PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] Satakieli

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: [Y] Satakieli   Ma Toukokuu 01, 2017 8:05 pm

Yksinpelejä Aida Fitzgeraldin elämästä.

Helmikuu 2017

Primrose oli yhtynyt naisen hulluuteen sillä kadehdittavalla itseluottamuksella, joka vallitsi ennen ymmärrystä nolostua. Pikkusisko istui takapenkillä vaaleat, hennot enkelinkiharat kasvojen ympärillä leijaillen ja silmissään haaveikkuutta, jota vain lapsilla saattoi olla, ja lauloi vapautuneesti naisen kanssa. Poppy silmäili kaksikkoa varautuneesti.
"And so I wake in the morning,
And I step outside,
And I take a deep breath and I get real high -
And I scream from the top of my lungs
What's going on?"

Aidalla ei selvästi ollut vieläkään kykyä nolostua. Nainen lauloi täydellä volyymilla, rummutti rattia heidän seistessään liikennevaloissa ja tanssi penkillään. Punaiset hiukset oli kiepautettu huolimattomalle nutturalle, jota kaksi päistään pureskeltua puuvärikynää näytti pitävän kasassa, ja Aida vaihtoi Primrosen kanssa katseita peilin kautta, jotka näyttivät vetävän tytön syvemmälle naisen lumoukseen. Nainen yritti samaa hänelle, mutta Poppy käänsi katseensa tiukasti tuulilasin takana murjottavaan, sateesta harmaaseen Lontooseen, vaikka pieni pala hänestä halusi yhtyä kaksikon ilonpitoon mieluummin kuin tulla suljetuksi sen ulkopuolelle.
"And I try - oh my god do I try,
I try all the time, in this institution -
And I pray, oh my god do I pray,
I pray every single day,
For a revolution."

Heidän vieressään liikennevaloissa seisovan auton matkustajat tuijottivat, mutta Aida vain kohdisti sanansa ja naurunsa heille hiljentymisen sijaan ja lähetti auton nytkähdellen läpi ruuhkaisen risteyksen. Poppy takertui ovenkahvaan ja loi mustan silmäyksen ajotaidottomaan äitipuoleensa. Mitä isä näki naisessa? Äiti toisteli sitä aina isän uuden vaimon tullessa puheeksi ja rakasti tarinoita Aidan mielipuolisuudesta takertuen niihin kuin mehukkaimpiin juoruihin.
Valitettavasti Primrose ei osannut yhtyä heidän liittoutumaansa. Petturi.

* * *

"Kafka ei! Odota. Mitä? Kafka!"
"Sinun täytyy hakea tytöt tänään", Simon toisti kärsivällisesti puhelimeen kuunnellen toisesta päästä jylisevää liikenteen humua.
"Mitä? Simon, minun on oltava teatterilla neljältä", Aida vastasi puhelin olkapään ja korvan välissä yrittäessään setviä kolmen koiran umpisolmuun kiertyneitä remmejä. Suklaanruskea kelpie kiskoi hihnassaan kuin haluten taklata taluttajansa. Miehen hiljaisuus ei luvannut hyvää.
"Aida, minä en pääse lähtemään. Leikkauksessa on komplikaatioita, ja asiakkaita riittää iltaan saakka. Sinun on haettava tytöt", mies sanoi turhautuneena.
"Minun pitää olla töissä - en voi vain lähteä hetken varoitusajalla Hexhamiin."
"Minä en pääse lähtemään. He ovat lapsiamme. Voiko nimettömän huoran esittäminen olla tärkeämpää? Hyvänen aika. Kukaan ei edes huomaa, ellet ole lavalla!" mies jyrähti ja olisi voinut yhtä hyvin lyödä vaimoaan. Aida hengitti raskaasti ja puraisi alahuultaan estääkseen itseään sanomasta jotain typerää, mikä eskaloisi riidan ilmiliekkiin. Kafka veti heidät suojatien yli kotikadulle, ja Holiday loi häneen loukkaantuneen katseen tullessaan nykäistyksi rumasti pois lyhtypylväältä.
"Voivatko he tulla junalla?" hän kysyi pakottaen äänensä tyyneksi. Toisessa päässä vallitseva hiljaisuus vaikutti ärtyneeltä.
"Jos Laura ei ehdi viedä heitä asemalle, hehän voivat ottaa taksin. Simon? He ovat jo isoja tyttöjä."
"En halua, että heistä tuntuu, ettemme välitä heistä", mies sanoi lopulta.
"Jos he tulevat kerran junalla, se ei tarkoita, ettetkö välitä heistä", Aida huomautti päästäen koirat sisälle asuntoon ja vihasi sitä, että hän putosi aina uudelleen itsekkään äitipuolen rooliin, joka ei välittänyt miehensä lapsista tarpeeksi. Mutta ei hän voinut vain jättää illan näytöstä, vaikkei ollutkaan Eponinen roolissa päänäyttelijän ollessa paikalla. Se ei tehnyt hänestä tarpeetonta!
"Istuvatko he illan yksin kotona?"
"Poppy on 14. Varmastikin hän osaa katsoa Primin perään muutaman tunnin."
"Poppy juuri sanoi minulle, että hän ei usko meidän välittävän heistä. Miltä hänestä tuntuu, kun heidän on tultava tänne omin neuvoin eikä kukaan ole edes vastassa heitä?"
"Simon, he selviävät tämän kerran", Aida vetosi ja nojasi selkänsä ovea vasten. Koirat latkivat ahnaasti vettä keittiössä.
"Vai niin. Onnea sitten illan esitykseen", mies toivotti ja päätti puhelun koruttomasti. Aida löi takaraivonsa turhautuneena vasten puuta ja vajosi istumaan. Hienoa. Mies luultavasti pitäisi hänelle mykkäkoulua loppuillan. Clooney lönkytti hänen luokseen, tökkäsi kylmällä nenällä hänen poskeaan ja ahersi sitten kookkaan takapuolensa hänen syliinsä. Aida hautasi kasvonsa paimenkoiran valkoiseen turkkiin. Hänellä ei ollut ollut aavistustakaan siitä, mitä äitipuolen elämä oli.
Jos hän olisi tiennyt, ehkä hän olisi harkinnut kahdesti.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: [Y] Satakieli   Ma Toukokuu 01, 2017 8:05 pm

Maaliskuu 2017

Miksei purkkien mukana tullut ohjetta siitä, kuinka eri värit saisi liukumaan sulavasti ja viehättävästi toistensa kanssa? Poppy vilkuili turhautuneena vuoroin pullon mukana tullutta ohjelappusta ja älypuhelimen näytöllä hehkuvaa pinterestkuvaa pastellisävytteisestä ryöpystä kiharrettuja hiuksia. Hän halusi sellaiset niin että sattui. Tyttö potkaisi allaskaapin ovea ja vajosi istumaan suljetulle pöntönkannelle. Hitto vie.
"Poppy? Onko kaikki hyvin?" Aida kysyi suljetun oven toiselta puolelta.
"Onko sinun pakko tunkea nenäsi joka asiaan? Anna minun olla!" Poppy äyskähti, ja Aida huokasi. Joka kerta, kun hän sai luotua edes huterimman yhteyden miehen vanhempaan tyttäreen, se katosi heti tytön palatessa äitinsä luo. Ja hän joutui aloittamaan alusta aina tyttärien tullessa vierailulle.

"Odota!" vessasta kuului yhtäkkiä vaimeasti, ja nainen palasi varuillaan avautuvalle ovelle. Laatoitettu lattia lainehti hiusväripaketteja, ohjelappusia ja väriainepulloja. Poppy tuijotti häntä ahdistuneena, ja Aida kosketti hiekanruskeita, pehmeästi laineikkaita hiuksia hämmästyneenä siitä, ettei tyttö karannutkaan inhoten hänen ulottumattomiinsa.
"Mitä sinä puuhaat?" hän kysyi hymyillen ja kumartui poimimaan yhden pulloista lattialta. Poppy vaihtoi painoa jalalta toiselle ja painoi katseensa.
"Yritän värjätä hiukset", hän mumisi.
"Miksi? Sinullahan on äärettömän kaunis luonnonväri", Aida protestoi, ja tyttö mulkaisi naista. Helppohan se oli sanoa, jos hiukset olivat luonnostaan rikkaan tulenpunaiset eivätkä mitäänsanomattomat maantienruskeat.
"Haluan tällaiset", Poppy esitteli hellästi kuvakokoelmansa, "mutta en tiedä miten saan värit levitettyä."

Aida pysähtyi epäröiden, muovihanskat käsissä ja väripullo puoliksi kallistuneena. Poppy vilkaisi naista peilin kautta.
"Oletko varma, että hiusten värjääminen sopii äidillesi?"
"Totta kai. Hän olisi auttanut minua itse, mutta hänellä oli tärkeä johtokunnan kokous", tyttö valehteli sujuvasti ja soi äitipuolelleen herttaisen hymyn. Aida epäröi.
"Kiitos kun autat minua", Poppy lisäsi ja puristi malttamattomana tuolin laitaa, kun nainen ryhtyi vihdoin levittämään laventelinviolettia, sinistä ja vaaleanpunaista väriä hänen hiuksiinsa. Ehkä he voisivat tulla sittenkin toimeen, Poppy pohti kuunnellessaan värikkäitä kertomuksia maailmankiertueelta, jotka saivat hänetkin haaveilemaan elämästä teatterissa.
Aida vastasi tytön hymyyn kiitollisena edes hetkellisestä aselevosta.

Nainen kumartui tarkastamaan, oliko tytön paksu otsatukka suorassa. Hän napsaisi pois vielä muutaman kurittoman suortuvan, pöyhäisi ilmaviin latvoihin hippusen muotoiluvaahtoa ja pyöräytti tytön sitten jakkarallaan takaisin peiliä kohti. Poppy tuijotti peilikuvaansa epäuskoisena, kosketteli lyhentyneitä hiuksiaan, kallisteli päätään ja hypähti sitten jaloilleen. Tyttö heittäytyi naista vasten ja kiersi käsivartensa äitipuolensa ympärille vilpittömyydellä, joka sai jonkin lämpimän ja alkukantaisen läikkymään Aidan sisällä.
"Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos!" Poppy toisteli, ennen kuin vetäytyi halauksesta ja kiepahti takaisin peilin ääreen. Hänen hiuksensa välkähtelivät upeassa kirjossa pehmeitä pastelleita. Väri liukui ja eli sen mukaan, miten hän pöyhi ja hulmautteli hiuksiaan. Ensimmäistä kertaa elämässään tyttö ei tuntenut olevansa mitäänsanomaton.

* * *

Naisen viha hyökyi puhelinlinjojen poikki kuin nyrkinisku.
"Kuinka kehtaat! Sinä vastuuton kakara!" Laura tervehti. Aida hypähti hämmästyksestä ja meinasi tiputtaa pitelemänsä teekupin. Mitä hän oli nyt tehnyt? Simon oli ajanut lapset turvallisesti kotiin Hexhamiin - koska ilmeisesti julkiset kulkuneuvot eivät viestineet vanhemman rakkautta - joten hän ei voinut olla vastuussa tyttöjen katoamisesta tai loukkaantumisesta.
"No?! Mitä sinulla on sanottavana?!" nainen karjaisi voimalla, joka sai Aidan siirtämään puhelimen kauemmas korvastaan.
"Laura, en tiedä mistä puhut", Aida protestoi hämillisenä kelaten hämmentyneenä mielessään tyttöjen vierailua.
"Oletko vielä tyhmäkin kaiken lisäksi? Millä oikeudella sinä tuhoat minun lapseni hiukset?!"
Aida räpytteli tyrmistyneenä.
"Teen mitä?"
"Nytkö kiellät värjänneesi ja leikanneesi Poppyn hiukset?"
"Hän pyysi minua tekemään niin", Aida vastasi tuohtuneena epäreilusta hyökkäyksestä.
"No sittenhän kaikki on ihan hyvin! Jos hän olisi pyytänyt napalävistystä tai tatuointia otsaansa, olisit varmaan tehnyt nekin enemmän kuin mielelläsi?" Laura sylkäisi puhelimeen verisyydellä, johon vain äidin raivo pystyi.
"Laura, hän pyysi minua auttamaan! Hän sanoi, että se sopi sinulle."
"Ja sinä et ajatellut tarkistaa minulta? Eikö päässäsi liiku mitään?!"
"Hän sanoi, että hänellä oli lupasi. Miksi olettaisin hänen valehtelevan?" Aida vetosi turhautuneena ja vahvisti sanojaan käden heilautuksella unohtaen, että piteli siinä täyttä teekuppia. Tee loiskahti matolle, ja nainen manasi ääneti.
"Koska hän on teini-ikäinen! Eikö sinulla ole aavistustakaan vanhemmuudesta?"
"Ei, jos se tarkoittaa epäluuloa ja pahimman epäilemistä koko ajan."
Linjan toisessa päässä vallitsi hetken hiljaisuus.
"Sinä et tiedä mitään vanhemmuudesta. Kuinka kehtaat arvostella minua? Kuinka kehtaat kajota lapsiini?"
"Laura, Poppy pyysi apuani ja autoin häntä. En tiennyt, ettet halunnut hänen värjäävän hiuksiaan. Mutta hänhän näyttää upealta, ja hän rakastaa uusia hiuksiaan."
"Poppy on 14! Tajuatko, että hänen on nyt värjättävä hiuksiaan vuosia, ennen kuin hän saa luonnollisen värinsä takaisin? Ja vielä violetiksi - onko päässäsi lainkaan järkeä? Se ei soittanut hälytyskelloja?!"
"Ajattelin, että annoit hänen toteuttaa itseään. Värikkäät hiukset ovat hyvin trendikkäitä nykyään."
Laura naurahti kylmällä halveksunnalla.
"Puhutko sinä minulle tyylistä? Pysy erossa lapsistani."
Varoitus soi vielä tuoreen äitipuolen päässä, kun puhelin hiljeni. Ehkä Laura lähti pesemään lapsensa hiuksia. Aida vajosi sohvan laidalle tuntien itsensä voimattomaksi. Olisiko hänen pitänyt tietää, että tyttö valehteli? Millaisessa maailmassa lasten piti olettaa olevan epärehellisiä? Nainen tuuppasi Kafkan varpaillaan pois nuolemasta kastunutta mattoa ja vajosi sohvatyynyjen uumeniin.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: [Y] Satakieli   Su Kesä 18, 2017 9:39 pm

Toukokuu 2017

Understudyn osa ei täyttänyt kaipausta tai kunnianhimoa naisen sisällä, niin paljon kuin hän rakastikin pelkkää teatterin tunnelmaa, yleisöstä väreilevää energiaa esityksessä ja lavalle astumista, oli hänen roolinsa sitten mikä tahansa. Understudyn elämästä teki kuitenkin huomattavasti vaikeampaa, kun aviomies ei nähnyt urassa arvoa, ei uskonut kenenkään huomaavan, jos hän olisi poissa ja viittasi hänen toiveisiinsa epärealistisina unelmina, jotka eivät toteutuisi, ollessaan erityisen pahalla päällä. Ne söivät pois onnea, jota Aida tunsi tullessaan päivittäin teatterille ja valmistautuessaan päivien esityksiin.
Hän ymmärsi, että Simon oli turhautunut siihen, miten vähän näki häntä: mutta mies oli tiennyt, kuka hän oli heidän tavatessaan. Hän ei voisi jättää unelmiaan - olisivat ne kuinka epärealistisia tahansa - voidakseen olla sellainen vaimo, jota Simon toivoi. Miehen kommentit ja suutuspäissään lausutut moitteet kuitenkin nakersivat hänen itsevarmuuttaan. Hänen äitinsä oli toki julistanut hänen ainutlaatuisuuttaan läpi hänen elämänsä, mutta se oli äitien rooli. Aida oli kuitenkin saanut siitä voimaa pyrkiä kohti päämääriään pelotta luottaen, että kovalla työllä hän voisi saavuttaa mitä tahansa.
Silti läpimurto antoi odottaa itseään, kuten Simon oli huomauttanut aamulla ollessaan lähdössä töihin.

Siksi päivät, joina Aida ei sulautunut yhteen yleisölle nimettömistä sivuosista, vaan sai astua suoraan valoihin, tuntuivat aivan erityisen arvokkailta. Hiljainen onni täytti hänet, kun hän auttoi maskeeraajaa sovittamaan mikrofonin ja Eponinen peruukin paikoilleen ja vaihtoi rooliasuunsa.
Se täytti hänet niin voimakkaana, että hän oli ratketa liitoksistaan, kun kohtasi Queen’s Theatren majesteettisen, pimeän salin lavan häikäisevissä valoissa. Hän antoi Eponinen epätoivon ja toivottoman rakkauden hyökyä ulos itsestään. Musiikin ja sanojen kauneus oli käsinkosketeltavaa ja Eponinen rakkaus niin puhdasta, että se kosketti Aidaa perinpohjaisella syvyydellä. Kun hän ylitti katukiveystä muistuttavan lavan, ei nainen voinut muuta kuin antaa musiikille kaikkensa. Täydellä sydämellä laulaminen oli kuin lentämistä. Sen puhdas euforia oli uskomattomin ja addiktoivin tunne, jonka nainen oli koskaan kokenut.
Ja yleisön suosionosoitukset tekivät työstä kaikkien raskaiden riitojen ja pitkien päivien arvoista.

Elin lämmin käsi hänen selällään tuntui luonnolliselta. Aida istui Mariuksen tuolin käsinojalla ja nojasi kevyesti parhaan ystävänsä olkapäähän heidän kuvatessaan miehen haastattelua hänen vlogiinsa. Hänen katsojansa huvittivat itseään kuvittelemalla heidän välilleen jotain kaveruutta ylittävää, ja Simon teki silloin tällöin samaa, muttei ollut asiasta lainkaan huvittunut. Tietenkin oli totta, että Eli oli myös hänen entinen miesystävänsä ja joku, jota Aida oli kutsunut aikanaan sielunkumppanikseen ja elämänsä rakkaudeksi, mutta nyt mies oli vain hänen ystävänsä.
”Thatwasall haluaa tietää, mikä on ollut lempiroolisi”, Aida välitti kysymyksen, ja Eli kiersi käsivartensa paremmin hänen ympärilleen luoden häneen katseen, joka teki vakavana pysymisen mahdottomaksi. Aida oli aina rakastanut vihreitä hippuja miehen ruskeissa silmissä, mutta irrotti katseensa ja nyökkäsi kameraa kohti.
”Tuhkimon Prinssi Into The Woodsissa. Se oli hyvää harjoitusta jahtaamiseesi.” Aida nauroi silmiään pyöräyttäen ja tuuppasi miehen rintaa. Hän haastoi miehen vastauksen tuijottamalla tiiviisti vihreähippuisiin silmiin, mutta sai vain suupielensä nykimään, joten siirtyi seuraavaan kysymykseen.
”Poppins74 puolestaan haluaa kuulla, mikä on suosikkimusikaalisi - jos Les Misérablesia ei lasketa, tietenkin.”
”Spamalot. Mitä? Olen Monty Pythonin uskollinen tukija. Ja Grease.”
”Ja KatieFromBristol kysyy, mikä oli ensimmäinen roolisi.”
”Workhouse Boy #43 Oliverissa.”
”Sen koe-esiintyminen taisi olla aika muistettava.”
”Aida”, Eli varoitti vaistotessaan, minne keskustelu oli karkaamassa.
”Sinähän muistat edelleen miten se meni.”
”Aida.”
”Ole kiltti?” nainen vetosi ja hipaisi sormellaan miehen nenänpäätä. Eli pyöräytti silmiään, irrotti otteensa hänen vyötäisiltään ja nousi ylös. Aida hymyili säteillen.
”Olet minulle velkaa tästä hyvästä”, mies varoitti ja naisen nauraessa vapautuneella riemulla, esitti ”Consider Yourselfiin” istuvan koe-esiintymisnumeron, joka sisälsi paljon epämääräisen rytmikästä kehon taputtelua ja hypähtelyä.
”Muista, että tämä esitys on mitoitettu itsetietoisuudesta täysin tiedottomalla, raajoihinsa kasvavalle pojalle”, Eli huomautti istuessaan kevyesti hengästyneenä takaisin alas ja osoittaen sitten merkitsevästi poskeaan lunastaakseen velkansa.
Edelleen naurava nainen nojautui painamaan kevyen suukon määrätylle poskelle.
”Kiitos Eli. Se oli ikimuistoinen päätös tämänpäiväiselle videollemme.”

Aida sammutti kameran ja nousi ylös keväänvihreä värikynä hampaidensä välissä, kun kiepautti kesyttömät hiuksensa jokseenkin huolettomalle nutturalle ja kiinnitti sen pujottamalla kynän hiusten läpi. Hän hymyili takanaan seisovalle miehelle peilin kautta, mutta tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä, kun Eli kallistikin päätään lähemmäs ja hengitti vasten hänen niskaansa. Se sai hänen sydämensä läpättämään ja tuntui niin luonnolliselta, että Aidan oli estettävä itseään kallistamasta päätään ja nojautumasta miehen tuttua rintaa vasten.
”Eli”, hän vetosi huolestuneena omasta reaktiostaan. Puhuteltu huokasi koskettaen hänen kylkeään, ja Aidan oli kiepahdettava kauemmas ahtaassa, läkähdyttävän kuumassa pukuhuoneessa. Elin tuttu tuoksu ja tapa koskettaa häntä oli sumentaa hänen järkensä.
”En voi tehdä tätä.”
”Tiedän.”
”Olen naimisissa.”
”Tiedän.”
”En voi tehdä tätä Simonille.”
Eli katsoi häntä tavalla, joka sai Aidan tuntemaan levottoman syyllisyyden piston. Ehkä hän oli tehnyt jo niin. Miehen silmissä oli jotain, mikä kylmäsi häntä. Tarina jostain kesken jääneestä ja kauniista.
”Eli, älä. En voi. Olen naimisissa”, nainen vetosi painaen hetkeksi sormensa miehen huulille ja tunsi yhtäkkiä itkun kuristavan kurkkuaan. Hän ei voinut kuulla sitä, mitä Eli oli yrittänyt sanoa jo pitkään, sillä se muuttaisi heidän ystävyytensä joksikin, mitä hän ei voisi jatkaa.
Hän kurottui varpailleen ja painoi suukon miehen poskelle, ennen kuin karkasi pukuhuoneesta.
”Nähdään huomenna.”

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1059
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Vs: [Y] Satakieli   La Heinä 15, 2017 1:14 pm

Kesäkuu 2017

”Kiitos, kun otat osaa haasteeseemme. Vastaa niin moneen kysymykseen kuin voit yhdessä minuutissa. Oletko valmis?”
”Ehdottomasti”, Aida nauroi, kun West End Stage tavoitti hänet Youtube-haastetta varten. Todellisuus, jossa hän oli vihdoin Eponine täyspäiväisesti, tuntui absurdin ihanalta. Se oikeutti hänet ammatilliseen identiteettiin myös kotona ja nosti hänet takaisin kartalle. Eponinena esiintyminen oli kuin annos euforiaa suoraan suoneen päivittäin: se oli hänen mahdollisuutensa lentää.
”Ensimmäinen roolisi ikinä?” Ensimmäinen kysymys ja kellon levoton tikitys saivat Aidan havahtumaan haasteeseen.
”Little Cosette.”
”Suosikkimusikaalisi?”
”Voi apua. Waitress!”
”Vastakkaisen sukupuolen unelmarooli?”
”Oopperan kummitus.”
”Ensimmäinen asia, mitä teet päästyäsi kotiin show’n jälkeen?”
”Kuppi teetä”, hän hymyili puristaen kätensä innoissaan rinnalleen.
”Paras suudelma lavalla?”
”…Olenko minä tässä tässä suudelmassa mukana?”
”Kyllä!” haastattelija nauroi.
”Hirviö Beauty and the Beastin maailmankiertueella.”
”Oopperan kummitus vai Les Mis?”
”Oop… Les Mis, totta kai”, Aida nauroi.
”Jos et olisi esiintyjä, mikä olisit?” Hän tuijotti haastattelijaa avuttomana. Hän ei ollut koskaan joutunut harkitsemaan asiaa.
”Tuota. Lentäjä!”
”Pahin tapasi?”
”Aaaa… Avaimien hukkaaminen!”
”Kutsu kaksi julkisuuden henkilöä päivälliselle.”
”Hyvänen aika. Andrew Lloyd Webber ja J.K. Rowling”, Aida improvisoi irvistäen.
”Paras kesäkoulu?”
”West End Stage, tietenkin!”
”Elphaba vai Glinda?”
”Elphaba.”
”Minkä poptähden kanssa esittäisit dueton?”
”…Josh Groban. Lasketaanko hänet?”
”Lempielokuva?”
”Anastasia!”
”Missä kouluttauduit?”
”NYU Tischissä.”
”Lempiaine koulussa?”
”Musiikki!”
”Julkkisihastus?”
”Apua. Benedict Cumberbatch”, hän sanoi nauraen itselleen.
”Lempiteatterisi?”
”Queen’s Theatre.”
”Ensimmäinen lemmikkisi?”
”Kissa nimeltä Mittens.”
”Paistetut perunat vai Yorkshire pudding?”
”Paistetut perunat.”
”Suosikkilomakohde?”
”Aaaa… Thaimaa!”
Summeri kilahti merkiksi siitä, että aika loppui.
”Onneksi olkoon! 20 kysymystä. Se on aika hyvin. David King sai tosin 22.”
”Mitä? Ei!”, Aida voihkaisi haudaten kasvot käsiinsä ja yhtyi sitten haastattelijoidensa hilpeyteen.

He jäivät kaksin, ja Aida vilkaisi levottomasti kiinni heilahtanutta ovea. Eli nojasi pukeutumispöytään sen vierellä, käsivarret kevyesti rinnalle ristittynä ja katseli häntä hymyttä. Aidaa kylmäsi. Jokin oli rikki heidän välillään. Heidän piti olla vain ystäviä. Parhaita ystäviä, mutta ystäviä. Mutta nyt - he jäivät kaksin, ja Aidasta tuntui, ettei hän voinut hengittää. Jokin riisti huoneesta hapen, ja maailma pyöri hänen silmissään. Eli katsoi häntä, ja näkymätön voima veti häntä miestä kohti. Ei! Hän oli naimisissa. Hän oli naimisissa maailman lempeimmän, vaatimattomimman ja elämässään vastustamattomasti itsevarman miehen kanssa.
Aida kiersi käsivarret ahdistuneena ympärilleen ja liikkui pikkuruiselta tuntuvan pukuhuoneen rajatussa tilassa edestakaisin. Hän katsahti Eliä tuskastuneena, ja miehen ilme pehmeni. Eli harppasi huoneen poikki lähemmäs.
”Aida”, hän kutsui avaten käsivartensa ja kuin huomaamattaan Aida painui ystävänsä syliin, painaen poskensa miedosti tutulta partavedeltä tuoksuvaa, ironisella sloganilla printattua t-paitaa vasten. Hän kiersi käsivartensa Elin ympärille ja hengitti syvään yrittäen tasata hakkaavaa pulssiaan. He olivat vain ystäviä. Mikseivät he voineet olla vain mutkattomia ystäviä, kuten ennenkin? Miehen sydän hakkasi hänen korvaansa vasten samalla hektisellä rytmillä kuin hänenkin.
”Aida”, Eli vetosi ja työnsi naisen kauemmas. Aida kohtasi vastentahtoisesti ystävänsä vihreähippuiset silmät. Hänen päässään kohisi kuin hän olisi pyörtymäisillään. Pulssi jyskytti kuurouttavana korvissa, ja jalat tuntuivat tunnottomilta, kun hänen katseensa valui alas huulille.
Elin hengitys oli kuuma hänen suutaan vasten. Aida nojautui lähemmäs, koko keho armottomasta kaipauksesta sykkien, ja nykäisi sitten päänsä kauemmas, kun tunsi miehen huulien hipovan omiaan. Vaistomaisesti hän läimäisi Elin poskea ensin yhdellä kädellä, sitten toisella ja vielä molemmilla, saaden miehen hoipertelemaan hämmästyneenä taaksepäin, käsi kihelmöivillä poskilla. Läimäysten terävät läiskäykset kaikuivat vielä pienessä tilassa. Aida nosti kädet järkyttyneenä suulleen.
”Au”, Eli kommentoi hieroen punertavia kasvojaan ja kohotti naiselle kulmiaan.
Aida pudisti päätään anteeksipyytävänä, kalpeansiniset silmät epäuskosta suurina. Hän laski varovasti kädet suultaan ja sukaisi ne sitten vimmaisella liikkeellä läpi nutturalta aikaisemmin karanneiden hiustensa.
”Emme voi tehdä tätä”, hän vetosi yrittäen kasata itsensä.
”Tiedän.”
”Minä en voi tehdä tätä!”
”Tiedän”, mies huokasi melkein ärtyneellä lannistuksella ja hieraisi vielä poskea, jossa naisen kädenjälki hohkasi. Eli nojasi selkänsä pukeutumispöydän reunaan ja katsahti naisen selkää, kun Aida pyyhkäisi ulos pukuhuoneesta. Hän ei odottaisi ikuisesti.

”Se ei näytä ’ei miltään’”, Simon huomautti.
Aida katsoi uudelleen näytölle pysäytettyä videota, jossa hän istui Elin sylissä, miehen käsivarret rennosti ympärillään ja jaettuun salaisuuteen vihkiytynyt hymy huulillaan. He kävivät saman keskustelun uudelleen ja uudelleen, mutta tällä kertaa Aidan oli vaikeaa vakuuttaa kirkkain silmin miehen olevan väärässä. Katse Elin silmissä kummitteli hänen mielessään. Miehen kosketus, joka sai hänen järkensä sumenemaan. Kuinka maailma pyöri, kun he jäivät kaksin huoneeseen.
”Se ei ole mitään”, Aida vastasi vaisusti ja kosketti Simonin poskea. Mies istui leukaperät jännittyneinä ja leveät hartiat jäykkinä sohvan käsinojalla eikä nostanut katsettaan pysäytetystä videosta. Aida yritti viedä puhelimen miehen käsistä, mutta sormet puristuivat itsepäisesti sen ympärille, joten nainen pujotti itsensä miehensä syliin. Hän kiersi kätensä Simonin niskaan ja setvi miehen ruskeita hiuksia yrittäen pakottaa katsekontaktin.
”Simon, se ei ole mitään. Rakastan sinua”, hän vetosi ja painoi suudelman miehen poskelle. Hän todella tarkoitti sitä. Hän rakasti Simonia. Hän rakasti miehen lempeää tapaa suhtautua jokaiseen elävään olentoon. Hän rakasti sitä, miten itsevarmasti mies oli oma itsensä. Simon oli vaatimaton ja nöyrä, mutta tiesi oman arvonsa. Kun he tapasivat, mies oli seissyt juhlien seinustalla täysin tyytyväisenä oloonsa, hieman kömpelösti musiikin tahtiin keinahdellen ja muiden ilonpitoa levollisesti katsellen. Aida ei ollut ennen tavannut ketään miehen kaltaista.
Hän ei voisi tehdä mitään, mikä satuttaisi Simonia. Eihän? Pieni, levoton ääni muistutti, että hän oli saattanut tehdä niin jo. Varmasti ystävyys Elin kanssa palaisi pian ennalleen. Mies tuijotti edelleen keskittyneesti pysäytettyä kuvaa, ja Aida painoi sarjan suudelmia miehen korvanlehdeltä suupielelle. Hän tarttui miehen leveähköihin, kulmikkaisiin kasvoihin ja painoi suudelman miehensä huulille. Vahvat käsivarret kiertyivät hänen ympärilleen, ja työn karheuttamat sormet punoutuivat kesyttömiin, punaisiin hiuksiin.
”Sinä ajat minut hulluksi”, Simon vetosi silittäen peukalonsyrjällään pisamaista poskea ja tutki naisen silmiä levottomana.
”Simon”, Aida vetosi nojaten päänsä vasten miehen kättä.
”Olin hyvin järkevä, maltillinen mies, ennen kuin tapasin sinut.”
Aida nauroi ja pudottautui jaloilleen. Hän tarttui kookkaaseen käteen vetäen miehen jaloilleen ja soi Simonille hymyn silmäkulmastaan, ennen kuin johdatti heidät yön varjoihin.
”Koidut vielä tuhokseni, nainen.”

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: [Y] Satakieli   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] Satakieli
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: