PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 Ruusupuiston runotytöt

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Kirke
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
avatar

Viestien lukumäärä : 1092
Join date : 09.07.2013
Ikä : 26

ViestiAihe: Ruusupuiston runotytöt   Su Huhti 16, 2017 3:50 pm

Pikaviestinpelejä Kirken Maybe Mooren ja Hatsiubatin Amanda van der Veenin välillä.

Maanantai 6. maaliskuuta 2017, lounasaika

Moko oli repinyt jälleen rikki viimeisenkin loimensa, joten Maybe oli luvannut poimia niitä samalla kun osti Millionairelle sopivammat kuolaimet ja Bambille uuden rintaremmimartingaalin kisamatkalla hajonneen tilalle. Aamutallin tehnyt hevosenhoitaja oli sovittanut varusteenhakureissun lounastauolleen kiitollisena siitä, että Equine & Country sijaitsi niinkin lähellä kuin Hexhamissa. Pitkät, valkeat hiuksensa ponihännälle kasannut tyttö parkkeerasi sitruunankeltaisen VW New Beetlensä rohkeasti kadunvarteen välittämättä siitä, että toinen etupyörä koukkasi jalkakäytävän kautta ja poimi lompakkonsa urheilullisesta olkalaukusta, joka makasi hevosvarusteiden, ulkotakkien ja ratsastussaappaiden valtaamalla takapenkillä.
"Kun löydän jotain jumalaisen ihanaa, muistuta minua, ettei Chove tarvitse mitään", Maybe vetosi mukaan houkuttelemalleen Amandalle, jonka hän oli arvellut olevan uusien varusteiden tarpeessa - kuinka Huzzlen kanssa harrastaessa ei olisi?
Hän nousi autosta ja nykäisi kelloa heläyttävän varusteliikkeen oven auki kalpeat, vaaleansiniset silmät laadukkaan nahan tuoksusta syttyen.

Huzzlella oli ollut villi päivä. Myös yhteistyö uusien ratsujen, Foxyn ja Mentoksen, kanssa alkoi sujua. Mentos oli taitava ori eikä Amanda olisi millään malttanut odottaa ensimmäisiä kilpailuja. Foxy taas oli nuori, sen kanssa oli aikaa löytää täydellinen sävel. Sekin kyllä kutkutti ajatuksena.
"Chove ei tarvitse, mutta jos Chove haluaa?" Tummanruskeatukkainen neiti ehdotti mitä viattomin hymy kasvoillaan. Ainahan hevoset jotakin halusivat! Sitä paitsi, hän oli ostamassa ties mitä varusteiden rikkomisen mestarille, punaiselle amerikkalaispaholaiselleen, joten tulisi parempi mieli jos Maybe ostaisi jotakin Chovelle.
"Katsotaanko kisatakkeja? Tarvitsen pari uutta. Kaikki takkini sointuvat vain Huzzleen ja sen varusteisiin." Ja tämä oli Amandan ensimmäinen huoli, kun hän astui liikkeeseen aavistuksen vanhemman perässä.

Maybe nauraa kehräsi ja viittasi Amandaa suuntaamaan kohti kisatakkeja. Kisatakin sointuminen hevoseen oli aina ollut viimeinen hänen huolistaan, kun pelkän kisatakin omistaminen oli ollut saavutus: nykyäänkin hän pärjäsi yhdellä, asiallisella mustalla.
"Valikoi sinä takki, niin haen listallani olleet kuolaimet ja martingaalin", tyttö tarjosi ja sukelsi varusterivien lomaan nyt, kun vielä muisti matkansa tarkoituksen.

"Yritän selvitä yksin." Amanda tiesi että siinä menisi aikaa. Hän pläräsi rekissä olevia takkeja. Hän suosi mustaa pienin tehostein, joten nyt hän kaipasi jotain samankaltaista, ainakin keltaisin tehostein. Sitä ei tuntunut löytyvän, vaikka kuinka etsi.

Omenanmakuinen, messinkinen kumikuolain ja ruskea, joustollinen rintaremmimartingaali käsissään Maybe harhaili takaisin kisatakkien luo vastustaen kiusausta hapuilla kauniita suitsia ja nahkariimuja. Hän saattoi aivan hyvin tunnustella martingaalin laadukasta, pehmeää nahkaa.
"Löysitkö mitä etsit?" hän kysyi saapuessaan Amandan vierelle ja vilkaisi kisatakkien rivistöä.

Amanda kääntyi Mayben puoleen, kohottaen kevyesti kulmaansa.
"En löytänyt. Haluaisin sellaisen... Se saksalaisvalmisteinen takki, en muista merkkiä, mutta sellanen. siinä on hihoissa, kauluksessa ja taskuläpissä värilliset nauhat, vaikka muuten se on musta."

"Ehkä sellaisia on verkkokaupoissa?" Maybe tarjosi, pujotti martingaalin olkansa yli ja tähyili loimia varusteliikkeen tuoksusta nautinnollisesti huumaantuneena.
"Tarvitseeko Huzzle jotakin? Minun on ostettava vielä jokunen loimi."

"Yritin, en löytänyt. Itken jos pitää vaihtaa takkimerkkiä, se on paras." Amanda huokaisi ja jätti takit sikseen.
"Varmaan ainakin kymmenen loimea. Viimeviikon saldo on kaksi kenkää, neljät ohjat, meksikolaissuitset, satulavyö, kaksi loimea ja hevostikkarin pidike." Huzzlella oli taipumuksia.

"Hevostikkarin pidike?" Maybe toisti pujotellen itsensä loimien sekaan ja hipoen laadukkaita villakankaita ja kirjailtuja fleecejä sormenpäillään. Chovella oli juuri sopivasti loimia, kaikki laadukkaita ja yhteensopivia. Jos se tarvitsi lisää, Fairchildit päättivät siitä. Mokolle ostaminen oli lannistavampaa, sillä luupäiselle terminaattorille saattoi ostaa vain kestäviä ja mahdollisimman edullisia kappaleita. Tyttö kaivoi alelapuin merkittyjä rekkejä hakien tummia, käytännöllisiä ulkoloimia.
"Millaisia loimia Huzzle tarvitsee?"

"Joo. Se oli tyhjä ja eräällä oli mielipide namin loppumisesta." Amanda pyöräytti silmiään.
"Huzzlen mielestä kun siihen ilmestyy uusi nami paiskomalla tyhjää telinettä." Kapeat sormet kävivät läpi loimien mallikappaleita.
"Pari fleece tai villaloimea, verkkoloimen, yhden uuden kaulakappaleellisen sadeloimen... Se ihana neonvihreä kohtasi loppunsa."

"Otan osaa", Maybe vastasi, tarkasti loimen mitan hintalapusta ja kasasi sitten kaksi vuorellista sadeloimea ja kaksi edullista fleeceloimea syliinsä, vaikka käsivarret eivät aivan tahtoneet riittää kannattelemaan kaikkea. Hevostytöt eivät kuitenkaan luovuttaneet.
"Näetkö mitään sopivaa?" hän kysyi ja puhalsi taas pitkäksi käyvää, valkeaa otsatukkaa pois silmiltään.

Amanda valitsi ne muutaman mainitsemansa loimen kasaan, suunnaten kassalle. Hän tosin jätti loimet kassan eteen, livahtaen hakemaan sitä hajotettua telinettä ja siihen uutta omenan makuista nuolukiven näköistä tikkaria.
"Kukas se siinä?" Amanda hätkähti, mulkaisten äänen lähdettä.
"... Anna olla, ihan oikeasti."
"Onko mennyt mukavasti toisen ratsujen kanssa?" Andrea oli tullut hakemaan uutta kypärää, kiitos Louboutinin tyylikkään kiellon eilisessä valmennuksessa.
"Mahtaa olla mukavaa viedä kilparatsuja muilta. Seuraavaksi varastat Mayben? Sehän olisi helppoa, kuin lapselta veisi tikkarin."

Maybe kiepahti katsomaan sanaharkan lähdettä ja soi Andrealle kohteliaan hymyn. Harva ihminen herätti hänessä negatiivisia tunteita, mutta mustatukkainen nainen tuntui sylkevän vain myrkkyä ympärilleen, syövyttävän ympäristönsä pahantahtoisuudella.
"Amanda ei ole vienyt kilparatsujasi", tyttö korjasi vanhempaa ratsastajaa tyynesti, "hevosten omistajat kokivat hänet paremmaksi valinnaksi. Aikasi voisi olla hyödyllisemmin käytetty, jos Amandan syyttämisen sijasta valmentaudut tehokkaammin."

Andrea vilkaisi Maybea, kohauttaen olkiaan. Tuolle hän ei alkaisi suoraan ilkeilemään, Jamie taisi kuitenkin pitää tuosta.
"No, mitä muuta voi odottaa tuollaiselta. Ensin saat vain hullun entisen kilpurin, ymmärtäähän sen ettet halua tyytyä amerikkalaisen raajarikon jämiin." Amanda otti pari askelta eteenpäin.
"... Sinä olet kohta jämä jos et pidä päätäsi kiinni." Amanda sihahti. Huzzle ei ollut mikään jämä, siitä oli tulossa huippu!
"Pelottaa. Ihan hirveästi."

Maybe vilkaisi levottomasti kassan suuntaan. Andrea ja Amanda näyttivät siltä, että saattaisivat päätyä vielä käsirysyyn. Se ei olisi hyväksi kenellekään, mutta hän epäili kykyään estää kaksikkoa.
"Mitä jos vain jatkamme kukin omiin suuntiimme?" hän ehdotti.

He eivät olleet heti luovuttamassa, todellakaan. Andrea jätti jälleen Mayben huomaamatta, mulkaisten Amandaa pahasti.
"Etkö sinä vanhus kelpaa enää kuin kiukuttelemaan lapsellisesti siitä että et ole niin hyvä mitä haluaisit olla?" Ne sanat saivat Andrean kiristelemään hampaitaan, kirskunnan saattoi kuulla.
"No, minua ja Prescottin haluaa sentään valmentaa joku." Oli melko yleistä tietoa etteivät kaikki valmentajat kovin mielellään halunneet Huzzlea valmennuksiinsa.
"Sinä olet saanut kolmet potkut kuukausien sisällä."
"Ihme että sinut edes huolii kukaan, kelpaat vain hyysäämään rampoja poneja."

Maybe puraisi huultaan ollakseen sanomatta jotain epäasiallista tai heittämästä Andreaa pitelemillään kuolaimilla. Miten aikuinen nainen saattoi käyttäytyä noin huonosti? Hän katsahti Amandaa yrittäen nähdä, miten Andrean hyökkäys vaikutti tyttöön.

Amanda ei ehtinyt estää kättään, joka kohosi ja läiskähti voimalla vasten Andrean meikattua poskea. Nuorempi ei näyttänyt edes katuvansa tällaista avokämmenellä korostamista. Andrea sen sijaan tuijotti Amandaa ja ennen kuin tuo otti askeltakaan, nuorempi naisista livahti liikkeestä ulos, tuupaten lompakkonsa Maybelle. Siellä oli käteistä, tuo voisi maksaa sillä ostokset. Andrea pyyhälsi pian nuoremman perässä ulos.

Maybe tuijotti välikohtausta epäuskoisena, syli täynnä varusteita. Hän kallisti ostoksiaan pitääkseen yllättäen lisäksi tuupatun lompakon kyydissä ja pyörähti tuijottamaan peräkanaa katoavan kaksikon perään. Mitä? Mitä? Hän arpoi ahdistavan sekunnin heittääkö varusteet lattialle ja syöksyä ulos tarkistamaan, ettei toiselta ollut lähdössä henki - mutta ei kai sentään? Tyttö kiiruhti kassalle, kiilasi pahoitellen toisen asiakkaan ja lätkäisi varusteet tiskille hypähdellen paikallaan nähdäkseen näyteikkunasta ulos kadulle.
Hän auttoi myyjää sullomaan varusteet massiivisiin muovikasseihin, heilautti viimeisen loimen niskaansa kuin viitan ja kiiruhti käsivarret kivistäen ulos ympärilleen tähyillen. Mihin kaksikko oli ehtinyt?

Kaksikko ei onneksi ehtinyt kovin kauas, mutta sitäkin äänekkäämmäksi sanaharkka oli käynyt. Kumpikin oli sortunut kasvot punaisina huutamaan toisilleen mitä luovimpia loukkauksia, mistään välittämättä.

Voi hyvän tähden. Maybe pyörähteli hetken epätietoisena paikallaan, kunnes keksi kadunvarteen parkkeeratun autonsa, jonne saattoi sysätä kantamukset: kahdeksan loimen kanssa kulkeminen ei ollut lastenleikkiä. Tyttö tuuppasi auton oven kiinni, työnsi toppaliivin alla olevan paidan hihoja ylös ja lähti harppomaan kaksikkoa kohti. Hän oli ratkonut isoveljiensä nujakoita. Tämä ei voinut olla paljoa pahempaa.
"Hei! Riittää jo!" tyttö karjaisi.

Oli se. Kaksi naista eivät stereotypioiden mukaan repineet toisiaan hiuksista, vaan tyytyivät sanalliseen riitelyyn näin julkisesti.
"Ole sinä nyt hiljaa!" Andrea sihahti Maybelle. Asia ei liittynyt mitenkään tuohon.
"Voisitko pudota päällesi hevosen selästä? Voisin saada sitten Prescottinkin hevoset alleni. Epäilen että sinä viihdyt enemmän omistajan alla." Amanda aikoi todella iskeä vyön alle.
"Helvetin nenäkäs kakara!"

Maybe antoi katseensa kiertää Andreasta Amandaan. Andrealta tullut käsky olla hiljaa ei yllättänyt häntä - hurmaava nainen. Kumpikin näytti pitävän tasapuolisesti puolensa, joten ehkä olisi kivuttomampaa antaa huutokilvan hiipua luonnolliseen loppuunsa. Kaksikon väliin tunkeminen luultavasti päättyisi vain siihen, että hän saisi nyrkistä. Käsiään avuttomasti kohottaen Maybe peruutti muutaman askeleen ja istahti Beetlensä konepellille odottamaan.

Amanda sai tämän erän voiton kun Andrean puhelin sattui soimaan. Puhisten hän palasi Mayben luo, sujahtaen suoraan tuon autoon.
"Hmh! Mitä toikin kuvittelee olevansa?"

Maybe vilkaisi Andreaa ja istahti autoonsa yrittäen sisäistää, mitä oli juuri tapahtunut. Huutokilvat oli toki parempi käydä täällä eikä tallilla, missä hevoset hermostuisivat sekä äänestä että ilmapiiristä.
"Joten, takaisin tallille?" hän vastasi loihtien aurinkoisen hymyn takaisin kasvoilleen.

"Jep. Todellakin takaisin tallille." Amanda puuskahti, vetäen kätensä rinnalleen ja tuijotti tiukasti eteenpäin.
"Mitä luulet, jos ratsastan Mentoksella tämän ensimmäisen ison kauden hyvin, saankohan tuolta harpulta poksahtamaan silmän päästä?"

"Kenties. Voisin tosin kuvitella, että on mielekkäämpiäkin syitä ratsastaa hyvin", Maybe ehdotti suunnatessaan auton keltaisen nokan takaisin Slaleytä ja Rosings Parkia kohti.
"Kuten oman urasi kehitys ja hyvien kilpahevosten saaminen myös tulevaisuudessa?"

"Nyt minua houkuttelee enemmän poksauttaa verisuoni tuon päästä, jos se sillä vaikenisi." Amandaa ärsytti Andrean asenne suunnalta. Hän huokaisi syvään, tuijottaen tietä tiukasti.
"Tuo muu mainitsemasi on vain plussaa sen lisäksi."

Maybe kohautti olkiaan. Tärkeysjärjestyksensä kullakin.
"Miten uusien hevostesi kanssa on mennyt?"

Ehkä Amandan tärkeysjärjestys olisi ensikaudella sitten se Mayben ehdottama, kypsän ja aikuisen ihmisen. Tällä kaudella se suuri tavoite olisi ärsyttää Andreaa.
"Hyvin. Mentos on oikea unelma ja Foxykin tuntuu mukavalta ratsastaa."

"Mahtavaa!" Maybe vastasi vilpittömällä innolla, pisamaiset kasvot aurinkoiseen hymyyn syttyen.
"Milloin arvelet pääseväsi kisaamaan niillä?"

"Kesäkuussa on ensimmäiset kisat aikataulussa Mentoksen kanssa, Foxyn kanssa vasta elokuussa. Sillä on ollut jotain ongelmia hypätessä, en oiken tiedä mitä. En saanut selityksestä selvää ja en ainakaan ole itse löytänyt sitä ongelmaa."

"Toivottavasti ne menevät hyvin. Kilpailetko Huzzlen kanssa jo aikaisemmin keväällä?" Maybe kysyi tanssittaen sormiaan ratilla radiosta soivan hittikappaleen tahdissa.

"Ensi kuussa alkaa. Se on nyt ollut lomalla ja läpiratsastettu vielä uudelleen. Jotta se ei sekoa heti kun näkee esteitä." Nyt ruuna jopa toimi hämmentävän hyvin.

"Hienoa! Kuka on suosikkivalmentajasi?" Maybe kysyi ja kurvasi pienemmälle maantielle, jonka varrella Rosing Park sijaitsi.

"Morland. Hänellä riittää huumorintajua valmentaa Huzzlen kaltaista älykköä." Äänensävyyn hiipi vienoinen huvittuneisuus. Punarautias ei todellakaan ollut edes nähnyt älykköä, ollen pikemminkin täysi idiootti.

"Teddy on kyllä tavattoman mukava", Maybe myönsi.

"Ja kai hän kohtelee meitä nätisti kun ratsu on hänen ystävänsä vanha hevonen. Vaikka luulen että hän on sanonut rehellisen mielipiteen Calounille ajat sitten." Amanda ei ollut oikein väleissä kummankaan kanssa. Välillä olisi tehnyt mieli kysyä pelleilevän ruunan kanssa neuvoa sen entiseltä omistajalta, mutta tavallaan hän ei kehdannut.

"Mikä hänen rehellinen mielipiteensä on?"

"Voisin kuvitella sen liittyvän jotenkin apinoihin." Viimeisimmässä estevalmennuksessa punarautias oli koettanut kiivetä tolpannokkaan.

"Voi ei", Maybe nauraa kehräsi hyväntahtoisesti ja kääntyi tunnollisesti vilkuttaen tallitielle, jossa hiljensi auton vauhdin turvalliseen mateluun. Ratsasastuspolku oli erotettu tiestä, mutta kaikki ratsukot eivät silti tulleet toimeen liikenteen kanssa eikä tyttö halunnut säikytellä hevosia.

"Olen varma että se yritti kiivetä viimeksi tolppan nokkaan istumaan kun innostui liikaa."

"Ainakaan siltä ei puutu mielikuvitusta", tyttö tarjosi hilpeänä, vilkutti ikkunasta herttaisesti tallitiellä vastaantulevalle Paulukselle ja antoi auton madella tallin ohi kohti vanhan kiviladon takana olevaa henkilökunnan parkkipaikkaa.

Amanda vilkaisi Paulusta ja kirjavaa oria.
"... suostuisikohan Paulus laittamaan nastan Mokon satulaan?"

Maybe nauroi.
"Ei, jos siinä on pienikin riski, että hevosta sattuisi. Hänen källinsä Zoelle ovat tosin varsin luovia enkä tiedä, pitääkö hän Andreasta, joten voit saada puhuttua hänestä liittolaisen", tyttö tarjosi, nousi autosta, kumosi penkin eteen ja kumartui sisään keräämään massiivisia kassillisia takapenkiltä.

"Ratsastajan osaan tietenkin. Moko on söpö." Amanda nousi autosta ja otti ostamiaan tavaroita autosta.

"Onhan se", Maybe vastasi. Hänelle salakavalasti pureva, hankalasti pyydystettävä ja tavattoman kovapäinen hevonen oli lähinnä syy, miksi tallien teko venyi eikä kokemus maastosta, missä tobiano oli vain purrut pelhamiin ja lähtenyt ryöstämään hallitsemattomasti, ollut ihastuttava - ja hän sentään rakasti hulluja hevosia.
Tyttö tuuppasi oven kiinni jalallaan ja lähti harppomaan kohti tallia kassien alle hautautuneena.
"Haluaisitko sen ratsastettavaksesi?"

Amanda ei puhunut luonteesta mitään, mutta olihan ori ulkonäöltään suloinen. Tummatukka vilkaisi Maybea, naurahtaen.
"En kiitos. Yksi apina riittää."

Maybe pujahti sisään länsikäytävän päädystä ja harppoi tottunein askelin kohti varustehuonetta. Työntekijät varustivat hevosia iltapäivän maastoa varten, ja tyttö vilkaisi huolestuneena kelloaan. Hänen pitäisi kiiruhtaa varustamaan hevosia Jamielle, kun Inga oli vielä matkalla takaisin Dohasta, missä mies oli voittanut pääluokan kullanrautiaalla orillaan - oliko se uskomattoman upeaa vai mitä?! - ja Celia oli vapaalla oltuaan loppuviikon töissä.
"Kiitos, kun lähdit mukaan. Se oli paljon hauskempaa kaksin", Maybe kiitti sysätessään varustekassien sisällön varustehuoneen lattialle, mistä ryhtyi viikkaamaan loimia vikkelästi Mokon telineille.

Amanda laahautui varustehuoneeseen Mayben perässä.
"Kiitos kun pyysit mukaan. Muuten Huzzle olisi voinut kulkea pidempään kevätsateissa alastomana." Hän viikkasi loimet nopeasti telineisiin ja lähti hevosensa karsinalle, laittaakseen kaltereihin sen ostamansa herkkutelineen.

_________________
effie + paulus + jamie + charles + maybe + david + knox + aida + keiko + julian
Takaisin alkuun Siirry alas
 
Ruusupuiston runotytöt
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Pikaviestinpelit-
Siirry: