PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Wandering child, do you know how much you're worth?

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Lilya
Melkein julkkis
Melkein julkkis
avatar

Viestien lukumäärä : 137
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: [P] Wandering child, do you know how much you're worth?   Ti Tammi 09, 2018 5:54 pm

Pelejä Hatsiubatin Amanda van der Veenin ja Lilyan Beatrix van der Veenin kanssa. Vierailevina tähtinä sukua ja ystäviä.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."



Takaisin alkuun Siirry alas
Lilya
Melkein julkkis
Melkein julkkis
avatar

Viestien lukumäärä : 137
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Wandering child, do you know how much you're worth?   Ti Tammi 09, 2018 5:57 pm




Sunnuntai 14. tammikuuta 2018, aamupäivä, Newcastle Upon Tyne, Jesmond, Julianin ja Deirdren koti


Syvänoranssi Jaguar liukui pysähdyksiin jesmondilaisen rivitaloasunnon pihaan.
Beatrix van der Veen nousi ulos autosta ja antoi vaaleansinisen katseensa tarkastella hetken englantilaista arkkitehtuuria, ennen kuin kiersi hakemaan tuomisensa autonsa takapenkiltä.
Beessillä villakangastakilla oikukasta säätä vastaan suojautunut nainen lukitsi autonsa ja suuntasi määrätietoisin askelin kohti ovea, nilkkureiden korot päättäväisesti kopisten.
Siirrettyään tyylikkäät lahjakassit toiseen käteensä hän riisui kukonjalkakuvioidun, mustavalkoisen ajohansikkaan ja soitti ovikelloa.

Koska Deirdre oli asettunut mukavasti sohvalle, Amanda oli kiltti ja lähti keittiöstä ovelle. Hän arveli ettei kovin vatsastaan kasvanut nainen enää haluaisi nousta, jos vaihtoehtona olisi että joku muu tekisi sen. Ennen vaikuttavan pitkähiuksinen tyttö avasi oven, valuen hämmentyneeseen hymyyn kun näki tätinsä oven takana. Kukaan ei ollut sanonut Bean vierailusta hänelle mitään. Amanda oli pukeutunut rikottuihin mustiin farkkuihin ja isoon flanelliseen kauluspaitaan. Meikki oli siitä huolimatta voimakas ja täydellisesti tehty. Se oli kuin maski.
Maski jota tyttö ei mielellään riisunut.
"Beatrix?" Oli hankala kutsua tuota Beaksi tai Bea-tädiksi, toisin kuin hän oli lapsena tehnyt. Ironista, kun otti huomioon että nainen oli ollut silloin teini  tai parikymppinen.
"Tule sisään, Deirdre on kotona ja Julian on töissä."

Vaikka Beatrix ei varsinaisesti hymyillyt, vanderveeninsinisissä silmissä läikähti lämpö, kun ne kohtasivat siskontyttären katseen.
"Amanda, wat leuk je te zien. Ihana nähdä sinua, pelkäsin, ettet ehkä ole kotona."
Beatrix astui sisään ja vei kursailemattomasti kätensä tytön leualle, tarkastellakseen tämän kasvoja.
"Olet leikannut hiuksesi. Korostaa kauniisti kasvojesi luustoa."
Lahjakassit yhä toisessa kädessään hän veti siskontyttärensä halaukseen.

Amanda avasi suunsa sanoakseen ettei hänen hollantinsa ollut kovin hyvää (vaikka kyllä hän ymmärsi mitä tätinsä sanoi), mutta vaikeni kun nainen vei käden hänen leualleen. Vahvasti mustalla rajatut silmät räpsähtivät muutaman kerran hämmentyneinä, paljastaen selvemmin luomissa tänään hehkuvan vihreän luomivärin. Tekoripsiä tytöllä taisi olla silmissä enemmän kuin oli missään laissa sallittua ja huulipunana toimi tumman turkoosi, joka sointui luomivärin sävyihin. Oli ihme jos tädin käteen ei jäisi hieman puuteria.
"... Jo kuukausia sitten." Amanda hymähti pehmeästi, painuen halaukseen vähän kiusaantuneena. Hän kyllä halasi takaisin, miettien jo mitä kaikkea Bea tiesi. Mitä hän oli tehnyt, tiesikö tuo? Oliko Julian sanonut jotakin? Olisiko hän Beastakin hirveän vastuuton, kävelevä katastrofi?

Jos Beatrix tiesikin viime kuukausien tapahtumista, hän ei tuonut sitä mitenkään esiin.
"Siinä tapauksessa näen sinua selvästi aivan liian harvoin. Nythän se onneksi korjaantuu."
Koulunsa enemmän tai vähemmän englanniksi käyneen naisen puhe oli huoliteltua, vierasta aksenttia oli vaikea, ellei peräti mahdoton tavoittaa.
Hän ei piinannut Amandaa pitkällä halauksella vaan vapautti tämän otteestaan, ojentaen laivastonsinisen lahjakassin tytölle.
"Ole hyvä, tämä on sinulle. Julian oli kammottavan epäselvä sen suhteen, mitä toivoit tuliaisiksi, mutta näistä pidit pienenä. Alat olla siinä iässä, ettei sinulle enää osaa ostaa vaatteita lahjaksi, mutta voimme mennä joku päivä ostoksille, kun joulu jäi niin harmillisesti välistä."

Amanda suoristautui kun vapautui halauksesta, ottaen lahjakassin varovasti sormiinsa. Hän kurkisti sinne ja hymyili hieman.
"pidän näistä edelleen. Kiitos." Hän ei oikein osannut muuta kuin hymyillä kiitokseksi. Hän opasti tätinsä olohuoneeseen ja Beatrixin näkeminen sai irlantilaisnaisen nousemaan.
"Hei! Olisit ilmoittanut tulostasi."

"Katsotaan vain sopiva päivä. Minä tietenkin maksan."
Beatrix oli ehkä saapunut Englantiin vasta keskiviikkona, mutta hän käyttäytyi silti jo kuin olisi asunut täällä aina. Aivan kuin hänellä olisi ollut jo vuosia tapana pistäytyä veljensä luona sunnuntaisin tämän kotona Jesmondissa, keskellä ei mitään ja syrjässä sieltäkin.
Naisen kulmat kurtistuivat hieman, kun hän näki Deirdren nousevan seisomaan.
"Deirdre, älä nyt minun takiani nousi", hän totesi, mutta asteli silti halaamaan jo melko vaikuttaviin mittoihin vatsaltaan pyöristynyttä naista.
"Sanoin Julianille tulevani käymään tällä viikolla."

Olisi ehkä pitänyt kieltäytyä, mutta Amanda oli yrittänyt vältellä vanhempien nimissä olevien luottokorttien käyttämistä, joten hän mieluusti ostaisi uusia vaatteita tätinsä tarjouksen varjolla.
"Minulla on aikaa." Amanda totesi hiljaa, lähtien käymään yläkerrassa. Deirdre katsoi tytön perään, huokaisten hiljaa. Irlantilainen halasi Beaa hellästi, naurahtaen.
"Niinpä tietenkin, hän vain taisi olettaa että olisi kotona silloin eikä varoittanut minua. Ja nousenpas, minä aion vielä pystyä keittämään sinulle teetä tai kahvia."

Mitä iloa oli rahasta, jos sillä ei voinut ilahduttaa rakkaita?
"Veljeni olettaa aivan liikaa", Beatrix totesi ja ojensi sitten isomman tuliaiskassin Deirdrelle. Tämän pyytämiä makeisia ja vähän enemmänkin, sekä kolme hyvin oranssia bodya vaivoille, joista yhden rintamuksessa luki Steen, toisen Papier ja kolmannen Schaar.
Helvetti oli vasta pääsemässä karkuun.
"Teetä, kiitos. Lääkärini suositteli, että vähennän kahvinjuontia."
Ilmeisesti kahdeksan kuppia päivässä ei korvannut yöunia.

Deirdre näki vain oranssia ja nyrpisti hymyillen pisamaista nenäänsä. Helvetti tosiaan, jos oransseja vaatteita oli tulossa lapsillekin.
"Olet enkeli. Minäkään en saa juoda kuin kofeiinitonta kahvia. Tai saisin, mutta minimoin riskejä. Vihreä vai musta?" Deirdre voisi ihan hauduttaa teen heille.

Voi kyllä. Jos täti saisi päättää, oranssi oli tullut jäädäkseen.
Ei sillä, Beatrix tiesi kyllä, että Deirdre oli päättäväinen nainen. Mutta se ei estänyt häntä yrittämästä, kaikella rakkaudella.
"Vihreää. Kuinka olet voinut?"
Beatrix ei syyttänyt naista varovaisuudesta. Raskauden kanssa ei pitänyt ottaa turhia riskejä.

Isä oli päättänyt samoin, joten Deirdre luovuttaisi tämän erän. Hän voisi yrittää piilottaa ne vaatelipaston peränurkkaan kaiken muu alle.
Vaikka tuo väri kyllä loisti mistä tahansa. Deirdre oli edelleen varma että Julianin samansävyiset bokserit hehkuivat pimeässäkin niin että silmiä särki. Hän kaatoi vettä posliinikannuun ja teenlehtiä perään. Pannumyssy päälle. Noin. Hän kääntyi Bean puoleen ja laski käden vatsalleen.
"Hyvin. Minulle vain valitetaan painon laskusta ja siitä että en saisi rasittua. Muuten oikein hyvin. Herään kaksikymmentä kertaa yössä vessaan ja en nuku jos joku päättää aloittaa bileet keskellä yötä. Jolloin potkin veljesi hereille kärsimään tekojensa seurauksista."

Beatrix suoristi vaalean puseronsa poolokaulusta ja jäi hetkeksi katselemaan pannumyssyä.
Niin... englantilaista.
"Olen varma, että Julian on valmis kestämään sen", hän totesi kääntäessään katseensa takaisin Deirdreen.
Julian oli halunnut lapsia jo pitkään. Nyt veljen toive viimein toteutuisi. Jokainen kuluva viikko tarkoitti, että lapset olivat lähempänä turvallista aikaa syntyä.
Beatrix nojasi toisen kätensä pöydän reunaan, vaivihkaa tukea ottaen. Hän oli oppinut naamioimaan liikkeensä rennoiksi.
"Sinun ei tosiaan pitäisi rasittaa itseäsi. Nyt, kun olen täällä, älä epäröi soittaa, mikäli tarvitset apua."

"Parempi olisi. Minä olen vielä hellä herätyksissäni." Itkevät lapset tuskin olisivat. Deirdre istui alas, hengittäen syvään. Hän alkoi ymmärtää ne selkäkivut joista Gabrielle oli puhunut. Auts.
"Eikö Julian kertonut siitä että meille tulee au pair? Mutta älä pelkää, soitan kyllä jos on jotakin. Kun käytöstavaton mieheni on rääkkäämässä viattomia ihmisiä." Deirdre naurahti pehmeästi.

"Kyllä hän mainitsi asiasta."
Mutta au pair oli vieras henkilö, ja suku oli aina sukua. Sehän oli yksi suvun tehtävistä, olla auttamassa silloin, kun tarvittiin.
Vaikka pakko Beatrixinkin oli myöntää, pitkin hampain, että tässä tapauksessa ulkopuolinen apu oli varmasti hyvä ratkaisu. Varsinkin, kun Julian ei olisi luopumassa työstään.
"Mitä sinulle muuten kuuluu? Voin kaataa teen, kerro vain, missä kupit ovat."

Deirdre vilkaisi vatsaansa ja sitten Beaa.
"Hyvää. Ei minulle oikeasti kuulu muuta kuin... Tätä." Nainen vilkaisi vatsaansa.
"Ja toivun edelleen marraskuusta, mutta se helpottaa päivä päivältä." Beatrix tiesi kyllä naisen äidin kuolemasta marraskuun alussa.
"Mitä sinulle kuuluu? Kupit ovat tuosa kaapissa. Ne joita ei ole taas jo pakattu."
[8.1.2018 0.11.58] Lilja L: Beatrix katsahti Deirdreen ja myötätunto häivähti jäänsinisissä silmissä.
Oli julmaa, julmaa pilaa, että naisen äiti oli mennyt kuolemaan juuri nyt.
"Voit hyvin soittaa, jos tarvitset ihan vain seuraakin", hän totesi samalla kun alkoi etsiä kuppeja kaapista.
"Hyvää. Muuton kanssa oli pieniä ongelmia, kun sänkyä yritettiin toimittaa väärään osoitteeseen - millaista idiotismia - mutta muuten. Kertoiko Julian, että etsin asuntoa ensin uudesta naapurustostanne? Löytyi vain hoivakotipaikka."

"Minä soitan, edelleen varmasti. Olen vähän yksinäinen, vaikka Amanda onkin nyt paljon kotona. Hän ujostelee minua edelleen." Nainen naurahti pehmeästi. Julianin ja Bean puhetavassa oli niin paljon samaa. Kirosanat, idiootitj a muut lentelivät.
"Voi ei. Se on hieman syrjässä, mutta varsinaisesti viiden hengen perheelle ei löydy riittävää taloa kovin keskustasta, jos ei halua asua kuin sillit suolassa tai muuttaa kahden vuoden päästä uudelleen."

Beatrix tunsi myötätunnon piston, kun Deirdre myönsi olevansa yksinäinen. Varmasti olikin, kun joutui viettämään aikansa lähinnä kotona. Eikä Amandallakaan ollut helppoa, ei todellakaan.
Ehkä olisi pitänyt muuttaa jo paljon aikaisemmin.
"No, autot on onneksi keksitty, eikä matka ole sen pidempi. Yhden ihmisen taloudelle oli helpompi löytää keskustasta siedettävä asunto. Meni kyllä hetki, ennen kuin löysin sellaisen, jossa molemmissa makuuhuoneissa on oma kylpyhuoneensa. Jos vaikka Amandakin tahtoo joskus tulla käymään."

Deirdre hymähti pehmeästi ja pudisteli päätään.
"Varmasti haluaa. Niin paljon kuin he Julianin kanssa rakastavat toisiaan, tietäisit miten he osaavat huutaa toisilleen." Väkisinkin hymyilytti. Vaikka häntä kyllä häiritsi jokin tytön olemuksessa.
"Heille tekee hyvää saada lomaa toisistaan."

"He ovat van der Veenejä. Tietenkin he huutavat."
Beatrix sanoi sen tavalla, joka sai lauseen kuulostamaan siltä, kuin nainen olisi ollut asiasta ylpeä. Oli ehkä vaikea uskoa, mutta kyllä hänkin osasi huutaa.
"En voi sanoa olleeni Amandan kanssa lainkaan niin läheinen kuin toivoisin - helvetin Wendy - mutta toivon voivani olla tukena nyt. Minulla on täällä myös kaksi muuta sisarenlasta, joihin tahtoisin tutustua."
Hän kaatoi huolellisesti teetä kahteen mukiin.
"Tahdotko jotakin teehesi? Olethan syönyt tänään?"

"Niin. Huutavat." Ei sillä että hän olisi itsekään ollut rauhallinen.
"Siellä hän on yläkerassa. Hän voisi kaivata juttuseuraa." Hän kannusti pehmeästi.
"Olen syönyt. Ei, juon sen noin, kiitos."

Beatrix kantoi teemukin Deirdren eteen.
Kotona saattoi tiputella astioita, mutta veljen luona se olisi ollut kiukustuttavan kiusallista.
"Kuulin, että hänellä on ollut vaikeaa", nainen myönsi. Julian oli kertonut, onneksi.
"Juoko hän teetä?"
Edes sitä hän ei siskontyttärestään tiennyt.

"Mm, on. Hän luopui kilpahevosistaankin." Deirdre hymähti vaisusti. Tyttöparka.
"Juo. Hän pitää siitä mikä on pinkissä rasiassa kuivakaapissa."

Se sai Beatrixin kulmat painumaan hieman alemmas.
Jos hän vain olisi päässyt paikalle jouluna. Vaikka turha sitä oli enää surkutella, mennyttä ei voinut muuttaa, joten oli keskityttävä mieluummin tulevaan.
Hän etsi kaapista vielä yhden mukin, tarkisti, että vesi oli yhä lämmintä ja laittoi sitten kupillisen pinkistä rasiasta otettua teetä hautumaan.
"Käyttääkö hän maitoa tai sokeria? Mitä veljillesi muuten kuuluu?"

"Sokeria, se on mustaa." Deirdre vastasi hymyillen.
"Hyvää. Artemis asuu avovaimonsa kanssa Newcastlessa ja Aiden Hexhamissa vaimonsa kanssa. Hän saa lapsen pian."

Beatrix etsi sokerin Deirdren ohjeiden mukaisesti.
Mitä tuhlausta, että hän oli oppimassa tavaroiden paikat, ja pian Julian ja Deirdre muuttaisivat.
"Oh? Onneksi olkoon Aidenillekin. Serkuksille ei sitten tule paljon ikäeroa. Ehkä pitäisi yrittää painostaa Alfredkin asettumaan, niin hänkin ehtisi vielä hyvin mukaan."

Deirdre naurahti. Niin. Oli outoa että Aidenkin oli saamassa lapsia, tai siis, lapsen.
"Ei tule, hyvä jos juuri yhtään."

"Se on hyvä."
Olisipahan kolmosille ikätovereita oman suvun sisältä. Tai ikätoveri.
Beatrix lisäsi sokeria teehen ja tarttui mukeihin.
"Pärjäätkö hetken itseksesi, kun käyn jututtamassa Amandaa?"
Ei niin, että Deirdre olisi ollut valmiina särkymään oleva ruukku, mutta hän oli tullut tapaamaan yhtä lailla naista itseään kuin sisarentytärtäänkin.

"Pärjään oikein mainiosti." Deirdre vakuutti hellästi hymyillen. Amanda oli livahtanut yläkerran vierashuoneeseen, kuulokkeet korvillaan.
Päättäen elää riskillä - olihan jo koko muutto Englantiin yksi suuri riski - Beatrix suuntasi yläkertaan, vaikka kaksi mukia yhdistettynä portaisiin ei ollut ehkä paras mahdollinen ajatus.
Oli hän pyörinyt portaita alas ennenkin.
Vierashuoneen ovella ja kurtisti kulmiaan, mutta veti henkeä keskittyäkseen ja koputti oveen jalallaan.
"Amanda?"

Amanda havahtui sängyltä, tassuttaen ovelle. Hän avasi senja astui sivuun, hieman hämillään.
"Olisin voinut tulla alaskin." Ei olisi tarvinnut häntä varten tulla ylös.

"Portaiden nouseminen tekee hyvää", Beatrix huomautti ja ojensi toista mukia Amandaa kohti.
"Oliko jotain kesken?"

Kuulokkeetroikkuivat tytön korvilla ja läppärin kansi oli laskettu alas.
"Ei." Hän otti toisen mukin käteensä ja asteli istumaan sängylle.

Beatrix otti sen kutsuna astua sisään. Hän katsahti ympärilleen vierashuoneessa, jonka sisustuksessa oli aistivinaan veljensä minimalistisen kädenjäljen, ja istahti sitten lähimpään tuoliin, kietoen sormensa mukinsa ympärille.
"En häiritse sinua kauaa", hän lupasi.
"Haluaisin vain tietää, mitä sinulle kuuluu."

Koko asunto oli melko täynnä Julianin minimalistista kädenjälkeä. Deirdre toi itsepäisesti kotiin kauniita kestokukkia, tuoreita kukkia ja pieniä asioita joilla tehdä kodista koti. Amanda veti jalkansa sängylle. Mitä hänelle kuului?
"Ihan hyvää. Ja et sinä häiritse."

Beatrix puhalsi höyryä teensä yltä ja otti varovaisen kulauksen.
Hän kaipasi silti kahvia.
"Hyvä niin, mutta voit kyllä sanoa, jos joskus häiritsen."
Hän laski teekupin nojaamaan toista reittään vasten, sääret siististi ristittyinä.
"Ihan hyvää ei ole kovin kummoinen vastaus tädille, jota ei ole nähnyt hyvään toviin. Kuulin, että olit onnettomuudessa."

Amanda vaihtoi hieman asentoaan.
"Sanon." Hän lupasi, kyllä hän osasi sanoa jos ei pitänyt.
"Siitä on aikaa. Hevoseni toipuu siitä hyvin."

Beatrixin kulmat kurtistuivat kevyesti.
"Se on hyvä. Mutta sinusta minä olen huolissani, schat", hän huomautti.
"Kuinka olet toipunut?"

Amanda hipaisi refleksistä sijoiltaan mennyttä olkaansa, joka voi nyt hyvin. Sen vähän mitä hän ratsasti, todettuaan ettei luultavasti olisi kilpakunnossa helmikuussa. Hevoset tarvitsivat kilpakuntoisen ratsastajan.
"Hyvin. Käsi kestää rasitusta."

"Hyvä niin. Miltä on tuntunut palata satulaan?"
Beatrixin jäänsininen katse tarkasteli tyttöä, joka oli leikannut hiuksensa lyhyiksi ja jonka kasvoilla oleva meikki oli kuin suojaväri maailmaa vastaan.
Olisi pitänyt tulla aiemmin.

Sitä se meikki oli. Amandaa näki harvoin ilman viimeiseen pisteeseen asti huoliteltua meikkiään. Hän veti hiuksia kasvoiltaan ja otti kulauksen teetä.
"... En juuri ratsasta nyt. Joskus, vähän."

"Miksi niin?"
Beatrixin äänensävy oli yllättävän pehmeä, sellainen, joka oli varattu ainoastaan perheelle ja niille, jotka hän laski siihen kuuluviksi.

Amanda katseli teemukiaan hiljaa. Oli helppo väittää että siihen vaikuttivat vain Julianin vihaiset sanat, mutta hän halusi näyttää kaikille. Hänestä olisi siihen. Se olisi vain ollut helpompaa, jos olisi tiennyt miten sen tekisi.
"Luovuin muista kilpailtavistani. En olisi kilpakunnossa vielä helmikuussa ja ne tarvitsevat ratsastajaa joka on,"

"Vai niin."
Beatrix otti kulauksen teestään ja nautti sen tuomasta lämmöstä. Miten ilma saattoikin olla niin kalsea?
"Aiotko palata kisakentille, kun olet täysin kunnossa?"

Se oli kamala kysymys.
"... En tiedä." Amanda myönsi hiljaa. Hän oli päättänyt sopimukset, ei sopinut tauosta.

Tummat kulmat painuivat uudelleen alemmas, mutta kyse oli vain huolesta.
"Miksi?"

"En tiedä oko minusta siihen." Amanda ei oikein tiennyt minkä selityksen olisi tädilleen muuten tarjonnut. Kun ei oikeaa selitystä halunnut antaa.
Että Londonderryn ratsastaminen jouluna sai hänet haluamaan taas samaa kuin kahdeksanvuotiaana.

"Älä puhu hulluja, tyttö", Beatrix puhahti.
"Van der Veenistä on mihin tahansa, kyse on vain siitä, kuinka paljon on valmis antamaan saavuttaakseen tavoitteensa. Jos et enää tahdo kilpailla, ymmärrän sen, mutta älä sano, ettei sinusta ole siihen."
Jäänsininen katse tutki tyttöä.
"Mistä tässä on oikeasti kyse?"

Oli kamalan hankala sanoa sitä ääneen. Hän ei halunnut pyytää mitään keneltäkään. Koko elämänsä Amanda oli saanut kaiken haluamansa ja ratsastus oli jotain missä hän oli edistynyt omilla ansioillaan.
"Ei se ole hullua."

"On se. En ole samaa mieltä kaikista valinnoista, joita olet tehnyt elämässäsi ja jotka ovat minun korviini kantautuneet, mutta tiedän, että hevoset sinä hallitset."
Tietenkin hallitsi. Amanda oli van der Veen. Riippumatta siitä, mitä tämän äiti oli yrittänyt tyttöparalle uskotella.
"Voimme jatkaa väittelyä, tai voit kertoa minulle, mikä todella kiikastaa."

Tyttö vetäytyi pienemmäksi, jos se oli mahdollista.
"... Sepä kiva." Oliko enon ollut pakko kertoa? Siltä tuo ainakin kuulosti, eikä hän olisi voinut olla vähemmän ylpeä itsestään.
"Ratsastin jouluna Londonderryllä." Se nyt ei ollut syy vielä millekään.

Amandan pitäisi lakata kyyristelemästä tuolla tavalla, mutta saattoiko tyttöä syyttäkään, kun otti huomioon Wendyn ihastuttavat kasvatusmetodit.
"Selkä suoraksi, Amanda, ratsastajan ryhti", Beatrix kehotti.
"Londonderry on hieno hevonen."

"En ole hevosen selässä." Hän huomautti takaisin. Kiitos perheen toisiksi vanhimman tyttären kasvatuksen, Amanda oli nykyään kovin huono vastaanottamaan ohjeita.
"Niin on. Lapsena halusin ratsastaa sellaisia työkseni."

"Vain murto-osa työstä tehdään satulassa."
Beatrix itse istui moitteettomassa ryhdissä edelleen, vaikka olikin jättänyt ratsastajan uran taakseen jo vuosia sitten. Van der Veen mikä van der Veen.
"Kouluratsuja?"

Amanda halusi todeta siihen että tuskin tulisi istumaankaan, mutta jätti sen sanomatta.
"Mmm. Mutta minulle ystävällisesti huomautettiin etten osaa."

Taas kulmien hienoinen kurtistus.
"Kuka huomautti?"

"We- äiti." Amanda yritti edes vielä sanoa äitiää äidiksi, eikä etunimeltä. Etunimeltä se oli vain helpompaa.

"Minun sisareni on kylmä narttu, jonka mielipidettä en arvosta kovinkaan korkealle."
Amanda oli jo riittävän vanha, että oli varmasti kuullut pahempaakin kieltä. Ja olihan tyttö nähnyt heidän riitelevän, joten eiköhän mielipide ollut jo selvä.
"Joten voimme jättää sen argumentin huomiotta, niin kuin se ansaitseekin."

Julian yleensä hillitsi itsensä Amandan kuullen, joten itseasiassa se sai tytön värähtämään hieman. Niin, sitä nainen oli, mutta kukaan ei ollut sanonut sitä ääneen hänen kuultensa. Vaikka Amanda muuten osasikin kirosanat etu- ja takaperin.
"Mmm." Niin kai.

Mina oli ollut nuori ja hölmö saadessaan ensimmäisen lapsensa, mutta Wendyllä ei ollut edes sitä tekosyynään.
Ainoastaan tieto siitä, että Amanda oli ollut liiton tulos, esti Beatrixia katkeroitumasta siitä, että hänen kammottavalle sisarelleen oli suotu lapsi.
"Hyvä, oletan, että olemme siitä samaa mieltä", nainen totesi teetään hörpäten.
"Miltä tuntui päästä Londonderryn selkään?"

Ehkä se olisi muuttanut mielipidettä, että Amanda oli todella suunniteltu. Kuka kohteli haluttua lasta niin? Miltä se oli tuntunut?
"Tunsin itseni idiootiksi."

Huolellisesti hoidettu kynsi naputti teemukin reunaa.
Beatrix keskittyi.
"Miksi?"

Amandaotti kulauksen teetä ja mietti hetken.
"Minä en osaa. En ole sen hevosen tasolla missään universumissa ja en koskaan tule olemaan. En sovi massiivisen kouluhevosen selkään, näytän rimpulalta perunasäkiltä." Säkiltä, joka ei muuta olisi halunnutkaan kuin kuulua sinne.

Beatrix oli hetken hiljaa. Teemukin reunaa naputtanut sormi pysähtyi ja lähti sitten taas uudelleen liikkeelle, metronomin tarkkuudella.
"Hyvä, vaikka vastauksesi ei olekaan täydellinen", hän totesi sitten, siirtäen toisen jalan päällimmäiseksi, kun alempi alkoi puutua.
"On totta, ettet ole Londonderryn tasolla, ja olisi idioottimaista kuvitellakaan muuta. Se on GB-tason kilparatsu. Mutta se, ettet tulisi koskaan olemaankaan, ja ettet sopisi kouluhevosen selkään, on pelkkää hölmöyttä."

Sormen nakutus sai olon epämukavaksi. Se toi mieleen jotain, eikä Amanda tiennyt muuta kuin ettei pitänyt siitä äänestä.
"Hankala uskoa muuta." Sitä hänelle oli sanottu. Koko ikä.
"En vain halua uskoa että pelkkää ilkeyttä minulle ei annettu kouluponia, vaan esteponi." Monti oli ollut mielettömän rakas ja oli edelleen, mutta Amanda ei koskaan unohtaisi sitä pettymystä, kun oli keskittänyt kaikki lapsuuden toiveet mustan poniruunan saamiseen.

"Schat, minä perustan sanani tietoon, en uskoon", Beatrix huomautti.
Hänen ilmeensä pehmeni hieman, kun Amanda kertoi ponistaan. Ei olisi suoraan sanottuna ollut lainkaan yllättävää, mikäli kyse olisi ollut juuri siitä.
"Unohdetaan se, mitä Wendy on sinusta sanonut, sillä kuten jo ilmaisin, en ole kiinnostunut sisareni mielipiteistä. Miksi et sopisi kouluratsun satulaan?"
[8.1.2018 15.30.08] Natsilepakko: Amanda mietti hetken. Miksi ei? Ei hän tiennyt. Se oli vain selkärangassa. Et sinä osaa. Olet surkea.
"... En tiedä."

"Aivan."
Beatrix otti kulauksen teestään, jäänsininen katse Amandaan nauliintuneena.
"Ennen, kuin sinulla on esittää minulle todellinen syy, muu, kuin äitisi myrkylliset sanat, en valitettavasti voi hyväksyä vastaväitteitäsi. Senkö vuoksi et halua palata takaisin kisaamaan, koska esteet eivät ole todellinen intohimosi?"

Amanda pyöräytti ranteitaan kevyesti. Tai no, sitä rannetta joka oli vapaa teemukin pitelystä.
"... Tavallaan. Se oli... Kakkosvaihtoehto."

Beatrixin toinen kulmakarva kohosi kysyvästi.
"Kakkosvaihtoehto?"
[8.1.2018 16.58.59] Natsilepakko: "Niin. Halusin kilpailla, mutta minulle annettiin mahdollisuus vain esteille." Amanda myönsi hiljaisena.

Olisihan se pitänyt arvata.
Toisinaan - varsin usein - Beatrix mietti, mikä heidän sisaressaan oli saattanut vinksahtaa niin perustavanlaatuisella tavalla.
"Nyt olet kuitenkin kykenevä tekemään päätöksiä omasta puolestasi, Amanda."

"Niin." Niin hän oli. Hänellä oli nimeä esteratsastajana ja hän oli kyllästynyt kuulutuksiin jossa hänet esiteltiin van der Veenien suvun esteratsastajana. Ei. Hän halusi olla vain van der Veen. Ei muuta.
"Enkä tiedä mitä tekisin."

Beatrix katseli sisarentytärtään tarkkaavaisesti.
"Mikset?"

_________________
"Oh come on. Be brilliant."





Viimeinen muokkaaja, Lilya pvm Ti Tammi 09, 2018 6:07 pm, muokattu 3 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Lilya
Melkein julkkis
Melkein julkkis
avatar

Viestien lukumäärä : 137
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Wandering child, do you know how much you're worth?   Ti Tammi 09, 2018 5:58 pm

Olkienkohautus.
"En tiedä." Voi kun hän olisikin tiennyt. Olisi ollut helpompaa.
"En vain halua kuulla enää yhtään kuulutusta missä olen se 'kouluratsastussuvun esteratsasaja'. Jopa kisakuulutukset muistuttavat minua siitä että olen väärässä lajissa."

"Amanda, se, että van der Veenit ovat koulusuku, ei tarkoita, että olisit väärässä lajissa", Beatrix huomautti.
"Kyse on siitä, mitä sinä itse tahdot. Miksi kuulutukset satuttavat sinua niin kovin?"
Hän tunsi kipeän myötätunnon vihlaisun. Hevossukuun syntynyt tyttö, joka ei kyennyt itse enää ratsastamaan niin kuin olisi halunnut.

Amanda olisi voinut hyrin ratsastaa. Hän ei vain enää tiennyt mitä halusi ja halusiko tyytyä kakkosvaihtoehtoon loppuiäkseen. Hän puraisi kevyesti huultaan. Teki mieli itkeä.
"... Haluaisin vain tehdä kaikki ylpeäksi. Halusin aina olla kuten sinä tai Julian."

"Schat, me olemme sinusta ylpeitä, teit mitä tahansa."
Paitsi tietenkin silloin, kun Amanda meni hölmöilemään ja melkein hyppäämään alas sillalta. Mutta silloinkin tyttöä rakastettiin.
"Kerro minulle, mikä tässä on ongelma. Vaikuttaa siltä, että tiedät kyllä, mitä haluat. Mikä sinua pidättelee?"

Niin, silloin Amanda ei tosiaan tehnyt ketään ylpeäksi ja hän inosi itseään sen takia. Miksi? Ei hän edes halunnut kuolla. Hän näki painajaisia siitä että olisi vahingossa lipsahtanut Tyne-joen hyiseen veteen siitä kaiteelta. Ajatus sai värähtämään inhosta.
"En tiedä. Tai siis, tiedän, mutta en halua enää olla se joka vain saa kaiken. Tiedän että ratsastus vaatii työtä ja minä tein töitä, ihan todella tein." Alkoi itkettää väkisin. Kaikke ne satulassa vietetyt tunnit, ne tunnit Huzzlen kanssa kun usko oli käynyt hyvin lähellä loppumista kun amerikkalaisruuna päätti leikkiä apinaa ja miltein kiivetä estetolpan nokkaan. Se tuhat kertaa kun hän oli lentänyt alas kun Huzzle päätti toisin.
"Kukaan ei vain usko että minä teen töitä asioiden eteen tai että olisin vastuullinen, enkä voi syyttää siitä."

Beatrix laski teemukin lattialle ja nousi ylös, astellen hieman ontuen sängyn luo. Hän siirsi läppäriä kauemmas ja istahti Amandan viereen, kietoen käsivartensa tytön hartioiden ympärille, kun itku alkoi tehdä tuloaan.
"Hyvä. Sitten et ole yksi niistä idiooteista jotka kuvittelevat, että riittää, kun ostaa riittävän hyvän hevosen ja kipuaa selkään."
Hän silitti Amandan käsivartta kevyesti sormenpäillään.
"Todista sitten, että epäilijät ovat väärässä."

Amanda pudisteli päätään, painaen päänsä tätinsä olkaa vasten.
"Huzzle oli kallis, mutta se oli täysi projekti. Se piti ratsuttaa uudelleen, kukaan ei uskonut että siitä ikinä tulisi mitään." Amandaoli saanut sen kahden tähden kilpailuihin ja ehkä kolmenkin, jos ruuna ei olisi loukkaantunut.
"Ei ole millä todistaa. Ja suurin epäilijäni ei päästäisi omien sanojensa mukaan minua hevostensa lähelle, jos omistaisi kilpahevosia."

"No, elämä on monesti sitä, että todistaa oletukset vääriksi."
Oli kyse sitten hevosen uudelleenratsuttamisesta tai vastuullisuuden todistamisesta.
Beatrix silitteli tytön lyhyiksi leikattuja hiuksia sormenpäillään, kun tämä nojasi päätään hänen olkaansa vasten.
"Julianistako puhut?"

Amanda nyökkäsi. Niin. Julianista.
"Niin. Olen vastuuton. Kävelevä katastrofi. Ehkä pitäisi lopettaa kokonaan. Opiskella jotain." Sekin voisi olla vaihtoehto, jos yrittäisi keksiä mitä halusi opiskella.
"Huzzle toipuu, mutta siitä ei ole kouluratsuksi. En voi todistaa sillä mitään. Ehkä olin tyhmä kun kuvittelin että voisin tehdä jotain."

"Älä kuvaile itseäsi tuollaisilla sanoilla, ellet tahdo niiden olevan totta", Beatrix muistutti tiukasti.
"Kaikki on kyllä järjestettävissä, sitten kun tiedät, mitä todella haluat tehdä. Oli kyse sitten opiskelusta tai ratsastuksesta. Mutta olisi parempi, että puhuisit asioistasi, schat. Sitä varten perhe on olemassa. Ajatuksia ei pidä hautoa yksin."

Amanda nielaisi. Mitä hän halusi?
"Minä vain haluaisin olla hyvä kouluratsastaja. Kuten sinä, Julian ja Ellen. Minä..." Hän nielaisi hiljaa.
"Haluaisin tehdä sen pikkutytön onnelliseksi joka haaveili mustasta poniruunasta, jotta voisi näyttää enolleen että minullakin on nyt hieno Blackbirdin miniversio."

Beatrix olis huomauttamassa, että oli turha verrata itseään muihin.
Eikä hän ollut enää kouluratsastaja.
Mutta sitten Amanda jatkoi, ja sai naisen jääksi väitetyn sydämen särkymään hetkeksi.
"Se on oikein hyvä syy. Työtä se vaatii, mutta sen tiesit varmasti jo itsekin."

Bea oli ollut ja hyvä sellainen.
"Minä tiedän!" Sitten se itku oikeasti tuli.
"En minä saanut Foxya ja Mentosta helpolla ratsastettavaksi. Mutta sain. Nautin siitä, olin kerrankin hyvä jossain. Ja samalla halusin olla jossain muualla."

Beatrix otti hellästi teekupin pois Amandan kädestä ja siirsi kupin yöpöydälle ennen kuin veti tytön kunnolla halaukseen, välittämättä siitä, tuhrisiko voimakas meikki hänen paitansa.
"Sinä voit olla vielä hyvä siinä, mitä todella haluat tehdä, schat", hän huomautti.
"Ja tiedät myös, että se vaatii työtä. Se on hyvä alku."

Amanda antoi kupin käsistään, pyyhkien silmiään.
"Miten en tietäisi?" Hän niiskaisi. Jopa omien tunteiden käsittely vaati ihan naurettavan paljon työtä.
"... Nyt suurin saavutukseni on vakuuttaa enoni siitä että osaan käyttäytyä miltein kuin ihminen."

"Kaikki eivät tiedä", Beatrix muistutti lyhyitä hiuksia silitellen.
"Se on oikein hyvä saavutus. Ei enosikaan ole ollut aina kaikkein viisaimpien päätösten mestari."

"Niin hän ainakin väittää." Amanda vinkaisi.
"Enkä usko sekuntiakaan. Hän on aina ollut niin... Niin... Julian-eno."

"Sinulle niin", Beatrix huomautti ja suki hiusten jakausta takaisin kuosiin.
"Mutta voin omakohtaisen kokemuksen perusteella vakuuttaa, että se, mitä enosi on sinulle menneisyydestään kertonut, pitää paikkansa. Hän oli ylimielinen idiootti, joka otti uransa itsestäänselvyytenä. Mutta ryhdistäytyi, kuten voit itsekin huomata."

"Minä yritän." Amanda veti jalat itseään vasten, kietoen kädet niiden ympärille. Teräväpiirteisen leukansa Amanda nojasi polviaan vasten.
"... Hän on edelleen ylimielinen." Hän huomautti pienesti virnistäen.
Tällä kertaa Beatrix ei valittanut ryhdistä, vaan painoi suukon Amandan hiusten joukkoon.
"Voi, sitä veljeni on. Ylimielinen elitisti", hän totesi kaikella rakkaudella.
"Mutta ei enää idiootti, mitä hevosiin tulee."

Se nauratti, edes vähän. Julian oli aika paha.
"Silti hän meni naimisiin Deirdren kanssa. En ymmärrä iiriä ollenkaan, muttatiedän aika varmasti nyt kaikki kirosanat, haistatukset ja irstaudet."

Edes pieni naurahdus.
"Enosi rakastaa vaimoaan hyvin paljon", Beatrix vastasi, ja tunsi pienen piston rinnassaan.
Omaa typeryyttäsi, nainen, omaa typeryyttäsi.
"Iiri on varmasti melko rikas kieli sillä saralla."

"Jep, niitä tuntuu riittävän." Amanda naurahti uudelleen. Deirdre ei tainnut käyttää samaa ilmaisua kahdesti.
"Ehkä minäkin löydän sellaisen ihmisen." Ehkä oli löytänyt. Larissa oli ihana.

Oli hollannin kielessäkin muutamia näppäriä ilmaisuita.
Joista muutamaa Beatrix oli saattanut käyttää sisarustensa kanssa riidellessään. Joskus.
"Varmasti löydät. Olet ihastuttava nuori nainen."

"... Jos en aja heitä pois olemalla tunnevammainen kusipää." Amanda mutisi hiljaa.

Beatrix kurtisti kulmiaan.
"Schat, sinun äitisi on tunnevammainen kusipää", Beatrix huomautti, vaikka sana ei tuntunutkaan istuvan hänen suuhunsa.
"Et sinä."

"...Olen minä. Käytin toistaihmistä satuttaakseni ihmistä josta välitän." Ainakin hän myönsi sen. Ja häpesi sitä. Paljon.

Beatrixin kulmat painuivat alemmas.
"Toivon, ettet suunnittele tekeväsi niin enää."

"En ajatellut. Sen takia minä... Sen takia minä tein typeryyksiä." Koska hän oli kuvitellut että se helpottaisi häpeään.

"Onneksi siihen on helppo ratkaisu", Beatrix huomautti.
"Ajattele."

"Tarkoitin että en ajatellut uusia sitä."" Amanda totesi takaisin.

"Aina parempi", Beatrix vakuutti ja katsahti Amandan kasvoja.
"Millaisia typeryyksiä teit?"

Amanda käänsi katseensa pois. Ei hän halunnut ajatella sitä.
"... En haluaisi miettiä sitä."

"Ei ole pakko kertoa minulle", Beatrix vakuutti Amandan hiuksia pyyhkäisten.
"Kunhan joku tietää, etkä ole toistamassa typeryyksiäsi, mistä sitten onkaan kyse."

"Toivon ettei kukaan tietäisi." Enon ilmettä olisi hankala unohtaa kun hän oli kertonut siitä klubin vessasta. Hyvin vaikeaa. Kun hän oli pyytänyt lääkäriltä jälkiehkäisyä. Voi hyvä luoja.
"Kuten sanoin, asioita ei ole viisasta hautoa vain yksinään."
Siinä varsinainen pata soimasi kattilaa. Mutta kyllä hän kertoisi asiasta Julianille, jossain vaiheessa.
"Oletan, että tapahtunut on jo jäänyt menneisyyteen, joten on turha käyttää voimavaroja sen suremiseen."

"Käyn psykologilla." Koska eno maksoi ne ja halusi hänen käyvän. Jestas, hän oli surkea siskontyttö.
"... Pitäisi olla aikuisempi."

"Hyvä niin."
Beatrix kurtisti hieman kulmiaan.
"Kyllähän sinä vielä ehdit olla."

"Ei teidän pitäisi joutua vahtimaan kuin lasta." Ei ketään muutakaan serkuksista jouduttu. Amanda oli tyhmä tyttö. Niin tyhmä.

"Kukaan ei vahdi sinua kuin lasta, Amanda", Beatrix huomauutti kulmat edelleen kurtistuneina.
"Julian on vain tällä hetkellä katsonut parhaaksi, että asut täällä heidän luonaan. Ei ole mitään syytä tehdä asiasta isompaa kuin se on. Tarvitset tällä hetkellä perheesi tukea."

Amanda raapi nilkkaansa kevyesti. Niin, niin kai. Ainahan sai väittää ettei se ollut niin.
"Tiedän." Eikä hän väittänytkään muuta. Totta helvetissä hän tarvitsi perheen tukea.
"Pitäisi olla silti fiksumpi." Ja voi miten paljon Amanda yrittikään.

"Sanoista tekoihin, siis", Beatrix totesi ja painoi toisen suukon lyhyiksi leikattujen hiusten joukkoon.
"Oletko edelleen sitä mieltä, että kouluratsastus olisi sitä, mitä haluaisit todella tehdä?"

Amanda ynähti vaisusti. Olisi ollut helpompaa jos olisi voinut tehdä päivillään jotakin järkevää. Huzzlen kävelytys ja kuntoutus, uimassa ja salilla käynti jättivät paljon tyhjiä tunteja vuorokauteen.
"Olen."

Beatrix sipaisi vielä tytön hiukset ojennukseen ja nousi seisomaan.
"Hyvä. Puhun enosi kanssa."

"... Hmm?" Mistä siinä Julianin kanssa pitäisi puhua? Amanda inhosi kun ei ymmärtänyt.

Beatrix kurtisti kulmiaan. Hänellä oli paha tapa olettaa, että kaikki ymmärsivät, mistä hän puhui.
"Ratsastuksestasi."

"Niin? Miten hän siihen liittyy?" Amanda ei ollut pyytänyt mitään. Hän ei siksi ihan seurannut tätiään.

"Hänellä on paremmat tiedot tämänhetkisestä tasostasi kuin minulla", Beatrix vastasi, vieläkään selittämättä, mitä tarkalleen ottaen tarkoitti.
Ja Julian käyttäytyi tällä hetkellä Amandan huoltajan tavoin, joten hän halusi joka tapauksessa keskustella veljensä kanssa.

"... Niin? Mitä sitten?" Amanda alkoi ehkä päästä jäljille tätinsä ajatuksesta.
"Hän itse sanoi ettei päästäisi minua hevostensa lähelle, jos voisi päättää." Joten ehkä hänen tasostaan puhuminen olisi toissijaista.

"Ja minä aion keskustella asiasta hänen kanssaan."
Beatrix halusi kuulla veljensä perustelut ennen kuin tekisi asiassa minkäänlaista päätöstä puoleen tai toiseen. Hän saattoi puhua veljestään ylimielisenä elitistinä, mutta tämä kyllä tiesi, mistä puhui, kun kyse oli hevosista ja ratsastuksesta.
Hänen pitäisi myös käydä katsastamassa Julianin uusi ratsastaja.

Tietäisipä olla toivomatta mitään. Julian vakuuttaisi Bean aivam varmasti siitä ettei hänelle tulisi antaa edes leluhevosta.
Mitähän yliopistossa voisi opiskella?
"Mmm, tietenkin." Jos ei koskaan toivonut mitään, ei myöskään pettynyt.

Beatrix oikaisi hameensa helmaa ja pyyhkäisi mustan polkkatukkansa ojennukseen.
"Katsotaan sitä ostosreissua, kunhan hevoset on saatu ensi viikon alussa asettumaan", hän totesi ja katsahti vielä siskontytärtään.
"Olet tervetullut käymään koska tahansa."

Amanda hymyili hieman vaivautuneesti.
"Joo." Ei hän ollut tahallaan niin vaisu, mutta hän oli ujo kun tiesi ihmisten välittävän. Se oli uutta.

Hymy se vaivaantunutkin hymy oli. Alku, jos ei muuta.
"Sinulla on uusi numeroni, vaihtui, kun muutin tänne. Voit myös soittaa milloin tahansa."
Silmissä häivähti lämpö, ennen kuin Beatrix kumartui poimimaan oman teekuppinsa lattialta ja suuntasi alakertaan katsomaan, kuinka Deirdre jaksoi.

Amanda ainakin lupasi soittaa. Hän oli vain kovin huono siinä. Bean ollessa ylhäällä Deirdre oli ottanut itselleen tuorepuuron jääkaapista (Julian teki niitä lautaselle valmiiksi ja lähetti töistä muistutusviestin syömisestä). Vihreät silmät tutkivat yläkerrasta saapuvaa naista.

Beatrix asteli lavuaarin luo ja huuhteli käyttämänsä kupin ennen kuin kääntyi Deirdren puoleen, nojaten kevyesti tiskiä vasten toisella kädellään.
"Juttelin hänen kanssaan", hän totesi huomatessaan vihreiden silmien katseen.
Tuorepuuroa. Todennäköisesti Julianin käsialaa.

Se tosiaan oli Julianin käsialaa. Vastapainoksi niistä herkuista, joita mies toi kotiin, tuo myös teki terveellisiä välipaloja vaimolleen.
"Oh? Hyvä että sait häneen selvästi yhteyden. Ilman huutoa."

Beatrixin sormi naputti tiskiä vasten.
"Amanda on oikein herttainen tyttö."
Oli helppo olla huutamatta, kun oli vielä niin harmillisen etäinen.
"Hän on miettinyt tulevaisuuttaan."

Deirdre ei voinut sanoa tietävänsä tytöstä paljon, vaikka asui saman katon alla.
"Niin on. Ja sehän on hyvä." Hän oli pelännyt tuon luovuttavan.

"Mm, niin on."
Parempi se oli kuin velloa päättämättömyyden tilassa.
"Minun täytyy keskustella asiasta vielä Julianin kanssa."

Nainen kohotti kulmaansa, sanomatta mitään.
"Kuulostaa työasioilta, joten en työnnä nenääni niihin. Miten sinulla muuten menee?"

"Kiireisesti", Beatrix myönsi ja pyyhkäisi hiuksia korvan taakse.
"On pitänyt varmistella asioita hevosten siirtoa varten ja samalla sisustaa asuntoa. Englannin sää on minulle edelleen melkoinen mysteeri."

"Jos muutit tänne valittaaksesi säästä, minä luovutan." Irlantilainen naurahti pehmeästi. Hän oli niin täynnä vielä aamiaisestakin ja nyt olisi pitänyt jaksaa tämä?
"Veljesi tekee sitä riittämiin. Kuten monia muitakin asioita."

"Muutin, koska kärsivällisyyteni loppui. Myönsin Julianille, että odotin hänen saavan sinut suostuteltua muuttamaan ihmisten ilmoille nopeammin", Beatrix vastasi, rakastavasti kaikesta huolimatta. Deirdrekin oli nyt perhettä.
Ehkä hän voisi lievittää Julianin koti-ikävää edes hieman. Olla edes jonkinlaisena apuna kolmosten kanssa. Ja olla Amandan tukena.
"Mutta ymmärrän, että sinun perheesi on täällä."

Nainen kallisti päätään. Suostuteltua hänet muuttamaan? Siitä ei ollut kauan kun hän oli kysynys Julianilta asiasta.
"Niin, minähän en muutama kuukausi sitten kysynyt missä me perustamme perheen... Voi helvetti, tapan sen miehen."

"Hm?"
Beatrix räpäytti jäänsinisiä silmiään.
"Mitä tarkoitat?"

"Hän sanoi ettei meidän tarvitse muuttaa vielä Eurooppaan... Voi helvetti." Nainen haroi punaista leijonanharjaansa ärtyneenä.

Beatrixin kulmat painuivat hieman alemmas.
"Ja varmasti tarkoitti sitä, ei hän ole minulle mitään puhunut. Kunhan tein omat olettamukseni."
Koska miksi kukaan olisi halunnut elää sateisessa ja harmaassa maassa?

"Voi helvetti sen äijän kanssa." Nainen mutisi hiljaa, laskien käden vatsalleen. Rauhoitu. Rauhoitu. Joku liikkui kovin aktiivisesti ja se sai naisen hymähtämään vaisusti.
"Kun hän voisi sanoa minullekin asioista."

Tummat kulmat pysyivät kurtistuneina.
"Ei hän minullekaan ole mitään puhunut."
Tuskin sen enempää kuin Deirdrellekään. Ei ollut mikään salaisuus, että Julian oli viihtynyt Alankomaissa. Mutta mitäpä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi?
Niin.

"En halua olla syy miksi hänellä on koti-ikävä mitä pitää lievittää. Jestas, minä... Arh!" Hän mutristi huultaan. Hän tulisi hulluksi miehensä kanssa.
"Jos en olisi näin raskaana, kiritäisin oikeat ajatukset ulos siitä miehestä."

"Julian on aikuinen mies, kyllä hän pärjää", Beatrix vakuutti.
"Tulin, koska Rosings Park on maineeltaan hyvä talli, ja halusin muutaman hevosen hänelle valmennukseen."
Niinhän hän saattoi itselleen uskotella.

"Ei auta asiaa." Nainen puhisi, hengitellen samalla syvän. Pitäisi rauhoittua.
"Niinhän se on." Deirdre hymyili hieman. Niin se tosiaan oli, hyvämaineinen talli.
"Mutta väitätkö todella tulleesi vain veljesi takia?"

Hienosti hän olikin avuksi, hermostuttamalla veljensä raskaana olevan vaimon.
"Hän on paras valmentaja, jonka tiedän. Voin samalla olla avuksi kolmosten kanssa, vaikka teille nyt tietenkin tuleekin au pair. Toivottavasti kunnollinen."

Rehellisyyden nimissä, Deirdren hermostuttaminen olisi naurettavan helppoa.
"Mmm. En silti usko."

Beatrix ei voinut väittää seuraavansa irlantilaisnaisen ajatuksenjuoksua - mutta samaa moni sanoi varmastikin hänestä, joten siinä suhteessa oltiin tasoissa.
"Et usko mitä?"

"Että tulit tänne vain sen takia, mutta sinun asiasi se on." Deirdre naurahti pehmeästi ja laski lusikan kädestään. Hän ei jaksanut syödä enempää, yök.

"Tulin minä Amandankin vuoksi", Beatrix totesi.
"Hänellä on ollut rankkaa. Vähän myöhässähän minä olen, mutta nyt oli sopiva hetki."

"Hänellä on, tyttöparka." Hän yritti pitää ajatukset muualla kuin omassa äitiydessään ja mulkaisi tyytymättömästi vatsaansa, kun kuvitteli ettei Bea huomaisi. Ei nyt, isä ei ollut kotona, ei tarvitse riehua.
"Olet juuri ajoissa."

Bean katse seurasi Deirdren mulkaisua, joka oli ilmeisesti osoitettu vatsassa kelluskeleville kolmosille.
Hänen täytyi vain ihailla pariskunnan tehokkuutta tässä asiassa.
"Riehuvatko kovasti?"

"Ketjureaktio. Yksi niin muutkin." Deirdre huokaisi raskaasti.
"Ja paljon."

"Sellaisia sisarukset ovat", Beatrix hymähti, ja muisteli heidän kolmikkoaan.
Hyvätapaiset ja hillityt kouluratsastajasuvun vesat, tosiaan.
"Julian on varmasti innoissaan. Kun lasten liikkeet tuntuvat."

Nämä eivät tuntuneet sellaisilta, eivät tosiaan. Pikemmin raggarijoukolta.
"Hän on seota sukkiinsa. Valitettavasti aika kuluu hitaasti. Olen aika varma että hän on joka päivä malttamattomampi."

Olihan Julian odottanut jo kauan, että saisi tulla isäksi.
"Pianhan se on jo yli puolenvälin? Vaikka ymmärrän kyllä, aika tuntuu tosiaan matelevan, kun odottaa."
Vaikka hänen sisällään oli sentään kasvanut vain yksi lapsi, ei kokonaista sisarusparvea kerralla. Olon täytyi tuntua tukalalta.
"Milloin au pairinne aloittaa?"

"Matelee tosiaan. Eikä minua auta tieto siitä että tämä vain pahenee. Hyvin mahdollista ettei meille tule toista kertaa tätä kokemusta." Deirdre alkoi olla vahvasti sitä mieltä.
"Hän on aloittanut jo, auttaa pakkaamisessa ja muussa. Vapaalla tänään." Deirdre hymähti pehmeästi. Aurie siis nosteli tavaroita ja Deirdre kertoi mihin ne laitetaan. Hieno työnjako.
"No, johan teillä on kolme lasta, kunhan kolmoset saapuvat. Se on jo oikein hyvä sisarusparvi."
Suuressa perheessä itsekin kasvaneena Beatrix oli aina haaveillut useammasta lapsesta. Mielellään pienillä ikäeroilla, niin kuin he Julianin ja Ellenin kanssa.
Mutta minkäs teit, piti tyytyä siihen, mitä sai.
"Millainen hän on?"

"Meillä kulkee kaksosia suvussa niin paljon, että minä en ota riskiä uusista kaksosista tai jopa kolmosista. Kuvittelin että saamme odottaa ensimmäistäkin lasta kauan, kun olen tällainen vanha haahka." Deirdre naurahti ja pyöritteli tyhjää teemukia sormissaan.
"Aurélie on oikein mukava tyttö. Suurinta huvia tarjoaa veljesi ilme aina kun hän ilmestyy näkökenttään. Aurélie on kovin värikäs."

"Teidän kohdallenne osui hyvä onni. Minäkin pelkään olevani jo pahasti myöhässä."
Kolmekymmentäkaksi. Ei se ollut paljon, jos olisi halunnut vain yhden lapsen. Ja jos olisi ollut mies valmiina. Mutta muutama vuosi tähän päälle, ja toivo olisi jo mennyttä.
Onneksi hänellä oli työnsä.
Beatrixin tumma kulma kohosi hieman kysyvänä.
"Värikäs? Aurélie ei ole tyypillinen brittinimi."

"Ha! Beatrix, minä olin auttamatta myöhässä. Sinulla on oikein hyvin aikaa." Deirdre naurahti. sivellen peukalolla vatsaansa. Luoja, asettukaa nyt.
"Ei, hän on Belgiasta. Puhuu englantia ja hollantia. Koen olevani vähemmistössä iirin kanssa. Alan pian tuntea oloni syrjityksi ja alan täyttää nurkat valkoisella ja vihreällä. Julianhan jo on tuonut oranssia, joten... Ja värikäs. Auréliella on sateenkaaren sävyin värjätyt hiukset, taivaansinisellä pohjalla. Esimerkiksi."

"Alan olla liian vanha aloittamaan koko parinmuodostusta uudelleen."
Beatrixin vaaleansiniset silmät siristyivät hieman epäluuloisesti, kun Deirdre mainitsi Belgian.
"Mistä päin Belgiaa?"
Se, että Aurélie puhui hollantia, ei tarkoittanut, että tämä suostuisi käyttämään kieltä. Ja hänen veljenlastensa olisi osattava isänsä kieli, sen Beatrix oli tädin oikeudella päättänyt.
"Oranssi on hyvä väri."

Deirdre huokaisi raskaasti.
"Kun olet yhtä vanha kuin minä, kun tapasin veljesi uudelleen, saat sanoa noin. Sitä ennen, shus." He olivat saattaneet olla menneisydyessä pari, mutta alusta hekin olivat saaneet aloittaa.
"Antwerpenista. Ja hän on itse kaksikielinen, hollanti ja ranska. "Nainen pyöräytti silmiään.
"Hullut hollantilaiset."

Kaksikielinen.
Mutta olkoon, Antwerpen oli hollanninkielisellä alueella, joten se oli hyväksyttävissä.
Olihan Beatrix itsekin käytännössä kaksikielinen, kiitos äitinsä ja koulujensa, mutta kyse oli aina eri asiasta silloin, kun puhuttiin belgialaisista.
"Voisin sanoa samaa irlantilaisista."

"Hei. Me olemme täysin normaaleja ihmisiä." Deirdre huomautti hellästi nauraen.
[14.53.31] Lilja L: Beatrix kohotti toista kulmaansa.
Ei sillä, että hänellä olisi ollut hirvittävän laajaa kokemuspohjaa asiaan, mutta silti.
"Kukaan täysin normaali ei kestäisi veljeäni."

_________________
"Oh come on. Be brilliant."



Takaisin alkuun Siirry alas
Lilya
Melkein julkkis
Melkein julkkis
avatar

Viestien lukumäärä : 137
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Wandering child, do you know how much you're worth?   Ti Tammi 09, 2018 5:58 pm

Se sai Deirdren nauramaan, aivan liian paljon, kun otti huomioon että hän oli mainitun miehen vaimo. Ai luoja. Irlantilaisnainen pyyhki silmäkulmiaan.
"Niin... Olet kyllä oikessa. Vaikka on veljesi aika ihanakin."
Beatrix ei liittynyt nauruun, mutta hänen vaaleansinisissä silmissään häivähti lämpö.
Nauru oli hyvästä.
Ja tottahan se oli. Hänen veljensä oli melkoinen persoona. Perheen prinssi ja yksinoikeutettu silmäterä.
"Tiedän. Hän on minulle hyvin rakas."

Melkoinen persoona oli vuoden aliarviointi. Ai luoja.
"Niin varmasti. Et vain olisi voinut sanoa sitä paremmin." Irlantilaista nauratti edelleen.

"Minulla on ollut aikaa miettiä asiaa, olen tuntenut veljeni varsin pitkään."
Beatrix vilkaisi hopeista rannekelloaan.
"Olen pahoillani Deirdre, mutta minun on livistettävä, täytyy vielä soitella Den Houtiin parista asiasta. Sanothan Julianille terveisiä, kun hän palaa kotiin?"

"Mmm. Otan osaa." Hyväntuulinen hymy huulilla söi osanoton voiman, kuten oi tarkoituskin.
"Minä sanon, älä huoli. Oli ihana nähdä."

"Sietääkin."
Beatrixia tuntemattoman oli varmasti hankala sanoa, milloin hän vitsaili, sillä kasvojen ilme pysyi lähes muuttumattomana.
Hän asteli halaamaan Deirdreä ennen kuin nainen keksisi taas nousta.
"Niin oli. Tulen taas pian käymään. Ja muista soittaa, jos tulee jotakin. Mitä tahansa. Vaikka onkin au pair."
Belgialainen au pair.
Beatrix pyyhkäisi polkkansa ojennukseen ja suuntasi eteiseen pukemaan takkiaan. Olisi vielä paljon tehtävää, ennen kuin hevoset olisivat turvallisesti tallilla.

Nainen halasi tuota hellästi. Voi Bea.
"Minä soitan, usko pois." Oli asioita joita ei vieras voisi tehdä.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."



Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Wandering child, do you know how much you're worth?   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Wandering child, do you know how much you're worth?
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: