PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] You can count on me to misbehave

Siirry alas 
Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:45 pm

Pikaviestinpeli, joka alkoi Bexin tupareina ja levisi tyylikkäästi käsiin, keskittyen lähinnä Hatsiubatin Emilyn ja Lexan ympärille. Mukana pyörähtävät myös tasaisin väliajoin Zoe, Bex, Teddy ja Gina. Peli sisältää seksuaalissävytteistä materiaalia.
-----
Tiistai 20. maaliskuuta 2018 – ilta

Bex oli oppinut vihaamaan muuttamista intohimoisesti viimeisen viikon aikana. Hän ei edes omistanut paljoa, mutta silti tavaraa tuntui olevan loputtomiin purettavaksi. Aina kun hän ajatteli, että oli saanut kaiken paikoilleen, jostakin löytyi uusi pahvilaatikko tai jätesäkki, joka vaati puretuksi tulemista. Nainen oli pyörinyt ympäri asuntoaan kuin pyörremyrsky edellisenä päivänä varmistaessaan, että Slaleyn kyläkaupan yläkerrassa oleva yhden makuuhuoneen asunto olisi esittelykelpoinen tupaantuliaisia varten seuraavana päivänä.
Vastoin kaikkia olettamuksia, asunto oli asuttavassa kunnossa tiistai-iltaan mennessä. Muutama pahvilaatikko oli edelleen purkamatta, mutta hän oli piilottanut ne sänkynsä alle. Ei niissä voinut mitään niin tärkeää olla kuitenkaan, kun hän oli jo selvinnyt viikon laatikoita purkamatta. Hän oli kutsunut ystävänsä tallilta juhlistamaan uutta asuntoa ja kenties hieman huijaamalla, kiristämällä ja uhkailemalla varmistanut, että Hildakin tulisi paikalle. Kapeaan, jyrkkään portaikkoon johtava ulko-ovi oli tiiliskiven avulla jätetty avoimeksi, jotta vieraat pääsisivät suoraan sisään ja ylös hänen ovensa taakse, joka sekin oli raollaan. Keittiönurkan tasolla oli kasa pizzalaatikoita ja vanhemmilta viety kolhiintunut sohvapöytä oli peittynyt kulhoihin, jotka oli täytetty pienillä naposteltavilla. Bex nosti jääkaapista olutpulloja ja kivennäisvettä sekä limua Hildaa ajatellen kahden hengen puunväriselle ruokapöydälle.
”Sinähän olet saanut tämän asuttavaan kuntoon”, vaaleahiuksinen, leveästi hymyilevä pitkäkasvoinen nainen naurahti astuessaan sisään ovesta.
”Kiva nähdä sinuakin, Sasha”, Bex naurahti lapsuudenystävälleen Greenridgestä ja hyppäsi pidemmän naisen syliin. Taklaava halaus sai Sashan ottamaan tukea seinästä, mutta ainakaan blondi ei kaatunut.
”Eikä sinulla ole pitkä matka kauppaankaan”, Sasha totesi vääntäessään ihmistakiaisen irti itsestään ja jaloilleen maahan. Bex virnisti leveästi.
”Eikä yhden yhtä naapuria. Vain pieni kauppa alakerrassa.” Mitä luksusta! Hän kiepahti ympäri pyyhkien kämmeniään mustiin rikkirevittyihin farkkuihinsa ja paimensi Sashan peremmälle, jotta muutkin saapuvat vieraat pääsisivät sisään.

Tuttuun tapaansa Hilda vältteli saapumista viimeiseen asti ja Andrea oli vielä kotona pesemässä hevosenhajua pois. Sen sijaan Emily oli kauniisti pyytämällä saanut Merryn Zoen riemuksi täksi illaksi ja laittautunut hieman. Punapään hiukset olivat villi liekkimeri ku hän astui ulos taksista - taksilla takaisinkin - ja kiipesi ohjeiden mukaan yläkertaan. 
"Hei!" Naisen kädessä oli pullo hyvää kuohuvaa - Bex voisi juoda sen sitten joskus. 

Bex kiepahti paikoillaan ympäri kääntyen Emilyn puoleen.
"Hei, tervetuloa, tule sisään, tule sisään", hän kutsui iloisesti ja harppasi lähemmäs halatakseen naista. Emily ei sentään ollut niin naurettavan pitkä kuin monet muut tallilla pyörivät naiset. Elämän pienet ilot.
"Sasha, Emily, Emily, Sasha", hän hoiti esittelyt kättään huolettomasti naisten välillä heilauttaen. "Emily ratsasti kullanmurujani viime kuukaudet. Sasha on ystävä vanhempieni ratsastuskoululta. Kouluratsastaja", Bex sanoi viimeisen sanan värähdyksen kera ja iski silmää Emilylle.

Emily oli kovin inhimillisen mittainen ja koki samaa alemmuuskompleksia. Se jumalattoman pitkä blondi hollantilainen sai hänet viimeksi tänään tuntemaan olonsa kääpiöksi Loungen lounasjonossa. Jesus. 
"Kouluratsastaja." Emily kehräsi virnistäen. Krhm. Jos hän käyttäytyisi. Olutta. Bex oli varmasti puhuut jotakin oluesta. Luoja miten hän kaipasi alkoholia nyt. Oli kaivanut kymmenen päivää, jos ihan tarkkoja oltiin. Se lieni ihme miten hän onnistui hymyilemään nii ja olemaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Posken mustelman rippeet hän oli saanut meikattua piiloon taitavasti ja muutaman kirosanan kera. 
"Sinulle. Juo se kun juhlit seuraavaa voittoasi." Emiyl vastasi hymyillen, ojentaen pulloa Bexille. 

Sashan huokaisu tuli suoraan sydämestä, kuten myös silmien pyöräytys.
"En ole ehtinyt kilpailla vuoteen. Epäilen, ettei tuo termi päde enää minuun", nainen huomautti sipaisten vaaleita luonnonkiharoitaan korvan taakse.
"Sinä omistat kouluratsun ja ratsastat koulua kun nouset Felinen selkään. Olet kouluratsastaja", Bex virnisti vinosti. Ehdottomasti oli, sanoi Sasha mitä tahansa.
"Kiitos", lyhyt nainen kiitti lämpimästi ottaessaan pullon vastaan. "Toivotaan siis, että saan avata sen pian." Eikä vasta alkusyksystä. Se olisi kovin noloa.

"Toivotaan niin. Ja pätee pätee. Kerran kouluratsatsaja, aina sitä." Emily vastasi virnistäen ja kääntyi Bexin puoleen. 
"Olen aika varma että lupasit että täällä on olutta."

"Tietenkin", Bex naurahti, "ole hyvä ja tee olosi kotoisaksi." Hän nyökkäsi kohti ruokapöydälle laskettuja olutpulloja. Niitä oli lisää jääkaapissa, mutta eivät ne nyt hetkessä pöydälläkään lämpenisi.
"Ja tasolla on pizzaa. Paljon pizzaa. Epäilin, että puolet teistä tulee melkein suoraan tallilta ja ruoka kelpaisi." Naisen huomio harhautui hetkeksi kun vihreää muovikasvia kantava Lauren kurkisti ovenraosta. Bex viittoi Ginan tyttären sisään reippaasti ja tuskin Lauren sai riisuttua takkinsa, kun nainen oli jo tullut vedetyksi muiden sekaan.
"Sasha, Lauren", hän nyökkäsi nimet naisille, jotka eivät tunteneet toisiaan ja vilkaisi Emilyä. "Te varmaan tunnettekin jo?" Ginan tytär tuntui tuntevan nimeltä jokaisen, joka oli ollut millään tavalla mukana kenttäratsastuksessa viime vuosina.

Emily päästi nautinnollisen ynähdyksen. 
"Olet idolini." Nainen livahti hakemaan pari palaa pizzaa ja avasi itselleen yhden oluen. Ah luoja, hän oli taivaassa. Punapää vilkaisi naista Bexin vieressä. 
"En voi sanoa että tunnistaisinn, Bex, olen ollut pohjoisessa vasta hieman alle kaksi kuukautta!" Emily nauroi hyväntuulisena. Sisällä oli mustuus, joka halusi tulla vaiennetuksi alkoholilla.

"Mistä minä tietäisin, kuinka paljon te huiput kaveeraatte keskenänne", Bex naurahti Emilylle. Lauren pudisteli päätään huvittuneena ja suunnisti itsekin hakemaan pullon olutta käteen.
"Lauren Lewis, Gina Lewisin tytär", hän esittäytyi Emilylle saatuaan olutpullonsa auki. Tahto olla vetämättä äidin nimeä mukaan esittäytymiseen oli jäänyt jonnekin historiaan viimeisen vuoden aikana kun hän oli saanut todeta, ettei sillä ollut mitään merkitystä lopputulokseen. Jossakin vaiheessa joku kuitenkin kysyisi, oliko hän mitään sukua huipulla vuosikymmeniä ratsastaneeseen Lewikseen.
"Tallityöntekijä Rosingsissa tällä hetkellä. Voi tosin olla, että palaan kotiin kun eräs jätti kilparatsuja vaille ratsastajaa", Lauren lisäsi suoden huvittuneen katseen Bexille, joka vain virnisti leveästi ja kohautti harteitaan. Hän ei ollut pahoillaan. Hän oli saanut omat hevosensa takaisin, joten Ginan joutuisi etsimään uuden liikuttajan hevosilleen.

Emily heitti palan pizzaa suuhunsa. Mahtavaa, Gina Lewisin tytär oli hänen ledessään, hän oli suu täynnä pizaa ja olut kädessä. 
Kyllä Lady Edgerly olisi nyt taas ylpeä ratsastajastaan. 
"Emily Randall. Minä ratsastan Edgerlyille." Hän nauroi Laurenin seuraaville sanoille. 
"Voi, minä siirryin tänne koska erän jäljiltä jäi erinäisen ministerin hevosia vaille ratsastajaa ja kollega ei voinut ottaa kaikkia. Nyt tosin minulle on kai tulossa lisää." Ensimmäinen kerta kun Emily mainitsi minkään olevan varmaa.
"Eiköhän kotisi voita Rosing Parkin tällityöntekijänä olemisen. Mitä olen kuullut."

"Kuulostaa siis siltä, että eräs teki teille molemmille palveluksen!" Bex hihkaisi väliin pirteästi ja sai paeta Sashaa, kun blondi nainen oli tökkäämässä häntä kylkeen. Emily oli saamassa lisää hevosia ja Lauren mahdollisuuden äitinsä tilalla. Kuulosti hyvältä palvelukselta hänestä!
"Ei se niin paljoa tästä eroa. Paitsi etten saa palkkaa", Lauren naurahti. Hän oli kotonaankin tallityöntekijä - he kaikki olivat. Aina Ginasta alkaen, joka oli usein ensimmäisenä hoitamassa aamutallia rehukärryjä hyväntuulisesti tönien tai talikkoa heilutellen.
"Mutta täytyy nyt katsoa. Montako hevosta sinulla on ratsastettavana?"

Emily nauroi, peittäen suunsa ettei olut päättäisi purskahtaa ulos. 
"Voi ei! Ei se ehkä sitten ole kovin hyvä päivitys." Hän ei voinut olla nauramatta. 
"Miulla on nyt vain kaksi, mutta tilanne muuttuu piakkoin." 

"Ei, ehkä se ei olisi", Lauren myönsi naurua äänessään. Sen takia hän ei ollut heti irtisanomassa itseään Rosings Parkista. Vasta jos äiti lupaisi, että hän saisi kilpailla koko kauden ainakin kahdella hevosella, jättäisi hän eroanomuksensa Merrickin pöydälle.
"Sehän on mukavaa", nainen hymyili pirteästi. "Hyvä, että saat lisää hevosia vaikka eräs veikin pari sinulta pois."
"Hei! Minulla on nimikin", Bex protestoi nauraen ja heilautti pizzanpalaa niin laajassa kaaressa, että oli läimäistä juustoisen herkun päin Sashan kasvoja.
"Aivan, niin tietenkin, mikä se olikaan... Hobitti?" Lauren virnisti itseään parikymmentä senttiä lyhyemmälle naiselle, joka harkitsi tällä kertaa pizzan siivun heittämistä ihan tarkoituksella.

Emily pudisteli päätään naurusta hykerrellen. 
"Se on. Ja en olisi voinut saada hilpeämmin nimettyjä hevosia. Vaikka valitettavasti tässä taidetaan pohjustaa myös Ticon eläkettä, kun minulle tulee pohjoiseen sen varsa. Kolmas ori minulle samasta suvusta, ihanaa pysyvyyttä." Tai sitten Emily vain oli taikauskoinen ja vaati saada ratsastaa vahvasti kimoja periyttävän linjan oreja. 
"Hobitti tosiaan." Aivan kuin hänellä nyt olisi kovin varaa sanoa. 

"No siinä on kieltämättä pysyvyyttä kerrakseen", Lauren naurahti. "En usko, että äidillänikään on koskaan ollut kolmea saman linjan oria ratsunaan." Ginan pitkän uran varrelle oli mahtunut yhtä jos toistakin oman kasvatuksen tuotosta, mutta harvoin nainen piti varsinaisesti yhdestä linjasta niin tiukasti kiinni.
"Olette surkeita vieraita", Bex valitti leikillään ja sulloi pizzan suuhunsa ennen kuin se oikeasti päätyisi lattialle tai jonkun naamalle. Sashan olisi voinut vannoa hengittävän hieman helpommin, kun pyörremyrskyn lailla liikkuvan lyhyen naisen kädessä ei enää ollut rasvaista ruokaa.
"Olisitte voineet liittoutua minua vastaan vasta vähän myöhemmin. Leikkiä edes hetken, että olette molemmat ystäviäni", nainen protestoi tökäten Laurenin kylkeä ohikulkeissaan, kun kävi noutamassa itselleenkin oluen kouraan.
"Sanoo nainen, joka ensitöikseen esitteli minut kouluratsastajana", Sasha huomautti kulma koholla oluensa takaa sohvalta. Bex näytti kieltä ystävälle, siinä missä Lauren huokaisi raskaasti. Kouluratsastaja.

"Olen taikauskoinen. Urani alkoi Miseryllä, jatkoin sitä Ticolla ja nyt jatkan Messyllä." Emily virnisti leveästi ja otti kulauksen oluesta. 
"Tietenkin olemme ystäviäsi, siksi me sinua kius---"
"No niiin, missä se karkurihylkyri on!?" Ovesta saapunut mustahiuksinen nainen huikkasi kovaan ääneen. Se sai Emilyn nyrpistämään kevyesti nenäänsä. Rowe ei varsinaisesti kuulunut hänen suosikkeihinsa, työn puolesta. 

"Niin sitä pitää", Lauren naurahti. "Toivottavasti Messy lunastaa kaikki odotuksesi." Ja Lady Edgerlyn odotukset, mutta se nyt oli ilmiselvää, että sitä kohti pyrittiin.
"Täällähän minä!" Bex kiepahti ympäri nauraen, hylkäsi olutpullonsa vauhdilla Laurenin käteen ja säntäsi halaamaan Andreaa. "Ajattelin jo, että sinut on pidätetty siveettömästä käytöksestä, kun sinua ei kuulunut. Odottelin puhelua tulla hakemaan poliisiasemalta", hän kiusasi nauraen.

Andrea halasi Bexiä tiukasti. 
"Voi, ei minua nyt vielä." Nainen hyrähti, ottaen laukustaan pullon jossa koreili upea pääkallo. 
"Katso mitä sain käsiini!" Vodquila. 
Se siitä oluesta ja Andrean pisteet nousivat juuri Emilynkin silmissä.

"Vielä on avainsana tuossa lauseessa", Bex kiusasi ja taipui hetkeä myöhemmin kaksin kerroin naurusta.
"Ei helvetti Andrea", hän kähisi epätoivoisena naurun lomasta. "Mistä sinä tuollaista myrkkyä löysit?" Kiinnostus pulloa kohtaan sai Laurenin laskemaan molemmat avatut olutpullot naposteltavien täyttämälle sohvapöydälle ja astelemaan lähemmäs.
"Tuo kuulostaa joltakin, minkä jälkeen kukaan ei enää ole elossa. Minä olen ehdottomasti mukana", Lauren virnisti.

Andrea virnisti leveästi. 
"Minulla on keinoni. Tietenkin etsin tällaista erikoisherkkua paluusi kunniaksi, ruoja." Emily astui lähemmäs olutpullo kädessään. Ehkä Andrea voisi sittenkin olla mukavaa seuraa. 
"Eikö? Koska miksi ei eläisi vaarallisesti."
"Minä olen myös mukana." Vodkan ja tequilan kuulosti hybridiltä jota Emily kaipasi juuri nyt. 
"Kenen navasta juodaan? Ai eikö?" Andrea nauroi, ojentaen pullon bexille, riisuen ulkovaatteita. 
"Haistanko pizzan?"

"Sinulla tosiaan on", Bex nauroi ja kiinnitti silmäkulmastaan huomiota naiseen, joka ei ollut astunut lähemmäs uteliaana. Sasha ei tosiaankaan välttyisi shotilta, jos se hänestä oli kiinni.
"Sashaaaaa", Bex kääntyi vetoamaan blondiin naiseen, joka istui sohvalla päätään pudistellen. "Älä ole nössö."
"Olen lääketieteellisessä, en ole nössö. Olen nähnyt, mihin tuo kammotus pystyy", nainen naurahti takaisin.
"Niin varmaan. Kyllä sinäkin saat yhden huikan ottaa", Bex vastasi kiepahtaen pääkallokoristeinen pullo kädessään keittiönurkkausta kohden. Hän kaivoi iloisesti shottilasit ylähyllyltä kaikille ja kamppaili saadakseen vodquilan auki. Hän maistaisi yhden shotin verran. Koska Andrea oli tuonut sen häntä varten.
"Haistat", Lauren vahvisti ja nyökkäsi kohti keittiötasoille levitettyjä pizzalaatikoita. "Etsi sieltä jotain, mikä maistuu."

Emily voisi juoda vaikka loput, jos muut eivät ottaisi lisää. 
"Ei saa olla nössö!" Emily ilmoitti Bexin perässä. Andrea luovi tiensä kohti pizzalaatikoita. 
"Halleluja, kuolen nälkään!"

"Pelastajasi olen minä, mutta kiitä toki Jumalaa jos siltä tuntuu", Bex nauroi saaden pullon vihdoin auki. Hän kaatoi reippaasti shotit viiteen pieneen lasiin, joiden kyljissä oli hauskoja ja paikoin asiattomiakin lausahduksia. Hän ei edes muistanut, kuka ne oli hänelle hankkinut, mutta tarpeeseen ne olivat vuosien varrella tulleet.
"Jokainen syö nyt iloisesti vielä ainakin yhden siivun pizzaa, ja sitten voimme kohottaa maljan kuolemalle, jonka tämä neste varmasti tuo mukanaan", Bex virnisti napaten ensimmäisestä käteenosuvasta pizzalaatikosta siivun. Väliäkö sillä, mitä täytteet olivat.

Emily teki samoin varmuuden vuoksi. Vielä yksi pala pizzaa, jotta hän ei kuolisi tämän jälkeen. Andreaa nauratti naisen sanat ja hän oli vielä kiltti ja joi syödessään vichyä. 
"Noh, ei yksi shotti ketään tapa!" Andrea puolustautui pehmeästi nauraen. 
Harmi. Emily tavallaan toivoi että yksi olisi riittänyt muistin nollaamiseen. 
"Mutta jos joku rakastuu tuohon litkuun, se pullo on vapaata riistaa."

"Oletko varma?" Bex haastoi nauraen. "Vodkan ja tequilan yhdistelmä voi hyvinkin olla kohtalokas."
"No, ainakin hankit vuodesohvan, joten voimme kaikki nukkua kasassa täällä jos olo on sellainen", Sasha totesi alistuen kohtaloonsa yhdestä shotista. Vähemmällä pääsisi kun taipuisi nyt, eikä yrittäisi laittaa vastaan Bexille. Ei pitäisi yllättää, että nainen oli kerännyt ympärilleen ystäviä, joilla oli yhtä paljon menoa ja meininkiä.

"Olen olen. Pahempaakin juotu ja selvitty kertomaan tarinaa." Andrea vannoi nauraen. Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Niin. Pyjamabileet?" Andrea virnisti leveästi. 

Hyvä on, se oli totta, Andrea oli oikeassa. Bex ei ollut aina edes pysähtynyt kyselemään, mitä oli päätynyt juomaan. Parempi kun ei tiennyt.
"Jos nyt ei lähdetä sillä ajatuksella jo liikkellekin", nainen naurahti. Hän keräsi shottilasit turhankin taitavasti otteeseensa ja kantoi sohvapöydälle. Lauren kurkotti heti poimimaan yhden käteensä ja ojensi toisen Sashalle, joka pyöräytti silmiään pieni hymy huulillaan. Hän ei voinut edes väittää olevansa yllättynyt, että Bexin tupaantulijaiset ottivat tällaisen käänteen.
"Uudestisyntymiselle?" Bex ehdotti kohottaen omaa lasiaan. Huomenna olisi uusi päivä, ja he voisivat kaikki aloittaa puhtaalta pöydältä. Toivottavasti eivät tosin kirjaimellisesti pöydältä. Olisi ikävä sammua pöydän päälle.

Pöytä olisi tosiaan ikävä paikka sammua. Andrea keksisi parempiakin. 
"Jotakin sellaista." Andrea vastasi hymyillen ja heitti shotin huiviinsa. Naien irvisti, Emily vain tyynesti nyrpisti nenäänsä. 
Hyvä on, hän oli ehkä juhlinut elämässään osansa ja ei hätkähtänyt enää mitään. 

Bex kumosi shotin alas kurkustaan yskimättä, vaikka juoma polttikin nielua. Sasha kähähti ja kurkotti heti olutpullonsa puoleen huuhtoakseen maun huuliltaan.
"Tämän maku ei kyllä parane, vaikka miten usein tulisi koitettua", Sasha irvisti ja työnsi tyhjää shottilasia kauemmas. Hän ei tosiaankaan joisi enää toista.
"Ei yhtään niin paha kuin mitä nimestä olisi voinut päätellä", Lauren virnisti.

"On tullut juotua kyllä parempaakin." Andrea nyrpisti nenäänsä. Punapäinen Emily kurotti pullon puoleen ja kaatoi toisen, heittäen sen huiviinsa. 
"Kakarat." Nainen totesi tyynesti hymyillen. Hyvä on, Bex taisi olla häntä vanhempi. 
"Bex hei, joku täti on eksynyt." Andrea nyökkäsi ovelle.
Hildalla oli käsissään herkkukori siskolle uuteen kotiin. Sellaien ei kovin hillitty lahjakori. 

"Mutta myös pahempaa", Bex täydensi Andrean pohdinnan. Hän ei tosin ollut maistelemassa vodquilaa yhtään enempää, kiitoksia vain. Nainen kääntyi katsomaan ovelle ja hyppäsi sohvalta jaloilleen hetkessä.
"Urpo, se on siskoni", hän naurahti Andrealle ja tökkäsi naista kylkeen kun kiirehti kohti ovea.
"Hilda, ihanaa että tulit!" Hän hihkaisi kietoen sisarensa tiukkaan rutistukseen.

Anndrea irvisti nolona ja nauroi. Kerrankos sitä erehtyi! Hilda äytti melkein säikähtäneeltä. Paljon äänekkäitä ihmisiä. 
"Hei Bex. Oletko ihan varma että minua kaivataan täällä?" Naien varmisti, katsellen ympärilleen. Hän olisi täällä oikea ilonpilaaja. 

"Tietenkin kaivataan", nainen vakuutti vetäen sisarensa sisemmälle ja tönäisi oven perässä kiinni. Eivät kai he enää ketään odottaneet.
"Hei urpot, tämä on pikkusiskoni Hilda", hän huikkasi sohvapöydän ympärille kerääntyneelle väelle käsi sisaren harteilla. "Hilda, tässä on Lauren, Andrea, Emily ja no Sashan tunnetkin." Lauren kohotti kättään oman nimensä kohdalla tervehdykseksi ja Sasha teki tilaa viereensä sohvalle, jotta Hilda voisi istua alas. Siitä tuntui olevan vuosia, kun hän oli viimeksi nähnyt Bexin siskoa, vaikka lapsuudessa tuskin oli kulunut päivääkään. Siitä hän ei tosin mennyt vannomaan, kuinka vapaaehtoisesti Hilda oli osallistunut heidän älynväläyksiinsä esiteineinä, mutta ei kai sillä tässä kohtaa elämää enää väliä ollut.
"Mitä kissoillesi kuuluu?" Sasha kysyi hymy huulillaan nyppien olutpullon etikettiä edes asiaa tiedostamatta. "Kuinka monta kissaa sinulla nykyään onkaan?" Hän oli seonnut laskuissa jo aikoja sitten, eikä Bexin selityksiin voinut varsinaisesti luottaa.

Hilda heilautti ujosti kättään ja hymyili vienosti. Bexiin verrattuna suorastaan seinäruusu istui mielellään edes tutun Sashan viereen, pitäen hieman hajurakoa. 
"Hyvää. Ja neljä, Brownie, Oreo, Whoopie ja joulukuussa kotiutunut Cookiedough." 
"Ihanat nimet!" Emily hihkaisi. Ihanat.

"Ne ovat ihania muutenkin", Bex vakuutti nauraen ja kumartui nappaamaan kourallisen sipsejä sohvapöydälle lasketusta kulhosta.
"Minä olen unelmoinut kissasta niin pitkään, mutta en ole viitsinyt ottaa nyt opiskeluaikana", Sasha huokaisi haikea hymy huulillaan. "Ehkä sitten, kun vihdoin valmistun."
"Miksen tiennyt, että sinulla on sisko?" Lauren kysyi huvittuneena Bexiltä. "Luulin aina, että olet ainoa lapsi. Kenen tahansa vanhemmat jättäisivät lapsista unelmoimisen siihen, kun joutuisivat kasvattamaan sinua." Sashakaan ei voinut olla nauramatta Laurenin virnuilulle.
"Hilda palautti vanhempieni uskon lapsiin", Bex vannoi heittäen sipsillä Laurenia.

Emily ei voinut sanoa myöskää tienneensä Bexin siskosta ja nauroi Laurenin sanoille. 
"Tai ehkä he halusivat kokeilla onneaan uudelleen, koska eivät halunneet uskoa että Bex olisi kaikki mitä he tulevat saamaan!" Andrea virnisti leveästi. 

Andreakin joutui tarkan sipsinheiton kohteeksi. Hän joutuisi joka tapauksessa imuroimaan huomenna, joten oliko sillä nyt väliä, jos puulattialla oli hieman sipsinmurujakin?
"Muistuttakaapa vielä, miksi kutsuin teidät kylään?" Hän narisi koettaen turhaan tukahduttaa leveää hymyään. Hänellä oli ympärillään kerrassaan loistavia ystäviä ja yksi mahtava sisko.

Andrea oli niin näppärä että koppasi sipsin suuhunsa. 
"Koska rakastat meitä?" Andrea tarjosi suloisesti hymyillen. Hilda näytti melkein järkyttyneeltä ja nousi hakemaan juotavaa. 
Limsaa. 
Emily hapuili oluensa käteen ja tyhjensi sen parilla kulauksella. 
"Wow, en tiennyt että Randall osaa juhlia."
"Et ole selvästi nähnyt minua voittojuhlissa." Punapää räpäytti silmiään viattomana. 
"En voi sanoa kyllä nähneeni."

"Niin rakastan, vaikka se viekin minut aivan rappiolle", Bex huokaisi ja heitti Andreaa uudestaan sipsillä. He olivat selkeästi tehneet tätä liian usein.
"Niin sitä pitää Emily", Bex naurahti. "Lisää vodquilaa?" Lauren kohotti omaakin shottilasiaan toiveikkaana, ja Bex otti vinkistä vaarin ja täytti lasin naiselle.
"Kyllähän tällä saa talon lämpimäksi. Alkaa tuntua asunto kodilta kaiken naurun keskellä", Bex virnisti. Sasha pudisteli päätään siemaillessaan oluttaan rauhalliseen tahtiin. Blondilla oli aavistus, että hän saisi auttaa useamman alas kapeaa, jyrkkää portaikkoa ennen kuin aamu koittaisi.

Emily ojensi omaa lasiaan kohti Bexiä. 
"Voi kyllä kiitos." Siinä missä punapää oli valmis kuolemaan, Andrea sentään ymmärsi pitää taukoa itsetuhoisesta juomisesta. 
"Se on totta." Hilda totesi ujosti kauempaa. Ei, hän ei joisi mitään. 

Bex täytti Emilynkin lasin huvittuneena, ennen kuin laski pääkallokoristeisen pullon pöydälle. Hän sieppasi itselleen uuden kourallisen sipsejä, joita heitteli omaan suuhunsa pirteästi.
"Kun kerran meitä kaikkia yhdistävä tekijä on Bex, kuka tahtoo aloittaa kertomalla noloimman jutun, mitä on koskaan nähnyt Bexin tekevän?" Lauren virnisti vinosti. Bex heitti naista sipsillä. Siitä oli selkeästi tulossa tapa.
"Hildalla on varmasti hilpeitä tarinoita vuosikymmenten edestä", Sasha naurahti. Hänelläkin oli, kun ajatteli kaikkia niitä päiviä tallilla ja Greenridgen mailla olevassa hirsitalossa.

Hilda naurahti hermostuneena. 
"En nyt tiedä. Luulen että hän on tehnyt typerämpiä teidän kanssanne..." Nainen mutisi hiljaa. 
"Minulla ei ole tarinaa ollenkaan." Emily totesi huuliaan mutristaen. 

"Eiköhän se saada vielä korjattua", Lauren naurahti. Ei ehkä tänä iltana, mutta hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Emilykin saisi tarinan, jota muistella naurusta kaksin kerroin. Bexillä oli taipumusta ajautua mitä oudompiin tilanteisiin.
"Minun suosikkini on ehdottomasti tuskin kymmenen vanha pikku-Bex kiipeämässä Avan kilparatsun selkään laitumella, koska Ava oli ehdottomasti kieltänyt sen", Sasha virnisti.
"Äiti kielsi aina ihan typeriä juttuja!" Bex protestoi muistaen tarkalleen päivän, josta Sasha puhui. Se sai hymyn huulilla leviämään.
"Hän putosi päin sähköaitaa tuskin neljä metriä myöhemmin, ja sai staattisia sähköiskuja koko loppupäivän", blondi lopetti tarinansa. "Ava huusi hänelle niin, että Bex taisi nukkua viikon heinävintillä mielenosoituksena."
"Kolme yötä! Nukuin heinissä kolme yötä!" Bex korjasi nauraen.

Hilda naurahti. Hä muisti Bexin nukkumassa heinissä. Ja ne staattiset sähköiskut. Emilyä ja Andreaa nauratti. 
"Minä olen kuullut Bexin huutavan että punainen elefantti asuu kuussa. Ilman kontekstia. Kuulemma ensimmäinen mieleen tullut asia." Andrea pärski muistolle. 
Ilta ei ollut päättynyt hyvin, mutta se oli ollut hieno hetki.

"Ei helvetti Bex!" Lauren nauroi raikuvasti. Joskus hänestä tuntui, että Bexin aivokäyrä kävi ihan omalla taajuudellaan, eivätkä tällaiset tarinat lainkaan korjanneet käsitystä. Punainen elefantti asuu kuussa? Kenelle sellainen saattoi edes tulla mieleen? Bexille, nähtävästi.
"Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tarinoita", Bex tyynnytteli tilannetta nauraen. Hän ei välttämättä tahtonut ystäviensä innostuvan mahdollisuudesta lyöttäytyä häntä vastaan ja muistella kaikkea noloa, typerää tai hilpeää, mitä hän oli tehnyt.

"Noh, vastahan me verryttelimme." Andrea mutristi huultaan. Mokoma ilonpilaaja. 
"Minä kun niin halusin kuulla." Emily totesi pettyneenä. Aivan kuin huone olisi jo huojunut? Ei kai nyt sentään...

"Ja juuri sen takia pysäytin teidät nyt", Bex naurahti. "Sinut varsinkin, sinulla on aivan liikaa tarinoita." Varsinkin niitä, joihin alkoholi liittyi vahvasti. Se, miten hän ja Andrea eivät olleet jo kuolleet maksavaurioihinsa oli varmasti vuosisadan lääketieteellinen ihme.
"Voimme sen sijaan pelata jotain mukavampaa peliä. Aliasta kenties? Olen varma, että näin sen kaikkien purkamieni tavaroiden joukossa."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:46 pm

"Aliasta? olisit varoittanut älyllisyyttä vaativistä peleistä ennen kuin otin kolme shottia." Emily tuhahti mielenosoituksellisesti. Hilda istui varovasti sohvan nurkalle, mahdollisimman lähelle reunaa. 

"Älä huoli, olet varmasti nyt samalla tasolla kuin Bex", Lauren virnisti. Nainen ei ollut unohtanut viime kertaa, kun he olivat pelanneet Bexin ja muutaman tallityöntekijän kanssa aliasta juomapelinä.
"Pah, minä olen hyvä aliaksessa!" Bex protestoi. Sashan hymyyn hiipi kiero sävy. He olivat olleet voittamaton tiimi Bexin kanssa kaikilla ratsastusleireillä, joita Greenridgessä oli järjestetty - siinä missä moni muu ei pysynyt lyhyen naisen pikapuheen tahdissa, hänelle se ei ollut koskaan tuottanut ongelmia.
"Jos niin väität", Lauren naurahti. "Joten, pelataanko vai ei?"

"Pelataan vain." Andrea vahvisti. Emily vilkaisi Bexin siskoa. Raukkapieni, taisi olla kovin ujo. 
"Ehkä se siis antaa tasoitusta." Andrea hivuttautui kohti Laurenia, joten Emily päätti ottaa parikseen Hildaksi esitellyn naisen.

Bex nousi ylös kiitäen hakemaan pelin, josta oli ollut puhetta. Ha, hän oli muistanut oikein! Äiti oli käskenyt ottamaan lautapelejä mukaan Greenridgestä, joten hän oli summanmutikassa pakannut muutaman pelin pahvilaatikkoon. Nyt hän oli kiitollinen siitä, sillä se tarjoaisi heille tekemistä.
"Tiimit valmiina?" Hän kysäisi palatessaan pelilaatikon kanssa. Nainen siirsi Sashan avulla osan sohvapöydälle lasketuista herkuista pöydän alemmalle tasolle ja levitti pelilaudan pöydälle.
"Me olemme punainen nappula", Bex julisti kurkottaen sitä kohden, mutta sai sormilleen Sashalta.
"Vihreä", blondi nainen korjasi ja nappasi nappulan ennen kuin Bex ehtisi protestoida liikoja.
"Miksi minusta tuntuu, että teimme pahan virheen kun annoimme noiden kahden pariutua?" Lauren kysyi Andrealta tyrskähtäen ja nyökkäsi Bexin ja Sashan suuntaan. Naisilla oli meneillään tiukka tuijotuskilpailu, kun Bex selkeästi piti ylpeyttään pahimmanlaatuisesti loukattuna. Vihreä nappula!

Emily päätti ratkaista riidan ja nappasi punaisen nappulan. Sointui hänen hiuksiinsa ja Bexin siskon ohueeseen neuletakkiin. Ha. 
"Riita poikki ja Emily väliin." Nainen totesi huvittuneena. Andrea hapuili mustan nappulan. 
"Se taisi tosiaan olla virhe. Ehkä musta kuvaa tässä sielujamme."

"Siitähän sinä pitäisit", Bex virnisti hiljaa Emilylle. Milloinpa hänen suodattimensa olisi toiminut sopivina hetkinä.
"Täydellisesti", Lauren vakuutti Andrean värinvalinnan logiikkaa. Musta sopi heille loistavasti. Sasha alkoi jakaa korttipinoja pelaajille kerraten pikaisesti säännöt, ettei kenenkään tarvisi myöhemmin narista, että kotona pelattiin eri säännöillä.
"Kuka tahtoo aloittaa?" Sasha kysäisi asettaessaan vihreän nappulan lähtöruutuun siitä huolimatta, miten Bex tuhahti mielenosoituksellisesti.
"Kun häviämme, se on tuon nappulan syytä", Bex julisti.
"Kun häviätte, se on ihan sinun huonoudestasi kiinni", Lauren korjasi silmät naurusta siristyneinä.

Emily vilkaisi Bexiä silmät suurina. Vaikka hän oli Lexan kanssa nyt - vielä, kun nainen kuvitteli että voisi luottaa häneen vaikka hän typerä oli valehdellut - niin silti voisi olla hissun kissun. 
"Me voimme aloittaa." Emily vastasi hymyillen, naureskellen Laurenin ja Bexin sanailulle. Hän veti kortin pakasta, alkaen selittää Hildalle ammattia. 
"Kun on lapsia joiden pitää... ymmärtää uusia asioita ja tämä henkilö auttaa ymmärtämään."
"Opettaja." Se tuli kovin nopeasti ja sai Emilyn kulmat kurtistumaan. Hä hyppäsi pari seurava yli ja onnistui selittämään neljä menestyksekkäästi Eteenpäin siis kolme askelta. 

Bex ei varsinaisesti osannut katua, vaikka Emily koettikin selkeästi herättää moista tunnetta hänessä ilmeellään. Hän kohautti harteitaan pienesti kuin sanoen, että hupsista, meni jo, yritän muistaa ensi kerralla. Ei varmasti muistaisi, mutta yrittäisi.
"Hyvä aloitus. Andrea ja Lauren", Bex virnisti kannustaen. Tästä tulisi hauskaa. Hän saattoi vain kuvitella, miten kilpailuhenkinen mustan värin valinneesta tiimistä vielä tulisi - ja miten epäilemättä Laurenin temperamentti nousisi pintaan jossakin välissä, ellei vodquila tukahduttaisi sitä kokonaan.
"Aloita sinä selittämällä", Lauren naurahti Andrealle.

Andrea irvisti kevyesti ja nosti kortin. Verbejä. 
"Kun..... se... tota... hakkaat sillä vasaralla niitä tappeja puuhun, mitä teet?" Nainen tarjosi selitykseksi. Vittu naulata. Kuka sen nyt selittäisi?"

Lauren räpäytti silmiään. Tappeja puuhun? Selkeästi Andrea ei voinut käyttää sanaa naula, tai sitten naisella oli kovin kummallinen käsitys vasaroimisesta.
"Naula?" Hän ehdotti ennen kuin tajusi Andrean kysyneen, mitä hän teki. "Naulata!" Häneltä ei jäänyt huomaamatta Bexin lapsellinen tyrskähdys, mikä sai Laureninkin nauramaan.
"Likainen mieli!" Hän syytti Bexiä ennen kuin keskittyi taas peliin.

Andrea ei saanut paria sanaa enempää selitettyä. Nainen loisti sopimattomien seksuaalisten vihjauksien kanssa, ei Aliaksessa. 
"Bex, olet perverssi." Hän totesi ajan juostua loppuun.

"Pah!" Bex puhahti protestiksi. Hän ollut yhtään mikään perverssi! Lauren siirsi mustaa nappulaa nauraen ja Sasha valmistautui selittämään sanoja.
"Sinipunavalkoinen tähti", Sasha totesi rauhallisesti.
"Yhdysvallat."
"Ei koulu vaan?"
"Työpaikka."
"Voi jumalauta", Lauren puhahti ja nojautui taaksepäin. "Hilda, sinun olisi pitänyt kertoa, että Sasha ja Bex lukevat toistensa ajatuksia." Kaksikko tosiaan kahlasi korttien läpi kiitettävää tahtia siitä huolimatta, miten Sashan ääni ei kertaakaan kohonnut tai puheen tahti kiristynyt. Blondi vaikutti varsin rennolta, kun laski ajan loputtua pisteet ja liikutti nappulaa seitsemän ruutua.
"Laittakaa paremmaksi!" Bex uhosi silmät innosta hehkuen. Sasha oli ehkä pysynyt tyynenä loppuun saakka, mutta Bex oli alkanut pomppia paikoillaan jo puolivälissä, ja hihkaissut viimeisen sanan niin kovaa, että vierellä istuva Lauren hieroi korvaansa.

Hilda hymyili hieman. 
"En muistanut." Niin varmasti. Hän muisti kyllä, mutta sisko ja Sasha pelasivat nykyää niin harvoin. Emily helpotti masennusta toisella oluella, josta joi puolet  melkoista tahtia. Kenttäratsastajan mielessä oli paljon tosielämän painajaisia vaimenettavaksi. Hilda selitti hänelle - yllättävän hyvin - useamman sanan. Kuusi. 
"Melkein! Ha!"

Lauren siristi silmiään uskomatta Hildaa hetkeäkään. No, ehkä se piti antaa tasoituksena tupareiden emännälle. Vähän etumatkaa, jotta häviö kirpaisisi sitäkin kovempaa, kun muut painaisivat ohitse.
"Hyvä te!" Lauren virnisti vinosti. "Bex saa vielä maistaa omaa lääkettään." Ei tosin ehkä hänen toimestaan, sillä sanojen selittäminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, vaikka hän onnistuikin käymään läpi muutaman kortin verran.
"Nainen joka antaa siveyslupauksen", Lauren yritti.
"Ei ainakaan Andrea!" Bex hihkaisi väliin.
"Asuu luostarissa!"
"Edelleenkään ei ainakaan Andrea", Bex virnisti ja Sasha kiipesi polvilleen painaen kätensä Bexin suulle, jotta nainen ei voisi häiritä peliä enempää.

Andrea huitaisi Bexiä tyynyllä, mutta taisi osua pariinsa. 
"Mun-- NUNNA!" Nainen kiljaisi riemuissaan. 

Tyynystä tuntui saavan puoli sohvaa, kun Andrea tavoitteli Bexiä. No, väliäkö sillä, ystäviähän tässä kaikki oltiin ja jos ei oltu, niin tämän illan jälkeen oltaisiin. Aika loppui juuri ennen seuraavaa korttia, joten nunna sai jäädä viimeiseksi arvatuksi sanaksi. Sasha veti terävästi henkeä, mikä sai Laurenin kääntymään uteliaana naisen puoleen, joka siirsi kättään pois Bexin suulta silmät suurina.
"Nuolaisitko sinä juuri kättäni? Bex!" Sasha pyyhki kämmenensä Bexin hartiaan nenäänsä nyrpistellen. "Olet kammottava kakara."
"Rakastat minua silti", Bex virnisti napaten korttipinon innolla käteensä. Lauren ei edes yrittänyt seurata tahtia, jolla Bex selitti sanoja. Nainen tuntui puhuvan jotakin aivan toista kieltä kuin englantia, eikä varmasti hengittänyt kertaakaan. Jos kukaan koskaan valittaisi hänen puhuvan nopeasti, hän ohjaisi nuo Bexin luokse.
"Kahdeksan", Lauren huokaisi lähes kohtaloonsa alistuneena, kun Bex siirsi vihreää nappulaa ylpeänä itsestään.
"Voin selittää tosi huonosti tällä kierroksella", Sasha lohdutti Laurenia nauraen. "Ihan vain kostoksi siitä, että kämmeneni on Bexin kuolassa."

Andrea räkätti bexin kypsyydelle. 
"Kannattaa ottaa joku rokote. Ties missä tuo kieli on ollut..." Nainen räkätti ja avasi uuden olutpullon itselleen. Emily pärskähti niin että olutta valui naisen nenästä syliin. 
"Voi jumalauta nyt!"
Ja Hilda irvisti, haluamatta ajatella siskonsa seikkailuja.

"Sasha tietää tarkkaan missä kieleni on ollut", Bex virnisti vinosti ja kohotteli kulmiaan merkitsevästi. Sasha lehahti silmänräpäyksessä niin punaiseksi, että sohvan selkänojalle heitetty punainen viltti jäi toiseksi.
"Rebecca Kate Hale! Sinä vannoit ettet koskaan mainitsisi sitä toiste! Sinä lupasit!" Sasha huitoi käsillään pienempää naista, joka nauroi vedet silmissä ja käpertyi kerälle koettaessaan suojella itseään läpsäisyiltä ja tökkiviltä sormilta.
"Hänen oikea nimensä on Rebecca?" Lauren kysyi kulmaansa kohottaen.

Andrea nojautui kevyesti eteennpäin kun huomasi Sashan reaktion. "
"Haluan kuulla tämän!" Nainen nauroi. 
"Pitääkö laittaa kädet korviin?" Emily kysyi nauraen. 

"Kun Bexistä on kyse, ehdottomasti", Lauren vastasi hörpäten oluestaan. Jos hän jotakin oli oppinut Bexistä niin sen, etteivät naisen tarinat sopineet herkimmille.
"Kukaan ei ole kuulemassa yhtään mitään", Sasha totesi vajoten takaisin sohvalle kasvot hehkuen. Hän paikansi pääkallopullon nopeasti ja kaatoi itselleen shotin, jonka heitti alas kurkustaan helposti. Sillä aikaa Bex keräsi itseään sen verran, että sai lopetettua nauramisen ja pyyhittyä kyyneleet silmäkulmistaan.
"Varo vain, tuo johti siihen viimeksikin", Bex virnisti ja sai Sashalta vastaukseksi murhanhimoisen mulkaisun.

Andrea katsoi kaksikkoa leveästi hymyillen. 
"Haluan kuulla!" Hän suorastaan vaati. Kerran se sai Sashan ottamaan toisen shotinkin. Emily varautui tarinaan tyhjentämällä sen olutpullon. Hilda nousi hakemaan pizzaa. Apua, hän ei kestäisi. Huomenna hän hautautuisi sukututkimukseen työpäivän jälkeen.

"Säälikää edes Hildaa, jos ette minua", Sasha vetosi viitaten kädellään pizzaa hakemaan lähteneeseen naiseen. "Kukaan halua kuulla sisarestaan!"
"Ei minulla ole tässä tarinassa suurtakaan roolia", Bex virnisti leveästi. Sasha vilkuili kasvoista toisiin ennenkö lopulta hautasi kasvot käsiinsä. Helvetti. Hän ei pääsisi tästä kertomatta tarinaa, jonka Bex oli vannonut vievän mukanaan hautaan.
"Olimme juhlimassa pari vuotta sitten sitä, että Bex oli saanut töitä kilparatsastajana", Sasha aloitti käsiensä lomasta. Bex nojautui sohvan selkänojaan näyttäen tavattoman ylpeältä itsestään.
"Sasha joi hieman liikaa eikä voinut pitää käsiään erossa. Lensimme ulos yökerhosta painavan kehoituksen kera mennä korttelin päässä olevaan hotelliin", Bex täydensi tarinan kun Sashasta ei hetkeen kuulunut mitään.
"Bex!" Sasha parkaisi ja kohotti punaiset kasvonsa käsistään. "Ei se noin mennyt. Se oli yksi pieni viaton suukko. Bex liioittelee kovasti. Meidät heitettiin ulos yökerhosta koska Bex ei suostunut enää pitämään korkokenkiään jalassa." Nainen koetti vedota epätoivoisesti uteliaisiin kasvoihin ympärillä. Luoja häntä auttakoon, jos Bexin ystävät uskoisivat Bexin versiota tapahtumista.

Andrea virnisti. 
"Hööööh. Minä aion kyllä uskoa Bexin version. Hauskempi niin." Nainen hymyili leveästi. Emily pudisteli päätään ja antoi ajatustensa karata hieman liian kauas. Värähtäen inhosta nainen heräsi ja kaatoi itselleen shotin. Hilda kurtisti hieman kulmiaan ja viittoi Bexiä luokseen. 

Sasha tuntui vajoavan puoliksi sohvan sisään, kun heitti vielä kolmannen shotin alas kurkustaan. Laurenkin virnuili sen näköisenä, että Bexin tarina oli jäänyt naisen mieleen. Sasha vannoi kuristavansa Bexin jonakin toisena päivänä, kun lähellä olisi sopiva lampi johon piilottaa naisen ruumis. Bex nousi ylös ja tallusti lähestulkoon rehvastellen Hildan luokse.
"Mitä siskorakas?" Hän kysäisi matalalla äänellä ja vilkaisi olkansa yli ystäviään. "Olen pahoillani, että he ovat hieman... suorasanaista väkeä." Hilda oli varmasti ehtinyt jo katua useaan kertaan, että oli suostunut saapumaan tupareihin.

Sekin oli totta että Hilda koki lievää olemassaolon tuskaa, mutta vastuullinen aikuinen naisessa oli herännyt. 
"En minä sitä." Ainakaan paljon. 
"Eikö... Emiyl juo aika paljon?" Hilda kysyi kuiskaten. 
"Tiedän että sinä ja Andrea juhlitte reippaasti mutta..." 

Bexin kulmat kurtistuivat, ja hän vilkaisi uudestaan olkansa yli ystäviä kohti. Hän ei voinut väittää kiinnittäneensä erityistä huomiota kenenkään juomiseen, mutta tietenkin Hilda oli. Hilda oli vastuuntuntoinen aikuinen, joka piti huolta moisista asioista.
"En tiedä", nainen totesi, "en ole seurannut hänen juomistaan. Ehkä." Hän kohautti harteitaan. Ehkä hänen pitäisi kiinnittää hieman enemmän huomiota seuraavaksi ja vaikka varmuuden vuoksi siirtää pääkallokoristeinen pullo kauemmas kaikista. Sashakin tuntui tavoittelevan sitä useammin kuin hän oli tottunut lapsuudenystävältään odottamaan.

Hilda kohautti kulmiaan. 
"Ole kiltti. Et halua että ystävällesi sattuu mitään." Sisko huolehti ja otti palan pizzaa, hymyillen. 
"Kiva kun olet taas näin lähellä."

"Minä katson hänen peräänsä", Bex lupasi. Hän siirtäisi vodquilan kauemmas ja tarjoaisi Emilylle vettä. Kenties vesi voisi tehdä heille kaikille hyvää.
"On ihana olla taas täällä", nainen vastasi hymyillen. "Skotlanti oli oikein kiva paikka asua, mutta oli se vähän turhan kaukana."

Hilda hymyili hieman. 
"Mmm. Kissoilla on ollut ikävä." Sisko kiusasi pehmeästi. Oli ihanaa saada Bex lähelle, vaikka sisko oli joskus ajaa hänet hulluksi. 

"Vain kissoilla?" Bex kohotti toista kulmaansa. "Voisin olla loukkaantunut, pikkusisko." Tai sitten ei. Hän hymyili lämmöllä Hildalle ja tönäisi hartiallaan kevyesti siskoa.
"Kiitos kun tulit tänään."

Hilda inahti ja koetti olla läikyttämättä limsaansa kun Bex tönäisi häntä hellästi. 
"... No tulin kun kutsuit."

"Alan kutsua sinua jatkossa mitä epämääräisimmillä tekosyillä ihan vain ettet voi kieltäytyä. Käyn läpi kaikkien eri maiden juhlapyhät", Bex virnisti vinosti. Ehkä Hildan saaminen kylään ei olisi niin vaikeaa.

"En tule jokaisesta tekosyystä." Hilda huomautti. Sisko arvosti omaa rauhaa - tai ainakin vakuutteli itselleen niin - eikä ollut mielellään sosiaalisten tilanteiden keskipisteenä. 
"Palaas vieraidesi pariin, minä syön tässä niin en sotke."

"Julmaa. Minä kun vain halusin sisareni osaksi elämääni", Bex huokaisi raskaasti. Hän kuitenkin virnisti nopeasti leikinlaskun päätteeksi.
"Menen menen. Syö vatsan täydeltä, en halua että minulle jää pizzaa viikoiksi." Hän poimi kaapista kaksi lasia ja täytti ne vedellä, ennen kuin palasi ystäviensä sekaan. Hän ojensi toisen lasin Sashalle ja toisen Emilylle. Sasha katsoi häntä epäluuloisena.
"Ei, siinä ei ole suolaa. Juo pois", Bex naurahti ja istahti sohvalle siirtäen vodquilapullon kaikessa hiljaisuudessa pöydältä lattialle ja edelleen sohvan sivuun. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Emily otti vesilasin vastaan, hymyillen. Se tekisi hyvää, vaikka hän ei halunnutkaan selvitä. Emiy halusi humalaan. Kamalaan humalaan. 
"Onko sinulla tapana laittaa suolaa veteen? Hyvä tietää." Andrea totesi huvittuneena.

"Ei ole", Bex huokaisi. Sashan kohoava kulma sai naisen pyöräyttämään silmiään. "Se oli yksi ainoa kerta. Sasha oli ollut minulle aivan kamala koko päivän, joten kun hän pyysi vettä, heitin sekaan suolaa. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen."
"Ja sitten hän ihmettelee, miksen usko hänen hyväntahtoisuuteensa", Sasha mutisi vesilasin yli.

Emily vilkaisi omaa vesilasiaan. 
"... Kiva tietää nyt kun luotin jo siihen ja join." Naien nauroi pehmeästi, pudistelle päätään. 
"Noh, Bex on oikein kiltti tyttö. Rinnakkaisulottuvuudessa." Andrea nauroi.

"Älä ikinä luota mihinkään, mitä Bex tarjoaa", Sasha mutisi. "Oli kyseessä sitten alkoholi, vesi, mitä tahansa, jos hän ei suostu juomaan siitä ensin, älä koske siihen."
"Sinä ja Andrea saatte kyllä minut kuulostamaan aivan kamalalta", Bex protestoi Sashan kylkeä tökäten. "Olen oikeasti todella mukava ihminen. Sen takia minulla on näin mahtavia ystäviä ympärilläni."
"En tiedä tiestä muista, mutta minä tulin ilmaisen pizzan ja oluen toivossa", Lauren virnisti vinosti.

"Sinä olet kamala." Andrea totesi ja lähetti ystävälleen lentosuukon. Hyvinpä he keskittyivät aliakseen. 
"Samoin minä!" Emily virnisti kiusaten.

"Tiedänpähän, etten kutsu teitä kahta enää uudestaan", Bex siristi silmiään Emilylle ja Laurenille. Ilmaisen ruoan ja juoman toivossa, pah!
"Sasha, kai sinä olet edes minun puolellani?" Nainen vetosi silmiään räpytellen vierellään istuvaan blondiin, joka vastasi kaatamalla viimeiset pisarat vesilasistaan Bexin syliin. "Hei!"
"Mukanasi hautaan, Bex. Sanoit vieväsi sen mukanasi hautaan", Sasha siristi silmiään. Bex huokaisi.
"Andrea on tehnyt paljon pahempaa", Bex vetosi.

Andrea räpäytti silmiään. 
"Mitä? Minä? En koskaan!" Hän ei ikinä ollut tehnyt mitään. Ehei. 
"Olen kuullut muuta." Emily huomautti nauraen. Jo neljäs olut käsissään. Sinisten silmien katse haritti. 

"Jos keksitte jotain, mitä Andrea ei ole tehnyt, saatte kunniapalkinnon", Bex naurahti. Hän kurtisti kulmiaan muistaessaan Hildan huolen.
"Emily, pitäisikö sinun hidastaa vähän? Ettei potkaise turhan lujaa yhtäkkiä", hän kallisti päätään katsellessaan punapäätä.

Andrea hymyili lammasmaisen viattomana. Hän vilkaisi Bexiä miltein järkyttyneenä, katsoen Emilyä.
"Noh, eiköhän aikuinen osaa juoda." Andrea naurahti. Emily vilkaisi Bexiä. 
"Olet suloinen. Kaikki on hyvin."

Bex vain hymyili takaisin Andrean yllätykselle. Hän osasi pitää huolta ystävistään. Ehkä. Silloin kun Hilda sai hänet edes kiinnittämään huomiota noiden juomatapoihin.
"Varma? En halua joutua ensi töikseni kalastelemaan päätäsi vessanpöntöstä", hän naurahti.

Emily nyökkäsi nauraen. 
Naurun takana soiva ahdistus ei jättänyt rauhaan. 
"Et joudu, hölmö."

"Hyvä on", Bex kohotti käsiään antautumisen merkiksi naurahtaen itsekin. "Mutta tiedäkin, etten ole suutelemassa yhtään ketään tänä yönä vaikka mit-" Hän ei päässyt sen pidemmälle kun Sasha oli jo lyönyt häntä kasvoihin tyynyllä.

Emily otti tyynyn Sashalta ja hutkaisi toiseen kertaan. 
"Jumalauta kanssasi." Nainen sihisi. Andreaa vain nauratti.
"Et edes minua?"

Bex oli jo kiittämässä Emilyä hänen pelastamisestaan Sashan armoilta, kun tajusi Emilyn lataavan häntä samalla tyynyllä uudestaan. Hän päätti kaikkien turvallisuuden vuoksi istua tyynyn päällä siitä eteenpäin. Bex kallisti päätään arvioiden hetken katseellaan Andreaa kuin tämä olisi vaikeakin kysymys.
"Ehen, en edes sinua ystävärakas", hän virnisti. "Ei suudelmia kenellekään."

Andrea mutristi huuliaan. 
"On siinäkin minulla, auta edes ystävää mäessä." Hilda liittyi hiljaa hiipien seuraa ja katui sitä. Ainakin hetken päästä.

"Sinä et ikinä tarvitse apua tämän asian suhteen", Bex virnisti leveästi. "Milloin viimeksi miehet ovat antaneet sinulle pakit?"

"Noh! Ehkä onneni kääntyi kun rikostoverini katosi pohjoiseen." Andrea mutristeli huultaan enemmän kuin dramaattisesti. 

”Sinun onnesi kääntyi? Ei ikinä”, Bex naurahti. Andrean dramaattinen mutristelu sai naisen heittämään ystävää sipsillä.
”Joudut siivoamaan huomenna kunnolla, jos jatkat ruoan heittelyä”, Lauren huomautti naurua äänessään.
”Eipähän tule tylsää”, oli Bexin vastaus kun nainen heitti sipsin tarkalla sihdillä uudestaan kohti Andrean suuta.

Andrea nappasi sen tarkemmin sihdatun sipsin suuhunsa. 
"Hyvä heitto." Nainen näytti peukkua hymyillen. 
"Krapulassa on inha siivota." Emily huomautti.

"En ajatellut nauttia krapulasta huomenna", Bex naurahti. Ehei, hän oli aikonut siivota asuntonsa ja käydä Hexhamissa kaupoilla. Tai ehkä Newcastlessa, jos vain jaksaisi busseja sinne saakka. Hänen täytyisi hieman päivittää ratsastustarvikkeitaan nyt, kun edessä oli taas paluu kisakentille oikein kunnolla.
"Olen varma, että olen kuullut nuo sanat ennenkin, ja ne eivät silloinkaan päättyneet hyvin", Sasha mutisi juoden olutpullonsa vihdoin tyhjäksi.

"Olen kuullut ne tuhat kertaa ja aina olleet valheita." Andrea vahvisti nauraen.

"Olkaas nyt!" Bex protestoi, heitti Andreaa sipsillä ja tökkäsi Sashan kylkeä hiljentääkseen molemmat.
"Miksi kaikki aina liittoutuvat minua vastaan? Kiusatkaa vaikka Emilyä!"

Andrea vilkaisi punapäätä. 
"Nuh huh, ei olisi niin hauskaa."

"Hei, Emily on hauska!" Bex nauroi. "Hauskempi kuin sinä ainakin, kun ei kiusaa minua koko aikaa."
"Miten nämä kaksi ovat selvinneet hengissä keskenään?" Lauren kysyi yleisesti koko huoneelta päätään ravistaen. Andrea ja Bex tuntuivat olevan kaksi vastakkaista luonnonvoimaa, joita ei saisi päästää samaan tilaan tai katastrofi tapahtuisi. Tulivuoren purkaus ja hyökyaalto tai kenties maanjäristys ja hurrikaani.

"On varmasti, mutta en tiedä hänestä mitään kiusaamisen arvoista. Randall on maineeltaan puht--- paitsi että-" Andrea hymyili leveästi. 
"Pikkulinnut sanovat että kieräytit Chambersin lakanoita." Ja se sai Emilyn hamuamaan sitä viinapulloa. 
Tänne se. 
"Ehkä. Olisiko sinä halunnut?"

Hyvä on, ehkä hänen ei olisi pitänyt vetää Andrean huomiota Emilyyn. Syyllisesti irvistäen Bex päätyi ojentamaan vodquilan takaisin Emilylle. Nainen oli ansainnut shotin, kun joutui nyt kuulemaan moisesta.
"Andrea ottaa mitä haluaa, jos hän olisi tahtonut Chambersin lakanoihin, hän olisi jo käynyt siellä", Bex virnisti. "Vaikka hän nyt miten valittaisi muuta, uskon että hän on kierinyt useammissakin lakanoissa tämänkin vuoden puolella", nainen lisäsi silmät tuikkien. Andreaa voisi tökkiä aiheesta, jos se säästäsi Emilyn enemmältä kiusanteolta.

"Eli pitäisi enemmän huolehtia missä Andrea on käynyt kuin missä Bex on ollut?" Emily otti vielä toisenkin shotin. Kun nainen nousi mennäkseen vessaan, hän horjahti melko pahasti. 

"Ehdottomasti!" Bex vahvisti nauraen. Hän ponnisti jaloilleen nähdessään Emilyn horjuvan ja vilkaisi syyllisenä Hildaa. Sisko oli ollut oikeassa, jälleen kerran. Nainen päätti saattaa Emilyn vessalle sillä verukkeella, että tahtoi hakea itselleen palan jäähtynyttä pizzaa.
"Luojan kiitos vanhempieni tallilla meno on rauhallisempaa", Lauren mutisi päätään pudistaen.

Emily vilkaisi Bexiä ja nauroi. 
"Heii, kyllä minä pysyn pyst.. pystyssä."
Andrea vilkaisi Laurenia. 
"Voi kuule, Rosings on villi."

"Jos niin väität", Bex naurahti huolehtien silti, että Emily pääsi pieneen kylpyhuoneeseen kompuroimatta kynnykseen. Ja sitten sitä pizzaa. Hän päätyi siirtämään vajaita pizzoja samoihin laatikoihin ja kantoi pari pahvilaatikkoa olohuoneen pienelle sohvapöydälle. Toivottavasti ne maittaisivat paremmin, kun olisivat aivan käden ulottuvilla. Emilylle ainakin tekisi hyvää juoda hieman kivennäisvettä ja syödä pizzaa.
"Selvästi", Lauren naurahti. "En toisaalta ihmettele, kun paikalla pyörii satoja ihmisiä viikottain." Hänen kotitilansa oli pieni verrattuna Rosings Parkiin, eikä siellä varsinaisesti käynyt asiakkaita.
"Eikä se auta, että Rosings on vetänyt puoleensä Bexin kaltaista väkeä", Sasha lisäsi saaden kiitokseksi hutkaisun takaraivolleen vaahtosammuttimen kokoiselta naiselta.

"Rosingsissa on hieman omanlaisiaan ihmisiä tosiaan." Andrea vilkaisi Bexiä virnuillen. 

"Hieman?" Lauren kohotti kulmaansa. "Todella omanlaisiaan ihmisiä." Bex harkitsi tökkäävänsä useampaakin pöydän ääressä istuvaa ystävää, mutta se jäi vain ajatuksen tasolle kun Sasha veti hänet syliinsä, tietäen tarkalleen, että muutoin tästä kehittyisi vielä tyynysota.
"En edelleenkään ole varma, miksi olette ystäviäni", Bex puhahti ja tökkäsi blondin naisen kylkeä pyrkiessään vapauteen, mutta Sashan ote vain kiristyi.
"Ilmainen juoma ja pizza", Lauren muistutti virnuillen, "ja Hildalle ei annettu mahdollisuutta kieltäytyä. Sukulaisuuden harmeja."

"Koska minä rakastan sinua, kurpitsa!" Andrea huikkasi nauraen. 

"Ole hiljaa, muffinssini!" Bex nauroi takaisin. "Olette kaikki rakkaita. Silloinkin kun olette kovin ilkeitä ja kiusaatte minua, pientä ja viatonta."
"Pieni olet, mutta viaton...", Sasha mutisi. Sitä lausetta tuskin tarvitsi päätellä sen enempää. Kaikki tiesivät tarkalleen, kuinka kaukana Bex oli viattomasta.

"Viaton? Bex, valehtelu on rumaa!" Hilda vilkaisi vessan suuntaan. 
"Mihinhän Emily jäi?"

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:46 pm

"Minä en koskaan valehtele!" Bex väitti vastaan. Hän havahtui itsekin vilkaisemaan vessan suljettua ovea kun Hilda veti hänen huomionsa Emilyn puuttumiseen. Hän ei selkeästi ollut kovinkaan taitava katsomaan ystäviensä perään. Ei kai, kun moista taitoa ei ollut koskaan tarvinnut harjoittaa - ystävät olivat aina joutuneet katsomaan hänen peräänsä.
"Käyn katsomassa", Bex totesi nousten seisomaan, kun Sasha laski irti. Hän suunnisti koputtamaan valkoista ovea. "Emily? Kaikki okei?"

Emily nauroi vessassa. Nauroi. 
"E-en pääse ylös!"nainen oli kaatunut - pyllähtänyt - pienessä vessassa ja ei osannut järjestää raajojaan noustakseen. 

Se sai Bexinkin nauramaan - ja kiittämään onnea siitä, ettei vessan oven lukko toiminut. Isä oli luvannut tulla korjaamaan sen kun ehtisi, mutta vielä sopivaa hetkeä ei ollut tarjoutunut. Hän astui valkoiseen kylpyhuoneeseen nauru yhä huulillaan ja kumartui auttamaan Emilyä jalkeille.
"Sinä juot enää vain pelkkää vettä ja syöt pari siivua pizzaa", Bex totesi. "Kiität minua aamulla." Hänen olisi tosin pitänyt tehdä niin jo paria shottia aiemmin, selvästi.

Punapää vilkaisi hymyilevää Bexiä ja puuskahti. 
"Höh! Älä ole noin... noin... Äiti?" Nainen yritti edes muodostaa lauseen. Ne viisi - vai kuusi? - shottia ja neljä - vai viisi - olutta pienessä ajassa tekivät rumaa jälkeä naisen aivotoiminnassa. Hyvä kun hän pääsi kompuroimatta ylös edes avustettuna. Tarkoin valitun pitkähihaisen alta vilahti tummien mustelmien jäänteet ranteissa, kun nainen väänsi itseään ylös. 
"O-olen kuin vastasyntynyt varsa, ei luoja... Kuka nyt pyllähtää vessassa..." Ainakin naista nauratti.

"Minua ei ole taidettu koskaan ennen kutsua kenenkään äitikaveriksi", Bex naurahti takaisin, mutta... Emilyn kohdalla hän tekisi tänä iltana poikkeuksen. Nainen ei selkeästi ollut kunnossa. Ei, vaikka väittäisi mitä muuta, mutta sentään Emily oli hyväntuulinen juotuaan liikaa. Ei olisi enää huomisaamuna, mutta parempi tämä kuin valtoimenaan vollottava nainen.
"Sinä", hän virnisti vastaukseksi ja talutti Emilyn takaisin olohuoneen puolelle. Ilmeisesti tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Emily joi hieman liikaa viime päivinä - tai sitten naisella oli taipumusta hieman rankempaan laatuaikaan makuuhuoneen puolella, jos ranteiden mustelmista sopi mitään päätellä.
"Vettä. Juo. Se voi pelastaa henkesi huomisaamuna", Bex naurahti tarjoten Emilylle lasia vettä, kunhan ensin oli saanut naisen istumaan turvallisesti alas.

Emilyllä ei ollut sellaisia taipumuksia, eikä hän ollut kyllä juonut alkoholiakaan sitten,  tammikuun?, mutta nyt oli tilanne joka aivojen mielestä vaati humalaa. Vahvaa humalaa. Hän istui alas huojahtaen ja Andrea koppasi kiinni, jotta nainen jäi pystyasentoon. 
"Kuka olisi arvannut että ladyn huippuratsastajalla on taipumustua juhlia rankasti?" 
"Rankat työt vaatii... vahvat... viinat?" Ei, Emily, se ei mennyt niin.

"Minä juon tuolle", Bex naurahti. Se oli oikein hyvä versio puhkikulutetusta sananlaskusta. Sasha tosin napautti hänen kättään, kun Bex kurkotti kohti viinapulloa.
"Juon tuolle joskus toiste", nainen taipui Sashan tuijotuksen edessä. Ei tänään. Joskus, kun olisi sopiva hetki hankkiutua naurettavaan, hävettävään humalaan.
"Meilläkin on selkeästi toivoa, Andrea. Pieni juhliminen naista kaada", hän virnisti. Jos Emily saattoi juhlia reippaasti eikä se estänyt naista tekemästä vaikuttavaa uraa huipulla, ei heillä ollut mitään huolta.

Bexille tuskinn sellainen hetki koittaisi ihan heti, ottaen huomioon miksi tuo oli saanut potkut. Emily ei ollut koskaan saanut potkuja ja nainen juhli huomattavasti vähemmän kuin kaksi muuta kenttäratsastajaa. Hieman yli viikon takaiset tapahtumat vain vaativat alkoholia eikä Emily ollut vaivautunut avaamaan kihlajaistensa jälkeisen sairasloman syytä Bexille. 
Tai sitä miksi hän saattoi istua Loungessa lounaalla Winterin kanssa tai kahvilla naisen kanssa. 
"Selvästi! En tiennyt että Randall on näin hilpeää seuraa."
"Nohnoh, kakara!" Emily kihersi selkeästi aivan liian humalaisena, puheen pyörähtäessä suussa sammaltamisen esiasteena. 
"Olen oikein hihittävä."

Bex alkoi epäillä, että sairaslomalla oli jotain tekemistä menetetyn järjen kanssa. Tai ehkä Emily vain oli aina hilpeä humalainen, kummin vain.
"Aina oppii uutta", Bex naurahti ja istui lattialle, kun ei jaksanut tunkea sohvalle, jolla oli jo reilusti väkeä tai pöydän ympärille kerääntyneille tuoleille. Sitä paitsi, lattialla hän oli Sashan tökkimisten ulottumattomissa ja lähempänä pöydälle kasattua syötävää, joten nainen saattoi heittää kourallisen sipsiä suuhunsa.
"En tajua, mihin vatsaan syöt tuon kaiken", Lauren puhahti seuratessaan Bexin napostelua. "Söit jo pizzaa ja nyt vedät sipsejä kaksin käsin. Miten paljon noin pienen tarvitsee muka syödä?"

"Pieni tarvitsee energiaa pomppiakseen Selkietä kiinni maneesissa." Andrea virnisti leveästi ja otti sipsiä. 
"Selfie on hurmaava." Emily naurahti. Selfie. Ei. Naisella ei nyt tosiaan puhe enää soljunut iha kuten piti. 
"Siis Sel... Selk... Selkie?" 

"Hei! Pompin Selkien kanssa maneesissa, en Selkien perässä!" Bex protestoi heittäen Andreaa kourallisella sipsiä. Hän tosiaankin joutuisi siivoamaan huomenna.
"Voi luoja Emily", Bex nauroi raikuvasti. "Yritä nyt edes muistaa hevosen nimi, jota sinäkin olet ratsastanut!"

Andrea suojautui, yrittämättä napata niitä suuhunsa. 
"Noh! Tuhlaat ruokaa!" 
"Minä muistannn! Emily intti, nauraen. Nainen onnistui läiskäyttämää vettä syliinsä hieman. 
"Hups." 

"Ja tämä on minun merkkini siirtää Bex jäähylle", Sasha totesi ja ponnisti sohvalta jaloilleen. Hän joutui tosin nappaamaan hetkessä tukea tuolilla istuvan Laurenin hartiasta, kun horisontti heilahti hieman. Hetkinen, montako shottia hän oli juonut? Hän ei ikinä juonut yhtä enempää, sillä tiesi olevansa varsin herkkä alkoholin vaikutuksille.
"Minusta tuntuu, että jäähy sopisi useammallekin", Lauren tirskahti siemaillen kaikessa rauhassa oluttaan. Bex nauroi ja suoristi jalkansa yltääkseen tökkäämään varpaillaan Sashan säärtä.
"Niin, kuulitko, sinäkin joudut jäähylle jos minä joudun", Bex virnisti sulloen sipsejä suuhunsa.

Andrea pärskähti. 
"Siis kerrankin minua ei olla laittamassa jäähylle! Whoo!" Nainen oli kerrankin asioiden paremmalla puolella. Kerran elämässä. Hilda vilkaisi kelloa. 
"Bex, minun pitää varmaan mennä, opetusta huomenna. Oli kiva käydä." 

"Ehdit vielä", Bex virnisti Andrealle. "Olen varma, että kuolemanjuomaasi on vielä jäljellä." Sasha kääntyi Hildan puoleen vetäen hiljaisen naisen lämpimään halaukseen.
"Oli ihana nähdä sinua ikuisuuden jälkeen. Ei anneta sen olla näin montaa vuotta seuraavalla kerralla!" Hän vannotti tullen Bexin työntämäksi sivuun, kun lyhyt nainen kampesi itsensä jaloilleen ja heittäytyi halaamaan itse siskoaan.
"Nähdään pian. Tule käymään milloin vain sinulla on aikaa", Bex naurahti.

Hilda halasi Sashaa pehmeästi ja lupasi että ei jäisi vuosien väliä. 
Ehkä kahden. Hän ei ollut sosiaalinnen ihminen. Hilda rutisti Bexiä tiukasti. 
"Minä tulen." Pikkusisko nojautui energisen isosiskonsa korvaan. 
"Olen ylpeä sinusta. Älä pilaa toista mahdollisuuttasi ja anna minun olla ylpeä jatkossakin." Sitte oli hyvä livahtaa eteiseen ja asunnosta ulos. 

"En pilaa", Bex lupasi, rutisti Hildaa tiukemmin ja laski siskon lopulta matkoihinsa. Hän oli suorastaan ylpeä siitä, miten pitkään Hilda oli kestänyt hänen rämäpäisten, raisujen ystäviensä seurassa.
"Sinä tarvitset vettä", Sasha ilmoitti kietoen käsivartensa Bexin harteiden ympärille. Bex kohotti kulmaansa suunnistaessaan keittiönurkkausta kohden.
"Minusta tuntuu, että sinä kaipasit vain kainalosauvaa!" Nainen nauroi raikuvasti. Sasha tökkäsi häntä kylkeen, ja naisten vedenhakeminen unohtui, kun kaksikko alkoi tökkiä ja kutittaa toisiaan.
"He eivät taida koskaan saada haettua vettä", Lauren huomautti vilkaisten kaksikon suuntaan. "Ehkä hyvä, että kukaan meistä ei tarvitse vettä, eikö?" Hän vilkaisi Andreaa ja Emilyä naurua äänessään. Kaikki he olisivat voineet juoda lasillisen, eikä siitä olisi ollut mitään harmia. Tai Emilyn tapauksessa kenties kolme.

Emily oli juonut jo lasillisen - sitä yhtä kolmasosaa lukuun ottamatta joka oli sylissä - ja se ei auttanut. Tuskin sitä pelastaisi useampikaan lasillinen. 
"Eivät saakaan." Andrea virnisti. 
"Se ei vain tule onnistumaan. Tuota... Emily, mitä ihmettä sinä teet?" Nainen tuntui kasaavan sipseista ja karkeista kerrosleipää. 
"Beeex, olisiko sinulla tämän sankarin huoltajan nimeä?" Andrea huikkasi keittiöön nauraen. 

"Ei tosiaankaan", Lauren myötäili katsellen kaksikkoa, jonka kutitussota päätyi painiksi lattialla, kun Sasha onnistui pidempänä kaatamaan Bexin ja kutittamaan naista armottomasti. Bex kiemurteli ja potki ja nauroi ja itki, eikä Sasha tuntenut armoa.
"Aikalisä! Aikalisä!" Bex kiljui tiedostaessaan Andrean kysymyksen. Sasha jätti kutittamisen hetkeksi, vaikka istuikin edelleen hajareisin ystävänsä yllä ja liikutti sormiaan uhkaavasti valmiina jatkamaan Bexin kutittamista. "Ööm... Eeei?" Hän pohti hetken. Keiden kanssa Emily oli viettänyt edes aikaansa tallilla?
"Voimme aina soittaa Winterille, mutta luulen että minä en jäisi henkiin sen puhelun jälkeen." Bex kurtisti kulmiaan. "Lexa! Hänellä on varmasti puhelimessaan Lexan numero. Emily, missä puhelimesi on?" Tarjoilijanainen ei murhaisi häntä ainakaan heti ensitöikseen.

Andrea kurtisti kulmiaan. 
"Winterille? Eeeei minun vahtivuorollani!" Nainen pudisteli ponnekkaasti päätään. Ehei, ei. Eip. 
Ei tänään saatana, ei tänään. 
"Laukussa." Emily työnsi sen kasan suuhunsa. Suklaata ja sipsiä. Nam. Andrea nyrpisti nenäänsä ja vilkaisi Laurenia. 
"Ei ainneta Randallin koskaa unohtaa tätä. Eihän?"

"Hyvä, että jaamme saman käsityksen", Bex naurahti ja töni Sashaa, jotta pääsisi nousemaan ylös. Blondi nainen näytti tavattoman pettyneeltä, kun ei saanut jatkaa Bexin kutittamista, mutta ehkä syy oli tällä kertaa hyväksyttävä, kun Bex lähti paikantamaan Emilyn laukkua ja puhelinta.
"Ei todellakaan", Lauren pudisti päätään. "Hän saa kuulla tästä loppuelämänsä. Kun hän edustaa seuraavissa olympialaisissa ja meiltä kysytään kommenttia, kerromme tämän tarinan."

Andrea vilkaisi Laurenia hymyillen leveästi. 
"Bex, sinä saat hoitaa kertomisen!" Todennäköisyys sille että Bex olisi paikalla, oli suurempi kuin todennäköisyys sille että he olisivat. 

"Ilomielin", Bex virnisti pirullisesti ja löydettyään Emilyn puhelimen, asettui istumaan naisen viereen.
"Miten on, tahdotko soittaa itse Lexalle vai soitanko minä?" Nainen naurahti. Hän epäili, että joutuisi puhelimeen joka tapauksessa enemmin tai myöhemmin, sillä Emilystä ei meinannut ottaa selvää. Selfie kertoi riittämiin naisen aivokapasiteetista.

Emily hikkasi kevyesti. 
"S-soita sinä..." Häntä nauratti. 
"En varmaan saisi soitettua." Hän myönsi huvittuneena. 

"Siinä olet tavattoman oikeassa", Bex naurahti, etsi Lexan numeron ja siirtyi sivummalle soittamaan, jotta kuulisi yhtään mitään. Tai ainakaan Andrea ei voisi huutaa mitään hävytöntä suoraan puhelimeen.
"Eikö Lexa ole se Loungen jenkkitarjoilija?" Lauren kysyi kulmiaan kurtistaen.

Andrea ei ollut edes tajunnut yhteyttä heti. 
"..., Saattaa olla?" Emily oli uponnut omiin maailmoihinsa. Voi jestas miten humalassa tuo oli. 

"Olisin voinut vannoa", Lauren hymähti. Ei kai Rosings Parkiin nyt niin montaa Lexaa mahtunut? Kuka nyt muka tuntisi ihmisiä mistään muualta kuin tallilta!
"Emily", Bex palasi takaisin ravistaen kevyesti naisen hartiaa. "Lexa tulee hakemaan sinua. Pääset yökylään", hän naurahti.

Bexin lopetettua puhelu andrea käänsi katseen tuohon. 
"Eikö Lexa ole se kahvilassa töissä oleva jenkki?" Piti se nyt varmistaa! Emily naurahti pehmeästi, punastuen hieman. Onnea vai Lexalle naisen kanssa. 

"On", Bex vahvisti nauraen palauttaessaan Emilyn puhelimen naisen laukkuun. "Ja sattumalta myös se nainen, johon törmäsin Kingsgatessa", hän virnisti leveästi Andrealle. Olihan ystävälle nyt täytynyt kertoa hilpeä tarina Kondomitytöstä heti, kun se oli tapahtunut!

Andrea pärskähti. 
"Ei!! Ihan loistavaa. Mistä hän Emilyn tuntee? Kavereita?" Ei käynyt edes mielessä että nuo voisivat olla jotain muuta. 

"Äläpä", Bex nauroi raikuvasti. Oli ollut hilpeää törmätä Lexaan myöhemminkin.
"Tiedätkö sinä, mistä he puhuvat?" Lauren kysyi hiljaa Sashalta, joka vain pudisti päätään ja korkkasi uuden oluen.
"Tallilta. Kukapa ei tahtoisi kaveerata tarjoilijan kanssa", Bex naurahti vastaukseksi Andrealle. Ei ollut hänen asiansa kertoa sen enempää. "Saa aina nopeasti tilauksensa jonon ohitse."

"Se on kieltämättä totta. Ja puhumme siitä kun bex esitteli kondomitetouttaan ventovieraalle kaupassa." Andrea virnisti leveästi. 

Sasha pärskähti.
"Niinpä tietenkin. Bex, oletko koskaan kuullut omasta tilasta? Kaikki eivät kaipaa sinun nenääsi jokaiseen asiaan mukaan", blondi nainen pudisteli päätään epäuskoinen ilme yhä kasvoillaan.
"Olin vain avulias!" Bex protestoi nauraen.
"Sinulla taitaakin olla tietoutta, mitä jakaa kondomien suhteen", Lauren virnisti.
"Olkaas nyt ihmisiksi, naiset rakkaat!" Bex nauroi. "Katso nyt mitä teit, Andrea!"

Andrea hymyili kuin rikollisnero.
"Niin? Älä huuda, anna minun nauttia aikaansaannoksestani."

"En anna, et saa nauttia enää yhtään mistään. Vien kaiken nautinnon elämästäsi", Bex uhkasi nauraen.

"... Sitten saat olla aika ehtiväinen." Andrea totesi pirullisesti.

"Hyiiii Andrea", Bex irvisti. "En tarkoittanut sitä noin!" Sasha ja Lauren nauroivat kaksin kerroin niin Andrean ilmeelle kuin Bexin irvistelyllekin.

"Sanoit etten saa nauttia mistään! Kestä siis sanojesi seuraukset!" Andrea nauroi ja heitti Bexiä sipseillä. Mokoma. 

"En näitä seurauksia", Bex nauroi. "Saat nauttia miehistä sielusi kyllyydestä." Siihen soppaan hän ei menisi lusikkaansa sotkemaan, vaikka häntä miten syyteltäisiin muiden asioihin tunkeutumisesta.

"Oh, kyllä sinäkin mahtuisit." Andrea kiusasi nauraen. Ei mahtuisi, mutta oli hauskaa järkyttää Bexiä jos löytyi jotakin jolla se onnistui.

"Ei kiitos", Bex pudisti päätään nauraen. "En sekaannu ystäviini, kiitos vain kovasti."
"Etpä", Lauren pärskähti merkitsevästi ja vilkaisi Sashaa, joka lehahti jo toistamiseen yhden illan aikana punaiseksi.
"En!" Bex nauroi. "Kaikella rakkaudella Andreaa kohtaan, mutta kimppakiva ystävän kanssa ei vastaa minun käsitystäni hauskanpidosta."

"Noh! Ei sillä, en loukkaannu. En minäkään sinua haluaisi sänkyyni. Pidän yksityisestä huomiosta." Andrea virnisti. Emily vain pärski keskustelulle. 

"Sen minä tiedän, ja niin tietää puoli Northumberlandiakin", Bex naurahti heittäen Andreaa sipsillä. Hienosti meni, aikuiset naiset.
"Mitäpä jos kukaan ei halua yhtään ketään sänkyyn tänä yönä", Lauren nauroi. Sasha mutisi myöntymyksensä jostakin olutpullon takaa. Uusi keskustelunaihe, kiitos.

Andrea pärski Bexin sanoille. 
"Noh,ollaanpas sitä suppeita." Emily vain hymähti. Humalainen mieli oli karannut keskustelun myötä hävyttömyyksiin. Oliko se ihmekään? 

"Olemme kaikki ystäviä täällä, olisi ikävää jos ystävyys päättyisi epämukavaan hiljaisuuteen ja vaatteiden keräilyyn aamulla", Lauren naurahti päätään pudistaen. Ei kiitos.

"Nohnoh, Lauren, ei kukaan nyt sentään sellaista ajatellut. Jessus että olet likainen." Andrea pudisteli päätään. 

"Sinulla ja Bexillä on sellainen vaikutus", Lauren huomautti. "Teidän puheidenne keskellä viattominkin mieli muuttuu likaiseksi kuin kynnysmatto."

"Ei saa olla kynnysmatto." Andrea opetti huvittuneena. Oli siinäkin. 

"Voimmeko puhua jostakin muusta?" Sasha vetosi kasvot punoittaen. "Mistä tahansa muusta?"

Andrea vilkaisi Sashaa virnistäen. 
"Mistä haluaisit puhua?"

"Kertokaa vaikka ratsuistanne, ihan sama", Sasha heilautti olutpulloaan laajassa kaaressa, ja rekisteröidessään Bexin kieron virneen, tarkensi: "Hevosista! Hevosista joita ratsastatte. Luoja, Bex!"

Andrea vilkaisi Bexiä yhtä kierolla virneell 
"Ehkä Bex voi puhua mussukoistaan."

"En halua kuulla enää yhtään enempää Bexin mussukoista", Sasha mutisi luottamatta hetkeäkään siihen, että Bex todella puhuisi hevosistaan. Ystävä käyttäisi tilanteen hetkessä hyödykseen ja kääntäisi keskustelun takaisin kovin... pimeille ja kieroille poluille.
"Noh, minun mussukkani ovat hurmaavia!" Bex naurahti. "Vai mitä Emily?" Nainen tuntui vajonneen ihan omaan ulottuvuuteensa, joten parempi kai herätellä Emilyä hieman.

Emily havahtui Bexin sanoihin. Hä? Mussukat? 
"Niin ovat, Selfie on oikein hieno." Emily oli uponnut ajatuksissaan hyvin, hyvin alas. Kynnysmaton tasolle. 

"Luoja", Bex nauroi Emilylle päätään pudistaen, kun nainen ei edelleenkään saanut kimon ruunan nimeä oikein. "Andrea, sinä et saa enää koskaan tuoda mitään viinaa yhteisiin illanviettoihin. Nyyttärioikeutesi rajoittuu tästä lähtien ainoastaan sipseihin ja karkkeihin."

Andrea mutristi huultaan. 
"Minun syyni että hän luuli sitä vedeksi!" Nainen intti vastaan. 
"Ehkä hänen lapsenvahtinsa kohta tulee." Andrea naurahti ja tökkäisi punatukkaista naista, saaden tuon kikattamaan ja hikkaamaan samaan aikaan. 

"Hyvä pointti, mutta silti. Viinaoikeutesi on viety hetkeksi", Bex totesi pontevan nyökkäyksen kera. Mitäköhän ihmettä hän tekisi pullon lopulle? Säästäisi seuraavaa yhteistä iltaa varten? Kenties. Ainakin siihen voisi hukuttaa kaikki huolet ja murheet, jos kausi menisi päin helvettiä.
"Voimme vain toivoa", Bex naurahti. "Ainakaan hän ei juo enempää hukkuessaan noin perusteellisesti ajatuksiinsa. Mitäköhän hänen mielessään edes liikkuu? Emily hei, mitä pohdit?"

Emily havahtui ja hymyili lammasmaisen viattomasti. 
"Sasha tuskin haluaa tietää." Oli nainen sen verran keskittynyt!

”Ei jumalauta, et sinäkin!” Sasha parahti. Emilykin oli liittynyt häpeää tuntemattomien kerhoon?
”Katsokaa nyt mitä teitte!” Sasha syytti Andreaa ja Bexiä olutpulloa kädessään heiluttaen. ”Turmelitte yhden viattoman lisää!”

Emily räpäytti viattomana silmiään. 
"... vain naisystävääni..." Se pakeni huulilta ennen kuin hän ehti ajatella sen enempää.

Olohuoneessa oli hiljaista sekunnin ajan, ennen kuin kaikki ratkesivat nauramaan yhtä aikaa - tai sylkemään ilmoille kysymyksiä, kummin vain.
”Sinulla on naisystävä?” Sasha kysyi yllättyneenä.
”Anna sen olla Lexa, ettei Bex soittanut väärälle henkilölle!” Lauren puolestaan hihkaisi nauraen. Bex vain nauroi katketakseen eikä ollut saada henkeä. Voi Emily. Saisi nähdä, paljonko nainen muistaisi tästä huomenna.

Emily vilkaisi Sashaa, ajattelematta oliko Lexa sitä. Se oli helpoin sana jolla kuvailla naista. 
"On?" Hän vastasi humalaisen hämmentyneenä. Laurenia hän heitti tyynyllä - se lensi metrin päästä ohi. 
"Noh! On!"

Sasha naurahti herttaiselle hämmennykselle, joka Emilyn kasvoilta kuvastui. Ehkä hänkin oli hieman liian humalassa, kun piti hämmennystä herttaisena. Väliäkö tuolla.
”Hyvä”, Lauren naurahti. Bex oli tavattoman tyytyväinen siihen, että Lauren istui tuolilla, kun seurasi tyynyn lentoa. Ainakaan se ei osunut kehenkään viattomaan vierellä istuvaan.
”Palautit juuri uskoni kilparatsastajiin, Emily”, Sasha julisti humalaisella vakaumuksella ottaen tukea Bexin hartiasta. ”Nämä kaikki tuntuvat vain juoksevan sängystä toiseen vailla ajatustakaan sitoutumiselle.”

Punatukkainen nainen hymyili pehmeästi. Niin. Naisystävä joka ei ollut koskenut häneen ilman vaatteita. Silti hän ajatteli hyvin, hyvin likaisia. 
"Miksi juosta sängystä toiseen kun omassa on kaikki hyvin?" Ei ihan sitä mitä piti sanoa. 

Nyt Bex oli aivan varma, että Emily katuisi jokaista sanaansa jonka muistaisi vielä huomenna.
"Niinpä! Kuunnelkaa järjen ääntä, te levottomat sielut", Sasha puuskahti Bexille ja Andrealle, ja ihan vain varmuuden vuoksi mulkaisi Laureniakin, siltä varalta että naista vaivasi sama menojalka kuin montaa muuta tallilla.
"Oma sänky on paras sänky."

Emily ei tajunnut edes punastua, vaan upposi siveettömiin ajatuksiinsa. Ne olivat tosin vaivanneet siitä ensimmäisestä tapaamisesta asti. 
"Pyh, seikkailumieltä!" Andrea julisti.

Sasha tuhahti ja heilautti olutpulloaan niin laajassa kaaressa, että oli huitaista sillä Bexiä.
"Jaaaaaa nyt sinulle riittää", Bex totesi napaten olutpullon naisen kädestä. Hänhän oli hienosti katsonut ystäviensä perään, kun toinen oli aivan kaatokännissä ja toinen kovaa kyytiä hankkiutumassa konttauskuntoon.
"Andrea, milloin meistä tuli juhlien vastuuntuntoisimmat osanottajat?" Hän huokaisi laskiessaan oluen kädestään pöydälle ja ojensi sen sijaan vesilasia Sashalle.

Andrea kohotti kättää  ylävitoseen. 
"Hei, ihmeitä siis sattuu!"

"Todellakin sattuu!" Bex hihkaisi läpsäisten Andrean kättä. Tässähän sai tuntea olonsa vastuuntuntoiseksi aikuiseksi! Kerran elämässä. Ovelta kuuluva koputus sai Bexin kääntymään oven puoleen juuri parahiksi todistamaan, miten Lexa kurkisti varoen asuntoon.
"Lexa, tule vain sisään", hän naurahti toivoen, ettei nainen ollut seissyt kauaa ovensuussa. Tuskinpa, sillä nainen ei ollut punainen kuin tomaatti. "Sinua onkin odotettu kuin kuuta nousevaa", hän nyökkäsi kohti Emilyä, jota Sasha tökkäsi.
"Tuo on sinun naisystäväsi?" Nainen sihahti. "Ei tällaisia asioita saa pitää salaisuutena!" Humalainen nainen ei ollut lainkaan niin hiljainen kuin kuvitteli olevansa, ja Lexa naurahti hiljaa sanat kuullessaan siitä huolimatta, miten puna alkoi hiipiä poskille.

Emily havahtui Sashan tökkäykseen ja läpsäisi naista sormille. 
"Noh! Ole salaisuus kun kerroin!" Punapää nousi horjahtaen ylös, kompuroi pari askelta ja sujahti kaikesta huolimatta melko sulavasti kymmenisen senttiä pidemmän naisen kainaloon. Humala sai painamaan suukon poskelle estoitta.

"Et kertonut, että hän näyttää... tuolta!" Sasha heilautti kättään löytämättä humalan keskellä sanaa, jota oli hakemassa. Bex nauroi raikuvasti tarttuessaan Sashan käteen ennen kuin Sasha onnistuisi huitaisemaan jotakuta sillä. Lexa kiersi kätensä Emilyn ympärille ja hymyili lämpimästi, joskin hymyssä oli aavistuksen häkeltynyt sävy kaiken huomion tähden.
"Mitä jos vien sinut kotiin?" Hän ehdotti huvittuneena humaltuneelle naiselle kainalossaan.

Emily siristi silmiään ja katsoi Sashaa tiukasti. 
"Miltä?" Puhe pyörähti edelleen suussa hyvin jännittävällä tavalla. Katse kääntyi Lexan puoleen. Silmissä tuikahti jokin humalan lisäksi. 
"Joo~"

Bex painoi kätensä Sashan suulle ennen kuin ystävä ehtisi sanoa mitään, mikä aiheuttaisi seuraavan naurunremakan tai traumatisoisi Lexaparan iäksi. Tarjoilija oli aina vaikuttanut varsin kainolta naiselta. Paras olla koettelematta onnea.
"Hyvä on. Kiitos kun soitit", Lexa käänsi huomionsa nyökkäyksen kera Bexiin, "ja mukavaa loppuiltaa teille." Ainakaan kukaan muu ei näyttänyt olevan yhtä huonossa kunnossa kuin Emily, joten hän saattoi jättää juhlijat oman onnensa nojaan syyllisyyttä tuntematta.
"Mitäpä jos kannan sinut? Portaat olivat aika jyrkät", Lexa totesi ojentaessaan Emilylle tuon takkia. Se vielä puuttuisikin, että nainen päätyisi sukeltamaan portaat pää edellä alas.

Emily veti takin päälleen ja taiteili ne  rakkaat punamustat Louboutinit jalkaansa. 
Yhden kerran hän oli raaskinut satsata kenkiin joita ei käyttänyt töissä. 
"Jos haluat." Emily naurahti kuplivasti. Huominen krapula olisi tappava.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:47 pm

Lexa kumartui kaappaamaan Emilyn käsivarsilleen, nyökkäsi vielä naisille, jotka istuivat sohvapöydän ääressä ja tuijottivat heitä, ja lähti sen jälkeen portaita alakertaan ja ulos vilpoisaan yöilmaan, joka tosin kantoi jo mukanaan kevään tuoksua.
"Mitä ihmettä sinä olet oikein juonut, kun olet tässä kunnossa", nainen myhäili huvittuneena laskiessaan Emilyn etupenkille istumaan. Hän kumartui kiinnittämään vyön naisen ylitse epäillessään, että se osoittautuisi vielä älypeliksi, johon Emily ei kykenisi, ja kiersi vasta sen jälkeen auton toiselle puolen.
"Voi sinua", hän hymähti sulkiessaan kuskin oven ja ujutti avaimet mustan BMW:n lukkoon. Auto hyrähti käyntiin pehmeästi, ja Lexa vilkaisi Emilyä. "Jos voit huonosti, sano. Tämä on Jodien miehen auto, enkä usko hänen arvostavan oksennusta nahkapenkeillään." Ajatuskin nauratti.

Emily tirskahti kysymykselle. "Olutta!" Niin varmaan, kukaan ei saanut itseään oluelle tähän kuntoon. 
"... ja ehkä vähän vod... vodquilaa se oli? Sanon sanon!" Siniset silmät jäivät katselemaan Lexaa hieman omituisesti.

Ei ainakaan, ellei juonut olutta painonsa edestä tunnissa, ja hän ei uskonut Emilyn pystyvän moiseen suoritukseen yllytettynäkään.
"Vodquilaa?" Lexa kysyi silmiään hämmentyneesti räpäyttäen. Oliko se olevinaan jokin juoma? Taisi olla, että Emily vain sekoitti mielessään vodkan ja tequilan. Kumpi tahansa ehdottomasti selittäisi Emilyn tilan, jos pullo oli kiertänyt vapaasti kädestä toiseen. Hän lähti ajamaan vilkuillen Emilyä, joka näytti katsovan häntä kovin... tarkasti. Jos humalaisesta katseesta nyt niin saattoi sanoa.
"Kaikki kunnossa?" Hän kysäisi vaihtaen pitkät valot päälle, kun tiellä ei muita liikkujia näkynyt.

Emily paransi hieman asentoaan ja hymyili petollisen pehmeästi.
"Mm'hmm, on. Oikein hyvin." Toinen käsi hivuttautui Lexan reidelle. Älä häiritse kuskia vai miten se meni?

Emilyn ilme ei luvannut mitään hyvää. Lexa oli nähnyt saman hymyn niin monen yliopisto-opiskelijan kasvoilla ennen kuin nuo olivat menneet ja tehneet jotain tavattoman typerää.
"Ja mitähän pienessä mielessäsi liikkuu?" Hän kysyi huvittuneena siirtämättä naisen kättä pois reideltään.

Emily nojautui lähemmäs ajavaa Lexaa ja hymyili vinosti. 
"Näytät hyvältä." Nainen kehräsi tyytyväisenä.

"Sinä tuskin olet kaukana pisteestä, jossa näet kaiken kahtena", Lexa naurahti. Vai oli Emily hellyydenkipeä humalainen. No, pahempaakin oli nähty. Nainenhan oli suorastaan hellyyttävä.

Emily oli enemmän kuin hellyydenkipeä mutta hän ei sentään häiritsisi kuskia niin pahasti. 
"Näytät aina hyvältä." Emily hyrisi pehmeästi, kevyesti ehkä puheessa haparoiden.

"Kiitos, höpsö", hän naurahti ja taputti Emilyn kättä reidellään. "Sinäkin olet oikein hurmaava." Mitä nyt vähän päissään.

Käsi nousi sieltä polven tietämiltä ylemmäs ja punapää mutristi huuliaan. Höpsö? 
"Minä sinulle höpsön näytän..."

"Epäilemättä", Lexa nauroi ja ujutti sormensa Emilyn sormien lomaan, jotta saattoi pysäyttää käden etenemisen. Hänen oli keskityttävä ajamiseen, vaikka tiellä ei muita liikkeellä ollutkaan.
"Ilmeisesti teillä oli oikein hauskaa tupaantulijaisissa?" Hän kysyi koettaen harhauttaa Emilyä.

Emily puristi kättä ja siveli reittä sitten peukalollaan. Hah. sitten alkoi naurattaa. 
"Joo, Alias jäi tosin kesken."

Alias? Hän epäili, ettei siitä olisi tullut yhtään mitään. Muut olivat ehkä olleet aavistuksen paremmassa kunnossa kuin Emily, mutta terävimmillään kukaan ei ollut enää ollut.
"Voi harmi. Ehkä voitte pelata sen joku toinen ilta loppuun", hän naurahti.

"Eeehkä..." Emily mutisi. Äänensävy oli täynnä piilomerkityksiä. 
"Voisin tänään pelata sinun kanssa jotain."

Lexa ei voinut tukahduttaa nauruaan.
"Totta kai voisit", hän vilkaisi Emilyä silmäkulmastaan. "Miltä kuulostaisi kilpailu siitä, kumpi saa ensimmäisenä juotua litran vettä?"

"Ei sellaisia pelejä." Emily mutristi huultaan. Mokoma Lexa! 
"Ajattelin enemmän jotain aikuisille suunnattua."

"Voi, se on ehdottomasti aikuisille suunnattu peli", Lexa nauroi lämmöllä. "Aikuisille, jotka ovat juoneet alkoholia."

Emily vinkaisi turhautuneena. 
"Ajattelin enemmän jotain, tiedätkö, mistä kohdasta Lexa pitää eniten?-tyyppistä leikkiä."

"Siitä kohdasta, kun Millie herää aamulla eikä tee kuolemaa", Lexa nauroi puristaen naisen kättä. Voi Emily. Naisen ajatukset olivat todellakin omilla teillään. Ehkä hänen täytyisi korjata aiempaa päätelmäänsä. Emily ei ollut vain hellyydenkipeä humalainen.

Ei, Emily ei ollut humalassa vain hellyydenkipeä. 
"Ennen sitä!" Emily parahti tuskastuneena. 
"Voin kyllä kokeilla itse. Monta kertaa." ... Huomenna hävettäisi.

"Niinpä niin", Lexa nauroi päätään pudistaen. Voi luoja! Toivottavasti Emily nukahtaisi jo autoon, ja hän voisi vain kantaa naisen makuuhuoneeseen nukkumaan päätään selväksi.

"Näyttäisit varmasti hyvältä." Hän kehräsi humalaisena, nojautuen hieman lähemmäs Lexan korvaa.

"Epäilemättä", Lexa sai sanottua naurunsa lomasta. Hän siirsi Emilyn käden pois sylistään ja työnsi naista kevyesti takaisin omalle puolelleen vaihdekeppiä.
"Minun täytyy keskittyä ajamiseen, höpsö", hän huomautti naiselle.

"Nuh huh." Tyytymätön tuhahdus kuului naisen suunnasta, mutta hän antoi olla. Tyytyi vain katselemaan Lexaa.

Lexa ajoi tottuneesti pimeän maaseudun halki vilkuillen silloin tällöin hiljaisuuteen vajonnutta matkalaistaan. Ei, Emily ei suinkaan ollut nukahtanut. No, se olisikin ollut liian helppoa.
"Mitä muuta teitte kuin pelasitte Aliasta?" Hän kysyi naurua äänessään.

Emily sai miettiä. 
"Uh... Kiusattiin Bexiä. Ja kaaduin vessaan. Nauratti liikaa."

"Kaaduit vessaan?" Hän ei voinut olla nauramatta sille tiedonmurulle. Selkeästi Bex ja kumppanit tiesivät, miten pitää hauskaa. Tai sitten Emily oli vain kitannut reippaasti sitä mitä ikinä se myrkky olikaan, jota nainen oli saanut käsiinsä.
"Voi sinua. Mutta naura toki nyt vielä kun naurattaa." Huomenna ei varmasti naurattaisi.

"Niin!" Emily nauroi ja pudisteli päätään. 
"Kaadun kohta ihan muualle ja otan sinut mukanani." Huomenna ei naurattaisi.

"Niinpä niin", Lexa pudisti päätään nauraen. Tämä keskustelu olisi ollut hilpeä äänitettäväksi ja soitettavaksi huomenna Emilylle.
"Toivon, että sinulla oli mielessäsi pehmeämpi kohde kuin vessan lattia", hän nauroi. Ehkä ei olisi pitänyt innostaa Emilyä, mutta tilanne oli aivan liian hyvä ohitettavaksi.

Emily hyrähti, tosin nenäänsä nyrpistäen.
"En ajatellut harrastaa seksiä kanssasi vessan lattialla."

"Minä en ajatellut harrastaa seksiä kanssasi ollenkaan tänä yönä", Lexa nauroi raikuvasti Emilylle. Edes posket eivät ehtineet punehtumaan edeltä, kun koko tilanne vain nauratti niin vietävästi.

"Lexa!" Emily vinkaisi.
"Otan tuon haasteena."

"Älä pety, jos se osoittautuu liian suureksi haasteeksi", Lexa nauroi kurottaen taputtamaan naisen käsivartta. "Olet humalassa. Puhutaan tästä toiste, kun kehosi on alkoholista vapaana."

"En ole niin humalassa!" Emily puhisi täynnä tarmoa. Ei, hän ei ollut niin humalassa. Ei.

"Etpä tietenkään", Lexa pudisteli päätään. "Tajuat kai, että tuo on juuri se, mitä humalaiset aina väittävät ennen kuin kävelevät päin katupylvästä tai pyytävät anteeksi roskakorilta?"

"En ole kävelemässä mihinkään ja olisit ainakin sievä roskakori." Hän ei ollut myöntämässä mitään.

"Olet hurmaava", Lexa naurahti. Vai oli hän sievä roskakori. Sekin oli jotakin uutta, mitä hän ei ollut ennen kuullut. "Mitäpä jos vain menemme kiltisti nukkumaan tänä yönä ja juttelemme asiasta enemmän huomenna?" Huomenna, kun Emily katuisi kaikkea, mitä oli tänään sanonut, jos edes muistaisi tämän keskustelun.

"Eip. Nuh huh." Emily ei nyt ollut siinä mielentilassa jossa uskoi kieltoja. Valitettavasti. Lexan harmi ja toisaalta ehkä viihdyke.

"Kuulostat suloiselta viisivuotiaalta lapselta", Lexa huomautti naurua äänessään. Hän ei osannut huolehtia vielä. Emilyhän vain puhui, eikä tehnyt yhtään mitään. Siihen tosin saattoi vaikuttaa se, että hän ajoi autoa, mutta silti. Kyllä hän yhden pienen härkäpäisen Emilyn saisi nukkumaan.

"... Minä vielä... vielä..." Emily sisuuntui ja koetti arvioida kauanko oli vielä matkaa. 
"Odota vain!"

"Minä odotan", Lexa lupasi nauraen, "aina huomiseen asti." Tai ehkä muutaman päivän pidempään, sillä hän epäili Emilyn olevan varsin heikossa kunnossa huomisaamuna. Hän kääntyi pois moottoritieltä ja ajeli hetken pitkin katuja, jota talot reunustivat, kunnes he saapuivat hiljaiselle, katuvalojen valaisemalle tienpätkälle. Nainen ajoi mustan BMW:n parkkiin omakotitalon eteen ja nousi kyydistä kiertäen toiselle puolen autoa auttamaan Emilyn jaloilleen.

Emily horjahti kevyesti noustessaan autosta, puhistellen edelleen naisen nauravaiselle asenteelle hänen päättäväisyyttään kohtaan.

Lexa päätyi sieppaamaan naisen syliinsä, kun epäili, etteivät he suoriutuisi muuten pihan halki etuovelle ilman kompurointia. Emily ei tarvinnut enää enempää mustelmia, kun entisetkään eivät olleet vielä haalistuneet kokonaan.
"Koetetaanpa sitten olla oikein hiljaa, niin emme herätä ketään", Lexa naurahti laskiessaan Emilyn jaloilleen ulko-oven eteen. Hän kaivoi avaimen taskustaan ja astui sisään eteiseen, jossa valo paloi edelleen hänen jäljiltään. Nainen ojensi kättään auttaakseen Emilyn sisään, sulki ja lukitsi oven heidän perässään, ja kuoriutui nopeasti ulkovaatteistaan voidakseen auttaa Emilyä takin ja kenkien kanssa.

Emily kikatt pehmeästi kun tuli nostetuksi syliin. Sisällä hän puri huultaan - tietty humalaista alkoi naurattaa kun piti olla hiljaa. Lexan avulla hän sai sentään ulkovaatteet pois.

Lexa kaappasi Emilyn uudestaan syliinsä, kun naisen takki ja kengät oli saatu riisuttua, ja muitta mutkitta kantoi naisen yläkertaan ja makuuhuoneeseen, jossa hän oli viime kuukaudet asunut. Lexa laski Emilyn siistin, varsin minimaalisesti sisustetun huoneen sängylle.
"Paikka siinä", hän totesi naiselle. "Palaan ihan pian." Hän hölkkäsi portaat takaisin alakerran keittiöön, haki suuren lasin sekä paketin särkylääkkeitä ja kiiruhti takaisin yläkertaan. Emily kaipaisi epäilemättä sekä vettä että särkylääkettä aamulla, joten parempi, että ne olisivat heti kädenulottuvilla.

Emily inahti ja makuuhuoneessa putosi sängylle. Humalaiset aivot käyttivät hyödyksi hetken kun Lexa oli poissa. Hän nousi seisomaan ja kun tuo sai kantamukset käsistään, hamusi sormiinsa tuon paidan kauluksia. 
"Tules tänne."

"Noh noh", Lexa naurahti hiljaa uloshengityksensä mukana tullessaan vedetyksi pauidan kauluksista lähemmäs ja laski kätensä Emilyn harteille. "Sinun piti mennä nukkumaan, muistatko?"

"Ei, vaan minun piti todistaa sinulle jotain." Emily totesi päättäväisenä, nojautuen suutelemaan naista. Hän maistui varmasti alkoholilta, mutta myös siltä vadelmaiselta huulikiillolta. Huomenna hävettäisi.

Lexa vastasi pehmeästi alkoholinkatkuiseen suudelmaan, mutta piti suudelman harkitusti varsin kevyenä ja pehmeänä. Emilyllä oli päättäväisyyttä, se hänen oli myönnettävä, kun nainen ei ollut suostunut nukahtamaan autossa eikä tuntunut vieläkään valmiilta sammahtamaan sänkyyn.
"Todistit väitteesi", Lexa naurahti hiljaa pyrkien vetäytymään kauemmas naisesta, "ja nyt voimme mennä molemmat nukkumaan."

Emily ei ollut jättämässä sitä siihen. Hän veti Lexaa alemmas, haluten naisen istumaan sängylle. 
"En todistanut. Kiltti, tule tänne..."

Lexa huokaisi hiljaa, mutta noudatti Emilyn tahtoa ja istui sängylle. Väitteleminen autossa oli tuntunut vain innostavan naista, joten ehkä hän saisi Emilyn nopeammin petiin leikkimällä hetken mukana.
"Todistit", hän kuitenkin toisti huvittuneena.

Aivan liian sulavasti Emily keinautti itsensä Lexan syliin. Kun otti huomioon ettei Lexa ollut antanut hänen kävellä omin jaloin. Häpeilemättä hän haki uutta suudelmaa, käden valuessa Lexan paidan reunalle. 
"En vielä."

Lexa kietoi kätensä Emilyn selän ympärille lähinnä siitä pelosta, että nainen menettäisi tasapainonsa ja putoaisi lattialle. Ei hänen vahtivuorollaan. Lexa vastasi suudelmaan yhtä pehmeästi ja kevyesti kuin aiemminkin, sillä hän ei aikonut viedä tilannetta enää yhtään pidemmälle. Tämä oli jo aivan riittävän pitkälle, kun otti huomioon, missä kunnossa Emily oli.
"Millie, mitäpä jos et", hän naurahti hiljaa vasten naisen huulia, kun tunsi sormet paidallaan. "Anna olla. Kun menet petiin, annan sinulle hyvän yön suukon", hän neuvotteli huvittuneena.

Emily tuhahti pehmeästi, mielenosoituksena. Kyselemättä hän siirtyi suutelemaan kaulaa. 
"Miten minun pitäisi käyttäytyä kun sinä olet niin kaunis ja vetävä?" Hän mutisi jostain Lexan kaulansyrjältä eikä vienyt sormiaan pois.

"Vaikkapa niin, että menet nyt nukkumaan ja saat olla koko yön kainalossani?" Lexa ehdotti silmät suljettuina. Huvitus väreili edelleen äänessä, mutta hän ei voinut kieltää sitäkään, miten keho reagoi Emilyn huomioon. Syke kiihtyi ja tuttu sähkö hiipi iholle, tahtoi hän niin käyvän tai ei.
"Olet aivan liian humalassa. Hyvä kun pysyt jaloillasi."

Emily tuhahti vastalauseeksi. Ei käynyt. 
"Pysyn hyvin." Emily henkäisi vastaukseksi vasten Lexan kaulan ihoa. Sormet kokeilivat ihoa paidan alla, mutta Lexan paidan sijaan hän päätyi vetämään (muka) hitaan viettelevästi omansa pois. Sulavuus ei ollut ihan sitä mitä hän kuvitteli sen olevan.

Lexa tukahdutti naurun, kun seurasi Emilyn puuhia. Nainen oli kerrassaan hellyyttävä, mutta se ei tainnut olla se, mihin nainen pyrki. Hän ei saisi nauraa, ei sitten millään, mutta oli vaikea olla nauramatta, kun Emily koetti riisuutua omastaan.
"Voi höpsö, mitä jos vain nukutaan nyt", hän naurahti hiljaa.

Emily pääsi paidastaan ja heitti sen kauemmas, pudistellen päätään. Nyt olisi Lexan paidan vuoro.
"Ei... Väsyttääkö sinua muka oikeasti? Eikö olisi mukavampi jos minä - suutelisin - sinua - aivan -kaikkialle?" Samalla käsi valui paidan alta heidän väliinsä, lopulta Lexan reisien väliin, lauseen katketessa aina suudelmiin kaulalla. Lexa-parka.

Ja nyt he olivat saavuttaneet pisteen, jossa hänen olisi lopetettava nauraminen ja peiteltävä Emily nukkumaan.
"Ei tänä yönä", nainen vastasi päätään pudistaen ja tarttui pehmeästi Emilyn ranteeseen, jotta hän voisi vetää naisen käden pois jalkojensa välistä. Jonkun olisi paras hyvittää tämä hänelle helvetin hyvin. Emilyn torjuminen ei varsinaisesti ollut hänen listansa kärjessä lempiasiana, jota päästä tekemään.

Emily inahti pehmeästi, hieman pettyneenä. 
"Mutta kun..." Alkoi olla työtä pitää silmät auki ja puhe ymmärrettävänä. 
"Haluan sinua niin paljon." No se oli totta, eikä vain humalaa.

"Tiedän, minäkin haluan sinua", Lexa naurahti. Se oli käynyt humalaisen naisen puuhista selväksi. "Mutta usko minua, se ei ole muuttumassa mihinkään. Meillä on aikaa. Nukkuisit nyt."

Emily inahti, vieden kädet selkänsä taakse. Hetken haparoituaan hän sai rintaliivit pois ja heitti ne johonkin. 
Jäivät olkaimesta kattolamppuun. 
"Lexa, rakas, kiltti..."

Helvetin hyvä ei enää riittäisi korvaukseksi tästä. Tämä oli kidutusta. Hän vain tahtoi vetää naisen lähelleen ja suudella niin, että ympäröivä maailma unohtuisi, mutta hän ei voisi. Helvetti.
"Huomenna", Lexa sanoi nousten sängyltä ja veti peittoa sivuun, jotta voisi paimentaa Emilyä petiä kohden. Vaati naurettavan paljon tahdonvoimaa pitää katse naisen kasvoissa. "Puhutaan tästä lisää huomenna."

Emily kaatui selälleen vähän turhankin estottomasti, koettaen vielä vetää laiskasti, sammumispisteen rajalla Lexaa mukaansa. 
"Nnh..." Käsi tosin valui naisen niskalta, kun punatukkaisen kenttäratsastajan keho valui rentouteen. Hups.

Lexa oli tavattoman kiitollinen Emilyn ajoituksesta juuri sillä hetkellä. Ehkä nainen oli kuin olikin juonut juuri oikean määrän - tai ehkä maailmassa oli suojelevia voimia, jotka päättivät pitää hänen puoliaan edes tämän kerran. Hän nousi lukitsemaan makuuhuoneen oven, sammutti valot ja vaihtoi yöpaitaan, ennen kuin kömpi parisänkyyn Emilyn viereen ja veti peiton huolellisesti naisen päälle. Paleltuisi vielä, raukkaparka, kun oli luopunut paidastaan. Hän ei tosin aikonut ottaa riskiä, että nainen heräisi, kun hän koettaisi pukea lisää vaatetta Emilyn päälle, joten tiukasti ympärille kääritty peitto ja hänen lämmin kehonsa saisivat riittää.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:47 pm

Keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Valkeneva aamu tuntui raskaalta jo ennen kuin silmät olivat edes auki. Hän oli kuin katujyrän alle jäänyt. Emily kurtisti kulmiaan ja tuhahti kiukkuisesti. Paha olo alkoi velloa sisällä ja hän nousi istumaan. 
Paita. Ei saatana. 

Lexa havahtui tuhahdukseen vierellään. Hän oli herännyt varhaisella ja päätynyt lukemaan kirjaa, joka odotti yöpöydällä, kun ei ollut tahtonut nousta Emilyn viereltä. Naisparka vielä heräisi juuri sillä hetkellä kun hän olisi poissa huoneesta. Ei hän voinut jättää Emilyä yksin täysin vieraaseen huoneeseen, jossa nainen ei ollut aiemmin edes käynyt.
"Vieressäsi lattialla on roskakori, ja yöpöydällä vettä ja särkylääke", Lexa vastasi koettaen kätkeä huvituksensa huolettomuuteen.

Emily kumartui sängyn reunan yli ja oksensi antaumuksella roskakoriin. Kolmesti. Vatsalaukku ei luovuttanut ennen kuin se oli täysin tyhjä kaikesa joka koki kuormittavan itseään. 
"Missä minä..."

Lexa laski kirjan käsistään yöpöydälle omalla puolellaan ja hieroi tyynnyttäviä ympyröitä Emilyn selkään. Naisparka. Eilisen kunnon huomioonottaen hän ei ollut lainkaan yllättynyt, että Emilyn aamu alkoi näissä merkeissä.
"Jodiella", hän vastasi pienen hymyn kera. "Minun suuressa ja mahtavassa valtakunnassani, eli yhdessä pienessä makuuhuoneessa. Kävin hakemassa sinut Bexin luota, muistatko?"

Emily kasasi iltaa muistikuvistaan. Ei hyvä luoja. Hän veti hiuksia kasvoiltaan huuhdottuaan suunsa ja otettuaan särkylääkkeen. 
"Miten minulla ei ole paitaa..."

Lexa puri huultaan pohtiessaan, pitäisikö hänen säästää nainen ja keksiä hyvä tekosyy paidan puuttumiselle ('läikytit sille vettä' tai 'sinun tuli kuuma' voisivat toimia) vai kertoa totuus. Ehkä Emily muistaisi sen itse joka tapauksessa.
"Tahdoit siitä eroon", hän päätyi johonkin kahden vaihtoehdon välille.

Emily kurtisti kulmiaan. 
Kuva alkoi piirtyä mieleen ja nainen vinkaisi tuskastuneena. 
"Eihyväluoja." Yllättäen Emilylle tuli kiire peittää itseään peitolla.

Hyvä on, se sai pienen naurun pakenemaan Lexan huulilta. Hänen ei edes tarvinnut nähdä Emilyn ilmettä kunnolla voidakseen kuvitella, miltä nainen näytti.
"Älä huoli, olen puolisokea, muistatko?" Nainen naurahti rekisteröidessään Emilyn puuhat peiton kanssa. Hän oli luopunut piilolinsseistään ennen nukkumaanmenoa eikä ollut viitsinyt hapuilla silmälasejaan yöpöydältä. Hän näki aivan riittävän hyvin ilmankin. Mitä nyt huoneen seinustoilla olevat tavarat olivat hieman epäselviä reunoiltaan, mutta se oli vain pieni murhe. Hän näki Emilyn tarkasti, ja se riitti.
"Olit oikein suloinen", hän koki tarpeelliseksi vielä lisätä siitä huolimatta, miten nauru pyrki vapauteen.

Emily pysytteli silti peittoon kääriytyneenä piilossa. Hiukset olivat jääneet letittämättä ja todensivat naisen teoriaa hänen bedheadistaan. Emily näytti siltä että yö olisi ollut pitkä ja hikinen. 
Ja sitä se oli kyllä hänen unissaan ollutkin. Puna juoksi englantilaisen kasvoille. 
"Ei hyvä luoja, ei luoja... Lexa! Minä tiedän että olen... tarpeinen humalassa." Etenkin jos lähistöllä oli ihana, viehättävä nainen johon hän oli kovin ihastunut.

Hyvä on, jos Emilyn laskisi alakertaan ilman että hiuksia kesyttäisi edes hieman, Jodie kuolisi nauruun.
"Se on yksi tapa kuvailla sitä", nainen naurahti kohottaen kätensä suunsa peitoksi, ettei Emily näkisi leveää hymyä, joka huulia koristi.
"Olit silti kovin suloinen", hän muistutti. Ehkä hieman samalla tavalla kuin pandat, jotka pyllähtelivät ja kierähtelivät miten sattuu ihan vain kävellessäänkin. "Ja mitään ei tapahtunut, joten ihan turha punastua." Hyvähän hänen oli sanoa, kun punasteli jatkuvasti - paitsi nyt, kun muisto Emilystä kiipeämässä hänen syliinsä ja riisumassa paitaansa nauratti.

Emily vilkaisi Lexaa ja haroi hiuksiaan. Se ei muuten auttanut pörröön yhtään. 
"En minä sitä, vaan että minä... Voiluoja kun puhunkin ihan kamalia humal--" oksennus.

Lexa kurotti pitelemään naisen hiuksia poissa kasvoilta ja hieroi toisella kädellään selkää.
"Unohdat, että olen ollut yliopisto-opiskelija. Olen kuullut paljon pahempaa. Sinä olit vain suloinen, usko pois", nainen rauhoitteli pienen hymyn kera.

Emily oksensi kahdesti, sylkien lopulta vain vatsahappoja. Hyva luoja, miksi Bex ei ollut estänyt häntä aiemmin?
"Minä... Jestas, ensitapaamisella olin menossa hotellihuoneeseen ja nyt..Voiluoja." Emilyä hävetti. Nainen kaatui sängylle, irvistäen tuskasta. 
"... Rintaliivini ova kattolampussasi."

"Mutta me emme menneet hotellihuoneeseen", Lexa muistutti koskettaen Emilyn käsivartta. Häntä koko tilanne vain huvitti, ainakin tässä kohtaa. Yöllä tunne oli ollut toinen, ja se oli hiipinyt mukaan uniinkin.
"Ajattelinkin, että lampussani oli jotakin, mikä ei sinne kuulunut", hän naurahti ja valui parempaan asentoon sängyllä voidakseen vetää Emilyn kainaloonsa.

Emily huokaisi, mulkaisten niitä hyvin kauniita punaisen ja mustan pitsin sekä satiinin kirjomia rintaliivejä. Siellä olivat. 
"Emme niin, koska sinä olit järkevä. Ja älä yhtään naura, sinä kalastat ne tuolta."

"Minä kalastan", Lexa lupasi nauraen. Hetken päästä. Nyt oli aivan liian hyvä pidellä mulkoilevaa Emilyä kainalossa.
"Minun on pakko myöntää, etten ihan odottanut tätä, kun Bex soitti että saattaisit kaivata kyytiä kotiin."

Emily makasi naisen kainalossa, pidellen peittoa tiukasti kaiken peittona. Solisluut ja olkapäät eivät nyt sentään olleet eroottiset. 
"Ai mitä?" 

"Että saan kantaa sinut sänkyyn ja peitellä nukkumaan, kun yrität kovasti riisuutua vaatteistasi", hän naurahti painaen poskensa vasten Emilyn päälakea. Käsi piirteli kuvioita peitolle, jota Emily piteli niin tiukasti.

Emily peitti kasvot käsillään. Voi luoja. 
"Luoja ota minut pois täältä..." Nainen mutisi, ääni täynnä häpeää.

Varjo häivähti Lexan kasvoilla, mutta nainen pakotti sen nopeasti sivuun pienen naurahduksen kera.
"Minä pidän sinut oikein mieluusti siinä", hän korjasi ja painoi suukon naisen ohimolle. "Olet viihdyttävä humalassa."

Emily ei koskaan olisi sanonut niin jos olisi tiennyt. Ei ikinä. 
"En juo enää ikinä. Paitsi kun voitan kisat ja välimatkaa sinuun on satoja kilometrejä. Silloin ehkä, ehkä osaan käyttäytyä kun en voi olla... kuin..." Ei hän keksinyt sanaa.

"Kuin terveet halut omaava nainen?" Lexa täydensi kysyen, kun nauru pyrki jälleen ilmoille. Hänen ei pitäisi nauraa Emilylle, mutta naisen häpeä oli hellyttävää.
"Olin oikein otettu", nainen vakuutti pehmeästi ja suukotti Emilyn ohimoa uudestaan.

Emily vilkaisi Lexaa sormiensa välistä, suuret silmät siristyneinä käsien takana. 
"Terveet? Ja otettu? Miten siitä voi olla otettu?"

"Ei siinä ole mitään hävettävää, että haluaa harrastaa seksiä", Lexa kohautti pienesti toista hartiaansa. Aivan normaalia.
"Olisit voinut roikkua kenen tahansa kaulassa Bexin luona, mutta loikkasit minun kimppuuni heti kun saavuin", hän naurahti. "En ole niin sokea, näin kyllä miten kauniissa seurassa olit. Vaikka sinä kaunein olitkin", hän hymyili leveästi.

"Kyllä minä sen tiedän." Luoja että Emily ei tosiaan hävennyt. Ainakaan nyt. Emily kohottautui hieman, haroen sitä varmasti aiempaakin pörröisempää pehkoaan. Silmät levisivät puhtaasta hämmenyksestä. 
"... Tietenkin olin sinun kimpussasi."

"Ja sen tähden sanoin, että olin otettu", Lexa naurahti ja koetti houkutella Emilyä takaisin kainaloonsa. Mitään tarvetta kohottautua yhtään mihinkään. Sen kun käyttäisi häntä tyynynään.
"Olit myös ilmeisemmin esitellyt minut naisystävänäsi kaikille ystävillesi", hän lisäsi lämpimän hymyn kera.

Emily ehti käydä juuri makaamaan, kunnes ponkaisi istumaan. Huimasi, kun ponkaisi ylös niin vauhdilla ja käsi nousi painamaan ohimoa. Tänään oli selvästi hänen vuoronsa punastella. 
"... Anteeksi, voi luoja."

"Mitä jos ensi töiksesi lopetat äkkinäiset liikkeet?" Lexa kohotti kulmaansa. Mitä hän krapuloista muisti vuosien takaa, äkilliset liikkeet eivät auttaneet lainkaan.
"Ei ole mitään syytä pahoitella. Minusta se oli oikein suloista. En tiennyt, että ajattelit meistä niin."

Emily vilkaisi Lexaa miltein epätoivoisena. 
"... En minäkää tiennyt." 

Se sai Lexan naurahtamaan ja kurottamaan kädellään Emilyn puoleen.
"Tule tänne", hän vetosi nauraen ja koetti vetää Emilyn kainaloonsa. "Olen otettu, jos tahdot esitellä minut naisystävänäsi ystävillesi."

Emily painui takaisi kainaloon, kasvojen kilpaillessa hiusten kanssa värimaailman suhteen.
"... Toivoin kyllä että olisit ainakin joskus sitä."

"Niin minäkin", Lexa vastasi valovoimainen hymy huulillaan. Hän ei vain ollut odottanut, että Emily olisi valmis kertomaan hänestä kenellekään niin pian. Kenties alkoholilla oli ollut paljon tekemistä asian kanssa, mutta ainakaan nainen ei vaikuttanut siltä, että tahtoi soittaa ystävilleen ja keksiä jonkin epämääräisen selityksen lipsahdukselleen.
"Ja no, Jodie nyt on kysellyt jo pitkään, mistä tässä on kyse, joten ehkä voin vihdoin antaa hänelle termin, joka hiljentää hänet hetkeksi."

Tiesiväthän Emilyn läheisimmät ystävät asiasta. Ja nyt vähän useampi. Noh, väliäkö sillä. Se sai hänet hymyilemään, kunnes Emily tajusi missä oli. 
"... Mitkä ovat mahdollisuuteni hiipiä ulos tapaamatta häntä?"

"Tuota", Lexa naurahti päätään pudistaen. "Olemattomat. Jos onnistuisit siinä, olisit ensimmäinen ikinä. Jodiella on kuudes aisti. Hän tietää todennäköisesti minuutin tarkkuudella, milloin lähdin hakemaan sinua ja milloin palasimme."

Emily vinkaisi hiljaa ja puri huultaan. 
"... Ikkunan kautta?" Tässä krapulassa? Niin varmasti. 

"Varmin keino ikinä jäädä kiinni", Lexa naurahti. Ihan kuin hän antaisi Emilyn edes yrittää mitään niin vaarallista. Hänen silmissään tuikahti lämpimästi. "Usko pois, pääset vähimmällä kun vain kävelet ulos etuovesta. Mutta et vielä, haluan pitää sinut juuri siinä vielä pitkään."

Emily hymyili Lexalle pehmeästi ja hipaisi naisen poskea. 
"Haluat pitää kainalossasi naisen joka haisee vanhalle viinalle. Olen otettu." 

"Pieni hinta siitä, että olet siinä", Lexa totesi hymyn kera. "Sitä paitsi, en voi laskea sinua suihkuun ellen käy ensin varmistamassa Jodien sijaintia, enkä tosiaan aio hiipiä alakertaan nyt." Hyvä on, ehkä Jodie osaisi antaa heille hetken tilaa, ennen kuin hyökkäisi päälle leveästi hymyillen ja täynnä kysymyksiä.

Emily hymyili hellästi ja suukotti Lexan poskea. 
"Eikä minulla kieltämättä ole halua nousta tästä."

"Hyvä", Lexa totesi, "en olisi päästänyt sinua mihinkään." Hän oli oikein tyytyväinen oloonsa siinä, Emily kainalossaan. Hän voisi tehdä näin useamminkin. Tosin ehkä ilman humalaa ja alusvaatteita kattolampussa.
"Eikä Jodiessa ole oikeasti mitään pelättävää. Hän on vain utelias. Siitä on kauan kun hän on viimeksi saanut sotkeutua rakkauselämääni näin", hän naurahti hiljaa. "Mitäs muutti Englantiin."

Emily vilkaisi naista ja hymyili pehmeästi. Hän vilkaisi korvantaustaa ja puri huultaan. Sormi hipaisi tatuointia sen takana. 
"Jos sanot niin. Ehkä selviän." 

Hän värähti kosketusta korvantaustalla.
"Minä en anna hänen olla liian isosisko", Lexa lupasi pehmeästi. Hän oli sanonut pitävänsä huolta Emilystä. Siihen sisältyi myös naisen suojelu Jodien pahimmalta uteliaisuudelta.

Emily hymyili pehmeästi, tutkaillen Lexaa. 
"Paperilennokki?" 

Hän puri huultaan ja nyökkäsi pienesti. Hänellä oli kaksi tarinaa tatuoinnille - ainahan hänellä oli, kun kyse oli hänelle tärkeistä asioista. Milloin Jodie oli naapuri, milloin hänen adoptoitu sisarensa.
"Se vain tuntui sopivalta", Lexa päätyi sanomaan. "Halusin jotakin pientä, siltä varalta että tatuointi sattuisi hirveästi." Se oli kaikki totta, mutta jätti paljon kertomatta. Hän ei kuitenkaan ollut varma, tahtoisiko Emily tietää. Ainakaan hän ei turvautunut tarinaan siitä, miten oli lapsuudessaan rakastanut paperilennokkeja.

Emily kallisti kevyesti päätään. 
"Sattuiko?" Ehkä hän olisi halunnut tietää. Ainakaan hän ei enää koskaan olisi sanonut mitään sellaista mitä oli hetki sitten häpeissään sanonut. 
"Olen ajatellut monesti, mutta olen jättänyt ottamatta kun en ole ikinä keksinyt mitä ottaisin." 

"Ei yhtään, joten hankin toisenkin", Lexa vastasi ja kohotti vasenta kättään, jonka oli kietonut Emilyn ympärille, jotta saattoi näyttää ranteensa värillistä hajuhernetatuointia. Se oli paljon suurempi, kun kaksi kukkivaa hajuhernettä kietoutuivat toistensa ympärille. Tatuointi oli toteutettu pelkästään pehmeillä pastelliväreillä.
"Kun aika on oikea, tiedät tarkalleen mitä tahdot ottaa ja minne. Näet jo tatuoinnin ihollasi, kun vasta odotat aikaasi tatuoijalle", hän naurahti pehmeästi. Toiset toki ottivat tatuointeja ihan vain niiden hankkimisenkin ilosta, eikä siinä ollut mitään väärää.

Emily naurahti pehmeästi. Hän ei ollut ikinä kiinnittännyt huomiota Lexan ranteeseen. 
"... hajuherneitä? Lexa, sano että tässä on joku tarina." 

Lexa puraisi jälleen alahuultaan.
"On", hän vahvisti pienen nyökkäyksen kera ja sipaisi kädellään Emilyn poskea. "En vain tiedä, onko se tarina tähän hetkeen."

Emily hämmentyi hetkeksi, katsellen Lexaa hetken. 
"Miksi ei olisi?" Ei hän voinut edes kuvitella sellaista mitä sen takana oikeasti oli. 
"Sinä tiedät minusta aika paljon." 

Lexa nielaisi. Hän oli tapaillut Elleniä vuoden, ja oli onnistuneesti sivuuttanut tatuointinsa joka kerta, kun Ellen oli nostanut ne puheeksi, kunnes nainen oli luovuttanut. Jodie tiesi tarinan hajuherneiden takana, mutta hän ei ollut koskaan joutunut kertomaan sitä kenellekään, joka ei ollut tuntenut häntä niinä vuosina.
"Se on muisto lähimmäisestä, jonka menetin liian aikaisin", nainen kertoi hiljaisella äänellä. Ei sitä voinut oikein sen pehmeämminkään muotoilla. "Ja paperilennokki on muisto ensitapaamisestamme."

Emily tiesi yhtä jos toista läheisen menettämisestä. Ei ehkä juuri sellaisen läheisen kuin Lexa, mutta kuitenkin. Nainen hipaisi Lexan poskea, kurtistaen kevyesti kulmiaan. Punnapää puraisi kevyesti huultaan. Ensitapaaminen. Ei jättänyt kamalasti vaihtoehtoja. 
"Joku jota rakastit?" Kaikilla oli historiansa. Ei hän voisi olla vihainen. 

Lexa nyökkäsi silmät suljettuina. Hän ei tahtonut nähdä Emilyn ilmettä. Oli se sitten täynnä sääliä, inhoa tai epäuskoa, hän ei tahtonut nähdä sitä. Hipaisu poskella sai naisen kuitenkin hymyilemään pienesti.
"Kyllä", hän vahvisti nielaisten. Nainen raotti hieman silmiään voidakseen vilkuilla Emilyn reaktiota. "Tapasimme yliopistolla. Olimme kihloissa kun hän kuoli. Siitä tulee kesällä neljä vuotta."

Emily nielaisi. Kihloissa. Neljä vuotta. 
Mikä krapula. Varmasti hänen elämänsä pahimpia. Hän ei sanonut mitään - Emily vihasi sitä kun ihmiset ottivat edelleen osaa, vaikka siitä oli vuosia, vuosia - mutta hipaisi Lexan poskea pehmeästi. Sitten olikin hyvä vetää peitto korviin. Sen kuuleminen oli outoa. Ei sillä että hän olisi ollut vihainen tai se varsinaisesti sattunut. 
Lexalla oli kerran ollut kaikki. Sen ajatteleminen oli outoa. 

Lexa oli kiitollinen siitä, ettei Emily sanonut mitään. Tyhjät sanat eivät auttaneet, eivät olleet auttaneet silloin eivätkä auttaneet enää. Hän kuitenkin vilkaisi huolestuneena naista, kun Emily kätkeytyi peiton alle. Lexa veti syvään henkeä, räpäytti silmiään pari kertaa nopeammin ja työnsi keskustelun herättämät muistot ja tunteet sivuun, ennen kuin koetti varoen vetää peittoa pois Emilyn kasvoilta.
"Luulen, että sinun pitäisi rehellisyyden nimissä tietää, kuka Jodiekin on", nainen tunnusti hiljaa.

Emily kurkisti peiton alta. Kunhan piilotti paljaan, paidattoman ihon, olo tuntui ihan siveelliseltä. 
"Jos haluat kertoa." Ei hän pakottaisi. Ei hänkään ollut ollut rehellinen heti. 

Lexa veti syvään henkeä.
"Minä kasvoin lastensuojelun piirissä. Kiersin muutaman vuoden perheestä toiseen, mutta lopulta jäin ryhmäkotiin kun lastensuojelu luovutti sijoittamiseni kanssa. Tapasin Jodien siellä. Hän piti minusta huolta ja esti minua hankkiutumasta ongelmiin. Hän on ainoa perheeni", nainen kertoi hiljaisella äänellä katse hiukan Emilyn kasvoista sivuun suunnattuna. Hän pakotti kätensä olemaan aloillaan, vaikka hermostus käskikin nyppimään peittoa.

Emily katsoi Lexaa pehmeästi, laskien käden tuon poskelle. 
"Ei... Ei siinä ole mitään hävettävää." Hänellä oli ehkä käynyt tuuri, mutta ei hä kokenut aivan samalla tavalla adoptiovanhempiaan kuin koki menettämänsä vanhemmat. 
"Tai salattavaa. Sitten minä tutustun Jodieen kuin tutustuisin perheeseesi." 

Hän hymyili pehmeästi Emilylle katse sinisiin silmiin hukkuen.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa ja laski kätensä Emilyn käden päälle. "Minä en tiedä vanhemmistani enää mitään. Äitini pidätettiin kun olin seitsemän, ja isääni en koskaan tuntenut. En edes tiedä, onko äitini enää elossa. Jodie on ollut ainoa pysyvä asia elämässäni lapsuudesta lähtien. Kukaan ei vain usko että minunkaltaiseni voisi opiskella yliopistossa, Ivy Leaguen kouluista puhumattakaan. Olen tottunut siihen, että ihmiset olettavat minulla olevan rikas ja vaikutusvaltainen perhe Yhdysvalloissa, mutta totuus on, ettei minulla ole ketään siellä. Vain muistoja."

Emily puraisi huultaan. 
"En olettanut mitään." Hän myönsi pehmeästi. Ei, hän ei ollut tehnyt oletuksia Lexasta sen perusteella. 
"Olenhan minä jo todistanut itse itselleni että kuka tahansa voi olla mitä vain, en minä oleta muiden päässeen sen helpommalla. Olen vain ylpeämpi saavutuksistasi nyt."

"Minähän sanoin, että sinä olet erityinen", Lexa naurahti pehmeästi. Hän oli tottunut siihen, miten hänen harteilleen kasattiin niin odotuksia kuin ennakkoluuloja. Oli suorastaan virkistävää tajuta, ettei Emily tehnyt niin. Emilylle hän oli vain Lexa, omituisella aksentilla puhuva tarjoilija.
"Nyt tiedät minusta kaiken tietämisen arvoisen", Lexa kuiskasi hiljaa ja halasi Emilyä tiukemmin.

Emily puri huultaan. Miten erityinen saattoi olla kun seurasi naista jonka kanssa Lexa olisi jakanut loppuelämänsä? Hän nielaisi ja painui halaukseen hiljaisena. Peitto kaulaansa myöten vedettynä.

Lexa sulki silmänsä nauttien hetken vain siitä, miten Emily oli hänen vieressään. Hän ei ollut säikäyttänyt naista pois. Ehkä.
Jos hän vain olisi tiennyt, mitä nainen ajatteli.
"Saatoin ehkä löytää sopivan asunnon", nainen sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. "Eräs naapurimme mainitsi omistavansa asunnon Newcastlen keskustassa, joka on vuokralaista vailla. Lupasin mennä katsomaan sitä tällä viikolla."

Emily vilkaisi Lexaa kulmiensa alta, hymyillen vaisun pehmeästi. 
"Niinkö? Toivotaa että pidät siitä." Voi jos hän olisi tiennyt vuokraemännän olevan Cavanaughin avovaimo, hän olisi ollut hyvin toista mieltä. 

"Näin muutaman kuvan, se näytti aivan ihanalta", Lexa myönsi into ääntä värittäen. "Avoin, valoisa keittiö. Voisin laittaa sinulle ruokaa ihan kunnolla."

Emily oli valitettavan hyvä näyttelijä edelleen. Eikä hän halunnut näyttää sitä inhottavaa tunnetta, kun ei itsekään tiennyt mistä se johtui. Ainakaan tarkalleen. 
"Olet ihana. Zoe ei anna minun enää koskea hellaan."

"En valitettavasti voi sanoa yllättyväni hänen ratkaisustaan", Lexa naurahti. Ei sillä, että Zoe itsekään olisi keittiön ihmenainen, mutta nainen tuntui pitävän asunnostaan Hexhamissa eikä tahtonut nähdä sen tuhoutuvan keittiökatastrofissa.
"Rakastan ruoanlaittoa. Vielä enemmän, kun on joku, jolle laittaa ruokaa."

Emily puri tiukemmin huultaan. 
Luoja että ei olisi pitänyt kysyä. Jos hän kiirehtisi suihkuun, Lexa arvaisi että joku painoi. Vaihtoehtona oli siis piilotella kaulaa myötenn peiton alla ja koettaa olla normaalisti. 
"Onneksesi syön kuin hevonen."

"Sinä liikutkin niin paljon, että paras muistaa syödä hyvin", nainen vastasi pieni hymy yhä huulillaan. Hän painoi suukon Emilyn ohimolle.
"Kiitos, että olet siinä, etkä juossut jo kirkuen nummille."

Emily maistoi veren suussaan. Hyvä jumala nainen, ryhdistäydy. 
"Mihin minä tässä kunnossa juoksisin." Hän totesi kuivan huvittuneena. 

"Hyvä pointti", nainen naurahti hiljaa. "Ehkä minun pitäisi siis kiittää Bexiä ja kaikkia muita, jotka järjestivät sinut tuohon kuntoon."

Emily päästi pienen epätoivoisen ynähdyksen. 
"Ei. Hyi. Ei ikinä enää sitä hybridimyrkkyä."

"Siis hetkinen, joitko oikeasti vodquilaa? Luulin että se oli vain alkoholissa uivien aivojesi yritys kertoa, että teillä oli vodkaa ja tequilaa", Lexa kysyi silmät suurina. Kuka hullu oli edes keksinyt sellaisen yhdistelmän? Ajatuskin sai vatsan heittämään volttia.

Emily vilkaisi Lexaa. 
"Join! Andrea oli saanut sitä jostain näppeihinsä..." Toisaalta, kun asiaa ajatteli uusi unohduksen auvon antava humala ei äskeisten uutisten valossa olisi huono idea. 

"Apua", Lexa naurahti silmät yhä suurina. "Ehkä minun pitäisikin käydä huitomassa heitä, kun he melkein järjestivät sinut vatsahuuhteluun. Luoja. Vodquilaa. Kuka hullu on edes keksinyt sellaisen yhdistelmän?"

Emily kohautti olkiaan. 
"Minä en tosiaan, tosiaan tiedä. Bex kyllä koetti estää, jossain vaiheessa, kai..." 

Lexa pudisteli päätään. Järjetöntä.
"Kuinkakohan moni heistä on sammunut Bexin lattialle", nainen mutisi. Hyvä, että hän oli käynyt hakemassa Emilyn pois silloin kun oli käynyt. Nainen ei ollut kaivannut yhtään enempää alkoholia elimistöönsä.

"Varmaan kaikki loput." Emily totesi hieman huvittuneena. Ei, hän ei hyvä luoja kestäisi sitä tunnetta enää. Suihku. Hän nousi, koettaen varmistaa ettei pienikään ihokaistale näkyisi peiton alta istuessa. Vielä kymmenen minuuttia sitten häntä ei ollut haitannut. 
"Minun varmaan pitäisi mennä suihkuun."

"Hyvä on", Lexa vastasi. Ehkä hänen oli annettava naisen peseytyä. Hän nousi sängystä venytellen hieman samalla kun käveli kaapilleen. Hän nosti sängylle puhtaan pyyhkeen.
"Tahdotko puhtaita vaatteita, vai kelpaavatko eiliset vaatteesi?" Nainen kysyi vilkuillen vaatekaappiaan, joka oli lähestulkoon tyhjä. Hän ei tosiaankaan omistanut paljoa.

Emily vilkaisi vaatteitaan, noukkien paidan lattialta. Hyi mikä haju. 
"... voisin lainata."

Lexa poimi t-paidan ja ainoat collarihousut jotka omisti, laskien nekin sängylle. Hän kaivoi myös pehmeän hupparin esiin siltä varalta, että Emily palelisi talossa, ja pörröiset, lämpimät sukat.
"Kylpyhuone on vieressä, ensimmäinen ovi vasemmallasi kun astut ulos huoneesta", hän kertoi. "Menen alakertaan laittamaan jotain aamupalaa. Onko toiveita?" Lapset olivat jo kaikki koulussa, joten talossa ei ollut kuin Jodie, johon törmätä - ja hän aikoi varmistaa, että Jodie pysyisi poissa Emilyn kannoilta.

Emily hymyili hieman, vetäen sitä eilistä paitaa päälleen. Toistaiseksi. 
"Kiitos. Ei... ei ole väliä." Hän halusi vain ne ajatukset pois.

"Selvä", Lexa nyökkäsi ja naksautti makuuhuoneen kattovalon päälle. Se sai katseen osumaan rintaliiveihin, jotka edelleen roikkuivat kovin korkealla. Nauraen nainen nousi seisomaan sänkynsä kulmalle ja kurotti liivit alas kattolampusta.
"Melkein unohdin", hän tunnusti leveä hymy huulillaan ojentaen rintaliivejä takaisin Emilylle.
"Tule alakertaan, kun olet valmis."

Emily hymyili lähinnä kiusaantuneena kun sai liivinsä takaisin. 
"Minä tulen." Hän livahti kylpyhuoneeseen vauhdilla jota moni kadehtisi. Hän viritti hiukset pois tieltä (eivät kuivuisi koskaan) ja käänsi suihkun päälle. 
Jos vain Lexan kihlattu olisi elossa, tuolla olisi kaikki mitä nainen olisi halunnut. Hän tunsi itsensä niin pieneksi ja riittämättömäksi. 
Johtuiko se siitä ettei Lexa...? Nyt hän meni jo liian pitkälle. Piti huuhtoa ajatukset pois, ei vatvoa niissä.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:48 pm

Lexa suunnisti alakertaan vetäen yhdet puhtaista joogahousuistaan jalkaan ja vaihtoi yöpaitansa löysään neuleeseen. Hän veti pörröiset sukat jalkaansa vastustamaan talon kylmiä lattioita. Nainen ehti tuskin jääkaapille, kun Jodie oli jo ilmestynyt tyhjästä hänen luokseen siniset silmät kysymyksiä täynnä. Lexa ei huvittanut Jodien uteliaisuutta kauaakaan, vaan valjasti sen sijaan naisen auttamaan aamupalan kanssa. Jodie puristi tuoremehua muutamasta appelsiinista ja verigreipistä, samalla kun Lexa paistoi juustoisia lämpimiä leipiä pannulla. Hän myös päätyi samalla vaivalla paistamaan muutaman makean banaanipannukakun suklaahipuilla, vaikka Jodie pudistelikin päätään huvittuneena. Lexa kohautti harteitaan tyytyväisenä siihen, miten keittiössä pyöriminen piti hänet kiireisenä. Jodiekin tiesi paremmin kuin koettaa kysellä mitään, kun Lexa liikkui keittiössä kuin tarkkaan koreografioidun tanssin askelin. Jodie siirtyi istumaan suuren ruokapöydän ääreen varastaen yhden lämpimistä leivistä itselleen ja kaatoi itselleen kupin kiehuvaa vettä, johon upotti teepussin. Lexa sen sijaan haudutti posliinisessa teepannussa vihreää irtoteetä, jota rakasti. Hän nosti kaiken ruokapöytään valmiiksi ja vilkuili joka välissä portaikkoa kohden, mikä sai Jodien nauramaan hiljaa teekuppinsa takana.

Emily viipyi ja viipyi. Hän mulkoili puettuaan vielä hetken sitä pörröistä pehkoaan peilistä. Lopulta hän haki hymyn kasvoilleen. Kylpyhuoneen ovi aukesi ja Emily laskeutui portaat alas, varoen ettei liukastuisi pörröisissä sukissa. Keittiöön ilmestyi vähemmän viinan hajuinen, sitäkin pörröpäisempi nainen, joka sai hymyiltyä vaivoin.

Lexa tiesi tarkalleen sen sekunnin, kun Jodie näki Emilyn, sillä nainen pärskähti teekuppinsa takana. Lexa heitti vaaleahiuksista naista keittiöpyyhkeellä, johon oli kuivannut käsiään siivottuaan keittiötä jäljiltään.
"Täydellinen ajoitus", nainen hymyili lämpimästi ja veti tuolia pöydän alta Emilyä varten.
"Tämä on Jodie. Jodie, Emily", Lexa hoiti esittelyn alta pois ja vilkaisi Jodieta. "Hän tietää." Jodie räpäytti silmiään ja kurotti kättään pöydän yli kätelläkseen Emilyä.
"Mukava vihdoin saada kasvot nimelle. Olen kuullut sinusta paljon", Jodie sanoi vaivaton hymy huulillaan ja lämpöä sinisissä silmissään. "Lexa kasvoi naapurinani-"
"Jodie, hän tietää", Lexa keskeytti painottaen sanoja merkitsevän katseen kera. Jodie vilkaisi Lexaa yllätys kasvoilta kuvastuen.
"Oh", nainen henkäisi. "Tämäpä on uutta."
”Millie, ole hyvä ja syö mitä tekee mieli", Lexa sivuutti Jodien yllätyksen ja viittasi pöydän tarjoiluja kohden ja kaatoi hautunutta teetä posliinipannusta kahteen mukiin.

Emily hymyili ja kätteli naista, haroen hiuksiaan. Saatanan pörrökasa. Kun olisi ollut edes niin hauskaa mitä punainen reuhka valehteli hänellä olleen. Hän katsoi kaksikon sananvaihtoa aavistuksen hämmentyneena ja istui alas. 
"Et kai nyt sentään niin paljon?" Hän heitti Jodielle hymyillen, turvautuen ensin vain mehuun. Pitäisi tunnustella oloa.

Jodie pääsi nopeasti yli yllätyksestään. Hän ei ollut olettanut Lexan kertovan totuutta perheestään - tai sen puutteesta - niin nopeasti, mutta selkeästi ystävä oli oppinut olemaan ainakin hieman avoimempi.
"Ehdottomasti niin paljon", nainen naurahti. "Lexa ei ole muusta puhunutkaan."
"Ei pidä paikkaansa", Lexa mutisi puhallellen teekuppiinsa, ennen kuin uskalsi siemaista juomaa.

Emily liikahti hieman epämukavasti. Miten se vainosi häntä niin? Ei voinut olla todellistakaan. Olihan hänelläkin menneisyytensä, tosin hän ei rakastanut menneisyyttään tai edes ollut rakastanut. 
"En tiedä uskoako." Emily naurahti pehmeästi mehulasin takaa.

"Hän on ollut kuin ihastunut pieni tarhaikäinen, joka kertoo jokaiselle uudesta tytöstä ryhmässään", Jodie naurahti. Lexa hautasi nopeasti punehtuvat kasvot käsiinsä. Kiitos Jodie. Emily todellakin juoksisi kohta nummille kirkuen.

Emily naurahti pehmeästi ja yritti häätää sen epämukavuuden. Jos Lexa huomaisi sen hänen silmistään, pitäisi käydä keskustelu johon hän ei olisi valmis. 
"Ehkä minä aion olla vain otettu."

"Ole vain", Jodie vakuutti naurahtaen. Hän siemaisi teetään ja vilkaisi Lexaa, joka näytti siltä ettei aikonut hetkeen edes kurkistaa sormiensa lomasta.
"Lexa mainitsi, että ratsastat työksesi?" Vaaleahiuksinen nainen kallisti päätään kysymyksen myötä hyvin samalla tavalla kuin Lexa teki udellessaan jotakin. Naiset eivät ehkä olleet maailman silmissä sukua, mutta joitakin asioita ei voinut välttää kun oli kasvanut yhdessä.

Se sai toisen punaiseksi värjätyn kulmakarvan kohoamaan. 
"Kyllä, kenttää. Minulla ei siis ole itsesuojeluvaistoa ja sitä rataa."

Se sai Jodien nauramaan lämmöllä.
"Ainakin tiedostat asian itse. Lexalla kesti huomattavan kauan tajuta, ettei nyrkkeily ollut niiden ihmisten harrastus, joilla oli itsesuojeluvaistoa", Jodie pudisti päätään huvittuneena. Lexasta lähtevä ääni muistutti lähinnä vaikerrusta.

Emily vilkaisi Lexaa. Nyrkkeily? 
"Pakko se on yli viidentoista vuoden jälkeen alkaa hiljalleen tiedostaa." Olipa ensimmäisistä pienistä kenttäkisoista kauan. Hyi kamala.

Kyllä, hän oli harrastanut nyrkkeilyä muutaman vuoden ja ei, Jodie ei ilmeisesti aikonut antaa asian koskaan unohtua.
"Hyvä aika havahtua elämän totuuksiin", Jodie hymähti siniset silmät hymyn myötä siristyen. Lexa kurkisti varoen sormiensa lomasta ja laski kätensä, kun tilanne ei näyttänyt liian pahalta. Naisen posket hehkuivat punaisena, kun Lexa kiersi kätensä teekupin ympärille.

Lexan punastumisessa oli jotakin suloista. Silti silmissä viipyi ahdistus, joka oli jo kadonnut muutama päivä sitten. Nyt se palasi, eri syystä. Hän vilkaisi Jodieta. 
"Kysy vain. Mielesi tekee."

Jodie naurahti.
"Olet rohkea, mutta valitettavasti minä olen sekä nähnyt, mihin nuo kädet pystyvät nyrkkeilysäkin kanssa että kuunnellut jo kerran teini-Lexan kiukuttelua, enkä kaipaa muistutusta kummastakaan." Lexa pyöräytti silmiään uloshengityksen mukana.
"Kiitos kun varmistat aina, ettei yksikään tilaisuus nolata minut jää käyttämättä", Lexa mutisi hiljaa.
"Mutta kuulisin toki kieltämättä mielelläni lisää sinusta. Jotakin, mikä ei ole aivan Lexan ruusunpunaisten lasien värittämää", Jodie naurahti ja Lexa huokaisi. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt kannustaa Emilyä kiipeämään ikkunasta karkuun.

Se sai englantilaisen naurahtamaan. 
"Se on hänen tehtävänsä." Emily muistutti Lexaa. Nyt hän ei voinut edes katsoa naista. Hyvä luoja. 
"Ei ole? Um... Täytän tänä vuonna 29, rakastan työtäni, minulla on jumalaton krapula ja olen pahoillani siitä?"

"Hän voisi ottaa tehtävänsä hieman vähemmän vakavasti", Lexa huokaisi posket hehkuen. Kuvitteliko hän vain, vai eikö Emily enää kohdannut hänen katsettaan?
"Sepäs oli virkistävän rehellistä", Jodie naurahti. "Toivottavasti Lexa tajusi edes tarjota särkylääkettä." Lexa vilkuili Emilyä koettaen tavoittaa naisen katseen todistaakseen itselleen, että kuvitteli oman häpeänsä keskellä omiaan.
"Ajattelinkin, että Aaronin autoa oli siirretty yön aikana. Aaron on mieheni, hän työskentelee lentäjänä ja on siis kotona vähän miten sattuu, joten Lexa on ominut hänen bemarinsa."

"Se ei olisi hauskaa." Emily huomautti. Jos hän katsoisi Lexaa, hän vain miettisi tuon kertomaa. 
"Tajusi. Ja voisin tuskin valehdella kauan, olin aika varma että kuolen ennen suihkua. Siitä rehellisyys."

Hyvä on, hän ei vain kuvitellut sitä. Emily ei enää katsonut häntä. Mahtavaa. Tämähän meni loistavasti. Lexa toivoi voivansa vajota pöydän alle pohtimaan kaikkia valintojaan elämässä, jotka olivat johtaneet tähän. Hänen olisi pitänyt viedä Emily yöksi Zoelle. Tai vaikka hotelliin, mutta ei tänne, ei Jodien piinattavaksi.
"Olemme kaikki olleet joskus siinä tilanteessa", Jodie vakuutti myötätuntoisen hymyn kera. "Muistan aina kun Lexa soitti minulle eräänä lauantaiaamuna yliopistolta tehden kuolemaa ja-"
"Voimmeko olla muistelematta kaikkia hienoimpia hetkiäni, kiltit?" Lexa vetosi kasvot entistä punaisempina.

Se ei valitettavasti johtunut Jodiesta. Hän naurahti ja pudisteli päätään. 
"Ai? Harmi että en saa varmaan ikinä kuulla sitä. Olisimme sitten tasoissa." Hän siirtyi juomaan teetä. Ajatus kiinteästä ravinnosta pelotti.

"Ei siinä ole mitään tarinaa kerrottavaksi", Lexa mutisi jokaisen sanan myötä entistä punaisempana. "Join liikaa. Puhdasta typeryyttä." Jodien tietävä hymy kertoi, että tarinalla oli todellakin kertomisen arvoinen käänne, mutta kenties viisaasti nainen päätti pitää suunsa edes tämän kerran kiinni. Lexa poimi yhden juustoisista lämpimistä leivistä käteensä ja nakersi sitä voimatta varsinaisesti väittää, että hänen olisi ollut nälkä. Se tunne oli kadonnut sen myötä, kun hän oli tajunnut Emilyn välttelevän häntä.

"Sellaista sattuu. Kuten todettiin." Emily ei uskaltanut katsoa Lexaa enää edes kun puhui tuolle suoraan. Voi hyvä helvetti. Hän otti kuitenkin vointiaan uhmaten yhden leivän. Pelkkä nestedieetti ei olisi hyvästä. 
"Minun annettiin ymmärtää että olisit mahdottoman utelias, mutta olet miltein kesy  ystäviini verrattuna."

"Minun tapanani on yllättää", Jodie naurahti. "Olen utelias, jos sille on syytä, mutta kaiken jälkeen mitä Lexa on sinusta kertonut, minusta tuntuu että tunnen sinut jo." Lexan katse oli painunut teekuppiin, kun nainen koetti saada ajatuksensa kasaan. Teki mieli kysyä Emilyltä, mitä hän oli tehnyt väärin ja anoa mahdollisuutta aloittaa päivä uudestaan. Siitä, kun nainen oli makoillut hänen kainalossaan rentona joskin krapulaisena.

"Ehkä olen onnellisempi kun en tiedä." Emily söi sen leivän yllättävän kivuttomasti. Hän ei kyllä vielä haluaisi kohdata Zoea moneen tuntiin, mutta tuskin hän täälläkään voisi maleksia. Hän joutui kyllä livahtamaan pian alakerran vessaan. Ei ruoka ollutkaann hyvä idea. Keho hylki ruokaa.

Lexa katsoi Emilyn perään harkiten seuraamista ihan vain jotta hän voisi varmistaa kaiken olevan hyvin. Hän tiesi, ettei mikään ollut hyvin, kun nainen ei suostunut kohtaamaan hänen katsettaan. Jodie laski kätensä hänen hartialleen, kun Lexa oli nousemassa ja pudisti pienesti päätään, ennen kuin nousi itse ylös. Jodie poimi kaapista mukaansa paketin lääkettä, jonka nimeen vannoi itse krapulan kourissa ja suunnisti alakerran kylpyhuoneelle.
"Lupaan, tämä auttaa", nainen totesi ojentaen pakettia Emilylle. "Se on jonkin sortin pahoinvointilääkkeen ja särkylääkkeen yhdistelmä, eikä mikään tyynnytä edellisillan juomisesta kiukuttelevaa vatsaa paremmin."

Emily nojasi seisaaltaan lavuaariin kun Jodie saapui lääkkeen kanssa. Hän vilkaisi naista ja totesi että tuskin tuo häntä myrkyttäisi. 
"Kiitos." Hän heitti pillerin suuhunsa ja nielaisi ilman vettä sulavasti. 
"ja anteeksi. Ystävän tuparit eikä meidän ammattimme tunne vapaita viikonloppuja."

"Parempi keskellä viikkoa, niin talon nuorempi väki ei ole kiljumassa päänsärkyä sinulle", Jodie naurahti kättään heilauttaen. Ei hänelle tarvinnut pahoitella krapulaa. Hän oli kokenut niitä enemmän kuin laki salli itsekin.
"Ja vaikka olosi voisi varmasti olla parempi, olen iloinen että tapasimme. Lexalla kestää yleensä ikuisuus ja päivän päälle esitellä ketään minulle."

Emily hymähti pehmeästi. Hän vilkaisi naista. Kesti? 
"... Ai? Miksi?" Ei hän ymmärtänyt. Olihan Lexa toki hieman joskus hidas mutta...

"Hän osaisi varmasti vastata siihen paremmin", Jodie naurahti, "mutta minusta kyse on vain hänen varovaisuudestaan ja tavastaan sulkeutua ympäröivältä maailmalta. Hän harvoin edes puhuu lapsuudestaan kenellekään. Olen tottunut olemaan naapuri tai adoptoitu isosisko vuosia. On ilo nähdä hänen luottavan sinuun niin paljon, että hän tahtoi kertoa totuuden."

Emily kurtisti kulmiaan. 
"... Hänen kihlattunsa takia?" Emily ei liiemmin osannut olla hiljaa jos niikseen tuli. Jodien sanat tuntuivat omituiselta. 
"En ymmärrä mitä hävettävää siinä on että olet hänen perheensä."

Jodie otti askeleen taaksepäin käsi suulle kohoten silkasta yllätyksestä. Hän tuijotti Emilyä räpäyttäen silmiään hitaasti.
"Hän kertoi sinulle Vivianesta?" Hän kysyi enemmänkin ostaakseen itselleen aikaa järjestää ajatuksensa. Eihän sille muutakaan selitystä ollut, miksi Emily tiesi Lexan kihlauksesta. Hän ei ollut odottanut sitä. Ei sitten lainkaan.
"Hän on erittäin yksityinen ihminen. Aina ollut, ja tuskin oppii koskaan muuta olemaankaan. Hänen elämänsä on ollut jatkuvaa sopeutumista ja ylämäkeen tarpomista. Lexan ei ehkä tarvinnut maksaa lukukausimaksuja, mutta ne huippuyliopistojen paperit eivät tulleet halvalla. Hän oppi pitämään suunsa kiinni sopeutuakseen muiden joukkoon. Sen takia yllätyin että hän kertoi sinulle minusta, mutta että Viviane... En usko, että hän on koskaan kertonut hänestä kenellekään."

Englantilaisnainen vaihtoi epämukavana asentoaan. Nimen kuuleminen kouraisi. Jos nainen eläisi. 
"Minä... Minä kysyin hänen tatuoinnistaan. Ja olen aika utelias." Eikä hän ollut tyhmä, hän osasi yhdistää asioita tiettyyn pisteeseen asti. Epämukavuus loisti jo sinisistä silmistä.

"Minä sanoin hänelle, että se kukkatatuointi oli typerä idea, mutta milloinpa hän olisi minua kuunnellut", Jodie mutisi hiljaa ja pyyhkäisi kasvoja kädellään. Miten kenenkään oli tarkoitus jatkaa eteenpäin elämässään, jos iholla oli muistutus menetetystä rakkaudesta? Hän ei voinut ymmärtää Lexan logiikkaa tatuoinnin hankkimisen taustalla.
"Sen kuulemisen täytyi olla aika shokki", nainen pohti päätään kallistaen. Emily ei näyttänyt nauttivan olostaan sitäkään vähää kuin aiemmin.

Emily hieraisi rannettaan epämukavana. 
"... En voi sanoa nauttivani." Nainen myönsi hiljaa. Lexan ei tarvinnut kuulla.

”En ihmettele”, Jodie vastasi sipaisten vaaleita hiuksiaan korvantaakse. Eikä hänellä edes ollut aavistustakaan siitä, mitä Emilyn mielessä liikkui.
”Sinuna en ajattelisi sitä sen enempää. Ota se minä se on - Lexan osoituksena luottamuksesta, jota hän tuntee sinua kohtaan.” Helpommin sanottu kuin tehty.

Englantilainen vilkaisi Lexan ystävää.  Miten? 
"Hieman hankalaa. En osaa olla ajattelematta sitä että en voi olla kovin erityinen sellaisen naisen jälkeen."

Jodie tuijotti hetken hiljaiseksi häkeltyneenä Emilyä. Nainen ajatteli olevansa korvike kuolleelle kihlatulle? Hienosti Lexa, hienosti.
”Sinun pitäisi puhua tästä hänen kanssaan. En voi väittää aina ymmärtäväni, mitä Lexan päässä liikkuu, mutta minä tiedän hänet. Se, että hän on edes kertonut sinulle puhuu puolestaan”, Jodie pudisti pienesti päätään. ”Lexa rakastaa koko sydämellään. Kun asiat menevät metsään, hän on palasina pitkään, ja kun ne sujuvat, hän unelmoi loppuelämästä yhdessä. Mutta hän ei ikinä vertaisi sinua Vivianeen. Älä siis sinäkään tee niin.” Jodie koetti hetken kerätä ajatuksiaan keskittyen hengittämiseen. Kuinkakohan paljon hän voisi sanoa, ennen kuin Lexa suuttuisi hänelle?
”Olen nähnyt hänen laastarisuhteensa. Usko pois, sinä et ole yksi niistä. Minä näen, miten hän katsoo sinua. Sinä olet erityinen ainakin hänelle.”

Emily katseli pörröisten sukkien peittämiä varpaita. Hävetti. Aikuinen nainen, sellaista epävarmuutta. Mutta toisaalta, hän ei ollut tapaillut ketään. Hän oli tavannut Eugenen teininä ja he olivat olleet toistensa ensimmäiset kaikessa. 
"Minä olin jo kerran särkeä hänet." Tyhmä, tyhmä tyttö.

Jodie epäili, että syy oli Lexan tavassa kertoa kuolleesta kihlatustaan. Nainen ei osannut olla sulava silloinkaan kun yritti.
”Minun on vaikea uskoa tuota”, Jodie vastasi pieni hymy suupieliä nykien, ”hän ei ole voinut olla hymyilemättä aina, kun sanoo nimesi. Millie sitä, Millie tätä. Minun miestänikin on naurattanut, miten Lexa saa mainittua sinut minkä tahansa keskustelun yhteydessä. Sinä et ole rikkonut häntä, et sitten alkuunkaan. Hän tosin saattaa rikkoa minut tämän jälkeen.”

Emily nielaisi. 
"Voi, olin minä. Hän oli lopettaa kaiken koska loukkasin häntäm." Häntä nauratta kyllä hiema  Jodien sanat.
"Et kai vain liioittele?"

”No, selkeästi sinut on armahdettu, kun hän seuraa perässäsi kuin ihastunut koiranpentu”, Jodie naurahti. Lexa antaisi hänen kuulla kunniansa, jos koskaan saisi tietää edes puolia siitä, mitä hän oli sanonut.
”En lainkaan. Hän tuskin on edes huomannut sitä, mutta meiltä muilta se ei ole voinut jäädä huomaamatta. Hän vilkuilee puhelintaankin joka välissä, epäilemättä odottaessaan viestiä sinulta. Olen jo joutunut luomaan säännön, ettei puhelinta saa käyttää keittiössä, kun hän oli kaataa kiehuvat pastavedet syliinsä kiireessään päästä katsomaan, mitä puhelimen merkkiääni tarkoitti.”

Emily naurahti vaisusti. Lexaparka. Ei saisi polttaa itseään. Epämukavuus oli läsnä edelleen. 
"Hän alkaa epäillä kohta."

Jodie hymyili pehmeästi naiselle.
”Mene hänen luokseen”, hän rohkaisi nyökkäyksen saattelemana, ”mutta puhu hänelle. Jos tämä painaa mieltäsi, anna hänen keventää sitä.”

Emily hymähti pehmeästi. 
"Kiitos siitä lääkkeestä." Ehkä se auttaisi. Hän palasi keittiöön ja vilkaisi Lexaa vähän häpeissään.

”Ole hyvä”, Jodie naurahti ja suunnisti itse olohuoneeseen epäilemättä järjestämään huonetta lasten jäljiltä. Lexa nousi pöydän äärestä niin vauhdilla, että tuoli oli kaatua kun nainen ponkaisi jaloilleen.
”Suunnittelin jo pelastusoperaatiota”, nainen mumisi koettaen houkutella Emilyä halaukseen. Kaikki oli aina paljon paremmin, kun hän saattoi pidellä naista lähellään.

Emilyt hymähti Lexan sanoille pehmeästi ja suostui nyt jopa astumaan halattavaksi. 
"Ei hän ole paha. Puhut hölmöjä."

”Oh, en minä sinusta ollut huolissani”, nainen vitsaili, ”omaa kunniaani minun olisi täytynyt tulla pelastamaan.” Niin varmaan. Siitähän tässä oli kyse.
”Tahdotko mennä takaisin yläkertaan? Voimme vain loikoilla sängyssä koko päivän. Kukaan ei uskalla häiritä meitä.”

"No ei hän ole senkään suhteen paha." Emily lupasi pehmeästi. 
"Mennään vain."

”Luotan siinä sinun sanaasi”, Lexa naurahti hiljaa ja punoi sormensa Emilyn sormien lomaan ennen kuin suunnisti takaisin yläkerran makuuhuoneeseen. Pedatulle sängylle oli helppo istua ja kasata tyynyistä selkänojaa sängynpäätyä vasten.
”Onhan kaikki varmasti hyvin?” Lexa kysyi asettuessaan mukavammin sängylleen. Ajatus siitä, miten Emily ei ollut katsonutkaan hänen suuntaansa aamiaisella sai vatsan edelleen muljahtelemaan epämiellyttävästi.

Emily hymyili vaisun pehmeästi, seuraten naista ylös. Hän istui sängylle ja kävi Lexan viereen. 
"Minä..." Miten sen sanoisi? 
"On. Minä vain... mietin."

Lexa veti Emilyn aivan kylkeensä kiinni ja heitti sängyn päädyssä olevaa vilttiä heidän jalkojensa päälle. Hän ei luottanut talon lämmitykseen lainkaan.
”Mitä sinä mietit?” Hän uteli pehmeästi ja sipaisi sormellaan naisen käsivartta.

Talon lämmitys oli ehkä hieman laiska, mutta oli huonompiakin nähty. 
"Sinulla oli kerran kaikki. Sinä olisit edes hänen kanssaan jos voisit."

Lexa räpäytti hitaasti silmiään. Hänellä oli ollut kaikki? Vuodet olivat taittaneet kivulta pahimman terän, mutta ajatus viilsi siitä huolimatta hiukan.
”Mutta en voi”, hän vastasi hiljaa. ”Se oli kauan sitten toisessa elämässä. Se tulevaisuus ei koskaan toteutunut.”

Emily nyppi pörröistä sukkaa. Niin. Miksi hänen piti olla niin vaikea? 
"Ja mietin että miten erityinen muka voisin olla kun joku vei jo sydämesi täysin."

Se sai hengen takertumaan kurkkuun. Emily ajatteli jäävänsä Vivianen varjoon? Lexa räpytteli silmiään hetken nopeammin, kun tunsi niiden kostuvan.
”Sinä olet erityinen, älä koskaan epäile sitä”, nainen vetosi hiljaa ääni värähtäen ja rutisti Emilyn hartiaa tiukemmin.
”Minä rakastin häntä ja rakastan yhä muistoa siitä, mitä me olimme, mutta ei sitä voi verrata sinuun. Sinä olet tässä, olet totta ja olet minun”, hän sanoi ääni viimeisen sanan myötä matalammaksi pudoten. ”Ja minä olen sinun, sydäntäni myöten.”

Se oli helppo ajatus. Mitään järkeä siinä ei toki ollut. Emily kääntyi, hieman huolestuneena kun kuuli värähdyksen Lexan äänessä. Hän käpertyi naisen kainaloon, niin oli helppo piilottaa vesi omissa silmissä. Tarvitsiko nyt itkettää Lexaa? 
"Anteeksi." Hän kuiskasi pehmeästi. 
"En tiedä miksi ajattelin niin."

”Ei sinun tarvitse pahoitella”, nainen vastasi nopeasti. Ei Emilyllä ollu mitään syytä pyytää anteeksi häneltä. Nainen oli vain epäröinyt hetken kaiken edessä, minkä hän oli kaatanut Emilyn eteen. Ehkä hänen olisi pitänyt odottaa, ohittaa kysymys tatuoinneista ja kertoa vasta myöhemmin. Sitten, kun Emilyn ei tarvitsisi murehtia hänen tunteitaan ja kyseenalaistaa, välittikö hän punapäisestä naisesta.
”Se oli kaikki paljon sisäistettäväksi näin lyhyessä ajassa”, Lexa vastasi selvittäen kurkkuaan. ”En syytä sinua, että epäröit. Eihän sitä ole koskaan mukava kuulla muiden entisistä.”

Emily liikahti levottomasti. Niin. Ei se koskaan ollut mukavaa. 
"Pahoittelen silti. Se on sinulle vaikea asia."

”En vain ole tottunut puhumaan siitä”, Lexa korjasi juoksuttaen kättään Emilyn käsivarrella. ”Elämässäni ei ole montaakaan ihmistä, ja he kaikki tietävät, mitä tapahtui. En ole koskaan joutunut kertomaan siitä sellaiselle, joka ei tuntenut minua silloin. Halunnut kertoa. Ihmiset katsovat toisin kun tietävät ja... On vain helpompaa olla sanomatta mitään.”

Emily nielaisi pehmeästi. 
"En katso sinua toisin. Katsoin itseäni toisin."

”Ja olen pahoillani siitä”, Lexa täydensi. ”Tarkoitukseni ei ollut saattaa sinua epämukavaan tilanteeseen. Viviane on menneisyyteni, mutta sinä, tämä... Tämä on nykyisyyteni.”

Emily hipaisi pehmeästi Lexan poskea. 
"minä vain haluan että saat kaiken mitä haluat. Että nykyisyytesi ei ole kompromissi."

Ruskeat silmät tuikkivat lämpimästi.
”Sinä et ole kompromissi.” Miten Emily olisi voinutkaan olla? Hän punoi sormensa naisen sormien lomaan ja painoi suukon Emilyn ohimolle.
”En tiennyt edes etsiväni mitään, ennen kuin löysin sinut. Ajattelin, että jokaisella oli yksi mahdollisuus onneen elämässään, ja minä olin jo käyttänyt omani. Sinä osoitit, ettei se ollut totta.”

Emily nielaisi pehmeästi. Hän oli hölmö. Ja ollut valmis myymään loppuelämänsä toisen ihmisen onnen takaamiseksi. Hän oli itse miltein tehnyt kompromissin. 
"Ja luulin että sinä et halua sen takia..." Kai hän voisi samantien sanoa kaiken. 

Lexalla kesti sekunnin tai kaksi edes yrittää arvata, mistä Emily puhui, ja sen jälkeen hän pärskähti varsin epäuskoisesti.
”Ajattelit, että torjuin sinut eilen, koska olin joskus kihloissa?” Hän ei voinut estää naurua purkautumasta huuliltaan pehmeänä mutta sitäkin epäuskoisempana. ”Millie, en ole elänyt viimeistä neljää vuotta selibaatissa. Ja ihan vain selvyyden vuoksi, minä halusin. Haluan sinua jatkuvasti, et tiedäkään kuinka paljon, mutta olit humalassa enkä halunnut käyttää tilaasi hyväkseni.”

Emily nielaisi. Niin, tietenkin. Lexa oli kultainen ja kiltti, tietenkää tuo ei tekisi sellaista. 
"Ei sinusta tiedä." Hän tökkäisi naisen kylkeä hellästi etusormellaan. 
"Vastaisuuden varalle, jos ole humalassa, se ei ole hyväksikäyttö." 

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:49 pm

”Jos olet siinä kunnossa kuin eilen, se olisi”, hän naurahti. Emilyparka oli tosiaankin juonut liikaa edellisenä iltana.
”Sitä paitsi, tahdon sinun muistavan jokaisen suudelman, jonka painan ihollesi. Jokaisen kosketuksen, joka saa sinut värähtämään. Jokaisen terävän henkäyksen, joka takertuu kurkkuusi”, hän virnisti vinosti ääni matalammaksi painuen. ”Se ei olisi toteutunut eilen.”

Kenttäratsastaja painui pienemmäksi Lexan kainalossa, sen matalammaksi painuvan äänen myötä. Ja tökkäisi tuota uudelleen kylkeen. 
"Lexa!" Hän parahti ääneen, hinkaten kasvojaan naisen hartiaan. 
"Hyvä luoja."

Lexa antoi naurunsa kuplia ilmoille. Häntä ei edes hävettänyt, ei tässä kohtaa. Joskus toiste kenties, mutta ei nyt. Hän kiemurteli karkuun tökkäyksen tähden, vaikka naurua se ei hillinnytkään.
"Vieläkö epäilet, kuinka paljon tahdonvoimaa eilinen vaati minulta?"

Emily mulkaisi naista. 
"Puhut tuollaisia, olet ansainnut sen." Hän tuhauttu nenäänsä mielenosoituksellisesti. 

Lexa hymyili leveästi, varsin tyytyväisenä itseensä. Hän pöyhi hieman tyynyjä selkänsä takana ja korjasi asentoaan voidakseen vetää Emilyn vieläkin lähemmäs.
"Hyvä on", hän myöntyi. Ehkä hän oli ansainnut sen. "Ja olen iloinen, että kerroit minulle huolistasi. Jos koskaan saan sinut tuntemaan olosi yhtään vähemmäksi kuin mitä olet, kerro minulle. Vannon, ettei se ole koskaan tarkoitukseni."

Emily puraisi huultaan. 
"Minä kerron. Hölmö." Nyt mieli palasi askartelemaan unien parissa. Se sai naisen jalat liikahtamaan levottomasti. Helvetin alkoholi, petti hänet niin monella tapaa. 
"Anteeksi kun jouduit hakemaan." 

Lexa antoi sormiensa piirrellä kuvioita Emilyn käsivarrelle ja nojasi poskeaan naisen päälakea vasten tyytyväinen hymy huulillaan.
"Haen sinut mistä tahansa, milloin tahansa", nainen sivuutti kiitoksen pehmeän hymyn kera. "Sitä paitsi, sain jo kiitokseksi sinut kainalooni. Ehdottomasti pienen yöajelun arvoista."

"Minun piti olla kunnossa ja selviytyä Zoelle taksilla mutta... kuvittelin että alkoholi vie ongelmia pois." Ei se ollut vienyt, valitettavasti. 

Lexa huokaisi hiljaa ja rutisti Emilyä pehmeästi.
"Kai edes opit tästä kerrasta? En mielelläni soisi sinun käyttävän kaikkia vapaapäiviäsi krapulan potemiseen", nainen sanoi huuliaan mutristaen. Se ei olisi pidemmän päälle toimiva taktiikka sitten lainkaan.

"Opin." Emily lupasi pehmeästi. 
"Ei kuulu tapoihin juhlia rankasti. Saatika usein. Ja epäilen ettei Edgerlyt arvostaisi. Etenkään nuorempi. Sen jälkeen mitä Bex teki."

Se ei kuulostanut siltä, että hän tahtoisi tietää, mitä Bex oli tehnyt. Hän olisi mielellään autuaan tietämätön suuresta osasta asioita, joita tallilla tapahtui.
"Hyvä. Alkoholi ei varsinaisesti auta kilpaurheilijaa", Lexa hymähti. Oli kuitenkin lohdullista tietää, ettei Emily aikonut etsiä unohdusta pullonsuusta jatkuvasti.

"Ei oikein." Emily naurahti ja hieraisi kasvoja Lexan kaulaa. 
"Toki siitä hyötyy sen verran että saan krapulapäivän kainalossasi." Ja sen krapulan tuoman olotilan, joka oli alkanut jo humalassa. Hyvä helvetti. 

"Saat tulla kainalooni ihan ilman krapulan suomaa verukettakin", Lexa lupasi jaloa äänensävyä tavoitellen. Niin kuin se olisi ollut suurikin uhraus. Jos hän saisi päättää, hän pitäisi Emilyn oikein mielellään kainalossaan jatkuvasti, mutta valitettavasti maailma ei toiminut ihan niin.

"Ai saan?" Emily naurahti pehmeästi, kiehnäisten Lexan kaulaa uudelleen. 
"Sinä et kyllä saisi tulla jatkossa uniini enää." 

"Saat", Lexa vakuutti naurahtaen. "Itseasiassa, sinun pitää. Muuten kärsin halipulasta ja tulen halailemaan sinua kesken työpäiväsi." Häiriköimään oikein. Varastamaan Emilyn muutoinkin rajallista aikaa.
"Oh? Kerro toki lisää", nainen kohotti kulmaansa huvittuneena. Vai oli hän seikkaillut Emilyn unissa.

"Mikä rangaistus. Sen irlantilaispirun valmennusten jälkeen kaipaankin halia. Tosin, harkitsen varovasti jos voisin siirtyä Morlandille." Emily hymyili viattomana. 
"En. Sinun ei tosiaan tarvitse olla tuota ylpeämpi itsestäsi."

"Minulta saa aina haleja", Lexa lupasi naurahtaen. Hän jakoi halauksia mielellään, ainakin jos kyseessä oli Emily. Omaa tilaa ei tarvinnut, jos se tarkoitti pääsemistä Emilyn lähelle.
"Minä, ylpeä itsestäni? En ikinä", nainen kiisti viatonta sävyä tavoitellen.

Emily katsoi naista kulmat koholla ja kohottautui tuon kainalossa hieman. 
"Sinä nimenomaan. Sinä itsestäsi ylpeä mokoma, vaikka et edes varsinaisesti mitä oelt tehnyt. Mutta koska krapulani ei kaipaa lisää sinun matalaa ääntäsi ja hävyttömyyksiäsi, niin jätän kertomatta."

Lexa nauroi raikuvasti Emilyn sanoille. Että sellaisia unia sitten.
"Olet suloinen", hän ilmoitti kumartuen painamaan kevyen suukon naisen suupieleen. "Mutta hyvä on, ei enempää hävyttömyyksiä. Olen kiltisti ollut puolisokeakin tänään vain siitä ilosta, ettet joudu näkemään silmälasejani."

Emily katsoi Lexaa hetken. 
"... Missä ne ovat?" 

Lexa kohotti kulmaansa.
"Yöpöydällä", hän vastasi nyökäten päällään takanaan olevaa yöpöytää kohden, jolle oli laskenut mustasankaiset silmälasit sekä kirjansa Emilyn herätessä aamulla.

Emily kiipesi osittain Lexan yli, lopulta hajareisin tuon reisien päälle ja asetti lasit Lexan nenälle. 
"... Voisin sanoa että tein juuri virheen, mutta mikä olikaan syy miksi suosit piilolinssejä?"

Lexaa nauratti Emilyn kiipeily silmälasien perässä. Olisihan hänkin ne voinut ottaa vain kurottamalla, jos olisi tiennyt, mitä nainen aikoi.
"Niissä ei ole sormenjälkiä, pölyä ja muuta likaa", Lexa naurahti kiertäen kätensä kevyesti Emilyn ympärille. "Ja ne eivät saa minua näyttämään aivan niin nörtiltä kuin mikä olen."

Emily katseli Lexan kasvoja ja ruskeita silmiä linssien takana. Hän nojautui kevyesti eteenpäin, koskettaen huulia kevyesti omillaan. 
"Jos juuri se on minusta ihan mielettömän vetävää?"

Lexa värähti katseen alla. Emily ei ollut vitsaillut, kun oli sanonut pitävänsä silmälaseista, jos naisen katse tässä hetkessä kertoi yhtään mitään.
"Siinä tapauksessa käytän lasejani todella usein", nainen joutui nielaisemaan kesken lauseensakin. Emily ajaisi hänet vielä hulluksi. Hän kohotti päätään varastaakseen toisenkin kevyen suukon Emilyltä.

Voi, se katse kertoi kutakuinkin aivan kaiken. Emily rakasti silmälaseja naisilla ja Lexa sai hänen sydämensä kaipaamaan tahdistinta. Hän hymyili hieman vinosti, pilke sinisissä silmissää ja nojautui suukottamaan tuon huulia. 
"Kunhan et silloin kun pitää pysyä hevosen selässä."

"Kunniasanalla", Lexa lupasi. Eihän hän nyt Emilyä tahtoisi hevosen selästä pudottaa. Se oli ehdottomasti yksi niistä asioista, joiden hän ei tahtonut tapahtuvan. Nainen hymyili ja antoi käsiensä valua naisen selältä tuon etureisille, kun Emily kerran oli niin ketterästi kiivennyt istumaan hänen ylleen.
"Ota sinusta sitten selvää", hän naurahti. Ensin nainen valitti hänen hävyttömistä puheistaan ja hetkeä myöhemmin kiipesi istumaan päälle.

Siniset silmät katselivat naista uteliaina. Hän värähti kevyesti kosketusta, naurahtaen. Mielessä viivähti idea josta hänet tapettaisiin. 
"Zoe ei olekotona." 

Lexa purskahti nauruun. Emily oli... hän ei edes tiennyt sanaa, joka kuvailisi Emilyä kunnolla.
"Ensimmäisillä treffeillä ehdotit hotellihuonetta, viime yönä heittäydyit syliini puolipukeissa ja nyt puhut ystäväsi asunnosta", Lexa kertasi nauraen. "Minusta tuntuu, etten ole koskaan tavannut ketään kaltaistasi."

Emily virnisti ja näytti kieltään Lexalle. 
"Ehkäpidän vain siitä kun naurat. Vaikka sitten minulle."

"En naura sinulle", Lexa vakuutti yhä nauraen. "Nauran sille, miten voimaton olen vastustamaan sinua. Jos et olisi jo itse ollut vetämässä tarjoustasi hotellista takaisin, olisin todella joutunut taistelemaan itseni kanssa, etten olisi suostunut."

Emily naurahti ja painoi pehmeän suudelman Lexan huulille. 
"Vastauksesi oli nii suloinen, etten halunnut ylipuhua sinua. Olin otettu." Toinen pehmeä suudelma. 
"Ja naurat mille naurat, minä pidän siitä."

"Tarkoitin joka sanaa", Lexa naurahti pehmeästi. Hän oli tahtonut viedä ensin Emilyn kunnolla ulos - ja oli tehnyt sen, ja niin paljon muutakin. Nainen hymyili vasten pehmeitä suudelmia ja silitteli peukaloillaan naisen reisiä.
"Mutta se auttoi, ettet jatkanut samalla linjalla. Itsehillintäni ei ole aivan niin rautainen."

Emily hymyili pehmeästi. Lexan sanat eivät auttaneet yhtään. Hän ei oikein osannut lopettaa suutelemistakaan. 
"Kunnioitin periaatettasi. Ja minua vähän hävetti." Emily myönsi nauraen Lexan huulia vasten. 
"Ja se että puhut minulle noin kauniisti, ei auta yhtään." 

Hävetti? Aivan turhaan. Eikö Emily itse tajunnut, miten kaunis ja mielenkiintoinen nainen oli? Moinen tarjous oli ollut odottamaton mutta ei missään nimessä häpeän arvoinen.
"En varsinaisesti sanonut, etteikö ideasi olisi toteuttamiskelpoinen", Lexa huomautti naurahtaen ja varasti hellän suudelman naiselta. "Nauroin vain, etten ole koskaan tavannut ketään kaltaistasi."

Emily tiesi kyllä, mutta ei sellaista ehdotettu. Ei, ellei aikomuksena ollutsaada vain yhdenillan hauskaa tai jotakin kestävää hyötyjärjestelyä. Hän ei vetäytynyt kauas, huulet melkein hipoivat Lexan huulia. 
"Olen nimittäin kovin tarpeinen myös krapulassa ja se Jodien lääke teki ihmeitä."

Tällä kertaa nainen ei voinut estää värähdystä, joka juoksi koko kehon läpi korvalta varpaisiin ja takaisin.
"Jos odotat minun kieltäytyvän, sinun täytyy toistaa tarjouksesi toiselta puolelta huonetta", Lexa mutisi sormet Emilyn reisiä puristaen. "En todellakaan voi sanoa sinulle ei, kun olet siinä."

Emily nielaisi. Piti pohtia ehdotus tarkkaan. Ja vitut. 
"Zoe tulee kotiin vasta illalla." Hän toisti ääni petollisen pehmeänä. Hän voisi harhauttaa Zoen luona Lexaa jollakin nätillä alusvaatteella. Ei tuo silloin haaleita mustelmia huomaisi. 

"Luojalle kiitos siitä", hän huokaisi ja veti Emilyn syvään suudelmaan. Hänen täytyisi muistaa tämä seuraavan kerran, kun Emily innostuisi juomaan mitään alkoholipitoista. Viedä nainen jo valmiiksi jonnekin, missä kukaan ei heitä häiritsisi. Hän katkaisi suudelman, puristi naisen reisiä lupauksena ja pyrki nousemaan istualteen sängyllä.
"Lähdetään katsomaan, ettei Zoe ole unohtanut kahvinkeitintä päälle." Koska sehän heidän motiivinaan toki oli.

Tai antaa hänen kärsiä krapulastaan, eikä helpottaa oloa ties millä apukeinoilla, jotta hän olisi kuin normaali ihminen. Emily nousi Lexan sylistä ja hymyili pehmeästi. 
"Tai hellaa. Se olisi ikävää."

"Todella ikävää", nainen vakuutti nousten sängyltä ketterästi. Olihan nyt hyvä syykin kiirehtimiselle - mitä nopeammin he lähtisivät, sitä nopeammin he olisivat Zoen luona. Hän vilkaisi vaatteitaan ja totesi, että niillä kehtaisi kyllä nousta auton kyytiin ja pois, kun tarkoitus ei ollut lähteä sen enempää ihmisten ilmoille.
"Täytyyhän meidän nyt pitää ystävien omaisuudesta huolta." Zoella voisi olla kovin erilainen näkemys siihen, mitä heidän täytyi tai ei täytynyt tehdä, mutta senpä tähden naiselta ei kysyttäisi. Lexa nappasi puhelimensa, lompakon ja avaimet, ja sujautti ne olkalaukkuun, joka lojui vaatekaapin vieressä.
"Minulla on tunne, että saan kuulla tästä, kun palaan illalla kotiin", Lexa naurahti vetäen Emilyn suudelmaan välittämättä tosiasiassa pätkääkään siitä, mitä sanottavaa Jodiella olisi myöhemmin.

Emily ei ollut koskaan kertomassa Zoelle, jos Lexa ei olisi, joten sillä ei ollut väliä. Hän keräsi omat vaatteensa, ne pitäisi pestä. 
"Tietenkin täytyy. Ja niinhän sinä saatkin." Emily virnisti. 
"Olet ehkä ansainnut sen."

"En ikinä", Lexa väitti vastaan nauraen. Ei hän ollut ansainnut Jodien tietäväistä virnuilua ja kiusantekoa.
"Saanen huomauttaa, että tämäkin oli sinun ideasi." Jota hän ei ollut vastustanut lainkaan, ei edes näön vuoksi. Nainen korjasi silmälaseja nenällään, vilkaisi vielä kertaalleen ympäri huonetta ja todettuaan, ettei ollut unohtanut mitään tärkeää, aukaisi oven Emilyä varten. Hän seurasi kannoilla portaat alas eikä yllättynyt, kun Jodie ilmestyi kuin tyhjästä portaiden alapäähän.
"Käyn heittämässä Emilyn kotiin", Lexa huikkasi olkansa yli paimentaen naista jo edeltä eteiseen. Jodien 'selvä' kuulosti siltä, että nainen pidätteli naurua.

Emily astui ovesta ulos ensin, hymyillen kiitokseksi. Alakerrassa hän vilkaisi korkokenkiään ja sitten Lexaa.
”… Voinko lainata sinulta jotain?” Ei pörrösukkia Louboutineihin. Hänen rakkaat korkokenkänsä. Samalla hän vilkaisi naista virnistäen ja sitten suuntaan josta Jodien ääni oli kuulunut.
”Älä odota häntä heti kotiin!”

"Totta kai", nainen vastasi naurahtaen ja kumartui kaivamaan kaapista talvitennarit. Ehkä ne sopisivat Emilyn jalkaan pörröisistä sukista huolimatta. Suoristautuessaan hän huitaisi naisen käsivartta silmät suurina. Ei tuollaisia voinut mennä sanomaan!
"En ollut odottamassa", Jodie nauroi olohuoneen puolelta raikuvasti.
"Millie", Lexa sihahti silmät naurusta siristyneenä ja posket punoittaen siitä huolimatta, miten hän koetti torua naista.

Emily vain nauroi Jodielle ja säpsähti kun Lexan käsi jopa osui häneen. 
"Noh!" Ainakin nainen nauroi, vaikka olikin punainen. 
"Tämä menee nyt ihan väärin kun sinä amerikkalainen punastelet ja minä sievä englantilaistyttö olen tällainen suurisuu."

"Todellakin olet suurisuu", Lexa mutisi kiskoen kenkiä nopeasti jalkaansa, jotta he voisivat astua ulos ja päästä liikkeelle. Mielellään ennen kuin Jodiekin liittyisi naljailuun ja hän kaivautuisi koloon josta ei kömpisi esiin ennen kesää.
"Suullesi olisi paljon parempaakin käyttöä", hän totesi ja vilkaistuaan, ettei Jodie ollut näköpiirissä, veti Emilyn lähelleen syvään suudelmaan, joka sai pään pyörälle.

Emily suoristautui tennarien nauhojen parista, vetäen takkia päälleen. Hän oli sanomassa jotakin nerokast Lexalle takaisin, mutta suu sulkeutui tehokkaasti suudelman myötä. Hän otti kevyesti tukea seinästä ja katsoi naista hetken suu pienesti auki. 
"... Mennäänkö?"

Oli ilo huomata, että suudelmalla oli sellainen vaikutus Emilyynkin, eikä hän ollut ainoa, jonka ajatukset katkesivat.
"Mennään", Lexa vastasi heittäen takin niskaansa ja aukaisi oven Emilylle. "Nähdään!" Hän huikkasi vielä olkansa yli Jodielle, ennen kuin sulki ulko-oven ja kiirehti mustalle autolle, joka odotti pihatiellä juuri siinä, mihin hän oli sen yöllä jättänyt. Hieman vinosti parkissa, mutta mitä muutakaan saattoi odottaa, kun hän oli ajanut pimeällä ja Emily oli häirinnyt häntä kovin tehokkaasti. Nainen aukaisi auton oven Emilylle ennen kuin siirtyi itse ratin taakse.
"Olit melkein helpompi yöllä, kun et saanut sanoja kunnolla suustasi ja saatoin vain kantaa sinut paikasta toiseen", Lexa kiusasi puna yhä poskilla koreillen, kun käynnisti auton ja peruutti pois pihatieltä.

Emily käveli autoon melkein transsissa. Hän ei ollut saanut Lexalta sellaisia suudelmia ennen. Nainen kiitti avatusta ovesta suukolla poskelle ja istui autoon, vilkaisten naista vinosti hymyillen. 
"Niinkö? Saat sinä nytkin kantaa." 

"Ehkä minä kannan", Lexa naurahti vilkaisten naista vierellään. Hän kiitti jälleen kerran onneaan siitä, miten kaukana kaupungin keskustasta Jodie asui, kun pääsi moottoritielle vain muutamassa minuutissa. Heti, kun auto oli kiihtynyt maantienopeuteen eikä hänen tarvinnut enää pelata vaihteiden kanssa, nainen laski kätensä Emilyn reidelle.
"Kaikki kunnossa?" Hän kysäisi. Emily vaikutti kovin hiljaiselta. Ajatuksiinsa vajonneelta. Ehkä suudelma eteisessä oli ollut hieman liikaa.

Emily havahtui ajatuksistaan kun käsi laskeutui reidelle, hypistellen Zoen asunnon avaimia sormissaan. 
"On! Ajattelen vain töitä. Ettet tas häiritse ajamistasi." 

"Arvostan huolenpitoasi", Lexa naurahti puristaen sormillaan hieman tiukemmin reittä. "Sinussa on aivan tarpeeksi häiriötä silloinkin kun yrität olla häiritsemättä." Emilyllä oli paha tapa varastaa hänen keskittymisensä kokonaan, mikä oli nähty monina läikkyneinä kahvijuomina ja väärin menneinä tilauksina.

Punapää hymyili leveästi ja koetti olla aloittamattakaan häiriköintiään. Lexan puristun reidellä vain oli melkein liikaa. 
"Sietää arvostaa. On monta muuta asiaa mitä ajattelisin nyt mieluummin kuin etelästä tänne muuttavia Ladyn hevosia." 

"Saat uusia hevosia?" Lexa kysyi yllättyneenä, mutta ei nostanut kättään pois Emilyn reideltä. Ehei, kosketus oli aivan välttämätön. Se esti vilkuilemasta jatkuvasti sivulle, kun hän saattoi peukalon hipaisulla varmistaa Emilyn olevan edelleen hänen vieressään.

Kosketus ei haitannut ollenkaan. Emili kääntyi tuttuun tapaansa hieman vinosti kohti amerikkalaista ja hymyili. 
"Mm. Olen ratsastaut niitä ennenkin silloin tällöin, joten tiedän millaisia ne ovat. Uskaltaa lähettää tänne ilman koeratsastusta. Olen 2019 jälleen liekeissä." 

"Ehdottomasti olet", nainen naurahti silittäen peukalollaan Emilyn reittä. Olisi pitänyt antaa naiselle ohuemmat housut lainaksi, niin hän olisi voinut tuntea ihon lämmön vaatteiden läpi.
"Uskon tosin, että olet liekeissä jo tänäkin vuonna."

"Useamman ratsun kanssa." Emily huomautti nauraen. 
"Räjähtävä paluu." Emily virnisti, laskien käden naisen käden päälle. Miksi Hexham oli kaukana? 
"Huvittavia nimiä kyllä. Minulla oli ihan liian hauskaa sen sähköpostin kanssa."

"Millaisia nimiä?" Hän kysyi kiihdyttäen hieman maantiellä. Mitä siitä, jos ajoi mailin tai pari nopeusrajoitusta suuremmalla nopeudella? Niinhän kaikki muutkin näillä teillä tekivät. Hän vain pysyi liikenteen tahdissa tai jotakin.

"Ruunat Got The Giggles ja A Touch Of Pink." Emily virnisti leveästi. Ne olivat viihdyttäviä. 
"Ja vielä ihanan sievä punarautias tamma Ruby Sparks."

"Eikä", Lexa naurahti. "Aivan mahtavat nimet. Ymmärrän, miksi sinulla oli hauskaa." Ei kai kukaan voinut ottaa kilpahevosia tosissaan, joiden nimet olivat tuota luokkaa?

"Minä tiedän. Loistavia." Emily totesi ylpeänä ja siveli Lexan kättä pehmeästi. Hexham oli ihan liian kaukana. 

Hän piti katseensa tiessä, vaikka kiusaus vilkaista Emilyä olikin tavattoman suuri. Hän keskittyisi ajamiseen. Ihan kohta hän voisi vain kaapata Emilyn käsivarsilleen ja kantaa Zoen asuntoon.
"Odotatko innolla kaikkia kisoja Ticon kanssa?" Pakko keskittyä johonkin muuhun kuin pelkkään ajamiseen, tai hän pian polkaisisi kaasun pohjaan päästäkseen Hexhamiin minuuteissa.

"Odotan. Se on ollut loistava ja en malta odottaa miten se loistaa." Emilyn ääni kuulsi ylpeyttä kun hä puhui valkoiseksi kimoutuneesta irlantilaisesta. 

"Olen varma, että pääsette loistamaan yhdessä", Lexa kannusti hymyillen. Siihen oli helppo uskoa kun tiesi, miten paljon töitä Emily oli tehnyt menestyksensä eteen. Hänen täytyisi koettaa saada töistä sen verran vapaata, että voisi jonakin viikonloppuna ajaa katsomaan Emilyn kilpailuja jossakin päin Englantia.

Nainen hymyili leveästi. 
"Kiitos." Oli ihanaa kun Lexa uskoi ja kannusti- ainakin vielä. Eugene oli alkanut marmattamaan vain putoamisista.

Hän ei voisi ikinä kieltää Emilyltä jotakin, mikä teki naisen niin onnelliseksi ja ylpeäksi. Hän voisi pelätä naisen turvallisuuden puolesta, mutta se olisi hänen ongelmansa eikä lainkaan Emilyn syytä.
"Vannon, ettei tämä ajomatka ole yleensä näin pitkä", Lexa mutisi hidastaessaan, kun nousi Hexhamin liittymästä. Ajomatka aina tallille saakkakaan ei ollut tuntunut näin pitkältä edes niinä aamuina, kun töihin ei huvittanut mennä, ja Hexham oli tuskin puolivälissä.

Emily naurahti. 
"Ei tosiaan. Oletko malttamaton?"

"Minä? En ikinä", Lexa kielsi naurahtaen ja viimeisen hellän puristuksen kera veti kätensä pois Emilyn reideltä, jotta saattoi vaihtaa vaihteita.
"Olen kärsivällisyyden perikuva."

"Niin yleensä oletkin." Emily naurahti pehmeästi.
"Siksi se on hauskaa."

"Yleensä?" Lexa kohotti kulmaansa. "Saanen muistuttaa, että olen ollut hyvin kärsivällinen tälläkin kertaa. Yli puolet vuorokaudesta jo. Et ole ainoa, joka näki unia."

Emily nosti kädet poskilleen. Ehkä hän ei muistuttanut tomaattia. 
"... En aio olla pahoillani."

"Miksi sinä olisit pahoillasi?" Lexa naurahti. Hänen mielikuvituksensahan siinä oli laukannut! Emilyn riisuuntumisen avustamana, toki, mutta hänen mielensä se oli napannut kopin ja lähtenyt juoksemaan kunnaria.

"Sillä ei ollut mitään vaikutusta että heitin liivini lamppuusi?" Emily nauroi.

"Tietenkin oli", Lexa naurahti. "Se antoi unilleni kovin paljon, mihin tarttua. Minulla on aina ollut aktiivinen mielikuvitus, mutta toiset asiat ovat parempia nähtyinä kuin kuviteltuina", hän virnisti.

Emily pyöräytti kevyesti silmiään. 
"Kai sinä tiedät että sanoit minulle ettet nähnyt mitään ilman laseja, hmm?"

"En näe kauas", Lexa korjasi nauraen, "mutta minulla ei ole mitään ongelmia nähdä lähelle, ja sinä olit kovin lähellä." Se siitä selityksestä, että hän oli puolisokea. Hän olisi pystynyt ajamaan autoakin ilman laseja - ei laillisesti, mutta pystynyt kuitenkin. Mitä nyt ei olisi nähnyt lukea kylteistä katujen nimiä tai edellä ajavien autojen rekisterinumeroita, mutta eihän se nyt niin tarkkaa ollut.

"Voi jumalauta!" Emily ei voinut olla nauramatta. 
"Sinä senkin kiero."

"Olit jo riittävän häpeissäsi aivan turhasta aamulla", Lexa huomautti nauraen. "En viitsinyt särkeä kuvitelmaasi."

"Ja särjit nyt?" Emily nauroi Lexan logiikalle ja yritti olla tuijottamatta edessä näkyvää taloa.

"Se olisi käynyt kuitenkin ilmi kohta", Lexa virnisti vinosti. Lasit lähtivät aina siinä missä vaatteetkin, sillä ne olivat tiellä. Hän pysäköi auton hiekanvärisen talon eteen kadunvarteen ja kurkotti vaihdekepin yli suutelemaan naista, ennen kuin harkitsikaan autosta nousemista. Hän oli ajanut heidät turvallisesti Hexhamiin, vaikka matkassa oli tuntunut kestävän tunteja. Hän ansaitsi suukon tai pari.

Emily ei laittamut suukkoja pahakseen. Olikohan Zoe noudattanut ohjetta viedä Merry hallintovastaavan toimistoon päivähoitoon? 
Vaikka olisihan varpaita syövä koiranpentu omalaatuinen lisä. Hän unohtui suudelmiin ja havahtuen vasta muutaman minuutin jälkeen. 
"... Kahvinkeitin?"

Kun he olivat kerran tänne asti ajaneet, niin totta kai kahvinkeitin täytyisi käydä tarkistamassa. Lexa suuntasi hiljaisen toiveen yläilmoihin, että Zoe tosiaan oli töissä eikä kotona flunssaa potemassa. Naisen katumaasturia ei tosin näkynyt missään lähettyvillä, joten se antoi syytä uskoa Zoen olevan tallilla täysissä voimissa.
Hevosenhoitaja tosin taisi mennä tallille pää kainalossakin.
"Mennään", Lexa nyökkäsi, sipaisi sormellaan Emilyn poskea ja nousi sitten auton kyydistä kiertäen ripeästi Emilyn rinnalle. Portaat vaalean kivitalon mustalle ulko-ovelle eivät hidastaneet matkaa kovinkaan paljoa, ja Lexa antoi kiltisti Emilylle tilaa aukaista niin ulko-oven kuin jaetun eteiskäytävän jälkeen Zoen asunnon oven.
Hän ansaitsi mitalin kärsivällisyydestään, kun käyttäytyi niin hienosti.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:50 pm

Ja Lexa joutuisi sisällä käyttäytymään vielä hetken. Emily nousi autosta, avasi oven ja astui asuntoon. Ensin katse kartoitti koiratilannetta. Ei Merryä. 
"Zoe!? Maisie!?"

Lexa pidätti hengitystään odottaessaan vastausta. Asunnosta ei kuulunut terrierin rähähtävää haukkua tai kynsien rapinaa lattiaa vastaan, mikä oli jo yksi hyvä merkki - vielä parempi oli se, ettei mustahiuksinen hevosenhoitaja ilmestynyt mistään. Lexa potkaisi oven huolettomasti perässään kiinni, polkaisi kengät jalastaan ja riisui takkinsa naulakkoon, ennen kuin kietoi kätensä takaapäin Emilyn ympärille.
"Olemme aivan kaksin", hän naurahti hiljaa ja painoi huulensa naisen niskalle. "Ei edes Merryä tervetulokomiteana."

Emily riisui ulkovaatteita hymyillen. Kaksin. Hän ynähti kun kädet kietoutuivat ympärille ja voihkaisi terävästi huulille niskassa. 
"Mene sohvalle odottamaan." Hän naurahti käheästi, sanat kurkkuun takertuen. Hän oli nukkunut sohvalla ja se oli levitettynä olohuoneessa.

"Odottamaan?" Lexa ähkäisi. Se ei kuulostanut yhtään mukavalta ajatukselta. Hän olisi paljon mieluummin vain kopannut Emilyn syliinsä ja kantanut naisen olohuoneen levitetylle vuodesohvalle.
"En tahdo laskea sinusta irti", nainen mumisi vasten niskaa ja kiersi sanojensa vakuudeksi käsiään tiukemmin Emilyn ympärille.

Emily vilkaisi Lexaa olkansa yli. Nauru tuntui takertuvan kurkkuun kiinni. 
"Kaksi minuuttia?"

Lexa murisi - murisi! - tyytymättömänä.
"Saat tarkalleen kaksi minuuttia", hän lopulta taipui, mutta kiepautti Emilyn ensin käsivarsillaan ympäri vaatien syvää suudelmaa naisen huulilta. Sellaista, joka saisi sydämen takomaan ja ajatukset sinkoamaan joka suuntaan ja todella varmistamaan, ettei Emily tahtoisi viipyä yhtään enempää kuin olisi aivan välttämätöntä.
"Yksi, kaksi, kolme, neljä..." Lexa alkoi laskea sekunteja kun päästi irti Emilystä ja suunnisti levitetyn vuodesohvan luokse.

Emily hymyili anteeksipyytävästi. 
"Teen siitä sen arvoista." Hän lupasi, vinkaisten naurunsekaisesti kun tuli kiepautetuksi ympäri. Suudelma sai hänet unohtamaan kaiken - aina siihen asti kun Lexa alkoi laskea. Emily pinkaisi yhdelle laukulle, haki sieltä jotakin ja katosi kylpyhuoneeseen. Pikainen suun purskuttelu - hammaspesu oli jäänyt -, hiusten harjaus ja vaatteiden vaihto. 
"Silmät kiinni." Emily pyysi oven takaa.

Lexa ei epäillyt sitä hetkeäkään. Odottaminen oli aina sen arvoista. Sitä paitsi, missä enää muutama sekunti tuntuisi? Hän oli odottanut koko päivän - tai viikkoja, siitä riippuen, miten asiaa tahtoi katsella. Pari minuuttia ei enää edes erottuisi joukosta.
"Kiinni ovat", Lexa vastasi istuen vuodesohvan laidalla silmät kiltisti suljettuina, vaikka halu kurkistaa olikin vahva.

Emily livahti kylpyhuoneesta ulos. Hän oli muutama päivä sitten löytänyt sen nätin setin avaamattomana paketissaan. Mustaa pitsiä ja satiinia, paljon, naisellisella ja sopivan paljastavalla tavalla. Jotenkin hän oli saanut myös stay up-sukat ehjinä jalkoihinsa kiireessä. Käytännössä vain rintaliiveihin ja alushousuihin pukeutunut nainen otti kiinni Lexan käsistä, punoi sormet omiensa sekaan ja istui tuon syliin. Huulet painuivat tuon huulia vasten. 
"Saa avata."

Lexa hamusi ensin suudelmaa Emilyn huulilta silmät suljettuina. Hän oli ajatellut, että tahtoisi avata silmänsä heti kun saisi luvan, mutta nyt kun nainen oli niin lähellä... No, miksei sitä nyt olisi ensin nauttinut mahdollisuudesta suudella. Uteliaisuus voitti kuitenkin muutaman suudelman jälkeen, ja hän nojautui hieman kauemmas sylissään istuvasta naisesta, avasi silmänsä ja unohti samassa täysin, mitä oli ajatellut. Hän tuijotti suu pienesti raollaan naista, joka näytti niin... Hän ei edes tiennyt, mitä sanaa olisi käyttänyt.
"Oli sen arvoista", hän sai kähähdettyä siitä huolimatta, miten kommunikaatio aivojen ja suun välillä tuntui olemattomalta. Lexa vapautti toisen kätensä voidakseen koskettaa Emilyn vyötäröä saamatta revittyä naisen keholla vaeltavaa katsettaan irti.

Emily hymyili vinosti Lexan avatessa silmänsä. Hän oli halunnut näyttää hyvältä ensimmäisellä kerralla. Ei vain antaa Lexa vetää huppariaan hänen päältään. Englantilainen päästi irti tuon käsistä, suudellen huulia vain juuri ja juuri niitä hipoen. 
"Hyvä että oli." 

Lexan oli vaikea saada kiinni yhdestäkään ajatuksesta edes yhden sanan vertaa. Emily oli kerrassaan häiritsevä. Niin herkullisella tavalla häiritsevä, mutta häiritsevä silti.
"Mitä oikein teen kanssasi", hän henkäisi antaen käsiensä seurata polkua, jota katse oli vaeltanut jo useaan kertaan. "Näytät... Luoja. Ei tälle ole sanoja." Hyvä kun hän kykeni muuhun kuin tuijottamaan. Emily onnistui rikkomaan hänet. Aivot, joille monimutkaiset matemaattiset yhtälöt tai lakipykälien opettelu ulkoa ei ollut koskaan tuottanut hankaluuksia, eivät kyenneet käsittelemään tätä. Joten hän tuijotti, ja kosketti, ja tuijotti lisää, ennen kuin veti naisen aivan liki ja suuteli huulia nälällä, joka tuskin riitti kertomaan kaikkea suonissa roihuavasta tulesta.

Siniset silmät tuikahtivat naurusta. Lexa oli niin ihana, eikä hän edes epäillyt reaktion aitoutta. 
"Sinä teet minun kanssani mitä haluatkaan tehdä." Äänensävy valui matalammaksi. Hän vastasi suudelmaan, ynähtäen pehmeästi. Lantio keinahti naisen sylissä ja kädet alkoivat vetää vaatteita Lexan yltä.Ei enää sekuntiakaan odotusta, kiitos. 

Ne sanat eivät auttaneet. Eivät sitten lainkaan, vaan saivat Lexa puremaan Emilyn alahuulta kevyesti ja kietomaan kätensä naisen ympärille, kun Lexa kääntyi vuodesohvan laidalla, kannatteli hetken Emilyä käsivarsillaan ja laski naisen selällään petivaatteiden sekaan. Hän riisui paitansa Emilyn käsien sen parissa askarrellessa ja painui sen jälkeen lähelle nauttien siitä, miltä iho tuntui lähes Emilyn paljasta ihoa vasten. Suudelmat valuivat huulilta leukalinjalle ja aina kaulansyrjää pitkin solisluille, eikä nainen edes koettanut estää käsiään koskemasta ja tutustumasta Emilyn kehoon. Nainen oli niin kaunis, ettei hän saanut silmiään irti - ei sillä, että hän olisi tahtonut edes yrittää.
"Sinä olet henkeäsalpaavan lumoava", Lexa mumisi vasten lämmintä ihoa.

Emily kietoi kädet naisen niskaan, tukien itseään tuota vasten. Hän ei halunnut pudota, se ei oikein antaisi romanttista virettä. Hän koki miltein unohtaneensa millaista oli haluta toinen ihminen lähelleen, nauttia siitä kun tuli kosketuksi ja siitä että sai koskea. Mieli valui huumaavaan usvaan jokaisen Lexan jakaman suudelman myötä, omien sormien tunnustellessa tuon ihoa. Vielä housut pois. Liikaa vaatteita. 
"Sanot sinä..." Emily kähähti hiljaa, kaula taaksepäin venytettynä. Lexa oli aivan varmasti kauneinta mitä hän oli nähnyt. 

"Sanon minä", Lexa vahvisti näykkäisten ihoa hellästi hampaillaan. Hän ujuttautui joogahousuistaan eroon nopeasti eikä jäänyt murehtimaan sitä, minne jalasta potkaistut housut päätyivät, sillä hänellä oli paljon parempaa tekemistä. Oikean käden sormet laskeutuivat leikkimään stay up -sukkien reunalla siinä missä vasen käsi hapuili Emilyn hepeneiden solkia. Niin hurmaavalta kuin nainen näyttikin alusvaatesetissään, se oli hänen suunnitelmiensa tiellä. Suunnitelmien, johon kuului lähinnä niin paljon paljasta ihoa kuin vain mahdollista. Suudelmat valuivat liivien alta paljastuville rinnoille ja kädet vaihtoivat paikkaa, kun Lexa totesi tahtovansa vahvemman vasemman kätensä mieluummin Emilyn reisille kiusaamaan naista. Olkoonkin, että tällaisina hetkinä hän oli kiitollinen molempikätisyydestään. Olihan hänellä niin paljon tutkittavaa ja kosketeltavaa, ja lupaus lunastettavaksi.

Toivottavasti Zoella ei ollut naapureita tai nuo eivät olleet kotona. Vaatteiden vähetessä Emilyn ääni nousi - kenttäratsastaja ei ollut hiljainen. Kevyet huokaukset ja pehmeät voihkaukset pääsivät huulilta, hänen valuessa vain rennommaksi patjaa vasten jokaisen suudelman ja kosketuksen myötä. Emily nosti kädet Lexan hiuksiin, sukien niitä hellästi. Sähkö juoksi pitkin ihoa ja toisen jalan varpaat sivelivät Lexan pohjetta sen silkkisen sukan pinnalla. 

Lexa ei asunut tässä osoitteessa, joten häntä ei haitannut lainkaan pitää meteliä keskellä päivää. Jokainen Emilyn huulilta karkaava ääni sai hänet vain koettamaan uudestaan, miten hän saisi toistettua voihkaisun, inahduksen tai huokauksen, ja hän pyrki painamaan Emilyn reaktiot mieleensä. Muistamaan ne jatkoakin ajatellen. Tosin jos se hänestä olisi kiinni, hän varmistaisi, että saisi monta mahdollisuutta opetella tuntemaan naisen kehoa ja sen reaktioita hänen huultensa tai sormiensa kosketukseen. Sormet kiipesivät ylemmäs sisäreittä pitkin ja nainen korjasi hieman omaa asentoaan antaakseen vasemmalle kädelleen enemmän tilaa houkutella niin tavattoman hurmaavia ääniä irti Emilystä. Huulet siirtyivät suudelmin rinnalta toiselle ja Lexa haki Emilyn kättä omaansa, punoen oikean kätensä sormet naisen sormien lomaan ja puristi hellästi.

Emily painoi silmänsä kiinni ja taivutti päätään taaksepäin. Käsi sai hänet voihkaisemaan terävästi, yllättyneenä siitä tunteesta. Hän puristi sormillaan Lexan kättä, kehon jännittyessä hitaasti. 
"Hyvä luoja..." Hän mutisi käheästi, vastustaen halua kiemurrella mielihyvästä. Lexa tappaisi hänet tähän. Kiltti, päästä jo tuskista tai jotain sellaista. 

Oli kerrassaan huumaavaa seurata Emilyn reaktioita, mutta ehkä hänen oli annettava naiselle edes hieman armoa. Naiselle, joka oli heittäytynyt hänen syliinsä jo edellisenä yönä.
"Luulen, että hänellä on muita kiireitä", Lexa ei voinut olla naurahtamatta ääni matalana Emilyn mutinaan vastaukseksi. Luoja ei ollut pelastamassa Emilyä tässä kohtaa, mutta ehkä hänen sormensa voisivat tehdä sen, tai ainakin houkutella naisesta irti vieläkin enemmän ääntä. Lexa suuteli tiensä takaisin Emilyn huulille samalla kun vasemman käden näppärät sormet pitivät huolta naisen nautinnosta. Tämä oli kaikki niin paljon parempaa kuin mistä hän oli edellisenä yönä uneksinut.

Edes Lexan huulet eivät riittäneet tukahduttamaan niitä ääniä. Puna nousi kalpeille kasvoille ja jatkui solisluille asti. Urheilijan kunnosta ei tuntunut olevan mitään hyötyä, hengitys takertui kurkkuun ja jos hän olisi avannut silmänsä, ne olisivat varmasti pyörineet päässä. Keho värisi äskeisen jäljiltä. Jestas.

Lexa hymyili leveästi naiselle ja painoi pehmeitä suukkoja pitkin kaulansyrjää, kun antoi Emilyn tasata hengitystään. Mieli teki vain antaa huulien jatkaa alemmas, yhä alemmas keholla, jota ratsastus oli muokannut niin perin jänteväksi, mutta ehkä hänen täytyi antaa Emilylle mahdollisuus kerätä ajatuksiaan. Tai edes saada happea keuhkoihinsa. Hän osaisi olla kärsivällinen, mitä Emilyyn tuli. Hän osaisi.
Tai sitten ei osannut, kun huomasi joka tapauksessa valuneensa suutelemaan naisen lantioluuta.
"Olet vastustamaton", nainen henkäisi vasten lämmintä ihoa ja tuskin sai katsettaan irti siksi hetkeksi, että saattoi vilkaista Emilyn kasvoja. "Maailma ei vielä pyöri silmissä?"

Emily vei käden suunsa eteen. Se auttoi ja hän sai edes hengityksestään kiinni, vaikka väriseminen ei ollut antamassa periksi. Hän kohotti päätään ja katsoi Lexaa, siristäen silmiään. Mitähän tuo teki hänen lantiollaan? 
"Sinä olet." Emily mutisi hiljaa ja pudisteli päätään. Ei, maailma pysyi paikoillaan. 

"Hyvä", oli kaikki, mitä Lexa sai sanottua ennen kuin painoi huulensa jälleen lämpimälle, kalpealle iholle. Jos maailma ei kerran vielä pyörinyt, oli hyvä hetki laittaa se pyörimään. Olipa hän kultainen, kun antoi naisen tuskin hengähtää muutamaa minuuttia, ennen kuin oli taas Emilyn kimpussa. Mitä siitä kärsivällisyydestä ja itsehillinnästä olikaan tullut sanottua? Hänellä ei ollut enää aavistustakaan, mutta oliko sillä todella väliä, kun hän saattoi pohtimisen sijaan näykkäistä hellästi Emilyn sisäreittä ja suudella tiensä reiden sisäpintaa ylemmäs - ja viime hetkellä siirtyä tekemään sama toisellekin jalalle. Pieni kiusa ei ollut koskaan tappanut ketään, eihän?
Paitsi kenties hänet. Kenties Emilyn onneksi hänen intonsa kiusata naista oli varsin loppuunkulutettu, eikä kestänyt kauaa kun hän luopui moisesta, ujuttaen kätensäkin avuksi. Oikea käsi ei irrottanut otettaan naisen sormien lomasta, vaikka mieli tekikin antaa sen vaeltaa keholla vapaasti. Hänellä oli niin monta kehon kaarretta tallennettavaksi muistin syövereihin, ja niin vähän aikaa.

Lexa olisi tosiaan voinut päästä hengestään, jos Emilyn reaktiokyky olisi ollut mitenkään toimiva. Hänestä tuntui että kaikki mihin hän pystyi, oli ääntely nautinnosta ja kosketuksien alla värähtely. Jos äskeinen oli saaanut naapurit inhoamaan Zoen väliaikaista vierasta, oli melko varmaa että tämä kirvoittaisi jostakusta naapurista jonkunlaisen heippa-lapun. 
Kahdeksan, yhdeksän vuotta. Niin kauan olli siitä kun Emily oli viimeksi oikeasti nauttinut sängyssä. Jänntevä selkä taipui tiukalle kaarelle ja putosi patjaan, käden puristaessa Lexan kättä rystyset valkoisena. Hän veti reisiään yhteen, kykenemättä puhumaan, saatika edes hengittää. Pois sieltä, nyt. 

Lexa harvoin sortui ylpeyteen tai omahyväisyyteen, mutta Emily nosti huulille hymyn, joka vieraili vaarallisen lähellä niiden rajoja. Nainen suuteli tiensä kehoa pitkin ylemmäs, kunnes saattoi asettua makaamaan Emilyn vierelle kyljelleen ja vain katsella kaunista naista. Vasen käsi siveli vatsan pehmeää ihoa eikä Lexa saanut katsettaan irti Emilyn punoittavista kasvoista ja kohoilevasta rintakehästä.
Nainen oli niin uskomattoman kaunis.
"Henkeäsalpaava", hän mumisi hiljaa ja siirsi Emilyn hiuksia sivuun naisen kasvoilta.

Emily hapuili järkeään jostakin hyvin kaukaa. Hän ei ollut kuvitellut että se voisi olla niin... Hyvä jumala. Parempaa kuin missään unissa tai mielikuvituksessa. Laiskasti hän käänsi katseensa Lexan puoleen, purren kevyesti huultaan. Keho nytkähteli kevyesti omia aikojaan, eikä se tuntunut olevan aikeissa lopettaa. 
"Olet." 

"Minä puhuin sinusta, querida”, Lexa vastasi espanjankielinen hellittelynimi huulilta huomaamatta lipsahtaen. Hän ei kenties puhunut espanjaa, mutta hän tiesi kielestä riittämiin, jotta tietyt sanat olivat painuneet mieleen.
"Olet henkeäsalpaavan kaunis", hän jatkoi antaen sormiensa sivellä naisen kasvoja ja leimuavia hiuksia.

Emily hymähti pehmeästi. Tuntui mahdottomalta että keho koskaan asettuisi. Pahempaa kuin se vuorikiipeily. 
"Sinä olet." Hän huomautti sen hengästymisensä alta.

"Voitko vain ottaa kehun vastaan?" Lexa naurahti pehmeästi ja hipaisi huulillaan naisen ohimoa. "Puhuimme sinusta, emme minusta."

Punapää nauroi pehmeästi, ääni käheänä. 
"Hyvä on." Hän kääntyi hieman kyljelleen, nytkähtäen kevyesti.  Lexa oli aivan varmasti rikkonut jotain! Aivan varmasti oli.

Ottaen huomioon, miten hän oli jäänyt aluksi vain tuijottamaan Emilyä, Emily oli aloittanut rikkomalla hänet.
"Kiitos", Lexa vastasi kietoen kätensä Emilyn ympärille ja veti naisen itseään vasten. Hän painoi leukansa naisen päälaelle ja hengitti syvään punaisten hiusten tuoksua.
"Olet täydellinen."

Emily halusi läimäistä itseään vatsaan. Pahimman tasoituttua se nytkähtely oli melkein kivuliasta. Hän oli kuvitellut tämän jääneen nuoruusvuosiin, kauas taakse. 
"Kiitos." Piti ottaa kehu vastaan.

Hän hymyili tyytyväisenä, kun Emily uskoi häntä eikä jäänyt vääntämään kättä jokaisesta kehusta. Hänen teki mieli suoltaa niitä suustaan taukoa pitämättä, täyttää asunnon hiljaisuus pehmeillä sanoilla ja lempeillä kosketuksilla, mutta sen sijaan nainen päätyi vain hyräilemään hiljaa, niin perin tyytyväisenä siihen, että sai pidellä Emilyä käsivarsillaan.

Kun kelvoton keho viimein asettui, Emily nosti kätensä Lexan hiusten sekaan ja silitti niitä hellästi. 
"Mutta sinäkin olet henkeäsalpaavan kaunis."

Lexa hymyili pehmeästi naiselle ja katseli sinisiä silmiä.
"Kiitos", hän sanoi, sillä täytyihän hänen nyt noudattaa omaa esimerkkiään, kun oli ensin saarnannut Emilylle kehujen vastaanottamisesta.
"Vannon että kuulin napsahduksen, kun aivoni ajautuivat oikosulkuun sinun tähtesi", hän hymisi huvittuneena.

Varovasti Emily kierähti hieman enemmän Lexan päälle kuin tuon viereen. Mitenhän ihmeessä asunnosta tuulettaisi sen raskaan ilman pois?  Hän miettisi sitä toiste. 
"Saisinkohan toistettua sen?" Sukalla verhottu jalka nousi Lexan yli, siirtäen Emilyn istumaan hajareisin Lexan lantiolle.

"Oh, en epäile sitä hetkeäkään", Lexa henkäisi värähtäen ja kohotti kätensä Emilyn reisille. Hän ei luottanut aivoihinsa lainkaan, mitä tuli Emilyyn - petollinen mieli oli jo moneen kertaan osoittanut, miten mistään ei vain tullut yhtään mitään naisen lähellä. Peukalot sivelivät sukkien ja ihon rajaa, eikä Lexa voinut varsinaisesti valittaa näkymästään.

Emily kumartui hieman eteenpäin, sormien hakiessa vuorostaan hakasia. Lexalla oli vielä liikaa vaatteita.

Lexa kaarsi selkäänsä irti lakanoista, jotta Emilyn työ rintaliivien hakasten kanssa helpottuisi, ja kun nyt kerran oli jo osittain ylhäällä, päätyi nousemaan vielä sen verran, että saattoi painaa huulensa naisen solisluulle.
"Olet edelleen aivan liian kaunis", hän hymähti. Hän ei tiennyt, miten enää koskaan keskittyisi töissään, kun unelmoisi vain Emilystä.

Saatuaan ne hidastavat liivit pois, Emily painoi huulensa Lexan kaulalle, siitä solisluille. Hän hymähti kevyesti Lexan sanoille, näykkäisten ihoa pehmeästi. Suu kiinni, imartelija. Emily ei tiennyt mitä olisi käsillään tehnyt, kaikki oli uutta ja olisi pitänyt ehtiä koskea kaikkialle samaan aikaan. Suudelmat valuivat rinnoille ja hän siirtyi polvilleen Lexan jalkojen väliin, nitkuttaakseen viimeisetkin vaatteet pois. 
Tuo tuntui niin pitkältä nyt. Ihana pitkä, solakka ja urheilullinen. Kauniista nyt sitten puhumattakaan.

Viesti meni perille, eikä Lexa enää edes yrittänyt puhua. Siihen saattoi tosin myös vaikuttaa se, miten sanojen muodostaminen tuntui vaativan aivan liikaa töitä. Ei hänen keskittymisensä riittänyt siihen, kun Emilyn huulet vaelsivat hänen ihollaan. Hiljainen nainen nosti lantiotaan irti lakanoista auttaakseen Emilyä riisumaan alushousunsa ja juoksutti jalkaansa Emilyn sukan peittämällä pohkeella. Oli vaikea keskittyä kun Emily oli siinä, ja Lexa sai todella estää itseään, ettei kurottanut naisen puoleen ja vetänyt tuota uuteen suudelmaan.

Emily otti itselleen aikaa. Saattoiko häntä syyttää? Tämä oli jotain mistä hän oli haaveillut vuosia, odottanut mahdollisuutta jälleen rentoutua ja nauttia toisesta ihmisestä. Sormet piirsivät kuvioita reiteen pehmeästi, nousten ylemmäs. Ainakin hetkeksi hän keskittyisi siihen.

Lexa kiemurteli vuodesohvalla pinnallisten hengenvetojen saadessa rintakehän kohoilemaan terävästi. Iho tuntui olevan tulessa, eikä hän tiennyt olivatko Emilyn sormet jäätä vai bensiiniä, jota kaataa liekkeihin. Miellyttävä odotus sai vain kiemurtelemaan enemmän ja kohottamaan lantiota lakanoista.
”Millie”, hän vetosi käheän henkäisyn mukana ja puristi lakanaa sormiensa otteessa rystyset valkoisena. Kiemurtelun lopettaminen vaati aivan liikaa tahdonvoimaa, jota hänellä ei varsinaisesti tilanteessa edes ollut, eikä suu pysynyt suljettuna yrittämälläkään, kun hiljaiset, terävät hengenvedot halkoivat ilmaa.

Lempinimen kuuleminen Lexan huulilta oli enemmän kuin tarpeeksi. Hän siirtyi huulineen alemmas - se lausuttu nimi oli ihan selvästi pyyntö, eikö? - ja näykkäisi pehmeästi reittä ensin. Hiuksiaan hän sai vetää tieltä. Mielessä kipaisi niiden ajaminen. Sitten voisi toteuttaa sen Lexan pyynnön.

Se oli mitä tahansa, mitä Emily tahtoisi sen olevan. Lexasta tuntui, ettei hän edes saisi mitään muuta sanaa suustaan kuin naisen lempinimen. Hyvä kun ajatuksiinkaan mahtui muita sanoja. Oliko maailmassa edes muita sanoja? Hampaiden kosketus reidellä sai naisen ponnistamaan lähes istualteen pelkillä vatsalihaksilla. Hyvä luoja. Inahdus karkasi huulilta kun hän antoi selkänsä pudota takaisin vuodesohvan narahtavalle patjalle koettamattakaan hallita liikettä enää lihasvoimin. Se olisi vaatinut aivan liikaa töitä, eikä hänen keskittymisensä riittänyt moiseen Emilyn huomion alla. Nautinto pyyhkäisi yli lähes varoittamatta ja paljon nopeammin kuin hän oli odottanut, eikä yllätetty nainen saanut edes kunnolla hengitettyä sen läpi. Mitä puhetta sitä oli ollutkaan tähtien näkemisestä? Hänellä oli koko tähtikartta suljettujen silmiensä takana. Keho rentoutui hitaasti ja Lexa tavoitteli sokkona Emilyn hiuksia voidakseen houkutella naisen vierelleen ja syvään, joskin hänen osaltaan varsin raukeaan suudelmaan.
”Ai hyvä helvetti”, hän henkäisi koettaen saada ajatuksistaan kiinni.

Emily ei voinut jättää sitä siihen, vaan kokeili pehmeästi hampaita reiteen vielä kerran sen jälkeen. Vasta sitten nainen suostui siirtymään Lexan viereen, suutelemaan tuota pitkään ja pehmeästi. 
"Se tuskin auttaa sinua."

”Ei todellakaan auta”, nainen kähähti päätään pudistaen. Mikään tai kukaan ei auttaisi häntä.
”Hitto, kaikki meistä eivät ole ammattiurheilijoita. Ei kunto kestä tämmöistä”, puhahti nainen joka juoksi huvin vuoksi kymmenen kilometrin kilpailuja. Lexa kiersi kätensä Emilyn ympärille ja veti naisen niin lähelle kuin vain saattoi, eikä se siltikään tuntunut olevan riittävän lähellä.

Emily vilkaisi puhisevaa naista kulmiensa alta. 
"Sinä juokset kilpailuja huviksesi. Ei mene läpi." Ja hän oli ollut kiltti ja tehnyt sen vain kerran. Lexa perkele ei ollut antanut mitään armoa. Käsi kiertyi naisen ympärille ja jalat solmiutuivat tuon jalkojen sekaan. Se oli aika varmasti maailman paras ja turvallisin paikka, Lexan kainalo.

Lexa vain puhalsi ilmaa ulos keuhkoistaan vastaukseksi. Ei hänellä ollut sanoja tai edes suurta mielenkiintoa väitellä Emilyn kanssa. Ei, kun nautinto virtasi suonissa ja hän saattoi vain pidellä Emilyä kainalossaan. Nainen hautasi kasvonsa punaisten hiusten lomaan ja hengitti syvään.
”Seuraavalla kerralla kun päätät vaihtaa vaatteesi, anna naiselle pieni varoitus, jooko? Leukani kolahti kovin lujaa lattiaan”, hän vitsaili hiljaa perin tyytyväisenä oloonsa.

Se sai punapään kikattamaan pehmeästi. 
"Voit melkein laskea sen varaan, että jos tulen jostain muualta kuin tallilta, kannattaa varoa. Ja minä vihaan sukkahousuja."

”Eli jos selviän kuukaudesta järjissäni, olen jo ylittänyt odotukset”, Lexa summasi. ”Loistavaa.” Emily koituisi hänen kohtalokseen, ei sitä voinut muutenkaan muotoilla. Hänestä ei jäisi mitään jäljelle.

"Noh!" Emily painoi pehmeän suudelman Lexan ihoa vasten. 
"Käytän töissä aina urheilujuttuja ja ne ovat niin tympeitä. Haluan vapaalla olla nätti ja naisellinen."

”Saat olla juuri niin nätti ja naisellinen kuin tahdot”, Lexa lupasi naurahtaen, ”mutta älä odota, että minä pystyn pitämään käsiäni irti sinusta siinä kohtaa.” Emily oli aina kaunis, oli naisella päällään mitä tahansa.

"Sanoinko että oletan sinulta sitä?" Hän hieraisi kasvojaan lämmintä ihoa vasten, hapuillen peittoa päälleen. Ei mikään kiire ylös. 
"Ja käytän ihan liikaa rahaa kaikkeen nättiin."

"Annoin vain rehellisen varoituksen", Lexa naurahti pehmeästi ja veti peittoa paremmin heidän ylleen. Hän ei ollut nousemassa mihinkään tai päästämässä Emilyä jalkeille.
"Saahan sitä itseään hemmotella. Sinun rahasi, sinun valintasi, mihin sen tahdot käyttää." Ja hän olisi hullu, jos valittaisi Emilyn innosta ostaa nättejä alusvaatteita. Voisi tosin olla, että samainen into ajaisi hänet hulluksi.

Emily piirteli peiton alla sormellaan kuvioita Lexan vatsan ihoon. Tuo oli niin... Sille ei ollut sanoja. 
"Hemmottelen sivussa sinua."

"En voi kiistää sen olevan totta", Lexa naurahti. "Onnekas minä." Todella onnekas hän, kun sai nyt pidellä Emilyä käsivarsiensa suojassa ja hengittää syvään naisen tuoksua. Hän todella tarvitsisi oman asunnon niin pian kuin vain mahdollista, jotta näitä hetkiä olisi useampiakin.

Se olisi ihan positiivista jos jommalla kummalla olisi oma asunto. Nyt tuntui siltä kuin olisi ollut jälleen 16. 
"Mmm. Miä olen onnekas, etkö muista? Kuin näytät tuolta?" Hän totesi huvittuneena. Sashan sanojen merkitys ei auennut selvänäkään täysin.

"Tuolta?" Lexa nojautui kauemmas ja katseli kulma koholla Emilyä. Kesti hetken, että sanat rekisteröityivät ja palauttivat hänet takaisin edelliseen iltaan, kun hän oli käynyt noutamassa Emilyä tupareista.
"Taidanpa leikkiä, etten koskaan kuullutkaan sitä. Helpompaa kuin koettaa saada teidän ajatuksenjuoksustanne kiinni, kun selkeästi sanoistanne vastasi enemmän vodquila kuin aivonne", hän naurahti.

Emily nauroi, kiehnäten vain lähemmäs peiton alla. Siinä oli niin ihana olla. Harmi vain, että nälkä alkoi kaivaa. Krapulan syy. Kun paha olo meni pois ja toinen tarve tuli täytettyä, oli nälkä. 
"Noh... Lexa, enkelini..." Äänensävystä saattoi arvata että hän oli pyytämässä palvelusta. 
"Minun olisi nälkä. Tilaanko ruokaa vai autatko naista mäessä?"

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:50 pm

Lexa hymyili leveästi jo valmiiksi. Emily tahtoi selkeästi jotain, ja kukapa hän olisi kieltämään naiselta yhtään mitään? Varsinkaan, jos se tarkoitti mahdollisuutta häärätä keittiössä.
"Tilasit jo", nainen naurahti, painoi suukon Emilyn otsalle ja alkoi selvittää solmua, jolle jalat olivat kietoutuneet. Hän nousi istumaan, venytteli päätään pyöräyttäen ja ponnisti jaloilleen etsien nopeasti alushousunsa ja löysän neuleen, joka päällä oli alunperinkin asunnolle saapunut. Hän kääri pitkiä hihoja matkallaan keittiönurkkaukseen ja kurkisti jääkaappiin, joka oli yllättävän täynnä. Ehkä Zoe oli vihdoin ymmärtänyt, että sai valmiita annoksia purkeissa jääkaappiinsa, jos vastineeksi täytti jääkaapin ruoka-aineilla.
"Miltä kuulostaisi kermainen kanapasta ja vihreä salaatti?" Nainen kysäisi tuijoteltuaan jääkaapin sisältöä hetken. Jotakin nopeaa ja riittävän vaivatonta, niin hän pääsisi ripeämmin takaisin pitelemään Emilyä kainalossaan.

Emily hymyili pehmeästi, vapauttaen Lexan sohvalta. 
"Olet enkeli." Hän vahvisti vielä, venytellen kevyesti vuodesohvalla. Vasta sitten hän nousi ylös, veti alushousut jalkaansa ja laukusta syvänpunaisen, satiinisen yöpaidan.
Pinkki pyjama ei oikein nyt tuntunut mukavalta valinnalta. 
Hyvin, hyvin pörröisiä hiuksiaan haroen Emily asteli keittiöön, hymy huulillaan. Nyt oli sentään ollut juuri niin hauskaa kuin hiusten pörrö antoi ymmärtää. 
"Palvon sinua. Puhut aina niin kauniisti." Kävi siis oikein hyvin. 

"Olen hyvin kaukana enkelistä", Lexa heitti olkansa yli naiselle. Eikö enkeliys vaatinut tiettyä viattomuutta ja puhtoisuutta? Hän oli syntinen nainen kaiken tässäkin asunnossa tekemänsä jälkeen, eikä olisi katunut sitä vaikka se olisi suora menolippu ikuiseen kadotukseen.
"Vain sinulle", nainen naurahti alkaen kerätä jääkaapista tarvitsemiaan ainesosia keittiön tummalle kivitasolle. "Olen sitä paitsi melko varma, että olen luvannut laittaa sinulle ruokaa hyvin usein. En ole varmasti vielä toteuttanut jokaista lupaustani."

Yöpaita vilautti sukkien pitsiä kun Emily nojasi työtasoon, hymyillen. 
"Ja olen onnellinen siitä että sinä puhut kauniita vain minulle." Hänen äänestään kuului huvittuneisuus. 
"Ja ei se mitään, niin minäkin olen. Punapäät eivät pääse taivaaseen."

"Kukapa niitä portaita taivaaseen jaksaisikaan kiivetä, kun moottoritie vie kerran helvettiin", Lexa virnisti ja kumartui suukottamaan ohikulkeissaan Emilyn huulia. Hän laski paistinpannun kaasuliedelle ja palasi etsimään paistinlastaa. Zoen keittiössä ei tuntunut vallitsevan minkään sortin loogista järjestystä. Siinä sivussa oli hyvä hetki varastaa toinenkin suukko Emilyltä.
"Olet kovin häiritsevä, kun olet siinä", nainen valitti leikillään. Uskaltaisikin mennä yhtään kauemmas. Emilyn oli oikein hyvä juuri siinä. Hän tosin harkitsi hetken nostavansa naisen työtasolle, mutta ruoanlaitto unohtuisi sinä hetkenä, jos hän antaisi ajatustensa vaellella moiseen suuntaan. Ehei, kanat pannulle ja vettä kiehumaan pastoja varten.
"Kuinka kiireiseltä loppuviikkosi näyttää?"

Emily hymyili pehmeästi, katsellen Lexan touhuamista. Hän oli niin onnellinen, kaikesta huolimatta, että olisi halunnut tanssia ja pyöriä. Hän jätti sen kuitenkin tekemättä, palkiten Lexaa ruoanlaitosta niillä tuon varastamilla suukoilla. 
"Voin toki pukea pyjaman." Hän naurahti. 
"Tai ottaa yöpaidan pois, jolloin olen oikeasti häiritsevä." Hän virnisti hieman, miettien. 
"Ei kovin. Vieläkään." 

"Älä uskallakaan", Lexa virnisti. Ei pyjamaa, ehei. Emilyn oli oikein hyvä juuri noin, jos häneltä kysyttiin. Ja ilman paitaa... "Jäisit kovin nälkäiseksi sen jälkeen." Hän oli vain heikko nainen. Ei hän pystyisi vastustamaan kiusausta, jos sitä tarjottaisiin hänelle hopeatarjottimella.
"Olen tavallaan erittäin onnellinen siitä tiedosta", nainen naurahti. "Ehdin nähdä sinua enemmän." Olihan se sääli, ettei Emilyllä ollut kovin paljoa kiirettä tallilla, mutta jos hän saisi vaihtokaupassa yhteisiä iltoja... ehei, hän ei suinkaan valittaisi. Saatuaan kanat paistetuksi ja hautumaan kerman ja mausteiden sekaan, hän saattoi todella kääntyä Emilyn puoleen. Lexa kumartui suutelemaan naista ja hetkeä myöhemmin ujutti kätensä naisen lantiolle ja nosti Emilyn ilmaan vaivattomasti. Istukoot suloisesti keittiötasolla hetken, niin punapää saisi vuorostaan kumartua suutelemaan häntä.

Emily väläytti vastaukseksi kovin viattoman hymyn. 
"Jäisinkö?" Ei hän tosiaan auttanut kysymyksillään yhtään, mutta olisi parempi tottua siihen. 
"Ehdit nähdä minua poikkeuksellisen paljon kauden aikana, usko pois. Älä totu siihen." Hän naurahti, sipaisten Lexan kättä tuon kulkiessa ohi. Nainen kurottautui siihen suudelmaan, ynähtäen pehmeästi. Pieni kikatus soljui huulilta kun hän tuli nostetuksi tasolle. 
Zoe tappaisi hänet jos olisi tiennyt. 
"Sinä sitten nostelet minua mielelläsi." Hän naurahti, nojautuen suutelemaan Lexaa pehmeästi. Kädet nousivat naisen niskaan ja toinen jalka veti tuota lähemmäs. 

Ei, Emily ei auttanut, mutta juuri sen takia nainen oli päätynyt tasolle istumaan.
"Minun täytyy pitää jollakin huolta kunnostani, kun en koskaan päätynyt hankkimaan salijäsenyyttä", hän naurahti juoksuttaen käsiään Emilyn reisillä, kun astui lähemmäs. Oli helppo kietoa kädet naisen selän ympärille ja hamuta uutta suudelmaa vallan tyytyväisenä siihen, millaisen käänteen iltapäivä oli saanut.

"Sinun onnesi etten kasvanut kasvuennusteisiini." Emily naurahti huulia vasten, värähtäen kosketuksen alla. Hän veti Lexaa mahdollisimman lähelle, nauttien siitä läheisyydestä niin paljon. Se oli helppoa, mutkatonta. Vihdoin. Emily ei tosin osannut pitää sitä suudelmaa viattomana, vaan veti Lexaa aina uudelleen lähelle, yhä nälkäisempään suudelmaan. 

"Se olisi vain tarkoittanut rankempaa treeniä", Lexa virnisti suudelmien lomassa. Hänestä Emily oli täydellisen pituinen. Riittävän lyhyt, jotta hän saattoi kumartua suutelemaan naista, mutta riittävän pitkä, jotta hän ei joutunut taipumaan kaksin kerroin. Ja mahdollisuus nostella naista oli ehdottomasti suuri plussa. Hän vastasi suudelmiin sama nälkä eleisiin hiipien ja Lexa ujutti kätensä Emilyn paidan alle lähes toivoen, että olisi sittenkin rohkaissut naista luopumaan siitä aiemmin, kun Emily oli moisella uhkaillut.
"Jos et lopeta häiritsemistäni, joudut syömään ylikypsää pastaa", nainen varoitti käheää naurua äänessään. Luoja, mitä Emily tekikään hänelle.

Emily ynähti tuntiessaan sormet paitansa alla. 
"Ota pasta hellalta pois. Ja ylikypsä pasta on ihan hyvää." Emilyn huulet hipoivat Lexan omia hänen puhuessaan. Ei aikomustakaan käyttäytyä. 

Hella oli liian kaukana, sillä se olisi pakottanut astumaan muutaman askeleen päähän Emilystä. Ehei. Liian kaukana ehdottomasti.
"Tai sitten olen vain todella nopea", hän virnisti vinosti kurottaessaan uutta suudelmaa Emilyn huulilta. Oikea käsi hieraisi naisen rintaa paidan läpi ja selällä tanssinut vasen käsi laskeutui piirtelemään kuvioita reiden pehmeälle iholle.
Zoe todellakin tappaisi heidät, jos saisi koskaan tietää.

Emily ei ollut kertomassa Zoelle, joten tuo tuskin koskaan saisi tietää. Pitäisi tuulettaa syntyi ulos asunnosta ennen kuin voisi olettaa tuon palaavan. 
"Ollaanpas sitä..." Emily naurahti, voihkaisten perään hiljaa. Miten hänen piti kestää tällaista? Sydän, älä petä nyt. 

"Mitä?" Lexa haastoi ääni huvittuneena. Jos se hänestä vain olisi kiinni, nainen unohtaisi kokonaan, mitä oli ajatellutkaan. Emily oli häirinnyt häntä kesken ruoanlaiton ja saisi nyt tuntea seuraukset nahoissaan. Se, että Emily istui keittiötasolla tarjosi hänelle vastustamattoman mahdollisuuden suudella kaulansyrjää samalla kun sormet työnsivät alushousuja sivuun. Lexa tukahdutti huulilta pakenevan ynähdyksensä vasten Emilyn hartiaa ja näykkäisi lämmintä ihoa toivoen, ettei jättäisi jälkeensä paljastavia mustelmia.

Emily ei edes tajunnut ajatella mustelmia. Hän inahti pehmeästi, antaen itsensä henngittää raskaasti Lexan korvaan. Tuo kerjäsi sitä. Lantio nytkähti kevyesti ja aivan tajuamattaan hän levitti reisiään hieman. 

Jos Lexa olisi ajatellut, hän olisi varonut hampaitaan paljon enemmän, eikä suudellut ihoa lainkaan niin kyltymättömästi kuin nyt, mutta ajatus Emilyn kalpeasta ihosta ja sen merkityksestä ei rekisteröitynyt mielessä, jolla oli paljon muuta ajateltavaa. Hän värähti hengitystä korvanlehdellään ja suuteli vastaukseksi naisen kaulan jännettä, jolla pulssi tuntui pomppivan. Lisätila sormille tuntui luvalta jatkaa, eikä hän kaivannut sen enempää rohkaisua.
Olihan hän luvannut toimia ripeästi, jotta Emily saisi ruokaakin.

Pulssi tosiaan hyppi omassa tahdissaan eikä sille tuntunut olevan helpotusta saatavilla. Hän hypähti hieman pöydällä senn kosketuksen myötä. Olohuone oli jo saanut osansa, nyt myös keittiöparka. Sormet takertuivat Lexan pitkiin hiuksiin tiukasti, kehon jännittyessä äärimmilleen. Ja taas se sama nytkähtely jäi olemukseen. Jestas. 

Hyvä on, nyt hän tosiaan tunsi olonsa hieman ylpeäksi. Eipä sillä, että kukaan koskaan saisi kuulla tästä, mutta silti. Nainen kurotti suutelemaan Emilyn huulia pehmeästi ja piteli hetken naisesta kiinni oikealla kädellään. Ihan vain varmistaakseen, ettei Emily ollut valumassa keittiötasolta lattialle, jos hän laskisi irti.
"Minä sanoin, että sinä olet häiriöksi", hän naurahti hiljaa vasten naisen huulia, painoi vielä pikaisen suukon ja astahti sen jälkeen kauemmas. Lexa pesi kätensä ja poimi keittiöpyyhkeen matkaansa, kun palasi hellan luokse tarkistamaan, missä kunnossa ruoka oli. Kastike oli saanut hautua ja maustua oikein mukavasti, mutta kuten hän oli aavistellutkin, pastan koostumus oli kärsinyt turhan pitkästä keittoajasta.
"Ylikypsää pastaa tänään tarjolla", nainen pudisti päätään huvittuneena valuttaessaan vedet pois kattilasta. Ei sentään niin mössöä, että hän heittäisi pastan pois ja keittäisi tilalle uudet, mutta silti turhan pehmeäksi keitettyä hänen makuunsa.
"Mitä ihmettä teen kanssasi, kun en saa edes laitettua ruokaa lähettyvilläsi."

Ei hän ollut lattialle valumassa, mutta keho oli eri mieltä siitä miten tuli käyttäytyä. Hän inahti hiljaa, jääden turvallisesti istumaan siihen tasolle. Hän ei luottanut jalkoihinsa, ei ihan vielä. 
"Minä olen ilolla häiriösi. Ja ylikypsä pasta on ihan hyvää. Se ei ole palanutta." Emily ynähti raukeasti. 
"Hyvinhän sinä teit ruokaa. Ja sinä teet edelleenn minulle ja minun kanssani ihan mitä haluat tehdä."

Lexa pudisteli päätään laskiessaan kattilan takaisin hellalle, kun oli ensin sammuttanut siniset liekit levyltä.
"Sinä saat vielä porttikiellon keittiöön silloin kun minä olen laittamassa ruokaa", nainen hymähti, mutta saapui kuitenkin painamaan suukon Emilyn huulille siinä samalla kun kaivoi sahalaitaisen veitsen vetolaatikosta salaattitarpeiden silppuamista varten.
"Ja sinun täytyy tehdä hiuksillesi jotain ennen iltaa", Lexa naurahti pakottaen katseensa irti Emilystä, ennen kuin leikkaisi sormeensa tomaattia pilkkoessaan. Zoen jääkaapin vihannesvalikoima ei yllättänyt suuruudellaan, mutta kyllähän sitä nyt tomaatilla, paprikalla ja tuorekurkulla sai edes jonkinverran väriä vihreiden salaatinlehtien sekaan.
"Täytyykö sinut kantaa pöytään, vai pystytkö kävelemään itse?" Nainen puri huultaan estääkseen ilkikurista hymyä kohoamasta kasvoilleen.

"Ihan kuin voisit antaa minulle porttikieltoa minnekään." Englantilaisnainen totesi varmana ja hymyili sille suukolle. Hän veti hiuksiaan latvoista ja vilkaisi niitä. Emily saattoi vain kuvitella. 
"Mmm, niinkö luulet?" Hän ei välttämättä halunnut tietää, miltä näytti. Hän oli tullut hieroneeksi päätä patjaan aika antaumuksella. Emily tuhahti ja valui alas tasolta. Maailma ilmeisesti halusi antaa Lexan ylpeydelle boostia, kun hän horjahti. 
"...Kävelen ihan itse!"

Emily oli kenties oikeassa monestakin syystä. Nainen ei edes uskoisi hänen käskyään pysytellä poissa keittiöstä ja toisekseen, hänen tulisi nopeasti ikävä Emilyä. Ehkä porttikielto ei siis palvelisi tarkoitustaan. Tiukka sääntö olla koskematta keittiössä? Jotenkin hän epäili, ettei se toimisi paria minuuttia pidempään.
"Mmhmm", nainen myhäili leveä hymy huulillaan kun seurasi Emilyn kulkua. Hän voisi pitää kätensä kiireisenä kattamalla pöytää, niin ei tulisi kaapanneeksi Emilyä kantoonsa. Hän ei voinut mennä täysin vannomaan, minne edes kantaisi naisen, jos päätyisi poimimaan tuon käsivarsilleen.
Parempi siis kaikille, että Emily käveli aivan itse.
"Ole hyvä, käy vain kiinni", Lexa naurahti laskiessaan vielä viimeisenä salaattikulhon ja vesikannun pöytään, jonka kattaminen kahdelle oli hoitunut vain muutamalla kävelyllä keittiölle ja takaisin. Hän ei tosin ollut löytänyt Zoen pannunalusia, joten pastakattila ja paistinpannu olivat keittiöpyyhkeen päällä, mutta eipä tässä nyt kynttiläillallista ollut katettukaan.
"Johan sinua on nälässä pidettykin."

Emily tassutti pöydän luo ja istui alas. Hän tosiaan kävelisi aivan itse, Lexan yninä oli kertonut ihan tarpeeksi. Mokoma. Saatuaan luvan hän otti kohtalaisen pieneksi naiseksi valtavan annoksen ruokaa. Kun Emilyllä oli nälkä, naisella myös oli nälkä eikä se ollut vitsi. 
"Kiitos. Ja en valita. Saat pitää minua nälässä noin useammin." 

"Minä pidän, oikein mielelläni", Lexa lupasi nauraen. Hän keräsi itselleen sopivan annoksen tyytyväisenä jälleen kerran siihen, miten ruokaa ei jäisi liikoja yli - olkoonkin, että hän oli Jodiella asumisen myötä oppinut tekemään ruokaa suuremmalle väelle. Onneksi Emily söi aina reippaan annoksen.
"Tämä oli paras ideasi hetkeen", nainen virnisti sekoittaessaan kermaista kanakastiketta pastan sekaan lautasellaan. "Ehdottomasti pitkän ajomatkan arvoinen retki." Koska välimatkaa Hexhamilla ja Newcastlella oli niin hirvittävän paljon.

Emily naurahti pehmeästi. 
"Minä saan aina hyviä ideoita. Ja kestit ajon oikein urhoollisesti." Ruoan jälkeen hän voisi vielä maata hetken Lexan kainalossa myllätyn vuodesohvan uumenissa. Sitten pitäisi ajatella asunnon tuuletusta.

"Niin saat", Lexa myönsi. Se oli ainakin tämän idean valossa totta. Hänelle ei olisi tullut mieleenkään, että Zoen asunto oli tyhjänä päiväsaikaan. Hänestä alkoi tuntua, ettei Zoe edes käynyt kotonaan kuin korkeintaan nukkumassa, eikä sitäkään kovin usein. Olikohan nainen edes koskaan vapaalla? Eipä sillä, parempi heille, kun asunnon vuokralaista ei näkynyt tai kuulunut.
"Ehkä minun pitäisi kuitenkin kaiken jälkeen kiittää ystäviäsi siitä, että he antoivat alkoholin virrata vapaasti." Koska muutenhan hän ei olisi soittanut Emilylle ja udellut mahdollisuutta tapaamiseen, ei tietenkään.

Emily oli aika varma että Zoe ei tosiaan kuin nukkunut asunnollaan. 
"Älä kannusta heitä." Emily totesi nauraen, haroen hiuksia epätoivoisesti korvansa taakse. 
"Katso nyt mitä teit näille."

Emily oli jälleen oikeassa. Siitä päätellen, miltä tuparit olivat näyttäneet hänen saapuessaan hakemaan Emilyä, naisen ystävät eivät suinkaan kaivanneet enempää kannustusta.
"Kenties minun täytyy selvittää ne, kun minä ne sotkinkin", Lexa naurahti syöden ripeästi lautastaan tyhjäksi. Emilyn hiukset kieltämättä kertoivat erittäin selvää tarinaa siitä, mitä asunnolla oli tapahtunut.

"Todellakin pitää." Emily totesi hymyillen. 
"Olet minulle velkaa selvityssuihkeella siistityt kutrit."

"Totta kai, mitä tahansa", Lexa naurahti. Hän selvittäisi ilomielin Emilyn hiukset. Oli aina mukava juoksuttaa sormiaan punaisen liekkimeren seassa. Sitä paitsi, hän oli vastuussa keittiön siivoamisesta laitettuaan ruokaa, joten samalla logiikalla hän oli vastuussa Emilyn hiuksistakin kun oli syy siihen, että nainen oli saanut muhkean takkutukan.
"Voin letittää ne suoraan iltaa varten siinä samalla, jos tahdot." Ja sen jälkeen kenties kiskoa Emily kainaloon siihen asti, että Zoe saapuisi ja hänen olisi aika lähteä omaan kotiinsa.

Se sai Emilyn hymyilemään. 
"Kiitos. En kehtaa pyytää Zoea ja omat on aina vähän johonkin suuntaan huonosti."

"Siinä tapauksessa vaadin, että saan letittää hiuksesi", Lexa naurahti työntäen lautasta kauemmas itsestään, kun sai sen syötyä tyhjäksi. Olo oli niin tyytyväinen, ettei hän tiennyt, oliko tunteelle edes kunnollista sanaa. Onnellinen, kenties?
"Mitäpä jos sinä petaat vuodesohvan sillä aikaa kun minä siivoan keittiön? Kun saan hiuksesi selviksi ja letille, voimme vaikka laittaa jonkin elokuvan pyörimään ja käpertyä mukavasti sohvalle." Ja ehkä ikkunoita olisi hyvä aukaista, niin asuntoon saisi hieman raikastakin ilmaa.

Emily söi myös hyvällä halulla loppuun. Elämä voittaisi, ehkä. Hän oli aika varma että hänellä oli ollut tupariporukasta mukavin krapula. 
"Minä petaan. Kuulostaa suunnitelmalta."

"Täydellistä", Lexa hymyili tyytyväisenä. Hän joi lasinsa tyhjäksi ja veti syvään henkeä. Mitä nopeammin keittiö olisi siistinä, sitä nopeammin hän pääsisi Emilyn hiusten kimppuun. Ehdottomasti loistava motivaatio siivoamiseen. Hän alkoi kantaa tavaroita pöydästä takaisin keittiöön, siirsi tähteet pariin muovirasiaan ja tasolle odottamaan jääkaappiin siirtämistä, ja pesi tiskit nopeasti käsin. Tasojen pyyhkimisen jälkeen hän katseli hetken ympärilleen, järjesteli käyttämiään tavaroita ja siirsi muovirasiat jääkaappiin. Zoella ei olisi mitään valitettavaa keittiönsä kunnosta. Palatessaan olohuoneen puolelle, Lexa poimi muutaman vaatekappaleensa lattialta ja siirsi ne sohvan selkänojalle. Niin kauan kuin hän voisi välttää sitä, hän ei kiskoisi joogahousuja jalkaansa tai pukisi rintaliivejään. Loikoilu olisi paljon mukavampaa vähemmissä vaatteissa.
"Valmis takkujen selvittämiseen?" Hän kysäisi Emilyltä hymy huulillaan.

Emily petasi vuodesohvan huolella, miettien moneen kertaan näyttikö se siltä että sitä oli yritetty siistiä liikaa. Ei ehkä, kun he kainaloisivat siinä hetken. Nyt hän ei mennyt häiritsemään Lexaa keittiöön, eikä kyllä jaksanut vielä vaihtaa vaatteitaankaan. Hän saattaisi hyvin sujahtaa Lexan kainaloon punaisessa yö...hepenessään ja sukissa. 
"Olen. Tässä aseesi." Hän ojensi Lexalle vaniljan seka kahvin tuoksuja sekoittavaa selvityssuihketta, kampaa, harjaa ja kahta hiuslenkkiä.

Lexa painoi suukon Emilyn ohimolle ottaessaan vastaan kaiken tarvittavan. Kyllähän homma näiden voimalla hoituisi. Hän pudotti yhden sohvatyynyistä lattialle ja rohkaisi Emilyä istumaan alas, ennen kuin asettui istumaan sohvan laidalle naisen taakse käyden selvittämään takkupehkoa, jonka luomisessa hän oli auttanut.
"Sinulla on kyllä kieltämättä erittäin herkästi takkuuntuva hiuslaatu", nainen naurahti käydessään työhön kamman ja selvityssuihkeen voimin. "Tulet vielä jonakin aamuna myöhästymään töistä vain sen tähden, että olen takuttanut hiuksesi liian pahasti", hän kiusasi.

Emily istui tyynylle lattialle, naurahtaen. 
"Niin on. Se tutuu luonnostaan hakeutuvan yhdeksi isoksi rastaksi." Hän oli kyllä tottunut elämään sen anssa. Se oli ollu sellainen aina. 
"Se on voi voi."

"Hiuksesi vain tykkäävät halailla toisiaan", Lexa ehdotti naurahtaen puuhastellessaan takkujen parissa. Hän tekisi tästä mielellään rutiinin. Ei kenties Zoen kotona, mutta muualla. Hän tarvitsisi oman asunnon nopeasti. Ehkä hän voisi joustaa hieman vaatimuksistaan keittiön suhteen, jos naapurin asunnosta ei tulisi mitään.
"Seuraavan kerran kun sinulla on vapaapäivä ja sää suosii, meidän täytyy mennä katsomaan tähtiä", nainen hymyili pehmeästi.

Emily ei tiennyt kauanko tämä poikkeusjärjestely hänellä kestäisi. Asunto oli laitettu jo myyntiin. 
"Niin. Mennää vain." Jos he nyt voisivat oikeasti mennä. Viimeksi he eivät olleet koskaan päässeet.

He pääsisivät. Mikään ei estäisi heitä tällä kertaa. Kunhan vain osuisi kohdalle ilta, jona pilvet eivät peittäisi taivasta, he pääsisivät katsomaan tähtiä.
"Mitä haluat tehdä syntymäpäiviesi kunniaksi?" Nainen kysyi juoksuttaessaan kampaa hiusten seassa. "Tai etukäteen, jos olet kovin kiireinen viikonloppuna."

Emily jäi miettimään hetkeksi. Mitä hän haluaisi tehdä?
"... En minä tiedä." Hän huokaisi hiljaa. 
"Haluaisin ehkä istua iltaa ystävien kanssa, mutta se tuskin on mahdollista." Ei kun majaili ystävä nurkissa. 

"Miksei se olisi mahdollista?" Lexa kysyi päätään kallistaen. Ei kai kukaan nyt niin kiireinen voinut olla, ettei saisi yhtä iltaa vapaaksi ystävän syntymäpäivien tähden? Mielessäkään ei käynyt, että syy voisi olla asuinjärjestelyissä, jonka kestosta kukaan ei osannut mennä heittämään edes arvausta.

"... Lexa, minä nukun Zoen vuodesohvalla." Hän naurahti pehmeästi. 
"Ei oikein ole mahdollista järjestää kotona kivoja illanistujaisia."

"Oh", oli kaikki, mitä Lexa sai suustaan. Niinpä tietenkin. Olisi pitänyt ottaa se pieni sivuseikka huomioon.
"Tuskin Zoe laittaisi pahakseen, vaikka järjestäisit illanistujaiset täällä? Tai Laurien luona. Onhan sinulla vaihtoehtoja."

"En minä kehtaa. Ehkä odotan että saan asiat selviksi ja juhlin samalla kuin tupareita. Täytän 29, ei mitään ihmeellistä." Kolmekymmentä ensi vuonna. Hui. 

"On se ihmeellistä", Lexa korjasi. Kaikki Emilyssä oli ihmeellistä. "No, jos sinä et järjestä juhlia syntymäpäiviesi kunniaksi, minä ainakin vien sinut syömään oikein hienosti ja hemmottelen piloille."

Se sai naisen hymyilemään pehmeästi. 
"Me voimme myös vain syödä kotona." Hän ehdotti nauraen. 

Lexa mutristi huuliaan.
”Mutta ei siinä ole mitään juhlavaa tai erityistä. Haluan viedä sinut ulos ja hemmotella kunnolla. Voimme syödä kotona koska tahansa.”

"Hyvä on. Saat hemmotella minut pilalle." Emily naurahti.
"Kohotat standardini ihan liian ylös."

"Täytyyhän minun yrittää", nainen vastasi kumartuen painamaan suukon punaisten hiusten peittämälle päälaelle. "Mutta en usko, että sinun tarvitsee olla huolissasi standardeista. En onnistuisi nostamaan niitä niin korkealle vaikka oikein yrittäisin."

"Olet jo hyvää vauhtia nostamassa niitä." Hän naurahti, hyrähtäen onnesta siitä suukosta. 

"Mutta en koskaan liian ylös. Se ei ole mahdollista, ei sinun kohdallasi", nainen vastasi hymy äänestä kuuluen. Oli tosin hänen onnensa, että naisen standardit olivat olleet niin matalalla.

"Älä nosta niitä niin ylös ettet tavoita niitä enää itsekään. Tosin, se on varmasti mahdotonta." Kun hiukset olivat kahdella letillä, nainen kääntyi ja kiipesi sängylle. 
"Olet ihana."

"Täytyyhän minun tarjota itselleni hieman haastetta", Lexa vitsaili. Ei, hän ei tarvinnut haastetta ja korkealle asetettua tavoitetta mitä Emilyyn tuli. Hän oli aivan tyytyväinen näin.
"Sanot sinä", hän hymyili pienesti naiselle, siirsi hiustenhoitotarvikkeita sivummalle ja pöyhi tyynyä jotta saattoi nojata selkänsä sitä vasten. Käsi tavoitteli Emilyä ilman, että asiaa tarvitsi edes ajatella, ja hän hengitti syvään tyytyväisenä oloonsa.
"Olet juuri oikean kokoinen kainalooni", nainen huomioi. "Sovit siihen täydellisesti."

Emily käpertyi mielellään takaisin kainaloon. Nyt vailla aikomusta nousta siitä ihan heti. 
"Niin sanon." Hän nippaisi kevyest Lexan nenää. 
"Kainalosi onn juuri loistava. Sopivan lämmin ja tuoksut aina hyvältä."

Lexa hymyili naiselle pehmeästi. Hänen ajatuksensa olivat kovin samoilla linjoilla - ei pakottavaa tarvetta nousta pieneen ikuisuuteen, kiitos.
"Vartalosuihkeen ansiota", hän naurahti. "Pitää ihon kosteana ja minut hieman vähemmän kahvintuoksuisena työpäivienkin päätteeksi."

"Kahvi tuoksuu hyvältä." Emily huomautti hymyillen.
"Ja olet myös ihanan pehmeä."

"Mmhmm", Lexa myhäili huvittuneena. Vai oli hän ihanan pehmeä naisen mielestä. Hyvä kai niin.
"Kun olet siinä, olen unohtaa, että muu maailma on edes olemassa."

"Ihosi on." Emily korjasi. Muuta pehmeyttä Lexassa ei juuri ollutkaan. 
"Mmmh. Voi kun ei olisikaann olemassa." Hän olisi ollut mieluusti olemassa vain kaksin Lexan kanssa. 

"Kyllästyisit minuun kovin nopeasti, jos muu maailma katoaisi", Lexa huomautti naurahtaen. Hän sipaisi sormillaan naisen kylkeä ja katseli kasvoja, joiden piirteet hän tahtoi painaa mieleensä niitä hetkiä varten, kun Emily ei olisi hänen vierellään.

"En ikinä." Emily vannoi ja käpertyi pienemmäksi tuon kainalossa. Siinä oli niin hyvä.

"Varo mitä lupaat", Lexa myhäili huvittuneena, "saatan vaatia sinua pitämään lupauksesi."

"Senkus." Emily tuhahti, tuhisten naisen kaulaa vasten. NNiin että varmasti kutittaisi.

"Tuo kutittaa", nainen huomautti naurahtaen ja kääntyi enemmän Emilyn puoleen. "Merrykään ei tuhise noin paljoa!"

"Kuvitteletko etten tiedä?" Emily virnisti ja tuhisi vielä pari kertaa. 
"Se on oppinut parhaalta."

Lexa nauroi lämmöllä ja työnsi Emilyn päätä kauemmas kaulaltaan. Se oikeasti kutitti! Hän ei edes ollut kaikista kutisevimmasta päästä ja silti moinen tuhina herätti halua kikattaa ja kiemurrella.
"Selvästi", hän naurahti ja painoi suukon naisen ohimolle. "Eli paras tottua, kun jatkossa vain tuhisette kilpaa keskenänne?"

Emily nyrpisti nenäänsä ja hymyili ilkikurisesti. 
"Olet asian ytimessä. Teemme juuri niin."

"Niinpä tietysti", hän naurahti. "Toivottavasti hankit siis aikanaan sohvan, jolla on mukava nukkua, kun tuhinanne käy sietämättömäksi."

Emily mutristi huultaan ja kietoi kättä tiukemmin Lexan ympärille. 
"...Eip."

"Joten aiot valvottaa minua herkkäunista poloa?" Hän koetti kuulostaa mahdollisimman surkealta tietäen, että epäonnistui siinä. Ihan kuin mikään mahti maailmassa todella ajaisi häntä sohvalle nukkumaan, jos toinen vaihtoehto olisi päästä Emilyn viereen.

"... En tuhise kaulaasi." Emily lupasi, rutistaen naista tiukemmin. Hän ei halunnut päästää irti.

"Hyvä on, en jätä sinua yöksi yksin", Lexa taipui. Ihan kuin se olisi koskaan ollut mahdollisuuskaan. Hän silitti sormillaan naisen kylkeä vastustaen halua vain sulkea silmänsä ja nauttia olostaan. Oli paljon tärkeämpää nähdä Emily, jotta hänellä olisi mitä muistella kun he sanoisivat hyvästit.
"En katoa mihinkään, vaikka et takertuisikaan minuun kiinni", nainen lupasi hiljaa naurahtaen.

Emily puhahti pehmeästi. 
"Ei voi olla varma. Ja tarvitsen läheisyyttä varastoon." Pitäisihän sitä viettää... Ainakin yö erossa.

"Voi olla varma", Lexa vakuutti, "haluan olla tässä ihan yhtä paljon kuin sinä haluat minun olevan tässä." Hän ei tosiaankaan ollut menossa yhtään minnekään. Tämän täydellisempää paikkaa ei maapallolta löytyisi.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:51 pm

Siinä oli hyvä makoilla, nauraa ja kiusoitella Lexaa. Siihen asti kun sattui vilkaisemaan kelloa. 
"... Voi vittu." Se pääsi huulilta tunteella ja sai Emilyn nousemaan. Hän tassutteli ikkunalle ja avasi sen. Tuuletetaan synti pois.

Ajankulu oli petollisen helppo unohtaa, kun saattoi vain pidellä Emilyä kainalossaan. Onneksi edes toinen heistä tajusi katsella ympärilleen sen verran, että ymmärsi illan hiipineen luokse huomaamattakin. Lexa nauroi kammetessaan itsensä jaloilleen ja kiskoi joogahousut päälleen. Zoe ei ehkä arvostaisi, jos hän pomppisi puolipukeissa ympäri asuntoa. Hän päätyi ajatuksen herättämänä pukemaan myös liivinsä neuleen alle. Noin. Täysin asiallista.
"Minua melkein pelottaa mennä takaisin Jodielle", Lexa naurahti hiipien paljain jaloin Emilyn luokse. Kädet oli helppo kietoa naisen ympärille ja katsella hetken ulos ikkunasta pimeälle takapihalle.
"Sinä voit välttyä kiusanteolta, mutta minä en."

Naurahdus pääsi ilmoille. Hän nojautui vasten Lexaa selällään ja hymyili pehmeästi. Elämä oli niin hyvin. 
"Kestä se. Hän vain rakastaa sinua."

"Minä kestän", Lexa lupasi. "Sinun vuoksesi kestän ihan mitä tahansa." Jodien kiusantekoakin. Ehkä hänen pitäisi perehtyä mahdollisuuksiinsa kiivetä sisään ikkunasta.

"Hyvä tyttö." Emily totesi nauraen ja pudisteli päätään. Hölmö. 
"Minun pitäisi vaihtaa vaatteita..."

"Oletko ihan varma, että sinun pitää?" Lexa kysyi taistellen virnettä vastaan, joka pyrki huulille. Hän ei yleensä edes hymyillyt leveästi. Hänen ilmeensä olivat pieniä - paitsi Emilyn kohdalla. Emily houkutteli hänestä esiin hymyn, joka ylsi korvasta korvaan ja sai ruskeat silmät siristymään.
"Minä pidän sinusta kovin juuri näin."

Punapää kallisti päätään niin että näki vilauksen Lexan ilmeestä. 
"Näimme kamalasti vaivaa ettemme jäisi kiinni, olisi typerää jos en vaihtaisi."

"Hyvä on. Olet aivan liian fiksu", hän huokaisi, käänsi Emilyä ympäri ja painoi päänsä suudellakseen naista. Lexalla ei ollut aavistustakaan, miten hän selviäisi työpäivistä, kun ei voisi vain kurottaa kahvilan tiskin yli ja vetää Emilyä suudelmaan.
"Mene vaihtamaan vaatteesi", nainen laski irti Emilystä vastahakoisena ja kääntyi nojaamaan selkäänsä seinään avoimen ikkunan vieressä. Kenties kylmä, vilpoisa ulkoilma selvittäisi hänen päätään sen verran, että hän voisi katsoa Emilyä tuntematta pakottavaa tarvetta koskea.

Nainen kääntyi mielellään ja vastasi suudelmaan. Jän vastusti halua venyttää sitä ja vaatia Lexaa lähemmäs. Naista oli koeteltu tarpeeksi. Hän ei tosin nyt mennyt kylpyhuoneeseen vaihtamaan, vaan alkoi riisua siinä laukkunsa luona, Lexan silmien alla.

"Et voi olla tosissasi", Lexa puuskahti ristien kädet rinnalleen. Se tuntui olevan ainoa keino pitää kädet itsellä ja vastustaa halua harppoa Emilyn luokse. Auttaa naista riisuutumaan. Kenties ehkä pukeutumaankin, mutta vasta myöhemmin. Paljon, paljon myöhemmin.
Ja juuri tämän takia hänen piti hengittää raikasta ulkoilmaa.
"En tule selviämään kanssasi", hän mutisi sulkien silmänsä ja kolautti takaraivonsa hiljaa seinään takanaan.

Emily vilkaisi Lexaa olkansa yli, vain mustat stringit jaloissaan. 
"Minä vain vaihdan vaatteita." Hän totesi tyynesti, kumartuem etsimään sopivan rentoa ja ihanaa neuletta.

Lexa piti varsin viisaasti silmänsä suljettuina kun kirosi äänettömästi uloshengityksen mukana. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus, miten se menikään?
"Sinuna pitäisin kiirettä, ettei Zoe ehdi kotiin ennen kuin olet pukeissa", hän huomautti uskaltamatta edes kurkistaa voidakseen päätellä, kuinka pitkälle Emily oli päässyt vaatteiden vaihtamisen kanssa.

Emily veti päälleen neuleen ja salihousut sekä pörröiset sukat. 
"No niin, olen valmis." Hän naurahti pehmeästi.

Lexa raotti toista silmäänsä epäluuloisena, mutta Emily oli kuin olikin täysissä pukeissa. Hän suoristautui samantien, tönäisi seinästä itselleen vauhtia ja harppoi Emilyn luokse nostaen naisen hetkessä hajareisin syliinsä.
"Sinä tulet vainoamaan uniani, tiedän sen", hän mutisi vasten punapään huulia.

Se sai Emilyn vain nauramaan. Hän oli mielellään sylissä, ei mitään sitä vastaan. Hän näykkäisi hellästi Lexan alahuulta, hymyillen tuon sanoille. 
"Vainoan niitä ilolla. Kuten sinä minun."

"Minä olen käyttäytynyt oikein asiallisesti", nainen väitti vastaan nauru kuplien ja korjasi käsiensä otetta Emilyn pakaroista, ettei päästäisi naista putoamaan. Kyllä, hän oli käyttäytynyt oikein asiallisesti, mitä nyt rikkonut muutamia liikennesääntöjä kiireessään päästä Hexhamiin ja venyttänyt Zoen vieraanvaraisuutta ehdottomasti pidemmälle kuin mitä hyviin tapoihin kuului.

"Minäkin!" Emily puolustautui nauraen, kietoen kätensä Lexan niskan taakse. 
"Vaihdoin vain vaatteita."

"Liikaa paljasta ihoa amerikkalaiselle sievistelijälle", Lexa naurahti hiljaa ja hieraisi nenäänsä Emilyn poskea vasten. Hänen pitäisi varmaan laskea Emily jaloilleen tai istua itse alas, mutta hän ei tahtonut liikahtaakaan.

"Mmm, minun rakas sievistelijä." Emily nauroi pehmeästi, nyrpistäen nenäänsä.
"Voisin sytyttää pari tuoksukynttilää tänne..."

"Olen sinun rakas mikä tahansa", nainen lupasi nauraen ja suukon jälkeen laski Emilyn varoen jaloilleen. Emily oli puhunut kynttilöistä, eikä niitä voinut sytyttää hänen sylistään käsin. Valitettavasti. Mikä suuri menetys ihmiskunnalle, kun tiede ei ollut vielä kehittänyt tähän ongelmaan ratkaisua.

Hän valui jaloilleen ja tassutti kynttilärasialle, etsien sieltä raikkaalts tuoksuvia tuikkuja muutaman, asetti kippoon ja sytytti. Noin. 
"Nyt saan ehkä synnit häädettyä."

Lexa seurasi huvittuneena Emilyn puuhia ja päätyi sulkemaan ikkunan, kun kynttilät syttyivät. Eihän niistä olisi mitään apua, jos kaikki tuoksu karkaisi heti ikkunasta harakoille.
"Älä huoli, synti ei lopu tästä maailmasta kesken", hän naurahti ja istahti sohvan käsinojalle. Ehkä hän osaisi käyttäytyä, kun tilaisuutta poimia Emily syliin ei tarjoutuisi. Se tosin taisi olla hyvin suuri ehkä.

"Eikä tarvitsekaan mutta asunnon omistajan ei tarvitse tietää kaikkea. Hän varmaan tuleekin kohta." Emily kääntyi katsomaan Lexaa ja istui sohvalle käsinojan vieraan, halaten tiukasti. 
"Milloin nähdään seuravan kerran?"

Ei, Zoen ei todellakaan tarvinnut tietää kaikkea. Oli parempi, kun nainen ei tiennyt. Tieto lisäsi tuskaa, niinhän sitä aina sanottiin. Lexa laski kätensä Emilyn käsien päälle.
"Viikonloppuna?" Hän ehdotti. 'Huomenna' oli ensimmäinen vastaus, joka mieleen oli pyrkinyt, mutta ehkä hänen pitäisi antaa Emilylle hieman omaakin aikaa.

Emily veti henkeä. Hän oli myös miettinyt huomista. 
"Se käy. Mikä päivä?" Hän niin halusi oman asunnon.

"Minä teen lounasvuoroja koko viikonlopun, joten kaikki illat käyvät ihan yhtä hyvin. Miltä sinun ohjelmasi näyttää? Ehkä voimme jopa mennä käymään sen hotellin loungessa, josta melkein lensimme ulos ensimmäisellä kerralla", hän naurahti kumartuen lähemmäs Emilyn korvaa, "ja tällä kertaa oikeasti siirtyä yläkertaan."

"Se olisi mukav--" lause katkesi siihen korvaan kuiskattuun jatkoon. Hän nielaisi.
"... Ehkä sitten emme lentäisi ulos."

"Ehkä", Lexa naurahti silmät tuikkien. Saisi nähdä, olisiko heidän edes mahdollista selvitä loungeen asti, vai veisivätkö jalat suoraan hotellin puolelle.
"Voimme aina koettaa onneamme."

"Otetaan se haasteena." Hän naurahti. 
"Voin laittaa jotain nätimpää kuin viimeksi."

"Nätimpää?" Lexa pudisti päätään nauraen. "En anna sinun olla rauhassa edes ajomatkalla, jos näytät enää yhtään kauniimmalta. Minulla oli viimeksi täysi työ muistaa oma nimeni, kun kävelin pöytäsi luokse."

"Niin. Minulla oli viimeksi hyvim tylsät alusvaatteet." Emily virnisti ja halasi Lexaa tiukemmin.

Se riitti. Lexa käänsi päätään voidakseen hamuta suudelmaa Emilyn huulilta, eikä sävyssä ollut enää mitään viatonta tai päivänvaloa kestävää. Murina kohosi kurkussa. Emily se sitten nautti hänen kiusaamisestaan!
"Minä vuokraan ensimmäisenä vastaantulevan vapaan asunnon ihan vain että saamme oman kämpän", hän mutisi kaivaten uutta suudelmaa.

Se murina sai Emilyn huvittumaan. Nauru pysyi sisällä vain koska Lexan antama, hyvin hävytön suudelma esti sitä. 
"Vuokraa asunto josta pidät." Hän kurottautui uuteen suudelmaan. 
"Muriset seksikkäästi."

Tässä hetkessä hän pitäisi mistä tahansa asunnosta, jossa olisi sänky eikä kämppiksiä. Sen ei luulisi rajaavan asuntomarkkinoita kovinkaan paljoa.
"Sinä tuot sen esiin minusta", hän syytti ja oli kumartumassa varastamaan vielä uuden syvän suudelman, kun rekisteröi avainten helinän ja ulko-oven kolahduksen. Askeleet pysähtyivät Zoen oven taakse, ja Maisien rähähdys kantoi oven läpikin. Lexa huokaisi hiljaa. Hänen aikansa oli tullut täyteen.
"Muistakin pitää ilta vapaana viikonloppuna", hän sanoi hiljaa, "tämä ei jää tähän." Sen jälkeen nainen juoksutti sormensa pitkien hiustensa läpi ja nousi seisomaan sohvan käsinojalta tarjoten kättään Emilylle avuksi, mikäli nainenkin tahtoi jaloilleen. Hänen olisi turha jäädä enää roikkumaan asunnolle nyt, kun Zoe oli kotiutunut. Mustahiuksinen hevosenhoitaja astui sisään kännykkä korvan ja hartian välissä, mikä selitti miksi oven avaamisessa oli kestänyt hetki, ja kahden koiran remmit käsissään. Maisie tassutteli sisään uhraamatta ajatustakaan ihmisille ja heti päästyään pannastaan, suunnisti tarkistamaan asunnon jokaisen huoneen.
"Hei", Zoe tervehti saatuaan vihdoin puhelun sisarensa kanssa päätökseen ja heitti avaimet huolettomasti keittiötasolle. "Merry oli kuulemma pieni enkeli koko päivän."

Emily oli jo painanut silmänsä kiinni, kun ovi rapisi. Äh. Hän avasi siniset silmänsä ja katsoi Lexaa huvittuneena. 
"Ilmoita vain päivä." Hän nousi Lexan avulla seisomaan ja naisen tullessa kumartui rapsuttamaan vapaaksi päässyttä borderia. 
"Hei. Kiitos kun huolehdit siitä. Ja hyvä ettet sinä pikkupiru syönyt Merrickin papereita."

"Minä ilmoitan", Lexa lupasi. Hän todellakin ilmoittaisi - heti kun pääsisi kotiin ja selviäisi Jodien kuulustelusta hengissä.
"Samalla vaivalla se menee kuin Maisiekin. Tai kenties vähemmälläkin, ihmiset pitävät Merrystä", Zoe hymähti kurtistaen kulmiaan palaville kynttilöille. Hän ei muistanut, milloin viimeksi oli itse jaksanut sytyttää kynttilöitä, mutta ne näyttivät varsin näteiltä lasikipoissa. Lexakin kumartui tervehtimään bordercollieta pienen hymyn kera.
"Samaa ei voi sanoa tuosta jäärästä", Zoe mutisi seuraten katseellaan valkoisen terrierin paluuta makuuhuoneesta olohuoneeseen, kun koira oli todennut makuuhuoneen olevan tyhjänä.
"Jääkaapissa on kanapastaa, jos on nälkä", Lexa tajusi sanoa suoristautuen Merryn parista. Zoen kasvoilla häivähtävä ilme oli niin lähellä kiitollisuutta kuin mihin hevosenhoitaja tuntui kykenevän. "Minun lienee paras suunnata kotiin", Lexa kääntyi Emilyn puoleen ja sipaisi sormillaan naisen kättä. He näkisivät ihan pian uudestaan, aivan varmasti.

Emily keskittyi koiranpentuunsa ja vilkaisi Lexaa vasta kun tuo sanoi olevansa lähdössä. 
"Nähdään." Hän totesi pehmeästi, vilkaisten Zoea kun he jäivät kaksin. 
"Millainen työpäiväsi oli?"

Lexa näytti vain hieman vastahakoiselta kiskoessaan takin päälleen ja poistuessaan asunnolta. Ajatus viikonlopusta teki lähtemisestä sentään mahdollista. Zoe lämmitti mikrossa kanapastan tähteet ja söi suoraan muovirasiasta olohuoneen valkeaan seinään nojaillen.
"Pitkä. Loputtoman, loputtoman pitkä", hän huokaisi hieraisten kasvojaan haarukka kädessä. "Copper onnistui paitsi riisumaan loimensa, myös heittämään sen ulos tarhasta. Minulla kesti puoli tuntia löytää se." Eikä päivän pituutta ollut lainkaan helpottanut se, miten hänellä oli ollut ratsastettavanaan useampi maastolenkki. Hän oli tottunut aivan liian hyvään viime kuukausina, kun sekä Lawrence että Emily olivat hoitaneet ratsujen liikutuksen pääsääntöisesti itse. Nyt ei tarvittu kuin yksi vapaapäivä Bexille, ja hänellä oli yllättäen viisi hevosta, jotka vaativat ainakin kävelytystä, jos eivät maastolenkkiäkin.
"Miten sinun päiväsi sujui?"

Emily hymyili pehmeästi, hieman säälienkin. Voi Copper. 
"Pidän sille puhuttelun huomenna." Nainen totesi huvittuneena. Vai oli ruuna mennyt tekemään sellaista. 
"Hyvin." Hän yritti hillitä äänen sointia. Hän oli piilottaut taidokkaasti kaiken, paitsi sitten ne pari puenrtavaa jälkeä kaulassaan, joita kumpikaan ei ollut huomannut. 

"Minä ratkaisin jo ongelman. Sillä on nyt loimivyöpakko kaikkien ulkoloimiensa kanssa", hevosenhoitaja totesi. Hän ei etsisi enää enempää kadonneita loimia ympäri tallia. Ei ollut ensin tullut mieleenkään, että ruuna olisi voinut heittää loimensa aitojen yli, joten hän oli kuulustellut viattomaksi osoittautuneita tallityöntekijöitä siitä, kuka oli poiminut loimen tarhan hiekasta. Zoe kohotti kulmaansa tietäväisenä rekisteröidessään jäljet Emilyn kaulalla.
"Minä näen sen", hän vastasi koettaen estää huvitusta hiipimästä ääneensäkin.

Emily hymyili Zoen ratkaisulle. 
"Kuinka monta loimivyötä?" Hän epäili yhden riittävyyttä." Punapää käänsi katseensa Zoeen ja kallisti päätään. 
"... Mitä?" 

"Yksi, jos loimessa on ristivyöt ja jalkalenkit, kaksi, jos jommatkummat puuttuu", Zoe vastasi syöden pastaa hyvällä ruokahalulla. Hän jäisi ehdottomasti kaipaamaan jääkaappiin ilmestyviä valmiita aterioita, kun Emily muuttaisi omilleen. Ja no, jos totta puhuttiin, oli hänen myönnettävä että oli yllättävän mukavaa, kun ei asunut ihan yksikseen.
"Et ole selkeästi vilkaissut hetkeen itseäsi peilistä", Zoe ei voinut enää tukahduttaa huvittuneisuuttaan. "Täytyykö meidän ottaa käyttöön jonkinsortin sukka ovessa -systeemi?"

Emily ei onneksi ja valitettavasti ollut katoamassa heti. Olisi typerää muuttaa vuokralle ja hä mielellään ostaisi oman asunnon kun vanha saataisiin myytyä pois. 
"Mi... Mitä?" Emily etsiytyi lähimmä peilin luo. 
"...Voi jumalauta." 

Naisen suoraan sydämestä tuleva reaktio sai Zoen naurahtamaan.
"Olemme kaikki olleet tuossa tilanteessa", nainen myhäili huvittuneena hyläten tyhjän muoviastian tiskialtaaseen. "Arvostan tosin sitä, että siivositte jälkenne."

Emily nielaisi pehmeästi. Olisi ehkä turha väittää että he eivät olleet tehneet mitään. 
"Ja mitään sukkaa tarvitse, en ota tätä tavaksi." Hän mutisi. Huominen olisi helvettiä tallilla. Bex ja Laurie eivät jättäisi rauhaan. 

Zoe nauroi päätään pudistaen Emilylle.
"Älä tee lupauksia, joita et voi pitää", hän muistutti pyöräyttäen muutaman kerran hartioitaan. "Kaikkiin parisuhteisiin kuuluu kuherruskuukausivaihe. Nauti siitä nyt kun sitä kestää. Ja laita minulle viestiä, jos Lexa on kylässä. Osaan koputtaa ensin", hän naurahti.

Emily vilkaisi naista hymyili hieman. Ehkä tuota ei siis haittaisi. 
"... Minä laitan." Keittiötasot tosin pitäisi varmaan jättää rauhaan jatkossa. 
"Ja hän jättää jatkossakin hyvitykseksi ruokaa kaappeihin." 

"Siinä tapauksessa minulla ei ole mitään valitettavaa", nainen naurahti. Ei olisi ollut muutenkaan. Emily asui täällä siinä missä hänkin, joten nainen oli varsin vapaa tekemään olon kodikkaaksi, tarkoitti se sitten tavaroiden levittämistä ympäriinsä tai Lexan tuomista kylään.
"Ystävällisenä neuvona tahtoisin huomauttaa, että sinun kannattaa harkita peitepuikon käyttämistä huomenna ja herätä siis sen verran aiemmin aamulla."

Emily vilkaisi Zoea ja siristi silmiään. 
"Luuletko etten tiedä? Minut vittuillaan henngiltä..." Hän mutisi, valuen vuodesohvalle makaamaan. merry hyppäsi hänen viereensä ja sai naisen hymyilemään. 

"Erittäin todennäköisesti", nainen vahvisti nyökäten. Hale oli muistuttanut häntä Brianista kuukausia - hän saattoi vain toivoa, että nainen olisi armollisempi ystävälleen.
"Kenties sinun käy tuuri, ja Selkie heittää Halen seinään. Lawrencea et taida saada kannoiltasi ihan niin helpolla."

"Minä kuolen." Emily mutisi tyynyyn. Pitäisi asettaa pieni raja sille paljonko englantilaisen kalpea iho kesti. 
"Ja ei ihmisiä saa heitellä seinään."

Laskettiinko Hale ihmiseksi? Eikö nainen ollut enemmänkin vaahtosammutin, ja niiden ripustaminen seinille koettiin välttämättömänä turvatoimenpiteenä.
"Joskus hyökkäys on paras puolustus", Zoe totesi. Ehkä Bex olisi antanut Brianinkin jäädä nopeammin, jos hänellä olisi ollut jotakin, mitä heittää takaisin. "Lauren Lewis saattaa hyvinkin kyetä auttamaan sinua sen kanssa." Hän oli törmännyt varsin heikossa kunnossa yhä illalla olleeseen naiseen käydessään Mayben kautta kotimatkalla.

Emily naurahti. Hän painaisi tuo kyllä mieleensä. 
"Ehkä minulla on jotain millä saada hänet hiljaiseksi." Hän lupasi nauraen. Zoelle sitä ei voisi kertoa. 
"Pitää kysyä siis häneltä."

"Teet suuren palveluksen itsellesi, jos saat hiljennettyä hänet", Zoe vahvisti. "Jos häntä ei hiljennä, koko talli tietää puolessa tunnissa."

"Voi, minä vaimennan hänet." Ehkä hä voisi karjaista Bexin hiljaiseksi. 

"Hyvä", Zoe hymyili tyytyväisenä. Hale hiljaisena oli aina hyvä asia. "Helpotat minunkin työpäivääni."

Emily veti tyynyn kasvoiltaan ja kääntyi kyljelleen, hymyillen leveästi. 
"Niinkö?"

"Ehdottomasti", nainen nyökkäsi musta poninhäntä heilahtaen. "Työpäiväni ovat sitä helpompia, mitä vähemmän joudun kuuntelemaan Halea. Vähemmän riskejä sille, että joudun soittamaan herra Edgerlylle huonoja uutisia."

"Noh noh, Zoe. Puhutko minustakin noin kun en kuule?" Emily kysyi huvittuneena. 

"Voi, puhun näin Halesta hänen edessäänkin", Zoe vakuutti kättään huolettomasti heilauttaen. "Me emme ole koskaan tulleet toimeen. Tässä kohtaa emme enää edes yritä."

Emily pudisteli päätään. 
"Eikö työpäivät olisi helpompia jos tulisitte toimeen?" 

"Tietenkin olisi, mutta en näe sen tapahtuvan tässä hetkessä", nainen hymähti. He olivat solmineet edellisenä kesänä epävakaan aselevon kilpakauden ajaksi. Tänä vuonna tulitauko olisi aiempaakin heikommalla pohjalla.
"Voit varmasti kuvitella, miten suuri muutos oli siirtyä herra Edgerlyn hoitajasta työskentelemään Halen kanssa. Edgerlyt arvostavat järjestystä. Hale on kaaoksen ruumiillistuma."

Emily hymyili leveästi. Hän kyllä ymmärsi sen ongelman. Emily itse arvosti järjestystä - se helpotti jännitystä kun tiesi että kaikki toimi. 
"No, minä arvostan järjestystä."

"Ja sen takia en usko, että meillä on mitään ongelmia Copperin kanssa kilpailuissa", Zoe vakuutti naurahtaen. Toki asiaan auttoi myös se, että hän vilpittömästi piti Emilystä. Emily oli mukavaa seuraa.

Punatukkainen nainen hymyili leveästi. 
"Helpotat jännitystäni kun minun ei tarvitse pelätä että homma ei toimi hoitajan osalta."

"Hyvä", Zoe nyökkäsi hymyn kera, "se tarkoittaa että teen työni oikein." Ja sitähän hän tahtoi niin kovin, että oli palannut töihin vain viikkoja Selkien kanssa koetun onnettomuuden jälkeen.
"Odotatko jo innolla pääseväsi kisoihin Copperin kanssa?"

"Odotan." Emily myönsi hymyillen. 
"Se vaikutta hevoselta jolta voin odottaa vielä paljon. Suuret persoonat ovat usein myös parhaimpia."

"Jos se vain suuntaisi persoonaansa hieman enemmän hyötykäyttöön kuin loimien riisumiseen..." Zoe haaveili huvittuneena. "Vannon, että joudun klippaamaan pientä nudistiamme kaksi kertaa tiheämmällä välillä kuin muita."

"Pieni nudistimme on oikein hurmaava nuori mies." Emily nauraoi ja nousi hakemaann keittiöstä juotavaa sekä banaanin itselleen. 
"Teen siitä vielä olympiaratsuni Tokioon, saat nähdä." Hänhän oli menossa. Vaikka väkisin. Piste. 

"En epäile sitä lainkaan", hän naurahti. Olihan Copperilla karismaa, jos ei mitään muuta. Persoonalliset hevoset vetosivat aina.
"Luulen, että Copper voisi sopeutua sinne kulttuurin ihmemaahan oikein loistavasti. Siitä tulisi vielä somesensaatio paikallisten joukossa."

Emily hymyili leveästi. Copperista tulisi vielä jotakin suurta. Ihan varmasti tulisi. 
"Eikö? Japanilaiset rakastaisivat sen hyvin mielenkiintoista päämerkkiä."

"Ja harjojen viskelyä ja loimista kuoriutumista", Zoe jatkoi listan luettelua. "Sinun täytyy opettaa se vielä poseeraamaan kunnolla kameroille, ja voitatte ainakin kansakunnan puolellenne, jos ette ihan kiiltävää mitaliakin."

Emily pyöräytti silmiään.
"Yritän opettaa sitä siivoamaan ne harjat. Ja voisi opettaakin. Copper oppii hirvittävän helposti kaikenlaista."

"Tee vain minulle palvelus, äläkä opeta sille mitään, mikä tekee hoitotoimenpiteistä enää yhtään monimutkaisempia. Riittää, että saan varoa lentäviä harjoja ja uteliaasti nakertavia hampaita", hän hymähti.

"Minä en opettanut sitä hampailua." Emily puuskahti ja haukkasi banaanista. 
"Saan siitä yhtälailla osani."

"Hyvä, olisin joutunut pitämään sinulle puhuttelun jos se olisi ollut tekosiasi", Zoe naurahti, "enkä mielelläni pitäisi sinulle puhuttelua. Mistään aiheesta."

Emily repesi nauramaan. Hän ei vain voinut sille mitään. Oli pakko nousta istumaan ettei hän tukehtuisi.

Zoe kohotti kulmaansa, aukaisi suunsa kysyäkseen mikä oli Emilystä niin hauskaa ja sulki sen, kun totesi ettei ehkä sittenkään halunnut tietää. Hän oli oppinut Bexin kanssa, että joskus todellakin saattoi tietää aivan liikaa.
"Älä tukehdu banaaniisi", hän naurahti hörpäten vesilasistaan.

Se ei varsinaisesti auttanut. Emily yski hiljaa, pudistellen päätään. 
"Z-zoe jumalauta, kuolen... Sinnun syysi sitten. Sinä vastaat Lexalle."

"Minä vastaan Lexalle", Zoe lupasi nauraen. "Mutta en aio soittaa Ladylle tai herra Edgerlylle, että heidän kilparatsastajansa on menehtynyt epäonnistuttuaan banaanin syömisessä, joten koeta nyt selvitä."

Emily kohotti kulmiaan. 
"Sen haluaisinkin nähdä. Selvisin useammista maastoradoisa hengissä, mutta ilmoitat minun tukehtuneen ruokaan." 

"Banaaniin. Muistaisin ehdottomasti tarkentaa, että tukehduit banaaniin", nainen virnisti. "Siihen yhteen ainoaan hedelmään, jota syötetään pienille vauvoillekin kun se on niin vaaratonta ja helppoa syötävää."

Emily kikatti ja veti peittoa päälleen samalla. Voi hyvä luoja. 
"Pitäisikö sinun kenties mennä nukkumaan?"

"Pitäisi, ehdottomasti. Ja sinunkin kannattaisi, niin et saa vielä mustia silmänalusiakin kaiken muun koristeeksi", Zoe naurahti. "Hyvää yötä."

"Öitä." Emily kipaisi pikaisesti pesemässä hampaansa ja kävi nukkumaan. Seuraavana aamuna hän heräsi mieli levottomana, aikaisemmin, kuten Zoe oli vinkannut olevan fiksua. Ja yritti peittää kaulaansa. 
Ei. Ne olivat tummuneet liikaa.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:51 pm

Torstai 22. maaliskuuta 2018

Zoe heräsi aamuvarhaisella ja raahusti keittiöön naksauttamaan kahvinkeittimen päälle. Maisie näytti tuomitsevan omistajansa aamurutiinin harvinaisen tiukalla tuijotuksella, eikä edes muutama kaapista heitetty herkku riittänyt voittamaan westietä puolelle. Maisien mielestä he olivat nousseet liian aikaisin. Loistavaa.
"Huomenta", Zoe tervehti tiedostaessaan jossakin toisen ja kolmannen kahvikuppinsa välissä, että Emilykin oli liikkeellä. "Huomaan, että sinulla on yhtä hyvä tuuri mustelmien kanssa kuin minullakin. Syntyvät kuin itsestään ja tummuvat synkemmiksi kuin perisynti."

Emily vilkaisi Zoea, peitepukko sormissaan. 
"Perisynti tosiaan." Kosto siitä keittiötasosta. Aivan varmasti.

"Lupaan rukoilla puolestasi", Zoe naurahti kaksin käsin pidellyn kahvikuppinsa takaa. Hänen aamupalansa oli litra kahvia. Tai kaksi, jos aamu oli kovin raskas ja tallilla olisi heti ensimmäiseksi vastassa Hale.
"Sääli, ettei nyt ole niin kylmä päivä, että korkea poolokaulus ratkaisisi ongelmasi."

"Tässä mikään rukoilu auta." Emily puhisi itsekseen ja silmiään pyöritellen. 
"Olen kuollut nainen." Hän luovutti ja lähti hakemaan keittiöstä itselleen hautumaan jätettyä teetä.

”Saatat hyvinkin olla oikeassa”, Zoe myönsi laskien kahvikupin hetkeksi ruokapöydälle käsistään. Hän istui alas tuolille vilkaisten puhelintaan. Täysin aikataulussa vielä.
”Ehkä onnistut välttelemään ystäviäsi, jos ajoitat ratsastuksesi oikein”, nainen myhäili. Ei tulisi tapahtumaan.

Emily inahti ja otti kulauksen teetä. 
"Tiedät yhtä hyvin kuin minä ettei se toimi niin."

Zoe painoi päänsä pieneen nyökkäykseen.
”Valitettavasti”, hän myönsi. Hän tiesi aivan liian hyvin, miten utelias Bexkin oli. ”No, ainakin voit lohduttautua sillä, etteivät ystäväsi ole yllättyneinä siitä, keneltä sait koristeet kaulallesi.”

Emily hymyili vinosti. 
"Kokemusta sellaisesta?"

”Aivan liikaa”, Zoe vastasi. Miten yhdestä yöstä saattoikin kuulla kuukausia?
”Hale sattui saamaan selville, että törmäsin Darcyyn, siihen Cavanaughn esteratsastajaan, tallin ulkopuolella”, nainen mutisi katse kahvin mustaan pintaan painuen. ”Hale ei antanut asian olla kuukausiin.”

Emily sai miettiä hetken. Darcy? 
"... Se harmaantunut mies? Noh, olisit voinut valita huonommin. Vaikka Cavanaughin itsensä."

Zoe nyökkäsi. Harmaahapsipa hyvinkin.
”Kävin Cavanaughin kanssa treffeillä pari vuotta sitten”, nainen tunnusti huokaisun kera nojaten leukaa käteensä. ”Sokkona. Sisareni ei ole saanut sen jälkeen oikeutta esitellä minulle yhtään ketään.”

Emily olisi ansainnut palkinnon siitä viidestä sekunnista, jonka yritti pidätellä naurua.
"E-ei luoja, m-minä toivon että se jonka luona nykyään yökyläilet, on p-parempi valinta." Nainen hytkyi ja änkytti naurusta

Zoe oli varsin vaikuttunut, kun Emily onnistui pidättelemään nauruaan edes niin pitkään - ja melkein puhuttuakin naurunsa lomasta.
”Ehdottomasti parempi valinta”, nainen vakuutti lämpöä äänessään. Maybe oli paras mahdollinen valinta. Hän puri hetken alahuultaan. Emily tiesi jo paljon. Haittaisiko se, jos nainen tietäisi loputkin?
”Se on Maybe. Olen Mayben luona silloin, kun en ole täällä.”

Emily peitti suunsa ja yritti todella kerätä itsensä. Ei hyvä luoja, Cavanaugh treffeillä? Ei, ei. Hän ei voisi käsitellä tätä. Sitten nauru katkesi ja Emily kallisti kevyesti päätään. Maybe? Se nuori kenttäratsastaja? 
"En voi sanoa että tuntisin Maybea, mutta hän vaikuttaa suloiselta." 

Zoen huulilla vierailevan hymyn pehmeydestä ei ollut epäilystäkään, kun nainen vain ajattelikin Maybeä.
”Hän on”, nainen vakuutti nyökäten. Maybe oli suloinen, ihana ja niin, niin rakas. ”Ilmeisesti olen vahingon kautta ympäröinyt itseni pelkillä kenttäratsastajilla.”

"Sinä siis pidät ihmisistä jotka rakastavat pientä vaaraa. Eivät säikähdä helpolla." Emily hymähti, juoden teensä loppuun. 
"Kenttäratsastus on hyvä valinta."

”Luuletko, että minun kanssani voisi säikkyä pienestä?” Zoe kohotti kulmaansa huvittuneena. Hän tiesi tarkkaan, miten imartelevia lempinimiä hänestä käytettiin tallilla. Vaati varmasti rohkeutta edes lähestyä Helvetin Hylkiötä kysymyksen kera, siitä puhumattakaan että tahtoisi viettää aikaa hänen kanssaan.
”Kieltämättä, sitä se on. Paljon kisojakin kotimaassa, niin ei tarvitse lennellä ympäri maailmaa jatkuvasti.”

Emily nyökkäsi hymyillen. Se oli plussaa. matkat olivat suhteelliset lyhyitä. Harvoin tarvitsi jättää kotia, edes suurten kisojen perässä. 
"Ei, ei tosiaan voisi."

”Tee vain minulle palvelus äläkä kerro kenellekään minusta ja Maybestä”, Zoe pyysi nielaisten. ”En halua koetella Edgerlyjen suvaitsevaisuutta enkä erityisemmin nauti ajatuksesta, että yksityiselämääni riepoteltaisiin taas tallikäytävillä.” Hän luotti siihen, että Emily osaisi pitää suunsa kiinni. Ei hän muutoin olisi kertonutkaan. Pieniä askelia ja askel kerrallaan, eikö? Ensin sisko ja nyt Emily.

Emily värähti. 
Edgerlyjen suvaitsevaisuus. Hänen pitäisi olla varovaisempi itsensä kanssa. 
"Hei, olemme samassa veneessä. En kerro kenellekään." Hän lupasi pehmeästi hymyillen.

Zoe nyökkäsi pienen hymyn kera.
”Pidetään siis vene yhteistuumin pinnalla.” Luoja, he todella olivat kaikki samassa veneessä. Kolme neljästä työskenteli Edgerlyille jollakin tavalla.
”Ja koeta selvitä tänään ystäviesi armottomasta kiusanteosta.”

Emily hymyili pehmeästi. 
"Minä selviän. Minulla on keinoni käsitellä Halea. Tiedätkö, hän hiljenee tehokkaasti järkyttämällä."

"Onnea Halen järkyttämiseen hiljaiseksi", Zoe naurahti epäuskoisena. Eihän nainen järkyttynyt mistään, ei ainakaan niin paljoa, että sulkisi suunsa! "Sinun järkesi tähden toivon, että onnistut."

"Minä olen tehnyt sen jo kerran." Emily virnisti. 

"Se on jo kerran enemmän, kuin mitä minä voin sanoa kaikilta näiltä vuosilta", Zoe pudisti päätään. "Ehkä sinulla ei siis ole mitään pelättävää tallipäivän suhteen."

"Olen taitava tyttö järkyttämään ja häiriköimään." Viimeinen sana sai Emilyn purskahtamaan nauruun. 
Luoja hänestä loistaisi kilometrin päähän että hän oli saanut, ilman niitä mustelmiakin. 

"Ja näin alamme valua kovin lähelle sitä harmaata aluetta, josta en tahdo kuulla", Zoe naurahti. "Sellainen asia kuin liikaa tietoa on tosiaankin olemassa."

Se sai Emilyn nauramaan vain enemmän. Jestas, hän oli melkein hysteerinen tänään. 
"Pitäisiköhän ottaa v-vielä kuppi kahvia, ajaisin Cavanaughin hulluksi n-nauramalla..."

"Luulen, että saat kofeiinia vaivattomasti kesken työpäivänkin, vaikka nyt jättäisit väliin", Zoe naurahti pieni virne huulillaan.

"Zoe." Emily totesi mukamas tiukasti, silmät tuikkien. 

"Mitä?" Nainen naurahti viattomuutta tavoitellen. "Rosingsissa on hieno ravintola yläkerrassa. Jos sinulla käy tuuri, voit ehkä jopa lähettää kahvitilauksesi etukäteen viestillä."

"Niin niinn. Sitä sinä ajattelit. Mennääs töihin." Emily puhisi. Pitäisi saada hankituksi edes auto, kunhan saisi raha-asiat selviksi. 
"Luoja että haluan oman auton."

"Badmintonista voitto taskuun ja voit valikoida autokaupoilta uuden auton itsellesi", Zoe hymähti huvittuneena. Ei kai sillä väliä, kenelle hän menestystä Edgerlyn ratsastajista toivoisi, eihän?
"Laita tallitavarasi kasaan niin lähdetään." Kyllä hän tällä nestemäisellä aamupalalla selviäisi lounaaseen. Zoe nousi pöydän äärestä, jätti kahvikuppinsa tiskialtaaseen ja suunnisti noutamaan tallikassiaan. Hän oli tuonut vaatteita pesuun edellisenä päivänä, joten aika palauttaa kaapista puhtaita tallin puolelle.

"Koska se on juuri niin helppoa." Emily vastasi hymyillen ja pudisteli päätään. Hän toki toivoi voittoa, mutta ei tienyt oliko se kovin realistista. 
"Tarvitsisin sen ennen Badmintonia." Hän keräsi tavaransa ja suuntasi eteiseen. Merry saisi tänään jäädä yksin kotiin. 

"Voimme aina mennä katsomaan käytettyjä autoja aiemminkin", Zoe huomautti. Jos Emily ei olisi turhan nirso sen suhteen, millaista autoa ajaisi, sopivan luulisi löytyvän käytettyjen autojenkin joukosta. Maisie parkkeerasi itsensä oven eteen tomerana.
"Sinä voisit jäädä pitämään Merrylle seuraa", nainen huomautti koiralleen joka vain tuijotti vastaukseksi. "Niinpä niin. Tule sitten", hän nappasi remmin naulakosta ja sujautti pannan koiralle. Maisie marssi ensimmäisenä ulos ovesta häntä topakasti taivasta kohti sojottaen ja paineli katumaasturille tietäen tarkalleen, minne heidän matkansa suuntautuisi.
"Mitä valmennuksia sinulla on tänään?" Zoe kysyi Emilyltä heitettyään laukkunsa takapenkille Maisien seuraksi ja kiipesi ratin taakse.

Kunhann se kulkisi eteenpäin, se riittäisi. Emily ei tosiaan ollut nirso. 
"Zoe, minulla ei varsinaisesti ole varaa juuri nyt." Emily naurahti. Kyllä hän kestäisi kulkea Zoen aikataulujen mukaan. Ja Lawrencen. Hän katseli hymistellen terrieriä. Jessus. 
"Kouluvalmennus ja Lewisin valmenus Copperilla. Cavanaughn estevalmennus ja maastoretki Ticolla."

"Minulla on säästöjä", Zoe vastasi harteitaan kohauttaen. "Jos löydät mukavan auton vaihtoautojen liikkeestä, voin lainata sen verran, että saat ensimmäisen osamaksusumman maksettua ja auton käyttöösi." Hän epäili, että loput osamaksut nainen saisi säästettyä palkastaan. Edgerlyt maksoivat reilua palkkaa.
"Kiireinen päivä siis", hän hymähti ajaessaan Hexhamin kapeita katuja kohti Slaleyn suuntaan vievää maantietä. Katumaasturi ei suinkaan ollut näppärä auto kapeille kaduille veivattavaksi, mutta muutoin auto oli kerrassaan loistava hänen tarpeisiinsa.
"Luulen, että saat Selkiestä seuraa Lewiksen luokse. Olisin voinut vannoa, että Halen oli tarkoitus ratsastaa hänen silmänsä alla tänään. Tosin, koskapa Halen suunnitelmat pitäisivät. Ehkä saatkin Duffyn kaveriksesi."

Saisihan Emily. Hän irvisti kevyesti. 
"Zoe. En voisi ottaa sinulta rahaa." Hän huomautti pehmeästi. Ei tosiaan. 
"... Ja jos olen rehellinnen, voi olla että tarvitsen enemmän apua huonekalujen kanssa kun saan asunnon." Joten auto oli toissijainen hankinta nyt. Hän ei oikein halunnut kalusteita vanhasta kodista. Huonoa karmaa uuteen kotiinsa. 
"Oh? Katsotaan kuinka käy."

"Totta kai voit", Zoe vilkaisi Emilyä. "Olen ollut töissä vuosia enkä ole koskaan käyttänyt koko kuun palkkaa kuukauden aikana. Usko pois, säästöjä on kertynyt. Tiedän, että maksat takaisin heti kun saat ylimääräistä tuloa, joten tietenkin lainaan sinulle rahaa mihin tarkoitukseen sitä ikinä tarvitsetkaan." Huonekaluihin, autoon, mikä ikinä nyt Emilyn mielestä tärkeintä olisikaan. Olisi kenties ollut fiksua ostaa oma koti itsekin ja maksaa mieluummin pois lainaa kuin vuokraa, mutta hän viihtyi vuokralla, joten lainoja ei ollut kertynyt.

Emily hymyili kiitollisena. 
"Kiitos." Hän saisi kyllä asunnon myynnistä varmaan tarpeeksi uuden käsirahaan ja autoon ainakin. Heillä oli ollut iso käsiraha, kun etelässä myydyn talon tulot käytettiin suoraan nykyiseen. 

"Samassa veneessä, muistatko?" Hän naurahti hiljaa. Kyllähän se hieman venyttämällä päti tähänkin tilanteeseen. Hän auttaisi siinä missä pystyisi.
"Jos kaipaat Ticon kanssa maastoseuraa jossakin vaiheessa päivää, hihkaise. Paddy lähtee aina mielellään ulkoilemaan."

Emily vilkaisi Zoea hymyillen. 
"Sama vene. Ja minä hihkaisen. Seura tekee hyvää Ticollekin." 

"Niinhän se tekee, vaikka välillä toivoisikin muuta." Erityisesti, jos ainoana vaihtoehtona maastoseuraksi oli Hale. Silloin todellakin tuli kirottua sitä, jos Duffy päätti ettei tahtonut lähteä maastoon itsekseen.

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Teidän vihanpitonne on mahdotonta. Vaikka pakko myöntää että kammosin sinua."

"Kammosit minua?" Zoe kysyi huvittuneena kulmaansa kohottaen. "Myönnettäköön, en ollut aivan parhaimmillani kun aloitit täällä, mutta en kai minä nyt niin kammottava ollut?" Hieman vain rähissyt tyhjästä ja näyttänyt suunnittelevan jokaisen vastaantulijan murhaa. Perinteinen maanantai siis!

"Kammosin." Emily vahvisti huvittuneena. 
"Sinä hengitit niskaanni etenkin Selkien kanssa ja olin varma että tapat minut tai hönkäiset tulta niskaani."

Zoe mietti hetken.
"Hyvä on, saatat olla oikeassa", hän myöntyi huvittuneena. Ehkä hän oli ollut hieman ylisuojeleva hevosten suhteen. Ja enemmän kuin hieman epäluuloinen uudesta ratsastajasta. "Toivottavasti et kammoa enää."

Emily pudisteli päätään. 
"En. Mutta sinä tunnuit inhoavan minua intohimolla."

"Olin vain... epäluuloinen", hän naurahti hetken sopivaa sanaa etsittyään. "Enkä valitettavasti ole kovinkaan aurinkoinen ja lämmin silloinkaan kuin yritän. Kysy keneltä tahansa tallilla ja he kertovat sinulle, miten vihaan kaikkea mikä hengittää ja montaa asiaa, mikä ei hengitä."

"Epäluuloinen on lievä ilmaisu. Ja minulla on sentään hyvä maine." Emily huomautti nauraen.

"Olen oppinut, ettei maineeseen kannata luottaa liikoja", Zoe naurahti. "Aina ei voi mennä takuuseen siitä, mikä on totta ja mikä tallilla kiertävää tarua."

"Noh. Minä olen kiltti tyttö." Ja taas alkoi naurattaa. Voi ei.

"Jos niin väität", Zoe kohotti kulmaansa ja hidasti tottuneesti vauhtiaan, kun kääntyi tallille johtavalle, hyväkuntoiselle hiekkatielle. Harva ratsasti autotien vartta, kun tallilta lähti niin monta ratsastuspolkuakin, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen.
"Valmis kohtaamaan kiusanhenkesi?"

Emilt veti syvään henkeä. 
"Olen valmis lyömään Bexille luun kurkkuun." Hän nauroi ja katseli tallia.

"En voi kuin toivottaa onnea yritykseesi", nainen naurahti ajaen auton lähestulkoon tyhjänä olevalle parkkipaikalle. Iltapäivä toisi vasta suurimman osan asiakaskunnasta paikalle, joten nyt oli vielä hiljaista. Hän oli kiitollinen rauhasta aamupäivisin, sillä se antoi mahdollisuuden tehdä töitä kenenkään häiritsemättä.
"Älä anna Copperin hukata harjoja", hän lisäsi noustessaan autonsa kyydistä. Maisie näytti tyytymättömältä, kun oven avaamisessa terrierille kesti puoli sekuntia liian pitkään ja katosi terhakkaasti tepsuttaen tallin suuntaan. Zoe tuijotti hetken koiransa perään, veti syvän henkeä ja poimi laukun kantoonsa. Maisie oli kenties ainoa koira tallilla, jonka kykyyn pysyä poissa ongelmista hän luotti.

Emily nousi autosta ja huokaisi. 
"Minä olen varma. En anna!" Hän lähti kohti tallia ja siellä suuntasi ensin Ticon karsinalle.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:52 pm

Duffy oli leikkisällä tuulella. Yleensä Bexillä ei olisi ollut mitään orin hölmöilyä vastaan, mutta kun edessä oli tunti kouluratsastusta eikä hänellä olisi aikaa käydä vaihtamassa vaatteitaan jos ne kastuisivat, Duffyn sähläys pesupaikalla ei naurattanut yhtään niin paljoa. Ori oli onnistuneesti tahrannut takajalkojensa valkeat sukat niin, ettei auttanut kuin pestä jalat.
"Hei!" Hän havahtui hihkaisemaan tajutessaan Emilyn kulkevan ohitse. "Huomenta. Meillä olikin jo vedonlyönti käynnissä, oletko vielä tänäänkään tarpeeksi kunnossa tulemaan tallille", nainen virnisti vinosti ja suoristautui Duffyn takajalkojen parista.

Emily siristi silmiään ja pysähtyi. 
"Olen loistavassa kunnossa." Emily puhahti.

"Hyvä", Bex naurahti taputtaen Duffyn hailakan papurikkokuvion peittämää lautasta. "Minä sanoin, ettei mikään pitäisi sinua poissa tallilta tänään. Lauren ei uskonut. Voitin juuri parikymppiä, joten kiitos."

"Ole hyvä." Punapää hymyili aurinkoisesti ja lähti hakemaan Ticoa karsinastaan viereiselle pesupaikalle.

Bex keräsi vesiletkun takaisin pesupaikan takaosaan ja siirtyi kuivaamaan Duffyn jalkoja pyyhkeellä, jotta ne eivät keräisi kaikkea maneesin hiekkaa mukaansa. Aina saattoi toivoa.
"Oletpa sinä tänään hyvällä tuulella", nainen huomioi Emilyn palatessa oman oripoikansa kera ja siristi silmiään. Emily näytti kovin aurinkoiselta näin aikaiseksi aamuksi - varsinkin aamuksi, jonka oli joutunut viettämään Zoen kanssa.
"Hetkinen, onko tuo fritsu?" Duffyn jalkojen kuivaaminen sai jäädä, kun Bex suoristautui huimaavaan 154 sentin pituuteensa ja harppoi Emilyn luokse. "Ha! Todellakin on!"

Emily veti fleeceloimen valkean orin päältä ja veti karvaa harjalla muutaman kerran. Hän katsoi Bexiä kulmat koholla. 
"Hiljempaa!" Hän sihahti.

Bex nauroi raikuvasti sihahdukselle. Vai piti hänen olla hiljempaa. Saisi nähdä, mitä siitä tulisi.
"Miksi?" Hän virnisti. "Olet hankkinut oikein hienoja pikkumustelmia. Kanna niitä ylpeydellä", hän valisti nauraen.

"Kaikkien ei tarvitse tietää." Emily sihisi.

"Jokainen, jolla on silmät päässä, saa tietää", Bex huomautti nauraen. "Ellet aikonut puhkoa kaikkien vastaantulijoiden silmiä, kaikki tietävät iltapäivään mennessä."

"Ei auta asiaa jos sinä huutelet asiaa kenen kanssa." Emily sihisi. 
"Kenenkään, joka voi kertoa Edgerlyille, ei tarvitse tietää."

"Huuleni ovat sinetöidyt", Bex vannoi vetäen sormensa huuliensa yli kuin sulkeakseen vetoketjun. Hän ei voinut estää naurua purkautumasta huuliltaan siitä huolimatta.
"Sinun krapulasi oli selkeästi nautinnollisempi kuin Laurenin. Sain eilisen päivän mittaan noin sata viestiä, joissa hän valitti kuolevansa."

Emily mulkaisi naista pitkään, kumartuen laittamaan suojia Ticon jalkoihin. 
"Ehkä oli, ehkä ei."

"Uhh, niin huonoa? Voi sinua parkaa", hän naurahti kurottaen tönäisemään kaiteen yli Emilyn hartiaa.

Emily vilkaisi Bexiä arvostelevasti. 
"En sanonut huonoa."

Bex virnisti vinosti.
"Et myöskään sanonut, että se ei ollut", hän kiusasi.

Hän antaisi Bexille vielä hetken armonaikaa. 
"Mm'hmmm, en sanonutkaan."

”No ollaanpas sitä nyt olevinaan salaperäisiä”, Bex naurahti. ”Olit paljon puheliaampi muutaman shotin jälkeen.”

"Varmasti." Emily naurahti ja nousi Ticon jaloista. Silmät tuikkivat. 
"Mitä haluat tietää?"

"Säästä minut turhilta yksityiskohdilta, mutta kerro nyt ihmeessä, kuinka hauskaa sinulla oikein oli sillä aikaa kun minun asuntoni oli täynnä kuolemaa tekeviä raatoja", Bex virnisti. "Jätimmekö sinut hyviin käsiin?"

"Oikein, oikein hyviin käsiin." Emily kehräsi ja vilkaisi ympärilleen. 
"Zoenkin asunnossa tapahtuu joskus jotain." Tapahtui varmaan kyllä muutenkin,mutta ei saanut kertoa Bexille.

"Menitte Zoen asunnolle?" Hän kähähti silmät suuriksi rävähtäen. "Luoja Emily, sinulla on selkeästi viimeinen toive!"

Emily virnisti leveämmin. 
"Tietty. Lexa asuu ystävänsä luona ja Zoen asunto oli eilen tyhjä kun hän oli töissä. Ja hänen keittiötasonsa ovat kovin mukavia."

Bex tuijotti pitkään saamatta sanaa suustaan.
"Sinä olet hullu!" Hän lopulta purskahti nauruun. "Ja pian koditon, jos Zoe saa kuulla. Se nunna varmaan desinfioisi koko asuntonsa jos siellä edes pideltäisiin kädestä kiinni."

Emily vain kohautti olkiaan. 
"Hän ehdotti sukkaa oveen mutta sovimme viestillä ilmoittamisesta jos Lexa on kylässä. Hän ei tosin tiedä että tahrin myös hänen keittiönsä.:

Hetkinen, Zoe tiesi? Hänen aivonsa eivät kyenneet edes käsittelemään moista ajatusta. Zoe oli robotti. Eivät robotit ymmärtäneet mitään parisuhteista.
"Sinulla todellakin on kuolintoive. Kai minä edes perin kenkäsi, kun Zoe murhaa sinut unissasi?"

"Mitä? Ei hän murhannut minua viime yönäkään. Neuvoi laittamaan peitepuikkoa mustelmiin."

"Hänen täytyi voida pahoin. Tulla alienin sieppaamaksi tai jotakin", Bex pudisteli päätään. Zoe kuului 1800-luvulle. Ihme kun nainen ei ollut jo polttanut asuntoaan maan tasalle jonakin rituaalisena puhdistautumisena hävyttömyyksistä, joita asunnossa oli harjoitettu.
"En tiedä ollako järkyttyneempi siitä, että sinulle tuli edes mieleen viedä ketään Zoen asunnolle vai siitä, että jäit henkiin kertomaan tarinaa."

Emily taputti Bexin poskea. 
"Älä nyt. Zoe on mukava. Otti minut luokseen ja ei ole häätämässä heti."

"Olen varma, että hänellä on jokin taka-ajatus", Bex mutisi läpsäisten Emilyn käden pois poskeltaan. "Zoe ei tee mitään, ellei hyödy siitä itse." Tai ellei Charles käskenyt.

"Ei Charles minusta käskisi huolehtia." Emily naurahti päätään pudistellen. 
"Ja ehkä hän ei ole niin kauhea."

"Oletko lyönyt pääsi? Antoiko Lex-", Bex tajusi sentään katkaista kysymyksensä kesken muistaessaan, ettei ollut tarkoitus kertoa, kenen huulet olivat jättäneet jälkiä Emilyn iholle. "Annettiinko sinun pudota sängystä? Puhumme nyt Zoe Winteristä. Hän on juuri niin kauhea. Etkö ole kuullut, kuinka kuvaavia lempinimiä hän on kerännyt?"

"Noh!" Emily naurahti. 
"Zoe on mukava. Omalaatuinen ehkä."

"Olet lyönyt pääsi tai kärsit hapenpuutteesta", nainen pudisti päätään. Tämä oli pahempaa kuin hän oli odottanutkaan! Riitti, että Emily oli jumissa Zoen luona. Se oli kamalampi kohtalo kuin mitä hän olisi toivonut kenellekään, mutta nyt nainen vielä puhui Zoesta kuin tuo olisi... ihminen! Ei sellainen käynyt päinsä.
"Sinun täytyy olla varovaisempi jatkossa. Seksi ei selkeästi tee sinulle hyvää."

"En! Minä voin loistavasti." Ainakin omasta mielestään ja kai muidenkin mittapuulla. Hän virnisti leveästi. 
"Ei niin. Joitain lihaksia kouristaa alavatsassa vieläkin."

"No tuo nyt on vain ilkeää!" Bex siristi silmiään tuijottaessaan Emilyä syyttävänä. "Toisilla meistä ei ole ollut mitään vientiä kuukausiin. Mitä antaisinkaan kunnon orgasmista."

"... Kolmesta." Emily hyrisi ja alkoi suitsia Ticoa. Valkea ori selvästi kypsä siihen ettei sitä huomattu.

Bex heitti pienen pyyhkeen, jota oli käyttänyt Duffyn jalkojen kuivaamiseen kohti Emilyä.
"Vihaan sinua!"

Hän nappasi sen lennosta ja heitti Ticon harjapakkiin, kehräten tyytyväisenä. 
"Anna mennä! En välitä."

"En minäkään välittäisi kolmen jälkeen", nainen mutisi päätään pudistaen. "Helvetti, Emily."

"Viikonloppuna yö hotellissa..." Emily oli kuiskaavinaan sen kehräten aivan muina naisina.

"Kai minä saan edes Ticon, kun sinä kuolet ja päädyt seksitaivaaseen?" Bex nurisi nenäänsä nyrpistäen.

"Et. Tico menee Lawrencelle. Niin, Laurie-setä rakastaa sinua." Emily lässytti hevoselle ja vilkaisi Bexiä.

"Tämä on nyt aivan epäreilua", nainen tuhahti. "Ticon antaminen minulle olisi vähintä mitä voisit tehdä tasapainottaaksesi tilannetta."

"Eip." Emily pudisteli päätään. 
"Sinä et saa mitään helpotusta."

"Arvaa vain tiedänkö sen", Bex nurisi. "Kuukausia! Olisi vain pitänyt antaa Lexalle oma numeroni eikä rohkaista sinua tekemään aloite. Tämän siitä saa kun yrittää olla avuksi."

Emily jäi tuijottamaan Bexiä pitkäksi toviksi katse jäisenä. 
"... Huuda toki ihmeessä vähän kovempaa."

Bex irvisti syyllisenä, mutta pikainen vilkaisu ympärille paljasti, ettei lähistöllä ollut ketään. Sitä paitsi, sehän oli ollut ainakin melkein viaton kommentti puhelinnumeron vaihtamisesta!
"Tarvitsemme koodinimen, jos en kerran muuten saa viitata seuralaiseesi", hän totesi vino virne hitaasti kasvoille kohoten.

"Sinä et keksi mitään koodinimeä." Emily kielsi tiukasti.

"Joten parempi, jos mainitsen aina Lexan nimeltä?" Bexin silmissä tuikki ilkikurisesti. "Sitä paitsi, olen loistava keksimään koodinimiä. Eikö Kondomityttö jo osoittanut sen?"

"Se on osoittanut että sinä et keksi koodinimiä. Et... Ei puhuta Lexasta." Joku kaunis kerta herra Edgerly olisi vielä niskan takana paheksumassa.

"Olet tylsä", Bex puhahti. Hän keksi oikein hyviä koodinimiä. Täytyisi lyödä päät yhteen Andrean kanssa ja olisi varmaa, että he onnistuisivat keksimään ainakin viisikymmentä toinen toistaan asiattomampaa lempinimeä tarjoilijapololle.
"Ja olen edelleen sitä mieltä, että olet palveluksen velkaa, kun annoin sinulle niin hyvän neuvon numeroiden vaihtamisesta."

Emily nielaisi. Hyvän idean. Niin, Bex ei tiennyt. 
"Mmm. Olen."

"Hienoa", nainen virnisti. "Saat olla wingmanini seuraavan kerran kun olemme liikkeellä ihmisten ilmoilla."

Emily hymyili. 
"Selvä, sen voin tehdä. Laurie on myös hyvä wingman."

"Miehet juoksevat karkuun, jos hengailen liikaa Laurien seurassa", Bex huomautti virnistäen. "Uskon sinun kykyihisi täydellisesti."

"Ai? Mikähän minusta tekee paremman?" Emily nauroi ja veti kypärää päähänsä.

"Olet kaunis nainen. Miehet tulevat iskemään sinua, tulevat torjutuiksi ja kääntyvät minun puoleeni. Täydellinen järjestely", Bex virnisti.

"Olet kiero." Emily värähti ajatuksesta. 
"Katsotaan milloin ehdin."

"Hyvähän sinun on sanoa, neiti Sain Kolme Orgasmia Päivässä", Bex tuhahti silmiään pyöräyttäen. "Eipä sillä, että tässä edes ehtisi lähteä baarikierrokselle, kun hevosia riittää joka kädelle." Jostakin oli luovuttava, ja nähtävästi hänen kohdallaan se tarkoitti miehiä. Siveyslupaus, täältä tullaan!

Hänen onnensa ettei Bex ehtisi. Onneksi. 
"Muutamassa tunnissa."

"Vihaan sinua entistä enemmän", nainen julisti kiristäen Duffyn satulavyötä. Ori pärskähti. "Duffykin vihaa sinua." 

"Viikonloppuna yksi yö. Ajattele mitä siinä saa aikaan." Vatsaa kipristi jo nyt. 
"Duffy suksii kuuseen."

"Painu helvettiin", Bex irvisti rumasti. Helvetin Emily! Miksei hänelläkin ollut komeaa miestä viemässä yöksi hotelliin? Tai kaunista naista. Hitto, hän oli valmis taipumaan mihin suuntaan tahansa jos se tarkoittaisi nautinnollisia hetkiä toisen ihmisen kanssa.
"Et kävele seuraavana päivänä, ratsastamisesta puhumattakaan. Minä käytän tilanteen hyödyksi ja lähden maastoon laukkailemaan Ticon kanssa."

"Minä lupaan nauttia hotelliaamiaisestani tyynyllä istuen." Emily hymyili leveästi ja päästi Ticon irti. 
"Eip. Minun poika."

"Kuvittelet pääseväsi hotelliaamiaiselle saakka?" Bex kysyi kulmaansa kohottaen. "Onnea vain." Ja nyt, kiitos Emilyn, hän ei saanut edes ajatusta pois mielestään.
"Kai tajuat, etten voi mennä enää edes hakemaan kahvia yläkerrasta pohtimatta, missä ne sormet ovat käyneet?" Hän pudisti päätään irvistäen. "Pilasit minulta kofeiininkin tänään. Kamalin työpäivä aikoihin!"

Emilyä nauratti. Aivan liikaa. 
"Paljon siistimmissä paikoissa kuin mikään osa sinua tai kanssasi maanneista miehistä." Ja kohti maneesia.

"Haista paska Randall! Toivottavasti nielet tänään paljon hiekkaa!" Bex huusi Emilyn selälle ennen kuin ratkesi nauramaan ja kääntyi oikomaan Duffyn harjaa.

Emily vain nauroi ja talutti Ticon maneesiin. Hän nakutti Zoelle viestin - kouluvalmennuksen jälkeen maastoon?

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:52 pm

Zoella oli kestänyt hetken vastata, mutta valmennuksen päätteeksi Emilyn puhelimelta löytyi myöntävä vastaus ja nainen oli itse seisoi tallikäytävällä kypärää päähänsä kiskoen. Paddy katseli tallikäytävän elämää pesupaikalta valmiiksi varustettuna ja töni turvallaan hoitajaansa heti, jos oli sitä mieltä, että Zoe ei huomioinut hevosta tarpeeksi.
Kenties hän oli opettanut Paddyn nauttimaan huomiosta hiukan liian paljon.
"Miten valmennus sujui?" Hän kysyi Emilyltä vetäen ratsastushanskoja käteensä.

Emily oli tullut heittämään talliin Ticolle ratsastusloimen selkään. 
"Hyvin. Valkoinen enkelini on puhdasta kultaa." Emily hymyili leveästi. 
"Mennään?"

"Täydellistä", Zoe naurahti pienesti. Hyvä, että Emilyllä ja herttaisella Ticolla oli sujunut valmennuksessa. Hän nappasi Paddyn ohjat käsiinsä ja lähti suunnistamaan kohti ulko-ovia. Oli ihana heilauttaa itsensä tutun ruunan selkään, suoristaa hieman limenvihreää ratsastusloimea ja antaa hevosen lähteä kävelemään kohti tuttuja maastoja.
"Et näytä vielä siltä, että harkitset kenenkään murhaa, joten olet joko onnistunut välttelemään ystäviäsi tai he ovat olleet kiltisti. Kummastakohan on kyse?" Hän tiedusteli huvittuneena.

Emily nousi selkään pihassa sulavasti ja keräsi ohjat käteen. 
"Ei kumpaakaan mutta Bexin saa helposti ruotuun."

"Oh?" Zoe kohotti kulmaansa huvittuneena. "Tahtoisitko kenties käyttää taikavoimiasi siihen, että saisit hänet lopettamaan eriparisten pinteleiden pukemisen Duffylle?" Hän ei ollut kyennyt seuraamaan ratsukon itsenäistä koulutreeniä pohjoismaneesissa kuin kolme minuuttia, ennen kuin yksi erivärinen pinteli oli käynyt hermoille.

"Epäilen ettei kateus eräästä elämäni osasta kanna voimaa sinne asti." Emily totesi huvittuneena.

"Siinä tapauksessa taikavoimasi on kerrassaan hyödytön", Zoe kiusasi puuskahtaen. "No, pitihän sitä silti yrittää. Hienoa, ettei hän tee elämästäsi liian vaikeaa."

"Ei tee. Pärjään hänen kanssaan hyvin." Emily naurahti, herätellen Ticoa hieman. Oltiin maastossa, ei tarvittu muotoa enää.

"Hyvä niin", nainen nyökkäsi. Ehdottomasti hyvä niin. Riitti, että hän oli ongelmissa pienen kilparatsastajan kanssa. Kukaan muu ei tarvinnut Halen jatkuvaa piinaa niskoilleen.
"Copper myös tosiaankin kaipaisi puhuttelua. Tallityöntekijä oli unohtanut laittaa loimivyön, joten arvaappa vain kenen ulkoloimi oli taas poljettuna hiekkaan."

Emily vislasi pitkään ja viattomana. 
"Eeeeeen ymmärrä kenestä puhut, eeeeei ollut Copper. Onko se pilalla?"

"Pilalla? Aliarvioit kykyni", Zoe puhahti. "Likainen tällä hetkellä, mutta kuin uusi huomiseen mennessä. Kenties hieman paikkailtuna, olen melko varma että toinen ristivöistä oli irti toiselta puolelta."

"Voi ei. Pitää pyytää Reynardia tilaamaan uusi. Joku ihanan värikäs." Emily tirskahti. Copperin varusteet olivat ihania.

"Tumma värikäs, kiitos", Zoe tarkensi silmiään siristäen. "Vaaleissa näkyvät tahrat kovin herkästi." Ja kun otti huomioon Copperin tavan riisuutua loimista milloin hevosta huvittikaan, oli parempi, kun ulkoloimet olivat mahdollisimman tummaa sävyä. Kenties tumma maastokuviointi olisi paras, siinä ei luulisi tahrojen näkyvän lainkaan.

"Noh! Kirkkaat värit ovat ihania." Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Välitän toiveesi kuitenkin."

"Eivät silloin, kun niitä joutuu pesemään päivittäin", Zoe huomautti. "Kiitos, arvostan sitä." Copper ansaitsi puhtaalta näyttävän loimen, joten tummemmat värit olisivat erittäin tervetulleita.

"Hmh. Oletpas sinä rajoittunut." Emily mutristi huultaan. 
"Ratsastaisitko Copperin maastossa viikonloppuna joku päivä?"

"Käytännöllinen", Zoe korjasi. Käytännöllisyys oli valttia talliympäristössä ja hevosten kanssa.
"Totta kai. Copper on oikein miellyttävä kaveri. Erityistä syytä miksi? Tiedätkö jotain viikonlopun säästä mikä minulta on mennyt ohitse?" Eipä sillä, että sade olisi koskaan ennenkään häntä haitannut.

Emily pudisteli nauraen päätään. 
"Jos sataa niin saat mennä toki maneesissa." Häntä huvitti Zoen asenne. 
"Minulla voisi olla menoa."

"Me menemme maastoon, jos se vain on sään puolesta järkevää", Zoe vakuutti. Sade ei estäisi menemästä, ellei kyseessä olisi suoranainen tulva. Ukkosmyrsky sen sijaan, no, sitä ehtisi murehtia sitten, jos moinen osuisi kohdalle. Lähtökohta olisi se, että Copper pääsisi ihailemaan kevääseen heräävää luontoa.
"Selvä. Copper on hyvissä käsissä", nainen lupasi nyökkäyksen kera.

"Kiitos. Ja en ole kotona, joten voit kutsua vaikka jonkun kylään jos haluat." Emily lisäsi hymyillen. 
"Ilmoitan vielä tarkat päivät kun tiedän. Olen yön pois, eli ei tarvitse huolestua. En ole sammunut mihinkään."

"Kiitos varoituksesta, ehkä kutsunkin", hän naurahti hiljaa. Maybe voisi arvostaa mahdollisuutta poistua hetkeksi omasta huoneestaan muuallekin kuin vain tallille. Olettaen, ettei tytöllä olisi jo valmiiksi suunnitelmia viikonlopulle, tietenkin.
"Tässähän voisi melkein tulla uteliaaksi", nainen virnisti. "Yön poissa kotoa. Onneksi en ole äitisi, voisin muuten esittää useita kysymyksiä."

Emily vilkaisi Zoea silmät tuikahtaen. Niin, ehkä tuo haluaisi viettää omalla asunnollaan aikaa Mayben kanssa. Aivan kaksin. 
"Niin voisi. Jos olisit äitini, en vastaisi niihin."

"Hyvä siis, etten ole", hän naurahti. "Ei ole velvollisuutta esittää kysymyksiä, joihin ei kuitenkaan saa vastausta." Ei hänen tarvinnut tietää, missä Emily viettäisi yönsä. Se riitti, että hän tiesi olla huolestumatta naisesta, kun tuota ei kuuluisi kotiin.
"Kai Merry sentään on kotona yön? Täytyyhän pikkupojalle antaa monta mahdollisuutta Maisien jääsydämen sulattamiseen. Ehkä vielä jonakin päivänä pentusi saa Maisien leikkimään kanssaan", Zoe hymähti huvittuneena.

Emilyä huvitti suuresti naisen asennne. Bex höpötti omiaan. Zoe ei ollut ollenkaan kauhea kun tuohon tutustui. 
"Sinä saat pitää Merryn jos haluat. Lauriekin varmasti ottaa sen jos pyydän. Jos et vaikka kaipaa pentukoiraa näykkimään varpaitannne kun nukutte."

"Vannon että Merrystä on vähemmän vaivaa kuin Maisiesta, vaikka Merry on kolme kertaa suurempi", Zoe puhahti. "Pidän pentusi oikein mielellään. Maisiekaan ei ehdi tuijottaa minua niin syyttävänä, kun Merry liehakoi ympärillä ja läimii tassuillaan. Luuletko, että Laurie tahtoisi ottaa Maisien?" Hän vitsaili. Hän ei ollut ehkä valinnut terrieriä, jolla oli maailmanvalloittajan asenne elämään, mutta ei Maisiesta enää eroonkaan pääsisi. Hiton isoveli.

Emily kohautti olkiaan. 
En tiedä, aina voi yrittää. Jos hänellä ei ole muita suunnitelmia."

"Täytyy muistaa tuo seuraavalla kerralla, kun Maisie päättää mököttää minulle tyhjästä", Zoe naurahti. Onneksi Maisie sentään piti Maybestä. Se antoi syytä uskoa, ettei koira vihannut ihan koko maailmaa. Vain häntä.
"Mitään muita suunnitelmia, joista minun olisi hyvä olla tietoinen? Syytä odottaa valmiita ruoka-annoksia jääkaappiin muina päivinä tällä viikolla?"

Emily pudisteli päätään. 
"Ei kai. Minä olen töissä, tiedätkö." Hän totesi aavistuksen huvittuneena. 
"Vaikka kuinka haluaisin, en ehdi koteloitumaan maailmaa karkuun kotiin."

"Ihailen työmoraaliasi. Tiesin, että sille oli syy, miksi pidän sinusta", Zoe virnisti toispuoleisesti. "Älä vain hukuttaudu töihisi liian kanssa. Tasapainoa elämään, kultainen keskitie, mitä näitä nyt ikinä onkaan."

"Zoe, minulla on kaksi hevosta nyt. En saisi hukuttauduttua töihini vaikak yrittäisin! Ja minulla tulee varmasti olemaan tänä vuonna poikkeuksellisen paljon aikaa." Emily myönsi ääni hieman haikeana. Mieli veti silti kilparadoille.

"Älä yritä tuota minun kanssani", Zoe kohotti toisen kätensä sormi sojossa toruakseen naista. "Minä hoidin kahta hevosta ja onnistuin silti hukuttautumaan töihin. Kilparatsastajana se on sinulle vielä helpompaa. Mutta hienoa, ettet tahdo tehdä niin. En ole sen tekopyhyyden yläpuolella, ettenkö lähettäisi sinua kotiin painavan kehoituksen kera nauttia vapaasta illasta silloin tällöin."

Suuret siniset silmät vilkaisivat Zoea kypärän lipan alta kovinkin tuomitsevasti. 
"Mitä jos minä kantelen herra Edgerlylle ettet pidä vapaata?"

"Mutta minähän olen pitänyt vapaata", Zoe naurahti heilauttaen kättään. "Olin juuri kaksi kuukautta melkein pelkästään vapaalla." Sairaslomahan oli aivan sama asia kuin vapaalla oleminen - ja silloinkin hän oli tunkenut lääkärin ohjeita vasten töihin aivan liian nopeasti. Sitä ei tosiaankaan kerrottaisi Charlesille.
"Sitä paitsi, minulla ei ole lainkaan niin hyvää kannustinta pitää vapaista illoista kiinni kuin sinulla. Maybekin on tallilla aamusta iltaan."

"Kuulin urbaanilegendaa että olit sairaslomalla, joka ei ole mitenkään verrannollinen vapaaseen. Ja ei auta! Mieti kun voisit vaikka odottaa Maybea työpäivän päätteeksi, hemmotella kunnolla - koska vapaa mahdostaisi sellaisen järjestämisen?" 

Hyvä on, vapaan pitämisellä olisi puolensa.
"Kuka sanoi, etten onnistu järjestämään sitä siitä huolimatta, että olen itsekin töissä iltaan saakka?" Zoe kysyi kulmaansa kohottaen.

"Saisit olla yli-ihminen ja en usko siihen. Anteeksi." Emily vastasi huvittunut sävy äänessään. 

"Sinä et ole selkeästi kuunnellut urbaanilegendoja riittävän tarkasti. Olen robotti, en tarvitse lepoa tai tunne väsymystä. Vai oliko se sittenkin niin, että lataan itseni öisin latauspisteessä. En enää pysy kaikista tarinoista perillä, valitan", hän naurahti.

"Ehkä Maybe voisi olla latauspisteesi." Nainnen kiusasi pehmeästi, kannustaen Ticon raville. Onneksi ori oli hyväkäytöksinen.

"Randall, nyt jotain käytöstapoja!" Zoe nauroi antaen Paddyn siirtyä Ticon esimerkistä raville. "Maybe ei ole latauspiste."

Se sai Emilyn nauramaan kunnolla ja pudistelemaan päätään. Hän antoi hieman ohjaa kun ori selvästi haki päätään alas ja rennoksi. 
"Mitä, halailu on hyvinn lataavaa ja rentouttavaa!"

"Sehän sinulla olikin mielessäsi", Zoe puhahti. "Tiedätkö, pidin sinusta enemmän ennen kuin Lexa teki mitä ikinä tekikään. Ja ei, se ei ollut pyyntö kertoa yhtään enempää!" Hän kiirehti nopeasti tarkentamaan nauraen. Hän ei tahtonut kuulla Emilyn parisuhteesta sen enempää. Niin kauan kuin nainen olisi tyytyväinen, hänellä ei olisi mitään syytä sotkeutua asiaan enempää.
"Ja tiedän tarkkaan, miten rentouttavaa halailu osaa olla. Miksi luulet, että halailen Paddyä päivät pitkät kun joudun kaitsemaan teitä tarhaikäisiä?"

"Oli." Emily tuhahti takaisin. Tietenkin oli, juuri se. 
"En tarkentaisikaan." Ei tosiaan, Zoe-parka ei haluaisi tietää. Eikä tuon kuuluisikaan. 
"Emme ole tarhaikäisiä. Ja Zoe, tiedätkö, ikäviä uutisia. Olen aina ollut tällainnen. Nyt vain olen hyvällä tuulella."

"Hyvä", Zoe totesi, "olen kuullut aivan liikaa ihmisten seksielämästä tallilla. En tosiaankaan halua lisätä sinuakin listalle." Tallilla jutut vielä paisuivat niin naurettavan nopeasti, että kärpäsestäkin tehtiin härkänen hetkessä.
"Älä siis ole enää hyvällä tuulella", nainen kiusasi. Ei hän sitä oikeasti toivonut, hyvä vain että Emily oli iloinen. Se oli aina parempi kuin mikään muu vaihtoehto.

"En minä kerro. Ellei kysytä. Tai ärsytetä niin kauan että minä kostan järkyttämällä." Emily herätteli Ticon päätä ylös. Hei poika, ei turpaa kavioihin asti. 
"Mahdoton pyyntö, en voi juuri nyt käsitellä tuota."

"Et selvästi", Zoe huokaisi. "Minulla olisi kestänyt ehkä minuutin kauemmin arvata, mitä oli tapahtunut, jos kaulallasi ei olisi ollut noita jälkiä. Hymysi yltää korvasta korvaan. Olet suorastaan iljettävän onnellinen", hän kiusasi virnistäen.

Emily ei edes yrittänyt piilotella sitä. 
"Mitä? Minä vain sain hyvää ruokaa. Hyvä ruoka, parempi mieli. Likainen mieli sinulla."

"Toki, minun likaisesta mielestänihän tässä on kyse, eikä mustelmista kaulallasi", Zoe tyrskähti. "Väitätkö, että jos minut murhattaisiin ja poliisi kävisi asuntoni läpi UV-valon kanssa, asunnostani ei löytyisi hohtavia läikkiä?" Hän kohotti kulmaansa.
"Sinun takiasi toivon, että minua ei murhata. Tulisin vainoamaan sinua loppuelämäsi."

Emily punastui pahasti - siis pahasti - ja painoi katseensa, pidätellen naurua. Apua. Hyvä luoja. Eikä polkukaan antanut myöten laukalle.

Zoe tuijotti hetken naisen punaisena hohtavia kasvoja silmät siristyen. Emily (ja Lexa) olivat selkeästi tehneet jotakin, mikä sai naisen nyt noin punaiseksi. Ruskeat silmät siristyivät entisestään kun hän pohti, mikä saisi moisen reaktion irti Emilystä.
"Ette kai te jumalauta minun sängyssäni?" Hän kysyi ääni uhkaavasti painuen, vaikka samaan aikaan naurattikin. He eivät olleet enää koulussa. Ei Emily tunkisi hänen makuuhuoneeseensa ainakaan vaihtamatta lakanoita jälkikäteen. Eihän?
Hän ei oikeastaan edes halunnut tietää.
"Sinun on paras käydä kirkon kautta. Tunnustamassa syntisi jollekulle, jolle maksetaan niiden kuulemisesta. Minä en tahdo tietää", hän naurahti.

"Ei! Emme!" Ei. Zoen sänky oli ihan yhtä puhtoinen kuin ennenkin. Se punastuis ei helpottanut. Ei luoja. Kohta polku levenisi laukalle sopivaksi. Hän naurahti kevyesti sanoille kirkosta. 
".... Lexa vain desinnfioi keittiön työtason..." Emily totesi ja nosti sitten kiireellä laukan. Nyt Tico vauhtia. 

Hyvä on, sen kuuleminen oli helpotus. Hänen ei tarvinnut mennä kotiin ja repiä lakanoita sängystään pohtien mitä kaikkea kangaspoloiset olivat joutuneet kestämään. Ja sen jälkeen pestä niitä lähes kiehuvalla vedellä.
"Ei helvetti Randall!" Hän kirosi naisen perään nauraen ja nosti laukan Paddyllä. Keittiötaso! Hänen keittiönurkkauksensa oli vielä niin pienikin, että... ei helvetti. Hän ei hetkeen laittaisi ruokaa kotonaan. Siinä tosin ei olisi mitään uutta, sillä hän ei ollut minkään sortin lahjakkuus keittiössä.
"Paras toteuttaa kaikki loput huonekaluihin liittyvät fantasiasi siellä hotellissa!"

Emily hoputti valkeaa irlantilaista. Mene nyt, hyvä jumala. Hän nauroi Zoen kiroamiselle, nousten jalustinten varaan satulassa. Hyvin Ticon ja Paddyn voisi antaa juosta. 
"Ei minun syyni!"

Paddy venytti askeltaan hoitajansa alla eikä Zoe edes tajunnut, miten ruuna vaihtoi nelille kiriessään Ticon valkeaa takamusta kiinni. Hän ei ollut nelistänyt onnettomuutensa jälkeen lainkaan, mutta Paddyn lentäessä eteenpäin jalustimilla tasapainottelu tuli kuin luonnostaan.
"Niin varmaan!" Hän ei uskonut moiseen väitteeseen hetkeäkään.

"Ei ollut! Se oli Lexa!" Ja vähän ehkä Emilyn vaatteet, mutta ei se ollut enää sitten Zoelle tarpeellista tietoa. Ei kun hän yritti vierittää syytä naisystävänsä(!?) niskoille. 

"Kypsää, Randall!" Hän huusi takaisin. "Syytät kainoa tarjoilijaasi kaikesta! Todella toimiva strategia!" Jos Zoe olisi vaan tiennyt, ettei punastelu suinkaan tarkoittanut viatonta mieltä... Oikeastaan, parempi kun nainen ei tiennyt.

Emily vilkaisi olkansa yli satulassa nopeasti. 
"Mikä hiton kaino tarjoilijani!? Ei tosiaan näkynyt eilen, armoton... Jokin!" Ei hän keksinyt sanaa. Vatsaa kouraisi tutun nytkäyksen myötä. 
"Minä olen vain pieni Randall, jota nostellaan joka paikkaan!"

"Minä nostan sinut kohta hyllylle jos et opi olemaan! Jäähyä Randallille!" Hän huusi nauraen. Selkeästi hänen mielikuvansa oli virheellinen, jos kerran Emily oli lähestulkoon syytön hänen keittiönsä desinfioinnin tarpeeseen.
"Helvetti, palautatte mieleeni opiskeluajat!"

Emily nauroi ääni raikuen, istuen satulaan kun he olivat näemmä nelistäneet melkoisen pätkän. 
"Whou, whou Ticotaco, whou." Kimo irlantilainen korskahti kuolainta kolistellen. Se vaati lisää. 
"Et sinäkin! osaan kävellä itse!"

Paddy heitteli päätään joutuessaan hidastamaan, mutta herttaisena herrasmiehenä teki juuri kuten oli pyydetty. Zoe taputti ruunan kaulaa ja pyyhkäisi muutaman ponnarilta karanneen hiussuortuvan korvansa taakse. Kypärän leukahihna pitäisi ne toivottavasti lopun lenkin ajan poissa kasvoilta.
"Osaatko? Keittiön ja sohvan välillä ei ole montaakaan askelta, ja silti näemmä päätitte käyttää tasoani tarkoitukseen, johon sitä ei ole suinkaan suunniteltu."

"... Pasta kiehui hellalla..." Emily mutisi hiljaa. Koska se oli hyvä syy. Ruoanlaitto oli ollut kesken. 
"Hyvin se sitä paitsi toimi!"

"Vielä parempaa, olisitte voineet polttaa koko asunnon maan tasalle siinä samalla!" Ehkä hänen pitäisi antaa hieman enemmän kunniaa Lexalle. Hän oli polttaa keittiönsä joka kerta, kun erehtyi käyttämään kaasuhellaa. Nainen oli luonut herkullisen pasta-aterian siitä huolimatta miten... oli jakanut keskittymisensä ruoanlaiton ja Emilyn välille.
"Nyt todellakin koputan joka kerta kun olen tulossa sisään."

Emily siirsi Ticon vielä ravin kautta käyntiinn, posket punoittaen edelleen kuin tomaatit. 
"Emme polttaneet! Tai siis... Lexa ei polttanut. Ja koputa. Suosittelen." 

"Luoja", hän pudisti päätään. "Olisin juonut itseni unholaan jos olisin kävellyt sisään aiemmin eilen illalla. Oli hyvä idea jäädä hieromaan Paddyä."

Emily hymyili anteeksipyytävästi. 
"... Joten siksi hotelli." Hän naurahti pehmeästi. 
"Että sinä uskallat tulla kotiin."

"Arvostan huomaavaisuuttanne", nainen pudisti päätään nauru yhä rinnassa kuplien. Hän ei tiennyt oliko se enemmän seurausta vauhdikkaasta nelistä vai huutaen käydystä keskustelusta, mutta niin tai näin, hän ei aikonut kyseenalaistaa tunnetta.
"Mutta kuten sanoin, se on sinunkin kotisi. On vain mukava saada varoitus, jos on pieninkin riski, että keskeytän jotain."

"Sinä saat varoituksen." Emily naurahti. Hymy viipyi huulilla ja puna poskilla, kun hän käänsi Ticon kohti kotia. Pitäisi ehtiä verryttelemään Copper. Pieni nudisti. 
"Olen kiitollinen siitä että saan olla luonasi." Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt jos ei olisi voinut vuorotella Zoen ja Laurien väliä, kun koki toisen kaipaavan omaa aikaa.

"Ajattelin, että olisi outoa kun en asuisikaan itsekseni, mutta se on ollut oikeastaan todella mukavaa. Olin jo unohtanut millaista on, kun ei tarvitse aamuisin vaeltaa yksinään tyhjässä asunnossa tai tulla illalla pimeään kotiin takaisin", nainen kohautti pienesti harteitaan. Emily ei ollut huono kämppis - ainakin jos lupaus pitäisi ja hän ei joutuisi näkemään mitään, mitä ei tahtonut. Zoe silitti Paddyn kaulaa ja hymyili Emilylle.
"Kukapa tiesi, että teihin kilparatsastajiin mahtuu ihan mukavaakin väkeä."

Sivusilmällä Emily vilkaisi naista, hymyillen leveästi. 
"Olet toista mieltä parin kuukauden päästä kun asunto on edelleen myynnissä." 

"Ehkä. Ehkä en. Sen näkee sitten", Zoe naurahti. Hän ei olisi potkimassa Emilyä pois nurkistaan ennen kuin naisella olisi paikka, johon asettua.
"Asuntoni on kerran jo muuttumassa hohtavaksi diskoksi, niin mitäpä väliä sillä enää on", hän kiusasi nauraen.

"Hmh! Kuules nyt, mikään disco ole." Emily pudisteli päätään niin että punaiset letit heiluivat. 
"Lupaan että käymme likaamassa myös Lawrencen keittiön."

"Älkää. Lawrence jopa käyttää keittiötään", hän naurahti. "Keksitte varmasti muun huoneen hänen asunnoltaan, joka ei ole niin ahkerassa käytössä, mutta säästäkää miespolon keittiö."

"Noh! Lexa käyttää sinun keittiötäsi." Emily huomautti. Monikohan pyörtyisi tallin pihaan jos Zoe palaisi maastosta nauraen? 

"Lexa myös siivoaa minun keittiöni", Zoe kohotti kulmaansa. "Hän siivoaa sen oikein tarkasti, koska tietää olevansa seuraava, joka sitä tulee taas käyttämään."

"Niin siivoaa." Emily myönsi oikein auliisti. 
"Hän siivoaa sen aina huolella."

"Hyvä. Hän on oikein kelvollinen. Olisit voinut valita paljon huonommin, Randall", nainen virnisti.

"Minä tiedän." Hän oli valinnutkin, paljon huonommin. Emily vilkaisi edessä siintävää tallia. 
"... Kun tarvitsen tekosyytä luistaa klubireissusta Bexin kanssa, lupaathan että olet alibini?" Hän ei halunnut naisen wingmaniksi. Ei tosiaan. Miehiä, hyi, ei. 

Zoe kohotti kulmaansa epäuskoisena. Bex suunnitteli klubireissua?
"Vain jos sinä olet alibini, kun käyn murhaamassa hänet", nainen vastasi hetkeäkään epäröimättä. "Mutta totta kai. Voin olla ilkeä äitipuoli joka on käskenyt sinut petiin yhdeksään mennessä."

"Kiitos. Tai kiillottamaan satuloita koska unohdin loimivyön Copperilta." Hän veti syvään henkeä, 
"En tiedä milloin kaipaan alibia, mutta ole valmiina kun kaipaan sitä."

"Tietenkin. Älä huoli, minä pidän ilomielin huolta, ettei se kelvoton vaahtosammutin raahaa sinua minnekään." Todella, todella iloisin mielin. Bexin illan pilaaminen olisi jo itsessään sen arvoista, eikä se haitannut lainkaan, että hän auttaisi siinä sivussa Emilyä.

"Älä silti puhu rumasti." Emily pyysi hiljaa. Ei vika ollut Bexissä, vaan tuon suunnitelmassa. 
"En vain halua johonkin missä on lähenteleviä miehiä, mutta en voi kertoa oikeaa syytä."

"Hyvä on", Zoe myöntyi huokaisten. Hän voisi yrittää olla puhumatta Bexistä rumasti Emilyn kuullen. Hän pystyi siihen suurimman osan ajasta Maybenkin kanssa. Kyllä hän onnistuisi laajentamaan saman Emilyynkin.
"Käytä minua tekosyynä koska tahansa. Oikeastaan se ei edes ole tekosyy, en olisi päästämässä sinua klubille muutenkaan. Voit aina sanoa Bexille, että olemme nykyään kimppadiili. Hän ei kutsu sinua minnekään, jos se tarkoittaa että minäkin olen kutsuttu", hän naurahti hiljaa.

"Olet julma." Emilyä nauratti ajatuskin Bexin ilmeestä. Nainen pyörtyisi. Oli vaikeaa ajatella että tuo oli häntä vanhempi. Tallin pihassa hän pysäytti Ticon ja silitti hevosen kaulaa. 
"Ja kiitos viikonlopusta. Olen kiitollinen. Ehkä huolehdin jääkaappiin kiitokseksi jotakin kivaa syötävää." Yökylää varten. Krhm.

"Kunhan hygieniasta on huolehdittu, otan ilolla vastaan ruokaa", Zoe nauroi liukuessaan alas Paddyn selästä. Hän antoi hevosen kyhnyttää päätä vasten takin selkämystä, kun nosti jalustimet ylös ja lähti taluttamaan ratsua pesupaikoille.
"Jos sinulla on jo kiire Copperin luokse, voin purkaa Ticon", nainen tarjosi pukiessaan riimun Paddyn suitsien päälle ja kiinnitti ruunan pesupaikan ketjuihin.

"Lupaan olla eri rakennuksessa valmistuksen aikana." Emily vastasi hymyillen. Hän mietti hetken. 
"... Jos... Kiitos. Se on hyväkäytöksinen! Kiitos!" Emily kompuroimaan Copperin luo. 

"Mitä sanoinkaan niistä lupauksista, joita et voi pitää?" Zoe naurahti. "Mene treenaamaan nudistin kanssa. Ja muista se puhuttelu! Ei enää oma-aloitteisesti riisuttuja loimia."

"Minä muistan!" Punapää huikkasi ennen kuin katosi nurkan taakse. Puhuttelemaan sitä kelvotonta nudistia. Vakava puhuttelu tosin muuttui äkkiä naururemakaksi, mutta se ei ollut niin tarkkaa.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:53 pm

Raikuva nauru veti Bexiä puoleensa kuin sokeri muurahaisia. Olonsa uitetuksi rotaksi tunteva nainen kaipasi piristystä tai ainakin mahdollisuuden vältellä Zoea hetken, sillä hän ei kaivannut hevosenhoitajaa todistamaan epäonnisen putoamisensa seurauksia. Murphyn laki. Jos kentällä oli yksikin vesilätäkkö ja ratsastaja putosi, ratsastaja päätyi aina kasvoilleen lätäkköön.
"Oletpa sinä hyvällä tuulella naiseksi, joka joutui maastoilemaan Kuolemanvarjon kanssa", lyhyt nainen siristi silmiään katsellessaan Emilyä.

Punapää taisteli sillä hetkellä harjan herruudesta Copperin kanssa. Se oli kovin erimieltä siitä saiko Emiöy harjata harjalla vai pitäisikö sen saada viskellä juuri sitä nimenomaista hoitvälinettä. 
"Noh! Bex, älä puhu rumasti." Emily hyrähti, rapsutellen epäsymmetrisen merkin kirjomaa päätä. 
"Kävit uimassa?"

"Et ole äitini, minun ei tarvitse kuunnella sinua", Bex vastasi kypsästi ja näytti kieltään.
"Selkiellä ja minulla oli erimielisyyksiä kulkusuunnasta, ja lätäkkö sattui osumaan minun reitilleni", nainen heilautti kättään vähätellen. Pikkuvikoja. Sattui kaikille.

"En olekaan. Luojalle kiitos siitä." Emily virnisti, kumartuen laittamaan pinteleitä ruunan jalkoihin. 
"Copper, ei. En tarvitse apua. Murupulla ei." Ruuna kun olisi avuliaasti auttanut käärimää pintelin jalkoihinsa. 
"Ah, sellaisia erimielisyyksiä. Minulla taas oli oikein rentouttava ja hauska maastolenkki."

Bex astui lähemmäs rapistellen karkkipaperia takkinsa taskussa saadakseen uteliaan hevosen huomion. Copper voisi töniä ja tuuppia häntä, niin Emilyn työ pinteleiden kanssa helpottuisi.
"Rentouttava ja hauska? Kuuletko sinä itseäsi? Kuinka pahan aivovamman oikein sait eilen?"

"Minulla oli oikein hauskaa. Bex, minä asun Zoen kanssa toistaiseksi melko ison osan ajasta. Et voi oikeasti olettaa että minulla olisi kovin pahaa sanottavaa hänestä." Miten olisikaan tehnyt mieli huomauttaa miten nainen oli häntä auttanut. Lawrence toki myös, mutta Bex piti miehestä. 
"Ei minulla ole aivovammaa. Paitsi nyt kun yritän päättää mitä laitan viikonlopun treffeille."

"En ymmärrä sinua", nainen pudisti päätään. Hänestä Zoen kanssa asuminen olisi ollut pahimman luokan rangaistus. Hänelle oli riittänyt ne muutamat päivät, kun he olivat joutuneet kulkemaan yhteisellä kyydillä tallille, kun Zoen auto oli ollut huoltamolla.
"Oh, siinä minä voin auttaa sinua", Bexin silmiin syttyi kuumeinen hehku. "Mitä olet miettinyt? Ensin sinun on toki päätettävä, mikä on se tunnelma, jota yrität lähteä vaatteillasi luomaan." Tästä tulisi hauskaa!

Emily vilkaisi Bexiä hymyillen. 
"Mikäköhän mahtaisi?" Hän siirtyi Copperin takasen puoleen ja ennen kuin alkoi kääriä pinteliä, nosti virnistäen kolme sormea pystyyn. 

"Olet pilannut luvun kolme minulta koko loppuviikoksi. Kiitos", Bex puhahti ja pyöräytti silmiään. Helvetin Emily.
"Tarkoitin enemmän sitä, haetko ota-minut-tässä-ja-nyt -tyyliä vai näytä-minulle-mitä-rakkaus-tarkoittaa -fiilistä. Tai kenties jotain aivan muuta?" Hän virnisti kierosti.

"Lupaan pilata viimeistään maanantaina vaikka viisi tai kuusi." Emily vastasi avuliaasti. 
"Sekoitus molempia? Bex, olin krapulassa viimeksi. Haluan olla tyrmäävä."

"Et auta tilannettasi nyt lainkaan", Bex mutisi. "Puen sinut jätesäkkiin ja kärrään kaatopaikalle, jos jatkat tuohon tapaan." Tosin Lexa varmaan pitäisi Emilyä kauniina siitä huolimattakin. Hitto. Hän ei vain voisi voittaa.
"Hmm", hän pohti leukaansa naputellen. "Pitsiä alle. Ehdottomasti. Kenties paita tai mekko syvällä v-aukolla. Juuri sen verran, että pitsiä näkyy. Nahkatakki ei myöskään olisi hullumpi lisä. Vai olisikohan hän enemmän bleiserinaisia", nainen siristi silmiään miettiessään.
"Ei, nahkatakki, ehdottomasti. Kukaan ei voi näyttää huonolta nahkatakissa. Se on aina oikea valinta."

Päässään nainen kävi vaatekaappiaan läpi. 
"... Minulla on wetlook pikkumusta. Siinä on syvä v-aukko, mutta en tiedä sitten oikein siitä että sopiiko sen kanssa nahkatakki tai edes bleiseri." Pitäisi pohtia. 
"Pitsivaihtoehtoja on noin kymmeniä."

"Oh, pidän siitä miten käytät rahasi", Bex virnisti. "Pitsit eivät siis ole ongelma. Keskitytään muuhun vaatekaappiisi. Wetlook menee ehdottomasti ota-minut-tässä-ja-nyt -kategoriaan. Se ei tarvitse nahkatakkia tukemaan itseään. Onko sinulla pitkää, mielellään vaaleansävyistä villakangastakkia tai duffelia? Jotakin äärettömän suloista. Voisit näyttää suloiselta kun hän saattaa sinua ulkona, ja seksin jumalattarelta wetlookissasi heti, kun luovut takistasi."

Emily pärskähti Bexin kuvaukselle. Oliko hänellä? Emilyn vaatekaappi oli kovin musta ja ruskea. 
"On! Sellainen hempeä puuterin vaaleanpunainen. Ostin sen... Johonkin. En muista mihin. Mutta on. Mutta mitkä kengät sopivat sekä sen mekon että takin kanssa?"

"Täydellistä. Kukaan ei odota sellaisen takin alta paljastuvan pikkumustaa", nainen virnisti vinosti. Emily yllättäisi naisystävänsä totaalisesti. Ajatus sai melkein kihertämään naurusta. Voisipa hän nähdä Lexan ilmeen. Naisen leuka putoaisi lattiaan niin, että luu murtuisi.
"Minä menisin kenties avokkailla. Eipä sillä, en usko, että Pocahontaksen katse koskaan ehtii kenkiisi saakka."

Emily siristi silmiään lempinimelle. Mutta olihan se myönnettävä, Lexan hiukset olivat samoissa mitoissa. 
"Kengät ovat tärkeät. Ne voivat olla pidempäänkin jalassa."

"Ei toimiva koodinimi? Ajattelinkin, että se ei ollut paras tuotokseni", Bex totesi. No, hänellä olisi aikaa keksiä niitä lisää.
"Toki jonkinlaiset saapikkaat voisivat toimia myös. Sinähän sen parhaiten tiedät, kun käyt läpi vaatekaappiasi", nainen virnisti.

Emily kurtisti kulmiaan. Ehkä hän keksisi jotain. Pakko olisi. 
"Tiesin että sinusta on apua vaatteiden kanssa." Emily suoristautui Copperin jaloista ja heitti satulan hevosen selkään. 
"Au! Hyi, poika ei! En kaipaa nyt mustelmia."

"Ilo olla avuksi", Bex virnisti vinosti. Hän nauroi Copperin puuhille ja rapisutti jälleen karkkipaperia varastaakseen uteliaan hevosen huomion.
"Niin, kuulitko poika, hän ei kaipaa mustelmia sinulta. Hän vain suunnittelee kaikkia niitä paikkoja, joihin voi hankkia mustelmia viikonlopun aikana", nainen nauroi raikuvasti.

Emily vilkaisi Bexiä, ilme yllättävän tyynenä. 
"Mm'hmm. Ja sinä saat mustelmia vain nielemällä kuravettä kun Selkie heittää sinut alas." Reilukerhosta päivää. Vielä suitset ja hän oli valmis. Noin. 
"Sitten mennään poika. Tsup."

"En enää ikinä auta sinua vaatteiden kanssa!" Bex siristi silmiään. "Melkoinen kiitos korvaamattomasta avustani. Taidan etsiä jonkun seurakseni, joka arvostaa loputtomia taitojani. Älä uiskentele kuralätäköissä."

"Sinä autoit jo." Emily huomautti hyväntuulisesti. 
"En. Menen maneesiin." Ja sinne hän suuntasikin Copperin kanssa. Ehkä ratsastettuaan sen hän voisi mennä utelemaan yläkerrasta päiviä. Ihan Zoea varten. Ja niin hän tekikin. Ilmestyi melkein tärisevänä rautakankena kahvilaan. Kylmä ja lihaksia särki. Bexin olisi parempi pysyä poissa ilkkumasta. Tuo oli ilkkunut tarpeeksi valmennuksen aikana hänen epäonneaan.

Lexa oli oppinut tänään sen, miten paljon vähemmän hänellä oli töitä, kun hän ei läikyttänyt mitään. Tai sitten päivä oli vain ollut todella hiljainen, kumpi tahansa. Nainen oli letittänyt hiuksensa kahdesti työpäivän aikana ja järjestänyt vitriinissä olevat donitsit siten, että niiden suklaaraidat olivat kaikki yhdensuuntaisia. Hänellä oli ollut aivan liikaa aikaa.
Mutta Emilyn ilmestyessä se ei haitannut. Liikaa aikaa oli hyvä asia. Se tarkoitti pidempää keskustelua naisen kanssa, joka näytti... siltä, ettei kuuma kupillinen olisi pahitteeksi.
"Hei", hän tervehti hymyillen. "Latte kermavaahdolla vai kenties mocha suklaahipuilla? Kuuma kaaka- hyvä luoja, sinun kaulasi!" Hän painoi käden suulleen hiljentääkseen äänensä. Hups. Hän ei ollut selkeästi ollut niin varovainen kuin mitä oli kuvitellut.
"Olen pahoillani, tuo ei ole lainkaan minun tapaistani."

Saatanan Copper. 
Ja hän oli nauranut noustessaan takaisin selkään. Onneksi vesiputoamisista harvoin tuli mustelmia. 
"Hei, jälkimmäinen." Hän jaksoi jo huvittua Lexan reaktiosta, vaikkakin volyymi sai kasvot punastumaan. 
"Ei se mitään. Sellaista sattuu. Tuota, et sinä olisi enkeli? Zoe hoitaa viikonloppuna Merryn ja olisi ihanaa jos voisin kiittää häntä jollain kahdelle sopivalla syötävällä. Kun olen poissa."

Lexa nyökkäsi tavoitellen automaattisesti kuppia käteensä, jotta voisi valmistaa Emilylle kuumaa juotavaa. Nainen näytti siltä, että kaipaisi enemmänkin pitkää kuumaa kylpyä, mutta nyt juotava sai riittää.
"Ei satu, ei minulle", hän pudisti päätään silmät suurina. Hän muistaisi ensi kerralla, miten helposti Emily oli saanut nämä mustelmat ja olisi todella, todella varovainen. Hyvä luoja.
"Totta kai, se järjestyy kyllä", Lexa nyökkäsi katse edelleen Emilyn kaulalle lipuen. Hitto että saattoi hävettää. Posketkin tuntuivat lämpenevän kovaa kyytiä. "Miten päiväsi on sujunut? Alkoiko ulkona sataa?"

Emily hymyili pehmeästi. 
"Ei minua haittaa." Jos vain ensi kerralla ne eivät näkyisi. Nämä olivat vain hyviä mustelmia. 
"Kiitos, olet pelastaja." Hän kun ei saisi aikaiseksi mitään minkä syömisen jälkeen häntä ei syytettäisi Mayben myrkyttämisestä. 
"Ei. Lewisin valmennus, Copperin aivopieru ja vesihauta. Toivon että sinun päiväsi on ollut kuivempi?" Emily selitti hymyillen. Vahinkoja sattui. 
"Mikä päivä muuten sopisi?"

Häntä haittasi. Tämä oli niin... teinien hommaa. Hankkia imujälkiä kaulalle ja sen jälkeen rehvastella niillä kavereille. Lexa veti syvään henkeä ja pakotti ajatuksen sivuun. Emily ei ollut heittänyt häntä servetillä. Hän pitäisi huolen, ettei tämä toistuisi, ja he voisivat unohtaa että näin oli koskaan käynytkään. Nainen kääntyi valmistamaan juomaa jatkaen keskustelua olkansa yli. Emily tarvitsi jotakin lämmintä, nyt heti.
"Voi ei", Lexa huokaisi. "Ikävästi toimittu Copperilta. Ilmeisesti se ei todellakaan tunne kylmää, kun ajatteli tämän olevan hyvä päivä uimiselle." Hän ei halunnut edes kuvitella, miten kylmää veden oli oltava.
"Se on. En ole läikyttänyt vielä mitään. Vielä", hän totesi vilkaisten merkitsevästi kuppia, joka höyrysi hänen käsissään. Ehkä parempi ojentaa kuppi Emilylle nyt, ennen kuin vahinko ehtisi tapahtumaan.
"Mietin lauantaita, jos se käy sinulle? Saan vaihdettua sunnuntain aamuvuoroni iltavuoroksi helposti", hän hymyili pienesti. Kun ei tarvitsisi olla töissä heti aamukahdeksalta, ehtisi nauttia hotellista uloskirjautumiseen saakka sunnuntainkin puolella.

Olihan se hieman, mutta vahinkoja sattui. Etenkin vaaleahipiäisille englantilaisille. 
"Se oli vahinko. Kuulin miten sen päässä katkesi ajatus kesken kaiken. Hölmö hevonen." Eikä hänkään ollut mukana aivan täysillä. Sitä sattui. 
"Vielä." Hän otti kahvin vastaan kiitollisena hymyillen ja maksoi sen. 
"Lauantai on hyvä." Hän ehtisi hyvin laittautua ratsastuksien jälkeen kotona.

"Tiedän hyvin, miltä Copperista tuntuu", hän naurahti hiljaa. "Sinulla on sellainen vaikutus." Emilyn ei tarvinnut kuin hymyillä, ja hänen ajatuksensa katkesivat tai päätyivät solmuun, jonka selvittämisessä kesti tovi.
"Lauantaina siis", Lexa nyökkäsi. "Ylihuomenna", hän tarkensi ilahtuneena. Se kuulosti paljon kivemmalta. Siltä, että lauantaihin oli jotenkin lyhyempi aika.

Emilyn pitäisi kokeilla asukokonaisuuksia. Todella pitäisi. 
"Tuletko hakemaan vai nähdäänkö siellä?"

"Tulen hakemaan", Lexa vastasi hetkeäkään epäröimättä. Tietenkin hän tulisi hakemaan. "Jos olet Zoen luona, voin samalla tuoda hänelle jääkaapin täydennystä."

"Ajattelin olla." Emily vastasi hymyillen. Fiksuin vaihtoehto. 
"Drinkit? Ei muuta ohjelmaa?"

Lexa laski molemmat kätensä tiskille ja nojautui niiden varaan päästäkseen lähemmäs Emilyä toispuoleinen hymynhäivähdys huulilla vieraillen.
”Oh, minulla oli mielessä paljonkin ohjelmaa hotellihuoneen puolelle”, hän sanoi hiljaa. ”Jos olet onnekas, kenties tuon silmälasinikin.” Hän suoristautui ja väläytti viattoman, leveän hymyn Emilylle. Ylihuominen ei voisi koittaa liian nopeasti.

Puna hiipi poskille. Mitä se Zoe olikaan sanonut kiltistä? Ei näkynyt. 
"Olet kiero" hän naurahti pehmeästi.

Lexa naurahti hiljaa. Vai oli hän kiero.
”Rehellinen, oikeastaan”, nainen korjasi hymyn kera. ”Kerroin vain, mitkä aikeeni ovat kanssasi.”

Lexa oli siis ansainnut sen mekon jota hän oli ajatellut. 
"Se on... Suloista." Kosto eläisi. Hän otti huikan kahvista  ja värähti kylmästä.

”Sinä olet suloinen”, nainen hymyili vastaukseksi, mutta kulmat kurtistuivat Emilyn värähdyksen myötä.
”Mene istumaan patterin viereen”, hän paimensi naista. ”Sinun täytyy olla aivan jäässä.”

Emily hymyili Lexalle hieman. 
"Minä menen, minä menen. Ilmoita aika sitten?" Hän kohotti kahvikuppiaan ja palasi pian takaisin, kun tajusi unohtaneensa maksaa sen. 
Hitto kun eksyi Lexan silmiin. 

"Tuliko jo ikävä?" Lexa naurahti tajutessaan Emilyn palaavan takaisin. "Oh, älä huolehdi, talo tarjoaa lämmikkeeksi", hän pudisti päätään ja heilautti kättään vähätellen. Kukaan ei jäisi murehtimaan yhden kahvikupin perään. Sitä paitsi, hän oli jo todistanut olevansa kerrassaan loistava työntekijä, kun ei ollut edes tajunnut syöttää tilausta koneelle ja pyytää maksua Emilyltä.

Emily oli avaamassa suunsa, mutta sulki sen ja sen sijaan näytti kypsästi kieltä Lexalle. Hän kostaisi kaiken lauantaina. Tuo huomaisi vielä! 
Ihan kui hänen kostonsa saisi tuskin Lexan katumaan mitään, mutta ei kai sen ollut väliä. 

"Noh noh kyyhkyläiset, käyttäytykääpä ihmisiksi", pinkkiin huppariin ja limenkirjaviin ratsastushousuihin pukeutunut Lauren virnisti astuessaan lähemmäs tiskiä. "Suodatinkahvi, kiitos", nainen pyysi, nojasi kyynärpäätään tiskiin ja katsoi Emilyä päästä varpaisiin kun Lexa poimi take away -kupin käteensä ja kääntyi täyttämään sitä kahvilla.
"Olen pettynyt. Bexin kertomana kuulosti siltä, että tulit alas kolmoisvoltilla, kamppailit kosken pauhua vastaan ja sait intensiivisen mutahoidon kasvoillesi ja hiuksillesi. Selkeästi pieni putoamisesi oli paljon vähemmän dramaattinen. Mikä pettymys."

Emily kääntyi äänen puoleen hämmentyneenä. 
"Lauren." Hän yritti painokkaalla äänensävyllä viestiä ettei arvostanut termiä kyyhkyläiset. 
"Bex liioittelee aina. Voin loistavasti. Vähän jäätää."

Lauren siristi suuria silmiään. Selvä, hän liittyisi Bexin koodinimioperaatioon.
"Mikä sääli", nainen huokaisi raskaasti ja otti vastaan Lexan tarjoaman kahvikupin. Hän ojensi tasarahan kolikoina naiselle ja pudisti päätään. "Bexin tarina kuulosti paljon vetävämmältä. En ihmettele, että hän onnistui keräämään ympärilleen yleisön tallikäytävällä."

Emily pyöräytti silmiään. Tietenkin. 
"Mennäänpäs nylkemään se lapsellinen katkera kakara."

”Oletko varma, että haluat ryhtyä hippasille hänen kanssaan?” Lauren kysyi naurahtaen. Lexa näytti lähinnä huolestuneelta kuikuillessaan tiskin yli Emilyä. Olihan nainen varmasti kunnossa ja Bex vain liioitteli putoamisen hurjuutta?
”Tulella leikkiessä polttaa vielä sormensa”, Lauren virnisti ja napautti merkitsevästi sormellaan omaa kaulaansa. Emilyparan mustelmat eivät olleet menneet pidemmältä naiseltakaan ohitse.

Emily nyökkäsi. 
"Taisin alkaa jo." Hän kurtisti kulmiaan Laurenille. 
"SINÄ." Hän aloitti nauraen ja nappasi kiinni Laurenin kädestä. 
"Mennään hoitamaan Bex. Nähdään!" Hän huikkasi olkansa yli Lexalle.

"Nähdään", Lexa vastasi päätään huvittuneesti pudistellen. Emilyn ystävät tuntuivat olevan toinen toistaan hullumpia. Lauren puhalteli kuppiinsa seuratessaan Emilyn perässä portaat alas. Tallikäytävällä raikuvaa naurunremakkaa oli helppo seurata pesupaikalle, jolla Java seisoi useamman ihmisen ympäröimänä. Täysiverinen leikki vedellä onnessaan eikä välittänyt lainkaan puolikaaresta, joka oli kerääntynyt tallikäytävälle hevosen eteen.
"Olisitte nähneet Ginan ilmeen!" Bexin ääni kantoi ihmisten naurun yli, vaikka lyhyestä naisesta ei paljoa näkynytkään. "Vannon, että hän kyseenalaisti Copperin aivojen olinpaikan siinä hetkessä. Hän- oh, hei Emily!" Nainen nauroi tervehtiessään punapäätä.
"Kunniavieras on saapunut!"

Emily seurasi sitä naurua ja kurtisti kulmiaan Bexin tervehdykselle. 
"Hei vaan hei." Punatukan ääni oli kovin pehmeä. 
"Kuulin että sinä suurentelet asioita täällä?"

Puolikaareen aukeni kolo, kun kaikki kuuntelemaan pysähtyneet tekivät tilaa Emilylle ja Laurenille.
"Ammatin vaatimuksia. Hyvä tarinankertoja tietää, miten hengittää tarinaan hieman enemmän elämää", Bex virnisti ja heilautti kättään, jossa piteli vesiletkua. Oli puhdasta tuuria, että vettä ei loiskunut kenenkään kengille.

Emily rapsutti hellästi Javan turpaa. Suloinen Java. Noh, hän saisi pian lisää töitä. Onneksi.
"Nyt varot sen vesiletkun kanssa tai kastelen sinut kuukausien edestä."

"Vain toinen meistä on kastunut", nainen huomautti nauraen, "enkä se ole minä. Sinä et onnistu kastelemaan kuin itsesi ja-" Sentään hän tajusi katkaista lauseen ennen varsin asiatonta kommenttia.
"Kastelet itsesi ja hevosesi. Hevosparat."

Emily kohotti kulmaansa. Harmi että hän ei voisi huomauttaa vastausta siihen asiattomaan kommenttiin. Sen sijaan Emily vain raapi kolmella sormella poskeaan. 
"Eivät ne siitä kärsi. Mutta kuten näette, olen kunnossa ja Copper ei onnistuut tekemään mitään dramaattista.

Bex siristi silmiään ja harkitsi hetken suihkuttavansa letkusta tarkoituksella vettä Emilyn päälle. Helvetin numero kolme.
"Pilasit hienon tarinani", Bex valitti ihmisten hajaantuessa nauraen omille teilleen. Lauren nojaili pesupaikan seinään kahvia hörppien ja pudisteli päätään. "Onko nyt hyvä mieli?"

Emily hymyili leveästi. 
"Minä nautin tarinasi pilaamisesta." Nainen nauroi ja vilkaisi Laurenia. 
"On, oikein hyvä. Olen kiitollinen että Lauren tuli kantelemaan sinusta. Ja kuten olin sanomassa, niin sentään minä kastelen jotakin."

"Olet ilkeä", Bex totesi. Millainen ihminen muka nautti tarinan pilaamisesta? Julmaa.
"Vaatteesi ja Copperparan satulan ainakin", hän nyrpisti nenäänsä ja mulkaisi Laurenia. "Sinäkin Brutukseni. Sinäkin. Heti kantelemassa."
"Hain vain kahvia", Lauren naurahti kohottaen kuppiaan.

"Mmm. Esimerkiksi ne." Emily naureskeli ja pudisteli päätään. Pitäisi ehkä lähteä kotiin. 
"Pitäisi ehkä harkita kotiin lähtöä. Kokeilemaan vaatteita."

"Kokeilemaan vaatteita?" Lauren kohotti kulmaansa. "Tarkoitit kai vaihtamaan vaatteet?"
"Eip", Bex virnisti, "Emilyllä on tärkeä vaatekriisi käynnissä. Päätyy vielä kaupoille kun ei löydä täydellisiä kenkiä tai jotakin."

Emily naksautti kieltään. 
"Kieltämättä uudet kengät voisivat olla hyvä idea. Kiitos. Ja sinä vielä sanoit ettet auta minua enää."

"Varovasti nyt, tai päädyt vielä ostamaan kokonaan uuden asukokonaisuuden viikonloppua varten", Bex kiusasi. "Kannattaa ehkä kaivaa kaapista varmuuden vuoksi esille myös vaatteet, joissa tahdot tulla haudatuksi."

"Miten niin haudatuksi? Puhut hulluja." Emily nauroi päätää pudistellen. 

"En usko, että jäät henkiin", Bex totesi, "ja jos jäät, en voi mennä vannomaan siitä, mitä vesiesteillä tapahtuu seuraavan kerran." Hän kohotti kolmea sormea mulkoillen Emilyä.

Emily räpäyttä silmiään viattomana. 
"En ymmärrä mitä tarkoitat. Tietenkin minun pitää jäädä henkiin. Pilaamaan sinulta numeroita."

"Minä pilaan sinulta paljon enemmän kuin numeroita, jos et ole hiljaa", Bex siristi silmiään. Lauren nauroi pahvikupin takaa.
"En tahdo edes tietää. Te kaksi olette vielä hullumpaa väkeä kuin suurin osa täällä pyörivistä", Lauren pudisti päätään.

Emily vilkaisi Laurenia ja virnisti. 
"Bexillä on kuiva kausi, tai kohta kai vuosi, ja häntä ärsyttää kun minulla ei ole." 

Se sai Laurenin nauramaan raikuvasti ja tarjoamaan kämmentään high fivea varten Emilylle.
"Niin sitä pitää! Ärsytä Bexiä oikein olan takaa."
Bex mutristi huuliaan.
"Heti liittoudutte minua vastaan. En esittele sinua Emily enää kenellekään, kun käännät kaikki ystävänikin minua vastaan."

Emily läpsäisi Laurenin kättä voitonnriemuisena. 
"Niin aionkin!" Hän kääntyi Bexin puoleen ja hyrähti tyytyväisenä. 
"Ehkä minä menen tästä. Ja mietin kenkäostoksia."

"Hienoa", Lauren virnisti kierosti. "Ja jos koskaan kaipaat Bex apua kuivan kautesi kanssa-" Nainen ei koskaan saanut lausettaan loppuun, kun Bex oli jo singonnut pesupaikalta Laurenin niskaan.
"Vihaan teitä molempia", nainen julisti roikkuessaan Laurenin reppuselässä. "Osta hienot kengät, Emily."

Emily onnistui läiskäyttämään jo jäähtynyttä kahvia päällensä, kun taipui nauramaan. Ei hyvä luoja!
"Ei luoja, en kestä! Heihei, minä ostan." Hän lähti kohti parkkipaikkaa, naureskellen. Ystävä oli luvannut hakea.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:54 pm

Lauantai 24. maaliskuuta 2018

Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, kukaan ei ollut kuollut ennen lauantaita. Lauren oli tönäissyt Bexin kerran kuralätäkköön istumaan, Bex oli vastannut kaatamalla puoli purkkia suolaa Laurenin kahviin, ja Lexa oli yrittänyt näyttää viattomalta, kun Lauren oli tullut tiedustelemaan Bexin olinpaikkaa kahvikylpyä naiselle lupaillen.
Kaiken kaikkiaan oli helpotus, kun Lexa saattoi lähteä tallilta lauantaisen vuoronsa päätteeksi, ajaa Newcastleen ja ottaa pitkän suihkun. Laittautuessaan hän vilkuili kelloa joka toinen minuutti vuoroin kärsimättömänä ja vuoroin hermostuneena. Pitkät hiukset saivat olla tänään auki, mutta hän oli vahvistanut luonnonkiharaansa Jodielta lainatulla kihartimella. Musta jumpsuit toi pitkiä jalkoja imartelevasti esiin ja kirkkaanpunaiset korkokengät toivat asukokonaisuuteen sopivan sävähdyksen. Hän tiesi näyttävänsä hyvältä, kun viimeisteli huulipunansa ja nappasi punaisen, kenkiin sointuvan kirjekuorilaukun kantoonsa. Huomenna olisi edessä tyylikäs walk of shame hotellilta kotiin, mutta hän ei ollut jaksanut ajatellakaan laukun pakkaamista.
Lexa tiesi olevansa kymmenisen minuuttia ajoissa, kun parkkeerasi autonsa Zoen hiekanvärisen asuintalon eteen, mutta mitäpä hän autoonkaan jäisi istumaan. Nainen sieppasi ruoalla täytetyn kangaskassin hartialleen ja poimi varoen punaisen ruusukimpun käsivarsilleen. Kymmenen täydellistä, suurta punaista ruusua naiselle, joka oli itsekin täydellinen. Hän oli lähellä onnitella itseään nerokkuudestaan, kun soitti ovikelloa.

Emily oli ollut kauempaa viisas ja pakannut pienen laukun itsellensä. Hän ei aikoisi ahtautua siihen mekkoon uudelleen seuraavana aamuna. Sen saaminen syvänpunaisten alusvaatteiden päälle oli tuskaa, mutta hän onnistui siinä lopulta. Kenkäostoksille hänn ei ollut joutanut, vaan pujotti mustiin stay up-sukkiin verhottua jalkaansa niihin Bexin perinnöksi haluakiin korkokenkiinsä. Ehkä joskus hän voisi ostaa toiset merkkikengät. 
Ovikellon soidessa Emily vilkaisi ovea. Hän kipitti kiireellä vetämään sitä hyvin hennon vaaleanpunaista takkia päällensä, avatenn oven vasta sitten. 
Yllätys sen piti olla. 
"Hei." Pehmeä tervehdys ei olisi voinut kuulostaa innnokkaammalta, kun hän teki naiselle tilaa oviaukossa. 
"Ajoitko ylinopeutta?" Hän kiusasi pehmeästi. 

"Hei", Lexa vastasi kumartuen hipaisemaan punatuilla huulillaan Emilyn omia. "En, lähdin vain ajoissa liikkeelle. Siltä varalta että matkalle osuisi ruuhkaa tai muita hidasteita." Hän ei ollut tahtonut olla myöhässä.
"Nämä ovat sinulle", nainen lisäsi ojentaen ruusukimppua Emilylle ennen kuin astui sisään voidakseen käydä viemässä kangaskassin sisällön Zoen jääkaappiin odottamaan naista.

Nainen naurahti pehmeästi. Sentään heidän huulipunansa olivat sävyiltään aika lähellä toisiaan. Hän katsoi Lexaa hymyillen, purren kevyesti huulensa sisäpintaa. 
"Mi- kiitos." Puna hiipi meikin alla kasvoille. Ne olivat ihania. Lexa tosiaan muisti miten hän rakasti ruusuja. 
"Minä laitan nämä maljakkoon." Hän kopsutteli kengät jalassa hakemaan senn Zoen oletetusta ainoan maljakon ja päästi ruusuille vettä. Hän asetteli ne sinne ja pienen keittiön työtasolle. Ajattelematta, että sen voisi ollaa jonain henkilökohtaisena. Sinisten silmien katse kääntyi takaisin Lexaan. 
"Olet kestämättömän kaunis tänään."

Lexa seurasi Emilyn perässä keittiöön ja tyhjensi kangaskassin sisältöineen nopeasti jääkaappiin. Jokaisen astian päällä oli pirteänvärinen post-it lappu kertomassa, mitä astiassa oli ja antamassa vinkin tarjoilusta, vaikka hän olikin suunnitellut aterian siten, että Zoe ei joutuisi turhia kamppailemaan keittiössään. Vielä pullo punaviiniä tasolle ja hän saattoi hylätä kangaskassin käsistään.
"Veit sanat suustani", Lexa vastasi kietoen kätensä Emilyn ympärille. "Olet täydellinen."

Emily vilkaisi punaviiniä ja hymyili. Lexa oli tainnut tajuta hänen vihjeensä siitä millaista seuraa Zoe saisi illaksi. Hän painui naisen kylkeen kiinni ja hymyili hurmaavasti. 
"Sovitaan että olemme toistemme mielestä täydellisiä?"

"Sovitaan niin", nainen totesi hetkeäkään epäröimättä. "Olisin hullu, jos väittäisin vastaan." Mitä ikinä Emilyn takin alle kätkeytyikään, hän oli varma, että nainen näyttäisi järjettömän hyvältä.
"Pitäisikö meidän mennä, ennen kuin paahdut takkisi kanssa?"

Emily nyökkäsi. Takin kanssa alkoi tulla lämmin. 
"Mennään. Täällä on hieman kuuma." 

Lexa hipaisi vielä kerran huulillaan Emilyn omia, ennen kuin laski irti naisesta ja suunnisti ovea kohden.
"Kaikki mukana?" Hän kysyi saamatta katsettaan irti naisesta. Teki mieli nipistää villakangastakin peittämää käsivartta, jotta hän uskoisi tämän olevan totta eikä vain yksi niistä unista, jotka olivat piinanneet häntä lukuisina aamuyön tunteina.

Emily otti mukaansa pienen laukkunsa ja sen pienen, kompaktin laukun jonka oli pakannut. 
"On, kaikki on mukana." 

"Lomalle lähdössä?" Lexa ei voinut olla kiusaamatta, vaikka tarjosikin kättään ottaakseen Emilyn laukun kantoonsa. Toinen käsi hakeutui naisen alaselälle ohjaamaan Emilyä kevyesti auton suuntaan.

"Minä ajattelin pukeutua huomenna normaalisti. En halua walk of shamea." Emily naurahti, hakeutuen mahdollisimman lähelle Lexan kylkeä kun käsi laskeutui selälle. 
"Tiedäthän että minä voisin kantaa sen itsekin?"

"Ja minä aion kävellä ylpeästi rinnallasi näissä vaatteissa", Lexa naurahti. Hän ei häpeäisi sitä. Tai ainakin vielä nyt oli hyvä uskotella itselleen niin.
"Tiedän, mutta minä haluan kantaa sen", nainen hymyili pehmeästi. "Kantaisin sinutkin, jos en olisi valinnut stilettoja." Hän aukaisi auton oven Emilyä varten, nosti naisen laukun takakonttiin ja kiersi istumaan ratin taakse. Lexa kurotti vaihdekepin yli painamaan suukon Emilyn suupieleen, ennen kuin edes harkitsi auton käynnistämistä.

"Minä en ennen sinua tiennyt mitä herrasmiesnainen tarkoittaa." Nyt Emily oli varma että hänellä oli aika hyvä käsitys siitä. Hän hipaisi Lexan kättä ohimennen kun istui autoon ja hymyili suukon saadessaan. 
"Ja näytät ihanalta koroissa." 

Lexa räpäytti silmiään kummissaan. Eihän hän tehnyt mitään ihmeellistä!
"Minä vain kohtelen sinua kuten jokaisen kuuluisi", nainen huomautti pienen hymyn kera. Emily oli aarre. Aarteita vaalittiin.
"Kehut aivan liikaa. Varo vain, se nousee vielä päähäni. Olen kuullut, ettei egoni tarvitse enää yhtään enempää senttejä."

Emily hymyili hieman. 
"Ei, sinä kohtelet minua kuin prinsessaa." Ja hän oli mielellään Lexan prinsessa. Hävytön sellainen, jos ajatteli takin alle piilotettua mekkoa. 
"Ei, sinun egosi voisi hyvin kasvaa hieman, minun mielestäni."

"Mutta sinähän olet prinsessa", Lexa huomautti, "sinulta puuttuu vain tiara ja valtakunta hallittavaksi. Hiuksetkin ovat jo aivan kohdallaan." Ja prinssi käsipuolesta, mutta ehkä Tico saattoi täyttää sen paikan. Eikö Disneyltä ollut tullutkin elokuva, jossa oli valkoinen hevonen ja jokin lisko mukana?
"Varo mitä toivot", nainen naurahti ja kosketti Emilyn reittä vaihdettuaan vaihdetta.

Tico voisi hyvin olla hänen saturatsunsa. 
"Voi kiitos. Ehkä hanin vielä tiaran." Hän naurahti ja sukaisi hiuksiaan, jotka saivat jälleen olla vapaina. 
"En minä toivo, mutta en näe syytä miksi se ei saisi kasvaa." Takin verhoama reisi värähti kosketuksesta. Luoja. 

"Sinä olet minun silmissäni prinsessa tiaralla tai ilman", Lexa lupasi pehmeästi naurahtaen. Hän kohtelisi naista sen mukaisesti. Avaisi ovia ja kantaisi alas jyrkkiä portaita silloin, kun Emily oli juonut hieman liikaa.
"No, parempi kai niin", hän hymyili vilkaisten Emilyä silmäkulmastaan. Ehkä hänen kätensä voisi jäädä naisen reidelle, kun vaihdekeppi ei vaatinut hänen kosketustaan juuri nyt.

Emilyllä ei ollut syytä työntää kättä pois jalaltaan. Ei tosiaan. Hän laski oman kätensä sen päälle, silitellen peukalollaan Lexan kämmenselkää. 
"Olet ihana juuri näin." 

Lexa puristi vastaukseksi naisen reittä. Hänen kätensä sai jäädä juuri siihen missä se oli.
"Kerro minulle yksi asia minusta, mikä herätti mielenkiintosi", nainen pyysi pitäen katseensa tiessä, mutta peukalo sipaisi takin peittämää reittä.

Hän räpäytti silmiään. Yksi asia?
"Ennen vai jälkeen niiden viinilasillisten?"

"Milloin tahansa", hän vastasi hymyillen pehmeästi. Yksi pala kokonaisesta kuvasta, joka oli johtanut heidät tähän hetkeen.

Emily sai miettiä. Mikä voisi olla se yksi asia? 
"Se miten sinä olet vilpittömän kiinnostunut asioista. Oli kyseessä sitten joku sinua kiinnostava kirja, toisen ihmisen kuulumiset tai uuden asian opettelu, sinä suhtaudut siihen niin... En tiedä sanaa."

Lexa kallisti päätään ja vilkaisi naista vierellään. Se kuulosti niin kovin kauniilta Emilyn huulilta.
"Kiitos", hän sanoi, käänsi kätensä kämmen ylöspäin voidakseen ujuttaa sormensa Emilyn sormien lomaan ja irrottamatta katsettaan tiestä, nosti Emilyn käden huulilleen. "Sääli, ettei minun vastaukseni ole yhtä runollinen, mutta minä en voinut vastustaa katsettasi. Sinä näit minut. Näet jokaisen ympärilläsi ja saat jokaisen tuntemaan olonsa hyväksi lähelläsi. En yhtään ihmettele, että keräät ihmisiä ympärillesi. Kukaan tuskin voi vastustaa vetovoimaasi."

"En tiedä runollisesta." Emily naurahti. Suuret silmät jäivät katsomaan Lexaa hetkeksi. Sydän varmasti pysähtyi. 
"... Noh. Minulla on vain suuret silmät." 

"Ei, Millie", nainen pudisti kevyesti päätään ja puristi Emilyn sormia, kun antoi käsien laskeutua takaisin naisen syliin. "Sinä näet ihmiset ympärilläsi. Se tekee sinusta niin helposti lähestyttävän. Jokainen tahtoo tulla huomatuksi, ja sinä annat sen heille."

Hän ei voinut ola hymyilemättä. 
"... Pidän ihmisistä. Yleensä." Ehkä se olisi jokin selityksen kaltainen.

"Se on hyvä", Lexa hymyili vilkaisten silmäkulmastaan Emilyä. "Tekee elämästä helpompaa, kun viihtyy kanssaeläjien keskuudessa."

"Niin tekee. Ja tapaa paljon mielenkiintoisia ihmisiä." Emily naurahti pehmeästi. 
"Kuten sinut."

"Minä olisin keksinyt keinon tavata sinut, ihan sama millaista ihmettä se olisi vaatinut", nainen naurahti sipaisten peukalollaan Emilyn kättä. "Minä uskon, että meidän oli tarkoitus tavata."

Emily nielaisi ja veti syvään henkeä. 
"... Sinä puhunut niin kauniisti. Sydämeni pysähtyy vielä." Ei hän ollut tottunut sellaiseen. 

"Sydämesi olisi paras jaksaa vielä pitkään. En halua lopettaa totuuksien kertomista sinulle." Ei ikinä. Hän puhuisi siihen asti, että sanat loppuisivat kesken. Jos ne koskaan voisivat edes loppua kesken, mitä Emilyyn tuli.

Emily hymyili pehmeästi ja nosti Lexan sormet huulilleen. 
"Minun olisi tosiaan pitänyt kaivaa hautajaisvaatteeni esiin. En selviä tästä viikonlopusta hengissä."

"Minä pidän sinusta huolta", nainen lupasi pehmeästi. Hän työnsi ajatuksen hautajaisista sivuun, sillä sille ei ollut tilaa tässä hetkessä. "Tahdon enemmänkin tällaisia viikonloppuja, joten koeta kestää."

Emily tajusi itsekin mitä oli sanonut ja puraisi huultaan. Lexa oli menettänyt kihlattunsa. Pitäisi miettiä vähän mitä sanoisi. 
"Minä yritän, mutta sinä teet siitä imertelevilla sanoillasi tavattoman vaikeaa.

Lexa näki silmäkulmastaan Emilyn ilmeen ja puristi pehmeästi naisen kättä.
"En mene rikki", hän vannoi. "Ei sinun tarvitse hiipiä varpasillaan sen ympärillä." Hän hymyili pienesti ja puristi sormia otteessaan toistamiseen.
"Sinä ansaitset osaksesi imartelua."

Hän vilkaisi Lexaa, hymyillen pehmeästi. Hyvä on. Kai tuo itse tiesi, mitä tuo kestäisi hänen suustaan kuulla. 
"Imartelija."

"Onko se imartelua, jos se on totta?" Nainen kysyi päätään kallistaen. Jos hän vain kertoi totuuden Emilystä, totuuden siitä, mitä näki katsoessaan punapäistä naista, saattoiko sitä pitää imarteluna?

"Ei kai. Olet mahdoton." Emily nauroi, puristaen Lexan kättä.

"Hyvä tietää, että Harvardista oli jotain hyötyä", nainen naurahti. Ei ollut valunut hukkaan se tutkinto, jos lakiopinnot olivat jättäneet edes jälkeensä mahdottomuuden. Tai kenties hän vain oli ollut mahdoton jo alun alkaenkin. Kukapa tiesi.

"Ai harvardko sinusta teki mahdottoman? Hyvä tietää." Hän nauroi huvittuneena ja pudisteli päätään. Ihana, ihana nainen.

"Ehdottomasti. Harvardin syytä kaikki", Lexa nyökkäsi päättäväisesti. Opinnot olivat tehneet hänestä ihmisen, joka hän tänä päivänä oli - niin monen muun asian ohella. Toki samaisia opintoja sopi syyttää myös siitä, miten mahdoton hän Emilyn mielestä oli.
"Minä en tiedä, mitä oikein sanoit Bexin tupareissa ystävillesi, mutta he ovat viime päivinä oikein tehokkaasti vetäneet minutkin mukaan kepposiinsa. En tiedä, pitäisikö minun olla kiitollinen siitä, että ystäväsi pitävät minua sinun arvoisenasi, vai kauhuissani siitä, mihin he vielä sotkevat minut."

Emily ei voinut olla hymyilemättä. Hän pudisteli kevyesti päätään, katsoen sitten Lexaa punaisten kulmiensa alta pahoitellen. 
"Olen pahoillani. Kieltäydy tiukasti jos he ovat sotkea sinut kamaluuksiin."

"Älä ole", Lexa naurahti. "Heissä on puolensa." Silloin tällöin. Vaan ainakaan hänen työpäivänsä eivät enää olleet lainkaan niin pitkäveteisiä ja hän oli enemmän kuin hyvin kartalla siitä, mistä tallilla juoruttiin.
"En tosin ymmärrä, miksi Bex tervehtii minua joka kerta eri nimellä ja pudistaa sen jälkeen päätään tyytymättömänä. Ei kai nimeni nyt niin vaikea muistettava voi olla?" Hän naurahti. Hän oli luovuttanut pienen naisen ajatuksenjuoksun seuraamisessa sen jälkeen, kun oli yrittänyt ymmärtää Bexin logiikkaa siitä, miten nainen ei kostaisi jotakin Andrealle, ja se olisi jo itsessään riittävä kosto.

Emily vei käden silmilleen ja pudisteli päätään. Voi hyvä jumala. 
"Ei kun... Se... Bex keksii sinulle koodinimeä."

"Koodinimeä?" Lexa naurahti epäuskoisena. Emilyn ystävät todella olivat omalla tasollaan. "Mihin kulttiin olen oikein erehtynyt liittymään?"

"Niin, koodinimeä." Hän pudisteli edelleen päätään ja huokaisi syvään. 
"Olet sekaantunut minuun, et liittynyt kulttiin." Hän naurahti pehmeästi ja pudisteli päätään. Miten hän sanoisi sen? 
"Minä teen töitä yhdelle hyvin vaikutusvaltaiselle suvulle Englannissa ja talli on talli. Joten, Bex ei saa viitata sinuun omalla nimelläsi, koska en kaipaa pelkoa potkuista yksityiselämäni takia. Joten, siksi hän kehittelee sinulle koodinimeä."

Lexa kallisti päätään kuunnellessaan Emilyn selitystä tarkasti.
"Oh, ymmärrän", hän nyökkäsi. Mikä siinä olikin, että vaikutusvaltaiset suvut kautta maailman olivat yhtä suvaitsemattomia maailmaa katsoessaan?
"Siinä tapauksessa kannattaisi ehkä vihjata Bexille, että hieman... maskuliinisemmat koodinimet voisivat toimia paremmin", Lexa naurahti. "Eipä sillä, oli hauska nähdä hänen käyvän läpi koko Barbie-sarjan naisnuket yhden kahvitilauksen yhteydessä. Ajattelin sen olevan jokin todella outo muistisääntö."

Emily ei tiennyt olivatko Edgerlyt sellaisia ja hän ei välittänyt ottaa selvääkään. Ei tosiaan. 
"Ei hyvä jumala, minä tapan hänet." Nainen pudisteli kevyesti päätään. 
"Ja olen pahoillani. En vain halua kokeillä mitä mieltä Lady tai armas ulkoministerimme olisi."

"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi", Lexa pudisti päätään ja puristi hellästi naisen sormia. "Minä ymmärrän. Enkä sano tätä vain, jotta olosi olisi parempi. Minut irtisanottiin edellisestä työpaikastani, koska yrityksen johto oli sitä mieltä, etten sopinut yrityksen imagoon. Toki paperilla syy erolle oli heikompi vuosineljänneksen tulos, mutta se oli vain tekosyy ja jokainen toimistolla tiesi sen. Joten älä koskaan pahoittele sitä, että tahdot pitää yksityiselämäsi yksityisenä. Minä ymmärrän."

Emily katsoi Lexaa miltein säälien. NNiin. Juuri sitä hän pelkäsi. 
Ei sopinut yrityksen imagoon. 
"Olen pahoillani tuosta. Vaikka... Kyllä se helpottaa tietää että sinä ymmärrät. Minulle ratsastus on tärkeää ja en ehkä saisi mistään yhtä hyviä hevosia."

"Se oli minulle vain työtä. Ei mitään, minkä menettämisestä olisin ollut kovinkaan pahoillani", Lexa kohautti toista hartiaansa. Hän oli elättänyt itsensä hoitamalla yrityksen talousasioita, mutta siihen se oli jäänyt. Hänellä ei ollut ollut palavaa intohimoa varmistaa, että seuraavan vuosineljänneksen tulos olisi korkeampi.
"Etkä voisi saada toista Ticoa tai Copperia, joten sitä suuremmalla syyllä. Kenties minun pitäisi auttaa Bexiä koodinimen kanssa", hän naurahti pehmeästi kääntääkseen keskustelun kevyemmille urille. "Eikö jokaisen kuulu aina silloin tällöin pohtia, mikä oma nimi olisi, jos olisi leffatähti tai hahmo Harry Potterista?"

Emily hymyili kun ajatteli Rosingsissa olevia poikiaan. Ihanat pojat. 
"Sinä olisit Potterista se... Se. Se. Ähä. Muistan sen nimen kohta. Kuka minä olisin?"

"Sinä olisit itse Harry Potter, tietenkin", Lexa vastasi naurahtaen. "Hurjan rohkea ja aina asettamassa ystäväsi itsesi edelle. Sitä paitsi, tämä on sinun tarinasi."

Emily vilkaisi Lexaa ja nyrpisti nenäänsä. 
"En itseasiassa pidä Harrysta hahmona."

"Todellako?" Lexa kohotti kulmaansa yllättyneenä. "Pelkään, että sinun on avattava tätä hieman minulle."

"Minä inhoan monien tarinoiden sankareita. Mikki Hiiri on suuri viholliseni." Nainen nauroi, pudistellen kevyesti päätään. 
"He ovat aina niin rasittavan ylivoimaisia, hyviä kaikessa, vailla mitään heikkouksia ja aina maagisesti voittavat esteet. Ärsyttävää."

"Mutta eihän kukaan tahdo lukea pelkästä epäonnistumisesta!" Lexa naurahti. "Sitä varten voi vain miettiä kaikkia omia mokiaan. Eikö ole ihana lukea siitä, miten joku voittaa kaikki esteet? Saada vähän enemmän valoa omankin elämän tunnelin päähän?"

"Ei! Miksei se voi olla realistista, että joskus vain menee perseelleen? Jestas, ärsyttävää. Olisiko velhomaailma kaatunut siihen että Potterilla olisi kerran mennyt joku vituiksi? Niinpä." Emily kiroili, mutta hymyili silti todella leveästi. 
"En vieläkään muista sen nimeä ketä sinä olisit."

"Hänellähän meni! Niin moni asia meni väärin ja huonosti. Harryn kummisetä kuoli, koska Harry teki virheen", Lexa naurahti ja läpsäisi kämmenellään Emilyn reittä. "Seuraavaksi varmaan sanot, ettet koskaan lukenut kirjoja vaan katsoit vain ne surkeat elokuvat?"

"Luin kirjat ensin. Tietenkin. Nuoruuteni odotin niitä kirjoja aina, vaikka en Harrysta pitänytkään." Emily tuhahti ja hieraisi nenänpäätään. 
"Koin syvää hengenheimolaisuutta Tonksiin. Oletko sinä sitten Remukseni?"

"Hyvä on, saat anteeksi ihan vain koska olet sentään lukenut ne kirjat", Lexa virnisti. Hymy leveni entisestään Emilyn kysymyksen myötä. "Ehdottomasti. Sinä kieltämättä ajat minut hulluksi yhtä tehokkaasti kuin täysikuu Remusparan."

Emily pyöräytti silmiään. 
"Luojan kiitos et ole karvainen."

Se sai Lexan nauramaan niin, että naisen oli pakko kohottaa kätensä Emilyn sylistä pyyhkimään silmäkulmasta karannutta kyyneltä.
"Merry voi olla karvainen minunkin edestäni." Hän hidasti kääntyessään kadunkulmasta ja hymyili Emilylle, kun vatsanpohjaa nipisti miellyttävästi. Hotelli oli vain yhden punaiseksi vaihtuneen liikennevalon päässä.
"Mitään muuta populaarikulttuurin ilmiötä, jota vihaat yhtä palavasti kuin Mikki Hiirtä?"

"Merry olkoon karvainen. Sinusta pidän noinn, silkkisenä." Emily hyrähti pehmeästi ja piti katseensa Lexassa. 
"Ei oikeastaan."

"Hyvä, en tiedä kuinka paljon enemmän mieleni olisi kestänyt järkkymättä", Lexa virnisti ja todettuaan liikennevalon edelleen hohtavan punaisena, kumartui keskipaneelin yli hipaisemaan huulillaan Emilyn omia.
"Muistatko, kun varoitin sinua, etten pysty pitämään käsiäni erossa sinusta?" Hän kysyi hiljaa ja sipaisi sormillaan punaisia hiuksia naisen korvan taakse. "Se on totta tänä iltana vielä enemmän kuin aiemmin."

"Minulla on taipumus järkyttää ihmisiä." Emily totesi huvittuneena, hymyillen sen suukon voimasta. Hiljainen ääni sai olemuksen värähtämään. 
"... Lexa!" Puna kiiri kasvoille. Voi hyvä jumala. 
"Emme ole edes päässeet autosta.."

"Ehdottomasti", Lexa naurahti, "mutta olet vapaa järkyttämään minua koska tahansa. Tai ainakin yrittämään. En järkyty helpolla." Saisi nähdä, kuinka totta moiset sanat tulisivat olemaan, mutta ainakin nyt niihin oli vielä hyvä uskoa.
"En tiennyt, että meillä oli moinen sääntö. Pahoitteluni", nainen virnisti ja suukotti Emilyä vielä kerran, ennen kuin liikennevalojen vaihtuminen pakotti hänet keskittymään ajamiseen. Lexa pysäytti auton hotellin eteen.
"Paikka", hän naurahti Emilylle, sipaisi naisen poskea sormillaan ja nousi auton kyydistä kiertäen toiselle puolelle tarkoituksenaan aukaista ovi naiselle ja auttaa Emily ylös auton kyydistä.

"Minä tulen todella yrittämään. Pidän haasteista." Emily vastasi virnistyksen kera. Hän todella toivoi että onnistuisi hyvinkin pian. Hän odotti kiltisti paikallaan että ovi aukesi, nousten lexan avustamana autosta. 
"Herrasmiesnainen." Hän totesi hymyillen pehmeästi. Kassi pitäisi ottaa. 

"Tuo on yksi kovin pitkä sana", Lexa huomautti naurahtaen. "Miten olisi vain Lexa?" Hän sipaisi Emilyn käsivartta ennen kuin kääntyi noutamaan naisen laukun takakontista ja ojensi avaimet hotellin työntekijälle. Lexa tarjosi käsivarttaan Emilylle lähtiessään suunnistamaan sisään lasiovista.
"Viimeksi kun astuin näistä ovista sisään, olin aivan kauhuissani", nainen tunnusti naurua äänessään. "Olin melko varma, että peruisit viime hetkillä tai paljastuisi, että ystäväsi olivat haastaneet sinut pyytämään minua ulos."

Emily asteli sirosti korkokengissä Lexan vierellä.
"Se kuvailee sinua. Lexa on nimesi, se ei kuvaa sinua." Englantilainen huomautti hymyillen. Hän vilkaisi Lexaa hymyillen hellästi. 
"Voi ei. Mutta tässä me olemme."

"Tässä olemme", nainen myöntyi hymyn kera. "Epäilen silti edelleen, että näen vain unta." Aina silloin tällöin täytyi nipistää käsivartta ihan vain jotta hän saattoi olla varma siitä, että oli hereillä.
"Voit mennä etsimään meille pöydän, jos tahdot?" Lexa ehdotti nyökäten loungen suuntaan. "Minä voin hankkia meille huoneen avaimen sillä aikaa."

"Ei, et näe. Kyllä tämä on totta." Hän nauroi huvittuneesti ja pudisteli päätään. 
"Mennään yhdessä." Yllätys menisi pilalle jos hän riisuisi takkinsa kun Lexa otti avainta vastaan. 

"Hyvä, en olisikaan tahtonut laskea sinua kauemmas", nainen vastasi pehmeän hymyn kera ja siirtyi tiskille hoitamaan hotellin sisäänkirjautumisen. Saatuaan avainkortin ja jätettyään laukun työntekijöiden hoidettavaksi yläkertaan, Lexa hymyili Emilylle, kietoi kätensä naisen alaselän ympärille ja lähti astelemaan korot marmorilattialla kopsuen hotellin viihtyisään loungeen.
"Mitä tahtoisit juoda?" Hän kysyi johdattaessaan Emilyä kohti vapaata pöytäloosia.

Emilyä alkoi jännittää. Jos se olisi liikaa, jos Lexa ei pitäisi siitä mekosta? No, nyt olisi mahdotonta vaihtaa. Hän seurasi tuota heidän ensitreffiensä(?) tapaamispaikkaan. 
"Hmm... Ehkä nyt voisin juoda punaviiniä."

"Luit ajatukseni", nainen naurahti pysähtyen pöydän ääreen. Hän karisti mustan villakangastakin harteiltaan ja ripusti naulakkoon ennen kuin kääntyi Emilyn puoleen tarkoituksenaan auttaa Emilyä luopumaan omasta takistaan. Prinsessaa täytyi kohdella kuin prinsessaa, eikö?

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:55 pm

Emily avasi takkinsa nappeja ja kääntyi jotta takki saattoi laskeutua Lexan käsiin. Hyvin, hyvin istuvan wetlook mekon helma hipoi polvea ja rintavaon leikkaus paljasti aivan pienen kaistaleen syvänpunaista pitsiä joka oli mekon alla.

Lexa otti takin vastaan katse tarjoilijoita hakien, hipaisi sormellaan Emilyn selkää ja kääntyi ripustamaan takin naulakkoon hänen takkinsa kanssa samaan naulaan. Helppo poimia molemmat kerralla mukaan, kun he lähtisivät. Hän kääntyi takaisin pöydän puoleen ja pysähtyi kesken liikkeen. Hyvä kaikkivaltias jumala.
Oliko hänen tarkoitus sanoa jotakin? Se oli mahdotonta, kun Emily näytti tuolta. Hän räpäytti hitaasti silmiään, antoi katseensa valua kaikessa rauhassa naisen kenkiin saakka ja takaisin punatuille huulille, ennen kuin lähes syöksyi eteenpäin vetäen Emilyä aivan liian syvään suudelmaan näin julkisella paikalla.
Häntä ei kiinnostanut, vaikka joku tuijottaisi.
"Herranjumala."

Emily hymyili Lexan kääntyessä. Nauraen hän huojahti kevyesti, upoten suudelmaan. 
"... Mitä?"

"Mitä?" Lexa toisti epäuskoisena ja kietoi kätensä tiukemmin Emilyn ympärille. "Mitäköhän? Kehtasit moittia minua imartelusta autossa kun sinä näytät kertakaikkisen tyrmäävältä! Minun sydämenihän tässä on vaarassa."

Emily värähti, purren huultaan kevyesti. Hän tutkaili naisen ruskeita silmiä. Tämä oli mennyt hyvin. 
"Kiitos, pyrinkin tyrmäävään. Kuten näemmä sinäkin."

"Minä olen totaalisen alipukeutunut seurassasi", Lexa pudisti päätään. "Sille ei ole sanaa, miltä sinä näytät. Ei ainakaan minun sanavarastossani." Hän laski vastentahtoisesti irti Emilystä viittoen naista istumaan alas. Tästä tulisi tuskaa. Jos hän pystyisi keskittymään keskusteluun edes puolen viinilasillisen edestä, hän olisi jo ylpeä itsestään.
"En aio edes hävetä sitä, että tuijotan sinua."

"Et ole, sinä olet täydellinen seurassani." Emily korjasi hymyillen. Lexa näytti ihailtavan hyvältä jumpsuitissa. Ei vaate jona Emily olisi pukenut, mutta Lexaa se puki. Hän istui alas, pudistellen päätään ja risti sievästi jalkansa. 
"En odota sinnun häpeävän."

"Hyvä", Lexa naurahti hiljaa. "En saisi silmiäni irti sinusta vaikka yrittäisin." Eikä hänellä ollut pienintäkään motivaatiota edes yrittää. Tarjoilijaparkakin joutui ottamaan vastaan tilauksen kahdesta talon punaviinistä ilman kunnollista katsekontaktia Lexaan, kun nainen vain vilkuili silloin tällöin tarjoilijan suuntaan.
"Aina kun ajattelen, ettet voi yllättää minua, todistat ajatukseni vääräksi", nainen pudisti päätään katse sinisiin silmiin tarkentuneena.

Emily naurahti ja katseli huvittuneena sitä tilaamista. Lexa ei tosiaan valehdellut kun sanoi aikovansa tuijottaa. 
"Minä suunnittelin tätä hartaudella, tunnustan."

"Minä en valita", Lexa vakuutti kurottaen tarttumaan Emilyn käteen. Tuntui turvallisemmalta pitää pöytä heidän välissään, tai muutoin mikään ei estäisi hänen käsiään käymästä turhankin rohkeiksi.
"Minulla on ehdottomasti koko loungen kaunein seuralainen", nainen hymyili silmät tuikahtaen ja sipaisi peukalollaan Emilyn kämmenselkää. "Olet juuri antanut egolleni usean metrin boostin."

Emily nauroi pehmeästi ja vilkaisi ympärilleen. 
"Haiskahtaa siltä että olet myös ainoa, mutta en takerru siihen. Ja hyvä, sanoin että egosi saa kasvaa."

"Koko hotellin sitten", nainen korjasi naurahtaen. "Tai koko kaupungin. Todennäköisesti myös koko Englannin."

"Sinä imartelet." Hän huomautti hymyillen leveästi, siniset silmät tuikkien. 
"Halusin nyt olla tyrmäävä. Olin krapulassa viimeksi."

"Jos en olisi hakenut sinua yöllä kotiin, en olisi edes huomannut", Lexa naurahti. Emily oli näyttänyt tyrmäävältä aiemminkin tällä viikolla. "Aliarvioit kauneutesi, krapula tai ei. Sitä paitsi, etkö muista miten onnistuit viimeksikin aiheuttamaan oikosulun aivoissani?"

Emily hymyili pehmeästi. 
"Vain koska halusin että kun riisut minua ensimmäistä kertaa, et joudu riisumaan omaa Harvardin huppariasi yltäni."

"No, nyt näytät niin hyvältä että saattaa olla etten ehdi riisumaan sinua ollenkaan ensimmäisellä kerralla", Lexa mumisi hiljaa. "Sängylle asti et ainakaan pääse. Ihan vain näin varoituksena."

Emily laski katseensa ja nauroi, pudistellen päätään. 
"Ja sinua pidetään viattomana, ujona naisena. Ku tietäisivät."

"Sinä tuot tämän esiin minusta", Lexa huomautti kulmaansa kohottaen. "En yleensä joudu turvautumaan huonekalujen apuun, etten kiipeä naisten syliin." Hän vilkaisi merkitsevästi pöytää heidän välissään. Ilman sitä hän olisi ehdottomasti jo hankkinut heille kehoituksen siirtyä huoneen puolelle.

Emily vilkaisi pöytää, sitten Lexaa ja yritti olla olematta kovin itseensä tyytyväisen näköinen. 
"Ai minä? Viatonta naista syytät."

"Kehtaatkin käyttää moista sanaa tuossa mekossa", nainen puhahti huvittuneena. Hän onnistui suomaan pikaisen, erittäin pinnallisen hymyn tarjoilijalle, kun mies palasi kahden punaviinilasin kanssa, ennen kuin Emily varasti hänen huomionsa jälleen kerran.
"Kenenkään ei pitäisi voida näyttää noin seksikkäältä. En saa ajatuksiani kasaan."

"Minä kehtaan mitä vain." Emily kiusasi huvittuneena. Hän kiitti tarjoilijaa anteeksipyytävällä hymyllä, ottaen lasin sormiinsa. Se ainakin tuoksui hyvältä.
"Tietenkin voi näyttää. Monikin."

"Minä näen sen", Lexa pyöräytti silmiään. Emily todellakin kehtasi. Hän ei olisi ikipäivänä uskaltanut pukeutua tuollaiseen mekkoon.
"Ei voi", nainen pudisti päätään, "ehei. Sinä olet juuri määritellyt seksikkyyden aivan uusiksi."

Hän otti kulauksen viiniä, hymyillen Lexalle sen muhkean viinilasin takaa huvittuneena. 
"Sanoin että pidän ihmisten järkyttämisestä."

"Tavoite saavutettu", Lexa vakuutti silmät suurina. "Olen järkyttynyt. Ja hävettävän kiihottunut", hän lisäsi hiljaa. Helvetin Emily. Tämä oli paras idea ikinä.
"Luojan kiitos meillä on huone yläkerrassa, sillä en kykenisi ajamaan sinua korttelin päähänkään."

"Olen hyvin ylpeä itsestäni." Hän nojautui laskemaan lasin pöydälle ja tiukka mekko vilautti hieman enemmän sitä punaista pitsiä kaula-aukostaan. 
"Olen edellee sitä mieltä että viaton maineesi on suuri vitsi." 

"Voi helvetti Millie", hän henkäisi kykenemättä pitämään katsettaan naisen silmissä. Lexa rykäisi selvittääkseen ääntään ja pakotti katseensa kohoamaan takaisin kauniille kasvoille. "Ei ole minun syyni, että ihmiset yhdistävät punastelun viattomuuteen."

"Mitä minä nyt tein?" Emily pudisteli päätään, punaiset kiharat heiluivat liikkeen mukana. 
"Se harhaluulo pitäisi tosiaan korjata. Vaikka olet suloinen punastuessasi

"Tiedät aivan tarkalleen, mitä teit", Lexa nurisi nenäänsä nyrpistäen. Hän vaihtoi asentoaan penkillä ja rukoili itsehillintää. Mitä Emily tekikään hänelle!
"Se on oikein hyvä harhaluulo. Ihmiset sensuroivat sopivasti puheitaan ympärilläni kun yliarvioivat viattomuuteni."

"Sitten lienee hyvä varoittaa että Bex ja Zoe eivät ole tekemässä niin. Tai nno, ainakaan Bex. Zoe ei taida muutenkaan puhua mitään mikä ei sopisi jonknun korville."

"Tahdonko edes tietää, miten olet pilannut maineeni Bexin kuullen?" Hän kysyi huvittuneena. "Mutta kiitos varoituksesta, enpähän joudu pohtimaan mitä omituista muistisääntöä hän sillä kertaa koettaa keksiä." Barbie-nukkejen nimet eivät hetkeen jättäisi häntä rauhaan.

"Hän vihaa nykyään intohimolla numeroa kolme." Emily naurahti vastaukseksi ja uppoutui Lexan silmiin. Niihin oli helppo hukkua. 

Mitä vihattavaa numerossa kolme oli? Sehän oli oikein nätti luku. Oh.
"Ymmärrän", hän naurahti silittäen peukalollaan jälleen naisen kämmenselkää. Jalka hakeutui ihan omia aikojaan kiertymään Emilyn nilkan taakse. "Kenties voimme antaa hänelle uuden numeron vihattavaksi. Miltä seitsemän kuulostaisi? Siitä tulisi pyöreä summa viikolle", nainen virnisti vinosti.

Emily oli juuri ottanut viinilasin toisen käteensä, Lexan heittäessä uuden luvun. Nainen vinkaisi pehmeästi. 
"Sinä!" Hän sihahti nauraen, silmät siristyen. 
"Sen jälkeen saisit kantaa minua." Bex tappaisi hänet. Koska toki naiselle olisi kerrottava! Itse tuo oli sitä kerjännyt liioiteltuaan hänen putoamistaan. 

"Minä kannan sinua oikein mielelläni", Lexa naurahti silmät siristyen. Täytyihän sitä nyt asettaa kunnianhimoisia tavoitteita, eikö? Emily itse oli syyttänyt häntä tässä samaisessa huoneessa siitä, että hänen tavoitteensa olivat aina korkealla.
"Jos olisin nähnyt mekkosi jo Zoen luona, meillä olisi kestänyt huomattavan paljon kauemmin poistua asunnolta. Sinun tulisi olla ylpeä, miten en ole vielä aiheuttanut skandaalia."

"Minä tiedän." Ja vaikka hän välillä väitti vastaan, Emily tuli mielellään kannetuksi. Se ei haitannut ollenkaan. 
"Se oli ideana että yllätän sinut täällä. Siksi minulla on vielä viattoman vaalea takki, josta ei arvaisi mitään."

"Sinä olet kiero. En olisi uskonut sinusta", Lexa pudisti päätään ja joi useamman reilun kulauksen viinilasistaan, jotta juoma näyttäisi edes joskus vähenevän.
"Sinä todella suunnittelit tämän tarkasti."

Emily vilkaisi Lexaa. 
"En voi ottaa kaikkea kunniaa, sain apua." Hän otti kulauksen viiniäm hymyillen. 
"Minulla oli vaatekriisi."

"Minä muistan lähettää kiitoskortin pelastajallesi", Lexa hymähti, "mutta ei sinun tarvitse potea vaatekriisejä. Näytät aina uskomattoman hyvältä, ja vaatteesi päätyvät kuitenkin lattialle ennemmin tai myöhemmin."

Emily oli vetää viiniä henkeensä. 
"... Kumpihan meistä tässä kärsii ennen huoneeseen pääsemistä?"

"Minä vain pyrin varmistamaan että tiedät, miltä minusta tuntuu", Lexa virnisti vinosti. "Ja se on myös totta. Niin kaunis kuin mekkosi onkin, jossakin vaiheessa joudut riisumaan sen."

Emily hymyili leveästi. 
"Joskus vielä keksin paikan jossa sinun on käyttäydyttävä. Ehkä vien sinut kirkkoon."

"Kirkkohan olisi täydellinen paikka. Hämärä valaistus ja umpipuiset penkit, eikä kukaan kiinnitä huomiota toisiinsa. Synninpäästöäkin voisi käydä anomassa heti perään", Lexa pohti matalalla äänellä.

Emily vilkaisi viinilasia, hieman mittaillen voisiko sen juoda yhdellä kulauksella. Ei, mutta hän päätyi juomaan siitä silti. Hän korjasi kevyesti asentoaan ja painoi reisiä tiukemmin yhteen. 
"... Lexa, nyt, herran jumala..."

Lexa oli jo suurimmalta osin luovuttanut oman viinilasinsa kanssa. Hän ei saisi sitä ikinä tyhjäksi, joten miksi edes yrittää? Hän vain siemaisi silloin tällöin hiukan ja siirtyi entistä lähemmäs penkin etureunaa kumartuessaan pidemälle pöydän ylle.
"Minä vain huomautin kirkon eduista", nainen totesi viatonta hymyä tavoitellen.

Emily veti syvään henkeä, tutkaillen naisen kasvoja jälleen. Tuo oli niin... Lexa sai hänessä esiin sen kaiken mitä hän oli hakannut alas miltein kymmenen vuotta. Oman itsensä. 
"Sinä maksat tämän sohvan pesettämisen jos niikseen tulee."

"Minä maksan", Lexa lupasi asiaa lainkaan katumatta. Hän taisi todellakin olla synninpäästön tarpeessa. "Mutta voimme myös siirtyä yläkertaan, jossa kukaan ei ole tuomitsemassa."

Emily vilkaisi viinilasiaan. Ehkä kuudenosa jäljellä. Se oli jo hyvä suoritus. Hän nousi ketterästi ylös. 
"Mennään."

Lexa nousi Emilyn esimerkistä pöydän äärestä ja poimi molemmat takit käsivarrelleen, ennen kuin kietoi vapaan kätensä naisen vyötärölle ja lähti suunnistamaan kohti aulaa ja hissejä.
"Luoja, näytät vielä paremmalta tässä valaistuksessa", hän inahti aulan kirkkaampien valojen alla.

Emily painui Lexan kylkeen kiltisti, kulkien korot kopisten kohti hissejä. 
"Se on vain positiivista. Voisin loukkaantua jos näyttäisin paremmalta hämärässä."

"Sinulla ei ole mitään syytä loukkaantua", Lexa vakuutti koettaen silkalla tahdonvoimalla pakottaa hissin saapumaan juuri, kun he pysähtyivät hissien eteen. Ei onnistunut, pakko painaa nappia ja jäädä odottamaan, että hissi saapuisi. Hänen kärsivällisyytensä alkoi olla jo perin heikolla pohjalla.
"Jos tämä hissi ei sen sijaan saavu pian, minä en ota vastuuta teoistani."

Emily vilkaisi itseään pidempää naista huvittuneena. 
"Noh. Tulee ihan pian."

"Ihan pian ei ole tarpeeksi pian", Lexa murisi tyytymättömänä ja tuijotti pientä näyttöä, jolla kerrosten luvut vaihtuivat, kun hissi laskeutui alemmas. "Sinulla ei ole pienintäkään aavistusta, mitä teet minulle. Vaatii kaiken itsehillintäni, etten suutele sinua tässä ja nyt."

Emily kiehnäisi päätään Lexan hartiaa vasten. 
"Sinä olet seksikäs kun muriset."

"Et auta", nainen jatkoi samaan murisevaan sävyyn. Hän paimensi Emilyn sisään hissiin heti, kun ovet aukesivat ja painoi viidennen kerroksen nappia. Ovet ehtivät tuskin sulkeutua, kun Lexa oli jo kumartunut hamuamaan suudelmaa punatuilta huulilta, jotka olivat piinanneet häntä koko illan. Hän nojasi selkänsä vasten hissin peilin peittämää seinää ja veti Emilyä lähelleen välittämättä siitä, miten hissi voisi koska tahansa pysähtyä matkan varrella. Hän oli käyttäytynyt niin hyvin, niin pitkään. Hän ansaitsi pienen palkkion. Kannusteen suoriutua aina hotellihuoneeseen saakka.

Emilyä nauratti aina siihen hetkeen asti kun hississä se vaativa suudelma vei kaiken huomion. Hän unohti että he olivat hississä, nauttien vain Lexasta lähellään. Niin pitkään, että mokoma pysähtyi heidän kerrokseensa. Hän suoristautui ja asteli hissistä ylös, yskäisten hieman. Olikohan huulipuna poskella? Ei kai. Tämä huulipuna pysyi kuin synti.

Lexa lähes toivoi, että heidän huoneensa olisi ollut ylimmässä kerroksessa, jotta hissimatka olisi kestänyt pidempään, mutta samalla hän oli tavattoman kiitollinen siitä, että he olivat oikeassa kerroksessa. Hän asteli ulos hissistä, laski kätensä Emilyn selälle ja paikannettuaan kyltin, joka ohjasi oikeaan suuntaan huoneen numeron perusteella, lähti harppomaan leveää käytävää pitkin askelin.
”Sinä saat vereni kiehumaan”, hän mutisi hiljaa kääntyessään käytävän kulman ympäri. 509. Täydellistä. Hän sujautti avainkortin lukkoon, työnsi oven auki ja laski Emilyn edellään sisään. Ovi kolahti kiinni hänen jäljessään, mutta Lexalla oli jo aivan muut asiat mielessä kuin se, häiritsisikö oven kolahdus viereisiä huoneita. Hän kietoi kätensä Emilyn ympärille takaapäin ja suuteli niskaa.
”Vain sinä ja minä, koko yön”, hän mumisi vasten lämmintä ihoa.

Emily askelsi kohti oikeaa huonetta. Häntä hymyilytti naisen määrätietoisuus. Sisällä huoneessa hän ei ehtinyt välittää sisustuksesta. 
"Mmm, toistaiseksi tuo kuulostaa lupaukselta."

”Se oli lupaus”, Lexa vastasi huulet ihoa hamuten. Hellästi, hellästi, hän muistutti itseään. Emily ei kaivannut enempää mustelmia. Varsinkaan, kun tahtoi pitää yksityiselämänsä juuri sinä - yksityisenä. Lexa peruutti muutaman askeleen vetäen Emilyä mukanaan, eikä pysähtynyt ennen kuin tunsi seinän selkänsä takana. Hän käänsi Emilyn ympäri käsiensä välissä ja kumartui suutelemaan naista, joka sai hänen päänsä pyörälle ja polvet veteliksi ilman että joutui edes yrittämään.
”Aion pitää sinua hyvänä aamuun saakka”, Lexa mumisi suudelmien lomassa. ”Tilata aamupalaa huonepalvelusta, kun kummankaan jalat eivät kanna aamiaiselle asti. Varmistaa, että auringon noustessa tiedät tarkalleen, miltä tuntuu olla palvottu.”

Hän voisi olla eri mieltä kun tuntii olons muuksi kuin palvotuksi (rääkätty?) Mutta vielä se oli kuin ihana lupaus. Puna hiipi kevyesti kasvoille.
"Mmn suuria lupauksia." Hän naurahti suudelmien lomassa.

”Suuri ego, suuret tavoitteet”, Lexa naurahti takaisin. Tämä yö oli ehdottomasti omistettu suurille tavoitteille. Kuka tiesi, koska he voisivat seuraavan kerran nauttia toisistaan ilman kenenkään häiriötä? Nainen juoksutti käsiään Emilyn keholla antaessaan suudelmien sävyn muuttua nälkäisemmäksi.
Hän ehtisi olla hellä ja rakastava myöhemmin. Heillä oli koko yö aikaa ja juuri nyt kaikki mitä hän tahtoi, oli nähdä Emilyn hukkuvan nautintoonsa ja värisevän hänen käsivarsillaan.

Iho värähteli sen mekon alla, ennakoiden kevyesti tulevaa. Emily nosti kädet Lexan niskaan, vastaten nälkäisiin suudelmiin niiden ansaitsemalla tavalla. 
"Lunasta ne niin me eivät ole vain egon antamia lupauksia." Hän huokaisi huulia vasten.

"Selvä", Lexa vastasi, näykkäisi Emilyn alahuulta ja käänsi heidät ympäri nojaten toisen kätensä seinää vasten tueksi. Polvi hakeutui naisen jalkojen väliin ujuttamaan mekon helmaa ylemmäs ja hetken Lexan teki mieli vain poimia Emily syliinsä. Minkä hän sille mahtoi, että naisen kantaminen oli niin mukavaa? Hän hukkui syviin suudelmiin, jotka hiljensivät ajatukset hetkessä.

Emily värähti tuntiessaan selän painuvan vasten seinää. Odottavaisena hän huokaisi, liikauttaen jalkojaan levottomasti kun tiukan mekon helma kiipesi reisiä pitkin ylemmäs. Kädet pysyivät Lexan niskalla, hänen miltein turhautuessa siihen että naisella oli jumpsuit. Se näkyi kiihkeänä kiukkuna suudelmissa. Lexa oli suunnitellut tämän.

Lexa oli suunnitellut monta asiaa, mutta jumpsuitin todellinen etu - tai haitta - tuli hänellekin mieleen vasta nyt. Nainen tukahdutti naurahduksensa vasten Emilyn huulia ja antoi sormiensa kiivetä ylemmäs reidellä, jota ihonmyötäinen mekko oli peittänyt. Ei peittänyt enää. Lexa saattoi kuvitella miten syvänpunainen pitsi oli, jonka ohi hän sai nyt etsiä tietään, ja muisto rintavaon paljastamasta pitsistä sai naisen hetkeksi katkaisemaan suudelman ja vilkaisemaan alaspäin. Kyllä. Syvänpunaista pitsiä, kuten hän oli muistellutkin. Nainen nojautui lähemmäs näykkäämään Emilyn huulta.
"Minä pidän sinut pystyssä", nainen virnisti vinosti painautuen lähemmäs Emilyä, "vaikka veisinkin ensin jalat altasi."

Emily värähti kosketuksen alla kun sormet kiipesivät reittä pitkin ylemmäs ja ohittivat sukkien pitsillä verhotun kuminauhan. Lexa ei kai ollut vitsaillut siitä että he eivät ehtisi sänkyyn heti. Hän vinkaisi hymy huulillaan kun huuli päätyi taas kevyesti Lexan hampaiden väliin. Jokin kertoi että nyt olisi parempi pitää kädet naisen niskan takana - hän ei välttämättä pysyisi omin avuin pystyssä. 
"Parempi olisi..." Emily kähähti ääni matalana, huohottaen kevyesti. Huonenaapurit vihaisivat heitä.

Ei, hän ei ollut vitsaillut. Hän oli suorastaan yllättynyt siitä, että he olivat selvinneet suutelusessiota lukuunottamatta oikein hyväkäytöksisesti hotellihuoneeseen saakka.
"Toiveesi on lakini", nainen vastasi nauttien siitä, miltä Emilyn keho tuntui häntä vasten. Seinä ei antanut mahdollisuutta nojautua kauemmas, joten hän pääsi juuri niin lähelle kuin tahtoi vaatien aina vain uutta suudelmaa, kun sormet hyväilivät naista ensin alushousujen kankaan läpi ja sittemmin ujuttivat pitsikoristeista kangasta sivuun.
Olihan hänellä lupaus lunastettavaksi.

Se lupaus oli melko nopeasti lunastettu. Kun otti huomioon, että odotus oli tehnyt tehtävänsä päivien aikana. Ääni nousi tasaisesti ja hän ei edes huomannut tukistavansa kevyesti Lexan pitkien hiusten niskaa, kun lopulta horjahti hieman nautinosta, siniset silmät suljettuna. Puna nousi jälleen kevyesti kaulaa pitkin kohti kasvoja. 

Lexa tuki naista vasten seinää painaen suukon Emilyn ohimolle ja tasasi omaakin hengitystään. Jumpsuit tuntui yllättäen kovin huonolta valinnalta. Jos hänellä vain olisi ollut mekko... Vaan ei. Kärsivällisyys tosin palkittaisiin, siitä hän oli varma. Nainen astui pienen askeleen taaksepäin ja kumartui poimimaan Emilyn käsivarsilleen. Hyvä tekosyy kantaa naista, eikö?
"Olet niin käsittämättömän kaunis", hän henkäisi suunnistaessaan Emily sylissään peremmälle hotellihuoneeseen. "Pysytkö jaloillasi?" Hän naurahti pysähtyessään sängyn viereen. Voisihan hän vain laskea Emilyn sylistään suoraan sängyllekin, mutta hän epäili, ettei naisen mekon riisuminen onnistuisi aivan helposti vaakatasossa.

Emily veti syvään henkeä. Ei, ennemmin haukkoi henkeä, kun se tuntui jumiutuvan jonnekin kurkkuun. Hän antoi lexan nostaa itsensä syliin, huohottaen raskaasti. Hyvä jumala. 
"Ehkä hetken." Emily naurahti käheästi ja haki jalat alleen kun tuli lopulta lasketuksi alas. 

"Olen siis nopea", Lexa naurahti ja piti hetken kättään naisen vyötäröllä ihan vain siltä varalta, että Emily horjahtaisi ja kaipaisi tukea. "Niin seksikäs kuin mekkosi onkin, se on myös tiellä." Hän hapuili vetoketjua sormillaan ja vastusti halua painaa huulensa naisen niskalle. Hänen täytyi antaa Emilylle mahdollisuus hengittää, mutta luoja, miten vaikeaa se saattoi ollakin.

Vetoketju oli melko tiukka - kieli siitä ettei mekkoa oltu juurikaan käytetty - ja sen pujottaminen oli työn ja tuskan takanna. Mutta se hyvin syvänpunainen, laadukas ja kauniisti ihoa vasten asettuva pitsi korvasi vaivan.
"Sinulla on ihan liikaa vaatteita."

Vetoketjun kanssa kamppaileminen antoi hyvän mahdollisuuden ihailla jokaista senttiä paljasta ihoa, joka sen alta paljastui. Lexa ei edes koettanut estää sormiaan koskettamasta punaista pitsiä ja painoi huulensa vasten Emilyn niskaa.
"Enpä tiedä", hän myhäili. Mitä väliä hänen vaatteillaan oli, kun hänellä oli edessään näin kaunis nainen?

"On sinulla." Emily mutisi, kääntyen ympäri korot kopsahtaen. Hän ei tosiaan ollut astunut vielä ulos korkokengistään. 
"Ja vielä yksiosainen housupuku. Sanoisin jo epäreiluksi."

"Elämä on epäreilu", Lexa naurahti hiljaa ja kietoi kätensä naisen vyötärön ympärille. "Minä en valita." Mistäpä hän olisikaan valittanut, kun saattoi katsella punaisen pitsin peittämää ihoa. Nainen kumartui painamaan suudelman Emilyn huulille ja luopui siinä sivussa omista korkokengistään. Se tuntui tasaavan pituuseroa heittämällä.

Emily piti edelleen kenkänsä jalassa, naurahtaen. 
"Ai tältä tuntuu voida katsoa sinua suoraan silmiin." Hä nauroi pehmeästi ja etsi sormillaan vetoketjua, nappeja, jotain. 

"Mmhmm", nainen mumisi suudelmien lomasta. Lexan teki melkein mieli nostaa Emily syliinsä, siirtää sängylle ja pysäyttää selän vetoketjua hapuilevat sormet alkutekijöihinsä, mutta sen sijaan hän vain siirsi hiuksiaan sivuun ja antoi ohuen kankaan valua hartioiltaan paljastamaan mustat pitsiliivit.
"Parempi?" Hän naurahti vetäessään housupuvun vyötäröltään alas ja astui lähemmäs Emilyä uutta suudelmaa hakien.

Emily nielaisi kun katsi alaspäin. Oli paljonn, paljon parempi. 
"On." Sormet koskettivat hellästi solisluun seutua, hänen nojautuessa uuteen suudelmaan. 
"Paljon parempi." 

Lexa hymyili vetäen Emilyä lähemmäs suudelman lomassa. Hän tahtoi tuntea lämpimän, paljaan ihon omallaan.
"Hyvä", hän vastasi juoksuttaen sormiaan naisen selkärankaa pitkin ylös ja punaisten hiusten sekaan. Nainen peruutti sänkyä kohden istahtaen alas kun tunsi sängyn jalkojaan vasten, ja veti Emilyä pehmeään suudelmaan.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:56 pm

Vasta sängylle noustessaan Emily pujotti jalkansa pois mustista, punaisella pohjalla varustetuista kengistään. Hän vastasi suudelmaan kiihkeästi, haluamatta lopettaa sitä. Veri kiehui ja nälkä kasvoi syödessä, niinhän sitä sanottiin? Hän asettui hajareisin Lexan syliin, näykkäisten pehmeästi tuon huulta. 

Se sanonta ei tuntunut koskaan olleen enemmän totta kuin mitä tuli Emilyyn. Lexasta tuntui, ettei hän voisi saada tarpeekseen, vaikka saisi tuhansia tällaisia iltoja elämäänsä. Nainen kiersi kätensä Emilyn selän ympärille ja antoi suudelmaan hiipiä saman kyltymättömän nälän, joka kupli vatsanpohjassa. Käsi valui puristamaan naisen pakaraa ja Lexa haukkoi henkeään kiihkeiden suudelmien lomassa. Happi tosin oli täysin toissijaista siihen verrattuna, että hän saattoi pidellä Emilyä sylissään ja suudella niin, että päässä pyöri.

Emily värähti puristuksesta, antaen käsiensä nyt tutustua kunnolla Lexan ihoon ja kehon kaarteisiin. Hyvä jumala, että hän kaipasi tuota jo nyt, vaikka viimekerrasta ei ollut montaa päivää aikaa. 

Lexan oli vaikea olla aloillaan, kun hän tahtoi vain koskettaa ja suudella, painaa jälleen jokaisen kehon kaarteen mieleensä ja houkutella esiin Emilystä kaikki ne pienetkin äänet, jotka olivat vierailleet hänen unissaan viime öinä. Hän paransi otettaan naisen selän takaa ja nousi sen verran ylös, että saattoi kääntyä ja laskea Emilyn alleen sängylle.
"Et voisi olla täydellisempi vaikka yrittäisit", Lexa huokaisi naisen korvaan käden hyväillessä pitsin peittämää rintaa. Hän varoi visusti hampaitaan eikä suudellut kaulan herkkää ihoa kuin kevyesti, kun antoi huuliensa vaeltaa solisluille saakka.

Emily voihkaisi pehmeästi, nostaen itseään kevyesti patjasta kun tuli lasketuksi sitä vasten. Hän halusi vain lähemmäs. 
"Imartelija." Hän naurahti käheästi.

"Puhun vain totta", Lexa vastasi nojautuen hetkeksi kauemmas, jotta saattoi todella arvostaa pitsiin verhoutuneen naisen kauneutta allaan. Hän saattaisi huomenna olla pahoillaan siitä, miten aikoi valvottaa naista koko yön.
"Sinussa ei ole mitään vikaa, ei pienintäkään virhettä. Olet täydellinen minulle." Hän näykkäisi hellästi rinnan kohoavaa kumpua ja ujutti kätensä Emilyn selän taakse voidakseen aukaista liivien hakaset. Niin kaunis kuin pitsi olikin, hän koskisi mieluummin paljasta ihoa.

Lexan ei tarvitsisi olla pahoillaann. hevosille oli huomiseksi järjestetty vapaapäivä samalle päivälle, joten hän voisi nukkua huomenna. Emily punastui kevyesti, antaen kuitenkin Lexan katsoa itseään estoitta ja hymyili. Käsi kutsui naista lähemmäs. 
"Puhut aivan liian kauniisti." Emily naurahti pehmeästi, nostaen itseään patjasta hieman, helpottaakseen Lexan työtä. Tosin, samalla hän etsi tuon liivien hakasia. Tasa-arvoa. 

Puna sai Emilyn näyttämään vain entistä kauniimmalta, jos Lexalta kysyttiin. Se toi kasvoille väriä ja sai naisen hehkumaan. Punaisten hiusten liekkimeri Emilyn pään ympärillä tosin oli sekin jo jotakin, mikä veti katsetta vastustamattomasti puoleensa.
"Mahdotonta", Lexa pudisti pienesti päätään riisuessaan pitsiä Emilyn yltä kaikessa rauhassa. Hän painoi suudelmia paljastuvalle iholle eikä jättänyt käyttämättä tilaisuutta koskettaa. Nainen tuskin edes tiedosti ravistavansa liivien olkaimet harteiltaan, kun keskittyi niin nauttimaan Emilyn kehosta.
"Englannin kielessä ei ole sanaa, joka kuvaisi kauneuttasi osuvasti."

Emily naurahti pehmeästi, koskettae paljasta selkää nyt kun mikään ei katkaissut pidemmän naisen ihoa olemassaolollaan. Hän ynähteli pehmeästi, kiemursi kevyesti naisen alla ja voihkaisi terävästi kerran. 
"Olisiko jossain muussa sitten."

"Jumalten kielessä, kenties", hän vastasi ujuttaen samalla vaivalla pitsiset alushousutkin pois Emilyn jalasta. Hän kumartui painamaan huulensa naisen alavatsalle.
"Opettelen minkä tahansa kielen, jos sen avulla voin kertoa sinulle tarkalleen, miten kaunis olet."

Huulet alavatsalla saivat naisen voihkaisemaan terävästi. Se toi mieleen muiston viime kerrasta. 
"Olet mahdoton." Hän totesi huvittuneena, koettaen hapuilla sormillaan Lexaa ylemmäs. Hän halusi koskea ja suudella tuon ihoa, mokoma.

Se ääni riitti vakuuttamaan Lexan siitä, että hänen huulensa vaelsivat täysin oikeaan suuntaan.
"Ylpeydellä", hän vastasi ja kuin todistaakseen Emilyn syytteen mahdottomuudesta todeksi, ujutti sormensa Emilyn sormien lomaan ja jatkoi suudelmien painamista yhä alemmas.
"Kärsivällisyyttä, querida", nainen kehräsi pehmeästi. Hyvähän hänen oli sanoa, kun kärsimättömyys ajoi hänen tekojaan ja kannusti näykkäämään sisäreittä.

Emily oli sanomassa jotakin, ehkä, mutta sanat takertuivat kurkkuun eivätkä koskaan tulleet ulos. Hän puristi Lexan sormia omillaan, kiemurrellen hieman. Jalka nytkähti ja reidet painuivat kevyesti yhteen. Eivät siksi ettei hän olisi halunnut, mutta pelkkä muisto tuntui vatsalihaksissa. 

Lexa naurahti hiljaa vasten sisäreiden pehmeää ihoa, kun tunsi paineen molemmilla puolilla päätään. Hän laski toisen kätensä naisen polvelle ja hieraisi kevyesti.
"Rakas, tarvitsen hieman enemmän tilaa", hän huomautti pehmeästi ja pyöräytti peukaloaan jälleen polven sivulla. "Pidän huolta, ettet tule katumaan sitä." Olipas hän nyt olevinaan itsevarma.

Polven sively oli epäreilua. Se muljahti niin että kutitti ja sai jalat erkanemaan vauhdilla. 
"Minä katumista..." ei, ei hän varmasti katuisi.

Hänellä oli varmasti ollut vastaus Emilyn sanoihin, mutta se sai jäädä unohduksiin, kun Lexa sen sijaan hipaisi huulillaan naisen sisäreittä kiitokseksi ja korjasi asentoaan. Hän toi heidän yhteenliitetyt kätensä omalle takaraivolleen ennen kuin punoi sormensa vapaaksi Emilyn otteesta.
"Kenties saat hiukseni yhtä sotkuun kuin minä aion saada sinun", nainen henkäisi pehmeästi. Hän oli todellakin täynnä lupauksia, mutta ainakin hän oli myös valmis koettamaan niiden lunastamista.

Oli ehkä virhe antaa hänen viesä käsi hiuksiin. Emily haroi hellästi Lexan hiuksia, nostaen hieman päätään. 
"Siinä on haastetta."

"Mmhmm", Lexa mumisi ajatukset jo aivan muualla kuin käytävässä keskustelussa. Hän päätti olla kerrankin armollinen - olihan hänet jo julistettu mahdottomaksi - ja olla kiusaamatta naista turhaan. Kuka tiesi vaikka Emily potkaisisi vielä häntä, jos hän vain kiusaisi naista. Tai kiskoisi hiuksista, niissä kun oli mistä kiskoa. Muistot muutaman päivän takaa ohjasivat muistelemaan, mistä Emily oli silloinkin pitänyt. Hänhän oli oikeastaan avulias, kun tarjosi naiselle näin hyvää vatsalihastreeniä.

Vatsalihakset tosiaan tulivat treenatuiksi ja kaikki muutkin. Emily voihki raskaasti ja pamautti kerran kädellä sängyn päätyä. 
"J-jumalauta!" No se oli hieman persoonallinen tapa ilmoittaa nautinnon huipusta.

Lexa purskahti nauramaan keveästi ja tukahdutti äänen vasten Emilyn vatsaa.
"Pidän tyylistäsi", hän nauroi vasten lihaksia, jotka eivät päässeet tänäänkään vähällä ja antoi sormiensa hyväillä naista pehmeästi. Rauha, rauha. Lexa suuteli palvomaansa kehoa pitkin tiensä ylös aina Emilyn huulille saakka.
"Onneksi emme tule koskaan kohtaamaan seinänaapureitamme."

Emily vilkaisi naista silmät sirillään ja antoi pään pudota patjaan. Koko keho värisi jälleen. 
"Onneksi. He vihaisivat sinua." Emily kuiskasi hengästyneenä.

"Minua ei haittaa", Lexa vakuutti. Siinäpähän vihaisivat, ei se olisi häneltä pois. "Annan heille mielelläni lisääkin vihattavaa. Kaiken yötä", hän virnisti ja hieraisi nenällään Emilyn kaulaa. Nainen tuoksui liian hyvältä.

"Mitenkä jos olisi minun vuoroni?" Emily kähähti hiljaa ja siveli tummien hiusten peittämää päätä.

"Oh, kerro toki lisää", Lexa henkäisi vasten naisen kaulansyrjää ja hamusi huulillaan Emilyn korvanlehteä. "Mitä suunnittelit tekeväsi minulle?"

"Vaimentavani sinut." Emily sihahti ja tukisti hellästi Lexan hiuksia. 
" ja pyyhin virneen äänestäsi."

"Mutta minähän olen aina kovin hiljainen, eivätkö ystäväsikin sanoneet niin?" Lexa virnisti näykäten korvanlehteä hampaillaan ja juoksutti kättään Emilyn kyljellä.

"Et minun kanssani." Emily tarkensi pehmeästi ja ynähti perään. Nainen nappasi kiinni kyljellään juoksevasta kädestä. 
"Seuraavaksi on sinun vuorosi, joten mieti tarkkaan." Ihan heti kun hän selviäisi.

"Minä en voi miettiä, kun sinä olet lähelläni", Lexa vastasi lipaisten kielellään korvankärkeä. "Hiljennät ajatukseni." Kun käsi kerran oli Emilyn otteessa, hän päätyi juoksuttamaan jalkaansa Emilyn jalkaa pitkin. Täytyi koskea. Tietenkin täytyi.

Emily ähkäisi Lexan päättäväisyydelle jollakin tavalla hipelöidä häntä. 
"Nyt!" Hän murahti ja koetti kiepauttaa pidemmän naisen alleen sängylle. 
"Sinä."

"Ymmärrän, mitä tarkoitit murinan seksikkyydellä", Lexa kähähti yllättyneenä tultuaan kiepautetuksi selkä vasten patjaa. "Se todella on sitä." Tosin kaikki Emilyssä oli seksikästä, jos häneltä kysyttiin.

Emily nojautui näykkäämään Lexan huulta ja antoi kätensä hyväillä toista rintaa. Nipistikin mokoma. 
"Mm'hmm. Mietin tässä miten saisin sinut kiroilemaan sängyssä."

Lexa kaarsi selkäänsä irti patjasta vasten Emilyn kämmentä. Naisen olisi paras olla vetämättä kättään pois. Kosketus tuntui aivan liian hyvältä.
"Onnea yritykseen", nainen naurahti käheästi. "Annan sinun nauttia haasteesta. Kuka tietää, ehkä keksit keinon." Hän kohotti polveaan irti patjasta, jotta saattoi painaa reitensä vasten Emilyn jalkoväliä.
"Kieltämättä nautin kovasti näköalasta tällä hetkellä", hän virnisti antaen katseensa juosta Emilyn keholla.

Käsi ei ollut menossa mihinkään. Välillä kyllä nipisti, mutta ei muuten. Emilyn otsa painui Lexan hartiaa vasten. 
"A... Nauti kun sitä kestää”

"Minä nautin", nainen lupasi hartaudella, joka olisi sopinut paremmin syvän rukouksen päätteeksi. Hän koettaisi tallettaa tämän kaiken mieleensä, jotta voisi yksinäisinä öinä omassa sängyssään vain sulkea silmänsä ja palata tähän hetkeen. Nähdä Emilyn edessään ja tuntea naisen kosketuksen.
"En tajua, mitä teet minulle."

Emily naurahti hellästi ja valui huuliensa kanssa Lexan rinnoille, näykäten. Sitten vatsalle ja käsi valui alemmas, reisille. 
"Hassu."

"Minulla oli aivan toinen sana mielessä", Lexa vastasi koettaen olla kiemurtelematta kosketuksen alla. Emily ajoi hänen ajatuksensa hulluiksi. Hän ei tiennyt, miten muutoin kuvailla tulta, joka virtasi suonissa, joka sai selän kaartumaan irti patjasta ja jalat erkanemaan toisistaan, joka sai hänet tuntemaan olonsa niin eläväksi. Jokainen hermopääte tuntui olevan elossa ja lähettävän yhtä ja samaa viestiä aivoihin - nautinto, nautinto, nautinto. Hän oli kuin äärimmilleen venytetty kuminauha jo valmiiksi. Emilyn koskeminen, maistaminen, oli ollut itsessään jo riittämiin ajaakseen hänet hulluksi, ja nyt nainen kosketti vuorostaan häntä. Oliko se ihmekään, että vaikerrus karkasi huulilta ja hän kohotti lantiotaan irti patjasta koettaessaan ohjata Emilyn kättä.

Emily virnisti hieman, koettaen houkutella Lexasta niitä ääniä irti. Hän halusi naisen pitävän ääntä, nauttivan. Ehkä pyytävän. Hän painui suutelemaan reisiä ja näykkäisikin, mutta ei tehnyt muuta. Vielä.

Vaikerrus ei jäänyt ainoaksi ääneksi, kun Lexa nautti Emilyn kosketuksesta, Emilyn suudelmista ja näykkäisyistä. Ne muistuttivat häntä tehokkaasti siitä, miltä tuntui olla elossa. Miltä tuntui kaivata läheisyyttä niin, että sattui. Ei vain sen tähden, että kiihottuminen ajoi hakemaan nautintoa, vaan myös sen tähden, että hän vain tahtoi olla Emilyn lähellä. Miten tahansa. Miten ikinä nainen hyväksyisikään hänet rinnalleen.
"Millie", hän vetosi käheällä äänellä, henki kurkkuun takertuen ja rintakehä voimakkaasti hengenvetojen tahdissa kohoillen. "Millie, rakas, querida", hän jatkoi saamatta muita sanoja suustaan. Lauseiden rakentaminen oli mahdotonta, kun Emily kiusasi häntä näin julmasti.

Se ei ollut varsinaisesti vielä pyyntö. Mokoma omahyväinen sai nyt maistaa omaa lääkettään.

Lexalla kesti hetken jos toisenkin tajuta, ettei Emily ollut antamassa hänelle sitä, mitä hän tahtoi, ilman selkeää pyyntöä. Se sai murinan kohoamaan syvältä rintakehästä, kun nainen kamppaili sanojen kanssa, jotka eivät ottaneet järjestyäkseen. Miten hän voisi muotoilla sanoista lauseita, kun edes sanat eivät tuntuneet oikeilta kielellä?
"Millie", hän vetosi uudestaan, "rakas, tarvitsen sinua. Kosketa minua, pyydän, kulta." Sanojen muodostaminen tuntui mahdottomalta haasteelta. "Rakas, Millie, querida, olet tähtitaivaani. Minä tarvitsen sinua, tarvitsen kosketustasi, huuliasi. Minä anelen, teen mitä tahansa, jos vain kosket minua."

Emily tukahdutti naurun Lexan ihoon, kun tuo tuntui murisevan antaumuksella. Pyyntö tosin sai hänet sulamaan ja antamaan sen mitä tuo pyysi. Ehkä toista parkaa oli kiusattu tarpeeksi. 
Tällä kertaa.

Häntä oli ehdottomasti kiusattu aivan tarpeeksi. Jo naisen mekko oli ollut tarpeeksi saavuttamaan sen pisteen. Hän oli käynyt aivan liian lähellä orgasmin rajaa kerrasta toiseen illan aikana, eikä tosiaankaan malttanut odottaa sitä hetkeä, kun mielihyvä todella pyyhkäisisi kehon läpi.
Ja sehän pyyhkäisi, kuin hyökyaalto, joka vei kaiken muun mukanaan. Hän tunsi lihastensa vuoroin jännittyvän, vuoroin rentoutuvan, kun Emily antoi hänelle sen, mistä hän oli unelmoinut siitä hetkestä lähtien, kun oli antanut katseensa tarkentua Emilyyn. Hän oli tahtonut tätä jo ikuisuuden, tai siltä se ainakin tuntui. Nainen sulki silmänsä ja nautti vain aallosta, joka pyyhkäisi kehon läpi, valmiina ratsastamaan sen loppuun saakka kuin taitavinkin surffari.
"Millie, luoja", Lexa henkäisi selkä patjasta irti kaartuen, kun nainen haukkoi happea keuhkoihinsa. "Sinä koidut vielä kohtalokseni, vannon sen." Eikä häntä edes haittaisi kuolema hotellihuoneessa alastomana. Ei, jos sitä edeltäisi näin miellyttävä kokemus. Hän koetti houkutella naista kainaloonsa ja veti syvään henkeä yrittäen järjestellä ajatuksiaan.

Emily nautti siitä kun sai Lexan oikeasti nauttimaan. Kun tuo oikeasti kaartui selästä kauniille kaarelle, naisesta näki miten hengitys jumiutui nieluun. Hän painnoi kevyitä suudelmia vatsalle, käsien juostessa levottomana pitkin ihoa. Emily ei voinnut pitää käsiään kurissa. 
"Luoja tuskin auttaa sinua." Hän mutisi hiljaa, nousten ylemmäs ja suutelemaan hengästynyttä Lexaa hartaudella. Samalla hän asettui kiltisti kainaloon. 

"Ei, luoja ei auta minua", Lexa vahvisti päätään pienesti pudistaen, ennen kuin painoi suudelman Emilyn otsalle. "Luoja on hylännyt minut jo kauan sitten, mutta kukapa vanhaa äijää kaipaisi, kun minulla on sinut." Hän koetti tasata hengitystään juoksemisen opettamalla rutiinilla, mutta Emilyn läheisyys ei auttanut sydäntä rauhoittumaan. Syke takoi edelleen kuin suurenkin juoksupyrähdyksen myötä, eikä hän tiennyt, mitä voisi asialle tehdä.
"Minä näen tähtiä, kun olet siinä", nainen tunnusti silmät suljettuina ja veti Emilyä tiukemmin kainaloonsa.

Emily painui Lexan kainaloon, kiehnäisten kasvojaan tuon kaulansyrjään. 
"... Kai sinä tähteni laskit, että rakkaasi syö kuin hevonen ja on nälkäinen jossain orgasmin kolme ja viisi välissä?"

"Totta kai", Lexa vastasi koettaen edelleen saada niin sykettään kuin hengitystään tasaantumaan.
"Sitä varten on huonepalvelu", hän naurahti hiljaa ja käänsi päätään voidakseen painaa suukon Emilyn poskelle. Hän oli melko varma, ettei huulipunasta ollut enää yhtään mitään jäljellä - ja jos oli, niin meikin takana oleva yritys ansaitsisi viiden tähden arvion ja erittäin paljon kehuja huulipunan kestävyydestä.
"Pidän huolta, ettet joudu näkemään nälkää", nainen lupasi hamuten Emilyn huulia laiskaan suudelmaan.

Tuskin kummankaan huulipunasta oli mitään jäljellä, mutta ei sillä ollut väliä. Hän kipusi lähemmäs, hamuamaan Lexan korvaa. 
"Voisin syödä sinut jos et pitäisi."

"Tuo ei ole kovinkaan pelottava uhkaus", Lexa huomautti nauraen ja punoi pitkät sormensa punaisen liekkimeren sekaan. "Minä en vastustaisi moista ideaa hetkeäkään." Emilyllä oli kyky ajaa hänet hulluksi yhdellä katseella, joten oliko ihmekään, ettei hän voinut vastustaa ajatusta naisen huulista kehollaan?

"Sinä tiedät miten kamala nälkä minulla on." Emily piirteli kuvioita Lexan vatsalle. 
"Siihen ei riittäisi yksi eikä edes kaksi."

"Minä olen kestävyysjuoksija", Lexa vastasi pehmeän naurahduksen kera. "Minulla on staminaa." Ehkä se ei ollut se, mitä kannatti tässä tilanteessa sanoa, mutta olkoot. Hän kietoi kätensä Emilyn ympärille tiukemmin ja painoi huulensa naisen ohimoa vasten.
"Sinä saat minut unohtamaan, että muu maailma on edes olemassa. Kun olet siinä, millään muulla ei ole väliä. Sen takia olet tähtitaivaani. Ketäpä kiinnostaisi maanjäristys, kun taivaalla koreilee tähtien vyö."

Emily siristi silmiään. Hän oli kilpaurheilija ja tuo kuulosti kovasti haasteelta. Lexan kannattaisi opetella varomaan sanojaan. 
"Sinä imartelet minut piloille." Hän naurahti punastuneensa, piirrellen sormella kuvioita nyt Lexan dekolteelle. 

Ehkä se olisi hyväksi heille kaikille, mutta hän ei malttanut ajatella moista. Hän ehtisi oppia kantapään kautta kaiken tarpeellisen myöhemminkin.
"Kerron vain totuuden", Lexa vastasi. "En koskaan valehtelisi sinulle. Jos kysyt minulta jotakin, saat aina totuudenmukaisen vastauksen, vaikka se olisi miten ruma tahansa", hän lupasi haudaten hetkeksi nenänsä Emilyn punaisten hiusten sekaan. Ne vain tuoksuivat niin Emilyltä, ettei hän voinut vastustaa kiusausta.

Emily naurahti pehmeästi. 
"Mmm. Tiedätkö..." Hän kohottautui hieman ja oli lopulta hajareisin Lexan vatsan päällä. 
"Minulla olisi kovasti energiaa." Hän virnisti, vetäen punaisia hiuksia korvansa taakse. Ne valuivat punaisena pörrönä olan yli, peittäen osin rintoja. 

Lexa kohotti tummaa kulmaansa. Mitä hänen piti nyt tietää? Emilyn kipuaminen hänen ylleen sai naisen kädet kohoamaan kuin automaattisesti naisen lihaksikkaille reisille.
"Hyvä", Lexa kähähti, "sillä tulet tarvitsemaan energiaasi." Se oli lupaus, jonka hän aikoi pitää. Yksi niistä monista, joita hän oli Emilylle tehnyt, ja joista hän aikoi pitää kiinni kynsin ja hampain.

Emily solmi sormensa Lexan sormien lomaan, vieden kädet pois reisiltään. 
"Eeehei. Ei. Nyt sinä et koske minua." Hän naurahti pehmeästi ja nojautui niin lähelle että huulet olivat parin millin päässä toisistaan. 
"Tarvitsen pian käsiraudat kanssasi."

Lexa kohotti kulmiaan. Hän ei saisi koskea Emilyä? Tästähän tulisi perin epäreilua. Hän sipaisi peukaloillaan naisen sormia eikä edes yrittänyt hillitä halua, joka pyrki katseeseen.
"Olen taitava hankkiutumaan käsiraudoista eroon, jos ne estävät minua koskettamasta taivaallista taideteosta", Lexa huomautti kohottautuen sen verran irti patjasta, että saattoi yrittää sulkea etäisyyden heidän huuliensa välillä.

Emily nojautui saman verran kauemmas. 
"Harmi ettei minulla ole sellaisia, että voisin katsoa voitko todistaa väitteesi." Hän virnisti kevyesti Lexan katseelle, katsoen tuota suoraan silmiin takaisin. 
"Mietin vain mitä voisin tehdä kanssasi. Voisin suudella jokaista senttiä sinusta, kunnes sinä olet vikisevä mytty sängyllä tai voisin siirtyä istumaan ylemmäs..." Kyllä hänki osasi. 

Hän todistaisi minkä tahansa väitteen, mitä tuli Emilyyn. Hän ei edes jäisi kyselemään, mitä hänen tulisi todistaa. Hän vain todistaisi sen. Naisen pohdinta sai värähdyksen kulkemaan kehon läpi aina varpaista ylös saakka.
"Voit tehdä ihan mitä tahansa", Lexa vannoi. "Mitä tahansa. Minä en välitä. Niin kauan kuin olet lähelläni, millään muulla ei ole väliä." Suuria lupauksia, jotka hän joutuisi varmasti nielemään kovinkin pian. Hän tahtoi koskettaa Emilyä, tahtoi niin kovin, että se sai sydämen sykkeen kiihtymään rinnassa.

Emily kohotti kevyesti toista kulmaansa 
"Tosin, sinä et saanut koskea minua, joten se jälkimmäinen ei taida onnistua." Emily kähähti, kumartuen jälleen miltei hipomaan Lexan huulia. Sitten hän painoi suudelman otsalle, molemmille poskille, nenälle, hyppäsi huulten yli leualle ja painoi leukaperille ja kaulalle kymmenia suudelmia. Kädet saivat pitää Lexan kädet irti hänestä.

Lexan oli vaikea seurata keskustelua. Hän vain tahtoi vetää Emilyn syvään suudelmaan. Ajatukset eivät kyenneet sen monimutkaisempaan toimintamalliin, joten oliko se ihmekään, että hänelle tuotti hankaluuksia seurata keskustelua?
"Olet julma", nainen valitti kun ei voinut koskea tai edes suudella naista. Hän saattoi vain olla ja nauttia huomiosta, jota Emily hänelle tarjosi. "Mikä siinä on niin väärin, että tahdon koskettaa sinua? Saada sinut tuntemaan olosi juuri niin palvotuksi, rakastetuksi, kuin mitä oletkin?"

"Ei mikään -" Emily aloitti suudelmien lomasta, valuen kaulalta solisluille ja olkapäille. Hän ei ollut vitsaillut joka sentin suutelemisen kanssa. 
"- mutta minulla on yhtä lailla tarve koskettaa sinua ja saada sinut tuntemaan olosi rakastetuksi." 

"Oh, älä huoli, minä tunnen oloni oikein rakastetuksi", nainen vakuutti henki kurkkuun takertuen, kun Emilyn huulet vaelsivat hänen ihollaan. Miten hän olisi voinut sano ei sille? Hän tunsi ihonsa nousevan kananlihalle jokaisen kerran jälkeen, kun Emilyn huulet hipoivat hänen ihoaan. Petollinen keho.
"Anna minun koskettaa sinua samalla", Lexa vetosi ruskeat silmät hehkuen.

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Eip." Emily totesi viimeinen kirjain poksahtaen huulillaan. Hän suuteli tuon rintoja yhtä suurella huolella kuin oli suudellut ylempääkin. Sitten vatsa. 

Se oli julma kielto. Niin perin, perin julma. Mitä hänen oli tarkoitus tehdä, jos hän ei voinut koskea Emilyä?
"Millie", nainen vaikersi hiljaa. "Anna minun koskea, ole kiltti."

"Ei." Emily kielsi suudelleen, valuen vatsalta lantiolle ja kiersi taidokkaasti siitä vasemmalle reidelle. Siitä alas. Hän suutelisi läpi joka sentin, kuten oli luvannut.

Kielto sai Lexan kiemurtelemaan ja vapauttamaan sormensa Emilyn otteesta. Siinähän kieltäisi häntä, hän ei kuuntelisi. Ei, kun hänellä oli Emilyn kaltainen jumalatar sängyssään. Naisen sormet sotkeutuivat punaisten hiuksien lomaan ja hän voihkaisi hiljaa. Emily ajaisi hänet vielä hulluksi, mutta hän epäili, ettei nainen kuuntelisi hetkeäkään ohjausta oikeaan suuntaan. Läpsäisisi vielä hänen sormiaan ja pakottaisi hänet puristamaan valkeaa lakanaa, tai jotakin muuta yhtä typerää.
"Millie", Lexa vetosi hiljaa. "Sinä et ymmärrä, mitä teet minulle. Ajat minut aivan nautinnon äärirajoille, enkä minä kykene tähän. Kiltti, rakas, kosketa minua", hän vetosi jo toistamiseen kovin lyhyen ajan sisällä.

Emily ei ollut todellakaan ollut kuuntelemassa. Hän tunsi kädet hiuksissaann, välittämättä niistä sen enempää. Hän oli jo polven kohdalla jalassa, käyden vielä säärenkin läpi. Ja sama oikealle jalalle.

Hänen rajansa oli tullut vastaan. Emily ei tosiaankaan ollut pilaillut, kun oli sanonut suutelevansa hänen koko kehonsa sentti sentiltä läpi.
"Millie", hän vetosi tietäen, ettei se toimisi yhtään sen paremmin kuin aiemminkaan, ja kiristi otettaan punaisten hiusten seassa. "Minä en ole tarpeeksi vahva tätä varten. Kiltti, kosketa minua, rakas, minä anelen", hän sopersi koettaen saada sanoista muodostettua edes jollakin tasolla järkeenkäypiä lauseita.
"Tarvitsen sinua nyt, tai tulen hulluksi. Heitän sinut selkä patjaa vasten ja syön elävältä, jos et kosketa minua tässä hetkessä."

Emily ei totellut tiukentuvaa otetta hiuksissa - takkuuntuva hiuslaatu oli pitänyt elämän aikana huolen siitä että päänahka tuntui olevan rautaa. Hän jatkoi suudelmin alas oikeaa reittä, polvelle ja kohti säärtä. Ei helpotusta. Vasta kun hän painoi viimeisen suukon Lexan nilkalle, hän painoi suudelman kohtaan jota oli vältellyt aiemmin. 
Yhden. Hän nosti toista jalkaa ylös, suudellakseen jalat myös patjaa vasten olleelta puolelta. 
Hän kärsisi tästä vielä.

Yksi suudelma ei ollut tarpeeksi. Ei sitten lainkaan, vaikka sekin tarjosi helpotusta keholle, joka värisi odotuksesta. Hän tarvitsi enemmän kuin yhden suudelman, ja Emily tiesi sen. Hän upotti sormensa kunnolla hiusten sekaan ja nykäisi terävästi.
"Nyt jumalauta sinä lopetat kiusaamiseni", nainen sihahti koettaen saada pitävää otetta ajatuksistaan. Emilyllä todella oli taito ajaa ne aivan hulluiksi. "Jos et kosketa minua nyt heti, minä hoidan homman loppuun aivan itse, omin kätösin."

Se sai Emilyn nauramaan. Hän kyllä nytkähti hieman lähemmäs oikeaa suuntaa, virnistäen leveästi. 
"... Sitä voisi olla hauska katsoa. Ja häiritä."

Lexa murisi jälleen kerran ääni syvältä rintakehästä kohoten. Vai olisi sitä Emilyn mielestä mukava katsoa. Helvetti. Katsokoot sitten. Hän vapautti vasemman kätensä naisen punaisten hiusten lomasta ja antoi sen valua haaroväliin, jonka Emily oli niin julmasti jättänyt huomiotta suudellessaan tietään alas hänen kehoaan.
"Vihaan sinua", nainen murisi hiljaa, vaikka pieninkin kosketus oli saada kehon antautumaan nautinnolle, joka kyti edelleen suonissa.

Punapää puri pirullisesti hymyillen huultaan. Hän antoi kätensä estoitta häiritä Lexan kättä, milloin mitenkin. Ei, tuo ei vain nyt saisi helpolla periksi. 
"Kai tiedät että minäkin voisin tehdä noin?" Hän kehräsi matalasti.

Hänen teki mieli itkeä turhaumuksesta, kun Emily oli niin päättäväisesti hänen nautintonsa edessä. Olisi edes koskenut kunnolla, eikä vain estänyt häntä koskettamasta itseään.
"Mutta et tee, koska olet julma nainen", Lexa kähähti epätoivoa katseessaan. "Millie, rakas, teen ihan mitä tahansa, jos vain kosketat minua. Juuri. Nyt."

Emily nojautu suutelemaan Lexaa pehmeästi. Ei hän voinut olla julma loputtomiin. 
"Miten haluat että kosken?" Hän kähähti suudelmaa vasten. 

Hän kiemurteli Emilyn alla pelkästä lupauksesta. Luoja, hänellä ei koskaan ollut ollut mahdollisuuttakaan naisen kanssa, eikö vain?
"Miten tahansa", Lexa pyysi epätoivoisena ja koetti estää lantiotaan kohoamasta irti patjasta varsin heikoin tuloksin. Värähdys oli kenen tahansa nähtävissä. "Rakas, kosketa minua. Sormilla, huulilla, kielellä, en välitä, kunhan vain kosketat minua."

Emilystä ei ollut rääkkäämään tuota enempää. Hän siirsi hellästi Lexan käden pois tieltään. Sitä varten täällä oltiin, ettei tarvinnut miellyttää itse itseään. Ja hänellä oli suu ja sormet sitä varten. Raukka. 

Hän olisi voinut itkeä - tällä kertaa tosin helpotuksesta - kun Emily takasi hänelle naisen toiveen. Kosketus ei ollut koskaan tuntunut niin hyvältä ja Lexa oli sulaa pelkästä hipaisustakin. Selkeästi kärsivällisyys palkittiin järjen vievinä orgasmeina, jos ei mitenkään muuten. Hän epäili, että koko keho kouristeli hävettävän nopeasti Emilyn kosketuksen seurauksena, mutta hän ei löytänyt itsestään riittämiin tahdonvoimaa välittääkseen. Hän oli saanut, mitä oli tahtonut, ja kun nautinto hyökyi voimissa tähän tapaan, oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun.
"Sinä olet täydellinen", Lexa kähähti saatuaan henkensä kulkemaan edes jotenkuten ja kietoi kätensä Emilyn ympärille. "Minä en", hän aloitti, mutta ei koskaan saanut pääteltyä lausetta. Ei sille ollut sanoja, mitä hän oli juuri kokenut.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:57 pm

Emily suoristautui ja kävi nyt kiltisti Lexan kainaloon makaamaan, katsellen sinisillä silmillään naisen kasvoja. Hän oli kaksi kuukautta sitten miltein halunnut kuolla. Nyt siitä ei ollut tietoakaan. Häntä ahdisti, kyllä, entisensä oli tehnyt erosta ruman ja satuttanut häntä. Mutta hänellä oli Lexa, joka teki kaikesta paljon siedettävämpää. 
"Sinäkin olet."

"Minä olen vain yksi toivottoman rakastunut höpsö, joka ei kykene ajattelemaan lähelläsi", Lexa korjasi pienen hymyn kera Emilyn sanoja ja kurotti painamaan suukon poskelle. Hän ei löytänyt sen parempiakaan sanoja kuvaamaan kaikkea. Ehkä se oli liikaa, liian nopeasti, mutta hän tiesi, mitä tunsi tässä hetkessä. Joku voisi väittää, että se oli vain hormonien aiheuttama lopputulos, sotku, jota ei saisi selville ilman ulkopuolisia, mutta hän ei tahtonut uskoa siihen. Emily oli paljon enemmän kuin muutaman aivojen kemiaan vaikuttavan hormonin summa.
"Sinä olet uskomaton."

Emily hymähti pehmeästi ja suukotti tuon poskea takaisin. 
"Sinä olet kultainen. hassu." Hän kietoi kätensä Lexan vatsan yli. Tuo oli ansainnut nyt lepohetkensä. He voisivat maata ja jutella hetken. Tai vain maata. 

"Hassu?" Hän kohotti kulmaansa kysyvästi, mutta totuuden nimissä Lexalla ei ollut riittämiin energiaa käydä kyseenalaistamaan lempinimeä sen enempää.
"En tehnyt yhtään mitään", nainen kuitenkin koki tarpeelliseksi huomauttaa kun sipaisi sormillaan Emilyn poskea. "Sinähän se teit kaiken työn." Joka oli johtanut niin miellyttävään lopputulokseen. Hän oli enemmän kuin sanallisen kiitoksen velkaa naiselle, kunhan vain saisi sykkeensä tasaantumaan.

"Et ehkä juuri nyt, mutta aiemmin teit. Paljon aiemmin." Lexa oli kannatellut häntä kun oli ollut vaikeaa, kyennyt antamaan anteeksi. Oli hänellä edelleen hetkiä kun ahdisti ja pelotti, mutta hyvin vähän. Hän kykeni erottamaan tapahtumat todellisuduesta ja tajusi etteivät ne olleet toistumassa ikinä.

"Koska tahansa", nainen lupasi hiljaa. Hän ei koskaan käännyttäisi Emilyä luotaan. Hän oli tehnyt sen virheen jo kerran, eikä koskaan toistaisi sitä.
"Olen pahoillani, että koskaan astuin jalallanikaan ulos siitä huoneesta", nainen sanoi hiljaa ja veti Emilyn paremmin kainaloonsa, vaikka ruskeat silmät hapuilivatkin sinisten katsetta. "Se oli elämäni suurin virhe. En olisi koskaan saanut kävellä pois luotasi. Luojan kiitos Zoe tuli hakemaan minut takaisin, ennen kuin oli liian myöhäistä."

Paluu siihen huoneeseen muistoissa tuntui pahalta. Se sai sen saman epätoivon läikähtämään mielessä. Kun hän makasi itkien lattialla, itkenyt niin kauan että ei ollut vain voinut kyynelehtiä enää. 
"Sshhh. Se oli minun syyni." Hän sen sotkun oli aiheuttanut. 

"Ei", Lexa pudisti päätään ehdottomana. "Minun jos kenen tulisi ymmärtää, millaisessa tilanteessa sinä olit. En koskaan kadu mitään yhtä paljon kuin sitä, että kävelin pois luotasi, kun minun olisi pitänyt jäädä." Hän sipaisi peukalollaan hellästi naisen poskea ja hymyili pehmeästi.
"Oli minun onneni, että laskit minut uudestaan lähellesi."

Emily vilkaisi Lexan kasvoja. Tuon jos jonkun? 
"Mitä tarkoitat?" Olihan se ollut hankalaa hetken. Noin viisitoista minuuttia. Ja edelleen vähän. Joskus hän heräsi öisin siihen että Lexa oli painajaisessa hylännyt hänet.

"Sitä, että minun olisi pitänyt ymmärtää", nainen vastasi hiljaa ja sipaisi sormillaan Emilyn poskea. "Minä... Minulle tämä kaikki oli yksinkertaista, joskaan ei helppoa. Minulla oli aina Jodie, joka seisoi värähtämättä rinnallani, mitä ikinä hänen niskaansa kumosinkaan. Mutta minä olen nähnyt, millaista on, kun rakkaus satuttaa. Kun ei osaa hyväksyä sitä, että rakastaa toista naista. Kun on nähnyt, miten maailma edelleen hyljeksii meitä. Minun olisi pitänyt reagoida pehmeämmin, ymmärtäväisemmin. Antaa sinulle aikaa selittää, eikä vain hypätä johtopäätökseen, ettet koskaan välittänyt minusta." Hän nielaisi raskaasti. "En olisi koskaan astunut ulos siitä huoneesta, siitä tilanteesta, jos olisin tiennyt, mitä olit joutunut kokemaan. Olen ikuisesti pahoillani siitä, että annoin oman loukkaantumiseni syrjäyttää sen, miten sinuun sattui."

Emily liikahti hieman levottomasti. Hän ei tiennyt johtuiko se siitä ettei hän ollut hyväksynyt. Vai oliko yhdessä vietetyt vuodet ollut vain tekosyy sille ja syy piilottaa sinne oma kipuilu. 
"Se oli kyllä väärä johtopäätös." Hän oli välittänyt. Niin paljon että oli itkenyt itsensä turraksi, Zoen silitellessä häntä hiljaisuudessa. 
"Sinulla oli oikeus loukkaantua. Valehtelin."

"Zoe teki sen selväksi", Lexa vastasi hiljaa ja kohotti kätensä sipaisemaan Emilyn poskea. Hän oli nähnyt, miten paljon Zoe oli välittänyt siinä hetkessä, kun nainen oli astunut hänen lähelleen ja kohottanut kätensä läimäistäkseen hänen poskeaan. Väittäisi hän mitä tahansa, hän oli tiennyt, mitä oli tapahtumassa, eikä ollut kohottanut kättään pysäyttääkseen Zoea.
"Sinulla oli enemmän kuin ymmärrettävä syy. Et valehdellut siitä, mitä tunsit. Se on kaikki, millä oli merkitystä minulle. En aio alkaa laskea tapaamisiamme uudestaan. Ensitreffimme olivat edelleen tämän hotellin alakerrassa, ja minä toin sinulle ruusuja kun vein sinut syömään ja suklaasta muotoiltuja dinosauruksia, kun vein sinut kiipeilemään. Se ei muuta mitään. Sinä olit ja olet aina ollut aito minun lähelläni."

Hän oli hautonut sitä kysymystä kauan, tietämättä miten kysyä.
"Mitä hän sanoi?" Mikä oli saanut häneen pettyneen Lexan palaamaan? Hän rutisti naista hellästi lähemmäs ja hymyili hieman. 
"Laurie nauroi dinosauruksille. Hän ei ymmärtänyt intoani."

"Hän", Lexa aloitti kurtistaen kulmiaan. Miten hän selittäisi, mitä Zoe oli sanonut? Mitä nainen oli saanut hänet tuntemaan? Ei sille ollut sanoja. "Hän muistutti minua siitä, ettei minulla ollut väliä. Että minun tunteeni olivat vain yksi osa monimutkaista palapeliä, joka muodosti kuvan kokonaisuudesta. Zoe muistutti minua siitä, että tämä oli suurempaa kuin minä, merkittävämpää kuin minun lapsellinen loukkantumiseni, minun kipuni. Että tässä oli kyse paljon enemmästä. En ole ylpeä siitä, että hän joutui selittämään sen minulle", Lexa kurtisti kulmiaan, "mutta olen onnellinen, että hän selitti. Hän riskeerasi oman työnsä varmistaakseen, etten minä satuttaisi sinua." Muisto läimäisystä poskella sai ihon kirvelemään edelleen.

Emily kurtisti kulmiaan. Oman työnsä? Mitä Zoe oli oikein tehnyt?
"Ei se ollut lapsellista." Hän muistutti. Kaikilla oli oikeus tunteisiinsa.

"Oli se", Lexa vastasi hiljaa ja punoi sormensa Emilyn omien lomaan. "Minä astuin siihen huoneeseen tietäen tarkkaan, että sinä tarvitsit minua. Että sinulle oli tapahtunut jotakin, ja sinä kaipasit tukea. Minä näin sen yhtä selvästi kuin olin kuullut Zoen vetoomuksesta seurata häntä neuvotteluhuoneeseen. Mutta työnsin sen kaiken sivuun sinä hetkenä, kun kerroit olleesi kihloissa. Hyppäsin johtopäätökseen, joka ei ollut oikea, joka ei ollut reilu sinua kohtaan." Hän veti syvään henkeä ja puristi naisen sormia.
"Minä ansaitsin kaiken, mitä Zoe kaatoi niskaani, ja enemmänkin. Olin ajattelematon, lapsellinen ja itsekäs. Näin, että sinuun sattui. Se minut sai polvilleni edessäsi aluksi, mutta kaikki se unohtui kun sanoit valehdelleesi minulle. Hyppäsin johtopäätökseen, joka ei olisi voinut olla kauempana totuudesta ja olen pahoillani, niin, niin pahoillani, että annoin menneisyyteni vaikuttaa siihen, miten luin tilannetta. Olin niin usein vain jonkun pelinappula, koekappale, hetken vaihe, että oletin olevani sitä sinullekin enkä antanut sinulle mahdollisuutta selittää. Jos olisin ymmärtänyt, en olisi koskaan poistunut viereltäsi. Kiitän joka yö onneani siitä, ettei Zoe pelännyt kiskoa minua sivuun, läimäistä poskeani ja varmistaa, että kuuntelin häntä, kun hän kertoi sinusta. Todella kertoi siitä, mitä oli tapahtunut. Minä olen ikuisesti kiitollisuuden velassa hänelle. En voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos olisin kävellyt luotasi pois loppuelämäksi." Lexa nielaisi vaikeasti. Hän oli sanonut liikaa, kertonut liian paljon. Emily lipeäisi hänen sormiensa lomasta kuin hienoinen hiekka.
"Jos saisin toisen mahdollisuuden, valitsisin sinut tuhannesti, ja tuhannesti uudestaan."

Hän vain kuunteli hiljaa. Liikahti levottomasti. Zoe oli läpsäissyt Lexaa poskelle? Helvetin idiootti, olisi voinut menettää työnsä. Hän vain puristi Lexan kättä tiukemmin. 
"Tarvitsin sinua koska kaikki mitä päähäni mahtui, oli sinulle kertominen. Ei edes sen mitä tapahtui vaan että... minä välitän. Ja totuuden kertominen. En minä ajatellut silloin selvästi saatika että kertoisin kivustani." Turha sitä oli kierrellä. Pari päivää tapahtuneen jälkeen hän oli ollut hyvin kipeä. 
"Välitin niin että kun kävelit pois, itkin lattialla sikiöasennossa. En edes tiedä kuinka kauan. En itkenyt aiempaa tai mitä oli käynyt. Itkin sitä että ajoin sinut pois, sotkemalla sinut siihen kaikkeen."

Lexa veti Emilyn paremmin halaukseensa ja hautasi kasvonsa naisen punaisten hiusten sekaan. Emilyn ei tarvitsisi nähdä hänen ilmettään, lukea syyllisyyttä kasvoilta, joita ilme terävöitti.
"Minun ei olisi koskaan pitänyt kävellä pois", Lexa vastasi päätään pudistaen. Ei koskaan. Hän tavoitteli sinisten silmien katsetta sydän ääneen lausumattomista asioista pakahtuen ja veti syvään henkeä. "Enkä koskaan toista sitä virhettä. Se, että kävelin pois luotasi kerran oli virhe, ja minä opin aina virheistäni. En tarvitse Zoea repimään paitani kauluksia tai lyömään poskeani, jotta ymmärrän sen. Se mitä sinulle tapahtui", hän veti syvään henkeä, "jos vain voisin, ottaisin sen kaiken pois. Varmistaisin, että olisit turvassa ensitapaamisestamme lähtien. En antaisi kenenkään satuttaa sinua. Kun aloitin nyrkkeilyn vuosia, vuosia sitten, vannoin, etten koskaan löisi ketään toista, ja neljän vuoden aikana en koskaan rikkonut lupaustani. Sinun takiasi kohottaisin koska tahansa käteni. En voi kuvitella mitään, mitä katuisi enemmän kuin sitä, että annoin sinun hetken kuvitella, että minä olin poissa."

Emily veti syvään henkeä ja rutisti naista uudelleen tiukasti. Nyt Lexa oli siinä, ei menossa mihinkään. Hänen vieressään sängyllä, puhui hänelle. 
"Kaikki on nyt hyvin." Hän lupasi pehmeästi. Kyllä, hän kävi psykologilla ja ravitsemusterapeutilla. Hän ei voisi jatkaa niin miten oli ennen elänyt. 
"Saan apua. Käyn psykologilla ja ravitsemusterapeutilla. Kaikki on nyt hyvin ja sinä olet siinä, tukena. Se on tärkeintä."

"Minä olen aina tässä", Lexa lupasi. "Vaikka sinä kyllästyisit minuun, minä olen aina täällä sinua varten." Ajatuskin vihloi rintakehässä, mutta se oli samaan aikaan niin totta. Ihan sama, mitä se vaatisi, hän olisi täällä Emilyä varten. Vaikka se repisi hänet kappaleeksi ja olisi viimeinen asia, mitä hän koskaan elämässään tekisi. Se olisi sen arvoista.
"Minä teen mitä tahansa auttaakseni sinua, vaikka se olisi miten vaikeaa tahansa."

"Miten voisin kyllästyä sinuun?" Emily kysyi kulmat kurtistuneina. Se oli hullu ajatus. 
"Autat vain olemalla olemassa ja kanssani. En tarvitse muuta."

"Ennemmin tai myöhemmin jokainen kyllästyy minuun", Lexa vastasi hartiaansa kohauttaen. Hän oli jo tottunut siihen. Ei sillä ollut enää väliä.
"Se tekee sinusta niin uskomattoman. Voisit pyytää maailmaa jalkojesi juureen, mutta sinä sivuutat mahdollisuuden. Saisit kenet tahansa ja tyydyt minuun", Lexa pudisti pienesti päätään ja kurotti painamaan suukon naisen leualle. "Olen kiitollinen siitä."

Emily kohottautui Lexan kainalosta, kallistaen päätään. Punaiset hiukset olivat kasa pörröä ja se olisi huomisaamun murhe. Silmät tutkailivat naisen kasvoja, kovin mitään sanomattoman ilmeen kera. Hän ajatteli sitä mitä nainen oli sanonut. Emily nojautui eteenpäin, painoi otsansa Lexan otsaa vasten. 
"Minä en ole jokainen." Hän aloitti huomautuksella itsestäänselvyydestä. 
"Ja minä en tyydy sinuun. Se ei ole tyytymistä."

Lexa oli melko varma, että tämä yö päättyisi tähän. Että Emily toteaisi sen olevan kaikkien parhaaksi, jos nainen lähtisi Zoen tai Laurien luokse yöksi. Hän ei voinut täysin estää yllätystä loistamasta kasvoiltaan, kun Emily sen sijaan kumartui hänen puoleensa.
"Se on tyytymistä kaikkien muiden silmissä", nainen kuitenkin koki velvollisuudekseen huomauttaa. "Sinä olet... luoja, sinä olet täydellinen. Voisit saada kenet tahansa. Voittaisit jokaisen puolellesi yhdellä hymyllä, yhdellä kosketuksella. Mutta se että valitset minut... Minulla ei ole mitään annettavaa sinulle. En voi edistää uraasi, en voi taata sinulle kontakteja, joiden avulla punoa kestävämpää verkostoa", hän pudisti päätään, "minä voin vain aiheuttaa sinulle ongelmia. Saatan maksaa sinulle kaiken, minkä eteen olet työskennellyt niin monta vuotta."

"Muut saavat painua vaikka helvettiin." Emily totesi tyynenä. Häntä ei kiinnostanut tyytyikö muiden silmissä vai ei. Käsi nousi Lexan poskelle ja silitti sitä hellästi. 
"Mutta sinä teet jotain ihmeellistä ja äärimmäisen tärkeää." Emilyn ääni oli pehmeä kuiskaus ja hän painoi pienen suudelman Lexan huulille. 
"Saat minut tuntemaan että elämäni on minun ja täydellistä juuri näin."

Lexa hymyili pehmeästi ja painoi poskeaan vasten Emilyn kättä. Muut voisivat tosiaan painua helvettiin tai ainakin pois heidän elämistään. Naisen pehmeä hymy leveni suudelman myötä ja tuskin rauhoittumaan ehtinyt syke meni jälleen sekaisin.
"Hyvä", nainen vastasi, "koska haluan että nautit elämästäsi. Pieni täydellisyys silloin tällöin on vain hyväksi." Hän painoi hellän suudelman naisen huulille ja veti Emilyn lähemmäs kainalossaan.
"Sitä paitsi, eikö prinsessan elämän kuulu olla täydellistä?"

"Joten, seuraavan kerran kun puhut niin typeriä, että tyydyn sinuun, minä suutun." Ei Lexassa ollut mitään mihin piti tyytyä. 
"Ehkä, en tiedä. En ole ollut prinsessa kauaa." Emily naurahti pehmeästi. 
"Äläkä sinä huolehdi työnantajistani."

"Minä en koskaan puhu typeriä", Lexa kohotti kulmaansa huvittunut tuike ruskeissa silmissään. "Harvard, muistatko?" Emilyä hän ei tosin tahtonut suututtaa. Pienimmät olivat aina kaikista pippurisimpia, eikö sitä niin sanottu? Ja punapäistäkin oli varmasti jokin vastaava sanonta olemassa.
"Selvä, en huolehdi", hän lupasi sipaisten sormillaan naisen poskea. "Keskityn sen sijaan keksimään tapoja joilla yllättää sinut jatkossakin." Nyt kun suklaadinosaurukset oli jo käytetty.

"Puhut sinä." Emilyä ei tosiaan kannattanut suututtaa. Nainen oli itsepäinen kuin muuli halutessaan, tahdonvoimaa riitti pieneen kylään ja hän oli huutanut entiselle kihlatulleenn vain tunteja sen jälkeen kun tuo oli tehnyt mitä teki. 
Ei kannattaisi kokeilla. 
"Mm. He eivät olet sinun murheesi."

"Mutta sinä olet", Lexa huomautti. "Mikä tahansa, mikä painaa sinun mieltäsi, painaa minunkin mieltäni. Mutta lupaan olla murehtimatta turhaan." Tai ainakin hän yrittäisi kovasti ja kenties auttaisi Bexiä koodinimioperaation kanssa.
"Olet tavattoman hyvännäköinen, ihana, uskomaton pieni murhe", hän kiusasi pienen virneen kera.

Emily nyrpisti nenänsä. Hetkinen, pieni murhe? 
"Pieni?" Ei hän pitänyt itseään niin kovin pienenä. Bexin rinnalla toki kuka tahansa tunsi olevansa valtava. Jos nyt siitä aloitettiin. Vaahtosammuttimen kanssa työskentelyssä oli puolensa. 
"Annan sinulle kohta oikeita murheita."

"Pieni", Lexa vahvisti nyökäten ja painoi suukon Emilyn nyrpistetylle nenälle. "Jos et olisi niin pieni, en voisi kantaa sinua. Se olisi oikea murhe." Emily ei edes ollut kovin lyhyt, mutta siitä oli helppo kiusata naista edes vähän.

"En ole niin pieni." Nainen puhisi tiukasti ja mulkaisi Lexaa mukamas pahasti. 
"Bex on pieni."

"Bex on miniatyyrimalli", Lexa huomautti kietoen kätensä tiukasti Emilyn ympärille. "Sinä olet vain pieni."

Emily tuhahti uudelleen. 
"Minä näytä sinulle vielä mistä pienet naiset on tehty." Mikä uhkaus, Lexaa varmasti pelotti.

"Tähtipölystä ja sateenkaarista?" Lexa ehdotti tukahduttaen naurunsa Emilyn kaulansyrjään. Hän painoi pienen suukon iholle ja kierähti kaikessa rauhassa Emilyn ylle. Nainen hamusi pehmeää suudelmaa huulilta ja juoksutti sormiaan Emilyn kyljellä.

"ajattelin enemmänkin titaania ja tahdonvoimaa." Emily mutisi Lexan huulia vasten pehmeästi. Iho värähti kosketuksen alla, hymyn noustessa kasvoille. 

"Sitä en epäile hetkeäkään", nainen myhäili suudelmien lomasta. Emily oli pelkkää tahdonvoimaa. Lexa tuki painoaan toisen käsivartensa varaan ja antoi pehmeän suudelman syventyä. Emilyn kehoa kartoittava käsi kävi yhä rohkeammaksi, hipaisi sisäreittä ja palasi takaisin hyväilemään rintoja, ja Lexa näykkäisi Emilyn alahuulta. Luojan kiitos kukaan ei olettanut hänen käyttäytyvän, kun hänellä oli näin kaunis nainen kanssaan.

Kukaan ei olettanut kummankaan heistä käyttäytyvän. Aikuiseksi, tapailevaksi pariksi, heillä oli verrattain vähän mahdollisuuksia olla aivan kaksin. Aivan refleksistä hän levitti reisiään hieman ja ynähti suudelmia vasten melkein pettyneenä. Oli vaikeaa olla paikallaan ja hiljaa.

Lexa ei odottanut Emilyn olevan hiljaa. Hän rakasti sitä, miten saattoi nähdä ja kuulla kuinka paljon nainen nautti olostaan. Se oli aivan omanlaisensa nautinto. Sormet löysivät tiensä naisen jalkoväliin ja Lexa laski enemmän painostaan naisen ylle.
"Anna minun kuulla sinut", hän kuiskasi naisen korvaan ja painoi suudelman korvanlehdelle. "Haluan kuulla kaiken. Kuulostat niin kauniilta." Kaunis oli selkeästi tänään hänen lempisanansa, mutta synonyymien miettiminen oli mahdotonta kun Emily oli siinä.

Emilyn kanssa se ei ollut ongelma. Hän päästi äänensä helposti kuuluviin eikä yrittänyt pidätellyt sitä turhaan. Miksi olisi? Se vei keskittymistä muusta. Suu aukesi vastaukseen, mutta sanat unohtuivat. Jalka kiertyi Lexan ympärille, vetäen tuota lähemmäs.

Lexa jatkoi naisen kaulansyrjän suutelemista ja mumisi yksittäisiä sanoja suudelmien lomassa vasten lämmintä ihoa. Ei hän saanut kokonaisia lauseita aikaan, joten yksittäiset sanat saivat riittää. Sanavarasto tosin tuntui kutistuvan, kunnes jäljelle jäi lähinnä kokoelma hellittelynimiä, kun Lexa suuntasi huomionsa Emilyyn. Hän näykkäisi naisen hartiaa ja painoi suudelmia rinnoille.
"Olet niin kaunis", hän tähdensi sanojaan pienellä näykkäisyllä ja kohotti hetkeksi päätään voidakseen katsella naisen kasvoja. Emily näytti aina niin lumoavalta nauttiessaan.

Emily painoi kevyesti silmiään kiinni. Hän nautti kosketuksesta mielettömästi ja antoi sen sekä näkyä että kuullua. Jalka siveli Lexan ihoa ja kädet nousivat tuon hiuksiin. Näykkäisyt saivat aikaiseksi pari terävämpää inahdusta. Ei hän edes tajunnut toisen katsovan, kun keskittyi siihen miten keho tärisi jo lupaavasti.

Lexa olisi vain voinut unohtua tuijottamaan, mutta epäili, että hän saisi korvilleen jos lopettaisi nyt. Paras siis pitää huolta siitä, ettei sormien rytmi häiriintynyt hetkeksikään. Hän painoi huulensa naisen rinnalle ja nautti selkärankaa pitkin juoksevasta värähdyksestä, kun tunsi Emilyn sormet hiuksissaan. Hän näykkäisi ihoa ja pehmensi nipistystä painamalla suudelman samalle kohdalle.
"Katso minua", hän pyysi suudellen naisen leukaa. "Silmät auki."

Lexa olisi tosiaan saanut selkäänsä perusteellisesti. Emily olisi toistanut sen aiemman, aikomatta antaa hetkeäkään armoa. Tuntui vaikealta avata silmät, saatika sitten tarkentaa katsetta kasvoihin. Se tuntui mahdottomalta. Sormet kiristivät otettaan ja Emily puri tiukasti huultaan kulmahampaalla. Ai luoja.

Lexa katsoi hetken Emilyn sinisiä silmiä, mutta ei voinut vastustaa kiusausta kumartua suutelemaan naisen huulia kovinkaan kauaa. Ehkä seuraavalla kerralla. Nyt hän vain tahtoi suudella huulia, painautua lähelle ja pitää huolta, että Emily saisi syyn kirota ja takoa patjaa nyrkillä.
Hänellä oli kieltämättä omalaatuiset tavoitteet.
Ja kuolintoive, kun hän ei aikonut antaa naisen edes tasata hengitystään välissä, vaan kumartui suutelemaan Emilyn huulia nälkäisenä.

Hän vastasi suudelmiin hengästyneenä vielä senkin jälkeen, kun jokainen lihas oli kerran jännittynyt ja sitten rentoutunut täysin. Nautinto veti hänet aivan veltoksi ja sai vastaamaan suudelmiin raukeana. Syke kuului varmasti naapurihuoneeseen ja nytkähtely ei ottanut loppuakseen.

Lexa nauroi pehmeästi vasten raukeita huulia ja painoi suukon Emilyn nenänpäähän.
"Maa kutsuu Millietä", hän huhuili hiljaa ja vastusti halua painaa suudelmia kohoilevalle rintakehälle ja nytkähteleville vatsalihaksille. Nainen totesi olevansa perin voimaton vastustamaan Emilyä, kun päätyi kuitenkin suutelemaan ihoa.

Lexan huhuilu sai hänet pukkaamaan tuota kevyesti polvella. 
"Täällä..." Hän mutisi hiljaa, hengästyneenä.

Lexa tarttui kädellään Emilyä polvitaipeesta, kääntyi jalan suuntaan ja kumartui painamaan huulensa polvelle, joka oli vain hetkeä aiemmin töninyt häntä.
"Hyvä", hän vastasi, "olisi ikävää jos olisit kadonnut tähtien sekaan."

Hän hämmentyi hieman, naurahtaen pinnallisesti saamalleen suukolle. 
"Oli lähellä." Hän vielä katoaisi, jos Lexa ei ollenkaan varoisi tai antaisi armoa.

Lexa naurahti hiljaa, painoi toisen suukon naisen polvelle ja suoristautui voidakseen asettua kyljelleen Emilyn viereen. Se, että hän ei saanut tarpeekseen naisesta ei tarkoittanut, että hän saisi uuvuttaa Emilyn aivan kokonaan.
"Olet ihana", hän ilmoitti ujuttaen jalkansa Emilyn jalkojen lomaan ja kiersi kätensä rennosti naisen vyötärölle.

Emily haki parempaa asentoa Lexan kainalossa ja vilkaisi tuota. Hän hymyili hellästi. 
"Mm, sinäkin olet. Kuule, eikö aina jossakin vaiheessa treffeillä kysytä että missä toinen näkee itsensä viiden vuoden päästä? Niin missä sinä näet itsesi?"

"Oletko varma, ettet ajattele nyt työhaastattelua?" Lexa kysyi huvittuneena, vaikka miettikin vastausta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mutta se ei ollut yksinään vastaus kysymykseen. Nainen piirteli sormellaan kuvioita Emilyn vatsalle koettaessaan keksiä, mitä sanoisi.
"Missä näen itseni... Töissä. Jossakin, missä olen tyytyväinen siihen mitä teen, enkä vihaa maanantaiaamuja intohimolla. Enkä toivottavasti joutuisi heräämään niihin aamuihin myöskään yksin", hän hymyili pehmeästi. "Mutta en tiedä missä asuisin tai mitä tekisin. En ole vielä edes onnistunut päättämään, mitä teen syksyllä. Viisi vuotta tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta tässä kohtaa."

"En voi sanoa että minulla olisi kokemusta työhaastatteluista." Hänen haastattelunsa oli koeratsastus ja koeaika. Ja siitäkin oli jo seitsemän vuotta kun hän oli sellaisen suorittanut. 
"Ei se kuulosta huonolta." Hän vastasi hymyillen. 
"Ja syksyyn on aikaa."

"Onnekas", Lexa naurahti. Työhaastattelut olivat aina yhtä kamalia, eikä hänestä koskaan tuntunut, että ne olisivat menneet hyvin. Onneksi töitä oli silti aina ollut tarjolla.
"Syksyyn on aikaa", nainen vahvisti hiljaa. Hän ehtisi miettiä, mitä tahtoisi tehdä. Palaisiko hän yliopistoon vai koettaisiko hän löytää oman alansa nykyisten papereiden turvin.
"Oletan, että sinun elämäsi ei ole muuttumassa radikaalisti viiden vuoden aikana?" Hän myhäili. Emily oli löytänyt oman alansa. Nainen olisi edelleen satulassa viiden vuoden päästäkin.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:58 pm

Viiden vuoden päästä? Niin. Nyt se ei olisi muuttumassa, koska vieressä ei ollut puoli vuosikymmentä lapsia kärttänyttä miestä. Jolta hän oli vienyt jopa koiran. 
"Ei." Hän ei tiennyt mitään vapauttavampaa kuin sen sanominen. 
"Aion ratsastaa silloin. Ehkä voitan Grand Slamin ennen kuin olen neljäkymmentä." Ja se oli jo vitsi.

Lexa hymyili pehmeästi ja painautui lähemmäs Emilyä. Kukapa häntä voisi syyttää siitä, että hän tahtoi olla lähellä.
"Olen varma, että ehdit voittaa ihan mitä tahansa ennen kuin olet neljäkymmentä", nainen naurahti. Jos se vain tahdosta olisi kiinni, mikään ei voisi pysäyttää Emilyä.

"Minä vähän epäilen että saavuttaisin henkilökohtaisen olympiakullan ja slamim seuraavan yhdentoista vuoden aikana." Emily nauroi itsekin haaveilleen. Ei, ne eivät olleet ihan todellisia edes hänelle. 
"Minulle riittää että pärjään kuten nyt."

"Ei se estä haaveilemasta", Lexa naurahti. Teki hyvää unelmoida asioista, tai niin hänelle oli ainakin kovasti väitetty. Kuka tiesi, ehkä Emilyn unelmat tulisivat vielä toteen.
"Hyvä vain, että sinulla on tavoitteita mitä kohti kurkotella. Haaveiden kanssa ei edes tarvitse jakkaraa, vaikka sinulla varmasti onkin sellainen aina käden ulottuvilla, jos kaipaat ylähyllyltä jotakin", hän kiusasi lämmöllä.

Emily naurahti. Niin, ei se estänyt. Kuullessaan viimeiset sanat, hän kohottautui hieman. 
"Kuule, ainoa mihin kaipaan jakkaraa, on rankingin ykköspaikalle hapuilu. Hitto soikoon." Äänestä kuului silti naurua. 
"Mahdoton."

"Ja sokerin saamiseen ylähyllyltä", Lexa lisäsi nauraen. Hänen täytyisi lopettaa Emilyparan kiusaaminen naisen pituudesta, mutta se oli niin tavattoman vaikeaa, kun Emilyn reaktio oli aina yhtä hilpeä.
"Älä huoli, olet varmasti oikein suloinen kurkotellessasi."

"Minulla on sokeri alahyllyllä." ... Koska hän ei yltäisi sinne jos sen laittaisi ylemmäs. Ei tarvinnut kertoa Lexalle. 
"Katsotaan sanotko noin kun köytän sinut sänkyyn ja kurkottelen alusvaatteissani."

"Tietenkin se on", Lexa nauroi ja ravisti pienesti päätään. Epäilemättä Emily jättäisi ylähyllyt tyhjäksi tai tunkisi sinne tavaroita, joita ei tarvinnut kuin kerran vuodessa.
"Sanoisin." Ei varmasti sanoisi, kun ei saisi sanottua yhtään mitään. "Olet selkeästi ehtinyt miettiä tätä aiemminkin. Kerro toki lisää. Mitä muuta tahtoisit tehdä minulle?"

Emily siristi silmiään. Molemmat heistä tiesivät että Lexa ei sanoisi juuri mitään. 
"Mitä? En ole, heitin sen päästäni."

"Todellako?" Lexa kohotti kulmaansa haasteena. "Minä olen ehtinyt miettiä paljonkin asioita, joita tahdon tehdä sinulle."

"... Tohdinko edes kysyä?" Se oli samalla kysymys. Tietenkin hän halusi tietää.

Lexan hymyyn hiipi kiero sävy.
"Voin aina kertoa, mutta voisin myös näyttää", hän virnisti peukalon hieroessa pientä ympyrää Emilyn lantioluulle.

Emily vilkaisi Lexaa, hieman jopa levottomana. 
"... Minulla on sitten nälkä demonstraatiosi jälkeen."

"Pidetään huolta, että saat syötävää", nainen virnisti. Sitä varten oli huonepalvelu. Eihän Emilyä nyt nälässä voisi pitää kaiken yötä.
"Sen jälkeen kun kävimme seinäkiipeilemässä, minä otin harvinaisen pitkän suihkun", Lexa myhäili huulet Emilyn kaulansyrjää hamuten. "Ja silti tulit uniini."

Emily nielaisi kevyesti. Lexan myhäily ei herättänyt luottamusta, hyvällä tavalla. 
"Itse halusit johonkin missä jouduin pitämään tiukkoja salihousuja.."

"Se oli ehkä nerokkain ideani hetkeen", nainen tunnusti. "Ehdottomasti kaiken arvoista. Näytit niin hyvältä kiipeilyseinällä, etten ymmärrä, miten onnistuin pitämään käteni erossa sinusta."

"Koska halusit pysyä seinällä." Emily huomautti huvittuneena. Se auttoi varmasti pitämää kädet irti. 
"Myönnät siis että se oli suuniteltua?"

"Suunniteltua?" Lexa kysyi näykkäisten hartian seutua. "Annat minulle aivan liikaa kunniaa. Suunnittelin vieväni sinut kiipeilemään, koska voisit pitää siitä. En ajatellut että olisit märkä päiväuneni sen jälkeen."

Emily värähti näykkäisystä ja veti terävästi henkeä. 
"Ai olin?"

"Mmhmm", Lexa myhäili myöntymyksensä ja näykkäisi ihoa uudestaan. Hartialla jälki peittyisi sentään paidan alle eikä nainen joutuisi kohtaamaan ystäviensä kiusantekoa uudestaan.
"Sinusta on tullut erittäin vakituinen vierailija unissani", nainen jatkoi painaen suudelmia solisluille, dekolteelle ja rintavakoon. "Herään niin usein kosketustasi kaivaten."

Sellaiset jäljet eivät haitanneet. Ei niitä näkisi kuin Lexa. Niillä ei siis ollut väliä. Punapää naurahti ääni helisten, sivellen Lexan hiuksia sormillaan. 
"Mmm, niinkö? Millaisia unia?"

"Täysin hävyttömiä unia", nainen vastasi ja painotti sanojaan näykkäisemällä rintaa. "Olen uneksinut satoja eri tilanteita, joissa pääsen koskettamaan sinua. Satoja eri tapoja tuoda sinulle mielihyvää." Ajatus sai värähtämään ja hän joutui puristamaan kätensä nyrkkiin lakanan ympärille, ettei koskettaisi Emilyä kädellään.
"Kuinka annan sinulle orgasmin toisensa perään niin, ettet ehdi hengittääkään välissä. Kuinka unohdat oman nimesikin ja ainoa sana, jonka saat huuliltasi on minun nimeni."

Emily inahti ajatuksesta. Tämä oli tarpeeksi peräkkäin, kiitos. Hyvä kun nytkään ehti hengittää. 
"Sinulla on likainen mielikuvitus..." Hän naurahti, paeten kevyesti näykkäisyä, vaikka se ei sattunutkaan. 
"Mihin tällainen viaton tyttö sinun kanssasi vielä joutuu?"

Hän suosi termiä aktiivinen mielikuvitus. Sen kun yhdisti teinipojan libidoon, lopputulos oli varsin hävytön.
"Taivaaseen, jos se vain on minun käsissäni", Lexa naurahti hiljaa. Nautinnon taivaaseen. "Ja lopulta varmasti myös helvettiin, kun pilaan viattomuutesi kokonaan. Se on nautinnon hinta."

Sellainen Lexalla tosiaan oli - teinipojan libido. Ei sillä että Emily olisi asiaa kovin äänekkäästi protestoinut, mutta se oli jotakin mitä hän ei ollut olettanut punastelevalta naiselta. 
"Kunhan tulet mukaan." Emily totesi hymyillen pehmeästi. 

"Minä kuljen edelläsi aukaisemassa jokaisen oven ja kantamassa sinut kaikkia rappusia alas", nainen lupasi huulet ihoa hipoen. Hän saisi todennäköisesti kulutettua koko yön vain siinä, että suutelisi Emilyn kehoa sentti sentiltä. Onneksi heillä ei ollut kiire.
"Luuletko että luopuisin sinusta hetkeksikään? Helvetti ei suinkaan olisi riittävä syy siihen, etten tulisi mukaan." Hän painoi suudelmia tasaisena helminauhana naisen vatsalle ja näykkäisi lantioluun kaarta.
"Joudut yrittämään paljon enemmän, jos tahdot minusta eroon."

Emily olisi sanonut jotaki siitä herrasmiesnaisesta, mutta se oli liian pitkä sana lausuttavaksi nyt. Aivan liian pitkä. 
"En halua sinusta eroon."

"Hyvä", Lexa vastasi ihoa vasten. Hän ei enää edes yrittänyt estää itseään koskettamasta ihoa kädelläänkin. Hän oli vastustanut kiusausta aivan liian pitkään.
"Luoja Millie", hän henkäisi näykkäisten sisäreittä kohdasta, johon hento jälki oli piirtynyt jo aiemmista suudelmista. "Mitä teetkään minulle." Hän juoksutti sormiaan naisen jalkoja pitkin aina nilkkaan saakka ja painoi suudelmiä sisäreiden pehmeälle iholle.
"Saat maailmani aivan sekaisin."

"Itseasiassa minä en -" Näykkäisy katkaisi lauseen terävään henkäykseen. He eivät tosiaan voisi viettää tällaisia karkumatkoja usein. Tulisiko elämästä mitään kun toinen löytäisi oman asunnon? Ei. 
"- tee nyt mitään." 

Lexan mielipide olisi varsin päinvastainen - elämästähän vasta todella tulisi yhtään mitään, kun heillä olisi muukin paikka, jossa olla rauhassa kuin hotellihuone. Kenties hänen ei tarvitsisi yrittää Emilyparan uuvuttamista yhdessä yössä, kun öitä olisi tarjolla useammin.
Tuskinpa, mutta aina saattoi toivoa.
"Teet", nainen vastasi kohottamatta katsettaan. Hän oli löytänyt kovin suloisen pienen luomen, joka antoi loistavan syyn painaa suudelmia ympärilleen sisäreidellä. "Se, että saan koskea, on aivan tarpeeksi."

Emily ei jaksanut uskoa myöskään siihen teoriaan, mutta se olisi sen ajan murhe se. Lexa saisi nyt uuvuttaa hänet ja ajaa hulluksi. Ehkä pitäisi asettaa joku sääntö sille että yö ennen kisamatkaa oli rauhoitettu. Sitä ehtisi ajatella sitten kun kausi pääsisi edes alkuun ja toisella olisi se oma asunto. 
"Ei se ole tekemistä.."

Yö ennen kisamatkaa saattaisi pysyä rauhoitettuna, mutta yö sen jälkeen kun Emily palaisi takaisin ei missään nimessä. Ehei.
"Hmph", Lexa tuhahti näykkäisten kostoksi ihoa. Kehtasikin väittää vastaan hänelle, kun hän ei edes keskittynyt keskusteluun kunnolla. Ei, kun huomio oli iholle painetuissa suudelmissa ja sormien tutkimassa reitissä. Nainen käänsi päätään ja hipaisi huulillaan jalkoväliä, ennen kuin jatkoi suutelemaan toisen puolen sisäreittä.
"Luulen, että huonenaapurimme ovat jo löytäneet korvatulppansa. Mitä luulet, vieläkö sinusta lähtee ääntä?"

Emily jännittyi kevyesti, haluten polkaista Lexaa kunnolla. 
"Sinä omahyväinen..." Piti hetki laskea pienessä päässään, ennen kuin hän oli edes varma. 
"Tietenkin, sinä lupasit seitsemän." Koska se oli ollut lupaus, eikä suinkaan vitsi. Tietenkin. 

Lexa olisi varsin ylpeä itsestään, jos selviäisi aamuun saakka ilman, että saisi Emilyn polvesta otsaansa. Se alkoi tuntua sitä haastavammalta, mitä enemmän aikaa kului.
"Minä pidän aina lupaukseni", nainen kehräsi huulet ihoa hamuten ja näykkäisi pehmeästi vielä sanojensa päälle. "Jos jalkasi eivät tunnu vielä huomennakin heikoilta, minä syön hattuni." Hatun, jota hänellä ei edes ollut, mutta väliäkö sillä.

Siitä tuskin olisi pelkoa. Emilyä vähän pelotti että tuo saisi kantaa hänet Zoen luo. Vaikka mitäpä siitä, Zoe nyt ei ollut niin tyhmä että kuvittelisi heidän nukkuneen hotellissa. Tuskin silti kaipaisi muistutusta. 
"H-hyvä." Hän puristi hiuksia hieman tiukemmin. Miten paljon lähemmäs ihmisen saattoi haluta?

Nainen päätti kiusanneensa Emilyä riittämiin, kun tunsi otteen hiustensa seassa tiukentuvan. Hän todella saisi vielä polvesta tai Emily tukistaisi kunnolla, joten parempi antaa suun ja sormien hyväillä naista ennen sitä. Toinen käsi kohosi Emilyn lantiolle pitämään naista aloillaan. Ihan vain kaiken varalta.

Se oli ihan viisasta. Emily tuskin olisi muuten pysynyt aloillaan. Toivottavasti myös huonenaapurit olivat löytäneet korvatulppansa. Jokin mitä Lexa teki osui aivan uuteen kohtaan. Hän pamautti kädellä sängynpäätyä, kirosi sihisten hampaidensa välistä ja tukisti toisella kädellä tummia hiuksia tiukasti, hellittämättä edes kun oli aivan varma että maailma pimeni. Se ainakin pyöri ympärillä. Parempi painaa silmät kiinni. 

Lexa painoi tämän mieleen tulevaa varten. Tällaisena hän tahtoisi nähdä ja kuulla Emilyn uudestaankin. Nainen painoi suukkoja reisille, lantiolle, vatsalle, ja antoi Emilylle aikaa palata takaisin tähän ulottuvuuteen. Ainakin ote hiuksissa kertoi siitä, ettei nainen ollut vielä sinkoutunut maata kiertävälle radalle.
"Sinä olet kyllä jotakin uskomatonta", Lexa mumisi hiljaa kiertäessään kätensä Emilyn ympärille, jotta saattoi vetää naisen syleilyynsä. Hän soittaisi huonepalveluun ja tilaisi ruokaa. Ihan kohta.

Emily oli kuin räsynukke sillä hetkellä, kun ote irtosi hiuksista. Hän hengitti huohottamalla, silmät kiinni ja painoi itseään Lexaa vasten. 
"Minä en kävele huomenna..." Hän mutisi hiljaa, hakien lämpöä naisen kehosta. Ihanan pehmeä, sileä ja jäntevä. Tuoksui vienosti hajuvedelle ja sille vartalosuihkeelle. Juuri kuten hä oli monesti kuvitellut. 

"Minä kannan sinut", Lexa lupasi toimien mielellään Emilyn vartalotyynynä. Hän piteli naista käsivarsiensa suojassa ja hautasi nenänsä punaisten hiusten sekaan. Ne todella olivat jo nyt aivan takussa.
"Kannan sinut aina, kun omat jalkasi eivät siihen kykene."

Ne olivat aivan täyttä pörröä ja takkua. Niitä saisi huomenna selvittää tovin jos toisen. 
"Parempi olisi, minä en aio ryömiä." Emily mutisi hiljaa, kiehnäisten Lexan ihoa vasten. 
"Tiedätkö... Tämä tuntuu juuri siltä kuin monesti yksinäisinä iltoina kuvittelin."

"Et joudu koskaan ryömimään, jos minä olen lähettyvillä", Lexa naurahti pienesti ja sulki silmänsä nauttiessaan Emilystä lähellään. Tältä onni tuntui. Hymyltä, joka sai posket pakottamaan ja naurulta, joka pyrki ilmoille vastustamattomana voimana ilman mitään sen suurempaa syytä.
"Oh?" Hän henkäisi koettaen saada kiinni Emilyn ajatuksenjuoksusta. "Hyvä. Olisi ikävä tuottaa pettymys."

Emily avasi silmiään ja katsoi Lexaa. 
"Niin siis... Tarkoitan siitä miltä tuntuu olla naisen lähellä."

Tummat kulmat kurtistuivat. Hän aukaisi silmänsä tavoitellen Emilyn katsetta. Olihan hän tiennyt, että nainen oli ollut kihloissa miehen kanssa, mutta hän oli ajatellut väliin mahtuneen useita miehiä ja naisia.
"Et ole ennen ollut naisen kanssa?" Lexa kysyi ripaus epäuskoa äänessään.

Emily katsoi Lexaa suoraan silmiin, ilmeenkään värähtämättä. Ei Emilyllä ollut useita miehiä ja naisia. Ei, hänellä oli yksi. Hän pudisteli päätään. 
"En. Haaveillut vain." 

"Oh", hän henkäisi silmät suurina. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan. Emily ei ollut suotta hermoillut, kun hän oli ajanut heidät Zoen asunnolle tai nostanut naisen keittiötasolle tai ehdottanut yötä hotel- hyvä luoja!
"Olenpa minäkin antanut hienon ensivaikutelman kun olen ollut kimpussasi kuin herhiläinen."

Miksi olisi hermoillut? Oli hän seksiä elämässää harrastanut. Emily räpäytti silmiään hieman ja naurahti Lexan reaktiolle. 
"Ihana ensivaikutelma." Hän vannoi hellään sävyyn. 
"... Ei minulla ole kuin yksi  entinen ja... Pari sopimatonta yhdenyön suhdetta kun... petin häntä." Hienosti Emily.

Hän olisi keksinyt monta muuta sanaa sille kuin ihanan, mutta ehkä hänen täytyi vain luottaa Emilyn sanaan. Nainen tiesi itse parhaiten. Hän saattoi vain arvailla.
"Miksi petit häntä?" Lexa kysyi hiljaa. Eihän se edes kuulunut hänelle, mutta hän ei voinut nielaista kysymystä. "Oliko hän... väkivaltainen jo suhteenne aikanakin?" Lopussa mies oli ollut väkivaltainen hirviö.

Miksi? Sen selitys kuulosti typerältä jo hänen omassakin päässään. 
"Ei. Minua ahdisti. Tiedostin että en pidä miehistä, mutta en halunnut myöntää sitä. Halusin todistaa itselleni että voisin olla muiden kanssa. Että minä en ole... Niin." Ja se oli päättynyt siihen että hä oli purskahtanut kyyneliin kollegansa sängyssä. Mahtavaa. 

Mitä enemmän hän kuuli naisen aiemmasta parisuhteesta, sitä kipeämmin hän tunsi sydämensä käpertyvän kerälle myötätunnosta. Emily oli ollut kamalassa tilanteessa, eikä ollut ansainnut kaikkea tuskaa, jonka se oli tuonut mukanaan. Hän oli ajatellut, että nainen piti niin miehistä kuin naisista, mutta oli selkeästi ollut väärässä - se tuntui olevan teemana aina, kun hän oletti mitään Emilyyn liittyvää.
"Auttoiko se? Ahdistukseesi?" Lexa kysyi pehmeästi.

Emily pudisteli päätään. 
"Ei. Minä... Aloin itkeä kesken kaiken." Hän nielaisi tyhjää. Se oli tuntunut hirveältä ja jälkikäteen hävettänyt. 
"Silloin puhuin siitä ensimmäistä kertaa. Sanoin sen ääneen etten minä ole onnellinen, mutta en uskalla lähteä kolmetoista vuotta kestäneestä suhteesta." 

Lexa veti Emilyä paremmin halaukseensa. Hän ei voinut edes kuvitella, miltä sen oli täytynyt tuntua. Elää parisuhteessa vältellen läheisyyttä, koska se ei tuntunut oikealta. Ei ihme, että nainen oli ahdistunut.
"Sinä uskalsit", Lexa korjasi hellästi. "Se on pitkä aika, pitkä suhde, mutta sinä uskalsit lähteä." Kolmetoista vuotta kuulosti eliniältä. Missä hän oli edes ollut kolmetoista vuotta sitten? Yläasteella, hukkumassa kirjoihin ja pohtimassa, miksi muut tytöt juoksivat poikien perässä.

"Miltein puolet elämästäni." Emily totesi hiljaa. Se oli ollut hänellekin pitkä ikuisuus. 
"Tajusinn sen jo kahdeksan vuotta sitten. Että minä en halua häntä. Jäin, kun ajattelin sen menevän ohi ja sitten en enää kehdannut. Kun olisin... Särkenyt hänen haaveensa." Ja no, siitä ei tarvinnut enää huolehtia.

Kahdeksan vuotta? Järkytys vieraili kasvoilla. Emily oli ollut parisuhteessa kahdeksan pitkää, onnetonta vuotta miehen kanssa, jota ei enää halunnut?
"Sinä olet liian epäitsekäs", nainen nielaisi. Miten kukaan saattoi olla kahdeksan vuotta toisen rinnalla, jos ei tahtonut olla siinä? "En tiedä mitä sanoa."

Emily vain hymähti. Niin, kai. Saattoi sen kai niinkin sanoa. 
"Ei sinun tarvitse sanoa mitään. En tiedä miksi kerroin."

"Olen kiitollinen, että kerroit", Lexa korjasi ja halasi hetken naista tiukemmin. Ei sen tarvitsisi muuttaa hänen suhtautumistaan Emilyyn, mutta hän tahtoisi tietää naisesta niin paljon kuin vain mahdollista. Hyvän, pahan ja ruman.
"Voit aina kertoa minulle mitä tahansa, mitä mieleesi juolahtaakaan."

Menneisyys oli täynnä rumaa. 
"... Se toinen oli Lawrence." Hän kuiskasi hiljaa. Siitä kuiskittiin jo tallin käytävillä - ajan kysymys koska siitä puhuttaisiin enemmän, kun puheet Lawrencesta ja vaaleasta hollantilaisesta olivat saaneet uuden käänteen. 

Hyvä on, hän olisi voinut elää ilman sitä tietoa. Ilman mielikuvaa Lawrencesta ja Emilystä. Oli helpompaa, kun miehet naisen menneisyydessä olivat vain kasvottomia henkilöitä.
"Onko sinulla useinkin tapanasi kutsua ystäviäsi sänkyysi?" Hän kysyi koettaen säilyttää pehmeyden äänessään, vaikka kurkku tuntuikin kuristuvan pienemmäksi hetki hetkeltä.

Hän oli pilannut sen koko illan. Ei hyvä jumala. 
"Emme olleet silloin kuin... hyviä kollegoja. Ja olin humalassa." Eli ei, hän ei kutsunut ystäviä sänkyynsä. Hän nousi istumaan ja veti sänyn jalkopäässä olevaa vilttiä suojakseen. Tuntui likaiselta. 
"En. Se ei ole koskaan ollut tapani enkä ole ajatellut ottaa siitä sellaista. Vaikka tiedän miltä se kuulostaa. Siltä ettei minuu voi luottaa." 

Hän ei tiennyt, oliko sen kuuleminen varsinaisesti helpotus. Humala ei ollut koskaan selitys millekään. Jos teki typeriä asioita humalassa, piti olla juomatta itseään siihen kuntoon. Lexa nielaisi nousten istumaan. Hän tarvitsi hetken aikaa ajatella. Järjestää ajatukset ja tunteet, jotka tuntuivat olevan jälleen niin kovin solmussa.
"Minä luotan sinuun", nainen sanoi koskettaen Emilyn hartiaa. "Luottamus on minulle todella tärkeää." Hän luotti Emilyyn, eikä tämä muuttanut sitä lainkaan. Mutta hän tarvitsi hetken, joten nainen kurotti yöpöydän laatikosta esiin huonepalvelun jättämän ruokalistan ja ojensi sitä Emilylle.
"Mitä sinun tekisi mieli?"

Emily veti vilttiä paremmin ympärilleen. Miksi hän ei osannut sulkea suutaan ajoissa? Jos Lexa nyt karsastaisi hänen parasta ystäväänsä tämän takia? Voi helvetti. Emily otti listan sormiinsa, katsoen sitä, mutta tuijotti kuitenkin suoraan sen läpi erottamatta kirjaimia. 
"Lämmin kanaleipä." Olipa kylmä. Mitenhän Merryllä meni? Voisiko hän ahmia itsensä huomenna tainnoksiin Zoen sohvalle?

Lexa nyökkäsi ja nousi sängyltä voidakseen soittaa hotellin puhelimella tilauksen. Hän laski vanhanaikaisen luurin kädestään varmistettuaan, että huonepalvelu oli ottanut tilauksen vastaan ja kääntyi takaisin Emilyn puoleen. Hetken hän vain katsoi naista, ennen kuin ravisti päätään ja harppoi sängyn luo. Lexa istui alas sängyn laidalle ja laski kätensä viltin peittämälle jalalle.
"Kiitos, että kerroit. Haluan sinun tietävän, että voit aina puhua minulle. Aina. En halua, että joudut pitämään salaisuuksia minulta. Minä en pidä salaisuuksista tai yllätyksistä."

Emily oli punaisten hiusten peittämässä päässäänvajonnut jo yllättävän syvälle. Ahdistus nielaisi naisen nopeasti, jos hän vain antoi sille vallan. Varovasti hän nosti katseensa Lexaan ja nielaisi. 
"Minä en vain halunnut että kuulet juoruja muualta. Laurie solmi asiansa yhden naisen kanssa ja... Hän oli vakuuttunut siitä että minä olen syy kaikelle. En halua että kuulet sellaista reittiä meidä lähteneet joskus yhdessä illanistujaisista kotiin. Me olemme vain ystäviä. Enkä koskaan tekisi sellaista sinulle. Vaikka minä... Olen ollut ajattelematon ja hieman lutka aiemmin." 

"Kiitos", nainen kiitti. Hän oli ehdottomasti kuullut tästä mieluummin Emilyltä. Jos hän olisi vain kuullut puheita tallilla, hän ei olisi voinut estää itseään pohtimasta, miksei Emily ollut kertonut hänelle asiasta.
"Minä tiedän, ettet tekisi. Minä luotan sinuun. Jos en luottaisi, en olisi tässä", nainen silitti peukalollaan viltin pehmeää kangasta. "Minä en harrasta irtosuhteita. En enää. Jos pelkäisin hetkeäkään, että voisit pettää minua Lawrencen tai kenen tahansa kanssa, minä kävelisin pois. Tämä ei ole vain hetken hauskanpitoa minulle. Tiedän, että erosit juuri, enkä aio painostaa sinua määrittelemään tätä, meitä, ennen kuin tahdot tehdä niin itse, mutta minulle tässä on kyse enemmästä kuin muutamista treffeistä ja yhteisistä öistä."

Emily katsoi Lexan ohi. Vain hieman naisen ohi, jotta näytti siltä että hän katsoi tuohon. 
"... Minä sanoin sinua naisystäväkseni." Hän huomautti hiljaa.

"Tiedän", Lexa vastasi. Muisto sai lämmön läikähtämään rinnassa. "Mutta sanoit niin humalassa. En voisi syyttää sinua, jos tahtoisit vetää sen takaisin."

"En minä halua. Olin ehkä humalassa, mutta se oli sana jolla tiesin kuvaavani sitä mitä olet minulle." Emily veti syvään henkeä. Vasta eronnut. Niin. 
"Enkä osaa ajatella että erosin vasta. Minä olen päässäni eronnut jo vuosia. Nyt minulla on se elämä mitä haluan elää ja joka ei ahdista minua. Ensimmäistä kertaa vuosiin olen jaksanut töiden jälkeen lähteä ulos vaikka kävisin kotona. En kaadu nukkumaan tai makaamaan aloilleni jos pysähdyn."

Lexa nyökkäsi. Hyvä on, hän pitäisi kiinni termistä, jonka Emily oli heille antanut. Hän puhuisi naisesta mielellään naisystävänä niille muutamille ihmisille, jotka edes tunsi tältä puolen valtamerta.
"Se on ilo kuulla", nainen sanoi puristaen hellästi Emilyn pohjetta. "Ettei sinua ahdista. En koskaan halua olla syy siihen, että olet onneton tai ahdistunut."

Emily hymyili vaisusti. Hän oli kyllä kova tyttö tappamaan tunnelman. 
"... Minä sitten tiedän miten tappaa tunnelma."

Lexa hymyili pehmeästi ja kumartui hipaisemaan huulillaan naisen ohimoa.
"Ei se mitään. Sitä paitsi, olen sinulle illallisen velkaa. Ja varmaan lasillisen viiniäkin, kun pakotin sinut jättämään aiemman lasin kesken."

Hymy huulilla leveni hieman. 
"Kyllä se mitään. Ei meillä ole usein mahdollisuutta olla vain kaksin. Ehtisin pilaamaan tunnelmaa toiste."

"Meillä tulee olemaan paljon mahdollisuuksia", nainen vakuutti. "Tarvitsemme vain hieman kärsivällisyyttä." Sitähän hänellä varsinkin oli niin kovin paljon, että hän oli kutsunut naisen yöksi hotelliin tuskin kuukautta sen jälkeen, kun oli käynyt Emilyn kanssa ensimmäistä kertaa ulkona.

Kumpikaan heistä ei tainnut olla tunnettu kärsivällisyydestään. 
"Minä olen käyttänyt kaiken odottaessani naista joka saa unohtamaan kaiken muut ja kaikki muut näyttämään persjalkaisilta peikoilta." Emily huomautti. Olisi tehnyt mieli vetää Lexan kädet peiton alle, mutta ehkä ei nyt. Ruoka oli tulossa ja tuo saattaisi mieluummin pitää kädet kaukana saastuneesta kehosta.

Lexa nauroi Emilyn sanoille. Persjalkaisilta peikoilta? Se oli kieltämättä uusi tapa valittaa hänen pitkistä jaloistaan.
"En tiedä sanoako olevani pahoillani vai virnistää omahyväisesti", nainen myhäili huvittuneena ja kumartui suukottamaan Emilyn huulia pikaisesti. Ruoka saapuisi kuitenkin ihan juuri. Hän nousi seisomaan ja nappasi hotellin valkoisen kylpytakin naulasta. Pehmeään kylpytakkiin kääriytyneenä kehtaisi sentään aukaista oven.
"Etkä sinä näytä persjalkaiselta peikolta", Lexa virnisti vinosti.

"Virnistä vain." Hän rohkaisi hymyillen. Saattoiko se olla tottakaan että Lexa halusi olla hänen kanssaan oikeasti? Ajatus sai punan nousemaan kasvoille. 
"Minun näkäkulmastani. Muut naiset eivät ole mitään verrattuna sinuun. Pitkiin jalkoihisi, jäntevään kehoosi, tummiin, ihaniin kiharoihisi... silmät joihin hukkua, huulet joita en ikinä kyllästy suutelemaan, iho jota en kyllästy koskemaan."

Lexa pysähtyi kesken kylpytakin vyön solmimisen ja tuijotti vain paikalleen jähmettyneenä Emilyä.
"Jatka tuota rataa ja joudut odottamaan iltapalaasi kauemmin", nainen varoitti nielaisten. Emilyn sanat tuntuivat sytyttävän hänet hetkessä liekkeihin. Luulisi, että hän olisi jo saanut tarpeekseen, pystynyt asettumaan ja olemaan kypsä aikuinen, mutta ei. Hän ei voisi koskaan saada tarpeekseen Emilystä.

Emily kallisti päätään hieman. Oikeasti? Pitäisi selvästi kehua Lexaa useammin. Hän vain hymyili pehmeästi.
"Minä rakastan urheilullista kehoasi, siltä suihkeelta tuoksuvaa silkkistä ihoasi." Voisikohan hän jatkaa vielä?

"Millie", hän murahti astuen askeleen lähemmäs sänkyä. Nainen oli kerjännyt sitä. Hyvä on, Emily oli vain puhunut hänestä kauniisti. Hänen syytään, ettei hän osannut ottaa kehuja vastaan hymyillen, vaan antoi niiden vaikuttaa itseensä näin.
Ovelta kantautuva koputus pysäytti Lexan kesken askeleen. Kenties hyväkin niin, sillä hän oli enää vain parin askeleen päässä sängystä, Emilystä. Hän kiepahti ympäri, kiirehti noutamaan kahta annosta kanaleipiä ja palasi takaisin tarjottimen kera.
"Ruoan saapuminen pelasti sinut", Lexa totesi ojentaessaan tarjotinta naiselle, jotta voisi riisuutua kylpytakista. Hän aikoi varastaa viltinkulmaa Emilyltä pysyäkseen lämpimänä. Kylpytakille ei ollut enää mitään käyttöä.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:58 pm

Värähdys juoksi kehon läpi sen murahduksen myötä. Nämä kehut eivät ehkä ollet enää tarkoitettukaan hymyssä suin vastaanotettaviksi. 
"Täydelliset rin--" hän sulki suunsa kun oveen koputettiin. Krhm. Hän naurahti ja otti tarjottimen, hymyillen leveästi. 
"Miltähän se minut muka pelasti?"

"Nälkiintymiseltä", nainen vastasi ripustaen kylpytakin takaisin kylpyhuoneen oven vieressä olevaan naulaan ja palasi sängylle istumaan. Hän harkitsi hetken istahtavansa Emilyn vierelle, mutta päätti sen sijaan siirtyä naisen taakse ja vetää Emilyn jalkojensa väliin. Hän painoi suukon punaisten hiusten peittämälle päälaelle ja nojautui eteenpäin painaen hetkeksi Emilyn kehumat rintansa vasten naisen paljasta selkää. Hän kietoi kätensä Emilyn vatsan ympärille ja korjasi hieman vilttiä, jotta se peitti hänenkin jalkansa Emilyn molemmin puolin.
"Kai ymmärrät, ettei minulla ole pienintäkään aikomusta antaa sinun levätä kunnolla tänä yönä?" Lexa kuiskasi matalalla äänellä Emilyn korvaan.

"Et pitäisi minusta kun olisin tarpeeksi nälkäinen." Emily hymähti pehmeästi ja katsoi Lexan kulkua. Hymy asettui huulille kun tuo haki asentoa hänen takanaan. Suukot ja iho ihoa vasten tuntuivat taivaallisilta. Hän piteli tarjotinta, inahtaen matalalle äänelle korvassaan. 
"Ruoka on kohta sängyllä, Lexa."

"Syö siis nopeasti, niin se ei ole sängyllä", nainen virnisti kuin se ratkaisisi kaikki ongelmat. Hänellähän ei suinkaan ollut pienintäkään vaikutusta siihen, miksi Emily edes epäili ruoan päätyvän sängylle. Lexa poimi yhden lämpimistä leivistä käteensä ja tarjosi ensimmäistä haukkua Emilylle.

Punaiseksi värjätty kulma kohosi. Vai syö nopeasti? Hän otti reilun puraisun, ihan vain koska saattoi. Ja pyyhki venyvää juustoa huuliltaan. 
"Olisi pitänyt valita jotan seksikkäämpää."

"Sitten se vasta olisikin päätynyt sängylle. Tai lattialle", Lexa huomautti naurahtaen. Hän haukkasi leivästä tyytyväisenä siihen, että ruoka oli lämmintä eikä yhtään hullumpaa.
"Sitä paitsi, lämpimät leivät ovat aina oikea valinta."

"Ja ne saa syötyä nopeasti." Emily naurahti. Hän ei epäillyt etteikö Lexa olisi ollut tosissaan. Jalat valahtivat ajatuksesta veteliksi.

"Sekin vielä", nainen myhäili. "Jälleen monta hyvää syytä valita lämpimät leivät." Hän piirteli oikean kätensä sormilla kuvioita viltin peittämälle vatsalle ja vastusti halua suudella Emilyn niskaa. Syömiseen keskittyminen oli kovin hankalaa, kun nainen oli niin lähellä ja niin lämmin.

"Eikö?" Sen lisäksi että hänei oikeasti ollut edes katsonut mitä muuta oli. Hän sai keskityttyä sentään syömiseen (auttoi kun oli oikeasti nälkä jo).

Lexa ei ollut edes tajunnut olevansa nälkäinen, ennen kuin söi kanatäytteistä, juustoista leipää. Nälkä selkeästi kasvoi syödessä, sillä jokaisen haukun myötä nainen tiedosti vatsansa tyhjyyden paljon selkeämmin. Ruoka oli ehdottomasti ollut oikea ratkaisu tähän väliin.
"Nämä leivät kaipaisivat vain hieman lisää tomaattia ja ne olisivat täydellisiä", Lexa totesi. Ehkä ripaus enemmän mausteita. Oli parempi keskittyä pohtimaan reseptejä, niin hän sai pidettyä kätensä kurissa.

Emily vilkaisi naista ku tuo alkoi pohtia reseptejä. 
"Et ole ajatellut kokin uraa?" Hän naurahti pehmeästi ja kiehnäisi itseään lähemmäs tuota. 

Lexa naurahti Emilyn korvaan ja kietoi kätensä paremmin naisen ympärille.
"Ja pilaisin hyvän harrastuksen itseltäni? Ei kiitos", hän pudisti pienesti päätään ja hipaisi huulillaan korvanlehteä.

Hän värähti pehmeästi sen hipaisun johdosta.
"Mm, no se on kyllä haittapuoli."

"Ehdottomasti", Lexa myötäili. "Laitan paljon mieluummin ruokaa sinulle." Emily ei edes valittanut, vaikka pastoja tuli keitettyä liian pitkään.

"Ja minä olen oikei kiitollien siitä että laitat minulle ruokaa. Saan vähemmänn palanutta ruokaa. Jos siis yritän tehdä itse." Emily naurahti pehmeästi. 

"Eihän se nyt kävisi päinsä, että joutuisit syömään palanutta ruokaa. Urheilijan täytyy syödä kunnolla", Lexa totesi painaen huulensa naisen niskalle. Mitä hän olikaan sanonut siitä, että antaisi Emilyn olla hetken rauhassa?

Emily pyyhki sormiaan paperiin. Reippaan kokoine täytetty leipä oli auttanut nälkää huomattavasti. 
"Ei käykään."

"Mmhmm", nainen myhäili hipoen nenänpäällään Emilyn niskaa. Punapää tuoksui niin hyvältä, niin Emilyltä.
"Onneksi sinulla on siis minut." Koska eihän Emily olisi mitenkään voinut selättää ruoanlaiton mysteereitä ilman häntä. Hienosti nainen oli tähänkin asti selvinnyt.

Hän oli elossa suurimmilta osin siksi että entisensä oli osannut laittaa ruokaa. 
"Niinpä. Saan monipuolista ruokaa ja tarpeeksi." Emily vastasi hymyillen leveästi. Hänen niskassaan varmasti tuoksui raskas hajuvesi, jota hän oli hipaissut kaulaansa ennen lähtöä. 

"Odota vain kunhan saan oman keittiöni", nainen hymisi tyytyväisenä. Zoe piti jääkaappinsa kiitettävän täynnä, mutta naiselta ei suinkaan löytynyt kaikkea, mitä hän olisi moneen otteeseen kaivannut.
"Teen syntisen hyviä gnoccheja ja kuuleman mukaan kotitekoinen pizzanikin on herkkua."

Emily huokaisi miltein rakastuneena. 
"Mainitsit pizzan. Olen sinun." Hän ei voinut olla nauramatta. Pizza oli parasta. 

"Sinäkin?" Lexa huokaisi painaen otsansa Emilyn hartialle. "En tule koskaan ymmärtämään, miksi kaikki rakastavat pizzaa." Hänen mutinansa tosin menetti paljon merkitystään, kun naisen huulet hamusivat samalla lämmintä ihoa.

Emily kääntyi hieman. Mitä Lexa sanoi? 
"Koska pizza on elämä." Ratsastaja totesi aivan vakavana.

"Pizza on pahaa", Lexa nyrpisti nenäänsä ja vilkaisi Emilyn vakavia kasvoja. "Maailmaan mahtuu niin paljon parempiakin ruokia."

"Niin, mutta pizza on ihanaa!" Emily kiehnäisi itseään Lexaa vasten. 
"Et ole kyllä normaali."

"Jos normaaliuden määritelmä on siinä, pitääkö pizzasta vai ei, olen mielelläni epänormaali", nainen nielaisi koettaen keskittyä sanoihin, vaikka Emilyn kiehnääminen sai ajatukset säntäämään joka suuntaan.

"... Ei ihme että sinua on pidetty varakkaan suvun elitistipentuna. Et pidä pizzasta. Noh, saanpahan syödä kaiken."

Lexa nauroi hiljaa moiselle päätelmälle. Kai sen saattoi niinkin ajatella.
"Todellakin saat. En varasta haukunkaan vertaa iljettävästä annoksestasi."

"Täydellistä." Emily totesi leveän hymyn kera ja kiehnäsi lähemmäs. 
"Eikä tarvitse kinata täytteistä."

"Ei lainkaan. Saat juuri niin omituisia täyteyhdistelmiä kuin ikinä tahdotkaan", hän lupasi huvittuneena. Hän vielä onnistuisi pyörtämään Emilyn pään mitä pizzaan tuli. Riittävästi hyvää, oikeaa ruokaa, ja nainen kyllästyisi herkuttelemaan rasvaisilla juustoläpysköillä.
Tai ainakin hän voisi yrittää.
"Sovit täydellisesti syliini", Lexa huomioi ja veti Emilyä lähemmäs rintaansa. Huulet hamusivat jälleen korvanlehteä ja naisen vyötärölle kiertynyt käsi kohosi ylemmäs hieraisemaan naisen rintaa. "Seuraavan kerran kun tahdot katsoa elokuvia, istut sylissäni."

Emily painui mielellään lähemmäs, hieraisten kasvojaan lämmintä ihoa vasten. Hiljainen ynähdys katkaisi hetken hiljaisuutta. Lexa ja tuon levottomat kädet. 
"Silloin minulla on vaatteet, muistatko?"

"Oletko aivan varma siitä?" Lexa kysyi viattomuutta tavoitellen. "Ehkä asunnolla on todella lämmin ja sinun on tullut kuuma, joten olen avuliaasti auttanut sinua riisuutumaan."

Se nauratti. Tietenkin, Lexa tosiaan oli ajatellut tätäkin. 
"Kukahan ne patterit käänsi täysille, hmm?"

"Kotitonttu", Lexa vastasi samantien. Tietenkin. Kukapa muukaan.

"Mm, tietenkin." Emily kääntyi hiemann Lexan sylissä, hamuten pehmeästi tuon kaulaa. 
"Ei ollenkaan sinun tekosyysi saada minua alastomaksi?"

"En tiennyt, että tarvitsen tekosyyn", nainen virnisti vinosti ja kallisti päätään antaakseen Emilylle enemmän tilaa kaulallaan. "Luulisi sen olevan ilmiselvää, että tilaisuuden tarjoutuessa riisun sinut erittäin mielelläni."

Emily hymähti ja näykkäisi ihoa pehmeästi. 
"Tiedäthän että minun on pakko rauhoittaa yöt ennnen kisamatkaa tai elämästä ei tule mitään?"

"Pystyn ehkä käyttäytymään yhden yön", Lexa hymisi tyytyväisenä ja silmät suljettuina, kun nautti Emilyn suukoista ja näykkäisyistä. "Et tee siitä helppoa, mutta lupaan yrittää." Emily saisi levätä ennen kisamatkoja. Se, mitä sen jälkeen tapahtuisi kun nainen palaisi kotiin, no, hyvä juttu, että kisojen jälkeen väsymyksestä voisi syyttää itse kisamatkaa.
"Olen varma, että kärsivällisyyteni palkitaan kun palaat", hän virnisti juoksuttaen kättään rohkeasti naisen keholla. Hän ujutti vilttiä pois Emilyn sylistä voidakseen piirrellä sormillaan kuvioita alavatsan kalpealle iholle. "Pieni odotus tekee kaikesta aina tuhannesti parempaa."

Punapää naurahti jälleen, pudistellen kevyesti päätään. 
"Sinähän olet ihan mahdoton teinipoika." Hän huomautti huvittuneena, kääntyen istumaan hajareisin Lexan sylissä. Hän jatkoi kaulan suutelemista ja näykkimistä kiusaten. 
"Mutta ehkä minä palkitsen sen. Mieti miten hyvällä tuulella olen jos menee hyvin." 

"En koskaan joutunut tapailemaan teinipoikia, joten tasa-arvon nimissä omaksuin hieman heidän elämänasennettaan", Lexa virnisti. Niinpä niin. Sehän siihen oli ehdottomasti syynä, että hänelle oli siunaantunut varsin korkea libido.
"Mietin", nainen lupasi värähtäen pelkästä ajatuksesta, tai kenties se johtui siitä, että Emily oli hajareisin hänen sylissään ja teki kiusaa. "Ja minä teen kaikkeni varmistaakseni, että olet aamuun mennessä hyvällä tuulella, vaikka ei olisikaan mennyt niin hyvin kuin toivoit."

"Oletpas sinä jalo." Emily huomautti. Käsi laskeutui hyväilemään rintaa. Tässä sylissä istumisessa oli puolensa. 
"Mmm, luotan siihen."

Lexa nojautui vasten kosketusta ja ynähti, kun värähdys juoksi pitkin selkäpiitä.
"Hyvä", hän kähähti. Se antaisi hänelle jälleen yhden hyvän tekosyyn lisää käyttäytyä kuin pahainen kakara. Syntinen, hävytön nainen.
"Minä autan sinua unohtamaan kaiken muun koska tahansa."

"Oletpa sinä kultainen." Emily kuiskasi käheästi. Hän nousi hieman enemmän jalkojensa varaan ja antoi toisen käden valua heidän väliinsä.

"Minä yritän", nainen kähähti henki kurkkuun takertuen. Oliko hänen muka tarkoitus keskittyä johonkin, kun Emily oli hänen sylissään ja kosketti häntä? Keskittymiskyky oli mennyttä.
"Oh, Millie", hän henkäisi silmät sulkeutuen ja koetti olla kiemurtelematta, kaartamatta kehoaan päästäkseen lähemmäs naista. Lexa puristi käsillään Emilyn reisiä ja koetti saada ajatuksensa kulkemaan Emilyn tarjoilemasta häiriöstä huolimatta.

Emily keskittyi vain suutelemaan kaulaa ja huulia vuorotellen. 
"Mmh, mitä?"

Lexa suli suudelmien alla ja siirsi kätensä hyväilemään naisen rintaa. Kehtasikin kysellä häneltä kysymyksiä, joihin vastaaminen olisi vaatinut keskittymistä.

Tietenkin Emily kehtasi. Hän kehtasi melkein mitä vain, jos tarkkoja oltiin. Hän keskittyi täysin Lexan nautintoon, ´harmitellen että ei ollut kolmatta kättä jolla olisi voinut haroa tuon tummia hiuksia. 

Se oli käymässä kovin selväksi Lexallekin. Emily kehtasi aina. Lexa sulki silmänsä ja suuteli ihoa edessään, hamusi huulillaan Emilyn solisluuta ja tukahdutti voihkaisut vasten ihoa, kun nautti olostaan. Hän kietoi kättään naisen selän ympärille tukea hakien ja antoi nautinnon pyyhkiä ylitseen voimalla, joka pakotti nojaamaan yläselkää takaisin sängynpäätä vasten. Emily oli aivan liian näppärä sormiensa kanssa, jos häneltä kysyttiin. Hän kietoi sormensa naisen ranteen ympärille estääkseen Emilyä vetämästä kättään pois heidän välistään.
"Jatka", hän kähähti koettamattakaan tasata hengitystään. Siitä huolimatta, miten nautinto oli vastikään pakottanut lihakset rennoiksi, hän tunsi jo jännityksen palaavan kuin kipinänä, joka sytytti uuden liekin hetkessä. "Selviän toisesta peräjälkeen... Tunnen sen jo... Älä lopeta." Ei, sanat eivät selkeästi olleet hänen vahvin puolensa juuri nyt.

Emily ei ehkä ollut muiden naisten kanssa, mutta harjoitellut vuosien varrella itsellään senkin edestä. Naisella kuitenkin naise tarpeet, vaikka läheisyys kihlatun kanssa oli miltein oksettanut. Punaiset kulmat kohosivat kevyesti ja saivat hänet naurahtamaan. 
"Jos olet sitä mieltä..." Emily kehräsi pehmeästi Lexan korvaan, vieden nyt toisen kätensä haromaan ja tukistelemaan tuon hiuksia. Ne olivat niin ihanat käteen. Ja niitä riitti. Emily oli kuvitellut että hänellä oli runsaat hiukset, mutta... 

Hän oli sitä mieltä. Ehdottomasti. Mistä olikaan ollut puhe? Hänestä tuntui, että hänen muistinsa oli heikentynyt kultakalan tasolle, mutta väliäkö sillä. Lexa havahtui yllättäen tajuamaan, että voihkinta ja ynähdykset kuuluivat hänestä, kun hän juoksutti käsiään Emilyn keholla ja hamusi huulillaan ihoa, joka tuntui vetävän häntä puoleensa vastustamattomalla voimalla. Toinen orgasmi rakentui edellisen päälle nopeasti eikä nainen ollut varma, pimenikö silmissä hetkeksi vai painoiko hän vain luomiaan kiinni niin voimalla, että maailmasta katosi pieninkin valo. Niin tai näin, koko keho värähteli nautinnon voimasta ja inahtaen hän puristi reisiään yhteen. Sormet pois. Jokainen hermopääte tuntui olevan yliherkkänä, ja pieninkin kosketus tuntui satakertaiselta.
"Ai hyvä helvetti", hän henkäisi silmät auki rävähtäen ja koetti saada katseensa tarkentumaan Emilyn kasvoihin. Punaiset hiukset toimivat sentään hyvänä suuntimana. "Sinä olet kyllä jotakin ihmeellistä."

Emily oli ollut oikein tyytyväinen niistä äänistä ja oikein kannusti Lexaa päästämään niitä lisää. Aivan kiusallaan hän painoi itseään lähemmäs kun tuo jännittyi uudelleen, ynähtäen ku käsi jäi vangiksi reisienn väliin. 
"... Jos päästäisit käteni irti?" Emily ehdotti huvittuneena ja suuteli Lexan huulia pehmeästi. 

Lexa mumisi jotakin epäselvää vastaukseksi, mutta syvän hengenvedon kera rentoutti jalkansa ja pakotti reidet erkanemaan toisistaan. Siihen olisi varmasti ollut joku nenäkäskin vastaus tarjottavaksi, mutta pehmeä suudelma oli paljon parempi.
"Olen melko varma, että näen edelleen tähtiä", hän hymähti painaen otsansa vasten Emilyn otsaa silmät suljettuina.

Emily pysytteli siinä Lexan sylissä, kietoen kädet tuon niskaan. 
"Itse pyysit." Hän hyrähti huvittuneena, vastustaen kiusausta hivellä ihoa. Ehkä Lexa antaisi siitä sormille. 

"Tähdet ovat oikein hyvä asia", hän naurahti hiljaa ja veti syvään henkeä. Täytyisi vain muistaa, että hän oli jo lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä. Tai sitten ei. Mitäpä sitä moisen muistelusta hyötyisi. Lexa kietoi kätensä Emilyn ympärille vetäen naista tiukkaan halaukseen. Emily ei suinkaan pääsisi hänen sylistään yhtään mihinkään pieneen tai kenties hiukan pidempäänkään hetkeen.
"Sinulla on näppärät sormet."

Emily hymyili hieman vinosti ja hipaisi Lexan vatsaa sormillaan. Hänellä ei olisi myöskään kiire siitä mihinkäänn. 
"Niinö? Varo, ylpistyn kohta."

"Anna mennä", nainen totesi, "ylpeys olisi täysin ansaittua." Ja kuka tiesi, ehkä Emily olisi vieläkin vetävämpi rinta rottingilla. Eipä sillä, että nainen olisi yhtään apuja tarvinnut. Nainen oli perin viehättävä ilman turhaa asennettakin.
"En yleensä ole kovin äänekäs, mutta sinä saat minut harkitsemaan, pitäisikö kuitenkin etsiä asuntoa ilman seinänaapureita", Lexa naurahti.

"Voi, odota kisakautta niin olen ylpeä senkin edestä." Emily lupasi huvittuneena. Hän ei nöyristellyt huvikseen jos menestyi, mutta ei kyllä heittäytynyt ihan kusipääksikään. Mutta sai itsestään nyt olla ylpeä jos oli aihetta. 
"Pitäisi. Minä olen."

"Minä odotan", nainen vastasi hymyn kera ja piirteli sormillaan kuvioita Emilyn paljaalle selälle.
"Olen huomannut sen", Lexa naurahti hamuten Emilyn huulia kevyttä suudelmaa varten. "Voisin vain kuunnella sinua kaiken aikaa."

"mm-m." Emily naurahti käheästi ja näykkäisi Lexan korvalehteä kevyesti. 
"Naapurit eivät arvostaisi.

"Naapureiden ongelma", Lexa virnisti pienesti ja värähti näykkäisyn tähden. "Jos ei kestä pieniä elämisen ääniä, kannattaa muuttaa maaseudulle. Sitähän täällä riittää."

"Pieniä elämisen ääniä?" Emilyä nauratti. 
"Minä luulen ettei minua lasketa pieneksi elämisen ääneksi, minulla on aika hitonmoiset keuhkot."

"Toiset pariskunnat huutavat riidellessään niin, että koko korttelin ikkunalasit ovat vaarassa. Me vain tarjoamme tervettä vastapainoa", Lexa nauroi pehmeästi ja hautasi kasvonsa Emilyn kaulansyrjään. "Tasapaino on tärkeää."

"... Sinä ja sinun tasapainosi. Ja tiedoksesi, minä olen hirviö riidellessäni." Emily huomautti pehmeästi. Hän tiesi olevansa kauhea. 

"Saat olla hirviö", Lexa naurahti painaen suukon korvanlehdelle ennen kuin suoristautui katsomaan naisen kauniita kasvoja. "Minä vain itken. Ja lähden lenkille."

"... Ihan kuin sinulle voisi huutaa kun itket." Emily totesi hiljaa. 
"Kestäisi kyyneliäsi sekuntiakaan."

"Siihen turtuu, kun tajuat miten usein itken", Lexa naurahti työntäen muutaman punaisen hiussuortuvan Emilyn korvan taakse.

"Noh. Et sinä niin usein voi itkeä." Hän hymyili hieman pehmeämmin ja tökkäisi nenällään Lexan nenää.

"Jos niin väität", Lexa hymyili pehmeästi ja painoi suukon naisen suupieleen. Hän ei ollut koskaan osannut riidellä rakentavasti, vaan purskahtanut aina itkuun. Sama päti niihinkin hetkiin, kun hän oli pettynyt, peloissaan tai vain väsynyt, ja yksin kotonaan.
"Tosin sinun kanssasi saattaisin vain itkeä onnesta vähän väliä."

"Noh." Hän haroi kevyesti sormillaan Lexan hiuksia. 
"Miksi? Naura ennemmin. Sinulla on kaunis nauru."

"Epäilemättä naurankin, paljon", Lexa vastasi suukottaen Emilyn huulia uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan. "Sinä saat minut nauramaan jatkuvasti."

"Se on paljon parempi." Hän lupasi hymyillen hellästi.

"Se on", nainen myöntyi hymyn kera. "Olen onnekas, kun minulla on sinut varmistamassa, että naurulle ei tule loppua."

Emily olisi halunnut huomauttaa lopettaneensa sen jo monesti. 
"Olet ihana."

"Sanoo neiti täydellinen", Lexa naurahti sipaisten Emilyn poskea hellä hymy huulillaan. Hän todella oli onnekas, että saattoi pidellä Emilyä sylissään, lähellään, elämässään.

"En ole täydellinen. Lexa, sinä tiedät etten ole."

"Olet täydellinen minulle", nainen korjasi pehmeästi ja painoi suukon Emilyn poskelle, "ja se on kaikki, millä on väliä."

"Sinä imartelet." Emily naurahti pehmeästi. Hassu Lexa.

"Minulla on äärimmäisen kaunis, alaston nainen sylissäni. Mitä muutakaan tekisin kuin imartelisin?" Lexa kysyi kulmaansa huvittuneesti kohottaen.

"sinulla on minut tässä jo alastomana. Miksi siis enää imartelisit?" Emily naurahti.

"Jotta saan sinut toistekin alastomana syliini?" Lexa ehdotti nauraen.

"... Pointti." Emily myönsi ja veti Lexaa hellään suudelmaan. 
"Ehkä saat. Minulla on ollut kuitenkin elämäni paras yö."

"Vain ehkä?" Lexa koetti näyttää surkealta vetäytyessään suudelmasta alahuultaan mutristaen. Efekti jäi kovin vajavaiseksi, kun silmät tuikkivat ja suupielet nykivät ylöspäin viimeisen lauseen myötä.
"Sinä todella tiedät, miten saada nainen tuntemaan olonsa erityiseksi", hän naurahti hakien uutta suudelmaa Emilyltä. "Eikä yö ole vielä edes ohitse."

"Tiedänkö?" Emily naurahti ja hamusi uutta suudelmaa. Hän ei saanut nyt tarpeekseen. Lexan halu koskettaa todella tarttui. 
"Mm'hmm, niin sinä muistutat.." Hän mutisi huvittuneena suudelmaa vasten. 

"Minä lupasin", nainen huomautti suudelmien lomassa. Hän oli luvannut, että saisi Emilyn jalat heikoiksi.
"Sitä paitsi, täytyyhän minun hyvittää kaikki ne vuodet, kun vain oma kätesi on tuonut sinulle helpotusta", hän virnisti ääni hiljaisena mutta sitäkin vakaampana. Hän todella aikoi pitää huolta, että tämä olisi Emilyn elämän paras yö - aina siihen saakka, kun he saisivat seuraavan kerran viettää yön yhdessä. Täytyihän sitä aina pyrkiä parantamaan itseään, eikö?

Emily hymähti pehmeästi ja pudisteli hieman päätään. 
"Niin, se on kyllä kauniisti ajateltu..." Olihan sitä ehtinyt viettää vuosia sen varassa. 

"Minulla on hetkeni", Lexa virnisti ja punoi sormensa punaisten hiusten lomaan vetäen Emilyä syvään suudelmaan, jonka pehmeys sai väistyä kiihkeyden tieltä.

"Sinulla on koko ajan se hetki." Emily huomautti pehmeästi huvittuneena. Hän antoi suudelman syventyä kiihkeämmäksi, nauttien siitä todella. Hän ei saanut tarpeeksi. 

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 2:59 pm

Oli huumaavaa tajuta, ettei hän ollut ainoa, jonka suonissa sammumaton tuli roihusi. Emily tahtoi olla tässä ihan yhtä paljon kuin hänkin, suudella niin ettei henki kulkenut ja koskettaa, kunnes jokainen kehon kaarre olisi painunut muistiin. Lexa näykkäisi naisen alahuulta, suuteli tiensä leukaperältä kaulansyrjää hartialle ja takaisin ylös naisen huulille, ja antoi käsiensä vaeltaa ratsastuksen muovaamalla, lihaksikkaalla keholla. Hän hyväili hetken Emilyn rintoja, ennen kuin toinen käsistä hiipi varkain heidän väliinsä tuomaan nautintoa naiselle ja lisää valituksia seinänaapureilta.

Emily tosiaan halusi olla siinä aivan yhtä paljon. Nainen nautti todella läheisyydestä ja viihtyi siinä. Olemus kertoi sen kyllä, eleet sitäkin paremmin. Pää painui Lexan hartiaa vasten, ensimmäisten voihkaisujen päästessä huulilta. 
Toivottavasti he eivät tosiaan tapaisi seinänaapureitaan lähtiessään. 

Lexa tervehtisi ylpeydellä heidän naapureitaan. Tai kenties vain vinolla hymyllä. Niin tai näin, hän ei suostuisi häpeämään tätä yötä, ei, kun Emily näytti ja kuulosti niin kauniilta.
"Anna minun kuulla sinut", nainen kannusti - ihan kuin Emily olisi sitä varsinaisesti edes tarvinnut. Hän näykkäisi naisen hartiaa kun kerran siihen ylsi ja hyväili rintoja vuorotellen vapaalla kädellään. Oli kerrassaan huumaavaa tuntea nainen hänen sylissään, hänen yllään, ja nähdä, miten itsehillintä mureni jokaisen voihkaisun myötä.

Siihen ei tosiaan tarvittu kannustusta. Emilyn kuuli varmasti. Jos hän olisi keskittynyt siihen, hän olisi pelännyt kuurouttavansa Lexan. Hän liikahti lähemmäs kättä, kuin se olisi ollut mahdollista päästä lähemmäs. Hyvä jumala. 

Jos hän menettäisi kuulonsa näin, hän ei edes voisi varsinaisesti valittaa. Huonompiakin tapoja kuuroutua olisi niin monia. Nainen muisteli, mitä oli viimeksi tehnyt saadakseen Emilyn kiroamaan kovaan ääneen ja tuki vapaalla kädellään naista. Jos vain tällaisia öitä voisi olla enemmänkin.
"Olen ylpeä sinusta", Lexa kähähti painaen suukon naisen iholle.

Tällaisia voisi olla enemmän ja varmasti olisikin. Kun he kerran olivat saaneet tämän, tuskin se olisivat ilman. Etenkin kun Emily tiesi olevansa tavallista enemmän kotona tänä vuonna. Nyt väliin jäävä Lexington ei edes harmittanut. Mieli teki kysyä että mistä Lexa oli ylpeä, mutta huulilta karkasi vain viimeinen, tärisevä voihkaus ennen kuin kehon jännitys vapautui. Kädet olivat haroneet Lexan hiuksia, hän oli varmaan vetänytkin niistä. Hups.

Lexa ei välittänyt pienestä kiskomisesta. Se oli vain kertonut samaa tarinaa kuin kaikki Emilyn huulilta karanneet voihkaisut ja jokainen kehon liikahdus. Hän oli valmis sietämään paljonkin nykimistä, jos se johti tähän lopputulokseen. Hän kietoi kätensä naisen ympärille tiukkaan halaukseen ja hengitti syvään Emilyn niskalla viipyvän hajuveden tuoksua.
"Omakotitalo alkaa kuulostaa entistä paremmalta idealta", nainen naurahti käheästi.

Emily tökkäisi Lexaa kylkeenn laiskasti. 
"Nyt. Sinä." Hän sihisi voimattomasti. Että viitsikin kiusata omakotitalosta.

Lexa nauroi hiljaista, ilahtunutta naurua sihinän seurauksena.
"Ajattelen vain eteenpäin. Tulevaisuutta, jossa voimme tehdä tämän uudestaan eikä kukaan tule koputtamaan ovelle ja valittamaan."

"Miten pitkälle tulevaisuuteen?" Emily kysyi huvittuneena. Se oli huvittuneisuutta, ehkä uteliaisuutta. 

Lexa antoi itsensä hukkua sinisiin silmiin ja nielaisi ensimmäisenä kielelle pyrkivät sanat. Liian paljon, liian nopeasti. Ajattele, Lex, ajattele. Älä säikäytä Emilyä pois.
"Niin pitkälle, että minulla on oma keittiö, jossa voin laittaa sinulle kolmen ruokalajin illallisen ja oma makuuhuone, jonne voin kantaa sinut illan päätteeksi."

Emily hymähti pehmeästi ja räpäytti valtavia silmiään. 
"En malta odottaa. Sitä illallista." Hän kiusasi pehmeästi. 

"Tiedän", hän naurahti, "kukapa ei odottaisi herkullista illallista malttamattomana."

"Niin, mitä siitä mitä sinä tarjoat makuuhuoneessa." Emily naurahti käheästi. Ei, se ei tosiaan ollut toissijaista. 

"Mitäpä siitä", nainen vahvisti naurua äänessään ja halasi Emilyä tiukemmin. "Laittaisin silti sinulle jatkuvasti ruokaa, vaikka et koskaan tahtoisi astua jalallasikaan makuuhuoneeseeni", Lexa lupasi.

"Mitä jos en haluaisi astua makuuhuoneestasi ulos?" Emily kehräsi Lexan korvaan, painuen lähemmäs tuon sylissä. Lexan makuuhuone voisi olla oikein kodikas. 

"Siinä tapauksessa kannan sinulle ruokaa sänkyyn", nainen lupasi värähtäen. Hänen täytyisi löytää asunto pian. "Ja pidän huolta, että ystävilläsi on paljon syitä kateuteen. Eihän sitä joka päivä saa syödä kotitekoista pizzaa." Koska ruokahan syy kateuteen olisi, ehdottomasti.

"Epäilen että minun olisi poistuttava töihin ja treenaamaan." Emily mutristi huultaan. 
"Ja etten voi syödä pizzaa joka päivä. Epäilen myös heidän olevan kateellisia jostain muusta." Alkoi jälleen naurattaa se Bexin ystävän reaktio tupareissa.

"Töihin ehkä, mutta minä voin tarjota sinulle oikein hyvää treeniä makuuhuoneessakin", Lexa virnisti. Olipa hän nyt olevinaan nerokas. "Tosiaanko? Hassua. Ajattelin, että ruoanlaittotaitoni muuttavat heidät kateudesta vihreäksi."

"Se on hyvä lisä." Emily lupasi hymyillen.Varmasti oli. 
"Ja kyllä sekin varmasti. En ole tosin vielä kovin hehkuttanut niitä, ei ole ollut tilaisuutta."

"Kunhan minulla on oma keittiö, saat kutsua kaikki ystäväsi illanviettoon. Laitan meille jotain herkullista syötäväksi ja voit esitellä minut kunnolla jokaiselle, joka on osa elämääsi", nainen myhäili piirrellen ympyröitä Emilyn selälle.

Emily kohotti kulmiaan Lexan sanoille. 
"Valitan, tuo on yhdellä kertaa mahdotonta. Zoe ja Bex mahtuvat juuri ja juuri Rosingsiin samaan aikaan."

"Oh", Lexa henkäisi. "Siinä tapauksessa voimme istua iltaa useamminkin. Voit kutsua paikalle vaikka ystävän kerrallaan, miten vain mielit", hän naurahti. Vai eivät Zoe ja Bex tulleet toimeen keskenään.

"En tiedä kehtaisiko Zoe jos..." Emily nielaisi. 
"Tulla kaksin yövieraansa kanssa." Muut ystävät kun sietivät Bexiä.

"Onko sille jokin syy miksi olet niin salaperäinen, mitä Zoen elämään tulee?" Lexa kohotti huvittuneena kulmaansa. Hän korjasi hieman asentoaan sängyllä voidakseen valua puolimakaavaan asentoon tyynykasa selkänsä takana Emilyä edelleen sylissään pidellen.

"Lupasin etten sano mitään." Emily mutisi. Hän oli luvannut sen, pitää veneen pinnalla, kun samassa kusessa oltiin. 

"Selvä", Lexa nyökkäsi pienesti. Ei se ollut hänen asiansa. Zoe oli ollut mukava hänelle niinä kertoina, kun he olivat törmänneet, eikä hänellä ollut mitään mielenkiintoa kaivella naisen yksityiselämää. Ei varsinkaan, jos se tarkoittaisi, että Emilyn tarvitsisi pyörtää sanansa.
"Joten voimme istua iltaa pariin otteeseen, niin kaikki ystäväsi mahtuvat samaan tilaan", hän naurahti. "En malta odottaa." Olisi ilo tutustua paremmin ihmisiin, jotka olivat osa Emilyn elämää.

Emily hymyili pehmeästi. 
"Sinä olet tavannut kyllä jo miltein kaikki, jotka ovat osa elämääni pohjoisessa. Hassu."

"Olisi ilo tavata heidät niin etten ole pukeutunut työvaatteisiin", Lexa täsmensi naurahtaen. "Tai niin, etten ole hakemassa sinua kotiin keskellä yötä."

"... Hyvä on, ymmärrän pointtisi. Bex, Lauren ehkä ja..." Emily ei tiennyt voisiko pyytää lawrencen. Ehkä Lexa ei haluaisi. 

"Zoe ja mahdollisesti myös mystinen yövieras, sekä Lawrence", nainen täydensi listan, joka tuntui jäävän Emilyltä puolitiehen.

Emily hymyili hieman. Niin. 
"Zoe ja yövieraansa haluavat tulla kaksin, jos Zoe suostuu siihen. Lawrencella ei ole mitään Bexiä vastaan, tietääkseni."

Lexa ei voinut kuin naurahtaa. Hän oli ajatellut, että Zoe oli se, joka jakoi Emilyn ystäväpiiriä kahtia, mutta ilmeisesti Bex oli yhtä suuri kysymysmerkki raikuvan naurunsa kanssa.
"Se kuulostaa oikein hyvältä. Nyt vain tarvitsen asunnon, niin voin laittaa ruokaa sinulle ja ystävillesi. Epäilemättä te kaikki syötte kuin hevoset."

Emily hymyili viattomana. 
"... Et ole väärässä. Lauren tekee raskasta työtä, samoin Zoe ja kaikki loput ovat kilpaurheilijoita."

"Saanpahan siis hyvän syyn laittaa ruokaa kuin pienelle kylälle, vaikka teitä ei olekaan kuin kourallinen paikalla", hän hymähti huvittuneena ja rutisti Emilyä tiukemmin. Hän veti vilttiä heidän ylleen ja hymyili pehmeästi.
"Olet selvästi kerännyt ympärillesi ihmisiä, jotka ymmärtävät töitäsi tarkoin." Ja sitten oli hän, joka ei ymmärtänyt mitään hevosista. Siinä jos missä oli vastapainoa naurettavaksi asti.

"Hei, minä ehdin viettää suurimman osan ajastani tallilla. Hieman väkisin tulee kerättyä samanlaisia ihmisiä ympärille." Emily totesi huvittuneena. 
"Jos sinua lohduttaa, Lawrence teki kuten minä. Kaikki ystävät ovat käytännössä tallilta tai siskon kautta - joka on tallin eläinlääkäri - ja sitten tapailee ihmistä joka ei ymmärrä hevosista mitään."

"Hyvä on, ymmärrän pointtisi", Lexa naurahti. Eihän hänkään tuntenut yliopistolta oikeastaan muita kuin samoilla kursseilla istuneita opiskelijoita. Hetkinen, nyt Lawrence tapaili jotakuta, joka ei ollut tallilta?
"Minä luulin, että hänellä oli jotakin juttua jonkun ratsastajan kanssa?" Nainen kurtisti kulmiaan. Eikö Emily ollut sanonut, että miehestä kiersi puheita juuri sen tähden, että tuo oli suututtanut jonkun tallin vakiokasvoista? Hän ei enää pysynyt perässä.

"No... Heillä oli sellainen ystävyys- ja avunantosuhde. Lawrencella oli hankalaa ja hän lopetti sen ja ilmeisesti Lieke ei ottanut sitä nätisti." Emily huokaisi. 
"Mutta hänellä on mielessään eräs. Jonka tapasi murrettuaan nenänsä kun laskeutui hallitsemattomasti hevosen selästä."

"Ne tuppaavat aina päättymään rumasti", Lexa nyrpisti nenäänsä. Hän saattoi melkein tuntea myötätuntoa miestä kohtaan, joka oli mitä ilmeisimmin joutunut naisen hampaisiin.
"Voitko sinä yrittää olla laskeutumatta hallitsemattomasti hevosten selästä?" Lexa kohotti kulmaansa. "Mielellään kokonaan, mutta jos nyt on ihan pakko kierähtää niin pidä edes leuka rinnassa ja kädet pään suojana."

Emily hymähti myötätuntoisesti. 
"Minä yritän. En voi luvata mitään."

"Hyvä", Lexa nyökkäsi pienesti ja painoi suukon Emilyn suupieleen. "En soisi sinun törmäävän suloisiin ensihoitajiin." Koska sitähän hän niin kovin pelkäsi eikä suinkaan Emilyä satuttamassa itseään.

"Minulla on söpöin henkilökohtainen hoitaja." Emily totesi hymyillen pehmeästi.

"Oh?" Lexa kohotti kulmaansa huvitus ruskeissa silmissä tuikkien. "Sinun täytyy esitellä hänet joskus minulle. Kiitän lämmöllä jokaista, joka pitää sinut yhtenä kappaleena."

"Tunnet hänet aika hyvin." Hän painoi suudelman Lexan huulille. Levottomat naiset.

"Niinkö luulet?" Nainen kysyi vasten Emilyn huulia, ennen kuin kiusanteko unohtui Lexan keskittyessä mieluummin hellään, pehmeään suudelmaan.

Emily hyrisi suudelmaa vasten tyytyväisenä. Oli ihanan turvallinen ja rentoutunut oli. 
"Niin. Hän on yli 170 senttiä pitkä, tummatukkainen, ruskeasilmäinen, amerikkalainen.."

"176 senttiä tarkalleen ottaen", Lexa naurahti hiljaa ja rutisti Emilyä tiukemmin. "Ja neljänneksen puertoricolainen, joskaan en voittanut geeniperimässä kuin tummat hiukset, ruskeat silmät ja ikirusketuksen." Ei leveää lantiota tai suuria naisellisia muotoja, mutta hän oli varsin tyytyväinen kehoonsa tällaisenaan.

"Niin. Sinä voitit aika paljon. Terveisin vaalea, ikikalpea englantilainen joka palaa ennen kuin ruskettuu." Emily mutristi huuliaan.

"Eihän täällä edes paista aurinko niin, että voisi ruskettua", Lexa virnisti. "Tai niin olen ainakin kuullut. Jodie valitti ensimmäisen vuoden Englannin säästä joka välissä."

"Voi kuule. Kysyppä englantilaisen hipiältä. Ja ei se vaadi kuin kisamatkan Ranskaan..." hän huokaisi. 
"Phoof, olen kuoriutuva rapu."

"Olet varmasti maailman suloisin kuoriutuva rapu", nainen naurahti ja hipaisi huulillaan Emilyn poskea. "Hiuksesikin ovat jo aivan oikeaa väriä."

"En ole. Se on kivuliasta ja ei tosiaan kaunista." Emily oli oppinut kerrasta. Ei ikinä enää. Auts.

"Voi ei", Lexa naurahti pehmeästi. "Siinä tapauksessa koeta vältellä Ranskan petollista aurinkoa."

"Välttelen kaikkea aurinkoa ilman apteekin vahvinta suojakerrointa." Hän tuhautti nenäänsä nyrpeänä. 
"Kalkkilaivasta päivää."

Lexa ei voinut kuin nauraa suloiselle pienelle tuhahdukselle.
"Olet vielä kalkkilaivasi kapteeni, jos jatkat tuohon tapaan", hän naurahti. "Älä huoli, minä voin ruskettua meidän molempien edestä."

"Olen ollut kapteeni vuosia." Hän vahvisti miltein ylpeästi hymyillen. 
"Mmm, nauti sinä vain. Mokoma..."

"Minä nautin", Lexa lupasi leveästi hymyillen. "Voin esitellä sinulle kaikki rusketusrajani kevään mittaan. Tai ehkä hankin tänä vuonna rajattoman rusketuksen", hän virnisti vinosti.

Emily siristi silmiään Lexan sanoille. 
"Menee silti jossakin raja..."

"Saa nähdä", nainen myhäili ilkikurisen virneen kera. Se tosin sai tehdä tilaa naurulle, kun muisto vuosien takaa pyrki pintaan. "Onnistuin kerran ruskettumaan niin, että selkääni jäi parin murattilehden muotoiset vaaleat läikät. Luin kirjaa vatsallani-" Koska mitäpä muuta hän olisi ulkona aurinkoisena päivänä tehnyt kuin opiskellut? "- enkä huomannut, että selälleni aseteltiin lehtiä. Niitä rusketusrajoja oli vaikea saada pois loppukesänkään aikana."

Emilyä hymyilytti ajatus. 
"Mutta se on vielä kaunis kuvio! Olisi voinut olla pahempaa."

"Ehdottomasti olisi", Lexa myönsi hymyn kera. "Kuulemma kypsät opiskelukaverini olivat ensin pohtineet muotoilevansa lehtiä hieman, mutta lopulta antaneet armon käydä oikeudesta. Minä piirsin kiitokseksi heidän kasvoilleen tussilla seuraavalla kerralla, kun he sammuivat sänkyyni ja pakottivat minut nukkumaan lattialla."

"Sammuivat sänkyysi? Ei kovin kilttiä. Minä sentään käytin opiskeluvuodenkin ratsastamiseen." Oli siinä tullut kokeiltua opiskelijaelämää, sen verran, ettei se ollut hånen juttunsa

”Opiskelija-asuntolan riemuja”, Lexa totesi päätään pudistaen. ”Ensimmäiset kaksi vuotta Georgetownissa jaoimme huoneet.” Se ei ollut ollut hänen juttunsa sitten lainkaan. Luojan kiitos hänellä ei ollut ollut valittamista huonetovereistaan.
”Tiesin, että olet fiksu”, nainen naurahti ja suukotti Emilyn ohimoa. ”Minun mottoni oli koko ensimmäisen vuoden, että olin vain yliopistolla opiskelemassa. Muut opiskelijat oppivat kuukaudessa jättämään minut kutsumatta bileisiinsä.”

"Kuukaudessa? Aika kauan." Emily nauroi pehmeästi. 
"Ja oli vähän pakko. Adoptiovanhempani käyttivät kamalasti rahaa kouluuni ja siihen että minä sain ratsastaa." 

"Selkeästi se maksoi itsensä takaisin, kun olet päässyt jo noin pitkälle urallasi", Lexa huomioi pienen hymyn kera. "Kannatti panostaa ratsastamiseen eikä juhlimiseen."

"Maksoi, kirjaimellisesti." Emily oli antanut palkintorahojen osuuksista silloin tällöin vanhemmilleen. 
"Niin kannatti. En kyllä unelmoinut silloin että saisin näin hyviä hevosia mitä minulla on ollut."

"Olet ansainnut hyvät hevosesi. Kova työ ja lahjakkuus palkitaan aina", nainen hymyili pehmeästi ja sipaisi punaisia hiuksia sivuun Emilyn kasvoilta.
"Kymmenen vuoden päästä sinulla on vieläkin parempia hevosia ratsastettavanasi. Minun pitäisi varmaan harkita töitä lentoyhtiöiden listoilta, niin voisin lentää katsomaan kisojasi", hän naurahti.

"En voisi saada enää parempia." Emily hymyili leveästi. 
"Ei kannata, kilpailen aika paljon ihan vain Briteissä." Oman lajin iloja. 
"Mistä tuli mieleen, haluatko tulla katsomaan Badmintonia keväällä?"

"Oh, sehän on näppärää", Lexa naurahti hiljaa ja halasi Emilyä tiukemmin. Kisoja niin lähellä. Hän onnistuisi järjestämään itsensä yleisöön epäilemättä.
"Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mikä Badminton on, mutta tietenkin haluan tulla katsomaan", hän virnisti. Hän tulisi katsomaan ihan mitä tahansa, jos Emily kutsuisi. Vaikka vain sitä, kun Copper riisuisi loimensa.

Emily hymyili pehmeästi ja suukotti lexan huulia hellästi. 
"Iso neljän tähden kenttäkilpailu Englannissa. Osallistun Ticolla tänäkin vuonna." 

"Oh", hän henkäisi. Se kuulosti hienolta. Hänen täytyisi ehdottomasti perehtyä enemmän kenttäratsastuksen maailmaan, jotta ymmärtäisi tarkalleen, miten isosta kilpailusta tässä oli kyse.
"Minä tulen. Täytyyhän sinun saada onnensuukkosi, vai miten se menikään."

"Hyvä tyttö. Onnen pusu todellakin." Olihan se vaativa kilpailu, hän tarvitsi paljon onnea. 
"Näet minut myös rapaisena ja paskaisena radan jälkeen. Ja miltä Tico näyttää maastoradan jälkeen... Ei tosiaan ole enää valkea."

"Olisitte tehneet jotain väärin, jos olisitte aivan putipuhtaita. Ei urheilijan kuulu näyttää huippumallilta maalissa", Lexa hymyili leveästi painaen suukon naisen huulille. Kun nyt kerran siinä niin lähellä oli juuri sopivasti.
"Tulen enemmän kuin mielelläni kannustamaan teitä, tai mitä ikinä yleisö kenttäkilpailuissa tekeekään."

"Pahoin pelkään että pidättelet hengitystäsi suurimman osan ajasta." Emily naurahti. Hän oli joskus saanut kuulla, ettei ollut mukava katsoa miten rakas ihmien rymysi puolitonnisen eläimen kanssa vaarallisia esteitä järjettömässä vauhdissa.

"No, kokemus sekin on", Lexa hymähti huvittuneena. Ehkä hänen huvituksensa hyytyisi, kun kilpalajin vaarallisuus kävisi selväksi, mutta ainakin vielä ajatukselle Emilystä ja Ticosta maastoesteillä saattoi nauraa.
"Täytyyhän sitä välillä treenata hengitystäänkin, ja kun en kerran harrasta uimista, toimiihan tuokin motivaationa testata kauanko hengitystään voi pidättää."

Emily hymyili leveästi. 
"Reipas kymmenen minuuttia on aika suoritus. Voit harjoitella sitä YouTubesta löytyvillä kisavideoilla. Saat kypäräkameraversioitaki jos haluat mutta laita äänet pois. Puhun Ticolle paljonn radalla."

"Miksi ihmeessä laittaisin siis äänet pois?" Lexa naurahti. Sehän kuulosti vain suloiselta. Kuunnella, mitä Emily höpöttäisi hevoselle kesken kisasuorituksen. "Haluan tietenkin kuulla ääntäsi."

Puna yritti nousta naise kasvoille. Se oli huomattu. 
"Et halua kuunnella sitä melkein varttia. Rauha, rauha, rauha, hyppy, hyvä poika, rauha, nätisti.."

"Kuulostaa hurmaavalta", Lexa väitti vastaan hymyillen. Ehei, hän ei suinkaan laittaisi ääniä pois yhdestäkään videosta, ei sitten millään.
"Saat lähettää minulle niin paljon videoita kuin mitä sinulla vaan on. Youtube ja minä emme tule toimeen." Tai hän ei tahtonut suotta eksyä videosivuston syövereihin.

Emily naurahti. 
"Minä koetan katsoa ne joissa en puhu. Tai ne jotka on kuvattu muualta kuin kypärästäni." Emily hymähti, nojautuen hamuamaan suudelmaa. 

"Älä ole ilonpilaaja", Lexa mumisi huulia vasten, kun vastasi suudelmaan lämmöllä. Jos Emily ei lähettäisi hänelle videoita, hän etsisi ne itse. Ehkä he voisivat tulla Youtuben kanssa sen verran toimeen.
"Voimme katsoa kisavideoitasi yhdessä", nainen hymisi suudelmien lomassa, "ja voit kertoa minulle kaiken, mitä kenttäratsastuksesta tarvitsee tietää." Koska hänhän opettelisi tuntemaan lajin, josta Emily oli tehnyt ammattinsa.

"Mmmh, sekös olisikin romanttista eikä ollenkaan itserakasta." Emily naurahti ja liikahti sylissä hieman levottomasti. 
"Minä kerron."

"Ei se ole itserakasta, vaan opetustuokio", Lexa naurahti sipaisten sormillaan naisen selkää, kun värähdys juoksi pitkin kehoa. Voisiko Emily kenties olla aloillaan? "Ja mikäs sen parempi tapa opettaa minulle kaikki tarvittava kuin käyttää materiaalia, joka on sinulle tuttua."

Emily oli luotu liikkumaan. Ei, hän ei osannut olla aloillaan. 
"Ehkä käytän ennemmin herra Edgerlyn kisavideoita..."

"Minä katsoisin paljon mieluummin sinua tiukoissa ratsastushousuissa", Lexa huomautti viattoman hymyn kera.

"Niin, sinä ehkä keskittyisit paremmin opettelemaan lajista jos en käyttäisi omia videoitani." Lexa oli juuri osoittanut aukon suunnitelmassa.

Nainen nyrpisti nenäänsä. Emily oli löytänyt sen pienen ongelman, joka suunnitelmaan sisältyi.
"Olen taitava multitaskaaja. Voin keskittyä sekä arvostamaan sinua että lajia", hän vakuutti naurahtaen. Aivan varmasti voisi, kun ei onnistunut kahvitilauksissakaan Emilyn ollessa lähettyvillä.

"No nyt valehtelet." Emily suoristautui Lexan sylissä, niin että tuo näki hänet kunnolla. Kun kerran näki ilman lasejakin lähelle. Hiton huijari. 
"Sinä et keskity mihinkään jos minä olen vaihtoehto." Toinen käsi nousi omalle rinnalle ja toinen valui jalkojen väliin. Emily ei pelannut reilusti. 
"... Vai...?"

"En ikinä", Lexa pudisti päätään. Ei hän valehdellut, mitä nyt vain hieman kaunistelisi totuutta. Ehkä hän tuijottaisi hieman liikaa Emilyn takamusta ja kuuntelisi hieman liian vähän selitystä kilpailusta, mutta eihän se nyt niin tarkkaa olisi. Naisen silmät rävähtivät suuriksi. Emily ei tosiaankaan pelannut reilusti.
"En keskity yhtään mihinkään jos sinä olet vaihtoehto", hän taipui ääni käheänä ja yritti nousta paremmin istumaan itsekin. "Sait huomioni. Täydellisesti."

Emily naurahti Lexan helpolle myöntymiselle. Rinnalle noussut käse tuuppaisi tuota takaisin tyynyjä vasten. Kevyt henkäys pääsi huulilta. 
"Muutitpa mieltäsi... äkkiä..."

Lexa antoi käsivartensa pettää alta ja laskeutui takaisin tyynyjä vasten Emilyn niin selkeästi sitä tahtoessa.
"Tiedät mistä naruista vetää, ja olen sulaa vahaa käsissäsi", nainen mumisi saamatta katsettaan irti Emilystä. Kädet kurottivat koskettamaan naista. Emily pelasi niin kierosti ettei ollut tosikaan.

Ja kädenkin Emily läpsäisi pois. Hän kiusaisi Lexaa nyt siihen asti että tuo oikeasti vain heittäisi hänet patjaan. Itse oli aloittanut. Hieman raskaampi voihkaisu pääsi huulten välistä hyvin estottomasti. 
"Opettelen vasta..."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 3:00 pm

Vaikerrus karkasi huulilta uloshengityksen myötä, kun hänen ei annettu koskeakaan Emilyä. Vain katsoa, ja vielä niin kovin kaukaa, jos häneltä kysyttiin.
"Olet nopea oppimaan", Lexa kähähti koettaen pitää kehonsa rentona, vaikka Emilyn voihkaisu sai katseen valumaan kädelle, joka oli vastuussa naisen nautinnosta. Hän vaikersi uudestaan, kun väristys juoksi pitkin omaa kehoa. Hän tahtoi koskea. Hän tahtoi niin kovin, että oli tulla hulluksi. Lexa suoristautui yhdellä sulavalla liikkeellä, tarttui Emilyn ranteeseen estääkseen naista jatkamasta ja kiepautti naisen alleen patjalle.
"Minun", hän sihahti koettaen saada ajatuksensa toimimaan siitä huolimatta, miten kiihottuneeksi hän tunsi olonsa Emilyn pienen esityksen seurauksena. "Minun lupaukseni."

"Hiton nopea tyttö oppimaan..." Emily mutisi hiljaa. Vaikka hän oli ehkä odottanut sitä, silti hän vinkaisi yllättyneenä kun selkä painui patjaa vasten ja huone keinahti vauhdilla ympäri. Punapää nielaisi tyhjää. 
"Sinun?" Hän kyseenalaisti kiusoitellen.

"Minun", Lexa vastasi kumartuen näykkäisemään naisen hartiaa kun omat sormet hakeutuivat viemään Emilyn sormien paikan jalkojen välistä ilman sen enempää kiusantekoa. "Minun", hän toisti ruskeat silmät leimuten ja suuteli naista antaen syvän suudelman välittää kaikki ne tunteet, joille hän ei löytänyt sanoja. Hän olisi vielä velkaa hellän ja rakastavan kokemuksen Emilylle, mutta juuri nyt suonissa virtaava tuli tahtoi vain enemmän, lähemmäs, kovemmin. Hän piti naisen huulet kiireisinä suudelmien kanssa estääkseen itseään puremasta kaulaa, jättämästä jälkiä kalpealle iholle, tai merkitsemästä kehoa muualtakaan mustelmilla.

Siinä oli jotakin käsittämättömän ihanaa. Ei ehkä ajatuksena että joku omisti jonkun, vaan se miten Lexa vaati. Hän oli tuon silmissä viehättävä, ihana ja naisen oma. Suudelmat saivat hänet suorastaan hengästymään. Pitäisi muistaa tämä jatkossa, jos haluaisi rääkätä tuota.

Hänestä ei jäisi mitään jäljelle, jos Emily ottaisi tavakseen kiusata häntä näin. Sormet vaativat enemmän, huulet vaativat enemmän, ja hengästyneenä Lexa veti päätään taaksepäin voidakseen katsella Emilyä muutaman silmänräpäyksen ajan.
"Sano se", hän vaati matala murina kurkusta kohoten. "Sano, että olet minun."

Siniset silmät rävähtivät auki. Sydän jätti varmasti viisi lyöntiä väliin eikä löytänyt enää oikeaa tahtia. Oli äärimmäisen vaikea tuottaa edes yhtä sanaa, kun keho värisi kosketuksen alla ja pää halusi keskittyä vain siihen. Se murina oli jotain mikä sai kehon ja mielen heittämään ympäri. Hyvästi järki. 
"Olen... sinun..." Terävät henkäykset katkoivat yksinkertaistakin lausetta.

Lexa ei ollut koskaan pitänyt itseään omistushaluisena tai mustasukkaisena naisena, mutta kuullessaan kaksi yksinkertaista sanaa Emilyn huulilta, värähdys juoksi hermopäätteitä pitkin aina varpaisiin saakka ja sai naisen sukeltamaan syvään, vaativaan suudelmaan. Emily oli hänen. Hän oli Emilyn. Murina sai tyytyväisemmän sävyn kun hän vaati uutta suudelmaa hengästyneenä ja kaarsi sormiaan haluten taata naiselle kiitokseksi nautinnon huipun. Mitä Emily tekikään hänelle!

Siinä ei mennyt montaa sekuntia kun sängynpääty joutui taas satunnaisen väkivallan uhriksi. Sänky-parka. Ja Emily-parka, joka oli aika varma ettei toipuisi koskaan. Hyvä kun sai henkeä. Pitäisi muistaa.

Lexa puristi reisiään yhteen ja tukahdutti inahduksen, joka oli kohota huulille, kun hän katsoi naisen nautintoa. Hän veti väristen henkeä ja ujutti kätensä omien jalkojen väliin. Ei vaatinut montaa kosketusta, että vatsanpohjalle tiukaksi keräksi käpertynyt nautinto purkautui sähkönä pitkin lihaksia, ja Lexa valahti Emilyn ylle henkeään haukkoen. Hyvä luoja. Kesti pitkään, ennen kuin happi tuntui virtaavan tasaisesti keuhkoihin ja Lexa saattoi edes harkita lauseiden muodostamista.
"Se oli... odottamatonta", hän henkäisi haudaten punoittavat kasvonsa Emilyn kaulansyrjään.

Emily kietoi kädet Lexan niskaan, haroen raukeana tuon tummia hiuksia. 
"... Niinkö?" Hän mutisi hiljaa, ääni käheänä. Luoja.

Lexa tunsi sulavansa naista vasten, nenä kaulansyrjää hipoen ja sydän yhä korvissa takoen.
"Niin", hän vahvisti räpäyttäen hitaasti silmiään. "En ole... En tiennyt olevani niin... vaativa ja omistushaluinen", hän joutui selvittämään kurkkuaan, että sai käheän äänensä kulkemaan. Huomenna kaduttaisi, että hän oli hetken huumassa puhunut Emilystä kuin esineestä, jonka voisi omistaa.

Punapää hymyili hieman vinosti. 
"Se oli aika..." Piti miettiä sopivaa sanaa. Ei sille ollut kuin yksi. 
"Seksikästä."

Se sai Lexan kohottamaan päätään ja vilkaisemaan Emilyn kasvoja. Seksikästä? Ehkä hänen ei tarvitsisi katua aivan niin paljoa.
"Sinun syytäsi kaikki", hän henkäisi ja korjasi asentoaan, kunnes saattoi makoilla selällään ja vetää Emilyn kainaloonsa käyttämään häntä tyynynään. "Tuot minusta esiin aivan uusia puolia. Tai kenties vain ajat minut kohti hulluutta, kummin tahansa."

Emily piti Lexaa ilolla tyynynään. Kohta pitäisi mennä suihkuun. Hän oli aika varma ettei ollut kovin siisti enää. 
"Ja aion käyttää niitä hyväkseni jatkossakin."

"Minä en protestoi", nainen lupasi raukea hymy huulillaan. Emily ajoi hänet hulluksi, mutta se oli sen arvoista. Ehdottomasti.
"Minä olen sinun. Saat koetella järkeni kestävyyttä miten tahdot."

"Een varsinaisesti kysy lupaa." Emily hymyili vinosti. Voisikohan kontata suihkuun? Vai kantaisivatko jalat sen muutaman metrin? Piti pohtia asiaa.

"Huomasin", Lexa naurahti käheästi. Emily ei tosiaankaan ollut kysellyt lupaa ajaessaan hänet hulluksi halusta. Nainen piirteli laiskasti kuvioita Emilyn kyljelle ja vilkaisi takutettuja hiuksia.
"Luulen, että olen sinulle letin velkaa. Ellet sitten tahdo huomenna poistua täältä linnunpesä päässäsi", nainen naurahti ja painoi suukon punaisten hiusten peittämälle päälaelle.

"Olet. Tosiaan olet." Emily mutisi hiljaa ja kiehnäsi lähemmäs. 
"En ajatellut. Olisi kiva mennä kotiin näyttäen ihmiseltä."

"Minä pidän huolta, että voit poistua ylpeytesi koskemattomana", Lexa naurahti. Emilyn hiusten letittäminen - ja sitä edeltävä takkujen selvittäminen - antaisi loistavan mahdollisuuden hipelöidä naisen hiuksia.
"Jos käyt ensin suihkussa, voit uittaa hiuksiasi hoitosuihkeessa sillä aikaa kun minä käyn suihkussa, ja sen jälkeen selvitän ja letitän ne sinulle."

"Aivan kuin et luottaisi kykyysi käyttäytyä suihkussa..." Emily naurahti ja työnsi itsensä istumaan. 
"Voisin kyllä mennä. Epäsiisti olo."

"Minä tiedän, etten käyttäytyisi", Lexa huomautti naurahtaen ja sipaisi sormillaan naisen käsivartta. "Enkä välttämättä enää luottaisi kykyyni pitää sinua jaloillasi, joten parempi olla ottamatta riskiä, että kumpikaan liukastuu."

"Totta. Vakuutukseni ei riemastuisi." Koska siitähän se olikin kiinni ettei hän halunnut halkoa päätään kaakeliin.

"Minulla ja vakuutuksellasi on siis paljon yhteistä", nainen virnisti. "Mene nauttimaan suihkusta äläkä liukastu omia aikojasi."

Emily vilkaisi Lexaa epäuskoisena. 
"Siis... Pfht." Nainen tuhahti, valuen sängynreunalle istumaan. Mite käveltiin - ei mennä asioiden edelle - miten seistiin? Hyvin varoen Emily nousi jaloilleen ja olisi halunnut tuulettaa että pysyi pystyssä. Sitten hitain askelin kylpyhuoneeseen. 
"Kostan tämän sinulle vielä joskus!" Hän huusi oven sulkeuduttua.

Lexa nauroi hiljaa Emilyn varovaisuudelle liikkeidensä kanssa, mutta nauru purkautui ilmoille vapaana ja raikuvana uhkauksen myötä. Vai kostaisi Emily tämän hänelle. Nainen venytteli pidemmän kaavan kautta ennen kuin nousi jaloilleen ja kiitti onneaan siitä, että Emily oli jo kylpyhuoneen suljetun oven takana. Hänenkään jalkansa eivät tuntuneet yhtään niin varmoilta ja tukevilta kuin yleensä. Lexa siisti hieman vuodetta heidän jäljiltään ja kumartui nostamaan lattialle hylätyt vaatteet. Hän ripusti oman housupukunsa naulakkoon oikenemaan huomista varten, ja taitteli Emilyn mekon siististi naisen laukun päälle. Huonehan näytti suorastaan asialliselta heidän jäljiltään. Ihan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän raotti ikkunaa ja hengitti hetken syvään kylmää yötä, jonka äänet kantautuivat huoneeseen ikkunanraosta. Ehkä heidän naapurinsa vihaisivat heitä hieman vähemmän, jos hotellin sisäseinät olivat lainkaan yhtä paksua materiaalia kuin ulkoseinä.

Emily uitti hiuksensa kunnolla hoitoaineessa jo suihkussa. Kun hän oli valmis, hän suihki vielä selvityssuihketta hiuksensa täyteen. Nyt Lexalla oli toivoa saada ne selviksi. Hän palasi huoneen puolelle kylpytakkiin hukuttautuneena. 
"Jalkoja tärisyttää."

"Istu siis alas", Lexa vastasi astellen rauhallisin, pitkin askelin Emilyä vastaan. "Olen oikein nopea", nainen lisäsi kumartuen painamaan suukon naisen huulille. Hän palaisi nopeasti selvittämään punaisten hiusten takut ja letittämään ne yöksi, jotta Emily ei joutuisi huomenna kamppailemaan takkukasan kanssa.
Suihkussa ei tosiaan kestänyt kauaa, vaikka hän päätyikin kastelemaan pitkät hiuksensa ja pesemään ne hotellin shampoolla pikaisesti. Vieras shampoon tuoksu hämmensi vielä siinäkin kohtaa, kun hän kietoi hiuksensa pyyhkeen sisään ja kääriytyi kylpytakkiin palatakseen Emilyn luokse.
"Katsotaanpa sitten, mitä hiuksillesi voisi tehdä", Lexa myhäili tyytyväisenä siihen, että pääsi selvittämään Emilyn leijonanharjaa jälleen kerran.

Emily lysähtiki sängylle - virhe. Nainen nyrpisti kevyesti nenäänsä. 
"Minä murhaan sinut vielä joskus..." Hän mutisi hiljaa. Miten ihmeessä saattoi sängyllä istuminen tunnahtaa? Hyvä jumala. Pitäisi skarpata huomiseen mennessä tai Zoe ei antaisi hänen olla ikinä. Edes Zoe ei lopettaisi kiusoittelua jos hän nyrpistelisi istuessaan. 
Lexan palatessa hän ojensi naiselle tuttuja harjaa ja kampaa. 
"Ole hyvä."

Lexa asettui polvilleen Emilyn taakse ja alkoi juoksuttaa sormiaan hoitoaineen ja selvityssuihkeen liukastamissa hiuksissa.
"Miten kaunis oletkaan", hän myhäili selvittäessään takkuja vailla pienintäkään kiirettä. "Ja toivottavasti huomenna myös hieman vähemmän mustelmainen kaulalta kuin viimeksi." Hän oli ainakin yrittänyt varoa naisen kaulaa tällä kertaa kovin.

Emily vilkaisi Lexaa olkansa yli, naurahtaen. 
"Enköhän. Ja oletko koskaan katsonut peiliin? Sinä olet syntisen kaunis."

"Sinulla on kiehtova näkemys kauniista", Lexa naurahti pehmeästi ja painoi suukon Emilyn päälaelle. Hän oli aivan tavallinen, ei mitään sen kummempaa.
"Oletko koskaan käynyt Skotlannissa?" Nainen kysyi kammaten varoen takkua auki, ettei Emily joutuisi sietämään enempää kiskomista päänahassaan. Hän oli melko varma, että oli yön aikana nykinyt naisen hiuksia turhankin usein.

"Ei, minulla on oikein hyvä käsitys kauniista." Emily korjasi hymyillen. lexa oli oikei kaunnis nainen. 
"Enkä tajua miksi et näe sitä. Umm...En voi sanoa käyneeni, ainakin ajan kanssa."

Lexa vain naurahti päätään pudistaen ja jatkoi puuhaansa punaisten hiusten parissa. Hän ei nähnyt sitä, kun ei ollut mitään nähtävää.
"Hyvä", hän myhäili. "Sitten joskus, kun sinulla on aikaa edes muutaman päivän lomalle, tahdon ajaa Skotlannin halki kanssasi. Löysin jotakin, mikä voisi kiinnostaa sinua."

Emily räpäytti silmiään. Lexa halusi ajaa Skotlannin halki?
"Mi... Minulla olisi vielä aikaa. Ennen uusia hevosia. Kilpailujakin on vähän kun Copperin kanssa ensimmäiset ovat vasta toukokuussa." `Hän oli halunnut aikaa hieman pidemmälle, kasvattaa luottamusta uuteen hevoseen. 

"Mmhmm", Lexa myhäili tyytyväisenä. Se oli paljon parempi reaktio kuin mitä hän oli naiselta odottanut. "Pieni kiertoajelu ennen kiireisintä kisakautta voisi olla nerokasta. Se tosin vaatii muutaman päivän, ellet halua istua yhtä kokonaista päivää autossa. Newcastlesta tulee ajomatkaa sinne, minne minä tahdon sinut viedä."

Emily kurtisti keyesti kulmiaan. Ajomatkaa? 
"Minä järjestän sen. Saatko sinä vapaata? Mihin olemme menossa?"

"Saan, saan, minulla on mukavat työkaverit jotka ovat aina valmiita vaihtelemaan vuorojaan, jos vapaapäiviä ei järjesty", Lexa lupasi hymyn kera. Kyllä se järjestyisi, kun vain tietäisi miten suostutella kaikkia. "Skyen saarelle. Se on kuulemma Skotlannin kaunein paikka ja tunnettu niin jylhistä maisemistaan kuin dinosauruksistaan. Siellä on ranta, jossa on ihan oikeita fossiloituneita dinosauruksen jalanjälkiä." Ja sehän oli tietenkin syy siihen, miksi hän tahtoi ajaa kahdeksan tuntia Skotlannin Ylämaiden karujen maisemien halki.

Emily räpäytti silmiää. Siis... 
Lexa halusi viedä hänet katsomaan helvetti soikoon fossiloituneita dinosauruksenjälkiä (ja katsoman upeita maisemia)? Koska hän voisi pitää siitä? 
"... Sinä olet... käsittämätön."

Lexa kallisti päätään ja juoksutti sormiaan punaisten hiusten seassa. Käsittämätön saattoi tarkoittaa niin montaa asiaa, vaikka tässä hetkessä Emily kuulostikin lähinnä yllättyneeltä. Hän puri huultaan pehmeästi ja laski leukansa Emilyn hartialle.
"Tahdotko lähteä kiertoajelulle?" Hän kysyi hiljaa. Mieli teki lisätä, ettei Emilyn tietenkään tarvitsisi, hän ymmärtäisi kyllä ettei ajelu maaseutujen halki ollut kaikkien mieleen, mutta hän puri kieltään.

Emily sai vain vaivoin pidettyä liikuttuneisuuden poissa olemuksestaan. 
"Minä... Tietty. Tietenkin. Se olisi ihanaa." Vain he kaksi, auto ja... ajatus oli ihana. 

Hymy löysi tiensä huulille moisen vastauksen myötä.
"Hyvä. Toivoin, että sanoisit noin", hän tunnusti painaen suukon Emilyn korvalle. "Löydämme varmasti ajankohdan, joka käy molemmille." Kaikki oli mahdollista, kun vain tahtoi sitä riittävän paljon. Hän suoristautui palaten takaisin puuhaansa hiusten selvittämisen parissa.
"Siellä on kuulemma pienen pieni dinosaurusmuseokin, joka on täynnä saarelta kerättyjä fossiileita."

Emily vinkaisi ja yritti hillitä intoa ja onnenkyyneliä. 
"Miten sinä edes selvität tällaisia?"

"Aaron mainitsi sen. Jodien mies", hän kertoi juoksuttaessaan kampaa hiusten seassa. "Aaronin työkaveri oli käynyt lomallaan perheensä kanssa Skyen saarella ja kertonut tarinoita Aaronille, joka kertoi ne Jodielle kai yrittäen saada Jodien innostumaan matkasta itsekin. Kuulin sivusta maininnan dinosauruksista, joten kyselin hieman lisää ja sen jälkeen kun tiesin mitä etsin, google osoittautui oikein avuliaaksi."

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Sinä et ole vakavissasi." Ei vain voinut olla. 
"Minä... Tietenkin. En tiedä miten voisin yllättää sinut. Viemällä sinut Cambridgen kirjastoon?"

"Aivan vakavissani", Lexa vastasi puristaen hellästi kädellään naisen hartiaa. Tietenkin hän oli. Hänhän tässä oli voittamassa, kun saisi matkustaa vieraan maan halki Emily seuranaan.
"Miksi sinun tarvitsisi yllättää minut?" Nainen kysyi naurahtaen. "Enkä tarvitse enempää kirjastokierroksia. Olen viettänyt jo enemmän kuin yhden eliniän kirjastoissa." Olkoonkin, että hän rakasti aina kirjastojen tunnelmaa.

"Koska sinä teet ihania asioita minun takiani ja minä vain haluaisi tehdä vastapalveluksen." Emily selitti hymyillen. 
"Enkä vain raahata sinua katsomaan kisojani."

"En tee niitä sinun takiasi", Lexa korjasi pehmeästi, "vaan meidän takiamme. Teemme asioita yhdessä. Ei siinä ole mitään, mikä vaatisi vastapalvelusta." Hän oli innoissaan ajatuksesta, että näkisi Skotlannin Ylämaita muutoinkin kuin valokuvina, ja hän oli aina rakastanut autoreissuja ympäri maita. Hän oli ajanut kesälomien aikana ylös ja alas Yhdysvaltojen rannikkoa, ajanut ristiin rastiin osavaltiosta toiseen ja nauttinut vapaudesta, kun saattoi vain päättää lennosta, minne tahtoisi seuraavaksi mennä. Iso-Britannia ei kenties ollut kooltaan yhtä valtava kuin kotimaa, mutta ei se tarkoittanut, etteikö olisi hauska käydä katsomassa senkin perimmäisiä kolkkia.
"Etkä sinä raahaa. Minä en malta odottaa sitä. Se on aivan uusi kokemus minulle, ja vaikka yllätykset eivät varsinaisesti olekaan minun vahvin puoleni, uudet kokemukset hyvässä seurassa ovat aina tervetulleita."

"... No mutta meidän takiamme. Hitto, Lexa sinä hemmottelet minut piloille ja nait minut tajuttomaksi. Tietenkin minnä haluan tehdä sinulle jotakin mukavaa, meidän takiamme. Ei parisuhde toimi niin että vain toinen panostaa." Sen häki tiesi, vaikka mielenkiintoisessa suhteessa oliki elänyt. 

"Voisin väittää, että olet jo tehnyt sen vastapalveluksen", nainen naurahti ja kietoi kätensä takaapäin Emilyn ympärille. Lihaksissa viipyvä raukeus ja rentous todellakin kertoivat, ettei Emily ollut ainoa, joka oli nauttinut yöstä tavattoman paljon.
"Mutta hyvä on, ymmärrän mitä yrität sanoa. En vain koe sitä niin. Sinulla on niin paljon kaikkea muutakin meneillään nyt, siinä missä minulla on pelkkää aikaa. Ehdin hyvin suunnitella kaikkea pientä meidän iloksemme. Olen vain onnellinen, että voin tehdä jotain, mikä saa sinut hymyilemään."

"Noh." Emily puuskahti nauraen ja kiehnäisi päätään Lexaa vasten. Hän niin aukoisi päätään Bexille tästä. 
"Tiedän. Mutta minä haluaisin tietää mistä sinä pidät, millä voisin yllättää sinut ja tehdä sinut onnelliseksi."

"Minä pidän omituisista asioista", Lexa naurahti. Hänen mielenkiintonsa kohteet olivat kerrassaan kummallisia, tai niin hänelle oli aina kerrottu. "Rakastan lukemista, renessanssin taidetta, lintuja, palapelejä sekä kaikenmoisia pulmapelejä, kuten Rubikin kuutio tai pirunnyrkki, ja kiertoajeluita. Haluan joskus vielä nähdä revontulia."

Sen kuuleminen hymyilytti. Ehkä hän voisi ostaa siis lexalle joululahjaksi kasan hölmöjä pulmapelejä ja kirjoja. 
"Ehkä joskus ehtisimme katsomaan revontulia."

"Se olisi upeaa", Lexa vastasi lämmöllä. Hän oli aina tahtonut nähdä revontulet luonnossa, nähdä kuinka taivas leimusi yllä vihreänä tai punaisena tai sinisen, minkä värisenä tahansa, mutta vielä sitä kokemusta ei ollut ollut tarjolla. Jonakin päivänä tilanne muuttuisi. Sen olisi pakko. Hän muuttaisi vaikka Islantiin, jos se olisi ainoa keino nähdä revontulet.
"Mutta sitä ennen meidän täytyy ehtiä katsomaan tähtiä. Minulla on niin monta tarinaa kerrottavana kaikista tähtikuvioista."

Emily hymyili, sinisten silmien katsoessa Lexaa äärimmäisen rakastuneesti. Hyvä jumala nainen oli ihana. 
"Voisin katsella sinua puhumassa rakastamistasi asioista loppuyön."

Lexa hymyili hellästi naiselle.
"Saanko siinä tapauksessa vain puhua sinusta loppuyön?" Hän kysyi pehmeällä rohkeudella, hellä hymy huulilta väistymättä.

"... Se olisi itserakasta, mutta jos se on välttämätöntä niin anna mennä vain." Emily lupasi hymyillen. 

Lexan hymy leveni, ennen kuin nainen laski kätensä Emilyn päälaelle ja käänsi naisen päätä pehmeästi poispäin.
"Katso hetki suoraan eteesi, niin saan lettisi suoraksi", hän selitti, vaikka olisikin paljon mieluummin katsellut Emilyn kasvoja.
"Sitä paitsi, kenelle muulle voisin kertoa ihanuudestasi kuin sinulle? Jodie pakahtuu jos kuulostan enää yhtään rakastuneemmalta."

Emily käänsi kiltisti katseensa, vaikka hän olisi mieluummin katsellut Lexaa. 
"Jodie on hyvä ja kestää." Emily totesi tyynesti. 
"Ystävän onnea pitää sietää."

"Voisit kertoa tuon hänelle", nainen naurahti ja painoi suukon päälaelle. Ei Jodie tosiasiassa valittanut. Ystävä oli vain onnellinen hänen puolestaan, kuten hyvän ystävän kuuluikin.
"Noin, näytät taas ihmiseltä, tai mikä ikinä käyttämäsi sana olikaan", Lexa totesi sujautettuaan hiuslenkin letin päähän. "Vaikka minusta sinä kyllä näytät aina hyvältä."

"En näytä enää persjalkaiselta peikolta. Vain persjalkaiselta." Emily totesi huvittuneena takaisin, kääntyen Lexan puoleen. 
"Ja höpötän minäkin sinusta kyllästymiseen asti, varmaankin. Ihme ettei Zoe ole vielä ampunut minua."

"Et näytä yhtään persjalkaiselta", Lexa protestoi naurua äänessään ja kietoi kätensä Emilyn hartian ympärille.
"Ehkä Zoe on vain kiitollinen, kun joku puhuu hänelle. Minusta tuntuu aina, että Lounge hiljenee kun Zoe astuu näköpiiriin."

"Minä ymmärrän miksi. Zoe osaa olla... Noh. Minä kutsuin häntä kuukausi sitten vielä Kuolemanvarjoksi." Emily myönsi häpeissää.

Lexa kohotti kulmaansa.
"Kuolemanvarjo? Sehän on omaperäistä." Mistä ihmeestä moinen lempinimi oli edes tullut mieleen? Ei hän olisi kuvaillut Zoea lämpimäksi, mutta ei kai nainen nyt niin pelottavakaan ollut? Tosin, hänen oli myönnettävä että hän oli hetken pelännyt, kun Zoe oli raahannut hänen puhuttelua varten sivummalle.
"Kuukaudessa moni asia voi muuttua." Kuukausi sitten hän oli pohtinut, miten pyytää Emilyn numeroa. Nyt he olivat tässä.

"Niin. Kun ratsastin Selkietä ja Javaa, hän oli nihkeä ja hengitti niskaan. En kuvitellut ettö hän voisi olla ystäväni." Emily myönsi huvittuneena. 
"Niin voi."

"Elämä on yllätyksiä täynnä", Lexa naurahti painaen suukon naisen poskelle. "Kuukausi sitten minä kaadoin kahvit päälleni, koska kävelit huoneen halki. Voi tosin olla että teen sitä edelleen", hän tunnusti nauraen. Hyvin todennäköisesti tekisi niin edelleen. Hänen keskittymiskykynsä oli yksi vitsi, kun Emily oli lähettyvillä.

"Olen pahoillani." Emiöy naurahti huvittuneena. 
"En tiennyt että aiheutan sellaista."

"Todellakin aiheutat", Lexa pudisti päätään huvittunut hymy huulillaan. "Kaadoin vedet syliini kun kysyit, voitko istua vastapäätä lounaalle, muistatko?"

"... Luulin että olet vain kömpelö tai sinulla on ongelmia hienomotoriikassa. Tai että säikäytin." Emiöy naurahti ja painui Lexann syliin.

"Ei", Lexa naurahti, "olisikin. Se olisi vähemmän noloa. Aivoni vain sammuttavat itsensä kun sinä astut näköpiiriin." Hän veti mielellään Emilyn vasten itseään ja hengitti syvään hailakkaa suihkusaippuan tuoksua.
"En keskity enää yhtään mihinkään muuhun ympärilläni, ja lopputulos on tiskin kulmaan kolhittu lantio tai kaapin oveen potkaistu sääri tai syliin kaadettu kahvi."

"Rakas, ei niin saa tehdä." Emily mutisi hiljaa ja kiipesi syliin, taputtaen Lexan poskea hellästi. 
"Voin suudella jokaista mustelmaa jonka aiheutan."

"Niitä mustelmia riittää", Lexa hymyili leveästi. "Ehkä niitä alkaa ilmestyä entistä enemmän." Koska sehän olisi ehdottomasti ainoa keino saada Emily suutelemaan hänen ihoaan. Nainen kietoi kätensä Emilyn ympärille tyytyväisenä siihen, miten oikealta Emily tuntui hänen sylissään. Punapäinen nainen sopi siihen täydellisesti.

"Et tasan ala kolhia itseäsi tahallasi." Emily naurahti pehmeästi, katsellen Lexaa hetken. 
"Tiedätkö..." Ääni mataloitui hieman. 
"Olen aina miettinyt millaista se olisi autossa.."

"Mustelmani eivät kantele, mikä on tahallinen ja mikä vahinko", Lexa huomautti naurua äänessään. Ei hän alkaisi hankkia mustelmia tarkoituksella. hän ei edes saanut mustelmia helposti, joten jos hänellä oli mustelma, se tarkoitti, että kolhittua kohtaa todella sattui. Ei tarvetta tökkiä testatakseen sattuiko.
"Et ole koskaan...?" Hän naurahti epäuskoisena ja hautasi kasvonsa naisen kaulansyrjään. "Välillä unohdan, miten kiltisti vietit opiskeluvuotesikin."

Emily siristi silmiään, pukkaisten Lexaa kyynärpäällään. 
"Ei, en ole! Toinen meistä on viaton, kaino neitokainen kuules."

Se sai Lexan nauramaan.
"Minä pilaan ilolla viattomuutesi, neitokainen."

"En pistä vastaan." Emily lupasi huvittuneena. 
"Onko paikkaa missä sinä et ole?"

"Totta kai on, en ole aivan niin aktiivinen", nainen naurahti. Tai ehkä enemmänkin entiset olivat vetäneet rajansa paljon tiukemmin kuin hän koskaan. "Pakon edessä autot ovat tulleet tutuiksi. Kun ei ollut edes omaa huonetta, täytyi alkaa kekseliääksi yliopistolla."

"Minä huomaan." Emily työnsi mielestä sen ajatuksen että se oli saattanut olla edesmenneen kihlatun kanssa. Lexa oli sanonut että hän ei ollut lohtu.

"Pakko tosin myöntää, että ystävän keittiö oli ensimmäinen minullekin", hän naurahti hiljaa. Tosin saattoiko Zoen keittiötä pitää vain ystävän keittiönä, vai oliko se tavallaan Emilynkin?
"Mutta mitäpä väliä sillä, missä. Tärkeämpi kysymys on kenen kanssa."

Emily siristi silmiään hieman lisää. 
Älä ajattele sitä niin. Lexa haluaa olla sinun kanssasi eikä ajattele entistään sängyssä. Hyvä luoja.
"Niinkö?" Piti kiusoitella ahdistus pois.

"Niin", Lexa vahvisti nyökäten ja katsoi hetken Emilyä tarkemmin. Kuvitteliko hän, vai näyttikö nainen hieman epämukavalta? Ehkä hänen pitäisi pitää keskustelu jatkossa poissa hänen menneisyydestään, oli aiheena mikä tahansa.
"Oletko kunnossa?" Hän päätti kuitenkin kysyä ruskeat silmät huolesta pehmeinä.

Emily veti pehmeän hymyn kasvoilleen. Hän ei voisi reagoida näin. Lexalla oli menneisyys, rakenna silta ja pääse yli siitä. 
"Olen. Miksi en olisi?"

"Näytit vain hetken siltä, että vajosit ajatuksiisi", Lexa vastasi pehmeästi ja sipaisi sormellaan Emilyn poskea. "Voit aina sanoa, mitä mielessäsi liikkuu."

Hän pudisteli päätään. Ei, hän käsittelisi tämän itse.
Tai ehkä psykologilla.
"Minä tiedän. Ja olen sanonutkin."

Selvästi Emilyllä oli mielessään jotakin, kun nainen nyt pudisteli päätään. Hän huokaisi hiljaa.
"Haluan, että voit kertoa minulle, jos jokin mitä sanon tai teen saa olosi epämukavaksi."

Siniset silmät siristyivät kevyesti. 
"Ja minä voin. Oloni ei ole epämukava. Päinvastoin. Sylissäsi on oikein hyvä."

"Hyvä", Lexa antoi asian olla. Emily vakuutti, ettei mikään ollut vialla. Hänen täytyi voida luottaa naisen sanaan, tai mistään ei tulisi mitään. "Pidän siitä, kun olet sylissäni. Sovit siihen niin loistavasti."

"Sylikokoa mukavuussyistä." Emily totesi hymyillen. 
"Voisin kyllä laittaa yöpaidan..." Kylpytakki alkoi olla inhan kostea.

Se oli täydellinen syy, jos häneltä kysyttiin. Sitä paitsi, naisen kuvaileminen sylikokoiseksi kuulosti suloiselta.
"Tai voisit vain riisua kylpytakin", Lexa ehdotti vastineeksi. "Minä pidän kädet itselläni, minä lupaan. Saat nukkua rauhassa."

Emily vilkaisi Lexaa. 
"Pidät kyllä yöpaidastakin." Hän lupasi hymyillen.

Lexa siristi silmiään harkiten hetken.
"Ei, pidän sinusta enemmän kun saan vetää sinut vasten rintaani eikä mikään ole välissä", hän totesi hymyn kera. "Lupaan pitää sinut lämpimänä." Koska varmastihan naisen yöpaitakin oli todella lämmin.

Se sai Emilyn hymyilemään. 
"Parempi olisi sitten myös." Hän tuhahti ja nousi riisumaan kylpytakin. Hetken hän ajatteli alushousuja, mutta mitä turhaan.

"Lupaan ja vannon", nainen vakuutti nousten itsekin sen verran, että saattoi vapauttaa pitkät hiuksensa pyyhkeen sisältä ja ripustaa kylpytakin naulaan. Hän veti peittoa syrjään ja kietoi hiuksensa löysälle nutturalle, niin Emilyn ei tarvitsisi tukehtua niihin yön aikana.
"Minä hankin niin leveän sängyn kotiini, että voit nukkua siinä poikittain", Lexa naurahti sujahtaessaan peittojen alle hymy huulillaan.

"Miksi ihmeessä nukkuisin poikittain?" Emily tuhahti kun kävi Lexan kainaloon peiton alle. Siinä oli hyvä. 
Täydellinen.

"Ei sinun tarvitse, mutta haluan tarjota mahdollisuuden", Lexa naurahti kietoen kätensä kevyesti Emilyn vyötärön ympärille. Näin oli ehdottomasti oikein hyvä. Pelkästään se, että he voisivat nukkua vierekkäin useamminkin oli riittävä kannuste oman asunnon hankkimiseen. Emily sopi hänen kainaloonsa kuin valettu. Tietenkin hän tahtoisi varmistaa, että nainen olisi siinä niin usein kuin mahdollista.
"Hyvää yötä, querida", hän kuiskasi painaen suukon Emilyn poskelle. Naiseksi, joka kertoi jokaiselle heti kättelyssä miten hän ei puhunut espanjaa, hän kyllä rakasti espanjankielisiä hellittelynimiä. Se vain soljui kieleltä niin helposti, mitä Emilyyn tuli.

Se nimi sai Emilyn hymyilemään toispuoleisesti. 
"Sinähän et puhunut espanjaa..." Ääni ja sanat tulivat jo miltein nukahtaneen naisen huulilta melkoisena mössönä. Raukea olo ja unetti nyt kun antoi itsensä nukahtaa.

"Vain muutaman sanan verran", nainen vastasi pehmeästi. "Nuku, rakas." Hän ei vaivautunut sanomaan, että valvoisi Emilyn unta. Ei varmasti valvoisi, vaikka yleensä hän niin herkkäuninen olikin. Raukeus yhdistettynä yön aktiviteetteihin takasivat, että uni vei hänetkin nopeasti, kun hän vain sulki silmänsä.
Puhelimen herätyskellon pehmeä piippaus tuntui kuuluvan aivan liian pian. Lexa räpäytti muutaman kerran silmiään, koetti ymmärtää missä oli ja miksi hän oli nukkunut niin pitkään, että pimennysverhojen raosta kajasti valoa. Hän sammutti puhelimen herätyksen vilkuillen ympärilleen. Hotelli. Aivan. Se kaikki sai kuitenkin unohtua, kun hän kääntyi Emilyn puoleen aikeinaan suudella naisen ihoa, kunnes Emilykin heräisi tähän aamuun.
Tai hän saisi korvilleen, kummin tahansa.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 3:01 pm

Sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lexan suunnitelman onneksi näin väsynyt Emily oli kovin, kovin sikeäuninen. Hän oli tottunut koiranpennun häiriköintiin nukkuessaan, mikä sekin auttoi asiaa. Nainen vain kääntyi kyljeltä selälleen, täydessä unessa.

Lexa naurahti hiljaa naisen ihoa vasten ja painoi suukon leukaperälle, kun Emily niin auliisti kääntyi selälleen.
"Rakas, aika herätä", hän mumisi pehmeästi ja juoksutti sormeaan naisen keholla. Hänen ei tarvinnut nähdä, missä sormi kulki, kun hän saattoi tuntea kyljen kaarteen, lantioluun kohouman ja vatsan lihakset. Nainen painoi suukkoja kasvoille, kaulalle ja solisluille pieni hymy huulillaan. Ei hullumpi tapa herätä, jos häneltä kysyttiin. Emilyn lähellä oleminen herätti paljon tehokkaammin kuin vahvinkaan kupillinen kahvia.

Punaiset kulmat kurtistuivat hieman tyytymättömästi. 
"Mnhn, vielä vähän..." Hän mutisi vielä täysin unessa. Ei, Emilyä ei huvittanut herätä. Unimaailma oli olevinaan mukavampi, vaikka todellisuuskin oli täydellisimmillään. Siniset silmät raottuivat kuitenkin hieman. 
"... Hei kaunotar..."

Lexa nauraa kehräsi vasten kaulataipeen ihoa. Emily ei tosiaankaan tahtonut herätä. Olikohan nainen tällainen työaamuinakin, kun kello soi? Torkuttaisi kolmesti ennen kuin raskaasti huokaisten nousisi jaloilleen ja suunnistaisi tallille?
"Huomenta, prinsessa Ruusunen", nainen vastasi kohottaen päätään, jotta saattoi katsella Emilyn kasvoja. Tosin ensin täytyi kurottaa painamaan suukko huulille. "Oikein hyvää huomenta."

Ei. Töihin Emily nousi yllättävän reippaasti - hän meni niinä iltoina myös ajoissa nukkumaan. Ainakin suhteellisen. Hän suukotti Lexan huulia ja kasvoille levisi hymy. 
"Maistut hyvälle..." Hyvä on, hän saattoi puhua epäolennaisuuksia nukkuessaan.

"Jotenkin epäilen tuon paikkansapitävyyttä näin aamutuimaan", nainen naurahti aurinkoinen hymy huulillaan. Emilyn vierestä heräämisellä oli sellainen vaikutus, eikä se haitannut lainkaan, miten hän saattoi edelleen piirrellä kuvioita paljaalle iholle ja käpertyä aivan Emilyyn kiinni. Oli ehkä aika herätä, mutta se ei tarkoittanut, että heidän tarvitsisi nousta ja luopua hotellihuoneen tarjoamasta yksityisyydestä aivan vielä.

Emily ainakin yritti karistaa unta silmistään. 
"Maistutpas." Hän totesi päättäväisemmin. 
"Ja hipelöit." Hän naurahti kevyesti, avaten silmät kokonaan. No nyt.

"Hipelöin sinua aina kun vain on mahdollisuus", Lexa myönsi vähääkään asiaa häpeilemättä. Kukapa ei olisikaan tehnyt niin, kun tilaisuus tarjoutui. Emily oli kaunis nainen ja hän vain hävytön, heikko nainen.

Hitaasti käynnistyvän punapään kasvoille nousi hymy. 
"En minä valittanut." Kädet nousivat Lexan niskalle. 
"Herätyskello sunnuntaina on helvetistä..."

"Hienoa", Lexa virnisti. Käsi ei hetkeksikään pysähtynyt vaeltaessaan peiton alla alastonta kehoa pitkin. Hänellä oli vielä mahdollisuus koskettaa, joten hän ei aikonut jättää sitä käyttämättä. Kuka tiesi, milloin hän saisi seuraavan kerran herätä Emilyn vierestä.
"Onko se sitä myös silloin, jos se antaa meille mahdollisuuden varmistaa ykkösluokan matkaliput helvettiin?"

Emily naurahti pehmeästi, ääni yön jäljiltä käheänä. Siitä että ääntä ei ollut tai oli käytetty, sen sai päättää itse. 
"Ei arvoituksia aamulla..." Hän nurisi pehmeästi.

"Hyvä on, ei arvoituksia", nainen myöntyi kumartuen suutelemaan Emilyä. Ei arvoituksia, mutta sitäkin kauniimpi sunnuntaiaamu. Jokainen aamu oli kaunis, kun sai herätä Emilyn viereltä. Häntä ei kiinnostaisi, vaikka ulkona sataisi vettä vaakatasossa ja salamoisi niin, että tanner tömisisi. Aamu oli kaunis, koska hänellä oli Emily rinnallaan.
"Nukuitko hyvin?" Hän kysyi vetäytyessään suudelmasta, vaikka ei saanutkaan pakotettua itseään kovin kauas naisesta. "Ennen kuin julmasti herätin sinut."

Emily vastasi suudelmaan pehmeästi, sivellem sormenpäillään Lexan niskaa. 
"Nukuin. Entä sinä?"

"Erittäin sikeästi ja levollisesti", nainen vakuutti. "Tuhinasi ei haitannut lainkaan." Eikä se, että hänellä oli ollut lämmin keho vierellään.

"No hyvä ettei tuhinani tule väliimme." Emily naurahti pehmeästi. Ihana aamu. Niin ihana.

"Ei, ei tule", Lexa naurahti vastaukseksi ja kumartui suutelemaan Emilyä uudestaan. Naisen tuhina oli vain suloista, ja vastoin ennakko-odotuksia, ei lainkaan valvottanut häntä. Kaikki hyvin siis.
"Tiedätkö, jos jätämme hotelliaamiaisen väliin, voisimme varmistaa, että huonenaapurimme heräävät ajoissa", nainen virnisti vinosti.

Emily kohotti päätään kevyesti patjasta. 
"Jäät aamaisen velkaa." Hän huomautti hellästi.

"Voimme pysähtyä pikaisesti ruokakaupassa ja täyttää hieman Zoen jääkaappia, niin kokkaan sinulle kunnollisen sunnuntaibrunssin", nainen vastasi hamuten huulillaan hellästi Emilyn kaulaa.

Emily värähti huulille kaulallaan. 
"Sinä tiedät miten puhua naiselle..."

"Helppoa, kun tiedän miten puhuisin itselleni", Lexa naurahti pehmeästi vasten kaulan ihoa. Hän hengitti syvään ja hymyili vinosti.
"Ymmärrän nyt, miksi tuhiset", nainen kiusasi tuhahtaen muutaman kerran nenänsä kautta. "Tuoksut niin hyvältä, että vähemmästäkin tekee mieli tuhista."

"En minä haista itseäni, hölmö." Emily naurahti käheästi ja siveli sormillaan edelleen Lexan niskaa.

"Oletko ihan varma? En tiedä uskoako sinua", Lexa myhäili jatkaen suudelmien painamista iholle, jolta ei onnekseen löytänyt mustelmia. Hartialta jälkiä sen sijaan löytyi parikin.
"Sinä taidat saada mustelmia helposti?" Nainen kysyi hipaisten pehmeästi huulillaan yhtä punertavista jäljistä. "Tai ehkä olen vain kovin varomaton."

"Olen aika varma." Hän naurahti uudelleen ja valui rennoksi patjaa vasten. 
"Mmh, saan ja ne tummuvat ihan kamalasti..."

"Voi sinua parkaa", Lexa naurahti painaen huulensa toiselle löytämälleen jäljelle solisluulla. No, ainakaan ne eivät tällä kertaa koristaneet Emilyn kaulaa. Voitto kai tämäkin.
"Joten jos putoat hevoselta, mustelma selässä näyttää pahemmalta kuin mitä se onkaan?"

"No... Joo, yleensä." Emily hymähti pehmeästi. Ainakin yleensä se näytti pahemmalta.

"Hyvä tietää", nainen mumisi suudellen pehmeästi kalpeaa ihoa, jolla yön jäljet näkyivät. Iho näytti entistä kalpeammalta aamun kelmeässä valossa. "Ei siis tarvitse pelätä, jos sinulla on pieni mustelma lantiossa tai sääressä. Todennäköisesti vain tökkäsit hieman liian lujaa sormellasi", hän naurahti.

"Mmm, eikö?" Emily naurahti Lexan sanoille. 
"No ei sentään... Takapuolessa yleensä kun Copper kuvittelee olevansa hauska mies.."

"Copper kuvittelee itsestään paljon", Lexa naurahti painaen suukon naisen ranteelle, ennen kuin jatkoi suudelmien painamista solisluille, rinnoille ja vatsalle.
"Soisin tosin silti, ettei Copperkaan jättäisi turhia mustelmia jälkeensä."

Emily värähti suudelman painuessa ranteelle. Se lähetti sähköä ihoa pitkin, jostakin naurettavasta syystä. 
"Mmh, yritän opetella väistämään..." Pitäisiköhän tässä tilanteessa puhua muusta kuin hevosista?

Lexan mielestä tässä tilanteessa ei ollut pakko puhua yhtään mistään. Emily voisi verrytellä ääntään aivan toisella tavalla kuin sanoja muodostamalla. Hän hymisi melodisesti vasten ihoa, jolle painoi helliä suudelmia, ja juoksutti kättään naisen reidellä.
"Olen varma, että kehosi arvostaisi. Minä ainakin", hän hymisi ihoa vasten hipoessaan huulillaan timmiä vatsaa. "Mustelmat eivät varsinaisesti kaunista ketään, vaikka sinä toki näytätkin aina jumalaiselta."

Emily henkäisi väristen. Melkoinen herätys, jo nyt. 
"Varmasti, kehoparaltaa ei vain oikein kysytä..." 

"Pitäisi kysyä", nainen vastasi hyväntuulisena. Hän oli levännyt aivan riittämiin herätäkseen uuteen aamuun virkeänä - tai kenties syy oli enemmänkin naisessa, jonka vierestä hän oli saanut herätä. Niin tai näin, Lexa nautti jokaisesta värähdyksestä, jonka sai aikaan.
"Vieläkö herätyskello sunnuntaina on helvetistä?" Lexa naurahti painaessaan suukon alavatsalle ja kohotti kasvojaan voidakseen nähdä Emilyn siniset silmät.

"Hieman vähemmän." Emily myönsi Lexan kysyessä. Toinen jalka nousi koukkuun, petollisen kehon ennakoidessa Lexan aikeita. Hän joutuisi tappamaan tuon jos tuo aloittaisi aamun kiusaamalla. 

Ilkikurinen hymy kohosi Lexan huulille. Hän selkeästi tahtoi leikitellä hengellään aamun alkajaisiksi.
"Joku on innokkaalla päällä", hän naurahti painaen huulensa uudestaan vasten kalpeaa ihoa vatsalla. "Jos vain voisin jotenkin auttaa", hän myhäili viattomana. Sehän ei ollut lainkaan hänen syytään, ehei.

Saattoiko kehoa syyttää ennakoinnista yön jälkeen? Ei tosiaan. aivan Lexan syytä, että hän reagoi kosketukseen näin. 
"Voitko muka syyttää.."

"En", nainen naurahti, "enkä tahtoisikaan syyttää." Miksi olisi? Tämähän vain tarkoitti, että hän oli tehnyt jotakin oikein niin edellisenä yönä kuin nyt aamullakin.
"Minähän sanoin, että olet nopea oppimaan", Lexa lisäsi hipaisten huulillaan sisäreittä, kun sormet kietoutuivat polvitaipeen ympärille. Ei kai pitäisi kiusata vasta julmasti herätettyä naista, mutta hän ei voinut estää itseään.

Vastaherätetty nainen ei onneksi jaksanut nousta raukeudessaan kostamaan sitä kiusaamista nyt. 
"Nnh, niin, näetkö? Hyvä oppilas pitää palkita..." 

"Vai palkita", Lexa myhäili vasten reiden pehmeää ihoa ja näykkäisi kevyesti. "Mikäköhän olisi mielestäsi sopiva palkinto, hmm?" Hän taivutti naisen jalkaa hieman enemmän kumartuakseen lähemmäs.

Koko nainnen nytkähti kevyesti näykkäisystä. Ai miten niin hän odotti? Kelvoton keho, kehtasi ottaa kierroksia sillä tavalla. Heti aamusta. 
"Mmm." Kädet valuivat Lexan hiuksiin. Viimeisille järjenrippeillä hän sentään ei työntänyt toista alemmas. 

Lexa päätti antaa itselleen kaiken kunnian Emilyn reaktiosta. Nainenhan oli sanonut, ettei hänen egonsa ollut vielä liian suuri, joten mitäpä siitä, jos moinen taas pääsi hieman paisumaan.
"Sinä olet kyllä jotakin", nainen mumisi suukkojen lomassa, joita paineli sisäreisille ja silloin tällöin alavatsalle, kädet naisen lantiolle kohoten. Hän ei kaivannut naista kiemurtelemaan pois altaan tai kohottamaan lantiotaan yllättäen.
"Mutta olet oikeassa, hyvät oppilaat ansaitsevat palkinnon."

Emily olisi kiemurrellut ja nostanut lantiota jos Lexa ei olisi ennakoinut. 
"Mmmh, Lexa..." Ei hän edes tajunnut pyytävänsä niin selvästi. 
"Olen aina... oikeassa."

"Niinhän sinä olet", nainen myönsi laskien niin toisen kätensä kuin kasvonsa naisen jalkoväliin ja luopui kiusaamisesta. Ainakin hetkeksi, joskin hänen valitsemaansa hitaan rauhallista rytmiä olisi voinut kutsua kiusanteoksi siinä missä aiempaakin. Heillä ei kuitenkaan ollut kiirettä yhtään mihinkään, vielä, joten hän saattoi yhtä hyvin ottaa aikansa rakentaessaan nautintoa naiselle, jota oli piinannut koko yön.

Se oli ehkä julmempaa kuin kiusaaminen. Hitaasti rakentuva jännitys tuntui miltein tuskalliselta raukeissa lihaksissa ja yön ajan rääkätyssa kehossa. Senntään edes hiukset olivat letillä, se eivät villiintyisi tästä. Ääni täytti huoneen pehmeästi ja pariin otteeseen huulilta taisi karata Lexan nimikin. Elämän paras herätys. 
"V-voisitko vain..." 

Siitä Lexa oli aivan samaa mieltä - tämä todella oli elämän paras herätys. Hänen nimensä Emilyn huulilta lausuttuna kuulosti taivaalliselta, ja nainen tiesi jo nyt, että palaisi mielessään aina tähän hetkeen, kun Emily kutsuisi häntä nimeltä. Hänen teki mieli kieltää Emilyltä naisen pyyntö, mutta ehkä Emily ansaitsi vapautuksen lihaksiin kerääntyvästä jännityksestä. Ainakin hän saattoi tarjota sen verran naiselle, kun oli tuon kerran herättänyt.

Viimeisen kerran Lexan nimi karkasi naisen huulilta kovempaa, voihkauksen säestämänä. Käsien ote hiuksista hellitti. Lexa olisi hänelle sen brunssin velkaa, hyvä jumala. 
"Tule tänne..." Hän halusi tuon lähelle, nyt, eikä 15. päivä.

Hän todellakin palaisi mielessään tähän hetkeen kerrasta toiseen. Nainen totteli käskyä ja veti Emilyn niin lähelle kuin vain mahdollista, kun siirtyi makoilemaan naisen vierelle.
"Hyvää huomenta", Lexa myhäili tyytyväisenä ja rutisti Emilyn aamun aktiviteeteista rennoksi valahtanutta kehoa tiukemmin. "Toivottavasti tämä oli herätyksen ja hotelliaamiaisen väliinjättämisen arvoista."

Emily käpertyi kainaloon heräämään kainaloon kaikessa rauhassa. 
"Mmmmhm. Huomenta." Huulet hamusivat raukeana Lexan ihoa. 
"Oli." 

"Hyvä", nainen vastasi lämpimästi ja hymisi tyytyväisenä. Ehdottomasti hyvä näin.
"Kunhan minulla vain on oma koti, voin herättää sinut useamminkin näin."

Emily ymisi jo vain ajatukselle. 
"Ajat minut vielä hulluksi..." Hän mutisi hiljaa, pyöräyttäen silmiään. Huulet eivät levänneet, kun lämmin iho oli siinä lähellä. 

"Mutta vain hyvällä tavalla hulluksi, eikö?" Hän naurahti hiljaa ja sulki silmänsä nauttiessaan huulten kosketuksista ihollaan. Nainen värähti ja tunsi hengen takertuvan kurkkuunsa Emilyn osuessa herkkään pisteeseen kaulataipeessa. Kuka se ajoikaan kenet hulluksi?

"Niin." Ääni oli hyvin pehmeä ja raukea kaikesta. Onneksi hän oli ottanut vaihtovaatteet mukaansa. Hän painui vain lähemmäs ja lähemmäs Lexaa, suudellen ihoa intensiivisemmin. Ei kiire mihinkään.

Lexa suli suudelmien alla eikä enää edes yrittänyt jatkaa keskustelua. Ei hänen aivokapasiteettinsa riittänyt moiseen, kun suurin osa siitä kului kosketuksesta nauttimiseen ja hiljaisten, pehmeiden äännähdysten tukahduttamiseen. Hän veti Emilyä lähemmäs, piirteli sormillaan kuvioita jäntevään selkään ja katui sitä, miten punainen liekkimeri oli letin tyynnyttämä. Hän olisi niin mieluusti ujuttanut sormensa Emilyn hiusten sekaan.

Letti piti huolta siitä että he pärjäisivät ilman hiusten selvittämistä aamulla. Edes, riitti kun siihen meni aikaa iltaisin. Käsi piirteli kuvioita kyljelle, senkin liikkeen hehkuessa kiireettömyyttä.

Lexa kiemurteli kosketuksen alla, kun värähdykset juoksivat valtoimenaan pitkin kehoa. Emily herätti kosketuksellaan jokaisen hermon kerrassaan tehokkaasti.
"Jonakin päivänä saan vielä sydänkohtauksen kanssasi", nainen mumisi sykkeen kohotessa epätasaisesti.

"Olet minua nuorempi..." Emily huomautti pehmeästi. Aivan kuin ikä olisi ollut este. Hän suuteli pehmeästi Lexan kaulaa muutaman kerran, ennen kuin valui äärimmäisen hitaasti ja laiskasti alaspäin.

"Sinä olet ammattiurheilija", Lexa totesi. Sehän tietenkin selitti kaiken. Kyllähän Emilyn sydän kestäisi, kun nainen urheili työkseen, mutta mitä hänelle poloiselle kävisi? Emilyn hidastakin rauhallisempi valuminen sai Lexan kiemurtelemaan, kun miellyttävä odotus sykki suonissa. Ei kai hänellä ollut lupaa valittaa, kun oli itsekin ottanut aikansa.

Emily tuntui vievän vitkuttelun uudelle tasolle, kuten aiemminkin kun hän oli luvannut suudella joka sentin Lexasta läpi. Kiireettömyydessä tosin oli jotakin hyvin nautinnollista, kun huulet valuivat vatsalle ja siitä lantiolle, käsien sivellessä reisiä.

Nautinnollisuudesta huolimatta - tai kenties juuri siitä syystä - Lexa kiemursi ja inisi, kun Emily jatkoi hidasta kulkuaan hänen kehollaan. Hän voisi olla kärsivällinen, odotus ei ollut koskaan tappanut yhtään ketään. Kai. Nainen puristi toisen kätensä nyrkkiin lakanan ympärille ja laski toisen Emilyn niskalle, vaikka ranskanletti estikin tehokkaasti ujuttamasta sormia hiusten lomaan. Olisi pitänyt letittää ne illalla löysälle letille.
"Millie", hän vetosi ääni värähtäen.

Emily ynähti hiljaa Lexan sormille niskassaa. Hän valui suutelemaansa jalkaa pitkin ylemmäs, mutta edelleen tappavan hitaasti. Ei ollut kiire.

Hänellä alkoi olla kiire, siinä missä Emilyllä tuntui olevan kaikki aika maailmassa. Eihän se nyt voinut olla liikaa pyydetty, että hän tahtoi naisen koskettavan häntä tässä ja nyt? Hän oli jo kiltisti sietänyt jäätikön sulamisnopeudella etenevää hellimistä aivan riittävän pitkään.
"Millie, rakas, ole kiltti", hän pyysi kiemurrellen entistä enemmän ja koetti ohjata naista ylemmäs niskaan kiedotun käden avulla.

Emily nousi kiltisti suudelmin ylemmäs, toteuttaen vihdoin sen pyynnön. Ei saisi olla liian ilkeä heti aamusta. Lexa ei ollut ansainnut sitä.

Lexa henkäisi helpottuneena, joskin se vaihtui nopeasti inahdukseksi. Silmät painuivat kiinni ja käsi kiristi otettaan lakanoista, kun hän koetti säilyttää edes Emilyn niskaan ujutetun käden kutakuinkin rentona. Pehmeät voihkaisut karkasivat huulilta nopeammin kuin hän ehti äännähdyksiä nielemään, ja Lexa kaarsi selkäänsä aavistuksen, kun Emily tuntui osuvan juuri oikeaan kohtaan. Hitaasti rakentunut nautinto sai varpaat kipristelemään ja Lexan todella kamppailemaan kehonsa reaktioita vastaan, ettei kohottaisi lantiotaan tai puristaisi reisiään yhteen. Emilyn nimi pakeni huulilta terävinä henkäisyinä, kun nautinto saavutti huippunsa ja hän valahti raukeaksi hotellihuone silmissä pyörien. Emily todella koituisi hänen kohtalokseen vielä jonakin päivänä.

Emily hymähti tyytyväisenä itseensä. Hän painoi vatsalle muutaman suudelman, nousten sitten suutelemaan Lexan huulia pitkään ja rauhallisella hartaudella. 
"Kuulostat niin seksikkäältä."

Rauhallinen suudelma tuntui sopivan aamun tunnelmaan täydellisesti. Lexa kietoi kätensä Emilyn selän ympärille ja veti naisen tiukasti itseään vasten, kun vastasi suudelmaan hyvä olo suonissa virraten.
"Sanot sinä", nainen hymähti pehmeästi laiskojen suudelmien lomassa.

"Niin sanon, koska se on totta." Emily huomautti, vetäen peittoa heidän päälleen. Olo oli niin ihanan rauhallinenn ja rento. 

"Jos niin väität", Lexa naurahti käheästi ja veti Emilyä vieläkin lähemmäs. Nainen ei vain voinut koskaan olla liian lähellä. Se oli mahdotonta. Hän oli varsin tyytyväinen siihen, että saattoi vain makoilla raukeana aloillaan, euforia suonissa virraten, Emily sylissään ja muu maailma unohtuneena.
"Onko se kovin väärin minulta, että harkitsen soittavani töihin ja leikkiväni flunssaista, jotta voisin viettää koko päivän sinun kanssasi?"

Emily nauroi Lexan sanoille. 
"... On se vähän. Hyi sinua." Hän ei kyllä onnistunut kuulostamaan toruvalta.

"Hyi minua", nainen myöntyi kuulostamatta lainkaan katuvalta. Hän ei hävennyt sen enempää kuin Emily oli häntä torunutkaan.
"Tarvitsen oikean työn, niin ehkä en olisi niin innoissani luopumassa vuoroistani." Tai sitten olisi. Emilyllä oli sellainen vaikutus.

"Niin tarvitset." Emily myönsi hymyillen. 
"Tiedätkö, sinä lunastit lupauksesi." 

Lexa kohotti kulmaansa. Lupauksen?
"Minkäköhän niistä?" Hän naurahti hiljaa. Hän oli tehnyt viime päivinä aivan tuhottoman monta lupausta Emilylle.

"Seitsemän." Emily totesi selitykseksi hymyillen. 
"Minä olen puhki."

"Oh", Lexa henkäisi. Aivan. Pehmeä naurahdus karkasi huulilta. Emily oli hienosti pysynyt laskuissa perässä. "Hyvä. Lupasin muistaakseni kantaa sinut autollekin."

"Hyvä tyttö." Hän lupasi nauraen. 
"Minä en jaksaisi kävellä ja sitten sinua katsottaisiin pahasti kun konttaisin."

"Eihän se kävisi päinsä", Lexa myhäili naurua äänessään. "Minä voin olla uljas satuprinssisi ja laina-auto saturatsuni, ja yhdessä kannamme sinut takaisin palatsiisi."

"Ja palatsini on pieni kerrostaloasunto Hexhamissa." Emily naurahti pehmeästi. Hän oli jo sanomassa jotakin, minkä tukahdutti yminäksi Lexan ihoa vasten. Aamuinnen nautinto ja raukeus saivat aivot lopettamaann yhteistyön. 

"Hieno palatsi on", Lexa vakuutti rutistaen naista tiukemmin. Täydellistä. Elämä oli täydellistä juuri nyt, eikä hän pelännyt pitää hetkestä kiinni. Ainakin vielä muutaman minuutin pidempään.
"Mitä tahdot syödä aamupalaksi? Tai ehkä ennemminkin brunssiksi tässä kohtaa", nainen kysyi hyväntuulisena. Hän varmistaisi, ettei Emily jäisi nälkäisenä Zoen asunnolle.

Emily ynähti pehmeästi. Mitä hän haluaisi? 
"Täytetty munakas ja pannareita." Hän oli ansainnut pannarinsa, helvetti.

"Järjestyy", Lexa lupasi hymyn kera. Ehdottomasti. Emily ansaitsisi monipuolisen brunssin eteensä. "Kenties lisäksi marjoja ja suklaata, niin voit kuorruttaa pannarisi herkuilla?"

"Joo." Emily totesi hiljaa, kuulostaen tyytyväiseltä. Pitäisi nousta ennen kuin hä sanoisi jotakin typerää.

Lexa teki jo mielessään listaa asioista, joita pitäisi muistaa ostaa kaupasta. Zoelta löytyisi varmasti jauhoja, kananmunia ja maitoa, mutta sen enempää hän ei naisen kaappien sisältöön luottanut.
”Pitäisi varmaan nousta, niin pääsemme joskus liikkeellekin”, Lexa pohti ääneen haluttomana laskemaan irti Emilystä.

Emily huokaisi raskaasti. 
"Jos on aivan pakko." Hän varasti vielä yhden pitkän suudelman ja nousi sitten istumaan. Miten hän oikein pukisi? Jalat eivät kantaneet.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 3:01 pm

Lexa halusi sanoa, ettei ollut lainkaan pakko. Että he voisivat rakentaa ovelle barrikadin ja kieltäytyä lähtemästä, mutta alistui kohtaloonsa todelliseen maailmaan palaamisesta pitkän suudelman jälkeen. Ei auttaisi kuin nousta. Hän venytteli raukeasti ennen kuin edes yritti jaloilleen ja vilkaisi silmäkulmastaan Emilyä.
”Täytyykö sinua auttaa vaatteiden kanssa?” Hän naurahti pilkettä silmäkulmassa.

Emily mulkaisi Lexaa pahasti tuon kysymyksen johdosta ja nousi mielenosoituksellisesti seisomaan, tuhauttaen nenäänsä antaumuksella. 
"Pah!" Hän valui takaisin istumaan. 
"... Antaisitko sen laukun?"

Lexa nauroi lämmöllä Emilylle. Jääräpäisyyttä naisella todellakin oli.
"Totta kai, rakas", hän naurahti päätään pudistellen ja harppoi noutamaan Emilyn pienen laukun. Hän laski sen sängylle ja vilkaisi omia vaatteitaan. Ainakin yön henkarilla roikkunut housupuku näytti edelleen siedettävältä.
"Koeta olla kaatuilematta sillä aikaa kun selvitän hiukseni", nainen virnisti suunnatessaan kylpyhuoneen armottomien valojen alle setvimään hiuksiaan ja pesemään hampaansa. Pukeutua ehtisi myöhemminkin.

"Sinä kaadut pian!" Emily huusi Lexan perään. Hän vetkutti rennot urheilualusvaatteet päälleen, veti siistit farkut jalkaansa ja paksun, paksun neuleen alustopin päälle. Musta, hieman pörröinen neule tuntui lämpimältä halaukselta. Hän avasi hiuksensa letiltä ja pudisteli kerran päätään. 
Hammaspesua vaille valmis.

Emilyn kiusoittelusta huolimatta Lexa suoriutui takaisin huoneen puolelle kaatumatta tai kolhimatta itseään yhtään mihinkään.
"Näytät epäreilun hyvältä", Lexa kommentoi vilkaistessaan farkkuihin ja neuleeseen pukeutunutta naista. Hän suunnisti olkalaukulleen, johon oli hammasharjan lisäksi ujuttanut puhtaat alushousut, ja veti ne jalkaansa. Eilisillan housupuku ei ollut täysin rypytön, mutta ehdottomasti paremmassa kunnossa kuin hän oli odottanut. Edessä olisi varsinainen walk of shame, mutta ilman häpeää. Tosin, hiuksetkin olivat selvinä ja nopeasti letitettynä, joten hän ei edes näyttänyt siltä, että oli kierinyt koko yön lakanoissa. Elämän pienet voitot, tai jotakin siihen suuntaan.
"Ovatko kaikki tavarasi kasassa, vai oletko onnistuneesti levittänyt omaisuutesi ympäriinsä?" Lexa kysäisi vilkaisten ympärilleen huoneessa. Ainakaan mikään ei pistänyt heti silmään.

"Ihan tavalliset vaatteet..." Emily suoristi noustessaan puoleet reiteen yltävän neuleen helmaa ja miltein kirjaimellisesti vaappui vessaan. Kävely oli vaikeaa. Hän pesi hampaansa ja palasi huoneen puolelle, vetäen laukusta esiin vielä tennarit, ennen kuin pakkasi sinne eiliset vaatteensa. 
"En kai. En usko."

"Juuri siksi näytät epäreilun hyvältä", Lexa naurahti. "Näytät yhtä hyvältä tavallisissa vaatteissa kuin suuri osa viimeisen päälle laittautuneena." Hän tosin taisi olla varsin puolueellinen tuomari, mutta väliäkö sillä. Totta joka sana siitä huolimatta.
"Ei kai sitten auta muu kuin lähteä kohti palatsia, prinsessa", nainen hymyili leveästi ja asteli Emilyn luokse tuntien olonsa tavattoman pitkäksi korkokengissään naisen rinnalla. Hän kumartui suukottamaan Emilyn huulia.
"Valmis kohtaamaan ulkoilman?"

"Noh. Sinun kanssasi..." Emily mutisi ja naurahti Lexan sanoille. Kun olisikin näyttänyt. Hän katseli tuon kasvoja, hymyillen hieman. Tulipa lyhyt olo ilman korkoja. 
"Suurinpiirtein."

"Eiköhän mennä sitten", Lexa totesi, nappasi Emilyn laukun kantoonsa ja kiersi kätensä naisen hartioiden ympärille.
"Kannan sinut heti, kun pääsen eroon hotellihuoneen avaimesta", nainen lupasi painaen suukon punaisten hiusten peittämälle päälaelle. "Siihen asti voit käyttää minua kävelykeppinä."

Emily mutisi jotaki  epäselvää, lähtien Lexan rinnalla huoneesta. Sydän tuntui hakkaavan edelleen oudolla rytmillä. Luojan tähden.

"Välillä epäilen, että puhut ihan omaa kieltäsi", nainen naurahti johdattaessaan Emilyn käytävää pitkin hissille. "Sinusta ei saa mitään selvää, kun innostut todella mutisemaan." Hän painoi nappia jääden odottamaan hissiä alakertaan ja hymyili naiselle rinnallaan. Tuntui haikealta jättää hotellihuone taakse, mutta luojan kiitos nämä eivät olleet hyvästit. Hän saisi ajaa Emilyn Zoen luokse ja laittaa ruokaa naiselle, ennen kuin joutuisi suunnistamaan kotiin ja lopulta töihin.

"Se on lahja." Emily haki hymyynsä viattomuutta. 
"Vuosia valmentajien kanssa. Pitää oppia manaamaan niin että he eivät kuule."

"Ja mitähän sinun tarvitsee manata niin, että minä en sitä kuule?" Lexa kohotti huvittuneena kulmaansa. Hän ei ollut valmentaja, joten Emilyn hieno selitys menetti hieman sujuvuuttaan. Hänelle sai väittää vastaan. Nainen ohjasi Emilyn hellästi hissiin, kun se pysähtyi heidän kerroksessaan ja painoi aulakerroksen nappia.

"Sinua." Emily hymyili vinosti vastaukseksi. Onneksi nämä eivät olleet vielä hyvästit. Hän olisi ollut aivan kykenemätön tekemään mitään.

"Minussa ei ole mitään manattavaa!" Lexa puolustautui nauraen ja rutisti Emilyn hartiaa.

"On sinussa vähän. Aivan aavistuksen, pikkiriikkisen." Emily näytti sormillaan mahdollisimman vähän esimerkiksi.

"Pah", Lexa puhahti ja tönäisi lantiollaan naista. "Sinä ja sinun manaamisesi." Häntä ei tarvinnut manata lainkaan, kiitoksia vain! Nainen antoi kätensä levätä rennosti Emilyn hartialla, kun astui ulos hissistä ja suunnisti valoisan aulan halki tiskille jättämään hotellihuoneen avaimen ja vakuuttamaan nopeasti, ettei hänellä ollut valitettavaa huoneesta tai hotellin toiminnasta.
"Sinun vuorosi kantaa laukkua, niin minä voin kantaa sinua", Lexa naurahti Emilylle tarjoten naisen omaa laukkua tuolle, ennen kuin kumartui poimimaan punapään käsivarsilleen. Ei tosiaankaan tarvinnut hankkia salijäsenyyttä, jos vain kantelisi Emilyä päivästä toiseen ja kävisi seinäkiipeilemässä silloin tällöin.

Emily naurahti Lexalle ja otti lopulta laukkunsa vastaan. Hän ei voinut olla nauramatta kun tuli nostetuksi syliin. 
Ehkä hän oli olettanut sen olevan vitsi.

Lexa ei vitsaillut vakavista asioista, kuten siitä, että kantaisi naisen autolle. Se oli erittäin vakavasti otettava lupaus. Hän asteli vakain jaloin lasioville, jotka hotellin ovimies hänelle aukaisi, ja piti huolta, ettei antanut Emilyn pään tai kenkien osua mihinkään, kun kantoi naista käsivarsillaan kohti autoa, joka oli tuotu hotellin edustalle.
"Saturatsusi odottaa", hän naurahti laskiessaan Emilyn hitaasti jaloilleen. "Ei yhtä valkoinen ja hurmaava kuin Tico, mutta ajaa asiansa paremman puutteessa." Hän aukaisi oven Emilylle, ennen kuin kiersi heittämään laukun takakonttiin ja siirtyi ratin taakse.
"Mitä täytettä tahtoisit munakkaaseen? Paljon juustoa, mutta muita toiveita?" Lexa kysäisi kääntäessään avainta virtalukossa ja soi vielä viimeisen lämpimän hymyn naiselle, ennen kuin joutui keskittymään suurimmalta osin ajamiseen.

Emily naurahti naisen sanoille saturatsustaan. 
"Voi kiitos." Hän jäi pohtimaan kysymystä, kuin se olisi ollut tärkeäkin. 
"Fetaa, paprikaa, sipulia."

Sehän oli tärkeä kysymys. Emilyllä oli mahdollisuus vaikuttaa brunssiinsa, joten tietenkin kysymys oli tärkeä. Hyvä vain, että sitä tuli mietittyä.
"Selvä", Lexa naurahti. "Ei hullumpia valintoja. Kuka tietää, ehkä varastan haarukallisen munakkaastasi." Koska itselleenhän ei voinut samalla vaivalla tehdä munakasta kuin Emilyllekin.

"Oletko koskaan katsonut frendejä?" Emily naurahti pehmeästi. 
"Joey ei jaa ruokiaan. Pätee minuunkin. Kiitos sinun minulla on aika karmea nälkä."

"Olen nähnyt Frendien jaksoja, mutta en ole katsonut niitä", Lexa nauroi laskien kätensä vaihdekepiltä Emilyn jalalle. "Hyvä on, en koske sinun ruokiisi. Saat syödä kaiken ihan itse."

"Hyvä tyttö." Emily naurahti pehmeästi. Mokoma. Hän värähti kosketusta. 
"Sinun pitäisi tiedätkö ennemmi vaikka lepuuttaa kättä vaihdekepillä."

Lexa mutristi huuliaan ja vilkaisi pikaisesti Emilyä.
"Sinun jalkasi on paljon mukavampi."

"On varmasti. Mietin vain liikenneturvallisuuden kannalta." Emiöy naurahti ja sipaisi kättä sormillaan. 

"En tarvitse kättä juuri nyt mihinkään ajamiseen liittyvään", nainen virnisti. "Voin toki vetää sen pois, jos se häiritsee sinua niin paljon, ettet pysty keskittymään matkustamiseen."

"Minä pelkään että reiteni häiritsee sinua." Emily huomautti huvittuneena. Ja taas hän työnsi mielestään yöllistä keskustelua autoista. Jestas. 

"Lupaan, ettei reitesi häiritse minua juuri nyt niin paljoa, että olisimme vaarassa", nainen virnisti vinosti. Joissakin toisissa tilanteissa häiriö olisi ehdottomasti ollut suurempi, mutta kun täytyi keskittyä ajamiseen, kosketus ei ollut muuta kuin lohdullinen muistutus siitä, että Emily oli edelleen hänen vierellään.
"Jos saan Jodien auton lainaksi Skotlantia varten, voin pitää kättä reidelläsi jatkuvasti, sillä se on automaattivaihteinen", hän naurahti hiljaa. Ja huomattavan paljon suurempi kuin kaupunkiin sopiva BMW.

"Voi hyvä jumala. Se on sinun unelmiesi auto." Emily naurahti pehmeästi ja pyöräytti silmiään. 

"Monestakin syystä", Lexa myönsi virnistäen. "Vaihteiston lisäksi etuina on muun muassa se, että Jodien auto on tilava katumaasturi. Siellä voi vaikka nukkua oikein mukavasti."

"No se olisi kyllä plussaa. Epäilen että täällä ei nukkuisi mukavasti." Emily nauroi päätään pudistellen. 

"Ei, täällä ei nukkuisi mukavasti", Lexa naurahti ja puristi pehmeästi sormillaan Emilyn reittä. "Moneen muuhun asiaan tämä auto tosin kelpaa oikein hyvin."

"Lexa!" Emily ähkäisi ja läppäisi tuo sormia. 
"Et ole tosissasi!"

Se sai naisen nauramaan ja tarttumaan vuorostaan Emilyn käteen. Mitäs läpsi hänen sormiaan.
"Kunhan vain annoin sinulle jotakin ajateltavaa seuraaviksi päiviksi", hän virnisti vinosti. "Jos tulee ikävä, voit aina soittaa ja voimme lähteä pienelle ajelulle."

Emily värähti kevyesti. Ai hyvä helvetti. 
"Ehkä soitankin. Minulle tulee varmasti ikävä."

"Hyvä", Lexa hymyili leveästi ja sipaisi peukalollaan Emilyn kämmenselkää. "Minulla on aina ikävä, kun et ole siinä." Hän vastaisi ehdottomasti puheluun koska tahansa.

"Mmm. Minullakin sinua. Olet ihana." Hän sulki suunsa ennen kuin sanoisi mitään typerää.

"Sinä olet ihanampi", nainen vastasi ja kohotti Emilyn käden huulilleen, jotta saattoi painaa suukon rystysille. "Paljon, paljon ihanampi."

"Olemme yhtä ihania, sovitaanko niin?" Emily totesi huvittuneena. Lexan pitäisi arvostaa itseään enemmän.

"Sovitaan sitten niin", hän myöntyi päätään pudistaen. Jos se sai Emilyn uskomaan omaan ihanuuteensa, hän myöntyisi mihin tahansa. Lexa hipaisi rystysiä vielä toisen kerran huulillaan, ennen kuin laski Emilyn käden alas.
"Miltä ensi viikkosi näyttää?" Lexa kysyi vilkaisten naista silmäkulmastaan. Kyllähän he ehtisivät jonakin iltana käydä yhdessä syömässä tai katsoa elokuvaa sohvalla, eikö niin?

Emily mietti hetken. Miltä se näyttikään? 
"Aika samanlaiselta kuin aiemmat, ei erityisia kiireitä." Kyllä he ehtisivät ähdä.

"Loistavaa. Laitan sinulle kuvan vuorolistastani heti kun pääsen kotiin", Lexa lupasi. Emily voisi soittaa, kun olisi vapaalla ja kaipaisi seuraa. Heistä kahdesta punapään aikataulut joustivat ja muuttuivat lennosta kaikista eniten. Hän vain ilmeistyi oikeaan aikaan paikalle, tarjoili kahvia ja pullaa muutaman tunnin ja lähti kotiin.

"Mm. Saat tuon kuulostamaan siltä että olet joku puhelintyttö." Emily mutristi huuliaan. 
"Se ei kuulosta kivalta."

"Puhelintyttö?" Lexa naurahti epäuskoisesti. "Mistä niin päättelet?" Joskus Emilyn logiikan seuraaminen vaati loikkia, joihin hän ei kyennyt.

"Että soitan vain kun minulle sopii. Ei kuulosta kivalta ajatuksena." Emily puuskahti ja veti lexan kättä itselleen, suukottaakseen tuon sormia. 

"Älä huoli, minä laitan sinulle viestejä silloinkin kun sinulle ei sovi", Lexa lupasi nauraa kehräten. Tietenkin hän laittaisi Emilylle viestejä ja soittelisi iltaisin, jos he eivät ehtineet tavata. Hän tahtoi kuulla Emilyn päivästä, jos ei kasvotusten niin puhelimen välityksellä sitten.
"Sinun aikataulusi vain muuttuvat useammin kuin minun, eikä minulla ole koskaan mitään ylimääräistä ohjelmaa töiden päälle." Sen siitä sai, kun muutti karkuun aiempaa elämää eikä vaivautunut etsimään ystäviä uudesta kotimaasta.

Emily naurahti ja pudisteli päätään. 
"No nyt kun sanot sen noin. Ja minulle sopii aina sinun viestisi."

"Varo vain, voit olla toista mieltä kun häiriköin työpäivääsi viesteilemällä", Lexa virnisti vinosti. Kenties vielä asiattomilla viesteillä niin Emilyn keskittymiskyky pääsisi todella koetukseensa.

"Minä vastaan kun en ole hevosen selässä. Minulla on puhelin harjapakissa kun ratsastan, paitsi maastossa." Emily totesi huvittuneena. 

"Paras laittaa siihen suojakoodi ja viestien esikatselu pois käytöstä, niin uteliaat ystäväsi eivät käy tutkimassa", Lexa kiusasi nauraen. Ehkä niin ei tapahtuisi. He eivät olleet enää yläasteikäisiä.

"Luuletko ettei siinä ole jo?" Emily naurahti. Numerokoodilla suojattu puhelin ei tosiaan vilautellut viestien alkupätkiä kenellekään. Bexiin ei ollut luottamista, mokoma yliaktiivinenn pirullinnen vaahtosammutin. 

"Fiksua", Lexa naurahti ja puristi Emilyn sormia. "Siinä tapauksessa voin lähettää sinulle toinen toistaan hävyttömämpiä viestejä odottamaan, kun jalkaudut hevosen selästä." Tai vain kuvia kissanpennuista ja herttaisia hymiöitä.

"Kiva. Ai kun kiva. Kai tiedät että siinä tapauksessa minä tulen kahvilaan olemaan oikein suloinen, hurmaava ja vastustamaton?" Emily mutristi huultaan. Ilme tosin katosi kasvoilta kun hän sai idean. 
Loistavan idean. 

"Ja miten se eroaakaan normaalista?" Lexa naurahti päätään pudistaen. Emily oli aina suloinen, hurmaava ja vastustamaton. Sen takia hän oli niin surkea tarjoilija, kun nainen oli lähettyvillä.
"Mitä sinä nyt keksit?" Hän siristi silmiään ja vilkaisi Emilyä. Naisen yllättävä hiljaisuus ei luvannut mitään hyvää.

"Olen sitä kaksinn verroin." Emily uhkasi toiselle. 
"Umm... Näet sitten. Joskus." Emilyllä oli loistava, loistava idea. Lexa voisi olla erimieltä.

"Anna palaa", Lexa virnisti. Hän ei voisi olla paljoa surkeampi työssään Emilyn läsnäollessa kuin mitä oli jo valmiiksi, joten Emily olisi vapaa olemaan juuri niin hurmaava kuin tahtoisi.
"Hmph. Olet yksi kiusanhenki."

"Kiusanhenki? Minä? Minä pieni, viaton ja suloinen naisihminen?" Se oli jo liioiteltua. 

"Sait vain kaksi kolmesta oikein. Tsk, häpeäisit. Olet pieni ja suloinen naisihminen, mutta viatonta et ole nähnytkään", Lexa naksautti kieltään.

"Olen! Se ei ole minun syyni, että sinä saat minut tekemään rivoja." Emiöy veti käsiä puuskaan puolustautuessaan. 

"Minä? Syytät minua siitä, ettet voi väittää olevasi viaton? Tyylikästä, Millie", hän nauroi päätään ravistaen ja kurotti tökkäämään naisen käsivartta.
"Ihan itse aiheutit tämän."

"Tietenkin! Ketä sitten?" Emily hymyili leveästi ja mukamas täysi viattomana. Mitään ei koskaan tehnyt. 

"Voisit olla syyttämättä yhtään ketään ja todeta, ettet ole viaton etkä koskaan ollutkaan", Lexa ehdotti nauraen. Emily oli kyllä yksi, se hänen oli myönnettävä. "Et tarvinnut minua korruptoimaan viattomuuttasi."

Emily räpäytti uudelleen silmiään. 
"Tarvitsin. Seitsemän. Alle vuorokaudessa. Todellakin tarvitsin, jestas."

Lexa naurahti käheästi. Ehkä siinä oli hieman perää. Ja ehdottomasti hänelle aihetta ylpeyteen, olkoonkin, ettei kukaan kuulisi tästä hänen huuliltaan.
"Seitsemän on aika mukava luku, kieltämättä", Lexa hymisi huvittuneena. "Täysi kymppi koko viikolle. Olen suorastaan ylpeä."

Emily pudisteli kevyesti päätään. 
"Mmmmh,.. Minun kehoni ei kestäisi enempää. Rääkätty, raukka."

"Rääkätty?" Lexa kohotti kulmaansa ja vilkaisi naista vierellään. "Palvottu, ennemminkin."

"Siinä on hiuksenhieno raja. Mieleni tuntee olevansa palvottu, kehoparkani on sitä mieltä että sitä on rääkätty." Emily naurahti pehmeästi. 

"Vai niin", Lexa myhäili, mietti hetken ja väläytti leveää hymyä naiselle. "Mielesi on kuitenkin palvottu ja paapottu, joten kaikki hyvin. Kehosi on huomenna kuin uudestisyntynyt." Tai ehkä tiistaina. Loppuviikkoon mennessä viimeistään.

"Taaai ehkä ensi lauantaina." Emily nauroi. Ei sen auttaisi olla. Huomenna olisi työpäivä. Kouluvalmennuksia. Hnnnngh.

"Noh noh, lauantaihin mennessä olemme toivottavasti jo antaneet kehollesi uuden syyn mököttää", Lexa virnisti vinosti. Jos se vain hänestä olisi kiinni, asiasta ei olisi pienintäkään epäilystä. Emilyn syntymäpäiväkin olisi jo ensi viikolla! Sitä jos mitä sietäisi juhlia hieman aikuisemmalla teemalla.

"... Niin." Emily hyrähti pehmeästi. varmasti olisivat, kunhan hän voisi toteuttaa ideansa. 

"Hienoa, että olemme asiasta yhtä mieltä", Lexa naurahti ja laski kätensä jälleen Emilyn reidelle. Hän puristi hellästi ja hymyili puolittain, vaikka pitikin katseensa tiessä.
"Tahdotko tulla mukaan ruokakauppaan, vai odotatko hetken autossa?"

Emily veti henkeä. 
"Odotan autossa. Et voi kantaa minua kaupassa ja en saa istua kärryjen lastenistuimessa."

"Olen varma, että olet riittävän pieni mahtuaksesi kärryihin ilman istuinta." Saattoiko kukaan muka oikeasti syyttää häntä moisesta kommentista? Emily käveli siihen aivan itse.
"Mutta tietenkin saat odottaa autossa. Voin yllättää sinut kaikella, mitä ostan."

Emily tuhautti nenäänsä. 
"Hmph!" Saakeli soikoon. Onneksi Bex saisi hänet tuntemaan pitkäksi. 
"Minä odotan." 

"Minä olen nopea", Lexa lupasi kääntyessään supermarketin parkkipaikalle. "Palaan pian." Hän kurotti painamaan suukon Emilyn huulille parkkeerattuaan auton, ja nousi kyydistä. Korot kopsuivat asfaltilla, kun nainen suunnisti ripein askelin ostamaan mitä ikinä kaupasta tarvitsikaan luvattua brunssia varten - ja hieman enemmän, koska Zoen kaapit eivät koskaan voineet olla liian täynnä. Hän palasi kahden täyden kauppakassin kera, nosti ne takakonttiin Emilyn laukun seuraksi ja hymyili naiselle kumartuen tervehtimään tuota uudella suukolla kuin olisi ollut kauankin poissa.

Emily odotti kiltisti autossa Lexaa, selaten puhelintaan sillä aikaa. Pari viestiä joihin hän vastasi, ei mitään kummallista. Lexan palatessa hän hymyili leveästi saamalleen suukolle. 
"Mmm, ei sinulla kauan mennyt."

"Osaan olla tehokas, kun tilanne sitä vaatii", nainen naurahti, kiinnitti turvavyönsä ja suukotti Emilyä vielä toistamiseen. Kai sitä nyt sai naisystäväänsä parkkipaikalla tervehtiä? Hän lähti ajamaan hiljaisen Hexhamin halki, joka kylpi aamupäivän kelmeässä valossa.
"Toivottavasti sinun on nälkä. Ostin paljon kaikkea."

"Järjetön." Emily lupasi ja melkein kuin vahvistukseksi, vatsa murahti. 
"... Shh, saat kohta ruokaa."

"Hienoa", Lexa naurahti. "Pidetään huolta, ettet joudu näkemään nälkää enää kohta. Mitä aiot tehdä loppupäivän?"

"Kiitos. Ja minä aion maata sängyllä - siis sohvalla - peiton alla ja toipua. Mennä Merryn kanssa ulos illalla." Jos kykenisi.

"Se kuulostaa täydelliseltä", Lexa vastasi hymyn kera. "Voit piristää työvuoroani kertomalla minulle, mitä kulloinkin katsot televisiosta. Tai tehdä tilannepäivityksiä siitä, kuinka hyvin jalkasi kantavat", hän naurahti.

"Minä kerron. Ja ehkä saat päivityksiä." Emily lupasi huvittuneena. Hänen ideansa oli paras koskaan.

"Hyvä niin, minun tulisi kovin ikävä jos en kuulisi sinusta mitään koko iltana", Lexa hymyili pehmeästi, vilkuili tutuksi tullutta katua parkkipaikan varalta ja huomatessaan vapaan kolon kadun varressa, naksautti mustan auton vilkun päälle. Hän parkkeerasi sujuvasti kahden auton väliseen taskuun, painoi suukon Emilyn huulille (hänen täytyisi lopettaa ennen kuin siitä tulisi tapa) ja nousi auton kyydistä noutaakseen takakontista kaksi ruokakassia ja Emilyn laukun.
"Minun tosin tulee varmasti sinua ikävä siitä huolimatta", Lexa pohti suunnistaessaan ulkoportaita pitkin mustalle ulko-ovelle.

"Minä kyllä kerron kuulumisia." Emily kehräsi Lexalle hymyillen. Häntä ei haitannut saada suukkoja autosta noustessa ja sinne istuessa. Hän nousi autosta ja etsi avaimia taskustaan. 
"Yritän lievittää sitä."

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2677
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   La Maalis 24, 2018 3:02 pm

"Olet kultainen", nainen vastasi hymyn kera. Ehkä hän selviäisi työvuorostaan ja seuraavista päivistä, kun hänellä olisi Emily lievittämässä ikävää viestein ja pikaisin tervehdyksin kahviossa, jos ei muuten.
"Vaihda sinä yllesi jotakin mukavaa ja kotoista, niin minä teen sillä aikaa munakkaan. Saat sen nopeasti eteesi ja voit syödä sen pannareita odotellessa", Lexa ehdotti naurahtaen astuessaan sisään kahden koiran asuttamaan, mutta muutoin hiljaiseen asuntoon. Emily oli aikanaan sanonut, ettei hän pitäisi naisesta nälkäisenä, eikä hän aikonut koetella onneaan tämän enempää. Maisie tuskin jaksoi välittääkään vieraista, vaan näytti lähinnä loukkaantuneelta, kun omistaja ei ollut ottanut koiraa tallille mukaan.

Emily astui sisälle ja meni kaivamaan vaatteita. Hän vaihtoi tummiin leggingseihin ja piti yllään sen pitkän, pörröisen neuleen. 
"Tiesin että sille on syysi miksi  rakastan sinua!"

Lexa suunnisti suoraan keittiöön Merry jaloissaan, ja alkoi valmistaa munakasta, jotta Emilyparka saisi aamupalaa. Nainen ei ollut syönyt kuin lämpimän leivän illan ja yön aikana, joten kunnon aamupalalle olisi varmasti tarvetta. Hän pysähtyi kesken liikkeen pannu liedellä, munakas paistumassa ja paistinlasta kädessään. Emily rakasti häntä?
"Tule tänne", hän kutsui nielaisten, kun ei voinut hylätä ruoanlaittoa kesken. Palanut munakas ei kävisi päinsä.

Ei hän ollut ajatellut mitä sanoi. Se vain oli tullut huulilta ennen kuin hän ehti estää itseään. Emily tassutti hiuksia ponnarille sukien keittiöön, nyt pörröiset ja riemukkaasti kuvioidut sukat jaloissaan. Ne vielä kiipesivät polveen asti. 
"Mitä? Onko hätä?"

Hänen hätänsä oli siinä, ettei munakasta voinut jättää vahtimatta. Heti kun Emily astui keittiöön, Lexa pudotti paistinlastan kädestään keittiötasolle. Hän harppasi viimeiset askeleet naisen luokse ja kohotti kätensä reunustamaan Emilyn kasvoja, kun kumartui suutelemaan naista rakkaus rinnassa roihuten. Päässä pyöri, kun hän vetäytyi pitkäksi venyneestä suudelmasta ja hymyili posket punoittaen.
"Sinä rakastat minua", hän toisti ääni tunteesta värähtäen ja painoi vielä pikaisen suukon Emilyn huulille, ennen kuin peruutti lieden luokse voidakseen kääntää munakkaan ripeästi. Heti sen jälkeen oli hyvä vetää Emily uuteen hellään suudelmaan, kun sanat eivät tuntuneet riittävän.

Lyhyempi nainen huojahti kevyesti pikaisen liikkeen myötä, vastaten suudelmaan hämmentyneenä. Mitä hän oli --- ? 
Oh. Aivan. Emily räpäytti silmiään, katsoen tummatukkaista amerikkalaista edelleen hieman ymmyrkäisenä. Eikä hän ehtinyt sanoa mitään ennen uutta suudelmaa.

Lexa katkaisi suudelman tuntiessaan silmiensä kostuvan, ja kietoi sen sijaan kätensä tiukasti Emilyn ympärille vetäen lyhyemmän naisen itseään vasten tiukkaan halaukseen. Hän hengitti syvään Emilyn tuoksua ja koetti hillitä järjettömiin mittoihin paisunutta tunnemyrskyään. Se oli vain yksi lause, muutama hassu sana, mutta samalla niin paljon enemmän. Hän sipaisi yksittäisen kyyneleen pois poskeltaan vetäytyessään halauksesta ja hetken vain tuijotti Emilyä tietämättä mitä sanoa.
"Minähän sanoin, että itken paljon", hän naurahti tukkoisesti ja räpäytti kiivaammin silmiään koettaessaan estää loppuja liikutuksen kyyneliä valumasta poskilleen saakka.

Emily painui vastustelematta Lexaa vasten ja kietoi kädet tuo ympärille. Hän ei nyt ihan vuorostaan seurannut. 
"Sinä itket koska sanoin rakastavani sinua?"

Lexa nyökkäsi silmät kosteina. Niinhän hän teki, hölmö kun oli.
"Olen niin onnellinen että voisin haljeta, joten itken", nainen vastasi, sipaisi hellästi Emilyn poskea ja veti naisen vielä kertaalleen tiukkaan halaukseen. "Ja itken, koska nyt minun ei tarvitse pelätä, että säikähdät kun minä sanon, että rakastan sinua."

Emily hymähti ja halasi tuota takaisin tiukasti. 
"Ei siinä ole pahaa että itkee." Hän huomautti hymyä äänessään. 
"Ei minun pitää huutaa sinulle sitä toisesta huoneesta mutta..."

"Hyvä että huusit", Lexa naurahti vasten Emilyn hartiaa. "Olisin saattanut valua lattialle istumaan, jos olisit seissyt edessäni." Hän tosin saattaisi tehdä sen edelleen. Kunhan ensin varmistaisi, että Emily saisi brunssinsa.
"Munakkaasi on valmis", nainen lisäsi nielaisten ja vetäytyi vastentahtoisesti halauksesta, jotta saattoi siirtää täytetyn munakkaan pannulta lautaselle.
"Syö, rakas", hän kannusti ojentaen lautasta Emilylle vetinen hymy yhä huulillaan. Hän oli ajatellut, ettei päivä voisi enää parantua ihanasta herätyksestä, mutta hän oli ollut väärässä.

Emily hymyili pehmeästi. 
"No mutta kun tarkoitin sitä kyllä. Vaikka vain huikkasinkin sen koska teit minulle aamiaista." Hän lupasi, ottaen lautasen vastaan. Hän otti haarukan ja veitsen, katsoen Lexaa silmiin. 
"Rakastan sinua." Piti se sanoa kunnollakin.

"Tiedän, että tarkoitit sitä", Lexa vastasi hymyillen. Tietenkin Emily oli tarkoittanut sitä. Mikään muu ei ollut käynyt naisen mielessäkään. Hymy leveni suorastaan typeriin mittoihin ja nainen kumartui painamaan pikaisen suukon Emilyn huulille.
"Minäkin rakastan sinua", hän sanoi pehmeästi. "Nyt, mene syömään. Teen sillä aikaa pannareita, niin saat herkutella."

Emily hymähti Lexalle ja puraisi huultaan. Hän karkasi syömään, ennen kuin itsekin itkisi. Siitä ei tulisi enää mitään. 

Oli ehdottomasti parempi, että Emily ei alkanut itkeä, tai he olisivat pian istuneet vollottamassa Zoen keittiön lattialla. Sekin olisi toki ollut näky. Lexa hyräili onnesta soikeana valmistaessaan vinon pinon pannareita ja keräsi pienempiin kulhoihin marjoja, hedelmiä ja sulatettua suklaata pannareiden kaveriksi. Hän kantoi kaiken pöytään häkeltynyt hymy huulillaan ja kumartui suukottamaan Emilyä, kun ei ehtinyt estää itseään.
"Sinä olet uskomaton", nainen ilmoitti. "Teit täydellisestä päivästä monin verroin paremman."

Emily hymyili suukolle jonka sai, hykerrellen ideansa myötä. Hän ei malttanut odottaa, vaikka se tarkoittikin Lexasta luopumista. 
"Sinä teit minun päivästäni täydellisen, joten olemme tasoissa. Ja kiitos aamupalasta."

"Ei tarvitse kiittää", Lexa pudisti päätään ja istahti itse alas Emilyn vierelle. Hän nosti omalle lautaselleen yhden pannarin ja kumosi päälle pannulla lämmitettyjä, kanelilla maustettuja omenakuutioita.
"Teinhän samalla aamupalaa itsellenikin." Punaiset marjat ja suklaa saisivat odottaa seuraavaa pannaria. Jos hän koskaan pääsisi niin pitkälle, kun nälkä tuntui unohtuneen kaiken innostuksen ja tunnemyrskyn keskellä.

Emily otti lautaselleen kaksi, kaatoi toisen päälle omenoita ja toiselle marjoja ja suklaata. Nälkä ei ollut vitsi.

"Sinulle on kyllä aina yhtä ihana laittaa ruokaa, kun syöt reilusti ja valittamatta", Lexa naurahti ruskeat silmät onnesta loistaen. Ihana, ihana Emily.

"Minä syön pieneksi naiseksi kuin hevonen. Seura tekee kaltaisekseen." Emily hymähti huvittuneena. Hän oli aia ollut suuriruokainen ja urheilu edesauttoi asiaa.

"Se on vain hyvä", Lexa hymyili leveästi. Emilyn täytyikin syödä paljon, kun nainen liikkui niin valtavasti päivän aikana. "Varsinkin viime yön jäljiltä. Olet ansainnut loputtoman vuoren pannukakkuja."

Emily vilkaisi kasaa lautasella. 
"Noh, toteutit ansaitsemani melko kirjaimellisesti."

"Minä yritän", Lexa virnisti. Hän yritti, oli kyse sitten lupauksista tai pannukakuista tai Emilyn kohtelemisesta kuin prinsessa.

Jos vielä kaksi pannaria niiden päälle. Ihan sama vaikka tuli vähän paha olo, mieluummin ähky kuin nälkä. Emily laski haarukan kädestään. 
"En nouse tänään sohvalta."

Lexa söi itsekin pari pannaria, eikä keko näyttänyt enää yhtään niin mahdottomalta sen jälkeen. Siitä riittäisi hyvin iltapalaksi molemmille asunnossa nukkuville naisille, mutta roskiin mitään tuskin tarvitsisi heittää.
"Se on hieno suunnitelma. Olen kateellinen", nainen naurahti.

Emily mutristi huultaan. 
"Lupaan raportoida sinulle kun löydän hyvän asennon." Hänn naurahti, nousi ja suukotti Lexan huulia kiitokseksi. 
"Kiitos."

Lexa hymyili pehmeästi, vastasi suukkoon ja sipaisi sormillaan Emilyn kättä, kun nousi itsekin jaloilleen.
"Ole hyvä", hän vastasi haluamatta laskea Emilyä muutamaa askelta kauemmas. Voi kunpa hänkin voisi jäädä koko päiväksi Emilyn seuraksi vuodesohvalle makoilemaan. Mikään ei kuulostanut juuri nyt paremmalta kuin se.
"Minä luulen, että minun täytyy suunnata kotiin, tai soitan tosissani tallille olevani sairaana."

"Mm." Se sai Emilyn varpustamaan ja tavoittelemaan suudelmaa. 
"Nähdään huomenn? Vai oletko töissä?"

Lexa kumartui helpottamaan Emilyn kurottelua ja kiersi kätensä naisen ympärille suudelmaan sulaen.
"Aamupäivän. Laita viestiä, jos tarvitset pikatoimituksena kofeiinia, varmistan että tilauksesi on valmiina", hän naurahti pehmeästi ja hamusi uutta pehmeä suudelmaa naisen huulilta.

"Minä laitan. Tulenn aamupäivästä valmennuksiin." Emily vastasi hymyillen. Hän antoi Lexalle vielä yhden suudelman, vetäytyen sitten kauemmas. 
"Menes sitten."

Lexa koetti venyttää suudelmaa arvatessaan, että se jäisi viimeiseksi - tällä erää. Hän ei tahtonut lähteä. Typerä aikuisuus, kun pakotti pitämään huolta sellaisista velvotteista kuten työpäivistä.
"Minä menen", hän huokaisi, kääntyi suunnatakseen eteiseen, ja kiepahti uudestaan ympäri. "Rakastan sinua", nainen muistutti leveän hymyn kera. Sen sanominen ääneen ei loppuisi hetkeen.

Emily nojautui oviaukon karmeihin, katsellen Lexan perään leveästi hymyillen. 
"... Minä sinua." Hän totesi hiljaa, suu pörröiden neuleen verhoaman käden takana piilossa. Hän ei voinut olla hymyilemättä leveästi.

Sama leveä hymy koreili Lexankin huulilla, eivätkä edes töykeät asiakkaat onnistuneet pyyhkimään sitä hänen kasvoiltaan. Työpäivä tuntui menevän ohitse muutamassa silmänräpäyksessä, kun nainen leijaili pää pilvissä. Työkaverikin oli huomannut ja pudistellut päätään kulma koholla. Bex oli saapunut kärttämään vastauksia kiusoitellen ja saanut ainoastaan siirapilla maustetun kahvin, kun oli tahtonut vihreää teetä. Lexa oli palannut kotiin, vaihtanut muutaman sanan Jodien ja Aaronin kanssa ja hiipsinyt yläkerran huoneeseensa sydän täynnä onnea. Nainen makoili selällään sängyllä pyjamassaan ja heilutteli pörrösukkien peittämiä varpaitaan ilmassa. Hän ei ollut edes jaksanut tehdä jokailtaista joogarutiiniaan tänään. Sen sijaan hän kurotti puhelimen käteensä ja hetken viestiä pohdittuaan tekstasi Emilylle.
’Sänkyni ei ole yhtään niin mukava kuin hotellin oli. Tarvitsen selkeästi paremman patjan - tai ehkä vain unikaverin. Ehdotuksia?’

Emily oli nukkunut päiväunet, Zoen tullessa käynyt lenkillä Merryn kanssa. Hän istui juuri alas kun puhelin ilmoitti olemassaolostaan ja Emily hapuili sen käteensä. Hän hymyili leveästi ja veti jalat itseään vasten. 
’Oma asunto on ehdotukseni.’ Emily vastasi huvittuneena. Hän vilkaisi kylpyhuonneen ovea. Suihku kohisi edelleen. Hän etsi puhelimenn tiedostoista päivällä kymmenien räppäisyjen jälkeen onnistuneen kuvan. 
Ei sen lähettämisessä varmasti olisi ollut mitään pahaa, jos hänellä olisi ollut siinä vaatteet. Näppärästi toinen jalka oli koukussa ja peitti kaike hävyttömän ja hiuksia sekä kättä oli saanut asetellä melko kauan että rint olivat peittyneet. Mutta kun oli päättänyt saada Lexalle sellaisen kuvan, tuo myös sai sellaisen kuvan viestillä. 
’Voisin sitten tulla unikaveriksi aina kun haluan.’

Oma asunto oli hyvä ehdotus, se Lexankin oli myönnettävä. Oma asunto ratkaisisi jos nyt ei kaikkia, niin ainakin 96 ja puoli ongelmaa sadasta. Ehdottomasti sen arvoista. Hänen täytyisi ehtiä katsomaan naapurin asuntoa ensi viikolla. Puhelimen värähdys toisen kerran palautti huomion hämärässä huoneessa hohtavalle näytölle ja Lexa onnistui sulokkaasti pudottamaan puhelimen kasvoilleen yllättyessään kuvasta niin kovin, että sormet lopettivat yhteistyön. Hän poimi puhelimen käteensä, tuijotti kuvaa hetken pidempään ja tiedosti vasta sen jälkeen jälkimmäisen viestin sanat. Hän aloitti vastauksen kirjoittamisen neljään kertaan, ennen kuin luovutti ja päätti sen sijaan soittaa Emilylle.
"Yritätkö tappaa minut?" Hän kähähti puhelimeen tervehdyksen sijaan.

Emily havahtui puhelimen sointiin. Virnnistys nousi kasvoille. 
"Mitä?" Se huvittuneisuus varmasti kuulsi äänestä. 
"En koskaan."

"Yritätpäs", Lexa väitti vastaan ääni käheänä, kun henki ei meinannut kulkea. Sydän tuntui edelleen takovan aivan omassa rytmissään, oli syynä sitten yllättäen saatu kovin seksikäs kuva tai kasvoille pudonnut puhelin tai niiden yhdistelmä, ja hän ei ollut varma, mitä oli edes ollut sanomassa.
"Luoja, Millie, ei tuollaisia kuvia voi lähettää ilman varoitusta. Näytät niin upealta, nyt tahdon vain hypätä rattiin ja ajaa luoksesi."

Emily puri kevyesti huultan. 
"Aaai se? Se oli kannustus oman asunnon etsintään." Lexalla oli varaa siihen ennen kuin hänellä. Emily halusi ostaa asuntonsa ja hän tarvitsi käsirahaan rahat Newburnin asunnon myynnistä. 

"Usko pois, se toimi", Lexa nurisi. Miksei hänellä voinut olla omaa asuntoa jo nyt? Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa. Hän olisi voinut pidellä Emilyä sylissään tänäkin yönä.
"Olen erittäin lähellä sitä pistettä, että juoksen naapurin ovelle pyjamassani ja anelen mahdollisuutta nähdä asunto samantien."

Emily vilkaisi kelloa. 
"Naapurisi tuskin arvostaisi sitä." Emily naurahti ja rapsutteli Merryn turkkia. 
"Hyvä että se toimi."

"Tuskin", Lexa myönsi. Ainoa syy, miksei hän ollut jo tehnyt niin. Jos Cox ei kieltäytyisi vuokraamasta asuntoa siltä seisomalta, kun hän pelmahtaisi keskellä yötä oven taakse, naisen mies todennäköisesti ripustaisi hänet lippusalkoon.
"Mitä muuta ehdit tekemään kuin järjestämään näin iloisen yllätyksen?" Lexa kysyi ihan vain voidakseen kuulla Emilyn ääntä enemmänkin. Hän ei halunnut katkaista puhelua, vaikka samaan aikaan mieli tekikin vilkaista lähetettyä kuvaa uudestaan.

Luojan kiitos Emily ei vieläkään tiennyt kuka naapurin mies oli. Hän olisi käskenyt unohtaa sen samantien. 
"Maata sohvalla. Nukkua päiväunet. Siihen menni kuule aika kauann."

"Arvostan jokaista minuuttia, jonka uhrasit päivästäsi tätä varten", Lexa lupasi suoraan sydämestään. Todellakin arvosti. Kuva oli... uskomaton. Hänellä oli tunne, että sitä tulisi vilkuiltua useana yksinäisenä iltana.

"Voin lähettää sinulle useammankin. Tai useamminkin." Hän kuikuili kokoajan kylpyhuoneen ovea ja odotti koska suihkun kohina katkeaisi. Ettei Zoe kuulisi mitään mitä ei halunut kuulla.

"Pienellä varoituksella ensi kerralla, eikö?" Lexa varmisti hiljaisen naurahduksen kera. "En soisi kuolevani sydänkohtaukseen sensuelli kuva puhelimeni ruudulla. Jodie ei antaisi minun ikinä kuulla siitä loppua. Ikuisuus helvetissä Jodien naurettavana ei ole minun käsitykseni hauskasta." Zoe ei aikonut kiirehtiä mihinkään suihkunsa kanssa, kun se tuntui olevan ainoa keino päästä eroon luihin hiipineestä kylmyydestä.

"Mitä hauskaa siinä olisi? Odotin nyt että ilmoitit olevasi kotona. Edes. Otin sen jo aiemmin." Emily virnisti hieman. 
"Et sinä mitään kohtausta saa. Siinä ei ole mitään mitä et olisi jo nähnyt. Sensuroinkin vielä."

"Olisin polttanut itseni kiehuvalla vedellä, jos olisit lähettänyt tuon kesken työpäiväni, joten kiitos, että pidit huolta minusta", Lexa naurahti ja suoristi jalkojaan tuijotellen hetken kirkkaanpunaisten pörrösukkien kärkiä.
"Mutta se olet sinä, ja näytät niin seksikkäältä", hän sanoi ääni madaltuen, ettei kukaan vahingossakaan voisi kuulla hänen puheitaan. "Ei sillä ole väliä, että olen nähnyt jo kaiken. Näen mielelläni uudestaan ja uudestaan."

"Niin, ole hyvä. Tietenkin ajattelin turvallisuuttasi." Emily hymyili leveästi, Madaltuva ääni sai sähkön juoksemaan ihoa pitkin. 
"Mmm. Lupaan odottaa sinua joskus noin kun tulet töistä. Kun sinulla on oma paikka."

"Varo mitä lupaat", Lexa nielaisi. Hän tulisi töistä kotiin pikavauhtia, jos kotona odottaisi alaston Emily. Ketä hän huijasi, hän tulisi töistä kotiin pikavauhtia joka tapauksessa, jos Emily odottaisi häntä, alastomana tai ei.
"Minä oikeasti vuokraan minkä tahansa puolilahon ladon tällä menolla ihan vain että saamme hieman omaa tilaa."

Emily naurahti Lexan sanoille. 
"Älä kuitenkaan, kyllä sinä kestät. Minä lupaan viihdyttää sinua siihen asti kivoilla kuvilla." 

"En tiedä kestänkö", Lexa mumisi sulkien silmänsä ja keskittyi vain Emilyn ääneen puhelinlinjojen läpi, "mutta en koskaan kieltäydy kivoista kuvista. Hitto miten hyvältä voitkaan näyttää."

"Kestät sinä." Emily punastui hieman ja puri huultaan. 
"Zoe varmaan tulee suihkusta kohta."

"Voi ei", Lexa vastasi hiljaa, "olisin niin mielelläni kuullut yksityiskohtaisen kuvailun siitä, miten otit tämän kuvan." Ehkä oli parempi, että Emily epäili kämppiksensä palaavan pian suihkusta, sillä se pakotti käyttäytymään. He molemmat tarvitsisivat kunnon yöunet.
"Ehkä siis aika katkaista puhelu. Kiitos, Millie. Sinä se tiedät, miten saada nainen tuntemaan olonsa erityiseksi. Hyvää yötä rakas, nähdään huomenna."

Emily vinkaisi. Hyvää yötä rakas.
"Hyvää yötä rakas. Huomiseen." Ja äkkiä puhelin pois. Ja silti hän huomasi lähettävänsä toisen onnistuneen, jossa hän makasi vatsallaan.

Lexa puri huultaan aukaistessaan uuden kuvan. Hänellä oli ehdottomasti kaksi uutta suosikkikuvaa. Ei pienintäkään epäilystä.
’Jumalattoman seksikäs.’ Ei siihen voinut muutakaan sanoa. Hän ei aloittaisi harhateille lähtevää viesteilyä tähän aikaan, eikä varsinkaan viime yön jälkeen. Uni. Sitä he molemmat kaipasivat, joskin hän oli varma, että lähetetyt kuvat tulisivat vierailemaan tavalla tai toisella hänen unimaailmassaankin.
"Kaikki kunnossa?" Zoe kysyi astuessaan ulos kylpyhuoneesta pyyhe hiusten ympärille käärittynä ja pyjama päällään. Ihan kuin hän olisi ollut kuulevinaan puhetta, mutta ehkä Emily oli vain katsonut hetken televisiota. Tai jutellut koiranpennulleen, kuulemma ihmiset harrastivat moista. Maisie varmaan purisi hänen huuleensa reiän, jos hän puhuisi terrierille.

Emilyn poskia kuumotti.
’Kiitos.’ Siinä olisi nyt kaikki mitä Lexa saisi. Turvallisuussyistä. 
"On. Puhuin puhelimessa." Hän selitti haaveilevasti hymyillen ja keinui hieman istuessaan. Hän ei keskittyisi kyllä huomenna kouluratsastusteihin mitenkään. 

"Oh", Zoe naurahti hiljaa ja pudisteli päätään katsellessaan Emilyn haaveilua. Jos hän oli näyttänyt puoliksikaan tuolta juteltuaan hetkenkin Mayben kanssa, ei ihme, että Iris oli keksinyt, mistä oli kyse.
"Mihin aikaan aamusta tahdot tallille?" Nainen kysäisi kietoen pyyhettä paremmin hiuksiinsa, kun se uhkasi purkautua.

Emily räpäytti silmiään. Mihin aikaan hän halusi tallille? 
"Uuummm..." Naisen aivotoiminta oli aivan jumissa. 

Zoe nauroi uudemman kerran Emilyn hankaluuksille päättää, mihin kellonaikaan nainen tahtoisi olla Rosings Parkissa.
"Tiedätkö edes, milloin ensimmäinen valmennuksesi on? Kenellä se on ja missä päin tiluksia?" Hän nauroi lämmöllä, vailla tietoakaan pahantahtoisuudesta, joka samoja sanoja olisi leimannut, jos toisena osapuolena olisi ollut Bex. Emily osasi tehdä työnsä vahtimatta, mitä nyt oli tällä hetkellä hieman muissa maailmoissa.

Emily hätkähti hereille. Pitäisi ehkä varmistaa.
Ja hän oli muuten ollut väärässä. 
"... Kymmeneltä. Morlandin estevalmennus Copperille." Onnena vain Morlandille. Aivan helvetisti.

"Olisiko siis yhdeksän maissa hyvä hetki saapua tallille? Vai tahdotko nukkua niin paljon kuin mahdollista?" Zoe kysyi naurahtaen. Vai pääsisi nainen Copperin kanssa heti aamutuimaan esteille. Kunpa Emily olisi huomenna hieman enemmän skarppina kuin nyt.

"Se on hyvä. Ehdin hakemaan kahvin." Kahvin. Jep. 
"Minä nukuin päiväunet!"

"Olet ainoa ihminen, josta tiedän varmuudella, ettei kahvi ole Loungen suurin vetonaula", Zoe pudisti päätään huvittuneena. Kahviahan Emily oli varmasti menossa hakemaan tallilta heti aamutuimaan, kun voisi yhtä hyvin juoda kupillisen kotona tai ottaa termarimukissa mukaan.
"Hienoa, että olet nukkunut. Olet tosin edelleen niin ajatuksissasi, että kunnon yöunet tuskin haittaisivat. Tai vastaavasti muutama paino nilkkoihin, niin että pääsi leijuisi hieman alempana kuin pilvet."

Emily vilkaisi Zoea, avasi suunsa ja sulki sen. Mielessä velloi ihana autuas olo. 
Sitten tuli itku. Hyvä jumala, hän itki, koska oli niin täynnä onnea, ettei osannut käsitellä sitä. Kuukausi sitten hän oli maannut kotona sohvalla itkemässä ahdistustaan ja ahminut. 

Zoe oli jo astumassa makuuhuonetta kohden, kun Emilyn kyyneleet pysäyttivät hänet. Hetkinen, nyt haaveileva nainen oli alkanut itkeä? Nainen suunnisti vuodesohvalle ja laski kätensä Emilyn hartialle.
"Kaikki on varmasti ihan hyvin?" Hän varmisti epävarmana. Emily ei näyttänyt siltä, että oli hajoamassa tuhansiksi pieniksi palasiksi, mutta ei kai sitä voinut liian varma olla.

Emily nyökytteli tarmokkaasti. Oli. Kaikki oli niin loistavasti että itketti. 
"On, on! M-minä vain... Olen niin onnellinen." Tiennyt mihin olisi työtänyt ne kaikki tunteet.

"Voi Emily", Zoe naurahti pehmeästi, hiljainen ääni lämpöä täynnä. Nämä olivat siis pelkästään hyviä kyyneleitä. Täydellisimpiä kyyneleitä, joita maailmaan mahtui.
"Se on ilo kuulla. Hienoa, että olet onnellinen. Ilmeisesti pieni tauko kaikesta oli sen arvoista?" Kukapa ei olisi silloin tällöin nauttinut yöstä hotellissa.

Emily nyökkäsi. Kaiken arvoista ja vähän enemmänkin. 
"... Istuin lenkillä kahdesti alas." Hän myönsi hiljaa ja kuivasi silmiä paidan hihoihin. Jalat eivät ihan kantaneet. 

Se sai Zoen nauramaan raikuvasti. Että sellainen yö sitten. Ei hän tosin voinut sanoa, että se varsinaisesti tuli yllätyksenä.
"Onnea Copperin kanssa huomiselle. Tulet tarvitsemaan sitä. Mutta olen tosissani, on ihana nähdä sinut näin onnellisena. Ansaitset kestävää onnea elämääsi." Hän aikoi kaikesta pessimistisyydestään huolimatta uskoa siihen, että Emilyn onni kantaisi. Sen olisi pakko.

Emily naurahti ja nousi seisomaan. Nyt olisi hävettänyt jos jalat olisivat pettäneet hänet. 
"Mmm. Ehkä. Mene sinä nukkumaan, käyn pesemässä hampaat ja menen nukkumaan. Ja... Kiitos. Kiitos siitä että... Hait hänet takaisin." 

"Koska tahansa", Zoe sivuutti kiitoksen käden heilautuksella. Jos hänelle annettaisiin mahdollisuus mennä ajassa taaksepäin ja toimia toisin, hän ei tarttuisi siihen. Hän ei ollut ylpeä siitä, mitä oli tehnyt, mutta lopputulos puhui puolestaan. Joskus tarkoitus pyhitti keinot.
"Hyvää yötä, Emily. Nuku hyvin", nainen toivotti suunnistaen makuuhuoneen puolelle Maisie metrin verran hänen edellään. Pienellä koiralla tosiaan oli jumaluuskompleksi.

"Öitä!" Emily huikkasi kylpyhuoneen ovelta. Hän pesi hampaat ja kasvot, käyden sitten nukkumaan. Merry käpertyi naisen viereen levitetylle vuodesohvalle, tuhisten unissaan. Kaikki oli juuri kuten piti.

_________________
When you're falling in a forest and there's nobody around, do you ever really crash or even make a sound? ♪♬
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] You can count on me to misbehave   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] You can count on me to misbehave
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 2Siirry sivulle : 1, 2  Seuraava

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Slaley-
Siirry: