Avointen ovien päivä

Sophie näytti olevan todellisessa pulassa ja sekä Evelyn että Kayla olivat valmiita siirtymään tuon ja Cicin luo. Klaus ei ollenkaan hinkunut törmätä kimaltelevan juhlaemäntään enää, mutta piti kai sitä prinsessa pelastaa pulasta. Hän pudisteli päätään itsekseen ja valmistautui painajaismaisen kohtaamiseen.
"Täytyyhän meidän mennä", hän huokaisi hieman vastahakoisesti Evelynin sanoihin. Hän tarjosi käsivarttaan herrasmiehen elkeenä naiselle ja Kaylalle rohkaisevan hymyn. Cicin kohtaaminen ei ollut heille kenellekään mieluinen. Ihmisten välissä pujotellessaan Klaus mietti, mikä sai hänet luovimaan tietään kohti epämiellyttävää, suurikokoista naista. Ehkä hän ei vain halunnut kenenkään kärsivän tuon hampaissa.
"Iltaa taas, neiti Harland", mies tervehti omaan tapaansa hieman nihkeästi joutuessaan miettimään niin tarkkaan sanojaan. Ei hän tiennyt, miten tarkka Sophie oli, mutta tuon aiemmasta seurasta päätellen oli parempi katsoa kuin katua. Mies ei suonut katsettakaan rouva Darlington-Whitille. Hän pelkäsi vielä joutuvansa siihen huutokauppaan. Olisi kai livahdettava pois juhlista ennen sitä.

Evelyn kulki Klausin käsipuolessa ihmisten välissä pieni lämmin hymy huulillaan. Hän ei osannut edes kammoksua illan emännän tapaamista uudestaan, vaikka eipä Cicin tapaamista ikinä miellyttävänä voinut pitää.
"Iltaa jälleen, neiti Harland, rouva Darlington-Whit", Evelyn tervehti hymyillen Sophieta ja Ciciä, nyökäten molemmille vuorollaan. Hän harkitsi jo tuttavallisempaa ja vapaampaa puhetta, mutta päätti viime hetkellä, ettei sinuttelisi Sophieta. Ehkä heidän tuttavallinen jutustelunsa maastossa sai jäädä sinne, ja ihmisten edessä oli säilytettävä ylhäinen, etäinen ja ylilyövän kohtelias keskustelutyyli, niin puuduttavaa kuin sellainen olikin.
"Rouva Darlington-Whit, mikäli en aivan väärin ymmärtänyt, teltan tuolla laidalla on muutama yksinäinen mies. Kenties voisitte houkutella heitä mukaan huutokauppaan?" Evelyn ehdotti matalammalla äänellä kuin salaliittolainen ja nyökkäsi päällään juhlateltan kauimmaista laitaa kohden. Siellä tosiaan seisoi juhlavasti pukeutuneita miehiä ilman viehättävää naisseuraa. Evelyn saattoi vain toivoa, että Cici tarttuisi syöttiin ja lähtisi tarkastamaan tilannetta. Ehkä illan emäntä päästäisi Klausin kynsistään, jos saisi tilalle muutaman muun sulhon, tai ainakin he pääsisivät eroon pinkistä seuralaisestaan.

Sophie näytti tarvitsevan apua ja niinpä Kayla lipui pienen seurueensa vanavedessä tytön luokse ja soi kevyen vaivautuneen hymyn myös rouva Darlington-Whitille.
"Iltaa", hän tervehti kohteliaasti, mutta oli helpottunut Evelynin ottaessa vastuun puhumisesta.
Kayla tyytyi vain myötäilemään naisen sanoja ja nyökkäilemään. Olikohan Klaus tehnyt virheen uskaltautuessaan näin lähelle illan emäntää? Joutuisi vielä ongelmiin, jos vaaleanpunainen pallokala ottaisi hänet tähtäimeensä.
"Miten päivänne on sujunut?" Kayla osoitti kysymyksensä Sophielle tuntien olonsa todella typeräksi näin muodollista käytöstapa-asiantuntijaa esittäessään.

"Iltaa", Sophie toivotti helpottuneena. Oli nyt tämäkin, kai hänen olisi itse pitänyt rouvasta suoriutua. Mutta ei, tähän tapaukseen hän tarvitsi apua. Hän hyökkäsi Evelynin ehdotukseen kiinni ja kiirehti lisäämään:
"Todellakin, taisin aiemmin kuulla heidän surkuttelevan sitä, etteivät saaneet tänne seuralaisia."

Häntä ei vähääkään huolettanut työntää miehiä bussin alle, mitäs tulivat yksinään. Jos se vain merkitsisi Darlington-Whitistä eroon pääsyä, hän tarjoutuisi itse sitomaan painot miesten jalkoihin ja heittämään laidan yli.

"Hyvin, kiitos, entä teidän?" hän vastasi neiti Williamsille, ennen kuin Cici ehti avata suutaan. Hän tunsi olevansa paljon varmempi nyt, kun oli saanut tukijoukkoja ja yritti hiukan kääntymällä sulkea Cynthian pois ringistä.

Klaus pysytteli mahdollisimman huomaamattomana, vaan ei onnistunut hämäämään rouva Darlington-Whitiä. Nainen räpsytteli hämähäkkimäisiä, harvoja silmäripsiään miehelle ja sai hänet voimaan pahoin. Hänen teki mieli käyttäytyä varsin törkeästi ja ajaa nainen pois heidän luotaan, mutta muiden hyvinvointia ajatellen Klaus pidättäytyi mielihaluistaan. Hän olisi voinut siinä hetkessä tehdä pidätyksensä ja tuomionsa aikaan heränneistä epäilyistä totta ja riistää ihmishengen vaikka paljain käsin. Rauhallisena ja rauhaa rakastavana ihmisenä hän ei sitä kuitenkaan sillä kertaa tehnyt.
”Ah, hyvä herra, me näemmekin ihan pian uudelleen”, rouva Darlington-Whit liverteli viitaten mitä ilmeisimmin huutokauppaan, ja kosketti Klausin käsivartta. Oksettavaa. Nainen näytti kuitenkin ottaneen Sophien ehdotuksesta vaarin ja liiteli kaikella elopainollaan kohti pahaa aavistamattomia miehiä. Klaus pelkäsi jo omaa mielenterveyttään, kun joutui niin lähelle kukkaishajuveteen upotettua vaaleanpunaista painajaista. Hän pudisteli Cicin mielestään ja yritti päästä sisälle naisten keskusteluun vaikka tunsikin olevansa siinä ulkopuolinen. Pian nuo varmasti puhuisivat meikeistä ja muotivaatteista ja hän putoaisi täysin kärryiltä.

Evelyn väläytti kirkkaan hymyn Sophielle, kun toinen tarttui näppärästi hänen ehdotukseensa. Miehet pitäkööt itsestään huolta, kyllähän he yhdelle rouvalle pärjäisivät, tai sitten pääsisivät osallistumaan hyväntekeväisyyteen kauppaamalla itsensä huutokaupassa. Niin tai näin, hän oli vain tyytyväinen, kun Cici otti suunnan miehiä kohden.
"Täällä ei tosiaankaan kannata jäädä yksin", Evelyn naurahti matalasti vilkaisten vielä kerran illan emännän perään. Cici piti huolta, ettei kukaan jäänyt yksin, mikä oli ihailtava ominaisuus juhlien järjestäjälle, mutta valitettavasti Cicin huolenpitoa ei taidettu ottaa kovin lämpimästi vastaan. Evelyn ymmärsi täydellisesti, miksi niin kävi, vaikka Ciciltä asia taisi mennä ohi. Nainen astui hieman lähemmäs Klausia pieni pahoitteleva hymy huulillaan. Miesparka, kun oli joutunut Cicin ansaan huutokaupan suhteen. Ehkä he voisivat tehdä katoamistempun ennen sitä.
"Oletteko löytäneet jotakin mielenkiintoista hiljaisesta huutokaupasta?" Evelyn kysäisi vilkaisten teltan laidoilla näkyvien myyntikohteiden suuntaan. Hän ei ollut uhrannut montaakaan ajatusta varainkeruulle, jota tämä ilta edusti, mutta ehkä olisi pitänyt, kun tänne asti oli kerran tullut raahauduttua. Tai sitten hän vain maksaisi hieman enemmän Lionheartin karsinavuokraa seuraavassa kuussa, niin ei tarvitsisi lähteä hakeutumaan myyntikohteiden äärelle. Ei se silti estänyt utelemasta, jos joku vaikka olisikin löytänyt jotain mukavaa itselleen.

Kayla vastasi Sophien vastakysymykseen vain paljonpuhuvalla ystävällisellä, mutta hivenen teennäisellä hymyllä ja vilkaisemalla syrjäkarein kohti Ciciä, joka ei näyttänyt ymmärtävän joutuneensa karkoitusoperaation kohteeksi ja yritti pois vyöryessään saada Klausinkin kahlituksi tulevaan huutokauppaan. Kyllä tässä vielä hengissä sinniteltiin, mutta kaikki luultavasti pystyivät allekirjoittamaan paikalla vallitsevan vaivautuneen tunnelman.
"Mitä siellä ylipäätään kaupataan?" Kayla liittyi Evelynin huutokauppakysymykseen ja tajusi ensimmäistä kertaa vilkaista kohteiden suuntaan, vaikkei ollut erityisen kiinnostunut koko aiheesta. Hän saisi ostettua haluamansa asiat muualta ja halutessaan myös lahjoitettua rahaa Rosings Parkin hyväksi ilman huutokauppaakin.

Sophien kävi Bogaertia sääliksi. Mies selvästikin kammosi ajatusta siitä, että hänet revittäisiin sulhashuutokaupan parrasvaloihin.
”Huomasin”, hän vastasi Evelynille vilkaisten samalla Ciciä viimeisen kerran olkansa yli. Tervemenoa. Olisi varmasti parasta kadota paikan päältä vähintäänkin teltan ulkopuolelle, jotta he eivät joutuisi uuden hyökkäyksen kohteeksi.

”Vilkaisin niitä aiemmin. Siellä oli tarjolla lomamatkoja ja valmennuksia - sen sellaista. Täytyy myöntää, että mieluummin minä osallistun niiden kautta kuin illan pääohjelmanumeroon. Voisi olla jopa hauskaa tehdä joku pikkumatka jonnekin, vaikka New Yorkiin.” Sophie pohti muistellen myynnissä olevia kohteita. New York oli pistänyt hänen silmäänsä, sillä toisin kuin tarjottu Pariisin matka, sitä ei ilmeisesti oltu räätälöity pariskunnille.

”Minulla ei taida olla mahdollisuuksia”, Klaus hymähti miettiessään, miten tarjoaisi huutokaupassa aivan alakanttiin. Hän ei koskaan ollut ymmärtänyt huutokauppoja, sillä ei himoinnut mitään tavaroita niin että olisi niistä ollut valmis kilpailemaan. Toisaalta kyse oli kokemattomuudesta: ehkä Klaus pitäisi hiljaisesta huutokaupasta ja sen jännityksestä, jos kokeilisi.
”Mutta tehän voisitte osallistua?” hän viittasi huutokauppaan ja katsoi kulmaansa kysyvästi nostaen naisia. Ehkä hänkin rohkenisi tarjota jostakin, vaikka ei voittosummaa koskaan uskaltaisikaan toivoa.

"Oi, joku matka olisi kieltämättä ihana", Evelyn vastasi Sophielle. Hän ei tosin lähtisi New Yorkiin pakettilomalle, mutta ehkä jonnekin muualle voisi harkita. Jonnekin Keski-Eurooppaan, tai ehkä itään... Tai miksei vaikka Australiaan. Se tosin olisi jo hieman pidempi reissu. Ehkä siis parempi pysytellä Euroopassa.
"Tietenkin sinulla on mahdollisuuksia, hiljainen huutokauppa on mukavan jännittävää ja ihanan hiljaista", Evelyn naurahti koettaen tönäistä miehen kylkeä leikkisästi. "Mennäänkö?" Nainen kysäisi ihan yleisesti nyökäten teltan seinustaa reunustavien huutokauppakohteiden suuntaan. Mikäli vastaus olisi myöntävä, hän lähtisi suunnistamaan hitaasti kohti lähintä kaupankäynnin kohdetta, joka vaikutti olevan Corinne Fairchildin yksityisvalmennus. Niiden hinnat taisivat olla jo valmiiksi pilvissä ja jonoakin valmennuksiin taisi olla kuukausiksi, joten oliko ihme, jos kohde oli kerännyt lukuisia tarjouksia varakkailta gaalavierailta.

Kayla kuunteli muiden keskustelua hymyillen kohteliaasti niin, että poskia alkoi pakottaa, vaikka hymy olikin hyvin kevyt. Huutokaupat eivät olleet hänen suosikkitapahtumiaan. Hän tiesi itse, mitä halusi ja suuntasi kauppaan ostamaan itselleen tarvitsemansa asiat ennalta määrättyyn hintaan. Huutokaupoista löytyi harvoin mitään, joka sopi tarkalleen senhetkiseen tilanteeseen ja oli loppujen lopuksi hintansa arvoista, mutta kenties kohteita voisi ajan kuluksi mennä katselemaan.
"Mikä estää ostamasta New Yorkin matkaa?" Kayla kysyi Sophielta hillitysti virnistäen.
Nainen nyökkäsi Evelynin ehdotukselle.
"Mennään vain", hän vastasi ja vilkaisi muita seuralaisiaan kysyvänä.
Siinä tapauksessa, että ei ollut ainoa laatuaan hän lähti Evelynin perässä suuntaamaan ihmisvilinän läpi kohti kaupattavia kohteita.

Sophie kuunteli Bogaertin ehdotuksen, mutta kiinnitti enemmän huomiota Evelynin käytökseen tätä kohtaan. Hän muisti heidän käytöksensä alkuillasta ja pohti tarkalleen mitä ja miten kauan noiden välillä oli ollut jotain. 
Hän hieman hämmästyi Kaylan ehdotusta. Tietysti hän voisi tarjota matkasta New Yorkiin, voisi voittaakin sen, mutta sopivampaahan se oli ostaa matkat muualta.

"Katsotaan nyt. Se olisi kyllä epäkäytännöllistä Flaithrín kannalta", hän tyytyi toteamaan hillitysti pohtien mitä kotiväki olisi mieltä. Yksin he eivät häntä päästäisi. Mary varmasti tukisi häntä, jos pääsisi itse mukaan. Eno sanoisi, että olisi voinut ostaa matkan hänelle ja äiti toteaisi, että nythän hänen oli hyvä tehdä mitä vain, kun ei kerran opiskellut.


Sophie kohautti sirosti olkiaan Evelynin ehdotukselle ja seurasi muita kohteiden luokse. Hän haaveili taas kotiinlähdöstä ja oli valmis heittämään seurueelleen hyvästit, jos ikinä pääsisi lähemmäs teltan oviaukkoa. Ei hänellä muita mitään vastaan ollut, ja juurihan he olivat pelastaneet hänet sen vaalenpunaisen glitternorsun kynsistä, mutta hän ei halunnut tarjota yhdestäkään kohteesta muiden nähden.

Klaus naurahti lyhyesti Evelynin töytäisylle. Hän tarjosi käsipuoltaan naiselle hyväntahtoisesti ja huomasi hymyilevänsä tavallista enemmän. Ehkä hän ehtisi livistää ennen sulhashuutokauppaa, vaikka tutustuisikin hiljaisen huutokaupan kohteisiin naisten kanssa. Ei kai yksi ulkomaanmatka niin paljoa haittaisi? Hän siirtyi muiden seurassa tutustumaan kohteisiin, joita oli jo lyhyesti avattukin. Ehkä hän voisi huutaa jostakin ja kokea huutokaupan jännityksen, mistä Evelyn oli puhunut.
”Lähdethän kanssani Pariisiin, jos voitan?” Klaus kysyi hyväntuulisena seuralaiseltaan ja yritti pitää matalaa profiilia muiden kuullen. Hän rustasi juuri tarjoustaan lappuun mutta ei osannut ollenkaan arvioida, kuinka hyvä se olisi muihin verrattuna.

Evelyn katseli kohteita miettien, tarjoaisiko jostakin. Toisaalta, tänne oltiin tultu hyväntekeväisyyden ja varainkeruun nimissä, joten ehkä hän voisi tarjota jostakin. Ei tosin Corinnen valmennuksesta. Sen hän antoi mielihyvin sellaiselle, joka todella halusi kilpailla. Hän saisi Corinnen vielä marssimaan pois kentältä, kun ei osaisi vaatia hevoseltaan kunnollista työntekoa.
"Toki", nainen naurahti matalasti miehelle, jonka käsipuolessa oli hyvä kulkea. Ei hänellä olisi mitään Pariisin matkaa vastaan, mutta toisaalta, ei hän sellaista välttämättä tarvinnutkaan. Hänen maailmansa ei kaatuisi siihen, ettei hän pääsisikään Pariisiin, vaikka olisihan sellainen lomamatka kieltämättä mukava.
"Kyllä joku Flaithrísta pitää huolta", Evelyn vakuutti Sophien pohdintoihin. Hän lausui jälleen kerran hevosen nimen toivottomasti väärin, vaan minkä sille mahtoi, ettei amerikanenglantiin tottunut kieli taipunut irlantilaiseen nimeen. Hän päätyi raapustamaan tarjouksensa valkoisesta nahkariimusta, joka näytti elegantilta mutta oli kenties kaikista hankalin hevosen kanssa eläessä. Valkoinen väri ei vain sopinut eläinten pariin, ja kun siihen yhdisti nahan... No, hän vain tarjosi tarjoamisen ilosta. Ei Lionheart tarvitsisi edes uutta riimua. Hän oli vain ajatellut osallistuvansa tällä tavoin edes tallin tukemiseen.

"Totta, tuskin Flaithrí jäisi heitteille", Kayla vahvisti Evelynin sanat ja katseli näennäisen keskittyneenä tarjolla olevia kohteita, vaikka kohteliaan torjuvasta olemuksesta paistoi aikomattomuus osallistua huutokauppaan.
Hänkin kiinnitti huomiota siihen, miten imelän hyväntuulisia Klaus ja Evelyn olivat toistensa seurassa, vaan ei voinut syyttää heitä. Oli hän ehkä itsekin ollut joskus samassa tilanteessa, Kayla pohti ja huvittui siitä, kuinka vanhalta ja katkeralta kuulosti ajatuksissaan. No, ihanaa, että jotkut viihtyivät toistensa seurassa. Täytyi vain pysyä neutraalina, sillä ärsyttävien, tietäväisten katseiden luominen toisistaan kiinnostuneeseen parivaljakkoon ei kuulunut hänestä hyviin tapoihin.
"Onpa nätti. Lionheart on varmaankin tyytyväinen", hän vitsaili hyväntahtoisesti riimusta, josta Evelyn teki tarjouksen.
Oikein nättihän se oli, vaikkei ehkä käytännöllisin.

Nuohan ajoivat hänet pussiin. Matka houkutti häntä. Olisi ihana kadota niin kauas, vaikkakin vain hetkeksi. Matkalla voisi kuvitella, että ei ollut ongelmia. Mutta Evelyn ja Kayla olivat oikeassa, vaikka hän lähtisi ja Flaithrí jäisi tänne, sitä ratsastamaan pitäisi palkata joku.
 
”Kotiväki riemastuisi”, Sophie lipsautti ja kääntyi sen peittääkseen tutkimaan kohteita. Hän vilkaisi riimua, josta Evelyn teki tarjousta. New Yorkin matkan tarjous oli eri paikassa, vähän pidemmällä siitä, missä he seisoivat.
”Taidan jättää matkustelun toiseen kertaan.”
 

Riimun vieressä oleva kohde oli pieni taulu. Sophie katsoi sitä arvioiden. Huoneeseensa hän ei tuollaista ottaisi. Se oli kuva naisesta istumassa niityllä, impressionistinen, ja kaunis, mutta ei sittenkään aivan hänen makuunsa. Tilaa sille tosin aina löytyisi. Hän voisi ripustaa sen johonkin muista huoneista. Hätätilanteessa, eli jos Sophie ei saisi itse mitään valmiiksi siihen mennessä, siitä saisi oivan joululahjan jollekulle. Hän raapusti tarkkaan harkitun tarjouksen lappuun peittäen summan toisella kädellään.

Klaus ei ihan vieläkään ymmärtänyt huutokaupan päälle. Hän jätti muut kohteet tarjoamatta ja käyskenteli naisseurassaan varsin herrasmiesmäisin elkein. Ohi kulkeva tarjoilija sai hänen mielenkiintonsa, ja vaatimattomasti sormia napsauttamalla hän sai glitteriin puetun miehen huomion. He tarvitsivat juotavaa.
”Eiköhän oteta vielä. Cicille?” Klaus ehdotti sarkastisesti ja nosti lasin kuohuvaa huulilleen. Hän oli ainakin sen tarpeessa ja saisi pian lähteä kotimatkalle, jottei isoluinen juhlaemäntä saisi häntä kiinni. Olisi turha odotella kimppakyytiä, hän kävelisi. Vaaleanpunainen kuplajuoma katosi lasista varsin nopeasti. Kai se alkaisi jo pian vaikuttaa, ellei vieraita huijattu täysin alkoholittomilla tuotteilla.

"Parin tarhakerran jälkeen se ei olisi enää niin nätti", Evelyn naurahti huvittuneena Kaylalle. No, hänen taloutensa ei yhteen turhaan riimuun kaatuisi, joten mikään ei estänyt häntä laittamasta tarjoustaan muiden joukkoon.
Evelyn otti itselleenkin lasin makeaa kuohuvaa. Kyllä se alas menisi. Hän nyökkäsi miehen sarkastiselle maljapuheelle.
"Cicille", hän vahvisti ja joi pienen kulauksen lasistaan. Olipa vaaleanpunainen kuplajuoma Cicimäistä. Hän saattoi hyvin kuvitella naisen juomaan tätä kuohuvaa aina, kun oli syytä juhlaan. Olikohan pullokin yhtä imelän vaaleanpunainen?
"Mikäli kellään ei ole suurta hinkua jäädä seuraamaan illan ohjelmanumeroita, voisimme ottaa suunnan teltan oviaukkoa kohden", Evelyn ehdotti lasi puolillaan. Hän oli valmis suorittamaan katoamistempun. Eiköhän tämä juhlagaala ollut nyt nähty.

Kayla naurahti hillitysti. Naisesta tuntui, että jokainen juhlavieras tuijotti ja odotti järkevää, hallitun sivistynyttä käyttäytymistä, joten hän ei tuntenut oloaan vieläkään erityisen vapautuneeksi.
"Mutta ehkä enemmän Lionheartin maun mukainen", hän ehdotti Evelynille.
Hevosethan tykkäsivät sotkea ja tuhota kaiken mihin pääsivät käsiksi, tai ainakin Paco. Tai ehkä hänen hevosensa oli vain tavallista omituisempi.
Hän nyökkäsi Klausin ehdotukselle hymyillen ja otti lasin tarjottimelta, vaikkei ollut näin makeiden kuohuvien juomien ystävä. Kyllä se alas meni.
"Nimenomaan", Kayla vahvisti sekä Klausin että Evelynin sanat ja maistoi uutta lasillista yhtä varovasti kuin se olisi ollut ensimmäinen.
"Voisihan sitä alkaa liueta paikalta", hän myönsi, kun Evelyn vihjasi juhlista poistumiseen.
Mikäli muut olivat samoilla linjoilla, hän otti verkkaisesti askelia kohti teltan uloskäyntiä, jotta ehtisi vielä tyhjentää lasinsa ennen kuin poistuisi.

[Anteeksi viivästynyt vastaus, ehdin jo unohtaa koko pelin.]


Sophie poimi itselleen lasin ja kohotti sitä hillitysti.

”Cicille.” …ja tälle ikimuistoiselle illalle, hän lisäsi mielessään. Hänen täytyisi kertoa tästä enolle, kun pääsisi kotiin. Marykin haluaisi varmasti kuulla illasta. He voisivat puida kaikista järkyttävimmätkin yksityiskohdat läpi puhelimessa. Hän nyökkäsi Evelynille, kun tämä ehdotti poistumista. Parempi lähteä nyt, kun illan emäntä ei vielä ollut tehnyt uutta hyökkäystä heidän ryhmäänsä.
”Minulle kyllä sopii.” hän myönsi.


Hän lähti lipumaan teltan uloskäynnille. Hän harkitsi kännykän esiin kaivamista, mutta malttoi odottaa siihen asti, että he todella pääsivät teltan suulle. Silloin Sophie laski koskemattoman kuplajuomansa vaivihkaa lähimmän pöydän kulmalle ja kääntyi muihin päin hyvästelläkseen heidät.
”Kiitos seurastanne – ja avustanne. Näemme varmasti taas tallilla.”

Hän jäi odottamaan muiden vastauksia ja kääntyi sitten sulavasti kannoillaan ja otti lievän etumatkan muihin, mikäli heistä osa lähti heti samaan suuntaan tallin parkkipaikalle. Antaakseen itselleen tekosyyn välttää juttelua, Sophie etsi vihdoin puhelimensa käsiinsä, vaikka uskoikin muiden paraikaa soittavan omille kyydeilleen.  Hän vältti kiusausta vilkaista taakseen ja soitti Jonesille. Sillä välin kuin tuo ajoi tänne, hän voisi keksiä keinon, jolla päästä eroon kaikesta häneen salavihkaa tarttuneesta imelän pinkistä glitteristä.
 





[Tämä oli sitten Sophien osalta tässä. Kiitos peliseurasta!]

”Voi kiitos, kyllä”, Klaus runoili Evelynin ehdotukselle poistua. Hän ei kaivannut enempää huomiota illan vaaleanpunaiselta emännältä eikä taatusti ainakaan Cecililtä, joka varmasti kuuluttaisi sulhashuutokaupan osallistujia lavalle pian. Häntä hirvitti jo ajatuskin, sillä olisi vain sopimatonta ja paheksuttavaa pilata muiden ilo jättämällä menemättä. Mies siirtyi muiden mukana ulos, kumoten kuohuviinilasinsa sisällön alta aikayksikön. Hän laski lasin Sophien lasin vierelle ja nopealla kulauksella tyhjensi myös naisen lasin. Olisihan se ollut ihan väärin heittää hukkaan hyvää alkoholia.
”Nähdään”, hän hyvästeli Sophien.
”Oletteko jalan vai harkitsetteko taksia?” hän kysyi seuraan jääneiltä naisilta. Hän ei edes tiennyt, missä Kayla asui. Pitäisiköhän hänen todella ottaa tehtäväkseen ystävystyä ihmisten kanssa ja kysyä sellaisia asioita?
”Olen autolla, mutta mikäli ette uskalla kyytiini, ymmärrän sen hyvin”, hän virnisti ja mietti itsekin, kuinka järkevää olisi lähteä ajamaan muutaman lasillisen ottaneena. Ei se Klausin mittapuulla ollut paljon, ja hänestä kyllä tuntui ihan ajokykyiseltä.

Evelyn joi lasinsa tyhjäksi ja jätti sen samalle pöydälle muiden lasien kanssa.
"Nähdään pian", Evelyn toivotti Sophielle kun he olivat päässeet juhlakansan keskuudesta ulos raikkaaseen kesäiltaan. He olivat selvinneet illasta kunnialla, vaikka välillä usko oli meinannutkin loppua kesken, kiitos vaaleanpunaiseen pukeutuneen illan emännän. Ohjelmaltakin oli vältytty, ainakin suurimmalta osin, joten eiköhän tämän voinut laskea ihan onnistuneeksi illanvietoksi. Kukaan ei ollut joutunut huutokaupattavaksi, he olivat saattaneet jutella keskenään ilman Cicin seuraa ja kyllähän siinä kai saattoi viihtyäkin. Ainakin hetken. Nainen kääntyi hymyillen Klausin puoleen.
"Kyllä minulle ainakin kyyti kelpaa, vaikkei Slaleyhyn pitkä matka olekaan", hän vakuutti naurahtaen. Hän muutoinkin kulki harvoin taksilla tätä väliä, sillä pyörällä tai kävellen tuntui pääsevän näppärämmin. Takseja kun ei varsinaisesti ollut Slaleyssa jonossa odottamassa, koska joku päättäisi haluta jonnekin. Ei niillä kauaa Hexhamista tai Newcastlestakaan kestäisi tänne ajaa, mutta silti. Hän kyllä luotti Klausin omaan arvioon ajokunnostaan. Ei kai tuollaisessa äklömakeassa kuohuvassa edes voinut olla paljoa alkoholia.

Kaylakin tyhjensi lasinsa ja jätti sen pöydälle. Hän hyvästeli Sophien ja kääntyi kahden muun puoleen, kun he olivat päässeet ulos teltasta.
"Asun Hexhamissa, ei sinun tarvitse sinne asti lähteä ajamaan. Voin ottaa taksin tai pyytää jonkun hakemaan", nainen vastasi Klausin autokyytiehdotukseen ja kaivoi puhelimensa esille.

Kaylahan oli tullut paikalle omalla autollaan, mutta valitettavasti häntä ei ollut siunattu erityisen hyvällä alkoholinsietokyvyllä, joten sokerihuurteisen kuplajuoman prosenteista mitään tietämättä hän ei viitsinyt lähteä ajamaan ja ottaa riskiä, että saisi sakot noinkin lyhyellä matkalla. Hänen ei ollut tarkoitus viihtyä juhlissa näin kauaa, vaan livahtaa kotiin heti kisojen jälkeen, mutta tulipa tehtyä. No, onneksi hänellä oli varaa ja aikaa matkustaa taksilla, vaikka sitä joutuisi hieman odottelemaankin. Ja olihan hänellä aina veljensä, joka oli joskus huvittavankin uhrautuvainen tarjoamaan autokyytejä ja milloin mitäkin palveluksia, joita Kayla keksi häneltä pyytää.

Klaus kohautti olkiaan. Kai Kayla tiesi paremmin, ja olisihan se turvallisempaa kulkea ammattikuskin kyydissä. Hän heilautti kättään rennoksi tervehdykseksi ja suuntasi parkkipaikalle kaivaen taskujaan avainten toivossa. Niiden löydyttyä hän ehkä liioitellunkin herramiesmäisesti avasi naiselle oven ennen kuin kiirehti kuskin paikalle. Ehkä juhlien henki oli vähän tarttunut häneenkin, tai ainakin se, millaiseksi Cici oli ehkä juhlansa kuvitellut. Ei hän kaivannut sitä purkkapallojen ja vaahtokarkkien sekamelskaa, mitä juhlat olivat teemaltaan olleet, mutta ehkä jonkin sortin hienostuneisuutta.
”Eiköhän mennä”, hän sanoi käynnistettyään auton ja sai juuri vältettyä kaasuttamasta paikalta komean savupilven kera. Klaus kuitenkin ymmärsi, ettei sellainen olisi ehkä käynyt päinsä.
”Olivatpa juhlat”, hän päivitteli hymyillen seuralaiselleen ajaessaan kohti Evelynin kotia.

Evelyn vilkutti Kaylalle hyvästiksi ja lähti miehen mukana parkkipaikalle. He olivat karanneet juuri sopivaan aikaan, jos kelloon oli luottaminen. Kohta he olisivat olleet jumissa juhlissa, joiden siirappinen makeus aiheutti huonovointisuutta itse kussakin. Nainen hymyili lämpimästi miehen herrasmiesmäiselle eleelle ja istahti autoon tyytyväisenä. He olivat selvinneet juhlista kunnialla, jos häneltä kysyttiin.
"Onneksi ovat ohitse", hän naurahti hymy huulillaan. Tällaisiin juhliin hän ei enää kaivannut osalliseksi. Olihan siellä ollut omalla tavallaan oikein hauskaa, mutta rajansa kaikella. Hän ei hetkeen kaipaisi Cicin kimalletta ja hempeää vaaleanpunaista lähellensä. Kunpa Romeo pysyisi kaukaan ongelmista, niin hän ei joutuisi senkään takia lähestymään rouva Darlington-Whitiä.
"Voi mennä muutama vuosi, ennen kuin rouva Fairchild antaa rouva Darlington-Whitille luvan järjestää juhlia maillaan", Evelyn myhäili katse miehen komeissa kasvoissa.