The pain is for pleasure

Amanda jäi miettimään hetkeksi. Viaton, viaton... 
"Lumikki." 
Tuo ei tehnyt mitään kiellettyä. Tuota nimenomaan käskettiin juoksemaan karkuun.

"Lumikki on jollakin tavalla vajaa päästään, sitä ei lasketa", Larissa puolustautui nauraen. "Sehän meni ja siivosi vapaaehtoisesti seitsemän kääpiön sotkut. Sillä viiraa päästä." Hyvä on, Amanda oli ehkä löytänyt sen yhden ainoan prinsessan Disneyn animaatiosaduista, joissa prinsessa ei karannut tai muutoin tehnyt vanhempien tahtoaan vastaan. Tai muun auktoriteetin käskyä vastaan. Mutta Lumikki, oikeasti?
"Sitä paitsi, sinussa ei ole mitään samaa Lumikin kanssa", Larissa totesi hörpäten juomastaan. Siitä hän oli aivan varma.

Amanda olisi keksinyt samankaltaisuuksia, mutta jätti ne sanomatta. 
"Jos niin väität. Phuuuh, nyt olen ihan täynnä.. Pitäisi varmaan pian kieriä kotiin."

"Kieriminen on aina hyvä ratkaisu", Larissa virnisti. "Joskaan en tiedä, ovatko Englannin kadut tähän aikaan vuodesta parhaita moisen harrastamiseen. Kenties kesällä, kun on lämmintä?" Hän naurahti. Oliko täällä koskaan lämmintä? Satoi ainakin jatkuvasti, se oli tullut selväksi.
"Oletko autolla?" Larissa kysäisi tyytyväisenä siihen, että hän ainakin oli. Ei tarvitsisi liftata kyytiä Hexhamiin tai rukoilla, että kerran tunnissa menevä bussi sattuisi ajamaan ohitse juuri sopivasti. Ja sitten tietenkin vielä keksiä, miten päästä Hexhamista Slaleyn peränurkissa sijaitsevalle tallille. Julkiset liikennevälineet eivät tosiaan olleet ottaneet huomioon Rosings Parkin sijaintia.

"Niin on. En kyllä tiedä, onko se tosiaan ihan kannattavaa. Tai sitä varten pyykkikone kai on." 
Amanda kohautti kevyesti olkiaan. Sitä varten se ainakin saattoi olla olemassa. 
"Joo. Pääsen vähän nopeammin kotiin." Hän nousi ylös, vieden roskansa pois. Ehkä sitä pitäisi mennä kotiin.

"Totta kai sekin", Larissa naurahti. "Mutta ehkä ei kannata jumittaa ja kolhia kaikkia paikkoja juuri ennen kisoja. Kenties sitten, kun tulet sieltä takaisin." Ehkä kieriminen kaduilla ei siinäkään kohtaa olisi käytöstä, jota kannattaisi harjoittaa, mutta kuka sitä nyt niin kauas tulevaisuuteen jaksoi ajatella ja pohtia.
"Hyvä", Larissa nyökkäsi, "minäkin sain Maybeltä autoa lainaan, joten en joudu liftaamaan tai rukoilemaan yölinjan busseja." Rukoilut eivät paljoa auttaneet, mitä tuli Slaleyn ja Newcastlen väliseen joukkoliikenteeseen. Sitä ei yksinkertaisesti ollut. Hexhamiin sentään pääsi, mutta sieltäkin oli vielä matkaa kotiin. Ehkä olisi pitänyt harkita kahdesti tarjousta yöpyä työpaikalla.
"Muista nyt sitten viesteillä kisatuloksiasi", Larissa vannotti päästyään eroon omista roskistaan. Oli suorastaan surumielistä tarttua Amandan käsivarteen nyt, kun tiesi sen olevan viimeinen kerta hetkeen. Höh. Hän olisi niin paljon mieluummin antanut illan jatkua loputtomiin. Tällä kaikella nauramisellahan saisi vielä kunnon vatsalihaksetkin!

Siinä hampurilaisravintolan ulkopuolella Amanda veti syvään henkeä. 
"Autot ovat varmaan samassa paikassa, koska olemme yhtä laiskoja kävelemään." 
Eli mahdollisimman lähellä elokuvateatteria. 
"Muistan muistan. Miten voisin unohtaa?"

"Puhu vain omasta puolestasi", Larissa nauroi. "Minä juoksen hevosten kanssa kilometrikaupalla päivittäin. Mutta kyllä, auto on parkissa teatterin parkkipaikalla." Mitä sitä etsimään parkkipaikkaa kauempaakaan, kun ostoskeskus tarjosi niin suuren parkkiruutujen meren?
"Sinulla on kuitenkin kiirettä kisoissa. Helpostihan siinä moinen pikkujuttu lipsahtaa mielestä", Larissa kohautti harteitaan. Hän ei osaisi olla vihainen, jos Amanda unohtaisi hänet. Pettynyt kyllä, mutta ei vihainen. Kisojen ilmapiirillä oli taipumusta viedä kaikki vähäinenkin keskittymiskyky mennessään, ja tunnit tuntuivat minuuttien mittaisilta.

"Eli miksi juoksisit vapaa-ajallasi?" 
Ei Amanda ainakaan. Hän kyllä piti kuntoaan yllä lihasharjoituksilla, mutta käveltyä tuli tarpeeksi Rosingsin kokoisessa paikassa. 
"Muistan kyllä raportoida. Ei kannustusjoukkoja saa unohtaa."

"Hyvä pointti", Larissa vastasi. Ei tosiaankaan enempää askelia hänelle, kiitoksia vain. Joskus hän oli huvittanut itseään ajatuksella, että sijoittaisi yhteen niistä muotiin pongahtaneista aktiivisuusrannekkeista, jotta saisi tietää, kuinka monta askelta oikein otti päivän aikana töissä. Ajateltuaan asiaa tarkemmin, hän oli todennut luvun todennäköisesti olevan erittäin masentava kaikessa suuruudessaan, ja niin osto oli jäänyt.
"Hyvä asenne, niin sitä pitää", Larissa virnisti ja rutisti tytön kättä tiukemmin. Oliko hänen ihan pakko päästää Amanda omille teilleen? Oli. Hän ei voisi vaatia tyttöä valvomaan enää yhtään pidempään, kun edessä oli kisamatka. Amandan täytyisi päästä kotiinsa valmistautumaan, ja hänen nukkumaan, jotta huomisesta työpäivästä tulisi yhtään mitään.
"Kiitos niin kovasti, että lähdit mukaan leffaan. Tämä ilta ei olisi ollut yhtään näin hauska, jos olisin mennyt yksin. Tai no, yksin en olisi saanut edes lähdettyä kotoa, istuisin edelleen tallilla kiillottamassa jo valmiiksi kiiltäviä suitsensolkia", tyttö hymähti.

Tällä kertaa halaus ei päässyt enää yllättämään, ainakaan samassa mittakaavassa. Ehkä se vielä helpottaisi ja hän oppisi ystävänsä satunnaisen säännöllisiin läheisyyspuuskiin, jotka yleensä iskivät tavatessa tai hyvästellessä.
"Oli tämä minullekin mukavaa vaihtelua. Ja ehkä näemme vielä huomenna tallilla ennen lähtöä, jos et juokse pää kolmantena jalkana."

"Juoksen, mutta yritän juosta niin, että voin kiitää ohitsesi", Larissa naurahti. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö Caetano saapuisi huomenna. Mikä ikinä olikaan pitänyt portugalilaisen poissa tallilta tänään, ei varmasti jatkuisi huomiseen saakka. Hänen tuurinsa ei ollut niin hyvä.
"Ehkä voisimme tehdä jotain useamminkin? Voisit vaikka tulla yöksi joskus, olisit ainakin lähellä tallia heti aamulla", Larissa virnisti. Jotain hyvää siinäkin, että hän asui Rosings Parkin valtavan kartanon kupeessa niin monen muun työntekijän ohella.

Amanda ei voinut olla nauramatta Larissan asenteelle. Tuo oli ainoa, joka selviäisi hullusta työnantajasta. Moni muu ei kestäisi. 
"Miksei? Jos sinun aikataulusi venyvät."

"Yritän saada ne venymään", tyttö vakuutti pirteästi nyökäten. Yökyläilyyn aikaa riittäisi varmasti, sillä eihän Caetano häntä yötä tallilla pitäisi. Vapaat illat voisivat olla kiven alla. Kenties vapaat aamupäivät? Olihan hänellä viikottain yksi vapaapäiväkin, tosin tähän mennessä hän ei ollut päässyt käyttämään niistä kuin kaksi. Työsuojelu sekoaisi sukkiinsa, jos saisi kuulla.
"Se olisi ihan mahtavaa. Yökyläily on aina hauskaa", hän naurahti. Kunhan vaan malttaisi mennä nukkumaan ennenkö aurinko nousi, tai seuraava päivä ei ollut lainkaan niin hauska.

"En ole harrastanut sitä vuosiin." 
Joskus nuorempana hän oli kyläillyt Julianin luona, mutta siitä oli helposti yli kymmenen vuotta.

Larissa pysähtyi kesken askeleen laskematta irti Amandan kädestä. Hups, hän voisi pahoitella ystävän nykäisyä pysähdyksiin myöhemminkin.
"Et ole yökyläillyt vuosiin? Tämä on korjattava äkkiä!" Tyttö julisti tarmokkaana. Olihan se nyt suuri häpeä! Yökyläily oli parasta heti... Caetanon salaperäisen katoamisen jälkeen?
"Heti kun aikatauluissasi on riittävä aukko, että voit tulla yöksi kylään, tulet luokseni", Larissa päätti nyökytellen. Popcorneja jäätelön kanssa syövältä tytöltä ei kysyttäisi.

"En? Ei meillä harrastettu sellaisia." 
Sen jälkeen ei ollut kavereita, joiden kanssa harrastaa. Hän hymyili pehmeästi, nyökäten. 
"Minä tulen."

"No, minä harrastan, joten sinun on paras tottua nopeasti", Larissa virnisti. He voisivat järjestää joskus pyjamabileet yhdessä Mayben kanssa! Tässähän oli loputtomiin mahdollisuuksia. Kaikki halukkaat vain mukaan ja hyvä leffa pyörimään jonkun asuintilan olohuoneessa.
"Nyt olen niin innoissani tästä, etten varmaan nuku loppuyönä", tyttö nauroi raikuvasti. Olihan tässä nyt suunnittelemista. Pohtia ruokia ja herkkuja ja elokuvavaihtoehtoja ja muuta ohjelmaa. Ihan parasta ikinä!

Amanda hymyili toisen innolle. Larissa oli suorastaan suloisen innoissaan. 
"Nuku kuitenkin? Kadut aamulla."
Hän ainakin suositteli sitä, vaikka itse saattoikin venyttää hieman.

"Niin kadun", Larissa nauroi, "mutta ei se mitään. Kyllä yhdestä työpäivästä selviää vaikka nukkumattakin." Sen jälkeen vähäiset unet alkaisivat painaa, mutta sitähän varten kahvi oli keksitty. Ja energiajuomat. Kofeiini itsessään. Kyllä hän selviäisi. Hevostenkin seura piristi aina niin, ettei väsymystä ehtinyt huomata, ja kunhan vain pysyi liikkeessä, ei mikään ollut liian mahdotonta suoritettavaksi. Hän pärjäisi kyllä. Olihan hän pärjännyt tähänkin asti.

Amanda pudisteli kevyesti päätään, pysähtyen autonsa eteen. Se oli hyvin kompakti, turvallisimpia mahdollisia omassa hintaluokassaan ja mukava ajaa.
"Teet paljon asioita mitä kadut."

Larissa vilkaisi kauempana näkyvää, pirteästi muusta automassasta erottuvaa kuplaa, jonka Maybe oli hänelle lainannut. Hänen pitäisi suunnata sinne, mutta miksi ihmeessä, kun ystävä oli tässä?
"Kenties", tyttö kohautti harteitaan hymyillen. "Mutta kadun mieluummin sitä mitä tein, kun vietän loppuelämäni pohtien, mitä olisin voinut saada, jos olisin vain uskaltanut tehdä jotakin." Jos hän tarttui jokaiseen tarjottuun mahdollisuuteen, mistä sitä ikinä tiesi, mihin päätyisi.
"Kai sinäkin silloin tällöin teet jotakin riskialtista?" Larissa virnisti.

Amanda naurahti, kohauttaen olkiaan. Hän havremmin teki mitään riskialtista, mikä olisi mitään muuta kuin typerää.
"Joskus ehkä."

"Tee useammin", Larissa kannusti pirteästi virnistäen. "Eihän sitä tiedä, mistä jää muuten paitsi. Elämä on paljon mielekkäämpää, kun pääsee tekemään ja kokemaan paljon mahdollista. Seikkailuintoa nyt vähän, hei!" Hän nauroi raikuvasti. Hän tosiaankin oli seikkailulla. Elämän pituisella sellaisella. Uudet maat ja työpaikat ympäri Eurooppaa olivat vain näkyvin osoitus siitä, mutta päivittäin hän tutki uusia asioita, tutustui uusiin ihmisiin ja ylipäätään pyrki kokemaan jotakin, mitä ei vielä siihen mennessä ollut kokenut. Kadutti sitten jälkikäteen tai ei.

"Matkustelen kisoissa työkseni, et voi vaatia minulta kovin paljon enempää."
Amanda vastasi hymyillen, Eiköhän siitä ollut ihan tarpeeksi, kun hän löysi itseään milloin mistäkin, vain jotta saisi hypätä viisisataa kiloisella, pakenemisviettisellä saaliseläimellä miltein eläimen selän korkeudelle nostettuja esteitä.