PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Blaablaa

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1495
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [P] Blaablaa   Ke Helmi 08, 2017 8:22 pm

Pikaviestinpeli jossa tallilla pyörivät Natasha, Caitlin, Veronica (Silkki), Artemis ja Brian

Nyt se varsa kuriin

"Kashnikov! Nyt se hevonen kuriin! Se ei tasan tarkkaan oikeasti pelkää sitä kulmaa, vaan esittää pelkäävänsä!" Ja valmentaja antoi tietysti hevoselle lisää vettä myllyyn huutamalla ohjeet todella kovaa. Meykenhoekilla ei ollut tänään hyvä päivä, eikä sen puoleen Artemiksellakaan. Hän ei ollut edes töissä nyt ja oli silti suostunut tähän valmennukseen kun oli saanut venäläisnuorelta tarpeeksi monta sähköpostia asiasta.
"Ei, ei noin. Kavaletit uudelleen. Miten voit kilpailla esteratsastuksessa kun et saa tunnissa hevosta kulkemaan kavaletteja ja pientä innaria rentona? Se on vaikea hevonen, mutta ei noin vaikea. Kerää itsesi, ettei Morlandin tarvitse taas vaihtaa ratsastajaa." Cavanaugh oli lievästi sanottuna vauhdissa taukonsa jälkeen.

Natasha veti syvään henkeä ja korjasi istuntaansa mustassa estesatulassa, kun Hook säpsähti valmentajan kovaa ääntä. Tyttö puri huultaan keskittyneenä, korjasi sivulle loikkaavan hevosen takaisin uralle ja uudelleen kulmaan, joka oli aiheuttanut heille useamman ongelman valmennuksen mittaan. Ruunikko ruuna kulki jäykkänä kulman halki puskien lapa edellä sisään, eikä asettunut lainkaan pelkoa herättäneessä kohdassa. Natasha nielaisi, painoi päänsä ja kuunteli valmentajan tiukat sanat. Hän oli ansainnut läksytyksen, kun ei onnistunut helpossakaan tehtävässä. Ihan sama, jos Hook oli kiivennyt seinille jo omassa karsinassaan. Hevosen huono päivä ei ollut selitys sille, miksei hän pärjännyt ratsulle. Hänen olisi pitänyt olla parempi. Hän suoristi ratsunsa, kokosi ravia ja toi hevosen mallikelpoisesti kavaleteille - sääli vain, ettei ratsu itse tahtonut tehdä sitäkään vähää. Hook ylitti ensimmäiset kavaletit siivosti, mutta tuulen ujellus kattorakenteissa sai hevosen hyppäämään neljännen yli loikalla, joka toi heidät aivan liian lähelle linjan viimeistä kavalettia. Hook sotkeutui jalkoihinsa rysäyttäessään läpi kavaletista, joka kolisi hiekkaan ja sai hevosen ryöstämään pää korkealla laukalle. Natasha nielaisi ja painoi päänsä valmiina kuuntelemaan ryöpytyksen, jonka varmasti saisi valmentajalta. Hän oli toivonut, että voisi osoittaa Artemikselle, miten paljon oli kehittynyt keväisestä tehoviikonlopusta. Siitä ei ollut tänään toivoakaan. Tyttö vilkaisi maneesin katsomoa ohittaessaan sen. Hän oli toivonut, ettei kukaan pääsisi todistamaan hänen jatkuvaa epäonnistumistaan, mutta tietenkin hänelle mahdollisuuden Rhatanin kanssa tarjonnut upporikas nainen istui takanurkassa seuraten terävin silmin hänen ratsastustaan. Loistavaa. Hän menettäisi vielä valmentajansa, hevosensa ja sponsorinsa yhdellä kertaa.

Artemis painoi toisella kädellä otsaansa kun katsoi sitä katastrofia kavaleteilla, Hän ei voinut ymmärtää mikä siinä oli niin vaikeaa. Olkoonkin että kyseinen ruuna oli lingonnut hänetkin useamman kerran selästään, mutta se ei ollut ollenkaan sama asia.
"Oikeasti, Kashnikov, tämänkö takia minun piti tulla tänne kahta tuntia suunnittelemaani aiemmin? Katsoakseni kuinka grand prix hevonen rymistää läpi kavaletista? Et ylitä edes maapuomia ennen kuin saat sen hevosen kulkemaan tuin kulman jokaisessa askellajissa rentona ja vilkaisemattakaan sen suuntaan. Sinun täytyy osata rentouttaa hevosesi."

Natasha huokaisi ja joutui saman tien hyssyttelemään hevostaan, kun Hook hypähti vasten ulkopohjetta ja oli liiskata hänen jalkansa maneesin seinän ja satulan siiven väliin. Tyttö tunsi häpeänpunan polttelevan poskiaan, kun vilkaisi valmentajan suuntaan.
"Olen pahoillani, Hookilla on tänään huono päivä", tyttö pahoitteli joutuen hetken nieleskelemään, että sai äänensä kantamaan maneesin avoimen tilan halki valmentajan luokse. Hänen lienisi turha pyytää Artemista valmentamaan häntä uudestaan ennen ensi heinäkuuta. Natasha veti syvään henkeä ja istui syvälle satulaan, joka tuntui liukkaalta ja yhtä epäluotettavalta kuin hevonen, jonka selkään hän oli kiivennyt. Huono päivä ei riittänyt alkuunkaan kuvaamaan Hookin säpsyilyä, mutta hän olisi voinut ratsastaa niin paljon paremmin. Oikea kilparatsastaja olisi saanut hevosen rentoutumaan ja keskittymään työntekoon.

Artemis kallisti hieman päätään, jakaen ohjeita rautaisella äänensävyllä, vähintäänkin vihaisena.
"Huono päivä ei ole tekosyy tuollaiseen lorvimiseen! Älä sinä kuse minun jalalleni ja väitä että sataa. Ja kun seuraavan kerran haluat minut valmentamaan henkilökohtaisen vapaani aikana, varmista etten joudu katselemaan naurettavaa farssia."

"Kyllä, valmentaja Cavanaugh", Natasha huokaisi painaen päänsä pieneen nyökkäykseen. Hän ei tosiaankaan pyytäisi miestä valmentamaan itseään ennenkö olisi varma, että olisi miehen ajan arvoinen. Miksi Hookin täytyi juuri tänään säikkyä kaikkea? Yksi onnistuminen, ei kai se nyt voinut olla liikaa pyydetty? Tyttö kannusti Hookia päättäväisesti raviin ja houkutteli hevosta kuulolle ratsastamalla kahdeksikkoa pohkeenväistöjen ja taivutusten värittämänä. Hevonen myötäsi hetkeksi niskastaan, mutta se oli varsin lyhytaikainen kehitys, ennenkö hevonen säpsähti jälleen jotakin. Tyttö ei aikonut antaa periksi, vaikka luovuttaminen kävikin mielessä. Ei hän pärjäisi kuitenkaan. Miksi edes yrittää? Natasha puri huultaan ja vei Hookin kulmalle, joka oli tuottanut heille ongelmia niin useasti. Hevonen lopetti mörköjen näkemisen varjoisassa kulmauksessa, mutta rentoudesta oli turha puhua. Hook kuunteli enemmän ympäristön ääniä kuin ratsastajaansa, eikä rentoutunut satunnaista niskasta myötäämistä enempää.
"Olen pahoillani aikanne tuhlaamisesta", Natasha käänsi huomionsa valmentajan puoleen pidättäessään ruunan käyntiin. Hookia ei voinut jättää hetkeksikään yksin, kun ruuna oli tällä tuulella, joten tyttö jatkoi pohkeenväistöjen ratsastamista käynnissä. "Ymmärrän, jos palaisitte mieluummin omien hevostenne pariin." Hän ei yllättyisi, vaikka Artemis ei suostuisi seisomaan maneesissa sekuntiakaan pidempään. Johan valmentaja oli nähnyt, miten hän epäonnistui tehtävästä toiseen. Kuten oli nähnyt sponsorikin, joka näytti huvittuneelta suoristautuessaan puisella penkillä.

Artemis puraisi huultaan. Hän oli todellakin mieluummin oman pöljän koulutankkerinsa selässä kuin katselisi tätä.
"Et voisi olla enempää oikeassa. Menen nyt satuloimaan oman hevoseni ja yritän unohtaa näkemäni. Todellakin toivon että ensi kerralla näen laadukkaampaa työskentelyä." Mies vilkaisi kelloa, hyvä, valmennus alkoi muutenkin lähestyä loppuaan.
"Toivon ettet hyppää sillä edes tulitikkuaskin yli ennen kuin opit ratsastamaan edes puoliksi kelvollisella tavalla." Haukuttuaan nuoren ratsastajan irlantilaisvalmentaja nyökkäsi, poistuen maneesista tallin puolelle.

Natasha vain painoi päänsä ottaessaan viimeiset haukut vastaan. Hän ei hyppäisi Hookilla, se oli selvää. Hän vain toivoi, että saisi huomenna edelleen nousta ruunan selkään. Hänen täytyisi osoittaa, että hän pärjäisi Hookille. Jos hän ei pärjännyt kokeneen kilparatsun kanssa, mitä toivoa hänellä olisi vasta uraansa toden teolla aloittelevien ratsujen kanssa? Ei niin yhtään mitään.
"Huomaan, että teillä on lahja sanojen kanssa, herra Cavanaugh", Veronica kommentoi siirryttyään äänettömästi katsomosta tallin puolelle ja otettuaan muutamalla reippaammalla askeleella pitkän miehen kiinni. Huulilla kareileva hymynhäive tuikki sinisissä silmissä asti. Hän ei ollut kuullut yhdenkään ratsastajan saaneen niin tiukkaa palautetta koko syksynä. Kenties valmennusten seuraaminen voisi osoittautua mielenkiintoisemmaksi kuin hän oli olettanutkaan.

Artemis nojasi tallin puolella seinään, vetäen syvään henkeä. Ei tapa, Artemis ei tapa, ei itke... Hän ei itkisi. Meykenhoek oli vaikea, mutta pyhä perkele, ei se ollut noin vaikea hevonen. Sanat ja oma sukunimi saivat hänet havahtumaan. Oho. Voihan paska. Hän oli niin nähnyt vaivaa että Veronicalle olisi jäänyt asiallinen mielikuva hänestä. Se oli ainakin valunut kuin hiekka sormien välistä.
"En nyt sanoisi että se on hallussa."

Veronica kohotti toista kulmaansa. Vai ei ollut hallussa? Mieshän oli keksinyt mitä monipuolisempia tapoja ilmaista tyytymättömyyttään ratsastajan toimintaan ja tarjonnut vinkkejä. Hän osasi arvostaa nerokkaita solvauksia, kun kehitteli niitä töidensä sivussa.
"Epäilemättä ratsastaja muistaa saamansa palautteen vielä vuodenkin päästä", nainen hymähti lievää huvittuneisuutta äänessään. Kenties hänen kävi hieman sääliksi kunniansa kuullutta ratsastajaa, mutta moinen löylytys oli mitä ilmeisimmin ansaittua. "Moni muu olisi sortunut vain kiroilemaan."

"Parempi olisi tatuoida se aivokuorellensa. Ja minä en kiroile valmennuksissa, ainakaan englanniksi." Iiriksi kirosanoja lipsahteli usein, mutta englanniksi kiroilu vaati jo totaalista hermojen menetystä.
"Paitsi kun todellakin menetän malttini. Haittaako jos satuloin samalla hevoseni kun puhumme?" Hän halusi mennä satuloimaan nuoren orinsa, jotta pääsisi rentoutumaan yli-innokkaan oldenburgin selkään.

"Puhutte siis useampaa kieltä?" Veronica tiedusteli utelias sävy äänessään. Hän oli selkeästi ollut oikeassa. Artemis oli älykäs mies, kun osasi useampaa kieltä kuin vain englantia. Niin monet tyytyivät vain puhumaan maailmalla ovia aukaisevaa kieltä, eivätkä suoneet ajatustakaan kaikilla muille kielille, joita maailma oli pullollaan.
"Ei tietenkään, en tahdo pidätellä teitä", nainen vakuutti hymyn kera. Hän ei oikeastaan ollut aivan varma, mitä edes teki täällä nyt, kun valmennus oli ohi, muuta kuin nähtävästi häiritsi valmentajaa, jonka työpaikalla oli. No, kenties se suotiin hänelle. Saattoihan hän aina vedota viattomaan kiinnostukseen sponsoroimiensa ratsastajien tilanteesta.

Artemis nyökkäsi, lähtien samalla kohti varustehuonetta. Sinne päästyään hän otti käsiinsa Amadeuksen nimellä varustetun harjapakin, laadukkaan koulusatulan ja kankisuitset.
"Englannin lisäksi iiriä, saksaa, ranskaa ja italiaa. Etenkin ammattisanaston verran mutta muukin keskustelu sujuu kaikilla kielillä." Varustehuoneesta matka jatkui valtavan oldenburgin karsinalle. Ori hörisi pirteästi ihmisille karsinan kaltereiden takaa, höristellen korviaan innoissaan.

Nainen yllättyi vastauksesta. Hän oli odottanut Artemiksen puhuvan toista kieltä, mutta että viittä, jos englanninkin laski mukaan? Siinä oli jo saanut opiskella useamman tunnin. Hän seurasi muutaman askeleen miehen jäljessä varustehuoneen kautta karsinalle, josta tervehtivä hevonen näytti varsin kookkaalta kaverilta.
"Melkoinen saavutus", hän totesi punattuja huuliaan supistaen. "Olette selkeästi älykkäimmästä päästä, mitä tallilla käyvään väkeen tulee." Hän oli törmännyt niin moneen yksinkertaiseen, vähään tyytyväiseen tyhjäpäähän näillä käytävillä, ettei enää yllättyisi mistään. Kenties.
"Opiskelitteko kieliä koulussa, vai oletteko vain matkustaneet ympäri maailmaa?"

Mies ei sen enempää ottanut kantaa älykkyyteensä, vaan avasi karsinan oven. Nainen tosin esitti liudan kysymyksiä, joihin oli sopivaa vastata.
"Opiskelin koulussa. Isäni suvussa taas puhuttiin edelleen iiriä, joten opin sitä lapsesta asti. Olen tietysti joutunut ylläpitämään kielitaitoani kun olen matkustanut ja valmentanut. Olin juuri vuoden Saksassa valmentamassa ystäväni tallilla."

"Se kuulostaa hyvältä tavalta ylläpitää kielitaitoa", Veronica nyökkäsi. Hän mutristi huuliaan ajatellessaan omaa aikaansa Brysselissä. Ympärillä oli puhuttu ranskaa, mutta myös hollantia oli saattanut kuulla silloin tällöin, eikä hän ollut oppinut oikeastaan mitään kummastakaan kielestä kuuden vuoden aikana. Se oli jo melkoinen saavutus, tosin ei sellainen, joka myönnettiin ääneen miehen kuullen.
"Mikä teidät toi takaisin Englantiin?" Ilmeisesti miehen työt sallivat liikkuvuuden. Jos hän saattaisi tehdä töitä missä tahansa, ei Englanti olisi ensimmäisenä hänen listallaan.
"Anteeksi, taidan kysellä paljon", Veronica lisäsi pienen naurahduksen kera. "Vaikutatte vain kovin mielenkiintoiselta persoonalta, herra Cavanaugh, ja mielelläni tietäisin enemmän valmentajasta, joka pitää terävin sanoin ratsastajani ruodussa."

"Sopimus päättyi enkä jatkanut sitä. Lisäksi palasin tänne tuomaan pari kilparatsua eräälle ratsastajalle." Artemis veti kevyen loimen pois oldenburgin kiiltäväksi harjatun karvapeitteen päältä, heittäen satulan ympyrää pyörivän orin selkään tottunein liikkein. Hän oli valinnut taistelunsa ja päättänyt olla taistelematta tästä asiasta Amadeuksen kanssa.
"Ei, saat kysellä. Huomaat kyllä kun en halua enää vastata tai ärsyynnyn. Mielenkiintoinen? Kuulen tuota harvoin." Mies kiristi samalla reikä kerrallaan satulavyötä, mikä sai ympyrän pyörimisen vaihtumaan sivuttain steppailuun.

"Epäilemättä", Veronica naurahti hillitysti. Hän kohotti kätensä hiuksiinsa, juoksuttaen sormiaan lyhyiden hiustensa halki. Hän oli vihdoin tottunut tunteeseen, kun hiukset päättyivät ennen hartioita, vaikka se olikin vaatinut totuttelua useamman kuukauden.
"Keskustelet siis selkeästi väärien ihmisten kanssa", nainen totesi tehden varsin tietoisen päätöksen teitittelyn pudottamisesta. Hän voisi aina väittää sitä hetken lipsahdukseksi, jos mies kokisi moisen vääränä ratkaisuna. "Mielenkiintoisen vastakohta olisi tylsistyttävä, ja se olisi kenties viimeinen sana, jota sinusta käyttäisin."

Artemis vilkaisi naista, kohottaen kevyesti kulmiaan.
"Vähintään outo mielikuva. Yleensä minusta ei pidetä, saatika että kukaan tulisi vapaaehtoisesti keskustelemaan kanssani. Äskeisen nähtyäsi varmasti ymmärrät syyn siihen." Siviilissä yhtä pisteliäs mies ei todellakaan kerännyt ihmisiä ympärilleen. Satuloituaan uutukaisen kouluratsunsa, Artemis kumartui käärimään pinteleitä levottoman hevosen jalkoihin.
"Cúl tóna!" Artemis sihahti hevoselleen hampaidensa välistä, kun se alkoi kuopia maata pintelöidessä. Lopulta mies nippaisi oria ryntäille, saksalaisen komennon saattelemana.
"Nein!"

"Jos ei kestä muutamaa terävämpää sanaa, ei sovi odottaa liikoja maailmalta. Tämä nykynuorten sukupolvi tosin tuntuu loukkaantuvan kaikesta", Veronica pudisti pienesti päätään. Olihan se nyt eri asia nostaa meteli oikeasti epäoikeudenmukaisista asioista ja vaatia niihin muutosta järkevän keskustelun ja asiaansa ajavien aloitteiden kautta, mutta tappelu Starbucksin joulusesongin kahvikuppien väreistä oli naurettavaa.
"Hevosesikin on selvästi monikielinen", nainen kommentoi vinon hymyn kera käytävän puolelta. Hän ei tahtonut ehdoin tahdoin olla suuren eläimen tiellä. Vaikka hevoset eivät olleet pelottavia, ei hän voinut sanoa luottavansa arvaamattomina näyttäytyviin, puolen tonnin painoisiin eläimiin kovinkaan paljoa.
"Sitä paitsi, täytyyhän minun löytää keskusteluseuraa, joka ei loukkaannu muutamasta mielipiteestä", nainen jatkoi sujuvasti aiempaa ajatusketjuaan. Artemiksen tyyli valmentaa ei suinkaan ollut ajamassa häntä pois. Se vaatisi hieman enemmän kuin muutaman ratsastajan toistaitoisuutta kohtaan suunnatun solvauksen.

"Ei se ole vain nuorempien ongelma. Joskus aikuisille miehillekin menee hiekkaa silmiin totuuden kuulemisesta. Artemis naurahti hieman pilkalliseen sävyyn. Niitäkin oli uralle mahtunut.
"Amadeus on kasvatettu Saksassa. Se ei varsinaisesti vielä ymmärrä jos huudan sille eitä englanniksi. Eikä kyllä aina saksaksikaan."

"Aivan varmasti", Veronica nyökkäsi. "Minäkin törmään siihen töissäni." Aikuiset, olivat he sitten miehiä tai naisia, osasivat loukkaantua yhtä lailla turhista asioista, tai heittäytyä ylilyövän tunteellisiksi syystä tai toisesta, tai kenties täysin ilman syytä. Hänellä oli ollut enemmän itsehillintää viiden vanhana kuin monella aikuisella, johon hän oli törmännyt elämänsä varrella.
"No mutta onhan ei vaikea sana ymmärtää", nainen naurahti. "Kukapa tahtoisi ymmärtää kiellon, kun voi mieluummin tulkita sitä suosituksena, joka ei velvoita mihinkään. Onhan kyllä huomattavan paljon mukavampi sana kuin ei."

Artemis nauroi naisen luonnehdinnalle kiellon noudattamisesta. Se oli ihan totta ainakin nuorten hevosten kohdalla.
"Tuo sama teoria pätee valmennettaviini. Hekään eivät aina tottele kun sanoo ei. Vaikka sitä höystäisi miten rumilla sanoilla tahansa." Saatuaan pintelit hevosen jalkoihin hän siirtyi laittamaan suitset orille. Se oli huomattavasti kivuttomampi projekti kuin pintelien kääriminen.
"Ei tästä onneksi mitään huippuhevosta olla kaivamassa. Ei ainakaan minun kouluratsastuskyvyilläni."

"Tsot, tsot", Veronica naksautti kieltään, "ei valmentajille väitetä vastaan. Sen minäkin tiedän." Oli hetkiä, jolloin auktoriteetteja vastaan sopi kapinoida, mutta opetustilanne ei ollut sellainen. Varsinkaan, kun oppilaina oli paitsi ihmisiä, myös arvaamattomia luontokappaleita.
"Se lienee vapauttava tieto", nainen arveli. Ei tarvinnut huolehtia tavoitteiden saavuttamisesta, kun niitä ei asettanut liian korkealle. Hän yritti parhaillaan opetella moista omiin töihinsä liittyen. Kun oli tottunut pyrkimään aina kohti parempaa, oli vaikea yrittää asettua aloilleen ja muistuttaa itselleen, ettei hänen tarvinnut jatkuvasti nostaa rimaa, joka ylittää.

"Yllättyisit jos tietäisit montako porttikieltoa olen jakanut, jopa kansainvälisen tason ratsukoille." Artemiksella ja Veronicalla oli tavallaan yhteinen ongelma. Mieli olisi tehnyt aina hakea parempaa Amadeukselta, mutta mies ei luottanut omiin kykyihinsä niin paljon.
"Ei oikeastaan. Olen urani yrittänyt aina kovempaa, korkealta, nopeammin, puhtaasti, virheettömästi. Nyt en osaa enää vain harrastella, mutta en ole varsinaisesti kouluratsastaja, joten pilaisin vain hyvän hevosen. Eikä Amadeus ole potentiaalinen huipulle." Oli hyvä sanoa niin, kun Caitlin ei ollut nähnyt heitä koskaan tositoimissa ja ehtinyt muodostaa mielipdettään.

Veronica naurahti hillitysti. Kenties, kenties ei. Hänen oli helppo kuvitella mies heittämään ihmisiä ulos valmennuksistaan. Miehellä ei selkeästi ollut arvostusta säheltämistä kohtaan. Epäonnistujat joutivat muiden vaivoiksi.
"Se kuulostaa hävettävän tutulta", nainen vastasi yllättyneenä. Hän oli hetken harkinnut, ettei myöntäisi moista, mutta toisaalta, mitäpä sitä totuutta peittelemään. "Ei tosin hevosten kohdalla, sillä en ole ratsastanut sitten sisäoppilaitoksen", Veronica lisäsi huvittuneena. Hän ei ollut koskaan suunnannut suurta suorittamisen tarvettaan ratsastamiseen, vaikka se olisi varmasti tarjonnut upean kohteen perfektionismille ja tavoitteiden ylilyövälle tavoittelulle. Hän oli keskittynyt asioihin, jotka olivat jo valmiiksi hänen vahvuuksiaan, eli haastamaan itseään älyllisesti.
"Kenties voitte siis tavoitella Amadeuksen kanssa omaa huippuanne", hän jatkoi pienen hymyn kera. Ei maailman huippua, mutta orin ja miehen yhteistä huippua, jossa molemmat olisivat parhaimmillaan.

"Etkö? Joudut kohta Amadeuksen selkään." Artemis virnisti vinosti, vetäen hanskoja käteensä. Noniin, kohta hän olisi valmis lähtemään maneesiin. Mutta jos vielä hetken notkuisi juttelemassa?
"Ei, Amadeus on vain harrasteratsu minulle. En ole kouluratsastaja, kuten sanoin."

"Luulen, että olet seurannut surkeaa ratsastusta riittämiin yhdeksi päiväksi", Veronica nauroi vapautuneemmin toinen kulma koholla. Hän ei tosiaankaan ratsastanut, eikä varsinkaan valmentajan edessä, joka epäili omia kykyjään kouluratsastuksen saralla. Hänhän tarvitsisi taluttajan! Kaikkien näiden vuosien jälkeen hän tuskin edes pääsisi selkään ilman apua. Ehei, parempi jättää ratsastaminen ammattilaisille tai edes sellaiseksi pyrkiville.
"Nauti siis harrastelusta. Kuka tietää, ehkä siihenkin tottuu", nainen totesi naurua edelleen äänessään. "Minä ainakin toivon niin. Nykyinen työni kun ei tarjoa montaakaan mahdollisuutta pyrkiä etenemään uralla."

"Ei siihen totu, mutta minun on vähän pakko. En voi enää kilpailla esteratsastuksessa, joten... Noh, nyt on vain pakko keskittyä tähän harrasteluun. Amadeus on liian sählä menestyäkseen, omasta mielestäni. Ei sitä kukaan kouluvalmentaja ole nähnyt vielä. Heillä voisi olla eri mielipide."

"Voi ei", Veronica huokaisi, vaikka toivoikin miehen olevan väärässä. Tai no, ehkä Artemis ei tottuisi harrastelemaan hevosten kanssa, mutta hän voisi silti tottua tekemään yksinkertaisia töitä lyhyinä työviikkoina. Ehkä. Jos hän oikein yrittäisi. Hän huomasi lukevansa enemmän alan julkaisuja kuin koskaan ennen etsiessään sitä samaa kipinää, jonka hän oli tottunut kokemaan saadessaan monimutkaisen ongelman eteensä.
"Toivottavasti siis kuulet muilta valmentajilta sen, minkä tahdot kuulla", nainen lisäsi. Hän ei ymmärtänyt paljoakaan siitä, mikä teki hevosesta huippuratsun ja mikä ei, mutta Artemis tiesi ja oli selkeästi tehnyt omat johtopäätöksensä omistamansa hevosen kyvyistä.
"Taidan pidätellä sinua, enkö vain?" Veronica kysäisi tajutessaan, miten mies oli lopettanut hevosen ympärillä liikkumisen varusteiden kanssa.

Artemis oli jo valmis, kun Veronica havahtui siihen että tuo pidätteli häntä.
"Hieman. Tietysti voin tulla katsomoon seuraamaan, mutta uskon täältä löytyvän mielenkiintoisempia ratsukoita seurattavaksi kuin me."

Veronica pudisti päätään hymyn kera.
"Minusta tuntuu, että unohdat jatkuvasti puhuvasi naiselle, joka ei ymmärrä ratsastamisesta lähestulkoon mitään", hän huomautti astuen kauemmas karsinasta, jotta suuri hevonen ja pitkä mies pääsisivät kulkemaan käytävällä miten tahtoisivat. Mitä hän ymmärtäisi ratsukoiden mielenkiintoisuudesta, kun ei ymmärtänyt suurta osaa siitäkään, mitä ratsukot kulloinkin tekivät? Artemiksen seuraaminen, tai siis miehen ratsastuksen seuraaminen, olisi ehdottomasti mielenkiintoisempaa kuin jonkin tuntemattoman katselu.

"Sitä suuremmalla syyllä. Tietämättömät haluavat aina katsella niitä parhaita, näyttävimpiä." Artemis naurahti, lähtien taluttamaan nuorta oria maneesiin. Kuten Caitlin oli havainnoinut, hän näytti inhimillisen kokoiselta noustuaan sen valtavan kouluratsun selkään. Irlantilainen istui moitteettomassa ryhdissä hevosen selässä, tuoden nuoresta hevosesta alkukäynneissä hyvät puolet esiin.

"Väitätkö, ettet muka ole yksi parhaista?" Nainen vastasi kulmaansa epäuskoisesti kohottaen. Hän oli kuullut aivan muuta tallilla kiertävistä puheista. Kenties hän oli myös uteliaisuuttaan perehtynyt pääpiirteittäin miehen uraan. Jos esteratsastaja ei pitänyt itseään yhtenä parhaista, kuka muu voisi sellainen olla? Ei kai este- ja kouluratsastus nyt niin paljoa toisistaan eronneet? Veronica asettui katsomon eturiviin ristien pitkät jalkansa ja laski kädet syliinsä. Hän seurasi ratsukkoa uteliaana, vaikka ei paljoa ymmärtänytkään. Sen hän kuitenkin huomasi, että moneen muuhun maneesissa liikkuvaan hevoseen verrattuna ratsukko näytti tietävän, mitä teki.

"Jos saan alleni esteratsun ja eteeni puolitoista metrisen radan, olen yksi parhaita." Sen Artemis saattoi todeta puolustuksekseen kun ratsasti Veronican ohi. Näin sileällä miehellä olisi parannettavaa. Sen jälkeen mies keskittyi ratsastukseensa. Tänään hän oli aikatauluttanut vain kevyen läpiratsastuksen Amadeukselle, hän halusi olla ajoissa kotona. Vetäytyä katsomaan hyvää elokuvaa, tehdä salaattia rauhassa ja syödä. Ajoissa nukkumaan. Jalo suunnitelma, kertakaikkisesti.
Mies henkäisi helpottuneena kun siirsi Amadeuksen ravin kautta loppukäyntiin, suunnitellen pikaratsastuksen venähdettyä hieman.

Veronica naurahti miehen sanoille, eikä suonut ajatustakaan taaemmalla rivillä istuvalle, joka kääntyi katsomaan häntä kummissaan. Nainen seurasi suurimman osan ajasta suurta hevosta ja pitkää miestä, jotka näyttivät varsin sopusuhtaiselta ratsukolta ainakin hänen harjaantumattomiin silmiinsä. Todennäköisesti hevonen olisi voinut tehdä mitä vain ja hän olisi uskonut ratsastajan pyytäneen sitä, mutta eipä sillä ollut suurta väliä. Ei hänellä ollut kiirettä minnekään, joten mikäs sen parempi tapa viettää iltapäivää kuin istua lämpimässä katsomossa seuraamassa ratsukoiden työntekoa. Katsomon väki vaihtui sitä mukaan kun maneesiin saapui ja sieltä poistui ratsukoita, mutta Veronica ei kiinnittänyt moiseen suurta huomiota. Olihan suuressa tilassa paljon nähtävää, mutta miksi katsella muita kuin kaikista läsnäolijoista tutuinta. Hän puri alahuultaan estääkseen virnettä kohoamasta kasvoilleen, kun ajatukset kääntyivät siihen suuntaan, miten kovin tuttu Artemis oli jo nimettömänäkin ollut. Parempi vain keskittyä ratsastamisen seuraamiseen.
"No, vastasiko se odotuksiasi?" Hän kysyi, sillä epäili, ettei valmentaja suuremmin antaisi painoarvoa hänen näkemykselleen ratsukosta. Ei hän osaisi muuta sanoa kuin että ratsukko oli näyttänyt hyvältä. Moiset sanat tuskin kantaisivat sisällään minkäänlaista merkitystä, kun niiden sanoja ei tunnistanut suurinta osaa liikkeistä, joita ratsukot olivat maneesissa esitelleet.

Irlantilaisratsastaja pysätti hevosensa keskelle, karaten maneesista juuri ennen yhden valmennuksen alkamista. Hän huomasi Veronican jälleen liittyvän seuraansa, eikä vieläkään (kumma kyllä) laittanut sitä pahakseen.
"No, sen mitä nyt nopeasta ratsastuksesta saa irti." Tallissa hän antoi hevosensa hoitajan hoidettavaksi, riisuen kypäränsä.
"Sponsoroitko vain Kashnikovia vai useampaa ratsastajaa?"

Veronica nyökkäsi. Mitäpä hän siitä tietäisi, paljonko tämän mittaisella ratsastuksella sopisi hevoselta odottaa. Hän tunsi tutun tiedonjanon kohottavan päätään. Hän vihasi tunnetta, kun ei tiennyt jotakin. Hän oli tottunut olemaan älykkäin ihminen missä tahansa huoneessa, johon astui sisään. Oli suorastaan hämmentävää joutua tilanteeseen, jossa hän huomasi olevansa altavastaajana hetkestä toiseen - ja melkeinpä nauttivansa siitä.
"Useampaa", nainen vahvisti, "Kashnikov lienee sinulle tutuin, mutta sponsoroin myös Aycockia sekä nuoria kenttäratsastajia Moorea, Ericksonia ja Bushwelliä."

Artemis naksautti kielellä kitalakea. Aycock oli tuttu myös.
"Aycock on myös tuttu nimi. En ota sitä vaarallista apinalaamaa, jolla hän ratsastaa, valmennuksiini. Se hevonen on todistetusti vaarallinen, en ymmärrä kuka ostaa sellaisen nuorelle ratsastajalle."

"Oh", Veronica äännähti kulmiaan kohottaen. "En ole kuullutkaan." Olihan hän kuullut valmentajien palautetta, mutta se ei keskittynyt arvioimaan hevosen vaarallisuutta tai sopivuutta ratsastajalle, ainakaan niiltä osin kuin mitä hän palautteesta ymmärsi. Hän tuppasi kyselemään vääriä kysymyksiä, jos valmentajien mielipidettä kuunteli. Hän ei ymmärtänyt hevosen ja ratsastajan yhteistyöstä sen enempää, vaan kyseli siitä, viihtyivätkö molemmat, tapahtuiko kehitystä, oliko jotakin, mitä hän voisi tehdä eri tavalla.
"Lieköhän jokaisella omat haasteensa."

"Omat haasteensa tai oma kuolemantoiveensa. Se hevonen oli täällä valmentavan amerikkalaisen kenttäratsu. Kunnes se yksissä kisoissa ei totellutkaan pidätteitä ja sukelsi esteeseen. Käsittääkseni ratsastajalla on nykyään jalkaproteesi ja ura ohi. Että sellainen ratsu nuorelle tytölle. Onhan se Aycockin kanssa pärjännyt rataesteillä ruunauksen jälkeen, mutta en silti huoli sitä valmennuksiini. Liikaa riskejä."

Veronica kuunteli Artemiksen kertomusta säilyttäen hillityn olemuksensa, vaikka silmät laajentuivatkin aavistuksen tarinan edetessä. Miten kukaan ostaisi moisen hevosen nuoren tytön ratsuksi, tai ylipäätään kenenkään ratsuksi? Hänen täytyisi ehdottomasti harkita sponsorisopimustaan nuoren tytön kanssa uudemman kerran. Ehkä hän voisi tarjoa vielä yhden lisävalmennuksen nuorelle ratsukolle viikottain sekä ehdottaa vaikkapa valmentajan läpiratsutusta hevoselle kuukausittain hänen pussistaan. Nainen ei tahtoisi nähdä pienintäkään onnettomuutta ratsun kanssa, vaikka hevonen olisi miten kehittynyt viimeisten vuosien aikana.
"Ymmärrettävä ratkaisu", hän nyökkäsi. Hänkään ei tahtoisi moista vastuuta harteilleen. "On riskejä, jotka kannattaa ottaa menestyäkseen, mutta vieläkin tärkeämpää on tunnistaa ne riskit, joista pysyä kaukana." Veronica vilkaisi rannekelloaan pienen huokauksen kera. Kai hänen olisi suunnattava kotia kohden, ennenkö hän päätyisi jäämään tallille iltamyöhään saakka. Hän oli hoitanut viralliset vastuunsa jo aikoja sitten, ja sen jälkeen lähinnä keskittynyt häiritsemään valmentajaa. Kenties oli aika laskea Artemis vapauteen. Ainakin hetkeksi.
"Kenties minun täytyy antaa sinun jatkaa ohjelmaasi ilman jatkuvaa häiriötä minun puoleltani", nainen huomautti hymyn kera. "Oli mukava seurata työntekoasi, niin valmentajana kuin ratsastajana." Hän harkitsi hetken lisäävänsä, että oli nauttinut keskustelusta suunnattomasti, mutta ehkä se sai jäädä sanomatta.

Irlantilainen ei tosiaan ymmärtänyt mitä maailman mahti oli saanut naisen viihtymään hänen seurassaan niinkin kauan. Se oli outoa, mutta hän osasi olla kyseenalaistamatta sitä ääneen.
"Siihen liittyi tytön loukkaantunut poni kai jotenkin. En tarkalleen tiedä, ne vain osuivat samoihin aikoihin." Artemis huomasi naisen vilkuilevan kelloaan ja avasikin suunsa sanoakseen jotakin samanlaista kuin Veronica sanoi ennen häntä.
"Se on vain hyvä että kaikki meistä eivät asu tallilla. Minäkin olen kyllä lähdössä, mutta vasta jonkin ajan päästä."

"Epäilemättä asuisin täällä, jos tämä olisi työpaikkani", Veronica vastasi naurahduksen kera. Hän oli asunut töissään yli vuosikymmenen, ja vasta opetteli siihen, ettei työpäivän tarvinnut kestää kuuttatoista tuntia. Hän toivoi oppivansa nauttimaan vapaa-ajastaan jossakin kohtaa. Nyt se tuntui lähinnä ajalta, jonka hän heitti hukkaan.
"Toivottavasti tapaamme jälleen pian. Oli ilo keskustella kanssasi", hän lisäsi hymyillen, ennenkö kääntyi ympäri lähteäkseen kohti parkkipaikkaa, jolla klassinen urheiluauto odotti. Hän ei ollut odottanut viihtyvänsä tallilla näin pitkään, mutta eipä ajalle parempaakaan käyttöä olisi kotona ollut.

"Onneksi et työskentele täällä, täällä on tarpeeksi työnarkomaaneja jo." Oli hyvä että tallilla oli edes yksi sellainen vähemmän.
"Samoin." Mitähän täällä tapahtui? Artemis kohautti olkiaan,mennen hakemaan kahvia. Outoa. Hullua.

"Hyvin tehty", punapäinen irlantilaisnainen kommentoi vinon virneen kera nostellessaan viimeisiä tavaroitaan urheilukassiin, jonka oli laskenut neuvottelutilan suurelle puupöydälle. Caitlin oli jo vaihtanut tallivaatteista pois, sillä hänen päivänsä oli virallisesti paketissa - ja kerrankin syy palata kotiin aikaisemmin kuin talli suljettiin oli hyvä, sillä hän ei ollut palaamassa tyhjään kotiin. Luojalle kiitos Davidin tahdosta ajaa yön halki häntä ja miehen omaa tytärtä tapaamaan.
"Ja väitit neiti Coxille mitä tahansa, näytit oikein hyvältä Amadeuksen kanssa. Voin ottaa teidät silmätikukseni heti keskiviikkona, kun palaan Lontoosta", nainen lisäsi yhä leveämmän virneen kera.

Artemis kohotti kevyesti kulmiaan kuullessaan tutun ääneen ja sen kujeilevan sävyn.
"Mitä nyt muka tein?" Mies tuhahti hiljaa, kaatoi kahvia mukiin ja joi kulauksen. Kalpeilla kasvoilla oli enemmän kuin viaton ilme. Hän ei tiennyt mistään Caitlinin höpinöistä!
"Ei, en näytä. Saamme vain toisemme näyttämään normaalin kokoisilta."

Caitlin kohotti kulmaansa vastaukseksi. Ai nyt Artemis ei tiennyt, mistä hän puhui? Nainen naurahti hiljaa.
"En ole nähnyt sinun puhuvan asiakkaalle kolmea lausetta enempää, ellei sinulle ole varta vasten siitä maksettu, tai kyseinen asiakas tanssinut tangoa varpaillasi", nainen myhäili huvittuneena. "Kumma kyllä jaksoit jutella Coxin kanssa vaikka kuinka pitkään", hän virnisti.

Caitlin kohotti kulmaansa vastaukseksi. Ai nyt Artemis ei tiennyt, mistä hän puhui? Nainen naurahti hiljaa.
"En ole nähnyt sinun puhuvan asiakkaalle kolmea lausetta enempää, ellei sinulle ole varta vasten siitä maksettu, tai kyseinen asiakas tanssinut tangoa varpaillasi", nainen myhäili huvittuneena. "Kumma kyllä jaksoit jutella Coxin kanssa vaikka kuinka pitkään", hän virnisti.

Mies vilkaisi ystäväänsä kahvikuppinsa takaa, pyöräyttäen silmiään.
"Mistä tiedät ettei hän tanssinut tangoa varpaillani, hm?"

"Jos joku käy hermoillesi, sen kyllä huomaa. Enkä kuule sinun kiroilevan iiriksi, joten looginen johtopäätös oli, että keskustelusi hänen kanssaan oli mieluinen", Caitlin virnisti vinosti ja veti urheilukassinsa vetoketjun kiinni. Täytyisi muistaa sulloa vaatteet pesukoneeseen kotona, jotta ne saisi puhtaaksi ennen lähtöä Lontooseen. Mikään ei ollut ikävämpää kuin palata takaisin pohjoiseen keskelle pyykkivuorta, joka täytyisi saada pestyä ennen töihin palaamista.

"Kiroilinpas." Artemis virnisti vaisusti. Hyvä on, hevoselleen, mutta ei hän sitä kertoisi Caitlinille.
"Ja jos maailmassa on yksi ihminen sinun ja Euphemian lisäksi, jota en heti aja pois, mitä villiintymistä siinä on?"

"Varmasti", Caitlin naurahti. Artemis ei tosiaankaan näyttänyt siltä, että oli raivoissaan tai edes ärsyyntynyt. Mies oli hyvällä tuulella, hymyili jopa!
"Ei mitään", nainen puri alahuultaan estääkseen hymyään levenemästä. Mieli teki tarttua miehen sanoihin ja todeta, ettei Artemis, ainakaan hänen tietojensa mukaan, ollut nähnyt häntä tai Effietä alasti, mutta ehkä se olisi jo liian julmaa kiusantekoa. Parempi päästää mies pälkähästä, ennenkö hänellä olisi käsissään tosiaankin kiukusta kihisevä irlantilainen. "Hyvä, että tulet toimeen Coxin kanssa. Hän epäilemättä tahtoo kuulla näkemyksesi ratsastajista heti, kun palaat töihin."

Artemis joi nopeasti sen kahvinsa, pyöritellen silmiään. Hän vilkaisi kelloa.
"Niin niin. Kukahan tuotakin taas uskoisi. Pidä hauskaa Davidin kanssa, minun taksini taitaa olla alhaalla jo. Nähdään kun palaat taas tänne sieltä Lontoosta." Sitten olikin hyvä kadota ystävänsä näköpiiristä.

"Pidän", nainen vakuutti lämpimän hymyn kera, ennenkö muisti, miten hänen oli tarkoitus kiusoitella ystäväänsä. Äh, meni jo.
"Nähdään", hän toisti, heilautti urheilukassin olalleen ja kaivoi puhelimen esiin. Parempi soittaa ja ilmoittaa aikatauluista miehelle, jonka hän näkisi vain muutaman hassun minuutin päästä, kun ajaisi lyhyintä tietä Hexhamiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1495
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [P] Blaablaa   Ke Helmi 08, 2017 8:54 pm

Torstai 17. marraskuuta 2016 - klo 14:04

Veronica ei ollut varsinaisesti karannut töistä kesken työpäivän. Hän ei ikinä tekisi sellaista. Hän oli työnarkomaani pahimmasta päästä. Hyvä on, hänen olisi kuulunut olla toimistolla neljään, kuten muidenkin, ja myönnettäköön, hän oli ainoa, joka oli lähtenyt venyneen lounastauon jälkeen kotiin, mutta hän oli ollut kuolla tylsyyteen. Toimistolla ei ollut mitään tehtävää hänelle.
Joten nainen oli löytänyt itsensä yllättävänkin tutuksi tulleilta käytäviltä, keskeltä kiireistä kilpakeskusta. Toisin kuin viikonloppuisin, nyt paikalla ei ollut valmentautujien merta, vaan sinne tänne vauhdikkaasti liikkuvia työntekijöitä. Veronica oli hyvin pian huomannut olevansa tiellä päivätalliin valmistautuvassa tallirakennuksessa, ja siirtynyt yläkertaan. Ainakaan siellä hän ei tulisi vauhdikkaasti ruuan toivossa karsinaansa rynnistävän hevosen tallomaksi. Nainen suoristi mustaa kynähamettaan ja suunnisti kahvikoneelle hakemaan kupillisen vahvaa kahvia. Hän vilkaisi ympärilleen oleskelutilassa, joka tuntui niin tyhjältä viikonlopun valmennuskiireisiin tottuneelle. Hän harkitsi hetken siirtyvänsä valmentajien suosimaan neuvottelutilaan, mutta ehkä ei ollut hänen asiansa tunkea taukotilalta vaikuttavaan huoneeseen ilman kenenkään kutsua. Parempi jäädä nojailemaan keittiösaarekkeeseen oleskelutilassa, sillä ainakin hän saattoi seurata portaita pitkin kulkevia ihmisiä odotellessaan jotakuta, kenen kanssa jaksaisi keskustella. Hänellä oli ollut tylsää jo aivan liian pitkään. Valitettavasti ensimmäisenä saapuva tuttu kasvo ei ollut se, jota hän oli toivonut, mutta pienen hymyn kera Veronica jäi vaihtamaan kuulumisia Caitlinin kanssa. Ei, hän ei ollut karannut töistään jutellakseen Artemikselle, eikä varsinkaan ajanut keskelle ei mitään voidakseen vierailla tallilla, jolla mies työskenteli. Sehän nyt olisi ollut aivan naurettavaa. Se ei kuitenkaan estänyt toivomasta, että hän törmäisi mielenkiintoiseen mieheen nyt kun oli paikalle saapunut.

Ainakaan siellä hän ei tulisi vauhdikkaasti ruuan toivossa karsinaansa rynnistävän hevosen tallomaksi. Nainen suoristi mustaa kynähamettaan ja suunnisti kahvikoneelle hakemaan kupillisen vahvaa kahvia. Hän vilkaisi ympärilleen oleskelutilassa, joka tuntui niin tyhjältä viikonlopun valmennuskiireisiin tottuneelle. Hän harkitsi hetken siirtyvänsä valmentajien suosimaan neuvottelutilaan, mutta ehkä ei ollut hänen asiansa tunkea taukotilalta vaikuttavaan huoneeseen ilman kenenkään kutsua. Parempi jäädä nojailemaan keittiösaarekkeeseen oleskelutilassa, sillä ainakin hän saattoi seurata portaita pitkin kulkevia ihmisiä odotellessaan jotakuta, kenen kanssa jaksaisi keskustella. Hänellä oli ollut tylsää jo aivan liian pitkään. Valitettavasti ensimmäisenä saapuva tuttu kasvo ei ollut se, jota hän oli toivonut, mutta pienen hymyn kera Veronica jäi vaihtamaan kuulumisia Caitlinin kanssa. Ei, hän ei ollut karannut töistään jutellakseen Artemikselle, eikä varsinkaan ajanut keskelle ei mitään voidakseen vierailla tallilla, jolla mies työskenteli. Sehän nyt olisi ollut aivan naurettavaa. Se ei kuitenkaan estänyt toivomasta, että hän törmäisi mielenkiintoiseen mieheen nyt kun oli paikalle saapunut.

Veronica jäi vaihtamaan kuulumisia Caitlinin kanssa. Ei, hän ei ollut karannut töistään jutellakseen Artemikselle, eikä varsinkaan ajanut keskelle ei mitään voidakseen vierailla tallilla, jolla mies työskenteli. Sehän nyt olisi ollut aivan naurettavaa. Se ei kuitenkaan estänyt toivomasta, että hän törmäisi mielenkiintoiseen mieheen nyt kun oli paikalle saapunut.

Entinen esteratsastaja oli tänäänkin tallilla. Hän oli katsonut omien esteratsujensa treenit läpi, antanut melko kitkerät kommentit ratsastajille. Seuraavaksi oli ollut vuorossa vähintään miellyttävä treeni Amadeuksen kanssa. Ori oli ollut tänään hyvä, kulkenut kauniisti ja kuunnellut häntä hyvin.
Nyt mies raahautui yläkertaan kahville ja syömään lounaansa. Darcy tuli miehen vanavedessä, kaksikon jutellessa niitä näitä. Miehet astuivat oleskelutilaan samaan aikaan. Darcy tyytyi nyökkäämään tervehdykset, siinä missä Artemis tervehti molempia naisia ääneen. Kun hän oli saanut kahvia, mies istui sohvalle. Ah.

Caitlin kääntyi katsomaan saapuneita miehiä sekunnin tai pari myöhemmin, sillä ei tahtonut menettää mahdollisuutta nähdä keskustelukumppaninsa ilmettä, kun Veronica tunnisti huoneeseen astuvan miehen. Punapää puri alahuultaan ettei nauraisi ääneen, sillä hillityn englantilaisnaisen hymy oli heti asteen tai pari lämpimämpi, kun siniset silmät tavoittivat Artemiksen. Caitlin nyökkäsi miesten valitsemaa sohvaa kohden, eikä Veronica laittanut pahakseen seurata valmentajan vanavedessä sohvien ääreen.
"En usko, että olemme varsinaisesti koskaan tavanneet. Veronica Cox", tummatukkainen nainen esitteli itsensä Brianille, ennenkö käänsi huomionsa Artemikseen. Caitlin vilkaisi merkitsevästi miehistä harmaantuneempaa. "Onko iltapäiväsi täynnä valmennuksia?" Veronica kysyi Artemikselta istahtaessaan alas punaiselle sohvalle. Caitlin epäili näyttävänsä tavallistakin kömpelömmältä sulavaliikkeisen naisen jäljessä, joten ei edes yrittänyt tavoitella sulavuutta istahtaessaan alas sohvalle. Niin kauan kuin hän ei kaataisi kahvia syliinsä, kaikki olisi aivan riittävän hyvin.

"Brian Darcy." Mies hymyili leveästi, kätellen naista. Tuo oli paljon sulavampi kuin ystävänsä, huomaten myös Caitlinin merkitsevän katseen. Artemis havahtui Veronican kysymykseen, nostaen katseensa tuon sinisiin silmiin, pudistellen päätään.
"En ole vielä varsinaisesi töissä. Hoidan omat hevoseni ja satunnaiset valmennukset."

"Ah, aivan", Veronica huokaisi. Hän ei selkeästi ollut tänään terävimmillään, kun oli antanut moisen tiedon luistaa mielestään. Pitkät, tylsyydessään turhauttavat työpäivät eivät selkeästi tehneet hänelle hyvää.
"Aivan kuin se olisi sinua ennen estänyt", Caitlin kommentoi kahvikuppinsa takaa vihreiden silmien tuikkiva katse Artemiksen ja Veronican väliä loikkien. "Voit aina tulla apulaisvalmentajakseni piinaamaan kouluvalmennukseen muutenkin vastahakoisesti tulleita esteratsastajia", punapäinen nainen lisäsi huvittuneena. Veronica naurahti pehmeästi ja nojautui eteenpäin sohvalla.
"Ehditkö jo ratsastaa Amadeuksen?" Veronica kysyi. Hän ei lipsuisi uudestaan, vaan muistaisi miehen hevosen nimen ja muut pienet yksityiskohdat.

Artemis ei (yllätys yllätys) tajunnut kummankaan naisen käytöksessä mitään omituista. Harmaantuneempi irlantilainen sen sijaan nappasi juonesta melko pian kiinni, vilkaisten Caitlinia. Oliko hän keskellä huonoa vitsiä?
"Caitlin, ei minusta olisi siihen apua. Ja kyllä, ratsastin Amadeuksen juuri. Sinulla on vapaapäivä?" Hän jutteli aivan tavallisesti, vailla mitään oletuksia. Ei mies tajunnut.

Caitlin pudisti pienesti päätään Darcylle ja puri huultaan peittääkseen hymynsä. Hän ei ratkeaisi nauramaan vailla selitystä, eikä varsinkaan Veronican läsnäollessa. Hänellä oli jo riittävän höperö maine sponsorinaisen silmissä.
"Voi harmi, olisin niin mielelläni nähnyt sinut Amadeuksen kanssa", Veronica huokaisi pienesti ja mutristi huuliaan. Ei hän ratsastamisesta ymmärtänyt sen enempää kuin aiemminkaan, mutta Artemiksen seuraaminen oli aina mukavaa. Hän hymyili miehelle ja pudisti pienesti päätään. "Työt loppuivat kesken, joten koin paremmaksi käyttää aikaani muualla", nainen selitti sulaen jälleen hymyyn ja nojautui aavistuksen lähemmäs miestä irrottamatta katsettaan pitkästä irlantilaisesta. "Joko sinä olet hoitanut kaikki omat hevosesi?" Ei, hänen kysymyksellään ei ollut taka-ajatusta. Ei tietenkään. "En panisi pahakseni, jos tahtoisit esitellä muutkin hevosesi, vaikka Amadeuskin on varsin hurmaava."

Sosiaalisesti muutenkin aasi Artemis ei ollut ollenkaan tajuta mitä ympärillä tapahtui. Hän kyllä tajusi Veronican teot,mutta selvänä ei osannut tarttua niihin imarteluihin sitä vähää, mitä humalassa oli osannut.
"Näet varmasti vielä. Sponsoriksi käyt tallilla yllättävän usein." Darcyn ilmeestä näki että mies puri kieleensä. Ei noin sanottu naiselle joka hiipi lähemmäs antamaan huomiota!!
"Kaikki niihin liittyvä on hoidettu. Voin minä ne näyttää, vaikka ei niissä mitään kovin mielenkiintoista ole. Kilpahevosia siinä missä muutkin." Ei voinut olla todellista!

Veronica naurahti kallistaen päätään. Nainen juoksutti sormensa kaikessa rauhassa mustan rikotun polkkansa läpi ja hymyili niin leveästi, että valkea hammasrivistö paljastui.
"Menetin oikeuteni viettää koko päivän töissä, kun vaihdoin helpompiin hommiin. Olen joutunut keksimään muita tapoja käyttää aikaani", nainen vastasi nojautuen vielä hieman lähemmäs miestä. "Kutsutaan sitä vaikka ammatilliseksi kiinnostukseksi. Tahdon nähdä, miltä todellinen kilparatsu näyttää, jotta osaan laittaa sponsoroimani ratsut oikealle tasolleen", hän lisäsi punattuja huuliaan mutristaen. Caitlin oli tukehtua kahviinsa seuratessaan sananvaihtoa. Hänen teki mieli puuttua puheeseen ennenkö Artemis onnistuisi tunkemaan jalan suuhunsa, mutta ehkä ei ollut hänen asiansa kääntää sponsorina toimivan naisen huomiota muualle ja no, olihan Artemiksen hämmennyksen seuraaminen ehdottomasti hilpeää.

Darcylle sen seuraaminen oli kivuliasta. Tuo tollo ei ymmärtänyt mitään naisista tai ylipäätään sosiaalisesta kanssakäymisestä. Ja mies kehtasi ihmetellä miksi oli yksinäinen? Hurmaava luonne ja sosiaalinen typeryys takasivat paljon.
"Korjaam vähän; vain yksi niistä on oikea, kisakunnossa oleva esteratsu. Darcyn ratsastama Besserwisser." Orin nimi herätti usein hilpeyttä ihmisissä, etenkin omistajan luonteenlaadun vuoksi.

"Ja muut? En usko, että olisit kerännyt pelkkiä harrasteratsuja päiviesi täytteeksi", Veronica kysyi jättäen täysin huomiotta toisen miehen nimen. Ei häntä kiinnostanut, kuka hevosia ratsasti, paitsi jos hän sattui näkemään Artemiksen hevosensa selässä. Miestä oli aina ilo katsella, ja ratsastuksen seuraaminen tarjosi moiseen hyväksyttävän tekosyyn.
"Myönnän, että saksan tunneistani on vierähtänyt hetki, mutta varsin hilpeän nimen on hevosesi saanut", hän lisäsi leveästi hymyillen.

"Weltuntergang vasta aloittelee uraa ja Party Politics odottaa toivottavasti ensimmäistä varsaansa." Ensimmäisen varsan jälkeen puoliveritamma siirtyisi todell kohti kisakenttiä, mutta mies halusi ensin tamman varsovan kerran.
"Et ole ensimmäinen joka on tuota mieltä. Onhan se hauska, aika sopivakin kyseiselle hevoselle." Darcy oli räjähtää. Artemis ei voinut olla noin... Arrrggh!!

"Taidat odottaa Weltuntergangilta uraa huipulla?" Veronica tiedusteli kallistaen päätään. Kahvikuppi oli täysin unohtunut, kun nainen seurasi Artemista tarkkaavaisena. Sääli kun miehen ystävät tai työkaverit tai mitä ikinä nuo olivatkaan, olivat paikalla, sillä tämän pidemmälle hän ei harmitonta flirttailua veisi muiden silmien alla.
"Hyvä niin. Olisi sääli, jos hevosen nimi ei sopisi sille lainkaan", nainen huokaisi pehmeästi ja juoksutti jälleen kahvikupista vapaan kätensä sormet hiustensa halki. Pidempiä hiuksia hän oli usein pyöritellyt sormensa ympärille, mutta polkka ei erityisemmin rohkaissut tekemään moista.
"Toivottavasti voin tulla katsomaan Party Politicsin varsaa, mikäli kaikki sujuu hyvin. Olen varma, että herttaiset varsat tekevät kesästä tallilla paljon mielekkäämpiä." Caitlin vilkaisi Darcya purren jälleen kerran alahuultaan. Teki mieli heittää Artemista jollakin, jos se vaikka saisi miehen toimimaan kunnolla. Oli vaikea kuvitella, että Artemis hurmaisi ketään seurakseen näillä puhelahjoilla, joita mies oli tässä hetkessä esitellyt.

Darcy olisi halunnut huutaa Artemikselle. Mies ei voinut olla noin typerä, miten tuo ei huomannut? Ja hän ei sentään edes tiennyt tämän kaksikon olleen jo yötä yhdessä, jos nyt joku kertoisi, hän ei uskoisikaan. Hän ei ollut koskaan ajatellut ystävänsä olevan näin... Ääliö!
"Odotan. Sillä on loistava suku ja lahjoja, ratsastajasta en voi ehkä sanoa samaa." Rosier ei aina vakuuttanut häntä. Irlantilaismies vilkaisi Veronicaa, hymähtäen vaisusti.
"Tiedossa on tylsä kesä, varsan pitäisi syntyä vasta kesän puolivälin jälkeen."

"Onpahan siis jotakin, mitä odottaa koko alkukesä", Veronica korjasi hymyillen. Ei kesästä tylsä tulisi, varmastikaan. Hän oli jo jatkamassa, kun kuuli tutun soittoäänen ja kaivoi värisevän puhelimen taskustaan. Yksi vilkaisu hohtavaan näyttöön riitti muuttamaan huulilla kareilevan hymyn väkinäiseksi.
"Suokaa anteeksi, minun on vastattava tähän", nainen pahoitteli nousten sohvalta. Veronica harppoi korot kopisten kauemmas sohvista puhelin korvalleen tiiviisti painettuna.
"Mitä oikein teet, Artemis?" Caitlin sihahti hiljaa, vaikka epäilikin tummahiuksisen naisen keskittyvän täysin puheluunsa sivummalla.

Artemis nyökkäsi naisen pahoitteluille, tavoitteli käsiinsä alan lehteä.
"... Keskustelen riitelemättä?" Mies tarjosi vastaukseksi yllättävän varovasti. Mitä hän nyt oli tehnyt?
"Olet ääliö. Siis... Et vain voi olla tosissasi. En tajua miksi mutta tuo nainen syö kädestäsi ja sinä... Voi helvetti." Darcy sihisi toiselle, lätkäisten punatukkaista miestä lehdellä jalkaan. Aivan kuin se auttaisi.

Caitlin nyökytteli Darcyn puheen tahdissa.
"Niinpä", hän totesi, vilkaisi olkansa yli puhelimeen puhuvaa naista ja huokaisi hiljaa, joskaan se ei täysin peittänyt huvittuneisuutta, joka nosti päätään. "Tiedätkö, jos et tahdo kuulla hänestä muutoin kuin ammatillisissa yhteyksissä, nyt olisi täydellinen hetki kertoa se myös hänelle. Vannon, että hän on noin kolmen kommentin päässä sinun pyytämisestäsi yksille", Caitlin ohjeisti huvittuneena. "Ja kun hänellä ei selkeästi ole minkäänlaista kolmansien treffien sääntöä, tiedät mihin se yksi lasillinen johtaisi."

Darcy vilkaisi molempia punapäitä.
"Siis te... Ei jumalauta Artemis." Mies hieroi käsillä kasvojaan, kykenemättä sanomaan enää mitään. Brian oli virallisesti päättänyt olla ymmärtämättä toisen miehen typeryyttä.
"Mutta ei hän... Hän vain kyselee hevosistani? Onhan se outoa, mutta ei kukaan kysele niistä ja pyydä lasilliselle. Ja sht!"
"... Ei jumal... En kestä. En kestä. Miten olet edes päässyt vielä... Luoja."

Caitlin nauroi hiljaa. Artemiksen puolustus ei taitanut kuulostaa lainkaan niin hilpeältä miehestä, joka näytti valmiilta takomaan päätään lähimpään seinään.
"Hän tahtoo viettää aikaa kanssasi, siksi hän pyysi sinua esittelemään hevosesi", Caitlin nauraa hykersi. "Eikä hän irrottanut katsettaan sinusta lähestulkoon lainkaan. Kuka tahansa sadan metrin säteellä näki, miten hän suorastaan kerjäsi huomiotasi kehonkielellään. Kuten Darcy sanoi, hän syö kädestäsi."

"... Te kaksi olette pudonneet liian monta kertaa satulasta." Artemis nojautui sohvan selkänojaan ja avasi lehden. Brian tuijotti tuota molemmat kulmat koholla.
"Lyödäänkö vetoa? Pyydä häntä ulos. Jos hän suostuu, olimme oikeassa."
"En... En sekaannu enää ihmisiin töistä."

"Hän ei teknisesti ottaen ole kukaan töistäsi", Caitlin huomautti vinon virneen kera. "Sitä paitsi, sekaannuit jo, ja pystyitte silti keskustelemaan sivistyneesti. Mitäpä harmia treffeistä enää siihen päälle olisi?"

"Sitten taas toisaalta on."
"Et suostu koska pelkäät vain olevasi väärässä. Ettei hän pidäkään sinusta." Brian otti vähän toisen linjan asian suhteen. Se sai ainakin Artemiksen leukaperät kiristymään, yhdessä Caitlinin sanojen kanssa.
"Hyvä on. Kysyn. Mutta sitten herra Avioero ja neiti Miltein Neljäkymmentä, ovat hiljaa. "

"Neiti Kihloissa ja Melkein Naimisissa on hiljaa, jos saat kysyttyä", Caitlin vannoi naurua äänessään. "Onnea matkaan, vaikka et taidakaan tarvita sitä. Olet jo onnistunut hurmaamaan neiti Coxin täydellisesti", nainen koki tarpeelliseksi virnistää vielä, kun hänellä oli lupa ilveillä asiasta. Veronica lopetti puhelun, mutta jäi hetkeksi seisomaan sivummalle ja selailemaan jotakin puhelimeltaan, ennenkö nainen palasi pienen hymyn kera takaisin sohvaryhmittymän ääreen.
"Muistelen, että mainitsit aiemmin useamman kilparatsastajan ratsastavan hevosiasi? Herra Darcy ratsastaa Besserwisseriä, mutta entä Weltuntergang?" Veronica kysyi istahtaessaan alas sohvalle. Hän yllättyi leveästä hymystä, jonka sai punapäiseltä naiselta, ennenkö keskitti jälleen jakamattoman huomionsa Artemikseen.

Artemis meni enemmän kuin hämilleen takaisin palanneen naisen kysymyksestä. Niin. Eihän tämä voinut olla kuin puhtaasti ammatillista?
"Rosier. Aloitteleva ratsastaja."

"Tuskinpa kovinkaan aloitteleva, kun olet laskenut hänet tulevaisuuden toivosi selkään", Veronica huomautti hymyn kera, ennenkö naurahti pehmeästi. "Mutta uhkasit myös päästää minut Amadeuksen lähelle, joten ehkä aiempi päätelmäni on väärä", nainen jatkoi huvittuneena nojautuen lähemmäs miestä silmät tuikkien. Jos hän antoi katseensa vaeltaa hieman miehen kasvoilta alemmas, niin kukapa häntä olisi syyttänyt. Caitlin tosin kohotti kulmaansa vilkaistessaan merkitsevästi Artemista. Kömpelöksi naiseksi punapää sai yllättävän selkeästi välitettyä "mitäs minä sanoin" viestinsä ilman yhden yhtä sanaa.

Ei Artemis kehtaisi siinä kahden muun edessä sitä kysyä. Hän laski tyhjä kahvikupin käsistään, suoristautuen koko pituuteensa.
"Besserwisserin pitäisi olla sisällä nyt? Jos näytän sen nyt?" Ori oli kengitetty ja hierottu hetki sitten läpi, joten olisi ainakin pitänyt olla sisällä nauttimassa länmöstä loimi päällä. Loistava tekosyy karata virnuilevien ääliöiden luota.

Veronica hymyili säteilevästi miehelle ja seurasi tuon esimerkkiä suoristautuen sohvalta.
"Se olisi mukavaa", hän vakuutti ja repi katseensa irti Artemiksesta siksi hetkeksi, että saattoi hyvästellä kahviseuransa. Caitlin heilautti kättään hymyn kera kun Veronica suunnisti kohti portaikkoa. Tummahiuksinen nainen vilkaisi Artemista hymy aavistuksen vinoksi kääntyen.
"Toivottavasti Besserwisser ei ole niin älykäs kuin mitä nimi antaa olettaa, tai jään pian toiseksi hevosellekin", nainen virnisti. Häntä ei haitannut lainkaan jäädä toiseksi Artemikselle, mitä hevosalaan tai kieliin liittyvään tietouteen tuli, mutta rajansa kaikella.

Artemis sanoi vielä pari sanaa Brianille, varmistaen myös seuraavan päivän estetreenin ajankohdan. Sitten hä oli valmis katoamaan niiden kahden tuskastuneen ääliön näköpiirist.
"Se on lähinä herkkä ja tietää arvonsa." Mies selitti matkalla alas.

"Kuulostaa hienolta hevoselta", Veronica vastasi hymyn kera. Hän vilkaisi päätykäytävän varrella tyytyväisesti väkirehujaan rouskuttavia hevosia, kiinnittäen hetkeksi huomiota ruunikkoon tähtipäähän, jonka yhdisti syystä tai toisesta heti mielessään O'Connoriin. No, eipä sillä kai väliä, hänhän oli tullut tutustumaan Artemiksen ratsuun.

Oikean karsinan edessä Artemis pysähtyi, naksauttaen kielellä kitalakeensa. Musta, tosin suurilla valkoisilla merkeillä varustettu, nosti päätään heinistään. Se oli jo ehtinyt syömään väkirehunsa. Mustaa karvaa peitti kirkkaan keltainen loimi, kaulakappaletta myöden. Artemis avasi karsinan, Vichy otti pari askelta eteenpäin.
"Sitä uskaltaa koskea, varovasti. Se pistää paikat remonttiin jos ei pidä saamastaan kohtelusta."

Veronica jäi seisomaan käytävän puolelle, mutta miehen sanojen myötä astui lähemmäs karsinan oviaukkoa ojentaen kaikessa rauhassa kättään valkopäistä hevosta kohden. Hän ei muistanut nähneensä yhtä suurta merkkiä yhdelläkään hevosella tällä tallilla aiemmin, tai ainakaan moinen ei ollut kiinnittänyt hänen huomiotaan.
"Besserwisserhän on oikein komea poika", hän totesi, vaikka eipä hevosen kiiltävästä karvasta paljoa näkynyt kirkkaansävyisen loimen alta. "Ovatko näin suuret päämerkit harvinaisia? Muistan lähinnä nähneeni tähtiä ja piirtoja aiemmin", nainen kysäisi hymyn kera.

Artemis antoi noille hetken rauhaa.
"Ovat, etenkin puoliverisillä. Besserwisser on juuri ja juuri väritykseltään sopiva oldenburgien kantakirjaan." Hiemankin isommat merkit ja oria ei olisi hyväksytty.
"Se on ensi kesänä syntyvän varsan isä."

”Besserwisser erottuu edukseen joukosta kuin joukosta", nainen totesi vilkaisten sivusilmällä hevosen omistajaa. Mieli teki lisätä lauseen päätteeksi, että sama päti myös Artemiksen kohdalla, mutta jääkööt nyt tämän kerran sanomatta.
"Toivottavasti se jättää varsalleenkin erikoisemmat merkit", Veronica lisäsi vetäen kiireettä kätensä pois hevosen ulottuvilta. Vichy vaikutti todelliselta kilparatsulta, eikä hän tahtonut koetella, kuinka nopeasti monien mainostama kilparatsun temperamentti puskisi pintaan.

Hyvä kun saa lähteä metsästämään koiraa kun se ei tuu ovelle iltalenkkiä varten, kun sillä on korvatulehdus niin raukkaparka ei kuule mitään

Artemiksem hevoset eivät tuittuilleet turhasta, onneksi. Ei hän olisi sellaisia edes esitellyt Veronicalle. Entinen kilparatsastaja katseli hetken oldenburgiaa, kääntäen sitten katseensa naiseen.
"... Lähtisitkö joskus lasilliselle?"

Veronica tukahdutti virneen, joka uhkasi kohota huulille, ja soi sen sijaan maltillisemman hymyn miehelle. Nähtävästi Artemis ei ollut aivan niin toivoton kuin miltä välillä oli ehtinyt tuntua, kun mies nyt päätyi moista kysymään.
"Mielelläni", hän nyökkäsi pienesti, "en koskaan kieltäydy hyvästä juomasta hyvässä seurassa."

Artemiksen piti hetki miettiä miten jatkaa tätä. Lopulta hän kaivoi käyntikortin taskustaan, ojentaen sitä naiselle.
"Saat päättää ajan ja paikan."

Veronica antoi katseensa lipua hevosen ja miehen väliä odotellessaan, sanoisiko Artemis jotain vai oliko mies käyttänyt kaikki sosiaaliset lahjansa kysymykseensä. Hän otti ojennetun käyntikortin vastaan antaen sormiensa koskettaa miehen kämmenselkää mukamas aivan vahingossa siinä sivussa.
"Minä soitan kun sopiva hetki tarjoutuu", hän lupasi aavistuksen toispuoleiseksi kallistuvan hymyn kera. Jos se olisi yksin hänestä kiinni, ehdottaisi hän lähtöä mihin tahansa pubiin tältä seisomalta, mutta oli otettava huomioon Artemiksenkin aikataulut - ja sitä paitsi, moinen kiirehtiminen saisi hänet näyttämään aivan liian epätoivoiselta.

Ja Artemis kaipaisi päivän tai kaksi valmistautua henkisesti. Pian äärimmäisen uteliaisuuden valtaama Brian asteli valmentajan viereen, kysyen olisiko tuolla aikaa. Artemis vilkaisi Veronicaa, hieman vaivaantuneen näköisenä. Eiköhä Caitlinkin kohta hyökkäisi kimppuun.
"Työt kutsuu. Oli mukava tavata." Nähdään olisi paljastanut toiselle irlantilaiselle liikaa.

Veronica tukahdutti pettymyksensä, kun miehen kilparatsastajatoveri saapui paikalle. Hän oli jo saanut viettää huomattavan paljon pidempään Artemiksen seurassa kuin oli kuvitellutkaan saapuessaan tallille katsomaan sponsoroitaviaan, joten kenties oli vain hyvä luovuttaa mies takaisin ystäviensä ja töidensä pariin.
"Kuin myös. Mukavaa työpäivän jatkoa", hän toivotti ennenkö lähti liikkeelle korot terävästi tallikäytävällä kopisten.
"Olen yllättynyt siitä, että päästit uteliaisuutesi valloilleen ennen minua", Caitlin huomautti Brianille ilmestyessään miesten rinnalle sormet termoskupin ympärille kiedottuina, mutta nopeasti punapäisen naisen huomio kääntyi Artemikseen ja kulma kohosi äänettömään kysymykseen.

Brian virnisti viattomana kouluvalmentajalle.
"Olisin haljennut seuraavaksi."
"... Hän ehkä soittaa ja kertoo minne haluaa yksille. No niin haaskalinnut, hajaantukaa."

"Ehkä soittaa?" Caitlin tyrskähti. "Se että hän ei soittaisi on lähestulkoon yhtä todennäköistä kuin se, että heräisin huomisaamuna ja päättäisin ryhtyä esteratsastajaksi." Nainen virnisti vinosti eikä tehnyt elettäkään siihen suuntaan, että olisi lähdössä ja säästämässä Artemiksen sen enemmältä utelulta ja kiusoittelulta. Oli tilaisuuksia, joita ei sopinut päästää lipumaan sormien välistä, ja tässä oli jälleen kerran yksi sellainen.

Artemis pyöräytti silmiään. Oli hänelläkin siinä taas ystävät.
"Soittaa jos haluaa, mitä epäilen."
"Arty, voi luoja..." Brian pudisteli päätään.
"Artemis, kiitos vain."

"Hän soittaa", Caitlin naurahti päätään pudistellen. Hänellä ei ollut asiasta pienintäkään epäilystä. Hän oli soittanut miesten perään vähemmästäkin, joten oli suorastaan mahdotonta kuvitella, etteikö sponsorinainen tekisi samoin.
"Pidä puhelimesi kuulolla", hän virnisti vinosti.

".... Eikö teillä ole töitä?" Artemis murahti kaksikolle, liueten paikalta. Hän halusi vain karkuun ja päättikin lähteä kotiin. Hän ei kestäisi noita kahta ääliötä enempää tänään.

"Milloinpa töillä niin kova kiire olisi", Caitlin nauroi kahvikuppinsa takaa katsoessaan ystävän vauhdikasta liukenemista. Hän pudisteli edelleen huvittuneena päätään vilkaistessaan Briania.
"Sehän meni hyvin", hän totesi ennenkö vilkaisi kelloaan. Kaipa sitä olisi palattava töihin, kuten Artemis oli moneen kertaan kehottanut. "Pakko myöntää, että tämä tuli yllätyksenä", hän virnisti huvittuneena. Hyvähän se Artemikselle oli, kaiketi. Saipahan mies vähän muutakin täytettä päiviinsä kuin työasiat.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Blaablaa
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: