Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.



 
PääsivuPääsivu  Latest imagesLatest images  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

 

 The Socratic Method

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Vierailija
Vierailija




The Socratic Method Empty
ViestiAihe: The Socratic Method   The Socratic Method Icon_minitime1Pe Maalis 09, 2018 12:25 pm

Pikaviestinpelejä Miriam Sinclairin ja August Rowen elämästä.

Tiistai 20. helmikuuta 2018, aamu,  The Royal Victoria Infirmary, Newcastle

Kuvittelisi, ettei maanantain ja tiistain välinen yö olisi ollut rauhallinen. Suurin ruuhka osui yleensä perjantaille tai lauantaille, sunnuntaisin ihmiset olivat kodeissaan toipumassa.
Silti yövuoro oli ollut kiireinen.
August oli valunut istumaan henkilökunnan taukotilan vaaleanharmaalle sohvalle, pitkät jalat suoraan eteen ojennettuina, ja hörppi kahvia valkoisesta, Dessin kuvalla varustetusta mukista.
Joululahja Murielilta. Erottui joukosta, kukaan ei mennyt luulemaan sitä omakseen. Tai jos luulikin, niin tiskasi aina hyvin jälkikäteen.

Nyt alkoi rauhoittua, vihdoin. Mimi tassutti taukohuoneeseen, rapistellen käsissään suklaapatukkaa auki. Mieli teki ja automaatissa oli ollut hyviä patukoita tällä kertaa. Nainen vilkaisi sohvalle ojentautunutta lääkäriä ja naurahti pehmeästi.
"Jessus. Aistiiko ihmiset että sinä olet lääkärinä kun arkiyöstäkin tulee ruuhkainen kanssasi?" Samalla nainen kaatoi kahvia kuppiin ja istui lopulta alas.

August kohotti kahvikuppiaan tervehdykseksi.
"En ole vielä onnistunut keksimään kaavaa, jolla asiakkaat päättävät ilmestyä paikalle", hän totesi naurahtaen.
Käsittämättömissä intervalleissa, jotka tuntuivat yhdistyvän aivan yhtä käsittämättömiksi ruuhkapiikeiksi.
"Laitoin teeveden kiehumaan, jos tahdot. Päädyin sitten kuitenkin kahviin."

Mimi hymyili ja kohotti kahvikuppia.
"Ei, vielä on vuoroa jäljellä. Joten, kahvia." Mimi haroi hiuksiaan ja kiristi ponihäntää kevyesti.
"Mitä sinulle kuuluu? Hetki kun on oltu samassa vuorossa."

August oli yrittänyt tehdä vuorojaan niin, että ehtisi käydä katsomassa Heliaa sairaalalla mahdollisimman usein.
"Mitäs minulle. Helia voi toisina päivinä paremmin, toisina huonommin, mutta päivä kerrallaan."
Hän hörppäsi kahvia, joka ei ollut ehtinyt seistä pannussa kovinkaan pitkään.
Aina joku väsynyt kaipasi kofeiinia, se hyvä puoli heidän osastossaan oli.
"Mitä itsellesi?"

"No hyvä että paremmin." Tummaihoinen nainen leikki kaulassaan olevalla lätkällä ja hymyili hieman.
"Sitä samaa. Töitä, käyn Tabbyn kahvilalla usein, teen videoita. Ei mitään uutta auringon alla."

"Takapakkeja tulee vielä silloin tällöin, mutta ystävämme kävi hakemassa avustajakoiran Yhdysvalloista."
Ehkä se auttaisi Heliaa kuntoutumaan niin, että tämä voisi palata takaisin tavalliseen elämäänsä.
August hörppäsi loput kahvistaan.
"Näinkin viimeisimmän videosi, upea, kuten aina."

Mimi hymyili pehmeästi.
"Voi ei. Kyllä se siitä, koira autaa varmasti." Hän pyöritteli kahvia mukissaan ja haukkasi suklaastaan.
"Voi kiitos! Olet ihana fani. Ja uskollinen."

"Koirat tekevät ihmeitä."
Sääli, etteivät ne oikein sopineet heidän työympäristöönsä. Liikaa arvaamattomia ihmisiä.
August väläytti naiselle hymyn noustessaan seisomaan ja astellessaan tiskialtaalle huuhtelemaan kuppiaan.
"Tietenkin olen. Myös Dessi laulaa mukana silloin tällöin."

"Ai että. Voin tehdä joskus videon Dessin kanssa." Mimi virnisti leveästi ja nousi itsekin ylös. Ehkä tauko olisi ohi. Hän veti työpaitaa alemmas ja tarkisti että napit eivät paljastaneet valkoista toppia (ja sen alta läpikuultavia rintaliivejä) liiaksi mistään. Noin.

August nauroi käheästi.
"Dessi varmasti osallistuisi duettoon mielellään, melkoinen linssilude."
Se oli poseerannut hyvin kauniisti Helian sisaren ottamiin valokuviinkin.
Hän huuhteli kupin ja nosti sen paikoilleen kaappiin.
"Mennäänkö sitten? Takaisin kurimukseen."

"Takaisin kurimukseen." Mimi myöntyi ja heitti viimeisen palan Mars-patukastaan suuhunsa. Hän seurasi Augustia takaisin vastaanottoon, pyöritellen läpyskäänsä sormissaan.
"Nyt on sitten hiljaista."

August hieroi desinfiointiainetta käsiinsä.
"Siltä näyttää", hän myönsi hymähtäen, ja nykäisi stetoskooppia paremmin kaulalleen.
"Tyyntä myrskyn edellä."
Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun sisään rullattiin useampi potilas.

Mimi hieroi käsiään yhteen kun yritti päästä desinfiointiaineen hajusta ja mulkaisi Augustia kun tuon sanat toteutuivat.
"Minä sinut vielä..." Nainen mutisi.

August hymyili anteeksipyytävästi takaisin.
"Ei pitäisi koskaan avata suutaan, tiedän."
Hän pyöräytti hartioitaan ja harppoi sitten ensimmäiseen verholla erotettuun karsinaan - ei kai niitä olisi saanut sellaisiksi kutsua, mutta eipähän kukaan siitä loukkaantunut.

Mimi seurasi kiltisti lääkärin perässä, puhisten ääneen.
"Nii'in. Silti avaat. Joka kerta." Karsinoita ne täällä olivat, ei sitä kenellekään tarvinnut ääneen sanoa. Rhm.

"Käytin kaiken kykyni oppia lukiessani lääkäriksi", August myönsi nöyränä.
Tunnin sisään hän oli ehtinyt väistää kahta iskua ( joista vain toinen oli ollut tahallinen ), kaivaa yhden legopalikan ulos pikkupotilaan nenästä ja vakuuttaa yhdelle hermostuneelle rouvalle, ettei kyse tosiaan ollut sydänkohtauksesta, vaan närästyksestä.
Kiire puski päälle, hänen olisi pitänyt tosiaan pysytellä hiljaa.
"Mimi, ehditkö käydä keräämässä ennakkotiedot seuraavalta potilaalta?" August pyysi.
"Ratsastusonnettomuus."

Mimi nyökkäsi, otti kirjoitusalustan lomakkeineen sekä kynän ja tassutti seuraavan potilaan luo työsandaalit jaloissa läpsyen. Hän avasi verhon ja livahti sen sisäpuolelle, hymyillen pehmeästi.
"Huomenta, tulin ottamaan tietoja ylös. Tulit... Lanssilla?" Siitä päätellen että toinen käsi oli tuettu kantoliinaan.

Lawrence oli pihalla. Kuin käkikello.
Paitsi etteivät käkikellot olleet pihalla. Hölmö.
Oli ollut sulaa hulluutta hypätä satulaan, kun ajatukset olivat olleet muualla. Ei ollut mikään ihme, että Duffy oli tehnyt täyspysähdyksen, ja lähettänyt ratsastajansa esteen yli ihan omillaan.
Paljon muuta mies ei muistanutkaan.
Utuinen katse tutki kattoa, ja kääntyi sitten hitaasti ääntä kohti. Tai ainakin vähän sinnepäin.

Miesparka oli tainnut saada hyvät lääkkeet. Hän istui jakkaralle ja rullasi lähemmäs.
"Kertoisitko nimesi?" Hän pyysi pehmeästi, seuraillen miehen liikkeitä.

Sijoiltaan mennyt olkapää oli tehnyt pirun kipeää.
Lawrence teki parhaansa keskittääkseen katseensa naisen kasvoihin, mutta jokin tuli... tielle.
Jokin viehättävän pyöreä.
Oho.
"... Mitä?"

Tarkalleen ottaen niitä viehättävän pyöreitä oli kaksi.
"Voi murunen. Taisit saada hyvät lääkkeet lanssissa. Nimesi. Koko nimesi. Aloita siitä."

"Mmm."
Lawrence räpäytti tummia, poissaolevia silmiään, ja yritti keskittyä naisen sanoihin.
Ei niihin viehättäviin pyöreisiin.
"Minä..."
Hän hieraisi kasvojaan vapaalla kädellään.

Mimi nauroi pehmeästi.
"Onko sinulla lompakkoa mukana?"

Lawrence jäi miettimään ja pudisti sitten päätään.
Lompakko oli tallilla. Niin kuin puhelinkin, hän oli ollut harjoittelemassa maneesissa.
"Lawrence. Nightingale."

Mimi kirjasi nimen ylös.
"Milloin olet syntynyt? Päivä, kuukausi ja vuosi." Hän puhui hitaasti ja selvästi, hymy kasvoillaan.

Lawrence räpäytti silmiään ja käänsi hetkeksi kattoon vaeltaneen katseensa takaisin naiseen.
Kaunis. Hyvin kaunis.
"Öhm..."

Mimi pudisteli päätään, otti pienen lampun ja nojautui lähemmäs. Ehkä hän yrittäisi kohta uudelleen. Hän nousi seisomaan ja vilkaisi miehen silmiä valon kanssa.
"Seuraa valoa katseella, jooko?"

Naisella oli uskomattoman kauniit silmät.
Ja hyvin kauniin sävyinen iho.
Lawrence kurtisti hieman kulmiaan.
"Valoa?"

"Niin, tätä valoa." Mimi välkäytti pientä lamppua sormissaan.

Lawrence räpäytti tummia silmiään.
"Hyvä on."

Mimi liikutti valoa ja seurasi miehen katsetta samalla.
"Särkeekö päätä?"

Lawrence seurasi lamppua kuuliaisesti.
"En tiedä. Ehkä. Sain hyvät lääkkeet, luulen... Olet kaunis."

Hyvin tummanrusket silmät siirsivät katseensa miehen kasvoihin. Nainen nauroi pehmeästi.
"Voi kiitos." Hän nojautui lähemmäs avuinensa, tutkaillen miehen nenää.
"Voi sinua. Sattuuko tämä?" Hän painoi kahdella sormella hellästi nenänvartta.

"Sinä olet", Lawrence vetosi.
Kosketus sai hänet älähtämään ja siirtämään sitomattoman käden nenänsä suojaksi.
"... Sattuu."

Mimi mutristi myötätuntoisesti huuliaan ja veti käden pois edestä. Hän kirjasi asioita ylös ja istui alas.
"Nyt se syntymäaika?"

Lawrence joutui miettimään hetken, katse hakeutui naisen silmiin.
"Yhdeksästoista elokuuta, kahdeksankymmentäkuusi..."
Hänen kulmansa kurtistuivat hieman.
"... Onko nenäni vinossa?"

Mimi kirjasi syntymäajan ylös ja vilkaisi nenää.
"Ei. Lääkäri katsoo sitä kohta, luultavasti pieni murtuma joka saadaan luutumaan itsekseen nätisti. Antaisitko vielä hätäyhteystietosi nimen?" Nainen pyysi hellästi.
"Putsataan sitten kasvosi." Nenä oli vähän vuotanut verta.

Nenä ei ollut vinossa. Se oli hyvä.
"Nightingale putoaa aina naama edellä", Lawrence mutisi hieman tokkuraisesti, katsellen edelleen hoitajan sieviä kasvoja.
"Mieluummin saisin sinun yhteystietosi."
Lääkkeet saivat miehen puhumaan ajatuksensa ääneen.

"Voi, suosittelen vaikka takapuolta ennemmin." Sen sanottuaan Mimi nousi ylös ja otti puhdistamiseen tarvittavat tarvikkeet itselleen.
"Voi, uskon sen. Pitäisi pyytää sinua seuraamaan rintojani valon sijaan." Nainen totesi nauraen ja pyyhkäisi pehmeästi kuivunutta verta kasvoilta.

Takapuolta?
Lawrence kurtisti kevyesti kulmiaan.
Se oli varmasti oikein sievä takapuoli. Koko nainen oli kovin sievä.
"Ei minua haittaisi", mies myönsi.
"Sinä olet hyvin kaunis. Est-ce que tu es aussi doux que tes yeux?"

Niin siis putoamiseen. Se takapuoli. Miriam vain nauroi miehen sanoille.
"Mitä sinulle oikein siellä lanssissa annettiin..." Hän naureskeli, heittäen verisen lapun roskiin ja otti puhtaan.
"Kuule hurmuri, en puhu ranskaa. Ja ottaisin edelleen mieluusti hätäyhteystietohenkilösi ylös."

"Siellä oli harjoittelija", Lawrence myönsi hieman onnettomana ja yritti hipaista nenänvarttaan.
Teki pirun kipeää.
"Minun äitini on ranskalainen", hän selitti, ettei hoitaja kuvittelisi hänen vain leveilevän taidoillaan. Mitä hän ei tehnyt. Ei kuulunut tyyliin.
Tummat kulmat painuivat alemmas.
"Muriel Nightingale. Mutta hän on nyt Lontoossa. Meidän pikkusiskomme yritti tappaa itsensä."
Ajatus vihloi vieläkin kipeänä.

Mimi kurtisti kevyesti kulmiaan. Voi ei.
"Voi ei, olen pahoillani. Siskosi kuitenkin tulee kuntoon?" Seuraava lappu roskiin ja kasvojen puhdistus jatkui.
"Älä nyt hiero sitä nenääsi, se sattuu, muistatko?"

"En tiedä, hän on yhä sairaalassa."
Lawrence oli melko varma, että hänen olisi pitänyt tuntea olonsa kamalammaksi. Mutta lääkkeet saivat pään tuntumaan kevyeltä.
"Huomasin", hän mutisi hiljaa ja antoi kätensä valahtaa sängylle viereensä.
"Aika vahvat lääkkeet."

Miriam hymähti, siivosi loput veret ja kävi verhon toiselle puolella. Augustilla menisi vielä hetki. Hän palasi ja kirjasi Murielin ylös.
"Onko ketään joka hakisi sinut täältä?"

Lawrence joutui miettimään hetken, nyt kun Muriel oli Lontoossa ja suurin osa ystäväpiiristä levittäytynyt ympäri Britanniaa, sen rajojen ulkopuolellekin.
"On minulla... Luulisin."
Jos Emily ehtisi hakemaan.

"Minä voisin soittaa kunhan saadaan tuo kätesi kuntoon." Mimi lupasi ja kävi samalla seistessään läpi ensihoitajien antamia papereita, keinuen päkiöillään.

Puhelinkin oli edelleen tallilla. Samoin auto.
Rakas Mustang.
Lawrence unohtui katselemaan, kuinka hoitaja keinahteli paikoillaan.
"Mikä sinun nimesi on?"
Kai se luki jossakin, mutta miehen ajatukset olivat liian sumeita lukemiseen.

Mimi vilkaisi hymy pehmeästi nuden sävyisillä huulilla. Hän vilkaisi miestä ja antoi hyvin tummien silmien siristyä.
"Miriam."

"Hauska tutustua, Miriam", Lawrence totesi, yrittäen kerätä sen vähäisen herrasmiesmäisyyden, joka hänestä oli jäljellä.
"Se on kaunis nimi."

Se sai hoitajan hymyilemään tietäväisesti.
"Mmm. Onhan se. Ja ilmeisesti jokin muukin minussa." Lawrencen tuijottaminen ei ollut kovin huomaamatonta.

Lawrence räpäytti silmiään.
"Sanoinhan, että olet hämmästyttävän kaunis", hän myönsi, samalla kun verho raottui kun punahiuksinen lääkäri astui sisään.
"Oh, Laurie. Miten olet itsesi tuohon jamaan saanut?" August kysyi, toista kulmaansa kohottaen.
"Näkisit sen toisen kaverin..." Lawrence mutisi takaisin.
Toisin sanoen Duffyn, joka oli varmasti oikein ylpeä itsestään.

Mimi kohotti muotoiltuja kulmiaan ja kääntyi Augustin puoleen. Miehet tunsivat?
"Putosi hevosen selästä tuon ensihoitajien lomakkeen mukaan. Katsoppa joku lääke mitä antaa tuon -" Miriam napautti sormellaan lääkkeen nimen kohtaa lomakkeessa, "-kaveriksi. Sitä ei voi antaa lisää, rassukka on ihan pöhnässä. Jutteli minulle ranskaksi täällä."

"Pikemminkin lensin, hevonen pysähtyi ja minä jatkoin matkaani esteen yli", Lawrence totesi onnettomana samalla kun August tarkisti silmien reagoinnin vielä uudelleen pienen lampun avulla.
"Löit pääsi?" hän varmisti, kokeillen varovasti hieman turvoksissa olevaa nenää.
"Miten tajunnantaso?"
Viimeinen kysymys oli suunnattu Mimille.

Miriam naurahti Augustin kysymykselle.
"Ihan hyvä. Riippuu vähän siitä mitä pitäisi katsoa. Mieheksi oikein hyvinvoiva."

August kohotti hieman toista kulmaansa, mutta siirtyi tutkimaan Lawrencen hartiaa.
"Laurie, kuule, kestätkö kipua. Laittaisin mielelläni tämän olkapään sijoilleen mahdollisimman pian, ennen kuin lihakset ehtivät mennä liiaksi jumiin."
"Totta kai kestän", Lawrence vakuutti ja nousi Augustin avustuksella istumaan sängyn laidalle. Sentään hän oli päässyt eroon niskatuesta, kuvat olivat tulleet takaisin puhtaina.

Mimi siirtyi pitämään Laurieta paikallaan, kun August ruksauttaisi nivelen paikoilleen.
"Anna mennä vain."

August otti tottuneen otteen sijoiltaan menneestä olkapäästä. Kipulääkkeitä oli annettu jo sen verran suuri annos, ettei tuskan pitäisi olla sietämätön, eivätkä lihaksetkaan tuntuneet vielä jumiutuneen aloilleen.
"Tämä ei satu kuin-"
Ja ennen, kuin hän lopetti lauseensa, nopea nykäisy veti olkapään takaisin kuoppaan.

Mimi nyrpisti nenää äänelle joka pääsi olkapäästä. Noin.
"Jos haluat siirtyä seuraavaan niin voin laittaa kantositeen."

Mimi ei ollut ainoa, joka irvisti.
Lawrence oli valahtanut hieman kalpeammaksi, mutta yritti pysytellä urheana.
August taputti ystävänsä selkää kevyesti.
"Kyllä se siitä, Laurie. Nenän voisi teipata myös, varmuuden vuoksi. Käyn kirjoittamassa reseptin kipulääkkeisiin ja laitan tulostukseen."

"Älä määrää mitään kovin vahvaa. Reagoi lääkkeisiin aika voimakkaasti." Miriam naurahti pehmeästi ja kumartui hakemaan kaapista kantositeen sekä teippiä nenään.

"Niin näkyy", August hymähti pehmeästi, ennen kuin katosi verhon toiselle puolelle auttaakseen seuraavan potilaan kanssa.
Lawrence hieraisi vaivihkaa kasvojaan ja jäi katselemaan Miriamia ajatuksissaan.
Kaunis, kaunis nainen.

Mimi suoristautui ja kääntyi Augustin puoleen. Hellin ottein hän haki käden oikeaan asentoon ja sitten kietoi sen kantoliinaan tukevasti.
"Eihän tunnu epämukavalta?"

Lawrence katseli Miriamia edelleen lumoutuneena.
Tai ehkä katse vain näytti lumoutuneelta, kiitos rajujen lääkkeiden.
Mutta tämä oli kaunis.
"Ei, ei tunnu."

"Hyvä. Et saa missään nimessän nimessä rasittaa kättä kahteen viikkoon. Katsot sitten lääkärin kanssa asiaa." Mimi veti pätkän teippiä ja nousi polvilleen sängylle. Ei hän muuten yltäisi Lawrencen nenään.
"Koeta ajatella iloisia asioita, tämä kirpaisee vähän."

Tätä menoa hänen pitäisi ajatella jotakin hyvin surullista.
Miriam näytti aivan liian hyvältä siinä.
Luoja, hän oli kammottava mies.
"En siis pääse nousemaan hevosen selkään heti."

"Valitettavasti et. Ja kun pääset, pitää alkuun ottaa varovasti. Se meni kuitenkin nätisti paikoilleen, joten luultavasti toivut hienosti alle kuukaudessa." Miriam keskittyi samalla teippaamaan murtunutta nenäparkaa.

"Työnantajani joutui luopumaan jo yhdestä ratsastajasta, olisi ikävä tuottaa pettymys."
Kaksi viikkoa ei vielä kaataisi mitään. Harmillinen takapakki, mutta siitä selvittäisiin kyllä. Pitäisi vain soittaa Charlesille...
Lawrence irvisti hieman, kun nenää vihlaisi.

"Pääset kyllä takaisin ratsaille. Toimit ohjeiden mukaan niin pääset nopeammin." Mimi valui jaloilleen lattialle. Nenä näytti hyvältä. Hän nykäisi paitaansa alemmas, kävi tulostamassa reseptin ja lepo-ohjeet miehelle.
"Annan nämä mukaasi. Jos tulee kysyttävää tai kipuja, hakeudu lääkäriin. Jos sinulla on automaattivaihteinen auto, älä aja sitäkään kun otat näitä kipulääkkeitä."

"Minun Mustangini on vielä tallin pihalla", Lawrence totesi onnettomana.
Auto oli hänen silmäteränsä.
Mutta se oli pieni murhe. Emmie makasi tällä hetkellä sairaalassa, koska oli yrittänyt riistää henkensä.
Ajatus iski kylmän nyrkin vasten palleaa.
"Lepuutan kättä kiltisti."

"Hyvä poika." Mimi vastasi hymyillen.
"Oliko vielä jotain kysyttävää? Voit levätä tässä siihen asti että joku tulee hakemaan sinut."

Lawrence kävi kiitollisena hetkeksi pitkälleen. Sekä lääkkeet että olkapään sijoilleen rusauttamisen aiheuttama kipu tekivät hänen ajatuksistaan hermostuttavan kepeitä.
Hän katsoi kaunista, kaunista hoitajaa, jolla oli hellät kädet.
"Voinko viedä sinut joskus ulos?"

Mimi täytti papereita loppuun ja vilkaisi miestä hämmentyneenä.
"Eihän koko pakkausta tarvitse ulos viedä jos pitää yhdestä osasta."

Mimi täytti papereita loppuun ja vilkaisi miestä hämmentyneenä.
"Eihän koko pakkausta tarvitse ulos viedä jos pitää yhdestä osasta."

Lawrencen kulmat kurtistuivat.
"Sinä olet hyvin kaunis kauttaaltaan."

Mimi ei onneksi punastunut koskaan. Tai punastui, mutta se ei näkynyt. Jotain iloa ihonväristä.
"... Oh. Oletpas sinä nyt."

"Olet sinä", Lawrence vakuutti ja olisi hieraissut nenänvarttaan, ellei se olisi ollut turvallisesti teipattuna.
"Saat sanoa ei. Ymmärrän vihjeen ja annan olla."

Miriam räpäytti pari kertaa silmiään hölmönä.
"No... Höhpöh. Olisin hölmö jos en lähtisi kun komea mies pyytää." Miriam otti tussin ja raapusti numeron kantositeeseen.
"Siinä."

Lawrence olisi kohottanut kättään jos olisi voinut.
"Oikeastaan olisi herrasmiesmäistä antaa numeroni sinulle, niin että voisit ottaa yhteyttä, jos haluaisit", hän totesi, kääntäen katseensa naiseen hieman tokkurainen hymy kasvoillaan.
"Mutta jos sinua ei haittaa?"

"Voin aina olla vastaamatta tai antaa väärän numeron." Miriam hymyili huomiolle herrasmiesmäisyydestä.

"Niin voisit."
Numeroaan ei varmasti sopinut antaa kenelle tahansa ensiavussa vastaan tulevalle.
"Toivon silti, että saamani numero on oikea."

"Se sinun pitää selvittää itse." Miriam heitti naureskellen ja otti vielä ylös Emilyn numeron.
"Minä käyn soittamassa että sinut saisi noukkia paikattuna turvaan."

"Minä selvitän", Lawrence lupasi.
Kunhan Emmie voisi paremmin, ja kaikki olisi asettunut taas aloilleen.
"Kiitos."

Mimi heilautti kättään ja katosi soittamaan. Meni jonkin aikaa, että punapäinen nainen ilmestyi verhon takaa. Kieli naksahti kitalakeen.
"Voi Lawrence. Ei noin saa lennellä." Emily naurahti pehmeästi.

Lawrence käänsi katseensa Emilyyn ja nousi istumaan sängyn laidalle.
"Se oli oikein tyylipuhdas suoritus, en edes kolistellut puomia!" hän vetosi.
"Kiitos, kun tulit hakemaan."
Takaisin alkuun Siirry alas
 
The Socratic Method
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: