PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Löysin itseni maailmalta ja sieltä löysin myös sinut

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Sarpa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1154
Join date : 28.12.2014
Ikä : 21

ViestiAihe: [Y] Löysin itseni maailmalta ja sieltä löysin myös sinut   Ti Toukokuu 29, 2018 2:10 pm

Kokoelma Maryam Broadbentin keväästä reppureissaamassa ympäri Eurooppaa ja Lähi-Itää

Siitä oli nyt yli kaksi kuukautta, kun Maryam oli astellut ulos hiljaisesta rivitaloasunnostaan pelkkä täysi rinkka selässään ja turvallisen tutut vaelluskengät jalassaan. Hiljaiset englantilaiset lähiöt, rutiiniksi muuttunut päivätyö Rosings Parkissa ja hänen ja Ambrosian aivan täydellisesti lopahtanut kisakunto olivat alkaneet ahdistamaan. Maryam tiesi kyllä vuosien kokemuksella, että valmennus ja kouluratsastus olivat hänen sielunsa tehtävä eikä hän voinut enää tässä vaiheessa täysin päästää niistä irti, mutta ne riitelivät toisen vielä voimakkaamman perustarpeen kanssa – hänen täytyi päästä liikkeelle. Mikään ei tuntunut maailmanmatkaajasta ikävämmältä kuin vakiintuminen ja hänestä oli tullut erittäin vakiintunut ja pysähtynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Tuskin mikään pystyisi korvaamaan vuosikymmenen paikallaanoloa, mutta Maryam anoi silti kevätkuukautensa vapaiksi ja lähti sinne minne veri vei. Kukaan ei odottanut häntä kotona, Amber oli lähtenyt hänen tutuilleen Sveitsiin omalle lomalleen, ja toiset valmentajat paikkasivat hänen poissaoloaan. Hän oli vapaa.

Kun Maryam maaliskuun puolivälissä astui Alankomaiden mantereelle, hän tunsi valtavan painon nousevan. Hän oli tuntenut jännityksen ja odotuksen kerääntyvän koko junamatkan ajan Newcastlesta Lontooseen ja Lontoosta Amsterdamiin, mutta nyt kun hän oli poissa Isosta-Britanniasta, se purkautui ja Maryam pystyi hengittämään kuin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen. Oli järkyttävää ajatella, että hän oli ollut viimeksi ulkomailla pidemmän aikaa kuusi vuotta sitten. Kuusi. Maryam ei aivan kyennyt ymmärtämään mitä hänelle oli tapahtunut. Mutta kävellessään Amsterdamin katuja, hän tunsi palaavansa ajassa taaksepäin aikaan, jolloin aivan eri asiat painoivat hänen mieltään ja maailma näytti avoimelta ja jännittävältä.

Amsterdam ja Alankomaat olivat vain ensimmäinen pysäkki. Seuraavien viikkojen aikana Maryam matkusti Saksan, Tsekin ja Slovakian läpi Unkariin ja siitä Kroatiaan. Saksan Nürnbergissä hän kävi juostavalla kaupunkikierroksella, Ostravassa hän laskeutui kaivoksiin ja Unkarissa hän lähti ratsain kahden päivän vaellukselle. Nähtävyyksiä ja retkiä tärkeämpää Maryamille oli pysyä liikkeessä, katsoa kuinka maisemat vaihtuivat ja eri maat vilisivät silmissä. Oli kuin hän olisi taistellut kelloa vastaan liikkuessa läpi Euroopan. Mitä kauemmas hän pääsi Newcastlesta, sen rennommaksi hän muuttui ja sitä syvemmiksi uurtuivat hänen hymynsä ja hymykuoppansa ja silmäkulmien sirot rypyt. Keväinen aurinko lämmitti Maryamin kasvoja, kun hän käveli Adrianmeren rannalla Kroatiassa Splitin kaupungissa. Hän istahti rantahiekalle, laski rinkkansa päänsä tueksi ja laskeutui makaamaan. Pieni tuulenvire riepotteli Maryamin ranskanletistä irtoavia suortuvia ja auringossa lämmennyt sileä hiekka lämmitti hänen selkäänsä ja jalkojaan. Puolessa välissä matkaa pitkät housut olivat vaihtuneet cargo-shortseiksi, ja Englannissa kalpeentunut Maryamin iho oli ottanut paljon väriä takaisin ja hänen tiukasti kiharat hiuksensa vaalentuneet lähes valkeiksi. Maryamin hymy syveni, kun hän sulki silmänsä auringolta ja tunnusteli tuulenvirettä ihollaan.

Saturday, 31st of March. I have found peace on the beaches of Croatia. I could stay lying here forever, but the road calls me to keep moving…

Kroatiasta matka jatkui Bosnia ja Hertsegovinan Sarajevoon, Serbiaan ja Bulgariaan. Niin paljon kuin Maryam rakastikin matkustamista ja erityisesti reppureissaamista, rakasti hän eksotiikkaa. Euroopassa oli jotain liian tuttua ja turvallista. Monet itäisen Euroopan alueet olivat erikoisia ja niiden kulttuurit hyvin mielenkiintoisia, mutta Eurooppa oli liian lähellä, Maryam halusi kauemmas. Hänen päämääränsä tällä kertaa oli Lähi-Itä – Syyria, Libanon ja Israel. Maryam oli matkustanut paljon, mutta oli yhä alueita, jotka häntä kiinnostivat, ja jonne hänen täytyi päästä. Vuosien varrella hän oli suunnitellut paljon, mutta toteuttanut aivan liian vähän, ja jäänyt paikalleen, kun olisi ollut aika lähteä liikkeelle. Maryam ei välttämättä osannut sopeutua perhe-elämään, löytää itselleen aviomiestä, tai tehdä kahdeksasta kuuteen tavanomaista, vakituista työtä, mutta ainakin hän tiesi kuka hän oli ja mistä hän löysi itsensä – tien päältä.

Pitkin Itä-Eurooppaa hän tapasi paljon uusia ihmisiä ja näki asioita, joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän pääsi vierailemaan kaupungeissa, jotka olivat toinen toistaan upeampia ja täynnä paljon historiaa. Maailma kurottui niin paljon pidemmälle kuin Newcastlen lähiöstä pystyi näkemään, ja Maryam oli onnistunut unohtamaan sen.

Bulgariasta Maryam matkasi Turkkiin ja Eskişehirin kaupungin läpi Kaysehiriin ja siitä Gaziantepiin. Turkki oli Maryamista kiehtova maa, jolla on erityisen rikas kulttuuri ja joka tarjosi niin paljon nähtävää, että Maryam olisi voinut kiertää koko Turkin läpi sen sijaan, että vietti siellä viikon. Vielä upeampaa oli kuitenkin matkustaa Gaziantepistä Syyriaan ja Damaskosiin. Damaskos oli kaunis kapunki. Maryam oli tietoinen maan epävakaudesta ja sen vaaroista, mutta vaaralliset ajat eivät olleet estäneet häntä ennenkään. Ja totta puhuen Maryam ei kokenut, että hänellä olisi mitään menetettävää. Ja mitään hän ei Syyriassa menettänytkään. Moskeijat, palatsit ja valtava kansallismuseo kuten myös paljon kokeneet kadut ja ystävälliset ja vieraanvaraiset ihmiset pitivät Maryamia Syyriassa viikon ja sittenkin hän olisi halunnut jäädä.

Damaskosista Maryam matkasi Libanoniin ja rannikkoa pitkin Jerusalemiin, pyhään kaupunkiin. Jerusalemiin ensimmäistä kertaa astuessaan Maryam saattoi tuntea kaupungin painon ja vain katsella ihastuneena ja nöyränä ympärilleen.

Kuten niin monessa maassa jo ennen Israelia, illan koittaessa Maryam etsi kaupungista ennalta sopineensa majoituspaikan ja laskeutui levolle. Moni olisi nyrpistänyt nenäänsä paikallisen sohvalle, yhteismajoitushuoneelle tai jollekin yhtä vaatimattomalle majoitusmuodolle, mutta Maryam viihtyi vähällä ja nautti siitä, että sai tavata ihmisiä ja tutustua maahan ja kaupunkiin paikallisen silmin. Jerusalemissa hän oli löytänyt yöpaikan 10 hengen makuuhuoneesta hostellista. Heitettyään rinkkansa yläpunkkaansa, Maryam venytteli olkiaan ja kävi huuhtomassa kasvonsa kylpyhuoneessa. Päivä oli pitkä, mutta ikkunoista illan vähenevässä valossa hohkaava Jerusalem nostatti kevyen hymyn Maryamin kasvoille. Hänellä oli takanaan 13 maata ja yli 20 kaupunkia. Tuntui, ettei hän enää pysynyt laskuissa mukana, vaikka oli kirjoittanut joka päivä matkapäiväkirjaansa. Sen ryttyisille sivuille Maryam oli rustannut matkoistaan jo vuosien ajan. Nytkin päiväkirja odotti häntä rinkan sivutaskussa vanhoissa ja kulahtaneissa nahkakansissaan, valmiina tallettamaan hänen ajatuksensa saapumisesta Jerusalemiin.

Kylpyhuoneessa Maryam pyyhki kasvonsa ja katsoi itseään peilistä. Hän näytti väsyneeltä ja vanhalta, syvästi ruskettunut ihonsa täynnä maksaläiskiä ja kuluman jälkiä. Hänen kehonsa vähimmätkin Englannissa kertyneet rasvaprosentit olivat lähteneet matkan aikana ja vaikka selkää ja lapsuudessa leikattua jalkaa särki aina välillä, näytti hän vahvalta ja ryhdikkäältä. Kiharat hiukset ja lyhyet suortuvat kasvojen ympärillä sojottivat joka suuntaan ja iso nuttura, jonka hän oli kerännyt päälaelleen aamulla, oli lähtenyt jo reippaasti purkautumaan. Maryam avasi nutturan ja kiharat valkeat hiukset valahtivat pitkin hänen selkäänsä. Milloin hän oli viimeksi leikannut ne? Hiukset ylettyivät häntä nyt jo lanteille asti. Sen sijaan, että Maryam olisi taltuttanut kiharat takaisin nutturalle tai letille, antoi hän tällä kertaa niiden jäädä vapaalteen ja levittäytyä ympärilleen.

Sipaistuaan suortuvat korviensa taa, Maryam asteli kylpyhuoneesta takaisin majoitushuoneeseen. Puheensorina ja akustisen kitaran hiljainen, taitava sävel kaikuivat isossa huoneessa. Maryamilla meni hetki ennen kuin hän paikansi kitaran sävelmän, ja näki kaksi miestä ja yhden naisen istumassa huoneen toisessa päässä. He huomasivat hänet ja hymyilivät häntä päin, mutta Maryam ei halunnut liittyä heidän seuraansa vielä. Päiväkirjan tyhjät sivut vaativat sanoja riveilleen. Hän kiipesi yläpetiinsä ja kurotti ottamaan sivutaskusta nahkakantisen paksun vihon, täynnä muistoja, tarinoita, huomioita ja kuvia ja piirroksia, sekä varsin luotettavan ja matkojen varrella kolhiintuneen kuulakärkikynän. Ei mennyt kauaa, kunnes Maryam oli uppoutunut kirjoittamaan vihkoon. Tuesday, 24th of April 2018. I have arrived at Jerusalem after a long while in a jam-packed and not very well air-conditioned bus that…  Kiemuraiset kirjaimet vaelsivat vihon riveillä ja Maryamin ajatus laukkasi yhtä nopeaa tahtia kuin villihevonen aavalla arolla. Ulkomaailma sulkeutui hänen ympäriltään, kun hän eli uudelleen ensimmäistä maagista päiväänsä Jerusalemissa. Keskittyessään kirjoittamaan ristiasennossa sängyllään, ei Maryam myöskään huomannut sitä kun nuori mies laskeutui istumaan vastakkaiselle alasängylle niin, että halvan sängyn jousitukset narahtivat ilkeästi. Pitkän hetken päästä Maryam nosti kynänkärjen vihosta, huoahti syvään, ja sulki vihon, jonka sivut olivat jo alkaneet kellastumaan.

Nostaessaan katseensa vihosta, hänen vihreät silmänsä tapasivat toiset silmät. ”Hei”, ne sanoivat, eivätkä karanneet hänen katsettaan. Silmät kuuluivat varsin komealle vaalealle miehelle, joka istui nyt leveästi sänkynsä reunalla katse ylöspäin suoraan kohti Maryamia. Maryam häkeltyi, ja siirsi katseensa reppuun, jonka tavanomaiseen sivutaskuun laittoi päiväkirjan ja kynän huolella talteen. ”Mitä kirjoitit?” mies jatkoi, varsin hyvällä, vain hieman korostuneella englannilla. Maryam ei aivan tavoittanut, mistä aksentti oli peräisin.
”Mmm… matkapäiväkirjaa”, Maryam vastasi hetken epäröityään.
”Kiinnostavaa”, mies hymähti ja Maryam näki hänen hymykuoppansa. ”Oletko ollut pidemmänkin aikaa matkalla, matkapäiväkirjasi perusteella ainakin uskoisin?” hän kysyi.
”Olen. Olen kiertänyt Eurooppaa nyt vajaan kaksi kuukautta. ”
”Wau.” Ihmetys ja ihastus miehen kasvoilla paistoi huvittavan selvästi läpi.
”Tiedän. Olen ollut varsin pitkään tien päällä.”
”Kaipaatko jo takaisin kotiin?” Miehen suorapuheisuus ja vilpittömät kysymykset miellyttivät Maryamia.
”En, en oikeastaan. Nautin siitä, että olen hyvin kaukana kotoa. Etkö sinä?”
”Kyllä, ymmärrän mitä tarkoitat”, mies hymähti. ”Anteeksi en esittäytynyt”, hän totesi ja nousi seisomaan sänkyjen väliselle käytävälle ojentaen kätensä Maryamia kohden, ”Freddy. Fredrik.”
”Maryam. Hauska tavata”, Maryam hymyili miehelle ja kätteli tätä nopeasti.

”Haluatko tulla kuuntelemaan, kun ystäväni yrittää soittaa kitaraa? Vannon, nuo tuolla ovat ihan hyvää seuraa”, Freddy naurahti ja sulloi kätensä farkkujensa taskuihin.
Maryam vilkaisi toiselle puolen huonetta, missä tummempihiuksinen ja parrakkaampi mies soitti kitaraa ja kolme naista istui vierekkäin lattialla juttelemassa. ”Joo, toki”, hän nyökkäsi, ja laskeutui sängyltä alas. Nyt maan tasalla Freddyn vieressä, oli tuo reilusti häntä pidempi ja selkeän raamikas. Maryam oli aina kokenut itsensä jykevärakenteiseksi leveine hartioineen ja ilman kummempia kurveja, mutta joidenkin miesten vierellä hän koki onnekseen itsensä varsin pieneksi ja se soi hänelle satunnaisen naisellisuuden tunteen.

He kävelivät rinkiin, ja Freddy esitteli hänet muille. Sängyllä istuva kitaraa soittava mies oli Jens ja ensimmäinen naisista, polkkatukkainen, oli Frida – heidän kanssaan Freddy oli matkalla. Kaksi muuta naista olivat tulleet kahdestaan, Olivia ja Jade. He olivat amerikkalaisia.
”Joten, missä on koti?” Freddy siirsi sinisilmäisen katseensa takaisin Maryamiin, kun esittelyt oli tehty ja naiset olivat siirtyneet keskustelemaan jälleen kolmistaan.
Maryam katsahti miestä. ”Englannissa.”
”Hmm. Et kuulosta brittiläiseltä?” mies pohti ääneen.

Maryam ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa pitkään aikaan. Hän oli varttunut tien päällä Etelä-Afrikassa, Amerikassa ja Aasiassa, joten brittiläisistä vanhemmista huolimatta hänen aksentistaan ei ikinä ollut muotoutunut varsinaisesti perinteisen brittiläinen. Vuosien varrella hän oli omaksunut paljon kotimaansa sanontoja, mutta hänen aksenttinsa oli lähinnä sekasikiö, josta ei ottanut selvää, varsinkaan nyt kun hän oli ulkomailla eikä Englannissa. ”Synnyin ja kasvoin ulkomailla”, hän tokaisi lyhyesti. Lapsuus muistutti häntä vanhemmistaan, joten hänen ei tehnyt mieli puhua asiasta sen syvemmin.

”Aivan, tietenkin”, Freddy naurahti kepeästi, eikä luojan kiitos lähtenyt utelemaan enempää.
”Mistä te olette kotoisin?” Maryamilla oli melko varma arvaus, mistä Freddy ja hänen porukkansa olivat kotoisin mutta hän ei halunnut arvata ja nolata itseään.
”Norjasta”, mies kertoi.
Maryam nyökkäsi ja hymyili. Nyt hän tajusi mistä aksentti oli peräisin. ”Arvasin”, hän virnisti ja heitti vieläkin vapaana olevat hiuksensa takaisin selälleen. Vähitellen ne alkoivat hiostamaan ja häiritsemään, mutta Maryam ei aivan vielä jaksanut tehdä asialle mitään.
”Minusta tuntuu, että meistä näkee varsin kaukaa, että olemme pohjoismaalaisia”, Freddy naurahti ja Frida nauroi myös. ”Todellakin näkee. Varsinkin sinusta, paloit heti ensimmäisenä päivänä ja olit punainen monta päivää.” Freddy hieraisi niskaansa hieman nolostuneena. Maryam nauroi mukana. ”Älä huoli. Noin käy meille kaikille. Sen päivän palaminen on seuraavan päivän rusketus.” Toki, hänen oli helppo sanoa, sillä hän oli palanut viimeksi ehkäpä lapsena, ja nykyään hänen ihonsa oli niin tottunut ja ruskea kuin papu, ettei hän jaksanut pahemmin edes enää huolehtia asiasta.

Ilta jatkui, kun Jens rämpytteli kitaraansa ja muut napostelivat ringin keskelle aseteltuja marketilta ostettuja eväitä ja hedelmiä ja keskustelivat matkasuunnitelmistaan ja Jerusalemista. Norjalaiset olivat olleet täällä pisimpään eli viisi päivää ja olivat lähtemässä kolmen päivän päästä takaisin kotiin. Amerikkalaiset olivat tulleet eilen ja viipyisivät kaksi päivää ja jatkaisivat sitten matkaa Kairoon. Keskiyön jälkeen Jade ja Olivia lähtivät nukkumaan ja pian myös Frida luovutti ja kääriytyi punkkaansa. Jens luovutti kitaransa kanssa hiljaisuuden tullessa ja lähti tupakalle.
Freddy nojautui käsiinsä rennosti ja virnisti. ”Jensin pitäisi todellakin lopettaa tuo.” Maryam myhähti. Hän oli kokeillut paljon asioita elämässään, tupakka mukaan lukien, muttei nähnyt mitään ideaa oman kehonsa tarkoituksellisessa vahingoittamisessa.
Freddy katsoi Maryamia hetken, kun tuo hieroi käsiään hiljaa. Kello oli jo yli yksi, hyvässä seurassa aika oli kulunut todella nopeasti. Maryam peitti haukotuksensa ja palasi Freddyyn.
”Taidan lähteä nukkumaan. Pitkä päivä”, hän selitti ja hymyili pahoittelevasti. Hänen ei tehnyt mieli lähteä, mutta väsymys painoi kulkijaa.
”Ymmärrän”, mies hymyili väsyneesti. ”Hyvää yötä”, hän toivotti ennen kuin Maryam ehti kävellä pois. Maryam kääntyi ympäri. ”Hyvää yötä.”

Aamulla norjalaiset olivat kadonneet kaupungille, ja Maryam asettui aamupalalle amerikkalaisten ja muutamien muiden kanssa. Ennen keskipäivän paahtavaa aurinkoa Maryam käveli läheiselle marketille ja seilasi pitkin sen kiehtovia ihmistentäyteisiä katuja muutaman tunnin. Alkuiltapäivästä hän palasi hostellille ja Freddy, Jens ja Frida olivat palanneet.
”Hei”, Freddy tervehti hymyillen.
”Hei”, Maryam vastasi hymyyn.
Freddy siirsi katsettaan ennen kuin tuijotti naista liian kauan. ”Hostelli järjestää tänään tunnin päästä joogaa. Frida haluaa, että osallistumme, haluatko tulla mukaan?”
”Kuulostaa hauskalta, käy minulle.”

Jooga oli lähinnä surkuhupaisaa, sillä Freddy ja Jens olivat kaikkea muuta kuin notkeita. Puolessa välissä Fridan ärähdettyä miehille, he keskittyivät tekemiseensä enemmän, mutta nelikon lähtiessä tunnilta, olivat tunnelmat ennemminkin huvittuneet, kuin rentoutuneet.
Illalla Maryam lähti istumaan viihtyisään baariin kolmikon kanssa. Harva se päivä Maryam nautti alkoholia, mutta päätti kuitenkin ottaa olutta tällä kertaa. Kumma kyllä, norjalaiset olivatkin enemmän juhlatuulella, ja yhdet oluet jatkuivat seuraavilla ja kolmansilla, ja istuskelu korvaantui biljardipelillä. Freddy ja Jens osoittautuivat hyvin kilpailuhenkisiksi ja taitaviksi, joten Maryam tyytyi lähinnä seuraajan rooliin. Freddyn koettua karvaan tappion Jens ja Frida lähtivät ulos tupakalle.

”Parempi onni ensi kerralla”, Maryam nauroi nojatessaan baarituoliin.
”Häviän hänelle aina, ja hän tietää aina muistuttaa minua siitä”, Freddy virnisti.
”Hän pitää sinut vain maan tasalla”, Maryam kiusasi.
”Aivaan.”

Jens ja Frida tulivat takaisin sisälle. ”Hei, lähdetään kävelylle”, Jens kehotti, ja he lähtivät.
Ulkona aurinko jo laski ja himmeät valot koristivat Jerusalemin katuja. Kiviset kadut rönsyilivät joka suuntaan ja Maryam seurasi norjalaisten suuntaa kävellen Freddyn vierellä. Jens laski kätensä Fridan olkapäille rennosti ja kaksikko käveli edeltä.
”Ovatko he…yhdessä?” Maryam kysyi hiljaa.
Freddy lähes tuhahti ja katsoi hetken ystäviään. ”Eivät, kavereita vain.” Sitten mies epäröi hetken ja katsoi Maryamia. ”Minusta on tosi siistiä, että matkustat yksin. Se on todella rohkeaa.”
Maryam katsoi Freddyä hetken, ihmeissään kehusta. Kaikki mitä Freddy teki, tuntui olevan spontaania ja välitöntä. ”Kiitos”, hän hymyili miehelle lämpimästi. ”Se on… muodostunut tavaksi. Eikä minulla sitä paitsi olisi ketään, joka haluaisi lähteä kanssani näille hulluille retkille.”
”Eikö? Haluaisitko, että sinulla olisi?”
”Ei. Enkä tiedä. Olen niin tottunut matkustamaan yksin.”

Syötyään katuruokaa ja kierreltyään kaupunkia jutellen niin pitkään, että he uskoivat jo eksyneen, porukka saapui takaisin hostellille. He saapuivat majoitushuoneeseen, Frida meni kylpyhuoneeseen ja Jens istahti sängylleen. Freddy käveli Maryamin mukana hänen sängylleen huoneen toiseen päähän.

”Joten. Hyvää yötä, jälleen”, Freddy hymyili pehmeästi.
”Hyvää yötä”, Maryam vastasi ja katsoi Freddyä ja tuon kasvoja, joiden siniset silmät säihkyivät ja leukaa peitti vaalea sänki. Hetki venyi ja yhtäkkiä Maryam oli hyvin tietoinen siitä, miten lähekkäin he seisoivat. Freddy kohotti kätensä ja sipaisi Maryamin kurittomia hiussuortuvia hänen korvansa taa. Sitten tuo hellä mutta varma käsi toi hänet lähemmäksi ja heidän huulensa koskettivat. Maryam ei tiennyt miten olla, muttei vetäytynyt suudelmasta, päinvastoin. Freddyn läheisyys tuntui oikealta. Suudelma oli ohi niin nopeasti kuin se alkoikin ja Maryam katsoi miestä ymmällään, kun tuo vetäytyi poispäin. Sitten hän antoi nopean hymyn ja käveli pois omalle sängylleen. Maryam nojautui kerrossängyn kylmään metalliseen runkoon ja oli siinä hetken.

Hän ei edes muistanut milloin viimeksi häntä olisi suudeltu. Wednesday, 25th of April 2018. The strangest thing happened today…

Seuraava aamu nousi erityisen aurinkoisena ja vaikka Maryam oli nukahtanut vasta hyvin myöhään, vain ajatellessa eilisen illan tapahtumia ja Freddyä, tunsi hän olonsa levänneeksi ja energiseksi. Hän liittyi muiden seuraan aamupalapöytään, jossa Freddy ja Jens olivat paikalla myös.
”Frida nukkuu vielä… krapulaansa pois”, Jens virnisteli.
Maryam katsoi Freddyä varovasti ja heidän katseensa kohtasivat. ”Nukuitko hyvin?” mies kysyi. Maryam ei uskaltanut kuin nyökätä.
”Sinulla ei ole krapulaa?” Jens jatkoi virnistelyä ja hörppäsi kahvia, ja Maryam naurahti. ”Ei ole.”

Maryam istui vastapäätä Freddyä ja samaan aikaan he olivat lähekkäin ja kaukana toisistaan. Maryam ei osannut selittää tunteitaan miestä kohtaan. Harva se päivä joku oli kiinnostunut hänestä, ja vielä harvemmin hän oli kiinnostunut takaisinpäin. Se hämmensi häntä. Eikä hän tiennyt miten edetä. Freddy olisi Jerusalemissa enää kaksi päivää ja asui aivan eri maassa kuin hän. Se vasta älytön yhdistelmä.

Näistä ajatuksista huolimatta, kun heidän jalkansa kohtasivat pöydän alla, kumpikaan ei värähtänyt pois.
Seuraavat päivät kumpikin keksivät tekosyitä viettää aikaa yhdessä ja salaa Fridalta ja Jensiltä näkeminen oli jännittävintä mitä Maryam oli tehnyt hetkeen. Heillä oli erittäin hauskaa seikkaillessa pyörillä pitkin Jerusalemin vanhaa kaupunkia. He pysähtyivät syömään kauniiseen ravintolaan ja istuivat terassilla. Lounaan päätteeksi Freddy johdatti heidät pienelle kujalle ja suuteli Maryamia vasten kivitalon viileää seinää. Iltapäivästä he menivät Jerusalemin sitadellille ja kiipesivät linnoitukseen katsomaan Jerusalemin ylle avautuvia maisemia.

”Jerusalem on hyvin kaunis ja erikoinen kaupunki”, Maryam totesi katsellessaan kaupungin kattoja ja Jerusalemin maamerkkejä. Korkealla viheltävä tuulenvire vei hänen hiuksiaan, ja Freddy hänen vierellään katseli maisemia myös, antaen katseensa eksyä varsin nopeasti takaisin Maryamiin.
”Sinä olet myös hyvin kaunis ja erikoinen, sovit tänne erinomaisesti, maailmanmatkaaja”, Freddy vastasi. Maryam siirsi katseensa Freddyyn ja tuhahti huvittuneena. Hän vai? Epäuskosta huolimatta hän ei kieltäytynyt, kun Freddy kumartui jälleen suutelemaan häntä. Tuntui yllättävän hyvältä olla haluttu. Vaikka Maryam ei sitä itselleen myöntänyt, oli ehkä mahdollista, ettei hän aina viihtynyt aivan yksin niin hyvin kuin hän väitti.

Muutaman päivän hauskuudella oli kuitenkin synkkä varjo, sillä perjantaina oli norjalaisten aika palata takaisin kohti Norjaa. Maryam seurasi omalla pedillään istuen, kuinka Frida, Jens ja Freddy pakkasivat rinkkojaan iltapäivästä. Hän oli ehtinyt innostua kuin pikku tyttö. Tunsipa hän itsensä typeräksi. Hänen olisi pitänyt tietää paremmin kuin sortua toivottomaan lyhyen hetken kesäromanssiin.

Pakattuaan Freddy käveli Maryamin luo ja seisahtui kerrossängyn eteen. Maryam vältteli hänen katsettaan hetken.
”Maryam.”
”Tulitko sanomaan hyvästit?”
”Älä nyt”, hän hymähti. ”Eivät sellaiset ole ikuisia.”
Maryam nosti katseensa mutta katsoi miestä epäilevästi. Eikö toinen voisi vain lähteä, olla pitkittämättä tätä typeryyttä.
”Tuletko alas, niin voin suudella sinua”, Freddy hymyili leveästi. ”Vai täytyykö minun vetää sinut alas sieltä?” hän nauroi.
Maryam yritti peitellä huvittuneisuuttaan, mutta pysyi vaiti. Sitten Freddy tarttui Maryamia vyötäisiltä ja nosti tämän alas sängyltä ilman epäröintiä. Maryam älähti yllättyneenä ja otti tukea miehen käsivarsilta. Freddy katsahti nopeasti ystäviään, jotka olivat jo nostaneet rinkkansa selkiinsä ja katsoivat missä ystävänsä viipyi. Hän piti huolen, että Jens ja Frida näkivät, kuinka hän sitten veti Maryamin vasten itseään ja suuteli tätä hellän intohimoisesti.

Vetäydyttyään kauemmas Maryamista Freddy pysyi hetken hiljaa ja tutkaili naista. ”Arvaa mitä”, hän tokaisi. ”Minusta tuntuu, että minä jään.”
Maryam kurtisti kulmiaan ja katsoi miestä pitkään. ”Miten niin jäät?”
”Jään luoksesi. Matkustamaan. En halua palata Norjaan ja jättää sinua yksin. Kenties vaikka sinut kidnapataan ilman minun suojelustani.”
”Älä viitsi, etkä jää. Lähde kotiin.”
”En lähde.”
”Lähdetpäs.”
”En.”
Maryam kohotti kulmiaan, yhä leväten käsiään miehen käsivarsilla. ”No… en kai voi pakottaakaan sinua lähtemään. Mutta onko se ok Jensille ja Fridalle?”
Sitten Freddy katsahti ystäviään, joiden ilmeet olivat näkemisen arvoiset.
”Odota tässä”, Freddy virnisti ja käveli ystäviensä luo juttelemaan.

Ja niin sen kävi, että Freddy ei lähtenyt Norjaan vielä perjantaina 27. huhtikuuta. He viettivät vielä viikonlopun yli aikaa Jerusalemissa, minkä jälkeen he menivät Tel Aviviin ja lensivät Kyprokselle ja sieltä Antalyaan Turkkiin ja eteenpäin.  Yhteensä he viettivät kolme viikkoa yhdessä Itä-Euroopassa ennen kuin molempien oli aika palata takaisin kotiin päin.

Friday, 20th of May 2018. These past four weeks have been the most romantic time of my life. I have no idea what is going on, but I think I have fallen for a Norwegian. Life is a mystery.

Kokonaisen yhden päivän tauottoman matkustamisen jälkeen Maryamin ja Freddyn oli aika erota. He olivat tulleet Puolaan ja Krakovan lentokentälle, missä Freddy nousi lentokoneeseen suuntanaan Norja, Oslo. Maryam ei uskaltanut kysyä Freddyltä mitä heille kävisi, ja Freddy näki sen naisen ilmeestä. Sen sijaan, että hän olisi sanonut mitään, hän suuteli Maryamia otsalle, kääntyi ympäri, ja asteli porteista läpi.

Freddyn hyvästely oli vaikeaa ja Maryam puri huultaan ettei näyttäisi suruaan ulospäin kävellessään pois lentokentältä, mutta vielä vaikeammalta tuntui paluu Englantiin. Maryam tuijotti rivitaloasuntonsa etuovea. Oli toukokuun loppu mutta Newcastlessa oli satanut koko yön ja aamupäivän ja ilma oli viileä, kostea ja harmaa. Rivitaloasunto näytti surulliselta ja hylätyltä. Suljetut verhot sulkivat sisäänsä talon, joka yritti säilyttää kymmenien eri kulttuurien ja vuosikymmenien matkustamisen edestä tavaroita ja historiaa. Vaikka kotiinpaluu tuntui typerältä ja surkealta, oli asunnossa jotakin lohdullista. Se oli luotettava, muuttumaton ja jykevä rakennus, joka piti sisällään rakkaita muistoja. Maryam astui sisään. Koti tämäkin oli, vaikkei sitä jaksanut aina uskoa. Maryam laski rinkan eteisen lattialle, sen voisi purkaa myöhemminkin. Hän avasi kuitenkin sen sivutaskun ja nosti sieltä päiväkirjan ja kirjekuoren. Kirjekuori sisälsi postikortin jokaisesta matkakohteesta. Maryam käveli peremmälle pieneen asuntoonsa ja hämärään olohuoneeseensa, ja teki tilaa jyhkeälle tummapuiselle sohvapöydälle. Hän istuutui ruskealle sohvalle ja levitti kaikki 27 postikorttia sohvapöydälle. Postikorttejakin ihanampi muisto löytyi kuitenkin päiväkirjan välistä yhdelle sivulle liimattuna – polaroid hänestä ja Freddystä Kyrpoksella rannalla hymyilemässä. Kuvassa hän näytti kaikkea paitsi vanhalta ja yksinäiseltä.

_________________
- Our hoofbeats were many, but our hearts beat as one.
Didi & Miranda & Bailey & Liam & Dakota & Elis & Josephine & Abigail & Matthew & Maryam & Daphne & Niamh | (aikajanat)
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Löysin itseni maailmalta ja sieltä löysin myös sinut
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: