PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [Y] The soldier's song

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [Y] The soldier's song   Su Helmi 12, 2017 7:43 pm

Yksinpeliä Artemiksen vierailuista Irlannissa (Dublin/Limerick).

Olettepas te kasvaneet - tiistai 22.2.2017

Siitä oli aikaa kun Artemiksen päässä oli ollut niin rauhallista. Ajatusten maailmassa oli seesteistä, mikä oli hetken huomioiden ironista. Hän oli matkalla tapaamaan kummityttöän, tuon isoveljeä ja ystävänsä entistä vaimoa ensimmäistä kertaa sitten Fionan yksivuotisjuhlien. Tällä kertaa hän oli halunnut sopia tapaamisen ja saanutkin sovittua sellaisen vastahakoisen Joslynin kanssa. Edes se naisen vastahakoisuus ei saanut ahdistusta kuplimaan miehen mielessä, vastoin kaikkia odotuksia Artemis oli jopa hieman innoissaan. Miksi hän ei ollut tehnyt tätä matkaa Irlantiin aiemmin? Eilen hän oli käynyt Dublinissa hautausmaalla ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun isänsä oli laskettu haudan lepoon kaksi vuotta aiemmin. Aikomus viedä pikaisesti kukkia oli tosin kariutunut, sillä mies oli lähtenyt kohti hotellia vasta kaksi tuntia myöhemmin. Ehkä häntä pidettiin nyt hulluna niiden ihmisten toimesta jotka olivat kulkeneet ohi, mutta hän ei ollut voinut enää pidätellä sitä kaikkea sanomatta jäänyttä sisällään. Hautakivelle puhuminen ei ollut kovin yleistä, mutta tässä tapauksessa sen kaiken sanominen ääneen isänsä haudalla oli helpottanut. Nyt hän oli sanonut kaiken ääneen, pyytänyt anteeksi. Mieli tuhansia kiloja kevyempänä hän oli saattanut tänään nousta pääkaupungista Limerickiin lentävään koneeseen.

Sää ei vaihtunut vaikka kaupunki vaihtui, molemmissa oli yhtä harmaata, kosteaa ja pieni tuuli sekoitti hiuksia entisestään. Suoristamisesta luopuneen miehen luonnonoranssit hiukset olivat enemmän kiharalla jo valmiiksi, eikä se kahden saarivaltion kostea ilma auttanut asiaa. Se tuntui vetävän hiuksia sykkyrälle entisestään.Terminaalin ovilla seisoessaan Artemis haroi hiuksia pois kasvoiltaan, etsien väkijoukosta jotakin tuttua. Onnekseen hän oli tunnistettavampi kuin muuttunut Joslyn kahden kasvaneen lapsen kanssa. Tuttu ääni tervehti häntä, saaden miehen kääntymään kohti naista ja lapsia. Joslynia käteltyään irlantilainen kumartui kummityttönsä puoleen, hymyillen itselleen ominaisesti toisella suunpielellä.
”Hei Fiona. Olet kasvanut kovasti siitä kun viimeksi näimme.”
Hän muisti vaaleahiuksisen tytön syntymäpäivät paremmin kuin kehtasi myöntääkään. Ymmärrettävästi tyttö ujosteli häntä hieman, siinä missä tuon parisen vuotta vanhempi isoveli tervehti jo reippaasti kätellen. Se sai Artemiksen hymyn levenemään.

Onneksi ei ollut pakko istua pöydässä Joslynin kanssa ja puhua aikuisten asioista. Yleensä lapsista piittaamaton mies istui sohvan sijaan olohuoneen lattialle, laskien kahvikupin sohvapöydän reunalle, seuraillen hymy huulillaan pienen tytön touhuja. Declan oli kadonnut ylös, Fiona halusi näyttää kummisedälleen barbejaan. Hienot prinsessamekot ja tytön innostunut pulina ties minkä animaatioelokuvien prinsessojen mukaan nimetyistä nukeista sai miehen kaivamaan puhelinta esiin.
”Taidat todella pitää prinsessoista? Voin näyttää sinulle oikean prinsessan.”
Hän näytti puhelimestaan kuvan Caitlinin häistä. Se taisi olla ainoa kuva hänestä ja irlantilaisesta naisesta sinä iltana, ainakin niin että Artemis ei näyttänyt vihaavan jokaista sekuntia.
”Ei tuo ole oikea prinsessa!” Fiona nauroi, vaikka ihastelikin kuvassa naisen yllä olevaa mekkoa.
”Kuka tuo on?”
”Ystäväni. Hän meni naimisiin hetki sitten, joten hän oli sinä päivänä ihan oikea prinsessa.” Tyttö vilkaisi miestä vielä hetken epäillen, katsoen sitten äitiään. Tuo selvästi pohti huijasiko kummisetänsä, saattoiko nainen olla oikeasti yhden päivän elämässään prinsessa?
”Saanko minäkin olla isona prinsessa?” Tyttö kysyi lopulta niin vakavalla äänellä, etteivät aikuiset voineet olla nauramatta. Nyt oli kyseessä viisivuotiaan lapsen elämässä suuri asia.
”Tietenkin saat olla kulta.” Joslyn hymyili tyttärelleen, istuen itse sohvalla kahvimuki kädessään. Artemis tarttui omaansa ja otti siitä kulauksen. Pian tyttö katosi hakemaan jotakin, jättäen kaksi toisistaan vieraantunutta aikuista kiusallisen hiljaisuuden keskelle.

”En muistanut että olisit tullut noin hyvin toimeen lasten kanssa.” Sen huomion Joslyn oli tehnyt. Punatukkaisen irlantilaisen oli saanut vuosia sitten miltein uhkailla sylikummiksi heidän tyttärelleen, ainakin niin Brian oli sanonut. Oliko se ollut mustasukkaisen miehen juoni, sitä Joslyn ei tiennyt. Artemis hymähti hiljaa, kohauttaen kevyesti olkiaan. Hän istui edelleen lattialla, laskien mukin pöydälle.
”En ole aina tullutkaan, enkä tule vieläkään toimeen kaikkien lasten kanssa. Declania ja Fionaa on kuitenkin ollut ikävä. Haluaisin tietää mikset ole pitänyt yhteyttä sen jälkeen kun erositte Brianin kanssa?” Kysymyksellään Artemis sai naisen vähintäänkin vaikeaksi. Joslyn laski katseensa siihen mustansävyiseen juomaan, kallistellen lasia käsissään. Ei ollut yllätys ettei Artemis ollut kuullut eron todellista syytä, Brianin sponsorit olivat pitäneet huolta ettei kukaan tiennyt. Vedettyään syvään henkeä Joslyn selitti asian mahdollisimman vähäsanaisesti ja nopeasti, mainiten myös ex-miehensä lähestymiskiellosta. Jos se aiempi hiljaisuus oli ollut kiusallinen, nyt kiusaantuneisuutta saattoi leikata veitsellä.
”Olen pahoillani, en olisi saanut kaivella asiaa.” Mies puraisi huultaan, helpottuen selvästi kummityttönsä paluusta alakertaan. Declan tuli pian tuon perässä, kantaen tuttua metallirasiaa.
”Pelataan tätä!”
”Declan, pyydä kauniisti.” Joslyn muistutti poikaansa. Vaikka Artemis viihtyikin lasten kanssa nyt, ei hän halunnut pojan ärsyttävän miestä. Irlantilaisnainen muisti ettei mies varsinaisesti ollut se kärsivällisin tai ystävällisin ihminen. Sellaisena hän miehen muisti, muuttaen mielipidettään tuosta hitaasti. Artemis otti rasian käteensä, kaataen tornipelin palikat lattialle.
”Osaatteko kasata hyvän aloitustornin?”
”Joo!” Mies katseli katseli innostuneiden lasten touhua pieni hymynkare huulillaan. Peli ei kestänyt kovin kauaa 5- ja 7-vuotiaiden lasten kanssa, mutta sitä hauskempaa se oli. Pienet lapset riemuitsivat joka kerta enemmän kun torni ei kaatunutkaan sen muodon muuttuessa.

Kun lasten oli aika rauhoittua iltaa vasten, Artemis teki lähtöä hotellille. Hän oli vetämässä takkia yllensä kun Fiona tuli halaamaan kummisetäänsä, pyytäen tuota tulemaan uudelleen huomenna.
”Fiona, Artemiksen pitää palata Englantiin.”
”Englanti on tyhmä!” Tyttö julisti topakkaan sävyyn. Mies otti laukustaan molempien lasten syntymäpäivälahjat. Hän ei ollut tällä kertaa postittanut niitä, kun oli kerran tulossa käymään.
”Tulen käymään huhtikuussa. Lupaan tuoda jotain hienoa Japanista. Ehkä äitisi antaa sinun soittaa sillä aikaa ja voit kertoa oletko kehittynyt pelissä.” Tytön ollessa tyytyväinen siihen, Artemis hyvästeli kolmikon. Taksimatka hotellille oli ihanan hiljainen, puhumattakaan sitten siitä suorastaan korvissa humisevasta hiljaisuudesta hotellihuoneessa. Vain hän ja ajatuksensa.
Hetken Artemis jaksoi nauttia siitä, kunnes tarttui puhelimeensa, päättäen soittaa Veronicalle. Teki mieli kysyä miten naisen päivä oli mennyt.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [Y] The soldier's song   Ti Elo 22, 2017 10:15 pm

07.09.2017Lontoo, aamupäivä

Artemis oli päättänyt tulla yksin parin päivän matkalle Lontooseen. Käydäkseen baletissa ja oopperassa. Hän halusi vain rentoutua, vetää hetken henkeä.
Miksi helvetissä olen täällä? Mitä saakelin eroa näillä on? Ja kuka tämän on suunitellut? Hirveä. Ja tuolla voisi puhkoa silmän...
Ajatukset eivät ainakaan olleet kovin rauhallisia, miehen kiertäessä pientä koruputiikkia yhä uudelleen ympäri. Jo kahdesti hän oli ollut ostaa minkä tahansa kaulakorun tai korvakorut, päästäkseen vain ulos sieltä, vaikuttamatta tämän enempää idiootilta. Silti hän oli siellä edelleen, arvioiva katse vihreissä silmissä.

Jos irlantilaismies etsi aina täydellisyyttä elämässään, nyt sitä ei löytänyt. Mikään tarjolla olevista vaihtoehdoista ei vakuuttanut häntä siitä, että Veronica voisi käyttää sitä sormusta. Ei, ei... Vielä kerran ei. Epätoivo alkoi hiipiä ajatuksiin. Kohta hänen olisi oikeasti ostettava joku niistä naurettavan ylihinnoitelluista muista helyistä ja karattava paikalta. Esittää ettei hän ollut oikeasti sormusta etsinytkään.
Valitettavasti mies oli etsimässä juuri sitä. Mitä pidempään hän katseli, sitä oaremmin hän ymmärsi sen, miksi avioliiton haluttiin kestävän. Kukaan täysjärkinen ei haluaisi tehdä tätä uudelleen yhden elämän aikana. Vaikka Artemis myönsi nauttivansa ostoksilla käymisestä enemmän kuin stereotypisen miehen olisi pitänyt, hän ei nähnyt tässä mitään hohtoa. Tämä oli vain puhtaasti aivan hirveää. Hän ei ymmärtänyt materiaaleista mitään muuta kuin sen, ettei ollut koskaan ostanut Veronicalle mitään kultaista. Ehkä siis ei pitäisi nytkään. Ruusukulta näytti kauniilta, mutta se tuskin sopisi naisen makuun.
Selvä. Valkokultaisia, hillittyjä sormuksia ei voinut olla kovin paljon?
Niin hän oli ajatellut vartti sitten. Maailma kyllä todisti hänelle että asia oli toisin. Niitä oli aivan liian paljon! Aina kun hän kuvitteli rajanneensa vaihtoehtoja tarpeeksi mielessään, tuntui vaihtoehtoja vain tursuavan lisää. Kapea käsi kohosi vetämään leukapieliä kutittelevia hiuksia korvan taakse, syvän huokauksen päästessä ilmoille.

”Päivää, anteeksi, voisitteko auttaa?”
Miehelle, joka ei ollut koskaan kuvitellut tekevänsä mitään näin typerää, avun pyytäminen oli hankalaa. Sanat tuntuivat takertuvan aina niin sanavalmiin miehen kurkkuun, muodostaen tulpan. Vasta kun Artemis oivalsi tuijottavansa hämmentynyttä, keski-ikäistä myyjää jo toista minuuttia (sen enempää asiaansa avaamatta), aivot ymmärsivät tuottaa puhetta edes hieman.
”Etsin kihlasormusta. Koko on tiedossa, mutta mikään muu ei. Naisystäväni tuskin haluaa mitään prameaa, mutta en epäile hänen myöskään tyytyvän sormukseen ilman kiveä. Jotakin... Aikuiselle naiselle sopivaa?”
Se oli kaunein tapa ilmaista, että Veronica oli yli 35-vuotias, naismyyjän kysyttyä tuon ikää. Hyvin pian eteen oli tiskille nostettu neljä vaihtoehtoa. Jokaisessa oli yksi hieman isompi, mutta hillitty kivi. Parissa oli vielä muutama pienempi. Artemis jäi arpomaan niiden välille. Mies yritti mielessään kuvitella niitä Veronican sormeen, miettiä naisen reaktiota ja voisiko tuo käyttää kumpaakaan joka päivä. Vasta puhelimen soittoääni herätti hänet todellisuuteen. Artemis jätti täysin huomiotta sen myyjän kummeksuvan katseen, kun Elvis Presleyn levyttämä Can't Help Falling in Love alkoi soida liikkeessä hillityllä voimakkuudella.
”Anteeksi, pieni hetki... Hei, V. En ajatellut että soitat vielä. Vai karkasit taas töistä etuajassa? Koskahan sinäkin muka teet töitä. Ajat Durhamiin? Kerro terveisiä Morlandeille. Ai minä? Tuota...”
Miltein kalmankalpea irlantilainen kääntyi katsomaan tiskille jäänyttä sormusta, jota hän oli tutkaillut naisen soittaessa.
”Ostoksilla. Ei mitään ihmeellistä, mitä nyt satun tarvitsemaan.”
Hän viittoi myyjälle ottavansa sen, näyttäen tummanvihreää samettirasiaa. Se olisi hyvä.Hän kuunteli naisen puhetta puhelin korvan ja olkapäänsä välissä, maksaen samalla sormuksen.
”Kiitos, hyvää päivänjatkoa! Ei, en puhunut sinulle. Lähdin kaupasta. Tulen huomenna illasta Newcastleen, voisin tulla käymään. Koirat pitää hakea, mutta muuten olen vapaa. Hyvä on, nähdään silloin. Aja varovasti ja nauti Matthewin seurasta. Minä... Pidä hauskaa. Heihei, V.”
Ja hän ei kyennyt edes suoraan sanomaan että rakasti naista. Puhelimessa. Artemis vilkaisi taakseen, miettien hetken sormuksen palauttamista.
Ei. Se oli siinä nyt. Sen löytämiseen oli mennyt tunteja yhteensä, tässä yhdessäkin liikkeessä yli tunti. Ehkä hän tekisi sen viimeisen tekonsa, onnistuen ajamaan Veronican luotaan täysin. Nainenhan oli kieltänyt ostamasta sormusta. Yhden asian tuo oli kieltänyt ja sen hän oli mennyt tekemään. Nyt hän alkoi ymmärtää ihmisten väitteitä siitä, ettei hän aina kuunnellut ohjeita kovin hyvin.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[Y] The soldier's song
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Muu maailma-
Siirry: