PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Merihirviöni

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Maalis 18, 2017 10:16 pm

Kayla avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta nieli sanansa. Hän kyllä ymmärsi vastaan inttämisen kuulostavan lähinnä lapselliselta, vaikkei olisi halunnutkaan jälleen kuulla lääkärin musertavaa tuomiota ratsastuskiellosta ja viettää lorvaillen seuraavia kuukausia samalla, kun työt jäivät tekemättä. Vaikka sairaalaan meno ahdisti, Jamien tarjoutuminen kuskiksi lohdutti hieman.
"Oletko varma? Ei kai se nyt sotke aikataulujasi kokonaan?"

"Olet sen arvoinen", mies vakuutti. Se oli varmasti parempi vaihtoehto kuin valehteleminen. Ja olivathan hänen kolme apukättään päteviä liikuttamaan hevosia yhden iltapäivän verran.
"Onko Paco kunnossa?" Jamie kysyi kyykistyessään tunnustelemaan papurikon jalkoja sen rauhoituttua asteen.

Kayla hymähti vaivautuneena ja yritti jotain hymyn tapaista. Hän ei ollut tottunut ottamaan apua vastaan, ja tuntui kamalan nöyryyttävältä vaivata muita.
"Näyttäisi olevan", nainen vastasi kysymykseen Pacon voinnista. Nopeasti katsottuna orin liikehdintä näytti vaivattomalta eivätkä jalat tuntuneet tavallista lämpöisemmiltä, mutta saattaisihan jotain vaivaa ilmetä myöhemmin. Hevosen mustassa polvessa kimalteli pieni tummanpunainen nirhauma, mutta Kayla ei jaksanut huolestua siitä.
"Upeaa että tämän tason estehevonen kompuroi sileällä tiellä kumoon", hän voihkaisi, mutta äänensävy oli jo keveämpi.

"Ehkä se inspiroituu näin älykkäästä seurasta", Jamie tarjosi viitaten korskahtelevaan papurikkoon. Sen korvat pyörivät haravoiden lähestyvän hevosauton ääntä. Mies tiukensi otettaan ohjista, vilkaisi taakseen tiellä ja heilautti sitten kättään lähestyvälle rekalle, joka rullasi hitaasti jyristen pysähdyksiin tien laitaan ja sammutti moottorinsa. Paulus laskeutui ratin takaa, soi avoimen vihamielisen katseen Jamielle ja harppoi laskemaan takarampin viitaten sitten jurosti herrasväkeä etenemään.

"Ehkä", Kayla totesi ja värähti inhosta koko tilannetta kohtaan.
"Pan, tämä oli viimeinen kerta kun Paco lenkkeilee kanssasi. Seurasi ei tee hyvää", hän manasi ja vilkaisi nopeasti hanskansa alta pilkistävää haavaa ranteensa ulkosyrjällä.
Lähestyvä auto sai Pacon kohottamaan päässä korkeuksiin ja muljauttelemaan silmiään dramaattisesti samalla kun se ryhtyi tepastelemaan puolelta toiselle. Kayla taputti puoliveristä rohkaisevasti kaulalle ja irvisti joutuessaan jälleen liikkumaan hevosen pyöriessä. Kypärä irtosi hänen otteestaan ja kopahti maahan vaimeasti, mutta riittävän kuuluvasti saadakseen Pacon kavahtamaan sivuun.
"Hei Paulus", nainen tervehti paikalle saapunutta juroa työntekijää, tavoitellen kehnolla menestyksellä huoletonta sävyä.
Hän tarttui tukevammin Pacon ohjiin, pyöräytti orin kerran ympäri ja talutti sen vauhdikkaasti auton kyytiin. Saatuaan hevosen rauhoittumaan ja kiinnitettyä sen paikoilleen Kayla nilkutti poimimaan kypäränsä noustakseen itsekin auton kyytiin.

Paulus vastasi naisen tervehdykseen murahduksella, ja loi Jamieen verenhimoisen katseen, kun mies ojensi Panin satulan työntekijän syliin. Papurikko korskui hermostuneena ja otti sivuaskelia ratsastajansa ympärillä, ennen kuin seurasi tätä nykivin askelin rekkaan, pää korkealla ja lihakset jännittyneenä. Jamie kiinnitti sen tottuneesti paikoilleen ja siirtyi matkustamoon Pauluksen jäädessä nostamaan ramppia.
"Miltä jalkasi tuntuu?" Jamie kysyi istuessaan Kaylan viereen ja laski kätensä naisen käsivarrelle. Heidän kuljettajansa kiipesi ratin taakse lukkojen napsahdettua kiinni, käynnisti rekan jyrähdyksellä ja siirsi sen pehmeästi vaihteelta toiselle. Se piti käydä kääntämässä ympäri tilavammalla tiellä.

Kayla istahti matkustamon penkille ja kiskoi tuskaisesti ratsastussaappaan jalastaan ennen kuin jalka turpoaisi niin, että saappaan joutuisi leikkaamaan irti. Hän kamppaili säilyttääkseen itsehillintänsä, vaikka mieli teki vaipua epätoivoon. Ei tässä hyvin kävisi.
"Loistavalta", Kayla huokasi ja yritti ojentaa polveaan suoraksi, mutta se ei tuntunut hyvältä. Vihlaisu polven sivulla pakotti lopettamaan yrityksen. Hän ei uskaltanut edes tarkistaa, miltä nilkka näytti.
"Mitä jos joudun taas jäämään invalidiksi koko seuraavaksi vuodeksi?"

Jamie seurasi huolestuneena naisystävänsä liikkeitä. Jalka taisi olla pahempi, kuin Kayla antoi ymmärtääkään. Mies hieraisi naisen hartiaa ja toivoi voivansa tehdä jotain asian eteen. Arvokkaita hevosia kuljettava rekka mateli eteenpäin kapealla maalaistiellä, kääntyi hivuttaen ympäri suuremmassa risteyksessä ja mateli sitten takaisin tallia kohti.
"Et joudu. Ehkä vain menetät jalan."

Kayla vilkaisi Jamieta epäluuloisena.
"Sinä se osaat aina valita oikeat sanat", hän lausui sarkastisesti, vajosi silmänsä ummistaen nojaamaan selkänojaan ja yritti säilyttää malttinsa särkevän jalkansa kanssa. Hän ei aikonut valittaa kuin pikkulapsi, vaikka huoli tulevasta ja harmitus keskeytyneestä maastolenkistä olikin lähes sietämätöntä.
"Eipähän tämä sama jalka enää ainakaan katkeaisi jos se amputoitaisiin pois", nainen mutisi. Onneksi se ei tainnut tällä kertaa olla poikki.
Kayla yritti hakea Jamien kättä omaansa.
"Toivottavasti Pan ei satuttanut itseään pahemmin."

Mies nauroi ja taputti naisystävänsä käsivartta vailla merkittävää katumusta.
"Pan selviää varmasti", Jamie vastasi vannottaen hevosta olemaan kunnossa, sillä omistajat repisivät pelihousunsa jos nimeä kasvattanut, kisoissa vihdoin johdonmukaisesti menestynyt ruuna joutuisi tauolle.
"Onko jalkasi niin kipeä?" mies jatkoi huolestuneempana, kun Kayla puhui rikkinäisistä luista. Auto mateli ylös tallitietä ja pysähtyi pehmeästi nytkähtäen avaran, mukulakivetyn tallipihan laidalle.
Jamie nousi auttaakseen Kaylan alas rekasta. Hoitajat saisivat huolehtia hevosista.

Kaylakin toivoi Jamien ratsastamien hevosten pysyvän kunnossa, jotta miehen ei tarvinnut stressata hevosten omistajien oikuista huonon kisamenestyksen vuoksi. Nainen pudisti hieman epäröiden päätään Jamien viitatessa luiden murtumiseen.
"Kipeä, mutta tuskin sentään poikki."
Turvotus viittasi siihen, että jotain oli rikkoutunut, mutta luiden katkeaminen tuntui erilaiselta.
Rekan pysähtyessä Kayla huokaisi raskaasti ja Jamien avustuksella kömpi ulos. Paikoillaan istumisen jälkeen liikkuminen oli entistä vaikeampaa. Hän vilkuili mietteliäänä hevoskuljetusautoa, josta kuului levotonta kolinaa. Kayla olisi halunnut voida osallistua hevosten tarkistamiseen, mutta se ei kai olisi mahdollista. Häntä epäilytti, ahdisti ja ärsytti antaa hevosensa jonkun muun käsiin, kun ei ollut täysin varma sen voinnista, eikä hän osannut peittää epäilystään.
"Onpa mukavaa", nainen puuskahti ja yritti välttää kohtaamasta kenenkään katsetta. Hän häipyisi mielellään paikalta ennen kuin kukaan kysyisi mitään.

Hevosensa hoitajien helmoihin lykkäämään tottuneelle miehelle auton jättäminen ei tuottanut tunnontuskia. Hän heilautti kepeästi kättään heitä kulmiensa alta vaivihkaa kyräilevälle Paulukselle ja harkitsi koppaavansa naisen ritarillisesti käsivarsilleen, mutta Kayla ei yleensä tuntunut nauttivan pulassa olevan neidon roolista. Niinpä mies vain laski kätensä tämän selälle ja viittasi kohti parkkipaikkaa, jossa hänen Audinsa odotti.
"Selviätkö? Kannanko sinut?"

Kayla alkoi potea huonoa omatuntoa Jamien töiden sotkemisesta ja sai olonsa entistä kurjemmaksi. Olipa hieno suoritus jättää jalka hevosen alle niin, että se vääntyi sijoiltaan. Miten se oli edes mahdollista?
"Ei tavitse", hän vastasi nopeasti Jamielle, mutta kirosi heti perään yrittäessään ottaa askelia vasemmalla jalallaan. Nilkka olisi halunnut vain pyörähtää ympäri eikä kantaa naisen painoa päällään. Kayla nappasi kiinni miehen olkapäästä vähentääkseen kuormaa jalallaan matkalla kohti autoa, mutta havaitsi senkin hankalaksi.
"Tai ehkä tarvitseekin. Tässä menee koko ilta", nainen korjasi muutaman askeleen jälkeen syvä turhautuneisuus äänestä kuuluen.

Mies kaappasi naisen varovasti käsivarsilleen ja harppoi autoa kohti. Hänelle oli yhtä tyhjän kanssa, että hoitajat liikuttaisivat hevosia tänään - kisamatkat alkoivat sulautua toisiinsa, mutta hidastettua kuvaa hevosesta kaatumassa Kaylan päälle hän ei hetkeen unohtaisi. Jamie painoi puolittaisen suudelman Kaylan hiuksiin ja ujutti naisen sitten autoon. Hän oli kykenemätön sanomaan niitä kolmea sanaa, jotka nainen oli sanonut hänelle, mutta pahoin pelkäsi tuntevansa ne peruuttamattomasti.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Syys 09, 2017 9:23 pm

Sunnuntai 18. kesäkuuta 2017, iltapäivä - Vain ystäviä

Kesän tähänastisesti kamalin viikko alkoi olla jo voiton puolella. Viimeiset neljä vuorokautta Kayla oli viettänyt olemattoman lyhyillä yöunilla ja täyttänyt päivänsä sairasloman vuoksi rästiin jääneillä töillä. Kuolemanväsyneenä ja puolikuntoisena kipeiden hevosten kanssa työskentely oli lopulta eilen tuottanut odotettavissa olleen lopputuloksen, ja nyt punaisen ja sinisen kirjava kavionjälki koristi mustien farkkushortsien alta pilkistävää reittä.
Mikään fyysinen vaiva ei kuitenkaan ollut verrattavissa siihen kuinka loppu hän oli henkisesti. Olihan nainen jo pitkään miettinyt hänen ja Jamien suhteen tulevaisuutta, mutta riitely ja epävarmuus olivat viimein vieneet järjen ja saaneet Kaylan möläyttämään ääneen haluavansa erota. Eihän hän edes halunnut sitä, muttei vain keksinyt muutakaan ratkaisua loputtomalle taistelulle. Joka tapauksessa Jamie oli häipynyt ja Kayla oli sekaisin huolesta ja ahdistuksesta. Päätös ei todellakaan tuntunut enää oikealta, mutta ei suhde voinut jatkua sellaisena kuin se oli ollut.
Kesäinen sää ei tuntunut suhtautuvan ihmissuhdedraamaan sen vaatimalla vakavuudella, vaan aurinko paistoi kerrankin kauniisti ja lämpötila alkoi olla jo helteen puolella. Kayla oli juuri palaamassa kuumuuksissaan läähättävän Beatan kanssa verkkaiselta lenkiltä ja vapautti koiran kymmenisen metriä ennen kotiovea, kuten aina ennenkin. Hän katseli kadehtien koiran huoletonta intoa astellessaan avaamaan heille ovea.

Punainen, metallinhohtoinen Audi pysähtyi kadun varteen. Oli kummallinen ajatus, ettei tämä ollut enää hänen kotinsa. Hänen nimensä luki edelleen vuokrasopimuksessa ja puolet kuun vuokrasta oli lähtenyt hänen tililtään, mutta sisään meneminen ilman Kaylan lupaa oli nyt väärin. Jamie tunsi olonsa ontoksi noustessaan autosta ja lähestyessään entistä kotioveaan kasa litistettyjä pahvilaatikoita käsivartensa alla. Hän oli muuttanut heidän eronsa jälkeen tilapäisesti Rosings Parkiin, mutta hänen pitäisi alkaa etsiä uutta asuntoa ja ainakin hakea omaisuutensa pois Kaylan nurkista.
”Hei”, hän tervehti naisen selkää värittömästi ja tunsi vaivaantuneisuuden ryömivän ihon alle.
”Tulin hakemaan tavarani.”

Ennen kuin Kayla ehti reagoida kuulemaansa tervehdykseen, oli australianpaimenkoira jo rynnännyt riemuissaan kohti pihaan saapunutta tuttua hahmoa. Nainen kyllä tunnisti äänen vaikka tuhansien joukosta, joten hänen ei tarvinnut kääntyä katsomaan. Tiesihän Kayla, että Jamie tulisi hakemaan tavaroitaan. Niin kamalan lopulliselta kuin se saikin eron tuntumaan, olisi parempi, ettei miehen omaisuutta lojunut hänen nurkissaan niin kauan kun hän joutuisi täällä asumaan. Luojan kiitos Kayla ei ollut laittanut omaa asuntoaan myyntiin.
"Hei", hän vastasi ääni kurkkuun takertuen ja kutsui koiran takaisin luokseen miehen jaloista peuhaamasta. Beatan ilo Jamien näkemisestä sai olon vain pahenemaan.
Kayla astui sisälle asuntoon ja jätti Jamielle oven auki.
"Hyvä. Anna mennä", nainen mutisi ja haroi hiostavan paksuja hiuksia ylös otsaltaan. Kayla ei tiennyt, kuuluiko tässä vaiheessa yrittää jutella jotakin vai olla hiljaa, joten hän keskittyi riisumaan koiralta valjaita välttääkseen katsekontaktin miehen kanssa.

Jamie kumartui ottamaan koiran vastaan, rapsutti sen lämmintä turkkia ja antoi nelijalkaisen ystävän suukotella kasvojaan, ennen kuin Kayla kutsui sen pois. Niin minäkin sinua, piski. Kayla ei vaikuttanut iloiselta jälleennäkemisestä, joten mies astui sisään hiljaa, pudotti laatikot olohuoneen sohvalle ja taitteli yhden muotoon. Ikävä puukotti häntä kylmin sormin, vaikka mies yritti pakottaa katseensa tulevaisuuteen. Hän pudotti kasan elokuvia laatikkoon ja vilkaisi naista kulmiensa alta. Hiljaisuus tuntui naurettavalta.
”Mitä kuuluu?”

Kayla suoristautui koiran luota ja vilkaisi väsynyttä ja mustelmaista kuvajaistaan eteisen peilistä. Tummat silmänaluset muistuttivat unettomista öistä ja silmät punoittivat kuin juuri itkeneellä, vaikka edellisestä itkusta oli jo melkein vuorokausi. Ihanaa.
Nainen notkui vaivautuneena olohuoneen laidalla ja vilkuili Jamien puuhastelua. Milläköhän mielellä tuo oli? Ehkä vain iloinen päästyään viimein vapauteen.
Kayla kohautti olkiaan kysymykselle. Ei tuntunut oikealta esittää kaiken olevan hienosti, muttei myöskään avautua siitä kuinka huonoa hänelle kuului.
"Mitäs tässä. Paremminkin on ehkä joskus mennyt", hän vastasi ja yritti huokaisemalla saada tukahduttavan painon tunteen pois rintakehältään henkeään salpaamasta. "Entä sinulle?"

Miehen katse rekisteröi huolissaan mustelmat, mutta ehkä hänen ei kuulunut olla enää huolissaan. Jamie pudotti toisen sylillisen elokuvia laatikkoon ja nykäisi dvd-soittimensa töpselin irti seinästä.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi nyökäten naisen reittä kohti ja epäröi soittimen kanssa. Ehkä hänen pitäisi jättää se Kaylalle. Hänellä oli harvoin aikaa katsoa mitään, ja nyt tavarat menisivät vain varastoon.
”Sitä samaa. Paremminkin on joskus mennyt”, Jamie totesi kohauttaen kireästi olkiaan. Edellisen viikonlopun kisat menivät niin huonosti, että hän oli aivan omakätisesti syy GCT-tiiminsä huonoon menestykseen, mutta Kingsdown syytti häntä hevosen huonosta menestyksestä. Bambi ei ollut terässä, mutta omistajista ongelma varmaan ratkeaisi vaihtamalla ratsastajaa. Ja sitten Kayla halusi erota.

"Joo, tuo on pelkkä hevosen potku. Oma moka kun en ollut hereillä", Kayla totesi ja heilautti kättään vähätellen. Kukaan ei ollut käskenyt olettaa, ettei kiltiksi luonnehdittu hevonen potkaisisi säikähtäessään. Paitsi ehkä hevosen omistaja, mutta ei heitä pitänytkään uskoa.
Huono omatunto hätiköidystä erosta oli tehdä hulluksi, eikä Jamien näkeminen lainkaan helpottanut. Luoja, miten paljon hän välittikin tuosta miehestä, jonka asiat eivät enää kuuluneet hänelle. Olisi tehnyt mieli mennä lähemmäs, halata tai edes koskettaa, mutta ei kai se ollut enää soveliasta.
"Olen pahoillani siitä viimekertaisesta. Ja kaikesta muustakin", Kayla sanoi vaisusti. Jälkeenpäin ajatellen hän oli ajoittain ollut naisystävä suoraan helvetistä.

Jamien olisi tehnyt mieli kysyä tarkemmin, sillä vähättely oli ilmiselvää - mutta Kayla ei halunnut häntä enää elämäänsä, joten hevosen potkut eivät enää olleet hänen asiansa. Mies pakotti katseensa takaisin elokuviin ja hetkellisessä happamuuden puuskassa nosti myös dvd-soittimen paikaltaan ja laatikkoon.
”Mitä syytä sinulla on olla pahoillasi?” hän kysyi vain aavistuksen turhautuneena, päätellen tavasta jolla hän heitti seuraavat dvd-kotelot pahvilaatikkoon ja sen ohi.
”Ehkä sanomasi asiat piti tulla sanottua ennemmin tai myöhemmin.”

Kayla laski katseensa lattiaan ja puri huultaan. Ei hänellä ollut oikeutta alkaa nyt perumaan aiempia sanojaan erosta. Parempi näin.
"Ehkä, mutta olin kamalan ilkeä. En olisi halunnut että tämä menee näin, mutta ei kai tässä muutakaan voi", nainen sanoi apeana ja kääntyi kannoillaan hakeakseen itselleen lasillisen vettä ja piilottaakseen rakoilevan itsehillintänsä. Hän oli pilannut kaiken.

Ilkeä? Jamie vilkaisi naista epäuskoisena ja nielaisi halunsa vastata. Eikö eron tarkoitus ollut juurikin se, ettei heidän tarvinnut riidellä enää? Niinpä mies pudisteli päätään ja siirtyi keräämään kirjojaan toiseen laatikkoon. Tuskin hän niitä enää koskaan lukisi, mutta oli turha jättää niitä Kaylankaan nurkkiin.
”Niin. Ei kai”, mies vastasi kireästi.
”Voit pitää sohvan. Minulla ei ole paikkaa sille.”

Oli oikeastaan onni, että Jamien suhtautuminen tilanteeseen oli miehille tyypillisen viileää. Ilman sitä Kayla olisi jo kenties holtittomasti kinunnut tuota takaisin. He eivät kyenneet olemaan riitelemättä edes kahta vuorokautta, joten painukoon Jamie viettämään mukavampaa aikaa mukavampien tyttöystäviensä kanssa. Se taisikin olla Kaylan suurin huolenaihe. Ajatus siitä, että Jamien elämässä hänen tilallaan oli kohta joku toinen nainen sai palan nousemaan kurkkuun, mutta Kayla huuhtoi sen tiehensä vesilasillisella.
Selätettyään pahimman ahdistuksen nainen palasi takaisin näköetäisyydelle.
"Vai niin. Saat toki myös myydä sen jollekin jos haluat", hän tarjosi. Mitä vähemmän Jamien tavaroita hänelle jäisi, sen parempi.

Jamie huokasi juoksuttaen stressaantuneet sormet läpi tuuheasta, tummanpunaruskeasta tukastaan. Hänen oli vaikeaa pitää itsensä tyynenä ja asiallisena, kun naisen sanat kummittelivat edelleen hänen mielessään. Hän tiesi, että he riitelivät paljon ja heidän välinsä olivat usein kireät, mutta ero oli yllättänyt hänet pahanpäiväisesti. Se sattui niin paljon, ettei mies tiennyt päin olla. Eikö miesten ollut tarkoitus suhtautua tyynesti eroihin? Eikö hän ollut kammonnut sitoutumista ja kaivannut vapauttaan? Ehkä hänen pitäisi ottaa ilo irti siitä ja muistaa jälleen, kuka oli ennen Kaylaa.
”Jos et halua sitä, hyvä on, järjestän sen muualle”, hän totesi.
”Onko jotain muuta, mistä haluat eroon?”

Kayla yritti suhtautua Jamieen neutraalisti, mutta se oli mahdotonta. Katse eksyili jatkuvasti miehen ruskeisiin silmiin ja niihin kaikkiin piirteisiin, joita Kayla oli näiden vuosien ajan ihaillut päivästä toiseen. Se, että hän oli kenties onnistunut satuttamaan miestä, joka hänelle oli kaikista tärkein, repi hänet riekaleiksi.
"En minä välttämättä tarvitse mitään sinun tavaroistasi", Kayla ilmoitti kireä sävy äänessään. "Muutan joka tapauksessa takaisin omaan asuntooni, en tee mitään vuokrakämpällä."

”Ahaa”, mies vastasi lyhyesti ja irrotti taulutelevision töpselin seinästä. Hän vilkaisi Kaylaa kulmat kurtistuen, loukkaantunut häivähdys silmissään.
”Onpa hyvä siis, että pidit asuntosi ja osasit varautua tähän.”

Kayla nielaisi. Hän oli pitänyt asuntonsa puhtaasti saadakseen siihen vuokralaisen, mutta oli Jamien sanoissa jokin perä. Huoli mahdollisesta erosta tai miehen uskottomuudesta oli ollut läsnä lähes koko heidän suhteensa ajan. Ei kai kaiken silti tarvinnut olla yhteistä!
"No en minä sitä sen takia pitänyt", Kayla puolustautui hieman turhautuneena. "Vai onko se väärin että omistaa jotakin vaikka seurustelee?"

”Ei”, Jamie vastasi ärtyen, kun nainen käänsi sanojen merkityksen aivan toisaalle.
”Pohdin vain kauanko tiesit meidän eroavan”, hän sanoi. Aisling oli valehdellut hänelle kuukausia. Antanut hänen suunnitella häitä tietäen, ettei niitä koskaan tulisi. Ehkä Kayla oli tiennyt yhteenmuutosta saakka, ettei heillä olisikaan tulevaisuutta.

Kayla katsoi miestä epäuskoisena. Mistä hän olisi sen tiennyt aiemmin?
"Ehkä noin kaksi sekuntia ennen kuin sanoin sen ääneen", hän totesi ja huokaisi.
Tajuttuaan mitä Jamie ehkä ajoi takaa Kayla näytti hetken kauhistuneelta. Vihaisena sanat erohalusta olivat vain karanneet hänen suustaan ja yllättäneet hänetkin. Kayla oli hetkellisesti ollut varma, että elämä olisi kevyempää sinkkuna, mutta varmuus oli haihtunut heti Jamien lähdettyä.
"Et kai luule että olisin suunnitellut tätä?" hän kysyi huoli silmistään paistaen. "En todellakaan toivonut enkä tiennyt tämän menevän tähän, enkä edes haluaisi tehdä näin. Pelkäsin, että jonain päivänä sinä haluat erota, kun ei me muuta tehdä kuin riidellään."
Kayla oli tulkinnut Jamien käytöksestä, ettei mies ollut missään vaiheessa varma tunteistaan. Ehkä ero olikin jokin alitajuinen typerä tapa estää jätetyksi tai petetyksi tuleminen.
"Rakastin ja rakastan edelleen sinua, mutten muista että olisin kuullut kertaakaan samaa sinulta."

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Syys 09, 2017 9:23 pm

Jamie pudisti päätään kulmat syvempään kurttuun painuen. Mitä Kayla sanoi? Että ero oli ollut hetken mielijohde? Että nainen ei ehkä halunnutkaan erota? Mahdollisuus sai miehen sekaisin. Yhteisen elämän heittäminen pois silloin, kun siltä sattui tuntumaan, ei ollut jotain, mihin Jamie voisi tottua. Hän ei tietenkään ollut sitoutumisen mallioppilas, muttei voisi tehdä sitä sitäkään vähää, mikäli suhteen tulevaisuus tasapainoilisi aina sen hetkisen mielialan terällä. Hän ei voisi antaa itsensä sortua kuvittelemaan, että Kayla haluaisikin hänet takaisin; ei, kun eroaminen teki näin kipeää ja repi elämän rikki.
Sitten Kayla muistutti rakkaudentunnustusten puutteesta ja sai miehen huokaamaan tuohtuneena. Jamie otti muutaman askeleen syrjään ja sitten takaisin sukaisten levottomana hiuksiaan. Miksi kolmen typerän sanan sanominen oli niin iso juttu? Eikö se ollut jotain, mitä tunnettiin? Eikö ollut ilmiselvää, että hän tunsi niin? Miksi se piti sanoa? Mitä merkitystä sillä oli, että Kayla rakasti häntä edelleen, jos nainen ei halunnut olla hänen kanssaan?
”Hienoa. No, enäähän sillä ei ole väliä. Ei tarvitse riidelläkään enää”, Jamie totesi turhautuneena ja heitti kasan kirjoja laatikkoon.
”Eroaminen on muuten hieno keino yrittää kiristää rakkaudentunnustus.”

Kayla huokaisi taas. Tämähän sujui hienosti. Nyt Jamie ilmeisesti kuvitteli ties mitä kamaluuksia eikä nainen millään onnistunut oikaisemaan käsityksiä pahentamatta tilannetta. Sama kuvio oli toistunut kerrasta toiseen; riitelemättä oli kovin hankalaa keskustella, jos kumpikaan ei ymmärtänyt, mitä toisen päässä liikkui.
"En yritä kiristää", Kayla sanoi ääni väristen. "Minusta on tuntunut siltä, ettet ole varma mitä haluat ja se yhdistettynä riitelemiseen kai oli lopulta liikaa. Voisiko sellainen suhde muka pidemmän päälle toimia, jossa toinen on koko ajan mustasukkainen ja epävarma toisen tarkoitusperistä?"

Mies nosti käden ohimolleen ja tuijotti Kaylaa kireästi. Eikö kaikki oleellinen tullut sanottua aikaisemmin? Mitä nainen halusi nyt? Jamie taitteli uuden laatikon ärein elein kasaan ja harppoi naisen ohi keittiöön pakkaamaan sinne astioitaan.
”Ei. Ei noin puettuna”, mies vastasi ja vilkaisi naista tunteesta tuskaisin silmin, ennen kuin pudisti päätään ja kääri neliskulmalisia, mustavalkoisia astioitaan sanomalehteen ja yritti olla paiskomatta niitä laatikkoon.
”Jos et kaiken tämän ajankaan jälkeen voinut luottaa minuun, eiköhän tämä ollut loistava ratkaisu.”

Mitä kaikkea Kayla olisikaan ollut valmis tekemään muuttaakseen menneisyyttä ja luottaakseen. Jos hän ei osannut luottaa keneenkään muuhunkaan, oli harvinaisen haastavaa luottaa sokeasti mieheen, joka oli harvoin kotona, jonka naishistoria oli jokseenkin kyseenalainen ja kaveripiirissä pörräsi jos jonkinlaista naisväkeä. Hänen parisuhteissaan ei ollut aiemmin ollut sellaista vaihtoehtoa, jossa mies ei lopulta pettäisi tai keksisi muuta typerää. Siihen ei vaikuttanut edes parisuhteen kesto. Aina kaikki päättyi kuitenkin ikävästi. Oli typerää aiempien kokemuksen vuoksi tuomita tulevatkin parisuhteet epäonnistumaan, mutta tunteet eivät totelleet järkeä.
Kayla siirtyi varovasti Jamien perässä keittiön puolelle ja jäi nojailemaan keittiötasoon miehen pakkailessa astioitaan. Vanha tottumus yritti houkutella siirtymään lähemmäs miestä jonkinlaista sovittelevaa elettä varten, mutta Kayla piti välimatkansa. Saisi vielä lautasesta päähänsä, vaikka kyseessä ei nyt ollutkaan kukaan Jamieta edeltäneistä seinähulluista miehistä.
"Olisin halunnut ja yritin luottaa", Kayla totesi vaisusti. "Ei se pelko vain koskaan lähtenyt pois."

Jamie vilkaisi Kaylaa silmäkulmastaan ja kamppaili vastaan halua vetää nainen lohduttavasti syliinsä. Nyt oli liian myöhäistä vakuuttaa, ettei pelolle ollut ollut syytä - eikä olisi vieläkään. Kayla oli itse päättänyt, ettei jaksanut enää yrittää. Kukapa hän olisi muuttamaan naisen mieltä, kun ei ollut siihen tähänkään mennessä pystynyt. Mies pinosi lasejaan torniksi, kiepautti ne sanomalehteen ja asetti laatikon kulmaan. Hän ei tiennyt, mitä tarkalleen teki astioilla, kun ei omistanut keittiötä tai käyttänyt sellaista ennenkään, mutta mitäpä Kaylakaan hänen tavaroillaan.
”Hienoa siis, ettei sinun tarvitse enää pelätä, eikö niin?” mies kysyi tuohtuneena.

Olisipa se niin helppoa. Kayla oli jo huomannut, ettei lakkaisi pelkäämästä vaikka eroaisi Jamiesta. Päinvastoin. Eroaminenhan muutti sallituksi sen, mitä hän oli kauhulla odottanut, eikä Kayla kestäisi nähdä Jamieta jonkun muun kanssa tai kuulla juoruja tämän naisasioista. Ja se kaikki tulisi varmasti tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Toki hänellä itselläänkin oli oikeus tehdä jatkossa mitä lystää, mutta ajatus jostakin toisesta miehestä lähinnä inhotti. Olisi varmasti parasta olla jatkossa yksin.
Nainen kohautti olkiaan ja hieroi väsyneenä kasvojaan.
"Joo. Halkean innosta", hän hymähti. "En minä tiedä mitä tässä olisi pitänyt tehdä. Olo ei ole kyllä yhtään parempi kuin ennen eroa, jos se yhtään ilahduttaa."

”No ei ihan hirveästi”, Jamie vastasi ja sysäsi pinon lautasia ärhäkästi laatikkoon. Miksi se tekisi tilanteesta yhtään paremman, että Kaylalla oli kurja oli? Tai ettei nainen tiennyt mitä halusi? Miehen puhelin tärisi, ja Jamie hiljensi sen kärsimättömästi.
”En tiedä mitä haluat minulta. Synninpäästöä? Lohdutusta? Tunnustusta siitä, että olit aivan oikeassa kaiken aikaa?” mies kysyi ja kävi läpi kaappeja osaamatta keskittyä.

Kayla vilkaisi Jamien puhelimen suuntaan ja kielsi itseään kysymästä kuka tätä tavoitteli. Eihän se hänelle kuulunut enää.
Miehen sanat saivat Kaylan tuntemaan olonsa typeräksi ja hän vei paljaat käsivartensa puuskaan. Ei hän tiennyt mitä halusi. Ainakin sitä, ettei ongelmia olisi koskaan ollutkaan eikä hän olisi loukannut Jamieta. Turhia toiveita ja turha narista.
"En mitään", Kayla totesi ja käänsi katseensa pois. Tämä tapaaminen alkoi riittää.
"Tarvitsetko apua pakkaamisessa?" hän kysyi.

”En. Kiitos”, Jamie vastasi ja taitteli keittiön laatikon kiinni kantaen sen takaisin olohuoneeseen. Hän ei ollut tuonut kovin paljoa tavaraa mukanaan vaatteiden ja elektroniikan ohella. Puhelin soi uudelleen, ja mies nosti sen kärsimättömästi korvalleen.
”Mitä? Hei Jemma. En tiedä. Kuule, tämä ei ole paras hetki. Eh, en osaa sanoa. Ehkä illalla. Joo, hyvä on, nähdään silloin”, Jamie päätti puhelun hajamielisesti ja pinosi olohuoneessa pakkaamansa laatikot ovelle.
”Haen vaatteeni yläkerrasta”, hän ilmoitti Kaylalle kysyvään sävyyn, koska koki ettei talossa harhailu ominpäin ollut enää sallittua. Mies nappasi pari jätesäkkiä mukaansa ja ravasi ylös portaita.

Kuullessaan kenen kanssa Jamie jutteli Kayla pyöräytti silmiään. Mitä ihmettä Jamie Jemman kanssa jo puuhaili? Rintaa viilsi ja ahdistus iski päälle kovempana kuin aiemmin. Pian ahdistuksen seuraksi nousi myös sanoinkuvaamaton kiukku. Miksi hän oli ollut edes huolissaan Jamiesta? Kyllähän tuo näköjään pärjäsi oikein mainiosti.
"Sinähän se olet ollut nopea liikkeissäsi", nainen tokaisi ärtyneenä ja paiskasi aiemmin auki jättämänsä vetolaatikon kiinni ennen kuin poistui keittiöstä takaisin olohuoneeseen.
"Hae nopeasti niin ehdit Jemman luo", hän huikkasi miehen perään.

Jamie pysähtyi puoliväliin portaita ja ravasi muutaman askelman alaspäin kuin varmistaakseen oliko kuullut oikein.
”Voi jumalauta nyt Kayla”, mies totesi hypäten yli viimeisen rapun ja palaten olohuoneeseen jätesäkki kädessään.
”Jemma halusi tietää tulenko tallille tänään, mikä tuskin voi olla rikos edes sinun kieroutuneessa maailmassasi. Sinä olet vainoharhainen ja jätit minut, koska et voi luottaa minuun. Siitä huolimatta, etten ole koskaan tehnyt mitään edes etäisesti pettämistä muistuttavaa. Sanoisin, että sinun oikeutesi naljailla ja kiukutella olettomattomista päättyi samalla kuin meidän suhteemme, etkö luule?” Jamie ärähti tummat silmät suuttumuksesta kaventuneina.
”Mutta jos se tekee olosi paremmaksi, voin olla se mies, joka selvästi haluat minun olevan.”

"Joo, Jemma varmasti on kiinnostunut ihan vain siitä tuletko tallille", Kayla naurahti ilottomasti.
Sen kieron eukon tarkoitusperiä ei tarvinnut arvailla.
Beata oli vetäytynyt varautuneena äreiden ihmisten tieltä, ja se sai naisen ärsyyntymään vain lisää. Mikä siinä oli, ettei miesten kanssa asiallisesti keskusteleminen ollut mahdollista?
"Vetoat aina vainoharhaisuuteeni ja suutut jos kerron mikä minua vaivaa. Tiesitkö, että on helvetin tehokas keino lisätä ongelmaa lakaisemalla se vain maton alle ja syyttämällä toista kieroutuneisuudesta? Tuskin olemme kertaakaan päässeet yhteisymmärrykseen yhtään mistään. Aina vain samaa helvetin tappelua ja aina minä olen se joka pyytää anteeksi sitä, että otin asian puheeksi, vaikka puhua pitäisi. Ja jos kaiken lisäksi mielestäsi minä vaikutan siltä että haluan sinun juoksevan jokaisen naisen perässä, on se jo sen luokan väärinkäsitys että hyvä että erosimme", nainen korotti ääntään kiihtyneenä.

Jamie hillitsi halunsa astua lähemmäs ja keskittyi vain tuijottamaan naista kulmat mitään käsittämättömässä kurtussa.
”Aha. Puhua pitäisi. Emmekö ole puhuneet tästä samasta asiasta koko suhteen ajan? Sinä et luota minuun. Minä yritän vakuuttaa, että voit tehdä niin, mutta mikään ei muutu. Ja kyllä, sen perusteella miten jaksat epäillä minua yhä vuosienkin jälkeen - kyllä, se vaikuttaa juuri siltä, että haluat minun olevan se jokaisen naisen perässä juokseva, epäluotettava mies, jollaista minusta päässäsi maalailet. Sanopa siis, mitä muuta tässä on enää tarkoitus sanoa? Miten lakaisemme enää yhtään mitään maton alle? Emmekö ole käyneet saman keskustelun satoja kertoja aikaisemminkin? Millaista vastausta oikein toivoit minulta?”

"Kyllä olemme, mutta lähes joka ikinen keskusteluyritys on mennyt tappeluksi. Neljänkin vuoden keskustelu on täysin hyödytöntä, jos aina jää sellainen olo ettei asiaa oikeasti käsitelty ja kaupan päälle on tullut vain uusi kasa haukkuja ja syytöksiä joiden mukaan olen vainoharhainen ja epätoivoinen eikä minulla ole omaa elämää", Kayla tiuskaisi ja asteli lähemmäs miestä kädet yhä puuskassa.
Nainen tunsi kiihtyneen pulssinsa sormenpäissään asti eikä äskeisestä apeudesta ollut sillä hetkellä tietoakaan. Miten Jamie viitsi vielä tässä vaiheessa yrittää solvata häntä ties millä hullun naisen titteleillä?

Jamie kohotti käsiään turhautuneena. Miksi heidän piti edelleen riidellä? Eikö Kayla päättänyt suhteen siksi, ettei halunnut enää tehdä niin? Silti mies ei voinut vain kääntää selkäänsä ja marssia yläkertaan hakemaan vaatteitaan.
”Hyvä on. Koska en ole siis ymmärtänyt, mitä olet halunnut sanoa tai miten olet halunnut asiaa käsitellä - kerro minulle. Meillä ei ole enää mitään menetettävääkään. Miten olisit halunnut käsitellä asiaa?”

"Miten olisi vaikka väheksymättä, huokailematta, silmiä pyörittelemättä ja hermostumatta heti kun asiaa edes mainitsen. Vaikka onko sillä enää mitään väliä?" Kayla vastasi ja kohotti leukaansa katsoessaan Jamien silmiin. "Tosin varmaan minä olin sinusta ainoa ongelma siinäkin asiassa."

Mies tuijotti takaisin. Hän ei voinut käsittää, mitä Kayla oli hänestä halunnut. Siveysvyötä? Naispuolisten ystävien leikkaamista ulos elämästään? Kaikille naisille puhumisen lopettamista? Mitä?
”Kieltäydytkö selittämästä asiaa, koska haluat jatkaa samasta asiasta riitelyä? Vai etkö tiedä itsekään?”

"Minkä selityksen oikein haluat kuulla ja missä muodossa, että se menee jakeluun? Mitä hyödyt jos alan sitä selittää? Eihän meidän enää tarvitse siitä riidellä, eikö vain?" Kayla kysyi ja taisteli kiukun takaa lähestyvää alakulon puuskaa vastaan. Hän ei halunnut kaiken huipennukseksi vielä murtua Jamien nähden lapselliseen itkukohtaukseen, vaan säilyttää näennäisen itsevarmuutensa. Tämä oli ollut hänen päätöksensä, eikä kukaan ollut häntä siihen pakottanut.

”Sen, mitä en ole kuullut. Olet selvästi yrittänyt kertoa minulle jotain kaikki nämä vuodet ja halunnut käsitellä asiaa, mutta se ei ole onnistunut”, Jamie vastasi hieraisten kasvojaan väsyneenä, voima äänestä valahtaneena.
”Joten kerro minulle. Miten asia olisi oikein käsitelty? Miten olisi vastannut niin, ettei sitä vain lakaistu maton alle?”

"Jos olisit vaikka rauhallisesti selittänyt ettei ole huolta etkä halua ketään muuta, olisit useammin sanonut ja osoittanut välittäväsi, etkä olisi mennyt lukkoon sanasta 'rakkaus', oltaisiin varmaan paljon pidemmällä nyt. Vaikka en haluaisi, kyllä se edelleen vaikuttaa minuun ettei keneenkään ennen sinua ole ikinä voinut luottaa", Kayla sanoi ja räpäytti kirveleviä silmiään. "Vai miten asia sinun mielestäsi meni? Enkö vain tajunnut tapaasi ilmaista asioita?"

Jamie harkitsi naisen sanoja katsellen avoimen alakerran toisessa päädyssä olevia, vihertävää valoa antavia ikkunoita. Hänen teki mieli kiistää ja kyseenalaistaa: miten niin hän ei ilmaissut tarpeeksi välittävänsä? Mutta ehkä Kayla oli oikeassa. Ehkä hän oletti naisen ymmärtävän hänen rakastavan, vaikkei hän koskaan sitä sanonut.
”Ymmärrän”, hän totesi hetken hiljaisuuden kuluttua, ”ja olen pahoillani. Sinulla ei koskaan ollut huolta.” Mies yritti hetken mielijohteesta hipaista hellästi naisen poskea, ennen kuin poimi jalkoihinsa pudonneet jätesäkit ja lähti uudelleen portaisiin. Anteeksipyynnöt tulivat liian myöhään. Kayla oli tehnyt selväksi, etteivät he toimineet enää, joten oli parasta kerätä tavaransa ja jättää entinen koti.

Jamien sanat tuntuivat jossain todella syvällä ja kurkkua kuristi. Kayla olisi halunnut vastata jotakin, mutta ääntä olisi tuskin tullut. Sen sijaan hän vain katseli, kun Jamie lähti noutamaan tavaroitaan yläkerrasta ja jäi itse olohuoneeseen seisomaan. Kyyneleet tulvivat väkisin silmiin ja Kayla vajosi uupuneena istumaan lattialle sohvaan nojaten. Toisella kädellä hän rapsutti hämmentynyttä australianpaimenkoiraa ja toisella yritti pyyhkiä kasvojaan, mutta se oli hyödytöntä. Kayla ei kuvitellut olevansa syytön heidän ongelmiinsa, mutta se, että Jamie oli vastannut hänelle ilman raivokasta puolustautumista tuntui varsinaiselta ihmeeltä. Se ihme vain oli tapahtunut liian myöhään. Toivottavasti mies nyt vain häipyisi pikaisesti hämmentämästä, jotta Kayla pääsisi selvittämään ajatuksensa kaikessa rauhassa.

Muutaman minuutin kuluttua vaatekaappinsa järjestyksessä pitävä mies ravasi takaisin alakertaan kahden täyden jätesäkillisen kanssa ja heilautti ne ulko-ovelle. Jokin lattialle vajonneessa Kaylassa näytti niin sydäntäsärkevältä, että Jamien oli tartuttava porraskaiteeseen pitääkseen itsensä syöksymästä naisen luo. Kayla halusi erota, muistatko? Mies painoi katseensa, nosti laatikon syliinsä ja harppoi viemään sen autolleen. Kun laatikot olivat autossa, hän poimi jätesäkit käsiinsä ja vilkaisi asuntoa, joka oli vielä viikko sitten ollut heidän yhteinen kotinsa.
Sitten hän katsahti Kaylaa tuskaisin silmin.
”No, heippa sitten”, mies totesi vaisusti.

Kayla yritti kiireesti pyyhkiä silmänsä kuullessaan Jamien palaavan alakertaan, mutta hän tiesi silti näyttävänsä juuri niin surkealta kuin olo olikin. Nainen huokaisi ja kampesi itsensä hieman vielä edellisestä ratsastusonnettomuudesta jäykin jaloin seisomaan. Hän katsoi lähtöä tekevää Jamieta surullisena ja siirtyi epäröiden ulko-ovelle.
"Hei sitten. Pidä huolta itsestäsi", nainen toivoi apeana.

Kayla tuli lähemmäs, ja naisen kosteat silmät saivat miehen ulkokuoren haparoimaan. Saattoiko olla totta, että tämä oli heidän loppunsa? Hän ei enää koskaan koskettaisi Kaylaa? Hän ei edes muistanut, mikä oli jäänyt viimeiseksi suudelmaksi. Naisen suru särki hänen sydämensä, ja Jamie kamppaili näkyvästi itsehillintänsä kanssa. Tämä oli väärin. Tämä oli kamalan väärin.
”Sinä myös”, Jamie toivotti yrittäen hymyä, mutta se muistutti enemmän väritöntä irvistystä, sillä hänestä tuntui, ettei hän voinut hengittää. Niinpä mies vain nosti kantamuksensa, kiepahti kannoillaan ja harppoi ulos. Oli aika siirtyä eteenpäin.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Merihirviöni
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: