PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Show must go on

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Show must go on   La Joulu 30, 2017 8:19 pm

Pikaviestinpelejä joissa seikkailevat lähinnä Samuel Locksley ja Muriel Nightingale (Lilya).

Tiistai 2. tammikuuta 2018, ilta, Lontoo, ravintola Acapella

Muriel ei ollut edes loukkaantunut, kun Emmie oli viime hetkellä ilmoittanut jäävänsä sittenkin kirjoittamaan. Hän oli jo tottunut siihen, eikä ottanut sisarensa oikkuja henkilökohtaisesti. Tiarnanillekin oli ilmaantunut jotakin menoa töiden merkeissä, joten miehestäkään oli turha toivoa ruokailuseuraa.
Mutta pöytä oli varattu. Ja hitto vie, surkean alkuvuoden jälkeen hän todella kaipasi jotakin hyvää elämäänsä, olkoonkin sitten vaikka kahden Michelin-tähden arvoista ruokaa. Ja viiniä. Ja armas melkein-vävypoika oli lupautunut maksamaan laskun, joten hän voisi, mikäli sellaiselle tuulelle sattuisi, kostaa sen, että mies oli hylännyt Emmien taas kotiin ja kiitänyt töidensä perässä ties minne.
Kyllä hän Tiarnanista piti. Oli vain katkeroitunut vanha ämmä juuri nyt.
Emmie saattaisi hyvinkin kirjoittaa seuraavan vuorokaudenkin putkeen, Andy ja Helia olivat turvassa ja lauma hoidossa. Ja Teagan oli…
Ei, ei Teagania.
Ruokaa. Hyvää, kallista ja naurettavan hienoa ruokaa.
Niinpä Muriel löysi itsensä ohjattuna pöytään, pikkumustaan pukeutuneena ja hiukset niskaan kerättyinä. Enemmän meikkiä kasvoillaan kuin… Milloin? Ei ollut ollut aikaa, eikä tarvetta. Teagan ja eläimet eivät välittäneet siitä, miltä hän näytti, eikä hänellä ollut ollut aikaa käydä ulkona.
Ei Teagania.
Tänään hän oli kuitenkin halunnut tuntea olonsa edes siedettäväksi.
Ei Teagania. Ainoastaan ruokalista, joka hänen eteensä oli kannettu. Siinä, että nainen istui yksin ravintolassa, ei ollut mitään onnetonta.

Tarjoilija ilmoitti naurettavan kalliin ja maineikkaan ravintolan keittiössä työskentelevälle kokille tietyn pöytävarauksen saapumisesta. Samuel pesi kätensä, otti hatun pois ja astui moitteettoman siistinä pysyneessä takissaan, essu käaivarrelle laskostettuna, salin puolelle.
"Päivää, Samuel Locksley, omistaja." Hieman surumielisyyteen taipuvilla kasvoilla oli komea hymy kun hän ojensi kättä naista kohti, vilkaisten kahta tyhjää paikkaa.
"Kolkkasitko avioparin johonkin?"

Muriel kohotti katseensa melkein ärtyneenä siitä, että hänen hetkeään naurettavan hintavan ruokalistan kanssa häirittiin.
"Mmm, älä kerro kenellekään. Omistajana sinun pitäisi varmastikin tietää, kuinka epätoivoisiin tekoihin ihmisen on oltava valmis päästäkseen syömään täällä", hän huomautti ja ojensi kättään.
"Muriel Nightingale. Oletko Tiarnanin ystäviä, vai suoltaako hän vain rahaa tähän ravintolaan siinä määrin, että omistajan vierailu on paikallaan? Pahoittelen, että joudut pettymään, näyttää siltä, että sekä Tiarnanille että sisarelleni tuli tänään parempaa tekemistä."

Samuel hymyili. Muriel Nightingale? Naisen nimenneillä ihmisillä lieni melkoinen huumorintaju.
"Olen vain otettu epätoivoisuudesta." Hän naurahti matalasti, kätellen uuden tuttavuuden.
"Ystäviä. En ole vielä päätynyt vaivautumaan ilman pyyntöä vain paljon maksavien asiakkaiden pöytiin. Ja voi olla etten minä pettynyt." Naimisissa oleva mies. Häpeäisi.

Murielin kulma kohosi hieman.
No, miksi ei. Eihän hänellä ollut ketään kotona odottamassa. Enää.
"Vai niin. Siinä tapauksessa oletan, että ravintolallasi menee sen verran hyvin, ettei pettymyksen puute johdu myöskään siitä, että yksinäinen nainen tulee syömään toisen laskuun. Vaikka minulla onkin erittäin hyvä ruokahalu."
Locksleylla taisi olla useampikin ravintola, nyt kun tarkemmin ajatteli. Mistä lie lehdestä hän oli senkin tiedon poiminut.

Lockleylla tosiaan oli useampi yksittäinen ravintola ja yksi Englannin melko hyvin kattava ketju. Hän laski tuttavallisesti käden Murielin olalle.
"Toivon ainakin että menee. Löytyykö listalta jotain mistä pidät? Ja tietenkin laitan syömisesi heidän laskuunsa, kun kehtasivat hylätä sinut yksin. Jos haluat, voimme laittaa toisen pöydän sinulle." Jos Muriel ei haluaisi istua yksin kolmen hengen pöydässä.

"Hyvä, että joku tässä maailmassa ymmärtää hylätyksi tulemisen tuskan."
Muriel tiedosti käden hartiallaan, mutta antoi sen olla.
"Tämä on hyvin vaikuttava lista, se minun täytyy myöntää. Ja mitä suotta, ellet sitten halua kahta yllättäen vapautunutta paikkaa viime hetken kyselijöille? Vai kehtaako kukaan edes yrittää sellaista? Muussa tapauksessa voin aivan hyvin istua tässä ja toivottavasti saada jonkun epäilemään, että olen jonkun säälittävästi hylätty rakastaja tai jotakin muuta totuutta jännittävämpää."
Ja aina hän voisi kuvitella Tiarnanin istumaan vastapäätä ja katselemaan, kuinka hän tilaisi jotain kallista. Vaikka ei mies valittaisi, tällä oli paitsi rahaa, myös antelias sielu.
Se siitäkin ilosta.

Samuel kohotti kevyesti kulmaansa, sanomatta mitään. Hän epäili ettei tässä ollut nyt taustalla vain tutun pariskunnan maaginen katoaminen.
"Ei kukaan kyllä kehtaa. Jos haluat antaa asiakkailleni mietittävää tylsiin elämiinsä, en ole ollenkaan sitä vastaan." Vallaton hymykipaisi kasvoilla.
"Jos saan suositella niin talvikauden erikoisannoksemme, kyyhkynen chilisuklaakastikkeessa on hyvin maukas. Vaikka itse sen sanonkin." Hyvä se oli sanoa kun oli kehittänyt ruokalajititse.

"Hyvä. Vaikka tämäntasoisessa paikassa heidän kuvittelisikin keskittyvän ruokaan eikä siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Mutta eihän sitä koskaan tiedä."
Ehkä täällä istui tälläkin hetkellä joku aivan yhtä elämäänsä kyllästynyt kuin hän itse oli.
Muriel hipaisi helmikorua korvassaan.
"Ehkä minun pitäisikin sinun antaa päättää puolestani?"

"Voikun tietäisit. Ihmiset tulevat tällaiseen paikkaan monen asian takia. Myös juorujen." Acappellassa kuitenkin kävi julkkiksia ja muita merkittäviä henkilöitä melko paljon. Täällä saattoi siis nähdä monia odottamattomia asioita.
"Voi, en koskaan päätä asiakkaan puolesta. Tarjoan vain lämpimiä suosituksia."

"Sääli, olisin todella tarvinnut elämääni hieman yllätyksiä."
Muitakin kuin sen, että Teagan oli ilmoittanut tarvitsevansa aikaa ajatella. Olisi edes pettänyt kunnolla, niin että hän olisi voinut olla rehellisesti raivoissaan. Mutta ei tietenkään. Kaiken lisäksi mies oli aikonut odottaa, että hänen ystävänsä voisivat paremmin, niin että hänellä olisi edes hieman vähemmän murheita kerralla kannettavaksi.
Hyödytön mies, ei osannut edes tehdä häntä vihaiseksi.
"Yltääkö erikoiskohtelu siihen, että itse omistaja ottaa tilaukseni vastaan, vai lähetätkö tarjoilijan takaisin?"

"Jos muotoilet sen noin, voin kiertää periaatteeni tämän kerran. Pitää sitä kauniille naiselle antaa mitä hän tarvitsee." Ja Samuel ihmetteli miksi hänen vaimonsa nalkutti ja oli mustasukkainen. Oli se jännä...
"Yltää. Henkilökuntani on tänään alittanut niin monta odotusta, että hoidan tämän itse."

Muriel naurahti pehmeästi.
"Kohottaisin huomiollesi lasia, mutta jostain syystä pöytäni on edelleen tyhjä", hän huomautti miehelle. Olikohan katse niin surullinen epäpätevien työntekijöiden vuoksi, vai olivatko silmät vain syntyjään sellaiset?
"Idioottien ympäröimä siis? Otan osaa."

Samuelin kasvot olivat syntyjään surumieliset, mutta tuntemus siitä että hän oli idioottun ympäröimä ei autanut asiaa.
"Minulle väitetään että he ovat alansa parhaita mutta kehtaan olla hieman eri mieltä..." Samuel mutisi.
"Haluatko alkuun toisen juoman vai vain ruoan suositusviinin?"

"Surullinen tosiasia taitaa olla, että suurin osa ihmisistä on syntyjään enemmän tai vähemmän idiootteja."
Ja valitettavasti hän lukeutui niihin idiootteihin itse. Kuinka hän ei ollut huomannut, että Teagan oli onneton? Koska mies oli toinen idiootti, joka hymyili siitäkin huolimatta, vaikka sydän olisi ollut musertumassa.
"Niin paljon, kuin juoma houkuttaisikin, taidan tyytyä suositusviiniin. Tai ei, enhän minä tätä maksa. Mitä suosittelisit herättämään ruokahalun?"

Samuel siristi kevyesti surumielisiä, teräkseharmaita silmiään.
"Haluatko sinä jotakin missä on potkua? Vai pidätkö makeammasta?"

Muriel jäi katselemaan miehen silmiä.
Mikä tahansa, minkä saa nopeasti tähän eteen, ei ehkä ollut oikea vastaus tämän luokan ravintolassa.
"Tavallisesti kallistun enemmän makean puoleen, mutta juuri nyt voisin kaivata enemmän potkua."

”Minä menen valmistamaan ruokasi ja yritän saada sinulle kelvollisen juoman. Jos tarjoilijani eivät taas leikkisi typerämpää kuin ovat." Mies naurahti hieman kolkosti. Pian Muriel sai pöytään hyvin oranssin sävyisen juoman cosmopolitan-lasissa. Kuiva vermouth, laadukas brandy ja appelsiini olivat tosiaan... Potkaiseva yhdistelmä.

Muriel oli huvittanut itseään tarkastelemalla muita asiakkaita. Monta pariskuntaa ja seuruetta, harvempi yksinään. Hän oli tunnistavinaan muutamat kasvot, ilmeisesti muutkin julkisuudessa pyörivät henkilöt kuin Tiarnan olivat löytäneet ravintolan.
Hänen utelias tarkkailunsa - jota hän kieltäytyi ajattelemasta tätimäisenä - keskeytyi juoman saapuessa.
Se tosiaan potkaisi.
Miten kauan oli kulunut siitä, kun hän oli viimeksi juonut alkoholia? Kauan. Yleensä hän jätti illanistujaisissakin väliin, ihan vain pitääkseen päänsä selvänä. Jos häntä vaikka tarvittaisiin.
Nyt sillä ei ollut väliä.

Murielin ruoan saapumisessa meni juuri sopiva hetki. Tuo sai eteensä naurettavan taiteellinen annoksen kyyhkystä tummaa suklaata ja potkaisevaa chiliä yhdistävällä kastikkeelle ja lisukkeena kevyesti marinoituja grillikasviksia ja tuoretta leipää.

Muriel oli juuri katselemassa, kuinka läheisessä pöydässä nuorehko nainen ei antanut seuralaiselleen lupaa syödä ennen kuin olisi saanut otettua täydellisen kuvan annoksestaan.
Joku muukin oli yhtä ajattelematon kumppaniaan kohtaan kuin hänkin.
Vaikka olihan hänenkin annoksensa kieltämättä kaunis. Jos Muriel olisi ollut yhtään taipuvaisempi tunteiluun, hän olisi saattanut tuntea melkein syyllisyyttä sen syömisestä.
Mutta ruoka oli tarkoitettu syötäväksi, joten hän asetti lautasliinan siististi syliinsä ja tarttui aterimiin.
Olihan se jumalaista, ei sitä voinut kieltää. Vaikka joutuikin nauttimaan ruokansa yksin.

Samuelin arviointikyky tuntui naurettavalla tavalla pettämättömältä. Muriel sai annoksensa kylkeen lasillisen naurettavan laadukasta ja kallista punaviiniä, joka oli huolella valittu juuri tämän ruokalajin kylkeen. Kokki itse saapui - edelleen täydellisen siistinä - salin puolelle.
"Olen valmis julmaan kritiikkiisi." Mies heitti hymyillen.

Olisipa Muriel voinut edes vihata Tiarnania, niin että varmasti kalliin viinin - jopa hän kyllä tunnisti sellaisen, vaikkei alkoholia ollut pitkiin aikoihin varsinaisesti kuluttanutkaan - juominen olisi tuonut edes jonkinlaista kamalalle naiselle sopivaa kieroa iloa.
Ei ollut ehkä kovinkaan proaktiivista käsitellä suruaan syömällä, mutta ainakin hän teki sen tyylillä.
Nainen käänsi katseensa Samueliin tämän palatessa pöydän luo.
"Sinulla on loistava ajoitus, alan pian epäillä, että minua tarkkaillaan. Vaikutat mieheltä, joka arvostaa rehellistä mielipidettä, joten..."
Hän loi mieheen vakavan katseen tummilla silmillään.
"... tämä lienee ainoa täysin tyydyttävä kokemukseni hyvään toviin."

Samuel naurahti.
"Minulla ei ole aikaa tarkkailla sinua, vaikka se toisi iloa tähän idioottien keskellä työskentelyyn." Luojalle kiitos hän ei käyttänyt sormusta töissä. Hän olisi saanut ne viinit päälleen.
"Arvostan. Kaikki muu on turhaa ja ei tarjoa tilaa kehitykselle." Teräksenharmaat silmät siristyivät hieman. Oh?
"Minä voisin kenties tarjota sinulle toisenkin." Kokki katosi hetkeksi, palaten Boutiqueksi-ristityn loungen, kirjoittaen sen kääntöpuolelle jotakin, oman allekirjoitusleimansa viereen. Kyllä, miehellä oli oma allekirjoitusleima.
"Jos haluat tänään hyvää juomaa ja musiikkia, niin näytä tätä Boutiquen ovella ja sano että Samuel antoi sen. He pitävät sinusta huolta kyllä."

Muriel kohotti kevyesti toista kulmaansa miehen sanoille.
Jollei ruoka olisi ollut niin jumalattoman hyvää, hän olisi voinut epäillä, että häpeämätön flirtti kuului asiaan, mikäli halusi kohota huipulle. Vaikka hän ei ollutkaan ruokakriitikko, vaan onneton, vanha nainen, jonka sekä mies että sisko olivat hylänneet. Ja siskon mies.
Alkudrinkki ja viini virtasivat jo pehmeinä suonissa. Ja ehkä juuri siksi Muriel otti kortin vastaan ja väläytti Samuelille hymyn.
"Sinä se tiedät, kuinka hemmotella naista."

Sitä Samuel ei kuullut usein. Ehei. Tämä aamu oli alkanut valituksella siitä, kuinka hän teki itselleen aamiaista kotona ja siitä kuului liikaa meteliä. Hieno tapa hyvästellä, sillä kun hän menisi kotiin, Yvette ei olisi siellä viikkoon.
"Haluan vain että asiakas lähtee täältä hyvillä mielin." Oli se toki sitäkin.

Musiikkia ja tanssia. Hyvää juomaa. Ehkä se oli juuri sitä, mitä hän tarvitsi. Emmiekään tuskin kaipasi isosiskoaan häiritsemään nyt, kun inspiraatio oli iskenyt. Kissoista olisi voinut olla jotakin seuraa, mutta nekin olivat niin rakastuneita emäntäänsä, että määkisivät tämän jaloissa siitäkin huolimatta, että siskon ajatukset olisivat todennäköisesti jo kaukana tästä ankeasta maailmasta.
Ei ankeasta. Hän vain oli katkera.
"Kun ruoka on näin taivaallista, siitä tuskin tarvitsee huolehtia. Mutta kun minut on jo ennestään hylätty näin julmalla tavalla", hän naurahti ja viittasi kahteen tyhjään paikkaan.
"Niin miksi ihmeessä ei. Vaikka minun täytyykin tyytyä sinun huomaavaisen huolenpitosi sijaan henkilökuntaasi, jota taisit hellästi kuvata idiooteiksi."

Samuel pyöräytti kevyesti silmiään.
"Boutiquessa ei olla ihan niin typeriä. Ja voithan sinä olla silmäni, hmm? Jos näet typeryksiä niin kerrot." Mies heitti nauraen. Tai sitten hän voisi mennä illalla käymään itse...

"Sitä varten tarvitsisin varmastikin numerosi."
No niin, vanha nainen, rauhassa nyt. Ajattelen ennen kuin puhut.
Eikä Muriel silti hävennyt lainkaan. Maailma oli hänelle velkaa, eikö niin? Se ei loukkaantuisi, vaikka hän flirttailisikin harmaasilmäisen kokin kanssa.
"Minulla on hyvin tarkka katse, lupaan olla päästämättä henkilökuntaasi turhan helpolla. Jos kuulet heidän valittavan hullusta naisasiakkaasta, voit melko varmasti syyttää minua."

Samuel jäi miettimään. Numero? Yvette ei olisi kotona ja hän ei ollut aikeissa tehdä mitään mitä ei vaimolleen voisi kertoa. Hän veti kokkitakin taskusta toisenlaisen käyntikortin, veti siitä yli työnumeronsa ja kirjoitti siihen henkilökohtaisen numeronsa.
"Minä luotan siihen että raportoit."

Muriel oli melkein yllättynyt siitä, että Samuel todella antoi hänelle numeronsa. Varsinkin, kun miehellä olisi ollut täysi mahdollisuus vedota kiireisiin ja vetäytyä takaisin keittiöön.
Ainahan hän voisi heittää kortin menemään ja se olisi sitten siinä.
"En tuota pettymystä", hän vakuutti ottaessaan kortin vastaan.
"Ehkä minun pitäisi päästä sinut menemään, ennen kuin muut asiakkaat tulevat mustasukkaisiksi erityishuomiosta."

Samuel kohotti kulmaansa, hymyillen niin että se näkyi jopa surumielisissä silmissä.
"Pidän naisista joilla on itseluottamus kohdillaan." Hän heitti vielä loppukaneetikseen, ennen kuin tosiaan joutui poistumaan keittiöön.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Show must go on   La Joulu 30, 2017 9:43 pm

Myöhäisempi ilta, Lontoo, The Boutique

Muriel ei ollut lopulta heittänyt korttia pois, vaan sujauttanut sen pieneen käsilaukkuunsa. Hän oli soittanut siskolleen siltä varalta, että tämä olisi kaivannut seuraa, mutta kolmen vastaamattoman puhelun jälkeen tullut siihen tulokseen, että kenties seuraava menestysromaani viimein ottanut tuulta siipiensä alle. Tai ehkä Tiarnan oli palannut yllättäen kotiin.
Kummassakaan tapauksessa häntä ei tarvittu.
Ja ehkä sen vuoksi, että ajatus tyhjään hotellihuoneeseen palaamisesta jo tähän aikaan illasta tuntui surkealta, hän löysi itsensä istumasta The Boutiquen tummalla nahalla päällystetyltä tuolilta kiiltävän baaritiskin äärestä. Ei puhettakaan lasinpohjien tahrimasta pinnasta.

Muriel oli korttia vilautettuaan opastettu sille baaritiskille jolla ei ollut tietoakaan ihmismassasta ja jolla henkilökunta oli aivan erityisen palvelualtista ja naurettavan ammattitaitoista. Illan bändi aloitti juuri soittamista, alkaen täyttää lattiaa tanssipareilla. Ei liian humalaisia ihmisiä ja tunnelma oli juuri oikea.
Työntekijät tosin terästäytyivät kun siististi suoriin housuihin, kauluspaitaam ja bleiseriin pukeutunut omistaja saapui tiskille. Mitään sanomatta Samuel sai itselleen punaviiniä lasillisen ja vastauksen siihen missä se korttia vilauttamalla sisään tullut nainen oli. Vitsikkäänä miehenä hän asteli äänei Murielin taakse ja kumartui tuon korvan viereen.
"En saanut vielä raporttiasi joten tulin tarkistamaan." Ääni oli käheämpi kuin olisi ollut sopivaa.

Olisi mukava tanssia.
Sen pidemmälle Muriel ei ennättänyt, ennen kuin käheä ääni korvan vierestä sai hänet melkein hätkähtämään. Melkein. Sen sijaan hänen kätensä singahti taaksepäin, Samuelin hiuksille, ja lukitsi miehen hetkeksi paikoilleen.
"Kärsivällisyyttä. Minähän vasta saavuin", hän vastasi yhtä hiljaisella äänellä, kääntämättä katsettaan mieheen ennen kuin irrotti otteensa tämän hiuksista.
"Juomat ovat hyviä, kuten lupasit, samoin palvelu. Tämä - mikä sinun nimesi olikaan? - Monique tässä on pitänyt minulle herttaisesti seuraa ja huolehtinut, että saan kaiken haluamani, vaikka se johtuneekin vain siitä sinun maagisesta kortistasi."

amuel ei rehellisyyden nimissä olettanut naisen tarraavan hänen hiuksiinsa, joten oli miehen vuoro hätkähtää. Pehmeä, kehräyksen ja murinan sekoitusta muistuttava nauru kumpusi miehen sisältä. Samuel suoristautui kun hiukset vapautuivat otteesta. Tämä Muriel oli kiinnostava, erikoinen nainen. Hyvin erikoinen. Mies vilkaisi työntekijäänsä ja hymyili hyväksyvästi. Selvä. Monique ei saisi potkuja.
"No sehän on hyvä." Hän kiersi tuolille naisen viereen.
"Tarraatko usein hyväntahtoisia ihmisiä hiuksista?"

Samuelilla oli miellyttävä nauru.
Muriel seurasi katseellaan, kuinka mies siirtyi tuoliin hänen vierelleen.
"Se riippuu", hän myönsi ja hipaisi lasiaan, johon Monique oli kaatanut naurettavan kallista viskiä. Ja osannut kertoa sen vuosikerran ja alkuperän, tai ollut äärettömän hyvä keksimään juttuja lennosta.
"Jos nämä hyväntahtoiset ihmiset hiipivät varoittamatta taakseni. Tai sattuvat pitämään sellaisesta."
Hän tutki Samuelia tummalla katseellaan.
"Ihailtavaa omistautumista asiakaspalvelulle, herra Locksley."

Samuel antoi toisen surumielisesti asettuneen kulmansa kohota kevyesti.
"Minä olen tottunut hiipimään ihmisten taakse. Tosin yleensä vahtimaan mitä he tekevät." Murielin kanssa syy oli toinen.
"Asiakaspalveluun pitää panostaa. Se pitää minut työssäni."

"Vai sillä sinun hiljainen askelluksesi selittyy."
Muriel tarttui lasiinsa ja kohotti sitä kevyesti Samuelille ennen kuin otti pienen kulauksen. Tämä ei ollut sellainen viski, jotka kaadettiin raskaalla kädellä unohduksen toivossa.
"Olen kiitollinen, etten ole yksi työntekijöistäsi. Tai ehkä se oletkin sinä, jonka tulisi tuntea asiasta kiitollisuutta? Kuten näit, minä en suhtaudu kovin kauniisti hiiviskelyyn."

Samuel nojautu hieman eteenpäin, näyttäen vinon hymynsä kera siltä että aikoi kertoa naiselle suuren salaisuuden.
"Ehkä tuo oli paras reaktio jonka olen koskaan saanut aikaan? Ajattelitko sitä mahdollisuutta?" Mikä siinä olikin, että niin konstailematon, suorasukainen reaktio sai hänet kiinnostumaan? Ehkä juuri se, ettei kukaan miehen ennen tapaama ihminen olisi tehnyt niin.
Ehkä Aida. Jos tarpeeksi ärsyttäisi.

Myös Muriel kumartui lähemmäs, aivan kuin he olisivat olleet kaksi salaliittolaista, jotka kohtasivat toisensa sattumalta.
"Siinä tapauksessa et selvästikään hiippaillut ihmisten taakse riittävän monta kertaa. Voin vakuuttaa, että minä keksin vielä monia tapoja, joilla sellaiseen reagoida", hän vastasi hiljaa.
Tämä oli täysin järjetöntä. nainen muistutti itselleen ja vetäytyi kauemmas.
"Et sitten malta jättää työpaikkaasi edes vapaa-ajalla?"

Samuel nauroi sitä samaa pehmeää naurua, ottaen kulauksen siitä kuolettavan kalliista punaviinistä. Parisataa puntaa maksava pullo italialaista punnaviiniä ei pettänyt koskaan.
"Oh? Otanko tuon haasteena?" Samuel virnisti hieman, vilkaisten tanssilattiaa sivusilmällä ja otti uuden siemaisun viiniään. Naisen vetäytyessä kauemmas hän hymyili.
"En ole töissä täällä, omistan vain. Jos tarkkoja ollaan. Ja jos huolehdit vapaa-ajastani, ehkä sitten suot minulle tanssin?"

"Mikäli olet mies, joka ei pelkää haasteita."
Ja tuskin oli, ei Samuelin asemaan päässyt ellei ollut valmis ottamaan riskejä. Tai vaihtoehtoisesti pirunmoisen onnekas, mutta sekin harvemmin kantoi kovinkaan pitkälle.
Muriel otti taas kulauksen viskiään ja näytti harkitsevan ehdotusta.
"Kenties olen sen velkaa, kun niin kovin huomaavaisesti tulit varmistamaan, etten ollut unohtanut tehtävääni", hän myöntyi.
"Toivottavasti olet yhtä hyvä tanssimaan kuin laittamaan ruokaa."

"Sen sinä saat itse selvittää, olenko." Samuel naurahti, laskien tyhjän viinilasin pöydälle. Monique siivosi sen pois ennen kuin silmiään ehti räpäyttää ja pyyhkäisi siistiltä tiskiltä näkymätöntä roisketta, saaden työnantajansa hymyilemään hyväksyvästi.
"Tai ehkä vain käytin tehtäväsi valvomista tekosyynä tulla tutustumaan sinuun enemmän?" Kokki nousi ylös ojenten kättään Murielille. Sormus oli saattanut unohtua pukukaappiin Acappellan pukutiloissa. Se unohtui sinne nykyään aivan liian usein. Platinaisen sormuksen paino kuristi miehen sormea polttavana, pakottavana tuskana, eikä hän tiennyt miten olisi päässyt siitä.

Muriel joi viimeisen kulauksen viskistään ( kieltäytyen kiirehtimästä, kyseessä ei ollut halpa tusinatavara ) ja nousi sitten ylös tarttuen tarjottuun käteen.
"Epätoivoinen mies", hän huomautti pehmeästi.
"Epätoivoinen ja surusilmäinen mies."
Hän kieltäytyi ajattelemasta hyödytöntä miestä. Kieltäytyi aivan ehdottomasti.

"Epätoivoinen?" Samuel pärskähti.
"Surusilmäisen olen kuullut ennenkin, mutta epätoivoinen? Auts." Hän veti Murielia kevyesti lähemmäs, nojautuen naisen korvan tasolle.
"Pystyssä ja vaakatasossa. Unohdit listastasi intohimoisen. Ruoanlaitto vaatii sitä, kuten tanssiminenkin." Koska tanssista mies puhuikin.

"Mm, Samuel, minä olen jo iso tyttö. Olen oppinut olemaan luottamatta miehen puheisiin ja pistän uskoni ainoastaan siihen, mitä itse näen. Tai..."
Muriel jätti lauseensa kesken ja hymyili melkein haastavasti.
"Mutta olet oikeassa siinä, että ruuanlaitto vaatii intohimoa. Ja monia muitakin taitoja. Näppäriä käsiä, herkkää suuta... Se on taidetta ja tiedettä samaan aikaan."

"Oletko?" Samuel virnisti hieman, havitellen kättään Murielin selän taakse, jotta voisi laskea käden naisen lantiolle kun johdatti tuota kohti tanssilattiaa.
"Ja mikä minussa, mitä näet, tekee epätoivoisen?" Siihen hän halusi vastauksen.
"Olet oikeassa. Hyvin herkkää suuta, hienostunutta makua, kärsivällisyyttä." He puhuivat edelleen ruoanlaitosta. Tietenkin.

"Mm-hmm", Muriel vahvisti ja vilkaisi Samuelia sivusilmällä.
Vanha sielu vanhalla nimellä.
"Minä olen tottunut lukemaan sellaisia, jotka eivät kykene puhumaan. Ja jokin noissa silmissä kielii epätoivosta. Mutta ehkä meistä lähes jokainen on hieman epätoivoinen?"
Hän ainakin oli, luoja nähköön. Emmie tuskin riemastuisi jos tietäisi, mitä isosisko puuhasi. Ainakaan kun ei tiennyt hänen eronneen Teaganista.
Miehen ottaneen taukoa.
"Mitään hyvää ei saa aikaan kiireellä, olet oikeassa."
[27.12.2017 2.08.06] Natsilepakko: Samuel oli tosiaan epätoivoinen, mutta se johtui vain avioliitosta. Hän ei enää tiennyt millaisilla kukilla olisi paikannut käytöstään. Mikään ei riittänyt Yvettelle. He huusivat, mököttivät ja naivat. Siinä oli hänen avioliittonsa. Vain viimeistä vastaan Samuelilla ei ollut mitään, mutta sekin olisi ollut mukavampaa jos ei olisi juuri riidellyt kolmatta kertaa samana päivänä. Hän veti pehmeästi Murielin lähelleen, vieden naista tanssiessa pehmeällä itsevarmuudella. Käsissä saattoi tuntea tuoreehkon palovamman.
"Vaikea uskoa että sinä olet epätoivoinen." Miehen kasvoille hiipi tietäväinen hymy.
"Sen tietää jokainen kokki. Kiireessä ei tule mitään, mutta kun malttaa antaa sen tekeytyä, se on jumalaista." Ruoka, tietenkin.

Murielin katse hakeutui hetkeksi palanutta kättä kohti, ennen kuin hän palautti sen miehen kasvoihin.
Vaistot käskivät hoivaamaan. Mutta ei tänään. Tänään hän halusi vain unohtaa.
Korot kohottivat hänen kasvonsa mukavan lähelle Samuelin omia, niin että katse oli helppo pitää tämän harmaissa silmissä.
"Minä olen monin tavoin uskomaton nainen", hän vakuutti, antaen miehen viedä tanssin tahtiin.
"Mutta kuten sanoin, uskon kokemusta, en sanoja."

Samuel oli kyllä hoitanut oman palovammansa jo. Eikä se ollut edes toimenpiteitä vaativa. Säännöllinen aloe vera-geelin levitys riitti. Mies ryhdistäytyi naisen sanojen myötä, hymyillen salaperäisesti.
"Minä olen huomannut sen. Ja pidän sellaisesta." Siinä ettei nainen nöyristellyt häntä, oli jotakin kovin, kovin vetävää. Hän kumartui hieman. nyt hengitys varmasti tuntui Murielin korvalla.
"Mistä sinä haluat kokemusta?"

"Vai niin", Muriel naurahti melkein kehräten.
Emmie-rakas, isosiskosi ei todellakaan ole tänään parhaimmillaan. Ehkä olisi vain pitänyt jäädä paijaamaan kissoja ja tuijottamaan Netflixiä.
Mutta hengitys kutitteli korvalla mukavasti. Eikä Samuel ollut ollenkaan paha katsella. Silmät olivat kauniit, vaikkakin surulliset.
"Sinun kovasti mainostamastasi kärsivällisyydestä ja, miten se nyt meni, hitaasta kypsyttelystä..?"

Samuel vastusti halua hamuta pehmein huulin naisen korvaan. Hän antoi vain hengityksensä tuntua lämpimänä naisen korvalla.
"Miten hitaasti haluat?" Mies kuiskasi petollisen pehmeällä äänellä. Olisi vaikea uskoa että se sama ääni akrjui viiltäviä käskyjä huippuravintolan keittiössä.

Ei, ei Netflixiä tänään.
"Minun hotellilleni on tästä kymmenen minuutin matka taksilla", Muriel vastasi kehräävästi kuiskaten, vaikka sitä Samuel oli tuskin ajanut takaa.
"Siellä olisi varmasti helpompi esitellä niitä monimuotoisia taitojasi... Mutta ensin haluan tanssia."

Samuel mietti hetken.
"Sinua ei puhuttele Lontoon yön katseleminen poreammeesta kattoterassilla?" Mies tarjosi vaihtoehdoksi pehmeästi. Hän oletti Murielin tietävän että hän oli naimisissa oleva mies. Huulet painuivat kevyesti naisen korvalle.
"Tahtosi on lakini, uskomaton nainen."

Hidasta kypsyttelyä.
"Mm, mikäli minulla on aikaa ihastella maisemia, jokin taitaa olla pielessä", Muriel huomautti naurahtaen.
"Eikä vieraan kotiin pitäisi koskaan mennä ensimmäisellä kerralla."
Kappale vaihtui toiseen. Musiikkikin oli hyvää, aivan niin kuin mies oli luvannut.

"Tähtiä voi nähdä monesta syystä." Samuel lupasi nauraen. Voi, hän voisi saada Murielin näkemään tähtiä missä vain, jos tuo antaisi.
"Ymmärrän periaatteesi, mutta jos muutat mieltäsi, sekin on lähellä."

"Sinulla on suuret puheet", Muriel huomautti taas.
"Hotelli lienee se näyttämöistä klassisin, joskin se pitäisi kai varata hetken huumassa, ei jo ennakkoon..."
Ei silloin, kun puhuttiin yhden illan jutuista. Rakastajattaret olivat asia erikseen.

"Eikö minun vastuulleni jää tarjota sinulle jotain epätavanomaista?" Tanssiminen keskustelun lomassa sujui kuin itsestään.

"Haluan nähdä, mitä pystyt loihtimaan jostakin hyvin tavallisesta", Muriel vastasi.
"Hienoista raaka-aineista kuka tahansa voi valmistaa mitä tahansa, mutta todellinen taito mitataan siinä, kun käytössä on vain hyvin tavallisia aineksia."

"No nyt sinä loukkasit minua epäilyksilläsi." Peukalo siliti pehmeästi naisen kättä.
"Mutta kuten haluat."

"Osoita siis epäilykseni vääriksi."
Muriel antoi vielä kahden kappaleen lipua ohitse ennen kuin kumartui taas lähemmäs Samuelin korvaa.
"Olen tanssinut riittävästi tälle illalle. Oletko ehtinyt tulla toisiin ajatuksiin..?"

Olkoonkin, ettei lattian ympäri pyöriminen tehnyt hyvää jaloille joilla oli seisty jo koko päivän, mutta Samuel halusi tanssia rauhassa. Yvette ei halunnut koskaan tulla tanssimaan. Se oli kuulemma vanhoille ihmisille. Kiitos muistutuksesta, vaimorakas.
"En. Olen vain määrätietoisempi." Mies mutisi, johdattaen Murielin pois tanssilattiala käsi tuon selällä. Hän pysähtyi tiskille, pyytäen pullon kuohuvaa ja hymyili työntekijälleen kun sai pullon käteensä. Niin, Monique, soittaisitko vielä taksin? Nyt he voisivat mennä.

"Ihan vain tiedoksesi, humalaan juottaminen ei lisää pisteitäsi", Muriel huomautti, kun he astuivat ulos kadulle siirtyäkseen taksiin.
Ehkä olisi ollut asiankuuluvaa viettää yö jossakin rupuisessa motellissa - todellista haastetta - mutta Muriel oli sen verran mukavuudenhaluinen, että oli varannut itselleen huoneen neljän tähden hotellista. Mutta rehellisyyden nimissä lasinen, ovaalinmuotoinen rakennus oli aivan riittävän kammottava, ainakin hänen esteettisen silmänsä perusteella.

"Kukaan ei ole juottamassa sinua humalaan." Samuel lupasi pehmeästi. Muriel oli kyllä oikeassa, se rakennus oli aika hirveä. Hän seurasi naista tuon huoneeseen, laskien siellä pullon lipaston päälle. Olisikohan pitänyt ottaa lasitkin? No jaa. Mies kääntyi naisen puoleen, kohottaen toista kulmaansa.
"Tule tänne, en minä pure. Ellet halua."

Huone ei onneksi ollut aivan yhtä kammottava kuin hotelli itse. Siisti, tilava kylpyhuone, jossa oli varsin mukava amme ja jonka pinnat kiiltelivät oikeasti puhtaina. Mustalla päiväpeitolla peitetty leveä parivuode. Korkea ja leveä ikkuna, joka tarjosi näkymän Lontooseen ja oli kenties ainoa järkevä syy sille, miksi lasinen hökötys oikeutti olemassaolonsa.
Mutta kuten sanottu, maisemat olivat nyt turhia.
Muriel viivytteli hetken, tutkien Samuelia tummalla katseellaan, mutta asteli sitten hitaasti miehen luo.
"Olet vapaa ottamaan selvää."

Se aiempi pehmeys eleistä hävisi. Hän veti Murielia lähelleen, voidakseen tosiaan kokeilla saiko naisen kaulaa kokeilla hampailla. Saiko tuon painaa seinää vasten omalla keholla ja ottaa ranteista kiinni, nostaa ne naisen kasvojen vierelle? Piti hakea hieman rajoja.

Muriel kyllä ilmoittaisi, mikäli ei pitäisi jostakin.
Mutta nyt kaulaa koettelevista hampaista ei ollut väliä, eihän kotona ollut ketään odottamassa. Ei hän olisi silloin päätynyt tällaista tekemäänkään, eikö niin?
"Sinulla oli... varsin suuret lupaukset", hän muistutti kehräten.

Miehen jalka painui kevyesti naisen reisien väliin.
"Muistan kyllä. Kuka täällä on kärsimätön?" Tämä oli vasta aloitus. Samuel vaihtoi näykkimisisen suudelmiin, antaen toisen kätensä valua etsimään tapaa riisua se pikkumusta. Se oli pahasti suunnitelman tiellä.

Muriel värähti.
"Pois sellainen minusta", hän vakuutti, vaikkei ehkä ollutkaan sanoissaan kaikkein vakuuttavin. Hän köyristi selkäänsä niin, että Samuelin sormet pääsivät pujahtamaan vetoketjulle. Pikkumustaan sopivasti hän oli valinnut ylleen pitsikoristeiset alusvaatteet sukkanauhoineen, ei niitä naurettavan käytännöllisiä urheilumalleja, joita hän yleensä käytti.
Oli halunnut tuntea itsensä viehättäväksi, vaikka jatkot eivät vielä pukeutuessa olleetkaan olleet suunnitelmissa.

Samuel ei sanonut mitään alusvaatteista. Eihän sellaisen mekon alta oikein odottanutkaan muuta. Hän avasi paitansa napit ja heitti sen pois. Se olisi tiellä, siinä tulisi kuuma. Vieläkään he eivät tosin päätyneet sängylle, vaan Samuel antoi kätensä rauhassa tutustua mekon alta paljastuneeseen kehoon, vain hipaisten ohimennen kohtia jotka eniten kaipasivat kosketusta.

Hidasta kypsyttelyä.
Muriel antoi katseensa häpeilemättä tutkia Samuelin paljastunutta ylävartaloa samalla kun miehen käsi vaelsi hänen kehollaan. Kiusoittelevana, mutta ei vielä hulluksi ajaen. Hän ei häpeillyt kyljessä kulkevaa valkoista, pitkää ja kapeaa arpea, joka tosin jäi osittain pitsireunuksen alle.

Samuel oli sopivan lihaksikas, komea mies. Ei dramaattisia arpia, mitä nyt käsissä ja käsivarsissa muutama palovamman tekemä arpi. Siinä se. Hän ei kysynyt siitä arvestakaan, sillä nyt ei ollut kysymysten aika. Hän laski huulensa naisen kaulalle, solisluille ja valui hitaasti alaspäin, kun kävi polvilleen tuon eteen. Painaen suudelmia reisille, kunnes yllättäen vaihtoi hampaisiin.

Muriel oli aina, enemmän tai vähemmän vitsaillen, huomauttanut olevansa se ruma sisarpuoli, olihan Emmie aivan uskomattoman upea kultaisine silmineen ja erikoisine kasvoineen, mutta riitti hänellä sentään säärtä, jos ei muuta.
Reittä koettelevat hampaat saivat naisen ynähtämään ja tarttumaan miehen hiuksiin, oikean jalkaterän painuessa tämän haaroja vasten.
"Hitaasti, muistatko..?"

Samuel vilkaisi naista kulmiensa alta, antaen sormiensa juosta silkkisen sukan peittämää jalkaa pitkin.
"Sinä sitten jaksat muistuttaa siitä, vaikka minä en ole koskenut vielä mihinkään." Niin, hän oli vain suudellut ja näykkinyt, kuka sanoi että hän oli nytkään tekemässä muuta? Muriel oli ansainnut muistutuksena siitä hampaat hyvon ylös sisäreidellään.

"Kertaus on opintojen äiti", Muriel muistutti ja liikautti jalkaansa ennen kuin laski sen takaisin lattiaa vasten.
"Jopa sinunkaltaistesi huippujen kohdalla."
Hän ynähti uudelleen ja kietoi sormiaan paremmin miehen hiuksiin.

"Niin sitä aina sanotaan." Samuel naurahti käheästi. Murielin kädet tuntuivat olevan... Toista mieltä.
"Sinun kätesi täällä ovat ne kärsimättömät." Hän hapusi niitä pois hiuksistaan ja nousi seisomaan. Teräksenharmaat silmät olivat hyvin määrätietoiset.

"Hm?"
Muriel vastasi Samuelin katseeseen tummilla silmillään, jotka hotellihuoneen hämärässä valaistuksessa näyttivät melkein mustilta.
"Kuvittelet omiasi, mies."

Samuel nosti käden huulilleen, painaen suudelman Murielin kämmenselälle.
"Kuvittelenko?" Kevyesti hän nojautui lähemmäs ja painoi jalkaa reisien väliin, antaen käden valua hitaasti alemmas. Melkein koskettamaan.

"Mm, täysin", Muriel vakuutti ja raotti huuliaan, kieltäytyen hengähtämästä ääneen.
Ei sitä iloa surusilmäiselle miehelle.
"Harhaluuloja."

Samuel kohotti kevyesti kulmaansa. Huulet painuivat Murielin kaulalle, sormenpäiden piirrellessä kiusoitellen kuvioita aivan alushousujen rajalle.
"Sinä olet sitä mieltä?"

"Ehdottomasti", Muriel vakuutti ja painoi hetkeksi silmänsä kiinni. Olkoon, sen verran hän myöntyi, että taivutti päätään, niin että kampaukselta karanneet hiukset valahtivat pois kaulan tieltä.
"Vannoit kovasti kykyjesi nimeen."

Samuel naurahti ihoa vasten ja kumartui viemään kädet naisen takareisille, jotta saattaisi napata työn syliinsä.
"Milloinhan sinä olisit hiljaa vai oletko aina kovin nenäkäs?"

"Hiljaa? Harvemmin."
Muriel ei vastustellut, vaan kietoi kätensä Samuelin hartioiden yli, sormien eksyessä taas hiuksiin.
"Mutta on aivan sinusta kiinni, millaista ääntä huuliltani karkaa."

"Onko reilua pyörittää vastuu minun kapeille harteilleni ja herkälle sielulleni?" No se nyt oli valetta. Samuelin hartiat eivät olleet niin kapeat ja sielu ei todellakaan ollut herkkää nähnytkään. Hän kantoi naisen sängyn luo ja antoi itsensä miltein heittää tuon sille, naurahtaen. Ainakin sängyss oli hyvät jouset. Ehkä se oli positiivista.
"Jonkun pitäisi joskus pistää sinut kuriin."

Muriel hyrisi naurusta.
"Voi sinun herkkää sieluparkaasi! Samuel, minä olen kamala nainen, en missään kohtaa ole väittänyt muuta."
Löytäessään itsensä selältään sängyltän hän kohottautui kyynärpäidensä varaa ja ojensi toista jalkaansa, painaen vielä jalassaan olevan avokkaan koron miehen vatsaa vasten.
"Olet tervetullut yrittämään. Kenkä pois."

"Siinä olet kyllä oikeassa. Et koskaan väittänyt olevasi kuin kamalan hävytön ja röyhkeä." Ja se veti Samuelia puoleensa. Niin usein ihmiset nöyristelivät tiukaksi tiedetyn julkkiskokin edessä. Hän otti kiinni naisen nilkasta, siirtämättä jalkaa vatsaltaan.
"En ota. Sinä pidät ne."

Muriel kohotti kulmaansa.
"Olen sanonut olevani kamala, muu on omaa keksintöäsi", hän huomautti ja kallisti hieman päätään, silmät siristyen. Korko painui tiukemmin vatsaa vasten.
"Määräiletkö sinä minua?"

Samuel kohotti haastavasti toista kulmaansa, puristaen nilkkaa hieman tiukemmin.
"Määräilen. Sanoin että sinä tarvitset vähän kuria."

Muriel tuijotti miestä tummilla silmillään.
"Kuten sanoin, olet tervetullut yrittämään", hän huomautti, eikä yrittänyt nykäistä jalkaansa Samuelin otteesta, vaikka korko pysyikin edelleen vatsaa vasten.
"Minä en vain yleensä antaudu suosiolla."

"Oh? Onneksi pidän haasteista." Mies halusi nyt koron pois vatsaltaan, ihan jotta saattaisi kumartua lähemmäs. Ja keksiä kädelleen vihdoin parempaa tekemistä, kuin pitkän jalan nilkan pitely. Käsi nousi nilkkaa pitkin hitaasti ylemmäs, jäämättä nyt vain hitaasti kiusaamaan.

Kosketus lähetti sähköisen tunteen pitkin ihoa, niin että Muriel melkein ärsyyntyi itseensä.
Hän oli syyttänyt Samuelia epätoivoiseksi, muttei tainnut olla itse yhtään sen parempi.
"Ja olet kärsivällinen", hän muistutti.

"Sekin vielä." Samuel naurahti, vieden toisen kätensä Murielin leualle. Tavallaan pakottaen naisen katsomaan itseään. Toinen käsi veti alushousuja pois tieltä, jotta hän voisi tehdä Murielin kärsimättömäksi.

Ja Murielhan katsoi, tummat silmät haastavina.
"Sekin vielä", hän myönsi, samalla kun kohotti lantiotaan, jotta pitsinen kangas pääsi liukumaan alemmas.
"Mutta uskon silti vain kokemukseen."

Alusvaatteita olisi tuskaa etsiä kun hän heitti ne satunnaisesti vain johonki, ennen kuin saattoi keskittyä naisen kiusaamiseen sormillaan. Ne olivat kovin näppärät. Kuten odottaa saattoi. Päästämättä naisen katsetta mihinkään.
"Niinkö?"

"Mm-hmm..."
Muriel puri hampaitaan yhteen, suostumatta suomaan aivan vielä Samuelille oikeassa olemisen riemua. Siitäkään huolimatta, että hänen kehonsa - mokoma petturi - oli täysin eri mieltä.
Tämän vuoksi me emme tule toimeen keskenämme, hän muistutti vartaloaan.

Samuel kumartui suutelemaan naista pitkään, intohimoisesti ja taidolla. Tähän mennessä elämää hän oli ehkä kerryttänyt aivan liikaa kokemusta. Murielhan myöntäisi hänen olleen oikeassa. Piste. Suudelman jälkeen hän valui polvilleen lattialle, vetäen jalat olkapäidensä yli. Samuel ei pelaisi tätä kovin reilusti.

Epäreilua. Hyvin, hyvin epäreilua.
Hän oli emotionaalisesti herkässä tilassa oleva, jätetty nainen, tällainen käytös oli kerrassaan sopimatonta, koko asetelma äärimmäisen epäreilu.
Hän keskittyi pitämään hengityksensä rauhallisena, toinen käsi hakeutui Samuelin hiuksiin.
"Pystyn vielä varsin hyvin laskemaan... katon saumojen määrän..."

Samuel ei tosiaan ollut reilu mies. Hän ei ehtinyt vastaamaan mitään naisen sanoihin, mutta antoi tuolle kyllä syyn olla laskematta niitä saumoja.
Kunnes lopetti kesken. Aivan puhtaasti vain kesken. Sormet jäivät kiusaamaan pienin kosketuksin.
"Pyydä sitä."

Rauhallista hengitystä. Siinä hän oli erinomaisen hyvä. Hengitä sisään, hengitä ulos.
Ja silti terävä henkäys pakeni Murielin huulilta, kun Samuel yhtäkkiä vain lopetti.
Naisen silmät olivat painuneet kiinni.
"Luulet itsestäsi suuria..."

Sormet kiusasivat Murielia hetken tehokkaammin ja hampaat kokeilivat reittä. Ja sitten hän saattoi muistuttaa Murielia kielellään kerran.
"Pyydä sitä, jos haluat sitä."

Hän voisi aina potkaista Samuelia päähän.
Mies oli vielä avuliaasti käskenyt jättää korkokengät jalkaan, niillä saisi kyllä survaistua kipeästi.
Jännitys tuntui selässä saakka.
"Ei minua noin helposti kuriin laiteta", hän vakuutti, hieman hengästyneempänä kuin olisi halunnut. Hän siirsi jalkansa pois harteilta ja kohottautui istumaan, tarttuen Samuelin leukaan, kohottaakseen miehen kasvot kiukkuiseen suudelmaan.

Samuel ei voinut olla virnistämättä hieman. Mies kurottautui vastaamaan suudelmaan, lopettamatta kiusoittelua. Hän saisi Murielin vielä pyytämään sitä.

Oli helpompi olla paljastamatta liikaa, kun piti itsensä kiireisenä suudelmalla.
Lopulta hän vetäytyi kauemmas, jääden tutkimaan teräksenharmaita silmiä. Sormet olivat kietoutuneet miehen hiuksiin.
"Kärsivällisyyttäsikö tällä todistelet?"

Samuel hymähti hieman.
"Sitäkin. Ja sitä että sinä olet se kärsimätön. Ja yritän napauttaa sinua hieman nöyrtymään, nainen."

Mies taivutti päätään kevyesti taaksepäin, antaen surumielisten silmiensä siristyä virneen myötä.
"En kieltänyt sitä missään vaiheessa."

Se sai hymyn häivähtämään Murielin huulilla.
"Totta, et kieltänyt", hän kehräsi ja hamusi Samuelin korvaa huulillaan.
"Ehkä minä olenkin kärsimätön nainen juuri nyt."

Samuel puraisi kevyesti huultaan.
"Kai tiedät etten anna sinulle haluamaasi sillä että pelaat epäreilusti?" Miten asetelma olikin kääntynyt niin että hän oli polvillaan, Muriel istui sängyllä ja piti häntä otteessaan? Hetkinen.

Muriel huokaisi, hengittäen lämmintä ilmaa Samuelin korvaa vasten.
"Minä pelaan aina täysin reilusti", hän vakuutti kehräten ja jatkoi yhä kuiskaten:
"Samuel, ole kiltti... Haluan, että otat minut nyt..."

Mies kohotti toista kulmaansa kevyesti. Se oli niin raju muutos naisen mielialassa, että se sai hänet jopa epäileväksi. Hän nousi hitaasti seisomaan, painuen naisen ylle sängylle. Edelleen muuten tummat suorat housut jalassaan.
"Sanoit ettet luovuta helpolla."

Muriel huokaisi selän painuessa vasten tummaa päiväpeitettä.
"Kuka puhui luovuttamisesta?" hän kysyin toista kulmaansa kohottaen. Kädet kietoutuivat niskalle, kun hän veti miehen lähemmäs suudellakseen tätä.
"Samuel..."

"Teit kuten käskin, joten mielestäni sitä voisi kutsua luovuttamiseksi." Hän nojautui suudelmaan ja värähti. Pelkästä nimensä kuulemisesta. Mitenhän kauan siitä oli kun mies oli kuullut nimensä lausuttavan noinkin hellästi, kaivaten, edes makuuhuoneessa? Ei ainakaan hänen ja Yvetten yhdessä asumisen aikana.
"Et välittäisi auttaa housujen kanssa?"

"Voisi..." Muriel kehräsi.
Hänen äänensä pehmeydessä oli melkein jotakin petollista. Mutta hänhän pelasi aina reilusti, täysin sääntöjen mukaan.
Vaikka olikin surkea häviäjä.
Kädet siirtyivät miehen housuille, alkoivat avata niitä tuskallisen hitaasti, sormenpäiden sivellessä tämän alavatsaa.
"Tiedätkö, kuinka kovasti haluan sinua juuri nyt?"

Samuel siristi uudelleen silmiään. Tässä oli jotakin mätää. Huulet painuivat naisen kaulalle.
"En tiedä." Samuel myönsi murahtaen, vieden kätensä jatkamaan sitä mikä häneltä oli jäänyt kesken.
"Tiedän sen että sinulla on tässä ketunhäntä kainalossasi."

Muriel voihkaisi.
"Etkö? Tuo tuntuu hyvältä... Sinulla tosiaan on taitavat kädet."
Hän hymyili herttaisesti ja voihkaisi uudelleen, työntäen viimein miehen housuja pois tieltä.
"Minulla? Ei kai, ei koskaan... Mitä minä hännällä, mutta jollekin muulle voisi olla käyttöä..."

Samuel ei voinut olla nauramatta. Kuoriuduttuaan housuistaan hän nappasi kiinni Murielin lantiosta ja kiskaisi, saadakseen naisen kaatumaan selälleen.

Muriel nauroi hyristen kaatuessaan selälleen. Hän kietoi jalkojaan miehen selän taakse ja jäi katselemaan tätä silmät hieman siristyneinä.
"Sinä olet julma, julma mies."

Samuel haki sen määrätietoisen otteen Murielin leuasta.
"Niin olen. Ja sinä kiero, kiero nainen. Olemme siis hyvin tasaväkiset. Joten. Ajatuksesi?"

Muriel hymisi ja kiemursi hieman Samuelin alla.
"Tunnut pitävän siitä", hän huomautti herttaisesti hymyillen.
"Kuka se olikaan, joka sanoi, että jos et voi voittaa, liity heihin..? Samuel, olen ehkä kiero, mutta minä todella haluan sinua juuri tällä hetkellä aivan jumalattomasti."

Samuel näykkäisi hellästi korvalehteä, hymyillen.
"Niin pidänkin." Hän naurahti sillä mielenkiintoisella tavallaan, kuten aiemmin Boutiquessa. Hän painoi itseään hitaasti lähemmäs naista, lopulta niin lähelle kuin saattoi. Olkoon nyt sitten. Se ei tosin häirinnyt sormien keskittymistä. Ei ollenkaan.

Miellyttävä nauru.
Sen enempää Muriel ei ehtinyt asiaan keskittyä, hän antoi ajatusten jäädä taka-alalle. Sitä vartenhan täällä oltiin, unohtamassa.
Hän ei ollut valehdellut kun oli sanonut, että oli harvoin hiljaa, varsinkin nyt, kun ei ollut enää syytä esittää muuta. Kiero nainen, sitä hän ehkä oli.

Samuel saattoi antautua itse hieman liikaa nautinnolleen. Siitä oli kauan kun hän oli voinut vitsailla ja nauraa illan, vailla pelkoa räjähdyksestä joka seuraisi vääriä sanoja. Läheisyydestä oli tullut tapa sopia. Mies tukahdutti omat murahduksensa Murielin kaulan ihoon.

Olkoon.
Samuel oli lunastanut lupauksensa sangen hyvin, vaikka Muriel ei sitä aikonut ääneen myöntääkään.
Ei sillä, että hän olisi heti voinutkaan tehdä niin, piti keskittyä tasaamaan hengitystä, kun sänky tuntui keinahtelevan itsekseen vielä senkin jälkeen, kun kaiken järjen mukaan minkään ei olisi enää pitänyt sitä liikuttaa.

Samuel ei ollut oikeasti nyhtämässä sitä vastausta. Hänelle riitti se - harvinainen - hiljaisuus, kun molemmat makasivat sängyllä keräämässä itseään.
Kuuma.

Jossain vaiheessa kattolaattojen saumat asettuivat takaisin suoraan ja hengitys kulki taas niin vaivattomasti, että Muriel uskalsi kohottautua toisen kyynärpäänsä varaan. Hän käänsi katseensa Samueliin ja ojensi toisen kätensä pyyhkäisemään hiuksia pois miehen otsalta.

Tummansuklaan sävyä lähentelevä reuhka oli kaikesta Murielin haromisesta enemmän kuin sekaisin. Olisi pitänyt lähteä kotiin. Vaikka yksin hän siellä olisi. Yvette oli jossain työnsä perässä. Ehkä Saksassa. Katse kääntyi kevyesti naisen puoleen tuon pyyhkäistessä hiuksia.

"Edelleen surulliset silmät", Muriel huomautti käheästi. Hänen olemuksensa oli nyt pehmeämpi, olo oli hetken aikaa riittävän raukea, jotta turhat ajatukset pysyivät poissa.
"Sinulla oli se pullo... Tahdotko?"

Murielin huomautus sai silmät siristymään naurusta hieman ylöspäin. Ne vain olivat päättäneet asettua luonnostaan niin, kovin surumielisen ja pehmeän oloisesti. Petollista.
"Ne ovat aina surulliset. Ja ei kokki koskaan kieltäydy alkoholista."

"Minun ovat kuulemma usein vihaiset."
Muriel liu'utti hitaasti jalkansa lattialle ja nousi seisomaan. Hän poimi pari korkeajalkaista lasia minibaarin yhteydessä olevasta kaapista ja tarttui sitten pulloon, joka tuntui edelleen miellyttävän 1viileältä.
Korkki poksahti, mutta juomaa ei kuohunut hukkaan - hän oli tehnyt tätä ennenkin. Nainen kaatoi varmasti naurettavan kallista kuohuvaa laseihin ja palasi sitten takaisin sängyn luo, ojentaen toista lasia Samuelille.

Samuel nousi istumaan Murielin noustessa ja puri huultaan. Hän ei voinut valittaa näystä jossa edelleen suurimmn osan pitsisistä alusvaatteistaan yllään pitänyt kaunis nainen kaatoi shamppanjaa laseihin. Ei huonoimpia hetkiä Samuelin elämässä. Hän katsoi Murielin silmiä hetken, hymyillen.
"Määrätietoiset ja oikein kauniit."

"Ei tarvitse enää imarrella", Muriel huomautti naurahtaen. Hän potkaisi viimein ne pahuksen korkokengät jaloistaan ja katsahti tyytymättömänä silmäpakoa, joka oli ilmestynyt toiseen tummaan sukkaan.
No jaa.
Alkuperäiset alushousut olivat kadonneet, mutta laukusta löytyi tilalle toiset, tummanpunaiset, tosin. Vasta sitten hän valahti istumaan sängylle Samuelin viereen lasi kädessään.
"Kerro minulle jotakin tästä shampanjasta."

Samuel kurtisti kulmiaan ja otti kulauksen juomastaan.
"Minä en ikinä kehu turhasta tai imartele." Se ainakin oli totta.
"Chardonnay rypäleistä tehtyä, Ranskassa. Vain yksi tietty viinitila siellä valmistaa tätä. Juuri tämä on vuodelta 2000. Hyvin monivivahteinen makumaailma." Mies jätti kertomatta ett pullo maksoi miltein 700.

Muriel naurahti uudelleen.
"Sitä minun ei ole vaikea uskoa. Mutta se on hieno periaate."
Hän jäi katselemaan lasissa kirmaavia kuplia. Vuosi 2000.
"Vuodelta, jolloin maailma epäonnistui loppumaan. Mitä minun olisi tarkoitus maistaa tässä shampanjassa?"

Jos tiesi hiemankaan miehen maineesta... Noh, se ei ollut periaate. Se oli enemmänkin elämäntapa.
"Maailmanlopun enne?" Mies ehdotti leikkisästi.
"Hedelmäinen, sopivan kirpeä. Säästän sinut markkinointietiketin sanahirviöiltä kuten 'toffeinen, tammimainen, kevyen sitruksinen. Hunajainen jälkimaku." Hän otti uuden kulauksen ja nojautui lähemmäs. Käsi hakeutui niskaan, jotta hän voisi nauttia tästä naurettavan kalliista juomasta suudelman kautta.

Muriel naurahti.
"Ehkä. Vaikka maailmanloppu onkin osoittautunut varsinaiseksi diivaksi, ei saavu koskaan, kun sitä erehtyy odottamaan."
Niin kuin esimerkiksi vuosi 2012 Islannissa. Ei maailma ollut loppunut silloinkaan.
Muriel käänsi päätään, eikä vetäytynyt pois. Miksi olisi?
Unohdusta, sitä hän halusi.

Samuel ei tosiaan joutanut vastaamaan. Hän suuteli naista pitkään, sopivalla intohimolla. Kukaan ei odottanut kotona, hänen ei ollut pakko lähteä ihan vielä. Hän tosin vetäytyi kauemmas. Ehkä Muriel osaisi juoda loput itse.

"Mm, ehdottomasti maailmanloppu", Muriel myönsi suudelman päätteeksi ja hipaisi huuliaan.
Hän otti kulauksen juomastaan ja hipaisi samalla Samuelin säärtä jalallaan.
"Sinulla ei näytä olevan kiire minnekään."

Samuel liikautti hieman jalkaansa, väläyttäen naiselle hymyn.
"Kun sanot sen noin, minulle tulee tunne että pitäisi häipyä."

"Niinkö?"
Muriel kohotti kysyvästi toista kulmaansa ja hipaisi säärtä uudelleen, juoksuttaen jalkaansa hitaasti sitä pitkin.
"Millä tavalla minun sitten pitäisi sanoa asia, jotta kokisit itsesi tervetulleeksi jäämään?"
Hän otti kulauksen lasistaan. Maailmanlopun juomaa.

Samuel pyöräytti juomaa lasissa ja hymyili vinosti.
"Ehkä sinun pitää keksiä se itse? En anna valmiita vastauksia."

Muriel kurtisti kulmiaan, vaikka suupielissä kummitteli hymy.
"Niinkö sanot myös työntekijöillesi?"

"Heille puhun huomattavasti rumemmin." Samuel huomautti.
"Ja he saavat valmiina aina vastauksen siihen, miksi olivat idiootteja."

"Kuinka jalomielistä sinulta", Muriel naurahti ja kurkotti laskemaan lasin yöpöydälle. Hän vilkaisi Samuelia kuin olisi miettinyt jotakin ja kömpi sitten hajareisin miehen syliin.

Vilkaisu sai miehen kurtistamaan kevyesti kulmiaan. Lasi laskeutui käsistä kun hän sai parempaa tekemistä - Murielin syliinsä. Mitähän tuo suunnitteli?

Muriel tutki Samuelin kasvoja ja upotti samalla sormiaan tämän villiintyneisiin hiuksiin.
Sitten hän hymyili ja painautui suutelemaan miestä, nälkäisesti, ikään kuin olisi yrittänyt vielä maistaa shampanjan tämän huulilta.

Mies laski kätensä Murielin lantiolle, vetäen naista kevyesti lähemmäs. Hän vastasi suudelmaan sen ansaitsemalla tavalla, nauttien aivan liikaa siitä että nainen piti käsiä hänen hiuksissaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Show must go on   La Joulu 30, 2017 9:44 pm

Muriel hamusi hetken Samuelin huulia, mutta kietoi sitten sormensa paremmin miehen hiuksiin ja taivutti tämän päätä kevyesti, jotta sai painettua huulensa paremmin kaulaa vasten. Samalla hän keinahti tämän sylissä, kiusoitellen, melkein viattomasti.

Samuel siirsi kädet lantiolta patjaa vasten, murahtaen hiljaa. Muriel tosiaan tiesi miten saada mies jäämään. Ei hän halunnut enää lähteä mihinkään.
"Mnhm, sinä tiedät miten saada mies jäämään..."

"Minä tiedän monia asioita", Muriel vakuutti kaulaa vasten. Hän antoi huultensa siirtyä alemmas, vaeltamaan hartialla ja pitkin lapaluuta, ja rintakehän tullessa vastaan hän vetäytyi pois sylistä, vajoten lattialle polvilleen.
Silmä silmästä, niinhän se meni?

Samuel hämmentyi painon kadotessa sylistä, eikä voinut olla virnistämättä.
"Näytät aika kivalta siinä. Polvillasi."

"Mm-hmm?"
Muriel katsahti ylös, piirrellen kynnellään keveitä kuvioita Samuelin reittä vasten ennen kuin painoi huulensa tämän vatsaa vasten.
"Olen myös... hyvin vaarallisen lähellä..."
Hän näykkäsi ihoa hampaillaan.

Koko mies värähti hampaista vatsalla, vieden käden Murielin hiuksiin ja tukisti kevyesti.
"Niin olet."

"Kunhan muistutin", Muriel kehräsi ja näykkäsi ihoa uudelleen ennen kuin valui alemmas. Hengittäen lämmintä ilmaa huultensa lomasta, juuri ja juuri liian kaukana koskemaan.
Julma nainen.

Samuelilla oli itsehillintää olla painamatta naista alemmas. Ehkä kiusaaminen oli ansaittua ja ei olisi kovin herrasmiesmäistä painaa päätä hiuksista pitäen alas.

Muriel ei koskaan myöntänyt olevansa pitkävihainen. Ei koskaan.
Mutta hän otti aikansa, hyväili kaikkea muuta, vetäytyi kauemmas kuin toisiin ajatuksiin tullen, kunnes lopulta suostui armahtamaan miesparan hetkeksi.

Samuelin pää keinahti lopulta taaksepäin helpotuksesta ja sai miehen nauttimaan. Sormet puristivat naisen hiuksis tiukemmin ja hän yritti kovasti olla määräilemättä tuota. Ei sellaista tehty ensiapaamisella.

Vaikutti siltä, että Muriel halusi aivan viattomasti saada Samuelin nauttimaan.
Ehkä hänellä oli sittenkin hellä sielu.
Tai sitten ei, sillä varoittamatta hän näykkäsi ja lopetti. Täysin kesken, niin kuin mies aikaisemmin, ja kohotti katseensa.

Samuel kiristi otetta ja itse veti naista kauemmas.
"Ei hampaita sinne. Ikinä." Mies murahti matalasti. Ei tosiaan.
"Monesko kerros tämä olikaan?"

Muriel kehräsi naurusta.
"Minähän varoitin", hän muistutti pehmeästi ja puhalsi kivun pois, niin kuin asiaan kuului.
"Minä vain tarvitsen sinua vielä, kun olet..."
Hän hymyili miehelle ja värähti kireämpää otetta hiuksillaan.

Samuel värähti kevyesti.
"Niinkö?" Hän veti naista kevyesti tuon hiuksista ylemmmäs.
"Tänne sieltä."

"Mm-hmm."
Murien nousi takaisin jaloilleen ja kumartui painamaan suudelman Samuelin huulille.
"Samuel, sänky on jo kokeiltu tänään..."

"Oh?" Mies naurahti sillä omalaatuisella tavalla suudelmaa vasten. Hän vilkaisi huonetta. Ei kovin paljon mahdollisuuksia. Miten hän kaipasikaan lämmintä ulkoallasta kattoterassillaan nyt.
"Kerro toki valintasi."

"Kärsimätön", Muriel huomautti ja suuteli miestä uudestaan. Alkoholi sai ajatukset tuntumaan keveämmiltä, melkein irrallisilta, vaikkei sitä naisen ulkoisesta olemuksesta huomannutkaan.
"Eikö kylmä suihku olisi nyt täydellinen...?"

Samuel nyrpisti kevyesti nenäänsä.
"Miksi aina kylmä?" Mies naurahti pehmeästi, nousten kuitenkin ylös. Kai sitä yhden kylmän suihkun kestäisi. Murielin mieliksi.

"Kylmä kasvattaa luonnetta", Muriel huomautti ja kietoi kätensä hetkeksi miehen niskalle, vetäen tämän suudelmaan, upottaen sormensa jälleen niihin tummasuklaan värisiin hiuksiin.

Samuel nojautui vastaamaan suudelmaan, antaen sormiensa leikkiä naisen lantiolla.
"Jos nyt sitten tämän kerran. kerran koet että minulla on aihetta luonteen kasvattamiseen." Ja niin hänellä olikin. Hänellä oli vaimo.
Puhelin soi siinä lipastolla, vilkuttaen Yvetten nimeä.

"Luonteen, niin, muutoin minulla ei ole mitään valittamista sinun-"
Hänen lauseensa keskeytyi, kun puhelin alkoi soida. Ei hänen omansa.
Katse kääntyi siitä huolimatta automaattisesti lipaston suuntaan.

Samuel huokaisi ja astui puhelimen luo. Hänen korvansa soisivat kuukauden päästä, jos mies ei nyt vastaisi.
"Hei kulta. Ai? Ei, en ole kotona." Mies kuunteli hetken hiljaa, hieroen ohimoitaan. Oli naurettavaa olettaa että vaimo soittaisi koska oli ikävä. Ehei.
"Ei, en nyt saa laitettua kenkiä pikapakettina postiin, koska en ole kotona. Olisit pakannut ajoissa, niin et olisi unohtanut ni-- Ei ole minun syyni että sinä lähdit klubille kun piti pakata. Yvette, minä en jaksa nyt tapella. Niin, sitä tämä on, tappelua, joka selvitetään kun tulet kotiin eikä puhelim--" Ja puhelin tuuttasi korvaan tyhjää. Väsyneenä Samuel hieraisi kasvojaan. Hyvä helvetti.

Samuelin puhuessa Muriel oli valahtanut takaisin sängylle istumaan.
Kulta. Kotiin.
Voi helvetin helvetti, kerta kaikkiaan upeaa. Tämä oli varmasti jotakin, mitä hänen olisi pitänyt tietää tai tajuta, mutta typerys, mikä typerys.
Hän ei sanonut mitään, katseli vain miestä äänettömänä.

Samuel laski puhelimen pöydälle ja katsoi Murielia hetken. Hän nosti Kleinin bokserit lattialta. Oliko hän löytänyt sen ainoan ihmisen, joka ei tiennyt hänen olevan naimisissa?
"Oletan että nyt haluat minut ulos?"

Muriel katsoi Samuelia hetken.
Hän olisi kieltämättä mielellään antautunut täydellisen itseinhon valtaan. Hänellä oli täällä loput kuohuviinistä ja minibaarin sisältö. Oikein hyvä itseinho, joka kostautuisi aamulla kammottavana fyysisenä olona, juuri sellaisena, jonka hän oli ansainnut.
Sen sijaan nainen taputti päiväpeitettä vieressään.
"Pistä bokserit jalkaan ja tule istumaan."

Mies kurtisti kevyesti kulmiaan. Mikään ei onneksi laskenut hänen tunnelmaansa pahemmin kuin puhelu vaimolta. Hän veti bokserit jalkaansa, kaatoi lasit täyteen ja istui alas, yhtenä kysymysmerkkinä.

Muriel otti lasin kiitollisena vastaan ja otti ehkä hieman liian suuren kulauksen ottaen huomioon, kuinka kallis alkoholi oli kyseessä.
"Ei kuulostanut kovin onnelliselta puhelulta."

Samuel hymähti laiskasti. Voi luoja se ei tosiaan ollut sitä.
"Siinä olet oikeassa."

Muriel otti toisen kulauksen juomastaan. Maailmanloppu maistui siinä selkeämmin kuin aiemmin.
"Ei ensimmäinen laatuaan tuollaisia puheluita?"

Samuel otti itsekin pitkän kulauksen ja hengitti syvään ulos.
"Ei. Yllättyisin jos saisin muunlaisen."

"Kovin onnellinen mies tuskin päätyisi hotellihuoneeseen vieraan naisen kanssa", Muriel huomautti tutkiessaan katseellaan shampanjan kuplia.
"Mistä kiikastaa?"

Samuel hieraisi otsaansa.
"Puolustaudun sillä että en suunnitellut päätyväni." Hän vain oli sellainen. Flirttaileva ja mielellään antoi ystävien ja tuttujen elämään luksusta. Ja Muriel oli ystävien ystävä.
"Kaikesta. Olemme riidelleet joulun jälkeen jatkuvasti. En ole itsekään enkeli enkä väitä olevani, mutta..."

"Helvetin huono puolustus", Muriel huomautti, mutta ennemminkin kuivasti kuin vihaisesti.
"Mutta?"

"Tiedän." Samuel ei ollut koskaan väittänyt olevansa hyvä mies. Yvette tiesi sen ja siksi kai motkottikin miehelleen. Ehkä siksi hän oli lähtenyt Murielin mukaan miettimättä. Häntä epäiltiin kuitenkin, joten miksi ei antaisi mennä?
"Hän ei auta asiaa. Mitä tahansa sanon, mitä tahansa teen tai miten tahansa, se on aina väärin."

"Hm."
Muriel joi hitaan kulauksen kuohuvaa ja risti pitkän säärensä toisen yli.
"Rakastatko sinä häntä?"

Se oli kamala kysymys. Jo se hiljaisuus ehkä kertoi oman tarinansa.
"Rakastin. Ja haluaisin."

"Mutta?"
Haluaminen ei ollut tarkalleen ottaen sama asia kuin rakastaminen. Kyllähän hänkin halusi antaa Teaganille, mitä mies niin kovasti toivoi, muttei silti tehnyt asialle mitään.
Ei, keskity. Juo lasi tyhjäksi, anna alkoholin vaikuttaa.

"En rakasta häntä nyt." Ja Samuel yritti työstää sitä. Kovasti. Ja sitten teki näin.

"Selvästi."
Lasin pohja tuli vastaan liian nopeasti.
"Rakastaako hän sinua?"

Samuel laski lasin käsistään.
"En tiedä." Mistä hän olisi tiennyt?

"Ei kuulosta kovinkaan hyvältä", Muriel huomautti ja mietti, johtuivatko sanat ainoastaan hänen omasta katkeruudestaan.
"Mihin sinä hänessä rakastuit?"

Samuel mietti hetken.
"Temperamentti. Hän on kaunis ja fiksu nainen, joka vain esittää typerää julkisuuden takia. Luulisin. Nykyään hän on vain... Vihainen. Aina."

"Mikä tekee hänestä vihaisen?"
Muriel pyöritteli tyhjää lasia kädessään ja yritti harkita, oliko tarpeeksi epätoivoinen kokeillakseen, olisiko pullossa vielä jotakin jäljellä.

Oli siellä. Ja Samuel kaatoi sen Murielin lasiin, kun huomasi mokoman olevan tyhjä. Sitten se pullo kyllä oli tyhjä.
"Mikä milloinkin. Jouluna hän suuttui koska pyysin että hän kerran söisi ruokaa jota valmistin tunteja, käyttämättä laksatiiveja sen jälkeen."

Jep, huomenna tekisi heikkoa, mutta tehköön.
"Kiitos", Muriel totesi ja otti samantien kulauksen juomastaan.
"Syömishäiriö vai?"

Samuel kohautti olkiaan.
"Enemmänkin valinta. Yvette on malli ja näyttelijä."

"Sama asia", Muriel totesi kulmiaan kurtistaen.
"Naurettavat ulkonäköstandardit, joiden perässä kaikki sitten juoksevat. Mistä lähtien hän on ollut koko ajan vihainen?"

"Mmmhm. Ja minä tyhmä aviomies vain pyysin syömään kuten normaali ihminen, edes kerran." Se olisi ollut ihana kunnianosoitus miestä kohtaan. Ei.
"Siitä asti kun muutimme yhteen?"

Muriel naurahti ilottomasti.
"Samuel, tiedätkö, minusta tuo yhdistelmä kuulostaa jo varsin tuhoontuomitulta alun alkaenkin. Linjojaan vahtiva malli ja huippukokki?"

Samuel hymähti vaisusti.
"Onhan se. Mustasukkainen, temperamenttinen nainen ja mies jolla on taipumus flirttailla vaikka ei tarkoittaisikaan mitään. 26-vuotias ja 37-vuotias."

Muriel puhahti.
"Et sitten yhtään lähempää omaa ikääsi voinut naida?" hän kysyi ja tökkäsi Samuelia sääreen jalkaterällään.

Samuel nauroi sillä itselleen ominaisella tavalla.
"Olisitko voinut tulla kertomaan tuon minulle silloin kun olin vasta menossa naimisiin?" Nimittäin silloin se oli ollut hyvä idea.

"Usko pois, jos olisimme tunteneet silloin, olisin."
Muriel joi lisää kuohuvaa ja tunsi sen jo hiljalleen alkavan vaikuttaa. Tai ehkä hän oli jo humalassa, eikä vain tajunnut sitä.
"Miksette sitten eroa? Jos on niin kamalaa? Että täytyy käydä naimassa vieraita naisia."

Samuel värähti.
"Minä haluaisin rakastaa häntä." Mies huomautti.
"Ja kai se on... Julkisuustemppu hänelle. Näytän hyvältä hänen käsipuolessaan. Ainakin hän pitää minusta kiinni kynsin ja hampain, vaikka ei tee mitään jotta viihtyisin pitelemättä."

"Minäkin haluaisin paljon asioita. Osata soittaa viulua, esimerkiksi. Mutta kun se nyt ei vain ole haluamisesta kiinni."
Ja saman tien hän voisi lakata tuhoamasta elämäänsä omin pienin kätösin. Jättämällä hyvän miehen toisensa jälkeen. Idiootti.
"Vaikutatte onnettomilta molemmat."

Samuel puri huultaan. Niin. Sen kun jättäisi avioeropaperit.
"Mmm. Niin kai. Tuskin kumpikaan olisi tässä enää, jos saisimme erota ilman mediamyllytystä."

"Oletteko yrittäneet keskustella asiasta?" Muriel tiedusteli ennen kuin joi todella viimeisen kulauksen shampanjaa.
Juuri kun maailmanloppu oli alkanut maistua nautinnolliselta ja korvissa suhista pehmeästi.

"Yritin kerran." Samuel muisteli sitä muutaman kuukauden takaista iltaa kulmat kurtussa.
"Sain ostamani ruusut naamalleni, sitten avokämmenestä poskelle ja päädyimme sänkyyn."

"Sovintoseksi on upeaa", Muriel myönsi ja harkitsi samalla, pitäisikö käydä käsiksi minibaarin sisältöön, joka varmasti maistui kamalalta Maailmanlopun vuosikerran jälkeen.
"Mutta on se aika helvetin huono tapa oikeasti saada asioita käytyä läpi."

"Olen tilanteessa jossa sekin on menettänyt hohtonsa." Ehkä hänen avioliittonsa oli tuhoon tuomittu.

Muriel kohotti kulmaansa.
"Eli olet tilanteessa, jossa te vain riitelette, seksi on kamalaa ja vaimosi hankkiutuu itsepintaisesti eroon ruuasta, jota syötät hänelle?"
Murielin maailmassa se oli paha, paha rike. Hän ei koskaan tekisi niin, ruoka oli pyhää. Paitsi ehkä huomenna. Huomenna voisi tehdä heikkoa.
"Sanoisin, että palkatkaa joko hyvä saakelin hyvä parisuhdeterapeutti, tai erotkaa."

"Kutakuinkin noin." Samuel myönsi.
"Ehkä pitäisi."

"Mmm, todellakin pitäisi."
Muriel kurkotti laskemaan tyhjän lasinsa lattialle melkein haikeana. Se oli ollut hyvää.
"Jos hän on sinusta taistelemisen arvoinen, niin terapeutti, muussa tapauksessa... Mutta Samuel, rehellisesti sanottuna minä en ymmärrä ihmistä, joka voi tehdä niin rakkaudella laitetun aterian jälkeen."

Samuel hymähti vaisusti. Sitten hymy nousi kasvoille.
"... Siis sinusta yksi iso ongelma on se että hän ei arvosta ruokaa?"

"Totta hitossa se on iso ongelma!" Muriel puhahti ja kääntyi katsomaan Samuelia silmät kipinää iskien.
"Ei se ole vain ruokaa. Ateriaan laittaa kaiken huolenpitonsa ja rakkautensa. Ja kiittämällä siitä työntämällä sormet kurkkuun torjuu samalla sen kaiken välittämisen, jolla ruoka on valmistettu."

Samuel poti halua suudella Murielia. Muut pitivät häntä pikkumaisena. Se oli vain ruokaa. Miksi teet niin jos tiedät mitä tapahtuu? Koska sen hän osasi. Hemmotella Michelin ravintolan tasoisella ruoalla kotioloissa. Milloin tahansa.
"olet ensimmäinen joka ei pidä minua pikkumaisena."

"Sinä saatat olla kaikenlaista, mutta tässä suhteessa et ole pikkumainen", Muriel vakuutti ja pyyhkäisi villiksi käyneitä hiuksia pois otsaltaan.
"Kun valitsee raaka-aineet sen mukaan, mistä tietää toisen pitävän, käyttää aikaa ruuan valmistamiseen... Ja sitten tulee torjutuksi. Se on kamala, kamala asia. Ruoka on rakkautta."

Selvä. Nyt sitten. Samue nousi seisomaan, havitellen Murielia syliinsä hajareisin. Saattoi tosin olla että se jäisi yritykseksi, Muriel tuskin olisi samaa mieltä.
"Et voi puhua noin huippukokille ja olettaa ettet saa häntä haluamaan." Hän voisi ratkaista ongelmansa huomenna paremmin.

Täysissä järjissään Muriel olisi päättänyt tämän tähän. Kerännyt sen vähäisen itsearvostuksen, joka hänellä oli jäljellä.
Mutta hän oli humalassa, vaikka peittikin sen varsin hyvin, ei sammaltanut tai horjunut.
Joten hän antoi Samuelin vetää itsensä syliinsä. He olivat jo menneet tekemään typeryyksiä, ei kai se enää miksikään muuttunut?
"Hitto, Samuel... Tulin vihaiseksi puolestasi, enkä enää tiedä, olenko vain vihainen vai kiihottunut..."

Samuel ei ollut humalassa, mutta epätoivoinenn ja ei vain surusilmäinen mies. He olivat aika ylhäällä. Mies nojautu Muriel sylissään seinää vasten, jättäen naisen itsensä ja seinän väliin, senn Lontooseen avautuvan maiseman lähellä. Jos katsoisi kiikareilla, näkisi heidät kyllä. Kuka muka katsoisi?
"Eikö kiihottuminen olisi mukavampaa sinullekin?"

Muriel kietoi kätensä Samuelin niskan taakse.
"Mmmh, en jaksa olla nyt vihainen, on liian myöhä..."
Olisi pitänyt ehkä ajatella pidemmälle, mutta hänen ajatuksensa olivat liian kevyitä.

Samuel käänsi päätään, suudellen Murielin niskaa. Harmi että kumpikin oli ehtinyt pukemaan hieman. Hän laski naisen hetkeksi omille jaloilleen, riisuen tuolta kaikenn ylimääräisen.
"Hyvin päätetty." Hän nojautui suutelemaan naista himolla.

"Minä teen hyviä päätöksiä,"
Paitsi tänään. Ei selvästikään tänään. Tai suhteissaan muutenkaan.
Muriel auttoi Samuelia riisumisessa melkein kärsimättömästi ja kietoi sitten jalkaansa tämän ympärille. Kiitos, nyt oli jo leikitty tarpeeksi.

amuel naurahti käheästi, nostaen naisenn itsensä ja seinän väliin. Ei hän kauan aikaillut, kun Muriel ei nyt selvästi sitä kaivannut. Jos Samuel olisi yhtään ajatellut, hän ei olisi tehnyt sitä ikkunan edessä, luottaen ettei ketään kiinnostaisi.

Kamala, kamala nainen.
Kai hän halusi todistaa sen itselleen. Silloin Teaganin lähtö ei sattuisi niin paljon, siihen olisi todella aihetta.
Muriel kietoi jalkojaan paremmin Samuelin ympärille ja hautasi jossain vaiheessa kasvonsa tämän kaulansyrjään.
Kamala mikä kamala.

Samuel ei nähnyt Murielia kamalana naisena. Tuo jopa ymmärsi häntä eikä pitänyt miesä pikkumaisena, koska hän pahoitti mielensä vaimonsa tekemisistä. Uhkarohkeasti hän valutti toisen käden reideltä Murielin reisien väliin, luottaen siihen että jaksaisi pidellä naista yhdelläkin kädellä. Piti lunastaa niitä lupauksia.

Muriel ynähti ja tiukensi käsivarsiensa otetta.
"Sitkeä mies..."

Samuel ei keskittynyt enää kahden muun asian ohella puhumiseen. Muriel sai vastaukseksi pehmeän murahduksen ja miehen kovemmin itseään vasten.

Muriel nauroi käheästi, vaikka naurahdus katkesikin terävään henkäykseen.
Hitto, hänen olisi tehnyt mieli purra tai raapia tai mitä tahansa, mutta se ei nyt oikein käynyt päinsä, kun Samuelilla oli kotona vaimo odottamassa.
Luoja...

Samuelilla tosiaan oli vaimo.
Saksassa. Poissa miltein kaksi viikkoa vielä. Muriel olisi hyvin voinut tehdä mitä ikinä halusikaan ja he eivät jäisi siitä kiinni.

Ei Murielinkaan itsehillintä loputtomasti pitänyt, ei varsinkaan humalassa. Kynnet raapiutuivat ihoa vasten kun hän haki parempaa otetta, yritti estää itseään kiemurtamasta. Pitkät viirut raidoittivat miesparan hartioita.

Kuumottavat viirut tuntuivat vain hyvältä. Samuel ei ollut sillä mielellä että olisi välittänyt. Vasta kun molemmat olivat valmiit ja hän pelkäsi raukeuden myötä oikeasti pudottavansa Murielin, hän laski naisen takaisin alas.

Jalat tärisivät ja hengitys kulki liian nopeana.
Muriel ei suostunut irrottamaan otettaan Samuelin kaulalta, sillä pelkäsi todella kaatuvansa seinän selkää vasten tarjoamasta tuesta huolimatta.
"Hitto sinun kanssasi..."

Samuel nojasi kevyesti naista seinää vasten omalla painollaan. Ehkä molemmat pysyisivät pystyssä näin. Hän hamusi huulilla tuon kaulaa. Naurahdus.
"Mhh'hm, ai minun kanssani..."

"Kamala mies", Muriel puhahti, vaikka olikin oikeastaan liian hengästynyt puhuakseen.
"Ansaitsit..."
Hän hipaisi sormillaan naarmuja, jotka oli tehnyt.

"Mitä? Naarmutko?" Mies naurahti läheästi.
"Ja sinä tunnut nauttivan."

"Mm-hmm, en minä muuta väittänytkään", Muriel huomautti ja juoksutti sormiaan Samuelin selällä. Olo oli raukea, eikä vähiten nautitun alkoholin takia. Juuri sopiva, niin että ajatukset pakenivat kauas.

Samuel naurahti käheästi.
"Mmmmm. Ehkä nyt se kylmä suihku olisi paikallaan."

"Mm-hmm."
Muriel keräsi itseään vielä hetken selkäänsä seinää vasten nojaten, ennen kuin tönäisi kevyesti Samuelia.
"Menehän siitä. Suihku."

Samuel pudisteli nauraen päätään ja katosi suihkuun. Mueriel oli kovin omalaatuinen nainen. Jestas. Suihkussa Samuel ei pitänyt kiirettä, vaikka kotona voisi olla tarvetta lihaksia rentouttavalle kylvylle.

Muriel käytti hetken hyödyksi ja valahti selälleen vuoteelle, katsellen niitä samoja katon saumoja, odottaen, että hengitys löytäisi taas tasaisen rytminsä.
Hän oli liian humalassa.
Lopulta nainen nykäisi itsensä pystyyn, riisui viimeiset vaatekappaleet pois tieltä ja suuntasi itsekin kylpyhuoneeseen, josta suihkun ääni yhä kuului.

Samuel juuri huuhteli itseään, vilkaisten naista vinosti hymyillen. Ehkä hänen pitäisi sitten mennä,
"Tarvitsetko jotain? Voin tuoda sinulle alakerrasta vaikka juomapullon tai jotain ennen lähtöä."

"No mihin sinä nyt tähän aikaan yöstä lähdet?" Muriel puhahti samalla kun astui varsin mutkattomasti suihkuun Samuelin seuraksi, sukien sormin villiintyneitä hiuksiaan.
"Mutta voit kyllä käydä hakemassa minulle jotakin juotavaa. Aamuksi."

Tummat kulmart kohosivat kevyesti.
"... Kotiin?" Niin hän oletti.
"Voin hakea. Mitä haluat?"

"Turha sitä yön selkään on lähteä, kun on hyvä, leveä parisänky", Muriel puhahti.
Eihän vaimo ollut edes odottamassa. Hitto. Ei ajatuksia.
"Spriteä. Ja kivennäisvettä."

Niin, vaimo ei tosiaan ollut odottamassa. Ei olisi pitkään aikaan. Ja sitten olisi gaaloja ja ties mitä, jotka pitäisi kärsiä työpäivien jälkeen. Kun olisi vain saanut olla kotona.
"Minä käyn." Mies lupasi. Hän puki päälleen ja kävi alhaalla. Ja saattoi puhua Murielille aamiaisen huoneeseen, kun nyt oli sillä tuulella. Hän palasi ylös kivennäisvesipullon ja Spriten kanssa.

"Sankarini."
Samuelin ollessa poissa Muriel oli ehtinyt huuhdella itsensä suihkussa (lämpimässä, viis siitä luonteen kasvattamisesta), vaihtaa päälleen silkkisen yömekon (kotona hän nukkui yleensä vanhassa miesten t-paidassa) ja kömpiä paksun, untuvaisen peitteen alle. Siihen hyvin jousitettuun sänkyyn.

"En nyt sentään. Saat muuten aamiaisen huoneeseen tuotuna, kunhan tilaat sen huonepalvelupuhelimen kautta." Mies mietti hetken.
"... Olitko tosissasi yöksi jäämisestä?"

"Olet jumalainen", Muriel totesi unisesti. Huomenna ei varmasti huvittaisi lähteä alakertaan, missä joutuisi taistelemaan viimeisestä greipinpuolikkaasta kiukkuisten uraäitien ja kiinalaisten turistien kanssa.
"Olin olin. Tänne nyt sieltä."

Samuel riisui kaiken muun paitsi bokserit ja livahti peiton alle nopeasti. Nyt hän halusi vain peiton lämpöön, kiitos. Käsi hakeutui tosin melko nopeasti Murielin ympärille, piirrellenkuvioita yöpaidan selkämykselle.

Lämmin.
Muriel kiehnäsi lähemmäs ja painautui Samuelin kylkeä vasten.
Ei minkäänlaisia ajatuksia, vain toisen kehon lämpö siinä vieressä.

Samuel nukahti melko pian. Mies oli väsynyt kymmenen tunnin työpäivästä ja illan aktiviteeteista Murielin kanssa. Nyt kun stressi ei pitänyt häntä varpaillaan.

Aamu oli pirunmoinen keksintö.
Ei olisi uskonut, että valo saattoi tuntua niin kirkkaalta sellaisessa paikassa kuin talvinen Lontoo, kun taivas oli paksujen, harmaiden pilvien peitossa.
Vielä puolittain unessa Muriel ynähti hiljaa ja painoi toisen käsivarren silmäparkojensa päälle.

Samuel oli käynyt aamiaisella alakerrassa ja tuli huoneeseen toisen kivennöisvesipullon kanssa. Hän hymähti Murielille kun huomasi tuon nousevan.
"Minun pitää mennä töihin. Nauti sinä... Hyvä on, koeta selviytyä aamustasi." Hän astui sängyn viereen ja painoi suukon Murielin hiuksiin.
"Kiitos."

Kohottamatta kättään silmiltään Muriel ojensi toisen kätensä ja upotti sen hetkeksi Samuelin hiuksiin, pidellen miestä aloillaan.
"Kamala, kamala mies", hän mutisi käheästi, osaamatta päättää, vaatiko vatsaa kaihertava pahoinvointi vai ohimoita nuoleva särky pikaisempaa huomiota.
Silti sormet jaksoivat tukistaa tummasuklaan värisiä hiuksia.
"Sulje verhot ennen kuin lähdet. Ja toivottavasti saatte asiat selvitettyä."

Samuel jäätyi aloilleen. Hän nyrpisti nenäänsä naisen tukistaessa hiuksia. Selvittää asiat. Niin, todellakin.
"Minä olen kamala, tiedän. Olet sanonut sen monta kertaa. Omalaatuinen nainen. Ei kamala, omalaatuinen." Hän painoi uuden suukon naisen hiuksiin.
"... Suljen ne jos päästät irti."

"Mm-hmm. Mutta pidit sinä lupauksesi minulle."
Oli ollut mukavaa. Hän keskittyisi siihen ajatukseen, ennen kuin koko tilanteen absurdius iskisi liian kovaa takaraivoon. Ei sillä, että sille olisi nyt ollut tilaa säryltä.
Hän tukisti hiuksia uudelleen ja valutti sitten sormensa hipaisemaan Samuelin niskaa ennen kuin viimein irrotti otteensa.

"Pidän ne aina." Mitä nyt oli rikkonut oman vihkivalansa, mutta se oli pikkuvika. Hän suoristautui, sulki verhot ja lähti. Tietämättä että pian hän olisi helvetillisessä kusessa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Show must go on   Ti Tammi 02, 2018 8:54 pm

Sunnuntai 14. tammikuuta 2018, epäinhimillisen aikainen aamu sunnuntaiksi, Samuelin asunto

Ei voinut sanoa, että Murielin usko olisi ollut kuluneen vuorokauden aikana koetuksella. Päinvastoin, jos sille jotakin oli tapahtunut, niin vahvistuminen.
Usko siihen, että jälleensyntymä oli totta, ja hän oli ollut edellisessä elämässään vielä nykyistäkin kammottavampi, niin että tämä kaikki oli rangaistusta siitä. Tai siihen, että Jumala todella oli olemassa, ja kaiken lisäksi todellinen narttu.
Astellessaan kiiltävän aulan poikki hän alkoi epäillä, että oksentaisi kohta, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä hänen ongelmansa kanssa.
Tai oli paljonkin, mutta ei sillä tavalla, kuin yleensä ymmärrettiin.
Ystävällinen ovimies oli ohjannut hänet eteenpäin. Vasta hississä Muriel kaivoi puhelimensa esiin ja valikoi Samuelin numeron - hän oli tallentanut sen käyntikortista ennen lähtöään raivokkaassa tarmonpuuskassaan - ja nosti puhelimen korvalleen.

Samuel oli naurettavan luksushuoneiston keittiössä. Mies vilkaisi puhelintaan. Vieras numero. Hän vastasi.
"Locksley. Jos tämä koskee haastatteluja, en anna niitä. Mistään asiasta." Ties montako kertaa sellaista oli pyydetty. Samalla hän ojensi mulkoilevalle vaimolleen lehtikaalismoothien keittiötason yli.

"No hei, kamala mies. Älä huoli, minä en ole tullut esittämään kysymyksiä."
Muriel tuijotti ohjauspaneelin numeroita, hissi seisoi yhä pohjakerroksessa. Samuel oli puhunut kattoterassin porealtaasta, eikö ollutkin?
Hän ei kuitenkaan vielä kohottanut kättään painaakseen oikeaa painiketta, silläkin uhalla, että hissi saattaisi nytkähtää koska tahansa liikkeelle jonkun muun tilatessa sen omaan käyttöönsä.
Siinähän hän sitten ajelisi, luksustalon luksushissillä edestakaisin.
"Oletko kotona?"

Samuel kurtisti kulmiaan. Aistikohan Yvette pelon? Nainen oli eilen heittänyt häntä marmorisella maljakolla. Mistä malli edes sai voimaa heittää sellaisen!?
"Olen. Miten niin?"

Muriel nojasi selkäänsä vasten tahrattoman kiiltävää peiliseinää. Hän ei todellakaan halunnut nähdä kasvojaan nyt.
"Olisi asiaa."

Mitenhän pian Yvette oli lähdössä? Samuel kurtisti kulmiaan.
"Kerro vain?"

"Kasvotusten."
Muriel ei ollut edes täysin varma, miksi oli matkustanut ensimmäisellä aamulennolla Lontooseen.
Koska kotona ei ollut ketään, kenelle puhua.
"Olen alakerrassa. Hississä, jos tarkkoja ollaan. Mutta se seisoo edelleen paikoillaan, ja ovimies tulee varmasti kohta tarkistamaan, olenko pyörtynyt."

Samuel veti syvään henkeä. Voi luoja.
"Ylin kerros, ainoa asunto." Samuel sulki puhelimen ja vilkaisi satiinisessa aamutakissa olevaa vaimoaan.
"Yvette-kulta, meille tulee vieras. Pukisitko päällesi?" Niskojaan nakellen ranskalaisnainen poistui makuuhuoneeseen. Samuel harppoi avaamaan oven. Voi helvetti.

Muriel sujautti puhelimen olkalaukkuunsa ja nojasi takaraivonsa hetkeksi peiliä vasten.
Valvottu yö näkyi varjoina silmien alla, vaikka hän olikin siistinyt itsensä ennen lähtöään. Kerännyt hiukset soljella poninhännälle niskaan, valinnut yönsinisen villakangastakkinsa ja vetänyt jalkaan korkeakorkoiset avokkaat.
Soittanut hoitajan koirilleen. Kun Teagan ei ollut palannut.
Hän painoi viimein oikeaa nappia, ja hissi lähti kipuamaan yläkertaan sulavasti ja äänettömästi.
Samuel odotti jo ovella.
"Hei, surusilmä."

Samuel nosti sormen huulilleen. Ei tuollaisia lempinimiä nyt, kiitos. Hän päästi Murielin peremmälle.
"Mikä on niin tärkeää että halusit tulla tänne asti?"

Muriel kurtisti kulmiaan, kun Samuel hyssytti hänet.
Tärkeää? Pikemminkin kammottavaa. Maailmanloppu, jonka enteet hän oli maistanut jo shampanjassa.
Kuvotti.
"Et ole yksin?"

"En. Kuten kerroin, olen naimisissa." Samuel puri kevyesti huultaan.
"Yritämme vielä kerran." Hän ohjasi Murielin hieman peremmälle naurettavaan luksusasuntoonsa.

Mitä?
Samuel oli puhunut vaimostaan niin... toivottomasti. Silmissä oli ollut melkein vainottu katse.
Nainen seisahtui kesken askeleen, hartiat kiristyen.
"Tämä on jotakin, mitä et ehkä halua vaimosi kuulevan."
Hänen pitäisi perääntyä. Miksi tuhota kaksi elämää, kun yksikin olisi riittänyt? Samuel saisi olla onnellinen vaimonsa kanssa, joka oksensi miehensä vaivalla laittaman ruuan heti aterian jälkeen.

"Hän on toisella puolella valtavaa asuntoa, ei hän kuule. Sano nyt vain?" Samuel siristi silmiään.
"Mikä saa sinut näyttämään tuolta? onko kaikki hyvin?"

Muriel loi Samueliin pitkän katseen tummilla silmillään.
"Sinulla ainakin. Voit oikein taputtaa itseäsi selkään, siitosorina tienaisit varmasti omaisuuden", hän sähähti hiljaa, naamioiden ahdistuksensa kiukuksi.

Samuel jäätyi hetkeksi.
Ei perkele. Ei vittu.
"Et ole tosissasi." Ei se voinut. Ei. EI! Jumalaiseen, epäilemättä naurettavan kalliin muotitalon luomaan, mekkoon pukeutunut malli saapui makuuhuoneesta. Vilkaisi Murielia, sitten Samuelia.
"Sammie." Naisen ääni oli suorastaan petollisen pehmeä. Rehhelisyyden nimissä, pariskunta näyttikin siltä etteivät sopineet yhteen. Ensinnäkin, Yvette oli nuori nainen.
"Esittele minut?" Mies halusi kuolla, sen näki kasvoilta.
"Vai onko tämä se lortto jonka kanssa menit hotelliin kun olin Saksassa?"

"En tietenkään. Ihan huvikseni matkustin tänne, pilaillakseni sillä, että pikkuloinen..."
Hän vaikeni ja seurasi katseellaan, kuinka mallimaisen kaunis nainen ilmestyi toisesta huoneesta. Niin täydellisenä, kiiltokuvamorsiamena, keijukaisnaisena.
Lortto. Hotelli. Saksa.
Muriel puristi olkalaukkunsa hihnaa hieman tiukemmin.

Samuel hieraisi kasvojaan. Ei hyvä helvetti.
"Mikä pikkuloinen?" Yvette ei kurtistanut kulmiaan, mutta katsoi miestään vihaisena. Sitten Murielia.
"Kerro toki. Tämä munaton paska ei kerro minulle mitään."

Muriel tunsi olonsa hämmentävän turraksi.
"Niin käy, kun ei malta kuunnella silloin, kun puhutaan", hän totesi naiselle kuivasti.
Voi helvetin helvetti.
"Puhut miehestäsi todella kauniiseen sävyyn."

"Et varsinaisesti puhunut minulle, joten minua ei voi syyttää siitä etten kuunnellut." Yvette hymyili petollisen pehmeästi ja astui lähemmäs Murielia.
"Ja hän on ansainnut sen."
"Yvette, etkö voisi käyttäytyä..."

"Mm, tarkoitin sitä, että valitat, ettei miehesi kerro sinulle mitään. Niin käy, kun ei suostu kuuntelemaan."
Murielhan sen tiesi.
Ja tämä naurettava farssi oli varmasti jonkinlainen rangaistus.
"Ei asiani koske sinua, Yvette."
Ei koskenut. Eihän hänellä ollut minkäänlaisia vaatimuksia asian suhteen.

Nainen otti askeleen lähemmäs.
"Ei koske? Ei koske? Sinä nait minun aviomiestäni ja sanot ettei tämä koske minua millään tapaa? Sitten tulet tänne arvostelemaan kuin tietäisit jostain jotakin!?" Samuel laski käden vaimonsa olkapäälle.
"Nyt riittää. Et voi purkaa tätä Mur--" Läiskähdys. Huippukokki pysähtyi mallin käden iskeydyttyä poskeensa sellaisella voimalla että korvat soivat.
"Minä kuulin kyllä! Tuo huora on raskaana sinulle, eikö olekin?"

Läiskähdys sai Murielinkin hätkähtämään.
Hän räpäytti silmiään ja pyyhkäisi otsaansa. Niinhän se oli. Huora oli raskaana.
Kamala, kamala nainen.
Silti hän otti askeleen lähemmäs, kai tottumuksesta, luontaisesta vaistosta, joka käski huolehtimaan, ja kosketti Samuelin käsivartta, katsellen punaista jälkeä tämän poskella.
"Sattuiko?"

Samuel puri huultaan kevyesti. Yvette poistui sadatellen kohti makuuhuonetta, pamautti oven kiinni. Samuel kuuli jonkin repeävän. Hän oli aika varma että nainen hajotti jotakin kostoksi. Käsi nousi poskelle.
"Hieman. Joten. Oletan että et aio jatkaa tätä?"

"Näytä."
Muriel tarttui Samuelin leukaan ja käänsi miehen päätä, niin että näki jäljen paremmin. Onneksi vain avokämmen.
"Puritko kieleen? Liikkuuko leuka normaalisti?"
Hän laski kätensä ja kurtisti kulmiaan.
"Jatkaa mitä?"

"Ei ole ensimmäinen avari poskessa." Samuel mutisi, kokeillen leukojaan. Liikkuivat ne normaalisti. Hän vilkaisi merkittävästi naisen vatsaa. Jotakin särkyi makuuhuoneessa.
"Tuota."

"Ei näytä, että mitään meni sijoiltaan."
Samuelin vilkaisu sai Murielin painamaan käden vatsalleen.
Pikkuloinen. Ei sen kummempi kuin möykky soluja.
"Totta helvetissä aion. Ei ole vaihtoehtoja."

Samuel näytti siltä että Muriel oli iskenyt häntä avokämmenellä poskelle.
"Et ole tosissasi."

Murielin silmät iskivät kipinää.
"Samuel, minä olen katolilainen", hän sähähti.
"Me emme usko aborttiin."

"Mitä!?" Mies karjaisi, ravaten pienen ympyrän.
"Katolilainen? Et ollut kovin katolilainen hotellihuoneessa!" Samuel oli aika varma että samaan aikaan makuuhuoneessa hajosi hänen lempimaalauksensa. Yvette ryntäsi ulkos makuuhuoneesta, heittäen miestä sormuksella.
"Anna nuo tuo huorallesi! Maksakoot sillä äpäränne abortin!"

"Se on eri asia!" Muriel sähähti takaisin ja kietoi käsivarret ympärilleen melkein suojelevasti.
Käyttihän hän ehkäisyäkin, nimenomaan raskauden ehkäisemiseksi, ei vain taudeilta suojautuakseen. Ja harrasti esiaviollista seksiä.
Mutta nyt oli kyse ihmiselämästä. Pikkuloisesta, joka kasvaisi hänen sisällään.
Muriel käänsi palavan katseensa Yvetteen.
"Keskustelimmekin juuri Samuelin kanssa asiasta. Mitään aborttia ei tule."

Yvette hymyili Murielin sanojen myötä mielipuolisesti.
"Olisi ihana jäädä katsomaan tämä show, mutta minä lähden nyt. Hei hei Samuel. Nauti uudesta elämästäsi." Ovi kolahti Samuelin vaimon perässä kiinni. Ex-vaimon. Luoja. Samuel tiesi jo nyt mitä Yvette ajatteli tekevänsä.
"Et voi olla tosissasi! Se... Se... Helvetti, Muriel!"

Muriel tunsi olonsa hämmentävän turraksi.
Tunteet olivat pesiytyneet pahoinvoinniksi vatsaan. Olisi ollut edes raastavaa kipua, merkki siitä, ettei Pikkuloista ollut tarkoitettu syntymään.
Oven kolahdus kaikui korvissa melkein kipeänä.
Tummien silmien katse palasi takaisin Samueliin.
"Helvetti odottaa minua monesta muusta syystä", hän vakuutti käheästi.
"Jos olisin tiennyt, että te aioitte vielä yrittää Yvetten kanssa, en olisi tullut."

"Olisiko kannattanut soittaa ennen kuin olet hississä?" Samuel sihahti, pyöräyttäen silmiään.
"Jos lohduttaa, niin ei, ei tästä yrityksestäkään ollut tulla mitään, mutta..." Samuel tukisti omia hiuksiaan.
"Et sinä voi tosissasi olla pitämässä sitä!"

"Olisit voinut lähettää minut pois!" Muriel väitti vastaan.
"Halusin vain..."
Puhua jollekulle. Sylkäistä sanat suustaan surusilmäiselle miehelle, niin että ne muuttuisivat ehkä jollakin selittämättömällä tavalla epätosiksi.
Päinvastoin.
"Minä en ole tappamassa lasta!"

"Ei jumalauta käynyt mielessäkään että tulet pamauttamaan minulle että olet paksuna!" Samuel harkitsi itse terassilta hyppäämistä.
"Se ei ole vielä lapsi, vaan kasa soluja! Et voi olla tosissasi että haluat muksun näin!"

"Sanoin, että halusin puhua siitä yksityisesti!"
Olisi pitänyt marssia tiehensä heti kun hän oli tajunnut, että Yvette oli kotona. Voi Saakeli.
"Minä en saatana tahdo äidiksi ollenkaan! Mutta se ei ole Pikkuloisen vika! Meistä jokainen on ollut yksi helvetin solumöykky joskus!"

Samuel jäätyi täysin. Pikkuloinen? Siis jumalauta Muriel oli nimennyt sen jo? Ei helvetin perkeleen....
"Sinä et halua äidiksi? Millaisen elämän sinä sitten kuvittelit antavasi? Ei helvetti, tee palvelus kaikille ja lopeta se!"

"No en jumalauta tiedä!"
Ei, Muriel ei todellakaan tiennyt. Hän ei ollut koskaan halunnut äidiksi. Pelkkä ajatus hänen sisällään kasvavasta olennosta oli kuvottava.
"Älä puhu minun lapsestani kuin jostain vitun koirasta!"
Koirasta, joka joutui lopetettavaksi.
Silmien takana poltteli, vaikka vielä äsken Muriel ei ollut tuntenut mitään. Ei tuntenut nytkään, mutta silti itketti.

"Sinun? Eikö minulla ihan oikeasti ole mitään sanottavaa tähän?" Samuel ei halunnut lasta. Hän ei halunnut olla isä. Hän olisi karmea ja huono isä.
"Miettisit sitä ihmistä joka siitä kasvaa! Ei kukaan halua äitiä joka ei oikeasti halunnut lasta, helvetti Muriel!"

"Ei, jos sinun ainoa sanottavasi on, että se pitää lopettaa!"
Samuelin sanat sattuivat juuri siksi, että ne olivat täysin tosia. Hänestä tulisi kammottava äiti. Äiti, jonka lapsesta kasvaisi kasa traumoja, ja josta ei koskaan olisi normaaliin elämään.
Niin kuin Andy.
"Minä jumalauta tiedän! Mutta helppo sinun on neuvoa, kun ei ole mitään muuta sidettä kuin se, että olet sattunut kerran työntämään kalusi sisään!"
Olkoon. Useammin kuin kerran.
"Sen kun kävelet vain ulos koko vitun tilanteesta!"

"Ai?" Samuel puuskahti. Häntä ärsytti ajatus lapsesta juuri siksi, että tuntuisi kamalalta olla se isä joka hylkäsi lapsen. Mutta Samuel olisi kamala, kamala isä, eikä ollenkaan sopiva.
"Niin kävelenkin! Ei helvetti, on edes puolet vähemmän lapsuustraumoja kun tällainen ei ole kuvioissa!!!"

Muriel jähmettyi hetkeksi.
Niinhän hän oli olettanut. Totta kai Samuel lähtisi, etsisi itselleen uuden kuvankauniin mallin, eläisi upeaa luksuselämäänsä ja esittelisi porealtaansa näköalaa...
"No mitä vittua sinä sitten siinä karjut, että minun pitäisi lopettaa se?" hän huusi takaisin.
"Kun et kuitenkaan välitä!"

"Kuka vittu sanoi että minä en saatana välitä?" Samuel karjaisi kasvot punaisina. Ei helvetin perkeleen vittu saatana. Hän ei tiennyt miten pystyisi huutamaan niin kovaa kuin turhautti.

Se tosiaan riitti hiljentämään Murielin hetkeksi.
Niin että naisen oli painettava käsi rintakehälleen, hengityksen kulkiessa liian nopeana.
"No eikö se ollut sinulle vain solumöykky, josta piti hankkiutua eroon?" hän haastoi, huutaen siitä huolimatta, että keuhkoa poltti.

Samuel astui lähemmäs. Oliko kaikki hyvin?
"Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua sanomaan minua isäksi."

"Eikä minua äidiksi!" Muriel sähähti.
Lattia tuntui keinahtelevan ja korvissa kävi tuskainen ujellus, mutta Muriel oli liian kiukkuinen välittääkseen.
"Ja silti sillä vitun... solumöykyllä tulee olemaan... sinun surusilmäsi... tai..."
Hän pudisti päätään.

Samuel veti syvään henkeä ja levitti kätensä.
"Tule tänne sieltä. Kamala nainen." Oli siinäkin lohduttava lempinimi.

Muriel astui lähemmäs.
Ehkä siksi, ettei olisi kaatunut. Ei siihen ollut mitään järkevää selitystä.
Eikä siihen, että hän hautasi kasvonsa vasten miehen hartiaa.
"Kamala mies... hiljaa..."

Samuel kiersi kätensä naisen ympärille siitä huolimatta, että sisällä velloi ja sydän tuntui pysähtyvän tai tulevan rinnasta ulos. Se hakkasi epätahdissa.
"Komentelet taas."

"Aina."
Muriel hieroi häpeämättä kyyneleisiä silmiään Samuelin hartiaa vasten.
"Minä olen... kammottavassa pulassa..."

Samuel jätti huomauttamatta että Ralph Laurenin luksuskauluspaidat tuskin olivat kyyneleenkestäviä. Ehkä nyt ei ollut aika sellaiselle.
"Miten?"

Ralph Laurenin paidat olivat sen verran hintavia, että elleivät ne kestäneet kyyneleitä, ostajalla olisi pitänyt olla oikeus vaatia rahansa takaisin.
Muriel naurahti. Tai nyyhkäisi.
"No kuule... Kun nainen ja mies harrastavat seksiä..."

Samuel pyöräytti silmiään. Hän ei edes halunnut mennä katsomaan makuuhuonettaan. Se olisi varmasti tuhottu.
"Joo, sen osan tiedän."

Uusi nyyhkäyksensekainen naurahdus. Hän oli valumassa hysteriaan.
"Minä en voi tappaa Pikkuloista", Muriel totesi käheästi.
"Ja olisin kamala äiti."

Samuel päätti takertua tähän lempinimeen joskus toiste. Muriel oli jo nimennyt sen.
"Ja millähän tavalla?"

"Minä en halua lasta."
Senhän vuoksi he olivat Teaganin kanssa eronneet. Koska mies oli halunnut perheen ja lapsia, ja hän oli... alkanut hamstrata koiria. Halusi jotain muuta.
Ja silti itsepintainen solumöykky oli päättänyt kiinnittyä hänen kohdunseinämäänsä.
"Minä olen kamala nainen. Määräilen. Sanon sitä Pikkuloiseksi. Millainen äiti kutsuu lastaan niin?"

Siihen ei varmaan voinut enää sanoa että hankkiudu siitä eroon sitten. Muriel ei ollut vaikuttanut suostuvaiselta.
"Parempi kun masuasukki, maha-asukki, papu, papunen, itu, herne, nöpönen, toukka... Mitä näitä nyt on mitä äidit antavat hormonihuuruissaan."

Murielin hartiat jännittyivät yökkäyksestä ja hän painoi käden suulleen.
"Helvetti, jos minä ikinä alan kutsua Pikkuloista masuasukiksi tai papuseksi, minut saa hirttää saman tien... Mitä sinä hormonihuuruista tiedät?"

"Minulla on ystäviä. Tiedätkö, ystäviä jotka ovat saaneet lapsia ja olen kuullut kaikki hirveydet. Pikkuloisessa on sentään huumoria. Omalaatuinen nainen." Samue silitti naisen selkää.
"Aiotko nyt oksentaa päälleni?"

"Olisi oikein sinulle", Muriel huomautti hiljaa.
"Ja hyvää ennakkoharjoittelua. Vedin jo huutoraivokohtauksen ja itkun läpi, oikeaan raskauspahoinvointiinkaan ei ole enää kuin reilu viikko aikaa. Ei sillä, että se sinua koskettaisi."

Samuel ansaitsi sen.
"Kiitos lämpimistä sanoistasi." Mies totesi kuivasti. Niin. Hän oli pessyt kätensä jo tästä aika tehokkaasti.
"Olen pahoillani."

"Sietää jumalauta ollakin", Muriel puhahti, käsi vielä varmuuden vuoksi suun edessä. Jos ei pahoinvoinnin, niin sitten nyyhkäysten varalta.
"Mitä helvetin supersiittiöitä sinä oikein kylvät? Helvetti, perustaisit jonkun pankin, naiset kirkuisivat onnesta kun saisivat mahdollisuuden hankkia lapsen, jolla on tuollaiset surusilmät..."

Samuel työnsi Murielia kevyesti kauemmas. Käsi suun edessä ei saanut oloa levolliseksi.
"Jos aiot oksentaa, oksenna makuuhuoneeseeni. Minusta tuntuu että saan polttaa ja remontoida sen joka tapauksessa..." Hän naurahti vaisusti.
"En voi sanoa tietäväni, olet ensimmäinen joka ainakaan myöntää mitään, Surusilmät? Se kuulostaa melkein hellittelynimeltä."

"Pelkuri", Muriel puhahti Samuelin työntäessä häntä kauemmas. Hän laski hitaasti kätensä alas ja veti kokeilevasti henkeä.
"Älä luule itsestäsi liikoja. Mutta ovathan ne huomiotaherättävät, sinun silmäsi."
Hän vilkaisi niihin puheenaiheena oleviin silmiin. Yhtäkkiä epäluuloisena.
"... Onko sinulla sisaruksia?"

Mies vilkaisi Murielia. Pelkuri? Voi, tuo ei tainnut tietää millaist jälkeä raivostunut nainen sai aikaan.
"Sanoin melkein. Koska ethän sinä nyt silmiäni kehuisi?" Mies siristi silmiään epäluuloiselle katseelle,
"Ei. Miksi?"

"Ei, en koskaan."
Muriel pudisti päätään. Ei todellakaan koskaan.
"Luojalle kiitos!", hän jatkoi, ja pyyhkäisi hiuksia itkettyneiltä kasvoiltaan.
"Minulla on... sellainen taipumus. Ensimmäinen mieheni osoittautui ystäväni kauan kadoksissa olleeksi veljeksi, ja sen jälkeen päädyin seurustelemaan Tiarnanin veljen kanssa ilman, että edes aavistin... No, kuten näet, minulla on kaava."

Samuel kohotti kulmiaan.
"Ei, minä olen ainoa." Mies naurahti vaisusti, painaen naista istumaan luonnonvalkoiselle divaanisohvalle.
"Ei siis pelkoa että tuntisit veljeni."

Muriel istahti hämmästyttävän kiltisti alas.
"Luojan kiitos", hän totesi uudelleen, otsaansa hieraisten. Se tästä olisikin vielä puuttunut.
"Minä olen kaksonen. Että parhaassa tapauksessa niitä on pian Pikkuloinen Yksi ja Kaksi."

Samuel katsoi naista pitkään. Ei helvetti.
"Vitsailet."

"Totta kai. Koska tämä tilannehan ei ole tarpeeksi naurettava jo muutenkin."
Muriel laski hetkeksi kätensä vatsalleen ja tempaisi sen sitten kiukkuisesti pois. Ei, hän ei alkaisi silitellä Pikkuloista kuin mikäkin hormonihöyryinen emakko.
"Olen pahoillani. Siitä, että Yvette lähti."

Samuel olisi lätkäissyt Murielin kättä. Jos vatsa näkyi, silloin se oli ymmärrettävää. Ennen sitä - ei.
"Sanotaan näin että olimme aika tuhoon tuomittuja. Hän heitti päälleni punaviinit eilen." Samuel myönsi. Ei, se ei vain toiminut.
"Olen tosissasi Muriel. Olisin surkea isä."

"Olen silti pahoillani. Kai. En ole varma. Se nainen oksensi sinun ruokiasi."
Se tuntui edelleen pyhäinhäväistykseltä. Vaikka ehkä syy oli ymmärrettävä, sairaan yhteiskunnan aiheuttamat ulkonäköpaineet.
"Niin sinä olisit. Elitistinen kusipää."

Samuel kohotti kulmiaan.
"Kiitos. Ehkä rehellisin kuvaus jonka kukaan on koskaan antanut minusta. Unohdit muuten perfektionistin, perverssin ja työnarkomaanin."

"Etkö sinä sanonut, että muu kuin rehellisyys on ajanhukkaa, tai jotain sen suuntaista?"
Muriel antoi katseensa kiertää fiinissä, valkoisessa kodissa. Kuvitteli koiransa tänne, koko lauman. Ei olisi niin fiini enää sen jälkeen.
"Niin unohdin. Mutta olet sinä sentään hyvä naimaan."

"Sanoin." Samuel hymähti vaisusti.
"Ainoa asia jonka osaan ruoanlaiton ohella."

"No, kuten todettu, niissähän on paljon yhtäläisyyksiä. Herkkä kieli ja näppärät sormet..."
Murielin katse siirtyi takaisin surullisiin silmiin.
"Miten olisi tässä ja nyt? Pahin on kuitenkin jo tapahtunut, en voi pamahtaa paksuksi uudestaan."

Samuel ei voinut pidätellä sitä yllättynyttä ilmettään.
"... Vittu sinä pilailet?" Samuel tykkäsi sanoa vittu, usein, kun oli tarpeeksi tolaltaan.

"Mmm, en", Muriel totesi ja juoksutti sormet läpi kampaukselta karanneista hiuksistaan.
"Olen niin helvetin kireä, että kunnon orgasmi tekisi hyvää. Sinullekin."
Ja kohtahan hän olisi joka tapauksessa yksin. Kasvavan vatsansa kanssa.
"Ellet epäile, että vaimosi on tulossa takaisin?"

"Ei jumalauta sinun kanssasi." Samuel vilkaisi lipastolle. Yveten avaimet olivat siinä. Vaimo ei tosiaan ollut tulossa takaisin.
"Et sitten oksenna päälleni." Hän ojensi kättään Murielille, johdattaakseen tuon vierashuoneeseen.

Muriel oli melkein yllättynyt siitä, että Samuel suostui.
Mutta tämähän oli jo käytännössä eronnut mies, eikö niin? Hän ei voisi tuhota enää mitään tämän pahemmin.
"Usko pois, minä en saa kiksejäni sellaisista jutuista. Enkä sitä paitsi pysähtynyt syömään aamupalaa matkalla tänne, oli sattuneista syistä jotain muuta mielessä."
Hän nousi ylös ja tarttui Samuelin käteen.
Kaikki sitten liekkeihin kerralla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Show must go on   Ti Tammi 02, 2018 9:10 pm

Seuraava viesti sisältää seksuaalissävytteistä materiaalia, joka voi järkyttää herkimpiä. Sinua on varoitettu, jatkaminen omalla vastuulla.

Kaikki oli ollut liekeissä siitä asti kun hän oli saanut sen soiton vaimoltaan ja kuullut olevansa lehdissä. Joten, mitä merkitystä millään enää oli.
"Mistä minä voin tietää, mistä sinä saat kiksisi? Omalaatuinen nainen." Samuel painoi vierashuoneessa Murielin seinää vasten, nostaen ranteet tuon pään molemmin puolin.
"Näytät edelleen yhtä hyvältä siinä seinää vasten." Paha, paha mies.

"En sentään niin omalaatuinen."
Ja he tekisivät sen sentään vierashuoneessa, eivät avioparin vuoteessa. Se olisi jo ollut... Vaikka mitäpä sanomista huoralla oli. Raskaana olevalla sellaisella.
"Kamala mies", Muriel huomautti ja painoi polveaan vasten miehen haaroja.
"Tänään en aio edes esittää, että olen kärsivällinen."

Samuelilla oli epäilys siitä että entisen avioparin vuoteesta ei saisi enää vuodetta. Se repimisen ääni sai hänet epäilemään että makuuhuone oli täynnä untuvia.
"Minä ol--" Miehen lause katkesi polveen haaroissa.

"En."
Muriel liikautti jalkaansa. Ei pikkumustaa tänään, mutta kynämallinen hame ja poolokauluksinen, ohut neulepaita. Stay-up sukat, koska sukkahousujen haarakiila jäi aina liian alas.
"Haluan sinut heti ja rajusti. Kun vain saadaan sinut..."
Hän kumartui hamuamaan miestä suudelmaan.

Samuel nojautui suutelemaan naista pitkään, virne kasvoillee. Egoistinen mulkku.
"Pyydä kauniisti." Hän huomautti, hakien hameen vetoketjua tai nappia. Jotain, mistä sen saisi auki ja pois Murielin päältä.

Muriel hyödynsi vapautunutta kättään ja tarttui Samuelin ranteeseen, ohjaten miehen avaamaan hämäävästi ( aivan varmasti vain siksi ) hameen takaosaan sijoitetun pitkän vetoketjun.
"Ehkä minun pitäisikin pistää sinut anelemaan. Itseriittoinen kusipää."

"Ja sinä pyysit minua itse naimaan kanssasi." Samuel huomautti avatessaan hametta. Hän veti sen pois, samoin kuin sen neuleen.
"Sopii yrittää. Jos saat minut anelemaan, teen mitä haluat."

"Ehdotin", Muriel huomautti, samalla kun kiemursi ulos vaatteistaan.
Hän siirsi sormensa napittamaan auki sitä kallista Laurenin paitaa, jonka olkapäätä vasten oli itkenyt. Ei hänen ylpeimpiä hetkiään.
Hän antoi sormensa vaeltaa miehen paljastuneella iholla, rintakehältä kohti vatsaa.
"Milloin sinua on viimeksi hierottu..? Kaikki se stressi..."

Oli ehkä typerää antaa haasteen muodossa Murielille sellaisia lupauksia.
"Mmh... On siitä aikaa, mutta luulin ettet aio olla kärsivällinen..."

Niinpä niin. Harvemmin kiukkuinen, itsekeskeinen vaimo ehti hieroa.
Hah.
"Mmh, niin taisin sanoa. Mutta minä harvemmin sanon ei haasteille."
Muriel työnsi kauluspaitaa pois miehen hartioilta, juoksuttaen sormenpäitään niitä pitkin.
"Kovana..."
Hän painautui lähemmäs, näykkäisemään Samuelin alahuulta.
"Sängylle."

Samuelilla oli hieroja sitä varten. Hän naurahti Murielin sanoille, värähtäen.
"Jokin muu on pian..." Taas Muriel onnistui katkaisemaan hänen sanansa näykkäämällä alahuulta. Hän siristi silmiään, käyden kuitenkin sängylle kiltisti.

Oli asioita, joita ammattimaiset hierojat eivät tehneet, ja Samuel oli todennäköisesti liian elitistinen käymään paikoissa, jossa tekivät.
"Mm-hmm, se lienee tässä tarkoituskin", Muriel huomautti istuttaessaan Samuelin sängyn laidalle, asettuen itse polvinseisontaan miehen taakse. Hän kumartui painamaan suukon tämän niskalle, ennen kuin asetti kätensä hartioille.

Muriel oli oikeassa molempien veikkaustensa kohdalla. Hän naurahti naiselle, jonka kanssa oli menossa sänkyyn tuntematta syyllisyyttä siitä että oli saattanut tuon raskaaksi, eikä aikonut osallistua lapsen elämään. Sika. Suukko sai miehen ynähtämään.

Muriel tunsi elämänsä olevan joka tapauksessa jo pilalla, joten kerrankos sitä vielä nautti.
Ja todisti itselleen, kuinka pohjattoman kamala nainen oli.
Hän alkoi hieroa Samuelin hartioita, etsien sormenpäillään jännittyneitä kohtia. Kädet jatkoivat liikettään, kun hän nojautui lähemmäs, huulet aivan miehen korvan vierellä, huokaisten hiljaa.

Samuel olisi valehdellut jos olisi väittänyt ettei nauttinut hieronnasta. Se huokaus oli vähän liikaa.
"Mitäs, mh, huokailet..." Ei häntä kiihottanut naisen ääni korvassan. Ei.

"Mietin vain", Muriel kuiskasi käheästi ja painoi päätään hamutakseen miehen kaulaa.
"... kovin erilaisia tuntemuksia, kun ne saa selän takaa."
Hän seurasi kaulaa huulillaan, takaisin korvan luo, ja voihkaisi painautuessaan hetkeksi Samuelin selkää vasten.
Olkoon, hän oli puhunut vain hieronnasta. Mutta sääntöjähän ei ollut.

Olisi pitänyt muistaa asettaa sääntöjä. Aina sääntöjä kun Murielista oli puhe. Hän nielaisi tyhjää.
"Niinkö? En ole huomannut eroa..."

"Mm-hmm, sen on monille miehille ongelma", Muriel vakuutti. Hän juoksutti sormensa pitkin Samuelin selkärankaa ja siirsi kasvonsa vuorostaan tämän vasemman korvan vierelle, huokaisten. Kädet olivat siirtyneet kulkemaan miehen kyljillä.
"Harvemmin saatte tällaisia kokemuksia..."

Mies naurahti kähesti. Ai niinkö? Huokaisu sai vilunväreet juoksemaan keholla.
"Ai millaisia...?"

Muriel hymisi ja antoi käsiensä vaeltaa kyljiltä Samuelin vatsalle, painautuen samalla tiukemmin miehen selkää vasten. Luonto ei ehkä ollut siunannut häntä kovinkaan näyttävällä varustuksella, mutta liivit tekivät ihmeitä.
"Sen kun olet siinä vain, selkäpäin."
Kädet painuivat alas, availemaan miehen vyötä ja housuja.

Murielin availlessa vyötä ja housuja hän kurtisti kulmiaan. Oliko sittenkään hyvä idea antaa tällaisia vapauksia tuolle...?

Siinähän miettisi.
Muriel liu'utti vyön irti housujen lenkeistä ja kävi seuraavaksi napin ja vetoketjun kimppuun. Hänellä oli pitkät, hoikat sormet, joiden oli hyvä antaa vaellella alavatsalla samalla kun hengitti pehmeästi Samuelin korvaa vasten.
Ja antaa sitten käsien taas vetäytyä, vaeltaa ensin kylkien kautta selälle ja sitten taas hartioille, alas miehen käsivarsia.

Ainakin se rentoutti miehen kokonaan, kun tuli kosketuksi kaikkialta. Hän ynisi hiljaa, tuntien miten välillä värähdykset juoksivat ihoa pitkin. Mieli teki jo kääntyä ja vain ottaa Muriel. Olikin pitänyt...

Muriel juoksutti käsiään Samuelin käsivarsilla, tarttui tämän oikeaan ranteeseen ja taivutti kättä selän taakse, etusormen leikitellessä ranteen sisäpinnan herkällä iholla.
"Jo tekee mieli..?" nainen kuiskasi hiljaa, hamuten korvaa huulillaan, edelleen miehen kättä selän takana pidellen.

Hetkinen! Jos jotakin, mies inhosi sängyssä rajoitetuksi tulemisen kokemusta - vaikka mielellään rajoitti muita. Käsi jännittyi, mutta ei koettanut karata selän takaa.
"Sanoit pitäväsi haasteista. Ajattelin antaa sinulle sellaisen."

Muriel huomasi käden jännittyvän. Hän jatkoi ranteen hyväilyä ja painoi suudelman sen puoleiselle hartialle, näykätenkin kevyesti.
"Ahdistaako se sinua? Kun käsi on tässä minulla..."

Mieli teki kiskaista käsi takaisin itselle.
"En pidä siitä että minua rajoitetaan, nainen."

"Miksi?" Muriel hyrisi samalla kun kuljetti huuliaan pitkin hartiaa ja takaisin niskalle. Toinen käsi lähti vaeltamaan alas vasenta kättä, sormet kietoutuivat ranteeseen.
"Sinulla on koko maailma avoinna, kamala mies. Mitä vain tahdot, saat sen."

Oli heilläkin lempinimet toisilleen. Joku muu olisi päästänyt käden irti ja pyydellyt anteeksi. Muriel ei. Omalaatuinen, kamala nainen.
"Tulee rajoitettu olo. Olen tottunut olemaan johdossa." Samuel nykäisi kättään kevyesti.
"Mitä vain?"

Halutessaan Samuel olisi kyllä saanut kätensä vapaaksi. Pieni nykäisi ei kuitenkaan saanut Murielia irrottamaan otettaan, vaan hän jatkoi niskan ja kaulansyrjän hyväilyä suullaan.
"Joskus on yllättävän kiehtovaa kokea myös se toinen puoli", hän huokaisi hiljaa, melkein voihkaisi.
"Mitä vain."

Hän voisi luovuttaa. Ei kukaan voisi syyttää häntä, Muriel oli seksikäs nainen. Hän veti kättään pois ja yritti kääntyä.
"Sinut. Nyt."

Muriel nauroi käheästi ja voihkaisi sitten painautuessaan lähemmäs, estääkseen Samuelia kääntymästä aivan vielä.
"Oliko tuo pyyntö..?"

"Käsky." Samuel mutisi. Saiko Muriel lisäpainoa päättäväisyydestä?

Muriel naksautti kieltään.
"Samuel, säännöt ovat sitä varten, että niitä noudatetaan", hän huomautti ja nojautui lähemmäs miehen korvaa, huokaisten, keinautti kevyesti lantiotaan selkää vasten.
"Haluan sinua... Mutta mehän sovimme, että sinun pitää pyytää..."

"Ai tässä on säännöt?" Mies ähkäisi naurusta, kiemurtaen kevyesti naisen alla. Hän halusi kääntyä, heittää Murielin sängylle ja saada molemmat näkemään tähtiä aamulla.
Pyytää.
"Voisitko nousta, että saisin antaa sinulle mitä haluat?"

"Mmm, yksi sääntö."
Muriel henkäisi hiljaa. Se oli pyyntö, aivan riittävän lähellä Samuelin kaltaiselta mieheltä, jolle imperatiivi oli yhtä tavallinen kuin indikatiivi. Ehkä tavallisempikin.
Hän vetäytyi hieman kauemmas, pulssi nopeampana hakaten.
"Nyt."

Samuel kääntyi naurettavan nopeasti, nappasi Murielia ranteista ja kaatoi naisen alleen sänkyyn.
"Helvetti sinua." Mitä sitä tekisi ensimmäisenä?
"Mikä sinun kantasi on rajoittamiseen?"

Muriel nauroi ja kiemursi Samuelin alla.
"Kiihotuit kuitenkin", hän kehräsi, vetäen jalkojaan koukkuun. Hän oli jo saavuttanut voittonsa, muulla ei ollut enää väliä.
"Kuten sanoin, on yllättävän kiehtovaa päästä kokemaan myös se toinen puoli..."

"Oh?" Samuel naurahti. Hän ei yllättynyt kun Muriel miltein suoraan myönsi olevansa itsekin pomottelija. Myös sängyssä.
"Odotappa siinä. Ja jos nouset, tiedät nousseesi." Niin mies katosi huoneesta. Tuntematta rippuakaan syyllisyyttä. Hän oli vapaa.

"Älä viivy kauaa", Muriel ynähti ja jäi tosiaan odottamaan, antaen katseensa vaeltaa hetken katossa, yrittäen keskittyä sen yksityiskohtiin - joita oli harmillisen vähän - kun ajatukset uhkasivat valua takaisin hänen toivottomaan, toivottomaan tilanteeseensa.
Myöhemmin. Hän miettisi sitä myöhemmin.

Kilahdus kuului kun mies palasi huoneeseen. Hän istui Murielin ylle hajareisin ja hymyili.
"Kädet tänne." Saattoi olla että mies oli hakenut käsiraudat toisesta huoneesta.

Muriel käänsi katseensa Samueliin.
"Olit kauan", hän marisi, kiemurtaen hieman miehen alla kun ojensi käsiään.

Samuel vilkaisi marisevaa naista kun antoi raudan naksahtaa toiseen ranteeseen. Sitten kiinni sängynpäätyyn ja toinen ranne. Noin.
"Ja millähän oikeudella sinä valitat siitä minulle?"

Muriel köyristi hieman selkäänsä.
"Ehti melkein tulla tylsää."

Samuel kohotti kevyesti kulmaansa.
"Sinä se et sitten ikinä ole hiljaa. Aina valittamassa, nainen."

"Mm-hmm, olen kuullut sitä sanottavan", Muriel hymisi.
"Voisit antaa minulle mukavamman syyn valittaa..."

"Oh? Voisinko?" Samuel siirtyi polvilleen Murielin jalkojen väliin ja lätkäisi naisen pakaraa.
"Piiskaa sinulle pitäisi antaa."

Muriel ynähti ja puri hampaitaan yhteen.
"Siinähän yrität, kamala mies", hän sähähti, tökäten miestä toisella jalallaan.

"Kai tiedät että minä elän haasteille?" Samuel kohotti toista kulmaansa. Eikä hän voinut väittää että olisi inhonnut ajatusta Murielin kiusaamisesta hieman uudella tavalla. Se oli käynyt mielessä jo viimeksi.

"Mm, näin olen ymmärtänyt", Muriel myönsi ja liikahti, nykäisten käsiään kärsimättömänä käsirautoja vasten.
Kamala, kamala nainen.

Käsiraudat onneksi antoivat myöden kääntää Murielin vatsalleen. Hän veti alushousuja pois, ne olisivat tiellä. Pahasti. Käsi iskeytyi vielä verrattain hellästi pakaralle ja oli Samuelin vuoro kumartua Murielin korvaan.
"Kuinka kamala nainen sinä olitkaan?"

Oi luoja.
Kasvot peitettä vasten painuneina oli hyvä sulkea silmät hetkeksi.
"Kamala, kamala nainen", hän myönsi hiljaa, ranteiden painuessa käsirautoja vasten.

Samuel puristu kevyesti kuumottavaa takapuolta, näykkäisten naisen korvaa. Virne ja nauru kuuluivat äänestä.
"Ehkä siis saat ansiosi mukaan." Se oli toteamus, ei kysymys, jonka seurauksena avokämmen osui ihoon uudelleen. Muutaman kerran.

Muriel uikahti läimäysten myötä, mutta ääni tukahtui peitettä vasten. Hänen koko vartalonsa nytkähti.
"Sadisti..." nainen sihisi hampaidensa välistä.

Samuel luotti siihen että Muriel sanoisi jos jokin olisi liikaa. Hän upotti hampaat naisen niskaan, läimäisten hieman kovempaa.
"Olen."

Ei ehkä olisi kannattanut naiseen, joka oli yhtä synkällä mielellä kuin Muriel.
Hampaat niskassa saivat naisen valittamaan, keho olisi halunnut käpertyä kerälle, mutta se jäi vain onnettomaksi yritykseksi.
Hän oli ansainnut tämän. Aviorikkoja.

Samuel suuteli kyllä puremaansa kohtaa. Ei hän sieluton ollut, vaikka nauttikin hieman liikaa siitä että nainen hänen allaan valitti.
"Käyttäydytkö?"

Iho tuntui kihelmöivän pureman kohdalta. Murien köyristi selkäänsä miestä vasten ja taivutti päätään, haukatakseen terävästi happea.
"... Ehkä..."

Käsi hakeutui naisten hiusten sekaan, upoten niiden sekaan kunnolla ja tukisti tiukasti.
"Vakuuttavammin." Käskymuoto tosiaan oli Samuelille mitään muuta puhetapaa tutumpi.

Sika. Paskiainen.
Muriel halusi olla vihainen, jottei olisi tarvinnut tuntea epätoivoa.
"... Käyttäydyn..." hän sähähti, vetäen henkeä.

Samuel virnisti äänettä kun Muriel lupasi käyttäytyä, kääntäen naisen nyt kasvot itseään kohti.
"Et siis ole ollenkaan niin toivoton ja kamala kuin annat ymmärtää." Hän huomautti, vetäen tuon jalkoja erilleen. Nyt hän voisi antaa Murielille myöhemmin mitä tuo halusi, mutta nyt hän itse vaati tyydytyksen ensin. Ehkä käyttäen hampaitaan siinä sivussa ja puristaen sormilla aavistuksen liian kovaa naisen reisiä.

Muriel katsoi Samueliin tummat silmät melkein mustina palaen.
Mitä väliä oli mustelmilla? Kun ei ollut ketään, joka ne kyseenalaistaisi. Muistuttaisivathan siitä, kuinka kammottava nainen hän oli.
Juuri niin toivoton ja kamala.
Ajatuksia. Kaikesta huolimatta liikaa ajatuksia.
"Sa...muel..." nainen henkäisi, ääni tukahtuneena jonnekin vaikerruksen ja huokauksen väliin.
"... kurista..."

Se oli jotakin mitä Samuel ei rehellisyyden nimissä odottanut. Ei todellakaan. Vasen käsi irtosi naisen reideltä, valuen hipaisemaan kaulaa. Sanattomana varmistuksena, olihan Muriel varma tästä?

Muriel pelkäsi kuollakseen tukehtumista, oli pelännyt siitä lähtien, kun oli ollut hyvin, hyvin lähellä kuolla juuri niin.
Hän näki painajaisia, joista heräsi henkeä haukkoen.
Ja juuri siksi hän pyysi sitä Samuelilta.
"... anna... mennä..."

Samuel ei tiennyt mitään syystä. Sormet painoivat kokeillen naisen kaulaa, antaen nopeasti tilaa hengittää. Ja toisti samaa hieman kovempaa, pidempään. Minkään muun keskeyttämättä ja Samuel olisi valehdellut jos olisi sanonut ettei nauttinut siitä.

Luoja hän vihasi tätä tunnetta.
Mutta ei niin paljon kuin itseään.
Jalat pyrkivät tempautumaan koukkuun ja koko vartalo nytkähti. Keuhko haukkoi happea heti, kun se oli mahdollista.
Mutta hapenpuutetta seurasi kevyt, painoton olo.
Ei tarpeeksi.
Tähdet eivät vielä tuikkineet silmissä.

Jos mies ei olisi ollut niin helvetin tempautunut hetkeen, tuo olisi ymmärtänyt lopettaa. Tämä ei voinut olla se mitä Muriel halusi. Mutta nyt hän antoi mennä, aina hieman kovempaa. Monella tavalla.

Juuri sitä Muriel halusi. Tai uskoi haluavansa.
Lyhyt hetki ennen pimeyttä, jonka aikana ei ajatellut enää mitään. Kädet nytkähtivät raudoissa ja selkä taipui kaarelle, ennen kuin nainen valahti veltoksi Samuelin alla.

Samuel nosti käden naisen kurkulta, katsoen tuota harmaat silmät sirillään. Oliko tuo hullu?
"Nainen?" Koska ei voinut huolehtia normaalisti.

Hullu. Se taisi olla täydellinen termi kuvaamaan Murielia juuri nyt. Vai kuka muu kuin hullu antaisi kuristaa itsensä tajuttomaksi?
Ainakin hän hengitti vielä.

Samuel läppäisi naisen kasvoja hellästi mutta napakasti. Ei paniikkia, tuo hengitti. Hän ei ollut tappanut tuota.
Se tästä vielä puuttuisi, jumalauta. Ja vähän tämäkin kyllä söi tunnelmaa.

Murielin luomet värähtivät ja hän avasi silmänsä, katse hetken sameana.
Hitto.
"Mmh."
Ajatukset kulkivat tavallista hitaampina.
Hän veti jalkojaan koukkuun ja katsoi Samueliin.
"No joko sinä lopetit..?"

Samuel kohotti toista kulmaansa.
"Huomenta vain sinullekin."

Muriel kurtisti kulmaansa.
"No mitä?" hän hymähti, kietoen jalkojaan miehen ympärille, kun ei muutakaan kädet kahlittuina voinut.

Samuel pyöräytti silmiään niin että näki varmasti takaraivonsa. Huolestuttavinta ehkä oli että hän pystyi heti jatkamaan sitä mikä oli jäänyt kesken.

Kai siitä olisi pitänyt huolestua.
Tai siitä, että oli itsekin aivan valmis jatkamaan, vaikka sydän hakkasi vielä levotonta rytmiä ja käsivarsia särki. Niskaakin, reisiä, luoja ties mitä.
Eikä se edes haitannut.
"Mikä tuo, hm, ilme oli..?"

Molemmat heistä olivat yhtä huolestuttavia. Samuel kumartui suutelemaan Murielia kiihkeästi, huulia näykkien, jotta nainen olisi hiljaa. Tarvinnut kysellä kun hän otti tuon kunnolla. Sänky saattoi kolista seinän maalipintaan mutta väliäkö sillä.

Teknisesti ottaen Muriel ei ollut hiljaa, mutta kyllä hän kyselemästä lakkasi.
Siinä vaiheessa kun ei enää kyennyt muodostamaan järkevää lausetta, sanojen karatessa ajatusten ulottumattomiin.
Eipähän ollut naapureita häiriintymässä. Paitsi alakerrassa, ehkä.

Samuel ei antanut itsensä rysähtää naisen päälle, vaan kierähti sulavasti tuon viereen. Hyvä helvetti. Muriel ei kyllä vielä pääsisi irti.

Muriel puristi silmiään kiinni ja yritti tasata hengitystään.
Hän nykäisi käsirautojaan, niin että metalli kilahti sängynpäätyä vasten.

Samuel vilkaisi Murielia silmäkulmastaan.
"Mitäs nyit siinä?"

Muriel avasi silmänsä ja käänsi kasvojaan Samuelia kohti.
"Tähänkö meinasit jättää?"

"Odota nyt hetki. Kärsimätön nainen. En ole valmis kanssasi." Ei tosiaan. Muriel ei poistuisi makuuhuoneesta saamatta kunnon nautintoa itselleenkin.

"Minähän myönsin olevani", Muriel ynähti ja kiemursi peitteellä.
"Samuel..."

"Niin myönsit." Samuel naurahti, hipaisten Murielin reittä sormillaan.
"Muuuurieeel."

Muriel katsoi Samuelia hetken kulmat kurtussa.
"Hah."
Hän ojensi toista pitkää säärtään ja yritti tökätä miestä varpaillaan. Reisi vihlaisi.

"En jotenkin ylläty ettei sinua naurata." Samuel kierähti naisen viereltä tuon jalkojen väliin, piirrellen sormella kuvioita reiteen.
"Enkä usko että tämäkään naurattaa. Ja jos potkaiset, minä laitan jalkasikin kiinni."

"Minähän nauroin. Katketakseni", Muriel vakuutti tuhahtaen. Hän liikautti reittään, johon oli jo muodostumassa mustelma.
"Mmh, toivottavasti ei... Ja tarvitsen sinut tajuissasi."

"Niin tarvitset. Muuten olet siinä." Samuel naurahti. Hän kumartui suutelemaan naisen ihoa, ennen kuin halusi antaa tuolle ihan oman hetken.

"Niinhän minä-"
Se Samuelin kunniaksi oli sanottava, että ainakin miehellä oli kirous tai lahja saada hänet lopettamaan lauseensa kesken. Jalat liikahtivat levottomina, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä potkaisuaikeiden kanssa.
Ei hän hiljaa silti vieläkään osannut olla, mutta ehkei se haitannut.

Eikä Samuel aikonut lopettaa ennen kuin Muriel olisi hiljaa, ehkä haukkoisi henkeä. Nyt hän tosin teki kaiken hellästi, naista huomioiden.

Muriel piti lupauksensa olla potkimatta, vaikka olikin vaikea yrittää pysyä paikallaan, kun kädet eivät saaneet takertua hiuksiin tai peitteeseen.
Lopulta hän ei tosiaan voinut muuta kuin haukkoa henkeään.
Hullu, kamala mies.

Sitten Samuel saattoi suoristautua ja päästää naisen irti. Mies painoi pehmeän suukon Murielin otsalle, mikä tuntui melkein ironiselta. Samoin se että hän istui tuon viereen, hieroen pehmeästi naisen rannetta.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1268
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Show must go on   Ti Tammi 02, 2018 9:25 pm

Hyvä puoli oli, että Muriel oli aivan liian uupunut ajattelemaan vatsassaan kasvavaa Pikkuloista.
Käsiä särki.
Nainen käpertyi kyljelleen ja veti polvia koukkuun kehoaan vasten, katsellen hetken kuinka Samuel alkoi hieroa hänen kivistävää rannettaan.
"... En ymmärrä sinua..."

Samuel kohotti kulmiaan.
"Ai?" Mitähän hän nyt oli tehnyt.

"Välillä olet täysi kusipää", Muriel aloitti, kurkku arkana.
"Ja sitten taas et. Sinä olet kuin sipuli, Samuel."

Samuel kohotti kulmaansa. Sipuli?
"Avaa toki sipulivertausta." Hän vaihtoi rannetta, hieroen sitä hellin sormin.
"Haluatko teetä kurkkuusi?"

"Kerroksia. Sinussa on monta kerrosta."
Muriel hieraisi kurkkuaan vapaalla kädellään, sillä, jota Samuel oli juuri hieronut.
Ei edes kaduttanut.
"Minun pitää pian lähteä."

"Jos jaksat kävellä." Ja siinä se herrasmiesmäisyys sitten menikin. Lensi ikkunasta.

Lensi ikkunasta niin että vihellys vain kävi.
"Voin kont... ryömiä", Muriel tuhahti takaisin.
Itseriittoinen paskiainen. Yksi kerros lisää.

Samuel kohotti kulmaansa.
"Tai jos odotat hetken, teen sinulle teetä ja lähdet kun ei tarvitse ryömiä?" Mies ehdotti virnistäen.

Muriel tuhautti terävää nenäänsä.
"Sika", hän huokaisi ja hieraisi kasvojaan.
"Ei saa olla noin pirteässä kunnossa."

"Kukaan ei kuristanut minua tajuttomaksi, joten se on aika normaalia olla näin pirteä. Haluatko kylvyn? Näytät siltä että sinua särkee." Samuel nousi seisomaan, venytellen hieman.

Muriel naurahti väsyneesti.
"En kadu. Se tuntuu hyvältä."
Eikä hän edes valehdellut. Tyhjensi pään ajatuksista, täydellisesti. Hänen täytyi olla epätoivoinen.
"Haluan."

"Mikä ikinä pitää sinut tyytyväisenä..." Samuel mutisi. Se oli jotakin mitä hänen ei ollut pitänyt sanoa ääneen. Saatanan Aida. Oli muistuttanut häntä viikko sitten monta kertaa siitä miten Muriel oli tehnyt häneen vaikutuksen. Mies lähti valtavaan kylpyhuoneeseen, laittaen Murielille lämpimän kylvyn, rentouttavalla kylpysuolalla. Hän kävi laittamassa vesipannun induktioliedelle ja palasi makuuhuoneeseen, kopaten kamalan naisen syliinsä.
"Ja sitten kylpyyn."

Muriel kohotti toista kulmakarvaansa epäuskoisesti.
"Varovasti, mies, älä mene lupaamaan, mitä et voi pitää. Minusta saattaa tulla ahne."
Niin kuin hän ehtisi keksiä mitään kovinkaan mahdotonta yhden illan aikana.
Nainen ei ollut aivan varma, torkahtiko vai vaipuiko hetkeksi takaisin tajuttomuuteen, mutta joka tapauksessa hän havahtui Samuelin palatessa. Kietoi käsivartensa melkein heikosti tämän niskan taakse.
"Sankarini."

Samuel näki varmaan uudelleen takaraivonsa, kun kantoi Murielin kylpyhuoneeseen ja laski tuon kylpyyn. Hän taputti naisen poskea, hymyillen.
"Musta vai vihreä tee? Terästäisin sitä, mutta se ei taida olla nyt sopivaa."

Muriel upposi veteen tyytyväisesti huokaisten, kun lämpö kietoutui kipeiden raajojen ympärille.
"Ainahan sinä voit terästää teen myrkyllä, sillähän ongelmasta päästäisiin", hän naurahti kuivasti, osoittaen jälleen varsin kieroa huumorintajua.
"Mustaa."

Samuel kohotti kulmaansa.
"Valitettavasti minulla ei ole halpaa alkoholia joka kävisi myrkystä." Hän taputti naisen poskea ja lähti keittiöön. Laadukas musta tee ripauksella luomuhunajaa. Saisi olla hyvä. Iso mukillinen. Sen kanssa hän palasi kylpyhuoneeseen.
"Siinä. Nyt, minä menen soittamaan urakoitsijalle päämakuuhuoneen remontoinnista." Se näytti helvetiltä.

"Pitäisi aina olla. Tällaisten tilanteiden varalta."
Muriel keskittyi olemaan ajattelematta mitään muuta kuin kovia kokenutta kehoaan, kääntäen raukean katseensa Samueliin tämän palatessa kylpyhuoneeseen.
Absurdia. Niin helvetin absurdia.
"Niinkö pahaa jälkeä?"

"Jjjep." Samuel puraisi huultaan.
"Untuvatyynyt, kasvonaamiota, revittyä tapettia, lempitauluuni on poltettu reikä ja kaadettu eilistä punaviiniä. Joten juuri niin paha." Samuel nouis ylös ja hymyili kovin pehmeästi Murielille. Ihan huomaamattaan.

Muriel irvisti, puoliksi kuvailulle ja puoliksi hartioiden vihlaistessa.
"Kaikki muu on onneksi vaihdettavissa, mutta sääli taulua. Oliko rakaskin?"
Hän taivutti päätään hieman taaksepäin, niin että näki Samuelin paremmin.
"Voit soittaa urakoitsijalle. Tai sitten tulla tänne seuraksi."

"Melko rakas ja helvetin kallis." Samuel hieraisi kasvojaan. Hän päätyi lähettämään tekstiviestin urakoitsijalle, kuvineen. Sitten hän heitti bokserit pois, valuen ammeeseen.
"Olet outo nainen."

"Mieluummin kai niin kuin helvetin rakas ja melko kallis."
Muriel vaihtoi hieman asentoaan, niin että Samuelille oli paremmin tilaa ( vaikka amme olikin varsin hyvänkokoinen ) ja katseli, kuinka osa ylimääräisestä vedestä valahti reunojen yli lattialle.
"Outo? Vaadin selitystä."

"Kai tiedät että minä juuri ilmaisin kovin selvästi että minä en halua olla tekemisissä... Minkään kanssa ja sinä halusit sänkyyn kanssani?" Silti hän katseli naisen tummia silmiä niillä surusilmillään. Helvetti. Missä Aida oli kun hän kaipasi naista lätkimään takaraivoaan?

"Mitä outoa siinä nyt on?" Muriel tuhahti.
"Minä olin väsynyt olemaan vihainen ja ahdistunut, joten halusin sen sijaan mieluummin naida."
Hän kieltäytyi käyttämästä mitään niin naurettavaa sanaa kuin rakastelu. Sillä ei ollut mitään tekemistä heidän kanssaan.
"Sinä satuit olemaan siinä ja tiedän kokemuksesta, että saat minut helposti tulemaan useamminkin kuin kerran."

Samuel pudisteli päätään. Hän oli idiootti. Niin. Murielin selitys kävi järkeen.
"Niin. Ehkä olet oikeassa." Tietenkin Muriel oli. Idiootti. Samuel nojasi päänsä niskatukeen takanaan ja sulki silmänsä. Päässä pyöri.
"Miten paljon sinä haluat?" Ei kai Muriel kertoisi lapsesta muuten? Kuin halutakseen apua elatukseen?

Ei siinä muuta ollut. Pelkkää raakaa ruumiillista vetovoimaa.
Kaikki muu tässä maailmassa oli täyttä valhetta. Tai ainakin hänen kohdallaan. Muriel oli alkanut epäillä, ettei edes kyennyt mihinkään muuhun.
Samuelin sanat saivat hänet kurtistamaan kulmiaan.
"... Mitä?"

"Etkai sinä muuten olisi sanonut mitään tästä?" Niin Samuel oletti. Häntä oli paristi yritetty kusettaa asian suhteen.

Murielin olisi tehnyt mieli potkaista Samuelia.
"Älä helvetti loukkaa minua tuolla tavalla! Kuin olisin joku rahanahne..."
Hän nielaisi lauseen lopun ja juoksutti sormet läpi hiuksistaan.
"En halua rahojasi."

"Hei!" Samuel nosti käsiään hieman.
"Minua on yritetty kusettaa samasta asiasta kahdesti koska minulta on haluttu rahaa, joten voisin sanoa sen olevan aiheellinen ajatus. Miksi sitten?"

"Samuel Locksley, minua loukkaa, että kehtaat edes epäillä minun kuuluvan samaan joukkoon", Muriel tuhahti silmät kipinää iskien.
"Halusin vain, että tiedät. Sinulla on siihen oikeus."

Mies hieroi kasvojaan hieman raivoisammin. Voi pyhä helvetti.
"En halunnut loukata." Kuulostipa Muriel seksikkäältä kun lausui koko nimen painokkaasti. Ei, keskity.
"Olen otettu ajatuksesta, mutta se... On hieman normaalimpi ilman minua."

Muriel kohautti olkapäitään.
"Ihan miten vain tahdot. Minä en aio olla kärttämässä sinulta rahaa, enkä ole myymässä juttua mihinkään kuvottavaan juorulehteen."
Näin jälkikäteen hänen oli vaikea selittää edes itselleen sitä, miksi hän oli ilmestynyt miehen oven taakse sen jälkeen, kun useampi raskaustesti oli näyttänyt positiivista.

Samuel nielaisi. Yvette oli vihannut ajatusta lapsesta. Tietenkin, se olisi pilannut naisen kehon. Hän jäi miettimään hetkeksi.
"... Miksi oikeasti tulit? Jos et halua minusta mitään. Olisit voinut olla enää koskaan tapaamatta minua."

"Samuel, siinähän se on, että minä en halua yhtään mitään."
Paitsi oman elämänsä takaisin. Elämänsä ennen, kun kaikki alkoi pikkuhiljaa hajota.
"Mutta sinulla oli oikeus tietää. Jos olisi ollut edes häviävän pieni mahdollisuus siihen, että olisit halunnut osallistua lapsen elämään. On narttumaista ajatella ainoastaan itseään, kun lapsen alullepanemiseen perinteisin keinoin kuitenkin tarvitaan kaksi."

Samuel hieroi kasvojaan. Kohta hän olisi hieronut silmänsä irti.
"Voi perkele."

"Sanopa muuta."
Samuel oli onnistunut tiivistämään tilanteen melkoisen täydellisesti.
"Mutta kuten sanoin, en ole vaatimassa sinulta mitään. Paitsi ehkä sitä, että voisit valita itsellesi seuraavaksi naisen, joka arvostaa ruokaa. Tiedätkö, oppia tästä jotakin. Kun avioliittosi on ilmeisesti ajautumassa karille."

Samuel naurahti kuivasti.
"Ai? Niinkö meinaat?" Ei hyvä perkeleen helvetti. Hän ajatteli ihan pimeitä.
"Mmmm. Ehkä valitsen yhtä kamalan naisen kuin minä olen kamala mies."

"Se olisi hyvä alku", Muriel myönsi ja nojautui vedessä parempaan asentoon. Kurkku alkoi tuntua puhumisesta aralta, joten hän kurkotti teekupin hetkeksi käsiinsä ja otti varovaisen kulauksen.
"Kunhan kamala nainen pitää ruuasta."

Samuel nojasi päänsä takaisin siihen niskatukeen. Maailma taisi pyöriä.
"Kuinka kiire sinulla on? En syönyt aamiaista ja olisi tylsää tehdä vain itselle."

Kiire?
"Ei aavistustakaan. En ole ajatellut niin pitkälle", Muriel vastasi käheästi naurahtaen.
"Olisi mukava syödä aamiaista. Kun vielä pystyy."

Samuel hymähti pehmeästi ja nousi ammeesta.
"Mitä haluat, kamala nainen?"

Muriel ei aikonut nousta, ei aivan vielä.
"Sinä olet huippukokki, Samuel. En aio tyytyä vähempään kuin sen tason aamupalaan. Muuten saat yllättää minut."

Mies naurahti.
"Ja sinä olet ihana kun osaat arvostaa sitä." Niin oli hyvä kadota kylpytakkiin verhoutuneena kylpyhuoneesta. Mitä hän voisi tehdä...

Samuelin mentyä Muriel hajosi hetkeksi pinnan alle. Hän saattoi ymmärtää sisartaan, joka nautti veden huminasta korvissaan.
Ihana. Hah.
Pakko oli silti nousta pintaan.
Hän joi teensä kaikessa rauhassa loppuun ennen kuin viimein nousi kylvystä ja kietoutui sopivasti naulassa olleeseen kylpytakkiin. Tuskinpa Yvette sitä kaipaisi.
Röyhkeäkin hän oli. Röyhkeä ja kamala.
Hieman kankeasti nainen suuntasi keittiöön.

Samuel kääntyi katsomaan paikalle vaappuvaa naista, virnistäen vain merkitsevästi.
"Haudutettuja kananmunia, leipätankoja kylmäsavulohella, mustikka-laventeli smoothie macajauheella ja lisää mustaa teetä." Hän laski lautasen ja suuren lasin naisen eteen.
"... Pystytkö istumaan baarijakkaralla?" Ja sinne se herrasmiesmäisyys taas meni.

"Mm, puhut enkelten kielellä."
Murielilla oli nälkä. Kaikesta huolimatta hänellä oli nälkä, sillä viimeisestä ateriasta - kuinka ironista - oli tainnut vierähtää reilu vuorokausi.
Hän loi Samueliin pahan katseen tummilla silmillään kivutessaan istumaan baarijakkaralle, onnistumatta tukahduttamaan voihkausta.
"Runnoit minut. Hirveä mies."

Samuel kiersi naisen taakse, laskien cappucinomukinsa pöydälle. Hän painoi suukon Murielin hiuksiin - piti antaa hellyyttä tehtyään jotain tuollaista - ja nojautui naisen korvan viereen.
"Ja sinä pidit siitä."

"En ole muuta väittänytkään."
Muriel huitaisi Samuelia kärsimättömästi kauemmas, sillä hänellä oli nälkä. Eikä kenenkään pitänyt koskaan tulla nälkäisen naisen ja hänen ruokansa väliin.
Edes suukkojen kanssa.
Ensimmäinen haukkaus sai hänet tosiaan voihkaisemaan.
"Ai luoja..."

Samuel perääntyi kiltisti, nauraen.
"Kuulostit aika samalta vain hieman aiemmin..."

"Mmh, ei mikään ihme. Saatoin juuri saada pienen orgasmin."
Muriel ei ollut valehdellut sanoessaan, että arvosti ruokaa. Se oli jopa baarijakkaralla hieman epämukavasti istumisen arvoista.
"Jumalaista."

Samuel teki itselleen toisen kupin kahvia ja alkoi tuhota niitä kylmäsavuloheen pyöritettyjä leipätikkuja.
"Hyvä että kelpaa."

Kaikki oli hyvin niin kauan kuin onnistui unohtamaan, että katastrofi kasvoi hitaasti hänen sisällään.
"Kelpaa? Vähättelet. Saisit ottaa minut tässä ja nyt, ihan vain tämän aamiaisen ansiosta, mutta minulla on nyt liian kiire syödä."

Samuel kohotti leikkisästi toista kulmaansa.
"Juuri kun valitit että runnoin sinut? En tiedä kestäisitkö uutta kierrosta, nainen."

Muriel tuhahti.
"Noinkohan pystyisit itsekään?" hän epäili ja antoi katseensa vaeltaa merkitsevästi, melkein haastavasti alas Samuelin kehoa.
Olkoon, kyllähän häneen sattui. Hyvää kipua.

Samuel naurahti pehmeästi.
"Pystyisin. Mutta sinä, neitiseni, olet runnottu. Omien sanojesi mukaan."

"Mm-hmm, tietenkin pystyisit", Muriel hymähti ja hyrisi tyytyväisesti maistaessaan smoothietaan.
"Minä olen. Tahdotko nähdä mustelmat?"

"Jäikö sinuun muka sellaisia?" Ei Samuel yleensä mustelmia jättänyt. Ohops. Noh, Muriel ei vaikuttanut siltä että murhaisi hänet.

"Mm. Ei haittaa."
Murielilla oli edessään ruokaa, ei ollut mitään syytä tappaa ketään.
"Ei ole ensimmäinen kerta."

Samuel nojautui tiskiä vasten.
"Olet varma?

Mies puhui liikaa. Muriel kurtisti kulmiaan.
"Mistä? Siitä, ettei haittaa? Johan minä sanoin."

"Jestas. Rauhoitu." Samuel tyytyi juomaan kahviaan ja katselemaan sitä kamalaa naista. Tuolla oli nätit, määrätietoiset silmät.

Muriel katsahti Samuelia silmäkulmastaan.
"Herttaista, että huolehdit."

Samuel siristi silmiään.
"Jos kuristaa naisen tajuttomaksi, on velvoitettu huolehtimaan. Ja, se kuuluu hyviin tapoihin." Hyvä mies huolehti kun oli tehnyt vastaavaa.

"Itsepähän pyysin sitä", Muriel huomautti ottaessaan kulauksen teestään.
Eikä katunut, vieläkään. Vaikka olisi ehkä pitänyt. Vaarallista leikkiä.
Nainen hymähti ja katsahti Samuelia toinen kulma koholla.
"Ai nyt sinulla on tapoja?"

"Muriel, minulla on tapoja." Samuel huomautti kuivasti naiselle.
"Edes joskus."

Muriel hyrisi naurusta. Kumma, miten ruoka - hyvä ruoka - paransi mielialaa. Vaikka sitten vain hetkeksi. Valheellisesti.
Mutta smoothiessa oli laventelia. Laventelia!
"Niin minullakin. Joskus."

Ja leivässä oli sahramia, jos nyt haluttiin alkaa hienostelemaan.
"Miksi minä en ole nähnyt?"

"Koska molemmat kerrat, kun olemme tavanneet, ovat pyörineet melko lailla sängyn ympärillä", Muriel huomautti.
"Sängyssä on eri säännöt."

"oh? Niinkö? " Samuel naurahti naisen sanoille.
"Ehkä pitää tavata sängyn ulkopuolella."

Muriel kohotti Samuelille toista kulmaansa.
"Sinähän melkein flirttailet, mies", hän huomautti tummia silmiään siristäen.
"Minussa vain on nyt kaksi yhden hinnalla, jos satuit unohtamaan."

Toinen kulma nytkähti kevyesti ylemmäs.
"Mistä niin päättelet että flirttailisin? Olet nähnyt kun flirttailen." Ja se ei ehkä ollut ihan tällaista.

"Vain melkein", Muriel huomautti hymähtäen ja loi melkein haikean katseen tyhjentyneeseen lautaseensa.
Ruoka oli ollut hyvää. Todella hyvää.
"Sinä oletkin hävytön."

”Minä, hävytön? En suinkaan. Minä vain toteutin herrasmiesmäisesti kaikki pyyntösi." Samuel uskalsi nyt kulkea naisen taakse, näykkäämään tuon korvaa.
"Jos et muista, itse pyysit kaikkea siitä."

Nyt Samuel sai olla siinä, Muriel oli syönyt.
Hän ojensi taas kättään taaksepäin kun miehen kasvot painuivat lähelle ja upotti sormensa tämän hiuksiin.
Hullua.
"Muistaakseni joku muukin taisi pyytää jotakin."

Samuel värähti kun käsi laskeutui hiuksiin. Kulmat kurtistuivat kevyesti.
"Minä en pyytänyt mitään. Se oli haaste ja sinä suoritit sen jo."

'Murielin sormet kietoutuivat hiuksiin tiukemmin.
"Mm-hmm. Uskoo ken tahtoo."
Kynnet hieraisivat miehen päänahkaa.

Samuel nyrpisti kevyesti nenäänsä kun kynnet tekivät tuttavuutta hiuspohjan kanssa.
"Sinun kannattaisi."

Sormet jatkoivat hierovaa liikettään hiusten joukossa.
"Ja jos en usko?"

Niin, mitähän sitten?
"Usko nyt vain." Samuel murahti, koettaen suoristautua siitä Murielin vierestä.

Ehei, siitähän ei niin vain lähdettäisi.
Murielin sormet pysyivät hiuksiin kietoutuneina.
"Sain sinut kuitenkin pyytämään. Samuel Locksleyn."

Mies värähti koko nimestään. Mikä helvetin voima siinä oli? Hrh.
"Niin. Älä totu siihen."

"En. Mutta aion nauttia voitostani vielä pitkään."
Sormet valuivat hitaasti hiuksilta miehen niskalle, kunnes Muriel vapautti tämän otteestaan.

Kokki suoristautui,katsellen Murielia edelleen kulmat kurtussa.
"... Miten meinasit?"

Muriel kääntyi ympäri tuolissaan, katsellen Samuelia tummien ripsiensä lomasta.
Niin.
Hän liukui hitaasti alas vieläkin hieman huterilta tuntuville jaloilleen.
"Minun olisi varmasti paras mennä. Kiitos aamiaisesta. Ja siitä muusta."


Samuel katsoi sitä parin huteran askeleen verran.
"Nightingale." Hän vetosi yllättävän pehmeästi.
"Miten olisi jos lähtisit vasta kun pysyt jaloillasi ja en joudu kyseenalaistamaan mielenterveyttäsi?"

Se sai Murielin jähmettymään aloilleen. Hänen oma, tuttu sukunimensä.
Ja silti kylmät väreet juoksivat selkää pitkin.
"Epäilen, että meillä on ongelma. On hyvin epätodennäköistä, että kumpikin noista ehdoista täytyy samanaikaisesti."

"Jos yritämme löytää sellaisen hetken että edes toinen täyttyy? Epäilen kävelykykysi palaavan ensin." Samuel huomautti virnettä äänessään.
"En haluaisi Tempestiä kimppuuni kun olet pyörtynyt keskelle Lontoota ja tullut tapetuksi."

Muriel hieraisi selkäänsä.
Tämä oli jo valunut absurdin farssin puolelle kauan sitten. Jossakin siinä välissä, kun Samuelin vaimo oli rynnännyt ulos kesken aamiaisen ja hän oli päätynyt täyttämään tyhjäksi jääneen tilan.
Epäuskoinen naurahdus karkasi naisen huulilta.
"Jestas, mies, onpas sinulla kuvitelmat. Mutta Emmietä sietääkin varoa."

"Varaudun pahimpaan." Samuel huomautti.
"Ja minä tiedän. Ystäväni kauniisti muistutti siitä että Tempest ei ole kovin leppoisa sille päälle sattuessaan. Ja pidän itsestäni, joten haluisin pitää henkeni. Joten, jos voisit vaikka istua sohvalla siihen asti että jalkasi kantavat tai jotain."

"Et sentään maailmaloppuun? Älä sano, että sinulla on täällä jossain varastollinen säilykkeitä tai jotakin, oma henkilökohtainen bunkkeri jossakin."
Hänen olisi pitänyt ehdottomasti lähteä. Ja siitä huolimatta Muriel keinahteli sohvan luo ( niin valkoisella sohvalla ei olisi ollut hänen luonaan mitään mahdollisuutta ) ja istahti alas.
"Viisas ystävä."

"... Näetkö tosissasi minut varastoimassa säilykkeitä?" Samuel miltein loukkaantui siitä. Jumalauta. Ihmiskunnan suurinta syöpää. Hän istu itse nojatuoliin, katsellen Murielia teräksenharmaat siristyneinä. Miksi? Helvetti.
Aida saisi korvilleen. Naisen syy että hän edes ajatteli tällaista. Kuka sanoi että ystäville avautuminen kannatti?
"Eikö? Joten, vaikka ylpeytesi miten kärsisi, olet tuomittu tänne vielä hetkeksi."

Muriel nauroi käheästi.
"Meillä kaikilla on syntiset paheemme", hän huomautti, samalla kun valtasi sohvan itselleen murielmaisella röyhkeydellä. Hän ei istunut sirosti sohvan laidalle, vaan valui makuulle, ojentaen nautinnollisesti säärensä suoriksi.
Hetken hän katseli Samuelia, tummat silmät siristyen. Istumassa siinä nojatuolissa. Kun hän makasi sohvalla kuin terapiassa.
"Noh, tohtori, mikä minua vaivaa?"

Samuel mäiski itseään henkisesti. Hän oli juuri eronnut. Hänen piti surra menetettyä avioliittoaan ja rakasta vaimoaan.
Turha toivo, ei hän ollut katunut kunnolla sitä hotelliyötäkään.
"Voi helvetti sinun kanssasi. Olisin miljonääri jos osaisin kertoa mikä sinua vaivaa, nainen."

Muriel nauroi vähän lisää.
"Joten sinun on täytynyt ansaita miljoonasi muulla tavoin. Buuhuu."
Hän kiemursi sohvalla parempaan asentoon, lihakset olivat hellinä.
"Voisit kokeilla vaikka hylätyksi tulemista lapsuudessa. Menetyksen pelkoa, joka ajaa minua epätoivoisesti eteenpäin. Kuoleman kohtaamista silmästä silmään. Eivätkö sellaiset asiat ole aina selitys kaikkeen?"

Samuel oli sanomassa että mistä Muriel tiesi hänellä olevan miljoonia, mutta vaikeni. Hän ei kaivannut kaikepuhuvaa vilkaisua asuntonsa puoleen.
Hetkinen.
Muriel yritti oikeasti avautua hänelle? Vai oliko tuo vain sarkastinen? Vittu kun naisesta ei ottanut selvää.
"Kuoleman kohtaamista?"

"Mm-hmm."
Muriel köyristi selkäänsä venytellen ja löysi itselleen viimeinkin mukavan asennon. Ainakin hetkeksi, ennen kuin jokin paikka taas vihlaisisi. Hän oli selvästikin ruosteessa.
"Me olemme vanhoja tuttuja, kuolema ja minä. On lohdullista tietää, että tässä maailmassa on joku, joka ei koskaan hylkää. Ensin se vaani Emmietä, ja oli sitten viedä minut."

Samuel ei oikein tiennyt miten olisi ollut. Muriel ei varsinaisesti vaikuttanut kaipaavan ketään silittämään päätään siinä divaanisohvalla, mutta olisiko hän hirveä paskiainen jos ei tekisi niin? Lopulta mies nousi ylös ja siirtyi istumaan naisen pään viereen, silitellen tuon hiuksia.
Joku olisi nauranut hänelle.
"Puhut aika psykoottisia, tiedäthän?"

Muriel katsahti Samuelia hämillään.
"Tulitko silittelemään minun hiuksiani?" hän naurahti epäuskoisesti ennen kuin kohotti päätään.
"Tule nyt kunnolla siihen sitten, tarvitsinkin tyynyä."
Hymy nyki hänen suupieliään ylöspäin.
"Tiedän. Se on osa vastustamatonta charmiani."

Samuel pyöräytti silmiään. Ihan vain että imago pysyisi yllä. Hän siirtyi kyllä naisen tyynyksi.
"Puhut kuolemasta. Olisin kai kusipää jos en jotenkin koettaisi tehdä oloasi mukavammaksi." Julkkiskokki hymähti pehmeästi.
"Niinpä niin. Psykopaattisuutta. Sitähän se olikin."

"Samuel, sinä olet kusipää", Muriel huomautti melkein hellästi ja kurkotti koskettamaan Samuelin nenänpäätä sormellaan, hurmaavasti hymyillen.
"Ei psykopaatti. Lievä sosiopaatti, jolla on sinun puhelinnumerosi."
Hän siirsi kätensä silittämään miehen poskea.

Mies nyrpisti nenäänsä Murielin koskettaessa sitä. Mokoma nainen.
"Lievä? Mistä sinä sen lievän repäisit?" Mies nauroi ja otti hellästi Murielin ranteesta kiinni.
"Sinä, Nightingale, silittelet minun poskeani. Tiedostathan sen? Se melkein haiskahtaa siltä että kaipaat läheisyyttä."

"Siinä se lukee minun papereissani, heti 'ei saa jättää ilman valvontaa' -leiman vieressä", Muriel hyrisi.
Sukunimi sai hänet taas värähtämään. Hitto.
"Hourit, mies. Taidat peilata minuun omia halujasi. Kunhan ohimennen pyyhkäisin."

"Oh? En ole nähnyt tällaista paperia." Samuel huomautti ja laski irti naisen ranteesta.
"Mmmmhm, niinhän minä teen. Mahdoton nainen."

"Olisit kysynyt silloin ensimmäisenä iltana, olisin esitellyt koko nivaskan", Muriel huomautti. Vapautunut käsi jatkoi posken silittelyä vielä hetken ennen kuin laskeutui alas.
"Ja ylpeä siitä."

"Mmm, olisi ehkä kannattanut." Ihan kuin Samuel olisi perääntynyt.
"Olen huomannut. Oletko ajatellut että voisit nyt kävellä jos et olisi niin ylpeä?"

Muriel tuhautti nenäänsä.
"Kyllä sitä nyt ollaan niin polleaa poikaa", hän hymähti.
"Kun sai naiselta jalat alta. Kannattaa varoa, pääni on taas aika lähellä tässä sinun sylissäsi."

"Et tekisi niin." Samuel totesi kovin nuivasti.
"Oletko ajatellut että se voisi olla juuri sitä mitä haluan ja kiusaisin sinut tekemään juuri kuten haluan - taas?"

Muriel hymyili herttaisesti ja ojensi kätensä hipaisemaan Samuelin leukaa.
"Siinä ei vain lopulta enää tietäisi, kuka todella on niskan päällä."

"Koska sehän onkin tärkeintä." Mies hymähti kevyesti. Oliko se? Ei sitä voisi ainakaan myöntää jos ei olisi.

Muriel kohotti toista kulmaansa.
"Väitätkö, ettei muka olisi? Samuel, et kai ala pehmetä?"

"Minä en pehmene koskaan." Vahvistaakseen sanoja hän puristi kevyesti Murielin hiuksia, joita oli edelleen silitellyt. Ei hän alkaisi pehmoilla. Ei tänään, ei koskaan.

Muriel ynähti hiljaa, kun silitys muuttui tukistukseksi.
"Tytöt onkin helpompi tehdä onnellisiksi kovilla asioilla."

Se naurahdus oli hieman luovuttanut, miehen pudistellessa päätään. Ei hyvä luoja.
"Ja millähän sinut tekisi onnelliseksi, senkin hävytön tyttö?"

Murielin silmät kapenivat. Hän ponnistautui ylös ja siirtyi Samuelin hajareisin Samuelin syliin.
Painaen kätensä miehen suulle.
"Samuel Locksley, uskalla vielä kerrankin tytötellä minua. Olen aikuinen nainen."

Onneksi se virne piiloutui Murielin käden taakse, vaikka harmaat silmät antoivatkin miehen ilmi siitä ettei hän ottanut naista vakavissaan.
"Tai muuten?" Hän mutisi kättä vasten.

Virnistys, joka niin ilmiselvänä erottui katseesta ja tuntui kämmentä vasten, sai Murielin silmät välkähtämään kiukkuisesti.
"Kusipää", hän sihahti ja painoi kättään tiukemmin miehen suulle, samalla kun painautui paremmin tämän syliin.

Se omalaatuinen nauru tukahtui myös Murielin kättä vasten. Samuel hipaisi sormillaan naisen reittä ja kohotti toista kulmaansa. Hän näytti ihan liian tyytyväiseltä itseensä ja oloonsa.

Muriel sähisi Samuelin omahyväiselle ilmeelle.
"Omahyväinen mulkku."
Joka teki mustikkapirtelöä laventelilla.
Nainen tempaisi itsensä kiukkuisesti jaloilleen, pois miehen sylistä.

"Hei! Olet oppinut minusta jotakin!" Samuel nauroi, katsellen kun Muriel nousi hänen sylistään.
"Pelkkää puhetta. Uhkailet, mutta et toteuta sanaakaan, tyttöseni."

Oli hyvin lähellä, ettei Samuelin jo kerran iskua ottanut poski saanut päivän toista läimäystä.
Sen sijaan Muriel päätyi lopulta survaisemaan kantapäänsä voimakkaasti miehen kenties herkimpään paikkaan. Sentään ilman korkokenkiä.

Olisi antanut avokämmenen poskeen. Mies taipui ähkäisten kaksinkerroin, painaen kyynerpäätään osumaa ottaneeseen kohtaan.
"Perkele! Sinä..." Sitten alkoi naurattaa, vaikka tuska vihloikin miestä edelleen.
"Jumalauta kanssasi, Nightingale. Melkoinen nainen."

Muriel puhahti kiukkuisesti. Oli melkein tyydyttävää nähdä Samuelin kärvistelevän.
Niin kuin se muka olisi ollut kokonaan miehen syytä, että hän oli muuttunut loishautomoksi.
"Ihan vain tiedoksesi, Samuel Locksley, että minä kastroin työkseni uroksia", hän sihahti silmät kaventuen ja kääntyi kannoillaan, lähtien marssimaan kohti vierashuonetta, jonne hänen vaatteensa olivat jääneet.

Samuelin käheä, tuskainen nauru seurasi Murielia varmasti vierashuoneeseen. Ei hyvä helvetti. Hän oli idiootti ja hullu. Muriel polkaisi kantapäänsä paikkaan jotka piti kohdella hellästi ja hän vain halusi selvittää naisesta lisää? Joku raja hänenkin hulluudelleen. Kun hän lopulta saattoi nousta, mies seurasi naista vierashuoneen ovelle, nojaten tuskastunut ilme kasvoillaan ovenkarmeihin.
"Kaipaisit jotain jos kastroisit minut."

Muriel oli saanut sillä välin vaatteet takaisin päälleen ja hiuksensa takaisin ojennukseen.
"Enpä usko, minullahan on kaunis muisto vatsassani kasvamassa", hän huomautti viileästi ja käänsi katseensa mieheen.
"En aio suukottaa kipua pois, vaikka kuinka siinä seisoskelisit."

Mies irvisti kevyesti muistutuksesta. Hän otti pari askelta lähemmäs huultaan purren (ai saatana!), nostaen kätensä naisen leualle.
"En minä sitä ajatellutkaan. Mitä helvettiä sinä haluat? En ole ikinä tavannut ketään, joka antaisi yhtä sekavia signaaleja itsestään. Pitääkö sinut ottaa syliin ja lohduttaa vai mitä helvettiä?"

"Jos minun signaalini ovat epäselviä, niin se johtuu vain siitä, ettet sinä osaa lukea niitä", Muriel murisi ja tuijotti Samuelia silmät leimuten.
"Ellet ajatellut kutsua eksynyttä uimajoukkuelaista kohdustani takaisin kivestesi hellään huomaan, niin enpä usko, että on enää paljoa tehtävissä."

Samuel veti syvään henkeä. Mitä helvettiä hän tekisi tämän naisen kanssa?
"Jos se toimisi niin, voi kuule, olisin jo tehnyt sen." Mies murahti, kiristäen hieman otettaan naisen leuasta.
"En osaa lukea? Kuule, jos minä annan sinulle luettavaa?" Oli ehkä virhe yrittää suudella siinä mielentilassa olevaa naista. Pahin mitä voisi tapahtua, olisi toinen potku haaroihin.
Ainakaan ei kävisi lisää vahinkoja kun hedelmällisyys menisi.

"Voisit yrittää kovempaa!"
Muriel oli valmis nykäisemään itsensä vapaaksi, mutta yhtäkkiä Samuelin kasvot olivat hyvin lähellä.
Nainen hämmentyi niin, että oli jo vastannut suudelmaan, ennen kuin edes tajusi, mitä teki.
Vasta sitten hän käänsi päätään poispäin.
"Helvettiakös siinä nuole..."

Ne teräksenharmaat surusilmät siristyivät kevyesti.
"Sinua on kovin hankala saada hiljaiseksi ja kuuntelemaan, jos ei yllätä sinua ensin. Ja katso tänne!" Mies sihahti, hakien naisen kasvoja itseään kohti.
"Jos sinä nyt oikeasti aiot tehdä sen, niin helvetti. Olisi kiva jos joskus kuulisin jotain ja... Lupaan maksaa jotain." Ei hän tiennyt mitä isän pitäisi maksaa tai mitä häneltä odotettiin. Piti sitä olla joku jolle jättää miljoonien ravintolabisnes vuosikymmenien päästä.

"Uskallakin määräillä, saatanan-"
Mutta silti Muriel hiljeni, silmät palaen ja kulmat kurtistuneina.
Ja oli hiljaa hyvän aikaa miehen lopetettua, tutkien tuon surusilmiä.
"Sinun on paras muistaa joka helvetin syntymäpäivä ja joulu", nainen sihahti lopulta, ääni hieman käheämpänä.
"Ja varmistaa, että Pikkuloinen pääsee juuri niihin kouluihin, kuin haluaa."
Hän oli liian ylpeä ottamaan vastaan elatusapua, mutta piti olla realistinen.
"Ja jos se haluaa joskus ponin, niin sitten vittu ostat sellaisen."
Kaikki tämä olisi pitänyt kenties kirjata virallisesti jonnekin. Pitäisi. Kunhan hän olisi ehtinyt ajatella.

Samuel päästi irti Murielin leuasta, kun lupaus oli ilmeisesti kolahtanut naisen tajuntaan. Hän kohotti kevyesti kulmaansa ponin kohdalla, mutta ei sanonut mitään.
"Minä pidän huolta kouluista, juhlapyhistä ja ponista." Mies yskäisi hiljaa.
"Kuka sinusta huolehtii? Äläkä vastaa sinä itse."

"Mitä? Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus poniin. Minun isäni työskenteli kengittäjänä."
Muriel laittoi käsivarret puuskaan melkein suojelevasti ja työnsi leukaa uhmakkaasti eteenpäin.
"Unohdat yhdenkin syntymäpäivän, niin muistele hetki äskeistä kipua. Lupaan, että tulet siinä tapauksessa tuntemaan jotain kymmenen kertaa pahempaa."
Hän tuijotti miestä kiukkuisesti.
"Osaan pitää huolen itsestäni, kiitos vain."

Samuel puraisi huultaan.
"On oikeus. Minä lupaan muistaa jokaisen syntymäpäivän, joulun ja nimipäivän jos sellainen on." Hän saattoi luvata, kun ei ollut huonomuistinen mies.
"Muriel. Kiltti. Älä pakota minua herkistelemään, pitäisit minusta vähemmän."

Muriel kietoi käsiä tiukemmin ympärilleen.
Hänen kasvoillaan häivähti melkein hämmennystä, mutta nainen pakotti sen pois kiukun tieltä.
"Sinähän melkein pyydät", hän huomautti.
"Kyllä minä pystyn pitämään lapseni ruuassa ja lämpimästi puettuna."

Ja taas Samuel saattoi katsoa omaa takaraivoaan, kun harmaat silmät pyörähtivät kuopissaan. Se oli yksi miehen yleisimpiä eleitä.
"Minä sitä epäile." Mies murahti.
"Minä vain..." Voi vittu nyt. Samuel haroi tummia hiuksiaan nyrtyneenä.
"Olet kamala, hirveä ja julma nainen, mutta mielenkiintoinen siitä huolimatta että polkaisit juuri kantapääsi sukukalleuksilleni. Joten, olen täällä jos tarvitset jotain. Mitä tahansa."

"Itseriittoisille sukukalleuksillesi. Ja kiitos, en olekaan koskaan tainnut kuulla kaikkia noita adjektiiveja samassa lauseessa."
Murielin ilme oli pehmennyt, vaikka hän selvästi yrittikin pitää kuortaan yllä.
Samuelhan oli melkein... hempeä. Omalla mittapuullaan. Eli aika kaukana siitä.
Muriel nielaisi.
"... taksirahaa."

Samuelilla oli hetkensä, eikä tämä ollut edes hellimpiä niistä. Mies pärskähti, pudistellen päätään. Itsepä oli sanonut.
"Vaikka sitten sitä." Hän kääntyi kannoillaan, hakeakseen siististä ja naurettavan hintavasta nahasta valmistetusta lompakostaan rahaa.
"Ja jos olen tekninen, minä olen itseriittoinen, eivät herkät alueeni." Viisastelija.

"Lompakko jäi kiireessä kotiin", Muriel selitti, suostumatta näyttämään, kuinka paljon asia häntä nolotti.
Kuin huora, joka ottaa vastaan maksun.
Oli hänellä sentään puhelin ja lentoliput, ei tarvinnut nöyryyttää itseään aivan loputtomiin.
"Oletko kysynyt niiltä?"

"Voi sinua." Miehen ääni oli oikeasti lämmin ja lempeä.
"En. Eivät ne vastaa."

"Omaa tyhmyyttä", Muriel tuhahti.
Pieni hymy häivähti suupielessä.
"Tarkoittaako tuo, että olet yrittänyt?"

Samuel laski rahat pöydälle ja ojensi kättään Murielia kohti. Jomotus haaroissa ei muistutti ettei kannattaisi vain vetää tuota lähelle.
"En. En yleisesti ottaen puhu asioille jotka eivät vastaa. Olet poikkeus."

Muriel pyöräytti silmiään.
"No voi kiitos. Tuohan melkein asettaa minut sukukalleuksiesi edelle."
Hän vilkaisi kättä ja astui lähemmäs.
"No, tahdotko, että lähetän sinulle sitten niitä kammottavia harmaita ultrakuvia Pikkuloisesta? Voit aina suurennuttaa sen ja ripustaa sen Yvetten tuhoaman taulun tilalle."

"Voisin kertoa sinulle salaisuuden, mutta ylpistyisit, Nightingale." Samuel hymähti pehmeästi ja veti Murielin kainaloonsa.
"Jos se on jotain mitä sinun on pakko saada tehdä. En kyllä ripusta sitä mihinkään. Ja Pikkuloinen? Sinulla on loistava huumorintaju."

Muriel kurtisti kulmiaan.
"Samuel, tuo on rumaa. Ensin vihjata, ja sitten jättää kertomatta", hän huomautti, antaen miehen painaa itsensä kylkeensä kiinni.
"Hyi helvetti, ne kuvat ovat kammottavia. Ja kiitos, yllätän joskus itsenikin.”

Samuel nojautui Murielin korvan viereen.
"Asetan sinut niiden edelle." Ihan kuin hän olisi kuiskannut Murielin korvaan hellän tai suloisenkin salaisuuden. Mutta ei.
"Niin ovat. Minulle riittää jos vaikka sanot että olette molemmat kunnossa. Ilman sellaista kuvaa. Itsestäsi saat laittaa."

Tunnustus sai Murielin naurahtamaan epäuskoisesti.
"Minun kai pitäisi olla imarreltu..?"
Hän pudisti hieman päätään. Omituinen, kamala mies.
Joka tuntui melkein välittävän siitä, että kaikki olisi hyvin.
"No täytyy sitten ottaa kuvia varastoon. Ellet tahdo kuvia siinä vaiheessa, kun alan muistuttaa merilehmää. Luoja, älä nyt vain sano, että sinulla on joku juttu sellaiseen?"

"Saat valita oletko vai et." Samuel huokaisi pitkään.
"Mihin katosi sosiopaatti jolla on puhelinnumeroni? Ja ei, ei ole. Lähinnä naamaasi minä tarkoitan. Vaikka sinä olet kamala, naamasi on oikein katseltava."

"Unissasi", Muriel tuhahti, pujotti kengät jalkaansa ja nappasi nipusta sen verran rahaa, että pääsisi lentokentälle. Ei kuumia miesleluja tälle matkalle.
Nopea tarkistus, että kaikki oli mukana.
Vasta sitten hän katsahti Samuelia olkansa yli.
"Nähdään."
Ja kiiruhti ulos ovesta. Sentimentaalista. Raskaushormonit.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Show must go on   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Show must go on
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: