PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Step out of the shadows, there's no need to be ashamed

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Step out of the shadows, there's no need to be ashamed   Ma Marras 13, 2017 11:04 pm

Kokoelma pikaviestinpelejä jonka pääosissa seikkailevat Wesley Dalton (Hatsiubat) ja Andromeda Montgomery (Lilya).

Perjantai 27. lokakuuta 2017 - iltapäivä, Head to Tails-lemmikkitarvikeliike, Hexham

Ei Hexhamiin ollut pitkä matka, mutta silti koukkaus kauppareissun jälkeen ärsytti.
"Nietzsche, lopeta. Pääset mukaan. Taskuun siitä. Älä pure valjaita senkin karvainen taskumato." Wesley pihisi, astellen kohti tuttua liikettä. Kello kilahti oven auetessa ja fretti sujahti taskusta olalle  

Hieman ennen Wesleyn saapumista se helvetillinen pahvilaitos oli päättänyt romahtaa kasaan. Sellaisella räminällä, että Andromeda oli ollut sydänkohtauksen partaalla.
Hän oli kyyristynyt kasaamaan pahvimainosta takaisin paikalleen, kun kuule oven käyvän. Nainen suoristautui ja käännähti ympäri.
"Tervetul...oa."
Näätämies. Hän nykäisi hämillään turkoosin villapaidan helmaa.

Wesley hymyili naiselle, siirtyen suoraan kissojen kuivaruokien luo. Se edellinen oli ollut hieman liian rasvaista Pavloville, eli pitäisi keksiä joku uusi... hmm.

Andromeda loi nopean katseen kohti takahuonetta, mutta tietenkin veljenkuvatus pysyi piilossa, eikä ainakaan tulisi esiin jos näkisi, että asiakas oli Näätämies.
Ei auttanut kuin siirtyä itse lähemmäs, katse turvallisesti kissanmuonassa.
"Voinko auttaa?" hän kysyi ystävällisesti. Niin kuin asiakaspalvelijan oletettiin tekevän.
"Ajattelinkin, että saattaisit tulla hakemaan kissanmuonaa pian."
... Ei.

Wesley oli hakenut säännöllisesti noin kilon pusseja kuukauden välein. Hän ei pitänyt ihmeellisenä että nuo tiesivät odottaa milloin hän tulisi.
"Ai? Ja kiitos. Olisiko jotain vähärasvaista? Pavlov alkaa muistuttaa päärynää."

No niin, hienoa, Andy. Nyt mies varmasti piti häntä hölmönä.
Sydän hakkasi taas kylkiluiden kehikkoa vasten ja Andromeda tunsi vastustamatonta halua paeta. Sen sijaan hän kyykistyi tutkimaan pussien rivejä, naurahtaen Näätämiehen huomiolle Pavlovista.
"Voi ei, se taitaa tosiaan pitää ruuasta", hän hymähti ja puristi hihaa nyrkkinsä sisään.
"Tämä merkki on ainakin ollut todella suosittu, mutta jos saan suositella, niin tässä toisessa on paremmat ravintoarvot."

"Se elää syödäkseen." Se tuntui olevan haisunäätien ongelma keskustelupalstoista päätellen. Mies kyykistyi katsomaan jälkimmäiseksi mainittua pussia ja hymyili hieman.
"Tämä vaikuttaa hyvältä. Tuota... Onko teillä kestäviä aktivointileluja? Sis todella kestäviä."

Andromeda oli hyvin tietoinen siitä, että mies oli yhtäkkiä kyykistynyt hänen vierelleen. Jos hän huojahtaisi hiukankin, heidän käsivartensa koskettaisivat toisiaan.
Nainen nielaisi ja yritti pitää hymyn kasvoillaan.
"Mitä kaikkea olet jo kokeillut?" hän kysyi, uskaltamatta irrottaa katsettaan edessään olevasta pussista, jonka kyljessä virnisteli kammottavan vääristyneeksi muokattu kissa.

"Umm... Ei mitään muistikuvaa. Ei mitään pehmeää tai puista. Ne tulevat fretille ja ketulle." Mies ainakin ajatteli kokeilla jonkun järkevän tekemisen antamista Minervalle. Sanoisi Knox mitä tahansa.

Se sai Andromedan vilkaisemaan Näätämiestä silmäkulmastaan.
"Oh, sinulla on kettukin?" hän kysyi yllättyneenä, tunsi punastuvansa ja suoristi nopeasti selkänsä pyyhkäisten kämmeniä villapaitansa helmaa vasten.
"Meillä on täällä aika hyvä valikoima aktivointileluja. Ehkä pallo tai pyramidi voisi toimia? Meillä on myös muutama muovinen aktivointipeli, joita voisi kokeilla."

"Ah, ei se ole minun. Se on pomoni ja asun työkavereideni kanssa, joten... Noh, kärsin siitä että sillä on energiaa kuin tuhannella salamalla." Wesley naurahti pehmeästi.
"Muovinen ehdottomasti. Onko kovasta muovista tehtyä, yksiosaista palloa? Sitä Minerva ei ehkä rikkoisi. Voisin ottaa niitä isomman ja pienemmän, jos on?"

Näätämies ei siis asunut yksin, vaan ilmeisesti jonkinlaisessa kimppakämpässä.
Andromeda ei ollut varma, miksi asia edes kiinnosti häntä. Ei halunnut myöntää, että se kiinnosti.
"Onko se siperialaista kantaa?" hän kysyi ja johdatti samalla miehen oikean hyllyn luo.
"Nämä pallot on suunniteltu rajuja leikkejä silmälläpitäen, joten väittäisin niiden olevan turvallisia myös ylienergiselle ketulle ja fretille."

"Taitaa olla. En muista muuta kuin sen että se on seinähullu pallo täynnä energiaa ja rakkautta." Wesley katsoi palloa, ojentaen sitä haisteltavaksi Nietzschelle.
"Mitä sanot Nietzsche? Malttaisitko pitää sen ehjänä ja lopettaa tyynyjeni syönnin, hmm?"

Andromeda havahtui vasta nyt siihen, että frettikin oli mukana.
"Oh, sinäkin olit päässyt tänään mukaan", hän tervehti otusta ja hymyili.
"Se on päättänyt pistää paikkoja remonttiin?"

"Se saattoi repiä jälleen yhden tyynyn palasiksi." Wesley myönsi pehmeästi hymyillen. Mies katsoi frettiä, ehtimättä estää kun se loikkasi Andromedan syliin, tunkien nuuskuttelemaan tuon korvantauksia järjettömällä nopeudella.
"Oh! Anteeksi, se on vähän kuriton otus, se rakastaa kaikkia ja ei käsitä etteivät kaikki pidä näädistä..."

Taivaan kiitos Andromedalla oli nopeat refleksit ja hän sai fretin napattua kiinni - vaikkakin putkinäätä jatkoi matkaa suoraan hänen hartialleen.
Se nauratti väkisinkin, kylmä kuono ja tuhina korvaa vasten.
"Hei, hei, olen pessyt korvantaukseni jo", hän vakuutti ja rapsutti näädän valkeaa karvaa.
"Ei se mitään, onneksi minä rakastan niitä."

Wesley hymyili, kohottaen kevyesti kulmiaan.
"Oikeasti? Yksi kämppikseni vihaa niitä, Kuulemma haisevat ja ärsyttävät kun ovat vapaana." Oliko se ihme että Pearl valitti jostakin?

Andromeda kurtisti kulmiaan ajatukselle.
"No, kaikki eivät voi tykätä kaikesta. Mutta silti, aika törkeästi sanottu."
Hän rapsutti frettiä hieman lisää, ihan vain, koska tunsi pahaa mieltä tämän puolesta.
"Ihana haisuli sinä olet... Oh, Pavlovin kuva on muuten saanut valtavasti tykkäyksiä."

"No haiseehan se vähän." Wesley myönsi, mutta kaikkeen tottui ja ei se haissut ihan kamalalta.
"Ai? Onko? Sitä saa kuvata useammin. Etenkin jos Pavlov saa herkun palkkioksi."

"Mutta ei nyt niin mahdottomasti", Andromeda puolusti frettiä ja rapsutti sitä vähän lisää. Eihän eläin sille mitään voinut, ja ihmisen tehtävähän se oli pitää tilat puhtaina.
Näätämiehen sanat saivat hänet punastumaan.
"Mm, mutta ei ihme, Pavlov on ihana... Olisi hienoa kuvata sitä joskus kunnon kameralla."

Wesley mietti hetken.
"Haluaisitko? Jos saisin antaa ne käyttöön lemmikkihaisunäätien yhdistykselle, suostuisin mielelläni. Tietty kuvaaja mainittaisiin."

Andromeda tunsi jäätyvänsä hetkeksi täydellisesti, sydän alkoi takoa nopeampaa, ja hän pelkäsi, että kohtaus iskisi tässä ja nyt.
"To-totta kai niitä saisi käyttää", hän sai lopulta änkytettyä, posket kuumottaen.
"Se olisi hienoa. Pavlov on upea."

"Oikeasti? Kiitos. Se olisi mahtavaa." Wesley ei ottanut frettiään pois naisen sylistä, tietäen että se olisi turhaa. Jos Nietzsche halusi, se loikkaisi naisen syliin takaisin.

Voi Luoja... Andromeda epäili, että saattaisi koska tahansa havahtua hereille. Tällaista ei tapahtunut hänen elämässään. Valokuvauskeikkojen sopiminen oli jotakin, mitä tapahtui normaaleille ihmisille, ei hänenkaltaisilleen alennuskorista poimituille.
"O-oikeasti. Tuota, jos vaikka saisin puhelinnumerosi? Voisi sopia paremmin aikatauluista ja katsoa, missä olisi paras kuvata..."
Voi apua!

Wesley nyökkäsi, kaivaen puhelimensa esiin.
"Anteeksi, en muista edes omaa puhelinnumeroani. Muutin Saksasta takaisin Englantiin ja numero vaihtui." Mies tarjosi syytä eleelleen hymyillen, ojentaen puhelintaan naiselle.
"Olen muuten Wesley. Jos tarvitset nimen kontakteihisi."

Andromedan käsi melkein tärisi, kun hän otti puhelimen vastaan ja alkoi näppäillä siihen numeroaan.
"Sinä asuit Saksassa?" hän totesi yllättyneenä, ja arpoi hetken, minkä nimen kirjoittaisi numeronsa yhteyteen.
Näätämiehellä oli nimi. Wesley.
Lopulta nainen päätyi Andromedaan - ehkä hän halusi vain erottua - ja ojensi puhelinta ujosti takaisin miehelle. Wesleylle.
"Tässä."

"Olin töissä Berliinin eläintarhassa eläintenhoitajana." Wesley selitit hymyillen. Hän otti puhelimen ja työnsi sen takaisin taskuunsa.
"Kesällä sain työn Englannista niin tulin tänne."

"Kuulostaa hienolta. OIen käynyt joskus Berliinissä."
Tosin veljen konserttimatkalla. Se taisi olla se kerta, kun heidät unohdettiin taas yhdelle huoltoasemalle, tai ehkä sittenkin se, kun hän sairastui vatsatautiin kesken matkan ja oli kuivua olemattomiin.
Andromeda puraisi huultaan, mietteliäänä.
"Et kai sinä työskentele Norwood Farmilla?"

Wesley meni hieman vaikeaksi. Ei kai? Oliko siinä jotain pahaa?
"Kyllä."

Andromeda naurahti ja painoi käden otsaansa vasten.
"Voi että minä olen hidas!" hän puuskahti ja pudisti päätään, unohtaen hetken jopa nolostella. Sydän hakkasi, mutta hän puski muistot pois mielestään.
"Olethan sinä puhunut, että olet eläintenhoitaja, ja työnantajasi ketusta ja ties mistä muusta. En vain osannut yhdistää aiemmin."
"Ei se mitään. En varsinaisesti mainosta sitä. Jään hieman kollegoideni varjoon, joten..." Wesley ei kouluttanut ja omien lemmikkiensä takia ei juurikaan halunnut matkustella.
"Vaikka ovathan Norwoodin eläimet hienoja."

Andromeda tuhautti nenäänsä.
"Usko pois, varjopaikka on minulle hyvin tuttu", hän totesi ja tunsi taas punastuvansa.
"Mm, oliko sinulla muuten muuta? Kissanruoka ja sitten nämä aktivointipallot?"

"Voisin ottaa noita muovisia aktivointipelejä vielä, kaksi eri tasoista. Ei kai muuta. Jos nyt olisi kaikki hetkeksi " wesley hymähti.
"Ilmoitatko milloin sinulle sopisi kuvata? Katson miten olen töissä."

Andromeda jätti sanomatta, ettei häntä ollenkaan haittaisi, vaikka Näätämies - Wesley - tulisikin pian käymään uudestaan. Ja tunsi itsensä saman tien typerykseksi. Fretti yhtä olallaan hän kumartui poimimaan aktivointipelit pallojen seuraksi ja kiikutti ne kassalle kissanruokasäkin seuraksi.
"Minun täytyy kysyä veljeltäni työvuoroista", hän totesi ujosti, lukiessaan viivakoodeja.
"Voin laittaa sinulle sopivat päivät viestillä, katsotaan, jos vaikka osuisi yhteen?"

"Laita vain. Nietzsche, tiedän että jäisit mielelläsi repimään säkkejä auki täällä, mutta tules tänne." Hän kurottautui hellin käsin nostamaan fretin syliinsä.

Andromeda ojensi kättään, niin että fretti pääsisi kipittämään sitä pitkin takaisin Wesleyn hartialle.
"Olen pahoillani, mutta meillä ei taida olla nyt ruokasäkinrepijälle työpaikkaa auki", hän totesi ja vilkaisi miehen suuntaan hiustensa lomasta. Sydän hakkasi aivan liian kovaa, hän ei pitänyt siitä alkuunkaan! Hän kaipasi veljeään, tämän rauhoittavaa ääntä.
"Mutta lupaan kyllä ilmoittaa, jos sellainen joskus päätetään avata... Kerrothan sitten, kuinka aktivointilelut toimivat?"

"Minä kerron. Voin vaikka ottaa kuvia, jos haluatte jakaa niitä kaupan someissa." Wesley lupasi hymyillen. Hän vilkaisi olkapäälleen kipittänyttä frettiä, ottaessaan muovikassin käteensä.
"Nietzsche, sano heippa. Heippa. Sano heippa." Fretti nousi takatassuilleen ja heilutti molempia etukäpäliään Andromedaa kohti.
"Hieno poika. Nähdään taas ja ilmoittele kuvausajoista." Wesley lähti kohti autoaan, ennen kuin pakasteet sulaisivat autoon.

"Se olisi todella hieno juttu", Andromeda totesi hymyillen. Fretin temppu sai hänen suupielensä nykimään ylemmäs, mutta nainen piilotti hymynsä nostamalla kämmenen suulleen.
"Nähdään, laitan sinulle viestiä mahdollisimman pian!"
Hänen onnistui pitää itsensä kasassa tasan niin kauan, että Wesleyn selkä oli kadonnut kaupan ikkunoiden takaa. Sitten hän vajosi hitaasti kyykkyyn tiskin taakse, käsi yhä suutaan vasten painettuna.

Helia kuuli kellon kilahtavan, kurkistaen takahuoneesta.
"... Rooroo? Kaikki hyvin?" Sisko näytti samaan aikaan siltä että asiat olivat hyvin ja siltä ne eivät olleet.

Andromeda veti syvään henkeä.
"... Näätämiehen nimi on Wesley", hän kertoi veljelleen, hieman tukahdutetusti, pää edelleen polvia vasten painettuna.
"Ja minulla on hänen numeronsa."

Helian kasvot levisivät. Hän ei tiennyt mitä olisi sanonut.
"... Sinulla on Näätämiehen nimi ja numero?" Äänensävyyn hiipi inhottavan isoveljellinen, kiusoitteleva sävy.
"Kerro toki lisää, sisko."

Andromeda mulkaisi veljeään olkansa yli.
"Älä siinä muikistele", hän tuhahti, kasvot punaisina helottaen.
"Kuvauskeikkaa varten. Lupasin ottaa valokuvia Pavlovista kunnon kameralla. Ja sitä varten tarvitsen tiedot työvuoroistani."

"Vuorolista on takahuoneen seinällä, kuten aina, Rooroo." Helia otti pari askelta lähemmäs.
"Kuvauskeikka? Mmmmmm-hmm. Kai tiedät että kuvaamisen jälkeen voi mennä vaikka kahville?"

"Takahuoneen seinällä. Selvä."
Andromeda upotti sormensa hiuksiinsa ja suki niitä hermostuneesti, kohottaen päätään sen verran, että saattoi vetää henkeä.
"Ei hän minnekään kahville halua lähteä. Otan kuvia Pavlovista, ja lupasin, että ne voi julkaista myös Skunkkiyhdistyksen sivuilla."
Ensimmäinen kerta, kun hänen valokuviaan julkaistaisiin muualla kuin eläinkaupan sivuilla. Jos ne onnistuisivat.

Helia katsoi jälleen siskoaan onnesta yllättyneenä.
"Oikeasti? Vau! Onnea sinulle. Ja kysyitkö haluaako hän?"

"No en kai minä nyt sellaista kysy", Andromeda tuhahti ja painoi kädet kuumottaville poskilleen.
"Ei hän kuitenkaan lähtisi. Mutta saan kuvata Pavlovia, se on jo hienoa. Ja oh, hän muuten työskentelee Norwoodin farmilla."

"Ai? Mistä sen sait tietää?" Mies oli selvästi jutellut siskon kanssa enemmänkin.

"Kysyin. Kun hän sattui mainitsemaan olevansa eläintenhoitaja, ja osti aktivointipalloa ketulle. Joka on muuten hänen pomonsa, siperialainen, ehkä."
Andromeda veti syvään henkeä ja suoristautui hitaasti, pudistellen päätään. Puhelimessa odottaisi viesti, jossa olisi Wesleyn numero. Kun hän uskaltaisi katsoa.
"Huimaa..."

"Oh." Kettu. Noilla oli asunnossa hauskoja eläimiä.
"Rooroo tapaa Näätämieeheeenn, Rooroo taapaa Näätäämieeheen." Oli ihan pakko lällätellä ja kiusata. Isoveli.

Andromeda kurtisti kiukkuisesti kulmiaan.
"Lopeta! Höntti!" hän ärähti ja syöksähti veljeään kohti.
"Ja hänen nimensä on Wesley!"

"Okei." Helia yskäisi, ottaen muutaman jättimäisen askeleen kauemmas.
"Rooroo tykkää Wesleystää~"

"Helia!" Andromeda ärisi ja yritti loikata veljensä kimppuun, kietoa kätensä tämän hartioiden ympärille (mikä oli hieman haasteellista, kun otti huomioon heidän pituuseronsa), tai vaikka vain pukata rintakehää.
"En tykkää!"
Pahaiset kakarat.
"Tykkääthän! Tykkäät sinä!" Helia kiusasi, onnistuen väistämään kaiken muun, paitsi sen pukkauksen.
"Au. Vähän hellemmin, olen luiseva."

"Söisit enemmän!" Andromeda sihisi ja yritti pukata veljeään uudelleen.
"Enkä minä nyt vielä tykkää! En edes tunne häntä!"
Eikä hän vieläkään ollut katsonut miestä silmiin.

"Minähän syön." Minkä Helia aineenvaihdunnalleen mahtoi? Lääkitys teki hänestä vielä miltein alati nälkäisen.
"Opit tuntemaan kun vietätte aikaa yhdessä."

"No et tarpeeksi", Andromeda vastusteli. Mutta kun pituutta oli yli kaksi metriä, niin täytyi ruokaa lappaa kuin hevonen, jos halusi kerätä painoa. Nainen huokaisi ja tyytyi lopulta kietomaan kätensä veljensä ympärille halaukseen.
"Mitä minä teen, Helia?"

Helia hymähti, halaten hellästi siskoaan. Noin, ei hän kiusaisi enempää.
"Minkä suhteen?"

"Minun pitäisi tavata Wesley", Andromeda mutisi Helian rintakehää vasten. Minne ihmeeseen hän joutuisi ilman veljeään?
"Mitä jos menen paniikkiin?"

Helia ei halunnut ajatella, missä sisko olisi ollut ilman edes hänen huolenpitoaan.
"Et mene. Älä ajattele sitä noin. Ette tapaa ensimmäistä kertaa."

"No mutta se on eri asia. Kun tiedän, että sinä olet lähellä."
Innostunut kuplinta, jonka ajatus valokuvien ottamisesta oli saanut aikaan, alkoi muuttua hermostuneeksi lepatukseksi.
"En minä voi lähteä hänen kanssaan minnekään!"

Helia vilkaisi takapihalle. Aidan toisella puolella näkyi hallirakennus.
"... Kuvaa hallin luentotilassa? Silloin en ole kaukana."

Andromeda alkoi olla itkun partaalla. Millainen aikuinen ei kestänyt ajatusta, että joutuisi eroon veljestään? Hän pystyi sentään nykyään liikkumaan itsekseen ulkona, mutta silti pelko paniikista teki hänestä säikyn.
Helian ehdotus kuitenkin sai hänet vetämään syvään henkeä.
"... Se voisi toimia. Saisin sinne viritettyä kankaan. Ja proppeja, riippuen siitä, millä tuulella Pavlov on..."

"Niin saisit. Käytä sitä. Ja muista etten koskaan ole puhelinsoittoa kauempana, siskorakas." Helia hymyili hieman.
"Wesleyn seura voisi tehdä sinulle hyvää. Ihminen josta eläimet pitävät, ei voi olla paha."

Andromeda huokaisi hiljaa ja vetäytyi kauemmas, nykien kiukustuneesti otsahiuksiaan.
"Niin. Ei. Ja Pavlov ja Nietzsche vaikuttavat molemmat hyvinvoivilta, joten hän kohtelee niitä hyvin..."
Nainen puraisi huultaan ja vilkaisi veljeään sivusilmällä.
"Mietitkö koskaan, millaista elämä olisi, jos meitä ei olisi unohdeltu huoltoasemille?"
"Niin vaikuttavat. Eli hän on varmasti hyvä ihminen." Helia lohdutti. Ei miehessä olisi pelättävää.
"Olen. Lapsena toivoin että jonakin aamuna heräisin painajaisesta."

Andromeda naurahti ilottomasti.
"Minä toivon sitä välillä edelleen."
Hän pyyhkäisi kämmeniään vastakkain ja väläytti veljelleen hymyn, vaikka sydän hakkasi edelleen hieman liian kovaa.
"Olisi hienoa, jos kuvat tosiaan julkaistaisiin. Vaikka sitten vain Skunkkiyhdistyksen sivuilla."

Helia oli jo oppinut ettei niin kävisi. Ja jos kävisi, hän oli joko unohtanut lääkkeensä tai muu tasapaino oli pielessä.
"On vain mentävä tällä mitä saimme. Ja sinä olet kaunis nuori nainen ja hyvä kuvaamaan. Hän pitää kuvista varmasti."

Kaunis nuori nainen pullisti poskiaan.
"Sinä olet taas imelä", hän huomautti, mutta hymy nyki suupieliä ylöspäin. Ainakin hänellä oli nykyään muuta kuvattavaa, kuin oman kodin seinät.
"Mitä muuten ajattelit tehdä tänään töiden jälkeen?"

"Hmm. Ajattelin tehdä ruokaa, siivota Pon terraarion ja katsoa netistä elokuvia. Miksi?" Eikai sisko koettanut saada häntä tapaamaan isoveljeä?

Andromeda kohautti harteitaan.
"Oletko nähnyt kavereita viime aikoina?"
Hän yritti kuulostaa rennolta, mutta aina silloin tällöin hänet valtasi hirvittävän syyllinen olo. Joskus Helia oli joutunut lähtemään kesken illanvieton, koska hän oli soittanut ahdistuneena veljelleen.

"Olen. Tänään ajattelin olla kotona. Huomenna mennään keilaamaan parin kaverin kanssa." Helialle ystävyyssuhteet olivat helppoja, mutta muut eivät.

Keilaaminen kuulosti niin ihastuttavan normaalilta, että Andromedaa hymyilytti. Ehkä hänkin päätyisi vielä joskus keilaamaan. Tai käymään ulkona kahvilla. Niin kuin normaalit ihmiset.
Mistä sen tiesi. Hänellä oli Wesleyn numero.
"Kuulostaa kivalta."
Hän nykäisi uudelleen otsatukkaansa.
"Tuletko joku päivä käymään teellä?"

"Voin tulla. Vain me kaksi?" Helian piti varmistaa. Hän ei halunnut yllätyksiä.

Andromeda nyökäytti päätään.
"Joo. Ja koira. Ilmoitan sinulle kyllä etukäteen sitten, kun Wolfiekin on tulossa."

"Kiitos." Helia ei tosiaan haluaisi tulla yllätetyksi. Hetken hän mietti, pitäisikö siskolle kertoa.
Ei. Roo ei jaksaisi hänenkin sairauttaan.

"Voisin kokeilla leipoa jotain."
Andromeda oli alkanut tehdä varovaisia kokeiluja keittiössä. Valmiista jauhoseoksesta leivotut keksit ainakin onnistuivat.
Hän jäi hetkeksi katsomaan veljeään.
"Helia? Mikä nyt?
"Kokeile vain. Ainakin ne keksit olivat viimeksi hyviä." Helia vastasi hymyillen. Hän oli vuosia salannut omaa tilaansa. Tuntui epäreilulta nyt kaataa se siskon niskaan.
"Ei mitään Rooroo."

"Jotain sinä mietit", Andromeda huomautti ja tutki veljensä kasvoja.
"Onko jotain sattunut?"

Kirottu olkoon tietäväinen pikkusisko, joka osasi lukea veljensä ilmeitä.
"Ei ole. Kaikki on hyvin."

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester


Viimeinen muokkaaja, Hatsiubat pvm To Marras 16, 2017 9:09 am, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Step out of the shadows, there's no need to be ashamed   Ma Marras 13, 2017 11:10 pm

Torstai 2. maraskuuta 2017 - alkuilta, Head to Tails-lemmikkitarvikeliike, Hexham

Hieman ennen sulkemista (ja toisen työntekijän jo mentyä kotiin) Wesley miltein kaatui matkalla eläintarvikeliikkeeseen. Ovelle ehdittyään hän vilkaisi kelloa. Vartti vielä.
"Anteeksi! Otan vain nopeasti pari pussia puupellettiä."

Päivä oli melkein pulkassa. Kotimatkalla Andromeda oli käynyt hakemassa veljelleen ison pussin irtokarkkeja, jonka hän kävisi viemässä sairaalalle, kunhan tilitys olisi ensin hoidettu.
Vartti enää, sitten voisi laittaa oven lukkoon ja huokaista.
Nainen yritti keskittyä selaamaan lehteä, muttei kyennyt keskittymään edes kuviin. Kun oven kello kilahti, hänen sydämensä hypähti kurkkuun.
Kun hän näki Wesleyn, syöksyi takaisin, mahanpohjaan saakka.
Ja kuten aina joutuessaan tilanteeseen, joka oli melkein liikaa kestää, Andromeda kyyristyi tiskin taakse suojaan.

Wesley nappasi hyllystä kaksi säkkiä näätien laatikoissa käyttämäänsä puupellettiä ja asteli kassalle.
"Nämä vain." Hetken hän katsoi naista, miettien voisiko kysyä.
"Onko kaikki hyvin?"

No niin, rauhassa, ei mitään hätää.
Andromeda laski sekunteja päässään ja yritti saada itsensä ryhdistäytymään. Mutta Helia ei ollut takahuoneessa, jos hän joutuisi nyt paniikkiin, kukaan ei olisi auttamassa...
Kuullessaan Wesleyn äänen yhtäkkiä yläpuoleltaan hän tunsi punan humahtavan poskilleen.
"O-on."
Nainen veti syvään henkeä ja suoristautui, nykäisten otsatukkaansa.
"Minä vain..."
Hän huitoi avuttomasti kädellään kuin yrittäen viestittää pudottaneensa jotain.
"... akuutti puupellettitarve?"

Wesley hymyili hieman.
"Ah. Sinullakaan ei pysy tänään mikään sormissa? Ja... Tavallaan. Kannoin niitä ylös ja pussit hajosivat."

"Mmm, ei", Andromeda myönsi ja pyyhkäisi hiuksia korvan taakse alkaessaan lukea pussien viivakoodeja. Käsien tärinä teki hommasta hankalaa.
"Ni-niitä on kyllä kamala siivota. Onnistuin räjäyttämään yhden täällä kaupassa."
Muista hengittää, niin kaikki sujuu.

"Onneksi on imuri, mutta inhoan sitä silti." Wesley myönsi hymyillen.
"Onhan kaikki varmasti hyvin? Mitään ei ole sattunut?"

"O-on."
Andromeda vilkaisi vaistomaisesti kohti takahuonetta, mutta se muistutti vain entistä kipeämmin siitä, ettei Helia ollut siellä.
"Minun veljeni joutui tänään sairaalaan."
Sanat vain ryöpsähtivät hänen huuliltaan, suunnittelematta.

Wesley oli jo ottanut kassien kahvoista kiinni, mutta päästi irti. Mitä?
"Mitä? Voi ei, olen pahoillani. Voiko hän hyvin?"

Andromeda tunsi silmiensä taas kostuvan, mutta pyyhkäisi kyyneleet nopeasti pois hihallaan.
"I-ihan hyvin. Hän pääsee kyllä kotiin huomiseen mennessä. Minä vain huolestuin."
Kiukkuinen puna syveni poskilla.
"Anteeksi, eihän tämä ole sinun ongelmasi. Ja noita pellettejäkin kai jo odotetaan."
Lisää kyyneleitä puski silmiin.

Wesley meni vähän neuvottomaksi. Ei hän voisi vain hylätä itkevää ihmistä?
"Ei niillä ole kiire. Tarvitsetko apua jossakin?"

Andromeda puraisi huultaan.
"... Oletko hyvä numeroiden kanssa?"

"Uh, kohtalaisen." Wesley ei tiennyt mistä se kysymys tuli.

Andromeda pyyhkäisi hermostuneena kämmentä villapaidan helmaa vasten. Tämä oli kammottavan huono idea. Hän joutuisi paniikkiin ja kaikki menisi pieleen.
"Minun pitäisi hoitaa illan tilitys, mutten oikein luota itseeni loppusummien kanssa. Jos..."
Hän epäröi, laskien katseensa tiskiin.
"Jos sinulla ei varmasti ole kiire?"

Wesley pudisteli päätään.
"Ei ole. Voin kyllä auttaa." Miten hän tähän päätyi?

Sitä samaa Andromedakin mietti, ja muisti taas, miksi oli parempi pysytellä hiljaa.
"Voisin keittää teetä, jos tahdot?" hän ehdotti ja nyhti hermostuneena villapaitansa hihaa.
"Laitan vain kaupan ensin kiinni."

"Oi, kiitos." Miten hän oli tähän päätynyt? Hups.

Andromeda oli kiitollinen siitä, että saattoi hetkeksi kääntää selkänsä Wesleylle käydessään lukitsemassa oven ja kääntämässä surullisella koirannaamalla varustetun "closed"-kyltin esiin. Hän ei kuitenkaan voinut viivytellä loputtomiin, vaan palasi hermostuneena takaisin kassalle.
Miksei Helia voinut olla täällä?
Suljettuaan vielä kassan hän viittasi kädellään takahuonetta kohti.
"Mitä muuten näädille kuuluu?" hän kysyi, yrittäessään harhauttaa ajatuksiaan.

"Hyvää. Vaikka Nietzsche koettaa hajottaa kaiken." Wesley nauroi hymyillen.

"Kuinka sen aktivointilelut ovat toimineet?" Andromeda tiedusteli samalla, kun johdatti Wesleyn kaupan takahuoneeseen. Eihän se suuri ollut, mutta viihtyisä, hän oli puolittain omine lupineen kiinnittänyt seinälle muutaman ottamansa kuvan koirastaan ja Helian otuksista, kuten hän niitä kutsui.
"Istu vain alas", hän sanoi ujosti, pientä pöytää kohti viitaten ja kääntyi sitten laittamaan teeveden kiehumaan.

Hän istui alas ja katseli kuvia.
"Ihana käärme. Kenen koira tuo on?"

"Se on Po, isoveljeni. Tai siis, ei se ole isoveljeni, vaan kuuluu hänelle."
Andromeda punastui vähän lisää ja napsautti kiireesti vedenkeittimen päälle.
"Tuo iguaani on myös hänen, Shifu. Ja oh, se on minun. Vega."
Punaturkkinen, sinisilmäinen koira tuijotti jokaisessa kuvassa suoraan kameraan. Se ei todellakaan ollut niin kuuliainen malli, vaan Andromeda oli poiminut kaikki ne kuvat, joissa oli sattunut käymään tuuri.

"Kaunis koira." Wesley katseli kuvaa hymyillen.
"Näyttää energiseltä eläimeltä."

"Voi Luoja, sitä se kyllä on", Andromeda puhahti ja pyyhkäisi hiuksia pois silmiltään.
Vegan ajatteleminen helpotti hieman, vaikka sydän hakkasikin yhä epätahtiin.
"Tarhalla epäiltiin, että siinä olisi ainakin pomerania ja huskya, joten se on melkoinen energiapakkaus..."

"Tarhalla? Onko se rescue?" Wesleyn silmiin syttyi uteliaisuus.
"Haluaisin koiran, mutta minulla ei ole aikaa."

Andromeda uskalsi vilkaista miestä varovasti olkansa yli.
"On! Kävimme veljeni kanssa hakemassa sen, kun muutin omaan asuntoon, siitä on kyllä paljon seuraa."
Helia...
"Sinulla onkin varmaan kiireinen työ."

"Ei oikeastaan. En vain ole ennen tiennyt missä asun vuoden päästä." Wesley hymähti.
"Koira olisi ihana."

Andromeda kurkotti poimimaan kaapista kaksi kuppia ja asetti ne varovasti vierekkäin tiskille. Hän lusikoi teetä kahteen pieneen teepalloon ja tiputti yhden kumpaankin mukiin odottamaan, että keitin saisin veden kiehautettua.
"Koirat ovat. En tiedä, mitä tekisin ilman Vegaa."
Nainen kaatoi vettä kuppeihin.
"Asuit Berliinissä? Entä oletko asunut muualla?"
Oli helpompi keskustella, kun puuhasi samalla jotain muuta.

"Kööpenhaminassa." Wesley vastasi kysymykseen hymyillen.
"Missä halusitkaan apua?"

"Näitkö Pienen Merenneidon patsaan?" Andromeda kysyi kaataessaan höyryävää vettä mukeihin.
"Mmm, niin, tilityksen kanssa... Otatko maitoa tai sokeria?"

"Maitoa." Mies vastasi hymyillen.
"ja näin. Olihan siellä käytävä."

Andromeda tasapainotteli mukit toiseen käteensä ja pienen maitopurkin toiseen, onnistuen kantamaan kaiken pöydän luo ilman sen pahempia kommelluksia. Hän asetti toisen mukin Wesleyn eteen ja siirsi maitopurkkia lähemmäs miestä, liian ujona kaatamaan itse. Hän vielä pilaisi teen liialla maidolla tai jotain.
Nainen istahti alas ja veti kuittipinkkaa lähemmäs.
"Minäkin olisin aivan hirveästi halunnut nähdä sen, kun olimme perheen kanssa käymässä siellä, mutta ei se lopulta onnistunut."

Wesley kaatoi kuppiin maitoa vain hieman. Hän vilkaisi kassaa, odottaen että nainen pyytäisi apua jos kaipaisi.
"Hmh. Ehkä pääset katsomaan sitä vielä "

Ottaen huomioon, kuinka Andromeda oli pyytänyt apua nimenomaan kassan laskemiseen, työ näytti sujuvan varsin joutuisasti. Kun hän ei keskittynyt liikaa ajattelemaan sitä, että saattaisi tehdä virheen hetkenä minä hyvänsä.
"Niin, ehkä... Veljeni lähetti minulle kyllä myöhemmin postikortin, jossa on kuva Pienestä merenneidosta, kai se korvaa jotain... Onko sinulla sisaruksia?"

Wesley hymähti pehmeästi.
"Kaksi isoveljeä ja isosisko. Olen nuorin."

"Minullakin on kaksi isoveljeä", Andromeda totesi, samalla kun kävi läpi kuitteja.
"Ja olen myös nuorin."
Se alennuskorilapsi, josta vanhemmat tajusivat liian myöhään, että olisi oikeastaan ollut parempi ilman.
"Asuuko sinulla perhettä tässä lähellä?"

"Ei, kotiin on pari tuntia matkaa. Onneksi. Entä sinulla? Muita kuin veljesi."

Andromeda veti hartioita lähemmäs korvia ja keskittyi kirjaamaan numeroita ylös.
"Veljet asuvat täällä Hexhamissa, vanhemmat kauempana. Onneksi."

"Ah. Sinäkään et arvosta vanhempiasi?" Wesley kysyi asiaa ajattelematta.

Hartiat kohosivat vielä hieman lähemmäs korvia.
"Vanhempani eivät arvosta minua", Andromeda vastasi ja tunsi pulssinsa taas kiihtyvän ja punan kohoavan poskilleen.

"Sitten meitä on kaksi." Wesley vastasi hieman vaisu hymy huulillaan.

Andromeda vilkaisi Wesleytä varovasti kulmiensa alta.
"Oletko sinäkin ollut pettymys?" hän kysyi vaisusti. Sitä oli vaikea kuvitella. Wesleyllähän oli oikea työpaikka ja kaikkea. Eikä mies luikkinut pitkin seiniä kuin mikäkin... mikäkin.

"Olen." Mies vastasi vaisusti.
"Lopetin kesken opinnot huippuyliopistossa, koska halusin hoitaa eksoottisia eläimiä."

"Olen pahoillani. Ei ole kivaa, kun on tullut poimituksi alennuslaarista", Andromeda puuskahti ja sulloi korttikuitteja tilityspussiin.
"Minäkin jätin opinnot kesken."

Wesley kurtisti kevyesti kulmiaan. Nätiksi, mukavaksi naiseksi tuo puhui itsestään kovin rumasti.
"Mitä opiskelit?"

"Aloitin Film Studieseja Newcastlen yliopistolla."
Tai aloitti ja aloitti. Ovelta kääntyminen kai laskettiin aloittamiseksi? Ja olihan hän käynyt paikallakin jonkin verran. Joskus.
"Entä sinä? Mitä opiskelit ennen kuin ryhdyit eläintenhoitajaksi?"

"Eikö se ollut sinun alaasi?" Wesley ei olettanut tuon lopettaneen vain huvikseen.
"Opiskelin Cambridgessa, luonnontieteitä. Lopetin ennen kuin ehdin valita erikoistuvia kursseja."

Andromeda nousi nopeasti ja kääntyi kassakaapin puoleen, oli helpompi kun sai kääntää selkänsä. Hän ei enää edes muistanut, että oli pyytänyt miehen apua, vaan oli hoitanut tilityksen, toivottavasti oikein, kokonaan itse.
Hän ei ollut keskittynyt murehtimaan.
"Olihan se mielenkiintoista. En vain oikein... ehtinyt keskittyä opintoihin silloin", hän vastasi.
"Oletko pitänyt tästä uravalinnastasi enemmän?"

"Ah. No, opiskella ehtii." Wesley ei huomauttanut siitä ettei nainen ollut tarvinnut apua. Se ei ollut hänen asiansa.
"Olen. Tämä on huomattavasti mukavampaa."

"Niin."
Andromeda tarkasti, että kassakaappi oli varmasti kiinni ennen kuin kääntyi takaisin Wesleyn puoleen.
"... En tarvinnutkaan apua niin paljon kuin kuvittelin", hän naurahti hieman hämillään ja pyyhkäisi hiussuortuvan korvansa taakse.
"A-anteeksi, pidättelin sinua täällä ihan suotta. Toivottavasti näädät eivät ole hermostuneet odotteluun."

Wesley hymyili naiselle ystävällisesti.
"Ei se mitään. Joskua jonkun läsnäolo auttaa. Tarvitsetko kyytiä johonkin?"

Andromedaa hävetti silti, kun hän keräsi teekupit tiskialtaaseen ja muisti palauttaa maidon takaisin jääkaappiin.
"Olisi ollut edes tarjota jotain muuta, kuin pelkkää teetä", hän huomautti ja vilkaisi jälleen Wesleytä kohti.
"... Siitä olisi kamalasti vaivaa sinulle."

"Ei se haittaa." Wesley vakuutti vielä. Hän kallisti kevyesti päätään.
"Ei ollenkaan. Jos vain voi auttaa. Ei ole helppoa jos läheinen ei voi hyvin." Wesley oli aivan liian kiltti.

Ajatus matkasta samassa autossa, suljetussa tilassa, josta ei noin vain päässyt pakoon, tuntui pelottavalta.
Mutta hän pääsisi nopeasti Helian luokse.
"Lupasin käydä vielä katsomassa veljeä sairaalalla", Andromeda vastasi varovasti.
"Jos... kiertääkö se sinun kotimatkaasi kovin?"

Wesley nousi seisomaan ja veti takkia päällensä.
"Ei, pääsen sieltä hyvin kotiin." Kiersihän se, mutta ehkä nainen oli nyt avun tarpeessa ja Wesley ei ollut ihminen joka kykenisi olemaan välittämättä siitä.

Andromeda vilkaisi Wesleytä huolestuneena.
"... Voin... tarjota joku kerta kiitokseksi kahvit?" hän ehdotti hieman sanoissaan takellellen ja nappasi takkinsa naulakosta. Sen suuren hupun saattoi aina kiskoa näkösuojaksi. Huppuun ommellut kissankorvat vain jäisivät pystyyn kuulostelemaan maailmaa.
"... Kiitos."

Wesley naurahti pehmeästi.
"Se on oikein käypä kiitos." Ei hän keksinyt syytä miksei.
"Ei se mitään. Olen mielelläni avuksi." Mies otti myymälän puolelta ne pellettikassit, seuraten naista ulos liikkeestä.
"Älä välitä autostani, se on täynnä vähän kaikkea..." Nelivetoisen citymaasturin takaluukussa oli metallinen kuljetushäkki, jossa Pavlov matkusti. Vieressä oli pienempi muovinen, se oli matkustaessa Nietzschen asumus. Lisäksi siellä oli ties sun mitä työkalua, narua, hanskaa... Hups.

Tämä oli Helian syytä! Hölmö veli oli puhunut siitä kahville menemisestä! Ja nyt hän oli sitten sanonut sen ääneen.
"Kiitos. Oikeasti", Andromeda mutisi vilpittömästi ja tarkisti vielä kerran, että liikkeen ovi oli lukossa ja avaimet mukana - mikä ei ehkä ollut se kaikkein älykkäin päätös. Mutta hän ei ollut erityisen älykäs muutenkaan. Omasta mielestään.
Hän kömpi citymaasturin etupenkille ja puristi olkalaukun tiukasti syliinsä.
"... Tämähän on vain kotoisa."

Wesley hyppäsi ratin taakse, naurahtaen.
"Pitäisi kerätä kaikki ylimääräinen pois, mutta en koskaan jaksa."

"Eihän sitä tiedä, jos vaikka joskus sattuisi tarvitsemaan", Andromeda huomautti ja nyhräsi laukkunsa olkahihnaa, joka oli jo parista kohtaa alkanut hitaasti purkautua.
"O-oletko muuten ehtinyt katsoa niitä laittamiani päivämääriä?" hän kysyi, uskaltamatta aivan katsoa Wesleytä kohti. Ehkä mies oli jo tullut toisiin ajatuksiin.
"Kuvausta varten?"

"Tuskin kaikkia kahtakymmentä paritonta työhanskaa." Wesley naurahti, lähtien ajamaan kohti sairaalaa.
"Olen, anteeksi. Minulle sopii valitettavasti vasta se 20. marraskuuta. Muilla on paljon työmatkoja ja muuta, joten olen vastuusss monesta asiasta sen aikaa."

"... Niistä voi kehittää luvallista tuhottavaa fretille?" Andromeda ehdotti, pienen hymyn häivähtäessä suupielessä.
"20. marraskuuta? Se sopii minullekin oikein hyvin, meilläkin on kiirettä kaupalla."
Ei ollut. Säälittävä valehtelija. Nainen kurtisti kulmiaan ja käänsi katseensa lattiaan. Jotakin kierähti mutkassa conversea vasten, ja sen paremmin ajattelematta hän kumartui poimimaan sen käteensä.
Sydän putosi vatsanpohjalle. Niinpä tietenkin.
"... Tämä oli lattialla, onko tärkeä?"
Hän ojensi burgundinpunaista huulipunaa Wesleytä kohti.

"Olet oikeassa. Tosin en tiedä olisiko mitkään hanskat sitten enää turvassa." Wesley naurahti. Hän käänsi päätään ja vilkaisi naista.
"Ah, laita se tuohon kuppitelineeseen. Kävin kämppiksen kanssa kaupassa ja hän heittää laukkunsa aina sinne lattialle. Vaikka sanon että minä en kaiva mitään penkkien alta." Ja kyllä hän kaivaisi, mitä tahansa nainen pyytäisikään.

Kämppäkaveri. Joku, joka käytti kirkkaan väristä huulipunaa. Varmaan nättikin.
Andromeda sujautti huulipunan kuppitelineeseen ja puristi oman laukkunsa tiukemmin itseään vasten.
"Si-sinulla oli useampikin kämppis?" hän kysyi, ja yritti hakea ääneensä kepeää sävyä, vaikka sydän tuntui jähmettyneen jonnekin vatsan seudulle.
"Onko se... onko se mukavaa?"

"Neljä. Pomoni, kaksi muuta työntekijää ja firman osakas. Ja... En tiedä. Se on vähän hankalaa, mutta asuminen on kallista ja minulla ei ole kovin loistava palkka." Wesley mutristi huultaan huomaamattomasti.
"Joten, tyydyn tähän kunnes voin keksiä muuta."

"Kuulostaa melkoiselta määrältä ihmisiä saman katon alla", Andromeda hymähti myötätuntoisesti ja kaivoi samalla sormiaan laukun hihnaan. Kunhan keskittyi hengittämään, kaikki olisi hyvin. Sisään, ulos, ihan helppoa.
"Minulla on kotona vain Vega, vaikka sekin on... vaativa asuinkaveri. To-toivottavasti kämppiksesi ei ole kaivannut liikaa huulipunaansa..."
Miksi hän otti kämppiksen esiin uudelleen? Ei hän halunnut tietää.

"Se on aika paljon. Melkoinen... Sulatusuuni." Wesley koetti muotoilla sen jotenkin diplomaattisesti.
"Eivät näädätkään ole helpoimmasta päästä. Siilit ovat aika mutkattomua. Ja tuskin, Marigold on vain ostanut uuden."

Marigold. Jo pelkkä nimi kuulosti niin sokerisen aurinkoiselta, että Andromedan oli tehtävä parhaansa, ettei olisi purskahtanut itkuun. Ihmisellä, jolla oli tuollainen nimi, ei varmaan koskaan ollut huonoa päivää. Pelkkää onnea ja auringonpaistetta.
"Ja kettukin oli melkoisen villi tapaus?" nainen kysyi, vilkaisten ulos ikkunasta.
"Vo-voin muuten jäädä seuraavassa risteyksessä, sen jälkeen on hyvä pysähtyä. E-ettei sinulle tule niin kamalasti matkaa."

Wesley piti huolen siitä että naisella oli huonoja päiviä. Siltä se ainakin tuntui.
"Joo. Minerva tosin elää enimmäkseen ulkotarhassa. Pomollani ei omasta mielestään ole lemmikkejä, vaikka Minerva onkin täysin kesy ja enemmän lemmikki kuin mitään muuta. Sitä ei vain kannata hänelle mainita." Wesley hymähti, pudistaen päätään.
"Ei, voin viedä sinut perille asti. Siellä on jo pimeääkin."

Andromeda yritti olla puristamatta laukkuaan liian lujaa, muuten Helialle tarkoitetut irtokarkit muuttuisivat yhdeksi isoksi murskaantuneeksi kasaksi. Hengitä. Kuka tahansa osasi hengittää, se oli luontainen vaisto.
"Si-siitä on niin kamalasti vaivaa", hän protestoi, mutta yritti keskittää ajatuksensa muuhun kuin ahdistuneesti takovaan sydämeensä.
"Miksi pomosi sitten kettua sanoo? Onko sekin kämppäkaveri?"

"Hän sanoo eläimiään työntekijöiksi. Minerva ei kyllä ole sellaista nähnytkään, se kettu on täysi lemmikki." Wesley hymyili. Hauska eläin, mutta ah, joskus niin raivostuttava. Ihan kuten lemmikin kuuluikin. Wesley kääntyi sairaalalle johtavalle tielle.
"Ja ei ole. Miettisin että pääsithän turvallisesti perille."

"Se... on oikeastaan aika suloista. Saavatko ne palkkansa ruuassa?"
Andromeda pyyhkäisi kasvoille pyrkivän hiussuortuvan korvansa taakse ja piti katseensa tiessä. Pian he olisivat sairaalalla ja kaikki olisi hyvin.
"Voisin aina laittaa sinulle viestin. Että selvisin hengissä."
Mitä hänelle voisi tapahtua tällaisessa kyläpahasessa?

"Siinäkin. Ja parhaana mahdollisena huolenpitona." Wesley ei keksinyt montaakaan paikkaa, jossa eläimiin olisi panostettu samoin. Hän pysähtyi sairaalan parkkipaikalle, hymyillen pehmeästi.
"Noin. Ajoin jo kuitenkin tänne asti."

Elossa. Hän oli selvinnyt elossa.
Niin paljon, kuin Andromedan olisikin tehnyt mieli ampaista suoraan ulos autosta, hän käänsi kasvonsa kohti Wesleytä ja hymyili varovasti.
"Kiitos. Jä-jään sinulle velkaa sen kahvin."
Hän avasi jo oven, kylmä ilma puikahti sisään.
"Näädille terveisiä."

"Ole hyvä. Ja minä vien rapsutukset perille." Mies lupasi hymyillen. Naisen noustua autosta hän lähti vihdoin ajamaan kotiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: Step out of the shadows, there's no need to be ashamed   Ma Marras 13, 2017 11:24 pm

Sunnuntai 5. marraskuuta - alkuilta, Hexham

Wesley oli sovitulla tapaamispaikalla ajoissa. Hän nousi autosta, raapien kevyesti niskaansa. Olisi hauskaa mennä pitkästä aikaa lenkille koiran kanssa. Pavlovin kanssa sai lenkkeiltyä, mutta laiskanpulskea, syödäkseen elävä skunkki ei ollut sitä kiitollisinta ulkoiluseuraa, etenkään näin kosteilla ja kylmillä säillä. Mies huomasi olevansa jopa innoissaan. Tutun naisen nähdessään hän heilautti kättään tuolle, lähtien astelemaan kohti.
"Hei! Sinä olet Vega? Voi miten suloinen olet. Saako sille antaa herkkuja?" Mies vilautti taskustaan herkkutikkua, jonka oli perjantaina varta vasten Vegaa varten ostanut kaupasta.

Andromeda oli kuulevinaan auton äänen. Ja joutua paniikkiin sillä samalla hetkellä.
Miten Wesley oli jo täällä?
Vaikka he olivatkin menossa vain lenkille, vaatteiden valitseminen oli tuntunut mahdottomalta operaatiolta. Nyt vaatekappaleet oli levitetty ympäri pientä makuuhuonetta, ja Vega oli käpertynyt yhden fleecepaidan päälle myöhäisille päiväunille. Andromeda oli juuri saanut kiskaistuksi jalkaansa tummat, kaikkein vähiten rikkonaiset farkkunsa, kun auton ovi paukahti pihalla kiinni.
Vega oli samassa pystyssä ja ampaisi ulos huoneesta, ilmoittaen riemustaan haukahtelulla. Koira kuvitteli kai Helian olevan tulossa.
Andromeda ryntäsi perään, kiskoi takin eteisessä niskaansa, hyppi converset jalkoihinsa ja sujautti pannan riemutanssia steppaavan koiran kaulaan ennen kuin avasi oven, huppua samalla päähänsä nykien.
"He-hei!" nainen tervehti, pysähtyessään Wesleyn eteen. Luojan kiitos Vega ei hyppinyt, mutta tärisytti takapuoltaan puhdas riemu sinisistä silmistään loistaen. Herkkutikun nähdessään se kuitenkin istahti saman tien alas, yhtäkkiä hyvin keskittyneenä.
Andromedaa hymyilytti väkisinkin.
"Tietty. Vega rakastaa noita, Heliakin lahjoo sitä aina niillä."

Wesley kumartui koiran eteen ja antoi sen haistaa pelkkää kättä. Vasta sitten hän avasi herkkutikun, hymyillen koiralle hellästi.
"Ihana. Voi kun olisi mahdollisuus pitää koiraa."

Wesleytä oli helpompi katsella, kun tämä oli kumartunut koiran tasolle. Andromeda tutkaili miestä otsatukkansa suojista, kun Vega otti varovasti herkkutikun hampaidensa väliin, laskeutui vatsalleen suoraan katukivetykselle ja alkoi mutustaa herkkuaan häntä heiluen.
"Hankit itsellesi juuri elinikäisen ystävän", nainen totesi hymähtäen, rennompana nyt, kun koira oli mukana.
"Vegaa saa aina tulla katsomaan."

Mies rapsutti koiraa pehmeästi ja antoi toiselle syöntirauhan, suoristautuen kyykystä.
"Uudet eläinystävät ovat ihania. Ja tulen mielelläni. Pavlov vihaa urheilua ja muita lenkitettävia Norwood Farmilla ei olekaan. Tai toki voisin koettaa valjastaa tiikerin, mutta epäilen vahvasti."

"Vieläkö Pavlovilla on päärynätyypin ongelma?" Andromeda kysyi ja pyyhkäisi vaivihkaa hiussuortuvaa korvan taakse, vaikka huppu meinasikin keskeyttää liikkeen.
Vega sai herkkutikun hotkaistua muutamalla puraisulla ja nousi toiveikkaasti istua napottamaan Wesleyn eteen. Andromeda hymähti.
"Ehei, possu, nyt mennään. Puistoon, siis?"

"Sillä on aina, nyt se on kyllä aika hyvässä mallissa. Olen ottanut Minervaa useammin sisään ja saattanut työntää Pavlovia sen ulkotarhaan." Wesley hymyili enkelimäisesti. Se ilo oli siinä kun Knox matkusteli. Mitä Knox ei tiennnyt, se ei miestä haitannut - ainakin tässä asiassa. Tämän isompaa asiaa Wesleystä ei sitten olisikaan pimittämään.
"Mennään minne haluatte. Missä on paras lenkkeillä?"
"Miten Pavlov on suhtautunut?"
Andromeda napsautti kieltään kahdesti ja Vega siirtyi hänen vierelleen, vaikka yrittikin selvästi hakea vielä kontaktia Wesleyyn toisen herkkupalan toivossa. Uusi, lyhyempi naksautus sai sen terästäytymään.
"Ajattelin puistoa, siellä on rauhallista tähän aikaan... Tuota katua alaspäin, ihan lyhyt kävelymatka."
Andromeda kiskaisi huppua paremmin päähänsä lähtiessään liikkeelle.
"Millaista se on? Työskennellä tiikereiden ja muiden kanssa."

"Protestoiden. Se ei myöskään pidä hieman enemmän kasvispainotteisesta ruokavaliostaan." Wesley hymähti. Hän veti hanskat sormiinsa, lähtien kävelemään kahden muu vierellä kohti puistoa.
"Mielenkiintoista. Ei koskaan tylsää. Vaikka en minä niiden kanssa ole niin paljon tekemisissä kuin kouluttajat. On se silti hienoa."

"Voi Pavlov-raukka! Ruokavaliomuutokset eivät olet helppoja."
Andromeda jos kuka tiesi sen. Hän oli kapinoinut urheasti vastaan joka kerta, kun hänen lautaselleen oli haluttu lisätä jotakin uutta ja epäilyttävää. Nirsous oli taitolaji.
Vega tepsutti kauniisti eteenpäin Andromedan vierellä, mitä nyt hidasti joskus nuuhkuttamaan lyhtypylvään tyveä.
"Kävin katsomassa Animal Kingdom UK:n sivuja. Todella upeita eläimiä."

"Oh. Kerron Knoxille terveiset." Wesley lupasi hymyillen. Joskus harmitti ettei ollut kouluttaja, mutta toisaalta... Hän ei ollut Knox. Hän ei ollut vahva, itsevarma ihminen, joka olisi voinut opettaa petoa käyttäytymään. Tai oikeastaan mitään eläintä. Paitsi omat näätänsä.

"Knox oli... pomosi?" Andromeda tarkisti ja tunsi punastuvansa huppunsa suojissa. Hän oli kahlannut sivut läpi tarkkaan. Hyvin tarkkaan. Hänellä oli ollut aikaa yöllä, kun uni ei ollut meinannut tulla. Ja siellä oli sentään hienoja kuvia.
Mutta Knox. Voi ei.
"E-ei sillä, että-"
Että mitä? Että hän olisi stalkannut kuin joku hullu?

"Mmmhm, pomoni." Wesley vastasi pehmeästi hymyillen.
"Kouluttaa eläimiä ja reissaa niiden kanssa kuvauksissa." Hän selitti vielä tarkennukseksi.

Andromeda nyhersi Vegan hihnaa. Hän ei ollut muistanut ottaa hanskojaan kiireisessä lähdössä, mutta sulloi vapaan kätensä syvälle taskuun, jonka pohjalla taisi ennestään olla muutama koirannami. Ihanaa. Puoliksi möhnäytyneinä taskun vuoreen.
"O-onko heidän eläimiään ollut monessakin tuotannossa?"

"Aika monen, muistaakseni. En voi sanoa opetelleeni sellaisia, kun minä en matkusta ja täytän pääni eläinten hoito-ohjeilla kotioloissa." Wesley selitti pehmeästi. Hän vilkaisi Andromedan käsiä.
"Eikö sinulla ole hanskoja?"

Ehkä pitäisi katsoa googlesta myöhemmin. Vaikka Andromeda olikin jättänyt opintonsa kesken, elokuva-ala kiehtoi yhä hänen mieltään. Varsinkin kaikki ne tuotannot, joissa oli mukana eläimiä, luontodokumenttien lisäksi.
Miehen kysymys sai hänet hätkähtämään hieman ja vetämään nolona hartioita lähemmäs korvia.
"O-on. Jossain. Vega kantelee niitä mielellään ympäriinsä."

Wesley veti hanskat pois kädestään, ojentaen niitä Andromedalle hymyillen.
"Ota nuo. Etteivät kätesi palele."

Andromeda käänsi päätään Wesleytä kohti ja tuijotti hanskoja hetken kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä mies tarkoitti.
Sydän hakkasi taas omiaan.
"Mu-mutta sinun omat kätesihän jäätyvät!" hän protestoi.

Wesley ojensi hanskoja Andylle, hymyillen pehmeästi.
"On minullakin taskut. Ota ne nyt. Koiraa on hankala taluttaa kädet taskussa."

Andromeda epäröi, yrittäen epätoivoisesti päättää, kumpi olisi epäkohteliaampaa, pakottaa Wesley palelluttamaan kätensä vai kieltäytyä hanskoista.
"Ki-kiitos", hän lopulta mutisi, otti hanskat ja sujautti ne käsiinsä. Ne olivat hieman isot, tuntuivat lämpimiltä miehen  käsien jäljiltä.
"... sääli, ettei tullut sieltä autostasi mukaan niitä ylimääräisiä pareja."

Wesley ei voinut olla nauramatta. Niin.
"Ne ovat kyllä parittomia, mutta olet oikeassa. Olisi auttanut."

"Ei kai sen niin väliä? Kun olisi ollut kummallekin kädelle sopiva kappale."
Puiston reunaa kiertävä kiviaita ja sen takana kasvavat puut tulivat näkyviin mutkan takaa. Vegan häntä alkoi heilua ilahtuneesti puolelta toiselle.
"Minullakin on hirveä määrä parittomia hanskoja. Sama juttu sukkien kanssa..."
Hölmö, hän höpötti taas turhuuksia.

"Se on totta." Wesley antoi hiljaisuuden laskeutua hetkeksi.
"Sinullakin? Syy miksi ostan aina samanlaisia mustia sukkia nykyään." Miehen synkkä salaisuus.

Andromeda oli varma, että hänen sydämensä syke kaikui hiljaisuudessa, joka oli langennut heidän välilleen. Suu kuivui, kun hän yritti keksiä epätoivoisesti sanottavaa. Kädet alkoivat täristä.
Sitten Wesley puhui. Luojan kiitos!
"Mustia? Nerokasta. Minulla on vain kuviollisia, kissoja ja sellaisia, joten parittomuutta on vähän hankalampi peittää..."

"Joo. Pääsen vähän helpommalla. Villasukat kyllä edelleen ovat surutta parittomia." Ja mitä riemukkaimman värisiä, mutta se taisi jo olla villasukkien idea.
"Kissasukat olisivat kyllä suloiset." Wesley ei ajatellut mitään sen sanoessaan. Olisivathan ne.

Veri kohahti suoraan poskiin. Suloiset? Mitä mies tarkoitti? Pilkkasiko tämä häntä? Ei, ei kuulostanut siltä, eihän? Helia olisi tiennyt!
"Mi-minulla on varmasn kymmenen paria, ja toinen samanlainen koiria... Tilasin netistä, voin laittaa sinulle linkin..."

"Mustat olisivat ihanat. Voisin sanoa että ne ovat pantterisukat." Wesley hymyili nerokkuudelleen toispuoleisesti.
"... Olenpas miehekäs." Ehkä tämä oli syy miksi häntä ei nähty kuin ystävänä.
"Onko sinulla muita vaatevinkkejä?"

"... Pantterit ovat aika miehekkäitä."
Andromedan sydän hypähti kurkkuun. He olivat päässeet puiston puolelle, ja yhtäkkiä olisi ollut hirveän houkuttelevss hypätä lähimpään puskaan, jota Vega oli pysähtynyt haistelemaan.
Hän onnistui naurahtamaan hiljaa.
"E-en taida olla erityisen hyvä ekspertti. Minulla on ihan liikaa kaikkea eläinkuvioista. Ostan lähinnä netistä."

"Sukkinakin?" Wesley varmisti leikkisästi. Ehkä minions pyjama riitti hänelle.
"Eläinkuviot ovat mukavia. Olkoonkin että katselen niitä jo aikalailla tarpeeksi töissä, jotta jaksaisin itse pukeutua niihin"

"... Ovat ne."
Olkoon, hänen esikuvanaan oli Wolfie, joka pukeutui vähintään oudosti, joten oliko hän erityisen hyvä arvioimaan?
"E-et siis ole vetämässä päälle skunkkipaitaa ihan vain Pavlovin mieliksi? Minulla on kissoja jopa pyjamassa. Olen virallisesti kissaton hullu kissanainen..."
Vega totesi viestin huomionsa arvoiseksi ja nosti jalkaansa pensasta vasten.

"En. Ja hei, kissa on kai ihan hyväksyttävä. Minulla on... Noh, Minions pyjama." Wesley tunnusti hymyillen. Oli mukavaa kävellä ja jutella samalla.

Andromeda vilkaisi Wesleytä ja yritti kuvitella miestä Minions-kuosiin. Sitten häntä alkoi nolottaa, se tuntui jotenkin... intiimiltä.
"O-oletko nähnyt niitä elokuvia?"

"Olen. Ja ne ovat ihania." Siinä Wesley tunnusti katselevansa piirrettyjä.
"Katson animaatioita kun kaipaan jotakin piristävää. Oletko sinä nähnyt ne?"

"Mm, niin voi. Olen vain kamalan huono katsomaan elokuvia yksin, vähintään Vega tulee häiriköimään ja istumaan ruudun eteen."
Vegan häntä heilahti viattomasti, joskin syynä taisi ennemminkin olla kauempaa kulkenut mäyräkoira kuin se, että koira olisi ymmärtänyt olla pahoillaan.
"Onko... mistä muista elokuvista pidät?"

"Minulla on vähän sama ongelma. Näädät eivät oikein tunne yksityisyyttä ja omaa rauhaa." Wesley naurahti. Hän huomasi kahvilan kauempana, vilkaisten naista.
"Pidän historiallisista sarjoista ja elokuvista. Aika monista. Hei, tuossa on kahvila. Jos haen meille vaikka kaakaot tai jotain?"

"Voin kuvitella."
Andromedaa melkein hymyilytti huppunsa suojassa. Ainakin Nietzsche oli varmaan vielä Vegaakin pahempi, se oli liikkeissään sen verran vikkelä kaveri.
Nainen käänsi katseensa kohti kahvilaa.
"Kaakao kuulostaa hyvältä. Minä lupasin tarjota, kyydistä, muistatko? ... Tosin, e-en tainnut ottaa lompakkoa mukaan..."
Hienoa, jos edes kerran elämässä olisi muistanut kaiken niin kuin aikuinen, vastuullinen ihminen?

Wesley kokeili taskussaan lojuvaa seteliä. Jep, oli se oikeasti rahaa.
"Ei se mitään. Annoin kyydin koska halusin auttaa ja sinulla oli murheita. Voin hyvin maksaa kaakaot. Odotatko Vegan kanssa kahvilan edessä?"

"Lupaus on yhä voimassa. Minä tarjoan seuraavalla kerralla."
Mikä tietenkin tarkoitti, että seuraava kerta tulisi. Mutta hehän olivat sopineet, eivätkö olleetkin? Kuvauksista. Parin viikon päästä.
"Mmm, me odotamme."
Wesley nyökkäsi, livahtaen kahvilaan. Hän otti pahvisiin kuppeihin kaksi kaakaota kermavaahdolla ja suklaakastikkeella, tullen niiden kanssa pian ulos.
"Pystytkö taluttamaan Vegaa juodessasi vai istutaanko alas johonkin?"

Andromeda käytti tilanteen hyödyksi romahtaakseen hetkeksi niin, ettei Wesley ollut näkemässä. Hän kyykistyi maahan istahtaneen Vegan viereen ja hautasi kasvonsa hetkeksi vasten sen paksua turkkia - saaden nenänsä ja suunsa täyteen vaihtumassa olevaa alusvillaa.
Jos olisikin uskaltanut pyytää Wesleyn vaikka katsomaan Minionsia. Mutta hänen kotinsa oli sotkuinen, niitä pahuksen irtosukkia oli ympäriinsä, ties mitä muuta. Ei sinne voinut ketään kutsua. Pitäisi siivota ensin...
Nainen kohotti katseensa ajoissa pyyhkiäkseen karvat kasvoiltaan. Vega riemastui Wesleyn paluusta, ponkaisi pystyyn ja meni kiehnäämään tämän jalkoihin takapuoli heiluen.
"Vega, ei."
Hän ojensi kätensä ottaakseen toisen mukin Wesleyn kädestä.
"Tuolla olisi penkki... Veggie, ihan tosi nyt, ei ole sinulle."

Wesley ojensi kupin ja rapsutti sitten pehmeästi koiran karvaa. Se oli ihanan eloisa otus, niin suloinen ja mukava.
"Koirasi on niin ihanan hyväntuulinen."

Vegan häntä huiski puolelta toiselle, ja hymy nyki väkisin Andromedan suupieliä ylöspäin.
"Vega on. Se on paras asia, joka minulle on koskaan tapahtunut."
Hän oli äärimmäisen kiitollinen veljelleen. Niin kuin kiitollisuudenvelkaa ei olisi ollut jo tarpeeksi.
"E-eihän sinun käsiäsi palele liikaa?"

Wesley kietoi sormensa kupin lämmön ympärille, katsellen koiraa hymyillen.
"En epäile. Se on todella ihana." Hän otti kulauksen silläkin riskillä että polttaisi kielensä. Suklaajuoman tuoksu oli liikaa vastustettavaksi.
"Ei ollenkaan."

"Vegakin tietää sen. Vai mitä, Veggie?"
Koira heilutti vastaukseksi takapuoltaan ja päästi kummallisen, urnuavan äänen. Andromeda pudisti päätään.
"Siinä on huskya, joten asiaa riittää..."
Hän seisahtui penkin viereen ja tutki sitä katseellaan. Illan kosteus ei kuitenkaan näyttänyt vielä liian pahalta, ja pyyhkäistyään pari lehteä pois tieltä Andromeda istahti, penkin reunalle, niin että takin helma jäi suojaksi kylmää vastaan.
Suklaa tuoksui voimakkaasti.
"Ihana tuoksu..."

"Awww! Huskyt ovat ihania. Haluaisin sellaisia, mutta ehkä Animal Kingdomin sudet ovat aika lähellä." Olkoonkin ettei niitä voinut ottaa enää pentuiän jälkeen sisälle jalkoihin pyörimään.
"Otin siihen kermavaahtoa ja suklaakastiketta. Jos ei haittaa."

"Mmm, kovia juttelemaan. Vega osaa matkia äänenkorkeutta aika hyvin. En voi soittaa musiikkia kovin kovalla, muuten se alkaa laulaa mukana."
Erityisesti Wolfien musiikki sai koiran jostain syystä ulisemaan. Oliko kyse arvostuksesta vai protestista, sitä Andromeda ei ollut vielä onnistunut selvittämään.
Hän vei mukin huulilleen ja hörppäsi, onneksi juoma ei ollut enää liian kuumaa.
"Mmm, ei, tykkään kaakaosta juuri sellaisena. Esiintyvätkö sudetkin elokuvissa ja sellaisissa?"

"Voi ei. Mutta hän haluaisi vain olla musikaalinen!" Lämmin juoma oli suorastaan loistava idea.
"Kyllä, ei Knox pidä turhaan eläimiä. Hän haaveili susistaan kauan.

Andromeda tosiaan naurahti ääneen, vaikka peittikin suunsa heti äännähdyksen jälkeen.
"Ei olisi ainoa tässä perheessä. Wolfie - minun veljeni, vanhempi - on säveltäjä."
Ja musiikillinen nero, joten anteeksi Veggie, mahdollisuudet päästä loistamaan sillä alalla oli jo käytetty.
"Sinä hoidat myös niitä susia?"

Hän huomasi vetävänsä Anndromedan käden pois tuon suun edestä. Ja kun mies tajusi sen, hän veti kätensä pois ja istui sen päälle.
"Anteeksi... Oh? Vau. Musikaaliset ihmiset ovat vaikuttavia. En ole itse ollenkaan musiikillisesti lahjakas." Wesley hymähti.
"Kyllä. Kaikkia tilan eläimiä ja niihin liittyviä juttuja."

Yhtäkkinen kosketus sai Andromedan jähmettymään täysin.
Miksi? Miksi Wesley oli tehnyt niin? Oli eri asia, kun Helia kiskoi kättä pois silloin, kun hän pureskeli kynsinauhojaan, mutta nyt hän ei ollut tehnyt niin, sormet olivat turvassa hanskan sisässä.
Sydän paukutti rintakehää epätasaisesti, tai siltä ainakin tuntui.
"... mi-mitä..?"

"Mitä? Onko jokin hätä?" pitäisiköhän saattaa tuo takaisin kotiin?

Andromedan aivot löivät tyhjää, ja mitä pidemmäksi hiljaisuus kävi, sitä tuskaisemmin hänen sydämensä hakkasi. Hän nielaisi ja haki katseellaan Vegaa, joka oli asettunut istumaan Wesleyn jalan viereen ja tuijotti miestä nyt palvova ilme kasvoillaan. Kaakaomuki hohkasi lämpöä hanskojenkin läpi, hän maistoi vielä suklaan kielellään.
Sanat takertuivat kurkkuun, nainen sai ulos vain hiljaisen pihahduksen. Olisi tehnyt mieli purskahtaa itkuun.

Wesley ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän kohotti kätensä, laskeakseen sen naisen olalle, mutta päätyi uudelleen istumaan sen päälle.
"Teinkö jotain pahaa? Anteeksi."

Andromeda pudisti nopeasti päätään. Ei, ei Wesley ollut tehnyt mitään pahaa! Mies oli lähtenyt seuraksi puistoon, tuonut Vegalle herkkutikun, lainannut hanskojaan ja ostanut vielä kaakaota. Kermavaahdolla ja suklaakastikkeella.
Hän tunsi olonsa hirvittävän surkeaksi. Normaalit ihmiset, sellaiset, joita ei ollut haettu alelaarista, pystyivät käymään kävelyllä ja juomaan kaakaota ilman, että joutuivat paniikkiin.
Ensimmäiset kyyneleet vierähtivät jo poskille, mutta onneksi, toivottavasti, huppu kätki ne.

Wesley otti riskin ja siirsi huppua varovasti naisen päästä, antaen sen pudota tuon niskaan.
"Onko kaikki kunnossa?" Hän kysyi huolestuneena. Hän oli aidosti huolestunut.
"Haluatko kotiin? Tai että soitan jollekulle?"

Andromeda laski katseensa onnettomana kaakaomukiinsa. Nyt Vegakin oli havahtunut siihen, ettei kaikki ollut hyvin, ja siirtynyt emäntänsä jalan viereen, tökkien huolestuneesti tämän kättä kuononpäällään.
Andromeda ei todellakaan ollut varma, pääsisikö nousemaan, hän oli alkanut täristä, käsi puristi mukia tiukemmin, ettei se olisi kaatunut.
"He-Helia..."

Wesley otti varovasti mukin naisen kädestä, ettei tuo pudottaisi sitä vahingossa.

"Soitanko hänelle? Onko sinulla puhelin mukana?" Hän halusi huolehtia naisen turvassa kotiin.

Andromeda kiersi käsivarret heti ympärilleen ja käpertyi kasaan penkillä. Miksi helvetissä hänen piti olla tällainen idiootti? Eikö edes yksi ilta olisi voinut onnistua niin kuin normaaleilla ihmisillä? Hän ei edes halunnut mitään mahdotonta, ei olla musikaalinen nero niin kuin Wolfie.
Hän halusi vain olla normaali. Normaali ihminen, joka kävi kävelyllä puistossa ja keskusteli Minioneista.
Se Marigold olisi varmasti pystynyt juomaan mukillisen kaakaota normaalisti.
"O-on... Ta-task..."

Wesley nyökkäsi, kalastaen puhelimen taskusta. Onneksi siinä ei ollut ihmeellisempää avauskoodia. Hän etsi numeron, soitti ja selitti tilanteen.
"Kaksikymmentä minuuttia? Minä odotan. Hei." Wesley sulki puhelun ja laittoi takaisin tytön taskuun.
"Saanko halata vai pahentaako se asiaa?"

Koodi oli pitänyt poistaa käytöstä sen jälkeen, kun Andromeda oli onnistunut lukitsemaan puhelimensa paniikissa pariinkin otteeseen, yrittäessään epätoivoisesti haparoida oikeaa numeroyhdistelmää.
Hän räpytteli kyyneleitä silmistään ja olisi ollut valmis syöksymään ensimmäiseen vastaan tulevaan lampeen, olettaen, että jalat olisivat kantaneet. Hän pudisteli päätään Wesleyn kysymykselle, osaamatta selventää, oliko kyse kieltävästä vastauksesta vai siitä, ettei halaus haitannut.
Typerys!

Wesley päätti ottaa riskin ja kokeilla. Hän kietoi käden varovasti naisen ympärille ja silitti tuon selkää.
"Shhh... Veljesi lupasi tulla nopeasti."

Mitä Andromeda olikaan Helialle luvannut? Ettei aiheuttaisi enempää stressiä Ja täällä hän istui, itkemässä, kuin mikäkin säälittävä kakara.
Ensimmäistä kertaa koko aikana nainen käänsi päätään ja kohtasi hetkeksi Wesleyn katseen. Silmät olivat ruskeat, hirveän lempeät, ihan niin kuin Helia oli sanonut.
"A-anteeksi..."

Wesleyn silmät hehkuivat vain enemmän lämpöä ja lempeyttä kun Andromeda pyysi anteeksi.
"Ei se mitään. Sinulla on ollut rankkaa." Veli sairaalassa ja kaikkea. Olisi hänkin itkenyt, eikä Wesley edes suuremmin pitänyt veljestään.
"Ei minua haittaa. Olen tässä. Ei hätää."

Andromeda käänsi katseensa takaisin käsiinsä. Jos tilanne olisi ollut toinen, hän olisi saattanut olla iloinen. Iloinen siitä, että tiesi nyt, miltä Wesleyn silmät todella näyttivät.
Mitä iloa siitä olisi, kun he eivät näkisi enää koskaan?
Hän yritti pyyhkäistä kyyneleitä takkinsa hihaan. Jos se olisikin vain johtunut siitä, että oli ollut rankkaa nyt. Mutta kaikki meni aina pieleen!
"... O-olisin..."

Wesley kallisti hieman päätään. Kuin kultainen noutaja, joka yritti ymmärtää parhaansa mukaan.
"Olisit mitä? Vedä syvään henkeä. Puhu vain, ihan rauhassa."

Syvä hengenveto jäi itkuiseksi pihahdukseksi ja Andromeda käpertyi alemmas, niin että Vega pääsi nuolemaan hädissään hänen korvaansa. Koira oli alkanut vikistä hiljaa ja tampata tassujaan maata vasten.
Hän olisi halunnut viettää tavallisen illan. He olisivat voineet kävellä puiston läpi ja kiertää takaisin kotiin, Wes olisi lähtenyt tavaraa täynnä olevalla autollaan.
Mutta ei tietenkään, ei hänen elämässään.
"A-anteeksi..."

Wesley päästi naisen kumartumaan, silittäen tuon selkää.
"Shhh. Ei ole hätää. Vegakin on tässä." Hän rapsutti koiraa hellästi.
"Kaikki on hyvin. Ei mitään anteeksipyydettävää."

Oli, ehdottomasti oli. Wesley oli ollut koko illan niin uskomattoman kiltti ja mukava, ja sitten hän meni pilaamaan kaiken saamalla naurettavan kohtauksen täysin ilman minkäänlaista syytä. Sellaiset tytöt, joiden nimi oli Marigold, eivät varmaan koskaan tehneet mitään muuta kuin hymyilleen hyväntuulisesti. Suu täynnä valkoisia hampaita, eikö niin?
Andromeda pudisteli surullisesti päätään ja kurkotti käsiään upottaakseen sormensa Vegan turkkiin. Koiraraukkakin vain kärsi hänen kanssaan.
Kyyneleet putoilivat nyt koiran punertavaan turkkiin. Eläinparka.
"E-ei ole..."

Wesley alkoi hieman ahdistua naisen puheista. Ehkä tämä ei johtunut vain tuon veljestä. Mies valui polvilleen kylmään maahan, vilkaisten tuon kasvoja. Hän hipaisi hiuksia Andromedan korvan taakse, etteivät ne liimautuisi märkiin poskiin.
"Kerro mikä on huonosti?"

Andromeda räpäytti hämmentyneesti silmiään, kun Wesleyn kasvot ilmestyivät yhtäkkiä samalle tasolle hänen omiensa kanssa. Hän oli niin hölmistynyt, ettei edes tajunnut kääntää katsettaan pois.
Vega hämmentyi yhtä lailla, ja alkoi puolestaan tökkiä miehen korvaa ja poskea jääkylmällä kirsullaan, vikisten hermostuneesti.
"Pa-palellut!"

Wesley nauroi koiralle, osoittaen tuon emäntää. Andromeda kaipasi nyt läheisyyttä. Ei hän.
"En palellu. Ei huolta." Wesley katsoi hieman itkuisten silmien ohi, hymyillen lempeämmin kuin kukaam tuskin osaisi. Se vain tuli luonnostaan.

Vega törkki miestä vielä pariin kertaan, mutta lopulta se loikkasi penkille seisomaan ja painoi kuonoaan nuuhkimaan emäntänsä hiuksia.
Wesleyllä oli niin uskomattoman ihana hymy, että Andromedan olisi tehnyt mieli uikuttaa ääneen. Miten joku saattoi olla niin uskomattoman kiltti?
"E-en vieläkään ma-maksanut velkaa..."
Hengitys oli muuttunut nopeammaksi, joko itkun tai paniikin vuoksi, se kulki nopeina haukkauksina, kuin hukkuva olisi yrittänyt pysytellä veden pinnalla.

Mitään ajattelematta Wesley tarttui nyt naisen käsiin. Hän sulki ne omiensa sisään ja silitti peukaloilla omien hanskojensa peittämiä sormia.
"Shhh, hengitä. Ihan rauhassa. Ja mennään kahville toiste, voit tarjota silloin. Ei maailma tähän lopu. Hengitä."

Andromedan katse hakeutui myös heidän käsiinsä ja Wesleyn hanskoihin, jotka edelleen lämmittivät hänen sormiaan.
Hengitä, ihan rauhassa. Sitähän hänelle aina hoettiin, silloin kun tunnereaktio yltyi aivan naurettavuuksiin saakka.
He voisivat mennä kahville toisen kerran. Ajatus samaan aikaan itketti lisää ja lohdutti. Ehkä Wesley vain sanoi niin, eikä enää vastaisi viesteihin? Vaikka hän lähettäisi hölmöjä kuvia koirastaan?
"Ni-niin..."

Wesley ei noussut tai päästänyt irti. Noin. Ehkä se alkoi helpottaa.
"Niin. Ei maailma tähän kaadu. Ei sitä tarvitse itkeä tai hävetä. En tuomitse."

Andromedaa hävetti silti. Joka ikinen kerta, kun hän ryntäili julkisella paikalla tai käpertyi pelokkaaksi siilipalloksi lähimpään nurkkaan. Ehkä hänen tosiaan pitäisi palata sinne psykologille. Saada päänsä järjestykseen, niin ettei romahtelisi enää kesken koiralenkkien.
"I-inhottavaa", hän totesi ja kurtisti itkuisia kasvojaan. Todella kaunista. Kun posket alkoivat hohtaa punaisina.

Wesley pudisteli kevyesti päätään.
"Olit kaunis kun hymyilit." Ainahan kuului lohduttaa? Niinhän?

Kaunis?
Nyt punastuminen ei johtunut enää pelkästään itkusta. Andromeda tunsi hengityksensä muuttuvan taas nopeammaksi. Hän painoi päätään alemmas, niin että hiukset valahtivat kasvojen peitoksi, edes osittain, ihan sama, vaikka ne menisivät kyynelistä märiksi. Kurkusta karkasi pain pieni vingahdus, joka sai Vegan taas tökkimään häntä kuonollaan.

Jatkuu täällä.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Step out of the shadows, there's no need to be ashamed   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Step out of the shadows, there's no need to be ashamed
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: