PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Piippolan vaarilla oli talo

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2801
Join date : 18.04.2014
Ikä : 24

ViestiAihe: [P] Piippolan vaarilla oli talo   Ma Toukokuu 14, 2018 3:55 pm

Pikaviestinpeli, jossa Hatsiubatin Jonathan törmää Teddyyn ja vauhdikkaaseen pikkupoikaan tallilla.
-----
Keskiviikko 9. toukokuuta 2018 - aamupäivä, Rosings Park

Kampaajalle halunnut Gabrielle oli passittanut Teddyn tallille poika mukanaan ja luvannut hakea tuon ennen päiväuniaikaa kotiin, kunhan olisi valmis. Jonathan sen sijaan oli saanut aamun tapaamisen hoidettua ja suunnittelu nyt maastoa Filiuksen kanssa. Ori pärskähti pesupaikalla, kääntäen kevyesti päätään kun jokin törmäsi hevosen jalkaan - ainakin melkein. Johnny nappasi ihmistaimen kiinni.
"Heii, nuori mies, mihin kiire?" Keneltäköhän tämä oli hukassa? Hän ei voinut sanoa muistavasta. Friisiläinen laski päätään ja puhisi ilmaa pojan kasvoille. Jonathan etsi katseellaan vanhempaa joka näytti kadottaneensa jotakin.

Teddy oli harkinnut laskevansa irti hevosen riimunnarusta, kun Matthew oli nykäissyt kätensä irti hänen otteestaan ja viilettänyt tallikäytävää pitkin. Jos hän olisi taluttanut Tinyä, hän olisikin tehnyt niin, mutta Minxin kanssa mies oli tullut silmänräpäyksessä siihen tulokseen, että aiheuttaisi vain suuremman vaaran pojalleen laskemalla arvaamattoman tamman vapauteen. Niinpä Teddyn ei auttanut kuin naksauttaa kieltään ja hölkätä livistäneen taaperon perään luimiva, päätään korkealla kannatteleva tamma rinnallaan.
"Matthew, et saa lähteä omille teillesi tallilla", mies torui nähdessään helpotuksekseen poikansa pesupaikoille pysäytettynä. Pikainen katsaus myös varmisti sen, ettei Matthew ollut tässä lyhyessä ajassa ehtinyt loukata itseään.
"Ihahaa!" Poika julisti tomerana.
"Ei, hevoset eivät ole syy sännätä yhtään minnekään", mies pudisti päätään ja vaihtoi Minxin narua toiseen käteensä, jotta saattoi astua lähemmäs.
"Kiitos, kun nappasit karkulaisen kiinni", hän suuntasi sanansa tallimestarille. "Käytti mokoma hyödyksi sen sekunnin, kun jouduin komentamaan tätä hirviötä."

Johnny naurahti nähdessään yhden tallin valmentajista. Ilmeisesti siis Morland oli saanut ottaa jälkikasvua töihin.
"Eivätkö ne ole aina?" Walesilainen laski käden friisiläisen nenäpiille ja piti orin turvan kaukana hirviöksi kutsutusta tammasta.
"Voin vahtia häntä siihen asti että sat hirviön karsinaan. Jos helpottaa. Ryntäilyvaihe?"

"Ei kerrota sitä Matthewlle", mies naurahti, vaikka hevoset tosiaankin olivat syy hyvin paljoon.
"Kiitos, se helpottaa suuresti. Sepä juuri, pitäisi päästä kauhealla vauhdilla paikasta toiseen", Teddy nyökkäsi, naksautti kieltään ja kiepautti Minxin ympäri käytävällä, jotta saattoi suunnistaa kohti tamman karsinaa. Kengittäjä tulisi katsomaan tammaa myöhemmin, mutta siihen asti kenkänsä viskonut tamma saisi odottaa sisätiloissa. Lähinnä, ettei hänen tarvitsisi soittaa kengittäjälle ja kertoa Minxin hukanneen loppujakin kenkiään.
"Noin, jospa sitten pysyisi poikakin käsissä kun on edes kaksi kättä, millä pidellä", Teddy naurahti palatessaan pesupaikalle. Hän ojensi käsiään Matthewta kohden, ja hetkessä poika oli hypännyt ojennetuille käsille päästäkseen syliin.
"Eppa!" Matthew ilmoitti iloisesti nauraen ja osoitteli kädellään friisiläisen suuntaan.
"Heppa juurikin", Teddy vakuutti. "Ei saa koskea ilman lupaa, muistatko, Matthew?" Hän torui kurkottelevaa poikaansa ja veti lasta kauemmas hevosesta. Matthew ei luonnollisesti arvostanut moista lainkaan, vaan alkoi kiemurrella sylissä päästäkseen takaisin omille jaloilleen. Omin jaloin kulkiessa sai sentään sännätä hevosten luokse ihan vapaasti!
"Ymmärrän vihdoin omien vanhempieni valitukset siitä, miten raskasta oli pitää minua poissa hevosten jaloista pienenä", Teddy naurahti.

Johnny koetti sillä aikaa pitää pienen pojan paikallaan. Tuo olisi kieltämättä halunnut sinkoilla ties minne siinä lyhyessäkin ajassa jonka tuon isä oli poissa.
"En olisi niin varma. Vikkelä poika." Ehkä ensi vuonna hänellä olisi oma tällainen. Ei vielä kovin vikkelä, mutta olisi kuitenkin.
"Filius pitää lapsista, se on tottunut." Se oli sanottava orin kunniaksi. Se ei ollut pahastunut vaikka sisarusten lapset olivat venytelleet kerran sen sieraimia kun katse oli välttänyt.
"Sellaista ei taida ymmärtää ennen kuin joutuu itse juoksemaan. Sait kunnian tuoda lapsen tänään töihin?"

"Sitä hän ehdottomasti on", Teddy vakuutti nyökäten, naurua yhä huulillaan. Gabrielle tappaisi hänet jos kuulisi, että Matthew oli säntäillyt itsekseen tallikäytävällä, mutta onneksi kukaan ei olisi kantelemassa naiselle. Matthew ei puhunut vielä tarpeeksi voidakseen kieliä hänen epäonnistumisestaan lapsen kaitsemisessa.
"Se on hyvä ominaisuus hevosessa", mies myönsi ja siirtyi hieman sivummalle orin pään edestä, jotta saattoi antaa Matthewn taputtaa mustan orin massiivista kaulaa. "Nätisti, Matthew", mies muistutti ohjaten poikansa liikkeitä, kunnes silittäminen onnistui hellästi karvan kasvusuuntaan.
"Kyseenalaisen kunnian", Teddy naurahti, "no ei, ihana se on tuoda poikaa hevosten keskelle. Tallilla minäkin kasvoin, ja tässä sitä edelleen ollaan."

Eikä kukaan kertomassa Teddylle että niin oli käynyt myös naiselle itselleenkin muutaman kerran. Poika oli vikkelä ja äitinsä raskausvatsan kanssa ei niinkään.
"Se on. Olen yrittänyt opettaa siitä mahdollisimman turvallisen ja varman." Ja hieman paaponut orin pilalle.
"Onko vaimosi niitä jotka arvostavat vai niitä jotka eivät arvosta tätä?" Johnny tiesi ettei hänen jälkikasvuaan pitäisi mikään pois tallilta. Ei niin mikään.

Se oli oikein hyvä tavoite hevosten kanssa, se Teddyn oli myönnettävä. Matthew oli oikein innolla silittelemässä kaksin käsin orin lihaksikasta kaulaa, ja Teddy piti poikaa tarkasti silmällä ja tiukasti sylissään. Se nyt vielä puuttuisi, että lapsi menisi nykimään hevosparan harjaa silittelynsä lomassa.
"En tainnut koskaan antaa muuta vaihtoehtoa kuin tallielämän arvostamisen", mies huomioi nauraen, "mutta ei hän koskaan laittanut pahasti vastaankaan. Mitä nyt ilmaisi vienon toiveen, että poikamme voisi keskittyä kouluratsastamiseen esteiden tai kenttäratsastuksen sijaan."

Jonathan naurahti. Sen toiveen hänkin saattoi allekirjoittaa katseltuaan siskoa ja serkkua.
"Kouluratsastus on oikein hyvä, ymmärrän toiveen." Ehkä hänellä ei olisi sitä pelkoa. Ehkä. Tai sitten hänen lapsensa olisi seuraava suuri kenttäratsastaja vuonna 2045. Mieluiten ei.
"Eiköhän se ole hyväksyttävää. Hetkinen, taisin törmätä vaimoosi taannoin." Nyt kun yhdisti pikkupojan tummaan naiseen joka oli keskustellut Bean kanssa, hän osais yhdistää pariskunnan.
"Poikasi taisi silloinin olla vikkelä."

"Minäkin tavallaan, mutta toisaalta", mies naurahti, "muistan myös, miten itse en koskaan saanut samanlaista adrenaliinipiikkiä kouluratsastuksesta kuin esteistä, ja en soisi poikanikaan tyytyvän johonkin, mikä ei tunnu aivan omalta jutulta." Vaikka mistäpä sitä tiesi, ehkä Matthew ei koskaan innostuisi ratsastamaan. Ehkä poika löytäisi oman alansa jostain ihan muualta kuin hevosten luota, eikä ilmaisisi pienintäkään kiinnostusta edes hevosten kanssa harrastamiseen.
"Matthew on aina vikkelä, joten saatat hyvinkin olla oikeassa. Hän säntäisi tervehtimään jokaista vastaantulevaa koiraakin nauraen ja käsi ojossa."

"Ehkäpä poikasi on rauhallisempi, vaimosi mieliksi?" Jonathan naurahti pehmeästi.
"Tosin silloin Beatrix taisi ottaa pojasta kopin, olin vain ohikulkumatkalla." Mies naurahti ja unohtui harjailemaan Filiusta ajan kanssa.
"Kuulostaa sisarusteni lapsilta. Minä en myönnä mitään. En ole opettanut koskaan mitään mielenkiintoa eläimiä kohtaan."

"Ehkäpä", Teddy hymähti. Hän ei tiennyt, uskoisiko siihen. No, aika näyttäisi, mitä Matthew tahtoisi elämällään tehdä.
"Niinpä tietenkin", hän naurahti, "en minäkään ole opettanut Matthewta osoittamaan jokaista ohikulkevaa koiraa tai hinkumaan hevosten luokse. Oppinut ihan itse, mistä lie", mies myhäili huvittuneena.

Johnny nyökkäsi. kuin liittolaisen elkein.
"En tosiaan ymmärrä. Ei johdu minun kolmesta koirastani tai hevosesta, ehei." Krhm, pois se hänestä. Muuten vain...
"Sujuvatko valmennukset? Sinusta tulee harvoin palautetta minulle asti, niin pitää kysyä sinulta."

"Ei missään nimessä", Teddy vannoi nyökytellen. Ei ikipäivänä. Jostain aivan muualta lapset poimivat eläinrakkautensa kuin siitä, että eläimiä oli heidän ympärillään jatkuvasti.
"Otan tuon vastaan kehuna", mies naurahti. Hyvä vain, jos kukaan ei kokenut tarvetta kovinkaan usein mennä sanomaan hänestä yhtään mitään tallimestarille. Kovin harvoin kukaan edes positiivista palautetta jaksaisi niin kauas viedä, joten negatiivista sitä kautta lähinnä saisi kuulla.
"Ne sujuvat oikein hyvin. Tulijoita olisi enemmänkin kuin mihin aikani juuri nyt riittää, kun on tämä pieni riiviö kotona."

”Ota vain. Minulle kiitos riittää kaksi kollegaasi. Serkku ja serkun mies, juma....la heitä auttakoon.” Ei kiroiltu lasten kuullen.

"Voin uskoa", mies naurahti, "ja kiitos näppärästä sensuurista. Tuo on vielä yksi niistä sanoista, joita Matthew ei ole oppinut."

Johnny kohotti kulmaansa.
”Sanavarasto jo noin nuorena? Ja minua ripitetään kotona jos kiroilen.” Piti kuulemma aloittaa jo nyt tai jotain

"Valitettavasti", mies naurahti. "Hän on ollut koko pienen ikänsä kovin taitava nappaamaan juuri väärät sanat, ihan sama sanotaanko niitä päivittäin vai lipsahtaako se yhden ainoan kerran huulilta. Matthewn ensimmäinen sana oli kovin ylpeästi kakku, vaikka vaimoni ei nyt aivan niin paljoa aikaa vietäkään keittiössä."

Mies naurahti, tukahduttaen sen.
”Anteeksi. Yleensä se on äiti tai isi. Kakku?”

"Kakku!" Matthew hihkaisi havahtuen kuuntelemaan keskustelua, kun Filius ravisti päätään eikä poika siis hetkeen voinut silittää kaulaa, kun se karkasi käden alta.
"Tiedän", Teddy naurahti. "Matthewlla oli oma näkemyksensä siitä, millaiset tärkeysjärjestykset elämälle pitää asettaa. Hän ei edelleenkään sano äiti, mokoma kiusanhenki. Tekee sitä aivan tahallaan äitinsä kiusaksi, vannon."

Jonathan hymähti.
”Mutta eivätkä äidit aina valita että kun se on opittu, siitä ei tule loppua?”

"Tuo on itseasiassa todella hyvä huomio. Taidan muistuttaa vaimoani siitä, kun hän seuraavan kerran valittaa, kun poika ei osaa sanoa äiti", hän naurahti. Eikä Matthew sentään jättänyt äitiään täysin huomiotta, vaan kutsui tuota suloisesti rakkaaksi. Hänen poikansa oli tavattoman fiksu jo nyt. Äidin hyvällä puolella kannatti aina olla.

”Sitä minäkin! Loistava argumentti, kannattaa yrittää. ” ei siinä mitään häviäisi?
”Pitää muistaa tuo itsekin. Jos joskus on tarvetta.”

"Täydellinen argumentti", Teddy nyökytteli ja vaihtoi Matthewn painoa toiselle kyljelleen. Pieni poika alkoi olla melkoinen kanniskeltava, se hänen oli myönnettävä.
"Ehdottomasti. Ei tällaisia viisauksia sovi unohtaa."

”Ei tosiaan. Minä tosin unohdan sen juuri silloin kun sille olisi uudelleen tarvetta.” Hän pudisteli nauraen päätään.
”Assistenttini vihjaavat jotakin kun ostivat kolmannen kalenterin minulle.”

"Minä yritän muistaa muistuttaa sinua siinä tapauksessa", Teddy naurahti. Sehän onnistuisi varmasti hyvin, kun hän oli unohtaa omat eväänsäkin päivittäin kotiin.
"Kenties sitä, että kalenterisi on kovin täysi ja sinun pitäisi pitää enemmän vapaata?" Mies ehdotti naurua äänessään. Tuskinpa vain.

Johnny pudisteli päätään.
”Tai sitten siitä että kalenteri on aina siellä missä minä en.”

"Eihän niin nyt voisi ikinä käydä kenellekään", Teddy naurahti. "Minä en ainakaan tunnusta."

”Minun on kai pakko kun tänä aamuna niin kävi jo kahdesti.” Tallimestari pudisteli päätään. Toivotonta.
”Ihmekään että kotona joskus saan silmien pyörittelyä”

"Sitä silmien pyörittelyä saa ihan ilman syytäkin", Teddy vannoi hymy huulillaan. Tai kenties se syy vain oli sellainen, jota mies ei edes tullut ajatelleeksi riittävänä syynä silmien pyörittelylle. Miten tahansa.

”Olen aika varma että yleensä siihen on syy, mutta en edes välttämättä tajua mikä.” Johnny naurahti mietteliäänä.

"Ei, parempi ajatella, ettei sille ole mitään syytä", Teddy vannoi, "muuten tulee vielä huomanneeksi, että elämässä on paljon asioita, joista ei tajua mitään."

”Aion noudattaa tuota.” Hän totesi huvittuneena.
”Kauanko olitkaan ollut naimisissa? Olet nero.”

"Hyvä, että voin olla avuksi", Teddy hymyili leveästi. Täytyihän miesten pitää yhtä naisten keskellä, kun ei naisista kerran saanut selkoa sitten millään.
"Kohta kaksi vuotta. Mihin sekin aika on kadonnut", hän ihmetteli ääneen, huvittuneena ja samalla kovin onnellisena. Kaksi ihanaa vuotta hänellä oli ollut kunnia kutsua Gabriellea vaimokseen.

”Olisin kuvitellut pidempään.” Johnny myönsi huvittuneena.
”Tai sitten olet oivaltanut nopeasti miten se toimii”

"Minulla on ollut hyvä opettaja", mies tunnusti naurahtaen. "Isäni on myös tehnyt osansa jakamalla elämänviisauksiaan."

”Oh. Omani on siinä hyödytön, aina ihan pih...” miestä alkoi naurattaa kun tajusi mitä oli sanomassa.

"Niin", Teddykin nauroi mukana. "Niinpä juuri."

”Tässähän se siis selvisi. Loistavaa. Toisaalta, puhun miehestä joka nosti lapset auton katolle etteivät nuo säntäilisi parkkipaikalla...” Äiti kuittaili siitä edelleen.

"Tuohan on nerokasta", Teddy huomioi. "Olenkin miettinyt, miten olisi tarkoitus saada Matthew pysymään aloillaan kun kuopuksemme saapuu. Näin jo sieluni silmin sen sotkun, kun pitäisi saada vauvaa kaukalosta ja samalla pidettyä tätä palasaippuaa aloillaan."

”Noh, se toimi. Seitsemän lapsen kanssa.” Johnny naurahti päätän pudistellen. Ei se ihme ollut.

"Siinä tapauksessa sen luulisi toimivan oikein hyvin kahden lapsen kanssa", Teddy totesi. "Tässähän jaetaan nyt kerrassaan loistavia vinkkejä elämään. Pitäisi varmaan kirjoittaa kaikki muistiin."

”En tiedä miten sallittua se on, isäni kuitenkin harrasti sitä 70-luvulla.” Silloin oli ollut aavistuksen lepsumpaa kuin nykyään.
”Vai saako vain huvittuneiya katseita.”

"No, testaamallahan se selviää", Teddy naurahti. Hän tahtoi uskoa huvittuneisiin katseisiin, mutta mistäpä sitä ikinä tiesi, millaisiin kukkahattutäteihin kaupoilla sattuisi törmäämään.
"Lupaan kertoa tutkimustulokseni heti, kun saan kattavaa näyttöä ihmisten reaktioista."

"Kerro toki. Tulee tarpeeseen." Tulisi. Tulisi vielä tarpeeseen. Ajatus hymyilytti.
"Enpä ole kuullut kenenkään käyttävän lastaan koekaniinina."

"Vai niin", Teddy myhäili, "lievätkö onnittelut siis paikallaan?" Hän hymähti Jonathanin pohdinnalle.
"Esikoiset ovat aina koekaniineja, väittivät vanhemmat mitä tahansa", hän huomautti naurahtaen.

Mies räpäytti hämmentyneenä silmiään.
"Sisarusten lapsia, iso liuta." Noita oli hyvä käyttää tekosyynä.
"Se... on kyllä totta. Näin esikoisena myönnän."

"Niinpä tietysti", Teddy naurahti häkeltymättä. Toisten sisarukset lisääntyivät. Hänen isosiskonsa vain hankki uusia hevosia vanhojen tilalle.
"Minusta tuntuu että olin vielä toisenakin lapsena vanhempieni koekaniini, mutta ehkä toiset kaipaavat enemmän harjoitusta kuin toiset vanhemmat", mies hymähti huvittuneena. Tai sitten se, mikä oli toiminut kovapäisen, voimakastahtoisen Harrietin kanssa, ei ollut toiminut hänen kanssaan.

"Ja serkkujen, niitäkin alkaa kertyä." Johnny totesi naurahtaen.
"Se voi olla totta. Minun toisiksi vanhimman siskoni jälkeen kaikki taisivat olla koekappaleita kun vanhemmat pelkäsivät heidän olevat samanlaisia. Catriona siis."

"Ehkä koekappaleista siis kasvaa loppujen lopuksi parhaita kansalaisia", Teddy totesi naurahtaen. "Ei siis mitään huolta. Matthewllakin on vielä toivoa."

"... En usko." Jonathan totesi nauraen.
"Siskostani kasvoi rasavilli hullu ja kenttäratsastaja."

"Se on ammattivaatimus kenttäratsastajalle", Teddy huomioi naurahtaen. "Tai oikeastaan kenelle tahansa, joka ratsastaa kilpaa missä tahansa lajissa. Ei hevosten keskelle päädy ellei ole ainakin hieman hullu."

"Sanon että siskoni vie sen vähän uudenlaisiin ulottuvuuksiin." Jonathn hieraisi niskaansa. Cat oli idiootti.

"Jokainen sanoo samaa omista sisaruksistaan", Teddy virnisti. "Minäkin naljailen siskoni järjen puutteesta jatkuvasti, kun hän kertoo uusista kouluratsuistaan."

Johnny pudisteli päätään.
"Meillä tiedetään vuosiluvut siskon kipseistä, mikä hammas on pudonnut ennen aikojaan ja sen sellaisesta."

”Luulen, ettei perheenne suinkaan ole siinä ainoa”, mies naurahti. Hänen oli helppo kuvitella montakin hevosperhettä pysymään perässä vuosiluvuista sen mukaan, mikä raaja oli milläkin lapsella paketissa perheen yhteisissä valokuvissa.

Sisko ei ollut silloin tekemisissä hevosten kanssa, mutta se kannatti jättää sanomatta.
"Vanhempani varmasti rukoilevat ettemme ole."

"Heidän rukouksiinsa on varmasti vastattu", Teddy naurahti. Hänen oli helppo uskoa moiseen. Mies korjasi poikansa asentoa sylissään ja katsoi lämmöllä, kuinka Matthew kurotti jälleen silittämään oikein nätisti friisiläisen kaulaa.
"Selkeästi Filius on kovin mielenkiintoinen Matthewn mielestä, kun yleensä hän saa vain silitellä kimoa Tinyäni", mies hymähti. Filiuksella oli harjaakin mitä ihastella, vaikka hän ei antanutkaan pojan punoa pieniä sormiaan jouhien sekaan.

Filius pärskähti ja puhisi lapsen kasvoille lämmintä ilmaa.
"Selvästi. Lapset takertuvat sellaisiin yksityiskohtiin."

Matthew kikatti hevosen puhinalle iloisena kuin mikäkin. Moinen näky lämmitti suuresti Teddyn rintaa. Ainakin poika piti hevosista näin pienenä. Täytyisi vain toivoa, että se kantaisi pidempäänkin.
"Todellakin takertuvat. Kaikki mikä poikkeaa normaalista on joko kovin pelottavaa ja väärää, tai sitten sitä täytyy päästä ihmettelemään vielä suuremmalla innolla kuin mitään muuta."

"Onneksesi poikasi taitaa olla jälkimmäistä kategoriaa." Hän totesi hymyillen.
"Haluaako hän harjata? Filius ei välitä."

"Ehdottomasti on. Siinä on puolensa, mutta eipähän tarvitse pelätä, että Matthew säikkyisi turhia", mies hymyili pehmeästi. Matthew oli täydellinen pieni poika, jos ylpeän isän mielipidettä erehtyi kysymään.
"Matthew rakastaisi sitä", Teddy vakuutti vaihtaen poikaa jälleen kyljeltä toiselle. Käsivarsi uhkasi puutua, kun kannatteli pojan painoa kauan aloillaan. "Matthew, harjataanko heppaa?"
"Heppa", poika nyökytteli pirteästi ja tarttui kaksin käsin pehmeään harjaan, kun Teddy sitä lapselle tarjosi. Sillä ei saisi tuhoa aikaan vaikka miten yrittäisi.

Filius vain tuntui nauttivan ylimääräisestä huomiosta. Omistaja keskittyi harjaamaan friisiläisen massiivia vuohiskarvoja auki, kyykistyneenä jalkojen viereen.

Matthew harjasi kovin tarmokkaasti hevosen kylkeä isänsä sylistä käsin ja näytti kovin ylpeältä itsestään, kun osoittelemalla laittoi isäänsä liikkumaan milloin mihinkin suuntaan, jotta ylsi harjaamaan juuri sitä kohtaa mitä tahtoi. Mitään logiikkaa pojan valitsemissa kohdissa ei tuntunut olevan, mutta väliäkö sillä. Ainakin lapsella oli hauskaa.
"Filius on kieltämättä varsin leppoinen ori", Teddy totesi taputtaen hevosen kaulaa, kun Filius ei paheksunut harjan kanssa heiluvaa taaperoa lainkaan. "Olet tehnyt hyvää työtä sen kanssa."

"Minä ja muutama kymmentä ammattilaista vuosien varrella." Hän nauroi huvittuneena.

"Ei siis ihme, että se on tottunut vaihtuviin käsittelijöihin", Teddy naurahti. Ja taaperoon, joka oli kyllä oppinut harjaamaan sentään edes samaan suuntaan joka vedolla. Matthew osaisi vielä harjata hevosia kuin ammattilainen ennen kuin puhuisi kokonaisin lausein.

"Se on kulkenut mukanani työpaikasta toiseen viisitoista vuotta ja asunut kilpatalleilla, vaikka on vain harrasteratsuni. Sanotaan että pakko sopeutua kaikkeen." Tai sitten hän olisi joutunut luopumaan rakkaasta oristaan.

"Siinä on kieltämättä ollut vaihtelua elämään", Teddy nyökkäsi. Ei ihme, että ori oli kovin leppoisa tapaus. Ei tiukaan viritetty, ylienerginen ja räjähdysherkkä kilparatsu moisesta elämästä olisikaan selvinnyt.

"Se on pärjännyt oikein hyvin." Hän ei olisi haitannut.

"Hyvä niin", mies hymyili tyytyväisenä. Se oli aina hyvä asia, että hevoset voivat hyvin ja sopeutuivat muutoksiin, olivat ne sitten millaisia tahansa.
"Onhan se varmasti ollut mukavaa jatkuvuutta, kun olet voinut pitää saman hevosen mukanasi työpaikalta toiselle."

"On ja olen kaivannut omaa hevosta. Siitä tulisi vain itkua ja ruumiita jos nousisin kilpahevosten selkään." Hän naurahti hymyillen ja heitti satulan friisiläisen selkään.

"Minulla on usein sama tunne", Teddy naurahti. Satunnaisia maastoretkiä lukuunottamatta satula ei ollut vetänyt häntä puoleensa viime aikoina. Nyt, jos hän sinne kapuaisi kunnon työntekoa varten, saisi hän varmasti huomata olevansa kovin ruosteessa ja kaikki paikat jumissa seuraavana päivänä.
"Hyvä siis, että sinulla on Filius. Ei tarvitse kenenkään nakella niskojaan."

"Serkku on vielä naimisissa van der Veenin kanssa niin saan sanomista jo Filiuksestakin. Kuulemma hemmottelen sitä. En ymmärrä mistä he puhuvat." Mutta mies oli kyllä syyllistynyt hevosen hemmotteluun rankalla kädellä.

"Eihän sillä niin väliä ole, vaikka hevosta hemmottelisi, kunhan hevonen säilyttää hyvät käytöstapansa", Teddy huomio hymyn kera. Filius oli ehdottomasti hyvätapainen hevonen, joten mitäpä siitä, jos Johnny vietti hieman liikaa aikaa hevosen kanssa tai lahjoi sitä herkuilla tuon tuostakin.

Mitä nyt Filius kokeili uusia ihmisiä urakalla ja teki elämästä vähän hankalaa.
"Vähän se on mahdoton muiden kanssa." Hän antoi hevosen napata kuolaimet suuhunsa kädeltä, lämmitettyään ne ensin.

"Pikkuvikoja semmoiset", Teddy heilautti huolettomasti kättään ja korjasi poikansa asentoa sylissään. "Minx on mahdoton kaikkien kanssa, eikä sitä ole kukaan hemmotellut päivääkään sen elämässä. Mokoma vanha hapannaama."

"Tamma." Jonathan totesi tyynesti ja veti hanskoja käsiinsä, pörröttäen matthewin hiuksia.
"Jos joskus tarvitset säntäilijälle päivähoitopaikkaa työpäivänäsi, minun toimistoni alkaa olla yleinen päiväkerho."

"Hyvä pointti sekin", mies naurahti. Minx tosin olisi varmasti ollut ruunanakin ihan yhtä känkkäränkkä, sillä se tuntui olevan erottamaton osa tamman persoonaa.
"Toivottavasti säntäilijä ei yleensä tule työpäivieni piristykseksi", Teddy totesi huvittuneena, "mutta pidän tarjouksen mielessäni." Eihän sitä koskaan tiennyt, vaikka joskus täytyisikin saada Matthew tunniksi pois käsistä tallilla pyöriessä.

Hän hoiti jo Aidenin vauvaa silloin tällöin ja Brianin koiria, joten mikäs siinä. Hän heilautti kättään suloiselle pikkuihmiselle ja lähti taluttamaan mustaa oria kohti ulkokenttää.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Piippolan vaarilla oli talo
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: