PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Ja me keinutaan, keinutaan

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [P] Ja me keinutaan, keinutaan   Ke Helmi 08, 2017 7:40 pm

Pikaviestinpeli jossa Artemis ja Veronica (Silkki) tapaavat Hehamilaisessa pubissa, jatkaen yksityisesti iltaansa muualla. Peli sisältää K18-materiaalia.

Lauantai 5. marraskuuta 2016 - alkuilta

Kun viski loppui, se oli jo normaalille ihmiselle kamalaa. Irlantilaiselle se taas oli vähintään maailmanloppua lähentelevä katasrofi, etenkin kun masennuksen syövereissä makoillessa kyseistä elämän vettä tuntui kuluvan enemmän kuin mikään suositus salli, edes ne irlantilaiset suositukset. Mutta tilanne oli vakava, joten Artemis oli sullonut pitkän vartensa taksiin ja matkannut siihen Hexhamin valopilkkuun, nimittäin siihen ainoaan pubiin, josta sai hyvää irlantilaista viskiä. Kotimaansa keitoksille uskollinen Artemis kun ei voinut juoda edes skotlantilaista ja englantilaisten tekemällä sai hänen puolestaan pestä saniteettitiloja.

Hujoppi suoriutui häiritsevän nopeasti tiskille ja vielä paljon nopeammin hän sai käsiinsä sen kaipaamansa lasin käteensä. Artemis oli enemmän kuin tyytyväinen saatuaan kulauksen siitä. Yksinäisiä nämä hänen iltansa pubissa olivat aina, mutta siihen tottui. Kukaan ei ollut tullut juttelemaan kuukausiin, ellei ollut joku tuttu. Siihen kyllä tottui, eihän hän näyttänyt kovin lähestyttävältä vieläkään.

Anniina: Hän oli vannonut kesällä tutustuvansa englantilaisiin ja luovansa ympärilleen kattavan ihmissuhteiden verkoston. Alku oli ollut lupaavaa: hän tiesi naapurinsa nimiltä, oli käynyt muutaman kerran kahvilla tanssitunneilta tutuiksi tulleiden naisten kanssa ja oppinut jopa työtovereistaan muutakin kuin nimet, aiemmat työpaikat ja oppilaitoksen, joka oli tarjonnut koulutuksen. Kenties sitä tavoitetta yhä enemmän edistääkseen oli hän suostunut illanviettoon työtovereidensa kanssa. Hyvin sujunut päivällinen Hexhamin ylistetyssä ravintolassa oli ollut ehdottomasti siihen käytetyn ajan ja vaivan arvoista, mutta löytäessään itsensä englantilaisen pubin pöytäloossista ahtautuneena kahden nuoren miehen väliin, oli hän pohtinut ratkaisua uudestaan. Ehkä sosiaalisuus ei ollut tämän arvoista. Nainen vilkaisi vasemmalla puolellaan istuvaa nuorta miestä, jonka oluttuoppi tuntui läikkyvän hälyttävän herkästi puiselle pöydälle. Ei, sosiaalisuus ei tosiaankaan ollut sen arvoista, että hänen syliinsä kumottaisiin tuopillinen halpaa olutta. Hymyillen nainen pyysi päästä jaloilleen pöydän äärestä, mikä vaati kahden työkaverin nousua hänen edellään, mutta lopulta Veronica suoristautui täyteen pituuteensa punakantaisilla korkokengillään ja hymyili työkavereille, jotka tuntuivat nauttineen alkoholia hieman liian reippaasti.
"Palaan pian", hän vakuutti harkiten hetken vaihtoehtojaan. Vilpoisa ulkoilma ei suuremmin houkutellut ja naistenhuoneen jono tuntui kasvavan pituutta silmissä, joten tiskille siis. Ehkä hän voisi juoda lasin viiniä odotellessaan, että työkaverit saisivat sielunsa kyllyydestä pubin ilmapiiristä - tai vaihtoehtoisesti joisivat itsensä siihen kuntoon, ettei kukaan huomaisi, jos hän livahtaisi kotiin. Nainen suoristi egyptinsinistä mekkoaan olemattomilta rypyiltä ja varmisti taskupeilistä niin hiusten kuin meikin kestäneen alkuillan ohjelman.
"Lasillinen Mastrojanni Brunello di Montalcinon vuosikertaa 2011, kiitos", Veronica lausahti baarimikolle saatuaan miehen huomion. Jos tästä illasta täytyi jotakin hyvää keksiä niin pubin viinitarjonta oli ehdottomasti kohdillaan. Hän oli ollut yllättynyt huomatessaan tutun pullon ylähyllyllä, mutta nyt se tuntui taivaan lahjalta. Ainakaan hänen ei täytyisi kuunnella työkavereiden kerskailevia tarinoita huonon viinin katkera maku suussaan.
"Onko tämän pubin viskitarjonta yhtä laadukasta kuin viinien osalta?" Veronica kysyi kiinnittäessään huomiota vieressä seisovan miehen viskilasiin. Kai hän voisi jutella hetken niitä näitä tuntemattomalle, kun odottaisi baarimikon tuovan hänen lasillisensa punaviiniä.

Yksinäisyyteensä tottunut ja omaan ajatusmaailmaansa valunut irlantilainen ei todellakaan olettanut kenenkään puhuvan hänelle. Mies miltein säpsähti kun kuuli jonkun puhuvan ja koska tiski oli pikavilkaisulla tyhjä, hän oletti tuon puhuvan hänelle.
"Hm, ainoa paikka josta tuntuu saavan säädyllistä irlantilaista viskiä." Jos punaiset hiukset ja kalmankalpea olemus ei kielinyt kotimaata, niin tämä viimeistään teki sen.
"Hexhamin ainoa siedettävä pubi."

"Luotan siinä sinun sanaasi", Veronica vastasi pieni hymy kulmikkailla kasvoillaan. Nainen vilkaisi tarkemmin tiskille asettunutta, pitkää miestä. Ei kai pitäisi yllättyä, että hän oli törmännyt irlantilaiseen. Eihän naapurisaari nyt niin kaukana ollut.
"Hyvä tietää, että tämä on ainoa kokemisen arvoinen pubi koko kaupungissa. Enpähän erehdy astumaan muiden ovista sisään", nainen jatkoi keveällä linjalla. Huoliteltu ääntämys ja pramea nuotti kertoivat yhtä paljon hänen lapsuudestaan kuin keskustelukumppanin vahva irlantilainen aksentti, mutta mitäpä sillä oli väliä.

Yleensä mies puhui hyvin neutraalilla aksentilla, mutta nyt alkoholia nauttineena ja hieman yllätettynä hän ei ehtinyt kiinnittää huomiota puheeseensa.
"Ei kannata. Surkeita kaikki."

"Niin vähän epäilin. Tämä voitti minut puolelleen jo viinillään", nainen vastasi ojentaen korttinsa baarimikolle, joka tarjosi vaihtokaupassa lasillista punaviiniä hänelle. Nainen laski jalallisen lasin tiskille odottaessaan, että baarimikko palaisi maksupäätteen kanssa. Mitä sitten, jos yksi lasi viiniä maksoi useamman kympin? Se oli ehdottomasti sen arvoista.
"Mutta kerro toki, mikä on kamalin pubi, jonka olet täältä löytänyt", Veronica jatkoi keskustelua kääntyen kokonaan pitkän miehen puoleen.

Mies sai oikein miettiä hetken. Kamalin pubi? Niitä riitti!
"Niitä on enemmän kuin yksi. Yksi oli ihan kamala, ravintolan yhteydessä. En edes muista nimeä, se oli kamalaa."

Veronica hymyili leveämmin miehelle.
"Ei sellaisen nimeä kannatakaan vaivautua painamaan mieleensä. Turhaa tilaa se vain vie aivoista", nainen totesi. Hän näpytteli nopeasti suojakoodin maksupäätteelle ja otti vastaan tarjotun kortin, kun maksu hyväksyttiin. Veronica vilkaisi ikkunapöydän suuntaan, jossa viisihenkinen seurue vietti iltaansa niin kovaäänisesti, että hän saattoi erottaa sanan jos toisenkin äänessä olevan miehen puheesta. Ehei, hän ei tosiaankaan palaisi työkaveriensa sekaan.
"Käyt siis täällä usein?" Veronica virnisti vinosti.

Artemis vilkaisi samaan suuntaan ja alkoi juuri ymmärtää miksi nainen oli karannut tiskille. Kyllä hänkin olisi karannut. Tosin Artemis ei olisi lähtenyt tuollaisessa joukossa ulos ensinkään.
"En,vain kun viski loppuu kotoa."

"Siinä tapauksessa lieneekin parempi, ettei tule ravattua täällä liian usein. Onhan se nyt vaarallinen tilanne, jos kotona ei enää ole juotavaa. Karmaiseva erhe laskutoimituksessa", Veronica myhäili ajatellen kaikkia niitä pulloja, jotka oli jo itse ehtinyt kerätä keittiön kaapistoonsa. Kyllähän kotoa täytyi alkoholia löytyä. Koskaan ei tiennyt, milloin sille olisi tarvetta.

"Se on suorastaan elämänhallinnan puutetta." Artemiksen olisi pitänyt kyllä juoda vähemmän, mutta mies ei jaksanut ajatella sitä nyt. Sitä voisi ajatella toiste. Hän oli jo viikon vältellyt seuraa ja juonut. Ehkä hän ryhdistäytyisi ensiviikolla.
"Sinulla taisi olla lähinnä sosiaalisia paineita?"

Veronica nyökkäsi pienesti hyväksyntänsä Artemiksen kommentille. Sitähän se ehdottomasti oli. Aina tuli tietää, kuinka paljon juotavaa kotona oli ja suhteuttaa se määrään, joka kuluisi ennen seuraavaa kauppareissua.
"Kävin päivällisellä kollegoideni kanssa. Ajattelin, että siitä olisi mukava jatkaa illanviettoon, mutta olin selkeästi väärässä", Veronica vastasi punatut huulet supistuen, kun vilkaisi äänekästä pöytää. "Vastavalmistuneilla on aina uskomattoman suuret käsitykset itsestään. Vähän kuin pienet lapset, jotka kuvittelevat pystyvänsä mihin tahansa. Kyllä se todellisuus vielä nostaa päätään, mutta antaa nuorten nauttia voittamattomuuden tunteestaan nyt, kun sitä vielä riittää."

Artemis pudisteli kevyesti päätään. Niinpä tietenkin, nuoret työtoverit... Ihanaa.
"Niinhän se tapaa heillä olemaan. Mahtaa olla rankkaa olla mielestään voittamaton." Artemis hymähti, tyhjentäen sitä viskilasiaan hieman. Juoma oli vähintään yhtä kuivaa kuin sitä juovan miehen huumori.
"Kyllä se siitä vuosien varrella karisee."

"Epäilemättä", Veronica nyökkäsi siemaisten punaviiniään. Nainen henkäisi tyytyväisenä viinin pehmeälle, rikkaalle maulle. Tämän takia hän ei koskaan voisi luopua täysin alkoholista. Laadukas punaviini oli kuin taivas maan päällä.
"Ehdottomasti. Tuskin edes tarvitaan vuosia, luulisi jo muutaman kuukauden tekevän tehtävänsä. Mikään ei palauta jalkoja maan pinnalle tehokkaammin kuin pari kokonaisvaltaista epäonnistumista."

Artemis naurahti matalasti. Se oli aivan totta, yleensä nuoret putosivat korkealta ja kovaa.
"Kovapäisimmille ei riitä muutamat kuukaudet. Muutama vuosi viimeistään tekee tehtävänsä."

"Minulla on taito saada todellisuus putoamaan muiden niskaan muutamalla katseella. Se lienee syy, miksei tätä porukkaa annettu minun ohjattavakseni", Veronica virnisti. "Ensi vuonna sitten." Ei hän nyt aivan niin kamala ollut, mutta häntä oli jo nyt ehditty moittia liian tiukasta suhtautumisesta töihin. Kai hänellä vain oli tapana polkea nuorten itseluottamus jalkoihinsa ihan vahingossakin.

"Ai, sinullakin? Kannattaisi tehdä sitä työkseen." Artemis käytännössä tienasi etsimällä muista virheitä. Se sopi hänelle, vaikka ei valmentaminen ollut vain sitä.

"Menettäisin siinä hyvän harrastuksen", nainen huomautti naurahtaen. Ei hän tarkoituksella ollut säikytellyt heidän tämän vuotisia harjoittelijoitakaan, vastahan hän oli työnsä aloittanut heidän saapumisensa jälkeen, mutta hänen pelkkä läsnäolonsa tuntui säikäyttävän vastavalmistuneet juristit.

"Hmh, harmi. Itse olen yhdistänyt sen työhön. Saan palkkaa käytännössä muiden kiusaamisesta." Nykyään ainakin, ennen hän oli saanut palkkaa noiden voittamisesta. Nykyinen järjestely oli välttävä korvike edelliselle.

Veronica naurahti miehen kuvaukselle töistään. Se kuulosti tutulta, ainakin pahimpina päivinä. Häntä oli syytetty varsinkin Brysselissä usein kiusaajaksi, kun hän oli painanut läpi päätöstä jos toistakin kuin höyryveturi, eikä pysähtynyt kuuntelemaan vastaväitteitä tietäessään olevansa oikeassa - tai niin oikeassa, kuin hänen alallaan vain saattoi olla.
"Se on tuttua minullekin", nainen vastasi, "tai niin kollegani ainakin väittävät, jos heidän mielipidettään erehtyisi kysymään."

"Minun kollegoiltani ei kysytä. Kukaan ei halua kuulla." Tai siis Artemis ei halunnut, saatika sitten valmennettavien mielipiteitä. Hän ehkä kuvitteli mielipiteiden olevan pahempia mutta... Mutta. Ei voinut tietää.

"Kollegoiden mielipiteet ovat yliarvostettuja", Veronica totesi vilkaisten äänekästä pöytää. Häntä ei suuremmin kiinnostanut, mitä hänen nuoremmat kollegansa ajattelivat. Toimiston kaksi vanhempaa naista, jotka olivat viisaasti lähteneet kotiin heti päivällisen päätteeksi, olivat toinen tarina. Heidän sanojaan hän jopa kuuntelisi.
"Työasiatko saivat sinut juomaan viskivarastosi tyhjiksi?" Nainen kysäisi todettuaan, ettei tosiaankaan kaivannut takaisin pöydän ääreen. Mieluummin hän keskustelisi älykkään miehen kanssa, jonka kuiva huumori ja terävä kieli vetivät puoleensa.

Artemis pyöritti puolisi juotua viskilasia sormissaan, vilkaisten naisen puoleen. Se oli pelottavan lähelle arvattu.
"Tavallaan, aika hyvä arvaus. Kai muistit ostaa lottokupongin?"

"En usko lottoamiseen", Veronica vastasi nojaten kevyesti baaritiskiä vasten. Hän ei tarvinnut rahoja, jotka lotossa voisi voittaa, joten mitä järkeä pelaamisessa olisi? "Se on arpapeliä. Tämä on puhdasta, kylmää logiikkaa."

"Onhan se sitäkin, mutta olisin voinut myös juoda parisuhteen tai yksinäisyyden takia." Hän joi kaikkien niiden syiden takia, jos tarkkoja oltiin.

"Totta kai, mutta kokemukseni mukaan parisuhteen tai sen puutteen tähden juovat tuppaavat juomaan vauhdikkaammin kuin sinä, eivätkä keskustele siinä sivussa", Veronica vastasi punaviinilasinsa takaa pienen, vinon hymyn kera ja toinen tummista, huolitelluista kulmista kevyesti koholla. "Otin harkitun riskin ja arvasin. Tällä kertaa se kannatti."

"Olet viettänyt liikaa aikaa pubeissa tai olet katsellut jonkun juovan enemmänkin parisuhteen vuoksi." Yleensä irlantilaisvalmentaja ei puhunut kenellekään mitään, olosuhteista riippumatta. Perhe ja Caitlin olivat poikkeuksia, muutoin hän viihtyi aivan yksin.
"Varo, joskus vielä riski ei kannata. Ja sinulle käy kuin niille nuorille joiden toiveet ammutaan alas."

"Mistä päättelit, etten minä olisi se, joka olen viettänyt aikaani pubeissa parisuhteen tähden? Kenties juuri siksi tiedän, miltä sydänsuruihinsa juova näyttää", nainen haastoi huvittuneena. Hän oli tosiaankin viettänyt aikaansa Lontoon pubeissa ja kuppiloissa lyhyeksi jääneen avioliittonsa loppuvaiheissa.
"Kun ei toivo mitään, ei voi tulla ammutuksi alas", Veronica vastasi virneen kera ja nojautui aavistuksen lähemmäs miestä.

"No otin sen huomioon kyllä, mutta onhan sellaisen vihjaaminem vähintäänkin mautonta ja törkeää." Aivan kuin hän yleensä välittäisi siitä oliko törkeä vai ei. Alkoholi ja naisen seura toivat Artemiksesta niitä parempia puolia esiin, kerrankin.
"Kaikki toivovat aina salaa jotakin."

"Kuinka herrasmiesmäistä", nainen huokaisi räpytellen silmiään liioitellun näyttävästi - täytyihän moinen kommentti saatella kotiin niin suurella määrällä romanttisten komedioiden kliseitä kuin vain mahdollista. Hän suli kuitenkin nopeasti aitoon hymyyn ja hylkäsi esityksensä tyhjäpäisestä bimbosta. Se look ei sopinut hänelle, vaikka jotkut miehet tuntuivat sekoavan sukkiinsa moisista naisista.
"Mitä sinä toivot salaa?" Hän kysyi laskien viinilasin käsistään baaritiskille.

Hetken Artemis jopa ajatteli karkaavansa siitä. Viski ei tuntunut enää sen arvoiselta että hän katselisi sellaista. Onneksi nainen päätti jättää esittämisen sikseen, antaen vahvistuksen Artemikselle siitä ettei tuon järkevyys ollut se näytelty puoli naisesta. Huh. Hän ei ollut kuin ne monet miehet.
"Olet varmasti ainoa joka on sitä mieltä. Viihdytä minua ja arvaa? Olet siinä niin hyvä."

"Hmm", Veronica myhäili antaen katseensa juosta arvioivasti pitkin miehen kasvoja ja yleistä olemusta, olihan hänellä nyt hyvä syy siihen.
"Kyllä vain", hän virnisti. "Tarjoan seuraavan kierroksen jos olen väärässä", hän aloitti tietäen tarkalleen, että häviäisi, mutta tämä oli peli, joka oli aikanaan tullut tutuksi. Mitä yhdestä ylimääräisestä laskusta pankkitilillä.
"Toivot, että joku ymmärtäisi, miten paljon uhraat töidesi tähden", Veronica lausahti jääden odottamaan miehen reaktiota.

Tämä uusi tuttavuus oli jopa ahdistava. Tuon arvaus osui valitettavan oikeaan, hän oli uhrannut uralleen monta asiaa, joita ymmärsi edes kaivata vasta nyt, ollessaan eläkkeellä.
"En tiedä oletitko joutuvasi tarjoamaan mutta saat seuraavan lasillisen minun laskuuni."olisi hän tietty voinut valehdella naisen olevan väärässä, mutta mitä hyötyä? Ei hän tapaisi tuota enää uudelleen.

Veronica kohotti kulmaansa ja naurahti soinnikkaasti. Vai oli hän osunut paitsi oikeaan, myös törmännyt kenties koko pubin ainoaan mieheen, joka myöntäisi sen ääneen.
"Ja aina väitetään, ettei omien ongelmien heijastaminen ympäristöön kannata", nainen myhäili huvittuneena. "Kerro siis, mikä täällä on juomisen arvoista."

"Kaikenlaista aina väitetään. Usein niitä väitöksiä kannattaa ja tuleekin kyseenalaistaa." Artemis pyysi itselleen uuden lasillisen viskiä, katsoen sitten Veronicaa.
"En ole juonut kuin tätä viskiä, joten olen huonoin suosittelija jonka voit löytää."

"Totuuksien kyseenalaistaminen on se, mistä minulle maksetaan", Veronica vastasi vino hymy huulillaan. Hän vilkaisi arvioiden viskilasia, jonka kanssa mies oli tehnyt tuttavuutta ilmeisesti useampaankin otteeseen ja kohautti kevyesti toista hartiaansa.
"Jos sinä juot sitä kerrasta toiseen, ei se voi kamalaa litkua olla", nainen totesi viitaten baarimikkoa tuomaan vastaavan viskilasin hänellekin. Siitä olikin hetki, kun hän oli viimeksi viskiä nauttinut, mutta vaihtelu virkisti.
"Huonoille ratkaisuille", hän ehdotti siniset silmät tuikkien maljaksi naurahduksen kera saatuaan viskilasin käteensä.

"Ah, asianajaja." Artemis ei voinut olla toteamatta ääneen. Toinen vaihtoehto olisi poliisi,mutta se mitä naisen olemus kertoi tuon taustasta, ei varsinaisesti sopinut poliisille. Hän kohotti lasiaan hieman, ottaen kulauksen.
"Yksi lasillinen ei riitä kaikille huonoille ratkaisuille enää tässä iässä ."

"Syyllinen", Veronica naurahti takaisin. Hän ei hävennyt töitään, mutta ei kokenut tarvetta leveillä niillä sen enempää - varsinkaan, kun oli viettänyt koko alkuillan kollegoidensa seurassa. Hän kohotti viskilasin huulilleen nauttien juoman yllättävän vahvasta poltteesta pehmeän punaviinin jälkeen.
"Mutta yksi lasillinen on aina hyvä alku", hän totesi lasin takaa siirtäen painoaan toiselle jalalle, jotta saattoi jälleen siirtyä lähemmäs miestä.

Artemis oli kuin ei huomaisi sitä asteittaista hivuttautumista. Se ei ensinnäkään voinut olla totta ja jos olikin, se johtui vain naisen nauttimasta alkoholista ja tasapainon toispuoleisuudesta.
"Sitä se on, tosin minusta tuntuu että on terveempää jättää osa niistä lopuista juomatta. Siinä voisi käydä hullusti."

"Se lienee totta", Veronica vastasi vaivautumatta edes ajattelemaan, kuinka monta lasillista hänenkin tulisi juoda, jos hän haluaisi edes hukuttaa kaikki tämän vuoden suurimmat virheet alkoholiin. Liikaa, vastaus oli aivan liikaa.
"Kenties siis tyydymme yhteen lasilliseen, joka kuittaa niin monta huonoa ratkaisua kuin mahdollista", hän totesi laskien vapaan kätensä baaritiskille, jota vasten nojasi kevyesti katsellessaan kirkkain silmin miestä. "Emmehän halua, että seuraava lasillinen jo itsessään olisi huono ratkaisu", nainen jatkoi siirtäen kättään kaikessa rauhassa lähemmäs miestä baaritiskillä.

Se käden siirtyminen lähemmäs ei mennyt ohi, Artemishan tarkkaili pikkujuttuja työkseen. Mutta tällaista ei vain tapahtunut hänelle, mies alkoi olla aika varma siitä että oli nukkumassa kotona ja näki unta.
"tyytykäämme siihen. Vaikks tuskin kummankaan listassa enää yksi huono ratkaisu tuntuisi missään." Puhuiko hän lasillisesta vai jostain muusta, sitä ei kertonut edes äänensävy.

"Ei, yksi huono ratkaisu ei enää edes erottuisi joukosta", Veronica vahvisti pienen nyökkäyksen kera ja soi varsin paljastavan, vinon hymyn miehelle. Kulma kohosi kuin haasteeseen, kun nainen nojautui lähemmäs, vaikka välimatka olikin jo niin pieni, ettei pubin taustameteli voisi mitenkään hukuttaa sanoja alleen. Eiköhän mies ollut jo joka tapauksessa ymmärtänyt keskustelun kääntyneen flirttailun puolelle, joten mitäpä harmia moisesta eleestä voisikaan olla.
"Ja onhan huonoissa ratkaisuissa oma vetovoimansa", hän lisäsi kurkottaen kädellään miehen kättä kohden, joskaan hän ei edes pyrkinyt tarttumaan miehen käteen, vaan hipaisemaan vain kämmenselkää pitkillä sormillaan.

Onneksi irlantilaisen sydämessä ei ollut (ainakaan vielä) vikaa. Muutoin hän olisi varmasti saanut sydänkohtauksen siihen paikkaan. Veronica ehkä oletti hänen ymmärtäneen, mutta vasta kun tuo oli suorastaan säädyttömän lähellä, mies oikeasti käsitti tilanteen ottaman suunnan, heidän molempien osalta. Eikä se ollut kuvitelmaa, vaikka hän oli niin uskonutkin.
"Niinhän niissä on." Vihreät silmät hakivat suoraa katsekontaktia hetkeksi. Niissä tosiaan oli oma vetovoimansa, nainen oli siinä oikeassa.

Ainakaan mies ei juossut karkuun tai kompuroinut sanoihinsa, joten Veronica oletti toisen ymmärtäneen, mihin suuntaan keskustelu oli kovaa kyytiä lipsunut. Hän ei ollut tottunut herättämään hämmennystä, vaikka usein tekikin aloitteen - lähinnä tosin siksi, ettei ollut riittävän kärsivällinen odottaakseen huomionsa kiinnittäneen miehen huomaavan hänet.
"Hyvä, että olemme asiasta samaa mieltä", nainen vastasi säilyttäen suoran katsekontaktin aavistuksen pidempään kuin oli kenties aivan välttämätöntä. Hän tuskin olisi rikkonut sitä vielä silloinkaan, ellei ikkunapöydästä kuuluva naurunremakka olisi kääntänyt katseen silmänräpäykseksi meluavien työkavereiden suuntaan. Veronica nojautui lähemmäs miestä, antaen punattujen huultensa lähes hipaista miehen poskea.
"Kenties voimme nämä viskit nautittuamme siirtyä hiljaisempaan tilaan, jossa jatkaa tätä miellyttävää keskustelua huonoista ratkaisuista", nainen ehdotti hiljaisella äänellä ennenkö suoristautui miehen korvan juuresta ja palautti sinisten silmien katseensa takaisin Artemiksen kasvoille.

Artemis ei koskaan kompuroinut sanoihinsa. Kirjaimellisesti ei koskaan, jos vain oli mitenkään kunnossa ja tajuissaan. Hän olisi kyllä halunnut kysyä että pilailiko Veronica, kun tuo nojautui niin lähelle, että hän tunsi tuon hengityksen kasvoillaan.
"Se käy. Kumman rauhallinen paikka on järkevän matkan päässä?" Mies rukoili mielessään että Veronica asuisi naapurissa. Hänen asuntonsa oli... Noh, olevinaan niin yksityinen asia.

Veronica onnitteli itseään mielensä hiljaisuudessa, kun mies ei sävähtänyt tai koettanut paeta paikalta. Ehkä hän ei ollut aivan toivoton kotimaaperälläkään.
"Tähän aikaan illasta matka lienee parikymmentä minuuttia taksilla Newcastleen", nainen vastasi siemaisten kiireettä viskiä lasistaan. "Riittävän järkevä matka?"

Newcastlesta takaisin selviytyminen ei huvittanut. Veronica taas oli jo täällä, joten tuo joutuisi joka tapauksessa selviytymään kotiin taksilla.
"Reilut viisi minuuttia taksilla. Kuinka kiire sinulla on?"

"Kaikki aika koko maailmassa", nainen vastasi huvittuneena. Hänellä ei ollut töitä huomenna, ja hän oli fiksusti perunut aamuiset tanssituntinsa kuullessaan työtovereiden suunnitelmista jatkaa ravintolasta pubiin. Hän oli jo liian vanha kyetäkseen urheilemaan seuraavana aamuna. Ei siis mitään kiirettä, minnekään. Kerrankin niin päin.

"Vastauksesi ei auttanut, mutta jos et vastustele, valitsen lyhyemmän matkan." Artemis joi sen pari viimeistä kulausta lasistaan, laskien sen tiskille. Sitten hän oli valmis lähtemään, otettuaan takkinsa jakkaran selkämykseltä.

"Se käy mainiosti", Veronica vakuutti naurahtaen. Eipähän tarvitsisi pohtia, mihin kuntoon asunto oli jäänyt kiireisen viikon jäljiltä, kun sitä ei joutuisi kenellekään esittelemään. Hän uhrasi vain ohikiitävän ajatuksen sille, ettei ollut edes vaivautunut esittäytymään tai kysymään miehen nimeä. Olkoot. Mitäpä hän nimillä tekisi. Nainen suoristautui, juoksutti sormensa lyhyen rikotun polkkansa halki ja vilkaisi pöytää, jonka ääreen työtoverit olivat kokoontuneet. Jos hän olisi riittävän nopea, hän saisi napattua jakkutakkinsa loossin päädyn naulasta ilman, että kukaan huomaisi häntä. Kenties. No, ei hän jakkuaan tännekään jättäisi, joten matkalla ovelle nainen kiersi loossin kautta, poimi jakkutakkinsa mukaan ja kääntyi suomatta ajatustakaan kollegoille, jotka eivät tuntuneet edes huomanneen hänen pyörähtämistään pöydän lähettyvillä.
"Olit oikeassa, se viski oli juomisen arvoista", nainen totesi astuessaan vilpoisaan, talven tuntua mukanaan kantavaan ulkoilmaan. Hän kiskoi mustan jakun reippaasti päälleen vastustamaan tuulen kylmintä terää ja vilkaisi huvittuneesti miestä.

Artemis nosti ulos astuttuaan takin kauluksia, veti hanskat luiseviin käsiinsä ja kietoi huivia paremmin kaulaan.
"Tiedän. Se on ainoa oikea viski." Siellä oli kylmä ja mies jonka kehossa ei juurikaan ollut rasvaa, paleli todella. Hän johdatti Veronican läheiselle taksitolpalle, avaten tuolle kohteliaasti auton ovenkin. Hän ei niin ollut oma itsensä...

"Luotan siinäkin sinun sanaasi", Veronica totesi myötäillen jo alkuillasta sanottua lausetta. Hän ei tiennyt viskeistä paljoakaan, muuta kuin niistä, jotka olivat hänen isänsä suosiossa. Kummasti isän ihailema, hienostunut maku sai kultaisen juoman maistumaan katkeralta hänen suussaan.
"Kiitos", hän kiitti miestä päästyään taksin takapenkille. Hän ei edes leikkinyt katsovansa ulos etuikkunasta, vaan kääntyi sen sijaan Artemiksen puoleen. Pubissa oli ollut yleisöä, mutta taksissa ei ollut kuin kuljettaja, jonka huomion täytyisi pysyä suurimmalta osin tiessä. Hän voisi hyvin hivuttautua lähemmäs miestä, painaa jalkansa vasten miehen omaa ja hymyillä valkeat hampaat säihkyen.

Artemis ei todellakaan voinut uskoa että Veronica oli lähtenyt hänen mukaansa. Tai siis halunnut lähteä hänen mukaansa. Hän ei pistänyt pahakseen että tuo painui lähemmäs. Hän ei osannut vastata tuon hymyyn, vaan tyytyi yrittämään sellaista itselleen sopivaa puolikasta hymynkaltaista. Taksin saapuessa aivan naurettavan pienen tovin kuluttua sen valkeasta tiilestä ja mustaksi maalatusta laudasta rakennetun omakotitalon eteen. Hän maksoi taksin ja auttoi Veronican autosta.

Lyhyt taksimatka tarkoitti sentään sitä, ettei ollut mitään syytä yrittää viritellä keskustelua heidän välilleen. Sanoja työkseen pyörittelevä nainen epäili kovin taksikuljettajan intoa kuunnella flirttailevaa, mukamas viatonta keskustelua aiheesta tai toisesta, joten hiljaisuus oli ehdottomasti parempi. Se tarkoitti, että hän saattoi istua lähellä miestä ja katsella komeita kasvoja, joita ei tulisi näkemään enää tämän illan jälkeen. Ajatus sai puremaan alahuulta, jotta virne ei vallan valtaisi kulmikkaita kasvoja.
"Näyttää ehdottomasti rauhalliselta paikalta", Veronica totesi päästyään ulos taksista ja suotuaan pikaisen silmäyksen talolle, jossa Artemis asui. Teki mies työkseen mitä tahansa, ei tuo selkeästi roikkunut toimeentulon rajoilla, tosin sen hän oli päätellyt jo vaatetuksesta. Hänen täytyisi joskus lopettaa ihmisten profilointi heti ensitapaamisella. Nainen astui lähemmäs miestä antaen kätensä painautua hetkeksi vasten pidemmän alaselkää.
"Näytä tietä", hän kehotti. Olihan tämä kuitenkin miehen asunto, joten kai hänen pitäisi antaa Artemiksen aukaista oma ovensa eikä vain harppoa etuovelle kuin hän omistaisi koko paikan.

"Varmasti rauhallisin paikka Hexhamissa." Hän näppäili koodin murtohälyttimeen, avaten sitten oven. Hän päästi naisen edeltä sisään, sinne neuroottisen siisteyden mekkaan.
"Viski on loppu, kuohuvaa löytyy. Kelpaako se?"

Sitä oli vaikea uskoa, ellei hän ollut sitten onnistunut suostuttelemaan miestä rikkomaan tapojaan. Ei kai mikään asunto voinut rauhallinen olla, jos sinne toi vieraita kyläilemään, edes lyhyeksi aikaa. Hän hymyili astuessaan sisään asuntoon, joka muistutti paljon omaa asuntoa niiltä viikoilta, kun hän ei ollut vielä ehtinyt purkaa kaikkea omaisuuttaan varastosta. Artemis ei selkeästi kerännyt asuntoonsa mitään turhaa. Kuinka mielenkiintoista.
"Kuohuva kelpaa täydellisesti", Veronica vakuutti. Punakantaiset korkokengät kopisivat lattialla, mutta pidemmän miehen seurassa niiden tarjoama tasaus pituuseroon oli varsin tervetullut. Eihän hän lyhyt ollut, mutta Artemis oli pitkä. Todella pitkä.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: Vs: [P] Ja me keinutaan, keinutaan   Ke Helmi 08, 2017 7:47 pm

Artemis sai tosiaan keskivertoa pidemmänkin naisen näyttämään lyhyeltä. Hän haki komerossaan olevasta kylmiöstä pullon ja avasi sen lavuaarin yllä. Näin mahdolliset vaahdot valuivat siististi lavuaariin eikä hänen tarvitsisi pyyhkiä pintoja. Mies kaatoi sitä kahteen lasiin, joista toisen kääntyi ojentamaan Veronicalle. Hän ohjasi naisen olohuoneeseen. Palkintokaappi oli taas siinä missä se oli ennenkik ollut, ennen hänen "uudelleen sisustamistaan" joka oli saanut Caitlinin epäileväksi.

Veronica yritti olla utelematta liikoja, mutta mies kiehtoi terävää mieltä, joka askarteli ongelmien parissa päivästä toiseen. Uteliaisuus ei kuitenkaan antanut lupaa tuijottaa asuntoa ja vetää johtopäätöksiä sisustuksesta, väreistä tai siisteystasosta, joten nainen keskittyi seuraamaan miehen varmoja otteita kuohuvan kanssa.
"Kiitos", hän kiitti saatuaan lasin käteensä ja siirtyi johdatettuna olohuoneen puolelle. Palkinnot kiinnittivät toki huomion, kuten varmasti niiden oli tarkoituskin, olivathan ne esillä olohuoneessa. Hän päätteli sen tarkoittavan, ettei häntä voisi syyttää hetken viipyilevästä katseesta, ennenkö hän käänsi huomionsa takaisin mieheen istuessaan alas sohvalle.
"Vaikuttava asunto", nainen huomautti katsellen Artemista älykkäin silmin. Hän oli ehkä juonut tänään enemmän kuin hetkeen, mutta hän tiesi tarkalleen missä oli ja mitä teki, kun kohotti lasin huulilleen ja laski toisen kätensä miehen reidelle.

Artemis-parka koki olevansa vähintään oudolla maaperällä. Hän ei osannut flirttailla! Hän yritti edes olla luonnollinen, mutta se tuntui vaikealta. Varovasti mies kietoi kätensä Veronican niskan taakse ja nojautui lähemmäs.
"Pitää myöntää että olen surkea flirttailija. Pyydän etukäteen anteeksi."

Veronica hymyili puolittain miehelle.
"Hyvin sinä olet tähän asti pärjännyt", nainen vastasi kohottaen toista kulmaansa toispuoleisen hymyn myötä. Hän silitti peukalollaan miehen reittä, kun kerran oli kätensä siihen laskenut ja nojautui lähemmäs.
"Eikä siitä tarvitse tehdä tämän monimutkaisempaa", Veronica lisäsi aavistuksen hiljaisemmalla äänellä ennenkö nojautui niin lähelle, että saattoi hipaista huolella punatuilla huulillaan miehen omia. Sitä tuskin saattoi kutsua edes suukoksi, mutta kenties flirttailutaitojaan pahoitelleelle miehelle tuli antaa mahdollisuus ilmaista epämukavuutensa, jos hän oli ottamassa liian suurta harppausta eteenpäin.

Artemiksen huonous oli juurikin sitä että pienet askeleet olivat vaikeita ja häntä pidettiin karkeana sen vuoksi. Naisen antama mahdollisuus tuli käytetyksi,tosin aivan toisella tavalla. Artemis painoi omat huulensa tiukemmin niitä punattuja huulia vasten. Kauankohan siitä oli kun hän oli ollut naisen kanssa edes näin? Vuosia, monia vuosia.

Veronica mukautui nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen, painautui lähemmäs miestä ja raotti huuliaan pyrkien syventämään varsin rauhallisena alkanutta suudelmaa. Selvä, Artemis ei selkeästi kaivannut hetken mietintätaukoa. Hyvä niin, sillä hänen kärsivällisyytensä oli monesti heikolla pohjalla. Nainen olisi mielellään luopunut lasista kuohuvaa, sillä se vaati aivan turhaan toista kättä omakseen. Kädelle olisi ollut parempaakin tekemistä, kuten toiselle, joka liukui miehen reideltä kylkeä pitkin niskan puolelle vetämään miestä syvempään suudelmaan.

Punatukkainen mies laski oman lasinsa pöydälle, siirtäen sitten Veronicankin lasin pöydälle. Hän ei tosiaan haluaisi kuohuviiniä valkoiselle nahkasohvallensa! Käsi laskeutui naisen reidelle, silitellen sitä sen suudelman lomassa

Veronica kääntyi sohvalla ja siirtyi samalla vaivalla niin lähelle, että olisi todennäköisesti voinut yhtä hyvin istua suoraan Artemiksen syliin. Nainen kietoi molemmat kätensä miehen niskaan, punoen sormensa punertavien hiusten sekaan. Hän joutui haukkomaan henkeään nälkäisten suudelmien lomassa, mutta se tuntui vain tuovan enemmän sähköistä kipinää iholle, joka herkistyi tuntemaan pienimmänkin kosketuksen.

Valmentaja veti naisen syliinsä. Epämukavaahan siinä vieressä oli (todellisuudessa miehen luiseva syli saattoi olla epämukavampi). Kädet laskeutuivat naisen lantiolle, eikä hän olisi millään malttanut keskeyttää niitä suudelmia. Peukalo siveli naisen lantiota mekon läpi, mielen ollessa jo aivan muissa ulottuvuuksissa.

Veronicalla oli muuta tekemistä kuin pohtia luisevan sylin mukavuutta. Hän hukuttautui suudelmaan juoksuttaen kätensä hitaasti miehen vartaloa pitkin. Paita oli tiellä, joten pitkät sormet kävivät näppärästi ratkaisemaan ongelmaa ja hankkiutumaan eroon esteestä. Hän asettui paremmin miehen syliin, pyöräytti lantiotaan miestä vasten ja nipisti kevyesti hampaillaan miehen alahuulta. Huoneen lämpötila tuntui nousevan hetki hetkeltä, ja nainen vastusti halua ravistautua eroon jakkutakistaan. Se, kuten miehen paita, olivat kerrassaan turhia.

Niin, aivan. Seksuaalinen kanssakäyminen vaati alastomuutta, kaikkea sitä meinasi unohtaa kun eli yksinään. Alastomuus ei ollut niitä asioita jotka olivat helppoja miehelle, mutta hän työnsi asian mielestään, antaen sylissään istuvan naisen avata kauluspaidan nappeja. Artemis ynähti hiljaa naisen antaessa hampaidensa tehdä tuttavuutta hänen alahuulensa kanssa. Kädet nousivat lantiolta, työntämään sitä jakkutakkia pois. Se tosiaan oli aivan turha, hänenkin mielestään.

Nappeja oli liikaa, oli ensimmäinen ja kenties ainoa ajatus, joka kulki Veronican mielen halki suudelmien lomassa. Kuka hitto oli keksinyt laittaa niin monta pienen pientä nappia yhteen paitaan? Tähän verrattuna naisten vaatteet olivat todella helppoja puettavia ja riisuttavia. Miehestä lähtevä ääni sai naisen virnistämään suudelmaan. Ilmeisesti Artemis ei säikähtäisi pientä hampaiden käyttöä. Hyvä niin, sillä hän tuskin osaisi olla pehmeämpi, tai ainakin se vaatisi suurta keskittymistä, mitä hänellä ei tällä hetkellä ollut. Veronica antoi jakkutakin liukua pois harteiltaan miehen avustamana eikä välittänyt siitä, minne musta vaatekappale päätyisi. Kyllä sen aina löytäisi, kun aika koittaisi. Nyt oli tärkeämpää saada viimeinenkin kauluspaidan nappi auki, jotta Artemis pääsisi eroon kauluspaidasta ja hänen kätensä voisivat tehdä tuttavuutta paljastuneen ihon kanssa.

Eikä mustan jakun siisteyttä tarvitsisi lattiasäilytyksen jälkeen miettiä, ei kun oltiin näin neuroottisen siistissä asunnossa.
"Pitäisikö mennä muualle?" Artemiksella oli neuroosiensa vuoksi taka-ajatus siinä lauseessa. Hän ei voisi pudottaa omia vaatteitaan pitkin asuntoa.

"Näytä tietä", Veronica vastasi raskaasti hengittäen, joskin kesti silmänräpäyksen jos toisenkin, ennenkö nainen onnistui siirtymään sivuun miehen sylistä ja nousemaan jaloilleen. Hän potkaisi kengät jalastaan todettuaan, että kulkisi mieluummin paljasjaloin miehen perässä kuin koettaisi hoippua korkokengillä nyt, kun jalat tuntuivat heikoilta ja ajatukset sumuisilta.

Artemis nousi naisen siirryttyä, ottaen kädestä kiinni. Makuuhuone oli aivan yhtä hillitty ja sairaalloisen siisti kuin muukin asunto. Matkalla mies oli riisunut kauluspaitansa ja viikannut sen, laskien tuolille makuuhuoneessaan. Sen tehtyään hän saattoi vetää Veronican lähemmäs ja hamuta uuteen suudelmaan.

Artemiksen kyky asetella kauluspaitansa siististi viikattuna tuolille sai naisen naurahtamaan. Hän ei olisi pystynyt edes ajattelemaan moista, saatikka toteuttamaan koko toimintaketjua. Veronica painautui mielellään vasten pitkää miestä, joutuen kallistamaan päätään ja varvistamaan aavistuksen, jotta ylsi suutelemaan miehen huulia. Kädet siirtyivät nopeasti paljaalta selältä alemmas nykimään miehen housuja. Miehellä oli edelleen turhan paljon päällä, vaikka hyvähän hänen oli puhua, kun oli edelleen suorastaan täysissä pukeissa egyptinsinisessä mekossaan.

Artemis joutui nyt kumartumaan kun Veronica oli ottanut korkokengät pois jalastaan. Hän ratkaisi asian etsimällä siitä mekosta sen viheliäisen pienen vetoketjun, vetäen sen auki. Saatuaan mekon Veronican yltä, hän saattoi työntää tuon selälleen sängylle, kumartuen itse tuon yläpuolelle. Näin he olivat samalla tasolla.

Nainen auttoi varsin halukkaasti miestä tiukan mekon riisumisessa. Alta paljastuvat mustat pitsialusvaatteet kertoivat, ettei illan saama käänne tullut varsinaisesti yllätyksenä - tai ainakin hän oli ottanut tämän mahdollisuuden huomioon tunteja aiemmin, kun oli valmistautunut illanviettoonsa. Veronica asettui paremmin sängylle ja veti miehen perässään, heittäen toisen paljaan jalkansa huolettomasti Artemiksen jalkojen yli sukeltaessaan ties kuinka monenteen syvään suudelmaan. Kädet työskentelivät tauotta miehen vaatteiden parissa, sillä niistä olisi päästävä eroon, mieluusti nyt eikä kohta. Huulet vaelsivat miehen kaulansyrjää pitkin alas solisluulle saakka, ennenkö palasivat takaisin ylemmäs korvanlehden kautta.
"Ei sinulla sattuisi olemaan kumia lähettyvillä? Olohuoneeseen jäänyt laukkuni tuntuu olevan turhan kaukana", nainen supisi miehen korvaan suudellen korvanlehteä sanojensa päätteeksi. Nyt hän voisi vielä ryhdistäytyä ja kävellä olohuoneeseen noutamaan pienen laukkunsa, mutta muutaman minuutin päästä siitä tuskin olisi toivoakaan. Parempi siis varmistaa jo nyt, olisiko retkelle tarvetta.

Artemis ei ehtinyt naurahtamaan ääneen naisen alusvaatteille. Kai sitä oli hyvä ottaa mahdollisuus huomioon kun lähti ulos, tuskin kukaan haluaisi tulla yllätetyksi kamalimmissa alusvaatteissaan. Miehillä sillä ei nyt niin ollut merkitystä, etenkään tämän irkun kaltaiselle perfektionistille, ei hänellä ollut koskaan edes yhden langan mentävää reikää vaatteissaan.
Kumeja? Olihan se noloa myöntää, että aikuisella sinkkumiehellä olisi asunnossaan sellaisia. Ehkä hänet tuntevat ihmiset olisivat osanneet arvata syyn sille, miksi tästä asunnosta ei löytynyt aikuisten seurusteluvälineitä. Nautinnollinen murahdus kantautui miehen sisältä, hänen miettiessä miten vastauksensa kuulostaisi siltä ettei hän olisi säälittävä työnarkomaani vanhapoika jolla ei ollut seuraelämää eli miten hän valehtelisi sujuvasti kesken esileikin.
"Ei. Saat itse päättää valehtelenko, jotta voin katsoa sinun kävelevän tästä olohuoneeseen näissä vaatteissa." Hän ei voinut olla virnistämättä itselleen ominaisella tavalla, hyvin pienesti ja vinosti. Miehet kädet olivat levottomat, eivätkä millään olisi päästäneet Veronicaa menemään, mutta oli pakko.

Veronica suuteli miehen kaulaa käsien vaeltaessa pitkin yläpuolella olevaa kroppaa. Hän ei ollut törmännyt ollenkaan hullumpaan mieheen paetessaan työkavereiden pröystäilyä baaritiskin ääreen. Illan yksi huono ratkaisu, illanvietto työkavereiden kanssa, oli saanut käänteen parempaan Artemikseen törmäämisen jälkeen.
"Hyvä vastaus", nainen kehräsi vasten miehen kaulansyrjää, antoi huuliensa vaeltaa miehen huulille vielä yhteen syvään, kiihkeään suudelmaan, ennenkö hän pakotti itsensä kääntämään ajatuksensa olohuoneen puolelle. Matka ei ollut pitkäkään, kunhan vain pääsi liikkeelle, mikä tosin vaati hieman ponnistelua. Veronica antoi lantionsa keinua vuosikymmenten tanssituntien tuomalla sulavuudella astellessaan makuuhuoneen ovelle. Pieni olkalaukku oli helppo noutaa sohvalta, jonne se oli kaikessa kiireessä unohtunut, ja palata takaisin. Hän pysähtyi nojaamaan makuuhuoneen ovenkarmiin vino hymy huulillaan, nauttien hetken näystä, joka häntä odotti. Koskeminen oli kuitenkin aina parempaa kuin pelkkä katsominen, joten kulmaansa kohottaen nainen lähti sulavasti liikkeelle.
"Pidätkö näkemästäsi?" Hän haastoi laskeutuessaan sängylle. Pieni laukku oli helppo hylätä yöpöydälle, jotta hän sai molemmat kätensä vapaaksi Artemiksen koskettamista varten.

Joskus harvoin aikuisen ihmisen teki mieli käyttäytyä kuin teinin. Sellainen hetki oli irlantilaisen elämässä nyt. Hän yritti olla tuijottamatta suu auki. Se ei olisi kohteliasta, se antaisi mielikuvan siitä että hän olisi yllättynyt Veronican kyvystä liikkua, kantaa itsensä kauniisti ja naisellisen sulavasti. Jos hän yllättyisi siitä, voisi aina miettiä miksi hän oli edes suostunut naisen matkaan. Ja sen kyseenalaistaminen ei taas lupaisi hyvää tälle hyvin alkaneelle hetkelle.
"Pidän. Tosin parempi on kun olet siinä, katsominen on tylsää."

"Olen samaa mieltä", nainen kehräsi siirtyen lähemmäs miestä. Hän laski toisen kätensä Artemiksen rintakehälle ja painoi kevyesti saadakseen miehen painautumaan kunnolla makuulle, jotta hän voisi istua hajareisin Artemiksen syliin ja kumartua suutelemaan miehen huulia.
"Koske siis sielusi kyllyydestä", Veronica jatkoi samalla kehräävällä nuotilla noudattaen hetkeäkään epäröimättä omaa kehoitustaan. Hän ainakin aikoi koskea miehen paljasta ihoa niin hellin sormin kuin kuumin huulin.

Veronica koetteli sitä irlantilaisen halua pitää langat käsissään. Nyt hän ei jaksanut tapella asiasta, se yksinäisyys ja siihen saatavilla oleva helpotus olivat nyt kupissa painavampia kuin miehen pakkomielteinen kontrollointi. Hän kohotti kulmiaan, naurahtaen yllättävän pehmeästi. Artemis ei vastannut, avasi vain naisen rintaliivien hakaset. Niitäkään hän ei heittänyt vain nurkkaan, vaan laski ne siististi sängyn päädylle roikkumaan.
"Varoisit mihin annat luvan."

"Tai sitten en", nainen kehräsi vasten miehen kaulansyrjää. Hän sai todella keskittyä, ettei käyttäisi hampaitaan tai jättäisi muutoin epäilyttäviä jälkiä kalpealle iholle. Miehet eivät tuntuneet innostuvan moisista enää seuraavana aamuna, harmillista kylläkin. Veronica epäili jälleen kerran toimivansa väärin, kun otti ohjat käsiinsä vaikka oli jo käynyt selväksi, miten järjestelmällisen miehen luokse hän oli päätynyt. Toisaalta, kukapa häntä saattoi syyttää siitä, että hän tahtoi koettaa, kuinka pitkälle mies joustaisi ennenkö kontrollinkaipuu saisi tuon reagoimaan. Rajojen koettelu tuntui olevan hänen erikoisalaansa.
"Varovaisuus on turhaa", hän jatkoi juoksuttaen käsiään miehen rintakehällä, ennenkö nainen kumartui suutelemaan miestä.

Mies vastasi siihen suudelmaan, napaten samalla naisen ranteista kiinni. Jos varovaisuus oli turhaa, hän ei aikoisi olla turhan varovainen. Artemis kohottautui sängystä, painaen huulensa naisen kaulalle.
"Sitten ei saa valittaa." Sanat tukahtuivat kevyesti hajuveden tuoksuista ihoa vasten, huulten painuessa antamaan aina uuden suudelman naisen kaulalle. Veronica oli koetellut miehen rajoja tarpeeksi kauan, joten Artemis ratkaisi asian painamalla vuorostaan naisen selälleen patjalle. Hän suuteli naisen kaulaa, antaen itsensä valua siitä alemmas, aina vatsalle asti. Vasta silloin hän päästi irti niistä kapeista ranteista, hivellen nyt käsillään tuon reisiä.
"Rajojensa kokeilu ei aina ole hyvä idea."

"Minä en valita", Veronica vannoi kevyen voihkaisun kera. Siniset silmät rävähtivät auki naisen tuntiessa patjan selkänsä alla. Hän hykersi huvittuneena ja hiveli jalallaan miehen jalkoja, kun ei kerran voinut käyttää käsiään vapaasti. Mikään ei kuitenkaan estänyt kaartamasta selkää irti patjasta, kun miehen huulet vaelsivat hänen ihollaan.
"Olen eri mieltä", hän ilmaisi vinon virneen kera. "Rajojaan koettelemalla pääsee kokemaan ties mitä miellyttävää", nainen kehräsi. Kenties oli joitakin tilanteita, joissa rajoja ei kannattanut lähteä sörkkimään ja venyttelemään, mutta tämä ei Veronican logiikalla ollut moinen tilanne.
"Mitä jännittävää elämässä olisikaan, jos ei silloin tällöin kokeilisi, kuinka pitkälle voi rajoja venyttää."

Irlantilainen ei sanonut mitään. Normaalisti hän olisi ehkä tuhahtanut jotakin kuolemantoiveesta tai hengellään leikkimisestä. Nyt hän jätti sen välistä. Yhä alemmas mennessään hän veti viimeisenkin vaatekappaleen alemmas hampaidensa välissä. Sen jälkeen hän saattoi näyttää yhden niistä tilanteista ja tuntemuksista, joihin pääsi vain kokeilemalla rajojaan todella paljon. Tosin ehkä tämä rangaistus oli miellyttävämpi kuin ne monet muut miehen käyttämät.

Veronica ei ollut hiljainen elämänsä yhdelläkään osa-alueella, eikä tämä hetki muodostanut poikkeusta sääntöön. Hän ei edes pyrkinyt tukahduttamaan voihkaisujen ja mielihyvästä kielivien ynähdysten sarjaa puristaessaan toisella kädellään lakanoita. Toinen käsi sotkeutui punaisiin hiuksiin. Ei, hän ei tosiaankaan valittaisi. Tämän tähden kannatti ehdottomasti rikkoa rajoja aina silloin tällöin.
"Jos tarkoituksesi oli saada minut harkitsemaan uudestaan rajojen koettelun kannattavuutta, epäonnistuit merkittävästi", nainen henkäisi katkonaisesti ja kiristi otettaan miehen hiuksista saadakseen Artemiksen huomion hetkeksi itseensä - tai no, ehkä enemmänkin hänen kasvoihinsa. Miehen huomio oli epäilemättä ollut hänessä vain hetkeä aiemminkin, jos pitkin selkäpiitä kulkevista mielihyvän värähdyksistä sopi johtopäätöksiä vetää.
"Olen aivan liian vanha leikkimään koko yötä", hän tarjosi selityksenä toispuoleisen virneen kera. Oli ollut kerrassaan ikävää huomata, etteivät vuodet olleet vieneet vain kehon kykyä käsitellä alkoholia, vaan moni muukin nuoruudesta tuttu asia sai vaipua muistoihin. Nainen aukaisi nyrkkinsä, johon oli lakanoita puristanut, ja kurkotti kohti laukkuaan, vaikka se vaatikin hieman venyttelyä. Hän kaivoi foliopaperiin käärityn kondomin laukustaan, ennenkö hylkäsi laukkunsa lattialle. Huulipuna kieri ulos avoimesta laukusta, mutta hänellä oli parempaakin tekemistä kuin murehtia lattialle levinnyttä omaisuuttaan.

Se viski takasi sen ettei Artemis ymmärtänyt ihan täysin tekemisiään. Ei hän yleensä pyrkinyt edes makuuhuoneessa miellyttämään toista osapuolta niin paljon. Viski auttoi heittämään suurimman osan siitä miehen nihkeydestä nurkkaan, tuoden esiin miellyttävämän puolen Artemiksesta, ainakin Veronican kannalta hyvin paljon miellyttävämmän.
"... Sinä olet liian vanha?" Kysymys saattoi kuulostaa väärällä tavalla ironiselta hyvin säilyneen miehen huulilta tulleena, mutta hän automaattisesti oletti naisen olevan muutamia vuosia nuorempi.
"Mitä minä sitten olen?"

"Ehdottomasti", nainen naurahti koettaen tasata hengitystään. Hän harkitsi hetken kiepauttavansa heidät uudestaan ympäri, mutta kenties oli parempi olla koettelematta onneaan liikoja yhtenä iltana. Nainen laski kätensä miehen lantiolle riisuakseen bokserit, jotka eivät olleet muuta kuin tiellä, jos hänen mielipidettään kysyttiin.
"Riittävän vanha tietämään, mitä kannattaa tehdä, ja riittävän nuori tekemään sen", Veronica virnisti toispuoleisesti ja juoksutti sormiaan paljaalla iholla. "Sehän se paras ikä on." Hän puristi kevyesti miehen pakaraa antaen kynsiensä painautua vasten paljasta ihoa.
"Miten on, ovatko kätesi vakaat?" Hän kysyä kehräsi heilauttaen hopeista käärettä toisessa kädessään. Hän ei ollut niin nuori, että olisi pakannut kokonaisen paketin kondomeita mukaan yhtä iltaa varten - se kuului opiskelijaelämään, ei aikuisille naisille -, joten olisi paras olla rikkomatta kumia heti kättelyssä.

"Olet niin selvästi asianajaja." Artemis tuhahti vieno virne huulillaan. Vastaus oli juuri kaikessa epämääräisyydessään mahtava sekä imarteleva, mutta ei totta. Hän oli ehkä riittävän vanha tietämään mitä pitäisi tehdä, mutta hän oli usein liian tylsä tehdäkseen niin.
Vakaat kädet? Ei, ainakaan toinen käsi ei ollut vieläkään riittävän vakaa ratsastamiseen, saatika sitten kondomin asettamiseen ilman kohonnutta riskiä epätoivotun jälkikasvun suhteen.
"Olen myös niin vanha, että en luottaisi minun käsiini."

"Otan tuon kehuna", Veronica vastasi naurahtaen. Hän oli loistava asianajaja, jolle oli tarjoutunut upea tilaisuus jos toinenkin vuosien varrella. Siitä sai olla ylpeä, ja jos ammattitaidot heijastuivat jokapäiväiseen elämään niin voi voi. Hän oli asianajaja, ja se sai näkyä.
"Siinä tapauksessa", nainen kehräsi vino virne huulillaan, "siirry." Hän työnsi jälleen kerran miehen hartiaa saadakseen Artemiksen kääntymään sängylle. Tällä kertaa hän ei tosin ollut kiipeämässä miehen syliin, vaan aukaisemassa kondomipaketin. Nainen kumartui painamaan suukon miehen lantioluulle sujauttaessaan näppärin sormin kondomin paikoilleen. Hän suuteli tiensä paljasta ihoa pitkin takaisin miehen huulille.

Nyt kun Artemis oli saanut osan kontrollistaan takaisin, ei häntä olisi haitannut vaikka Veronica olisi päättänyt kokeilla rajojaan vielä kerran. Kiitos sen hän myös toteutti tuon pyynnön, puraisten kevyesti kieltään. Hellästi hän veti naista syliinsä kun vastasi siihen suudelmaan. Se olisi vaihtelua (ja nyt hänen ideansa, joten se olisi kaikin puolin ok).

Veronica oli yllättynyt, kun mies ei saman tien painanut häntä vasten patjaa. Ilmeisesti hän ei ollut tehnyt aivan niin vedenpitäviä päätelmiä Artemiksesta kuin oli aiemmin uskonut. Mitäpä pienistä, hän painautui oikein mielellään miestä vasten hukuttautuen suudelmaan, joka pyyhki mielen tyhjäksi. Nainen antoi kätensä valua hyväilemään miestä pohtien vain yhden ohikiitävän hetken, kauanko Artemis antaisi hänen näennäisesti hallita tilannetta. No, ei se selviäisi kuin kokeilemalla, joten paras vain ottaa kaikki ilo irti siitä niin kauan kuin sitä kestäisi. Hän pyöräytti kevyesti lantiotaan, ennenkö ohjasi miestä kädellään ja jäi hetkeksi aloilleen vain totutellakseen tunteeseen. Viime kerrasta tuntui olevan aivan liian kauan, vaikka tosiasiassa hän oli löytänyt seuraa aina moista kaivatessaan.
"Edelleen maan pinnalla?" Hän ei voinut olla virnistämättä alkaessaan liikkua pehmeästi, etsien parasta liikerataa samalla kun haki käsillään tukea sängystä.

Artemis oli maan pinnalla kyllä, mutta miehellä ei ollut aikomustakaan vastata naisen virnuiluun mitään. Edellinen suhde oli jättänyt jälkensä, kaikesta alati nuriseva mies oli ainakin oppinut pitämää kitansa tietyissä tilanteissa kiinni. Montako riitaa siihen oli kulunut, sitä hän ei jaksanut edes ajatella. Kädet laskeutuivat naisen lantiolle kun vihreät silmät painuivat nautinnosta kiinni. Pitäisi nauttia siitä nyt, kun irlantilaisvalmentaja tuskin tulisi löytämään seuraa... No, ei pitkään, pitkään aikaan tämän jälkeen.

Hän kiihdytti tahtiaan hitaasti mutta varmasti. Hengitys kiihtyi eikä nainen edes pyrkinyt peittelemään äännähdyksiä, jotka kumpusivat syvältä kurkusta. Hän oli varsin tyytyväinen siihen, ettei tiennyt miehen nimeä, sillä nyt soperrukset pysyivät pelkkinä äännähdyksinä, joista ei muodostunut sanan sanaa. Hiljainen asunto kaipasikin hieman ääntä, jos häneltä kysyttiin - mutta oli varsin hyvää tuuria, ettei miehellä ollut seinänaapuria. Veronica sulki silmänsä ja pyöräytti hieman lantiotaan, mikä sai hengen takertumaan terävästi kurkkuun. Siinä oli selkeästi oikea kohta. Hän siirsi toisen kätensä miehen rintakehälle, vaikka keskittyminen ei kevyttä, päämäärätöntä piirtelyä suurempaan riittänytkään. Täytyihän sitä nyt nauttia, kun oli saanut mahdollisuuden koskettaa.

Artemis tyytyi vain hiljaiseen huohotukseen ja muutamaan murahdukseen. Hän ei ollut todellakaan äänekäs sängyssä, vain sen verran että miehen tiesi olevan elossa sekä nauttivan. Itsehillintä sentään oli kohdillaan, sillä viimeksi entisensä kanssa ollut mies oli vähintään puutteessa, toisen ihmisen läheisyyden puutteessa.

Hän oli äänekäs heidän molempien puolesta, mutta Veronica oli oppinut jo kauan aikaa sitten olemaan häpeilemättä moista. Ei se ollut hänen ongelmansa. Nainen kostutti huuliaan kielellään ja kumartui suutelemaan miestä, vaikka se pakottikin hetkeksi pysäyttämään lantion liikkeen, joka tuntui niin hyvältä.
"Tiedätkö, viime kerrasta on kulunut sen verran aikaa, että jos tahdot venyttää tätä, minä tarvitsen tauon", nainen naurahti siirtäen huulensa suutelemaan miehen korvanlehteä. Lantion pienikin liikahdus sai pitkän, pehmeän huokaisun karkaamaan huulilta. Miten hän olikin käyttäytynyt niin hillitysti Englantiin palattuaan? Täytyisi ehdottomasti korjata tilanne ja pitää huolta, ettei tämä yö jäisi ainoaksi kerraksi, kun hän poimisi itselleen baarista seuraa.

Artemis esti juuri ja juuri helpotuksen huokaisua pääsemästä huuliltaan. Oli milten yhtä noloa olevansa herkkä kuin teinipoika nelikymppisenä, kuin mahdollisesti tarvita viagraa jo nelikymppisenä. Vastausta tuskin tarvitsi sanoihinsa, miehen kynsien painuessa kevyesti naisen lantiota vasten. Ei, sitä taukoa ei varsinaisesti tarvittaisi.

Veronica virnisti saatuaan vastauksensa ilman sanoja. Hän suoristautui aavistuksen ja palasi keinuttamaan lantiotaan antaen silmiensä painua kiinni nautinnon voimasta. Hän ei koskaan ymmärtäisi, miksi ihmiset luopuisivat vapaaehtoisesti tästä hetken hurmiosta, kun sai nauttia toisen henkilön läheisyydestä. Hän kiihdytti jälleen tahtiaan ja vaihtoi hieman asentoaan, kunnes jokainen liikahdus sai mielihyvän aallon lyömään ylitse. Näin oli oikein hyvä, hän ajatteli antautuessaan mielihyvän vietäväksi ja ottaessaan kunnolla tukea sängystä.
"Ei hullumpaa", hän hymähti tasattuaan hetken hengitystään. Hetkeen oli hankala keksiä yhtäkään tapaa, jolla illasta olisi voinut tehdä paremman. Hän oli tehnyt pelkkiä hyviä valintoja, ainakin jos lopputulokseen keskittyi.

Koomista oli että jos he kaksi keskustelisivat syvällisesti seksuaalisuudestaan, Veronica ei ymmärtäisi miestä jonka mukaan oli lähtenyt. Naisen kommentti sai hänet naurahtamaan hiljaa.
"Pitäisikö olla otettu vai loukkaantunut?" Luoja, hän halusi suihkuun, lasin vettä iltalääkkeiden kanssa ja nukkumaan.

"Minä olisin otettu", nainen vastasi vinon virneen kera ja kierähti sivummalle. Hän vilkaisi miestä silmäkulmastaan ja veti syvään henkeä. Niin miellyttävää kuin jälkilämmöissä makoilu olikin, täytyisi hänen nousta, pukeutua ja soittaa taksi. Parempi siis käydä toimeen. Sitä hän ei tosin aikonut tehdä, että katoaisi tuosta noin vain, sillä se tuntui töykeältä. Olihan mies ollut ihan mielenkiintoista seuraa ennen sänkyyn päätymistäkin. Nainen kierähti kyljelleen ja kurkotti suutelemaan miehen huulia pehmeästi.
"Kiitoksia iltani pelastamisesta", hän sanoi ennenkö nousi istumaan sängyllä ja heilautti jalkansa laidan yli lattialle. Veronica venytteli nautinnollisesti. Ei kun vain ylös ja keräilemään sinne tänne hylättyjä vaatekappaleita. Nainen ei suotta vaivautunut häpeilemään kehoaan kumarrellessaan nostamaan vaatteitaan. Ajatus omasta sängystä viehätti siinä hetkessä suuresti.

Se pehmeä suudelma äskeisen jälkeen tuntui oudolta. Artemis ei ollut tottunut siihen hellyyteen joka ei enää johtaisi mihinkään. Nopeasti peitto vilahti peittämään laihaa kehoa, eikä hän katsellutkaan enää yhtä estoitta naisen kehoa. Hän nousi lopulta, vetäen kylpytakin yllensä.
"Jos haluat, voin soittaa taksin kun käyt suihkussa."

"Säästän suihkun omaan kotiini", nainen vastasi kiinnittäen rintaliiviensä hakaset näppärin sormin. Mekko joutaisi joka tapauksessa pesuun, joten mitäpä siitä, vaikka hän pukisi sen nyt nihkeälle iholleen. Oman kodin rauhassa suihkussa käyminen olisi paljon mukavampaa.
"Kiitos kuitenkin tarjouksesta", hän lisäsi vilkaisten olkansa yli miestä alkaessaan kiskoa sinistä mekkoa ylleen. Hän kumartui poimimaan pienen olkalaukkunsa lattialta ennenkö otti suunnan olohuonetta kohden, jonne loput omaisuudesta olivat jääneet. Jakkutakki niskaan, punakantaiset korot jalkaan ja hän oli valmis astumaan viileään yöhön ja jättämään nimettömäksi jääneen miehen menneisyyteensä.
"Hyvää yötä", hän toivotti vaivautumatta pyytämään Artemiksen puhelinnumeroa tai tarjoamaan omaansa.

Onneksi Veronica jätti numeron pyytämiset ja nimet sikseen. Kun hyvät yöt oli toivotettu, hän saattoi mennä suihkuun ja selviytyä nukkumaan. Huomenna voisi tuntua ikävältä, mutta sille ei voisi mitään.
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Ja me keinutaan, keinutaan
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Hexham-
Siirry: