PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

  [Y] Jos voit anteeksi antaa että saatoin sinut unohtaa

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Pixiekissa
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1698
Join date : 20.04.2014
Ikä : 27

ViestiAihe: [Y] Jos voit anteeksi antaa että saatoin sinut unohtaa   Ke Heinä 12, 2017 11:02 am

Yksinpeli. Taylor Evans palaa karkumatkaltaan ja rakastuu hevosiin uudelleen.

Sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kevät oli jo pitkällä ja ilta yllättävän valoisa kammottavasta, sateisesta säästä huolimatta. Taylor kyyhötti satunnaisen kerrostalon parvekkeen alla sateelta suojassa ja hytisi. Hän oli kietonut kädet jalkojensa ympärille ja istui litistyneen, lähes tyhjän, risaisen reppunsa päällä. Vielä muutamia viikkoja sitten kirkkaanpunaisina loistaneet hiukset olivat nyt likaisen vaaleat ja tyvikasvu sellainen, että hän oli päättänyt pitää pipoa niin kauan kunnes saisi sen värjättyä. Se ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä ensimmäinen asia mielessä. Hänen vatsansa kurni, hänellä oli kylmä ja hän oli kastunut ennen kuin oli päässyt suojaan.

Melkein puoli vuotta aiemmin täysi-ikäistynyt Taylor oli jättänyt perheensä ja päättänyt valloittaa maailman. Hänellä oli alkuun mennyt hyvin: vähäisillä säästöillään hän oli päässyt maistamaan elämää Lontoossa muutaman ystävänsä kanssa ja he olivat juhlineet sydämensä kyllyydestä. Lopulta hän oli kuitenkin muiden mukana palannut kotikonnuilleen ja asustanut milloin kenenkin luona. Hän oli puhunut puhelimessa perheensä kanssa, mutta vältellyt noita muutoin kuin ruttoa.

Nyt tilanne oli erilainen. Hän oli käyttänyt kaikki rahansa, hajottanut ystävyyssuhteita loisimalla ystäviensä luona ja syömällä jääkaapit tyhjäksi ja huomannut, miten kurjaa elämä saattoikaan olla. Sadevesi valui parvekkeelta alas ja roiskui lätäköstä hänen läpimärille tennareilleen. Tyttö kirosi. Tupakkakin oli loppu. Hän hengitti syvään muutaman kerran ja myönsi tappionsa. Ei hänestä olisi tähän, ei hänestä olisi valloittamaan maailmaa - ei ainakaan ilman suunnitelmaa. Kyyhötettyään vielä hetken paikallaan hän nousi maansa myyneenä, nappasi repun maasta ja laahusti tielle ottaen suunnaksi sen ainoan, jonka toivoi vielä ottavan hänet vastaan. Äiti ja isä olisivat vihaisia. Hän tiesi odottaa huutoja, mutta toivoi, etteivät nuo kehtaisi jättää häntä kadulle.

Tutulla ovella Taylor kaivoi reppunsa pohjalta avaimen. Avaimenperä oli kadonnut jo aikoja sitten ja nyt oli jäljellä vain kylmännihkeä, metallinen avain. Hän käänsi sitä lukossa kivuliaan tietoisena siitä, että vanhemmat olivat vielä hereillä, ja astui sisään lämpimään, valoisaan ja kodikkaaseen eteisaulaan.

”Kuka siellä?”
Taylor kuuli rivakkaat askelet olohuoneesta. Hän näytti uitetulta rotalta ja potki kenkänsä laiskasti eteiseen. Hän kohtasi äitinsä katseen yrittämättä edes esittää mitään muuta kuin oli. Hänellä oli ollut ikävä.
”Voi lapsirakas”, äiti kiirehti huolestuneena voivottelemaan ja halasi häntä. Taylor ei osannut sanoa mitään, painautui vain äitiään vasten ja kätki kyyneleensä sateen jäljiltä kosteille kasvoilleen.

*

Lauantai 20. toukokuuta

Taylor piti sitä uutena alkuna. Saavuttuaan kotiinsa viikkoa aiemmin puolen vuoden karkumatkan jälkeen, hän oli saanut mitä lämpimimmän vastaanoton. Kukaan ei ollut huutanut hänelle, ei kyseenalaistanut hänen lähtöään, ja ennen kaikkea hän oli saanut jälleen kodin. Lämpimän kylvyn, puhtaiden vaatteiden ja täyteen ladatun kännykän kanssa elämä tuntui taas hymyilevän vähän enemmän. Hän asteli aamupalapöytään puhelintaan tuijottaen ja kaatoi itselleen kupin vahvaa kahvia. Äiti ja isä katselivat häntä, mutta hän vältteli edelleen noiden katseita. Kaikesta huolimatta hävetti.
”Veljesi on kisoissa tänään ja lähtee illalla isän kanssa Saksaan katsomaan uutta hevosta. Voisitko käydä tallilla huomenna?” Äiti kysyi ja sai Taylorin laskemaan puhelimensa alas. Luottaisivatko hänen vanhempansa todella hevoset hänen käsiinsä. Hän katseli hieman epäuskoisena vanhempiaan, mutta kohautti sitten olkiaan ja lupautui. Hän oli kaivannut tallille.

”Onks Aladdin vielä yhtä sekopää?” Tyttö kysyi yrittäen viritellä kai jonkinlaista keskustelua. Hevoset olivat helppo aihe.
”Se on kehittynyt paljon. Näkisit, miten se hyppää! Haluaisitko ratsastaa sitä? Haydn tulee olemaan kiireinen uuden ratsunsa kanssa.”
”Katsotaan nyt. En tullut tänne teidän orjaksi”, Taylor tuhahti ja keskittyi taas puhelimeensa. Se sai vanhemmat pyöräyttämään silmiään hyväntahtoisesti. He tiesivät, että tyttö kaipasi hevosia ja oli salaa hyvin otettu siitä, että hänelle tarjottiin sellaista mahdollisuutta. Taylor hylkäsi puhelimensa turhautuneena kun tajusi, ettei hänellä ollut enää mitään, mitä tehdä sillä. Hän kaipasi ystäviään, jotka tosin tarkemman tarkastelun jälkeen olivat osoittautuneet aika turhiksi. Aurinko houkutteli ulos ja hän ottikin kahvimukinsa ja siirtyi terassille nauttimaan aamukahvista. Teki mieli savuketta, mutta hän ei ollut polttanut koko viikkoon. Se tuntui todella uudelta alulta, mahdollisuudelta, ja sai hänet hymyilemään.

*

Torstai 15. kesäkuuta

Uusi alku ei ollut lähtenyt ihan niin lennokkaasti, kuin Taylorin vanhemmat olivat toivoneet. Nuo olivat ehdotelleet tyttärelleen töiden hakemista, mutta sen sijaan hän oli alkanut käydä ahkerammin tallilla ja lenkkeilemään. No, askel sekin eteenpäin. Vanhemmat olivat vain tyytyväisiä, kun tyttö ei pyörinyt enää kylillä epäilyttävien ystäviensä kanssa ja tehnyt typeryyksiä. Mistä nuo oikeasti tiesivät, mutta kaikista vaikutti siltä, että Taylor oli muuttunut. Hän oli saanut Gagan käytännössä omaan käyttöönsä, kun Haydn keskittyi muihin hevosiinsa ja tasolleen jämähtänyt Gaga-raukka sai siirtyä.

Torstai-iltapäivä oli täydellinen estetreenille kentällä. Taylor pälyili hetken ympärilleen tallissa varustettuaan itsensä ja hevosensa. Hän oli rakentanut radan jo aiemmin kentälle, mutta hän olisi ehkä kaivannut jotakuta nostamaan esteitä tai siirtämään niitä tarvittaessa. Koska hän ei löytänyt ketään sopivalta vaikuttavaa, tyttö nappasi hevosensa ohjat ja talutti sen pitkältä tuntuvan käytävän läpi ulos. Kesä alkoi jo näkyä paikotellen, sillä aurinko yritti paistaa pilvien lomasta. Hän talutti hevosen kentälle ja ponnisti sen sekään kevyesti. Tuntui siltä, että päivä kerrallaan hän sai takaisin niitä lihaksia, joita ratsastaminen vaati ja joille hän ei ollut suonut ajatustakaan kuukausiin.

Vaaleanrautias puoliverinen laukkasi korvat hörössä kohti ensimmäistä isoa estettä. Taylorin kasvoilla oli keskittynyt ilme ja niin he liitelivät yli metrisen esteen ylitse. Hän oli unohtanut, miten upealta tuntui istua hevosen selässä, kun se tuntui lentävän. Sillä hetkellä tytöstä tuntui, että hän halusi olla hevosten kanssa koko loppuelämänsä. Sitäkö aikuistuminen oli, että hyväksyi vanhempien olevan joskus oikeassa? Hevoset ja ratsastus olivat asioita, joista hän oli tapellut irti koko teini-iän, vaikka oikeasti hän rakasti sitä.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Jos voit anteeksi antaa että saatoin sinut unohtaa
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Hexham-
Siirry: