Who let the dogs out?

Dannie yritti edelleen olla nauramatta. Se ei olisi kilttiä, vaikka Miyato näyttikin todella hassulta rähmällään siinä maassa.
"Olen pahoillani. En ehtinyt varoittaa pidemmälle, kun se jo ehti päälle"

"Ei se mitään. Hetty villiintyy välillä. Ehkä meidän olisi aika mennä kotiin, ennen kuin Hetty kaataa sinutkin."
Miyato hymähti, alkaen selvillää niskansa taakse kieritettyä hihnaa.

Danno olisi kyllä viihtynyt vielä hetken pidempään Miyaton seurassa.
"En minä kaatumista pelkää. Vaatteet saa aina pestyä, jos vahinko käy", hän vakuutti. Tito nuuski mielenkiintoisia jälkiä kauempana.

No, he näkisivät Dannon kanssa seuraavaksi kun Miyatolla olisi aika päihdeklinikalla, parin päivän päästä.
"Mm, samoin setteristä saa rukkaset mikäili tilanne vaatii."
Mies vilkaisi merkitsevästi punaturkkista koiraansa.

Se oli kuitenkin hieman eri asia. Dannosta oli mielenkiintoista seurata, kuinka Miyato käyttäytyi vastaanoton ulkopuolella. Ihmiset olivat aina niin erilaisia vapaalla.
"Ei hyvää koiraa sentään rukkasiksi kannata laittaa", Danno naureskeli. Sitten hän vilkaisi Titoa, joka oli saanut päähänsä kaivautua Kiinaan. Koira kaivoi mutaa niin, että koko eturuumis alkoi olla ruskea punaisen sijaan.
"TITO!", Danno älähti. Akita kohotti katseensa ja vastasi isäntänsä järkyttyneeseen katseeseen ilmeellä, joka selvästi kysyi, miksi puuha oli noin tökerösti keskeytetty.
"Akitan turkista saa varmaan hyvät lämmikkeet setterin nahkarukkasiin...", Danno murisi.

Miyato oli normaalissa elämässään erilainen. Nyt kun hän oli hakenut apua, pahin morkkis alkoi helpottaa klinikan ja psykologinpenkin ulkopuolella, onneksi. Hän oli ainakin osan aikaa se pirteä amerikkalaisjapanilainen, mukava ja kohteliaskin.
"... Oi. Ihana turkki. oikein kaunis mutanaamio."
Miyato virnisti akitan touhuille leveästi. Samalla tosin ilme suli miehen kasvoilta, sillä hän sattui jäämään Dannon taakse. Vasta nyt hän pisti merkille miten hyvältä tuo näytti collareissa.

Dannon teki kovasti mieli etsiä jostain painepesuri ja suihkia Titoa sillä. Koira jatkoi kaivamistaan isäntänsä mulkoilusta välittämättä. Danno suuntasi puhisten koiran luo huomaamatta Miyaton katseen harhailua lainkaan juuri sillä hetkellä.
"Loppui se kaivaminen tai vien sinut rankkurille! ", Danno komensi. Tito hylkäsi kuoppansa ja tepasteli kauemmas muina akitoina.
"Joudun ehkä polttamaan autoni tämän jälkeen", Danno totesi koiraa katsellessaan. Onneksi se sentään matkusti takapaksissa...

Miyato pudisteli kevyesti päätään kun kuuli Dannon puhuvan itselleen. Niin, joo. Auton tuhopoltto, eikun siis. 
"Meillä on siis sama suunnitelma."

Danno kääntyi Miyatoa kohti päätään pudistellen. Hän oli rauhallinen ja huumorintajuinen, mutta joskus se reuna tuli vastaan hänelläkin.
"Voimme siis mennä yhdessä johonkin syrjäiseen paikkaan polttamaan automme", mies kuitenkin taipui naurahtamaan.

Miyato oli jo melko tottunut sotkuun joka pitkäturkkisesta koirasta tuli. Se oli välillä aivan helvetistä, etenkin täällä missä satoi aina, kokoajan kaikkialla ja paljon. 
"Hyvä idea. Tuo hiihtopipot, minä tuon bensat."

"Sopii", Danno sanoi. Hän katseli Titoa, joka oli siirtynyt kauemmas ja onneksi menettänyt kiinnostuksensa kaivamiseen. Luojan kiitos...
"Joskus sitä kieltämättä pohtii, miksei ottanut vaikka kissaa. Tai pupua, kuten tyttäreni toivoi..."

Ei Miyato nyt saanutkaan aikaiseksi lähteä. Klinikan ulkopuolella Dannie oli hauskaa seuraa. Sellainen mies jonka kanssa hän olisi mielellään mennyt ulos. 
"Avustajapupu olisi kyllä aika kovis."

Danno oli huomannut saman. Miyato oli vapaalla paljon rennompi ja tuon seurassa oli oikeasti mukavaa, joten hänkää ei saanut lähdetyksi puistosta, vaikka Tito tippui kuraa. Ehkä ehtisi alkaa sataa ja koira peseytyisi siinä samalla.
"Eikö sellaisia käytetä joillain hevosilla, joilla on vaikeuksia rauhoittua?", Dannie kysyi Miyaton puhuessa avustajapupuista. Hän muisti joskus lukeneensa sellaisen lehtijutun.

"Kuulemma käytetään. En itse ole nähnyt hevosilla kuin seuraponeja. Yhdellä äitini siitosorilla on seuranaan poniori. Aina. Kaikkialla." 
Miyato hymyili ajatellessan kimoa amerikkalaisoria kotona Phoenixissa.

"Auttoiko se sen oloon?", Danno kysyi. Hän itse oli perehtynyt lähinnä ihmisten seuraeläimiin, kuten kissoihin ja koiriin. Puhtaasti ammattinsa puolesta, itse ei ollut tarvinnut. Tito oli muuten vain lemmikki.

"Toimii. Hammer on todella hankala ilman seuralaistaan." 
Miyato hymyili ajatukselle. Toisaalta aika Amerikassa oli ollut ihanaa, mutta toisaalta taas hän oli kokoajan kaivannut Englantiim takaisin.

Danno hymyili. Oli mukavaa jutella Miyaton kanssa näin. Hän olisi voinut viettää tuon seurassa aikaa muulloinkin...
"Haluaisitko toistekin tulla Hettyn kanssa tänne? Ne kun tuntuvat tulevan hyvin toimeen"

Miyato vilkaisi Dannoa ja esti hymyä nousemasta kasvoilleen. 
"Mielellämme. Onpahan koirilla leikkiseuraa toisistaan." 
Ja hän saisi katsella päihdehoitajaansa  collareissa. Ja ylipäätään vain jutella miehelle siviilissä.

Jos Miyato olisi ollut tarkkana, tuo olisi saattanut huomata, että Danno näytti yhtä hyvältä lähes housuissa kuin housuissa. Vanhempi mies hymyili nuoremman suostuessa.
"Loistavaa. Ja toivottavasti seuraavalla kerralla on edes hieman kuivempaa..."

Tämän oivalluksen tehtyään Miyato saattaisi vaikka huomatakin asian  myös muualla. 
"Toivotaan. Ehkä me nyt oikeasti menemme. Nähdään!"