PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Kiero kuin korkkiruuvi

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Kiero kuin korkkiruuvi   Ke Tammi 03, 2018 6:06 pm

Kokoelma pikaviestinpelejä lähinnä Samuel Locksleyn ja Aida Fitzgeraldin välillä.

Perjantai 05. tammikuuta 2018 - Harrington Road, Lontoo

Samuel oli kaatanut valtavaan, pyöreään lasiin punaviiniä ja yritti keskittyä ruoanlaittoon. Aida oli tulossa käymään ja hän halusi tarjota edes hyvää ruokaa vastapalvelukseksi siitä, että tästä tulisi riemurallia.
Yvette oli luvannut tappaa hänet kun tulisi kotiin ja mikään ei saisi Samuelia epäilemään etteikö ranskalaisnainnen tekisi sitä.
"Hevonperkeleenvittu se oli kuuma!" Mies päästi irti valurautapannun kahvasta ja työnsi kätensä hanan alle. Helvetti. Kuka oli osannut kuvata hotellin ovelle heidän mennessä ja hänen poistuessaan hotellista? Vittu.

Samuelin kutsu tuli hyvään aikaan, kun kaipasi syytä pitkittää kotiinpaluuta jo valmiiksi pitkän kuvauspäivän jälkeen. Simon olisi tullut tänään kotiin, eikä Aida ollut totta puhuakseen varma, kuinka kohdata jo valmiiksi epävakaa aviomiehensä ja kertoa, että Simon oli ollut oikeassa peloissaan. Että hän halusi avioeron, koska rakasti edelleen parasta ystäväänsä.
Talvisään entisestään villitsemät, kastanjanpunaiset hiukset ryöppysivät valkean, avoimen villakangastakin hartioiden yli. Se paljasti kaistaleen imartelevaa, tummansinistä, polvimittaista mekkoa. Aida soitti vanhan ystävänsä ovikelloa helpottuneena siitä, että oli melkein ajallaan, kerrankin.

Samuel asteli ovelle, laski viinilasit pöydälle ja avasi oven. Samantien Aida sai viinilasin käteensä.
"En välitä haluatko sinä juoda, mutta minulle tulee parempi mieli jos sinä juot kanssani." Mies totesi tyynesti, viitaten naista peremmälle.
Hän oli kuollut mies.

Aida kohotti punertavia kulmiaan ja katsahti välittömästi käteen ilmestynyttä viinilasia.
”Hei vain sinullekin”, hän nauroi käheästi kehräten ja siemaisi kokeillen lasistaan. Samuel vaikutti levottomalta. Levottomammalta kuin tavallisesti.
”Onko kaikki hyvin?”

Samuel kääntyi nauraen Aidan puoleen. Ei hyväntuulisesti vaan maanisesti, kuin mies olisi tulossa hulluksi.
"Sinä rakaspieni et todella lue lehtiä." Naurettavan kallis punaviini ei ehkä ollut se valinta tällaisen upottamiseen, mutta...

Viime päivät hänen ajatuksensa olivat olleet… Muualla. Aida kohotti toista kulmaa korkeammalle, jäänsiniset silmät siristyen. Huvittunut hymy hiipi huulille, kun hän siemaisi uudelleen lasistaan.
”Voi Samuel”, hän huokasi, ”oletko sinä ollut paha, paha mies?”

"Olen kuollut mies!" Samuel parahti astellessaan keittiöön. Hän nosti ne täydellisesti paistuneet etanapannut uunista. Poltettua kättä vihloi kevyesti patakintaan läpi hohkaavan lämmön vuoksi.
"TIivistettynä, muutamassa lehdessä saattaa olla juttua minusta menossa hotelliin, lähtemässä hotellista... Näppärin oli jopa ottanut kuvan huoneen ikkunan läpi."

Aida seurasi miestä pehmein askelin ja sulatteli hetken kuulemaansa.
”Ilmeisesti ei yksin”, hän sanoi ja pudisti päätään. Voi Samuel – jos Yvette tiesi, ehkä mies todella oli tuomittu.
”Mikä sai sinut leikkimään hengelläsi?”

"Ei." Samuel otti iPadin ja avasi yhden uutissivun, ojentaen Aidalle.
"Ole hyvä. Ja en rauhoitu. Yvette lupasi tappaa minut ja minä en epäile etteikö hän tekisi sitä." Mikä?
"... Hän oli omalaatuinen."

Aida nosti kissamaiset silmät lämpimästi siristävän katseen Samueliin, hymy suupieliä kohottaen.
”Sehän kuulostaa suorastaan romanttiselta”, hän vastasi nauraen ja katsahti sitten ojennettua uutissivua.
”Mitä aiot tehdä?”

"Mitä aion tehdä? Onko minulla muuta vaihtoehtoa kuin kuin kuolla tuskainen kuolema?" Samuel hieroi kasvojaan ja nosti pannut alustoilla pöydälle, viitaten Aidaa istumaan alas. Koska kaikki kokkasivat kolmen ruokalajin illallisia tavatessaan eksiään.
"Romantiikka kaukana." Ei edes oikeastaan. Ehkä.

”Voit aina palkata henkivartijan?” Aida ehdotti hymyillen, kosketti lohduttaen Samuelin käsivartta ja istui sitten alas osoitetulle tuolille.
”Omalaatuinen kuvauksena sinun suustasi kuulostaa aidolta kohteliaisuudelta.”

Mies laski tuoreen patongin leikattuna pöydälle ja puuskahti.
"Sinä tiedät miltä kuulostan kun kehun. Ja henkivartija tuskin auttaa kun uhka on oman kodin sisäpuolella."

”Haluatko sinä pysyä Yveten kanssa?” hän kysyi asteen päätään kallistaen ja siemaisi hajamielisesti lasistaan. Hänen ei tosin pitäisi juoda, koska luoja tiesi, että hän teki typeriä asioita juodessaan. Se ehkä rohkaisisi häntä kohtaamaan Simonin, mutta todennäköisemmin johtaisi vain ongelmiin.

Samuel kurtisti kulmiaan. Aida ei vaikuttanut olevan itsekään ihan iskussa.
"Puhutaan vähän sinusta ensin, hemaiseva pörröpää. Mikä painaa?" Etana suuhun. Ruoka auttaisi.

Aida nauroi kehräten, ääni pitkän päivän ja monen oton kähentämänä.
”Minulla on kaikki hyvin. Todella hyvin. Minun pitää vain tehdä jotain melko kauhistuttavaa”, hän kohautti olkiaan hymyillen ja laski hetkeksi katseensa. Hän saisi herättää pikkutytöstä saakka rakastamansa roolin eloon, vaikkei voinut vielä kertoa asiasta – muille kuin Elille, jolle kertoi kaiken – ja Eli rakasti häntä edelleen, aivan niin kuin hän Eliä. Hänen pitäisi vain särkeä Simonin sydän.

Samuel katsoi Aidaa teräksenharmaat silmät sirrillään. Miehellä oli hämmentävä kyky lukea ihmisiä ja arvata asioita. Nyt tuntui silti hankalalta keksiä mitä Aida olisi voinut--
"Aiotko jättää sen mustasukkaisen neandertaalin?" Sen nimityksen Simon oli ansainnut kun Samuel oli kuullut tuon lyöneen Eliä.

Aida kohotti levottoman katseen Samueliin ja puraisi alahuultaan. Hänen täytyi tehdä niin, mutta ajatuskin väänsi hänen sisimpänsä kylmään umpisolmuun.
”Aiotko sinä jättää Yveten?”

"Minä en puhunut siitä." Samuel huomautti.
"Puhuimme nyt sinusta, pörröpää."

Pörröpää hymyili ja juoksutti sormet läpi kesyttömistä hiuksistaan.
”Minun täytyy tehdä niin, vihdoin. En vain ole varma miten. Simon ei ole… Varsinaisesti ollut oma itsensä.” Aida tunsi ikävän syyllisyyden vihlaisun. Hän tuntui rikkoneen yhden miehen lisää. Muuttaneen lempeän ja itsevarman olennon mustasukkaiseksi, vainoharhaiseksi, epävarmaksi ja epävakaaksi.

Samuel kohotti kulmaansa.
"Niinkö? Onko se muka sinun syysi?" Samuel ei ollut mennyt rikki naisen käsittelyssä, mutta Samuel olikin egoisti. Kamala sellainen. Paha mies, kuten Aida oli sanonut.
"Hyvä vain. Tiedät mitä mieltä olin." Julkkiskokki ei ollut ollut kovin hienovarainen siitä että ajatteli Aidan ja Elin olevan naurettavan typeriä.

”Ehkä”, Aida laski katseensa ja sukaisi muutaman hiussuortuvan korvansa taakse, ottaen rauhoittavan siemaisun lasistaan. Simon ei ollut ollut vainoharhainen pelätessään hänen päätyvän Elin sänkyyn.
”Niin tiedän”, hän myönsi. Ja oikeassahan Samuel oli ollut.
”Mutta – sinähän tässä väität olevasi kuollut mies. Mitä aiot tehdä?”

"Hyvä on, ei ehkä kaikista kiltein teko, mutta tiedätkö - jos käyttäytyy kuten epävarma luolamies, ei sillä ainakaan pidä vaimoa luonaan." Samuel huomautti. Hän otti patongin, kastaen sen etanoiden kuorrutteeseen.
"En tiedä." Yvette ei ollut puhelimessa maininnut avioeroa, mutta kai se olisi tulossa.

Oli helpompaa sysätä oma, toivottoman kipeä sotku mielestä ja keskittyä sen sijaan siihen, että Samuel saattoi olla kuollut mies.
”Rakastatko sinä Yvetteä?” Aida kysyi ja kurottui hipaisemaan vanhan ystävänsä kättä.
”Haluatko sinä pysyä naimisissa?”

Samuel oli, kunhan vain vaimo kotiutuisi Saksasta viikonpäästä. Ellei pommi tulisi postissa ensin.
"Aida, syö. Loukkaannun jos sinäkin alat jättää syömättä."

”Oh, anteeksi!” Aida havahtui ja poimi palan leipää käteensä noudattaen miehen esimerkkiä.
”Et vastannut kysymykseeni”, hän huomautti, ennen kuin haukkasi, ja katsoi miestä odottavasti.

Samuel otti taas sen pienen haarukan ja keihästi siihen yhden etanan.
"En, välttelen sitä taktisesti." Mies myönsi. He haisisivat valkosipullille tämän jälkeen, mutta helvetin väliäkö sillä oli?
"En jaksaisi avioeroa. Olen mukavuudenhaluinen vanha mies. Mutta en ole myöskään onnellinen näin. Tiedätkö että jopa siitä voi riidellä, että harrastetaan seksiä? Minä nimittäin en. Ennen avioliittoani."

”Olen kuullut siitä”, Aida vastasi.
”Jos et ole onnellinen, eikä tilanne kuulosta paranevan tästä merkittävästi, eikö avioero kuulosta silloin hyvältä ratkaisulta?”

"Tuntuu. Haluatko tulla selvittämään sen sotkun?" Samuelin avioero tulisi olemaan ruma. Luojalle kiitos avioehdosta.
"Naurettavinta on että minä olen vain iloinen siitä että tein avioehdon."

Se taisi vastata siihen, rakastiko Samuel Yvetteä.
”Ehkä sinulla on varaa juristeihin, jotka hoitavat kaiken puolestasi niin, ettei sinun tarvitse kuin allekirjoittaa paperit?” Aida ehdotti ja kurottui puristamaan miehen kättä lohdun eleenä.

"On, ei kyse ole siitä." Juristit eivät tulisi siivoamaan sitä henkilökohtaisen elämän sotkua.
"Ja haluaisin rakastaa häntä. Hän tuntuu vain tekevän sen mahdottomaksi."

”On ikävää, että tilanteenne on sellainen”, Aida huokasi myötätuntoisesti.
”Luuletko, että hän tekee sinulle oikeasti jotain, kun tulee kotiin? Tarvitsetko piilopaikan?”

"Ei sillä että minäkään olisin vuoden aviomies. Naituani ystäväni vaimon siskoa. Kahdesti yhdessä yössä." Samuel pudisteli päätään. Ei hyvä luoja.
"Aida, olen iso mies. Selviän kyllä."

Ystävän vaimon siskoa. Se kuulosti sotkuiselta, melkein yhtä sotkuiselta kuin hänen tilanteensa. Aida pudisti hymyillen päätään ja läpsäisi sitten Samuelin takaraivoa.
”Helpottaako?”

Mies irvisti kevyesti, hieroen päätään.
"Kiitos. Muriel teki tuon jo, kiitos vain."

”Muriel? Se omalaatuinen nainen?” Aida varmisti hymy kalpeansinisissä silmissä tuikahtaen.

Samuel vilkaisi Aidaa varoittava katse silmissän kun työnsi etanapannua kauemmas itsestään. Ihan kohta uunissa oleva kananpoika ilmoittaisi olevansa valmista.
"... Saattaa olla."

Aida hymyili ja nojasi kallistuneen pään hetkeksi käteensä. Hänellä tuskin oli varaa moralisoida avioliiton pyhyydestä, mutta Yvette ei selvästikään tehnyt Samuelia onnelliseksi – ja Aida toivoi, että mies löytäisi jonkun, joka tekisi.
”Luuletko, että Yvette rakastaa sinua?” hän kysyi hetken kuluttua.

Samuel oli ajatellut pysyvänsä sinkkuna loppuikänsä jos selviäisi tästä elävänä ulos. Järjissään ja omaisuutensa kanssa. Luoja jos Yvette olisi saanut varastettua vaikka osaomistajuuden ravintolasta. Jostakin niistä. Hrh. Mies kohautti olkiaan.
"En tiedä. Ehkä olen vain komea kainalossa punaisella matolla tai sitten molemmat erehdyimme luulemaan hyvää seksiä rakkaudeksi."

”Mikä sinua pelottaa eniten avioerossa?” Aida kysyi pohtien, mikä tekisi Samuelin mahdollisesta erosta sotkuisen – vaimon kostonhaluisuus ja eron riitaisuus? Liitto ei kuulostanut olevan täynnä syviä, kipeitä tunteita.

"Sotku. Se että se on täysin julkinen." Samuel ei pitänyt julkisuudesta tällaisina hetkinä, vaikka muuten mies ei välittänyt.
"Ja voitko kuvitella että me eroaisimme sovussa, kun avioliittommekin on yhtä riitaa? Hän lupasi kuohita minut puhelimessa."

Aida nyökkäsi ymmärtäen ja siemaisi hajamielisesti lasistaan.
”Voi paska”, hän huokasi painaen sormet suulleen, kun tajusi, mitä muutos urassa tarkoittaisi hänenkin erolleen. Niin kuin Simon ei kärsisi tarpeeksi.
”Ansaitsisitko sen mielestäsi? Kuohinnan?”

Samuel kohotti kevyesti kulmaansa.
"Sinun tuskin tarvitsee eläytyä noin?" Ei hän tiennyt Aidalla olevan oma ongelmansa lehdistön kanssa.
"Ehkä. Voisi auttaa pitämään housut jalassa." Samuel mutisi viinilasin takaa. Kun kello piippasi, mies nousi seisomaan.

Aida nauroi hyväntuulisesti ja sukaisi hiuksia korvansa taakse. Voi Samuel-parka. Kello sai hänetkin kääntämään katseensa.
”Minkä kunniaksi olet loihtinut juhlaillallisen?”

"Sen kunniaksi että asunnossani on joku joka syö eikä siirtele ruokaa lautasellaan kuin kiukutteleva pikkulapsi." Samuel totesi tyynesti kun nosti kaksi todella pientä, kokonaisela paistettua lintua uunista. Niiden täyttämisen sahramijuureksilla oli ollut tuskaa.

”Olen imarreltu”, Aida hyrähti ja laski lasinsa pöydälle tajutessaan, että oli taas poiminut sen ajatuksissaan käteensä. Riitti jo.
”Mitä ne ovat?” hän kysyi uteliaana, katsellen ihaillen miehen käden jälkeä.

"Luomukananpoikaa." Samuel nosti ne lautasille, joille oli jo kasannut salaatin. Päälle viirut balsamicosiirappia ja hän oli valmis. Laskettuaan lautasen pöydälle hän täytti oman viinilasinsa.
"Aida, aiotko antaa minun juoda ongelmiini yksin?"

”Minä luulen, että olen juonut jo melkein tarpeeksi aiheuttaakseni ongelmia”, Aida vastasi ja sukaisi hiuksia korvansa taakse, kun katseli taideteokselta näyttävää annosta, jonka särkeminen tuntui melkein rikolliselta.

"Ai? Sinä sentään loit ne humalassa." Samuel helpotti omiaan aivan liian kalliilla punaviinillä.
"Aida, etkö sinä voisi tappaa minua? Olisit armollisempi"

Aida nauroi pehmeästi kehräten ja kosketti Samuelin poskea.
”Itse asiassa, minun ongelmillani ei ole mitään tekemistä alkoholin kanssa – mutta koska olen aiheuttanut niitä tarpeeksi koko vuodeksi, on parempi olla aiheuttamatta niitä enempää.”

"Hei, olet kanssani." Samuel naurahti, työntäen lasia lähemmäs Aidaa.
"Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?" Mies iski leikkisästi silmäänsä.
"Minä vain."

”Sinä vain”, Aida nauroi vapautuneesti, epäröi hetken alahuultaan purren ja kohautti sitten olkiaan poimien lasin takaisin käteensä. Hitot. Ehkä hän vain ottaisi taksin kotiin, niin ei päätyisi tekemään typeryyksiä kotimatkalla. Ja Simon saisi sydänkohtauksen, jos hän tulisi kotiin humaltuneena, mainitsisi olleensa Samuelin luona, josta Simon piti aivan yhtä vähän kuin Elistä, ja sitten möläyttäisi harkitsematta haluavansa eron.
”Mikä on pahinta, mitä Yvette voisi sinulle tehdä?”

"Minä. Mitä pahaa minä muka koskaan olen sinulle tehnyt?" Mies vastasi pilke teräksenharmaissa silmissään. Hän kaatoi lasiin vähän lisää ja istui vasta sitten alas.
"Hyvä tyttö. Ei tuhlata parinsadan punnan viiniä."

”Et mitään”, Aida vakuutti silmät kissamaisesti siristyen ja siemaisi viiniä. Ehkä se helpottaisi ajatusta kotiinpaluusta, joka sai kylmän ahdistuksen viiltämään hänen vatsaansa.
”Mutta minä kuulemma flirttailen sopimattomasti juodessani, ota ja tiedä”, hän kohautti hymyillen olkiaan.

"Minä teen sitä selvänä, joten me olemme sitten täydelliset ystävät toisillemme." Samuel nauroi, maistaen kokkaustaan. Siedettävää. Olisi saanut käyttää enemmän mausteita.
"En osaa edes kokata enää. Helvetti."

”Miten totta”, Aida vastasi silmät tuikahtaen ja noudatti miehen esimerkkiä maistaen loisteliasta ruokaansa.
”Jos tämä on mitään muuta kuin taivaallisen hyvää, minä en huomaa sitä.”

Samuel pyöräytti silmiään.
"Liian vähän suolaa, salviaa saisi olla enemmän, balsamicossa on liikaa sokeria ja keitin sitä liian kauan." Kaiken tämän mies maistoi lautaseltaan.
"Huominen työpäivä on katastrofi. Tärkeä varaus ja en osaa laittaa edes kanaa."

”Oletkohan ehkä aavistuksen turhan ankara itsellesi?” hän kysyi huvittuneena ja poimi toisen, harkitun haarukallisen, sillä tuntui synniltä kiirehtiä ja olla keskittymättä makuihin.

"Teen huomenna illallisen pääministerin perheelle. Olen suorastaan kohtuullinen." Samuel huomautti.
"Olen kuollut mies. Aida, ideoita viimeisiksi teoikseni?"

Aida nojasi mietteliäänä käteensä ja tutki Samuelia hetken siristynein silmin, siemaisten viinilasistaan.
”No, mitä sinä todella haluaisit tehdä?”

Samuel naurahti pehmeästi.
"Rentoutua paljussa ja vetää pääni täyteen."

”Ehkä sinun pitäisi tehdä niin”, Aida ehdotti huvittuneena ja pyöräytti lasia hajamielisissä sormissaan.
”Ellei se tee huomisesta työpäivästä pahempaa.”

"Tekee. En ole parhaimmillani krapulassa." Samuel naurahti.
"Joten, ehkä sinä voit pitää minulle seuraa, jotta en juo päätäni täyteen? Ja auttaa minua keksimään miksi en halua jättää vaimoani? Sillä edelleen haluaisin yrittää."

”Minä voin pitää sinulle seuraa”, Aida vakuutti hymyillen. Se antoi hyvän syyn olla menemättä kotiin. Pelkuri. Jäänsiniset silmät pehmenivät miehen sanojen myötä, joskin saivat hänen vatsansa pistämään levottomasti. Ehdottaisiko Simonkin sitä? Edelleen yrittämistä?
”Mitä sinä rakastat Yvetessä?”

Samuel pyöräytti punaviiniä lasissa. Mitä hän rakasti vaimossaan?
"Hänen temperamenttiaan. Terävää kieltä, älykkyyttä. Silloin kun hän ei verhoa sitä muodikkaaseen typeryyteen. Vastoin yleistä luuloa, Yvette osaa jopa lukea."

Aida nauroi.
”Ehkä sinun pitäisi kertoa tuo hänelle”, hän ehdotti, ”että haluat yrittää edelleen ja mitä rakastat hänessä. Ja ehkä pyytää anteeksi sitä, jos olet ollut paha, paha mies.”

Samuel siristi silmiään.
"Aina kun sanot paha, paha mies, minusta tuntuu ettet edes oikeasti yritä torua minua. Pörröpää."

Jäänsiniset silmät siristyivät huvittuneina viinilasin reunan yli.
”Ehkä, ehkä en”, Aida vastasi.

"Kuules nyt. Huomaa ettei kukaan ole laittanut sinua aisoihin aikoihin." Samuel pyöräytti punaviiniä lasissaan.
"Jonkun todella pitäisi näyttää paikka sinulle. Paha, paha tyttö."

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   Ke Tammi 03, 2018 6:07 pm

Aida nauroi vapautuneesti ja kallisti päätään asteen, silmät tuikahtaen, kun nosti viinilasin huulilleen.
”Liekö onnistuit siinä koskaan”, hän hyrähti.

Mies naksautti kieltää. Touché.
"Aijai." Hän otti kulauksen, nauraen pehmeästi.
"Ehkä Eli onnistuu paremmin." Hän sanoi sen kokeillakseen jäätä, vailla tietoa arvauksensa todenperäisyydestä. Syy miksi Samuel sai usein korvillensa.

Aida siristi silmiään.
”Luulen, että hänellä ei ole mitään kiinnostusta laittaa minua asioihin”, hän vastasi vienosti hymyillen.

"Minä kun aina luulin että Eli nimenomaan on se, joka haluaisi laittaa sinut aisoihin. Tai antaa sinun laittaa itsensä. Mikä nyt sitten teitä kahta kiinnostaakaan. Vaikka... Sinä se et ole koskaan kyllä nirsoillut."

”Paha, paha mies”, Aida kuiskasi kehräten, naurua äänessään.
”Minä luulen, että Eli viihtyy oikein hyvin, kun minä en ole aisoissa.”

Samuel kohotti toista kulmaansa.
"Mmhh'hmm." Ei hänen tarvinnut sanoa muuta. Se kertoi kyllä kaiken mitä mies ajatteli.

Aida kohautti olkiaan ja soi miehelle viattoman hymyn viinilasinsa yli.
”Sinä olit hyvä opettaja.”

"Ja olen oikein otettu kunniasta olla opettajasi." Samuel sai kuitenkin syötyä sen ruokansa, vaikka olikin tituleerannut sen syömäkelvottomaksi aiemmin.
"Ja olit oikein, oikein hyvä oppilas."

”Voi kiitos”, Aida nauroi hyväntuulisesti ja laski lasin pöydälle. Taivas, ehkä hän oli juonut tarpeeksi.

"Noh, nytkö sinäkin alat sievistellä kanssani? Mitä elämässäni oikein tapahtuu?" Samuel nauroi. Ehkä kohta jälkiruokaa.

”Sievistellä? Minä?” Aida toisti huvittuneena ja työnsi hiukset toisen olkansa yli koskettaen lämpimältä tuntuvaa kaulansyrjäänsä.

"Sinä. Yleensä olen saanut sinut sanailemaan kanssani ties kuinka kauan, kunnes lätkäiset takaraivolle. Nyt et lähde mukaan. Vai alanko minä menettää otteeni siihenkin?" Samuel kurtisti kulmiaan huolestuneena.
"Alkaako minusta tulla vanha?"

”Enkö lähde?” Aida kysyi kallistaen päätään silmät huvittuneena siristyen.
”Paha, paha mies. Mitä soisit oppilaasi vastaavan?”

"Hei! Ei tämä niin mene että sinä saat valmiit vastaukset." Samuel naurahti ja haroi ruskeita hiuksiaan.
"Minä olen paha, paha mies. Kuten totesin jo. Edelleen." Ajatukset eksyivät omalaatuiseen Murieliin. Mies haroi hiuksiaan uudelleen ajatuksissaan.

”Sitä sinä olet, mutta ehkei se ole aina huono asia”, Aida vastasi ja nojasi leuan käsiinsä.

"Milloin se olisi hyvä asia?" Samuel vajosi ajatuksiinsa. Siihen miltä tukistus oli tuntunut hiuksissa. Siihen miltä useamman sadan punnan arvoinen shamppanja maistui suudelman kautta juotuna. Iltaan, jonka aikana ei huudettu, kiroiltu ja riidelty kertaakaan. Hän oli rentoutunut, yhden illan.

Aida tutki miestä hetken katseellaan, lämmin tuikahdus silmissään.
”Ajatteletko jotain harvinaisen mukavaa?”

Samuel räpäytti silmiään. Mitä? Ah, Aida. Kysymys, vastaus.
"En mitään erityistä. Miksi katsot minua noin?"

”Et mitään erityistä”, Aida toisti huvittuneena.
”Enkö minä katso sinua aina lämmöllä?”

"Et tuollaisella lämmöllä." Samuel hymähti. Jos hän nyt sitten ottaisi sen viimeisen lasin viiniä itselleen.
"Joko olet tulossa hulluksi tai mietit jotain."

”Se ’ei mikään erityinen’ taisi olla mukava ajatus”, hän vastasi.

Samuel hieroi kasvojaan ja nauroi matalasti.
"Hyvä on, hyvä on. Paha, paha mies saattaa ajatella tuhmia. Mutta se ei ole sinulle mitään uutta."

”Millaisia tuhmia tällä kertaa?” Aida nauroi.

"Omalaatuista naista ja mukavaa iltaa ilman stressiä. Vaikka minä haluaisin siltiyrittää vaimoni kanssa. Paha, paha mies."

Ehkä hän ei ollut asemassa kritisoida. Aida hymyili miehelle ja taputti Samuelin kättä lohduttaen.
”Muriel Nightingale?” hän kysyi yllättäen.
”Tempestin sisar?”

Samuel pysähtyi kun Aida sanoi naisen nimen. Hän oli sanonut korkeintaan etunimen.
"... Tiarnanin Tempestin?" Piti varmistaa.

”Tietenkin. Montako Tempestiä tunnet?” Aida naurahti ja pudisti sitten päätään.
”Voi Samuel.”

Samuel huokaisi.
"Siis minä tunnen vain yhden, mutta..." Äh. Miten hän oli jotenkin työntänyt sen faktan mielestään. Muriel oli ystävän vaimon sisko. Ai luoja.
"Olen kuollut mies. Kuten sanoin. Oli helppo unohtaa että hän on Tempestin sisar."

”Jos kohtelet häntä rumasti, sinä todella olet kuollut mies”, Aida nyökkäsi ja nosti puolitäyden viinilasin hajamielisesti huulilleen.

"Jos kohtelen häntä rumasti? Aida. Olen naimisissa oleva mies, joka meni sänkyyn ystävänsä vaimon siskon kanssa eikä aio soittaa takaisin. Eikö se ole rumaa yleisen ajatuksen mukaan?"

”Kerroitko, että olet naimisissa?” Aida kysyi kohottaen kulmaansa.

"Ensimmäisen ja toisen kerran välissä, koska Yvette soitti." Samuel piiloutui viinilasin taakse.
"En olettanut että avioliittoni olisi yllätys jollekulle."

Nyt Aida kurottui läimäisemään miehen takaraivoa.

Samuel yritti väistää, mutta Aida oli kai oppinut ennakoimaan ja tähtäämään ennakoidun väistöliikkeen suuntaan.
"Au! Sinä kysyit!"

”Sinä todella olet kuollut mies”, Aida pudisteli päätään faktalle.
”Ehkä sinun pitäisi sittenkin harkita paljua.”

"Olenko?" Samuel kysyi hiljaa. Tappaisiko hänet Yvette vai joku muu?

”Voi kyllä”, Aida nyökkäsi.
”Jos saat Yveten leppymään, sinuna varoisin Tempestiä. Hän ei tule suhtautumaan hyvin siihen, jos satutat hänen sisartaan.”

Samuel veti syvään henkeä.
"Ei kai hänen siskonsa voinut oikeasti odottaa mitään romanssia? Eihän? Ei hän vaikuttanut siltä."

”En tiedä siitä, mutta sinun olisi ehkä pitänyt kertoa olevasi naimisissa”, Aida sanoi hymyillen puolittain.

"... Hän halusi sen toisen kierroksen, joten hän tiesi silloin kyllä mitä sai." Samuel huomautti nuivasti.
"... Sormukseni on edelleen pukukaapissa." Hän huomasi sen vasta nyt.

Aida kohotti toista kulmaansa merkitsevästi.
”Paha, paha mies.”

"Näköalahotelli. Mitä olisi pitänyt tehdä, tyytyä vain sänkyyn? Aida, tunnet minut." Mies virnisti hieman.
"Se oli oikein mukava yö. Hyvää, kaunsta ja seksikästä seuraa, mukavaa tekemistä ja pullo Krug Clos du Mesnilin maailmanlopun vuosikertaa. Olisin voinut päätyä lehtiin huonommankin syyn takia."

”Totta, niin olisit”, Aida vastasi ja hieraisi pisamaisen nenänsä pieltä mietteliäänä. Viini oli tehnyt hänen ajatuksistaan keveitä ja onnellisia, kupli hänen suonissaan. Oli vaikeaa yrittää muistaa, miksi olla närkästynyt.

"Ja sitten muistan että kyseessä oli Tempestin sisko. Voi hyvä luoja. Kuinka paha Tempest on vihaisena? Jos nyt olisin tehnyt jotain väärää..."

”Hänen nimensä tarkoittaa hirmumyrskyä”, Aida vastasi, ”ja hän on nimensä mukainen.”

"Voi vittu." Samuel totesi ja nousi ylös. Konjakkia, nyt. Hän kaatoi itselleen paukun ja joi sen nopeasti. Ei ehkä paras tapa käyttää kallista konjakkia.
"Voisinkohan lahjoa hänet?"

Aida nauroi vapautuneella hyväntuulisuudella.
”Oh, olitko tosissasi?” hän kysyi kohottaen kulmiaan.
”Voi Samuel. Tempest suojelee rakkaitaan kuin leijonaemo pentujaan.”

"En tosiaan vitsaillut." Samuel kaatoi toisen paukun itselleen. Voihan helvetti.
"Rukoillaan ettei hänen siskonsa halunnut muuta kuin nähdä tähtiä yhden yön. Ja jos viitsisit, ei sanaakaan heille. Lehdet eivät tunnistaneet naista joten on olemassa promillen mahdollisuus ettei Tempest tiedä."

Aida kosketti huuliaan hiljaisuutta luvaten ja kohautti sitten olkiaan, kun tyhjensi loputkin lasistaan. Sääli heittää hukkaan hyvää viiniä, ja eipä hän enää suurempaa vahinkoa tekisi.
”Pidän sormeni ristissä, että kaikki kääntyy vielä parhain päin.”

"Hyvä tyttö." Samuel taputti Aidan olkapäätä vaisusti.
"Montako sormea sinulla olikaan? Epäilen että riittävätkö ne. Vadelmakinuskikohokasta?"

Kun Aida katsoi sormiaan, hän totesi juoneensa aivan turhan paljon ja nauroi itselleen päätään pudistaen.
”En tiedä mahtuuko minuun yhtään enempää, mutta vain hullu kieltäytyisi sinun ruoastasi”, hän vastasi juoksuttaen sormet läpi kesyttömistä hiuksistaan.
”Sinä olet paha, paha mies, mutta yleensä hyvällä tavalla paha, paha mies.”

Samuel kääntyi katsomaan Aidaa ruokailutilan tyheydessä olevasta avonaisesta keittiöstä.
"Ja mitähän tuo tarkoittaa? Aida, olen elitistinen, egoistinen kusipää."

”Aina silloin tällöin”, Aida nyökkäsi, ”mutta olet paljon enemmänkin. Ja mitä sinä sanoit? Nähdä tähtiä? Sellainen antaa paljon anteeksi.”

Samuel pärskähti kevyesti.
"Jos antaisi, en riitelisi vaimoni kanssa siitä että naimme vain kun olemme riidelleet."

”Avioliittosi kuulostaa aina vain onnellisemmalta”, Aida totesi ja pyyhkäisi hiuksia korvansa taakse.

Samuel otti ne pienet kohokasvuoat ja lusikat. Hän valutti itstehtyä kinuksikastiketta molempien päälle. Sitten ne olivat valmiit syötäviksi ja hän saattoi istua alas.
"Mmmhm. Jotain positiivisti, Muriel ymmärsi tuskaani kun valitin siitä että vaimoni oksentaa ruokani ulos. Jos on siis laittanut suuhunsa mitään. Hän voisi yhtä hyvin potkaista minua haaroihin joka kerta."

Aida soi miehelle kiitollisen hymyn ja nosti sitten lusikallisen suuhunsa.
”Mmmhh”, hän huokasi nautiskellen kehräten ja sulki hetkeksi silmänsä, ja pudisti päätään avatessaan ne.
”Yvette ei kuulosta voivan hyvin.”

"Ihanko totta? Tervetuloa kertomaan sen hänelle. Minua hän iski maljakolla selkään humalassa kun sanoin siitä. Ja minä saatoin lukita hänet ulos makuuhuoneesta sen takia, sillä en halunnut toista maljakkoa päähäni." Samuel huokaisi.
"... Miksi olenkaan naimisissa?"

”En tiedä”, hän vastasi ja unohtui hetkeksi toiseen lusikalliseen.
”Miksi olet naimisissa?”

Samuel jäi miettimään. Miksi?
"Minä todella rakastin häntä. Luulen. Hän oli kaunein tapaamani nainen ja viihdyin hänen kanssaan. Anteeksi Aida, sinä et ollut nainen kun tapasimme."

Aida nauroi hyväntuulisesti ja heilautti kättään rauhoittavana anteeksiannon merkkinä.
”Rakastatko häntä edelleen?”

"Haluaisin rakastaa." Ja silti hän oli hyvää vauhtia uppoamassa ajattelemaan muuan komentelevaa punapäätä.
"Kaipaisin vain kunnioitusta ja hieman erilaista haastetta aviomiehenä."

”Et kuulosta onnelliselta”, Aida vastasi ja nojasi leuan käteensä, pää miellyttävän kevyenä.
”Sinun pitäisi olla onnellinen.”

"Aida." Samuel nojautui eteenpäin, teräksiset silmät siristyen.
"Alan kohta olettaa että sinulla on joku ehdotus siihen miten olisin onnellinen?"

Aida nojautui myös eteenpäin, vaistomaisena vastauksena.
”Luulen, että sinä tiedät sen itse parhaiten”, hän sanoi jäänsiniset silmät tuikahtaen. Niin kuin hänkin tiesi. Päätöksen tekeminen ja seurausten kohtaaminen vain oli pelottavaa.

"Mitä jos olisin kerrankin kypsä, aikuinen mies ja kohtaisin aiheuttamani paskan, yrittäen korjata kaiken?" Hän oli joskus rakastanut vaimoaan ja siitä ei ollut niin kauan.
"Rakastin häntä joskus. Ehkä terapia voisi auttaa."

”Ehkä”, Aida nyökkäsi ja hieraisi pisamaista nenänvarttaan.
”Jos se tuntuu oikealta.”

"No sitten voin sanoa yrittäneeni jos päädyn eroamaan." Samuell huokaisi hiuksiaan haroen.
"Koska sinulla olisi aikaa vetää päät täyteen? Pitäisi saada ajatuksia pois päästä."

Aida nauroi ja taputti miehen käsivartta.
”Minä luulen, että olen melko humalassa jo nyt”, hän pohti, ”joten miksei vaikka heti, koska huomenna ei ole kuvauksia.”

Samuel puraisi poskeaan. TIlaus oli illalla. Hän olisi selvä siihen mennessä, jos ei menisi tekemään paperitöitä.
"Selvä. Minkä myrkyn valitset? ja olen aika varma että unohdit uima-asusi meille viimeksi kun olimme paljussa. Menemme nimittäin sinne."

Myrkyn? Tämä oli varmasti yksi typerä idea, mutta Aida ei meinannut tunnistaa niitä selvinkään päin.
”Onko sinulla shampanjaa?” hän kysyi ja nauroi päätään hämmentyneenä pudistaen. Ei olisi ihme, jos hän olisi unohtanut tänne uima-asun ja paljon muutakin. Hänellä tuntui olevan fantastinen kyky hukata tavaroitaan.
”Uimaan?”

"Onko minulla... Voi sinua. Hei, Samuel Locksley, olemmeko tavanneet?" Tosin kättelyn sihään mies suukotti Aidan poskea kulkiessaan naisen ohi.
"Haen shamppanjaa ja katson muistanko oikein. Ja en nyt sanoisisi sitä istumista uimiseksi."

Aida nauroi hyväntuulisella käheydellä kehräten saamalleen suukolle ja sukaisi kesyttömiä hiuksiaan kiepauttaen ne huolettomalle, karkailevalle nutturalle pois tieltä.
”Mitä myrkkyä sinä haluat?” hän kysyi hypähtäessään jaloilleen.

Samuel palasi sekä uimapuvun että shamppanjan kanssa. Aidan omaisuuden hän heitti naiselle. Pullon hän asetti cooleriin ja kauhaisi jääpalakoneesta sen täyteen jäitä. Noin.
"Minä aion jakaa tuon kanssasi ja jatkaa punaviinillä." Cooleri, kaksi lasia ja pyyhkeet käsissään Samuel asteli kattoterassille. Altaan vesi oli aina hieman lämmitettyä, mutta mies naksautti nyt lämmittimen ja kevyet kuplat päälle. Vain mustissa Calvin Kleinin boksereissa hän istui sinne, laskien juotavat reunalle. Pullo aukesi poksahtaen, kuohumatta pisaraakaan.

Tämä taisi todella olla typerä ajatus, Aida pohti katsellessaan kauniisti leikattuja, laivastonsinisiä bikineitä. Hän voisi pidellä shampanjalasia ja pitää Samuelille seuraa, ei juoda itseään oikeaan humalaan, joka saisi hänen vähäisenkin harkintakykynsä lentelemään ulos ikkunasta.
Hän liittyi miehen seuraan hetkeä myöhemmin, kokeili veden lämpötilaa varpaillaan ja astui sitten veteen, istuen Samuelia vastapäätä.
”Tämä on aika mukava keksintö”, Aida totesi ja katseli veden alla olevia käsiään, joita kuplat kutittivat.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   Ke Tammi 03, 2018 6:07 pm

Samuel kaatoi juomaa kahteen lasiin ja hymyili kun ojensi toista Aidalle.
"Niin on. Siinä on puolensa että on varakas." Varakas oli Samuelin kohdalla aliarviointi. Hän oli saattanut rakentaa vaivalla itselleen melkoisen omaisuuden. Kuten huomasi. Hän kohotti kevyesti lasiaan.
"Joten, mille juomme? Sille että olemme selvinneet tähän asti?"

Aida otti lasin kiittäen vastaan ja sukaisi nutturalta karanneen suortuvan korvansa taakse.
”Se olisi hyvä”, hän nyökkäsi. Ja Samuel saisi viimeisen toiveensa paljusta ja alkoholista, varmuuden vuoksi. Nainen kohotti lasiaan vastauksena ja siemaisi kuplivaa juomaa varovasti.

Samuel valui hieman alemmas veden ihanaan lämpöön. Se tuntui niin jumalattoman hyvältä ja rentoutti lihaksia. Hän otti kulauksen ja laski lasin käsistään. Mies katseli taivasta hetken, kun ei muutakaan keksinyt. Ja sitten alkoi naurattaa.
Nähdä tähtiä. Muriel oli sanonut jotain nenäkästä maisemien katselusta.

Hän piteli lasiaan huolellisesti, kun antoi silmiensä painua kiinni, sillä tavaroiden hukkaamisen lisäksi hän oli pahamainen kippaamaan juomiaan elehtiessään. Kuplien virta hänen selkäänsä vasten oli kuin lempeää, kutkuttavaa hierontaa. Hänen pitäisi käydä jälleen uimassa.
”Tuliko jo parempi mieli?” hän kysyi raottaen silmiään ja hymyili.

"Ei tämä nyt niin maaginen paikka ole. Tuli vain hauska juttu mieleen. Siinä kaikki." Samuel painoi silmiään hetkeksi kiinni. Yvette olisi saanut tästä hepulin. Aivan varmasti hän veisi Aidan tästä vuoteeseen.
Ehei, ei veisi. Samuel ei ollut niin typerä, vaikka vaimonsa kuvitteli niin.

”Niinkö?” Aida kysyi ja siemaisi lasistaan pienen maistiaisen, joka kupli viehättävästi suussa ja sitten veressä. Mutta rauhassa. Hän halusi voida kävellä kotiin hoipertelematta tai kaatumatta naamalleen.

"Sinä olet utelias nainen." Samuel hymähti pehmeästi. Hyvin utelias.
"Mitä sinä haluat tietää?"

”Sinä tiedät, että olen utelias”, Aida nauroi.
”Nauroit hauskalle jutulle. Ajattelin, että ehkä johdattelit tarinaan.”

"Aida, jos vain sovimme että olen nyt se paha mies joksi minua kutsut ja et kysele?" Hän yrittäisi uudestaan vaimonsa kanssa. Ei miettisi millaista olisi saada lisää sellaisia rentoja öitä muiden kanssa.

Aida kohotti punertavia kulmiaan, hymy suupieliä nykien, mutta nyökkäsi ja laski katseensa shampanjalasiinsa. Olikohan Simon huolissaan hänestä? Ei kai, hänhän oli sanonut, että olisi myöhään töissä.
Ajatus miehen kohtaamisesta sai hänet kohottamaan lasin huulilleen, mutta vain pieniä kulauksia.

Mies katseli ystävänsä juomista silmät sirillään. Jokin ei vieläkään loksunut paikoilleen, mutta hän antoi olla. Hän tökkäisi naista varpaalla jalkaan.
"Ideoita miten lepytän vaimoni?"

Aida kohotti katseensa ja naurahti, tuupaten miehen jalkaa takaisin.
”Aloittaisin anteeksipyynnöllä”, hän sanoi, ”ja kun hän kuulee, mitä sanot, kertoisin haluavani yrittää edelleen ja mitä kaikkea rakastan hänessä.”

"Muita ideoita? Luoja tietää että nuo eivät riitä." Joku lahja pitäisi ainakin hankkia.

”Osoita, että tunnet hänet ja rakastat häntä sellaisena kuin hän on?” Aida ehdotti.
”Millaisista asioista hän todella pitää?”

Samuel hymähti. Niin. Sen osoittaminen olisi aika vaativaa.
"Kalliit asiat?"

"Onneksi siis olet varakas?" Aida nauroi.

"Luojalle kiitos siitä. Helpottaa." Samuel naurahti päätään pudistellen.

”Sinä tunnet vaimosi paljon minua paremmin. Mikä häntä yleensä lepyyttää ja saa paremmalle mielelle?”

"Lahjukset. Korut, kukkaset... Vaatteet. Shoppailu. Joskus oli aika kun yhteinen aika kiinnosti häntä."

”Minkä luulet saavan hänet paremmalle mielelle tällaisessa tilanteessa?” Aida kysyi kallistaen päätään ja siemaisi mietteliäänä shampanjaa.
”Oletko tehnyt vastaavaa ennenkin?”

"Aida!" Samuel puhahti, pyöräyttäen silmiään.
"En. Ensimmäinen ja viimeinen kerta. Saatan olla hävytön flirtti mutta yleensä en petä."

Aida kohautti vienosti hymyillen olkiaan.
”Joten, mikä häntä voisi lepyttää? Mikä sinua lepyttäisi, jos asemanne olisivat toisinpäin?”

Samuel jäi miettimään.
"Minä... En tiedä. Minua ei ole koskaan petetty. Ja koska olen kamala mies, en osaa kuvitella miksi joku haluaisi pettää minua."

Aida nauroi hyväntuulisesti hyristen.
”Oh. Tuota. Tiedätkö, mikä yleisesti lasketaan pettämiseksi?” hän kysyi puraisten mietteliäänä alahuultaan.

"... En ole ollut sängyssä muiden kanssa." Samuel korjasi lausuntoaan ystävän sanojen myötä.

”Ei, ei”, Aida korjasi ja kosketti niskaansa, ottaen pidemmän kulauksen lasistaan.
”Mietin, tuota, minua.”

"Mitä?" Samuel kohotti kulmiaan. Hän ei virallisesti pysynyt mukana.
"Avaa toki hieman?"

”Mikä lasketaan pettämiseksi?” Aida kysyi uudelleen. Hän ei ollut koskaan perehtyä määritelmään, ja vaikka toki tiesi vailla epäilystä, että oli tehnyt niin viimeistään nyt, epäilys nakersi häntä.

"Minä lasken siihen tahallisen flirtin, jonka on tarkoitus johtaa johonkin. Ja... Aida, kysyisit tätä normaalilta ihmiseltä." Samuel naurahti ja otti hörpyn juomastaan.
"Kaikki mitä tekee tarkoituksella jonkun toisen huomion eteen? Luoja en tiedä."

”En kai kehtaisi”, Aida vastasi hämillisesti naurahtaen ja kosketti niskaansa, katsahtaen Samuelia puolittain hymyillen.
”Sinä olet ainoa, jonka uskon ymmärtävän.”

"Hei. Pata, kattila." Samuel naurahti. Hän kaatoi itselleen hieman lisää.
"Sano että se mies edes on Eli? En kestä teidän hippasteluanne enää."

Aida potkaisi vettä miehen päälle.
”Totta kai se on Eli”, hän vastasi alahuultaan purren. Jälkikäteen katsottuna oli naurettavaa, että he olivat toisen kerran viimeisiä, jotka ymmärsivät, että olivat paljon enemmän kuin ystäviä.
”Meidän välillämme tapahtui… Enemmän kuin yleensä.” Paljon, paljon enemmän. Hänen suupielensä nyki muistolle, joka sai pisamaiset kasvot hehkumaan vilpitöntä onnea.
”Ja nyt minun pitää kertoa Simonille, että haluan avioeron.”

"Heiheihei! Nainen, jos miltein tonnin shamppanjassani on palju vettä, tapahtuu kamalia!" Jestas. Mitään käytöstapoja. Silti Samuel vain nauroi, tietenkin se oli Eli.
"Oh? Ja sen kun sanot haluavasi sen."

”Sinun uhkauksesi eivät ole tainneet pelottaa minua ennenkään”, Aida naurahti ja puri huultaan.
”Niinkö helppoa se on? En halua satuttaa häntä. Vaikka toki olen tehnyt niin jo lukemattomia kertoja ihan vahingossa, mutta silti.”

"Ja olen sitä mieltä että sinuun pitäisi saada hieman jumalanpelkoa, tyttökulta." Hän laski lasin ennen kuin olisi tyhjentänyt toisen. Humalaan piti tulla mutta tämä oli liian arvokasta ryypättäväksi.
"Aida, ehkä tämä pelleily riittää. Kerrot, sitten se on ohi. Teille molemmille."

Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja soi Samuelille huvitusta tuikahtavan katseen. Onneksi huomenna ei ollut kuvauksia. Hänen äänensä oli kokenut epätavallista aktiivisuutta tämän viikon aikana.
”Tiedän”, hän nyökkäsi ja hieraisi pisamaista nenänvarttaan. Hän tiesi. Ajatus keskustelusta vain kauhistutti samoin kuin rokotukseen meneminen.

"Olet iso tyttö. Selviät kyllä." Samuel vakuutti naiselle hymyillen. Aida selviäisi ja pärjäisi hyvin. Itsestään mies ei ollut ihan niin varma...

”Niin sinäkin”, Aida vakuutti ja laski shampanjalasinsa turvallisesti pois käsistään.
”Etkö sinä ole selvinnyt pahemmastakin kuin Yvetten raivosta?”

Samuel kohotti kulmiaan.
"Et selvästi ole tavannut häntä vihaisena. Hän kävelevä ranskalainen stereotyyppi sen osalta."

”Oletko siis varma, että henkivartija on huono ajatus? Joku, jonka voit asettaa väliinne?”

"... Olet ihana kun huolehdit, pieni, mutta pärjään kyllä." Hän lepyttelisi nuorikkonsa jollakin. Oli aikaa keksiä.

Aida kohotti kulmaansa. Toivottavasti.
”Jos viimeinen toiveesi oli istua paljussa ja vetää pää täyteen, pitäisikö sinun juoda enemmän?”

Samuel pärskähti Aidan sanoille ja kaatoi lasinsa täyteen. Hän pudisteli päätään niin että kuumasta kosteudesta tiukemmille laineille taittuvat hiukset heiluivat.
"Viimeinen toiveeni sisältää jotain sopimatonta, joten voin myös tinkiä juomisesta."

”Mitä sopimatonta?” Aida nauroi – Samuelista oli paha sanoa.
”Viimeisen kohtaamisen muuan omalaatuisen naisen kanssa?”

Samuel polkaisi Aidaa jalkaan omallaan, ottaen ihan liian pitkän kulauksen lasistaan. Muriel olisi voinut saada määräillä miestä joka yleensä inhosi sitä.

Aida nauroi uudelleen ja tuuppasi Samuelin jalkaa takaisin.
”Etten olisi osunut oikeaan?”

"Et vähimmässäkään määrin. Se oli vain yksi yö." Jonka toistumista Samuel ei pistäisi pahakseen.

”Vai niin”, Aida vastasi silmät lämpimästi siristyneinä.
”Mitä sopimatonta viimeinen toiveesi sitten sisältää?”

"En tiedä kestääkö neidin herkkä sellaista riettautta." Kestäisi. Kunhan kiusasi.

”Kokeile”, Aida nauroi ja kieputti hiuksiaan paremmin kiinni, ennen kuin ne valahtaisivat lämpimään, kuplivaan veteen ja villiintyisivät lopullisesti.

Mies haki parempaa asentoa.
"On eräs nainen, jolle kovin mielelläni antaisin hieman piiskaa. Jotta oppisi olemaan." Hän muotoili sanat tahallaan väärinymmärrettävästi.

”Viittaat varmaan uuteen tuttavuuteesi”, Aida vastasi.
”Koska minä käyttäydyn aina moitteettomasti seurassasi.”

"Ja nyt sinä valehtelet." Mies huomautti ja hämmentyi tyhjästä lasista. Miten se nyt taas... No, onneksi oli vielä millä täyttää sitä.
"Ehkä. Kovin nenäkäs ja määräilevä nainen." Ja se oli, krhm, seksikästä. Vaikka Samuel aina muuta väitti.

”Kuulostaa sinulta”, Aida nauroi.

"Juuri tuota tarkoitin kun sanoin että valehtelet." Samuel joi taas hieman liian pitkän kulauksen.
"En ole komenteleva tai nenäkäs."

”Ei, et suinkaan – pois se sinusta!” Aida sanoi silmät huvittuneina välkkyen.
”Todellinen herrasmies.”

"Valehtelet taas. On siinäkin minulla oikein tosiystävä." Samuel pudisteli päätään ja muka epätoivoisena hieraisi ohimoaan.

Aida kehräsi hyväntuulisena ja totesi hyväksi ajatukseksi pitää taukoa. Hän halusi voida kävellä täältä kotiin.
”Sinäkö nenäkäs? Ei kai. En varmasti muista sinun komennelleen minua koskaan”, hän sanoi ja kohautti olkiaan.
”Ja jos komentelit, liekö olin kovin kuuliainen.”

"Et sekuntiakaan, koskaan." Samuel onnistui esittämään epätoivoista äärettömän hyvin.
"Sillä saralla surkein opetettavani koskaan. Et ole kuuliainen vieläkään."

Aida nauroi.
”Toivottavasti Yvette aiheuttaa vähemmän mielipahaa sillä saralla.”

"... Oh." Samuel värähti. Yvette osasi olla jopa tylsä. Nainen ei haastanut häntä kuin aniharvoin.
"Paljon vähemmän."

”En tiedä, pitäisikö minun olla onnellinen siitä, että tapasit jonkun mielenkiintoisen – vaikka olisit sen tähden kuollut mies”, Aida pohti ja kosketti huuliaan mietteliäänä.

"Mitähän sinä tuolla tarkoitat?" Samuel ei nyt seurannut Aidan ajatuksia. Oliko se ihmekään.

”Omalaatuista tuttavuuttasi”, Aida vastasi.
”Hän tuntuu tehneen sinuun vaikutuksen. Sitä ei tunnu tapahtuvan kovin usein.”

Teräksenharmaat silmät siristyivät kevyesti.
"Olisi naurettavaa jos olisin jokaisen naisen olemassaolosta vaikuttunut."

”Se olisi”, Aida myönsi huvittuneena hymyillen.
”Tunnut ajattelevan häntä paljon. Kun kyse oli yhdestä yöstä ja haluat jatkaa Yveten kanssa. Sitä ei kannata ehkä kertoa hänelle.”

"Hei! Et voi syyttää. Harvat ihmiset komentelevat minua." Ehkä se oli mitä Samuel kaipasi. Vertaistaan ihmistä.
"Ei, en ajatellut kertoa. Ehkä vain vihjaan että Yveten ei tarvitse varoa minua ihan niin paljon."

”Ei, en ole asemassa syyttää ketään”, Aida nyökkäsi ja poimi lasin takaisin käteensä, siemaisten shampanjaa mietteliäästi. Se kupli ihastuttavasti.
”Jos todella haluat jatkaa vaimosi kanssa, olen varma, että saatte sovittua jotenkin.”

"Olet nimenomaan ainoa joka voisi." Samuel huomautti. Aida oli ottamassa rehellisesti eron. Samuel halusi yrittää, ihan jo oman mukavuutensa vuoksi. Julkisen mukavuutensa. Mitä sitten jos kotona olisi vähän helvettiä?

”Kun katsoo tätä viikkoa, en olisi niin varma”, Aida vastasi ja otti pidemmän kulauksen lasistaan. Hän oli sysännyt Simonin ja avioliiton hyvin lahjakkaasti mielestään.

"Olet samanlainen, joten sinulla on oikeus." Samuel huomautti.
"Ja sitä paitsi, se nyt oli typerää mennä naimisiin, tehän olette aina Elin kanssa olleet tehdyt toisillenne. Idiootit."

”Voi kiitos”, Aida nauroi hyväntuulisesti rinnastukselle mieheen itseensä ja polskaisi vienosti vettä Samuelin suuntaan.
”Voisinpa väittää sinun olevan väärässä, mutta kieltämättä joudun myöntämään olleeni aivan toivoton idiootti. Koko ikäni”, hän sanoi päätään pudistaen ja tyhjensi lasinsa.

"Ei kestä kiittää. Kerron mielelläni sinulle aina kun olet idiootti." Samuel teki sen ihan pyytämättäkin.

”Minähän sanoin, että olet todellinen herrasmies”, Aida vastasi nauraen.
”Oletko juonut pääsi täyteen?”

"Sinä tiedät että pääni on täynnä vasta kun ehdottelen seksiä sohvalla, mutta ehkä se on hyvä jos en ole siinä pisteessä." Samuel naurahti ja nousi paljusta kun totesi sen juomapullon tyhjäksi. Jääkööt ulos, hän siivoaisi huomenna. Mies kuivasi itsensä pyyhkeeseen, värähtäen kylmästä viimasta.

Vedestä nouseva Aida pudisteli päätään nauraen ja vapautti hiuksensa huolettomalta nutturalta. Kylmä nipisti mukavasti, herätti hänet tuntemaan olevansa elossa.
”Älä huoli – niin hurmaava kuin oletkin, tuskin saisit minua suostumaan”, hän sanoi, taputti Samuelin poskea ja suuntasi sisälle etsimään vaatteitaan. Ehkä olisi aika ryhdistäytyä ja mennä kotiin kohtaamaan Simon.

"Sen takia se ei olekaan hyvä idea. Kamala kolaus miehiseen egooni." Samuel nauroi. Hän voisi vain kuivata itsensä ja kaatua sänkyyn.

”Voin kuvitella”, Aida hyrisi vetäen mekon uimapuvun päälle ja juoksutti sormet läpi kesyttömistä, punaisista hiuksistaan.
”Sait ainakin osan viimeisestä toiveestasi, joten minun on aika mennä. Kiitos ihanasta illallisesta”, hän sanoi ja kiersi kätensä miehen ympärille halaukseen, kurottuen painamaan suukon Samuelin poskelle.
”Toivottavasti kaikki ratkeaa parhain päin.”

Samuel halasi naista hymyillen. Ainakin olo olisi hetken parempi. Ystävän seura helpotti.
"Eiköhän. Nähdään. Ja selvitä sinä asiasi."

”Kiitos”, Aida vastasi ja soi miehelle huvittuneen katseen olkansa yli, ennen kuin veti valkean villakangastakin päälleen ja katosi Lontoon yöhön. Matka Harrington Roadilta kotiin ei ollut pitkä, ja kylmänkostea yö pitäisi hänet hyvin hereillä – selvittäisi jopa päätä tarpeeksi, jotta hän ei vaikuttaisi humaltuneelta kohdatessaan Simonin.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   Ke Tammi 17, 2018 5:59 pm

Torstai 18. tammikuuta 2018, 21:02, Harrington Road

Ovikello soi päättäväisesti ja hieman päättäväisemmin, jos ovi ei avautunut tarpeeksi nopeasti. Ehkä Samuel halusi sulkeutua maailmalta, mutta Aida uskoi miehen tarvitsevan ystävän tukea ja olkapäätä vielä vähän enemmän. Niinpä viestiteltyään miehelle turhaan nähtyään vähemmän kuin imartelevat lehtijutut hän oli tullut suoraan kuvauksista Samuelin asunnon ovelle Harrington Roadille.
”En ole lähdössä, ennen kuin avaat oven”, hän totesi oven läpi ja juoksutti sormet läpi tuulentuivertamista, kesyttömistä kastanjanpunaisista hiuksistaan. Musta villakangastakki oli vedetty puolihuolimattomasti purppuranvärisen, reisimittaisen mekon päälle.
”Luupää”, Aida lisäsi ja tuuppasi ovea kevyesti mustan mokkanahkanilkkurin kärjellä.

Asunto olisi ollut kuin pommin jäljiltä, jos sitä ei olisi siivonnut kukaan. Samuel ei tosiaan halunnut nähdä ketään. Edellisesti suihkusta taisi olla juuri yhtä kauan kuin hän oli ollut töissä viimeksi (kolme päivää sitten) ja yllä oleva t-paita ja bokserit vähintään yhtä vanhat.
"Mene pois!" Kuului luksusasunnon sisäpuolelta, varsin vaimeasti ja vailla sivaltavaa sävyä, joka huippukokin äänessä oli yleensä läsnä. Laiskasti aamutakkia päälleen vetäen Samuel asteli ovelle ja hipaisi suklaanruskean sängen peittämää leukaansa.
Samuelilla ei koskaan ollut sänkeä.
Mies avasi oven, haroen pystyssä olevaa reuhkaansa.
"Avasin oven, menetkö nyt?"

Aida tutki Samuelin olemusta hetken huolissaan ja pujahti sitten sisään.
”En tietenkään mene”, hän vastasi ja yritti työntää oven kiinni, ”näytät siltä, että tulin juuri oikeaan aikaan.”

Samuel ei jaksanut tapella vastaan. Mies väisti ja nosti kädet ilmaan. Hän oli väsynyt. Puhelin oli pois päältä ja työpuhelimesta pääsivät läpi vain omat ravintolat.
"Entä jos haluaisin olla yksin?"

Aida pujottautui tottuneesti ulos takistaan ja heilautti sen naulaan. Sitten hän kääntyi katsomaan miestä uudelleen, jäänsiniset, kissamaiset silmät huolesta siristyneinä.
”Haluatko?”

"Sitä ihmiset yleensä tarkoittavat kun laittavat puhelimensa pois päältä." Samuel huomautti laiskasti. Hän oli mennyttä, kuollut mies.

”Sinun onneksesi minä en usko sitä”, Aida vastasi ja kosketti miehen käsivartta.
”Näytät todella hyvältä.”

Samuel vilkaisi Aidaa hyvin väsyneesti.
"Onko tämä todellakin hetki sarkasmille?"

”Kyllä”, Aida vastasi ja katseli miestä onnettomalla myötätunnolla, pää kallistuen.
”Uskon, että kaipaat ystävää juuri nyt ja viivyn täällä niin kauan, että tajuat sen itsekin.”

"Ihanaa." Jos he käyttäisivät sarkasmia, Samuelkin aikoisi käyttää. Hän huokaisi raskaasti ja lysähti sohvalle. Keittiössä pilkisti pizzalaatikko. PIzzalaatikko.

Aida katseli pizzalaatikkoa hetken, huokasi ja kääntyi takaisin miehen puoleen. Hän istui Samuelin viereen, hivuttautui päättäväisesti lähemmäs välittämättä siitä, ettei ystävä ollut käynyt suihkussa useampaan päivään, ja kiersi käsivartensa miehen ympärille.
”Olen pahoillani, että olet tässä tilanteessa.”

Samuel huitaisi kädellään kevyesti ja haroi hiuksiaan.
"Minä menetän vielä kaiken. Aivan kaiken. Helvetti, Aida, päädyn vielä kodittomaksi pummiksi."

”Ne ovat roskalehtiä”, Aida vastasi nojaten päätään miehen olkapäähän, kieltäyen irrottamasta halaustaan Samuelin ympäriltä.
”Kaikki on kamalaa juuri nyt, ja ehkä avioliittosi on ohi, mutta asiat kääntyvät vielä paremmaksi.”

"Roskalehtiä? Tiedäthän sinä että ne samat lehdet julkaisevat myös ravintoloideni arvosteluja? Ainakin osa niistä? Aida, minä kuolen. Olen McDonaldsin kassalla vuoden loppuun mennessä. Urani on ohi, loppu." Hän ei enää tiennyt mitä tekisi.
"Näitkö sen? Hän käytännössä sanoi minun olevan juoppo narsisti ja sarjapettäjä. Helvetin helvetti."

”Vaikka olisit kaikkea sitä, ihmiset rakastisivat silti ruokaasi”, Aida protestoi, rutisti Samuelia ja suoristautui halauksesta istumaan miehen vierelle. Hän nojasi toisen käsivartensa sohvan selkänojaan ja silitti toisella ystävänsä käsivartta.
”Yvette on vihainen ja syöttänyt lehdistölle taruja. Mikset vaadi väärää tietoa vedettäväksi takaisin? Tai haasta lehtiä oikeuteen, jos he jatkavat valheiden levittämistä?”

"Eivät, jos he uskovat sellaista. Maine on tärkeä asia. Saa olla vähän kusipää, mutta ei narsisti." Samuel ynähti ja hieroi kasvojaan kyllästyneenä.
"Oletko joskus kuullut heidän korjaavan juttujaan ilman näyttöä? Ja kenenhän meinaat todistavan puolestani? Murielin? Jonka muuten onnistuin pamauttamaan raskaaksi!" Mies ponkaisi ylös ja tukisti hiuksiaan. Helvetti.

”Sinä mitä?” Aida toisti järkyttyneenä ja painoi käden suulleen.

"Tempestin sisko. Raskaana." Samuel toisti.
”Minun."

Se sai Aidan sanattomaksi. Hän tuijotti Samuelia suulle painetun käden yli epäuskoisena ja tunsi olonsa vienosti pahoinvoivaksi. Voi luoja.
”Mitä aiot tehdä?” hän kysyi kasattuaan itseään.

Samuel oli voinut pahoin siitä asti. Helvetin perkele.
"Näetkö minut isänä? Ihan oikeasti?"

”En, en kai”, Aida vastasi, nojasi kyynärpäät reisiinsä ja pujotti sormet hiuksiinsa miestä tuijottaen.
”En aivan… Sinä siis petit Yvetteä Tempestin sisaren kanssa, ja kyseinen sisar on nyt raskaana. Yvette on vihainen ja haluaa erota? Ja levittää sinusta kamalia tarinoita mediaan?”

Samuel kuunteli kertomuksen. Se kuulosti jonkun muun sanomana pahemmalta.
"Ei hän varsinaisesti tarinoita. Pieniä sivulauseita, suurella merkityksellä. Ja vihainen on aliarviointi. Käy katsomassa päämakuuhuonetta. Sen remontti alkaa ylihuomenna."

”Ehkä luotan vain sanaasi”, Aida vastasi ja räpäytti muutaman kerran yrittäen sisäistää sotkun, johon Samuel oli itsensä pelannut.
”Kertoiko Tempestin sisar, Muriel, sinulle raskaudesta vai mistä sait tietää?”

"Kertoi. Viime sunnuntaina. Ai niin, haluatko kuulla vielä miten hieno mies olin? Menin sänkyyn hänen kanssaan uudelleen, Yvetten marssittua ulos kun hän oli pistänyt makuuhuoneen paskaksi!" Samuel ravasi hermostuneena ympyrää.

Aida hengitti hitaasti ulos. Se oli… Paljon sisäistettävää.
”Hän odottaa siis sinun lastasi. Tiedätkö, mitä hän aikoo tehdä sen suhteen? Mitä sinä sanoit hänelle?”

"Ai mitä sanoin?" Samuel puri huultaan. Rautainen maku tulvahti suuhun. Hän oli kuollut mies. Dead man walking.
"Hän aikoo pitää sen." Tai ainakin synnyttää, mutta se oli miehelle jo sama asia eikä adoptio ollut ainakaan vilahtanut vaihtoehtona.
"Et halua tietää mitä sanoin."

Aida tuijotti miestä levottomalla epätietoisuudella. Jokin kylmä liikahti vatsassa.
”Mitä sinä sanoit naiselle, jonka saatoit vahingossa raskaaksi?”

Samuel vilkaisi virheettömästi valkoiseksi maalattua kattoa, johon heijastui massiivisen kattokruunun täydellisen pehmeä valo. Kun hän ajatteli sanojaan, kasvoilta pakeni väri.
"Sanoin että lopeta se. Se on kasa soluja. Millaisen elämän kuvittelet antavasi, haluatko tosiin lapsen näin. Että kävelen ulos koko tilanteesta, että on edes hieman vähemmän lapsuustraumoja."

Aida tuijotti miestä jälleen sanattomana.
”Minä… Tiedätkö, minä aina puolustan sinua muille ja katson läpi sormien asioita, joita teet, koska tiedän, että sinussa on niin paljon hyvää, mitä et jostain syystä anna muiden nähdä. Mutta tämä – Samuel. Miten saatoit?”

Hän oli hirveä mies. Kamala. Elitistinen kusipää.
"Minä tiedän." Jos Aida kyseenalaisti hänen toimintansa, silloin hän oli ylittänyt kaikki mahdolliset rajat. Nainen oli aina jostain naurettavasta syystä hänen puolellaan.
"Sen jälkeen lohdutin häntä." Hän muisti sen sekavan päivän liian selvästi. Voi kun sen olisi voinut unohtaa sen päivän. Olisi ollut helpompaa.
"Ennen kuin hän lähti, taisin luvata etten unohda yhtään syntymäpäivää tai joulua. Ja lupasin maksaa ponin. Vittu ponin."

Samuel todella oli järjestänyt itsensä sotkuun. Poni sai Aidan kohottamaan punertavia kulmiaan ja pudistelemaan hämmentyneenä päätään. Kai mies oli toiminut paremmin alkujärkytyksen jälkeen – ja toimisi varmasti oikein tulevaisuudessa.
Samuel oli hyvä mies, sanoi maailma mitä tahansa tai sanoi Samuel itse mitä tahansa. Aida halusi uskoa niin.
”Se on parempi”, hän sanoi juoksuttaen sormet läpi hiuksistaan.
”Saiko Yvette tietää? Siitäkö hän raivostui?”

Samuel lysähti istumaan lattialle ja kaatui sitten selälleen upottavalle, helvetin ökyhintaiselle nukkamatolle.
"Mmh'hm. Siitä nimenomaan. Ihmettelen ettei hän ole vielä lipsauttanut sitä lehdille. Siitä vasta jumalauta riemu repeäisi." Hän hieroi kasvojaan väsyneenä. Jokainen solu huusi väsymystä.

Aida katseli miestä neuvottomana, tietämättä tunteako raastavaa myötätuntoa vai halua heittää Samuelia jollakin.
”Ymmärrän, miksi olet tolaltasi. Mutta paras ratkaisu ei ole varmastikaan piileskellä täällä ja manata tulevaisuutta kodittomana McDonald’s-kokkina”, hän vetosi.

"... Älä enää ikinä mainitse sitä amerikkalaisen paskaruoan ruumiillistumaa ja kokkia samassa lauseessa jos olen huoneessa. Voin muutenkin jo huonosti." Mies murahti matalasti. Hrrh. Ajatuskin.
"Teen minä töitä. Noin 15 tuntia vuorokaudessa."

Aida nousi ylös ja seisahtui selälleen vajonneen miehen vierelle, katsellen Samuelia myötätuntoisin silmin. Jostain syystä miehellä oli paikka hänen sydämessään. Hän laskeutui kyykkyyn ja kosketti miehen sänkistä poskea.
”Oletko harkinnut suihkua? Se voisi tehdä olosi paremmaksi.”

"Jos en käy suihkussa, ehkä tukehdun paskaani." Samuel mutisi kasvoille jääneiden käsien takaa. Se tuntui jo ratkaisulta.

Aida väänsi käsiä päättäväisesti pois kasvoilta.
”Mistä lähtien sinä olet ollut luovuttaja?” hän kysyi.

"Siitä vitun sekunnista kun se vitun Pikkuloinen päätti pesiytyä siihen helvetin kamalaan naiseen." Samuel ärähti, siirtäen kädet kasvoiltaan.

Samuel-paralla oli vaikeaa. Sotku, jossa mies oli, oli aivan kamala. Mutta rajansa kaikella.
Aida huokasi ja löi sitten miehen poskea avokämmenellä.

Mies säpsähti lätkäisyä.
"Ei hitto, naiset, vaihtakaa edes poskea!" Mies nousi istumaan, hieraisten sängen peittämää poskeaan.
"Ihan tiedoksesi, hän kutsuu itse sitä pikkuloiseksi. Ja minä häntä kamalaksi naiseksi ja hän minua elitistiseksi kusipääksi. Tai kamalaksi mieheksi."

Aida soi Samuelille hymyn ja silitti lyötyä poskea nyt hellemmin.
”Mukava kuulla. Nyt, ole mies ja mene suihkuun.”

Mies avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta sängen tuntu poskella sai hänet irvistämään.
"Mennään, mennään..." Hän nousi ylös ja lähti kylpyhuoneeseen.
"Ota juotavaa tai mitä haluat." Hän huikkasi ennen kuin katosi suihkun kohinaan.

Helpottuneena siitä, että sai miehen ravistautumaan jalkeille ja pesulle, Aida istui takaisin sohvalle, keräsi hetken Samuelin sotkun hajauttamia ajatuksiaan ja laittoi sitten Elille viestin olinpaikastaan – yrittäen viisastua lukemattomista riidoista Simonin kanssa. Simon oli yrittänyt soittaa kolmesti ja jättänyt kaksi viestiä, mutta Aida ei uskaltanut lukea niitä.
Voi taivas, Samuel. Mies oli todella järjestänyt itsensä pulaan tällä kertaa.

Samuel kävi melko pitkässä suihkussa ja ajoi sen sängen pois. Sileät kasvot saivat hänet näyttämään aina enemmän ihmiseltä ja vähemmän rentulta. Hän palasi kylpytakissa, haroen kosteita hiuksiaan.
"No niin, kävin suihkussa. Onnellinen?"

”Kyllä”, Aida vastasi sohvalta ja soi miehelle silmät kissamaisesti siristävän hymyn.
”Sinua on mukavampi halata näin, ja vaikutat siltä, että voisit olla halauksen tarpeessa. Olet järjestänyt itsesi aikamoiseen pulaan – mutta tiedän, että asiat järjestyvät.”

"Järjestyvät? Järjestyvät? Aida. Kuuntelitko yhtään?" Ja hän oli silti jättänyt puolet kertomatta.
"Millainen mies kuristaa raskaana olevan naisen tajuttomaksi, kun hän pyytää sitä?"

”Sinä mitä?” Aida kysyi silmät järkytyksestä suurina.
”Hyvä luoja, Samuel, mitä järjellesi on tapahtunut?”

"Hän pyysi sitä! Ja minä kuvittelin että hän varoittaisi ennen kuin... Niin. Jestas!" Samuel huokaisi.

”Mitä sinä oikein ajattelet?” hän kysyi päätään epäuskoisena pudistaen.
”Sekoittaako Muriel pääsi niin täysin, että päädyt tekemään toinen toistaan itsetuhoisempia päätöksiä vai mistä on kyse?”

"Sekoittaa!" Hetkinen.
Hetkinen.
"Siis..." Tätä ei voisi oikein pelastaa.

Aida kohotti kulmiaan ja tuijotti miestä.
”Et tiedä, miten onnellinen olen puolestasi, jos löydät jonkun, joka tekee niin – mutta Samuel, on parempiakin tapoja käsitellä sellaisia tunteita…”

Samuel haroi uudelleen hiuksiaan.
"Ei minun pitänyt sanoa niin. Unohda se. Jestas. Helvetti. Ei se ole mitään, ihan kuin minä nyt kantaisin häntä kylpyyn tai tekisin aamiaista."

”Samuel, on ilmiselvää, että jotakin Muriel sinulle tekee”, Aida huomautti.
”Voit yhtä hyvin myöntää sen.”

"Nuh huh." Mies tuhahti kypsästi. Ei, ei hän voisi. Muriel vain ajoi hänet hulluksi. Olemalla sellainen omalaatuinen, kamala nainen.
Ryhdistäydy mies.

Aida ravisti päätään ja hymyili.
”Sinä olet aika komeassa sotkussa”, hän huomautti, ”mitä haluat tehdä? Aiotko edelleen yrittää paikata liittoa Yveten kanssa vai onko se ohi?”

"En kai? Ihanko totta? Aida, jumalauta, minä tiedän olevani vitullisessa kusessa." Samuel puuskahti nyrtyneenä.
"En helvetissä. Se on ohi."

”Haluatko nähdä Murielin uudelleen?” Aida kysyi päätään kallistaen.

Samuel mulkaisi naista pahasti. Nyt hiljaa. Aida kokeili vaarallisia vesiä. Hyvin vaarallisia.
Niitä kartoittamia vesiä, joista Samuel ei itsekään tiennyt.

Aida ei ollut koskaan suostunut säikkymään Samuelia ja kohotti vain toista kulmaansa korkeammalle.

Samuel teki saman, kohottaen toista surumielisesti asettunutta kulmaansa.
Ei, Aida, ei tänään.

”Jos Yvette ei ole tuonut tulevaa lastasi yleisön tietoon, tiedät varmasti olevan mahdollisuus, että hän tekee niin”, Aida huomautti.
”Olisi varmaan eduksi, jos tietäisit, mitä haluat ja mitä aiot tehdä, jos niin käy.”

"Totta helvetissä minä tiedän, hän vain odottaa sitä oikeaa hetkeä." Samuel sihahti. Perkeleen kiero akka.
"En minä tiedä. Aida, ei minusta jumalauta ole kasvattamaan mitään kakaraa."

”Kuulostat kuitenkin siltä, että pidät kakaran tulevasta äidistä”, Aida vastasi.
”Se on jotain, mitä sinun kannattaisi miettiä – jos pelkäät päätyväsi kodittomaksi ja menettäväsi kaiken. Millaisen kuvan sinusta voi medialle antaa.”

"Kauhean. Kauhean! Se ei ole mitään uutta!" Samuel ei helvetissä halunnut myöntää pitävänsä Murielista, edes kun nainen oli kuulemassa.

Aida nojasi kyynärpäät polviinsa ja leuan kasvojensa ympärille kuperrettuihin käsiin katsellen miestä.
”Mitä sinä aiot tehdä? Kai sinä puolustat itseäsi Yvetteä vastaan?”

Samuel veti syvään henkeä.
"Ei auta kuin odottaa että hän sanoo jotain mihin voin oikeasti takertua ja lähettää hänen peräänsä asianajajan tai maksaa hänet hiljaiseksi."

”Voit myös käyttäytyä kuin se hyvä mies, joka toivon sinun olevan, ja tarjota konkreettista todistetta sille, että Yvette valehtelee”, Aida vastasi.
”Olla esimerkiksi kuristamatta raskaana olevia naisia tajuttomaksi ja sen sijaan kantaa vastuusi ja tarjota heille tukea vaikeassa tilanteessa.”

Samuel mulkaisi Aidaa uudelleen.
Muriel oli pyytänyt. Hitto soikoon.
"Minä lupasin maksaa opiskelut. En tiedä edes miksi hän kertoi. Hän ei halunnut muuta kuin että maksan opiskelut. Ja sen ponin jos pikkuloinen haluaa ponin."

”Hän ei halunnut vai hän ei osannut sanoa toivovansa enemmän?” Aida kysyi kohottaen kulmaansa.
”Samuel, sinä olet käyttäynyt niin rumasti, että voin huonosti. Jos olet huutanut Murielille, käskenyt päättää raskauden, sanonut lastanne kasaksi soluja ja kertonut, ettet halua mitään tekemistä asian kanssa – sanoisiko hän sinulle, jos toivoisi tukea?”

Samuel sukaisi hiuksiaan hermostuneena.
"Ei. Mutta hän on ylpeä ihminen, sellainen joka tuskin pyytäisi apua vaikka olisin itkenyt riemusta! Hän on helvetin itsepäinen, itsevarma, omituinen ja seksikäs nainen, josta ei ota vittu mitään selvää!"

”Joten, eikö se älykäs, hyvä mies, joka minä edelleen hirmuisesti toivon sinun olevan, kantaisi vastuunsa ja olisi Murielin tukena?” Aida haastoi nousten seisomaan, jäänsiniset silmät välkähtäen.
”Hän on raskaana sinun takiasi. Se ei ole jotain, mistä voit vain pestä kätesi.”

Samuel katsoi naista pitkään, miltein luonnottaman teräksenharmaat silmät leiskuen.
"Niin on! Hän odottaa sitä hiton pikkuloista, jolle voi tulla minun surusilmäni tai..." Samuel nielaisi. Hänen pitäisi myöntää. Kuolleen lisäksi hän oli tuomittu mies.
"En ole hyvä mies toiveiden voimalla."

”Voit edes yrittää olla”, Aida vetosi katsahtaen miestä pettyneenä.
”Sinä olet aiheuttanut sotkusi ihan itse. Ja sinun takiasi Murielin elämä tulee muuttumaan peruuttamattomasti, jos hän saa lapsesi. Joten kysy häneltä, miten hän voi. Kysy, saatko mennä mukaan lääkärin tapaamisiin. Kysy, saatko olla hänen tukenaan tai miten voit auttaa häntä. Näytä minulle, etten ole typerys, kun uskon sinuun.”

Samuel huokaisi raskaasti. Niin, se oli hänen syynsä.
"Minä..." Samuel ei usein katkonut lauseitaan epävarmuuden iskiessä. Sitä sattui suunnilleen yhtä usein kuin täydellisiä auringonpimennyksiä näki.
"M-minä..:"

Aida kallisti päätään odottaessaan ja tutki miehen komeita, surumielisiä kasvoja.
”Sinä?” hän kannusti.

Samuel pudisteli päätään.
"Ei mitään."

”Ole hyvä mies, Samuel”, Aida vetosi ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan.
”Tiedän, että kykenet siihen.”

"Minä voin maksaa opiskelut, voin osallistua kuluihin. Muuhun minusta Aida ei ole." Ei, hän ei voisi myöntää sitä aiemmin. Ei.

Aida tutki miestä siristyvin, kissamaisin silmin ja kohotti toista kulmaansa.
”Olenko minä typerys, kun uskon sinuun?”

"Se on kaikki mihin minä pystyn. Aida, en minä ole isämateriaalia." Eikä mitään muutakaan, olihan se jo nähty tämän avioliiton kanssa.

Aida huokasi ja vajosi istumaan sohvalle. Hän jatkoi miehen tuijottamista, nyt haikein, pettynein silmin.

"... Älä katso minua noin. Aida, ei." Ystävän pettymys kirpaisi. Luoja. Ei hän voisi. Ei.
"Molemmat ovat paremman arvoisia. Jos olen rahasumma tilillä, Muriel voi löytää paremman miehen olemaan se mies joka minä en ole. Isä."

Aida huokasi uudelleen haikeammin. Hän ei irrottanut suurien, jäänsinisten silmien katsetta miehestä, mutta räpäytti niitä surumielisesti, heijastaen niihin särkyvän sydämensä.

"Helvetin nainen." Samuel murahti, mennen kaatamaan itselleen reilun lasillisen konjakkia. Mies katseli ruskeaa nestettä lasissa.
"Tyttökulta, minä olen hirveä mies. En sellainen, johon kenenkään naisen pitäisi koskaan sekaantua, saati tulla sidotuksi lapsella. Tai jollain vielä sitovammalla."

”Tule tänne”, Aida pyysi ja taputti sohvaa vieressään.
”Ja kerro minulle, miksi sinä olet hirveä. Olen tuntenut sinut melkein puolet elämästäni, etkä ole koskaan ollut minulle hirveä.”

"Se että olet tuntenut minut miltein puolet elämästäsi, tukee vain argumenttiani." Samuel hymähti, siirtymättä sohvalle heti. Hän kuitenkin istui lasi käsissään alas, tukien kyynerpäät reisiinsä ja roikotti päätään lyötynä. Suihkusta kosteat hiukset karkasivat peittämään surumielisiä kasvoja.
"Olen hieman sovinistinen, egoistinen je elitistinen kusipää työnarkomaani. Haluatko muuta?"

Aida kosketti lempeästi kosteita hiuksia, silitti niitä lohduttaen.
”Ehkä, mutta olet myös paljon muuta”, hän vastasi.
”Miksi meidän pitkä tuttavuutemme tukisi argumenttiasi?”

"Kysyppä maailmalta mielipide siihen minkä ikäiseen aikuisen miehen on hyväksyttävää sekaantua, voisit yllättyä." Mies hymähti vaisusti. Ei, hän ei osannut katua. Samuelia nyt olisi voinut sanoa löyhämoraaliseksi tässä asiassa.

Aida nauroi huvittuneena kehräten.
”Mitä merkitystä sillä on?” hän vetosi.
”Minun silmissäni olit aina hyvä mies.”

"Sinä oletkin hyvin omalaatuinen ihminen siinä suhteessa." Samuel veti hiuksia kasvoiltaan. Mies näytti oudolta.
"Hän on upea nainen. Parempi kun pysyn kaukana."

”Ehkä hän on yhtä omalaatuinen ihminen tässä suhteessa”, Aida vastasi ja nojautui rennosti sohvan selkänojaa vasten.
”Kunnioita häntä sen verran, että annat hänen tehdä itse päätöksen, haluaako hän sinua elämäänsä.”

"Aida." Samuel totesi painokkaasti.
"Katso vähän mihin avioliittoni päättyi. Ei."

Aida läpsäisi miehen kosteaa takaraivoa painokkaasti.
”Mitä minä juuri sanoin? Luupää.”

Samuel ähkäisi.
"Jumalauta älä lätki. Kallista konjakkia ja perkeleen kallis matto." Hän otti kulauksen lasistaan.
"Kunnioitan häntä pysymällä kaukana."

”Se on kunnioituksen vastakohta, luupää”, Aida vastasi ja läpsäisyn sijasta tukisti nyt miehen tuuheita hiuksia.
”Anna hänen valita.”

"Aida!" Samuel ärähti.
"Ihan oikeasti, jumalauta. Minä kuristin hänet tajuttomaksi. Olkoonkin, että että se oli vahinko."

”Se ei ollut kovin viisasta”, Aida vastasi säikkymättä miehen ärinää.
”Aiotko tehdä niin uudelleen?”

"En! Hitto, minä luotin siihen että hän antaa ilmi että se on liikaa eikä anna tehdä niin, jestas!" Samuel pärskähti vaisusti.
"Tappaa vähän tunnelmaa, tiedätkö."

Aida tukisti miestä uudelleen, napakammin. Nyt.
”Olet paha, paha mies, mutta et hirveä mies – toivon niin”, hän sanoi, ”ja jos et aio tehdä niin uudelleen, missä vika?”

Samuel irvisti ja taipui otteen suuntaan. Auts.
"Sinä tiedät että minä vain pidän tuosta?"

”Totta kai tiedän”, Aida vastasi huvittuneena hymyillen.
”Samuel, anna hänen valita.”

"En." Samuel vastasi suoraan. Se ei olisi vaihtoehto. Eikä Muriel edes pitäisi hänen kaltaisesta miehestä.

Aida tukisti miestä uudelleen. Väärä vastaus. Aivan väärä vastaus.

"Minä en ihan oikeasti luovuta, vaikka repisit hiukseni irti!" Mies ärähti.

”Joten mieluummin murjotat täällä, omassa liassasi, pizzaa tilaten, ja odotat sopuisasti, että Yvette vie sinulta kaiken, mistä välität”, Aida huomautti.
”Se kuulostaa hyvältä.”

"Kuulostaa joltakin mitä ansaitsen juuri nyt." Samuel huomautti, ottaen kulauksen.
"Sellaisia asioita kamalat miehet ansaitsevat. Ja meillä on avioehto, ei hän saa kuin kaksisataatuhatta.”

”Ryhdistäydy”, Aida vastasi.
”Milloin sinä olet alkanut rypeä itsesäälissä ja murjottaa?”

Samuel nielaisi. Mistä lähtien?
"Siitä lähtien kun yksi saatanan nainen vie järjen."

”Voi luoja, Samuel!” Aida vastasi silmät välkähtäen, tulta äänessään.
”Sinä olet säälittävä tällä hetkellä. Istut täällä rypemässä omassa liassasi, koska yksi saatanan nainen vie sinulta järjen, valitat joutuvasi kodittomaksi ja olevasi hirveä mies, ja ratkaisusi tilanteeseen on jatkaa täällä istumista sen sijaan, että ryhdistäytyisit, kantaisit vastuun teostasi ja antaisit Murielin itse päättää, mitä ajattelee sinusta?”
Nainen läpsäisi miehen takaraivoa uudelleen.
”Olet Samuel Locksley, herran tähden. Vähän ylpeyttä!”

Samuel peitti lätkäistyn takaraivon kädellään. Helvetti soikoon. Mies ponkaisi seisomaan, kylpytakki valahti auki. Luojan kiitos alla oli bokserit, vaikka mitäpä Aida ei olisi hänestä jo nähnyt.
"Jumalauta! Aida, minä en halua sotkea tätä enempää! Vittuako minä muka tekisin, pamahtaisin pohjoiseen joku vitun ruusu kourassa? Ei helvetti, ihan oikeasti! Ja ihan kuin hän edes arvostaisi tällaista mulkkua, hän tietää olevansa parempi kuin elitistinen mätisäkki!"

Aida nousi seisomaan ja tuijotti miestä hätkähtämättä, kesytön liekki silmissään.
”Millä ylimaallisella oikeudella sinä tiedät ja päätät, mitä joku muu ajattelee sinusta? Ehkä sinun pitäisi tehdä juuri niin. Pamahtaa pohjoiseen joku vitun ruusu kourassa.”

"Sehän olisi hilpeää! Hän syöttäisi sen minulle - ja se on vain parhaimman tapauksen skenaario!" Samuel ei ollut nyt kovin vastaanottavaisella tuulella. Miestä itketti kaiken sen vellonnan alla, muta hän ei ollut koskaan olut hyvä ilmaisemaan sellaisia tunteita.

”Sinä et tiedä sitäkään. Sinä et ole kaikkitietävä, vaikka joskus sitä esitätkin”, Aida haukahti takaisin.
”Mutta sinulla on valta korjata sotkusi ja tehdä jotain muuta kuin murjottaa rypemässä itsesäälissä ja katsoa, kuinka elämällesi tapahtuu asioita. En ole koskaan pitänyt sinua luovuttajana. Älä ole sitä nyt!”

Mies kääntyi kylpytakin helmat lepattaen ja iski kätensä kivistä seinää vasten. Se polte ei tuntunut hyvältä.
"Kuvitteletko että pääsin tähän asti kuvittelemalla että en ole vähintään kaikkitietävä?" Samuel murahti matalasti, ääni värähtäen. Olkapäät nytkähtivät, miehen pidätellessä sitä tunnetta sisällään.

”Kuvittelen, että et ole idiootti, mutta käyttäydyt sellaisen tavoin nyt”, Aida vastasi kuumaverisesti ja katsoi punertavat kulmat painuen, kuinka mies purki raivoaan seinään ja sitten näytti kamppailevan itsensä kanssa.

Samuel ei ollut tainnut itkeä sen jälkeen kun oli pikkupoikana murtanut kätensä kun putosi puusta (johon äiti oli kieltänyt kiipeämästä). Nyt hän tuijotti lattialistaa silmät lasittuneina, pari kyyneltä poskella. Miksi tällainen helvetin soppa?
Ja silti hän lähinnä mietti miltä kamala nainen oli näyttänyt hänen asunnossaan aamiaisella.
Ei huonolta.

Aida räpäytti silmiään hämmentyneenä, tuli haihtuen. Olivatko nuo kyyneliä?
”Samuel”, hän vetosi myötätuntoisena ja siirtyi lähemmäs, kiertäen käsivartensa miehen vyötärölle halaukseen.
”Olen pahoillani.”

Samuel työnsi Aidaa kauemmas. Helvettiin siitä.
"Painu helvettiin." Ei, huippukokki ei käsitellyt tällaisia tunteita kovin hyvin.

”Enkä mene”, Aida vastasi, sydän onnettomasti takoen, kieltäytyen siirtymästä pois.
”Olen ystäväsi. Anna minun auttaa.”

"Mitä helvettiä sinä voit tehdä?" Miehen keho alkoi täristä kevyesti. Hän pohti pitäisikö ottaa lisää alkoholia, mutta se ei aina tuntunut hyvältä idealta. Hitaasti hän valui istumaan sille nukkamatolle.
"Olen alkanut mieltyä ajatukseen. Että olisi joku jolle jättää tämä kaikki joskus." Niin. Murielin lapsihan perisi kaiken mitä Samuel omisti, jos hän tunnustaisi lapsen.
"M-minä olen ihan oikeasti kiintynyt ajatukseen aviottomasta ä-äpärästä jonka äiti ei voisi nakata paskaakaan tällaisesta retkusta."

Aida vajosi miehen mukana. Hän voisi ainakin olla tässä ja halata vanhaa ystäväänsä, arvosti tämä sitä tai ei. Hän kosketti suklaanruskeita hiuksia hellästi.
”Olisiko niin kamala ajatus kysyä Murielilta, mitä hänelle kuuluu ja saisitko tulla mukaan lääkärin luo? Tai pamahtaa pohjoiseen ruusun kanssa?”

Samuel kohautti olkiaan. Ei se ruusu ehkä olisi ihan hänen tyylistään. Murielista sitten puhumattakaan. Tosin, oliko hänen tyylinsä tähänkään mennessä toiminut?
"Sinä voit toki lähettää hänelle viestin ja saada makua siitä miten tulinen hän osaa olla."

”Hänen pikkusiskonsa on parhaita ystäviäni”, Aida vastasi.
”Ja saat hoitaa omat viestittelysi, aikuinen mies. Sinun pitäisi ottaa häneen yhteyttä. Selvästi haluat tehdä niin.”

"Sitten voit kuvitella." Ai helvetti, Tiarnan. Tiarnanin Tempest.
"... Mitähän luulet, onko hän kertonut Tempestille?"

”En tiedä. Mutta Tempest ei ole lainkaan yhtä lempeä sinulle kuin minä, jos on”, Aida vastasi ja tutki Samuelin kasvoja.
”Mikä sinun olosi saa kaikkein kurjimmaksi tässä sotkussa?”

Ei tietenkään. Kuka olisi, jos kyse olisi omasta siskosta?
"Minä en koskaan, en jumalauta koskaan ole halunnut tahallani satuttaa ketään!" Eikä Samuel nyt viitannut Yvetteen.
"Vaikka minä olen kusipää, mutta olen aina yrittänyt olla sotkematta muita omaan paskaani, kohdella ihmisiä nätisti. Ja helvetti minä... Voi vittu."

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   Ke Tammi 17, 2018 5:59 pm

”Sinä..?” Aida kannusti miehen viereltä, jäänsiniset silmät pehmeinä ja myötätuntoisina.

Samuel älähti ja peitti kasvonsa, itkun ravistellessa miehen kehoa kunnolla.
"Se kaivaa minua. M-mitä sanoin. E-en minä... Helvetti, menin paniikkiin! Enkä siksi, että Yvette kuuli, vaan koska... koska... m-minä todella.. mmhm."

Aida ei voinut kuin halata Samuelia toivoen, että ele voisi tuoda edes hippusen lohtua.
”Koska sinä todella…?” hän kannusti lempeästi ja silitti miehen selkää.

"Pidän hänestä." Se ääni tuskin kantoi ja se oli hiljainen, epävarma, särkynyt. Ei mitään mitä Samuel yleensä oli.
"Se tekee tästä kaikesta vain pahempaa."

”Samuel”, Aida vetosi ja painoi kevyen suudelman miehen poskelle.
”Sinä olet hyvä mies, ja sinun pitäisi ottaa häneen yhteyttä tai marssia pohjoiseen ruusun kanssa.”

Samuel veti syvään henkeä. Huomenna olisi vapaa. Lauantainkin voisi järjestää. Hän ehtisi käymään.
"... Mitä teet huomenna?"

”Aamupäivällä minua saatetaan tarvita kuvauksissa, mutta pääsen ehkä karkaamaan”, Aida vastasi tutkien miehen kasvoja. Samuelin kyyneleet särkivät hänen sydäntään ja saivat hänet katumaan kovia sanojaan.
”Miksi? Kaipaatko minua?”

"Jos annan avaimet, tuletko päästämään remonttimiehille sen kun ehdit?" Hän oli ansainnut kyllä ne kaikki sanat. Jokaikisen niistä.

”Voin yrittää – tiedät, etten varsinaisesti loista täsmällisyydessä… Voin myös kysyä Eliä?” Aida ehdotti ja silitti ystävänsä suklaanruskeita hiuksia.
”Korjaavatko he makuuhuoneesi?”

Samuel nyökkäsi.
"Polttavat ja rakentavat sen uudelleen." Mies vastasi kuivasti.
"Yvette hajotti sen ison maalauksen sieltä. Sen jota odotin myyntiin viisi vuotta."

”Voi ei! Olen niin pahoillani”, Aida vetosi vilpittömästi.
”Voisikohan sen mitenkään korjata?”

"Ei." Maalauksesta ei tosiaan saisi mitään kunnollista enää kasaan. Ei ikinä. Se oli aivan riekaleina.

”Olen pahoillani”, Aida vastasi. Yvetteä tuskin saattoi syyttää raivosta.
”Ehkä voit löytää jotain yhtä mielekästä sen tilalle?”

"Yritys on kova. Jos löydät jotain vastaavaa, ihanan tunnelmallista ja massiivista jostain, kerro toki." Samuel oli kovin rakastanut sitä massiivista, tunnelmallista maisemamaalaustaan.

”Lupaan pitää silmäni auki”, hän lupasi. Ehkä Nestor, joka näytteli Rasputinia ja oli varsin intohimoinen taideharrastaja, osaisi antaa vihjeen tai kaksi.
”Kaikki tulee vielä järjestymään.”

"Mmm. Aida, annatko padin siitä pöydältä?" Hän voisi katsoa liput samantien. Vitut siitä avaisiko Muriel oven tai olisi tuo kotona, he eivät tavanneet ilmoitella toisilleen tulemisistaan.

Harvinaislaatuisesti Aida teki, mitä Samuel pyysi ja ojensi laitteen miehelle, vilkaisten tämän puuhia vienolla uteliaisuudella.
”Ikävöitkö Yvetteä?”

Samuel meni tottuneesti lentoyhtiön sivuille ja varasi itselleen lipun seuraavaksi aamuksi. Luojan kiitos ykkösluokassa oli paikka. Hän olisi saattanut jättää muuten menemättä. Ainakin sillä lennolla.
"En. Olen nauttinut rauhasta ja hiljaisuudesta, siitä ettei kukaan huuda tai nalkuta minulle. Se on rumasti sanottu, tiedän."

”Ei se ole rumaa”, Aida vastasi, ”ette olleet onnellisia yhdessä.” Hänen suupielensä nousivat hymyyn, kun hän näki mitä mies teki. Hän tiesi, että Samuel oli hyvä, viisas mies.

Samuel vilkaisi Aidaa, pyöräyttäen silmiään itselleen ominaisella tavalla. Niin että hän aivan varmasti näki oman takaraivonsa.
"Sen vitun ruusun jätän kyllä ostamatta. En halua tietää mihin sen saisi tungettua."

”Oletko varma? Kukilla voi olla tavattoman ihastuttavia seurauksia”, hän vastasi puolittain hymyillen. Aida oli aina pitänyt kukkien saamisesta ja kiittänyt usein miestään – tai tyttöystäväänsäkin – mieleenpainuvasti tultuaan yllätetyksi.

Samuel vilkaisi Aidaa.
"Kiitos ei."

”Mitä pahaa yksi ruusu voisi aiheuttaa?” Aida haastoi.

"Siinä on piikit. Kun olet työntänyt itse sellaisen sievään ahteriisi, saat tulla sanomaan minulle että on hyvä idea viedä Murielille ruusu." Samuel huomautti nuivasti.

”Olet aikuinen mies. Ehkä osaat puolustautua”, Aida nauroi hyrähtäen.

"Raskaana olevaa naista vastaan? Ehei." Sellainen määrä hormoneja riisui aseista. Muriel toki teki sen ilman niitäkin aika tehokkaasti.
Keskity. Luottokortin numero.

”Sitten sinulle ei kai jää muuta vaihtoehtoa kuin ilmestyä tyhjin käsin tai ottaa ruusu takapuoleesi”, Aida totesi taputtaen miehen olkaa toverillisesti.

"Mitäpä luulet kumman valitsen?" Samuel napautti takaisin, sulkien tabletin kun sivu ilmoitti onnistuneesta varauksesta. Onneksi aina oli valmiina laukku.

”No, olet aina pitänyt omituisista asioista…”, Aida vastasi olkiaan kohauttaen, huvittunut tuikahdus silmissään.

"En niin omituisista, kiitos vain." Samuel huomautti kuivasti. Huumori ei nyt oikein riittänyt.

”Voit aina laittaa hänelle ruokaa. Eikö hänkin kuulunut niihin, jotka rakastavat ruokaasi?” Aida ehdotti.
”Ruusun sijasta ilmestyä oven taakse ruokakassin kanssa.”

Mies katsoi Aidaa hetken, painaen sitten suukon naisen poskelle.
"Olet nero."

Aida nauroi ja soi miehelle lämpimän katseen.
”Mukavaa, että huomasit.”

"Psht, olen aina tiennyt sen. Mutta ei siitä tulisi mitään jos minä aina kertoisin sen syyttä." Samuel nousi ylös ja lähti keittiöön, napaten reseptikansion sormiinsa.
"Olet raskaana, mitä haluat syödä? Olettaen että voit syödä etkä oksenna kaikkea ulos."

"Mitä siitä tulisikaan", Aida kehräsi huvittuneena.
"En voi sanoa olevani asiantuntija, mutta oletan jotain, mikä ei tuoksu kovin voimakkaalta tai ole kovin mausteista. Puhut ihmiselle, jonka ei anneta laittaa ruokaa."

"Sinä silti syöt ruokaa, tyttökulta." Samuel selasi kansiotaan surumieliset kulmat kurtussa. Mihin näistä hän saisi ainekset vaikka Newcastlen Henleysin kylmiöistä...

"Niin syön, mutta elän kahviloista mukaan siepatuilla salaateilla ja mozzarellatikuilla. En ole varma asiantuntemuksestani", Aida myönsi.

Mies mulkaisi naista paljon puhuvasti. Jumalauta nainen.
"... Käskisin sinut ulos keittiöstäni, jos en kaipaisi seuraa juuri nyt."

Aida soi miehelle lammasmaisen hymyn.
"Vaihtoehtoni ovat olleet syödä juosten matkalla tai pukuhuoneessa viime hetkellä", hän protestoi.
"Mozzarellatikuista tosin pidän muuten vain. Etkö sinä?"

"Luuletko olevasi vitsikäs? Se ei ole edes oikeaa mozzarellaa, hyvä luoja. Muovia." Mies puhisi itsekseen.

Aida nauroi olkiaan kohauttaen.
"Mistä Muriel pitää? Todennäköisesti hän pitää siitä nytkin, jos ei ole pahoinvoiva."

"Kokemukseni mukaan hän ei ole nirso ja arvostaa miltein mitä tahansa, jos se on hyvää." Samuel totesi.
"Mahtaisiko Newcastlen Henskissä olla strutsia..."

”Strutsia?” Aida toisti kohottaen epäuskoisena kulmiaan.
”Moniko paikka Lontoossa myy sitä? Ja Muriel ei siis ole kasvissyöjä niin kuin Tempest ja Tiarnan?”

"En tiedä, ainakin hän on nähteni syönyt lihaa." Samuel nojautui tiskiin.
"Ja yllättyisit jos tietäisit mitä kaikkea minä saan hankittua jos haluan."

”Oh, luotan sanaasi”, Aida vastasi. Samuel varmasti sai hankittua aivan mitä halusi.
”Joten, mitä haluaisit kokata?”

"Jotain mitä ei saa hankittua joka päivä." Samuel katseli ohjeita kulmat tuomitsevassa kurtussa.

”Luulen, että sinä saisit arkisimmastakin reseptistä epätodellisen herkullisen version”, Aida totesi.
”Mutta etköhän saa metsästettyä strutsia Hexhamistakin.”

Samuel nauroi ääneen, peittäen suunsa.
"Anteeeksi, kaikella rakkaudella Hexhamia kohtaan."

Aida vastasi huvittuneella hymyllä.
”Oletko vieraillut siellä?”

"En voi sanoa koskaan käyneeni." Samuel värähti ja nyrpisti nenäänsä.
"Newcastlessa olen, avasin sinne.... Kolme vuotta sitten ketjun ravintolan."

”Viehättävä paikka”, Aida nyökkäsi, ”suunnilleen korttelin kokoinen keskusta, parikymmentä ihmistä ja loputtomasti lammaslaitumia.” Ei, oli kai se ihan kaupungiksi luokiteltava – näytti vain harvinaisen rauhalliselta Lontoon jälkeen.

"Kuulostaa viehättävältä. Jos on lammasfarmari." Samuel mutisi. Mies ei lähtisi Lontoosta tai Lontoo miehestä, kummin sen halusikaan ajatella.
"Tiedänpähän mihin valmistaudun. Ei pidä ottaa hyviä vaatteita. Haisen lampaalle vuoden."

Aida nauroi.
”Hyvä mies”, hän vastasi ja pyyhkäisi hiukset toisen olkansa yli.
”Joten… Tilasit pizzaa?”

Samuel vilkaisi pizzalaatikkoa.
"Todiste miehen syvästä rappiosta." Hän totesi kuivasti, haroen kosteita hiuksiaan.

”Miltä se maistui?” Aida kysyi hymy suupieliä kohottaen.

"Rasvalta. Palaneelta jauholta. Miltä nyt pizza yleensä maistuu." Ei, Samuel ei harrastanut pizzaa.

Aida nauroi.
”Kuulostaa herkulliselta. Joten, päädyitkö strutsiin?”

"En päätynyt." Samuel pisti kirjansa pois ja asteli pakastimelleen, nykäisten sen auki. Ei, siellä ei ollut mitään jännittävää.
"Pitää käydä Acapellan kautta aamulla. Perkele."

Aida hymyili katsellessaan ryhdistäytynyttä miestä, joka pohti mitä kokata Murielille mennessään pohjoiseen tapaamaan naista. Samuelhan teki hänet ylpeäksi!
”Mikä sinun oma lempiruokasi on?”

Samuel pohti asiaa tarkasti, koska ruoka olisi ainoa joka pelastaisi hänen kelvottoman olemuksensa Murielin mahdolliselta raivolta.
"Hmm, riippuu päivästä. Minulla ei ole vain yhtä suosikkia."

”Mikä lempiruokasi olisi ollut tänään?” Aida kysyi. Pizza ei kuulostanut olevan sitä.

"Tänään voisin haluta pastaa, mutta en halua tehdä jotain niin naurettavan yksinkertaista." Mies tuhahti.
"Katselen Pellan kylmiöitä niin kyllä minä jotakin keksin."

”Oh, en epäile sitä”, Aida vakuutti. Samuel oli häikäisevän lahjakas ruoan kanssa – sai hänetkin harkitsemaan hetkittäin, että yrittäisi löytää aikaa ruoalle juosten syömisen sijasta.

"Ehdin käymään siellä aamulla ennen lähtöä." Samuel totesi enemmän itselleen kuin Aidalle.
"Miten osasit tulla tarkistamaan elänkö?"

Aida kohotti toista kulmaansa ja hymyili vienosti, silmät siristyen.
”Minulla on keinoni”, hän vastasi.

"Ai? kerro toki minullekin." Samuel naurahti pehmeästi.

Aida vastasi huvittuneella hymyllä ja kallisti päätään.
”Epäiletkö kuudetta aistiani?”

"Epäilen, vahvasti." Samuel naurahti pehmeästi. Ainakin hän alkoi olla hieman oma itsensä.

”Jos et vastaa viesteihin normaalisti moneen päivään vailla selitystä, tulen käymään”, Aida vastasi olkiaan kohauttaen.
”Tiedoksi tulevaisuudenkin varalle.”

"Ai, niinkö se toimii?" Mies hymähti pehmeästi.
"Saatoin kyllä laittaa henkilökohtaisen puhelimeni päältä ja työnumeroa ei ole annettu kuin ravintoloille."

”Ja mietit miten osasin tulla tarkistamaan elätkö”, Aida vastasi.
”Kaikesta huolimatta, sinä paha, paha mies, olet minulle hyvin tärkeä.”

"Et vieläkään kuulosta siltä että torut minua kun sanot noin." Mies huomautti, ottaen kaapista kivennäisvesipullon.
"Haluatko jotain juotavaa?"

”Pitäisikö minun torua sinua?” Aida kysyi kulmaansa kohottaen. ”Enemmän kuin olen tehnyt tänään.” Hän pudisti päätään kohteliaasti tarjoukselle juotavasta.

"No oletin että et ollut vielä valmis. teet aina kaiken kovin, kovin perusteellisesti." Äänensävystä saattoi päätellä nyt ei puhuttu vain toruista.

Aida nauroi vapautuneella, hyväntuulisella kehräyksellä, tavattoman helpottuneena siitä, että tuttu Samuel alkoi jälleen nostaa päätään.
”Jäikö sinulle tunne, että et ole vielä valmis? Tukistus tai kaksi jäi puuttumaan?”

"... Kiitos, taisitkin olla valmis." Samuel totesi tyynesti.
"Hiukseni eivät tarvitse enempää ja te naiset olette pian läpsineet hampaita minulta irti."

Aida nauroi.
”Voin minä silittääkin, jos se tekee olosi paremmaksi.”

"Jos en valehtele, se olisi mukavaa vaihtelua." Vaikka mieluummin hän antaisi vaikka Murielin silitellä. Samalla kun nainen sanoisi häntä kusipääksi. Samuel värähti ajatukselle ja otti kulauksen vettä, lähtien takaisin olohuoneen puolelle.
"Miten sinulla menee? Unohdin kysyä."

”Aika kurjasti”, Aida vastasi seuraten Samuelia, ”mutta ei mitään sinun sotkuusi verrattuna.” Samuel-parka.
”Onko jotain, missä minä voin auttaa? Tai jotain, mistä haluaisit puhua?”

"No? Kerro nyt vain." Mies taputti paikkaa vieressään.
"Minä kuuntelen."

Aida istui alas ja pudisti päätään hymyillen.
”Simon”, hän selitti, ”mutta todella, Samuel, ei se ole mitään, minkä kanssa en selviäisi.”

"Olethan varma? Tyttökulta, haluan vain olla varma että sinulla on kaikki hyvin." Mies muistutti pehmeästi.

”Minähän sanoin, että sinä olet hyvä mies”, Aida muistutti ja soi Samuelille lämpimän hymyn.
”Mutta ehkä meidän kannattaisi setviä sinun sotkusi ensin.”

"Voi, se ei tässä illassa selviä." Samuel huomautti.
"Eikä varmaan vielä kuukausiin. Olen syvällä kusessa."

Aida soi mieheen myötätuntoisen katseen.
”Niin olet, mutta olen tässä ja kuuntelen, jos haluaisit puhua asiasta.”

Mies kohautti kevyesti olkiaan.
"En tiedä. En tiedä mitä teen Yvetten kanssa. Hän on oikeutetusti helvetin vihainen, mutta... En tiedä."

”Mutta et tiedä mitä?” Aida kannusti jatkamaan.

"En tiedä mitä teen. Kyllähän se paska lehdissä häiritsee. Mutta jos takerrun siihen sivulauseen vihjeeseen jossa hän vihjaa minun olevan narsisti, samalla myönnän tunnistavani itseni siitä. En... Äh." Se oli hankalaa.
"Enkö voi maksaa häntä hiljaiseksi?

”Sinun ei pitäisi joutua tekemään niin”, Aida vastasi.
”Ja arvelen, että hän saattaa takertua ajatukseen kostosta.”

"Se on hyvin mahdollista. Ja minä vain odotan kauhulla, koska hän vetää Murielin tähän. Hän ei ole ansainnut sitä." Samuel ei tosiaan haluaisi naista tähän.

”Se olisi paha”, Aida myönsi, ”mutta toivotaan, että niin ei tapahdu. Oletko puhunut Yvetelle hänen lähtönsä jälkeen? Voisiko anteeksi pyytäminen ja virheiden myöntäminen auttaa?”

"Koitin kerran. Sain aika laajan valikoiman kirosanoja." Mies huokaisi raskaasti.

”Onko hänellä kykyä antaa anteeksi?” Aida kysyi.
”Ja mistä luulet hänen olevan vihaisin? Rakastiko hän sinua ja on nyt tuskissaan? Vai onko kyse loukatusta ylpeydestä?”

"Hän saattaa antaa anteeksi, mutta ei tosiaan unohda ja pienempiä asioita vain." Samuel huokaisi raskaasti ja hieraisi kasvojaan.
"Loukattu ylpeys, ehdottomasti. Aida, minä petin huippumallia pikkukylän eläinlääkärin kanssa. Mieti hetki."

Aida soi miehelle myötätuntoisen katseen.
”Sinun ei ehkä kannata verrata heitä noin Murielin kuullen”, hän vihjasi häivähdys hyväntahtoista huvitusta silmissään.
”Onko Yvette rahojesi perässä? Voisitko maksaa hänet onnelliseksi?”

"Ei, en tosiaan ajatellut. Muriel muistutti että tekee kastraatioita työkseen." Mies vastasi kuivan huvittuneesti.
"En tiedä. Siihen ei kyllä pieni raha riittäisi. Enkä tiedä voisiko hän haluta juuri sitä."

"Hän kuulostaa harvinaisen sopivalta vastukselta sinulle", Aida nauroi.
"Luuletko, että paras strategia olisi maksaa Yvetelle?"

"Vastukselta? Minäkö tarvitsen vastuksen?" Mies ähkäisi mukamas pettyneenä.
"En tiedä."

"Se taitaa sytyttää sinua niin, että menet sekaisin", Aidan suupieli kohosi huvittuneena.

Samuel mulkaisi naista hieman.
"... Tämän takia sinulle ei sanota mitään."

Aida nauroi hyväntuulisesti ja taputti miehen käsivartta.
"Vien salaisuutesi hautaan."

"Parempi olisi." Mies haroi hiuksiaan.
"Minkä sitä voi jos pitää haasteista?"

"Kuka ei pidä?" Aida kohotti kulmaansa huvittuneena.

"Monikin, joka olisi päässyt elämässään pidemmälle jos olisi haastanut itsensä. Esimerkiksi serkkuni, joka kuulemma myös asuu siinä samassa saatanan pitäjässä." Kilttiä Samuel.

"Se on totta", Aida myönsi.
"On mukava nähdä, että muistutat jo enemmän röyhkeää itseäsi."

"Olisin kuvitellut että olisit pitänyt minusta enemmän vähemmän röyhkeänä." Samuel hymähti.
"Vai sekö on osa viehätysvoimaani?"

"Se riippuu toki röyhkeyden laadusta", Aida nauroi.
"Mutta pidän sinusta sellaisena kuin olet."

"Ja millainenhan röyhkeys on viehättävää? Olen saanut kritiikkiä ettei sellaista laatua ole."

"Itsevarmuus, joka ei ole ylimielisyyttä. Viattoman flirttailun hävyttömyys. Rohkeus tehdä ja olla juuri sitä mitä on välittämättä siitä, mitä muut ajattelevat."

Samuel pärskähti viattoman flirttailun kohdalla.
"Niinpä niin."

Aida taputti Samuelin olkaa rohkaisevasti.
”Kyllä se siitä. Laita Murielille ruokaa, ole vähemmän luupää ja kaikki kääntyy vielä paremmaksi”, hän vakuutti ja katsahti puhelimensa kelloa.

Samuel pyöräytti silmiään. Ja taas näkyi varmaan aivot ja takaraivo.
"Sinun pitäisi varmaan mennä. Minäkin voisin ehkä nukkua. Ehkä."

”Minä menen”, Aida vastasi, kiersi toisen käsivartensa miehen ympärille ja painoi tämän poskelle suukon.
”Pidä itsestäsi huolta. Nähdään taas!” hän huikkasi, kun lähti eteiseen ja sitten kohti kotia, vaikka sana tuntui melkein irvokkaalta nykyisissä olosuhteissa.

Samuel halasi Aidaa ja painoi yhtälailla suukon tuon poskelle.
"Ilmoita vaikka ensi kerralla. Nähdään. Ja tule käymään Elin kanssa Acapellassa joskus." Samuel päästi naisen matkoihinsa, mennen vierashuoneeseen ja sammui miltein heti. Väsymys.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   La Helmi 10, 2018 12:28 pm

Sunnuntai 11. helmikuuta 2018 - Iltapäivä, Soho, Lontoo

Samuel ei ollut keksinyt ketään muutakaan, joten mies oli kysynyt voisiko mennä käymään Aidan luona. Tempestin sanat söivät häntä hitaasti sisältä ja hänen piti vain saada varmistus sille ettei hän ollut hyväksikäyttänyt naista.
Ja ehkä hän kaipasi jotakuta joka katsoisi hänen tekemisiään hieman armollisemmin. Noustessaaan taksista Samuel nosti takin kaulusta pystyyn, peittääkseen mustelmaista poskeaan. Se oli todella kauniin punavioletti. Perkele että Tempest löi kovaa. Oven takana hän tunsi olonsa hermostuneeksi.

Moderni, parvellinen yksiö Sohon sydämessä oli alkanut tuntua kodilta jo viikossa, vaikka hän oli tuonut mukanaan vain pari matkalaukullista vaatteita, muutaman elokuvan, kirjan ja valokuva-albumin. Se oli myös hämmentävän siisti edelleen, joskin kai siksi, että Aida oli ehtinyt vain nukkua siellä muutaman kerran edellisen viikonlopun jäljiltä. Nytkin tummansiniseen, polvimittaiseen mekkoon pukeutunut nainen oli ehtinyt tuskin riisua ulkovaatteet, kun ovikello soi.
”Hei”, hän tervehti silmät hyväntuulisesti siristyen nykäistessään oven auki, mutta jäi tutkimaan Samuelia hämmentyneenä.
”Tuota, törmäsitkö oveen?” Aida kysyi ja kutsui miehen sisään ja suoraan halaukseen.

Samuel ei ehkä näyttänyt nyt yhtä karmealta kuin viimeksi kun Aida oli tunkenut hänen luokseen, mutta hän tunsi olonsa vähintään yhtä kamalaksi. Mies huokaisi raskaasti kun astui ovesta sisään ja vilkaisi ympärilleen. Ihmeellisen siisti ollakseen Aidan luova kaaos.
"Hei." Mies mutisi laiskasti ja halasi ystäväänsä vähintään masentuneesti.
"Tempestiin."

Aida puraisi alahuultaan ja halasi Samuelia tiukasti, silittäen miehen selkää. Ei sopinut hymyillä. Poski oli varmasti kipeä.
”Onko sinulla kaikki hyvin?” hän kysyi.

Poski oli helvetin kipeä ja Samuel vannoi sen olevan ihme etteivät poskihampaat heiluneet.
"Ei." Mies myönsi kovin auliisti.
"Haluaisin kysyä jotain." Hän vetäytyi kauemmas, riisuakseen mustan takin yltään ja haki samalla sanoja. Mieluusti omia sanojaan, eikä avokämmenellä korostaneen naisen sanoja.
"Käytinkö minä sinua hyväkseni silloin aikoinaan?"

Aida astui peremmälle lämmintä, pehmeää valoa ja kotoisuutta tulvivaan pikkuasuntoon ja pyörähti sitten hämmentyneenä takaisin Samuelia kohti. Hänen täytyi räpäyttää muutama kerta epäuskosta, pohtia oliko kuullut oikein.
”Mitä?” hän kysyi ja työnsi kesyttömiä, kastanjanpunaisia hiuksia pois kasvoiltaan.
”Käytitkö sinä..? Et tietenkään. Mistä ihmeestä se on sinun mieleesi tullut?”

Se ei ollut koskaan vaivannut moraalittomaksi luonnehdittua miestä, mutta nyt sa nakersi häntä päättäväisesti.
"Minulla on kuulemma..." Samuel haroi kevyesti tummanruskeita hiuksiaan.
"Taipumusta hyväksikäyttää nuoria naisia. Kauniisti sanottuna. Riistää lapsuus ja jotain muuta." Mies kurtisti kevyesti kulmiaan. Oliko se totta? Oliko hän hirviö?

Aida pudisti häkeltyneenä päätään ja viittasi miestä istumaan upottavalle, harmaalle kulmasohvalle, joka vei suurimman osan olohuoneesta. Sohvan ohella siellä ei paljoa muuta ollutkaan – upottava villamatto, sohvapöytä, kirjahylly, jalkalamppu ja siro, valkea puuportaikko, joka johti olohuoneeseen antavalle parvelle. Se näytteli makuuhuonetta.
”Sinä et tehnyt mitään sellaista minulle”, hän vakuutti ja silitti Samuelin selkää.
”Mistä sinä olet yhtäkkiä sellaista saanut päähäsi?”

Samuel lysähti istumaan surkeassa ryhdissä, pudistellen päätään.
"Tempest sai minut ajattelemaan ja kyseenalaistamaan sitä. Olinko oikeasti vain kamala mies."

Aida puraisi huultaan. Tempest, tietenkin.
”Hän haluaa varmasti vain suojella sisartaan”, hän vastasi.
”Vain me tiedämme, mitä välillämme tapahtui silloin. Tunnetko olleesi kamala mies?”

"Ku sen ilmaisee niin kuin hän ilmaisi, kyllä. Tunnen olleeni hirveä." Asiaa ei auttanut muu moraalinen tuska sillä hetkellä.
"Hän pitää minua hirviönä. Psykopaattina."

”Samuel”, Aida vetosi ja silitti hellästi tummanruskeita hiuksia.
”Eihän sinua ole aikaisemmin häirinnyt mitä muut sinusta ajattelevat?”

"Ei." Samuel totesi tyynesti.
"Tämä on ystäväni naisystävä ja pikkul-- lapseni täti. Ja hän luonnehti minua pedofiiliksi."

Aida houkutteli miestä kohtaamaan katseensa.
”Sinä et ole pedofiili”, hän vastasi.
”Oletko seksuaalisesti viehättynyt lapsiin?”

"Helvetti en!" Mies ponkaisi ylös ja haroi hiuksiaan.
"Saatan olla moraaliton ja elitistinen mulkku, mutta joku raja."

”Minä tiedän sen”, Aida vastasi.
”Et sinä tehnyt koskaan minulle mitään, mitä en halunnut.”

"En?" Samuel varmisti, silmissään samalla tulta ja puhdasta epätoivoa.
"Olen hirveä mies, moraalitonkin, paskiainen, mutta en ikinä halua satuttaa muita. Ainakaan se ei ole perimmäinen tarkoitukseni."

Aidakin nousi ylös ja yritti koskettaa Samuelin poskea saadakseen miehen katsomaan itseään.
”Samuel, sinä et ole hyväksikäyttänyt minua tai mitä se oli? Riistänyt lapsuuttani? Minulla on vain lämpimiä muistoja ajastamme yhdessä.”

Samuel puri huultaan ja katsoi naista, yrittäen rauhoittua. Aida näki asian kuten oli aina sanonut näkevänsä. Hän ei pitänyt siitä kun epäili itseään.
"Hyvä."

Aida silitti miehen poskea jäänsiniset silmät hymyyn siristyen.
”Et tehnyt mitään väärää”, hän vetosi.
”Ja meillä oli aika hauskaa yhdessä, eikö?”

Samuel hymähti vaisusti. Nyt menneiden muistelu ei naurattanut.
"Oli." Sen hän saattoi myöntää.
"En ole Murielin arvoinen mies."

”Sinä voit olla”, Aida vastasi ja houkutteli Samuelia istumaan uudelleen alas.

Mies ravasi pienen ympyrän, ennen kuin suostui istumaan alas.
"Minä yritin olla." Hän myönsi hiljaa, kasvot käsiin painettuna.

”Mitä tarkoitat?” Aida vetosi miehen selkää silitellen.

Samuel oli jälleen viitä vaille itkemässä.
"... Minä menin pohjoiseen."

”Olen ylpeä”, Aida vakuutti pehmeästi.
”Mitä tapahtui?”

"Minä menin sinne ruokakassin kanssa. Muriel rakastaa ruokaa." Samuel avasi vähän.
"Tein hänelle lounasta. Huusimme vähän kilpaa. Puhuimme vähän asiallisemmin. Menimme sänkyyn."

Aida tukisti tummanruskeita hiuksia hellävaraisesti.
”Miksi sanot, ettet ole hänen arvoisensa mies?”

"Minua ystävällisesti muistutettiin siitä." Mies veti syvään henkeä.

”Mutta sinä et usein kuuntele muiden mielipiteitä. Miksi sinä ajattelet, että tämä on totta?” Aida vetosi.

"Se ei tule ventovieraalta." Samuel totesi tyynesti. Luoja. Häntä nakersi edelleen syyttävät sanat ja ahdistus.
"Ja sillä on väliä. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä, sillä on väliä."

”Miksi sinä et olisi Murielin arvoinen?” Aida kysyi.

"Hän on hyvä nainen." Samuel huomautti.
"Hyvä, itsevarma ja vahva nainen."

”Ja sinä olet hyvä, itsevarma ja vahva mies”, Aida vastasi.
”Ainakin kun haluat olla.”

Samuel huokaisi raskaasti.
"Olen se mies joka polttaa kaiken mihin koskee."

”Sinä voit olla hyvä mies”, Aida huomautti ja tukisti hellästi tummanruskeita hiuksia.
”Kun vain päätät niin.”

"Aida." Mies kuiskasi ääni särkyen.
"Voinko? Vai onko tuo vain jotakin, mihin sinun pitää ystävänäni uskoa?"

”Samuel”, Aida vetosi ja kiersi käsivartensa miehen ympärille halaukseen.
”Mistä lähtien minä olen valehdellut sinulle tai silitellyt egoasi?”

"En minä tiedä." Mies mutisi hiljaa, pitäen kasvot käsissään.
"Minä olen tehnyt kaiken väärin."

”Sinä olet tehnyt asioita väärin, mutta se ei tarkoita, ettet voisi olla hyvä mies”, Aida huomautti.

"Millaisen lisän minä antaisin lapsen tai Murielin elämään? Mitä hyvää minä mahdollisesti siihen tuon? Julkisuuden rasitteen."

”Voit ainakin yrittää olla se mies, jonka minä näen sinussa”, Aida vastasi takaisin.

"Mitä helvettiä sinä minussa näet?" Samuel ärähti, kohottaen epätoivoisen katseensa. Silmiä poltti.

”Sinä olet ollut ystäväni melkein puolet elämästäni. Olet ollut aina tukenani, luotettava, kärsivällinen ja kertakaikkisen kultainen, sen lisäksi että saat minut nauramaan kamalimpinakin hetkinä”, Aida vastasi.
”Sinulla on kyky olla uskomattoman kiltti, antelias ja tukeva. Voit olla sitä Murielille ja lapsellesi.”

Samuel peitti uudelleen kasvot käsillään ja itki. Mies itki avoimesti. Miten ihmeessä hän voisi elää puoliksikaan siihen ihanteeseen yltäen.
"Se lapsi on ainoa asia mitä en saa pilata! Ei edes suhde pikkuloisen äitiin, mutta vihaan itseäni jos minä olen huono isä." No nyt löytyi se syy miksi Samuel ei koskaan halunnut lapsia.

Aida halasi Samuelia ja silitti miehen käsivartta myötätuntoisena.
”Joten älä ole huono isä”, hän sanoi.

Kokki värisi itkusta, yrittäen kerätä itseään.
"Ei se ole niin helppoa."

”Minä uskon, että hyvä isä on sellainen, joka on paikalla lapsen tarvitessa ja rakastaa ehdoitta”, Aida vastasi silittäen tummia hiuksia.
”Se ei ole mahdotonta, eihän?”

Samuel puraisi huultaan.
"Minulla on kyky pilata kaikki."

”Minä en ole huomannut”, Aida vastasi, ”ja olen tuntenut sinut hyvin pitkään.”

"Oletko vilkaissut avioliittoani?" Samuel huomatti tarkoitettua terävämmin.

Se näytti olevan samanlaisella tolalla kuin hänen avioliittonsa.
”Ehkä Yvette ei ole se ihminen, jonka kanssa sinun kuului olla”, Aida vastasi kärsivällisesti.

"Niin. Ehkä minä myös päädyn satuttamaan Murielia. Sain mustan posken tästä, mitähän luulet että tapahtuu jos satutan häntä lisää? Tai jos pilaan hänen siskonlapsensa elämän?"

”Luultavasti toivot, ettet olisi tehnyt niin”, Aida sanoi.
”Jos haluat olla hänen kanssaan, yritä parhaasi. Minä tiedän, että sinulla on kyky olla hänen tai aivan kenen tahansa arvoinen.”

Samuel niiskaisi ja havahtui puhelimensa piippaukseen. Mies kaivoi kalliin älypuhelimen farkkujensa taskusta ja vilkaisi viestin. Vittu.
"Olen pohjoisessa tällä viikolla pari päivää." Ihann vain jotta Aida tietäisi missä hän oli.

Samuelin katsoessa puhelinta Aida nousi poimimaan pari palaa talouspaperia keittiön tasolta ja istui sitten takaisin miehen viereen, ojentaen tälle miehekkään nenäliinan.
”Ahaa?”

"Kunhan kerroin." Mihin Aida häntä ehtisi kaivata, kuhertelisi Elin kanssa. Hän huokaisi hiljaa ja niisti nenänsä.

Aida katseli miestä myötätuntoisesti ja silitteli Samuelin tummia hiuksia.
”Et kai sinä enää kuvittele hyväksikäyttäneeni minua tai mitään yhtä absurdia?”

"En. Olet vakuuttava siitä." Sen Samuel saattoi luvata. Aida oli aina sanonut niin. Onneksi.

”Hyvä. Mikä sinua painaa? Pelko siitä, ettet olisi hyvä isä?” Aida kysyi.

"Miten voisin olla?" Samuel kysyi hiljaa.

”Rakasta lastasi”, Aida vastasi.
”Kaikki muu järjestyy kyllä.”

Samuel vilkaisi Aidaa ja puuskahti.
"Koska sehän on juuri niin helppoa."

”Miksi sen pitäisi olla vaikeampaa?” Aida haastoi kulmaansa kohottaen. Simon oli upea isä tyttärilleen, ja kaikki lähti siitä, että mies todella rakasti lapsiaan.

"Koska minä olen elämässäni ollut surkea rakastamaan ketään ehdoitta."

”Älä tuomitse itseäsi vielä”, Aida vetosi.
”Biologia on kuulemma ihmeellinen asia.”

Samuel tuhahti. Aida oli valitettavasti kai jälleen oikeassa. Nainen tottuisi siihen kohta, joten ei hän voisi sitä myöntää.

Aida arveli olevansa harvinaisen usein oikeassa, ainakin antaessaan ohjeita muille. Omassa elämässään hän onnistui tekemään typeriä päätöksiä kerta toisensa jälkeen.
”Voinko tehdä jotain piristääkseni sinua?”

Samuel kohautti kevyesti olkiaan.
"Keksi minulle miten helvetissä kertoa vanhemmilleni tästä?"

”Haluavatko he lapsenlapsia?” Aida kysyi ja pyyhkäisi Samuelin hiusten sijasta nyt omiaan korvan taakse.

"Voi, he luopuivat toivosta kun menin naimisiin." Samuel naurahti kuivasti.

”Eikö se siinä tapauksessa tarkoita, että he ilahtuvat uutisesta?” Aida varmisti.

"Tarkoittaa. Mistä he eivät ilahdu, on kaikki muu mitä olen tehnyt." Samuel mutisi hiuksiaan haroen.
"Vanhempani yrittivät kasvattaa herrasmiehen."

”Siinä he ehkä epäonnistuivat”, Aida myönsi hymyä suupielessään.
”Mutta paljonko sinun täytyy kertoa heille? Häikäise heidät uutisella lapsenlapsesta ja harhauta kysymykset kuvilla ultraäänestä tai mistä kuvat olivatkaan peräisin.”

"Ihanko totta?" Samuelin äänessä oli kuivaa huvittuneisuutta. Olivat vanhemmat mieheksi kasvaneesta pojastaan silti ylpeitä, mutta eivät ihan joka hetki.
"Olen ehkä selityksen velkaa jos kerron mylläävän avioeroni keskellä lapsenlapsesta."

”Ehkä se voi olla romanttista”, Aida vetosi.
”Kuinka kiintyneitä he olivat Yvetteen?”

"Romanttista?" Miten ihmeessä kaikki näkivät romantiikkaa siellä missä sitä ei tosiaan ollut?
"No... Paha sanoa. Ehkä eivät kovin. Yvette ei pitänyt heistä joten."

”Joten etkö voisi vedota, että avioliittonne ei ollut onnellinen ja löysit jonkun, josta välität?” Aida kysyi.

Se olisi ollut helpompaa jos vanhemmat eivät lukisi lehtiä ja tietäisi että poika oli ehkä tehnyt jotain ennen avioeroaan.
"No nyt sinä menet jo lapsesta kertomisen edelle."

”Niinköhän lie”, hän vastasi huvittuneena myhäillen.
”Väittäisit, että et tunne mitään lapsesi äitiä kohtaan? Kamalaa naista, niinkö sinä häntä kutsuit?"

"Muriel on kamala." Samuel huomautti. Oli hankala sanoa oliko mies tosissaan vai oliko se hellyyttävä kohteliaisuus verhottuna rumaan sanaan.

Aida katsahti mustaa poskea.
”Sinuna kehittäisin toisen kuvauksen tilanteisiin, joissa Em voi kuulla sinut."

"Miten luulet että minä tämän sain?" Samuel osoitti poskeaan ja hymyili jälleen vain terveellä puoliskolla. Auts.
"Kyllä. Sinä sitä aina kärtät, minä välitän Murielista. Oletko tyytyväinen? Olen myös ehkä vähän huolissani, silloin tällöin."

”Joten mikset kerro vanhemmillesi niin?” Aida kysyi tuupaten hellästi miehen päätä. Luupää.
”Että olet löytänyt jonkun, josta välität ja he saavat lapsenlapsen.”

"Kuten sanoin, se on aivan eri tarina." Mies naurahti vaisusti.
"Ja se antaisi toivoa siitä että tästä voisi tulla jotain. Ei se niin ole."

”Luupää”, Aida huomautti hymyillen.
”Luulen, että viimeistään kolmen kuukauden kuluttua huomaat minun olleen oikeassa koko ajan. Niin kuin yleensä olen, kun sinusta on kysymys.”

"Minä toivon että tästä voisi tulla jotain." Samuel korjasi sanojaan sen verran.
"Todella toivon. En vain tiedä. Murielia ei varsinaisesti voi ennustaa."

Aida suli säteilevään hymyyn, kiersi käsivartensa miehen ympärille ja painoi vähemmän kaltoinkohdellulle poskelle suudelman.
”Voi Samuel! Olen onnellinen.”

Surumielisesti asettuneet kulmat kohosivat kevyesti ylöspäin.
"Älä nyt vielä juhli. Hän ehtii vielä tulla järkiinsä."

”Olen onnellinen siitä, että sinä sanot noin”, Aida korjasi hyväntuulisesti nauraen.
”Sinä vanha luupää.”

"Kiva, nimittele vain vanhaksi." Mies pudisteli päätään ja halasi Aidaa yksikätisesti. Massiivinen, köymy nenä nyrpistyi kevyesti.
"Muriel sentään sanoi että olen varmasti seksikäs lukulasien kanssa."

Aida nauroi ja vapautti toisen kätensä halauksesta hipaisemaan miehen harvinaisen komeaa nenää.
”Sinä olisit”, hän vahvisti.
”Onko sinulla sellaiset?”

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   La Helmi 10, 2018 12:29 pm

Samuel vilkaisi Aidaa silmäkulmastaan.
"On. Vanha mies, kuten sanoin. Eräät vain yrittävät saada minut tuntemaan oloni hyväksi siitä."

Aida hymyili takaisin jäänsiniset silmät kissamaisesti siristyen.
”Haluaisin nähdä ne joskus”, hän vetosi hykertäen lämmöllä.
”Syleile ikääsi rohkeasti.”

"Se on harvojen etuoikeus ja sinä et taida täyttää enää etuoikeutettujen kriteereitä, pörröpää." Julkkiskokki vei kätensä pörröttämään Aidan hiuksia, sanojensa vahvistukseksi.

”Mikä kamala sääli”, Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja pukkasi miehen kylkeä. Hän oli varma, että Samuelista voisi tulla ihana isä – mitä hän oli Tempestiltä Murielista kuullut, nainen olisi enemmän kuin kykenevä pitämään puolensa Samuelia vastaan. Ehkä Samuel voisi vihdoin löytää sellaisen ihmisen, jonka kanssa voisi olla aidosti onnellinen.

"Eikö olekin?" Mies pukkasi naista hellästi takaisin. Kypsää. Ehkä kaikki se mitä Samuel oli tarvinnut, oli joku joka oikeasti pistäisi miehelle tarvittaessa jauhot suuhun.

Aida hymyili silmät lämpimästi siristyneinä ja kallisti päätään, entisestään villityt, kastanjanpunaiset hiukset toisen olan yli valahtaen.
”Onko mielesi nyt vähän parempi?”

Samuel veti syvään henkeä ja vilkaisi Aidaa sivusilmällä.
"Hieman. En koe olevani kehdonryöstäjä. Pääsee pitkälle."

Aidan hymy syveni ja hän silitti Samuelin tummia hiuksia hellästi.
”Sinä et ole kehdonryöstäjä”, hän vakuutti. Hän ei katunut sitä, että oli tavannut Samuelin.
”Hyvä mies. Ainakin halutessasi.”

Samuel puuskahti pehmeästi.
"Hyvä mies? Mmm'hm. Mitä sille sinun hyvälle miehellesi kuuluu?"

Aida nauroi.
”Viittaatko Eliin?” hän varmisti.
”Erinomaisen hyvää – hän sai pääroolin Jekyll & Hyden West End -tuotannosta, ja hän tulee olemaan aivan uskomaton. Tulethan ensi-iltaan myöhemmin keväällä?”

"Ei kun Paaviin. Herran jumala nainen, tietenkin Eliin." Hän hymyili pehmeästi. Vai sai?
"Sitä pitäisi juhlia. Juhlisimme tiedättekö saavutuksianne Pellassa useammin jos eräät kakarat kertoisivat minulle elämästään."

”Olen pahoillani”, Aida vastasi lämpimästi kehräten ja taputti Samuelin kättä.
”Voin välittää kutsun Elille? Toivoin, että hän voisi lähteä kanssani Pariisiin – lähdemme kuvaamaan sinne pian – mutta hän ei taida ehtiä, kun harjoitukset alkavat.”

"Älä ole pahiollasi vaan puhukaa elämästänne minulle enemmän, idiootit." Samuel naurahti hyväntahtoisesti ja taputti Aidan kättä.
"Välitä. Ja hei, voit siis nauttia Pariisista yksin."

”Niin voin”, Aida nauroi ja katsahti oven suuntaan, kun ovikello soi. Olkapäät jännittyivät, kun hän tuijotti ovea. Kello soi uudestaan.
”Suo anteeksi”, hän sanoi nousten ja ylitti pienen asunnon lattian. Ovisilmää ei ollut ehditty asentaa viikon aikana, mutta postiluukusta työntyvä kirje kertoi tarpeeksi. Aida työnsi pienen eteisen välioven takaisin kiinni hiuksiaan raastaen ja palasi sohvalle.
”Aida, ole kiltti, puhu minulle”, kuului vaimeana ovien läpi.

Samuel haroi kevyesti hiuksiaan ja käänsi katseensa eteiseen. Tuttu ääni sai kulmat kurtistumaan.
"... Sinä et oikeasti käy rapistelemassa eksäsi ovella?" Hän nousi seisomaan ja tuijotti kiinni painettua väliovea pitkään.
"Hypi hittoon sieltä."

Aida katsahti Samuelista oveen ja tunsi sykkeensä saavan levottoman, ahdistuneen sävyn. Hän ehti olla kotona olemattoman vähän, mutta Simon oli käynyt tuomassa useamman kirjeen edellisen kerran jälkeen – kun oli käynyt Elin päälle ja heittänyt hänet samalla.
Oven takana hiljeni hetkeksi, sitten ovikello soi uudelleen.
”Montako miestä sinä kutsut sänkyysi? Haluan puhua sinulle”, oven takaa kuului. Ulko-ovi kolahti, kun mies nyki sen kahvaa.

Samuel puristi kätensä nyrkkiin, pyöräytti päätään ja kaivoi jostakin sen pelottavan hymynsä. Aida tiesi sen yliammutun kohteliaan, mukamas hurmaavan hymyn. Sen saivat vain ne joilla oli erityinen paikka Samuelin mielessä.
Sillä huonolla puolella.
Kokki asteli ovelle ja hurmaavalla rentoudella nykäisi sen auki.
"Etkö osaa englantia? Valitan, en puhu idioottia enkä neandertaalia, joten voisitko leikkiä sivistynyttä ihmistä ja painua helvettiin? Aida ei halua puhua sinulle. Hei hei." Onnea vain jos yrittäisi asuntoon Samuelin ohi. Ei onnistuisi.

Leveäharteinen, kookas ja kulmikas mies oven takana jähmettyi, kun ovea ei avannut Aida eikä edes Eli – vaikka Simon oli tällä kertaa valmistautunut siihen, että avioliiton särkenyt mies olisi jälleen tiellä.
Lapiomaiset kädet jännittyivät, kun mies yritti pitää itsensä hillittynä.
”Haluaisin puhua vaimolleni. Minulla on siihen oikeus”, Simon vastasi jäykästi ja tähysi sisään Samuelin ohi, mutta ei nähnyt keittiönurkkauksen seinää vasten painautunutta Aidaa.

Samuel hymyili nätisti miehelle. Ei hän pelännyt isoa miestä, hän käsitteli puukkoja työkseen.
"Oh? Sepä ikävää, ex-vaimosi ei halua puhua sinulle. Joten, kipitätkö helvettiin siitä vai pitääkö minun auttaa sinua?"

Simon tarttui oveen ja työnsi jalkansa varmuuden vuoksi oven väliin.
”Me olemme edelleen naimisissa”, hän protestoi.
”Millä oikeudella sinä kosket häneen? Minulla on oikeus puhua hänelle. Aida! Aida, olen pahoillani! Ole kiltti!”

"Vain koska oikeuslaitos on helvetin hidas. Minäkin olen teknisesti edelleen naimisissa, jos saan huomauttaa." Samuel virnisti ja kokeili terävähköä kulmahammasta kielellään. Oikein ärsytti Simonia tahallaan rentoudellaan. Kun ei ollut pakko enää yrittääkään sietää miestä Aidan takia.
"Kosken? Kuka sanoi että minä kosken häneen - nyt? Menneisyys on eri asia ja silloin hänen luvallaan. Hän piti siitä, toisin kuin sinusta nyt. Ja sinä -" Samuel otti pari askelta käytävää kohti, työntääkseen olemuksellaan Simonia pois asunnosta.
" - painut helvettiin. Annat Aidan olla. Jos kuulen että sinä olet käynyt tämän oven takana raapimassa vielä kerrankin, kuin säälittävä elukka, niin minä lupaan näyttää sinulle miten veistä käsitellään. Olet nähnyt, olen hyvä siinä. Ja tiedän mihin iskeä että ruhon saa palasiksi. Joten, hus siitä." Mies heilautti käsiään pari kertaa ja vihelsi samalla.

Simonin tummat silmät ensin suurenivat järkytyksestä ja sitten siristyivät, kun epätoivoinen raivo nosti päätään. Kulmikkaiden kasvojen leukaperät kivettyivät, ja lapiomaiset kädet puristuivat nyrkkiin.
Menneisyys on eri asia? Tämä oli siis joku Aidan entisistä?
Mies tuijotti Samuelia hetken vauhkona raivosta, mutta perääntyi sitten askeleen ja toisen. Mitä Elin kanssa oli tapahtunut kummitteli häntä – eihän hän ollut väkivaltainen mies.
”Kertoisitko vain onko hän kunnossa? Olen niin pahoillani. En koskaan tarkoittanut satuttaa häntä.”

Samuelista oli tulla väkivaltainen mies sillä sekunnilla kun Simon sanoi satuttaneensa naista.
"Mitä sinä saatanan kusipää teit? Sitä suuremmalla syyllä, painnu helvettiin täältä! Vielä kerran kilometriä lähemmäs häntä tai Eliä ja minä jumalauta satutan sinua!"

Simon perääntyi vasten rappukäytävän vastakkaista seinää, epätoivoa tummissa silmissään. Sydän hakkasi voimalla, joka teki olon melkein pahoinvoivaksi. Tai ehkä se oli häntä edelliset kuukaudet vainonnut mustasukkaisuus, joka kävi oksettamaan ja sumensi järjen.
”Olen pahoillani”, hän vetosi raastaen sormet läpi hiuksistaan ja loi vauhkon katseen asuntoon Samuelin olkapään ohi.
”Onhan hän kunnossa? Etkö kertoisi sen verran?”

Samuel veti välioven kiinni ja astui sen eteen, käytävän puolelle. Hän jahtaisi Simonin viakka ulos rapusta.
"Helvetin hyvässä, kunhan sinä korjaat luusi ja annat hänen olla. Hän ei halua puhua sinulle. Ymmärrä se. Kasvata pari. Jumalauta."

Miehen kasvot näyttivät epämääräisen tutuilta. Iso nenä, surumieliset silmät, hävyttömän tuuheat hiukset. Samuel Locksley. Aidan ensimmäinen poikaystävä. Kun Aida oli vasta pieni teinityttö.
Simon tuijotti Samuelia tietämättä mitä tuntea. Hän tunsi olonsa pahoinvoivaksi.
”Hän on minun vaimoni”, hän toisti voima äänestä kadoten ja perääntyi kohti portaikkoa.
”Millä oikeudella sinä…”

"Hän on sinun vaimosi enää yhtä paljon kun minun vaimoni on minun vaimoni. Tuleva ex-vaimo!" Samuel ärähti miehelle ja hipaisi nenänpäätään. Ärsytti.
"Minä mitä? Ystävän. Hän ei halua kuulla sinusta."

Leveät hartiat vajosivat lannistuksesta, ja tummien silmien lohduton katse pyyhkäisi kivistä lattiaa, ennen kuin SImon nyökkäsi leukaperät kireänä ja lähti alas portaita. Jokin jylläsi hänen sisällään ja tuntui muuttavan maailman melkein punaiseksi.
Sisällä Aida oli vajonnut istumaan seinää vasten, kiertänyt käsivarret polviensa ympärille ja haudannut kasvot syliinsä. Hänkin tunsi olonsa pahoinvoivaksi. Pelkuri.

Samuel veti syvään henkeä ja astui takaisin sisälle.
"Vanha ukko pelotteli sen pois." Mies naurahti eteisestä, etsien naista katseellaan.

Välioven vieressä olevassa keittiönurkkauksessa istuva Aida kohotti päänsä. Pisamaiset kasvot olivat värittömät ja silmät eksyneet. Hän työnsi ahdistuneet sormet läpi hiuksistaan ja nousi ylös.
”Kiitos. Olen pahoillani, että sinun piti tehdä niin.”
Aida kiersi kädet tiukasti ympärilleen.
”En ole tuntea häntä enää.”

Samuel ojensi kättään ja veti surkealta, säikähtäneeltä näyttävää naista halaukseen.
"Hei, sinä tiedät että minä olen täällä aina auttamassa." Mies muistutti pehmeästi.
"Jos tarvitset minut puhisemaan ex-miehesi pois, minä puhisen. Tosin taisin uhata paloittelevani hänet lihakirveellä, mutta ei kai se ole niin tarkkaa."

Aida nojautui Samuelin rintaa vasten sydän levottomasti lepattaen ja naurahti vaisusti. Pahoinvointi mylläsi hänen vatsassaan. Simon oli ollut pohjattoman lempeä, levollisen itsevarma mies – mikä oli muuttanut miehen vainoharhaisen mustasukkaiseksi, epätoivoiseksi ja arvaamattomaksi? Oliko hän rikkonut miehen?
”Olen kiitollinen”, hän sanoi haudaten kasvonsa Samuelin paitaan.
”Tiedätkö, olen tehnyt paljon typeriä, kamalia asioita elämässäni. Mutta avioliitto saattaa olla niistä typerin. En ole koskaan halunnut satuttaa ketään.”

Samuel suukotti Aidan hiuksia hellästi ja silitti itseään nuoremman naisen selkää hellästi.
"Ja tiedätkö mitä? Sitten meitä on kaksi." Hän ei tiennyt lohduttaisiko se.
"Se oli typerää, kyllä. Satutit jotakuta, kyllä. Mutta olisiko sekään ollut kestävä ratkaisu että olisit jäänyt siihen hänen kanssaan? Ei. Aida, joskus sattuu ja se on elämää. Ei sille voi mitään."

Aida halasi Samuelia kiitollisena tiukemmin ja kohotti sitten päänsä.
”Onko tämä totta?” hän kysyi vainotut, eksyneet silmät tuttua lämpöä tuikahtaen.
”Samuel Locksley jakaa aitoa viisautta?”

Samuel kohotti haastavasti kulmiaan ja painoi Aidan päätä takaisin rintakehäänsä vasten.
"... Saatanan nenäkäs tyttölapsi."

Aida nauroi tutulla, hyväntuulisella kehräyksellä ja nojasi päänsä takaisin Samuelin rintaa vasten. Samuel oli hyvä mies, uskoi itse mitä tahansa.
"Hurmaava vanha mies."

"Jep jep." Samuel taputti Aidan selkää ja laski leukansa naisen päälaelle.
"Sinä se sitten tiedät miten imarrella ystävääsi."

"Kaipaatko imartelua?" Aida nauroi ja silitti Samuelin selkää toivoen, ettei mies todella uskonut, ettei olisi Murielin arvoinen. Tempest ylisti sisartaan, mutta Samuel ansaitsi rakkautta.

Se pelko oli todella läsnä. Hän ei ollut kovin hyvä mies ja tiesi sen.
"Jokainen mies kaipaa aina vähän."

"Samuel-parka", Aida vetosi hymyillen.
"Kaipaatko ylistystä persoonallisuudestasi, komeudestasi, ruoastasi vai hiuksistasi?"

Vaihtoehdot saivat Samuelin nauramaan.
"Hiuksista? et ole tosissasi. Persoonallisuuteni saa harvoin kehuja."

"Sinulla on upeat hiukset", Aida muistutti.
"Enkö minä kehu usein persoonallisuuttasi? Mikä hyvä mies olet. Mikä uskomattoman ihana, rakas ystävä?"

"Sinä olet ainoa, usko pois." Mies lupasi nauraen.
"Ja minä tiedän että hiukseni ovat ihanat."

Aida nauroi kehräten ja hieraisi miehen selkää.
"Ne ovat. Mikä osa egostasi siis kaipaa vahvistusta juuri nyt?"

Samuel huokaisi syvään.
"Ehkä sinä kehuit jo tarpeeksi. Yritän vain uskoa etten ole kamala ihan aina."

"Sinä olet kamala hyvin harvoin", Aida muistutti.
"Ja uskon, että sinusta voi tulla upea isä."

"Mmmh." Samuel rutisti Aidaa kevyesti.
"Olet tärkeä. Muista se. Ja minä yritän muistaa että minusta tulee hyvä isä."

"Sinä olet hyvä mies", Aida vastasi hymyillen silmät siristyen.
"Esitit mitä tahansa."

"Esitin? Aida, en minä esitä mitään. Olen hieman liian vanha siihen." Samuel naurahti.

"Mies parhaassa iässä", Aida protestoi ja taputti Samuelin vatsaa.
"Älä ajattele itsestäsi alhaisesti."

".... Jumalauta nainen." Samuel murahti, nauraen perään.
"Et ikinä enää taputa vatsaani kuin siihen olisi kertynyt joku isimaha."

Aida nauroi vapautuneella hyväntuulisuudella.
”Sinulla on oikein viehättävä vatsa”, hän lupasi hykertäen huvittuneena.
”Ja sinä olisit viehättävä myös… Mitä sinä sanoit? Isimahalla?”

"Minä tiedän, minä näen vaivaa vatsani eteen, kiitos vain." Kohta nelikymppinen mies oli edelleen hyvin solakassa ja lihaksikkaassa kunnossa.
"Ei jumal... hyi, ei."

”Voi Samuel”, Aida kehräsi naurusta.
”Sinä olet ihastuttavan hauska. Suurimman osan ajasta jopa tarkoituksella.”

"Suurimman osan?" Mies päästi Aidan kauemmas ja pyöräytti silmiään.
"Mitähän sinä tuolla tarkoitat? Nenäkäs pentu."

”Mitä suurin kohteliaisuus”, Aida vakuutti hyväntuulisena, lämmin, onnellinen hehku jäänsinisiin silmiin palanneena.
”Minä todella arvostan ystävyyttäsi."

Samuel hymyili pehmeästi.
"Saat kaiken anteeksi tuolla, tiedäthän sen?"

”En, mutta painan sen visusti mieleen”, Aida lupasi vastaten Samuelin hymyyn.
”Ja minä todella toivon, että Murielkin näkee sen miehen, jonka minä tiedän sinun olevan.”

Samuel meni hieman hiljaiseksi, katsellen lattiaa.
"Hän näkee eri miehen kuin sinä." Kai se oli myönnettävä.
"En silti tiedä onko sekään huono vaihtoehto."

”Todennäköisesti”, Aida myönsi.
”Onko sinulla kaikki hyvin?"

"Rehellisesti? Ei. Aida, elämääni revitään auki julkisesti mitä rumimmalla tavalla, odotan kauhulla milloin Yvette keksii sotkea tähän sinut tai Murielin. Olen aika väsynyt." Mies myönsi hiljaa.

”Olen pahoillani”, Aida vetosi myötätuntoisena ja kosketti Samuelin käsivartta. Hän toivoi usein, että Simon olisi vihainen ja uhkaisi repiä hänen elämänsä riekaleiksi, koska miehen musertava, ahdistava epätoivo tuntui sietämättömältä. Mutta ehkä se ei olisi lainkaan parempi.
”Haluaisitko puhua siitä?”

Ei, se ei ollut. Ainakaan jos entinen aviopuoliso osaisi kertoa rumia, rumia asioita sinusta. Kuten heillä usein taisi olla taitona.
"Mitä siitä voi puhua? En halua ryvettää sinua omassa paskassani, luoja tietää että en halua minkään juorupaskan retostelevan menneisyydellämme. Ja Murielin pitäisi saada elää rauhassa, ilman mitään ylimääräistä. Jestas. Onneksi hän edes asuu pohjoisessa."

”Samuel”, Aida vetosi ja puristi miehen kättä omiensa välissä.
”Sinä olet vanhimpia, tärkeimpiä ystäviäni. Minä haluan kuulla, miten voit ja mikä sinua painaa."

Samuel hieroi vapaalla kädellä otsaansa ja veti syvään henkeä.
"Tiedätkö, haluaisin vain kääriä Murielin ja Pikkuloisen johonkin suojakuplaan. Pitää heidät erossa siitä millainen ihminen olen ollut."

Aidan hymy lämpeni ja silmät siristyivät pehmeinä. Hyvä mies.
”Se on ihanasti ajateltu”, hän vastasi ja viittasi miestä istumaan takaisin harmaalle kulmasohvalle. Pikkuloinen oli… Erikoinen nimi.
”Ehkä Yvette ei aio sekoittaa heitä teidän väleihinne? Tai sitten voisit hiljentää hänet asianajajalla?”

Muriel oli erikoinen nainen ja Samuelkaan ei ollut ihan tavallisin vuoden perheenisä. Hän istui alas ja veti syvään henkeä.
"En vain voi tehdä niin. Ja en minä tiedä, hän voisi. Olen ajatellut kyllä asianajajaa jos hän alkaa pelata likaisesti."

”Ehkä voit varautua asianajajalla joka tapauksessa?” Aida ehdotti istuen alas Samuelin viereen. Hän veti jalat viereensä ja tutki miehen kasvoja katseellaan.
”Jos epäilet Yvetteä. Ehkä voisit estää häntä tekemästä mitään, ennen kuin vahinko tapahtuu."

"Voi Aida, minulla on sellainen pikavalinnassa." Oliko se hyvä vai huono asia, sitä oli hankala sanoa.
"Jep, voisin maksaa hänet hiljaiseksi."

”Voisitko syyttää häntä kunnianloukkauksesta tai jostain vastaavasta?” Aida pohti.

"En. Hän tekee sen niin... Ei hän sano nimeäni. Tipauttelee vain sellaisia... Noh, kaikki tietävät kenestä hän puhuu." Samuel hymyili vaisusti.
"Minua pyydettiin yhteen sarjaankin tuomariksi, mutta en tiedä haluanko suostua siihen nyt."

”Olen pahoillani”, Aida vetosi laskien kätensä miehen käsivarrelle.
”Pelkäisitkö sen houkuttelevan pahaa julkisuutta?”

Samuel hieroi kevyesti leukaansa.
"Mmm'hm. Julkisuutta ylipäätään. Olisin taas vähän enemmän suurennuslasin alla."

”Luuletko, että Yvette haluaisi tulla maksetuksi hiljaiseksi?” Aida kysyi.

"Joko niin tai sitten hän loukkaantuu siitä niin että helvetti on irti."

”Onko hän kovin… Kostonhaluinen?” Aida empi. Hän ei ollut koskaan tutustunut Yvetteen kovin hyvin. Nainen ei tainnut erityisemmin pitää hänestäkään, mutta se ei ollut mitään uutta.

"Ranskalainen temperamentti." Samuel vastasi tyhjentävästi.
"Ja minulla on tyyppi. Murielkin on kai ainakin osittain ranskalainen. En opi ikinä."

”Samuel-parka”, Aida nauroi ja sipaisi varsin upeita, tummia hiuksia.
”Ei kai Yvettekään ikuisesti kaunaa kanna? Etkö arvellut, että hän oli kiinnostuneempi siitä miltä näytät käsipuolessa kameroiden edessä?"

"Hei, Aida. Hän voi olla rakastamatta minua, mutta älä koskaan aliarvioi loukattua naista ja sitä raivoa." Samuel puuskahti, nousten seisomaan.
"Minun pitäisi mennä. Pitää käydä Birchissä vielä tänään ja pakko päästä ulos, saada happea. Olet ihana kun kuuntelet tätä valitusta."

Ehkä naisluonto oli hänelle vieras. Aidan ystäväpiiri oli aina ollut suuremmaksi osaksi miehiä.
”Minä kuuntelen aina, kun kaipaat kuuntelijaa”, hän lupasi ja nousi ylös miehen mukana.

"Olet kultainen. Älä kaipaa loppuviikosta, olen pohjoisessa ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, en ehdi, halua, jaksa tai kerkeä vastata puhelimeen." Virne kertoi kyllä mitä mies tarkoitti sanoillaan. Hävytön ukko.

Aida nauroi ja pyyhkäisi kesyttömiä hiuksia pois kasvoiltaan.
”Siinä tapauksessa, toivotan sinulle harvinaisen, hengästyttävän mukavaa loppuviikkoa.”

Samuel nauroi vetäessään takkia päällensä ja pudisteli päätään.
"Tai sitten minä keskityn palvelemaan raskaushormoneistä naksahtanutta hirviötä. Veikkaan sitä todennäköisemmäksi. Noh, sen näkee sitten. Nähdään ja sano nyt sille Elille että meidän pitää juhlia." Mies huomautti, nojautui painamaan suukon Aidan poskelle ja hävisi ulos.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1514
Join date : 09.07.2013
Ikä : 27

ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   Ma Helmi 19, 2018 8:26 pm

Keskiviikko 21. helmikuuta - 22.35, Samuelin asunto, Harrington Road, Lontoo

"Jumalauta!" Ja kilahdus. Hääastiaston posliini hajosi seinään palasiksi. Jotain vitun hyötyä niistäkin avioeroa odotellessa.
"Vitun kiero lehmä, saatana, minä tapan sen nahkaisen hattutelineen kun minä..." Huippukokki tukisti hiuksiaan ja jatkoi itsekseen huutamista asunnossaan. Aina siihen asti kun ovikello soi.
"Kuka vittu ikinä oletkaan, niin nyt on ihan helvetin paha hetki!" Samuel Locksley oli tukehtua.
Muriel oli nimellään revitty julkisuuteen.
Samoin hänen syntymätön lapsensa.
Hän möyhentäisi tulevan ex-vaimonsa.

"Minä vain", Aida vastasi oven takaa. Samuelilla kuulosti olevan erityisen hyvä päivä, mutta ei kai se ollut ihme. Hänkin oli sattunut huomaamaan, mitä Yvette oli vuotanut julkisuuteen. Tummanviolettiin, reisimittaiseen mekkoon ja mustiin legginsseihin pukeutunut nainen soitti ovikelloa uudelleen, sukien tuulentuivertamia, kastanjanpunaisia hiuksiaan pois kasvoilta. Hän oli tullut suoraan studiolta ja päättänyt tarkastaa, miten Samuel voi.
"Avaa ovi."

"Aida, painu helvettiin, minua ei nyt vittu..." Samuel luovutti huutamisen kanssa ja asteli ovelle. Miehen sormissa oli haavoja hääposliinien viskomisesta vierashuoneen seinään.
"Ei nyt." Mies murahti matalasti kurkunpohjasta, silmissä leiskuen. Olemus oli täynnä raivoa, sellaista mitä tuskin oli koskaan nähty.

"Sinä tiedät, että tarvitset ystävää", Aida vastasi tyynesti.
"Joten lakkaa kiukuttelemasta minulle", nainen katseli miestä jäänsiniset silmät siristyen, "ja ehkä kaada itsellesi drinkki."

Samuel kiristyi äärimmilleen.
"Minä tarvitsen ex-vaimoni pään vadilla." Samuel murisi, potkaisen ohimennen nojatuolia. Huono idea, varvasta särki helvetisti.
"Se vitun lumppu, minä tapan sen!"

Aida astui sisään, sulki oven takanaan ja riisui takin naulakkoon.
"Mmm, ehkä voit kertoa minulle kaiken siitä, kunhan saat juoman käteesi." Samuel voisi todella kaivata hermojensa rauhoittamista.

"Vitut juomasta." Mies haroi sekaisia hiuksiaan taipuen osittain kaksinkerroin.
"Haluan suorittaa murhan!"

"Tiedän, se ei vain taida olla mahdollista juuri nyt", Aida vastasi seisahtuen parin askeleen päähän miehestä.

Samuel painoi päätä polviinsa.
Yvette oli puhunut Murielista hyvin, hyvin rumilla sanoilla ja halventavasti. Lehdet tietysti adoptoineet sen syleillen otsikoihinsa.
Samuel Locksley, lähestyvä keski-iänkriisi: vaihtoi kaunottaren huippumallin maalaiseläinlääkäriin ja saamassa vahinkolapsen.
"Hän sotki Pikkuloisen tähän." Samuel tärisi raivosta.
"Vittu silloin kaikki on mahdollista."

"Luuletko, että voisit syyttää häntä kunnianloukkauksesta?" Aida ehdotti neuvottomana ja katseli miestä myötätuntoisena.

"Ei tarvitse syyttää mistään kun paloittelen sen katkeran huoran tuhanneksi palaseksi!" Mies ärjäisi niin että raskastekoinen peili eteisessä taisi täristä kiinnikkeissään.
"Tajuatko sinä yhtään mitä hän teki? Tämä jää näkyviin, vittu lapseni voi joskus löytää lehtijutun missä siteerataan isänsä sanoja siitä mite pitäisi tehdä abortti! Hän meni ihan helvetisti liian pitkälle!"

"Ymmärrän", Aida vastasi.
"Voinko auttaa sinua jotenkin?"

"... Anna minun ihan oikeasti olla." Samuel ei välittänyt edes haavaisista sormistaan. Vierashuoneen sängyllä oli vielä posliinia hajotettavaksi.

"Sitäkö sinä ihan oikeasti haluat?" Aida kysyi tutkien miestä huolissaan.

"Kuulostanko seuralliselta?" Samuel tuntui oikeasti murisevan kurkunpohjastaan. Vittu.

"Et, siksi kysyn. Jos sinä ihan oikeasti vain haluat riehua yksin ja satuttaa itseäsi, en voi estää sinua", Aida vastasi.

"Minua satu." Samuel puuskahti. Ei, kämmenet vain vuotivat verta.

"Näytät siltä", Aida vakuutti.
"Haluatko sinä, että menen kotiin?"

Samuel suoristautui hieman, vilkaisten Aidaa kulmiensa alta.
"Olen pilannut kaksi elämää."

"Ei, sinä olet suututtanut verenhimoisen naisen", Aida korjasi, tulkitsi vastauksen kieltäväksi ja istahti sohvan laidalle.
"Et ole pilannut mitään."

"Sama asia. Se nainen pilasi ne elämät." Samuel nielaisi tyhjää, hakien otetta ajatuksistaan.
"Hän tuli tänne sunnuntaina. Yvette."

"Niinkö? Mitä tapahtui?" Aida kysyi myötätuntoa silmissään.

"Muriel oli täällä." Samuel nieleskeli tyhjää.
"Järkyttävä riita. Minä... Talutin hänet ulos."

"Talutit Yveten ulos?" Aida toisti ja kielsi itseään ehdottomasti hymyilemästä. Ajatus oli vain... Hilpeä kaikessa kamaluudessaan. Ehkä Yvette olisi ansainnut hieman rajummankin ulosmarssin.

"Hän oli käydä Murielin päälle." Samuel puristi kätensä nyrkkiin. Taluttaa oli kaunis sana.

"Siinä tapauksessa erittäin hyvä, että talutit hänet ulos. Mitä tapahtui?" Aida kysyi.

"Muriel lepäsi." Samuel haroi hiuksiaan. Mikä sotku. Mikä kuninkaallinen sotku ja nyt se ihanan kamala nainen oli lehtien kansissa, rumissa, epäedustavissa kuvissa ja tituleerattu rahantavoittelijaksi.
"Me... Makasimme molemmat sohvalla. Muriel sylissäni. Ja Yvette tuli talonmiehen päästämänä sisään, hakemaan tavaroitaan."

"Mitä sitten tapahtui?" Aida sanoi. Järkyttävä riita, selvästikin.

Samuel haki kiinni muistoista.
"Huutoa. Hän nimitteli Murielia ties millä sanoilla, samoin minua... Minä... Minä vain naksahdin kun hän yritti käydä Murielin päälle ja talutin hänet ulos."

"Teit ihan oikein", Aida vakuutti. Hänkin olisi tehnyt niin Simonille, kun mies oli käynyt Elin päälle, jos olisi suinkin saanut miehen liikahtamaan eikä tullut itse nakatuksi syrjään kuin räsynukke.

"Ja mitä tapahtui?" Samuel tärisi jälleen raivosta.
"Hän toi Murielin tähän pyöritykseen. Murielin elämän, kaiken. Kaiken, Aida."

"Voitko saattaa hänet vastuuseen jollain muulla tavalla kuin murhalla?" Aida kysyi.

Samuel kohautti olkiaan.
"Asianajajani selvittää sitä. Minä en... Kaikki tietävät. Aida, kaikki tietävät mitä sanoin hänelle. Yvette kuuli sen kaiken. Se on totta. Kaikki kuvittelevat hänen haluavan vain rahaa."

"Mutta sinä tiedät paremmin ja voit puolustaa häntä", Aida vetosi.

"Niin tiedän. Ja minä yritän. Mutta se on minun syyni ja hän on nyt altis kaikelle. Haluan... Haluan nylkeä Yvetten. Murielilla on muutenkin rankkaa nyt kaiken kanssa. Hän ja perheensä eivät kaipaa mitään ylimääräistä. Eikä hän... Ole kertonut edes vanhemmilleen."

"Ymmärrän", Aida vakuutti.
"Yvette ansaitsee vihasi."

"Minä petin häntä alunperin." Samuel huomautti.
"Jos minä en olisi..." Helvetti. Helvetti. Mies kääntyi ja iski nyrkkinsä seinään. Sormissa rutisi.
"Helvetin perkele!"

"Ehkä keksisimme sinulle hauskemman ja rakentavamman tavan purkaa vihaasi", Aida ehdotti kuunnellen sormien rutinaa.

Samuel painoi vapaalla kädellä kättä jolla oli iskenyt seinää ja veti henkeä hampaidensa välistä. Niin. Se seinä oli kiveä, taliaivo.
"Olen heitellyt minun ja Yveten hääastiastoa seinään."

Aida naurahti.
"Se kuulostaa kieltämättä hauskalta", hän vastasi.
"Pitäisikö meidän katsoa kättäsi? Olisi kurja, jos murtaisit sen etkä voisi kokata."

Mies ojensi kätensä Aidalle. Kipu vihloi sormissa.
"Ihan kunnossa se on."

"On, on", Aida vastasi tyynesti, tarttui miehen ranteeseen ja talutti keittiöön, missä käden voisi työntää kylmän veden alle rauhoittumaan.

Samuel vilkaisi Aidaa ja veti hampaidensa välistä henkeä kun kylmä vesi valui sormille.
"Olen pahoillani."

Aida tutki runneltua kättä ja piteli sitä päättäväisesti veden alla, silittäen peukalollaan rannetta lohdun eleenä.
"Kyllä sinä saat Murielilta anteeksi – näkeehän hänkin sinussa jotain, mitä paljastat vain harvoille ja valituille."

"Pyysin anteeksi sinulta, Aida." Samuel nosti terveen kätensä naisen olalle. Aida oli siinä silloinkin kun hän halusi tappaa jonkun ja huusi.

Aida kohotti kasvonsa miehen puoleen ja hymyili lämpöä kissamaisesti siristyvissä silmissään.
"Sinä hurmuri", hän vastasi ja hipaisi Samuelin poskea.
"Sinä saat olla vihainen. En minä mene rikki."

"En saisi purkaa sitä sinuun. Osasitko ajaa autoa?" Samuel irvisti kun koetti liikauttaa sormiaan.

"Juuri ja juuri", Aida vakuutti.
"Mursitko kätesi? Ajanko sinut sairaalaan?"

"... En tiedä vakuutatko minua niin että antaisin sinulle Rollsinin avaimet." Samuel siristi silmiään.
"Epäilen että sormet ottivat itseensä. Ja en haluaisi seilata takseilla, joten jos... Voisit. Pitää seuraa." Miehen ääni veti surkeaksi.

Aida nauroi lämpimästi ja taputti hellästi miehen käsivartta.
"Olen täysin sinun. Ja ajoin Elinkin sairalaan. Auto oli ihan ajokunnossa sen jälkeen", hän sanoi. Ehkä se oli kaatanut jokusen roskapöntön tai käynyt katukiveyksen puolella, mutta hätä ei lukenut lakia.
"Mennäänkö?"

"... Rollsin kanssa ei riitä ajokunto." Samuel mutisi. Hän nyökkäsi, lähtien eteiseen. Terve käsi otti takin ja sen taskuun kaiken tarpeellisen. Luksusauton avaimet hän ojensi Aidalle ja käveli kivusta irvistellen hissiin.
"Kellarikerros. Siellä on autot."

Aida painoi kuuliaisesti hissin nappia ja katseli miestä myötätuntoisena.
"Yritän olla kohlimatta autoasi", hän lupasi hymyillen ja pyöritteli avaimia sormissaan.

"Se olisi mukavaa." Mies myönsi hiljaa.
"Olet ihana kun olet aina siinä."

Aida soi miehelle lämpimän hymyn, kurottui painamaan suudelman poskelle ja talutti Samuelin sitten päättäväisesti ylellisen auton luo.
"Voi olla parasta, että suljet silmäsi, jos sinua hermostuttaa."

Mies istui pelkääjänpaikalle, naurahtaen vaisusti.
"Katsotaan."

"Tiedätkö, Lontoossa ei tarvitse autoa", Aida vastasi istuen ratin taakse ja tavoitellen huomattavasti Samuelia lyhyemmillä jaloillaan polkimia, ennen kuin löysi vivun, jolla siirtää penkkiä lähemmäs. Silmät välkähtivät voitonriemuisina, kun hän käynnisti ylellisen auton ja antoi sen madella liikkeelle parkista ja kohti uloskäyntiä.
"Metrolla pääsee melkein kaikkialle."

"Johonkin minun pitää rah-- katso kun minä menen metroon." Samuel puuskahti melkein loukkaantuneena.
"Aida." Hän aloitti usein kysymykset näin.
"Voisinko minä olla hyvä mies jollekulle?"

Aida katsahti Samuelia hymyillen ja käänsi sitten katseensa takaisin myöhäisillan tiehen. Auto liittyi liikenteeseen nytkähtäen.
"Sinä olet hyvä mies, rakkaani, ja sinä voit olla sitä aivan kenelle tahansa, jolle niin päätät."

Mies liikahti levottomasti.
"Olen pilannut Murielin elämän. Lapseni elämän ja hän ei ole saatana edes täällä vielä."

"Ei, Yvette on puhunut rumia asioita, mutta sinä et ole avuton. Olet Samuel Locksley, hyvänen aika. Taistele takaisin! Ja jos Tempestiä on uskominen, hänen sisarensa on mitä hurjin, vahvin nainen, jota ei varmasti noin vain nujerreta."

"Tempest syytti minua jo kerran siskonsa elämän pilaamisesta." Niin. Sitten oli vielä se asia.
"Heillä olisi ollut tarpeeksi murhetta ilman tätä."

"Tempest suojelee omiaan leijonan raivolla. Osoita olevasi Murielin arvoinen, niin sinäkin kuulut hänen suojelunsa piiriin", Aida vastasi.
"Niin olisivat, mutta nyt katse eteenpäin."

"Aida, Tempest mursi kätensä lyödessään minua." Samuel huomautti.
"Haluan repiä sen naisen kappaleiksi. minä en tiedä mitä teen mutta... jotain."

Aida yritti kätkeä naurun kaulukseensa, vaikkei siinä ehkä ollut mitään oikeasti hauskaa. Ei nyt, kun oli selvinnyt miten pahoin hänen ystävänsä oli voinut.
"Sitä suurempi syy päästä hänen hyvälle puolelleen."

"Saan Yvetten hoidettua ennen kuin se tapahtuu." Samuel murahti.
"Ja se on suoritus."

Auto pysähtyi töksähtäen liikennevaloihin, Aida konsultoi puhelimen navigaattorin kanssa ja antoi auton sitten nykiä risteyksen läpi takaisin vauhtiin.
"Oletko puhunut Yvetelle kertaakaan, tuota, avioeroprosessin alettua?"

"En ole edes yrittänyt." Nainen ei varsinaisesti tuntunut haluavan puhua.

"Kannattaisiko? Olen kuullut, että suurin osa ihmisistä kuulee vilpitöntä anteeksipyyntöä", Aida vastasi ja ujutti auton keskittyneenä läpi yksisuuntaisen kujan, kertaakaan auton peilejä parkissa oleviin autoihin kolhimatta.

"Huomaa että sinä et ole kovin viettänyt aikaa armaan ex-vaimoni kanssa." Samuel huokaisi.
"Hän uhkasi lyödä Murielia koristepatsaalla päähän. Päähän jumalauta."

"Ehkä voit ehdottaa vihanhallintakurssia kaikella rakkaudella", Aida tarjosi kevyesti.

"Ehkä. Ja kysyi rakastanko minä sitä paksuksi pamahtanutta vanhaa huoraa. Olin kuristaa hänet."

"Hyvin ymmärrettävää. Minäkin halusin tehdä jotain väkivaltaista Simonille, kun hän kävi Elin kimppuun", Aida vastasi.

Samuelin olemus kiristyi.
"Mitä?"

"Mitä?" Aida kysyi takaisin ja vilkaisi Samuelia uskaltamatta irrottaa katsettaan tiestä kovin pitkäksi aikaa. Jos auto menisi rikki, ehkä kuristuksen kohteeksi päätyisi hän itse.

"Olisi pitänyt möyhentää se... Elin päälle? Voi vittu löisi edes jotakuta joka lyö takaisin."

"En tiedä, mikä häntä vaivaa. Hän on niin erilainen kuin ennen, etten ole tuntea häntä. Hän tuli ovelle ja Eli avasi. Sitten hän vain raivostui ja töni ja löi Eliä", Aida vastasi.
"Yritin vetää hänet pois, mutta ilmeisesti en ole kovin vahva... Se oli yksi naurettava sotku koko ilta. Eli pakotti minut sairaalaan aivotärähdyksen tähden, ja nyt Simon roikkuu ovella kai pyytääkseen sitä anteeksi."

"Perkele!" Samuel polkaisi auton lattiaa jalallaan ja kääntyi katsomaan Aidaa silmät leiskuen.
"Mitään et sanonut? Jumalauta onko se saatanan neandertaali paiskonut sinua pitkin maailmaa ja... Jumalauta!" Olisi pitäny pyöräyttää Simon ympäri.

Aida katsahti Samuelia häkeltyneenä.
"Unohdin, ja minun heittämiseni oli täysi vahinko."

Miehen olemus oli kireä kuin viulunkieli.
"Naisia ei lyödä. Eikä heitellä. Vain munaton mulkku tekisi niin. Hyvä on, vedin Yvetteä hiuksista, mutta jumalauta hän oli iskemässä Murielia kalloon keraamisella patsaalla."

"Ja on hyvä, että teit niin", Aida vakuutti. Seuraavalla kerralla hän varustautuisi paistinpannulla tullakseen kuulluksi.

"Hän olisi voinut tappaa Murielin sillä." Samuel totesi. Ei sellainen käynyt.

"Ehkä Yvettekin on menettänyt järkensä niin kuin Simon. Vai onko hän aina ollut tuollainen?" Aida kysyi katsahtaen Samuelia, kun parkkeerasi taiteellisesti hieman vinoon sairaalan parkkipaikalle.

"Hänellä on melkoinen temperamentti." Samuel myönsi.
"Olen vain kuvitellut että se olen minä joka kaivaa hänen väkivaltaiset impulssinsa esiin. Muistatko kun vaihdatin makuuhuoneen oven sen reiän takia?" Mies nousi autosta sen pysähdyttyä.
"Yvette."

Aida kätki hymynsä. Samuel-parka. Hän ojensi miehelle vaistomaisesti kätensä taluttaakseen tämän ensiapuun.
"Onko käsi kovin kipeä?"

Samuel vilkaisi turvonneita sormiaan.
"On. Voi vittu, sairasloma tästä puuttuikin."

"Voi sinua", Aida sanoi ja työnsi miehen istumaan odotushuoneen penkille, taputti olkaa rohkaisevasti ja lähti sitten ilmoittamaan vastaanottoon heidän tulostaan.

"Tajuatko mitä tuhoa ne imbesillit saavat aikaan jo yhdessä päivässä?" Samuel nurisi lohduttavalle taputukselle.
Kannattiko lyödä seinää?

"Missä Muriel on nyt?" Aida kysyi palatessaan ja istuessaan Samuelin viereen odottamaan, että yöpäivystys suvaitsisi ottaa miehen vastaan. Parin penkin päässä istuva, humaltunut herrasmies silmäili heitä uteliaana, toinen silmä mustana.

"Uh... Oliko katsomassa siskoaan tai hotellissa... Jotain." Hänen mielestään nainen taisi olla edelleen Lontoossa. Samuel mulkaisi pahasti heitä silmäilevää miestä. Hän nojautui Aidan korvaa kohta.
"On se kun edes päivystyksessä saa olla kanssasi rauhassa."

"Niin. Hänellä täytyy olla raskasta, kun Tempest...", hän ei osannut jatkaa, kun ajatus sai hyytävän ahdistuksen nostamaan päätään.
"Hmm?" Aida kysyi katsahtaen Samuelia kysyvästi.

Samuel veti syvään henkeä. Muriel oli itkeny hänen sylissään ja luoja että nainen ei tosiaan näyttänyt heikkoutta hänelle.
"Mustasilmäinen mies. Epäilen että silmäilee sinua, pörröpää."

Aida nauroi, katsahti ympärilleen ja vilkutti humaltuneelle herrasmiehelle silmät kissamaisesti siristyen, ennen kuin kääntyi Samuelin puoleen.
"Tai pohtii, mitä suuri ja mahtava Samuel Locksley tekee ensiavussa", hän sanoi ääntään madaltaen.

"Suuri ja mahtava Samuel Locksley?" Mies pärskähti.
"Joka pääsee televisioon. Vaihteeksi."

"Voit olla myös luupäinen ja pöhkö Samuel Locksley", Aida vastasi taputtaen lohdullisesti miehen reittä.
"Niinkö? Onneksi olkoon."

Se olisi kuitenkin pian julkista tietoa, kelle Aida kertoisi? Ei kenellekään.
"Master Chefin vierastuomari tämän kauden. Se oli vapauttavaa, arvostella luvan kanssa."

"Sehän on mieletöntä! Onnea!" Aida vetosi vilpittömästi ja nojautui halaamaan Samuelia, painaen suukon miehen poskelle.

Samuel nauroi, sitä hieman omalaatuista nauruaan. Se oli outo ääni eikä vähiten siksi että aidon naurun kuuli melko harvoin.
"Olemme kuule kohta pörröpää otsikoissa poskipusujesi takia."

"Suo anteeksi", Aida hyrähti huvittuneena ja pyyhkäisi miehen poskea kuin lepytellen.

"En tiedä auttaako tuo." Samuel pyöräytti nauraen silmiään.
"En kaipaa vielä avokämmentä kamalalta naiseltakin."

"Jos Tempestiä on uskominen, Muriel ei vähästä hetkahda", Aida vastasi.
"Olen odottanut hänen tapaamistaan. Nyt kaksi ihmistä ovat ylistäneet häntä minulle."

"Hän antaisi avokämmenestä koska tietää historiamme ja kun kerroin, hän oli liian heikkona tehdäkseen niin. Joten, muistutus voisi laukaista halun uudelleen. Ei kiitos. Kamala nainen lyö kovaa."

"Oh?" Aida kysyi huvittuneena ja kohotti punertavia kulmiaan, sukaisten hiuksiaan taakse.
"Miksi hän haluaisi lyödä sinua meidän historiamme takia?"

"Olit kuulemma aika nuori." Samuel hymähti.
"Yritin kyllä sanoa että olet pysynyt muuttumattomana niistä ajoista asti, mutta en tiedä auttoiko se."

Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten.
"Mutta siitähän on jo yli kymmenen vuotta aikaakin", hän sanoi.
"En ymmärrä, mistä nämä paheksuvat kommentit tulevat."

"Mm'hmm. Ja kerroin hänelle vain jotta Tempest ei kertoisi omaa versiotaan." Murielin siskon mainitseminen sai terveen kädet taputtamaan omaa reittä. Samalla tavalla kuin taputettiin jonkun selkää lohduttaessa.

"Tempest oppii kyllä pitämään sinusta", Aida vakuutti. Kunhan voisi paremmin. Ajatus kylmäsi häntä syvältä: hänellä ei ollut ollut aavistustakaan ystävänsä perinpohjaisesta onnettomuudesta.

"Ja mikähän saa sinut luottamaan siihen? Vai voisitko ehkä joskus sanoa hyvän sanan puolestani?" Mies naurahti. Sairaanhoitaja tuli hakemaan Samuelia. Sormista pitäisi ottaa röntgen.

"Minä sanon aina hyvän sanan puolestasi", Aida huomautti ja seurasi mukana henkisenä tukena.

Muutama kirosana lipesi huulilta kun sormia piti suoristaa kuvia varten. Aida oli kuullut tänään kovin luovia kirouksia Samuelin huulilta. Kun käsi oli lopulta lastoitettu sormistaan, Samuel vilkaisi Aidaa.
"Kiitos. Saisinko vielä kyydin kotiin?"

"Kuinka usein kieltäydyn noin kauniisti esitetyistä?" Aida kysyi huvittuneena ja pyöräytti Rollsin avaimia sormissaan, vaikuttuneena siitä, että ne olivat edelleen tallella.
"Viedäänpäs sinut sitten kotiin."

"Jos saisit autoni vielä ehjänä kotiinkin, lupaan sinulle illallisen Acapellassa. Ihan vain tunnustuksena siitä, että osaat melkein ajaa."

Aida muksautti miestä palleaan.
"Autossasi ei ole naarmun naarmua", hän muistutti istuessaan takaisin ratin taakse ja käynnistäessään kehräävän moottorin. Sellainen meinasi tulla, kun hän peruutti ruudussa ja oli paukauttaa viereistä autoa, mutta väisti törmäyksen täpärästi.

"Ah! Hei!" Mies kävi istumaan, hykertäen naurusta. Joka loppui kuin seinään.
"... Mitä sanoitkaan?"

"Autossasi ei ole naarmun naarmua", Aida vastasi tyynesti. Se oli edelleen totta. Hän oikaisi pehmeästi katukiveyksen yli, vaihtoi auto nykäisten vaihdetta ja lähti sitten varsin sujuvasti Harrington Roadia kohti.

"Voi hyvä luoja..." Samuel mutisi kun auto nykäisi vaihdetta vaihtaessa.

"Mitä kritisoimista sinulla on?" Aida protestoi huvittuneena.
"Kukaan ei aja Lontoossa!"

"Minä ajan!" Samuel murisi puoliski huvittuneena.
"En ehkä joka paikkaan, mutta ajan."

"Mutta ei tarvitsisi", Aida huomautti, "metrolla pääsee melkein kaikkialle, ja se on edullistakin." Hän polkaisi kaasua ja lennätti heidät yli risteyksestä, vaihtaen mietteliäänä ärjäisevää vaihdetta suurempaan.

Samuel vilkaisi Aidaa merkitsevästi.
"En mielelläni huomauta tästä, mutta näytänkö siltä että minun tarvitsisi ajatella edullisuutta?"

"Et, mutta ajattele aikaa, jota metrolla kulkijat säästävät parkkipaikan etsimisestä", Aida näpäytti huvittuneena ja säteili hiljaista tyytyväisyyttä, kun sai Rollsin matelemaan parkkihalliin vailla naarmun naarmua. Ei muka osannut ajaa!

"Kuljen autolla vain keskustan ulkopuolelle. Muuten taksilla." Samuel huomautti ja vilkaisi naisen voitonriemuista ilmettä.
"Hyvä tyttö."

"Milloin minä olen muuta kuin hyvä tyttö?" Aida kysyi nousten autosta ja tarjoutui auttamaan Samuelin sisälle saakka. Miesparka.

"... Aakkos-, numero- vai tapahtumajärjestyksessä?" Mies nauroi käheästi.

Aida katsoi miestä silmät huvittuneina siristyen, haastava tuike silmissään.
"Tapahtumajärjestyksessä."

Samuel naksautti kielellä kitalakeaan.
"Silloin joskus muinoin sinä varastit minun housuni. Et ollut päästää minua töihin. Hyvät tytöt eivät myöskään luista koulusta. Tai valehtele vanhemmilleen kenen kanssa viettävät aikaa.

Aida nauroi hyväntuulisesti kehräten ja pyyhkäisi hiuksiaan taakse.
"Ja minä kun arvelin, että sinä arvostit sellaisia hetkiä", hän huomautti.
"Etkä vaikuttanut kovin innokkaalta lähtemään töihin – ellen aivan väärin muista."

"Kuka hullu olisi halunnut?" Samuel puuskahti astuessaan hissiin.
"En ole idiootti."

Aida nauroi lämpimästi.
"Miksi minun olisi siis pitänyt haluta kouluun? Oli tarpeeksi vaikeaa löytää aikaa tavata sinua teatterilta, kuorolta, baletilta ja tanssi- ja laulutunneilta."

Samuel pudisteli päätään ja antoi Aidalle avaimet. Nainen saisi taistella asunnon oven auki.
"Voi pörröpää."

Aida avasi oven ja päästi miehen sisään.
"Haluatko paiskoa vielä tavaroita tai rikkoa luita?"

"Haluan nukkumaan. Siitä kipukääkkeestä sai hyvän pöhnän." Samuel tuhahti riisuessaan takkiaan.

"Pärjäätkö yksikätisenä?" Aida kysyi laskien miehen avaimet pöytätasolle.

"Enköhän. En minä sinuakaan voi täällä pitää. Niin mukavaa kuin olisikin verestää muistoja sillä että riisut minua." Kauluspaita voisi tuottaa ongelmia.

Aida nauroi hyväntuulisena ja hätkähti painaen käden suulleen. Hänen olisi varmaan pitänyt laittaa Elille viesti, ettei päässytkään tulemaan. No, muutama minuutti ei tekisi enää eroa.
"Olen jo myöhässä, joten jos tarvitset apua, sano vain."

"Näh. Olet jo auttanut ja sitä paitsi, jos en saa paitaa pois, minulla on vaatteet päällä huomennakin. Ellet sitten puekin minua, mitä epäilen." Samuel virnisti hieman.
"Pärjään kyllä."

"Se olisi hyvin tasokasta palvelua", Aida myönsi nauraen ja katsahti hajamielisesti puhelintaan alahuultaan puraisten.
"Hyvä on – siinä tapauksessa miellyttäviä unia. Soittele, jos kaipaat jotain."

"Minä soitan. Hyvää yötä ja pyydä Eliltä anteeksi." Hän ainakin oletti että sinne Aida oli menossa.

"Pyydän", Aida lupasi hymyillen, vaikka vatsanpohjaa kylmäsikin ja hän halusi läimäistä itseään. Miten hän unohti ilmoittaa Elille?
"Hyvää yötä!" hän toivoitti ja oli astumassa ulos ovesta, ennen kuin palautti vielä Rollsin avaimet pöydälle ja sukelsi sitten yöhön avoin takki lepattaen ja askeleet keveinä.

_________________
jamie + charles + maybe + david + knox + aida + julian + wolfie + tempest + joaquim + ava + angus
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kiero kuin korkkiruuvi   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kiero kuin korkkiruuvi
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: