PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 My love is just waiting to turn your tears to roses

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: My love is just waiting to turn your tears to roses   To Huhti 19, 2018 9:49 am

Pikaviestinpelejä Miriam Sinclairin (Hatsiubat) ja Lawrence Nightingalen (Lilya) väliltä. Mukana pyörii ystäviä ja sukulaisia satunnaisesti.

Perjantai 16. maaliskuuta 2018, alkuilta, Newcastle

Sää ei ollut näyttänyt kaikkein lupaavimmalta, vesikuurot olivat rummuttaneet maata vasten pitkin päivää, eikä lämpötila ollut kohonnut paljoakaan plussan puolelle.
Lawrence oli ottanut sateenvarjon mukaan, varmuuden vuoksi, mutta juuri nyt sitä ei tarvittu.
Hän oli soittanut Miriamille pian Emilyn vierailun jälkeen ja pahoitellut sitä, että ulos pyytäminen oli vienyt näin kauan. Ja esittänyt varovaisen toiveen siitä, voisiko yrittää korvata odotuksen viemällä naisen ulos syömään.
Nyt hän seisoi tämän oven takana tummassa villakangastakissa, kimppu keltaisia ruusuja mukanaan, ja soitti ovisummeria melkein hermostuneena.
Ei, ei melkein.
Tosiaan hermostuneena.

Alaovi avautui summerilla. Miriam oli melkein paniikissa.
Ensinnäkin, hän oli jo ollut varma ettei se Augustin ystävän veli soittaisi ollenkaan. Että sijoiltaan mennyt olkapää ei sitten kuitenkaan kaivannut elämäänsä pehmeää, yltiöromanttista naista elämäänsä. Melko pehmeää naista. Hän oli koettanut käyttää aikaa laittamalla hiukset nätille nutturalle huolettomasti. Ei, uudelleen suihkuun, suoristusrauta käteen ja hiukset saivat jäädä vapaiksi. Neljästi hän vaihtoi mekkoa ja kahdesti teki meikin uudelleen. Ovisummerin soidessa hän klenkkasi ovelle yksi kirkkaanvihreä korkokenkä jalassaan eteiseen, pidelle toista kädessä. Vasta sitten kun alaovi aukesi, hän sujautti kengän jalkaansa.
Noin. Keltainen mekko näytti hyvältä ja asun värimaailmaa mukaileva meikki myös. Ei tämä tästä paranisi.
Hän avasi oven, hymyillen aurinkoisesti. Joko kelpaisi tai ei kelpaisi.

Miriam oli aivan yhtä kaunis kuin silloin, kun he olivat tavanneet ensiavussa.
Tai oikeastaan vielä kauniimpi, nyt kun vahvat kipulääkkeet eivät sumentaneet ajatuksia.
Lawrencen kasvoille kohosi väkisinkin hymy, tummat silmät siristyivät.
"Hei", hän tervehti, tajuttuaan, että oli unohtunut hetkeksi hiljaiseksi, ja ojensi sitten kimpullista keltaisia ruusuja naista kohti
"Nämä ovat sinulle."

Miriam vilkaisi miehen kasvoja, vilkaisten sitten kukkia joita hänelle ojennettiin.
"Oh. Kiitos, ihania. Minä -- tule sisään." Miriam naurahti hermostuneena ja väisti miehen tieltä hymyillen. Asunto oli pieni ja siisti, siitä näki että nainen asui siellä. Mimi asteli korot kopisten keittiöön ja kaivoi kaapista vihreän maljakon, päästäen siihen vettä. Hermostutti. Aikaa kun hän oli viimeksi ollut oikeilla treffeillä.

Keltainen mekko.
Ehkä hän oli valinnut kukkien värin oikein. Lawrence oli arponut pitkään kukkakaupassa, mikä olisi juuri oikea sävy kimpulle, mutta lopulta päätynyt keltaisiin ruusuihin. Ne olivat muistuttaneet häntä Miriamista tavalla, jota hän ei osannut aivan selittää itselleen.
Hän astui sisään ja katsahti ympärilleen.
Hyvin siistiä. Sievä ja pieni asunto. Niin kuin asujansakin, hyvin sievä ja pieni.
Rauhassa nyt, vasta ensimmäiset treffit.
"Olen hyvin iloinen, että suostuit lähtemään ulos kanssani, vaikka minulta veikin aikaa pyytää."
Hän oli varannut heille pöydän paikallisesta ravintolasta. Ehkä hyvä ruoka lepyttäisi?

Miriam tykkäsi naureskella että hän oli pieni pituussuunnassa. Jos otti lantion ympärysmitan, se oli jotakin muuta. Hän asetti kukkaset pienen ruokapöydän keskelle ja kuivasi käsiään pyyhkeeseen.
"... Jos ollaan rehellisiä, ajattelin ettet soitakaan, joten olin yllättynyt." Hän kopisteli hakemaan vaalean beigen villakangastakkinsa - Miriam inhosi tummia vaatteita itsellään.
Näytti kuin olisi ollut alasti.

"Olen pahoillani siitä", Lawrence pahoitteli ja ojensi käsiään, tarjoutuen auttamaan takin naisen ylle.
Tässä välissä tapahtui vain niin paljon kaikenlaista. Siskoni yritti tappaa itsensä, ja hyvä ystäväni joutui pahoinpidellyksi ja raiskatuksi.
Mutta se ei oikein ollut tapa, jolla hän halusi aloittaa ensimmäiset treffit.
"Olisin mielelläni vienyt sinut ulos jo aiemmin."

Miriam hymyili hieman kun Lawrence auttoi takkia hänen päälleen. Hän otti vihreän huivin naulakosta ja kieaisi sen kaulaansa, ottaen kenkiin sointuvan laukun olalleen.
"Ei se mitään. Et ole tilivelvollinen siitä mikä kesti. Minä vennytin ehkä jo etiikkaa antamalla numeron potilaalle."

"Olen hyvin iloinen siitä, että teit niin", Lawrence vakuutti.
"Olkapääkin on jo kunnossa."
Hän odotti, että Miriamilla oli varmasti kaikki mukana, ennen kuin avasi asunnon oven ja jäi pitelemään ovea auki niin, että nainen saisi rauhassa tarkistaa, että valot tulisivat pois ja avaimet olisivat varmasti mukana - tai mikä tämän rutiini nyt ikinä olikaan.
"Oletko käynyt As You Like It:issa?"
Hän oli valinnut ravintolan osittain sillä perusteella, että siellä soitettaisiin tänään livemusiikkia.

Miriam tarkisti valot, kokeili avaimet laukusta kahdesti ja uskalsi vasta sitten lähteä ovesta ulos. Hän sipaisi hiuksia korvansa taakse, pudistellen päätään.
"Ei, en ole. Sinne siis?"

"Sinne siis. Ajattelin, että voisit pitää ravintolasta, siellä on näin viikonloppuisin livemusiikkia."
Mikä tietenkin tarkoitti, että hänen oli täytynyt saada jotakin kautta tietää, että Miriam lauloi. Niin kuin katselemalla tämän tekemiä videoita netistä.
Mutta Miriam lauloi todella hyvin.
Lawrence vastusti halua painaa kätensä kevyesti naisen selälle, mutta avasi alaoven tätä varten.
"Sain auton parkkiin tuohon kulman taakse."

Miriam räpäytti silmiään. Livemusiikkia? Se sai hänet hymyilemään pehmeästi. Hän nautti musiikista, mutta sen saattoi arvatakin.
"Hyvä etten laittanut korkeampia korkoja." Ja nekin korot olivat yli kymmenen senttiä, jotka olivat jalassa.

Miriamilla oli hyvin sievä hymy.
Mutta Lawrencen oli parempi hillitä itsensä, viivyteltyään niin pitkään hänellä ei ollut mitään oikeutta elätellä minkäänlaisia toiveita yhtään mistään.
Kaikki oli kiinni Miriamista.
Tummien silmien katse hakeutui kuin varkain korkoihin.
"Silloin olisin voinut kantaa sinut autolle."

Se sai Miriamin nauramaan. Hän oli tottunut siihen että kaappimallinen isä nosteli, mutta mies olikin lähemmäs kaksimetrinen kaappi. Ja hän oli kovin, kovin pehmeä nainen.
"Noh! Minä en käytä oikein mitään missä on alle kymmenen sentin korko, olisin varmasti selvinnyt. Kaunis ajatus kyllä."

"Ehkä minä kantaisin sinua mielelläni"; Lawrence totesi, ja olisi halunnut läppäistä itseään sormille.
Eikö hän ollut vannonut, että ryhdistäytyisi? Tekisi viisaita päätöksiä?
Mutta Miriam oli uskomattoman hurmaava olento, joka sai hänet muuttumaan täysin avuttomaksi.
Sininen Mustang odotti lupauksen mukaan parkissa kulman takana, ja Lawrence avasi etupenkin oven Miriamia varten.

Miriam naurahti pehmeästi. Luojan kiitos hän ei punastunut näkyvästi. Ihonvärin iloja.
"Jaksaisitko?" Hän heitti huvittuneena ja pidätti ihastuneen vinkaisun kun Lawrence avasi hänelle oven. Miriam sujahti sulavasti autoon ja laski laukun syliinsä.

Lawrence nojautui kevyesti ovea vasten voidakseen nähdä Miriamin samalla kun keskusteli naisen kanssa.
"Uskallan väittää, että hyvinkin helposti", hän vakuutti, eikä onneksi tehnyt sitä virhettä, että olisi mennyt mainitsemaan jotakin siitä, kuinka ratsastajilla oli voimakkaat kädet. Se olisi varmasti antanut väärän mielikuvan.
"Voimme kokeilla koska tahansa, jos jalkojasi alkaa väsyttää", hän jatkoi jalosti, ennen kuin sulki oven ja kiersi kuskin puolelle. Se antoi loistavan mahdollisuuden vetää hetken henkeä viileässä ulkoilmassa ennen kuin hän istahti ratin taakse.

Ehkä hän oli tällä kertaa löytänyt miehen jolla oli käytöstavat. Laurie ainakin vaikutti siltä. Hän hymyili miehen sanoille ja peitti suun kevyesti kädellään. Hassu mies.
"Minä kerron kun jalat väsyvät." Miriam lupasi kiltisti.

"Hyvä niin"; Lawrence vakuutti samalla kun käynnisti moottorin. Mustang kehräsi tyytyväisenä kun hän ohjasi sen liikenteen joukkoon. Matka ei ollut pitkä, mutta kävellen se olisi vienyt hyvän tovin, ja hän olisi todella saattanut päätyä kantamaan Miriamia.
Se ei tietenkään olisi ollut paha asia.
"Kuinka sinun viikkosi on sujunut?"

"Hyvin. Nyt on kolme vapaata, sitten alkaa taas yöpäivystykset." Miriam suostui tekemään niitä, sinkku ja lapseton kun oli.
"Entä sinun?"

Lawrence rummutti rattia pysähtyessään valoihin.
"Onko yövuoro kovin rankka?" hän kysyi, seuraten katseellaan hieman huolestuneesti, kuinka kovin hauraanoloinen vanha rouva lähti ylittämään tietä.
"Hyvin. Töitä on ollut nyt vähän vähemmän, kun sijaistamani ratsastaja palasi. Ja kun mainitsin siitä, että sisko on ollut sairaana, hän on vihdoin paranemaan päin."

"Eivät yleensä. Viikonloput ovaat kiireisempiä. Ihan mukavia hyvän työkaverin kanssa." Miriam hymyili ja seurasi ruskeilla silmillä rouvaa. Sairaanhoitaja hänessä halusi auttaa.
"Oh? Saat hieman vapaata. Ja ihana kuulla että siskosi toipuu."

"Silloinko ihmiset telovat itseään enemmän?" Lawrence kysyi, ja uskalsi taas hengittää kun pikkuinen rouva pääsi turvallisesti tien toiselle puolelle.
Ei hetkeäkään liian aikaisin, sillä valot vaihtuivat keltaisen kautta vihreään.
"Hetken, kyllä."
Hetken hän voisi keskittyä muihin asioihin. Niin kuin hyvittelemään pitkää hiljaisuutta, mikäli Miriam hyväksyisi sen.
"Minäkin olen helpottunut. Hetken näytti jo pahalta."

"Tappeluita, humalaisia... Sellaista." Miriam naurahti pehmeästi. Sellaista sattui.
"Hyvä niin. On kamalaa olla huolissaan." Heidän perheessään vai hän oli se josta oltiin huolissaan. Tabby oli luvannut (eli siis aikoi) soittaa keske treffie puhelu jonka varjolla hän voisi paeta jos haluaisi.

Tappelut ja humalaiset eivät kuulostaneet kovinkaan turvalliselta, ja ajatus sai Lawrencen kurtistamaan hieman kulmiaan.
Mutta varmasti paikalla oli lääkintävahtimestareita ja muita, jotka huolehtisivat siitä, ettei mitään pahaa pääsisi tapahtumaan. Eikö niin?
"Kieltämättä. Sinullakin taisi olla sisko, muistanko oikein?"

Se oli ihan turvallista kun toimi oikein. Ja aina oli vahtimestarit olemassa. itseään ei saanut vaarantaa.
"On. Tabitha on minua hieman nuorempi. Ja olemme molemmat adoptoituja." Se nyt kävi aika selväksi pian jos näki kuvia heistä.

Niin Lawrence oli päätellyt, mutta tajusi olla sanomatta sitä ääneen. Se olisi alkanut kuulostaa epätoivoiselta, vaikka hän olikin tutkinut Miriamin facebookprofiilia vain siinä hyvässä tarkoituksessa, että osaisi päätellä, millaisista asioista nainen pitäisi.
"Oh. Asuuko hän kaukana?"

"Ei, Tabby asuu aika lähellä. Omistaa kissakahvilan." Miriam totesi ylpeänä. Ihania kissoja.
"Ihania kissoja. Oliko sinulla muita sisaruksia?"

"Taidan tietääkin paikan", Lawrence myönsi. Ei hän ollut tullut koskaan vierailleeksi, mutta Muriel tainnut joskus puhua siitä. Jonkin hyväntekeväisyystempauksen yhteydessä.
"Kaksoissisko ja pikkusisko. Muriel asuu Hexhamissa ja pikkusiskoni - se joka on ollut sairaana - Lontoossa. Vaikka oikeastaan meillä on eri vanhemmat, mutta ei sillä ole väliä, kun on kasvanut samassa kodissa."
Ennen kuin he olivat lähteneet toisaalle opiskelemaan.

Miriam hymyili. Ei, sillä ei tosiaan ollut väliä, biologialla siis. Perhe oli perhe, kun sen koki perheeksi.
"... Muriel?" Joskus tylsässä yövuorossa oli aikaa lukea lehtiä...

Lawrence naurahti pehmeästi pysähtyessään toisiin valoihin. Ei mummoja tällä kertaa, mutta yksi koiranulkoiluttaja herttaisen villakoiran kanssa.
"Vanhan naisen nimi, mutta olemme saman ikäisiä", hän hymähti, vilkaisten Miriamia silmäkulmastaan.
"Vai tunnetteko te?"

Miriam räpäytti silmiään.
"Siis Muriel Nightingale? Ja ei, en tunne... Minä vain... Töissä ehtii lukea."

"Mmm, Nightingale on myös hänen sukunimensä", Lawrence myönsi hieman hämillään.
"Kuinka niin?"

Miriam puri huultaan.
"... Ei ole minun asiani sanoa."

Lawrence melkein.unohti lähteä liikkeelle, kun valot vaihtuivat vihreään.
"Tuo kuulostaa vähän pahalta", hän huomautti huolestuneena.

Miriam vilkaisi Lawrencea. Ei hän halunnut miehen miettivän koko iltaa mitä se olisi, mutta mies voisi myös miettiä asiaa koko illan.
"Minä ymmärrän jos koet siskosi tärkeämmäksi niin ymmärrän ja voimme sopia toisen päivän. " Ei kovin hyvä pohjustus.
"Lehdistö vain riepottelee jotakuta Muriel Nightingalea hampaissaan koska... Kun... Hän liittyy Samuel Locksleyn avioeroon. Odottaa sen julkkiskokin lasta lehtien mukaan." Pieni nainen vajosi pienemmäksi auton penkissä.

Oli hyvä, ettei Lawrence vetänyt jarruka pohjaan siinä paikassa keskellä risteystä.
"Muriel on... mitä?"
Hän tiesi, että tällä oli jotain meneillään surusilmäisen miehen kanssa. Mutta hän ei lukenut juorukehtiä.
Voi helvetti.

Miriam nielaisi. Hieno tyttö. Hienosti. Et muuten tee mieheen vaikutusta jos tiedät hänen siskostaan enemmän kuin hän itse.
"Niin lehdet väittävät ja Locksley vahvisti sen itsekin, että he... pariskuntana.."

Lawrencen sydän hakkasi kipeänä rinnassa ja hetken.hän harkitsi ajavansa tien sivuun.
Raskaana?
Hän ei ollut tiennyt. Eikä Muriel ollut kertonut. Sisko oli voinut huonosti kun he olivat tavanneet viimeksi, mutta oli sanonut syöneensä jotain sopimatonta.
"Minä en... tiennyt..."

Miriam puristi laukkuaan ja mietti voisiko vain... astua ulos.
"... Voimme mennä ulos toiste." Olisi pitänyt olla hiljaa. Tai he voisivat olla menemättä ulos ollenkaan, sillä selvästi heitä ei oltu tarkoitettu treffeille. Maailmalla oli jotain sitä vastaan.

Ristiriitaiset tunteet tempoilivat Lawrencen mielessä.
Totta kai Muriel olisi kertonut, jos se oli totta, eikö niin? Tietenkin, Muriel oli hänen sisarensa, eikä tällaisia asioita salattu veljiltä.
Paitsi heillä oli ollut paljon kaikenlaista meneillään. Ehkei Muriel ollut tahtonut huolestuttaa?
Lawrence katsahti Miriamia, tummat silmät täynnä huolta.
"Ei. Tarkoitan, haluaisin viedä sinut ulos nyt, jos se sopii. Olet joutunut odottamaan jo aivan tarpeeksi pitkään."

Miriam katseli mustangin kojelaudan pintaa. Tyhmä, tyhmä. Tyhmä. Joskus olisit hiljaa. Tietenkin Lawrence haluaisi puhua siskolleen, eikä mennä tyhjänpäiväisen sairaanhoitajan kanssa ulos. Sen ajatuksen hän tosin pudisteli mielestään. Se että yksi viimeisimmän työvuoron potilaista oli ollut asiaton, ei saisi seurata häntä.
"Sopii, minä vain... Ymmärtäisin kyllä." Tai sitten hän ei enää häpeissään ikinä vastaisi puhelimeensa.
Tosin tuskin Lawrence soittaisi enää vaikka he menisivätkin syömään. Tyhmä Mimi. Tämän takia sinulla on aikaa käydä paijaamassa siskosi kissoja ja valitset huonot poikaystävät.

Lawrencen kulmat painuivat hieman alemmas.
Miriam näytti surulliselta.
Hän voisi soittaa sisarelleen myöhemmin, selvittää asian. Jos kyse tosiaan oli siitä, mitä lehdissä ilmeisesti puhuttiin.
Muriel ei koskaan antaisi anteeksi, jos hän hylkäisi Miriamin nyt sen vuoksi.
"Hei", hän aloitti pehmeästi.
"Olen odottanut kovasti, että pääsen viemään sinut ulos. Jos vain haluat vielä mennä syömään, olisin siitä hyvin otettu."

Ruskeat silmät katsoivat miestä ja räpsähtivät hieman  
"Ai?" Tai sitten olisi pitänyt kuulostaa vähemmän yllättyneeltä.
"Tietenkin haluan. Tai siis... En olisi lähtenyt jos en haluaisi."

Lawrence hymyili, vaikka katseessa viipyikin edelleen huoli.
"Hyvä niin", hän totesi samalla kun kääntyi kapealle, kadun reunassa sijaitsevalle parkkipaikalle.
"Olen varma, että sisko olisi kertonut, jos jokin olisi pahasti vialla, joten siitä tuskin tarvitsee murehtia nyt. Enkä usko, että hän antaisi anteeksi, jos noin vain hylkäisin sinut. Se ei olisi kovin herrasmiesmäistä käytöstä."

Miriam naurahti hieman.
"... August saattoi sanoa että siskosi ovat voimakastahtoisia." Hän myönsi hymyillen, hypistellen vihreän laukun olkahihnaa.

"Kyllä, molemmat ovat varsin... voimakastahtoisia."
Kovapäisiä ei tainnut olla se sana, jota Lawrence halusi tässä yhteydessä käyttää. Kun ei vielä ollut täysin varma siitä, riittäisikö Miriamin huumorintaju sellaiseen.
Hän sammutti auton moottorin ja nousi ylös, kiertäen toiselle puolelle avaamaan oven Miriamille.
"Hurmaavia olentoja molemmat."

Miriam hymyili hieman.
"Siskot taitavat olla sellaisia. Tabb-- Tabitha on hyvin voimakastahtoinen myös." Hän oli sitten siskoksista se liian kiltti ja ongelmissa sen takia. Hän nousi autosta kun Lawrence avasi oven ja hymyili miehelle kiitokseksi. Se oli... Suloista.

Miriamin sisko alkoi kuulostaa melkein huolestuttavalta persoonalta.
Hyväksyisiköhän tämä ikinä häntä sisarelleen miesystäväehdokkaaksi? Vaikka sellaista oli tietenkin turha pohtia vielä näin aikaisessa vaiheessa.
Miriamilla oli kerrassaan ihastuttava hymy.
Lawrence lukitsi autonsa ja lähti johdattamaan naista kohti ravintolaa, jonka julkisivua koristivat vaaleansinisellä silatut kaari-ikkunat.
"Onko siskosi kovinkin suojelevainen luonteeltaan?"

Miriam räpäytti silmiään kysymykselle ja nauroi.
"Voi, Tabbylla on vähän sellaista taipumusta, mutta hän on vain herttainen." Ja suojeleva aiheesta.

Herttainen.
Tarkoittikohan Miriam herttaista tavalla herttainen siihen saakka, että saisi syyn hyökätä kimppuun? Yksi väärä sana, ja hän löytäisi itsensä tukalasta tilanteesta herkkien paikkojensa suhteen?
"Ehkä sisarukset ovat olemassa juuri sitä varten", Lawrence esitti epäilyksensä, samalla kun avasi ravintolan oven Mimiä varten.

Kutakuinkin juuri sellaisella tavalla herttaista. Vääränlainen puhahdus Miriamin suuntaan ja Tabby olisi suojakilpenä paikalla.
"Siltä minustakin alkaa tuntua." Hän myönsi hymyillen ja hymyili kiitokseksi kun asteli ravintolan ovesta sisään edeltä.

Tunnelmallisesti valaistussa aulassa oli paljaat tiiliseinät, pehmeä musiikki kantautui sisemmältä salista.
"Murielilla on tapana puuttua asioihini vähän liikaakin, mutta rakkaudestahan hän sen tekee."
Muriel. Mutta siskolla olisi kaikki hyvin, kun hän soittaisi tälle myöhemmin.
Lawrence johdatti Mimin naulakoille ja tarjoutui auttamaan tämän takin pois.

Jos Miriam olisi ollut taipuvainen punastumaan, tai siis jos se olisi näkynyt, niin olisi voinut nähdä punastumisen nyt. Hän ei oikein tiennyt miten olisi ollut, vaikka takin kanssa auttaminen oli eleenä suloinen. Ei sellaiseen ollut tottunut.
"Se on vain hyvä että sisarukset välittävät." Jos oli rakastavia sisaruksia, ei voinut olla väkivaltainen juoppo, eihän?

"Niinhän se on. Valitan heistä aivan liikaa, mutta ovat he uskomattoman tärkeitä."
Muistikohan Lawrence kertoa sen riittävän usein?
Ajatuksissaan hän laski kätensä hyvin kevyesti Miriamin selälle kun he suuntasivat heille varattua pöytää kohti. Seinää koristi puunoksaa jäljittelevä kuvio, ja katossa roikkuvan vaatimattomat kattokruunut saivat ravintolasalin tuntumaan varsin tunnelmalliselta.
Lawrence veti tuolin Miriamia varten esiin ennen kuin harkitsikaan istuvansa itse.

Miriamia ei haitannut käsi selällä. Hän tosin tiesi jo nyt että sisko saisi kestää vaaleanpunaista hattaraa - Lawrence oli kovin herrasmiesmäinen ja teki ihania pieniä asioita, joilla oli iso vaikutus. Hän istui ja laski pienen laukkunsa pöydälle, mahtui siihen hyvin.
"Tämä paikka näyttää ihanalta."

Pöydälle oli koottu asetelma turvalliseen kupuun suljetusta tuikusta ja valkoisiksi maalatuista kuivista oksista - ainakin Lawrence oletti niiden olevan kuivia oksia, hän ei kehdannut alkaa kosketella niitä varmistaakseen, olivatko ne aitoja.
"Tämä on ensimmäinen kertani tässä ravintolassa", hän myönsi melkein nolona.
"Pitäisi aina käydä katsastamassa paikka etukäteen, mutta muutin Newcastleen vasta ennen joulua, joten ehkä se annetaan anteeksi?"

Miriam hymyili pehmeästi.
"Ai pitäisikö? Minä ainakin annan. Tämä vaikuttaa ihanalta ja olen kuullut tästä hyvää."

"Olisi ikävää, jos ensimmäisillä treffeillä ruoka osoittautuisi huonoksi", Lawrence totesi ja avasi tarjoilijan tuoman ruokalistan, jossa toistui sama oksamotiivi.
Hän oli käyttänyt yhden illan tutkimalla arvosteluja, valitakseen parhaan mahdollisen paikan.
"Onko sinulla lempiruokaa?"

Miriam otti ruokalistan sormiinsa ja hymyili hieman.
"Pidän aika monesta asiasta mikä on elänyt vedessä." Mukavam kevyttä ja raikasta.
"Sinulla?"

Lawrence onnitteli itseään siitä, että oli valinnut ravintolan, jonka listalta löytyi myös mereneläviä. Ei ehkä yhtä laajaa valikoimaa kuin alaan erikoistuneesta ravintolasta, mutta riittävästi. Hän oli halunnut huolehtia siitä, että lista oli laaja, mutta ei liian laaja - silloin oli vaarana, että annoksiin ei ollut panostettu riittävällä rakkaudella.
"Pidän ranskalaisesta ruuasta. Siitä tulee kotoisa olo."

Miriam hymyili hieman.
"niin! Joko kerrot mitä sanoit minulle silloin? En osaa ranskaa. Vai mahdatko muistaa? Ensihoitajat olivat huumanneet sinut aika hyvin... Raukka."

Lawrence yskähti hieman kiusaantuneena.
"Olen hyvin pahoillani siitä, kuinka käyttäydyin silloin", hän totesi, hieraisten kyömyä nenänvarttaan.
"Minä... olen melko varma, että kehuin silmiäsi."

Miriam nauroi ja pudisteli päätään, sulkien listan kun tiesi mitä halusi.
"Aaww, sehän on vain kaunista. Olisit myös voinut freudilaisesti kehua monta muuta asiaa, jos vaeltelevaa katsetta oli uskominen."

Lawrence yskähti uudelleen.
"Olen siitä edelleen hyvin pahoillani", hän totesi, ja lisäsi kiireesti:
"En tarkoita, että mikään siitä olisi ollut... valheellista, mutta olihan se silti hieman... sopimatonta."

Miriam heilautti kättään uudelleen.
"Höh. Olit oikein herrasmies silti." Laurie ei ollut esimerkiksi kourinut. Pitänyt näpit itsellään.

"Tiedä siitä..."
Oli kammottavaa, että hänen muistikuvansa olivat kovin... epäselviä. Oli niin käynyt joitakin kertoja aiemminkin, hän ei ollut aina tehnyt kovinkaan fiksuja ratkaisuja, mutta tämä oli eri asia.
Miriam oli aivan erityinen.
Hän keskittyi hetkeksi tarjoilijaan välittääkseen heidän tilauksensa ja käänsi sitten katseensa takaisin Miriamiin.
"Toivon silti, että voisin hyvittää antamani ensivaikutelman."

Miriam ei tuntunut osaavan muuta kuin hymyillä. Hyvä jumala miten suloiselta ja ihanalta Lawrence vaikutti. Sellaiselta joita oli vain elokuvissa, joita Miriam katseli huokaillen ihastuneena tai syöden jäätelöä.
Riippui suhde-elämän syklin vaiheesta.
"Olet hyvittänyt sen jo, ei hätää."

"Siinä tapauksessa minun on vielä hyvitettävä se, että annoin sinun odottaa kovin pitkään ennen kuin toin sinut syömään", Lawrence huomautti.
Hän voisi tehdä sen seuraavilla treffeillä, mikäli Miriam haluaisi lähteä sellaisille.
Niille pitäisi keksiä jotakin muuta kuin pelkkä ulkona syöminen.
"Tiedän lempiruokasi, mutta millasista muista asioista pidät?"

Mitkä olivat sellaisia asioita joista saattoi sanoa?
"Ei ole mitään hyviteltävää." Lawrencella oli varmasti ollut kiire. Parempaa tekemistä kuin pehmeä sairaanhoitaja.
"No... Minä pidän leipomisesta, romanttisista elokuvista, laulamisesta ja ystävistäni." Sen huomasi jo Facebookista. Miriam oli sosiaalinen.

Onnettomuudet tosiaan viihtyivät ryhmissä.
Lawrence ei muistanut paljoakaan viikoista sen jälkeen, kun oli saanut kuulla Emmien onnettomuudesta. Mutta sisko tulisi kuntoon, kaikki järjestyisi.
Leipominen, romanttiset elokuvat, laulaminen. Hän painoi tiedot mieleensä vastaisuuden varalle.
"Mikä on lempielokuvasi?"

Lempielokuva? Miriam mietti hetken. Vastatako korrekti vaihtoehto vai oikea vaihtoehto?
"... Disneyn Prinsessa ja Sammakko."

Disneyn Prinsessa ja Sammakko?
Lawrence harmitteli hetken sitä, ettei hänellä ollut sen ikäistä sukulaislasta, joka olisi sivistänyt häntä piirrettyjen maailmasta.
Ja tajusi, että jos huhut pitivät paikkansa, pian saattaisi olla.
Oli pakko keskittyä muuhun, tai hän olisi vaarassa kokea emotionaalisen romahduksen.
"Tiedän alkuperäisen sadun, mutta en voi sanoa nähneeni elokuvaa. Miksi se on suosikkisi?"

Pian tosiaan hyvinkin olisi.
Miriam mietti hetken.
"Pidän sen tyylistä, musiikeista ja sen päähenkilö on minulle kovin samaistuttava."

Lawrence toivoi, että olisi ollut hieman sivistyneempi piirrettyjen suhteen.
Edes ystäväpiirissä ei ollut lasta, jota olisi voinut käyttää tekosyynä piirrettyjen katsomiseen.
"Mistä muista elokuvista pidät?"

Miriam ei käyttänyt lapsia tekosyynä vaan katsoi niitä koska halusi.
"Aika monista. Romanttisista komedioista ja Pottereista, esimerkiksi. Entä sinä?"

Lawrence ei voinut sanoa olevansa asiantuntija myöskään romanttisten komedioiden suhteen - hänelle tuli mieleen ainoastaan Love Actually - mutta Pottereilla hänkin oli sentään sivistänyt itseään.
"Marvellin elokuvat ovat hyvää viihdettä. Työkaveri on myös esitellyt minut Sherlock Holmesin uusintaversioille, jotka eivät ole hassumpia."

"Nekin ovat kyllä ihan hauskoja. Sherlockit siis." Mimi naurahti pehmeästi.
"Olemme tasoissa, en voi sanoa perehtyneeni Marveleihin."

"Ehkä pitäisi pitää joskus elokuvailta?" Lawrence ehdotti, ennen kuin ehti estää itseään.
Toivottavasti Miriam ei kokenut hänen painostavan. Ehkä naisparka mietti paraikaa mahdollisuutta kieltäytyä hänen seurastaan.
"Voisit näyttää minulle jonkin suosikkielokuvasi, ja minä voisin valita jotakin Marveleista. Ne eivät ole maailmaamullistavia teoksia, mutta ajavat asiansa."

Ainakin hymy pysyi huulilla.
"Se olisi hauska idea." Ehkä hän valitsisi jonkin komedian eikä piirrettyä sille leffaillalle.
"Ne ovat varmasti hyviä."

Rehellisesti sanottuna Lawrence ei olisi pahastunut piirretystäkään, hän harkitsi tosissaan katsastavansa Prinsessan ja sammakon vain, jotta tietäisi, millainen Miriamin suosikkipiirretty oli.
"Lupaan, etten tällä kertaa odotuta sinua viikkotolkulla, mikäli tosiaan tahdot nähdä vielä uudelleen treffien jälkeenkin."

Miriamin tapoihin ei onneksi kuulunut vastata piikikkäästi.
"Minä otan tuon lupauksena." Hän vastasi hymyillen. Kyllä hän varmaan haluaisi. Ainakin vielä Lawrence oli hyvin ihana.

"Se on lupaus", Lawrence vakuutti.
Hetkeksi keskustelu katkesi, kun tarjoilija tuli tuomaan heidän annoksensa. Kepeä valkoviini oli jo käyty kaatamassa laseihin.

Miriam hymyili hieman ja katsoi annostaan melkein haikeasti. Siihen oli nähty vaivaa ja sitten hän vain hajottaisi sen. Reilua. Vaikka siitä hän kyllä maksoi. Hän hymyili hieman.
"Kerro itsestäsi jotain mitä et ole vielä sanonut." Jos vaikka esittäisi ettei ollut haastatellut Augustia. Miesparka.

Lawrence otti kulauksen viiniään ja odotti, että Miriam oli saanut aterimet käteensä ennen kuin harkitsikaan tarttuvansa niihin itse.
"No, tiedät, että ratsastan ammatikseni, joten se tuskin kelpaa", hän aloitti, kurtistaen kevyesti kulmiaan.
"Ennen muuttoani Newcastleen asuin Southamptonissa, mutta sekään ei taida olla kovinkaan kiinnostava tieto."

"Ehkä kyse ei ole yksittäisten tietojen kiinnostavuudesta vaan siitä millainen kokonaisuus niistä kasautuu?" Miriam ehdotto hymyillen pehmeästi.

Lawrence vastasi Miriamin hymyyn.
"Toivon niin."
Kun asiaa ajatteli, hän eli tällä hetkellä varsin... yllätyksetöntä elämää. Omistautui lähinnä työlleen.
"Olen aina haaveillut lemmikistä, mutta se ei ole koskaan todella onnistunut. Lapsuudessa sisko oli sairaana, ja muutin 14-vuotiaana pois kotoa sisäoppilaitokseen, jossa lemmikkejä ei sallittu. Salakuljetin silti kissanpennun huoneeseeni, kun se löytyi tallista hylättynä."

Miriam ei ehtinyt estää vinkaisua.
Kissanpennun. Ei sellainen mies voinut olla paha!
"Kissanpennun? Kai pentu sai hyvän kodin?"

Lawrence hämmentyi vinkaisusta. Oliko hän sanonut jotakin väärää?
"Niin. Ilmeisesti jokin tallikissoista oli saanut pentuja, ja yksi oli joutunut emoltaan hukkaan."
Pieni parka, ei se ollut edes kuulostanut kissalta vikistessään.
"Sai. Se asuu edelleen tallimestarin luona, saan joulukortin joka vuosi."

Miriam ei voinut olla hymyilemättä leveästi. Hyvä jumala, saattoiko olla noin suloista?
"Eikä, niin suloista. Minäkin saan kyllä siskoni kissoilta, mutta se ei ole noin suloisen tarinan takana."

Lawrence katsoi naista edelleen hieman hämmentyneenä.
Mutta tällä oli uskomattoman sievä hymy, sellainen, joka sai miehen unohtamaan, mitä hän oli ollut aikeissa sanoa.
"Niinkö sinusta?"

"On! Tietenkin." Ei moni mies ainakaan myöntäisi pelastaneensa kissanpentua tallista. Se vaati aivan omanlaistaan miehekkyyttä. Sitä että oli sinut omien herkkyyksiensä kanssa ja oli niin varma omasta miehisestä egostaan, ettei kokenut tarvitsevansa pönkitystä.
"Ja se myös kertoo siitä että olet hyvä ihminen."

Lawrence tutki Miriamin kasvoja mietteliäänä. Nainen vaikutti sellaiselta persoonalta, joka uskoi hyvää aivan jokaisesta - oliko se hyvä, vai huono asia, sitä hän ei vielä osannut sanoa.
Sellainen herätti väkisinkin suojelunhalua, joten ei tainnut olla mikään ihme, että myös naisen sisar oli melkoinen terrieri sille päälle sattuessaan.
"Ei kissanpentua voinut yksinkään hylätä."

Miriam oli valitettavasti juuri sellainen ja kaiken lisäksi vielä hyvin huolehtiva ihminen.
"Joku olisi voinut."

Miriamin elämään oli juuri ilmestynyt yksi huolehtija lisää. Ehkä Lawrence onnistuisi vielä voittamaan sillä naisen sukulaiset puolelleen, heillä oli sama elämäntehtävä. Tai tulisi olemaan, nyt oli vielä hieman liian varhaista sanoa mitään varmaa.
"Ehkä niin, mutta minä en sellaiseen pysyisi."

Miriam naurahti pehmeästi.
"Oletko tehnyt muita sankaritekoja kuin pelastanut kissanpentuja ja saat niiltä joulukortteja?"

"Kannoin siskon reppuselässä suuren vesilätäkön yli, lasketaanko se?" Lawrence kysyi, hymyillen niin että silmät siristyivät.
Se oli tainnut olla hieman ennen kuin Tempest oli sairastunut. Ne olivat olleet huolettomia päiviä.
"Pelkään, että sankaritekojeni lista ei ole kovinkaan vaikuttava."

"Lasketaan." Miriam sanoi hymyillen ja otti pienen kulauksen viiniä.
"Eivätkö juuri nuo ole parhaimpia? Siskosi sai pitää kenkänsä kuivina."

Lawrence naurahti hieman ja maistoi viiniään.
"Se oli kyllä kieltämättä melko suuri vesilätäkkö", hän myönsi.
"Sinä sen sijaan taidat tehdä sankaritekoja jokaisessa työvuorossasi."

Hän veti kevyesti hiuksia korvansa taakse ja naurahti.
"Voi ei, en minä nyt sentään. Teen vain työni."

Lawrence kurtisti kevyesti kulmiaan.
"Hyvin tärkeää työtä", hän huomautti, ja tarkoitti sanojaan vilpittömästi.
"Minulla sattuu olemaan omakohtaista kokemusta ensiavussa vierailemisesta..."

"Minä huomasin. Kokemuksesi taisi olla mieluisampi kuin useimmilla." Miriam naurahti.
"Ihanaa vaihtelua että joku on hyvällä tuulella."

"Minä taisin olla varsin hilpeällä tuulella", Lawrence myönsi hieman nolona.
"Mutta sinä olit uskomattoman viehättävää seuraa, sitä ei sovi vähätellä."
Hän epäröi hetken.
"Tuota, satuinko laulamaan sinulle? Ystäväni kertoi minun esittäneen autossa varsin... sielua lämmittävän version Lady Gagan Boys Boys Boysista."

Miriam nauroi ääni helisten ja pudisteli päätään.
"Harmi, et! Olisin ollut iloinen pienestä laulusta, olisit piristänyt aamuani. Ystäväsi on onnekas."

Lawrence irvisti hieman.
"En olisi niin varma. Hänen mukaansa My heart will go on ei olisi nappivalintani karaokeen, ehdin esittää senkin matkalla kotiin."

"noh, se ei ole kenenkään karaokevalinta." Miriam vastasi hymyillen.
"Se kuulostaa aina karaokessa kamalalta."

"Siskollani on ystävä, joka vetää sen mielettömän hienosti", Lawrence totesi.
Hänen oletetusti surkealle esitykselleen ei tainnut olla tekosyytä.
"Mutta hän onkin ammattilainen, esiintyy West Endillä. Tai esiintyi, nyt hänet on castattu elokuvaan. Anastasiaan, jos oikein muistan."

Miriam räpäytti silmiään. Vau. Lawrence tunsi vähän erilaisia ihmisiä.
"No se on eri asia, ammattilainen. Karaokessa ei ole ammattilaisia."

Sellaista sattui, kun lankoehdokas sattui olemaan Hollywood-tason näyttelijä. Yhtäkkiä päätyi laulamaan karaokea sellaisten ihmisten kanssa, joiden tapaamisesta ei ollut edes uskaltanut uneksia.
"Se on kyllä totta", Lawrence myönsi.
"Pidätkö teatterista? Musikaaleista?"

Miriam söi suunsa rauhassa tyhjäksi.
"Pidän. Harvoin vain käyn." Se kuitenkin maksoi ja olisi yleensä pitänyt lähteä Lontooseen sitä varten.

"Onko sinulla lempimusikaalia?" Lawrence jatkoi, vieden haarukallisen ruokaa suuhunsa.
"Etelässä asuessa oli helppo hypätä junaan ja mennä West Endille, mutta täältä ei kieltämättä pääse Lontooseen aivan yhtä nopeasti. Oletko muuten aina asunut Newcastlessa?"

"En voi sanoa nähneeni montaa livenä, en voi oikein perustee mielipidettä siitä." Miriam ei oikein ollut ehtinyt katsomaan.
"Kasvoin Carlislessa, vanhemmat asuvat edelleen siellä." Hän sai juuri nielaistua 'äidin ja isin'. Hän ei halunnut kuulostaa kuusi vuotiaalta.
"Oletko sinä asunut aina etelässä?"

Ehkä hän voisi viedä Miriamin käymään teatterissa.
Mikäli tämä haluaisi vielä todella nähdä uudelleen. Parempi olla menemättä asioiden edelle, mies.
"En ole tainnut koskaan käydä Carlislessa", Lawrence myönsi.
"Asuin lapsuuteni Brightonissa, ja sen jälkeen muutimme perheen kanssa Lontooseen. Koulut kävin loppuun Yorkshiressa, ennen tätä muuttoa se oli pohjoisin asuinpaikkani."

Miriam hymyili pehmeästi. Ehkä nyt voisin käydä ei ollut lause jota sanottiin ensitreffeillä.
"Aww. Minä olen harvoin edes käynyt etelässä, viihdyn perheen lähellä."

"Meidän perheemme on päässyt vähän hajaantumaan", Lawrence totesi.
"Isän puolen isovanhemmat ovat täällä kotoisin, joten Muriel muutti heidän vanhaan taloonsa, ja Tempest asuu yhä Lontoossa. Olisihan se mukavaa, jos kaikki olisivat vähän lähempänä toisiaan."
Varsinkin nyt, kun hänestä olisi ehkä tulossa eno. Luoja.

"No mutta voihan sitä silti olla läheisiä." Miriam hymähti. Hän ei vain uskaltanut kokeilla liian kilttejä siipiään kauempana. Polttaisi vielä siipensä ja sormensa.

"Voi, ja me olemmekin", Lawrence vakuutti hyväntuulisesti. Jopa äidin kanssa, vaikka tämä asui sentään kokonaan toisessa maassa. Mutta ei kai sellaisella ollut nykyään niin hirvittävästi väliä, oli puhelimet ja internet ja junat ja lentokoneet kulkivat.
"Et ole käynyt etelässä montaakaan kertaa, mutta oletko matkustellut muuten?"

Laurie oli läheinen perheen kanssa. Hyvä juttu sekin.
"En muutamia perheen ulkomaanmatkoja lukuunottamatta. Uskon että sinä olet matkustanut enemmän?"

"En loppujen lopuksi niin hirvittävästi", Lawrence myönsi.
"Kisoihin tietenkin, mutta ei se ole samanlaista kuin esteratsastajilla, jotka kiertävät maasta toiseen melkein jatkuvasti, ainakin huipulla. Siskon sairastelu... rajoitti hieman elämää nuorempana."

Miriam mutristi hieman huultaan ja hipaisi Laurien jalkaa pöydän alla omallaan.
"Olen pahoillani." Sen täytyi olla rankkaa.

Lawrencen olisi tehnyt mieli potkaista itseään, vaikka samaan aikaan jalkaa hipaissut kosketus sai hänet ajattelemaan asioita, jotka olivat ehdottoman sopimattomia ensimmäisille treffeille.
Hienoa alkaa vuodattaa siskon sairaushistoriaa ruuan ääressä.
"Olihan se. Mutta onneksi hänellä menee nykyään hyvin, uusin kirja ilmestyi vähän ennen joulua."

Miriamista ehkä eivät. Hänen olisi pitänyt kehittää sääntö ensimmäisistä treffeistä, luoja.
"Se on hyvä."

"Niin on."
Lawrence kiitti onneaan siitä, että ravintolassa tänään soittava livebändi ei ollut osoittautunut pettymykseksi. Äänentoistokin oli kunnossa, niin ettei musiikki pauhannut kuin pahemman luokan baarissa, vaan sulautui miellyttävästi keskustelun taustalle.
"Olemme puhuneet varsin paljon minusta. Kertoisitko vielä jotakin itsestäsi? Onko sinulla lempimuistoa?"

Miriam kohotti kevyesti toista kulmaansa.
"Lempimuistoni taitaa olla joulut lapsena. Tabby kömpi sänkyyni ja valvoimme myöhään jutellen kaikesta kun emme malttaneet odottaa aamun lahjoja. Se oli mukavaa." Ja he tekivät sitä kyllä edelleen, tosin enemmän vain tavan vuoksi.

Lawrence hymyili, mielikuva oli äärimmäisen herttainen.
"Se kuulostaa hyvin kauniilta muistolta", hän totesi.
Heidän joulunsa olivat muuttuneet hyvin erilaisiksi sen jälkeen, kun Tempest oli sairastunut. Kun jokainen joulu oli saattanut olla viimeinen, sitä oli alkanut tehdä parhaansa, että se olisi paras mahdollinen.
"Jaksoitteko valvoa aamuun saakka? Meiltä se ei lapsena onnistunut koskaan..."

Miriam pudisti päätään.
"Emme. Nukahdimme viimeistään aamuyöstä ja sitte harmitti kun nukuimme pidempään ja jouduimme odottamaa lahjoja kauemmin." Hän naurahti muistolle. Sisko oli ihana ja rakas.
"Joskus koetimme hiipiä alakertaan yöllä kurkkaamaan lahjoja ja isi nosti meidät kainaloon keskeltä rappusia ja kantoi heidän sänkyynsä. Aamulla he nukkuivat sohvalla, veimme kuulemma kovasti tilaa..."

Miriamin kertomus sai Lawrencen hymyilemään.
Isi.
Tavassa, jolla nainen sanan sanoi, oli jotakin uskomattoman herttaista. Myös kyseinen isi kuulosti hyvin mukavalta persoonalta.
"Muriel yritti pitää minua hereillä nipistämällä, mutta ei se koskaan onnistunut..."

"Eihän se ole reilua." Miriam huomautti. Ja jos Lawrence olisi vain tiennyt millainen kertomuksess mainittu isi oli. Pari metriä pitkä, mallia ladonovi ja jaksoi edelleen nostaa molemmat tyttäret syliinsä samaan aikaan, jos halusi. Pöydän alla hän hipaisi Laurien jalkaa uudelleen.

Jos Lawrence olisi tiennyt, hän olisi saattanut palata takaisin lapsuutensa poikasopraanoksi hyvinkin äkkiä.
Mutta mielikuva pienen naisen isästä oli myös pienehkö, siitäkin huolimatta, että hän tiesi Miriamin olevan adoptoitu.
Hipaisi sai miehen hymyilemään.
"Eihän se ole, kieltämättä."

"Nipistäminen on kamalaa ja epäreilua." Miriam naurahti ja laski aterimet käsistään. Jalka tuntui menettävän kyvyn pysyä omalla puolella.
"Tabby harrastaa sitä jos ei pidä jostain mitä teen. Edelleen."

"Vähän", Lawrence myönsi.
Mutta silti Muriel oli harrastanut sitä lapsena varsin innokkaasti, kun isän silmä oli välttänyt. Ja teki niin joskus edelleen, kun halusi havahduttaa hänet ajatuksistaan.
"Minun siskoni on samanlainen."

"He eivät siis selvästi ole kasvaneet aikuisiksi." Miriam totesi hymyillen. Ei se niin yksioikoista ollut, kunhan kiusasi.

"Olen melko vakuuttunut, että olet oikeassa", Lawrence myönsi.
Ja kun pahasta puhuttiin, paha ilmestyi. Lupauksensa mukaan Tabitha soitti sisarelleen varmistaakseen, että kaikki oli hyvin, ja tarjotakseen tarvittaessa syyn livistää ajoissa pois.

Miriam havahtui puhelimen sointiin.
"Mimi." Hän vastasi lempinimellä. Ei, häntä ei oltu kidnapattu.
"On kiire, en ehtisi puhua nyt."

Tabitha istui risti-istunnassa lattialla, mustavalkoinen kissa sylissään kehräten.
Lempinimi, joten välittömiä toimenpiteitä ei tarvittu.
"Onko kaikki mennyt hyvin?" hän varmisti, kurtistaen epäluuloisesti kulmiaan.

Miriamin olisi varmaan pitänyt muistaa ne koodit. Ei, hän ei muistanut.
"On."

"Mimi, meillä oli koodi!" Tabitha marisi, samalla kun vippasi leluhiiren noudettavaksi täplikkäälle kissalle.
"Jos aiot päästää hänet jatkoon, sinun piti sanoa, että jauhot ovat vasemmanpuoleisessa kaapissa! Ja jos haluat minun soittavan myöhemmin uudestaan, käskin pyytää tuomaan maitoa kaupasta."

Miriamia alkoi naurattaa.
"Maito on vasemman puol-- jauhot. Vasemmanpuoleisessa kaapissa."

Lawrence huomasi, että nauru ei ollut kaukana, ja tutki Miriamin kasvoja melkein uteliaana.
Linjan toisessa päässä Tabitha puhahti.
"Mimi! Jos jatkoon, jauhot. Jos soitan uudelleen, maito. Kumpi?"

"Jauhot." Miriam peitti jo suun kädellään. Hyvä jumala. Siskorakas, kaikki oli ihan hyvin. Komea ja ihana mies, kiva ravintola ja hyvää musiikkia.

"Jauhot?" Tabitha varmisti ja harkitsi jo, pitäisikö sittenkin käydä varmistamassa paikan päällä, että kaikki oli hyvin.
"Laita viestiä, kun pääset kotiin, okei?"

"Jauhot." Mimi lupasi pehmeästi, vetäen käden suunsa edestä. Pronssiin vivahtavalla huulipunalla maalatuilla huulilla oli huvittunut hymy ja se ylsi silmiin asti.
"Joo. Heippa." Hän sulki puhelimen päätään pudistellen.
"Anteeksi."

Lawrencella oli epäilys siitä, että kyse saattoi olla puhelusta, jonka tarkoituksena oli varmistaa mahdollisuus paeta, mikäli treffit olisivat osoittautuneet täydelliseksi fiaskoksi.
Mutta taisi olla hyvä merkki, että Miriam istui vielä toistaiseksi täällä?
"Soittiko sisko?" hän kysyi herrasmiesmäisesti.

Miriam laittoi puhelimen laukkuunsa.
"Kyllä, huolehti. Ja suivaantui kun unohdin koodikielen."

Lawrence kohotti toista kulmaansa.
"Ai teillä oli suunniteltuna oikein koodikieli? Siskosi on tosiaan omistautunut."

"On. Jos tarvitsin apua, piti sanoa että hän tuo maitoa kaupasta. Jos taas ei ollut hätää ja pidän seurastasi, piti sanoa että jauhot oovat vasemmassa kaapissa. Muistini vain on surkea tällaisille..."

Lawrence ei voinut mitään naurahdukselle.
"Älä sure, epäilen, etten minäkään muistaisi vastaavia", hän vakuutti.
"Mutta taisit puhua jauhoista äskeisessä puhelussa..?"

Miriam otti kulauksen viiniä ja vilkaisi tyhjää lautasta, sitte Lawrencen kasvoja. Hymy tuikki ruskeissa silmissä.
"Mmm. Jauhot ovat vasemmassa kaapissa. Siskoni sanoin päästän sinut jatkoon, vaikka en siitä lauseesta pidäkään."

Se sai Lawrencen väkisinkin hymyilemään.
Hän oli pahuksen iloinen siitä, ettei ollut ainakaan vielä saanut pakkeja.
"Pakko myöntää, että olen iloinen", hän totesi, laskien ruokailuvälineet käsistään.
"Tahtoisitko jälkiruokaa?"

Miriam puri kevyesti huultaan.
"No, itseasiassa..." Hän oli varautunut siihen jos, jos Lawrence olisi mukavaa seuraa. Ja olihan mies ollut.
"Leivoin itse jälkiruokaa, jos vain haluat tulla käymään. Jos pidät suklaasta, marjoista ja kahvista."

Se yllätti.
Hyvin lyhyeksi hetkeksi Lawrence tunsi vajoavansa pahanlaatuisen hämmennyksen valtaan. Kun hän oli puhunut jälkiruuasta, hän oli tarkoittanut sitä täysin viattomasti, mutta yhtäkkiä kaikki mahdolliset piilomerkitykset muistuttivat olemassaolostaan.
Mutta ei, tässä puhuttiin todella vain jälkiruuasta, kirjaimellisessa merkityksessä.
Hän hymyili Miriamille, tummat silmät siristyen.
"Kunhan sisaresi ei usuta kissa-armeijaa kimppuuni?"

"Ei, siskoni on turvallisen välimatkan päässä omalla asunnollaan." Miriam lupasi hymyillen. Hänen sanoillaan saattoi olla vieno piilomerkitys, ehkä parin suudelman verran.
Tai sitten makuuhuoneellinen. Se riippui monesta asiasta.

Kun sisko oli vaivautunut keksimään kokonaisen salaisen koodikielen, Lawrence ei ollut aivan niin varma.
"Siinä tapauksessa minulla ei ole syytä kieltäytyä", hän vakuutti hymyillen.
"Tahtoisitko viiniä mukaan?"

Mieli teki huomauttaa ettei Laurie voisi enää ajaa jos ottaisi enemmän kuin lasillisen, mutta hän jätti huomauttamatta. Mies tiedosti sen varmasti itsekin.
"Se voisi olla hyvää sen kanssa."

Onneksi taksit oli keksitty, ja hätätapauksessa hän voisi vaikka kävellä kotiin. Vaikka se tarkoittaisikin rakkaan Mustangin jättämistä vieraaseen parkkiin, mutta Lawrence oli valmis tekemään tässä tilanteessa uhrauksen.
Hän pyysi tarjoilijalta laskun ja tilasi heille vielä pullollisen viiniä kotiin vietäväksi, ja maksoi tietenkin laskun kokonaan itse.
"Oletko valmis?" hän varmisti, kääntäen katseensa Miriamiin.

Miriam nyökkäsi kysymykselle, nousten varoen seisomaa. Ei nyt saisi kaataa tuolia tai muuta epäsulavaa.
"Tämä oli ihana paikka. Musiikki oli hyvää."

Lawrence hymyili ilahtuneena.
"Olen iloinen, että pidit. Pakko myöntää, että jännitin etukäteen, jos paikka osoittautuisikin kaikesta huolimatta ikäväksi. Tai musiikki huonoksi..."
Hän otti viinipullon toiseen käteensä ja painoi toisen käden kevyesti Miriamin selälle lähtiessään johdattamaan naista naulakoille.

"Pidin. Oikein paljon." Hän puri kevyesti huultaan. Kun he olivat ulkona ravintolasta, hän kurottautui painamaan suukon Lawrencen poskelle. Korkojen iloa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   To Huhti 19, 2018 10:14 am

Lawrence oli uskomattoman helpottunut.
Hän ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon oli jännittänyt etukäteen. Oli kulunut hyvin pitkään siitä, kun hän oli viimeksi tuntenut näin.
Suukko sai hänet räpäyttämään yllättyneesti silmiään.
"Mistä hyvästä tuo oli?"

Miriam hymyili pehmeästi ja naurahtaen pyyhkäisi pronssisen glitteristä huulipunaa poskelta.
"Ihanasta illallisesta?"

"Ehkä vähän hyvästä seurastakin?" Lawrence ehdotti varovaisesti samalla kun painoi toisen kätensä jälleen Miriamin selkää vasten johdattaakseen naisen autolle.

"Oh." Mirim painoi vielä toisen suukon poskelle, lähtie sitten kävelemään autolle.
"Hyvästä seurasta."

Suukot tekivät Lawrencen hyvin onnelliseksi.
Miriamin seurassa oli helppo unohtaa hetkeksi kaikki se ahdistus, joka häntä odottaisi sillä hetkellä, kun hän sulkisi kotioven perässään.
"Olen otettu."

"Noh." Miriam naurahti pehmeästi ja kulki miehenn vierellä korot kevyesti kopisten. Pitkästä aikaa oli ollut hauskaa. Mies ei lähennellyt, koettanut saada pikaiselle vessaan, tehnyt ohareita...

"Olen, olen", Lawrence vakuutti naurahtaen.
He olivat onneksi liikkeellä vielä sen verran ajoissa, etteivät kadut olleet täyttyneet alkoholilla terästetyistä juhlijoista. Olisi ollut ikävää, jos joku olisi päättänyt huudella Miriamille törkeyksiä - hänellä oli ikävä aavistus, että nainen joutui kestämään sellaista.

Lawrencen aavistus oli oikeassa. Miriam sai kuunnella sellaista, paljon, useammastakin syystä.
"Se on ihana kuulla."

Tarkoittikohan Miriam sitä todella?
Ainakaan nainen ei ollut livistänyt ensimmäisellä mahdollisella hetkellä, joten sen täytyi olla hyvä merkki? Kutsunut vielä kotiinsakin.
Mustangin valot välkähtivät, ja Lawrence avasi jälleen oven Miriamia varten.

Miriam tarkoitti sitä ihan todella. Hän kiitti miestä hurmaavalla hymyillä istuessaan autoon ja laittoi turvavyön kiinni. Hymyilytti koko ajan. Hölmö tyttö.

Lawrence kiersi omalle puolelleen autoa ja istahti ratin taakse.
Mustang hyrräsi yhtä tyytyväisesti kuin aina, kun hän käynnisti moottorin ja kääntyi parkkipaikalta liikenteen sekaan.
Radio soitti hiljaista taustamusiikkia heidän matkalleen.
"Oletko koskaan haaveillut lemmikistä?" Lawrence kysyi, kun joutui pysähtymään valoihin päästääkseen myöhäisen koiranulkoiluttajan tien yli.

Kysymys sai naisen naurahtamaan.
"Olen, mutta en ole vuorotyön takia yksinasuvana viitsinyt ottaa. Käyn sitten kahvilalla lellimässä Tabbyn kissoja."

Koira ja omistaja pääsivät turvallisesti tien yli, ja Lawrence saattoi jatkaa matkaa kohti Miriamin kotia.
Ei ollut onneksi pitkä matka ajaa.
"Minulla on vähän sama juttu, vaikka ei vuorotyöstä nyt voikaan puhua. Siskolla on sitten nel... viisi koiraa ja kaksi kissaa - luulen, että niitä on kaksi, joten hän kai kompensoi."

"Oh, siskosi tosiaan kompensoi." Miriam naurahti.
"Se on toisaalta mukavaa kun sisaruksella on tassuterapeutit joita lainata."

"Mmm, varsin hyvin."
Mutta Lawrencella ei ollut valitettavaa, olihan Muriel lainannut hänelle Novaa, kun synkkyys oli yrittänyt vyöryä niskaan.
Tällä kertaa parkkipaikka löytyi helpommin, ehkä kaikki olivat viettämässä viikonloppua.
Lawrence sammutti moottorin ja nousi ylös, kiertämään auton jotta saattoi avata oven Miriamille.
[23.3.2018 23.26.38] Natsilepakko: Mimi nousi autosta mahdollisimman sulavasti ja lähti kohti ovea. Hän avasi oven ja otti kengät pois eteisessä, lyhentyen, noh, melko tosi lyhyeksi.

Jos aivan rehellisiä oltiin, Lawrencea ei olisi lainkaan häirinnyt, vaikka hän olisikin joutunut antamaan hieman tukea Miriamille. Mutta valitettavasti tämä kulki korkeissa koroissaan oikein sulokkaasti.
Ja korojen lähtiessä muuttui hyvin pieneksi.
Lawrencea hymyilytti, kun hän ojensi käsiään auttaakseen takin pois.

Miriam riisui sulavasti takkinsa ja hymyili Lawrencelle. Edetessään hän täppäsi katkaisijasta valot pieneen olohuoneeseen, josta näkyi käytävämalliseen keittiöön.
"Istu alas, haen lasit." Olohuoneen nurkassa oli naisen mikrofoni standissaan ja äänitysvälineitä.

Lawrence riisui omankin takkinsa ja kenkänsä, ja seurasi sitten Miriamia olohuoneeseen.
Hän laski viinipullon pöydälle ja istahti alas, yrittäen olla antamatta periksi uteliaisuudelleen tutkia huonetta liian tarkkaan katseellaan.

Miriam otti keittiössä ne vähän hienommat viinilasinsa esiin ja nosti pienen, sievän ja taitavasti koristellun kakun pöydälle. Hän vei ensin lasit olohuoneeseen ja toi perästä sopivan hillityt palasen kakkua kukkareunuksisilla lautasilla.

Jopa Miriamin lautaset olivat uskomattoman suloiset, täysin sopivat suloiselle olennolle.
Lawrence avasi viinipullon ja kaatoi heille molemmille lasilliset viiniä.
"Kakku näyttää todella hyvältä."

Hän istui alas, juuri taktisen sopivan välimatkan päähän ja risti jalkansa.
"Kiitos. Puran töitä leipomalla." Miriam naurahti ja kurottautui ottamaan kulauksen viiniä.
"Toivon ettet ole allerginen kananmunalle tai mansikoille? Ja siinä on myös kahvia ja suklaata."

Jokin muukin näytti todella hyvältä, mutta Lawrence ei lausunut ajatustaan ääneen. Ensimmäiset treffit, mies hyvä, ja Miriamilla oli kiukkuinen sisko, joka syöttäisi hänet kissoille, jos hän onnistuisi sanomaan jotakin, mikä pahoittaisi naisen mieleen.
Joten rauhassa vain.
"Olen hyvin helppo tapaus, minulla ei ole minkäänlaisia yliherkkyyksiä tai allergioita."

Miriam otti varovasti lautasen käteensä. Huomaamattoman taktisesti valui sentin pari lähemmäs istumaan.
"Hyvä tietää. Tiedän minne tuon ylimääräisiä leipomuksia." Kaikkea ei voinut tosiaan syödä itse.

"En valittaisi", Lawrence lupasi, ottaen toisen lautasen itselleen.
Hän epäili, että Miriam oli siirtynyt lähemmäs, mutta ehkä se oli vain kuvitelmaa? Rauhassa.
"Olen varsin taitava tuhoamaan ylimääräiset leipomukset, vuosien harjoittelu takana."

"Epäilen että siskosi on tarjonnut harjoittelumateriaalit?" Miriam kysyi naurahtaen. Oli hankala olla viehättävä kun söi kakkuam hitto.

"Jep, varsin innokkaasti nyt, kun olen asunut näin lähellä."
Tosin, viime aikoina Muriel ei ollut enää kiikuttanut ylimääräistä ruokaa tai leipomuksia hänen luokseen.
Jos Lawrencelta kysyttiin, Miriam oli erittäin viehättävä juuri nyt.
"Onko sinulla lempijälkiruokaa?"

: Miriam naurahti pehmeästi, hiviuttautuen vähän lähemmäs. Hyvin huomaamattomasti.
"Pidän melko monesta missä on marjoja ja suklaata. Sinulla?"

Lawrence painoi sen mieleensä, ihan vain vastaisuuden varalta. Jos vaikka joutuisi joskus lepyttelemään.
Hän oli melko varma, että Miriam oli siirtynyt taas lähemmäs. Sääli, ettei ovela käden ojentaminen selkänojalle ollut oikeastaan niin ovelaa.
"Minä en ole millään tavalla nirso. Mutta jos pitää nimetä yksi, niin omenapiirakkaan liittyy hyviä muistoja."

Ja hän painoi sen mieleensä. Omenapiirakka, sitä olisi mahdollista tehdä monella tapaa.
"Sinuahan voisi käyttää siis koekaniina." Hän siirtyi niin että reisi hipoi Laurien reittä.

"Olen oikein mielelläni koekaniinisi, tämä on todella hyvää", Lawrence vakuutti.
Olkoon, nyt ei ollut enää epäilystäkään siitä, etteikö Miriam olisi siirtynyt tietoisesti lähemmäs. Siitä rohkaistuneena Lawrence tasapainotti kakkulautasen toiselle polvelleen ja sipaise vapautuneella kädellään naisen tummia hiuksia.

Se kosketus sai Miriamin hymyilemään. Tummat hiukset olivat kovin paksut ja aika karheat, vaikka näyttivätkin sileiltä laittamisen ansiosta. Kun hän laski sen lautasen kädestään ja otti viinilasin sormiinsa, Mimi nojautui hyvin hienovaraisesti kylkeä vasten.

Lawrence otti sen kutsuna kietoa toinen käsivartensa rennosti Miriamin hartioiden ympärille. Niin kevyesti, että siitä pääsisi kyllä vielä pakenemaan ahdistumatta.
Se, mitä Emilylle oli tapahtunut, kummitteli hetken hänen mielessään. Mutta ei kuka tahansa voinut seota kuten Eugene.
Hän pyyhkäisi Miriamin hiuksia uudelleen.
"Kauniit."

Ei hän ahdistunut siitä, päinvastoin. Miriam kallisti kevyesti päätään. Kauniit?
"Kiitos. Ihan itse kasvatin." Hän totesi leikkisään sävyyn.
"Tosin luonnostaan ne ovat enemmän afro."

Lawrence nauroi pehmeästi ja rohkaistui painamaan hetkeksi nenänpäänsä vasten Miriamin hiuksia.
"Teit oikein hienoa työtä", hän vakuutti.
"Etkö pidä niistä sellaisina?"

Hän pudisteli kevyesti päätään.
"En oikein. Niitä ei saa mitenkään ja ne vain ovat sellainen epämääräinen pilvi." Kun kävi suoristuspermanentissa aika ajoin, hiukset pysyivät suorina.

"Olen varma, että näyttäisit hurmaavalta jopa silloin, jos hiuksinasi olisi epämääräinen pilvi."
Lawrence taisi olla toivottoman ihastunut, mutta hänen silmissään Miriam oli niitä olentoja, jotka näyttivät varmasti hyvältä vaikka kesken unien heränneinä.
Se oli, rehellisesti sanottuna, varsin viehättävä ajatus.

"Se on ihan kivaa, joskus,siihen asti kun haluaa kampauksen tai jotakin." Miriam naurahti, katsellen Lawrencen kalpeita kasvoja hymyillen. Jokin kalpeudessa kiehtoi, kun itse oli hyvin tumma. Kontrasti oli varmasti melko naurettava heidän välillää.
"Sinullakin on kyllä ihanat hiukset.

Voi sitä valokuvaajaraukkaa, joka yrittäisi saada heistä otetun valokuvan arvot kohdilleen niin, ettei toinen katoaisi kuvasta kokonaan.
"Tällaisenaan ehkä", Lawrence naurahti ja pudisti hieman päätään.
"Heti, kun kasvavat vähänkään pidemmiksi, niistä tulee aivan naurettava harja."

Miriam vei kätensä miehen hiuksiin ja juoksutti sormet niistä hellästä läpi. Sitä varten piti tosin nousta polvilleen sohvalla.
"No mutta se on varmasti hieno harja."

Sitä varten myös eräät tietyt, huomiota vaativat osat kohosivat kasvojen lähelle. Mutta tällä kertaa Lawrence ei onneksi ollut enää lääkkeiden vaikutuksen alaisena, joten hän saattoi pitää katseensa naisen kauniissa kasvoissa.
"Valitettavasti siitä ei taida olla edes kuvallisia todisteita", hän totesi, ja pyyhkäisi vuorostaan Miriamin hiuksia, siirtäen samalla kakkulautasen pöydälle.
"Pitkä aika siitä, kun se on viimeksi ollut harjana."

Miriamin pitäisi oppia ajattelemaan että jos hän nousi polvilleen istuessa, hänen rintamuksensa nousi miltein miesparan naamaan. Vaikka eipä hän ollut viimeksikään tuijottelusta syyttänyt.
"Harmi. Toki, onhan tässä mistä ottaa kiinni." Miriam ei kyllä edes ajatellut mitä sanoin, mutta miehellä piti olla hiuksia mitä möyhiä suudellessa ja joskus muulloin.

Lawrence ei olisi lainkaan valittanut, ellei olisi halunnut tehdä parhaansa ollakseen vaikuttamatta siltä, että oli vain yhden ja tietyn asian perässä.
Miriam ei tosin tehnyt siitä lainkaa helppoa.
Toinen tumma kulmakarva kohosi hieman.
"Saat ottaa niistä kiinni ihan niin paljon kuin tahdot."

Miriam naurahti pehmeästi ja pohti hetken, painaen suukonn Laurien otsalle. Siihen jäi vähän hileistä huulipunaa, jonka hän pyyhki nauraen pois.
"Tämä huulipuna ei ollut paras valinta treffeille, selvästi... Ja varo mihin annat luvan. Hiuksia on ihana möyhyiä."

Lawrence pysytteli nöyränä poikana paikoillaan, kun Miriam pyyhki huulipunaa pois hänen otsaltaan.
Ei ehkä treffeille, joilla suunnitteli suutelevansa.
"Ei haittaisi yhtään", hän vakuutti viattomasti hymyillen.
"Möyhi rauhassa."

"Olet kohta täynnä glitteriä." Miriam naurahti ja nousi sulavasti sohvalta, juoksuttaen käden hiuksista läpi.
"Käyn putsaamassa tämän pois. Ettet ole pian pronssipatsas."

"Kestäisin sen kuin mies", Lawrence vakuutti.
Miriamin tähden hän ei valittaisi, vaikka joutuisikin kulkemaan loppuillan glitteriä karisten.
"En malttaisi päästää sinua siitä minnekään."

"Saat pusun jos päästät. Tuskin haluat glitteristä huulipunaa." Miriam virnisti ja kipaisi kylpyhuoneessa pyyhkimässä huulipunan huulistaan.

Lawrence nauroi ja päästi Miriamin livahtamaan karkuun kätensä alta.
Ehkä tämän kerran. Vaikka ei huulipuna edelleenkään haitannut, kun se oli peräisin niin viehättävän naisen huulilta. Edes glitterin kanssa.

Palatessaan hän ei livahtanut takaisin kylkeen, vaan kovin estoitta hajareisin syliin. Se keltainen mekko kiipesi ylemmäs reisillä mutta se ei haitannut. Hän nojautui painamaan pehmeän suukon miehen huulille ja hymyili.

Lawrencella ei ollut mitään sitä vastaan, vaikka osa hänestä yllättyikin.
Hän laski kätensä kevyesti naisen vyötäisille - ihastuttavan kurvikkaalle vartalolle, joka sopi täydellisesti käsien väliin ja tutki tummia silmiä.
"Ei jäänyt enää glitteriä huuliin?"

Mimi siristi leikkisästi silmiään ja pudisteli päätään.
"Ei. Miehisyytesi on turvassa."

Lawrence nauroi ja painoi päätään kokeilevasti lähemmäs hipaistakseen Miriamin huulia, samalla kun kädet vaeltelivat naisen kyljillä hellästi silittäen.
"Epäilen, että miehisyyteni karisisi glitteriin."

"Olet siis tosimies." Tosimies saattoi käyttää pinkkiä eikä kuollut glitteriin, niinhän sitä sanottiin? Mimi nojautui kevyesti lähemmäs , vieden kädet niskan taakse. Tummat sormet haroivat Lawrencen hiuksia kun hän tavoitteli pehmeää suudelmaa. Puhelin oli äänettömällä vessassa.
Jos Tabby päättäisi holhota.

Se sai Lawrencen hymisemään naurusta.
"Kun en pelkää glitteriä?"
Ei hänen miehisyytensä ollut kiinni siitä, mihin hän pukeutui, tai kimaltelivatko kasvot glitteristä. Syliin istahtaneessa Miriamissa oli tarpeeksi muistuttamaan siitä, että hän oli mies, kiitos vain.
Hän vastasi suudelmaan, kietoen käsiään paremmin naisen ympärille.

Jonkun miehisyys olisi ollut.
Sormet haroivat miehen hiuksia hänen syventyessä tyytyväisenä suudelmaan. Siinä sylissä oli oikein hyvä olla ja painua hieman lähemmäs koko keholla.

Hiuksissa vaeltavat sormet lähettivät miellyttäviä väreitä alas selkään.
Lawrence antoi käsiensä vaeltaa ensin Miriamin ihastuttavalle lantiolle ja siitä hellästi reisille, samalla kun syvensi kokeillen suudelmaa.

Ei ehkä niitä asioita joista pikkusisko olisi ylpeä, mutta Mimi oli kokeillut myös sitä ettei ensimmäisillä treffeillä antanut poskipusua kummempaa ja se oli päätynyt suhteeseen juopon kanssa. Eli nyt voisi kokeilla jotain muuta. Suudelmat syventäminen sai hänet puristamaan hiuksia hellästä.

Pikkusisko soittaisi useamman varmistuspuhelun, ennen kuin hyppäisi ratin taakse ja huristaisi sisarensa oven taakse. Ja valitettavasti Tabbylla oli vara-avain, jolla tunkeutua röyhkeästi sisään, suojelun nimissä.
Onneksi Lawrence ei tiennyt siitä mitään, taskutiikerin uhka olisi saattanut saada hänet huolestuneeksi.
Nyt hän saattoi keskittyä suutelemaan ja hyväilemään Miriamia.
"Olet jumalattoman kaunis..."

Sanat saivat naise naurahtamaan pehmeästi Lawrencen huulia vasten.
"Kiitos." Hän mutisi hiljaa, miettien hetken. Miten yleensä treffeillä ehdotettiin että voisi mennä makuuhuoneeseen?

Lawrence näykkäsi Miriamin alahuulta kevyesti.
Uskomattoman kaunis nainen. Joka ei olisi tarvinnut vaatteita, jos häneltä kysyttiin.
"Tahdotko olla tässä, vai...?" hän tiedusteli pehmeästi, katsahtaen Miriamin silmiä viattomana.

Ainakin he olivat samaa mieltä siitä, että toinen ei välttämättä kaipaisi vaatteita. Mimi hymyili vinosti, nojaten taaksepäin.
"Minulla on aika mukava sänky, vaikka itse sanonkin."

Lawrence käytti tilaisuutta hyväkseen ja siirsi Miriamin hiuksia syrjään, päästäkseen hipaisemaan huulillaan naisen kaulaa.
"Ehkä voisimme katsastaa sen?" hän ehdotti, kietoen käsivarsiaan halaukseen kurvikkaan vartalon ympärille.

Miriam veti terävästi henkeä. Kaulaan koskeminen oli aivan omalla vastuulla.
"Kyllä. Ja mieluusti heti." Se oli kuin bensaa liekkeihin.

Terävä hengähdys sai Lawrencen värähtämään.
Hän oli aivan samaa mieltä.
Hän ei vain sanonut sitä ääneen, vaan paransi otettaan Miriamista. Hän nosti naisen kevyesti syliinsä ja vilkaisi ympärilleen. Oikea ovi, ja suunta kohti makuuhuonetta.

Nainen vinkaisi ja nauroi huvittuneena. Lawrence oikeasti kantoi häntä. Jestas. Pisteet siitä että he eivät törmänneet kompaktin pienessä asunnossa mihikään ja pääsivät makuuhuoneeseen sulavasti. Parisänky vei suuren osan tilasta, sitten kaksi yöpöytää. Toisella oli herätyskello, lamppu, keskeneräinen kirja ja toisella vain vaasillinen kauniita tekokukkia. Nurkassa oli paperivarjostimella varustettu valaisin joka loi lempeän hämärän huoneeseen. Päiväpeitto oli kaunista kukkakuviota.

Mitäpä sitä makuuhuoneeseen muuta välttämättä tarvittiinkaan kuin sänky, ainakaan, jos Lawrencelta kysyttiin. Sängyssä saattoi tehdä kaikenlaista mukavaa, ja nukkuakin vielä.
Hän laski Miriamin sängylle ja nojautui tämän ylle, hamuten huulilta suudelmaa.

Miriam ei vetänyt tuota lähemmäs, vaan alkoi avata paitaa. Tärkeysjärjestys se olla piti. Hän oli kovin utelias näkemään miltä mies näytti ilma vaatteita ja yritti olla pelkäämättä ajatusta siitä että tuo ei pitäisi hänestä. Pehmeä vähän sieltä täältä, vaikka suurin osa oli pakkautunut juuri oikeaan paikkaan.

Kun ratsasti ammatikseen, oli pidettävä huolta kehostaan, ja sen huomasi kyllä.
Lawrence antoi paitansa pudota avuliaasti lattialle, sinne vähäiseen tilaan, joka sängyltä ja yöpöydiltä jäi.
Hän kumartui uudelleen hipaisemaan Miriamin huulia omillaan, hymyillen niitä vasten.

Se sai naisen puremaan kevyesti huultaan. Millähän todennäköisyydellä tällainen mies pyysi häntä ulos? Hän hamusi suudelmaa, vieden samalla Laurien kättä kyljelleen. Mekon vetoketju.

Jos Lawrence vain olisi tiennyt Miriamin ajatuksista. Hän olisi pitänyt vieläkin paremmin huolta siitä, että nainen tajuaisi, kuinka uskomattoman upea oli.
Käsi hakeutui halukkaana vetoketjulle ja avasi sen, antaen sormien hipaista paljastunutta ihoa ennen kuin hän alkoi riisua mekkoa Miriamin yltä.

Hä nosti lantiotaan ja kohottautui sitten hieman. Keltainen mekko paljasti hempeän pastellinvihreän alusvaatesetin. Mimi olisi varmasti punastunut näkyvästi, jos olisi voinut. Mieli teki vetää Lawrence lähemmäs, ihan vain ettei katsoisi turhan tarkkaan.

Lawrence oli pohjimmiltaan esteetikko, totta kai hän halusi ihastella Miriamia ilman mekkoa, joka liittyi hänen paitansa seuraan lattialle.
Hän sipaisi naisen poskea hellästi huulillaan ennen kuin valui alemmas, suuteli kaulaa ja seurasi huulillaan solisluun linjaa.
Kaunis.

Hän veti silti miestä lähemmäs. Jos katsellaan toiste? Hiljainen ynähdys pääsi huulilta ja sormet kulkivat pitkin Lawrencen selkää. Jos olisi ollut pitkät kynnet, hän olisi jättänyt naarmuja.

Lawrence kohosi takaisin ylemmäs seuraten Miriamin kaulaa huulillaan, ennen kuin kohottautui kämmentensä varaan naisen ylle tutkiakseen tämän kasvoja.
"Mielettömän kaunis", hän huomautti, samalla kun selällä kulkevat sormet lähettivät kylmiä väreitä pitkin ihoa.

Hän puri huultaan kevyesti.
"Imartelija." Miriam naurahti tukahtuneesti. Oli nyt jo hieman raskasta hengittää.

Lawrence kurtisti kulmiaan ja kumartui suutelemaan Miriamin huulia.
"Minä en koskaan imartele, kerron vain totuuden", hän vakuutti, antaen toisen kätensä pujahtaa riisumaan pastellinvihreitä liivejä.

Mimi nosti selkäänsä hieman sängystä. Ainakaan Lawrencelle ei ollut tullut kiire johonkin. Joskus joillekin oli tullut. Kai nuo kuvittelivat hänen olevan muodokas, mutta täysin litteä muuten. Ei hän nyt pahasti pehmeä ollut, mutta oli.
"Mnnh, niinköhän?"

Lawrence olisi mieluusti huomauttanut sellaisille miehille, että omapa oli häviönsä. Hänen silmissään Miriam oli täydellinen juuri sellaisena, kauniina ja pehmeänä.
Hän nykäisi liivit pois tieltä ja painoi päänsä suutelemaan paljastunutta ihoa. Ei ollut kiire minnekään.

Varpaat kipristyivät kevyesti ja kädet valuivat selältä avaamaan vyötä. Lawrencella oli turhan paljon vaatteita päällä edelleen. Kevyet henkäykset kertoivat ainakin tyytyväisestä olosta. Miriam nautti hellästä ja kiireettömästä huomiosta.

Lawrencen keho oli samaa mieltä siitä, että heidän välillään oli vielä aivan liikaa kangasta.
Mutta keho saisi nyt luvan odottaa vielä hetken, hän ei aikonut kiirehtiä millään tavalla, halusi hän Miriamia kuinka epätoivoisesti tahansa.
Avautuneet housut helpottivat oloa hieman, kun hän valui suudelmin alemmas, naisen suloiselle vatsalle.

Mieli teki työntää Lawrence alemmas tai vetää ylemmäs. Hän työnsi sitä ajatuksistaan, rentoutuen. Käsi valui petollisesti haromaan tuon hiuksia.

Miriam oli hyvin kaunis.
Ja naisen alushousut olivat sillä hetkellä hyvin, hyvin turhat.
Lawrence valui alemmas ja alkoi riisua niitä, painaen samalla rentoja suudelmia säären iholle sitä mukaa, kun pujotti jalan vapauteen.

Ajatus kipristi varpaita kun hän veti mahdollisimman sirosti jalkansa vapaiksi. Olisiko ollut sopivaa hoputtaa? Tuskin. Mutta kun oli vähän liian tietoinen kehostaan, odotus oli aika piinallista.

Alushousut lattialle muiden vaatteiden seuraksi, hän voisi herrasmiesmäisesti auttaa etsimään ne sitten myöhemmin.
Lawrence vilkaisi Miriamin kasvoja ja kumartui sitten hipaisemaan naisen huulia omillaan, ennen kuin lähti valumaan taas alemmas nyt täysin paljaalla keholla.

Hän olisi halunnut vetää miestä pidempään suudelmaan, mutta epäitsevarmuuksien peittely ei tainnut olla kovin haluttavaa. Ja toisaalta, samalla hän oli hyvin tyytyväinen miehen kulkusuunnasta. Ja sen myös kuuli hiljaisista äänistä, sormien sotkiessa Laurien hiuksia. Hän haki sopivia paikkoja jaloilleen, levittäen vaistomaisesti reisiä hieman.

Hetken Lawrencen mielessä häivähti huoli - kyllä kai Miriam sanoisi, jos tuntisi olonsa epämukavaksi? Hän ei olisi sokea enää uudelleen, eihän?
Hän valui hitaasti lattialle polvilleen ja siirsi naista lempeästi lähemmäs vuoteen reunaa, samalla kun tarjosi jaloille paikkaa harteiltaan.

Kyllä hän sanoisi ja niin huono tuuri kävisi yhdelle miehelle kahdesti. Jalat laskeutuivat Laurien harteille ja hän tosiaan varoi potkaisemasta tuota nenään. Nenäparka oli kärsinyt tarpeeksi.

Lawrence olisi ollut huomaavainen ja jättänyt syyttämästä, vaikka jalka olisikin päätynyt potkaisemaan.
Hän eteni hitaasti suudelmin alas reittä, antaen Miriamille mahdollisuuden ilmaista, mikäli erityiskohtelu ei tuntunut mieluiselta. Mutta kun sellaista ilmaisua ei kuulunut, hän painui alemmas. Naiset ensin, niinhän sitä sanottiin.

Ei Miriam sitä myöntäisi, mutta siitä oli hetki aikaa kun hän oli saanut sellaista huomiota. Ja se tuntui oikein hyvältä. Tummat sormet haroivat Laurien hiuksia, ainakin toistaiseksi tukistamatta. Ääni muuttui pienistä henkäyksistä lähemmäs hieman äänekkäämpiä inahduksia ja voihkauksia. Se oli tuskallinen dilemma kun ei vielä halunnut antaa mielihyvälle valtaa, mutta oli pakko, kun ei kestänyt enempääkään. Hän tukahdutti sen äänen kevyesti tyynynkulmaan, värähdellen kevyesti. Oikein hyvä mies.

Tukistaminen ei olisi lainkaan harmittanut.
Lawrence tunsi huumaantuvansa äänistä, jotka kertoivat, että Miriam nautti, ja oli hyvin kiitollinen siitä, että housut oli avattu jo etukäteen.
Hän painoi vielä pehmeän suudelman reiden sisäpinnalle ennen kuin kohottautui ylemmäs, nojautui naisen ylle ja jäi tutkimaan tämän kasvoja katseellaan.

Poskia kuumotti, vaikka punaa ei näkynytkään. Hän hengitti hieman raskaasti, suu aavistuksen raollaan. Kädet kiertyivät Laurien niskaan, vetäen tuota pitkään ja hyvin intensiiviseen suudelmaan. Toinen jalka kiertyi kevyesti selän ympäri.

Lawrence vastasi suudelmaan, samalla kun ujutti sormensa housujensa taskuun nappaamaan pienen, rapisevan pakkauksen.
Hän ei ollut varma, kauanko kykenisi vielä hillitsemään itsensä.

Miriam jatkoi suudelmaa vaikka hän hennosti jalalla veti Laurien housuja pois. Ei niitä kaivattaisi mihinkään. Mies oli ihanan hellä ja huomaavainen, mikä vain innosti lisää.

Lawrence auttoi kiemurtamaan itsensä ulos housuista, jotka saivat päätyä muiden vaatteiden joukkoon lattialle.
Miriamin läheisyys tuntui saavan hänet menettämään järkensä, mutta ei niin pahasti, että ehkäisy olisi unohtunut - pieni, ikävä äänin halusi muistuttaa, että tässä perheessä oli ilmeisesti käynyt niin jo kerran.
Hän pakotti ajatuksen kuitenkin tiehensä, ja laski kätensä naisen lantiolle kohottaen tätä parempaan asentoon.

Miriam haki (ehkä jonkun mielestä turhan) avuliaasti paremman asennon. Hän voisi miettiä vähän myöhemmin miten sai näin komean miehen sänkyynsä. Komean miehen, joka ei ollut itsekä mulkku. Sellaisia oli harvassa.
"Lawrence..." Hän hoputti kevyesti henkäisten.

Sellainen joku olisi ollut ainakin Miriamin sisar, jonka mielestä ensimmäisten treffien ei tarvinnut jatkua sänkyyn saakka.
Korkeintaan suukko poskelle, kiitos ja hyvää yötä.
Lawrence kumartui näykkäämään Miriamin korvaa, nauttien siitä, miltä hänen nimensä kuulosti tämän äänellä lausuttuna.
Sen pidemmälle hänenkään kärsivällisyytensä ei enää riittänyt.

Miriam voihkaisi terävämmin, vetäen miestä lähemmäs vaikka sen ei kai olisi pitänyt enää olla mahdollista. Mutta kun tuntui hyvältä.

Vähäksi aikaa Lawrence unohti kaiken muun, antoi kehonsa mukautua Miriamiin, hukuttaen tämän samalla helliin, kaipaaviin suudelmiin.
Ensimmäisillä treffeillä. Mutta Miriam itse oli ilmaissut kaipaavansa häntä.

Miriam vastasi niihin suudelmiin hyvin mielellään, nauttien Lawrencesta lähellääm. Hänen äänensä ei oikein jättänyt arvailun varaa pitikö hän siitä vai ei. Ja yritti tehdä siitä Lauriellekin vaivan arvoista. Toinen käsi valui hyväilemään itseä. Siitä oli aikaa kun oli saanut hyvän miehen makuuhuoneeseen.

Ei sitä todella voinut millään lailla sanoa vaivaksi.
Lawrence tunsi olonsa hyvin euforiseksi vajotessaan Miriamin vierelle, tutki katseellaan naisen profiilia ja vei kätensä silittämään tämän kaunista, kaunista vartaloa.
"Olet upea", hän huomautti, ääni käheänä ja hengästyneenä.

Mirim puraisi kevyesti huultaan ja hengitti raskaasti. Hitto soikoon, Tabby tappaisi hänet.
Sen arvoista.
"... Imartelija..." Hän naurahti pehmeästi, painaen käden kevyesti otsalleen,

Puhelin värisi kiukkuisesti kylpyhuoneessa, mutta siitähän Lawrencella ei ollut minkäänlaista tietoa.
"Minä kerron vain totuuden", hän huomautti, silittäen lantion pehmeää kaarta sormenpäillään.
"Jopa ilman liian vahvoja kipulääkkeitä."

Miriam naurahti pehmeästi ja kääntyi painamaan suukon miehen huulille.
"Niinhän sinä sanot." Vielä toinen suukko ja sitten hän nousi kylpyhuoneeseen. Puhelin.
"Mm?" Hän kuiskasi hiljaa puhelimeensa.

"Hitto, Mimi, olen soittanut miljoona kertaa!"
Tabbyn kiukkuinen ääni kaikui kummallisesti, ikään kuin nainen olisi ollut suuremmassa tilassa, kuin kompaktissa asunnossaan kahvilansa yläpuolella.
"Lupasit laittaa viestiä, kun pääset kotiin!"

Mimi kurtisti kulmiaan.
"Missä olet?" Hän huolestui heti.
"Olen kotona ja voin hyvin. Ei ole hätää Tabby, anteeksi."

Tabby puhahti.
"Pian sinun ovellasi", hän ilmoitti, ja korkokenkien korkojen saattoi kuulla osuvan portaisiin.
"Tulin katsomaan, onko sinut murhattu."

"Voipaska." Miriam ähkäisi ja veti aamutakin päällensä. Hän veti makuuhuoneen oven kiireellä kiinni ja kipitti ovelle, ehtien vain juuri ja juuri ennen siskoaan avaamaan sen.
"Heiiii Tabby."

Kymmenen sentin koroissaan Tabitha ylsi katsomaan siskoaan silmiin. Lämpimän toffeenvaaleiksi värjätyt hiukset oli kietaistu huolimattomalle poninhännälle, ja roosanpunaisen takin helman alta pilkotti muhkean, luonnonvalkoisen hameen helma.
Kulmat tummien silmien yllä olivat tuimasti kurttuun painuneet, avain jo valmiiksi ojennettu lukkoa kohti.
"Olethan sinä hengissä!"

"Olen!" Mimu vastasi hymyillen ja haroi hiuksiaan. Hikka.
"Oliko muuta?"

Tabbyn kulmat kurtistuivat epäluuloisesti, ja hän yritti työntyä sisälle asuntoon koko sentin vajaa puolitoistametrisessä uskottavuudessaan.
"Ei voi tietää, jos hän käski sinun sanoa noin."

"... Tabbyy..." Miriam vinkaisi, päästäen siskon sisälle. Hyvä jumala.
"En tarvitse tupatarkastusta."

Ehkä hän käski sinun sanoa myös noin."
Miriam oli aina ollut aivan liian kiltti, ja tarvitsi ehdottomasti suojelua.
"Pitää sinua panttivankina."

".... Voi luoja." Miriam huokaisi raskaasti. Ja samalla peruutti selkä makuuhuoneen ovea vasten.

Tabby huomasi heti, että sisko siirtyi makuuhuoneen oven eteen.
"Sielläkö se rontti on?" hän ärähti, silmät siristyen. Hän oli pieni, pehmeä ja herttainen, aivan niin kuin siskonsa, mutta luoja sitä piruparkaa auttakoon, joka satutti hänen rakkaitaan.

Miriam räpytteli silmiään.
"... Ei ole piru, toivon ettei todellakaan parka." Ei kai sen jälkeen?
"No niin, voisitko mennä?"

Tabby yritti kurottaa kätensä tavoittelemaan ovenkahvaa.
"En aio päästää enää yhtään hullua psykopaattia elämääsi!"
Hullu psykopaatti oli ehkä pieni liioittelu, mutta Miriamin entinen oli ollut kammottava, kammottava ihminen.

Ja valitettavasti Tabby onnistui siinä kun Miriam horjahti.
"Hei, älä mene sinne ja älä liioittele!"

"Ha!"
Tabby riuhtaisi oven vauhdilla auki, ja oli kävellä suoraan tummahiuksisen, paidattoman miehen syliin.
Lawrence oli kuullut huudon ja katsonut parhaaksi tulla tarkastamaan, että kaikki oli varmasti hyvin. Housujen vyö oli jäänyt vielä avoimeksi, mutta muutoin hän oli sentään suurin piirtein säädyllinen.

Miriam nosti käden suunsa eteen. Voi hyvä jumala. Sitten hän peitti kasvot käsillään.
"... Tabby..."

Tabby oli vähintään yhtä hölmistynyt. Hän ei ollut ajatellut sen tarkemmin, mitä tulisi löytämään, kun tempaisi makuuhuoneen oven auki, eikä mieskään ollut ilmeisesti odottanut aivan tätä.
Lawrencen kunniaksi oli sanottava, että pokka piti yllättävän hyvin.
"... Meitä ei ole taidettu esitellä", hän totesi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena.

Miriam valui istumaan sohvalle. Pitäisi tappaa Tabby, koska tuo olisi nyt häätänyt sen komean miehen hänen elämästään.
Hei hei Lawrencen.
".... S-siskoni, Tabitha. Lawrence." Voi hyvä jumala.

Tabby ei edes hävennyt, tuijotti vain miestä röyhkeästi haastaen. Yksikin väärä sana, ja se olisi siinä, hän pitäisi henkilökohtaisesti huolta siitä, ettei tällä olisi enää mitään sijaa hänen sisarensa elämässä.
Kiukkuinen villikissa.
Lawrence soi Miriamin sisarelle hieman hämillisen hymyn.
"... Jos haen vielä paidan", hän ehdotti, ja saatuaan vastaukseksi tuhahduksen palasi takaisin makuuhuoneen puolelle.
Tabby kääntyi tuijottamaan siskoaan.

Miriam raotti sormiaan ja vinkaisi.
"... Tabby. Älä katso noin."

abby puhahti ja osoitti makuuhuoneen ovea.
"Ensimmäiset treffit", hän sähisi ja siristi silmiään.
Ensimmäiset treffit, siskorakas, ja mies ilmestyi makuuhuoneesta paidatta.

"Minä tiedän!" Mimi sihahti ja pyöräytti silmiään.
"Onko se nyt niin tarkkaa? Minulla oli oikein mukavaa. Oli. Ei varmasti ole enää."

"Jos hän on samanlainen hullu kuin sinun eksäsi?" Tabby ärähti takaisin ja mulkaisi makuuhuoneen ovea kohti kuin olisi voinut polttaa siihen reiän katseellaan.
"Mimi, ei ensimmäisillä treffeillä!"

"Tsk! Ole nyt hiljaa, hitto!" Ei Lawrencen tarvinnut kuulla.

"Minä en aio katsoa vierestä, jos sinä päädyt taas yhteen jonkun psykopaatin kanssa! Olet siskoni, ja tehtäväni on huolehtia sinusta!"
Tabby hätkähti, kun makuuhuoneen ovi avautui, ja Lawrence palasi olohuoneeseen, tällä kertaa asiallisesti pukeutuneena.

Miriam nousi ylös ja polkaisi jalkaa kiukkuisena.
"Nyt!"

"Noh!" Tabby puhahti yhtä kiukkuisena, mulkoillen sisartaan korkojensa antaman pituuden turvin - mikä tarkoitti, että hän saattoi katsoa tätä suoraan silmiin.
Lawrence vilkaisi sisaruksia hieman levottomana. Ehkä hän oli kuullut tai ymmärtänyt jotakin väärin.
"Miriam, tahtoisitko minun lähtevän?"

Miriam nielaisi. Ei, hän ei halunnut tuon lähtevän, vaan siskonsa ulos.
"Ei, en tahtoisi. Tabby, kaikki on hyvin. Näethän sinä sen." Hän veti aamutakkia paremmin kiinni. Hitto. Karmeimmat ensitreffit ikinä.

Tabby ei ollut aivan yhtä vakuuttunut. Hän astui lähemmäs, vakuuttavassa puolitoistametrisessä pituudessaan ja jäi tuijottamaan miestä tummat silmät hyytävinä.
"Jos sinä olet yksi niistä paskiaisista, jotka satuttavat siskoani, joudut vastaamaan siitä minulle."

Miriam asteli siskonsa taakse ja koputti sormilla tuon hartiaa.
"Tabby, kaikki on hyvin."

Lawrence räpäytti silmiään.
Yksi niistä paskiaisista, jotka olivat satuttaneet Miriamia. Hänen uskonsa miessukupuoleen alkoi jälleen hiipua.
Tabby käännähti ympäri, kohdaten siskonsa katseen silmät salamoiden.
"En aio enää katsoa vierestä, kun sinuun sattuu!"

Paskiaisia oli vain yksi, ei monta, kuten Tabby antoi ymmärtää.
"Kannanko sinut korvasta ulos?" Mimi sihahti hiljaa. alkoi melkein itkettää. Sisko säikäyttäisi vielä mahdollisesti kelvollisetkin yksilöt pois.

Tabby oli muuttunut hyvin suojelevaksi sen jälkeen kun oli tajunnut, kuinka Miriamin entinen miesystävä oli tätä kohdellut. Syyllisyydentunne oli ollut tuskallinen kestää, hän ei ollut huomannut mitään.
Hän pullisti vihaisesti poskiaan ja mulkaisi Lawrencea pahasti.
"Yksikin väärä teko tai sana..."

Miriam otti siskoaan kädestä ja veti tuota kohti eteistä.
"Mmm. Niin. Tabby, sananen?" Pari sanaa ja hän työntäisi siskonsa ovesta ulos.

Tabby sähähti kuin kiukkuinen kissa ja seurasi sitten siskoaan eteiseen.
"Näyttää häntäheikiltä", hän jupisi.

Miriam mulkaisi siskoaan pahasti.
"Et voi sanoa noin kun et tiedä mitään. Sovitaanko, että soitan huomenna? Kun hän ei varmasti enää halua lähteä ulos kanssani, koska siskoni on raivohullu. Olenko sinusta onnellinen yksin, hm? Ehkä minä tulen ostamaan sinun kissasi kun olen vanhapiika, koska et anna kenenkään lähestyä minua, kun kerran valitsin huonosti."

Tabby tunsi pistoksen omassatunnossaan ja räpäytti silmiään, kun kyyneleet pyrkivät esiin.
Hän oli ehkä liioitellut, mutta kyse oli ollut vain siitä, ettei hän halunnut siskonsa joutuvan enää kärsimään yhdenkään miehen käsissä. Se yksikin kerta oli ollut aivan liikaa.
"Heti aamusta? Soitat heti, kun olet herännyt?"

Mimi nojautui halaamaan siskoaan. Ei hänestä ollut läksyttämään ketään.
"Heti aamusta kun herään."

Tabby kietoi käsivartensa tiukasti siskonsa ympärille ja painoi hetkeksi nenänsä vasten tämän olkapäätä.
"Kai tiedät, että teen tämän kaiken vain, koska olet minulle niin tärkeä?"

"Minä tiedän. Mutta tällä vauhdilla sinä hoidat minua kun olen vanha ja pyörätuolissa." Miriam naurahti pehmeästi.
"Soittelen huomenna. Heippa."

"Minä hoitaisin sinua mielelläni sitten, kun olet vanha ja pyörätuolissa", Tabby vakuutti ja rutisti siskoaan tiukasti.
"Olet rakas", hän muistutti, hieraisten päätään hellästi Miriamin olkaa vasten ennen kuin loi viimeisen epäluuloisen katseen olohuoneen suuntaan ja astui käytävään.

Miriam veti oven kiinni kun Tabby oli mennyt. Hän nojasi selällään oveen hetken ja veti syvään henkeä, ennen kuin lähti olohuoneeseen.
"... Et varmaan halua tavata enää?"

Lawrence oli valunut istumaan sohvalle, ja käänsi katseensa ovelle Miriamin palatessa.
Tummat kulmat kurtistuivat hieman.
"Kuinka niin? Onko kaikki hyvin?"

Miriam kohotti kevyesti kulmiaan.
"... Raivohullu siskoni kävi täällä uhkailemassa sinua."

Lawrence tutki Miriamin kasvoja hämmentyneenä ja ojensi sitten käsiään naista kohti, kutsuen tätä halaukseen.
"Hän vain selvästikin välittää sinusta kovasti."
Ei ollut ollut tarkalleen ottaen kovinkaan miellyttävää tulla yllätetyksi paidatta, mutta silti.

Mimi tassutti miehen luo ja halasi tuota pehmeästi.
"... Ja on vähän hullu. Ja uhkaili sinua. Ja huolehtii noin aina."

Lawrence veti Miriamin syliinsä ja pyyhkäisi tummia hiuksia, jotka eivät hänen jäljiltään olleet enää aivan yhtä siistissä kunnossa kuin aiemmin illalla.
"Minä olen tottunut hulluihin - vähän hulluihin - siskoihin."

Miriam siristi silmiään, istuen miehen syliin.
"Mmm. Anteeksi. Tabby vain huolestui."

"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi", Lawrence vakuutti, pudistaen päätään.
Oli varsin herttaista, että Miriamin sisko huolehti niin. Tai olisi ollut, ellei...
Kylmä, kipeä tunne oli löytänyt tiensä jonnekin keuhkojen alle, puristi niitä kokoon.
"Kuule, oikeastaan asia ei kuulu minulle, mutta... Hän puhui entisestä miesystävästäsi."

Tummaihoinen nainen nojasi päätään Laurien hartiaan. Hän nousi miehen sylistä kun tuo otti entisen puheeksi.
"... Niin. Uh. Se oli vähän sotkuista."

"Sinun ei ole pakko puhua siitä, jos et tahdo", Lawrence vakuutti, tummat kulmat huolestuneesti kurtistuneina.
"Olen vain... pahoillani, että olet joutunut kokemaan sellaista."
Sydän hakkasi levotonta, melkein kipeää rytmiä.

Miriam vilkaisi Lawrencea ja räpäytti silmiään vähän hermostuneena.
"Ei se ollut mitään niin kamalaa miltä hän saa sen kuulostamaan. Minä vain valitsin huonon miehen, jolla oli ongelmia alkoholin ja temperamenttinsa kanssa. Ja se päättyi kun tulin kasvot mustana Tabbyn oven taakse."

Lawrence tunsi onnettoman piston rinnassaan.
Miesten pisteet laskivat entisestään hänen silmissään.
"Ei helvetti."
Hän juoksutti sormet läpi hiuksistaan.
"Olen ihan hiton pahoillani, että sinulle kävi niin. Se ei ole..."

Miriam nielaisi hieman.
"Itse jäin. Olisi pitänyt lähteä. Ei sen pahempaa. Hölmö virhe ja minulla on muutenkin taipumusta olla vähän liian kiltti. Teininä olin ongelmissa koska menin huolehtimaan muista,"

Lawrence liikahti levottomana. Miriam oli noussut hänen sylistään, ja silti hän tunsi lähes epätoivoista tarvetta kietoa käsivartensa naisen ympärille. Suojella tätä, pitää turvassa maailman julmuudelta.
"Ei se ollut millään tavalla sinun syysi."
Niin kuin ei ollut ollut Emilyn syy, että Eugene oli seonnut niin täysin.

Miriam vain tunsi olonsa levottomaksi. Hän kohautti kevyesti olkiaan.
"Ei, mutta olen vain liian kiltti. Ja siksi Tabby on tuollainen. Pelkää että satutan itseni taas."

Lawrence oli aikeissa sanoa, että hän pelkäsi aivan samaa, mutta se ei kuulostanut hyvältä.
Hän tutki Miriamia katseellaan, tummat silmät huolesta vieläkin tummempina.
"Minä en koskaan satuttaisi sinua."

Se ei kuulostanut rauhoittavalta. Miriam katsoi miestä ja hymyili vaisusti.
"Et vaikuta siltä."

Lawrence räpäytti hämmentyneenä silmiään ja tunsi pohjan putoavan vatsastaan.
"Mitä?"

"Että et vaikuta siltä että satuttaisit. Olet hurmaavin, mukavin ja huomaavaisin mies jonka kanssa olen pitkään aikaan käynyt ulkona. Ja komein. Tabby sanoi että näytät häntäheikiltä." Mirian hymyili hieman.

Lawrencen hartiat rentoutuivat hieman.
Miriam ei epäillyt, että hän olisi samanlainen hirviö, kuin edellinen mies.
"Häntäheikki?" hän toisti epäuskoisesti sanavalinnalle ja ojensi kättään naista kohti.
"Tahtoisitko tulla tänne?"

Mirim nyrpisti hieman nenäänsä.
"Häntäheikki." Vahvistaessaan sanavalinnan hän astui lähemmäs, istuen varovasti Laurien polvelle. Varmaan juuri sitä mitä ei pitänyt tehdä siskon mielestä.

Lawrence kietoi toisen kätensä hyvin hellästi Miriamin harteille. Hän ei ollut varma, kuinka kipeä asia tapahtunut naiselle oli, ja sen jälkeen, mitä Emilylle oli tapahtunut ja kuinka se oli naiseen vaikuttanut, hän oli alkanut hyvin varovaiseksi.
"Ehkä siskosi muuttaa mielipiteensä jossain kohtaa", hän totesi, samalla kun yritti tukahduttaa mieleen nousevat kysymykset. Miriam puhuisi, jos haluaisi.

Ei se ollut kovin kipeä asia. Lähinnä Miriamia hävetti oma sinisilmäisyytensä. Hän hieraisi nenällään tuon nenää.
"Kysy vain jos haluat kysyä jotain."

Lawrence veti Miriamia hieman lähemmäs.
"Mietin vain, miltä se sinusta tuntuu", hän myönsi hiljaa.
"Ja olen ihan helvetin vihainen siitä, että joku on voinut satuttaa sinua."

"Mikä?" Miriam kysyi hämmentyneenä.
"En minä ajattele sitä juurikaan. Se tapahtui ja sille ei voi mitään. Ja ajattelin olla viisampi jatkossa."

Kai se oli hyvä asia, ettei se vaivannut Miriamia liikaa.
Lawrence pyyhkäisi hellästi naisen tummia hiuksia tämän korvan taakse.
"Se on hyvä. En haluaisi, että sinuun sattuu enää."

Miriam hymyili pehmeästi ja haroi sormillaan Lawrencen hiuksia.
"Tiedätkö... et kuitenkaan voi ajaa kotiin, jäisitkö yöksi?"

Lawrencen teki mieli nojautua paremmin kosketusta vasten.
"Jos haluat", hän totesi, tutkien Miriamin tummia silmiä katseellaan.
"Jäisin mielelläni."

Miriam painoi pienen suukon sen kovin vaikuttavan ja vetävän nenän kärjelle.
"Haluaisin. Se olisi mukavaa." Ehkä hän voisi vähän hyvitellä siskonsa aiheuttamaa traumaa. Jotain sellaista.

Lawrence kietoi toisenkin kätensä Miriamin vyötärön ympärille.
"Siinä tapauksessa olisi hyvin epäkohteliasta ja typerää kieltäytyä", hän vakuutti, silittäen naisen selkää.

Se sai Mimin hymyilemään hieman leveämmin.
"Haluatko katsoa elokuvaa tai mennä takaisin makuuhuoneeseen?"

Lawrence oli miettivinään asiaa.
"Jos saisin valita, niin mieluusti takaisin makuuhuoneeseen."

Se sai Mimin naurahtamaan pehmeästi ja keinahtamaan sylissä.
"Ajattelin että voisit unohtaa siskoni aiheuttamat traumat sillä."

Oli häijyä kiusata miestä sillä tavalla.
"Siinä tapauksessa voin vakuuttaa, että kokemani traumat olivat kerrassaan kammottavia", Lawrence totesi, ja veti Miriamin paremmin syliinsä samalla kun nousi seisomaan.
"Aivan hirvittäviä."

Mimi saattoi sitten olla vähän häijy. Hän hipaisi huulillaan Laurien huulia, hymyillen vinosti.
"Autan unohtamaan sellaiset kamaluudet."

"Olisin siitä hyvin kiitollinen."
Lawrence ei ollut varma, mitä tapahtuisi, mikäli Miriamin sisko päättäisi pyrähtää vielä pikaiselle yllätyskäynnille nähdäkseen, ettei hän varmasti käyttäytynyt sopimattomasti.
Mutta hän oli heikko mies.
Hän vastasi suudelmaan ja kantoi Miriamin takaisin makuuhuoneeseen, jonka vuode oli hieman myllätty heidän jäljiltään.

Ei pyrähtäisi. Jos Tabby lupasi siskolleen jotain, se ainakin piti. Sängyllä Miriam nousi polvilleen. Se paita taas pois.

Paita lähti kuuliaisesti pois.
Lawrence epäili olevansa melkoisessa pulassa, koska oli jo nyt valmis toteuttamaan pienimmän mahdollisen toiveen, jonka Miriam vain keksisi esittää.

Miriam piti siitä oikein paljon. Harvemmin hänen toiveitaan toteuteltiin. Hän antoi sormiensa juosta pitkin kalpeaa ihoa, painoi suudelman solisluille ja valui itse istumaan sängylle. Silloin suudelmatkin siirtyivät vatsalle. Miten mies saattoi näyttää niin hyvältä? Ehkä sisko oli oikeassa, tällaiset miehet yleensä olivat pelureita, mutta ei Lawrence. Eihän?

Häntäheikki.
Se taisi kuulua niihin sanoihin, joita hän ei ainakaan tiennyt itsestään käytettävän, vaikka olikin tullut kutsutuksi monenlaisilla nimityksillä.
Hän veti henkeä ja kumartui hieman, niin että saattoi varastaa Miriamin huulet kunnon suudelmaan.

Tabbylla oli kovin laaja ja mielenkiintoinen sanavarasto, etenkin siskoaan yrittäville miesparoille. Hän kurottautui vastaamaan suudelmaan, aukoen samalla miehen housuja. Miriam oli luvannut viedä traumat pois, vai miten se olikaan ollut.

Joku olisi voinut kuvitella, että Tabby käytti vähäisen vapaa-aikansa lukemalla sanakirjaa ihan vain tällaisia tilanteita varten.
Lawrence antoi sormiensa upota Miriamin tummien hiusten joukkoon samalla kun syvensi suudelmaa.

Miriam henkäisi pehmeästi huulia vasten, vetäen housuja tieltä. Hänellä oli kyllä vielä aamutakki ja niin saisi ollakin. kun housut putosivat, hän valui kunnolla istumaan ja painoi suudelmia alemmas vatsalla.

Myös Lawrence kiinnitti huomionsa siihen, että aamutakki oli ja pysyi Miriamin yllä.
"Mitä suunnittelet...?"

Se sai nyt ainakin toistaiseksi olla. Hän otti hyvin kevyesti alavatsan ihoa hampaidensa väliin ja vilkaisi Lawrencea tummien ripsiensä alta.
"... Kaipaatko todella tarkennusta?" Nainen kysyi hymyä silmissään. Ja halua, mikä veti katseen kovin tummaksi.

Lawrence murahti matalasti.
"Ei, en usko, että tarvitsen..." hän vastasi.
Hän oli vain huolissaan. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut kuluneiden viikkojen aikana - ehkä jo paljon aikaisemminkin - hän tunsi itsensä usein hirviöksi.
Ei kai Miriam joutunut pakottamaan itseään tähän?

Ei, Miriam ei tosiaan pakottanut itseään tähän. Hän naurahti pehmeästi. Nainen jätti sulavasti vastaamatta, sillä Miriam keksi nyt suulleen parempaa tekemistä.

Miriam teki oikein hyvää työtä, mitä tuli trauman unohtamiseen. Useammankin trauman, ainakin hetkeksi.
Lawrence yritti estää hengitystään muuttumasta liian raskaaksi.
"... Sinun kanssasi..."

Miriam nosti toisen kätensä miehen rintakehälle, valuttaen sen alas pitkin vatsaa, kynsillä hennosti raapien. Ei, hän ei kyllä ollut vastaamassa nyt.

Rehellisesti sanottuna Lawrence ei ollut odottanut vastausta. Olisi ollut hyvin todennäköistä, että hän olisi voihkaissut pettyneenä, jos Miriam olisi yhtäkkiä vetäytynyt kauemmas.
Helvetti, tuntui hyvältä.
"Mmh... Jos jatkat noin..."

Se oli ideanakin. Hän tosiaan jatkaisi näin, Miriam oli luvannut jotain miellyttävämpää huutojen vastapainoksi.

Sen nainen kyllä teki.
Vaikkei Lawrence olisikaan voinut kuvitella pyytävänsä mitään tällaista, hän ei valittanut.
Käsi hakeutui naisen hiuksille, ei vaadittu paljoakaan kun hän todella unohti tilannetta edeltäneen huudon.

Miriam ei välittänyt kädestä hiuksissaan. Se ei tukistanut, se ei pakottnut. Oli vain siinä, joten mitäpä siitä välittämään. Hän nojautui kauemmas, painaen sitten suukon vatsalle.
"Auttoiko?"

Lawrence hengitti muutaman kerran syvään ennen kuin oli varma, että ääni varmasti kestäisi, ja laskeutui sitten polvilleen sängyn eteen. Hän kietoi käsivartensa Miriamin ympärille ja hamusi huulillaan naisen kaulaa.
"Auttoi."

Hän ynähti suudelmille kaulalla, painaen silmiä kevyesti kiinni.
"mmmhn, hyvä." Ainakan Mimi ei valittanut hellästä otteesta. Hän piti niistä oikein, oikein paljon.

Lawrencen käsi vaelsi avaamaan aamutakin vyötä.
"Olen siitä hyvin kiitollinen", hän vakuutti matalasti, hipaisten kaulan ihoa kevyesti hampaillaan.

Miriam henkäisi uudelleen ja vilkaisi pääll' olevaa yövaloa. Voisiko hän kurottautua sammuttamaan sitä? Voisi. Niin hän tekikin, nojautuen kauemmas jotta yltäisi hämärtämään huoneen.

Lawrence kohotti hieman päätään, niin että saattoi katsoa Miriamia silmiin.
Tummat kulmat kurtistuivat hieman.
"Miksi haluat sammuttaa valon?"

idän hämärästä ei varmaan menisi läpi.
"... Olen kovin pehmeä." Mimi totesi hiljaa. Ei, hän ei oikein viitsinyt näyttää itseään valossa. Kiitos muutaman kommentin.

Lawrence räpäytti silmiään.
"Miriam, sinä olet jumalainen", hän huomautti ja tarttui lamppua kohti ojennettuun käteen ja jäi pitelemään sitä paikoillaan.
"Sinulla ei ole mitään syytä yrittää piilotella itseäsi. Ymmärrän, jos et tunne oloasi mukavaksi, kun valo on päällä, mutta sinulla ei ole mitään syytä hävetä."

Hän räpäytti silmiään ja puri kevyesti huultaan. Lawrencea ei haitannut? Se sai hänet hymyilemään hieman.
"No jos sanot noin..." Hän kohotti itseään hieman, havitellen suudelmaa. Olkoot sitten. Olihan se mukavampaa kun näki.

"Olet uskomattoman lumoava", Lawrence vakuutti ja vastasi suudelmaan.
Ehkei Miriamin vartalo ollut sellainen, jota nykyhetken valtavirtamedia hehkutti, mutta hänen silmissään nainen oli uskomattoman kaunis.
Suudelmaa jatkaen hän kohottautui lattialta vuoteen reunalle, houkutellen Miriamia laskeutumaan selälleen.

Sitä se ei tosiaan ollut. Hänellä oli oikein voimakas tiimalasivartalo, kyllä, mutta ei tosiaan se lihaksikkain ja kiintein. Vatsaakin oli vähän. Ei paljoa, mutta oli pyykkilautaan matkaa. Hän kävi selälleen, tutkaillen uteliaana miehen kasvoja.

Lawrence hymyili Miriamille ja kumartui naisen ylle, painaakseen suudelman tämän huulille.
"Sinä olet hyvin kaunis", hän totesi hiljaa, antaen huultensa valua hitaasti tämän kaulalle.
"Kuin suoraan maalauksesta."

Hiljainen, kupliva nauru karkasi naisen huulilta.
"Nyt imartelet, senkin hölmö." Hän lausui sanat kyllä kaikella hellyydellä.

Lawrence valui suudelmin ensin Miriamin solisluulle ja siitä toiselle puolelle kaulaa.
"Aiheesta", hän vakuutti, näykkäisten kaulan ihoa hellästi.
"Pieni jumalattareni."

Kevyesti hän puristi kynsillä Lawrencen selkää, ynähtäen.
"Jestas..." Pieni tosiaan. Sitä hän oli, lyhyt. Ja hänen onnensa ettei hän punastunut.

Oli synti, ettei Miriam rakastanut itseään ja kehoaan niin, kuin se olisi ansainnut.
Lawrence koki pyhäksi velvollisuudekseen osoittaa sen naiselle, näykkäisi kaulaa uudelleen ja lähti sitten valumaan kiireettömin suudelmin alemmas.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   To Huhti 19, 2018 10:19 am

Sormet valuivat miehen hiusten sekaan.
"L-lawrence..." Pelkkä ajatus toisesta kerrasta sitä sai odotuksen väreilemään ilmassa. Hemmotteli, mokoma mies.

Hänen nimensä Miriamin lausumana sai kylmät väreet juoksemaan alas Lawrencen selkää, jota kynnet olivat hetki sitten puristaneet. Samoin teki myös kosketus hiuksilla.
Hän piti huolen siitä, että koko ylävartalo sai osansa suudelmista, jokainen täydellinen kurvi, ennen kuin valui lopulta vielä alemmas.

Siinä oli vain se huono puoli, että hän tuli kovin, kovin herkäksi ensimmäisen kerran jälkeen. Jos olisi halunnut, hänet olisi voinut saada vikisemään nautinnosta ties miten monesti, hyvin pienellä vaivalla. Ehkä oli hyvä ettei Laurie tiennyt sitä, vaikka hän miehen nimen voihkaisikin uudelleen kun nautinto pyyhkäisi nopeasti yli. Käsi tärisi kun päästi irti hiuksista.

Se oli hyvin nopeaa.
Lawrence olisi kovin mielellään huomioinut Miriamia pidempäänkin - eikä mikään tietenkään estänyt häntä tekemästä niin. Hän painoi suudelman ensin sisäreiden iholle ja kohosi siitä hitaasti vatsalle.

Miriam hengitti raskaasti, purren huultaan. Kirottu olkoon se joka hänen kehonsa oli suunnitellut. Hän vain ynähti, nauttien suudelmista. Siitä oli aikaa kun oli löytynyt näin ihanan hellä mies.

Lawrence pikemminkin siunasi samaista suunnittelijaa.
Hänestä oli melkein humalluttavaa huomata, kuinka hänen kosketuksensa vaikutti, sai Miriamin tuntemaan olonsa hyväksi. Hän antoi suudelmiensa vaeltaa ylemmäs, takaisin kaulalle, samalla kun käsi lähti valumaan hitaasti naisen vatsaa pitkin alemmas.

Miriam veti terävästi henkeä kun käsi valui alemmas. Tämän takia hän ei tullut kehonsa kanssa toimeen, sen herkkyys oli naurettavaa. Samalla toki nautinnollista. Hän käänsi päätään, hamutakseen kunnon suudelmaa. Lawrence suuteli niin hyvin.

Hyvin nautinnollista.
Lawrence kohotti päätään niin että saattoi vastata suudelmaan, samalla kun käsi jatkoi naisen hyväilyä alempaa.
Pieni jumalatar.

Ei mennyt kauan kuin Miriam tukahdutti voihkeensa Lawrencen huuliin, värähdellen miehen alla. Voi hyvä luoja. Tietenkin miehen piti oivaltaa hänen kehonsa suunnittelu. Sitä Miriam ei tiennyt oliko se nautinnollista vai kidutusta, ehkä molempia.

Lawrence näykkäsi Miriamin alahuulta ja hautasi sitten hetkeksi kasvonsa vasten naisen kaulataivetta, hengittäen syvään tämän tuoksua.
"Olet niin kaunis", hän mutisi hiljaa.
Sekä sisältä että ulkoa, ei vain tyhjä, kaunis kuori.

Kaula oli niin herkkä paikka. Milten vain sen koskeminen jo riitti kirvoittamaan värähdyksen.
Eikä hän jaksanut edes väittää vastaan.

Se oli pieni voitto, tavallaan.
Lawrence siirtyi sängylle Miriamin vierelle, antaen toisen käsivartensa jäädä lepäämään naisen ympärille.
"Voisin laittaa meille huomenna aamiaista. Mistä pitäisit?"

"Ei sinun... Hyvä on." Miriam hakeutui lähemmäs, kainaloon. Samalla hän veti peittoa nihkeän kehon peitoksi. Tärisytti vähän edelleen.
"Um... Syön yleensä vain mysliä ja jogurttia joten."

"Mutta minä haluan", Lawrence vakuutti naurahtaen ja hieraisi nenänpäällään Miriamin kaulaa ennen kuin auttoi kohentamaan peittoa.
"Millainen olisi unelmiesi aamiainen?"

Miram värähti kevyesti.
"L-lawrence..." Ei nyt hipsuteltu kaulaa millään ruumiinosalla.
"Unelmieni aamiainen? uh... minä, tuota... En tiedä. Minulla on vielä kaapissa kovin rajallisesti tavaraa."

Lawrence nauroi matalasti ja hengitti lämmintä ilmaa Miriamin ihoa vasten.
"Voin aina käydä kaupassa aamulla", hän huomautti pehmeästi.
"Voit nukkua pitkään."

Värisevä henkäys pääsi naisen huulilta. Nyt, hitto, mies tarvitsi suukapulan.
"mmmh... Pidän omenapannareista. Ja suolaisista täytetyistä croissanteista."

Miriamin henkäys oli äärimmäisen viehättävä.
Mutta ehkä Lawrence koettelisi onneaan, jos jatkaisi kiusaamista ensimmäisille treffeillä liiaksi. Varsinkin, kun Miriamin sisar oli... varsin päättäväinen.
"Siinä tapauksessa sinun täytyy saada juuri niitä."

Miriam hymyili pehmeästi.
"Sinulle pitää laittaa suukapula..." Hän totesi pehmeästi naurahtaen, sivellen sormillaan Laurien leukaluun linjaa.

Lawrence loi Miriamiin viattoman katseen.
"Sitten en voisi tehdä näin", hän huomautti ja kohottautui hieman ylemmäs, niin että saattoi painaa naisen huulille pitkän, viipyilevän suudelman.

Miriam haroi suudelman aikana miehen hiuksia hellällä otteella, ynähtäen pehmeästi.
"Mmmnh... Se on totta."

"Eikös?"
Lawrence hipaisi huulillaan Miriamin poskea ennen kuin laskeutui takaisin naisen vierelle ja halasi tämän tiukasti itseään vasten.
"Eihän palele?"

Miriam pudisteli päätään kevyesti.
"Ei, on hyvä. Oikein hyvä. Suutelet hyvin." Sanojen päätteeksi oli pakko hakea uutta suudelmaa. Suuteli niin hyvin.
"Ei saa tarpeeksi."

Lawrence naurahti ja vastasi suudelmaan, silittäen kädellään Miriamin kylkeä.
"Tuntisin äärimmäisen huonoa omatuntoa, jos pitäisin sinua hereillä koko yön", hän huomautti naiselle pehmeästi.

"Mmnh." Se olisi harmi. Ja hänen kehonsa voisi olla toista mieltä.
"Olen valvonut huonommistakin syistä."

Lawrence harkitsi hamuavansa Miriamin kaulaa uudelleen, mutta ehkä se olisi ollut jo puhdasta kiusaamista.
"Niin minäkin", hän myönsi, unohtuen kyljen silittelyyn.
"Milloin sinulla on seuraava työvuoro?"

Miriam huokaisi. Hyi, töitä.
"Huomenna, iltavuoro. Sitten on pari aamua ja kaksi vapaapäivää."

Lawrence kohensi peittoa paremmin naisen ylle ja halasi tämän kiinni kylkeensä.
"Haluaisitko tehdä jotakin yhdessä? Vapaapäivänäsi", hän ehdotti.
"Ymmärrän, jos haluat vain rentoutua, tai nähdä perhettäsi, en loukkaannu."

"Olen menossa Carlisleen keskiviikkona, äidin syntymäpäivä. Mutta..." hän vilkaidi Lawrencea.
"Et kyllä ole keskiviikkoon asti salaisuus vanhemmiltani."

Lawrence kohotti hieman päätään tyynyltä ja sipaisi toisella kädellään Miriamin hiuksia.
"Sisaresiko on innokas kielimään, sen lisäksi, että hänellä on varsin kunnioitusta herättävä suojelunhalu?"
Olivatkohan Miriamin vanhemmat samaa maata?

"Hieman." Miriam myönsi hymyillen.
"Voisit tulla mukaan. Jos haluat. Äiti ei laita pahakseen kun saa tekosyyn tehdä enemmän ruokaa ja isi on oikein mukava."

Tapaamaan Miriamin vanhempia?
Se kuulosti... vakavalta. Lawrence ei ollut aivan varma, kuinka olisi suhtautunut pyyntöön ensimmäisillä treffeillä.
Varsinkin, kun Miriamin edellinen suhde ei ollut ollut kovinkaan hyvä.
"Tekisikö se sinut onnelliseksi? Jos lähtisin?"

Se olisi edessä kuitenkin melko pian - nimenomaan sen edellisen suhteen takia.
"Saisin tapailla sinua rauhassa. Tabby ajaa äidin hulluksi huolesta."

"Jos en tietäisi paremmin, väittäisin, että siskollasi on kova tarve yrittää sabotoida suhteesi", Lawrence huomautti hymähtäen.
"Siinä tapauksessa minun olisi varmasti parasta lähteä mukaan."

"Minä huomautin siitä hänelle." Miriam myönsi pehmeästi.
"Ei sinun ole pakko. Mutta kun he toteavat että et ole tappanut minua, he rauhoittuvat."

"Ehkä vierailu olisi oikein hyvä ajatus", Lawrence vastasi.
Se olisi varmasti joka tapauksessa hoidettava jossakin kohtaa pois alta. Viime kerrasta olikin kulunut jo hyvä tovi. Olikohan se taito, joka saattoi mennä ruosteeseen? Vanhempien tapaaminen.

"Jos olet varma. Voisin käydä pesemässä hampaat ja edes yrittää nukkua." Voisi leikkiä nukkuneensa.

Lawrence halasi Miriamin hetkeksi tiukemmin syliinsä.
"Olisiko ylimääräistä hammasharjaa minulle?"
Hän ei ollut tarkalleen ottaen varautunut siihen, että jäisi yöksi.

Mimi mietti hetken.
"On." Hän oli juuri ostanut uuden, mutta voisi pestä vanhalla ja lahjoittaa sen uuden Laurielle. Miesparka. Hän nousi istumaan ja otti lattialta sen aamutakkinsa, haroen kevyesti hiuksiaan.

Myös Lawrence nousi istumaan ja suki villiintyneitä hiuksiaan pois otsalta.
"Et sinä tuota tarvitsisi..." hän huomautti, katsellen naista tummilla silmillään.

Miriam vilkaisi miestä olkansa yli ja hipaisi kermanvaalean, aavistuksen vaaleanpunertavan aamutakin kangasta.
"Mutta sitten tulen ilman tätä sänkyyn. Ajattele sitä."

Lawrencen kulmat kurtistuivat mietteliäästi.
"Luulen, että meillä on dilemma."
Miriam oli liian vetävä ilman aamutakkiaan - vaikka oli tämä sitä ilmankin.

"Oi? Niinkö?" Hän naurahti pehmeästi ja polvistui sängyn jalkopäätyyn.
"Mikähän?"

"Minua ei lainkaan haittaisi, jos palaisit sänkyyn ilman sitä, mutta minun pitäisi myös päästää sinut nukkumaan."
Lawrence siirtyi lähemmäs ka veti Miriamin vielä pitkään suudelmaan.
"Menehän pesemään ne hampaat, ennen kuin kiusaus käy liian suureksi."

Miriam naurahti miehen sanoille, nojautuen suudelmaan. Olemattomat sukat pyörähtivät jaloissa.
"Mmmm." Hän kipaisin pesemään hampaansa ja pesemään meikit muuten pois. Hän jätti laurielle esiin sen kukkakuvioisen hammasharjan ja palasi sänkyyn.
Ja nukkui kiusallaankin ilman vaatteita.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   To Huhti 19, 2018 10:42 am

Keskiviikko 21. maaliskuuta 2018 - iltapäivä, Carlisle

Miriamia jännitti. Hän oli pukenut päälleen pastellinkeltaisen,kellohelmaisen mekon ja sievät tennarit, istuen Lawrencen autossa. Tabby oli kuulemma tullut jo aiemmin aamulla. Hän piteli käsissään hopeiseen lahjapaperiin käärittyä pakettia. Äidille korvakorut lahjaksi. Kun auto pysähtyi, hän nojautui suukottamaan Lawrencen poskea.
"Jätä vain tähän. Mennäänkö sitten?" Noustuaan autosta Miriam asteli portille, avasi sen tottuneesti ja kulki kevättä odottavan puutarhan läpi ovelle. Se aukesi tosin ennen kuin hän ehti soittaa ovikelloa.
"Hei kultapieni! Voi kiitos, ei minua olisi tarvinnut lahjoa." Hyvim pieni ja siro nainen nauroi ja viittoi heidät sisälle. Kysyvä katse kipaisi tytärtä seuranneessa miehessä.
"Äiti, tässä on Lawrence Nightingale. Lawrence, äitini Carla Sinclair." Hän avasi takkiaan, hymy huulillaan.
"Missä isi on?"
"Olohuoneessa Tabbyn kanssa." Miriam riisui takkinsa ja veti mekon helmaa suoraan kun asettanut sen naulakkoon.
"Amos-rakas, Mimi tuli!"

Lawrence lisäsi itselleen ensimmäisen pisteen siitä hyvästä, ettei kaatanut postilaatikkoa tai mitään muutakaan parkkeeratessaan sinisen Mustanginsa talon eteen. Pieni onnistuminen ei aivan onnistunut häivyttämään hermostuneisuutta, jota mies tunsi avatessaan etupenkin oven Miriamille ja astellessaan sitten naisen kanssa sievän, aidatun puutarhan läpi etuovelle.
Miriamin äiti oli aivan yhtä pieni kuin tyttärensä.
"Hauska tutustua", Lawrence tervehti kohteliaasti ja ojensi rouva Sinclairille kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneita - yksiä Miriamin äidin lempikukkia, niin hänelle oli kerrottu. Hän auttoi takin Miriamin yltä ja seurasi tätä sitten olohuoneeseen.
Ensimmäiseksi hänen katseensa osui harmaaseen olentoon, joka tuijotti häntä arvioivasti keltaisilla silmillään.
Valtava kissa oli parkkeerannut itsensä Miriamin sisaren syliin, eikä hempeän roosaan, runsaalla alushameella muhkeaksi muutettuun mekkoon pukeutunut Tabby katsonut miestä yhtään vähemmän epäluuloisesti.

Miriam tepsutti olohuoneeseen ja hymyili kissavanhukselle leveästi.
"Hei Cinder... Niin, mitä kolli?" Hän rapsutteli kissaa leuan alta. Jostain juoksi punertava, suuri kollikissa ja puski Miriamin jalkoja miltein väkivaltaisesti.
"Philip, hei muru." Pieni nainen nosti valtavan kissan syliinsä ja rapsutteli kehräävän olennon päätä. Portaista kuului askelia ja Mimi nosti katseensa portaisiin.
"Isi!" Hän laski kissan sohvalla ja juoksi miestä vastaan.

Lawrence alkoi epäillä, että koko koti oli leikattu jostakin täydellistä perhe-elämää esittelevästä kuvastosta. Hän ehti rekisteröidä lipaston päälle ja takanreunukselle levinneen kuvagallerian Miriamista ja tämän sisaresta pikkulapsista aivan nykyhetkiin saakka, sohvapöydän kukkakimpun, siroin kukkasin koristelut sisustustyynyt sohvilta...
Ja sitten portaista kuuluvat askeleet varastivat hänen huomionsa.
Amos Sinclair oli hyvin kookas mies, pitkä ja harteikas, tavalla, joka sai keskivertomiehen tuntemaan itsensä jälleen teinipojaksi.
Miehen tummille kasvoille kohosi leveä hymy, kun hän ojensi käsivartensa rutistaakseen pienen tyttärensä halaukseen.
"Mimi!"
Syvä ääni tuntui ottavan kaikua katosta.

Miriam ponkaisi parimetrisen isänsä syliin ja halasi kaksimetristä, kaapinomaista miestä tiukasti. Hän naurahti kun heilutti jalkojaan ilmassa. Amos ei tainnut osata halata tytärtään kuin nostamalla ilmaan. Kun hän sai jalkansa maahan, Miriam otti miestä kädestä kiinni ja ohjasi tuon olohuoneeseen.
"Lawrence, isäni, Amos. Isi, tässä on Lawrence Nightingale."

Hyvä jumala.
Lawrence ojensi kätensä miestä kohti ja melkein hämmästyi siitä, ettei hänen äänensä tullut ulos paria oktaavia korkeampana.
"Oikein hauska tavata", hän tervehti ja yritti olla säpsähtämättä, kun valtava koura tarttui hänen käteensä ja puristi sitä kuin ruuvipenkki.
Eikä irrottanut otettaan.
Amoksen silmät kapenivat.
"Mikä mies tämä on?"

Miriam piti tumman katseensa isässään ja siristi silmiään.
"Tapailemme ja hän toi minut tänne." Isi, käyttäydy. Äänensävy kertoi sen kyllä.

Tällä kertaa Lawrence säpsähti, kun ruuvipenkkikäden ote tiukkeni. Sentään hän ei vinkaissut ääneen.
"Ja kauanko olet tapaillut tytärtäni?" Amos vaati saada tietää.
"Tuota..."

Mimi siristi silmiään ja hipaisi miehen vapaata kättä.
"Ei kovin kauan. Isi." Mies varmasti muisti sen Tabbyn luota soitetun puhelun.
Isi, tulen hetkeksi kotiin asumaan.
Pelottaa.
Vähemmästäkin suojeli tytärtään.

Lawrence oli luullut, että käden ote oli ollut tiukka, mutta se kiristyi nyt entisestään.
Hän oli melko varma, että jokin yritti ryömiä takaisin ylös, maskuliinisuudesta luovuttaneena.
"Ja kuinka te tapasitte?" Amos jatkoi.
Lawrence nielaisi.
"Miriamin työpaikalla?"
Isän silmät siristyivät.
"Oletko lääkäri?"
Lawrence nielaisi uudelleen.
"Tuota, ei, en voi sanoa olevani."
"Sairaanhoitaja?"

Mimi katseli isäänsä, haluamatta sanoa mitään. Hän oli räjähtänyt jo Tabbylle. Isä tarkoitti vain hyvää.
"Lawrence oli potilaana. Ratsastusonnettomuus."

Se sai Amoksen kulmat kurtistumaan ja Lawrencen sydämen jättämään lyönnin välistä.
"Et kai ratsastanut päihtyneenä?" suurikokoinen mies tiedusteli ääni hyisenä ja kiristi otettaan vielä vähän.

Miriam hipaisi isän kättä uudelleen.
"Ei. Lawrence ratsastaa työkseen, sellaista sattuu." Ei, mies oli kiltisti jäänyt yöksi otettuaan viiniä.
Ei asioita mitä sanoa Amokselle.

Se ei tuntunut parantavan tilannetta lainkaan, sillä Amos tuntui näkevän mielessään jonkinlaisen moottoripyörähuligaanin kiitämässä pitkin teitä pieni Mimi takanaan istuen.
"Hevosia. Olen kenttäratsastaja", Lawrence kiiruhti selventämään.
"Enkä ratsasta niitäkään päihtyneenä."
Amoksen silmät kapenivat.
"Oletko päihtyneenä useinkin?"

"Isi." Mimi vetosi pehmeästi. Joskus häntä kadutti se puhelu, mutta oli pitänyt ilmoittaa. Amos oli ajanut äidin kanssa Newcastleen keskellä iltaa. Sairaslomansa hän oli asunut kotona.
"Eiköhän riitä? Lawrence tarvitsee sormia töissä." Samalla hän livahti miehen viereen, katsellen siitä. Ennen kuin sujahti Laurien kainaloon.

Kyllä, Lawrence olisi ehdottoman kiitollinen siitä, että saisi pitää sormensa - näyttivätkö ne jo nyt hieman sinertäviltä?
"Hmph", oli Amoksen vastaus Miriamin huomautukseen. Isä tutki miesehdokasta vielä hetken katseellaan, joka kertoi selvästi, että yksikin väärä sana riittäisi syyksi ulosheittoon, kunnon niskaotteella tietenkin.
Kun ote kädestä vihdoin irtosi, Lawrence liikautti sormiaan ja irvisti vaivihkaa.

Miriam sipaisi Laurien hiuksia sormillaan kun isä antoi miehen selvästi olla. Pieni Carla asteli keittiöstä esiin.
"Tulkaa vain syömään, ruoka on valmista."

Lawrence oli melko lailla vakuuttunut, että hän oli painunut vähintään kymmenen senttiä kasaan, ja hartiatkin olivat taitaneet kaventua samaan hentoiseen muotoon kuin ennen murrosikää.
Tabitha hypähti jaloilleen ja asteli heidän ohitseen, siristäen silmiään kuin epäluuloinen kissa.
Sinua tarkkaillaan, Miriamin sisko tuntui muistuttavan.
Amoksen teräksenkova olemus pehmeni, ja nallekarhu tuli esiin, kun tämä kumartui painamaan suukon vaimonsa päälaelle ennen kuin siirtyi keittiöön.

Mimi odotti että muut menivät edeltä ja painoi suukon Lawrencen poskelle. Hyvin se mei, isi vain oli hölmö ja suojelevainen. Hän ohjasi Laurien muun perheen luo ruokailutilaan, josta näki saarekkeen työtason yli keittiöön. Häb istui itse pöydän päässä istuvan isän viereen, Tabbya vastapäätä. Äiti oli istunut toiseen päätyyn, joten Lawrence sai paikan Mimin ja tämän äidin välistä.
"Miten sinulla on mennyt töissä kultapieni?" Carla ojensi samalla perunakulhoa Tabbya kohti.
"Minulla? ihan hyvin, aika paljon yövuoroja, mutta hyvin mukavasti."
"Ethän väsytä itseäsi yövuoroilla, Mimi-rakas?"
"En, ei huolta äiti. Saan sitten myös enemmän vapaita."

Valokuvateema jatkui myös ruokailutilassa, jonka seinille oli ripustettu kuvia perheen kahdesta tyttärestä ja yhteisistä lomista, muhkeita kissoja unohtamatta.
Tabby asettui omalle paikalleen, takapuoli tyynyn päällä, jotta olisi yltänyt pöydälle edes hieman aikuisemmin joutumatta kurkottelemaan ja keskittyi mulkoilemaan Lawrencea epäluuloisesti vielä silloinkin, kun ojensi perunakulhoa eteenpäin sisarelleen.
Lawrence koki joutuneensa kahden tulen väliin, sillä myös Amos tarkkaili tyttärensä miesvierasta päätypaikaltaan.
"Joten", hän jyrähti.
"Kenttäratsastaja?"
Lawrence oli lyödä polvensa pöytään yrittäessään olla hätkähtämättä ja tipauttamatta juuri vastaanottamaansa perunakulhoa käsistään.
"Kyllä", hän myönsi.
"Onko se oikea ammatti?"

Olisi ehkä pitänyt varoittaa Lawrencea, mutta Miriam ei vain muistanut ajatella isäänsä uhkaavana. Mies oli aina tyttärilleen ollut aina niin ihana ja leppoista, rakastava isä. Hän ei puuttunut asiaan vaan otti lautaselle salaattia.

Lawrencen olisi tehnyt mieli vilkaista kohti kattoa, ihan vain siltä varalta, että hänen päänsä ylle olisi ilmestynyt spottivalo, sellainen, joita poliisisarjoissa näki.
"Kyllä siitä palkkaa saa", hän vakuutti ja toivoi, että olisi voinut valua pöydän alle. Se ei vain varmastikaan olisi antanut kovinkaan hyvää kuvaa Miriamin vanhemmille.

Miriam otti itselleen muita ruokia lautaselle ja vilkaisi isäänsä. Clara hymyili pehmeästi.
"No mutta sehän on hyödyllinen ammatti. Ulkoilua ja urheilua."

Onneksi Miriamin äiti ei vaikuttanut aivan yhtä torjuvalta kuin suurikokoinen isä, jolla ei varmasti olisi ollut mitään ongelmia heittää häntä ulos vaikka yhden käden voimin.
"Ja pääsee työskentelemään hienojen eläinten kanssa", Lawrence myönsi, ja hätkähti kun joku kosketti hänen jalkaansa pöydän alla. Hän ei kehdannut kumartua tarkistamaan, oliko kyse toisesta valtavasta kissasta.
"Viekö se paljonkin aikaa?" Amos tiedusteli epäluuloisesti.
"Tavallisen työpäivän verran, pääasiassa."

Mimi hipaisi varpaillaan Lawrencen jalkaa, mutta oli siellä kissakin. Ei mitään hätää. Olikohan tämä virhe? Laurie syötäisiin elävältä.

Oli mahdoton sanoa, mitä mieltä Amos oli vastauksesta.
Lawrence sai kuitenkin hetken hengähdystauon, kun keskustelu siirtyi Tabbyn kuulumisiin. Hän käytti sen hyödyksi vilkaistakseen Miriamia apua anellen.

Miriam katsoi miesparkaa lempeästi. Hän hyvittäisi tämän raukalle vielä. Mimi vilkaisi äitiään, joka kohautti olkiaan. Amos tarkoitti vain hyvää.

Lawrence saattaisi tarvita kunnollista itsetunnon kohotusta tämän tapaamisen jälkeen, tai muutoin hän voisi joutua palaamaan takaisin poikasopraanoksi kirkon kuoroon.
"Tienaako sillä ratsastamisella hyvin?" Amos jatkoi kuulusteluaan, tietenkin juuri kun hän oli saanut haarukallisen ruokaa suuhunsa.

Miriam käänsi katseen isäänsä.
"Riittävästi. Isi, ei tuollaista saa kysyä..."

Kun siskon avomies tienasi enemmän kuin pystyisi yhtenä elinaikana tuhlaamaan, sitä alkoi väkisinkin tuntea itsensä nöyräksi. Ei sillä, että hänkään olisi joutunut elämään kädestä suuhun.
Amos katsahti tytärtään, ilme hieman pehmeten.
"Kunhan kyselen, kultapieni", mies vakuutti.

Ja toisen siskon lapsen isä kuului samaan kastiin. Mimi siristi hieman silmiään kun katsoi isäänsä.
"Ei ole hyvätapaista kysyä tuollaista." Hän muistutti pehmeästi, saaden äitinsä naurahtamaan.
"Tytöt ovat tosiaan aikuisia, opettavat meille käytöstapoja"

Tällä kertaa pöydän alla jalkaa hipaissut oli aivan selvästi kissa.
Lawrence vilkaisi pöydän toiselle puolelle. Miriamin sisko tuijotti häntä silmät siristyneenä - oliko mahdollista, että tällä oli samanlainen maaginen yhteys kissoihin kuin hänen sisarellaan?
"Isäsi on vain huolissaan sinusta", hän hymähti, hipaisten Miriamin kättä.
Se sai Amoksen silmät kapenemaan epäluuloisesti.

Miriam vilkaisi Laurieta, siskoaan ja sitten isäänsä.
"Voittehan te hyvin äidin kanssa?" Miriam yritti vaihtaa hieman aihetta.

Luojalle kiitos se tuntui harhauttavan Amoksen hetkeksi.
"Totta kai, mikä meillä nyt olisi", mies totesi, ja Lawrence sai hetken aikaa hengähtää.
Hetken.
Sillä hölmönä miehenä hän meni ruokailun päätteeksi tarjoutumaan auttamaan tiskien kanssa, tajuamatta, että jäisi samalla kahden kaksimetrisen 'isin' kanssa.

"Hyvä." Miriam tosiaan pelkäsi että jokun olisi huonosti. Laurien luvattua auttaa tiskeissä, hän naurahti pehmeästi kun nousi pöydästä ja painoi suukon miehen poskelle, Amoksen läsnäolosta välittämättä.
"Tytöt, mennäänkö katsomaan paria vaatetta ylös? Amos-rakas, kohtele poikakultaa nätisti."

Ei kai siitä ollut enää mahdollista perääntyä.
Lawrencen verkkokalvoille piirtyi kuva Miriamin loittonevasta selästä sekä Amoksen tatuoiduista käsivarsista, kun tämä kääri kauluspaidan hihoja tiskaamista varten.
Luoja ota minut jo pois täältä.
Portaissa Tabby liimautui siskonsa kylkeen kiinni.
"Toit hänet sitten näytille?" hän kuiskasi Miriamille.

Miriam vilkaisi kauempana viilettävää Carlaa ja kylkeen liimautunutta siskoaan.
"Kerroit kuitenkin hänestä äidille ja isille. Niin mitä sitä pitkittämään."

"Totta kai kerroin!" Tabby puhahti, myöskin äitinsä selkää katsahtaen, ja pujotti käsivartensa sisarensa käsivarren alle.
"Äidin ja isin kuului saada tietää!"

Miriam mulkaisi siskoaan sivusilmällä.
"Isi säikäyttää vahvemmankin miehen pois jos haluaa."

"No jos säikähtää, niin ei ollut arvoisesi", Tabby huomautti päättäväisesti.
Totta kai hän halusi, että Miriam löytäisi miehen ja onnen - hän oli jo luovuttanut oman onnensa suhteen ja syleili rooliaan hulluna kissanaisena - mutta ei mitä tahansa häntäheikkiä.

"Tabby." Mimi mutisi ja pysähtyi kun äitinsä pysähtyi.
"Tabby-rakas, ajattelin että pitäisit tästä?" Nainen ojensi sievää, muhkeaa kellomekkoa tytärtään kohti.
"Ja Mimi, sinä valitit työkengistä, niin tässä on sinulle uudet."

"Mimi", Tabby mutisi melkein mankuvalla äänellä, aivan niin kuin lapsuudessa, mutta ei ehtinyt sen pidemmälle, kun äiti pysähtyi - ehkä kaikeksi onneksi.
Totta kai hän piti kellomekosta, jopa siinä määrin, että unohti kertoa loput mielipiteensä alakerrassa odottavasta miehestä.
Ehkei niitä tarvittu, Lawrence vaikutti olevan hyvin nöyrää poikaa, ja ehkä hieman aiempaa kalpeampikin, istuessaan olohuoneessa Amoksen seurana naisväen palatessa.

Miriam kiirehti rappuset alas, sen pastellisen kellomekon helma liehuen ja istui Laurien viereen.
"Eihän isi hiillostanut sinua rumasti?" Miriam kysyi pehmeästi ja suukotti miehen poskea. Carla hävisi keittiöön valmistelemaan jälkiruokakahvia-

Lawrence nielaisi, luottamatta heti ääneensä.
"Ei, ei tietenkään", hän vakuutti, ja käänsi hetkeksi katseensa Amokseen, joka tarkkaili häntä nojatuolistaan.
Yksikin väärä sana.
"Keskustelimme oikein hyvässä... yhteisymmärryksessä", Lawrence jatkoi.

Miriam mulkaisi isäänsä.
"Isi." Hän totesi painokkaasti ja melkein protestina asettui Lawrencen kainaloon. Niin isi, näetkö? Haluan olla tässä, tässä on hyvä.

Amos puhahti samanlaisella päättäväisyydellä, kuin lauman voimakkain ori. Nuoren kesävarsan oli aivan turha edes kuvitella uhkaavansa sen asemaa, kiitos vain.
Mutta ainakaan Lawrence ei ollut häipynyt mihinkään sillä välin, kun Miriam oli ollut yläkerrassa. Hän kietoi käsivartensa naisen hartioiden yli, varoen visusti edes vahingossa hipaisemasta sopimattomasti.

Miriam naurahti pehmeästi ja hipaisi huulillaan vielä Lawrencen poskea.
"Oletteko tulossa Newcastleen lähiaikoina?"

Pelkät hipaisut eivät nyt riittäneet palauttamaan kadotettua miehuutta. Eikös joku Murielin tutuista laulanut kirkkokuorossa? Kaivattaisiinkohan sinne poikasopraanoa?
"Tabby kutsui meidät käymään ensi viikonloppuna", Amos vastasi, samalla kun kumartui poimimaan punaturkkisen Philipin syliinsä.
Näky sai Lawrencen hieman hermostuneeksi. Kuin elokuvapahis.

Miriam voisi sitten kotona auttaa sen kanssa enemmän, oikein mielellään.
"Oh? Tabby, mahdunko minäkin mukaan silloin?"

Tabitha oli puolestaan poiminut harmaan Cinderella-kollin syliinsä. Vanha kissaherra oli edellä aikaansa, Tabby ei ollut suostunut välittämään sellaisesta pikkuseikasta kuin että Cinderella sattui olemaan kolli. Jos Miriam oli saanut nimetä kissan ihastuksena mukaan, hänelläkin oli ollut siihen oikeus.
"Totta kai", pieni nainen vakuutti herttaisesti hymyillen.
"Äiti ja isi tulevat katsomaan kahvilan uusittuja tiloja."

Ja vanhemmat eivät kovin olleet väittäneet vastaan. Ainakaan Tabbyn mieltymys ei ollut tullut myöhemmin suurena yllätyksenä.
"Oi. se on valmis?"

Tabby hymyili ja nyökäytti ylpeänä päätään.
"On. Tai melkein, viimeiset yksityiskohdat saadaan kuntoon ensi viikolla."
Lawrence oli unohtunut silittelemään Miriamin hartiaa, mutta lopetti nöyränä poikana isän tuimasta katseesta.

"Aww. Kai edes saamme kahvit?" Miriam siristi hieman silmiään. Miksi silitys loppui? Hän laski käden takaisin hartialleen.

"Totta kai saatte", Tabby lupasi.
Lawrence vilkaisi Amosta anteeksipyytävästi, yrittäen vakuuttaa katseellaan, ettei hän voinut muuta kuin totella tämän tyttären tahtoa. Hän ei hiplannut vain silkkaa häntäheikkiyttään.

Miriam taas piti siitä, joten isiltä ei nyt kysytty. Se oli viatonta silittelyä, ei muuta. Jestas.
"Hyvä. Haluatko leipoa vai leivonko minä?"

Amos tuijotti pahasti heti kun Miriamin silmä vältti.
Lawrence nielaisi ja siirsi kättään juuri sen verran, ettei se vahingossakaan olisi liian lähellä rintoja.
"Onko kiireinen loppuviikko?" Tabby kysyi, kulmiaan kevyesti kurtistaen.
"Se sinun juustokakkusi on ihanaa."

Miriam pudisteli päätään.
"Ei, ehdin tehdä sellaisen kyllä." Hän otti paremman asennon miehen kainalossa ja mulkaisi isäänsä jälleen.

Tyttärelleen Amos näytti viatonta naamaa, mutta heti, kun tämän katse vältti, sama tuima ilme palasi silmiin.
Lawrence nielaisi ja tunsi halua valua hieman pienemmäksi sohvalla, mutta ratsastajan ryhti ei antanut periksi.
"Se olisi ihanaa", Tabby vakuutti, taputtaen käsiään vastakkain.

"Tietty saat sellaisen." Mimi lupasi hymyillen. Hän vilkaisi isäänsä uudelleen.
"No niin, tulkaas kahville sieltä!" Carla nauroi oviaukosta.

Kahville.
Lawrence toivoi, että olisi ollut edes hieman parempi matematiikassa, niin että olisi voinut laskea, kuinka suuri mahdollisuus hänellä oli selvitä hengissä vierailusta.
Hän nousi seisomaan ja laski toisen kätensä kevyesti Miriamin selälle. Ei ainakaan vielä niskat murtavaa otetta hänen kurkustaan.

Miriam tassutti Lawrencen vierellä takaisin ruokailutilaan ja istui alas, hymyillen. Carla vilkaisi miestään ja taputti tuon käsivartta. Höllää hieman, rakas.
"Joten, mitä te nuoret ajattelitte tehdä?" Carla vilkaisi tyttäriään hymyillen.

Amos katsahti vaimoaan hyvin lammasmaisesti. Kurissa ja nuhteessa, sellaisessa miesystäväehdokkaat oli parempi pitää.
Lawrence katsahti Miriamiin ja yritti näyttää urhealta.
Tabby silmäili kaksikkoa.
"Onko sinulla erityisiä suunnitelmia, Mimi?" hän kysyi, siristäen kissamaisesti silmiään.

Miriam vilkaisi perhettään ja huokaisi.
"Lawrence tulee luokseni. Entä sinulla, tabby?"

Lawrence oli melko vakuuttunut, että huoneilma viileni parilla asteella. Hän koki selittämätöntä tarvetta vakuuttaa, että he vain istuisivat sievästi sohvalla vierekkäin, ja vaihtaisivat korkeintaan hyvänyönsuukon poskelle, siinä kaikki.
"Minulla on kissani", Tabby vastasi, silmäillen Miriamin vieressä istuvaa miestä silmät epäluuloisesti siristyneinä.
"Jotka nukkuvat sievästi omissa sängyissään."

Miriam kohotti kulmaansa.
"Tabby." Hyvä jumala, hän ei ikinä enää toisi ketään käymään!
"Ottakaa kakkua?" Carla ehdotti, rikkoakseen hyistä tunnelmaa.
"Mitä ajattelitte tehdä?"
"Pitää leffaillan kun minulla on vapaa huomenna."

Tabby soi sisarelleen herttaisen viattoman hymyn ennen kuin kääntyi leikkaamaan itselleen palan kakkua.
Lawrence nielaisi ja yritti olla huomioimatta tiukkaa tuijotusta, joka taisi muistuttaa siitä, että jos hän uskaltaisi harkita edes sitä hyvänyönsuukkoa, hänen päivänsä olisivat luetut.
"Otatko kakkua?" hän kysyi Miriamilta ääntään tavoitellen, tarjoutuen leikkaamaan naiselle palan.

Mimi vilkaisi Lawrencea huuli kevyesti mutrulla. Voi parka.
"Otan."

Hyvä ettei Lawrencen käsi tärissyt, kun hän leikkasi kiltisti palan kakkua ja asetti lautasen Miriamin eteen.
Kunnon palasen, ei mitään surkeankapeaa siivua, joka saattaisi vihjata isälle, ettei hän olisi pitänyt tämän tytärtä täydellisenä sellaisena kuin tämä oli.

Miriam oli sanomassa että pienempi riittäisi, mutta piti suunsa kiinni. Ei nyt kannattanut antaa kritisoinnin aihetta.
"Kiitos Laurie." Hän kiitti vielä pusulla poskelle.

Sekä isän että siskon silmät siristyivät, ja Lawrence tunsi pakottavaa halua valua pöydän alle turvaan katseilta.
Mutta hän oli mies, hyvä helvetti sentään, ei hiiri.
"Ole hyvä", hän vastasi, hipaisten naisen niskaa kevyesti.
Uusi paha katse, kahdesta suunnasta.

Mimi aikoi olla välittämättä katseista. Nuo eivät voisi ikuisuutta vihata Lawrencea. Eivät voisi. Mies oli herttainen, ihana herrasmies.
Myös sängyssä.
Carla selvästi pohti keinoa rikkoa jää.
"Lawrence, onko sinulla sisaruksia?"

Kyse ei ollut niinkään vihasta, kuin luontaisesta suojelunhalusta, joka purkautui hienoisena murhanhimona. Oliko se sitten sen parempi, siitä oli paha sanoa.
Lawrence hymyili Carlalle.
"On, kaksi siskoa. Isosisko - tai no, kaksonenhan Muriel oikeastasn on - ja pikkusisko."

Miriam saattaisi räjähtää, jos se kestäisi lapsellisen kauan. Carla hymyili pehmeästi ja naurahti.
"Onko teillä lämpimät välit siskojesi kanssa?" Hieman hienovaraisempi tapa kartoittaa millainen mies tämä oli.

Jos Amos olisi saanut päättää, hän olisi pistänyt pystyyn kunnon kuulustelun, ehkä kuullut myös siskoja siitä, oliko veli käyttäytynyt näitä kohtaan kelvottomasti.
"On kyllä. Muriel asuukin nykyään lähellä, kun muutin Newcastleen - Hexhamissa - ja Pikkusisko asuu Lontoossa."

Amos ei saanut päättää. Carla olisi hillinnyt miestään - ei miehen, mutta Miriamin takia. Tuo olisi voinut loukkaantua tai ainakin tuntea olonsa surkeaksi sellaisesta.
"Se on mukavaa kun sukua asuu lähellä. Olen iloinen että tytöt asuavt lähekkäin."

Amos ja Tabby tekivät sen kaiken vain rakkaudesta - jos mies ei kestäisi sellaista, saisi lähteäkin kalppimaan. Miriam oli kokenut aivan tarpeeksi edellisessä suhteessaan, se ei pääsisi enää toistumaan, mikäli se oli isästä ja tyttärestä kiinni.
Lawrence hymyili Carlalle lämpimästi.
"Onhan se. Varsinkin nyt, kun minusta on tulossa eno, on mukava asua lähellä."

Se sai Carlan hymyilemään ja vilkaisemaan jo aikuisia tyttöjään. Nainen ei ehkä ollut synnyttänyt noita, mutta rakastanut sitäkin enemmän. Mielestään myös kasvattanut Amoksen kanssa kaksi hienoa ihmistä - Miriam vain joskus voisi olla jämptimpi asioiden suhteen.
"Siitä kannattaa ottaa ilo irti, lapset ovat kovin ihania."

Lawrence epäili, ettei ollut vieläkään täysin sisäistänyt sitä ajatusta, että hänen sisarestaan tulisi äiti - puhumattakaan sitä, että tämä oli kehdannut salata asian niin pitkään.
Ei ollut muka halunnut huolestuttaa. Olkoonkin, että hän oli saattanut vuodattaa muutaman kyyneleen, kun he olivat keskustelleet asiasta.
"En voi väittää, että minulla olisi kovinkaan paljon kokemusta, mutta nyt on pakko opetella."
Jopa Tempest oli ollut jo vanhempi, kun oli liittynyt heidän perheeseensä. Ei siis kokemusta vauvoista siinäkään suhteessa.

Se sai Carlan siristämään vähän silmiään. Tuon ikäinen ja ei kokemusta lapsista ollenkaan?
"Miriam ei tainnut muuta lapsena leikkiäkään kuin kotia. Hänellä oli aivan liikaa nukkeja. Kotia tai lääkäriä."
"Äiti.."

Lawrence katsahti Miriamiin ja hymyili.
"Sinä tiesit sitten jo nuorena, mitä haluaisit isona tehdä."
Olihan hänkin tiennyt, tavallaan, yksityiskohdat vain olivat selkeytyneet matkan varrella.

Miriam hymyili ja tuijotti kakkua. Vilkaisi Laurieta ja palautti katseensa takaisin kakkuun.
"Mmm-hmm." Hän ymisi vietyään lusikallisen suuhunsa tahallaan.
"Mimi taisi olla kuusi kun ensimmäisen kerran sanoi että haluaa lapsia."
"Kaikki lapset puhuvat sellaisia, äiti."

Se sai Lawrencen olon oudon levottomaksi.
Hän ei suoraan sanottuna ollut koskaan ajatellut perustavansa perhettä. Ehkä lapsuuden tapahtumilla oli osuutensa asian kanssa, mutta silti.
"Miksi juuri lääkäriä?" hän kysyi, sipaisten Miriamin hartiaa sormenpäillään.

Miriam ei myöskään halunnut puhua sellaisestya nyt jo. Ehkä sitten... Kun ei voisi vain enää sanoa pitävänsä hauskaa. Siihen asti hän vain typerästi halusi takertua mahdollisuuteen nauttia Lawrencen seurasta, mistä perhe alkoi tehdä mahdotonta.
"En tiedä. Kai se oli helpompi käsite lapselle kuin hoitaja." Miriam naurahti pehmeästi ja laski tyhjän teekupin pienelle aluslautaselleen.

Perhe vain halusi varmistaa, ettei tässä olisi toinen mies, joka särkisi Miriamin sydämen.
Myös Lawrence oli tyhjentänyt teekuppinsa.
"Minä halusin silloin lohikäärmetutkijaksi yai astronautiksi", Tabby huomautti virnistäen.

"Kissakahvila on melkein verrattavissa lohikäärmeisiin." Miriam naurahti. Tabby oli vähän omalaatuinen tai sitten hän oli ollutkovin rauhallinen lapsi.
"Meidän pitäisi varmaan mennä." Mimi totesi pehmeästi ja nousi pöydästä, halatakseen äitiään.
"En haluaa laittaa Lawrencea ajamaan pimeällä."

"Melkein", Tabitha myönsi ja mutristi suutaan.
"Nytkö jo? On niinkamalan aikaista."
Lawrence ei ollut varma, kuinka paljon syyttäviä mulkoiluita vielä kestäisi, joten hänkin nousi kiitollisena, kiittääkseen Miriamin perhettä vieraanvaraisuudesta.

"Nyt jo. Näemme sitten lauantaina, muistatteko?" Miriam halasi isäänsä tiukasti ja heilautti kättään, suunnistaen sitten kohti eteistä. Hitto noita.

Lawrence ei ehtinyt livistää Miriamin perään, kun Amos astui hänen eteensä ja tarjosi kättään.
Jäljellä olevat luut taisivat rusentua viimeistään nyt.
"Muista, mistä keskustelimme", isä totesi synkästi, ennen kuin päästi Lawrencen auttamaan takkia Miriamin ylle.

Miriam vilkaisi isäänsä, napittaen takkiaan samalla kiinni. Astuttuaan ovesta ulos katse kääntyi Lawrencen puoleen.
"... Mitä ihmettä isi sinulle sanoi?" Hän hipaisi miehen poskea hellästi kävellessään. Raukka.
"Ja anteeksi. En käsittänyt että he olisivat noin..."

Lawrence pudisti hitaasti päätään.
"Olet vain heille hyvin rakas", hän huomautti, kun välkäytti autonsa ovet auki ja avasi matkustajanpuoleisen oven Miriamia varten.
"Hän, tuota, puhui kuin mies miehelle."

Mimi istui autoon ja huokaisi syvään.
"Mmmm." Tuntui vain että hänen ei edes haluttu löytävän ketään.
"Laurie. Mitä? Ei hän saisi pelotella sinua."

Lawrence kiersi omalle puolelleen ja istahti ratin taakse.
"Isäsi vain teki selväksi, mitä minulle tapahtuu, jos satutan sinua", hän vastasi käynnistäessään auton.

"Lawrence." Miriam totesi melkein pyytäen.
"Riittää kun he suojelevat minua. Mitä hän oikein sanoi? Eihän hän uhkaillut rumasti?"

"No tuota..."
Aidattu piha jäi taakse, ja Lawrence uskalsi hengittää hieman vapaammin.
Ääni tuntui silti kulkevan pari oktaavia korkeampana.
"Hän teki selväksi, kuinka miehisille osilleni kävisi."

Miriam kurtisti kulmiaan. jestas. Pitäisi puhua isälle.
"Minä voin kohdella niitä oikein kauniisti tänään." Hän totesi hymyillen.

Lawrence katsahti naista hymyillen hieman heikosti.
"Ne arvostaisivat sitä", hän vakuutti.
Olivat kokeneet kolauksen.

"Voi sinua. Anteeksi." Miriam hipaisi Lawrencen poskea.
"Minä kohtelen niitä oikein kauniisti, rakkaudella ja tavalla josta ne pitävät."

Lawrence pudisti päätään.
"Ei se sinun vikasi ole, he vain ovat vähän... suojelevia."
Vähän tavalla, joka sai miehiset osat ryömimään piiloon.

"Liian." Miriam tuhahti nyrtyneenä.
"Nyt minusta tuntuu etteivät he haluakaan minun löytävän ketään, kun kohtelevat niin rumasti."

Lawrence vilkaisi Miriamia silmäkulmastaan.
"Sinun edellinen suhteesi vain... Ei ole mikään ihme, että he suhtautuvat noin."
Hänkin olisi suhtautunut.
"Kestän sen kyllä."

Mimi kääntyi hieman paikallaan Laurieta kohti.
"Mitä? Sano vain."

Lawrencen kulmat painuivat alemmas.
"Se ei ollut hyvä suhde. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaista."
Ja silti jopa ihanaksi kuvattu mies saattoi napsahtaa täysin.

"Ei pitäisi." Mutta sellaista sattui ja hän vielä kilttinä kesti ihan liia kauan.
"Olen vain liian kiltti. "

"Hei..."
Lawrence katsahti Miriamia kulmat alas painuneina, tummat silmät tavallistakin tummempina.
"Se ei ollut millään lailla sinun syysi."

"Minä tiedän." Miriam korjasi hymyillen.
"Mutta minä vain katselin sitä liian kauan."

Lawrence käänsi katseensa takaisin tiehen.
"Sinun ei pitäisi joutua sietämään sellaista käytöstä hetkeäkään. Ei enää koskaan."

Miriam siristi kevyesti silmiään.
"En ole ajatellut että sellaista riskiä olisi." Lawrence oli erilainen. Varmasti oli.

Niin Lawrencekin halusi uskoa. Ettei hän koskaan voisi muuttua tai napsahtaa, mutta elävän elämän esimerkit eivät saaneet häntä tuntemaan oloaan kovinkaan varmaksi.
Ensimmäiseksi pitäisi vähentää juomista siihen pisteeseen, ettei hän päätyisi humalaan.
"Ei minun kanssani", hän vakuutti, irrottaen toisen kätensä ratista hipaistakseen Miriamin polvea.

Mini hymähti ja otti kiinni polvea hipaisseesta kädestä.
"En minä sitä ole pelännyt." Lawrence oli erilainen kuin hänen entisensä jo perusluonteeltaan..

"Hyvä niin."
Miriamin kokemuksilla ei olisi mikään ihme, vaikka luottamus miessukupuoleen olisikin kärsinyt. Mutta ehkä nainen todella oli siinä mielessä melkein liian kiltti.

Miriam oli, aivan liian kiltti ja sen perhe sekä ystävät tiesivät.
"Olette erilaisia ihmisiä."

Lawrence todellakin toivoi niin.
Hän toivoi olevansa myös erilainen kuin Eugene, joka oli ollut kiltti ja kultainen, ennen kuin oli seonnut täysin.
"Sinun perheesi on hyvin herttainen", hän totesi, vaihtaen varovasti puheenaihetta, haluamatta, että synkkä mieli valtaisi liikaa alaa.

"Ai?" Miriam oli todella yllättynyt.
"Yllättävää että olet tuota mieltä."

Lawrence vilkaisi Miriamia silmäkulmastaan.
"Kuinka niin?"

"No isäni käytännössä uhkaili sinua ja oli ihan kamala sinulle." Hän mutristi kevyesti huultaan.

"Mutta hän teki niin, koska välittää sinusta."
Lawrencen oli helppo kuvitella oma isänsä toimimaan samoin hänen sisartensa puolisoiden kanssa.
"Se tekee asiasta helpomman kestää."

"No ei tee." Mimi tuhahti ja vilkaisi Lawrencea.
"Minä pidän sinusta ja on inhottava että he kohtelevat sinua rikollisena."

"Ehkä he antavat minulle vielä mahdollisuuden", Lawrence totesi toiveikkaana.
"Kun huomaavat, että aion kohdella sinua vain kuin prinsessaa."

Se sai Mimin hymyilemään hieman.
"Prinsessaa? Olet ihana."

"Juuri niin kuin ansaitset", Lawrence vakuutti. Miriam oli hyvin ihastuttava nainen, joka ei ansainnut yhtään sen vähempää.

Onneksi puna ei näkynyt.
"Aion tosin luonani olla hyvin hävytön prinsessa."

Edessä oleva automatka tuntui yhtäkkiä kovin pitkältä.
"Se prinsessallalle sallittakoon", hän vastasi hieman käheämmin.

Miriam veti jalat koukkuun -pienuuden iloja - ja katseli miestä hymyillen.
"Mmmhm. Lupasin kohdella sinua kauniisti."

Voisikohan vain ajaa auton taukopaikalle?
Ei, ei todellakaan voisi. Ei näin pian Miriamin isän tapaamisen jälkeen.
Lawrence nielaisi.
"Olen siitä hyvin kiitollinen."

Mimi katseli miestä tummat silmät hymystä siristyneinä.
"Ei siitä tarvitse kiitollinen olla."

Lawrence vilkaisi Miriamia.
"Usko pois, että olen silti."
Kun osa hänestä halusi edelleen piilotella tatuoidulta, kaksimetriseltä 'isiltä'.

Mm. Onneksi matka ei ole ihan sietämättömän pitkä." Olisi ehkä pitänyt ottaa vara-avain Tabbylta pois.

Kaikki oli suhteellista.
"Olen melko vakuuttunut, että pidempi kuin menomatka", Lawrence naurahti.

"Ei se ole yhtään sen pidempi." Miriam lohdutti huvittuneena.
"Pian olemme luonani."
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   To Huhti 19, 2018 10:50 am

"Oletko aivan varma, ettei ole?" Lawrence epäili.
Ainakin loppumatka oli ajaa hänet täysin hulluksi.

"Olen minä." Miriam yritti pysyä matkan asiallisena. Kun ovi lopulta kolahti kiinni heidän perässään,hän vilkaisi Lawrencea hymyillen.
"Vihdoin kaksin."

Lawrence ei sanonut mitään.
Sen sijaan hän kääntyi Miriamin puoleen, veti naisen syliinsä ja painoi huulensa tämän huulia vasten.

Lawrence oli aina niin verraton herrasmies, että moinen ele yllätti Mimin täysin. Se oli kyllä hyvin tervetullut, mutta yllättävä. Hän kietoi kädet miehen niskaan, antaen vain sillä suudelmalla tietoon millaisia suunnitelmia hänellä oli.

Ei Lawrence tapojaan täydellisesti unohtanut, ei edes tuskastuttavan pitkän automatkan jälkeen. Hän auttoi takin pois Miriamin yltä, ja upotti vasta sitten sormensa naisen paksujen hiusten joukkoon sukiakseen niitä vapauteen.
"Olet niin kaunis..."

Hän kyllä hieman edelleen ujosteli valoa ja alastomuutta, mutta pääsisi siitä kyllä. Ponnari tipahti lattialle ja kevyesti jo kihartuvat hiukset valahtivat auki.
"Tules tänne..." Hän tarttui miehen kauluksiin ja veti suudelmaan.

Lawrence oli ottanut henkilökohtaiseksi tehtäväkseen varmistaa, että Miriam oppisi vielä rakastamaan itseään. Hän ei ollut varma, pystyisikö pyyhkimään pois naisen itsetuntoa lytistäneet sanat, mutta ainakin hän yrittäisi parhaansa.
Hän vastasi suudelmaan samalla kun antoi kätensä vaeltaa mekon vetoketjua kohti.

Miriam liikahti lähemmäs ja teki helpommaksi vetoketjun avaamisen. Kiitos olkainten se ei kyllä vain valunut päältä. Hän siirtyi napittamaan Laurien paitaa auki. Liikaa vaatteita.

Olkaimet olivat vain pieni hidaste, eivät este.
Saatuaan vetoketjun auki Lawrence alkoi hivuttaa niitä päättäväisesti pois naisen hartioilta, samalla kun hamusi tämän huulilta suudelmaa.

Miriam olisi halunnut tietää miten mies saattoinayudella niin hyvin, mutta ehkä hän oli onnellisempi jos ajatteli sen olevan luonnonlahjakkuutta. Hän ynähti vaativana, tuupaten miestä kevyesti kohti makuuhuonetta. Samalla hän astui lattialle valuneesta mekosta ulos.

Lawrence potkaisi kengät jaloistaan ja otti kiltisti askeleen kohti makuuhuonetta. Ei tosin ennen, kuin oli kietonut kätensä Miriamin ympärille nostaakseen naisen syliinsä.
Automatka oli ollut hyvin pitkä.

Miriam nousi syliin mielellään ja haroi Laurien hiuksia hellästi.
"Mennään jo.."

"Mmh."
Lawrence hamusi Miriamin huulilta vielä yhden suudelman, ennen kuin suuntasi nainen sylissään makuuhuoneeseen. Ovi oli onneksi raollaan, niin ettei hänen tarvinnut kuin tökätä se auki jalallaan ja laskea Miriam sitten vuoteelle.

Mimi ynähti kun tunsi sängyn allaan, vetäen miestä mukaansa. Raukkaa oli pitänyt hemmotella, hän oli luvannut. Toinen käsi laskeutui hiuksista avaamaan housuja.

Minkä sille mahtoi, kun käsky kävi, oli toteltava.
Lawrence laskeutui polvilleen sängylle ja kumartui Miriamin ylle hamuamaan uuttaa suudelmaa.
Kaunis, kaunis nainen.

Mimi ynähti ja työnsi miestä kevyesti kohti patjaa yltään, kun oli saanut housut auki.
"Minä lupasin."

Lawrence murahti matalasti ja näykkäsi Miriamin alahuulta ennen kuin suostui siirtymään.
Hänen kolhittu itsetuntoparkansa tosiaan saattoi kaivata hievan erityistä huomiota. Hauras, hauras mies.
"Tahtoisin tehdä sinun olosi hyväksi..."

Miriam murahti pehmeästi, koettaen saada viestinsä perille.
"Kohta."

Lawrence huokaisi hiljaa ja siirtyi alistuneesti patjalle.
"Sinä olet hyvin päättäväinen."

"Niin olen." Miriam huomautti hymyillen ja nojautui suutelemaan Lawrencen ihoa kaikkialta. Mies oli niin ihana.
"Et tiedäkään miten." Hän veti hiuksia pois kasvoiltaan ja nojautui antamaan hyvin yksityistä huomiota.

"En taida... tietää..."
Lawrence lupasi itselleen, että saisi Miriamin olon vielä hyväksi, juuriniin hyväksi, kuin nainen ansaitsi.
Pian. Aivanpian.
"Luoja sinun... kanssasi..."

Mimi ei ollut kuuntelemassa, kovin paljon. Hän ei myöskään ollet lopettamassa ihan heti. Olihan Laurielle luvattu hemmottelua.

Lawrence oli tuntenut olonsa varsin säälittäväksi kaksimetrisen Amoksen vierellä.
Ehkä hän selviäisi.
Käsi hakeutui taas lempeänä naisen hiuksille.

Miriam mietti hetken, suoristautuen tavallaan kesken kaiken. Hän ei ikinä, ikinä ollut viihtynyt ratsailla, mutta ehkä Lawrence voisi olla poikkeus. Mies tuskin nyt kritisoisi istuntaa tai jotain sellaista? Miriam riisui ne hennon vaaleansiniset alushousut, jättäen samanlaiset rintaliivit, siirtyen ylemmäs. Sormet juoksivat pitkin Laurien rintakehää.

Lawrence oli hyvin lähellä voihkaista ääneen, kun Miriam yhtäkkiä vetäytyi kauemmas.
"Mimi..." hän vetosi, tutkien naista melkein kuumeisin silmin.
Hyvä luoja, hän kuolisi vielä tähän.

Miriam puraisi kevyesti huultaan. Hiljainen voihkaisu karkasi huulilta, muuttuen sitten useammaksi. Hän tosiaan osasi käyttää lantiota.

Miriamin istunnassa ei ollut mitään moitittavaa, ei todellakaan.
Lawrencen kädet hakeutuivat naisen lanteille.
Hyvä luoja...

Miriamin ääni kaikui pienen makuuhuoneen seinistä hiljaisena. Hän värähteli kevyesti. Ei saanut rojahtaa epäsulavasti makaamaan.

Lawrence ratkaisi ongelman kietomalla kätensä Miriamin ympärille ja vetämällä tämän syliinsä.
"Olet ihan jumalattoman seksikäs", hän mutisi, painaen suudelman naisen hiusten joukkoon.

Hän painui mielellään syliin. Puan yritys kuumotti poskia.
"Mmm, kiitos?" Kai?
"Niin sinäkin."

Lawrence nauroi käheästi ja painoi uuden suudelman naisen hiusten joukkoon.
"Pieni jumalatar."

Mimi veti hiuksia kevyesti korvansa taakse.
"Onko nyt parempi olo?"

Lawrence tutki Miriamin kasvoja hymyä silmissään.
"Vähän", hän myönsi.

"Hyvä." Miriam totesi hymyillen ja painoi suukon Lawrencen huulille. Hän oli muuten tyylikkäästi unohtanut jotain yöpöytänsä laatikkoon. Onneksi hän söi pillerinsä neuroottisen tunnollisesti.

Kunhan Lawrence toipuisi päivän koettelemuksestaan, hän olisi hyvin pahoillaan.
Olihan hänen sisarelleenkin päässyt käymään huonosti.
Nyt hän kuitenkin vielä silitteli Miriamin selkää hellin sormin.
"Kaunis nainen."

Ehkä Miriam hakisi varmuuden vuoksi katumuspillerin. Hän oli hieman, ihan vain hieman, neuroottinen siitä että tulisi raskaaksi vaikka ei halunnut.
"Komea mies. Ja ekstit urheasti päivän."

Lawrence olisi pahoillaan siitäkin, että Miriam joutuisi tekemään niin.
Maailma oli vielä joiltain osin epäreilu.
"Sinun vuoksesi kestäisin aivan mitä vain", hän vakuutti.

"Imartelija." Mimi nippaisi miehen nenää, nousi istumaan ja kietoi peittoa ympärilleen. Pehmeys piiloon

"Kerron vain totuuden", Lawrence muistutti, ja vei sormensa peiton reunalle.
Ei olisi tarvinnut piilotella.
Kulmat painuivat hieman alemmas.
"Hitto, me emme käyttäneet..."

Mimi puristi peittoa kevyesti sormillaan ja avasi suunsa.
"... Minulla on pillerit. Ja voin hakea sellaisen huomenna." Onneksi tämä taisi olla elämässä toinen kerta kun hän unohti sellaisen asian.

Lawrence hieraisi kasvojaan, hyvin pettyneenä itseensä.
"Hitto, olen pahoillani. Minä maksan sen kyllä."

"No, minä sen unohdin, ei tarvitse." Miriam lupasi hymyillen.

"Haluaisin", Lawrence vetosi, juoksuttaen sormensa läpi Miriamin hiuksista.
"Ehkäisy on muutenkin vähän epäreilua."

Mimi vilkaisi Lawrencea hymyillen.
"Onhan se." Vakiintuneilla pareilla helpompaa. Aina voisi tehdä vasektomian tai sterilisaation. Ajatus vihlaisi ja hän muisti äitinsä puheet. Ei, ei saanut ajatella sellaisia. Kun oli hauskaa ja mukavaa.
"Ei tarvitse."

Lawrence kurkotti käsivarsiaan kietoakseen ne Miriamin ympärille.
"Jos olet aivan varma."

Mimi hymyili pehmeästi ja painoi yhtä pehmeän suukon Laurien suunpieleen.
"Olen. Hoidan sen asian mieluusti ihan itse."

Lawrence tunsi silti olonsa roistoksi. Olisi pitänyt muistaa, aikuinen mies.
"Olen pahoillani."

Tummat kulmat painuivat hieman alemmas.
"Miksi ihmeessä?" Hän ei ymmärtänyt.
"Ei ole hätää. Ei vaaraa luultavasti edes ole, mutta haluan olla varma."

Lawrence katsahti Miriamin kasvoja.
"Koska ehkäisystä huolehtiminen on yhtä lailla minun vastuuni", hän vastasi.

"Niin on ja sinä huolehdit siitä hienosti." Tumma käsi laskeutui poskelle.
"Mutta minun mokani. Vain unohdin."

Ei kovinkaan hienosti, jos Lawrencelta kysyttiin.
"Ei, meidän molempien. En minäkään muistanut."

"Noh." Mimi naurahti ja taputti Laurien poskea.
"Höhlä."

"Olen", Lawrence myönsi nöyränä.
Hän oli yleensä asian kanssa hyvin tarkka juuri siksi, että tunsi jo valmiiksi syyllisyyttä siitä, kuinka paljon hankalampi asia oli naisille. Nyt hän oli vain unohtanut ajatella, aivan täydellisesti.

Mimi oli myös unohtanut ajatella. Hölmö nainen.
"Pitäisi mennä suihkuun." Peiton kanssa

Lawrence kietoi kätensä hieman tiukemmin Miriamin ympärille.
"Mmh. En malttaisi päästää sinua siitä minnekään."

Se sai naisen naurahtamaan. Hän ei kovin ponnekkaasti yrittänyt ylös.
"Pitäisi..."

"Mmmmh..."
Lawrence veti naisen vielä hieman tiukemmin halaukseen, hipaisten tämän kaulaa huulillaan.
"Ihan pakko?"

Se sai naisen valumaan kuin sula vaha tuon syliin.
"Mmmm, ei... nyt ihan... välttämätön."

Lawrence hymyili ja hipaisi Miriamin päälakea huulillaan.
"Olet oikein hurmaava juuri noin."

Silmät painuivat levollisesti kiinni.
"Mutta meikit ja hiuslakka pitää pestä pois."

"Mmm, ihan kohta", Lawrence lupasi ja antoi käsiensä pujahtaa peiton alle, silittämään naisen käsivarsia ja kylkiä, minne ikinä sormet nyt ylsivätkään.

Miriam haki otteen toisesta kädestä peiton päältä.
"Mmhm, Laurie..." Ei sillä että häntä olisi kosketus haitannut.

"Mitä?" Lawrence hymähti ja antoi vapaan kätensä vaeltaa peiton alla.

"Levoton." Nainen naurahti hellästi ja pudisteli päätään.

"Eeei."
Lawrence painoi suukon Miriamin poskelle.
"Väsyttääkö?"

"No hieman on." Miriam totesi naurua äänessään.
"Ei nyt vielä."

"Eeei."
Lawrence tutki Miriamia katseellaan ennen kuin painoi huulensa tämän kaulalle.

Se sai Mimin värähtämään ja valumaan rennoksi.
"Mhn, sinä tiedät mitä tuosta tapahtuu..."

"Tiedänkö..?" hän kysyi, ääni täysin viattomana. Mutta hänen egoaan oli kolisteltu melkoisesti, piti yrittää kasata sitä takaisin kokoon.

Ja se oli aivan sallittua. Amos Sinclair oli pelottava mies.
"Tiedät... Jalat pettävät ja en voi liikkua, kun tuollainen suutelu lamaannuttaa täysin. Kun tuntuu hyvältä."

Lawrence teki parhaansa näyttääkseen nöyrältä. Onnistumatta siinä kovinkaan hyvin.
"Sitten sinun täytyy olla siinä hetki", hän huomautti, silmät hyväntuulisesti tuikkien.

"Mhhm. Niin varmasti pitää. Millainenhan hetki?" Miriam kysyi huvittuneena, ääni kevyen käheänä.
"Ja mitä hetkeen sisältyy.."

"Hetki", Lawrence vastasi ja kohottautui hamuamaan suudelmaa naisen huulilta samalla kun alkoi hitaasti hivuttaa peittoa pois tieltä. Pois turhat kangaskappaleet heidän väliltään.

Rintaliivit olivat naisen päällä edelleen, kun peitto valahti pois. Hän nojautui suudelmaan, tyytyväisenä.

Lawrence hamusi Miriamin huulia hetken ennen kuin antoi kätensä työntyä hellän päättäväisesti naisen selän taakse tavoittelemaan liivien hakasia. Pois kaikki turha.

Mimi ynähti huulia vasten, mutta ei tehnyt mitään estääkseen. Mieli teki kyllä pimentää huonetta.
"Sinuako ei oikeasti... haittaa?" Lawrence oli itse niin hyvässä kunnossa.

Lawrence kohottautui hieman ylemmäs nähdäkseen Miriamin kasvot.
"Haittaa?" hän toisi, käyden hieman hitaalla keskityttyään niin täysin naiseen.
"Mikä?"

Miriam puri kevyesti huultaan.
"Että en ole yhtä hyvässä kunnossa kuin sinä." Että hän oli pehmeä eikä jaksanut tehdä oikeasti asialle mitään.

Lawrence kurtisti hieman kulmiaan.
"Hei..." hän vetosi, kumartuen painamaan kevyen suudelman Miriamin huulille.
"Sinä olet täydellinen juuri tuollaisena."

Ei naiselle voinut sanoa mitään kauniimpaa. Ei sellaista varmasti vain ollut. Hän nousi miehen syliin ja kietoi kädet tuon niskaan.
"Sinä tiedät mitä nainen haluaa kuulla."

Lawrence kietoi käsivartensa Miriamin täydellisen kehon ympärille.
"Minä vain sanon, mitä ajattelen", hän huomautti, antaen huultensa valua taas suutelemaan herkkää kaulaa.

Mimi inahti ja sulki silmänsä, haroen miehen hiuksia kevyesti.
"Mhm.." Kaula oli naurettavan herkkä.

Ihastuttavan herkkä, jos Lawrencelta kysyttiin. Niin paljon kuin hän kaulan suutelemisesta nauttikin, hän antoi huultensa vaeltaa hitaasti alemmas.

Se sai otteen tiukentumaan hiuksista. Se tuntui niin hyvältä ja hän rentoutui siinä. Unohti ne parin miehen ajattelemattomat sanat itsestään. Kun oli täydellinen juuri tällaisena.

Lawrence olisi ollut hyvin onnellinen jos olisi tiennyt. Typerät miehet, jotka eivät osanneet arvostaa todellista kauneutta. Kaunis sisältä, kaunis ulkoa.
Hän alkoi houkutella Miriamia laskeutumaan selälleen.

Ei häntä tarvinnut kovin houkutella. Lawrence sai hänet selälleen jo sillä kaulan suutelulla.
"Hitto sinua, en pääse sängystä ikinä..." Hän naurahti pehmeästi. Ei sillä että se haittaisi.

Lawrence kohotti päätään.
"Haittaako se?" hän kysyi viattomasti, ennen kuin painoi huulensa takaisin lämmintä ihoa vasten, valuen hitaasti mutta päättäväisesti alemmas.

"Eeei...." Miriam mutisi hiljaa, painaen silmiään kiinni.
"Ei ollenkaan."

Hyvä.
Lawrence ei vain sanonut sitä ääneen, sillä ei malttanut enää kohottautua ylemmäs puhumista varten. Sen sijaan hän valui aina vain alemmas, kunnes saattoi pudottautua lattialle ja vetää Miriamin lähemmäs sängyn reunaa, painaa suudelman sisäreidelle.

Mimi antoi itsensä valua alemmas sängyllä, voihkaisten hiljaa.
"Niin hyvä mies."

Hyvä mies hipaisi sisäreiden ihoa vielä uudelleen, ennen kuin keskittyi varmistamaan, että Miriam saisi nauttia samalla tavalla, kuin hän oli nauttinut aiemmin.
Täydellinen pieni jumalatar.

Se sai varpaat kipristymään kevyesti ja sormet takertuivat lakanaan hiusten sijaan. ääni kaikui takaisin seinistä hetken, kunnes hän voihkaisi kovempaa. Niin hyvä olo.

Se oli hyvin ihastuttava ääni.
Lawrence kohottautui kiireettömästi naisen ylle ja painoi suudelman ensin kummallekin poskelle ja sitten huulille.
"Upea nainen."

Mimi puraisi kevyesti huultaan ja katsoi miestä hieman hymyillen. Jestas.
"Imartelija..."

"Totuuden lausuja", Lawrence vakuutti ja sipaisi hellästi naisen tummia hiuksia.
"Upea, upea nainen."

"... mahdoton imartelija." Hän naurahti ja painoi pehmeän suukon miehen huulille.

Ehkä he voisivat neuvotella asiasta myöhemmin.
Lawrence hymyili lämpimästi ja painautui makuulle Miriamin vierelle, sipaisten naisen leukaa peukalollaan.
"Alan hiljalleen toipua vierailusta."

Toinen kulma kohosi kevyesti?
"Hiljalleen? Ehkä hemmottelen sinua vielä myöhemmin uudelleen."

"Mmmh, en valittaisi", Lawrence vakuutti hymyillen.
"Mutta ensin olet ansainnut hetken lepoa. Ja ehkä sen suihkun. Tai kylvyn, kummasta pitäisit enemmän?"

"Kylvystä jos sinä tulet mukaan." Miriam totesi todella nopeasti.

"Se olisi vain ilo", Lawrence vakuutti ja kohottautui hipaisemaan Miriamin huulia omillaan.
"Voin käydä laittamassa sen valmiiksi."

"Olet enkeli." Mimi mutisi ja varasti kunnon suudelman, ennen kuin laski miehen kauemmas.

Lawrence nousi hyvin vastahakoisesti seisomaan.
"En viivy kauaa", hän lupasi, ja kumartui suutelemaan naista vielä kerran ennen kuin suuntasi laittamaan heille kylpyä.

Miriam haki paremman asennon ja kaivoi puhelimensa esiin, raportoiden Tabbylle että kaikki hyvin. Sen jälkeen hän kierähti takaisin selälleen, vinkaisten onnesta.

Vastaukseksi Miriam sai melkein heti kuvan omassa pedissään torkkuvasta mustavalkoisesta kissasta.
Hieman sen jälkeen Lawrence ilmestyi ovensuuhun, hymyillen.
"Kylpy olisi valmis."

Mimi vastasi viestiin vain sydämellä.
"mmm, olet niin enkeli." Miriam naurahti ja nousi sängystä. Ilman peittoon kääriytymistä. Hän tassutti miehen ohi kohti kylpyhuonetta.
"Tuletko?"

Lawrence oli unohtunut katselemaan.
Täydellinen.
Hän havahtui ajatuksistaan ja seurasi naista hymyillen, kietoen toisen käsivartensa kevyesti tämän ympärille.
"Lumosit minut."

Miriam vilkaisi Lawrencea olkansa yli, naurahtaen.
"Pyh. kävelin." Hän kastoi kätensä kylpyveteen. Täydellinen.
"Jos menet ensin, tulen syliin."

"Kävelit hyvin hurmaavasti", Lawrence intti ja sipaisi Miriamin selkää sormenpäillään ennen kuin laskeutui varovasti kylpyveteen, johon oli lisännyt kylpyvaahtoa.

Miriam astui veteen sirosti Laurien perässä. Kylpyhuoneessa roikkui vatsatanssipuku naulakossa, hän oli puhdistanut sen höyrypesurilla eilen ja jättänyt kuivumaan.
"Niinkö? Enkä edes keinutellut lantiota normaalia enempää."

"Se keinui silti oikein hurmaavasti", Lawrence vakuutti ja kietoi käsivarsiaan naisen ympärille.
Katse harhaili hetken kylpyhuoneessa ja pysähtyi pukuun.
"Mikä tuo on?"

Miriam vilkaisi hyvin keltaista pukua ja sitten Lawrencea olkansa yli.
"Vatsatanssia varten. Esiintymispuku." Yksi niistä.

Lawrence oli hetken hiljaa.
"... Harrastat vatsatanssia?"

"Harrastan." Miriam vahvisti hymyillen.
"Mitä siitä?"

Lawrence oli hiljaa toisen hetken.
"... Se on hyvin kiehtovat ajatus", hän myönsi, haudaten kasvonsa hetkeksi tummia hiuksia vasten.
Hyvin, hyvin kiehtova.

"Kiehtova kuten...?" Hän ei oikein tiennyt oliko se hyvä vai huono.

Lawrence vilkaisi pukua uudelleen.
"Tavalla, joka on ajaa minut samalla tavalla hulluksi, kuin äskeinen hurmaava kävelysi."

Mimi vilkaisi olkansa yli,vinosti hymyillen.
"Mmmmhm. Kai tiedät että se antaa tietynlaista kehonhallintaa erityisesti lantion seudulle?" Vielä hän oli pitänyt sen lahjan piilossa.

"Mmmm", Lawrence vastasi ja kumartui painamaan suukon Miriamin niskalle.
"En ole varma, kuinka kestän ajatusta..."

Tummihoinen nainen värähti.
"Voin näyttääkin, jos ajatus on hirmu hankala."

Lawrence oli jälleen hetken hiljaa.
"... Pitäisin siitä..."

"En ehkä kylvyssä. Mutta sängyssä." Mimi naurahti kevyesti.

"Mmmh."
Lawrence hautasi kasvonsa uudelleen Miriamin hiuksia vasten.
Ehkä hän jaksaisi odottaa siihen saakka. Ehkä.

"Noh? Sitä luulisi että yrität hukuttutua hiuksiini." Jotka hitaasti alkoivat kiertyä afrolle. Pitäisi käydä kampaajall.

"Mmmmh."
Lawrence ei kokenut kykenevänsä kovinkaan henkevään keskusteluun juuri nyt.

Mimi antoi miehen pohtia asiaa rauhassa. Hän sulki silmänsä ja hiljeni hetkeksi nauttimaan kylvystä kaikessa rauhassa.

Lawrence pohti. Pohti hyvin tarkkaan. Ja silitteli samalla kiireettömästi Miriamin vatsaa ja kylkiä.

Miriam hamusi vedessä kiinni miehen kädestä. Siinä oli niin hyvä olla. Mielettömän hyvä. Olisiko tällaisen miehen voinut löytää aiemmin?

Lawrence puristi Miriamin kättä hellästi. Lämmin kylpy ja lämmin nainen sylissä, mikä siinä oli ollessa.

Kun vesi alkoi viiletä, Miriam avasi tulpan ammeesta ja nousi ylös. Hän huuhteli saippuan pikaisesti pois ja otti lavuaarin peilikaapista kaakaolta tuoksuvan kosteusvoiteen. Piti laittaa.

Lawrence nousi Miriamin perässä ammeesta, melkein haikeana.
"Voin auttaa", hän tarjoutui.

"Hmm?" Hän vilkaisi voidetta ja sitten miestä.
"Varmasti voit." Hän totesi huvittuneena.

"Niin."
Lawrencea ei lainkaan haittaisi hieroa kosteusvoidetta Miriamin iholle.

"Tiedäthän että se kuivuu hetken?" Se edellyttäisi heiltä käytöstapoja viiden minuutin verran.
"En voi heti näyttää mitä osaan."

Se oli harkinnan arvoinen seikka.
"Voin vain katsella sinua sen aikaa", Lawrence vastasi.

Mimi kohotti toista kulmaansa huvittuneena.
"Katsella? Epäilen että sinä katselet viisi minuuttia..."

”Minä osaan olla hyvin kärsivällinen mies", Lawrence vetosi.
"Jos haluan."

"Mutta haluatko sinä?" Hän kiusasi hymyillen ja tassutteli ottamaan pyyhettä johon kuivata itsensä. Lantio hyvin,noh, keinuen.

Tällä kertaa miehen ei tarvinnut edes miettiä
"En."

Nainen vilkaisi olkansa yli, hymyillen, kietoen itseään siihen vaaleanpunaiseen pyyhkeeseen. Mitää sanomatta hän lähti kylpyhuoneesta, kiusoittelecan hitaasti.

Ei pyyhettä olisi tarvittu.
Täysin lumoutuneena Lawrence otti itselleen pyyhkeen, jolla kuivata pahimman kosteuden iholta, ennen kuin seurasi Miriamia.

Mimi oli istunut sängyn reunalle, jalat ristissä ja ilman sitä pyyhettä.
"No tulit sinä..."

Lawrence seisahtui hetkeksi ovensuuhun.
Hyvä luoja.
"Tulin", hän vastasi, astuen lähemmäs.

Mahdollisimman viehkeästi Miriam ojensi jalkaansa kohti miestä
"Tule tänne~"

Lawrence ei tarvinnut toista kehotusta, vaan laskeutui vuoteelle Miriamin seuraan, hamuten huulilta suudelmaa.

Kädet kiertyivät miehen niskaan. Se oli melkoinen kohotus itsetunnolle, että mies tuntui olevan niin sekaisin hänestä. Ja suuteli vielä niin tappavan hyvin.

Pieni voitto. Miriam ansaitsi tuntea olonsa mielettömän kauniiksi - mieluummin kaiken aikaa.
Lawrence vei toisen kätensä seurailemaan naisen lantion kaarta.

Se sai naisen naurahtamaan. Vaikka jos rehellisiä oltiin, se kaari oli hyvin jyrkkä.
"Voin näyttää paremmin jos olen päällä." Hän mutisi suudelman.
"Tai sylissä."

"Mmmh."
Oikein viehättävä, jyrkkä kaari.
Lawrence viivytteli vielä hetken suudelmassa ennen kuin veti naisen syliinsä.

Mimi nousi mielellään syliin, hakien tosin jaloilleen tukea sängystä. Lantio keinahti miehen sylissä hyvin laskelmoidusti ja viehkeästi.

Jo yksi liike sai Lawrencen murahtamaan hiljaa.
"Et tosiaan pilaillut..." hän mutisi.
Voi luoja hänen pientä jumalatartaan.

Mimi pudisteli päätään ja pyöräytti itseään sylissä oikein hitaasti.
"En koskaan pilailisi tällaisesta."

Ei, ei varmasti.
Toinen matala murahdus. Lawrence veti naista lähemmäs.
"Ajat minut hulluksi."

"Sitä minä yritän." miriam hyrähti tyytyväisenä, kiusoitellen miestä harkituin liikkein.

"Onnistut oikein... hyvin", Lawrence vakuutti käheästi.
"Luoja..."

Mimi vei käden heidän väliinsä ja haki paremman asennon. Joku olisi voinut olettaa että hän koskisi Laurieta, mutta ei, itseään. Ja antoi äänten kantautua keinahtelun mukana miehen korvaan.

Se, jos suinkin mahdollista, oli ajaa Lawrencen entistä pahemmin hulluksi.
Hän kuolisi vielä, ennen kuin aamu ehtisi sarastaa.
Voi hyvä luoja...

Miriam hamusi kevyesti huulillaan Laurien korvaa ja kaulaa, voihkien hiljaa tuon korvaan.
"Lähemmäs~" hän vetosi hiljaa.

Lähemmäs.
Lawrence tunsi itsensä jälleen hölmöksi teini-ikäiseksi, joka oli seota omiin raajoihinsa.
Hänelle ei tuottanut vaikeuksia toteuttas pyyntöä - tosin käsi kurotti ensin automaattisesti kohti yöpöytää.

e odotus oli julmaa. Kun piti leikkiä niiden kanssa. Nainen liikahti kovin tyytymättömästi siinä sylissä.

Lawrence ei tekisi samaa virhettä enää toiste. Onneksi hän oli näppärä poika, ei mennyt kauaa, kun hän tosiaan saattoi toteuttaa naisen toiveen.

Miriam nautti siitä todella ja varmisti että sai Lawrencenkin nauttimaan. Ihana, ihana mies.

Lawrence tosiaankin nautti, jopa siinä määrin, että alkoi hiljalleen tuntea olonsa taas omaksi itsekseen. Ainakin suunnilleen.
Joka tapauksessa hänen olonsa oli hyvin mukava, kun hän lopulta veti Miriamin lempeään halaukseen, suukottaen naisen poskea.
Kun ei vielä aivan saanut sanaa suustaan.

Mimi painoi päänsä miehen hartialle ja hautasi kasvot tuon kaulaan.
"Mmnnhn. Nyt en jaksa kuin katsoa elokuvia kainalossa." Jalkoja tärisytti vähän.

Lawrence hipaisi huulillaan naisen päälakea.
"Ei tarvitse muuta jaksaakaan", hän vakuutti hymähtäen.
"Voin nousta laittamaan elokuvan valmiiksi. Ihan kohta."

"Ihan kohta." Hän kietoi kädet tiukemmin Laurien ympärille. Ei vielä.

Ei vielä.
Lawrence hipaisi naisen päälakea uudelleen huulillaan ja nykäisi peittoa heidän alastomien vartaloidensa suojaksi.
"Ihan kohta", hän myönsi.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   Ti Elo 14, 2018 4:00 pm

Torstai 17. toukokuuta 2018 - myöhäinen ilta, Newcastle Upon Tyne

Teknisesti ottaen nilkkaa ei olisi kai saanut rasittaa vieläkään. Kypsänä miehenä Lawrence oli kuitenkin edelleen siitä, että oli mennyt telomaan jalkansa ja samalla pilannut kauden alun, ja se, että nilkkaa särki päivän päätteeksi, tuntui vain oikeudenmukaiselta rangaistukselta.
Idiootti mikä idiootti.
Hän ajoi sinisen Mustanginsa parkkiin sairaalan ulkopuolelle, hypähti ulos autosta - typerä ajatus - ja suuntasi kohti henkilökunnan käyttämää sivuovea hieman irvistäen. Ei kuitenkaan tullut kuuloonkaan, että hän olisi antanut Mimin joutua kävelemään yksin bussipysäkille, Augustin jouduttua yllättäen jäämään ylitöihin niin, ettei mies voinutkaan heittää Miriamia kotiin.

Miriam oli ollut sitä mieltä että hän saattoi lähteä hieman etuajassa. Hän oli astunut sivuovesta ulos ja tullut entisensä yllättämäksi. Nainen oli sipsuttanut hieman kauemmas ovesta korkokengillään ja koettanut päästä karkuun, mutta tullut entisensä kiilaamaksi. Nyt auton ja miehen väliin jäänyt nainen puhis, koettaen olla kovin vakuuttava.
"Mimi-muru, etkö voisi antaa menneiden olla?" Läpsäisy miehen sormille, kun ne yrittivät hivuttautua mekon helman alle.
"En! Mene pois, minun miesystäväni tulee hakemaan."
"Haluaisit kuitenkin lähteä oikean miehen mukaan."

Huonolla tuurilla Lawrence olisi saattanut harppoa koko tilanteen ohi hämärtyneellä parkkipaikalla. Äänet kuitenkin havahduttivat hänet, saivat kääntämään katseen kohti oikeaa autoa - ja sydämen jättämään lyönnin välistä.
Ei helvetti.
"Oi!" mies ärähti ja lähti harppomaan puolijuoksua Miriamia kohti.

Se sai miehehn kääntymään Miriamin puolesta ja kurtistamaan kulmiaan.
"Tämäkö?" Miriam oli livahtamassa kauemmas mutta tuli kaapatuksi kainaloon. Ex haisi alkoholille. Se selitti.

Saattoi olla, että vielä joitakin viikkoja aikaisemmin Lawrence olisi ollut rauhallisempi.
Mutta jouduttuaan todistamaan, kuinka Eugene oli tehnyt Emilylle hirvittävää väkivaltaa, hän ei tuntenut olevansa enää täysin sama mies. Aiemmin hän ei olisi koskaan voinut kuvitella iskevänsä varoittamatta oikeaa koukkua kenenkään kasvoihin, mutta niin vain kävi.

Miriam livahti kauemmas kun entisensä horjahti taaksepäin ja peitti nenänsä kädellään.
"Sinulla on näköjään tyyppikin, kaakaohippu." Teki mieli oksentaa, se lempinimi oli vastenmielinen nykyään. Ja humalainen mies hutkaisi kohti Lawrencea.

Lawrence ei olisi itsestään ylpeä seuraavana aamuna.
Mutta juuri tällä hetkellä hän tiedosti ainoastaan sen, että humalainen paskiainen oli käynyt käsiksi Miriamiin. Sen ajatuksen voimin hän syöksyi miestä kohti ja kamppasi tämän katuun. Lyönti oli tainnut sitä ennen ehtiä osumaan ja aukaisemaan hänen poskipäänsä.

Miriam älähti ja ei oikein tiennyt mitä tekisi. Onneksi ratkaisu ei ollut kaukana, kun erään herran päivystykseen toimittaneet poliisit saapuivat irrottamaan miehet toisistaan. Ja veisivät nuo käymään asemalla.
Se siitä ettei Mimin tarvitsisi kävellä.

"Mimi!"
August oli astunut ulos henkilökunnan ovesta ja harppoi nyt kiireisin askelin pienikokoista naista kohti, yhä valkoiseen lääkärintakkiin pukeutuneena.
"Mitä on tapahtunut?"

Mimi vilkaisi poliisiautoa ja veti hiuksia korvansa taakse, pudistellen päätään.
"...Entiseni on taas juonut ja odotti kun pääsin töistä. Laurie tuli hakemaan ja... tappelu."

August laski kätensä Miriamin selälle ja katsahti poliisiautoa kohti.
"Oletko kunnossa? Sattuiko sinuun?"

Nainen pudisteli päätään. Poliisiauto lähti kohti asemaa.
"Olen, ei minua sattunut. Minulla ei kyllä ole Laurien auton avaimia tai tiedä oikein miten hänet hakisi."

August alkoi kaivaa puhelintaan esille.
"Voin soittaa hänen siskonsa hakemaan... Heitänkö sinut kotiin?"

Miriam kurtisti kulmiaan.
"Haluaisin mennä asemalle myös ja meidän piti viettää ilta kaksin... Jos sinne? Ja soittaisitko?"

August nyökäytti päätään valitessaan oikeaa numeroa puhelimestaan.
"Pitää käydä hakemassa tavarat kaapista. Tule mukaan?"
Hän ei halunnut jättää Miriamia yksin nyt.

Miriam nyökkäsi ja lähti Augustin mukaan. Hölmö mies.
"En oikein tiedä mitä hän ajatteli."

August pudisti hieman päätään.
"Se ei ole lainkaan Laurien tapaista, hän... Muriel, hei. Kuule, oletko kotona? Luulen, että... Ei, Helia on aivan kunnossa, ei mitään hätää."
Hän kurtisti kulmiaan puhuessaan.
"Laurie taisi päätyä putkaan."

Mimi odotti puhelun päättymistä, tarjoutuen samalla avaamaan lokerikon ja otti miehen tavarat. Sentään se ei ollut Laurien tapaista. Pitäisi ehkä kysyä asiasta.

August siirsi puhelinta hieman kauemmas korvaltaan.
"Ei, ei, en usko, että kyse on mistään sellaisesta. Mutta jos voisit tulla lunastamaan hänet? Niin. Nähdään siellä."
Hän sammutti puhelun ja katsahti Miriamiin.
"Kaikki hyvin?"

Miriam kurtisti kevyesti kulmiaan.
"En tiedä. Pitää kai kysyä häneltä asiasta, miksi hän teki niin... Mennäänkö?"

Augustin silmissä välähti huoli.
"Mennään", hän vastasi, ja lähti johdattamaan Miriamia autolleen.
"Olethan varma, ettet loukannut itseäsi?"

"Olen varma, olen aivan kunnossa. En olisi jos Laurie ei olis tullut." Sen hän tiesi. Entinen oli tuoksunut viinalta niin vahvasti. Tuoksuminen tosin oli väärä sana.

August välkäytti autonsa ovet auki ja avasi matkustajanpuoleisen oven Miriamille. Hän nykäisi penkkiä hieman lähemmäs, Helian jäljiltä se oli työnnettynä niin taakse kuin mahdollista.
"Pitää mainita vartijoille, että exäsi on palannut."

Miriam naurahti matkustajan penkille istuessaan.
”Miehesi tosiaan on pitkä.” Hän totesi istuessaan autoon ja katseli maisemia kun he lähtivät liikkeelle.
”Pitää varmaan. En tajua miksi.”

"Mmm, hän on", August myönsi istahtaessaan ratin taakse. Hän käynnisti auton ja suuntasi kohti asemaa, kulmat kevyesti kurtistuen.
"Halusiko hän sinusta jotakin?"

"Sitä samaa mitä eron jälkeenkin. Palata yhteen tai jotain muuta." Jotain muuta oli sitten vähän vähemmän romanttinen vaihtoehto.

August pudisti hieman päätään.
"Olen pahoillani, että hän vainoaa sinua taas."

"No tuskin hän nyt vainoaa... Pitää vain sanoa vartijoille että katsovat vähän." Mimi tuhahti ja veti hiuksia korvansa taaks. Hitto.

Olihan se jo jonkinlaista vainoamista, että ilmestyi työpaikan ulkopuolelle norkoilemaan. Varsinkin, kun kyse oli henkilöstä, joka humalassa äityi väkivaltaiseksi.
August sai auton parkkiin kadun varteen vain lyhyen matkan päähän poliisiasemalta.

Miriam vilkaisi Augustia hymyillen.
"Kiitos kyydistä. Vaikka sinun ei pitänytkään kytätä tänään."

August heilautti vähättelevästi kättään.
"Pärjäätkö? Voin tulla seuraksi, jos tahdot."

"Pärjään minä. Mene sinä kotiin." Miriam naurahti ja halasi ystävää, nousten sitten autosta. Korot kopsuen hän asteli asemalle ja istui odottamaan. Kun ei oikein muutakaan keksinyt.

Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun ovi avautui ja Muriel harppoi sisään, tavallistakin paksummat hiukset suihkun jäljiltä poninhännälle kesytettyinä ja vihreä kevättakki avoimena, kiukkuinen tuli silmissään kytien.
Veli oli yksi helvetin idiootti!

Miriam ei tunnistanut miehen siskoa - ne satunnaiset lehtikuvat eivät olleet kovin tarkkoja - ja istui odottelemassa jos joku kertoisi jotakin, kuten oli luvattu kun hän oli kysellyt asiasta. Häneltä oli kysytty pari kysymystäkin ja hän oli vakuuttanut Lawrencen vain puolustaneen häntä ja itseään.
Entinen oli ansainnut pidemmän putkareissun.

Kun Lawrence sai kuulla, että hänet oli tultu hakemaan, hän pelkäsi pahinta. Astellessaan kohti odotustilaa hän nieleskeli ja yritti keksiä itselleenkin selitystä siihen, mitä oli tapahtunut.
Yksi silmäys Murielin kasvoihin kertoi, ettei hän ollut pelännyt lainkaan riittävästi.
"A quoi étiez-vous en train de penser? Toi idiot! Vous ne pouvez pas simplement frapper des gens comme ça! Que penserait Lady Edgerly si elle en entendait parler? Imbécile!" nainen ärisi ja läiskäisi veljensä takaraivoa, saaden tämän vinkaisemaan.

Miriam havahtui vasta ranskankieliseen huutoon. Hän nousi ja suoristi melko anteliaasti reittä paljastavan, kirkkaan keltaisen mekon helmaa, lähtien sitten kaksikkoa kohti.
Lawrence-parka, ansaitsisi pari pusua mustelmiin.

"Je suis vraiment désolé..." Lawrence mutisi, katse lattiassa.
Hän tiesi toimineensa typerästi. Mutta nähdessään miehen ahdistelemassa Miriamia hän oli yksinkertaisesti nähnyt punaista. Ja häpesi sitä nyt.
Korkojen kopina sai hänet kohottamaan katseensa. Huuli oli haljennut ja toinen kulma olisi saattanut vaatia paria tikkiä.

Miriam mutristi huultaan miehen nähdessään ja pysähtyi tuon eteen, katsellen kasvoja.
”Tutkittiinha sinut kunnolla? Ei satu mihinkään? Huuleesi pitää laittaa kylmää ja putsata verta pois...” sairaanhoitaja mikä sairaanhoitaja.

Selkäpäin paikalle saapuneeseen naiseen ollut Muriel käännähti ympäri, ja Laurie painoi katseensa tiukemmin lattiaan.
"Kaikki on hyvin", hän vakuutti ja pyyhkäisi verta kämmenselkäänsä.
"Mimi, tässä on sisareni Muriel. Muriel, Miriam."

Miriam kohotti katsettaan ja räpäytti kevyesti silmiään.
"Onhan varmasti? Tikkaus näyttää sentään siistiltä." Hän huokaisi syvään .
"Hei. Hauska tavata."

Muriel vilkaisi veljeään ja ojensi sitten kättään Miriamia kohti.
"Kuin myös. Vaikka toivoisin, että olisimme tavanneet muissa merkeissä. Olen pahoillani, jos idioottiveljeni on sotkenut sinut tähän... mistä ikinä olikaan kyse."
Lawrence tuijotti kengänkärkiään.

Miriam pudisteli päätään.
"Ei hän... se on minun syyni." Hän yskäisi hiljaa.
"Minua hän puolusti."

Lawrence kohotti viimein katseensa.
"Hei, Mimi, ei se ollut sinun syysi", hän vetosi ja ojensi kättään naista kohti.
Hän itse oli käyttäytynyt kuin idiootti.

Miriam asettui miehen kainaloon ja vilkaisi tuon siskoa. Olipa Murielkin pitkähkö.
"Eräs entinen tuttu odotti kun tulin töistä ja Laurie vain huolehti minusta."

Se, ettei Muriel ollut sonnustautunut korkokenkiin, tasoitti sentään pituuseroa hieman. Tummat kulmat painuivat alemmas, kun Miriam kertoi tapahtumien kulusta.
"Hitto, oletko kunnossa?"

Miriam hymyili pehmeästi, ystävälliset, ruskeat silmät siristyen.
"Olen, täysin kunnossa. Kaikki on hyvin."

Muriel vilkaisi veljeään ja kosketti tämän takaraivoa, nyt huomattavasti hellemmin. Idioottiveli, jonka sydän oli kuitenkin paikoillaan.
"Tarvitsetteko kyytiä?"

”Ehkä. Tuletko yöksi?” Hän varmisti Lawrencelta vielä.

Lawrence katsoi Mimiin ja pyyhkäisi naisen tummia hiuksia.
Hän oli niin hirvittävän pahoillaan.
"Jos tahdot minut luoksesi?"
Murielin kasvoilla häivähti tietäväinen ilme. Vai sellaista.

”Haluan. Ja siskollesi pitää tarjota teetä ja iltapalaa kun ajoi hakemaan sinut.” Nainen tuhahti pehmeästi.

"Olisi ehkä tehnyt hyvää jättää hänet miettimään tekoaan vielä hetkeksi", Muriel huomautti, mutta sipaisi kuitenkin veljensä hiuksia uudelleen hellästi.
"Mennään sitten. Auto on täynnä koirankarvoja, mutta Laurie voi istua takapenkillä."
Hän hieraisi selkäänsä ja nyökäytti sitten kohti ulko-ovia. Ankea paikka, turha täällä oli viipyä pidempään.

Miriam nyökkäsi pehmeästi ja lähti Laurien kainalossa ulos. Ruskeat silmät katselivat miestä huolestuneena.

Rover odotti uskollisena tien varressa, hieman vinoon pysäköitynä, mutta oliko sillä nyt niin väliä.
Lawrence asteli kiltisti, hieman ontuen, matkustajanpuoleiselle ovelle ja avasi sen Miriamia varten samalla kun Muriel kömpi ratin taakse.

Miriam istui autoon, yrittäen olla mahdollisimman pieni ja huomaamaton.
"Onhan sinulla lääkkeitäsi mukana? Ettet kärsi säryistä." Vaikka oli Miriamillakin kotona.

Lawrence sysäsi syrjään huovan ja pari vinkulelua ennen kuin istahti takapenkille.
"On, kaikki on hyvin", hän vakuutti, hipaisten Miriamin olkaa penkkien välistä.
Muriel käynnisti auton ja kiepautti sen taidokkaasti ympäri.
"Taidan tarvita ajo-ohjeita."

Miriam hymyili hipaisulle ja kosketti sormia hellästi.
"Tästä isolle tielle ja siellä sitten isolle rantatielle."

Muriel nyökäytti päätään ja kääntyi oikeasta risteyksestä isompaa tietä kohti.
"Tekeekö kovin kipeää?" hän kysyi, vilkaisten veljeään taustapeilin kautta.
"Jään henkiin."

Miriam antoi Murielin ajaa hetken eteenpäin, kunnes neuvoi siirtymään rampilta oikealle. Ei mennyt kauaa kun he livat oikean talon edessä.
"Puhdistivatko edes tuota haavaa kunnolla?"

"Ihan hyvin, luulisin", Lawrence vastasi.
Muriel pyöräytti silmiään parkkeeratessaan auton.
"Toivoton. Laurie, terveydellä ei leikitä."

"Pitää puhdistaa se uudelleen." Miriam totesi noustessaan ja lähti avaamaan ovea. Pieni asunto oli edelleen yhtä suloinen kuin asujansakin.
"onko sinulla allergioita, Muriel? Minulla on täällä kasvis-fetapiirakkaa ja kakkua."

Muriel seurasi huolestuneena, kuinka Lawrence ontui sisälle.
Idiootti, ottaisi nyt vaivansa tosissaan.
"Ei mitään, ellei lasketa mukaan niitä asioita, joita tämä Pikkuloinen minulta tällä hetkellä rajoittaa."

"Mitä siihen kuuluu? Ja onko sinulla pahoja vaivoja? Kai tiedät ettei niistä ole pakko kärsiä, vaan niihin voi saada apua?" Sairaanhoitaja iski.

Muriel katsahti Miriamia kulmat kevyesti kurtistuen, mutta hymy suupielissä nykien.
"Et sattumalta ole terveydenhoitoalalla?"

Miriam tuli pian takaisin ensiapulaukun kanssa ja istui Lawrencen vierelle. Hän vilkaisi Murielia kun päästi suolaliuosta pumpuliin.
"Olen ensiavussa sairaanhoitajana."

Lawrencen katse oli suuntautunut pumpulituppoon hieman huolestuneena. Siitä huolimatta, että tuiskahteli tuon tuosta alas hevosen selästä, hän ei ollut turhan innostunut kivusta.
Muriel ei voinut olla naurahtamatta.
"Arvasin", hän myönsi, selkäänsä kevyesti hieroen.
"Et satu tuntemaan August Rowea?"

Miriam kääntyi katsomaan Murielia ja Lawrence sai hetken armonaikaa suoliuokselta.
"Hän on lääkärinä samassa ensiavussa."

Lawrence hivuttautui vaivihkaa hieman kauemmas. Niin kuin se olisi pelastanut hänet kurjalta kohtalolta.
Muriel hymähti.
"Pieni maailma."

Miriam hymähti pehmeästi ja kääntyi Laurien puoleen, nousten polvilleen miehen viereen. Ainakin ne kaksi täydellistä pyöreää tarjoaisivat lohtua siinä sopivalla tasolla, kuten aina kun nainen teki niin.
"Niinhän se on. Hän tunsi Laurien ja siksi uskalsin vastata kun hän soitti." Mimi puhdisti samalla kulmaa hellin ottein.

Jos vain olisi uskaltanut katsoa. Lawrence ei täysin luottanut siihen, ettei Muriel olisi ottanut ja hermostunut moisesta. Varsinkin, kun ei ollut kulunut suhteessa kovinkaan paljon aikaa siitä, kun sisko oli yllättänyt hänet aivan toisen naisen kanssa.
"Kuinka te tapasittekaan?" Muriel tiedusteli, samalla kun Lawrence vinkaisi hiljaa pumpulin osuessa haavalle.

Miriam mutristi huultaan ja paineli haavaa hellästi.
"Laurie oli pudonnut ja tuli ensiapuun. Lanssissa oli annettu raukalle vahvat lääkkeet - veljesi on ilmeisen herkkä kipulääkkeille - ja hän sitten pyysi numeroani."

Lawrence vinkaisi uudelleen ja sai Murielin pyöräyttämään kevyesti silmiään.
"Oli siinäkin varsinainen tapa tehdä ensivaikutus", hän huomautti.
"Oliko hän edes kohtelias?"

"Ei se ollut hänen syytään." Miriam puolusti pehmeästi. Hän vaihtoi tuppoa ja kurtisti kulmiaan.
"Puhui ranskaa."

"Totta kai puhui", Muriel puhahti ja tökkäsi veljensä jalkaa omallaan. Toivottavasti ei mitään liian hävytöntä.
"Kauanko olette tapailleet?"

Miriam vilkaisi lawrencea. Hän ei muistanut päivämääriä kovin hyvin.
"Emme kovin kauan, siitä meni aikaa että Laurie soitti."

Muriel tökkäsi veljensä jalkaa uudelleen.
"Laurie, ei naisten anneta odottaa", hän torui, saaden miehen painamaan katseensa.
"Olen pahoillani, että veljeni on saamatonta lajia."

"Hänellä oli hyvä syy." Mimi totesi hiljaa ja otti vielä kolmannen tupon.

Niinhän Lawrencella oli ollut, mikäli Muriel osasi yhdistellä ajankohtia oikein mielessään. Veliparalla ei ollut ollut turhan helppo syksy.
"Toivottavasti hän on sentään hyvittänyt sen, että laittoi sinut odottamaan."

”Hyvitti hän.” Miriam lupasi ja jätti rauhaan Laurien haavan. Hän tassutti keittiöön ja palasi isohkon tarjottimen kanssa.
”Niissä ei ole mitään mitä et saisi syödä suositusten mukaan.”

"Hyvä poika", Muriel kehui. Miriamin poistuessa hetkeksi keittiöön hän yritti tavoittaa veljensä katseen äänetöntä keskustelua varten. Hän todella toivoi, ettei tässä ollut kyse mistään muutaman yön viihdykkeestä.
"Olet aarre", hän jatkoi naisen palatessa.

”Ja tee on kofeiinitonta.” Miriam lupasi hymyillen ja leikkasi palan Laurielle ja ojensi tuolle mukin.
”En nyt kuitenkaan.”

Lawrence näytti surkealta koiranpennulta istuessaan Miriamin vierellä. Hän hipaisi naisen kättä melkein pahoittelevasti - ei siksi, että oli vikissyt haavaa puhdistettaessa, vaan koska häpesi sitä, kuinka oli toiminut.
Muriel kietoi sormensa kiitollisena teekuppinsa ympärille.
"Teillä oli siis melkoinen ensitapaaminen."

Miriam hipiaisi miehen poskea. He puhuisivat siitä kun Muriel olisi mennyt, vaikka kaikki olikin hyvin.
"Kai sen voi niinkin sanoa."

Lawrence ei juuri tällä hetkellä ollut lainkaan ylpeä itsestään.
Muriel tutki veljeään hetken katseellaan ennen kuin otti pienen kulauksen teestään, toivoen, ettei Pikkuloinen päättäisi hermostuttaa hänen kehoaan siitäkin.
"Oletko kotoisin täältäpäin?"

”Carlislesta.” Se oli koti, vaikka hänet miten olisi adoptoitu ulkomailta alunperin.
”Äiti ja isi asuvat siellä edelleen, siskoni asuu myös Newcastlessa.”

Isi.
Muriel piilotti hymyn teekuppinsa reunaa vasten.
"Tuttu paikka."
"Mimin vanhemmilla on siellä oikein sievä talo", Lawrence puuttui puheeseen, ja katui heti nähdessään sisarensa tarkkaavaisen ilmeen.

Miriam vilkaisi Laurieta hymyillen.
"Niin, siskoni kieli meistä ja Lawrence-parka sai kutsun käymään aika pian."

"Toivottavasti esiintyi edukseen", Muriel hymähti ja tökkäsi veljensä jalkaa pöydän alla.
Lawrence nielaisi muistaessaan suuren, tatuoidun isin.

"Aina hän. Isi tosin vähän... pelotteli häntä tarpeettoman paljon." Miriam mutristi huultaan pelkälle ajatukselle ja suukotti poskea.

Muriel kohotti toista kulmaansa.
"Sietää vähän pelotellakin", hän huomautti.
"Joko Laurie on käyttänyt sinua tapaamassa meidän vanhempiamme?"

Miriam pudisteli päätään.
"Ei, mutta en minäkään olisi esitellyt häntä vielä omilleni ellei siskoni olisi juorukello."

"Vuoroin vieraissa, Laurie", Muriel muistutti hymyillen.
"Ehkä minunkin pitäisi vähän juoruta. Olen varma, että isä tapaisi Miriamin oikein mielellään."
Ehkä se hämäisi riittävästi, että isä unohtaisi hetkeksi, ettei hän ollut vielä esitellyt tulevan lapsensa isää.

Miriam vilkaisi sisaruksia. Hänestä tuntui että tässä puhuttiin jostain, mitä hänen olisi ehkä pitänyt tietää.
"Sitten kun hänestä siltä tuntuu."

"Lawrence on vain pohjimmiltaan ujo poika", Muriel huomautti melkein hellästi. Ei hän kiusaisi veliparkaansa enempää, ei ainakaan Miriamin nähden. Kunhan he seuraavan kerran olisivat kahden, hän voisi jatkaa höykyttämistä siitä, ettei ketään sopinut mennä lyömään, oli kyseessä sitten millainen kusipää tahansa - ei ainakaan, jos oli vaarassa saada pahoinpitelysyytteen.

”Olen huomannut.” Miriam hymyili pehmeästi ja hipaisi miehen tummia hiuksia hellästi. Voi rakas, mitä sinä nyt niin teit?

Lawrencen puolustukseksi oli sanottava, että kuka tahansa olisi ollut ujo tatuoidun isin lähettyvillä.
Muriel joi varovasti loput teestään ja nousi seisomaan selkäänsä hieroen.
"Kiitos teestä, minun taitaa olla aika suunnata kotiin. Miriam, katsothan, ettei veljeni tee enää lisää hölmöyksiä tänään?"

Miriam kohotti katseensa Lawrencen siskoon ja nyökkäsi.
"Minä katson, vaikka eipä hän kovin kauas edes ehdi klenkkaamaan."

"Ei klenkkaa ei", Muriel myönsi, ja läimäytti hellästi veljensä takaraivoa kulkiessaan tämän ohi. Typerä mies, joka oli runnonut jalkansa, koska oli ollut liian itsepäinen menemään ajoissa lääkäriin.
"Hyvät yöt."

Miriam silitti miehen takaraivoa hellän läimäisyn jälkeen ja nousi saattamaan Murielia ovelle.
"Öitä. Oli hauska tavata." Murielin mentyä hän sulki oven ja tassutteli olohuoneeseen, katsellen Laurieta hetken.
"... No niin. Haluaisitko avata mistä se impulssi oikein tuli?"

Lawrence nielaisi ja hautasi kasvot kämmeniinsä.
"Minä en tiedä."
Hän oli vakuuttunut, ettei olisi ennen mennyt tekemään niin. Mutta se, mitä Emilylle oli tapahtunut...
"Olen pahoillani."

Miriam räpäytti silmiään.
"En minä ole vihainen." Hän korjasi sanojaan pehmeästi.
"Haluaisin vain tietää. Ymmärräthän?"

Lawrence oli vihainen itselleen. Hän tiesi, että Miriamilla oli ikäviä kokemuksia väkivaltaisesta miehestä, ja sitten hän oli itse mennyt heiluttamaan nyrkkejään.
"En vain halunnut, että sinuun sattuu."

Miriam nyökkäsi. Lawrence oli tehnyt sen koska välitti, ei koska olisi mustasukkainen. Hän pureskeli hieman huultaan, miettien.
"Ymmärrän sen. Enkä minä sinua pelästynyt."

Lawrencen hartiat tuntuivat kireiltä.
"Hyvälle ystävälleni... kävi vähän aikaa sitten huonosti. Ja kun näin, kuinka exäsi oli kiilannut sinut autoa vasten... Halusin vain pitää sinut turvassa."

"...Joku kävi hänen päälleen?" Miriamin ei tarvinnut tietää tarkemmin, mutta hän saattoi kuvitella mitä oli tapahtunut.
"Ja sinä pelkäsit nyt että minulle kävisi pahasti, halusit suojella ja siksi löit? Et koska olisit mustasukkainen?"

Lawrence kohotti katseensa järkyttyneenä.
"Ei! Ei mitään sellaista!"
Pelkkä ajatuskin sai hänet voimaan pahoin. Että hän olisi käynyt miehen päälle, koska... Ei.
"Ystäväni päälle käytiin. Pelkäsin, että sinulle kävisi samoin."

Miriam nyökkäsi, astellen lähemmäs. Hän kävi istumaan Lawrencen syliin ja hipaisi tuon tummia hiuksia.
"Minua pelotti. Olin kiitollinen että tulit."

Lawrence kietoi käsivartensa Miriamin ympärille ja halasi naisen tiukasti syliinsä.
"Olethan sinä kunnossa?" hän varmisti.

Miriam suuteli Lawrencen huulia hellästi.
"Olen. Kiitos sinun." Se olisi voinut päätyä hänen mustaan silmäänsä.

Lawrence halasi Miriamia hiukan tiukemmin. Muisto naisesta ahdistettuna autoa vasten painoi kipeänä.
"Onko... Onko exäsi tehnyt näin usein? Ilmestynyt työpaikallesi?"

"Silloin kun erosimme. Hän tuli sinne ja sanoi käyvänsä AA-kokouksissa, muuttuvansa... Ei hän ollut silloin tällainen." Ehkä mies oli oikeasti parantanut tapansa. Mutta nyt sitten lipsahtanut.

Totta kai Miriam halusi uskoa entisestä miesystävästään hyvää. Niin uskomattoman kiltti ja hyväsydäminen nainen oli.
Lawrence toivoi, että olisi voinut suojella tätä aivan kaikelta.
"Ehkä minun pitäisi tulla sinua vastaan useammin."

Miriam oli silloin kyllä pitänyt päänsä ja August oli silloin saattanut häntä töistä kotiin. Vanhempien pyynnöstä.
"Se olisi mukavaa."

Nyt kun tallillekaan ei ollut asiaa vähään aikaan, ei tulisi tehtyä turhan pitkiä päiviä.
Lawrence painoi suukon Miriamin poskelle ja sitten huulille.
"Anteeksi, että jouduit tulemaan hakemaan putkasta."

"Ei minun olisi ollut pakko. Halusin. Lawrence, kaikki on hyvin." Hän lupasi pehmeästi ja silitti miehen hiuksia.
"Kaikki on hyvin. Voi tuota sinun kulmaasi ja huultasi."

Lawrence painoi kasvonsa vasten Miriamin olkapäätä ja hengitti syvään naisen tuoksua.
"Ihan oma vika", hän huomautti. Sietikin kärsiä vähän.
"... Vaikka kyllä se ehkä hieman kirvelee."

”Voi sinua.” Miriam hymyili pehmeästi.
”Olet ansainnut vähän hellyyttä.”

Lawrence vilkaisi Miriamia nöyränä poikana.
Ehkä hieman hellyyttä. Kaiken tämän jälkeen.

Miriam naurahti ja suukotti hellästi miehen turvonnutta huulta.
"Noh, ei minua tarvitse pelätä, hölmö." Mies oli niin nöyrää että se oli jo huvittavaa.

"Mmm."
Lawrence kietoi käsiään paremmin Miriamin ympärille ja painoi suukon naisen poskelle.
"Olen vain pahoillani."

"Ei tarvitse olla." Miriam nousi mahdollisimman sulavasti Laurien sylistä.
"Kävisitkö suihkussa? Älä kastele kasvojasi, tikkaushaava ei pitäisi siitä."

Lawrence antoi Miriamin nousta sylistään hieman vastentahtoisesti.
"Voisin käydä", hän vastasi, silittäen naisen lantion sievää kurvia.
"Tuletko seuraksi..?"

Miriam nyökkäsi hymyillen.
"Tietenkin. Olisin hullu jos en tulisi." Miehen katselu suihkussa ei suinkaan ollut huonoimpia asioita mitä hän tiesi. Nainen tassutti kohti kylpyhuonetta, ottaen matkalla kaapista pyyhkeen laurielle.

Lawrence hipaisi Miriamin lantiota uudelleen ja nousi seisomaan. Hän seurasi naista kylpyhuoneeseen ontuen, ei pelkästään nilkkansa vaan myös kipeytymässä olevien mustelmien vuoksi.

Miriam mutristi huultaan.
"Laitetaan tuki siihen nilkkaasi yöksi." Ei hänellä varsinaista nilkkatukea ollut, mutta äkkiä näppärä hoitaja tekisi hyvän ideaalisdetuen.
"Ja sitten haetaan huomenna sille kunnon tuki." Hän totesi, riisuen sitä mekkoa päältään samalla.

Lawrence mulkaisi nilkkaansa onnettomana. Typerä syy menettää ura. Aivan helvetin typerä.
"Jostain sellaisesta ensiavussa taidettiin puhua", hän myönsi, samalla kun astui lähemmäs auttaakseen Miriamia riisuuntumaan.

"Ja silti et..." Mimi puuskahti ja hapuili liiviensä hakasia, luovuttaen kun Lmies tuli avuksi.
"Painaako sinua jokin muu? Et... et ole oma itsesi."

Lawrence painoi suudelman Miriamin niskalle. Riisuttuaan naisen liivit hän jäi silittämään tämän hartiaa mietteliäänä.
"Voi olla, etten voi jatkaa ratsastamista."

Hän kääntyi katsomaan miestä huolestuneena, mutristaen huultaan myötätuntoisena.
"Miksi et sanonut mitään?" Hellät kädet nousivat kalpeille poskille, peukaloiden silitellessä poskipäitä.

Lawrence kohautti toista hartiaansa.
"Ei se puhumalla miksikään muutu", hän huomautti hiljaa.
"Olin vain kuvitellut, että minulla olisi vielä aikaa... Voittaa isot kisat. Päästä Olympialaisiin. Jotakin."

"Mutta..." Miriam nielaisi. Eihän se nyt voinut olla niin paha.
"Oletko kysynyt toiselta lääkäriltä? Ei se röntgen näyttänyt niin pahalta. Varmasti sinulla on aikaa."

Lawrence tunsi syyllisyyden vihlaisevan, hän ei ollut halunnut huolestuttaa Miriamia.
"Eihän sitä vielä tiedä. Voi olla, että nilkka paranee entiselleen."

"Palaa se jos noudatat ohjeita, hölmö mies." Pakko sen olisi. Ihan pakko. Miriam nypersi Laurien paidan nappeja auki sormillaan, näyttäen mietteliäältä.

"Totta kai", Lawrence vakuutti, pyyhkäisten hellästi Miriamin tummia hiuksia.
"Mitä mietit?"

"Sinua miesparkaa." Hän veti paidan pois miehen päältä ja livahti sitten suihkuun, kun viileys kävi ylivoimaiseksi. Lämmin vesi valui ihoa pitkin ja hiuksetkin pysyivät taas melko suorina suihkussa, kiitos suoristavan permanentin.
"Jonkun pitäisi hemmotella sinut pilalle. Liikaa huonoa tuuria."

Lawrence kumartui nykäisemään sukat jaloistaan ja pujottautui sitten ulos housuistaan. Nilkka näytti tympeältä, turvonneelta ja sinertävältä. Olisi ollut edes kunnolla murtunut, niin sille olisi voinut tehdäkin jotakin.
Hän pujahti suihkuun Miriamin seuraksi ja hipaisi naisen selkää.
"Itse olin varomaton."

Miriam huokaisi hiljaa.
”Silti.” Ei kaikki viimeaikoina sattunut ollut tuon syytä. Miehen apea mieli veti kyllä hänenkin mielensä matalaksi.
”Haluatko nukkumaan?”

Lawrencen kulmat kurtistuivat hieman, ja hän kumartui suukottamaan Miriamin niskaa.
"Ei tässä vielä mikään kiire ole", hän vetosi, juoksuttaen sormet läpi naisen kosteista hiuksista.
"Voisin hieroa sinua."

Miriam värähti suudelman ja voisi melkein vannoa että nainen hyrähti tyytyväisenä.
”Minä sinua jos joku jotakuta hieroo. Hölmö.”

"Mutta pidän sinun hemmottelustasi", Lawrence vetosi ja painoi uuden suudelman Miriamin niskalle.
"Vaikka en pahastu kyllä hieronnastakaan."

"Niin. Saat hieronnan ja siteen nilkkaasi huomiseen asti." Miriam naurahti, ottaen shampoota käteensä ja hieroi sitä hiuksiinsa.

Se ei kuulostanut ollenkaan pahalta. Ainakaan hierontaosuus.
"Voin auttaa", Lawrence lupasi, vieden kätensä Miriamin hiuksille.

"Mmmh. Kiitos." Miriam nojasi shampoota hiuksiin hierovaa kättä vasten, hymisten tyytyväisenä. Se oli rentouttavaa.

Lawrence ei pitänyt turhaa kiirettä shampoon hieromisen kanssa. Hän tunsi huonoa omaatuntoa siitä, että oli aiheuttanut naiselle huolta. Kahdesti saman illan aikana.
"Sinulla on hyvin kauniit hiukset."

Miriam taas halusi nuutuneen ja jotenkin määrittelemättömän masentuneen miehen nukkumaan. Tuntui kamalalta.
"Mmm, kiitos. Sinullakin on kyllä."

"Sinun olisi pitänyt nähdä, kun sisareni ajeli niihin shakkikuvion..."
Murielin mielestä se oli ollut äärettömän tyylikäs, samoin hänen itsensä. Isä ei ollut ollut aivan samaa mieltä asiasta.
Melkein haikeasti Lawrence alkoi huuhdella shampoota Miriamin hiuksista.
"Millainen päivä sinulla oli tänään töissä? Jos loppuosaa ei lasketa..."

"Se oli varmasti hieno. Vanhemmat arvostivat?" Miriam naurahti hymyillen. Hän ja Tabby olivat vain leikkineet äidin meikeillä.
"Ihan hyvä. Iso osa meni pienen pojan kanssa, paha kuume ja häntä ei saatu heti osastolle."

"Isän ainakin olisi pitänyt, se oli hyvin taidokasta klippausta", Lawrence hymähti. Huuhdottuaan shampoon pois hän kurkotti hoitoaineen käteensä, yrittäen olla varaamatta liikaa painoa kipeälle jalalleen.
"Tuleeko poika kuntoon?"

"Oli varmasti. Mutta ehkä sitä pitäisi harjoittaa vain hevosiin?" Ainakin hän uskoi sen liittyvän niihin.
"Tulee. Hän vain piti minusta kovin ja istuin lukemassa hänelle että äitinsä saattoi viedä pikkuveljen hoitoon."

"Ehkä ongelma tosiaan oli siinä", Lawrence myönsi hymähtäen, alkaen levittää hoitoainetta hiuksiin. Hän oli ostanut jo oikeaa merkkiä omaan kaappiinsa. Hölmö mies.
"Olet hyvin herttainen. Poika oli onnekas, kun sait sinut seurakseen."

Se teki Miriamin vain kovin onnelliseksi. Silloin kun oli miehen luona yötä, ei tarvinnut olla pesemättä hiuksia.
”Työtäni, hassu. Mmmh, annat parhaita päähierontoja.”

"Silti. Eivät kaikki sairaanhoitajat ole noin kilttejä."
Lawrence oli pitkän ratsastusuransa - tai putoamisuransa - aikana ehtinyt nähdä melko monenlaista sairaanhoidon asiantuntijaa.
"Sinä olet ihastuttava."

Putoamisura taisi olla kaikilla kenttäratsastajilla. Esteratsastajillakin.
"Pidän lapsista." Hän ei ajatlelut sanomista sen enempää.

Lawrence alkoi huuhdella hoitoainetta pois Miriamin hiuksista.
Aihe, jota kohti keskustelu oli selvästikin suuntaamassa, herätti hänessä hermostusta.
"Äitisi taisikin mainita siitä vierailulla."

Miriam puraisi huultaan. Ei puhuta siitä.
"Äiti on höpsö. Ei sitä kannata miettiä." Hän puristi hiuksistaan vettä kun ne oli huuhdeltu.

Lawrence oli melko varma, että aihe oli juuri sellainen, josta olisi pitänyt puhua. Mutta he olivat tapailleet vasta niin vähän aikaa, eikö sitä voisi lykätä vielä hieman? Niinhän?
Hän hipaisi Miriamin selkää sormenpäillään.
"Jos niin sanot."

Juuri siksi.
Hetki vielä, jos se tarkoittaisi sitä että tämä olisi ohi. Hn väläytti Laurielle leveäm hymyn ja astui pois suihkun alta, kuivaten itseään.

Pieni ääni yritti muistuttaa, että Lawrence teki aina samat virheet, jätti mieluummin puhumatta asioista, jotka olisi pitänyt käsitellä.
Niin hän oli tekemässä tälläkin kertaa. Hän siirtyi vapautuneen suihkun alle huuhtelemaan itsensä.

Miriam taas halusi vain jatkaa tätä hetken pidempään. Ei lapsilla ollut kiire. Hän ehtisi hos Laurie ei ollut mies joka lapsia haluaisi. Hän jäi vessaan rasvaamaan kasvojaan hiljaisuudessa.

Lawrence sammutti suihkun ja kurkotti itselleen pyyhkeen.
"Kaikki hyvin?" hän varmisti ontuessaan Miriamin vierelle. Nainen oli mennyt hyvin hiljaiseksi.

Miriam sipaisi viimeisen kohdan rasvaa poskeensa.
"Kaikki on hyvin. Ai niin, se jalkasi." Hän alkoi etsiä kaapista tukisiteeksi kelpaavaa.

Lawrence seurasi Miriamia katseellaan, levottomuutta tummissa silmissään.
"Vaivaako tämänpäiväinen sinua? Se, mitä tapahtui parkkipaikalla..."

Miriam pudisteli päätään.
"Ei, ei se vaivaa. Olen kunnossa, voin hyvin." Miriam taputti miehen poskea ja viittasi kohti makuuhuonetta.
"Istumaan jotta solmin nilkkasi."

Lawrence ei ollut siitä aivan niin varma, mutta ei ollut varma, pahentaisiko vain asioita kyselemällä lisää. Kai Miriam puhuisi, jos oli jotakin puhuttavaa?
Herkkä mies vaistosi silti, että jokin ei ollut ollut aivan kohdallaan. Tai ainakin uskoi vaistonneensa.
Pyyhe lanteillaan hän seurasi Miriamia makuuhuoneeseen. Jokunen vaihtovaate oli jo löytänyt tiensä naisen asuntoon.

Miriam seurasi Lawrencea makuuhuoneeseen.
”muru, mikä painaa?”

Lawrence ontui etsimään vaatteita yöksi.
"Olen vain huolissani sinusta", hän vetosi, katsahtaen naista olkansa yli.

Miriam veti pienen yöpaidan yllensä.
"Ei ole mitään hätää. Minä vain... Minä vain en halua ajatella kovin vakavia asioita ihan vielä?"

Lawrence nielaisi ja oli kiinnittävinään huomionsa puhtaan t-paidan etsimiseen.
"Vakavista?"

"Niin." Miriam avasi sidettä hieman.
"Minä pidän tästä mitä meillä on. Ja en haluaisi... pilata sitä."

Lawrence ei voinut enää teeskennellä etsivänsä paitaa, mutta saattoi käyttää hetken nykäistäkseen sen päänsä yli.
".... Lapsiasiako..?"

Miriam vilkaisi miestä ja laski katseensa lattiaan.
”Ylipäätään. Minä pidän tästä.” Ja haluaisin nauttia tästä sen mitä tätä kestää.

Lawrencen kulmat kurtistuivat. Hän ontui varovasti lattian poikki ja seisahtui Miriamin eteen, hipaisten tämän leukaa.
"Puhut, kuin kyse olisi jostakin loppuvasta."

Nainen hymyili hellästi.
”Huomasin ettet ollut kovin... innostunut äitini huomautuksesta. Joten haluan vain nauttia tästä sen mitä tämä kestää.”

Lawrencea kylmäsi ja hän laski kätensä Miriamin leualta.
Mitä tämä kestää.
"En vain ole koskaan... Ajatellut asiaa."

Se kestäisi vuoden, kaksi tai kaksikymmentä.
”Ja en halua pakottaa ajattelemaan. Minulla ei ole mikään kiire. Voimme vain olla näin.”

Miksi hänestä tuntui, että se oli isompi asia kuin Miriam antoi ymmärtää?
Nainen oli halunnut perheen jo lapsesta saakka. Leikkinyt nukeilla.
"Mutta se on sinulle tärkeää."

Suurin osa tyttölapsista leikki nukeilla. Osa enemmän, osa vähemmän.
”Ja minulla ei ole kiire. Viihdyn tässä, ihan kahdestaan.”

Lawrence tutki Miriamin kasvoja ennen kuin istahti varovasti sängyn laidalle.
"Mutta olet haaveillut perheestä", hän vetosi. Toisin kuin hän, joka oli keskittynyt uraansa, haluamatta ajatella sen pidemmälle.

Miriam istui lattialle ja veti hellästi loukkaantuneen jalan eteensä. Naisella oli niin mielettömän hellä kosketus kun hän halusi.
"Ja minulla on aikaa sen asian suhteen." Hän muistutti aiemmista sanoistaan.

Lawrence ojensi kiltisti jalkaansa suoremmaksi, jääden katselemaan Miriamia.
"Entä, jos en haluaisi lapsia?"
Olisiko heidän juttunsa silloin tässä?

Miriam vilkaisi miehen kasvoja, käärien sidettä juuri sopivan tiukalle.
"Miettisimme sitä sitten kun olisi sen aika."

Sitten kun olisi sen aika. Milloin sellaisen keskustelun aika olisi?
Lawrence sihahti hiljaa, kun nilkkaa vihlaisi.
"Ja jos olisimme eri mieltä?"

Miriam nielaisi hieman. Ja sen aika olisi kun... Olisi. Sitten joskus. Kun pitäisi miettiä mitä haluaisi.
"... Ehtisin vielä aloittaa alusta."

Oli varmasti äärimmäisen typerää tuntea kipeää pistosta sellaisen takia. Totta kai Miriam sai laittaa haaveensa perheestä hänen edelleen. Jos hän ei kykenisi sitä toteuttamaan, nainen löytäisi jonkun, joka kykenisi.
"Mm."

"Tai sitten miettisin tärkeysjärjestystäni ja olisimme kaksin." Sekin oli vaihtoehto.

Se tuntui hirvittävän epäreilulta.
Lawrence ojensi käsiään ja kutsui Miriamia äänettömästi halaukseen.

Miriam solmi hellin sormin siteen ja vilkaisi ylös, nousten ja painui syliin halattavaksi.
"Mitä?"

Lawrence halasi pienen naisen tiukasti syliinsä.
"En halua olla esteenä sille, ettet saa elämältä sitä, mitä olet toivonut."

"Et sinä ole este." Miriam lupasi. Ei vielä. Ollaan näin vielä kuukausi. Kolme.

Lawrence painoi suukon Miriamin poskelle.
"Mutta kertoisithan, jos olisin?"
Ajatus siitä, että nainen haluaisi jatkaa ilman häntä, eteenpäin, teki kipeää. Vaikka juuri niin sen kuului olla.

"Kertoisin." Miriam lupasi, painaen pehmeän suukon runnelluille huulille.
"Haluan vain olla näin." Kauan 'näin' sitten kestäisikään.

Huulta vihlaisi, mutta ehkä hän oli ansainnut sen. Vieläkin hävetti. Ei se, että hän oli repäissyt miehen Miriamin kimpusta, vaan se, että hän oli antanut itsensä provosoitua. Voisiko niin käydä uudelleen?
Ei. Ei tietenkään.
"Näin on hyvä", hän myönsi, hipaisten Miriamin poskea huulillaan.

”Niin on.” Näin oli hyvä ja Miriam kovin itsekkäästi halusi katsoa kauanko se kesti.
”Nukkumaan?”

Ei kyse ollut siitä, etteikö Lawrence olisi halunnut lapsia. Hän ei vain ollut koskaan ajatellut asiaa sen pidemmälle. Kyllä sitä myöhemminkin ehtisi, se oli iso vastuu.
Asia jäi silti kaihertamaan. Miriam oli haaveillut perheestä.
Hän painoi suudelman naisen hiusten joukkoon.
"Nukkumaan. Onko huomenna töitä?"

"Ei, olen huomenna vapaalla." Miriam totesi hymyillen.
"Mutta menen käymään Tabbylla."

Lawrence painoi seuraavan suudelman Miriamin otsalle.
"Mihin aikaan?"

"Sitten kun tästä joudan lähtemään, ei mitään tarkkaa." Hän totesi hymyillen.

Lawrence painoi vielä suudelman Miriamin huulille ennen kuin päästi naisen halauksesta.
"Voisin viedä sinut jonnekin aamiaiselle. Tai brunssille?"
Vaikka hän vähän ruhjotulta näyttikin.

"Brunssi olisi ihana." Miriam myönsi hymyillen, käyden makaamaan sänkyyn rentona.
"Arlossa on ihana aamiaisvalikoima."

Lawrence olisi hemmotellut Miriamia koska tahansa muutenkin, mutta nyt hän tunsi tarvetta myös hyvitellä käytöstään. Hän oli käyttäytynyt kuin yksi niistä miehistä, joita hän halveksi.
Hän kömpi sänkyyn Miriamin vierelle ja ojensi käsivarttaan, kutsuen naista kainaloon.
"Mennään siis sinne."

Mimi käpertyi onnellisena kainaloon ja tuhahti pehmeästi.
”Mmmh. Olet ihana.”

Lawrence painoi pehmeän suukon Miriamin ohimolle.
"Itse olet. Nukut vain aamulla niin kauan kuin haluat."

"Mmm, nukun." Miriam mutisi ja nukahti melko pian siihen hyvään kainaloon. Paras kainalo.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: My love is just waiting to turn your tears to roses   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
My love is just waiting to turn your tears to roses
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: