Joku voisi väittää mutta sinä et koskaan sortuisi sellaiseen hempeilyyn, hmm?"

"Minä uskon siihen, että jokainen ansaitsee sen minkä eteen on valmis tekemään töitä. Onhan tässä matkan varrella paljon sijaa tuurille ja sattumukselle, mutta uskon paljon mieluummin siihen, että kova työ kantaa hedelmää", Gina vastasi puolikkaan hymyn kera.

Emily pyöräytti silmiään. Matka mastoesteille ja jutustelu antoivat ihan liian paljon aikaa miettiä viimepäiviä. Siellä. Mahtavaa. Pari helppoa pientä hyppyä, jolla vain saisi käsityksen. 
"Whoa! Hei!" Ditto oli esteet nähdessään jo menossa, saaden Emilyn kääntämään sen tiukasti ympyrälle. 
"Sika kun teet tuollaisia yllätyshyökkäyksiä."

"Intoa sillä ainakin on", Gina naurahti päätään pudistaen. "Toivottavasti se saadaan jatkossa suunnattua johonkin muuhun kuin päättömään säntäilyyn." Othello alkoi tepastella korkein, tanssahtelevin askelin, mutta asettui muutaman pohkeenväistön jälkeen odottamaan ohjeita ratsastajaltaan.
"Anna mennä omaan tahtiisi vaan kun siltä tuntuu. Pidän teitä silmällä."

Emily pyöritti hyvän tovin nuorta hevosta laukassa ympyrällä, jotta sai oria edes hieman kiuulolle. Kun korvat satunnaisesti kääntyivät hänen suuntaansa ja se tuntui rennolta, suhteellisen rauhalliselta, hän ohjasi sen kohti helppoa tukkia. Siivosti, joskin tasaiserlla kiihtymisellä yli ja esteen jälkeen pii taas hakea rentoutta ympyrällä tai muuten he olisivat jyränneet seuraavaa päin.

Gina seurasi ratsukkoa vaatien Othelloa seisomaan aloillaan. Se oli hyvää harjoitusta hevoselle, jolle aloillaan oleminen ei aina ollut kaikista helpointa.
"Hyvältä näytti", hän huikkasi esteen jälkeen seuraten jälleen kerran oria tarkkaavaisena. Sillä oli ehdottomasti potentiaalia, eikä se suotta pelännyt hypätä kiinteitä esteitä, vaan lähestyi reippaasti ja korvat hörössä. Hyviä ominaisuuksia kenttäratsulle, ehdottomasti.

Emily otti vielä pari hyppyä, ihan vain kokeillakseen ettei se ollut vain tuuria. Ei, se ei ollut. Hän ratsasti Ginan luo ravissa ja taputti orin kaulaa. 
"Ainakin se on ihan yhtä rohkea kuin menevä. Jos vertaan Pinkiin, se on aivan erilainen saman ikäiseksi." Pink oli epävarma ja kaipasi paljon tukea, mennen helposti suunniltaan. Ditto taas kaipasi rajoja. Paljon rajoja.

"Ehdottomasti", Gina nyökkäsi. Dittolla oli rohkeutta ja halua tehdä asioita, mikä oli aina hyväksi. Sen saisi helposti suunnattua haluksi tehdä, mitä ratsastaja pyysi, ja sen jälkeen hevosen kouliminen taso tasolta kohti huippua olisi helppoa - tai no, niin helppoa kuin minkään elävän olennon kanssa treenaaminen koskaan oli.
"Se on oikein lupaava nuori hevonen", nainen toisti aiemman päätelmänsä. "Se, että se suhtautuu uusiin asioihin rohkeudella, on hyvä merkki. Helpottaa työtä jatkossa, kun joudut lähinnä vakuuttamaan orin siitä, että sinua pitää kuunnella."

Emily nyökkäsi ja ohjasi hevosen takaisin kohti tallia. Ehkä tämä riittäisi. 
"Ihanaa että olet samaa mieltä, voin varata sille tarkastuksen. Jos kaikki on hyvin, voin ostaa sen ja nukkua kuukauden sohvalla." Se voisi olla edess pian joka tapauksessa. 

Othello lähti pärskähtäen askeltamaan nuoremman orin rinnalla takaisin tulosuuntaan. Liinaharjainen risteytys ei tosiaankaan arvostanut sitä, miten oli päässyt näin lähelle maastoesteitä ilman, että sai hypätä yhtäkään. Julma maailma.
”Tuskin nyt sentään kuukautta”, Gina naurahti. ”Ellet ole saanut suoraa, ehdotonta kieltoa ostaa hevosta, kolme yötä on maksimi”, hän vitsaili. He eivät onneksi harrastaneet moista miehensä kanssa, vaikka välillä toisen ostokset tulivatkin yllätyksenä.

Emily naurahti. 
"En ole sanonut että olen edes aikeissa ostaa. Sanoin että en tiedä mitä teen kun rahoja ei tarvitsekaan käyttää autoon."

”No, nyt tiedät mitä teet. Ja kulkupelihän se hevonenkin on”, Gina naurahti. Hieman erilainen toki kuin harkittu auto, mutta väliäkö sillä. Kuka sitä nyt pikkuseikkoihin tahtoisi takertua.
”Voit aina myydä tämän sen sijoituksena tulevaisuuteesi. Toiset ostavat osakkeita, toiset hevosia.”

"Mmmm, todella. Ei taida mennä läpi liiketaloutta tai sellaista opiskeelle. jotain siihen liittyvää lakiasiaa. En rehellisesti tiedä." Mutta sen hän saattoi arvata, että sellaisella koulutuksella olisi eri näkemys sijoituksesta. 

”Se voi kieltämättä olla pieni mutka matkaan”, Gina tunnusti naurahtaen, ”mutta hän ei tunnu tietävän paljoa hevosista tai hevosurheilusta, joten jos riittävän vakuuttavasti kerrot tämän olevan erittäin tyypillistä ratsastajien urilla, etköhän pääse kuin koira veräjästä.”

"Sovitaan niin." Ehkä lexalla ei olisi mielenkiintoa selvittää asiaa. Kun hän oli selvästi muutenkin inhottava ajatus. Eilinen autossa ennen kotiinmenoa ahmittu roskaruoka tuntui yllättäen pyrkivän ylös.

Gina pidätti Othelloa, kun ruuna koetti rikkoa raville silkkaa kärsimättömyyttään. Mitä tällainen tallustelu oli? Eihän hevonen ollut joutunut edes töihin!
”Miltä kautesi Copperin kanssa näyttää? Odotatko jo innolla seuraavia kisoja?”

Emily hymyili hieman kun Gina kysyi Copperista. Ei ehkä tavalla jolla olisi normaalisti ollut ylpeä, mutta nyt muut asiat painoivat mieltä. 
"Se näyttää hyvältä. Olemme käyneet nyt pienemmissä kisoissa ja kaikki on mennyt hyvin, joten tässä kesällä osallistumme hieman isompiin. Kesäkuussa käymme sen kanssa bramhamissa kolmen tähden kilpailuissa ja osallistun sillä Burghleyyn. Hakemaan kokemusta ja siistä, puhdasta suoritusta sille."

"Se kuulostaa hienolta suunnitelmalta, onnea siis", Gina hymyili. Nähtävästi molemmat Edgerlyjen ratsastajista olivat tänä vuonna viemässä nuorta verta Burghleyyn hakemaan kokemusta. Niistä hevosista saisi muutaman vuoden päästä voittajia kilpailuihin, se oli selvää.
"Bramham on vuodesta toiseen aina yhtä mukava kilpailu. Meinasin tuoda Othelloa sinne pienempään luokkaan, ihan vain totuttelemaan suurempien kisojen ilmapiiriin, mutta saa nyt nähdä."

"Mietin pitkään sitä, mutta koska syksylle ei ole muutakaan Tryonin jälkeen, voin hyvin mennä. Enkä hae sieltä mitään tasaista suoritusta kummempaa." Sitä hän sai sanoa lähinnä itselleen. Nyt kilpailtiin kokemuksen vuoksi, sijoitus oli toissijainen. 
"Harmittaa ettei Gigglesiä vielä kannata ottaa, olisin voinut ratsastaa kaksi rataa siellä, mutta sen kanssa asiat eivät vielä toimi sen arvoisesti."

"Sanot tuota niin usein, etten tiedä ketä yrität tässä vakuutella", Gina huomautti puolikkaan hymyn kera. Tyypillistä. Sitä koetti aina kertoa itselleen, ettei suorituksella ollut väliä, nyt haettiin vain kokemusta ja rohkeutta seuraavaa vuotta varten hevoselle, ja silti jokin pieni ääni takaraivolla muistutti aiemmista vuosista, kun oma nimi oli ollut kärkikymmenikössä.
"Ei sitä kannata kiirehtiä. Yhdellä huonolla radalla saa lytättyä hevosen itsevarmuuden pahasti, ja päätyy ottamaan tuhat askelta taaksepäin. Parempi kilpailla yksi kausi liikaa pienemmissä luokissa kuin käydä isossa sarjassa pyörähtämässä yhtään liian aikaisin."

"Itseäni ja sinä tiedät sen. On tärkeämpää että saan sille hyvän kokemuksen, vaikka itseluottamusta sillä visinäärillä on ihan tarpeeksi." Copper ei tosiaan tarvitsisi yhtään lisää. Tiesi olevansa hyvä, mokoma. 
"Se on totta ja voin sitten ensi vuonna aloittaa sen kanssa heti mukavalla tahdilla."

"Uhkarohkeus on eri asia kuin itseluottamus", Gina naurahti. "Othellollakin oli loputtomiin itseluottamusta siihen asti, että se sukelsi kerran selälleen veteen. Loppukausi menikin sen varmistamisessa, että Othello hyppäisi jatkossakin reippaasti veteen." Ja seuraavalla kaudella hevonen oli ollut jälleen yhtä uhmakas kuin aina ennenkin, ja lähinnä nauranut haasteille, joita sen eteen oli heitetty. Siinä oli syy, miksi hän oli aikanaan tahtonut pitää liinaharjaisen ruunan Riverviewssa. Sellaisen pääkopan sisällön hän tahtoi kilparatsuilleen. Epäonnistumisiin ei saanut jäädä vellomaan liiaksi, vaikka luonnollinen reaktio olikin juuri sellainen.
"Niin juuri. Kyllä te ehditte vielä koettaa neljää tähteä lukuisia kertoja. Nuoria hevosia molemmat, niillä on vuosikausia aikaa loistaa kilpailuissa."

"On sillä sitäkin. Uhkarohkeutta väittää että tietää paremmin." Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään. Copper oli kyllä ihana, ei hän voinut valittaa. Poskia kuumotti ja etoi. Onneksi tänään oli sovittu maastapäiviä ja vapaita hevosille, hän saisi vetää henkeä ja lähteä kotiin tämän jälkeen, kun oli aamulla ratsastanut pari pakollista valmennusta. 
"Kiitos tästä. En olisi uskaltanut ajatella ostamista oikeasti ilman toista mielipidettä."

"Sellaisia ne välillä ovat", hän myönsi huvittuneena. Uhkarohkeus tuntui olevan kenttäratsun pahin ominaisuus, mutta siltä ei oikein voinut välttyä, kun laji vaati rohkeutta ratsulta. Nuoret hevoset heittivät sen niin herkästi siitä yli.
"Tietenkin. Tee päätöksesi kaikessa rauhassa", Gina nyökkäsi. Uuden hevosen näkeminen oli ollut varsin virkistävää.

Emily nyökkäsi hymyillen ja jalkautui pihassa. Miyato oli odotellut aurinkoisella pihalla ja luvannut hoitaa Ditton pois. Emily oli varustanut sen itse viimeksi, joten tiesi kyllä millainen hapannaama otus oli. 
"Minä lähden nauttimaan vapaasta kotiin. Pitäkää hauskaa töissä!" Lexakin olisi ehkä muualla. Oli outoa toivoa tuon olevan poissa

"Hauskaa iltapäivää", Gina toivotti vilkaisten kelloaan. Hän voisi oikeastaan ratsastaa Othellon suoraan tähän perään, kun valmennuksen alkuun oli edelleen vajaa tunti. Säästäisi Laurenilta lämmittelemisen vaivan myöhemmin päivällä.
Lexa oli tosiaankin poissa pari tuntia, kun oli päättänyt käyttää vapaapäivänsä Jodien kanssa kaupoilla kierrellen. Hän oli tarvinnut kesämekon ja tiennyt, että jos lähtisi ostamaan sitä itsekseen, hän ostaisi tummansinisen tai kenties mustan mekon, eikä se oikein ajaisi asiaansa. Jodien patistamana hän oli päätynyt ostamaan valkean, sinisellä kukkakuosilla koristellun mekon - ja saanut kuulla kunniansa kahvikupin yli, kun he olivat istuneet alas aurinkoiselle terassille ostoskadun varrella. Siitä huolimatta hän palasi varsin hyväntuulisesti kotiin, puhelin hartian ja korvan väliin tuettuna ja nauru huulilta purkautuen, kun hän kuunteli linjoilta kantautuvaa puhetta. Lexa kohotti aurinkolasit päälaelleen ja laski ostoskassit käsistään eteiseen.
"Millie?" Hän huikkasi kysyvästi. Hän ei ollut odottanut naisen olevan vielä kotona. Pikainen hyvästi puhelimeen ja hän saattoi sulloa puhelimen shortsien taskuun siirtyessään paljain jaloin peremmälle heidän asuntoonsa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:27 pm

Emily veti syvään henkeä ennen kuin lopulta avasi oven. Ainakin toista heistä nauratti. Harmi ettei se ollut hän. Todellakin harmi. Hän pudisteli päätään ja veti kengät jalastaan. 
"Haen vain Merryn ja lähden juoksemaan." Ei tehnyt mieli jäädä kotiin ihan vielä. 

"Siellä on aika lämmin nyt", Lexa huomautti pienen hymyn kera ja sieppasi paperikassit toiseen käteensä. "Mitä jos mennään illalla kaikki yhdessä? Olisi viileämpää."

"Rannalle." He voisivat vaikka kahlata Merryn kanssa sitten tai jotain. Punapää asteli Lexan ohi asuntoon ja makuuhuoneeseen, vaihtaakseen hieman vaatteita. 

Lexa seurasi perässä rapistellen hermostuneena paperisen ostoskassin reunaa. Kun hän oli aiemmin sanonut Jodielle, että Emily taisi olla hieman turhautunut häneen, se oli tainnut olla kovin vähättelevä ilmaisu.
"Voinko tulla mukaan? En kyllä juokse tässä säässä, mutta voin heitellä Merrylle palloa tai jotakin."

Kuinka monta kertaa hän voisi sanoa ei, ilman että se paljastaisi käytöksen vaivanneen häntä? Tuskin kovin monta. Juoksuvaatteiden sijaan Emily veti ylleen vihreän ja keltaisen sävyttämän kesämekon. 
"Mennään sitten illalla, ei kai sillä ole väliä." 

"Okei", Lexa vastasi laskien ostoskassit kädestään sängylle. "Onko kaikki hyvin?" Hän kysyi kulmat kurtistuen ja veti ostamansa kesämekon esiin kassista voidakseen ripustaa sen roikkumaan henkarille vaatekaappiin.

Emily väläytti Lexalle hätäisen hymyn. 
"On, kaikki on hyvin" Sinä vain yllättäen et halua enää lähelle. Hyvä jos yleensä fyysistä naista oli saanut suukottaa. Hän katosi keittiöön, etsimään jotakin syötävää. Ahdistus ajoi syömään, mutta Lexan ollessa kotona piti naamioida se vaikka... päiväteeksi! Ha!

Lexa katsoi pitkään makuuhuoneen oviaukkoon Emilyn perässä. Sanoi nainen mitä tahansa, jokin painoi Emilyn mieltä. Lexa nielaisi, tyhjensi loput ostamistaan vaatteista vaatekaappiin vaivautumatta nyppimään hintalappuja irti, ja suunnisti sen jälkeen tyhjiä paperikasseja kantaen keittiön puolelle.
"Jos jokin painaisi mieltäsi, puhuisithan minulle?" Nainen varmisti taitellen paperikasseja keittiön alakaappiin. Hyvähän hänen oli pyytää moista, kun ei itse saanut suutaan auki.

Emily oli painanut vedenkeittimen päälle ja etsinyt ainekset kunnon leipään, jonka hän leikkasi kolmioleiväksi ja kaapissa oli ollut muutama Lexan tekemä keksi. Niitä valtavia amerikkalaisia suklaahippukeksejä joita normaalisti söi ehkä yhden. 
"Puhuisin, tietenkin." 

Lexa puri huultaan, ettei sanoisi mitään Emilyn välipalasta. Ehkä nainen ei ollut syönyt lounasta tallilla. Ehkä hänen olisi pitänyt tarjoutua laittamaan ruokaa ennen kuin Emily oli alkanut väkertää itselleen välipalaa.
"Hyvä", nainen nyökkäsi pienesti ja sulki keittiön kaapin. Hän pureskeli alahuultaan ja pyöritteli käsiään hermostuneena edessään tietämättä oikein, mitä tehdä niillä nyt kun ei voinut vain halata Emilyä. Miten hän edes voisi sanoa yhtään mitään, kun Emily väitti olevansa kunnossa? Jodie oli saanut tämän kuulostamaan niin helpolta. Sen kun vain aukaisisi suunsa.
"Mitä tallille kuului?"

Kuten välipalasta saattoi päätellä, Emily ei ollut ihan niin kunnossa mitä sanoi olevansa. Teemukikin muistutti enemmän saavia kuin mukia. 
"Ei mitään ihmeellista. Ostan hevosen jos eläinlääkäri ei löydä siitä vikaa."

"Ostat hevosen?" Hän räpäytti yllättyneenä silmiään. Sitä hän ei ollut odottanut, mutta mitäpä hän olisi hevosista ymmärtänyt.
"Olisit sanonut että olet nälkäinen, niin olisin laittanut sinulle ihan oikeaa ruokaa", Lexa lisäsi.

"Jos siinä ei ole eläinlääkärin mielestä vikaa joka voisi muodostua esteeksi kilpakäytölle." Emily kantoi kaiken tarjottimen kanssa olohuoneeseen, istui sohvalle ja painoi telkkarin päälle. 
"Välipala on ihan hyvä, ei tee mieli lämmintä." Sanoi nainen valtavan teemukin kanssa.

Ei kai siihen sitten ollut mitään muuta sanottavaa. Emily ostaisi hevosen, jos hevonen oli terve. Selkeästi nainen ei tahtonut puhua asiasta, joten Lexa vain seurasi hiljaisena sohvalle.
"Selvä", hän myöntyi, vaikka vilkaisikin teemukia. Olisi edes tehnyt jääteetä sitten, jos ei mikään lämmin maittanut. "Toiveita päivällistä varten?" Lexa nosti jalkansa sohvalle ja halasi polviaan vasten rintakehäänsä Emilyä katsellen. Miten vaikeaa puhuminen saattoi muka olla?

Juuri niin vaikeaa ettei Emilykään saanut huudettua itsestään ulos sitä ahdistusta, joka oli lamaannuttanut hänet kaksi päivää sitten Lexan ollessa iltavuorossa. Hän pudisteli päätään. Ei, tuo saisi tehdä mitä haluaisi ja hän söisi kiltisti. 

Lexa aukaisi suunsa useampaan otteeseen sanoakseen jotakin, oikeastaan ihan mitä tahansa, mutta sanat tuntuivat pettävän hänet kerrasta toiseen.
"Anteeksi", hän lopulta pakotti sanan huuliltaan, vaikka se tuntuikin vaikealta. Ei sen tähden, etteikö hän tarkoittanut sitä, vaan yksinkertaisesti siksi, ettei hän tiennyt mitä sanoa. Entä jos Emilyn huonolla tuulella ei ollut mitään tekemistä hänen kanssaan? Jos hän vain tekisi tilanteesta pahemman puhumalla? Ei ihme, että Jodie kutsui häntä katastrofiksi.
"Olen selvästi loukannut sinua jotenkin ja olen pahoillani siitä."

Emily räpäytti silmiään ja nyppäsi keksistä palan, kun oli syönyt ne leipänsä. Hän pisti sen suuhunsa, saadakseen lisäaikaa. 
"Et ole." Hän vain olisi halunnut tietää jos oli tehnyt jotakin väärin tai... muutos oli niin suuri, että siitä syytti väkisin itseään.

"En ole ihan idiootti", Lexa vastasi hiljaa painaen leukansa polveaan vasten, "jokin painaa sinua ja kun et tahdo puhua minulle siitä, ei ole vaikea päätellä minun olevan syy huonoon oloosi."

Emily nyppäsi uuden palan valtavasta keksistä. 
"Et ole." Hän totesi hieman pehmeämmin, kun tavoitti sen äänensävyn. 
"Miksi olisit?"

"En tiedä, siksi kysyin sinulta", Lexa vastasi sulkien silmänsä tuntiessaan kosteuden hiipivän niihin varkain. Voisiko hän edes joskus selvitä keskustelusta itkemättä?
"Haluan vain että olet onnellinen, mutta minusta tuntuu että satutan sinua ihan tahtomattanikin", hän mumisi vaivautumatta avaamaan silmiään. Hän tiesi mitä näkisi, joten miksi katsoa? Emily söisi kuin ei olisi nähnyt ruokaa viikkoon ja hymyilisi opittua mainoshymyään.

Nainen olisi halunnut nousta katsomaan oliko se jäätelö vielä pakastimessa, mutta hillitsi itsensä. 
”miksi sinusta tuntuu siltä?”

"Olet ollut paljon hiljaisempi viime päivinä", Lexa vastasi kohauttaen pienesti olkiaan, vaikka käpertyikin tiukemmalle kerälle jalkojaan halaten.
"Onko tällä jotain tekemistä sen kanssa kun halusin mennä ajoissa nukkumaan silloin yhtenä iltana?" Hän kysyi pienellä äänellä ja vilkaisi varoen Emilyä. Ehkä hän vain oletti ihan liikaa.

Ja päätäsi särki seuraavat kaksi päivää, Emily täydensi mielessään. 
”Ei, olisi typerää suuttua sellaisesta.” Mutta hän oli juuri niin typerä.

"Varma?" Lexa puri huultaan ja katseli Emilyä kulmiensa alta alahuuli mutristuen. Mitä hän oli sitten tehnyt väärin, jos Emily ei ollut loukkaantunut tultuaan torjutuksi?

Olisi typerää loukkaantua kerrasta tai kolmesta. Ylipäätään täyskäännöksestä ihmisen olemuksessa, niinhän? 
”Olen varma.”

Lexa puri alahuultaan niin että maistoi veren metallisen maun suussaan kun pohti asiaa pitkään hiljaisuudessa. Joko Emily valehteli hänelle tai sitten hän oli tehnyt jotakin muuta, mikä oli satuttanut Emilyä. Kumpikaan vaihtoehto ei ollut järin miellyttävä, joten nainen päätti kerrankin kuunnella Jodien neuvoa. Hänen täytyisi vain puhua. Helppoa.
"Minä... Sillä ei ollut mitään tekemistä sinun kanssasi, okei?" Tai sitten puhuminen ei ollutkaan niin helppoa.

Kenen kanssa sitten, oli kysymys jonka Emily halusi esittää. Se sama jolle nauroit puhelimessa? Joku parempi. 
”Tiedän, sinua väsytti.”

Lexa hiljeni jälleen hetkeksi. Puhuminen tuntui sitä typerämmältä, mitä kauemmin hän pyöritteli sanoja mielessään. Mitä jos hän vain unohtaisi koko jutun, laskisi irti jaloistaan ja siirtyisi Emilyn viereen sohvalla? Vetäisi naisen kainaloonsa ja painaisi suukon punaisten hiusten sekaan?
"Okei, hyvä." Miten lauseiden muodostaminen saattoikin olla niin vaikeaa?

Emily hymähti laiskasti ja katseli jonnekin tv:n ohi. Syötyään keksit hän malttoi olla hetken, kunnes haki jäätelöä. Sentään kuppiin eikä koko purkkia.

Ei, hiljaisuus ei toiminut. Hän tunsi ahdistuksen valtaavan alaa sisällään, mitä kauemmin istui aloillaan.
"Tiedän että sanoit, ettei se haittaa sinua, mutta", hän nielaisi. Ainakin hän olisi yrittänyt, eikö? "Näin painajaista edellisenä yönä, ja sen jälkeen ei huvittanut ja olin oikeastikin väsynyt kun en ollut nukkunut kunnolla."

Emily otti lusikallisen kirsikkaista jäätelöä suuhunsa ja vilkaisi Lexaa. Punapää nyökkäsi ja käänsi katseensa takaisin. 
”Lexa, ei sillä ole väliä miksi. Tietenkin nukut jos väsyttää.” Ei kulta tai rakas.

"Mutta sillä on väliä, jos sinun on sen takia huono olla", Lexa vastasi halaten jalkojaan niin tiukasti, että tiesi aiheuttavansa jumin jos toisenkin hartioihinsa.
"Olet selvästi vihainen minulle, enkä minä tiedä, mitä voin tehdä korjatakseni sen."

Toinen lusikallinen ja se esanssinrn kirsikka muistutti siitä ällöttävästä pirtelöstä. 
”En ole vihainen.”

"Jokin on silti pielessä", nainen huomautti päästäen suurella vaivalla irti jaloistaan jotta saattoi istua sohvalla kuten normaalit ihmiset. Ei pienenä keränä käsinojan nurkassa kehittämässä päänsärkyä niskan jännittymisen tähden.
"Voitko vain puhua minulle?"

”Minä puhuisin jos olisi puhuttavaa. Olen väsynyt aikaisesta aamusta ja on kuuma.” Hänen pitäisi harjoitella valheitaan Lexalle jos oli aikeissa jatkaa tätä.

Lexa pudisti päätään.
"Me sovimme, ettet tee tuota", hän huomautti, "et minun kanssani."

Hän oli tosiaan tainnut luvata ettei tekisi niin nyt. Sanoisi hymyillen kaiken olevan hyvin, vaikka olkoonkin ettei hän kyennyt valehtelemaan samoin mitä aiemmin. 
”Minä en tee mitään, joten sopimuksemme on koskematon.”

"Millie, ole kiltti", Lexa vetosi hiljaa, ääni värähtäen. "Tiedän, että valehtelet. En vain ymmärrä miksi, ja se pelottaa minua."

Sormet puristivat kulhoa hieman tiukemmin. 
”En valehtele. Eikä sinun tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä. Se siitä.”

Nainen pudisti päätään ja ponnisti jaloilleen vauhdilla. Hän tarvitsi tilaa, jota valoisa kaksio ei tuntunut tarjoavan, mutta ulos säntääminen olisi ollut kovin dramaattista. Niinpä Lexa päätyi kiirehtimään makuuhuoneeseen ja käpertymään leveälle ikkunalaudalle istualteen. Ulkoilma ei ollut kovinkaan raikasta näin lämpimänä päivänä, mutta ainakin sitä oli hieman helpompi hengittää. Hän pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja kirosi ajatuksissaan sitä, että oli koskaan mennyt kuuntelemaan Jodien neuvoa. Nyt kaikki oli vielä pahemmin solmussa kun hän tiesi Emilyn valehtelevan hänelle. Merry kävi kovin hämmentyneen oloisena tökkäämässä hänen jalkaansa etutassut ikkunalaudalle nostettuna, mutta Lexa lähetti pennun takaisin olohuoneeseen. Merry voisi mennä nuolemaan omistajansa jäätelökulhon puhtaaksi sillä aikaa kun hän kasaisi ajatuksiaan ikkunalaudalla.

Bordercollie tassutteli olohuoneeseen. Emily olisi halunnut mennä perään, mutta pyysi ennemmin koiran syliinsä ja pysyi niillä sijoillaan. 
Painajaista. Hänen kanssaan olemisestako? Hänen koskemisestaan millään tavalla edes ohimennen? Siniset silmät räpsyivät kiivaasti.

Lexa nojasi otsansa vasten ikkunalasia ja katseli alapuolella olevaa hiljaista katua. Monikaan auto ei ajanut sitä pitkin tähän aikaan päivästä, mutta kulman takana suurempi tie oli varmasti työmatkalaisten ruuhkauttama. Heidän pienellä kadullaan ei kuitenkaan ollut ylimääräistä elämää. Juuri nyt hän olisi oikein mielellään katsonut lasten kanssa päiväkävelyllä olevia kotiäitejä ja tupakka suussa norkoilevia teinejä. Ihan vain saadakseen jotakin tekemistä, jotakin muuta, mihin keskittyä kuin nalkuttava ääni takaraivolla.
Ajantaju tuntui katoavan, mutta lihakset alkoivat nopeasti valittaa epämukavuuttaan kovalla alustalla. Lexa nousi seisomaan kankein jaloin, pyyhki kyyneliä poskiltaan ja tassutteli varoen makuuhuoneen oviaukkoon, jotta saattoi kurkistaa yhdistetyn, avoimen keittiön ja olohuoneen puoleen.

Emily tuijotti edelleen tyhjää. Hän oli saattanut syödä lisää kun Lexa oli uponnut ajatuksiinsa, mutta kun tuo katsoi olohuoneeseen, hän vain rapsutteli hajamielisenä koiraansa.

Lexa katseli hetken oviaukosta tietämättä mitä sanoa tai tehdä. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä tässä. Konfliktien ratkominen asiakkaiden välillä työpaikalla oli ollut helppoa, mutta omassa elämässä hän oli toivoton. Nainen nielaisi, tunsi uusien kyynelten valuvan poskilleen ja oli hetkessä liikkeellä. Hän kiirehti suorinta tietä oviaukosta olohuoneen halki, kiersi sohvapöydän ja lähes syöksyi halaamaan Emilyä tiukasti vyötäröltä, kyynelten kastelema poski naisen vatsaa vasten painettuna.
"Olen niin pahoillani", hän hikkasi. Eikö se ollut aina hyvä alku mille tahansa sovinnon eleelle?

Emily ei voinut sanoa että odotti sitä. Hän jopa säpsähti, mikä sai siniset silmät leviämään hermostuttavan suuriksi. 
”... mistä?” Ääni värähti kevyesti.

Emilyn säpsähdys sai Lexan inahtamaan kauhistuneena ja laskemaan naisesta irti nopeasti kuin olisi polttanut kätensä. Mahtavaa. Nyt hän oli vielä säikäyttänytkin Emilyn. Tämähän meni täydellisesti. Olisi vain pitänyt pysyä makuuhuoneessa iltaan saakka ja toivoa, että huomenna kaikki olisi jollakin ihmeellä hyvin.
"Kaikesta", Lexa niiskaisi pyyhkäisten poskeaan kämmenselkäänsä. "Ihan kaikesta, mitä olen tehnyt. En halunnut satuttaa sinua kertomalla, mutta taisin vain satuttaa enemmän pitämällä sitä salassa ja olen niin pahoillani", hän sopersi suoristautuen sohvalla itkusta punertavat kasvot kämmeniin peitettynä.

Siniset silmät räpsähtivät muutaman kerran hämmentyneinä. Hän ei voinut sanoa seuraavansa Lexan ajatuksen kulkua. 
”minä en ymmärrä.” Hän totesi hiljaa. 

Lexa ei ollut varma ymmärsikö itsekään, mutta väliäkö sillä. Ainakin hän sai nyt sanoja ulos suustaan ahdistavan hiljaisuuden sijaan.
"Näin unta Vivianesta", hän nielaisi koettaen saada äänensä kantamaan, vaikka kyyneleet valuivatkin valtoimenaan poskille. "Ja tiedän ettet halua kuulla hänestä, joten en halunnut sanoa mitään, mutta tunsin oloni niin syylliseksi ja en tiennyt mitä tehdä."

Sen saattoi nähdä kun Emily nielaisi tyhjää ja taisteli itsensä kanssa. Ei auttaisi jos hän sanoisi jotakin. 
”En siltikään ymmärrä.”

Lexa niiskaisi uudemman kerran ja kurkisti sormiensa lomasta, ennenkö päätyi peittämään kasvonsa jälleen kokonaan. Käsien takana oli paljon parempi itkeä.
"Olen pahoillani, että pidin sitä sinulta salassa ja turvauduin läpinäkyviin tekosyihin väsymyksestä ja päänsärystä. En vain halunnut satuttaa sinua. Ja olen niin pahoillani, ettet kokenut voivasi tukeutua minuun, kun selvästi jokin painaa sinunkin mieltäsi."

Emily kallisti kevyesti päätään. 
"...  Ymmärrän että salasit. Ja sinä tiedät että minulle on vaikea... puhua. Ei se liity sinuun."

"Vaikka se ei liittyisi minuun, tahdon silti kuulla", Lexa niiskaisi ja pyyhki kyyneliä kasvoiltaan uskaltaakseen edes vilkaista Emilyä. "Haluan vain olla avuksi."

"Siis se miksi en osaa." Se, että hän oli nyt ollut vähintään kylmä ja nihkeä, liittyi vahvasti. 
"Joten siksi et halunnut koskea minua mitenkään?" Edes suukkoa, helvetti. 

"Minä vain tahdon, että voisit puhua minulle. Että haluaisit puhua minulle, erityisesti silloin, kun se on vaikeaa", Lexa vastasi katse syliin painuen. Nyt kun kädet eivät peittäneet enää kasvoja, hän kiersi niitä taas sylissään hermostuneena.
"Niin", hän vahvisti hiljaisella äänellä. "Tunsin oloni niin syylliseksi, etten tosiaankaan ansainnut läheisyyttäsi ja vielä vähemmän rakkauttasi."

Emily puri huultaan. Hän ei tiennyt voisiko uskoa selitystä syyllisyydestä. 
"Miksi?"

"Miksi tunsin oloni syylliseksi?" Lexa kysyi nielaisten. Kuinka paljon hän voisi kertoa painajaisestaan ennen kuin todella satuttaisi Emilyä? Muisto naisesta värjäämässä hiuksensa vaaleaksi välähti mielen etualalla. Ei. Hän ei kertoisi painajaisestaan yhtään enempää.
"Koska näin painajaista jossa olitte molemmat mukana, ja sen ei kuuluisi olla niin. Hän on osa menneisyyttäni, mutta ei hänellä ole mitään sijaa enää tässä hetkessä."

Emily kurtisti kevyesti kulmiaan. Hänestä tuntui ettei hänelle kerrottu kaikkea. 
"... Millaista unta?" Millainen sen oli pitänyt olla, että se oli saanut Lexan niin tolaltaan?

"Ei sillä ole väliä", Lexa vastasi päätään pudistaen. "Se oli vain painajainen." Todella elävän tuntuinen, todellinen painajainen, joka oli saanut hänet heräämään itkien ja täristen.

"... Olit sängyssä hänen kanssaan." Emily totesi sen pelottavan tyynesti. Mitä muuta Lexa muka voisi piilotella?

"Hyvä luoja, en!" Lexa parahti kauhuissaan ja siirtyi vauhdilla lähemmäs Emilyä sohvalla. "Ei, en. Ei", hän vain toisteli päätään pudistaen, ruskeat, itkusta punertavat silmät suurina ja epätoivoisina.

Emily kohotti kevyesti toista kulmaansa. 
"Mitä muuta sinä salaisit?"

"En vain halua puhua siitä", Lexa vastasi. Ei siinä ollut mitään salattavaa. "En halua satuttaa sinua puhumalla siitä, puhumalla hänestä. Se oli vain painajainen."

Emily nousi seisomaan, puhkuen. 
"Kai tajuat mitä tapahtuu jos arvailen? Ehkä sinä olit sängyssä hänen kanssaan, ehkä nautit siitä ja muistit mitä kaipaat? Ehkä sinä näit vain unta menneisyydestäsi ja aloit kaivata sitä takaisin? Haluatko tosiaan että pyöritän näitä päässäni loputtomiin?"

Lexa tuijotti suu auki loksahtaneena Emilyä. Niinkö nainen ajatteli? Että yksi uni, yksi painajainen, sai hänet kaipaamaan jotakin, minkä hän oli hyvästellyt jo vuosia sitten?
"Älä koskaan ajattele niin, rakas", nainen vastasi tuska ääntä värittäen. Emilyn ei pitäisi ikinä tuntea oloaan niin vähäpätöiseksi, että voisi jäädä toiseksi unelle.
"Näin unta, että vietimme laiskaa aamua yhdessä. Toin sinulle aamupalaa sänkyyn, niitä lämpimiä leipiä mistä pidät kovin, ja kaikki oli hyvin, kunnes yllättäen emme olleetkaan enää kotona vaan minun vanhalla asunnollani, ja Viviane käveli sisään ja alkoi huutaa miten petin häntä", Lexan ääni sortui täysin, kun kyyneleet puskivat uudelleen pintaan. Hän joutui hetken muistuttamaan itseään siitä, miten hengitettiin, ennen kuin saattoi jatkaa. "Ja unessa minä säntäsin hänen peräänsä. Painajaisessani tein sen virheen, että valitsin hänet ennen sinua, ja heräsin itkien ja itseäni vihaten."

Ja taas hän huusi lexalle syyttä, ripitti tuota jostakin mitä tuo ei halunnut, koska oli epävarma itsestään. 
Emily istui takaisin sohvalle ja veti tuota varoen halaukseensa. Ei ollut hätää, hän oli tässä edelleen. Se oli vain unta tai jotain sellaista. 
"... anteeksi."

Lexa painui halaukseen lohduttomat nyyhkäykset koko kehoa ravistaen ja rutisti Emilyä niin tiukasti kuin vain saattoi.
"Ei sinulla ole m-mitään anteeksipyydettävää", hän sopersi kyynelten lomasta ja hautasi niin itkusta kuin häpeästäkin punoittavat kasvonsa Emilyn rintaa vasten. Hänen se täytyi pyytää anteeksi, kun oli antanut painajaisen hiipiä sotkemaan heidän elämäänsä. Hänen olisi vain pitänyt nauraa sille aamulla, sivuttaa se alitajunnan heittämänä vitsinä ja jatkaa kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

Emily pudisteli päätään ja painoi suukon lexan hiuksiin. Ehkä se oli siunaus että tuo itki, sillä hänestä ei ainakaan vielä ollut huutamaan itkevälle naiselle. 
"Ssshhh. On. Minä huusin sinulle taas koska olen epävarma."

Epäilemättä hänen kyyneliinsä turtuisi jossakin kohtaa, sillä niitä riitti. Hän onnistui itkemään milloin mistäkin syystä, tai ihan täysin ilman syytäkin.
"Vain koska minä teen olosi epävarmaksi", Lexa vastasi koettaen rauhoitella itseään, ettei täysin räkisi Emilyn paitaa märäksi.

"Ei." Emily pudisti kevyesti päätään. 
"Vaan koska minulla ei ole sellaista itsevarmuutta suhteessa, koska olen miellyttänyt toista ihmistä vuosia. Tai jotain sellaista psykologini sanoi."

Sanoi psykologi mitä tahansa, hän oli silti varma, että syy oli hänessä. Joku toinen olisi varmasti osannut tukea Emilyä paljon paremmin. Vakuuttaa päivästä toiseen niin sanoilla kuin teoillakin, miten uskomaton nainen oli.
"En halua, että yrität koskaan miellyttää minua", Lexa sopersi hiljaa, "haluan vain, että olet sinä."

Emily painoi suukon naisen hiuksiin. 
"Ja minä en yritä." Hän lupasi ties monettako kertaa. 
"Mutta minulla on taipumus asettaa muut itseni edelle, tavalla tai toisella, eikä se ole sinun syysi. Yksi niitä aioita joita käyn työstämässä."

"Minä asetan sinut aina ensimmäiseksi", Lexa vannoi rutistaen Emilyä tiukemmin, ja suoristautui sen jälkeen halauksesta. Hän pyyhki kyyneleet poskiltaan ja painautui naiseen kiinni haudaten kasvonsa punaisten hiusten sekaan. Shampoon tuttu tuoksu rauhoitti hätäisesti takovan sydämen paljon tehokkaammin kuin mikään muu.
"Asetan meidät aina ensimmäiseksi. Haluan jakaa elämäni kanssasi hyvinä päivinä, ja minun täytyy voida jakaa se kanssasi huonoina päivinä."

Emily huokaisi hiljaa ja rutisti Lexaa hellästi kun tuo painui uudelleen hänen lähelleen. 
"Minä opettelen jakamaan."

"Hyvä", nainen henkäisi kiitollisena ja rutisti Emilyä takaisin. Ajatuskin siitä, mitä Emilyn oli täytynyt ajatella koko tämän ajan sai vatsan kiertymään kivuliaasti solmuun ja pahoinvoinnin nostamaan päätään.
"Minä en voisi ikinä tehdä niin", hän sanoi hiljaa ja vetäytyi halauksesta sen verran, että saattoi katsoa Emilyä silmiin. "Pettää sinua. Tai toivoa, että olisin jonkun toisen kanssa jossakin muualla."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:28 pm

Emily puri huultaan. Hän ei voisi sanoa niin, tai voisi, mutta he molemmat tiesivät että hän oli täysin kykenevä siihen. Se sai tuon murtumaan. Hän oli huono, huono nainen, johon ei voinut edes luottaa. 

”Millie”, Lexa henkäisi halaten naista jälleen tiukemmin. Mitähän hän oli nyt sanonut kaivaakseen tällaisen reaktion irti Emilystä?
Aivan. Pettäminen. Nainen oli lähtenyt hänen kanssaan ulos vaikka oli kihloissa, ja pyörähtänyt parin vieraan sängyn kauttakin siinä sivussa. Asia, jota hän ei tosiaankaan mielellään ajatellut.
”Ei ole mitään hätää”, hän tyynnytteli ja halasi Emilyä vuorostaan rintakehäänsä vasten.

Ne kaksi olivat sentään olleet ennen Lexaa. Ironista, että hän oli ollut naiselle uskollisempi kuin kihlatulleen. Ajatuskin itketti siitä huolimatta. Hän oli hirveä, hänet olisi pitänyt vain... jotakin. Hän ei tosiaan ollut se joka ansaitsi ihanan ja huomaavaisen naisen. 

Lexa ei tiennyt mitä voisi sanoa, joten tyytyi vain halaamaan Emilyä ja silittämään punaista liekkimerta epätoivoisena yrityksenä lohduttaa. Hänen pitäisi opetella ajattelemaan ennen kuin puhui.
”Minä luotan sinuun ehdoitta”, hän vakuutti pehmeästi, ”ja tiedän, että olet luottamukseni arvoinen.”

Emily niiskaisi ja pyyhkäisi kasvojaan. Hän ei voinut olettaa Lexan luottavan sen kaiken valossa. 
"E-en ymmärrä miten..."

Joku toinen olisi kenties sanonut hänen olevan typerä tai luottavan ihmisiin liikaa, mutta Lexa uskoi enemmän siihen, että hän oli hyvä ihmistuntija.
”Koska tunnen sinut ja tiedän, että olet hyvä ihminen. Rakastan sinua, ja se on jo yksinään ihan tarpeeksi, jotta luotan sinuun. Sinä olet minun ihmiseni nyt. Mitä tahansa tarvitsenkaan, sinä olet ensimmäinen, jonka puoleen käännyn. Mitä tahansa minulle tapahtuukaan, sinä olet ensimmäinen, kenelle tahdon kertoa päivästäni.”

Emily pyyhki silmiään ja kohautti olkiaan. 
"Mutta minä..." Hän oli tehnyt niin. Hän oli ollut onneton ja tehnyt niin.

”Se on eri asia”, Lexa vastasi ja työnsi hellästi sormillaan Emilyn punaisia hiuksia korvan taakse. ”Sinä olit mahdottomassa tilanteessa. Kukaan ei voi syyttää sinua siitä, että etsit lohtua muualta. Älä syytä itseäsikään. Anna itsellesi anteeksi, rakas.”

Emily vilkaisi Lexaa silmät punoittaen. 
"Olisi pitänyt..." Olla fiksumpi.

”Sillä ei ole mitään väliä, mitä olisi pitänyt tai ei olisi pitänyt”, Lexa vastasi pyyhkäisten peukalollaan Emilyn poskea. ”Se on kaikki mennyttä. Sen ei tarvitse vaikuttaa tähän hetkeen tai tulevaisuuteemme.”

Emily niiskaisi uudelleen ja hieroi kasvojaan. 
"... minun pitää käydä useammin terapiassa." Ei hän voisi huutaa lexalle näin. 

”Sinä käyt niin usein kuin sinusta tuntuu”, Lexa vastasi pehmeästi. ”Ja jos on jotakin, mitä minä voin tehdä sillä aikaa, sano. Vaikka se tuntuisi miten järjettömältä tahansa, jos pelkäät jotakin, sano, ja minä teen kaikkeni, ettei sinun tarvitse ajatella niin.”

Emily kohottautui hieman. 
"Lexa, ei se... Minä teen sen itse. Et... sinä et voi vaikuttaa siihen."

”Oletko varma?” Nainen kysyi. Hän tahtoi vain auttaa. Oli kamala nähdä Emilyn voivan niin huonosti ja olla kerrassaan kyvytön auttamaan millään tavalla.
”Haluaisin vain auttaa. Miten tahansa, ettei sinun vain olisi niin huono olla. Jos sinua pelottaa että voisit pettää, voimme sopia että suhteemme on avoin. Jos pelkäät että tappelisimme joskus niin, että heittäisin sinut ulos, voimme lisätä nimesi vuokrasopimukseen. Mitä tahansa. Tarkoitan sitä.”

Emily ponkaisi seisomaan. Lexan viaton heitto sai hänet suunniltaan. 
”Ei! Ei tosiaan,en kestäisi että sinä voisit tai että minä... ei! Minä vain en... Lexa, en koe että olen viehättävä.” Sellaista sattui kun vuosia miellytti muita.

”Rakas, rauha”, Lexa tyynnytteli nopeasti ja ojensi käsiään Emilyn puoleen. ”Minulla ei ole mitään mielenkiintoa edes katsoa muiden suuntaan. Minä en harrasta avoimia suhteita tai muuten vain pyöritä useampaa yhtä aikaa.” Hän ei vain tahtonut Emilyn olevan niin epävarma itsestään jatkuvasti, mutta selvästi tämä ei ollut oikea tapa lähestyä asiaa. Ei, tämä oli ollut täysin väärä ehdotus tähän väliin.
”Sinä olet viehättävin nainen, jonka tunnen”, Lexa vastasi. Sattui kuulla, että Emily ajatteli mitään muuta. ”Olen pahoillani, ettet näe sitä itse.”

Emily ei olisi kyennyt jakamaan tai halunnut itse ajatella muita. Hän liikahti hieman levottomasti. 
”Ja se on ihana kuulla. Mutta en voi ajatella itseäni niin, kun minä... koska minä tein mitä tein. Vuosia.” Siinä rapistui käsitys omasta viehätysvoimasta.

”Se ei muuta sitä, miten minä näen sinut. Se ei vaikuta siihen lainkaan. Toivottavasti voit itsekin nähdä joskus itsesi kuten minä näen sinut. Sinä ansaitset sen”, hän sanoi pehmeästi. Miten hän toivoikin, että voisi poistaa edes osan Emilyn kantamasta taakasta tai ottaa sen omille harteilleen kannettavaksi.

”Ja minä yritän muistaa sen. Siksi olen epävarma.” Koska hän pelkäsi jonkun kauniimman, suloisemman, jonkin vievän Lexan. Hän ei kestäisi.

”Sinulla ei ole mitään syytä epävarmuuteen”, Lexa vakuutti. Hän ei ollut menossa minnekään. Ei ilman Emilyä.
”Olet jumissa kanssani, halusit tai et.”

”Minä olen tässä jumissa vapaasta tahdostani.” Hän huomautti hellästi ja pyyhkäisi naisen poskea. 
”Kenen kanssa puhuit kun tulin?”

”Se on ilo kuulla”, Lexa vastasi. Ainakin Emily oli tämän kerran parisuhteessa koska todella tahtoi olla siinä.
”Puhuin?” Nainen räpäytti hämmentyneenä silmiään ja joutui todella hetken miettimään. Puhelusta tuntui olevan pieni ikuisuus. ”Ah, Peytonin. Hän koetti urkkia minulta lahjaideoita Jodielle.” Aaronin teini-ikäinen tytär ei ollut koskaan vaikuttanut kovin kiinnostuneelta hänestä, kun hän oli asunut Aaronin ja Jodien kanssa, mutta muuton jälkeen Peytonista oli kuullut paljon useammin. Kai se oli jokin teinimäinen tapa ilmaista ikävöivänsä, kun ei kerran voinut moista sanoa suoraan.

Se oli ainoa paikka missä Emily halusi olla. Jakaa asunto ja elämä, käydä iltaisin naisen viereen nukkumaan, hiipiä suihkuun kun tuo oli siellä ja kuvitteli olevansa yksin. 
”Aa. Ei sitten mitään.”

Lexa kohotti kulmiaan uteliaana.
”Sano nyt vain, mitä mietit”, hän kannusti pieni hymynhäivä huulillaan. Silmät olivat turvonneet kaikesta itkemisestä ja hän tunsi olonsa kaikin tavoin tukkoisaksi, mutta ainakin pieni hymy oli mahdollista saada huulille.

Emily pudisteli päätään. Ei hänen tarvinnut sanoa että oli pelännyt sen olevan joku kolmas. 
”Ei mitään. Kunhan olin utelias.”

”Saat olla”, Lexa lupasi ja nousi seisomaan, jotta saattoi harpata halaamaan Emilyä. ”Ja jos keksit hyviä lahjaideoita naiselle, joka ei tahdo yhtään mitään ja ostaa itse kaiken mitä tarvitsee, Peyton ottaa ne varmasti ilolla vastaan.”

Hän halasi Lexaa tiukasti. 
”Epäilen että keksin, en edes keksi mitä itse haluan.”

”Siinä tapauksessa sinulla on tuuria. Minä olen kovin helppo, mikä tahansa kirja tai pulmapeli, ja olen onnesta soikeana. Olen kovin epäsosiaalinen sen jälkeen tosin pari päivää”, nainen naurahti nojaten päätään Emilyn päälakea vasten.

”Ihanaa.” Hän naurahti ääni paksuna ja vilkaisi naista kulmiensa alta. 
”Kävit ostoksilla?”

”Mutta totta puhuen pääset vielä helpommalla, jos vain puet kauniit pitsihepenet päällesi ja odotat minua makuuhuoneessa. Paras lahja ikinä”, Lexa vannoi naurahtaen ja halasi Emilyä tiukemmin.
”Tarvitsin kesämekkoa ja makutuomaria.” Eli jotakuta tyrmäämään kaikki tummat sävyt ja valikoimaan niitä oikeasti kesäisiä mekkoja hänelle. ”Jodie tarjoutui vapaaehtoiseksi.”

”Ei se ole lahja. Teen niin muutenkin.” Tai ainakin aikoisi tehdä. Tuo oli ansainnut sen. 
”Olet kaunis mekoissa.”

”Se on lahja”, Lexa väitti vastaan hymy äänestä läpikuultaen. ”Taivaallinen lahja.” Emily oli hänen oma pieni punapäinen enkelinsä.
”Minä olen aina suosinut enemmän suoria housuja ja housupukuja, mutta kesällä mekot ovat lyömättömiä.”

”Hmh, en nyt sanoisi. Ja sinä olet niissäkin kaunis. Kauneimmillasi olet kyllä suihkussa.” Ilman vaatteita, vesi ihoa pitkin valuen. Sille oli syynsä miksi hän silloin tällöin hiipi yllättämään Lexan.

”Tietenkin”, Lexa vastasi huvittuneen sarkastisena. ”Kukapa ei olisi kauneimmillaan hiukset naamalla ja jotakin 90-luvun pophittiä laulaen.”

"Niinpä. Tai sitten ihanan ruskettunut iho märkänä, ilman vaatteita..." Emily kehräsi tyytyväisenä.

Lexa naurahti pienesti Emilyn kehräämiselle. Kun sitä katsoi tuolta kannalta...
”Tämä ole vielä rusketusta nähnytkään”, nainen puhahti, vaikka olikin jo ehtinyt hankkia töissä käyttämästään t-paidasta hihanrajat oltuaan tuskin puolta tuntia auringossa seuraamassa Emilyn valmennusta lounastauollaan.
”Katsotaan sitä uudestaan kuukauden päästä.”

"Riippuu mihin vertaa." Emily totesi hymyillen. 
"Ruskettuneempi kuin minä tulen koskaan olemaan."

”Sinä oletkin valkoinen kuin lakana”, Lexa naurahti halaten naista tiukasti. ”Kovin kaunis lakana tosin.”

"Mmm. Mustelmia lukuunottamatta." Emily naurahti ja pudisteli kevyesti päätään. 
"En muuten vitsaillut siitä hevosesta."

”Koeta olla keräämättä niitä enempää”, Lexa vastasi. Mustelmat eivät koskaan olleet hyvä merkki Emilyn kalpealla iholla, vaikka nainen tuntuikin saavan niitä hyvin helposti aina silloin tällöin.
”Ajattelin, ettei se ehkä olisi asia, josta vitsailisit. Kerro siis kaikki”, hän kannusti vetäen Emilyn puoliksi syliinsä sohvalla.

"Yritä olla... Copperin kanssako?" Emily tuhahti nyreänä. Ehei sen ruunan kanssa. 
"Se on Miyaton äidin kasvattama, amerikkalainen. Nuori ori, vähän äksy. Paiskattu kahteen otteeseen hauskalla nimellä ja hauskalla värityksellä."

”Sinulla on joku juttu amerikkalaisiin”, Lexa kiusasi naurua äänessään ja painoi suukon Emilyn poskelle.
”Kuulostaa hauskalta. Joten et taida olla vaihtamassa autoa hetkeen?”

"Noh! Alan tehdä pian tosi englantilaisia asioita, joilla korvaan tätä. American Idiot on hieno hevonen." Emily naurahti. 
"Olin ostamasa auton koska luulin ettei minulla ole autoa. Nyt minun ei tarvitse."

”Odotan innolla, mitä niin englantilaista keksit. Koristelet kotimme kuningattaren kuvilla?” Lexa naurahti. Se vasta olisikin näky.
”Siinäpä kaunis nimi. No, me sentään osamme nauraa moiselle, mutta auta armias jos hevosen nimi olisi English Wanker, siitä vasta nousisikin meteli teidän keskuudessanne”, nainen virnisti.

"Se olisi aika upea nimi hevoselle. Vaikka tuskin menisi läpi kilpailuluetteloissa..." Emily virnisti leveästi. 
"Ja se on amerikkalaisen nimeämä, pönttö. Lempinimi on Ditto. Se on Pokemon. Sellainen vaaleanpunainen aivottoman näköinen hyytelö."

”Sen takia se on toiminutkin”, Lexa virnisti. ”Amerikkalaiset osaavat nauraa moiselle.” Tai sitten eivät osanneet, riippuen kenelle puhui.
”Ostit vaaleanpunaisen aivottoman hyytelöhevosen? Mahtava suoritus Millie”, Lexa kiusasi rutistaen naista tiukemmin.

Emily nauroi ja pudisteli päätään.
"Ei!" Hän kaivoi puhelimensa ja etsi kuvan hevosesta joka näytti maalilätäköstä juosseelta. 
"Ditto."

Lexa kurkisti uteliaana näytettyä kuvaa. Hevonen oli kieltämättä hassun värinen. Hän ei ollut nähnyt kuvia tuollaisista hevosista kahlatessaan läpi elämänkerrallisia teoksia huippuratsastajilta tai heidän ratsastuksen aapisiaan.
”Hevosesi näyttää siltä, että maali loppui kesken, kun sitä värjättiin. Tai että se pinkoi läpi jostakin maalipurkista”, nainen huomioi huvittuneena.

"Jep. Oma pieni lätäköstä juosseeni. Jos se on terve. Odotan lääkärin tarkistusta." Emily totesi hymyillen.

”Toivotaan, että se on. Vai pitäisikö minun toivoa kaikessa hiljaisuudessa päinvastaista?” Lexa kysyi naurahtaen. Ei ikinä. Hän toivoisi aina sitä mikä osuisi yhteen Emilyn toiveiden kanssa.

"Ei. Minulle tulee surku jos se ei ole terve." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Siitä tulee vielä huippuhevoseni. Omani."

”Pidän siis sormet ja varpaat ristissä, että hevosesi on terve”, Lexa vastasi painaen uuden suukon Emilyn poskelle. Miten hän olikin ollut niin typerä, ettei ollut tehnyt niin jo päiviä aiemmin? Aivan hukkaan heitetyt päivät.
”Toivottavasti Ditto aiheuttaa vähemmän mustelmia kuin Copper.”

Emily irvisti hieman. 
"No... En usko siihen. Se on aika vikkelä ja ei nauti huomiosta."

”Millie”, Lexa voihkaisi painaen otsansa naisen hartialle. ”Miksi keräät hevosia jotka aiheuttavat mustelmia?”

"En tosiaan tiedä." Hän totesi nauraen hyväntuulisena. 
"Masokisti?"

”Ei ole reilua”, Lexa valitti. ”Mitä minä teen kanssasi, jos olet jatkuvasti kaikki paikat jumissa putoamisista ja täynnä mustelmia kaikesta muusta?”

"Eivät ne linkoa minua alas. Hampaita vain pitää varoa." Emily totesi hymyillen pehmeästi. 

”Niinhän kaikki aina sanovat”, Lexa vastasi irvistäen ja kohotti päätään voidakseen katsella Emilyn kasvoja. Hän ei todellakaan tahtonut nähdä tilannetta, jossa Emily lentäisi alas.
”Sinun on paras pitää kiinni tuosta. En tahdo että sinulle käy mitään.”

Hän katsoi Lexaa ja kohotti kulmaansa tuon irvistykselle. 
"Usko pois, yritän aina parhaani."

”Hyvä”, nainen totesi rutistaen Emilyä. Bex oli viihdyttänyt häntä hiljaisen vuoron aikana tarinoilla kaikista murtuneista luista, joita pienikokoisella naisella riitti, eikä Lexa varsinaisesti tahtonut joutua hoivaamaan paikkoja rikkonutta Emilyä kuntoon.
”Merrykin pitää siitä paljon enemmän, kun pääsee kanssasi ulos.” Koiranpentu oli hetkessä sohvalla ja tunkemassa syliin nimensä kuullessaan, mutta hänellä ei ollut vapaita käsiä koiran rapsuttelua varten, sillä hän ei ollut laskemassa irti Emilystä.

Emily toivotti Merryn tervetulleeksi syliinsä kun se halusi tunkea siihen ja rapsutteli koiraa hymyillen. 
"Minä sanoin että välttelen sitä viimeiseen asti. Olen melkoinen apina roikkumaan kyydissä."

”Hyvä niin. Apinoi jatkossakin”, Lexa naurahti halaten Emilyä. Hän katseli koiranpentua hymyillen. Kuka olisikaan uskonut että hänen elämänsä näyttäisi tältä puoli vuotta Englantiin muuttamisen jälkeen?
”Vieläkö haluat lähteä Merryn kanssa rannalle vai oliko se vain yritys päästä minua karkuun?” Lexa kysyi kallistaen pienesti päätään.

Emily puraisi kevyesti huultaan ja painoi päätään Lexan olkaa vasten. 
"... Yritys päästä sinua karkuun."

”Niin arvelin”, nainen myhäili pehmeästi. ”Mutta voisimme silti mennä. Merry tykkäisi varmasti juosta pallon perässä vesirajassa. Sinä tosin kahlaat hakemaan pallon, jos Merry hylkää sen”, hän naurahti.

"Minä kahlaan." Emily lupasi hymyillen. 
"Siellä on aika lämmin, voisin lähteä bikineissä. Jos vaikka pystyisi uimaan."

”Sinä olet hullu”, Lexa ilmoitti päätään pudistellen. Uimaan? Englannissa? Mereen? Ei todellakaan. Ei ikinä. Ehei.
”Minä otan kameran mukaan niin voin ikuistaa kiljumisesi, kun vesi onkin kylmää.” Sanoi hän, joka kiljaisi jos erehtyi roiskaisemaan suihkusta vettä päälleen ennen kuin se oli lähellä kiehumispistettä.

"Pffht. Ihan hyvin voi mennä." Emily tuhahti ja nousi ylös, astellem makuuhuoneeseen. Hän palasi sieltä mustaan monokiniin pukeutuneena. Se oli selvästi enemmän rannalla makoilua varten hankittu, mutta väliäkö sillä. Hän käänsi kesämekkoa käsissään oikein päin. 
"Mennäänkö? ja et tasan kuvaa minua tässä."

Lexa pudisteli päätään. Ei todellakaan voinut mennä. Emily oli päästään sekaisin. Nainen suunnisti täyttämään vesipulloja keittiöön ja muisti napata Merryllekin kipon mukaan, ettei höpsö koira yrittäisi juoda merivettä janoonsa. Sitten vielä koirapyyhe, nameja ja useampi tennispallo sekä heittovarsi mukaan, ja ehkä he selviäisivät takaisin toivottavasti aavistuksen väsyneemmän koiran kanssa.
”Et voisi estää minua vaikka yrittäisit”, Lexa vastasi virnistäen ja tarkisti kameralaukun pitävän kaiken tarpeellisen sisällään.
”Omaksi ilokseni tosiaankin kuvaan.”

Emily kohotti toista kulmaansa. 
"Oikeasti? Minua? Valkeaa lakanaa uimapuvussa?"

”Mmhmm”, Lexa hymisi myöntymyksensä ja heilautti repun olalleen. Merry tiesi repun tarkoittavan koiran pääsemistä mukaan, ja nuori bordercollie pyörikin jo onnessaan eteisessä.
”Minähän sanoin, että Merry pitää sinun kanssasi ulkoilusta paljon enemmän”, Lexa virnisti, asetti aurinkolasit päälaelleen ja nappasi avaimet ja puhelimen shortsiensa taskuun.
”Näytät hyvältä”, nainen lisäsi kumartuen suukottamaan Emilyä. Merry haukahti kärsimättömänä, mikä sai Lexan nauramaan. ”Hyvä on, mennään, mennään. En pidättele Millietä kauempaa.”

Emily veti mekon päälleen, otti aurinkolasit ja hatun. Hän ei halunnut auringonpistosta. Hän nauroi koiran komennukselle ja pujotti valjaat sen päälle, lähtien sitten ovesta kohti autoa. 
"Senkin hemmoteltu karvakakara."

”Merrykö hemmoteltu?” Lexa pudisti päätään nauraen seuratessaan koiran ja Emilyn jäljessä.
”Ei suinkaan. Se on vain kovin fiksu pieni koira. Oppinut jo, että lenkki viivästyy kovin jos jään häiritsemään sinua eteiseen”, nainen virnisti.

"On se vähän." Emily naurahti ja istui kuskin paikalle, laitettuaan merryn autoon. Oli outoa ajaa. Lexa ajoi aina. 
"En tiennyt että pidät kuvaamisesta." Miten se ei ollut tullut puheeksi?

”Noh, pitäähän koiralapsia silloin tällöin vähän hemmotella, että niistä kasvaa kunnollisia koiria”, Lexa naurahti. Hän kiinnitti turvavyönsä ja kääntyi sen jälkeen penkillä osittain Emilyn puoleen. Kuskia ei sopisi häiritä, mutta mikään ei estäisi häntä katsomasta naista ajomatkan aikana nyt, kun hänen ei tarvinnut pitää katsettaan tiessä.
”Nyt tiedät”, Lexa hymähti lämmöllä. ”En varsinaisesti mainosta sitä, kun en ole mikään huippukuvaaja. Kunhan vain silloin tällöin tekee mieli räpsiä kuvia.”

"Niin kai. Sinusta kaikkia pitää hemmotella." Hän naurahti ja pudisteli päätään. 
"Voisit ehkä ottaa minusta joskus uusia kuvia. Kaikki ovat... vanhoja." Otettu aikana jolloin hymy ei ollut aito.

”Kaikki ansaitsevat hemmottelua! Ainakin silloin tällöin. Pieni hemmottelu kuuluu elämään”, Lexa vastasi naurahtaen. Se oli oikein hieno elämän filosofia, eikö?
”Minulla on sinusta paljon kuvia, mutta ne ovat kieltämättä kännykkälaatua”, Lexa tunnusti. ”Otan mielelläni parempia kuvia ihan oikealla kameralla koska tahansa.”

"Mutta ei uimapuvussa." Emily totesi nauraen. 
"Sellaisia jotka voin laittaa Facebookiin. Voisit kuvata joskus tallilla." 

”Selvä”, Lexa naurahti, ”pidän nämä kuvat itselläni.” Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, ettei Emily tahtoisi uimapukukuvia Facebookiin.
”Hevosten kuvaaminen ei ole varsinaisesti minun alaani, mutta aina pitää kokeilla jotain uutta.”

"Noh, pari kuvaa minusta ja Ticosta paikallaan. Copperista myös. Ja Dittosta." Emily naurahti huvittuneena. 
"Ei paljoa."

”Minä en ota vain paria kuvaa”, Lexa virnisti vinosti. ”Se on enemmänkin pari sataa kuvaa.”

Emily pudisteli päätään nauraen. 
"Olet mahdoton." Hän painoi kaasua isommalla tiellä ja lauleskeli radiosta kuuluvan kappaleen tahdissa. Ei väliä oliko autossa joku, hän lauloi ajaessaan.

Miksi ottaa vain muutama kuva, kun yhtä hyvin saattoi kokeilla montaa erilaista ja valita myöhemmin, mikä toimi parhaiten? Lexa lauloi hetken kappaleen tahdissa, mutta päätyi sulkemaan suunsa siksi hetkeksi kun nappasi varkain parinkymmenen sekunnin videopätkän Emilystä jammailemassa mukana. Mitäs oli niin suloinen.
”On hassua kun en joudu ajamaan”, nainen naurahti laskien puhelimen syliinsä. Hän oli jo niin tottunut siihen, että istui lähestulkoon aina ratin takana, että tämä muutos tuntui yllättävältä - ja kovin mieluiselta.

Emily havahtui vasta hetki videon oton jälkeen joutuneensa kuvatuksi. 
"Hetkinen! Et voi tehdä noin!" 

”Tein jo”, nainen naurahti vastaukseksi. ”Olet liian suloinen omaksi parhaaksesi. Tämä on ehdottomasti instagram-materiaalia.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:29 pm

"Hei!" Emily kiekaisi nauraen. 
"Sinä teet minusta pian somejulkkiksen!" Hän pysäköi auton ja nousi päästämään Merryn ulos. 
"Mennääs muru!"

”Olisiko se niin karu kohtalo?” Lexa naurahti. Huonomminkin voisi olla kuin someilmiöksi nouseminen ratissa laulamisen tähden.
”Tulossa! Älä unohda Merryä”, Lexa kiusasi. Ihan kuin hänestä olisi juuri puhuttu. Nainen nappasi repun kantoonsa ja nousi kyydistä oikein hyväntuulisena. Hän ei ollut kovinkaan kotonaan vesimassojen luona, mutta hänen ei onneksi tarvitsisi kävellä lähelläkään vesirajaa.

"En osaa laulaa." Emily huomautti hymyillen. Rannalla Emily päästi Merryn irti ja bordercollie tuntui ottavan siitä heti ilon irti. Ihana eläin. 

”Olet silti suloinen”, Lexa naurahti. Hän tarttui toisella kädellään Emilyn käteen ja punoi heidän sormensa yhteen.
”Merryä ei kyllä yhtään haittaa, että kesä on tullut.”

Emily otti ilolla Lexaa kädestä ja hymyili naiselle leveästi. 
"Ei. Eikä minua. Rakastan kesääkin, vaikka syksy on kaunis."

Emilyn kanssa käsi kädessä kulkemisessa oli taikaa, joka tuskin koskaan kuluisi loppuun.
”Syksyn paras puoli on se, että talvi on tulossa, ja talven se, että kevät on tulossa”, Lexa vastasi naurahtaen. Hän ei pitänyt syksystä tai talvesta, mutta kevät ja kesä olivat hänen vuodenaikojaan.

Emily vain pudisteli päätään laiskasti. 
”Et ole tosissasi.” Olikin tuollainen... kesänpalvoja. 
”Syksyssä ihanaa on sen pimeys, ruska, viileys, se että saa kaivaa kaikki villapaidat esiin...”

”Aivan tosissani”, Lexa vahvisti. Kevät ja kesä olivat ihania vuodenaikoja. Ihmisetkin olivat paremmalla tuulella kun aurinko paistoi, jos se nyt ikinä Englannissa edes paistoi.
”Juuri syksyn pimeys, koleus ja se miten luonto ympärillä kuihtuu tekevät siitä kamalan vuodenajan.”

”Siinä on jotain kaunista.” Emily korjasi. Ehkä hänellä oli vain vääristynyt käsitys asiasta. Merry loikki vesirajassa onnellisena, saaden naisen hymyilemään. 
”Kaikki kuolee ympäriltä jotta se voi puhjeta uuteen loistoon.”

”Mutta sitä uutta loistoa saa odottaa monta pimeää, surkeaa kuukautta”, Lexa totesi naurahtaen ja puristi Emilyn kättä ennen kuin laski hitaasti irti kaivaakseen järjestelmäkameransa esiin. Tämä oli selkeästi asia, josta heillä oli kovin erilainen käsitys.
”Koirasi on kovin kuvauksellinen”, hän naurahti naksutellen kameran asetuksia tottuneesti paikoilleen. Merryä kuvatessa oli turha kuvitellakaan muita asetuksia kuin liikkeeseen tarkoitettuja valintoja, sillä vesirajassa leikkivä koira oli kovin vauhdikas liikkeissään.
”Ja vähästä onnellinen otus.”

”Kärsimätön.” Emily julisti nauraen. Merry tosiaan oli vähästä onnellinen. 
”Niin se on. Hölmö.” Hän alkoi vetää mekkoa päältään ja potkaisi kengät pois. Hän ainakin kävisi kahlaamassa.

”En koskaan ole väittänyt mitään muuta”, Lexa myönsi naurahtaen. Hän tiesi olevansa kärsimätön kovin monenkin asian suhteen. Joskus vain oli parempi saada kaikki odottelematta turhia.
”Nero ennemminkin. Meillä olisi kaikilla paljon opittavaa Merryltä. Miten mukavaa elämän täytyy ollakaan, jos osaa iloita pienistä asioista näin”, nainen hymyili kumartuen räpsäisemään muutaman kuvan testiksi leikkivästä koiranpennusta.

”Sinähän iloitset.” Ne olivat pieniä asioita, joita nainen tuntui arjessaan hehkuttavan. Hänen vierestään herääminen ja sen sellaiset. Määrätietoisin askelin Emily asteli veteen ja vinkaisi, mutta syvä hengenveto auttoi. 

”Silloin tällöin”, nainen naurahti. Kun ilon syynä oli Emily. Muutoin hän unohti nauttia elämän pienistä iloista siinä missä kuka tahansa muukin.
”Minähän sanoin että se on jäätävää!” Lexa huikkasi nauraen pysytellen itse turvallisen välimatkan päässä vedestä kameransa kanssa. Siinä sivussa oli hyvä napsia muutamia tilannekuvia Emilystäkin, ennenkö Merryn loikkiminen veti hänen huomiotaan jälleen puoleensa. Voi koira sentään.

Ja koira seurasi emäntäänsä urhoollisena kohti syvempiä vesiä. 
”Merivedeksi ihan siedettävää!”

”Olet hullu!” Lexa nauroi räpsien huolettomasti kuvia. Digitaalinen vallankumous oli tehnyt kuvaamisesta niin helppoa, kun koskaan ei tarvinnut murehtia koska filmi loppuisi tai muuta vastaavaa.
”Merry-parkakin joutuu ihan uimaan sinun takiasi!”

Punapää vilkaisi onnesta soikeana olevaa koiraa.
”Parka tosiaan, onnellinen rontti!” Kauempana Emily vain... katosi. Jos kastauduttiin niin se tehtiin kunnolla, päätä myöten.

Koiraa ei tosiaankaan haitannut vilpoisa vesi, mutta se ei estänyt Lexaa pudistelemasta päätään epäuskoisena. Emily oli aivan pimeä. Kukaan voinut nauttia kylmässä vedessä uiskentelusta - ei edes näin tavattoman lämpimänä päivänä.
”Sinä käyt aina suihkussa viimeisenä tästä lähtien. Jos kuuma vesi loppuu, et edes huomaa eroa!”

Emily kuuli sen noustessaan pintaan juuri sopivasti, pudistellen päätään. 
”Se on eri asia! Merry, kumpi ehtii ensin?” Hän juoksi vedessä  rantaa kohti, kaatui kahdesti ja toisella kerralla vedessä sai bordercollien loikkimaan viereensä kuin ilkkuen. 
”tiedän että voiti, leijailija.”

Lexa räpsi nauraen kuvia koirasta ja naisesta rämpimässä takaisin kuivalle maalle.
”Voisin vannoa, että Merry näyttää kieltä sinulle”, nainen nauroi kaivaen repusta pyyhettä Emilylle. Aurinko kuivaisi nopeasti, mutta ei pyyhkeestä silti koskaan harmia olisi. Mitä nopeammin Emily olisi kuiva, sen parempi. Vähemmän mahdollisuuksia naiselle päättää kastella hänetkin - tai hankkia myöhäiskevään flunssa.

Emily oli päättänyt kunnioittaa lexan vesikammoa ja olla kastelematta tuota. 
"Ihanko totta? Senkin pörröinen paskapää!" Hän ähkäisi ja koetti napata koirasta kiinni. Turha toivo.

"Älä puhu karvalapselle niin rumasti!" Lexa torui nauraen. "Päädyt vielä sukeltamaan naamallesi hiekkaan jos puhut Merrylle rumasti. Mokoma kostaa ja väistää kaappausyrityksesi."

Emily nousi ja siristi silmiään kun kahlasi kohti rantaa. 
"Sinä olet pian naamallasi hiekassa."

"Minä pysyn oikein tukevasti jaloillani", Lexa nauroi vastaukseksi ja räpsi kuvia niin ilakoivasta koiranpennusta kuin kahlaavasta Emilystä. "Meillä kaikilla ei ole niin rajoittunut tasapainoaisti."

"Rajoittunut... Minä aion olla tänä iltana kotona äärimmäisen rajoittunut!" Emily huusi nyreänä ja nauroi. Nainen nappasi pyyhkeen ja alkoi kuivata itseään, Merryn ilakoidessa heidän ympärillään.

"Hyvä syy minulle kantaa sinua ympäriinsä, siis", Lexa virnisti vinosti. Hän nauroi katsoessaan koiranpennun touhotusta ja kumartui painamaan suukon Emilyn otsalle, ennen kuin heitti pallon Merrylle ja kyykistyi hiekkaan räpsimään kuvia rantaa pitkin pinkovasta bordercolliesta.
"Mitä luulet, onnistummeko väsyttämään Merryn ennen kuin lämmin sää väsyttää meidät?"

"Sinä tiedät mitä minä tarkoitin rajoittuneella." Emily totesi nauraen ja kuivaili itseään antaumuksella. 
"Lämmin väsyttää sitäkin."

"En ole varma uskonko tuota", Lexa naurahti koiranpennun pinkoessa pallo suussa takaisin heidän luokseen. "Merry ei näytä kovin väsyneeltä." Tosin koira nyt ei näyttänyt siltä koskaan, ja pulahdus kylmässä meressä oli varmasti ainakin hetkeksi siirtänyt sivuun väsyttävän vaikutuksen, joka lämpimällä päivällä oli. Pallo lensi uudestaan laajassa kaaressa kauas, ja mustavalkoinen koira paineli sen perään onnesta soikeana.

"Usko pois." Eivät eläimet koskaan näyttäneet väsyneiltä. Sitten ne pääsivät kotiin ja nukkuivat monta tuntia. 

"Hyvä on", nainen myöntyi naurahtaen. Illallahan sen näkisi. Hyvä vain, jos Merry väsyisi iltapäivän ohjelmasta niin, että nukkuisi loppuajan. Koiralla oli välillä turhankin paljon virtaa - erityisesti koleina ja sateisina päivinä, kun ei olisi tehnyt mieli olla ulkona yhtään enempää kuin oli aivan välttämätöntä.
"Olen edelleen sitä mieltä, että olet aivan hullu, kun kävit uimassa."

Se ei tosin auttaisi Lexaa, sillä pyörisi pentu jaloissa tai ei, Emily ei aikonut olla yhtään vähemmän nihkeä akka. 
"Siksi rakastat minua."

"Sekin on totta", Lexa myöntyi naurahtaen. Emily oli kenties hullu, mutta ainakin nainen oli hänen kovin rakas hullunsa.
"Rakastaisin sinua tosin siinäkin tapauksessa, että et olisikaan hullu."

"Niin varmasti. Minä en kyllä aio olla olematta hullu." Emily totesi nauraen ja heitti pallon sen palauttaneelle Merrylle.

"Hulluutesi on suloista. Välillä hieman huolestuttavaa, mutta lähinnä suloista", Lexa virnisti ja seurasi kamerallaan pallon perässä pinkovaa Merryä. Jos hän ei olisi varovainen, hän päätyisi vielä täyttämään somensa koirakuvilla.

Emily pyöräytti silmiään ja pörrötti hiuksia. 
"Miten niin huolestuttavaa?"

"Kävit juuri uimassa jäisessä meressä. Se on huolestuttavaa", Lexa naurahti kohottamatta kameraa kasvoiltaan. Merryn ja satunnaisesti tyhjän rannan, vesirajan ja taivaan kuvaaminen oli aivan liian hauskaa. Merryn erityisesti, sillä bordercollie tuntui olevan kovin ilmeikäs tapaus pinkoessaan tennispallo suussaan rantoja pitkin.

"No ei näkynyt jääkarhuja, joten kaikki on ihan hyvin." Hän naurahti ja pudisteli päätään. 
"Liioittelet siis."

”Ai, vasta jääkarhut tekisivät tästä huolestuttavaa?” Lexa kääntyi vilkaisemaan Emilyä alaviistosta, kun kyykki hiekassa. ”Sinulla on omituinen näkemys siitä, mikä on huolestuttavaa.”

”No... no.” Emily puhahti ja pyöräytti silmiään. 
”Älä viitsi.”

Lexa kätki virneensä kameran taakse ja palasi jälleen aiempaan puuhaansa. Merry intoutui pyörimään selällään hiekassa, joka tarttui märkään karvaan varsin tehokkaasti, ja sai Lexan nauramaan.
”Hyvä että tulimme sinun autollasi. Se on jo valmiiksi täynnä hiekkaa, heinänkorsia ja hevosenkarvoja”, hän kiusasi.

”Autoni on siisti. Takapenkki ja -luukku ovat kyllä syystäkin suojattuja.” Hän naurahti pehmeästi.

”Jos niin väität”, Lexa myhäili huvittuneena. No, ehkä hänen oli myönnettävä, ettei auto suinkaan ollut niin huonossa kunnossa kuin olisi voinut olettaa.

”Väitän.” Enily totesi tyynesti tuhahtaen, intoutuen juoksemaan Merryn kanssa.

Lexa siirtyi hieman kauemmas vesirajasta saadakseen paremman kuvakulman kilpaa juoksevaan kaksikkoon. Oli vaikea keskittyä pitämään kamera vakaana kun nauratti, mutta huonomminkin olisi voinut olla. Emily hippasilla koiransa kanssa oli ehdottomasti ihanaa nähtävää.
"Minähän saan väsytettyä teidät molemmat samalla vaivalla!"

”Tämä onkin ainoa tapa jolla väsytät minut tänään!” Emily huikkasi nauraen, loiskien nyt vettä kilpaa Merryn kanssa.

"Selvä", Lexa myöntyi nauraen. Ehkä hänellä ei ollut oikeutta virnuilla asiasta sen enempää. "Paras siis peuhata nyt kunnolla niin väsyttää illalla!"

Jos Emily ei olis päättänyt kunnioittaa naisen pelkoa, hän olisi loiskaissut vettä tuon niskaan. 
”Niinpä!” 

Eniten Lexa olisi pelännyt luotetun kameransa puolesta, jos olisi saanut kylmää vettä niskaansa, ja sen jälkeen kiljunut kun vesi oli liian kylmää.
"Niin suloiselta kuin näytättekin Merryn kanssa kylpiessänne, minä en kuuntele yhtään valitusta jos onnistut vilustuttamaan itsesi", nainen huikkasi nauraen ja kääntyi räpsäisemään muutaman kuvan sinisellä taivaalla lentävistä merilokeista.

"En minä vilustu." Hän pyöräytti silmiään ja tuli takaisin rantaa kohti. Olipa ollut fiksua kuivata, hän oli taas yhtä märkä.

"Niinpä tietenkin", Lexa naurahti. Eihän kukaan ikinä uskonut vilustuvansa ennen kuin vilustui.
"Sinua varten olisi pitänyt vissiin pakata kaikki pyyhkeet kaapeista, hölmö."

"Noh, unnostuin vain. Minulla on mukavaa." nainen puolustautui nauraen. 
"Ajattele, syksyllä sama maisema lämmössä, turkoosi vesi taustalla ja ilman uimapukua. Ja Merrya, sori poika."

"Se on ilo kuulla", Lexa naurahti. Ainakin Emily nautti olostaan, ja kaiken itkemisen jälkeen nauru oli oikein tervetullutta vaihtelua.
"Ja valkoinen hiekka, palmuja ja oikeasti lämmin päivä ja vesi", Lexa täydensi leveän hymyn kera. Se kuulosti paratiisilta, vaikka hän ei uimisesta niin välittänytkään.

"Heitän sinua kohta hiekkapaakulla." Emily tuhahti ja pudisteli päätään. 
"Miksi ihmeessä muutit Englantiin jos sää on niin kauhea?"

"En kaipaa hiekkaa hiuksiini, mutta kiitos kovasti tarjouksesta", Lexa naurahti.
"Jodie käski?" Hän ehdotti nauraen. Ei nyt aivan, mutta melkein. "Harkitsin ensin Floridaa, mutta hurrikaanikausi ei varsinaisesti vetänyt puoleensa. Jodie kutsui kylään, joten päätin tulla katsomaan, tulisiko täällä asumisesta yhtään mitään. Parempi tämä kuin Marokko, kun kukaan ei ole sentään heittämässä vankilaan."

Emily siristi silmiään nyreänä. 
"Jodie käski... Pfffht." Helvetin liero. Aina syytti Jodieta kaikesta. 
"Minä pistän sinut pian vankilaan."

Eivätkö perheenjäsenet olleet juuri sitä varten, että heitä saattoi syyttää aivan kaikesta?
"Sinun tulisi ikävä minua, jos olisin lukkojen takana", Lexa huomautti leveän hymyn kera.

"Riippuu missä olisit." Emily totesi enkelimäisen hymyn kera.

"Niinpä tietysti", Lexa pyöräytti silmiään. "Kehtaatkin."

"Jos olet vaikka keittiössä, minulle ei tule ikävä ja en kuole nälkään." Emily totesi hymyillen viattomana.

"Jos jään lukkojen taakse keittiöön, voit olla varma, ettet ole saamassa yhtään mitään ruoaksi", Lexa huomautti naurahtaen ja asteli lähemmäs Emilyä voidakseen painaa suukon naisen huulille. "En viihdy kauaa lukkojen takana. Seinät kaatuvat niskaan, jos ei ole hyödyllistä tekemistä.”

Emily mutristi huultaan. 
"sinä olet ihan liian energinen."

"Enpä tiedä", Lexa naurahti. "Kaipaan vain tekemistä. Vaikka sitten rubikin kuution pyöriteltäväksi jos ei muuta."

"Sinä olet ihan liian energinen." Emily totesi uudelleen. 
"Ja se kuuti on helvetistä."

"Rubikin kuutio on oikein mukava. Helppo ratkaistava, kunhan tekniikan vain oppii", Lexa naurahti. "Mutta sillä saa aina mukavasti aikaa kulumaan ja hetken pidettyä pään kiireisenä."

"Helppo?" Emily tuijotti toista hetken.
"Helppo? Mene mäkeen, nukut sohvalla."

Lexa nauroi raikuvasti Emilyn komennukselle. Ehei, hän ei tosiaankaan nukkuisi sohvalla.
"En, nukun aivan kyljessäsi kiinni ja tuhisen koko yön korvaasi", Lexa uhkasi nauraen.

"No ei käy." Emily totesi tyynesti. 
"Menet sohvalle ratkomaan kuutiotasi."

"Saanko tulla viereesi sen jälkeen kun olen ratkaissut kuution?" Lexa kysyi viattoman hymyn kera. Ei Emilyn tarvinnut tietää, miten nopea hän osasi halutessaan olla rubikin kuutiota ratkoessaan.

"Et." Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään. Mokoma kerskuva... 
"Kerskailija."

"Sinä olet ilkeä. Lähetät minut poloisen sohvalle nukkumaan vain koska et itse ole vielä onnistunut selättämään kuutiotasi. Julmaa Millie, todella julmaa", Lexa valitti alahuultaan surkeana mutristaen.

"Koska sinä kerskailet ja... minulla oli toinenkin syy." Emiy nauroi. 
"Ei sänkyä sinulle tänään."

"Ja mikähän se toinen syy oli olevinaan?" Lexa kysyi huvittuneena. Vai oli nyt monta syytä lähettää hänet sohvalle nukkumaan. Ikävää tällainen.

"... En muista enää, mutta minulla oli sellainen. Se liittyi seksiin, ei sängyssä nukkumiseen." Emily jäi mietteliääksi kun asia häiritsi.

"Joten joudun sohvalle kärsimään jumiutuneesta selästä ja kipeästä niskasta, koska sinulla oli jokin syy, jota et edes muista enää?" Lexa tiivisti kulmaansa merkitsevästi kohottaen.

"Ja koska sinä kerskailet!" Emily täydensi. 
"älä unohda sitä!"

Lexa pudisteli päätään hymy huulillaan.
"Taidan vain suosiolla hankkia meille vuodesohvan, jos kerran joudun sohvalle nukkumaan moisesta syystä."

"Hei! Olet ansainnut sen... Senkin.. Senkin..." Emily tuhisi nyreänä. 
"Jokin."

"Selvä, sovitaan sitten niin", Lexa naurahti. Hän nukkuisi sohvalla, jos Emily niin tahtoisi. Ainakin yhden yön. Sen jälkeen he voisivat käydä tämän keskustelun uudestaan.
"Sinun täytyy vain olla aamulla hiljainen, kun lähdet tallille, ettet herätä minua."

"... kaadan kylmää vettä päällesi." Emily totesi puhisten. lexa taisteli aivan liian vähän oikeudestaan tulla viereen. 
"Mokoma rontti."

"Sitten sinä menet ovelle vastaan, kun kiukkuiset naapurit rymistävät paikalle valittamaan metelistä. Tai soittavat poliisit ajatellessaan että yritit vähintäänkin murhata minut", Lexa huomautti. Kylmä vesi sai hänet aina kiljumaan. Silloinkin, kun hän itse onnistui läikyttämään sitä päälleen.

Virne hiipi kasvoille. 
"... Oletko koskaan miettinyt jääpaloja?"

Lexa värähti sanojen voimasta.
"Ei, sinä et tosiaankaan ala puhua tuollaisia nyt, kun olet jo lähettänyt minut sohvalle. Älä kuvittelekaan."

"Etkö ole?" Emily virnisti leveästi. 
"Etkö kirkuisi niistä vai olisivatko ne vain sellainen... mukavia ääniä kirvoittava kokemus?"

"Kun virnuilet noin, epäilen että ne olisivat kovasti ensimmäistä kategoriaa", Lexa vastasi silmät siristyen. Emilystä ei koskaan tiennyt. Nainen saattaisi yhtä hyvin kumota sangollisen jääpaloja hänen niskaansa kuin käyttää muutamaa jääpalaa paljon mukavammalla tavalla.
"Olet julma nainen."

Emily räpytteli suuria silmiään viattomana. 
"En minä nyt niitä päällesi kaataisi, karmea sotku kun ne sulaisivat..." Hän kehräsi, astellen miltein kiinni Lexan selkään. 
"Miten niin julma?"

"En ole ihan varma, uskonko tuohon", Lexa huomautti ja nojautui hieman taaksepäin voidakseen painautua vasten Emilyä. Ei nainen enää niin märkä (tai kylmä) ollut, että se olisi haitannut.
"Olet julma kun puhut tällaisia, kun olemme ihmisten ilmoilla ja olet juuri julistanut, että paikkani on sohvalla."

Hän kietoi kätensä Lexan ympärille hymyillen. 
”Mmm... kuka tietää, ehkä saisit tulla viereen jos vain tulet etkä kysele.”

”Vai niin?” Lexa myhäili vastaukseksi ja laski kätensä Emilyn käsien päälle. Hän ei olisi ollut lainkaan yllättynyt, vaikka Emily ei olisi oikeastikaan tahtonut häntä viereensä. Oli ilo huomata olevansa ainakin osittain väärässä.
”Ehkä siis vain tulen viereesi.”

”Niin. Ehkä sanon että et saa tulla, mutta katson tuletko silti.” Kiusoitteleva, julma nainen.

”Se on ilkeää”, Lexa huomautti kääntäen hieman päätään, jotta saattoi vilkaista Emilyä silmäkulmastaan. ”Ei ole mukava joutua arvailemaan, mitä tahdot.”

”Ilkeä on toinen nimeni.” Emily totesi nauraen. 
”Tietäisit kyllä jos olisin tosissani.”

”Ei, suloinen on toinen nimesi”, Lexa korjasi hymyn kera. ”Saatat yliarvioida kykyni lukea sinua.”

”En yliarvioi mitään.” Hän totesi hymyillen ja suukotti poskea. 
”Hyvä juuri noin.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:29 pm

Lexa hymyili pehmeästi ja nojasi päätään Emilyn puoleen. Naisen halauksessa oli oikein hyvä olla. Ei ihme, että ihmiset pitivät rantoja romanttisina paikkoina. Olihan tässä oma tunnelmansa, kun ympärillä ei ollut muuta kuin pitkä hiekkakaistale ja avoin meri.
”Kieltämättä näin on oikein hyvä.”

”niin. Hyvä kun myönnät.” Emily vapautti toisen kätensä, voidakseen taputtaa Lexaa takamukselle.

”Totta kai myönnän”, Lexa naurahti. ”Ei onneaan ole mitään syytä piilotella.” Eikä hän olisi edes osannut, vaikka olisi yrittänyt. Onni loisti läpi hymystä kuin tuhat aurinkoa.
”Hei!” Nainen nauroi ja kiepahti ympäri voidakseen mulkaista Emilyä. ”Älä läpsi.”

Emily ei hävennyt, virnisti vain leveästi Lexalle. Läpsäisten uudelleen. 
"Läpsinpäs."

”Hmph”, Lexa tuhahti nenäänsä nyrpistäen. ”Olet tänään kovin nenäkkäällä päällä.” Nainen kumartui suutelemaan Emilyä kunnolla, ujuttaen sormensa meriveden kastelemiin punaisiin hiuksiin. Mitäs oli olevinaan niin hauska.

"Tietenkin, sinä rakastat si--" Lauseen loppu tukahtui suudelmaan. Kannatti olla nenäkäs ja mukahauska, jos sillä sai suudelmia. 

Emily oli siinäkin kovin oikeassa. Hän todella rakasti sitä, kun nainen oli näin hyvällä tuulella ja jaksoi naljailla milloin mistäkin. Lexa kietoi toisen kätensä Emilyn selän ympärille ja veti naista lähemmäs suudelman lomassa. Ehkä tämä ei ollut varsinaisesti tapa, jolla Emily pidättäytyisi virnuilemasta jatkossa, mutta väliäkö sillä.
”Katso nyt mitä teit”, Lexa naurahti hiljaa katkaistessaan suudelman. ”Huulipunastani ei ole kohta mitään jäljellä.”

Ei, tämä ei tosiaan ollut tapa jolla Emily käyttäytyisi jatkossa. Hän vain hymyili viattomasti ja tökkäisi nenällään Lexan nenää. 
"Sepä ikävää. Niin kovin, perin harmillista."

Lexa hymyili refleksinä takaisin Emilylle. Miten hän olisi voinut olla hymyilemättä, kun sai katsella ja suudella naista?
”Tiedän. Tämä on aivan kamalaa”, nainen huokaisi liioitellun raskaasti.

"Eikö? Pilasit huulipunasi suudellaksesi minua. Mitä tuhlausta, mikä kohtalo." Hän tavoitteli ääneensä suurta tragediaa.

”Niinpä”, Lexa huokaisi toistamiseen. ”No, mutta nyt kun se on jo pilattu”, hän virnisti puolittain ja kumartui suutelemaan Emilyä uudestaan. Rannalla ei edes ollut heidän lisäkseen muita kuin Merry, joten kukaan ei puhisisi julkisista paikoista.

Ja julkisilla paikoilla sai Emilyn tiedon mukaan suudella. Hän huokaisi raskaasti suudelmaa vasten, äärimmäisen tyytyväisenä. 
"Sinä tiedän miten pitää nainen tyytyväisenä..."

Saihan sitä, mutta toiset kanssaeläjät tuntuivat ottavan sen henkilökohtaisena loukkauksena. Mistä tahansa käsistä pitelemisestä alkaen saattoi pahoittaa mielensä.
”Minä yritän”, Lexa naurahti onnellisena ja sipaisi punaisia hiuksia Emilyn korvan taakse.

Sen kuin pahoittivat. Koko kenttäratsastusmaailma ja sen ulkopuoleltakin ihmiset tiesivät. 
"Ihan hyvin sujuu."

”Hyvä”, Lexa hymyili Emilylle ja suukotti naisen huulia vielä pikaisesti. ”Sinä et onneksi odota minulta ihmeitä, niin voin onnistua jatkossakin.”

"Olen vähään tyytyväinen nainen. Voisin tosin odottaa kotona pannukakkuja." Emily totesi hymyillen. 
"Juhlistaa niillä vaikka sitä että ostan hienon kiukkupussin."

”Tehdään sinulle siis pannukakkuja”, Lexa naurahti. ”Olet ansainnut ne kaiken tämän juoksemisen jälkeen. Eipä sillä, että syytä koskaan tarvitsisi. Sinulle on mukava laittaa ruokaa.” Tai leipoa. Emily ei ollut turhan nirso.

"Ei syytä, mutta minun pitää vähän katsoa mitä syönä, että pääsen satulaan vielä." Emily totesi leveästi hymyillen pehmeästi.

”Pääset sinä”, hän naurahti. ”Ja jos et, keksimme varmasti hyvää treeniä lihaksillesi, niin että selkään kapuaminen tuntuu taas helpolta.”

"Niinkö? Mikähän sinun lihastreenisi on? Kaikki uhrielu mitä kanssasi harrastan, päättyy aina tärinään ja seuraavan päivän maitohappoihin." Hän puuskahtu naurunsekaisesti, pudistellen päätään.

”Ja sinä rakastat sitä”, Lexa virnisti vinosti. ”Mutta tällä kertaa ajattelin ihan muuta.” Kerran elämässä! ”Kuten vaikka punnerruksia Merry selässäsi. Vähän lisää vastusta.”

"Hei! En tarvitse lisävastusta, kaikki on loistavasti, senkin... mokoma." Emily naurahti. 
"Ja tarkoitin esimerkiksi seinäkiipeilyä."

”Etkö? Näyttäisit varmasti suloiselta punnertamassa Merry selässäsi”, Lexa naurahti. Instagram-materiaalia sekin!
”Tietenkin tarkoitit. Milloin tahdot mennä?” Nainen virnisti.

Emily pudisteli päätään ja astui askeleen kauemmas Lexasta. 
"En ihan heti, pitää olla kisoissa täysissä voimissa, pönttö."

”Vai niin”, nainen myhäili seuraten Emilyn perässä askeleen lähemmäs. Mihin nainen kuvitteli karkaavansa? ”Kuitenkin vain pelkäät putoavasi uudestaan.”

Ja kaksi askelta taaemmas. he voisivat leikkiä hippaa. 
"En. olen pudonnut pahemmista paikoista heikommilla turvavälineillä."

Se tästä tosiaan tulisi, kun Lexa seurasi perässä.
”Niinpä niin. Et vain halua tehdä jotain missä olet minua huonompi”, hän kiusasi nauraen. Siitähän tässä oli ehdottomasti kyse.

"Olen ilolla sinua huonompi ainakin kolmessa asiassa." Emily totesi nauraen ja otti askelia kauemmas. 

”Vain kolmessa asiassa?” Lexa kyseenalaisti väitteen kulmaansa kohottaen. ”Seinäkiipeily, ruoanlaitto, ajaminen”, hän alkoi laskea sormillaan. ”Tuli jo täyteen.”

Emily otti kiireemmin askelia kauemmas. 
"Ajaminen? Ajaminen? Kuules nyt!"

”Ajaminen”, Lexa vahvisti nauraen. Hän otti muutaman pitkän askeleen Emilyn perään ja loikkasi sen jälkeen kunnolla liikkeelle ottaakseen peruuttavan naisen kiinni. Ihan vain koska Emily kerran yritti livistää karkuun.

Se oli sinänsä virhe, että Emily kaatui takamukselleen maahan. 
"Minä ajattelin jotain ihan muuta!"

”Sinä ajattelet aina ihan mitä sattuu”, Lexa nauroi pysyen vain hädin tuskin omilla jaloillaan. Hän oli ojentamassa kättään auttaakseen Emilyn ylös, mutta päätyikin sen sijaan kohottamaan kameran ja räpsäisemään pari kuvaa hiekassa istuvasta naisesta. Vasta sen jälkeen oli hyvä ojentaa kättä.

Emilyn suu loksahti auki, naisen nauraessa samalla epäuskoisena. 
"Et juuri ottanut minusta kuvaa näin! Tajuatko millaisen kuvan se antaa?"

Emilyn ilme sai Lexan nauramaan entistä lujempaa ja hapuilemaan kaulassa roikkuvaa kameraa uudestaan.
”Otin. Ja otan vielä uusiakin”, nainen nauroi räpsien kamerallaan ihan vain Emilyn kiusaksi. Railakka nauru houkutteli veden rajassa leikkineen Merryn kiitämään märkänä, hiekkaisena salamana suoraan päin Emilyä - ja Lexan nauramaan kuvatessaan niin, että nainen pyllähti itsekin hiekkaan.

Emily yritti suojautua märältä ja hiekkaiselta koiralta, onnistumatta. Hän kaatui kokonaan selälleen hiekalle ja työnsi nauraen Merrya pois, koettaen kirkua samalla apua Lexalta. Hyödytön naisystävä.

Todella hyödytön, kun Lexa vain nauroi räpsien kuvia kaksikosta. Merryä nauraminen tuntui vain villitsevän entistä enemmän, mutta kukapa koiraa voisi siitä syyttää. Lexa veti syvään henkeä laskiessaan irti kamerastaan ja punnersi itsensä jaloilleen silmät naurusta siristyneinä.
”Merry tuli kertomaan miten kovin paljon sekin rakastaa sinua”, nainen nauroi ja potkaisi Merryn hiekalle pudottaman tennispallon liikkeelle. Koira ampaisi vihreän pallon perään hetkessä ja Lexa saattoi kumartua auttamaan Emilyä jaloilleen.
”Nyt sinäkin olet aivan hiekkainen. Ja kuolainen”, nainen nauroi, ”olet kuin Merryn tennispallo!”

Emily nappasi hiekkaa käteensä ja heitti sitä lexaa kohti. 
"Tennispallo! Tennispallo! Sinä vertasit minua koiran ällöttävään palloon! Jumalauta Lexa!"

Lexa suojasi toisella kädellä silmiään ja toisella kameraansa, kun Emily viskaisi hiekkaa häntä päin.
”Teissä on paljon samaa”, Lexa nauroi peruuttaen kauemmas turvallista välimatkaa hakien. Emily nouskoot ihan itse jaloilleen kun kerran viskoi hiekkaa häntä päin.

Emily nousi hiekasta ja nyrpisti nenäänsä. 
"Minä... sinä olet... sinä.... Helvetin..." Ei vain löytynyt sopivia sanoja.

Emilyn ongelmat sanallisen ilmaisun kanssa saivat Lexan nauramaan raikuvasti, kun nainen pudisteli hiekkaa vaatteistaan.
”Sinä rakastat minua kuitenkin.”

"En olisi juuri nyt ihan varma!" Nainen puuskahti ja polkaisi jalkaa niin että hiekka pölisi. 
"En tosiaankaan olisi!"

“Minä olen varma sinunkin puolestasi”, Lexa nauroi ja pudisteli shortsinsa puhtaiksi hiekasta.

”Hmph! Siinäkin minulla... kuolainen tennispallo...” Emily mutisi ja suunnisti kohti merta. Piti se hiekka jollakin saada pois.

Lexa nauroi katsoessaan mutisten poistuvan naisen perään ja päätyi räpsimään vielä muutaman (kymmentä) kuvaa Emilystä avoin meri ja sininen taivas taustana.
”Näytät oikein kauniilta rakas!” Hän huikkasi nauraen. ”Paljon kauniimmalta kuin Merryn pallo!”

Emily heilautti kättään ja vilautti kansainvälistä käsimerkkiä. Helvetin neropatti. Hän kävi meressä huuhtomassa hiekan pois, palaten huulet tiukassa mutrussa.

Sekin käsimerkki ikuistui valokuvien joukkoon. Hän vielä kehystäisi kuvan seinälle ihan vain muistoksi tästä hilpeästä retkestä rannalle.
”Tule tänne niin suutelen hymyn huulillesi”, Lexa naurahti sujauttaen kameran laukkuun turvaan hiekalta ja merivedeltä.

”No et suutele! Ainoa miltä saat pusun, on koiran pallo. Oikea pallo!” Hän alkoi kuivata itseään jo kosteaan pyyhkeen. Kotona odottaisi suihku.

Lexa nauroi moiselle julistukselle, mutta ei koetellut onneaan enempää. Emily vielä taklaisi hänet hiekkaan ja kutittaisi hengiltä tai jotakin.
”Merry, tule tänne muru!” Nainen kutsui sen sijaan koiraa, jolle kaatoi kippoon haaleaa vettä juotavaksi. Koiraa olisi ihan turha edes yrittää kuivata koirapyyhkeeseen ennen kuin he olisivat autolla, sillä energinen otus painelisi varmasti vedessä vielä moneen kertaan ennen rannalta poistumista.

Emily mutisi jotakin siitä miten koira oli muru ja hän limainen pallo. Hieman katkera, ehkä.

”Mitä sanoit?” Lexa kysyi nauraen, vaikka saattoikin päätellä kuulemastaan pätkästä mistä Emily oli mutissut.
”Olet rakas, niin olet”, hän virnisti kumartuen rapsuttamaan koiraa. ”Ja omistajasikin on ihan mukava, kaiketi.” Kuinkakohan kauan hän voisi kiusata Emilyä ennen kuin nainen kostaisi?

Emily puri huultaan ja jatkoi aggressiivista kuivaamista, puhisten. 
"Te kävelette kotiin."

”Et voisi olla niin julma meille”, Lexa huomautti leveän hymyn kera ja halasi Merryä. ”Rakastat meitä ihan liikaa hylätäksesi meidät autiolle rannalle.”

"Voisin." Emily totesi ja kiskoi mekkoa päälleen. Hän vilkaisi kello puhelimestaan. 
"Ja haluan jotain pikaruokaa palkaksi tästä tuskasta."

Lexa kätki irvistyksensä Merryn märkään turkkiin. Pikaruokaa. Hyi hitto.
”Mitä mielesi tekee, rakas?” Hän myöntyi huokaisten ja laski Merrystä irti voidakseen suoristautua.

Emily siristi silmiään ja uhkasi heittää Lexaa kostealla ja hiekkaisella pyyhkeellä. 
"... Burger King."

Se ei ollut kamalin mahdollinen vaihtoehto, joten Lexa saattoi nyökätä hyväksynnän merkiksi. Burger Kingin kautta kotiin siis.
”Ehkä minäkin voin tämän kerran tilata jotain.”

"oho! Oletko seonnut?" Emiy virnisti ja lähti kohti autoa, puhisten edelleen. 
"En silti pidä sinusta."

”Kenties”, Lexa vastasi naurahtaen. ”Burger Kingin hampurilaiset ovat sentään askel kohti oikeaa ruokaa.” Niitä saattoi syödä kun oli ihan pakko. Mieluummin hän viettäisi kotona aikaa Emilyn kanssa kuin laittamassa itselleen ruokaa.
”Et niin, kun rakastat minua”, Lexa virnisti leikkisästi ja lähestulkoon hyppelehti Emilyn rinnalle kävelemään.

"En olisi nyt aivan varma." Emily huomautti. Lexa oli ansainnut sen, sanoi häntä kuolaiseksi palloksi. 

”Joku toinen voisi tosissaan pelätä, mitä tarkoitat kun sanot noin”, Lexa huomautti hymy hyytymättä. ”Sinä tiedät että minun silmissäni olet maailman kaunein, hurmaavin, seksikkäin, täydellisin, jumalaisin kuolainen tennispallo.” Lexa tanssahteli varmuuden vuoksi pari askelta sivummalle ettei saisi nyrkistä moisten sanojen myötä.

Emily mulkaisi Lexaa pahasti. 
”Sinä nukut sohvalla! Hitto nyt! Sinä sitten et osaa imarrella naista.”

”En ole koskaan väittänyt, että osaisin”, Lexa naurahti. Ehkä hänen pitäisi pudottaa moinen kiusanteko, vaikka se hauskaa olikin. ”Mutta olet myös kuin meri, johon menit hulluna kastautumaan kolmesti. Yhtä villi ja vapaa, kaunis ja taianomainen. Voit mennä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa.”

Emily puhahti, päättäen mököttää vielä hetken. Autolla hän varmisti että takapenkin suojus oli hyvin ja päästi vasta sitten Merryn autoon. 
”Ei auta.”

Lexa istui etupenkille ja laski repun jalkoihinsa.
”Eikö? Oletko aivan varma?” Hän kysyi. ”Ehkä siis lahjon sinua pannukakuilla.”

”Olen! Et pääse tästä lepertelemällä.” Hän pyöräytti silmiään. 
”Et pääse.

”Enkö? Mitähän minun on siinä tapauksessa tehtävä? Kolmen ruokalajin kynttiläillallinen ja timantteja lahjaksi?” Lexa ehdotti nauraen. Ehkä ei sentään.

”Ei auttaisi.” Emily totesi katse tiukasti tiessä. 
”Ei.”

”Eli olen tuomittu nainen tästä ikuisuuteen?” Lexa tiivisti raskaasti huokaisten. ”Kuinka masentava ajatus. No, ei se silti estä koettamasta, millä saan anottua anteeksiantosi.”

"Olet. Ja et saa. Anteeksi." Emily totesi tiukasti. Ei. Ei. 
Lexa ei aina saisi kaikkea anteeksi, ei. 

Lexa hymyili leveästi siitä huolimaatta, miten Emily oli kieltämässä häneltä anteeksiannon. Ei nainen ollut tosissaan. Ei voinut olla.
”Minä olen luova ja kekseliäs. Keksin kyllä keinon.”

"Tahtoni on raudanluja." Emily totesi tiukasti. 
"Mitähän haluaisin..."

”Minä tiedän sen kulta, sinä olet varsinainen muuli”, nainen naurahti. Emilyllä tosiaan oli tahtoa vaikka muille jakaa.

"...Voi jumalauta! Muuli ja tennispallo!" Emily älähti ja muksaisi Lexaa kun he pysähtyivät drive-inille. 
"Vihaan sinua!" äänestä kuului naurua. 
"... anteeksi, mitä teille saisi olla?" Emily lehahti punaiseksi. Voi hyvä luoja.

Lexa nauroi lämmöllä suojaten kasvojaan, kun Emily huitaisi häntä. Myyjän täydellinen ajoitus sai Lexan nauramaan entistä raikuvammin.
”Mikä on teidän suosituin perusaterianne?” Nainen kysyi kurkottaen keskipaneelin yli Emilyn ja ikkunan puoleen.
”Whopper-ateria”, työntekijä vastasi asiaa sen enempää ajattelematta.
”Yksi sellainen siis, kivennäisvedellä kiitos”, Lexa tilasi aurinkoisesti hymyillen. Nainen näytti suorastaan ylpeältä itsestään onnistuttuaan tilaamaan pikaruokaa ilman suurta kriisiä.
”Näetkö nyt, säikyttelet poloisia työntekijöitäkin”, Lexa kuiskasi Emilyn korvaan suoristautuessaan penkillään.

Emily nieleskeli ja tilasi itselleen. Whopper, isolla colalla, dippi ja pirtelö. Kiitos. 
"... Shhhh siinä." Emily sihisi. 
"Sinun syysi."

”Minun syyni?” Lexa kysyi kulmaansa kohottaen. ”Minä en tehnyt mitään. Sinä se huusit naama punaisena, rakas.”

"Sinä sait minut huutamaan." Emily totesi rattia naputellen ja ajoi luukulle, puhisten kun kaivoi lompakkoaan samalla. 

”Turhasta minua syytät”, Lexa naurahti painaen suukon Emilyn poskelle. ”Kukaan ei käskenyt huutamaan minulle. Otin sinusta satoja kauniita kuviakin rannalla!”

"...Ja kuvia joissa olen hiekkainen, märkä ja kaatunut maahan koska sinä loikit kimppuuni. Ja joissa Merry hyökkää." Emily tuhahti ja posket punaisina heloittaen maksoi ruuat kortillaan. 

”Kuvia, joissa olet nauttinut päivästä rannalla koirasi kanssa”, Lexa summasi ja kumartui Emilyn puoleen nähdäkseen luukulla olevan työntekijän. Hän hymyili leveästi heitä palvelevalle työntekijälle kiitokseksi.
”Suorastaan surullista, ettei kamerani ole nyt esillä”, nainen voivotteli taputtaen Emilyn punaista poskea ja otti paperikassillisen pikaruokia syliinsä.

Emily puuskahti uloshengityksen mukana ja otti pirtelön keskikonsolin mukitelineeseen, juodakseen sitä samalla kun ajoi kotiin. 
"Olet kamala."

”Ja sinä rakastat sitä”, Lexa vastasi hymyillen. Hän pudisteli päätään Emilyn ratkaisulle aloittaa jälkiruoasta.
”Onko nyt parempi mieli kun sait pirtelöä?”

"Ei oikeastaan." Emily puuskahti pyöritellen silmiään. 
"En pidä sinusta vieläkään."

Lexa huokaisi raskaasti.
”Ja minä uhrauduin tilaamaan pikaruokaa takiasi. Olisi vain pitänyt mennä Jodielle”, nainen hymähti.

"Niiiiin, Jodielle sinä vain." Emily venytti sanoja dramatisoiden. 
"Ilkeä vaimo kiukuttelee, yhyy, Jodie pelasta." 

Lexa nauroi lämmöllä, mutta oli seuraavassa hetkessä tukehtua omaan kieleensä. Vaimo?
Avovaimo. Sitähän he olivat, kun yhdessä asuivat.
”Jodie on kovin huono pelastamaan, kun hän vain antaa minun kuulla kunniani”, Lexa vastasi saatuaan henkensä taas kulkemaan. ”Kysyy ensimmäisenä, mitä minä nyt tein.”

Emily vilkaisi Lexaa, pirtelön pilli suussaan. 
"Tukehdutko?" Siltä Lexa ainakin kuulosti. 
"Oikeassa on. Se on hyvä ensimmäinen kysymys."

”En”, nainen kähähti. Ei hän ollut tukehtumassa yhtään mihinkään. Hän oli vain... yllättynyt, siinä kaikki.
”Pah. En ole niin toivoton.”

”Mitä sitten?” Emily pudisteli päätään. 
”Et niin. Olet pahempi.”

Lexa pudisti päätään ja heilautti kättään vähätellen. Väliäkö sillä, että hän oli ollut tukehtua omaan kieleensä. Tai sylkeensä. Johonkin kovin noloon kuitenkin.
”Ja silti sinä tahdot elää kanssani. Se ei saa sinuakaan näyttämään seuraavalta Einsteinilta.”

”Sinussa on puolesi.” Emily naurahti hymyillen. 
”Edessä ja takana.”

”Hyvä, että arvostat edes jotakin osaa minussa. Tai kenties kolmea”, Lexa naurahti päätään pudistaen. Vai oli hänellä puolensa.

”Eikö?” Hän mutisi pilli suussaan. Pirtelö loppui sopivasti kun kotiparkki tuli vastaan. Hän otti Merryn autosta ja lähti ylös. Kotona hän suunnisti pikasuihkuun ja sitten ruokansa kimppuun.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:30 pm

Se oli ehdottomasti parempi kuin se, että Emily ei olisi pitänyt yhdestäkään puolesta. Lexa kantoi ruoat pöydän ääreen ja purki repun sisällön Emilyä odotellessaan. Eihän hän voinut aloittaa ateriaa ilman naista.
”Sääli, ettet voi nauttia parhaista puolistani tänään”, Lexa virnisti nostellessaan ruokia esille paperikassista. Miksi hän olikaan mennyt tilaamaan mitään itselleen? Aivan, jotta hän voisi syödä yhdessä Emilyn kanssa.
”Kun kerran käskit minut jo sohvalle.”

Emily siristi silmiään ja risti mielenosoituksellisesti jalkansa. Jalat, jotka hän oli saattanut ajella äsken suihkussa. Hän paransi pyyhkeen asentoa ja puuskahti. 
”Niin, mikä sääli tosiaan että en ole tänään tavoitettavissasi.”

Lexa hillitsi halua nykäistä naisen pyyhettä. Hän oli kiusannut Emilyparkaa ihan riittämiin yhdeksi päiväksi, vaikka se olikin ollut omiaan ajamaan aiemmat murheet ja kyyneleet pois mielestä.
”Älä minusta huoli, minullahan on monta kuvaa ja videota pitämään minulle seuraa”, Lexa virnisti vinosti. Emily oli pitänyt siitä aikanaan huolen - ei, hän ei tosiaankaan ollut poistamassa kuvia puhelimeltaan, no, ikinä.
”Enemmänhän se on sääli, etten minä ole sinun käytettävissäsi.” Niin varmaan.

”Niin, ehkä sinun kannattaa totutella.” Emily napautti takaisin ja haukkasi hampurilaisestaan. 
”Olet vinoillut minulle tänään niin että jalat pysyvät ristissä pari viikkoa.”

”Vain jalat?” Nainen kysyi kiero virne huulille hiipien ja laski hampurilaisen kädestään tavoitellessaan kivennäisvettään. ”En ole tumpelo mies, jonka käsitys seksistä rajoittuu yhteen ja ainoaan asiaan. Olen varma, että keksin tavan tuoda meille molemmille paljon nautintoa, vaikka jalkasi olisivat miten ristissä tahansa.”

”Ja peitettynä. Vaatteilla joiden alle et saa näppejäsi.” Emily lisäsi mutisten ruokansa takaa. 
”Etkä paranna pisteitäsi yhtään nyt.”

”Sinä saat tämän kuulostamaan kerrassaan kiinnostavalta haasteelta”, Lexa virnisti kierosti. Sehän Emilyn tavoite selvästi olikin. Nainen imi pillillä kivennäisvettään ja palasi takaisin hampurilaisensa pariin. Se ei ollut niin kamala kokemus kuin mitä hän oli odottanut, vaikka nenä nyrpistyikin muutamaan otteeseen.
”Pitäisikö minun koettaa kerätä enemmän pisteitä? Yleensä voitan kaikki puhumalla menettämäni pisteet takaisin makuuhuoneen puolella”, hän kiusasi.

Emily ryttäsi paperit ja söi viimeiset ranskalaisensa, nousten sitten ylös. 
”Niin, nyt saat koittaa jotain ihan uutta.” Emily totesi olkansa yli ja lähti pukemaan.

”Mitä tahansa puolestasi, rakkaani”, Lexa vannoi naurua äänessään ja jäi siivoamaan ruokapöytää kiireettä. Suurinosa hänen ranskalaisistaan päätyi biojätteeseen, mutta väliäkö sillä. Hän oli sentään pitkästä aikaa antanut hampurilaisaterialle mahdollisuuden. Nainen pesi kätensä ja suunnisti sen jälkeen kylpyhuoneeseen pikaisesta suihkusta unelmoiden. Olisi mukava pestä päivän pölyt ja rannan hiekka pois iholta.
”Jos Merry ei tuhisisi riittävän kovaa, että sen kuulee naapuriin saakka, epäilisin koirasi kuolleen. Se ei ole ikinä noin pitkään aloillaan”, Lexa huomautti naurahtaen kun vilkaisi sikeässä unessa olevan bordercollien suuntaan. Sääli, ettei väsymys varmasti kantaisi pitkälle. Merry olisi oma energinen itsensä tunnin päästä, tai viimeistään kahden.

Emily palasi lyhyeen trikoomekkoon pukeutuneena. 
”ihanaa. Ja minun koirani? Eikö se ole jo vähän sinunkin.”

Lexa ei edes koettanut kätkeä ihailevaa katsettaan, kun vilkaisi Emilyä. Mekko puki naista kaikessa yksinkertaisuudessaan kerrassaan hurmaavalla tavalla.
”Minä vain lainaan Merryä silloin tällöin”, nainen vastasi hymyillen. ”Se on sinun karvakakarasi, erityisesti silloin kun sataa, olen väsynyt tai Merryllä on tavattoman paljon virtaa.” Koska juuri niinhän se toimi.

”Niinpä niin.” Emily naurahti ja valui istumaan sohvalle. Kai hän voisi katsoa hetken telkkaria. 
”Tietenkin se on minun kultani.” Ja hän ei ollut halunnut koiraa alunperin.

Lexa hymyili lämmöllä Emilylle, ja pakotti itsensä sen jälkeen kiirehtimään suihkuun, tai niin ei koskaan kävisi. Muutoin hän vain asettuisi iloisesti Emilyn vierelle ja suihku saisi odottaa myöhäiseen iltaan. Nainen kävi nopeasti suihkussa, mutta jäi sen jälkeen rasvaamaan itseään kylpyhuoneeseen. Kerättyään hiuksensa nutturalle pään päälle, Lexa suunnisti etsimään kotiin sopivia trikooshortseja ja ihonmyötäistä toppia.
”Ai niin, minun piti mennä käymään Jodiella tässä joku päivä, kun kuulemma vaatteitani löytyy edelleen pesusta”, nainen naurahti palatessaan olohuoneen puolelle olonsa paljon virkistyneemmäksi tuntien. ”Tahdotko tulla mukaan? Lapset haluavat varmasti nähdä sinut, suuren julkkiksen”, hän virnisti. Lasten mielestä kuka tahansa televisiossa ollut oli julkkis, ja Badmintonin aikaan Emily oli saanut paljonkin tilaa ruudulla.

Hän kohotti katseensa hymyillen. 
”Voin minä tulla. Kantelemaan mitä olet tehnyt.”

”Kadun tätä jo nyt”, Lexa huokaisi liioitellun raskaasti romahtaessaan Emilyn viereen sohvalle. ”Eikö meidän pitäisi vetää köyttä yhdessä muuta maailmaa vastaan, eikä sinun liittoutua muun maailman kanssa minua vastaan?”

”Olet ansainnut sen.” Emily totesi tyynesti ja vaihtoi kanavaa. 
”Pisteesi eivät ole korkeat.”

Siihen oli paha väittää vastaan edellisten päivien valossa. Hän oli tosiaankin ansainnut tämän ja paljon enemmänkin, ja ehdottomasti kuluttanut pisteitään todenteolla.
”Käytän seuraavan kuukauden siihen että nostan pistesaldoni taas positiivisen puolelle”, nainen vannoi vain puoliksi vitsillä. Hän todellakin pitäisi huolen, että Emily tuntisi olonsa palvotuksi ja hemmotelluksi seuraavan kuukauden ajan. Tai oikeastaan koko loppuvuoden.
”Rakastan sinua. Anna minun hyvittää kaikki tämä”, hän vetosi kohottaen kättään kutsuksi Emilylle tulla hänen kainaloonsa. Hän katsoisi narisematta mitä ikinä Emily televisiosta tahtoisikaan katsoa.

Emily siristi silmiään. Hänelle se oli edelleen vitsi, vaikka Lexa ajattelikin aiempaa. Hän käpertyi naisen kainaloon, päätyen katsomaan jotakin komediaa. 
”Kainalosta on hyvä aloittaa.”

Lexa hymyili pehmeästi ja kietoi kätensä Emilyn ympärille. Siihen ei tosiaankaan voinut väittää vastaan.
”En voisi olla enempää samaa mieltä”, hän totesi painaen suukon Emilyn päälaelle.

Emily veti itsensä pieneksi keräksi kainaloon ja keskittyi katselemaan telkkaria pitkään. Hän vilkaisi Lexaa kun kuvitteli ettei tuo huomannut rakastunutta ja hellää katsetta. 

Lexa ei voinut varsinaisesti sanoa uppoutuvansa komedian maailmaan, mutta ei sillä ollut väliä. Hän saattoi katsella Emilyä kainalossaan, joten kaikki oli oikein hyvin. Kun katseet lopulta kohtasivat, hän hymyili pehmeästi, kaikki aiempi kiusanteko unohtuneena.
”Rakastan sinua”, hän kertoi hellästi ja kumartui suukottamaan Emilyn poskea.

Emily siristi silmiään katseiden kohdatessa. Sentään toinen heistä oli unohtanut. 
"Luuletko tosiaan että tuo päästää sinut pälkähästä?"

Lexa naurahti hellästi.
”En, lupasin jo paapoa sinua seuraavan kuukauden. Kunhan vain muistutin rakastavani”, nainen vastasi hymy huulillaan. ”Ei sitä voi liian usein kuulla.”

"Se kuulostaa siltä että yrität saada pisteitä lepertelemällä ja sanoin ettei se onnistu." Emily totesi tiukasti. 

”En yritä”, Lexa lupasi painaen toisen suukon Emilyn poskelle. ”Tiedän oman paikkani.”

"Ja mikähän se on?" Tämä vastaus kiinnosti häntä todella. 

”Pullonhenkesi”, nainen naurahti pienesti. ”Tahtosi on lakini ja sitä rataa.”

"... Saat tuon kuulostamaan kovin alistavalta." Eikä Emily halunnut olla sellainen. Vaikka kai sen piti olla romanttista.

Hän oli mokannut, joten pieni matelu hänen puoleltaan kuului asiaan.
”Ei se ole”, Lexa vakuutti hymy huulillaan. ”Ethän sinä juoksuta minua tahtosi mukaan. Se, että minä tahdon tehdä niin on eri asia.”

"Niiiin." Sen hän myönsi, Lexa teki sen ihan omasta tahdostaan. 
"En silti haluaisi olla pomottelija."

”Et sinä ole”, Lexa naurahti pehmeästi. ”En edes muista, milloin olisit käskenyt minua tekemään yhtään mitään.”

"Taisin käskeä sinua painumaan mäelle." Emily muistutti. 
"Tai nukkumaan sohvalla,"

”En kuunnellut moista käskyä”, Lexa vastasi naurahtaen. Hän ei ollut painunut yhtään minnekään.
”Ja katsotaan illalla, mihin menen yöksi.”

Emily vilkaisi naista eikä sanonut mitään. Lexa oli kiusannut häntä vuoden edestä. Hän voisi illalla tehdä tuon elämästä vaikeaa. 
Siinä oli ideaa. 
”Käytätkö Merryn illalla pikaisesti ulkona?”

Lexa hymyili naiselle autuaan tietämättömänä Emilyn suunnitelmista.
”Totta kai. Merrykin taitaa olla ihan tyytyväinen lyhyeen lenkkiin.”

"Kiitos. Se ei tosiaan tarvitse pitkää lenkkiä." Merry kuulosti olevan samaa mieltä, vaihtaessaan asentoa unissaan ja huokaisi syvään. 
"...Siinäs kuulit."

”Tiedän tunteen, ja minä en edes juossut edestakaisin rannalla”, Lexa naurahti hellästi ja vilkaisi nukkuvaa koiraa.
”Minulla ei ole aavistustakaan mitä tässä elokuvassa on tähän mennessä tapahtunut, mutta väliäkö sillä. Sinun katsomisesi on ollut paljon mielekkäämpää. Voisin melkein väittää, että olet saanut hieman väriä tässä kevään mittaan.”

Emily vilkaisi käsivarttaan. Ehkä hieman. Neljäsosa-asteen tai jotakin sellaista. 
"Mmm, valmennuksia on ollut paljon ulkona." 

”Täytyyhän teidän nyt koettaa nauttia hyvästä säästä kun sitä kestää. Jodie on väittänyt että tämä kuukausi on ollut kesäisempi kuin koko viime kesä yhteensä”, nainen naurahti. Hän todella toivoi ystävän liioittelevan, sillä kesä oli paras vuodenaika kaikista.

"Jodie ei vitsaile." Emily myönsi nauraen. 
"Oli monet, monet kisat jolloin olin maastoradan jälkeen aivan musta ja hevoset väsyneitä raskaasta radasta."

”Nautin siis tästä säästä niin kauan kuin sitä kestää”, Lexa naurahti halaten Emilyä paremmin kylkeensä. ”Voi sinua. Mutahirviö-Millie.”

"Mieti Ticoa. Se oli valkoinen." Emily painotti sanaa oli. 
"Se oli aivan hirveä, en tiedä mistä sitä riitti."

”Tämä herättää kysymyksen, miksi ihmeessä sinä tahdot asua täällä”, Lexa naurahti. Pelkkää mutaa, sadetta ja harmaata kiveä ja taivasta.

Emily puri pehmeästi huultaan. 
"... tämä on koti. Ja kiistatta kenttäratsastuksen huippumaita. Täällä on kilpailuja niin ettei kaikkiin edes ehdi ja joudun matkustamaan harvoin. Miksi lähtisin?"

”Sekin on hyvä huomio”, Lexa vastasi hymyn kera ja lepäsi päätään Emilyn päälakea vasten. ”Hyvä, että viihdyt täällä niin hyvin.”

"Että opettele kestämään tai meillä on iso ongelma." Mikään ei olisi viemässä häntä Englannista. 
"Lisäksi saan täällä ratsastaa naurettavan hyvällä sopimuksella hienoja hevosia."

”Minä opettelen”, Lexa vannoi pehmeästi. ”En tosiaankaan kaipaa muuttamista. Olen jo muuttanut ihan tarpeeksi koko elämän edestä.”

"Hyvä, voimme siis asua tässä hamaan tappiin asti." Emily totesi tyynesti. Hän ei ajatellut menevänsä mihinkään ja lexa ei ollut kuulostanut innostuneelta ymmärtämään asunnon ostamista edes silloin kun hän oli ollut tekemässä sen yksin. 

”Katsoo nyt”, Lexa vastasi hymyillen. ”Ei muuttaminen ole niin kamalaa, kun sen tekee saman alueen sisällä.” Silloin kun joutui muuttamaan kokonaan uuteen kaupunkiin, osavaltioon tai maahan, elämästä tuli kovin jännittävää ja stressaavaa.
”Mutta eipä tässä asunnossa paljoa vikaa ole.”

"Onhan se niinkin." Emily hymähti ja nousi hakemaan juotavaa. Hämmensi miten kauan he olivat oikein olleet rannalla, kun vilkaisi kelloa. 
"Mitä nyt omistajan mies."

Lexa pudisteli päätään katsellessaan Emilyn perään yhdistetyssä, avoimessa keittiössä ja olohuoneessa.
”Et joudu asumaan hänen kanssaan tai edes näkemään häntä. Paljonko sillä on väliä, keneltä vuokraamme asuntoa?” Hän kysyi huvittuneena. Veronica vaikutti naiselta, joka sai asioita tapahtumaan heti eikä hetken päästä, joten jos lämminvesiboileri hajoaisi tai jääkaappi pitäisi vaihtaa, he tuskin joutuisivat kauaa odottelemaan toimintaa vuokranantajaltaan. Eikö se ollut tärkeintä?

Emily nyrpisti nenäänsä. 
"Ajatus. Sen kalmistosta nousseen nuivan irlantilaisen paha henki leijuu täällä edelleen. Eikä hän ole edes kuten Zoe, josta paljastuisi mukava ihminen."

”Eikö hän valmennakin sinua?” Lexa kysyi kulmaansa kohottaen. Hän ei voinut kuvitellakaan, että olisi koskaan puhunut professoreistaan moiseen sävyyn. ”Puhut hänestä niin kauniisti. Puhutko minustakin yhtä hurmaavasti ystävillesi kun en ole kuulemassa?”

"Nykyään harvemmin, olen yrittänyt muiluttautua Morlandille." Emily mutisi nenäänsä nyrpistäen. 
"Hei! Et ole tavannut sitä irlantilaispaskiaista, sinä et saa tuomita minua. Ehei, ei. Hän itkettää ihmisiä joka valmennuksessa."

”Niinpä tietysti. Teddyllä on kyllä aivan ihana poika”, Lexa huokaisi ihastuneena. Matthew oli voittanut hänet puolelleen ensimmäisellä hymyllä, kun Teddy oli saapunut poika sylissään tilaamaan kahvia yhtenä aamupäivänä.
”Olen silti sitä mieltä, että muista pitäisi puhua kunnioittavammin. Varsinkin henkilöistä, joilta voi oppia jotakin”, Lexa naurahti.

"Ai? olet tavannut? Minä olen vain kuullut." Emily naurahti pehmeästi. 
"Puhun heti kun se demoni ansaitsee sen."

”Kyllä, he tulivat yhtenä aamupäivänä yhdessä tilaamaan kahvia”, Lexa naurahti, ”joskin poika tahtoi tilata kovasti kakkua. Fiksu lapsi.”

"Awww. Fiksu lapsi todellakin". Emily myönsi hymyillen. 

"Sitä mieltä minäkin olin", Lexa naurahti. Kuka tahansa, joka tahtoi tilata kakkua, oli aina fiksu ihminen. Kakku teki kaikesta parempaa, oli tilanne mikä tahansa.
"Kummasti vanhemmat tuntuvat aina olevan eri mieltä. Jodiekaan ei antanut minun leipoa lapsilleen jatkuvasti."

Niin se teki. Aina ja ikuisesti, aamen. 
"Jännä. Minä antaisin, jos voisin aina syödä herkkuja."

"Onneksi minä siis paitsi viihdyn keittiössä, en myöskään ole tulipaloriski", Lexa naurahti. "Saat aina mitä herkkuja tahdotkaan."

"No se. Käyttäisitkö Merryn ulkona?" Emily pyysi hymyillen hellästi.

”Minä käytän”, Lexa lupasi, kampesi itsensä ylös sohvalta ja suukotti mennessään Emilyä. ”Merry, lähdetään käymään ulkona!” Hän kutsui levännyttä koiraa, joka tosin oli varsin pirteästi liikkeessä heti kun hän hipaisikin remmiä.
”Me palaamme pian”, nainen lupasi napaten kotiavaimet mukaan tasolta.

"Mmm!" Emily huikkasi ja oven sulkeuduttua tassutti makuuhuoneeseen. Hän voisi hyvin juuri tänään valita päälleet kauniin punaisen ja mustan kirjoman satiinisen... yö...mekon? Jos sitä saattoi sanoa mekoksi, sen ollessa kovin läpinäkyvä ja lyhyt. 
Siinä nukkuisi sohvalla.

Lexa saattaisi hyvinkin päätyä sohvalle, kun ei muuten kykenisi pitämään näppejään erossa Emilystä. Nainen piti kerrankin kiinni lupauksestaan käydä vain lyhyellä lenkillä ja palasi tuskin puolta tuntia myöhemmin varsin tyytyväinen bordercollie rinnallaan sisään asuntoon. Merry suunnisti vesikupin kautta sohvalle nukkumaan, levittäytyen hetkessä koko pituudeltaan sohvalle.
”Voit joutua tekemään tilaa minulle, poikakulta”, Lexa naurahti matalasti suunnistaessaan itse kylpyhuoneeseen päästäkseen eroon piilolinsseistään. Sen jälkeen oli hyvä tassutella makuuhuoneeseen etsimään yöpukua.
”Koirasi valtasi sohvan, joten minun täytynee tulla kuitenkin sänkyyn yöksi”, nainen virnisti toispuoleisesti.

Emily harjasi hiuksiaan makuuhuoneessa. Hän oli tarkoituksella jättänyt ne letittämättä. Runsas liekkimeri oli paljon viehkeämpi. 
"Niinkö luulet?"

”Tahdotko että letitän hiuksesi?” Lexa kysyi katse omaa yöpukua - eli pitkää toppia - etsien. Hän kiinnitti huomiota Emilyn valitsemaan yöpukuun vasta kiskoessaan toppia päänsä yli, ja pysähtyi kesken liikkeen kädet pään yläpuolelle kohotettuina, valmiina pujottamaan päänsä yöpuvusta läpi.
”Millie, tuo ei ole yöpuku”, nainen huomautti käheämmällä äänellä ja kiskoi vauhdilla yöpaitansa päälle.

”Ei tarvitse. Käyn aamulla suihkussa.” Emily totesi hymyillen vinosti. Ha, erävoitto! Eikun? 
”Sellaisena tätä myytiin. Joten käypä yöpuku.”

”Siinä tapauksessa en edes tahdo tietää mistä seksikaupasta ostit tuon”, nainen mutisi hiljaa kääntyen osittain ympäri, ettei kiusaus katsoa Emilyä kävisi liian suureksi. Hän oli kiusannut Emilyä rannalla, ja selkeästi tämä oli nyt naisen tapa kostaa. Ehkä hän kävisi heittämässä Merryn alas sohvalta.

Nimenomaan Emilyn tapa kostaa. Rääkätä oikein, Hän nousi seisomaan ja ehkä liioitellusti kumartui etsimään seuraavaksi päiväksi vaatteita valmiiksi. 
"En ostanut. Alusvaateliikkeestä."

Lexa kiskoi peiton kulmaa sivuun ja pujahti nopeasti omalle puolelleen parisänkyä. Jos hän vain asettuisi makuulteen, sulkisi silmänsä ja leikkisi nukkuvansa, hän varmasti nukahtaisi oikeastikin, eikö vain?
Tai sitten hän vain päätyi hapuilemaan silmälasejaan yöpöydältä ja jäi ihailemaan Emilyä makuuhuoneen hämärässä sängyllä istuen.
”Sama asia”, hän julisti päätään pienesti pudistaen.

"Ei sinne päinkään. Haittaako se sinua? Voin ottaa sen poiskin." Emily räpäytti silmiään viattomana. Hän oli kamala nainen, joka koetteli naisystävänsä rajoja aivan liikaa. 

”Minä en koskaan kieltäisi sinua riisuutumasta”, Lexa virnisti puolittain, mutta päätyi nopeasti puremaan huultaan. Hänen ei todellakaan pitäisi yllyttää Emilyä, kun nainen oli tehnyt varsin selkeän rajanvedon aiemmin päivällä. Tämä päättyisi vain siihen, että hän menettäisi loputkin vähäisistä järjenhivenistään.

Ja Emilyhän veti sen pois päältään. Yleensä alla olisi ollut alusvaatteet. Nyt siellä ei ollut mitään. Nainen istui omalle sängynpuolikkaalleen ja veti peittoa huolimattomasti päälleen. 
"Toiveesi on lakini vai miten sen sanoitkaan."

Lexa tuijotti häpeilemättä suu raollaan naisystäväänsä, joka ei suinkaan arastellut esitellä alastonta kehoaan. Miksi olisikaan, kun Emily näytti niin järjettömän hyvältä?
”Mmhmm”, nainen hymisi kuullessaan omat sanansa Emilyn huulilta ja kaatui selälleen sängylle. ”Jos esitän lisää toiveita, toteutatko nekin?”

Emily vilkaisi naista silmäkulmastaan. 
”Riippuu toiveistasi.”

Se oli yhtä kuin ei, mikä sai Lexan huokaisemaan pienesti. Olisihan se ollut aivan liian helppoa.
”Tule kainaloon?” Hän ehdotti hymyillen. Pitäisi palauttaa lasit takaisin yöpöydälle, mutta juuri nyt Emilyn katseleminen voitti.

Emily kohotti kulmaansa, mutta siirtyi kainaloon kuitenkin. Ei oikeastaan huvittanut olla peiton alla, yllättäen. 
Ja siinä Lexa oli hieman väärässä. Emilyn taivuttelu ei loppujen lopuksi olisi kovin vaikeaa.

Lexa hymyili oikein tyytyväisenä, kun sai Emilyn kainaloonsa makoilemaan. Hän piirteli sormellaan kuvioita paljaalle iholle ja pitkään vain katseli Emilyn kasvoja täynnä onnea. Jos elämä olisi piirroselokuva, hänelle olisi piirretty vaaleanpunaiset sydämet silmien tilalle tässä kohtaa.
”Jos alat palella, sinun on tultava lähemmäs”, Lexa huomautti hiljaa. Kukapa ei palelisi lämpimänä kesäyönä?
”Niin lähelle kuin vain ikinä pääset, niin minä pidän sinut lämpimänä.”

Siinä oli hyvä olla. Olo oli levollisempi kuin vuosiin, kuten aina naisen kainalossa oli. Lexa oli hänen diapaminsa.
”Millähän tavalla?”

”Olen pitkä, käperryn ympärillesi kuin koala ja pidän sinut lämpimänä”, Lexa vastasi hymy huulillaan ja ujuttautui lähemmäs Emilyä. Emily voisi käyttää häntä patjanaan, eikä hän siltikään saisi naista liian lähelle.
”Tai sitten annan sinulle syitä urheilla.”

”Urheilla? Ai kuten potkia sinut alas sängystä?” Olipa hän ilkeällä tuulella tänään.

”Ei siinä ole paljoakaan urheiltavaa”, Lexa huomautti naurua äänessään. ”Jos sen sijaan kannat minut sohvalle saakka, joudut jo vähän liikkumaankin.”

”Pffht. Miksi niin tekisin?” Lexan ajatuksenjuoksu ei tavoittanut häntä nyt.

Lexan hymyyn hiipi leikkisä sävy. Hän ujutti kättään kaikessa rauhassa paremmin Emilyn ympärille.
”Koska olet alasti sängyssämme?” Hän ehdotti ja puristi kevyesti naisen pakaraa. ”Ja minun on vaikea pitää käteni erossa sinusta.”

Emilyn suu loksahti kevyesti auki ja käsi läppäisi naista hellästi. 
”On sinulla otsaa!”
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:31 pm

”Mmhmm”, Lexa vain hymisi myöntymyksensä. Hänellä todellakin oli otsaa. Läpsiminen ei saanut naista tekemään muuta kuin puristamaan uudestaan virne huulillaan.
”Sinä rakastat sitä, kun olen niin röyhkeä.”

”Olet mahdoton!” Emily parahti ja läppäisi uudelleen. 

”Ei vastaväitteitä”, Lexa naurahti rutistaen Emilyn lähelleen. ”Se on tosin täysin sinun syytäsi.”

"Miten niin? Syytä minua vain, niin, pieniä on hyvä syyttää." Emily mutisi dramaattisesti murjottaen.

Emilyn murjotus sai Lexan painamaan suukkoja pitkin poikin naisen kasvoja.
”Olet niin kaunis”, hän vastasi kuin se selittäisi aivan kaiken. ”On vaikea olla mitään muuta kuin aivan mahdoton, kun olet tuollainen.”

Emily nauroi suukkojen alla. Se siitä että hän murjottaisi Lexalle. 
"Mmmhm. Se on sinun näkemyksesi."

Naisen nauru sai Lexan vain painamaan entistä enemmän suukkoja kalpealle iholle. Olikohan mahdollista hukkua suukkoihin? Hän voisi koettaa Emilyllä.
”Ainoa näkemys millä on väliä”, nainen naurahti.

"Niinkö?" Emily kysyi naurunsa seasta huvittuneena ja pudisteli päätään. 
"Olet mahdoton."

”Juuri niin”, Lexa vahvisti. ”Minä olen vain onnellinen, jos kaikki muut naiset eivät tajua, miten jumalainen olet. Vähemmän kilpailua minulle.” Hän vaimensi mahdolliset vastaväitteet suunnaten painamaan syvän suudelman Emilyn huulille. Nainen ei voinut väittää vastaan, jos hän suuteli Emilyn pään pyörälle. Täydellinen, aukoton suunnitelma.

Emily ynisi jotakin epämääräistä suudelmaa vasten, tuhisten miltein nyreänä. Lopulta hän upposi siihen ja nosti kädet tummien hiusten sekaan. 

Lexa laski sen ehdottomasti erävoitoksi, kun tunsi Emilyn sormet hiuksissaan. Vielä hän saisi Emilyn tajuamaan, miten elämässä ei ollut liikaa aikaa tuhlattavaksi, ja tällaisista illoista piti ottaa ilo irti.
”Paljon parempi”, nainen naurahti käheästi suudelmien lomassa, koettaen tasata hengitystään siinä sivussa.

Hellästi sormet sivelivät hiuksia ja niskaa. Emily näykkäisi sanoista kostoksi lexan huulta. Parempi olisi olla hiljaa, jos halusi hänen käyttäytyvän.

Entä jos hän ei halunnut Emilyn käyttäytyvän? Lexa inahti näykkäisyn tähden ja antoi nälän hiipiä suudelmaan, kun sotki sormensa punaiseen liekkimereen. Jonakin päivänä hän vielä polttaisi sormensa.

Emily vain katkaisisi tämän hetken, jos Lexa alkaisi nenäkkääksi. Hän vastasi suudelmaan, vetäen Lexaa hieman lähemmäs. Todellakin tuo vielä joskus polttaisi näppinsä.

Se olisi kieltämättä huono asia, joten oli parempi pitää mölyt mahassa ja nauttia sen sijaan suudelmista ja hiuksiin uponneista käsistä. Lexa kierähti varsin ketterästi vedetyksi tultuaan Emilyn ylle, eikä joutunut edes katkaisemaan suudelmaa siinä sivussa. Hän vapautti toisen kätensä hiuksista liukumaan pitkin Emilyn kylkeä. Hän tuskin koskaan väsyisi painamaan muistiinsa jokaista kehon kaarretta ja pehmeää ihoa koristavaa arpea.

Emilyllä riitti niitä arpia, kiitos vain kenttäkilpailut ja hevoset. Hän unohtui siihen suudelmaan, hakien tuon toppia ylemmäs. Nyt, kiitos. Näin kauan hän oli muistanut mököttää.

Lexa ei suinkaan aikonut muistuttaa Emilyä siitä, miten nainen oli vannonut pitävänsä jalkoja ristissä ja ties mitä muuta. Ei tosiaankaan. Sen sijaan Lexa auttoi oikein mielellään topin päänsä yli ja kumartui nopeasti uudestaan suutelemaan Emilyä aiempaa kärsimättömämmin. Hän vain tahtoi muistuttaa naista siitä, miten paljon hän tahtoi Emilyä jatkuvasti. Se kyti aina pinnan alla, mutta tällaisina hetkinä oli helppo antaa sen roihahtaa ilmiliekkeihin.

Emily heitti topin pois. Oma makuuhuone oli lahja, kun oli aluksi asunut jonkun luona. Käsi juoksi pitkin naisen ihoa, kokeillen. Yhtä kärsimättömiä molemmat.

Siitä he saattoivat ehdottomasti olla samaa mieltä. Omaa makuuhuone oli tämän asunnon paras puoli. Muiden nurkissa asuminen oli tuonut aivan omanlaisensa haasteet parisuhteeseen. Vaikka yleensähän sitä kai sanottiin, että yhdessä asuminen toi eteen haasteita.
”Mitä jos teen mitä tahansa sinä haluatkaan?” Lexa ehdotti suudelmien lomassa ja puristi kevyesti kädellään Emilyn lantiota. ”Sinä voit määrätä aivan kaikesta.”

Emily värähti puristuksen alla, naurahtaen käheästi. 
”Yllätä minut?”

”Enkö tee sitä aina?” Lexa vastasi käheästi naurahtaen ja antoi huuliensa vaeltaa Emilyn kaulansyrjää pitkin. Olipa hän taas olevinaan hauska.

”Ylitä itsesi.” Emily kuiskasi ääni hieman käheänä. 
”Haaste.”

Se sai uudenlaisen loisteen syttymään Lexan ruskeissa silmissä. Emily ei tiennytkään, mihin oli mennyt häntä haastamaan.
”Teen parhaani”, nainen lupasi käyden suorastaan uudistuneella innolla suutelemaan Emilyn kaulaa. Hänellä oli uusi päämäärä - itsensä ylittäminen, mitä Emilyyn tuli. Tästä tulisi vielä hauskaa. Kovin, kovin hauskaa ja sitäkin nautinnollisempaa, jos se vain hänestä olisi kiinni.

Emily kuvitteli sen olevan hyvä idea. Hän ei selvästi ihan vielä tiennyt miten kilpailunhaluinen Lexa olikaan. Emily ynähti, antaen tilaa kaulallaan.

Oli paha sanoa kumpi heistä kahdesta oli kilpailunhaluisempi, sillä molemmilla oli hetkensä. Juuri nyt oli ehdottomasti Lexan hetki, kiitos Emilyn heittämän haasteen.
”Rakastan saippuasi tuoksua”, Lexa henkäisi vasten kaulan ihoa. Hän rakasti hyvin montaa muutakin asiaa Emilyssä, ja päätti listata niitä iholle painettujen suukkojen lomassa.
”Rakastan sitä, miten kalpea ihosi on. Näytät kuninkaalliselta”, hän sanoi suudellen tiensä solisluulle. ”Ja sitä, miten helposti voin jättää jälkeeni pienen mustelman, kun siltä tuntuu. Ja sitä, kuinka koko kasvosi ja kaulasi lehahtavat punaiseksi, kun sanot liikaa.”

Emilyn kilpailunhalu puski pintaan juoksukilpailuissa ja sellaisissa. Hän kuunteli Lexaa, naurahtaen. 
"Olisin huono pokerinpelaaja..."

”Onneksi sinun ei tarvitse pelata pokeria. Voit sen sijaan hurmata minut kerrasta toiseen yhdellä hymyllä, joka saa siniset silmäsi säihkymään”, Lexa naurahti painaen suukkoja solisluuta pitkin. Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun hän oli viimeksi saattanut tehdä näin, joten nainen aikoi nauttia siitä - vaikka kärsimättömyys käskikin painamaan eteenpäin kiireesti.
”Rakastan vahvoja hartioitasi, joilla voit kantaa puolta maailmaa. Lihaksikkaita käsivarsiasi, jotka sopivat niin hyvin minun ympärilleni. Siroja sormiasi, jotka ovat kuin luodut minun sormieni lomaan.” Nainen suuteli tiensä käsivartta pitkin aina kämmenille asti, painaen suukkoja rystysille ennen kuin käänsi kättä painaakseen suukon ranteen sisäpuolelle. Sen jälkeen sama toiselle kädelle, joskin välissä oli pakko painaa suudelma Emilyn huulille.

Ranteen sisäsyrjän suutelu sai Emilyn värähtämään ja kikattamaan hiljaa. Sanat saivat punan kiipeämään kaulaa pitkin kohti kasvoja. 

Lexa näytti hetken yllättyneeltä Emilyn kikatuksen tähden, ja sen jälkeen päätyi painamaan useamman suukon peräjälkeen ranteiden sisäsyrjille.
”Rakastan nauruasi. Se on paras ääni maailmassa”, Lexa kertoi palaten painamaan suudelmia naisen rinnoille. ”Rakastan sitä, millaisia ääniä saan irti sinusta, kun suutelen ihoasi, kaulansyrjääsi, rintojasi, vatsaasi.”

Emily ei voinut sille kikatukselle mitään. Rannetta kutitti aivan sietämättömästi. Puna tavoitti kasvot tuon sanojen myötä, saaden hänet kiemurtelemaan kevyesti. 
"Hölmö..."

”Hölmö, joka rakastaa sinua”, Lexa vastasi painaen suukon Emilyn rintojen väliin. ”Hölmö, joka rakastaa sinua aivan valtavasti.” Liikaa, voisi joku toinen sanoa, mutta hän ei osannut ajatella sitä niin. Maailmassa ei voinut koskaan olla liikaa rakkautta. Hän jatkoi suudelmien painamista vatsaa pitkin ja näykkäisi lantioluuta. Siitä oli tullut turhankin helposti tapa, mutta jokin ajatuksessa, että Emilylle jäisi pieni jälki iholle muistuttamaan hänestä oli tavattoman vetoava.

Emily nytkähti kevyesti ja halusi vetää Lexaa ylemmäs, mutta hän oli antanut tuolle vapaat kädet, luvan ylittää itsensä. Kun hän tietäisi että katuisi sitä myöhemmin.

Lexa aikoi ottaa kaiken ilon irti moisesta luvasta - ihan kuin Emily olisi yleensä pitänyt häntä kovin lyhyessä liekassa.
”Olet kovin liikehtiväinen jo nyt”, Lexa huomioi pienen naurahduksen kera. ”Ehkä en olekaan ainoa, joka on odottanut tätä kovin pitkään.”

"Oletkos omahyväinen..." Emily mutisi käheästi ja nosti lantiotaan kevyesti. 

”En”, Lexa vastasi päätään pudistaen ja ajautui siinä sivussa painamaan suukon Emilyn alavatsalle. ”Olen vain tyytyväinen, että saan tämän reaktion edelleen aikaan.” Hän epäili saavansa nyrkistä jos vinoilisi jotakin kärsivällisyydestä tai sen puutteesta. Parempi sen sijaan hivuttautua ylemmäs suudelmien kera.
”Sanoinhan, että rakastan kaikkia ääniä, joita saan sinusta irti.”

Se oli ihan oikea ajatus. Emily puuskahti mutta se hajosi tyytyväiseksi yminäksi äkkiä. 
"Leexa..."

”Mitä rakas?” Lexa kysyi painaen suukkoja vatsan jännittyville lihaksille ja kohottautui suuntaamaan huomionsa Emilyn rinnoille käden avittamana. Kannatti kysellä kysymyksiä siinä samalla. Niihin sai varmasti oikein monisanaisia vastauksia.

Oikein monisanaisia tai sitten ei mitään. Hän huokaili kevyesti ja antoi silmiensä painua kiinni. Hän ei osaisi koskaan katua mitään mikä vei hänet Lexan syliin.

Emilyn reaktiot kertoivat enemmän kuin riittämiin siitä, miten nainen nautti olostaan. Ei Lexa sen enempää tarvinnut katsellessaan rakkautta silmissään naista allaan. Emily oli niin kaunis juuri näin - puna poskilla viipyen, hiukset viuhkana tyynyllä, rintakehä kohoillen ja kokoelma hiljaisia ääniä huulilta paeten. Kaikkein kaunein, jos häneltä kysyttiin. Lexa voisi helposti unohtua vain tuijottamaan, jos halu ei polttaisi suonissa niin miellyttävänä. Nainen antoi sormiensa valua Emilyn jalkojen väliin todettuaan, että oli ehkä venyttänyt naisen kärsivällisyyttä jo aivan riittämiin. Ei hänen ollut tarkoitus suotta Emilyä kiusata, ehei, sillä hänethän oli haastettu tuottamaan enemmän nautintoa kuin koskaan ennen. Tai ainakin niin hän tahtoi haastetta tulkita.

Emily oli pyytänyt yllätystä, ei muistuttamaan siitä miltä tuntui saada tusina orgasmia yön aikana, se oli kai inhimillinen väärinkäsitys. Toinen jalka nousi kevyesti koukkuun ja sormet puristivat lakanaa siihen hetkeen asti kun rentous pyyhkäisi jännityksen pois lihaksista. Vatsaa lukuunottamatta. Se kramppasi aina.

Mikäs sen parempi yllätys kuin loputon nautinto! Ai ei vai? Voi harmi, olisi pitänyt tarkentaa aiemmin. Lexa painoi suukon Emilyn solisluulle kohottautuessaan sen verran, että saattoi antaa rennoksi valahtaneelle naiselle tilaa hengittää. Tai ainakin hetken aikaa kerätä itseään. Sama asia. Sormet piirtelivät kuvioita reiden pehmeälle iholle, mikä sai Lexan tukahduttamaan naurahduksen. Ei ihme, että Emily oli viipynyt suihkussa paria minuuttia kauemmin.
”Tiedätkö, meidän pitäisi käydä kaupoilla”, nainen myhäili hyväntuulisena ja painoi suukon Emilyn punertavalle poskelle.

Emily kurtisti kulmiaan, avaten nautinnost sulkeutuneet silmänsä. Nytkö Lexa halusi käydä läpi ostoslistaa?
”M-mitä?”

Nyt, kun se oli tullut mieleen. Lexa ei tosin ajatellut ostoslistaa supermarketista, mutta väliäkö sillä.
”Mmhmm”, nainen vahvisti hymyillen ja suukotti Emilyn nenänpäätä. ”Voisimme käydä kaupoilla yhdessä. Seksikaupoissa.”

Emily avasi silmänsä kunnolla. Anteeksi? Kauppa josta hänellä ei ollut kokemusta. 
”... ja mitähän sinä sieltä?”

Lexa naurahti Emilyn ilmeelle.
”Raamattua tietenkin. Mitähän sieltä yleensä haetaan?” Hän nauroi kääntyen kyljelleen, jotta saattoi vaivattomammin katsella Emilyn kasvoja. ”Lelulla tai parilla saa ihmeitä aikaan. Ja niiden ostaminen on aina hauska seikkailu.”

Silmät siristyivät epäluuloisina. 
”En tiedä olenko antamassa sinulle sellaisia kovin suurella innolla.” 

”Todellako?” Lexa kysyi yllättyneenä. Ehkä olisi ollut parempiakin hetkiä puhua tästä - tai ainakin parempia tapoja. Hienovaraisempia tapoja. Oli vain niin helppo unohtaa, ettei Emilyllä ollut montaa parisuhdetta takanaan.
”Sinun ehdottomasti kannattaisi ainakin ajatella asiaa. Nautintoa on niin monenlaista.”

Emily vaihtoi hieman asentoaan.
”Kulta, sinä olet muutenkin yksi riiviö halutessasi ja kiusaat minut elävältä. Mitä haluaisit sieltä?”

Lexa epäili, ettei Emily varsinaisesti tarkoittanut sitä kehuna, mutta hän päätti ottaa sen sellaisena siitä huolimatta. Hän olisi ylpeydellä riiviö ja kiusanhenki.
”En tiedä vielä”, nainen naurahti. ”Tiedän kun näen sen. Tai kun myyjä onnistuu mainospuheessaan. Sitä paitsi, kuka sanoi että vain minä kiusaisin sinua elävältä? Leluissa harvemmin lukee nimiä”, hän virnisti. Tosin, Emily oli varsin lahjakas ajamaan hänet hulluksi ihan muuten vainkin, joten todennäköisesti naisen aseistaminen seksikaupan tuotteilla päätyisi kolahtamaan omaan nilkkaan. Hyvin nautinnollisesti tosin.

Heillä oli sama pelko. 
”Lexa-rakas,” Emily aloitti hellästi. 
”minä en ole koskaan ostanut sieltä mitään.”

”Oh”, Lexa äännähti yllättyneenä. No nyt Emilyn reaktio kävi täysin järkeen. Olisi ehdottomasti pitänyt lähestyä aihetta hienovaraisemmin.
”Sitä suuremmalla syyllä meidän pitäisi mennä yhdessä. Jokaisella kuuluu olla vähintään yksi nolo tarina seksikaupoista kerrottavaksi”, hän naurahti.

Emily nyrpisti nenäänsä. 
”Pfht, ei tarvitse. Ja en ole varma onko sinulle minkään sellaisen antaminen viisasta. Minulla on töitä ja pitäisi päästä sängystä ylös.”

Lexa kallisti päätään nojaten sitä kättään vasten.
”Haluaisin sanoa, että olet ilonpilaaja, mutta sinä et koskaan voisi olla moista, kun tuot aina hymyn huulilleni”, nainen huokaisi huvittuneena. ”Hyvä on. Päästän sinut jatkossakin töihisi, vaikka pitäisinkin sinut paljon mieluummin luonani kaiken aikaa.” Koska hänellähän ei ollut töitä joihin mennä. Ei tietenkään. Ei mitään niin tärkeää, etteikö siitä voisi joustaa jos tarve iskisi, ei kun siis.

Emily pudisteli päätään kevyesti. 
"Kiitos. Miksi tuo tuli mieleesi? Saat sen kuulostamaan siltä että sinulla on ajatus miksi sinne pitäisi mennä."

”Minun on pitänyt mennä käymään siitä lähtien, kun muutin Englantiin, enkä ole saanut aikaiseksi. Nyt olisi hyvä tilaisuus”, hän naurahti ja ujutti kätensä Emilyn selän ympärille voidakseen vetää naista lähemmäs itseään.
”Ja se on paljon hauskempaa yhdessä.”

”...miksi?” Emily naurahti pehmeästi.

”Koska vibraattori ei muuttanut mukanani?” Lexa vastasi nauraen. ”Kunnon sauva tekee sooloilusta paljon nautinnollisempaa.”

”Lexa!” Emily parahti, nousi istumaan ja hutkaisi tuota tyynyllä.
”Miten ihmeessä sinä jaksat vielä yksinäsi!?”

Lexa näytti hetken kovin hämmentyneeltä parahduksen seurauksena. Mitä hän nyt oli tehnyt? Nainen ratkesi nauramaan saatuaan tyynystä ja joutui hetken odottamaan, että rauhoittui riittämiin vastatakseen.
”Eri päivinä, rakas”, hän totesi pyyhkien silmäkulmiaan naurun seurauksena. ”Tai ehkä joskus aamuisin kun olet jo lähtenyt tallille ja minulla on kovin tylsää.”

"Ei helvetti!" Emily pudisteli päätään. 
"Olet pahempi kuin kymmenen teinipoikaa! olet! Luoja en kestä! Mehän... Kun olen kotona..." Emily jäi laskemaan sormillaan jotakin.

”Toivoisin ainakin niin”, Lexa naurahti. ”Kuulemani mukaan teinipojat ovat kovin kymmenen sekunnin ihmeitä.” Hän seurasi huvittuneena Emilyn laskutoimitusta päättäen olla häiritsemättä selkeästi tärkeää matemaattista toimenpidettä.

Emily laski pitkään ja hartaudella, nyökytellen sanoille teinipojista. 
Hän tiesi että ne olivat. 
".... ennen riitaamme joka päivä kahden viikon ajan. Kun olin kotona. Miten?"

Lexa ratkesi nauramaan uudemman kerran, kun tajusi mitä Emily laski.
”Päivässä on monta tuntia ja mikään ei rajoita orgasmeja vain pariin päivässä. Ainakaan vielä orgasmipoliisi ei ole käynyt ovella kysymässä lupia”, hän virnisti naurua äänessään. ”Silloin kun tekee mieli ja on aikaa, ei ole mitään syytä pidättäytyä. Vaikka eipä tässä ole tarvinnut paljoa sooloilla kun olet aina ilolla mukana.”

"...Sen pitäisi." Emily totesi. 
"Sen todellakin pitäisi. Hyvä jumala. Sinä olet...Olet... En käsitä sinua. Mahdoton!"

Lexa nauroi Emilyn kauhistelulle. Siinäpähän kauhisteli, kun oli saanut kokea nautinnon huipun vain hetkeä aiemmin.
”Kevät ja kesä tuo sen puolen esiin minusta”, Lexa virnisti. ”Rakkautta rinnassa. Älä huoli, rauhoitun kyllä syksyyn mennessä, paitsi jos täällä vain sataa. Kun ei ole mitään syytä poistua asunnolta, on paras keksiä hauskempaa ohjelmaa sisätiloissa.”

"Mitä kuvittelet että Englannissa tapahtuu syksyllä? totta helvetissä täällä sataa." Hän pudisteli päätään. 
"Vai sellaisesta sinä haaveilet..."

”Ehkä tällä maalla on siis puolensa”, Lexa virnisti. Mitäpä sitä muutakaan sadepäivänä tekisi!
”Kauhistelustasi päättelen, ettet ole vielä keksinyt, miten mahtava suihkupäämme on?” Nainen kysyi toispuoleinen hymy huulille hiipien. Hän oli nauttinut hierovan suihkupään lukuisista eri asetuksista vedentulon suhteen useampaankin otteeseen.

Emily räpäytti silmiään hämmentyneenä. 
”Sinä... sinä saat minut kuulostamaan neitsyt Marialta.”

”Minä olen vain mahdoton ja hävytön, etkö sinä niin ole sanonut?” Lexa korjasi huvittuneena ja kurotti painamaan suukon Emilyn poskelle. ”Olet suloinen. Mutta kai sinulla nyt edes joku dildo tai vibra on ollut, vaikka seksikaupassa et olekaan käynyt?” Saattoiko kukaan muka elää näin pitkään ilman yhden yhtä lelua? Järkyttävä ajatus suorastaan.

Englantilainen pudisteli päätään. 
"Ei. Mihin minä... Ei."

Nyt oli Lexan vuoro näyttää järkyttyneeltä.
”Voi sinua naisparkaa!” Lexa päivitteli silmät suurina päätään pudistaen. ”Me todellakin lähdemme kaupoille. Käymme hakemassa oikein mukavan sauvan ja ymmärrät, mistä olet jäänyt paitsi. Sopivan tehokas värinä ja tuntuu kuin klitoris yltäisi napaan saakka. Orgasmi saa ihan uuden ulottuvuuden.”

Emily nyrpisti nenäänsä Lexan puheille. 
"... Olet amerikkalainen."

”Niin olen. Mitäköhän tekemistä kansalaisuudellani on tässä yhteydessä?” Nainen uteli nauraen ja suukotti nyrpistettyä nenää. Emily näytti aivan liian suloiselta juuri näin.

"Olette hävyttömiä." Emily totesi tyynesti. 
"Ja sinä todistat sen."

”Todellako? Eikö meidän pitäisi stereotyyppisesti vältellä kaikkea seksiin liittyvää viimeiseen saakka, kun eihän edes kouluissa ole seksivalistusta?” Lexa naurahti halaten Emilyä tiukasti. ”Minä en edusta satoja miljoonia amerikkalaisia.”

"Niin, mutta puhutte kuin... kuin..." Emily nyrpisti nenäänsä. 
"napaan asti... pfht. Ei varmasti."

”Minä vain puhun asioista niiden oikeilla nimillä”, Lexa naurahti. ”Ei sanoissa ole mitään rumaa.” Ja hänellä nyt ei oman kodin suojissa ollut minkään sortin suodatintakaan.
”Kyllä varmasti. Voin vibran avulla antaa sinulle sellaisen orgasmin, että näet tähtiä”, nainen vannoi omahyväinen hymy huulille hiipien.

"... ihan kuin et antaisi jo nyt." Emily huomautti ja nousi istumaan lexan syliin. 
"Senkin. Mitenhän minä saisin sinut näkemään tähtiä, kiroamaan ja hakkaamaan sängynpäätyä?"

Sen kuuleminen ei varsinaisesti tehnyt mitään pyyhkiäkseen virnettä hänen huuliltaan.
”Ensimmäisen olet tehnyt jo, toinen ei varsinaisesti ole tyylistäni ja rikottuani elämässäni jo yhden sängynpäädyn, en mielelläni pahoinpitele niitä enempää”, hän naurahti. ”Muuttaessa! Rikoin sen muuttaessa. En lyömällä nyrkkiä läpi”, nainen tarkensi nopeasti naurua yhä äänessään.

Emily piti kulmaansa koholla. 
"Muuttaessa. Jep. Muuttaessa." Hän ei aikonut uskoa sitä.

”Olet ilkeä”, Lexa puhahti kietoen kätensä syliinsä kiivenneen naisen paljaan selän ympärille. ”Autoin opiskelukaveriani muuttamaan ja kannoin sängyn päätylevyä alas portaita. Joku ajatteli säikäyttämiseni olevan hyvä idea, ja minä kiepahdin niin nopeasti ympäri, että löin sängynpäädyn rautakaiteen päästä läpi.”

Emily pudisteli päätään. 
"Voi luoja." Ei siihen muuta vinut sanoa. 
"Tiedätkö, sinä et lunastanut pyyntöäni nyt oikein."

”Harhautit minua”, Lexa vastasi naurahtaen. ”Ja iltahan on vasta nuori. Ehdin vielä hyvin, miten sen aina sanotkaan, aivan, rääkätä sinua.” Hän kurotti suutelemaan Emilyä kunnolla. Äkkiähän naisen saisi uudelleen keräämään kierroksia, eikö vain? Ja tällä kertaa ei edes tarvitsisi pelätä, että saisi nyrkistä jos vitkuttelisi. Ehkä.

"Sinä rääkkäät..." Emily mutisi suudelmaa vasten. 
"Aina."

”Sinulla on kovin huolestuttava näkemys seksistä”, Lexa huomautti suudelmien lomassa ja antoi käsiensä vaeltaa Emilyn kylkiä ja selkää pitkin. ”Yleensä sitä ei pidetä rääkkäyksenä.”

"Se on hyvää rääkkäystä." Emily naurahti ja painui lähemmäs. 
"Mutta sellaista sattuu jos jokainen lihas kramppaa yön jälkeen."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:32 pm

”Siihen voisi auttaa rentouttava orgasmi aamulla”, Lexa virnisti vinosti vetäen Emilyn mukanaan alas sängylle. Ei vaatinut paljoa, että ajatukset harhailivat ihan omille teilleen ennakoimaan tulevaa, mikä sai ihon sähköistymään hetkessä ja jokaisen hermopäätteen herkistymään pienellekin kosketukselle.
”Tai pitkä, kuuma suihku. Hieronta-asetuksella.”

Emily kurtisti kulmiaan. 
"S-se on suihku..." Ei lelu. lexalla oli kyllä kyky saada hänen mielensä karkuteille.

”Ja se voi olla harvinaisen miellyttävä suihku”, Lexa täydensi suudellen Emilyä pitkään ja hartaasti. Tai kenties enemmänkin pitkään ja nälkäisenä.
”Sinun ei edes tarvitse kuvitella minua seisomaan takanasi, kun voin oikeastikin olla siinä. Hyväillä rintojasi ja suudella niskaasi”, Lexa maalaili kuvajaista kaikessa rauhassa suudelmien lomassa.

"Ja kaatuisin suihkussa? Miten selität sen vakuutusyhtiölle..." Emily mutisi suudelmia vasten hiljaa. 

”En minä antaisi sinun kaatua”, Lexa lupasi ääni madaltuen. Suudelmat saivat haukkomaan henkeä, mutta väliäkö sillä. Pieni hapenpuute ei ollut koskaan haitannut yhtään ketään.
”Pidän sinut aina jaloillasi, vaikka miten koettelisit kehosi rajoja.”

"Vahinkoja sattuu." Emily totesi happea vetäen. 
"Ja minä en tosiaan halua selittää sitä mihinkään. Se olisi aika kiusallista."

”Ei minulle. Ei, kun kyse on sinusta”, Lexa vannoi näykkäisten naisen alahuulta. ”Pidän sinusta aina huolta. Mitä tahansa teemmekään, missä ikinä olemmekaan, pidän sinusta aina huolta. Sinulle ei käy mitään pahaa niin kauan kuin minä olen vierelläsi.”

Emily siristi silmiään. 
"... Sinä haluat sinne suihkuun?"

”En nyt”, Lexa naurahti. ”Olet hullu jos kuvittelet, että haluan laskea sinua yhtään minnekään. Sinä olet oikein täydellinen juuri siinä.”

"Kuulostit vain kovin innostuneelta ajatuksesta." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Tiedätkö... Mitä luulet, pääsisitkö Tryoniin?" 

”Ehdimme myöhemminkin”, nainen virnisti ja juoksutti oikean käden sormiaan punaisten hiusten seassa. Emilyn hiuksissa oli taikaa.
”Se oli joskus syyskuussa, eikö?” Lexa varmisti vetäytyen hetkeksi suudelmasta, jotta voisi ajatella. ”Riippuu siitä, mihin päädyn opiskelemaan vai päädynkö yhtään minnekään. Yritän ainakin parhaani, koska onhan se nyt jumalattoman hienoa jos pääset sinne!”

"Mm, syyskuussa." Emily katseli Lexaa hetken, silmät melkein vetistäen. 
"... tarvitsisin sinut sinne." Hän ei tiennyt miten selviäisi ensimmäisestä tämän mittakaavan kilpailusta kevään vaikeuksien jälkeen. Hän painoi suudelman naisen kaulalle. 
"Sanoit itsekin ettei mitään satu jos olet kanssani."

Lexa vapautti kätensä Emilyn hiuksista voidakseen sipaista hellästi naisen poskea.
”Siinä tapauksessa minä tulen. Vaatii se millaista ihmettä tahansa, olen paikalla”, hän lupasi. Tietenkin hän tulisi. Jos Emily sanoi tarvitsevansa häntä, hän pudottaisi kaiken muun ja säntäisi naisen luokse sen enempää kyselemättä.
”Ei niin. Olen onnen amulettisi.”

"Niin olet." Ja turvasatama. Kun Lexa olisi paikalla, hän olisi turvassa ja olo olisi itsevarmempi. ja jos kaikki menisi pieleen, olisi ainakin lohduttava syli. 
"... Me emme vain keskity tänään."

Hän olisi mitä ikinä Emily tarvitsisikaan. Hän tarvitsi vain Emilyn ollakseen onnellinen. Niin käsittämättömän, sietämättömän, epäreilun onnellinen.
”Emme tosiaankaan. Mutta ei se mitään, olemmehan puhuneet tärkeistä asioista tässä samalla. Kuten siitä, miten sinulla ei ole koskaan ollut aikuisten leluja tai kuinka mahdoton minä olenkaan, tai kuinka aion jostain repiä rahat Tryonin matkaa varten.” Tärkeitä asioita kaikki, tietenkin.

Emily naurahti pehmeästi. 
”Ja minä voin maksaa osan. Tulet sinne takiani.” Hän huomautti hymyillen. Ja tuskin Edgerlyt pahastuisivat jos lexa yöpyisi Emilyn huoneessa hotellissa. 
”mikä on sinun fantasiasi?” Kerran tänään puhuttiin.

”Älä nyt hulluja puhu, tietenkään et maksa minun matkaani. Kyllä se järjestyy ihan muutoinkin”, Lexa pudisti päätään niin, että sai hiuksensa todennäköisesti aivan takkuun. Hän löytäisi jostain rahat matkaa varten, vaikka sitten Jodielta lainaamalla jos ei muutoin. Ei Emily alkaisi hänen lentojaan maksamaan.
”Fantasiani?” Hän kysyi naurahtaen. ”Niitä on monia.”

Emily vain halusi muistuttaa että voisi ja tekisi sen mielellään. 
”Kerro kolme?”

”Seksi kielletyssä paikassa, kuten vaikka työpaikalla, rakastelu luonnon helmassa ja dominoitavana oleminen”, Lexa luetteli hetken asiaa pohdittuaan. ”Sinun?”

Oli hetken ihan hiljaista. Mitä? Emilyn aivot eivät prosessoineet tällaista. 
”Sinäkö muka tottelisit käskyjä? Ja minun on toteutettu jo.”

”Todennäköisesti en”, Lexa myönsi naurahtaen, ”siksi se on vain fantasia. Äärimmäisen sytyttävä ajatusleikki, joka ei koskaan toteudu. Kontrollifriikki puoleni nostaisi varmasti päätään hyvin nopeasti, enkä osaisi laskea täysin irti.”

”Sitä minäkin. Vaikka olisihan se hauskaa pompottaa sinu ympäriinsä.” Emily virnisti kurittomasti. 
”Jos vaikka oppisit olemaan ihmisiksi.”

”Anteeksi kuinka?” Lexa kohotti kulmaansa ja puristi Emilyn pakaraa. ”Minä osaan olla ihmisiksi aivan loistavasti.”

 Kieli napsahti kitalakea vasten ja Emily pudisteli päätään. Vinkaisi kun pakaraa puristettiin. 
”Et tosiaan.”

”Luulen että tässä on kyse kulttuurieroista”, Lexa virnisti kuin olisi keksinyt juuri ratkaisun kaikkiin maailman ongelmiin. ”Ihmisiksi oleminen tarkoittaa selvästi aivan eri asiaa sinulle kuin minulle.”

”et voi selittää kaikkea kulttuurierolla.” Emily kehräsi nauraen. 
”Nyt minua kutkuttaa ajatus komentelemisestasi. Jos saisi tuon virneen naamaltasi.”

”Niinhän sinä luulet. Katso ja opi”, Lexa naurahti. Jatkossa hän selittäisi aivan kaiken kahdesta avatusta maitotölkistä omituiseen koriste-esineeseen kulttuurieroilla.
”Ei onnistu. Virneeni on ja pysyy.”

”Eikö?” Emily kehräsi, sivellen naisen ihoa sormillaan. 
”Oliko tuo... haaste?”

”Jos haluat ottaa sen niin”, Lexa naurahti. ”Jälleen yksi esimerkki siitä, miten et osaa olla ihmisiksi. Minä käyttäydyin siivosti Badmintonissakin, kunnes sinä päätit hypätä syliini ja suudella niin, että se materiaali olisi ansainnut K18-leiman”, nainen kiusasi. Näin jälkikäteen ajateltuna hän ei olisi voinut olla kiitollisempi siitä, että Emily oli tehnyt kuten oli tehnyt.

Emilyä hymyilytti muisto siitä suudelmasta. Se tuskin koskaan lakkaisi lämmittämästä häntä. 
"Mutta minun oli pakko. Olin pakahtua siihen tunteeseen." Joten oli hyväksyttävää vuodattaa osa siitä Lexan niskaan intohimoisella suudelmalla, eikö? Hyvä. 
"Olin niin täynnä onnea. Saavutin tavoitteeni." 

”Tiedän”, Lexa vastasi leveä hymy huulille hiipien. Se ei ollut jäänyt epäselväksi, miten paljon kaikenmoisia tunteita hetkeen oli mahtunut.
”Saavutat vielä ne kaikki”, nainen kannusti painaen suukon Emilyn poskelle. ”Aivan jokaikisen. Saat elämässäsi kaiken, mistä olet koskaan voinut unelmoidakaan, ja vielä enemmän.”

”Saavutin jo.” Emily totesi hymyillen. Mitä väliä sijoituksilla jos hänellä oli kaikki muu elämässä oli hyvin? 

”Siinä tapauksessa tarvitset uusia tavoitteita ja unelmia”, Lexa vastasi. Eihän se kävisi päinsä, että Emily tyytyisi vain tähän. Aina piti unelmoida enemmästä.

"Kyllä minä kohta. Olen kunnianhimoinen." Emily naurahti pehmeästi. Olkoon, ei samassa mittakaavassa kuin Lexa, mutta hän halusi aina enemmän. Ainakin hetken kuluttua. 

”Hyvä”, nainen naurahti. ”Kaikki tarvitsevat unelmia elämäänsä.” Olivat ne sitten mitä tahansa, joitakin tavoitteita piti olla. Jos ei mitään muuta niin unelmoida edes hääpäivästään.

Se oli jotakin mitä Emily pelkäsi. Se ei kuitenkaan ollut ajankohtaista, joten sen pelkääminen oli turhaa. 
Menisikö hän edellisen kerran varjolla paniikkiin, päätyisi vielä karkaamaan ikkunasta? Onneksi sitä tuskin olisi tulossa eteen heti, vaikka olosuhteet olivat saaneet heidät muuttamaan yhteen äkkiä. 
"Mmm. Pitäisikö meidän nukkua, mitä luulet?"

Ei, sitä ei tosiaan olisi edessä vielä vuosiin, jos koskaan. Heillä ei ollut mitään kiirettä. Antaisi elämän rullata omalla painollaan ja katsoisi joskus, jos hääpuheet tulisivat ajankohtaisiksi.
”Me voisimme nukkua”, Lexa myöntyi hymyillen, joskin ilmeeseen hiipi kovin ilkikurinen sävy. ”Me voisimme myös pitää hauskaa.”

Toinen kulma kohosi. Meikkiä ei ollut, joten se oli vaalea, kuten naisen hiusketkin luonnostaan. 
"Niinkö? Silti vain puhumme kovasti. Olen ylpeä sinusta rakas."

”Minähän sanoin, että osaan käyttäytyä. Sinä et vain koskaan usko”, Lexa naurahti, kietoi kätensä Emilyn ympärille ja kieräytti heidät ympäri, jotta saattoi virnistää oikein tyytyväisen näköisenä allaan olevalle naiselle.
”Muista tämä ensi kerralla kun valitat, etten malta odottaa minuuttia että pääset sisään ovesta ja eroon kauppakassista.”

"Sinä et yleensä anna siihen auhetta!" Emily parahti nauraen, kun tuli kiepautetuksi selkä vasten sänkyä. 
"Ja hetkinen, miten minä olen taas tässä?"

”Minä sinulle aiheet näytän”, nainen naurahti tukien itsensä käsivarttaan vasten, että saattoi katsella Emilyn kasvoja.
”Koska sinä näytät oikein kauniilta juuri siinä, ja minä olen mahdoton?” Lexa ehdotti naurua äänessään.

Emily siristi kevyesti silmiään. 
"Minä kun kuvittelin että tässä olisi jotain vastavuoroisuutta..." Käsi valui hitaasti Lexan kyljeltä alemmas. Hemmetin mahdoton tapaus.

Lexa tarttui Emilyn käteen ja kohotti sen huulilleen.
”Mutta mistä sinä sitten valitat, jos et ole huomenna herkullisesti maitohapoilla?” Nainen kiusasi vieden Emilyn käden naisen pään ylle ja kumartui painamaan huulensa rinnalle laskematta irti Emilyn ranteesta.

Emily ähkäisi kun Lexa tarttui käteen. 
"Voi, kyllä minä jotain aina keks-" Hän hiljeni ja kartoi kevyesti selkäänsä. 
"Et ole sitten yhtään reilu." Käsikin oli yllättävän tiukasti vankina.

”Se ei valitettavasti ole ominaisuuksiani”, Lexa naurahti. Hän ei suinkaan ollut reilu. Hän oli yleensä kovin epäreilu, suuntaan tai toiseen. Hän näykkäisi kevyesti kalpeaa ihoa ja suuteli tiensä rinnoilta alas vatsaa pitkin. Se tosin pakotti laskemaan irti Emilyn kädestä, mutta hän luotti siihen, että onnistuisi pian harhauttamaan naista niin, ettei Emily ehtisi edes huomaamaan kätensä vapautumista.

Emily ei edes huomannut sitä enää edes siinä vaihessa. Käsi kyllä vilahti Lexan hiuksiin, mutta se nyt oli aivan normaalia. 
"Helvetti kanssasi."

”Sinä rakastat sitä, että olen mahdoton”, Lexa myhäili kiroilusta säikähtämättä. Emily äityi herkästi puhumaan kuin merimies, kun naista kiusasi riittävän kauan. Hän painoi suukon Emilyn sisäreidelle ja näykkäisi ihoa hellästi perään, ja kohotti sen jälkeen päätään vilkaistakseen naista. Jonakin kertana hän saisi vielä läimäisyn takaraivolleen ottaessaan oman aikansa.

Merimiehet jöivät joskus jopa toiseksi, raukkaparat. Läimäisy ei nytkään ollut kaukana, mutta hän ei halunnut antaa Lexalle sitä tyydytystä, että osoittaisi kärsimättömyyttään niin selvästi. 
"Minä vielä joskus... näytän sinulle mahdottoman." Ja sitten kun hän huomasi sen vilkaisun, tuli lätkäisy. Nyt helvetti. 

”Odotan innolla”, Lexa kähähti ja puri huultaan ettei nauraisi, kun tunsi Emilyn käden tekevän tuttavuutta takaraivonsa kanssa. Hyvä on. Ei kiusattaisi naisparkaa enempää, niin hauskaa kuin se aina olikin. Olihan hänelle heitetty haastekin yllättämisestä, jonka hän oli tosin tulkinnut hieman kyseenalaisella tavalla. Miten olisi mahdollisimman pitkäksi venytetty orgasmi? Tai kenties kaksi peräjälkeen? Onneaan sopi aina koetella ja itsensä ylittäminen oli palkitsevaa päivästä toiseen.

Kumpikin vaihtoehto saisi irti kirosanoja naisesta joka oli naisystävänsä omituisen todistamisenhalun kohteena. Ote hiuksista tiukkeni, lähinnä huokaisten mutistujen kirosanojen päästessä huulilta. 
Helvetinperkele, Lexa ei voinut olla vakavissaan. Ei voinut. 

Lexa tosiaankin oli vakavissaan. Nainen ei vitsaillut näin tärkeistä asioista, tai jotakin sellaista. Luulisi Emilyn jo oppineen, että lähestulkoon ainoa tapa saada hengähdystaukoa häneltä oli puristaa jalat yhteen ja kiskoa hänen päänsä pois välistä. Tai sormet.

Niin hän tekikin toisen pitkän ja venytetyn orgasmin jälkeen. 
"Nyt." Hän totesi tiukasti ja painoi jalkansa yhteen. Koko nainen tuntui nykivän kevyesti. Nyt riittäisi. 
"Tapat minut."

Lexa painoi suukon Emilyn lantiolle ryömiessään ylös naisen rinnalle.
”Ei olisi toivelistallani”, hän vastasi naurahtaen. ”Minun tulisi ikävä.”

"Käyttäydy sen mukaaan." Emily henkäisi terävästi ja yritti rentoutua. keho tosin oli toista mieltä. Valmentajat aukoisivat päätään huomenna hänen maitohapoistaan. 

”Minä käyttäydyn”, Lexa lupasi naurahtaen. Hän painoi suukon Emilyn solisluulle ja upotti nenänsä punaisten hiusten sekaan. Tuttu shampoon tuoksu oli aina yhtä ihana.
”Käyttäydyn aina.”

Emily pudisteli päätään. Ei, Lexa ei käyttäytynyt. 
"Mitenhän ajattelit selittää huomenna valmentajille miksi olen spagettia?" 

”Lihaskuntotreeni kotona”, Lexa vastasi heti valmiin hymyn kera. ”Eivät he halua yksityiskohtia kuulla.”

Emily puhahti nenä nyrpistyneenä. 
"Sinun onnesi, senkin..." Hän puuskahti ja pyöräytti silmiään.

”Sinun onnesihan tämä on”, Lexa kiusasi. ”Ja minä selitän valmentajillesi, jos joku vaatii tarkempaa kertomusta.”

"Et helvetissä selitä." Emily huokaisi mahdollisimman tiukkaan äänensävyyn. 

”Eivät he vaadi selityksiä. He ovat aikuisia ihmisiä, ei heitä kiinnosta.” Kukaan tahtonut kuulla liikoja muiden yksityiselämästä.
”Kaikki ovat vain onnellisia puolestasi. Paitsi ehkä Bex.”

"Minä tiedän etteivät vaadi." Emily puhisi ja nippaisi lexan nenää. Mokoma itseensä tyytyväinen... 
"Bex ei tosiaan ole."

”Bex on omituinen”, Lexa naurahti. ”Omituisin kaikista ystävistäsi.” Mutta eipä hänellä ollut paljoa pahaa sanottavaa naisen ystävistä, kun he olivat ottaneet hänetkin piireihinsä.
”Aivan, jos muuten olet maisemissa keskiviikkona neljäs heinäkuuta, Jodie pitää pihakekkerit joihin olet enemmän kuin tervetullut. Aaron grillaa ja minä teen muut tarjoiltavat, ja pelaamme seurapelejä ja syömme liikaa lasten kanssa.” Yksi päivä vuodessa kun amerikkalaisuus voisi todella loistaa läpi.

Emilyä nauratti Lexan sanat Bexistä. Tuo oli erikoinen ja joskus raastava. 
"Miksi neljäs heinäkuuta -- ah, olette amerikkalaisia." Aivan. Se selitti. Häntä hymyilytti ajatus. 
"Muistaakseni olen kotona, joten voin tulla tuhisemaan nurkkaan, juoda teetä ja laulaa God save the Queenia vastapainoksi vastuuttomalle riemullenne."

”Minä ja Jodie olemme”, Lexa korjasi naurahtaen. ”Aaron on englantilainen ties kuinka monennessa polvessa.” Hän oli ymmärtänyt, että Jodie oli kutsumassa muutamaa muutakin Newcastlessa tapaamaansa amerikkalaista juhlimaan porukalla, joten eiköhän ihmisiä riittäisi omakotitalon pihan täytteeksi.
”Se olisi englantilaisinta, mitä olisin ikinä nähnyt sinun tekevän”, Lexa naurahti kiertäen kätensä Emilyn ympärille. ”Sitä paitsi, ne ovat Jodien järjestämät juhlat. Vastuuttomuus on niistä kaukana näinä päivinä.”

Emily virnisti leveästi ja pudisteli päätään. 
"Minun pitää selvästi alkaa englantilaisemmaksi. Ja hei, minä itkin Badmintonissa kansallislaulun aikana, joten olen ihan hyvä kansalainen." Hän huomautti nauraen. 
"Olen antanut sinun vallata talomme syntisellä amerikkalaisuudella."

”Minäkin itkin, eikä se edes ollut minun kansallislauluni”, Lexa naurahti rutistaen Emilyä tiukasti. Hän oli vuodattanut loputtomiin ilonkyyneleitä katsoessaan Emilyä palkintojenjaossa.
”Ihan hyvä on näin. Mitään syntistä ole taloudessamme. Sinäkin olet hyvä katolinen tyttö. Vai anglikaani?”

Emily puuskahti. 
"Jos olisin katolinen, en muuta tekisi kuin hokisi ave marioita sinun kanssasi." Ei, tästä ei tulisi mitään katolisen syyllisyydentunnon kanssa. 

”Totta, sinä hoet sen sijaan helvettiä. Saatananpalvonta on siis sinun juttusi?” Lexa kiusasi vinosti virnistäen.

"Näetkö uhrattuja vuohia?" Emily kysyi huvittuneena. Lexa oli mahdoton hänen kiusaamisensa kanssa. 

”En ole vielä käynyt kellarissamme, joten kenties sieltä löytyy uhrialttarisi”, Lexa naurahti. ”Mutta olin kyllä ihan tosissani. Onko sinua kastettu johonkin uskoon?”

"On, anglikaani." Emily naurahti pehmeästi. Kyllä hän oli ihan kastettu lapsi ja adoptiovanhemmat olivat samaa kirkkokuntaa.

”Niinpä tietenkin”, Lexa virnisti. ”Mitäpä muuta te englantilaiset olisittekaan.”

"Tsk! Lawrence on... unohda, hän on puoliksi ranskalainen." Emily oli jo sanomassa katolinen, mutta muisti ettei mies ollut täysin englantilainen. 

”Niinpä”, Lexa naurahti. ”Häntä ei voi pitää tyypillisenä englantilaisena. Hän taitaa olla katolinen?” Nainen arvasi muistellen sen verran eri uskonlahkojen jakautumista Euroopan alueelle.
”Minäkin olen varmaan joissakin kirjoissa katolinen. Ehkä. En tosin osaisi kuollaksenikaan kertoa, mihin katoliset edes uskovat.”

"Jep." Emily popsautti viimeisen kirjaimen kunnolla. 
"Ja katolinen syyllisyydentunto ei ole myytti. Totisinta totta." Toki Lawrence oli myös herkkä mies, mutta se vain korosti piirrettä. 
"Aww. Et taida pahemmin käydä kirkossa?"

”Hyvä syy pysyä siis kaukana moisesta järjestöstä”, Lexa totesi haudaten kasvonsa Emilyn kaulansyrjään.
”En ole käynyt vuosiin. Ei ole ollut mitään syytä. Uskonto ei ole koskaan näytellyt suurta osaa elämässäni.”

Emily ei voinut sanoa yllättyvänsä vastauksesta. 
"En minäkään kyllä käy kuin... häissä, hautajaisissa. Ristiäisiä ei ole tainnut juurikaan olla." Oli puisteltava häiden kohdalla ajatus vihkikirkon etsinnästä. Hyi. 

”Minä taisin viimeksi käydä Jodien häissä. Ei, kävin opiskelukaverini häissä heti kun valmistuin”, ja Vivianen hautajaisissa, mutta niitä hän ei tahtonut ajatella. Ei nyt eikä koskaan, ja vielä vähemmän painajaisen ollessa edelleen niin tuoreena mielessä - ja Emilyn alasti hänen kainalossaan.
”Ei ole ollut montaa syytä kirkossa käymiseen. Minulla on kyllä kaunis risti jossakin korujeni seassa. Sain sen äidiltäni lapsena.” Ainoa asia parin haalistuneen valokuvan lisäksi, joka hänellä oli muistona äidistään.

Emily hymyili hieman. Hän hipaisi naisen poskea, painaen sille sitten hellän suukon. 
"Sinä väsytit minut, senkin julmuri." 

Lexa hymyili pehmeästi vasten Emilyn kaulaa ja harkitsi hetken nostavansa päätään, mutta päätti toisin. Mitäpä sitä suotta, kun näin oli oikein hyvä. Vielä parempi, kun hän tunsi Emilyn huulet poskellaan.
”Sinä nautit siitä. Turha syytellä minua julmaksi. Nukutpahan ainakin oikein sikeästi.”

"Mutta olen nyt epäreilu. En jaksa nostaa kättänikään. Ei saa väsyttää ihan kokonaan." Emily mutisi hiljaa, alkaen hihittää hieman väsyneesti. 
"Pitäisi nukkua." Kun alkoi hihityttää typeristä syistä, oli aika laittaa pää tyynyyn.

”Kyllä saa. Hyvä on juuri näin”, Lexa vakuutti hymyillen. Emily oli varsin suloinen näin perin uuvutettuna ja tyytyväisenä. Lexa kierähti paremmin kyljelleen ja painoi päänsä tyynyyn sen sijaan että käyttäisi vain Emilyä tyynynään.
”Nuku siis, rakas. Toivottavasti näet oikein kauniita ja makoisia unia.”

Emily tuhahti ja pyöräytti silmiään. 
"Mmmhn. Mennään vaikka huomenna käymään siellä kaupassa..." Hän mutisi hiljaa hakeutuessaan peiton alle Lexan kainalossa. 

Lexa naurahti pehmeästi naisen mutinalle. Emily taisi olla jo puoliunessa, mutta ei se mitään. Hän muistuttaisi naista huomenna moisesta lupauksesta. Jos Emily selviäisi töistään ilman liikoja nälvimisiä valmentajilta tai ystäviltä. Tosin, kauppareissuhan piristäisi mieltä oikein kovasti moisen jälkeen.
”Olet rakas”, Lexa kuiskasi painaen hellän suukon Emilyn otsalle, ennenkö itsekin sulki silmänsä tyytyväisenä siihen, miten hyvin Emily sopi hänen käsivarsilleen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:34 pm

Torstai 31. toukokuuta 2018 - seuraava päivä

Emily heräsi aamulla ajoissa - ennen Lexaa -, koetti houkutella Merryn ulos mutta se vain hyppäsi hänen avovaimonsa viereen nukkumaan. Aha, selvä. Tallilla hurahti aina muutama tunti ja hän vaelsi kotiin uitettuna. Kiitos tästä, Pink. Emily asteli suoraan kylpyhuoneeseen ja alkoi riisua märkiä, hiekkaisia vaatteita. Se oli ollut tyylikäs lento. Niin tyylikäs, että hän vannoi Ginankin melkein nauraneen, kun tajusi ettei häneen sattunut. 

Merry ja Lexa nauttivat vapaasta aamusta ja juhlistivat sitä nukkumalla pitkään, ja sen jälkeen lenkkeilemällä vieläkin pidempään. Suihkunraikkaana ja liikunnan tuoma hyvänolontunne suonissa virraten oli hyvä asettua keittiön pöydän ääreen läppärin kanssa ja jatkaa viimeisiä hakemuksia yliopistotutkintoja varten. Jodie oli nalkuttanut hänelle koko kuukauden siitä, miten hänen pitäisi lähettää hakemuksia eikä vain miettiä asiaa. No, nyt hän lähetti. Saisi nähdä mitä siitäkin tulisi. Hän havahtui ajankuluun vasta oven käydessä ja vilkaisi eteiseen kummissaan. Hetkinen, mihin päivä oli kadonnut?
”Näytät uitetulta rotalta, rakas”, Lexa huikkasi Emilyn perään, tallensi luonnoksen hakukirjeestään ja painoi koneen kannen alas suunnistaen punapään perässä kylpyhuoneeseen.
”Oletko kunnossa?”

Emily vilkaisi Lexaa, astuen samalla suihkun alle. 
"Olen. Tiedossa on vain mustelmia ja olen aika varma että nielaisin nuijapään."

”Ei siis pusuja sinulle”, Lexa nyrpisti nenäänsä. Missä lie liejussa Emily oli taas kylpenyt. ”Sinun täytyy käyttää pitkiä housuja läpi kesän niin kaikki koipien mustelmat eivät ole aina näytillä.”

"Niin pitää tai sinä saat vielä-" Emily katkaisi lauseensa ja vei kasvonsa suihkun alle. 
"Pink päätti viime hetkellä että se ei aio kastella kavionkärkeäkään, teki sivuloikan ja minä lensin hiekan kautta pudotuksen veteen."

Häntä pidettäisiin Emilyn hyvänä ystävänä, joka ei tajuaisi miten naisen miesystävä pahoinpiteli tuota, tai jotakin vastaavaa. Ihmiset olivat taitavia sulkemaan silmänsä välillä ilmiselviltä asioiltakin.
”En voi syyttää Pinkiä, vesi oli varmasti kylmää. Ei minuakaan huvittaisi”, Lexa hymähti ja harkitsi hetken, että liittyisi Emilyn seuraan suihkussa. He eivät tosin ikinä pääsisi liikkeelle, jos hän häiriköisi Emilyn suihkuhetkeä.

Sekin oli kyllä totta. Emilykin kävi suihkussa mahdollisimman nopeasti, suihkutti jätettävää hoitoainetta hiuksiinsa ja alkoi föönata harjaansa auki. 
"Pinkiltä ei oikeastaan kysytä."

”Pink kertoi silti mielipiteensä”, Lexa naurahti föönin äänen yli nojaillessaan ovenkarmiin. ”Me kävimme Merryn kanssa pitkällä kävelyllä. Poikaparka kupsahti samantien nukkumaan kun palasimme.”

"Aww, hyvä. Oliko meillä tänään jotakin tehtävää vai saanko tehdä samoin?" Emily kysyi nauraen. Hän vilkaisi Lexaa peilin kautta. Naisen nojailu hymyilytti. 

Hän oli joutunut viettämään koko päivän nukkuva koira jaloissaan ja kone edessään hiomassa hakukirjeitään. Hän ei ollut laskemassa Emilyä silmistään.
”Sinä lupasit että käymme kaupoilla”, Lexa virnisti toispuoleisesti.

Emily kurtisti kulmiaan. 
Kaupoilla. 
"... Minä en enää ikinä ota vastuuta lupauksista jotka annan puoliunessa."

Lexa naurahti lämmöllä moiselle toteamukselle.
”Niinpä niin. Unohdat tuon heti iltaan mennessä”, hän hymähti huvittuneena.

Emily pudisteli päätään. 
"En. Mutta hyvä on, minä pukeudun." Emily lähti hiukset kuivattuaan pukemaan. Hän palasi kauniiseen, melko viattoman näköiseen kesämekkoon pukeutuneena. Juuri sellaiseen että siinä menisi ennemmin kirkkoon sunnuntaina. 
"Mennään? en jaksa meikata."

Lexa vilkaisi omaa valkopohjaista, vihreää lehtikuvioitua shortsipukuaan. Se saisi luvan kelvata, sillä hän oli aivan liian laiskalla päällä vaihtaakseen muuhun.
”Näytät herttaiselta”, nainen naurahti. ”Oikein suloiselta. Viaton sielusi on turvassa jatkossakin.”

Emily hymyili mahdollisimman viattomasti ja sujautti ballerinat jalkaansa. 
"Sitä tavoittelin. mennääs sitten." Hän varmisti että kaikki oli laukussa mukana, ennen kuin antoi merrylle luun ja lähti ovesta ulos.

”Kukaan ei usko, minne olet menossa”, Lexa naurahti seuraten Emilyn perässä vaaleanruskea laukku olalle heitettynä. Hän sujautti jalkaansa valkoiset, nyöritetyt sandaalit, joiden korkkipohjainen kiilakorko toi hänelle vielä lisää pituutta Emilyn ylitse. Väliäkö sillä.
”Onnistuin ruskettamaan itselleni rajan eilen kengistäni, kun kävimme rannalla”, hän naurahti kietoen kätensä Emilyn vyötärön ympärille. Mitäpä he autolla Newcastlen keskustassa, kun ostoskatu oli kävelyetäisyydellä.

Emily naurahti ja pudisteli päätään. 
"Ja nyt laitoit nyörisandaalit? Jalkasi ovat pian villsiti kuvioidut. Ja olen katkera, minä en tule ruskettumaan edes lomallamme syksyllä."

”Emme ole niin paljoa ulkona”, Lexa perusteli kenkävalintaansa naurahtaen. ”Sitä paitsi, pidän näistä kengistä.” Vaikka ne olivatkin aivan uudet, eikä käyttöä ollut vielä paljoa ollut.
”Ainakaan et saa hassuja rusketusrajoja ja minä näytän entistä ruskettuneemmalta rinnallasi.”

"Olet suloinen." Emily naurahti ja pudisteli päätään. 
"Niin, se on totta. No niin, mihin olemme menossa?"

”Junaradan vartta länteen, kohti sitä ihanaa thaimaalaista ravintolaa”, Lexa vastasi leveän hymyn kera. Hän oli ehtinyt selvittämään asiaa!
”Nice ’n’ Naughty, osuva nimi eikö?”

Emily tunsi miten solisluiden tietämillä alkoi lämpö nousta. Se enteili punastusta. 
”nice? Epäilen.” Hän käveli reippain askelin, soviteltuaan askeleensa vuosia kenttähevosten rytmiin.

Lexa pysyi Emilyn tahdissa ainoastaan pitkien jalkojensa turvin. Emily oli tosi reipas liikkeissään.
”Se kuvaa selvästi minua. Jälkimmäinen olet sinä”, nainen kiusasi hiplaten Emilyn kylkeä sormillaan.

”Hei!” Emily pukkaisi Lexaa kylkeen, nauraen samalla. 
”Olet kamala! En tule pian kanssasi mihinkään kun kiusaat.”

”Sinulla on siinä tapauksessa kovin kyseenalainen maku naisissa”, Lexa virnisti. ”Valitsit kamalan kiusaajan. Siitä olisi vaikea päästä alaspäin, ellei lähde deittailemaan sinne stalkkeri-sarjamurhaaja kategoriaan.”

Emily värähti kevyesti. 
"Sinä et enää koskaan käsittele mitään terävää ja minä en ikinä enää nuku. Olemmeko pian perillä? jos puhuisit jotain muuta epäilyttävää."

Lexa nauroi lämmöllä ja halasi Emilyn tiukasti kylkeään vasten, vaikka se tarkoittikin, että hänen oli hidastettava heidän kulkuaan muutaman askeleen ajaksi.
”Minun on vaikea laittaa sinulle ruokaa, jos en saa käsitellä mitään terävää. Et voi elää pelkillä pannukakuilla, rakas”, hän naurahti. ”Mutta voimme toki puhua muustakin. Vaikka siitä, mitä olemme ostamassa”, hän kiusasi virnistäen. Siitähän Emily varmasti tahtoisi kadulla puhua, kun he vasta kävelivät kauppaa kohden. Hänellä oli tunne, että punapäinen nainen koettaisi livahtaa mahdollisimman huomaamattomasti sekä sisään että ulos kaupasta.

Emily tunsi miten lämpö kiipesi kaulaa pitkin ylemmäs. 
"...Ei kadulla." Hän sihahti ja kiirehti askeliaan. hemmetti.

Lexa nauroi ilahtuneena Emilyn reaktiolle. Naisen häpeässä oli jotain herttaista, niin turha kuin koko tunne olikin.
”Mitä muuta työpäivääsi mahtui kuin vettä varova Pink?” Hän voisi armahtaa rakastaan tämän kerran ja antaa Emilylle mahdollisuuden puhua jostakin mukavasta ja päivänvaloa kestävästä, kun he kulkisivat kiireettä kadunvartta kohti kauppaa.

"Giggles oli loistava." Emily totesi hymyillen. 
"Rubylla oli mielipide kaikesta ja Copper loisti kouluvalmennuksessa. Olen varma että se juoksi seinään tai sai kunnon tällin tarhasta. Larissa kyllä ei ainakaan tunnustanut."

”Ihana kuulla, että ne olivat mukavia”, Lexa vastasi hymyillen ja painoi suukon Emilyn päälaelle. Se oli niin helppoa nyt, kun keikkui koroilla korkealla punapään yllä.
”Ehkä Copper alkaa vain vihdoin aikuistua päänsäkin sisällä, eikä keksi enää omiaan.”

"Olen varma että se on oma itsensä jälleen huomenna." Emily naurahti. Oli silti ollut hienoa ratsastaa hyvä valmennus sileällä sen idiootin kanssa. 
"En malta odottaa ensi vuotta. Minulla on taas hevosia mistä valita, vaikka nuoret ovatkin nuoria."

”Kenties”, nainen naurahti. Se oli hyvin mahdollista. Niin paljon kuin hän toivoikin Copperin yllättäen kasvattavan järkeä päähänsä, se tuskin tulisi tapahtumaan. Hänen ei auttanut kuin toivoa, ettei nuori hevonen säheltäisi liikoja. Kunhan Emilyyn ei sattuisi, kaikki olisi ihan hyvin.
”Mutta eikö ole mukava aloittaa kisoja nuorilla hevosilla? Saat olla osa niiden koko uraa”, Lexa pohti ääneen siinä kävellessään. Hän oli alkanut ymmärtää edes auttavasti hevosmaailman toimintatavoista - vaan pakkohan se oli, kun asui kenttäratsastajan kanssa ja työskenteli tallilla.

"On. Se on parasta." Emily myönsi hymyillen. 
"Siitäkin voi tulla hyvä kun saa hevosen vanhempana, mutta mieluummin ratsastan hevosta mahdollisimman nuoresta. Luotan siihen erilailla kun tunnen sen." 

Lexa ei voinut mitään hymylle, joka hiipi huulille Emilyn puheen myötä. Nainen näytti aina heräävän aivan uudella tavalla henkiin, kun puhui hevosistaan. Toisilla saman efektin antoi lapsista puhuminen tai viimeisimmästä ylennyksestä uralla. Hän epäili näyttävänsä puolestaan juuri tältä silloin, kun puhui Emilystä.
”Arvaa mitä?” Nainen kysyi pehmeästi ja veti Emilyn seisahduksiin kadun varteen, jotta saattoi kietoa molemmat kätensä naisen ympärille ja katsoa suoraan punapään sinisiin silmiin. ”Olen sinusta käsittämättömän ylpeä.”

Emily hämmentyi pysähdyksestä ja räpäytti silmiään. Nekin kertoivat hämmennyksestä, vaikka sitä seurasi hämmentyneen onnellinen hymy. 
"Kiitos."

Lexa vastasi hellästi hymyyn ja kumartui suukottamaan Emilyä. Sydäntä lämmitti ylpeys, jota hän tunsi naisen tähden. Emily antoi päivittäin niin paljon syitä ylpeydelle, ettei hänelle jäänyt aikaa olla muuta kuin ylpeä.
”Ole hyvä. Rakastan sinua”, hän muistutti hymyillen ja vapautti Emilyn halauksestaan, jotta he voisivat jatkaa matkaa käsi kädessä.

Se oli hämmentävä hetki, lähinnä koska se tuli niin yllättäen. Kun he jatkoivat matkaa, Emily puristi Lexan kättä hellästi. Tuo oli ihana.

Lexa hymyili Emilylle. Hän uskoi vakaasti siihen, että asiat oli sanottava silloin kun ne tulivat mieleen. Ehdottomasti silloin, kun julistus oli näin positiivista sävyä.
”Minä lähetin tänään hakemuksia kouluihin”, nainen kertoi pienen itsetietoisen hymyn kera. ”Jos vaikka onnistuisin opiskelemaan vihdoin jotakin, millä voisin tehdä hieman... palkitsevampaa työtä.”

Emily käänsi katseensa Lexaan, hymyillen leveästi. 
"Lähetit? Ihanaa että löysit jotakin mitä haluaisit opiskella." Se toi varmuutta siihen että lexa voisi tehdä Englannista kotinsa.

Nainen nyökkäsi. Hän oli saanut lähetettyäkin hakemuksia, vihdoin. Johan hakukirjeitä oli tullutkin editoitua viimeiset viikot.
”Lähetin hakemukset pariinkin Newcastlen kauppatieteiden maisteriohjelmaan ja lakipuolen PhD-ohjelmaan. Se tosin tuskin tulee kantamaan hedelmää, kun en ole neljään vuoteen tehnyt mitään alan töitä, mutta ei hakemuksen lähettämisestä harmiakaan voi olla. Paitsi jos pääsen sisään ja joudut seuraavat vuodet sietämään kasaa lakiopuksia pöydällämme.”

Emily hymyili pehmeästi. 
"Olen ylpeä sinusta. Ja sinä menestyt, mitä tahansa teetkään. Kunhan pidät siitä itse." Hän toivoi että Lexakin voisi nauttia työstään samoin kuin hän. 
"...Onko se tuo?"

”Se olisi tarkoituksena”, Lexa vastasi hymyillen. Hän oli kyllästynyt tekemään työtä, joka tuntui vievän kaiken ilon maailmasta - tai vaihtoehtoisesti vievän kuusitoista tuntia vuorokaudesta.
”On”, hän naurahti katsoen kaupan mustaksi maalattua julkisivua, jonka valaistuissa ikkunoissa oli näytillä eroottista kirjallisuutta. Se taisi olla ainoa tuote, jota varsinaisesti sopi näyteikkunoihin edes laittaa.
”Valmis astumaan pimeälle puolelle?” Hän vitsaili puristaen Emilyn sormia helppo hymy huulillaan.

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Sinä saat minut tekemäään outoja asioita. mennään sitten, ennen kuin joku tuttu näkee." Nyt Bexiin törmääminen oli Emiöyn pahin painajainen.

”Lupasin sinulle jo kauan sitten, että koetan parhaani mukaan saada sinut tekemään uusia asioita. Hyvä on, puhuin silloin tähtikuvioista, mutta samapa tuo. Lupaus on lupaus”, Lexa naurahti astellen edeltä aukaisemaan kaupan ovea Emilylle. Vai ei tuttuihin sopisi törmätä nyt - hänen olettamuksensa huomaamattomasti seksikauppaan livahtavasta Emilystä oli siis ollut varsin oikeassa. Lexa vilkaisi ympärilleen kaupassa, jonka ensimmäinen kerros tuntui olevan omistettu eroottiselle kirjallisuudelle. Sille heillä ei tainnut olla tarvetta, sillä Emily tuskin moista lukisi vaikka henki siitä riippuisi, ja hänellä oli aktiivinen mielikuvitus, jolla kehitellä paljon miellyttävimpiä tarinoita kuin mitä kirjojen kansien välistä löytyisi.
”Suunnataan yläkertaan”, hän naurahti naiselle ja veti varoen Emilyä kädestä kohti portaita.

Emily olisi voinut itseasiassa lukea. Kotona, niin ettei kukaan näkisi kirjaa. Hän seurasi Lexaa yläkertaan, koettaen päättää mihin oli sopivaa katsoa.

Lexa vilkaisi huvittuneena Emilyä, kun pääsi yläkertaan. Nainen tuntui valitsevan tosi tarkasti, minne katsettaan suuntasi, siinä missä Lexa vilkuili uteliaana ympärilleen. Jokainen kauppa oli niin erilainen, että kesti hetken hahmottaa, miten kauppa oli järjestelty.
”Sinuna en katsoisi vasemman takanurkan suuntaan”, Lexa varoitti Emilyä vaikka epäilikin, että se oli varma keino saada nainen vilkaisemaan juuri sinne. No, ainakin hän oli koettanut varoittaa kovin aidonnäköisistä penisdildoista ja niiden viereen seinälle ripustelluista nahkaisista valjaista, suukapuloista ja sitomistarpeista.
”Tännepäin”, nainen lisäsi huomatessaan hyllykön, jolla oli laatikoissaan vibraattoreita ja esille nostettuja mallikappaleita. Se nyt ainakin oli hyvä suunta aloittaa. Epäilemättä he saisivat myyjän avukseen piankin, kunhan eivät enää näyttäisi siltä, että säikähtäisivät myyjää ja juoksisivat kirkuen ulos kaupasta.

Emily voisi juostakin. Hän ei kaivannut tähän kolmatta osapuolta. Hän vilkaisi ja katsoi Lexaa - tietty kun kiellettiin. 
”Oliko aivan pakko?” Puna hiipi hitaasti kohti kasvoja. 

Lexa vilkaisi Emilyä ja puri huultaan, ettei sanoisi mitään. Kiusanteko tästä vielä puuttuisikin. Emily lähtisi äkkiä karkuun, jos hän alkaisi vitsillä ehdotella suurimpia dildoja ostettavaksi.
"Yritin varoittaa", nainen kohautti harteitaan pienesti ja puristi Emilyn sormia. "Katso sen sijaan tätä hyllyä. Turvallista ja helppoa." Hän laski irti naisen kädestä voidakseen vilkuilla kaupan valikoimaa hieromasauvoista.
"Ei ole mitään syytä punastella, rakas", nainen lisäsi hymy huulillaan. "Ei tässä ole mitään sen kummempaa kuin uuden kahvinkeittimen ostamisessa."

Emily kohotti katseensa lattiasta. 
”Millaisia kahvinkeittimiä sinä käytät...” Hän mutisi hiljaa ja puri huultaan. Hän keinui päkiöillään ja katseli ennemmin Lexaa kuin suoraan hyllyä. 

Lexa naurahti pirteästi Emilylle.
"Ihan juuri sellaista, mikä keittiöstämme löytyy. Mutta ei sen ostamista tarvinnut häpeillä, eikä tarvitse tätäkään." Emilyparka. Ehkä hänen pitäisi harhauttaa naista jollakin muulla keskustelunaiheella samalla kun tutkisi paketeistaan purettuja mallikappaleita. Tämä oli vähintään yhtä tärkeä valinta kuin oikean kahvinkeittimen ostaminen.
"Mitä jos käymme tämän jälkeen ostoskadulla? Voimme mennä istumaan jonkin kahvilan terassille ja syödä kakkuja."

Emily pudisteli päätään. Ja hän ei kieltäytynyt kakusta koskaan. 
”Eip. Menemme suoraan kotiin, poikkeamatta matkalla missään.” Ihan kuin muut arvaisivat mitä kassissa oli? Hän ei silti pitänyt ajatuksesta. 

Hyvä on, Emily tosiaankin tunsi olonsa epämukavaksi, jos kieltäytyi kakusta. Ehkä hänen olisi pitänyt tulla yksinään, vaikka silloin myyjät vasta olisivatkin pörränneet hänen ympärillään ja myyneet hänelle monta ylimääräistäkin tavaraa.
”Mitä sinä haluaisit päivälliseksi? Voin tehdä mitä ikinä tahdotkaan.”

Emily mietti hetken. Mitä hän halusi? 
”Et ole vielä tehnyt minulle pizzaa. Vaikka kehuit sitä.” Tämä oli oikea hetki lunastaa lupaus.

”Siinä kestää hetki, mutta teen sen mielelläni jos sinun tekee mieli”, Lexa lupasi hymyn kera katsellen hyllyn tarjontaa kulmat kurtistuen.
”Saat kotitekoista pizzaa. Tiedätkö, minä aion pyytää myyjän tähän. Jos epäilet että alat muistuttaa tomaattia ihmismuodossa, nyt on hyvä hetki livahtaa vaikka alakertaan kirjojen keskelle”, Lexa naurahti hiljaa. ”Jos minut puhutaan ostamaan puoli kauppaa niin se on sitten harmillista.”

Emily hymyili hieman. Saipahan Lexan tekemään pizzaa tämän jälkeen. 
”Jätän sinut valvomatta tänne? Ehei. Ei. En tosiaan jätä.” Vaikka hän sitten olisikin hiuksiaan punaisempi.

”Hyvä on”, nainen naurahti, painoi suukon Emilyn päälaelle ja kääntyi hakemaan katseellaan myyjää. Tuskin hän ehti paikantaa myyjän, kun nuori mies jo laski kantamansa tavaran kädestä ja suuntasi helppo hymy huulillaan heidän luokseen.
”Päivää, miten voisin auttaa?” Myyjä tervehti rennosti. Lexan korvaan särähti heti kovin amerikkalainen aksentti eteläisemmistä osavaltioista.
”Näiden sauvojen eroja ja ominaisuuksia tässä pohdin”, Lexa vastasi hymyillen ja kietoi kätensä Emilyn ympärille kai turvaksi näin kovin pelottavaa keskustelua varten. Punapääparka. Emily oli välillä kuin teinityttö - vaikka hyväpä hänen oli sanoa, kun punasteli itse monesta muusta asiasta.
”Käydäänpä niitä siis läpi”, myyjä totesi ennen kuin heittäytyi varsin innokkaasti kertomaan eri mallien erikoisuuksista. Lexa vilkuili silloin tällöin silmäkulmastaan Emilyä, kun kuunteli myyjää ja esitti kysymyksiä. Välillä keskustelu harhautui aivan eri poluille, kun myyjä kysyi mistäpäin Yhdysvaltoja hän oli kotoisin, ja rakkausko hänet oli Englantiin tuonut (mihin Lexa vastasi ’jotakin sellaista’ vilkaisten jälleen Emilyä), ja Lexa puolestaan uteli mikä järki oli olla kotoisin Orlandosta jos ei ollut koskaan käynyt Disney Worldissa. Joka suuntaan rönsyilevästä keskustelusta huolimatta hyvältä vaikuttanut sauva tuli valittua, ja myyjän tarjotessa vinkkejä kaiken muunkin kaupasta löytyvän kanssa, Lexa vilkaisi naurahtaen punapäätä rinnallaan.
”Luulen, että parempi puoliskoni tuli mukaan vain varmistaakseen, etten erehdy ostamaan yhtään mitään muuta.”

Emily yritti keskittyä rauhoittumaan ja huomasi samalla pohtivansa mistä Lexa löysi rohkeuden tähän? Nainen oli muuten ujoksi laskettavissa ja punasteli itse kaikelle! Sellaisille asioille, jotka eivät saaneet Emilyä hetkahtamaan. Hän taputti naisystävänsä olkaa ja vilkaisi tuota. 
”Eiköhän se riitä...”

Hän punasteli, kun teki itse virheen läikyttämällä kahvia tai kun ei saanut katsettaan irti Emilystä tai silloin, kun oli seurassa jossa ei ollut aivan varma itsestään. Tai seurastaan, mitä tapahtui paljon Emilyn rämäpäisten ja suulaiden ystävien seassa.
”Kuten sanoin”, Lexa naurahti myyjälle, joka ei jäänyt vääntämään asiasta sen enempää. Eihän tässä nyt autokaupoilla sentään oltu. Hän seurasi myyjän perässä tiskille, jossa mies tottuneesti sujautti laatikon mustaan, tunnuksettomaan paperikassiin. Lexa vilautti korttiaan maksupäätteellä ja hymyili Emilylle.
”Mitä haluat pizzasi täytteeksi? Jos sanot ananasta, jäämme tänne loppupäiväksi”, nainen varoitti silmiään siristäen, vaikka nauru kuuluikin läpi äänestä.

Emily seurasi Lexaa ja naurahti. 
”... ananasta, kanaa, punasipulia, homejuustoa ja pestoa.”

Lexa pysähtyi kesken liikkeen kun oli kurottamassa poimimaan paperikassin mukaansa tiskiltä.
”Tuo ei ole pizza”, nainen nyrpisti nenäänsä. ”Tuo on kammottava kauhistus.”

”Se on pizza.” Emily totesi nauraen. 
”Hyvä pizza.”

”Luulin ettei pizzasta voi tehdä pahempaa mutta onnittelut, todistit luuloni juuri vääräksi”, Lexa pudisteli päätään, nappasi kassin kantoonsa ja tarttui Emilyn käteen. ”Joudumme käydä kaupan kautta. Tuollaiseen hirvitykseen ei ainakaan löydy tarvikkeita kotoa.”

Emily puuskahti ja otti naisystäväänsä kädestä. 
”Aina kritisoit!” Hän tuhahti nauraen ja katsoi hetken liian kauan silmiin osuvaa lelua, jota saattoi ohjata puhelimella. Kuka sellaisen halusi? Hullu sai olla. 

”Vain silloin kun pilaat hyvän ruoan jollakin kammottavalla tavalla”, Lexa korjasi naurahtaen. ”Tosin pizza nyt on lähtökohtaisestikin kyseenalaista, ellei sitä tee kotona alusta asti itse.” Hän ei söisi noutopizzoja koskaan. Ei enää ikinä. Emilyn huomion kiinnittyminen kaupan hyllyyn sai Lexankin kääntymään ja vilkaisemaan samaan suuntaan.
”Oh”, hän henkäisi silmät syttyen ja kiskoi hetkeä myöhemmin Emilyä hyllyn suuntaan. ”Olen kuullut näistä, mutta en ole ikinä nähnyt älyleluja, tai miksi ikinä näitä nykyään kutsutaankaan”, hän naurahti. Miten maailma olikaan muuttunut viime vuosina!
”Tiedätkö, nämä olisivat tehneet puhelinseksistä paljon hauskempaa”, nainen virnisti vinosti. Onneksi he asuivat nykyään saman katon alla.

Hän asteli perässä, hieman jäykin askelin. 
”... varmasti. Siis miksi joku... miksi? Ellei halua rääkätä jotakuta.”

Lexa naurahti huvittuneena.
”Helpompi hallita asetuksia puhelimelta kuin laitteesta. Vapauttaa kädet tekemään muuta”, hän virnisti vinosti.

”... tuleppa siitä tai laitan sen sinulle työpäiväksi ja leikin puhelimella alkuveryttelyt.” Emily puuskahti nyreänä.

Lexan virne ei varsinaisesti kadonnut moisen uhkauksen myötä.
”Tiedätkö, tuossa on ideaa”, hän kiusasi mutta armahti Emilyä sen verran, että lähti suuntaamaan portaikkoon ja alakertaan. ”Voisin hyvin viettää vapaan aamuni testikappaleenasi.” Tai sitten ei. No, ehkä yksi ostos oli ihan tarpeeksi tälle päivälle. Hän voisi aina tulla takaisin myöhemmin jos siltä tuntuisi.

”Olet aivan mahdoton!” Emily hutkaisi Lexaa ja pudisteli päätään. Hän asteli raput alas ja kiirehti ulos ovesta. Hyvä jumala.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:35 pm

”Sinun syytäsi”, Lexa vastasi nauraen ja sai ottaa muutaman juoksuaskeleen pysyäkseen Emilyn tahdissa.
”Mitäs olet niin hiton seksikäs.”

”Phah!” Emily kääntyi Lexaa kohti, puhisten. 
”Olet mahdoton. Sinä-” hän huitaisi kaaressa käsillään ja käveli peruuttamalla. 
”- olet olevinasi ujo ja sitten tuollainen kun muut ei näe?”

Lexa nauroi naisen puhinalle ja nappasi toisesta kädestä kiinni voidakseen vetää Emilyn kylkeensä kiinni. Nainen kävelisi vielä päin katutolppaa jos peruuttaisi pitkään.
”En ole koskaan sanonut olevani varsinaisesti ujo. Viihdyn vain hyvin omassa seurassani. Muiden vika, jos tulkitsevat sen ujoudeksi. Ja eihän tässä nyt ollut mitään ihmeellistä? Ihmiset ostavat paljon oudompiakin asioita silmääkään räpäyttämättä. Kaikki on vain kiinni omasta asenteesta. Eihän kukaan ujostele siteiden tai tampoonien ostamistakaan enää parin vuoden jälkeen. Miksi tämä olisi yhtään eri asia?” Sanoi hän, joka oli ollut punaisempi kuin keitetty merenelävä joutuessaan ostamaan kondomeita Jodien kauppalistaa seuratessaan. Tarina, jota Bex tietenkin kertoi riemulla kenelle tahansa, joka vain suostui kuuntelemaan.

Emily painui Lexan kylkeen ja huokaisi pehmeästi. 
"Minä tiedän että sinua hävettää ostaa kumeja." Emily totesi tyynesti. Asia jonka hän voisi suorittää silmäänsä räpäyttämättä. 

Se sai kevyen punan kohoamaan Lexan poskille.
”Se on räjähtänyt ihan käsiin”, hän puhisi. Bex kertoi tarinaa aivan liian väritetysti jos häneltä kysyttiin. ”En vain pidä siitä kun en tiedä mitä teen.”

"Mmmm. Bexillä on taipumus. Ha, punastuit!" Emily tunsi miltein voittaneensa, astellen samalla määrätietoisesti kohti läheistä kauppaa.

”Mihin minulla on taipumus?” Aivan liian tutun äänen kuuluminen heidän selkänsä takaa sai Lexan säpsähtämään. Mistä hitosta Bex oli ilmestynyt? Oliko naisella joku kuudes aisti joka sai tuon ilmestymään kuin tyhjästä heti jos Bexin nimen meni sanomaan ääneen?
”No johan te nyt säikähditte”, Bex virnisti Lexan kääntyessä katsomaan lyhyttä naista, joka oli kovasti tarjoamassa halauksia tervehdykseksi.

Emily näytti siltä että olisi nähnyt aaveen. Näin kavi kun sanoi Bex kolmesti. Vähän kuin sanoisi kolmesti Beetlejuice. Hähn kääntyi ja halasi miniatyyrimaista kollegaansa ja naurahti. 
"Emme olettaneet että tulisit selän taakse."

Bex näytti kovin ylpeältä itsestään halatessaan ensin Emilyä ja sitten Lexaa, vaikka amerikkalainen keikkuikin naurettavilla koroilla, saaden hänet tuntemaan olonsa jälleen lapseksi. Bex siirsi ostoskassejaan toiseen käteen ja kohotti aurinkolasit päälaelleen.
”Pitää olla silmät selässäkin! Kuuntelisit enemmän Ginaa”, lyhyt punapää virnisti ja tönäisi Emilyn kylkeä. ”Zoe väitti että olit vielä tallilla. Helvetin lurjus. Koetti saada minut olemaan siellä pidempään sillä verukkeella että sinäkin muka olit vielä.”

Emily naurahti ja pudisteli päätään. 
"Ei, lähdin kun Pink ei halunnut kastaa kavioitaan ja uitti minut."

”Vai oli sinulla sellainen päivä”, Bex virnisti. ”No, hyvä päivä nauttia alkavasta kesästä. Minäkin tulin ostoksille kun kerrankin ehtii kaupoille ennen sulkemisaikaa. Mitä te olette jo ehtineet ostamaan?” Nainen vilkaisi uteliaana mustaa paperikassia Lexan kädessä. Kovin vähän ostoksia kahdelle ihmiselle. Hänellä oli jo kolme eri paperikassia.

Emily hymähti pehmeästi. Mitä he olivat ostaneet? Epäpyhiä asioita. 
"Lexa halusi hakea jotain opiskelumateriaaleja jos pääsee yliopistoon. Tai muuten vain kevyeksi iltalukemiseksi. Kuivaa lakitekstiä..."

Lexa naamio naurahduksensa yskänpuuskaksi. Opiskelumateriaaleja ehdottomasti. No, riippui tietenkin, mitä tässä oltiin opiskelemassa.
”Mitä enemmän kuulen sinusta, sitä järjettömämmältä kuulostat”, Bex totesi päätään pudistaen.
”Kaikki meistä eivät ole vielä ehtineet hankkimaan niin montaa aivotärähdystä, että englannin kieliopin muistaminen työllistää mielemme”, Lexa vastasi vinon hymyn kera.
”Pah”, Bex puhahti. ”Minne olitte nyt matkalla? Jatkamaan kirjakauppojen kiertelyä?”

"Ruokakauppaan." Emily totesi hymyillen pehmeästi. ¨
"Lexa lupasi minulle pizzaa."

”Kotitekoista?” Bex kysyi leuka auki loksahtaen. Lexa ehti tuskin nyökätä vahvistukseksi, kun pieni punapää oli jo ujuttautunut heidän väliinsä ja kaapannut molemmat naiset käsikynkkäänsä. ”Mennään siis. Minäkin tulen. Kotitekoinen pizza on ihan parasta!”

Emily vilkaisi Bexiä ja huokaisi. Helpoimmalla pääsisi kun antaisi tuon toteuttaa oman kutsunsa. 
"Vain jos kelpuutat täytteeni."

Bex oli äärimmäisen taitava kutsumaan itsensä minne tahansa, kuten tämäkin todisti. Lexa vain pudisteli huvittuneena päätään, mutta ei sanonut mitään. Samalla vaivallahan sitä rustaisi useammankin pizzan.
”Mitä täytteitä olet valinnut?” Bex kysyi virnistäen. Eiköhän se maittaisi, sillä hän ei ollut nirso. Paitsi jos Emily oli päättänyt haluta pizzan mansikoilla ja vaahtokarkeilla.
”Minä laitan joka tapauksessa omat täytteeni, että vaihtoehtoja riittää”, Lexa huomautti. Mikään mahti maailmassa ei saisi häntä syömään Emilyn valitsemaa kammotusta.

"... No, siinäs kuulit." Emily naurahti ja pudisteli päätään. Oli tämäkin taas. 
"Eli saat mitä haluat."

"Vielä parempi", Bex virnisti leveästi ja lähestulkoon hyppelehti kahden naisen välissä kohti ruokakauppaa.
"Taikinan pitää antaa kohota hetki, joten pizzoissa kestää", Lexa varoitti kahta punapäistä naista päätään pudistellen. Hän ei ollut aivan varma, missä vaiheessa koti-ilta Emilyn kanssa pizzojen äärellä oli vaihtunut illanvietoksi Bexin kanssa, mutta siihen lieni vain paras tottua. Bexillä tuntui olevan tapana sekoittaa kaikki suunnitelmat.

Emily nyökkäsi. 
"Otan jotain välipalaa kotona." Hän lupasi hymyillen pehmeästi. 
"Pärjään kyllä. Ja Bexinkin on parempi."

"Minä pärjään kyllä. Olen kärsivällisyyden perikuv- okei en ole, mutta maltan kyllä odottaa kotitekoista pizzaa. Se on aina odottamisen arvoista", Bex naurahti. Edes hän ei voinut vakavalla naamalla väittää olevansa kärsivällinen.
"Selvä. Mennään siis katsomaan teille täytteitä", Lexa hymähti silmiään huvittuneesti pyöräyttäen ja koetti saada Bexin irroittamaan otteen itsestään, jotta voisi siirtyä Emilyn rinnalle.
"Eip, älä kuvittelekaan. Minä pysyn välissänne niin tiedän missä kätenne ovat", punapää kiusasi leveästi virnistäen ja takertui Lexan käsivarteen tiukemmin, jotta pitkä nainen ei pääsisi karkuun.

Emily pyöräytti silmiään. 
"Olemme julkisella paikalla." Hän totesi tyynesti ja pukkaisi Bexiä eteenpäin, saadakseen naisen pois heidän välistään.

"Se ole teitä ennenkään estänyt!" Bex nauroi kompuroiden eteenpäin vauhdikkain askelin, ettei kaatuisi pukkaisun johdosta. "Epäreilua! Ei pieniä saa töniä!"

Ja se tarjosi Emilylle mahdollisuuden painua Lexan kainaloon. 
"Estää. yleensä."

Lexa kietoi mielellään kätensä Emilyn harteiden ympärille ja veti naisen tiukasti kainaloonsa. Paljon parempi kuin lyhyt ihmistappi heidän välissään.
"Badminton ja miljoona kansainvälistä katsojaa ovat eri mieltä", Bex mutisi, vaikka nauru karkasikin huulilta.

"En ole juuri nyt saamassa sellaista tunnekuohua, joten olet turvassa. Ja se oli vain suudelma." Kovin kiihkeä sellainen, tosin

"Suudelma, jollaisia ei kehdata antaa edes baarin hämärässä tai taksin takapenkillä", Bex huomautti nauraen.

"Kita kiinni, sain tähän astisen urani suurimman henkilökohtaisen voittoni. Joten, minulla oli oikeus." Se oikeutti mitä vain.

"En sanonut sitä", Bex nauroi kurottaen tökkäämään Emilyä, vaikka Lexa häntä hätistelikin kauemmas paperikassia heilauttamalla. "Kunhan vain huomautin, ettette tosiaankaan ole aina parasta mahdollista seuraa, kun unohdatte kokonaan, missä hyvän käytöksen rajat menevät." Hyväpä hänen oli moisesta saarnata, kun oli itse kaatunut Charlesin hotellihuoneen lakanoihin Burghleyn voittonsa jälkeen, mutta väliäkö sillä. Menneen talven lumia.

Emily oli sentään tehnyt jotain paljon siedettävämpää tai moraalisesti oikeampaa. 
"Muistutanko siitä millaisia päätöksiä sinä teet?

"Et, ellet halua masentaa minua", Bex virnisti leveästi. Todella surkealtahan hän näyttikin.
"Säästäkää edes minun korviani", Lexa pyysi nauraen. "Minulla on vielä uskoa siihen, että sinulla on jonkinsortin moraalikompassi edes olemassa, vaikka välillä hukkaatkin sen. Älkää särkekö kuvitelmaani."

Emily kääntyi katsomaan Lexaa täysin ilmeettömänä ja nappasi heille korin pinosta kun saapuivat kauppaan. 
"... Et ole tosissasi. Miten voit kuvitella tuollaista?"

"Haluan uskoa ihmisistä pelkkää hyvää?" Lexa ehdotti naurahtaen ja vaihtoi paperikassin oikeaan käteensä, jotta saattaisi pinota ostoksia Emilyn kantamaan koriin vasemmalla kädellään.
"Minähän sanoin, että naisesi on aivan järjetön", Bex virnisti omahyväisesti Emilylle.

"Et voi olla tosissasi. bexillä ei ole mitään kompassia, hänellä ei ole moraalia." Emily tuhahti ja kulki edelleen lexan kainalossa. 

"On minulla! Maailmassa on vain paljon häiriötekijöitä, jotka sotkevat kompassini suuntaa. Voimakkaita magneetteja tai jotain sellaista paskaa", Bex naurahti kulkien ilolla puoli askelta pariskuntaa edellä.
"Et edes tiedä miten kompassit toimivat?" Lexa kysyi kulmat koholla ja pysähtyi poimimaan tuoretta rucolaa pussillisen koriin.
"Kaikki eivät ole tuhlanneet koko elämäänsä koulun penkillä", Bex tuhahti, "ei Emilykään varmasti tiedä."

Emily katsoi Lexaa merkitsevästi.
"Näetkö?" Hän totesi tyynesti ja pudisteli päätään rucolalle, ottaen itse koriin sitä punasipulia. 
"Bexin kompassi menee sekaisin työnantajasta, kollegoista ja mistähän muusta..."

Bex seurasi suurella uteliaisuudella, mitä ruoka-aineita naiset päätyivät keräämään kauppakoriinsa. Rucolaa, punasipulia... ja nyt Lexa lisäsi kirsikkatomaatteja? Oliko Lexan näkemys kotitekoisesta pizzasta käytännössä salaattia pizzataikinan päällä?
"Hei, mistä hiton kollegoista?" Bex älähti ja huitaisi Emilyä kädellään. "Mitään juttua ole kollegoiden kanssa ollut. Edes yhdellä meistä", hän lisäsi viimeisen lauseensa hiljaisemmalla äänellä kiero virne huulillaan, kun Lexa astui parin askeleen päähän valikoimaan ruukkubasilikaa.

Emily ei edes ehtinyt hillitä liikettä, kun sanojen seurauksena hutkaisi Bexiä takaraivolle avokämmenellä. 
"Voi jumalauta!"

"Au!" Bex parkaisi protestiksi ja hieroi takaraivoaan vimmatusti. Lexa kääntyi katsomaan kaksikkoa basilika kädessään ja ilme kummastuneena, mutta hyvin nopeasti nainen tuli siihen tulokseen, ettei edes tahtonut tietää, mitä oli tapahtunut.
"Sinä lyöt lujaa", Bex valitti naamaansa mutristaen ja hieroi yhä takaraivoaan, kun matka jatkui kohti juustohyllyä.

Emily hymyili naisystävälleen aseistariisuvan hurmaavasti. Eivät he mitään tehneet. 
"Minä tiedän."  Juustohyllyltä Emily nappasi itselleen sitä homejuustoa.

Emilyn hymy oli omiaan antamaan syytä epäuskolle Lexan mielessä, mutta nainen ei aikonut kyseenalaistaa sitä. Kukaan ei itkenyt, keneltäkään ei puuttunut raajaa tai ollut kynää silmässä, joten kaikki lieni ihan hyvin.
"Se ei ole mikään kehu", Bex mutisi. Lexa keskittyi nappaamaan mozzarellaraastetta, vuohenjuustoa ja parmesaania mukaan hyllyiltä, kun he kulkivat juustojen ohi.
"Minua pelottaa, mitä te oikein pidätte pizzana", punapää kommentoi silmät siristyen, kun seurasi täyttyvää koria.
"Tahdotko että minä kannan sitä, rakas?" Lexa kysyi tarjoten omaa kättään vuorostaan korin kantamista varten. Eihän sitä koskaan tiennyt, kuinka raskas päivä Emilyllä oli ollut töissä.

Emily naurahti Bexin sanoille. 
"Pizzaa." Emily totesi tyynesti. 
"Ota omat jos epäilyttää." Hän naurahti ja piti korin omissa käsissään. 
"Anna nyt kun teen edes jotain ruokani eteen."

"Nääh, enemmän pohdin kuinka pahasti loukkaatte italialaisia käsityksellänne pizzasta", Bex virnisti. Hän söisi mitä ikinä naiset laittaisivatkaan uuniin.
"Hyvä on", Lexa naurahti. "Ajattelin vain jos paikat ovat jumissa uimareissusi jäljiltä."

"Ei, voin ihan hyvin. Olisin lääkärissä jos sattuisi." Ei hän halunnut vähätellä kipua ja huomata olevansa sitten jostakin rikki.

Se sai Lexan hymyilemään helpottuneena. Ainakin Emily tiesi siis omat rajansa ja kunnioitti niitä.
"Te olette jälleen todella masentavia", Bex nurisi, kun Lexa kietoi kätensä Emilyn harteiden ympärille jatkaakseen matkaa hyllyjen lomassa. "Olette kuin jostakin kliseisestä romanttisesta elokuvasta. Nicholas Sparksin tuotantoa suorastaan."

Emily painoi suukon Lexan poskelle, hieman varvustaen. 
"Anna meidän olla. Olemme ansainneet sen." Todellakin olivat. 

"En sano yhtään mitään, olenhan saamassa pizzaa", Bex naurahti. Hän katosi hetkeksi hyllyjen väliin keräämään naposteltavia herkkuja, sillä täytyihän hänenkin jotenkin osallistua illan ruokailuun, ja nainen epäili, ettei Lexa antaisi hänen maksaa osaa ostoksista. Amerikkalaisnainen löi niin avokätisesti henkilökunnan alennustaankin kahveihin aina, jos hän oli hakemassa kuppia Emilyllekin omansa ohella.
"En aina ihan ota selvää ystävästäsi", Lexa naurahti hymy huulillaan, kun oli saanut suukonkin Emilyltä. "Joskus hän puhuu kuin ei voisi sietää meitä, ja silti hakeutuu jatkuvasti seuraamme. Ja kuka ihme on Nicholas Sparks?"

Emily naurahti ja painoi uuden suukon Lexan poskelle. 
”Hän on outo. Ja... voi hyvä jumala kanssasi.”

"Sen verran olen jo huomannut", Lexa naurahti. "Olet kerännyt ympärillesi paljon omituista väkeä, rakas." Hän saattoi jopa sanoa niin, kun ei ollut itse kerännyt ympärilleen ketään! Ha. Ei siis outoja ihmisiä, kun elämään ei mahtunut muita kuin Jodie perheineen ja nyt Emily ystäväpiirinsä kera.
"On tämäkin, naurat vain minulle poloiselle. No, sentään saan suukkoja."

”Minä tiedän.” Emily totesi huokaisten. 
”Sinutkin. Amerikkalainen outolintu.”

"Minussa ei ole mitään niin outoa moneen muuhun ystävääsi verrattuna", Lexa naurahti. "Vaikka minun onnenihan se on, jos tykästyit minuun juuri outouteni tähden. Ehkä pitäisi olla vähän enemmänkin outo." Hän poimi ilmakuivattua kinkkua koriin, kun he kulkivat leikkeleosaston ohi ja vilkaisi ympärilleen Bexiä etsien.
"Uskallankohan edes ajatella, mitä Bex katosi hakemaan?"

”Et luultavasti.” Emily huokaisi syvään. Hänkään ei uskaltanut ajatella.

"Niin arvelinkin", Lexa totesi päättäen keskittyä keräämään viimeisiä tarpeita pizzaa varten - ja mitä nyt kotiin ylipäätään tarvitsi akuutisti. Hän voisi käydä huomenna autolla kaupassa hakemassa kaiken mahdollisen, mutta nyt voisi napata mukaan tärkeimmät, mitä kotikaapeista puuttui.
"Kuinka kiireinen päivä sinulla on huomenna tallilla?"

Hän jäi miettimään hetkeksi. 
”Aika täysi, yhdeksästä viiteen muistaakseni.”

"Voi sinua. Ehkä teen sinulle ruokaa valmiiksi, kun tulet kotiin. Voit vain istua valmiin pöydän ääreen", Lexa hymyili hellästi ja ohjasi Emilyä kohti kassoja poimien matkalta vielä viimeiset tarveaineet koriin. Bexkin löysi takaisin heidän seuraansa kassojen lähettyvillä, syli täynnä koottuja naposteltavia aina sipseistä suolatikkuihin ja suklaaseen.
"Olet paljon vähemmän punainen tällä kerralla kuin viimeksi, kun olimme yhtä aikaa kaupassa", Bex virnisti Lexalle, joka äännähti epätoivoisena. Tänään oli selkeästi päivä, jona hän saisi kuulla epäonnisesta kaksintaistelustaan kondomihyllyn kanssa jatkuvasti.

Emily pärskähti. 
”Olisin halunnut nähdä sen punan. ”

"Kaduttaa, etten ottanut kuvaa. Se olisi ollut kehystämisen arvoinen aivan varmasti", Bex naurahti. Lexa keskittyi latomaan ostoksia kassahihnalle mulkoillen kahta hänen kustannuksellaan naureskelevaa ystävää kulmiensa alta.
"Mutta kyllä sinä varmasti vielä siinä onnistut", Bex kannusti virnuillen. "Jos ei muuta, lähetä hänet kondomiostoksille! Se toimi viimeksikin."

”Mihin minä niitä kaipaisin? Ellen ilmapalloiksi.” Emily oli onnellinen siitä että sai olla käyttämättä tietoittaan ehkäisyvälineestä enää koskaan.

"Voit lahjoittaa ne eteenpäin minulle. Keksin niille kyllä muutakin käyttöä kuin ilmapalloiksi puhaltelu", Bex virnisti leveästi.

”No en. Miksi käyttäisin rahaa sinun ehkäisyysi? Yksi kilpailija vähemmän jos saisit lapsen.” No olipa reilusti sanottu.

"Hei!" Bex läpsäisi Emilyn olkavartta. "Kehtaatkin. Minä en ole hankkimassa lapsia. Onnistun juuri ja juuri pitämään itseni hengissä. En tosiaankaan ota mitään muuta elävää vastuulleni." Lexa pudisteli päätään maksaessaan ripeästi ostokset, jotta he pääsisivät ulos kaupasta ennen kuin keskustelu äityisi kunnon läpsimissodaksi.
"Sitä paitsi, et käyttäisi rahaa minun ehkäisyyni vaan siihen, että näkisit naisesi punaisena kuin tomaatti. Minä vain tarjouduin ottamaan vastaan ylijäämätuotteet."

Emily älähti tullessaan läpsäistyksi. 
”Eiköhän siihen ole muita keinoja.” Hän katosi pakkaamaan tavarat ja vilkaisi Lexaa. Parka. Tuolla oli tainnut olla eri suunnitelma illalle.

Lexalla oli tosiaankin ollut aivan eri suunnitelma illan kulusta. Pizzan valmistamisessa kun oli se hyvä - tai huono, tilanteesta riippuen - puoli, että pohjan piti antaa kohota hetki. Hän oli suunnitellut paljon nautinnollisempaa tapaa viettää aikaa sillä välin, kun taikina kohoaisi, mutta kaipa ilta sohvalla ystävysten nahistelua kuunnellessakin kuluisi.
"Tiedättekö mitä? Olette niin kamalia, että katson mieluummin Jodien lapsilauman perään kuin vien teitä kahta minnekään ihmisten ilmoille", Lexa naurahti Bexin suunnatessa auttamaan pakkaamisessa. Punapää tosin hetkessä kehitti kilpailun pakkaamisesta kurottamalla aina poimimaan samaa tavaraa Emilyn kanssa. Kovin avuliasta ja tehokasta toimintaa siis.

”Emme me ole niin vaiketa!” Emily älähti, läpsäisten Bexiä sormille kun tuo tavoitteli samoja ostoksia. 
”Aikuinen kakara!”

Bex vain nauroi ja veti sormiaan läpsäisyjen alta nopeammin pois jatkossa. Mitäpä pieni läimäisy olisikaan tehnyt saadakseen häntä lopettamaan hilpeää leikkiä.
"Parempi se kuin aikuinen aikuinen", Bex virnisti. Kukapa koskaan tahtoisikaan olla huoneessa se aikuinen, jonka puoleen kaikki muut kääntyisivät hädän keskellä.

Emily otti kauppakassit käsiinsä silmiään pyöritellen. 
”Voin aina perua sinun itsesi esittämän kutsun meille tulemisesta.

"Mutta et tekisi sitä, koska se olisi kovin ilkeää", Bex huomautti. "Minulle on jo luvattu pizzaa! Sitä paitsi, ostin meille herkkuja napsittavaksi kun odotamme pizzoja." Lexan äännähdys sai Bexin vilkaisemaan naisen suuntaan, joka pudisteli päätään. "Hyvä on, sen jälkeen sitten kun olemme syöneet pizzat."

”Pitää kunnioittaa ruokaa.” Emily muistutti. 
”Etenkin kun meillä olisi voinut olla muita suunnitelmia.”

"Teidän suunnitelmanne voivat odottaa yöhön", Bex naurahti. "Minä olen paljon parempi suunnitelma illalle. Naapuritkin arvostavat enemmän!"

”Koska naapurit arvostavat sitä yöllä. En ole hiljainen.” Emily puuskahti. 
”Kuorsaan.” Ihan kuin olisi kuorsannut.

"Sen voin kuvitella", Bex virnisti vinosti. Lexa pudisteli päätään ja kietoi kätensä Emilyn ympärille, kun he astelivat ulos kaupasta.
"Et sinä kuorsaa. Olen nähnyt sinun ottavan päiväunia rekassa, olet oikein hiljainen pieni tuhisija", Bex lisäsi nauraen. Kuorsaaminenhan se ehdottomasti oli syy naapureiden valvottamiselle.

"Kuorsaan kotona." Emily totesi huvittunut hymy huulillaan. 
"Et sitten anna merryn hyppiä."

"Niin varmaan", Bex naurahti. "Sinä valvotat naapureita varmasti ihan muista syistä."
"Ei Merry mitään hypi, juoksutin sen väsyksiin aamupäivällä", Lexa käänsi keskustelun uusille urille ennen kuin naiset todella pääsisivät vauhtiin. Bexillä ei tunnetusti ollut suodatinta, ja nainen oli tavattoman taitava aiheuttamaan lipsahduksia Emilynkin osalta.

"Bexiä päin saisi hypätä. Kaataa niin että kolauttaisi päänsä." Emily totesi hiljaa. Mokoma alati liikkuva miniatyyri. Suulas sellainen.

"Oletko varma, että haluat sitten katsoa perääni kun olen kipulääkkeistä sekaisin?" Bex kysyi huvittuneena. Ei varmasti tahtonut. Kukaan ei tahtonut olla hänen lähellääkään, jos hän oli saanut mitään buranaa vahvempaa.

"En tosiaan katso. Vanhempasi loivat sinut, he saavat vahtia." Emily totesi nauraen ja odotti että lexa avaisi oven kun he olivat perillä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:36 pm

"He vahtivat lakisääteiset kahdeksantoista vuotta ja sen jälkeen irtisanoutuivat tehtävästään", Bex nauroi. Lexa aukaisi oven ryhmärämälle ja veti oven kiinni perässään, kun astui viimeisenä sisään. Merry tuli tietenkin jalkoihin liehakoimaan, olivathan he olleet poissa hurjan pitkään koiran mielestä.
"Jos minä menen tekemään pizzapohjan taikinan, osaatteko te olla tappamatta toisianne?" Lexa kysyi saatuaan nyörisandaalit jalastaan ja asteli suoraan avoimen olohuoneen läpi keittiön päätyyn.

"Emme." Emily totesi kenkiä riisuessaan ja koetti ohjata ilakoivan bordercollien muualle. Ei nyt oikeasti tarvitsisi kaataa Bexiä, siitä ei seuraisi mitään hyvää kenellekään. 
"No niin, no niin." Hän vei kauppakassit keittiöön ja otti Lexalta sen mustan kassin, kiikuttaen sen makuuhuoneeseen. Pois silmistä.

Bex oli kasvanut karvaisten ponien keskellä, joiden suosikkipuuhaa oli töniä ja kyhnyttää päällään niin, että raavaat miehetkin taistelivat jalansijoistaan. Hän oli oppinut seisomaan tukevasti jaloillaan tilanteessa kuin tilanteessa, eikä yksi bordercollie sitä muuttaisi. Ainakaan tällä kertaa.
"Paras olisi osata olla. En aio viettää iltaani pesemällä veritahroja sohvasta ja hautaamalla ruumista", Lexa totesi alkaessaan purkaa kauppakasseja. Bex suunnisti sohvalle rapsuttelemaan Merryä, vaikka katselikin huvittuneena, miten kiireellä Emilyn oli saatava ostoskassi pois näkyvistä. Vai opiskelumateriaaleja. Niinpä niin. Hän virnuili varsin tietäväisenä, mutta puri kerrankin kieltään eikä sanonut mitään.

Vielä makuuhuoneen ovi visusti kiinni. Hän hipsi olohuoneeseen ja lysähti sohvalle. 
"Bex, tunnetko sinä sen pahan irlantilaishengen täällä?"

"En", Bex virnisti leveästi. "Sen sijaan tunnen perisynnin läsnäolon kovin vahvasti." Lexa harkitsi heittävänsä Bexiä jollakin keittiöstä, mutta kädenulottuvilla ei oikein ollut mitään, mistä hän olisi voinut luopua.

"Voihan sitä demonia niinkin kutsua." Emily päätti olla takertumatta vihjaukseen. Ei. 

"Koska hänhän se on täällä kaikki tasot tahrinut hävyttömyyksillä", Bex virnisti.
"Ei vielä aivan kaikkia!" Lexa huikkasi keittiötason yli nauraen.

"... Hyi en halua ajatella tuota." Emily totesi ja painoi kämmenet korvilleen. Hyi, hyi. 
"Ja mitä pahaa me muka tekisimme? Kiltti urheilija ja ujo amerikkalainen?"

"Älä siis ajattele", Bex naurahti.
"Niin, ole enemmän kuin Bex!" Lexa kannusti keittiön puolelta puuhastellessaan tason ääressä järjestelemässä tavaroita.
"Sinussa ei ole mitään kilttiä", lyhyt nainen totesi nauraen ja kurotti Emilyn suuntaan yltääkseen tökkäämään naisen kylkeä.

"Et helvetti halua että olen enemmän kuin Bex!" Emily huikkasi keittiöön ja pudisteli päätään Merrylle joka toi innoissaan lelua Bexille. 
Se ei ollut lelu. 
Se oli se saatanan laatikko ja koirat oli avannut oven. Yleensä puna nousi hitaasti naisen solisluilta kaulalle ja kasvoille, mutta nyt hän humahti hiuksiaan punaisemmaksi sekunnin tuhannesosassa.

"Nyt kun asiaa harkitsen niin ehkä en haluakaan", Lexa myöntyi nauraen. Emily oli oikein hyvä juuri tällaisena. Maailma ei kestäisi kahta Bexiä. Ei edes puoltatoista. Yhdessäkin oli jo venytystä maailman sietokyvylle.
"Ei helvetti", Bex repesi totaalisesti nähdessään, miten ylpeänä bordercollie kantoi hänelle omistajiensa lelua. Raikuva huutonauru sai Lexan suoristautumaan alakaappien parista, josta nainen oli etsinyt sopivaa kulhoa taikinalle ja katsomaan olohuoneen puolelle.
"Voi Merryrakas, Emily menettää vielä raajansa kun kaikki veri kohoaa kasvoille", nainen naurahti pyyhkien käsiään keittiöpyyhkeeseen ennen kuin kiersi tason ympäri poimiakseen laatikon koiralta, joka oli selkeästi uteliaisuuttaan mennyt tutkimaan, mitä uutta talouteen oli tällä kertaa tuotu. Bex valui lattialle saakka nauraessaan niin, että ääntä tuskin kuuli enää muut kuin lepakot.

Punatukkaine ratsastaja ei kyennyt edes nousemaan ja takavarikoimaan sitä laatikkoa koiralta. Hän vain istui järkyttyneenö ja tuijotti kohtaa jossa hän oli huomannut sen. Käsittänyt että merry heilutteli Lexan ostoksia Bexin naaman edessä. Hän ei osannut edes sanoa mitään. Se oli... poskia poltti.

Merry luopui laatikosta vain kevyellä kehoituksella laskea irti, mistä Lexa oli varsin ylpeä. Koirasta tulisi vielä oikein mallikelpoinen koirakansalainen. Hän suunnisti laatikko kainalossaan takaisin makuuhuoneelle ja lykkäsi sen tällä kertaa vaatekaappiin, jotta se olisi varmasti poissa Merryn ulottuvilta. Bexin tilanne ei ollut suuresti kohentunut siitä, kun hän oli ensimmäisen kerran huomannut jonkin olevan pielessä, sillä nainen istui edelleen lattialla ja nauroi vedet silmissä.
"Rakas, hiuksesi näyttävät kovin kalpeilta", Lexa huomautti naurahtaen ja kiersi sohvan kautta, jotta saattoi kumartua painamaan suukon Emilyn päälaelle.

Emily ynähti suukon saadessaan. Ei hän kyennyt muuhun. Silmät räpsähtivät, hän sentään oli elossa. 
"Kuolen."

"Et sinä mihinkään kuole. Saat pizzaakin parin tunnin päästä", Lexa vastasi painaen toisenkin suukon Emilyn päälaelle. Sen jälkeen hän suunnisti keittiöön, jotta pizzataikina olisi edes joskus valmista ja kohoamassa kuumassa vesihauteessa.
"Ei vittu Emily", Bex kähisi lattialta nojaten selkäänsä sohvaan, että pysyisi edes jotenkin pystyssä. "Siinä sinun kuivat oppikirjasi."

Hän hautasi kasvot käsiinsä. Hävetti niin paljon. Sille ei ollut rajoja. 
”Ole hiljaa.”

Bex vain nauroi lisää, mikä villitsi Merryn kiipeämään osittain hänen syliinsä ja nuolemaan kasvoja oikein antaumuksella.
"En kestä sinua", hän pärski koiran ohitse nauruunsa tukehtuen.

”pää kiinni.” Hän ei nähnyt tässä mitään hauskaa. Painajaista. Koko päivä pelkkää painajaista. Noloa sellaista, vähän kuin ne jossa piti puhetta luokalle ja olikin yllättäen alasti.

Se ei onnistunut, vaikka miten olisi yrittänyt, eikä Bex edes yrittänyt. Häntä nauratti aivan liikaa. Ei niinkään se, mitä koira oli raahannut näytille, vaan se, miten Emily oli tilanteeseen reagoinut. Naisparka oli edelleen kovin punainen, eikä vain hiuksistaan.
"Olisi voinut olla pahemminkin", Bex huomautti rauhoituttuaan lopulta sen verran, ettei enää käkättänyt aivan hysteerisenä. Hän pyyhki naurunkyyneliä poskiltaan ja kampesi itsensä istumaan sohvalle. "Merry olisi voinut tuoda näytille valtavan penisdildon."

Se lohdutus sai naisen vinkaisemaan. 
”Olin kuolla sinne kauppaan!” Ei ikinä enää, ei. Paitsi vahtimaan ettei Lexa ostaisi mitään epämääräistä sieltä. 
”Miksi meillä edes olisi sellainen!?”

Se sai Bexin räkättämään uudestaan. Vai oli Emily löytänyt itsensä kaupoilta tekemässä kuolemaa. Ajatuskin sai naurun purkautumaan valtoimenaan huulilta.
"Mistä minä tietäisin, mitä poikkeavia mieltymyksiä teillä on", nainen pärskähti.

”Minä en ajatellut ikinä enää ottaa mitään mihinkään.” Se tuli kovin tunteella ja kun nainen oli tajunnut mitä sanoi, puna syveni varmasti vielä asteen. Ei hyvä jumala.

Bex taipui kaksin kerroin sohvalla naurunsa voimasta eikä saanut haukottua happeakaan, kun nauroi vain vedet silmissä. Ai jumalauta!
"Rakas, tapat vielä niin ystäväsi kuin itsesikin. Mitä jos puhuisitte vaikka hevosista ennen kuin minulla on kaksi ruumista haudattavaksi?" Lexa ehdotti nauraen keittiöstä, kädet pizzataikinaa vaivaten.
"Ja Bex", Lexa lisäsi odottaen sen hetken, että sai huutonaurua nauravasta naisesta edes jonkinsortin älähdyksen irti huomion merkiksi, "turpa kiinni."

Jotenkin se ei naurattanut naista, joka ei koskaan ollut kertonut ystävälle ihan kaikkea. Häntä ahdisti ajatuskin. Ei, se oli hirveää ajatuksenkin tasolla. 
”Olet Bex kamala.”

Bex ravisteli päätään koettaessaan rauhoittua, mutta Emily ei tehnyt siitä helppoa.
"Sinä se lehahdit punaiseksi silmänräpäyksessä, kun koirasi pelmahti näkyviin", nainen huomautti koettaen purra huultaan, että saisi naurunsa loppumaan. Vatsaan koskisi huomenna, jos hän jatkaisi nauramista tähän tapaan.

”Niin?” Se oli jotain hyvin yksityistä. Hän saattoi keskustella seksistä sinänsä avoimesti, mutta ei koskaan näyttää mitään siihen liittyvää. Kenellekään. 
”Olet kamala koska naurat sille.”

"Tietenkin nauran. Ilmeesi oli korvaamaton", Bex julisti nauraen. Ai luoja, olisipa sen saanut kameralle!

”Minua hävettää.” Ei sellaista kuulunut kenenkään nähdä. Hän hankkisi hakasia oviin jos Merry kerran avasi kahvat.

Se nyt oli ihan ymmärrettävää, mutta ei se tehnyt tilanteesta hänen näkökulmastaan yhtään sen vähemmän hauskaa.
"Merry vain tahtoi piristää iltapäivääsi", nainen naurahti. "Se on oikein hieno koira."

”Hiton piski.” Emily murahti. Ja ilmeisesti Merry ei ollut aikeissa hävetä. Emily sinkaisi ylös ja veti mustan yömekkonsa koiran suusta.
”Et saisi käydä pyykkikorissa!”

Bex nauroi katsoessaan Merryn touhuja.
"Kuule Emily, luulen että koirasi yrittää nyt kovasti kertoa sinulle jotakin", hän naurahti. Seksikäs yöpuku ja upouusi lelu. Merryllä oli selvästi taka-ajatus toiminnalleen.

"Shus, ei yritä." Emily puuskahti ja pyöräytti silmiään. Tai sitten se vain halusi sohvan itselleen. 

"Ei tietenkään, hölmö minä, miten nyt niin ajattelinkaan", Bex virnuili. Merryllä oli viesti omistajalleen, uskoi Emily siihen tai ei. Hän uskoi, ja se riitti.

"niin. Hölmö sinä." Hän totesi tyynesti ja pyöräytti silmiään. 
"Mitä sinulle kuuluu? toivon että jotakin kamalaa." Kehtasi nauraa hänelle noin.

"Ei todellakaan kuulu mitään kamalaa", Bex virnisti vinosti. "Charleskin on joutunut myöntämään, ettei Duffy ollut ihan hutiostos Chatsworthin hienon voiton jälkeen ja Nero on kotiutunut loistavasti." Hänen uusin projektinsa, joka varmasti herättäisi paljon närää kisapaikoilla. Entinen laukkuri Edgerlyjen nimissä? Maailma oli mennyt sekaisin - tai sitten hän oli vain tavattoman taitava ympäripuhumaan Charlesin ihan mihin tahansa. Kun ei suotta tuntenut niin turhaa tunnetta kuin häpeä, kehtasi pyytää vaikka mitä.

Emily pudisteli päätään. 
"Olisit ansainnut sen. Joko kuulit että taidan ostaa hevosen?" Ajatus hymyilytti. Hienon hevosen ostaisi.

"Kuulin puhetta, mutta en tiennyt uskoako sitä", Bex naurahti. Tallilla kiersi niin paljon supisten jaettuja totuuksia ja puolitotuuksia, ettei mistään voinut mennä takuuseen. "Minä ansaitsen vain parasta. Pitäisihän sinun se tietää!"

"Usko vain." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Ja sinä ansaitset selkääsi. Kunnolla."

"Pah", Bex puhahti. Ei tosiaankaan ansainnut. "Millaista hevosta olet hankkimassa?"

"Oletko huomannut sen nuoren jota Caloun on liikutellut?" Oli helpompaa aloittaa tästä kuin faktoista. 

"Se valkopää? Tietenkin, ei sitä voi olla huomaamatta", Bex naurahti. Hauskanväriset hevoset jäivät aina mieleen.

"Sen aion ostaa." Emily totesi hymyillen leveästi. 
"Täysiverisekoitus, kuusi nyt. Melkoinen yksinäisyyttä rakastava hapannaama. Menevä, kauniisti sanottuna. Hyvä tekniikka kuitenkin ja ihan kehityskelpoinen kakara."

"Kuulostaa hauskalta. Hyvä tapa käyttää voittorahoja", Bex virnisti leveästi. "Projektit ovat aina mukavia. Näkee viikosta toiseen miten paljon ne oppivat ja kehittyvät. Nerokin tuntuu jo nyt löytäneen oikean työskentelymuodon paljon paremmin."

"Se on. Ja voin kuskata sitä ainakin alkuun Pinkin kanssa samoissa kilpailuissa, joten se sopii aikatauluuni." Hän hymyil leveämmin. 
"Kaikki täydellistä."

"Kuinka näppärää", Bex naurahti. "Tekee elämästäsi helppoa. Voi kun minäkin voisin ostaa oman hevosen. Tai no, onhan minulla Twister ratsastuskoululla, mutta kaiken narinan jälkeen äiti on tykästynyt siihen tuntiponina kovin, joten en taitaisi saada sitä takaisin vaikka haluaisin." Eikä hänellä ollut mitään käyttöä kameliksikin haukutulle täysiveriselle juuri nyt.

"Sellaista sattuu kun ottaa vastaan voittoprovikkansa." Emiöy naurahti ja taputti sohvaa, kutsuen merryn siihen, kun koira ei nyt kantanut suussaan mitään kiellettyä.

"Selvästi", Bex nauroi päätään pudistaen. "Toiset meistä vain mankuvat lisää hevosia muilta", hän virnisti kierosti. Oliko hän unohtanut mainita, että Luhmuhlenin jälkeen häntä odottaisi tallilla kolmekin hevosta lisää? Ei tosin Charlesilta, sillä Neron ostaminen taisi koetella miehen sietokykyä riittämiin tällä hetkellä.
"Mutta enpähän joudu itse stressaamaan kengittäjistä ja eläinlääkärikuluista."

"Niin, toiset tekevät niin." Emily vain ehdotto vienosti. Hän ei vaatinut edes nuoremman Edgerlyn äidiltä mitään, eikä mieleenkään olisi tullut painostaa miestä itseään mihinkään, 
"Minä stressaan ilolla. Koska se tarkoittaa että joskus minulla voi olla oma huippuratsu. Aivan ikioma."

"Pidä tuo mielessäsi, kun tallimestari soittaa aamulla hevosen seisovan kolmijalkaisena karsinassaan", Bex virnisti leveästi. Olisihan oma hevonen aivan ihana, mutta hänen elämäntilanteensa ei joustanut moiseen juuri nyt. Ei sitten millään.
"Mutta ihan mahtavaa, että olet löytänyt mieleisen hevosen, joka oli vielä myynnissäkin."

"Se oli vahinko. Ja minä todellakin muistan. Sinä sitten olet hurmaava." Hän pyöräytti nyreänä silmiään. 
"Aion muistuttaa, että kun sinä kärsit täällä, minä olen syksyllä paratiisisaarilla."

"Kunhan vain muistutan hevosenomistajan kamalimmistakin päivistä. Onneksi niitä on vähemmän kuin mahtavia päiviä", Bex naurahti. Ainakin toivottavasti niin olisi. Olisi kovin surkeaa, jos hevonen loukkaisi itseään jatkuvasti tai hukkaisi kenkiään tai milloin mitäkin, mikä tulisi kilpailemisen ja treenaamisen eteen.
"Olet kohta paratiisisaarellasi murtuneen jalan kanssa", Bex nurisi silmät siristyen.

"Lexa! Bex uhkailee katkoa sirot jalkani!" Emily huikkasi naisystävälleen. 
"Ja toisekseen, minä kertoisin Edgerlyille ja siinäpä selität asiaa."

"Minä kannan sinua paikasta toiseen", Lexa lupasi auliisti siivotessaan jauhoja tasolta, jolla oli vaivannut taikinaa, "ja voimme aina valaa Bexille kokovartalokipsin."
"Minun tarvitse mitään selittää. Ruby vain jyräsi ylitsesi", Bex virnisti.

"Voi, joudut selittämään. Vetoan siihen ettet kestä kilpailua." Emily pärskähti nauraen. 

"Siinähän vetoat. Charles tietää, etten koskaan sabotoisi muiden suoritusta. Paitsi Zoen. Hänen ilmeensä on aina aivan loistava, kun Charles on tulossa käymään ja valkoisia pinteleitä ei löydy mistään", Bex nauroi silmät tuikkien.

Emily puuskahti ja potkaisi Bexiä kevyesti. 
"Olet kamala. Sinä olet kamala. Ei saa kiusata ihmisiä."

"No, tämä kamala ihminen on kuitenkin niin kuumaa kamaa, että Gina lähetti kolme hevosta suuntaani", Bex virnisti leveästi. Juuri niinhän se oli mennyt. "Ja siitä ei ole mitään harmia kenellekään, että hevosilla on värilliset pintelit. Käytettäväksihän nekin on tarkoitettu, ei niitä muuten ostettaisi!"

Emily huokaisi syvään. 
"Hiero toki asiaa kasvoilleni. Sinä veit minulta jo Lexingtonin. Ja se vain on Zoelle tärkeää, miksi et voi suoda sitä hänelle? Ehkä hän olisi mukavampi sinulle jos et olisi tuollainen lapsellinen piru hänelle ja tekisi hänen työstään ja elämästään tahallasi vaikeaa." Sepä tuli suoraan. Terapeutti oli käskenyt puhumaan suoraan, asiat eivät saisi kaivertaa. Se kuulemma aiheutti ahmimista ja eskaloitumista. 

"Niin hieronkin. Saat luvan kestää sen, kun voitit Badmintonin. Se oikeuttaa minut ilakoimaan kolmesta hevosesta, joilla pääsen starttaamaan kunnolla ensi kaudella", hän virnisti leveästi. Kunhan kolmikko saapuisi, hän näkisi, olisiko loppukaudella järkeä käydä muutamissa pienemmissä kisoissa. Olivathan Rio, Candy ja Frisco jo entuudestaan tuttuja, kun hän oli niitä ratsastanut vuodenvaihteessa Ginan luona kuukausikaupalla, mutta... mitäpä sitä kisojen kanssa kiirehtimään.
"No kylläpä sinä olet nyt hyvää pataa Zoen kanssa", Bex pyöräytti silmiään loukkaantumatta moisesta purkauksesta. "Hänen pitäisi oppia ottamaan asiat rennommin. Pienet, hyväntuuliset ja täysin vaarattomat pilat piristävät kaikkien päivää."

Emily kohotti toista kulmaansa melko vaarallisesti. 
"Mmm. Ja en ole hieronut asiaa naamaasi." Koska se ei ollut hieromisen arvoista. 
"Totta helvetissä olen. Hän otti minut luokseen asumaan kun minulla ei ollut paikkaa missä asua. Hän piti puoliani, huolehti että olen kunnossa. Usko pois, hän arvostaakin, mutta ei työstään. Toisin kuin jotkut, toiset ottavat työnsä vakavissaan eivätkä ole valmiita asettamaan kaikkea vaakalaudalle typerillä tempauksilla, jättää muut paikkaamaan sotkujaan ja palata takaisin kuin omistaisi kaiken ja ei koskaan mitään virhettä olisi tehnytkään, antaen piutpaut muiden tekemälle työlle. Äärettömän itsekästä, eikö?"

Bex räpäytti silmiään hitaasti Emilyn puheen päätteeksi.
"Mitään muuta, mitä tahdot vielä sanoa? Puhu vain suusi puhtaaksi kerralla niin ei tarvitse kiukutella myöhemmin", nainen totesi pettävän kepeästi, vaikka meripihkaisissa silmissä myrskysikin. Hänen temperamenttinsa oli kovin kuohahtavaa laatua eikä ollut kaukana, että hän sivaltaisi takaisin. Tai muuten vain huutaisi, koska se oli aina parempi vaihtoehto kuin istua hiljaa pää painettuna ja kuunnella vain muiden läksytystä.
Tapa, joka taisi selittää erittäin nopeasti, miksi hän otti yhteen äitinsä kanssa niin usein.

Emily kallisti kevyesti päätään? Muuta? Ei hän ollut suunnitellut sanovansa tätäkään. 
"Ei oikeastaan. Ajattelisit vain muitakin joskus tai käyttäisit järkeäsi. Et tietääkseni kuitenkaan ole idiootti, joten miksi haluat käyttäytyä kuin sellainen? Sinua ei oteta vakavasti, jos aiot aina olla samanlainen kuin Andrea. Sinä olit jo livetä siihen rotkoon. Helvetti, kunnioita sitä ja älä tee kanssasi työskentelevän ihmisen elämästä helvettiä, kun hänen työnsä on tehdä sinun elämästäsi mukavaa!"

"Siinä tapauksessa hän hoitaa työnsä harvinaisen huonosti", Bex tuhahti päätään pudistaen. Zoe teki montaa asiaa, mutta hänen elämästään hevosenhoitaja ei edes yrittänyt tehdä mukavaa. Ei edes siedettävää.
"Minut otetaan ihan riittävän vakavasti ja minä otan työni äärimmäisen vakavasti. Sinulla ei ole pienintäkään aavistusta mistä puhut. Kaikki meistä eivät ole saaneet kilparatsuja eteensä hopeatarjottimella heti lapsesta saakka, kun vähän vain räpytteli silmiään. Minä olen tehnyt töitä koko elämäni päästäkseni tähän pisteeseen ja usko pois, kukaan ei ole antanut mitään ilmaiseksi! Mutta mitäpä sinä siitä tietäisit, kun sinulla on ollut Edgerlyt takanasi ikuisuuden. Aina tarjolla uusia, hienoja kilpahevosia joista valita kermat päältä. On helvetin helppoa kilpailla kolmessa tähdessä hevosella, jonka sukutaulu on täynnä huippunimiä. Koetappa samaa tuntiponin kanssa, kun ei ole edes sponsoreita maksamaan osaa ilmoittautumismaksuista."

"Saanut? Miksi kuvittelet että olen saanut yhtään mitään?" Emily nielaisi palan kurkustaan. Hän ei tiennyt mitä sanoisi ensin. 
"Minä en saanut mitään hopeatarjottimella." Hänellä tuskin olisi mitään tästä jos vanhemmat eivät olisi kuolleet, noilla ei olisi koskaan ollut varaa. Elämä olisi erilaista. 
"Sinä kuvittelet että sain kaiken ilmaiseksi, selvä. Minä en maannut pomoni kanssa. En vaikuttanut työhöni sitä kautta, koska olen ammattilainen. Se on ensimmäinen sääntö, helvetti. En myöskään kuvittele että minulla on oikeuksia joita muilla ei ole, että olen korvaamaton. Olen helvetin hyvä, mutta en missään nimessä korvaamaton. Enkä voisi koskaan, sekuntiakaan kuvitella etteikö minua korvattaisi jos olisin vastuuton idiootti. Johan minut korvattiinkin. Että puhu sinä kermojen kuorimisesta päältä, kun saat mitä haluat, koska levitit jalkasi ulkoministerille, helvetti!"

Bex tuijotti Emilyä leuka auki loksahtaneena, eikä hetkeen saanut sanaa suustaan. Lexa seurasi riitaa keittiön puolelta pohtien, pitäisikö hänen koettaa astua väliin ja rauhoitella tilannetta, vai olisiko parempi että naiset selvittäisivät välinsä ihan keskenään.
"Hyvä tietää, että pidät minua sellaisena naisena", Bex vastasi katse kovettuen hetkessä, kun raivo sai niin usein suupieliin kotiutuneen hymynhäivänkin katoamaan täysin. "Minähän makasin juuri siksi Charlesin kanssa, että saisin lisää hevosia. Juuri niin se meni. Lehdistö oli kerrankin oikeassa, hänen vaikutusvaltansa ja rahojensa perässä tässä juostiin. Sillä ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, että olimme viettäneet ihanan illan yhteisen tuttavan häissä tai että olin juuri voittanut Burghleyn. Ei, minä vain suunnittelin saavani lisää hevosia ilman turhaa työntekoa, kun vähän viihdytän Charlesia makuuhuoneen puolella! Väliäkö sillä, mitä sinä minusta ajattelet, mutta kuvitteletko tosissasi Charlesin olevan sellainen mies? Kyllä työnantajasi olisi tyytyväinen kun kuulisi, miten suuressa arvossa pidät hänen poikaansa!"

"Ehkä vain odotan milloin hän korvaa minut. Taas. En ollut ratsastajana hänen ensisijainen valintansa, joten miksi olisin sitä nytkään?" Hän ei luottanut tilanteen pysyvyyteen Gigglesin ja Copperin kohdalla. Hän toivoi sitä, mutta siihen oli äärimmäisen vaikea luottaa sillä hetkellä. Kokoajan hän pelkäsi että lupaavimmat ratsut, seuraavien lähivuosien tähdet, siirtyisivät parempiin käsiin. 
"Koska tiedän että sinun tarvitsee vain pyytää. Ja sinä teit sen jo kerran, miksi et tekisi uudelleen? Minä voin vain toivoa ja sitä ehkä kuunnellaan. Koska en ole korvaamaton tai upean nousutarinan tähti, kuten sinä. Kuten sanoit, olen vain se kakara joka maailman silmissä sai kaiken, tekemättä mitään. Kaltaisiani on helvetti viisitoista tusinassa." 

"Olet vain hänen äitinsä, Englannin kiistatta nimekkäimmän kenttähevoskasvattajan ensisijainen valinta. Miten kamala kohtalo", Bex pyöräytti silmiään. Hittoako Emily valitti. Naisella oli hevosia mistä valita, eikä vanhempi Edgerly edes joutunut ostamaan uusia voidakseen täyttää Emilyn kisakalenterin, kun hevosia oli omilla mailla kasvamassa ties kuinka paljon.
"Charles etsi hevosilleen ratsastajaa koko vitun ajan, kun sinä niitä ratsastit. Ne olisivat kuitenkin siirtyneet jollekulle toiselle, kun sinä olet ladysi listoilla. Se olisi voinut yhtä hyvin olla joku ihan muu kuin minä. Olisitko siinäkin kiukutellut kuinka sinulta poloiselta nyt varastettiin pari hevosta alta?!"

"Kyse ei ole parista hevosesta. Kyse on siitä, mitä ne olisivat voineet tarjota. Minulla ei ole oikeutta ärsyyntyä siitä että todella tein töitä ja kuvittelin että voisin vaikka edes kerran päästä kokeilemaan kantoiko se hedelmää? Kehittää itseäni? Ja voi jumalauta, jos elämä olisikin niin helvetin helppoa, että takapakit eivät harmittaisi!" Koko kevät oli ollut miltein täysin laskujohteista helvettiä. Nyt hän alkoi saada itseään kasaan ja ehkä sai voimaa siitä sanoa suoraan mitä ajatteli. 
"Jos sinä olisit yhden kerran ajatellut päälläsi, minä en olisi tullut tänne. Hyvä on, en olisi tavannut Lexaa ja elämäni olisi harmaata helvettiä, mutta en saatana olisi menossa oikeuteen pahoinpitelystä ja raiskauksesta! Joten vittu, kyllä, minä aion kiukutella tällaisesta pikkuasiasta, kuten asian ilmaisit, koska en helvetti halua ajatellakaan sitä isoa asiaa! Mikä parasta, siitä en voi kiukutella kenellekään! Koska, kuten sinä sanoit, minä vittu aina saan kaiken hopeatarjottimella, mikään ei ole koskaan vaikeaa ja helvetti, en koskaan joudu tekemään töitä - paitsi hei, sen eteen että jumalauta jaksoin avata silmäni koko kevään, kun sinä hehkutit minulle upeaa elämääsi, upeita hevosiasi, enkä minä tiennyt missä asun, miten saan tavarat asunnostani, onko minulla enää töitä! Mutta ei, Emilyllä on upea elämä, Emily saa kaiken mitä haluaa! Vitut. Vitut minä saan mitään minä haluan, elämällä on yleensä helvetinmoinen tapa yrittää viedä se minulta kaikin keinoin. Vanhemmat, työt, naisystävä, halu elää. Oliko vittu vielä jotain?"
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:37 pm

Bex oli keskeyttämässä Emilyä useaan otteeseen puolustellakseen itseään, tekojaan, milloin mitäkin. Tarjotakseen selitystä tai vain huutaakseen ja heittääkseen Emilyn omia virheitä päin naisen kasvoja, miten päin tahansa, mutta Lexan saapuminen hiljaisin mutta sitäkin määrätietoisemmin askelin keittiöstä vei mahdollisuuden moiseen.
Ja sen jälkeen ei enää huvittanutkaan huutaa jostain niin pienestä asiasta kuin tallilla kiertävistä puheista Emilyn omista seikkailuista vieraissa lakanoissa.
"Rakas", Lexa laski kätensä Emilyn hartialle koettaessaan tavoitella naisen huomiota, viedä se pois Bexistä, joka vain tuijotti sanattomaksi jääneenä Emilyä. "Vedä syvään henkeä. Olet vihainen ja poissa tolaltasi, ja sanot vielä asioita, mitä et tarkoita. Katso minua, kulta. Hengitä syvään."

Emily katsoi koko ajan Bexin ohi, jonnekin seinään. Hän halusi huitaista Lexan käden pois, täristen vihasta. Miksi hän? Hän ei tunnistanut itseään enää. Oli helppoa huutaa Bexille, purkaa turhautumista pieneen asiaan, kun ei vain voinut tehdä mitään sille mikä oli istuttanut sen mustan mörön hänen olalleen. Se mörkö kuiski hänen korvaansa, muistutti miten hän ei enää ollut mitä oli ollut ennen. Itsepintaisesti hän kieltäytyi katsomasta naisystäväänsä, mutta piti myös suunsa kiinni. Tiukkana  vihaisena viivana. 

Lexa polvistui lattialle sohvan eteen, vaikka se tarkoittikin, että hänen oli työnnettävä sohvapöytää kauemmas. Näin hän saattoi kuitenkin tarttua hellästi kaksin käsin Emilyn tärisevistä käsistä.
"Millie, rakas, katso minua, ole kiltti", hän vetosi hiljaa. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Hän ei ollut koskaan nähnyt Emilyä näin vihaisena. Pitäisikö hänen vain antaa naiselle tilaa rauhoittua itsekseen, vai olisiko parempi, että Emilyllä olisi rauhallista seuraa? Hän ei tiennyt, ja se oli omiaan huolestuttamaan häntä lisää. Tällainen purkaus ei ollut Emilyn tyylistä, ja vaikka se varmasti tekisi pitkässä juoksussa vain hyvää, juuri nyt hän ei ollut siitä niin varma.
"Tahtoisitko ottaa Merryn ja mennä hetkeksi omaan rauhaan makuuhuoneen puolelle?" Lexa kysyi epätietoisena.

Emily kieltäytyi itsepintaisesti edelleen. Nainen ei välittänyt edes jaloissaan pyörivästä, hätääntyneestä paimenkoirasta. Aivan hiljaisena, olemus jännittynyttä raivoa hehkuen hän lähti makuuhuoneeseen. Merry seurasi naista pää alhaalla, häntä epävarmana huiskien. 

Lexa painoi päänsä voimatta katsoa Emilyn perään, kun nainen suunnisti makuuhuoneeseen. Jos hän katsoisi, hän seuraisi perässä, ja se ei palvelisi ketään. Hänen oli tarkoitus antaa Emilylle tilaa rauhoittua hetki itsekseen, ilman ylimääräisiä silmiä ja korvia.
"M-minä... En...", Bex ei saanut pääteltyä yhtäkään haparoivista lauseistaan, mutta naisen hiljainen ääni sai Lexan kohottamaan päänsä ja vilkaisemaan sohvalla kovin pieneltä näyttävää naista. Hän tiesi hyvin, miltä tuntui, kun oikeita sanoja ei vain löytynyt.
"Nyt tiedät", Lexa vastasi raskaasti huokaisten ja kampesi itsensä sohvalle istumaan, vaikka kaikki voima tuntui kadonneen jäsenistä. Hän piti katseensa puhtaalla tahdonvoimalla poissa ovesta, joka vei heidän makuuhuoneeseensa, ja alistui sen sijaan kohtaloonsa kertoa hiljaisella, tukahtuneella äänellä enemmän Bexille, joka tuskin sai kokonaisia kysymyksiä ilmoille.

Meni tovi jos toinenkin että Emily sai itsensä rauhoittumaan. Hän oli vihainen itselleen enemmän kuin kellekään muulle, mutta se oli helppo purkaa muihin. Ovi aukesi ja Merry ravasi Lexan luo jo paljon tyytyväisempänä. Huoneesta ulos astunut nainen ei huokunut kylmää raivoa. Olemus oli enemmänkin lattea. Sen Bex oli nähnyt kevään mittaan töissä, tietämättä vain syytä sille. Tuli oli poissa ja tyhjyys etsiytynyt tilalle.

Aukeavan oven ääni sai Lexan kääntymään niin vauhdikkaasti makuuhuoneen suuntaan, että niska rusahti. Nainen ei kuitenkaan välittänyt pienestä epämukavuudesta laskiessaan kätensä tervehtimään koiraa, mutta katse seurasi Emilyä. Bex nousi hitaasti jaloilleen sohvalta ja vaihtoi painoa jalalta toiselle nieleskellen muutaman kerran, kun sanat eivät tuntuneet löytävän tietään kielelle.
"Olen pahoillani, okei? En tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Ja anteeksi, etten tajunnut aiemmin olla tukenasi. Olen tosi pahoillani siitä, mitä sinulle kävi", nainen sanoi hiljaa tuijottaen päättäväisesti omia sukankärkiään. "Saanko halata sinua ennen kuin menen?" Ei hän tännekään voisi jäädä aiheutettuaan näin valtavan riidan ja pilattuaan ainakin Emilyn päivän, jos ei koko loppuviikkoakin.

Emily puri huulensa sisäpintaa ja se sai leukaperät näyttämään kiristyneiltä. Melkein siltä että hän kirskuttelisi hampaitaan. 
Siitä huolimatta hän nojautui halaamaan Bexiä. 
”Ei tarvitse mennä.” Hän ei halunnut jäädä siihen kohisevaan hiljaisuuteen joka asuntoon luultavasti laskeutuisi. 

Bex halasi Emilyä tiukasti mutta nopeasti, sillä nainen ei tahtonut koetella onneaan yhtään enempää. Ihme, ettei Emily ollut jo lyönyt häneltä nenää poskelle. Hän olisi tehnyt sen Emilyn asemassa moneen kertaan kevään mittaan.
"En halua jäädä vaivoiksenne", Bex vastasi nielaisten. Hänestä oli ollut jo aivan liikaa vaivaa ja harmia kokonaiseksi kuukaudeksi. "Näemme varmasti viikonlopun aikana tallilla."

Emily hymähti vaisusti. 
”Anteeksi.” Pieni sana, mutta äänensävyssä oli sen aikana tuhat eri sävyä ja merkitystä. Ei olisi pitänyt huutaa. 

"Unohda koko juttu", Bex vastasi kättään heilauttaen. Ei häneltä tarvinnut pyytää anteeksi. Hänellä olisi koko kevään edestä anteeksiantoa pyydettäväksi. Lexakin nousi sohvalta voidakseen astella naisten luokse ja kietoa kätensä Emilyn vyötärön ympärille. Omakin syke rauhoittui nopeammin, kun hän saattoi pitää Emilyä lähellään.

Ei hän unohtaisi. Viimeistään seuraavaksi humalassa hän itkisi miten oli puhunut ystävälle rumasti. Siksi piti edes pyytää anteeksi nyt. Hän painui Lexan kainaloon, haudaten kasvot tuota vasten. Hävetti oma purkaus. Ei Bex voinut tietää.

Lexa kietoi molemmat kätensä Emilyn ympärille. Miten hän toivoikaan, että olisi voinut tehdä näin jo vuosia sitten ja säästää Emilyn kaikelta pahalta, mitä viimeiseen vuoteen tai pariin oli mahtunut. Bex vaihtoi painoa jalalta toiselle kädet revittyjen farkkujen takataskuihin sullottuina, mutta hänellä ei ollut mitään sanottavaa, joten hiljaisuus sai laskeutua asuntoon.
"Tiedättekö, minusta tuntuu että tämä voisi olla hyvä hetki yhdelle lasilliselle. Laitetaan jokin elokuva pyörimään, kasataan kaikki tyynyt sohvalle ja ollaan vain", Lexa ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen silitellen toisella kädellään Emilyn selkää.

Kainaloon pesiytynyt nainen nyökkäsi pienesti. Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta. Hän astui kauemmas Lexasta ja katosi kylpyhuoneeseen pesemään kasvonsa. Merry seurasi naista kuin hai uppoavaa laivaa, aina siihen asti kun tuo käpertyi sohvalle. Pelkkää raajaa oleva koira tunki naisen syliin kovin röyhkeästi.

Lexa suunnisti keittiöön avaamaan punaviinipulloa ja kaatamaan sitä kolmeen lasiin sillä aikaa kun Emily pesi kasvonsa ja Bex siirsi hänen ohjeidensa mukaan koristetyynyjä pedatulta sängyltä sohvalle. Bex korjasi sohvapöydän takaisin paikoilleen ennen kuin istahti sohvan nurkkaan edelleen epätietoisena siitä, pitäisikö hänen vain lähteä. Lexa kantoi kolme varsin täyteen kaadettua viinilasia sohvan ääreen. Hän istui alas sohvalle ja ujuttautui helposti aivan Emilyyn kiinni, vetäen naisen ja koiran osittain omaan syliinsä. Näin oli oikein hyvä.
"Joku muu valitsee elokuvan kuin minä", Lexa sanoi koettaen tavoitella kepeyttä ääneensä. "Minä en ollut nähnyt ennen Millien tapaamista kuin kourallisen elokuvia."

Emily haki mukavan asennon naisystävänsä kainaloon. Siinä oli hyvä olla. Rentouttavaa. 
”Valitse sinä. Lexalle tekee hyvä nähdä jotakin uutta.”

Bex poimi kaukosäätimen käteensä ja haki nopeasti Netflixin komediaosiosta mitä tahansa, missä olisi edes yksi tuttu naama. Tai tuttu elokuva. Mies ja alaston ase ei koskaan pettänyt järjettömyydessään, joka teki elokuvasta kerrassaan nerokkaan.
"Tämä kuulostaa epäilyttävältä", Lexa huomautti nähdessään elokuvan nimen. Tietenkään nainen ei ollut nähnyt parhaiden komedioiden listoille jatkuvasti kohoavaa klassikkoakaan ennen.

Se sai Emilyn huokaisemaan syvään viinilasiinsa. Olisi se pitänyt arvata. 
”Sinä olet käsittämätön. Miten... miten et ole koskaan... miten?”

"Minun aikani on kulunut muualla", Lexa vastasi hiljaa naurahtaen. "Kirjastossa, kuntosalilla, juoksemassa, töissä. Television tuijottaminen ei koskaan ennen lukeutunut harrastuksiini."

Emily mutisi jotakin epäselvää Lexan sanojen perään. Hän ei tajunnut itse että ajatus otti kuuluvan muodon. 
Naisia vikitellessä. 
Miksi hän oli tänään näin täynnä ahdistusta ja inhoa? 

Lexa kuuli naisen epäselvät sanat ja jännittyi hetkessä Emilyn vierellä. Hän sysäsi epämukavan tunteen nopeasti syrjään ja rentoutti lihaksensa yksi kerrallaan, kunnes saattoi jälleen halata Emilyä pehmeästi. Emily ei tarkoittanut mitä sanoi. Nainen oli edelleen poissa tolaltaan huudettuaan kilpaa ystävänsä kanssa. Parempi vain keskittyä elokuvaan ja unohtaa kokonaan, mitä Emily oli mutissut. Lexa tyhjensi silti viinilasinsa varsin reippaaseen tahtiin toivoessaan, että punaviinin rikas maku veisi karvaan tunteen mennessään.

Emilyn oloa se ei helpottanut. Tuntui että punaviini vain lietsoi sitä mikä hänen sisällään oli jälleen herännyt. Hän halusi huutaa. Lujaa. Elokuva sujahti ohi mössönä, aivojen askarrellessa aivan muualla. 
Lexa oli jännittynyt mutta ei sanonut mitään. Oliko tuo siis kuullut ja jättänyt puolustautumatta?

Jonakin toisena iltana Lexa olisi varmasti nauranut raikuvasti elokuvalle, jossa sattui ja tapahtui jatkuvasti, mutta tänään nauru tuntui olevan tiukassa, eikä hän reagoinut kuin muutamalla hiljaisella naurahduksella kohdissa, jotka olisivat ansainneet kunnon naurunpurkauksen. Bex, joka yleensä nauroi mille tahansa komedialle vedet silmissä ei löytänyt aivan samaa olotilaa, vaikka elokuva tavoittikin hänet hieman paremmin.
"Minä taidan lähteä, niin pääsen vielä bussilla Hexhamista kotiin, enkä joudu ottamaan taksia", punapäinen nainen totesi loihtien hymyn huulilleen, vaikka olo ei varsinaisesti kovin aurinkoinen ollutkaan. "Nauttikaa pizzasta", hän toivotti ponkaisten sohvalta jaloilleen. Merry ansaitsi vielä pienet rapsutukset, ennenkö jalat kantoivat lyhyen naisen eteiseen.
"Haluatko sinä pizzaa?" Lexa kysyi Emilyltä. Taikinan voisi pakastaa, jos naisen mieli oli muuttunut eikä kotitekoinen pizza enää maittanut.

Emily heilautti terveiset Bexille. Kun ovi kolahti kääpiön perässä kiinni, hän purskahti itkuun. 
”Olen kamala!”

Lexa veti Emilyn tiukasti halaukseensa ja painoi poskensa naisen päälakea vasten.
”Et ole kamala, sinulla oli vain huono päivä”, Lexa korjasi pehmeästi. ”Kaikilla on niitä joskus. Pyysit anteeksikin Bexiltä. Tuskin hän jää kaunaa kantamaan.”

”... tarkoitin sitä mitä aluksi sanon.” Bexin suhde-elämään hyökkäys oli ollut vain typerää.

Lexa oli yrittänyt olla kuuntelematta, kun oli tajunnut asunnon ilmapiirin muuttuneen hetkessä, mutta avonainen keittiö-olohuone pohjaratkaisu ei varsinaisesti tarjonnut mahdollisuutta sulkea riitaa seinän tai parin taakse.
”Hän ansaitsi sen”, Lexa vastasi silittäen Emilyn punaisia hiuksia hellästi. ”Ja pyysitte molemmat anteeksi. Se on kaikista tärkeintä.” Kun häipyi vihaisena kokonaan tilanteesta eikä törmännyt toiseen päiviin, tilanne jäi painamaan mieltä aivan eri tavalla.

”Tiedän että hän on kuullut asiasta. Ei se ole hänen syynsä että en ole oma itseni.” Se oli inhottavaa. 
”Ajattelen kaikista niin rumasti.”

”Eikä se ole sinun syytäsi, että sinulla menee silloin tällöin hermot. Jokaisella on huonoja päiviä”, Lexa totesi halaten Emilyä paremmin itseään vasten tyynyjen täyttämällä sohvalla. ”Askel kerrallaan eteenpäin. Voit vielä olla juuri sellainen ihminen kuin tahdot, kunhan vain annat itsellesi aikaa.”

”Haluan olla oma itseni.” Emily totesi vakavana. 
”Haluan olla itsevarma kuten ennen. Olenhan sitä nytkin, mutta olin jopa sietämätön aiemmin.”

”Sinä löydät vielä itsevarmuutesi”, Lexa lupasi. Tietenkin Emily löytäisi itsensä, jos koki, ettei ollut parhaimmillaan tai edes oma itsensä juuri nyt.
”Kaikki järjestyy kyllä.”

Heti kun olen vain huutanut kaikille ja karkoittanu läheisensä. 
”Milloin? Mistä sinä sen tiedät?”

”Siitä, että sinä olet vahvempi kuin mikään, mitä maailma voi eteesi heittää”, nainen vastasi. Hän oli onnistunut kampeamaan itsensä jaloilleen kaiken jälkeen ja pystynyt kasaamaan palasista Lexan, josta piti. Jos hän oli pystynyt siihen, Emily selvittäisi kaiken vasemmalla kädellä silmät sidottuinakin.

Alkoi taas ärsyttää. Mikään ei taas ollut hyvin. 
”Mistä sinä sen tiedät? Naurettavaa verrata ihmisiä.”

Hänen yrityksensä lohduttaa sai selkeästi Emilyn vain suuttumaan uudestaan.
”En vertaa sinua yhtään kehenkään muuhun. Tiedän vain, miten vahva ja uskomaton nainen sinä olet. Kun päätät jotakin, pidät siitä kaksin käsin kiinni ja saavutat päämääräsi.”

”Mistä? Oletko tavannut sen naisen joskus? Kerro toki minullekin että missä!” Lexa ei voinut voittaa. Jotakin oli selvästi hampaankolossa naisystävääkin kohtaan.

Lexa pudisti pienesti päätään ja laski irti Emilystä voidakseen nousta seisomaan. Parempi kävellä pois, kun Emily oli tällä tuulella. Hän ei aivan uskonut siihen, että mahdollisuus antaa Emilyn päästellä höyryjä huutamalla hänelle auttaisi naista pidemmän päälle. Emily vain velloisi syyllisyydentunnossa heti kun rauhoittuisi.
”Minä tunnen sinut, Millie. Se riittää minulle.”

Siniset silmät löivät kipinää. Suu aukesi, Emily sulki sen. Ei. 
”Minkä version?” Se tuli ulos silti.

”Sinut”, Lexa vastasi. Ei mitään versiota vaan naisen, jonka kanssa hän oli asunut viimeiset pari kuukautta. Naisen, joka oli hypännyt hänen syliinsä yleisöstä välittämättä saavuttaessaan unelmansa.

”Niin. Minkä version minusta?” Hän ei selvästi osaisi itse kävellä pois.

Lexa kääntyi katsomaan naista surumielinen hymynhäivä huulilla vieraillen. Sattui nähdä, miten huono Emilyn oli olla, mutta vielä enemmän sattui, ettei hän osannut auttaa.
”Sen, kuka olet ollut koko tämän ajan, kun olen sinut tuntenut.”

Se sai naisen vain naurahtamaan kovin kylmästi. Emily joko huusi tai veti vertoja luminuningattarelle. 
”Lähden ulos.” 

Lexa vaihtoi painoa jalalta toiselle pohtiessaan, pitäisikö hänen pysäyttää Emily. Ei kai nainen kovin kauas lähtisi? Selvästi jokin painoi nyt Emilyn mieltä, eikä se ratkeaisi sillä, että nainen kiukuttelisi hänelle.
”Selvä”, hän tyytyi nyökkäämään. ”Otatko Merryn mukaan? Se kävisi varmasti mielellään kävelyllä.” Pieni yritys varmistaa, ettei nainen lähtisi kauas ja tulisi yöksi kotiin.

Ei hän lähtisi kauas lähtisi. Kai. 
Emily asteli eteiseen ja Merry ravasi häntää vispaten perässä. Sanaakaan sanomatta hän lähti koiran kanssa ulos, eikä ajatellut  tulla takaisin ennen kuin olisi rauhoittunut.

Asuntoon laskeutui aivan liian syvä hiljaisuus Emilyn lähdettyä, jos Lexalta kysyttiin. Nainen vilkaisi kelloa ja totesi, ettei vielä ollut suinkaan liian myöhäistä kaivaa imuria esiin ja siivota asuntoa. Ainakin hän saisi ajan kulumaan, kun pitäisi itsensä kiireisenä. Se estäisi hapuilemasta puhelinta otteeseen joka välissä. Emily tarvitsi tilaa, ei häntä hengittämään niskaansa. Imurin saattoi vaihtaa moppiin, kun imuroitavia huoneita ei enää ollut jäljellä, ja mopin pölyrättiin, kun puiset lattiat oli puunattu.

Ja nainen vain viipyi. Se tosin ehkä johtui siitä että tuo oli napannut mukaansa auton avaimet ja ajanut Hexhamiin asti, istuen autossa Zoen osoitteen edessä. 
Huutaisikonhän vain tuollekin jos menisi tervehtimään? Ehkä. Kestäisikö Zoe sen? Kestäisi.

Maisie oli ensimmäinen, joka reagoi kadunvarteen parkkeerattuun autoon. Koira seisoi etutassut ikkunalaudalla ja haukkui terävää komennushaukkuaan, mikä sai Zoen nousemaan sohvalta ja suunnistamaan koiran luokse, jotta näkisi, mikä nyt oli ongelmana. Hän heilautti kättään ikkunassa tunnistaessaan auton ja kulki asunnon halki aukaisemaan ulko-ovea, jotta niin Emily kuin Merry pääsisivät sisään.
"Mikähän sinut tuo kylään tähän aikaan?" Nainen kysäisi päätään kallistaen ja työnsi Maisieta jalallaan pois ovenraosta, ettei terrieri livahtaisi ulos saakka.

Emily asteli ovelle Merryn kanssa ja vilkaisi Zoea surkeasti. Silti silmissä paloi taas.
Tuokin oli yksi ääliö. Rajoittunut ääliö joka kuolisi mahahaavaan ennen kuin olisi 40. 
”Olet idiootti.” Ei sitä mitä hänen piti sanoa.

Häntä syytettiin usein siitä, ettei hän tervehtinyt kunnolla törmätessään tuttuihin, mutta Emilyyn verrattuna hänen kysymyksensä oli ollut oikein kohtelias tervehdys.
"Tule toki sisään", hän pyöräytti silmiään ja siirtyi sivuun laskeakseen Emilyn ja Merryn asuntoon. "Tahdotko kenties tarkentaa, miksi olen tällä kertaa idiootti?" Emilyllä oli selvästi jotain sanottavaa, joten antaisi tulla vaan. Hänen iltansa olikin ollut kovin rauhallinen.

Emily puri huultaan. Hän halusi nyt vain huutaa kaikille. Helvetti. 
"Räjähdin Bexille." Nainen hyppi asiasta toiseen pahemmin kuin huudot saanut kollegansa.

Se ei tuntunut liittyvän mitenkään siihen, miksi häntä oli tervehditty idiootiksi haukkuen ovensuussa, mutta olkoot.
"Tahdotko kenties mitalin? Pinssin, joka kertoo kaikille mitä teit?" Hän ehdotti kuivasti ja kohotti kulmaansa. Mitäpä se häntä liikutti, jos kilparatsastajat tappelivat keskenään.

Emily haroi kevyesti hiuksiaan. Zoe ei nyt auttanut. 
"Sinä olet ihan hitollinen idiootti." Hän puuskahti nyreänä ja pyöräytti silmiään. 
"Miten tuo äkäisyys suojelee sinua miltään?"

Ja näin he pääsivät takaisin kutsumaan häntä idiootiksi. No, ehkä he pääsisivät jossakin kohtaa ihan asiaankin.
"Minä yritän vain pysyä sinun tahdissasi", hän kohautti harteitaan ja vilkaisi terrieriään, joka katseli Merryä varsin tyytymättömän oloisena. Mokomakin luupää, joka kuvitteli omistavansa puoli maailmaa.
"Tahdotko selittää, mikä sinun on, vai haluatko mieluummin kiukutella hieman lisää?"

Emily veti syvään henkeä. 
"En tiedä! Haluan vain huutaa kaikille!" Olisi saanut edes sen sanottua rauhallisesti.

"Huuda sitten, mutta älä ihmettele, kun muut huutavat takaisin", Zoe hymähti. Hänen ainakin oli vaikea kuvitella Bexiä nielemässä minkään sortin huutamista ilman vastakommentteja. Bex ei osannut edes pitää päätään kiinni valmennuksissa.
"Mikä nyt risoo niin pahasti?"

"En tiedä! Bex tuppautui omalla kutsulla kylään ja minä vain päästin kaiken ulos, mikä on tähän mennessä ärsyttänyt!" Hän huokaisi syvään ja pudisteli vihaisesti päätään.

Hän ei voinut sanoa edes yllättyvänsä, että Bex oli vain tunkenut mukaan illanviettoon. Naisella oli tapanaan kutsua itsensä kaikkialle aina maastolenkeistä lähtien.
"Milläköhän tavalla se nyt oli huono asia? Eikö ole parempi, että sait sanotuksi mikä ärsyttää?"

"Haluaisin sanoa kaiken kaikille." Kaikkiaha ärsytti kaikissa joku, niin se vain oli. Enemmän tai vähemmän.

"Jos tahdot kuulla, mikä kaikki sinussa ärsyttää muita niin anna mennä vain, mutta jos haluat välttyä moiselta itseesi kohdistuvalta ryöpytykseltä, kannattaa purra kieltään", Zoe totesi. Saihan ihmisille sanoa mitä tahtoi, mutta ei kannattanut yllättyä, jos sai samalla mitalla takaisin.

Eihän se yllättänytkään. Niin siinä oli käynyt Bexin kanssa. 
"Anna tulla toki." Hän puuskahti ja pyörähti oman akselinsa ympäri levottomana. 

"Ei minulla ole mitään sanottavaa", Zoe kohautti harteitaan. "Sinähän se tänne törmäsit myrskynmerkkinä." Hänellä oli sentään sen verran järkeä päässään, ettei hän aikonut alkaa tökkiä kepillä uinuvaa karhua.

Oli siinä ja siinä uinuiko se karhu enää muutenkaan. Emilyn käsi tärisi taskussa, eikä nainen vaikuttanut kovin rauhalliselta. 
"... ehkä minä menen." Lexa taisi odottaa kotiin. Hän oli kuitenkin ajanut jo kiertotietä tänne ja saanut matkaan kulumaan aikaa.

"Sinä et todellakaan istu rattiin kun näytät tuolta", Zoe totesi. Emily ajaisi vielä kolarin raivopäissään. "Rauhoitu ensin, ja katsotaan lähtemistä sen jälkeen. Mikä kiire sinulla edes on kotiin? Haluatko seuraavaksi huutamaan Lexalle?"

Emily liikahti levottomasti. 
"Tavallaan aloitin sen jo." Hän oli vain lähtenyt kesken kaiken rauhoittumaan. 

"Istu alas sohvalle ja puhutaan kunnolla", Zoe totesi viitaten kädellään olohuoneen suuntaan. "Turha palata jatkamaan riitaa. Mene kotiin vasta kun osaat sopia sen."

Emily nosti nyrkin huulilleen ja nyökkäsi. Hänen kanssaan sitten ei vain voinut olla helppoa? Hän seurasi Zoea ja lysähti sohvalle, Merryn painuessa härnäämään Maisieta.

Zoe istui alas harmaalle sohvalleen ja vilkaisi koirien suuntaan. Maisie jätti päättäväisesti Merryn huomiotta istuessaan tomerana keskellä lattiaa, mutta ainakaan terrieri ei koettanut komentaa koipia kasvattavaa bordercollieta.
"Mitä jos aloitat ihan alusta? Miksi huusit Bexille?" Zoe rikkoi hiljaisuuden kääntäen katseensa Emilyn puoleen.

Emily kurtisti kulmiaan. 
"... Hän ärsytti. Minua ärsyttää miten hän suhtautuu sinuun pakollisena pahana, minä vain... olen ollut vihainen hänelle ja minua vain ärsytti."

"Ei sinun tarvitse siitä kierroksia kerätä", Zoe huomautti, "minä olen tottunut siihen. Ei hevosenhoitajana selviä, jos ei kasvata paksua nahkaa." Oli aina tuurista kiinni, millaiseen työympäristöön päätyi. Häntä oli kohdeltu paljon huonomminkin elämän varrella.
"Selvä, huusit hänelle koska hän ärsytti sinua. Kenellä tahansa menee hermot hänen kanssaan silloin tällöin."

"... Minä menin henkilökohtaisuuksiin ja purin siihen omat epävarmuuteni, sinusta se vain alkoi." Hän korjasi hiljaa.

"Niin kaikki riidat aina etenevät. Jokin oikea syy saa ne syttymään ja sen jälkeen kaikki eskaloituu", Zoe huomautti. Se kuulosti oikein tyypilliseltä, tavanomaiselta riidalta. "Parempi kysymys taitaa olla, miksi sinusta tuntuu niin pahalta, että tahdoit ylipäätään olla osallisena moisessa riidassa?"

Emily kohautti kevyesti olkiaan. 
"Tuntui pahalta. Minä... minä olen ehkä katkerampi Bexille paluusta mitä annoin ymmärtää. Sihhen hän sanoi minun saaneen kaiken hopealautasella ja se riitti viimeistään kippaamaan kupin nurin."

Se kuulosti erittäin Bexmäiseltä kommentilta, vaikka Zoe ei voinutkaan väittää olevansa asiantuntija, mitä vaahtosammuttimen järjenjuoksuun tuli.
"Sitten meitä on kaksi", Zoe totesi suorasanaiseen tyyliinsä. Hän oli katkera siitä, että nainen oli palannut töihin. Hän oli odottanut innolla kisakautta kilparatsastajan tai parin kanssa, joiden seurassa viihtyi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:38 pm

”Ja sinä.” Emily totesi taas tiukemmin. 
”Kuolisitko jos rentoutuisit vähän? Olisiko elämä niin helvetin kamalaa jos eläisit rennommin ja kuten haluat?”

"Todennäköisesti kuolisin", Zoe vastasi harteitaan kohauttaen. "Stressi on ainoa asia, mikä pitää kehoani kasassa."

”Kuolet myös vatsahaavaan,vitun taliaivo.” Emily puuskahti nyreänä.

"Selkie järjesti minulle jo ulkoisen haavan vatsaan", Zoe totesi painaen kätensä vatsalleen, jota leikkausarpi halkoi. "Sisäisistä ei tarvitse enää huolehtia."

”Helvetti nyt!sinä olet työnarkomaani ja tarvitset terapiaa!”

"Ei vastaväitteitä minulta", Zoe hymähti. Hän tiesi tekevänsä välillä liikaakin töitä ja tarve terapialle oli kiistaton, niin monestakin syystä. "Vielä muuta, mikä on jäänyt kaivelemaan hampaankoloon?"

”Olet idiootti.” Hän totesi tyynesti. 
”Olet aivan täydellinen idiotti.”

"Nyt alat toistaa itseäsi", Zoe totesi nostaen jalkansakin sohvalle. Hän kääntyi istumaan risti-istunnassa Emilyn puoleen. "Mitähän sinä soisit minun tekevän, että olisin mielestäsi vähemmän idiootti?"

”Olisit enemmän ihminen!” Emily ärähti ystävälleen. 
”Et kuolisi siihen! Ja helvetti, sinä... sinä. Olet ihana halutessasi, miksi et voi olla sitä useammin? Ja ennen kaikkea, kestä se ja lopeta se mutina ettet ole Mayben arvoinen.”

Zoen kulma kohosi Emilyn puheen myötä. Olipa ystävällä nyt paljon sanottavaa hänen elämästään.
"Olen ihminen ympäri vuorokauden. En ole vielä keksinyt tapaa, millä olla vähemmän ihminen", hän vastasi kuivasti. Ei hän jaksanut alkaa tapella Emilyn kanssa. Emilyllä oli selvästi huono päivä, joten purkakoot sitä häneen. Ehkä nainen saisi väsytettyä itse itsensä ja voisi palata takaisin kotiin paremmalla tuulella.
"Minä olen minä. Olen ihana silloin kun se sattuu sopimaan tähtien asentoon."

Emily nousi ylös ja heilautti kättään kaaressa. Olisi pakko mennä ennen kuin hän räjähtäisi.
”Merry, mennään. Anna Maisien olla.”

Zoe nousi Emilyn mukana, vilkaisi naista ja aukaisi suunsa.
"Sinun on hyvä saarnata korkealta jalustaltasi meille muille", nainen totesi tyynesti. Ehkä jos hän aivan vähän tökkisi uinuvaa karhua kepillä, Emily räjähtäisi hänelle eikä itsekseen auton ratissa tai heti kotiin päästyään. Hän kestäisi huutoa, mutta ei ollut lainkaan niin varma siitä, kestäisikö joku poloinen tienkäyttäjä, joka sattuisi osumaan Emilyn tielle kotimatkalla.

Emily räpäytti silmiään. 
”Sinä pidät minua idioottina? En ala huutaa sinulle kun yritän välttää sitä.”

"Mieluummin minä kuin joku toinen", Zoe totesi. "Et varmasti onnistuisi keksimään mitään, mitä en olisi jo kuullut ennenkin."

”Ei, minä menen. Sanoin etten ole kauan pois.” Emily lähti vetämään kenkiä jalkaansa.

"Älä sitten soita minulle yöllä itkien, kuinka tappelitte Lexan kanssa ja elämä on nyt ihan perseestä", Zoe hymähti ristien kädet rinnalleen. "Koeta olla räjähtämättä, kun pääset kotiin."

"Juuri tuo!" Emily ärähti ja asetteli pannan Merryn kaulan. 
"Älä pelkää, en soita. Annan sinun vetäytyä yksinäisyyteesi ja valittaa miten et kelpaa naisellesi, joka vain palvoo maata jolla astelet, mitä sinä saatanan idiootti et vain voi käsittää." Ehkä Emily saattoi heijastaa itseinhoaan tähän ihan vähän.

"Oletko aivan varma, että puhut minusta?" Zoe kysyi kulmaansa kohottaen ja nojasi lantiotaan seinää vasten. "Minä tiedostan oikein hyvin, miten suuressa arvossa Maybe pitää minua. En ole asiasta aina samaa mieltä enkä ymmärrä, miksi hän ajattelee niin, mutta tiedän kyllä, että niin on."

Emily puraisi huultaan ja survaisi tennarin jalkaansa sen kantapään linttaavalla raivolla. Hän ei halunnut myöntää sitä. Nainen avasi oven ja astui ulos, hengitellen syvään. Rauhoitu.

Zoe pudisteli päätään katsoessaan Emilyn perään. Naisella ei tosiaankaan ollut hyvä päivä tänään, vaikka tallilla Emily olikin vaikuttanut ihan hyväntuuliselta. No, paljon ehti tapahtua työpäivän ja illan väliin jäävien tuntien aikana. Ei auttanut kuin toivoa, että huominen olisi parempi päivä Emilylle. Hetken Zoe harkitsi seuraavansa perästä ulos varmistamaan, että Emily oli kunnossa, mutta... ystävä oli aikuinen nainen, joka tiesi tarkalleen, missä hän oli, jos tahtoisi tulla jatkamaan raivoamista tai puhumaan kaikessa rauhassa.

Emily istui autoon, tuijotti eteensä ja hakkasi rattia huutaen. Se ei ollut ensimmäinen kerta kun pieni punainen auto sai kärsiä siitä kohtelusta. Hän lähti kohti kotia, ajaen refleksistä Newcastlessa McDonaldsin kautta. Hän palasi kotiin vaitonaisena, niskat kireinä. Ehkä hän voisi syödä sen pois.

Lexa oli siivonnut, ja kun moinen puuha oli loppunut, hän oli koettanut rauhoittua sohvalle lukemaan kirjaa. Siitä ei ollut tullut yhtään mitään, ja niin nainen oli löytänyt itsensä siivoamasta vaatekaapin sisältöä. Vaatteitahan saattoi aina viikata uudestaan hyllyille, suoristaa henkareilla ja ylipäätään järjestellä ajankuluksi. Hän havahtui oven aukeamisen ääneen ja sulki vaatekaapin ovet astellen avoimeen olohuoneeseen. Emily oli yhtenä kappaleena, ja se oli kaikista tärkeintä. Hän oli jo ehtinyt harkita soittavansa naiselle useaan otteeseen, kun kello oli tikittänyt eteenpäin eikä Emilystä ollut kuulunut.
"Hei rakas, missä kävit?" Hän kysyi varovaisesti vaihtaen painoa jalalta toiselle ja punoi sormet yhteen selkänsä takana. Emily ei näyttänyt kovinkaan hyväntuuliselta, eikä hän tahtonut ehdoin tahdoin provosoida uutta räjähdystä.

Emily kiristeli leukaperiään. 
"Ajelin." Mitä se Lexalle kuului missä hän kävi? Hetkinen... Nainen laski kaksi täyttä pussia keittiössä tasolle. 
"Vai haluatko tarkistaa? Jos olin vaikka tyhmä ja en pessyt suihkussa jälkiä pois, hm?" 

Se oli selvästi ollut väärä kysymys. Hän oli vain tahtonut tietää, miten Emily oli saanut loputtomalta tuntuvan ajan kulumaan. Kenties varmistaa, ettei nainen ollut kävellyt jalkojaan tunnottomiksi tai istunut sillankaiteella katselemassa alla virtaavaa vettä.
"Olin vain huolissani sinusta", Lexa vastasi räpäyttäen silmiään muutaman kerran tiheämmin, ja asteli lähemmäs keittiötä. "Olit aika kauan poissa. En tajunnut, että lähdit liikkeelle autolla."

Hän veti pussista juustohampurilaisen ja haukkasi siitä miltein puolet kerralla. 
"Huolissasi siitä että kävin vieraissa?"

"En tietenkään", Lexa pudisti kiivaasti päätään. Se ajatus ei ollut käynyt hänen mielessäänkään. Emily ei kävisi vieraissa yhden riidan takia. Emily ei kävisi vieraissa ollenkaan. "Olin vain huolissani sinusta. Olen yhä. Haluaisin tehdä jotakin, että sinun olisi parempi olla, mutten tiedä mitä tehdä."

"Ehkä kaikki ei vain ole sinun käsissäsi? Olisihan se helvetin mukavaa jos sinä voisit puhaltaa kaiken pois, mutta kun se ei vittu mene niin. Ehkä sinullekin tekee hyvää joskus olla tietämättä ja ymmärtämättä ihan kaikkea. Maailmassa on jotakin mitä sinä et osaa!" Ja sieltä se sitten tuli. 

Lexa jähmettyi aloilleen Emilyn huudon seurauksena. Hän uskalsi tuskin hengittää siinä pelossa, että se saisi Emilyn vain huutamaan enemmän. Hän ei tiennyt, mitä hän oli tehnyt väärin, mutta selvästi jokin painoi nyt perustavalla tavalla Emilyn mieltä.
"Millie, maailmassa on tuhat ja sata asiaa, mitä minä en osaa", hän vastasi nieleskellen palaa kurkustaan. "En ole koskaan väittänyt mitään muuta."

"Onko? Onko? Ihan sama mitä kysyy tai miettii, sinä tiedät ja osaat. Ja aina tiedät tai ymmärrät kaiken. helvetti, kun olisikin yhtä täydellinen." Pitäisi todella sulkea suunsa. 

Oliko hän todella antanut sen kuvan itsestään, että tiesi aivan kaiken? Lexa nielaisi räpytellen silmiin kohoavia kyyneleitä sivuun. Emily vain suuttuisi lisää, jos hän alkaisi itkeä. Nainen ei tuntunut olevan tuulella, jossa kuuntelisi järkipuhetta tai oikeastaan yhtään mitään puhetta.
"Sinä naurat päivittäin minulle, kun en tiedä jotakuta näyttelijää tai elokuvaa. Onnistun aina sotkemaan Zoen jättämät viestit hevosten varusteista kuin ne olisi salakoodattuja", Lexa sanoi hiljaa. "Minä en todellakaan tiedä kaikkea, ja sen tiedän itsekin. Minussa ei ole mitään täydellistä."

"Niinpä niin. Harmi." Emily puuskahti ja pyöräytti silmiään. Hän kaivoi pussista laatikon nugetteja. Harva osasi syödä ja huutoriidellä samaan aikaan, vieläpä riidellä yksinään. 

Lexa nielaisi uudemman kerran ja keinui päkiöillään koettaessaan keksiä, miten purkaa tilanne ennen kuin se eskaloituisi yhtään tämän enempää. Hän ei tahtonut riidellä Emilyn kanssa, ei taas, eikä varsinkaan, kun hän ei ymmärtänyt, mistä tässä edes oli kyse.
"Minä en ole koskaan väittänyt olevani mitään muuta kuin tämä", nainen totesi katse lattiaan painuen. "Olen pahoillani, että käyn tänään hermoillesi. Ehkä on parempi, jos lähden Jodielle yöksi."

Emily ei itsekään tiennyt. 
"Mene toki. Mene ihmeessä.." Hieno tyttö Emily. Niin hillittömän hieno tyttö. 

Lexa nyökkäsi. Ehkä se olisi kaikille paras. Antaa Emilylle kunnolla aikaa rauhoittua yön yli, ja huomenna he voisivat puhua ilman turhaa riitelyä. Ainoa vain, ettei Emilyn äänensävy varsinaisesti kuulostanut siltä, että nainen oli samaa mieltä Jodielle lähtemisen järkevyydestä.
"Pärjääthän sinä kaksin Merryn kanssa?" Lexa huolehti päkiöillään keinuen ja pyöritteli käsiään hermostuneena edessään.

Hän vain tuhahti. Nugetit menneet, limsaa välissä. 
"ota se mukaan." 

"Mieluummin en", Lexa vastasi. Ainakin jos Emilyllä olisi koira seuranaan, nainen ei olisi aivan yksin. Häntä pelotti, mitä nainen voisi tehdä, kun oli näin tolaltaan.
"En tahtoisi jättää sinua yksin. Voitko soittaa jollekulle ystävällesi, jos joku heistä tulisi seuraksesi?"

"Älä sitten." Miten Lexa sitten halusikaan. Ei sillä ollut väliä. 
"Ei." 

Emilystä ei saanut kovinkaan paljoa irti, mutta ehkä se oli parempi kuin sanallinen ryöpytys.
"Mitä jos sinä saat makuuhuoneen, ja minä nukun sohvalla?" Lexa nielaisi vilkaisten naista. Emilyn käytös pelotti, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä nainen sanoisi tai tekisi seuraavaksi. Emily voisi yhtä hyvin purskahtaa lohduttomaan itkuun kuin repiä hänen päänsä irti.

"Eikö sinun pitänyt mennä Jodielle?" Emily murahti nyreänä. 
"Vai haluatko vahtia etten tahraa makuuhuonetta orgioilla?" Hän laski sen pahvisen limsamukin pöydälle ja asteli hakemaan kaapista sen tuparilahjaksi saamansa viskipullon. Sitä sinne limsan sekaan.

"En halua jättää sinua yksin", Lexa vastasi totuudenmukaisesti. Hän ei tosiaankaan tahtonut Emilyn olevan yksin. Mitä jos nainen kaipaisi jotakuta halaamaan keskellä yötä ja lupaamaan, että kaikki olisi paremmin aamulla? Hän ei voisi mennä minnekään, vaikka Emily taisikin tehdä parhaansa ajaakseen hänet pois.
"Minä en epäile sinua lainkaan. Tiedän, ettet pettäisi minua. Ei tässä ole kyse sinun vahtimisestasi vaan siitä, että tahdon olla täällä sinua varten. Silloinkin, kun sinä et tahdo minun olevan."

"Mutta et sitten kuuntele mitä haluan?" Emily kohotti haastavasti kulmaansa. Hän oli kaatanut juomaansa viskiä enemmän kuin oli sopivaa ja joi sitä paljon enemmän pitkin kulauksin kuin oli sopivaa. 

"Sinä et ole oma itsesi nyt", Lexa vastasi. "En tiedä mikä sinun on, mutta sinä et ikinä sanoisi näitä asioita kenellekään. Joten ei, en kuuntele sinua." Hänen teki mieli viedä viskillä korostettu juoma Emilyltä, mutta se ei olisi päättynyt hyvin. Sen sijaan nainen päätyi keräämään molempien autojen avaimet ja viemään ne makuuhuoneeseen. Ainakaan Emily ei pääsisi autolla enää liikkeelle, vaikka mikä olisi.
"Sinä et ole kunnossa. Toivon, että voisit vain puhua minulle siitä."

Emily joi sen sekoituksen ja koska kaapissa ei ollut lisää, hän kaatoi raakaa viskiä mukiin. Siihen samaan pahvimukiin. Hän ei edes pitänyt viskistä. 
"Mistä sinä tiedät mitä minä olen, helvetti! Painus sinne Jodielle julistamaan mantraasi!"

Oli niin paljon, mitä hän tahtoi sanoa. 'Älä juo niin paljoa, kadut sitä huomenna', 'Rakas, mene nukkumaan, huominen on jo paljon parempi päivä' ja 'Rauhoitu kulta, ei ole mitään syytä huutaa'. Kummasti yksikään niistä ei koskaan päässyt ilmoille, kun Lexa vain katseli surkeana ja huolissaan Emilyä.
"En", hän pudisti päätään. "Jään tänne, niin voin pidellä hiuksiasi, kun muutaman tunnin päästä oksennat ulos suurimman osan tuosta viskistä, mitä nyt juot." Jos tuota nyt saattoi kutsua edes juomiseksi. Emily tuntui pyrkivän kohti sammumispistettä niin nopeasti kuin vain fyysisesti mahdollista.

Emily laski pian tyhjän pahvimukin pöydälle ja otti pussit mukaansa. Hän änkesi lexan ohi makuuhuoneeseen ja paiskasi oven kiinni.

Lexa säpsähti oven kolahdusta ja oli purskahtaa itkuun siltä seisomalta. Mitä hänen pitäisi tehdä? Sanoi tai teki hän mitä tahansa, se oli aina väärin ja sai Emilyn vain entistä vihaisemmaksi. Jälleen kerran hän huomasi kaipaavansa Jodien loputtomalta tuntuvaa viisautta. Jodie olisi varmasti tiennyt tarkalleen, miten tässäkin tilanteessa pitäisi toimia. Nainen selvisi päivistä rajojaan koettelevien teinien kanssa ketään mottaamatta. Lexa istui alas sohvalle haudaten kasvot käsiinsä, kun äänetön itku ravisteli koko kehoa. Emilyn sanat kaikuivat mielessä, vaikka hän miten olisi vakuutellut, ettei Emily tarkoittanut mitään, mitä sanoi. Kaikkiin riitoihin kätkeytyi aina totuuden siemen, eikö?

Meni myöhään ennen kuin Emily tuli huoneesta ulos. Silloinkin hän asteli vessaan vatsakipujen vuoksi. Sen siitä sai kun ahmi. Toisin kuin aiemmin, nyt nainen käveli pitkin seiniä mahdollisimman huomaamattomana. 

Siihen mennessä Lexa oli käpertynyt pieneksi keräksi sohvalle ja kiskonut viltin ylleen, vaikka asunnossa ei varsinaisesti kylmä ollutkaan. Hän oli pyyhkinyt kuivuneiden kyynelten jäljet poskiltaan ja jäänyt tuijottamaan tyhjin silmin vastapäistä seinää. Nukahtamisesta ei ollut toivoakaan, kun pää oli täynnä toinen toistaan ahdistavampia ajatuksia, mutta ainakin hän oli makuuasennossa, vaikka halasikin polviaan niin tiukasti rintaansa vasten, että tiesi olevansa seuraavana päivänä jumissa. Lexa seurasi katseellaan Emilyn kulkua, mutta ei uskaltanut sanoa sanaakaan. Hän vain saisi Emilyn suuttumaan uudestaan. Hän oli tehnyt sen jo moneen otteeseen päivän aikana.

Nyt makuuhuoneen ovi ei paukahtanut kiinni. Hän sulki sen mahdollisimman hiljaa, ettei häiritsisi Lexaa. Hän ei ollut katsonut nukkuiko nainen. Tosin hetken kuluttua hän puki päälleen ja oli hiipimässä ulos. Se oli hänen bravuurinsa, hiipiä keskellä yötä pois. 

Emily oli vapaa liikkumaan asunnossa miten tahtoi, mutta nähdessään, miten nainen oli selkeästi pukeutunut muuhun kuin yöpaitaansa, Lexa nousi istumaan sohvalla.
"Millie", hän vetosi tuntien turvotuksen yhä kasvoillaan aiemmasta itkemisestä. "Älä lähde."

Emily jäätyi paikoilleen kesken askeleen. 
"Sinun pitäisi jättää minut." Hän mutisi hiljaa. Olisi parempi jos hän ei olisi Lexan elämässä.

Lexa oli ollut nousemassa jaloilleen, mutta kuullessaan Emilyn sanat, hän romahti takaisin sohvalle. Hän ei tosiaankaan voisi käydä tätä keskustelua seisten, kun jalat tuntuivat jo nyt huterilta ja häntä huimasi.
"Mikä saa sinut sanomaan niin?" Hän kysyi nieleskellen palaa kurkusta, joka teki niin puhumisesta kuin hengittämisestäkin vaikeaa.

Nainen raapi käsivarsiensa ihoa. Aivan kuin olisi ollut muurahaisia ihon alla. 
"Eikö se ole selvää?"Hän pudisteli päätään. 

"Ei", Lexa pudisti päätään. Hän puristi sohvan reunaa rystyset valkoisena, sillä se tuntui olevan ainoa keino estää käsiä tärisemästä. "Siinä ei ole yhtään mitään selvää."

Oliko lattiassa aina ollut lommo tuossa?
" Minä en... en tarjoa sinulle mitään hyvää."

"Sinä olet humalassa. Et tiedä, mistä puhut", Lexa vastasi värähtäen. Emily ei voisi ajatella niin itsestään tai heistä. Ei voisi. Se oli niin vääristynyt ajatus, että hänen vatsassaan velloi pahoinvointi.

"En ole niin humalassa." Emily totesi ääni väristen. 
"Minä en... en... teen elämästäsi vaikeaa ja pilaan sen lopulta." 

"Et", Lexa pudisti päätään saamatta mitään muuta hetkeen ulos suustaan kuin yhden ainoan sanan. Vaan mitäpä sitä muuta sanomaan, kun yksi sana kertoi aivan riittämiin. Emily ei tehnyt hänen elämästään vaikeaa tai pilannut yhtään mitään.
"Sinä teet elämästäni elämisen arvoista. Et ole pilannut yhtään mitään etkä tule pilaamaankaan."

"En vielä." Hän mutisi hiljaa, katse lattiassa. 
"Teen niin hyvää vauhtia. Hajotan kaiken mihin kosken enkä halua sinua tähän."

Emily ei halunnut häntä elämäänsä. Sen kuuleminen sai Lexan vetämään terävästi henkeä, vaikka pienikään osa siitä ei tuntunut pääsevän keuhkoihin asti. Voisiko pelkkään ilmaan tukehtua? Siltä se ainakin tuntui. Kyyneleet kohosivat hetkessä silmiin ja valuivat äänettöminä poskille.
"Mutta minä haluan sinut", nainen vastasi ääni särkyen.

"En voi itsekkäästi..." Emily tärisi, mutta ei voinut edes katsoa. 
"Et voi antaa oman elämäsi mennä toisen takia pilalle." 

"Kyllä voit", Lexa vastasi epätoivo ääntä terävöittäen. Emily voisi olla miten itsekäs tahansa, jos se tarkoittaisi, että hän saisi jatkossakin jakaa arkensa naisen kanssa.
"Minun elämäni ei ole menossa pilalle. Ei lähellekään. Elämäni on ollut pilalla lapsena ja aikuisena, mutta tämä ei ole yksi niistä kerroista."

"Vielä." Emily paikkasi naisen sanoja. 
"Sinun pitää saada sellainen nainen joka osaa olla. Eikä kaada kaikkea niskaasi."

"Kuulostaa hienolta naiselta, mutta en halua sellaista satuolentoa. Haluan sinut", Lexa nielaisi ja ponnisti jalkeille sohvalta, vaikka jalat tuntuivatkin huterilta. Hän halasi tiukasti itseään astellessaan lähemmäs Emilyä, eikä edes pyrkinyt peittämään poskille valuvia kyyneleitä.
"Rakastan sinua. Kukaan muu ei voi vetää sille vertoja. Ei kukaan."

”Minä olen kaukana vertaa vetämättömästä.” Hän oli juuri huutanut, syytellyt, ahminut, itkenyt ja ties mitä. Vain koska oli huono päivä.

"Mutta minä rakastan sinua, ja se asettaa sinut aivan eri tasolle kaikkien muiden kanssa", Lexa vastasi halaten kylkiään tiukemmin. Oli helpompi muistaa hengittää, kun kurkkua kuristavan tunteen sijaan omat kädet estivät rintakehää laajenemasta liikoja.
"Minä haluan sinut. Huonoinakin päivinä. Silloinkin, kun sinä et tahdo nähdä minua. Minä haluan sinut, eikä mikään voi muuttaa sitä. Minä valitsisin sinut, aivan sama kuka muu olisi lisäksesi tarjolla."

”Ja et voi koskan voittaa kanssani.” Emily veti terävästi henkeä, täristen. 
”Koska minä en vain ole nainen jota voi ymmärtää. Joka tekisi järkeviä asioita. Joka... jota voisi kunnioittaa.”

"Minä voitan kanssasi jatkuvasti", Lexa korjasi. "Jokaikinen kerta kun hymyilet minulle, olen jo voittanut." Päivä oli aina sata kertaa parempi, kun sen saattoi aloittaa Emilyn hymyä ihailemalla.
"Millie, tietenkin minä kunnioitan sinua. Sinä olet uskomaton, vahva, rohkea nainen, joka ansaitsee niin paljon parempaa, kuin mitä maailma on sinulle tarjoillut."

Vatsa heitti ympäri. Kaiken senkin jälkeen Lexa vain puhui hänelle kauniisti. 
”Kunnioittaa koska ansaitsee sen.” Hän ei käytöksellään ansainnut kun kylmää olkapäätä. 
”Olet niin hyvä.” Liian hyvä hänelle.

"Sinä ansaitset sen", Lexa totesi hetkeäkään epäröimättä ja astui lähemmäs. Hän kurotti koskettamaan Emilyn käsivartta. "Sinä ansaitset minun ja kaikkien muidenkin kunnioituksen." Emily ansaitsi niin paljon, ettei hän tiennyt, miten voisi koskaan varmistaa naisen saavan edes murto-osaa siitä.
"Vain sinun takiasi, rakas. Haluan olla hyvä sinua varten."

”Minä haluaisin antaa ihan kaiken sinulle. Mitä ikinä haluat.” Hän epäili että voisiko hän, vaikka halusi ja lupasi. Käsi värähti kosketuksen alla, mutta hän ei paennut.

"Minä haluan sinut. En tarvitse sen enempää. Haluan sinut, onnellisena ja täynnä elämäniloa", Lexa vastasi laskien kätensä, kun oli selvää, ettei Emily nauttinut hänen kosketuksestaan. Hän ei voinut syyttää naista siitä.

”Jos se on se ainoa asia mihin en pysty? Jos en ole kumpaakaan?” Sitä hän todella pelkäsi. Ei hän halunnut jarruttaa Lexan elämää.

"Sitten minä teen kaikkeni, että jonakin päivänä olisit molempia", Lexa totesi. Hän tekisi mitä ikinä täytyisikään, jotta Emilyn olisi hyvä olla. "Anna minun rakastaa sinua. Se on kaikki, mitä pyydän."

Oli hyvin hankalaa kuvitella että yöhön kävely olisi parempi idea kun Lexan syliin kaatuminen. Jälkimmäinen oli myös helpompi toteuttaa. Kädet kiertyivät tiukasti naisen ympärille, kuin hukkuva renkaaseen.

Lexa kietoi kätensä Emilyn ympärille ja veti naisen tiukasti syleilyynsä. Voisipa hän luvata, ettei mitään pahaa tapahtuisi Emilylle enää koskaan, mutta hänellä ei ollut moisia taikavoimia. Hän voisi vain luvata pitävänsä Emilyn turvassa niin kauan kuin nainen olisi hänen syleilyssään.
"Olet niin rakas, Millie", hän kuiskasi hiljaa ääni väristen ja rutisti naista tiukemmin.

Sen kuuleminen sai hanat aukeamaan naisen silmissä. Nikottelun seasta saattoi saada selvää sen verran, että hän vakuuttelu jotain samansuuntaista Lexalle. Niin rakas. Niin mielettömän rakas, sille ei ollut sanoja. 
”Anteeksi kaikesta.”

Lexa vain halasi Emilyä tiukemmin, kun nainen alkoi itkeä. Ei hän ollut tahtonut itkettää naista yhtään enempää, mutta nähtävästi hän oli tänään kovin taitava siinä.
"Saat anteeksi", hän vakuutti pehmeästi. "Saat aina anteeksi, kunhan vain tulet takaisin luokseni."
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:39 pm

Emily painoi kasvoja tiukasti Lexaa vasten. 
”Nnh.” Hän mutisi hiljaa, purren huultaan. 
”T-tule pois sohvalta.”

Lexa naurahti vetisesti moiselle käskylle.
"Mielihyvin", hän lupasi silittäen toisella kädellään Emilyn selkää. "Nukun aina paremmin, kun saan olla vieressäsi."

”Et sinä mitään nuku.” Emily väitti vastaan ääni tukkoisena. Ei nukkuisi, kun hän roikkuisi rakkaassaan kuin takiainen. Koko jäljellä olevan yön. 
”En anna.”

"Missään ei ole parempi paikka valvoa kuin sinun vierelläsi", Lexa korjasi sanojaan. Hän valvoisi Emilyn rinnalla siihen saakka, että nainen nukahtaisi. Hän korjasi käsiensä asentoa ja nosti Emilyn syliinsä, jotta voisi kantaa naisen sängylle. Muuten he seisoisivat vielä koko yön pimeässä olohuoneessaan.
"Saanko kuitenkin vaihtaa yöpaitaan?" Hän oli käpertynyt sohvalle shortseissa ja topissaan, kun ei ollut tahtonut tulla hakemaan yöpaitaansa makuuhuoneen puolelta, jonne Emily oli asettunut.

Hän olisi kävellyt mielellään itse, mutta kannetuksi tuleminen tarjosi tilaisuuden hengittää naisen hajua keuhkoihin. Painaa se mieleen. 
”Saat. Vaikka tiedät että minä en arvosta sitä.” Oli paras jos Lexa nukkui ilman.

"Hyvä on", nainen myöntyi ja vastentahtoisesti vapautti otteensa Emilystä, kun oli saanut laskettua naisen alas. Hän riisuutui nopeasti shortseistaan, topistaan ja rintaliiveistään vaivautumatta pukemaan mitään muuta päälleen, ja asettui sen jälkeen omalle puolelleen sänkyä ujuttautuen nopeasti lähelle Emilyä.
"Olet parasta, mitä elämässäni on tapahtunut. On aika, että sinäkin tiedät sen", hän sanoi hiljaa vetäessään naista itseensä kiinni.

Harvoin se pyyntö meni läpi. Mielellään hän painui naisystävänsä kylkeen kiinni, silitellen tuon kylkeä sormillaan. 
”... on aika?” 

Lexa hymyili pienesti ja pyyhki kyyneliä poskiltaan. Sentään hän ei enää itkenyt kuin vesiputous, mutta jäljet olivat edelleen näkyvillä.
"Tiedän, että teimme kaiken tosi nopeasti. Jos tilanne olisi ollut toinen, emme varmasti asuisi vielä yhdessä, mutta se ei muuta mitään. Nopeaa tai ei, rakastan sinua. Rakastan sitä, mitä me olemme yhdessä. En halua, että joudut jatkuvasti pelkäämään, että olisin toinen jalka ulkona ovesta tai katsastelisin tarjontaa muualta."

Emily puraisi huultaan. Lexa oli niin hillitömän suloinen, ihana ja rakastettava. Tuo oli aina niin kultainen. 
”Minä en välitä nopeudesta. Välitän siitä, että olen nyt ihan hirveä sinulle.”

”Sinulla oli huono päivä”, Lexa vastasi sipaisten sormillaan Emilyn poskea. ”Sitä sattuu kaikille. Riitelemme varmasti jatkossakin, mutta kunhan saamme aina sovituksi, ei sillä ole väliä.”

”Minulla on aivan liian usein huono päivä.” Emily huomautti naiselle pehmeästi. 
”Sinä et ansaitse sellaista.”

”Ei ole”, nainen vastasi kohottaen kätensä naisen kasvoille ja silitti peukalollaan Emilyn poskea. ”Sinulla saa olla huonoja päiviä. Ei se ole ansaitsemisesta kiinni.” Eihän hän ansainnut Emilyä lähtökohtaisestikaan.

”On se, koska en saisi huutaa sinulle. Et ikinä ole muuta kuin kiltti ja rakasta.” Hän siveli edelleen naisen kylkeä sormillaan. 
”Ja tunnen syyllisyyttä siitä.”

”Annoin jo anteeksi, ei siis ole mitään syytä tuntea oloasi syylliseksi”, nainen vastasi hiljaa. Ei sitten pienintäkään syytä. Emily oli purkanut pahaa oloaan huutamalla, mutta nainen oli myös pyytänyt sitä anteeksi.

”Tunnen silti. Joka kerta kun edes ajattelen sinusta rumasti.” Niin se vain meni. Lexa otti aina sen jälkeen kainaloon tai helpotti oloa muuten.

”Ei sinun tarvitse”, Lexa lupasi. Hän ei jäisi muistelemaan Emilyn suutuspäissä sanottuja asioita, tai ainakin hän kovasti yrittäisi olla muistelematta niitä.
”Teenkö usein jotain, mikä saa sinut ärsyyntymään?” Nainen kysyi hiljaa. Mikä muu muka saisi Emilyn ajattelemaan hänestä rumasti? Hän oli varmasti tehnyt tai sanonut jotain.

Hän kurtisti kulmiaan. 
”.... miten niin?”

”Kun ajattelet minusta rumasti. Mitä teen silloin?” Hän kysyi jatkaen Emilyn posken silittelyä hellästi. Hän vain tahtoi, että naisen olisi parempi olla päivästä toiseen.

”Et sinä tee välttämättä yhtään mitään.” Ei mitään mistä voisi olla vihainen.

Tuskinpa Emily aivan tyhjästä suuttui, joten jotakin hänen oli tehtävä tönätäkseen naisen ärsyyntymisen rajan yli. Vaan ehkä Emily ei tahtonut puhua siitä, joten parempi jättää painostamatta.
”Okei”, Lexa vastasi nielaisten. ”Haluaisin vain varmistaa, että sinun olisi hyvä olla.”

”Se siis saattaa tulla mieleen jostakin mitä teit viime viikolla kun katson sinua. Ja se asia voi olla se että laskit jotakin väärään paikkaan, vaikka sinähän täällä siivoat enkä minä.”

”Olen pahoillani”, Lexa pahoitteli hiljaa. Hän oli selkeästi vielä parempi käymään muiden hermoille kuin mitä oli aavistellutkaan.
”Yritän olla huolellisempi jatkossa”, hän lupasi.

”Kulta. Se tavara ei välttämättä edes ole väärässä paikassa oikeasti. Sinä et tee mitään väärin.” Hän paino suukon Lexan huulille. 
”Minä vain olen kiukkuinen.”

Hänestä tuntui silti, että hän teki jotain väärin. Ei kukaan huutanut huvikseen, eihän?
”Miksi? Miksi sinun on niin paha olla, että kaikki suututtaa?” Lexa kysyi varovaisesti. Hän vain tahtoi olla avuksi. Jos hän voisi tehdä edes jotakin, että Emilyn olisi hieman parempi olla, se olisi sen arvoista.

Miksi? Kun olisikin tiennyt. 
”... ajattelen etten riitä. En sinulle, en työnantajilleni, kenellekään. Että en vain saa tehtyä tarpeeksi ja inhoan sitä miten se vaikuttaa minuun.”

Lexa räpäytti yllättyneenä silmiään. Emily koki olevansa riittämätön? Hänellä olisi paljon korjattavaa, jos hän oli onnistunut antamaan naiselle moisen kuvan.
"En voi puhua kenenkään muun puolesta, mutta minulle sinä olet tarpeeksi. Olet enemmän kuin tarpeeksi. Sinussa ei ole mitään riittämätöntä."

”Niin.” Hän painoi suukon Lexan nenään. 
”Minun pitäisi oppia siihen.”

"Minä opetan", Lexa lupasi pienen hymyn kera. Miten hän olisi voinut olla hymyilemättä, kun sai suukkoja Emilyltä? "Eihän siitä tule mitään, jos et tiedä, kuinka uskomaton olet."

”Kyllä minä opin.” Emily lupasi pehmeästi. Pakko hänen oli oppia. 
”Kaikki hyvin.”

Lexa päätti siinä hetkessä, että kiinnittäisi huomiota moiseen päivän mittaan. Muistaisi kehua Emilyä ohimennen tilaisuuden tarjoutuessa ja osoittaisi pienillä teoilla, miten täydellinen Emily oli.
"Hyvä", hän hymyili pienesti ja halasi Emilyn tiukasti kylkeensä, jotta saattoi painaa suukon punaisten hiusten peittämälle päälaelle. "Teet minut niin onnelliseksi."

Emily huomasi että häntä ei väsyttänyt. Onneksi, tavallaan. Hän saattaisi keskittyä muistuttamaan naisystäväänsä siitä että hän rakasti tuota, vaikka oli kiukkuinen kuin ampiainen aivan syyttä. 
"Rakastan sinua. Muista se. Pitäisikö sinun nukkua?"

"Muistan", Lexa lupasi hiljaa, "ja minäkin rakastan sinua. Sinunkin täytyy muistaa se." Hän muistuttaisi niin usein kuin vain mahdollista, sillä Emily ansaitsi kuulla sen joka välissä. Aivan joka välissä. Voisikohan lauseen kuluttaa loppuun? Tuskinpa.
"Ei minun tarvitse, pärjään kyllä", nainen vannoi halaten tiukasti Emilyä. "Minulla on vasta iltavuoro. Voin ottaa päiväunet Merryn kanssa."

"Voit ottaa päiväunet minun ja Merryn kanssa." Emily korjasi hyrähtäen ja hipaisi naisen nenää peukalollaan. 
"Menen illaksi tallille."

Lexa hymyili leveämmin moiselle korjaukselle.
"Vieläkin parempi", hän vastasi. Ehdottomasti parempi. Merry kainalossa oli parempi nukkua kuin yksin, mutta Emilyn vierellä nukkuminen voitti kaiken muun.
"Paljon valmennuksia illasta?" Hän kysäisi pohtien, kuinka paljon hänen pitäisi patistella Emilyä nukkumaan.

"Ei. Helppo päivä." Hän oli halunnut "vapaapäivän" helpon aamupainoitteisen ja iltapainoitteisen päivän väliin. Jos ei ajatellut asiaa, tuntui melkein vapaapäivältä. 

"Hyvä niin", Lexa hymyili pehmeästi ja korjasi hieman asentoaan sängyllä, kun käsi tuntui puutuvan. Hän oli tosiaankin onnistunut jännittämään hartioitaan kunnolla sohvalle käpertyessään, kun käsi nyt puutui niin herkästi.
"Et siis ehkä ole ihan puhki, kun pääset kotiin, vaikka nyt valvoisitkin."

Punapää pudisteli päätään. 
"En." Ei hän olisi, hän oli viettänyt pahempiakin unettomuuskausia. Hän vilkaisi Lexan kättä, kohottautuen itse hieman. 
"Sattuuko?"

Hän pitäisi huolta, että Emily saisi nukuttua kunnon päiväunet. Laulaisi tuutulauluja tai kiusaisi naisen mukanaan pitkälle ja reipastempoiselle juoksulenkille jos muu ei auttaisi.
"Hieman vain hartiat jumissa, siinä kaikki", Lexa vastasi toista olkaansa kohauttaen. "Ei syytä huoleen. Sinähän se hevoselta putosit, älä minusta välitä."

"Minä putoan niin usein että jos siitä välitettäisiin, miettisimme sitä aina." Emily huomautti hymyillen vinosti. 
"Pitäisikö niitä hieroa? Tai sinun muuten rentoutua?"

"Tuo ei ole varsinaisesti kovinkaan lohdullinen tieto", Lexa naurahti hiljaa. Hän soisi, ettei Emily putoaisi enää koskaan hevoselta. Ei mistään syystä.
"Kyllä ne huomisen aikana aukeavat ihan itsestään", nainen vakuutti vähätellen.

Niin se vain oli ja Lexan kannattaisi hyväksyä se että nainen kolhi itseään naurettavalla tavalla. 
"...Ei jumalauta sinua." Nainen henkäisi päätään pudistellen ja naurusta hytkyen. 
"Sinä olet surkea ymmärtämään vihjeitä!"

Lexa räpäytti hämmentyneenä silmiään. Mitä hän nyt oli tehnyt, kun Emily näin nauroi ja kirosi? Oli ihana kuulla naisen nauravan, vaikka syy hämärän peitossa olik-
"Oh", hän henkäisi silmät suuriksi rävähtäen. Hän oli yleensä taitava löytämään vihjeitä sieltäkin, missä niitä ei ollut, mutta tällä kertaa hänen ajatuksensa olivat askarrelleet aivan toisella suunnalla.
"Ajattelin todistetusti edes yhden kerran jotain ihan muuta, vaikka oletkin syleilyssäni", Lexa naurahti.

Emily pudisteli nauraen päätään. 
"Noh." Emily vääntäytyi halauksesta pois ja asteli vaatekaapille, vetäen sieltä sen pahvilaatikon. Likaisen,s yntisen ja borderin hampaiden runnoman paketin. 
"Ja silloin minä ajattelen."

Lexa inahti tyytymättömänä, kun Emily kiemurteli karkuun halauksesta. Hän olisi paljon mieluummin pitänyt naisen kainalossaan. Vihjeet voisivat mennä ohi koko yön eikä hänellä olisi mitään valittamista, niin kauan kuin Emily vain olisi hänen vierellään.
"Ja mitähän sinä nyt ajattelet?" Nainen kysyi kulmat koholla ja kohottautui käsivarsiensa varaan, jotta saattoi katsella Emilyä päätään pudistellen. Hän epäili, ettei koskaan oppisi saamaan selvää naisesta.

Punatukkainen nainen kääntyi. 
”Orgasmi rentouttaa.” Ja rentoutus poisti lihasjumeja tai jotain sellaista.

"Niinhän se tekee", Lexa vahvisti huvittuneena. "Muistelisin sinun tosin valittaneen, että se johtaa myös kramppeihin."

”Sinä et ole valittanut siitä.” Hän huomautti, sormien nyppiessä pakettia auki.

"En niin", hän myönsi katse Emilyn käsiin painuen. "Tiedäthän sinä, ettet tosissasi tarvitse tuota yhtään mihinkään?" Hän kysyi naurahtaen ja nyökkäsi päällään laatikon suuntaan, jonka ostaminen oli tuonut paljon punaa Emilyn poskille.

Emily kohotti katseensa kun sai muoveihin pakatun lelun ulos. 
”Tiedän. Mutta taisit myös sanoa tämän tehostavan vaikutuksia.”

"Sanoinko?" Lexa naurahti hiljaa. Hän oli tainnut sanoa yhtä jos toistakin edellisenä iltana. "Sinä et ensin tahtonut edes ajatella lelun ostamista ja nyt olet ensimmäisenä kaivamassa sitä esiin. Ota sinustakin nyt sitten selvää", nainen kiusasi nauraen.

”Sinä halusit sen, joten on vain reilua -” Emily katosi vessaan ja palasi pian sen syntisen kanssa takaisin. 
”- sinä saat kokeilla tätä ensin.”

Lexa potki peittoa pois päältään odotellessaan Emilyn paluuta pieni hymy huulille hiipineenä. Vai meni häneltä kaikki vihjeet ohi. No, mitäpä siitä kun Emily oli ollut valmis vääntämään asian rautalangasta.
"Mitä tahansa vuoksesi, rakkaani", Lexa vannoi nauraen, kuin kyseessä olisi ollut suurikin uhraus. Hän nousi istumaan ja ojensi käsiään Emilyä kohden voidakseen vetää naisen suudelmaan jos toiseenkin.

"Niin ajattelin. Että olet ilolla koekaniini." Emily virnisti nauraen ja kömpi sänkyyn. Hän jakoi naiselle suudelmia mielellään, etsien sokkona mistä sai sen päälle.
Melkein säikähti värinää. 
"Tämä ei voi olla turvallinen..."

"Minähän lupasin jo kaupassa, että olen testikappaleesi mille tahansa", Lexa naurahti kietoen hetkessä kätensä Emilyn niskan ympärille. Sormet hukkuivat punaisiin hiuksiin kun hän veti naista aina vain syvempään suudelmaan. Nainen näykkäisi Emilyn alahuulta ja joutui hetkessä tukahduttamaan naurunsa, kun Emily mutisi lelun turvallisuudesta.
"On se", hän vakuutti nauraen, "mutta kenties tahdot aloittaa hieman hiljaisemmalla asetuksella." Hän hapuili lelun vartta omaan käteensä etsiessään näppärin sormin hyvin yksinkertaisia nappuloita. Kunnon vibroissa oli aina kunnon moottori, mutta ei tässä nyt porakonetta haettu.

Emilyn mielestä se oli juuri siihen sopiva. Porakone, helvetti. Hän hamusi huulillaan naisen kaulaa, pudistellen kevyesti päätään. 
"Mahdoton..." Jos sitten kokeilisi. 

Lexa naurahti moiselle mutinalle. Vai oli hän mahdoton. Hänestä tuntui, että sitä hän oli kuullut kovin usein Emilyn huulilta. Nauru tosin vaihtui hyvin nopeasti yllättyneeseen inahdukseen.
"Sinä se et suotta varoita", hän henkäisi tuntiessaan värinän vasten alavatsaansa ja tuki itseään toisella kädellä paremmin, ettei vallan kaatuisi selälleen sängylle. Toinen käsi hapuili Emilyä, jotta hän voisi suudella naista uudemman kerran.

"varoitukset olisivat turhia." Millie mutisi hiljaa suudelmia vasten, kiusoitellen Lexaa tuon ostoksella. Nainen oli ansainnut sen, kun oli raahannut hänet siihen kauppaan. 

Lexaa ei kaduttanut pätkän vertaa Emilyn vieminen kaupoille. Jos tämä oli rangaistus siitä, että hän oli houkutellut Emilyn mukaansa niin syntiseen paikkaan, he tekisivät kauppareissusta viikottaisen jutun.
"Millie", nainen vaikersi nautinnosta ja näykkäisi Emilyn alahuulta. Hänestä tuntui, että silmät pyörivät päässä jo valmiiksi, ja Emily tuntui vasta pääsevän vauhtiin. Ehkä tässä olisi syytä katumukselle myöhemmin.
"Ai hyvä helvetti", hän kähähti ja hapuili Emilyn kättä ohjatakseen sauvaa pyörivin liikkein hieman alemmas. Miten hän olikaan mainostanut hierontasauvoja aiemmin? Värinä tuntuisi navassa asti? No todellakin tuntui. Hän onnistui yleensä puremaan huultaan ja tukahduttamaan suurimman osan äänistä suudelmiin tai tyynyä vasten, mutta nyt vaikerrus ja voihkaisut karkasivat huulilta lupia kyselemättä. Emilyhän oli aiemmin tiedustellut, miten saisi hänet kiroamaan ja hakkaamaan sängynpäätyä. Jälkimmäinen ei onnistunut, mutta toisiinsa sotkeutuvat kirosanat kyllä lipesivät huulilta, kun selkä kaartui irti patjasta ja varpaatkin kipristyivät.

Ei, Millie ei ollut kuuntelemassa sen enempää. Sillä vaikka Lexa kirosi ja kähisi, tuo silti siirsi kättä vain parempaan kohtaan ja aiheutti omaa tuskaansa. Hän painoi suudelmia naisen rinnoille, kiusaten. Mokoma oli ansainnut sen. 

Mutta oliko se tuskaa, jos se sai sydämen sykkeen villiintymään ja ajoi hermostoa kovaa kyytiä oikosulkuun kaikkien tuntemuksien kautta? Jos oli, Lexa haluaisi kärsiä tästä niin usein kuin vain mahdollista. Hetkinen, hänhän kärsi jo. Emilyhän oli suorittanut laskutoimitusta edellisenä iltana.
"Millie", hän kähähti uudestaan ennenkö nautinto vei sanat hänen ulottumattomiinsa. Orgasmin keskeltä oli lähtökohtaisestikin kovin vaikea puhua, mutta hän ei uskaltanut edes avata suutaan minuuttiin tai pariin sen jälkeenkään. Ihan vain sen tähden, ettei hänellä ollut aavistustakaan, mitä suusta kuuluisi.
"Sen täytyi olla ripeintä toimintaa hetkeen", hän sai lopulta naurahdettua, kun ajatukset tuntuivat taas kulkevan samaan suuntaan ja kielen sai taivuteltua sanojen ympärille. "Hyvä jumala. Olenko hetkeen kertonut, kuinka hitosti rakastan sinua?"

Millie oli miltein ylpeä itsestään ja hymyili leveästi. Hän antoi Lexan odottaa itseään ja katseli tuon nautintoa vino virne suunpieltä nostaen. 
"Mmmm'm. uudelleen?" 

"Aikalisä!" Lexa henkäisi kiireesti, vaikka nauru pyrkikin ilmoille. Hän tarvitsi todellakin hetken aikaa hengähtää, tai Emily onnistuisi vielä rikkomaan hänet.
"Anna nyt naiselle hetki aikaa kerätä itsensä." Ihan kuten hän aina antoi, ei kun hetkinen, miten se menikään.

"Mitä?" Emily nauroi päätään pudistellen ja vei lelun uudelleen kohtaan joka oli aiheuttanut nauttivimmat äänet. 
"Sinäkään et anna minulle."

Lexa säpsähti värinää, joka tuntui kulkevan koko kehon läpi. Miten niin pienestä laitteesta saattoikin saada niin paljon iloa irti?
"Sinun syysi kun sydämeni sanoo sopimuksensa irti", hän naurahti käheästi ja koetti olla kiemurtelematta sängyllä. Se saisi Emilyn vain innostumaan hänen kiusaamisestaan lisää. "Tahdon jonkin oikein nasevan tekstin hautakiveeni. Se jää sinun vastuullesi."

”Sovitaan niin.” Emily totesi ihoa vasten mumisten. Hän hoitaisi, ihan varmasti. 
Tai sitten ei.

Emily onnistuisi vielä pilaamaan lelun häneltä yhdessä yössä. Milloin tahansa hän ottaisikaan sauvan omaan käteensä Emilyn ollessa kisamatkoilla tai muutoin vain poissa kotoa, hän muistaisi tämän yön. Mikä tapa ristiä lelu käyttöön!
"Millie, oh, rakas", hän voihki saamatta kokonaisia lauseita ilmoille siitä huolimatta, miten sulki silmänsä koettaessaan keskittyä puhumiseen. Se oli aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä Emilyn lämpimät huulet ja miellyttävästi värisevä lelu tekivät keskittymisestä mahdotonta. Lexa antoi nautinnon viedä mennessään jo toista kertaa kovin lyhyen ajan sisään, ja oli tällä kertaa varma, että näki omat aivonsa, kun silmät pyörivät päässä. Hyvä jumala. Mitä hän oli mennyt tekemään, kun oli aseistanut Emilyn lelulla?
"Hartiani eivät ole enää yhtään jumissa", nainen vakuutti käheästi nauraen.

Emily virnisti leveästi ja katseli Lexaa oikein antaumuksella. 
"Silmät auki." Hän huokaisi naisen kaulaa vasten, tuon vannoessa että niskansa oli kunnossa. 
"Suljet aina silmäsi. katsoisit minua, rakas."

Lexa aukaisi silmänsä hitaasti ja räpytteli muutaman kerran, ennen kuin sai katseensa tarkentumaan Emilyyn.
"Sinä teet siitä mahdotonta", hän huokaisi kohottaen kätensä työntämään punaisia hiuksia Emilyn korvan taakse. "Vaikea pitää silmiä auki kun muistan hädin tuskin edes hengittää."

Nainen puraisi huultaan ja näykkäisi Lexan korvalehteä. 
"Minäkin katsoin sinua hotellissa. Tiedätkö miten vaikeaa se oli?"

Lexa ujutti sormensa punaisten hiusten lomaan, tarttui hellästi kiinni ja veti päättäväisesti Emilyn huulet kauemmas ihostaan. Hänestä ei jäisi mitään jäljelle, jos Emily jatkaisi kaulalla pyörimistä ja näykkimistä.
"En", nainen virnisti toispuoleisesti. "Mutta jos se oli niin vaikeaa, voimme aina harjoitella sitä lisää." Hänen vuoronsa kiusata Emilyä. Ihan varmasti oli. Jossakin oli oltava lakipykälä, kirjoittamaton sääntö tai rikkomaton perinne, joka saneli niin.

Ehkä se oli tarkoituskin. Huolehtia että nainen olisi rento märkä läntti. 
"Emme harjoittele." Hän huomautti kehräten pehmeästi. 
"harjoittelemme sinulla kyllä kaikenlaista. Koemarsuni."

"Harjoittelimme jo kahdesti", Lexa huomautti värähtäen. Emilyn äänellä oli moisia vaikutuksia, kun nainen kehräsi noin. Emily keräsi aina kierroksia hänen murinastaan. Selvästi osat olivat nyt vaihtuneet.
"Eikö olisi mukavampaa, kun sinusta tuntuisi vuorostasi hyvältä?" Nainen ehdotti kohottaen päätään tyynyjen seasta riittämiin, että saattoi painaa suudelmien ketjun Emilyn kalpealle kaulalle. "Todella, todella hyvältä?" 

Se toimi niin kauan kun Emily ei antanut Lexalle mahdollisuutta kääntää asetelmaa. 
"Minusta tuntuu usein todella, todella hyvältä. Että ole sinä vain siinä..." Kehräävä äänensävy alkoi pehmetä ja huulet valua alemmas. 
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:40 pm

Lexa harkitsi hetken kokeilevansa onneaan Emilyn kiepauttamisessa patjaa vasten. Se onnistuisi varmasti, jos hän vain saisi yllätettyä naisen. Nyt ei tosin vaikuttanut siltä, että Emily oli antamassa hänelle mahdollisuutta moiseen yllätykseen.
"Minä varmistan, että odottaminen on sen arvoista", Lexa naurahti käheästi, "lupaan sen. Sinusta tuntuu vielä todella, todella hyvältä ennen aamua. Moneen kertaan." Mitä siitä, että hän oli juuri edellisenä yönä piinannut Emilyä? Se oli edellispäivän puuhia se.

Heidän elämänsä tuntui olevan toisen piinaamista vuorotellen. Nyt oli hänen vuoronsa piinata Lexaa kolmannen kerran, tosin nyt hitaasti ja kovin hellästi. 

Huonomminkin olisi voinut olla. Niin paljon huonommin. Lexasta tämä oli kerrassaan loistava tapa elää. Olihan vuodessa vain rajallinen määrä päiviä, ja päivissä tunteja. Täytyi käyttää hyväksi nämä hetket, kun he saattoivat olla kaksin makuuhuoneessaan - tai oikeastaan missä tahansa muussakin huoneessa. Oma asunto oli luojan lahja heille.
"Oh, rakas", hän henkäisi painaen päänsä tyynyyn silmät suljettuna, ja muisti vasta useaa hengenvetoa myöhemmin, miten Emily oli käskenyt häntä pitämään silmiään auki. Ehkä hän voisi koettaa keskittyä siihen nyt, vaikka se olikin niin tavattoman vaikeaa Emilyn hellyyden edessä.
"Sumennat järkeni", Lexa valitti koettaen tarkentaa katseensa Emilyyn punoessaan sormiaan punaisten hiusten lomaan alati kiristyvän otteen kera.

Millie ei nyt ollut kuuntelemassa. Hän vain halusi ajaa Lexan vielä kerran sen rajan yli, nyt tosin hitaasti kiusoitellen. Se oli niin mukavaa ja tuota oli ihana kuunnella. 

Jos hän jotakin oli oppinut näinä kuukausina Emilyn kanssa niin sen, että naisen päätä ei vähällä käännetty. Niinpä Lexa ei edes koettanut hoputtaa Emilyä, vaan keskittyi sen sijaan nauttimaan siitä, miten nainen ajoi häntä hitaasti hulluksi. Voihkaisut kuulostivat aivan liian äänekkäiltä makuuhuoneen hiljaisuudessa, mutta ainakaan hän ei huutanut mitään - ja kukaan naapureista ei ollut vielä koputellut seiniin tai jakanut passiivisaggressiivisia lappuja ovenraosta, joten ehkä talossa oli paksut seinät. Tai sitten heidän naapureinaan oli puolikuuroa väkeä, miten tahansa. Emilyn nimestä tuli nopeasti mantra, jota Lexa jäi hokemaan ainoana kokonaisena sanana, jonka edes huuliltaan sai ulos, ennen kuin kaikessa rauhassa rakennettu nautinnon aallonharja murtui ja kantoi hänet mukanaan ulottuvuuteen, jossa tähdet pyörivät silmissä. Mutta ainakin tällä kertaa hänen onnistui pitää silmiään auki loppuun saakka, katse Emilyyn liimattuna. Suoritus kai sekin.
"Rakas, sinä olet aivan uskomaton", hän mumisi kieli kankeasti sanojen ympäri taipuen. Tuntui kuin olisi juonut lasillisen tai pari liikaa, kun puhekaan ei meinannut luistaa. Hänen aivonsa olivat ehdottomasti sammuttaneet itsensä tässä kohtaa.

Hän suoristautui nauraen pehmeästi, haroen punaisia hiuksiaan. 
"Ole hyvä, rakas." Lexa niin oli ansainnut sen kaiken.

"Kiitos", Lexa naurahti ja veti Emilyä syleilyynsä. Jos hän vain ihan hetken tasaisi hengitystään ja keräisi ajatuksiaan, niin sen jälkeen hän toteuttaisi aiemman lupauksensa. Emilykin oli ansainnut huolenpitoa ja hellyyttä.
"Rakastan sinua", hän lisäsi helpon hymyn kera ja sipaisi punaisia hiuksia naisen korvan taakse. "Niin paljon, ettei sinulla ole aavistustakaan."

Emily hieraisi nenäänsä naisen poskeen. 
"Minä rakastan sinua oikein paljon."

"Minä rakastan sinua enemmän", Lexa naurahti hiljaa ja painoi kovin kepeän ja pikaisen suukon Emilyn huulille. "Ja olen oikein kiitollinen siitä, että lähdit mukaan kaupoille. Olisi ollut kovin ikävää koettaa piilotella uutta lelua", hän lisäsi virnistäen. Heillä ei varsinaisesti ollut ylimääräistä kaappitilaa makuuhuoneessaan.

"Piilotella? Kai tiedät että olisin löytänyt sen kun etsisin paikkaa herkkukätkölle?" Emily totesi nauraen. Ennemmin tai myöhemmin se olisi löytynyt. 

"Sen takia se olisikin ollut niin hankalaa", nainen naurahti. Olkoonkin, että Emilyn ilme olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen, jos nainen olisi herkkuja piilottaessaan törmännyt leluun. "Paljon parempi näin. Parhaiten käytetty satanen pitkään aikaan."

Emily jähmettyi aloilleen. 
”Satanen!?” Kaksikymppiä ehkä. Mutta satanen? Tuosta? 
”Oletko sekaisin?”

"En", Lexa naurahti. Emilyn reaktio oli kerrassaan hilpeä. Hän huomasi jälleen toivovansa, että kantaisi kameraa mukanaan kaikkialle. Pitäisiköhän ostaa pieni nappikamera seuraavaksi? Sen voisi laittaa kiinni vaikka silmälasien sankaan.
"Laadusta pitää maksaa. Seksikaupoilla ei säästellä", hän virnisti. "Saa enemmän asetuksia, nopeuksia, voimakkuuksia, ja kaikkea muuta, kun kaivaa kuvetta." Sitä paitsi, hänellä oli luottoa siihen, että laadukkaampi sauva kestäisi käytössä useamman vuoden. Ei tarvitsisi heti palata takaisin hyllyn ääreen ihmettelemään, mikä olisi paras vaihtoehto.

Lexa saisi siitä selkäänsä nappikamerasta. 
"Sinä... voi luoja!" Emily puhisi. 
"Satasen? Jestas."

"Voi rakas", Lexa naurahti. Ei satanen nyt niin paljoa rahana ollut. Parin päivän palkka. Ei suurta huolta, kunhan ei ottaisi tavakseen heittää rahaa ympärilleen siihen tapaan.
"En ehkä viitsi edes kertoa, mistä kaikesta muusta olen vuosien varrella maksanut iloisesti", hän virnisti ja veti puhisevaa naista tiukemmin halaukseensa. Siinäpähän puhisi. Häntä ei kaduttanut lainkaan.

"Ei, älä kerro." Emily totesi tyynesti. 
"Sinulla on kallis maku." Hän huomautti hymyillen leveästi. 
"nautit minun kalliista pitseistänikin paljon."

"Niin!" Lexa naurahti. "Turhaan sinä minun sauvastani puhiset, kun itse käytät rahaa pitseihin. Ei sillä että valittaisin, ne ovat kovin kauniita vaatekappaleita", hän lisäsi kiireesti, naurua yhä äänessään. Emilyn pitsit olivat oikein ihania. Nainen saisi ostaa niitä lisää aina kun siltä tuntuisi.
"Yliopistossa kehitetty maku", hän virnisti. "Kaikki rakastivat merkkivaatteita Harvardissa. Meillä kaikilla ei vain ollut varaa ostaa niitä, joten tyydyimme ihailemaan niitä kauempaa ja leikkimään, että oma vaatekappaleemme supermarketin alehenkarilta oli vähintäänkin Ralph Laurenin suunnittelema."

Emily pudisteli päätään. Sitten kasvoja alkoi kuumottaa. 
"... sinä näyttäisit aivan tappavan hyvältä Laurenin naisten jakkupuvussa..."

Lexa kurotti painamaan suukkoja punehtuville poskille.
"Niinkö luulet?" Hän kysäisi antaen suukkojen valua lähemmäs naisen huulia. "Ehkä jos jokin koulu hyväksyy minut sisään, voin sijoittaa sellaiseen."

"En luule. Tiedän." Emily kehräsi ajatuksesta. 
"Sellainen, korkokengät ja silmälasit." Jalat menivät hyytelöksi ajatuksesta.

"Taidan tietää, millä yllätän sinut jonakin iltana, kun olen viemässä sinua ulos", Lexa naurahti ja suuteli naista. Hän todellakin sijoittaisi kunnon jakkupukuun, sillä sellaiselle oli aina tarvetta, eikä hänellä nyt edes ollut kaapeissaan kunnon pukuj-
"Onko nyt kovin huono hetki tunnustaa, että minulla itseasiassa on mittojen mukaan teetetty musta Armanin puku vaatteideni seassa?" Hän oli unohtanut sen täysin, kun jakkutakille ja housuille ei ollut ollut varsinaisesti tarvetta hetkeen jos toiseenkaan. 

Se sai englantilaisnaisen miltein tukehtumaan kieleensä. 
"Ei herranisä... Voisitko.. kiltti?"

Lexa naurahti epäuskoisena.
"Nyt? Oletko tosissasi?" Emily tahtoi hänen pukeutuvan pukuun keskellä yötä? Hän olisi paljon mieluummin pidellyt Emilyä kainalossaan. Vaan toisaalta, milloinpa hän olisi kyennyt tosissaan sanomaan ei naiselle, ja Emilyn reaktion näkeminen voisi olla kovinkin... Hän todellakin etsisi puvun, vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa.
"Joudun kyllä ottamaan pikaisen suihkun, näin nahkealle iholle olisi ikävä vetää pukua ylle."

Emily tosiaan pyysi sitä. Hän tiesi ettei voisi hillitä itseään, mutta sellaista sattui. 
"Nyyyt..." Hän pyysi vienosti, silitellen naisen niskaa hellästi. 
"Ehkä viihdytän itseäni sen hetken."

"Hyvä on", Lexa myöntyi. Miten hän voisi sanoa ei, kun Emily näytti tältä pyytäessään niin yksinkertaista asiaa häneltä? Hän ei yksinkertaisesti voinut.
"Lupaan olla ripeä", nainen naurahti, suuteli Emilyä vielä kertaalleen ja kumartui sen jälkeen hipaisemaan huulillaan naisen korvanlehteä. "Voit sillä aikaa kokeilla taikasauvaani ja kuvitella, miten vetävältä näytän istuvassa puvussa, joka todella tuo parhaat puoleni esiin. Sääreni eivät lopu koskaan." Hän suoristautui varsin tyytyväisenä itseensä, nousi sängyltä napaten lasinsa yöpöydältä mukaan ja poimi nopeasti mustan pukupussin vaatekaapista alusvaatteiden kera, ennenkö livahti kylpyhuoneen puolelle. Hiukset ylös, jotta ne olisivat poissa tieltä, ja sitten pikainen, tuskin kolmea minuuttia kestänyt suihku kuuman veden alla. Hän puki päälleen mustat, pitsiset alusvaatteet ja päätyi sipaisemaan ripsiväriä ja syvää, punaista huulipunaa. Silmälasit päähän ja sen jälkeen pukupussi auki, jotta hän saattoi pukea Armanin naurettavan kalliin puvun ja mustan paidan päälleen. Kauankohan siitä oli, kun hän oli viimeksi käyttänyt tätä? Hän ei edes muistanut, mutta musta puku istui siitä huolimatta kuin valettu hänen päälleen. Selkeästi hän ei ollut lihonut tai laihtunut viime vuoden aikaan merkittävästi, vaikka siltä aina välillä olikin tuntunut. Lexa juoksutti vielä kertaalleen sormet läpi pitkistä hiuksistaan ja vilkaisi itseään peilistä kiinnittäen puvuntakin yksittäisen napin. Sai luvan kelvata. Hän ujutti jalkansa mustiin korkokenkiin - kokomusta sai olla tämän yön teema - ja astui ulos kylpyhuoneesta punattua huultaan puraisten. No, ei hän tämän parempaan pystyisi näin lyhyellä varoitusajalla. Eiköhän Emily pitäisi häntä kauniina joka tapauksessa. Nainen aukaisi makuuhuoneen oven astellen sisään selkä suorana ja uteliaana Emilyä katsellen. Naisen reaktio pelkästään hänen silmälaseihinsakin oli toisina kertoina aivan loistava.

Se sai naisen ynähtämään. Hän rakasti naisen pitkiä jalkoja aivan liikaa. Eikä hän kyllä kokeillut naisen taikasauvaa kehoituksesta huolimatta, vaan kääriytyi peittoin ja keskittyi odottamaan. 
Sitä kannatti odottaa. Leuka taisi pudota sängyn pohjan läpi lattiaan, vatsan heittäessä ympäri.
”Mi...” Millie painoi käden rintakehälleen. Sydän löi edelleen, hienoa. Hän oli edelleen elossa. Emily nielaisi tyhjää, tuijottaen Lexaa pitkään, sanomatta sanaakaan. Niin seksikäs. 
”Näytät...” ei, kokonaiset lauseet olivat yliarvostettuja. 
”Olet... en ajatellut että... hyvä jumala.”

Lexa kohotti hitaasti kulmaansa odottaessaan sanallista reaktiota Emilyltä. Tai edes yhtä kokonaista sanaa. Sitä saikin odottaa, mutta omalla tavallaan se kertoi enemmän kuin yksikään sana olisi voinut kertoa. Emily taisi todella arvostaa hänen pukuaan. Täytyisi pitää huolta, että naisella olisi syytä nähdä se useamminkin hänen päällään. Lexa asteli rauhallisin, lantiota keinuttavin askelin sängyn vierelle ja kutsui Emilyä luokseen etusormea koukistamalla.
"Et ajatellut että?" Hän kannusti kehräävällä äänellä ja kumartui painamaan suukon Emilyn huulille - ja peruutti sen jälkeen useamman askeleen taaksepäin suoristautuen. Emily oli tahtonut nähdä hänen pukunsa, joten katsokoot nyt koko rahan edestä, kun hän kääntyi kiireettä täyden ympyrän aloillaan.

Onneksi puku oli kallis, joten koko rahan edestä katsominen voisi kestää kovin, kovin kauan. Vieläkään sanoja ulos saamatta hän nojautui suukkoon kuin hypnotisoituna siitä lantion keinuvasta liikkeestä kävellessä. Silmät räpsähtivät samalla kun hän yritti painaa tämän jokaista milliä myöden muistiinsa. 
”Että sinä... olet tuhannesti tyrmäävämpi kuin edes...” Emily veti henkeä ja puri huultaan. 
”... kuin edes ajattelin.” 

Heillä oli aikaa. Emily saisi tosiaankin ihailla pukua niin pitkään kuin tahtoisi. Tai ainakin niin pitkään, että saisi puheen jälleen kulkemaan. Lexa ei voinut kieltää, etteikö naisen reaktio olisi saanut hänenkin sydäntään heittämään volttia ja miellyttävää lämpöä leviämään vatsanpohjalle.
"Ja ajattele, olen vain sinun", Lexa lisäsi kehräten. Vain ja ainoastaan Emilyn, koko yön. Hän vilkaisi naista lasiensa yli ja naurahti pienesti.
"Jos nyt et kuitenkaan purisi huultasi rikki", hän varoitti vino virne punatuille huulille hiipien. "Se on minun tehtäväni."

Emily huomasi ristivänsä jalkansa peiton alla. Joutuisivat vielä vaihtamaan lakanoita aamun pikkutunneilla, koska Lexa vain näytti niin hyvältä että häntä melkein itketti. 
Vain melkein. Sen sijaan hän vain tuijotti pitkään, antaumuksella ja nautti näystä. Hän värähti naisen sanojen myötä, vinkaisten hiljaa. 
”... mitä vain sinulle.”

Seuraavan kerran kun hän tahtoisi hiljentää Emilyn sanattomaksi, hän tietäisi tarkalleen, mitä tehdä. Puku päälle, korkokengät jalkaan ja silmälasit päähän, ja nainen olisi sulaa vahaa hänen käsissään. Luojan kiitos hän ei ollut saapunut heidän ensimmäisille treffeilleen tässä puvussa.
"Varo mitä lupaat", Lexa varoitti liikkuen huoneen halki keinuvin askelin. Täytyihän Emilylle nyt antaa jotakin katsottavaa, joten raolleen jääneen vaatekaapin oven verukkeella oli hyvä kulkea makuuhuoneen poikki ja takaisin.

Emily vain tuijotti ja nielaisi. Jokin korkokenkien kopsahduksissa sai sähkön juoksemaan iholla miltein kipeinä piikkeinä. 
”Ihan mitä vain ikinä haluat.” Emily lupasi nieleskellen. Tuo oli varmasti laitonta, näyttää tuolta. 

Jonakin toisena hetkenä Lexa olisi antanut Emilyn kärsiä - nauttia? - pidempään kyvyttömyydestään järjestää ajatuksiaan, mutta nyt nainen kiersi jälleen sängyn ympäri vailla kiirettä minnekään.
"Jos siirryt lähemmäs sängyn laitaa, voin helpottaa oloasi", nainen houkutteli Emilyä pää lievästi kallellaan ja ruskeiden silmien katse naiseen liimattuna. Jos hän olisi tajunnut aiemmin, millaisen reaktion saisi irti Emilystä pukeutumalla mittatilauspukuun, hän olisi tosiaankin kiskonut tämän ylleen jonakin kertana, kun he olivat olleet suuntaamassa ulos. No, vielä ehtisi.

Sanaakaan sanomatta, katse edelleen pitkin Lexaa juosten, hän siirtyi pois peiton alta ja lähemmäs reunaa. Hän nielaisi jälleen tyhjää, nostaen kättä hipaisemaan tummaa pukua. 
”Olet täydellinen.” Hän henkäisi poissaolevana. Ajatukset eivät oikein olleet läsnä.

Emilyn reaktio oli paras kehu, minkä hän voisi koskaan saada. Sanoille ei ollut tarvetta, kun naisen sanattomuus ja ihailu oli niin vilpitöntä ja aitoa. Ehdottomasti itsetuntoa hivelevä egoboosti.
"Koeta siis pitää silmäsi auki", hän naurahti hiljaa polvistuessaan sängyn vierelle. Saisi nähdä, jäisikö huulipunasta punaisia jälkiä Emilyn reisille, mutta väliäkö sillä. Emily tuskin huomaisi, vaikka hän jättäisi jälkeensä tumman mustelman sisäreiden kalpealle iholle.

Hän oli luvannut Lexalle ihan mitä tahansa. Nainen olisi myös saanut lunastettua lupauksen naurettavan helposti kun hän oli tuon kauneudesta enemmän kuin hämillään.  Hän puristi sijauspatjaa sormillaan ja levitti kevyesti jalkojaan. 
”Miten malttaisin pitää ne kiinni?”

"Hyvä vastaus", Lexa naurahti painaen suukon polven sisäsyrjälle, ennen kuin nosti jalan hartiansa yli. Emily oli notkea, johan se oli useaan otteeseen todistettu. Kai sitä täytyikin olla, että sai nostettua jalan jalustimeen ja hypättyä hevosen selkään.
"Näytät enkeliltä", nainen mumisi lämmintä ihoa vasten. Ottaen huomioon kaiken kiemurtelun ja jalkojen ristimisen, mitä Emily oli sängyllä harrastanut häntä katsellessaan, Lexa epäili, ettei kiusanteolle olisi tarvetta. Emily ansaitsi helpotusta tukalaan oloonsa, ei enempää kiusaa.
Olipa hän kerrankin oikeasti reilulla päällä. Saattoiko senkin laittaa puvun piikkiin?

Notkeudesta oli paljon iloa, se oli huomattu. Hän naurahti pehmeästi, ääni aavistuksen käheänä vain ajatuksesta. 
”Punapäät eivät pääse taivaaseen.” Hän huomautti hiljaa, värähtäen vain ajatuksesta. Hän ei malttanut edes viedä käsiä Lexan hiuksiin, ettei pilaisi kokonaisuutta. Nainen oli mielettömän kaunis ja sai hänet nauttimaan olostaan naurettavan nopeasti. 
Jopa aivan liian nopeasti, jos Millien mielipidettä olisi kysytty. 
”En kestä sinua tuossa.” He eivät voisi ikinä yrittää lähtöä mihinkään jos nainen olisi pukeutunut tuohon.

”Hyvä, emme siis joudu eroamaan helmiäisporteilla”, Lexa naurahti vasten lämmintä ihoa. Hänen paikkansa oli jossain aivan muualla kuin taivaassa, jos moiseen edes uskoi.
Lexa sai todella purra kieltään tukahduttaakseen ilahtuneen naurahduksensa, kun Emily ei vaatinut kauaa huomiota joutuakseen taistelemaan silmien auki pitämisestä. Hän ottaisi sen ehdottomasti kehuna. Ja painaisi mieleensä jatkoa varten. Puvullehan olisi vielä vaikka kuinka paljon hyötykäyttöä. Hän sai yllätykseksekseen huomata, ettei ollut jättänyt huulipunasta jälkiä Emilyn reisille. Tämä taisikin olla se merkki, joka ei lähtenyt kuin pyhällä vedellä ja rukoilulla.
”Voin toki riisua pukuni, jos se on niin kamala”, Lexa naurahti nousten seisomaan ja suoristi puvuntakin helmaa.

Emily vajosi hetkeksi siihen raukeuteen. Tosin, vain hetkeä myöhemmin Lexan lause jo vaati hänen huomiotaan. 
”Eehei millään muotoa tarvitse...”

"Niinkö? Oletko aivan varma siitä?" Hän myhäili pudistellessaan varsin olemattomia pölyjä housuistaan ja pyöräytti harteitaan saadakseen puvuntakin istumaan hyvin.
"Tiedän nyt tarkalleen, mitä puen päälle seuraavan kerran kun lähdemme ulos juhlistamaan jotakin", nainen naurahti matalasti ja asteli lähemmäs voidakseen tarttua hellästi Emilyn leukaan ja kääntää naisen kasvoja ylöspäin, jotta hän saattoi kumartua suutelemaan kepeästi huulia.

”Olen ihan varma.” Hän kärsisi kyllä, ihan mitä vain. Lexa näytti niin, niin hyvältä. 
”Emme pääse ikinä lähtemään.” Hän huomautti nauraen, hamuten syvempää suudelmaa.

"Tietenkin pääsemme", Lexa vastasi ennen kuin antoi periksi Emilyn tahdolle ja syvensi suudelmaa. Sitä ei tosin kauaa kestänyt, ennen kuin nainen katkaisi suudelman, vaikka ei varsinaisesti suoristautunut tai vetäytynyt kauemmas.
"Se, kuinka järjissäsi sinä olet kun pääsemme ravintolaan, on aivan toinen tarina", hän virnisti vinosti sipaisten nenällään Emilyn poskea. Kyllä he ulos ovesta aina pääsisivät. Hänhän oli niin tavattoman taitava sanomaan ei Emilylle!

Sellainen suudelmilla kiusaaminen sai naisen puuskahtamaan tyytymättömästi. 
”Emme pääse.” Oli hankala kuulostaa vakuuttavalta kun ääni värisi.

"Minä kannan sinut ulos", hän naurahti juoksuttaen sormeaan Emilyn kaulansyrjää pitkin. "Sen luulisi olevan helppoa, kunhan ensin suutelen sinut tainnoksiin." Koska siinä kohtaahan hän varmasti osaisi lopettaa ja kantaa Emilyn yhtään minnekään muualle kuin lähimmälle tasolle tai makuuhuoneeseen.

”Ei. Se ei onnistuisi.” Lexan oli pakko tietää se, eikö? Se ei vain voinut onnistua, hyvä luoja sentään. Kädet siirtyivät tuon niskaan hänen yrittäessä houkutella Lexaa uuteen suudelmaan. Kiltti?

"Ei siis auta kuin kokeilla, niin saamme tähän selvyyden", Lexa naurahti. Voisiko hän tehdä tästä oman ihmiskokeensa? Katsoa, kuinka pitkälle hän voisi venyttää rajoja, ennenkö Emily napsahtaisi? Tosin ei juuri tässä hetkessä, sillä nyt oli paljon parempi antaa periksi Emilyn tahdolle ja suudella naista uudemman kerran. Toinen käsi siirtyi hellimään naisen rintaa suudelmien lomassa. Emily tuskin valittaisi moisesta.

Emilyn rajat tuskin olisivat kovin venyvää laatua. Ehei, eivät tosiaan. Hän halusi vain lähemmäs, kokoajan. Nytkin, vaikka äskeinen vielä tuntui kehossa. 
Minkäs sille mahtoi että Lexa näytti naurettavan hyvältä näin? Hän oli vain heikko pieni nainen.

Lexalla ei ollut pienintäkään vastaväitettä moiselle. Ei todellakaan. Emily saisi pyrkiä niin lähelle kuin vain pääsisi. Jos hän saisi pukunsa kunnolla ryppyyn niin voi voi, sitä varten oli pesulapalvelut. Kyllä se höyryttämällä saisi sileäksi.
"Olet uskomaton", hän henkäisi suudelmien lomassa antaessaan kätensä valua alemmas vailla sen suurempaa kiirettä. Emily malttaisi odottaa - ja jos ei malttaisi, nainen varmasti tekisi sen erittäin selväksi. Siihen asti oli oikein hyvä keskittyä painamaan mieleen, miltä Emilyn kylki ja vatsanseutu tuntuivatkaan.
"Täydellinen, suorastaan", hän lisäsi näykkäisten Emilyn alahuulta ja helli kädellään naisen rintaa. Oliko sillä nyt niin väliä, jos hänen kätensä eivät osanneet päättää kulkusuuntaansa, vaan vaelsivat ristiin rastiin pitkin kalpeaa kehoa? Sitäpä hänkin.

Emily nousi polvilleen sängyllä suudelmien lomassa. Nän hän ylsi paremmin tarraamaan kiinni kauluksista, vetämättä Lexaa täysin kaksinkerroin. 
”Pää kiinni.” Hän sihahti hiljaa. Hän ei ollut heistä se täydellinen, ei etenkään nyt. Lexa oli enemmän kuin täydellinen juuri nyt ja hän halusi pitää huomion siinä. Ei hän kaivannut imartelua nyt. 

Lexaa nauratti Emilyn päättäväisyys. Vai pitäisi hänen olla hiljaa.
"Tai mitä?" Hän kysyi puristaen toisella kädellään naisen pakaraa. Mitä etuja siinä olikaan, että Emily vaihtoi asentoaan!
"Mitä ajattelit tehdä, jos en olekaan hiljaa?"

Se sai Emilyn värähtämään kunnolla, hyppämään lähemmäs Lexaa. 
”en... tiedä.” Hyvä suunnitelma.

Lexan mielestä tämä ei olisi voinut mennä paremmin. Hän vain sai voittoa voiton perään - käden täydeltä lihaksikasta pakaraa, Emilyn vieläkin lähemmäs itseään, naisen hukkaamaan ajatusketjunsa jos sellaista koskaan oli ollutkaan. Pelkkää voittoa, jos häneltä kysyttiin.
"Hyvä", nainen virnisti vinosti ja näykkäisi Emilyn korvanlehteä, pehmentäen sitä jälkikäteen painetulla suudelmalla. "Sillä minä en aio olla hiljaa ja toivon todella, ettet sinäkään." Tosin siinä missä hän puhuisi, naisella oli kovin vakaa tavoite varmistaa, että Emily pitäisi ääntä aivan toisella tavalla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   Ti Kesä 12, 2018 6:40 pm

Emily ei ollut ihan varma mitä tässä oli tapahtunut. Lexa oli ollut ihanan raukea, väsytetty (kerrankin) ja nyt tuo oli... kaikkea muuta. Aivan kaikkea muuta paitsi sitä. 
”Epäreilu...” 

Emily ei voisi syyttää siitä kuin itseään. Mitäs oli tahtonut nähdä hänet puku päällä! Mikään ei antaisi tehokkaampaa boostia kuin naisen reaktion näkeminen. Hän oli puhdasta... hän ei edes tiennyt mitä. Adrenaliinia ja varmaan sataa muutakin hormonia, jotka varmistivat, että aiempi raukeus pysyi sivussa. Olihan hänellä paljon parempaa tekemistä nyt.
"Mmhmm", hän hymisi tyytyväisenä. Siinäpähän syytteli häntä epäreiluksi. Hän voisi hyvin osoittaa, miten reilulla tuulella hän tänään oli. Ajatus sai suutelemaan Emilyä uudestaan entistä kiihkeämmin, ja vasen käsi vaelsi rintojen kautta jalkoväliin Lexan kannustaessa Emilyä levittämään jalkojaan hieman enemmän, jotta hän saisi tarvitsemansa tilan. Toinen käsi kiertyi tiukasti Emilyn ympärille pitämään naista tukevasti pystyasennossa sängyllä. Eihän hän tahtonut naisen kaatuvan ja lyövän päätään, tai mitään muutakaan epämukavaa. Mukavuus oli tämän yön avainsana.

Se taisi nimenomaan olla sitä epäreiluutta, josta hän Lexaa syytti. Siitä huolimatta hän siirsi jalkojaan leveämpään asentoon. Osa äänistä tukahtui siihen pukuun jonka syytä tämä kaikki taisi olla. Sormet puristuivat kauluksien ympärille, aina vain tiukemmin. 
”H-helvetin epäreilu.” Millie oli selvästi siirtynyt Lexan nimen voihkimisesta tuon nimittelyyn. Miten fiksua se oli, sitä hän ei tiennyt.

Lexa oli melko varma, ettei hän tarvitsisi elämässään mitään muuta kuin tämän. Emily voisi kutsua häntä millä tahansa nimellä, mutta niin kauan kuin hän saisi naisesta irti tällaisia reaktioita ja ääniä, kaikki hänen elämässään oli kunnossa.
"Helvetin epäreilu?" Lexa myhäili vasten Emilyn kaulaa ja näykkäisi ihoa toivoen, ettei jättäisi jälkeensä mustelmaa. Mitäs nimitteli häntä. Vähemmästäkin meni pasmat sekaisin.

Terävä henkäisy katkaisi aloitetun lauseen heti kun suu aukesi. 
”Olet... K-kidutat viatonta naista.” No se oli jo liioittelua. Mutta siltä se tuntui, etenkin kun jokainen lihas nipisti itseään äärimmilleen hitaasti. Kidutusta.

"Tämäkö kidutusta?" Lexa virnisti harkiten ohikiitävän hetken, että nojautuisi kauemmas ja näyttäisi Emilylle, mitä todellinen kidutus oli. Ehkä hän voisi sen sijaan kertoa samalla kun varmistaisi, etteivät niin herkullisesti naisen huulilta karkaavat voihkaisut ja henkäisyt loppuisi.
"Jos tahtoisin kiduttaa sinua, olisin vain kulkenut ympäri makuuhuonettamme puvussani, mutta sinä et olisi saanut koskea, vain katsoa. Eikö ole paljon mukavampi koskeakin?" Hän myhäili näykkäisten hartiaa.

"on." Emily inahti hiljaa, painaen silmät kiinni. Hän kieltäytyi ajattelemasta sitä vaihtoehtoa ettei olisi saanut koskea ollenkan. Hän olisi hypännyt Lexan niskaan jos ei olisi saanut. 
"O-olet kamal-" Sana katkesi kesken ja sen sijaan Emily voihkaisi Lexan nimen oikein tyytyväisenä, valuen nojaamaan naista vasten. Päiväunet tulisivat tarpeeseen. 

Lexa hautasi kasvonsa vasten Emilyn kaulansyrjää peittääkseen leveän virneensä. Hän oli niin kovin kamala, aivan selvästi. Nainen kiersi kätensä tiukemmin Emilyn ympärille halaten naisen vasten rintaansa.
"Parempi?" Hän kysyi hetken omaakin hengitystään tasattuaan ja hellitti varoen otettaan Emilystä. Eihän sitä koskaan tiennyt, kuinka valmis Emily oli pysymään polvillaan ihan itsekseen. Ehkä hänen pitäisi vain laskea nainen makuulteen sängylle ennen kuin vahinkoja tapahtuisi.

Emily hakeutui itseasiassa makaamaan jo aivan itsekin. Jalat eivät olleet ihan yhteistyössä ja hän ei kokeilisi miten pahasti ne olivat irtisanoutuneet. 
"... hieman." 

"Hyvä", Lexa naurahti ja laski irti Emilystä täysin vasta, kun oli varma, että nainen oli asettunut hyvin sängylle. "Olisi kovin surkeaa, jos ajattelisit edelleen minun olevan aivan kamala." Hänen täytyisi riisua puku päältään, jotta voisi käpertyä Emilyn vierelle sänkyyn.
"Älä katoa minnekään, käyn vain pikaisesti riisumassa tämän niin voin sen jälkeen vetää sinut kainalooni. Jos nyt edes noilla jaloilla minnekään pääsisit", hän lisäsi kiusaten.

Emily avasi suunsa, sanoakseen että mihin hän menisi, mutta vaikeni. lexa oli sanonut sen aivan itsekin. 
"mmmh... Kiusahenki."

"Rakastat sitä!" Lexa huikkasi olkansa yli suunnistaessaan etsimään kylpyhuoneeseen jäänyttä pukupussia. Kallis merkkipuku päätyi nopeasti takaisin puiselle henkarilleen ja hän sulki pukupussin palaten sitä kantaen makuuhuoneeseen. Sujautettuaan sen muiden vaatteiden sekaan vaatetangolle riippumaan, hän kurotti toisellä kädellä selkänsä taakse aukaisten liivien hakaset. Paljon mukavampi nukkua ilman turhia vaatekappaleita päällä. Musta liivit putosivat matkan varrelle ja nainen ujuttautui sänkyyn Emilyn vierelle, niin lähelle kuin vain pääsi. Hänestä oli tullut kovin taitava ujuttautumaan aivan lähelle viime kuukausina.
"En edes uskalla katsoa kelloa", hän naurahti hiljaa. "Voisin vannoa, että olohuoneessa alkoi jo olla valoisampaa." Makuuhuoneen verhot olivat sentään visusti suljettuina, joten hämärässä huoneessa saattoi leikkiä yön vasta laskeutuneen.

Emily oli mielellään aivan lähellä. 
"Ei siis katsota kelloa." Hän tarjosi ratkaisuksi.

"Hyvä ratkaisu", Lexa naurahti ollen kerrassaan tyytyväinen oloonsa naisen rinnalla. "En voisi olla onnellisempi siitä, että elämä on tuonut minut tähän pisteeseen."

"minä olen siitä myös hyvin onnellinen." Emily kehräsi hymyillen. 
"Olet ihana."

"Sinä olet ihanampi", Lexa vastasi silmänsäkään räpäyttämättä ja ujutti kätensä Emilyn ympärille. "Kaikista ihanin. Täydellinen jumalattareni."

"Imartelija." Emily syytti hiljaa ja naurahti hymyillen. 

"Se on vain totta", Lexa vastasi sipaisten Emilyn hiuksia pois naisen kasvoilta. "Et voi väittää vastaan."

"Voin." Emily totesi nauraen. 
"Todellakin voin. Sinä olet mahdoton. imartelet ihan liikaa."

"En", Lexa pudisti päätään välittämättä siitä, miten varmasti onnistuisi takuttamaan hiuksensa. Se ja sama. Hän selvittäisi takkuja kun heräisi... joskus puolenpäivän jälkeen.
"Ei sinua voi kehua liikaa."

"Voi. Ja sinä teet niin." Hän totesi tyynesti. 
"Hyvin usein, rakas."

"En tee. Jotta se olisi mahdollista, maailmassa pitäisi olla jokin kehu, joka ei kuvaisi sinua. En ole vielä löytänyt sanaa, joka olisi tarpeeksi kuvatakseen sinua, puhumattakaan siitä, että olisi olemassa sana, joka olisi enemmän kuin sinä", nainen järkeili pieni hymy huulillaan. Sanoisi Emily mitä tahansa, hän jatkaisi naisen kehumista nyt ja aina. Piti sitä sitten imarteluna tai ei, Emily ansaitsi kuulla, miten uskomaton nainen oli.

Se sai Emilyn pudistelemaan päätään, kun hän samalla hautasi kasvot naisen kaulaan. 
"Teet. Olet aivan mahdoton. Ethän tee tuota muiden kuullen?"

"Tee mitä?" Lexa kysyi naurahtaen ja silitteli oikein mielellään Emilyn hiuksia, kun nainen hautasi kasvonsa. "Puhu sinusta? Tietenkin teen."

"Puhu minusta noin naurettavan imarrellen." Emily täsmensi hymyillen ja pudisteli kevyesti päätään.

"En tietenkään", Lexa vakuutti silmät loistaen. Eihän hän koskaan. Ei sitten ikinä, ei mitenkään, ehei, ei hän. "Voit vaikka kysyä ystäviltäsi. Puhun vain totta."

"...Ei hyvä jumala kanssasi. pitääkö minun laittaa sinulle suukapula?" Emily kysyi nauraen, pudistellen kevyesti päätään.

"Luulen, että se voisi herättää hieman vääränlaista huomiota", Lexa naurahti suukottaen Emilyn ohimoa. "Ystäviäsi ei varmasti haittaa. Hekin pitävät sinusta kovasti."

"Herättäkööt." Emily puuskahti, sipaisten sormillaan Lexan poskea. 
"Epäilen." Tuskin pitäisivät tämän päivän jälkeen.

"Minä en", Lexa vastasi pehmeästi hymyillen. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Emilyllä olisi edelleen ympärillään ihan samat ihmiset kuin vuorokautta aiemminkin. "Kaikki pitävät sinusta, olethan niin ihana."

Emily pudisteli päätään. 
"Voi rakas. Eivät pidä. Kaikki eivät tosiaankaan pidä minusta."

"En ole vielä tavannut ketään, joka ei pitäisi sinusta", Lexa totesi sipaisten sormillaan Emilyn poskea. "Ja minä rakastan sinua enemmän kuin kukaan voisi koskaan inhota sinua, joten jäät kuitenkin plussan puolelle."

”Et tietenkään, kun en minäkään ehdoin tahdoin tapaa heitä.” Entiset appivanhemmat ja entisen perhe muutenkin kyllä vihasivat häntä monen kymmenen edestä juuri nyt. Varmoja siitä että hän valehteli tai liioitteli. 

"Heitä on siis turha ottaa huomioon. Eivät he ole osa elämääsi, joten väliäkö heidän mielipiteillään", nainen järkeili halaten Emilyä. Naisella oli ympärillään koko joukko ystäviä, jotka kaikki pitivät Emilyä korkeassa arvossa. Yksi riita ei ajaisi ihmisiä pois. Emilyllä ei ollut mitään hätää.

”Mmmh.” Hän pyyhkäisi hellästi pari suortuvaa Lexan korvan taakse ja hymyili hellästi.
”Olet rakas.”

"Niin sinäkin", nainen vastasi yrittämättäkään estää hymyään levenemästä. Miksi olisikaan? Hyvä asiahan se vain oli, että hymy hiipi huulille niin helposti.
"En voisi olla onnellisempi. En sitten mitenkään." Ei mitenkään, ei missään muualla, ei kenenkään toisen kanssa.

Hän ei osannut lopettaa kasvojen sivelyä vaan harrasti sitä millä tahansa tekosyyllä. 
”En minäkään. Olet parasta mitä minulle on käynyt.”

Lexa tunsi silmiensä kostuvan sanojen myötä eikä yllättynyt lainkaan, kun tunsi yksittäisen kyyneleen vierähtävän poskelleen.
"Katso nyt", hän syytti Emilyä, vaikka ääni olikin täynnä onnea, "saat minut itkemään. Et voi sanoa tuollaisia varoittamatta etukäteen."

Hän pyyhkäisi hellästi sen yksinäisen kyyneleen pois, vähintään yhtä hellä hymy huulillaan. 
”tietenkin sanon. Varoitus rikkoisi romantiikan.” 

"Hyvä on. Saat olla yllättävä romantikko kun olemme kaksin kotona tai muussa yksityisessä tilassa, mutta et saa ottaa tavaksesi itkettää minua ihmisten ilmoilla. Sovitaanko niin?" Hän ehdotti hymyillen ja kurotti hipaisemaan huulillaan Emilyn nenänpäätä.

Hän naurahti hiljaa sanoille. 
”Mistä tiedät jos joskus oikein repäisen tekemällä ja sanomalla jotakin hyvin kaunista?” Kunhan kiusasi, vaikka sanoista saattoi saada toisenkin käsityksen.

Lexan silmät siristyivät, kun nainen valmistautui torumaan Emilyä leikillään.
"Uskallakin", hän uhkasi, vaikka nauru hiipikin ääneen. "Saat korvillesi."

”ihan kuin voisit antaa minulle pitkin korvi.” Emily huomautti hymyillen.

"Sekin on hyvä huomio", Lexa myöntyi naurahtaen. "Mutta jos sinä menisit puhumaan höpöjä, jäisit keskelle ravintolaa vollottavan naisen kanssa. En usko, että haluaisit tehdä niin."

”Ehkä se olisi minusta hauskaa?” Kunhan kiusasi. Ei hän oikeasti ajatellut asiaa toteuttavansa.

"Ei varmasti olisi", Lexa naurahti. "Kukaan ei tahdo olla julkisella paikalla minun kanssani, kun alan itkeä."

”Koska minä reagoisin niin eri tavalla.” Hän saattaisi itkeä tai saada paniikkikohtauksen. Vaihtoehtoja.

"Ja sekö tekee siitä hauskaa, että voisit itkettää minua julkisella paikalla?" Lexa kohotti kulmaansa huvittuneena. Ehei. Ei todellakaan.

”Ehkä nautin mahdollisuudesta.” Emily huomautti huvittuneena.

"Hmph", Lexa puhahti. "En tiedä uskallanko enää lähteä kanssasi mihinkään. Paitsi puvussani. Et voi onnistua itkettämään minua, jos et saa sanaa suustasi", nainen virnisti vinosti.

”Ehkä olet turvassa.” Ei hän edes tiennyt edellisen valossa halusiko Lexa muuta.

"Kiitos", Lexa naurahti ja painoi suukon Emilyn otsalle. Hän ei aikonut edes ajatella asiaa, tai alkaisi pian itkeä tässä ja nyt. Hän kyynelehti liikutuksesta aivan liian helposti. Tai oikeastaan mistä syystä tahansa. Hänen kyynelrauhasensa oli aivan liian aktiivinen.
"Rakastan sinua niin paljon", hän huokaisi onnellisena ja halasi Emilyä.

Siniset silmät jäivät katselemaan naisen kasvoja mietteliäinä. 
”Haluaisitko sinä sitä joskus?”

"Mmhm?" Lexa myhäili hukaten jo täysin keskustelun punaisen langan. "Haluaisinko minä mitä?" Olisi ehkä pitänyt mennä nukkumaan, kun hän unohti keskustelun vain hukkuessaan Emilyn sinisiin silmiin. Tosin sitä nyt tapahtui jatkuvasti muutenkin, että ehkä se oli vain Emilyn vaikutus häneen.

Emily puristi kevyesti huultaan. 
"... naimisiin." Emily muistutti keskustelusta.

"Oh", Lexa henkäisi. Aivan. Siitähän he olivat vitsailleet. Tai no enemmän kihloista, mutta väliäkö sillä. Hän kohotti hieman päätään tyynyltä katsellakseen Emilyä tarkemmin. Hän ei voinut täysin karistaa tunnetta, että tämäkin oli kompakysymys.
"En tiedä", nainen vastasi, "haluaisitko sinä?" Helppo kääntää kysymys takaisin Emilylle ilman että siihen oikeastaan edes vastasi suuntaan tai toiseen. Kuinka reilua.

Hän pudisteli päätään. 
"Ei, minä kysyin sinulta." Hän huomautti hellästi. Emily halusi tietää mitä Lexa ajatteli asiasta. 

Lexa puri huultaan miettiessään vastaustaan. Tai enemmänkin hän mietti sitä, miten muotoilisi vastauksensa, ettei saisi Emilyä juoksemaan karkuun, jos se oli väärä vastaus. Voisipa Emily edes kertoa, mitä tahtoi kuulla häneltä!
"Oikean henkilön kanssa kun aika on sopiva, en näe mitään syytä miksi ei", Lexa vastasi lopulta. Olikohan se riittävän ympäripyöreästi muotoiltu? "Mutta ei naimisiinmeno oli minulle mikään suuri päämäärä itsessään. Jos tilaisuus tarjoutuu niin hienoa, jos ei, elämä on oikein loistavaa näinkin."

Emily siristi silmiään, kuin miettien olisiko se vastaus riittävä kaikessa ympäripyöreydessään. 
"Vastasit kuin kunnon poliitikko."

"Minulla oli hyvä opettaja", Lexa vastasi hiljaa naurahtaen. "Mutta minä sentään vastasin. Sinä et sanonut mitään", hän huomautti. Eihän tämä nyt ollut millään muotoa ajankohtainen keskustelunaihe, mutta... tässä he olivat. Ei keskustelua enää keskenkään voisi jättää.

"Niinkö?" Emily sipaisi naisen poskea hellästi. 
"Kuka sinua opetti?"

Jos Emily ei tahtonut vastata hänelle, voisiko hän puolestaan vältellä jatkokysymyksiä?
"Yksi Yhdysvaltain senaattoreista", Lexa vastasi ohimennen. Eihän hänen tarvinnut tarkentaa sen olevan entinen appiukko? Sehän oli vain pikkuseikkoja. Yhtä hyvin hän olisi voinut törmätä senaattoriin opintojensa puitteissa, kun yliopistot järjestivät kaikenmoisia paneelikeskusteluja ja muuta ylimääräistä ohjelmaa.
"Tahtoisitko sinä joskus sormuksen sormeesi?"

Se sai Emilyn kallistamaan päätään. 
"Elämäsi on aina vain oudompaa." Hän naurahti ja silitteli naisen hiuksia hellin sormin. Niin kaunis. Hän avasi suunsa, mutta nielaisi sanat. 
Ei ollut hyvä muistuttaa että hänellä ollut se sormessa jo. 
"Se riippuu asioista."

"Tänne muuttaminen teki siitä vähemmän outoa. Ehkä", Lexa naurahti ja piirteli sormellaan kuvioita Emilyn kyljelle. Hän oli vaihtanut politiikan piireistä malliympyröihin, ja sittemmin kilparatsastukseen. Tarkemmin ajateltuna ehkä elämä oli ollut vähemmän outoa rapakon toisella puolella.
"Mutta et ole täysin ajatusta vastaan?" Hän varmisti hiljaa.

"oletko varma?" Emily naurahti, suudellen lexan huulia hellästi. 
"En."

"Olen", Lexa vastasi, vaikka siltä ei aivan tuntunutkaan. Hän tottuisi tähän kyllä - ja epäilemättä opiskelu, jos hän vain onnistuisi puhumaan itsensä sisään jollekin kurssille yliopistoon tekisi tästä vielä tutumman oloista. Hän hymyili vasten suudelmaa ja antoi silmiensä sulkeutua, kun se nyt vain tuntui niin hyvältä.
"Hyvä. Se on kaikki, mitä minun tarvitsee tietää", nainen vakuutti puristaen hellästi Emilyn kylkeä. Heillä ei tosiaankaan ollut kiire. Katsoisi muutaman vuoden päästä, jos keskustelu olisi siinä kohtaa ajankohtainen.

Se tuntui ajatuksena ihanalta, kun tarkemmin ajatteli. Olla jonkun kanssa niin, ihan oikeasti. Jonkun jota rakasti ja josta välitti. Joku, jonka kanssa halusi sitä. 

Lexa hymyili pehmeästi katsellessaan Emilyn kasvoja. Nukkumisesta ei tainnut tulla yhtään mitään, joten yhtä hyvin hän voisi kysyä mielessään pyörähtänyttä asiaa, eikö? Ainoa ongelma vain oli, ettei hänellä ollut aavistustakaan, miten muotoilla ajatuksensa.
"Kun tulen syksyllä katsomaan sinua Tryoniin", hän aloitti. Se olisi ehdottomasti kun, ei jos. Emily lähtisi ja hän seuraisi perästä, miten vain saisi lomaa järjestymään. "Haittaisiko sinua, jos tekisin pienen kiertolenkin Yhdysvaltojen kautta?"

Emily kohotti kulmiaan. 
”Miksi minua haittaisi? Tietenkin teet jos haluat. Saathan sinä käydä kotona.”

"Kotini on täällä", Lexa vastasi pienen hymyn kera. "Sinun kanssasi." Yhdysvallat olivat vain maa, joka hänen passinsa kannessa luki, ja jossa hän oli elänyt elämänsä ensimmäiset 28 vuotta. Koti oli siirtynyt Englantiin hänen mukanaan.
"Ajattelin että voisin hyödyntää sen, kun olen jo valmiiksi sillä puolen Atlanttia ja käydä tervehtimässä muutamaa ystävää." Ja viedä kukkia Vivianen haudalle, mutta sitä Emilyn ei tarvitsisi tietää.

Sitä Emilyn ei tosiaan olisi hyvä tietää. 
”Minä en koskaan voisi muuttaa muualle. Englanti on koti.”

Oli muutamia asioita, joista hän ei kertoisi Emilylle, ja tämä oli ehdottomasti yksi niistä.
"Onneksi sinun ei tarvitse", Lexa vastasi hymyillen. Eikä hän ollut muuttamassa yhtään minnekään, ei edes hetkeksi, joten etäsuhteestakaan ei tarvitsisi murehtia. "Englanti on oikein hyvä koti."

”Onneksi.” Emily ei tosiaan ollut lähdössä. Hän halusi pitää jalat tukevasti tutulla saarella.

Lexakin oli oikein tyytyväinen, että nyt hänellä oli hyvä syy jäädä Englantiin - muukin kuin se, että Jodie sattui asumaan täällä. Hänen ei edes tarvinnut vilkuilla työpaikkoja valtameren toiselta puolen, sillä se ei olisi vaihtoehto.
”En halua edes ajatella, mitä mieltä Merry on ollut tällaisesta yöstä, kun kukaan ei nuku”, hän naurahti tökäten Emilyn kylkeä sormellaan. Ihan kuin valvominen olisi ollut naisen syytä.

Merry luultavasti kuorsasi sohvalla pitkin pituuttaan, kuten koiralla oli tapana. 
"Siltä ei kysytä." Emily totesi nauraen ja tökkäisi naista kylkeen.

"Ei todellakaan", Lexa naurahti ja vinkaisi tultuaan tökätyksi. Ei tämä ollut reilua! Hyvä on, hän oli aloittanut, mutta silti. Emily oli päässyt yllättämään. Vähempikin kutitti. "Merryn vastaus voisi olla sen suuntainen, ettei se miellyttäisi meitä."

”Siksi siltä ei kysytä.” Emily vastasi leveästi hymyillen

"Hyvä asenne", nainen naurahti. "Toimii oikein hyvin yhden karvalapsen kanssa."

"Eikö olekin?" Emily nippaisi Lexan nenää hellästi. 
"Tiedätkö miten rakas olet?"

"Tiedän. Hieman vähemmän rakas kuin mitä sinä olet", nainen vastasi pienen hymyn kera. Jos Emily rakastaisi häntä edes murto-osan siitä, miten paljon hän rakasti naista, hän olisi tavattoman onnellinen.

"Ei, olet paljon rakkaampi." Emily nippaisi nenää ja nousi istumaan. 
"Käyn tekemässä teetä ja otan yöpalaa. Tuletko seuraksi?" Siitä tuli nälkä, Lexa tiesi sen. 
"Mennään sitten nukkumaan."

"Kuulostaa hyvältä", Lexa vastasi ja nousi itsekin istumaan. Nainen venytteli raukeasti ennen kuin nousi ylös sängyltä ja tassutteli paljain jaloin keittiön puolelle. Aurinko oli tosiaankin nousemassa.
"Pitäisiköhän minun pukea ja käyttää Merry pikaisesti ulkoilemassa. Varhaisella aamulenkillä, niin voimme sitten nukkua pitkään."

Emily veti aamutakin päällensä. 
"Pitäisi. Tee niin ja minä katson meille... iltapalaa." Hän totesi hellästi ja lähti keittiöön, Lexan valmistautuessa ulkoiluun Merryn kanssa.

"Aamupalaa", Lexa korjasi naurahtaen ja kiepahti kannoillaan palatakseen hakemaan vaatteita makuuhuoneesta. Merry oli innolla lähdössä ulos heti kun hän oli siveellisesti pukeutunut, ja niin nainen vei koiran pikaiselle lenkille.
"Käydään kunnolla ulkoilemassa kun herätään uudestaan", hän lupasi koiralle, kun Merry näytti kovin tyytymättömältä nopeaan ulkona pyörähtämiseen. Koira tuhisi vielä silloinkin, kun hän laski pojan irti eteisessä ja kuoriutui nopeasti vaatteistaan. Mitäpä hän niillä.
"Saitko haudutettua teetä?"

Emily kääntyi Lexan puoleen teemuki käsissään. 
"Sain, senkin nilkki." Emily puuskahti ja pyöräytti silmiään. 
"Nyt syö ja sitten sänkyyn."

"Anteeksi kuinka?" Lexa kysyi kulmaansa kohottaen suunnatessaan keittiöön. "Minä käytin juuri koirasi ulkona, ettei sinun tarvinnut lähteä ulos. En tosiaankaan ole nilkki." Koska Merryhän oli ehdottomasti vain ja ainoastaan Emilyn koira.

"Koska sanot että en saa teetä keitetyksi." Emily totesi ja istui alas, katsellen Lexaa hymyillen hellästi samalla kun söi. 

"En sanonut niin", Lexa huomautti naurahtaen ja poimi itselleen omenan syötäväksi. Hän istahti Emilyä vastapäätä ja ujutti jalkansa pöydän alla Emilyn puolelle voidakseen hivellä jalallaan naisen säärtä.
"Tiedustelin vain, joko sait haudutettua mieluistasi teetä."

"Annoit ymmärtää." Emily tuhahti päätään pudistellen. Syötyään Emily siivosi pikaisesti jäljet, kävi pesemässä hampaat ja kaatui sänkyyn. Siellä tosin kömpi Lexan kainaloon.

"Pah", Lexa puhahti ja tökkäsi varpaallaan Emilyn säärtä. Kehtasikin. Hän nousi Emilyn mukana, pesi hampaansa naisen rinnalla ja suunnisti sänkyyn hyväntuulisena mutta vihdoinkin väsyneenä. Johan tätä tunnetta olikin koko yö odotettu. Hän veti Emilyn kainaloonsa ja painoi suukon naisen otsalle.
"Hyvää yötä rakas."

"Hyvää yötä, rakas." Emily vastasi hellästi ja käpertyi naisen kainaloon kunnolla. Siinä hyvä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Ready, aim, fire   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Ready, aim, fire
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: