PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] It's the feeling of being alive!

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: [Y] It's the feeling of being alive!   To Loka 05, 2017 7:48 am

Yksinpelejä Lilyan Eli Callagherin elämästä syksystä 2017 eteenpäin.

Moni peleistä liittyy tämän ketjun tapahtumiin.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [Y] It's the feeling of being alive!   To Loka 05, 2017 7:53 am

Eli unohti takkinsa lähtiessään tupaantulijaisista ja vilustutti itsensä saatettuaan Aidan kotiin. The man flu is real.

Keskiviikko 3.lokakuuta 2017, aamupäivä, Lontoo

”Bast?”
Ääni kulki surkeana raakuntana. Kuin variksenpoikanen, joka vasta opetteli hallitsemaan kurkunpäätään.
Tummahiuksinen mies kohotti katseensa aivohalvausten jäkihoitoa käsittelevästä kirjasta ja tönäisi mustasankaisia laseja paremmin nenänvarrelleen. Sohvan vilttikasan alta saattoi juuri ja juuri erottaa kaistaleen vaaleanruskeita hiuksia.
”Ethän syötä minua koirille?”
”… Mitä?”
Bast kurtisti kulmiaan, sujautti talvista Moskovaa esittävän postikortin merkiksi ja sulki tenttikirjansa. Samalla vuosikurssilla opiskelevat olivat alkaneet kysellä, oliko hänellä joku nainen. Tai ehkä lapsi, ei kai? Joka vaati jatkuvasti hänen huomiotaan.
Hänellä oli Eli.
”Jos minä kuolen. Ethän syötä minua koirille?”
Bast huokaisi syvään. Eli ei kestänyt kuumetta erityisen hyvin, sekava soperrus alkoi heti, kun mittari nousi yli kolmenkymmenenkahdeksan.
”Eli. Sinulla on flunssa. Vakuutan, ettet ole kuolemassa yhtään mihinkään. Usko pois, minä opiskelen alaa. Sitä paitsi, syy on täysin omasi. Millainen idiootti juoksee pitkin katuja, keskellä yötä, sateessa ja ilman takkia? Ihan oma vika, jos nyt tuntuu kurjalta.”
Eli vaikeni, ja Bast ehti luulla hänen nukahtaneen. Hän avasi uudelleen kirjan kesken jääneen aukeaman kohdalta.
”Minä haluaisin, että haudalleni istutettaisiin puu.”
Bast ei ollut ehtinyt lukea ensimmäistäkään lausetta loppuun. Hän kohotti katseensa ja kurtisti kulmiaan, otti silmälasit hetkeksi kokonaan pois.
”Et sinä ole kuolemassa.”
”Saako hautausmaalle istuttaa puita? Koska minusta se olisi mukavaa. Olen aina pitänyt puista, ne näyttävät ystävällisiltä. Paitsi kuuset. Älkää istuttako kuusta, jooko?”
”Eli...”
”Bast? Luuletko, että Kummitus rakasti Christineä oikeasti?”
”Mitä?”
Elin ajatuksenjuoksu kulki muutenkin omia ratojaan suurimman osan ajasta, ja kuume tuntui naksauttaneen ne lopullisesti raiteiltaan. Flunssasta se johtui, Bast vakuutti itselleen. Silti raskas tunne alkoi tehdä pesää kylkiluiden alle.
”Rakastiko? Vai oliko hän vain mielipuoli. Mistä sen eron tietää? Että onko tarinassa sankari vai mielipuoli.”
”En minä tiedä. Ehkä sinun pitäisi kysyä Kingiltä? Hän lienee tässä enemmän asiantuntija. Soitti muuten takistasi. Sanoin, että käyt hakemassa sen, kunhan olet taas tolpillasi.”
”Hän näytti niin onnelliselta.”
”King? Varmasti, tupaantulijaiset ovat ihannetapauksessa iloinen tilaisuus. Olisi muuten parempi, jos säästäisit ääntäsi. Kuulostat kamalalta.”
”Aida.”
Bast tunsi kulmiensa kurtistuvan uudelleen. Senkö takia Eli oli ryöminyt kotiin vasta auringonnousun jälkeen, hampaat kylmästä kalisten ja hartiat synkästi kyyryssä.
Olihan Bast jo aavistanut.
”Tupaantulijaisissa? Kuten sanoin, iloisuus yleensä kuuluu tupaantulijaispakettiin.”
”Simonin kanssa. Aida on onnellinen Simonin kanssa. Heillä on koira.”
Bast ei ollut varma, kuinka olisi vastannut. Hänen ei tarvinnut, Eli jatkoi itse, flunssan karhentamalla äänellä, joka oli tuskin kuiskausta kuuluvampi.
”Simon ei varmasti unohtaisi takkiaan. Eikä tanssisi pitkin sateisia katuja, vaan toisi Aidalle sateenvarjon. Koiran kanssa.”
”Eli...”
Viltit liikahtivat, kun Eli vaihtoi asentoa, veti jalkoja vartaloaan vasten. Hetken heidän välillään vallitsi hiljaisuus, liikenteen melu erottui selvästi. Jossain itki lapsi.
”Bast?”
”Niin?”
”Kurkkuun sattuu.”
Bast huokaisi, laski kirjansa sohvapöydälle ja nousi seisomaan. Hän työnsi lasit takaisin nenälleen ja vilkaisi peittomyttyä.
”Laitan sinulle lisää teetä. Ihan oma vikasi, El.”
Siinä vaiheessa, kun Bast palasi takaisin, Eli oli jo sikeässä unessa, vain hiukset erottuivat peittojen alta.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] It's the feeling of being alive!
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: