PääsivuPääsivu  HakuHaku  RekisteröidyRekisteröidy  Kirjaudu sisäänKirjaudu sisään  

Jaa | 
 

 [P] Mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä harrastaa

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Hatsiubat
Kentauri
Kentauri
avatar

Viestien lukumäärä : 1143
Join date : 09.03.2016

ViestiAihe: [P] Mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä harrastaa   Ke Helmi 08, 2017 7:31 pm

Pikaviestinpeli jossa Cailtin (Silkki) mahdollistaa sairaslomalla olevan Artemiksen tallilla käyntiä.

Tiistai 25. lokakuuta 2016


Caitlin naputteli pehmeästi sormillaan rattia odottaessaan liikennevalojen vaihtumista. Kuukaudenkin jälkeen kiiltävä, kaunis kihlasormus nimettömässä tuntui omituiselta vasten auton rattia, mutta pelkkä vilkaisu sormuksen suuntaan sai suupielet kohoamaan ylöspäin ja ajatukset kääntymään Lontoon suuntaan. Hän olisi niin mielellään mennyt jälleen alkuviikoksi Davidin luokse etelään, mutta viikonlopun kisat olivat sotkeneet valmennusaikatauluja siten, että häntä kaivattiin paikalle tänäänkin. No, ainakin hän oli saattanut viettää viikonloppunsa Davidin luona.
Tummansininen BMW lipui pehmeästi pysähdyksiin tutun omakotitalon eteen. Caitlin vilkaisi kojelaudan kelloa lähinnä varmistaakseen, ettei ollut tuhottoman paljon myöhässä - itse asiassa, hän oli hämmästyttävän ajallaan Artemiksen oven takana. Kerta se oli ensimmäinenkin. Nainen hörppäsi termosmukista mustaa kahvia ja nyrpisti nenäänsä tyytymättömänä kun tunsi, miten kevyt muki jo oli. Hän joutuisi täyttämään sen tallilla uudestaan heti ensitöikseen.
"Huomenta", hän tervehti pirteästi ja heilautti vapaata kättään tervehdykseksi Artemikselle. "Valmiina lähtemään tallille?"

Artemis oli päässyt kotiin viikko sitten. Hän oli viettänyt pari viikkoa osastolla, mutta päässyt avohoitoon ja kotiin nopeasti. Pitkät laitosjaksot eivät ainakaan parantaneet miehen mieltä. Sekään ei tehnyt hyvää, että joku myöhästeli, mutta ahdistavan usein Caitlin ei ollut ihan ajallaan. Pitkä irlantilainen vähintään hämmentyi kun huomasi auton oikeasti olevan valmiina talon edessä, kun hän avasi oven ja astui ulos. Estevalmentaja harppoi autolle, avasi sen oven ja sulloi pitkät raajansa autoon niin sulavasti kuin se oli mahdollista.
"Aina valmis tallille." Teknisesti ottaen hänen ei olisi pitänyt olla siellä vielä, mutta... Noh, miksi ei. Hän oli ajatellut jopa ratsastaa tänään.

"Oikea asenne", Caitlin virnisti leveästi, hörppäsi vielä kerran mukistaan ja vapautti lopulta kätensä laskemalla mustan termosmukin pidikkeeseen. Automaattivaihteinen auto lähti pehmeästi liikkeelle hiljaisella kadulla. Nainen vilkaisi silmäkulmastaan pitkää miestä rento hymy huulillaan.
"Erityisiä suunnitelmia tälle päivälle? Minun pitäisi valmentaa taas sitä ryhmää, jolla meni viime viikolla kaikki päin seiniä. Toivottavasti tänään ratsastajat olisivat vähän enemmän hereillä. Kolmetoista putoamista tunnissa oli melkoinen saavutus kouluvalmennukselle, puhumattakaan sitten neljästä itkevästä ratsastajasta."

Artemis muisti sen valmennuksen, yllättäen Caitlin oli avautunut siitä hyvinkin rankoin sanankääntein ja kotikielellä.
"En siis tule katsomaan sitä, suoni puhkeaa vielä päästä. Ja ajattelin ratsastaa tänään hevoset läpi. Ei sanaakaan siitä etten saisi rasittaa niskaani. Ne ovat olleet kaksi kuukautta jälleen retuperällä, haluan kokeilla ovatko ne jo auttamattomasti pilalla kaikki. Missä välissä sinulla olisi aikaa olla varasilmäni maneesin reunalla?"

"Älä tule, en soisi sitä kamaluutta kenellekään", Caitlin huokaisi. Hän todella toivoi ratsastajien omaksi parhaaksi, että tänään hevoset olisivat kuulolla ja ratsastajat hereillä, mutta viime viikko ei antanut suuria odotuksia.
"Eivät ne pilalla ole", nainen vakuutti. "Nyt aamusta enemmän, ajattelin juoksuttaa Veritaksen ja verrytellä Remonaa rennosti, joten siinä sivussahan on helppo seurata, mitä puuhaat. Tai ehkä pyydän Alyssaa juoksuttamaan Veritasta, ei siihen minua tarvita. Mitä ajattelit tehdä hevostesi kanssa?"

"Ratsastan ne vain läpi. Otan ehkä pari hyppyä, jos tuntuu hyvältä." Artemis ei tiennyt miltä satulassa pitkän ajan jälkeen tuntuisi. Huhtikuusta asti kun oli ollut on-off taukoa ratsastuksesta.
"En usko ennen kuin näen. Polly jää muutenkin pitkälle lomalle nyt, sen olisi parempi edistyä ennen varsalomaansa. Weltunterganginkaan ei sopisi jämähtää sille tasolle, siltä odotetaan paljon ensi vuodelle." Eli Artemis itse odotti.

"Kuulostaa järkevältä", Caitlin nyökkäsi. Se oli hyvä suunnitelma niin ratsastajan kuin hevostenkin kannalta. Artemis ansaitsi pehmeän paluun satulaan, eikä ylimääräisten riskien ottaminen tulisi kysymykseenkään. Hän ei voinut kuin toivoa, että miehen hevoset olisivat tänään fiksulla päällä. Hän ei tahtonut nähdä ystävänsä putoavan.
"No, pian sinä näet", nainen vastasi hyväntuulisesti kääntyessään risteyksestä tutulle maantielle, joka johti Hexhamista kohti Slaleytä. Hän olisi ikuisesti kiitollinen siitä, miten vähäistä liikenne oli aamuisin näillä teillä, sillä koskaan ei tarvinnut murehtia ruuhkaan jämähtämisestä.
"Minun pitäisi läpiratsastaa Morlandin hevoset tällä viikolla", hän huokaisi kiihdyttäessään suoralla tienpätkällä. "Morland ei tunnu luottavan siihen, että Kashnikov pärjää hevosten kanssa. En tajua, miksi palkata ratsastaja, jos ei usko hänen kykyihinsä. Darcy on tainnut tehdä hyvää työtä?"

Artemis ei voinut olla naurata Caitlinin sanoille. Siis tuo oikeasti kyseenalaisti tuollaista asiaa hänelle?
"En minäkään luottaisi teiniin. Kashnikov on lupaava, mutta vaatii aikaa kasvaa. Ja Caitlin, minä olen palkannut kaksi ratsastajaa, joiden kykyihin en usko, ainakaan vielä. He eivät ole todistaneet mitään ja Morlandia ei voi syyttää sen saksalaisen jäljiltä. Tosin, onhan se tammakin yksi helvetin esikartanolta karannut..."

"No pakkohan sinun on uskoa heidän kykyihinsä, edes jollakin tasolla, kun olet heidät palkannut. Näit heissä jotakin", nainen protestoi huvittuneena. Ei kai kukaan palkannut vain sattumalta ensimmäistä vastaantullutta.
"Älä nyt, Minx on ihan mukava tamma silloin kun sitä huvittaa", Caitlin nauroi lämpimästi ja vilkaisi miestä vieressään. "Siinä on irlantilaista tulta, vaikka se onkin ranskalaisten keskeltä tänne tuotu." Joka kerta, kun hän joutui punaruunikon kiukkupussin lähettyville, arvosti hän entistä enemmän Remonan herttaisuutta. Hänellä oli käsissään todellinen timantti, eikä vain taitojensa puolesta.
"Enemmän ihmettelen sitä belgialaista ruunaa, jonka Morland raahasi tänne. Se tuntuu olevan enemmän karsinalevossa kuin treenikäytössä. Puhumattakaan sitten Edgerlyn ratkaisuista. Sinä sentään ostit tamman, jolla on neljä toimivaa jalkaa ja järkeä päässä."

Artemis pudisteli kevyesti päätään. Hän halusi uskoa, mutta ei voisi uskoa ennen kuin Darcy olisi saanut kilpatuloksia alle. Ensimmäinen koitos olisi kaksikolla vasta joulukuussa, Rosierilla vasta tammikuussa.
"Ai irlantilaista tulta? Ehei, se tamma on Saatanan kirous maailmalle. Aivan sekopää eläin, jonka tuominen ihmisten keskuuteen pitäisi kieltää. Kävin sen selässä joskus estevalmennuksen aikana. Valehtelematta en koskaan ole tavannut niin vihaista hevosta." Mies ei muistellut lämmöllä vierailuaan Minxin selässä, ei todellakaan.
"Noo... Ne ovat heidän ratkaisujaan. Edgerly oli tosiaan idiootti, etenkin ratsastajaa valitessaan. Hale on lapsellinen idiootti, eikä asiaa paranna se että hän on sen sietämättömän Rowen ystävä. Ja älä vielä manaa Party Politicsin jalkoja toimiviksi. Se on nuori, sieltä voi löytyä vielä mitä kesken uran."

Caitlin nauroi raikuvasti Artemiksen kuvaukselle. Olihan miehen sanoissa perää, mutta Minx oli kehittynyt siitä paljon. Hänkin muisti, miten raivopäinen punaruunikko tamma oli ollut, kun hän oli alkanut työskennellä hevosen kanssa aikoja sitten. Nykyään tamma oli välillä jopa mukava ratsu. Harvoin, mutta edes joskus.
"Ei sieltä mitään löydy, se on oikein hieno pikkutamma", Caitlin toppuutteli miestä. Turha heti ajatella pahinta, ei Pollyssä ollut yhtään mitään vikaa eikä tulisi olemaankaan. Artemis saisi siitä hienon hevosen, jonka kilpataivalta seurata.
"Rowe ja Hale ovat kyllä kieltämättä yksi kaksikko. En lainkaan yllättyisi, vaikka puolet tallilla kiertävistä puheista olisivat heidän liikkeelle laittamiaan", punapää hymähti päätään pienesti pudistaen. Hän piti Halen työmoraalista suurimman osan ajasta, vaikka muuten pienikokoinen ratsastaja tuppasikin herättävän kaikenmoisia mielipiteitä.

Artemis pyöräytti silmiään, kunnes hyytyi hetkeksi.
"Hetkinen. Puheet mistä?" Hän ripustaisi Rowen korvistaan jos se olisi jotakin hänestä.

"Parempi kysymys taitaisi olla, mistä ei?" Caitlin hymähti vilkaisten silmäkulmastaan miestä. "He tuntuvat olevan jatkuvasti äänessä, eivätkä varmasti puhu aina vain omista asioistaan. Hale ainakin kertoili innokkaasti kaikille jotka vain jaksoivat kuunnella, miten Edgerly tilasi onesiet, jotka Hale vei ratsastuskoululle."

"... En kysy niistä sen enempää. Ole kiltti ja sano että minusta ei puhuta mitään epämääräistä?" Se lieni kai turha toivo. Valitettavasti.
"Onko tapahtunut jotain mitä pitäisi tietää? Muuta kuin kihlauksesi. Onko joku muu mennyt kihloihin tai vastaavaa, mistä pitää osatat onnitella?"

"Ei puhuta, ainakaan minun kuulteni", Caitlin vakuutti. Viimeksi kun Hale oli puolella sanallakaan viitannut Artemiksen suuntaan, oli hän laittanut äänekkään kenttäratsastajan työskentelemään kevyessä ravissa ilman jalustimia. Viesti oli mennyt perille tavattoman nopeasti.
"Ei minun tietääkseni. Tallilla meno on varsin tavanomaista. Eipä siellä ole sen suurempia tapahtunut. Eläinlääkäri Hills kiipeilee seinille aina kun se höperö täysiverinen arkoo jalkaansa ja Wolfen vanha kouluratsu sai jonkin sairaskohtauksen lauantaina, mutta milloinpa joku tallin yli sadasta asukkaasta ei oireilisi jotakin", Caitlin huokaisi. Remona oli onneksi terve kuin pukki - tosin nyt pitäisi varmaan koputtaa puuta.
"Morland on toki tohkeissaan lähestyvästä perheenlisäyksestään, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta", nainen naurahti. Englantilaismies tuntui kävelevän pää pilvissä puolet elämästään.

Artemis ähkäisi tuskastuneena kun Caitlin otti puheeksi Morlandin perheenlisäyksen.
"Onneksi en ole läheinen Morlandin kanssa. Ei ristiäisiä tai muita velvollisuuksia."

"Et varmasti silti välty onnelta, jota hän säteilee ympärilleen kuin ydinreaktori", nainen naurahti. Hyvähän hänen oli kollegan onnelle nauraa, kun itse tunsi edelleenkin olevansa keskellä uskomatonta unta aina kun vilkaisikin vasemman nimettömänsä suuntaan.

"Voi helvetti, sitten teitä on kaksi. Tarvitsen oman synkän kuplan" Artemis ei tosiaan kestäisi kahden työkaverinsa onnea. Hän oli itse henkiriepu. Voi helvetti.

”Etkä tarvitse. Voit kylpeä meistä säteilevässä onnessa", Caitlin virnisti vinosti. Niin varmaan. Hän hidasti ajaessaan pienen kylän halki, mutta heti Slaleyn jäädessä taakse kiihdytti jälleen tutuksi tulleilla hiekkateillä. Kauaa hän ei enää ajelisi näitä teitä pitkin päivittäin. Nainen vilkaisi silmäkulmastaan miestä, puri huultaan ja päätti kääntää ajatuksensa jonnekin muualle, ennenkö menisi sanomaan jotakin, mistä tulisi vain suuri meteli.
"Kenen selkään aiot kavuta ensimmäisenä?"

"En todellakaan. Terveys menee sellaisessa ilakoinnissa." Hän sanoi sen puoliksi leikillään, puoliksi tosissaan. Artemis ei kestäisi sellaista oksentamatta, vieläpä kahdesta suunnasta.
"Besserwisserin. Se on kaikista pehmein paluu satulaan." Jos perfektionistia oria saattoi sellaiseksi sanoa.

Caitlin naurahti huvittuneena. Niinpä niin. No, eipä hän sen enempää voinut Artemikselta vaatiakaan. Mies oli ottanut uutiset kihlautumisesta vastaan paremmin kuin hän oli osannut odottaakaan, mutta valitettavasti se ei ollut saanut häntä uskomaan, että uutiset muutosta Saksaan saisivat yhtä lämpimän vastaanoton. No, yksi asia kerrallaan.
"Vain sinä voisit sanoa noin", nainen huomautti kulmaansa kohottaen. "Tahdotko, että tulen apukädeksi ja silmiksi paikalle?"

Kihlautuminen oli vielä hyvä asia. Muutto Saksaan katkaisisi yhteydenpidon ja nostattaisi ikuisen myrskyn Artemiksen mieleen.
"Se on miellyttävä ja helppo ratsastaa." Oli varmasti vaikea uskoa että puhuttiin samasta hevosesta joka oli viettänyt yhden kouluvalmennuksen Darcyn kanssa peruuttaen.
"Tule vain. Haluan kuulla mielipiteesi siitä. Sen pitää olla kunnossa joulukuussa."

"Jos niin sanot", Caitlin naurahti. Hän oli kuullut orista käytettävän montaa sanaa, mutta miellyttävä ja helppo olivat harvoin niissä listoissa mukana. Hieno hevonenhan Besserwisser oli, sitä ei käynyt kieltäminen, mutta hienot hevoset harvoin olivat helppoja ja miellyttäviä, paitsi tietenkin hänen kultamussukkansa. Varjelkoon, hänestä oli tulossa seuraava rouva Darlington-Whit, joka vain leperteli hevoselleen.
"Eiköhän se saada huippukuntoon siihen mennessä", nainen vastasi nyökäten ja kääntyi kiemurtelevalle tallitielle. Hän hidasti vauhtiaan vaikka ratsukoita ei näköpiirissä ollutkaan, sillä koskaan ei voinut olla liian varma. Auto oli helppo pysäköidä heinäladon taakse henkilökunnan paikoille. Hän keräsi vähäiset tavaransa, eli lähinnä avaimet, lompakon ja kahvikupin syliinsä, ennenkö nousi kyydistä ja lukitsi ovet.
"Tosin tarvitsen ensin lisää kahvia, tai en kykene muuhun kuin torkkumaan seisaaltani."

Artemis oli jo valmiiksi ratsastusvaatteissa. Hän nousi autosta ilman sen ihmeellisempiä tavaroita.
"Olen Besserwisserin karsinalla." Hän lähti heti sinne, tuntien pienen hymyn kasvoillaan. Karsinan oven auetessa musta ori hörähti hiljaa.
"Hei komistus. Minullakin oli ikävä." Hetkeksi irlantilainen unohtui rapsuttelemaan orin otsaa. Vichy viihtyi enemmän kuin hyvin. Varusteet oli tuotu karsinalle valmiiksi. Hän laski lopulta satulan pehmeästi oldenburgin selkään ja kiristi suojat jalkoihin.
"Olet hieno poika. Olet.... Kutittaako siitä?" Artemis uskalsi leperrellä hevoselle vain kun ketään ei ollut sitä kuulemassa. Hän kyykisteli hevosen jaloissa, rapsuttaen oria sen etujalkojen välistä. Vichy hamusi huulillaan (vähän hampaillakin) omistajansa hiuksia ja niskaa.

"Tulen sinne", Caitlin vastasi pirteästi harppoessaan miehen rinnalla tallin suurille oville. Hän tervehti portaikossa vastaantulevaa tallityöntekijää, kävi täyttämässä termosmukinsa ja hetken pohdittuaan suunnisti vaihtamaan vaatteensakin. Parempi kai varustautua jo siihen, että hän nousisi seuraavien tuntien aikana Remonan selkään. Hän vilkaisi suorastaan vaistomaisesti päätykäytävän tuttua karsinaa kohden, vaikka järki sanoikin sen olevan tyhjänä. Vilkaisu vahvisti epäilykset, Remona oli ulkoilemassa monen muun hevosen tavoin aamutallin päätteeksi. Hän veti syvään henkeä. Hän ehtisi lelliä tamman piloille myöhemminkin. Ei ollut mitään järkeä lähteä nyt käymään tarhalla vain tammaa tervehtiäkseen.
"Besserwisser näyttää innokkaalta lähtemään töihin", Caitlin lausahti lähestyessään karsinaa. Hän ei voinut mitään huulilla karehtivalle hymylle, jonka miehen lauseen loppupuoliskon kuuleminen oli nostanut pintaan. Selkeästi hän ei ollut ainoa, joka leperteli kilparatsunsa kääntyileviin korviin heti kun muiden silmät välttivät.
"Enkä kyllä voi syyttää sitä. Töissähän on aina mukavaa."

Artemis varmisti suojat hevosen jaloissa ja suoristautui Caitlinin sanat kuullessaan.
"Sillä on hyvä työmoraali." Mies totesi tyynesti. Hän ei kiristänyt ylleen turvaliiviä, kypärän mies kyllä painoi kiltisti päähänsä kun hevonen oli varustettu. Lopulta hän pääsi maneesissa nousemaan orinsa selkään, rentoutuen satulassa täysin. Muutama käyntiaskel sai irlantilaisen mutristamaan huuliaan.
"Sen takapää on tönkkö. Koulutreeneistä on luistettu ja lihakset varmaan jumissa. Pesen Darcylla lattiat jahka saan kiinni."

"Se on aina hyvä piirre kilpahevosessa", Caitlin nyökkäsi. Hevoselta vaadittiin paljon huipulla kilpailemista varten, ja Vichyllä oli kaikki edellytykset pärjätä - ihan kuten Remonallakin. Heillä oli tähtiä kourassaan, mistä ei voinut kuin olla tavattoman kiitollinen. Nainen seurasi kaikessa rauhassa miestä ja hevosta maneesiin, mutta pidättäytyi juomasta kahviaan kävellessään. Hän oli jo kerran kumonnut kahvit syliinsä. Parempi olla ottamatta ylimääräisiä riskejä. Caitlin asettui maneesin kulmaan nojaillen tyytyväisenä vaaleapuiseen seinään, mutta vihreiden silmien terävä katse ei hetkeksikään irronnut maneesissa liikkuvasta ratsukosta.
"Anna sille hetki aikaa", nainen ehdotti huvittuneena. "Ehkä Besserwisser on vain lepuutellut toista takastaan tavallista enemmän yön aikana." Muussa tapauksessa Darcy saisi varmasti kuulla kunniansa. Caitlin hörppi kahvia seuraten tyytyväisenä ratsukkoa. Ainakin Artemis näytti satulassa yhtä hyvältä kuin keväälläkin, mutta sitä tuskin sopisi sanoa ääneen.

"Ei se liiku ikinä näin." Muutamaa kierrosta ja käyntiharjoituksia myöhemmin hän oli edelleen samaa mieltä. Artemiksella oli ollut mielessään aivan muunlainen läpiratsastus kuin hakea hevoselleen taas takapää alle kunnolla. Tätä se oli kun jätti hevoset muiden vastuulle.
"Kävikö Darcy kaikissa valmennuksissa?" Jo pieni ravipätkä ja miehen oli otettava hetki käyntiä. Oma lihaksisto ei jaksanut pitkää pätkää.

Nainen mutristi huuliaan seuratessaan esteratsun liikkumista. Artemis oli oikeassa, hevonen ei näyttänyt yhtä notkealta ja tasapainoiselta kuin yleensä, vaan takapää tuntui unohtuneen kauas taakse.
"En nyt mene vannomaan, mutta luulisin että ainakin suurimmassa osassa", Caitlin kohautti pienesti harteitaan. Hän ei ollut keskittynyt seuraamaan, tuliko jokainen ratsukko valmennukseen kerrasta toiseen.

Kaikkien askellajien läpiratsastus auttoi onneksi jo paljon. Hän sai hevoselta sen mitä halusi ja tunsi takapään heräävän. Se ei vieläkään ollut normaali, mutta parempi ja hieroja varmasti helpottaisi orin lihasten kireyttä.
"Tämän takia en jätä hevosiani muiden huoleksi kuin kisojen ajaksi. Kaksi kuukautta ja huippuhevosesta tulee halvaantunut laama."

”Noh, noh", nainen toppuutteli, "ei tuo nyt niin kamalalta näyttänyt. Veritas liikkuu huonona päivänään jäykemmin kuin Besserwisser nyt, ja sen tamman kuuluisi sentään olla seuraava koulumaailman tähti." Siihen hän ei tosin uskonut hetkeäkään. Veritaksella ei ollut pulaa taidoista ja potentiaalista, se oli selvää, mutta tamman herkkä mieli pilasi kaikki mahdollisuudet kilpailla menestyksellä.
"Muutama kerta sinun kanssasi ja Besserwisser on jälleen täydessä terässä. Tai sitten laitamme Darcyn vääntämään oikein pikkutarkkaa koulutyöskentelyä päivästä toiseen, kunnes viesti menee perille."

"Sinä laitat. Siitä muistaakseni maksan tallin kautta sinulle itseni kipeäksi, että rääkkäät kelvottoman ratsastajani elävältä." Artemis valmisteli samalla uutta laukkaa, puuskahtaen kun se ei noussut kuten hän olisi sen halunnut nousevan.
"Et viitsisi laittaa pientä hyppyä? Siis Besderwisserin pientä." Hän halusi kokeilla hyppäisikö hevonen totutulla tavalla.

"Jos rääkkään hänet elävältä, joudut etsimään uuden ratsastajan", Caitlin huomautti hymynhäive huulillaan, joille kohotti nopeasti termoskuppinsa täynnä mustaa, vahvaa kahvia. "Mutta voin kyllä pitää huolta, ettei hän luista valmennuksissa pienimmästäkään asiasta." Se tuskin olisi Darcyn mieleen, mutta miehen mielipidettä ei nyt tässä asiassa kyselty.
"Totta kai", Caitlin vakuutti ja lähti harppomaan maneesin kulmalta kohti katsomoa, jotta saattoi laskea kahvikupin käsistään katsomon kaiteelle. Tottuneesti hän nosti varastosta kaksi tolppaa ja muutaman puomin, jotka kantoi keskemmälle kenttää.
"Haluatko askelpuomin eteen?" Nainen kiusasi vino virne huulillaan asetellessaan tolppia ja puomeja siten, että sai kasattua siistin pystyn miestä varten.

Artemis ei reagoinut sen enempää, vaan keskittyi hakemaan yhteistyötä valtavan oldenburgin kanssa. Vichy korskahteli laukan tahdissa, sen omistajan sättiessä hiljaa itseään. Hän teki lapsellisia virheitä!
"Jos tarvitsen, sinä hyppäät."

Caitlin nauroi raikuvasti miehelle.
"Sepä vasta auttaisikin. Tarvitsisin useamman apupuomin ja sekään ei riittäisi suostuttelemaan Besserwisseriä hyppäämään kunnolla kanssani", nainen virnisti päätään pudistaen. Hänestä ei olisi hyppäämään pikkutarkalla orilla ilman, että hevonen kiukuttelisi hänen virheitään.

"Se kieltäisi ja kippaisi sinut puomien sekaan." Artemis totesi sen aivan liian tyynesti. Ori oli hankala, mutta myös loistava ja onneksi useimmiten se oli loistava. Caitlinin saatua esteen kasaan, mies vilkaisi ohi kulkiessaan korkeutta.
"Nosta kymmenen senttiä."

"Erittäin todennäköistä", Caitlin myhäili huvittuneena. Hän hyppäsi Remonalla, verryttelyn vuoksi, mutta silloin esteet olivat pieniä ja heistä kumpikaan ei etsinyt täydellisyyttä. Vichy ei muuhun tyytyisi, joten parempi kun selässä istui kokenut esteratsastaja.
"Ja tätä sinä kutsut pieneksi", nainen puhahti silmiään pyöräyttäen, mutta korotti estettä pyydetysti. "Muistuta, etten koskaan pyydä sinua kasaamaan pientä estettä minulle."

"Minulle pieni riippuu ratsukosta. Vichy nauraa yksittäisenä ulos kaiken mikä on alle satakaksikymmentä. Se vaan löntystää yli." Hän valmisteli uuden laukan. Ennen Artemis ei ollut jännittänyt hyppäämistä. Nyt hän yritti pitää pelon kurissa, mutta sen saattoi arvata siitä miten hän venytteli hevosta hyvin huolella kahdeksikolla, moneen kertaan. Noin kuudennen kahdeksikon jälkeen hän uskalsi ohjata Vichyn esteelle, jolle hevonen saapui korvat hörössä. Askeleet sopivat (Caitlinin onni) ja ratsukko laskeutui alas.
"... Ihme ettei se heittänyt minua alas."

"Esteratsut ovat kummallisia", Caitlin virnisti siirtyen sivummalle esteestä, joka tuntui läpäisevän Artemiksen vaatimukset. Hän vilkaisi katsomon kaiteelle laskettua kahvikuppiaan kaipaavasti, mutta päätti olla aloillaan sen hetken, että Artemis saisi hypättyä esteen. Vaikka siinä kestäisi. Se nyt vielä puuttuisikin, että hän kompuroisi matkalla hakemaan kahvia ja Vichy säpsähtäisi hänen heilumistaan.
"Hyvinhän se näytti hyppäävän", nainen totesi seuraten komean puoliverisen menoa. Artemis oli saanut hevosen paljon paremmin kuulolle, eikä hevonen enää ollut yhtä etupainoinen kuin aluksi. Selkeästi tauko satulasta ei ollut vienyt miehen kykyjä minnekään. "Tuntuiko se samalta kuin yleensä?"

"Ei mennyt. Oikea käteni on liian kova, se tuli vinoon ja hyppäsi vähän hätäisesti." Artemis istui orin käyntiin, pudistellen päätään. Samalla hän hieroi orin kaulaa, sen heilutellessa päätään pidemmän ohjan saatuaan.
"No kun ottaa huomioon että olen itse surkeassa terässä, tämä oli parasta mitä voin odottaa."

Caitlin epäili, ettei Artemis olisi tyytyväinen yhteenkään suoritukseen, mutta ainakaan vielä miehen itsekritiikki ei hiponut hälyttäviä lukemia. Hän seurasi rennosti kävelevää hevosta pieni hymy huulillaan. Artemis kuului satulaan, se oli selvää. Nyt ei auttaisi kuin toivoa, että mies viihtyisi hevosten selässä ilman vauhdikkaita, monimutkaisia esteratojakin.
"Darcy ei ole siis täysin ehtinyt Besserwisseriä tuhoamaan", nainen päätteli ottaen suunnan kohti maneesin ovia, jotta saattoi noutaa kahvikuppinsa. Lämmin termosmuki kädessä olo tuntui heti luonnollisemmalta.

"Ei, onneksi. Jos se pysyy terveenä, se on käypä hevonen 2020 olympialaisiin ja haluan nähdä sen siellä." Artemis antoi orin kävellä eteen ja alas muodossa, hakien mahdollisimman pitkää käyntiä.
"Ai niin. Ostin sen kouluponin itselleni."

"Toivotaan siis parasta", Caitlin vastasi. Hän toivoi samaa Remonasta, mutta vain aika näyttäisi, miten kävisi. Vaikka tammasta ei koskaan olympiaratsua saisikaan, oli hevonen jo nyt tähti ainakin hänen silmissään.
"Hienoa!" Nainen kannusti pirteästi. "Pian sinulla ei siis ole tekemisestä pulaa." Ei tosin tainnut olla nytkään, mutta noh, uusi hevonen kasvattaisi aina tehtävien asioiden listaa varsin mittavasti.

"Sen orin, tulee kuun alussa tänne." Artemis odotti puoliksi kauhulla. Mitä ihmettä hän kuvitteli tekevänsä kouluhevosella?
"En kyllä tiedä mitä teen sillä. Tuupoaan vielä sinun ratsastettavaksi sen."

"En malta odottaa", Caitlin vastasi palaten takaisin esteen lähettyville kahvikuppinsa kera. Hän ehtisi hyvin nähdä, miten Artemiksen ja uuden kouluratsun taival lähtisi liikkeelle, ennenkö hän muuttaisi Saksaan. Ajatus ulkomaille muuttamisesta sai hänet jälleen kerran pohtimaan, miten ihmeessä kertoa Artemikselle - ja miksi ihmeessä se muka oli niin vaikeaa. Parempi miehen olisi kuulla häneltä kuin jotakin toista kautta. Siltikään hän ei saanut pakotettua itseään sanomaan yksinkertaisia sanoja.
"Otatko sitten vaihtokaupassa Remonan ratsuksesi, vai miten ajattelit, että aikani riittää?" Caitlin virnisti pakottaen ajatuksensa takaisin tähän hetkeen. Murehtiminen ei auttaisi mitään.

"Ainahan sinä yhden nuorin orin ehdit ratsastaa." Artemis hymähti. Hän tosiaan räjähtäisi kun saisi kuulla. Ilman Caitlinia hän olisi jälleen yksin täällä.
"Valitsin sen kahdeksan vuotiaan Prix Georgesin tasolla olevan."

"Ehkä kerran viikossa, jos oikein kiristäisin aikataulujani", nainen virnisti. Artemis saisi ratsastaa uutta ostostaan aivan itse. Hän voisi vain seurata vierestä ja onnitella miestä hyvistä ratkaisuista hevosten suhteen.
"Hyvä valinta", Caitlin nyökkäsi, "se vaikutti minustakin kaikista parhaimmalta."

"Taannutan sen perusohjelman tasolle mutta ei mennä siihen." Hän huokaisi raskaasti Vichyn selässä, taputtaen orin kaulaa vielä. Lihaksia särki jo nyt ja ne nuoret pitäisi ratsastaa läpi.
"En ole kouluratsataja, koskaan ollut."

"Pidän huolta, ettet saa mahdollisuutta tehdä moista", Caitlin vannoi huvittuneena. Hän patistaisi Artemiksen käymään valmennuksissa, jos alkaisi näyttää siltä ettei taitava ratsastaja saisi pidettyä hevosta suorana ja tasapainoisena sileällä.
"Äkkiäkös sinusta sellainen leivotaan, älä huoli", nainen virnisti kahvikuppinsa takaa. "Kenet otat seuraavaksi liikkeelle?" Hän kysäisi vilkaisten rannekelloaan. Täytyisi kai suunnata hakemaan Remona, jos hän mielisi edes piipahtaa tamman selässä tänään.

Artemis joutusi pitämään hetken tauon aivan ensimmäisenä.
"Pidän pienen tauon ensin." Pitkä tauko huolehti siitä että hänen oli pidettävä lyhyempi tauko.

"Lisää kahvia?" Caitlin ehdotti puolikkaan hymyn kera. Hänen täytyisi harkita kahvinjuonnin vähentämistä, ennenkö verikin muuttuisi punaisesta mustaksi, mutta sitä ehtisi pohtia myöhemminkin. Ei hän ollut vielä kuollut epämääräisiin elämäntapoihinsa.

"Ajattelin vain istua hetken." Artemis ei saanut juoda kahvia enää ihan määrättömästi, samoin kuin hän ei saanut enää tupakoida ollenkaan.

"Pakotat vielä minutkin omaksumaan terveelliset elämäntavat", Cailtin huokaisi leikillään. Hän oli oppinut syömään aamiaista kannettuaan niin usein evästä aamuvarhaisella Artemikselle sairaalaan. Olisiko kahvin juomisen vähentäminen seuraavana listalla?

"Älä seuraa, tämä on todella tylsää." Mitään ei saanut tehdä, kaikki kiva oli kielletty!
"Tai saisinhan ottaa kofeiinitonta mutta... Ymmärrät varmaan miksi ei."

"Ymmärrän. En toivoisi kofeiinitonta kahvia pahimmalle vihollisellenikaan", Caitlin totesi värähtäen. Hän ei luottanut kofeiinittomaan kahviin sitten lainkaan, vaikka se olisi kuinka laadukkaista pavuista jauhettua sontaa.

"Mene sinä hakemaan se Remona, minä menen istumaan hetkeksi." Artemis ei tosiaan tiennyt uskaltaisiko hän vielä ratsastaa nuorisoaan läpi. Hajottaisi ne vielä.

"Selvä", Caitlin naurahti. "Nähdään viimeistään taas täällä hevosten kera." Hänellä tosin kestäisi pienen ikuisuuden verran Remonan kanssa, jos hän ei pitäisi varaansa. Tammaa oli niin helppo unohtua rapsuttelemaan pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Nainen kääntyi kannoillaan ja asteli tyytyväisesti tallin puolelle. Olipa mukava nähdä Artemis taas pitkästä aikaa hevosen selässä. Caitlin kompuroi omiin jalkoihinsa Remonan karsinan edessä kun pysähtyi laskemaan tyhjäksi käyneen kahvikuppinsa loimitelineelle ja poimimaan Remonan riimunnarun mukaansa, ennenkö suunnisti tarhoille noutamaan herttaista kouluratsua.

Artemis jätti Vichyn loppuverkan jälkeen hoitajan käsiin, tuo saisi riisua varusteet. Hän meni hetkeksi keräämään itseään, istuen maneesin katsomossa. Artemis vuoroin suoristi ja painoi nyrkkiin oikean kätensä sormia. Hemmetti.

Caitlin olisi helposti unohtunut rapsuttelemaan Remonaa loppupäiväksi, ellei vilkaisu rannekelloon olisi muistuttanut odottavista velvollisuuksista. Hänen täytyisi olla valmiina pitämään valmennuksia iltapäivästä, joten Remona ja Veritas täytyisi saada liikutettua ennen valmennusrupeaman alkua, tai hän joutuisi pyytämään Alyssaa ratsastamaan hevoset hänen puolestaan.
"Käydään vähän jaloittelemassa", Caitlin jutteli Remonalle kiskoessaan kypärän omaan päähänsä - kyllä, hän oli ollut tosissaan kun oli luvannut parantaa tapansa ja alkaa käyttää ratsastuskypärää - ja lähti taluttamaan herttaista koulutammaa kohti maneesia. Hän kompuroi omiin jalkoihinsa heti, kun pääsi maneesin hiekalle, ja kokikin parhaaksi heilauttaa itsensä mustaan koulusatulaan ennen uutta kompurointia.
"Joko suunnittelit, mitä aiot tehdä nuorempien kanssa?" Caitlin kysäisi kannustaessaan Remonan liikkeelle rennonletkeässä käynnissä. Hän kiristi satulavyön ja pidensi jalustimia reiällä, ennenkö risti jalustimet tamman kaulalle.

Irlantilainen oli uponnut omaan kuplaansa kunnes Caitlinin ääni sitten poksautti sen.
"Taidan jättää tämän päivän ratsastamisen vain Besserwisseriin."

Caitlin kääntyi katsomaan miestä nyökkäyksen kera. Se oli varmasti hyvä ratkaisu. Ei voinut olla helppoa kivuta takaisin satulaan niin pitkän tauon jälkeen. Hänestä tuntui välillä, että viikonkin tauko ratsastuksesta sai kaikki lihakset surkastumaan ja unohtamaan, miten niiden tuli toimia satulassa istuttaessa.
"Voit siis viihdyttää itseäsi ihailemalla, miten tyhjäpäistä väkeä valmennuksiin saapuu", hän totesi vino virne huulillaan. Onneksi maneesin katsomopäädyssä ei ollut muita ratsukoita kuulemassa valmentajan sanoja, sillä Caitlinilla oli tunne, etteivät ne välttämättä antaneet oikeaa kuvaa tallin valmennustoiminnasta.

"Taidan lähteä jo aikaisemmin kotiin taksilla. En minä täälläkään mitään tee." Mies halusi kotiin voivottelemaan elämäänsä. Hän voisi ehkä ottaa pari lasia viskiäkin, rikkoa sen verran uutta ja terveempää elämäänsä.

"Jos niin tahdot", Caitlin vastasi olkansa yli ja käänsi Remonan suurelle ympyrälle. Tamma käveli rennosti pitkällä ohjalla ratsastajan keskittyessä enemmän keskusteluun ystävänsä kanssa kuin hevoseen, mutta eipä alkukäyntien ratsastaminen suurta keskittymistä vaatinutkaan.
"Voin tulla illalla kotisi kautta, jos tahdot", hän lisäsi, "kertoa kaikki mielenkiintoisimmat sattumukset valmennuksista." Ja varmistaa, että mies oli kunnossa, mutta sitä nyt ei ääneen tarvinnut sanoa.

Artemis hätkähti ja katsoi ratsastavaa naista.
"Ei tarvitse, mene vaan kotiin rentoutumaan. Kiitos kun hait aamulla." Hän ei varsinaisesti kaivannut nyt seuraa. Hän halusi heitellä palkinnot seinään, huutaa ja raivota itselleen.

"Minä mitään rentoudu, odotan vain kärsimättömänä että David pääsee töistä. Tekisit palveluksen, kun pitäisit minut kiireisenä", nainen naurahti koettaen peittää huolensa niin hyvin kuin taisi, mikä nyt ei hänen läpinäkyvyytensä huomioonottaen ollut kovinkaan kummoinen suoritus.
"Ja tietenkin haen sinut aamulla, milloin vain tahdot tulla tallille", hän lupasi. Ei siitä ollut vaivaa, mutta sillä olisi toivon mukaan suuri merkitys Artemiksen päivän parantamisessa. Seinät kaatuivat niskaan vähemmästäkin, joten varmasti tallilla käyminen toi edes jonkinlaista vaihtelua harmaisiin päiviin.

Artemis huokaisi hiljaa. Hän halusi olla yksin, mutta voisiko sen sanoa ääneen ilman että Caitlin pillastuisi pahemmin kuin Veritas huonona päivänä?
"Haluaisin olla yksin."

"Oh", Caitlin henkäisi. Hän käänsi katseensa hetkeksi mustakärkisiin korviin, jotka kuuntelivat valppaasti ympäristön ääniä, mutta kääntyivät takaisin ratsastajaa kohden sillä sekunnilla, kun nainen alkoi kerätä ohjia otteeseensa.
"Ymmärrän. Anteeksi. Tietenkin saat olla yksin. Nähdään huomenna?"

Artemis ei tiennyt kuinka kauan Caitlin hänelle yksinäisyyttä antaisi. Tuskin yhtä iltaa pidempään.
"En tule huomenna tallille." Hän halusi vain käpertyä kotiin. Mieluiten ikiajoiksi.

Caitlin kurtisti kulmiaan. Oliko hän sanonut tai tehnyt jotakin, mikä sai miehen kaipaamaan takaisin kotinsa suojiin? Oliko tallille saapuminen ollut kuitenkin virhe?
"Voinko tulla huomenna käymään? Vaikka työpäivän jälkeen?" Hän kysyi varovaisesti kääntäen Remonan katsomon päätyä kohden. Hän tahtoi nähdä Artemiksen kunnolla, joten tamma oli hyvä pysäyttää aivan katsomon eteen tasajaloin.

Mies vilkaisi Remonan jalkoja, nyökäten vasemman takasen suuntaan.
"Viisi senttiä jäljessä, tuosta tulisi sanomista." Ei se oikeasti ollut, mutta hän halusi Caitlinin huomion vaikka siihen pysähdykseen.
"En... Haluaisin nyt vain olla yksin."

Caitlin ei edes vilkaissut tamman jalkoja, vaan suoristautui satulassa. Hän ei näkisi tästä kulmasta kuitenkaan, miten jalat olivat asettuneet, joten turha edes yrittää. Hän saattoi vain luottaa siihen, että tamma tuntui tasapainoiselta selkään. Ei se voinut kovin epämääräisesti seistä.
"Selvä", hän nyökkäsi ja kevyellä painonsiirrolla pyysi Remonaa peruuttamaan muutaman askeleen. "Laita viestiä, kun tahdot taas nähdä." Tai ehkä ennemminkin vastaa hänen viesteihinsä, kun hän laittaisi viestiä toisen perään kysellen Artemiksen päivästä.

Irlantilaismies nyökkäsi, lähtien lopulta katsomosta ja soitti itselleen taksin. Hän halusi kotiin, hän ei ollut vielä edes töissä... Mikään ei velvoittanut häntä tekemään mitään tai menemään mihinkään. Hän saattoi aivan hyvin vain olla kotona, kaikessa rauhassa.

_________________
You are more delicious than anyone
That’s why I’ll save you for last

Andrea Rowe
Artemis Cavanaugh
Gabrielle Pakenham
Ivor Atterberry
Miyato Caloun
Tobias "Raiden" Wonchester
Takaisin alkuun Siirry alas
 
[P] Mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä harrastaa
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
 :: Pelialueet :: Rosings Park: Talliympäristö-
Siirry: