PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Merihirviöni

Siirry alas 
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Maalis 18, 2017 10:16 pm

Kayla avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta nieli sanansa. Hän kyllä ymmärsi vastaan inttämisen kuulostavan lähinnä lapselliselta, vaikkei olisi halunnutkaan jälleen kuulla lääkärin musertavaa tuomiota ratsastuskiellosta ja viettää lorvaillen seuraavia kuukausia samalla, kun työt jäivät tekemättä. Vaikka sairaalaan meno ahdisti, Jamien tarjoutuminen kuskiksi lohdutti hieman.
"Oletko varma? Ei kai se nyt sotke aikataulujasi kokonaan?"

"Olet sen arvoinen", mies vakuutti. Se oli varmasti parempi vaihtoehto kuin valehteleminen. Ja olivathan hänen kolme apukättään päteviä liikuttamaan hevosia yhden iltapäivän verran.
"Onko Paco kunnossa?" Jamie kysyi kyykistyessään tunnustelemaan papurikon jalkoja sen rauhoituttua asteen.

Kayla hymähti vaivautuneena ja yritti jotain hymyn tapaista. Hän ei ollut tottunut ottamaan apua vastaan, ja tuntui kamalan nöyryyttävältä vaivata muita.
"Näyttäisi olevan", nainen vastasi kysymykseen Pacon voinnista. Nopeasti katsottuna orin liikehdintä näytti vaivattomalta eivätkä jalat tuntuneet tavallista lämpöisemmiltä, mutta saattaisihan jotain vaivaa ilmetä myöhemmin. Hevosen mustassa polvessa kimalteli pieni tummanpunainen nirhauma, mutta Kayla ei jaksanut huolestua siitä.
"Upeaa että tämän tason estehevonen kompuroi sileällä tiellä kumoon", hän voihkaisi, mutta äänensävy oli jo keveämpi.

"Ehkä se inspiroituu näin älykkäästä seurasta", Jamie tarjosi viitaten korskahtelevaan papurikkoon. Sen korvat pyörivät haravoiden lähestyvän hevosauton ääntä. Mies tiukensi otettaan ohjista, vilkaisi taakseen tiellä ja heilautti sitten kättään lähestyvälle rekalle, joka rullasi hitaasti jyristen pysähdyksiin tien laitaan ja sammutti moottorinsa. Paulus laskeutui ratin takaa, soi avoimen vihamielisen katseen Jamielle ja harppoi laskemaan takarampin viitaten sitten jurosti herrasväkeä etenemään.

"Ehkä", Kayla totesi ja värähti inhosta koko tilannetta kohtaan.
"Pan, tämä oli viimeinen kerta kun Paco lenkkeilee kanssasi. Seurasi ei tee hyvää", hän manasi ja vilkaisi nopeasti hanskansa alta pilkistävää haavaa ranteensa ulkosyrjällä.
Lähestyvä auto sai Pacon kohottamaan päässä korkeuksiin ja muljauttelemaan silmiään dramaattisesti samalla kun se ryhtyi tepastelemaan puolelta toiselle. Kayla taputti puoliveristä rohkaisevasti kaulalle ja irvisti joutuessaan jälleen liikkumaan hevosen pyöriessä. Kypärä irtosi hänen otteestaan ja kopahti maahan vaimeasti, mutta riittävän kuuluvasti saadakseen Pacon kavahtamaan sivuun.
"Hei Paulus", nainen tervehti paikalle saapunutta juroa työntekijää, tavoitellen kehnolla menestyksellä huoletonta sävyä.
Hän tarttui tukevammin Pacon ohjiin, pyöräytti orin kerran ympäri ja talutti sen vauhdikkaasti auton kyytiin. Saatuaan hevosen rauhoittumaan ja kiinnitettyä sen paikoilleen Kayla nilkutti poimimaan kypäränsä noustakseen itsekin auton kyytiin.

Paulus vastasi naisen tervehdykseen murahduksella, ja loi Jamieen verenhimoisen katseen, kun mies ojensi Panin satulan työntekijän syliin. Papurikko korskui hermostuneena ja otti sivuaskelia ratsastajansa ympärillä, ennen kuin seurasi tätä nykivin askelin rekkaan, pää korkealla ja lihakset jännittyneenä. Jamie kiinnitti sen tottuneesti paikoilleen ja siirtyi matkustamoon Pauluksen jäädessä nostamaan ramppia.
"Miltä jalkasi tuntuu?" Jamie kysyi istuessaan Kaylan viereen ja laski kätensä naisen käsivarrelle. Heidän kuljettajansa kiipesi ratin taakse lukkojen napsahdettua kiinni, käynnisti rekan jyrähdyksellä ja siirsi sen pehmeästi vaihteelta toiselle. Se piti käydä kääntämässä ympäri tilavammalla tiellä.

Kayla istahti matkustamon penkille ja kiskoi tuskaisesti ratsastussaappaan jalastaan ennen kuin jalka turpoaisi niin, että saappaan joutuisi leikkaamaan irti. Hän kamppaili säilyttääkseen itsehillintänsä, vaikka mieli teki vaipua epätoivoon. Ei tässä hyvin kävisi.
"Loistavalta", Kayla huokasi ja yritti ojentaa polveaan suoraksi, mutta se ei tuntunut hyvältä. Vihlaisu polven sivulla pakotti lopettamaan yrityksen. Hän ei uskaltanut edes tarkistaa, miltä nilkka näytti.
"Mitä jos joudun taas jäämään invalidiksi koko seuraavaksi vuodeksi?"

Jamie seurasi huolestuneena naisystävänsä liikkeitä. Jalka taisi olla pahempi, kuin Kayla antoi ymmärtääkään. Mies hieraisi naisen hartiaa ja toivoi voivansa tehdä jotain asian eteen. Arvokkaita hevosia kuljettava rekka mateli eteenpäin kapealla maalaistiellä, kääntyi hivuttaen ympäri suuremmassa risteyksessä ja mateli sitten takaisin tallia kohti.
"Et joudu. Ehkä vain menetät jalan."

Kayla vilkaisi Jamieta epäluuloisena.
"Sinä se osaat aina valita oikeat sanat", hän lausui sarkastisesti, vajosi silmänsä ummistaen nojaamaan selkänojaan ja yritti säilyttää malttinsa särkevän jalkansa kanssa. Hän ei aikonut valittaa kuin pikkulapsi, vaikka huoli tulevasta ja harmitus keskeytyneestä maastolenkistä olikin lähes sietämätöntä.
"Eipähän tämä sama jalka enää ainakaan katkeaisi jos se amputoitaisiin pois", nainen mutisi. Onneksi se ei tainnut tällä kertaa olla poikki.
Kayla yritti hakea Jamien kättä omaansa.
"Toivottavasti Pan ei satuttanut itseään pahemmin."

Mies nauroi ja taputti naisystävänsä käsivartta vailla merkittävää katumusta.
"Pan selviää varmasti", Jamie vastasi vannottaen hevosta olemaan kunnossa, sillä omistajat repisivät pelihousunsa jos nimeä kasvattanut, kisoissa vihdoin johdonmukaisesti menestynyt ruuna joutuisi tauolle.
"Onko jalkasi niin kipeä?" mies jatkoi huolestuneempana, kun Kayla puhui rikkinäisistä luista. Auto mateli ylös tallitietä ja pysähtyi pehmeästi nytkähtäen avaran, mukulakivetyn tallipihan laidalle.
Jamie nousi auttaakseen Kaylan alas rekasta. Hoitajat saisivat huolehtia hevosista.

Kaylakin toivoi Jamien ratsastamien hevosten pysyvän kunnossa, jotta miehen ei tarvinnut stressata hevosten omistajien oikuista huonon kisamenestyksen vuoksi. Nainen pudisti hieman epäröiden päätään Jamien viitatessa luiden murtumiseen.
"Kipeä, mutta tuskin sentään poikki."
Turvotus viittasi siihen, että jotain oli rikkoutunut, mutta luiden katkeaminen tuntui erilaiselta.
Rekan pysähtyessä Kayla huokaisi raskaasti ja Jamien avustuksella kömpi ulos. Paikoillaan istumisen jälkeen liikkuminen oli entistä vaikeampaa. Hän vilkuili mietteliäänä hevoskuljetusautoa, josta kuului levotonta kolinaa. Kayla olisi halunnut voida osallistua hevosten tarkistamiseen, mutta se ei kai olisi mahdollista. Häntä epäilytti, ahdisti ja ärsytti antaa hevosensa jonkun muun käsiin, kun ei ollut täysin varma sen voinnista, eikä hän osannut peittää epäilystään.
"Onpa mukavaa", nainen puuskahti ja yritti välttää kohtaamasta kenenkään katsetta. Hän häipyisi mielellään paikalta ennen kuin kukaan kysyisi mitään.

Hevosensa hoitajien helmoihin lykkäämään tottuneelle miehelle auton jättäminen ei tuottanut tunnontuskia. Hän heilautti kepeästi kättään heitä kulmiensa alta vaivihkaa kyräilevälle Paulukselle ja harkitsi koppaavansa naisen ritarillisesti käsivarsilleen, mutta Kayla ei yleensä tuntunut nauttivan pulassa olevan neidon roolista. Niinpä mies vain laski kätensä tämän selälle ja viittasi kohti parkkipaikkaa, jossa hänen Audinsa odotti.
"Selviätkö? Kannanko sinut?"

Kayla alkoi potea huonoa omatuntoa Jamien töiden sotkemisesta ja sai olonsa entistä kurjemmaksi. Olipa hieno suoritus jättää jalka hevosen alle niin, että se vääntyi sijoiltaan. Miten se oli edes mahdollista?
"Ei tavitse", hän vastasi nopeasti Jamielle, mutta kirosi heti perään yrittäessään ottaa askelia vasemmalla jalallaan. Nilkka olisi halunnut vain pyörähtää ympäri eikä kantaa naisen painoa päällään. Kayla nappasi kiinni miehen olkapäästä vähentääkseen kuormaa jalallaan matkalla kohti autoa, mutta havaitsi senkin hankalaksi.
"Tai ehkä tarvitseekin. Tässä menee koko ilta", nainen korjasi muutaman askeleen jälkeen syvä turhautuneisuus äänestä kuuluen.

Mies kaappasi naisen varovasti käsivarsilleen ja harppoi autoa kohti. Hänelle oli yhtä tyhjän kanssa, että hoitajat liikuttaisivat hevosia tänään - kisamatkat alkoivat sulautua toisiinsa, mutta hidastettua kuvaa hevosesta kaatumassa Kaylan päälle hän ei hetkeen unohtaisi. Jamie painoi puolittaisen suudelman Kaylan hiuksiin ja ujutti naisen sitten autoon. Hän oli kykenemätön sanomaan niitä kolmea sanaa, jotka nainen oli sanonut hänelle, mutta pahoin pelkäsi tuntevansa ne peruuttamattomasti.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Syys 09, 2017 9:23 pm

Sunnuntai 18. kesäkuuta 2017, iltapäivä - Vain ystäviä

Kesän tähänastisesti kamalin viikko alkoi olla jo voiton puolella. Viimeiset neljä vuorokautta Kayla oli viettänyt olemattoman lyhyillä yöunilla ja täyttänyt päivänsä sairasloman vuoksi rästiin jääneillä töillä. Kuolemanväsyneenä ja puolikuntoisena kipeiden hevosten kanssa työskentely oli lopulta eilen tuottanut odotettavissa olleen lopputuloksen, ja nyt punaisen ja sinisen kirjava kavionjälki koristi mustien farkkushortsien alta pilkistävää reittä.
Mikään fyysinen vaiva ei kuitenkaan ollut verrattavissa siihen kuinka loppu hän oli henkisesti. Olihan nainen jo pitkään miettinyt hänen ja Jamien suhteen tulevaisuutta, mutta riitely ja epävarmuus olivat viimein vieneet järjen ja saaneet Kaylan möläyttämään ääneen haluavansa erota. Eihän hän edes halunnut sitä, muttei vain keksinyt muutakaan ratkaisua loputtomalle taistelulle. Joka tapauksessa Jamie oli häipynyt ja Kayla oli sekaisin huolesta ja ahdistuksesta. Päätös ei todellakaan tuntunut enää oikealta, mutta ei suhde voinut jatkua sellaisena kuin se oli ollut.
Kesäinen sää ei tuntunut suhtautuvan ihmissuhdedraamaan sen vaatimalla vakavuudella, vaan aurinko paistoi kerrankin kauniisti ja lämpötila alkoi olla jo helteen puolella. Kayla oli juuri palaamassa kuumuuksissaan läähättävän Beatan kanssa verkkaiselta lenkiltä ja vapautti koiran kymmenisen metriä ennen kotiovea, kuten aina ennenkin. Hän katseli kadehtien koiran huoletonta intoa astellessaan avaamaan heille ovea.

Punainen, metallinhohtoinen Audi pysähtyi kadun varteen. Oli kummallinen ajatus, ettei tämä ollut enää hänen kotinsa. Hänen nimensä luki edelleen vuokrasopimuksessa ja puolet kuun vuokrasta oli lähtenyt hänen tililtään, mutta sisään meneminen ilman Kaylan lupaa oli nyt väärin. Jamie tunsi olonsa ontoksi noustessaan autosta ja lähestyessään entistä kotioveaan kasa litistettyjä pahvilaatikoita käsivartensa alla. Hän oli muuttanut heidän eronsa jälkeen tilapäisesti Rosings Parkiin, mutta hänen pitäisi alkaa etsiä uutta asuntoa ja ainakin hakea omaisuutensa pois Kaylan nurkista.
”Hei”, hän tervehti naisen selkää värittömästi ja tunsi vaivaantuneisuuden ryömivän ihon alle.
”Tulin hakemaan tavarani.”

Ennen kuin Kayla ehti reagoida kuulemaansa tervehdykseen, oli australianpaimenkoira jo rynnännyt riemuissaan kohti pihaan saapunutta tuttua hahmoa. Nainen kyllä tunnisti äänen vaikka tuhansien joukosta, joten hänen ei tarvinnut kääntyä katsomaan. Tiesihän Kayla, että Jamie tulisi hakemaan tavaroitaan. Niin kamalan lopulliselta kuin se saikin eron tuntumaan, olisi parempi, ettei miehen omaisuutta lojunut hänen nurkissaan niin kauan kun hän joutuisi täällä asumaan. Luojan kiitos Kayla ei ollut laittanut omaa asuntoaan myyntiin.
"Hei", hän vastasi ääni kurkkuun takertuen ja kutsui koiran takaisin luokseen miehen jaloista peuhaamasta. Beatan ilo Jamien näkemisestä sai olon vain pahenemaan.
Kayla astui sisälle asuntoon ja jätti Jamielle oven auki.
"Hyvä. Anna mennä", nainen mutisi ja haroi hiostavan paksuja hiuksia ylös otsaltaan. Kayla ei tiennyt, kuuluiko tässä vaiheessa yrittää jutella jotakin vai olla hiljaa, joten hän keskittyi riisumaan koiralta valjaita välttääkseen katsekontaktin miehen kanssa.

Jamie kumartui ottamaan koiran vastaan, rapsutti sen lämmintä turkkia ja antoi nelijalkaisen ystävän suukotella kasvojaan, ennen kuin Kayla kutsui sen pois. Niin minäkin sinua, piski. Kayla ei vaikuttanut iloiselta jälleennäkemisestä, joten mies astui sisään hiljaa, pudotti laatikot olohuoneen sohvalle ja taitteli yhden muotoon. Ikävä puukotti häntä kylmin sormin, vaikka mies yritti pakottaa katseensa tulevaisuuteen. Hän pudotti kasan elokuvia laatikkoon ja vilkaisi naista kulmiensa alta. Hiljaisuus tuntui naurettavalta.
”Mitä kuuluu?”

Kayla suoristautui koiran luota ja vilkaisi väsynyttä ja mustelmaista kuvajaistaan eteisen peilistä. Tummat silmänaluset muistuttivat unettomista öistä ja silmät punoittivat kuin juuri itkeneellä, vaikka edellisestä itkusta oli jo melkein vuorokausi. Ihanaa.
Nainen notkui vaivautuneena olohuoneen laidalla ja vilkuili Jamien puuhastelua. Milläköhän mielellä tuo oli? Ehkä vain iloinen päästyään viimein vapauteen.
Kayla kohautti olkiaan kysymykselle. Ei tuntunut oikealta esittää kaiken olevan hienosti, muttei myöskään avautua siitä kuinka huonoa hänelle kuului.
"Mitäs tässä. Paremminkin on ehkä joskus mennyt", hän vastasi ja yritti huokaisemalla saada tukahduttavan painon tunteen pois rintakehältään henkeään salpaamasta. "Entä sinulle?"

Miehen katse rekisteröi huolissaan mustelmat, mutta ehkä hänen ei kuulunut olla enää huolissaan. Jamie pudotti toisen sylillisen elokuvia laatikkoon ja nykäisi dvd-soittimensa töpselin irti seinästä.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi nyökäten naisen reittä kohti ja epäröi soittimen kanssa. Ehkä hänen pitäisi jättää se Kaylalle. Hänellä oli harvoin aikaa katsoa mitään, ja nyt tavarat menisivät vain varastoon.
”Sitä samaa. Paremminkin on joskus mennyt”, Jamie totesi kohauttaen kireästi olkiaan. Edellisen viikonlopun kisat menivät niin huonosti, että hän oli aivan omakätisesti syy GCT-tiiminsä huonoon menestykseen, mutta Kingsdown syytti häntä hevosen huonosta menestyksestä. Bambi ei ollut terässä, mutta omistajista ongelma varmaan ratkeaisi vaihtamalla ratsastajaa. Ja sitten Kayla halusi erota.

"Joo, tuo on pelkkä hevosen potku. Oma moka kun en ollut hereillä", Kayla totesi ja heilautti kättään vähätellen. Kukaan ei ollut käskenyt olettaa, ettei kiltiksi luonnehdittu hevonen potkaisisi säikähtäessään. Paitsi ehkä hevosen omistaja, mutta ei heitä pitänytkään uskoa.
Huono omatunto hätiköidystä erosta oli tehdä hulluksi, eikä Jamien näkeminen lainkaan helpottanut. Luoja, miten paljon hän välittikin tuosta miehestä, jonka asiat eivät enää kuuluneet hänelle. Olisi tehnyt mieli mennä lähemmäs, halata tai edes koskettaa, mutta ei kai se ollut enää soveliasta.
"Olen pahoillani siitä viimekertaisesta. Ja kaikesta muustakin", Kayla sanoi vaisusti. Jälkeenpäin ajatellen hän oli ajoittain ollut naisystävä suoraan helvetistä.

Jamien olisi tehnyt mieli kysyä tarkemmin, sillä vähättely oli ilmiselvää - mutta Kayla ei halunnut häntä enää elämäänsä, joten hevosen potkut eivät enää olleet hänen asiansa. Mies pakotti katseensa takaisin elokuviin ja hetkellisessä happamuuden puuskassa nosti myös dvd-soittimen paikaltaan ja laatikkoon.
”Mitä syytä sinulla on olla pahoillasi?” hän kysyi vain aavistuksen turhautuneena, päätellen tavasta jolla hän heitti seuraavat dvd-kotelot pahvilaatikkoon ja sen ohi.
”Ehkä sanomasi asiat piti tulla sanottua ennemmin tai myöhemmin.”

Kayla laski katseensa lattiaan ja puri huultaan. Ei hänellä ollut oikeutta alkaa nyt perumaan aiempia sanojaan erosta. Parempi näin.
"Ehkä, mutta olin kamalan ilkeä. En olisi halunnut että tämä menee näin, mutta ei kai tässä muutakaan voi", nainen sanoi apeana ja kääntyi kannoillaan hakeakseen itselleen lasillisen vettä ja piilottaakseen rakoilevan itsehillintänsä. Hän oli pilannut kaiken.

Ilkeä? Jamie vilkaisi naista epäuskoisena ja nielaisi halunsa vastata. Eikö eron tarkoitus ollut juurikin se, ettei heidän tarvinnut riidellä enää? Niinpä mies pudisteli päätään ja siirtyi keräämään kirjojaan toiseen laatikkoon. Tuskin hän niitä enää koskaan lukisi, mutta oli turha jättää niitä Kaylankaan nurkkiin.
”Niin. Ei kai”, mies vastasi kireästi.
”Voit pitää sohvan. Minulla ei ole paikkaa sille.”

Oli oikeastaan onni, että Jamien suhtautuminen tilanteeseen oli miehille tyypillisen viileää. Ilman sitä Kayla olisi jo kenties holtittomasti kinunnut tuota takaisin. He eivät kyenneet olemaan riitelemättä edes kahta vuorokautta, joten painukoon Jamie viettämään mukavampaa aikaa mukavampien tyttöystäviensä kanssa. Se taisikin olla Kaylan suurin huolenaihe. Ajatus siitä, että Jamien elämässä hänen tilallaan oli kohta joku toinen nainen sai palan nousemaan kurkkuun, mutta Kayla huuhtoi sen tiehensä vesilasillisella.
Selätettyään pahimman ahdistuksen nainen palasi takaisin näköetäisyydelle.
"Vai niin. Saat toki myös myydä sen jollekin jos haluat", hän tarjosi. Mitä vähemmän Jamien tavaroita hänelle jäisi, sen parempi.

Jamie huokasi juoksuttaen stressaantuneet sormet läpi tuuheasta, tummanpunaruskeasta tukastaan. Hänen oli vaikeaa pitää itsensä tyynenä ja asiallisena, kun naisen sanat kummittelivat edelleen hänen mielessään. Hän tiesi, että he riitelivät paljon ja heidän välinsä olivat usein kireät, mutta ero oli yllättänyt hänet pahanpäiväisesti. Se sattui niin paljon, ettei mies tiennyt päin olla. Eikö miesten ollut tarkoitus suhtautua tyynesti eroihin? Eikö hän ollut kammonnut sitoutumista ja kaivannut vapauttaan? Ehkä hänen pitäisi ottaa ilo irti siitä ja muistaa jälleen, kuka oli ennen Kaylaa.
”Jos et halua sitä, hyvä on, järjestän sen muualle”, hän totesi.
”Onko jotain muuta, mistä haluat eroon?”

Kayla yritti suhtautua Jamieen neutraalisti, mutta se oli mahdotonta. Katse eksyili jatkuvasti miehen ruskeisiin silmiin ja niihin kaikkiin piirteisiin, joita Kayla oli näiden vuosien ajan ihaillut päivästä toiseen. Se, että hän oli kenties onnistunut satuttamaan miestä, joka hänelle oli kaikista tärkein, repi hänet riekaleiksi.
"En minä välttämättä tarvitse mitään sinun tavaroistasi", Kayla ilmoitti kireä sävy äänessään. "Muutan joka tapauksessa takaisin omaan asuntooni, en tee mitään vuokrakämpällä."

”Ahaa”, mies vastasi lyhyesti ja irrotti taulutelevision töpselin seinästä. Hän vilkaisi Kaylaa kulmat kurtistuen, loukkaantunut häivähdys silmissään.
”Onpa hyvä siis, että pidit asuntosi ja osasit varautua tähän.”

Kayla nielaisi. Hän oli pitänyt asuntonsa puhtaasti saadakseen siihen vuokralaisen, mutta oli Jamien sanoissa jokin perä. Huoli mahdollisesta erosta tai miehen uskottomuudesta oli ollut läsnä lähes koko heidän suhteensa ajan. Ei kai kaiken silti tarvinnut olla yhteistä!
"No en minä sitä sen takia pitänyt", Kayla puolustautui hieman turhautuneena. "Vai onko se väärin että omistaa jotakin vaikka seurustelee?"

”Ei”, Jamie vastasi ärtyen, kun nainen käänsi sanojen merkityksen aivan toisaalle.
”Pohdin vain kauanko tiesit meidän eroavan”, hän sanoi. Aisling oli valehdellut hänelle kuukausia. Antanut hänen suunnitella häitä tietäen, ettei niitä koskaan tulisi. Ehkä Kayla oli tiennyt yhteenmuutosta saakka, ettei heillä olisikaan tulevaisuutta.

Kayla katsoi miestä epäuskoisena. Mistä hän olisi sen tiennyt aiemmin?
"Ehkä noin kaksi sekuntia ennen kuin sanoin sen ääneen", hän totesi ja huokaisi.
Tajuttuaan mitä Jamie ehkä ajoi takaa Kayla näytti hetken kauhistuneelta. Vihaisena sanat erohalusta olivat vain karanneet hänen suustaan ja yllättäneet hänetkin. Kayla oli hetkellisesti ollut varma, että elämä olisi kevyempää sinkkuna, mutta varmuus oli haihtunut heti Jamien lähdettyä.
"Et kai luule että olisin suunnitellut tätä?" hän kysyi huoli silmistään paistaen. "En todellakaan toivonut enkä tiennyt tämän menevän tähän, enkä edes haluaisi tehdä näin. Pelkäsin, että jonain päivänä sinä haluat erota, kun ei me muuta tehdä kuin riidellään."
Kayla oli tulkinnut Jamien käytöksestä, ettei mies ollut missään vaiheessa varma tunteistaan. Ehkä ero olikin jokin alitajuinen typerä tapa estää jätetyksi tai petetyksi tuleminen.
"Rakastin ja rakastan edelleen sinua, mutten muista että olisin kuullut kertaakaan samaa sinulta."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Syys 09, 2017 9:23 pm

Jamie pudisti päätään kulmat syvempään kurttuun painuen. Mitä Kayla sanoi? Että ero oli ollut hetken mielijohde? Että nainen ei ehkä halunnutkaan erota? Mahdollisuus sai miehen sekaisin. Yhteisen elämän heittäminen pois silloin, kun siltä sattui tuntumaan, ei ollut jotain, mihin Jamie voisi tottua. Hän ei tietenkään ollut sitoutumisen mallioppilas, muttei voisi tehdä sitä sitäkään vähää, mikäli suhteen tulevaisuus tasapainoilisi aina sen hetkisen mielialan terällä. Hän ei voisi antaa itsensä sortua kuvittelemaan, että Kayla haluaisikin hänet takaisin; ei, kun eroaminen teki näin kipeää ja repi elämän rikki.
Sitten Kayla muistutti rakkaudentunnustusten puutteesta ja sai miehen huokaamaan tuohtuneena. Jamie otti muutaman askeleen syrjään ja sitten takaisin sukaisten levottomana hiuksiaan. Miksi kolmen typerän sanan sanominen oli niin iso juttu? Eikö se ollut jotain, mitä tunnettiin? Eikö ollut ilmiselvää, että hän tunsi niin? Miksi se piti sanoa? Mitä merkitystä sillä oli, että Kayla rakasti häntä edelleen, jos nainen ei halunnut olla hänen kanssaan?
”Hienoa. No, enäähän sillä ei ole väliä. Ei tarvitse riidelläkään enää”, Jamie totesi turhautuneena ja heitti kasan kirjoja laatikkoon.
”Eroaminen on muuten hieno keino yrittää kiristää rakkaudentunnustus.”

Kayla huokaisi taas. Tämähän sujui hienosti. Nyt Jamie ilmeisesti kuvitteli ties mitä kamaluuksia eikä nainen millään onnistunut oikaisemaan käsityksiä pahentamatta tilannetta. Sama kuvio oli toistunut kerrasta toiseen; riitelemättä oli kovin hankalaa keskustella, jos kumpikaan ei ymmärtänyt, mitä toisen päässä liikkui.
"En yritä kiristää", Kayla sanoi ääni väristen. "Minusta on tuntunut siltä, ettet ole varma mitä haluat ja se yhdistettynä riitelemiseen kai oli lopulta liikaa. Voisiko sellainen suhde muka pidemmän päälle toimia, jossa toinen on koko ajan mustasukkainen ja epävarma toisen tarkoitusperistä?"

Mies nosti käden ohimolleen ja tuijotti Kaylaa kireästi. Eikö kaikki oleellinen tullut sanottua aikaisemmin? Mitä nainen halusi nyt? Jamie taitteli uuden laatikon ärein elein kasaan ja harppoi naisen ohi keittiöön pakkaamaan sinne astioitaan.
”Ei. Ei noin puettuna”, mies vastasi ja vilkaisi naista tunteesta tuskaisin silmin, ennen kuin pudisti päätään ja kääri neliskulmalisia, mustavalkoisia astioitaan sanomalehteen ja yritti olla paiskomatta niitä laatikkoon.
”Jos et kaiken tämän ajankaan jälkeen voinut luottaa minuun, eiköhän tämä ollut loistava ratkaisu.”

Mitä kaikkea Kayla olisikaan ollut valmis tekemään muuttaakseen menneisyyttä ja luottaakseen. Jos hän ei osannut luottaa keneenkään muuhunkaan, oli harvinaisen haastavaa luottaa sokeasti mieheen, joka oli harvoin kotona, jonka naishistoria oli jokseenkin kyseenalainen ja kaveripiirissä pörräsi jos jonkinlaista naisväkeä. Hänen parisuhteissaan ei ollut aiemmin ollut sellaista vaihtoehtoa, jossa mies ei lopulta pettäisi tai keksisi muuta typerää. Siihen ei vaikuttanut edes parisuhteen kesto. Aina kaikki päättyi kuitenkin ikävästi. Oli typerää aiempien kokemuksen vuoksi tuomita tulevatkin parisuhteet epäonnistumaan, mutta tunteet eivät totelleet järkeä.
Kayla siirtyi varovasti Jamien perässä keittiön puolelle ja jäi nojailemaan keittiötasoon miehen pakkailessa astioitaan. Vanha tottumus yritti houkutella siirtymään lähemmäs miestä jonkinlaista sovittelevaa elettä varten, mutta Kayla piti välimatkansa. Saisi vielä lautasesta päähänsä, vaikka kyseessä ei nyt ollutkaan kukaan Jamieta edeltäneistä seinähulluista miehistä.
"Olisin halunnut ja yritin luottaa", Kayla totesi vaisusti. "Ei se pelko vain koskaan lähtenyt pois."

Jamie vilkaisi Kaylaa silmäkulmastaan ja kamppaili vastaan halua vetää nainen lohduttavasti syliinsä. Nyt oli liian myöhäistä vakuuttaa, ettei pelolle ollut ollut syytä - eikä olisi vieläkään. Kayla oli itse päättänyt, ettei jaksanut enää yrittää. Kukapa hän olisi muuttamaan naisen mieltä, kun ei ollut siihen tähänkään mennessä pystynyt. Mies pinosi lasejaan torniksi, kiepautti ne sanomalehteen ja asetti laatikon kulmaan. Hän ei tiennyt, mitä tarkalleen teki astioilla, kun ei omistanut keittiötä tai käyttänyt sellaista ennenkään, mutta mitäpä Kaylakaan hänen tavaroillaan.
”Hienoa siis, ettei sinun tarvitse enää pelätä, eikö niin?” mies kysyi tuohtuneena.

Olisipa se niin helppoa. Kayla oli jo huomannut, ettei lakkaisi pelkäämästä vaikka eroaisi Jamiesta. Päinvastoin. Eroaminenhan muutti sallituksi sen, mitä hän oli kauhulla odottanut, eikä Kayla kestäisi nähdä Jamieta jonkun muun kanssa tai kuulla juoruja tämän naisasioista. Ja se kaikki tulisi varmasti tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. Toki hänellä itselläänkin oli oikeus tehdä jatkossa mitä lystää, mutta ajatus jostakin toisesta miehestä lähinnä inhotti. Olisi varmasti parasta olla jatkossa yksin.
Nainen kohautti olkiaan ja hieroi väsyneenä kasvojaan.
"Joo. Halkean innosta", hän hymähti. "En minä tiedä mitä tässä olisi pitänyt tehdä. Olo ei ole kyllä yhtään parempi kuin ennen eroa, jos se yhtään ilahduttaa."

”No ei ihan hirveästi”, Jamie vastasi ja sysäsi pinon lautasia ärhäkästi laatikkoon. Miksi se tekisi tilanteesta yhtään paremman, että Kaylalla oli kurja oli? Tai ettei nainen tiennyt mitä halusi? Miehen puhelin tärisi, ja Jamie hiljensi sen kärsimättömästi.
”En tiedä mitä haluat minulta. Synninpäästöä? Lohdutusta? Tunnustusta siitä, että olit aivan oikeassa kaiken aikaa?” mies kysyi ja kävi läpi kaappeja osaamatta keskittyä.

Kayla vilkaisi Jamien puhelimen suuntaan ja kielsi itseään kysymästä kuka tätä tavoitteli. Eihän se hänelle kuulunut enää.
Miehen sanat saivat Kaylan tuntemaan olonsa typeräksi ja hän vei paljaat käsivartensa puuskaan. Ei hän tiennyt mitä halusi. Ainakin sitä, ettei ongelmia olisi koskaan ollutkaan eikä hän olisi loukannut Jamieta. Turhia toiveita ja turha narista.
"En mitään", Kayla totesi ja käänsi katseensa pois. Tämä tapaaminen alkoi riittää.
"Tarvitsetko apua pakkaamisessa?" hän kysyi.

”En. Kiitos”, Jamie vastasi ja taitteli keittiön laatikon kiinni kantaen sen takaisin olohuoneeseen. Hän ei ollut tuonut kovin paljoa tavaraa mukanaan vaatteiden ja elektroniikan ohella. Puhelin soi uudelleen, ja mies nosti sen kärsimättömästi korvalleen.
”Mitä? Hei Jemma. En tiedä. Kuule, tämä ei ole paras hetki. Eh, en osaa sanoa. Ehkä illalla. Joo, hyvä on, nähdään silloin”, Jamie päätti puhelun hajamielisesti ja pinosi olohuoneessa pakkaamansa laatikot ovelle.
”Haen vaatteeni yläkerrasta”, hän ilmoitti Kaylalle kysyvään sävyyn, koska koki ettei talossa harhailu ominpäin ollut enää sallittua. Mies nappasi pari jätesäkkiä mukaansa ja ravasi ylös portaita.

Kuullessaan kenen kanssa Jamie jutteli Kayla pyöräytti silmiään. Mitä ihmettä Jamie Jemman kanssa jo puuhaili? Rintaa viilsi ja ahdistus iski päälle kovempana kuin aiemmin. Pian ahdistuksen seuraksi nousi myös sanoinkuvaamaton kiukku. Miksi hän oli ollut edes huolissaan Jamiesta? Kyllähän tuo näköjään pärjäsi oikein mainiosti.
"Sinähän se olet ollut nopea liikkeissäsi", nainen tokaisi ärtyneenä ja paiskasi aiemmin auki jättämänsä vetolaatikon kiinni ennen kuin poistui keittiöstä takaisin olohuoneeseen.
"Hae nopeasti niin ehdit Jemman luo", hän huikkasi miehen perään.

Jamie pysähtyi puoliväliin portaita ja ravasi muutaman askelman alaspäin kuin varmistaakseen oliko kuullut oikein.
”Voi jumalauta nyt Kayla”, mies totesi hypäten yli viimeisen rapun ja palaten olohuoneeseen jätesäkki kädessään.
”Jemma halusi tietää tulenko tallille tänään, mikä tuskin voi olla rikos edes sinun kieroutuneessa maailmassasi. Sinä olet vainoharhainen ja jätit minut, koska et voi luottaa minuun. Siitä huolimatta, etten ole koskaan tehnyt mitään edes etäisesti pettämistä muistuttavaa. Sanoisin, että sinun oikeutesi naljailla ja kiukutella olettomattomista päättyi samalla kuin meidän suhteemme, etkö luule?” Jamie ärähti tummat silmät suuttumuksesta kaventuneina.
”Mutta jos se tekee olosi paremmaksi, voin olla se mies, joka selvästi haluat minun olevan.”

"Joo, Jemma varmasti on kiinnostunut ihan vain siitä tuletko tallille", Kayla naurahti ilottomasti.
Sen kieron eukon tarkoitusperiä ei tarvinnut arvailla.
Beata oli vetäytynyt varautuneena äreiden ihmisten tieltä, ja se sai naisen ärsyyntymään vain lisää. Mikä siinä oli, ettei miesten kanssa asiallisesti keskusteleminen ollut mahdollista?
"Vetoat aina vainoharhaisuuteeni ja suutut jos kerron mikä minua vaivaa. Tiesitkö, että on helvetin tehokas keino lisätä ongelmaa lakaisemalla se vain maton alle ja syyttämällä toista kieroutuneisuudesta? Tuskin olemme kertaakaan päässeet yhteisymmärrykseen yhtään mistään. Aina vain samaa helvetin tappelua ja aina minä olen se joka pyytää anteeksi sitä, että otin asian puheeksi, vaikka puhua pitäisi. Ja jos kaiken lisäksi mielestäsi minä vaikutan siltä että haluan sinun juoksevan jokaisen naisen perässä, on se jo sen luokan väärinkäsitys että hyvä että erosimme", nainen korotti ääntään kiihtyneenä.

Jamie hillitsi halunsa astua lähemmäs ja keskittyi vain tuijottamaan naista kulmat mitään käsittämättömässä kurtussa.
”Aha. Puhua pitäisi. Emmekö ole puhuneet tästä samasta asiasta koko suhteen ajan? Sinä et luota minuun. Minä yritän vakuuttaa, että voit tehdä niin, mutta mikään ei muutu. Ja kyllä, sen perusteella miten jaksat epäillä minua yhä vuosienkin jälkeen - kyllä, se vaikuttaa juuri siltä, että haluat minun olevan se jokaisen naisen perässä juokseva, epäluotettava mies, jollaista minusta päässäsi maalailet. Sanopa siis, mitä muuta tässä on enää tarkoitus sanoa? Miten lakaisemme enää yhtään mitään maton alle? Emmekö ole käyneet saman keskustelun satoja kertoja aikaisemminkin? Millaista vastausta oikein toivoit minulta?”

"Kyllä olemme, mutta lähes joka ikinen keskusteluyritys on mennyt tappeluksi. Neljänkin vuoden keskustelu on täysin hyödytöntä, jos aina jää sellainen olo ettei asiaa oikeasti käsitelty ja kaupan päälle on tullut vain uusi kasa haukkuja ja syytöksiä joiden mukaan olen vainoharhainen ja epätoivoinen eikä minulla ole omaa elämää", Kayla tiuskaisi ja asteli lähemmäs miestä kädet yhä puuskassa.
Nainen tunsi kiihtyneen pulssinsa sormenpäissään asti eikä äskeisestä apeudesta ollut sillä hetkellä tietoakaan. Miten Jamie viitsi vielä tässä vaiheessa yrittää solvata häntä ties millä hullun naisen titteleillä?

Jamie kohotti käsiään turhautuneena. Miksi heidän piti edelleen riidellä? Eikö Kayla päättänyt suhteen siksi, ettei halunnut enää tehdä niin? Silti mies ei voinut vain kääntää selkäänsä ja marssia yläkertaan hakemaan vaatteitaan.
”Hyvä on. Koska en ole siis ymmärtänyt, mitä olet halunnut sanoa tai miten olet halunnut asiaa käsitellä - kerro minulle. Meillä ei ole enää mitään menetettävääkään. Miten olisit halunnut käsitellä asiaa?”

"Miten olisi vaikka väheksymättä, huokailematta, silmiä pyörittelemättä ja hermostumatta heti kun asiaa edes mainitsen. Vaikka onko sillä enää mitään väliä?" Kayla vastasi ja kohotti leukaansa katsoessaan Jamien silmiin. "Tosin varmaan minä olin sinusta ainoa ongelma siinäkin asiassa."

Mies tuijotti takaisin. Hän ei voinut käsittää, mitä Kayla oli hänestä halunnut. Siveysvyötä? Naispuolisten ystävien leikkaamista ulos elämästään? Kaikille naisille puhumisen lopettamista? Mitä?
”Kieltäydytkö selittämästä asiaa, koska haluat jatkaa samasta asiasta riitelyä? Vai etkö tiedä itsekään?”

"Minkä selityksen oikein haluat kuulla ja missä muodossa, että se menee jakeluun? Mitä hyödyt jos alan sitä selittää? Eihän meidän enää tarvitse siitä riidellä, eikö vain?" Kayla kysyi ja taisteli kiukun takaa lähestyvää alakulon puuskaa vastaan. Hän ei halunnut kaiken huipennukseksi vielä murtua Jamien nähden lapselliseen itkukohtaukseen, vaan säilyttää näennäisen itsevarmuutensa. Tämä oli ollut hänen päätöksensä, eikä kukaan ollut häntä siihen pakottanut.

”Sen, mitä en ole kuullut. Olet selvästi yrittänyt kertoa minulle jotain kaikki nämä vuodet ja halunnut käsitellä asiaa, mutta se ei ole onnistunut”, Jamie vastasi hieraisten kasvojaan väsyneenä, voima äänestä valahtaneena.
”Joten kerro minulle. Miten asia olisi oikein käsitelty? Miten olisi vastannut niin, ettei sitä vain lakaistu maton alle?”

"Jos olisit vaikka rauhallisesti selittänyt ettei ole huolta etkä halua ketään muuta, olisit useammin sanonut ja osoittanut välittäväsi, etkä olisi mennyt lukkoon sanasta 'rakkaus', oltaisiin varmaan paljon pidemmällä nyt. Vaikka en haluaisi, kyllä se edelleen vaikuttaa minuun ettei keneenkään ennen sinua ole ikinä voinut luottaa", Kayla sanoi ja räpäytti kirveleviä silmiään. "Vai miten asia sinun mielestäsi meni? Enkö vain tajunnut tapaasi ilmaista asioita?"

Jamie harkitsi naisen sanoja katsellen avoimen alakerran toisessa päädyssä olevia, vihertävää valoa antavia ikkunoita. Hänen teki mieli kiistää ja kyseenalaistaa: miten niin hän ei ilmaissut tarpeeksi välittävänsä? Mutta ehkä Kayla oli oikeassa. Ehkä hän oletti naisen ymmärtävän hänen rakastavan, vaikkei hän koskaan sitä sanonut.
”Ymmärrän”, hän totesi hetken hiljaisuuden kuluttua, ”ja olen pahoillani. Sinulla ei koskaan ollut huolta.” Mies yritti hetken mielijohteesta hipaista hellästi naisen poskea, ennen kuin poimi jalkoihinsa pudonneet jätesäkit ja lähti uudelleen portaisiin. Anteeksipyynnöt tulivat liian myöhään. Kayla oli tehnyt selväksi, etteivät he toimineet enää, joten oli parasta kerätä tavaransa ja jättää entinen koti.

Jamien sanat tuntuivat jossain todella syvällä ja kurkkua kuristi. Kayla olisi halunnut vastata jotakin, mutta ääntä olisi tuskin tullut. Sen sijaan hän vain katseli, kun Jamie lähti noutamaan tavaroitaan yläkerrasta ja jäi itse olohuoneeseen seisomaan. Kyyneleet tulvivat väkisin silmiin ja Kayla vajosi uupuneena istumaan lattialle sohvaan nojaten. Toisella kädellä hän rapsutti hämmentynyttä australianpaimenkoiraa ja toisella yritti pyyhkiä kasvojaan, mutta se oli hyödytöntä. Kayla ei kuvitellut olevansa syytön heidän ongelmiinsa, mutta se, että Jamie oli vastannut hänelle ilman raivokasta puolustautumista tuntui varsinaiselta ihmeeltä. Se ihme vain oli tapahtunut liian myöhään. Toivottavasti mies nyt vain häipyisi pikaisesti hämmentämästä, jotta Kayla pääsisi selvittämään ajatuksensa kaikessa rauhassa.

Muutaman minuutin kuluttua vaatekaappinsa järjestyksessä pitävä mies ravasi takaisin alakertaan kahden täyden jätesäkillisen kanssa ja heilautti ne ulko-ovelle. Jokin lattialle vajonneessa Kaylassa näytti niin sydäntäsärkevältä, että Jamien oli tartuttava porraskaiteeseen pitääkseen itsensä syöksymästä naisen luo. Kayla halusi erota, muistatko? Mies painoi katseensa, nosti laatikon syliinsä ja harppoi viemään sen autolleen. Kun laatikot olivat autossa, hän poimi jätesäkit käsiinsä ja vilkaisi asuntoa, joka oli vielä viikko sitten ollut heidän yhteinen kotinsa.
Sitten hän katsahti Kaylaa tuskaisin silmin.
”No, heippa sitten”, mies totesi vaisusti.

Kayla yritti kiireesti pyyhkiä silmänsä kuullessaan Jamien palaavan alakertaan, mutta hän tiesi silti näyttävänsä juuri niin surkealta kuin olo olikin. Nainen huokaisi ja kampesi itsensä hieman vielä edellisestä ratsastusonnettomuudesta jäykin jaloin seisomaan. Hän katsoi lähtöä tekevää Jamieta surullisena ja siirtyi epäröiden ulko-ovelle.
"Hei sitten. Pidä huolta itsestäsi", nainen toivoi apeana.

Kayla tuli lähemmäs, ja naisen kosteat silmät saivat miehen ulkokuoren haparoimaan. Saattoiko olla totta, että tämä oli heidän loppunsa? Hän ei enää koskaan koskettaisi Kaylaa? Hän ei edes muistanut, mikä oli jäänyt viimeiseksi suudelmaksi. Naisen suru särki hänen sydämensä, ja Jamie kamppaili näkyvästi itsehillintänsä kanssa. Tämä oli väärin. Tämä oli kamalan väärin.
”Sinä myös”, Jamie toivotti yrittäen hymyä, mutta se muistutti enemmän väritöntä irvistystä, sillä hänestä tuntui, ettei hän voinut hengittää. Niinpä mies vain nosti kantamuksensa, kiepahti kannoillaan ja harppoi ulos. Oli aika siirtyä eteenpäin.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Kesä 30, 2018 11:44 am

Sunnuntai 27.8. klo 17.30

Kayla ei enää edes muistanut, kuinka kauan oli ollut Jamiesta erossa. Hän oli luullut, että eroaminen toisi kuin taikaiskusta mielenrauhaa ja palauttaisi kokemuksen itsenäisyydestä ja elämänhallinnasta, mutta toisin oli käynyt. Pari kuukautta oli kulunut lähinnä holtittomien ylityömäärien ja stressin aiheuttaman kestoflunssan kanssa kamppaillessa. Kayla oli potenut myös huonoa omatuntoa siitä, ettei töiltään ehtinyt eikä jaksanut panostaa täysillä kisaamiseen, mikä osaltaan oli johtanut lapsellisiin ylilyönteihin vapaa-ajalla. Rentouttaviksi tarkoitetut illanvietot kavereiden kanssa olivat nykyään kaikkea muuta kuin rentouttavia.
Kaiken kiireen keskellä Kayla oli jättänyt irtisanomatta hänen ja Jamien entisen asunnon vuokrasopimuksen, ja posti oli heinä-elokuun aikana toimittanut sinne Jamien nimellä muutamia kirjeitä ja paketteja. Kayla, joka oli erosta asti asunut pääasiassa omistamassaan rivitaloasunnossa ja vältellyt entistä yhteistä kotia viimeiseen asti, olikin huomannut kirjekaaoksen vasta nyt. Vuokra-asunto oli edelleen yhtä tyhjä ja kolkko kuin Jamien lähdettyä, joten Kayla oli pyytänyt miestä noutamaan postinsa omistusasunnoltaan toiselta puolelta Hexhamia. Vaikka miehen tapaaminen oli hivenen kauhistuttava ajatus, halusi Kayla kuitenkin nähdä hänet ja kenties kuulla miten tällä meni. Kaikesta yrityksestä huolimatta Kayla ei ollut päässyt yli ajatuksesta, että ero oli ollut hätiköity ja typerä päätös. Sitä se nimenomaan oli. Hänellä oli kamala ikävä Jamieta, mutta nyt taisi olla jo myöhäistä yrittää perua tapahtunutta.

Aktiivinen kisakalenteri teki parisuhteen päättymisestä helpompaa, sillä Jamie ei ollut viettänyt kuin yhden viikonlopun kotimaassa heidän eronsa jälkeen. Hektinen elämänrytmi auttoi häntä pitämään ajatuksiaan poissa Kaylasta. Hän oli palannut vanhoihin tapoihinsa muistuttaakseen itseään siitä, miten hienoa oli olla vapaa jälleen, vailla sitoutumisen kahleita, mutta hän tunsi olonsa vain tyhjäksi.
Hänen ajatuksensa harhailivat takaisin muistoihin yhteisestä elämästä.
Niinpä mies keskittyi ratsastamiseen ja kilpailuun. Hän sai juhlia kotiyleisön edessä saavutettua voittoakin, mikä oli enemmän kuin tervetullutta huonommin menneiden kisojen jälkeen. Se lohdutti sponsoreitakin. Mutta sitten Inga ilmoitti muuttavansa takaisin kotimaahansa, joten Jamien oli jälleen etsittävä uusi hevosenhoitaja - vielä keskellä hektistä syksyä.
Suoraan tallilta kiirehtinyt mies nousi autosta hylätyn kodin edessä, pyyhkäisi heinänkorren beigeiltä ratsastushousuilta ja harppoi ovelle painaen kärsimättömänä ovikelloa. Jamien hyväntuulisuuden haarnikassa saattoi nähdä halkeamia, jotka ilmenivät tummina silmänalusina ja olemuksen kireytenä.
”Hei. Miten menee?” hän kysyi loihtien huulilleen hymyn, kun ovi aukesi.

Juuri ostoksilta palannut Kayla oli raahannut kotiin ison kassillisen ruokaa sekä hevostarvikkeita, joita hän yritti saada mahtumaan kaappeihin ennen kuin Jamie ilmestyisi paikalle. Elettyään koko kesän pelkällä salaatilla ja nopeilla välipaloilla tuntui omituiselta, että jääkaapissa oli myös oikeaa ruokaa. Kauppareissu oli toiminut hyvänä tekosyynä kevyelle laittautumiselle, ja nainen oli lähes onnistunut häivyttämään kasvoiltaan merkit valvomisesta ja pukeutunut verkkareiden sijaan vaaleisiin farkkuihin ja mustaan toppiin, joka oli jäänyt tahattoman laihtumisen myötä hieman väljäksi. Jos yritys edes näyttää pirteältä ja hyvinvoivalta piristi mielialaa töissäkin, miksei se toimisi kotonakin? Nainen ei halunnut vaikuttaa siltä, että olisi jäänyt täysipäiväisesti vain murehtimaan eroa.
Kun ovikello soi, Kayla kuljeskeli vielä levottomana eteisen ja keittiön väliä ja varmisteli, ettei ollut jättänyt näkyville todisteita pitkäksi venyneistä viini-illoista ja asunnossa vielä hetki sitten vallinneesta kaaoksesta. Hän avasi oven ja tervehti Jamieta vaivautuneen hymyn kera viittoillen miehen peremmälle.
"Ihan hyvin. Töitä olisi enemmän kuin aikaa", Kayla vastasi huoletonta sävyä tavoitellen, onnistuen kuulostamaan lähinnä välttelevältä. Hän nyökkäsi eteisen lipastoa kohti, jonka päälle oli kasannut Jamien postit.
"Postinkantajalla näyttäisi olleen ikävä sinua", hän ilmoitti ja puraisi huultaan toivoen hiljaa mielessään, ettei pinossa ollut pahasti erääntyneitä laskuja.
"Miten sinulla menee?" Kayla kysyi jääden seisoskelemaan kädet puuskassa vähän matkan päähän. Hän antoi katseensa käydä nopeasti miehen päästä varpaisiin, sillä silmiin katsominen tuntui liian oudolta.

Jamie katsahti Kaylaa yrittäen arvioida, miten naisella oikeasti meni, mutta pysäytti itsensä. Ei kai se kuulunut enää hänelle. He olivat onnistuneet välttelemään toisiaan tehokkaasti kesällä satunnaisia törmäämisiä lukuun ottamatta, joten kai se onnistuisi jatkossakin. Jos Corinne suostuisi muuttamaan Socksin, hän voisi siirtyä Belgiaan tai Saksaan. Sitten heidän ei tarvitsisi enää törmätä edes satunnaisesti.
Kaylan näkeminen oli yhtä kurjaa kuin juuri heidän erottuaan. Jamie oli tehnyt parhaansa siirtyäkseen eteenpäin ja hetken elätellyt uppiniskaista illuusiota, että oli onnistunut siinä, mutta epäonnistui. Seistessään tässä hän tunsi olevansa aivan yhtä onneton kuin kesäkuussa.
”Hienoa, kiitos”, mies huokasi, astui sisään ja ryhtyi selaamaan lipastolle kerättyä postia.
”Ratsastaessahan se”, hän jatkoi ja kohautti olkiaan, ”lähden Spruce Meadowsiin syyskuun alussa, ja minut on kutsuttu pitämään klinikkaa New Yorkiin lokakuussa.” Yhdysvaltoihin lähteminen oli kai mainitsemisen arvoista, sillä melkein jokaviikonloppuiset kisat olivat yleensä Euroopassa.

Kayla sätti itseään siitä, että Jamien suunnitelmat Yhdysvaltoihin matkustamisesta tuntuivat hänestä yhtä kauhistuttavalta kuin jos he olisivat yhä seurustelleet. Mitä väliä sillä enää oli, vaikka mies päättäisi suunnata toiselle puolelle maapalloa viideksi vuodeksi? Kai Kayla olisi halunnut, että sillä olisi. Tuntui kamalalta, että mies oli jatkanut elämäänsä ilman häntä.
”Niinkö? Sehän on hienoa”, hän kehui niin vilpittömästi kuin kykeni. ”Minä päivänä lähdet?”
Nainen kuuli puhelimensa värisevän keittiön pöytää vasten viestin merkiksi ja pidätti huokaisun. Hänelle saapui enää hyvin harvoin sellaisia viestejä, jotka eivät koskeneet töitä tai olleet lähtöisin hänen vuosien takaiselta miesystävältään, joka ei tuntunut jättävän Kaylaa rauhaan. Ei varsinkaan nyt, kun nainen oli typeryyksissään mennyt antamaan tälle turhia toiveita. Ja kohta Jamie ottaisi postinsa ja häipyisi ties minne, jättäen hänet yksin pärisevän puhelimensa ja sekavien ajatustensa kanssa. Halusiko Kayla todella jatkaa näin? Halusiko hän päästää Jamien lähtemään seuraavaan reissuunsa yrittämättä edes selvittää asioita tämän kanssa? Ei, ei halunnut. Kayla päätti luopua yrityksestään esittää, että kaikki oli hienosti ja hieraisi kasvojaan turhautuneena. Hän oli yhtä surkea näyttelemään kuin aina ennenkin.
”Kuule, onko sinulla kiire? Ehditkö jäädä hetkeksi?” nainen kysyä töksäytti ja nosti jo tovin lattiaa lakaisseen hermostuneen katseensa Jamien kasvoihin.

”Maanantaina, 4. päivä”, Jamie vastasi selaten kulmat kurtussa kirjeitä. Hän yritti sulloa niitä tummien farkkujensa taskuun, mutta luovutti ja työnsi ne kainaloonsa sen sijaan. Ehkä laskuilla ja kirjeillä ei ollut valtava kiire.
”Olen tosin ensi viikon lopun Brysselissä”, hän lisäsi ja vilkaisi Kaylaa levottomana kuin tietämättä kuinka pian hänen tervetulonsa päättyisi. Ehkä Kayla oli yhtä vaivaantunut kuin hän. Ehkä joku toinen oli tulossa kylään, ja nainen halusi hänet pois jaloista.
Ehkei.
”Ehdin. Mitä kaipaat?” mies kysyi ja pyyhkäisi tummanruskeita hiuksia pois otsaltaan. Sunnuntain kiireiset treenit olivat saaneet hiukset kostumaan ohimoilta. Voi luoja. Toivottavasti Kayla ei aikonut kertoa hänelle huomaavaisesti uudesta miesystävästä ja toivoa, että he voisivat käydä joskus yhdessä päivällisellä. Hänessä ei ollut tarpeeksi herrasmiestä sellaiseen.

Kayla yritti rentoutua Jamien ilmoittaessa ehtivänsä jäämään, mutta rintakehää puristi. Hän pyöräytti kireää niskaansa ja otti pari verkkaista askelta kohti olohuonetta saadakseen hetken aikaa miettiä sanojaan. Mitä hän kaipasi? Päässä pyöri vain yksi vastaus, ja sekin oli erittäin typerä.
"Sinua", hän hymähti värittömästi ja yritti kiireesti keksiä järkevämpää sanottavaa. "En tiedä mitä sanoisin. Taisin olla todella tyhmä kun kuvittelin että eroaminen olisi oikea ratkaisu."
Kayla haroi avonaisia hiuksiaan ja toivoi mahdollisuutta kadota maapallolta sillä sekunnilla. Kaikki sanat kuulostivat tässä tilanteessa naurettavilta.
"Minulla on ikävä sinua", nainen huokaisi ja kohautti olkiaan. "Anteeksi. En varmaan kuuntelisi tällaista puhetta itsekään."

Jamie oli jähmettynyt eteisen lipaston viereen, kirjeet käsivarren alle puristettuna. Mitä Kayla sanoi? Katuiko nainen eroa? Mitä se tarkoitti? Halusiko Kayla palata yhteen? Ajatukset saivat miehen pulssin kohoamaan hermostuneesti.
Mitä jos Kayla halusi palata yhteen? Onnistuisiko se? Tunsiko Kayla itsensä yksinäiseksi ja kaipasi häntä takaisin viikonlopuksi, jonka jälkeen muistaisi taas kaikki syyt, miksei halunnut olla hänen kanssaan? Mies kurtisti tummia kulmiaan hermostuneena ja otti muutaman epäröivän askeleen naisen perään olohuoneen puolelle.
”Mitä sinä sanot? Kadut eroa?” hän kysyi sukaisten uudelleen hiuksiaan.
”Entä kaikki ne syyt, joiden takia halusit erota alunperinkin?”

Kayla valmistautui kuulemaan kuinka lapsellinen oli vaihtelevien mielipiteidensä kanssa ja hämmästyi, kun saarnaa ei kuulunutkaan. Hän vilkaisi miestä varovasti.
"Ero ei ollut fiksuimpia päätöksiäni", hän myönsi ja jäi istumaan vaalean kulmasohvansa selkänojalle ennen kuin jatkoi: "Haluaisin uskoa, että jos ongelmia on, niistä voi selvitä muutenkin kuin eroamalla. Ja olen ehkä vähän ylireagoinut."
Vaikka Kayla ei ollut kaikesta samaa mieltä Jamien kanssa, karmeat muistot tätä edeltäneestä suhteesta olivat eron aikana palauttaneet hänet maan pinnalle. Oli ollut onni seurustella Jamien kaltaisen henkilön kanssa, joka ei painostanut, manipuloinut tai käyttäytynyt arvaamattomasti. Silti Kayla oli päästänyt edellisten suhteidensa ongelmat kummittelemaan hänen ja Jamien välille.
"Olisiko sinusta myöhäistä harkita tätä uudelleen?" nainen kysyi ahdistus kurkkua kuristaen.

Mies kosketti kielellä kulmahammasta miettiessään, otti muutaman levottoman askeleen vasemmalle ja sitten oikealle pälyillen Kaylaa kulmiensa alta. Oliko nainen tosissaan? Halusiko Kayla palata yhteen?
Jamie pysähtyi hermostuneena puhahtaen ja levitti käsiään niin, että unohtuneet kirjekuoret lävähtivät pitkin olohuoneen lattiaa.
”Oletko tosissasi?” hän kysyi ahdistus tyynen ulkokuoren läpi murtautuen.
”Minä en pysty tekemään tätä parin kuukauden välein. En voi keskittyä ratsastamaan ja kilpailemaan, jos joudun rakentamaan elämääni jatkuvasti uudelleen”, Jamie vetosi heilauttaen käsiään ja harppoi edestakaisin olohuoneen matolla. Hän oli toki halunnut riippumattomuutta ja vapautta, mutta… Kaylan kanssa. Yhtälö ei toiminut, kun nainen päätti jättää sen.
”Milloin haluat erota seuraavan kerran?”

Aiemmin Kayla olisi tulkinnut Jamien sanat loukkaukseksi ja vastannut puolustautumalla, mutta nyt hän kieltäytyi toimimasta samoin ja pyöräyttämästä silmiään miehen vedotessa kilpauraansa. Totta kai kilpaileminen oli toiselle tärkeää, eikä se ollut ongelma. Matkustelukaan ei ollut ongelma. Se kirpaisi, että Jamie ehkä nyt piti häntä tuuliviirinä, joka teki hätiköityjä päätöksiä ja vaihtoi mielipidettä parin kuukauden välein, mutta vastaaminen raivoamalla tuskin auttaisi. Sen sijaan Kayla laski katseensa lattiaan ja yritti pysyä rauhallisena, vaikka olikin näköjään onnistunut hämmentämään Jamien. Eikä hän voinut miestä siitä syyttää, sillä olisi itse todennäkösesti samassa tilanteessa poistunut paikalta ovet paukkuen.
"Olen tosissani. Enkä minä ole sellainen, joka tekisi tyhmiä asioita uudestaan ja uudestaan. Tiedän kyllä kun olen mokannut", Kayla sanoi ja nosti katseensa Jamieen.
"Todennäköisesti haluan erota, jos petät tai muuten pimahdat päästäsi. En siksi, että pelkään sinun tekevän niin tai olemme eri mieltä jostain. Eroaminen oli yksi typerimmistä keksinnöistäni ja tiedät varmaan, etten myöntäisi sitä jos en tarkoittaisi sitä", hän totesi painokkaammin ja yritti katseellaan tulkita, mitä Jamien päässä parhaillaan liikkui.
Naisen oli aina ollut kovin vaikeaa myöntää olleensa väärässä ja vielä vaikeampaa joutua todistelemaan asiaa. Lähes koko kahden kuukauden ajan Kayla oli pohtinut, kehtaisiko myöntää katuvansa eroa ja lopulta tullut siihen tulokseen, ettei yrittämällä menettäisi muuta kuin korkeintaan ylpeytensä. Hän ei silti aikoisi itkeä Jamieta takaisin, jos mies ei olisikaan halukas sopimaan.

Jamie kiersi käsivarret tiukasti ympärilleen ja pysähtyi tuijottamaan Kaylaa. Tummien kulmien tuima kurttu pehmeni neuvottomaksi hämmennykseksi. Jamie oli toivonut, että Kayla katuisi eroa läpi sitä seuranneen yön ja aamun. Mutta he olivat olleet erossa pari kuukautta. Hän oli luopunut haaveesta ja yrittänyt siirtyä eteenpäin elämässään. Se ei vain varsinaisesti ollut onnistunut.
Edelliset kuukaudet olivat olleet painajaismaisia. Uraan keskittyminen oli ollut uuvuttavaa: ajatukset harhailivat ja loputon lista kisoja tuntui merkityksettömältä. Bambi ei menestynyt niin kuin piti, ja hän joutui vääntämään kättä työnantajansa kanssa. Hevosia loukkaantui ja niitä myytiin juuri, kun yhteistyö todella alkoi sujua. Silti ura ja sen tarjoama hektinen elämänrytmi oli ainoa asia, joka oli pitänyt Jamien pinnalla. Se tuskin riittäisi enää toista kertaa.
Jamie ei ollut varma, miksi teeskenteli, että löytäisi syyn kieltäytyä.
”Joten… Haluaisit palata yhteen?” hän kysyi ja otti epäröivän askeleen lähemmäs.

Kayla odotti jännittyneenä Jamien vastausta ja muisti tuskin hengittää. Hän ei tiennyt kuinka reagoisi, jos mies kieltäytyisi täysin. Se olisi kamalaa. Milloin hänestä oli tullut tällainen parisuhteensa romukoppaan hetken mielijohteesta viskaava tyhjäpää, kun ei ollut ennen osannut erota edes pakon edessä? Kayla oli aina halveksinut niitä, jotka erosivat ja palasivat yhteen ja vähätellyt sellaisten suhteiden toimivuutta. Nyt hän oli aivan samanlainen.
"Kyllä. Ymmärrän kyllä, jos sinä et halua, mutta jos voisit edes harkita", nainen sanoi hiljaa ja nosti varovasti katseensa Jamien silmiin. "Kerro mitä mietit. Tunnen oloni ihan idiootiksi."

Jamie vajosi hitaasti istumaan Kaylan viereen.
Ehkä samat ongelmat, jotka saivat naisen päättämään heidän suhteensa kaksi kuukautta sitten, olisivat ongelma jälleen huomenna. Mutta tällä hetkellä mies tunsi vain surrealistisen, hauraan lämmön leviävän sisällään. Ehkä he voisivat vain unohtaa edelliset kuukaudet.
Mies yritti ottaa naisen käden omiinsa ja leikitellä mietteliäästi kauniilla, siroilla sormilla.
”Sinä olet idiootti”, hän myönsi ja katsahti Kaylaa tuttu, kuriton pilke silmäkulmassaan.

Kayla huokaisi hiljaa helpotuksesta, kun Jamie tuli hänen viereensä. Aikoisiko mies suostua? Ehkä kaikki ei ollut vielä menetetty. Tuttu lämmin kosketus tuntui samalla sekä lohduttavalta että aavistuksen haikealta. Jamie oli yksi harvoista ihmisistä, joista Kayla todella välitti, ja silti hän oli ajanut tuon pois. Häntä masensi, että oli eroamisella tehnyt molemmille luvalliseksi mennä sekaantumaan muihin ihmisiin, ja niin nopeasti jopa käyttänyt tilaisuuden. Kaikki, mitä Jamien lähdön jälkeen oli tapahtunut tuntui aivan väärältä ja turhalta.
"Tiedän", Kayla yritti naurahtaa surkeutensa lomasta ja puristi Jamien kättä hellästi. "Jaksatko mitenkään vielä katsella tällaista idioottia?"

Naisen tuskin olisi pitänyt soimata itseään niin paljoa - vaikka eroaminen oli ollut typerää. Kayla oli tainnut nostaa hyviä pointteja esiin heidän keskustellessaan eron jälkeen. Ehkä hän ei ollut ollut naisen ansaitsema miesystävä.
”Ehkä aina silloin tällöin”, Jamie vastasi vakavoittaen kasvonsa ja nosti sitten naisen kättä painaen suudelman sen pehmeälle kämmenselälle. Se sai kuukausien ikävän hyökymään pintaan, ja mies tunsi rintaansa puristavan kipeästi. Hän tarttui toisella kädellä Kaylan leukaan ja nojautui lähemmäs painaakseen kevyen, kokeilevan suudelman naisen huulille.

Ehkä silloin tällöin oli parempi kuin ei ollenkaan. Kayla oli varautunut käymään taistelun ailahtelevaisuudestaan tai jostain muusta eroon liittyvästä, joten hän hämmentyi Jamien suhtautumisesta. Toivottavasti ongelmia ei tulisi jälkikäteen. Nainen vastasi suudelmaan ja tunsi ihonsa nousevan kananlihalle mielihyvästä. Hän vei kätensä miehen kaulalle ja silitti peukalollaan tämän poskea mietteliäs katse silmissään.
"Miten minun pitäisi tulkita vastauksesi?" hän kysyi.

Jamie ei ollut muistanut heidän viimeistä suudelmaansa. Ero oli tullut niin yllättäen, että se oli jättänyt kaiken kesken ja hujanhajan. Mies nojautui hieman kauemmas suostumatta kuitenkaan irrottamaan naisen kädestä.
”Eroaminen oli ihan helvetin kurjaa”, hän huomautti katsellen lattianrajaa ja painoi katseensa sitten pitelemäänsä käteen. Tunteista puhuminen ei ollut hänen vahvuuksiaan. Vakavat keskustelut saivat hänet hermostuneeksi, ja mies tunsi sanavyöryn pyrkivän ulos hallitsemattomana. Hän nieleskeli sitä yrittäen harkita sanojaan.
”En tiedä selviäisinkö ikävöimisestäsi toista kertaa.”

"Niin minustakin", Kayla vastasi kurtistaen kulmiaan huolestuneena.
Aikoiko Jamie sittenkin häipyä antamatta minkäänlaista vastausta? Kayla oli syystä tai toisesta olettanut, ettei eroaminen olisi miehelle vaikeaa. Hän oli kai kuvitellut, ettei Jamie sitoutumiskammoineen ottanut heidän suhdettaan vakavasti, koska ei suostunut puhumaan tunteistaan. Ero oli ollut Kaylalle kamala kokemus, mutta hän oli ollut varma, että Jamie jatkaisi elämäänsä yhtä huolettomasti kuin ennen seurustelua. Tämä tilanne yllätti.
"Ymmärrän", Kayla totesi huokaisten. "Olen miettinyt tätä siitä päivästä asti kun erosimme. En tiedä mikä ihme ne sanat suuhuni laittoi, mutta missään vaiheessa en olisi halunnut erota. Olisin perunut sen heti, jos olisin voinut. Ja siinä tapauksessa en varmasti olisi pilannut kaikkea uudestaan."

”Olisit voinut kertoa tämän aikaisemminkin”, Jamie huomautti ja nosti peukalonsa sipaisemaan naisen poskea. Heidän ei olisi tarvinnut viettää kahta kuukautta erossa. Ehkä Kayla oli toivonut hänen sanovan niin. Ehkä Kayla toivoi edelleen tunnustusta, jonka oli maininnut heidän erottuaan.
”Idiootti”, hän lisäsi hellästi ja punoi sormensa Kaylan hiuksiin vetäen naista lähemmäs. Mies yritti kiepauttaa Kaylan hajareisin syliinsä. Hän halusi naisen lähelleen niin, että sattui.
”En halua olla erossa. En halua olla ilman sinua.”

"Olisinko? Pelkäsin, että torjuisit minut. Olin ihan varma, ettet halua enää ikinä nähdä. En minä ainakaan sietäisi tyyppiä, joka ensin eroaa ja sitten kinuaa takaisin", Kayla selitti anteeksipyytävä hämmennys kasvoiltaan paistaen. Miten oli mahdollista, että hän kerta toisensa jälkeen arvioi Jamien aivan väärin, vaikka luuli tuntevansa toisen?
Kayla siirtyi miehen syliin ja tutki tämän kasvoja, joita ei ollut nähnyt liian pitkään aikaan. Hän oli kaivannut Jamien läheisyyttä ja tapaa olla ja koskettaa, mutta miehen sanat erossa olemisesta saivat Kaylan lähes pakahtumaan. Ne hän oli halunnutkin kuulla. Kunpa hän vain olisi osannut uskoa ne vailla epäilyksiä.
Kayla painautui kiinni Jamieen ja kietoi käsivartensa tämän ympärille.
"Sitten en päästä sinua enää karkuun", hän mutisi painaen kasvonsa miehen kaulaa vasten. "Jos vain pystyt antamaan idioottiuteni anteeksi."

Jamie kiersi käsivartensa Kaylan ympärille ja rutisti naisen lujasti rintaansa vasten sydän jyskyttäen. Hän hautasi nenänsä naisen hiuksiin ja hengitti sisäänsä tuoksua, jota oli kaivannut. Tilanne tuntui epätodelliselta: ehkä hän heräisi kohta. Palasivatko he yhteen? Ehkä ero oli ohi eikä miestä odottanut enää loputon jono tyhjän tuntuisia öitä.
”Älä ole liian ankara itsellesi”, mies sanoi joutuessaan myöntämään itselleen, että oli ehkä ansainnut lähtöpassit. Hän silitti naisen selkää pehmein liikkein ja painoi hajamielisen suukon korvanlehdelle.
”Ikävöin sinua niin, ettei se ole edes hauskaa.”

Kayla katkaisi ajatusketjunsa, joka oli alkanut jo pohtia, miksei Jamie vain yksinkertaisesti ollut vaihtanut häntä johonkin helpompaan. Heppatyttöjä varmaan olisi riittänyt. Nyt mies kuitenkin oli tässä ja se oli tärkeintä.
"Niin minäkin sinua", Kayla henkäisi päästämättä irti Jamiesta. "Sinun täytyy kertoa kaikki kuulumisesi kahden kuukauden ajalta."
Kaylasta oli tuntunut sietämättömältä, ettei Jamie ollut enää jakamassa asioita hänen kanssaan. Hän oli avannut miehelle koko elämänsä, joten tuntui kuin tuo olisi vienyt sen kaiken mukanaan. Vaikka naisella oli hyviä ystäviä, joiden kanssa jutella, ei se ollut lainkaan samanlaista.
"Ei varmaan haittaa, jos perun kaikki ensi kuun menosi ja pidän sinut kotona", Kayla arveli suoristauduttuan niin, että näki Jamien kasvot ja hymyili miehelle velmusti.

Jamie nauroi epäuskoisena ja kieltäytyi irrottamasta otettaan Kaylasta. Ikävä viipyi hänessä fyysisenä, pakottavana kipuna, ja mies kuljetti sormiaan hellästi pitkin naisen kylkiä ja selkää.
”Kaikki kuulumiseni. Mitä luulet, että minulle on kuulunut ilman sinua? Olen ratsastanut aamusta iltaan ja yrittänyt olla ajattelematta sitä, ettei minulla ole ollut mitään syytä haluta kotiin”, mies vastasi ja pudisti naiselle hymyillen päätään.
”Totta kai sopii. Ei minulla taida ollakaan mitään kalenterissa. Onko sinulla?” hän kysyi.
”Mitä sinulle on kuulunut viimeiset kaksi kuukautta?”

Kaylan ei tainnut olla viisasta kertoa rehellisesti, mitä hän luuli Jamielle kuuluneen viime aikoina. Sen sijaan hän hymyili vaisusti kuullessaan asian miehen itsensä kertomana ja hiveli sormenpäillään tämän niskaa ja kaulaa. Hän tunsi olonsa hirviöksi aiheutettuaan Jamielle niin ikäviä tunteita. Oman surkean olonsa hän kesti, muttei ollut mieltä ylentävää satuttaa rakkaita ihmisiä.
"Ei minulla ole ikinä mitään niin tärkeää ettei se voisi odottaa", nainen totesi ja suukotti Jamien otsaa.
"Ei kovin kehuttavaa, joten olen taas haalinut niin paljon töitä, etten muuta ole ehtinyt tehdä. Ei minullakaan ole ollut syytä kaivata kotiin", hän huokaisi.
"Kuinka ratsastuksen saralla sujuu?"

Jamie arveli, ettei ollut syytä syventyä siihen, mitä kumpikin oli tehnyt erossa olon aikana. Ehkä he voisivat vain jatkaa siitä, mihin olivat jääneet ennen eroa. Se olisi varmasti molemmille mukavampaa.
”Ei kovin kehuttavasti. Lontoon GCT:n voitto tuli tarpeeseen. Meinaa usko loppua Kingsdownin kanssa vääntämiseen”, mies huokasi, mutta ravisti ikävän aiheen harteiltaan ja painoi naisen huulille kaipaavan suudelman.
”Ansaitset lomaa. Lähde Spruce Meadowsiin kanssani”, hän vetosi silittäen Kaylan selkää ja veti naisen tiukemmin rintaansa vasten.

Kayla hymähti myötätuntoisesti Jamien mainitessa ikävämmistä asioista, muttei kysynyt tarkemmin. Eivätköhän he ehtisi myöhemmin käydä läpi kaiken olennaisen.
"Spruce Meadowsiin? Mielelläni", Kayla naurahti, mutta jäi mietteliäänä katselemaan Jamien tummia silmiä kuin löytääkseen niistä ratkaisun.
Häntä ei totta puhuen olisi sillä hetkellä kiinnostanut pätkääkään vaikka kymmenet omasta mielestään maailmaa tärkeämmät asiakkaat olisivat joutuneet siirtämään aikojaan jonnekin hamaan tulevaisuuteen, jos vain olisi päässyt hetkeksi pois Englannista ja kauas työkiireistään.
"Pitäisiköhän? Olisin valmis häipymään vaikka heti, jos tilaisuus tulisi. Olen niin täynnä tätä kiirettä ja asiakkaiden ongelmia ja paperisotaa, etten pysy järjissäni", Kayla lausahti huultaan purren. Taisi olla epäsopivaa suhtautua töihin näin negatiivisesti, mutta ehkä silloin tällöin oli oikeutettua ajatella myös itseään.

Mies suli tummanruskeat silmät siristävään hymyyn, kun Kayla harkitsi ehdotusta.
”Kyllä. Ehdottomasti”, hän vakuutti ja silitti naisen selkää ujuttaen sormensa alaselän lämpimälle iholle. Hän ei tiennyt oliko se sopivaa eron jälkeen, mutta hän oli kaivannut Kaylaa.
”Lähde mukaani, unohda stressi ja keskity nauttimaan huipputason estekisoista”, Jamie houkutteli ja nojautui eteenpäin suukottamaan naisen korvanlehteä ja sitten leukaperää. Kaylan mukaan lähteminen olisi ehdottomasti hyvä ajatus. Ehkä hänen pitäisi kutsua naista mukaansa useamminkin.
Kenties parisuhdetta oli vaikeaa huoltaa, jos he näkivät pari kertaa viikossa.

Kayla hymyili seesteisesti Jamien houkuttelulle ja värähti, kun suudelmat saivat kylmät väreet kulkemaan pitkin niskaa ja selkää. Hän ujutti sormensa Jamien hiusten lomaan ja puristi kätensä pehmeästi nyrkkiin kuin tukistaakseen.
”Ilkeää yllyttää toista jättämään työt tekemättä”, Kayla oli toruvinaan, vaikka olikin jo päässyt eroon omatunnon äänestä, joka syytti häntä asiakkaiden laiminlyönnistä. Ei hän osannut eikä halunnut vastustaa tällaista ehdotusta.
”Mutta ehkä asiakkaat ja hevosenomistajat ymmärtävät, jos sanon että sinun seurasi on parempaa kuin heidän marinansa kuunteleminen, vai mitä luulet?” hän jatkoi ja suukotti miehen kaulaa.

”Ehkä, mutta mitä odotat minulta?” Jamie kysyi huvittuneena. Hänen maineensakin rakentui pahoille teille houkutteluun. Mies nosti Kaylan paremmin syliinsä ja ujutti kätensä naisen paidan alle, minne se kuuluikin. Hän antoi katseensa vaeltaa naisen kasvoilla ja viipyä kaipaavana huulilla.
”Ehdottomasti ymmärtävät”, hän vakuutti ja huokasi Kaylan suukottaessa hänen kaulaansa.
”Voi luoja olen ikävöinyt sinua.”

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Kesä 30, 2018 11:44 am

Kayla pyöräytti hyväntahtoisesti hymyillen silmiään.
”Onneksi pidän sinusta tuollaisena. En halua, että muutut koskaan tylsäksi ja tympeäksi kotihiireksi”, nainen sanoi päätään pudistaen.
Hänestä oli toisaalta ihanaa kuulla Jamien ikävöineen, sillä lisää puhettahan hän oli kai toivonutkin, ettei joutuisi arvailemaan mitä toinen tunsi. Toivottavasti mies ei vain hölissyt mitä sylki suuhun toi siksi, että Kayla niin tahtoi. Toivottavasti tuo puhui totta. Kayla ei osannut enää edes erottaa, mistä järjetön epäluulo muiden tarkoitusperiä kohtaan kumpusi, mutta se epäluulo olisi kaivannut jatkuvasti todisteita välittämisestä, huomionosoituksia ja paljon suoraa puhetta pysyäkseen kurissa. Se sama epäluulo olisi halunnut nyt kuulla, miksi Jamie oli ikävöinyt, mutta nainen kieltäytyi esittämästä kysymystä ja pysyi hetken vaiti, hivellen miehen ylävartaloa mietteliäänä.
”Muutatko takaisin? Sängyssä on ollut öisin ihan liikaa tilaa. Ja koirankarvoja”, hän kysyi ja kohotti toista kulmaansa hieman huvittuneena.

”Muutan”, Jamie vastasi ja halasi naista lujasti rintaansa vasten. Hän oli yrittänyt ajaa Kaylan mielestään muistuttaessaan itseään siitä, että heidän suhteensa oli ohi, ja täyttää kivuliaan tyhjyyden uusilla tuttavuuksilla siinä onnistumatta. Hänen ajatuksensa palasivat aina takaisin Kaylaan eikä hän tiennyt, miksi oli tuntenut syyllisyyttä, vaikka Kayla itse oli halunnut erota.
”Mitä muuta sinulle on ehtinyt tapahtua kuin liikaa töitä?” hän kysyi ja pyyhkäisi naisen hiuksia hellästi pois kasvoilta.

Kayla halasi miestä helpottuneena siitä, ettei muuttoa jouduttu sen enempää harkitsemaan.
"No, ei mitään kehuskeltavaa", hän huokaisi väsymys häivähtäen kasvoillaan. "Pacon laiminlyömistä niin että hävettää. Yhdet ihan onnistuneet kisat ja luvattoman paljon sähläämistä valmennuksissa."
Mitä kaikkea hänen pitäisi kertoa? Että oli tehnyt tyhmyyksiä ja saanut useamman vuoden takaisen stalkkerinsa takaisin? Kannattiko hänen pilata tunnelmaa kertomalla, ettei hänen entinen miesystävänsä jättänyt häntä rauhaan ja että sen vuoksi häntä ahdisti olla yksin kotona?
"Ei ole huvittanut tehdä mitään kovin kummallista ilman sinua. Erehdyin tosin käymään vanhemmillani pari viikkoa sitten, eikä olisi kannattanut. Kuulostanko positiiviselta? Tuntuu, että työt ovat ainoa onnistunut asia viimeisen parin kuukauden aikana", Kayla sanoi ja kohautti olkiaan. "Onko sinulle tapahtunut muuta kuin ratsastusta ja kilpailuja?"

Mies hieraisi naisen selkää lohduttavasti ja katseli Kaylan kasvoja tutkivasti kuunnellessaan. Hän oli joskus kannustanut naista harkitsemaan halusiko kilpailla tosissaan vai ei, mutta ei ollut hänen asiansa puuttua Kaylan hevoseen. Paco oli hyvä, ja Kayla loistaisi varmasti, jos päättäisi kilpailla kunnolla. Mutta hevonen ei kärsisi, vaikka ei enää koskaan kilpailisi, vaan käyskentilisi maastossa, kävisi uimassa ja vaikka maastoesteillä.
”Niinkö? Mitä vanhempiesi kanssa tapahtui?” mies kysyi ja kohautti sitten olkiaan.
”Ei minun elämääni ole oikein mahtunut muuta, enkä ole nähnyt syytä yrittää mahduttaakaan paljoa enempää.”

”Sitä samaa vanhaa. Äitini kuittailee siitä kuinka hoidan asiani huonosti, en ole kuten veljeni, en käy riittävän usein, asenteeni on huono ja lopulta minulla menee hermot. Enkä ole vaivautunut raportoimaan heille parisuhdetilanteestani, joten äitini keksi omat teoriansa sillekin, mikset tullut mukaani”, Kayla huokaisi ja haroi hiuksiaan turhautuneena.
”Sinun pitää varoittaa, jos olen joskus muuttumassa samanlaiseksi nalkuttajaksi. Ellen jo ole sellainen”, hän valtuutti Jamien hivenen kepeämpää sävyä tavoitellen.
Ei tuntunut oikealta kaataa heti kaikkea kuraa miehen niskaan, mutta kaikki tuntui vain tulvivan ulos hänen suustaan. Olihan kaksi kuukautta valittamatta pitkä aika.
”Mutta se siitä. Tulit varmaan suoraan tallilta? Olisitko halunnut jotain syötävää tai juotavaa? Tai jotain ihan muuta?” Kayla kyseli viaton hymy huulillaan ja puristi miehen hartioita.

Jamie yritti olla nauramatta, sillä turhautuneet naiset suhtautuivat siihen arvaamattomasti, ja sen sijaan silitti Kaylan käsivartta lohduttavasti. Hänellä oli erinomainen ratkaisu hermoja raastaviin perhetapaamisiin: mies jätti menemättä.
”Millaisia teorioita hän kehitti?” mies kysyi kiinnostuneena ja pudisti sitten hymyillen päätään. Kayla voisi tuskin koskaan muuttua äidikseen. Naisen nalkutuksellekin oli yleensä looginen syy.
”Hevosen selästä suoraan autoon”, Jamie vahvisti ja nauroi. Kayla tunsi hänet liian hyvin.
”Mitä sinulla olisi tarjolla?” hän kysyi, kiersi käsivarren tiukemmin naisen ympärille ja pujotti sormensa hellästi pehmeisiin hiuksiin.

"Ensin hän ihmetteli elämmekö jonkinlaisessa vapaassa suhteessa kun emme edes käy kylässä yhdessä, jonka jälkeen päätteli että olen vain suututtanut sinut ja lopputulos taisi olla se, että vietän elämäni yksinäisenä ja katkerana tanttana, jos en paranna asennettani", Kayla muisteli äitinsä teoriaa ääneen ja puhahti epäuskoisena. Jouluna hän pysyisi kaukana perhedraamasta.
Nainen siveli peukalollaan Jamien poskea ja kallisti päätään kuin pohtien lukuisia vaihtoehtoja.
"Tarjolla on vaikka mitä. Minkälaista palvelua olisit vailla?" hän virnisti ja suukotti miehen huulia pehmeästi.

Tarina täsmäsi miehen muistikuviin rouva Williamsista, ja sai Jamien nauramaan. Kayla-parka.
”Se ei voisi koskaan olla sinun kohtalosi”, mies vastasi ja hymyili naisen kosketukselle. Se sai hänen ihonsa polttelemaan kaivaten. Hän vastasi suudelmaan hieman vähemmän pehmeästi, punoen sormensa naisen hiuksiin ja painaen tämän rintaansa vasten.
”Yllätä minut”, hän sanoi tummat silmät hyväntuulisesti tuikahtaen ja liu’utti kätensä alas naisen vyötärölle.

"Vai niin. Katsotaan mitä keksin", Kayla myhäili suukottaen vielä Jamien huulia ennen kuin suoristautui tarkastelemaan miestä kuin päätelläkseen, mitä tämä kaipasi.
Hän oli Jamien saavuttua ollut aistivinaan kireyden miehen olemuksesta, eikä ihme. Kenties Kaylan oli syytäkin keksiä välillä Jamielle jotain mukavaa, eikä vain keskittyä omaan ahdistukseensa. Kun huolsi työkseen ihmisiä ja eläimiä, jäivät omat läheiset helposti vähemmälle huomiolle. Ehkä kevyt hieronta ja aterian loihtiminen juuri ostetuista raaka-aineista riittäisi alkuun. Tosin ehkä hän voisi lykätä niiden toteuttamista vielä vähän myöhemmäksi, sillä oli ollut jo aivan liian pitkään erossa Jamiesta ja halusi tuon lähelleen.
"Ensin haluan kyllä sinut", nainen ilmoitti salaperäisesti hymyillen ja yritti vetää Jamielta paitaa pois.

Kaylan yllätykset osasivat olla harvinaisen miellyttäviä. Jamie hymyili, kaipaava hehku tummiin silmiin syttyen ja auttoi naista vetämään tummansinisen neuleen ja sen alla olleen, valkoisen kauluspaidan päänsä yli. Hän tarttui uudelleen Kaylan vyötäröön ja veti naisen lähemmäs painaen suudelman naisen kaulansyrjälle, ennen kuin tarttui Kaylan paitaan vetääkseen sen naisen pään yli.
”Hyvä yllätys, ehdottomasti”, hän kuiskasi ja nousi jaloilleen sohvan selkänojalta, kumartuen suutelemaan Kaylaa. Kaipaus mylläsi hänen sisällään ja antoi miehen liikkeille kiireisen, nälkäisen sävyn.

Kayla antoi katseensa ahmia Jamien paljasta ylävartaloa ja kallisti päätään hieman miehen suudellessa hänen kaulaansa. Kevyt henkäys karkasi naisen huulilta, kun kosketus sai ihon kihelmöimään. Kayla luopui paidastaan, vei kätensä Jamien niskan taakse ja vastasi suudelmaan malttamattomalla intohimolla.
"Näytät niin hyvältä, ettei huonompi yllätys sovi", hän kuiskasi takaisin viaton hymy häivähtäen huulillaan ja lähti vaativasti vetämään Jamieta kohti makuuhuonetta. Ehkä ei ollut soveliasta heti sovinnon päätteeksi kaivata fyysisyyttä näin paljon, mutta hän ei voinut vastustaa kiusausta.

Kaylan suudelma oli saada hänen ajatuksensa sumenemaan, ja kommentin nostama naurahdus jäi käheäksi. Tiesikö nainen itse, kuinka hyvältä näytti? Ikävä ja kaipaus olivat olleet ajaa miehen hulluksi. Ne saivat pulssin hakkaamaan kuurouttavana ja veren kohisemaan päässä, kun Jamie seurasi Kaylaa makuuhuoneeseen suomatta ajatustakaan sille oliko se soveliasta. He olivat olleet erossa liian kauan.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Kesä 30, 2018 11:47 am

Torstai 10. toukokuuta 2018, aamupäivä, Royal Windsor Horse Show

Kisapaikka sykki elämää, mutta täydellisessä järjestyksessä. Hevosauto oli asettunut riviin mallikelpoisesti, ja Ellikselle varatut kolme kisakarsinaa oli laitettu valmiiksi. Hevosia odotti paksu patja purua, vesiämpärit ja täytetyt heinäverkot.
"Celia, ota Jinx", tummat pilottilasit nenälleen laskenut Jamie ohjeisti, sukaisi sormet läpi tuuheasta, tummanruskeasta tukastaan ja soi Kaylalle poikamaisen hymyn, ennen kuin peruutti kullanrautiaan Socksin ja kokomustan Cadberryn ulos autosta. Irlantilaisori tanssi narunsa päässä korvat uteliaasti hörössä, ja Jamie taputti sen kaulaa hellästi.
"Viedään hevoset karsinoihin", hän sanoi.

Celia nyökkäsi olemus täynnä ammattimaisuuden taakse padottua innostusta ja kiiruhti ottamaan Jinxin.
Kayla nosti hajamielisenä katseensa puhelimestaan, kun hevoset kolistelivat ulos autosta. Hän päätti säästää hevosenhoitajatytön arvioivalta mulkaisulta, vaikkei ollut varma, oliko kimo ruuna tällä täysin hallinnassa. Varmuuden vuoksi hän pysyi sivummalla.
"Sano, jos voin olla jotenkin hyödyksi", Kayla osoitti sanansa Jamielle ja vastahakoisesti sulloi puhelimen taskuunsa. Hän oli ensimmäistä kertaa poissa, kun muut hoitivat hänen työnsä. Jännitti, vaikkei pitänyt olla syytä huoleen.

"Säteilevä persoonallisuutesi tekee jo paljon", Jamie vastasi harppoen rennoin askelin kisakarsinoiden korttelin ympäri. Mies väläytti hyväntuulisen hymyn vastaantuleville, tunnistaville kasvoille ja lähetti Socksin tottuneesti karsinaan, naksauttaen riimunnarun irti, ennen kuin työnsi kookkaan, lehmänhermoisen Cadberryn toiseen. Saa nähdä monissako kisoissa se olisi vielä mukana, ennen kuin omistajat hyväksyisivät tarjouksen ja myisivät sen eteenpäin.
"Onko sinulla homma hallussa?" Jamie kysyi kääntyen Celian puoleen.
"Iltaa ja huomista aamua ajatellen."

"No niin arvelinkin", Kayla vastasi omahyväistä hymyä teeskennellen ja sipaisi juuri avatun nutturan jäljiltä kurittomasti lainehtivia hiuksiaan. Oli vaikeaa olla tekemättä mitään, mutta ehkä hän tämän kerran pärjäisi.
Celia talutti rauhoittelukierroksen päätteeksi Jinxin karsinaan ja ryhtyi tottuneesti riisumaan ruunaa kuljetussuojista.
"Joo, eiköhän. Tai siis totta kai."
Hän oli tapansa mukaan käynyt tulevan viikonlopun mielessään läpi satoja kertoja ja katastrofeja peläten yrittänyt varautua kaikkeen, joten ainakin hänen olisi pitänyt voida olla luottavaisin mielin. Kunhan ei saisi itseään stressistä sekaisin.
"Ei huolta. Pärjään kyllä näiden kullannuppujen kanssa", Celia vakuutti reippaasti ja suoristautui hymyilemään Jamielle.

"Hyvä", Jamie vastasi vastaten hymyyn vallattomaan sävyynsä.
"Käy kävelyttämässä hevosia illan myötä ja huolehdi ne valmiiksi huomenna. Tulen kahdeksan maissa", mies sanoi ja katsahti kullanrautiasta oria, joka kurotteli päätään ulos kisakarsinasta ja seurasi hyväntuulisena kisapaikan hälinää.
"Ehkä me voisimme lähteä hotellille", hän ehdotti kääntyen Kaylan puoleen ja kiersi käsivartensa naisen vyötärölle. Heille jäi tuskastuttavan vähän yhteistä aikaa.

"Totta kai. Nähdään!" Celia heläytti siniset silmät loistaen niin, ettei hienoiselle hermostukselle jäänyt sijaa näkyä.
"Lähdetään", Kayla vahvisti kasvoillaan kevyt, helpottunut hymy ja kietoi kätensä miehen ympärille kuin estääkseen tätä enää karkaamasta velvoitteiden perässä. Hän pakenisi mielellään kisapaikan hälinää Jamien kanssa.
"Kaikella rakkaudella, kaipaisin jo hetkeä ilman yhtäkään hevosenhoitajaasi", Kayla supisi miehelle virnistäen.

"Vietä mukava ilta", Jamie toivotti lämpimästi Celialle ja käänsi sitten huomionsa takaisin Kaylaan, kun lähti taluttamaan naista kohti parkkipaikkaa käsivartensa alla. Hän hyrisi naurusta ja rutisti Kaylan selän hetkeksi rintaansa vasten, painaen suudelman naisen niskalle.
"Niinkö?" hän kysyi ja tunsi malttamattoman kuumuuden leviävän suoniinsa. He saivat aivan liian vähän aikaa yhdessä.

"Mmhm."
Kayla kallisti päätään ja kietoi Jamien kädet hetkeksi tiukemmin ympärilleen. Suudelma niskassa sai väreet kulkemaan pitkin selkää, mutta nainen piti olemuksensa hillittynä.
"Olet niin kovin vaikeasti tavoiteltava nykyään", hän torui leikkisyyttä äänessään.

"Suurimmat pahoitteluni", Jamie vastasi hieraisten nenänpäätään Kaylan hiuksiin ja painoi toisen suudelman naisen niskalle, ennen kuin kiersi käsivartensa tämän hartioille ja lähti reippain askelin kohti parkkipaikalle parkkeerattua, hehkuvan sinistä Mustangia.
Hyvin alkanut vuosi piti mielialan korkealla, samoin Socksilla kilpailu. Kultaisen orin saapuminen kotiyleisön eteen oli huumaava tunne. Siitä tuntui tulleen koko kansan lemmikki.
"Hotelli ei ole kaukana tästä", hän sanoi avaten Kaylalle autonsa oven.

Oven avaaminen oli ehkä pieni vaiva, mutta sai Kaylan mielen kohenemaan entisestään. Kevät ja työkiireiden helpottuminen olivat tulleet sopivaan kohtaan. Vihdoin hän tunsi voivansa elää ja hengittää.
"Harkitsen pahoittelujesi hyväksymistä", nainen hykersi hyväntuulisena ja istui autoon, jota hän ei voinut lakata ihailemasta. Hän suoristi ohutta tummanharmaata takkiaan, jonka oli heittänyt valkoisen väljän topin päälle ja nojasi takaraivonsa penkin niskatukeen.
"Onko luottavainen olo kisoista?"

"Niin luottavainen kuin kisoista uskaltaa olla noitumatta omaa onneaan", Jamie vastasi poikamaisella virneellä, kun peruutti auton vauhdikkaalla itseluottamuksella ruudusta ja lähti kohti Thamesin joenhaaran varressa sijaitsevaa hotellia, josta hän oli varannut heille huoneen kisaviikonlopuksi.
"Socksilla on aina ilo kilpailla, ja Jinxillä on ainakin huumorintajua, ellei muuta", hän sanoi moottorin kehrätessä kiihdytyksestä.
"Miltä tuntuu ottaa lomaa töistä?"

"Huumorintajua, ellei muuta", Kayla nauroi. "Toivottavasti se riittää."
Vauhdikas itseluottamus parkkipaikalla sai Kaylan pitämään katseensa värittömällä lakalla lakatuissa kynsissään, ettei saisi aihetta kommentoida kuinka lähellä auton kolhiminen oli ollut.
"Ihan mukavalta. Tähän olisi kiva tottua ja luottaa siihen, etteivät minua tuuraavat ammattilaiset voi onnistua muutamassa päivässä tuhoamaan koko firmaa", nainen huokaisi ja vastusti kiusausta tarkistaa puhelimensa. Miksi kukaan hänelle soittaisi? Työpuhelimen hän oli jättänyt suosiolla kotiin ja siirtänyt puhelut muiden huoleksi.

Jamie nauroi.
"Muistelen, että valitsit henkilökuntasi varsin huolellisesti", hän totesi, kun luovi läpi Windsorin keskustan ja ujutti Mustangin hotellin sisäpihalla olevalle parkkipaikalle.
"Rentoudu", mies kannusti nousten autosta ja heitti urheilukassin olalleen ja pukupussin sen päälle. Hän kiersi käsivartensa Kaylan vyötärölle, kun lähti kohti vastaanottoa.
"Vaikka mielelläni siinä auttaisinkin."

Kayla hymähti myöntävästi. Hän oli käyttänyt aikaa ja vaivaa pätevien työntekijöiden löytämiseen.
"Yritän", hän lupasi ja nousi ottamaan punaiseen kassiin pakatut tavaransa.
"Ehkä se sinun seurassasi voisi juuri ja juuri onnistua. Ja jos olet hyvä auttamaan, vieläkin parempi."
Kayla hymyili ja kiehnäisi itseään kevyesti Jamien kylkeä vasten ennen kuin he astuivat sisään hotelliin.

Jamie painoi suudelman Kaylan ohimolle, ilmoitti heidät vastaanottoon ja työnsi avainkortit takkinsa taskuun, ennen kuin talutti naisen kohti hissiä käsivartensa alla.
"Luulen, että voisimme vaihtaa vaatteita hotellihuoneessa ja harkita menevämme ulos syömään illemmalla", mies pohti astuessaan hissiin. Kun sen ovet sulkeutuivat, hän laski kätensä Kaylan niskalle ja veti naisen malttamattomaan suudelmaan.

"Se kuulostaisi ihanalta. Sinulla on loistavia ideoita tänään", Kayla henkäisi seuratessaan miestä hissiin.
Sellaista aikaa Jamien kanssa hän oli kaivannutkin. Kahdenkeskistä, ilman ketään jatkuvasti keskeyttämässä. Kayla vastasi suudelmaan hieman yllättyneenä ja vei kätensä miehen kaulalle.
"Jos vain maltan hetken pysyä sinusta sen verran etäällä, että saamme syödyksi", hän mutisi hymyillen vasten Jamien huulia. Imelää, mutta mitäs oli niin paljon reissussa.

"Luulen, että täällä on huonepalvelu", Jamie vastasi takaisin, painoi uuden suudelman naisen huulille ja astui hissistä ylimmässä kerroksessa. Hänen ajatuksensa olivat seuranneet hyvin samoja linjoja Kaylan kanssa, ja hän veti naisen mukaansa jokseenkin kärsimättömänä.
Hän nakkasi kassin ja pukupussin heidän huoneensa lattialle, loi välinpitämättömän silmäyksen joelle antavaan näköalaan ja potkaisi oven kiinni. Sitten hän astui lähemmäs Kaylaa, vihreitä silmiä tutkien ja laski kätensä naisen vyötärölle, vetäen tämän itseään vasten.
"Tiedätkö, minulla on ollut vietävä ikävä."

"Hyvä pointti."
Kärsimättömyys tarttui Kaylaankin heidän siirtyessä huoneeseensa. Hän nakkasi kantamuksensa samaan läjään Jamien tavaroiden kanssa ja riisui takkinsa tuolin selkänojalle.
"Minullakin sinua. Eikä ihan vähän", hän vastasi ja tunsi sykkeensä kiihtyvän, kun Jamie tuli lähelle.
Kayla ei tiennyt, oliko syynä kiireet ja liian vähän yhdessä vietetty aika, typerät riidat vai joku muu, mutta miehen läheisyydellä oli häneen yhä sama vaikutus kuin alkuaikoina. Miten yksi katsekin saattoi saada kaikki järkevät ajatukset pakenemaan päästä, vaikka oli tuntenut ihmisen jo vuosia? Kayla kietoi kätensä Jamien ympärille ja painoi hetkeksi otsansa vasten miehen rintakehää.
"Olet ihan liikaa poissa. Saatan joutua vaatimaan hyvitystä", hän esitti uhkauksensa ja kurkotti painamaan suukon Jamien kaulalle.

Jamie silitti sormenpäillään Kaylan kylkeä ja sulki hetkeksi silmänsä, kun huulten kosketus kaulalla sai veren palamaan. He ehtivät viettää naurettavan vähän aikaa yhdessä, ja sekin aika kului usein väsymyksestä tokkurassa tai riidellen jostakin turhanpäiväisestä ja typerästä.
"Vietävä ikävä", hän toisti käheästi, kietoi kätensä lujemmin Kaylan vyötärölle ja painoi tämän sitten itsensä ja seinän väliin, hakien malttamatonta, intohimoista suudelmaa naisen huulilta.

Kayla oli salaa mielissään kuulemistaan sanoista, vaikkei olisi halunnut iloita kenenkään ikävästä. Olihan se silti mieltä ylentävä ajatus, että mies kaipasi häntä.
Turha ajatusketju katosi, kun Jamie työnsi hänet seinää vasten. Seinän viileys tuntui ohuen paidan selkämyksen läpi ja intohimoinen suudelma sai hengityksen kiihtymään. Kayla ujutti sormensa Jamien hiusten lomaan ja tukisti kevyesti vastatessaan suudelmaan. Hän halusi miehen lähelleen niin palavasti.

Tukistus sai Jamien sykkeen kohoamaan, ja hän hengitti syvään Kaylan tuoksua hamutessaan uutta suudelmaa naisen huulilta. Niin vietävä ikävä, että melkein sattui. Ehkä hän voisi houkutella Kaylan mukaansa kisoihin useammin?
Jamie nojautui lähemmäs, kiersi kätensä Kaylan reisien taakse ja nosti naisen hajareisin syliinsä. Veri paloi suonissa, kun mies hamusi naisen kaulaa.
"Haluan sinua niin vietävästi", hän sanoi matalasti suudelmien lomassa.

Kayla sulki silmänsä mielihyvästä huulten kulkiessa kaulallaan. Tietäisipä Jamie vain, kuinka paljon hän halusi tätä. Mies osasi tehdä hänet hulluksi ennätysajassa, ja tällä kertaa ehdottomasti hyvällä tavalla.
"Niinkö? Kuinka vietävästi?" Kayla kuiskasi ja loi kiusoittelevan katseen Jamieen.

Jamie painoi Kaylan selän seinää vasten ja suuteli kaulansyrjää, koskettaen sen ihoa kevyesti hampaillaan. Syke tuntui korvissa saakka ja sai hänet levottomasti.
"Niin vietävästi, että olen unohtaa, kuinka olla herrasmies", hän kuiskasi hamuten naisen korvaa ja kiepautti heidät ympäri, kaataen Kaylan alleen siistille pedatulle parisängylle. Sormet hakeutuivat paidan alle koskettamaan naisen vatsan ihoa.

Hampaiden kosketus sai Kaylan värähtämään ja tiukentamaan otettaan Jamien niskan takaa.
Hillityn pehmeä naurahdus karkasi naisen huulilta.
"Lupaan, etten pistä sitä pahakseni", hän sai mumistua ja yritti sängylle päädyttyään vetää miehen kiinni vartaloonsa. Hän liu'utti sormiaan pitkin Jamien yläselkää ja nautti paitansa alla kulkevasta kosketuksesta. Miten hän olikaan kaivannut sitä.

Jamie naurahti käheästi ja nojautui painamaan suudelman Kaylan huulille, näykäten naisen alahuulta, ennen kuin lähti vetämään tämän paitaa pois kärsimättömin käsin.
"Niinkö?" hän kysyi, heitti paidan huolettomasti olkansa yli ja antoi sormiensa vaeltaa alas naisen kylkiä, valuen painamaan suudelman solisluulle.

Näykkäisy sai Kaylan silmät siristymään hieman ilkikuriseen hymyntapaiseen. Hän vastasi myöntävällä äännähdyksellä, vaikka uskoi Jamien tietävän vastauksen ilmankin. Hänellä ei todellakaan ollut mitään epäherrasmiesmäisyyttä vastaan, jos se oli tällaista. Hän auttoi paitansa pois päältään ja nykäisi Jamien paitaa merkitsevästi. Ihoa pitkin alaspäin valuvat kädet ja suudelmat keholla tekivät hänet hyvin kärsimättömäksi.
”Sinun vuorosi. Paita pois.”

Takistaan irti ravistautunut Jamie hymyili avatessaan muutaman napin kauluspaidastaan ja kiskoi sen sitten kärsimättömänä päänsä yli. Paita jätti tummanpunaruskeat, tuuheat hiukset uhkarohkeaan pörhöön, kun Jamie kumartui hamuamaan naisen korvaa ja kaulansyrjää. Malttamattomat kädet valuivat kyljiltä vatsalle ja avaamaan naisen housuja, kun kaipaus paloi kuumana ja kipeänä.
Hän nyki housuja pois ja antoi käsiensä kulkea paljastuvalla iholla, silittää lämpimin sormin reisien pehmeää ihoa ja herkkää alavatsaa, ennen kuin valui hitaasti alas kaulaa, painoi suudelman solisluulle ja hamusi huulillaan tietään alemmas, suudellen vatsan ihoa kaivaten.

Kayla antoi häpeilemättömän, ihailevan katseensa nuolla miehen vartaloa, kunnes kosketus vei taas hänen huomionsa. Jamien hartiaa sivelleet sormet puristuivat napakasti nyrkkiin, eikä nainen tajunnut murehtia, kuinka syvälle miehen ihoon onnistui kyntensä upottamaan. Ainakaan ne eivät olleet pitkät.
Alaspäin aina vatsalle asti kulkevat suudelmat ja hivelyt saivat rintakehän kohoilemaan voimakkaammin kiihtyvän hengityksen myötä.
"En tiedä tiesitkö jo, mutta olet ihan uskomattoman ihana."

Jamie tunsi verensä kiehuvan hengittäessään naisen ihon tuoksua, maistaessaan sen huulillaan. Hän suoristautui hetkeksi kiskomaan malttamattomana housut kokonaan irti Kaylan jaloista, ennen kuin kumartui uudelleen naisen ylle.
Hän nauroi matalasti vatsan ihoa vasten.
"En tiedä, tiesitkö sinä jo, että olet jumalattoman kaunis", hän vastasi ja kuljetti sormiaan ylös paljasta reittä samalla, kun valui suudelmineen alemmas.

Kayla ei osannut luontevasti ottaa vastaan moisia imarteluja, mutta hän peitti epäuskonsa lyhyellä naurahduksella.
"Melko hyvätapainen epäherrasmies", hän hymisi hiljaa pehmeällä äänellään.
Jumalattoman onnekas hän oli, kun Jamien kaltainen mies sieti häntä vielä kaiken jälkeen, mutta ei niin tyhmä, että antaisi ajatuksen pilata tämän hetken.
Oli ylipäätään vaikeaa pitää minkäänlaisia ajatuksia päässään, kun miehen kädet ja huulet vaelsivat herkillä alueilla ja sumensivat järjenjuoksun. Nautinnollinen ynähdys pääsi Kaylan huulilta ja kapea keskivartalo ei olisi malttanut pysyä kiinni lakanoissa, vaan kaartui kevyesti notkolle samalla, kun nainen tarttui toisella kädellä kärsimättömänä vaaleisiin, sekaisiin hiuksiinsa. Epäherrasmies saisi ehkä hyvätapaisuutensa anteeksi.

Jamien vakaa pyrkimys oli ajaa Kayla hulluksi, mutta hän huomasi tekevänsä saman itselleen. Käsien ote naisen sirosta lantiosta tiukkeni, kun Jamie tunsi humaltuvansa. Itsehillintä rakoili, ja housut tuntuivat epämukavilta. Syke hakkasi korvissa kuurouttavana, ja mies painoi vielä suudelman naisen alavatsalle, ennen kuin nousi ylemmäs ja suuteli Kaylan kaulaa. Hän haki Kaylan kädet omiinsa, lukitsi heidän sormensa lomittain ja nosti naisen kädet tämän pään yläpuolelle, painaen ne lujasti peittoa vasten.
Mies painoi nälkäisen suudelman naisen huulille, näykkäsi alahuulta ja sulki sitten hennot ranteet toisen kätensä sisään, kun toinen siirtyi avaamaan hänen housujaan.

Koko vartaloa kihelmöi. Jamien tiukentuneet otteet lisäsivät kierroksia muutenkin ylivirittyneeseen kehoon ja iho alkoi tuntua hieman nihkeältä silkasta mielihyvästä. Kayla vastasi suudelmaan kiihkeällä energialla ja käsien ollessa lukittuina yritti jalkojaan käyttäen vauhdittaa Jamien housujen riisumista. Hän huvittui omasta malttamattomuudestaan, muttei olisi jaksanut pitkittää tätä enempää.

Tummat farkut yrittivät takertua kiinni, ja Jamie murahti potkiessaan ne irti, ennen kuin sukelsi takaisin suudelmaan lukiten Kaylan alleen patjaa vasten. Ihon kosketus ihoa vasten tuntui polttavan, ja malttamattomuus näkyi miehen liikkeissä. Hän valui suutelemaan siroa kaulaa, kokeili sen ihoa hampaillaan ja vapautti kädet otteestaan, kun tarttui varmoin käsin naisen lantioon, painui lähemmäs ja antoi itselleen luvan olla juuri niin nälkäinen kuin oli.

Kayla hymyili ilkikurisesti Jamien kamppailulle housujensa kanssa, mutta unohti ivansa miehen palatessa hänen iholleen ja heidän huuliensa jälleen kohdatessa. Jamien läheisyys, hengitys, kosketus ja ihon lämpö tuntuivat niin kutkuttavalta, että ajan ja paikan taju rakoili. Onneksi millään muulla ei siinä hetkessä ollut väliä kuin sillä, että hän halusi tuota miestä enemmän kuin mitään. Nainen päätti antaa sen tunteen ja halujensa viedä ja unohtaa kaiken turhan.

Jamie painoi vielä viimeisen, kuuman suudelman Kaylan kaulataipeelle, ennen kuin vajosi kevyesti hengästyneenä selälleen naisen viereen. Hän oli melko varma, että koko maailma oli saattanut liikahtaa. Sängyn pääty oli näköjään jättänyt jälkiä maalattuun seinään. Toivottavasti seinänaapuri ei pahastunut.
Mies kääntyi kyljelleen ja veti Kaylan syliinsä, painaen nenänsä naisen hiuksiin. He todella saivat aivan liian vähän aikaa yhdessä.

Lopulta, poskilla kevyt puna ja hiukset asiaan kuuluvassa pörrössä, Kayla käpertyi Jamien viereen hengitystä tasaillen. Pehmeät sormet sivelivät miehen käsivartta ja raukeana Kayla hengitti tämän tuttua tuoksua keuhkoihinsa. Tässä oli hyvä. Hetken kuluttua hän nosti lämpimän katseensa Jamien kasvoihin.
"Jäädäänkö tähän loppuviikoksi?"

Jamie piirsi nenänpäällään naisen niskan kaaren ja halasi tämän tiukemmin paljasta rintaansa vasten. Iho tuntui polttelevan edelleen kuumana.
"Jäädään, ehdottomasti", Jamie vakuutti käheästi ja siveli sormenpäillään Kaylan kylkeä. Hitot Windsorista.
"En ole varma, riittäisikö sekään paikkaamaan ikävääni."

Puheet ikävästä saivat Kaylan taas mietteliääksi. Ihanko tosissaan mies ehti ikävöidä häntä? Oliko järkevää elää niin, että molemmilla oli koko ajan ikävä? Ei hän tiennyt, pystyikö asialle edes tekemään mitään. Eipä ollut tullut ajatelleeksi. Vielä jokin aika sitten hän ei ollut edes varma, halusiko Jamie olla hänen kanssaan.
Kayla hymähti vaisusti, vaaleat huolitellut kulmat pienesti kurtistuen.
"Riittäisikö kuukausi?" hän yritti vitsailla tavoittamatta hakemaansa kepeää sävyä.

"Ehkä", Jamie vastasi ja painoi suudelman Kaylan niskalle, kiertäen käsivarsiaan paljaan vyötärön ympärille. Jokin naisen äänensävyssä sai hänet avaamaan silmänsä. Hän katsahti naista silmäkulmastaan, nojaten päätään Kaylan päähän.
"Onko kaikki hyvin?"

Ollapa joskus pilaamatta mukavaa tunnelmaa. Kayla liikahti levottomasti, kun Jamie esitti kysymyksen.
"Mitä? On, on! Nyt kaikki on erinomaisesti", hän vakuutti vilpittömästi. "Mutta voisipa aina olla näin."

Jamie nojasi leukansa Kaylan hartiaan ja vajosi hetkeksi hämilliseen, mietteliääseen hiljaisuuteen. Sormet silittivät hajamielisinä naisen vatsaa ja lantion kaarta.
"Mitä tarkoitat?" hän koki turvallisimmaksi kysyi ja painoi uuden suudelman naisen niskalle.

Kayla mutristi huuliaan epätietoisena ja kiskoi päälleen peittoa, joka oli ollut vielä hetki sitten siististi ja kauniisti viikattuna sängyllä. Sitten hän veti henkeä sanoakseen jotain.
"No..."
Tietäisipä vain itse, mitä ajoi takaa.
"Ajatus siitä, ettei olisi koko ajan ikävä, on aika kiva."

Jamie kurtisti hämillisenä kulmiaan ja hieraisi poskeaan naisen hiuksiin.
"Niin", hän myönsi epävarmana siitä, mitä sanoihin sisältyi. Totta kai hänkin toivoi, että he voisivat nähdä toisiaan useammin – niin humalluttavia kuin tällaiset hetket yhdessä olivatkaan.
"Onko tämä liian vaikeaa sinulle?"

Liian vaikeaa? Kayla pelkäsi kaivelevansa vahingossa vielä riidan aluilleen, mutta yritti pitää mielensä erityisen rauhallisena, ettei provosoisi tai provosoituisi mistään. Silti, vaikka pelkäsi sitä, miten Jamie tulkitsisi hänen sanansa, joista hän ei ollut ihan varma itsekään.
"Ei tietenkään liian vaikeaa", hän vastasi lähes seesteisesti ja kääntyi niin, että näki miehen kasvot kunnolla.
"En minäkään onneksi ehdi istua kotona virkkaamassa ja odottelemassa sinua, mutta välillä on vähän liian ikävä", Kayla jatkoi varovasti hymyillen ja hipaisi etusormellaan Jamien nenänpäätä.

Jamie kohottautui toisen kyynärpäänsä varaan ja tutki Kaylan kasvoja levottomana, tummat kulmat asteen lisää kurtistuen.
Vähän liian ikävä. Mitä se tarkoitti? Hän upotti sormensa naisen hiuksiin ja kuljetti suortuvia hajamielisesti niiden lomassa.
”Olen pahoillani, että olen niin paljon poissa. En voi kieltäytyä kisoista”, hän sanoi etsien vastauksia vihreistä silmistä.
”Mitä ’liian ikävä’ tarkoittaa?”

”Ei, et tietenkään. Enkä minä sitä halua. En edes antaisi sinun kieltäytyä kisoista, höpsö”, Kayla vetosi aavistuksen hätäisesti. Oliko hän nyt pilannut kaiken avaamalla suunsa?
Hän nielaisi ja yritti rentouttaa jännittymään ryhtyneet hartiansa ja muistutella keuhkojaan hengittämään. Ei keskusteluja aina tarvinnut hoitaa paniikissa. Kayla huokaisi, painoi kämmenellä otsaansa ja katsoi miestä mietteliäänä. Tuohan vain kysyi, mitä nainen tarkoitti. Ei haastanut riitaa.
”Sitä vain, että minulla on ikävä. Että toivoisin jotenkin voivani olla enemmän läsnä elämässäsi. Ei mitään sen vakavampaa.”

Jamie silitti naisen poskea peukalonsyrjällä ja halasi Kaylan lähemmäs syliään huomatessaan hermostuksen tämän elekielessä.
Välillä hän pelkäsi, että he eivät voisi jakaa elämäänsä. Että muutama ilta viikossa ei riittäisi Kaylalle paljoa kauempaa, ja se, että hän pelkäsi elämää ilman Kaylaa, pelotti häntä vielä paljon enemmän. Milloin niin oli käynyt?
”Minäkin toivon, että voisin viettää enemmän aikaa kanssasi”, hän sanoi mietteliäänä.
”Tiedäthän, että olet aina tervetullut mukaani, jos niin haluat?”

Jamien myötätuntoinen suhtautuminen lämmitti, mutta sai Kaylan pohtimaan, oliko mahtanut säikytellä miesystävänsä tuollaiseksi. Mutta tätä hän kai oli toivonut. Että mies ei luikkisi pakoon jokaista puheenaihetta, vaan puhuisi. Silti pelotti, että mies puhui vain sitä, mitä oletti Kaylan haluavan kuulla.
”Olenko? Eikö sinua häiritse, että mukana on joku narisemassa huomiotasi?” nainen kysyi kulmat epäuskoisessa kurtussa. "Jos joku Kayla roikkuisi minun kintereilläni, kun olen töissä, lähettäisin hänet iltaan mennessä ensimmäisellä junalla mahdollisimman kauas."

Tummanruskeat silmät siristyivät hymystä, ja Jamie painoi päänsä, hamuten huulillaan Kaylan kaulansyrjää.
”Sanoisin, että tämä on harvinaisen miellyttävä ylellisyys”, hän vastasi silittäen naisen kylkeä lämpimin sormenpäin.
”Että sinä olet täällä.”

”Niinkö?”
Huvittunut hymy pyrki Kaylan huulille, vaikka hän yritti estää. Hän katsoi miestä muka nyreänä huuliaan mutristaen, mutta yritys päättyi naurahdukseen.
”Sanoisin, että sinulla on oudot mieltymykset”, hän sanoi silittäen Jamien poskea kämmenellään. "Tai sitten huijaat, että olisin hiljaa."

Jamie kohotti toista kulmaansa, kun nosti päänsä ja painoi suudelman Kaylan poskelle.
”Miksi sinun on vaikeaa uskoa, että olen onnellinen, kun olet täällä?” hän kysyi upottaen sormensa naisen hiuksiin ja juoksutti suortuvia niiden lomassa.
”Totta kai jaan hotellihuoneen mieluummin kanssasi kuin istun yksin ja ikävöin sinua tai toivon, että olisit sylissäni.”

Siksi, että hän koki olevansa huonompi kuin muut naiset, joiden kanssa Jamie vietti tai oli joskus viettänyt aikaa? Aihe oli aina ollut niin tulenarka, että tuskin sitä kannatti edes alkaa puida jälleen kerran.
”En minä tiedä”, Kayla huokaisi.
Hän kääntyi kyljelleen kasvot kokonaan kohti Jamietä ja painoi suukon tämän huulille.
”En vain halua olla vaivaksi.”

Jamie kohottautui paremmin kyynärpäänsä varaan ja tuijotti Kaylaa kulmat kurtussa.
”Oletko hullu?” hän kysyi antaen kätensä viipyä naisen vyötärön kaarella.
”Totta kai minä haluan viettää viikonloppujani kanssasi ja jakaa hotellihuoneeni. Miten, luojan tähden, sinä olisit vaivaksi?” mies jatkoi tutkien hämmentyneenä vihreitä silmiä.

Kayla loi hieman huolestuneen katseen Jamien silmiin ja nousi istumaan rutistaen osan peitosta mytyksi syliinsä rintakehäänsä vasten. Kai hän sitten oli hullu miettiessään tuollaisia. He taisivat olla jauhaneet hänen epävarmuuden aiheistaan vaikka kuinka, ja edelleen häntä epäilytti milloin mikäkin. Nainen tunsi olonsa hieman typeräksi ja eniten häntä harmitti tuntea niin.
"No hyvä sitten", hän myöntyi väkinäinen pieni hymy huulillaan. "Mukavaa, jos asia on niin."

Jamie tunsi levottoman vihlaisun, kun Kayla nousi istumaan. Mies teki samoin ja kosketti naisen selkää anteeksipyytäen.
”Kayla”, hän vetosi ja hipaisi toisella kädellään pehmeää poskea. Heillä oli ollut niin mukavaa. Oliko hän sanonut jotain väärin?
”Mikä sinun on?” mies jatkoi pehmeämmin ja yritti houkutella Kaylaa nojautumaan syliinsä.

”Olen hullu, ja hullut käyttäytyvät oudosti”, Kayla mutisi hypistellen peiton valkoista pintaa sormissaan. Hän ei karannut kauemmas, muttei myöskään huomattavasti nojautunut lähemmäs miestä.
Häntä harmitti koko tilanne ja pilattu tunnelma niin, että teki mieli poistua paikalta. Hän oli väsynyt jatkuvasti epäilemään sitä, oliko heidän suhteensa riittävä, oliko Jamie tosissaan ja puhuiko tuo totta vai yrittikö ainoastaan miellyttää kaistapäistä naisystäväänsä.
"Harmittaa, että pilasin päivän."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Kesä 30, 2018 11:47 am

"Kayla", Jamie vetosi onnettomana uudelleen, kiersi käsivartensa naisen vyötärölle ja veti tämän syliinsä.
"Olen pahoillani, etkä sinä ole pilannut mitään", mies vetosi tummat kulmat painuen.
"Mikä sinun on? Miksi kuvittelet, että voisit olla vaivaksi tai etten haluaisi sinua mukaani?"

"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Olet ihan oikeassa. On typerää, että kyseenalaistan kaiken", Kayla totesi ja nosti katseensa käsistään.
"Ensin kitisen sinulle muista naisista ja siitä, ettet puhu tunteistasi. Ja vaikka nyt minulla ei pitäisi olla mitään valitettavaa, valitan silti jostakin. Ei kai kukaan jaksa kuunnella sellaista koko ajan. Kai pelkään, että olet kyllästynyt juttuihini ja haluat olla edes viikonloput rauhassa."

"Kayla", Jamie vetosi jälleen ja halasi naisen paremmin syliinsä painaen suudelman pehmeisiin hiuksiin.
"Minä haluan sinut juuri sellaisena kuin olet", mies muistutti hieraisten nenänpäätään hiuksia vasten. Epävarmuuksineen kaikkineen. Ehkä hänen pitäisi sanoa niin useammin.
"Rakastan sinua, sinä höperö."

Kayla painautui miestä vasten helpottuneena. Ei riitaa eikä huutoa. Kaikki hienosti. Ja jos Jamie nyt tosiaan puhui totta, ja miksei olisi puhunut, kaikkihan oli erinomaisesti.
Kuullessaan ne maagiset sanat, joiden puutteestakin oli joskus valittanut, Kayla nosti katseensa Jamien silmiin ja hymyili. Kaikki oli todellakin erinomaisesti.
"Minä rakastan sinua. Näköjään niin paljon, että se saa minut ihan sekaisin", Kayla huokaisi ja pudisti päätään naurahtaen. "Kerro, jos joku kerta traumatisoidut kiukuttelustani. Voin toimia terapeuttinasi."

Ehkä hän ei ollut sanonut sitä ääneen aikaisemmin. Jamie ei ollut varma miksi. Ehkä hän oli vain typerys, sillä eikö se ollut ilmiselvää? Kayla teki hänen elämästään parempaa, eikä hän voinut tai halunnut kuvitella elämäänsä ilman naista. Hänelle ei ollut pitänyt käydä niin, mutta nyt se oli peruuttamatonta. Voi rotta. Ehkä se tarkoitti, että hänen pitäisi harkita suurta elettä.
”Minä pidän sinun hulluudestasi”, Jamie protestoi ja painoi suudelman naisen päälaelle.
”Mikä sinua kiukuttaa?”

”Ettet vain sitten olisi ihan kaistapäinen itsekin”, Kayla totesi kohottaen leukaansa leikkisällä uhmakkuudella ennen kuin painoi päänsä Jamien rintaa vasten ja haki tämän kättä omaansa.
”Ei mikään yleensä”, hän vastasi silitellen miehen kämmenselkää mietteliäänä. ”Sitten yhtäkkiä muutun hulluksi akaksi ja ylianalysoin kaikkea ja saan aikaan mörön, joka väittää minun pilanneen suhteemme. Sen jälkeen kiukuttaa se, että sain niin typeriä ajatuksia päähäni.”

”Oh, minä olen ehdottomasti hullu”, Jamie nyökkäsi tyynesti. Ainakin kaikki hevosmaailman ulkopuoliset tutut väittivät niin kauhuissaan katsellessaan häntä esteradalla.
”Ehkä sinun pitäisi puhua niistä ajatuksista”, mies pohti punoen sormensa Kaylan käteen ja halaten naisen tiukemmin syliinsä.
”Ja minä voin yrittää kuunnella ja ymmärtää.”

”Miksi olet noin kiltti?” Kayla kysyi hämmennystä äänessään.
Voisiko tällainen vaihe muka kestää? Että he saisivat puhuttua asioista ilman uuden maailmansodan syttymistä?
”En ole viitsinyt puhua kaikesta mitä päähän on milloinkin pälkähtänyt, koska en ole halunnut ärsyttää.”

Jamie tunsi huonon omantunnon pistoksen. Oliko hän todella niin kärsimätön? Ei Kaylan olisi pitänyt joutua piilottamaan ajatuksiaan ja tunteitaan peläten, että ärsyttäisi häntä.
”Kayla”, hän vetosi ja hieraisi niskaansa, ”olen pahoillani. En ole tarkoittanut… Sinun ei pitäisi joutua ajattelemaan noin.” Hän silitti naisen selkää.
”Sinä et ärsytä minua, tietenkään. Haluan ymmärtää, miltä sinusta tuntuu.”

Pahoittelut riipaisivat Kaylaa. Toki oli hienoa, että mies oli ymmärtänyt, millaista läsnäoloa Kayla oli ollut vailla, mutta eihän kenenkään olisi pitänyt olla hänen vuokseen pahoillaan.
”Ihana kuulla. Arvostan sitä”, nainen lausui pehmeästi. ”Ja jos lupaat kertoa minulle, jos sinua joskus vaivaakin jokin, minun ei tarvitse arvailla ja tehdä pähkähulluja tulkintoja tyhjästä.”

"Mikä minua vaivaisi?" Jamie kysyi takaisin ja kumarsi päätään niin, että saattoi hamuta Kaylan korvaa huulillaan.
"Olen yksinkertainen, vähään tyytyväinen mies", hän muistutti.
"Voin olla väsynyt tai stressaantunut kisoista ja hevosista, mutta miksi meidän suhteemme vaivaisi minua?"

”Väitätkö, etten ole ollut vielä tarpeeksi hankala?” Kayla kysyi hymyillen huvittuneena ja kallisti päätään huulten kutitellessa korvaansa.
”Ehkä yksinkertainen, vähään tyytyväinen mies voisi joskus opettaa minullekin, kuinka ollaan yksinkertaisia”, hän hymisi salaperäisenä suukottaen miehen kaulaa.

"Sinä olet lämmin, aito, kaunis sisältä ja ulkoa ja pähkähullu mitä parhaimmalla tavalla", Jamie vastasi kumartaen päätään lisää, jotta saattoi siirtyä hamuamaan naisen kaulaa.
"Minä opetan sinua mielelläni", hän vakuutti ja kiepautti Kaylan sylistään selälleen sängylle, kumartuen naisen ylle. Käsi vaelsi pehmeällä iholla hellin sormin, kun mies painoi päänsä niin, että saattoi näykätä kevyesti kaulansyrjää.

”No kylläpäs nyt imarrellaan. Varo, saatan vielä tottua”, Kayla nauroi ja pöyhäisi tuuheita hiuksiaan.
Nainen kierähti sängylle selälleen ja näykkäisy sai ilkikurisen virneen käymään hänen huulillaan. Kaylan kädet sivelivät Jamien ylävartaloa ja vihreät silmät tarkkailivat miestä kiinnostuneina.
”Toivottavasti olet hyvä opettaja. Minä ja yksinkertaisuus emme ole ikinä oikein tulleet juttuun.”

"Niinkö?" Jamie kysyi piirtäen naisen kaulansyrjään nenänpäällään, ennen kuin painoi suudelman solisluulle ja antoi sormiensa valua hipomaan sisäreiden pehmeää ihoa. Jos Kayla kaipasi mielensä tyhjentämistä, hän olisi palveluksessa.
Enemmän kuin mielellään. Tiesiköhän Kayla, kuinka viehättävä oli? Kuinka mielellään hän ottaisi naisen mukaansa kisoihin?
Sormet hiipivät kiireettä ylemmäs.

Kayla veti sormenpäitään Jamien niskaa pitkin vaativalla otteella ja puraisi huultaan, kun mies sai hänen kehonsa värähtämään mielihyvästä.
"Niin... Saattaa olla, että tarvitsen apuasi useammin kuin kerran viikossa", hän huokaisi ja sulki silmänsä, kun miehen kädet vaelsivat hänen reisiään pitkin ylös ja olivat jälleen viedä järjen.
Iho tuntui edellisen kerran jäljiltä herkistyneen kaikelle kosketukselle, mikä teki itsehillinnän säilyttämisestä entistä hankalampaa. Normaalisti nainen olisi pitänyt huonetta aivan liian valoisana paikkana tällaiseen, mutta Jamie vei hänen huomionsa niin, ettei millään muulla ollut mitään väliä.

Miten mielellään Jamie tarjoaisikaan apuaan useammin kuin kerran viikossa.
Hän hamusi huulillaan naisen kaulansyrjää, humalluttaen itsensä Kaylan tuoksusta ja ihon mausta, joka viipyi hänen ikävöivissä muistoissaan heidän ollessaan erossa. Miten lahjakas hän oli ajamaan itsensä hulluksi yrittäessään tehdä niin Kaylalle, huumaamaan itsensä niin, ettei voinut tai halunnut ajatella muuta kuin miten paljon halusi naista sylissään.
Mies lukitsi Kaylan kädet omiinsa, painoi ne lujasti patjaan naisen pään yläpuolelle ja painautui lähemmäs.

Kaulaa hamuavat huulet saivat Kaylan taas malttamattomaksi ja hän kietoi säärensä miehen ympärille. Hän ei voinut ymmärtää, miten joku ihminen kykeni olemaan yhtä aikaa niin rakas, niin kiinnostava ja vaikuttamaan häneen niin voimakkaasti, uudestaan ja uudestaan. Ei sellaista ollut tapahtunut hänelle koskaan aiemmin.
Kun kädet painuivat kiinni patjaan ja mies painautui lähemmäs, Kayla huomasi sykkeensä jälleen kiihtyneen. Järkikin taisi paeta hänen päästään samaa tahtia, tai ainakaan yhtäkään järkevää ajatusta ei kuulunut veren kohinan ja hengityksen yli. Jamie selvästi tiesi, kuinka saada hänet hulluksi, ja se teki tilanteesta entistäkin kiehtovamman.

Sänky tuntui keinuvan vienosti, vaikka se olikin lakannut koputtamasta seinää jo hyvä tovi sitten. Syke hakkasi edelleen korvissa, ja Jamie tunsi olevansa hengästynyt. Hän oli vajonnut Kaylan viereen, kasvot naisen lämpimään kaulataipeeseen haudattuina ja käsivarret lujasti tämän vyötärön ympärille kierrettyinä.
Taivas, miten hän oli ikävöinyt Kaylaa. Ehkä hän oli heistä se, joka ei malttaisi pitää käsiään erossa.

Mikä onni, että Kayla oli aikoinaan ollut jääräpää eikä kuunnellut muiden juoruja ja varoituksia tästä niin holtittomasta miehestä. Nyt se holtiton mies toi hänen elämäänsä niin paljon merkitystä, että nainen olisi tehnyt mitä vain pitääkseen hänet. Kunpa vain tämä kaikki ei olisi liian hyvää ollakseen totta.
Selällään maaten Kayla antoi hengityksensä rauhoittua hetken ennen kuin kääntyi miehen puoleen tyytyväisesti huokaisten.
"Eihän ollut liian rankka treeni juuri ennen kisoja?" hän kysyi viaton hymy huulillaan ja vei kätensä silittämään Jamien niskaa.

Jamie hieraisi nenänpäätään Kaylan kaulataipeeseen onnellinen raukeus jäseniin valuen.
”Juuri sopiva”, hän vakuutti käheästi ja silitti sormenpäillään naisen vatsan paljasta ihoa. Täydellisen sopiva.
”Luulen, että meidän pitäisi käydä suihkussa – yhdessä – ja harkita sitten ulkona syömistä. Muuten ehkä todella en voi pysyä sinusta erossa.”

"Kuulostaa erittäin hyvältä suunnitelmalta", Kayla vahvisti lempeästi ja painoi kiireettömän suukon miehen otsalle.
Vaikka niin mielellään olisi jäänytkin Jamien viereen makoilemaan, Kayla kierähti ylös sängyltä ja ojensi toisen kätensä miehelle.
"Tule, ettemme juurru siihen sänkyyn ja näänny nälkään. Se olisi ikävää", hän nauroi.

"Mmhh", Jamie vastasi ja nousi ylös Kaylan käteen tarttuen. Hän kiersi käsivartensa naisen ympärille, painoi suudelman sirolle niskalle ja talutti tämän sitten kohti hotellihuoneen kylpyhuonetta.
"Mitä haluaisit syödä?" hän kysyi vääntäen suihkun päälle ja vetäen Kaylan kanssaan veden alle. Ehkä voisivat omistaa illan vain toisilleen. Huomenna he voisivat nähdä hänen tuttujaan kisoissa.

”Hmm...” Kayla alkoi pohtia ruokatoiveitaan sukeltaessaan suihkun alle Jamien kanssa. Hän antoi veden kastella hiuksensa huuhdellakseen pois vienon hevosen tuoksun, jonka eilisiltainen tallilla vierailu oli niihin jättänyt. Niin kiva ja tuttu kuin se tuoksu olikin, oli joskus mukavaa olla ilman sitä.
”Ei pizzaa eikä uppopaistettuja juttuja. Jotain hyvää, mutta terveellistä”, Kayla päätti kantansa ja kietoi käsivartensa miehen ympärille nostaen hyväntuulisen katseensa tämän silmiin. ”Vai haaveilitko McDonald’sista?”

”Sydämeni melkein särkyy”, Jamie vakuutti sivellen sormenpäillään Kaylan selkää ja kyljen kaarta, ennen kuin pyyhkäisi shampoota röyhkeän tuuheaan, tummanruskeaan tukkaansa.
”Ehkä me löydämme jotain muuta – salaattia, pastaa, hyvän pihvin tai vaikka aasialaista. Korttelin tai parin päässä on mukava thairavintola, jossa olen käynyt ennenkin."

Kayla soi Jamien sydämen melkein särkymiselle teatraalisen myötätuntoisen katseen ennen kuin alkoi pestä pitkiä hiuksiaan.
"Äänestäisin tietenkin salaattia, pastaa tai pihviä", hän totesi, mutta kohotti kulmaansa jääden pohtimaan aasialaisvaihtoehtoja. "Paitsi jos osaat suositella siitä mukavasta thairavintolasta jotain erityisen hyvää."

Jamie nauroi hyväntuulisesti ja huuhteli hiuksensa hieraisten kasvojaan kuuman veden alla.
"Ehkä me voimme etsiä sinulle hyvän pihvin tai vaikka pastaa", mies lupasi ja kumartui painamaan suudelman Kaylan niskalle.
"Toisessa korttelissa on mukava brittiläisravintola."

”Kunhan ravintolasta saa ruokaa, kaikki on hienosti”, Kayla vakuutti heilauttaen kättään huolettomasti.
Suoriuduttuaan hiustensa pesemisestä nainen kiersi käsivartensa Jamien kaulalle löyhään halaukseen.
”Söisin mielelläni vaikka koirankopissa, kunhan saisin olla sinun kanssasi”, hän hyrisi pehmeästi ja keikautti päänsä kallelleen katsellessaan miehen tummia silmiä. ”Ja ilman ketään muuta kärkkymässä huomiotasi.”

Jamie vastasi katseeseen silmät hymystä siristyneinä, naururypyille kulmistaan viuhkottuen.
"Olen vain ja ainoastaan sinun", hän vakuutti melkein tetraalisella vakavuudella.
"Lähdetäänpäs sitten." Jamie sammutti suihkun ja astui ulos suihkukopista kiertäen valkean pyyhkeen ympärilleen. Hän ojensi toisen Kaylalle.

Kayla virnisti hyväntuulisesti ja otti pyyhkeen vastaan. Vain ja ainoastaan hänen. Olisipa se ollut aina niin selkeää. Nainen kuivasi enimmät vedet hiuksistaan ennen kuin kietoi pyyhkeen ympärilleen ja asteli paljain jaloin hotellihuoneen poikki etsimään vaatteitaan.
"Mitä aiot pukea päällesi?" hän kysyi raapien päätään täyteen ahdetun urheilukassinsa äärellä.

Jamie katsahti itseään ja vyötärölleen kiepautettua pyyhettä merkitsevästi kuin kyseenalaisten, mikä hänen asuvalinnassaan oli vikana. Mies huokasi alistuneesti ja istahti myllätyn sängyn laidalle kaivamaan laukustaan parin lämpimänkeltaisia chinoja ja pukupussin, josta onki valkean kauluspaidan ja hiilenharmaan pikkutakin.
”Minusta näyttäisit varsin tyrmäävältä juuri noin”, hän huomautti viitaten kohti naisen pyyhettä, kun hyppeli sisään housuihinsa ja pörrötti kosteita hiuksiaan pyyhkeellään.

"Todellako?" Kayla kysyi kuin ilahtuneena tarjoutuneesta helposta asuvaihtoehdosta ja heilautti pyyhkeensä helmaa. Hän katsoi Jamien vaatevalintaa ja kyykistyi huokaisten etsimään muuta päällepantavaa.
"Ottaisitko myös vastuun, jos joku keksisi kutsua poliisit?"
Kayla nakkasi sängylle vaalean persikan sävyisen pitkähihaisen paidan, harmaan lyhyen bleiserin ja kiskoi mustat kapealahkeiset farkut jalkaansa.

"Totta kai – minä olen hyviä ystäviä virkavallan kanssa", Jamie lupasi napittaen paitaansa kiinni ja sukaisi sormet läpi hiuksistaan katsahtaessaan itseään peilistä.
"Meneekö sinulla kauan?" hän kysyi ja hipaisi hienovaraisen kosketuksen partavettä kaulalleen, ennen kuin istahti takaisin sängyn laidalle ja vilkaisi peittojen seasta löytyvän puhelimensa kelloa.

"Se on suhteellinen käsite", Kayla huomautti etsiskellessään meikkipussia laukustaan ennen kuin suuntasi kylpyhuoneeseen laittautumaan.
"Onko kiire?" hän huikkasi ovenraosta.
Kayla oli onnellinen sileistä, suorista hiuksistaan, jotka asettuivat lopulta ilman vastarintaa jopa hotellin tehottomalla hiustenkuivaajalla. Hän jätti hiuksensa auki, sipaisi kevyen meikin kasvoilleen ja silmilleen herätti vaaleat pitkät ripsensä henkiin mustalla ripsivärillä. Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua nainen palasi kylpyhuoneesta etsimään mustia nilkkureitaan, jotka muisti kiireessä pakanneensa. Kuten näköjään tuhat turhaa tavaraakin.
"Olen valmis. Oletko sinä?" hän virnisti löydettyään etsimänsä.

Tummanpunaruskeat hiukset olivat ehtineet melkein kuivaa sillä välin. Sängylle selälleen kellahtanut Jamie laski puhelimensa ja käänsi katseensa Kaylaan, tummat silmät hymystä syttyen.
"Totta kai", hän lupasi ponnistaen jaloilleen, työnsi puhelimen takataskuunsa ja sipaisi huolettomalla vedolla muotoiluvaahtoa hiuksiinsa, ennen kuin poimi pikkutakkinsa mukaan.
"Etsitään sinulle pihvi tai kaksi", mies sanoi kiertäen käsivarren Kaylan hartioille, kun lähti kohti muistelemaansa ravintolaa.

Kayla sujautti kengät jalkoihinsa saaden reilut viisi senttiä lisää pituutta ja napsautti kaulakorunsa kiinni.
"Pihvi tai kaksi minulle? Entä sinulle?" hän nauroi ja kietoi kätensä miehen selän taakse heidän lähtiessä matkaan. "Vai ajattelitko, että syön sinunkin pihvisi?"

"Jos olet nälkäinen", Jamie lupasi, painoi suudelman Kaylan hiuksiin ja johdatti naisen sitten korttelin päässä olevaan perinteisen näköiseen brittiläiseen Bel & the Dargoniin, joka tarjoili elegantteja ruokailuelämyksiä.
Mies veti naiselle tuolin ja istuutui sitten tätä vastapäätä poimien menun käteensä.
"Mitä haluaisit? Minä taisin kehittää kaipauksen hyvää pihviä kohtaan."

Hotellihuoneessa kadonnut herrasmiesmäisyys taisi olla palannut. Kayla istuutui tarjotulle tuolille ja tarttui menuun.
"Pari pihviä tai mahdollisesti rekkalastillinen, jos olen nälkäinen", hän tuumi hilpeä pilke silmissään käyden listaa läpi. "Taisit kehittää saman kaipauksen minullekin, jos nyt ihan totta puhutaan. Tosin ehkä pärjään yhdellä pihvillä tällä kertaa."

”Jos olet varma”, Jamie vastasi hymyä tummissa silmissään ja viittoili tarjoilijan lähemmäs. Hän tilasi kannun jäävettä ja pihvin ranskalaisilla antaen Kaylan sitten tilata itselleen.
”Luuletko, että sinäkin voisit palata kilparadoille? Alkaisiko kilpavietti kutista viikonlopun aikana katsomossa?” mies kysyi katsahtaen ikkunasta kadun kasvanutta väkimäärää.

Kayla pyysi pihvinsä kasviksilla ja malttoi kuin malttoikin jättää loput pihvit muille asiakkaille.
”Vai että alkaisiko.”
Nainen katsoi Jamietä paljonpuhuvasti. Eihän hän ollut töiden lisäksi muuta miettinytkään kuin sitä, oliko ollut virhe jättää kisaaminen. Kilpavietti ei ainoastaan kutissut, vaan se protestoi rankasti jouduttuaan elävältä haudatuksi.
”Kaipaan kilpailemaan joka kerta, kun olen katsomassa kisoja. Sitten palaan kotiin, ja-” Kaylan lause jäi kesken, kun häntä alkoi hymyilyttää. Jamie oli luultavasti kuullut hänen piruja seinille maalailevat perustelunsa useasti. Kaikki tuntui kotona aina kaatuvan päälle. Tai ainakin oli tuntunut. Ehkä ei enää.
”Kyllä, haluaisin palata kilparadoille.”

Jamien silmät välkähtivät lämpöä ja mies suli leveään, sävyltään aina vain hieman kurittomaan hymyyn.
”Sinun pitää ehdottomasti päästä palaamaan kilparadoille”, hän vastasi ja nosti lasin huulilleen. Kayla oli lahjakas, ja Jamie uskoi naisen voivan pistää kampoihin omille kilpakumppaneilleen.
”Onko Paco kilpakunnossa? Ja oletko harkinnut kilpaisitko myös muilla hevosilla?”

Kayla pelkäsi yhä, että olisi huono päätös alkaa uudelleen kilpailla, mutta mistäs sen tiesi, ellei kokeillut.
"No, Paco on paremmassa kunnossa kuin minä, mutta toki se kaipaisi vähän laadukkaampaa treeniä kuin viime kuukausina", hän totesi irvistäen ja haroi hiuksiaan pois otsalta.
"Arveletko, että olisin ehtinyt jo miettiä muilla hevosilla kilpailemista?" nainen naurahti. "Taidan kokeilla ensin yhdellä hevosella sattuuko katastrofeja, ennen kuin riskeeraan muiden hevosia."

Jamie nauroi hyväntuulisesti ja kiitti tarjoijaa valoisalla hymyllä, kun heidän pihvinsä saapuivat. Hän poimi ranskalaisen pienestä, metallisesta ämpäristä, josta ne tarjoiltiin taiteellisesti, ja soi Kaylalle hyväksyvän nyökkäyksen.
"Hyvä on – aloita Pacolla. Toivon, että pääsisin joku kerta katsomaan sinua", hän pohti. Valitettavasti kisoilla oli taipumusta osua viikonloppuihin ja hänellä oli harvoin sellaista vapaana.
"Joten, mihin kisoihin tähtäisitte?"

Kayla keskittyi hetkeksi saalistamaan porkkananpalaa haarukallaan, huulillaan epävarma hymyntapainen. Mikäli Jamie kaipasi kauhua tai komiikkaa, kannatti tuon ehdottomasti tulla katsomaan heti ensimmäisiä kisoja.
”Voisin veikata, että parin kuukauden kunnon treenin jälkeen saattaisin edes harkita kehtaavani joskus kisata”, hän arveli kohauttaen olkiaan ja selvitti kurkkuaan äänensä meinatessa kadota. ”Olemme urhean hevoseni kanssa parin kuukauden aikana esittäneet niin huikeita rimanalituksia, että valmentaja näkee varmaan painajaisia.”

"Luulen, että aliarvioit teitä tai olet itsellesi liian ankara", Jamie vastasi lämpöä silmissään ja kosketti Kaylan kättä pöydän yli, ennen kuin kävi annoksensa kimppuun.
"Olen varma, että loistatte radalla, kun pääsette kisoihin."

"Ei sinua ainakaan kannustuksen puutteesta voi syyttää", Kayla huokaisi ja loi annoksensa yli kiitollisen, joskin hieman kiusaantuneen katseen Jamieen.
"Paco varmaan loistaisikin vaikka säkki päässä..."
Hän kyllä tiesi, että Paco oli taitava ja että hän oli saanut ylläpidettyä sen kuntoa vähintään tyydyttävästi venähtäneen kilpailutauon aikana. Ori loisti esteradoilla yhä samaa kilpailunhalua ja itsevarmuutta kuin viisi vuotta sitten ennen heidän kilpauransa äkillistä katkeamista. Itsestään Kayla ei voinut sanoa samaa. Jos tapahtunut oli ajanut hänet lamaannuksen ja ahdistuksen kierteeseen jo kerran, kuinka kävisi, jos asiat menisivät uudestaan pieleen?
"Palanen sinun positiivisuuttasi saattaisi tehdä ihmeitä. Myydäänkö sitä jossain?" Kayla hymyili miehelle lähes anteeksipyytävästi.

”Oh, sinä saat sitä ihan ilmaiseksi”, Jamie lupasi kuriton pilke silmäkulmassaan ja täytti heidän vesilasinsa uudelleen. Hän toivoi, että todella olisi voinut lohkaista Kaylalle palan positiivista itseluottamusta tai edes kyvyn nähdä itsensä hänen silmiensä kautta. Mies laski ruokailuvälineet lautaselle ja nojasi rennosti taakse tuolissaan.
”Haluaisitko jälkiruokaa?”

"Niinkö? Sepä huomaavaista sinulta", Kayla sanoi silmät huvittuneesti siristyen haarukoidessaan viimeisiä suupaloja lautaseltaan.
Jälkiruoka olisi saattanut viedä pohjan Kaylan pyrkimykseltä syödä edes jotakuinkin terveellisesti, joten nainen pudisti päätään.
"Tämä oli ihan riittävä. Ota sinä. Tarvitset energiaa rankan treenin päälle", hän kehotti viaton hymy poskiaan kutitellen.

"Älä huoli", Jamie vastasi tyhjentäen lasinsa ja viittasi rennosti tarjoilijaa tuomaan laskun.
"Minulla on yltäkylläisesti energiaa jäljellä", hän lupasi, soi Kaylalle hymyn ja ojensi sitten tarjoilijalle luottokorttinsa tummat silmät tuikahtaen.
"Haluaisitko vielä käydä jossain vai pitäisikö meidän palata hotellille?"

Kayla tyhjensi vesilasinsa ja esitti hetken miettivää, vaikka vastaus olikin selvä.
"Mennäänkö hotellille? Saattaisin viihtyä seurassasi ilman näiden ventovieraiden katseitakin", hän arveli ja soi miehelle lämpimän silmäyksen ennen kuin nousi ylös tuolilta. Ehkä hänestä oli tullut laiska ja tylsä, mutta kenties se oli sallittua, kun näki miesystäväänsä niin harvoin.

”Mennään”, Jamie lupasi, hymyili tarjoilijalle ja ojensi Kaylalle kätensä. Normaalisti mies olisi viettänyt iltaa kisatalleilla, tarkastaen hevosia ja tunnustellen niitä selästä, mutta tänään hän luotti Celian selviytyvän yksin ja hevosten olevan valmiina kisoihin seuraavana aamuna.
Kun he pääsivät hotellin hissiin, hän pyyhkäisi naisen hiuksia sivuun ja kumartui painamaan suudelman sirolle niskalle.

Kayla tarttui miehen käteen ja pujotti sormensa tämän sormien lomaan heidän lähtiessä takaisin hotellille. Hän oli enemmän kuin iloinen siitä, että Celia oli vakuuttanut pärjäävänsä yksin ja että hän oli saanut Jamien vain itselleen täksi päiväksi.
Miehen huomionosoitus sai Kaylan jälleen kerran hyrisemään tyytyväisyydestä. Hän kääntyi Jamietä kohti ja painoi kiireettömän suudelman miehen huulille.
"Mihin aikaan huomenna minun pitää malttaa päästää sinut karkaamaan luotani?"

"Seitsemän jälkeen", Jamie vastasi punoen sormiaan Kaylan hiuksiin ja hamusi naisen huulia. Siihen oli onnekkaasti vielä monen monta tuntia aikaa. Hän oli tottunut vähäiseen uneen ja keksi paljon mielekkäämpääkin tekemistä heidän yölleen.
Hissin ovien aukeutuessa, hän nosti Kaylan hajareisin syliinsä ja painoi suudelman naisen kaulalle kantaessaan tämän heidän huoneelleen, avasi ketterin sormin hotellihuoneen oven ja potkaisi sitten oven kiinni heidän takanaan.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   La Heinä 07, 2018 8:50 am

Tiistai 26. kesäkuuta 2018, ilta, Hexham

Ylihuomenna matka jatkuisi Pariisiin. Hexhamin kesä tuntui melkein eksoottiselta vilpoisena ja märkänä lähes täysin eteläisessä Ranskassa vietetyn kesäkuun jälkeen. Pitkä, tallilla vietetty päivä tuntui lihaksissa ja sai Jamien vajoamaan raukeana sohvalle.
Kisojen väliin jääviin, harvoihin päiviin mahtui monta ratsastettavaa ja tarkastettavaa hevosta. Edellisten viikkojen kisat eivät olleet tuottaneet merkittävää menestystä, ja stressi viipyi kireytenä lihaksissa. Kilparatsastus ei ollut laji, johon sijoitettiin huvin vuoksi.
Mies venytti jalkansa suoraksi sohvalle, edelleen ratsastushousuissaan ja klikkasi hajamielisesti Netflixistä suositellun elokuvan pyörimään.

Melko älykkäästi käyttäytyvä koira oli helppo ottaa mukaan useimpien asiakkaiden luokse, mutta sen iloiset kohtaamiset kuralammikoiden kanssa ja ojissa sukeltaminen tuottivat Kaylalle iltaisin lisätöitä. Nainen oli heti töistä palattuaan kantanut kuraisen australianpaimenkoiran pesulle ja joutunut peseytymään itsekin.
Saatuaan pesuprojektin päätökseen Kayla vaelsi olohuoneeseen ja haroi yhä hieman kosteita hiuksiaan, kumartuen takaapäin kietomaan käsivartensa sohvalla loikoilevan Jamien ympärille.
"No kukas se täällä. Oletko jo syönyt?" Kayla kysyi suukottaen miehen poskea.

Ympärille kiertyvät käsivarret saivat Jamien sulamaan hymyyn ja silittämään naisen käsivartta.
"Hei", hän tervehti ääni asteen painuksissa ja tarttui Kaylan käsivarteen, vetääkseen tämän syliinsä.
"En vielä. Oletko sinä? Ajattelin tilata pizzaa." Ruoan laittaminen ei kuulunut Jamien suosikkitapoihin käyttää aikaa, varsinkaan väsyneenä.

Kayla hakeutui sohvalle Jamien kylkeen kiinni, kiskoi miehen käsivarren harteilleen ja heilautti jalkansa tämän syliin. Hän oli vaihtanut työvaatteet punaiseen väljään toppiin ja mustiin legginseihin.
"Ei, en ole ehtinyt vielä", nainen hymyili kevyen pisamaisilla poskillaan pehmeä hehku suihkun jäljiltä. "Tiedäthän, että jos tilaat pizzaa, niin minäkin haluan. Saatan vielä jonain päivänä muistuttaa pallokalaa. Otatko riskin?"
Kayla ei ollut sen tason kodin hengetär, joka loihti lähes tyhjästä jääkaapista syömäkelpoista ruokaa, joten hän oli harvoin kieltäytynyt ideasta tilata ruokaa kotiin.

Jamie nauroi ja hamusi naisen kaulansyrjää, siirtäen syrjään suihkusta vielä kosteita hiuksia.
"Pallokala kuuluu salaisiin haaveisiini", hän vakuutti halaten Kaylaa ja hapuili puhelintaan sohvatyynyjen välistä.
"Millaisen pizzan haluaisit?" hän kysyi hakien läheisen pizzerian numeron.

”En tiennyt, että pidät lihavasta ja myrkyllisestä.”
Kaylan silmät siristyivät huvittuneen epäuskoisina pallokalan saamalle ylistykselle, mutta samalla Jamien antama huomio oli saada hänet pakahtumaan tyytyväisyydestä. Jamien poissaolojen aikana hän kaipasi näitä hetkiä, jolloin saattoi kiireettä töiden jälkeen jakaa sohvan ja oudon huumorintajun miehen kanssa.
”Mielellään jotain muuta kuin pallokalaa. Kenties jotain, jossa on kanaa. Haaveilin päivällä kanasalaatista, mutta eikö pizza aja saman asian?” Kayla kiersi käsivartensa Jamien ympärille ja rutisti tuon tiukemmin itseään vasten.

"Lempiasioitani maailmassa", Jamie vakuutti huvittunutta tuiketta silmäkulmissaan. Hän punoi sormiaan kosteiden hiusten joukkoon.
"Pizza ajaa ehdottomasti saman asian. Useampien pitäisi ymmärtää se", mies sanoi nyökäten myöntyen.
"Kanaa, ananasta, paprikaa, jotain muuta?" Jamie nosti puhelimen korvalleen ja katsoi Kaylaa kysyvästi.

"Sellainen kuulostaa hyvältä", Kayla totesi raukeana ja painoi päänsä hetkeksi Jamien rintakehää vasten. Hän hätisti kylpyhuoneesta karanneen, märältä haisevan australianpaimenkoiran alas sohvalta ja keskittyi avuliaasti härnäämään puhelimessa puhuvaa miestä suukottelemalla tämän kaulaa.

Jamie hymyili ja suki hellästi Kaylan hiuksia, kun pizzeria vastasi. Veri tuntui kuumenevan ja kohisevan korvissa, eikä ajatusten pitäminen kasassa ollut vaivatonta.
"Yksi perhekokoinen pizza, mmh, kana- juuri se", mies sanoi kiertäen käsivarren Kaylan vyötärölle.
"Anteeksi, mitä sanoit? Kyllä, tähän osoitteeseen. Kiitos." Jamie laski puhelimen sohvapöydälle.
"Kuulepas..."

Kayla antoi huultensa vaeltaa miehen kaulalla ja näykkäsi hellästi ihoa korvan alapuolella. Jamien päättäessä puhelun nainen keskeytti härnäämisen.
”Mitä? Tarjosin henkistä tukea”, hän hymyili viattomasti, vaikka vihreissä silmissään viipyikin ilkikurinen pilke.

Jamie nauroi käheästi ja ujutti kätensä naisen topin helman alle, antoi sormiensa vaeltaa selän paljaalla iholla.
”Aivan erinomaista sellaista”, mies lupasi halaten Kaylaa tiukemmin.
”Taidan tarvita henkistä tukeasi useamminkin."

Kosketus selän iholla sai lämpimät väreet kulkemaan niskaan asti.
”Niinkö? Minkälaista? Häiriköintiä puheluidesi aikana aina tiistaisin?” Kayla ehdotti silitellessään kiireettömänä miehen rintakehää.

"Juuri sellaista", Jamie vakuutti silittäen ihoa sormenpäillään, piirrellen siihen hajamielisiä kuvioita.
"Olen avoimin mielin muunkinlaisen häiriköinnin suhteen", mies lupasi ja kallisti päätään, hamuten vuorostaan Kaylan kaulaa.

"Oletko?" Kayla hymisi ajatukset harhaillen ja puraisi huultaan näennäisen itsehillinnän käydessä hankalaksi.
Hän kiepautti itsensä sulavasti hajareisin Jamien syliin painaakseen suudelman miehen huulille.
"Pizzakuskikin saattaa tulla kohta häiriköimään. Onnenpäiväsi."

Jamie nauroi ja laski kätensä Kaylan lantiolle, hamuten toistakin suudelmaa naisen huulilta.
"Olenpas minä onnekas", hän sanoi sivellen lantion kaarta sormillaan. Kuinkakohan pian pizza saapuisi? Ehkä olisi paras odottaa ruokaan, ennen kuin hän häiriköisi naista. Olisi ikävä tulla keskeytetyksi mitä parhaimmalla hetkellä.
"Oliko sinulla hyvä päivä?" hän kysyi siirtäen kosteita hiuksia hartian yli ja kumartui suutelemaan naisen solisluuta.

Kaylaakaan ei huvittanut tulla pizzakuskin yllättämäksi, vaikkei olisi malttanut irrottaa huuliaan Jamien huulista. Hän jäi istumaan miehen syliin ja siveli tämän käsivartta sormenpäillään.
"Ihan mukava. Pelkästään hevosasiakkaita, hyvin vähän tympeitä omistajia ja yhdet omat treenit Pacon kanssa. Pidän tästä kotiin palaamisesta silti eniten", Kayla vakuutti seesteisyyttä äänessään. Pitkästä aikaa hän ei kokenut tukehtuvansa töihinsä, mikä näkyi kohonneena mielialana. Toistaiseksi hän oli harmissaan vain Jamien viimeaikaisesta stressistä.
"Millainen päivä sinulla oli?"

Jamie kiersi kätensä paremmin naisen vyötärölle ja veti tämän rintaansa vasten, hamuten huulillaan kaulansyrjää kosteiden hiusten suojassa. Kayla vaikutti onnellisemmalta. Siitä hän oli onnellinen.
"Ratsastin monta hevosta", hän naurahti käheästi ja antoi kätensä vaeltaa takaisin topin helman alle.
"Juniper on matkalla Pariisiin hevosten kanssa. Haluatko lähteä sinne viikonlopuksi?"

”Sepä yllättävää. Odotin kuulevani, että ratsastit strutseilla tai jotain muuta jännittävää”, Kayla nauroi lempeään sävyyn, vei sormensa Jamien punaruskeiden hiusten lomaan ja painoi huulensa tuon otsalle. Miehen läheisyys tuntui täydelliseltä pitkän työpäivän päätteeksi. Typerä pizzakuski olisi saanut pitää kiirettä.
”Toki haluaisin, mutta en ole varma ehdinkö”, Kayla vastasi hiljaa, katsellen miehen kasvoja tarkasti. Vaikka hän olisi mieluummin pitänyt Jamien kotona, oli hän tyytyväinen siihen, että mies pyysi häntä mukaan. ”En siis Juniperin kanssa, vaan sinun. Tuotankohan minä huonoa onnea, jos lähden?”

"Ehkä voin kysyä, sopisiko strutsiratsastus vaikka huomiselle lounastauolle", Jamie pohti piirtäen sormenpäillään jotain etäisesti hevosta muistuttavaa naisen selän iholle.
"Sinä tuotat mitä parasta onnea", mies lupasi naurahtaen ja painoi suudelman Kaylan huulille. Hänellä tuskin edes voisi olla huonompaa onnea kuin mitä edellisissä kisoissa oli ollut, vaikka koskaan tuskin saisi ajatella niin. Maailmalla oli tapana yllättää.
Jamie halasi Kaylan paremmin syliinsä ja näykkäsi kaivaten naisen kaulaa. Mutta pizza saapui ja haikeasti huoahtaen mies laski Kaylan sohvalle, nappasi lompakkonsa sohvapöydältä ja hölkkäsi ovelle.

"No ehkä minun pitää siinä tapauksessa lähteä mukaan", Kayla naurahti ja väisti vastahakoisesti Jamien tieltä pizzan saapuessa.
Hän nousi sohvalta ja asteli keittiöön etsimään heille ruokailuvälineitä. Nainen poimi kaapista juomalasit ja pari lautasta ja kuulosteli kärsimättömänä eteisestä kantautuvaa rakkaan lemmikkinsä innokasta haukahtelua, kun se oli kirmannut ovelle Jamien vanavedessä.

"Ei taida olla sinulle tämä", Jamie huomautti huvittuneena koiralle, kun potkaisi oven kiinni ja kantoi pizzan peremmälle.
"Pitäisikö laittaa jokin sarja pyörimään?" mies kysyi ja vilkaisi elokuvaa, josta ei ollut kuunnellut sanaakaan. Ehkä se ei ollut suuri menetys. Vakavasävyiset keskustelut eivät varsinaisesti siepanneet hänen kiinnostustaan.

”Sopii. Onko sinulla jokin tietty sarja mielessä?”
Vasta palattuaan takaisin olohuoneeseen Kayla tuli kiinnittäneeksi huomiota ruudulla pyörineeseen elokuvaan, joka ei vaikuttanut erityisen toiminnantäyteiseltä.
”Vai keskeytinkö jonkin huikean elokuvaelämyksen?” hän kysyi laskiessaan astiat sohvapöydälle.

"Ehkä selviän", Jamie vastasi keskeyttäen elokuvan ja selasi hajamielisesti Netflixin sarjatarjontaa.
"Arrested Development on aina hyvä valinta?" mies ehdotti valikoiden lempisarjansa ja katsahti hymyillen astioita. Hän vajosi sohvalle ja poimi laatikosta siivun pizzaa talouspaperin kanssa toivoen, ettei Kayla ahdistuisi eläessään barbaarin kanssa.
"Oletko katsonut tätä aikaisemmin?"

”Pistä pyörimään”, Kayla myöntyi ja nosti lautaselleen palan pizzaa.
Hän oli jo saattanut tottua barbaariinsa, mutta aina kannatti yrittää tarjota toisenlaistakin toimintatapaa.
”Siivosin eilen, joten et varmaankaan ripottele kananpaloja sohvalle, ethän?” nainen esitti toruvaa istuutuessaan Jamien viereen. Hän pörrötti miehen hiuksia hymyillen ja pudisti päätään vastaukseksi kysymykseen.
”Ehkä pari kertaa. Vaikuttaa sopivan pöljältä pöljän miehen kanssa katsottavaksi. Kaikella rakkaudella.”

"Liekö se niin vakavaa", Jamie vastasi ja töykkäsi vastaukseksi Kaylan kylkeä naisen pörröttäessä hänen hiuksiaan.
"Hieman herkkuja koirallekin." Kananpalat tosin pysyivät kunniallisesti hänen pizzassaan ja päätyivät suuhun sohvan sijasta, mikä oli melkein sääli naisen koiraa ajatellen.
"Onko jotain, mitä haluaisit tehdä Pariisissa?"

Kayla kohotti toista kulmaansa huvittuneena.
"Rupeatko isottelemaan minulle pizzasi kanssa?" hän haastoi, mutta keskittyi sitten syömään omaa pizzaansa murustelematta. Sohvan sotkeminen itse veisi tehokkaasti pohjan hänen nalkutukseltaan.
"Mitäkö haluan tehdä? Shoppailla, kierrellä ja juoda lasin viiniä. Ehkä tarjota sinulle sitä kaipaamaasi henkistä tukea", Kayla nauroi ja pörrötti uudestaan Jamien hiuksia. "Jos luomme tässä nyt ihania mielikuvia siitä reissusta, en ainakaan pysty kieltäytymään. Mikä sääli."

"Mikä sääli", Jamie vastasi poikamaisesti virnistäen ja hipaisi sormenpäillään uudelleen naisen kylkeä.
"Henkinen tukesi on lempiasioitani maailmassa. Käyn mielelläni kanssasi lasillisella viiniä kisojen lomassa", hän lupasi ja pyyhkäisi käsiään talouspaperiin viimeisteltyään pizzansa.

"Kuulostaa täydelliseltä", Kayla hymyili ja pyyhkäisi suuhun yrittävät otsahiuksensa korvansa taakse.
"Kuinka hevosenhoitajasi ovat nyt pärjänneet? Tarvitseeko sinun enää kaiken muun lisäksi huolehtia, pärjäävätkö he ja saavatko aikaan katastrofeja tai muuta mukavaa?" nainen uteli syödessään viimeisiä rippeitä lautaseltaan.

"He ovat pärjänneet paremmin", Jamie vastasi ja silitteli Kaylan kylkeä, katsellen naista lämmin hehku tummissa silmissään.
"Tai ainakin he kätkevät katastrofinsa paremmin minulta. Celia on ollut todellinen aarre", hän sanoi ja rapsutti vapaalla kädellään koiran päätä.
"Ja Juniper on uskomaton töissään. Olen melko varma, että Hazelkin kehittyy. Ainakin hän on saanut aina hevoset ajoissa ja ehjänä perille, joten se on varmasti positiivista?"

Moinen hevosenhoitajien kehuminen olisi aikoinaan saanut Kaylan näkemään punaista, mutta nyt hän oli vain tyytyväinen, etteivät he aiheuttaneet suurempia tuhoja. Kayla nauroi ajatukselle salatuista katastrofeista.
"Olet uskomattoman taitava sietämään tyhmyyksiä", hän sanoi ja asetti tyhjän lautasensa sohvapöydälle.
Kayla kääntyi Jamien puoleen vienosti hymyillen ja vei toisen kätensä silittämään miehen niskaa.
"Onneksi. En minäkään ole aina ehkä se älykkäimmin käyttäytyvä yksilö tältä planeetalta."

Jamie naurahti ja kiersi kätensä Kaylan vyötärölle, kun lautanen laskeutui turvallisesti sohvapöydälle. Hän veti naisen takaisin syliinsä – jotain miellyttävää oli jäänyt kesken, kun pizza oli saapunut.
"Sinun hulluutesi sopii täydellisesti yhteen minun hulluuteni kanssa", mies lupasi ja painoi suudelman naisen huulille.

Kayla oli enemmän kuin onnellinen heidän yheensopivasta hulluudestaan. Eipä elämä käynyt tylsäksi. Hän siirtyi takaisin Jamien syliin ja vastasi malttamattomana suudelmaan, valuen sitten suudelmineen miehen kaulalle.
"Olen melko varma, että sinä aiheutat hulluuteni", nainen mutisi ihoa vasten.

Jamie antoi kätensä upota naisen hiuksiin ja juoksutti niitä hellästi sormiensa lomassa.
"Enkä ole siitä tippaakaan pahoillani", mies vastasi häivähdys käheää naurua äänessään ja kallisti päätään asteen antaakseen Kaylalle tilaa kaulallaan. Hänen toinen kätensä vaelsi topin alla, silitti selän paljasta ihoa.

"Oletpa röyhkeä", Kayla hyrisi pehmeästi, silmissään huvittunutta hymyä.
Hän painoi lämpimiä, viipyileviä suudelmia Jamien kaulalle, korvalle ja leualle ja näykkäsi hellästi tämän alahuulta. Kädet etsivät tiensä miehen paidan alle ja ryhtyivät vaatimaan sen riisumista.

Jamie hymyili ja tunsi kireiden lihasten rentoutuvan hellästä kosketuksesta. Hän auttoi paidan päänsä yli ja tarttui vastavuoroisesti Kaylan toppiin, nakaten sen huolimattomasti sohvan selkänojan yli.
"Hitto olen ikävöinyt sinua", hän huokasi ja kuljetti käsiään naisen selällä ja kyljillä, halaten Kaylaa tiukemmin syliinsä.

Kayla suuteli Jamien solisluita, antaen kätensä vaeltaa miehen paljaalla ylävartalolla. Jälleen mies sai pelkällä läheisyydellään hänen sykkeensä kiihtymään. Se olisi ollut ärsyttävää, ellei Kayla olisi ollut niin varma, että Jamie oli juuri se, jonka hän halusi pystyvän tekemään niin. Kayla ei ollut koskaan ollut näin varma heidän suhteestaan, ja tilanne oli suorastaan hämmentävä.
”Minäkin sinua”, hän kuiskasi hymyillen miehelle lämpimästi ja päättäväisin ottein kaatoi tämän sohvalle selälleen.
Vaaleanruskeat, tuuheat hiukset olivat kuivuessaan taipuneet pehmeille, itsepäisille laineille, ja ne valuivat hartian yli hivelemään miehen ihoa, kun Kayla kumartui hamuamaan Jamien huulia ja siirtyi kiireettä alaspäin aina vatsalle asti.

Jamien syke kohosi rajusti, kun Kayla kellisti hänet selälleen, ja veri alkoi polttaa suonissa, kun nainen valui alaspäin suudelmineen. Ehkä hänen pitäisi pelätä sydämensä puolesta. Miten hän toivoi, että olisi voinut viettää naisen kanssa enemmän kuin muutaman, väsyneen illan viikossa. Ehkä hän saisi houkuteltua Kaylaa useammin mukaansa kisamatkoille.
Hän kosketti laineikkaita hiuksia, siveli sormenpäillään naisen niskaa ja yritti olla huokaamatta ääneen huulten kosketuksesta vatsallaan.

Kayla tarkkaili vaivihkaa miehen reaktioita ja kosketti hampaillaan vatsan ihoa lonkkaluun reunan tuntumassa. Hän oli liian pitkään etsinyt merkkejä siitä, että Jamie ei ollut hänen kanssaan tosissaan eikä kaivannut häntä. Yrittänyt olla riittävän viileä ja pitää jalat maassa, että ei muka putoaisi korkealta, jos Jamie päättäisi lähteä, mutta lopulta yrittänyt itse pilata kaiken. Nainen halusi vihdoin antaa kaikkensa heidän suhteelleen ja tehdä miehen hulluksi vain positiivisessa mielessä.
Kayla availi Jamien housut ja kiskoi ne pois vilkaisten miehen kasvoja kohti pieni itsetietoinen hymy huulillaan.
"Et kai viihdy koko iltaa työvaatteissasi."

Hymystä päätellen Kayla taisi tietää, miten vaikutti häneen. Nainen sai hänet täysin valtaansa.
"En kai", Jamie naurahti, ääni paljastavan käheänä ja seurasi naisen kasvoja katseellaan. Ei, ei viihtyisi. Hän hipaisi Kaylan poskea peukalonsyrjällään ja yritti pitää pulssinsa hallinnassa, vaikka tunsi veren kohisevan korvissaan.

Kayla palasi suutelemaan Jamien huulia hengitys hieman kiihtyneenä. Hänen sormensa punoutuivat Jamien niskahiusten lomaan samalla kun toinen käsi silitteli miehen kylkeä ja vatsaa, valuen siitä vaativasti alavatsalle.

Jamie puhalsi ulos yrittäen turhaan tavoitella itsehillintää. Hän vastasi nälkäisenä suudelmaan, punoi sormensa naisen hiuksiin ja veti Kaylaa itseään vasten.
"Ajattelitko sinä viihtyä koko illan vaatteet päällä?" hän kysyi käheästi ja tarttui toisella kädellä legginsseihin, nykien niitä alas.

"Ehkä", Kayla vastasi silmät siristyen salaperäiseen hymyyn. "Vaativa mies."
Hän nousi ylös ja hankkiutui housuistaan eroon, potkaisten vahingossa sohvan vieressä levottomana pyörinyttä koiraa. Hemmetin koira.
"Olisikohan makuuhuoneessa vähemmän koiria ja enemmän tilaa?"

Jamie naurahti ja katseli naista kiinteästi, rintakehä kiihtyneen hengityksen tahdissa kohoillen.
"Etkö pidä haasteista?" hän kysyi koskettaen Kaylan lantion kaarta, vetäen naista lähemmäs itseään. Hän painoi suudelman paljaalle vatsalle ja kiersi käsiään tiukemmin vyötärön ympärille.

Kayla oli kompastua koiraan siirtyessään takaisin Jamien päälle, mutta huulet vatsalla saivat hänen ajatuksensa hetkeksi harhailemaan pois häiriötekijöistä.
Hän kietoi käsivartensa miehen ympärille ja suuteli kaulan sivua kevyesti näykäten.
"Yllätytkö, jos kerron kaipaavani sinunlaistasi haastetta, en tuota läähättävää eläintä", hän supatti Jamien korvaan suupielet huvittuneesti kohoten.

Jamie halasi Kaylaa tiukemmin, tunsi sykkeen kiihtyvän korvissaan, kun hampaat koskettivat hänen kaulaansa.
"Olet oikeassa", hän myöntyi ja ponnisti seisomaan, kaapaten Kaylan hajareisin syliinsä. Ehkä he ristisivät keittiön tai ruokapöydän tai vaikka eteisen lipaston joku toinen kerta. Mies kantoi naisen ylös portaita ja tuuppasi jalallaan makuuhuoneen oven kiinni heidän perässään pitääkseen läähättävän eläimen ulkopuolella, ennen kuin laski Kaylan sängylle ja kumartui naisen ylle.
"Parempi?"

Sohva katosi alta, kun Jamie nosti hänet ilmaan, ja Kayla kietoi jalkansa miehen ympärille olohuoneen vaihtuessa makuuhuoneeseen. Läähättävä koira ei onneksi ehtinyt mukaan pilaamaan tunnelmaa. Selkänsä koskettaessa sängyn pintaa Kayla veti Jamien malttamattomana lähelleen. Hän siveli pehmeillä käsillään miehen harteita ja niskaa, antaen palavan katseensa tutkia hetken miehen kasvoja. Miten täydellinen tuo oli.
"Mmhm", Kayla äännähti myöntävästi hakiessaan suudelmaa miehen huulilta. Paljon parempi.

Tummissa silmissä oli kuumeinen hehku. Poikamainen, kuriton pilke oli kadonnut sen alle, sai Jamien vastaamaan Kaylan katseeseen kaivaten, ennen kuin vastasi suudelmaan, punoen sormiaan laineikkaisiin hiuksiin. Toinen käsi vaelsi alas kylkeä, siveli sormenpäillään naisen reiden ihoa.
Hän halusi Kaylaa niin, että sattui.

Pehmeä huokaus pääsi Kaylan huulilta käden kulkiessa alemmas reidelle asti. Hän halusi lisää ja kaipasi miestä lähelleen niin, ettei olisi malttanut olla, ja otteet kävivät selvästi kärsimättömiksi. Jamie sai hänen olonsa niin luontevaksi, että edes naisen reittä kirjovat rujot leikkausarvet eivät enää häirinneet häntä, vaikka vielä pari vuotta sitten ne olivat saaneet hänet haluamaan piilottaa itsensä vyötäröstä alaspäin. Kaylan sormet puristuivat vaativasti nyrkkiin Jamien hiusten lomassa ja toinen käsi hyväili miehen vartaloa alaspäin suuntautuvin liikkein.

Käden hyväilevä liike sai loputkin miehen vähäisestä itsehillinnästä karisemaan. Hän kosketti hampaillaan Kaylan hartiaa ja kaulansyrjää, hengitti syvään naisen tuoksua. Hän menettäisi vielä joskus järkensä.
Hän ei muistanut koskaan humaltuneensa toisesta ihmisestä näin.
Jamie tarttui naisen lantioon, kohotti sitä parempaan asentoon ja painui lähemmäs, veri suonissa malttamattomana palaen.

Hampaiden kosketus sai Kaylan vetämään henkeä terävämmin ja puremaan huultaan, että pysyisi edes jossain määrin järjissään. Jamien tullessa kiinni häneen Kaylan oli hyvin vaikea estää sormiaan ja kynsiään painumasta liian lujaa miehen hartioiden ihoon vetäessään tuota vielä lähemmäs itseään. Pulssi tykytti voimakkaana korvissa asti ja hengitys kävi entistä tiheämmäksi ja raskaammaksi. Jos mielihyvään oli mahdollista kuolla, taisi se riski olla ihan nurkan takana.

Muistikuvat kävivät sumeiksi, ja Jamien mieli kieppui vain tunteita, jumalaisia häivähdyksiä yhteen kietoutuneista kehoista, kuumasta ihosta ihoa vasten. Hän nojasi päätään Kaylan hartiaa vasten, rintakehä hengästyneenä kohisten.
Veri kohisi korvissa, syke tuntui hakkaavan koko kehon läpi ja sai onnellisen raukeuden hiipimään sormenpäitä ja varpaita kohti.
Jamie kierähti naisen viereen ja rutisti tämän tiukasti syliinsä, haudaten kasvonsa kaulataipeeseen.

Kayla haroi hiuksiaan tasaillessaan hengitystään ja yrittäessään kasata täysin muihin maailmoihin karanneita ajatuksiaan kokoon täydellisen hetken päätteeksi. Sängyn peitteet hänen allaan tuntuivat hieman nihkeiltä, mutta viileiltä kuumaa ihoa vasten. Nainen kietoi käsivartensa Jamien ympärille ja naurahti ääni raukeudesta käheänä.
"Sinä se teet tylsistä työpäivistänikin loppujen lopuksi täydellisiä."

Jamie hieraisi nenänpäätään naisen kaulansyrjään. Hän yritti saada hengitystään tasaantumaan, hengitti hetken syvään toivoen, että kylkiluita vasten jyskyttävä syke tasaantuisi inhimillisiin lukemiin.
Sormet silittivät naisen paljasta selkää, vaelsivat kyljellä ja jäljittelivät lantion kaarta miehen halatessa Kaylaa lujemmin. Täydellinen kuvasi hyvin heidän yhteistä iltaansa, vielä paremmin naista itseään.
"Mene naimisiin kanssani", Jamie huokasi Kaylan kaulaa vasten.

Kayla venytteli raukeita jäseniään ja sulki hetkeksi silmänsä hengittäessään Jamien tuoksua, mutta miehen seurava lause sai hänet pian avaamaan silmänsä. Mitä? Ylikierroksilla loikkiva sydän saattoi jättää pari lyöntiä välistä, kun nainen kuumeisesti pohti, oliko kuullut oikein.
"Mitä?"
Kayla kohottautui kyynärpäänsä varaan ja katsoi Jamietä kysyvä katse silmissään tietämättä, kuuluiko nyt nauraa vai ei. Olikohan miehen huumorintaju saanut erittäin oudon ilmenemismuodon?

Ehkä pyyntö oli yllättävä.
Jamie ei ollut koskaan markkinoinut itseään suurena sitoutumisen ystävänä, ja näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä hänen olisi pitänyt ajatella asiaa. Hankkia ruusuja tai kynttilöitä tai kakkuun leivottu sormus.
Jamiekin nousi toisen kyynärpäänsä varaan ja hipaisi Kaylan leukaa.
"Mene kanssani naimisiin."

Kayla tuijotti Jamietä entistä kysyvämpänä. Sydän otti uuden spurtin yrittäen jyskyttää tietään ulos rinnasta ja veri tuntui pakenevan päästä ajatusten seilatessa holtittomasti laidasta laitaan.
"Jamie, minä-"
Oliko Jamie tosissaan? Kayla kosketti hajamielisenä ja hämmentyneenä miehen käsivartta ja yritti katseellaan päästä kiinni tuon ajatuksiin.
"Jos tuo on vitsi, tiedäthän, että se on maailman surkein sellainen, Jamie. Jopa sinulta", nainen vannoi.

Jamien suupieli kohosi hymyyn.
Ehkä hän oli hullu. Harkitsevaisuus ei ollut koskaan kuulunut hänen vahvuuksiinsa.
"Kayla", Jamie vastasi ja punoi sormensa naisen hiuksiin, laskien kätensä tämän niskalle. Tummat silmät siristyivät hymystä, poikamainen, lämmin pilke silmäkulmissa.
"En vitsaile." Miksi se olisi niin hullua?

Kayla oli aina uskonut, että naimisiin meneminen oli vihoviimeisin asia, mitä Jamie eläessään tekisi. Että mies aikoi viettää elämänsä täysin vapaana tekemään hetken mielijohteesta mitä tahansa kenen tahansa kanssa, eikä kaivannut vaimon kaltaista palloa jalkaansa. Kayla oli uskotellut itselleen, ettei hänkään haluaisi sitoutua liian vahvasti keneenkään, kaikista vähiten sellaiseen mieheen, josta liikkui kaikenlaisia huhuja. Nyt Jamien otettua puheeksi naimisiin menemisen, Kayla pelkäsi, ettei tuo ollutkaan tosissaan. Ilmeisesti nyt hän todella halusi sitoutua juuri siihen mieheen, josta oli aina varoitellut itseään.
"Etkä ole kipeä tai kolauttanut päätäsi tänään?" Kayla kysyi saaden kasvoilleen ripauksen huvittuneisuutta ja kokeili Jamien otsaa kädellään.

Jamie katseli Kaylaa lämmintä huvitusta silmissään, naururyppyjen viuhka silmäkulmissaan.
"En", hän vastasi ja tutki naisen silmiä, antaen kätensä viipyä sirolla niskalla.
Ehkä hän oli hullu. Mutta miksi se olisi lopulta hullua? Hän halusi Kaylan elämäänsä, ei vain tässä hetkessä, vaan myös tulevaisuudessa.
Ehkä heillä olisi oma talli joku päivä, kun olisivat jo harmaita. Tai he kiertelisivät maailmaa, ratsastaisivat paratiisin valkeilla hiekkarannoilla aalloissa.
"Mene naimisiin kanssani."

Ehkä Jamie oli tosissaan, vaikka Kaylan oli hyvin vaikea uskoa tätä todeksi. Koko naimisiin meneminen kuulosti niin oudolta. Mitä ihmettä täällä tapahtui? Hän katseli miestä tovin, silmissään häilyen sekavaa tunnetta epäuskon, hämmennyksen ja varovaisen ilon välillä, kunnes veti Jamien tiukkaan halaukseen.
"No menen", Kayla nauroi yhä hämillään ja painoi kasvonsa miehen kaulalle. "Tietenkin menen kanssasi naimisiin."

Jamie kiersi käsivartensa Kaylan ympärille ja rutisti tiukasti. Hän suli häkeltyneeseen hymyyn. Kayla oli sanonut kyllä. Kayla oli sanonut kyllä!
Se tuntui vielä uskomattomammalta kuin se, että hän oli löytänyt rohkeutta kosia. Mies painoi kasvonsa naisen hiuksiin ja painoi suukon tämän ohimolle.
Hetken Jamie vain rutisti Kaylaa, ennen kuin laski naisen sylistään sängylle ja nousi kaivamaan sukkalaatikkoaan. Pariin raidallisia, rullattuja sukkia oli työnnetty pieni, musta samettirasia.
Mies istahti takaisin sängyn laidalle ja avasi sen, poimien tyynyltä siron, sulavalinjaisen kihlasormuksen, aktiivisesti käsillään tekevälle naiselle sopivan.
"Sallitko?" hän kysyi poimiessaan Kaylan käden omaansa pujottaakseen naisen nimettömään täydellisesti istuvan sormuksen paikalleen.

Jamien noustessa ylös Kayla kohottautui istumaan ja haroi hajamielisenä pörröisiä hiuksiaan. Olipa mies osannut taas yllättää. Kayla ei todellakaan olisi osannut arvata mitään. Hänestä yllätykset olivat usein kovin vaivaannuttavia, joten ehkä hänen oli syytä olla iloinen, ettei Jamie ollut kosinut vaikka julkisella paikalla suuren ihmisjoukon keskellä.
Kayla nyökkäsi yhä hämillään ja antoi Jamien pujottaa sormuksen hänen nimettömäänsä.
”Se on ihana”, hän henkäisi katsellen kaunista sormusta, joka oli juuri niin siro ja muodoltaan hillitty kuin hän olisi toivonutkin.
”Olet ihan hölmö”, Kayla nauroi, vaikka olisi tehnyt mieli itkeä onnesta. ”Olen käyttäytynyt kuin mielenvikainen ja sinä menet ja kosit.”

Jamie pujotti sormuksen varovasti paikalleen.
Sydän hakkasi edelleen hämmentyneellä voimalla, hieman jälkijunassa. Jamie oli lahjakas toimimaan spontaaniudella, joka ei jättänyt tilaa pelolle tai toisille ajatuksille. Joskus jalat tutisivat hyvän hetken laskuvarjo- tai benjihypyn jälkeen.
"Minähän kerroin sinulle", mies naurahti ja kiersi käsivarren Kaylan ympärille, painaen nenänsä naisen hiuksiin.
"Sinun hullusi sopii täydellisesti yhteen minun hulluni kanssa."

"Ehdin jo unohtaa. Olet ihana."
Kayla rakasti Jamien hulluutta, vaikka se saikin naisen joskus sekoilemaan. Hän olisi varmasti pitkästynyt kuoliaaksi jonkun toisen kanssa, mutta onneksi sitä vaihtoehtoa ei ollut tarpeen edes miettiä. Jamie oli hänen, ja vain hänen. Ja niin rakas ja vaikka mitä.
Kayla halasi miestä uudelleen ja painoi lämpöisistä ajatuksistaan paljon kertovan suudelman tämän huulille. Niin positiivinen kuin yllätys oli ollutkin, koko keho tuntui huteralta alkujärkytyksen hälvetessä ja sykkeen hiljalleen rauhoittuessa. Suuta kuivasi ja huone pyöri, mutta ei se haitannut. Voi luoja.
Kayla veti peiton mytyksi syliinsä ja kellahti huokaisten sängylle selälleen.
"Ei saa säikytellä noin. Saan joskus vielä sydänkohtauksen", hän naurahti painaen otsaansa kädellään.

Jamie vajosi kyynärpäänsä varaan Kaylan vierelle ja työnsi peittoa hellästi syrjään naisen päältä.
”Hyvä muistuttaa aina välillä”, hän naurahti käheästi ja hipaisi kättä, jossa oli nyt sormus. Hänen sormuksensa. Ajatus nosti epäuskoisen hymyn hänen huulilleen.
Mies piirsi sormenpäällään pitkin Kaylan vatsaa.
”Oliko se todella niin suuri yllätys?”

Kayla vilkaisi miestä kuin tuo olisi sanonut jotain hölmöä. Hänestä oli vielä jokin aika sitten tuntunut siltä, että Jamien kanssa yhteen muuttaminen oli ollut yhtä luvatonta kuin jonkin luonnonvaraisen eläimen vangitseminen häkkiin. Että miehen olisi pitänyt antaa kuljeskella vapaana ilman julmia ehdotuksia yhteen muuttamisesta. Ei hän todellakaan olisi uskonut tämän menevän näin.
"Ai oliko?" Kayla hymähti aavistuksen huvittuneena ajatuksistaan. "Olisin voinut lyödä vetoa sen puolesta, että vietän koko elämäni neiti Williamsina. Olen pahoillani, jos tulee yllätyksenä, mutta et ole aina vaikuttanut naimisiin haluavalta tyypiltä."

”En aina ollut naimisiin haluava tyyppi”, Jamie huomautti ja nojautui painamaan suudelman naisen olkapäälle. Hän kiersi kätensä tämän vyötärölle ja veti Kaylan lähemmäs itseään.
”En ole sitä vieläkään”, mies lisäsi ja painoi suudelman nyt naisen kaulalle.
”Haluan naimisiin sinun kanssasi, koska sinä olet se ihminen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämäni.”

Kayla ei oikein tiennyt, miksi se kuulosti hänestä niin uskomattomalta, että Jamie halusi viettää hänen kanssaan loppuelämänsä. Mistä lähtien niin oli ollut? Joka tapauksessa asian kuuleminen teki Kaylan onnellisemmaksi kuin hän oli koskaan ollut. Nainen hymyili tuntiessaan huulten kosketuksen kaulallaan ja kääntyi Jamien puoleen.
"Hyvä, koska minä en aio päästää sinua pois elämästäni. Kunhan meistä ei koskaan tule sellaista toisiinsa kyllästynyttä paria, joka puhuu toisilleen vain riidelläkseen kotitöistä ja kauppalistoista", Kayla pohti ääneen ja siveli sormenpäällään miehen ihoa, mukaillen solisluun ja olkapään muotoja.

Jamie vajosi kyljelleen ja veti Kaylan kiinni itseensä. Sydän tykytti edelleen rinnassa villiä rytmiä. Hän oli tainnut jännittää enemmän kuin oli aavistanut.
Kuvaus tulevaisuudesta sai hänen suupielensä nykimään ja lopulta miehen purskahtamaan hyväntuuliseen nauruun.
"Näetkö meidän voivan olla sellainen pari?" hän kysyi ja hieraisi nenänpäätään Kaylan kaulansyrjää vasten, haudaten kasvonsa kaulataipeeseen ja rutistaen naisen syliinsä.

"Kyllä, jos muutut vuosien kuluessa erittäin kärttyisäksi ja riidanhaluiseksi", Kayla vastasi hymyillen. "Mistä sen tietää."
Hän kietoi käsivartensa Jamien ympärille ja silitteli miehen hiuksia hajamielisenä. Sormus nimettömässä näytti ja tuntui vieraalta ja oudolta Kaylasta, joka muuten käytti vain harvoin koruja.
"Milloin olisi hyvä aika mennä naimisiin?" hän kysyi hieman epäröiden.

Jamie hengitti syvään Kaylan kaulaa vasten. Sormenpäät vaelsivat mietteliäinä naisen selällä.
”En tiedä”, hän vastasi ja painoi suudelman naisen kaulansyrjälle, kokeillen hellästi hampaillaan solisluuta.
”Missä sinä haluat mennä naimisiin? Ja miten?” Jamie ei tainnut häpeäkseen koskaan kysyä Kaylan tulevaisuudenhaaveista tai unelmahäistä. Halusiko nainen iltapäiväajan maistraatista lounastauon ohessa vai kenties upeat rantahäät Tahitilla vai jotain paljon perinteisempää?

”Hmm”, Kayla mietti ja yritti kehnolla menestyksellä olla häiriintymättä Jamien huulista ja hampaista ihollaan.
Salaa hän toivoi mahdollisuutta karsia kaikki keski-ikäiset ja sitä vanhemmat sukulaisensa pois hääjuhlista, mutta hänet ammuttaisiin kuuhun, jos vanhemmat eivät saisi kutsua.
”En oikein tiedä. Minä lähinnä toivon juhlia kohtuullisella ihmismäärällä, hyvää keliä ja rentoa tunnelmaa ilman, että kukaan alkaa riidellä kenenkään kanssa”, nainen totesi hymyillen huvittuneena ja suukotti Jamien otsaa. ”On toinen tarina, missä ja miten sellainen onnistuisi.”

Jamie naurahti ja piirsi nenänpäätään naisen kaulansyrjää vasten.
"En tiedä", hän tunnusti.
"Haluatko pitää häät täällä vai jossain ulkomailla?" Jos hänen perheensä tunkeutuisi mukaan, rento tunnelma olisi luultavasti tuhottu. Ehkä hänen perheensä ei tarvitsisi kutsua.
Vain tiedon jälkikäteen.

”Olen vasta toipumassa siitä, että ehdotit naimisiin menemistä. En ole miettinyt, missä haluan pitää häät”, Kayla vetosi nauraen ja tökkäsi miestä kylkeen. ”Entä sinä? Kauanko olet tätä suunnitellut?”

Jamie hykersi huvittuneena ja rutisti Kaylaa tiukemmin, hamuten huulillaan naisen kaulataivetta.
"Ostin sormuksen jokunen viikko sitten Ranskasta", mies vastasi upottaen sormensa laineille kuivaneisiin hiuksiin.
"Mutta olen tiennyt hyvän aikaa, että haluan viettää elämäni sinun kanssasi."

"Oletko?" Kayla hämmästeli ja siveli siistin lyhyiksi leikatuilla kynsillään miehen niskaa.
Heidän suhteensa oli jonkin aikaa tuntunut olevan vakaalla pohjalla, mutta että niin vakaalla, että mies säilytti kihlasormusta hänen tietämättään.
"Sinulla on ollut sormus viikkoja ja kosit vasta nyt?" hän toisti huvittuneena. "Ehditkö jo miettiä, millaset häät sinä haluaisit?"

"Mm'hh", Jamie vastasi ja hengitti naisen kaulaa vasten. Hän oli tiennyt hyvän aikaa, mutta koska oli tunnettu impulsiivisesta luonnostaan ja harkitsemattomista päätöksistä, oli halunnut olla varma.
"Luulen, että olen kiinnostuneempi häämatkasta", mies totesi hamuten naisen korvaa.
"Mutta minusta häiden pitäisi olla onnellinen, mukava päivä ystävien ja läheisten kanssa."

"Ettäs kehtasit julmasti pimittää tuollaisia asioita. Tiedäthän, että haluan tietää kaikesta kaiken", Kayla huomautti esittäen loukkaantunutta ja kiskoi peitonkulman takaisin syliinsä. "Mitä luulet, tulisiko juhlista draama vai komedia, jos sinun vanhempasi ja minun vanhempani päästetään paikalle?"

"Draama, luultavasti. Vanhemmillani on taianomainen kyky imeä valo huoneesta", Jamie vastasi ja antoi kätensä lipua peiton kulman alle, sivellä naisen lantion kaarta ja reittä.
"Annetaan vanhempien kiintiö ihmeessä sinun perheellesi. Heidän pitäisikin olla paikalla."

"Ei kai meidän kannata sinun vanhempiasi jättää kutsumatta. Eikö se olisi vähän kuin sodanjulistus?" Kayla kysyi katsellen kysyvänä Jamien silmiä.
Ehkä hän ei ollut tullut oikein juttuun miehen vanhempien kanssa, mutta ei hänellä mennyt oman äitinsä kanssa sen paremmin. Kenties vanhemmat voisi sulkea vaikka siivouskomeroon juhlien ajaksi.

Jamie kohautti olkiaan ja nojasi leukansa Kaylan olkapäähän.
"Emmeköhän me ole sodassa jo valmiiksi", hän arveli.
"En haluaisi viettää häitä kuuntelemalla valitusta ja voivottelua ja huomautuksia siitä, mikä ei ole riittävän hyvää tai minkä pitäisi ola toisin. Sen pitäisi olla onnellinen juhla ystävien kanssa."

"Olen samaa mieltä juhlien laadusta. Oletko varma, että vanhempasi eivät osaisi käyttäytyä edes häissäsi?"
Kayla tarkkaili Jamietä yhä mietteliäs katse silmissään. Hänestä oli tuntunut siltä, etteivät miehen vanhemmat olleet tähänkään asti pitäneet häntä riittävän laadukkaana naisystävänä pojalleen. Normaalisti Kayla olisi mielellään sulkenut kaikki joskus arveluttavasti käyttäytyneet henkilöt pois elämästään, mutta ei hän halunnut olla mukana tuhoamassa Jamien välejä vanhempiinsa lopullisesti.

"En tiedä", Jamie vastasi ja hautasi kasvonsa takaisin naisen kaulataipeeseen, kiertäen käsivarren tiukasti siron vyötärön ympärille. Osaisivatko hänen vanhempansa käyttäytyä? Olisiko todella suuri menetys, jos hän leikkaisi perheen pois elämästään? Hän ei ollut koskaan tuntenut varsinaisesti kuuluvansa siihen.
"Haluaisitko naimisiin Englannissa? Vai jossain muualla?"

"Päätä sinä, kutsutko heitä vai et", Kayla kehotti ja silitti hyväntahtoisesti miehen olkapäätä. "Lupaan yrittää olla narisematta oli lopputulos mikä tahansa."
Ehkä oli parempi antaa Jamien hoitaa asia kuten parhaaksi näki.
"Ei minulla ole mitään syytä haluta pitää häitä Englannissa. Hyvä sää voisi olla todennäköisempää jossain muualla. Mitä olet mieltä?" nainen kysyi hymyillen edelleen epäuskoisena. Keskustelivatko he oikeasti hääpaikan valinnasta?

Jamie silitti Kaylan kylkeä ja hieraisi nenänpäätään naisen hiuksiin. Ehkä kysymys vanhemmista ratkeaisi vielä ennen häitä, mies päätti.
"Niinkö?" hän kysyi hymyä suupielissään.
"Olisihan se toki häämatkan suhteen kätevä mennä naimisiinkin jossain aurinkoisessa, viehättävässä kohteessa", Jamie pohti.
"Millaisesta häämatkasta pitäisit?"

Kayla piirteli mietteliäänä sormellaan kuvioita miehen rintakehälle.
"Jokin rauhallinen paikka, jossa on lämmintä ja pitkiä hiekkarantoja. Olisi ihanaa voida ottaa rennosti ilman turhia suunnitelmia ja tehdä mitä milloinkin sattuu huvittamaan", hän kertoili pehmeää lämpöä äänessään ja suukotti Jamien kaulaa. "Millaista häämatkaa sinä odotat?"

Miehen suupieli nykäisi ja hän hamusi Kaylan kaulaa hetken, ennen kuin vastasi. Hän toivoi kahdenkeskistä yhdessäoloa, mahdollisuutta unohtaa hetkeksi muu maailma ja vain keskittyä olemaan Kaylan kanssa.
"Kaipaisin aurinkoa ja lämpöä", Jamie vastasi. Kumpaakaan oli harvoin saatavilla Englannissa, vaikka hän ei tainnutkaan viettää kotimaassa kuin murto-osan kuukaudesta.
"Montako ystävää ja perheenjäsentä haluaisit paikalle?" hän kysyi.

Kayla kohautti olkiaan, eikä voinut olla miettimättä, mahtoiko Jamiella olla montaakaan sellaista ystävää, jotka eivät olleet joko saaneet Kaylasta täysin mielipuolista vaikutelmaa tai aiheuttaneet hänelle hermoromahduksen oireita. Ilmeisesti hän ei aina ollut niin helppo tyttöystävä.
”Minusta järkevä vierasmäärä olisi kolmestakymmenestä kuuteenkymmeneen, mutta ainakin minun rajaustaidoillani lopputulos on reilusti yli sata vierasta”, nainen pohti ääneen ja naurahti työntäen hiuksia syrjään kasvoiltaan. ”Jos osaisin, kutsuisin vain lähimmät sukulaiset, karsisin turhat ja tympeät sukulaiset pois ja ottaisin tilalle enemmän ystäviä. Sen jälkeen saisin ehkä koko sukuni hiljaisen murjotuksen niskoilleni, mutta olisi se kai sen arvoista. Millaista vierasmäärää sinä olit ajatellut?"

Jamie hymyili naisen kaulansyrjää vasten ja halasi tätä tiukemmin syliinsä.
"En ole pohtinut kovin tarkkaan", hän vastasi – tähän mennessä hän oli pohtinut, sanoisiko Kayla kyllä, jos hän kysyisi.
"Mutta arvelen, että sanomasi kuulostaa hyvältä. Luultavasti kutsuisin kymmenestä pariinkymmeneen läheisintä ystävääni, mahdollisesti perhettä." Hänellä oli ikävä tunne, että hänen vanhempansa tekisivät häistäkin pettymyksen itselleen. Mutta ehkä hän kutsuisi veljensä joka tapauksessa.
"Ehkä meidän pitäisi pitää häät Englannissa, jotta mahdollisimman moni vieraasi pääsisi paikalle?"

Kayla äännähti myöntävästi sivellen miehen kylkeä ajatuksissaan.
"Englanti olisi toki se järkivaihtoehto", hän vastasi ja kohottautui taas kyynärpäänsä varaan, kumartuen hymyillen painamaan suukon Jamien huulille. "Ehkä meillä on vielä aikaa suunnitella. Vai?"
Totuus palasi häiritsevän innostavana hänen tajuntaansa. Jamie oli kosinut häntä! Olisi tehnyt mieli hyppiä ja juosta eikä makoilla sängyllä.
"En usko vieläkään, että teit tämän oikeasti", Kayla nauroi. "Taidat tosissaan olla ihan pöljä. Onneksi maailman ihanin sellainen."

"Eiköhän", Jamie nauroi ja katseli Kaylan kasvoja, hymyä tummissa silmissään. Hän hipaisi hellästi naisen leukaa.
"Voin mennä kanssasi naimisiin vaikka huomenna – mutta saat niin paljon aikaa kuin haluat. Samoin sata vierastasi", mies lupasi ja nauroi syleillen titteliään.
"Sinun hullusi sopii minun hulluuni. Kuinka usein sellaista kohtaa elämässä?"

"Saatan tarvita jokusen hetken. Samoin sata vierastani", Kayla totesi huvittuneena silitellen Jamien hiuksia. Hän ehtisi vielä stressata itsensä hengiltä, mutta sen aika oli myöhemmin.
Ei Kayla olisi uskonut näin tapahtuvan kertaakaan elämässä, varsinkaan hänelle.
"Uskon, että sinun hullusi on maailmassa ainoa, joka sopii minun hulluuni. Saat siis sietää minua vielä pitkään, sillä en myönnä sinulle minkäänlaista vaihto- tai palautusoikeutta."

Jamie hymyili ja nojasi päänsä kosketusta vasten. Miten erossa oleminen saikin hänet kaipaamaan Kaylaa ja naisen läsnäoloa ja hellyyttä.
"Sinä ja sata vierastasi saatte niin pitkään kuin haluatte", mies lupasi, "minä odotan." Hän halusi jakaa elämänsä Kaylan kanssa, ja hän halusi tehdä naisen onnelliseksi. Jamie pelkäsi, ettei ollut tehnyt siinä niin hyvää työtä kuin olisi pitänyt.
Mies naurahti ja painoi suudelman naisen olkapäälle.
"Rakastan sinua, sinä pöhkö."

”Ei silti odoteta liian kauan. Johan tätä on riittävän pitkään vatvottu”, Kayla vetosi hymynkare huulillaan.
Hän oli onnellinen. Ehkä nainen pelkäsi myöntää sen itselleen, ettei kaikki menisi taas pilalle. Ikään kuin kohtalo olisi herkeämättä vahtinut, ettei hän vahingossakaan saisi mitään hyvää joutumatta pian luopumaan siitä. Niin asiat olivat menneet liian monta kertaa, mutta siitä huolimatta hän oli päättänyt olla onnellinen. Jamien sanat saivat hänet lähes pakahtumaan onnellisuuteensa. Kayla suli leveään hymyyn ja halasi miestä tiukasti.
”Minä rakastan sinua.”

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Su Elo 05, 2018 3:53 pm

Maanantai 16.7.2018, myöhäisiltapäivä

Tummanpunainen Lexus oli hurissut jo hyvän matkaa Hexhamista kohti Morpethia, jonne Kayla oli keksinyt ottaa Jamien mukaan viettämään laatuaikaa perheensä kanssa. Tai ainakin todistamaan mielenkiintoista ohjelmanumeroa, jos laatuaika jäisi toteutumatta.
Kun kihlautumisesta oli kulunut liki kolme viikkoa, oli kai harkittava ilmoittavansa asiasta myös vanhemmille, minkä vuoksi Kayla oli vihdoin ottanut vastaan muutaman kuukauden takaisen kutsun pistäytyä vierailulle. Jostain syystä vanhempien tapaaminen oli jäänyt viime aikoina vähiin.
"Toivottavasti sinulla ei ole ollut ihan kamala päivä. En tainnut varsinaisesti edes kysyä, haluatko lähteä tänne mukaan", Kayla esitti pahoittelunsa Jamielle ja virnisti hieman hermostuneena. Naisen sormet naputtelivat mustaa nahkapintaista rattia ja sormus kimalteli nimettömässä. Äidin pitkään jatkunut muistuttelu siitä, ettei Kayla ollut näyttänyt naamaansa hetkeen oli saattanut viimein lyödä yli ja päätös lähteä tapaamaan heitä tulla yllättäen. Toivottavasti osaisivat ottaa uutisen kihlautumisesta edes asiallisesti.

Chantillystä yöllä palannut mies oli ehtinyt torkahtaa aamuyöllä muutamaksi tunniksi, ennen kuin oli kiiruhtanut päiväksi tallille ratsastamaan läpi kotona olevia hevosia. Bambi ja Pan jatkoivat hoitajansa kanssa Aacheniin seuraavaa viikonloppu varten.
"Kaikki hyvin", Jamie naurahti rauhoittaen ja silitti Kaylan reittä häivähdys purppuraista varjoa tummien silmiensä alla.
"Jännittääkö sinua nähdä vanhempasi? Oletko kertonut heille?"

Kayla kohautti olkiaan. Jännitys taisi olla liian lievä ilmaisu. Hän oli ahdistunut ja valmiiksi varautunut pahimpaan. Vanhemmilla tuskin olisi mitään kihlauutista vastaan, mutta Kayla ei uskonut, että keskustelu jäisi pelkkiin onnentoivotuksiin. Miksei hän ollut vain soittanut? Mennyt käymään vasta sitten, kun kenelläkään ei kerta kaikkiaan ollut mitään jännittävää kerrottavaa.
"En ole kertonut", nainen huokaisi ja kiihdytti ohi jo tovin edessä hidastelleesta autosta. "Veljeni tietävät, mutta pyysin olemaan puhumatta kenellekään. Äitini sekoaisi lopullisesti, jos tietäisi, etten ole kertonut hänelle ensimmäisenä."
Kayla vilkaisi miestä ennen kuin kääntyi pienemmälle tielle, joka oli onneksi lähes autio.
"Miten sinä jaksat? Ehditkö yöllä nukkua yhtään?"

Jamie soi Kaylalle myötätuntoisen hymyn. Hänkin oli päätynyt kertomaan toiselle isoveljistään ja luultavasti toinenkin oli saanut tietää. Vanhemmat eivät tienneet vielä siitä päätellen, ettei äiti ollut ollut yhteyksissä. Jamie ei ollut varma, miten kertoa tai kertoako. Hän tiesi vanhempiensa välittävän, mutta paheksuva, vähättelevä ja arvosteleva sävy tuntui välittyvän jokaisessa puhelussa.
Ehkä se oli vain hänen päässään.
"Hyvin, hyvin. Olen tottunut lyhkäisiin uniin, ja minulla on onneksi aarre tallilla apuna", mies vastasi ja valui rennompaan asentoon penkillä.
"Miten arvelet äitisi reagoivan?"

Kayla piti katseensa tiessä, mutta kohotti kulmaansa pohtiessaan, kuittaisiko jotakin Jamien aarteesta vai muistuttaisiko jälleen liian vähäisten yöunien riskeistä hevosten kanssa hosuessa. Hän päätti olla tekemättä kumpaakaan. Kommentti kärjistyisi vielä joksikin naurettavaksi riidaksi ennen kuin he pääsisivät perille.
”Aivan varmasti ihmettelee, miksi sinä muka haluaisit minun kanssani kihloihin, minkä jälkeen alkaa saarnata minulle. En tiedä mistä, mutta varmasti hän keksii jotakin”, Kayla totesi, ja ajatus äidin mahdollisesta reaktiosta sai kasvoilla viipyneen epätoivon vaihtumaan osittain huvittuneisuudeksi. ”Ehkä hän luulee, että olen huumannut sinut tai pakottanut kosimaan. Hän kyllä pitää sinusta, jos et ole huomannut, eikä ymmärrä miksi roikut minun seurassani.”

Jamie nauroi hyväntuulisesti, väsymyksen tuoma käheä häivähdys äänessään ja silitti tuoreen kihlattunsa reittä.
"Olen melko varma, että minä olen se, jonka on todistettava olevani sinun arvoisesi", hän huomautti. Varmasti Williamsit jumaloivat hyväsydämistä, älykästä tytärtään eivätkä tahtoneet luovuttaa tätä kenen tahansa hulivilin käsiin. Jamie tiesi, ettei ollut maineeltaan ihanteellisin sulhanen.
"Mitä perheellesi muuten kuuluu?"

Kayla puhahti epäuskoisena, mutta hymyili Jamielle lämpimästi. Kaikkien muidenkin virheet olivat hänen virheitään, jos hänen vanhemmiltaan kysyttiin.
”Ihan hyvää varmaankin. Vanhemmistani en tiedä, mutta Connor muutti lääkärivaimonsa kanssa johonkin Lontoon lähelle ja Keith asuu tyttärensä ja uuden naisensa kanssa jossakin. Ehkä Newcastlessa. En ole nähnyt ketään niin pitkään aikaan, että ihan hävettää”, Kayla vastasi epäröiden. Hänestä veljen uusi naisystävä näytti kuvissa pinnalliselta nirppanokalta, mutta kenties sen toteaminen kertoisi enemmän Kaylasta kuin hänelle ventovieraasta ihmisestä.
Ajatuksiinsa uppoutuneena nainen oli lähes ajaa ohi vanhempiensa talolle kääntyvästä risteyksestä ja polkaisi jarrua saaden autonsa juuri selviytymään tiukasta kaarteesta. Ehkä ei olisi ollut suuri menetys eksyä tällä matkalla. Hän pysäköi tien varteen ja sammutti pehmeästi hyrisevän moottorin.
”Oletko valmis sirkukseen?”

"Juuri ja juuri", Jamie vastasi hymyä tummissa silmissään ja nousi autosta, sukaisten sormet läpi tuuheista, tummanruskeista hiuksistaan. Tulta päin vain, vai mikä lie sanonta olikaan. Hän kiersi auton ja poimi Kaylan käden omaansa, puristaen sitä rauhoittavasti. Tuliaisiksi tuotu viinipullo oli toisessa kädessä olevassa kassissa.
"Oletko sinä vai tarvitsetko vielä hetken?" hän kysyi tutkien Kaylan kasvoja.

Kayla nousi autosta ja nyppäisi tukon valkoisia koirankarvoja tummansinisiltä farkuiltaan. Harmi, ettei hän ollut keksinyt ottaa koiraa mukaan eläinkammoisen äidin kiusaksi. Hän huokaisi kuin kohtaloonsa alistuneena ja nyökkäsi Jamielle varovainen hymy huulillaan.
"He ovat vain vanhempani. Ehkä mitään älytöntä ei tällä kertaa tapahdu", nainen ehdotti sarkastiseen sävyyn päästämättä irti Jamien kädestä ja veti miehen lähelleen painaakseen suudelman tuon huulille.
"Mennään, että päästään joskus pois", hän päätti ja lähti kohti kiviportaita, jotka veivät vanhan rivitaloasunnon rehevöityneelle etupihalle.

Jamie kiersi käsivartensa hetkeksi Kaylan ympärille vastatessaan suudelmaan. Hän ei voinut olla pohtimatta, pitäisikö naisen perhe häntä sopivana sulhasena. Hän epäili sitä välillä itsekin. Millainen mies näki puolisoaan muutaman tunnin illassa, muutamana päivänä viikossa?
Mutta he olivat selvinneet näin kauan ja toipuneet jopa erosta. Ehkä se oli merkki siitä, että he voisivat jakaa tulevaisuuden.
"Mennään", hän nauroi huvittuneena ja jätti kätensä lepäämään naisen selälle noustessaan tämän vierellä ovelle.

Kayla yritti työntää epävarmuutensa syrjään ja hymyili tilanteelle huvittuneena. He olivat menossa hänen vanhemmilleen, eivät poliisin kuulusteluun. Ei kai sen olisi pitänyt olla näin kamalan jännittävää. Ehkä kaikki menisi hienosti ja ehkä hänen äitinsä olisi mukavalla tuulella. Ehkä Kayla oli vain turhan herkkä provosoitumaan.
Rouva Williams avasi heille oven ja tervehti kumpaakin ylitsepursuavan lämpimästi. Kayla yritti pysyä kohteliaan hymyilevänä irrottauduttuaan äitinsä poskisuudelmista ja vilkaisi vaivihkaa seinällä tikittävää kelloa. Jos he selviäisivät vierailulla järjissään tunnin verran, se olisi paljon.
”Onpa ihanaa, että sinäkin ehdit kiireiltäsi, Jamie. Mukava nähdä pitkästä aikaa. Mitä teille kuuluu?” Martha innostui jutustelemaan ja viittoili heitä peremmälle.

Jamie tervehti Martha Williamsia samanlaisella, sydämellisellä lämmöllä ja soi tulevalle anopilleen valovoimaisen hymyn, joka viuhkotti silmäkulmat naururypyille.
"Todella mukava nähdä pitkästä aikaa", hän vakuutti halaten naista ja seurasi sitten Kaylaa ja tämän äitiä peremmälle.
"Meille kuuluu varsin hyvää, vai mitä Kayla?" mies jatkoi laskien kätensä kihlattunsa selälle, kuritonta, poikamaista tuiketta tummissa silmissään.

Kayla haroi avonaisia hiuksiaan ja hymyili hermostuneena tietämättä mihin asettua. Hän tervehti paikalle saapunutta isäänsä hajamielisenä. Joku oli vaihtanut olohuoneen järjestystä sitten viime näkemän.
"Kyllä, kaikki on oikein erityisen hienosti", Kayla vakuutti pysytellen tiiviisti Jamien vierellä. Hän vilkaisi miestä lähes apua anoen. Pitiköhän asia vain möläyttää heti, vai kuinka kihlauksesta kuului kertoa?
Onneksi äiti ei näyttänyt hössötykseltään huomaavan vaivaantuneisuutta, vaan keskittyi täyttämään olohuoneen pöytää teekupeilla ja tarjottavilla. Kayla päätti istahtaa olohuoneen upottavalle sohvalle ja kiskoi Jamien viereensä.
"Asutteko vielä Hexhamissa siinä vuokra-asunnossa? Eikö siitä ole jo kaksi vuotta, kun muutitte?" Martha jatkoi utelua.

"Juuri siinä", Jamie vastasi hetken epäröinnin jälkeen. Olivatko he asuneet siinä kaksi vuotta? Hänen ajantajunsa oli toivoton.
Mies vajosi istumaan Kaylan viereen ja laski kätensä rauhoittavasti naisen reidelle. He olivat vain menneet kihloihin. Varmastikin uutinen otettaisiin hyvin vastaan? Ellei, hän veisi Kaylan illaksi ulos ja ehkä koko ilta unohtuisi drinkkien myötä.
"Mitä teille kuuluu?" hän kysyi kohteliaasti.

"Kiitos, oikein hyvää", Martha vastasi niin aurinkoisesti, että sai Kaylan kohottamaan kulmiaan. "Ilana kävi aiemmin iltapäivällä Eloisen kanssa. Oli hyvin piristävää. Keithillä on jokin pidempi työreissu, niin hän ei ehtinyt."
"Kuka mahtaa olla Ilana ja mitä hän tekee veljeni tyttären kanssa?"
"Keithin naisystävä tietenkin. Etkö ole tavannut? Siinä vasta hurmaava nuori nainen! Mukavaa, että ainakin joku ehtii joskus käydä täällä. Onko jotain tapahtunut, kun te ette ole käyneet aikoihin?"
Kayla hengitti syvään keskustelun alkaessa saada hänen inhoamaansa sävyä ja puristi kättä, jonka Jamie oli laskenut hänen reidelleen.
"Ei mitään erityistä. Töitä ja vähän häiden suunnittelua. Menimme kihloihin", Kayla ilmoitti ja kuuli kuinka isänsä oli tukehtua vesilasiinsa ja äitinsä kolautti lautasen pöydälle.
"Hyvänen aika! Sehän on, tuota, kerrassaan hienoa. Onneksi olkoon", Martha henkäisi, jääden hetkeksi empimään. "Mistä moinen päätös? Sinunko ideasi, Jamie?"

Jamie tunsi usein huonoa omaatuntoa siitä, miten huono hänen nimimuistinsa oli. Ehkä hän ei vain ollut osoittanut tarpeeksi kiinnostusta Kaylan perhettä kohtaan. Oli väärin olettaa, että muut suhtautuisivat yhtä nuivasti perheisiinsä kuin hän omaansa.
Ehkä hänen pitäisi yrittää tutustua Kaylan veljiin paremmin. Ehkä toinen tai molemmat haluaisivat pitää hänelle perinteisen puhuttelun siitä, kuinka kohdella sisartaan.
"Minun ideani", Jamie myönsi ja tarkkaili Kaylan vanhempien reaktiota silittäen hellästi kihlattunsa reittä.
"Haluan viettää elämäni rakastamani naisen kanssa, ja avioliitto taitaa olla perinteinen osoitus siitä."

Väkinäinen hymy sai Kaylan leukaperät särkemään, kun hän katseli kuinka äitinsä istahti nojatuoliin pöydän toisella puolella ja tuijotti heitä mietteliäänä. Miksei tuo vanha nainen voinut olla yhtä hiljainen kuin miehensä, joka oli vain onnitellut ja jättänyt asian sikseen?
"Enpä olisi uskonut. Onko teillä jotain muuta kerrottavaa? Et kai ole raskaana?"
"Äiti!" Kayla puuskahti turhautuneena ja nappasi kupin teetä piiloutuakseen sen taakse edes henkisesti. "Ei, en todellakaan ole raskaana. Etkä sinä todella voi sanoa noin."
Hän vilkaisi Jamietä toivoen, että mies sanoisi jotain, joka veisi keskustelun toisille raiteille.

Ehkä Kaylalla oli ollut syytä olla hermostunut, Jamie pohti katsellessaan Marthan reaktiota. Ehkä nainen ei pitänyt häntä sopivana parina tyttärelleen, eikä mies voisi syyttää naista siitä. Olihan hänellä maineensa miehenä, joka... Ei ehkä ollut luotettavin valinta avioliiton satamassa, ja oli totta, että hän oli kotona vain murto-osan kuukaudesta.
"Ei muuta kerrottavaa. Halusimme vain jakaa tämän ilouutisen kanssanne", Jamie vastasi ja kiersi käden kevyesti Kaylan selälle, vetäen naisen kainaloonsa.

Kayla silitteli Jamien kättä yrittäessään säilyttää asiallisuutensa. Hän oli pettynyt äitiinsä, jälleen kerran.
"Ai, no mutta sehän on ihana uutinen", Martha heläytti taas iloisen yllättyneeltä vaikuttaen. "Jos tosiaan olette varmoja, että tämä on se mitä tahdotte, olen todella onnellinen teidän puolestanne. Olen vain joskus epäillyt harkintakykyäsi, Kayla. Kun ottaa huomioon, kuinka sinun asiasi ovat aiemmin menneet."
Kayla katsahti isäänsä, joka yritti kohteliaasti vaientaa vaimoaan, mutta sai aikaan vain närkästyneen tuhahduksen.
"Harkintakykyni voi oikein mainiosti, kiitos huolenpidosta", Kayla vakuutti kärsimättömyyttä äänessään.
"Totta kai, totta kai. Enhän minä pahalla. Olette oikein suloisia yhdessä. Milloin on häät? Tai oletin puheistanne, että menette naimisiin, vaikka nykyään monilla on kai tapana olla kihloissa menemättä naimisiin."

Kaylalla oli ollut syytä olla hermostunut. Martha Williams ja hänen äitinsä tulisivat luultavasti loistavasti toimeen keskenään, Jamie pohti. Mikäli hänen elitistiksi itsensä ylpeästi määrittelevä äitinsä ei onnistuisi silittämään Williamseja vastakarvaan heti ensikättelyssä.
Hetken Jamien vastasi vastustamaton halu vastata leikkisällä sarkasmilla, mutta hän puri kieleensä.
"Menemme naimisiin heti, kunhan saamme häät suunniteltua", mies vastasi ja hieroi vaivihkaa Kaylan selkää.
"Ja päätettyämme pidämmekö häät Englannissa vai ehkä Bora Boralla tai Tahitilla."

Kayla naamioi naurahduksen yskäisyksi nähdessään epäuskoisen tyrmistyksen kasvavan äitinsä silmissä.
"Jostain syystä Bora Bora alkoi juuri tuntua hyvältä vaihtoehdolta", Kayla yllytti.
Vanhempien maantietämys taisi päättyä jo ennen Englannin eteläisintä kärkeä ja nyt nuo olivat huolissaan hääpaikan sijainnista.
"No sehän se nyt olisikin varsinainen hääpaikka. Ei kai teidän ole mitään järkeä lähteä niin kauas. Tulisi kohtuuttoman kalliiksi eivätkä vieraatkaan pääsisi paikalle", Kaylan äiti protestoi kuin hyvän vitsin kuulleena ja yritti saada paikalta jo poistunutta miestään osallistumaan keskusteluun.
"Viihdymme kalliissa juhlissamme hyvin kahdestaankin, jos vieraat eksyvät. Eikö vain?" Kayla mukaili hymyillen äitinsä vitsailevaa sävyä ja painoi suukon Jamien poskelle. Ehkä ei olisi kannattanut leikkiä tulella, mutta hän ei kyennyt nielemään äitinsä horinoita mukisematta.

Jamie kätki huvituksensa pohtivan, vakavan naamion alle, vaikka kuriton tuike viipyi silmäkulmissa. Hän katsahti Kaylaa ja hipaisi huulillaan naisen ohimoa.
Hän viihtyisi Kaylan kanssa kahdestaan aivan milloin tahansa.
"Pienten juhlien tunnelma on usein viehättävämpi", mies myönteli ja hieraisi leukaansa.
"Ja kukapa pahastuisi auringonpaistetta ja lämpöä Englannissa asuessaan?"

”No, harkitkaa nyt vielä, että mikä on paras ratkaisu. Aivan jokaista päähänpistoa ei sinunkaan tarvitse toteuttaa, Kayla, vaikka ne ihan hauskoja ovatkin. Pidä varasi, Jamie, tuolla tytöllä on aina ollut voimakkaat mielipiteet.”
Kayla laski teekupin pöydälle ja hieroi otsaansa. Hänen ei selvästi tarvinnut toteuttaa jokaista päähänpistoa, kun otti huomioon, mitä solvauksia hänen olisi tehnyt mieli päästää suustaan omista puheistaan viihdyttyneelle äidilleen. Kaikki, mikä liittyi Kaylan hevoseen, asuntoon, työhön tai parisuhteeseen, taisi olla tuon mielestä päähänpisto.
”Ilmoitamme, kun saamme harkittua, minkä päähänpiston toteutamme”, Kayla totesi pidätellyn rauhallisesti ja vilkaisi kelloa.

"Onnekseni", Jamie vastasi hymyillen, "jumaloin Kaylan mielipiteitä." Hän ei ollut varma sääliäkö enemmän morsiantaan, jonka suhde äitiinsä näytti yhtä tuskastuneelta kuin hänen omaansa, vai morsiamen äitiä, joka ei näyttänyt ilahtuneelta prospektista, että häät pidettäisiin Tahitilla.
"Ja toteutan enemmän kuin mielelläni minkä tahansa Kaylan päähänpiston, jotta hän saa toivomansa hääpäivän."

"Ihanaa. Millä Kayla on sinua kiristänyt puhumaan noin kauniisti? Sinähän hemmottelet tyttäreni ihan pilalle", Martha oli vitsailevinaan. "Sinun pitäisi, Kayla, olla kiitollinen tuollaisesta miehestä, jotta kerrankin onnistuisit pitämään suhteesi kunnossa. Ei kuka tahansa mies suostuisi lähtemään mihin tahansa oikkuihin mukaan."
Kayla huokaisi äidilleen ja haki Jamien käden omaansa. Olisikohan kohta jo sopiva aika poistua?
"Ei näköjään", hän tokaisi nyökäten kohti tyhjää tuolia, jossa isänsä oli vielä hetki sitten istunut ennen kuin oli kyllästynyt ja siirtynyt toiseen huoneeseen. "Olen kyllä, kiitos vinkistä, erittäin kiitollinen tästä miehestä."

Jamien jalkaterä liikahti ärtyneenä. Ehkä hän ei vain ymmärtänyt Williamsien kulttuuria – ehkä hänellä ei ollut huumorintajua omankaan perheensä kulttuurille – mutta hän ei pitänyt tavasta, jolla Martha puhui tyttärestään. Oliko mikään ihme, jos Kaylalla oli vaikeuksia uskoa olevansa riittävä, mikäli oma äiti tuntui sanovan päinvastaista aina tavatessa?
"Itse asiassa, rouva Williams, minä olen se, jonka tulisi olla äärimmäisen kiitollinen", hän sanoi kulmat asteen painuen ja loihti sitten kasvoilleen hyväntuulisen hymyn, silittäen Kaylan selkää.
"Millaisia suunnitelmia teillä on loppukesää varten?"

Kayla laski katseensa hetkeksi polviinsa Jamien sanoessa vastaan hänen äidilleen. Hän oli onnellinen ja helpottunut siitä, ettei äiti saanut Jamieta puolelleen. Tuo luonteeltaan korppikotkaa muistuttava ihmisolento oli halutessaan taitava houkuttelemaan Kaylan ystävätkin mukaan hilpeään vitsikerhoonsa.
"Aivan, no se on mukava kuulla, että olet tosissasi Kaylan kanssa", Martha vakuutti nyökkäillen ja soi äidillisen hymyn turhautuneelle tyttärelleen. "Eihän meillä mitään mainitsemisen arvoista ole suunnitelmissa. Ilana kutsui meidät vanhukset tupaantuliaisiin. Hän on niin kohtelias. Entäpä teillä? Oletan, että paljon niitä heppajuttuja?"
Kayla oli jo lakannut tekohymyilemästä ja haroi hiuksiaan avointa epätoivoa olemuksessaan. Oli ihme, että hän oli voinut joskus asua äitinsä kanssa saman katon alla ilman, että kumpikaan pääsi hengestään.

Jamie katsahti tuoretta kihlattuaan myötätuntoisesti. Ehkä heidän pitäisi liueta pian omille teilleen. Hän sai usein tarpeeksi omista vanhemmistaan viidessä minuutissa.
"Heppajuttuja juurikin", mies vastasi ystävällisesti ja katsahti Kaylaa sivusilmällä, "houkuttelen Kaylaa kanssani minilomalle Ranskaan tai ehkä Saksaan." Aika yhdessä oli tervetullutta, ja varsinkin kisojen mentyä viime aikoina vähemmän loistokkaasti, yksinäiset yöt hotellissa eivät hivelleet mieltä.
"Oletteko ajatelleet matkustella?"

"Ei meidän tule sellaiseen laitettua rahaa tänä kesänä. Pitäähän meidän säästää, jos tiedossa on häät jossakin, missä se nyt olikaan. Lapset tulevat kovin kalliiksi vielä aikuisenakin."
Jos katse olisi voinut tappaa, nyt se olisi ollut hyvin lähellä. Kayla yritti saada tolkkua äitinsä puheista ja ajatuksista niiden taustalla, mutta se oli kovin vaikeaa. Tämähän oli taas aivan järjetöntä.
"Rahaako sinä nyt kaipaatkin? Olenko sinulle jotain velkaa? Kerro ihmeessä summa, jolla lopetat tuon ikuisen marinan", Kayla tiuskahti aitoa hämmennystä ärtymyksen seassa.
"Mitä sinä nyt hölmöilet? Kayla, kultaseni, ymmärsit taas ihan väärin", Martha esitti varsin uskottavasti tietämätöntä siitä, mikä oli mennyt pieleen. "Hyvällähän minä vain. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti."
Kayla vilkaisi Jamien kasvoja tarkistaakseen, oliko mies vielä järjissään. Ei olisi pitänyt tulla tänne.
"Tämä on ollut oikein ratkiriemukas vierailu, mutta pitäisikö meidän silti lähteä?" hän ehdotti peittäen raivonsa liioitellun asiallisuuden taakse.

Kayla-parka. Jamie tunsi syvää myötätuntoa naista kohtaan kuunnellessaan tämän äidin jutusteltua, joka tuntui olevan täynnä samanlaisia piikkejä kuin hänen oman äitinsä. Mies silitti kihlattunsa selkää rauhoittavasti ja punoi sormensa Kaylan käteen, kun nyökkäsi vastaukseksi ehdotukseen.
Hän nousi ylös ja soi Marthalle ystävällisen hymyn.
"Älkää turhaan huolehtiko – minä maksan häät", Jamie sanoi ja jatkoi sitten, "kiitos vieraanvaraisuudestanne. Valitettavasti meidän pitää lähteä nyt."

Kayla nousi ylös, eikä jäänyt enää kuuntelemaan äitinsä puheita ja voivotteluja vieraiden kiireisestä aikataulusta. Vaikka sydän hakkasi ja veri kiehui, hän pysytteli yhä pahaenteisen rauhallisena poimiessaan laukkunsa, hyvästellessään vanhempansa ja poistuessaan ulos ahdistavaksi käyneestä asunnosta. Nainen ei ollut varma, oliko passiivisuus sen parempi vaihtoehto kuin ilmiriita, mutta räjähtäminen olisi päästänyt äidin vielä enemmän ihon alle kuittailuineen.
Kayla harppoi portaat alas kadulle asti ennen kuin uskalsi taas hengittää.
"Hemmetti, miten sekopäistä porukkaa", hän puuskahti penkoessaan auton avaimia laukun pohjalta.

Jamie seurasi Kaylaa hyvästeltyään Williamsit kohteliaasti ja katseli kihlattuaan huolissaan.
"Haluatko, että ajan?" mies kysyi pohtien, tunsiko Kayla olevansa liian kiihtynyt viihtyäkseen auton ratissa. Hän toivoi, että he olisivat tulleet hänen hehkuvalla, sinisellä Mustangillaan, joka oli luultavasti miehekkäin asia hänen elämässään.
"Olen pahoillani, että äitisi puhui sinulle noin."

Kayla hengitti syvään ja yritti rauhoittua, mutta se ei tuntunut onnistuvan. Ahdistus painoi yhä rintakehää ja teki hengittämisestä hankalaa.
"Kyllä minä voin ajaa. Kohta", hän vakuutti ja istui hetkeksi autonsa konepellin reunalle.
"Ei sinun tarvitse olla pahoillasi. Minä olen pahoillani, että jouduit taas näkemään kuinka hienosti suvullani on tapana käyttäytyä. Ainakin tiedät, mistä hulluuteni on peräisin."

Jamie hymyili ja hipaisi naisen poskea, työntäen muutaman hiussuortuvan korvan taakse.
"Minun perheeni on hyvin samanlainen", hän muistutti. Ehkä he olivat löytäneet toisistaan sukulaissielut, kaksi perheisiinsä turhautunutta.
"Et kai ota itseesi äitisi kommentteja? Toivon, että tiedät, etteivät ne ole totta."

Kayla muisti Jamien vanhemmat, vaikkei muistellut kohtaamisia erityisellä lämmöllä. Ehkä kaksien kaistapäisten vanhempien lapsista tuli riittävän hulluja sopimaan toisilleen. Nainen kohautti olkiaan epätietoisena, mutta huomattavan helpottuneena Jamien sanoista ja läsnäolosta.
"Osa niistä jutuista on ihan paranoidisia, en minä sellaisia usko, mutta osa taas..." Kayla huokaisi jälleen ja ajatuksissaan yritti pyyhkiä pientä tahraa irti auton punaisesta maalipinnasta. "En minäkään ole aina käyttäytynyt niin kovin mukavasti häntä kohtaan. Jos olisin, ehkä hän ei olisi tuollainen."

Jamie nojasi takapuolensa auton konepeltiin Kaylan vieressä ja poimi naisen käden omaansa, silittäen peukalollaan sen kämmenselkää. Hän oli varmasti ollut nuoruudessaan yksi painajainen äidille, jolle perheen ulkopuolisille antama vaikutelma oli melkein pakkomielteisen tärkeä – eikä vain siksi, sillä kuulemma hänen itsesuojeluvaistossaan oli ollut toivomisen varaa.
"Osa taas? Mikä sinua jää vaivaamaan?" hän kysyi lempeästi.

Kayla nosti katseensa Jamien kasvoihin ja tarkasteli niitä hetken. Miehen huolenpito herätti hänessä oudon halun kieltäytyä puhumasta, ettei olisi vaivaksi. Hän ei ollut tottunut tällaiseen.
"Se, että hän manaa minulle aina kaikkein pahinta. Muistuttelee samoista vanhoista epäonnistumisista ja vetoaa siihen, ettei minulla ole harkintakykyä. Sitten jos jotain sattuu, on hän ensimmäisenä paikalla juhlimassa sitä, että oli oikeassa", nainen vastasi neutraaliin sävyyn.

Jamie kurtisti kulmiaan ja kiersi käsivarren Kaylan vyötärölle, vetäen naisen kainaloonsa ja painaen suukon hiuksiin.
"Kuulostaa tutulta", hän vastasi ja tunsi huonon omantunnon piston, ettei ollut tainnut kysyä aikaisemmin.
"Sinuna en kuuntelisi häntä. On turha takertua menneisiin vastoinkäymisiin ja voin sanoa omasta kokemuksesta, että harkintakykykin on vahvasti yliarvostettua."

Kayla painautui vasten Jamien kylkeä eikä voinut olla hymyilemättä. Hän ei ollut varma, mitä sille Jamielle oli tapahtunut, jonka kanssa oli ollut hankalahkoa puhua raskaista asioista, mutta tämä nykyinen versio oli täydellinen ja sai hänet näköjään rauhoittumaan ennätysajassa.
"Harkintakykyhän on aivan syvältä", nainen nauroi väsymystä äänessään. "Ainakin jos se tarkoittaa sitä, että pitää huomioida tuhannen muun ihmisen mielipide ja unohtaa omansa."
Kayla kiersi käsivartensa Jamien ympärille ja katsoi miestä hymyillen.
"Jos sinun hullusi sopii minun hulluuni, käykö meidän äideillämme yhtä hyvin keskenään vai syntyykö katastrofi?"

"Se riippuu paljolti siitä, mitä äitisi ajattelee elitismistä", Jamie vastasi silittäen Kaylan selkää ja suoristautui seisomaan, houkutellen naista mukaansa. Vähätteliköhän Kayla sitä, paljonko äidin piikittelevät huomautukset vaikuttivat naisen itsetuntoon?
Jos he aikoivat viettää elämänsä yhdessä, hänen pitäisi yrittää olla parempi mies. Myötätuntoisempi, kärsivällisempi, kuunnella paremmin.
"Lähdetäänkö kotiin?" hän kysyi ja tarjosi vielä kättään autonavaimille, jos Kayla mieluummin matkustaisi matkan.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Su Elo 05, 2018 3:53 pm

Kayla nousi seisomaan ja vilkaisi vanhempiensa talolle päin, ollen melko varma siitä, että äiti oli jäänyt uteliaana tarkkailemaan heitä. Ehkä heidän ei tarvinnut antaa hänelle enempää hämmästeltävää, joten Kayla nyökkäsi ehdotukselle. Vaikka Kaylalla oli tapana vähintäänkin alitajuisesti jäädä märehtimään muiden kommentteja, oli hän enemmän huolissaan siitä, miten typerästi käyttäytyvä äiti vaikutti Jamieen. Nainen poti edelleen huonoa omatuntoa viimekesäisestä erosta, eikä olisi halunnut tuottaa Jamielle enää ainuttakaan hankalaa tilannetta.
”Minä raahasin meidät tänne suden suuhun, joten minä vien meidät täältä poiskin”, hän huomautti napakasti ja hätisteli Jamietä pelkääjän paikalle avatessaan auton ovet kotimatkaa varten.

"Hyvä on, hyvä on", Jamie vastasi kohottaen käsiään ilmaan antautumisen merkiksi ja istahti takaisin pelkääjän paikalle. Selkä tuntui olevan jumissa. Sparrown hepulit olivat tainneet kiristää lihaksia, ja mies hieroi sitä ajatuksissaan kiinnittäessään turvavyötä.
"Millainen viikko sinulla on tiedossa?" hän kysyi pohtien, josko oli paras ratkaisu yrittää unohtaa vierailu äidin luona. Se oli hänen vakiomenetelmänsä ikävien asioiden suhteen.

Kayla käynnisti auton ja käänsi sen vauhdikkaasti ympäri, kiihdyttäen sitten matkoihinsa. Toivottavasti tänne ei ollut tarvetta palata pitkään aikaan.
"Yritän ottaa rennosti töissä, että ehdin itsekin harkintakyvyttömästi tallille tekemään harkitsemattomia asioita. Paco oli kuulemma aamulla käyttäytynyt epäherrasmiesmäisesti. Täytyy varmaan keskustella sen kanssa", Kayla vastasi virnuillen. "Miten viikonloppusi meni?"

Jamie katsahti Kaylaa sivusilmällä, suupieli nykien.
"Ja minä kun luulin, että olit epäherrasmiesmäisen käytöksen suuri ystävä", hän vastasi laskien käden naisen reidelle.
"Mutta minä kannatan ehdottomasti harkintakyvyttömiä tallikäyntejä ja harkitsemattomia asioita. Viikonloppu ei ollut ihmeellinen. Luulen, että hevoset kaipaavat vähän lomaa. Pitää neuvotella omistajien kanssa asiasta."

"No minähän olen", Kayla protestoi ja hymyili miehelle salaperäisesti. "Onhan minulla peräti kaksi tummaa ja komeaa epäherrasmiestä."
Saattoi olla mautonta verrata Jamietä hevoseen, mutta Kaylaa nauratti.
"Mikä meni pieleen?" hän uteli lisää viikonlopusta. "Ei loma sinullekaan pahaa tekisi. Saattaisit saada vaikka hetken ilman väsymystä ja kaikenlaisia kiputiloja."

Jamie vastasi hymyllä, joka siristi tummat silmät lämpimään, huvittuneeseen hymyyn. Hän olisi koska tahansa epäherrasmies Kaylan tähden.
Hän naurahti väsyneesti ja sukaisi tummanruskeita, tuuheita hiuksia taakse kasvoiltaan.
"En tiedä. Kisat eivät ole olleet hohdokkaita moneen viikkoon. Nuorilla on mennyt paremmin, mutta totta kai omistajilla on viimeinen sana. Aina voi toivoa, että ehkä seuraavissa kisoissa sitten."

Kayla kurtisti kulmiaan myötätuntoisena. Hän oli ollut näiden viikkojen aikana pahoillaan Jamien kisamenestyksestä, vaikka hänestä mies osasi olla huolestuttavankin uskottava esittäessään, ettei mikään ollut vialla.
”Entä miten sinulla menee? Ylipäätään”, hän kysyi ja hymyili varovasti.

Yhdet huonosti tai keskinkertaisesti menneet kisat oli helppo sivuttaa ja keskittyä katsomaan eteenpäin. Kun kisoja alkoi kertyä eikä loppua huonoille päiville ollut näkyvissä, stressi alkoi syödä miestä elävältä.
Hevosenomistajat eivät pitäisi hevosiaan kovin kauaa ratsastajalla, jolla ne eivät menestyneet.
"Hyvin", Jamie vastasi hymyä silmissään ja hipaisi Kaylan poskea.
"Kisoja lukuun ottamatta suorastaan fantastisen hyvin. Entä sinulla?"

Kayla vilkaisi miestä lempeästi ja käänsi katseensa takaisin tiehen.
"Kiva kuulla."
Kaylan oli mahdotonta olla huolehtimatta kihlattunsa jaksamisesta ja pelkäämättä, että onnistuisi tuottamaan lisää stressiä Jamielle. Tai jos ei hän, ehkä joku muu. Kaylan entinen miesystävä oli eilisestä yhteydenotostaan päätellen kuullut kihlauksesta, ja Kaylaa tilanne huoletti. Hän ei kaivannut ylimääräistä draamaa häiden alle, vaan olisi toivonut voivansa poistaa koko tyypin elämästään vähin äänin. Toisaalta, jos hän aikoi jakaa elämänsä Jamien kanssa, luultavasti hänen olisi pitänyt jakaa tämän kanssa myös hankalat asiat ennen kuin ne jakaisivat itsensä omatoimisesti.
"Hyvin. Erityisen hienosti, jos sinulla varmasti on kaikki hyvin", hän vastasi hieman hajamielisenä ja vei toisen kätensä Jamien reidelle. "Kai kertoisit, jos jokin ei olisi hyvin? Minusta tuntuu, että jaarittelen omia asioitani enkä kuuntele, mitä sinulle kuuluu."

"Minulla on kaikki hyvin", Jamie vakuutti ja laski kätensä kihlattunsa reidelle. Kisoja lukuun ottamatta hänellä todella oli eikä miehen tarvinnut teeskennellä niin. Ehkä kisamenestyskin palaisi joku viikonloppu, ennen kuin hän olisi vailla hevosia ja töitä.
"Kayla, sinä olet harvinaisen ajattelevainen, kiltti ja hyväsydäminen olento. Totta kai minä kertoisin ja sinä kuuntelet minua erinomaisen hyvin. Sattuu olemaan niin, että sinun asiasi kiinnostavat minua valtavasti. Kertoisitko sinä, jos jokin ei olisi hyvin?"

Kayla piti katseensa tiessä, silitti Jamien kättä ja manasi mielessään lahjattomuuttaan näytellä huoletonta. Jamien sanat sekä lämmittivät että lisäsivät omantunnon pistosta siitä, ettei hän ollut antanut tilannepäivitystä eksänsä viimeisimmistä oikuista. Ehkä hän mainitsisi niistä vaikka huomenna tai ylihuomenna. Tai joskus. Nainen oli ajatellut, ettei asialla ollut merkitystä, mutta kuka tiesi, milloin sillä alkaisi olla merkitystä.
”Minähän olen koko ajan valittamassa, enkö? Nyt minulla on kaikki loistavasti, koska minulla on sinut”, Kayla totesi ja hymyili miehelle. ”Tietenkin kertoisin, jos tilanteeseen tulisi muutos.”

Jamie katseli Kaylaa tutkien. Kuvitteliko hän vain vai vaikuttiko nainen levottomalta? Ehkä se johtui äidin aiheuttamasta stressistä.
"Olet hyvin ankara itseäsi kohtaan", mies huomautti häivähdys hymyä suupielessään.
"Minä todella kuuntelen mielelläni, mitä ikinä sinulla on sydämelläsi." Hän halusi yrittää kuunnella, ei provosoitua ja lakata kuuntelemasta, kuten oli tainnut tehdä heidän suhteessaan tähän saakka.

"Enkä ole", Kayla nauroi yrittäen rentoutua hieman.
Ehkä Jamie oli oikeassa. Ehkä hänen pitäisi jo alkaa luottaa siihen, ettei mies ollut hänen kanssaan vain huvin vuoksi ja häipyisi ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Eihän tuo ollut häipynyt.
"No kieltämättä en ole aina ollut niin varma, haluatko oikeasti kuulla ihan kaikkea, mitä päässäni liikkuu", Kayla myönsi ja vastusti mielitekoa kaahata turhauttavan pitkällä suoralla tiellä. Onneksi matka ei ollut enää pitkä.
"Mutta kenties minun täytyy jatkossa pitää sinut vielä paremmin kartalla pähkähullusta elämästäni. Jos sinäkin todella lupaat kertoa, jos joku ei ole hyvin."

Jamie olisi halunnut väittää vastaan, mutta ehkä se ei ollut keskustelu, jota hän voittaisi juuri nyt. Kayla tuntui olevan suorastaan kohtuuttoman ankara itselleen kuin rangaisten itseään siitä, jos avautui hänelle.
Oliko se hänen syytään? Oliko hän torjunut naisen yritykset puhua?
"Minä arvostaisin sitä", mies vakuutti hymyä tummissa silmissään ja nyökkäsi.
"Totta kai. Mutta mikä minulla ei olisi hyvin?"

”Kuka tietää.”
Kayla kohautti olkiaan. Kintereillä roikkuva häirikkö edellisestä elämästä taisi saada hänet vainoharhaiseksi. Mistä sen tiesi, jos joku tai jokin saisi yllättäen Jamien mielen muuttumaan, eikä tuo enää haluaisikaan naimisiin? Nainen oli säännöllisen epäsäännöllisesti huolissaan, vaikka tiesi epävarmuuksien olevan vain menneisyytensä aiheuttamia pinttyneitä ajattelumalleja, jotka eivät olleet yhtä kuin totuus. Ehkä hänen pitäisi tehdä niille jotain.
Hetken hiljaisuuden päätteeksi Kayla vilkaisi miestä mietteliäänä, mutta huvittunut häivähdys kasvoillaan.
”Kuinka huonosti asioiden pitäisi olla, että se täyttäisi sinun kriteerisi huonoudesta? Riittäisikö maailmanloppu?” hän kysyi kääntäessään auton heidän kotitalonsa eteen ja etsiskeli sille parkkipaikan.

"Juuri ja juuri", Jamie vastasi väläyttäen Kaylalle kurittoman hymyn ja sukaisi tummanruskeita, tuuheita hiuksia taakse.
"Mikä sinun mielestäsi lasketaan huonosti olevaksi asiaksi?" hän kysyi uteliaana ja kääntyi katsomaan kihlattuaan paremmin. Oli totta, että hän mieluummin hautasi murheensa kun esitteli niitä, mutta Jamie koki elämänsä olevan varsin tasapainoista. Työ aiheutti stressiä, mutta hän oli tottunut siihen, ja sen ulkopuolella Jamie oli todennut helpoimmaksi muuttaa asioita, jotka tekivät hänet onnettomaksi.

Kayla pysäköi auton tien laitaan ja katsoi Jamieta hymyillen.
"Ehkä minun huonosti on sinun hienosti", hän arveli huvittuneena, mutta pysähtyi miettimään asiaa tarkemmin. "Harvoin minusta mikään on huonosti. Alan valittaa jo ennen kuin kaikki on pilalla."
Nainen nousi ulos autosta ja venytteli puutuneita jäseniään. Hän vilkaisi ympärilleen todetakseen, että katu oli onneksi hiljainen, ja hakeutui Jamien vierelle.
"Tosin asiat olisivat aika lähellä huonoa, jos en saisi pitää sinua itselläni loppuiltaa. Mennään kotiin ennen kuin joku tulee juttelemaan."

"Sattuupa sopivasti, että minusta olet tavattoman viehättävä, kun valitat", Jamie vastasi poikamaista tuiketta silmäkulmassaan ja kääräisi käsivarren Kaylan hartioille heidän kävellessään kotiovelle.
"Oliko sinulla jotain mielessäsi loppuillaksi?" hän kysyi ja hipaisi huulillaan naisen korvaa.

”No kylläpä sattuu mukavasti, että sinulla on noin ihanan omaperäiset mieltymykset”, Kayla myhäili silmät siristyen ja veti Jamien käsivarren tiukemmin ympärilleen.
Hän mielellään unohtaisi tältä illalta kaiken turhan draaman ja hankalat ihmiset ja keskittyisi johonkin hauskempaan. Kayla avasi kotioven ja ilkikurisesti virnistäen veti miehen mukanaan eteiseen.
”Ei, paitsi viettää se erään komean miehen kanssa, joka palasi kotiin vasta viime yönä. Kaikessa harkintakyvyttömyydessäni saatan kaivata jotain harkitsematonta.”

Jamie hykersi huvittuneena ja tuuppasi jalallaan oven kiinni heidän perässään, antaen käsivarren laskeutua Kaylan hartioilta vyötärölle.
"Niinkö?" hän vetosi vetäen Kaylan selän rintaansa vasten ja kiertäen toisenkin käsivarren naisen vyötärölle. Ajatus toi miehen ääneen kaipaavan, käheän sävyn.
"Mikä olisi sopivan, herkullisen harkitsematonta?"

"Mmh. Luulen niin."
Selkänsä painautuessa vasten Jamien vartaloa Kayla tunsi sykkeensä kiihtyvän. Suupielet kaartuivat hivenen malttamattomaan hymyyn ja hän pyörähti ympäri kasvot miestä kohti. Hän yritti kehnolla menestyksellä vakavoitua painaessaan sormen Jamien huulille vaientaakseen mahdolliset lisäkysymykset. Mies toivottavasti tiesi, ettei hän kaivannut korttipelejä ja bingotuokioita.
"Ei pidä harkita liikaa", Kayla huomautti huvittuneena ja tarttui Jamien paidan rintamukseen hakiessaan suudelmaa miehen huulilta.

Vai niinkö?
Jamien tummat, hyväntuuliset silmät siristyivät hymystä ja mies vastasi melkein nälkäisenä suudelmaan, kun veri kuumeni hänen suonissaan.
Harkintakyky ei ollut koskaan ollut hänen vahvuuksiaan. Niinpä mies ei nytkään epäröinyt, kun painoi Kaylan itsensä ja eteisen seinän väliin hamutessaan uutta suudelmaa ja tuuppasi sitten eteisen lipastolle kertyneet tavarat ja postin kärsimättömästi lattialle, ennen kuin kaappasi naisen hajareisin syliinsä ja laski tämän istumaan lipaston laidalle.

Jamien varmuus sai Kaylan henkäisemään ja hänen sormensa puristuivat vaativasti miehen niskahiuksiin. Tuntiessaan lipaston allaan hän tukeutui vaistomaisesti käsiinsä kuin peläten putoavansa, kunnes varmistui siitä, ettei huonekalu ehkä romahtaisikaan. Hän ryhtyi vaatimaan Jamien paitaa pois päältä vihreissä silmissään peittelemätön hehku. Luoja, että hän rakasti tätä ilmenemismuotoa kihlattunsa puutteellisesta harkintakyvystä.

Kaylan vastaus sai tulen roihahtamaan Jamien sisällä. Mies painoi suudelman naisen huulille, näykkäsi tämän alahuulta ja sysäsi sitten tummansinisen pikkutakin hartioiltaan, ennen kuin reuhtaisi sen alla olleen, hyvinistuvan t-paidan päänsä yli.
Hän kumartui hamuamaan Kaylan kaulaa, kun kärsimättömät kädet rupesivat riisumaan naista.

Kuuma suudelma ajoi lipaston kestävyydestä huolehtineet ajatukset matkoihinsa, eikä nainen tiennyt enää muuta kuin että halusi Jamien nyt heti. Tämä oli ihan hullua. Täydellisen hullua. Hänen kätensä vaelsivat miehen paljaalla ylävartalolla ja hengitys kävi syvemmäksi, kun huulet hamusivat hänen kaulaansa. Kayla auttoi paitansa ja housunsa pois päältään ennen kuin ryhtyi hankkiutumaan eroon Jamien housuista.

Jamie ei malttanut irrottaa käsiään Kaylan iholta, vaikka hän oli kiitollinen vapautuessaan tukalilta tuntuvista housuista. Mies nyki kihlattuna alushousut pois jalat kärsimättömästi murahtaen ja näykkäsi naisen kaulaa, ennen kuin vetäisi tämän lähemmäs lipaston laitaa.
Hän potki housut irti jaloistaan, otti lujemman otteen Kaylan lantiosta ja katsahti naisen silmiä, ennen kuin antoi periksi tulelle sisällään ja painautui lähemmäs.

Kayla haroi hiuksiaan, ollen jälleen kerran varma, että menettäisi pian järkensä miehen kanssa. Ehkä oli jo peruuttamattomasti menettänytkin, sillä ei kai tällaisia päähänpistoja voinut muuten selittää. Nainen kietoi jalkojaan Jamien ympärille, eikä välittänyt, vaikka kyynärpää kolahti johonkin terävään. Hän ei hetkeen tiedostanut muuta kuin hakkaavan sydämensä, kiihtyneen hengityksensä ja Jamien läheisyyden, joka tuntui aivan euforiselta kamalan päivän jälkeenkin.

Jamie hamusi huulillaan Kaylan kaulansyrjää, kädet vielä tämän lantiolla viipyen. Oli aika, kun ajatus loppuelämästä kauhistutti häntä painajaisiin saakka – nyt hän ei malttanut odottaa. Heidän hullunsa sopivat yhteen.
Miehen hampaat hipaisivat naisen hartiaa, kun Jamie nosti Kaylan pahimman nälän tyynnyttyä syliinsä ja lähti yläkertaan.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:36 pm

Tiistai 11.9.2018, ilta, Hexham

Kayla alkoi olla varma siitä, että kaikki ei ollut hyvin. Yhteydenotot Tonylta, hänen entiseltä miesystävältään, sen kuin lisääntyivät, eikä Kayla tiennyt, mitä mies halusi ja miksi. Nainen oli yrittänyt uskotella itselleen, että häiriköinti loppuisi, kun siihen ei kiinnittäisi huomiota, mutta viime päivien ajan hän oli tuntenut olonsa jo suorastaan vainoharhaiseksi. Sama auto oli näkynyt epätavallisen usein eri paikoissa ja Kaylasta tuntui kuin joku olisi seurannut hänen jokaista liikettään. Joku muukin kuin Beata. Yritettyään suojella Jamieta hulluilta menneisyytensä haamuilta hän oli kaiken lisäksi toiminut vastoin periaatteitaan. Oli kovin kaksinaamaista valittaa miehelle, ettei tämä puhunut riittävästi, vaikka itse salasi huolia, jotka ajaisivat hänet pian hulluksi.
Palattuaan tavanomaista lyhyemmältä iltalenkiltä kotiin Kayla päästi australianpaimenkoiran irti hihnasta, napsautteli kiireesti valot päälle koko kerrokseen ja avasi television taustahälinäksi. Hän suuntasi keittiöön etsiäkseen ruokaa, mutta keskeytti toimensa kuullessaan ulko-ovelta kolinaa.
"Jamie?"
Nainen asteli eteiseen ja jähmettyi aloilleen todettuaan, ettei se ollut Jamie. Mies, joka Kaylalle oli aiheuttanut harmaita hiuksia viime aikoina, seisoi heidän eteisessään. Oli ollut viisasta jättää ovi auki.

Autuaan tietämättömänä tunkeilijasta heidän kodissaan ja ahdistuksesta, jota tämä oli aiheuttanut hänen kihlatussaan, Jamie pysähtyi suosimaansa thaimaalaiseen ravintolaan lähellä Hexhamin keskustaa. Hän tilasi heille mukaan tuhdin rasiallisen cashewkanaa ja jasmiiniriisiä, poimi mukaan tuplapakkauksen cocacolaa ja pysähtyi hetken mielijohteesta ostamaan tuotteitaan pakkaavalta katumyyjältä pienen kimpun neilikoita. Elokuun voitto Lontoossa oli poistanut häntä sisältä syöneen stressin ja palauttanut hyväntuulisen, huolettoman elämänasenteen.
Outo tunne kuitenkin kihelmöi niskassa, kun hän nousi autostaan heidän talonsa edustalla ja astui sisään, kimppu hampaissaan.

Kayla vei käsivartensa puuskaan peittääkseen hermostuksensa, joka oli huomattavasti lähempänä kauhua kuin normaalin yllätysvieraan aiheuttamaa yllätystä. Tony oli jo aikoinaan niin monta kertaa saanut hänet pelkäämään ja varomaan, että hän ei halunnut tunnustaa säikkyvänsä tuota omassa kodissaan.
”Tiesithän, että normaaleihin tapoihin ei kuulu tunkeutua toisten asuntoihin?”
Itsetietoinen hymy pitkän, tummahiuksisen miehen huulilla kertoi, että hän ei ollut aikeissa pahoitella tai poistua.
”Tulin vain tarkistamaan, ettet joudu jonkun hörhön ryöstämäksi”, Tony väitti omahyväistä huvitusta sinisissä silmissään ja lipui Kaylan ohi peremmälle asuntoon, katsellen ympärilleen kuin kiinnostavassa taidenäyttelyssä. ”Se sinun ihana kihlattusi taitaa olla usein poissa.”
Kayla seurasi miestä olohuoneeseen sydän jyskyttäen ja aivot tyhjää lyöden. Mitä olisi pitänyt tehdä?
”Et sinä voi tänne tulla kutsumatta”, nainen vetosi kärsimättömänä ja tarttui Tonyn käsivarteen kiskoakseen miehen takaisin ovelle ja työntääkseen ulos asunnosta, siinä onnistumatta. Tony veti Kaylan lähelleen ja kietoi käsivartensa tämän harteille.
"Kutsuithan sinä kerran. Ajattelin, että kutsu olisi vielä voimassa."

Kun Jamie työnsi oven auki ja kohtasi Kaylan vieraan miehen syleilyssä eteisessään, hetkeksi hän jäätyi. Hänen mielensä ei tuntunut aivan sisäistävän näkyä. Neilikat läpsähtivät lattialle hänen jalkojensa juureen, ja Jamie astui sisään kuin hidastettuna. Hän laski ruokakassin eteisen lipastolle ja työnsi oven kiinni takanaan.
Syke tuntui saavan pahoinvoivan sävyn.
"Keskeytänkö jotain?" hän kysyi kulmat kurttuun painuen.

Kayla säpsähti kuullessaan Jamien äänen ja rimpuili itsensä vapaaksi Tonyn otteesta. Tämä tästä oli vielä puuttunut. Hänen olisi tehnyt mieli kiirehtiä Jamien luokse ja vakuuttaa, ettei muuta ollut vialla kuin epämääräinen hyypiö väärässä asunnossa, mutta Tony sai hänet liian varautuneeksi toimiakseen järkevästi.
”Et todellakaan keskeytä”, nainen sai suustaan ja otti pari hajamielistä askelta lähemmäs Jamieta.
"Hei. Olen Kaylan, tuota, hyvä ystävä. Tony", Tony tervehti mitä ystävällisintä hymyä esittäen. "Sinun täytyy olla Jamie. Olen kuullut sinusta."
Kayla pudisti päätään, muttei saanut sanaa suustaan. Ehkä hänen olisi pitänyt vain myötäillä miehen kertomuksia, ettei provosoisi tätä, mutta hän oli liian huolissaan siitä, miltä tilanne vaikutti Jamien mielestä.

Jamien katse vaelsi hämmentyneenä Kaylasta 'hyvään ystävään'. Hän saattoi tuntea sykkeen korvissaan saakka, vaikka hänen järkensä vakuutti hänelle, ettei mitään omituista taatusti ollut meneillä – Kayla ei tekisi niin.
Eihän?
Tummien silmien katse siirtyi lähemmäs astuneeseen Kaylaan ja sitten takaisin Tonyyn.
"Hassua. Minä en ole kuullut sanaakaan sinusta."

Kayla nielaisi hermostuneena ja hengitti syvään rauhoittaakseen paniikinomaisesti jyskyttävän sydämensä. Hän ei ollut kertonut Jamielle, ja tässä sitä nyt oltiin.
"Ai, mehän olimme Kaylan kanssa viime kesänä paljonkin tekemisissä. Mikset ole kertonut? En tiennyt, että olet ihan noin hajamielinen, Kayla", Tony naurahti ja sai Kaylan naksauttamaan kieltään.
"Okei, minä kerron. Tämä Tony tässä on häiriintynein koskaan tuntemistani ihmisistä", Kayla totesi leukaperät tekohymystä kiristyen. "Ja toivottavasti juuri lähdössä. Etkö olekin?"
Häiriintyneeksi kutsuttu mies kohotti kulmiaan kuin yllättyen saamastaan kritiikistä.
"Menenhän minä, ihan kohta", Tony vakuutti nostaen kätensä pystyyn. "Voit soitella taas, jos teillä joskus menee sukset ristiin."

Jamien katse vaelsi kaksikon välillä yhä hämmentyneempänä, kun mies yritti muodostaa saamistaan paloista kuvaa. Viime kesänä – heidän eronsa aikaan? Vai ennen sitä?
Vai sen jälkeen?
Oliko 'hyvä ystävä' ollut Kaylan kanssa paljonkin tekemisissä? Mies ei ollut varma, oliko hyvän ystävän luonnehtiminen häiriintyneimmäksi ihmiseksi Kaylan elämässä rauhoittavaa.
"Ahaa", Jamie vastasi epätietoisena ja väisti syrjään kapeassa eteiskäytävässä, avaten oven Tonylle.
"Sinun taitaa olla aika poistua."

”Toki. Oli hauska tutustua”, Tony vastasi näennäisen rauhallisesti, mutta Kayla tunnisti tämän kasvoissa jotain aivan muuta kuin rauhallisuutta.
Mies siirtyi vihdoin ulko-ovelle poistuakseen asunnosta ja tönäisi mennessään Kaylan päin seinää kuin vahingossa.
”Hups. Nähdään taas.”

Jamien kulmat painuivat asteen ja leukaperät muuttuivat kiveksi, kun häiriintynyt hyvä ystävä kehtasi käydä käsiksi Kaylaan.
"Hei!" Jamie jyrähti ja harppasi lähemmäs vierasta.
"Kuinka kehtaat? Sinulla ei ole mitään asiaa tähän taloon, ymmärrätkö?"

Kayla hieroi käsivarttaan ja seurasi varautuneena miesten keskustelua. Tony pysähtyi ovensuuhun ja kääntyi katsomaan Jamieta vino hymynkare huulillaan.
"Niinkö?" hän haastoi ja tökkäsi miestä rintaan toisella kädellään. "Täytyy nähdä sitten jossain muualla."

Jamie löi Tonyn käden syrjään hartiat kireinä ja tuijotti toista miestä kulmat tiukassa kurtussa. Suuttumus sai hänen sydämensä hakkaamaan niin, että pulssin saattoi melkein erottaa kaulan ihon läpi.
"Et ole tervetullut", hän sanoi pakotetulla kohteliaisuudella ja painoi kätensä seinään, tukkien tien Kaylan luo.
"Ole hyvä ja lähde."

Huvittuneisuus katosi Tonyn kasvoilta ja hän silmäili Jamieta avoimen halveksuvasti, astuen lähemmäs.
”En tajua, mitä näet tuollaisessa tyypissä”, hän huikkasi Kaylalle Jamien olan yli ja yritti lyödä miehen olkapäätä.
”Tony!” Kayla tunsi verensä kiehahtavan.
Beata, joka oli ollut jo valmiiksi varautuneessa tilassa tunkeilijan vuoksi ja haukahdellut vaativasti, ryntäsi puolustamaan kaveriaan täysin epätyypillistä rähinää pitäen. Tämä oli kuin painajaista. Kayla kiirehti Jamien ohi koiran perään ja kiskoi sen kaulapannasta pois Tonyn luota. Hän ei antaisi itselleen anteeksi, jos sille sattuisi jotain.
”Tuo hirviösi ei hauku enää huomenna, jos päästät sen tänne”, mies vetosi kireään sävyyn, mutta otti pari askelta taaksepäin, toivottavasti lähteäkseen.

Jamie sysäsi olkapäätään lyöneen käden pois hampaitaan yhteen purren ja kamppaili vastaan melkein alkukantaista halua käyttää nyrkkejään.
Viattomaan koiraan kohdistuva uhkaus oli saada maailman muuttumaan punaiseksi hänen silmissään.
"Häivy!" hän rähähti ja harppasi lähemmäs Tonya, valmiina sysäämään miehen ulos ovesta.
"Sinulla ei ole mitään asiaa tänne."

Kayla talutti koiransa peremmälle asuntoon sydän kauhusta jyskyttäen ja puheli sille ääni väristen, kai rauhoittaakseen enemmän itseään kuin sitä. Ei hätää. Ei kai kukaan voinut olla niin sekaisin, että kävisi käsiksi eläimeen, eihän?
Tony vaikutti tyytyväiseltä itseensä saatuaan Kaylan pois tolaltaan ja tilanteen kärjistymään.
”Eikö? Aiotko jäädä vahtimaan?” mies kysyi ja kallisti päätään kuin aiheesta kiinnostuen. ”Yleensä et vain taida olla kotona.”

Raivo sekoittui huoleen. Hän ei ollut kotona.
Mitä jos maailman häiriintynein mies palaisi, kun hän ei ollut paikalla? Mitä jos mies tekisi jotain koiralle? Tai Kaylalle?
"Uhkaile häntä vielä kerran", Jamie haastoi harpaten lähemmäs kädet nyrkkeihin puristuen.
"Anna minulle syy."

"Enhän minä toki uhkaile. Minä vain kerron kuinka asiat ovat. Kayla ainakin ennen arvosti sellaista, mutta ei näköjään enää", Tony selosti ja loi haastavan katseen Kaylaan. "Mitä uhkaavaa siinä muka on, että käy tapaamassa vanhaa ystävää? Vaikea olla kohtelias, kun vastaanotto on tällainen."
Kayla huolestui keskustelun saamasta sävystä ja sulki koiran toiseen huoneeseen ennen kuin siirtyi lähemmäs miehiä.
"Tony, mene pois."

Jamie kirskautti hampaitaan ja tunsi sykkeensä jyskyttävän levottomana korvissaan. Hänestä tuntui, kuin häneltä olisi jäänyt olennainen pala pois eikä hän aivan ymmärtänyt, mitä tapahtui tai kuka tämä mies oli.
"Et ole tervetullut", mies sanoi turhautuneena ja osoitti rajusti ovea kohti. Hän astui lähemmäs ja yritti tarttua Tonyn käsivarteen työntääkseen vieraan ulos.

"Selvä. Jätän teidät leikkimään kotia keskenänne. Ei tarvitse saattaa."
Tony riuhtaisi itsensä irti Jamien otteesta ja yritti samalla suurella liikkeellä puolihuolimattomasti huitaista miestä kasvoihin.
"Riemukasta illanjatkoa", hän toivotti sarkastisesti ennen kuin kääntyi ja lähti astelemaan pois.

Poskipäätä osuva huitaisu oli saada Jamien menettämään malttinsa lopullisesti. Miehen kädet puristuivat nyrkkiin ja hän seurasi Tonyn jalanjäljissä aina ovelle saakka, voidakseen sulkea sen vieraan perässä.
"Uskallakin näyttää vielä naamaasi täällä", Jamie ärähti leukaperät kireinä ja tummat silmät raivosta palaen. Kuka tämä häiriintynyt hyvä ystävä oikein oli? Mitä hän ei ymmärtänyt?

Kaylan valtasi mieliteko kalauttaa Tonya tuolilla, kun tuo ryhtyi riehumaan Jamielle, mutta hän ei uskaltanut puuttua tilanteeseen. Hän ei halunnut yllyttää hullua, ettei mitään vakavaa sattuisi.
Tonyn lähdettyä Kaylan pää kumisi hetken tyhjyyttään. Hänkään ei täysin sisäistänyt, mitä juuri oli tapahtunut. Nainen oli sekä raivoissaan, peloissaan että hämmentynyt. Miten hän edes selittäisi kaiken Jamielle?
"Oletko kunnossa?" Kayla kysyi siirtyen epäröiden Jamien luokse.

Jamie löi oven kiinni vieraan perässä, lukitsi varmuusketjun ja nojasi kätensä hetkeksi ovea vasten. Hän tuijotti kenkiensä kärkiä. Konjakinruskeat, tyylitellyt oxfordit eivät aivan käyneet yhteen beigejen ratsastushousujen kanssa, mutta Jamie ei ollut malttanut jäädä vaihtamaan vaatteita.
Veri kohisi hänen päässään, ja hetken koko maailma tuntui pyörivän.
Hän suoristautui hitaasti ja kääntyi ympäri, silmät edelleen palaen.
"Haluaisitko selittää?" hän kysyi tukahtuneesti.

Kayla katsoi miestä neuvottomana, huolestunut katse silmissään. Tätä Tony arvatenkin oli tavoitellut. Että saisi kitkaa ja epäselvyyttä hänen ja Jamien välille. Tämä oli silti vain ja ainoastaan Kaylan vika. Miksi hän oli ollut niin typerä ja jättänyt kertomatta?
Nainen nyökkäsi ja huokaisi, nojaten selkänsä uupuneena seinään.
"Hän vain änkesi tänne", Kayla vetosi ja haroi vapisevin käsin otsahiuksiaan pois otsalta. "Eksäni. Ei hyvä ystäväni tai mitään muutakaan. Puhuu harrastuksenaan täyttä roskaa ja on ihan pimeä päästään."

Jamie tuijotti Kaylaa kevyesti hengästyneenä, kun syke hakkasi kuin rajunkin urheilusuorituksen jäljiltä.
"Hän vain änkesi tänne", mies toisti epäluuloisena ja sukaisi sormet läpi tuuheista, kypärän villitsemistä hiuksistaan.
"Ihan tyhjästä, yhtäkkiä?" Jamie haastoi ja tunsi kylmän solmun kiertyvän vatsaansa. Jokin tuntui olevan pielessä – muukin kuin sosiopaatti heidän eteisessään.

"En tiedä. Minä-" Kayla aloitti ja huokaisi turhautuneena.
Hän ei pitänyt sävystä, jolla Jamie puhui, vaikkei voinut siitä miestä syyttää.
"En kai minä tuollaista tyyppiä tänne kutsuisi", hän puuskahti puolustautuvaan sävyyn. Kayla ei ollut varma, pelkäsikö enemmän sitä, että Jamie kuvitteli hänen ja Tonyn välillä olevan jotain, vai ettei Jamie arvostaisi sitä, että kihlattunsa oli saanut asiansa näin solmuun.
"Ei ole mikään hätänä. Rauhoitu."

"Rauhoitu?!" Jamie ärähti ja tukisti hiuksiaan tuijottaessaan Kaylaa. Elikö hän eri todellisuudessa kuin kihlattunsa?
"Mikään ei ole hätänä? Minä vain satuin tulemaan kotiin niin, että täällä on joku vieras mies – häiriintynein ihminen, eikö se niin mennyt? Ja tämä vieras mies tuntee sinut erinomaisen hyvin, on valmis käymään käsiksi sinuun ja uhkasi tappaa koirasi. Mutta tietenkään, mikään ei ole hätänä. Mitä minä kuvittelin!"

"En minä nyt ihan niin sitä tarkoittanut! Miksi sinä ylipäätään räyhäät minulle?" Kayla korotti ääntään ja hieroi otsaansa kävellessään olohuoneeseen. "Luuletko, että nautin siitä, että joku latvalaho jahtaa minua? Että teen tämän ihan vain sinua kiusatakseni?"

Jamie ei ollut varma, mihin tarttua ensimmäiseksi.
"...Jahtaa sinua?" hän toisti epäuskoisena seuraten naista. Cashewkana unohtui eteisen lipastolle. Neilikat retkottivat tallottuina ovensuussa.
"Kayla, mitä tarkoitat?!"

Kayla tunsi olonsa lähes pakokauhuiseksi ja laski katseensa kulmat huolestuneessa kurtussa. Kai hänen pitäisi viimein kertoa.
"Jahtaa minua. Tony on yrittänyt pilata elämäni ennenkin. Epäilen, että hän on seurannut minua siitä asti, kun menimme kihloihin. Tai olen nyt jo varma siitä", Kayla selitti kireyttä äänessään ja kääntyi katsomaan Jamieta.

Jamie tuijotti Kaylaa järkyttyneenä. Hetken mies oli täysin sanaton, yrittäen kasata repaleista, kauhistuttavaa palapeliä ympärillään.
"Mitä?" hän ähkäisi lopulta hieraisten kasvojaan ja vajosi istumaan voimattomana sohvan käsinojalle.

Kayla tarkkaili Jamien kasvoja, yrittäen tulkita tuon eleitä. Häiriintynyt entinen miesystävä oli kuulunut hänen elämäänsä niin kauan, että Kaylasta se tuntui melkein normaalilta. Onneksi tällaisia painajaisia oli sattunut vain hyvin harvoin, mutta ehkä tämä silti olisi liikaa Jamielle.
"Seurustelin hänen kanssaan pari vuotta joskus kauan sitten. En tiedä, mitä se ihminen minusta vielä tahtoo", nainen kertoi ja kietoi käsivartensa ympärilleen, kun asunto tuntui yhtäkkiä viileältä.
"Minun olisi pitänyt kertoa aiemmin."

Jamie tuijotti Kaylaa edelleen kasvot järkytyksestä ilmeettöminä.
Kayla oli seurustellut sen mielipuolen kanssa kaksi vuotta. Seurannut siitä asti, kun he menivät kihloihin. Mies hieraisi kasvojaan kalpeana.
"Niin, niin olisi pitänyt", hän sanoi tyhjästi ja käänsi katseensa sohvapöydällä olevaan maljakkoon.
"Mitä hän tarkoitti sanoessaan, että olitte paljon tekemisissä viime kesänä?"

Kayla puraisi huultaan. Se, mitä viime kesänä oli tapahtunut, oli jotain sellaista, minkä hän oli halunnut viedä hautaan asti mukanaan. Ei kai sillä ollut niin väliä, mitä he olivat eron aikana tehneet. Hän ei kuitenkaan toivonut Jamien kuulevan kirjavaksi väritettyä versiota asioiden kulusta jostain muualta.
"Emme todellakaan olleet! Tony olisi halunnut tavata, minä en. Kun me erosimme, tapasin hänet sattumalta, ja saatoin silloin viettää hänen kanssaan aikaa vapaaehtoisesti. Ja hän, no, pimahti, kun en sen jälkeen enää halunnut tavata, ja tuli pari kertaa riehumaan työpaikalleni ja kerran kotiin. Semmoinen kesä meillä oli."

Jamie ravisti päätään. Hänen kuulemassaan ei ollut järkeä. Hän ei ollut koskaan pitänyt itseään älykkönä, mutta nyt hän tunsi itsensä harvinaisen typeräksi.
"Mitä?" hän ähkäisi.
"Se hyypiö on pyörinyt täällä viime kesästä saakka? Yli vuoden?"

"No ei ole", Kayla puolustautui tarkoitettua kärkkäämmin. "Hänestä ei sen kesän jälkeen kuulunut mitään niin pitkään aikaan, että oletin hänen päätyneen pakkohoitoon tai kuolleen tai jotain. Toivoin, ettei tällaista enää kävisi, enkä halunnut märehtiä asiaa."
Hän liikahti lähemmäs miestä malttamatta istua alas, vaikka jalat tuntuivat huterilta ja väsyneiltä.
"En halunnut silloin vaivata sinua asialla. Elättelin typerää toivetta siitä, ettet joutuisi ikinä törmäämään häneen."

"Vaivata minua asialla?!" Jamie ähkäisi epäuskoisena ja nosti katseensa takaisin Kaylaan.
"Mitä hittoa, Kayla? Joku mielipuoli on ahdistellut sinua ties kuinka kauan ja juuri äsken kävi kodissamme tönimässä sinua? Uhkasi tappaa koirasi ja muistutteli, että olet täällä usein yksin? Ja sinusta oli parempi olla vaivaamatta minua asialla? Montako kertaa olen kysynyt, mitä kuuluu, onko kaikki hyvin? Ei tullut kertaakaan mieleen sanoa 'oh, eksäni on sosiopaatti'?!"

Kaylasta ei tuntunut hyvältä ajatella asiaa tarkemmin. Hän oli jo nyt sekaisin stressistä, tietäen kuinka hirveä Tony oli sille päälle sattuessaan.
"En minä tiennyt, että hän jotain tällaista suunnittelee!" Kayla huomautti jälleen hieman kiihtyen.
Nainen tiedosti toimineensa typerästi ja häntä kuvotti, että oli antanut tilanteen mennä näin pitkälle. Jännitys alkoi kostautua huonona olona, ja Kayla joutui istumaan sohvalle. Hän tuijotti hetken lattiaa ja yritti koota itseään.
"No, nytpä tiedät, että eksäni on sosiopaatti. Mitä seuraavaksi? Auttoiko tämä tieto yhtään mitään?"

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:36 pm

Jamie kääntyi tuijottamaan Kaylaa sanattomana. Auttoiko tieto?
"Ei, ei varsinaisesti", hän vastasi kireästi.
"Meidän on tarkoitus mennä naimisiin, mutta selvästi minun ei pitäisi kysellä kuulumisiasi tai olla tolaltani, jos joku mielipuoli ahdistelee sinua. Miten minun on tarkoitus vain lähteä neljäksi päiväksi, jos tuo hyypiö vaanii nurkissa? Luoja, Kayla!"

"Jamie..."
Kayla katsoi miestä epäuskoisena. Ei pitäisi? Oliko hän antanut sellaisen vaikutelman, ettei halunnut Jamien olevan kiinnostunut hänen kuulumisistaan, vaikka oli yrittänyt aivan päinvastaista? Olipa mennyt nappiin.
"Ehkä sen takia en olisi halunnut kertoa tästä. Että sinä voisit rauhassa keskittyä kilpailuihisi ilman, että tieto hyypiöstä vaivaa sinua", hän ehdotti ilottomasti hymyillen.

"Mitä?" Jamie ähkäisi ja nousi ylös, raastaen turhautuneet sormet läpi hiuksistaan. Hän loi Kaylaan melkein vauhkon katseen.
"Mitä helvettiä, Kayla! Oletko tosissasi? Mitä sitten, jos tulen kotiin ja sinä et olekaan täällä? Jos tulen kotiin, eikä minulla ole aavistustakaan, että ehkä minun pitäisikin etsiä sinua hänen autonsa takakontista?"

Kylmät väreet kutittivat niskaa ja veivät värin Kaylan kasvoilta. Keuhkot tuntuivat puristuvan kasaan Jamien onnistuessa maalaamaan kammottavan kauhukuvan hänenkin mieleensä. Hän oli ajatellut, ettei tilanne olisi niin vakava, mutta oliko se? Hän oli luullut tuntevansa Tonyn ja ajatellut, ettei mies tekisi hänelle mitään eikä kykenisi muuhun kuin perättömiin uhkauksiin ja lapselliseen riehumiseen, mutta ehkä hän oli ollut väärässä. Ehkä nainen oli ollut syystäkin ahdistunut pari kuukautta, vaikka oli vakuutellut itselleen, että kärsi vain turhasta vainoharhaisuudesta. Kayla räpäytti kirveleviä silmiään ja kohautti olkiaan.
”En minä tiedä, Jamie. Olen vain uskotellut itselleni, ettei se tyyppi ihan niin sekaisin ole päästään, mutta en minä enää tiedä kuinka sekaisin hän on”, hän sanoi vaisusti. "Olen pahoillani, etten ole kertonut aiemmin."

Rauhoitu, Jamie käski itseään. Hänen mielensä kohisi ja sydän hakkasi edelleen hurjistuneena. Kysymykset kiersivät levotonta kehää hänen mielessään, mutta mies pakotti itsensä vajoamaan takaisin sohvalle.
Hän kurotti kätensä yrittäen ottaa Kaylan käden omaansa.
"Olen huolissani", hän selitti haparoiden. Muisto omituisesta hahmosta heidän kodissaan kylmäsi häntä.
"Oletko kertonut hänestä poliisille?"

Kayla tunsi itsensä kummajaiseksi. Hän ei ollut kertonut ongelmistaan Tonyn kanssa juuri kenellekään. Ainoastaan veljensä sekä hänen pari ystäväänsä tiesivät edes osan totuudesta, mutta heidänkin tietonsa oli useita vuosia vanhaa.
Kayla antoi Jamien tarttua käteensä, mutta tuijotti poissaolevana televisiota ymmärtämättä edes, mikä ohjelma siellä pyöri.
"Joskus. Vähän eri asiasta tosin. En nyt viime aikoina", hän mutisi ennen kuin vilkaisi miestä. "Se, että olen joskus seurustellut Tonyn kanssa, näytti silloin olevan poliisille syy suhtautua asiaan kevyesti, sillä kyllähän entisillä pariskunnilla on aina pikku nahisteluja ja niin edelleen."

Jostain syystä tieto ei lainkaan rauhoittanut Jamieta. Se hyypiö oli ahdistellut Kaylaa ennenkin niin, että naisen oli täytynyt turvautua poliisiin.
Eikä hän ollut paikalla, minkä kyseinen hyypiö hyvin tiesi.
"Miksi olit yhteydessä poliisiin aikaisemmin?" Jamie kysyi hieraisten kasvojaan. Kädet tuntuivat kylmiltä.

Kayla epäili, halusiko Jamie oikeasti kuulla kaikkea. Eikö riittänyt tieto siitä, että tällä hetkellä jokin hyypiö häiriköi häntä?
"No, koska jokin Tonya hiersi siinä, että jätin hänet. Lopulta hän päätyi muun muassa polttamaan autoni ja sellaista pientä kivaa. Siitä tempauksesta taitaa olla nyt kuusi vuotta", nainen selitti huokaisten ja kohautti taas olkiaan. "En tiedä, haluatko kuulla kaikkea. Sillä tyypillä on hyvä mielikuvitus."

Jamien suu oli loksahtaa auki.
"Mitä?" hän ähkäisi järkyttyneenä. Väri valahti miehen kasvoilta ja tummat silmät näyttivät vainotuilta.
"Hän poltti autosi? Mikä muu on pientä kivaa?" Kauhu puristi Jamien sydäntä. Miten hän voisi vain kadota kisamatkoille, jos tuollainen sosiopaatti vaanisi Kaylaa?
"Ja sinä todella ajattelit, että olisi parempi olla vaivaamatta minua tällä?"

"Hän on sekopää. Onko sillä oikeasti väliä, mitä kaikkea hän on tehnyt?" Kayla hengitti syvään saadakseen rintaansa painavan ahdistuksen hellittämään.
Hän nosti jalkansa sohvalle ja kietoi käsivartensa koukistettujen polviensa ympärille. Häntä kylmäsi, mutta kenties vähiten oman turvallisuutensa vuoksi. Kayla oli enemmän huolissaan siitä, mitä tilanne muille aiheuttaisi kuin itsestään, ja hän oli todella toivonut, ettei hänen tarvitsisi vaivata ketään ongelmillaan.
"Miksi olisin turhaan mainostanut sitä, että eksäni saattaa ehkä joskus taas pimahtaa päästään? Siksikö, että sinä saisit huolestua?" Kayla kysyi turhautumista äänessään ja veti taas hiuksia pois kasvoiltaan.

Jamie tuijotti naista hetken täysin sanattomana. Tummissa silmissä häivähti hetken kipua.
"Että minä saisin huolestua?" hän toisti epäuskoisena, ääni kiristyen.
"Totta kai, koska minä niin nautin siitä. Olet aivan oikeassa, tulevan aviomiehesi olisi paljon parempi olla tietämättä lainkaan, mitä elämässäsi tapahtuu, mitä menneisyyteesi kuuluu ja josko olet enää täällä, kun palaan kotiin seuraavan kerran. Hölmö minä, mitä oikein ajattelin", mies ärähti turhautuneena ja nousi seisomaan, vaeltaen olohuoneessa sormet tuuheisiin hiuksiin upoten.

Kaylan silmät siristyivät kuin hän ei olisi hyvällä yritykselläkään ymmärtänyt Jamien reaktiota.
”No voi voi sinua”, hän esitti sarkasmin sävyisen pahoittelunsa seuratessaan ärtyneenä miestä katseellaan.
”Kävipä sinulla huono tuuri, kun kihlattusi onkin sadisti, joka ihan vain sinun kiusaksesi päätyi jonkun kahelin vainoamaksi. Jätti kertomatta asiasta sinulle ihan vain siksi, että voisi olla kadonnut joku päivä, kun tulet kotiin”, Kayla jatkoi tuohtuneena ja nousi seisomaan, sysäten sohvatyynyn tieltään lattialle. Hänen teki mieli vetäytyä pois paikalta, mutta minne? Ulos Tonyn jahtaamaksi? Makuuhuoneeseen murjottamaan? Nainen käyskenteli hetken kuin loukkuun jääneenä ja istahti lopulta sohvan käsinojalle. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle.

"Oletko tosissasi?!" Jamie ärähti turhautuneena ja tukisti hiuksiaan.
"Yritätkö sanoa, että minä teen jotain väärin tai olen paha mies, kun huolestun sinusta? Koska joku seinähullu käkikello poltti autosi, uhkasi tappaa koirasi ja on hyvin kiinnostunut siitä, kuinka paljon olet täällä yksin?" mies vetosi ja tuuppasi sohvapöytää jalallaan purkaakseen sisälleen patoutuvaa ahdistusta.

Jamien turhautuminen oli saanut Kaylan varpailleen. Sydän hakkasi ja veri kohisi päässä, tuntuen hetkeksi eristävän Kaylan koko tilanteesta. Hän ei tajunnut, miksi he riitelivät vai oliko tämä riitelyä. Päässä pyörivät ajatukset olivat sekavaa mössöä.
"Onko se minun syytäni, että se seinähullu käkikello on kimpussani?!" Kayla tiuskahti levitellen käsiään, silmät täynnä ymmärtämättömyyttä. "En mainittavasti nauti siitä, että sinä joudut olemaan huolissasi. En välttämättä siitäkään, että joku hullu vaanii minua ja odottelee, että jään yksin. Tapasi ilmaista huolestuneisuutta on vähintäänkin kyseenalainen."

"Mitä?!" mies ähkäisi epäuskoisena ja tukisti hiuksiaan.
"En minä syytä sinua, voi jumalauta nyt!" Hän vaelsi edestakaisin sohvapöydän vierellä kuin häkkieläin ja vilkuili Kaylaa leukaperät kireinä. Sydän hakkasi edelleen pahoinvoivalla voimalla.
"Suo anteeksi. Mikä on oikea tapa ilmaista huolestuneisuutta?"

Kayla pyöräytti silmiään. Tässä ei ollut mitään järkeä.
"Tuleeko yllätyksenä, että räyhääminen ei kuulu suosikkitapoihini kommunikoida?" hän kysyi ja hieroi otsaansa uupuneena.

Jamie veti syvään henkeä ja nielaisi vastauksen, joka luultavasti olisi lukeutunut räyhäämiseen. Ehkä Kayla oli oikeassa. Ehkä hän räyhäsi.
Mies tukisti hiuksiaan ja hieraisi kasvojaan, kätkien silmänsä hetkeksi käsiensä taakse.
"Anteeksi", hän sanoi ja harppoi sitten sohvan ympäri eteiseen, kaivaten epätoivoisesti mahdollisuutta päästä eroon levottomasta ahdistuksesta. Mutta mitä jos Tony piti taloa silmällä ja tulisi takaisin?
Turhautuneena ähkäisten Jamie hölkkäsi portaat yläkertaan. Ehkä tunteiden myllerrys rauhoittuisi tarpeeksi, jotta hän voisi lakata rähjäämästä.

Kayla katseli Jamien perään kulmat huolesta kurtistuen. Oliko hän taas ollut liian kontrollifriikki määräillessään, kuinka mies sai käyttäytyä tällaisessa, täysin järjenvastaisessa tilanteessa? Hänellä oli ollut liki kymmenen vuotta aikaa sopeutua Tonyn oikkuihin, mutta Jamie oli saanut kuulla kaikesta vasta nyt. Jos tämä kaikki näyttäytyi miehelle epämääräisenä, uhkaavana sekamelskana, ehkä reaktio olikin ollut ihan normaali.
"Hei..."
Kayla jäi paikoilleen miehen vetäytyessä yläkertaan. Hän huokaisi ja kellahti selälleen sohvalle, yrittäen hetken jäsennellä tapahtunutta ja rauhoitella omia tunteitaan. Ärtymys oli jo väistynyt ja tilalle yritti hiipiä sama epävarmuus, joka häntä oli vaivannut ennen tämäniltaista välikohtausta. Ei hänen kannattanut Jamielle kiukutella.
Kayla nousi sohvalta ja hieman epäröiden asteli portaita pitkin yläkertaan.
"Jamie?"

Puhuteltu oli vaeltanut aikansa ympäri makuuhuonetta, potkaissut jalkansa kipeästi sängynjalkaan, kironnut äänettömästi ja vajonnut sitten heti hänen läsnäolostaan epäsiistimmälle vuoteelle kasvot tyynyä vasten painettuna.
Kireitä hartioita väritti lannistus.
Mies vastasi huhuiluun myöntävällä mumahduksella, nostamatta päätään, ja yritti järjestellä ajatuksiaan. Ei hänellä ollut oikeutta huutaa Kaylalle. Oliko hän syyttänyt naista? Ehkä hän oli.

Kuultuaan kai jonkinlaisen vastauksen, Kayla asteli varovasti makuuhuoneeseen. Mustien verryttelyhousujen pehmeä kahina rikkoi hiljaisuuden, kun nainen istahti sängyn laidalle ja laski kätensä Jamien hartialle. Teki pahaa nähdä mies niin allapäin.
"Oletko kunnossa?" Kayla kysyi, tietämättä mitä olisi kuulunut sanoa.

Jamie harkitsi vastaavansa uudelleen miehekkäällä, jokseenkin luolamiestä muistuttavalla mumahduksella, mutta se tuskin olisi parempaa kommunikointia kuin rähiseminen.
Mies käänsi päätään niin, että saattoi nähdä Kaylan ja kosketti naisen reittä.
"Oletko sinä?" hän kysyi tutkien vihreitä silmiä.

Asetelma oli niin epätyypillinen, että Kaylan kasvoilla häivähti aavistuksen huvittunutta myötätuntoa. Hän kuitenkin säilytti vakavuutensa ja katsoi takaisin, yhä hieman huolestuneena.
"Minä kysyin ensin", hän huomautti lempeästi. "Ei sitä joka päivä joku tuntematon kostonhimoinen hullu änkeä kylään. Ei minun olisi pitänyt kaiken lisäksi valittaa sinulle."

"En yrittänyt räyhätä sinulle", Jamie vastasi häivähdys kipua äänessään.
"Minä vain säikähdin hitosti, Kayla. En voi uskoa, että joku tuollainen käkikello on ahdistellut sinua ties kuinka kauan, enkä ole tiennyt siitä mitään. Olen vain matkustanut kisoihin hyvillä mielin." Nyt huoli korvensi polttavana hänen vatsaansa.
"Haluan, että lähdet seuraaviin kisoihin kanssani."

"Ymmärrän", Kayla myönsi ja hipaisi miehen poskea peukalollaan. "Luulin, että hän olisi jo luovuttanut, mutta ei näköjään."
Hän huokaisi syvään, kun Jamie ilmoitti haluavansa hänet mukaan kisoihin. Eihän Kayla voinut noin vain lähteä siksi, että hänen eksällään sattui olemaan heikko hetki mielenterveytensä kanssa.
"Oletko tosissasi?" hän kysyi rauhallisesti.

Jamie kierähti selälleen ja kohottautui kyynärpäidensä varaan. Hän vastasi Kaylan katseeseen kulmat kurtistuen.
"Oletko sinä tosissasi? Se hyypiö tuli kotiimme eikä hänellä ollut mitään ongelmaa käydä sinuun käsiksi edes minun läsnäollessani. Hän myös uhkasi tappaa koirasi, jos muistat, ja on hyvin tietoinen siitä, kuinka paljon olet täällä yksin. Sinustako on ihan reilua lähettää minut kilpailemaan, jos en pysty ajattelemaan muuta kuin sitä, oletko turvassa?"

Kuinka hän olikaan selvinnyt hengissä tähän asti? Kayla nieli halunsa vastata piikikkäästi.
"Olen siis epäreilu, jos en jätä töitäni, hevostani, koiraani ja kaikkia sovittuja menojani yhden sekopään takia? Entäs sitten seuraavat kisasi? Ja sitä seuraavat? Roikunko mukanasi loputtomiin, ettei minulle vain sattuisi mitään?"
Kayla katsoi kysyvänä Jamien silmiin, etsien niistä vastausta.

Jamie tuijotti ahdistuneena takaisin ja käänsi sitten katseensa pois. Hän juoksutti sormet stressaantuneena läpi hiuksistaan, heilautti jalkansa alas sängyltä ja nousi ylös, vaeltaen ympäri makuuhuonetta.
"Ei, sinähän olet selvinnyt erinomaisesti ilman minua tähänkin saakka", hän vastasi.
"Anteeksi, että huolehdin."

"Vai niin", Kayla hymähti, jälleen hieman turhautuen.
"Anteeksi, etten ole tottunut siihen, että joku huolehtii", hän tokaisi, seuraten katseellaan miehen kuljeskelua, joka oli saada hänetkin hermostuneeksi. "Arvostan huolenpitoasi, mutta en haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä, vaan... Hei, voisitko olla hetken paikoillasi?"

"En", Jamie ähkäisi ja raastoi hiuksiaan, seisahtuen ikkunan ääreen. Ahdistus velloi kuristavana hänen rinnassaan, eikä hän ollut varma, milloin oli viimeksi tuntenut sitä. Aikaisemmin hän oli tainnut ratkaista ongelman vaihtamalla maata, mitä kauemmas sitä parempi.
"En tiedä, mitä haluat minulta."

Kayla kurtisti kulmiaan, ymmärtäen yhtä vähän, mitä Jamie halusi häneltä. Häntä alkoi huolestuttaa, mitä kaikkia ajatuksia mies ehkä hautoi päässään. Ehkä miehen mielestä vika oli suhteessa tai Kaylassa tai... Mistä sitä ikinä tiesi, mitä miehet keksivät. Kayla nousi sängyltä ja hakeutui lähemmäs Jamieta.
"Mitä tarkoitat?" hän kysyi aavistuksen varautuneena. "Jamie, tämä tilanne on minustakin ihan hirveä, enkä minä tiedä, mikä on oikea tapa toimia. Tarvitsen sinua, mutta olen nyt lähinnä huolissani, että tämä oli ihan liikaa sinulle."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:36 pm

Jamie tuijotti ulos ikkunasta hartiat kireinä. Syke kuului edelleen korvissa, kun hän muisteli, kuinka Tony oli surutta tyrkännyt Kaylan päin seinää. Tyytyisikö mies siihen, kun hän ei ollut paikalla?
"En tiedä, mitä tehdä. Ilmeisesti olen naurettava, kun ehdotin, että tulisit mukaani. Mitä sinä haluat tehdä?"

Kayla oli hetken hiljaa. Ehkä Jamien idea ei ollutkaan niin hölmö. Ehkä Tony ei kisamatkan aikana unohtaisi häntä, mutta Kayla saisi aikaa miettiä, kuinka häirikön kanssa kannattaisi toimia. Hänhän oli ollut ahdistunut ja huolissaan Tonyn aikeista jo pitkään. Sillä miehellä ei ollut ennenkään ollut vaikeuksia käydä häneen käsiksi, joten halusiko Kayla todella jäädä yksin kotiin vain siksi, ettei suostuisi antamaan periksi eksälleen?
Nainen laski kätensä Jamien selälle ja painoi leukansa tämän olkapäälle.
"Anteeksi. Jos se on sinusta hyvä idea, se on minustakin. En minä halua jäädä tänne yksin", hän vastasi tukahtuneella äänellä. "Jos sinä enää haluat, että tulen. Taidan aiheuttaa jatkuvasti huolta ja hankalia tilanteita."

Jamie katsahti Kaylaa alas silmäkulmastaan ja kiersi sitten kätensä naisen ympärille, vetäen tämän syliinsä ja painaen leukansa päälaelle.
Tukahtunut ääni sai kireyden sulamaan pois miehen hartioista ja Jamien halaamaan naista tiukemmin.
"Minä haluan aina, että tulet. Etkä sinä aiheuta huolta ja hankaluuksia, Kayla. Säikähdin vain hitosti."

Kaylan kurkkua kuristi ja kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä, kun Jamie veti hänet syliinsä. Häntä turhautti oma reaktionsa. Miksi hän suhtautui kaikkeen näin nurinkurisesti?
"No ei mikään ihme. Kuka ääliö jättää kertomatta tällaisesta asiasta?" Kayla mumisi, painaen kasvonsa Jamien rintaa vasten. "Olen niin tyhmä."

"Kayla", Jamie protestoi liikahtaen levottomana.
"Et puhuisi itsestäsi noin." Hän oli saattanut käyttää sanaa mielessään suuttumuksen hetkellä, mutta toiminnasta, ei koskaan Kaylasta itsestään.
"Totta kai toivon, että voisit kertoa minulle tällaisista asioista. Olen todella huolissani. Se hyypiö vaikuttaa seinähullulta."

Kayla hengitti syvään palauttaakseen itsehillintänsä ja nosti kasvonsa miehen paidasta.
"Olen tuntenut sen hyypiön kauan", hän huokaisi ja haroi vaaleita hiuksiaan. "Ei hän tietenkään aina tuollainen ole ollut, enhän minä nyt ihan pimeä ole, mutta hänestä en olisi saanut tavata ketään. En edes sen jälkeen, kun jätin hänet. Kaikki oli hyvin silloin, kun tein kuten hän halusi, mutta helvetti oli irti, jos hän keksi olla mustasukkainen. Nyt hän kai kiukuttelee, koska on tajunnut, että aion olla sinun kanssasi."

Se ei lohduttanut Jamieta merkittävästi. Oliko Tony ahdistellut Kaylaa kesästä saakka? Miksi hän ei ollut huomannut mitään? Oliko hän niin kiireinen ja keskittynyt omaan elämäänsä, ettei nähnyt aivan nenänsä alla tapahtuvaa?
Mies silitti mietteliäästi Kaylan selkää.
"Voisitko hakea lähestymiskieltoa?" hän kysyi hapuillen mielestään vaihtoehtoja.

Kayla kohautti olkiaan. Stressi puristi naisen rintakehää ja teki hengittämisestä hankalaa. Samalla hän poti lähes lamaannuttavaa syyllisyyttä koko tilanteesta. Jos hän ei olisi vuosi sitten kesällä sekaantunut eksäänsä, ehkä mitään tällaista ei olisi tapahtunut.
”Täytyy varmaan yrittää.”
Tony oli halutessaan niin taitava valehtelemaan, että sai poliisitkin uskomaan hänen syyttömyyteensä, mutta eiväthän hänen juttunsa voineet loputtomiin toimia. Kayla oli toisaalta helpottunut, ettei Tony ollut tänään pistänyt sen suurempaa teatteriesitystä pystyyn kääntääkseen Jamien ja Kaylan toisiaan vastaan, mutta toisaalta häntä arvelutti. Ehkä Tony hautoi jotain muuta suunnitelmaa. Ehkä mies kohta keksisi jonkin keinon, jolla saisi pilattua kaiken.
"Jamie, tiedäthän, että…" Kayla aloitti empien, kohottaen katseensa miehen silmiin. "Että minä en ikinä tekisi mitään loukatakseni sinua?"

Jamie katsahti Kaylaa alas silmäkulmastaan ja halasi naista hieman tiukemmin vaistotessaan hermostuksen. Holhosiko hän liikaa? Mutta hänen omakin sydämensä jyskytti edelleen. Osin kuvottavasta tunteesta vatsanpohjassa, kun hän löysi yhtäkkiä toisen miehen kotoaan, osin raivosta, jonka Tonyn käytös oli saanut aikaan.
"Totta kai", mies vastasi hämmästyneenä ja tutki Kaylan kasvoja, "miksi sanot niin?" Seuraisiko kysymystä kipeä paljastus?

"Ei olisi ensimmäinen kerta, jos Tony tai joku muu yrittäisi levittää minusta tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa", Kayla vastasi huolta katseessaan ja vei toisen kätensä silittämään miehen olkavartta.
Hän ei halunnut palata heidän eronsa aikaisiin tapahtumiin, sillä se palautti Jemmasta ja Jamiesta kuullut kipeät juorut hänen mieleensä, mutta luovalle päälle sattuessaan Tony varmasti saisi kaiken kuulostamaan siltä, että Kayla oli suorastaan villinä häneen.
"Hänestä on hauskaa yrittää kääntää läheisiäni minua vastaan. Olen varma, että hän haluaa häätää sinut pois elämästäni."

Jamie kohotti kulmiaan ja hipaisi peukalonsyrjällään naisen poskipäätä. Tony kuulosti hetki hetkeltä tasapainoisemmalta. Oliko naisen perhe uskonut valheita?
"Millaisia tarinoita hän levittäisi sinusta?" mies kysyi heijaten Kaylaa kevyesti käsivarsiensa suojassa.
"En ole menossa minnekään."

Kayla veti syvään henkeä hieman katkonaisesti. Pahin jännitys kai oli lauennut, ja nainen epäili, pysyisikö heikotukseltaan pystyssä, jos Jamie siirtyisi.
"Eikös hän jo horissut jotain jostain yhdessä vietetystä kesästä", hän hymähti, yrittäen kaivella sumuisen tuntuisesta lähimuististaan, mitä Tony oli äsken puhunut. "Hän on pahempi kuin äitini. Väittää omia ongelmiaan minun ongelmikseni ja uskottelee muka hyväntahtoisesti kaikille, että minä olen ihan sekaisin."
Hetken Kayla oli uskonut niitä juttuja itsekin.

"Hän kuulostaa aivan psykopaatilta", Jamie huomautti kulmat kurtussa ja kiersi käsivarsiaan hieman tiukemmin Kaylan ympärille.
"Kuinka paljon hän on ollut sinuun yhteydessä viime aikoina?" Mies yritti ravistaa mielestään kuvat Tonysta hiipimässä heidän talonsa ympärillä tai odottamassa hänen lähtöään, jotta voisi tavoittaa Kaylan yksin.
Oliko hän ollut sokea, kun ei nähnyt?

"Aika paljon. Estin hänen puhelunsa, mutta silti", Kayla totesi ja halasi itsensä tiukemmin kiinni Jamieen. Häntä uuvutti ajatella Tonya ja tämän päähänpistoja, sillä ei tainnut olla viime aikoina muuta tehnytkään.
"Onko sinulla kaikki hyvin? En halua, että se tyyppi pilaa kaikkien elämän.

Voi helkkari. Jamie sukaisi toisen käden sormet läpi hiuksistaan jättäen toisen vielä tukevasti Kaylan vyötärön ympärille.
Hän oli ollut sokea.
"Olen vain huolissani sinusta", mies vastasi yrittäen pitää stressin terän poissa äänestään.
"Sinun pitäisi ehdottomasti kertoa hänestä poliisille."

Kevyen pisamaisilla kasvoilla viipyi harmistunut häivähdys Kaylan vaistotessa stressin Jamien olemuksesta. Hän ei ollut halunnut huolestuttaa tai pilata Jamien päivää, eikä varsinkaan mustata koko heidän loppuelämäänsä näin typerällä riesalla.
"Teen kyllä mitä tahansa, että saan sen ihmisen pois elämästämme", Kayla vakuutti poissaolevana ja irrottautui Jamiesta, istuen sängyn reunalle.
Hän oli murehtinut olonsa entistä huonommaksi ja nojasi otsan kämmeniinsä pysäyttääkseen huoneen kieppumisen silmissään.

"Oletko kunnossa?" Jamie kysyi tummat kulmat kurtistuen, kun Kayla vetäytyi hänen luotaan ja nojasi pään käsiinsä. Mies epäröi hetken, levottomuus omissa raajoissa poltellen, mutta istuutui varovasti naisen viereen ja laski kätensä tämän selälle.
"Voinko tehdä jotain?"

Kayla hengitti syvään ja ynähti myöntävästi. Hän nosti varovasti päänsä ja nojautui Jamieta vasten, sulkien silmänsä. Miehen läheisyys tuntui rauhoittavalta, vaikka Kayla potikin yhä syyllisyyttä tämän huolestuttamisesta.
"Pelkäsin, että suutut ja lähdet", hän mutisi. "Se on jo paljon tehty, että olet vielä siinä."

Tummat kulmat kurtistuivat toisenkin asteen. Sellainenko mies hän oli? Oliko hän ollut? Jamie tunsi levottoman kosketuksen vatsassaan pohtien, oliko kohdellut Kaylaa niin, että naisen pitäisi pelätä hänen vain kävelevän ulos.
"Miksi pelkäsit minun lähtevän?" hän kysyi silittäen naisen selkää.

"Olen uskomattoman lahjakas sotkemaan asiat heti, kun ne ovat hetken olleet täydellisesti", Kayla totesi ja loi tutkivan katseen Jamieen. "Etkö muka ole vihainen?"

"Vihainen?" Jamie toisti ja yritti tarkastella tunteita, jotka yleensä polki alas ja korvasi hymyllä ja ehdotuksella tilata pizzaa tai lähteä mummobingoon.
"En sinulle. Tietenkään. Sille käkikellolle kyllä."

Kayla tunsi helpotuksen sekaisen sykähdyksen rintakehässään, muttei tiennyt, miksei tieto mainittavasti kohentanut hänen mielialaansa.
"Minusta se käkikello ei ansaitse yhtään enempää huomiota", hän huokaisi. "Ehkä hän viikonlopun aikana vahingossa putoaa vaikka kaivoon. Kai sellaistakin joskus sattuu."

"Toivossa on hyvä elää", Jamie vastasi ja painoi suukon Kaylan hiuksiin. Hän voisi toivoa kyseiselle käkikellolle jotain paljon kurjempaa kuin vahingossa kaivoon putoamisen.
Pelkkä muisto Kaylan tönimisestä sai hänen verensä polttelemaan.

Kayla haroi hiuksiaan ja hymähti Jamien kommentille asteen huvittuneena. Ehkä heidän ei pitäisi miettiä minkäänlaisia käkikelloja enää tänään.
"Kuinka päiväsi sujui ennen tätä välikohtausta?"

Kysymystä seurasi mietteliäs hiljaisuus. Jamiellä ei ollut aavistustakaan. Päivä ennen Tonya heidän kodissaan tuntui pyyhkiytyneen pois.
"Emh, hyvin kai", Jamie vastasi kulmat edelleen kurtussa, "ei erityisen tapahtumarikkaasti. Toin ruokaa, mutta..."
Mutta se oli jo varmasti kylmää istuessaan heidän eteisessään tallottujen neilikoiden kanssa.
"Entä sinun?"

"Toitko?"
Syyllisyys oli jälleen lamauttaa Kaylan, vaikkei hän ollut varma, miksi. Jamie oli ystävällisesti tuonut ruokaa ja kotona olikin jokin hyypiö, joka vesitti koko hyvän idean.
"Minun päivästäni ei ole paljoa kerrottavaa. Näännyn nälkään. Onkohan ruoka vielä pelastettavissa?"

Jamie vilkaisi kelloaan.
"Ehkä, jos et pahastu mikrolämmitettyä illallista", mies vastasi ja kosketti Kaylan selkää. Hän nousi ylös ja ojensi kätensä naiselle. Ehkä olisi parempi yrittää unohtaa uhkaava läsnäolo heidän kodissaan. Varmastikin poliisin täytyisi tehdä jotain mielipuolelle, joka heitti sellaisen varjon heidän elämäänsä? Täytyisihän?
"Mennään syömään."

Kayla hymyili aavistuksen uupuneesti ja nousi ylös sängyltä, Jamien käteen tarttuen.
"Mennään. Mikrolämmitetty illallinen kuulostaa täydelliseltä."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:36 pm

Maanantai 1.10.2018, myöhäisiltapäivä, Rosings Park

Krooninen väsymys oli vaivannut Kaylaa viimeiset pari viikkoa. Hän oli pyrkinyt täyttämään päivänsä ohjelmalla ja kieltäytynyt antamasta väsymykselle valtaa, muttei voinut mitään stressille, joka siitä huolimatta söi häntä elävältä. Kolmen viikon takainen välikohtaus Tonyn kanssa oli saanut Kaylan ottamaan yhteyttä poliisiin, mutta asia ei ollut vieläkään merkittävästi edennyt.
Tummanharmaaseen takkiin ja vaaleanruskeisiin ratsastushousuihin pukeutunut nainen oli juuri alkanut lopetella työntäyteistä päivää ja palannut rauhalliselta maastolenkiltä takaisin tallille. Paco oli lentänyt hetki sitten päättynen estevalmennuksen läpi sellaisella vauhdilla ja innolla, ettei se ollut enää jaksanut edes mulkoilla mukana viipottanutta australianpaimenkoiraa, joka oli nuohonnut läpi jokaisen pensaan ja ojan viiden metrin säteellä omistajastaan.
Tallipihaan päästyään Kayla laskeutui hevosensa selästä ja palautti orin talliin huoltaakseen sen vielä ennen kotiinlähtöä.

Tänään hänen apulaisenaan oli Hazel. Se oli harvinaisen selvää, sillä nuorella naisella oli tapa tehdä läsnäolonsa tiettäväksi. Hevosten varustuksessa meni harvinaisen kauan, jos hevonen oli haastavampaa sorttia, mutta Jamie ei tohtinut torua hoitajaa, joka yritti niin kovasti.
Hän ojensi juuri Qashqain ohjat hoitajalleen ja nosti kypärän päästään, sukien paksuja, tummia hiuksiaan, ennen kuin huomasi Kaylan saapuvan talliin.
"Hei", hän tervehti jo kauempaa ja lähti naista vastaan. Hazelilla taitaisi mennä hetki, että Lafayette olisi valmis.
"Menikö hyvin?"

"No hei", Kayla tervehti vastaan tullutta miestä selvästi piristyen ja pyyhkäisi hevosenkarvoja ja pölyä väsyneiltä kasvoiltaan.
Hän talutti tumman puoliverisen pesukarsinaan ja ryhtyi riisumaan sitä varusteista. Paco tarkkaili käytävällä liikkuvia ihmisiä ja hevosia tyypilliseen tapaansa ylhäisistä korkeuksistaan, mutta korvat uteliaasti hörössä.
"Joo, ei valittamista", Kayla vastasi varovaisen optimistisena. Hän ei uskaltanut juhlia muutamaa onnistumista, ettei niitä seuraisi jälleen tuhat epäonnistumista.
"Sinullako on tauko?" hän kysyi vinosti hymyillen.

"Niinkin voisi sanoa", Jamie virnisti takaisin poikamainen tuikahdus silmäkulmissaan. Hazel oli kasvanut hurjasti hevosenhoitajana, ja kisahoitajana nuori nainen oli tunnollinen ja luotettava, vaikka sitten joskus hieman hidas hevosten kanssa.
"Mitä mies?" hän kysyi taputtaen Pacon kaulaa.
"Mitä haluaisit syödä tänään? Minulla on vielä Lafayette ratsastettavana."

Kayla kävi harjan kanssa Pacon kevyesti hionnutta turkkia läpi ja tarkisteli sen jalkoja yrittäessään hajamielisenä pohtia vastausta ruokakysymykseen.
"Jotain muuta kuin pizzaa mahdollisesti", hän tuumi ja huokaisi aivojensa yhteistyökyvyttömyydelle. "Ihan mitä vain. Kaikki käy, kunhan sitä voi syödä."
Paco kuunteli keskustelua kääntäen korvansa kuin arvostellen takaviistoon ja siirsi painoa jalalta toiselle. Jamie sai orilta tietäväisen epäuskoisia katseita, kun herkkuja tai mitään muutakaan huomion arvoista ei näemmä kuulunut.
"Minullakin menee vielä hetki. Ehkä tulen vilkaisemaan teitä jossain vaiheessa", nainen totesi.
Hän voisi vaikka kylmätä Pacon jalat rauhassa, sillä ei varsinaisesti hinkunut kotiin.

Jamie huokasi haikeasti lempiruokansa kieltämiselle, mutta Kayla oli oikeassa siinä, että varmasti pitäisi syödä välillä jotain terveellisempää.
Hetken mies harkitsi, että he voisivat laittaa ruokaa itse. Sitten hän oli nauraa itselleen. Ehkä he voisivat hakea vaikka kreikkalaista tai meksikolaista vaihteeksi.
"Jos tulet, ehkä minun pitää ryhdistäytyä ja yrittää tehdä sinuun vaikutus", Jamie vastasi ja nojautui painamaan suukon Kaylan poskelle, ennen kuin harppoi hyväntuulisesti vihellellen länsipuolen suuntaan tarkastamaan, josko Lafayette olisi valmis vai olisiko nopeampaa viimeistellä se itse.

"Luulen, että olet ihan kelvollinen muutenkin", Kayla arveli ja hipaisi miehen selkää ennen kuin tämä lähti matkoihinsa.
Hän suihkutti Pacon jalat ja mahanalusen puhtaaksi, kääri kylmähauteet sen jalkoihin ja talutti hevosen karsinaansa.
Kayla kantoi orin varusteet paikoilleen ja suuntasi ulos tarkistamaan, mitä tekemistä Beata oli keksinyt, kun se ei ollut enää hetkeen pyörinyt hänen jaloissaan. Koiralla oli silloin tällöin, onneksi harvoin, tapana viihdyttää itseään pahaa-aavistamattomien hevosten kustannuksella, vaikka Kayla yritti estää. Nainen kiepautti itsepäisesti ponnarilta karkailevat hiuksensa uudelleen löyhälle nutturalle, työnsi kädet takkinsa lämpimiin taskuihin ja poistui ulos. Hän kiersi tallipihalla lyhyen lenkin viilenevässä illassa ja tarkisti lähimmät tarhat ylimääräisen vierailijan varalta. Kayla vihelsi ja kutsui koiraansa ja pysähtyi hetkeksi odottamaan. Kevyt tuuli sai naisen hytisemään. Ehkä hänen pitäisi vaihtaa kuivat vaatteet. Ehkä Beata oli lähtenyt taas jonkin oravan perään ja palaisi tajuttuaan, ettei osannut kiivetä puuhun. Kayla huokaisi ja paineli takaisin talliin.

Sillä välin kuparinhehkuinen raudikko oli verrytelty päämaneesissa. Se luovi sulokkaasti muiden ratsukkojen seassa ja ylitti kevyesti harjoitusesteitä, jäystäen kuolainta niin, että valkea vaahto räiskähteli seittinä lihaksikkaille lavoille.
Jamie taputti Lafayetten kaulaa onnistuneen hypyn jälkeen, tasapainossa jalustimilla ja kannusti sitä kokoamaan laukkaansa lisää. Hazel seurasi ratsukkoa ihaillen yhden estetolpan vieressä, valmiina kohottamaan puomeja työnantajansa toiveiden mukaan.
Lafayette oli hyvä, muttei ainutlaatuinen, mitä Kingsdown ei suinkaan kertonut kiinnostuneille ostajille, sillä toki jokainen myynnissä oleva hevonen olisi seuraava legenda.
Ruuna ponnisti hyppyyn, mutta ei laskeutunutkaan jaloilleen. Ehkä se hämääntyi reitille astuvaa, kolahdusta säikähtävää ratsukkoa, ehkä se unohtui päiväuniinsa. Jamie tiedosti kuin hidastettuna, että hevonen kaatui, kyntäen hiekkaista pohjaa turvallaan, jalat potkien, ennen kuin kierähti rajusti kyljen kautta ympäri.
Maa tuli vastaan lujana ja hetken Jamie näki vain tähtiä.

Kayla kävi vaihtamassa kostean paitansa ja ryvettyneen takkinsa punaiseen, pehmeän lämpimään huppariin ja suuntasi sen jälkeen vielä Pacon luokse. Ori näytti nyrpeältä paketoitujen jalkojensa kanssa ja Kayla rapsutti myötätuntoisesti sen otsaa kaltereiden välistä.
"Onneksi sinä et yleensä katoa metsään oravan perässä", hän puheli hevoselle lempeästi.
Saatuaan vastaukseksi vakuuttavan nyökkäyksen, Kayla päätti siirtyä maneesin puolelle.
Nainen jäi hieman poissaolevana sivuun seuraamaan Jamien ja Lafayeten harjoittelua, mutta ehti nähdä vain muutaman onnistuneen hypyn ennen kuin ruuna rojahti maneesin hiekkaan.
Sydän jätti pari lyöntiä välistä ja veri pakeni päästä, kun Kayla ei hetkeen täysin tajunnut, mitä juuri tapahtui. Oliko Jamie hevosen alla? Tai kunnossa tai edes elossa? Nainen pomppasi ylös penkiltä ja kiirehti puolijuoksua hämmentyneenä edessä pyörineiden ratsukoiden välistä tapahtumapaikalle.
"Jamie! Oletko kunnossa?"

Jamie kierähti kauemmas hevosesta, joka sätki vauhkona yrittäen päästä jaloillaan, ja kiipesi horjahtaen jaloilleen. Tälli heitti päässä, polvea juili ja olkapää tuntui tykyttävän kuumaa kipua, mutta se oli odotettavissa hevosen kanssa kaatuessa.
Mies ei kuitenkaan keskittynyt siihen, vaan tarttui raudikon ohjiin väistäen potkaisevaa jalkaa ja otti lujan otteen kuolaimien alta. Silmänvalkuaiset välkkyivät, kun Lafayette korski karheasti ja loikkasi ylös, reuhtaisten Jamien olkapäätä ohjien päässä ja nykien miestä mukanaan muutaman askeleen.
"Rauha, rauha", Jamie tyynnytteli säikähtänyttä hevosta ja tähysi sen jalkoja. Ainakin se laski painoa kaikille. Kun ruuna lakkasi reuhtomasta ja jäi tutisten paikalleen, mies silitti sen sileää lapaa ja ojensi ohjia Hazelille.
"Kävelytä sitä, jotta näemme sen liikkeet", mies käski ja tuuppasi ohjia ärtyneesti naista kohti, kun tämä epäröi niiden ottamista ja silmäili hevosta arasti. Lafayette lähti tanssahtelemaan levottomana hoitajansa vierellä ja Jamie onnahteli Kaylan vierelle olkapäätään hieroen.
"Onhan se ok? Ainakaan se ei onnu yhtään jalkaa merkittävästi tai näytä loukkaantuneelta."

Kaylan sydän otti kiinni hukkaamiaan lyöntejä sellaisella voimalla, että ympäristön äänet vaimenivat hetkeksi sekavaksi taustakohinaksi. Tilanne oli näyttänyt kauhistuttavalla tavalla tutulta, mutta Kayla ei suostunut ajattelemaan asiaa pidemmälle. Hän ei suostunut antamaan kurkkua kuristavalle paniikille valtaa, vaan käski itsensä rauhoittua. Ainakin mies oli noussut jaloilleen, joten kovin merkittäviä luita ei ehkä ollut poikki.
Kayla ei ollut sillä hetkellä pätkääkään kiinnostunut siitä, oliko jalkoihinsa kompuroinut hevonen kunnossa, vaan silmäili Jamieta huolestuneena. Kuitenkin, tietäen Jamien huolen ratsastamistaan hevosista, Kayla tarkkaili hetken Lafayetten kävelyä. Tuskin luita poikki silläkään.
"Se käy niin kierroksilla, että taluta sitä nyt jonkin aikaa. Voin tarkistaa sen kohta", hän ohjeisti epävarmalta vaikuttavaa Hazelia ja vei yhä järkytyksestä tärisevät kätensä puuskaan.
"Entä sinä?" hän tivasi Jamielta ääni huolesta kireänä.

Tällaisina hetkinä hoitajan epävarmuus oli mennä pahasti Jamien ihon alle. Sydän hakkasi rajuna pelosta, että hevonen olisi loukannut itsensä. Oliko hän ollut huolimaton? Vai oliko Lafayette vain kompuroinut omiin jalkoihinsa?
Sillä ei olisi paljoa merkitystä Kingsdownille, mikäli hevonen ei voisi kilpailla.
Ainakin se laski tasaisesti painoa kaikille jaloille tanssiessaan ja säpsyillessään Hazelin vierellä.
"Hmm? Kyllä, kyllä, ihan kunnossa", Jamie vastasi poissaolevasti tykyttävää olkapäätään hieroen, katse tiukasti raudikon kuparinvärisissä jaloissa.
"Ehkä on parempi päättää treenit tältä päivältä, varmuuden vuoksi."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:37 pm

"Näköjään."
Kayla kurtisti kulmiaan epäuskoisena. Ehkä naisen olisi pitänyt luottaa ammattikilparatsastajan kykyyn arvioida terveytensä, mutta hän ei uskonut, että Jamie kertoisi rehellisesti, jos ei ollut kunnossa.
"Olen samaa mieltä", hän vahvisti, kiittäen onneaan siitä, että Jamie ehdotti treenien keskeyttämistä itse. "Niskaasi käytännössä rojahti juuri hevonen. Sinut pitäisi saada lääkäriin."
Kayla vilkuili aavistuksen kärsimättömänä Lafayettea, jonka tanssiminen näytti yhtä sujuvalta kuin ennenkin. Kenties se olisi muutaman päivän jumissa heittämästään kärrynpyörästä, mutta tuskin sen vakavampaa.
"Tuo hevonen on ihan ok. "

Jamie katsahti Kaylaa levottomana, punniten pyytäisikö naista käymään sen kunnolla läpi.
Mutta se todella näytti olevan ok. Hermostunut sähläri, mutta se ei johtunut kaatumisesta, vaan geneettisestä epäonnesta.
"Hyvä niin", hän sanoi kuulostamatta täysin vakuuttuneelta ja katseli hevosta hetken.
"Hazel, huolehdi siitä. Lähden nyt kotiin", mies lisäsi pidellen olkapäätään ja nyökkäsi Kaylaa ovea kohti.
"Puhuimmeko ruoan hakemisesta kotimatkalla?"

Kayla heilautti kättään Hazelille ja lähti kohti ovea poistuakseen Jamien kanssa maneesista. Sydämen jyskytys oli jo rauhoittunut, mutta nainen ei saanut huolta pois katseestaan tarkkaillessaan Jamien olemusta ja liikkeitä. Hän hymähti ja kohautti olkiaan, kun mies otti puheeksi ruoan hakemisen. Nälkä oli tehokkaasti kadonnut.
"Miltä olkapää tuntuu?" hän kysyi värittömän ammattimainen sävy äänessään noutaessaan kylmäpussin, jota tarjosi miehen olkapäälle. "Ja... Jalkasi? Polvesi? Jamie, sinun pitäisi kertoa minulle. En ole sokea."

"Kaikki on ihan hyvin", Jamie vakuutteli automaattisesti ja kiitti kylmäpussista nyökkäyksellä, painaen sen olkapäälleen. Hän viittasi Kaylaa edellään parkkipaikan suuntaan, heilauttaen laukun toiselle olalleen.
"Olkapää on kipeä, mutta ei sijoiltaan tai mahdottomassa tilassa. Polveen sattuu myös vähän, Lafayette taisi potkaista sitä, mutta pystyn taivuttamaan sitä ja laskemaan sille painoa normaalisti. Vähän särkylääkettä ja yöunet ja olen kuin uusi."

Kayla keräsi omaisuutensa mukaan ja yritti kätkeä huokauksensa. Hän pudisti päätään sen merkiksi, ettei jakanut Jamien filosofiaa loukkaantumisten paranemisesta. Mikä jääräpää.
"Oletko varma? Minä en olisi", hän huomautti kärsivällisesti lähtiessään kohti parkkipaikkaa, vailla pienintäkään muistikuvaa siitä, että oli vain hetki sitten kadottanut koiransa.
Hän ei todellakaan olisi päästämässä Jamieta hevosen selkään puolikuntoisena ja mahdollisesti päänsä lyöneenä ennen kuin mies suostuisi käymään lääkärissä.
"Särkylääke ei korjaa rikkinäisiä niveliä ja tärähtäneitä aivoja. Tiesitkö?"

"Liekö voin enää vammauttaa päätäni?" Jamie vitsaili kevyesti ja vilkutti auki sähkönsinisen Ford Mustangin ovet. Hetken hän pohti, pitäisikö hänen jäädä pois ratista – mutta lyhyt ajo kotiin ei rikkoisi häntä.
"Tuletko kyytiin vai haluatko ottaa oman autosi?" mies kysyi asetellen kylmäpussia paremmin olalleen.

"Vai tuletko sinä kyytiin?" Kayla esitti vastakysymyksen paljonpuhuvalla äänenpainolla.
Oliko mies tahattomasti näin itsetuhoinen? Kayla nojasi toisella kädellään Jamien auton katon reunaan ja katsoi miestä uupuneesti.
"En halua, että ajat päin puuta, koska kätesi, jalkasi ja mahdollisesti aivosikin ovat poissa pelistä."

"Hei", Jamie protestoi kulmiaan kurtistaen ja hipaisi Kaylan poskea peukalollaan.
"Olen pudonnut hevosen selästä ennenkin, kaatunutkin jokusen kerran. Olen käynyt leikkauksessakin moneen otteeseen, koska olen loukkaantunut pahasti. Nyt mihinkään ei satu niin, että jokin olisi vialla", mies vetosi ja lukitsi sitten uudelleen Mustangin ovet, silittäen sen kattoa haikeasti.
"Mutta hyvä on, otetaan sinun autosi."

"Ei se kivaa olisi, jos kelvottoman olkapääsi takia ajaisit sitä tienvarsien suurinta puuta päin", Kayla vetosi, pieni huvittunut hymy kohoten huulilleen, kun Jamie myöntyi vaihtamaan autoa.
Hän painoi tummanpunaisen autonsa ovet auki ja heilautti kantamuksensa sen takapenkille.
"Olen vain huolissani, että telot itsesi pahemmin, kun et malta ottaa rauhallisesti", hän totesi istuessaan ratin taakse. "Saat luvan tarkistuttaa heti aamulla lääkärissä, ettei mitään ole rikki. Niin paljon kuin luotankin kykyysi diagnosoida itsesi terveeksi."

Jamie soi Kaylalle puolittaisen hymyn ja kosketti naisen reittä kiinnitettyään turvavyön.
"Olen ollut loukkaantunut niin monta kertaa, että uskoisin jo tunnistavani sen merkit – mutta hyvä on, jos se tekee sinun olosi paremmaksi", hän huokasi alistuen naisen tahtoon ja vilkaisi olkansa yli kuin vanhasta tottumuksesta, odottaen tervetulosuudelmaa tai innokasta touhotusta australianpaimenkoirasta.
"Onko Bea kotona?"

Kayla näytti hetken aikovan väittää vastaan. Hän olisi halunnut muistuttaa Jamieta siitä, että pienemmät loukkaantumiset johtivat usein suurempiin onnettomuuksiin, kun niitä ei hoidettu kunnolla, mutta piti suunsa kiinni. Mies taisi olla kuullut huomautuksen ennenkin.
"Kiitos", hän lausahti helpottuneena.
Nainen oli juuri käynnistämässä autoaan, kun Jamie muistutti häntä puuttuvasta karvaisesta perheenjäsenestä. Hemmetti. Kayla tömäytti takaraivonsa penkin niskatukea vasten ja huokaisi uupuneena. Miksei koira ollut vieläkään palannut? Hemmetin hemmetti.
"Ei", hän vastasi ja hieroi kasvojaan. "Kadotin sen metsään tai jonnekin."
Kayla alkoi huolestua. Koira ei koskaan kadonnut näin pitkäksi aikaa. Olikohan sille sattunut jotain?
"Täytyy käydä vielä katsomassa, olisiko se palannut tallille. Mene sinä kotiin, jos haluat."

"Tietenkin etsimme Bean", Jamie vastasi kurtistaen kulmiaan. Kuinka sydämettömältä hän oikein kuulosti, jos jättäisi koiran yksinään jonnekin eksyksiin?
Mies nousi autosta pidellen kylmäpussia olallaan ja katsahti ympärilleen, vislaten kokeillen.
"Missä näit sen viimeksi?" mies kysyi lähtien harppomaan takaisin tallia kohti.

Kayla nousi autosta ja vilkaisi Jamieta ahdistuneena. Menipä tämä päivä hienosti. Hän oli kaikkien aikojen surkein koiranomistaja, ja sen takia Jamiekin joutui yhä loikkimaan pihalla, vaikka olisi tarvinnut lepoa.
"En tiedä. Oli se kai vielä mukana, kun tulimme maastosta. Ehkä. Oli se", Kayla vastasi ja joutui hengittämään syvään kasatakseen ajatuksiaan. "Huomasin vasta tallissa, että se puuttuu."
Miten hän oli ollut niin huolimaton? Koiraa ei näkynyt eikä kuulunut tallipihalla, eikä se ollut tallissakaan. Kayla kiersi varmuuden vuoksi kaikki sen suosimat loikoilupaikat sisätiloissa, vaikkei uskonut, että kotiinlähdön vaistotessaan häntä varjon lailla seuraava eläin jäisi yhtään mihinkään makaamaan. Nainen pysähtyi satulahuoneen ovelle ja haroi kiinni olevia hiuksiaan neuvottomuudestaan turhautuneena.

Nyt Jamie seurasi Kaylaa varjon lailla, kurkisti karsinoihin varmuuden vuoksi ja vihelsi koiraa ulos mennessään. Mutta herttainen eläin pysyi katseissa.
Hän kosketti paremmalla kädellään naisen selkää, tuntien huolen puristavan sydäntään. Täällä ei onneksi ollut paljoa teitä, varsinkaan isoja ja vilkkaita, joilla Bea voisi loukkaantua.
"Lähteekö se usein riistan perään?" hän kysyi kulmat kurtussa.
Ilta oli alkanut pimetä.
"Kuule, ehkä meidän on parasta mennä, jos sitä ei näy. Pyydän henkilökuntaa pitämään silmät auki ja soittamaan heti, jos se ilmestyy."

"Ei", Kayla vastasi käheästi ja pudisti päätään.
Bea kokeili onneaan hevosiin ja lintuihin, mutta harvemmin juoksi minkään eläimen perässä kilometrikaupalla. Ehkä tämä oli poikkeus, ja pian koira olisi kateissa lopullisesti.
Hän oli pelännyt, että Jamie ehdottaisi lähtemistä, vaikka oli itsekin ehtinyt harkitsemaan sitä. Se tuntui luovuttamiselta ja sen hyväksymiseltä, että koira oli nyt kateissa.
"Kai se on pakko. Pyydä, kiitos", Kayla huokaisi epätoivoa kasvoillaan ja poistui ulos pimenevään iltaan. Taisi olla parasta lähteä ennen kuin hänen mielikuvituksensa lähtisi yhtään enempää laukkaamaan.

Huoli koirasta puristi Jamienkin rintaa, mutta mies ei ollut varma, mitä muuta he voisivat tehdä. Olisi toivotonta vain harhailla nummille pimenevässä illassa, vailla tietoa siitä, mihin suuntaan koira olisi voinut lähteä.
Mies tarttui tuttua työntekijää käsivarresta, näytti puhelimestaan kuvan koirasta ja pyysi soittamaan heille, jos se ilmestyisi.
Olisiko se voinut juosta koko matkan kotiin? Hullumpaakin sattui.
Jamie seurasi Kaylaa hetken kuluttua parkkipaikalle.

Kayla suuntasi parkkipaikalle ja istahti autoonsa kuljettajan paikalle odottamaan Jamieta. Autokin oli nähtävästi odotellut heitä ovet auki ja avain virtalukossa. Tilanteeseen olisi sopinut oikein loistavasti yksi varastettu auto, mutta onneksi niin ei ollut käynyt. Auton pehmeästi huriseva moottori sentään käynnistyi yhtä luotettavasti kuin aina. Kaylaa värisytti ja hän käänsi autoon lisää lämpöä. Stressaaminen saisi hänet vielä sairaaksi.
"Lupasivatko he soitella?" hän kysyi Jamielta miehen saavuttua paikalle.

"Kyllä", Jamie vastasi kiinnittäen turvavyönsä ja pohti, minne oli unohtanut olallaan olleen kylmäpussin. Ainakin jomotus olkapäässä oli häipynyt täysin mielestä kadonneen koiran myötä, minkä mies oli melko varma olevan hyvä merkki siitä, ettei kyseessä todella ollut mitään huolehtimisen arvoista.
"Olen varma, että Bea on kunnossa. Ehkä se on vain harhaillut turhan kauas ja eksynyt. Täällä on hyvin vähän vaaroja sen kokoiselle koiralle."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:37 pm

"Oletko muka oikeasti varma siitä?" Kayla kysyi apeana.
Jamien yritys valaa häneen uskoa ei juurikaan toiminut. Koiralle oli varmasti sattunut jotain, eihän se muuten olisi näin kauaa kateissa. Kayla ohjasi auton pois parkkipaikalta ja kiihdytti kohti kotia.
"Miten joku voi kadottaa koiran? Olen todella maailman surkein koiranomistaja."

"Ihmiset kadottavat lemmikkejään jatkuvasti", Jamie protestoi. Suurin osa koirallisista hevosenomistajista ottivat koirat lenkille mukaan, ja tallin Facebook-ryhmässä ja ilmoitustaululla oli toistuvasti kadonneiden koirien ilmoituksia.
"Bea löytyy kyllä. Ei tämä tee sinusta huonoa omistajaa. Kuka tietää, vaikka se olisi nukkumassa jossain kolossa, mitä emme vain ymmärtäneet katsoa – ehkä se lujahti rehuhuoneeseen tai vaikka johonkin yläkerran vessoista."

Kayla puri alahuultaan ja piti katseensa tavallista tiiviimmin tienpientareissa. Missään ei näkynyt merkkiäkään yhdestäkään eläimestä. Huoli poltteli hänen vatsaansa. Kunpa koira löytyisikin jostain suljetun oven takaa, mutta Kayla ei jaksanut uskoa siihen. Seurankipeä australianpaimenkoira ei olisi jäänyt näin pitkäksi aikaa yksin, ei ainakaan ilman ankaraa protestointia.
Nainen pysytteli vähäsanaisena loppumatkan, sillä puhuminen tuntui turhalta. Voivottelu ei muuttaisi tilannetta toiseksi. Hän pysäköi Lexuksensa heidän kotitalonsa eteen kadun varteen ja epäröi noustessaan ottamaan takapenkiltä tavaroitaan. Tuntui oudolta toimia ilman, että Bea pyöri jaloissa.
"Eihän olkapääsi ole mennyt pahemmaksi?" hän kysyi Jamielta saadakseen muuta ajateltavaa.

"Ei, se on ihan kunnossa. Vain vähän jäykkä, koska otti osumaa", Jamie rauhoitteli. Se menisi varmasti ohi parissa päivässä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän kolhi itseään hevosten kanssa. Hän oli enemmän huolissaan herkkähermoisesta Lafayettesta ja Hazelista, joka oli erittäin tunnollinen hoitaja, toimitti hevoset etuajassa kilpapaikalle, ei koskaan unohtanut tavaroita, mutta joka kävi arkailemaan vaikeita hevosia.
"Laitetaan Beasta ilmoitus alueen koiraryhmiin", hän lisäsi heidän suunnatessaan kohti kotiovea.

Kayla nyökkäsi availlessaan kotiovea. Viimeinen naula siihen arkkuun, että Bea oli kateissa. Siltä se ainakin tuntui. Kaylaa harmitti oma voimattomuutensa. Hän oli tällä hetkellä aivan liian väsynyt ratkomaan hankalia asioita.
Nainen astui sisälle hiljaiseen asuntoon, antoi kantamustensa pudota eteisen lattialle ja etsi puhelimensa käsiinsä tarkistaakseen, oliko kukaan yrittänyt tavoitella. Ei ollut. Oli hyvin harvinaista, että kukaan ei ollut koko päivänä yrittänyt ottaa yhteyttä.
"Entä jos se lojuu jossain ojassa kuolleena? Miten minä voin huomenna mennä vain töihin normaalisti, jos siitä ei ole kuulunut mitään?"

"Ei varmasti loju", Jamie lohdutti, vaikkei tietenkään todellisuudessa tiennyt lainkaan, mitä koiralle oli käynyt. Hän oli kuitenkin melko varma, ettei naista lohduttaisi, jos hän myöntäisi sen olevan mahdollisuus.
"Kyllä se ilmaantuu vielä. Mutta jos sinusta tuntuu siltä, ehkä sinun kannattaa jäädä huomenna kotiin? Voit käydä vaikka etsimässä sitä tallin ympäristöstä uudemman kerran?"

Kayla kohautti olkiaan, vaeltaen levottomana ympäri asuntoa puhelin kädessään. Hän ei ollut varma, olisiko huominen työpäivä sellainen, jonka voisi skipata kadonneen lemmikin takia. Ehkä olisi pitänyt vain nukkua yön yli ja miettiä asioita aamulla levänneenä.
Nainen yritti hajamielisenä etsiä koirastaan kuvaa, jonka voisi jakaa katoamisilmoituksen yhteydessä, kun puhelimen näytölle pomppasi ilmoitus uudesta viestistä: "Onko jotain kadoksissa?"
Viesti oli Tonylta ja siihen oli liitetty Bean kuva.
"Mitä?!" Kayla parahti epäuskoisena ja vajosi istumaan olohuoneen sohvalle.
Väri pakeni naisen kasvoilta. Oliko se sekopää vienyt hänen koiransa?
"Jamie... Bea on Tonyn kanssa."

Jamie nojasi takapuolensa kevyesti sohvan käsinojaan katsellessaan Kaylan vaellusta. Olisipa hän voinut tehdä enemmän koiran löytämiseksi. Mutta mitä he voisivat tehdä? Värvätä etsintäpartion ja verikoiria, nuuskia nummimaastot läpi?
"Mitä?" hän kysyi räpäyttäen epäuskoisena, pohtien oliko voinut kuulla oikein.
"Sinun... Sinun eksäsi on varastanut Bean?" Raivo kuohahti kuumana hänen suonissaan. Se mieshän oli seinähullu. Ja nyt Tony härnäsi Kaylaa asialla?
Jossain piti mennä raja!

"Ilmeisesti."
Kayla pyöritteli puhelintaan epätietoisena käsissään, tapaillen jonkinlaista vastausta Tonylle, mutta pyyhkien sen pian pois. Pitäisikö soittaa? Jättää ilman huomiota? Ilmoittaa poliisille? Kaylan olisi tehnyt mieli soittaa Tonylle, haukkua tuo alimpaan maanrakoon ja vaatia palauttamaan koira välittömästi. Kuitenkin häntä pelotti, että tehdessään niin hän aiheuttaisi vain lisää harmia eläinparalle. Nainen tunsi sydämensä takovan rintakehässään niin, että se sai hänet voimaan pahoin.
"Mitä minä teen?" Kayla kysyi katsoen Jamieta epätoivoisena ja nousi ylös sohvalta.
Olikohan koira enää edes hengissä? Tonyhan oli uhonnut tappavansa sen, jos se hänen reitilleen eksyisi. Mutta mitä se sekopää oli ylipäätään tehnyt samassa paikassa Bean kanssa? Rosings Parkissa? Kayla ei aina ollut ottanut Tonyn uhitteluja tosissaan, mutta kun se kohdistui hänelle tärkeisiin eläimiin ja ihmisiin, sai se hänet pois tolaltaan.

Jamie katseli Kaylaa neuvottomana. Hän tunsi olonsa kuvottavan avuttomaksi. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Ei hänen pitänyt vain katsella vierestä, kuinka mielipuoli vainosi hänen naisyst- kihlattuaan.
Ja tämän koiraa.
"En tiedä", hän joutui myöntämään ahdistuneena.
"Tunnet sen miehen paremmin. Miksi hän tekee näin? Saadakseen huomiotasi?"

"En minä tiedä, mitä hänen päässään liikkuu nykyään", Kayla huomautti ja haroi sotkuisen kampauksensa auki.
Nainen yritti kerätä itsevarmuutensa rippeet kasaan ja rauhoittua. Jamie saattoi olla oikeassa. Hänen olisi pitänyt tuntea Tony näiden vuosien jälkeen, mutta eihän hän voinut tietää, kuinka sekaisin mies nykyään oli.
"Luulen, että hän haluaa huomiota, tai mitä lie mustasukkaiset ja vainoharhaiset hyypiöt yleensä haluavat", Kayla päätteli turhautuneena huokaisten ja etsi Tonyn numeron puhelimensa näytölle.
Kävi miten kävi, hän soittaisi sille ääliölle. Puhelin ei tosin ehtinyt hälyttää kertaakaan, kun ovikello soi ja Kayla asteli kärsimättömänä avaamaan. Puhelin rämähti naisen kädestä lattialle, kun hän tajusi seisovansa kasvotusten Tonyn kanssa.
"Hei vaan. Toin koirasi. Älkää suotta ampuko minua", mies vetosi ja nyökkäsi kohti tuttua australianpaimenkoiraa, joka ontui hänen jäljessään.

Ei voinut olla totta.
Jamie tuijotti epäuskoisena röyhkeästi ilmestynyttä ex-miesystävää ja tunsi kuuman, punaisen raivon pyyhkäisevän ylitseen. Ja Bea ontui.
Mies tiedosti jossain mielensä perukoilla, että Tony oli saattanut vain löytää koiran harhailemasta ja toisen kotiin. Että se oli saattanut loukata itsensä omin nokkineen.
Mutta hänen kätensä puristuivat nyrkkeihin pelkästä ajatuksesta, että Tony oli vienyt Kaylan koiran tahallaan ja satuttanut sitä.
"Mitä helvettiä teet Bean kanssa?" Jamie ärähti tummat silmät palaen ja työntyi Kaylan ja Tonyn väliin.

Nähdessään Bean ontuvan Kayla olisi ehkä repinyt Tonyn riekaleiksi, ellei Jamie olisi asettunut heidän väliinsä. Sekä raivo että huoli saivat hänet suunniltaan. Mitä tuo mies oli tehnyt hänen koiralleen?
Tonyn silmissä häivähti huvittunutta ivaa ennen kuin hän onnistui loihtimaan kasvoilleen lähes uskottavan vilpittömyyden. Hän ei pyrkinyt peremmälle, vaan näytti harkitsevan lähtöä heti, kun koira oli nilkuttanut Kaylan luokse. Nainen kumartui arvioimaan koiransa kuntoa.
"Toin sen kotiin, kuten sanoin. Maailma on vaarallinen paikka typerälle koiraeläimelle, joka vaeltaa yksinään", Tony vastasi rauhallisesti, kuin selittäen itsestäänselvää asiaa idiooteille. "Olisi mukava jäädä rupattelemaan, mutta minun täytyy mennä."
"Et mene mihinkään ennen kuin kerrot, mitä olet Bealle tehnyt!" Kayla huusi ääni särähtäen ja pyrki Jamien ohi Tonyn luokse.
Koira ontui oikeaa takajalkaansa ja aristi kylkeään. Lisäksi sillä oli verinen naarmu päässään ja se läähätti uupuneena. Kaylan täytyisi saada tietää, mitä sille oli käynyt.
"Minäkö? Syytä itseäsi. Ei kannata jättää eläimiä heitteille, jos ei halua niille sattuvan mitään. Luulisi sinun tietävän", Tony huomautti hymyillen.

Jamie kiersi käsivarren Kaylan ympärille estääkseen naista syöksymästä Tonyn kimppuun – hän ei antaisi miehelle yhtään mahdollisuutta, saati oikeutta käydä käsiksi Kaylaan. Hän työnsi naisen kauemmas ja katsahti koiraa viha vatsassa kytien.
Paskiainen.
Sitten yritti tarttua Tonya kauluksista ja rysäyttää miehen eteisen seinää vasten.
"Kuule sinä hassu mies, Kayla kysyi sinulta kysymyksen", hän haastoi.

Tony yritti lyödä Jamien kädet irti kauluksistaan ja tönäistä miehen raivolla kauemmas itsestään.
"Ai että mitä tein? Toin sen kotiin. Olisin voinut jättää sen sinne tienposkeenkin."
Kayla seurasi tilannetta ahdistuneena. Hän ei uskonut, että Tony olisi vain löytänyt Bean loukkaantuneena, mutta hän koki olevansa syyllinen, jos Jamie satuttaisi tämän asian vuoksi itsensä entistä pahemmin.
"Lopettakaa", hän vaati ahdistusta äänessään ja esti jalallaan koiraa pääsemästä miesten luokse.

Jamie oli hyökkäämässä takaisin, mutta pysähtyi Kaylan äänen kuullessaan. Evoluutiossa kukoistava, hurjistunut testosteroni jylläsi hänen veressään, sai hänet janoamaan Tonyn verta, mutta se ei auttaisi.
Ainakaan pitkässä juoksussa, niin tyydyttävää kuin olisikin murtaa mielipuolen nenä.
"Olisikohan poliisinkin mielestä uskottavaa, että vain löydät koiran loukkaantuneena? Uhattuasi vain jokin aika aikaisemmin tappaa sen?"

"Yritätkö uhkailla minua poliisilla?" Tony kysyi, yrittäen säilyttää hillityn ylimielisyytensä, vaikka raivo sai ainakin hillittyyden rakoilemaan. "Kayla voi kertoa, kuinka kannattavaa se on."
Äänessä oli uhkaavan jäinen sävy, jollaista Kayla ei olisi halunnut joutua kuuntelemaan kotonaan. Hänen onnekseen Tony kääntyi kannoillaan ja poistui asunnosta. Nainen keskittyi jälleen Beaan, jonka vointi ei onneksi ollut ainakaan romahtanut, mutta se kaipasi lääkäriä. Kayla tunsi olonsa jälleen turhauttavan neuvottomaksi, kun ei voinut auttaa koiraansa.

Jamie tunsi kuuman, punaisen raivon patoutuvan sisällään. Hän ei kuvitellut, että Tony uhkaili sekä Kaylaa, Beaa että häntäkin, eihän? Kuinka hän voisi jättää Kaylaa yksin kotiin, jos tällainen mielipuoli vaani nurkilla?
Mies hieraisi kasvojaan yrittäen hillitä itsensä ja pyörähti Kaylaa ja Beaa kohti.
"Viedään se eläinlääkäriin", hän sanoi ja kyykistyi Bean luo, antaen koiran haistella kättään ja rapsuttaen sen kaulaturkkia, ennen kuin pyrki nostamaan koiran syliinsä.
"Soita sinä päivystykseen. Otetaan minun autoni."

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1650
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   Ma Marras 12, 2018 3:37 pm

Kayla oli kyllästynyt Tonyyn ja tämän uhkauksiin, eikä osannut olla huolissaan muusta kuin siitä, oliko koira parannettavissa. Kaikkea hyvää tuntui seuraavan aina vähintään yhtä paljon harmia, mutta tämä alkoi mennä jo naurettavuuksiin.
Nainen nousi ylös koiransa luota ja etsi yhä raivosta tärisevin käsin eläinlääkärin päivystysnumeron puhelimestaan.
"Autosihan on tallilla", hän muisteli poissaolevana ja nosti puhelimen korvalleen.
Kayla vilkaisi huolestuneena Beaa, joka yritti näykätä Jamieta sormesta. Koira pyrki heti sovittelemaan ärhentelynsä nuolemalla miehen kättä ja heiluttamalla vaisusti tuuheaa häntäänsä, mutta sen oli oltava kipeä käyttäytyäkseen noin. Nainen varmisteli, että kaikki olennainen tuli mukaan ennen kuin he lähtisivät kohti eläinlääkäriä. Hän vastaili lyhyesti ja aavistuksen kärsimättömästi kysymyksiin, joita hänelle puhelimessa esitettiin, sillä eihän hänellä ollut hajuakaan, mitä koiralle oli tapahtunut.
"Toivottavasti sitä ei ole myrkytetty. Miltä Bea vaikuttaa?" Kayla kysyi Jamielta.

Jamie ähkäisi ja olisi läimäissyt otsaansa, ellei olisi pidellyt kipeää koiraa sylissään. Aivan, sininen Mustangi istui tallin parkkipaikalla. Onneksi olkapää vain jomotti ja kehitti mustelmaa eikä Hazel ollut laittanut viestiä, joten Lafayettenkin täytyi olla kunnossa.
"Se on elossa", mies vastasi katsahtaen Bea-rukkaa ja kantoi sen Kaylan autolle.
"Arvelisin, että sen tila on vakaa, mutta parempi toimia ripeästi joka tapauksessa."

Elossa. Fantastista. Kayla nyökkäsi ja yritti pysytellä hiljaa, ettei purkaisi pahaa oloaan Jamieen. Hän nappasi auton avaimet käteensä, potkaisi keskelle lattiaa jättämänsä urheilukassin syrjään ja kiiruhti autolleen. Kaikki voisi olla pahemminkin, hän yritti lohduttautua. Onneksi Jamie ei ollut päätynyt sairaalaan ja onneksi Bea oli, kuten sanottu, elossa. Onneksi kaikki olivat elossa ja eläinlääkäri päivysti tänään Hexhamissa.
"Pystytkö ajamaan muutaman minuutin matkan?" Kayla kysyi avatessaan auton takaoven, jotta Jamie saisi laskettua koiran takapenkille. Hän haluaisi itse olla sen seurana, jotta huomaisi, mikäli sen tilassa tapahtuisi jotain muutosta.

"Totta kai. Olen ihan kunnossa", Jamie vastasi kulmat painuen ja nosti Bean varovasti autoon. Koiraparka.
Mies kiersi nokan ympäri ja istahti rattiin katuen sitä, että jätti Mustanginsa tallille. Olkapäässä ei ollut muuta vikaa kuin pieni jäykkyys. Hän varmisti eläinlääkärin osoitteen ja lähti ripeästi matkaan. Iltainen Hexham ei heidän onnekseen ollut erityisen ruuhkainen.
"Kuinka se voi?" hän varmisti katsahtaen Kaylaa taustapeilistä.

Kayla asettui takapenkille koiransa viereen ja silitteli vaisuna sen tuuheaa, hieman likaantunutta turkkia. Missä lie sekin oli itsensä ryvettänyt. Hetken Bea yritti löytää mukavaa asentoa omistajansa sylistä, kunnes päätyi pyörimään levottomana pitkin takapenkkiä ja vingahti jalkojensa lipsuessa penkin reunalta. Kayla tarttui koiran kaulapantaan pitääkseen sen aloillaan.
"Lakkaa hillumasta, jooko? Ei mitään hätää", hän puheli koiralle, joka rimpuili vastaan ja jäysti hänen hupparinsa hihaa kärsimättömänä.
"Kipeältä, mutta ainakin se on virkeä", nainen vastasi Jamielle kulmat huolesta kurtussa. Onneksi heidän ei tarvinnut ajaa kauas.

Jamie kaarsi Kaylan auton vielä illalla päivystävän eläinlääkärin pihaan ja jätti sen ruutuun vain aavistuksen vinossa, sentään valkoisten rajojen sisällä.
"Kannanko sen?" hän tarjoutui noustessaan ylös ja nykäisi säänpitävää ratsastustakkia paremmin kiinni kylmänkosteaa iltaa vasten.

"Jos pyst… No kanna vain. Kiitos."
Kenties itsensä jo useaan kertaan terveeksi vakuuttanut Jamie ilmoittaisi, jos parikymmenkiloisen koiran kantaminen olisi liikaa.
Kayla nousi autosta ja asteli eläinlääkäriaseman pääovista sisään. Hän kävi ilmoittamassa heidät saapuneeksi ja palasi Jamien ja Bean luokse haroen hiuksiaan turhautuneena.
"Heillä kestää kuulemma pari minuuttia, että joku ehtii katsomaan Bean", hän totesi ja istui käytävän penkille. "Anteeksi, että joudut nyt viettämään iltasi eläinlääkärissä. Joka viikko uusia yllätyksiä eksäni takia."

"Hei", Jamie protestoi laskien Bean varovasti sylistään lattialle ja veti sen polviensa väliin istuessaan alas, silittäen hellästi koiran niskaa ja korvia.
"Koira on minullekin tärkeä", hän muistutti kulmat asteen kurtistuen.
"Mutta sillä tyypillä ei todella ole yhtään järkeä päässä. Mitä luulet hänen tehneen Bealle? Mihin hän on kykenevä?"

Kayla katseli Jamieta sekä australianpaimenkoiraa, joka luottavaisesti nojasi miestä vasten. Hänen sydämensä oli haljeta silkasta rakkaudesta noita kahta kohtaan, mutta huoli ja ahdistus polttelivat hänen rintaansa senkin edestä. Varsinkin, kun Jamie kysyi hänen arviotaan Tonyn tekemisistä. Kayla muisti varsin hyvin entisen miesystävänsä purkaneen kiukkuaan Beaan ennenkin, vaikkei ihan tällä tavalla. Hän ei halunnut miettiä, mitä kaikkea joku sairas ihminen oli valmis tekemään hänen koiralleen.
"Mitä tahansa", Kayla vastasi ääni tukahtuen. "Hän inhoaa tuota koiraa."
Pian nuori naislääkäri saapui heidän luokseen, tervehti kaikkia kolmea ystävällisesti ja ohjeisti tuomaan Bean huoneeseen tutkittavaksi. Kayla nousi ylös tuolilta, toivoen, että koira suostuisi tällä kertaa suosiolla ventovieraan ihmisen käsiteltäväksi.

Jamie auttoi koiran sisään tutkimushuoneeseen ja nosti sen sormiaan varoen tutkimuspöydälle. Huoli puristi hänen sydäntään ja työnsi polttavan, punaisen raivon taka-alalle. Millainen mielipuoli vainosi hänen elämänsä naisia?
Mihin Tony vetäisi rajan?
Hän laski kätensä Kaylan selälle, kun jäi odottamaan eläinlääkärin tutkimusta ja tuomiota koiran tilasta.
"Onko se kunnossa?" hän kysyi kulmat kurtussa.

"Katsotaan. Kertoisitteko vielä tarkemmin, mitä on tapahtunut", tummahiuksinen eläinlääkäri kehotti ryhtyessään tutkimaan koiraa lempeän määrätietoisesti.
Kayla vaihtoi kärsimättömänä painoa jalalta toiselle, epätoivo kurtistaen hänen kulmiaan. Mitäkö oli tapahtunut? Hänen puutteellisesta tiedostaan ei olisi mitään apua eläinlääkärille eikä Bealle. Viikkoja jatkunut, tehokkaasti tukahdutettu stressi alkoi toden teolla puskea esiin kulisseista ja Kayla tunsi palan kurkussaan. Koiran loukkaantuminen tuskin olisi voinut osua huonompaan ajankohtaan.
Nainen koki lähes pakottavaa tarvetta paeta huoneesta ja joutui takertumaan Jamien käsivarteen, ettei tekisi niin.

Jamie katsahti Kaylaa huolestuneena ja kiersi käsivartensa naisen hartioiden ympärille, halaten tämän tiukasti kylkeensä.
"Valitettavasti emme tiedä. Bea katosi, kun Kayla oli ratsastamassa, vaikkei se normaalisti tee niin", hän sanoi ja katseli koiraa, joka ei ollut ansainnut kohtaamaansa harmia.
"Eräs... Epävakaa tuttavamme toi sen äskettäin takaisin kotiin. Pelkäämme, että hän on tehnyt jotain koiralle. Voitteko tehdä sille perusteellisen tarkastuksen? Varmuuden vuoksi?"

Eläinlääkäri näytti pohtivan saamaansa vastausta tovin, eikä ihme. Kuinka usein joku hukkasi koiransa ja sai sen takaisin mielipuolen palauttamana? Ehkä auton alle jääminen oli karanneiden koirien kohdalla todennäköisempää.
"Onko mahdollista, että se olisi syönyt jotakin myrkyllistä? Onko se käyttäytynyt poikkeavasti tai oireillut muuten?" lääkäri tiedusteli.
Kayla nielaisi ja kohautti olkiaan. Hänen olisi pitänyt tuntea eläinten terveyttä sen verran, että erottaisi myrkytetyn eläimen terveestä, mutta oman koiran kohdalla hän epäröi.
"Ei kai, en tiedä. Kaikki on mahdollista", hän vastasi pahoinvoivana ja yritti löytää katseelleen jonkin kiintopisteen vastakkaiselta seinältä, sillä kipeän koiran katselu sai hänet entistä levottomammaksi.
Kayla tunsi eläinlääkärin odottavan katseen ja liikahti kärsimättömänä. Mitä tuo vielä halusi kuulla?
"Voisitteko mahdollisesti vain selvittää, onko sillä murtuneita luita tai onko se myrkytetty", Kayla pyysi ja käännähti kannoillaan lähteäkseen takaisin käytävälle. "Anteeksi. Palaan kohta."
Bea ehkä pyrkisi hänen peräänsä, mutta hän tarvitsi tilaa hengittää.

Jamie katsahti epätietoisena Kaylan perään, empien hetken pitäisikö hänen seurata naista. Mutta ehkä hänen olisi parempi pysyä koiran vierellä, jos eläinlääkäri tarvitsisi lisää tietoa koirasta.
Mies työnsi kätensä varmuuden vuoksi australianpaimenkoiran eteen, jotta voisi estää sitä syöksymästä emäntänsä perään tai alas pöydältä.
"Se miel- ihminen, joka palautti Bean meille, puhui jotain tiestä. Ei kai koira ole voinut jäädä auton alle? Tai tullut jotenkin... Juoksutetuksi sellaisen vierellä?" mies kysyi eläinlääkäriltä ja katseli koiraa huolissaan.

"En osaa sanoa. Minusta sen vammat eivät vaikuta siltä, että se olisi jäänyt auton alle, mutta jokin siihen on osunut. Harvoin ne saavat itse itseään tällä tavalla satutettua", eläinlääkäri arveli ja alkoi Kaylan poistuttua valmistella koiraa verikokeeseen.
"Pitäisitkö Beaa hetken aloillaan. Tarkistetaan vielä varmuuden vuoksi, ettei veressä ole mitään ylimääräistä", hän pyysi ja vilkaisi Jamieta mietteliäänä.
"Mitä kaikkea tämä koiran palauttanut henkilö teille kertoi?"

Jamie hieraisi niskaansa vaivaantuneena. Hän ei ollut muistaa sanaakaan, mitä Tony oli sanonut. Kuuma, punainen raivo oli vallannut hänen mielensä ja janonnut upottaa nyrkkinsä koiraa satuttaneen hullun naamaan.
"Tuota, en valitettavasti muista tarkkaan. Hän sanoi löytäneensä koiran ja syytti naisystävääni sen hukkaamisesta. Hän sanoi jotain autotiestä ja autoista", mies sanoi pidellen Beaa kaulapannasta ja rapsutti koiran niskaturkkia.

Eläinlääkäri nyökkäsi, vaikkei näyttänyt aivan ymmärtävän, millaisesta tapauksesta oli kyse.
"Se vaikuttaa saaneen iskun jostakin, mutta oireiden perusteella epäilen kyllä murtumien sijaan revähdystä. Toki voisitte tuoda sen huomenna kuvattavaksi, mutta siihen asti pärjätään varmasti kylmällä ja kipulääkkeellä", hän totesi ja rapsutti myötätuntoisesti koiraa, joka oli tyytynyt kohtaloonsa ja selvinnyt näytteiden ottamisesta kunnialla.
"Voitte odotella hetken aulassa, tulen kohta kertomaan löytyikö näytteistä mitään epätavallista."

Jamie nyökkäsi eläinlääkärille kiitoksen ja poimi kovia kokeneen koiran mukaansa lähtiessään etsimään Kaylaa aulasta.
Tuttu huoli kouraisi hänen vatsaansa. Hän koki olevansa varsin mutkaton ja suoraviivainen mies, joka harvoin murehti suuresti - mutta nyt hän tunsi olonsa perinpohjaisen avuttomaksi. Kuinka hän voisi viettää puolet kuukaudesta ulkomailla? Joskus enemmänkin. Kayla ei voisi hylätä elämäänsä kulkeakseen hänen mukanaan, mutta naisen ja koiran jättäminen sen psykopaatin armoille ei ollut vaihtoehto.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi löytäessään naisen.

Kayla oli kuljeskellut eläinlääkärin hiljaisella käytävällä ja yrittänyt keräillä hermojaan kasaan. Selaillut puhelintaan ja kiukutellut sille, kun ei keksinyt, kenelle soittaisi ja kuinka ratkaisisi tilanteen. Tonyn epämääräinen läsnäolo hänen elämässään ei ennen ollut uhannut kaataa maailmaa, mutta nyt nainen alkoi olla hyvin huolissaan. Entä, jos Tony ei lopettaisi ennen kuin olisi saanut tuhottua kaiken?
Kayla kuuli, että Jamie saapui koiran kanssa ja kääntyi miehen puoleen, kulmat huolesta kurtussa. Ahdistus painoi yhä rintakehää, mutta tarve juosta karkuun oli väistynyt, joten hän nyökkäsi ja rapsutti epäröiden Bean harmaan kirjavaa niskaa.
"Onko se kunnossa?"

"Lääkäri ei ainakaan löytänyt pahaa vikaa", Jamie vastasi silittäen koiran niskaa.
"Sanoi tulevansa kertomaan tuloksista pian, jos siellä on jotain erikoista. Arveli, että kyse voi olla revähdyksestä", hän jatkoi ja laski kätensä Kaylan selälle, silittäen sitä kuten koiraakin.
"Luuletko, että Tony vei koiran tallilta?" Jamie kurtisti kulmiaan.
"Ei kai hän kajoaisi hevosiin?"

Kayla huokaisi ja pyyhkäisi kärsimättömästi otsalle valuneita hiuksia syrjään. Hän oli helpottunut siitä, ettei koira ehkä tekisikään kuolemaa, mutta hän ei sietänyt ajatusta siitä, että eräs sekopää oli todella aiheuttanut sille oikeita vammoja.
Naisen väsyneillä kasvoilla häivähti järkytys, kun Jamien kysymys palautti kauhukuvan hänen mieleensä. Mitä Tony oli tehnyt niin lähellä tallia?
"Ei Bea lähtisi omin päin seikkailemaan pitkälle. Tony on varmasti käynyt hakemassa sen tallilta", Kayla puuskahti epätoivoisena. "Mitä ihmettä minä teen, jos hän kajoaakin hevosiin? Tai tekee tallilla jotain muuta kamalaa? En tiedä, mitä hän suunnittelee."

Jos Tony oli valmis seuraamaan Kaylaa sillä tavalla ja vahingoittamaan koiraa, mitä mies voisi tehdä hevosille? Jamieta kylmäsi.
Mitä mies voisi tehdä Kaylalle? Tony oli jo osoittanut, että saattoi käydä surutta käsiksi entiseen naisystäväänsä. Eihän tällainen vainoaminen voinut olla laillista.
"Mitä poliisi on sanonut asiasta?" hän kysyi tummat kulmat huolesta painuneina.

Kayla yritti palauttaa mieleensä, mitä poliisi oli viimeksi puhunut. Hänellä oli ikävä tunne siitä, ettei entisten pariskuntien välisiä ongelmia otettu kovin vakavasti.
"Pyysivät ilmoittamaan, jos Tony on vielä häiriöksi. Onkohan koiran palauttaminen heidän mielestään riittävää häirintää?"
Hänellä ei ollut todisteita siitä, että Tony oli todella tehnyt koiralle jotakin. Eikä juuri mistään muustakaan. Suurin osa miehen tempauksista oli tapahtunut useita vuosia sitten, ja Tony oli taitava puhumaan itsensä kuiville kaikesta.
"Ehkä minun täytyy houkutella hänet polttamaan autoni tai jotain muuta, että poliisilla on riittävästi todisteita", Kayla arveli ja vilkaisi eläinlääkärin huoneen ovelle, joka oli naksahtanut auki. Toivottavasti he saisivat pian lähteä.

"Totta kai tämä on hitto häirintää", Jamie puuskahti turhautuneena ja upotti sormensa tummiin hiuksiin.
"Vaadi, että he ottavat sinut vakavasti. Eihän tämä voi jatkua näin", hän vetosi.
"Se psykopaatti näyttää olevan kykenevä tekemään mitä tahansa." Hän ei tiennyt, kuinka pysyisi järjissään, jos pelkäisi näin Kaylan ja koiraparan puolesta. Kisaaminen olisi toivotonta, kun hän sai kauhukuvia Tonysta vaanimassa Kaylaa, ehkä piiloutumassa heidän sänkynsä alle odottamaan.

Kayla kohautti olkiaan hieman ärtyneenä. Asian murehtiminen tuskin nopeuttaisi sen ratkeamista, mutta Jamien huoli sai tilanteen vaikuttamaan entistä huonommalta. Eihän mies normaalisti huolestunut mistään.
"Tony on vain yksi surullisen pienisieluinen idiootti. Älä sinä nyt ainakaan menetä yöuniasi hänen takiaan", Kayla puhahti ennen kuin kääntyi heitä lähestyneen eläinlääkärin puoleen.
"Bea näyttäisi olevan tilanteeseen nähden ihan kunnossa. En löytänyt verestä mitään poikkeavaa. Voitte mennä yöksi kotiin ja halutessanne tulla aamulla vielä kuvattavaksi", lääkäri kertoi, ojentaen Kaylalle nipullisen hoito-ohjeita, kertomuksia sekä laskuja.
"Kiitos. Mennäänkö?" Kayla ehdotti ja taitteli laput huolimattomasti pieneksi mytyksi, tehden lähtöä jo ennen kuin oli saanut Jamielta vastausta.

Jotakin hyvää sentään, Jamie pohti kuullessaan eläinlääkärin uutiset ja kiitti lääkäriä puolestaan, ennen kuin lähti Kaylan ja koiraraasun perään.
Hän tunsi miehekästä, punaista raivoa Tonya kohtaan ja kauhistuttavaa avuttomuutta, sillä ei tiennyt, mitä olisi mahtanut tilanteelle. Ehkä hän voisi sijoittaa parempaan turvajärjestelmään kotia varten? Murtohälyttimet ja liiketunnistimet ja mitä sitä oli?
Pakkohan poliisin oli voida tehdä jotakin sellaiselle psykopaatille, eikö ollutkin?
Jamie lähti ajamaan heitä kotiin levottomissa mietteissä.

_________________
jamie + charles + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus + lennox
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Merihirviöni   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Merihirviöni
Takaisin alkuun 
Sivu 2 / 2Siirry sivulle : Edellinen  1, 2

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: