PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: [P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years    Ti Helmi 13, 2018 8:55 pm

Gabrielle ja Teddy viettävät iltaa kotona. Sisältää K-18 materiaalia.
-----
Lauantai 3. helmikuuta 2018 - iltapäivä

Gabrielle oli koettanut pitää itsensä kiireisenä ja onnistunut siinä aika hyvin. Ja sen huomasi jälleen - Veronican pakastin oli täyttynyt Newcastlen vierailun aikana suolaisesta piirakasta, makeasta piirakasta ja parista kuivakakusta. Hän oli vienut Keikolle jotakin jo perjantaina.
Olo oli tyhjä, turta. Olkoon, ettei mikään leipominen toisi hänen poikansa isoäitiä takaisin, mutta se piti aivot kiireisinä. Nyt nainen istui leikkimässä Matthewin kanssa kirjainpalikoilla olohuoneen lattialla.
"Isi tulee kohta. Isi. I-s-i. Kulta, kiltti. Tekisi isin onnelliseksi."
"Iiiee!" Gabrielle huokaisi raskaasti. Melkein.
"Voi kultaseni."

Teddy oli tukeutunut rutiineihin. Aamupäivän viettämiseen Gabriellen ja Matthewn kanssa, iltapäivään tallilla. Valmennuksiin, joissa hän sai hetkeksi unohtaa kaiken muun kuin ratsukot, joiden työskentelyä seurasi valppain silmin. Vaan moinen unohdus ei kestänyt kauaa. Kun valmennus päättyi, kun hän nousi auton kyytiin, lähti ajamaan kohti kotia, turta tunne hyökyi päälle kuin hyökyaalto, jota mikään ei voisi pysäyttää. Hänen äitinsä oli kuollut, nukkunut pois. Poissa. Hänellä ei ollut enää äitiä, ei muutoin kuin muistoissaan. Se oli jo yksinään ajatus, joka riitti tuomaan kyyneleet silmiin. Hän parkkeerasi audinsa kadun varteen ja suunnisti ulko-ovelle koettaen karistaa taakan harteiltaan. Menetys kuului elämään. Se, ettei hän ollut ollut valmis sanomaan hyvästejä äidilleen oli toissijaista Kohtalon suuressa suunnitelmassa.
"Olen kotona!" Hän huikkasi koettaen tavoitella ääneensä pirteyttä, jota ei tuntenut. "Missä rakkaani ovat?" Hän jatkoi riisuen kenkiään ja takkiaan eteisessä. Hänen ihana, rakas vaimonsa ja täydellinen, täydellinen poikansa. Mikään paha maailmassa ei koskaan saisi koskettaa Matthewta.

Matthew kuuli Teddyn äänen ja nousi ketterästi ylös. Niin ketterästi, että Keesha ja Matthew olivat samaan aikaan Teddyn luona eteisessä, kun Gabrielle vasta tuli miehen näköpiiriin eteisen ja muun asunnon erottavan käytävän päähän. Keesha urnusi huskyille ominaiseen tapaansa. Gabrielle hymyili Matthewille, joka nauroi onnellisena. Pieni poika ei onneksi käsittänyt mitä tapahtui.
"Hei kulta." Hän levitti kätensä halaukseen miehelleen ja rutisti tuota tiukasti. Matthew pomppi isänsä vieressä, kädet ojennettuna. Syliin.
"Kakku!" Gabrielle nauroi hieman.
"Kulta, ei. Isi." Samalla nainen osoitti Teddyä.

Teddy hymyili niin koiran kuin pojan ilmestymiselle, ja suuntasi pehmeän, lämpimän katseen vaimolleen. Hän kumartui pörröttämään Matthewn hiuksia ja rapsuttamaan Keeshan niskaa, vaikka se ei huskypentua hiljentänytkään, ennen kuin suoristautui ja veti Gabriellen tiukkaan halaukseen. Hänestä tuntui, ettei maailmassa ollut mitään järkeä ennen kuin hän sai Gabriellen halaukseensa.
"Hei rakas", hän vastasi ääni tummien kiharoiden sekaan kadoten. "Voin olla kakku, jos se piristää mieltäsi", hän lisäsi lapselle, joka vaati huomiota omaan tapaansa. Teddy irroitti vastahakoisesti otteensa Gabriellesta ja nosti sen sijaan yli vuoden ikäisen poikansa syliinsä. Hän tosin vapautti toisen kätensä nopeasti Matthewn kannattelusta ja ujutti sen Gabriellen vyötärön ympärille.
"Olet tainnut kuunnella koko päivän innokasta julistusta kakuista?" Mies kysyi vaimoltaan pehmeästi.

Gabrielle hymyili miehelleen ja painui tuon kainaloon. Ihana mies.
"Olen. Yritimme leikkiä kirjainpalikoilla, jos hän olisi keksinyt jotain uutta... Ai niin. Kävin lääkärissä tänään. Kaikki on hyvin. Kaikilla." Gabrielle sipaisi huulillaan Teddyn poskea.
"Täysin terve pieni."

"Hän rakastaa kakkua aivan liikaa luopuakseen siitä näin nopeasti", Teddy vastasi pehmeästi. Hän kannatteli toisella kädellään poikaa, joka intoutui sanomaan kakku aina, kun kuuli sen muiden huulilta, ja rutisti toisella kädellään Gabriellea lähemmäs. Hänen vaimonsa. Hänen ihana, uskomaton vaimonsa.
"Täydellistä", hän vastasi lämmöllä, joka kumpusi jostakin syvältä sisimmästä. Synkkyyden keskelläkin loisti tasainen, kirkas valo. Täytyi vain muistaa kääntyä sitä kohden.
"Tiedän ettei ensireaktioni ollut innostunut, mutta olen vilpittömän iloinen, että teillä on kaikki hyvin. Olette molemmat äärettömän rakkaita", mies vakuutti. Hänestä tuntui, että hän toisi samaa pahoittelua kerrasta toiseen, mutta... Gabrielle oli ansainnut sen. Hänen reaktionsa oli ollut kaukana ihanteellisesta, kun nainen oli kertonut raskaudestaan. Hän jatkaisi pahoittelua siihen päivään saakka, että heidän lapsensa syntymäpäivä olisi selvillä.

"Niin tekee." Gabrielle naurahti ja vilkaisi miestään.
"Ssshhh. Riittää että rakastat meitä kaikkia kolmea kuten minua ja Matthewia tähän asti ja sinun ei koskaan tarvitse pyytää anteeksi." Gabrielle lupasi hymyillen.
"Vietkö Keeshan pikaiselle lenkille vai kylvetätkö poikas--- viet Keeshan lenkille, hölmö kysymys." Gabrielle oli nojautumassa ottamaan Matthewia syliinsä, mutta poika pudisteli ponnekkaasti päätään.
Jaha. Tänään kelpasi vain Teddy.
"Ihi!"

"Rakastan teitä kaikkia yhtä paljon", mies lupasi vakaumuksella. Hän ei koskaan voisi rakastaa mitään elämässään enempää kuin Gabriellea ja heidän perhettään.
"Näyttää siltä, että kylvetämme rakkaan poikamme yhdessä", Teddy naurahti suostumatta laskemaan Gabriellesta irti. Kenties Matthew tahtoi olla hänen sylissään, mutta se ei tarkoittanut, etteikö hän voisi vuorostaan pitää naista omassa ottessaan.
"Keesha malttaa odottaa hetken, etkö maltakin?" Hän suuntasi kysymyksen varsin turhaan huskypennulle. Ei Keesha vastaisi moiseen kysymykseen.
"Melkein rakas, melkein", hän naurahti Matthewn hihkumista seuratessaan. "Isi. Isi", hän toisi naurahduksen säestämänä. Hänen rakas, ihana poikansa, joka tuntui olevan valo ikuisen pimeyden keskellä. Hän ei tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman Matthewta.
"Toivottavasti päiväsi ei ollut liian yksitoikkoinen", hän suuntasi pahoittelevan sävyn omaavan huolensa Gabriellelle. Naisparka. Hän saattoi sentään uppoutua töihin päivän mittaan, mutta Gabrielle oli jatkuvasti Matthewn seurassa.

Keesha ei vastannut, mutta karkasi hyökkäämään lelunsa kimppuun raivolla.
"Voi Keesha." Nainen naurahti pehmeästi, lähtien kohti yläkertaa edeltä. Hän vilkaisi Teddyä olkansa yli.
"Tiedätkö..." Hän nielaisi pehmeästi.
"Minä tiedän veikkauksen kuopuksemme sukupuolesta." Hän ei ollut malttanut olla kysymättä kun tietoa oli tarjottu.

Keeshan into näyttää lelulleen oikea arvojärjestys herätti hilpeyttä niin miehessä kuin työn sylissä olevassa pojassa. Tai kenties Matthew nauroi Teddyn hiuksille. Pienestä lapsesta ei aina ottanut selvää.
"Kerro toki", mies rohkaisi. Hän tunsi syyllisyyden nostavan päätään kun ei ollut ollut paikalla. Hänen täytyisi yrittää enemmän. Paljon enemmän. "Olen seuraavalla kerralla paikalla", Teddy vannoi. Seuraava tapaaminen lääkärin kanssa, seuraava ultra, milloin se olisikaan, hän peruisi kaiken ja järjestäisi itsensä paikalle. Hän oli saanut tarpeekseen siitä, että Gabrielle joutui välittämään tiedon hänelle. He puhuivat hänenkin lapsestaan! Hänen täytyisi edes yrittää osallistua.

Gabrielle odotti Teddyä tasanteella ja katseli tuon kasvoja.
"Tyttö. Melko varmasti tyttö." Nainen jatkoi kylpyhuoneelle ja avasi oven.
"Joten meillä olisi täydellisesti tyttö ja poika." Sen jälkeen he voisivat olla enemmän kuin tyytyväisiä. Heillä olisi kaksi tervettä lasta, toisensa ja koira. Kaikki hyvin. Gabroelle avasi hanan, laskien vettä ammeeseen. Hän kokeili kädellään lämpöä.

Teddy joutui todella keskittymään jalkoihinsa, että jatkaisi matkaansa tasanteelta kylpyhuoneeseen. He odottivat tyttöä perheeseensä? Hän ei olisi voinut unelmoida täydellisemmästä lisästä Morlandeihin.
"Pieni prinsessa sopii joukkoomme täydellisesti", hän vannoi sydän kurkussa takoen ja soi pienen, yllättyneen hymyn vaimolleen. He saisivat tyttären? Se tuntui ajatuksena absurdilta, mutta ei lainkaan huonolla tavalla. Matthew oli ollut absurdi lisä heidän elämäänsä, mutta poika oli hänelle kaikki kaikessa, kuten oli pojan äitikin.
"Rakastan sinua aivan valtavasti", hän julisti Gabriellelle. "Olet rakkainta, mitä maailmaani mahtuu. Sinä ja Matthew."

Gabrielle istui ammeen reunalla ja vilkaisi miestään hymyillen.
"Sinä olet minulle tärkeä ja rakas." Hän muistutti miestä.
"Älä koskaan unohda sitä." Matthew Teddyn sylissä tavoitteli nauraen isänsä nenää pieniin sormiinsa.

"En unohda", mies lupasi, "jos sinäkään et unohda, miten paljon rakastan sinua." Hän ei voinut kuvitellakaan elämäänsä ilman Gabriellea. Matthewn riisuminen osoittautui pienoiseksi haasteeksi, kun poika olisi tahtonut vain pitää kiinni hänen nenästään (ja kiljua vastikään oppimaansa sanaa), mutta lopulta Matthew oli valmis kylpyään varten. Poika intoutui kurkottelemaan kohti kumiankkaa, kun Teddy piteli lapsesta tiukasti kiinni. Matthew ei sukeltaisi kylpyammeeseen hänen huolimattomuutensa tähden.
"Tiedätkö, rakas, olen hieman miettinyt", mies aloitti. Ehdottomasti juuri se aloitus, jonka jokainen tahtoi kuulla. "Emme koskaan pitäneet suuria juhlia, kun menimme naimisiin. Kenties ensi vuonna voisimme juhlia kunnolla?" Hän ehdotti varovaisesti.

Gabrielle ei edes tajunnut jännittyvänsä kun kuuli miehensä sanat. Miettinyt? Se ei koskaan alkanut hyvin. Hän kohotti kuitenkin katseensa Teddyyn ja räpäytti silmiään.
"... Häitämme?" Hän tarkensi.
"Eikös se ole vähän... myöhässä?" Silti Gabrielle jäi miettimään. Hän hymyili hieman ajatukselle.
"Olisikohan minun poliittisesti hyväksyttävää käyttää mekkoa silloin?"

"Niin", Teddy vahvisti naurahtaen ja jätti Matthewn innokkaan 'kakku!' kiekaisun huomiotta. Matthew oli keksinyt, että sillä äännähdyksellä sai huomiota.
"Ei se ole myöhässä", mies väitti vastaan päätään kevyesti pudistaen. "Se olisi vain... valojemme vahvistus", hän kohautti pienesti hartietaan. "Mahdollisuus meille saada hääpäivä kaikkine kauheuksineen ja iloineen."

Gabrielle hymyili pehmeästi ajatukselle ja antoi Matthewille kylpyankan.
"Niin. Miksi ei. Minäkään en olisi enää raskaana silloin tai juuri synnyttämässä." Naista nauratti ajatus siitä että kuopuksen laskettu syntymäpäivä oli kaksi päivää hänen omansa jälkeen.
"Mielelläni kyllä juhlisin ystävien kanssa." Ja niiden perheenjäsenten, jotka olivat jäljellä, mutta sitä olisi turha sanoa.
"Isi!" Matthew kiekaisi tunteella, kun ei saanut kakulla huomiota isältään.

"Niin", Teddy vahvisti nyökäten. "Epäilemättä Veronica olisi onnessaan, jos pääsisi osallistumaan juhliin." Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Gabriellea niin selkeästi rakastava nainen olisi surrut sitä, että ensimmäisenä vietetyt vaatimattomat juhlat olivat jääneet häneltä paitsi.
"Puhumattakaan Keikosta ja Sabrielista. Ansaitset mahdollisuuden kutsua kaikki ystäväsi paikalle." He voisivat järjestää juhlat, joihin jokainen läheinen olisi tervetullut. Miehen ajatus katkesi kesken, kun Matthew kiekaisi seuraavan sanansa. Hän aukoi hetken suutaan sanattomana ja vilkuili avuttomana Gabriellea.
"Sanoiko hän juuri isi?" Mies kysyi, mutta se oli varsin turha kysymys, kun Matthew vastasi siihen kiljumalla uutta sanaansa heti innolla. Teddy tunsi silmiensä kostuvan, eikä edes yrittänyt peitellä liikutuksen kyyneltä, joka vierähti poskelle.
"Olette täydellisiä, te molemmat" Teddy julisti tunteellisena, painoi suukon Matthewn päälaelle ja sen jälkeen vaimonsa nenänpäälle.

Gabrielle oli vastaamassa jotakin, epäilemättä miehensä ystävistä, mutta jäi tuijottamaan poikaansa, sitten miestään.
"... Sanoi." Nainen ei voinut olla hymyilemättä. Häntä ei haitannut ettei hän ollut poikansa ensimmäinen sana. Teddy liikuttui siitä niin paljon ja se oli ihanaa katsottavaa. Hän nauroi suukolle nenällään.
"Ihanat mieheni.”

Teddyllä oli ollut paljon sanottavaa, paljon ajatuksia, joita jakaa vaimonsa kanssa, mutta Matthewn pudottama pommi sotki ajatukset täysin. Poika kutsui häntä isiksi. Poika oli opinnut toisen sanansa. Hän pyyhkäisi kyyneleitä pois poskiltaan.
"Meillä on maailman paras nainen elämässämme. Olemme onnekkaita", poikaa kylpyammeessa pystyssä pitelevä mies vastasi liikuttuneen hämmentynyt hymy huulillaan. Hänen rakas, rakas poikansa oli kutsunut häntä isiksi. Se riitti sotkemaan ajatukset pitkäksi aikaa.
"Kohta toivottavasti kaksi", hän lisäsi pienen hymyn kera. Hän ei voisi väittää loukkaantuvansa, jos tytön sijaan he saisivatkin toisen pojan. Niin kauan kuin lapsi olisi terve, millään muulla ei olisi väliä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years    Ti Helmi 13, 2018 8:55 pm

Gabrielle hymyili pehmeästi, silittäen miehensä selkää.
"Voi rakas. En suinkaan ole maailman paras." Nainen naurahti, loiskauttaen pehmeästi vettä kädellään.
"Olit sanomassa juhlista?"

"Olet", Teddy vastasi hetkeäkään epäröimättä. Gabrielle oli paras nainen, jonka hän saattoi kuvitella maailmaan. Hänen vahva, uskomaton vaimonsa.
"En tiedä enää mitä olin sanomassa", mies naurahti, "Matthew sekoitti ajatukseni."

Gabrielle nojautui painamaan suukon miehensä poskelle.
"Olen vain vaimosi, kultaseni." Hän hymyili hellästi.
"Koetas nyt miettiä. Puhuit naiselle häistä. Et voi jättää tätä tähän."

"Se tekee sinusta maailman parhaan ilman pienintäkään epäilystä", mies vastasi sulavasti. Gabrielle oli hänen vaimonsa, ja se oli jotakin, mistä hän kiitti mitä tahansa korkeampaa voimaa jatkuvasti.
"Ajattelin vain, että voisimme juhlia kunnolla. Järjestää juhlat, jotka jättäisivät monien häät varjoonsa", hän virnisti puolittain.

Hän ktsoi miestään hymyillen, hyvin rakastavasti.
"Juhlitaan. Vietetään hauska päivä ja uusitaan valat. Kunhan vain saan käyttää hääpukua. Et koskaan nähnyt minua sellaisessa." Eikä kukaan muukaan sen puoleen.
"Minä kerron mielelläni kaikkien edessä miten paljon rakastan sinua."

"Tietenkin saat", Teddy lupasi. Ei hän kieltäisi Gabriellelta mahdollisuutta pukeutua valkoiseen mekkoon, jos nainen niin tahtoisi.
"Minä myös", mies vastasi. "Haluan kertoa kaikille ystävillesi, miten paljon rakastan sinua." Epäilemättä se ei muuttaisi Veronican suhtautumista lainkaan, mutta hän tekisi sen heidän takiaan. Sen tähden, että he saisivat täydellisen päivänsä - toistamiseen.
"Matthew voi juosta edelläsi alttarikäytävää pitkin", hän naurahti. Poika vielä katoaisi puolessa välissä matkaa yleisön joukkoon huomatessaan tutun tädin tai sedän vieraiden joukossa, mutta no, ei kai se niin tarkkaa olisi.

Kun vieraiden joukossa olisi vain tuttuja, ei olisi väliä kenen luokse poika juoksisi.
"Voin yrittää näyttää tyrmäävämmältä kuin olen koskaan näyttänyt." Gabrielle lupasi hymyillen.
"Mutta Matthew voi juosta edelläni. Samoin kuin pikkusisaruksensa, jos veljeensä tulee." Gabrielle nauroi ja vilkaisi kelloa.
"No niin, pikkumies, etköhän sinä ole tarpeeksi puhdas. Tule äidin syliin kultapieni." Nainen oli kumartumassa ottamaan matthewin syliinsä, mutta tuo kiekaisi kovin päättäväisesti isi ja ojensi käsiä Teddyn suuntaan.
"Jaha. TIedämme kuka nukuttaa hänet tänään."

"Onneksi en joudu kävelemään muiden katsellessa, vaan voin vain odottaa sinua alttarilla", Teddy naurahti. Hänestä Gabrielle oli näyttänyt kerrassaan tyrmäävältä niin moneen kertaan, ettei hän voinut kuvitellakaan, miten nainen laittaisi paremmaksi.
"Isi on tänään paras", mies virnisti naiselle ja nosti pojan kylvystä hiljaa naurahtaen. Ihana Matthew. Hänen puolestaan poika olisi voinut kiljua pelkkää kakkua, ja poika olisi silti ollut täydellinen.
"Älä huoli, olet varmasti huomenna taas suosikkilistan kärjessä", hän kiusasi vaimoaan kuivatessaan Matthewta pojan pehmoiseen vauvapyyhkeeseen.

"Ajattelit mennä kirkkoon vielä?" Gabrielle kyyi hymyillen. Olisiko se sallittua? Tai no, kai liiton saisi siunattua vaikka heidät oli jo vihitty.
"Hyvä. Isin pitää tietää miten rakas ja ihana isi on." Gabrielle virnisti hieman ja nousi ylös. Hän laski kylpyveden ammeesta ja vilkaisi Teddyä.
"Jos käyn suihkussa, laitatko pojan nukkumaan?"

"Tietenkin", Teddy nyökkäsi. "Liiton siunaus, vai mikä ikinä se onkaan." Se, joka kuulosti aivan vihkimiseltä, lukuunottamatta pienen pientä muutosta kaavan sanoissa. He olivat menneet naimisiin maistraatissa. Eikö ollut aikakin laittaa pystyyn kunnon kirkkohäät?
"Isi tietää sen", mies vastasi hymyn kera ja rutisti poikaa lähemmäs. Hän ei ollut koskaan voinut kuvitella rakastavansa ketään enempää kuin vaimoaan, mutta Matthew todisti moisen väitteen vääräksi. Hän rakasti Gabriellea enemmän kuin montaa asiaa maailmassa, mutta Matthew meni senkin edelle. Heidän pieni, täydellinen poikansa.
"Tietenkin", mies vakuutti nyökäten ja kietoi pojan pyyhkeeseen, ennen kuin suoristautui kunnolla jaloilleen. "Nauti kuumasta suihkusta. Huolehdin Matthewn yöpuulle."

"En tiennyt että sillä olisi sinulle väliä." Hän oli ollut onnellinen maistraattihäistä, mutta juhliminen kuulosti silti ihanalta. Vaikka mitä he olisivat koskaan tehneet oikeassa järjestyksessä. Gabrielle kävi rauhassa suihkussa, kuivasi hiuksiaan hieman föönin hiljaisimmalla asetuksellla ja hoiti iltatoimet hammaspesua lukuunottamatta. Sitten oli aika lähteä etsimään aviomiestä asunnosta. Hän halusi kainaloon ja vain nauttia miehensä seurasta.

Ei sillä ollut ollutkaan, mutta nyt, kun tilaisuus tarjoutuisi... miksei. He voisivat juhlia kunnolla, isommalla porukalla, minkä olivat jättäneet väliin häidensä yhteydessä. Mies suunnisti nukuttamaan Matthewta, joka kaikesta intoilustaan huolimatta nukahti nopeasti, ja antoi Teddylle aikaa ulkoiluttaa Keeshaa ennen kuin häntä kaivattiin sisätiloissa. Keesha oli täynnä virtaa, mutta se nyt oli nartun yleinen asenne elämään, eikä Teddy enää elätellyt mielikuvaa että saisi väsytettyä koiran. Niin ei vain käynyt.
"Kaikki hyvin?" Teddy kysyi huomatessaan vaimonsa ja jätti yöpukuun vaihtamisen puolitiehen. Ei kai sillä ollut niin väliä, oliko hänellä paitaa päällään vai ei. Sentään hän oli vaihtanut pyjaman pehmeisiin ruutuhousuihin.
"Olet niin tavattoman rakas", hän ilmoitti Gabriellelle. Se oli fakta, joka ei muuttuisi miksikään.

Gabrielle oli oikein onnellinen siitä että Teddy oli ilman paitaa. Hän tuli makuuhuoneeseen pyyhkeeseen kääriytyneenä, ottaen itselleen pitsiset alushousut laatikosta ja sitten pyyhe sai pudota pois, naisen etsiessä itselleen yöpaitaa.
"Ja sinä minulle. On, kaikki on loistavasti kulta. Mitä haluat iltapalaksi?"

Teddy yritti olla tuijottamatta. He olivat olleet naimisissa vuosia. Ei tässä kohtaa sopinut enää kuolata pudonnutta pyyhettä. Vai sopiko? Hän päätti karistaa ajatuksen keskittymällä tärkeämpään asiaan - hänelle esitettyyn kysymykseen.
"Lämpimiä leipiä?" Mies ehdotti pienen, kenties aavistuksen syyllisen hymyn kera. Saattoiko häntä oikeasti syyttää siitä, että hän rakasti Gabriellen tekemiä lämpimiä leipiä? Ei tietenkään.
"Te olette elämäni valo Matthewn ohella", Teddy huokaisi hiljaa ja astui lähemmäs voidakseen kietoa Gabriellen halaukseen.

Se oli aina sopivaa. Etenkin kun Gabrielle oli positiivisesti yllättynyt siitä, ettei ollut paisunut vielä samoin kuin Matthewista oli aikanaan turvonnut tässä vaiheessa. Gabrielle veti ylleen kevyen läpikuultavan, sifonkisen yöpaidan joka imarteli mukavasti ensimmäisen lapsen jäljiltä kovin positiivisesti muuttunutta kehoa. Aivan liian onnekas nainen.
"Voi kulta, niitä siis." Yöpaidan päälle hän veti satiinista aamutakkia. Sitten vielä tohvelit ja hän oli valmis kohtaamaan alakerran. Hän nojautui lähemmäs miestään, jääden mielellään tuon halaukseen.
"Voi kun tietäisit. Olen peruskallioni."

Gabriellella ei selkeästi ollut aavistustakaan, millainen vaikutus naisella oli aviomieheensä. Teddy ei aina tiennyt, pitäisikö hänen kiittää onneaan vai kirota sitä, kun vaimo oli niin tavattoman kaunis tilanteessa kuin tilanteessa.
"Ja sinä olet minun", mies vastasi, painoi suukon Gabriellen nenänpäähän ja hymyili pienesti. "Mutta minulla on muistikuva, että minulle luvattiin lämpimiä leipiä", hän kiusoitteli ennen kuin lähti johdattamaan vaimoaan alakertaa ja keittiötä kohti.

Gabrielle nyrpisti pehmeästi nenäänsä ja nauroi miehensä sanoille.
"Hyvä on, mennään." Hän lähti Teddyn perässä alas, kaivaen keittiössä tarvikkeita esille. Gabrielle  tunsi pakahtuvansa onneen. Hän oli niin onnellinen.
"Kulta." Hän aloitti hymyillen.
"Jos teen oikein juustoisia leipiä, mitä saisin siitä palkkioksi?"

Teddy oli jo oppinut pysymään poissa Gabriellen tieltä, kun nainen toimi keittiössä. Oli joitakin asioita, jotka avioliitto opetti tavattoman tehokkaasti. Yksi niistä oli se, että jos tahtoi ruokaa, kannatti pysyä poissa tieltä.
"Mitä tahdot palkkioksi?" Mies vastasi omalla kysymyksellään hymy huulillaan. Hän ei ollut kovinkaan taipuvainen kieltämään vaimoltaan mitään.

Gabrielle vilkaisi Teddyä tummien, runsaiden ripsiensä alta ruskeat silmät tuikkien. Se olkoot vastaus, vaikka hän tiesi ettei miehensä ymmärtänyt hienovaraisia vihjeitä.
Edes silloin vaikka vihje olisi tanssinut tuon silmien edessä alasti, laulaen äänekkäästi englantilaisia juomalauluja saksalaisella aksentilla.
Mutta katsotaan, jos mies vaikka ymmärtäisi. Ensimmäistä kertaa hän ei ollut ajatellut heidän kokemaa menetystään koko iltana ja olisi halunnut jatkaa sitä.

Ei, Teddy ei tosiaan ymmärtänyt vihjeitä. Tai painavaa, merkitsevää hiljaisuutta. Hän ei tajunnut moisia enemmän tai vähemmän hienovaraisia vihjeitä, mutta minkä hän tajusi oli se, että hän tahtoi olla lähempänä vaimoaan kuin kaukaisimpaan tasoon nojaileminen antoi mahdollisuuden. Hän astui lähemmäs kietoen kätensä takaapäin Gabriellen ympärille - täytyihän naisen edelleen pystyä katselemaan leipiä - ja painoi päänsä naisen hartialle.
"Rakastan sinua aivan valtavasti", mies julisti suoraan naisen korvaan.

Gabrielle veti syvään henkeä, nauroi ja pudisteli päätään tummat kiharat heiluen. Ja silti hän nojautui miehensä halaukseen, nakutellen sormellaan voileipägrillin kahvaa.
"Minä rakastan sinua. Niin paljon vaikka oletkin niin sokea, etten kestä sinua." Nainen naurahti pehmeästi ja taputti vapaalla kädellä miehensä poskea.

"Hei!" Teddy protestoi naurua äänessään. Ei hän ollut aivan sokea. Eihän?
"En ole niin toivoton kuin annat kaikkien ymmärtää... enhän?" Hän päätti väitteensä kysymkseen, joka karkasi huulilta naurun saattelemana. Ainakaan Gabriellen ei tarvinnut huolehtia, että hän flirttailisi muille naisen selän takana, kun hän ei tunnistanut edes oman vaimonsa flirttailua.
"En olisi koskaan voinut toivoakaan sinua parempaa vaimoa", mies totesi painaen suukon Gabriellen korvanlehdelle. Hänellä oli maailman täydellisin vaimo, ja hän oli valmis tappelemaan asiasta. Tai ainakin väittelemään.

"Kyllä sinä kultaseni hieman olet." Gabrielle nauroi miehensä sanoille, avaten grillin kannen. Hän otti leivät lautaselle ja laittoi itselleen yhden tulemaan. Sitten olisi valmista.
"Imartelija." Gabrielle tuhautti nenäänsä sanojensa päätteeksi.
"Tiedätkö rakas, voisit vaikka palkkioksi iltapalastasi todistaa miten olen paras vaimo."

Teddy nauroi vaivattomasti Gabriellen mukana. Kenties häneltä meni ohi monet vihjeistä joita naiset tuntuivat välittävän ympärilleen. Hän yritti, eikö se ollut arpeeksi? Hän naurahti naiselle ja nyökkäsi.
"Tietenkin. Aina", hän lupasi painaen suukon naisen kaulalle ennen kuin laski kätensä irti Gabriellen ympäriltä jotta nainen voisi toimia keittiössä vapaammin.
"Kuinka paljon irtopisteitä voitan, jos sanon että teet parhaita lämpimiä leipiä ikinä?" Mies virnisti.

Gabrielle hieraisi otsaansa. Olikohan hänen rakas tampionsa siltikään käsittänyt vihjettä kuten hän halusi tuon käsittävän?
"Saat irtopisteitä jos omin sanoin kerrot minulle mitä pyysin palkkioksi." Hän leikkasi leivä kolmioksi, laski Teddyn lautasen pöydälle ja viereen teemukin.

Gabrielle koetteli häntä aivan liikaa nyt. Ei tällainen ollut reilua.
"Tahdot että kannan sinut yläkertaan?" Hän tarjosi arvauksena. Ei siitä haittaakaan olisi, että hän arvaisi mitä Gabrielle tahtoi. Eihän? Hän ei tahtonut uskoa moiseen.

Gabrielle siristi tummanruskeita silmiään. Olihan se pitänyt arvata.
"Olet kyllä sokein mies jonka tiedän." Nainen nauroi pehmeästi ja istui alas syömään.
"Mutta kyllä, voi sen sanoa niinkin."

"Ja silti sain huijattua sinut naimisiin kanssani", Teddy virnisti vinosti. Hän ei jaksanut enää loukkaantua siitä että Gabriellen mielestä hänen kyvyttömyytensä lukea vihjeitä oli toivoton. Gabrielle oli nainut hänet, joten miehen mielestä hän oli jo voittanut.
"Eli olin oikeassa", hän kiusasi haukatessaan leivästään. Tyytyväinen huokaisu pakeni huulilta. "En tajua, miten onnistut tekemään lämpimistä leivistä näin herkullisia. Niiden luulisi maistuvan aina samalta mutta ei."

Teddy oli voittanut ja se oli turhauttavan lisäksi myös hurmaava piirre miehessä. Vähän hölmö. Silti niin rakas, että sattui fyysisesti ajatella asiaa.
"Arvasit onnekkaasti oikein." Gabrielle korjasi hymyili pehmeästi.
"No... No. En tiedä." Nainen naurahti. Eivät ne olleet vaikeita edes tehdä.

"Olen taitava arvaamaan", Teddy virnisti. Tai sitten ei ollut. Hän oli varmaan käyttänyt koko vuoden onnensa tähän yhteen arvaukseen.
"Sinulla on taikavoimia", mies julisti vakuuttuneena napostellessaan lämmintä leipäänsä ja hörppiessään teetään. "Lämpimien leipien ei kuuluisi maistua näin hyvältä. Melkein kuin äidin teke-", lause katkesi kesken kun mies tunsi hengen takertuvan kurkkuunsa. Hänen äitinsä oli kuollut. Hänellä ei ollut enää äitiä muuta kuin muistoissa.
"Melkein kuin äidin tekeminä", hän pakotti itsensä koettamaan uudestaan ja päättämään lauseen. Hän ei voisi ikuisuuksia tanssia asian ympärillä. Ei, vaikka ajatuskin sai sydämen särkymään.

Gabrielle oli avaamassa suunsa ja nauramassa vastaukseksi, mutta hän sulki suunsa ja sen sijaan nousi halaamaan miestään. Kevyt suukko tuon ruskeisiin hiuksiin. Ehkä he voisivat vain maata kainaloikkain sängyssä ja lukea. Vaikka he eivät olleetkaan joulun jälkeen jakaneet samanlaista hetkeä kuin aatonaattona. Silti.

Teddy nojasi mielellään otsansa vasten Gabriellen hartiaa. Hänen rakas, rakas vaimonsa. En ei tiennyt, miten olisi selvinnyt äitinsä menetyksestä jos hänellä ei olisi ollut vaimoaan. Gabrielle oli hänen onnensa, hänen peruskallionsa, hänen pohjansa, jolta ponnistaa.
"Minua ei olisi ilman sinua", mies lausahti pakottaen kyyneleet tahdonvoimalla sivummalle. Hän oli jo itkenyt aivan tarpeeksi yhdeksi illaksi.

Gabrielle veti syvään henkeä ja silitti Teddyn poskea kädellään.
"Sinä tiedät ettei minua olisi ilman sinua." Nainen kuiskasi pehmeästi ja painoi uuden suukon miehen hiuksiin.
"Syö loppuun. Mennään ylös lukemaan vierekkäin sitten."

Mies hymyili pehmeästi naisen vastaukselle. Oli turha väittää vastaan. Gabrielle ei kuitenkaan uskoisi häntä. Nainen olisi sitä mieltä, että hän oli pelastanut naisen, vaikka totuus oli varsin päinvastainen.
"Olet elämäni valo", mies ilmoitti haukkausten välissä ja hymyili pehmeästi naiselle. Hänen vaimolleen. Hänen rakkaalleen. Oli vaikea kuvitella elämää, jossa Gabrielle ei olisi osana. Hän oli antanut sydämensä naiselle, eikä koskaan voisi pyytää sitä takaisin.

He olivat kumpikin kokeilleet sitä elämää, eikä Gabriellen ystävillä ollut mitään kaunista sanottavaa niistä ajoista. Nainen ei ollut voinut hyvin.
"Sanot tuon niin usein, että muistan sen vanhana ja dementoituneena mummonakin." Gabrielle hymähti, siivoten molempien syötyä iltapalan jäljet pois keittiöstä.

"Hyvä", Teddy vastasi hetkeäkään epäröimättä. Nainen ansaitsi muistaa sen koko elämänsä läpi, vaikka mikä tauti koettelisi naista.
"Se on totta. Sinun on paras vain hyväksyä se. Olet minun elämäni valo, elämäni rakkaus, ainoa syy olemassaololleni."

"Minä syleilen sitä." Gabrielle lupasi hellästi miehelleen. Hän ei olisi menossa mihinkään, hän olisi tässä ja vanhenisi miehensä kanssa vielä vuosikymmeniä.
"Mennäänkö?" Nainen kävi nappaamassa kirjansa olohuoneesta. Ehkä Teddy ei nyt jaksaisi. Toiste sitten.

Teddy hymyili pehmeästi. Gabriellen olisi paras ymmärtää, miten paljon hän rakasti naista. Gabrielle oli kaikki, mitä hänellä oli tässä maailmassa Matthewn ohella, ja herttainen, rakastettava poika nauroi kaikelle mahdolliselle.
"Mennään", mies vastasi kietoen kätensä Gabriellen alaselän ympärille. Matthew oli nukahtanut, kun itkehälyttimestä ei kuulunut edes tyytymätöntä tuhinaa, mikä sai miehen hymyilemään, kun hän suoritti rutiininsa nukkumaanmenon suhteen.

Gabrielle kävi pesemässä hampaansa ja kävi sitten sänkyyn. Kun mies vielä tulisi, että hän pääsisi kainaloon.
Takaisin alkuun Siirry alas
Vierailija
Vierailija



ViestiAihe: Vs: [P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years    Ti Helmi 13, 2018 8:57 pm

Teddy kävi pesemässä hampaansa, ja kurkistamassa Matthewn huoneeseen, mutta poika nukkui sikeästi. Ei ollut mitään syytä epäillä että yli vuoden ikäinen poika olisi heräämässä ihan heti. Mies hymyili pehmeästi sulkiessaan äänettömästi huoneen oven ja siirtyi makuuhuoneeseen suunnaten pienen hymyn Gabriellelle.
"Meidän täydellinen pieni poikamme nukkuu sikeästi", hän kertoi vaimolleen siirtyen sänkyyn. Hän veti Gabriellen mielellään kainaloonsa ja painoi suukon kiharoiden hiusten peittämälle päälaelle.

Gabrielle hymyili pehmeästi ja painui miehensä kainaloon mielellään.
"Hyvä. Hänellä oli kova touhu koko päivän." Gabrielle avasi kirjan, vain laskeakseen sen jalkojensa päälle sivut alaspäin.
"Tietenkin hän on täydellinen. Paras versio meistä kahdesta."

Teddyn ei ollut vaikea uskoa sitä todeksi. Gabrielle varmasti piti pojan kiireisenä niinä hetkinä kun hän oli töissä. Gabrielle oli täydellinen äiti heidän pienelle kullalleen.
"Niin on", mies myönsi. Matthew oli paras versio heistä kahdesta, siinä Gabrielle oli täysin oikeassa. Kukaan ei olisi voinut pystyä luomaan parempaa versiota heistä kahdesta.
"En vitsaillut, kun sanoin, että te kolme olette parasta, mitä elämääni mahtuu", mies toisti laskien hitaasti, varovaisesti kätensä Gabriellen vatsalle.

Gabrielle vilkaisi miestään. Teddy harvoin oli koskettanut vatsaa itse, vapaaehtoisesti. Edes Matthewin kanssa. Kai mies oli pelännyt menetystä.
"Enkä minä vitsaile ollessani samaa mieltä teistä kolmesta."

Teddy hymyili pehmeästi naiselle. Hän oli maailman onnekkain mies, kun oli saanut Gabriellen vaimokseen.
”En epäile sitä hetkeäkään, olenhan minä täydellinen”, mies kiusasi hymy vinoksi venyen.

"Olet." Gabrielle vastasi kiusoitteluun hymyillen.
"Sinä olet täydellisen ihana mies. En olisi voinut saada parempaa miestä lasteni isäksi." Teddy oli läsnä, rakasti lapsiaan vilpittömästi ja oli siinä omasta halustaan.

Teddy hymyili pehmeästi Gabriellen sanoille. Ei hän uskonut olevansa täydellinen, mutta oli lohdullista tietää, ettei nainen pitänyt häntä aivan toivottomana. Hän veti vaimoaan paremmin kainaloonsa nojatessaan selkäänsä vasten sängyn päätyä, ja hymyili pehmeästi antaessaan kätensä levätä Gabriellen vatsalla.
”Ehkä niin, mutta minulla on myös maailman paras vaimo ja äiti lapsillemme”, hän korjasi lämpimästi.
”En tiedä mitä tekisin ilman sinua.”

Olihan mies joskus vähän toivoton, esimerkiksi kun kylvetti koko kylpyhuonneen heidänn poikansa sijaan, mutta se oli pikkuvikoja. Gabrielle vilkaisi itkuhälytintä josta kuului vain onnellista tuhinaa, jos jaksoi kuunnella tarpeeksi tarkasti. Hän kaivautui peiton alta, keinahtaen sulavalla liikkeellä istumaan miehensä vatsalle.
"Maailman paras vaimo? Isot kengät täytettäväksi."

Teddyn naurahdus takertui kurkkuun, kun miehellä kesti sekunnin tai pari tajuta, miten Gabrielle oli yllättäen hänen sylissään. Hänen vaimonsa oli aivan liian sulavaliikkeinen niin tahtoessaan.
”Juuri sopivan kokoiset sinulle”, hän vastasi laskien kätensä naisen reisille. ”Hienosti olet ne täyttänyt tähänkin asti.”

"Suhtaudun tehtävääni hyvin vakavasti." Gabrielle huomautti petollisen pehmeästi, nojautuen suutelemaan miestään pehmeästi. Aatonaatosta oli hetki. Piti tunnustella millä mielellä mies oli.

”Selvästi”, mies hymähti vastaten pehmeästi suudelmaan. Hän oli aina ollut sitä mieltä, että Gabrielle oli uskomaton nainen, vaimo ja äiti. Mikään ei muuttaisi hänen mieltään. Naisella oli taianomainen kyky pyyhkiä murheet hänen mielestään hetkeksi ja tarjota turvapaikkaa, omaa pientä kuplaa, johon muu maailma ei ollut tervetullut. Miehen kädet silittelivät reisiä, kunnes toinen kiertyi Gabriellen selän ympärille vetämään naista lähemmäs.

Gabrielle ei tosiaan toivottanut maailman murheita tervetulleeksi heidän kuplaansa. Hän takertui siihen nykyään vieläki tiukemmin. Piti olla jotakin omaa. Jotakin, mitä kukaan ei voisi heiltä viedä, koskaan. Gabrielle painui lähemmäs ja nosti toisen käden miehensä hiuksiin.

Vaikka kuplassa ei voisikaan elää loputtomiin, juuri nyt hetken unohdus oli kaikki, mitä hän saattoi toivoa. Hänen mielensä oli täynnä raskaita, surullisia ajatuksia, joten hetki, kun ajatukset hiljenivät ja levoton mieli rauhoittui, oli enemmän kuin tervetullut.
”Rakastan sinua niin valtavasti, kaunis vaimoni”, mies kuiskasi painottaen sanojaan suukoilla pitkin kasvojen pehmeää, tuoksuvaa ihoa. Hänen rakas vaimonsa.

Kirjaimellisesti tuoksuvaa, kiitos varmaan neljän eri rasvan, joita Gabrielle lätki naamaansa iltaisin.
"Ja minä sinua, komea mieheni." Hyvin harkitusti lantio keinahti miehen sylissä.

Teddy sulki silmänsä koettaen estää hengitystään takertumasta kurkkuun tai sydäntä sekoittamasta rytmiään. Gabrielle koituisi vielä hänen kohtalokseen.
”En tosiaankaan seuraa järjenjuoksuasi suurinta osaa ajasta”, mies naurahti hiljaa ja antoi selän ympärille kiertyneen käden laskeutua alemmas, kunnes hän saattoi puristaa kevyesti Gabriellen takamusta, ”mutta tajuan sentään jotakin aina silloin tällöin.”

Gabrielle ei voinut olla hymyilemättä puristukselle. Kerrankin jokin meni jakeluun asti.
"Hyvä mies." Hän kehräsi teddyn korvaann, henkäisten sitä vasten kevyesti.
"Oikein hyvä mies."

Teddy värähti henkäystä korvanlehdellään, eikä naisen kehräävä ääni auttanut lainkaan. Tai kenties se juuri auttoi, riippui kai siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoi.
”Olet opettanut minut hyvin”, mies virnisti vinosti ja puristi kädellään uudestaan ihan vain koska saattoi. Gabrielle oli hänen sylissään koska halusi olla siinä, ja olisihan hän ollut hullu, jos ei olisi ottanut tilanteesta kaikkea hyötyä irti.

Gabrielle tosiaan oli siinä täysin omasta halustaan ja olisi halunnut olla lähempänäkin.
"Vielä hieman vaiheessa, selvästi. Meillä on vaatteet päällä."

”Oppiminen ei koskaan lopu”, mies julisti koettaen tavoitella professorin ääntään, mutta ääneen hiipinyt käheys pilasi moisen yrityksen varsin tehokkaasti. Ellei hän sitten ollut professori suoraan pornosta.
”Aikaa uudelle oppitunnille?” Hän virnisti alkaen hapuilla naisen yövaatteita aikomuksenaan riisua moiset turhat härpäkkeet vaimonsa päältä.

Kieltämättä juuri siltä se kuulosti, että Teddy olisi ollut suoraan aikuisten elokuvasta. Se sai naisen naurahtamaan pehmeästi. Hän nosti käsiään, kiemurtaen mielellään ulos vaatteistaan.
"Millaisen haluat tällä kertaa?"

Teddy päätti olla heittämättä vaatteita teatraalisesti huoneen toiselle laidalle, ja päätti sen sijaan pudottaa ne käsistään sängyn viereen. Helppo löytää, kun niille olisi taas tarvetta. ”Yllätä minut”, mies virnisti vinosti ja juoksutti käsiään naisen kyljillä.

Gabriellen ei ehkä olisi pitänyt virnistää niin leveästi. Hän ei ehtinyt hillitsemään sitä, kun nousi vastoin kaikkea järkeä ylös sängystä ja avasi lipaston yhden laatikon. Siellä oli Teddyn solmiot. Kaksi niitä.
"Kädet?" Hän ehdotti vienosti hymyillen kun istui miehensä päälle uudestaan. "Vai haluatko pelata tämän voitosta jälleen peliä?"

Hän ynähti tyytymättömänä, kun Gabrielle nousi hänen yltään, mutta ainakin se tarjosi mahdollisuuden kiemurrella lopuista omista vaatteista eroon ennätysajassa. Miehen silmät rävähtivät, kun hän näki, mitä Gabrielle oli kadonnut hakemaan ja tarjosi käsiään sanattomana naiselle.
”Osaan valita taisteluni, eikä tämä ole peli, jonka voisin voittaa”, hän naurahti käheästi. Ääni tuntui todella takertuvan kurkkuun nyt, eikä sydämen sykettä saisi rauhalliseksi millään. Hän oli onnekas mies, kun hänen vaimollaan oli moinen vaikutus häneen. Olisi varmasti aina, jos Teddyltä kysyttäisiin.

Gabrielle virnisti jälleen hieman leveämmin kuin oli tarkoittanut, solmien miehensä ranteet
liiankin sulavasti yhteen.
"Ja kulta, tämä..." Gabrielle kehräsi pehmeästi ja nosti toista solmiota. "Nosta päätä."

Teddy tunsi aivojensa olevan vaarallisen lähellä oikosulkua, kun Gabrielle virnuili noin. Hän räpäytti silmiään tajutessaan, ettei nainen suinkaan ollut valmis sidottuaan hänen ranteensa, vaan pyöritteli edelleen solmiota kädessään. Oliko hän koskaan maininnut, miten nainen koituisi hänen kohtalokseen? Kuuliaisesti mies kohotti päätään. Olisi turha laittaa vastaan, kun uteliaisuus voittaisi kuitenkin.

Koska olisi ollut ihan liian hauskaa, jos mies olisi nähnyt mitä hän teki. Tällaiset leikit olisi tosin ehkä kannattanut jättää siihen, kun he olivat kaksin, mutta hän olisi pian liian raskaana. Piti ottaa ilo irti nyt. Hän peitti solmiolla miehen silmät, juoksuttae kynsiään pitkin miehen ihoa.

Teddy huokaisi raskaasti, kun tunsi kynnet ihollaan. Oli omituista, kun hän ei nähnyt Gabriellea - tai voinut koskea. Oikeastaan, se oli melko epäreilua, sillä hän oli täysin naisen armoilla. Eipä sillä, että hän olisi koskaan ennenkään moisesta valittanut. Hänen ei tarvinnut edes nähdä naista voidakseen kuvitella, miltä vaimo näytti. Se ei tosin auttanut lainkaan hillitsemään voihkaisuja ja kurkusta karkaavia kähähdyksiä.

Gabrielle ei päästänyt miestä helpolla, vaan rääkkäsi tuota kosketuksin, huulilla, hampailla, hyvin, hyvin intensiivisellä huomiolla suullaan. Vasta sitten hän saattoi päästää miehensä irti, kun oli kirjaimellisesti ajanut tuota hulluksi parhaansa mukaan.
"Kuulostat siltä että minun pitäisi tehdä näin useammin."

Naisen ”parhaansa mukaan” oli enemmän kuin tarpeeksi ajamaan huomion alla kärvistelevän miehen hulluuden rajan yli. Hän oli melko varma, että ääni ei palautuisi huomisiin valmennuksiin mennessä, kun hän oli joutunut nielemään kaikki huulille pyrkivät äänet tai ainakin vaimentamaan niitä parhaansa mukaan, ettei Matthew heräisi. Hän hieroi ranteitaan saatuaan kätensä vapaaksi, mutta sitä ei kestänyt kauaa, ennen kuin hän unohti ranteensa ja keskittyi sen sijaan kietomaan kätensä naisen ympärille.
”Et tiedäkään”, hän murahti syvältä kurkustaan, ”miten hulluksi ajat minut.” Mies painoi vaativan suudelman Gabriellen huulille sydän edelleen kiivaasti rinnassa takoen ja kiepautti heidät ympäri. Vasta, kun hän painoi naista vasten patjaa kädet Gabriellen ranteita etsien ja kasvot kaulansyrjään haudattuna, tajusi hän, mitä oli edes tehnyt. Käsien ote irtosi hetkessä ja mies nousi käsivartensa varaan sipaisten hellästi sormillaan Gabriellen poskea. Oliko hän säikäyttänyt naisen? Helvetti. Hänen olisi pitänyt ajatella ennen kuin toimi, mutta Gabriellen lähettyvillä ajattelu ei koskaan ollut ollut hänen vahvuuksiaan.
”Rakas?” Hän kysyi nielaisten, silmät kysyvinä ja vaivoin tukahdutettu halu suonissa kytien.

Se murahdus sai jonkin pyörähtämään naisen sisällä ympäri. Hyvä luoja. Vaativa suudelma sai naisen ynähtämään, painuen kiltisti patjaa vasten. Hän ei ollut edes ehtinyt säikähtää, ei ennen kuin hänen miehensä katosi hetkessä kauemmas. Sen saatanan kuilun taakse, joka heidän väliinsä oli kaivettu kolmannen osapuolen toimesta.
"Ei hätää." Hän lupasi ääni värähtäen. Mieli teki itkeä turhaumuksesta. Se hyvä hetki oli hajonnut sormiin.

Teddy nyökkäsi pehmeästi ja laskeutui varoen naisen ylle huulet Gabriellen huulia suudelmaan hapuillen. Hän ei voinut olla syyttämättä itseään siitä, että oli muuttanut sääntöjä hetken hurmiossa. Olisi pitänyt puhua Gabriellen kanssa ensin. Varmistaa, että se olisi okei. Moiset ajatukset oli kuitenkin sysättävä syrjään, jos hän aikoi pitää huolta vaimostaan. Hän antoi käsiensä hiipiä jälleen naisen ranteiden puoleen, kunnes hän saattoi hilata molemmat ranteet yhteen naisen pään ylle. Se vapautti hänen toisen kätensä hyväilemään naisen kehoa. Koskemaan, kuten hän ei ollut hetkeen saanut solmion tähden.
”En voi valittaa näkymistä”, mies virnisti poikamaisesti antaessaan katseensa juosta pitkin naisen kehoa.

Nyt Gabriellea oli muistutettu siitä, minkä hän oli unohtanut siinä hetken huumassa. Hän työnsi sitä ahkerasti piiloon, hakkasi alas mielestään minkä kerkesi. Kevyesti Gabrielle painoi sormiaan nyrkkiinm ynähdyksien karatessa huulilta.
"J-jos valittaisit, olisit vainaa..." Gabrielle kähähti hiljaa. Se mustuus ei mennyt pois. Hän tiesi että voisi milloin tahansa katkaista tätä, mutta itsepäinen nainen ei antanut itsensä tehdä sitä.

”Minun täytyisi olla kuollut, että valittaisin”, Teddy vastasi naurahtaen. Kävikö se selitys järkeen? Ei. Oliko sillä väliä? Ei hänelle ainakaan. Mies kumartui painamaan suudelman naisen huulille, ennen kuin vapautti Gabriellen ranteet ja kietoi molemmat kätensä naisen ympärille tiukkaan halaukseen - jonka varjolla oli myös helppo kääntää Gabrielle hänen yläpuolelleen. Jos hän vain olisi alusta asti ajatellut edes hetken muullakin kuin jalkovälillään, niin nainen ei nyt näyttäisi niin... tältä.
”Olen pahoillani”, mies mutisi hiljaa ja kiersi kätensä naisen niskaan, jotta saattoi painaa heidän otsansa yhteen. Hän sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Kai se vain oli kohtalon ivaa, että sen kerran kun Matthew nukkui sikeästi, hän tappoi tunnelman korkeimman omakätisesti.

Gabrielle nieleskeli hiljaa. Hän oli liian rikki edes ollakseen miehensä kanssa normaalisti. Kuten aina ennenkin. Teddy ei koskaan olisi satuttanut häntä. Ei ikinä. Hän antoi otsansa painua miehen otsaa vasten, nieleskellen pehmeästi. Mihin hän voisi paeta piiloon nuolemaan haavojaan ja häpeämään?
"Ei se ole sinun syysi."

”On se”, mies vastasi silitellen kädellään naisen paljasta selkää. Jos hän olisi vain ajatellut, yhden lyhyen hetken verran, he eivät olisi nyt tässä tilanteessa.
”Minun ei olisi pitänyt vain heittää sinua ympäri. Olen pahoillani, etten ajatellut, etten kysynyt ensin. Sinä saat minut unohtamaan täysin, että minun kuuluisi ajatella.”

Mies katsoi surumielisin silmin vaimonsa perään. Hän tiesi tehneensä väärin, mutta hän ei ollut aivan varma, missä oli tehnyt väärin. Hän tahtoi vain korjata tilanteen, saada Gabriellen hymyilemään ja käpertymään hänen kainaloonsa, mutta ehkä hänen täytyisi antaa naiselle hetki omaa tilaa. Hän päätyisi vain pahentamaan tilannetta, jos varjostaisi naista kuin eksynyt koiranpentu. Keesha varmasti pitäisi moisesta huolta kun saisi seuraa makuuhuoneen oven toisellepuolen, ja Keesha oli paljon suloisempi eksynyt koiranpentu kuin hän.

Gabrielle nieleskeli tyhjää, ottaen aamutakin ovenkarmilta ja lähti alakertaan. Vedenkeittimen poristessa hän saattoi tukeutua työtasoon ja antaa itsensä itkeä. "Jumalauta." Nainen sihisi hampaidensa välistä. Sisällä noussut raivo muuttui sisuksi, mutta hän tuskin voisi marssia makuuhuoneeseen ja vaatia Teddyä naimaan häntä niin että hän unohtaisi nimensä? Silti hän huomasi pian olevansa portaissa ja takaisin makuuhuoneessa, tuijottaen miestään ruskeat silmät leimuten.
"Sinä nait minua nyt niin että minä en muista kuka olen."

Teddy oli vetänyt pyjamanhousut takaisin jalkaansa, kuunnellut hetken itkuhälyttimestä kantautuvaa tuhinaa ja koettanut järjestellä ajatuksiaan. Hänellä oli aivan liian monta asiaa murehdittavaksi yhdellä kertaa, joten mies pyrki siirtämään osaa mielessään laatikoihin, joissa luki ”huomenna”, ”ensi viikolla” ja ”ei koskaan”. Ajatusprosessi katkesi, kun Gabrielle ilmestyi makuuhuoneeseen kuin myrskyn merkki. Erittäin päättäväisen, tulisen myrskyn merkki.
”Minä mitä?” Hän kähähti epäillen kuulleensa väärin. Eihän Gabrielle nyt voinut olla tosissaan! Hän nousi sängyltä ja suunnisti naisen luokse hellyyttä katseessaan ja huolta eleissään.

Se myrsky oli sekoitus Teddyn tultua lähemmäs Gabrielle tarrasi miestä kädestä ja vei sen yöpaitansa alle.
"Minä olen jumalauta sinun vaimosi ja sinä otat minut nyt juuri niin kuin olet viikkoja halunnut, välittämättä mistään mitään. Nyt. Heti. Minun on parempi unohtaa nimeni sen aikana."

Teddy ei voinut kuin tuijottaa vaimoaan hetken suu auki. Gabriellesta oli välillä niin tavattoman vaikea saada selvää, mutta nyt nainen tuntui tekevän harvinaisen selväksi, mitä tahtoi. Suonissa kytenyt tuli palasi kertarysäyksellä ja sai miehen kiepauttamaan naisen vasten seinää.
”Sinä ajat minut hulluksi”, hän toisti aiemman syytöksensä murahtaen ja piti huulensa kiireisinä naisen kaulansyrjällä ja riisui naisen aamutakin sekä yöpaidan muutamalla ripeällä liikkeellä. Paljasta ihoa, enemmän ja heti, kiitos.

Gabrielle veti syvään henkeä, antautuen sille hetkelle. Hän ei suostunut enää alistumaan sille järjettömälle pelolle, joka oli pitänyt heitä erossa toisistaan ihan liian kauan.
"Ilo on minun." Gabrielle kähähti hiljaa, nostaen jalkojaan Teddyn lantiolle.

Siihen olisi kai pitänyt vastata jotakin flirttailevaa tai vain nenäkästä, mutta hän ei edes koettanut saada sanoja suustaan. Hänellä oli paljon parempaa tekemistä, kuten nostaa Gabrielle kokonaan syliinsä, tukea naisen painoa kädet takamuksen alla ja suudella naisen huulia niin, ettei hänen aikomuksistaan ollut epäilystäkään. Mies irtautui suudelmasta vain siksi hetkeksi, että saattoi vetäytyä kauemmas seinästä, kietoa kätensä Gabriellen ympärille ja kantaa naisen varmoin ottein sängylle. Ei kestänyt kauaa, kun hän oli riisunut pyjamanhousunsa ja painautunut naisen päälle, kahliten tuon ranteet toisella kädellä pään päälle ja antaen toisen kätensä vaeltaa paljaalla iholla yhä alemmas, samalla kun huulet ja hampaat työskentelivät tietään kaulalta kohti rintoja. Hän saattaisi huomenna olla hyvinkin kiitollinen siitä, miten Gabrielle ei ollut yhtä kalpea kuin hän.

Gabrielle oli paljon onnellisempi kun Teddy ei sanonut mitään. Hän huokaisi raskaasti miehensä vetäytyessä kauemmas, ollen täysin tuon vietävissä. Niin hän oli sanonut. Ota miten olet halunnut ottaa jo viikkoja. Kahlitut kädet eivät jännittyneet, kun hän taisteli sitä tunnetta vastaan ja keskittyi ennemmin huuliin ja hampaisiin. Kevyet voihkaukset pääsivät naisen huulilta, kasvojen kuumottaessa kevyesti.

Teddyn olisi hyvä ottaa opikseen ja pitää kielensä kurissa useamminkin, jos se johtaisi tällaiseen lopputulokseen. Hän piti huulensa kiireisinä naisen ihon parissa ja antoi kätensä siirtyä hyväilemään naista. Hän oli valmis odottamaan naisen varsin suorasanaisesta kehoituksesta huolimatta, sillä paljon tärkeämpää oli se, että Gabrielle tunsi olonsa hyväksi. Hän oli jo pilannut tunnelman kerran, eikä tosiaankaan tekisi sitä toiste. Ainakin huulille pyrkivät sanat oli helppo tukahduttaa vasten tummaa, lämmintä ihoa.

Gabrielle ei aikoisi sulattaa tätä pidempään. Hän oli kyllästynyt pelkäämään ja ensimmäistä kertaa hän sai raivostaan voimaa sen verran, että oli voimaa muuttaa omaa suhtautumistaan takaisin vanhaan. Mieli teki raapia miehen selkää, mutta se jäi enemmän kuin vaiheeseen, käsien ollessa tukevasti Teddyn sormien otteessa.
"Et viitsisi..." Gabrielle sihisi malttamattomana.

"Entä jos viitsin?" Teddy vastasi käheästi naurahtaen. Ei ehkä ollut paras mahdollinen strategia ajaa vaimoa hulluksi, mutta elämässä piti aina silloin tällöin ottaa riskejä. Tai jotakin sinnepäin. Hän laski irti naisen ranteista voidakseen sen sijaan pyyhkäistä tummia hiuksia sivuun naisen kasvoilta. Hänen ihana, rakas, malttamaton vaimonsa.

Saatuaan vapautensa ne sirot kädet livahtivat naurettavalla vauhdilla Teddyn selälle, valuen kynnet ihoa vasten alaspäin. Jotta varmasti jäisi kunnon punaiset jäljet miehen iholle.
"Kärsit seuraukset."

"Kärsin mielelläni", mies värähti kosketusta. Hän ei todellakaan valittaisi siitä, että Gabrielle juoksutti kynsiään hänen selkäänsä pitkin. Ei ikipäivänä. Hän kohottautui ylemmäs voidakseen painaa suudelman jos toisenkin naisen huulille.

Piti olla jotakin iloa siitä, että nainen turhamaisesti käytti rahaa kuukausittain kynsiensä siistin, hillityn ja klassisen mallin kunnossapitoon. Olkoonkin jos ilo vaikka sitten oli aviomiehen raapiminen niillä kynsillä.
"Kärsit enemmän jos en -" Teddy keskeytti sanat suudelmilla.
"- saa mitä haluan."

Teddy ei voinut kuin nauraa naisen sanoille. Vai kärsisi hän, jos ei antaisi vaimolleen mitä tuo tahtoisi.
"Hyvä on, meni perille", mies virnisti vinosti. Ei varmaankaan ollut mennyt, mutta oliko sillä nyt niin paljoa väliä? Hän voisi antaa naiselle mitä Gabrielle oli toivonut niin kovin kauniisti siitä hetkestä saakka, kun oli marssinut takaisin makuuhuoneeseen täynnä raivokasta tarmoa.

"Hyvä poika." Gabrielle mutisi miehensä korvaan ja veti tuota lähemmäs. Hän ei edes halunnut ajatella miltä miehen selkä lopulta näytti, kun hän valui patjaa vasten miltein hikisenä ja hengästyneenä. Nyt oli hyvä. Ainakin pienen hetkin kumpikin oli unohtanut vaanivan todellisuuden.

Todellisuus oli hyvin helppo unohtaa, ja vaikka se muistuttaisikin olemassaolostaan ennemmin tai myöhemmin, juuri nyt oli oikein hyvä makoilla sängyllä ja vetää Gabrielle kainaloon. Hänen selkänsä varmasti muistuttaisi todellisuudesta hetken päästä - jos Matthew ei ehtisi edelle.
"Olet niin rakas", mies mutisi hengästyneenä painaen suukon tummien hiusten sekaan.

Nainen puuskahti pehmeästi. Aivan kuin olisi juossut pidemmänkin maratonin. Käsi nousi taputtamaan miehen poskea - ei ollut oikein muuta sanottavaa. Raukeus.

Raukeudesta olisi ollut helppo lipua uneen, ellei itkuhälytin olisi kantanut tyytymätöntä ynähdystä lastenhuoneen puolelta. Teddy painoi suukon Gabriellen otsalle.
"Minä käyn katsomassa, mikä pikkuprinssiä nyt harmittaa", hän lupasi pehmeästi ennen kuin nousi raukeasti sängystä, kiskoi bokserit ja pyjamanhousut jalkaansa ja lähti tyynnyttelemään poikaa, joka oli ilmeisesti päättänyt herätä tarkistamaan, ettei tuota ollut unohdettu aivan kokonaan. Matthew nukahti melkein saman tien kun pääsi isänsä syliin, ja jatkoi tyytyväistä tuhisemista senkin jälkeen, kun Teddy laski pojan takaisin pinnasänkyyn. Varmistettuaan, että Matthew oli todella nukahtanut, saattoi hän hiipiä takaisin makuuhuoneeseen lempeä hymy huulillaan.

Gabrielle tiesi että hänen pitäisi nousta peseytymään, mutta nainen ei millään olisi jaksanut. Miehen palatessa hän oli vetänyt vain huolimattomasti osan peitonkulmasta päälleen, siveyden nimissä.
Itkuhälyttimen kautta olemassaolostaan ilmoittanut poika jo kertoi tarinaa siitä ettei avioparin makuuhuoneessa oltu siveellisiä.
"Kaikki hyvin?"

"Totta kai", mies vakuutti sujahtaessaan enemmän kuin mielellään takaisin lämpimien peittojen alle. "Matthew vain tahtoi varmistaa, ettei häntä ole unohdettu." Ihan kuin se olisi koskaan ollut mahdollistakaan. Hän voisi unohtaa oman nimensä, mutta ei koskaan poikansa olemassaoloa.

"Mmh, hyvä." Tummat silmät tarkensivat katseensa Teddyn kasvoihin. Hiljainen naurahdus pääsi huulilta. Garielle nautti siitä lämpimästä hyvänolontunteesta joka oli käärinyt hänet otteeseensa.
"Olet niin hyvä ja ihana mies." Ehkä hän voisi vain käydä nukkumaan miehensä kainaloon.

"Ja sinä olet niin hyvä ja ihana nainen", mies vastasi vetäen naisen kylkeään vasten. Tietenkin hän tahtoisi Gabriellen kainaloonsa, aina kun se vain olisi mahdollista. Nyt se oli, eikä hän aikonut antaa tilaisuuden lipua sormiensa lomasta.
"Hyvää yötä kulta", hän toivotti pehmeästi.

Gabrielle venytteli vielä raukeasti, malttaen sitten käydä miehen kainaloon nukkumaan.
"Hyvää yötä rakas. Voin herätä pojan kanssa seuraavaksi." Piti luvata, ennen kuin Teddy ehtisi sinkoamaan sängystä ylös.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years    

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Darling, don't be afraid, I have loved you for a thousand years
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: