PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Remember a year in the life of friends

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: [P] Remember a year in the life of friends   Ti Loka 03, 2017 7:42 pm

David ja Caitlin Kingin tupaantulijaiset. Paikalla myös Aida Fitzgerald, Evie O'Neill sekä Eli Callagher. Pelaajat: Kirke, Silkki, Lilya

Sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Caitlin oli kolhinut itseään enemmän kuin aikoihin viime päivien mittaan, kun oli kiirehtinyt huoneesta toiseen järjestelemässä tavaroita, siivoamassa ja järjestelemässä samoja tavaroita uudestaan, kun niiden paikka ei miellyttänytkään silmää. Hän kolhi säärensä kymmeniä kertoja portaisiin ravatessaan kolmikerroksisen rivitaloasunnon kerroksesta toiseen, löi päänsä kahdesti keittiön valkoisiin yläkaapiston oviin unohtaessaan niitä repsottamaan enemmän tai vähemmän auki, ja potki imuroidessaan varpaansa tunnottomiksi pöydänjalkoihin, tasojen kulmiin ja huoneita erottaviin mataliin kynnyksiin. Vaan kun hän sunnuntai-iltapäivänä katsoi ympärilleen uudessa kodissa, jonka he olivat Davidin kanssa muuttaneet asunnosta kodiksi, oli jokainen mustelma sen arvoinen.
Kuudeksi kutsutut vieraat saapuivat julkisen junaliikenteen oikkujen mukaan joko vartin ajoissa tai vasta kellon jo tikitettyä kuudesta yli, mutta se tuskin haittasi ketään. Pöydälle jo valmiiksi katetut, kaupasta hankitut tarjoiltavat saivat lisää väriä Albertin saapumisen myötä, sillä aina yhtä nauravainen mies pelmahti paikalle kantaen mukanaan useampaa muovipurnukkaa, josta löytyi kaikenlaista kotitekoista naposteltavaa. Caitlin huitaisi nauraen miehen käsivartta, ennenkö suunnisti yhdessä Albertin kanssa laittamaan ruokia esille. Kummasti Davidin bestmaninakin toiminut mies ei luottanut tarjoiltavia Caitlinin kantoon.
Kun lisätarjoiltavatkin olivat kauniisti esillä, saattoi Caitlin palata halaamaan kaikkia sillä aikaa saapuneita ystäviä ja vieraita, esittäytyen niille muutamalle, joita ei entuudestaan tuntenut. Tai kuten Fionan tapauksessa, tunsi mutta unohti jatkuvasti naisen nimen. Mikä häpeä! Onneksi Fiona ei kantanut kaunaa halatessaan juhlien kömpelöä emäntää, ja Caitlin vannoi, ettei enää toistaisi tätä virhettä. Seuraavalla kerralla hän yllättäisi kaikki muistamalla Fionan nimen ennenkö nainen oma-aloitteisesti esittäytyisi.

Tupaantulijaiset - siis leikkimielinen illanvietto ystävien kesken - ei saanut isännässä aikaan samanlaista tarmonpuuskaa kuin Caitlinissa. Naisen vimmaisa hyörinä kuitenkin täytti Davidin hellyydellä, eikä mies voinut vastustaa halua pysäyttää vaimonsa portaissa vastaantullessa painaakseen kolhitulle otsalle suudelman, ennen kuin vapautti Caitlinin jatkamaan tehtävälistaansa.
Mies tuuppasi pohjaratkaisultaan avatun, valoisan alakerran ovet auki terassille, jossa kesäinen lämpö vielä viipyi. Talon takana olevalta niityltä leijaili sisään makea, syksyisen heinän tuoksu. David pudotti muutamia, paksuja tyynyjä olohuoneen upottavalle, vaalealle villamatolle ja istahti sitten mustan, hiipuvassa päivänvalossa kiiltelevän flyygelin penkille tarkastamaan soittimen virityksen. Alakerran tasoille oli kerääntynyt laumoittain kynttilöitä, jotka poistivat laskeutuvalta pimeydeltä terän.
Vieraiden saapuessa tummiin farkkuihin, beigeen, kevyeen pikkutakkiin ja valkoiseen kauluspaitaan pukeutunut mies liittyi vaimonsa seuraan ja tervehti ystäviään lämpimin, karhumaisin halauksin ja poskisuudelmin. Hän seuraisi Caitlinia minne tahansa, mutta ei voinut kieltää, etteikö olisi sietämättömän onnellinen asuessaan jälleen lähietäisyydellä ystävistään. Mies kiersi käsivartensa naisen vyötärölle esitellessään tämän vieraammille ystävilleen.
Urheilullinen Luke, joka oli aloittanut syyskuussa Raoulina, hymyltään ujo Nolan, joka oli osa Les Miserablesin kapinallisjoukkoja, hollantilaissyntyinen, valtavan suuresti hymyilevä Maaike, joka esiintyi Laurenina Kinky Bootsissa, pyöreähkö, ilosilmäinen Perry, luontainen Elder Cunningham Book of Mormonista, ja juuriltaan karibialainen Jacqueline, Lion Kingin tuore Nala, saapuivat yhtenä rykelmänä lahjoineen. Heidän vanavedessään saapui Emily, jonka katseessa viipyvä suru sai Davidin vetämään nuoren ystävänsä hetkeksi halaukseen ja painamaan kevyen suukon pähkinänruskeisiin, pitkiin hiuksiin.
Eksoottisen, korpinmustat hiuksensa rohkeasti lyhyiksi leikanneen Thalian ilmestyminen naisystävänsä kanssa sai miehen sulkemaan molemmat tiukkaan rutistukseen. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan, että Broadwayllä parhaillaan kohuttava nainen oli tulossa.
Vieraat täyttivät talon elämällä ja vaikka se oli imaista Davidin mukaansa, hän haki katseellaan vaimonsa punaisia hiuksia.


Eli vannoi, että oli kerrankin lähtenyt liikkeelle ajoissa. Hän tiesi sen, koska oli pakottanut Bastin potkimaan itsensä kohti asemaa sellaisella varoitusajalla, että edes hän ei voisi myöhästyä junasta, vaikka päättäisikin poiketa yhtäkkiä kahvilan tai kaupan tai eläinmuseon kautta.
Hän oli ehtinyt junaan. Juuri ja juuri, syöksynyt sisään ovista vain hetkeä ennen, kuin vaunut olivat nytkähtäneet liikkeelle. Etsinyt paikkansa, istahtanut alas ja työntänyt kuulokkeet korviinsa katsellessaan, kuinka maisema ikkunoiden takana alkoi hämärtyä.
Nyt kello oli jo kymmentä minuuttia yli kuusi. Ja hän oli eksyksissä.
Eli kurtisti kulmiaan tuijottaessaan pyöreän istutuksen reunamille asetettua sinipohjaista laattaa ja miettiessään, kuinka paha rikos olisi loikkia nurmikon poikki nähdäkseen siihen kirjoitetun tekstin paremmin. Vasen käsi naputti tahtia reittä vasten, hieman kömpelösti pidellessään samalla Tescon muovikassia, oikea kaivautui lyhyen, maastonvihreän takin taskuun. Eli kalasti puhelimen esiin ja vilkaisi näyttöä.
Aidan heistä nappaama hölmö irvistelykuva tuijotti takaisin.
Eli valikoi Davidin numeron yhteystietojen joukosta, painoi vihreän luurin kuvaketta ja vei kännykän korvalleen samalla, kun pyörähti levottoman piruetin paikoillaan.

Caitlin oli autuaasti unohtanut, missä kukakin esiintyi nykyään, mutta muisti sentään suurimman osan nimeltä. Hän tervehti tulijoita ja nauroi, kun avoin, valoisa olohuone täyttyi elämästä, naurusta ja puheensorinasta. Huoneen nurkassa lepäävä musta, kiiltäväpintainen flyygeli oli saanut olla vielä rauhassa, kenties vain sen tähden, että kansi oli laskettuna koskettimien päälle, mutta hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö joku uskaltautuisi koittamaan soitinta piankin. Niin tuntui aina käyvän, kun joukko musiikin tai ainakin esiintymistaiteiden ammattilaisia kokoontui saman katon alle. Hän vaihtoi pikaisia kuulumisia kierrellessään vieraiden joukossa koettaen samalla hahmottaa, kuka oli jo saapunut ja kuka ei, ja siten arvioida, ketä he vielä odottelisivat.
”David, puhelimesi soi”, nainen huikkasi kuullessaan tutun melodian puheensorinan yli. Sääli vain, ettei hänellä ollut pienintäkään ajatusta, missä miehen puhelin oli. Tai edes hänen omansa. Ajatus sai naisen kiepahtamaan niin, että polvimittaisen mekon helma liehui ja hän päätyi kompuroimaan jalkoihinsa löytäen itsensä Luken käsivarsilta. Hupsista. Nauraen nainen suoristautui, pahoitteli miehelle kompurointiaan ja lähti metsästämään omaa puhelintaan, joka löytyi keittiön tasolta. Ehkä olisi hyvä vilkuilla sitä aina silloin tällöin, vaikka hän epäilikin, ettei häntä tavoiteltaisi puhelimitse kuin siinä tapauksessa, että David jättäisi vastaamatta.
”Mitä Amerikkaan kuuluu?” Hiuksensa kerrankin siistille nutturalle kerännyt Caitlin kysäisi Thalialta kun ajautui naisen rinnalle, ja hymyili leveästi kuunnellessaan kuulumisia suuren meren tuolta puolen.

David havahtui Caitlinin huomautukseen ja haravoi nyt elämää kuhisevaa olohuonetta katseellaan. Hänellä oli ollut puhelin kädessään… Aamulla. Miehen eksynyt katse sai Emilyn ojentamaan sohvatyynyjen väliin unohtuneen laitteen sen omistajalle ja David harppoi ulos pimenevään puutarhaan kuullakseen soittajan.
”Eli. Ihan siltä varalta, että olet eksyksissä”, mies sanoi hymyillen ja katsahti olkansa yli takaisin kynttilöin ja pehmein valaisimin valaistua olohuonetta, josta kantautui ulos eloisa naurunremakka. Teatteriväki oli ominut Caitlinin joukkoonsa täysin, sulkenut naisen keskelleen kuuntelemaan Thalian kuvausta Broadwaystä ja amerikkalaisten käsittämättömistä aivoituksista.
”Punatiilinen rivitalo, numero 7, Woodland’s Edge -nimisellä tiellä Crawleyn keskustasta etelään.”

Siinä vaiheessa kun David vastasi, Eli oli ehtinyt ponkaista itsensä tasapainottelemaan puisen penkin selkänojalle, kurkotellen kaulaansa kuin käärmeitä tähystävä mangusti.
"Punaiset tiilet, seitsemän, Woodland's Edge. Selvä!"
Hän hypähti kevyesti alas, hymyili aurinkoisesti muutaman askeleen päähän säpsähtäneelle vanhemmalle rouvashenkilölle, jonka pieni, paksu koira vinkui hengityksensä tahdissa. Tai ehkä se yritti haukkua?
"En ole varsinaisesti eksyksissä. Huolestuin vain. Täällä on palmuja, David. En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni palmut ovat aina huono merkki."
Eli loi viimeisen katseen kohti hänen silmiinsä täysin palmuilta näyttäviä puita ennen kuin lähti kiitämään kevein askelin kohti ilmansuuntaa, jonka hän melko vakaasti uskoi olevan etelä.
"Onko Caitlin vielä yhtenä kappaleena? Minulla ei mene enää kauaa, olen-"
Polkupyöränkellon raivoisa rimputus keskeytti hänet hetkeksi.
"-siellä aivan pian! Nähdään!"
Hän sulki puhelun ennen, kuin Davidillä oli edes mahdollisuutta vastata.

Caitlin nauroi muiden mukana kuunnellessaan eloisaa kertomusta aavan meren tuolta puolen, jossa kaikki oli tarinoiden mukaan suurta ja mahtavaa. Tosin tämän tarinan pohjalta lähinnä hilpeää. Hän pudisteli päätään yllättymättä lainkaan kulttuurieroista, jotka kävivät ilmi tarinasta - olihan hän kokenut ne itsekin asuessaan hetken Yhdysvalloissa.
”Mutta olkaa ihmeessä hyvät ja poimikaa evästä, ettei tarvitse nälkäisenä istuskella”, juhlien emäntä rohkaisi leveästi hymyillen, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kukaan ei tuntenut tarvetta valua vielä pöydän ääreen keräämään naposteltavia lautaselle. Ei sitten. Nainen huomasi tulevansa vedetyksi seuraavaan keskusteluun, kun Fiona tiedusteli millaista asuinaluetta tämä kaupunginosa oli, ja Caitlin toivoi vain lämpimästi, ettei hänen huomiotaan kaivattu juuri nyt muualla.

David palasi olohuoneen puolelle toivoen, että Eli löytäisi perille saman vuorokauden aikana ja yhtenä kappaleena. Nuorempi mies oli elohopeaa. Onneksi heidän asuinalueensa oli varsin lähiöitynyttä eikä hänen ystävänsä - toivottavasti - löytäisi itseään keskeltä väkivaltaista selkkausta tai liikenneonnettomuutta.
Mies ohitti Fionan ja hipaisi Caitlinin selkää hellästi matkallaan olohuoneen nurkkaan linnoittautunutta Albertia, jolla näytti olevan kunnianhimoinen suunnitelma tallentaa ainakin osa epäilemättä hyvin musikaalisesta illanvietosta. Ystävien puheista päätellen ohjelmanumeroita oli mietitty useita.
Caitlin näytti onnelliselta, nauraessaan hänen ystäviensä keskellä. Lämmin, lepattava valo sai naisen punaiset hiukset elämään eikä David voinut olla hymyilemättä meripihkaiset silmät siristyen tavoittaessaan hetkeksi vaimonsa katseen.
”Anteeksi, mitä sanoit?” hän kysyi kääntyen takaisin Albertin puoleen.
”Olette olleet naimisissa jo melkein vuoden”, Albert huomautti merkitsevästi. Alkuhuuman olisi kai pitänyt olla jo ohi.

Eli löysi perille.
Tosin vasta sen jälkeen, kun oli ensin tehnyt parhaansa neuvoakseen ryhmällisen saksalaisia turisteja siihen samaiseen puistoon, jossa hän oli hetkeä aiemmin kiertänyt ympyrää. Sen jälkeen hän oli riemastunut ikihyviksi poukattuaan risteyksestä suoraan Broadwayn nimeä kantavalle kadulle, joten hän oli pysähtynyt nappaamaan kuvan katukyltistä, todisteeksi. Hänen oli lähetettävä se Aidalle (look where i am) ennen kuin saattoi jatkaa matkaansa.
Kahta oletetusti väärää käännöstä myöhemmin mies kuitenkin saapui oletettavasti oikean oven taakse. Punaiset tiilet ja siististi leikatut pensasaidat olivat... idyllisiä.
Eli hyräili itsekseen Empire Strikes Backia kurkottaessaan soittamaan ovikelloa. Hän oli lähes pettynyt siitä, ettei se soittanut "God Save the Queenin" -melodiaa. Sellainen sävel olisi sopinut täydellisesti tällaisen lähiön tunnelmaan.

Caitlin kääntyi vilkaisemaan Davidia tuntiessaan miehen käden selällään ja hymyili säteilevästi miehelle. Hän nyökkäsi Fionalle koettaen saada kiinni katkenneesta ajatuksestaan, kun palasi kertomaan asuinalueesta, jolle he olivat päätyneet. Lontoon keskusta ei ollut viehättänyt häntä, sillä Remonaa ei saisi minnekään sen lähelle, joten tämä oli ollut täydellinen välimuoto. Riittävän lähellä, jotta Davidin työmatka ei kestänyt ikuisuuksia julkisilla, ja riittävän kaukana, jotta omalle autolle oli minkäänlaista käyttöä. Talleille kun harvoin kulki kattavia julkisia yhteyksiä.
”Anteeksi, Fiona”, Caitlin pahoitteli sydämellisesti ja kosketti keskustelukumppaninsa olkavartta, kun ovikellon soitto katkaisi keskustelun. Hän luovi tiensä eteiskäytävälle ja kompuroi maton taittuneeseen kulmaan niin, että päätyi suorittamaan tyylikkään ilmaloikan säilyttääkseen tasapainonsa. No, mitäpä pienistä, ainakaan hän ei ollut kaatunut kasvoilleen maahan tai törmännyt pää edellä ulko-oveen.
”Hei Eli, tule sisään, tule sisään”, nainen tervehti aukaisten oven nuorelle miehelle. Hänen teki mieli taputtaa itseään hartialle siitä hyvästä, että hän tunnisti miehen ja muisti vielä nimenkin. Se oli saavutus, jollaisesta tuli myöntää mitaleja. Hän levitti käsiään halaukseen opittuaan jo aikaa sitten siihen, miten halausintoista väkeä teatterin ammattilaiset olivat - liekö sitten pakon edessä opittua moinen, kun teatterin taustatiloissa ei koskaan ollut ylimääräisiä senttejä.
”Kuinka mukavaa että pääsit tulemaan”, punapää jatkoi oikaistessaan ohikulkeissaan jalallaan maton, johon oli jo kerran kompuroinut.

Ovikellon soitto oli houkutellut myös Davidin jaloilleen, ja mies suli lämpimään hymyyn nähdessään tulijan. Eli oli löytänyt ehjänä perille.
Myös David ojensi käsivarren karhumaista rutistusta varten ja viittasi sitten keittiön tasoille levitettyjä tarjoiltavia kohti.
”Ole kuin kotonasi”, hän tarjosi ja vilkaisi olkansa yli avoimen olohuoneen puolelle kerääntynyttä seuruetta. Muutama seisoskeli terassilla viipyvässä lämmössä, osa oli levittäytynyt kulmasohvalle ja myös upottavalle matolle levitetyt tyynyt olivat päätyneet käyttöön.
”Tunnet varmastikin jo kaikki täältä?” David varmisti ohjatessaan viimeisintä vierasta kohti illanvieton keskipistettä.

Elin kasvoille levisi ilahtunut hymy, kun ovi avautui ja sen takaa paljastui Davidin ihastuttava, punahiuksinen vaimo.
"Caitlin! Hei! Mukava nähdä!"
Hän harppasi mutkattomasti sisälle ja kietaisi kätensä naisen hartioiden ympärille halaukseen.
"Teillä on täällä oma Broadway, kuinka- David!"
Lauseen loppu ei koskaan selvinnyt, sillä Elin kiiruhtaessa tervehtimään illan isäntää se katosi jonnekin niiden tuhansien hukkuneiden ajatusten joukkoon.
"Mm, tunnen tunnen. Toin lahjuksia- Oh."
Hän vilkaisi lähes hölmistyneenä kättään, jonka sormet olivat vielä joitakin hetkiä aikaisemmin olleet tiukasti Tescon muovikassin kahvojen ympärille kietoutuneet. Nyt muovikassia ei näkynyt missään, eikä Elillä ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä, että hän olisi laskenut sen alas.
"Jaa. Anteeksi, luulen hukanneeni ne jonnekin. Jouduin saksalaisten piirittämäksi."

”Voi Eli”, Caitlin naurahti päätään pudistellen. Nuori mies tuntui olevan yksi kävelevä katastrofi, mutta jotenkin mies luovi tiensä päivittäin Lontoon ydinkeskustan halki, joten kenties hänen täytyi uskoa Eliin hieman enemmän kuin juuri nyt mies antoi moiselle aihetta. ”Hyvä kun et hukannut itseäsi jonnekin.” Mitä lahjuksista, kun mies itse oli sentään löytänyt heidän valoisaan kotiinsa. Caitlin oli kääntymässä ja seuraamassa muiden perässä olohuoneeseen, kun ovikello soi uudemman kerran. Hän kiepahti aukaisemaan oven antaen Davidin huolehtia siitä, että Eli pääsisi juhlavieraiden joukkoon ja todella tuntisi kaikki - hänestä ei olisi esittelijäksi, jos moiselle ilmenisi tarvetta. Punapää aukaisi oven hymyillen yllätyksekseen lyhyen naisen lisäksi pienelle pojalle ja tanakkarakenteiselle, silmälasipäiselle miehelle.
”Hei”, Evie tervehti pirteästi juhlien emäntää. ”Toivottavasti ei haittaa, että mieheni ja poikanikin tulivat. He lähtevät pian ajamaan pohjoiseen, mutta Elijah tahtoi tulla käymään.”
”Ei ollenkaan, peremmälle vain”, Caitlin toivotti iloisesti, halasi Evietä ja tarjosi leveän hymyn naisen rinnalla kulkevalle pienelle pojalle, joka katseli ympärilleen säihkyvän sinisin silmin. Paul näytti juuri niin ulkopuoliselta kuin millaiseksi tunsi olonsa seuratessaan vaimonsa perässä olohuoneen puolelle.
”Ah, David, juuri se mies jota etsinkin!” Evie naurahti silmät siristyen ja otti muutaman reippaamman askeleen saadakseen pitkän miehen kiinni. ”Ja Eli, kuinka ihana nähdä sinuakin”, nainen lisäsi kietoen kätensä vuorostaan Elin ympärille. Elijah oli kietonut toisen kätensä Evien jalan ympärille ja kurkisteli varoen tumman, vallattoman hiuspehkonsa alta molempia miehiä.
”Elijah, tässä on David ja Eli”, nainen hoiti esittelyt kumartuen pian viisivuotiaan poikansa tasolle. ”Eli on se ihana ystävä, joka lähettää aina sinulle leluja.” Elijahin ilme kirkastui hetkessä, kun lapsen pyöreille kasvoille kohosi säteilevä hymy.
”Kiitos”, poika sanoi kirkkaalla äänellä, joskaan ei uskaltautunut siirtymään äitinsä turvallisesta syleilystä kauemmas.
”Ja David on Hamiltonin tuleva tähti.” Se sai pienen pojan kohottamaan katseensa pitkään, harteikkaaseen mieheen ja hymyilemään ujosti. ”Elijah on kovin innostunut Hamiltonista tällä hetkellä. En ole kuullut muuta kuin räppäystä koko viikonlopun”, Evie naurahti. Elijah ei tuntunut saavan katsettaan irti Davidista. Paul seisoi taka-alalla vaihtaen painoa vaivaantuneena jalalta toiselle, mutta kurkotti sentään kättelemään molempia miehiä, joiden kanssa hänen vaimonsa tuli niin hyvin juttuun.

Tuttu ääni sai Davidin pyörähtämään ympäri ja kaappaamaan pienen naisen syleilyynsä. Hän tarttui Paulin käteen tuntien pohjatonta kiitollisuutta sitä kohtaan, miten hyvin Caitlin tuntui viihtyvän hänen ystäviensä kanssa. Ja miten hänen ystävänsä rakastivat hänen vaimoaan.
”Niinkö?” miehen huomio kohdistui esiteltyyn viisivuotiaaseen, ja hän nauroi hyrisevällä käheydellä kuvaukselleen. Sitten David kyykistyi lapsen tasolle ja ojensi kätensä virallista tervehdystä varten.
”Hei Elijah. Sinulla on erinomainen maku”, hän sanoi, suoristautui ja perääntyi sitten askeleen, jotta Eli pääsisi tutustumaan paremmin puolikaimaansa. David kiersi käsivartensa hellästi Caitlinin vyötärölle.
Hän toivoi, että Evie ja Paul olivat päässeet yli suhdetta kiristäneistä erimielisyyksistä. Ainakin pariskunta oli saapunut yhdessä, vaikka ilmeisesti mies ei ollut jäämässä kovin pitkäksi aikaa.

Myös Eli kiepahti ympäri sellaisella nopeudella, että heikommin kehonsa hallitsevalle äkkinäinen liike olisi voinut koitua kohtaloksi. Elin onnistui kuitenkin saada pyörähdys näyttämään siltä, kuin hän olisi harjoitellut tuntikausia yksin tätä liikettä varten.
"Evie! En tiennyt, että olet Lontoossa!" mies hihkaisi, ja jähmettyi sitten hetkeksi aloilleen, kun huomasi pienen ihmisen naisen vierellä.
Hänen kasvonsa sulivat leveään virneeseen, joka sai vihreät silmät siristymään. Eli oli miltei malttamaton, ennen kuin David viimein teki tilaa ja hän pääsi vuorostaan tervehtimään Evien pientä poikaa. Myös Eli kyykistyi ja ojensi kätensä kätelläkseen.
"Hei Elijah! Sinulla on kyllä mahtava nimi, tiesitkös?"
Hän suoristautui vaivattomasti ja kohdisti huomionsa seuraavaksi Evien mieheen. Lyhyen hetken näytti siltä, että hän olisi voinut ampaista halaamaan tätäkin kuin vanhaa ystävää, mutta lopulta Eli kuitenkin tyytyi vain ojentamaan kätensä reippaaseen kädenpuristukseen.
"Hienoa tavata viimein!"

Ei, Paul ei ollut jäämässä, ja jos mies olisi saanut päättää, ei hän olisi tehnyt muuta kuin pudottanut vaimonsa rivitalon eteen. Mahdollisuutta moiseen ei kuitenkaan ollut suotu, kun Elijah oli viattomasti kysynyt takapenkiltä, kenen juhliin äiti oli oikein menossa. Evien yksinkertainen selitys oli saanut pojan innostumaan siinä hetkessä, kun Hamilton oli mainittu, eikä Paul ollut voinut kieltää säihkyväsilmäiseltä pojaltaan mahdollisuutta tavata näyttelijää, joka nousisi parin kuukauden päästä hittimusikaalin lavalle.
”Kiitos”, Elijah kiitti ujosti ja piilotti kasvonsa vasten äitinsä hartiaa, mikä sai Evien naurahtamaan ja pörröttämään ruskeita hiuksia. Pojan vieraskoreus nosti päätään aina mitä kummallisimpina hetkinä. Välillä lapsi oli rohkeuden perikuva sännätessään tervehtimään koiranulkoiluttajia, ja välillä taas hukkasi puhekykynsä täysin, kun oli pojan vuoro esittäytyä päiväkodissa. Caitlin nojasi päänsä vasten Davidin hartiaa katsellessaan onnellisena miehen - ja nykyään myös hänen - paikalle kokoontuneita ystäviä.
”Syytän sinua, kun Elijahia ei enää huvita laulaa yhdessä, vaan hän tahtoisi pelkästään räpätä”, Evie uhkaili suoristautuessaan Elijahin rinnalla. Hän kosketti kannustavasti pojan yläselkää yrittäen rohkaista lasta tarttumaan Elin ojennettuun käteen.
”Joo”, lapsi mutisi katse lattiaan painuen, mutta ainakin poika tarttui Elin käteen. ”Niin sinullakin. Melkein sama kuin minulla!”
”En voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, kun he sattuivat kerrankin olemaan Lontoossa sopivaan aikaan”, Evie naurahti kietoen toisen kätensä Paulin käsivarren ympärille. Elijah peruutti seisomaan vasten äitinsä jalkoja kuin varmistaakseen, ettei vain jäisi yksin ihmisten keskelle.
”Tulimme viettämään viikonloppua tänne”, Paul vahvisti vilkuillen ympärilleen olohuoneessa. ”Teillä on kaunis koti”, hän lisäsi suunnaten sanansa juhlia isännöivälle avioparille. Caitlin heilautti kättään vähätellen moisille kehuille, mutta hymyili yhtä kaikki. Evie antoi katseensa kiertää muissa vieraissa, väläytellen leveää hymyä aina, kun sattui saamaan katsekontaktin jonkun tuttavan kanssa.
”Oletko sinä ihan oikeasti Hamiltonissa?” Elijah uskaltautui kysymään vilkaisten Davidia uudestaan. ”Ettei äiti vain juksannut?” Evie nauroi soinnikkaasti ja painoi poskensa vasten Paulin hartiaa. Ei hän koskaan juksannut poikaansa, ei varmasti!

”Olette luonnollisesti enemmän kuin tervetulleita”, illan isäntä vakuutti. David painoi suukon Caitlinin hiuksiin ja painoi naisen tiukemmin kylkeään vasten tuntien olonsa melkein sietämättömän onnelliseksi.
Elijahin kysymys palautti miehen huomion takaisin poikaan, ja David hymyili lämpimästi.
”Kyllä”, hän vastasi ja vilkaisi Evietä meripihkaiset silmät tuikahtaen, ”mutta minä olen Kuningas George enkä valitettavasti osaa räpätä.” Ei ainakaan hyvin - luojan kiitos, hänen osansa ei rakentunut sen varaan.
”Ehkä sinun pitäisi opettaa minua?” mies kysyi hieraisten leukaansa mietteliäästi.

Nyt oli Elin vuoro perääntyä parilla kevyellä askeleella.
"David puhuu totta, voin todistaa", hän huomautti hymähtäen ja vilkaisi levottomana ympärilleen, yhtäkkiä hämmästyttävän tietoisena siitä, että oli tullut paikalle itsekseen.
"Oli mahtava tutustua, Elijah", hän huikkasi vielä pojalle ja heilautti tälle kättään, ennen kuin kiepautti itsensä ympäri - jälleen hämmästyttävällä dramaattisuudella, joka tuntui virtaavan hänen suonissaan veren sijasta - ja suuntasi tervehtimään loppua vieraskatraasta.
Muutaman askeleen jälkeen kumma synkkyys oli jo kaikonnut ja hän kappasi seuraavan pahaa-aavistamattoman ystävänsä halaukseen.
Ei hän ollut yksinäinen. Ystäviä oli vaikka kuinka.

”Kiitos”, Paul kiitti aavistuksen kankeasti, mutta ainakin Evien hymy kertoi naisen olevan onnellinen kutsusta.
”Oli mahtava tutustua, Eli”, aavistuksen rohkaistunut poika toisti takaisin kuin papukaija, mutta hymyili sentään Elille, ennenkö suuntasi huomionsa vanhempiensa kautta Davidiin. Pojan oli vaikea kuvitella hymyilevää miestä Hamiltoniin, mutta niinhän äitikin oli vihreä töissään. Teattereissa tapahtui taianomaisia asioita
”Kuningas George on hauska”, Elijah nyökkäsi. Hän vilkaisi äitiään, joka naurahti hieraisten niskaansa vino hymy huulillaan.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Remember a year in the life of friends   Ti Loka 03, 2017 7:45 pm

”Meillähän ei luonnollisesti harrasteta laittomia nauhoituksia, mutta jos Elijah olisi koskaan nähnyt pätkiä Hamiltonista, hän pitäisi Kuningas Georgesta kovasti, etkö vain?” Pieni poika nyökkäsi leveä hymy huulillaan äitinsä sanoille. Lapsi pohti hetken Davidin sanoja, ennenkö selvitti kurkkuaan. Evie naurahti.
”Kerjäsit tätä itse, David”, hän huomautti miehelle, puristi rohkaisevasti poikansa hartiaa ja puri huultaan, ettei nauraisi, kun pieni poika aukaisi suunsa.
”I am not throwing away my shot! I am not throwing away my shot! Hey yo, I’m just like my country, I’m young, scrappy and hungry and I’m not throwing away my shot!” Elijah räppäsi rytmikkäästi koettaen matkia jenkkiaksenttia, jolla kappale oli totuttu esittämään. Caitlin nauroi ilahtuneena Elijahin hiljennyttyä, sillä poika ei muistanut sanoja pidemmälle kuin kertosäkeen verran, ja taputti käsiään lapselle siinä missä Evie kumartui suukottamaan tummien hiusten peittämää päätä ja kuiskaamaan kehunsa lapsen korvaan. Elijah hymyili hetken säihkyvästi, ennenkö huomasi useamman olohuoneeseen kerääntyneistä vieraista katsovan poikaa ja taputtavan käsiään. Poika lehahti punaiseksi ja kohotti käsiään, mihin Evie vastasi siepaten lapsen syliinsä. Se ei ollut enää niin helppoa kuin vielä paria vuotta aiemmin, mutta hän ei luopuisi poikansa kantamisesta ennenkö selkä pettäisi.
”Ehkä voisimme poimia tälle nälkäiselle siirtovallan alistamalle lapselle hieman evästä kotimatkaa varten”, Evie naurahti silitellen poikansa selkää. Oli kamala ajatuskin, että hänen täytyisi laskea lapsestaan irti ja lähettää Elijah Paulin mukana tuntien ajomatkan päähän pohjoiseen, mutta niin hän joutuisi tekemään mitä pikemmin. Paul ei viihtynyt hänen ystäviensä seurassa, ja nyki nytkin jatkuvasti neuleensa kaula-aukkoa kuin kuristuisi siihen, joten miehen kärsivällisyys ei riittäisi pitkälle. Sulavasti lasta lantiollaan tasapainotellen Evie suunnisti tarjoilupöydän ääreen jättäen Paulin seisomaan seinän vierelle orpona ja hukassaolevan näköisenä.
”Oletteko te kaikki olleet lapsena jo noin innokkaita esiintyjiä?” Caitlin kysyi virnistäen olohuoneeseen kerääntyneeltä väeltä. Voi mitä hän olisi antanutkaan siitä, että voisi nähdä videota Davidista pienenä poikana laulamassa kirkon kuorossa tai koulun kevätkonsertissa.

David taputti käsiään kiivaalla arvostuksella ja soi pojalle häikäistyneen hymyn, ennen kuin kyykistyi puristamaan tulevaisuuden tähden kättä.
”Se oli uskomatonta! Sinun on ehdottomasti tultava esiintymään muullekin Hamiltonin väelle, kunhan saamme show’n avattua”, mies sanoi ja pudisti huvittuneena päätään farssille, joka oli loppuunmyydyn show’n avauksen myöhästyminen.
”Olkaa hyvä!” isäntä viittasi avokätisesti keittiötä kohti ja kääntyi sitten takaisin Caitlinin puoleen.
Kukaan ei halunnut kiistää Elijahin lahjaa, vaikka tarinoita aikaisista, koomisista aluista löytyikin ympäri huonetta.
”Minä kuulemma halusin tanssia pöydillä”, Albert muisteli sohvannurkasta ja siemaisi drinkkiä, ”äiti pisti touhulle pisteen, kun koreografioin mukaan housujen riisumisen.”
Ovikello soi uudelleen, ja David painoi suukon Caitlinin hiuksiin, ennen kuin suuntasi avaamaan oven punatukkaiselle pyörremyrskylle, joka pyyhkäisi sisään aurinkoisesti nauraen. Takki jäi eteiseen, ja sähkönsiniseen, liehuvahelmaiseen mekkoon pukeutunut Aida rahtasi ruskeaan paperiin käärityn, vyötäröönsä ulottuvan, raskaan kehyksen olohuoneen puolelle.
”Anteeksi, anteeksi! Tiedän, että olen myöhässä”, hän vetosi, ”hei Caitlin! David, tässä teille vielä yksi pala lisää kotiinne. Toivottavasti löydätte sille paikan.”
Mies kyykistyi päätään huvittuneena pudistellen poistamaan taulua suojaavan paperin ja jäi sitten katsomaan sitä leukaa käteensä nojaten. Koristeellisessa, kultaisessa kehyksessä oli tunnistettava, Oopperan kummituksen naamio, mutta kookas taulu oli rakennettu teksistä. David kurtisti kulmiaan lukiessaan tervehdyksiä, kiitoksia ja muistoja kollegoilta, ystäviltä ja faneilta. Hän kiersi käsivartensa nauravan ja miehen poskea suukottavan Aidan ympärille.
”Se on meiltä kaikilta.”

Eli oli löytänyt itselleen sopivan kolon sohvan käsinojalta, johon hän oli hypähtänyt vaihtamaan kuulumisia. Kovin kauaa mies ei kuitenkaan aloillaan viihtynyt, kun liihotti jo osaksi seuraavaa keskustelua.
Hän oli tiennyt Elijahin olevan mahtava jo ennen pojan tapaamista, ja viimeistään räppiesitys oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että oli tehnyt oikean olettamuksen. Eikä räppääminen sitä paitsi ollut helppoa, joten pojanhan täytyi olla luonnonlahjakkuus!
Mikä ei tietenkään ollut ihme, kun otti huomioon, kuka hänen äitinsä oli.
Eli oli puolimatkassa livahtamassa hämmästelemään patiota, mutta ovikellon kirkas ääni sai hänet pysähtymään ja käännähtämään ympäri.
Aida.

Elijah meni aivan hämilleen moisesta tarjouksesta, eikä tiennyt mitä vastata, joten Evie päätyi hymyilemään aurinkoisesti miehelle.
”Kiitos tarjouksesta David, olen varma, että Elijah tarttuu siihen ensivuoden puolella”, hän naurahti, kosketti ohikulkeissaan miehen käsivartta tuttavallisesti ja suunnisti valikoimaan lapsen kanssa muutaman herkun, jotka Elijah voisi napostella ennen automatkaa.
”Apua”, Caitlin nauroi Albertin tarinan kuultuaan. ”En jotenkin ole yllättynyt, että juuri sinä kuvittelit moisen olevan upea koreografia.” Useampi naurahdus saatteli moisia sanoja ympäri huonetta, joka tuntui olevan täynnä sykkivää elämäniloa ja lämmintä tuttavallisuutta. Kaikki tunsivat toisensa ainakin osittain ja olivat jo tehneet olonsa kotoisaksi, joten ilmapiiristä puuttui täysin monia kokoontumisia värittävä epämukavuus ja pakotettu kuulumistenvaihto.
”Hei Aida!” Caitlin vastasi naurahtaen ja vilkuili uteliaana naisen kantamaa, valtavaa kehystä. Mitäköhän tällä kertaa? Nainen astahti aviomiehensä rinnalle katsoen paljastuvaa taulua hymy huulillaan. ”Löydämme sille ehdottomasti arvoisensa paikan”, nainen vakuutti ennenkö siirtyi vuorostaan halaamaan viimeisenä saapunutta naista.
”Kiitos kuuluu siis ilmeisesti teille kaikille?” Hän varmisti vilkuillen ympärilleen, ennenkö laski molemmat kätensä sydämelleen vilpittömään kiitokseen. ”Miten huomaavainen lahja. Kiitos.”

David tuijotti taulua saamatta katsettaan irti ja kääntyi sitten hiljentyneen huoneen puoleen sanattomana. Hän räpäytti muutaman kerran syrjään nousevaa, epäuskoisen liikuttunutta ja onnellista tunnetta ja hymyili ystävilleen kiertäen käsivartensa Caitlinin hartioiden ympäri kuin toivoen voivansa kerätä itsensä siten jälleen kasaan.
Aida hymyili ja kurottui koskettamaan miehen poskea.
”Sinä tulet aina olemaan Kummituksemme”, hän vetosi, perääntyi muiden, hymyilevien vieraiden joukkoon ja otti sitten vastaan Nolanin tarjoaman juoman.
Jäänsinisten silmien katse harhaili ystävästä toiseen, kunnes pysähtyi vihreähippuisiin silmiin olohuoneen toisella laidalla ja suli lämpimään, vain miehelle omistettuun hymyyn.
Eli.
”Kiitos”, David vetosi saatuaan äänensä takaisin ja kiersi halaamassa jokaista läsnäolijaa.
”Pitäisikö meidän aloittaa illan ohjelma?”

Eli virnisti ja heilautti Aidalle kättään.
Davidin kiertäessä kiittämässä ystäviään hän otti tilaisuudesta vaarin ja puikahti naisen luo.
"Hei, ehdin jo huolestua, kun sinua ei näkynyt", hän naurahti ja veti Aidan lämpimään halaukseen, painaen suukon tämän poskelle.
"Minäkin eksyin matkalla. Ja hukkasin puolet tavaroistani jonnekin."
Käsivarsi yhä sirojen hartioiden ympärille kietoutuneena hän käänsi päänsä kohti heidän isäntäänsä.
"Ehdottomasti!"

Caitlin kietoi toisen kätensä miehen vyötärön ympärille halaten hellästi. Davidin ystävät osasivat kerrasta toiseen yllättää hienoilla, huomaavaisilla lahjoillaan, jotka toivat tunteet pintaan. Nainen hymyili katsoessaan, kuinka David lähti kiertämään ystäviensä keskuuteen, ja kääntyi sen sijaan tarjoiltavien puoleen. Niistä näytti kadonneen vasta murto-osa, mutta ainakin eron huomasi jo alkuun verrattuna, joten ehkäpä eväät siitä vähenisivät illan kulun myötä. Hän suunnisti vaihtamaan muutaman sanan itsekseen sivummalla seisovan miehen kanssa, jonka katse seurasi herpaantumatta vieraista pienintä, kun Elijah istui tyynyllä olohuoneen lattialla syömässä herkkujaan Evien hyöriessä pojan lähettyvillä juttelemassa yhden jos toisenkin tuttavan kanssa.
”Parempi aloittaa, ennenkö ohjelma aloittaa itse itsensä. Te ette tunnetusti ole kovinkaan taitavia vain istumaan aloillanne”, Caitlin naurahti katsellen tuikkivin silmin olohuoneen nauravaa väkeä. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö joku pian ponnistaisi jaloilleen aloittaen improvisoidun esityksen ihan vain sen tähden että saattoi - syy, joka tuntui olevan tarpeeksi monen Davidin ystävän keskuudessa.

David soi Caitlinille huvittuneen hymyn olkansa yli ja katsahti toisiaan odotuksella katsovia ystäviään. Mies nosti flyygelin kiiltäväpuisen kannen ja istahti mustalle nahkapenkille sen edessä laskien sormensa koskettimille.
”Hyvä on”, mies sanoi suoristaen hartioitaan ja soitti muutaman, virityksen vielä tarkastavan nuotin.
”Kuka aloittaa?” hän kysyi kierrättäen katsettaan olohuoneeseen kerääntyneissä teatterin ihmisissä.
”Tiedän, olen toivoton”, Elin kylkeen onnellisena asettunut Aida nauroi anteeksipyytävästi. Davidin ehdotuksesta hän katsahti ylös miehen kasvoihin ja tuuppasi kylkeä kuin haasteena polkaista illanvietto käyntiin.

Caitlin oli oikeassa. Eli ei muistanut kovinkaan montaa sellaista illanviettoa, jossa ei olisi harrastettu vähintään yhteislaulua. Usein spontaanisti. Teatteriväessä oli se ihana puoli, ettei tarvinnut heittää kuin ensimmäinen säe tai repliikki, ja jonkun oli yksinkertaisesti pakko tarttua siihen.
He olisivat surkein joukkue ikinä "You sing, you lose"-haasteeseen. Voi taivas.
"Ei se mitään. Juuri siksi olen aivan hulluna sinuun", Eli hymähti ja painoi nopean suukon Aidan hiusten joukkoon. Ystävällisen. Täysin ystäville sopivan.
Haastava tuuppaus sai miehen kohottamaan kulmakarvaansa ja virnistämään. Hän irrotti otteensa Aidan ympäriltä, harppasi hieman kauemmas ja pyöräytti harteitaan.
"Anything you can do I can do better, I can do anything better than you! hän ilmoitti, vilkaisi Davidiin varmistaakseen tämän saaneen nuotista kiinni ja antoi sitten katseensa kiertää haastavasti ystäviensä joukossa.

Caitlin kohotti punaista kulmaansa hymy huulillaan. David ei voinut kieltää moista. Miehen ystävillä oli taipumusta improvisaatioon, jos muuta ohjelmaa ei tarjottu. Nainen vaihtoi vielä muutaman hiljaisen sanan Paulin kanssa, ennenkö suunnisti istumaan Nolanin viereen, kun mies niin ystävällisesti teki tilaa säkkituolille, jonka oli ominut. David olisi varmasti tehnyt hänelle tilaa pianopenkillekin, mutta nyt ei sopinut häiritä miestä. Sitä paitsi, epäilemättä huoneen keskiöstä muodostuisi luontainen estradi teatterilavoja hallitsevalle vieraskatraalle, joten hän tahtoi olla lähellä ja nähdä, mitä tapahtuisi. Elin aloitus ainakin antoi lupauksen, ettei tästä tulisi tylsä ilta. Vaan koskapa hänellä olisi tylsää ollutkaan Davidin ystävien seurassa? Ei koskaan. Kyyneliä sen sijaan oli tullut vuodatettua kymmeniä kertoja, kun huomaavaiset ystävät olivat puhjenneet tunteelliseen esitykseen kesken illallisen.

David nauroi päätään pudistaen ja painoi sormensa koskettimille lähtien rytmittämään legendaarista musikaalia eloisalla säestyksellä - useampi muu liittyi mukaan tahdittamalla esitystä rummutuksin. Hänen ystäviensä keskuudessa ei koskaan tarvinnut odottaa kauaa, että joku inspiroituisi musiikista. Hän ei yllättynyt siitä, että aloittaja oli Eli tai siitä, että miehen yllyttäjä oli Aida - kaksikon maine oli laajalle levinnyt eikä vain yhteisten Youtube-videoiden tähden. Mielipuolinen, mutta vangitseva energia yhdisti entistä pariskuntaa, eikä ollut myöskään yllättävää, että suurin osa ystäväpiiristä vastasi Elin haasteeseen kääntämällä katseensa merkitsevästi sohvan käsinojalle istahtaneeseen Aidaan.
Albert tuuppasi naisen jaloilleen ja nauraen Aida tarttui aloitettuun kappaleeseen, kääntäen heidän osansa oikein päin. Hän astahti Elin kyljen viereen ja katsahti miestä teatraalisella haastavuudella. Yhteinen, improvisoitu koreografia sopi vaivattomasti Kingien olohuoneeseen, mutta naisen oli vaikeaa estää itseään nauramasta miehen ilmeille ja sanoitukseen kuulumattomille lisäyksille.
”…I can hold any note longer than you. Yes, I can - yes, I can - yes I can - yes I CAN!” Aida vastasi haasteeseen hypähtämällä tukevalle sohvapöydälle varpaisillaan, levittämällä kätensä ja räjäyttämällä keuhkokapasiteettia demonstroivan näytteen, ennen kuin katsahti miestä olkansa yli kuriton tuike silmäkulmassaan ja kaatui taakse tietäen, että Eli ottaisi hänet kiinni.

Ottaen huomioon, kuinka legendaarisen taitava Eli oli hukkaamaan sekä itsensä että omaisuutensa, hän liikkui olohuoneen tarjoamissa raameissa hämmästyttävän vaivattomasti. Sellaista Aidan kanssa esiintyminen oli, he täydensivät toisiaan, aivan kuin olisivat aavistaneet toisen liikkeet muutamaa millisekuntia ennen niiden tapahtumista.
Kohta, jossa Aida lähti kaatumaan taaksepäin, tulisi olemaan sellainen, jonka nostattama kollektiivinen kauhunhenkäys riittäisi värisyttämään mittareita, mikäli nauhoitus leviäisi myöhemmin yleisön nähtäville.
Mutta tilanteessa ei ollut mitään pelättävää.
Eli ojensi käsivartensa ja koppasi Aidan yhtä kevyesti, kuin tämä ei olisi painanut kissanpentua enempää. Hän pyöräytti naisen ympäri, laski tämän jaloilleen ja taputti hengästynyttä teeskennellen kapeaa hartiaa.
"Yes she can", mies myönsi, nyt puhuen, ja pudisti päätään tappionsa myöntäneenä. Hän loi vielä viimeisen, epäuskoisen katseen yleisöön ("Where does she keep all that air?") ennen kuin nappasi Aidan käden omaansa hölmöä loppukumarrusta varten.

Caitlin seurasi esitystä epäuskoisella huvituksella. Hän ei koskaan voisi turtua tähän elämään ja energiaan, jota miehen ystävät toivat tullessaan. Hulluuden rajoja rikkova improvisaatio sai useamman nauruntyrskähdyksen aikaan yleisössä, joka piti kappaleen tahtia yllä taputtamalla ja tömistelemällä. Oli ehdottomasti ollut hyvä ratkaisu hankkia rivitaloasunto eikä kerrostaloasuntoa. Alakerran naapureilla voisi muutoin olla tässä kohtaa sanottavaa.
Esitys sai arvoisensa vastaanoton yleisöltä, joka nauraen hurrasi suosionosoituksiaan mielipuoliselle parivaljakolle. Caitlin pudisteli päätään kiitollisena siitä, että esiintyneellä kaksikolla oli vahva tanssitausta. Muutoin häntä olisi pelottanut niin Aidan kuin Elin turvallisuuden puolesta. Luke nousi jalkeille sohvalta ujuttaen kätensä mustan nahkatakin hihoihin. Mies pörrötti ruskeita hiuksiaan, antoi katseensa kiertää juuri ja juuri edellisen esityksen jälkeen rauhoittuneissa ystävissä ja astahti kuiskaamaan kappalevalintansa teatraalisesti Davidin korvaan. Sen jälkeen mies kiepahti ympäri, nyökkäsi säestäjäksi suostuneelle isännälle ja aloitti.
”Summer lovin’ had me a blast”, mies lauloi antaen katseensa kiertää yleisössä. Evie ponnisti jaloilleen sulavasti tarttuen haasteeseen sen enempää rohkaisua vaatimatta.
”Summer lovin’ happened so fast”, nainen vastasi omaksuen vaivattomasti Greasen Sandyn roolin kaikkine maneereineen. Ketään tuskin yllätti kun sohville, tyynyille ja tuoleille istuneet vieraat jakautuivat vaivattomasti sukupuolirooleihin kertosäkeen alkaessa, ja elokuvassa ystävien laulamat soolorepliikit päätyivät kiertämään olohuoneeseen asettuneilta henkilöiltä toisille.
”Summer dreams ripped at the seams, but oh, those summer nights”, kaksikko päätti esityksensä asiaankuuluvin pitkin, pehmein nuotein. Evie kiepahti halaamaan Lukea nauraen, ennenkö kumartui poikansa puoleen, joka oli innoissaan laulanut muistamiaan pätkiä mukana. Hymyillen tummahiuksinen nainen vilkaisi aviomiestään, jonka kasvoilla vieraili tuttu varjo. Hän huokaisi hiljaa, piti hymyn kasvoillaan kannustaessaan Elijahin jaloilleen ja tarttui pojan pieneen käteen. Ehkä hänen oli aika laskea Paul kotimatkalle, ennenkö tästä kehkeytyisi seuraava riita. Nainen siirtyi poikansa kera eteiseen sanomaan hyvästinsä. Hänellä oli kokonainen viikko vapaata marraskuun lopussa, mutta siihen tuntui olevan ikuisuus. Huokaisten nainen halasi poikaansa toivoen, että ehtisi käymään pohjoisessa ennen sitä tai vuorostaan saisi Paulin tuomaan Elijahia Lontooseen. Evie suukotti miestään, toivotti turvallista ajomatkaa ja vetosi siihen, että Paul laittaisi viestiä päästessään kotiin. Hän palasi takaisin olohuoneeseen juuri parahiksi todistamaan loppupuolta Perryn erittäin huumorilla väritetystä versiosta School of Rockin Stick It To The Manista, ja hurrasi muiden mukana, kun pyylevä mies lopetti kappaleen asenteella.
”Seuraava Dewey Finn, selvästi”, Evie huikkasi naurunremakan yli.

Ilta eskaloitui nopeasti sarjaksi häikäiseviä esityksiä, jotka saivat katsojat hurraamaan korviavihlovalla volyymilla. Aida oli asettunut Albertin tuttuun ja turvalliseen kainaloon ja vislasi Evielle vilpittömällä arvostuksella. Hän tyhjensi lasinsa nopeasti pelätessään innostuvansa taputtamaan se kädessä ja läikyttävänsä makeaa alkoholia pitkin kaunista sohvaa. Hän ei olisi tosin tarvinnut alkoholia tunteakseen humaltuvansa, sillä pelkkä musiikki, hyvä seura ja huoneessa vallitseva tunnelma saivat hänet tuntemaan olonsa huumaantuneeksi.
Aida viittoili Evietä viereensä, kun nainen palasi olohuoneeseen hyvästeltyään perheensä kotimatkalle, ja toivoi hartaasti, ettei Paul olisi lannistanut naisen mielialaa. Spontaanit esitykset taukosivat hetkeksi, kun vieraat ammensivat yltäkylläisiä tarjoiluja lautasilleen ja täyttivät tilan eloisalla puheensorinalla.
Hänen katseensa tarttui säännöllisesti, vaistomaisesti hymyillen Elin vihreähippuisiin silmiin. Aida kamppaili pitääkseen itsensä edes hetken säädyllisen välimatkan päässä parhaasta ystävästään. Emily oli kysynyt häneltä hyväntahtoisesti olivatko he palanneet yhteen, ja kysymys nakersi Aidan luottoa omaan arvostelukykyynsä. Mutta eivätkö ystävät voineet pitää viattomasti hauskaa yhdessä, vaikka olivatkin varattuja?
”David, David!” hän viittoili espressokupin täyttäneelle miehelle ja kurottui kuiskuttamaan toiveen miehen korvaan. Päätään pudistellen mies tyhjensi kupin, laski sen lipaston laidalle, kumartui painamaan suukon Caitlinin hiuksiin ja viittasi sitten Fionaa istahtamaan pianon jakkaralle.
Odottava hiljaisuus laskeutui huoneeseen, kun kookas, olemukseltaan vaikuttava mies seisahtui keskelle olohuoneen mattoa. David antoi katseensa kiertää vakavana läsnäolijoita. Hän tiesi, ketä Aidan toive koski.
”Did I abuse her, or show her disdain? Why does she run from me?
If I should lose her, how shall I regain the heart she won from me?
Agony! Beyond the power of speech! When the one thing you want, is the only thing out of your reach”, mies aloitti dramaattisesti, kuin vain oopperaan koulutettu tenori saattoi, ja kosketti rintaansa tuskaisesti katsoessaan Caitlinia, ennen kuin käänsi huomionsa toiseen prinssiin.

Eli oli sinkoillut pitkin huonetta. Hän oli lähtenyt lähestymään tarjoilupöytää vähintään kolmesti, ja epäonnistunut joka kerta surkeasti tempautuessaan mukaan mielenkiintoiseen keskusteluun. Aina silloin tällöin hänen katseensa kohtasi jäänsiniset silmät jostakin päin huonetta, ja joka kerta sama pieni hymy kohotti hänen suupieltään, toisinaan ilme riistäytyi kokonaisvaltaiseksi virneeksi.
Yhtäkkiä laskeutuva hiljaisuus sai hänet kääntymään ympäri. Ah, David oli aikeissa laulaa.
Ensimmäiset nuotit saivat hänet säpsähtämään, ja pian toinen epätoivoinen prinssi liittyi duettoon, syrjäiseltä paikaltaan huoneen reunamilta. Elin kasvoilla oli haaveilevan hölmön ilme, kun hän siirtyi lähemmäs keskilattiaa.
"High in her tower she sits by the hour, maintaining her hair.
Blithe and becoming and frequently humming a lighthearted air:
Ah-ah-ah-ah-ah-ah-ah- AGONY-"
Hän veti hartiansa taakse ja mulkaisi haastavasti Tuhkimon prinssiä.
"- far more painful than yours!
When you know she would go with you, if there only were doors."
Tässä vaiheessa Eli antoi äänensä särkyä, piilotti kasvoille pyrkivän virnistyksen painamalla nyrkin hetkeksi vasten suutaan, täydellisen epätoivon vallassa. Hän vilkaisi yleisöön, etsi tuttuja sinisiä silmiä. Aida tiesi, sama kohta sai hänet lähes aina menettämään pokkansa. Myös vieraiden joukosta kuului ilahtuneita naurahduksia.
"Agony! Oh, the torture they teach!"
Miesten äänet kohosivat yhteiseen epätoivoon, täyttäen huoneen soinnillaan.
"You are everything maidens could wish for!" hän vakuutti Davidille, taputtaen tämän olkapäätä toverillisesti ja tanssahteli taas kauemmas. Miehen koko vartalo heijasteli epätoivoa, hän vuoroin käpertyi kasaan tunteidensa alle, vuoroin taivutti selkäänsä valtavan mielenliikutuksen vallassa.
"And she's just out of reach. Agony! That can cut like a knife!"
Näkymätön veitsi iskeytyi vasten miehen rintaa, saaden hänet horjahtamaan. Esityksen lopulla Eli päätyi polvilleen, täydellisen lyötynä, toivonsa menettäneenä, kunnes kohotti hitaasti katseensa viimeisiä säveliä varten, katse löytäen Aidan kaikkien niiden kasvojen joukosta:
"I must have her to wife."

Evie suuntasi Aidan vierelle naisen viittomana ja istahti alas sohvalle hymy huulillaan. Elijahin hyvästeleminen raastoi aina rintaa, mutta tänä iltana hän ei sentään joutunut jäämään yksin heti poikansa hyvästeltyään. Naurun ja laulun keskellä oli helppo imeä positiivista energiaa ympäriltä ja unohtaa suru. Hän oli saanut nauttia Elijahin ja miehensä seurasta perjantaista saakka. Se oli enemmän kuin useimpina kuukausina, joten turha murehtia. Ei kestäisi kauaa, kun hän pääsisi pohjoiseen kokonaiseksi viikoksi Elijahin syntymäpäivien tähden.
Caitlin pärskähti nauruun, jonka sai tukahdutettua ainoastaan peittämällä suunsa käsillään. Ei apua, tämä iltahan oli jo nyt lähdössä täysin käsistä! Ja hän kun oli ajatellut, että pahinta olisi pöydältä putoava Aida tai lattian läpi romahtava, rokkaava Perry. Davidin ja Elin versio ylidramaattisesta, nauruhermoja kutkuttavasta kappaleesta antoi vatsalihaksille töitä enemmän kuin keskiverto koulutreeni Remonan kanssa.
Esitys ei säästellyt kenenkään nauruhermoja, mutta eihän Agonyyn nyt voinut muutoin suhtautuakaan kuin raikuvalla naurulla. Se oli yksi niistä kappaleista, jotka oli tarkoitettu esitettäväksi vakavalla, ylilyövällä dramaattisuudella yleisön ottaessa esityksen vastaan naurusta kierien.
”Muistaakseni suostuin jo vuosi sitten”, Caitlin huomautti Davidille naurua äänessään kappaleen päätyttyä, nousi ylös ja asteli miehen luokse kietoen kätensä miehen ympärille.

Tuhkimon prinssi mulkaisi haastavasti takaisin ja muodosti elekielellään toisen dueton laulun rinnalle. David tuuppasi Elin olkaa omallaan pyrkiessään keskilattialle ja kuten oikean prinssin kuului, yritti voittaa veljensä epätoivossa. Hän nyökkäsi dramaattisella kiitollisuudella Tähkäpään prinssin pönkittäessä hänen itsetuntoaan kehuin ja puristi nyrkin huuliaan vasten tukahdutettua tunnetta vastaan. Kaksi voimakasta ääntä soivat seinistä ja kantautuivat varmasti illan pimentämille pelloille avoimista ovista.
”Agony! Oh, the torture they teach”, David yhtyi tuskaan ja pudottautui polvilleen repäisten auki valkoisen kauluspaitansa yläosan niin, että napit sinkoilivat pitkin olohuoneen mattoa.
Mies säilytti julmistuneen vakavan ilmeensä siihen saakka, että Caitlin nousi ylös. Silloin David suli hymyyn, kiersi käsivartensa tiukasti Caitlinin ympärille ja kiepautti naista ympäri ilmassa intohimoisella spontaaniudella.
”Ja luojan kiitos siitä”, hän sanoi, ennen kuin veti vaimonsa suudelmaan, sulkien ystäviensä villin vislauksen ajatuksistaan.
Tähkäpään prinssin valittu tunsi sydämensä läpättävän levottomana, ja Aida pakotti itsensä nauramaan yhtä kevyesti kuin läpi absurdin, ihastuttavan nerokkaan esityksen, vaikka pienenpieni osa hänestä pelkäsi, että eleeseen sisältyi jotain liikaa.
Yleisö retkotti esityksen jäljiltä hervottomina sohvalla ja lattialla asetetuilla tyynyillä, eikä hetkeen kukaan yrittänytkään seurata, kenties epäillen kykyään olla nauramatta. Tarjoiluastiat kiersivät vieraiden keskuudessa, kunnes leveästi hymyilevä Maaike rohkaistui kutsumaan Jacquelinen ja Fionan esittämään kanssaan Shrek-musikaalista poimitun I Know It’s Todayn, joka kirvoitti uuden, hervottoman naurunpuuskan yleisöstä, ja sai yllättävistä komedian lahjoistaan kehutun Fionan punehtumaan.
David oli palannut pianon ääreen, mutta kutsunut nyt Caitlinin istumaan viereensä. Albert kohottautui ylös kapellimestarin roolissa, ja orkestroi koko seurueen esittämään yhdessä Do-Re-Min, mikä luonnistui hilpeältä, paikoin humaltuneelta seurueelta paremmin kuin hyvin.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Remember a year in the life of friends   Ti Loka 03, 2017 7:49 pm

Komedian kuninkaan vajotessa takaisin sohvalle, Aida katsahti Evietä haastavasti, haluten tyhjentää sekavat ajatuksensa liikkeellä ja hauskanpidolla.
”You know what, Miss Ivy League.” Nainen pyrähti ylös liehuva helma hulmahtaen. Hän perääntyi tanssien keskilattiaa kohti kissamainen katse Evien kasvoissa ja ojensi kätensä houkutellen naista kohti.
"Every single day, I walk down the street
I hear people say 'baby so sweet'
Ever since puberty, everybody stares at me
Boys girls I can't help it baby
So be kind and don't lose your mind, just remember that I'm your baby!”

Tuhkimon prinssi sai prinsessansa, kun Tähkäpään prinssin osaksi jäi ponkaista ylös lattialta, pyyhkäistä sormet läpi hiuksistaan ja kumartaa virne naamallaan. Sen jälkeen hän vetäytyi takaisin syrjemmälle, hengittämään avoimista ovista sisään työntyvää yöilmaa.
Takapihalla olisi ollut tilaa pienelle lammasfarmille. Sääli, että Caitlinin mielenkiinto taisi olla enemmän hevosissa, sellainen tuskin viihtyisi kovinkaan pitkään niin pienessä tilassa.
I know It's Todayn ensimmäiset sävelet houkuttelivat hänet takaisin muiden pariin, ottamaan paikkansa sohvan käsinojalta. Do-Re-Mi:hin mennessä hän oli jo täysin oma itsensä, ja siinä vaiheessa kun Aida keinahteli improvisoidulle keskilattialle Maureenina, hän vislasi äänekkäästi.

Caitlin oli jo tottunut varsin julkisiin rakkaudenosoituksiin mieheltään, eikä ottanut vislailuja turhan tosissaan vastatessaan suudelmaan. Evie kohotti sormet huulilleen vislaten muiden joukossa, ennenkö naurahti päätään pudistaen. Davidin onnea oli ilo seurata. Jos joku tässä huoneessa ansaitsi sen, se oli David.
”Olet aivan mahdoton”, Caitlin naurahti seuratessaan miehen viereen pianotuolille. Hän tönäisi miehen hartiaa leikillisesti katsellen tuikkivin silmin olohuoneen elämää. Oli uskomatonta, miten paljon energiaa miehen ystävät toivat aina tullessaan. Vaivaton, raikuva nauru ja puolilta toiselle heitellyt vitsit saivat olohuoneen tuntumaan suuremmalta kuin tila olikaan, ja silti niin täydeltä.
Aidan aloitus sai Evien naurahtamaan, ennenkö nainen nousi ylös, pyyhki moisen ilmeen kasvoiltaan ja eläytyi Joanne Jeffersonin rooliin, vaikka dueton toinen osapuoli hänelle tutumpi olikin. Eipä se mitään haitannut, sillä hänellä ei käynyt aika pitkäksi torjuessaan Aidan vetoamuksia ylpeydentuntoa tavoitteleva ilme kasvoillaan, joille hymy uhkasi kohota jatkuvasti.
”It won’t work!” Hän katkaisi Aidan astuen haastavasti lähemmäs, suoristi selkänsä ja vaati elekielellään valokeilan itseensä.
”I look before I leap, I love margins and discipline. I make list in my sleep, baby - what’s my sin? Never quit, I follow through. I hate mess but I love you. What to do with my impromptu baby? So be wise, ’cause this girl satisfies, you got a prize but don’t compromise, you’re one lucky baby!” Hän lauloi antaen ääneensä hiipiä särmää, jolle harvoin oli tilaa teatterin lavalla. Hän venytti joitakin nuotteja, lisäsi melodiaan hallittua vibraattoa ja tunteesta kuohuvaa murinaa, eikä pelännyt vuorostaan astua lähemmäs Aidaa lopun harmoniaa varten. Loppuhuipenus tuskin olisi ollut täydellinen ilman käännöstä ympäri silmät salamoiden, mutta säestyksen loputtua Evie purskahti nauruun ja kääntyi takaisin Aidan suuntaan halatakseen mielipuolista ystäväänsä lämmöllä.

Maureen Johnson tanssi olohuoneen matolla kieppuen, sähkönsininen helma ympärillään pyörteillen. Aida heitti olkansa yli keimailevan, kalpeat silmät siristävän katseen yhdelle jos toisellekin läsnäolijalle, ja repäisi sen irti Elistä, ennen kuin se muuttuisi muita merkittävämmäksi.
”A tiger in a cage can never see the sun! This diva needs her stage, baby - lets have fun!” hän vetosi Evielle hypähtäen vaivatta takaisin sohvapöydälle ja suli - vain hetkeksi - valovoimaiseen hymyyn Evien liittyessä mukaan, ennen kuin sukelsi takaisin roolihahmoonsa ja yhtyi ystävänsä lauluun täydestä sydämestään, Maureenin dramaattinen, flirttaileva elekieli omasta selkärangasta kummuten. Aida hyppäsi kissan elkein takaisin lattialle, kierrellen kaltoinkohdeltua puolisoaan vangiten heidät kiihtyvään ja yleisöä kiihdyttävään duettoon.
”Take me for what I am! Who I was meant to be - and if you give a damn, take me baby, take me or le-le-le-leave me!” hän sulautti äänensä yhteen Evien kanssa ikkunalaseja helisyttäväksi harmoniaksi, ennen kuin yhtyi naisen nauruun ja heittäytyi rakastavaan, intohimoiseen halaukseen suikaten suukon naisen poskelle.
David kohotti kätensä ilmaan ulos puhaltaen ja aloitti myrskyisät suosionosoitukset.
”Katto on räjäytetty, naiset ja herrat”, hän huokasi päätään pudistaen ja antoi katseensa kiertää huonetta.
”Jatkajia?”

Nähdessään Aidan katseen Eli joutui puristamaan sormensa käsinojaa vasten, jottei olisi loikannut mukaan keskilattialle ja vaatinut Maureenia Markin roolissa omakseen.
Ei juoni mennyt niin, hän muistutti itselleen, ja takoi vislaten käsiään yhteen, kun yleisön riehaannuttanut esitys päättyi.
Nilkka vispasi levottomasti. Aida tuntui vältelleen häntä pitkin iltaa. Tuskin tahallaan, täällä oli niin valtavasti heidän tuttaviaan, ja jokaiselle piti ehtiä puhua.
"Uusinta!" hihkaisi jonkun jo selvästi tavallista enemmän sammaltava ääni yleisön joukosta.
"Finish the Lyrics!" hihkaisi puolestaan joku toinen, hieman vähemmän alkoholia illan aikana nauttinut.
Ei ollut yllätys, että heidän väkensä illanvietoissa suurin osa ajasta oli omistettu musiikille. Olikohan Caitlin uskaltanut kutsua lainkaan omia tuttujaan, vai tulisivatko nämä myöhemmin? Silloin, kun väki oli vähän vähemmän yllytyshullua.

”Kiitos”, Evie virnisti Aidan hiusten sekaan halatessaan ystäväänsä. Tämä jos mikä riitti karistamaan viipyilevän surun Elijahin ja Paulin lähdöstä. Hän nauroi edelleen, kun istahti alas Luken viereen sohvalle ja taputti kiitollisena miehen reittä, kun uusi Raoul teki hänelle enemmän tilaa viereensä. Caitlin painoi päänsä Davidin hartialle täynnä onnea ja tyytyväisyyttä. Oli ihana olla miehen teatteriystävien keskellä. Elämä tuskin koskaan oli niin värikästä kuin tässä seurassa. Thalia kumartui vaihtamaan muutaman sanan Albertin kanssa, joka nyökkäsi hymyillen, selvitti kurkkuaan ja aloitti vakavuudella, joka sai hiljaisuuden laskeutumaan valoisaan olohuoneeseen, joka kylpi edelleen Take Me or Leave Men jättämässä myrskyisässä energiassa.
”And now, the six merry murderesses of the Cook County Jail in their rendition of The Cell Block Tango!” Albert julisti vakavana, mutta kappaleen tyyliin sopivalla dramatiikalla. Muutama innostunut vislaus katkesi, kun Thalia nousi jaloilleen.
”Pop, six, squish, uh oh, Cicero, Lipschitz”, Thalia luetteli rytmissä osoittaen järjestyksessä ystäviä saaden naiset nousemaan yksi kerrallaan ylös. Ketään yllättämättä Thalia aloitti Lizin puhutun osuuden teatraalisesti rooliin eläytyen, ennenkö kuusi murhajatarta pääsivät jälleen laulamaan yhdessä.
”He had it coming, he had it coming, he only had himself to blame! If you’d have been there, if you’d have seen it, I betcha you would have done the same!”
Annien roolin osakseen saanut Jacqueline jatkoi tarinaa omasta vangitsemisestaan improvisoiden ne osuudet, joita ei tarkalleen muistanut, ennenkö murhaajattaret hoilasivat puolustuksensa yhdessä. Fiona päätyi puolustelemaan mustasukkaisen miehensä juoksemista päin veistä kymmenen kertaa ja Maaike otti vastuulleen viattoman ulkomaalaisen roolin puhuen sujuvasti hollanniksi hätäistä tarinaansa, jonka Fiona katkaisi syyllisyyttä tivaten.
”Uh oh, not guilty!” Maaike vetosi vilpittömästi, ennenkö Evie jatkoi suoraan selkärangasta kumpuavalla vakaumuksella Velman tarinaa akrobatiasta. Toisin kuin monet häntä ennen, nainen ei joutunut improvisoimaan vuorosanojaan, sillä vuodetkaan eivät olleet saaneet unohtamaan aikaa Broadwayllä.
”Well, I was in such a state of shock, I completely blacked out. I can’t remember a thing”, Evie jatkoi synkällä vilpittömyydellä harteitaan kohauttaen. ”It wasn’t until later, when I was washing the blood off my hands, I even knew they were dead!”
Kertosäkeistön jälkeen Emily viimeisteli kappaleen kertomalla ääni uskottavasti väristen uskottomasta taiteilijasta, joka etsi itseään päätyen löytämään vain joukon muita naisia. Kuusi naista loivat vaivattoman harmonian alati kiihtyvään loppuhuipennukseen.
”I betcha you would have done the same!”
Kuusi naista nauroivat raikuvasti kumartaessaan yleisöksi jääneelle väelle, taputtivat toistensa hartioita ja jakoivat halauksia ennenkö hakeutuivat takaisin istumapaikoille ympäri huonetta.
”Alan pikkuhiljaa pelätä talomme rakenteiden puolesta”, Caitlin nauroi Davidin kyljessä saaden Albertin tyrskähtämään sivummalla ja heilauttamaan kättään väheksyen.
”Kyllähän uudet talot nyt on rakennettu käyttöä ajatellen”, luontainen koomikko virnisti kääntäessään kameraa hieman keskemmälle siltä varalta, että joku päätyisi jatkamaan esiintymistä, ”ja onhan näissä  kymmenen vuoden takuukin, eikö?” Se sai useamman naurunpärskähdyksen irti muista vieraista.
”Pojat, pojat, emmehän me nyt voi jäädä toisiksi”, Perry protestoi pompaten jaloilleen. ”Newsies!” Hän hihkaisi saaden useamman miehistä nousemaan jo valmiiksi istumapaikoiltaan aavistellessaan, mitä oli tulossa.
”Now is the time to seize the day, stare down the odds and seize the day”, Perry aloitti Newsies-musikaalista tutun Seize the Day -kappaleen kiertäen houkuttelemassa loppuja miehiäkin jalkeille eläytymään köyhien lehtimyyjien elämään. Perry tarttui Elin käsiin kiskoen miehen mukanaan keskelle olohuonetta ja jatkamaan esitystä sillä aikaa, kun Perry metsästi viimeisiä istuvia miehiä yleisön joukosta. Evie tönäisi virnuillen Lukea, ja kun mies ei liikahtanut, viittoi Perryn paikalle. Luke antoi periksi Perryn vaatimusten edessä, nousi jalkeille ja liittyi nuoria poikia esittävien miesten joukkoon.

David kiersi käsivartensa Caitlin hartioiden ympärille ja suukotti naisen korvanlehteä nauraen.
”Minun olisi pitänyt varoittaa millaiseen perheeseen tulit”, hän sanoi vaimolleen vaihtaen lämpimiä katseita Albertin kanssa ja soi vielä viimeisen vislauksen Cell Block Tangolle, ennen vapautti kätensä säestämään Seize The Daytä ja miehiä, jotka eivät halunneet jäädä toiseksi kahdelle vahvalle naisesitykselle.
Albertkin punnersi jaloilleen kunniallisen, joskin todennäköisesti toivottoman yrityksen tähden.
Sohvan käsinojalle ketterästi asettunut Aida oli täyttänyt lasinsa ja hurrasi vilpittömällä innolla jokaiselle esiintyjälle ja esitykselle - toivoen hartaasti, ettei heilauttaisi juomaansa pitkin lattioita. Simon oli joskus uhannut ostaa hänelle nokkamukin.
Hän katseli Eliä silmät naurusta siristyen ja kannusti miestä lämpimällä, haastavalla nyökkäyksellä panemaan parastaan.

Heillä ei ollut toivoakaan nousta haastamaan ihastuttavien naisesiintyjiensä tarjoamaa showta.
Mutta mikään ei estänyt yrittämästä. Ja pitämästä samalla hauskaa.
Eli ponkaisi pystyyn ja pörrötti vaaleat kiharansa villeiksi, otti kasvoilleen kirkasotsaisimman ilmeensä. Sellaisen, joka saattoi olla vain nuorella pojalla, joka jaksoi uskoa parhaiden päivien olevan vasta edessä. Hänen silmänsä tuikkivat ilkikurisesti, kun hän asteli hitaasti huoneen keskelle.
"Open the gates and seize the day
Don't be afraid and don't delay
Nothing can break us
No one can make us give our rights away
Arise and seize the day."
Hän seisoi hetken paikoillaan, kohotti katseensa kohti katonrajaa, valaen itseensä uskoa.
Sitten tempo muuttui, hartaus oli poissa ja vaihtui villiin energiaan, jolla lehtipojat valmistautuivat puolustamaan oikeuksiaan.
"Now is the time to seize the day
Send out the call and join the fray!"
Eli vastaanotti miesparat sitä mukaa, kun Perry sai houkuteltua nämä mukaan, asetteli paikoilleen, taputti hartiaa tai selkää kannustavasti. Olkoon, heidän koreografiansa oli kaikkea muuta kuin musikaalikohtauksen koordinoitu kokonaisuus, eikä suurinta osaa heistä voinut pitää hyvällä tahdollakaan nuorukaisina. Mutta ne olivat vain häviävän pieniä sivuseikkoja.
"Wrongs will be righted
If we're united!"
Eli antoi hurjan energiansa vapautua, kieppui esityksen keskipisteenä, intoutui loikkimaan ja pyörähtelemään niin hurjalla vauhdilla, että häntä vähemmän tuntevia olisi saattanut hirvittää. Silloin tällöin hän seisahtui aloilleen, napautti kannallaan vaativasti Albertin jalkojen edessä, pyöräytti ujon Nolanin noston kautta keskemmälle. Minkä esitys menetti hienostuneisuudessaan ja dramaattisuudessaan, se ehdottomasti voitti energian määrässä.
"Neighbor to neighbor
Father to son-"
Eli päätti oman liikkeensä jo osaksi rekvisiittaa muuttuneelle pöydälle, ponkaisi ja kiepautti itsensä voltin kautta takaisin lattialle, kasvot kohti heidän viehättävää yleisöään, käsivarret uhmakkaasti levitettyinä.
"-One for all and all for one!"

”Ei tosiaankaan”, Caitlin protestoi, ”en olisi voinut päästä osaksi parempaa perhettä.” Ei sitten mitenkään. Nainen oli äärimmäisen onnellinen juuri näin. Hänen ystävänsä olivat aina olleet hevospiireistä, joten teatterimaailman tarjoama vaihtelu oli enemmän kuin tervetullutta. Evie kaivoi puhelimensa esille seuratessaan jatkuvasti kasvavaa esitystä, kun miehet yksi kerrallaan lähtivät mukaan, löysivät rytminsä ja heittäytyivät esitykseen. Muut esiintyjät tosin jäivät hetkessä Elin varjoon, eikä Evie voinut olla yhtymättä esitykseen taputtamalla rytmiä käsillään. Improvisoitu koreografia peittosi ainakin hänen mielestään musikaalin hallitun tyylin, ja kappaleen päättyessä Perry näytti syystäkin ylpeältä viittoessaan molemmin käsin Elin puoleen. Miehet olivat kieltämättä näyttäneet, etteivät jääneet suloisemman sukupuolen varjoon tänä iltana.
”Niin sitä pitää Eli, Perry ja muut!” Evie kannusti vislaten sanojensa päätteeksi samalla kun takoi kämmeniään yhteen niin, että iho alkoi punertaa. Huomenna kädet olisivat hellänä, mutta mitäpä pienistä.
”Pääsitte jo Instagramiin”, nainen lisäsi virnistäen heilutellessaan puhelintaan. Hän oli lisännyt useammankin pätkän miesten esityksestä Instagramin tarinatoimintoon, sillä täytyihän tällainen piristysruiske jakaa muidenkin sunnuntai-iltojen iloksi!

Albert kurottui läimäisemään ylävitoset Evien kanssa, joka ymmärsi lahjakkuuden jakamisen riemun, ja palasi oman laitteistonsa pariin luoden odottavan silmäyksen edelleen Newsiesin uudelle tulkinnalle hurraavaan joukkoon - seuraavan spontaanin mestariteoksen varalta. Suosionosoituksista hengästynyt David nousi pianon takaa hakemaan uuden kupin espressoa ja kiersi käsivartensa Caitlinin vyötärölle palatessaan.
”Hakekaa ruokaa, hyvät ystävät. Meillä on tarpeeksi pienelle valtiolle”, David vetosi viittoillen dramaattisella kannustuksella kohti edelleen runsaita tarjoiltavia, joita oli levitetty pitkin alakerran tasoja. Esityksestä hengästynyt Perry ei kaivannut toista kehoitusta suunnatessaan kohti pinoa suklaabrownieita.
”Kenties edellisen esityksen tähtemme, Eli Callagher, voi kertoa meille seuraavan ohjelmanumeron”, mies sanoi lämpimästi hymyillen ja siemaisi kahviaan. David ei ollut ainoa, joka oli vaikuttunut miehen esityksestä, sillä Aida katseli ystäväänsä silmät yksityiseen hymyyn siristyneinä, häikäistyneen valovoimainen hymy huulillaan, sydän pakahtumaisillaan.

Eli ravitsi villisti päätään ja nauroi silkasta riemusta, ennen kuin sukaisi vaaleat hiuksensa takaisin suurin piirtein ojennukseen.
"Mitä? Näytä!" hän hihkaisi ja harppoi Evien vierelle, rintakehä edelleen hengästyneesti kohoillen ja sydän villisti pamppaillen. Taltioinnit esityksistä, joissa mies itse oli mukana, saivat hänet aina nauramaan ja kiemurtelemaan ihastuneen nolostuksen vallassa. Hän oli täydellinen kohde reaktiovideoille, jotka saivat katsojansakin hihittämään.
Aida oli kuvannutkin jokusen ja liittänyt pätkiä vlogiinsa.
Eli kohotti katsettaan, eikä hänen tarvinnut etsiä kauaa, ennen kuin löysi naisen punaisten hiusten kehystämät kasvot. Hän vastasi hymyyn silmät loistaen.
Nimensä kuultuaan Eli käänsi nopeasti päätään, rikkoen katsekontaktin.
"Oh? Sivistynyttä istuskelua ja asiallista keskustelua?" hän naurahti ja pudisteli päätään, yhä nopeatempoisen esityksen jättämässä hölmöyden tilassaan.
"Mitä illan emäntä toivoo?"

Evie kohotti virnistäen kättään vastaukseksi Albertille. Hän naurahti, aukaisi Instagram-appin puhelimeltaan ja antoi videopätkien pyöriä pitäessään puhelinta Elin nähtävillä. Täytyihän miehen nyt itsekin nähdä, miten suuren ruiskeen auringonpaistetta hän oli antanut kaikille läsnäolijoille suoraan suoneen. Evie taputti Elin käsivartta videon loputtua ja nousi sohvalta käyden hakemassa itselleen juotavaa sekä suklaabrownien, josta taisteli hetken leikillisesti Perryn kanssa, vaikka brownieita oli jäljellä ties kuinka monta. Kupliva hyvänolontunne sekoittui esitysten tuomaan euforiaan ja välittömään läheisyyteen ystäväpiirissä, jossa suurin osa tunsi toisensa hyvin - tai ainakin tuntisi tämän illan jälkeen. Caitlin siemaisi lasistaan, ennenkö laski sen käsistään pienelle pöydälle flyygelin viereen. Hän ei ottaisi riskiä, että päätyisi kaatamaan juomansa lattialle, Davidin syliin tai flyygelin sisään.
”Se kuulostaa harvinaisen tylsältä”, Caitlin naurahti Elin ehdotukselle. Se kuulosti siltä, mistä kaikki illanvietot alkoivat. Mitä sitä nyt enää tässä kohtaa menoa hidastamaan, kun tunnelma oli jo katossa!
”Illan emäntä toivoo saavansa teidät kylään useamminkin”, Caitlin virnisti vilkaisten hymyilevistä kasvoista toisiin. Oli ihana olla keskellä niin energistä ja vauhdikasta ystäväpiiriä.
”Minä kannatan ohjelmaa, jossa en joudu heti ylös ja tanssimaan”, Perry kommentoi suklaabrownie kädessään. Hyväksyvä mutina sai miehen kääntymään Albertin puoleen. Varmasti koomikkona syntyneellä miehellä olisi ässä jos toinenkin hihassaan?
”David, löytyykö teiltä paperia ja kyniä? Ja hattu tai jokin, mihin kerätä laput onnettaren arvottavaksi?” Albert kysäisi punnertaen itsensä vaivalloisesti jaloilleen posket punaisena helottaen. Mies syventyi selittämään React and Act -pelin ideaa odottaessaan, että kynät ja paperi löytyisi. Jokainen saisi kirjoittaa paperilapulle tilanteen, kuten voittamisen lotossa tai käärmeen löytymisen sängyn alta, ja sen jälkeen pelin aloittaja joutuisi näyttelemään reaktionsa hatusta nostamansa tilanteeseen muiden koittaessa arvata, mikä tilanne sai näyttelevän henkilön kiljumaan, pyörtymään tai hyppimään ympyrää. Oikein arvannut saisi sen jälkeen siirtyä esittämään reaktiotaan seuraavaan tilanteeseen.

David nousi päätään huvittuneena pudistellen ja lähti keittiöön hakemaan pyydettyjä tarvikkeita jääkaapin vieressä olevasta laatikosta, jonne tarpeet kauppalistoihin oli sijoitettu. Ne unohtuivat silti kaupassa käydessä.
Mies ojensi palatessaan Albertille ratsastuskypärän, paperilehtiön ja muutaman mustekynän, ennen kuin istui takaisin pianopenkille, nyt tosin huonetta kohti kääntyneenä ja veti Caitlinin istumaan syliinsä. Tämä ilta, hänen ystävänsä täällä, talo täynnä lämpöä, musiikkia ja naurua, todella risti talon kodiksi. Se teki totta siitä, että olivat jälleen Englannissa - lyhyen junamatkan päässä hänen oikeasta perheestään. David painoi kiitollisen suukon vaimonsa poskelle ja nojasi leukansa hetkeksi vasten naisen olkaa.
Paperit ja kynät lähtivät kiertämään ystäväpiirissä, joka hiljeni lohkottain kirjoittamaan tilanteita taitettaville ja Caitlinin vanhaan, eteisen hyllylle jääneeseen kypärään pudotettaville paperinpaloille. Aida tuuppasi nauraen viereensä istahtaneen Luken olkaa, kun mies yritti kurkistaa hänen lappuaan.
”Valmista?” Albert kysyi kierrättäen kypärää - josta loi Davidiin skeptisen katseen - vielä viimeisen kierroksen olohuoneeseen kerääntyneessä piirissä.
”Kuka aloittaa?”

Eli virnisti Caitlinin huomautukselle. Niin sen oli tarkoituskin. Ei sillä, että hänellä olisi ollut mitään sellaisiakaan illanviettoja vastaan (joskin hänen oli varsin hankala pysytellä aloillaan kovinkaan pitkiä aikoja, tahi hiljaa), mutta kun kerran tällainen porukka oli saatu koottua kasaan, olisi ollut typerää jättää tilaisuus hyödyntämättä.
Hän valui istumaan sohvan käsinojalle ja pyöritteli ajatuksissaan nilkkaansa tuijottaessaan paperilappua, jolle oli tarkoitus loihtia jonkinlainen lyhyt tilannekuvaus. Hänen käsialansa oli kammottava. Voi sitä raukkaa, joka saisi hänen lappunsa luettavakseen.
Eli sujautti taittamansa lapun häntä kohti ojennettuun kypärään ja ponkaisi samalla jälleen jaloilleen, siirtyen nojailemaan kämmeniään sohvan selkänojaa vasten. Hän vilkaisi ympärilleen huoneessa, yrittäen parhaansa mukaan olla ponkaisematta aina ensimmäisenä esille.

”Valmista”, Evie vahvisti nyökäten ja sujautti oman lappunsa muiden sekaan. Albertin kerrattua vielä pikaisesti säännöt, leikki saattoi alkaa.
Paitsi ettei hänen yllätyksekseen kukaan singonnut salamana jaloilleen viemään lappua Albertin pitelemästä kypärästä. Evie vilkaisi ympärilleen, naurahti ja nousi jaloilleen. Ei kai sillä väliä ollut, joutaisiko hän leijonan luolaan ensimmäisenä vai viimeisenä. Hän nappasi kypärästä lapun, siristi silmiään vilkaistessaan ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei kukaan aikonut hiipiä lukemaan lappua hänen olkansa yli, ja aukaisi taitoksen. Evie purskahti nauruun nähdessään nostamansa lapun. ’Löydät ananaksen yöpöydältäsi kun heräät’.
”Anteeksi, anteeksi”, hän pahoitteli heiluttaen vapaata kättään ja koetti hillitä nauruaan. Joku oli katsonut liikaa komediasarjoja viime aikoina, mikä luonnollisesti siirsi syyn lapun sisällöstä tällä hetkellä produktioiden välissä roikkuvan harteille. Tai kenties Luken, joka oli vastikään aloittanut Oopperan Kummituksessa. Hän veti syvään henkeä, mietti vielä sekunnin tai kaksi lähestymistapaansa ja alkoi sen jälkeen näytellä. Nainen asettui makaamaan olohuoneen pehmeälle matolle näytellen nukkuvaa. Hän heräsi, venytteli ja kääntyi katsomaan enemmänkin korokkeena illan mittaan toiminutta pöytää kohden luoden kasvoilleen yllättyneen ilmeen.
”Mistä tämä on tullut?” Hän pohti ääneen katsoessaan kummissaan tyhjää tilaa olohuoneen pöydällä.
”Heräät ja löydät vieraan miehen sängystäsi?” Luke ehdotti vinosti virnistäen, mikä sai Evien tönäisemään Luken jalkaa nauraen. Ei sentään. Hän kurkotti ottamaan kuvitellun ananaksen käteensä, pyöritellen sitä otteessaan tutkivasti samalla kun arvaukset sinkoilivat hänen ympärillään. Nainen kannusti nyökkäyksin oikeaan suuntaan eksyviä arvauksia ja purskahti muutaman kerran nauramaan, kun kuuli väärän vastauksen, ja lopulta huokaisi helpottuneena oikean vastauksen tultua huudetuksi.
”Kiitos”, hän nauroi siirtyessään sivuun ja viitatessaan oikein arvannutta henkilöä ottamaan lavan haltuunsa. ”Kuka tunnustaa katsoneensa How I Met Your Motheria?” Yllättävän moni käsi kohosi, mikä sai Evien naurahtamaan. Tietenkin heidän joukkoonsa mahtui väkeä, jota komediasarjat kiehtoivat. Hän istahti alas hiljentyen seuraavaa tilannetta varten.

Ystäväpiiri hurrasi Evielle railakkaasti sekä rohkeudesta aloittaa Albertin uusi leikki - mihin suurin osa suhtautui vaistomaisesti epäluulolla, koska Albert oli Albert - sekä luodusta, hilpeästä kohtauksesta. Seuraavana vuoroon tarttui ujosta hymystään tunnettu Nolan, joka esitti lottovoittoa railakkain hypyin ja punehtui lopulta korvistaan ronskimpien, vieraille vesille harhailevien ehdotusten edessä. Hänen palattuaan takaisin sohvalle, lohduttavan juoman kanssa, David poimi paperin kypärästä, katsoi sitä suupieli nykien, loi Albertiin kuivasti huvittuneen katseen ja kohosi jaloilleen.
Hän kulki pitkin olohuonetta geometrisissa kuvioissa, mutta kääntyessään terävässä kulmassa vasemmalle, päästi suupielestään epävireistä torvea muistuttavan vinkunan ja hyppäsi ilmaan säikähdyksestä, viittoillen sitten nolostuneena ympärilleen, elehtien kohti näkymätöntä ohjauspyörää käsissään kuin vakuutellakseen hädissään toisille kuljettajille, ettei suinkaan ollut tuutannut heille.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
Lilya
Poniratsastaja
Poniratsastaja
avatar

Viestien lukumäärä : 44
Join date : 25.09.2017

ViestiAihe: Vs: [P] Remember a year in the life of friends   Ti Loka 03, 2017 7:52 pm

Miehen kasvoista löytyi yllättävän ilmeikäs kirjo auton ikkunan läpi viittoiltua pantomiimia, ja kookkaasta, leveäharteisesta kehosta ketteryyttä lennähtää ilmaan jokaisessa vasemmassa käännöksessä epävireisestä torven vinkunasta.

Peli oli älytön, eli käytännössä täydellinen iltaan. Vai joko yö alkoi olla lähempänä?
Eli vilkaisi ympärilleen kelloa etsien, mutta luovutti nopeasti, mielenkiintonsa menettäneenä ja koko alkuperäisen kysymyksensä unohtaneena.
Davidin liikehdintää oli hulvaton seurata, jo ihan sen vuoksi arvaamista olisi voinut lykätä. Katsojajoukot hurmannut Phantom kulkemassa ympyrää ja tööttäilemässä näkymättömällä autollaan. Eli vilkaisi Albertiin, toivoen, että mies todellakin otti tämän nauhalle.
"Hanhi tekee kuolemaa moottorissa!" hihkaisi joku, toinen epäili epämääräisen syyn ääneksi jotakin huomattavasti vähemmän viatonta, kolmannen mielestä kyseessä täytyi ehdottomasti olla Oopperan kummitusauto.
Eli antoi katseensa jälleen harhailla, etsien Aidaa. Hän halusi nähdä naisen hymyilevän ja nauravan. Tietääkseen, että kaikki oli hyvin.

Caitlin seurasi hämmentyneesti nauraen Davidin esitystä. Se siitä maagisesta avioparien yhteydestä, jossa luettiin toisen ajatuksia. Hänellä ei ollut pienintäkään käsitystä, mitä David esitti. Ei tosin tainnut olla muillakaan arvausten monipuolisesta kirjosta päätellen, kun vastauksena oli kaikenmoista rikkinäisestä autosta käytännönpiloihin ja epämääräisiin heittoihin eläimistä moottoritilassa. Evie kulautti lasinsa tyhjäksi pohtien, josko kävisi seuraavaksi hakemassa ihan vain lasin vettä. Enempi alkoholi ei innostanut, ei edes siiderin vertaa, joten todettuaan hetken sopivaksi lähteä liikkeelle, siirtyi Evie keittiön puolelle. Hän vilkaisi avoimen keittiön verrattaisessa rauhassa puhelintaan jättäen huomiotta kaikki sosiaalisen median ilmoitukset etsiessään katseellaan sanaakaan Paulilta. Pientä ääniviestiä, että he olivat selvinneet hyvin Lontoon keskustan ympäri, löytäneet pohjoiseen vievälle moottoritielle ja huvittunutta huomiota siitä, miten Elijah oli nukahtanut takapenkille hetkessä. Vaan ei sanaakaan. Huokaisten nainen sulloi puhelimen taskuunsa, kääntyi ympäri ja oli törmätä Lukeen, joka oli tullut täyttämään lasiaan. Naurahtaen Evie tanssahti sivummalle väistääkseen miestä, taputti toverillisesti Luken olkaa ohittaessaan tuon ja istahti alas Fionan ja Emilyn väliin lasi täynnä kylmää vettä.

Albert itse osasi kertoa ryhmälle, että kyse oli selvästi rikkoutuneesta piiristä torvessa, joka huusi vasemmalle kääntyessä. David läimäisi miestä kiitollisena selkään, pyyhkäisi otsaansa helpottuneena ja vajosi takaisin Caitlinin viereen kiertäen kätensä naisen ympärille ja painaen leukansa naisen olalle.
Arvaukset kuihtuivat vähitellen Albertin mielikuvitusrikkaan esityksen myötä, sillä komedian kuningas rakensi tilanteensa ympärille niin monimutkaisen tarinan karikatyyrisiä hahmoja ja juonenkäänteitä, että lopulta luovutti ja jätti katsojansa pohtimaan vastausta salaperäisesti hymyillen.
Mies ojensi ratsastuskypärää houkutellen yleisöä kohti.
”Kuka seuraavaksi?” Albert pysähtyi Elin eteen kypärää merkitsevästi kahisuttaen, ja miehen katseeseen hymyillen vastannut Aida kohotti kulmiaan kannustavalla leikkisyydellä. Anna palaa!

"Ei tuollaista voinut tietää!" Eli protestoi nauraen. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, millaisia osia autossa oli, ja mihin niitä tarkalleen ottaen käytettiin.
Albertin oma esiintyminen oli sitäkin monimutkaisempi. Eli ehti jo puolivälissä unohtaa, että kyseessä oli peli, eikä suinkaan kohtaus modernista, yhden miehen vetämästä komediapätkästä.
Ei sen niin väliä, vaikkei kukaan oikeaa vastausta lopulta arvannutkaan.
Albertin tarjotessa kypärää hänen suuntaansa Eli sujautti kätensä lappujen joukkoon, nappasi niistä yhden ja siirtyi keskilattialle lähes tanssahtelevin askelin. Hän taitteli lapun auki, luki tekstin kulmat kurtistuneina - ja painoi sitten nyrkin suulleen tukahduttaakseen naurunsa.
Joko Aida todella oli kuunnellut hänen jonninjoutavaa höpinäänsä, tai sitten hän oli tullut maininneeksi saman tarinan useammallekin kollegalleen.
Ei olisi ollut ihme. Winston oli mahtava. Upea.
Eli työnsi lapun taskuunsa, hätkähti ja oli kaivavinaan näkymättömän puhelimen taskustaan. Hän vei sen teatraalisesti korvalleen, naputtaen jalkaansa vasten lattiaa.
"Haloo? Kyllä, kyllä minä olen. Aivan, niin..."
Miehen silmät laajenivat järkytyksestä, hän otti pari haparoivaa askelta taaksepäin ja istahti sohvapöydän reunalle. Se käsi, joka ei pidellyt olematonta kännykkää, leyhytti hänen kasvojaan.
"Tämä on suuri kunnia, herra Edgerly! Ei, minä vaadin, milloin tahansa teille sopii! Niin?"
Hän vaikeni kuuntelemaan, silmät yhä hämmästyksestä pyöreinä.
"Ei, ei, olen varma, ettei smokki saa jalkojanne näyttämään lyhyiltä! Minkä värinen rusetti?"

Selvästi, ja niin varmaan. Albertin käsitys selvästä oli varsin kieroutunut, mutta se tuskin yllätti ketään läsnäolijaa. Eikä yllättänyt miehen monimutkainen, tehtävänannosta karkuteille lähtenyt esityskään. Caitlin nauroi nojatessaan Davidin kylkeen ja pudisteli päätään koomiselle miehelle esittämässä jotakin, mikä ei ollut enää minuutteihin kirvoittanut yhtäkään arvausta yleisöksi joutuneelta pelikansalta. Naisen huomio suuntautui pelistä ihmisiin, joita illanvietto oli heidän asuntoonsa kerännyt. Emily ja Evie kävivät kuiskien keskustelua sohvalla, Fiona töni sohvan käsinojalle istahtanutta Lukea. Perry livisti tarjoilukulhojen luokse palaten hetkeä myöhemmin kahden muffinsin kera, joista toisen antoi Jacquelinelle. Kasvoilta loistavat hymyt, ilmaa halkovat nauruntyrskähdykset ja olohuoneen lämmin ilmapiiri vakuuttivat Caitlinin siitä, että ilta oli ollut menestys. Se myös sai hänet äärimmäisen kiitolliseksi, sillä kuinka moni saattoi kertoa tarinaa vastaavasta illanvietosta ystävilleen?
Elin esitys sai naisen huomion siltä seisomalta, kun hän kuuli tutun nimen miehen huulilta. Edgerly? Tästähän tuli mielenkiintoista. Nainen seurasi silmät suurina Elin esitystä koettaen saada kiinni ideasta, jota mies yritti esityksellään tuoda esiin. Smokki ja rusetti ja lyhyet jalat? Miksi se toi hänen mieleensä enemmän miehen koiran kuin itse ulkoministerin.
”Winston soitti?” Nainen virnisti naurua äänessään.

David seurasi hymyillen ystäviensä ilonpitoa ja lämmintä, vastustamatonta energiaa, jonka nämä toivat tullessaan. Sitäkin onnellisemmaksi hänet teki kuitenkin se, että Caitlin kuulosti niin vilpittömän onnelliselta. Hän rakasti naisen naurua ja loi silloin tällöin pohjattoman hellän, sivuttaisen katseen vaimoonsa. Hän oli uskomattoman onnekas saattaessaan sulauttaa elämänsä kaksi puolta näin saumattomasti yhteen.
”Ulkoministeri on vain Winstonin ohjaama robotti?” Perry ehdotti muutama muffinssinmurunen suupielestä tipahtaen. Thalia loi murustavaan mieheen paheksuvan katseen ja vetäytyi lähemmäs seurueessa vielä hiljaista naisystäväänsä. Albert oli istahtanut takaisin komedian kuninkaalle kuuluvaan sohvannurkkaan ja kuvasi tottuneesti Elin esitystä, nauhoitusta seuraava Aida olkapäähänsä nojaten.

Eli viittasi riemastuneesti kohti Caitlinia, nyökytellen tämän arvaukselle Winstonista. Hän ponkaisi jälleen pystyyn ja jatkoi puheluaan, lisäsi naurettavia yksityiskohtia ja loikki välillä riemuissaan, löyhytellen kasvojaan kädellään kuin olisi ollut pyörtymäisillään.
"Winston suunnittelee vallankaappausta?"
"Winston pyytää Eliä esittämään itseään omaelämänkerrallisessa elokuvassa?"
"Winston, the Very Corgi Musical tulee ensi-iltaan West Endillä?"
Tarina lähti sinkoilemaan jokaiseen suuntaan, todellisesta herra Edgerlystä tuli vain Winstonin agentti, kuningattaren corgit olivat mukana juonessa, ulkoministeri oli todellisuudessa vain corgi itsekin.
Eli oli jo hyvin lähellä luovuttaa ja paljastaa, mitä lapussa todella oli lukenut, kun joku viimein heitti riittävän lähelle osuvan arvauksen yhteisistä lehtikuvauksista. Ehdotuksen mukaan tosin osaksi vaalikampanjaa, jossa Eliä käytettäisiin Winstonin hölmönä maskottina, mutta close enough!
Ennen siirtymistään takaisin vieraiden joukkoon Eli suuntasi katseensa kohti Albertin kameraa ja hymyili.
"Winston, olet mahtava!" hän hihkaisi, teki kädellään puhelinta kuvaavan eleen ("Call me!") ja pujahti vasta sitten takaisin sohvan käsinojalle, joka oli sopivasti vapautunut häntä varten. Naapuri-parat, milloinkohan hermo pettäisi juhlaväkeen?

Villisti omille teilleen lähtenyt tarina Winstonista sai Caitlinin nauramaan lämpimästi. Siinäpä vasta esitys. Hänen täytyisi ehdottomasti vinkata videosta Charlesille heti, kun se julkaistiin. Tai Halelle. Halen kautta video päätyisi ehdottomasti Charlesinkin tietoon. Voi Winston sentään.
”Tämä oli kyllä hulluutta hienoimmillaan”, Caitlin naurahti leikin päätteeksi antaen katseensa kiertää kasvoista toisiin. Näiden juhlien järjestäminen oli ehdottomasti ollut oikea ratkaisu. Mikään ei saanut taloa tuntumaan kodilta enemmän kuin ikkunoita helisyttävä nauru. Koti ei varmasti tuntuisi kylmältä ja persoonattomalta hetkeen tämän jälkeen - ja tuskin koskaan, sillä miehen ystävät olisi helppo kutsua paikalle milloin tahansa.

Leikin huipentava esitys keräsi piiriltä villit, vislaavat suosionosoitukset ja jätti jälkeensä odottavan hiljaisuuden, kun läsnäolijat katselivat toisiaan nähdäkseen, kuka heittäisi seuraavan ajatuksen peliin. Ilta oli muuttunut yöksi ikkunan takana, mutta avoimet terassin ovet toivat täyteen huoneeseen tervetulleen tuulahduksen raitista ilmaa. Kynttilöiden lepattava valo teki valaistuksesta hämyisän.
”Tiedättekö, täällä on yksi, jonka emme ole nähneet esiintyvän tänään”, Aida pohti suoristautuen Albertin kyljeltä.
”Caitlin - versionne All I Ask Of Yousta oli käsittämättömän kaunis.” Hän hymyili naiselle vetoavasti, kun ajatus sai raivokkaan kannustavat suosionosoitukset muilta esiintyjiltä.
”Ehdottomasti! Aivan ehdottomasti!” Albert kannusti, ja David laski kätensä Caitlinin selälle katsahtaen vaimoaan tutkivalla kysyvyydellä. Naisen hänelle heidän häissään järjestämä yllätys oli ollut uskomaton, ja mies tunsi edelleen kylmät väreet ajatellessaan vaimonsa kanssa laulamista.
David kohotti kulmiaan ja laski kätensä flyygelin koskettimille.

Ehdotus kappaleen esittämisestä nostatti raikuvat hurraukset. Eikä syyttä, ainakaan sen perusteella, mitä Eli oli kuullut.
Hän oli edelleen hieman katkera siitä, että oli joutunut jättämään häät välistä. Mutta eipä sitä auttanut enää harmitella, hän muistutti itselleen, ja takoi kämmeniään yhteen.
Huoneeseen vajosi odottava hiljaisuus, kun Davidin sormet painuivat koskettimille.

Caitlin antoi katseensa kiertää Aidan sanoista innostuneessa yleisössä.
”Ette voi olla tosissanne”, nainen nauroi ja vilkaisi ympärilleen etsien jotakuta, joka ilmaisisi olevansa eri mieltä kannustavien ystävien keskellä.
”Tietenkin olemme! Emme kaikki olleet niin onnekkaita että olisimme nähneet sen paikan päällä”, Evie vetosi kädet vilpittömästi sydäntä vasten painettuina. Hän oli nähnyt häistä kuvatun videon, mutta yksikään äänitys ei koskaan tehnyt oikeutta paikan päällä nähdylle esitykselle. Senhän he kaikki tiesivät.
”Hyvä on. Itsepähän kerjäsitte tätä”, punapää naurahti nousten seisomaan. Hän hymyili Davidille hellästi ja nyökkäsi. Ei tämä eronnut niistä illoista, kun he istuivat kolmistaan Mein kanssa flyygelin ympärillä ja lauloivat milloin mitäkin. Hyvä on, paikalla oli miehen ystäviä olohuoneen täydeltä, mutta toisin kuin häissä, tämä ei ollut varsinainen esitys. Ei yhtään sen enempää kuin improvisoidut näytelmänpätkät ja aiemmin nähdyt duetot. Siihen ajatukseen tuudittuen oli helppo jäädä kuuntelemaan flyygelin pehmeää sointia alkusoiton myötä, ja Davidin syvää, lämmintä ääntä, kun mies aloitti dueton.
”Say you’ll love me every waking moment, turn my head with talk of summer time. Say you need me with you now and always. Promise me that all you say is true. That’s all I ask of you”, Caitlin lauloi vuorostaan ääni täynnä lämmintä tunnetta, joka paikkasi sitä, ettei hänen äänensä ollut lainkaan niin hiottu ja hallittu kuin muiden tänään esiintyneiden.
”All I want is freedom, a world with no more night, and you, always beside me, to hold me and to hide me”, nainen jatkoi Raoulin osuuden ottaneen Davidin jälkeen laskien kätensä miehen hartialle lämmin, rakastunut hymy huulillaan. Hetken hän oli jälleen tammikuisessa lauantaissa, kun hän oli seissyt kaikkien lähimmäistensä edessä laulamassa rakkaudestaan Davidiin. Jos mahdollista, hän rakasti Davidia nyt vieläkin enemmän kuin hääpäivänään.

Pelkkä melodia oli herättänyt miehessä ennen tuskaa. Kummitus oli syvällä hänen veressään. Mutta Caitlin oli muuttanut sen - David ei ollut koskaan esittänyt roolia yhtä todellisella tunteella. Miehen ääni lämpeni asteen lisää, kun hän tunsi naisen käden olallaan, suli hymyyn ja painoi hetkeksi poskensa sitä vasten säestäessään heidän melodiaansa.
”Then say you'll share with me one love, one lifetime;
Let me lead you from your solitude.
Say you need me with you, here beside you,
Anywhere you go, let me go too”, mies vetosi ääni seinistä soiden, nosti kätensä koskettimilta ja harppasi jaloilleen flyygelin edestä. Hän tarttui hellästi naisen käsiin.
”Caitlin, that's all I ask of you.”
Viimeisessä säkeistössä hän hukkui vaimonsa vihreiden silmien lukemattomiin vivahteisiin ja kaappasi naisen sitten intohimon puuskassa käsivarsilleen, pyörittäen tätä ympäri useamman kierroksen, ennen kuin varasti pitkän, palavan suudelman, koska ei voinut itselleen mitään.
Heidän yleisönsä syöksyi jaloilleen myrskyisästi taputtaen ja viheltäen. Esityksen tallentanut Albert vislasi vihlovasti, ja Aida tunsi silmiensä kostuneen. Hän pyyhkäisi silmäkulmiaan säteilevästi hymyillen, ennen kuin palasi taputtamaan eikä voinut olla vilkaisematta Elin suuntaan nähdäkseen miehen reaktion.

Ensimmäistä kertaa koko kuluneen illan aikana Eli istui hievahtamatta paikoillaan, kevyesti eteenpäin nojautuneena, katse Kingeihin nauliintuneena.
Hän oli nähnyt tämän samaisen kappaleen esitettynä lukemattomat kerrat, osasi itsekin ulkoa sekä sävelen että sanat. Ensimmäisillä kerroilla hän oli ollut niin pieni, etteivät jalat olleet vielä yltäneet penkiltä lattiaan, ja hän oli joutunut kurkottamaan kaulaansa nähdäkseen lavalle kunnolla. Paitsi silloin, kun joku - kuka? - oli nostanut hänet syliinsä, silloin oli ollut helpompi nähdä.
Silti, illan vaatimattomissa puitteissa esitetty duetto oli aivan omaa luokkaansa, sellaista, joka jätti kirkkaasti taakseen kaikki muut esitykset.
Olisi voinut kuvitella, ettei yleisöä ollutkaan, lyhyt hiljaisuus viimeisen henkäyksen jälkeen oli käsinkosketeltava, kunnes vieraat ponkaisivat pystyyn kuin yhteisestä sopimuksesta, ja hurjat suosionosoitukset täyttivät huoneen viimeisenkin nurkan.
Mikä oli loistavaa, sillä Eli sai rauhassa liukua jaloilleen ja pujahtaa verannalle, ovilta alkavaan viileään yöhön.

Caitlin nauroi Davidin pyörittäessä häntä ympäri, eikä hetkeen muistanut heidän vieraitaan, kun painautui vasten miehen rintaa syventyen suudelmaan. Vasta hetkeä myöhemmin aivot rekisteröivät korvien välittämän viestin suosionosoituksista ja kevyesti punehtuen Caitlin kääntyi katsomaan ystävän kasvoista toisiin. Evie pyyhki poskilleen valuneita kyyneliä kaksin käsin, ennenkö jatkoi aplodien antamista kämmenet punoittaen.
”Kiitos”, nainen vetosi painaen toisen kätensä sydämelle, ennenkö astahti eteenpäin ja syöksyi halaamaan Kingejä. Caitlin naurahti vastaanotolle aavistuksen hämillään, mutta taputti siitä huolimatta Evien selkää, ennenkö nainen vetäytyi halauksesta ja pyyhkäisi viimeiset kyyneleet poskiltaan. Hän nappasi puolityhjän lasinsa tasolta, vilkaisi ympärilleen olohuoneessa ja kohotti lasiaan, mikä sai muutkin hapuilemaan omiaan.
”Davidille ja Caitlinille”, hän toivotti kohottaen maljaansa, ja muut vieraat toistivat sanat ja eleen hänen perässään. Hörpättyään lasinsa tyhjäksi, Evie kääntyi viedäkseen vesilasina viime hetket toimineen lasinsa keittiöön ja nappasi palatessaan suklaakonvehtin rasiasta. Hän vilkaisi puhelintaan vastaten pikaisesti pariin viestiin, ja painoi kellonajan mieleensä. Hayley oli luvannut tulla hakemaan hänet, joten olisi paras pysyä kartalla kellonajasta, ettei ystävä joutuisi odottamaan turhia.

Muut seurasivat Evien esimerkkiä ja hyökyivät halaamaan avioparia, ennen kuin kohottivat ylistävän maljan Kingeille. Aida kiersi käsivartensa ensin Davidin ympärille, sitten Caitlinin ja pujahti sen jälkeen tungoksen läpi pimeälle terassille, jonne Eli oli kadonnut kaikessa hiljaisuudessa.
Hetken nainen katseli öisessä tuulessa keinahtelevia, vaaleanruskeita laineita, ennen kuin hiipi lähemmäs ja tarttui Elin käteen kurkistaen kysyvästi miehen kasvoja.
”Onko kaikki hyvin?” hän varmisti sulaen lämpimään hymyyn ja tuuppasi miestä hellästi olkavarrellaan.
”Albert suunnittelee yhteistä päätöstä - tule”, Aida kutsui, silmät kissamaisesti siristyen ja veti Eliä kädestä takaisin huoneen lämpimään hämyyn, jossa Albert orkestroi jo seuruetta asettumaan flyygelin ympärille kameraan mahtuvaan järjestykseen.
”Kun olemme kerran kaikki koolla”, mies huomautti kulmakarvaansa merkitsevästi kohottaen, ”tämä olisi hyvä aika viimeiselle, yhteiselle ohjelmanumerolle.”
David painoi vielä yhden suudelman Caitlinin poskelle, ennen kuin istui takaisin flyygelin penkille. Hänen ystävänsä asettuivat sen äärelle, kun Albert kiiruhti jalustalla tuetun kameran taakse. Aida veti Elin vierelleen Davidin olkapään viereen, kun mies soitti Seasons of Loven ensimmäiset sävelet - ja sai teatteriväen henkäisemään kuin yhdestä sopimuksesta, ennen kuin he liittyivät toisiaan lukien lauluun luontevalla harmonialla. Useamman oli tosin vaikea pitää kasvonsa vakavana katsellessaan kameran takana kapellimestarina puukauhan kanssa toimivaa Albertia.

Eli hätkähti kuullessaan Aidan äänen ja kääntyi nopeasti naisen puoleen, kasvoillaan niille niin tyypillinen virne.
"Olen puhunut ja laulanut liikaa, piti tulla tankkaamaan lisää happea", hän huomautti ja viittasi kädellään epämääräisesti takapihaa kohti.
"Ajattelin, että olisin voinut näkyä tähtiä. Mutta taitaa olla siltikin liian valoisaa."
Mies vilkaisi vielä kerran kohti taivasta (ehkä pilviäkin oli liikaa) ja seurasi sitten Aidaa takaisin olohuoneeseen, jossa Albert oli jo toteuttamassa suurta visiotaan illan viimeistä varsinaista ohjelmanumeroa varten.
Eli otti hyväntuulisesti paikkansa muiden joukossa, ottaen vaivihkaa Aidan käden omaansa ensimmäisen how about loven kohdalla, sujauttaen heidän sormensa ristikkäin.
"Its time now to sing out, though the story never ends.
Lets celebrate, remember a year in the life of friends."

Evie otti paikkansa Thalian ja Luken välistä, kun Thalia mulkoili Lukea sen verran terävästi, ettei kaksikkoa kannattanut kenties tunkea vierekkäin. Oli helppo jättää kaikki muu huomiotta kuin puukauhasta tahtipuikon tehnyt Albert johti improvisoitua kuoroa Davidin säestyksen tahtiin. Nainen heilautti kätensä Thalian harteille ja rutisti pidemmän Luken kylkeä kun kappale lähestyi loppuaan. Hän purskahti nauruun vasta, kun viimeiset soinnut olivat hiipuneet hljaiseen yöhön, ja kääntyi halaamaan tiukasti ensin Lukea ja sen jälkeen Thaliaa. Hän päätyi rutistamaan myös Fionaa, ihan vain koska nainen sattui seisomaan sopivan lähellä. Puhelimen värinä takataskussa sai naisen luovimaan tiensä juhlien isäntäväen luokse.
”Kiitos tästä illasta”, hän kiitti sydämellisesti molempia, ennenkö halasi ensin Davidia ja sen jälkeen Caitlinia. ”Minun kyytini saapui, joten minun on mentävä!” Nainen huikkasi yleisesti koko olohuoneeseen kerääntyneelle väelle ja suunnistaessaan kohti ovea, kiepahti halailemassa vuoroin ketäkin.
”Nähdään pian! Aida, muista jumppatunti tiistaina aamulla!” Hän huikkasi eteisestä koettaen tavoittaa naisen katseen ihmisten päiden ylitse. Turha toivo. No, hän voisi lähettää vielä huomenna muistutusviestin. Evie kiskoi takin niskaansa, astui ulkoilmaan ja otti vastaan tarjotun kypärän. Kiskottuaan sen päähänsä, hän hyppäsi moottoripyörän kyytiin kietoen kätensä kuljettajan ympärille. Ulko-ovelle saakka jo ehtinyt Luke vihelsi moottoripyörän moottorin huutaessa lähiön hiljaisuudessa, kun Hayley kiihdytti liikkeelle.
”Ja minulle hän huusi, että moottoripyörät ovat tavattoman vaarallisia Lontoon liikenteessä”, mies puhahti jäädessään odottamaan, että loputkin kaikessa rauhassa poistuvista vieraista pääsisivät ulkoilmaan. He voisivat yhtä hyvin suunnata yhtä matkaa juna-asemalle. Tai odottaa Ubereitaan, kuka mitenkin tahtoi matkustaa.

Hänen sydämensä jätti lyönnin välistä, kun Eli punoi heidän kätensä yhteen. Aida puristi miehen kättä ja nojasi päänsä hetkeksi Elin olkaa vasten, ennen kuin liittyi jälleen ylitsevuotavan täydellä sydämellä mukaan kappaleeseen, joka sai hänet muistamaan elävästi heidän yhteiset vuotensa New Yorkissa.
Kappaleen loppuessa harmoniaan, jonka vain joukko musikaalien tähtiä saattoi saada aikaan, Aida kurottui painamaan suudelman Elin poskelle, ennen kuin kiepahti halaamaan muita ystäviään ja lupaamaan pikaisia jälleennäkemisiä. Hän kuuli Evien äänen muiden selän takaa ja halusi uskoa muistavansa sovitun jumppatunnin, vaikka todennäköisesti unohtaisi sen jälleen seuraavan kolmen minuutin aikana. Aida huiskutti muiden päiden yli toivoen Evien näkevän eleen, ennen kuin hyppäsi suikkaamaan suukon Davidin poskelle ja sitten toisen Caitlinille.
”Kiitos, kiitos, kiitos! Tämä oli aivan ihana ilta!” Kehystetty lahja lepäsi arvokkaasti aseteltuna keittiön suojaisassa nurkassa odottamassa tarkempaa tutkimista ja paikkaansa kodin seinällä. Illan isäntä ja emäntä saivat hyvästellä vieraitaan hyvän tovin, kun suurin osa teki lähtöä Evien vanavedessä.
Aidakin etsi laukkunsa sohvatyynyjen seasta ja jalasta unohtuneet kenkänsä eteisen lattialta. Olikohan hänellä ollut takki?

Kun kaikki vieraat käytännössä tunsivat toisensa, olivat poistumiset aina melkoista kaaosta, kun väki sujahteli limittäin ja lomittain ehtiäkseen varmasti hyvästellä jokaisen. Sekin oli tavallaan koreografiaa, samaa, jota lavan takana harjoitettiin.
Eli etsi katseellaan Aidan ennen kuin singahti isäntäparin luo. Elimäiseen tapaansa hän halasi sekä Caitlinia että Davidia tiukasti, kiitti näitä mahtavasta illasta ja vannotti näitä tulemaan joku kerta vastavierailulle, kun sattuisivat olemaan lähempänä keskustaa. Sitten mies jo pyörähtikin ympäri, yhä täynnä energiaa, ja harppoi eteiseen.
"Älä unohda takkiasi", hän huolehti ja auttoi sen ystävänsä ylle, ennen kuin he suuntasivat muun joukon jatkona syksyiseen yöhön.

_________________
"Oh come on. Be brilliant."


Takaisin alkuun Siirry alas
Linjoilla
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [P] Remember a year in the life of friends   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Remember a year in the life of friends
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: