PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Date night

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Silkki
Yksisarvinen
Yksisarvinen
avatar

Viestien lukumäärä : 2154
Join date : 18.04.2014
Ikä : 23

ViestiAihe: [P] Date night   Ma Toukokuu 29, 2017 10:58 am

Pikaviestinpeli, jossa Hatsiubatin Gabrielle ja Teddy käyvät syömässä ulkona ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
-----
Torstai 25. toukokuuta, ilta - Durhamin keskusta

Teddy epäili, ettei Veronican tarjous Matthewn katsomisesta kokonaisen illan ajan ollut hänen ansiotaan, vaan englantilaisnainen oli tahtonut tarjota ystävälleen vapaan illan. Niin tai näin, mies ei ollut valittanut, vaan oli varmistanut pääsevänsä töistä ajoissa, vaihtanut puvun päälleen ja vienyt hurmaavan vaimonsa tunnelmalliseen ravintolaan Durhamin keskustaan. Siitä tuntui olevan pienen ikuisuuden ajan kun he olivat viimeksi käyneet kunnolla illallisella ulkona, eivätkä vain poimineet jotain pikaisesti mukaansa.
”Näytät jumalaisen kauniilta”, mies huomautti pehmeästi pidellessään tuolia naista varten, ennenkö istui itse alas pöydän ääreen. Hän tiesi tarkalleen, että oli sanonut niin jo kotona, ja todennäköisesti ainakin kerran ajomatkan aikana, vaan naisen kauneutta ei voinut kehua liiaksi. ”Onpa mukavaa käydä pitkästä aikaa yhdessä ulkona.”

Gabrielle oli mielellään tarttutunut Veronican tarjoamaan mahdollisuuteen. Niin ihanaa kuin lapsen kanssa olikin, pitkästä aikaa laittautuminen ja miehensä kanssa ravintolaan lähteminenkin oli ihanaa. Nainen naurahti Teddyn sanoille, pudistellen kevyesti päätään.
"Sanoit sen jo ainakin kolmesti." Hän istui alas, vilkaisten ympärilleen ravintolassa.
"Niin on. Siitä on ihan liian kauan."

"Ja sanon sen vielä kolmesti uudelleen", mies lupasi tarttuen naisen käteen pyöreän pöydän yli. "Kenties voimme jatkossa yrittää pyrkiä edes yhteen illalliseen kuukaudessa", mies pohti silitellen peukalollaan vaimonsa kämmenselkää. Oli helpottavaa myös tietää, että vauva oli paitsi omassa kotonaan, myös ehdottoman hyvissä, tutuissa käsissä. Ehkä he voisivat yrittää värvätä tuttavistaan lastenhoitoapua silloin tällöin.

"Ja minä tulen huomauttamaan alkavasta dementiastasi." Gabrielle vastasi hymyillen. Hän katseli hetken heidän käsiää, kohottaen sitten ruskeiden silmiensä katseen Teddyyn.
"Ehkä. Aina voimme yrittää."

"Yritetään, ehdottomasti", mies nyökkäsi pieni, lämmin hymy huulillaan. Hän vapautti naisen käden varsin vastahakoisesti, kun tarjoilija saapui esittelemään itsensä ja tarjosi heille ruokalistoja.
"Mutta dementiani ei sentään ole vielä niin pitkällä, ettenkö muistaisi, että kihlauduimme lähestulkoon tarkalleen vuosi sitten", mies huomautti huvittuneen hymyn kera.

Gabrielle otti ruokalistan vastaan, vilkaisten miestään kun tuo mainitsi kihlauksen vuosipäivästä näillä tienoin.
"Niin. Mieti, poika on kohta puolivuotias ja naimisiinkin menimme pian vuosi sitten."

”Mihin aika onkaan kadonnut”, mies huokaisi suoden vain puolittaisen vilkaisun nahkakantiselle ruokalistalle. ”Vastahan Matthew syntyi, ja pian on jo tullut puoli vuotta täyteen. Jos vuodet vierivät tähän tahtiin, poikahan on yliopistossa ennenkö tässä huomaakaan.”

Gabrielle tönäisi miestä kevyesti jalallaan, yrittäen edes lukea sitä listaa.
"Kuule. Älä liioittele. Ja tiedätkö rakas..." Gabrielle katsoi miestä hellästi, mutta jätti kuitenkin vielä sanomatta. Ei hän tiennyt miten muotoilisi asian.

”En liioittele”, Teddy naurahti ja palautti katseensa ruokalistaan. Ehkä täytyisi saada tilattuakin, sillä tarjoilija tuntui norkoilevan lähettyvillä heitä odottaen. Hupsista. Toisaalta, mihinpä heillä kiire olisi, kun poika oli tyytyväisenä kotona kummitätinsä kanssa.
”Löydätkö mitään mieleistä?” Hän kysäisi antaessaan katseensa lipua pitkin listan tarjoamia vaihtoehtoja.

Gabrielle päätti uskaltaa ottaa lasillisen viiniä ja nauttia kerrankin hyvästä pihvistä.
"Löytyy. Löydätkö sinä?"

”Helposti”, mies vakuutti naurahtaen ja kohotti kättään saadakseen tarjoilijan huomion heidän pöytäänsä. Hän tilasi sisäfileen punaviinikastikkeessa sekä lasillisen talon viiniä ja ojensi ruokalistan takaisin tarjoilijalle. Sekuntiakaan hukkaamatta mies tarttui vapautuneilla käsillään vaimonsa käsiin, voimatta mitään levenevälle hymylle, kun kosketti naisen sormuksia. Hänen vaimonsa. Uskomaton, rakas vaimonsa.
”Olet niin valtavan rakas”, hän henkäisi ja kohotti Gabriellen käden huulilleen nopeaa suukkoa varten. ”En voisi pyytää elämältä enempää.” Hän oli jo saanut enemmän kuin oli koskaan toivonutkaan.

Gabrielle ei onneksi ollut nainen joka punastui - hän olisi voinut tehdä niin nyt. Teddyltä saatu huomio oli kuitenkin vain tervetullutta. Kevyesti hän puristi miehen kättä sormillaan.
"Niin sinäkin olet. Minun rakas, hölmö mieheni." Tarjoilijan tuotua viinit hän veti syvään henkeä.
"En voi pyytää elämältä enempää, mutta haluaisin sinun mielipiteesi yhteen asiaan." Gabrielle veti syvään henkeä.
"Oletko miettinyt yhtään kantaasi toiseen lapseen?"

”Hölmö?” Teddy kohotti huvittuneena kulmaansa. ”Sovimme siis hyvin yhteen, kun sinä olet hullu”, hän naurahti poikamaisesti virnistäen. Hän kiitti tarjoilijaa lyhyesti, vaikka katseen irrottaminen Gabriellesta tuntuikin mahdottomalta. Mies hymyili rohkaisevasti naiselle, kun tuo mainitsi mielipiteen kysymisestä. Totta kai, mitä tahansa. Hymy tosin haparoi aavistuksen, kun nainen sai kysymyksensä ilmoille. Hän naurahti häkeltyneenä.
”En erityisemmin”, mies myönsi asetellen sanansa varovasti. Ties mikä miinakenttä tämäkin olisi taas luovittavaksi. ”Matthewkin on niin nuori vielä. Hyvä kun olen tottunut rutiineihin hänen kanssaan.”

Gabrielle oli äitiyshuuruissaan ajatellut asiaa. Hän huomasi miehen häkeltymisen, sanomatta mitään.
"En tarkoita nyt heti. Esimerkiksi vuoden sisällä?"

”En tiedä”, mies vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Olisihan se mukavaa, jos Matthewlla olisi sisarus jonka kanssa kasvaa, mutta”, hän kohautti harteitaan pienesti. Hän ei tahtonut heidän kokevan enempää pettymyksiä. Kaikki tuntui niin täydelliseltä juuri nyt.

Gabrielle miltein arvasi mikä se mutta olisi.
"... Mutta et halua?"

”En sanonut niin”, Teddy korjasi pehmeästi ja laski katseensa naisen käsiin, joita piteli edelleen omissaan. ”En vain tahdo, että joudumme pettymään.”

Gabrielle ei tiennyt olisiko hänellä oikeutta puhua asiasta enempää. Se oli kuitenkin vaikea asia.

Teddy veti syvään henkeä ja puristi pehmeästi vaimonsa kättä pohtien, mitä sanoa. Hän toivoi niin kovin ruokia kantavan tarjoilijan tulevan heidän pöytäänsä, vaan ei, annokset kuuluivat jollekulle toiselle.
”Haluaisitko sinä? Toisen lapsen”, mies tarkensi, vaikka tuskinpa hetken hiljaisuus oli saanut naista unohtamaan puheenaihetta.

Gabrielle oli jo pahoittelemassa asian ottamista esille, kun Teddy avasi suunsa.
"Haluaisin. Olisin ainakin valmis kysymään lääkäriltä, mikä olisi todellinen riski sen toistumiselle. Olen jo kotona ja... Sanotaanko että viihdyn näin. Teen töitä silloin tällöin, hoidan kotia ja lasta."

Teddy nyökkäsi hitaasti ja puri alahuultaan tukahduttaakseen ensimmäiset kielelle nousseet sanat. Harkitsemattomat puheet eivät johtaisi mihinkään hyvään.
"Olet selkeästi ehtinyt miettiä asiaa", hän hymähti pyrkien pitämään syyttävän sävyn poissa äänestään. Tietenkin nainen sai pohtia moisia, jos tahtoi, kunhan vain kertoi hänellekin ennenkö päätti toimia.
"En vain halua, että sinuun sattuu."

Ei Gabrielle ollut päättänyt mitään. Hän ei ollut kysynyt keneltäkään mitään tai ottanut toista asiakasta Charlesin rinnalle, kuten oli ajatellut tekevänsä kun lapsi tai lapset olisivat vanhempia.
"Haluaisin uskoa että meihin ei satu. Että saimme jo oman osamme siitä."

Teddy ei uskonut maailman hyvyyteen tai reiluuteen yhtä paljoa. Hän pelkäisi aina pahinta ja olisi kiitollinen, jos se ei kävisi toteen.
"Voimmehan aina kysyä lääkärin mielipidettä", hän huokaisi ja painoi katseensa naisen käsiin. Hän epäili, että lääkärit vain tyynnyttelisivät heidän huoliaan tyhjillä lupauksilla.

Gabrielle oli löytänyt Lontoosta hyvän lääkärin heidän eronsa jälkeen, ihan lapsettomuuteen erikoistuneelta klinikalta. Hän ainakin luotti saavansa rehellisen arvion sieltä.
"Ei nyt ole pakko. Sitten... Joskus." Teddyn pessimistisyys sai alaa hieman Gabriellessakin ja hän ei voinut olla miettimättä, oliko taustalla joku muukin syy.

"Sitten joskus", mies myöntyi valmiina siirtämään keskustelunaiheen sivuun ja palaamaan sen pariin myöhemmin. Hän ei uskonut keskustelun johtavan mihinkään tällä hetkellä, ja palaisi mielellään kevyempien aiheiden pariin.
"Charles hankki koiran", hän muisti yllättäen mainita. Pelkkä muisto sai hymyn huulille. "Welsh corgin. Mietin joskus vastaavan hankkimista. Niin suloisia", hän naurahti pehmeästi.

Gabrielle kohotti kulmiaan. Ilmeestä näki miten pressityötä tekevän naisen päässä raksutti.
"... Sepä mukavaa. Täytyykin puhua hänen kanssaan asiasta. Ja Teddy, corgi?"

"Ne ovat suloisia", mies puolusti naurua äänessään. Hän oli kaivannut seuraa tyhjään kotiinsa eron jälkeen, mutta lopulta koiran hankkiminen oli jäänyt.
"Ajattelin, ettei suuri koira sopisi silloiseen elämäntyyliini, joten etsin pientä koiraa joka ei kuitenkaan olisi taskukokoinen somiste."

"Ei, emme ota corgia." Gabrielle naurahti pehmeästi.
"Koiran kokoinen koira kun Matthew on isompi."

"En ajatellut, että hankkisimme koiraa nyt", mies naurahti ja kohotti kätensä sipaistakseen vaimonsa poskea hellästi. "Kissoissa on ihan riittämiin tällä hetkellä." Ne olivat niin helppohoitoisia, etteivät olleet lainkaan vaivaksi vauva-arjen keskelläkään.

"Matthew on isompi vasta muutaman vuoden päästä." Nainen huomautti pehmeästi. Siihen olisi vielä aikaa.

”Aivan liian pian”, mies huokaisi. Hän ei halunnut ajatellakaan, miten nopeasti poika kasvaisi. Nyt jo tuntui, että kuukaudet olivat kuluneet kuin siivillä. Mitä jos hän vain heräisi yhtenä aamuna, ja Matthew olisi jo koululainen?

"Älä nyt sinäkin. Ei aika niin nopeasti kulje." Gabrielle yritti lohduttaa. Tai sitten hän oli ainoa, jonka mielestä aika ei juossut hiekkana sormien läpi.

”Kulkee se”, mies naurahti pehmeästi. ”Johan siitä on melkein kolme vuotta, kun mekin tapasimme”, Teddy muisteli huvittuneena. Miten paljon elämä olikaan muuttunut siitä lokakuisesta päivästä vuosia aiemmin.

"Hyst." Gabrielle ei halunnut ajatella asiaa. Siitä ei vain voinut olla niin kauan.
"Ajattele, minä olen kolme vuotta vanhempi ja rupsahtaneempi."

"Et näytä päivääkään vanhemmalta, vaan moninverroin kauniimmalta", mies ilmoitti epäröimättä ja kohotti naisen rystyset jälleen huulilleen.

"Näytän. Teddy, peili on keksitty." Gabrielle vastasi leveästi hymyillen. Mies jaksoi imarrella.

"Peilissäsi on selkeästi jotain vikaa, jos se ei näytä kauneuttasi kunnolla", mies protestoi hymy huulillaan. "Voimme hankkia uuden", hän lisäsi naurahtaen. Tuntui mahdottomalta repiä katsetta irti naisesta, mutta tarjoilijan kantamat annokset pakottivat laskemaan irti naisen käsistä ja vilkaisemaan tarjoilijaa, joka laski annokset heidän pöytäänsä.
"Hyvää ruokahalua rakas", mies toivotti, "ja kerrankin sinun ei tarvinnut nähdä vaivaa sen eteen."

Gabrielle vilkaisi miestä tuon kommentoitua vaivannäköä.
"Siis kultaseni, en näytä tältä herättyäni. Eli näin vaivaa tämänkin eteen, jos tarkkoja ollaan." Nainen kiusoitteli miestään pieni hymy huulillaan. Hän hämmentyi kun puhelin värisi taskussa viestin merkiksi. Messengerissä Veronican kuva vilkutti uuden viestin merkiksi. Nainen avasi sen, pärskähtäen hiljaa. Ehkä hän ei sanoisi Teddylle mitään.

"Näytät aina hurmaavalta", mies vakuutti naurahtaen. "Tänään toki tavallistakin jumalaisemmalta." Ei, hän ei aikonut jättää käyttämättä yhtäkään tilaisuutta muistuttaa naista tuon kauneudesta. Hän tarttui aterimiin vilkaisten herkulliselta näyttävää annosta, mutta vaimon reaktio sai miehen kohottamaan kulmaansa.
"Mitä nyt?" Hän kysäisi huvittuneena. Ainakin naisen reaktio lupaili hyvää, eikä herättänyt pelkoa Matthewn kunnosta.

Gabrielle työnsi puhelimensa takaisin tuolin selkämyksellä lepäävän hempeän violetin jakkutakin taskuun.
"Ei mitään. Veronica vain lähetti kuvan, jota en näytä nyt kun sinä syöt. Tukehtuisit ja olisin leski." Gabrielle kiusoitteli pehmeästi.

"Se olisi kieltämättä kova kohtalo", mies naurahti pehmeästi, eikä jatkanut asiasta kyselyä. "Mitä Matthewstakaan tulisi, jos hän jäisi yksin sinun ja Veronican kanssa", hän virnisti. Hieno nuori mies, todennäköisesti. Mies maistoi annostaan nyökäten tyytyväisenä. Se oli ollut hyvä valinta.
"Maistuuko sinulle?" Hän kysäisi siemaisten viinilasistaan.

Gabrielle naurahti, maistaen omaa ruokaansa. Hän epäili että pojasta kasvaisi jotakin todella hauskaa ja hieman kieroutunutta, eikä se olisi hänen ansiotaan. Teddyn esimerkillä pojasta kasvaisi kuitenkin rakastava ja lempeä, se oli naiselle tärkeintä. Tuo sai isästään hyvän mallin.
"Maistuu. Ja hänestä tulisi mahdottomin mies heti sinun jälkeesi."

"Minä en ole lainkaan mahdoton", mies protestoi huvittuneena. Hänessä ei ollut mitään mahdotonta!

"Olet sinä." Gabrielle vastasi hymyillen, keskittyen syömään. Ruoka maistui hyvältä kun sitä ei tarvinnut itse tehdä, siinä Teddy oli ollut oikeassa.

Mies vain pudisti päätään antaen miellyttävän hiljaisuuden laskeutua pöytään, kun he molemmat keskittyivät syömään annoksiaan. Tämä ravintola oli ehdottomasti ollut löytö Durhamiin muutettua, sillä yksikään täällä nautittu annos ei ollut koskaan ollut huono.
"Tahdotko jälkiruokaa?" Mies kysäisi pyöritellen viinilasia kädessään.

Gabrielle vilkaisi Teddyä. Hän mietti hetken, halusiko palata kotiin vai olisiko hän huono äiti jos nauttisi vapasta vielä tovin.
"Voisin ottaa. Vaimennan sillä syyllisyyden siitä että en halua ihan vielä kotiin."

Mies kurkotti pöydän yli tarttuakseen naisen käteen jälleen kerran.
"Ei siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä", Teddy vastasi pehmeän hymyn kera. "Olet ansainnut vapaan illan. Matthewlla on maailman paras äiti, eikä yksi ilta muuta sitä mihinkään."

"Vähän pitää." Gabrielle nyrpisti kevyesti nenäänsä. Tarjoilija tuli pian hakemaan lautaset ja Gabrielle tilasi samantien jälkiruuan itselleen. Mieli teki paikan ihanaa juustokakkua. Hän ei koskaan osaisi tehdä yhtä hyvää.

"Eikä pidä", mies toisti ja sipaisi kämmenselällään naisen poskea. "Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä yhtään mistään." Gabrielle oli hänen silmissään täydellinen äiti heidän pienelle pojalleen.
"Sen sijaan", mies aloitti kevyen huokauksen kera, "unohdin täysin kertoa äitini viimeisimmästä päähänpistosta. Matthewn poni on vihdoin muuttanut Whirlow Halliin, ja kuulemma meidän on ehdottomasti mentävä katsomaan sitä niin pian kuin vain mahdollista."

Gabrielle jäi tuijottamaan Teddyä. Poni.
"... Millainen poni?" Ei hän voinut sairaalta naiselta riistääkään iloa valita pojanpojalleen poni. Luoja.

"En oikeastaan tiedä", Teddy myönsi pienen naurahduksen kera. Olihan äiti kertonut useaan kertaan valitun ponin kuulumisia, kun poni oli asustanut ammattilaisten huovissa, mutta kesäksi nainen oli halunnut ponin laiduntamaan Whirlow Halliin. Hän ei vain ollut kiinnittänyt suurtakaan huomiota kaikkiin tarinoihin ponista.
"Kylvetin Matthewta kun hän soitti viimeksi, joten en keskittynyt kovin puheluun."

"... Teddy. Koska menemme käymään?" Jos mies oli noin laiminlyönyt kaiken, ehkä hänen täytyisi raahata perhe Whirlow Halliin vierailulle.

"Ajattelin, että voisimme käydä päiväseltään maanantaina", mies vastasi, "jos sinulla ei ole muita suunnitelmia." Hän olisi maanantain vapaalla, vaikka loppuviikko kuluisikin valmennusten parissa.

"Me voimme mennä Matthewin kanssa aikaisemmin." Gabrielle ehdotti pehmeästi. Häntä ei innspiroinut neljä tuntia autossa yhden päivän aikana pienen pojan kanssa.
"Voisit tulla autolla perästä ja me palaisimme sitten kanssasi."

"Jos tahdot niin", mies myöntyi pehmeästi. Hänen vanhempansa toivottaisivat lapsenlapsensa ja Gabriellen avosylin tervetulleiksi, vaikka hän ei olisikaan mukana. Tarjoilija palasi jälkiruokien kanssa juuri sopivasti.
"Äitini on onnesta soikeana, mitä pidemmäksi aikaa saa Matthewn luokseen."

"Näin ajattelin. Ja minä en halua olla autossa neljää tuntia päivästä lapsen kanssa. Anteeksi kulta." Gabrielle hymähti. Hän voisi varata liput ja lähteä matkaan Matthewin kanssa jo vaikka perjantaina.

"Ei mitään syytä pahoitella", mies hymyili ja kurkotti sipaisemaan naisen poskea, ennenkö maistoi omaa sitruunaista kakkuaan.
"Isäni voi varmasti tulla hakemaan teitä, jos tahdot matkustaa autolla."

"Ei, pääsemme varmasti julkisilla sopivan matkan päähän. En haluaisi vaivata isääsi sellaisella." Gabrielle hymähti. Ei matka voisi junalla tai bussilla olla mahdoton, eihän?

”Isäni mielestä siitä ei varmasti ole vaivaa. Helpompaahan matkaaminen Matthewn kanssa on, kun voitte vapaasti pysähtyä ja poiketa reitiltä, jos siltä tuntuu”, mies huomautti. Todennäköisesti pieni poika nukahtaisi heti, kun auto lähtisi liikkeelle, mutta silti.

"Isälläsi on myös muuta tekemistä." Gabrielle vastasi melko tiukasti. Ei hän voisi pyytää sellaista.

”Hän on eläkkeellä, mitä muuta tekemistä hänellä voisi olla, joka olisi tärkeämpää kuin lapsenlapsen hakeminen kylään?” Teddy virnisti toispuoleisesti.

"Tärkeämpää tuskin, mutta ei hän silti ole mikään hovikuski." Gabrielle hymähti, ottaen lusikallisen pöytään juurin tuodusta juustokakusta.

”Ihan miten vain”, mies naurahti pehmeästi. ”Hän ei varmasti laittaisi pahakseen kuljettajana toimimista, jos se tekee sinun matkastasi helpomman. Maistuuko kakku?”

"Tämä on ihanaa. Joskus vielä kiristän tämän reseptin." Se oli loistavaa. Gabrielle ei taas tiennyt mitään niin hyvää.

”Hyvä”, mies nyökkäsi nautiskellen omasta kakkupalastaan. Hän ei voinut olla nauttimatta hetkestä kahden kesken vaimonsa kanssa ihmisten ilmoilla. Täytyisi muistaa kiittää Veronicaa, kun nainen oli tarjonnut heille mahdollisuuden tähän.

Gabrielle oli niin kaivannut tällaista hetkeä ja sen saaminen tuntui lottovoitolta.
"Miten hevoset voivat?"

”Hyvin, oikein hyvin”, mies vakuutti. ”Minx on yllättävän kovassa vireessä Kashnikovin kanssa. Tinykin on pysynyt ainakin hetken nelijalkaisena - tosin nyt täytyy varmaan koputtaa puuta”, hän hymähti. Kimo oli kolhinut itseään urakalla kevään mittaan, mutta vihdoin tuttuun treeniaikatauluun oli saatu palattua.

"Hyvä." Gabrielle oli tyytyväinen jos Teddykin oli ja se sai riittää. Hän ei hevosista sen enempää ymmärtänyt, vaikka pelkäsi joutuvansa opiskelemaan asiaa myöhemmin.

”Sinun täytyy tulla katsomaan Minxiä joku päivä. Se olisi varmasti iloinen vierailustasi”, mies pohti pienen hymyn kera. Jos he nyt ensin keskittyisivät Whirlow Halliin ja siellä odottavaan poniin sekä koiralaumaan.

"Olisi. Kuolisi riemusta." Gabrielle vastasi hieman sarkastiseen sävyyn. Tuskinpa vain.

”Noh noh”, Teddy naurahti. ”Minx pitää sinusta. Sen mitä se nyt kenestäkään pitää”, mies lisäsi huvittuneena.

"Valehtelet, julkea mies." Gabrielle virnisti hieman. Hän ei uskonut tamman pitävän yleisesti kenestäkään.

”En ikinä”, mies protestoi huvittuneena. Hän ei koskaan valehdellut tai kaunistellut tai edes kierrellyt totuutta. Pois se hänestä! ”Hevosenikin tietävät, kuinka hurmaava olet. Olet saanut kaikki pyöritettyä pikkurillisi ympärille.”

"... Ja sitten jatkat valehtelua." Gabrielle mutristi kevyesti huultaan. Oli siinäkin hänellä mies!

”Enpäs”, mies nauroi. ”Kerron vain asiat miten ne näen.”

"Näet asiat oudosti." Gabrielle muistutti miestään. Hän huokaisi hiljaa ja laski lusikam tyhjälle lautaselle. Luoja.

”Niin kai sitten”, Teddy virnisti ja tarttui naisen käteen tilaisuuden tarjoutuessa. Hän pyöritteli naisen vihkisormusta peukalollaan. ”Kuinka paljon joudumme lahjomaan Veronicaa, että hän katsoo Matthewn perään uudestaankin?”

"Tuskin paljoa." Gabrielle kaivoi puhelimensa esiin ja näytti kuvaa, jonka Veronica oli lähettänyt. Eräs Teddyn entinen kollega makasi sohvalla, Matthew vatsansa päällä puoliunessa.
"Hänelläkään ei ole varsinaisesti ollut rankkaa. Oletan että hän on menossa meiltä Hexhamiin yöksi."

Teddy vastusti halua kaapata naisen puhelin käsiinsä. Maailma oli mennyt sekaisin.
”Oletko varma, ettei photoshop kuulu ystäväsi taitoihin?” Mies kysyi huvittuneena kulmaansa kohottaen. No, hyvä jos Veronica ei ollut tylsistynyt itsekseen vauvan kanssa.

"Olen. Veronica ei osaa käyttää photoshopia." Gabrielle nauroi pehmeästi.

”Jos niin väität”, mies vastasi päätään pienesti pudistaen. Olihan heidän poikansa hurmaava, mutta että Artemis oli suostunut paitsi samaan tilaan lapsen kanssa, myös toiminut vauvan patjana? Käsittämätöntä.
”Ehkä meidän tulisi palata kotiin, että saamme lastenhoitajan uudemmankin kerran”, Teddy pohti kohottaen kättään tarjoilijan huomion saavuttamiseksi.

"Ehkä." Gabrielle vastasi hymyillen.
"Aivan kuin et nyt uskoisi omia silmiäsi."

”En aina uskokaan”, mies myönsi huvittuneena pyytäen sen jälkeen tarjoilijalta laskun. ”Mutta hyvä vain, ettei Matthew ole tulossa kummitätinsä parisuhteen väliin.”

"Varo vain, kohta he vielä hankkivat omia." Gabrielle kiusoitteli pehmeästi, vaikka tiesikin ettei ystävänsä oikein ollut ihastunut ajatukseen omista lapsista.

Teddy kohotti kulmaansa. Vai niin.
”Mikäs siinä sitten. Leikkikaveri Matthewlle”, hän hymähti vaikka ei uskonut hetkeäkään, että moisesta olisi huolta. Hän yllättyi kerrasta toiseen, kun Gabriellen ystävä oli innoissaan kanniskelemassa ja leikittämässä Matthewta, ja vaikka hän ei voinutkaan väittää tuntevansa Artemista sen syvemmin, oli vaikea kuvitella miestä unelmoimaan omista lapsista.

"Eikös olisi mukavaa?" Gabrielle kysyi nauraen. Hän nousi vetämään takkia yllensä, vilkaisten Teddyä.
"Mieti hetki millainen niiden kahden lapsi olisi."

Mies otti vastaan tarjoilijan ojentaman pankkikortin ja sujautti sen lompakkoonsa, ennenkö astui vaimonsa vierelle ja tarjosi käsivarttaan saattaakseen naisen parkkipaikalla odottavalle autolle.
”Mieluummin en”, Teddy myönsi huvittuneena. ”Lapsiparka.” Hänellä oli sentään ollut lapsuudessaan lämmin ja välittävä isä, vaikka äidinrakkaus olikin tuntunut häilyväiseltä ja suorituksiin sidotulta. Gabriellen ystävän lapsella ei muuta olisikaan, kun molemmat vanhemmat olivat niin kylmiä ja ehdottomia.

Gabrielle hymähti, kulkien Teddyn vierellä autoon. Hän istui pelkääjänpaikalle, katsellen ikkunasta iltaista Durhamia.
"Rakastan sinua niin paljon."

”Rakastan sinua päivä päivältä enemmän”, mies vastasi ja kurkotti suukottamaan naista auton suojissa. Hänen ihana, uskomaton vaimonsa ja heidän täydellisen pienen poikansa häikäisevä äiti. Hän ei olisi voinut pyytää enempää.

Nainen suukotti miestä takaisin. Kun he olivat tutussa pihassa, Nainen asteli ensin ovelle. Kun hän avasi sen, eteen avautui näky joka sai hänet harkitsemaan ambulanssin soittoa samantien. Teddy saisi sydänkohtauksen. Tuon entinen kollega nimittäin makasi koko pituudeltaan heidän olohuoneensa lattialla ja luki Matthewille kohokuvakirjaa.
"Ilmeisesti sinulla ei Veronica ole turhan rankkaa?" Nainen kysyi virnistäen.

Mies seurasi vaimonsa perässä ovelle, ja oli kääntyä saman tien ympäri. Hän oli selkeästi astunut jonkinlaisen portaalin läpi toiseen ulottuvuuteen, sillä eihän tämä näky voinut olla totta!
”Eip”, Veronica virnisti vastaukseksi sohvalta, jossa istui jalat allaan ja nojaili käsivarrellaan sohvan selkänojaan. Viinilasi vain puuttui naisen kädestä, ja kuvajainen olisi ollut kuin miltä tahansa perjantai-illalta, kun nainen istui kotonaan katsomassa televisiota ja rentoutumassa pitkän työviikon jäljiltä. ”Meillä on mennyt oikein hyvin, eikö olekin?” Hän kysäisi vilkaisten lapsen kanssa puuhastelevaa miestä. ”Miten teidän iltanne meni?”

"Huomaan sen." Gabrielle naurahti kiertäessään ohutta sifonkihuivia kaulaltaan. Näky oli kierolla tavalla hyvin hellyyttävä. Artemis ei vastannut kuin nyökkäämällö, mutta mitä ilmeisimmin miehellä oli mukavaa lapsen kanssa. Irlantilaismies suoristautui lattialta kun Gabrielle kumartui nostamaan yöbodyyn puetun poikansa lattialta.

Veronica ei tehnyt elettäkään kiirehtiäkseen ylös sohvalta, vaan päin vastoin ojensi kättään pyytääkseen sanattomasti Artemista istumaan viereensä.
”Kiitos, kun katsoitte Matthewn perään”, Teddy koki tarpeelliseksi kiittää siirtyessään vaimonsa rinnalle tervehtimään pientä, nauravaista poikaa.
”Meidän ilomme”, tummahiuksinen nainen vastasi sulavasti. Hän ei tosiaankaan ollut tehnyt tätä Teddyn tähden, vaan onneksi kyseinen kaksilahkeinenkin tuntui ymmärtävän asian oikean laidan. Ilta oli ollut Gabriellea varten, ja kun ystävä kerran sattui olemaan onnellinen toivottoman tumpulan kanssa, oli myös Teddy sattunut hyötymään tarjouksesta katsoa lapsen perään.

Irlantilainen vääntäytyi istumaan Veronican viereen. Gabrielle suukotti poikansa poskea hellästi.
"Äitin muru, olet. Mennäänkö nukkumaan?" Gabrielle heilutti Matthewin kättä Veronicalle, mennen viemään pojan nukkumaan. Tuo oli jo hyvin nuupahtaneen oloinen. Pian Fatty parkkeerasi itsensä vieraan pariskunnnnan syliin, kehräten kovaäänisesti.

Teddy istahti alas nojatuolille, kun kävi selväksi ettei häntä kaivattaisi pojan nukuttamisessa. Veronica vilkaisi syliin kiivennyttä kissaa ja hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään. Ystävän kissat eivät olleet kamalimmasta päästä, mutta ei hän silti olisi kaivannut Fattya viereensä vaatimaan huomiota.
"Toivottavasti Matthew ei heittäytynyt turhan hankalaksi", Teddy lausahti hieraisten niskaansa ja löysäsi siinä sivussa kravaattiaan. "Miten hevosesi voivat, Artemis?" Hän ei edelleenkään tiennyt miten puhua miehelle, joten tutuissa ja turvallisissa hevosissa pysytteleminen tuntui helpoimmalta.

Artemis upotti empimättä kätensä venäjänsinisen turkkiin, silitellen sitä samalla kun yritti keksiä mihin piiloutua.
"Ei ollenkaan. Hyvin, Party Politics varsoi ongelmitta muutamia päiviä sitten."

"Hienoa, sehän on oikein hyvä", mies vastasi. Hän oli kuullut ohikulkeissaan puhetta varsasta, mutta ei ollut koskaan pysähtynyt selvittämään asiaa sen enempää.
"Minun on tultava katsomaan varsaa joku päivä", Veronica pohti ääneen. Kaikki eläinvauvat olivat niin suloisia, että kaipa reissu tallille olisi käytetyn ajan ja bensiinin arvoista.

"Senkun tulet. Voit tulla samalla aiheuttamaan kaaosta sponsoroitaviesi keskuudessa. Kashnikov alkaa olla suorastaan turhan rento kun sinua ei ole näkynyt." Artemis naurahti yllättävän pehmeästi.
"Miten sinun hevosesi voivat?"

"Eihän se nyt käy päinsä. Minun lienee parasta tulla hetimmiten", Veronica naurahti vastaukseksi ja soi lämpimän, pehmeän hymyn irlantilaismiehelle. Teddy ei uskonut koskaan nähneensä niin pehmeää ilmettä naisen kulmikkailla kasvoilla, lukuunottamatta niitä kertoja kun nainen puhui kummipojalleen.
"Hyvin, kaikki ovat oikein hyvässä kunnossa. Kashnikov on tehnyt yllättävän hyvää työtä niiden kanssa", mies vastasi. Hän ei ollut odottanut nuorelta ratsastajalta paljoakaan, mitä nyt tekemistä hänen hevosilleen, mutta ratsastaja oli saanut muutamia lupaavia sijoja kilpailuistakin.

Artemis hymyili Veronicalle yhtälailla pehmeästi.
"Oho. Jopa sen punaisen ranskalaisdemonin kanssa?" Mies ei aikonut pehmittää ilmaisuaan yhtään.

"Se minut eniten onkin yllättänyt", Teddy myönsi pienen naurahduksen kera. "He olivat kolmansia viime kisoissaan kahdella puhtaalla, virheettömällä radalla. Minx ei vain ole parhaimmillaan aikaa vastaan, eikä Kashnikovista ollut riskeeraamaan välien lyhentämistä yhdellä askeleella, joten kello koitui lopulta heidän kohtalokseen", mies kertoi. Kokeneempi ratsastaja olisi osannut venyttää hevosen kuudella askeleella seitsemän välistä, mutta rehellisyyden nimissä kolmas sija oli enemmän kuin hän olisi paholaistammaltaan odottanut kenenkään kanssa.

"Oho." Artemis ei osannut peittää yllättyneisyyttään.
"Käyttäytyykö se? Kashnikov kitisee valmennuksia sen kanssa, mutta en ole toistaiseksi suostunut ottamaan."

”On sillä silloin tällöin tammapäiviään”, mies hymähti päätään pienesti pudistaen, ”mutta suurimman osan ajasta se käyttäytyy mallikelpoisesti. Kashnikovkin on oppinut työstämään Minxiä huonoinakin päivinä niin, että lopulta kiukkupäivästä tuleekin ihan hyvä päivä.” Hän ei tiennyt, mitä venäläistyttö oli tammalle tehnyt, mutta oli se mitä tahansa, hän oli siitä äärimmäisen kiitollinen.

"Selvä. Voin siis antaa sille saatanalle uuden mahdollisuuden." Artemis värähti muistellessaan sitä kertaa Teddyn tamman selässä. Pian Gabrielle tuli alas itkuhälyttimen kanssa.
"Haluatteko paeta heti omaan rauhaanne?" Hän uteli sohvalla istuvalta pariskunnalta, katsoen merkitsevästi Veronicaa. Jollakin tapaa nuo kaksi sopivat yhteen.

”Arvostaisin sitä kovin, kuten varmasti Kashnikovkin”, mies nyökkäsi hymyn kera. Hänelle oli yksi ja sama, kenen valmennuksissa tyttö kävi, kunhan valmennuksissa tuli käytyä. Jos venäläistyttö viihtyi Artemiksen silmän alla, ei hän olisi kieltämässä Kashnikovilta mahdollisuutta mankua valmennuksia irlantilaiselta.
”Kenties se voisi olla parasta”, Veronica vastasi vilkaisten kysyvästi Artemista. Hän epäili, ettei mies tahtoisi viivytellä entisen kollegansa kotona enempää kuin oli pakko, mutta mistäpä sitä koskaan tiesi.

Artemis nyökkäsi Veronican sanoille.
"Mennään vain." Mies ei ollut tullut hakemaan tuota, vaan Alan oli heittänyt hänet tänne ja he lähtisivät yhdessä Veronican autolla. Hän nousi ylös ja laski Fattyn sylistään lattialle. Gabrielle halasi Veronicaa tiukasti.
"Kiitos. Tarvitsin tätä."

Veronica nousi sohvalta ja venytteli tyytyväisenä. Ilta oli sujunut oikein mukavasti vauvan ja miehen kanssa, ja jos Gabriellen olemuksesta sai johtopäätöksiä vetää, oli nainenkin viihtynyt ihmisten ilmoilla.
"Koska tahansa", Veronica vakuutti halatessaan Gabriellea takaisin.
"Soittelen", nainen lupasi vetäytyessään eteisen suuntaan. "Nähdään pian." Toivotus oli lähinnä suunnattu Gabriellelle, mutta Teddy nyökkäsi siitä huolimatta kietoessaan kätensä kevyesti vaimonsa ympärille.

Gabrielle hymyili ja lupasi myös soitella. Kaksikon mentyä hän kääntyi Teddyä päin, virnuillen.
"Sydämesi on vahvempi kuin kuvittelin. pelkäsin saavani soittaa ambulanssin."

"Se oli lähellä", mies myönsi naurua äänessään. "Onneksi sain varoituksen kuvan kautta. Ehdin valmistautua", hän kiusoitteli kietoen kätensä naisen alaselän ympärille ja veti vaimonsa halaukseen.

Gabrielle painui miestään vasten, hymyillen pehmeästi.
"Onneksi olet vahvempi kuin luulin."

”Yritän ainakin", mies naurahti haudaten kasvonsa tummien kiharoiden sekaan. Hän tekisi mitä tahansa varmistaakseen, että voisi nähdä poikansa kasvavan.
"Nukahtiko Matthew ongelmitta?"

"Nukahti. Pieni oli jo puoliunessa."

"Siltä hän näyttikin", mies naurahti vilkaisten kauniita kasvoja, ennenkö painoi pehmeän suudelman vaimonsa huulille.
"Olen maailman onnekkain mies", hän julisti hymyn kera.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Date night
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: