PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] A dream is a wish your heart makes

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [Y] A dream is a wish your heart makes   Ti Marras 07, 2017 6:42 pm

Yksinpelejä Sabrielin elämästä Lontoossa.

Perjantai 10. marraskuuta 2017 - Lontoo

"Hei, miten täällä voidaan?"
Ystävällisesti hymyilevä lääkäri astui käytävältä huoneeseen, kädessään potilaskansio ja muistivihkonsa. Korkokengät lattiaa vasten kopisten Sabriel asteli pienen potilaan sängyn luo, hymyillen sängyssä makaavalle tytölle rohkaisevasti. Hän vilkaisi tarjotinta, jolla oli epäilemättä ollut kymmenvuotiaan tyttölapsen lounas. Sabriel nosti tarjotintelineen tottuneesti pois, seuraillen sivusilmällä vieressä piippaavia laitteita. Mykkä tyttö ei vastaillut kuin päätään pudistelemalla tai nyökkäämällä, mutta se ei ollut ennenkään Sabrielia estänyt puhumasta potilailleen. Nyt hän tiesi sentään Murtlen olevan oikeasti mykkä, eikä vain ujo tyttö. Hymy riitti vastaukseksi Sabrielille tuon voinnista.
"Kaikki on hyvin? Juttelin vanhempiesi kanssa ja tulin kertomaan, että pääset kotiin parin päivän päästä. Kyllä, kaksi yötä ja sitten pääset aamulla kotiin. Oletko innoissasi?"
Sabrielia ei haitannut tulla itse kertomaan tällaista. Murtle oli ollut naisen potilaana pitkään. Ensin hän oli seurannut tytön hoitoa harjoittelijana ja nyt erikoistuvana lääkärinä. Pelkkä tytön hymy innostunut hymy ja nyökkyttely riitti naiselle vastaukseksi, saaden hymyn syttymään lääkärin kasvoilla vieläkin aurinkoisemmaksi. Tämän takia hän jaksoi tätä työtä silloinkin, kun joutui miettimään työhuoneessaan, miten kertoisi vanhemmille noiden lapsen verikokeista paljastuneista huonoista uutisista.
"Käyn juttelemassa vielä vanhempiesi kanssa. He olivat menossa syömään ja varmasti palaavat kohta tänne. Äidilläsi oli mukana värityskirjoja, olit kuulemma pyytänyt. Lupathan värittää minulle jonkun kuvan?"
Päivän viimeinen työ oli ollut kertoa hyvät uutiset, joten hän saattoi ottaa ylimääräisen hetken Murtlen kanssa keskustellen. Vaikka keskustelu oli kovin yksipuolista, hän viihtyi silti vartin verran sairaalavuoteen reunalla istuen, ennen kuin lähti kohti työhuonettaan. Potilaskansio laatikostoon ja syvä hengenveto. Hän ehtisi täältä nopeasti myöhäiselle lounaalle, ennen kuin pitäisi kiitää tallille. Siellä oli tänään terapiaratsastusryhmä, jonka avustajaksi hän oli lupautunut. Joku olisi varmasti kyseenalaistanut naisen halun auttaa vielä vapaa-ajallaankin, kun otti huomioon hänen työnsä raadollisuuden.
Silti vain yksi vilkaisu työhuoneen seinällä olevaan isoon ilmoitustauluun riitti muistuttamaan miksi hän teki tätä työtä. Taululla oli siististi nastoilla kiinni lapsien tekemiä piirroksia. Jokaisessa oli nimi ja ikä, muistuttaen naista siitä miten paljon hänen työnsä auttoi. Se oli henkisesti raskasta, kuormitti naista (ja lihotti terapeutin lompakkoa joskus todella paljon), mutta silti hän ei olisi vaihtanut päivääkään pois.

Koputus ovella sai katseen kohoamaan.
"Sisään vain. Ah, Ewan. Kerro nopeasti, olen lähdössä."
Isoveli harvoin tuli hänen työhuoneelleen, sillä mies oli itse aivan toisella puolella suurta sairaalaa, jonka johtokunnassa heidän isänsä istui ties monettako vuotta.
"Muistathan ensi perjantaina sen varainkeruun?"
"Muistan, en ole unohtanut sitä."
"Onko sinulla seuralaista? Nehän ovat tanssiaiset."
Se sai siskon huokaisemaan syvään. Hän tiesi mihin tämä oli menossa. Isoveli oli vanhempien käskyläisenä tulossa ehdottamaan hänelle jotakuta lääketieteellisen maailman ihmemiestä, jolla oli rahaa, loistava asema ja ehkä vielä aatelinen arvonimi kaiken kaupaksi.
"Ei, ei ole. Tulen yksin. Oliko muuta?"
Tätä elämä oli ollut siitä asti kun hän oli eronnut entisestä aviomiehestään. Milloinhan tämä loppuisi? Ehkä sitten kun vanhemmat olisivat liian vanhoja muistamaan oman nimensä tai ehkä Ewan jatkaisi sitä sitten jo vanhasta tottumuksesta.
"Olisi eräs tuttavani joka va—"
"Varmasti olisi. Ewan-rakas, olet kultainen isoveli kun huolehdit, mutta kaipaan edelleen aikaa itselleni. Ja löysin viimeksikin miehen aivan itse, en kaipaa apua. Kiitos kuitenkin, olet kultainen kysyessäsi."
Moni muu olisi voinut sanoa rumemmin, mutta Sabriel ei ollut sellainen. Hän hymyili pehmeästi, pakaten vaaleanruskeaan kangassalkkuun kansioita joita katsoisi illalla, avaimet ja vielä puhelin. Hän riisui valkoisen takin hennon vaaleanpunaisen paidan ja samansävyisen kynähameen päältä, ripustaen sen naulakkoon työpöytänsä takana.
"Sabriel, oletko varma? Ihmiset puhuvat, kun tulet aina paikalle yksin."
"Ewan, minua ei haittaa. Antaa heidän puhua. Lupaan, että kun minulla on joku jonka haluan ottaa seuralaisekseni, otan hänet mukaan."
"Hmmh. Oma on asiasi. Kuudelta, muista."
"Minä muistan. Eikös sinulla olisi osaston kokous näihin aikoihin?"
Sabriel vilkaisi hentoon ranteeseen vedettyä rannekelloa ja sitten veljeään. Tuon ryhti suoristautui hieman ja isoveli katosi samantien oviaukosta.
"Hyvää viikonloppua!"
Pehmeä ääni huikkasi veljen perään. Tämä viikonloppu oli suorastaan poikkeuksellinen: hän saisi varata tämän vain itselleen ja Backfirelle. Kaksi päivää viikonlopusta, jotka hän saisi käyttää rapsutellen ihanaa täysiveristään ja käpertyä posket maastoretken jäljiltä punoittaen sohvan nurkkaan villapaitaan kääriytyneenä. Siihen ajatukseen uponneena Sabriel veti ylleen luonnonvalkoisen villakangastakkinsa, ottaen kulkulätkän sormiinsa.
Täydellistä.

Kauniin valkoinen Rolls Royce kiilteli puhtauttaan sairaalan parkkipaikalla, vastaten valoja vilkauttamalla avaimen signaaliin kun Sabriel avasi ovet. Hän istui alas, asetti bluetooth-kuulokkeen korvalleen ja käynnisti auton.
”Hei äiti. Niin, kävi Ewan toimistossani tänään. Ei, en halua seuralaista sinne. Pärjään kyllä ilman, ehkä löydän tanssipartnerin sieltä. Olen menossa tallille. En voi, lupasin että avustan tänään terapiaratsastuksen kanssa.”
Pysähtyessään liikennevaloihin hän huokaisi syvään, kopsauttaen hellästi otsansa uudenkarhean ökyautonsa rattiin.
”Voin tulla sunnuntaina teelle. Aamupäivällä, menen tallille iltapäivästä. Ei, sovin maastoretkestä jo etukäteen, en voi perua sitä. Backfiren pitää päästä ulkoilemaan, on ollut kiireitä ja se on saanut paljon vapaita. Kyllä, on minulla tarpeeksi vapaa-aikaa ja en jää sunnuntaina lounaalle. Selvä. Minä muistan sen värikoodin, kyllä. On, minulla on mekko. Toinen puhelu, Gabrielle soittaa. Niin, Morland. Kyllä, Alice ja John Morlandin poika. Hei hei, soitan sinulle huomenna siitä sunnuntaista.”
Todellisuudessa puhelun lomassa ei kuulunut koputuksen merkkiääntä, mutta kukapa ei joskus olisi huijannut vanhempiaan? Mitä nuo eivät tienneet, ei satuttanut noita.

Myöhäisen lounaan kautta kotiin vaihtamaan vaatteet ja tallille. Tuttu tuoksu kietoutui naisen hiuksiin sen kaksituntisen aikana kun hän auttoi autistista poikaa hoitamaan hevosen, talutti tuota ratsastuksen ajan. Pienen pojan into ja rentous eläimen lähellä sai sydämen lepattamaan. Saateltuaan onnesta hehkuvan pienen ihmisen vanhempiensa huomaan, hän kääntyi kannoillaan ja asteli oman kaviokkaansa karsinalle. Hän avasi liukuoven varovasti, saaden tervetulotoivotukseksi pehmeän hörähdyksen.
”Hei poika. Ei vielä ole porkkanoiden aika, senkin hölmö. Ensinn mennään töihin. Niin, maneesiin vain.”
Kullankeltainen karva tuntui silkkisenä käden alla, kun Sabriel juoksutti kättään englantilaisen täysiverisen kaulaa pitkin, antaen sen hamuta auko jätettyjä hiuksa ylähuulellaan. Elämä oli mukavaa ja hänellä oli kaikki, mitä saattoi haluta. Siltä ainakin nyt tuntui.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1551
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] A dream is a wish your heart makes   Ti Joulu 26, 2017 11:44 pm

Sunnuntai 31. joulukuuta 2017 – London Bridge Hospital, pediatrinen päivystys

Sabriel oli ottanut vastaan päivystysvuoron aattopäivälle, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Hän hyvitteli sillä myös kollegalleen pitkää poissaoloaan.
”Suu auki – hienosti, tämä tuntuu vähän inhottavalta.”
Tottuneesti lääkäri pyöräytti vanupuikkoa lapsen nielussa, ottaen sitten tikun pois tuon suusta ja laittoi näytteenottopuikon pussiinsa, kirjoittaen siihen mihin se oli menossa.
”Hienosti meni, olet oikein reipas poika Percy. Saisinko vielä katsoa korvat?”
Tuolilla istuva poika nyökkäsi reippaasti ja tuon äiti hymyili vieressä. Valkoisen takin alla vaaleanvihreään kotelomekkoon pukeutunut Sabriel rullasi tuolilla lähemmäs, korot laattalattiaan kopsahtaen.
”Onko sinulta usein katsottu korvia?”
”On. Viimeksi viime viikolla!”
Sabriel kohotti kulmiaan ja vilkaisi äitiä, joka pehmeästi korjasi siitä olevan noin kuukausi, kun poika oli viimeksi itkenyt yöllä korvakipua molemmissa korvissa. Sabriel nousi seisomaan ja veti löysältä nutturalta karanneita hiuksia korvansa taakse, ottaen purkin jossa oli erilaisia tarroja.
”Saat valita täältä yhden, koska olit oikein reipas ja urhea poika. Määrään sinulle lääkettä joka helpottaa oloasi, lupaathan ottaa sen yhtä reippaasti kuin olit täällä?”
Vastaukseksi saatu huolimaton nyökkäys sai naisen hymyilemään, kun poika valikoi omakseen formula-auton muotoisen tarran, näyttäen onnelliselta. Sabriel kääntyi pojan äidin puoleen, kertoen konsultoivansa Percyn omaa lääkäriä siitä, pitäisikö pojan korvatulehdus kierteelle ratkaisua korvien putkittamisesta. Tuo palaisi sitten asiaan, viimeistään ensi viikon lopulla.
Hän hyvästeli tarrasta onnellisen pojan kädenheilautuksella vastaanottohuoneen oviaukossa ja asteli sitten näytteiden ja papereiden kanssa lastenosaston päivystyksen info-tiskille.

”Miten sinulla meni joulu, Trixie? Emme ole nähneet sen jälkeen.”
Sabrielista oli mukava jutustella vastaanotossa olevan hoitajan kanssa kun täytti papereita ja näytteiden lähetteitä.
”Hyvin. Entä sinulla Sabriel? Onhan kaikki hyvin, otit yllättävää vapaata...”
”Minulla on kaikki loistavasti. Minun piti olla pohjoisessa hyvän ystäväni tukena, hän koki jotain kamalaa ja tarvitsi ystävää. Mutta minä voin loistavasti, minä lupaan sen.”
Sabriel päätti lauseensa vakuuttavaan hymyyn, ojentaen kaiken Trixieksi kutsumalleen hoitajalle tiskin toiselle puolelle.
”Oliko vielä joku?”
”Ei, nyt ei ole ketään jonossa. Voit levätä hetken.”
”Tai jutella sinun kanssasi täs-”
Liukuovet aukesivat hieman kolisten, saaden naisten katseet kääntymään. Lastenklinikan päivystykseen asteli humalaiselta näyttävä mies, jolla oli mustelma kasvoissa. Se sai Sabrielin ottamaan pari varovaista askelta lähemmäs. Mies näytti eksyneeltä.
”Hei, herra, voinko auttaa? Normaali päivystys on toisen kadun puolella, mutta voin opastaa teidät sinne myös sisäkautta.”
Hän puhui rauhallisella äänellä, astellen hieman lähemmäs. Mies seisoi keskellä aulaa, huojuen kevyesti. Ylemmissä kerroksissa pari kollegaa katsoivat lasiseinien läpi alakertaan, kaksi astui juuri hissistä ulos päivystyksen puolelle. Ilmeisesti menossa tauolle.

”Teidän takia hän kuoli. Te lupasitte.”
Sydän pysähtyi. Kuka oli kuollut? Sabriel ei muistanut että joku osastoilla ollut pieni potilas olisi menehtynyt eikä kukaan ollut maininnut mitään. Miehen syytös kirpaisi silti Sabrielin sisintä.
”Sinä lupasit että hän paranisi. Minun pieni tyttöni, että hän tulisi kuntoon. Ja seuraavana aamuna sinä narttu ilmoitit hänen kuolleen!”
Oivallus iskeytyi tajuntaan. Miehen autokolarissa ollut tytär oli kuollut Sabrielin leikkauspöydälle kuukausi sitten.
”Herra Morrison, olen syvästi pahoillani, tein kaikkeni tyttärenne eteen. Ja te myös, se ei-”
Sabrielin lause katkesi kun mies veti pistoolin taskustaan. Askeleet pysähtyivät ja koko vastaanottoaula tuntui pysähtyneen. Kaksi aulaan tullutta kollegaa koettivat rauhoittaa tilannetta, Trixien painaessa hälytysnappia tiskin alla kun näki pistoolin.

Sabriel tiesi että se laukauksen ääni tulisi hänen uniinsa.
Osuiko se?
Kyljellä tuntui jotakin lämmintä. Sabriel laski shokista katse tyhjänä käden kyljelleen. Luoti oli tehnyt reiän mekkoon ja hipaissut naisen kylkeä.
Luojalle kiitos miehen vahvasta humalasta ja sen tuomasta huonosta tähtäyksestä. Vartijoiden tullessa mies ampui uudelleen. Se laukaus sai Sabrielin painumaan polvilleen. Siniset silmät tuijottivat reittä, joka värjäsi ihoa peittävän mekon punaiseksi aivan liian nopeasti.
”Neiti Sabel!”
Miehen ääni tunkeutui Sabrielin tajuntaan utuisena äänenä jostain kaukaisuudesta. Hyvä luoja, häntä oli ammuttu. Työpaikallaan, koska hän ei ollut voinut pelastaa tyttöä jonka elämä oli ollut hiuskarvan varassa.
Hän ei ollut kyennyt epäinhimilliseen ihmeeseen.

Se ei sattunut, mutta pahinta oli kun hän tunsi veren valuvan jalalleen, imeytyvän mekon kankaaseen. Kaikki tuntui kovin kylmältä. Siinä oli valtavasti verta. Pehmein, varmoin ottein kollega painoi naisen makaamaan lattialle, auttaakseen naista paremmin.
Ikusiuudelta tuntuvan ajan jälkeen hän vajosi uneen, hengitettyään katkonaisesti kasvoilleen painetusta maskista.
Ehkä kuolema tuntui siltä.
Hetkinen, täällä piippasi. Hän ei ollut kuollut.
Sabriel avasi silmänsä hämärässä huoneessa, nousten istumaan. Kipua ei tuntunut, mutta kurotus tippapussin puoleen kertoi miksi ei. Lääke riittäisi helpottamaan norsunkin tuskia. Hän oli kiitollinen kollegalleen siitä. Hän painoi hoitajan kutsunappia, hymyillen huoneeseen tulevalle nuorelle miehelle.
”Hei. Saisinko vettä ja puhelimeni?”
Nukutuksesta edelleen tokkurainen ääni oli käheä ja puhe sammalsi kevyesti, mutta ainakin hän muisti mitä oli tapahtunut. Ja näki sen heti jos sulki silmänsä.
”Kiitos. Minä saan juotua siitä itse kyllä. En tarvitse muuta.”
Sabriel yritti hymyillä kiitokseksi, mutta se oli vaikeaa. Sormet vapisten hän haki oikean numeron Samsungin kalliin älypuhelimen luettelosta. Sen näytössä oli kuivuneita veripisaroita.
”H-hei, August. Minä tässä. Anteeksi, kello on paljon, tiedän. Nukuitko? Anteeksi, en halunnut herättää. Minä... Joku mies tuli päivystykseen. Aseen kanssa. Ei, olen kunnossa, minä vain... Reiteen. Kultapieni, kaikki on hyvin. Halusin vain ilmoittaa, ettet kuule muualta, tiedän että haluaisit kuulla. En minä... Nähdään.”
Hänellä ei ollut voimia väitellä ystävänsä kanssa. Ei nyt.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] A dream is a wish your heart makes
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: