Netflix and chill

//Riisi ja Artemis~//

Alan seisoi Artemiksen keittiössä ja tuijotti tuon ravintoterapeutin tekemää ruokavalio-ohjetta.
"Tää on ihan naurettava", mies totesi ääneen, kuten oli todennut ennenkin. Toki hän tiesi työnantajansa ongelmista ruuan suhteen, mutta siitä huolimatta lista tuntui lähinnä typerältä. Terveellinen toki, mutta... Mies kaiveli ruokatarpeita jääkaapista. Joskus tuntui, että hän oli lapsenvahti eikä suinkaan avustaja. Ruokitaan, viedään tarhaan, pestään hampaat, pistetään nukkumaan.
"Mä teen itelleni samalla, hirvee nälkä", Alan ilmoitti. Hänhän ne ruokakamat oli kaupastakin hakenut.

Artemis istui keittiön pöydän ääressä, mulkaisten nuorempaa kahvikupin takaa.
"Luuletko etten tiedä?"
Ei hän sanonut että osaisi syödä normaalisti ilman ohjeita, mutta oli naurettavaa että kaksi lämmintä ateriaa piti olla Alanin valmistamia tai ulkona syötyjä, jotta häntä ei epäiltäisi huijaamisesta. Se oli rasittavaa, mutta mies oli luovuttanut. Jos häntä haluttiin vahtia avustajan voimin, selvä.
"Jos haluat. Mitä teet?"

"En, kunhan nyt totesin", Alan sanoi pää puoliksi jääkaapin sisällä. Artemiksen näkemys ruoka-asioista oli tullut hyvin selväksi.
"Kanaa nuudelipedillä. Ja kasviksia", tumma nuorukainen sanoi vilkaistuaan vielä listaa kulmat rypyssä. Hän alkoi kaivella kattilaa ja pannua kaapista.
"Hitto, kun pitää mennä vielä rattiin. Lasi viini olis kelvannut"

Artemis nyrpisti kevyesti nenäänsä. Nuudeleita, hyi. Niiden koostumuksessa oli jotain mistä mies ei suuremmin välittänyt, mutta hän piti suunsa supussa. Pakko se olisi syödä kuitenkin.
"Saat sentään ajaa."
Mies huomautti turhautuneena. Hän ei tiennyt koska sai ajokorttinsa takaisin, jos saisi. Näön heikentymää piti ensin tutkia ja mahdollisesti paikatakin, mikäili se olisi mahdollista. Ja sitten pitäisi olla varma siitä, ettei hän ajaisi Escaladeaankin romuttamolle.

Alan huomasi sen nyrpistyksen, mutta jätti sen noteeraamatta. Ei se ollut hänen syynsä, että Artemiksella oli määrätty ruokavalio.
"Totta, mutta just nyt se vinkku houkuttelis enemmän", Alan myönsi. Toki hän ei valittanut siitä, että sai ajaa Artemiksen autoa. Olihan se hieno ja ajaminen mukavaa, että ei siinä mitään.
"Hmm... Perinteisempää vai itämaista?"
Ikään, kuin Artemista olisi kiinnostanut. Kysehän oli ruuasta.

Se oli tarkalleen miehen itsensä syytä, ettei hän osannut syödä kuten normaalit ihmiset.
"Perinteistä."
Mies oli juuri syönyt kuukauden päivät Japanissa aasialaista ruokaa, hän kaipasi nyt tavallisempaa. Ja siinä Alan oli väärässä, ettei ruoka kiinnostanut miestä. Se nimenomaan kiinnosti hieman liikaakin.

Alan kohautti olkapäitään ja heitti kanat pannulle. Hän laittoi mausteita perään ja kumartui uudestaan tutkimaan jääkaapin sisältöä. Nuudeleissa nyt ei kauan menisi...
"Muita toiveita, päivänsäde?"

"Se ettet enää koskaan sano minua päivänsäteeksi. Se on tosin käsky, ei toive."
Irlantilaismies murahti, ottaen tabletin käteensä. Hän keskittyi sähköpostiinsa hetken, kunnes sysäsi mokoman pirullisen viestintuojan käsistään. Vichyn viikonlopun kisatulokset eivät hurmanneet hänen ajatuksiaan.

"Musta se on varsin osuva termi", Alan kuittasi pistäessään kaapin oven kiinni. Mieli teki heittää vielä perään jotain sellaista, kuin "muru", mutta kerrankin mies piti suunsa kiinni. Hän keskittyi ruuan tekoon ja hyräili samalla hiljaa itsekseen.
"Mikäs sut nyt noin hilpeäksi vetää? "

Se oli Alanilta ihan viisasta, olla kerrankin hiljaa.
"Miten musta tähän liittyy?"
Artemiksella oli usein hurmaava tapahtua puhekielisyyksiin Alanin puheessa.
"Kisatulokset. Kelvottomia rottia kaikki ratsastajani."

Alanin suupieli alkoi nykiä Artemiksen kysymyksen myötä ja piirsi samalla hymykuopan toiseen poskeen.
"Musta liittyy tähän kaikilla tavoilla", hän virnisti olkansa yli. Okei, ei hän ihan musta iholtaan ollut, mutta tarpeeksi liki.
"Jaahas, joku ei siis taas pärjännyt jossain", Alan tulkitsi kääntäessään kanoja pannulla. Hän ei juuri ammattiratsastuksen päälle ymmärtänyt.

Artemis mulkaisi avustajaansa pahasti. Luoja tuon kurittoman heittiön kanssa. Mies nosti kättään ja oli lätkäistä Alanin käden kauemmas, mutta tuo ehtu ensin kääntyä ruoanlaiton puoleen. 
"Sinä liityt kohta kortistoon." 
Mies sihisi itsekseen. 
"Ei, ei pärjännyt. Mikä helvetti siinä on niin vaativaa?"

"En usko, kyllä sun tulis ikävä. Mieti, millaisen urpon voisit saada tilalle", Alan vastasi Artemiksen sihinään. Hän ripotteli mausteita kanoille ja laittoi nuudelit tulemaan.
"Ei kannata multa kysyä, kun en oo vuosiin hevosen selässä istunut"

"Sun? Aurinkokaan ei liity asiaan mitenkään." 
Artemis nurisi naama happamana. Ihme idiootti tuokin. Kaikki ärsytti kun selvisi ettei tulokset olleet odotettuja. 
"Sekin on totta. Miksi olen hyödyttömien idioottien ympäröimä?"

"Siihen saattaa olla hyvinkin looginen selitys", Alan totesi hämmentäessään nuudeleita. Jos realistisesti ajateltiin, ei Artemiskaan ollut niin erityisen hyödyllinen tapaus.

"Ja mitähän sinä tuolla vihjaat?" 
Artemis sihahti avustajalleen. Hän oli sentään hyödyllinen maailman esteratsastajille.

"En mitään", Alan sanoi kokeillen kanan kypsyyttä. Eihän hän mitään tarkoittanut, ei toki... Mies käänsi levyt pois päältä.
"Ruoka olis valmiina. Tuu syömään masu täyteen"

"... Vatsa." 
Artemis korjasi nyreänä, ottaen valmiiksi täytetyn lautasen sormiinsa. Hän otti kaapista kivennäisvesipullon ja istui pöydn ääreen. 
"Ärsytät tahallasi."

Alan otti itselleen ruokaa ja vettä, istuen Artemista vastapäätä.
"Pakko jonkun on vähän keventää. Sä oot niin nyreänä, että aiheutat kohta ukkosmyrskyn", hän huomautti. Vaikka nyreys olikin osa Artemiksen viehätystä.

"Se olisi mahtavaa! Ihmiset ainakin kuuntelisivat mitä sanon, eivätkä fantasioisi tietävänsä paremmin." 
Artemis nurisi, aloittaen sitten ruokailunsa. Alanin edessä syöminen oli hieman helpompaa kuin muiden, mutta silti hieman epämukavaa.